Rakkaat veljet, että me sen tietäisimme, nimittäin ajan, että nyt on aika
|
|
- Sofia Kouki
- 7 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 Rakkaat veljet, että me sen tietäisimme, nimittäin ajan, että nyt on aika unesta nousta, sillä meidän autuutemme on nyt likempänä kuin silloin, koska me uskoimme. Yö on kulunut ja päivä on tullut. Sen tähden hyljätkäämme pimeyden työt ja pukekaamme päällemme valkeuden sota-aseet. Pyhä Paavali kirjoittaa näin kristityille, koska hän näki, että he rupesivat nuokkumaan. Ja meidän on myös syytä kehottaa heränneitä kirkkovuoden alussa, että he nousisivat ylös unesta, koska näkyväinen uni tahtoo väkisin pakata heidän päällensä. Moni herännyt ihminen olisi kyllä valmis kuolemaan sen ensimmäisen armonmerkin päälle, jos hän silloin pääsisi varsin lähtemään pois maailmasta, koska Vapahtaja on tullut sydämeen ja hän tuntee itsensä Jumalan lapseksi. Mutta koska kuolema ei ole varsin valmis noutamaan Jumalan lapsia, niin kauan kuin hääpäivät räkkäävät niin tulevat monenkaltaiset kiusaukset elämän tiellä. Ja niiden päälle tulevat epäilykset, niin että herännyt ja Kaanaan maalle eli oikeaan Isän maahan matkustavainen sielu joutuu usein epäilemään tilaisuudestansa, ja kuinka hänen pitää viimein kostuman taivaan valtakuntaan, koska niin monia tienhaaroja ja niin paljon vihollisia kohtaa häntä tien päällä. Hänen täytyy usein istua tien päällä ja huoata, kuinka pitkäksi ja 20 vaivalloiseksi tämä matkustaminen tuli. Viimein tulee myös hengellinen köyhyys ja penseys. Ja siinä tilassa tahtoo moni matkustavainen nukkua. Mutta Paavali, joka näki senkaltaisen vaarallisen tilaisuuden, tahtoo nyt herättää kristityitä penseydestä ja hengellisestä uneliaisuudesta, koska hän sanoo: "Nyt on aika nousta ylös unesta, sillä nyt on meidän autuutemme likempänä, kuin silloin, koska me uskoimme." Hän tahtoo näillä sanoilla antaa meille tiettäväksi, että meidän autuutemme oli silloin kaukana, koska me uskoimme. Nimittäin suruttomuuden tilassa uskovat kaikki, että he tulevat autuaaksi. Ei yksikään suruttomuuden tilassa epäile autuudestansa, vaikka muutamat sanovat, että heille on jo aikaa tullut epäilys. Mutta ei se ole ollut senkaltainen epäilys, kuin nyt on heränneillä pimeyden aikana. On se ainoastansa ollut joku luulo eli arvelus, että se on tietämätön, kuinka se käy viimein sielun kanssa, koska kuolema tulee. Mutta useimmat eivät ole epäilleet au-
2 tuudestansa ollenkaan suruttomuuden aikana, vaan he ovat uskoneet, että kaikki tulevat autuaaksi, olipa elämä sitten kuin - ka hyvänsä. Ainoastansa niistä on arvelus ollut, jotka ovat väärän valan tehneet, josko ne tulevat autuaaksi. Niin se on siis ollut apostolin tarkoitus, että silloin suruttomuuden tilassa me uskoimme, että autuus oli aivan liki, vaikka se oli kaukana. Mutta nyt sanoo hän, on autuus likempänä, kuin silloin, koska me uskoimme. Me uskoimme silloin suruttomuuden tilassa, että autuus oli aivan liki, vaikka se oli kaukana. Mutta nyt, koska epäilykset tulevat, ja emme jaksa paljon uskoa, että me tulemme autuaaksi, nyt on autuus likempänä, kuin silloin, koska me uskoimme. Silloin oli meillä se usko, ettei paljon yksikään tule kadotetuksi. Jos heränneet eivät muista, minkäkaltainen usko heillä on ollut suruttomuuden tilassa, niin kysyköön suruttomilta, minkäkaltainen usko heillä on. Kyllä he uskaltavat sanoa, että kaikki tulevat yhteen paikkaan. Ei ole Jumala luonut ihmisiä sitä varten, että Hän polttaisi heitä helvetissä. Kyllähän niistä sanoista kuuluu, minkäkaltainen usko on ollut suruttomuuden tilassa. Se on ollut senkaltainen usko, ettei moni sielu mene hukkaan. Silloin olemme siis uskoneet, että autuus on aivan liki. Mutta nyt emme jaksa uskoa, että moni tulee autuaaksi. Niin kuin Pietari kirjoittaa kristityille: Jos vanhurskas tuskalla tulee autuaaksi, mihinkäs sitten jumalaton ja syntinen joutuu? Näistä Pietarin sanoista kuuluu, ettei hän jaksanut uskoa, että jumalattomat ja julkisyntiset tulevat autuaaksi. Mutta kyllä suruttomat jaksavat uskoa, että kaikki tulevat yhteen paikkaan. Ja ettei Jumala ole sitä varten luonut ihmistä, että hänen pitää palaman helvetissä. Mutta se kuuluu nyt Pietarin sanoista, ettei hän jaksanut enää uskoa, että jumalattomat ja syntiset tulevat autuaaksi, koska yksi vanhurskas ihminen tuskin tulee autuaaksi. Ja tässä ymmärretään vanhurskaan ihmisen kanssa senkaltainen ihminen, joka on Jumalan armon kautta vanhurskautettu. Te kuulette nyt, että Pietari epäili vielä niistäkin, jotka olivat Jumalan armon kautta vanhurskautetut, että he tuskin tulevat autuaaksi. Ja sen tähden kirjoittaa myös Paavali niille kristityille, jotka rupesivat nuokkumaan: Nyt on aika nousta ylös unesta, sillä yö on kulunut ja päivä on tullut. Se on: Synnin yö, eli pimeyden aika, on kulunut. Suruttomuuden aika on kulunut, koska päivä on tullut kristillisyyden kautta. Nyt olisi aika nousta ylös synninunesta, koska suruttomuuden aikana on hyvin nukuttu. Ja valitettavasti tahtoo uni tulla monelle puolipäivän aikana, vaikka yöllä on nukuttu. Ei se ole ihmeellistä, että uni pakkaa tulemaan niitten päälle, jotka ovat yöllä valvoneet, koska muut ovat nukkuneet. Mutta se on ihmeellisempi, että niillekin tulee uni, jotka ovat nukkuneet yöllä, eivätkä ole heränneet ennen kuin kello kymmenen aamupäivästä. Koskas meidän pitää kostuman perille, jotka olemme vaeltamassa pitkän matkan päästä Beetlehemiin, jos me nukumme puolipäivän aikana, emmekä vaella joutuisasti, niin kauan kuin valkeus on, ettei pimeys meitä käsittäisi. Ettekös te tiedä, te väsyneet matkamiehet, että päivä on lyhykäinen pohjan maalla, erinomattain talven aikana? Ja pitkä on matka iankaikkisuuteen. Ja tie on kaita, joka vie elämään, ja harvat sen löytävät. Ei kuutamolla näe yksikään sitä kaitaista tietä, vaikka olisi kuinka kirkkaat silmät, vaan se pitää oleman täysi päivä. 21
3 Jos me panemme maata tien päälle, niin me kostumme takaisin maailmaan, johon se lavea maantie vie. Mutta taivaa - seen emme kostu nuokkumalla. Sen tähden kirjoittaa apostoli Paavali kristityille, jotka rupesivat nuokkumaan: Nyt on aika nousta ylös unesta, sillä yö on kulunut ja päivä on tullut. Suruttomuuden yö on sivuitse mennyt ja päivä on tullut kristillisyyden kanssa. Ja meidän autuutemme on likempänä, kuin silloin, koska me uskoimme. Me uskoimme silloin, että kaikki tulevat autuaaksi, vaikka autuus oli kaukana meistä. Nyt emme jaksa uskoa enää, että moni tulee autuaaksi. Jos vanhurskas tuskalla tulee autuaaksi, mihinkä sitten jumalaton ja syntinen joutuu? Kuitenkin on meidän autuutemme nyt likempänä kuin silloin, koska me uskoimme, sillä nyt on kristillisyyden valkeus tullut maailmaan. Nyt pitäisi jokaisen, jolla silmät on auki, näkemän, mistä tie menee taivaaseen. Ei nyt ole enää se pimeyden aika, koska kaikki koperoitsivat seiniä myöten, eikä ollut yksikään viisaampi toista. Jos ne harvat sielut nyt pysyisivät valveilla, jotka ovat heränneet, niin ei ole kuitenkaan valkeuden puutos, etteivät he näe, kuhunka heidän pitää vaeltaman. Mutta jos he rupeavat nuokkumaan puolipäivän aikana, niin ei auta heitä tämä valkeus, joka nyt on tullut maailmaan. Mistäs se tietää, joka on nukkumassa, mikä aika nyt on? Sen tähden kirjoittaa apostoli Paavali kristityille, että nyt on aika unesta nousta, sillä yö on kulunut ja päivä on tullut. Ja meidän autuutemme on likempänä, kuin silloin, koska me uskoimme. Ja nämä apostolin sanat kuuluvat juuri meille, juuri heränneille, joille hengellinen uni tahtoo pakata puolipäivän aikana. Nouskaa siis unesta, te väsyneet matkamiehet, ja älkää nuokkuko tien päällä 22 puolipäivän aikana. Jos teidän pitää kostuman iankaikkisuuden ihanalle rannalle, niin vaeltakaa joutuisasti, niin kauan, kuin valkeus on, ettei pimeys teitä käsittäisi. Te tiedätte, kuinka lyhykäinen armonpäivä nyt on pohjanmaalla. Ja lyhyemmäksi tulevat aina nämä armonpäivät, ettei ole pidempi päivä, kuin ainoastansa yksi hämärä. Erinomattain pilvisään aikana, koska armon aurinko, jos vielä olisi ylhäällä, ei pääse koskaan paistamaan väsyneitten matkustavaisten päälle. Sen paksun sumun tähden, joka nousee ylös maasta, ja sen mustan savun tähden, joka nousee ylös pohjattomuudesta, on armon aurinko niin usein peitetty mustien pilvien taakse, että väsyneet matkamiehet harvoin saavat hänen kirkkauttansa nähdä. Nouskaa siis ylös unesta, te väsyneet matkamiehet, ja rukoilkaa sitä Suurta Ristinkantajaa, ettei Hän kätkisi armollisia kasvojansa peräti pois meiltä, eikä sammuttaisi sitä pikkuista valkeuden kipinää, joka on meille osoittanut oven lammashuoneeseen. Hän on itse sanonut: "Suitsevaista kynttilänsydäntä minä en tahdo sammuttaa." Kuule siis, valkeuden Isä, niiden huokaus, jotka istuvat pimeydessä ja huokaavat ja odottavat päivän koittavan. Isä meidän jne. Tämän päivän evankeliumissa kuulimme, että Vapahtaja tuli Jerusalemin kaupunkiin ratsastaen aasintamman pääl - lä, ja että opetuslapset rupesivat huutamaan: Hoosianna, Daavidin Pojalle. Mutta ei tämän päivän evankeliumissa ole kaik - ki, mitä evankelistat ovat kirjoittaneet Vapahtajan tulemisesta Jerusalemiin. Evankelistat Matteus, Markus ja Luukas ovat kirjoittaneet, että maailmanlapset olivat tekemässä kauppaa kirkossa, koska Vapahtaja tuli, ja että Hänen häätyi ajaa
4 niitä kauppamiehiä ulos temppelistä ja kaataa vaihetuspöydät. Evankelistat ovat myös kirjoittaneet, että fariseukset pitivät pahana, koska opetuslapset rupesivat huutamaan: "Hoosianna, Daavidin Pojalle!" Seuraavaisesti siitä pitää meidän Jumalan armon kautta tutkisteleman, mitä Jerusalemin asuvaiset tekevät, koska Kunnian Kuningas tulee. Ensimmäiseksi. Mitäs maailmanlapset tekevät, koska Siionin Kuningas tulee. Toiseksi. Mitäs opetuslapset tekevät, koska Siionin Kuningas tulee? Mitäs maailmanlapset tekevät, koska Siionin Kuningas tulee? Minä olen äsken jo sanonut, että muutamat tekevät kauppaa kirkossa ja suuttuvat, koska opetuslapset huutavat: "Hoosianna Daavidin pojalle!" Maailmanherrat eivät moittineet sitä, että kauppamiehet tekivät Jumalan temppelin ryöväreitten luolaksi. Se kauppa oli vastoin lakia, ja maailmanherrat, joilla on muutoin tarkka silmä näkemään kristittyjen vikoja, antoivat niitten kauppamiehien tehdä kauppaa Jumalan huoneessa. Ilmankin fariseukset saivat lahjoja niiltä kauppamiehiltä, ja eivät sen tähden olleet niin tarkat peräänkatsomaan. Niin tekevät maailmanherrat. Koska he saavat hyvin lahjoja, niin he antavat ahneuden perkeleitten tehdä kauppaa vaikka kirkossakin. He antavat kaikille skoijarille ja viinaporvareille rauhan, koska he itse saavat osan voitosta. Ahneuden perkele tekee heitä sokeaksi, niin etteivät he katso perään, kuinka skoijarit, viinaporvarit ja kruununvarkaat elävät. Mutta kyllä niillä on tarkka silmä näkemään vikoja kristittyjen elämässä. Koska opetuslapset rupesivat huutamaan: "Hoosianna, Daavidin Pojalle!" niin rupesivat fariseukset soimaamaan Vapahtajaa ja sanomaan: "Kuuletkos, mitä nämä huutavat? Mikset toru heitä vaikenemaan!" Eivät fariseukset kärsi, että Va - pahtajalle annetaan kunnia. Fariseukselle tulee paha mieli siitä, jos opetuslapset rupeavat maailmalle huutamaan Vapahtajan voimallisia töitä. Mutta eivät fariseukset pidä siitä mitään, että perkeleen kaupparengit vaihettavat rahaa kirkossa ja tekevät siellä kauppaa. Eivätkä tämänaikaiset fariseukset kiellä skoijaria ja viinaporvareita myymästä myrkkyjä ja pirun paskaa kirkon vieressä. Fariseusten tarvitsee juoda vuotavaa pirun paskaa varsin, kun he tulevat ulos kirkosta. Kuinka he sitten saattavat estää viinaporvaria myymästä semmoista kalua, jota he itse pitävät makeana? He voitelevat kurkkuansa vuotavalla pirun paskalla ja kehottavat vielä muita esimerkillänsä. Ja sokeat raukat uskovat, ettei ole synti kaupita kirkossa. Koska nyt Kunnian Herra tulee turmeluksen kaupunkiin, ja Hänen opetuslapsensa huutavat: "Hoosianna, Daavidin Pojalle!" Silloin nousee koko kaupunki. Ja maailmanorjat kysyvät: "Kukas tämä on, joka tulee tämmöisellä huudolla?" Silloin sanovat Hänen opetuslapsensa: "Jeesus Nasareenus, se Suuri Profeetta." Mutta maailmanherrat eli fariseukset pitävät sen pahana, että opetuslapset niin huutavat, ja he käskevät Vapahtajan nuhdella opetuslapsiansa, että he vaikenisivat. Mutta eivät opetuslapset vaikene sen tähden, vaikka herrat ja fariseukset suuttuisivat kuinka. He huutavat aina: "Hoosianna, Daavidin Pojalle!" Se käy herrojen kunnian päälle, että he huutavat maailmalle Hänen suuria ihmetöitänsä. Ja se asia myös käy herrojen kunnian päälle, että Siionin Kuninkaalla on niin huono hevonen. Mutta herrat kulkevat vaunuilla ja monella hevosella. Mutta Jeesus Nasareenus istuu työaasin tamman päällä. Eivät fariseukset muista, mitä profeetta on kir- 23
5 joittanut aasintammasta, koska hän sanoo: "Sanokaa Siionin tyttärelle: Katso, sinun Kuninkaasi tulee sinulle siveä, istuen aasintamman päällä, ja ikeenalaisen aasin varsan päällä. Mutta fariseukset ja maailmanherrat ovat harjaantuneet näkemään kuninkaitten istuvan vaunuissa ja ajavan kuudella hevosella: Mikä kuningas tämä on, joka istuu aasintamman päällä? Ei viitsisi kunniallinen talonpoika ajaa kirkkoon niin huonolla hevosella. Ja koska Hän vielä pilaa heidän kauppansa, ajaa pois kirkosta niitä porvareita, jotka siellä pitävät kauppaa ja vaihettelevat rahaa, silloin maailmanherrat suuttuvat vielä enemmin ja kysyvät viimein: "Kenenkä luvalla Sinä näitä teet?" Kenenkä luvalla Sinä ajat pois viinaporvareita ulos kirkosta ja kaadat heidän vaihetuspöytänsä kumoon? Eivät suinkaan maailmanherrat ole hyvät sille miehelle, joka pilaa heidän kauppansa, sillä kirkkopaikka on paras kauppapaikka, johon maakunta kokoontuu. Siellä ostetaan kaikenlaista kalua, erin omattain sunnuntaina, koska kirkkoväki on koossa kirkkopaikassa. Ja juuri kirkon vieressä on perkeleen kaupparengit pruukaavat parhaat kaupat tehdä. Siellä he juovat. Siellä he tappelevat. Siellä he tekevät huorin. Siellä he vaihettavat hevosia. Siellä näyttävät maailman siveät huorat huoruutensa. Siellä on viinaporvareilla paras viinakauppa. Eivät suinkaan maailmanherrat katso sen perään, kuinka Jumalan ja kuninkaan laki rikotaan ja Jumalan pyhä temppeli saastutetaan, koska ostajat ja myyjät, se on, juomarit, viinaporvarit ja kruununvarkaat elävät kirkon takana. Saati maailmanherrat itse saavat omantunnon rauhan, kyllä he antavat ostajille ja myyjille kanssa omantunnon rauhan. 24 Koska nyt Siionin Kuningas tulee puhdistamaan temppeliänsä, jonka huorat, juomarit ja viinaporvarit ovat tehneet ryövärien luolaksi, silloin nousee koko turmeluksen kaupunki ja kysyy: "Kukas tämä on, joka tulee tämmöisellä huudolla pilaamaan meidän kaupunkimme. Eikö Siionin Kuninkaalla ole parempi hevonen, kuin yksi työaasin tamma, jonka kanssa ei viitsisi kunniallinen talonpoika tulla kirkkoon?" Turmeluksen kaupungissa tulee semmoinen humu, koska Siionin Kuningas tulee. Erinomattain pitävät fariseukset ja maailmanherrat pahana, että opetuslapset rupeavat niin maailmalle huutamaan: "Hoosianna, Daavidin Pojalle!" Muutamat käyvät edellä ja huutavat: "Hoosianna!" Ja muutamat tulevat perässä ja huutavat: "Hoosianna!" Ja koska maailmanorjat turmeluksen kaupungissa kuulevat semmoisen huudon, kysyvät he ensinnä: "Kukas tämä on?" Ja opetuslapset vastaavat: "Jeesus Nasareenus, se Suuri Profeetta." Siionin tytärten Kuningas tulee siveä, istuen aasintamman päällä, niin kuin profeetta on ennen puhunut. Mutta ei maailma usko, että Siionin Kuningas tulee niin huonolla hevosella. Maailma on harjaantunut näkemään maailman ruhtinaitten ajavan vaunuilla ja kuudella hevosella, mutta tämä väärä profeetta ja kansanhäiritsijä tulee aasintammalla. Eikös se ole häpeä maailman edessä, että Hän tulee niin huonolla juhdalla? Sen tähden maailmanjouk - ko ei saata uskoa, että Hän on Siionin tytärten Kuningas. Se on muutampi väärä profeetta, joka tulee ihmisiä haukkumaan ja viinaporvareitten kauppaa pilaamaan. Ja ne ihmiset, jotka edellä kävivät ja perässä seurasivat, eivät olleet muut, kuin villihenget, jotka huutavat maailmalle kaikki, mitä Hän on tehnyt. Fariseukset
6 erinomattain moittivat senkaltaista huutoa ja sanovat Siionin Kuninkaalle: "Etkös kuule, kuinka nämä huutavat? Mikset toru heitä vaikenemaan?" Mutta Siionin Kuningas vastaa: "Jos nämä vaikenisivat, niin rupeaisivat kivet huutamaan." Toiseksi. Mitäs opetuslapset tekevät, koska Siionin Kuningas tulee? Evankeliumissa seisoo, että he panevat vaatteensa aasintamman päälle. Ja muutamat taittavat oksia puista ja panevat niitä tien päälle, kussa Siionin Kuningas kulkee. Ja silloin he rupeavat huutamaan: "Hoosianna, Daavidin Pojalle!" Että he panevat vaatteensa sen aasin päälle, jonka päällä Siionin Kuningas istuu, se merkitsee, että Jeesuksen oikeat opetuslapset riisuvat itsensä alasti Hänen tähtensä. He riisuvat kaiken koreutensa päältänsä Vapahtajan tähden. Mutta sitä maailmanlapset eivät raaski tehdä, vaikka kuinka kova aasintamman selkä olisi, jonka päällä Siionin Kuninkaan pitää istuman. Eivät maailmanlapset sen tähden riisu vaatteitansa, vaan he käyvät itse koreana ja antavat Vapahtajan olla alastomana. Sen tähden Hän soimaa heitä tuomiopäivänä: "Minä olin alaston, ja ette vaatettaneet minua." Opetuslapset riisuivat vaatteensa ja hajoittivat ne tien päälle. Mutta maailmanlapset eivät levitä koreuttansa tien päälle aasintamman poljettavaksi. Opetuslapset taittavat tuoreita oksia puista ja levittävät niitä tien päälle Siionin Kuninkaalle kunniaksi, mutta maailmanlapset eivät viitsi sitä kunniaa tehdä Siionin Kuninkaalle. Mutta jos maailmanruhtinas tulee, silloin he noutavat hakoja metsästä vaikka neljänneksen päästä. Opetuslapset iloitsevat, koska Siionin Kuningas tulee, ja veisaavat Vapahtajalle kiitosta kaikkien Hänen hyvien töittensä edestä. Mutta maailmanlapset pitävät pahana, että opetuslapset niin huutavat maailmalle. Opetuslapset huutavat: "Hoosianna, Daavidin Pojalle!" Mutta maailmanlapset huutavat: "Perkele ja saatana!" koska he tulevat markkinoille. Ilmankin itse kukin huutaa isänsä nimeä. Maailmanlapset huutavat isänsä nimeä, jota he palvelevat, mutta opetuslapset huutavat: "Hoosianna, Daavidin Pojalle!" Se on: Kiitos ja kunnia Luojalle ja Siionin Kuninkaalle Hänen hyvien töittensä edestä! Tosi se kyllä on, että se kansa, joka silloin rupesi levittämään vaatteensa tien päälle ja huutamaan opetuslasten kanssa "hoosianna, Daavidin Pojalle", se sama kansa oli vielä silloin kiinni maailmassa. He luulivat, että Vapahtaja nyt tulee heille kuninkaaksi, ja että Hän ruokkii heitä ilman työtä. Mutta mitäs maailmanjoukko siitä voittaa, että he näkevät kristittyjen vikoja? Jos se kansa, joka palmusunnuntaina huusi "hoosianna", pitkänä perjantaina huusi "ristiinnaulitse", niin he helluntaina taas saivat pistoksen sydämeen ja rupesivat sydämen murheella kysymään apostoleilta: "Te miehet ja veljet, mitä meidän pitää tekemän?" Ja sillä tavalla täytyi heidän katua, että he olivat seuranneet fariseusten neuvoa pitkänä perjantaina ja huutaneet maailman kanssa: "Ristiinnaulitse!" Mutta fariseukset pysyivät aina paatumuksessansa, eivätkä tehneet koskaan katumusta. Mitäs he siis voittavat siitä, että he näkevät kristittyjen vikoja? Eivät he voita muuta kuin häpeätä ja omantunnon vaivaa viimeisenä päivänä, koska ne ulosvalitut sielut, jotka täällä kuolleessa uskossa ovat huutaneet "hoosianna", ja pitkänä perjantaina he ovat huutaneet; "ristiinnaulitse", mutta helluntaipäivänä jälkeen ovat murheellisella ja katuvaisella sydämellä taas huutaneet "hoosianna". Se merkitsee: Armahda meidän päällemme! Nämä mur- 25
7 N:o 3 1 SUNNUNTAINA ADVENTISSA 1858 (päiväsaarna) heelliset, katuvaiset ja maailmalta alas poljetut sielut, saavat viimein huutaa iankaikkisesti: "Hoosianna, Daavidin Pojalle!" Mitäs fariseukset silloin huutavat, koska Siionin Kuningas tulee toisen kerran, ei niin kuin tässä köyhässä ja ylenkatsotussa tilassansa istuen työaasintamman päällä, vaan kunnian istuimella, ylim mäisensä Tuomarina. Ilmankin fariseukset silloin kanssa käskevät Vapahtajan torua opetuslapsiansa huutamasta maailmalle Hänen suuria tekojansa. Minä luulen, että fariseukset tulevat silloin mykäksi, eivätkä jaksa puhua mitään. Nyt te näette, kuinka maailmanlapset vastaanottavat Siionin Kuningasta, koska Hän tulee niin huonolla hevosella ja istuu työaasintamman päällä. He vastaanottavat Hänet pilkkaamisella ja ylenkatseella. Ja suuttuvat viimein, koska Hän pilaa heidän Jäljennös / Johan Henricson Mäkitalo / P. Raittilan arkisto / Oulun maakunta-arkisto / kauppansa. Mutta ne harvat opetuslapset, jotka riisuvat vaatteensa ja levittävät niitä tien päälle, ja antavat koreutensa aasintammalle poljettavaksi, taittavat vielä oksia puista Vapahtajan kunniaksi, ja huutavat: "Hoosianna, Daavidin Pojalle!" Ja meidän pitää toivoman, että Siionin Kuningas antaa heille voimaa ja väkevyyttä aina huutamaan, niin kauan, kuin he elävät, ja vielä viimeisessä kuolemankilvoituksessa, ettei vihollinen saisi heitä vaikenemaan, eli maailman pelvon tähden mykäksi tulemaan. Me toivomme ja rukoilemme Siionin Kuningasta, että Hän tulisi uskovaisten sydämiin ajamaan pois sitä vihollisen joukkoa, joka tahtoo tehdä Jumalan temppelin ryövärien luolaksi. Katso, Siionin tytär, sinun Kuninkaasi tulee sinulle siveä, istuen aasintamman päällä. Amen.
JEESUS PARANTAA SOKEAN
Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) JEESUS PARANTAA SOKEAN 1. Kertomuksen taustatietoja a) Kertomuksen tapahtumapaikka Siiloan lammikko oli Jerusalemissa b) Ajallinen yhteys muihin kertomuksiin
Kananean vaimo huusi: Herra, Daavidin Poika! Armahda minun päälleni,
Kananean vaimo huusi: Herra, Daavidin Poika! Armahda minun päälleni, 388 minun tyttäreni vaivataan hirmuisesti perkeleeltä! Matt.15:22 Me kuulemma näistä sanoista, että Kananean vaimon tytär vaivattiin
JEESUS PARANSI SOKEAN BARTIMEUKSEN
Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(6) JEESUS PARANSI SOKEAN BARTIMEUKSEN 1. Kertomuksen taustatietoja a) Kertomuksen tapahtumapaikka Jerikon kaupungin lähellä. Jeriko on Juudeassa oleva kaupunki
Minä olen pilkaksi tullut kaikille minun vihamiehilleni, sillä minä kuulen
Minä olen pilkaksi tullut kaikille minun vihamiehilleni, sillä minä kuulen monen häväistyksen, että jokainen karttaa minua. He pitävät keskenänsä neuvoa minusta ja tahtovat ottaa minun henkeni minusta.
Apostoli Paavali kirjoittaa tämän päivän epistolassa: Että nyt on aika
Apostoli Paavali kirjoittaa tämän päivän epistolassa: Että nyt on aika unesta nousta, sillä meidän autuutemme on nyt lähempänä kuin silloin, koska me uskoimme. Room. 13: 11. Tämä apostoli kirjoittaa myös
Pyhä Paavali kirjoittaa, että luonnollinen ihminen ei ymmärrä niitä, kuin
Pyhä Paavali kirjoittaa, että luonnollinen ihminen ei ymmärrä niitä, kuin Jumalan Hengen ovat. Ja toisessa paikassa kirjoittaa hän: "Jos meidän evankeliumimme on peitetty, niin hän on niiltä peitetty,
Saarna Evankeliumi Johannes Kastaja Elia Jeremia
Saarna 16.7.2017 Evankeliumi Matt. 16: 13-19 Kun Jeesus oli tullut Filippoksen Kesarean seudulle, hän kysyi opetuslapsiltaan: Kuka Ihmisen Poika on? Mitä ihmiset hänestä sanovat? He vastasivat: Toisten
H1 14 Baruch haba (Ps. 118:26 & Barry Kornreich) Siunattu olkoon tuleva,
H1 14 BARUCH HABA (Ps. 118:26 & Barry Kornreich) Siunattu olkoon tuleva 1 HEPREA, LAULUT JA MUSIIKKI, https://genfibeta.weebly.com/h1.html (genfibeta.weebly.com/ muuttuu myöhemmin gen.fi/-osoitteeksi)
Sinun virtas pauhaavat kovin, niin että yksi syvyys pauhaa tässä ja toinen
Sinun virtas pauhaavat kovin, niin että yksi syvyys pauhaa tässä ja toinen siellä; kaikki sinun vesilainees ja aaltos käyvät minun ylitseni. Psalmi 40: 8 290 Näin valitti kuningas Daavid, koska hänen sielunsa
APOCRYPHA KING JAMES BIBLE 1611 RUKOUS ASARJA & kappale kolme juutalaisten. Rukous Asarja ja kolme juutalaisten laulu
APOCRYPHA KING JAMES BIBLE 1611 RUKOUS ASARJA & kappale kolme juutalaisten www.scriptural-truth.com Asarja rukous Rukous Asarja ja kolme juutalaisten laulu {1:1} ja he kävelivät tulen keskellä ylistää
Nettiraamattu lapsille. Jeesus parantaa sokean
Nettiraamattu lapsille Jeesus parantaa sokean Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2012 Bible for
JEESUS RUKOILEE GETSEMANESSA
Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) JEESUS RUKOILEE GETSEMANESSA 1. Kertomuksen taustatietoja a) Missä kertomus tapahtui Getsemane-niminen puutarha, yrttitarha Öljymäellä. b) Ajallinen yhteys
Herra on sanonut Jes. 56: 7: "Minä ilahutan heitä minun rukoushuoneessani."
Herra on sanonut Jes. 56: 7: "Minä ilahutan heitä minun rukoushuoneessani." [alku kateissa] - - - sydämet, niin kuin Herra on sanonut Jes. 56: 7: "Minä ilahutan heitä minun rukoushuoneessani." Ja sitä
Nettiraamattu lapsille. Jeesus ruokkii 5000 ihmistä
Nettiraamattu lapsille Jeesus ruokkii 5000 ihmistä Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2012 Bible
MESSU SELKOMUKAUTUS virikemateriaalia messuun mukautetut osat sinisellä, voidaan muokata käyttötilanteen mukaan. I Johdanto. 1.
MEU ELKOMUKAUTU virikemateriaalia messuun mukautetut osat sinisellä, voidaan muokata käyttötilanteen mukaan I Johdanto 1. Alkuvirsi 2. Alkusiunaus L Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen. Aamen, aamen,
Eivät terveet tarvitse parantajaa,
Eivät terveet tarvitse parantajaa, mutta sairaat. Näin vastasi Jeesus muutamille fariseuksille, jotka pitivät pahana, että Jeesus oli mennyt sisälle yhden publikaanin eli tullimiehen huoneeseen atrioitsemaan
Nettiraamattu. lapsille. Jeesus ja Lasarus
Nettiraamattu lapsille Jeesus ja Lasarus Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2013 Bible for Children,
Jeesus parantaa sokean
Nettiraamattu lapsille Jeesus parantaa sokean Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org BFC PO Box 3
Nettiraamattu lapsille. Jeesus ja Lasarus
Nettiraamattu lapsille Jeesus ja Lasarus Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2013 Bible for Children,
Jeesus ruokkii 5000 ihmistä
Nettiraamattu lapsille Jeesus ruokkii 5000 ihmistä Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org BFC PO
Vapahtaja sanoi juutalaisille: Johannes tuli teidän tykönne vanhurskauden
Vapahtaja sanoi juutalaisille: Johannes tuli teidän tykönne vanhurskauden tiessä, ja ette häntä uskoneet; mutta publikaanit ja portot uskoit hänen: Mutta te, jotka sen näitte, ette sittekään parannusta
JEESUS ILMESTYY OPETUSLAPSILLE
Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) JEESUS ILMESTYY OPETUSLAPSILLE 1. Kertomuksen taustatietoja a) Kertomuksen tapahtumapaikka Opetuslapset ovat yhä Jerusalemissa lukittujen ovien takana,
Matt. 17: 1-13 Pirkko Valkama
Loisto yllättää Matt. 17: 1-13 Pirkko Valkama Matt. 17:1-3 1 Kuuden päivän kuluttua Jeesus otti mukaansa Pietarin sekä Jaakobin ja tämän veljen Johanneksen ja vei heidät korkealle vuorelle yksinäisyyteen.
Ellei teidän vanhurskautenne
Ellei teidän vanhurskautenne ole paljon enempi kuin kirjanoppineitten ja fariseusten, niin ette tule taivaan valtakuntaan. Nämät Vapahtajan sanat löytyvät tämän päivän evankeliumissa. Net ovat kovat ja
Tämän leirivihon omistaa:
Tämän leirivihon omistaa: 1 Tervetuloa kesäleirille! Raamiksilla tutustumme Evankeliumin väreihin. o Keltainen kertoo Jumalasta ja taivaasta, johon pääsen uskomalla Jeesukseen. o Musta kertoo, että olen
Viisas kuningas Salomo
Nettiraamattu lapsille Viisas kuningas Salomo Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Lazarus Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2013 Bible for Children,
Ja merkit pitää oleman auringossa
Ja merkit pitää oleman auringossa ja kuussa ja tähdissä. Luuk. 21: 25. Vapahtaja puhuu tämän päivän evankeliumissa viimeisistä ajan merkeistä, jotka ilmestyvät taivaassa, ennen kuin tämä maailma loppuu.
Punnitse joka sanaa tässä oudossa ja tähän aikaan varsin vaienneessa
ENSIMMÄINEN ADVENTTIVIIKKO Sunnuntai Sanokaa tytär Siionille: Katso, sinun kuninkaasi tulee sinulle hiljaisena. Matt. 21:5. Punnitse joka sanaa tässä oudossa ja tähän aikaan varsin vaienneessa saarnassa.
Nettiraamattu lapsille. Pietari ja rukouksen voima
Nettiraamattu lapsille Pietari ja rukouksen voima Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2013 Bible
Nettiraamattu. lapsille. Jeesus ja Lasarus
Nettiraamattu lapsille Jeesus ja Lasarus Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org BFC PO Box 3 Winnipeg,
Missio Järvenpää/TV7 raamattukoulu 2011 Pekka Sartola V A R T I J A. Mikä hetki yöstä on?
Missio Järvenpää/TV7 raamattukoulu 2011 Pekka Sartola i I V A R T I J A. Mikä hetki yöstä on? Jeesuksen profetiat : Matteus 24 - Jesaja 2:1-4 62:6-7 (Jerusalem) - Hesekiel 36:19 ja 24 ja 28 - Sakarja 8:
USKOONTULON ABC. almondy.suntuubi.com
1 USKOONTULON ABC 2 1. Tunnusta, että olet tehnyt syntiä ja tee parannus. Me olemme tehneet väärin, me olemme tehneet syntiä, olemme rikkoneet SINUA vastaan, kapinoineet ja poikenneet SINUN Käskyistäsi
Pietari ja rukouksen voima
Nettiraamattu lapsille Pietari ja rukouksen voima Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2013 Bible
SYNTINEN NAINEN FARISEUKSEN TALOSSA
Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(6) SYNTINEN NAINEN FARISEUKSEN TALOSSA Kuva taidegraafikko Kimmo Pälikkö 1. Kertomuksen taustatietoja a) Missä kertomus tapahtui b) Ajallinen yhteys muihin
JEESUS RATSASTAA JERUSALEMIIN
Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(6) JEESUS RATSASTAA JERUSALEMIIN 1. Kertomuksen taustatietoja a) Missä kertomus tapahtui Ensin Jerusalemin lähellä Beetfagessa ja Öljymäellä, josta Jeesus
Kun olen hätääntynyt ja ahdistunut, odotan
1. syyskuuta Jumala, minun Jumalani, sinua minä odotan. Sieluni janoaa sinua, ruumiini ikävöi sinua ja uupuu autiomaassa ilman vettä. Ps. 63:2 Kun olen hätääntynyt ja ahdistunut, odotan kiihkeästi Jumalan
Kiusaukset elämässämme
Kiusaukset elämässämme Laitoin tällaisen otsikon puheelleni sen tähden, koska tiedän, että kaikki me joudumme erilaisiin kiusauksiin elämässämme. Luulen niin, ettei meistä yksikään selviä ilman kiusauksia
Hyvä Sisärengaslainen,
Lisää 1. Joh 3:sta? http://www.sley.fi/luennot/raamattu/ UT/Johanneksen_kirjeet/1Joh03EK.h tm Hyvä Sisärengaslainen, 1. Johanneksen kirjeen kolmas luku puhuu Jumalan lahjasta, mutta myös hänen pyhästä
Matt. 5: 21-48 Reino Saarelma
Kiperiä kysymyksiä Matt. 5: 21-48 Reino Saarelma Opetus Neljä jaksoa Vihasta ja riidasta (Matt. 5:21-26) Aviorikoksesta (5:27-32) Vannomisesta (5:33-37) Vihamiesten rakastamisesta (5:38-48) Matt.5:21-26
Nettiraamattu. lapsille. Nainen kaivolla
Nettiraamattu lapsille Nainen kaivolla Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Lazarus Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2007 Bible for Children,
Nettiraamattu lapsille. Nainen kaivolla
Nettiraamattu lapsille Nainen kaivolla Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Lazarus Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2010 Bible for Children,
Jeesus valitsee kaksitoista avustajaa
Nettiraamattu lapsille Jeesus valitsee kaksitoista avustajaa Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Byron Unger; Lazarus Sovittaja: E. Frischbutter; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for
Nettiraamattu lapsille. Viisas kuningas Salomo
Nettiraamattu lapsille Viisas kuningas Salomo Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Lazarus Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2013 Bible for Children,
Nettiraamattu lapsille. Seurakunta vaikeuksissa
Nettiraamattu lapsille Seurakunta vaikeuksissa Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2010 Bible
PIETARI JA JOHANNES JUOKSEVAT HAUDALLE
Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) PIETARI JA JOHANNES JUOKSEVAT HAUDALLE 1. Kertomuksen taustatietoja a) Kertomuksen tapahtumapaikka: Edelleen ollaan Jeesuksen tyhjällä haudalla. b) Ajallinen
Minä etsein yöllä minun vuoteessani, jota minun sieluni rakastaa. Minä
Minä etsein yöllä minun vuoteessani, jota minun sieluni rakastaa. Minä etsein häntä, mutta en löytänyt. Nyt minä nousen ja käyn kaupungin ympäri kaduilla ja kujilla ja etsin, jota minun sieluni rakastaa.
Jesaja näkee tulevaisuuteen
Nettiraamattu lapsille Jesaja näkee tulevaisuuteen Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Jonathan Hay Kääntäjä: Anni Kernaghan Sovittaja: Mary-Anne S. Suomi Kertomus 27/60 www.m1914.org Bible for Children,
Daniel leijonien luolassa
Nettiraamattu lapsille Daniel leijonien luolassa Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Jonathan Hay Sovittaja: Mary-Anne S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2014 Bible
JEESUS RUKOILEE GETSEMANESSA
Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) JEESUS RUKOILEE GETSEMANESSA 1. Kertomuksen taustatietoja a) Kertomuksen tapahtumapaikka Getsemane-niminen puutarha, yrttitarha Öljymäellä. b) Ajallinen
Nettiraamattu lapsille. Daniel leijonien luolassa
Nettiraamattu lapsille Daniel leijonien luolassa Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Jonathan Hay Sovittaja: Mary-Anne S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2014 Bible
Nettiraamattu lapsille. Jeremia, kyynelten mies
Nettiraamattu lapsille Jeremia, kyynelten mies Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Jonathan Hay Sovittaja: Mary-Anne S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2014 Bible
Pyhä Pietari kirjoittaa kristityille, että he ovat uudestisyntyneet, ei katoavaisesta,
Pyhä Pietari kirjoittaa kristityille, että he ovat uudestisyntyneet, ei katoavaisesta, vaan katoamattomasta siemenestä, nimittäin elävästä Jumalan sanasta, joka iankaikkisesti pysyy. 1.Piet. 1: 23. Ja
EHTOO- JA AAMUPALVELUS JUHLA- JA ARKIPÄIVINÄ
30.1.2007 EHTOO- JA AAMUPALVELUS JUHLA- JA ARKIPÄIVINÄ LIITTEET RUKOUKSIA ERI TILAISUUKSISSA Sairaan puolesta Tämä ohje löytyy myös netistä osoitteesta: www.ortodoksi.net EHTOO- JA AAMUPALVELUS JUHLA-
VAIN YKSI PALASI KIITTÄMÄÄN
Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) VAIN YKSI PALASI KIITTÄMÄÄN 1. Kertomuksen taustatietoja a) Missä kertomus tapahtui Tapahtuman paikka on joku kylä Samarian ja Galilean rajalla b) Vieraat
Ensimmäinen Johanneksen kirje 4. osa
Ensimmäinen Johanneksen kirje 4. osa 1 opettaja- Isak Penzev 21.0.3.2013 Jatkamme Johanneksen kirjeen tutkimista. Tämä oppitunti kuuluu opetussarjaan, jossa me tutkimme Uutta testamenttia. Kun me tutkimme
Nettiraamattu lapsille. Vainoajan tie saarnaajaksi
Nettiraamattu lapsille Vainoajan tie saarnaajaksi Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2009 Bible
Vapahtaja kysyi kerran juutalaisilta, mistä Johanneksen kaste oli? Mutta
Vapahtaja kysyi kerran juutalaisilta, mistä Johanneksen kaste oli? Mutta juutalaiset vastasivat: "Emme tiedä." Me kuulemme näistä sanoista, jotka luetaan evankelista Matteuksen 21: 25, että juutalaiset
Apologia-forum 25.-27.4.2014
Mikä on kristinuskolle luovuttamatonta? Kuvat: sxc.hu Apologia-forum 25.-27.4.2014 Ryttylän Kansanlähetysopisto Pääpuhujana prof. John Lennox (oxfordin yliopisto) Tiede usko luominen evoluutio www.kansanlahetysopisto.fi/apologiaforum
Viisas kuningas Salomo
Nettiraamattu lapsille Viisas kuningas Salomo Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Lazarus Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org BFC PO Box 3 Winnipeg,
...mutta saavat lahjaksi vanhurskauden Hänen armostaan sen lunastuksen kautta, joka on Kristuksessa Jeesuksessa. Room. 4:24
...mutta saavat lahjaksi vanhurskauden Hänen armostaan sen lunastuksen kautta, joka on Kristuksessa Jeesuksessa. Room. 4:24 Nyt ei siis ole mitään kadotustuomiota niille, jotka ovat Kristuksessa Jeesuksessa,
Ristiäiset. Lapsen kaste
Ristiäiset Lapsen kaste Ilo palvella! Loimaan seurakunta OHJELMA Alkuvirsi Ristinmerkki Raamatunluku Mark. 10: 13 16 Puhe Uskontunnustus Kaste Virsi Yhteinen esirukous ja Isä Meidän rukous Siunaus Päätösvirsi
1. KAPITTEL 2. KAPITTEL
1. KAPITTEL Joka alusta oli, jonka me kuulimme, jonka me silmillämme näimme, jota me katselleet olemme, ja meidän kätemme pidelleet ovat elämän sanasta, 2 (Ja elämä on ilmestynyt, ja me olemme nähneet,
Helatorstai Joh.17:24-26, Apt.1:6-9 lähtöjuhlan saarna
Helatorstai Joh.17:24-26, Apt.1:6-9 lähtöjuhlan saarna Me juhlimme tänään Jeesuksen taivaaseen astumista. Miksi Jeesus meni pois? Eikö olisi ollut parempi, että hän olisi jäänyt tänne. Helposti ajattelemme,
Hyvä Sisärengaslainen,
Hyvä Sisärengaslainen, Tervetuloa SLEY:n nuorisotyön sisärenkaan raamattukouluun! Tämän kevään kuluessa käymme läpi Johanneksen evankeliumin lyhyissä jaksoissa. Voit lähettää kysymyksiä, palautetta, esirukousaiheita
Ja Jeesus sanoi: "Minä tulin tuomiolle tähän maailmaan, että ne, jotka ei näe,
Ja Jeesus sanoi: "Minä tulin tuomiolle tähän maailmaan, että ne, jotka ei näe, pitää näkemän, ja ne, jotka näkevät, pitää sokeiksi tuleman." Joh. 9: 39. Evankelista Johannes kirjoittaa evankeliuminsa yhdeksännessä
Nettiraamattu lapsille. Kuningas Daavid (2. osa)
Nettiraamattu lapsille Kuningas Daavid (2. osa) Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Lazarus Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2009 Bible for
tahdotteko yhdessä seurakunnan kanssa huolehtia siitä, että NN saa kristillisen kasvatuksen? Vastaus: Tahdon.
LAEN KATE ELKOMUKAUTU virikemateriaalia lapsen kasteeseen mukautetut osat sinisellä, voidaan muokata käyttötilanteen mukaan I Johdanto 1. Virsi 2. Alkusiunaus Isän ja ojan ja yhän Hengen nimeen. Herra
1. On vain yksi tosi Jumala, eikä ketään muuta pidä pitää Jumalana Jumala on kaikkia suurempi, myös Jeesusta suurempi...
Uskontunnustukseni 1. On vain yksi tosi Jumala, eikä ketään muuta pidä pitää Jumalana... 1 2. Jumala on kaikkia suurempi, myös Jeesusta suurempi... 1 3. Jumala on sama kaikkialla... 2 4. Jumala on Jeesuksessa
Runsas sielujen elonkorjuu islamilaisessa maassa
1972-2010 Runsas sielujen elonkorjuu islamilaisessa maassa,,ja tämä valtakunnan evankeliumi pitää saarnattaman kaikessa maailmassa, todistukseksi kaikille kansoille; ja sitten tulee loppu. (Mat 24:14)
Kristinusko (AR) Kristinuskon historia. Kristinuskon syntymä
Kristinusko (AR) Kristinuskon historia Kristinuskon syntymä Juutalaisuudessa oli kauan jo odotettu, että maan päälle syntyy Messias, joka pelastaa maailman. Neitsyt Maria synnytti pojan Jeesus Nasaretilaisen,
Mihin pelastutaan taivaaseenko?
Mihin pelastutaan taivaaseenko? Ei kukaan ole noussut ylös taivaaseen, paitsi hän, joka taivaasta tuli alas, ihmisen poika, joka on taivaassa. Valtaosa ihmisistä ja kirkoista on jo satojen ja satojen vuosien
ANTIOKIAN SEURAKUNTA SYNTYY
Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) ANTIOKIAN SEURAKUNTA SYNTYY 1. Kertomuksen taustatietoja a) Kertomuksen tapahtumapaikka Ensin Pietari selostaa Jerusalemissa oleville veljille, että armo
Nettiraamattu lapsille. Hyviä ja huonoja kuninkaita
Nettiraamattu lapsille Hyviä ja huonoja kuninkaita Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Lazarus Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2013 Bible for
Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) VIINITARHAAN TÖIHIN
Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) VIINITARHAAN TÖIHIN Tänään meillä on kaksi vertausta, joissa kutsutaan väkeä töihin viinitarhaan. 2. Itse kertomus Raamatusta rinnakkaispaikkoineen Kukin
Poikani, jos sinä tahdot olla Jumalan palvelija, niin valmista sinuas
Poikani, jos sinä tahdot olla Jumalan palvelija, niin valmista sinuas kiusaukseen. Syr. 2: 1 Näistä Syyrakin sanoista kuuluu, että jokainen, joka tahtoo olla Jumalan palvelija, saapi valmistaa itsensä
Vaikeudet opettavat valvomaan ja rukoilemaan
Vaikeudet opettavat valvomaan ja rukoilemaan Kun elämään jostain syystä Herra sallii vaikeuksia, niin ne vetävät normaalisti meidät polvillemme Herramme eteen. Ja jos me pyydämme kuten opetuslapset aikoinaan,
Ehtoopalvelus lauantai ja aattoiltana maallikon laulamana
Ehtoopalvelus lauantai ja aattoiltana maallikon laulamana Pyhien isiemme esirukouksien tähden Herra Jeesus Kristus, meidän Jumalamme, armahda meitä. Aamen. Kunnia olkoon Sinulle, meidän Jumalamme, kunnia
Pääsiäispäivä Evankeliumi, Mark. 16: 1-8
Pääsiäispäivä Evankeliumi, Mark. 16: 1-8 Tänä päivänä Herran Jeesuksen ylösnoustua haudasta kuultiin enkelin sanan soivan yhtä lohdullisesti kuin Jeesuksen syntyessäkin, jolloin enkeli huusi paimenille
Paavali kirjoittaa monien luotettavina pidettyjen käsikirjoitusten mukaan näin:
1Kor 15:47 selitys Paavali kirjoittaa monien luotettavina pidettyjen käsikirjoitusten mukaan näin: "Ensimmäinen ihminen oli maasta, maallinen, toinen ihminen on herra taivaasta." (1Kor 15:47). Sana "herra"
Nettiraamattu lapsille. Vakaan uskon miehet
Nettiraamattu lapsille Vakaan uskon miehet Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Jonathan Hay Sovittaja: Mary-Anne S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2014 Bible for
Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(6) VAARAN MERKKI
Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(6) VAARAN MERKKI 1. Kertomuksen taustatietoja a) Kertomuksen tapahtumapaikka b) Ajallinen yhteys muihin kertomuksiin c) Kertomuksessa esiintyvät henkilöt
EHTOO- JA AAMUPALVELUS JUHLA- JA ARKIPÄIVINÄ SUURET PROKIMENIT. itse juhlapäivän iltana toimitettavassa ehtoopalveluksessa
29.1.2007 EHTOO- JA AAMUPALVELUS JUHLA- JA ARKIPÄIVINÄ SUURET PROKIMENIT itse juhlapäivän iltana toimitettavassa ehtoopalveluksessa Tämä ohje löytyy myös netistä osoitteesta: www.ortodoksi.net EHTOO- JA
Minä panen vainon sinun siemenes ja vaimon siemenen välille, ja vaimon
Minä panen vainon sinun siemenes ja vaimon siemenen välille, ja vaimon siemen pitää rikkipolkeman käärmeen pään, ja sinä olet pistävä häntä kantapäähän. 1. Moos. 3: 15 Tämä viha vaimon siemenen ja käärmeen
Jeremia, kyynelten mies
Nettiraamattu lapsille Jeremia, kyynelten mies Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Jonathan Hay Sovittaja: Mary-Anne S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2014 Bible
Hyviä ja huonoja kuninkaita
Nettiraamattu lapsille Hyviä ja huonoja kuninkaita Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Lazarus Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org BFC PO Box 3
Kymmenykset, annit, uhrit ja iloinen antaminen. Heikki Pekkarinen
Kymmenykset, annit, uhrit ja iloinen antaminen Heikki Pekkarinen marraskuussa 2008 Kymmenykset, annit, uhrit ja iloinen antaminen 1. äänite Daavid ja Salomo Room. 15:4 Sillä kaikki, mikä ennen on kirjoitettu,
Katekismussaarna Könkäsessä 1850
Niin Jesus sanoi niille Juudalaisille, jotka hänen uskoivat: jos te pysytte minun puheessani, niin te totisesti minun opetuslapseni olette. Ja teidän pitää totuuden ymmärtämän, ja totuuden pitää teidät
MIKSI JEESUS KUOLI RISTILLÄ?
Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) MIKSI JEESUS KUOLI RISTILLÄ? 1. Kertomuksen taustatietoja a) Vieraat termit Synti on Jumalan käskyjen rikkomista. Raamattu nimittää sitä mm. laittomuudeksi,
Kirkkovuosi. Kuva: Seppo Sirkka
Kirkkovuosi Adventti aloittaa kirkkovuoden. Ensimmäisenä adventtina lauletaan Hoosianna ja sytytetään ensimmäinen kynttilä, toisena toinen, kolmantena kolmas ja neljäntenä neljäs kynttilä. Adventti, Adventus
Johannes sanoo: Jeesus se ensimmäinen ja viimeinen: joka voittaa ja minun
Johannes sanoo: Jeesus se ensimmäinen ja viimeinen: joka voittaa ja minun tekoni hamaan loppuun asti pitää, sille minä annan voiman pakanain ylitse, ja hänen pitää heitä rautaisella vitsalla hallitseman;
Luuk.14:26-35. Kutsu Jumalan valtakuntaan
Luuk.14:26-35. Kutsu Jumalan valtakuntaan Tämän sunnuntain teema on " kutsu Jumalan valtakuntaan ". Päivän tekstissä Jeesus itse asiassa esittää kutsun Jumalan valtakuntaan, vaikka tuo kutsu kuulostaakin
Raamatun pikakurssi. Raimo Auvinen
Raamatun pikakurssi Osa 15/24 Evankeliumit Lähteet: Raamatut RK92 & RK33/38 & RK & KJV, Learn Bible in 24 Hours, julkiset Raamatun selitysteokset ja Internet, joista lainaukset merkitty erikseen Raimo
VIELÄKÖ JUMALA PARANTAA?
Jeesus parantaa sokean Jerikon tiellä, Nicolas Poussin, Mark.10.46 VIELÄKÖ JUMALA PARANTAA? Reijo Telaranta Minä, Herra, olen sinun parantajasi 2.Moos.15:26 Aatamin luominen, Michelangelo, v. 1510, 1.Moos.2:1-25
Kuningas Daavid (2. osa)
Nettiraamattu lapsille Kuningas Daavid (2. osa) Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Lazarus Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2007 Bible for
Viisas kuningas Salomo
Nettiraamattu lapsille Viisas kuningas Salomo Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Lazarus Kääntäjä: Anni Kernaghan Sovittaja: Ruth Klassen Suomi Kertomus 22/60 www.m1914.org Bible for Children, PO Box
Apostoli Johannes sanoo Ilmestyskirjassa: Ja minä näin, koska hän kuudennen
Apostoli Johannes sanoo Ilmestyskirjassa: Ja minä näin, koska hän kuudennen sinetin avasti, katso, niin tapahtui suuri maanjäristys, ja aurinko tuli mustaksi niin kuin karvasäkki ja kuu tuli kokonansa
KANAANILAISEN NAISEN USKO JA RUKOUS
Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) KANAANILAISEN NAISEN USKO JA RUKOUS 1. Kertomuksen taustatietoja a) Missä kertomus tapahtui Jeesus siirtyi Galileasta Tyron ja Siidonin alueelle, joka
H1 342 HEVENU SHALOM ('Ps. 122:8) Me toimme Shalomin
H1 342 HEVENU SHALOM ('Ps. 122:8) Me toimme Shalomin 1 HEPREA, LAULUT JA MUSIIKKI, https://genfibeta.weebly.com/h1.html (genfibeta.weebly.com/ muuttuu myöhemmin gen.fi/-osoitteeksi) H1 LAULUT 326 350,
Sillä se on mahdotoin, että ne, jotka kerran valaistut ovat ja sitä taivaallista
Sillä se on mahdotoin, että ne, jotka kerran valaistut ovat ja sitä taivaallista lahjaa maistaneet, ja ovat Pyhästä Hengestä osalliseksi tulleet, ja maistaneet Jumalan hyvää sanaa ja tulevaisen maailman