Jätevesilietteet tuhkaksi ja hyötykäyttöön

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Jätevesilietteet tuhkaksi ja hyötykäyttöön"

Transkriptio

1 Jätevesilietteet tuhkaksi ja hyötykäyttöön Tekes Inka Teolliset Symbioosit Liete work shop Toimitusjohtaja Pekka Pesonen Tampereen Vesi 1

2 Jätevesilietteen maatalouskäyttö vaihteeksi vastatuulessa? Viking Malt on ilmoittanut, että vuodesta 2017 alkaen yritys ei osta mallasohraa, joka on viljelty puhdistamolietettä lannoitteena käyttäen. Viking Maltin linjaus on voimassa kaikissa Itämeren ympärysmaissa. Fazer Myllyn viljan laatuvaatimuksissa todetaan seuraavaa: Yhdyskuntapuhdistamolietteitä sisältävien lannoitteiden käyttöä saman kasvukauden aikana ei suositella, harkitsemme niiden käytön kieltämistä. Muiden viljanviljelyyn hyväksyttyjen kiertolannoitteiden käyttö on suositeltavaa. Elintarviketeollisuus on huolissaan lietteiden sisältämien haitallisten aineiden mahdollisista riskeistä. Lisäksi kuluttajien suhtautuminen ja yhdyskuntalietteen käyttöön liittyvä mahdollinen maineriski on yrityksille tärkeä tekijä. Lietteen käytön rajoituksiin vaikuttavat myös kansainvälisten viljaa ostavien yritysten laatuvaatimukset. Aiempina vuosina vastaavanlaisia kannanottoja on tullut satunnaisesti mm. MTK:n ja sen paikallisjärjestöjen taholta. 2

3 Miksi jätevesiliete polttoon? Tuhkaa syntyy polttoprosessissa olennaisesti vähemmän kuin lietettä mädätysprosessissa (biokaasutuksessa) loppusijoituksessa/hyötykäytössä on ratkaistavana pienempi ongelma pitkällä tähtäimellä. Ravinteet, mm. fosfori, jäävät myös lietteen poltossa tuhkaan ja ovat periaatteessa hyödynnettävissä. Runsaasti referenssejä polton toimivuudesta Keski- Euroopassa. Jätevesilietteen energia saadaan poltossa talteen, käytetään Tampereen keskusjätevedenpuhdistamon suunnitelmassa termiseen kuivaukseen ja kalliotilojen lämmitykseen. 3

4 PIMAKE - Hankesuunnitelma Lähtökohtana on halu käsitellä ja hyödyntää Tampereen seudulla syntyneet pilaantuneet maa-ainekset ja jätevesilietetuhkat eri toimijoiden ja yhteiskunnan kannalta mahdollisimman taloudellisella, tehokkaalla ja kestävällä tavalla. Tarkoituksena on synnyttää uutta ja monipuolistaa nykyistä jätevirtoihin pohjautuvaa paikallista liiketoimintaa innovatiivisten julkisten hankintojen avulla. Hanke tuo hanketoimijoille osaamista ja resursseja, joita innovatiivisiin julkisiin hankintoihin ja teollisten symbioosien edistämiseen liittyvien haasteellisten tavoitteiden saavuttaminen edellyttää. 4

5 Hankesuunnitelman tavoitteet 1. Tampereen pilaantuneiden maiden käsittelyalue Toteutetaan innovatiivisena julkisena hankintana. Alueesta merkittävä paikallisten kiertotalouden teollisten symbioosien kasvualusta ja korkean jalostusasteen maarakentamisen uusiotuotteita valmistava ekoteollisuuskeskittymä. Parhaita ratkaisuja hyödyntävä ja uutta innovoiva jatkuvasti kehittyvä tuotantoalusta. 2. Pilaantuneiden maiden käsittelyalueen pilotointi PIMA-alueen kehittämisen pilotointi- ja testialusta Tarastenjärvelle tai Koukkujärvelle. Innovatiivisten julkisten hankinnan mallien ja toteutustapojen testaaminen käytännössä. Yritysten kannustinmallien testaaminen 3. Jätevesilietetuhkan hyödyntäminen Kannattavien ratkaisujen hakeminen lietetuhkan hyödyntämiseksi yrityksille ja tuhkan käsittelykustannusten minimoiseksi Lietetuhkan hyötykäyttömahdollisuuksien kartoittaminen esim. lannoitekäyttöön 5

6 Hankesuunnitelman työpaketit TP 4 PIMA-pilottialue Tulokset: Suunnitellaan Tampereen PIMA-alueen pilottina pilaantuneiden maiden käsittelyn testialueen Pirkanmaan Jätehuollon Tampereen Tarastenjärven tai Nokian Koukkujärven jätteenkäsittelykeskukseen tukemaan PIMA-alueen hankintaprosessin ratkaisujen pilotointia, testausta ja kehittämistä. Aikataulu: 3/2016 4/2017, jatkoaika 12/2017 Vastuu: Pirkanmaan Jätehuolto Oy, Esa Nummela, Elina Tiira 6

7 Hankesuunnitelman työpaketit TP 5 PUTU Lietetuhkaselvitys Tulokset: Ennakointi puhdistamolietteen polttoon liittyvän toimintaympäristön ja lainsäädännön muutoksista Kartoitus ja ennakointi puhdistamolietteen poltosta syntyvän tuhkan potentiaalisista hyödyntämistavoista Kartoitus ja ennakointi lietetuhkan hyödyntämiseen liittyvistä potentiaalisista yhteistyökumppaneista Toimintapolku Tampereen Veden innovatiiviselle julkiselle hankinnalle Aikataulu: 2-12 / 2016, jatkoaika -12/2017 Vastuu: Tampereen Vesi Liikelaitos, Pekka Pesonen 7

8 Tampereen Vesi on omien kehittämishankkeidensa lisäksi mukana mm. seuraavissa yhteisissä tk-hankkeissa: TEKES: PIMAKE-hanke (Tampereen pilaantuneiden maiden käsittelykeskus ja Pirkanmaan keskuspuhdistamon lietetuhkan hyödyntäminen ) MAKERA: PProduct hanke (Jätevesilietefosforin potentiaali kasvintuotannossa ja vaikutukset ympäristöön ja elintarviketurvallisuuteen , mukana jätevesilietteen polttotuhka) GTK: Epilänharjun ja Ylöjärvenharjun rakenneselvitys (Pohjaveden laadun turvaaminen) TTY: Suomen Vesihuollon historiahanke , TTY: DSII -teollisuuden tohtorikoulu (Kiertotalous) HSY: ÄlykäsVesi hanke VVY: THL: Tiedotuskampanjat ja kehitysrahaston hankkeet DWDSOME - Mikrobiyhteisöjen dynamiikka talousveden jakelujärjestelmissä OY: Älyvesi hanke

9 Sulkavuoren siirto- ja purkulinjat (yleissuunnitelma) 9

10 PIRKANMAAN KESKUSPUHDISTAMO VALITUT PROSESSIRATKAISUT (ALUSTAVA) 1. Tulopumppaus 2. Esikäsittely 3. Esiselkeytys 4. Ilmastus 5. Jälkiselkeytys 6. Hiekkasuodatus 7. UV-desinfiointi (toteutetaan myöhemmin) 8. Ohitusvesien käsittely (toteutetaan myöhemmin) 9. Lietteenkäsittely 10. Lietteen kuivaus ja välivarastointi 11. Lietteen terminen kuivaus ja poltto Kaavoituksessa ja YVA:ssa on myös mädätys otettu vaihtoehtona huomioon. 10

11 Pirkanmaan Keskuspuhdistamo TAMPEREEN VESI 6 kunnan yhteinen seudullinen kalliojätevedenpuhdistamo Sulkavuoreen tarvittavine siirto- ja purkutunneleineen. Hankkeessa ovat mukana Tampere, Ylöjärvi, Kangasala, Pirkkala, Lempäälä ja Vesilahti.. Hankkeella turvataan jätevesien seudullinen käsittely pitkälle tulevaisuuteen kiristyvien lupaehtojen mukaisesti keskitettynä ratkaisuna. Hankkeella korvataan kuntien nykyiset jätevedenpuhdistamot. Toteutusorganisaatio Tampereen Seudun Keskuspuhdistamo Oy, jolle rahoitusvastuu siirtyi alkaen. Hankkeen kustannukset katetaan kokonaan veden käyttäjiltä perittävillä maksuilla. Hanke korottaa jätevesimaksua n. 1,00 /m3. Hanke rahoitetaan pääosin hanketta toteuttavan organisaation ottamilla lainoilla, jonka osakkaat takaavat mitoitusvaraustensa suhteessa, sekä Tampereen osalta osittain investointivarauksilla. Tampereen osuus 219 M (n. 71 %). Hankkeesta on tehty periaatepäätös. Toteutussuunnittelu on käynnissä. Hankkeella ei vielä ole ympäristölupaa. Hanke sisältyy Tampereen Veden strategiaan. Aikataulu: suunnittelu rakentaminen Kustannusarvio: 219,0 Milj. Käytetty ,3 Milj. Rahoitus: Kaupunki opo 42,0 Milj. Pankkilaina 177,0 Milj. Rahoitusosuudet 0,0 Milj. PPP, jne muut mallit Vaikutus konsernin lainamäärään 755 /as. Päätökset: Sijoitetun pääoman tuotto: x %

12 Kiitos! Kotisivut: mm. Vesijohtoveden reaaliaikaiset laatutiedot Tampereella paikkatietoon sidottuina ensimmäisenä maailmassa: Tampereen Seudun Keskuspuhdistamo Oy: 12

Jätevesilietteet tuhkaksi ja hyötykäyttöön

Jätevesilietteet tuhkaksi ja hyötykäyttöön Jätevesilietteet tuhkaksi ja hyötykäyttöön päivitys esityksen 1.2.2017 tilanteeseen REPA hankkeen loppuseminaari 1.11.2017 Toimitusjohtaja Pekka Pesonen Tampereen Vesi 1 Jätevesilietteen maatalouskäyttö

Lisätiedot

Kehitettävänä pilaantuneitten maitten vastuullinen businessalusta

Kehitettävänä pilaantuneitten maitten vastuullinen businessalusta Kehitettävänä pilaantuneitten maitten vastuullinen businessalusta Hankekehityspäällikkö Reino Pulkkinen Tampereen kaupunki, kiinteistötoimi MUTKU-päivät 2016 Tampereen teollisen symbioosin INKAhankekokonaisuus

Lisätiedot

Pirkanmaan keskuspuhdistamon asukastilaisuus 20.4.2015

Pirkanmaan keskuspuhdistamon asukastilaisuus 20.4.2015 Pirkanmaan keskuspuhdistamon asukastilaisuus 20.4.2015 17.30-18.00 18.05 18.20 19.00 20.00 Kahvitarjoilu Tilaisuuden avaus (Tampereen Vesi) Historiakatsaus (Tampereen Vesi) Suunnittelutilanne ja lisätutkimukset

Lisätiedot

Pirkanmaan keskuspuhdistamo - Suunnittelutilanne, Nokian mukaantulo, toiminnallinen yhteistyö ja sopimukset Info kuntien johdolle 30.1.

Pirkanmaan keskuspuhdistamo - Suunnittelutilanne, Nokian mukaantulo, toiminnallinen yhteistyö ja sopimukset Info kuntien johdolle 30.1. Pirkanmaan keskuspuhdistamo - Suunnittelutilanne, Nokian mukaantulo, toiminnallinen yhteistyö ja sopimukset Info kuntien johdolle 30.1.2015 Tj Pekka Pesonen Tampereen Vesi PIRKANMAAN KESKUSPUHDISTAMO 6

Lisätiedot

Pirkanmaan keskuspuhdistamohankkeen

Pirkanmaan keskuspuhdistamohankkeen Pirkanmaan keskuspuhdistamohankkeen tilanne Keskuspuhdistamoseminaari 17.11.2011 Tj Pekka Pesonen Tampereen Vesi HANKKEEN KEHITYSVAIHEET 2005: Pirkanmaan vesihuollon alueellinen yleissuunnitelma: Idea

Lisätiedot

Keskuspuhdistamo. Tampereen seudun kuntien merkittävin ympäristöinvestointi!

Keskuspuhdistamo. Tampereen seudun kuntien merkittävin ympäristöinvestointi! Keskuspuhdistamo Tampereen seudun kuntien merkittävin ympäristöinvestointi! Timo Heinonen marraskuu 2018 100 vuoden ratkaisu! Keskuspuhdistamo hanke: Sulkavuoren keskuspuhdistamo siirtoviemärit (paine

Lisätiedot

PIRKANMAAN KESKUSPUHDISTAMO SULKAVUORI ASUKASTILAISUUS 19.8.2015

PIRKANMAAN KESKUSPUHDISTAMO SULKAVUORI ASUKASTILAISUUS 19.8.2015 PIRKANMAAN KESKUSPUHDISTAMO SULKAVUORI PIRKANMAAN KESKUSPUHDISTAMO SISÄLTÖ 1. Luolapuhdistamo 1. Aikataulu 2. Mitoitus ja puhdistusarvot 3. Valitut prosessit ja lay-out luonnokset 4. Kustannusarvio 2.

Lisätiedot

AJANKOHTAISTA TAMPEREEN SEUDUN VESIHUOLLOSTA. Tekpan seutuseminaari 23.3.2011. Tj Pekka Pesonen Tampereen Vesi

AJANKOHTAISTA TAMPEREEN SEUDUN VESIHUOLLOSTA. Tekpan seutuseminaari 23.3.2011. Tj Pekka Pesonen Tampereen Vesi AJANKOHTAISTA TAMPEREEN SEUDUN VESIHUOLLOSTA Tekpan seutuseminaari 23.3.2011 Tj Pekka Pesonen Tampereen Vesi 1 KÄYNNISSÄ OLEVIA SEUDULLISIA HANKKEITA Sako ja umpikaivolietteiden keräystyön järjestäminen

Lisätiedot

Pirkanmaan Bioenergiapäivä Kohti muutosta Pirkanmaalla. ECO3 Pirkanmaan bioja kiertotalouden näyteikkunana. Sakari Ermala Verte Oy

Pirkanmaan Bioenergiapäivä Kohti muutosta Pirkanmaalla. ECO3 Pirkanmaan bioja kiertotalouden näyteikkunana. Sakari Ermala Verte Oy Pirkanmaan Bioenergiapäivä 18.1.2017 Kohti muutosta Pirkanmaalla. ECO3 Pirkanmaan bioja kiertotalouden näyteikkunana. Sakari Ermala Verte Oy 1 TEOLLISEN MITTAKAAVAN BIO- JA KIERTOTALOUDEN YRITYS- JA PILOTALUE

Lisätiedot

PIRKANMAAN KESKUSPUHDISTAMOHANKE

PIRKANMAAN KESKUSPUHDISTAMOHANKE PIRKANMAAN KESKUSPUHDISTAMOHANKE Yleisötilaisuus Tampereen seudun keskuspuhdistamohankkeesta Pirkkala 10.11.2009 Suunn.pääll, DI Heidi Rauhamäki Tampereen Vesi 1 HANKKEEN KÄYNNISTYMINEN - 2005: Pirkanmaan

Lisätiedot

Jätteestä raaka-aineeksi - Jätevesiliete fosforin lähteenä. Endev Oy

Jätteestä raaka-aineeksi - Jätevesiliete fosforin lähteenä. Endev Oy Jätteestä raaka-aineeksi - Jätevesiliete fosforin lähteenä Endev Oy 4.10.2017 MIKSI JÄTEVESILIETE ON (OLLUT) JÄTETTÄ? Yhdyskuntajätevesilietteet sisältävät mm. lääkeainejäämiä, mikromuovia, huumeainejäämiä,

Lisätiedot

Lietteen terminen käsittely PAKU-laitoksessa. Endev Oy RAKI-Foorumi

Lietteen terminen käsittely PAKU-laitoksessa. Endev Oy RAKI-Foorumi Lietteen terminen käsittely PAKU-laitoksessa Endev Oy RAKI-Foorumi 13.4.2018 ENDEV PERUSTIEDOT Endev on suomalainen cleantech-yritys. Yrityksen PAKU-teknologia on kehitetty yhteistyössä Lappeenrannan teknillisen

Lisätiedot

Bio- ja kiertotalouden yritysalueen esittely

Bio- ja kiertotalouden yritysalueen esittely Bio- ja kiertotalouden yritysalueen esittely 1 Keskeinen sijainti kasvavalla kaupunkiseudulla Nokia ja Pirkanmaa Pirkanmaalla asuu yli 505 000 henkeä, mikä tekee siitä Suomen toiseksi suurimman kaupunkiseudun

Lisätiedot

Keskuspuhdistamo. Tampereen seudun kuntien merkittävin ympäristöinvestointi!

Keskuspuhdistamo. Tampereen seudun kuntien merkittävin ympäristöinvestointi! Keskuspuhdistamo Tampereen seudun kuntien merkittävin ympäristöinvestointi! Raholasta 4 kg/d Tammerkoskesta48 kg/d Keskuspuhdistamolta 15 kg/d (2024) Jätevedenpuhdistus tehostuu entisestään keskuspuhdistamon

Lisätiedot

YHDYSKUNTAJÄTEVESIEN KÄSITTELYSSÄ SYNTYVIEN LIETTEIDEN KÄSITTELYN TULEVAISUUDEN HAASTEET JA SUUNTAVIIVAT

YHDYSKUNTAJÄTEVESIEN KÄSITTELYSSÄ SYNTYVIEN LIETTEIDEN KÄSITTELYN TULEVAISUUDEN HAASTEET JA SUUNTAVIIVAT YHDYSKUNTAJÄTEVESIEN KÄSITTELYSSÄ SYNTYVIEN LIETTEIDEN KÄSITTELYN TULEVAISUUDEN HAASTEET JA SUUNTAVIIVAT Kierrätysravinteet maanparannuksessa seminaari 7.2.2018 LIETETUOTTEIDEN HYÖTYKÄYTTÖ Ravinteiden

Lisätiedot

LIETTEENKÄSITTELYHANKINTA

LIETTEENKÄSITTELYHANKINTA LIETTEENKÄSITTELYHANKINTA Liete work shop TEKES / INKA / Teolliset Symbioosit 1.2.2017 Mirva Levomäki HANKINNAN TAUSTA Nykyinen lietteenkäsittelypalvelusopimus 2008-2018 Gasum Oy (Biovakka Suomi Oy). Mädätetään

Lisätiedot

Ravinteet talteen jätevesilietteen termisessä käsittelyssä. Endev Oy

Ravinteet talteen jätevesilietteen termisessä käsittelyssä. Endev Oy Ravinteet talteen jätevesilietteen termisessä käsittelyssä Endev Oy 1.2.2017 ENDEV PERUSTIEDOT Endev on suomalainen cleantech-yritys. Yrityksen PAKU-teknologia on kehitetty yhteistyössä Lappeenrannan teknillisen

Lisätiedot

Keskuspuhdistamo Tampereen seudun kuntien merkittävin ympäristöinvestointi!

Keskuspuhdistamo Tampereen seudun kuntien merkittävin ympäristöinvestointi! Keskuspuhdistamo Tampereen seudun kuntien merkittävin ympäristöinvestointi! 100 vuoden ratkaisu! Kuuden kunnan yhteinen seudullinen kalliojätevedenpuhdistamo Tampereen Sulkavuoreen siirto ja purkutunneleineen.

Lisätiedot

Kolmen suuren jätevedenpuhdistamon rakentaminen käynnistymässä

Kolmen suuren jätevedenpuhdistamon rakentaminen käynnistymässä Kolmen suuren jätevedenpuhdistamon rakentaminen käynnistymässä Vesihuolto 2015 Jukka Yli-Kuivila, projektijohtaja HSY Pekka Pesonen, toimitusjohtaja Tampereen Vesi Petri Tuominen, toimitusjohtaja JS-Puhdistamo

Lisätiedot

Mädätys HSY:n jätevedenpuhdistamoilla. Mädätyksen rakenne- ja laitetekniikka seminaari 15.10.2013

Mädätys HSY:n jätevedenpuhdistamoilla. Mädätyksen rakenne- ja laitetekniikka seminaari 15.10.2013 Mädätys HSY:n jätevedenpuhdistamoilla Mädätyksen rakenne- ja laitetekniikka seminaari 15.10.2013 HSY - Helsingin seudun ympäristöpalvelut kuntayhtymä HSY tuottaa jäte- ja vesihuoltopalveluita yli miljoonalle

Lisätiedot

Jäteveden fosforin talteenotto ja kierrättäminen - teknologiat ja ohjauskeinot I Anna Mikola, Tanja Pihl, Kati Berninger

Jäteveden fosforin talteenotto ja kierrättäminen - teknologiat ja ohjauskeinot I Anna Mikola, Tanja Pihl, Kati Berninger Jäteveden fosforin talteenotto ja kierrättäminen - teknologiat ja ohjauskeinot 24.08.2017 I Anna Mikola, Tanja Pihl, Kati Berninger Teknologiavaihtoehdot Fosforivirrat Suomessa 2013 Sisältöä Sisältöä Sisältöä

Lisätiedot

Älykäs ja ekologinen

Älykäs ja ekologinen Älykäs ja ekologinen Bio-, vesi- ja kiertotalouden edelläkävijä Nokian, Tampereen ja Ylöjärven Kolmenkulmaan on rakentumassa täysin uudenlainen yrityspuisto. ECO3-alueella kehitämme yhdessä bio-, vesi-

Lisätiedot

Tampereen Vesi Pirkanmaan keskuspuhdistamon yleissuunnitelma sijoituspaikkana Sulkavuori

Tampereen Vesi Pirkanmaan keskuspuhdistamon yleissuunnitelma sijoituspaikkana Sulkavuori Liite 1: Mitoitusperusteet Tampereen Vesi Pirkanmaan keskuspuhdistamon yleissuunnitelma sijoituspaikkana Sulkavuori Mitoitusperusteet Sisältö Liite 1 - Mitoitusperusteet 1 1 JOHDANTO 2 2 LÄHTÖTIEDOT 2

Lisätiedot

YHDYSKUNTALIETTEIDEN LAATU JA TULEVAISUUS

YHDYSKUNTALIETTEIDEN LAATU JA TULEVAISUUS YHDYSKUNTALIETTEIDEN LAATU JA TULEVAISUUS Niina Vieno SUOMESSA SYNTYY VUOSITTAIN 150 000 TONNIA (KA) PUHDISTAMOLIETETTÄ Lietteen hyötykäyttötavat Suomessa v. 2016 Lähde: Vilpanen ja Toivikko 2017, Yhdyskuntalietteen

Lisätiedot

Lannoitteiden raaka-aineita lietteitä polttamalla. Endev Oy

Lannoitteiden raaka-aineita lietteitä polttamalla. Endev Oy Lannoitteiden raaka-aineita lietteitä polttamalla Endev Oy 7.2.2018 PAKU-LAITOS ROVANIEMELLE Lähtökohta: Kompostointiin perustuva Napapiirin Energia ja Vesi Oy:n (NEVE) lietteenkäsittelyratkaisu osoittautui

Lisätiedot

ENERGIATASEIDEN ESITTELY UUSIUTUVAN ENERGIAN KUNTAKATSELMUKSET UUSIUTUVAN ENERGIAN KUNTAKATSELMUKSET - ENERGIATASEET

ENERGIATASEIDEN ESITTELY UUSIUTUVAN ENERGIAN KUNTAKATSELMUKSET UUSIUTUVAN ENERGIAN KUNTAKATSELMUKSET - ENERGIATASEET ENERGIATASEIDEN ESITTELY UUSIUTUVAN ENERGIAN KUNTAKATSELMUKSET SISÄLTÖ Tampereen energiatase 2014 Pirkkalan energiatase 2014 Nokian energiatase 2014 Kangasalan energiatase 2014 Lempäälän energiatase 2014

Lisätiedot

BIO- JA KIERTOTALOUDEN YRITYSALUE NOKIALLA. Miten ECO3 oli mahdollinen toteuttaa?

BIO- JA KIERTOTALOUDEN YRITYSALUE NOKIALLA. Miten ECO3 oli mahdollinen toteuttaa? BIO- JA KIERTOTALOUDEN YRITYSALUE NOKIALLA. Miten ECO3 oli mahdollinen toteuttaa? 23.5.2018 1 ECO3 TIIVISTETYSTI 2 Keskeinen sijainti kasvavalla kaupunkiseudulla Nokia ja Pirkanmaa Pirkanmaalla asuu yli

Lisätiedot

Tampereen Seudun Keskuspuhdistamo Oy Osakassopimus ver

Tampereen Seudun Keskuspuhdistamo Oy Osakassopimus ver 1 Tampereen Seudun Keskuspuhdistamo Oy Osakassopimus ver 25.4.2016 1. Osapuolet 1. Tampereen kaupunki, joka omistaa 71,20 % osakkeista ja äänivallasta 2. Ylöjärven kaupunki, joka omistaa 8,53 % osakkeista

Lisätiedot

Miksi Älykästä Vettä. Resurssiviisas Pääkaupunkiseutu Toimialajohtaja Jukka Piekkari

Miksi Älykästä Vettä. Resurssiviisas Pääkaupunkiseutu Toimialajohtaja Jukka Piekkari Miksi Älykästä Vettä Resurssiviisas Pääkaupunkiseutu 12.5.2015 Toimialajohtaja Jukka Piekkari HSY:n vesihuolto pähkinänkuoressa HSY: Vesihuolto, jätehuolto, seutu- ja ympäristötieto Vesihuolto: veden puhdistus

Lisätiedot

Lietteen hyödyntäminen Euroopassa

Lietteen hyödyntäminen Euroopassa VALTAKUNNALLISET VESIHUOLTOPÄIVÄT 10.-11.5.2017 JYVÄSKYLÄ Lietteen käsittely ja hyödyntäminen tänään ja tulevaisuudessa Saijariina Toivikko Vesiasiain päällikkö #vesihuolto2017 17.5.2017 1 Saijariina Toivikko

Lisätiedot

Päätösmallin käyttö lietteenkäsittelymenetelmän valinnassa

Päätösmallin käyttö lietteenkäsittelymenetelmän valinnassa Päätösmallin käyttö lietteenkäsittelymenetelmän valinnassa Diplomityön esittely Ville Turunen Aalto yliopisto Hankkeen taustaa Diplomityö Vesi- ja ympäristötekniikan laitokselta Aalto yliopistosta Mukana

Lisätiedot

Onnistutaan yhdessä. Lähiöstrategian työpaja Helsinki 10.2.2015 Aino Ukkola

Onnistutaan yhdessä. Lähiöstrategian työpaja Helsinki 10.2.2015 Aino Ukkola Onnistutaan yhdessä Lähiöstrategian työpaja Helsinki 10.2.2015 Aino Ukkola Kaupunkiseutu on innovaatioalusta (Urban Lab), jossa erilaisin ohjelmien (mm. 6Aika) tukemana kehitetään kaupunkia, asukkaiden,

Lisätiedot

Biokaasua Pirkanmaan biojätteistä Biokaasuseminaari UKK-Instituutissa

Biokaasua Pirkanmaan biojätteistä Biokaasuseminaari UKK-Instituutissa Biokaasua Pirkanmaan biojätteistä Biokaasuseminaari UKK-Instituutissa 17.6.2016 Esa Nummela, Pirkanmaan Jätehuolto Oy Pirkanmaan Jätehuolto Oy yhtiö perustettu 1994 17 osakaskuntaa 65 työntekijää Liikevaihto

Lisätiedot

RAVINNEVISIO. Tiina Mönkäre a, Viljami Kinnunen a, Elina Tampio b, Satu Ervasti b, Eeva Lehtonen b, Riitta Kettunen a, Saija Rasi b ja Jukka Rintala a

RAVINNEVISIO. Tiina Mönkäre a, Viljami Kinnunen a, Elina Tampio b, Satu Ervasti b, Eeva Lehtonen b, Riitta Kettunen a, Saija Rasi b ja Jukka Rintala a RAVIEVIIO elvitys irkanmaan puhdistamolietteiden ja biojätteiden ravinteista ja niiden potentiaalisesta käytöstä maa- ja metsätaloudessa sekä viherrakentamisessa Tiina Mönkäre a, Viljami Kinnunen a, Elina

Lisätiedot

Jätevesilietteen eri käsittelyvaihtoehtojen kasvihuonekaasupäästöt pohjoisissa olosuhteissa

Jätevesilietteen eri käsittelyvaihtoehtojen kasvihuonekaasupäästöt pohjoisissa olosuhteissa Jätevesilietteen eri käsittelyvaihtoehtojen kasvihuonekaasupäästöt pohjoisissa olosuhteissa Heini Postila a, Maria Lauronen a, Sari Piippo b a Vesi- ja ympäristötekniikka, Oulun yliopisto b Energia- ja

Lisätiedot

Teema 3: Kierrätyslannoitteiden hyödyntämisen ja logistisen ketjun kehittäminen

Teema 3: Kierrätyslannoitteiden hyödyntämisen ja logistisen ketjun kehittäminen Bio- ja kiertotalouden matchmaking-tapahtuma 7.4.2017 Pienryhmien yhteenvedot Teema 3: Kierrätyslannoitteiden hyödyntämisen ja logistisen ketjun kehittäminen Haaste: Miten biokaasuntuotannon mädätysjäännökset

Lisätiedot

Pirkanmaan vesihuollon suurhankkeet ja lainsäädäntö

Pirkanmaan vesihuollon suurhankkeet ja lainsäädäntö Pirkanmaan vesihuollon suurhankkeet ja lainsäädäntö RIL: Vesi- ja ympäristöalan lainsäädännön ajankohtaiskatsaus Kuparisali 22.5.2008 Reijo Kuivamäki aluejohtaja Pöyry Environment Oy Tampereen seudun strategiset

Lisätiedot

TAMPEREEN KAUPUNKISEUDUN TEKNISTEN PALVELUJEN YHTEISTYÖ

TAMPEREEN KAUPUNKISEUDUN TEKNISTEN PALVELUJEN YHTEISTYÖ TAMPEREEN KAUPUNKISEUDUN TEKNISTEN PALVELUJEN YHTEISTYÖ Ilkka Ojala Toimitusjohtaja Tampereen Tilakeskus Liikelaitos TECHNOPOLIS 23.3.2011 Seutustrategia vs. tekniset palvelut Seudun suurista infrahankkeista

Lisätiedot

t / vuosi. Ravinnerikkaita biomassoja syntyy Suomessa paljon. Ravinnerikkaita biomassoja yhteensä t Kotieläinten lanta

t / vuosi. Ravinnerikkaita biomassoja syntyy Suomessa paljon. Ravinnerikkaita biomassoja yhteensä t Kotieläinten lanta Suomi pyrkii ravinteiden kierrätyksen mallimaaksi. Maataloudella on merkittävä rooli tavoitteen edistämisessä, sillä se on yksittäisistä toimialoista suurin fosforin ja typen käyttäjä. Ravinteita hyödynnetään

Lisätiedot

ENERGIATEHOKAS LIETTEEN JATKOJALOSTUS Energiatehokas vesihuoltolaitos

ENERGIATEHOKAS LIETTEEN JATKOJALOSTUS Energiatehokas vesihuoltolaitos ENERGIATEHOKAS LIETTEEN JATKOJALOSTUS Energiatehokas vesihuoltolaitos 10/2018 Lietteen käsittely Puhdistamoliete on käsiteltävä ennen hyötykäyttöä niin, että se täyttää laatu- ja hygieniakriteerit. Lietteen

Lisätiedot

Muutoksiin mukautuvat lietteen käsittelyketjut ja ratkaisut, case: Oulun Vesi

Muutoksiin mukautuvat lietteen käsittelyketjut ja ratkaisut, case: Oulun Vesi Muutoksiin mukautuvat lietteen käsittelyketjut ja ratkaisut, case: Oulun Vesi huolehtii Oulun (200 000 as.) vedenhankinnasta, vedenkäsittelystä, vedenjakelusta, viemäröinnistä, jätevedenkäsittelystä ja

Lisätiedot

PIRKANMAAN KESKUSPUHDISTAMON YLEISSUUNNITELMA JA YVA

PIRKANMAAN KESKUSPUHDISTAMON YLEISSUUNNITELMA JA YVA Tiivistelmä Pöyry Environment Oy PL 50 (Jaakonkatu 3) 01621 Vantaa Kotipaikka Helsinki Y-tunnus 0196118-8 Puh. 010 3311 Faksi 010 33 26600 E-mail: environment.fi@poyry.com www.environment.poyry.fi Päiväys

Lisätiedot

Jäteveden ravinteet ja kiintoaine kiertoon viirasuodattimella. Asst.Prof. (tenure track) Marika Kokko

Jäteveden ravinteet ja kiintoaine kiertoon viirasuodattimella. Asst.Prof. (tenure track) Marika Kokko Jäteveden ravinteet ja kiintoaine kiertoon viirasuodattimella Asst.Prof. (tenure track) Marika Kokko marika.kokko@tuni.fi ProRavinne -hanke Projektin tavoite: Kehitetään jäteveden ja biojätteen käsittelyprosesseja

Lisätiedot

Ajankohtaista lietteistä ja jätevesistä

Ajankohtaista lietteistä ja jätevesistä Pohjois-Suomen Vesihuoltopäivät 14.-15.11.2018, RUKA Puhdistamolieteasiaa Saijariina Toivikko 6.11.2018 1 Saijariina Toivikko Ajankohtaista lietteistä ja jätevesistä Lietteen käsittely- ja hyödyntäminen

Lisätiedot

Kunnat kiertotalouden edistäjänä rakennusalalla

Kunnat kiertotalouden edistäjänä rakennusalalla Kunnat kiertotalouden edistäjänä rakennusalalla Yhdyskuntatekniikan päällikkö Paavo Taipale Yhdyskuntatekniikan asiantuntija Hanna Kemppainen KIERTOTALOUS KUNTIEN MAARAKENTAMISESSA Lahti 7.6.2017 Kuntaliiton

Lisätiedot

YLEISÖTILAISUUS , SAMPOLA OT2: PIRKANMAAN KESKUSPUHDISTAMO SIIRTO- JA PURKULINJAT

YLEISÖTILAISUUS , SAMPOLA OT2: PIRKANMAAN KESKUSPUHDISTAMO SIIRTO- JA PURKULINJAT YLEISÖTILAISUUS 19.8.2015, SAMPOLA OT2: PIRKANMAAN KESKUSPUHDISTAMO SIIRTO- JA PURKULINJAT Kimmo Hell Rahola LINJAOSUUS A Viinikanlahti-Keskuspuhdistamo Purkuputki Pyhäjärveen Purkutunneli Pirkanmaan keskuspuhdistamon

Lisätiedot

Ravinteiden kierrätyksen läpimurto - liiketoimintaekosysteemi

Ravinteiden kierrätyksen läpimurto - liiketoimintaekosysteemi - liiketoimintaekosysteemi Rakin tavoitteet Mahdollistaa ravinteiden kierrätyksen läpimurto Suomessa Luoda uutta suomalaista liiketoimintaa kansainvälisille markkinoille Luoda avointa, kaikkia hyödyttävää

Lisätiedot

Kohti energiaomavaraista jätevesilaitosta. Vesi ja vihreä talous - seminaari

Kohti energiaomavaraista jätevesilaitosta. Vesi ja vihreä talous - seminaari Kohti energiaomavaraista jätevesilaitosta Vesi ja vihreä talous - seminaari 11.9. 2013 1 Konsernirakenne 2013 Econet-konserni Econet Oy Econet Consulting Oy 100 % Oy Slamex Ab 100 % Dewaco Oy 100 % Econet

Lisätiedot

Telaketju ekosysteemi

Telaketju ekosysteemi Telaketju-hanke Telaketju on poistotekstiilin kiertoa edistävä verkosto. Telaketjussa kehitetään keräystä, lajittelua ja jalostusta vastaamaan poistotekstiilin hyödyntäjien tarpeita. Hanke toimii yhteistyötä,

Lisätiedot

Rahoittajan puheenvuoro. REPA- loppuseminaari Tuomas Lehtinen

Rahoittajan puheenvuoro. REPA- loppuseminaari Tuomas Lehtinen Rahoittajan puheenvuoro REPA- loppuseminaari 1.11.17 Tuomas Lehtinen Miksi Tekes oli mukana? Ideat testiin paremman kaupunkiympäristön puolesta Idea: Ilmanlaadun seuranta, kiertotalous ja älykäs vesi koskettavat

Lisätiedot

Kiertotalous maataloudessa

Kiertotalous maataloudessa Kiertotalous maataloudessa Tunkiotaloudesta kohti kierrätysbisnestä - seminaari Harri 13.1.2016 Maatalous kiertotalouden alana Olennainen globaalisti Välttämätön, perustarpeet, kohtalonkysymys Perustuu

Lisätiedot

Lietehiilihanke ja lietteen pyrolyysin koetoimintalaitos. Biohiilipäivä Forssa Aino Kainulainen Jätehuollon kehittämisen hankepäällikkö, HSY

Lietehiilihanke ja lietteen pyrolyysin koetoimintalaitos. Biohiilipäivä Forssa Aino Kainulainen Jätehuollon kehittämisen hankepäällikkö, HSY Lietehiilihanke ja lietteen pyrolyysin koetoimintalaitos Biohiilipäivä 15.3. Forssa Aino Kainulainen Jätehuollon kehittämisen hankepäällikkö, HSY Taustaa Lietteessä olevat haitta-aineet ovat aiheuttaneet

Lisätiedot

HIILTOPROSESSI JÄTEVESILIETTEEN KÄSITTELYSSÄ. Christoph Gareis, HSY

HIILTOPROSESSI JÄTEVESILIETTEEN KÄSITTELYSSÄ. Christoph Gareis, HSY HIILTOPROSESSI JÄTEVESILIETTEEN KÄSITTELYSSÄ Christoph Gareis, HSY Historia ja lähtötilanne (1) Ennen 2015 käytettiin vanhaa kompostointilaitosta biojätteen jälkikompostointilaitoksena V. 2015 valmistunut

Lisätiedot

6Aika: CircVol - Suurivolyymisten sivuvirtojen ja maamassojen hyödyntäminen kaupungeissa

6Aika: CircVol - Suurivolyymisten sivuvirtojen ja maamassojen hyödyntäminen kaupungeissa 6Aika: CircVol - Suurivolyymisten sivuvirtojen ja maamassojen hyödyntäminen kaupungeissa Suomen kuuden suurimman kaupungin Helsingin, Espoon, Vantaan, Tampereen, Turun ja Oulun yhteinen kesta va n kaupunkikehityksen

Lisätiedot

Typenja fosforintalteenotto

Typenja fosforintalteenotto Typenja fosforintalteenotto jätevesistä - rejekti Surendra Pradhan Riku Vahala Anna Mikola Juho Kaljunen 29.03.2017 Sisällys Typen talteenoton tarpeellisuus NPHarvest-projekti lyhyesti Laboratoriotestien

Lisätiedot

Kestävän vihreän kasvun palvelut

Kestävän vihreän kasvun palvelut Helsingin seudun ilmastoseminaari,12.2.2015 Pörssitalo, Helsinki Kestävän vihreän kasvun palvelut Helsinki Region EcoHUB Irma Karjalainen Tulosaluejohtaja Helsingin seudun ympäristöpalvelut HSY Tarvitaan

Lisätiedot

SATAKUNNAN BIO- JA KIERTOTALOUDEN KASVUOHJELMA. Koordinaattori Sari Uoti

SATAKUNNAN BIO- JA KIERTOTALOUDEN KASVUOHJELMA. Koordinaattori Sari Uoti SATAKUNNAN 30.11.2018 BIO- JA KIERTOTALOUDEN KASVUOHJELMA Koordinaattori Sari Uoti Kiertotalous ja Biotalous Kiertotalous on Satakunnalle ja satakuntalaisille yrityksille suuri mahdollisuus. Satakunnassa

Lisätiedot

JATKOSUUNNITELMAT ECO INDUSTRIAL PARK

JATKOSUUNNITELMAT ECO INDUSTRIAL PARK JATKOSUUNNITELMAT ECO INDUSTRIAL PARK Elinkeinovyöhykkeen tavoitteena on olla Suomen ensimmäinen Eco Industrial Park Eco Industrial Park on samalla yritysalueella sijaitsevien valmistavan teollisuuden

Lisätiedot

Vesihuolto päivät Rauha. Lietteen käsittelyn ja hyödyntämisen nykytilannekatsaus. Maija Vilpanen Projektityöntekijä

Vesihuolto päivät Rauha. Lietteen käsittelyn ja hyödyntämisen nykytilannekatsaus. Maija Vilpanen Projektityöntekijä Vesihuolto 2018 -päivät 23.-24.5.2018 Rauha Lietteen käsittelyn ja hyödyntämisen nykytilannekatsaus Maija Vilpanen Projektityöntekijä #vesihuolto2018 Virallinen lietetilasto Tilastokeskus laatii lietetilastot

Lisätiedot

JOENSUUN VESI -LIIKELAITOKSEN TALOUSARVIO JA TALOUSSUUNNITELMA

JOENSUUN VESI -LIIKELAITOKSEN TALOUSARVIO JA TALOUSSUUNNITELMA JOENSUUN VESI -LIIKELAITOKSEN TALOUSARVIO JA TALOUSSUUNNITELMA 2019-2021 tpjk 20.9.2018 Joensuun Vesi -liikelaitoksen toiminnan kuvaus Joensuun Vesi -liikelaitoksen tehtävänä on huolehtia vesihuoltolain

Lisätiedot

Uusiomateriaalit Lappeenannan kaupungissa. Markku Mäki-Hokkonen, Ilkka Räsänen Lappeenrannan kaupunki

Uusiomateriaalit Lappeenannan kaupungissa. Markku Mäki-Hokkonen, Ilkka Räsänen Lappeenrannan kaupunki Uusiomateriaalit Lappeenannan kaupungissa Markku Mäki-Hokkonen, Ilkka Räsänen Lappeenrannan kaupunki 2 Systemaattisuus välttämätöntä jätteiden hyödyntämisessä Maansiirtoyhtiö, Joutseno Rikostutkinta, purkubetonin

Lisätiedot

Pilotoinnin ja kasvupolun rahoitus Cleantech alueella Jukka Leppälahti Tekes

Pilotoinnin ja kasvupolun rahoitus Cleantech alueella Jukka Leppälahti Tekes Pilotoinnin ja kasvupolun rahoitus Cleantech alueella 25.8.2015 Jukka Leppälahti Tekes Tilaisuuden tavoite Kertoa millaista rahoitusta on saatavilla erityisesti pk-yritysten pilotointihankkeisiin ja sitä

Lisätiedot

Tampereen seudun kuntien merkittävin ympäristöinvestointi! Keskuspuhdistamo. Suunnitteluprosessi ja päätöksenteko suuressa siirtoviemärihankkeessa

Tampereen seudun kuntien merkittävin ympäristöinvestointi! Keskuspuhdistamo. Suunnitteluprosessi ja päätöksenteko suuressa siirtoviemärihankkeessa Tampereen seudun kuntien merkittävin ympäristöinvestointi! Keskuspuhdistamo Suunnitteluprosessi ja päätöksenteko suuressa siirtoviemärihankkeessa Keskuspuhdistamohanke kuuden kunnan yhteinen seudullinen

Lisätiedot

Cleantech hankinnat, kilpailuetua yrityksille

Cleantech hankinnat, kilpailuetua yrityksille Cleantech hankinnat, kilpailuetua yrityksille Jyri Seppälä, Suomen ympäristökeskus HINKU yritystilaisuus Uudessakaupungissa 11.11.2014 Mikä yritys hyötyy cleantechhankinnoista? Yritykset, jotka osaavat

Lisätiedot

6Aika: CircVol - Suurivolyymisten sivuvirtojen ja maamassojen hyödyntäminen kaupungeissa

6Aika: CircVol - Suurivolyymisten sivuvirtojen ja maamassojen hyödyntäminen kaupungeissa 6Aika: CircVol - Suurivolyymisten sivuvirtojen ja maamassojen hyödyntäminen kaupungeissa Suomen kuuden suurimman kaupungin Helsingin, Espoon, Vantaan, Tampereen, Turun ja Oulun yhteinen kesta va n kaupunkikehityksen

Lisätiedot

Joensuun Vesi -liikelaitoksen toiminnan kuvaus

Joensuun Vesi -liikelaitoksen toiminnan kuvaus JOENSUUN VESI -LIIKELAITOS Joensuun Vesi -liikelaitoksen toiminnan kuvaus Joensuun Vesi -liikelaitoksen tehtävänä on huolehtia vesihuoltolain mukaisesti kaupungin vesihuollosta, joka sisältää vedentuotannon

Lisätiedot

COMBI-HANKEEN YLEISESITTELY Prof. Juha Vinha

COMBI-HANKEEN YLEISESITTELY Prof. Juha Vinha COMBI-HANKEEN YLEISESITTELY 2015-2017 Prof. 10.11.2015 RAKENUSTEN ENERGIATEHOKKUUDEN PARANTAMISEN HAASTEET Energiankulutus kwh/(m 2 a) 2010 Muut vaikutukset Huomioon otettavien tekijöiden määrä kasvaa

Lisätiedot

KEHÄ. Tutkimusongelmia ja pilotteja. Harri Mattila,

KEHÄ. Tutkimusongelmia ja pilotteja. Harri Mattila, KEHÄ Tutkimusongelmia ja pilotteja Harri Mattila, 3.5.2017 Energia, ravinteet, digitaalisuus, tulevaisuus Energian tuotanto ja kulutus on sidoksissa ilmastonmuutokseen Fosfori on ehtyvä ja strategisesti

Lisätiedot

Vihreä, keltainen, sininen ja punainen biotalous

Vihreä, keltainen, sininen ja punainen biotalous Vihreä, keltainen, sininen ja punainen biotalous MMM:n tiekartta biotalouteen 2020 1 MMM:n hallinnonalan strategiset päämäärät Pellot, metsät, vedet, kotieläimet sekä kala- ja riistakannat ovat elinvoimaisia

Lisätiedot

HSY:n pilotit Teolliset Symbioosit -hankkeessa. INKA työpaja

HSY:n pilotit Teolliset Symbioosit -hankkeessa. INKA työpaja HSY:n pilotit Teolliset Symbioosit -hankkeessa INKA työpaja 1.2.2017 TAUSTAA 2 Lietteen käsittely Ämmässuolla Ämmässuolla on käsitelty bio- ja viherjätteitä vuosikymmeniä, nyt uutena materiaalina puhdistamoliete

Lisätiedot

Kiertotalous ja teolliset symbioosit Satakunnassa Tuula Raukola

Kiertotalous ja teolliset symbioosit Satakunnassa Tuula Raukola Kiertotalous ja teolliset symbioosit Satakunnassa 28.11.2017 Tuula Raukola Hankkeen toteutus Toteuttaja Kohdealueet Prizztech Oy Aikataulu 1.1.2016 31.12.2017 Porin seutu: Harjavalta, Kokemäki, Pomarkku,

Lisätiedot

Mäkikylän jätevedenpuhdistamon saneeraus ja laajennus

Mäkikylän jätevedenpuhdistamon saneeraus ja laajennus Mäkikylän jätevedenpuhdistamon saneeraus ja laajennus Vesihuoltopäivät 19.3.2015 Kouvola Jussi Lindholm jussi.lindholm@fcg.fi FCG Suunnittelu ja tekniikka Oy 3.3.2015 Page 1 Mäkikylän jätevedenpuhdistamo

Lisätiedot

sade sade 2016 lämpötila lämpötila 2016

sade sade 2016 lämpötila lämpötila 2016 18 25 15 2 Sade, mm 12 9 6 15 1 5 Keskilämpötila, o C 3-5 sade 2-215 sade 216 lämpötila 2-215 lämpötila 216 Liite 1 Vantaanjoen ja Helsingin seudun vesiensuojeluyhdistys ry JAKSORAPORTTI Yhdistelmätaulukko

Lisätiedot

VESIHUOLTO 2016 PÄIVÄT

VESIHUOLTO 2016 PÄIVÄT VESIHUOLTO 2016 PÄIVÄT MAA JA METSÄTALOUSMINISTERIÖ JUHA NIEMELÄ 8.6.2016 1 Sininen biotalous kasvua vesiluonnonvarojen kestävästä hyödyntämisestä ja vesiosaamisesta Maapallon väestö vuonna 2030 noin 9

Lisätiedot

Innovatiiviset julkiset hankinnat yritysten mahdollisuudet uuteen liiketoimintaan. Tuomas Lehtinen HSY Älykäs Vesi 12.5.2015

Innovatiiviset julkiset hankinnat yritysten mahdollisuudet uuteen liiketoimintaan. Tuomas Lehtinen HSY Älykäs Vesi 12.5.2015 Innovatiiviset julkiset hankinnat yritysten mahdollisuudet uuteen liiketoimintaan Tuomas Lehtinen HSY Älykäs Vesi 12.5.2015 Haasteet vesialalla Monet yritykset pieniä kansainvälisen kasvun kynnyksellä

Lisätiedot

LIETTEEN HYÖDYNTÄMISMAHDOLLISUUDET MAATALOUDEN ULKOPUOLELLA Rauni Karjala PROJEKTIN ALKUSYSÄYS

LIETTEEN HYÖDYNTÄMISMAHDOLLISUUDET MAATALOUDEN ULKOPUOLELLA Rauni Karjala PROJEKTIN ALKUSYSÄYS LIETTEEN HYÖDYNTÄMISMAHDOLLISUUDET MAATALOUDEN ULKOPUOLELLA Rauni Karjala 16toukokuuta 2019 1 PROJEKTIN ALKUSYSÄYS 12.9.2017 2 1 LIETTEEN HYÖDYNTÄMISTILANNE VUONNA 2016 Yli 70 % mädätettiin 40% maatalouteen

Lisätiedot

Tekesin rahoitus yritysten IPRkustannuksiin

Tekesin rahoitus yritysten IPRkustannuksiin Tekesin rahoitus yritysten IPRkustannuksiin 2017 Kasvuun tähtääville yrityksille STARTUP Alle 5-vuotiaat yritykset, jotka tähtäävät kansainvälisille markkinoille PK-YRITYS Pienet ja keskisuuret yritykset,

Lisätiedot

Biolaitosyhdistys ry. Erilliskeräyksen tilanne Suomessa. Biolaitosten merkitys kiertotalouden toteuttajina

Biolaitosyhdistys ry. Erilliskeräyksen tilanne Suomessa. Biolaitosten merkitys kiertotalouden toteuttajina Biolaitosyhdistys ry Erilliskeräyksen tilanne Suomessa Biolaitosten merkitys kiertotalouden toteuttajina Juha Pirkkamaa Biolaitosyhdistys ry:n sihteeri Toimialapäällikkö: ympäristö ja energia Forssan Seudun

Lisätiedot

Raki2-ohjelman ajankohtaista sekä paikalla olevat hankkeet

Raki2-ohjelman ajankohtaista sekä paikalla olevat hankkeet Raki2-ohjelman ajankohtaista sekä paikalla olevat hankkeet Vesien- ja merenhoidon toimenpiteiden tehostaminen ja ravinteiden kierrätyksen edistäminen Viestintä- ja verkostoitumisseminaari hankkeille 25.-26.9.2017

Lisätiedot

Älykäs kaupunki ja uudistuva teollisuus

Älykäs kaupunki ja uudistuva teollisuus Älykäs kaupunki ja uudistuva teollisuus 27.10.2016 Tampereen kaupungin innovaatiopolitiikka Tampere on kaupunkistrategiansa ja elinvoimasuunnitelman mukaisesti lähtenyt voimakkaasti uudistamaan elinkeino-,

Lisätiedot

Mikko Rahtola Hankekoordinaattori Luonnonvarakeskus (Luke)

Mikko Rahtola Hankekoordinaattori Luonnonvarakeskus (Luke) Kiertotalouden mahdollisuudet 26.10.2016 Mikko Rahtola Hankekoordinaattori Luonnonvarakeskus (Luke) 1 AIHEET Maatalouden ravinteiden iso kuva Mitä tukea kärkihanke tarjoaa? 3 vaihetta parempaan kiertotalouteen

Lisätiedot

RAVINTEIDEN KIERRÄTYKSEN KÄRKIHANKE. Marja-Liisa Tapio-Biström, MMM Tarja Haaranen, YM

RAVINTEIDEN KIERRÄTYKSEN KÄRKIHANKE. Marja-Liisa Tapio-Biström, MMM Tarja Haaranen, YM RAVINTEIDEN KIERRÄTYKSEN KÄRKIHANKE Marja-Liisa Tapio-Biström, MMM Tarja Haaranen, YM RAVINTEIDEN KIERRÄTYKSEN KOKEILUOHJELMA (MMM) Tavoitteena orgaanisten lannoitteiden markkinoille saattaminen seuraavien

Lisätiedot

Fiksu kaupunki 2013-2017. Kokonaislaajuus 100 M, josta Tekesin osuus noin puolet

Fiksu kaupunki 2013-2017. Kokonaislaajuus 100 M, josta Tekesin osuus noin puolet Fiksu kaupunki 2013-2017 Kokonaislaajuus 100 M, josta Tekesin osuus noin puolet Energiatehokas ja kestävä Uusien ratkaisujen testaus Käyttäjät mukaan Rakentuu paikallisille vahvuuksille Elinvoimainen elinkeinoelämä

Lisätiedot

Pirkanmaan vesihuollon kehittämissuunnitelma vuoteen 2040

Pirkanmaan vesihuollon kehittämissuunnitelma vuoteen 2040 Pirkanmaan vesihuollon kehittämissuunnitelma vuoteen 2040 Vesihuollon tavoitteena on taata korkealaatuisen talousveden saatavuus, asianmukainen viemäröinti ja jätevesien puhdistus Pirkanmaan vesihuollon

Lisätiedot

HSY Vesi Energiatehokkuus osana Helsingin seudun vesihuoltoa

HSY Vesi Energiatehokkuus osana Helsingin seudun vesihuoltoa HSY Vesi Energiatehokkuus osana Helsingin seudun vesihuoltoa Maailman vesipäivän seminaari 22.3.2010 Suomen Vesiyhdistys ry Jukka Piekkari toimialajohtaja HSY Vesi Jukka Piekkari, HSY Vesi 22.3.2010 1

Lisätiedot

Kiintoaineen ja ravinteiden poiston tehostaminen yhdyskuntajätevedestä mikrosiivilällä. Petri Nissinen, Pöyry Finland Oy

Kiintoaineen ja ravinteiden poiston tehostaminen yhdyskuntajätevedestä mikrosiivilällä. Petri Nissinen, Pöyry Finland Oy Kiintoaineen ja ravinteiden poiston tehostaminen yhdyskuntajätevedestä mikrosiivilällä Petri Nissinen, Pöyry Finland Oy Prof. Jukka Rintala ja Asst.Prof. Marika Kokko Kemian ja biotekniikan laboratorio,

Lisätiedot

22.11.2012. Biolaitosyhdistys päivät 15-16.11. 2012

22.11.2012. Biolaitosyhdistys päivät 15-16.11. 2012 Biolaitosyhdistys päivät 15-16.11. 2012 Suomen Ekolannoite Oy Perustettu 2011 Kehittänyt innovatiivisen lietteenkäsittely menetelmän, josta jätetty patenttihakemus Menetelmä kemiallisesti hydroloimalla

Lisätiedot

Keski-Suomi ja biotalous. Hannu Koponen, kehittämispäällikkö/biotalous

Keski-Suomi ja biotalous. Hannu Koponen, kehittämispäällikkö/biotalous Keski-Suomi ja biotalous Hannu Koponen, kehittämispäällikkö/biotalous 1 http://www.keskisuomi2040.fi/ KESKI-SUOMEN VAHVIMMAT ERIKOISTUMISALAT Paperi ja sellu Puuteollisuus Metsätalous Koneet ja laitteet

Lisätiedot

JÄTTEENKÄSITTELYTOIMINTAA KOSKEVAT KILPAILUNEUTRALITEETTISELVITYKSET (PÖYDÄLLÄ)

JÄTTEENKÄSITTELYTOIMINTAA KOSKEVAT KILPAILUNEUTRALITEETTISELVITYKSET (PÖYDÄLLÄ) OTE PÖYTÄKIRJASTA 1 Hallitus 90 21.08.2015 Hallitus 102 25.09.2015 JÄTTEENKÄSITTELYTOIMINTAA KOSKEVAT KILPAILUNEUTRALITEETTISELVITYKSET (PÖYDÄLLÄ) 1646/00.01.013.0132/2015 Hallitus 90 Esittelijä Toimitusjohtaja

Lisätiedot

Hevosenlannan hyötykäytön kehittäminen

Hevosenlannan hyötykäytön kehittäminen Hevosenlannan hyötykäytön kehittäminen - Projektiesittely Hevosalan yhteistyöseminaari 19.5.2010 Ypäjä VTL, koulutuspäällikkö Sirpa Halonen Projektin tavoitteet Hankkeessa selvitetään hevosenlannan hyötykäytön

Lisätiedot

YLIJÄÄMÄMAA-AINESTEN SYNNYN EHKÄISEMINEN

YLIJÄÄMÄMAA-AINESTEN SYNNYN EHKÄISEMINEN YLIJÄÄMÄMAA-AINESTEN SYNNYN EHKÄISEMINEN MAAPANKKI / MATERIAALIPANKKI = SÄÄSTÖÄ / INS. YAMK JUKKA HUPPUNEN NYKYTILANNE, HYÖDYNNETTÄVÄT MATERIAALIT Pirkanmaalla: puhtaat maat / YLIJÄÄMÄMAAT 2 000 000 m

Lisätiedot

INNOVATIIVISET UUDEN ENERGIAN RATKAISUT. Tommi Fred HSY MAAILMAN VESIPÄIVÄN SEMINAARI VESI JA ENERGIA 19.3.2014

INNOVATIIVISET UUDEN ENERGIAN RATKAISUT. Tommi Fred HSY MAAILMAN VESIPÄIVÄN SEMINAARI VESI JA ENERGIA 19.3.2014 INNOVATIIVISET UUDEN ENERGIAN RATKAISUT MAAILMAN VESIPÄIVÄN SEMINAARI VESI JA ENERGIA 19.3.2014 Tommi Fred HSY Uusiutuva energia Tavoitteena uusiutuvan energian tuotannon lisääminen Biokaasu merkittävässä

Lisätiedot

Jätevesilietteistä multaa ravinteiden kierrätyksen mahdollisuudet. Mikko Wäänänen, HSY Vesihuolto

Jätevesilietteistä multaa ravinteiden kierrätyksen mahdollisuudet. Mikko Wäänänen, HSY Vesihuolto Jätevesilietteistä multaa ravinteiden kierrätyksen mahdollisuudet Mikko Wäänänen, HSY Vesihuolto 25.11.2014 Teollisuusjätevesien tarkkailu ja neuvonta Jätevedenpuhdistusosasto Jätevedenpuhdistus Lietteiden

Lisätiedot

Pirkanmaan vesihuollon kehittämissuunnitelman päivitys Sovelletaan SOVA lakia Tavoitevuosi 2040

Pirkanmaan vesihuollon kehittämissuunnitelman päivitys Sovelletaan SOVA lakia Tavoitevuosi 2040 Pirkanmaan vesihuollon kehittämissuunnitelman päivitys Sovelletaan SOVA lakia Tavoitevuosi 2040 OSA 1, Nykytila, ennusteet ja tavoitteet OSA 2, Suunnitteluvaihtoehdot ja niiden vertailu OSA 3, Ympäristöselostus

Lisätiedot

Pilaantuneiden maa-alueiden kokeiluhanke

Pilaantuneiden maa-alueiden kokeiluhanke Pilaantuneiden maa-alueiden kokeiluhanke Kestävää kasvua ympäristönkunnostuksesta Projektipäällikkö Pirkanmaan ELY-keskus Tampere PIMA kokeiluhankkeen tausta ja tavoitteet Pilaantuneiden maa-alueiden kunnostus-

Lisätiedot

Keskuspuhdistamo. Tampereen seudun kuntien merkittävin ympäristöinvestointi!

Keskuspuhdistamo. Tampereen seudun kuntien merkittävin ympäristöinvestointi! Keskuspuhdistamo Tampereen seudun kuntien merkittävin ympäristöinvestointi! 100 vuoden ratkaisu! Pirkanmaan historian merkittävin ympäristöhanke, toteuttajana Tampereen Seudun Keskuspuhdistamo Oy Yhtiön

Lisätiedot

Kansainvälinen yhteistyö Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelmassa. Leena Anttila Maa- ja metsätalousministeriö

Kansainvälinen yhteistyö Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelmassa. Leena Anttila Maa- ja metsätalousministeriö Kansainvälinen yhteistyö Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelmassa Leena Anttila Maa- ja metsätalousministeriö Sivu 1 17.11.2015 Kansainvälinen Leader-yhteistyö ohjelmakaudella 2007-2013 Missä onnistuttiin?

Lisätiedot

Ravinteiden kierrätyksen edistäminen. Ravinteiden kierrätyksen toimijatapaaminen 30.5.2013, Turku Tarja Haaranen, YM

Ravinteiden kierrätyksen edistäminen. Ravinteiden kierrätyksen toimijatapaaminen 30.5.2013, Turku Tarja Haaranen, YM Ravinteiden kierrätyksen edistäminen Ravinteiden kierrätyksen toimijatapaaminen 30.5.2013, Turku Tarja Haaranen, YM Raki-ohjelman 2012-2015 taustaa 2010 Suomen hallitus antoi Itämeri huippukokouksessa

Lisätiedot

JOENSUUN VESI -LIIKELAITOKSEN TALOUSARVIO JA TALOUSSUUNNITELMA

JOENSUUN VESI -LIIKELAITOKSEN TALOUSARVIO JA TALOUSSUUNNITELMA JOENSUUN VESI -LIIKELAITOKSEN TALOUSARVIO JA TALOUSSUUNNITELMA 2018-2020 tpjk 28.9.2017 Joensuun Vesi -liikelaitoksen toiminnan kuvaus Joensuun Vesi -liikelaitoksen tehtävänä on huolehtia vesihuoltolain

Lisätiedot

Vesihuolto. Pirkanmaan vesihuollon kehittämissuunnitelman päivitystyö valmistui Tavoitevuosi 2040 Lähtökohtana mm. vesienhoitolaki Tavoitteet

Vesihuolto. Pirkanmaan vesihuollon kehittämissuunnitelman päivitystyö valmistui Tavoitevuosi 2040 Lähtökohtana mm. vesienhoitolaki Tavoitteet Vesihuolto Pirkanmaan vesihuollon kehittämissuunnitelman päivitystyö valmistui Tavoitevuosi 2040 Lähtökohtana mm. vesienhoitolaki Tavoitteet Pirkanmaan vesihuollon kehittämissuunnitelma jatkossa huomioitavaa

Lisätiedot