Apostoli Johannes sanoo Ilmestyskirjassa: Ja minä näin, koska hän kuudennen
|
|
- Taisto Turunen
- 7 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 Apostoli Johannes sanoo Ilmestyskirjassa: Ja minä näin, koska hän kuudennen sinetin avasti, katso, niin tapahtui suuri maanjäristys, ja aurinko tuli mustaksi niin kuin karvasäkki ja kuu tuli kokonansa niin kuin veri, ja tähdet putosivat taivaasta maan päälle, niin kuin viikunapuu viikunansa varistaa, kuin hän suurelta tuulelta häälytetään. Ilmestysk. 6: Tämän suuren ihmeen näki Johannes tapahtuvan taivaassa, ja me luulemme, että nämät merkit ovat nyt tapahtumassa. Kos ka me otamme vaarin ajan merkeistä, niin me löydämme ensimmäiseksi, että suu ri maanjäristys on tuleva maallisessa hallituksessa, toiseksi näemme me, että au rinko on tullut mustaksi niin kuin karvasäkki, ja kolmanneksi on kuu tullut niin kuin veri, ja neljänneksi tähdet putoovat taivaasta, niin kuin marjat viikunapuusta. Kaikki nämät asiat ovat näinä aikoina tapahtumassa, ja joka tämän lukee, hän ymmärtäköön. Maanjäristys on hengellisessä tarkoituksessa yksi hirmuinen kapina ja verenvuodatus, joka on tapahtunut näinä aikoina, ja on vielä tapahtumassa, koska alamaiset nousevat esivaltaa vastaan ja kaatavat kumoon sen entisen maallisen hallituksen. Sillä maailma on nyt sillä rajalla, ettei maallinen hallitus enää pysy koossa, jos joku uskon muutos ei 43
2 tule ihmisille. Kaikki tahtovat nyt herrana olla. Ei yksikään tahdo olla toisen ihmisen vallan alla, ei yksikään tahdo totella esivaltaa, vaan se lihallinen vapaus on kaikkein mielessä. Kuinkapa maallinen hallitus enää pysyy koossa, koska alamaiset tahtovat itse päätänsä myöten hallita, ja friherrana olla? He tekevät kapinata esivaltaa vastaan ja hävittävät sen maallisen hallituksen. Ja tämä on se suuri maanjäristys, jota Johannes näki. Mutta semmoinen suuri kapina ja verenvuodatus, semmoinen suuri muutos maallisessa hallituksessa ei saattais niin pian tapahtua, ellei armon aurinko eli evan keliumin valkeus olis tullut mustaksi niin kuin karvasäkki. Ilmanki musta faari on koonnut kaikki keiturin karvat yhteen säkkiin. Ja koska sillä faarilla on aivan mustat keiturit, joitten nahkoja hän on nivottanut, niin se on arvattava, että semmoinen säkki, joka on keiturin karvoja täynnä, on hyvin musta, erinomattain, koska itse säkki on mustunut pohjattomuuden pirtissä. Ja siihen mustaan säkkiin vielä pannaan mustain keiturein karvat. Ja mistäpä pohjattomuuden ruhtinaalla on valkiat keiturit enää? Senkaltaisen mustan karvasäkin kaltainen oli nyt aurinko, kos - ka Johannes sen näki. Niin kuin näinä aikoina, koska kaikki kristillisyys on loppunut maan päällä, ja aivan suuri pimeys on tullut maan päälle. Ei suinkaan maailman ihmiset näe, mistä tie menee taivaaseen, koska kristillisyyden aurinko on tullut mustaksi, niin kuin karvasäkki. Jos rietas olis siihen säkkiin koonnut valkiat villat, ei se olis niin musta. Mutta keiturin mustat karvat on hän siihen koonnut, ja pannut auringon eteen. Sen tähden aurinko on mustaksi tullut. Se tapahtui jo Mooseksen aikana, että aurinko tuli pimiäksi Egyptin maan 44 ympäri. Mutta siinä paikassa, kussa Israelin lapset asuit, paistoi aurinko. Ja me toivomme, että vielä nytkin aurinko paistaa niissä paikoissa, kussa Israelin lapset asuvat, vaikka koko maailma olis pimeydessä. Mutta Johannes näki vielä, että kuu oli kokonansa niin kuin veri. Koska nimittäin aurinko tulee mustaksi, niin kuu kanssa muuttuu vereksi, sillä kuu on itsestänsä pimeä. Mutta koska aurinko paistaa kuun päälle, silloin tulee kuutamo. Ja hengellisessä tarkoituksessa on kuu ihmisen järki, joka ylösvalaistaan Jumalan sanasta. Mutta koska kaikki kristillisyys on loppunut, silloin tulee ihmisen järki veripunaiseksi, eli painetaan veressä, niin kuin arvattava on. Koska kaikki kristillisyys loppuu maassa, silloin loppuu myös pelko tulevaisesta edesvastauksesta, ja ihmiset rupeevat vuodattamaan verta niin kuin virtaa maan päälle. Se on jo kerran tapahtunut, että ihmisen järki pääsi kerran valtiaaksi yhdessä valtakunnassa, ja kaikki Jumalan palvelus heitettiin pois, ja Raamattu pidettiin juttukirjana, niin että kuollut usko kanssa loppui, mutta paljas järki pidettiin aurinkona. Silloin rupeis veriki juoksemaan siinä valtakunnassa, ja ihmisiä tapettiin niin kuin sääskiä, ja rietas pääsi makkaroita tekemään. Mutta kyllä on sen kaltainen verenvuodatus vielä nytkin aivan liki, koska hirmuinen kapina ja keskinäinen sota tulee kaikissa valtakunnissa. Tämä hirmuinen elämä tulee siitä, että ulkonainen Jumalan palvelus myös ylönkatsotaan. Niin kuin pakanat täälläkin katsovat ylön kirkkoa ja Jumalan palvelusta, ja elävät niin kuin villi-ihmiset. Semmoiset saattavat kyllä juoda, kirota, tapella, huorata ja varastaa. Ja koska semmoiset verikoirat nousevat viltiin, tulee luonnollinen järki painetuksi lohikäärmeen ve-
3 reen, joka on täynnänsä sappea. Siinä lohikäärmeen veressä tulee luonnollinen järki niin pimiäksi ja niin sekoitetuksi, että ne villi-ihmiset, joiden verisuonissa lohikäärmeen musta veri kuohuu, sapella sekoitettu, tappavat, ei ainoastansa kristityitä, vaan myös sitä maallista esivaltaa. Ja viimein rupeevat he keskenänsä tappelemaan niin kuin hukan penikat. Semmoiseksi tulevat ihmiset, koska aurinko on tullut mustaksi niin kuin karvasäkki, ja kuu on vereksi muuttunut. Koska kaikki kristillisyys on loppunut ja luonnollinen järki lohikäärmeen verellä sekoitetaan, silloin tapahtuu myös suuri maanjäristys. Se on: suuri kapina tapahtuu maailmassa, jonka kautta maallinen hallitus kukistetaan. Ja joka nyt ottaa vaaria ajan merkeistä, pitää arvaaman, että nyt on se aika, jonka Johannes näki Ilmestyskirjan 6. luku 12. ja 13. värssy. Mutta Johannes näki myös, kuinka tähdet putoisit taivaasta, niin kuin marjat putoilevat viikunapuusta. Ja tämä asia on myös tapahtunut näinä aikoina, sillä tähdet ovat hengelliset opettajat, jotka ovat langenneet pois armon taivaasta eli oikiasta kristillisyydestä, ja pudonneet maan päälle, se on: he ovat tulleet maailmallisiksi. Ei het ole enää hengelliset opettajat, mutta aivan maailmalliset, joiden sydän on, kokonansa tarttunut maailmaan. Semmoiset opettajat ei huoli oikiasta kristillisyydestä, vaan he saarnaavat niin Evankeliumia, että kaikki pakanat kiittävät heitä hyviksi saarnamiehiksi. Ei semmoiset opettajat kelpaa heränneitten johdattajiksi; sillä yksikin kirkas tähti, joka loistaa armon Taivaalla, kelpaa yksinäisille matkamiehille ojennusnuoraksi. Mutta koska kaikki valkeus on kadonnut, koska koko aurinko on tullut mustaksi niin kuin karvasäkki, johon rietas on kaikki mustain keitureitten karvat koonnut; ja vielä kuu on muuttunut vereksi, ja kaikki kirkkaat tähdetkin putoilevat Taivaasta, niin ettei ole enää auringosta, eikä kuusta yhtään valoa eli ylösvalaistusta yksinäisille matkamiehille, eikä ole taivaassakaan yksikään kirkas tähti, joka johdattaa pimeydessä eksyväisiä Beetlehemiin. Mistäs pitää silloin yksi murheellinen ja yksinäisyydessä kulkeva ihminen saaman ojennusta? Se tarvitsis olla täysi auringon paistet, ennen kuin ihminen näkee, mistä tie menee taivaaseen. Kuinkas pitää murheelliset ja pimeydessä harhailevaiset sielut osaaman sitä kaitaista tietä, joka viepi elämään, koska ei taivaassakaan ole enää yksikään kirkas tähti, joka johdattaa murheellisia ja katuvaisia sieluja Beetlehemiin? Taitavat he eksyä pois oikiasta järjestyksestä. Taitavat yksinäiset kulkijat tulla eksytetyksi niistä tien haaroista, joita peurat eli lehmät ja hevoiset ovat tehneet mettässä. Voi! Voi! niitä onnettomia raukkoja, jotka asuvat pakanan maassa, kussa aurinko on tullut mustaksi niin kuin karvasäkki, ja kuu on punaiseksi tullut, niin kuin veri, ja kaikki tähdet ovat pudonneet taivaasta, niin kuin marjat viikunapuusta. Niille ei ole yhtään valoa, ei auringosta, eikä kuusta, eikä tähdistä. Niiden täytyy nyt istua pimeydessä hukkain ja jalopeurain keskellä. Ja sinä yksinäinen kulkija, joka olet kulkemassa sitä kaitasta tietä oikiata isänmaata päin, kuinkas sinä luulet kostuvas iankaikkisuuteen ilman auringotta, ilman kuutta, ilman tähdittä? Koska nyt ei yksikään kirkas tähti enää loista taivaan reunalla yksinäiselle matkamiehelle, mistä hänen pitää siis näkemän tietä, joka viepi elämään? Minä olen kuullut 2. Moos. 10: 23, että kaikille Israelin lapsille valkeus paistaa heidän asuinsijoissansa, vaikka pimeys ja synkeys peittää koko Egyptin 45
4 maan. Eiköhän olis paras neuvo, että yksinäiset kulkijat, jotka nyt vaeltavat pimeydessä ja kuoleman varjon laaksossa, antaisit heidän sydämitänsä ympärileikata, jos he sillä tavalla otettaisiin Israelin lasten seuraan, jotka nyt ovat lähtemässä Egyptin pakanallisesta maasta vaeltamaan poikki Punaista merta? Niille paistaa aurinko, vaikka pimeys on koko Egyptin maassa. Rukoilkaat, te yksinäiset kulkijat, että te pääsisitte Israelin lasten seuraan ennen kuin tämä maailma hukkuu. Rukoilkaat, että te pääsisitte kulkemaan Israelin lasten kanssa poikki Punaista merta, ennen kuin kaikki pakanat siinä hukkuvat, että tekin pääsisitte veisaamaan Mooseksen ja Israelin lasten kanssa toisella puolella merta. Isä meidän jne. 46 Ne viimeisen ajan merkit, joista Va - pahtaja tämän päivän Evankeliumissa puhuu, rupeevat jo nähtävästi tapahtumaan. Joka ottaa vaarin ajan merkeistä, saattaa niitä nähdä. Mutta joka on itse sokia, hän ei näe niitä merkkejä ennen kuin viimeinen loppu tulee. Katselkaamme siis, minkäkaltaiset merkit net ovat auringossa, kuussa ja tähdissä, ennen kuin se suuri Herran päivä tulee. Ensimmäiseksi, minkäkaltaiset merkit ovat auringossa? Toiseksi, minkäkaltaiset merkit ovat kuussa? Kolmanneksi, minkäkaltaiset merkit ovat tähdissä? Jolla on silmät nähdä se nähköön! Amen! Ensimmäiseksi. Me olemme jo äsken maininneet, mitkä merkit tapahtuvat auringossa, nimittäin se, että aurinko tulee mustaksi ja pimiäksi niin kuin karvasäkki. Ja mistäpä tämä pimeys tulee auringossa muusta kuin siitä, että kuu menee auringon eteen. Ei suinkaan aurinko tulisi mustaksi ja pimiäksi, ellei kuu menis auringon eteen. Se on huomaittu, että kuu on itsestänsä pimiä, ja ainoastans silloin, koska aurinko paistaa kuun päälle, antaa kuu vähäisen valoa maailmalle. Ja silloin tulee kuutamo. Mutta ei ihminen kuutamolla näe, mistä tie menee taivaaseen, sillä se tie on kaita, joka viepi elämään, ja harvat sen löytävät. Mutta sitä laviata tietä näkee hän kulkea kuutamolla. Ja tämä kuutamo on hengellisessä tarkoituksessa se ylösvalaistus, joka tulee luonnollisesta järjestä. Mutta tämä kuutamo ei kelpaa ollenkaan ylösvalaistukseksi niille, jotka kulkevat sitä kaitaista tietä, sillä niille pitää oleman täysi auringon valo, ennen kuin he näkevät, mistä tie menee Taivaaseen. Sen tähden näki myös Johannes ilmoituksessa sen vaimon, joka huusi syntymävaivassa, puetetun auringolla ja polkevan kuuta jalkainsa alle. Luonnollinen järki pitää poljettaman jalkain alle jokaiselta, joka on huutamassa syntymävaivassa. Mutta jos luonnollinen järki pääsee Jumalan sanan eteen, eli jos ihminen alkaa Jumalan sanaa luonnollisella järjellä ymmärtämään ja selittämään, silloin tulee koko Raamattu nurin selitetyksi ja rietas antaa luonnollisen ihmisen järjelle väärän käsityksen kristillisyydestä, että oikia kristillisyys tulee luonnollisen ihmisen mielessä hulluudeksi. Niin kuin Paavali sanoo: Luonnollinen ihminen ei ymmärrä niitä kuin Jumalan Hengen ovat, sillä ne ovat hänelle hulluus. Se sama järki on se karvasäkki, jonka Johannes näki ilmestyksessä. Koska aurinko tuli mustaksi niin kuin karvasäkki, johon rietas äijä on koonnut kaikki mustat keiturin karvat, joita hän on nivottanut mustan keiturin nahoista, sillä ei nyt ole riettaalla enää valkiat keiturit niin kuin ennen, vaan aivan mustat ja kirjavat keiturit, joilta hän nylkee nahan, ja tekee makkaroita. Niitä mustan keiturin karvoja
5 on hän nyt tukkinut yhteen säkkiin, ja se sama karvasäkki on nyt se luonnollinen järki, joka selittää Jumalan sanaa aivan nurin, jonka kautta myös armon aurinko tulee mustaksi ja pimiäksi. Niin, että yksinäinen kulkija, jolla olis halu tietää, mistä tie menee taivaa seen, ei näe ollenkaan sitä kaitaista tietä, vaan sitä laviata tietä, jota suruttomat ja armonvarkaat ovat löytäneet, sitä hän näkee sillä kuutamolla, joka hänessä, eli hänen luonnollisessa järjessänsä on. Ja nyt on jo armon aurinko tullut mustaksi niin kuin karvasäkki koko maailmassa. Nyt on jo luonnollinen järki päässyt Raamatun selittäjäksi; se on: kuu on mennyt auringon eteen, jonka kautta niin suuri pimeys on tullut maan päälle, ettei luonnolliset ihmiset näe ollenkaan vaeltaa sitä tietä, joka viepi elämään, vaan ainoastans sitä laviata tietä, joka viepi kadotukseen. Rietas on kääntänyt luonnollisen ihmisen silmät nurin, niin että kaikki ne asiat, jotka kuuluvat oikiaan kristillisyyteen katsotaan hulluudeksi, taikaukseksi eli vääräksi opiksi. Rietas on kääntänyt suruttomain silmät niin nurin, että se luonnollinen pimeys, jossa maailman ihmiset vaeltavat katsotaan valkeudeksi, mutta kristillisyyden aurinko ja kirkkaus, se on riettaan tuohusvalkia. Niille on juopumus luvallinen, viinakauppa on luvallinen, koreus on luvallinen, ahneus on luvallinen, kirous ja valet on luvallinen. Juomarit ja viinaporvarit ovat nyt parhaat kristityt, huorat ovat morsiamen piiat Vapahtajalle. Eikös ole aurinko tullut mustaksi niin kuin karvasäkki, koska maailman ihmiset, suruttomat ja armonvarkaat pidetään kristittynä, mutta oikiat kristityt kutsutaan vääriksi profeetoiksi ja villihengiksi? Mut ta niiden juomareitten ja viinaporvareitten järki on se karvasäkki, johon rietas äijä on koonnut kaikki mustan keiturin karvat, ettei he näe ollenkaan auringon valosta mitään. Paitsi net harvat Israelin lapset, jot ka näkevät auringon heidän asuinsijoissansa, vaikka pimeys peittää koko sen suu ren pakanallisen maan, ja synkeys kansan. Toiseksi. Merkki on kuussa, joka on tullut veripunaiseksi, sillä kuu tulee punaiseksi siitä höyrystä, joka nousee ylös maasta, ja maan alta. Niin myös se hengellinen kuu tulee veripunaiseksi siitä höyrystä ja mustasta savusta, joka nousee pohjattomuuden pirtistä, se on: lihasta nousee semmoinen höyry eli paha henki, joka kääntää sen luonnollisen järjen nurin. Lihasta nousevat pahat himot ja halut, jotka sekoittavat ja pimittävät järjen. Lihasta nousee huoruuden himo, joka tekee huorat niin sokiaksi, että he tekevät jalkalapsia ja tulevat sen kautta köyhiksi. Lihasta nousee juopumuksen himo, joka tekee juomaria niin sokiaksi, että he panevat rukkansa ja vielä muita vaatteita pirun paskan edestä. Ahneus nousee peräsuolesta, ja se tekee viinaporvarit verikoiriksi, jotka imevät köyhäin hien ja vaivan. Ylpeys nousee järkeen ja vaikuttaa niin paljon, että kaikki tahtovat olla herrana, ei he tahdo palvella kohtuullisen palkan edestä. Huoruuden himo nousee järkeen, ja vaikuttaa siellä niin paljon, että kaikki huorat tahtovat olla koreat. Ja siihen koreuteen panevat he kaiken tienauksensa. Kunnia nousee järkeen ja vaikuttaa siellä niin paljon, että herrat ja kunnialliset talonpojat pitävät häitä, ja panevat niihin pitoihin kaikki, mitä he tienaavat, ja köyhät pitää maksaman kalaasia. Nämät lihalliset himot ja halut ovat se musta savu, joka nousee pohjattomuuden pirtistä ja tekee luonnollisen järjen ensinnä sokiaksi, niin että yksi luonnollinen ihminen ei ymmärrä, kuinka rietas tekee 47
6 muutampia rikkaaksi viinakaupalla, ja muutampia köyhäksi huoruuden kautta, juopumuksen kautta, koreuden kautta ja laiskuuden kautta. Ja viimein, koska he tällä tavalla, kuin nyt sanottu on, tulevat köyhäksi ja traasuperkeleeksi, rupeevat he ryöväämään ja ryöstämään, ja kapinata tekemään esivaltaa vastaan, ja sanovat:" Jumala teki meitä köyhäksi, kyllä joutavat rikkaat ruokkia." Siinä paikassa ovat nyt kaikki köyhät maailmassa alkaneet kokoontua monet tuhannet joukottain ja huutamaan kaduilla ja kujilla: "Maailman herrat ja rikkaat ovat syöneet meidän vaivamme. Niiden syy se on, että me olemme näin vaivaiseksi tulleet, ja heidän pitää jakaman omaisuutensa meille. Ja jollei he sitä tee, niin me ryöstämme heiltä väkisin." Katso, näin huutavat traasuperkeleet: "Maailman herrat juovat punaista viinaa, ja meitä he kieltävät juomasta pirun paskaa. Maailman herrat syövät nisuleipää, ja me tuskin saamme kaloleipää. Maailman herrat ovat silkissä ja verkavaatteissa. Meillä ei ole kangastakaan. Maailman herrat elävät herkullisesti, ja me saamme nälkyä." Sen tähden sanovat traasuperkeleet, pitää heidän, nimittäin maailman herrat ja rikkaat, heidän pitää jakaman omaisuutensa meille, jotka olemme köyhät, sillä net ovat meidän vaivamme syöneet. Mutta ei traasuperkeleet ajattele, ei he usko, että rietas teki heitä köyhäksi juopumuksen ja huoruuden kautta, laiskuuden ja ylpeyden kautta. Vaan he sanovat aina, että Jumala teki meitä köyhäksi. Viimein nousee semmoinen viha sapesta pääkalloon, että kaikki traasuperkeleet nousevat viltiin ja rupeevat ihmisiä tappamaan. Ja joka siinä kapinassa kuolee, se tulee autuaaksi. Niin luulevat nyt kaikki traasuperkeleet, että kun he antavat henkensä lihallisen vapauden sodassa, niin 48 he tulevat autuaaksi. Eikös ole silloin itse rietas kääntänyt heidän silmänsä nurin, koska he luulevat voittavansa elämän ja autuuden sillä tavalla, että het sotivat lihallisen vapauden tähden? Ja jos he siinä sodassa tapetaan, niin he tulevat autuaaksi. Se usko nyt on kaikilla traasuperkeleillä, että he tulevat autuaaksi, jos he voittavat siinä sodassa. Ja jos he siinä sodassa tapetaan, niin he tulevat myös autuaaksi. Tämä on nyt se merkki, joka näkyy kuussa, eli luonnollisessa järjessä, että se on tullut veripunaiseksi. Luonnollinen järki on annettu ihmiselle sitä varten, että ihminen sillä järjellä kuokkis peltoa, rakentais huonetta, laittais itsellensä ja muille ruokaa. Sitä varten on hänelle annettu järki, että hän sillä järjellä niin laittais elämänsä, että hän tulis ruumiin puolesta aikaan, ja ettei hän tulis muille ihmisille rasitukseksi. Ja jos joka ihminen, jolle on luomisen armosta annettu yksi terve ruumis ja täysi järki, ottais ja käyttäis sielun ja ruumiin voimat oikein, Luojan aivoituksen ja Jumalan sanan jälkeen, niin ei tulis monelle hätä ruumiinkaan puolesta, vaan tulisit kyllä ominensa aikaan, ja liikenis vielä muillekin antaa. Mutta koska rietas ottaa ja sekoittaa sen luonnollisen järjen lihallisten himoin ja haluin kautta, silloin ei ihminen ajattele eteensä, kuinka hän tulis ominensa aikaan, vaan huora tekee jalkalapsia Jumalan päähän siinä uskalluksessa, että kyllä Jumala häntä ruokkii. Juomari tekee juopumuksen syntiä Jumalan päähän siinä toivossa, että Jumala häntä ruokkii. Laiskalla on se hyvä uskallus Jumalaan, että kyllä Jumala häntä ruokkii, vaikka hän makaa laiskana; Ja koska viimein ruoka loppuu, ja vaatteet loppuvat, silloin sanovat kaikki vaivaiset: "Jumala teki meitä köyhäksi. Rikkaat pitää meitä ruokkiman. Maailman herrat
7 ovat syöneet meidän vaivamme, ja niitä pitää tapettaman. Meille pitää valta annettaman ja kruunu on velkapää meitä ruokkimaan." Katso, sillä lailla nousee nyt kapina kansassa. Ja semmoinen verimerkki on nyt kuussa, että kapina ja verenvuodatus tulee maailmassa, ja sen kautta pääsee rietas makkaroita tekemään. Mutta tämä punainen verimerkki ei olis näkynyt kuussa, jos aurinko ei olis jo ennen tullut mustaksi niin kuin karvasäkki. Jos ei olis kaikki kristillisyys loppunut maailmassa, niin olis luonnollinen järki paremmassa kunnossa, ja maallinen hallitus paremmassa voimassa. Mutta niin kuin maailma nyt on surkiassa pimeydessä, niin ei näe kansa mistä köyhyys on tullut. Ei ymmärrä esivalta, mistä apu tulee. Ei ole mahdollinen, että maailma nyt pysyis koossa, koska rietas on päässyt irti. Jos joku muutos ei tule ihmisten uskossa ja elämässä, niin hajoo koko maallinen hallitus, ja maailman loppu lähenee. Mutta autuas on se palvelija, jonka Herra löytää valvomasta tultuansa. Kaikki Israelin lapset lähteköön ulos Baabelista ja turmeluksen kaupungista, ettei he huku pakanain kanssa, koska Jumalan vihan maljat vuodatetaan maan päälle. Kolmanneksi. Vapahtaja sanoo tämän päivän evankeliumissa, että merkit pitää oleman auringossa ja kuussa ja tähdissä. Ja me olemme nyt osoittaneet minkä kaltaiset viimeisen ajan merkit nyt näkyvät auringossa ja kuussa. Meidän pitää myös katsoman, mitkä merkit näkyvät tähdissä. Johannes näki, että tähdet putoisit taivaasta niin kuin viikunapuu varistaa marjojansa, ja toisessa paikassa näki hän, että se ruskia lohikäärme veti kolmannen osan taivaan tähdistä pyrstöllänsä maan päälle. Sillä vaikka Vaimon Siemen on musertanut käärmeen pään, ei Hän ole sen tähden kuollut, vaan hän on aina elämässä. Ja kuinka suuri voima on sillä vanhalla lohikäärmeellä, kuuluu siitä, että hän vetää kolmannen osan taivaan tähdistä maan päälle. Tämä on tapahtunut ennen jo, että tähdet ovat pudonneet taivaasta, mutta erin - omattain näinä aikoina ovat kaikki tähdet pudonneet taivaasta maan päälle. Se merkitsee hengellisessä tarkoituksessa, että kaikki hengelliset opettajat ovat tulleet maailmallisiksi, niin ettei enää ole monessa paikassa yksi kirkas Tähti taivaan reunalla, joka johdattaa yksinäiset kulkijat Beetlehemiin. Se on kyllä yksi kauhistavainen asia, että aurinko on tullut mustaksi niin kuin karvasäkki, ja että kuu on muuttunut vereksi, mutta se on vielä surkiampi, että tähdetkin ovat pudonneet taivaasta, niin, että murheelliset ja pitkän matkan päästä matkustavaiset ei näe aurinkoa, eikä kuuta, eikä tähtiä, vaan ainoastans synkeyttä. Ja musta pimeys peittää maan ja synkeys kansan. Niin ei tiedä enää iankaikkisuuteen matkustavaiset ja yksinäisyydessä kulkevaiset, mistä tie menee taivaaseen. Se on jo yksi surkia asia, että aurinko on tullut mustaksi niin kuin karvasäkki, ja tarvitsis kuitenkin olla täysi auringon paiste, ennen kuin ihminen näkis sitä kaitasta tietä, joka viepi elämään. On sekin kovin ikävä, että kuu on tullut veripunaiseksi, vaikka ei yksikään näe kuutamolla kulkea iankaikkisuuteen. Mutta olis se kuitenki hauskempi, jos yksikään kirkas tähti ilmestyis taivaan reunalle, joka kävis matkustavaisten edellä, ja johdattais heitä Beetlehemiin. Mutta nyt ovat tähdet pudonneet taivaasta. Nyt ovat kaikki kynttilät sammuneet. Nyt on aurinko mustaksi tullut, nyt on kuu tullut niin kuin veri. Kuinka nyt pitää yksinäiset matkamiehet kostuman isänmaalle ja iankaikkisuuden ihanalle rannalle? Nyt täytyvät yksinäiset 49
8 N:o 8 2 SUNNUNTAINA ADVENTISSA 1852 matkamiehet istua tien päällä pimeydessä, murheessa ja epäilyksessä hukkain ja jalopeurain keskellä. Jos yksi tiainenkaan rupeis visertämään yksinäiselle matkamiehelle, niin hän mielellänsä kuuntelis hänen äänensä. Mutta hattarat ja mettän perkeleet nauravat ja irvistelevät hänelle. Hukat ulvovat hänen ympärinsä, ja jalopeurat kiljuvat. O! viheliäinen matkamies. Monta vaarallista vaellan retkeä. Sinun täytyy nyt istua yksinäisyydessä ja pimeydessä tien päällä (*) ja huoata siihen asti, kuin aamurusko rupeis koittamaan. Ilmankin sinä odotat aamuruskon koittavan. Sinä olet ilmankin kuullut, että aurinko paistaa Israelin lapsille, vaikka pimeys peittää sen pakanallisen maan ja synkeys kansan. Niin mene nyt Gosenin maalle ja rukoile Israelin lapsia, että Israelin Jumala ottais ja ympärileikkais sinun sydämes, että sinä pääsisit Israelin lasten kanssa pakenemaan Egyptin synkiästä ja pakanallisesta pimeydestä, että pääsisit poikki Punaista merta, kussa viholliset hukkuvat, ja että sinä kostuisit Kaanaan luvatulle maalle, kussa maitoa ja hunajata vuotaa. Ja tekin, Israelin lapset, jotka olette lähteneet kulkemaan isänmaalle, koska pakanat ajavat teitä ulos huoneistansa ja vaativat teitä väkisin pakenemaan pois heidän valtakunnastansa; älkäät ottako vanhaa hapatusta myötänne, vaan ottakaat uusi taikina ja happamatoin leipä. Ja älkäät napisko Herraa vastaan, ettette kuolis tien päälle, sillä pitkä on matka Kaanaan maal - le. Ja korven läpi pitää heidän vaeltaman ja monta vajavuutta kärsimän. Ja monet on väsyneet tielle. He ovat alkaneet muistamaan Egyptin lihapatoja, jonka tähden heille on tullut halu kuolla Egyptissä. Mutta ne harvat sielut, jotka pysyvät vahvana kalliimmassa uskossansa loppuun asti, pitää viimein suuren vaivan kautta kostuman isänmaalle, kussa maito ja hunaja vuotaa. Siellä pitää heidän asuman ilossa, rauhassa, riemussa, ja veisaaman Zionin vuorella Jumalan temppelissä halleluja lakkaamatta. Amen. Alkuperäinen (*)-merkkiin asti / SKHS Kollerin kokoelma N:o 64, 62f / Loppuosa jäljennöksestä, SKHS Kollerin kokoelma N:o 120 / Samassa kokoelmassa toinen jäljennös (N:o 102), jonka on Henry Koller kirjoittanut. Siinä ovat loppusanat erilaiset. Sen mukaan loppu kuuluisi näin: Mutta ne harvat sielut, jotka pysyvät vahvana loppuun asti heidän kalliimmassa uskossansa, pitää viimein suuren vaivan kautta kostuman isänmaalle, kussa rieskaa ja hunajata vuotaa. Ja siellä pitää heidän asuman ilossa ja rauhassa. Ja he saavat silloin palvella Jumalaa yötä ja päivää. Siellä ei tule enää aurinko mustaksi niin kuin karvasäkki, eikä kuu tule enää niin kuin veri, vaan siellä pitää aurinko oleman ylhäällä yötä ja päivää, ja kuu pitää kirkkaasti paistaman. Ja siellä pitää heidän veisaaman uutta virttä Siionin vuorella. Amen. 50
Ja merkit pitää oleman auringossa
Ja merkit pitää oleman auringossa ja kuussa ja tähdissä. Luuk. 21: 25. Vapahtaja puhuu tämän päivän evankeliumissa viimeisistä ajan merkeistä, jotka ilmestyvät taivaassa, ennen kuin tämä maailma loppuu.
Kansa, joka pimeydessä vaelsi, näki suuren valkeuden, ja jotka asuit kuoleman
Kansa, joka pimeydessä vaelsi, näki suuren valkeuden, ja jotka asuit kuoleman varjon maassa, niiden ylitse se kirkkaasti paistaa. Es. 9: 1. Sillä meille on lapsi syntynyt, ja poika on meille annettu, jonka
Sillä hän nousee ylös hänen edessänsä niin kuin vesa, ja niin kuin juuri
Sillä hän nousee ylös hänen edessänsä niin kuin vesa, ja niin kuin juuri kuivasta maasta. Ei hänellä ole muotoa, eikä kauneutta; me näimme hänen, vaan ei ollut hänellä sitä muotoa, joka meille olis kelvannut.
Pyhä Paavali kirjoittaa, että luonnollinen ihminen ei ymmärrä niitä, kuin
Pyhä Paavali kirjoittaa, että luonnollinen ihminen ei ymmärrä niitä, kuin Jumalan Hengen ovat. Ja toisessa paikassa kirjoittaa hän: "Jos meidän evankeliumimme on peitetty, niin hän on niiltä peitetty,
Kananean vaimo huusi: Herra, Daavidin Poika! Armahda minun päälleni,
Kananean vaimo huusi: Herra, Daavidin Poika! Armahda minun päälleni, 388 minun tyttäreni vaivataan hirmuisesti perkeleeltä! Matt.15:22 Me kuulemma näistä sanoista, että Kananean vaimon tytär vaivattiin
Ei heillä ole viinaa. Joh.2:3
Ei heillä ole viinaa. Joh.2:3 Näin sanoi Jeesuksen äiti, koska viina puuttui Kaanaan häissä: "Ei heillä ole viinaa." Ja niin kaikki juomarit sanovat, koska viina on loppunut, jos joku kunniallinen vieras
Ja Jeesus sanoi: "Minä tulin tuomiolle tähän maailmaan, että ne, jotka ei näe,
Ja Jeesus sanoi: "Minä tulin tuomiolle tähän maailmaan, että ne, jotka ei näe, pitää näkemän, ja ne, jotka näkevät, pitää sokeiksi tuleman." Joh. 9: 39. Evankelista Johannes kirjoittaa evankeliuminsa yhdeksännessä
Poikani, jos sinä tahdot olla Jumalan palvelija, niin valmista sinuas
Poikani, jos sinä tahdot olla Jumalan palvelija, niin valmista sinuas kiusaukseen. Syr. 2: 1 Näistä Syyrakin sanoista kuuluu, että jokainen, joka tahtoo olla Jumalan palvelija, saapi valmistaa itsensä
Minulle on annettu mies Herra.
Minulle on annettu mies Herra. 1. Moos. 4:1. Niin sanoi Aatamin vaimo Eeva, koska hän synnytti ensimmäisen pojan, sillä hän ajatteli, että tämä nyt on se vaimon siemen, jonka piti rikki musertaman käärmeen
Vapahtaja sanoi juutalaisille: Johannes tuli teidän tykönne vanhurskauden
Vapahtaja sanoi juutalaisille: Johannes tuli teidän tykönne vanhurskauden tiessä, ja ette häntä uskoneet; mutta publikaanit ja portot uskoit hänen: Mutta te, jotka sen näitte, ette sittekään parannusta
Ensimmäisessä Samuelin kirjassa 17. luvussa on ylös kirjoitettu, että Daavid
Ensimmäisessä Samuelin kirjassa 17. luvussa on ylös kirjoitettu, että Daavid löi filistealaisen, sen suuren julman miehen, Goljatin, joka oli väkevä ja haarniskoitu. Ja Israelin vaimot veisaisit kiitos-
Katso, sinun pitää kutsuman pakanat, joita et sinä tunne, ja ne pakanat,
Katso, sinun pitää kutsuman pakanat, joita et sinä tunne, ja ne pakanat, jotka ei sinua tunteneet, pitää juokseman sinun tykös Herran sinun Jumalas tähden ja Israelin Pyhän tähden, joka sinua kaunisti.
Herra kiitti sadanpäämiestä, joka sanoi: "Minä olen toisen vallan alla", ja
Herra kiitti sadanpäämiestä, joka sanoi: "Minä olen toisen vallan alla", ja Herra sanoi: "En ole minä löytänyt senkaltaista uskoa Israelissa. Tässä sadanpäämiehen uskossa löydämme me totisesti nöyryyden
Kuka uskoo meidän saarnamme, ja kenelle Herran käsivarsi ilmoitetaan.
Kuka uskoo meidän saarnamme, ja kenelle Herran käsivarsi ilmoitetaan. Sillä hän nousee hänen edessänsä niinkuin vesa, ja niin kuin juuri kuivasta maasta, ei hänellä ole muotoa, eikä kauneutta; me näimme
Ja Herra Sebaoth tekee kaikille kansoille tällä vuorella lihavan pidon, selkiästä
Ja Herra Sebaoth tekee kaikille kansoille tällä vuorella lihavan pidon, selkiästä viinasta, rasvasta ja ytimestä ja puhtaasta viinasta. Jes. 25:6 258 Ne hengelliset lahjat, joita Herra lupaa kaikille kansoille,
Kristus on lain loppu, niille vanhurskaudeksi,
Pyhä Paavali puhui näitä sanoja omasta koettelemuksesta ja Raamatun todistuksen jälkeen, että ihminen tulee vanhurskaaksi uskon kautta Jeesuksen Kristuksen päälle, ei lain töiden kautta, ei omalla parannuksella
Rakkaat veljet, että me sen tietäisimme, nimittäin ajan, että nyt on aika
Rakkaat veljet, että me sen tietäisimme, nimittäin ajan, että nyt on aika unesta nousta, sillä meidän autuutemme on nyt likempänä kuin silloin, koska me uskoimme. Yö on kulunut ja päivä on tullut. Sen
Sen tähden on Jumala heille lähettävä väkevän eksytyksen, niin että he
Sen tähden on Jumala heille lähettävä väkevän eksytyksen, niin että he valheen uskovat, että ne kaikki tuomittaisiin, jotka ei totuutta uskoneet. 2. Tess.2: 11-12. 190 Me kuulemma, mitä pyhä Paavali sanoo
1. KAPITTEL 2. KAPITTEL
1. KAPITTEL Joka alusta oli, jonka me kuulimme, jonka me silmillämme näimme, jota me katselleet olemme, ja meidän kätemme pidelleet ovat elämän sanasta, 2 (Ja elämä on ilmestynyt, ja me olemme nähneet,
Minä saan nähdä häntä, mutta en nyt, minä katselen häntä, vaan en
Minä saan nähdä häntä, mutta en nyt, minä katselen häntä, vaan en läsnä. Tähti nousee Jaakobista, ja valtikka Israelista. 4. Moos. 24: 17 Näin puhui yksi pakanallinen noita, joka oli kutsuttu Israelin
Kuinka kauan sinä, Herra, peräti minut unohdat? Kuinka kauan sinä
Kuinka kauan sinä, Herra, peräti minut unohdat? Kuinka kauan sinä peität kasvosi minulta? Kuinka kauan minä neuvoa pidän sielussani ja ahdistetaan sielussani joka päivä? Ps. 13: 2, 3 Näin valittaa katuvainen
Hyvä Sisärengaslainen,
Hyvä Sisärengaslainen, Tervetuloa SLEY:n nuorisotyön sisärenkaan raamattukouluun! Tämän kevään kuluessa käymme läpi Johanneksen evankeliumin lyhyissä jaksoissa. Voit lähettää kysymyksiä, palautetta, esirukousaiheita
Kleopas, muukalainen me toivoimme
Luukas 24 : 13-35 16 18 : Mutta heidän silmänsä olivat pimitetyt, niin etteivät he tunteneet häntä. Ja hän sanoi heille: "Mistä te siinä kävellessänne puhutte keskenänne?" Niin he seisahtuivat murheellisina
Herra asetti merelle rajan ja sanoi: tähän asti pitää sinun käymän ja ei
Herra asetti merelle rajan ja sanoi: tähän asti pitää sinun käymän ja ei edemmäksi. Tässä pitää sinun aaltos asettuman. Job. 38: 11. Me kuulemme näistä sanoista, että Jumala on asettanut meren aalloille
UUSI TESTAMENTTI AVAUTUU, osa 58ms. JOHANNEKSEN EVANKELIUMI 2 (jatk.) JEESUKSEEN USKOMINEN LOGOKSENA 1. ELÄMÄ / KUOLEMA
UUSI TESTAMENTTI AVAUTUU, osa 58ms JOHANNEKSEN EVANKELIUMI 2 (jatk.) JEESUKSEEN USKOMINEN LOGOKSENA 1. ELÄMÄ / KUOLEMA Kaikille muille sydämenlyönnit ovat rummutus kohti hautaa, mutta me elämme elämää
Minä Herra olen sinun kutsunut vanhurskaudessa avaamaan sokeain
Minä Herra olen sinun kutsunut vanhurskaudessa avaamaan sokeain silmiä ja vankeja pelastamaan vankeudesta, ja tornista niitä, jotka pimeydessä istuvat. Jes. 42: 6-7 Näin puhui Herran Henki profeetta Jesajan
USKOONTULON ABC. almondy.suntuubi.com
1 USKOONTULON ABC 2 1. Tunnusta, että olet tehnyt syntiä ja tee parannus. Me olemme tehneet väärin, me olemme tehneet syntiä, olemme rikkoneet SINUA vastaan, kapinoineet ja poikenneet SINUN Käskyistäsi
Katekismussaarna Könkäsessä 1850
Niin Jesus sanoi niille Juudalaisille, jotka hänen uskoivat: jos te pysytte minun puheessani, niin te totisesti minun opetuslapseni olette. Ja teidän pitää totuuden ymmärtämän, ja totuuden pitää teidät
Johannes sanoo: Jeesus se ensimmäinen ja viimeinen: joka voittaa ja minun
Johannes sanoo: Jeesus se ensimmäinen ja viimeinen: joka voittaa ja minun tekoni hamaan loppuun asti pitää, sille minä annan voiman pakanain ylitse, ja hänen pitää heitä rautaisella vitsalla hallitseman;
Minä ajattelen vanhoja aikoja ja entisiä vuosia; minä puhun minun sydämelleni
Minä ajattelen vanhoja aikoja ja entisiä vuosia; minä puhun minun sydämelleni ja minun henkeni tutkii, heittäneekö Jumala pois ijankaikkisesti ja ei yhtään armoa silleen osoittane? Onko Jumala unohtanut
Jumalan palvelija Mooses näki kerran kaksi miestä tappelevan. Ja hän sanoi
Jumalan palvelija Mooses näki kerran kaksi miestä tappelevan. Ja hän sanoi väärintekijälle: "Miksis löit lähimmäistäs? Mutta väärintekijä vastasi: "Kuka sinun on asettanut meidän päämieheksemme ja tuomariksemme?
Niinä päivinä tuli Johannes Kastaja ja saarnais Juudean korvessa. Ja
Niinä päivinä tuli Johannes Kastaja ja saarnais Juudean korvessa. Ja sanoi: Tehkäät parannus, sillä taivaan valtakunta on läsnä. Silloin tuli hänen tykönsä Jerusalem ja koko Juudea ja kaikki maakunta Jordanin
Eikö minun, joka muut saatan synnyttämään, pitäis myös itse synnyttämän?
Eikö minun, joka muut saatan synnyttämään, pitäis myös itse synnyttämän? sanoo Herra. Pitäiskö minun antaman muitten synnyttää, ja itse hedelmätöin oleman? sanoo sinun Jumalas. Jes. 66: 9 Näistä Jumalan
Stefanus sanoi niille herroille, jotka istuit kirkkoraadissa: "Te seisotte aina
Stefanus sanoi niille herroille, jotka istuit kirkkoraadissa: "Te seisotte aina Pyhää Henkeä vastaan, niin kuin teidän isänne, niin myös te. Ja raadin herrat, koska he sen kuulit, kävi se läpi heidän sydämensä,
JEESUS PARANSI SOKEAN BARTIMEUKSEN
Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(6) JEESUS PARANSI SOKEAN BARTIMEUKSEN 1. Kertomuksen taustatietoja a) Kertomuksen tapahtumapaikka Jerikon kaupungin lähellä. Jeriko on Juudeassa oleva kaupunki
Sitten kuulimme, kuinka Jumala on valinnut Jeesukseen uskovat omikseen jo oikeastaan ennen maailman luomista.
1 Efesolaiskirjeen selitys 4 Ef. 1:10-14 Pyhän Hengen sinetti Tämä on neljäs luento Paavalin Efesolaiskirjettä käsittelevässä luentosarjassa. Tähän mennessä olemme kuulleet siitä, kuinka meidät kristityt
Tämän leirivihon omistaa:
Tämän leirivihon omistaa: 1 Tervetuloa kesäleirille! Raamiksilla tutustumme Evankeliumin väreihin. o Keltainen kertoo Jumalasta ja taivaasta, johon pääsen uskomalla Jeesukseen. o Musta kertoo, että olen
ONKO MAAILMA PÄÄSSYT SISÄLLE SEURAKUNTAAN
ONKO MAAILMA PÄÄSSYT SISÄLLE SEURAKUNTAAN Yhteyden ilta 2.10.2012 Tapani Talikainen Lähtökohtia illan opetukseen Sielujemme vihollinen pyrkii hävittämään Israelin ja uuden liiton seurakunnan Hyökkäys tapahtuu
Herra on Paimen. Ps. 100:3 Tietäkää, että Herra on Jumala. Hän on meidät luonut, ja hänen me olemme, hänen kansansa, hänen laitumensa lampaat.
Herra on Paimen Ps. 100:3 Tietäkää, että Herra on Jumala. Hän on meidät luonut, ja hänen me olemme, hänen kansansa, hänen laitumensa lampaat. Joh. 10:11 Minä olen se hyvä paimen. Joh. 10:11 Minä olen
Sillä Hän on heitä koetellut, vaan mitä se auttaa,
Sillä Hän on heitä koetellut, vaan mitä se auttaa, jollei ylön katsova vitsa tule. Hesek. 21: 13 Profeetta Hesekiel saarnaa näin Israelin suruttomalle kansalle, jonka Jumala oli usein koetellut ja antanut
Pyhä Pietari kirjoittaa kristityille, että he ovat uudestisyntyneet, ei katoavaisesta,
Pyhä Pietari kirjoittaa kristityille, että he ovat uudestisyntyneet, ei katoavaisesta, vaan katoamattomasta siemenestä, nimittäin elävästä Jumalan sanasta, joka iankaikkisesti pysyy. 1.Piet. 1: 23. Ja
Paavali kirjoittaa monien luotettavina pidettyjen käsikirjoitusten mukaan näin:
1Kor 15:47 selitys Paavali kirjoittaa monien luotettavina pidettyjen käsikirjoitusten mukaan näin: "Ensimmäinen ihminen oli maasta, maallinen, toinen ihminen on herra taivaasta." (1Kor 15:47). Sana "herra"
Missio Järvenpää/TV7 raamattukoulu 2011 Pekka Sartola V A R T I J A. Mikä hetki yöstä on?
Missio Järvenpää/TV7 raamattukoulu 2011 Pekka Sartola i I V A R T I J A. Mikä hetki yöstä on? Jeesuksen profetiat : Matteus 24 - Jesaja 2:1-4 62:6-7 (Jerusalem) - Hesekiel 36:19 ja 24 ja 28 - Sakarja 8:
JOHANNEKSEN ENSIMMÄINEN KIRJE
1 JOHANNEKSEN ENSIMMÄINEN KIRJE 1 luku Johannes julistaa elämän Sanaa, Messiasta, että lukijoillakin olisi yhteys ISÄN ja Pojan kanssa 1 4. Ollakseen tässä yhteydessä heidän tulee vaeltaa valkeudessa ja
Ensimmäinen Johanneksen kirje 4. osa
Ensimmäinen Johanneksen kirje 4. osa 1 opettaja- Isak Penzev 21.0.3.2013 Jatkamme Johanneksen kirjeen tutkimista. Tämä oppitunti kuuluu opetussarjaan, jossa me tutkimme Uutta testamenttia. Kun me tutkimme
Saarna Evankeliumi Johannes Kastaja Elia Jeremia
Saarna 16.7.2017 Evankeliumi Matt. 16: 13-19 Kun Jeesus oli tullut Filippoksen Kesarean seudulle, hän kysyi opetuslapsiltaan: Kuka Ihmisen Poika on? Mitä ihmiset hänestä sanovat? He vastasivat: Toisten
JEESUS RUKOILEE GETSEMANESSA
Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) JEESUS RUKOILEE GETSEMANESSA 1. Kertomuksen taustatietoja a) Missä kertomus tapahtui Getsemane-niminen puutarha, yrttitarha Öljymäellä. b) Ajallinen yhteys
Mitä te läksitte korpeen katsomaan? Ruokoako, joka tuulelta häilytetään?
Mitä te läksitte korpeen katsomaan? Ruokoako, joka tuulelta häilytetään? Taikka mitä te läksitte katsomaan? Matt. 11: 7 Tainkaltaisen kysymyksen pani Va - pah taja sille sokealle kansalle, joka kurkistelemisen
Majakka-ilta 21.11.2015. antti.ronkainen@majakka.net
Majakka-ilta 21.11.2015 antti.ronkainen@majakka.net Majakka-seurakunta Majakan missio: Majakka-seurakunta kutsuu, opettaa, palvelee, varustaa, lähtee ja lähettää! Majakan arvolauseke: Yhdessä olemme aivan
JEESUS PARANTAA SOKEAN
Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) JEESUS PARANTAA SOKEAN 1. Kertomuksen taustatietoja a) Kertomuksen tapahtumapaikka Siiloan lammikko oli Jerusalemissa b) Ajallinen yhteys muihin kertomuksiin
Minä olen pilkaksi tullut kaikille minun vihamiehilleni, sillä minä kuulen
Minä olen pilkaksi tullut kaikille minun vihamiehilleni, sillä minä kuulen monen häväistyksen, että jokainen karttaa minua. He pitävät keskenänsä neuvoa minusta ja tahtovat ottaa minun henkeni minusta.
Kaikkena sinun elinaikanas pidä Jumala silmäis edessä ja sydämessäs, ja karta
Kaikkena sinun elinaikanas pidä Jumala silmäis edessä ja sydämessäs, ja karta ettes mihinkään syntiin mielisty, ja Jumalan käskyjä vastaan tee. Tob. 4: 6. Se vanha Tobias neuvoi tällä lailla poikaansa,
Herra sanoi Aatamille: "Kirottu olkoon
Me kuulemme näistä sanoista, että Herra on kironnut maata ihmisen tähden, sillä ei Hän vielä silloin raskinut kirota ihmistä sen armollisen lupauksen tähden, jonka Hän antoi vaimolle, että vaimon siemen
Herra Jumala sanoi käärmeelle: "Minä panen vainon sinun ja vaimon
Herra Jumala sanoi käärmeelle: "Minä panen vainon sinun ja vaimon välille, ja sinun siemenes ja hänen siemenensä välille: Sen pitää rikki polkeman sinun pääs, ja sinä olet pistävä häntä kantapäähän." 1.
Jeesus valitsee kaksitoista avustajaa
Nettiraamattu lapsille Jeesus valitsee kaksitoista avustajaa Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Byron Unger; Lazarus Sovittaja: E. Frischbutter; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for
LUOMINEN. 1. Kertomuksen taustatietoja a) Ajallinen yhteys muihin kertomuksiin (Kolmiyhteinen) Jumala loi maailman n. 6 000 vuotta sitten.
Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) LUOMINEN Kuva taidegraafikko Kimmo Pälikkö 1. Kertomuksen taustatietoja a) Ajallinen yhteys muihin kertomuksiin (Kolmiyhteinen) Jumala loi maailman n.
MESSU SELKOMUKAUTUS virikemateriaalia messuun mukautetut osat sinisellä, voidaan muokata käyttötilanteen mukaan. I Johdanto. 1.
MEU ELKOMUKAUTU virikemateriaalia messuun mukautetut osat sinisellä, voidaan muokata käyttötilanteen mukaan I Johdanto 1. Alkuvirsi 2. Alkusiunaus L Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen. Aamen, aamen,
Nettiraamattu. lapsille. Jeesus ja Lasarus
Nettiraamattu lapsille Jeesus ja Lasarus Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2013 Bible for Children,
Kultaisia sanoja. (Uusi Aika 1901, N:o 2, Tammikuun 12 p )
Kuta enemmän tiedät ja kuta paremmin ymmärrät, sitä ankarammin sinua tuomitaan, jollei elämäsi ole yhtä pyhä kuin tietosi on laaja. Tuomas Kempiläinen. Vaikka maailma tuhansine ilmiöineen vetää ihmisen
Nettiraamattu lapsille. Jeesus ja Lasarus
Nettiraamattu lapsille Jeesus ja Lasarus Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2013 Bible for Children,
Evankeliumitekstissä Jeesus kertoo, että Isä herättää kuolleet, ja että myös hänellä, Pojalla on valtaa antaa elämä kenelle tahtoo.
1 Jeesus sanoi juutalaisille:»totisesti, totisesti: ei Poika voi tehdä mitään omin neuvoin, hän tekee vain sitä, mitä näkee Isän tekevän. Mitä Isä tekee, sitä tekee myös Poika. Isä rakastaa Poikaa ja näyttää
Toivoa maailmalle! Paikallinen seurakunta on maailman toivo
Toivoa maailmalle! Paikallinen seurakunta on maailman toivo (Matt 16:18) Ja mina sanon sinulle: Sina olet Pietari, ja ta lle kalliolle mina rakennan seurakuntani, eiva tka tuonelan portit sita voita. (Matt
EHTOO- JA AAMUPALVELUS JUHLA- JA ARKIPÄIVINÄ SUURET PROKIMENIT. itse juhlapäivän iltana toimitettavassa ehtoopalveluksessa
29.1.2007 EHTOO- JA AAMUPALVELUS JUHLA- JA ARKIPÄIVINÄ SUURET PROKIMENIT itse juhlapäivän iltana toimitettavassa ehtoopalveluksessa Tämä ohje löytyy myös netistä osoitteesta: www.ortodoksi.net EHTOO- JA
Silloin tuli Jeesus Galileasta Jordaniin Johanneksen tykö kastettaa häneltä,
Silloin tuli Jeesus Galileasta Jordaniin Johanneksen tykö kastettaa häneltä, mutta Johannes kielsi häneltä sanoen: "Minä tarvitsen sinulta kastetta, ja sinä tulet minun tyköni. Matt. 3: 13 Näissä Johanneksen
Sinun virtas pauhaavat kovin, niin että yksi syvyys pauhaa tässä ja toinen
Sinun virtas pauhaavat kovin, niin että yksi syvyys pauhaa tässä ja toinen siellä; kaikki sinun vesilainees ja aaltos käyvät minun ylitseni. Psalmi 40: 8 290 Näin valitti kuningas Daavid, koska hänen sielunsa
Hän löysi hänen erämaassa ja hirmuisessa suuressa itkukorvessa. Hän
Hän löysi hänen erämaassa ja hirmuisessa suuressa itkukorvessa. Hän vei hänen ympäri, hän opetti hänen ymmärtämään ja varjeli hänen niin kuin silmäteränsä. Niin kuin kotka kehoittelee pesänsä ja laukuelee
25. Kolminaisuudenpäivän jälkeinen sunnuntai Evankeliumi, Matt. 24: 15-28.
25. Kolminaisuudenpäivän jälkeinen sunnuntai Evankeliumi, Matt. 24: 15-28. Vapahtajamme varsinainen tarkoitus Hänen puheessaan tämän päivän evankeliumissa näyttää olevan se, että Hän varoittaa uskovaisia
Nettiraamattu. lapsille. Jeesus ja Lasarus
Nettiraamattu lapsille Jeesus ja Lasarus Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org BFC PO Box 3 Winnipeg,
Minä panen vainon sinun siemenes ja vaimon siemenen välille, ja vaimon
Minä panen vainon sinun siemenes ja vaimon siemenen välille, ja vaimon siemen pitää rikkipolkeman käärmeen pään, ja sinä olet pistävä häntä kantapäähän. 1. Moos. 3: 15 Tämä viha vaimon siemenen ja käärmeen
Nettiraamattu lapsille. Seurakunta vaikeuksissa
Nettiraamattu lapsille Seurakunta vaikeuksissa Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2010 Bible
Tartu Raamattuun anna Raamatun tarttua! Kyösti F
Tartu Raamattuun anna Raamatun tarttua! Kyösti F KUINKA RAAMATTU VOISI: 1. Tarttua meihin 2. Pysyä meissä 3. Tuottaa siunausta elämässämme Elämmekö sanasta? Elämän koulu Ei ihminen elä ainoastaan leivästä,
Heittäkää kaikki murheenne
1 Heittäkää kaikki murheenne Otan lähtökohdaksi Pietarin 1 kirjeen 5-luvun 7 jakeen, jossa apostoli rohkaisee: "heittäkää kaikki murheenne hänen päällensä, sillä hän pitää teistä huolen." Eikö olekin inhimillisä,
Matt. 5: 21-48 Reino Saarelma
Kiperiä kysymyksiä Matt. 5: 21-48 Reino Saarelma Opetus Neljä jaksoa Vihasta ja riidasta (Matt. 5:21-26) Aviorikoksesta (5:27-32) Vannomisesta (5:33-37) Vihamiesten rakastamisesta (5:38-48) Matt.5:21-26
JUMALAN VALTAKUNTA ALKAA MURTAUTUA ESIIN Jeesus voitti kiusaukset erämaassa. Saarna 12.10.2008 Ari Puonti
JUMALAN VALTAKUNTA ALKAA MURTAUTUA ESIIN Jeesus voitti kiusaukset erämaassa Saarna 12.10.2008 Ari Puonti Herra Jumala asetti ihmisen Eedenin puutarhaan viljelemään (abad) ja varjelemaan (shamar) sitä.
Hengen miekka: Jumalan Sana rukouksin. Rukouskoulu jakso
Hengen miekka: Jumalan Sana rukouksin Rukouskoulu 2014 2. jakso Mitä rukous on Ylösnousemuksen voima On Kristus ylösnoussut Hän elää minussa Kristus meissä, kirkkauden toivo Herätetyt yhdessä Hänen kanssaan,
Johannes saarnasi Jeesuksen tulemisen edellä kaikelle Israelin kansalle
Johannes saarnasi Jeesuksen tulemisen edellä kaikelle Israelin kansalle parannuksen kastetta. Mutta koska Johannes juoksun täyttänyt oli, sanoi hän: Kenenkä te luulette minun olevan? Nämät sanat, jotka
Nettiraamattu lapsille. Jeesus parantaa sokean
Nettiraamattu lapsille Jeesus parantaa sokean Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2012 Bible for
Kaksi taakan kantajaa. (Pojalla raskas taakka ja tytöllä kevyt)
Draama-Taakankantajat Kirjoittanut Irma Kontu Draama perustuu Raamatunjakeisiin: Fil. 4:6-7 Älkää olko mistään huolissanne, vaan saattakaa aina se, mitä tarvitsette, rukoillen, anoen ja kiittäen Jumalan
Nettiraamattu. lapsille. Tuhlaajapoika
Nettiraamattu lapsille Tuhlaajapoika Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Lazarus Sovittaja: Ruth Klassen; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2012 Bible for Children,
Ellei teidän vanhurskautenne
Ellei teidän vanhurskautenne ole paljon enempi kuin kirjanoppineitten ja fariseusten, niin ette tule taivaan valtakuntaan. Nämät Vapahtajan sanat löytyvät tämän päivän evankeliumissa. Net ovat kovat ja
Outi Rossi JIPPII. Matkaan Jeesuksen kanssa. Kuvittanut Susanna Sinivirta. Fida International ry
Outi Rossi JIPPII Matkaan Jeesuksen kanssa Kuvittanut Susanna Sinivirta Fida International ry JIPPII Matkaan Jeesuksen kanssa, 4. painos C Outi Rossi Kuvitus Susanna Sinivirta Fida International ry Kirjapaino
JEESUS RUKOILEE GETSEMANESSA
Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) JEESUS RUKOILEE GETSEMANESSA 1. Kertomuksen taustatietoja a) Kertomuksen tapahtumapaikka Getsemane-niminen puutarha, yrttitarha Öljymäellä. b) Ajallinen
Sillä se on mahdotoin, että ne, jotka kerran valaistut ovat ja sitä taivaallista
Sillä se on mahdotoin, että ne, jotka kerran valaistut ovat ja sitä taivaallista lahjaa maistaneet, ja ovat Pyhästä Hengestä osalliseksi tulleet, ja maistaneet Jumalan hyvää sanaa ja tulevaisen maailman
PERKELE KIUSAA JEESUSTA
Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) PERKELE KIUSAA JEESUSTA Kuva taidegraafikko Kimmo Pälikkö 1. Kertomuksen taustatietoja a) Missä kertomus tapahtui Erämaassa b) Ajallinen yhteys muihin
Nettiraamattu lapsille. Jeesuksen ihmeitä
Nettiraamattu lapsille Jeesuksen ihmeitä Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Byron Unger; Lazarus Sovittaja: E. Frischbutter; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org
APOCRYPHA KING JAMES BIBLE 1611 RUKOUS ASARJA & kappale kolme juutalaisten. Rukous Asarja ja kolme juutalaisten laulu
APOCRYPHA KING JAMES BIBLE 1611 RUKOUS ASARJA & kappale kolme juutalaisten www.scriptural-truth.com Asarja rukous Rukous Asarja ja kolme juutalaisten laulu {1:1} ja he kävelivät tulen keskellä ylistää
Mitä siis olis enempi minun viinamäelleni tekemistä, jota en minä hänessä
Mitä siis olis enempi minun viinamäelleni tekemistä, jota en minä hänessä tehnyt ole? Miksi hän kantoi pahoja marjoja, koska minä odotin hänen viinamarjoja kantavan? Es. 5: 4. Se Suuri Viinamäen Isäntä
Uudesti syntyminen. Jeshua ja Nikodemus.( Joh. 3: 1-21.)
1 Uudesti syntyminen. Jeshua ja Nikodemus.( Joh. 3: 1-21.) rabbi J.Melamed Israelista. Mikkeli 19.04.2012 Olen hyvin iloinen, että pääsin tulemaan tänne. Meillä Israelissa on nyt todella kuuma. Kun lähdin,
SYNTIINLANKEEMUS JA LUPAUS VAPAHTAJASTA
Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(8) SYNTIINLANKEEMUS JA LUPAUS VAPAHTAJASTA Kuva taidegraafikko Kimmo Pälikkö 1. Kertomuksen taustatietoja a) Missä kertomus tapahtui: Eedenin paratiisissa
Vaikeudet opettavat valvomaan ja rukoilemaan
Vaikeudet opettavat valvomaan ja rukoilemaan Kun elämään jostain syystä Herra sallii vaikeuksia, niin ne vetävät normaalisti meidät polvillemme Herramme eteen. Ja jos me pyydämme kuten opetuslapset aikoinaan,
Nettiraamattu. lapsille. Jeesuksen ihmeitä
Nettiraamattu lapsille Jeesuksen ihmeitä Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Byron Unger; Lazarus Sovittaja: E. Frischbutter; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org
Jumalan kansan koti-ikävä
Jumalan kansan koti-ikävä ARMO TEILLE JA RAUHA JUMALALTA, MEIDÄN ISÄLTÄMME, JA HERRALTA JEESUKSELTA KRISTUKSELTA! Rukoilkaamme Tämän kolmannen (3) pääsiäisen jälkeisen sunnuntain aiheena on: Jumalan kansan
ABRAM JA LOOT. 1. Kertomuksen taustatietoja a) Missä kertomus tapahtui Katso kartta tekstissä
Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) ABRAM JA LOOT Kuva taidegraafikko Kimmo Pälikkö 1. Kertomuksen taustatietoja a) Missä kertomus tapahtui Katso kartta tekstissä b) Ajallinen yhteys muihin
APOKRYFISET KIRJAT Bel ja Dragon KING JAMES BIBLE Bel ja lohikäärme
www.scriptural-truth.com APOKRYFISET KIRJAT Bel ja Dragon KING JAMES BIBLE 1611 Bel ja lohikäärme Kirja Bel ja lohikäärme [in Daniel] Bel ja lohikäärme, historia Eristyksissä Daniel loppuun. {1:1} ja kuningas
JEESUS ILMESTYY OPETUSLAPSILLE
Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) JEESUS ILMESTYY OPETUSLAPSILLE 1. Kertomuksen taustatietoja a) Kertomuksen tapahtumapaikka Opetuslapset ovat yhä Jerusalemissa lukittujen ovien takana,
MIKSI JEESUS KUOLI RISTILLÄ?
Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) MIKSI JEESUS KUOLI RISTILLÄ? 1. Kertomuksen taustatietoja a) Vieraat termit Synti on Jumalan käskyjen rikkomista. Raamattu nimittää sitä mm. laittomuudeksi,
Kun olen hätääntynyt ja ahdistunut, odotan
1. syyskuuta Jumala, minun Jumalani, sinua minä odotan. Sieluni janoaa sinua, ruumiini ikävöi sinua ja uupuu autiomaassa ilman vettä. Ps. 63:2 Kun olen hätääntynyt ja ahdistunut, odotan kiihkeästi Jumalan
Minä tosin kastan vedellä parannukseen, mutta se, joka minun jälkeeni
Minä tosin kastan vedellä parannukseen, mutta se, joka minun jälkeeni tulee, on väkevämpi minua, jonka kenkiä en minä ole kelvollinen kantamaan; hän kastaa teitä Pyhällä Hengellä ja tulella, jonka viskin