Tekijänoikeusselvitykset 2002 JULKISEN ESITTÄMISEN KÄSITTEESTÄ

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Tekijänoikeusselvitykset 2002 JULKISEN ESITTÄMISEN KÄSITTEESTÄ"

Transkriptio

1 Tekijänoikeusselvitykset 2002 JULKISEN ESITTÄMISEN KÄSITTEESTÄ OTK, tutkija Marko Karo maaliskuu 2002

2 Pääasiallinen sisältö Tämän muistion tarkoituksena on tutkia Suomen tekijänoikeuslakiin (404/1961) sisältyvää julkisen esittämisen käsitettä. Kysymystä tarkastellaan ohessa lainsäädännön, lainvalmisteluaineiston ja oikeuskäytännön kautta. Aluksi muodostetaan lyhyt historiallinen katsaus kotimaisen lainsäädännön kehitykseen. Tämän jälkeen tutkitaan julkiseen esittämiseen liittyvää oikeuskäytäntöä. Pääpaino tarkastelussa on suomalaisen oikeuskulttuurin käsittelyssä. Pohjoismaisia oikeustapauksia käytetään kuitenkin tulkinnan apuvälineinä lainsäädäntöjen valmisteluhistoriasta johtuvien olennaisten yhdenmukaisuuksien vuoksi. Sen sijaan kansainväliset sopimukset ja Euroopan yhteisön oikeus jäävät pääasiassa tämän esityksen ulkopuolelle. Tämä johtuu erityisesti siitä syystä, että vaikka julkinen esittäminen on kansainvälisen oikeuden tasolla tunnustettu oikeus, on käsitteen tarkempi määrittely perinteisesti ollut kansallisen lainsäädäntövallan ja oikeuspolitiikan piiriin kuuluva kysymys. Tätä taustaa vasten muistiossa pyritään selvittämään julkisen esittämisen käsitteeseen liittyviä kysymyksiä ja ongelmatilanteita sekä löytämään käsitteen tulkinnassa käytettyjä tunnusmerkkejä. Lopuksi tehdään lyhyt yhteenveto ja esitetään kysymys siitä, onko julkisen esittämisen käsite saanut käytännön oikeuselämässä sellaisen sisällön, mitä tekijänoikeusjärjestelmän voidaan olettaa edellyttävän. Toisin sanoen, onko lainsäädännön kehityksen ja tekijänoikeuden periaatteiden valossa löydettävissä loogisuutta, yhdenmukaisuutta ja/tai systemaattisuutta suhteessa käytännön soveltamistilanteisiin. Onko julkisen esittämisen käsite muotoutunut Suomen tekijänoikeusjärjestelmässä omaksi erityiseksi doktriinikseen? 2

3 SISÄLTÖ 1. Johdanto Historiaa Julkinen esittäminen tekijän yksinoikeutena Yleistä käsitteistä Julkista esittämistä koskevat tekijänoikeuslain säännökset Julkisen esittämisen käsitteestä oikeuskäytännössä Korkein oikeus Hovioikeudet Tekijänoikeusneuvoston lausunnot Pohjoimaista oikeuskäytäntöä Yksinoikeuden rajoitukset Yhteenveto Julkisen esittämisen käsitteen kehityksestä

4 1. JOHDANTO 1.1. Historiaa Julkisen esittämisen yksinoikeudesta Suomessa säädettiin ensimmäisen kerran vuoden 1865 painovapausasetuksessa. Tekijänoikeus käsitti asetuksessa näytelmän julkisen esittämisen. Vuoden 1880 asetuksessa kirjailijan ja taiteilijan oikeudesta työnsä tuotteisiin julkisen esittämisen oikeus annettiin näytelmä kirjoittajien lisäksi säveltäjille. Esittämisoikeus oli kuitenkin vielä varsin suppea sisällöltään. Näytelmän kirjoittajalla oli esitysoikeus ainoastaan, mikäli hän oli sen nimenomaisesti pidättänyt itsellään. Säveltäjällä puolestaan esitysoikeus oli vain, jos sävellys oli alun perin tehty näytelmän yhteydessä esitettäväksi. Laissa tekijänoikeudesta henkisiin tuotteisiin (174/1927) tekijälle annettiin ensimmäisen kerran yksinoikeus teoksensa julkiseen esittämiseen. Laissa lueteltiin tyhjentävästi kaikki ne julkisen esittämisen muodot, jotka kuuluivat tekijän yksinoikeuksiin. Kivimäen mukaan esittämisellä on ymmärrettävä teoksen saattamisesta nähtäväksi tai kuultavaksi. Esittämiselle on ominaista, että valo- ja ääniaallot vaikuttavat suoraan vastaanottajan aistimiin. Vuoden 1961 (404/1961) laissa tekijänoikeudesta kirjallisiin ja taiteellisiin teoksiin julkisesta esittämisestä säädettiin 2 :n 3 momentissa: Teos saatetaan yleisön saataviin, kun se esitetään julkisesti tai kun sen kappale tarjotaan myytäväksi, vuokrattavaksi tai lainattavaksi taikka sitä muutoin levitetään yleisön keskuuteen tai näytetään julkisesti. Julkisena esittämisenä pidetään myös ansiotoiminnassa suurehkolle suljetulle piirille tapahtuvaa esittämistä. Ruotsin ja Tanskan vastaavat lainkohdat kirjattiin seuraavalla tavalla: Lag om upphovsrätt till litterära och konstnärliga verk 2 3 Verket göres tillgängligt för allmänheten då det framföres offentligt, så ock då exemplar därav utbjudes till försäljning, uthyrning eller utlåning eller eljest sprides till allmänheten eller visas offentligt. Lika med offentligt framförande anses framförande som i förvärvsverksamhet anordnas inför en större sluten krets. Lov om ophavsret Værket gøres tilgængeligt for almenheden, når [ ] 3) værket fremføres offentligt, herunder udsendes i radio eller fjernsyn. Som offentlig fremførelse efter stk. 3, nr. 3, anses også fremførelse i en erhvervsvirksomhed, der finder sted for en større kreds, som ellers måtte anses som ikke-offentlig. Hallituksen esityksessä (HE 23/60) julkisen esittämisen oikeutta koskevaa lainkohtaa ei perusteltu kovinkaan laajasti. Esityksessä todettiin lähinnä vain, että lainkohta vas- 4

5 taa suurin piirtein vuoden 1927 lain säännöksiä. Erityisesti julkisen esittämisen käsitteen abstraktisuudesta johtuen lainkohdan viimeiseksi lauseeksi otettiin käsitettä koskeva tulkintasääntö. Lainkohtaa ei ole muutettu koko tekijänoikeuslain (nimike muutettiin lailla 442/1984) voimassaolon aikana. Yhteistyönä tapahtuneen valmistelun ansiosta myös muissa pohjoismaisissa tekijänoikeuslaeissa julkisen esittämisen oikeus säädettiin sisällöllisesti samanlaisena. Julkisen esittämisen käsitettä tarkasteltaessa on otettava huomioon myös yksinoikeuden rajoitukseksi säädetty vapaa esittämisoikeus, joka on voimassa olevassa laissa sisällöltään samanlainen kuin vuonna 1961 lain tullessa voimaan. Nykyisin lain 21 :ssä säädetään, että tekijän yksinoikeudesta huolimatta, julkaistun teoksen saa esittää julkisesti jumalanpalveluksen ja opetuksen yhteydessä sekä missä tahansa tilaisuudessa, jossa teoksen esittäminen ei ole pääasia, pääsy tilaisuuteen on maksuton ja tilaisuutta ei järjestetä ansiotarkoituksessa. Mikäli esiintyjille ei makseta palkkiota, saa teoksen esittää julkisesti myös kansanvalistustoiminnassa ja hyväntekeväisyys- tai muussa yleishyödyllisessä tarkoituksessa. Vapaa esittämisoikeus ei kuitenkaan koske näytelmä - ja elokuvateoksia. Käytännössä säännöksellä on merkitystä lähinnä sävellysteosten kohdalla. Vuoden 1961 tekijänoikeuslaissa säädettiin ensimmäistä kertaa myös lähioikeuksien haltijoiden suojasta. Tuottajan ja esittävän taiteilijan oikeus korvaukseen äänitallenteen käyttämisestä radio- ja televisiolähetyksessä kirjattiin lakiin. Vuonna 1991 tämä oikeus laajennettiin koskemaan äänitteen käyttämistä myös muuhun julkiseen esittämiseen. Korvausoikeuden lähempi tarkastelu saattaa antaa tulkinta-apua myös julkisen esittämisen käsitteeseen yleisemmällä tasolla. Julkisen esittämisen käsitettä ei määritellä lainsäädännössä. Myös lainvalmisteluaineiston perustelut ovat olleet kovin niukkoja. Käsitteen tarkempi sisältö on siten jätetty pääasiassa oikeuskäytännön tulkittavaksi. 2. JULKINEN ESITTÄMINEN TEKIJÄN YKSINOIKEUTENA 2.1. Yleistä käsitteistä Tekijänoikeuslain 2 :n 1 momentin mukaisesti tekijällä on yksinomainen oikeus määrätä teoksen kappaleiden valmistamisesta ja teoksen saattamisesta yleisön saataviin. Saman pykälän 3 momentissa määritellään sitä, mitä on yleisön saataviin saattaminen. Säännöksen mukaisesti "teos saatetaan yleisön saataviin, kun se esitetään julkisesti tai kun sen kappaleita tarjotaan myytäväksi, vuokrattavaksi tai lainattavaksi taikka sitä muutoin levitetään yleisön keskuuteen tai näytetään julkisesti". Saman lainkohdan mukaan julkisena esittämisenä pidetään myös ansiotoiminnassa suurehkolle suljetulle piirille tapahtuvaa esittämistä. 5

6 Esittäminen Teoksen esittämisellä tarkoitetaan ensisijaisesti sävellys-, näyttämö- ja elokuvateosten esittämistä. Esittämisellä tarkoitetaan yleisölle sekä välittömästi että välillisesti tapahtuvaa esittämistä. Julkiseen esittämiseen sisältyvät sekä elävät esitykset että radio- ja televisiolähetykset. Myös teoksen uusi julkinen esittäminen (edelleen lähettäminen) kuuluu tekijän yksinoikeuden piiriin. Kyse on tällöin uudesta yleisöjoukosta, jonka ei katsota kuuluvan esimerkiksi yleisradiointiluvan perusteella tapahtuvaan esittämiseen. Teoksen saattamista yleisön saataviin on siten se, kun teos esitetään julkisesti ensimmäisen kerran, sekä se, kun teos esitetään julkisesti uudelleen. Julkinen KKO 1980 II 46: Sanomalehtiartikkelista otetun valokuvasuurennoksen julkisesti näytteille asettaminen ei ollut julkista esittämistä, vaan kappaleen valmistamista. UfR 1975 s. 30: TV-yhtiö oli lähetyksessään käyttänyt erästä kuvakirjaa siten, että kirjan koko selittävä sisältö ja lähes kaikki kuvat olivat tulleet toisinnetuksi. Katsottiin, että kyse ei enää ollut julkisesta näyttämisestä, vaan julkisesta esittämisestä. Vain julkinen esittäminen on lain mukaan tekijälle kuuluva yksinoikeus. Käsitettä julkinen ei laissa ole määritelty. Raja julkisen ja ei-julkisen esittämisen välillä ei ole kuitenkaan helposti yleisen säädöksen muotoon kirjoitettavissa. Oikeuskäytännössä ja -kirjallisuudessa sekä lain esitöissä asiaa on käsitelty jonkin verran. Lähtökohtaisesti on katsottu, että julkinen esitys on kyseessä silloin, kuulijoita tai katsojia ei ole ennalta yksilöllisesti määritelty. Julkisuuden edellytyksenä on se, että esitystapahtumaan on jokaisella vapaa pääsy. Merkitystä ei tällöin ole tapahtuman maksullisuudella, eikä sillä tapahtuuko julkinen esittäminen suoraan tai teknisten apuvälineiden välityksellä. Myöskään esitystapahtumaan tosiasiallisesti osallistuvien henkilöiden lukumäärällä ei tällöin ole merkitystä. Riittää, kun yleisön mahdollisuus seurata esitystä on olemassa. Yleisötilaisuuksien - tilaisuuksien, joissa yleisö on läsnä paikassa, jossa esitys tapahtuu - osalta julkisuus kuitenkin edellyttänee, että joku myös saapuu esitystä seuraamaan. Sen sijaan esimerkiksi radio- ja televisiolähetysten osalta ei tarvitse osoittaa, että joku todella seurasi lähetystä. Yleisö Julkisena esittämisenä on pidetty mm. radiolähetyksiin sisältyvien sävelteosten esittämistä ravintolassa (KKO 34 I 22, Vaasan HO, Dnro R 96/600), linja-autossa (KKO 68 II 81) ja taksissa (TN 1997:5, KKO:VL: ) sekä sävelteosten esittäminen ravintolassa (KKO 61 II 59, NIR 1965 s. 270). Myös suljetussa yhteisantenniverkossa lähetettyjä televisiolähetyksiä on pidetty julkisena esittämisenä (KKO:1998:155). Julkinen esitys on lainkohdan ensimmäisen lauseen mukaan sidonnainen yleisön käsitteeseen. Yleisöä ei ole laissa määritelty. Kivimäen mukaan yleisönä ei ole pidettävä 6

7 perhe-, ystävä - tai seurustelupiiriä. Tällaiset piirit muodostavat rajoitetun henkilöpiirin ja näitä tilaisuuksia on pidettävä lähtökohtaisesti yksityisinä. Lisäksi on kiinnitettävä huomiota esittämistilaisuuden tarkoitukseen. Myös lainvalmisteluaineistossa todetaan, että yleisesti pätevää määritelmää yleisön ja yksityisen piirin käsitteistä tuskin voidaan esittää. Asia on ratkaistava tapauskohtaisesti yleisen katsantokannan mukaan. Erityisesti tekninen kehitys saattaa aiheuttaa tilanteita, joissa teoksen esittämistä ei voida pitää julkisena sanan tavanomaisessa merkityksessä, mutta esityksen ei voida kuitenkaan katsoa kuuluvan yksityiselämän piiriin. Osaksi tästä syystä tekijänoikeuslain 2 :n 3 momentti sisältää rajanvetoa koskevan yllä mainitun tulkintasäännön, jonka mukaan myös ansiotoiminnan yhteydessä suurehkolle suljetulle piirille tapahtuva esittäminen on julkista. Lainkohdan säätämisen taustana oli ns. teollisuus- eli työpaikkamusiikin esittämistilanteet. Hallituksen esityksen perustelujen mukaan teollisuusmusiikkia ei voida pitää yleisön saataville saattamisena, mutta koska julkisesta esittämisestä voidaan katsoa olevan liikkeen omistajalle huomattavaa etua, on kohtuullisena pidetty näin tapahtuvan esittämisen rinnastamista julkiseen esittämiseen. Ansiotoiminta Käsitettä ansiotoiminta voidaan tarkastella myös vertaamalla lain 2 :n 3 momenttia yksinoikeuden rajoitusta koskevaan 21 :ään, jonka mukaan tietyt esitystilanteet ovat rajoituksen piirissä, ellei esitys tapahdu ansiotarkoituksessa. Oikeuskirjallisuudessa on katsottu, että 21 :ssä tarkoitettu ansiotarkoitus voi olla sekä välitöntä että välillistä. Kaupallinen esittämisyhteys, ansiotoiminta, voi olla esimerkiksi kauppaliikkeessä soitettua musiikkia. Tekijänoikeuden rajoitussäännösten tarkastelun yhteydessä on katsottu, että rajoituksen piiriin ei siten voi kuulua mikään taloudellinen intressi. Käsitteellisesti kyse on kuitenkin eri asiasta kuin 2 :n 3 momentin toisen lauseen säännöksessä. Lain 2 :ssä tarkoitettu ansiotoiminnan käsite on laajempi kuin 21 :n ansiotarkoitus. Käsitteeseen tarkoitus liittyy nimittäin ainakin implisiittisesti edellytys siitä, että nimenomaan tilaisuuden järjestämisellä pyritään saavuttamaan tuloa, julkinen esittäminen tapahtuu tällöin yleisön houkuttelemiseksi. Käsite toiminta ei puolestaan sisällä tällaista rajausta, vaan toiminta on yleisesti tarkastellen tulon tavoitteluun perustuvaa. Ollakseen 2 :n 3 momentin toisen lauseen mukaan julkista, teoksen esittämisen sinänsä ei tarvitse siis tapahtua ansiotarkoituksessa. Ruotsin korkein oikeus katsoi tapauksessa HD 1988:46 ( ), että sairaanhoidon harjoittamista voitiin pitää ansiotoimintana, joten musiikin esittäminen sairaalan henkilökunnalle oli tekijänoikeuslain 2 :n 3 momentin 2. lauseessa tarkoitettua julkista esittämistä eli ansiotoiminnassa suurehkolle suljetulle piirille tapahtuvaa esittämistä. Suurehko Yksiselitteistä vastausta siihen, milloin kyse on suurehkosta joukosta lain tarkoittamalla tavalla, ei voitane esittää. Usein oikeuskirjallisuudessa esitetty määritelmä perustuu Ruotsin tekijänoikeuslakia valmistelleen komitean mietintöön, jossa todettiin, että 20:n henkilön joukko ei olisi koskaan suurehko ja että 50:n henkilön joukko olisi aina suurehko :n henkilön joukkoa tulisi puolestaan tarkastella tapauskohtaisesti. Koska rajanveto on hankalaa, komitea ehdotti ratkaisun tekemistä pääasiassa tällai- 7

8 sen määrällisen kriteerin mukaan. Suljettu piiri Käsitteet suurehko ja suljettu piiri on liitetty lainkohdan toisen virkkeen sanamuodon mukaan ansiotoiminnan käsitteeseen. Ensimmäisen virkkeen mukaan puolestaan merkityksellistä on se, mitä tarkoitetaan yleisöllä. Ruotsin korkein oikeus todennut avoimen ja suljetun piirin käsitteistä mm. seuraavaa: Esitys on ensisijaisesti julkinen tapauksissa, joissa jokaisella on periaatteessa mahdollisuus olla läsnä. Sama koskee tilannetta, jossa esitys on ainoastaan muodollisesti suljettu, esimerkiksi yhdistyksen jäsenyysvaatimuksen perusteella. Jotta henkilöpiiri voitaisiin katsoa suljetuksi, täytyy piirin olla jollain tavoin yksilöllisesti määrätty ja muodostaa ulospäin rajautunut yksikkö, jota pitää yhdessä jäsenten välinen todistettava yhteys. Tekijänoikeudellinen julkisuuskäsite vahvistaa [ ], että tekijänoikeuden tulee käsittää kaikki esitykset, jotka eivät tapahdu täysin suljetussa piirissä. Alkuperäisenä motiivina tälle näkemykselle lienee ollut se, että henkilöt muodostavat persoonallisilla siteillä toisiinsa sellaisen suljetuksi katsotun, jonka parissa tapahtuva teoksen hyödyntäminen katsotaan teoksen yksityiseksi käytöksi Julkista esittämistä koskevat tekijänoikeuslain säännökset Suomen tekijänoikeuslain 2 :n mukaan tekijällä on oikeus määrätä teoksensa saattamisesta yleisön saataviin. Yleisön saataviin saattamista on lain nimenomaisen säännöksen mukaan muun muassa teoksen julkinen esittäminen. Pohjoismaiden tekijänoikeuslainsäädännöissä yksi julkisen esittämisen keskeisiä muotoja on teoksen lähettäminen radiossa ja televisiossa. Suomen lain kannalta ei ole merkityksellistä, millaisten ja miten teknisesti toteutettujen radio- ja televisiolähetysten avulla teos saatetaan yleisön saataviin. Julkista esittämistä on syytä tarkastella myös lain 21 :n vapaata julkista esittämistä koskevan rajoitussäännöksen sekä 47 :n äänitteen julkisen esittämisen korvausoikeutta koskevan säännöksen valossa. Vapaata esittämisoikeutta käsitellään tarkemmin oikeuskäytäntöä koskevan jakson jälkeen. Tekijänoikeuslain 47 :n ( /446) mukaan tuottajalla ja esittävällä taiteilijalla on oikeus korvaukseen silloin, kun äänitettä käytetään välittömästi tai välillisesti radio- tai televisiolähetyksessä tai muussa julkisessa esityksessä. Julkisella esittämisellä tarkoitetaan lain 47 :ssä samaa kuin lain 2 :ssä. Vuokraus- ja lainausdirektiivin (92/100/ETY, EYVL N:o L 346, , s. 61) kansallisen voimaan saattamisen myötä korvausoikeus laajennettiin koskemaan kaikkea julkista esittämistä. 8

9 2.3. Julkisen esittämisen käsitteestä oikeuskäytännössä Korkein oikeus Korkein oikeus on käsitellyt julkisen esittämisen käsitettä muutamia kertoja. Kaksi ensimmäistä tapausta eivät ole voimassa olevan tekijänoikeuslain ajalta, mutta kuten edellä on todettu, käsitteen säädöspohjassa ei juurikaan ole tapahtunut kehitystä. Tapauksessa KKO 1934 I 22 ( , Nro 1022, Dnro 617 RD 1933) oli kyse radiovastaanottimen välityksellä tapahtuneesta sävelteosten yleisön saataviin saattamisesta. Korkein oikeus katsoi, että ravintolassa musiikkia kovaäänisen välityksellä esitettäessä kyse on tekijän yksinoikeuteen kuuluvasta esittämisoikeudesta, joka vaatii tekijänoikeuden haltijan lupaa. Tapauksessa KKO 1961 II 59 ( , Nro 1154, Dnro 335/169 VD 1959) oli puolestaan kyse sävelteosten julkisesta esittämisestä ravintolassa. Ravintoloitsija, joka ansiotarkoituksessa ilman etujärjestön lupaa oli esittänyt sävellyksen, tuomittiin rangaistukseen tekijänoikeuden rikkomisesta ja velvoitettiin suorittamaan etujärjestölle korvausta. Tapauksessa KKO 1968 II 81 ( , Nro 2611, Dnro 554 RD 1967) linja-auton omistaja velvoitettiin suorittamaan hyvitys auton kaiuttimen välityksellä matkustajille esitetyistä Oy Yleisradio Ab:n lähettämistä sävelteoksista. Autoilija oli esittänyt julkisesti ja luvatta ansiotoiminnassaan kysymyksessä olevia sävelteoksia ja loukannut säveltäjien tekijänoikeutta. Huomionarvoista edellä mainittujen tapausten yhteydessä on erityisesti se niukkuus, jolla päätöksiä on perusteltu. Tapausten valossa on kuitenkin selvää, että ainakin tavanomainen ravintoloissa ja linja-autoissa tapahtuva teosten esittäminen on julkista. Kyse on jokaisessa tapauksessa ollut siitä, että kuulijoita ei ole ennalta yksilöllisesti rajattu ja esitystapahtumaan on periaatteessa kenellä tahansa vapaa pääsy. Tällöin on täyttynyt julkisen esittämisen edellytyksenä oleva tarjottu mahdollisuus olla läsnä esityksen seuraamisessa. Tapausten katsottiin sijoittuvan 2 :n 3 momentin ensimmäisen lauseen mukaisen säännöksen alaisuuteen, eli kyse on ollut julkisesta esittämisestä, koska esityksen seuraajajoukkojen ei voitu katsoa muodostavan suljettua piiriä lain tarkoittamassa merkityksessä. Radio- ja televisioyritysten esitysoikeudet kattavat vain niiden oman lähetystoiminnan ja esityksen uudelleen julkisesti esittäminen ei sisälly niiden esitysoikeuteen. Uudemmassa tapauksessa KKO 1998:155 ( , Nro 3988, Dnro R 96/977) oli kyse yhteisantennin kautta tapahtuvasta ohjelmien edelleen lähettämisestä: Asunto-osakeyhtiöiden omistama huoltoyhtiö oli yhteisantenniverkon avulla lähettänyt edelleen Ruotsin television lähetyksiä kotitalouksiin samojen asunto-osakeyhtiöiden omistamissa kiinteistöissä. Yhteisantenniverkkoon ei voinut vapaasti liittyä ja sen käyttäjäpiiri oli siten suljettu. 9

10 Kun verkko kuitenkin oli laaja, kysymys oli tekijänoikeuslain 2 :n 3 momentissa tarkoitetusta julkisesta esittämisestä. Tapauksen perusteluissa mainitaan, että sen arvioimisen, onko kysymys teoksen julkisesta esittämisestä tai levittämisestä muutoin yleisön keskuuteen, tulee perustua kokonaisharkintaan, jossa on erityisesti kiinnitettävä huomiota siihen, merkitseekö kysymyksessä oleva esittäminen tai levittäminen tekijälle kuuluvan määräysvallan kaventumista. Korkein oikeus totesi lisäksi, että yhteisantenniverkkoihin ei ole voinut vapaasti liittyä ja niiden käyttäjäpiirit ovat siten olleet suljetut. Verkot ovat kuitenkin olleet laajat ja ohjelmien lähettäminen niiden kautta on merkinnyt ohjelmien välittämistä lukuisiin kotitalouksiin. Näin tekijänoikeuden haltijat ovat tosiasiassa menettäneet oikeutensa määrätä teosten esittämisestä suureen henkilömäärään nähden. Oikeuden mukaan kyse oli kaapelilähetyksiin rinnastuvalla tavalla tapahtuneesta ohjelmien lähettämisestä edelleen antenniverkon kautta ja siten kyseessä oli ohjelmien ja niihin sisältyvien teoksien levittämisestä yleisön keskuuteen ja niiden esittämistä julkisesti. KKO:n mukaan tätä arviota ei muuta se seikka, että antenniverkot ovat olleet ulkopuolisilta suljetut tai että lähettäminen ei ole tapahtunut varsinaisesti ansiotarkoituksessa. Kantaa tukee myös tekijänoikeuslain 22 a :n säätämiseen johtanut hallituksen esitys (HE 235/1985 s 12), jonka perusteluissa todetaan: "Kaapeliverkoissa tapahtuva lähettäminen on puolestaan julkinen esitys, jos verkko on avoin - siihen voi periaatteessa liittyä kuka tahansa - tai jos verkko on laaja". KKO totesi lisäksi, että muissa Pohjoismaissa on lainsäädännössä, oikeuskäytännössä ja sopimuskäytännössä pidetty julkisena esittämisenä yleisradiolähetysten edelleen lähettämistä yli 25 kotitalouteen. Kyseisen hallituksen esityksen (235/1985) mukaan edelleen lähettäminen on tekijänoikeudellisesti merkityksellistä ainoastaan silloin, kun vastaanottajana on yleisö (määrittelemätön vastaanottajajoukko). Vapaasti etenevillä radioaalloilla tapahtuvat lähetykset [puolestaan] täyttävät aina julkisuuskriteerin. Korkein oikeus on lisäksi myöntänyt valitusluvan neljässä julkiseen esittämiseen liittyvässä tapauksessa, joista päätöksiä ei ole vielä annettu: VL: : A oli liiketoiminnassaan vuosina käyttänyt äänitteitä esittämällä omistamassaan ravintolassa radion ja television välityksellä ääniteperäistä musiikkia. Kysymys siitä, oliko A velvollinen suorittamaan äänitteiden tuottajille ja esittäville taiteilijoille sanotusta äänitteiden niin sanotusta välillisestä käyttämisestä tekijänoikeuslain 47 :ssä tarkoitettua korvausta. VL: : Kysymys siitä, oliko 14 vierashuonetta käsittävän asuntohotellin hotellihuoneessa olevan television välityksellä tapahtuvaa musiikin esittämistä pidettävä tekijänoikeuslain 2 :n 3 momentissa tarkoitettuna julkisena esittämisenä. 10

11 VL: : Kysymys siitä, oliko A maksullisten levyautomaattien vuokraajana vastuussa äänitteiden tuottajille ja esittäville taiteilijoille suoritettavasta tekijänoikeuslain 47 :ssä tarkoitetusta korvauksesta. VL: : Kysymys siitä, oliko taksiautossa radion sekä kasetti- ja CD-soittimien välityksellä asiakkaiden läsnä ollessa tapahtuvaa suojattujen sävelteosten esittämistä pidettävä tekijänoikeuslain 2 :n 3 momentissa tarkoitettuna julkisena esittämisenä Hovioikeudet Myös hovioikeudet ovat käsitelleet julkista esittämistä muutamia kertoja. Vaasan hovioikeus katsoi ratkaisussaan (Nro 1307/85, Dnro R 82/297), että videokasetille tallennetun elokuvan esittäminen ravintolassa asiakkaille oli julkista esittämistä, joka vaati oikeudenhaltijan luvan. Perusteluissa oikeus lausui mm. että Pulakapina -elokuvaa on esitetty ravintolassa kaksi kertaa, aamupäivällä vähäisen ravintolayleisön läsnä ollessa ja toisen kerran illalla. Esityksiä ei ole etukäteen mainostettu vaan ne ovat tapahtuneet sattumanvaraisesti Oikeuden mukaan kyse oli siis avoimesta piiristä, päätöksen perusteluista ei kuitenkaan ilmene miten oikeus on tullut tähän päätelmään. Toisessa Vaasan hovioikeuden ratkaisussa ( , Nro 547/86, Dnro R 85/92) oli kyse videofilmien esityksistä kotikutsuilla. Ratkaisun mukaan kyseessä ei ollut sellainen tilaisuus, jossa esitettäville filmeille olisi tullut hankkia tekijänoikeudesta kirjallisiin ja taiteellisiin teoksiin annetun lain tarkoittama lupa. Perusteluissa mainitaan mm., että filmejä ei myöskään ole katsottava esitetyn paikassa, johon yleisöllä olisi ollut pääsy. Kyse oli tekijänoikeudellisessa mielessä sellaisesta suljetusta piiristä, joka ei kuulu julkisen esittämisen oikeuteen. Edellä mainitut kaksi Vaasan hovioikeuden ratkaisua eivät juurikaan anna tulkintaapua julkisen esittämisen käsitteen tarkasteluun. Molempien ratkaisujen perustelut ovat hyvin niukkoja ja erityisesti tekijänoikeudelliselta kannalta ratkaisuja ei ole perusteltu käytännössä lainkaan. Vaasan hovioikeuden kolmannessa tapauksessa ( , Nro 1140, Dnro R 96/600), oikeus katsoi, että huoltoaseman yhteydessä sijaitsevissa kahviotiloissa radiosoittimen välityksellä esitettyä musiikkia oli pidettävä ansiotarkoituksessa tapahtuneena esityksenä. Tapauksessa oli kyse myös teon rikosoikeudellisesta arvioinnista. Ratkaisun perusteluissa todetaan, että radiota on kuunneltu yleisötiloissa niin, että se oli selvästi yleisön kuultavissa. Tällöin kuuntelu on tapahtunut tarkoituksessa parantaa yleisön viihtyvyyttä ja siten ansiotarkoituksessa. 11

12 Hovioikeuden mukaan käräjäoikeus tulkitsi julkisen esittämisen käsitettä väärin katsoessaan, että kahvilatilaan sijoitettu radio ja sen kaiuttimet ja niiden kuuntelu ei ole tekijänoikeuslaissa tarkoitettua julkista ansiotarkoituksessa tapahtuvaa radiosoittimien välityksellä tapahtuvaa musiikin esittämistä. Hovioikeus viittasi tältä osin Teoston tapauksen käsittelyn yhteydessä esittämiin näkökantoihin. Tämän perusteella oikeus lausui, että huoltoaseman ja kahvion asiakkaiksi ovat päässeet ketkä tahansa eikä asiakaspiiriä ole mitenkään etukäteen rajattu tai määrätty. Tämän vuoksi ja koska sillä seikalla, peritäänkö tilaisuuteen pääsymaksu vai ei, ei ole merkitystä, hovioikeus katsoi, että X:n huoltoaseman yhteydessä sijaitseva kahvio on tekijänoikeudellisessa mielessä niin sanottu avoin piiri, joten siellä tapahtuva musiikin esittäminen on katsottava julkiseksi. Hovioikeus viittasi myös aikaisempiin korkeimman oikeuden ennakkoratkaisuihin KKO 1934 I 22 ja KKO 1968 II 81 ja katsoi, että A on ansiotarkoituksessa (...) esittänyt julkisesti radiosoittimen välityksellä musiikkia siten, että musiikki on kuulunut kaiuttimien avulla kahvion asiakastiloissa. Korvaus äänitteen julkisesta esittämisestä Julkista esittämisen käsitteen sisällön määrittelyssä on merkityksellistä tarkastella asiaa myös äänitteiden julkista esittämistä koskevan korvausoikeuden kannalta. Tekijänoikeuslain 47 :n ( /446) mukaan tuottajalla ja esittävällä taiteilijalla on oikeus korvaukseen silloin, kun äänitettä käytetään välittömästi tai välillisesti radiotai televisiolähetyksessä tai muussa julkisessa esityksessä. Julkisella esityksellä tarkoitetaan lain 47 :ssä samaa kuin lain 2 :ssä. Vuokraus- ja lainausdirektiivin kansallisen voimaan saattamisen myötä korvausoikeus laajennettiin koskemaan kaikkea julkista esitystä. Kun nykyinen tekijänoikeuslaki säädettiin lailla 404/1961, esittävällä taiteilijalla ja äänitteen valmistajalla (tuottajalla) oli lain 47 :n mukaan oikeus korvaukseen äänitteen käyttämisestä radio- tai televisiolähetyksessä. Aikaisemmin tuottajalla ja esittävällä taiteilijalla oli oikeus korvaukseen muiden kuin televisio- ja radiolähetysten osalta vain silloin, kun julkinen esitys tapahtui ansiotoiminnassa (47, L 34/1991). Lainmuutoksella 365/ :ään lisättiin lisäksi sanat välittömästi tai välillisesti, koska oli ilmennyt epäselvyyttä koskiko korvausoikeus myös välillisesti tapahtuvaa esittämistä. Hallituksen esityksessä (185/1996) pidettiin selvänä, että vuokraus- ja lainausdirektiivi edellytti myös välillisen esittämisen korvaamista. Voimassa olevaa lakia ei pidetty direktiivin vastaisena, mutta selvyyden vuoksi 47 :n ensimmäistä momenttia muutettiin yllä mainitulla tavalla. Välillistä käyttöä ovat hallituksen esityksen mukaan sellaiset esitykset, joissa esimerkiksi radiotai televisiovastaanottimen avulla välitetään lähetyksessä käytetyllä äänitteellä olevia esityksiä yleisölle. Seuraavissa tapauksissa oli kyse Gramex-korvauksista: Helsingin hovioikeus vahvisti ratkaisussaan (Nro 1421, Dnro S 99/2458) käräjäoikeuden päätöksen, jonka mukaan majoitusliiketoimintaa harjoittava majatalo, jonka asiakaspiiri oli korkeintaan 31 henkilöä, oli 12

13 velvollinen maksamaan Gramex-maksuja, kun sen huoneissa oli mahdollisuus seurata TV-lähetyksiä. Majatalon toiminta oli hovioikeuden mielestä tekijänoikeuslain 2 :n 3 momentin tarkoittamaa äänitteiden julkista esittämistä ja 47 :n tarkoittamaa äänitteiden välillistä käyttämistä. Ratkaisussaan (Nro 1664, Dnro S 98/1023) Helsingin hovioikeus puolestaan katsoi käräjäoikeudesta poiketen, että levyautomaattien (jukeboxien) vuokraajat ovat velvollisia suorittamaan tekijänoikeuslain 47 :ssä tarkoitetun korvauksen. Vuokraajat saivat liiketulonsa osittain sen mukaisesti, kuinka paljon äänitteitä soitettiin niiden vuokraamilla levyautomaateilla. Hovioikeus katsoi, että vuokraajat käyttivät laitteita tekijänoikeuslain 46 :n tarkoittamalla tavalla ansiotarkoituksessa julkisesti ja olivat siten tekijänoikeuslain 47 :n nojalla korvausvelvollisia. Hovioikeuden mukaan kyse ei ollut taustamusiikista, eikä kyse ollut myöskään päällekkäisistä korvauksista Tekijänoikeusneuvoston lausunnot Tekijänoikeusneuvosto on käsitellyt julkista esittämistä useissa lausunnoissaan ja muun muassa todennut, että televisio-ohjelmien esittäminen vangeille (1986:11), opetustoiminnassa tapahtuva esittäminen (1987:2), musiikin esittäminen fysikaalisissa hoitolaitoksissa (1990:14) ja musiikin esittäminen takseissa (1997:5) on ollut julkista esittämistä. Lausunnossa 1995:9 julkisena esittämisenä ei kuitenkaan pidetty videon saattamista suljetun asiantuntijayleisön nähtäville, koska se ei ollut tapahtunut ansiotoiminnassa suurehkolle suljetulle piirille. TN 1986:11: Vankilassa viranomaisten toimesta tapahtunutta videoiden ja tv-ohjelmien nauhoitusten esittämistä vapaa-ajan toimintona pidettiin julkisena esittämisenä, koska periaatteessa kaikilla vangeilla oli mahdollisuus osallistua esitysten seuraamiseen. TN 1986:12: Valokuvan esittäminen eläkeläisseurassa, johon kaikilla tietyn paikkakunnan eläkeläisillä oli mahdollisuus osallistua, oli julkista esittämistä. Jos kysymys oli vain muutaman henkilön joukosta, josta ei tiedotettu julkisesti, esittäminen tapahtui yksityisessä piirissä. TN 1990:14: Musiikin esittäminen fysikaalisissa hoitolaitoksissa oli tekijänoikeuslain 2 :n 3 momentin ensimmäisessä virkkeessä tarkoitettua julkista esittämistä, joka edellytti oikeudenhaltijoiden suostumuksen. Lausunnossa 1990:14 neuvosto katsoi, että hoitolaitoksen asiakkaat ja henkilökunta eivät muodosta lain 2 :n 3 momentin viimeisessä virkkeessä tarkoitettua suljettua piiriä. Asiakaskunta ei ole mitenkään etukäteen rajattu tai määrätty, vaan asiakkaiksi pääsivät ketkä tahansa ajan varanneet henkilöt. Neuvoston lausunto ei ollut yksimielinen. Eriävän mielipiteen mukaan kyseessä ei olisi ollut julkisesta esittämisestä. Eriävä mielipide perustui siihen, että asiakassuhde edellytti ajanvaraamista ja siten ei ollut verrattavissa esimerkiksi myymälöihin, ravintoloihin eikä edes linja-autoihin. Kyse 13

14 olisi siten ollut suljetusta piiristä avoimen sijasta. Koska suljettua piiriä ei voitu pitää suurehkona, kyse ei olisi ollut julkisesta esittämisestä. TN 1995:9: Videon saattamista suljetun asiantuntijayleisön nähtäville ei pidetty julkisena esittämisenä, koska se ei ollut tapahtunut ansiotoiminnassa suurehkolle suljetulle piirille. Teos esitettiin Pariisissa ja Helsingissä suljetulle asiantuntijayleisölle. Esittämisestä ei kertynyt minkäänlaista taloudellista hyötyä esittäjälle. Kyse ei ollut siten lain 2 :n 3 momentin toisen lauseen mukaisesta julkisesta esittämisestä. Neuvosto piti asiantuntijayleisöä suljettuna piirinä, joten esitys ei voinut olla julkista 2 :n 3 momentin ensimmäisenkään lauseen mukaan. Neuvoston mukaan esittämisestä ei kertynyt minkäänlaista taloudellista hyötyä esittäjälle. Mainitussa lainkohdassa tarkoitetaan kuitenkin ansiotoimintaa. Seuraavissa lausunnoissa oli kyse jälleen suljetun ja avoimen piirin tulkinnasta: TN 1996:8: Musiikin esittäminen televisiovastaanottimen välityksellä asuntohotellin huoneissa oli tekijänoikeuslain 2 :n 3 momentin ensimmäisessä virkkeessä tarkoitettua julkista esittämistä. Sijoittamalla vastaanottimet huoneisiin asuntohotellitoiminnan harjoittaja saattoi ohjelmat yleisön saataviin siten, että asiakkaan tarvitsi vain kytkeä virta vastaanottimeen. Virran kytkemisellä tai sen kytkemättä jättämisellä ei ollut vaikutusta tilanteen tekijänoikeudelliseen arviointiin. Lausunnossa todetaan, että asuntohotellin toiminta on julkista elinkeinonharjoittamista, ja kenellä tahansa on mahdollisuus päästä asuntohotellin asiakkaaksi. Asuntohotellin asiakaspiiriä ei ole myöskään mitenkään etukäteen rajattu tai määrätty. Tapauksessa on siten kyseessä niin sanottu avoin piiri, joka muodostuu ennalta määräämättömästä ihmisjoukosta ja johon kenellä tahansa on mahdollisuus osallistua huonemaksun maksamalla. Julkisen esittämisen kriteerin täyttymisen kannalta ei ole merkitystä sillä, kuinka moni asuntohotellin asiakas tosiasiassa seuraa televisiolähetystä huoneessaan. TN 1997:5: Radiolähetykseen sisältyvän suojatun sävelteoksen tai kasettitai cd-soittimen välityksellä tapahtuva suojatun sävelteoksen esittäminen taksissa yhden tai useamman asiakkaan ollessa taksin kyydissä oli tekijänoikeuslain 2 :n 3 momentin ensimmäisessä virkkeessä tarkoitettua teoksen julkista esittämistä, joka edellytti oikeudenhaltijan lupaa. Neuvosto totesi jälleen, että taksikuljetustoiminta on julkista elinkeinonharjoittamista ja että kenellä tahansa on mahdollisuus päästä taksin asiakkaaksi. Taksien asiakaspiiriä ei ole myöskään mitenkään etukäteen rajattu tai määrätty. Kyseessä on niin sanottu avoin piiri, joka muodostuu ennalta määräämättömästä ihmisjoukosta ja johon kenellä tahansa on mahdollisuus osallistua taksikyydin kustannuksien hinnalla. TN 1997:19: Suojatuilla äänitteillä olevien esitysten välittäminen radiovastaanottimen avulla asiakkaille fysioterapiayrityksessä oli äänitteiden 14

15 välillistä käyttöä julkisessa esityksessä, josta tekijänoikeuslain 47 :n nojalla oli suoritettava korvaus esittäville taiteilijoille ja äänitetuottajille. Neuvosto katsoi, että elinkeinon harjoittamisen yhteydessä auki pidetyn radiovastaanottimen kuulijakunta määräytyi yrityksen asiakas- ja henkilökunnasta eikä siten ollut mitenkään yksilöllisesti rajattu. Vaikka kuulijakunta saattoikin muodostua tosiasiassa vain yhdestä asiakkaasta kerrallaan, ei sillä ollut merkitystä arvioitaessa asiaa tekijänoikeuslain merkityksessä. Kyse oli tekijänoikeudellisessa mielessä avoimesta piiristä. Neuvoston mukaan tilanne rinnastui lain 2 :n 3 momentin ensimmäisessä virkkeessä tarkoitettuun julkiseen esittämiseen. Seuraavat lausunnot liittyivät julkiseen esittämiseen opetuksen yhteydessä: TN 1998:2: Tapauksessa oli kyse musiikin esittämisestä musiikkioppilaitosten järjestämissä tilaisuuksissa. Neuvosto lausui kantanaan, että pääsääntöisesti opetuksen yhteydessä tapahtuva esittäminen on julkista, mikäli esitykseen ei liity konkreettista opetusta. Jos opetustilanteessa on kyse muustakin opetuksellisesta aineksesta kuin esitettävän teoksen tekijän panoksesta, voi esitys olla vapaata lain 21 :n nojalla. Jos esityksessä puolestaan korostuvat tavalliseen konserttitoimintaan liittyvät piirteet, ei vapaaseen esittämisoikeuteen voitaisi vedota. 21 :n 1 momentin mukainen vapaa esittämisoikeus ei myöskään koske ansiotarkoituksessa harjoitettua opetustoimintaa. Lausunnossa 1998:10 tekijänoikeusneuvosto totesi, että tekijänoikeuslain mukainen julkisen esittämisen käsite on ymmärrettävä laajaksi. Perusteluina neuvosto viittaa mm. vuoden 1976 tekijänoikeuskomitean I osamietintöön, jonka mukaan 2 :ää laadittaessa on lähdetty siitä, että tekijällä tulee periaatteessa olla oikeus teoksen hyväksikäyttämiseen kaikissa niissä muodoissa, joilla on tai voidaan ajatella olevan taloudellista tai muuta käytännöllistä merkitystä. Tapauksessa, jota lausunto koski, oli kyse tanssioppilaitoksen opetuksessa käytetystä musiikista. Neuvosto katsoi, että kyse oli julkisesta esittämisestä, koska mahdollisuutta päästä oppilaaksi ei ole ennakolta henkilöittäin määritelty. Mahdollisuus esitystapahtumaan osallistumiseen on periaatteessa kaikilla. Lausunnossa todettiin lisäksi, että opetustoiminnan ammattimaisuus tai maksullisuus ei sellaisenaan tee toimintaa ansiotarkoituksessa harjoitettavaksi. Tekijänoikeusneuvoston uusi julkista esittämistä koskeva lausunto (2001:13) annettiin Tapaus on monella tapaa mielenkiintoinen. Lausunnossaan neuvosto katsoi äänin 7-6, että radiolähetysten ja niiden sisältämien sävelteosten esittäminen työpaikoilla radiovastaanottimella varustetuista kuulosuojaimista, jotka ovat kuulosuojainten käyttäjän itsensä säädettävissä, kuuluu lain 2 :n 3 momentin toisessa virkkeessä tarkoitetun julkista esittämistä koskevan yksinoikeuden piiriin. Sävelteosten mainitunlainen esittäminen edellyttää siten sävelteoksen tekijänoikeuden haltijan lupaa. 15

16 Teosto katsoi tapauksen kiistattomasti kuuluvan julkisen esittämisen piiriin. Teoston näkemyksen mukaan suurehkosta suljetusta piiristä on kyse silloin, kun henkilöitä on 25 tai enemmän. Lisäksi Teoston mukaan pelkkä mahdollisuus kuunnella radiolähetyksiä niihin sisältyvine sävelteoksineen tarkoittaa teosten saattamista määrätyn ihmisjoukon saataviin. Asiaa on tarkasteltava sen tahon näkökulmasta, joka toimenpiteillään saattaa teoksia yleisön saataviin. Tapauksessa tämä taho oli työnantaja, joka hankki radiovastaanottimilla varustettuja kuulosuojaimia työntekijöiden käyttöön. Lausuntoon liittyvän kuuden neuvoston jäsenen eriävän mielipiteen mukaan tapaukseen ei soveltuisi lain 2 :n 3 momentin toisen lauseen tarkoittama säännös. Vähemmistöön jääneiden jäsenten kantana oli, että työnantajan toiminta itsessään ei ole julkista esittämistä, vaan ainoastaan esittämisen mahdollistavien laitteiden hankkiminen. Kannanotto perustuu eriävän mielipiteen mukaan nimenomaan laitteen henkilökohtaiseen luonteeseen ja siihen, että varsinainen esityksen seuraaja eli työntekijä tekee päätöksen esityksen seuraamisesta itsenäisesti. Usein tulkinnan apuna on viitattu Ruotsin tekijänoikeuslakia valmistelleen komitean mietintöön vuodelta Myös neuvosto viittasi tuohon mietintöön kyseessä olevassa lausunnossaan. Neuvosto nimenomaisesti toteaa, että mietinnössä käsitellään esimerkiksi radion yksityisluontoista kuuntelutilannetta lain 2 :n 3 momentin toisen lauseen tarkoittamissa yhteyksissä. Mietinnön mukaan tällaiset tilanteet voidaan myös ansiotoiminnan yhteydessä, työelämässä, katsoa kuuluvaksi yksityiselämän piiriin. Neuvosto on aiemmin lausunnossaan 2000:6 todennut, että autonmyynti tai - vuokraustoiminnassa tapahtuva radion kuuntelumahdollisuuden antaminen vuokratussa autossa yleisölle ei ole julkista esittämistä siten kuin lain 2 :n 3 momentin ensimmäisessä lauseessa tarkoitetaan. Lausunnon perusteella neuvoston kantana näyttää olevan, että radion kuuntelumahdollisuuden antaminen työntekijöille lain 2 :n 3 momentin toisen lauseen mukaan puolestaan tarkoittaisi julkista esittämistä. Lausunnon perusteluissa mainitaan mm. seuraavaa: Sekä autonvuokraus- että hotellitoiminnassa on kyse ennalta määräämättömälle henkilöjoukolle tarjottavista palveluista, jotka tarjotaan varsinaisen vuokrauspalvelun ohella. Autoissa olevan radiolaitteen voidaan kuitenkin pikemminkin katsoa olevan kiinteä lisävaruste kuin erillinen lisäpalvelu. Hotellihuone on lisäksi yleensä hotellinpitäjän välittömässä tai välillisessä valvonnassa myös vuokrauksen aikana, kun taas vuokrattuun autoon ei yleensä ulotu valvonnan mahdollisuuksia vuokrausaikana. Näillä perusteilla tekijänoikeusneuvosto katsoo, että tarkasteltavassa lausuntopyynnön kaltaisessa autonvuokraustoiminnassa pikemminkin on kyse radion kuuntelua mahdollistavan laitteen luovutuksesta määräajaksi kuin julkisesta esittämisestä tekijänoikeuslain tarkoittamassa mielessä Pohjoismaista oikeuskäytäntöä Vertailun vuoksi seuraavaksi tarkastellaan lyhyesti pohjoismaista oikeuskäytäntöä. 16

17 Seuraavat tapaukset liittyvät julkiseen esittämiseen avoimelle piirille tilanteissa, joissa kyseessä on ollut muodollisesti suljetulle piirille tarkoitettu tilaisuus. Tapauksissa on kiinnitetty huomiota myös tilaisuuksien todellisiin tarkoituksiin suhteessa järjestäjän toimintaan. Alla mainituissa tapauksissa tilaisuudet on rinnastettu sellaisiin tilaisuuksiin, joissa periaatteessa kaikilla on mahdollisuus olla läsnä. NIR 1952 s. 212: Tanssikoulun viikonlopun oppilasiltoihin osallistui yleensä henkilöä. Tilaisuuksiin sai osallistua kirjoilla olevat ja tietyt entiset oppilaat esittämällä jäsenkortin ja maksamalla pääsymaksun. Tilaisuudet liittyivät myös järjestäjän ansiotoimintaan. Kyse ei ollut suljetusta kiinteästä piiristä. NIR 1953 s. 137: Nuorisojärjestön illanviettotilaisuudet olivat julkisia tilaisuuksia, koska niiden osallistujien katsottiin muodostavan suurehkon ennalta määrittelemättömän henkilöjoukon. Järjestön jäsenmäärä oli suuri (2500) ja sen jäsenmaksu pieni. Lisäksi tilaisuuksiin pääsi lunastamalla jäsenkortin väh. 3 päivää ennen tilaisuutta. NIR 1954 s. 46: Taidemusiikin edistämiseen tarkoitettu yhdistys järjesti konsertteja, joihin jäsenet pääsivät esittämällä jäsenmaksutositteen. Periaatteessa kaikilla kiinnostuneilla oli mahdollisuus liittyä jäseneksi. Ainoastaan konsertin pitopaikan paikkaluku rajoitti yleisön määrää ja koska yhdistävä tekijä oli vain halu kuunnella musiikkia, konsertit katsottiin julkisiksi tilaisuuksiksi. NJA 1967 s. 150: Yhdistys järjesti jäsenilleen tanssitilaisuuksia, joista ilmoitettiin lehdissä ja joihin pääsi jäsenkortilla. Kyseisten tilaisuuksien järjestäminen oli yhdistyksen pääasiallinen tarkoitus. Lisäksi jäseneksi oli mahdollista liittyä vielä samana päivänä, kun tilaisuus järjestettiin. Tapauksen olosuhteet huomioon ottaen, musiikin esittäminen mainituissa tilaisuuksissa oli julkista esittämistä. UfR 1969 s. 946: Yhdistyksen jäseneksi pääsi tietyllä alueella asuva täysiikäinen henkilö, joka harjoitti itsenäistä elinkeinotoimintaa. Sääntöjen mukaan yhdistyksen pääasiallinen tarkoitus oli jäsenistön ammattiasioiden edistäminen. Juhlasta ilmoitettiin sanomalehdessä ja jäsenet saivat ostaa kaksi lippua. Ovella tarkastettiin, että sisään pääsivät vain jäsenet seuralaisineen. Juhliin osallistui 371 ihmistä. Juhla katsottiin julkiseksi, koska ilmeni, että yhdistyksen jäsenmaksutulot lähes kokonaisuudessaan käytettiin tällaisten juhlien järjestämiseen ja jäseneksi pääsy oli todellisuudessa huomattavasti helpompaa kuin mitä säännöissä määrättiin. UfR 1972 s. 827: Osuuskunnan illanviettotilaisuuksiin, joka oli sen toiminnan päätarkoitus, myytiin lippuja vain jäsenille. Tilaisuuksista ilmoitettiin sanomalehdissä. Jäseneksi pääsyä ei kuitenkaan oltu mitenkään rajattu ja illanviettoihin osallistui myös ulkopuolisia. Kyse oli julkisista tilaisuuksista. 17

18 UfR 1978 s. 610: Eläkeläisyhdistyksen juhlassa oli esitetty musiikkiteoksia. Esitystä pidettiin julkisena, koska siitä oli tiedotettu sanomalehdessä ja juhlaan osallistui n. 100 jäsentä. Yhdistykseen oli lisäksi mahdollisuus liittyä kaikkien kansan- tai työttömyyseläkkeen piiriin kuuluvien henkilöiden. Seuraavassa tapauksessa puolestaan katsottiin, että kyse oli suljetusta piiristä. UfR 1969 s. 944: Osuuskunnan syysjuhlaa ei pidetty julkisena tilaisuutena, vaikka siihen osallistui n. 300 henkilöä. Jäseneksi saattoi päästä tarkoin rajatulla alueella asuva täysi-ikäinen henkilö tai hallituksen päätöksellä muuallakin asuva henkilö. Tilaisuudesta ilmoitettiin sanomalehdessä ja pääsylippuja syysjuhlaan myytiin vain jäsenille, mutta he olivat voineet ostaa useita lippuja. Syysjuhlaan osallistui myös mm. jäsenten sukulaisia ja sadonkorjuuseen osallistuneita henkilöitä. Perusteluina todettiin mm. että osuuskunnan päätarkoitus oli jäsenten ammattiasioiden edistäminen ja jäseneksi pääsyn edellytykset olivat tarkoin rajatut. Lisäksi juhlaan osallistui vain harvoja ei-jäseniä. Tilaisuutta ei pidetty julkisena. Seuraavat ruotsalaiset tapaukset ovat saaneet suurehkoa merkitystä myös Suomen julkista esittämistä koskevissa tapauksissa. HD 1980:3 ( ): Yleisradiolähetyksiin sisältyvien musiikkiteosten esittäminen hotellivieraille huoneisiin sijoitettujen radio- ja televisiovastaanottimien välityksellä katsottiin julkiseksi esittämiseksi. Toisessa tapaukseen liittyvässä hotellissa musiikin esittäminen tapahtui tvvastaanottimien välityksellä siten, että kullakin hotellin asukkaalla oli mahdollisuus kuunnella sävelteoksia tv-vastaanottimesta omassa huoneessaan. Toisessa hotellissa oli keskusantennijärjestelmä, jonka avulla hotelli lähetti edelleen sävelteoksia hotellihuoneisiin. Korkein oikeus totesi, että molempien hotellien asiakkaat muodostivat tekijänoikeudellisessa mielessä avoimen piirin, sillä kenellä tahansa oli mahdollisuus majoittua hotellissa maksua vastaan. Korkein oikeus katsoi, että sävelteosten esittäminen molemmissa tapauksissa oli tekijänoikeuslain 2 :n 3 momentin 1 lauseessa tarkoitettua julkista esittämistä, josta tuli maksaa oikeudenhaltijoille kohtuullinen korvaus. HD : Radio- ja TV-liike oli laitteita myydessään esittänyt niillä otteita (30-60 sek.) musiikkiteoksista tarkoituksenaan antaa asiakkaille mahdollisuus tutustua laitteisiin ja niiden teknisiin ominaisuuksiin. Menettely katsottiin julkiseksi esittämiseksi siitä huolimatta, että musiikkia kuunteli kerrallaan ehkä vain muutama henkilö. Korkein oikeus katsoi, että suojattujen teosten osia oli esitetty liikehuoneistossa, johon yleisöllä oli pääsy. Liikkeen asiakaskunta muodosti avoimen piirin ja näin ollen esittäminen oli julkista. 18

19 HD 1988:46 ( ): Tiettynä ajankohtana julkisyhteisön ylläpitämässä laitoksessa suljetussa hoidossa oleva potilasjoukko oli siinä määrin ilman kiinteää keskinäistä yhteyttä oleva, että sitä ei voitu pitää suljettuna piirinä tekijänoikeuslain merkityksessä. Musiikkiteosten esittäminen katsottiin julkiseksi esittämiseksi. Tapauksessa oli kyse musiikin esittämisestä sairaalassa radiovastaanottimien välityksellä sairaalan asiakkaille ja työntekijöille. Sairaalan asiakkailla oli mahdollisuus kuunnella radiolähetyksiin sisältyneitä sävelteoksia ns. tyynyradioiden välityksellä. Korkein oikeus katsoi, että sairaalan asiakkaat muodostivat tekijänoikeudellisessa mielessä avoimen piirin, joten tapauksessa oli kyse tekijänoikeuslain 2 :n 3 momentin 1 lauseessa tarkoitetusta julkisesta esittämisestä. Sairaalan työntekijöillä oli puolestaan mahdollisuus kuunnella radiolähetyksiin sisältyneitä sävelteoksia sairaalan suljetuissa henkilökuntatiloissa. Korkein oikeus totesi, että tapauksessa oli kiistämätöntä, että sairaalan henkilökunta muodosti suurehkon suljetun piirin. Tulkinnanvaraista sen sijaan oli, onko kunnallinen sairaanhoitotoiminta tekijänoikeuslain 2 :n 3 momentin 2 lauseessa tarkoitettua ansiotoimintaa. Korkein oikeus katsoi, että sairaanhoidon harjoittamista voitiin pitää ansiotoimintana, joten musiikin esittäminen sairaalan henkilökunnalle oli tekijänoikeuslain 2 :n 3 momentin 2 lauseessa tarkoitettua julkista esittämistä eli ansiotoiminnassa suurehkolle suljetulle piirille tapahtuvaa esittämistä. Seuraavat tapaukset liittyvät HD 1980:3:n tapaan edelleen lähettämiseen sisältyvään uuteen julkiseen esittämiseen: NIR 1989 s. 369: Yleisradiolähetysten edelleen lähettäminen asunto-osakeyhtiöiden omistamissa kaapeliverkoissa (enimmillään liittyneenä 1146 tilaajaa, vähimmillään 36) katsottiin lähetyksiin sisältyvien teosten julkiseksi esittämiseksi. NIR 1989 s. 373: Kaapeliverkkoa, jossa tilaajaliittymiä oli enemmän kuin 24, on pidettävä julkisena Yksinoikeuden rajoitukset Vain julkinen esittäminen kuuluu tekijän yksinoikeuksiin. Tekijän yksinomaiseen oikeuteen määrätä teoksen julkisesta esittämisestä on säädetty rajoitus lain 21 :ssä: Teos, joka on julkaistu, on lupa esittää julkisesti jumalanpalveluksen ja opetuksen yhteydessä. Julkaistun teoksen saa myös esittää julkisesti tilaisuudessa, jossa sellaisten teosten esittäminen ei ole pääasia ja johon pääsy on maksuton sekä jota muutoinkaan ei järjestetä ansiotarkoituksessa, niin myös kansanvalistustoiminnassa sekä hyväntekeväisyys- tai muussa yleishyödyllisessä tarkoi- 19

20 tuksessa, jos teoksen esittäjä tai, milloin heitä on useampia, kaikki esittäjät tekevät sen korvauksetta. Mitä 1 ja 2 momentissa säädetään, ei kuitenkaan koske näytelmä- eikä elokuvateosta. Lainkohtaa ei ole muutettu koko tekijänoikeuslain voimassaolon aikana (numerointi muutettiin lailla 446/1995; ent. 20 ). Vapaata julkista esittämisoikeutta lainkohdan 1 momentin mukaisissa tilaisuuksissa perusteltiin lainvalmisteluaineistossa kohtuuden vaatimuksella. 2 momentin mukaan sen sijaan vapaan julkisen esittämisen piiriin kuuluvat kaikki sellaiset tilaisuudet, joissa: 1.) teosten esittäminen ei ole tilaisuuden pääasia, 2.) pääsy tilaisuuteen on maksuton ja 3.) tilaisuutta ei järjestetä ansiotarkoituksessa. Vapaa julkinen esittäminen koskee vain julkaistuja teoksia. Lainvalmisteluaineiston mukaan määritelmä julkaistu edellyttää, että teoksesta on valmistettu tekijän suostumuksella useita kappaleita. Rajoitussäännöstä on perusteltu kohtuuden lisäksi myös yleisellä edulla. Rajoitussäännöksellä on käytännön merkitystä erityisesti sävellysteosten suhteen. Lainkohdan 3 momentin mukaan näytelmä- ja elokuvateokset on nimenomaisesti rajattu säännöksen soveltamisen ulkopuolelle. Mutta säännöksellä on myös tärkeä periaatteellinen merkitys julkisen esittämisen käsitteen sisällön määrittelyssä. Lainvalmisteluaineistossa säännöstä ei kuitenkaan ole perusteltu kovinkaan laajasti. Säännöstä ei myöskään ole juurikaan käytetty julkista esittämistä koskevien ratkaisujen tulkintaapuna. Säännös on koettu myös kovin tulkinnanvaraisena ja osin jopa tarpeettomana. Esimerkiksi Ruotsin tekijänoikeuskomitea ehdotti vuonna 1990 (SOU 1990:30) lainkohdan 2 momentin mukaisen rajoituksen poistamista laista. Tanskan tekijänoikeuskomitea puolestaan katsoi samana vuonna, että tekijänoikeuden rajoitusjärjestelmässä on syytä olla kyseinen vapaan esittämisen yleis säännös, koska kaikkia hyväksyttäviä vapaan esittämisen tilanteita ei voida järkevästi laissa määritellä. 3. YHTEENVETO 3.1. Julkisen esittämisen käsitteen kehityksestä Tarkasteltujen tapausten valossa on melko selkeästi havaittavissa se seikka, että julkisen esittämisen käsite on saanut oikeuskäytännössä pääsääntöisesti sisältönsä sen mukaan, onko vastaanottajajoukko muodostanut oikeuden mielestä tekijänoikeudellisessa mielessä avoimen piirin vai ei. Päätösten perustelujen puutteellisuudesta johtuen on kuitenkin vaikeaa vetää johtopäätöksiä siitä, millä perusteilla tilannetta on kulloinkin 20

TEKIJÄNOIKEUSNEUVOSTO LAUSUNTO 1997:19. Asia: Korvaus äänitteiden käytöstä fysioterapiayrityksissä. Annettu:

TEKIJÄNOIKEUSNEUVOSTO LAUSUNTO 1997:19. Asia: Korvaus äänitteiden käytöstä fysioterapiayrityksissä. Annettu: TEKIJÄNOIKEUSNEUVOSTO LAUSUNTO 1997:19 Asia: Korvaus äänitteiden käytöstä fysioterapiayrityksissä Annettu: 11.11.1997 Suojatuilla äänitteillä olevien esitysten välittäminen radiovastaanottimen avulla asiakkaille

Lisätiedot

Radiovastaanottimella varustettujen kuulosuojainten käyttö ja tekijänoikeudet

Radiovastaanottimella varustettujen kuulosuojainten käyttö ja tekijänoikeudet TEKIJÄNOIKEUSNEUVOSTO LAUSUNTO 2001:13 Asia Hakija Radiovastaanottimella varustettujen kuulosuojainten käyttö ja tekijänoikeudet A ry. Annettu 28.9.2001 SELOSTUS ASIASTA Lausuntopyyntö A ry. (jäljempänä

Lisätiedot

Musiikin esittäminen tapahtumassa

Musiikin esittäminen tapahtumassa Musiikin esittäminen tapahtumassa Musiikin esittäminen tilaisuuksissa ja tapahtumissa edellyttää usein sekä Teosto (tekijäkorvaukset) että Gramex (esittäjäkorvaukset) -korvausten maksamista. Teosto r.y.

Lisätiedot

TEKIJÄNOIKEUSNEUVOSTO LAUSUNTO 1997:5. Asia: Musiikin esittäminen taksissa. Annettu:

TEKIJÄNOIKEUSNEUVOSTO LAUSUNTO 1997:5. Asia: Musiikin esittäminen taksissa. Annettu: TEKIJÄNOIKEUSNEUVOSTO LAUSUNTO 1997:5 Asia: Musiikin esittäminen taksissa Annettu: 26.3.1997 Radiolähetykseen sisältyvän suojatun sävellysteoksen tai kasetti- tai cd-soittimen välityksellä tapahtuva suojatun

Lisätiedot

TEKIJÄNOIKEUSNEUVOSTO LAUSUNTO 1991:10

TEKIJÄNOIKEUSNEUVOSTO LAUSUNTO 1991:10 TEKIJÄNOIKEUSNEUVOSTO LAUSUNTO 1991:10 Asia Hakija Tekijänoikeuskorvaukset Pohjoismaiden neuvoston puheenjohtajisto Annettu 22.5.1991 Tiivistelmä Yleisradiolähetykseen sisältyvän teoksen tai esittävän

Lisätiedot

TEKIJÄNOIKEUSNEUVOSTO LAUSUNTO 1998:2. Teosten julkinen esittäminen musiikkioppilaitosten järjestämissä tilaisuuksissa

TEKIJÄNOIKEUSNEUVOSTO LAUSUNTO 1998:2. Teosten julkinen esittäminen musiikkioppilaitosten järjestämissä tilaisuuksissa TEKIJÄNOIKEUSNEUVOSTO LAUSUNTO 1998:2 Asia Hakija Teosten julkinen esittäminen musiikkioppilaitosten järjestämissä tilaisuuksissa A r.y. Annettu Helsingissä 14.1.1998 Selostus asiasta A r.y. on 6.10.1997

Lisätiedot

TEKIJÄNOIKEUSNEUVOSTO LAUSUNTO 2003:7. Asuntohotellin yhteydessä tapahtuvaan Internet-kahvila -toimintaan liittyvät tekijänoikeuskysymykset

TEKIJÄNOIKEUSNEUVOSTO LAUSUNTO 2003:7. Asuntohotellin yhteydessä tapahtuvaan Internet-kahvila -toimintaan liittyvät tekijänoikeuskysymykset TEKIJÄNOIKEUSNEUVOSTO LAUSUNTO 2003:7 Asia Hakija Asuntohotellin yhteydessä tapahtuvaan Internet-kahvila -toimintaan liittyvät tekijänoikeuskysymykset M K Oy:stä Annettu 04.03.2003 LAUSUNTOPYYNTÖ M Majatalo

Lisätiedot

TEKIJÄNOIKEUSNEUVOSTO LAUSUNTO 2003:20. Musiikin esittäminen yrityksen henkilöstön tilaisuudessa

TEKIJÄNOIKEUSNEUVOSTO LAUSUNTO 2003:20. Musiikin esittäminen yrityksen henkilöstön tilaisuudessa TEKIJÄNOIKEUSNEUVOSTO LAUSUNTO 2003:20 Asia Hakija Musiikin esittäminen yrityksen henkilöstön tilaisuudessa Lakimies N.N. tutkimuslaitos V:sta Annettu 01.12.2003 LAUSUNTOPYYNTÖ Lakimies N.N. tutkimuslaitos

Lisätiedot

TEKIJÄNOIKEUSNEUVOSTO LAUSUNTO 2002:19. Oikeus valokuvaan ja valokuvattujen henkilöiden oikeus omaan kuvaansa

TEKIJÄNOIKEUSNEUVOSTO LAUSUNTO 2002:19. Oikeus valokuvaan ja valokuvattujen henkilöiden oikeus omaan kuvaansa TEKIJÄNOIKEUSNEUVOSTO LAUSUNTO 2002:19 Asia Hakija Oikeus valokuvaan ja valokuvattujen henkilöiden oikeus omaan kuvaansa T Annettu 10.12.2002 LAUSUNTOPYYNTÖ Selostus asiasta T (jäljempänä hakija) on pyytänyt

Lisätiedot

Julkinen esittäminen asuntohotellissa sekä myynti- ja vuokra-autoissa

Julkinen esittäminen asuntohotellissa sekä myynti- ja vuokra-autoissa TEKIJÄNOIKEUSNEUVOSTO LAUSUNTO 2000:6 Asia Hakija Julkinen esittäminen asuntohotellissa sekä myynti- ja vuokra-autoissa A Oy/Yhtiö B Annettu 10.4.2000 Selostus asiasta NN A Oy/Yhtiö B:sta (myöhemmin A)

Lisätiedot

Laki. tekijänoikeuslain muuttamisesta

Laki. tekijänoikeuslain muuttamisesta Laki tekijänoikeuslain muuttamisesta Eduskunnan päätöksen mukaisesti muutetaan tekijänoikeuslain (404/1961) 17, 45 :n 7 momentti, 46 :n 3 momentti, 48 :n 4 momentti, 49 :n 3 momentti, 49 a :n 3 momentti,

Lisätiedot

TEKIJÄNOIKEUSNEUVOSTO LAUSUNTO 1990:14

TEKIJÄNOIKEUSNEUVOSTO LAUSUNTO 1990:14 TEKIJÄNOIKEUSNEUVOSTO LAUSUNTO 1990:14 Asia Hakija Julkinen esittäminen A r.y. Annettu 12.9.1990 Tiivistelmä Musiikin esittäminen fysikaalisissa hoitolaitoksissa oli tekijänoikeuslain 2 :n 3 momentin ensimmäisessä

Lisätiedot

TEKIJÄNOIKEUSNEUVOSTO LAUSUNTO 2003:3. Asia Matkailuautojen ja -vaunujen vuokraamiseen liittyvät tekijänoikeuskysymykset

TEKIJÄNOIKEUSNEUVOSTO LAUSUNTO 2003:3. Asia Matkailuautojen ja -vaunujen vuokraamiseen liittyvät tekijänoikeuskysymykset TEKIJÄNOIKEUSNEUVOSTO LAUSUNTO 2003:3 Asia Matkailuautojen ja -vaunujen vuokraamiseen liittyvät tekijänoikeuskysymykset Hakija M Majatalo K Oy:stä Annettu 30.01.2003 LAUSUNTOPYYNTÖ M Majatalo K Oy:stä

Lisätiedot

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ HE 85/2004 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi arvonlisäverolain 45 :n muuttamisesta Esityksessä ehdotetaan arvonlisäverolakiin tehtäviksi tekijänoikeuslain muutoksista johtuvat muutokset. Sopimuslisenssin

Lisätiedot

TEKIJÄNOIKEUSNEUVOSTO LAUSUNTO 1996:8. Asia: Televisio-ohjelman esittäminen asuntohotellin huoneessa. Annettu:

TEKIJÄNOIKEUSNEUVOSTO LAUSUNTO 1996:8. Asia: Televisio-ohjelman esittäminen asuntohotellin huoneessa. Annettu: TEKIJÄNOIKEUSNEUVOSTO LAUSUNTO 1996:8 Asia: Televisio-ohjelman esittäminen asuntohotellin huoneessa Annettu: 4.6.1996 Musiikin esittäminen televisiovastaanottimen välityksellä asuntohotellin huoneissa

Lisätiedot

Musiikin julkinen esittäminen tanssioppilaitoksissa

Musiikin julkinen esittäminen tanssioppilaitoksissa TEKIJÄNOIKEUSNEUVOSTO 1998:10 LAUSUNTO Asia Hakija Musiikin julkinen esittäminen tanssioppilaitoksissa Suomen tanssioppilaitosten liitto STOPP ry Annettu Helsingissä 26.5.1998 Selostus asiasta Suomen tanssioppilaitosten

Lisätiedot

TEKIJÄNOIKEUSNEUVOSTO LAUSUNTO 1990:16

TEKIJÄNOIKEUSNEUVOSTO LAUSUNTO 1990:16 TEKIJÄNOIKEUSNEUVOSTO LAUSUNTO 1990:16 Asia Hakija Suojan kohde, valokuva A Annettu 13.11.1990 Tiivistelmä A Oy:n teepakkauksessa olevan valokuvan kohde ei ollut tekijänoikeudellisesti suojattu teos. Valokuva

Lisätiedot

1. Nykyinen tilanne ja ehdotetut

1. Nykyinen tilanne ja ehdotetut HE 185/1996 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi tekijänoikeuslain 47 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi tekijänoikeuslain sanamuotoa siten, että

Lisätiedot

TEKIJÄNOIKEUSNEUVOSTO LAUSUNTO 1990:1

TEKIJÄNOIKEUSNEUVOSTO LAUSUNTO 1990:1 TEKIJÄNOIKEUSNEUVOSTO LAUSUNTO 1990:1 Asia Hakija Teoksen käyttäminen, kirjasto A Annettu 3.1.1990 Tiivistelmä Tekijänoikeusneuvoston lausunto oppilaitoskirjaston materiaalihankintaa, materiaalin käsittelyä

Lisätiedot

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi arvonlisäverolain 45 :n muuttamisesta Esityksessä ehdotetaan arvonlisäverolakiin tehtäviksi tekijänoikeuslain muutoksista johtuvat muutokset. Sopimuslisenssin käyttöalan

Lisätiedot

Tekijänoikeus kalenterin kalenterisivuihin ja puhelinmuistio-osaan

Tekijänoikeus kalenterin kalenterisivuihin ja puhelinmuistio-osaan TEKIJÄNOIKEUSNEUVOSTO LAUSUNTO 1999:8 Asia Hakija Tekijänoikeus kalenterin kalenterisivuihin ja puhelinmuistio-osaan Mainostoimisto X Annettu Helsingissä 29.3.1999 Selostus asiasta Turkulainen mainostoimisto

Lisätiedot

TEKIJÄNOIKEUSNEUVOSTO LAUSUNTO 2013:23

TEKIJÄNOIKEUSNEUVOSTO LAUSUNTO 2013:23 TEKIJÄNOIKEUSNEUVOSTO LAUSUNTO 2013:23 Asia Hakija Julkisen esittämisen käsite Facebook-ryhmässä X Annettu 18.12.2013 Tiivistelmä Elokuvan esittäminen Facebook-ryhmän kautta kokoon kutsutussa esittämistilaisuudessa

Lisätiedot

Virallinen huomautus on ensimmäinen vaihe komission rikkomusmenettelyssä. Määräaika Suomen vastauksen antamiselle päättyy 21.4.2014.

Virallinen huomautus on ensimmäinen vaihe komission rikkomusmenettelyssä. Määräaika Suomen vastauksen antamiselle päättyy 21.4.2014. Ulkoasiainministeriö TUOMIOISTUINMUISTIO UM2014-00407 OIK-30 08.04.2014 EU-ministerivaliokunta 11.4.2014 Viite Asia KOMISSION VIRALLINEN HUOMAUTUS 2012/4097; tekijänoikeuskorvauksien maksaminen jakeluvelvoitteen

Lisätiedot

TEKIJÄNOIKEUSNEUVOSTO LAUSUNTO 2008:7. Tiivistelmä Käsikirjoituksen saattaminen yleisön saataville internetissä edellytti tekijän luvan.

TEKIJÄNOIKEUSNEUVOSTO LAUSUNTO 2008:7. Tiivistelmä Käsikirjoituksen saattaminen yleisön saataville internetissä edellytti tekijän luvan. TEKIJÄNOIKEUSNEUVOSTO LAUSUNTO 2008:7 Asia Hakija Tekijänoikeus kirjalliseen teokseen A Annettu 10.3.2008 Tiivistelmä Käsikirjoituksen saattaminen yleisön saataville internetissä edellytti tekijän luvan.

Lisätiedot

TEKIJÄNOIKEUSNEUVOSTO LAUSUNTO 2009:9. Internetpalvelusta tallennettujen musiikkitiedostojen julkinen esittäminen

TEKIJÄNOIKEUSNEUVOSTO LAUSUNTO 2009:9. Internetpalvelusta tallennettujen musiikkitiedostojen julkinen esittäminen TEKIJÄNOIKEUSNEUVOSTO LAUSUNTO 2009:9 Asia Hakija Internetpalvelusta tallennettujen musiikkitiedostojen julkinen esittäminen A Annettu 14.4.2009 Tiivistelmä Musiikkitiedostojen tallentaminen internetpalvelusta

Lisätiedot

Tekijänoikeusneuvosto on käsitellyt lausuntopyynnön ja esittää lausuntonaan seuraavan.

Tekijänoikeusneuvosto on käsitellyt lausuntopyynnön ja esittää lausuntonaan seuraavan. TEKIJÄNOIKEUSNEUVOSTO LAUSUNTO 1996:12 Asia: Valokuvaajan oikeudet Annettu: 11.9.1996 Tekijänoikeusneuvoston lausunto valokuvaajan oikeuksista. Selostus asiasta Valokuvaaja A on 27.2.1996 päivätyllä kirjeellä

Lisätiedot

Valokuvan käyttäminen Internet-sivuilla

Valokuvan käyttäminen Internet-sivuilla TEKIJÄNOIKEUSNEUVOSTO LAUSUNTO 2002:8 Asia Hakija Valokuvan käyttäminen Internet-sivuilla N.N. Annettu 12.06.2002 LAUSUNTOPYYNTÖ Selostus asiasta N.N. (jäljempänä hakija) on pyytänyt 19.04.2002 saapuneella

Lisätiedot

TEKIJÄNOIKEUSNEUVOSTO LAUSUNTO 2012:10. Oikeus myydä ja vuokrata tekijänoikeudella suojattuja huonekaluja

TEKIJÄNOIKEUSNEUVOSTO LAUSUNTO 2012:10. Oikeus myydä ja vuokrata tekijänoikeudella suojattuja huonekaluja TEKIJÄNOIKEUSNEUVOSTO LAUSUNTO 2012:10 Asia Hakija Oikeus myydä ja vuokrata tekijänoikeudella suojattuja huonekaluja Pågå Oy Annettu 29.8.2012 Tiivistelmä Osakeyhtiö sai myydä ja vuokrata yleisölle tekijänoikeudella

Lisätiedot

TEKIJÄNOIKEUSNEUVOSTO LAUSUNTO 1991:13

TEKIJÄNOIKEUSNEUVOSTO LAUSUNTO 1991:13 TEKIJÄNOIKEUSNEUVOSTO LAUSUNTO 1991:13 Asia Hakija Kuvasitaatti A Annettu 17.6.1991 Tiivistelmä Tietokoneella luotuun ja sillä käytettävään "hyperromaaniin" ei saanut ottaa kuvamateriaalia tekijänoikeuslain

Lisätiedot

5/8/2016 The Copyright Law 1

5/8/2016 The Copyright Law 1 5/8/2016 The Copyright Law 1 5/8/2016 The Copyright Law 2 Yleistä Tekijänoikeuden kohteena on kirjallinen tai taiteellinen teos. Suojan saadakseen teoksen tulee ylittää ns. teoskynnys. Suojattu teos on

Lisätiedot

TEKIJÄNOIKEUSNEUVOSTO LAUSUNTO 1987:13. Tiivistelmä A oli seuramatkoja tuottavan matkatoimiston markkinointisihteerinä työskennellessään

TEKIJÄNOIKEUSNEUVOSTO LAUSUNTO 1987:13. Tiivistelmä A oli seuramatkoja tuottavan matkatoimiston markkinointisihteerinä työskennellessään TEKIJÄNOIKEUSNEUVOSTO LAUSUNTO 1987:13 Asia Hakija Oikeus valokuvaan A Annettu 17.11.1987 Tiivistelmä A oli seuramatkoja tuottavan matkatoimiston markkinointisihteerinä työskennellessään kuvannut omalla

Lisätiedot

TEKIJÄNOIKEUSNEUVOSTO LAUSUNTO 1987:2

TEKIJÄNOIKEUSNEUVOSTO LAUSUNTO 1987:2 TEKIJÄNOIKEUSNEUVOSTO LAUSUNTO 1987:2 Asia Hakija Julkinen esittäminen Äidinkielen opettajain liitto Annettu 11.2.1987 Tiivistelmä Muu kuin tekijänoikeuslain 17 :ssä tarkoitetun videomateriaalin käyttäminen

Lisätiedot

Sivistysvaliokunnalle

Sivistysvaliokunnalle PERUSTUSLAKIVALIOKUNNAN LAUSUNTO 24/2005 vp Hallituksen esitys laeiksi tekijänoikeuslain ja rikoslain 49 luvun muuttamisesta Sivistysvaliokunnalle JOHDANTO Vireilletulo Sivistysvaliokunta on 8 päivänä

Lisätiedot

Televisioiden vuokraamiseen liittyvät tekijänoikeuskysymykset

Televisioiden vuokraamiseen liittyvät tekijänoikeuskysymykset TEKIJÄNOIKEUSNEUVOSTO LAUSUNTO 2002:20 Asia Hakija Televisioiden vuokraamiseen liittyvät tekijänoikeuskysymykset M Majatalo K Oy:stä Annettu 10.12.2002 LAUSUNTOPYYNTÖ M Majatalo K Oy:stä on 29.07.2002

Lisätiedot

Sivistysvaliokunta HE 92/2018 Lukemisestedirektiivin voimaansaattaminen

Sivistysvaliokunta HE 92/2018 Lukemisestedirektiivin voimaansaattaminen Sivistysvaliokunta12.9.2018 HE 92/2018 Lukemisestedirektiivin voimaansaattaminen Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi (EU) 2017/1564 tekijänoikeudella ja lähioikeuksilla suojattujen tiettyjen teosten

Lisätiedot

Tekijänoikeus. OAMK 26.3.2013, Suvi Julin Aineiston koonnut Elisa Huusko Berggren Group

Tekijänoikeus. OAMK 26.3.2013, Suvi Julin Aineiston koonnut Elisa Huusko Berggren Group Tekijänoikeus OAMK 26.3.2013, Suvi Julin Aineiston koonnut Elisa Huusko Mikä saa suojaa? Mistä tunnistan suojatun teoksen? Tekijänoikeutta ei voi rekisteröidä Suomessa Tekijänoikeusneuvostolta voi hakea

Lisätiedot

TEKIJÄNOIKEUSNEUVOSTO LAUSUNTO 2008:12

TEKIJÄNOIKEUSNEUVOSTO LAUSUNTO 2008:12 TEKIJÄNOIKEUSNEUVOSTO LAUSUNTO 2008:12 Asia Hakija Tekijänoikeus ilmavalokuvaan A Annettu 11.6.2008 Tiivistelmä Ilmavalokuva ei ollut tekijänoikeuslaissa tarkoitettu teos. Kysymys valokuvan suojan voimassaoloajasta.

Lisätiedot

Tekijänoikeudet opetustoimessa

Tekijänoikeudet opetustoimessa Tekijänoikeudet opetustoimessa Leena Hiltunen Teos ja tekijän oikeus siihen 1.1.2006 alkaen uudistuksia vuoden 1961 tekijänoikeuslakiin (osa uudistuksista voimaan 1.1.2007); TekijäL 1 : Sillä, joka on

Lisätiedot

TEKIJÄNOIKEUSNEUVOSTO LAUSUNTO 2003:19. Uutisportaalisivustolle viedyt kolumnit ja haastattelut

TEKIJÄNOIKEUSNEUVOSTO LAUSUNTO 2003:19. Uutisportaalisivustolle viedyt kolumnit ja haastattelut TEKIJÄNOIKEUSNEUVOSTO LAUSUNTO 2003:19 Asia Hakija Uutisportaalisivustolle viedyt kolumnit ja haastattelut H.T. Annettu 01.12.2003 LAUSUNTOPYYNTÖ H.T. (jäljempänä hakija) on 03.06.2003 saapuneella kirjeellään

Lisätiedot

TEKIJÄNOIKEUSNEUVOSTO LAUSUNTO 1996:6. Asia: Laulumonisteiden tekstien tekijänoikeus. Annettu:

TEKIJÄNOIKEUSNEUVOSTO LAUSUNTO 1996:6. Asia: Laulumonisteiden tekstien tekijänoikeus. Annettu: TEKIJÄNOIKEUSNEUVOSTO LAUSUNTO 1996:6 Asia: Laulumonisteiden tekstien tekijänoikeus Annettu: 4.6.1996 Tekijänoikeuslain 24 :n nojalla oli sallittua painattaa yhteislaulutilaisuuksissa laulettavien laulujen

Lisätiedot

TEKIJÄNOIKEUSNEUVOSTO LAUSUNTO 2009:20. Hääpuvusta otetun valokuvan yleisön saataviin saattaminen internetissä

TEKIJÄNOIKEUSNEUVOSTO LAUSUNTO 2009:20. Hääpuvusta otetun valokuvan yleisön saataviin saattaminen internetissä TEKIJÄNOIKEUSNEUVOSTO LAUSUNTO 2009:20 Asia Hakija Hääpuvusta otetun valokuvan yleisön saataviin saattaminen internetissä Tampereen Juhlagalleria Ky / Naimisiin.info Annettu 25.11.2009 Tiivistelmä Kysymys

Lisätiedot

Tekijänoikeuksien alaisten teosten käyttöä koskevat suositussopimukset kunnille

Tekijänoikeuksien alaisten teosten käyttöä koskevat suositussopimukset kunnille Tekijänoikeuksien alaisten teosten käyttöä koskevat suositussopimukset kunnille Kopiosto Teosto Gramex Kuntamarkkinat 2018, 13.9.2018 Joonas Jännäri Tekijänoikeusjärjestöt Kuntaliitto on neuvotellut suositussopimukset

Lisätiedot

TEKIJÄNOIKEUSNEUVOSTO LAUSUNTO 2010:10

TEKIJÄNOIKEUSNEUVOSTO LAUSUNTO 2010:10 TEKIJÄNOIKEUSNEUVOSTO LAUSUNTO 2010:10 Asia Hakija Tekijänoikeus Aalto-maljakkoon A Annettu 15.6.2010 Tiivistelmä Aalto-maljakko oli tekijänoikeuslain 1 :ssä tarkoitettu teos. Oikeudenhaltijalla oli yksinomainen

Lisätiedot

MITÄ BLOGIIN, WIKIIN TAI KOTISIVUILLE SAA LAITTAA?

MITÄ BLOGIIN, WIKIIN TAI KOTISIVUILLE SAA LAITTAA? MITÄ BLOGIIN, WIKIIN TAI KOTISIVUILLE SAA LAITTAA? Tekijänoikeudet ja tietosuoja verkossa Ella Kiesi 26.3.2009 www.oph.fi Osaamisen ja sivistyksen asialla Vaikuttava lainsäädäntö Tekijänoikeuslaki 404/1961

Lisätiedot

Opetus ja tekijänoikeus: lähtökohdat ja käytännön ongelmatilanteet

Opetus ja tekijänoikeus: lähtökohdat ja käytännön ongelmatilanteet Sivistystyönantajat Tieteentekijöiden liitto Professoriliitto IPR University Center Tekijänoikeus yliopistojen työsuhteissa 28.11.2016 Opetus ja tekijänoikeus: lähtökohdat ja käytännön ongelmatilanteet

Lisätiedot

TEKIJÄNOIKEUSNEUVOSTO LAUSUNTO 2009:5

TEKIJÄNOIKEUSNEUVOSTO LAUSUNTO 2009:5 TEKIJÄNOIKEUSNEUVOSTO LAUSUNTO 2009:5 Asia Hakija Hautamuistomerkin kuvaaminen kirjaan A Annettu 3.3.2009 Tiivistelmä Tekijänoikeudella suojattujen hautamuistomerkkien ja niihin sisältyvien patsaiden valokuvaaminen

Lisätiedot

TEKIJÄNOIKEUSNEUVOSTO LAUSUNTO 1993:8

TEKIJÄNOIKEUSNEUVOSTO LAUSUNTO 1993:8 TEKIJÄNOIKEUSNEUVOSTO LAUSUNTO 1993:8 Asia Hakija Valokuva, taideteos A Annettu 14.4.1993 Tiivistelmä Taideteos oli keskeisenä aiheena Yliopistolehdessä julkaistussa valokuvassa. Valokuvan käyttäminen

Lisätiedot

TEKIJÄNOIKEUSNEUVOSTO LAUSUNTO 2009:2

TEKIJÄNOIKEUSNEUVOSTO LAUSUNTO 2009:2 TEKIJÄNOIKEUSNEUVOSTO LAUSUNTO 2009:2 Asia Hakija Logojen käyttö parodiassa A Annettu 14.1.2009 Tiivistelmä Koska logot eivät olleet tekijänoikeuslain 1 :ssä tarkoitettuja teoksia, lausuntopyynnössä tarkoitetun

Lisätiedot

TEKIJÄNOIKEUSNEUVOSTO Lausunto 2006:8. Asia Tekijänoikeuskorvaus taloyhtiössä tapahtuvasta satelliittilähetyksen jakelusta

TEKIJÄNOIKEUSNEUVOSTO Lausunto 2006:8. Asia Tekijänoikeuskorvaus taloyhtiössä tapahtuvasta satelliittilähetyksen jakelusta TEKIJÄNOIKEUSNEUVOSTO Lausunto 2006:8 Asia Tekijänoikeuskorvaus taloyhtiössä tapahtuvasta satelliittilähetyksen jakelusta Hakija NN Annettu 22.08.2006 LAUSUNTOPYYNTÖ NN on 22.3.2005 saapuneessa kirjeessään

Lisätiedot

TEKIJÄNOIKEUSNEUVOSTO LAUSUNTO 1994:3

TEKIJÄNOIKEUSNEUVOSTO LAUSUNTO 1994:3 TEKIJÄNOIKEUSNEUVOSTO LAUSUNTO 1994:3 Asia Hakija Teostaso, luettelosuoja A Annettu 11.2.1994 Tiivistelmä Yrityksen tuotteista tekijänoikeussuojaa saivat ainoastaan etiketti ja piirustukset. Ruokareseptit

Lisätiedot

FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI A8-0245/120. Tarkistus

FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI A8-0245/120. Tarkistus 5.9.2018 A8-0245/120 120 João Ferreira, João Pimenta Lopes, Miguel Viegas, Jiří Maštálka 6 artikla 1 kohta Tässä osastossa säädettyihin poikkeuksiin ja rajoitukseen sovelletaan direktiivin 2001/29/EY 5

Lisätiedot

Tekijänoikeus AUDIOVISUAALISEN TEOKSEN KÄYTTÖ TUTKIMUKSESSESSA

Tekijänoikeus AUDIOVISUAALISEN TEOKSEN KÄYTTÖ TUTKIMUKSESSESSA Tekijänoikeus AUDIOVISUAALISEN TEOKSEN KÄYTTÖ TUTKIMUKSESSESSA TEKIJÄNOIKEUSLAIN MUKAISET OIKEUDET AV-TEOKSEEN Tekijänoikeuslain esimerkkiluettelossa ja poikkeussäännöksissä puhutaan elokuvateoksesta,

Lisätiedot

TEKIJÄNOIKEUSNEUVOSTO LAUSUNTO 2015:12

TEKIJÄNOIKEUSNEUVOSTO LAUSUNTO 2015:12 TEKIJÄNOIKEUSNEUVOSTO LAUSUNTO 2015:12 Asia Hakija Tekijänoikeuslain 21 soveltaminen I Annettu 20.10.2015 Tiivistelmä Kaikki internetissä oleva tekijänoikeuslain suojaama aineisto ei ole julkaistua tekijänoikeuslain

Lisätiedot

TEKIJÄNOIKEUSNEUVOSTO LAUSUNTO 1994:5

TEKIJÄNOIKEUSNEUVOSTO LAUSUNTO 1994:5 TEKIJÄNOIKEUSNEUVOSTO LAUSUNTO 1994:5 Asia Hakija Levittäminen, julkinen esittäminen, nuotit A:n kaupunginorkesteri Annettu 18.3.1994 Tiivistelmä Orkesteri oli hankkinut ulkomailta ilman oikeudenhaltijan

Lisätiedot

Voimassa oleva laki. tekijänoikeuslain muuttamisesta. ja välittämistä. 1

Voimassa oleva laki. tekijänoikeuslain muuttamisesta. ja välittämistä. 1 Voimassa oleva laki 1 1. Laki tekijänoikeuslain muuttamisesta Liite Rinnakkaistekstit 15.7.2003 2 Kappaleen valmistamisena pidetään myös teoksen siirtämistä laitteeseen, jolla se voidaan toisintaa. Teos

Lisätiedot

TEKIJÄNOIKEUSNEUVOSTO LAUSUNTO 2009:19

TEKIJÄNOIKEUSNEUVOSTO LAUSUNTO 2009:19 TEKIJÄNOIKEUSNEUVOSTO LAUSUNTO 2009:19 Asia Hakija Valokuvan tallentaminen internetpalvelusta A Annettu 25.11.2009 Tiivistelmä Valokuva oli suojattu TekijäL 49 a :n mukaisella valokuvaajan oikeudella.

Lisätiedot

TEKIJÄNOIKEUSOPAS NÄYTTELYNJÄRJESTÄJILLE

TEKIJÄNOIKEUSOPAS NÄYTTELYNJÄRJESTÄJILLE TEKIJÄNOIKEUSOPAS NÄYTTELYNJÄRJESTÄJILLE Seuraa Kuvastoa: www.fb.com/kuvasto www.twitter.com/kuvasto www.kuvasto.fi Graafinen suunnittelu: Fanni Perälä Kuvat: Sanna Peurakoski TAIDETEOSTEN KÄYTTÖ NÄYTTELYIDEN

Lisätiedot

TEKIJÄNOIKEUSNEUVOSTO LAUSUNTO 2011:7

TEKIJÄNOIKEUSNEUVOSTO LAUSUNTO 2011:7 TEKIJÄNOIKEUSNEUVOSTO LAUSUNTO 2011:7 Asia Hakija Tekijänoikeus liiketunnukseen X Annettu 9.3.2011 Tiivistelmä Yrityksen liiketunnus ei ollut riittävän itsenäinen ja omaperäinen ollakseen tekijänoikeuslain

Lisätiedot

KOPIOINTILUPAHAKEMUS ÄÄNITALLENNE

KOPIOINTILUPAHAKEMUS ÄÄNITALLENNE T E K I J Ä N O I K E U S J Ä R J E S T Ö U P P H O V S R Ä T T S O R G A N I S A T I O N 1/6 KOPIOINTILUPAHAKEMUS ÄÄNITALLENNE 1. LUVAN HAKIJA (Yritys / henkilö, joka suorittaa kopioimisen) Yritys: Yhteyshenkilö:

Lisätiedot

HE 126/2006 vp. Laki on tarkoitettu tulemaan voimaan vuoden 2007 alusta. 1 Nykytila ja ehdotetut muutokset

HE 126/2006 vp. Laki on tarkoitettu tulemaan voimaan vuoden 2007 alusta. 1 Nykytila ja ehdotetut muutokset HE 126/2006 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi tekijänoikeuslain :n muuttamisesta Esityksessä ehdotetaan, että tekijänoikeuslakia muutetaan siten, että tekijöiden oikeus korvaukseen teosten kappaleiden

Lisätiedot

VIP-direktiivin (ja Marrakeshin sopimuksen) kansallinen voimaansaattaminen. Tekijänoikeusasioiden neuvottelukunta I/

VIP-direktiivin (ja Marrakeshin sopimuksen) kansallinen voimaansaattaminen. Tekijänoikeusasioiden neuvottelukunta I/ VIP-direktiivin (ja Marrakeshin sopimuksen) kansallinen voimaansaattaminen Tekijänoikeusasioiden neuvottelukunta I/2018 10.10.2018 HE 92/2018, tekijänoikeuslain muuttamisesta Lukemisestedirektiivi (EU)

Lisätiedot

TEKIJÄNOIKEUSNEUVOSTO LAUSUNTO 1994:13

TEKIJÄNOIKEUSNEUVOSTO LAUSUNTO 1994:13 TEKIJÄNOIKEUSNEUVOSTO LAUSUNTO 1994:13 Asia Hakija Teostaso, selittävä piirustus, tekijäolettama H:n käräjäoikeus Annettu 8.6.1994 Tiivistelmä Muurausalan oppikirjassa olleet selittävät piirustukset eivät

Lisätiedot

Tekijänoikeus,oppilas, opettaja ja koulu. OTK Maria E. Rehbinder

Tekijänoikeus,oppilas, opettaja ja koulu. OTK Maria E. Rehbinder Tekijänoikeus,oppilas, opettaja ja koulu OTK Maria E. Rehbinder 26.10.2009 maria.rehbinder@gmail.com Henkilölle syntyvä oikeus Tekijänoikeus voi syntyä vain luonnolliselle henkilölle Poikkeuksena työnantajalle

Lisätiedot

TEKIJÄNOIKEUSNEUVOSTO LAUSUNTO 2016:5

TEKIJÄNOIKEUSNEUVOSTO LAUSUNTO 2016:5 TEKIJÄNOIKEUSNEUVOSTO LAUSUNTO 2016:5 Asia Hakija Valokuvan tekijänoikeuden jakaminen V Annettu 8.3.2016 Tiivistelmä Valokuvaan liittyvät taloudelliset oikeudet olivat sopimuksin kokonaan tai osittain

Lisätiedot

TEKIJÄNOIKEUSNEUVOSTO LAUSUNTO 2009:15

TEKIJÄNOIKEUSNEUVOSTO LAUSUNTO 2009:15 TEKIJÄNOIKEUSNEUVOSTO LAUSUNTO 2009:15 Asia Hakija Tietokoneohjelman vuokraaminen Kihlakunnansyyttäjä N.N. Annettu 8.9.2009 Tiivistelmä Tietokoneohjelman käytön tosiasiallinen luonne ratkaisee viime kädessä

Lisätiedot

TEKIJÄNOIKEUSNEUVOSTO LAUSUNTO 2017:5. Tekijänoikeuslain 25 d soveltaminen valokuviin

TEKIJÄNOIKEUSNEUVOSTO LAUSUNTO 2017:5. Tekijänoikeuslain 25 d soveltaminen valokuviin TEKIJÄNOIKEUSNEUVOSTO LAUSUNTO 2017:5 Asia Hakija Tekijänoikeuslain 25 d soveltaminen valokuviin Turvallisuus- ja kemikaalivirasto Annettu 23.5.2017 Tiivistelmä Tukesin ylläpitämässä julkisessa markkinavalvontarekisterissä

Lisätiedot

Sisällysluettelojen digitoiminen ja sijoittaminen julkiseen tietokantaan

Sisällysluettelojen digitoiminen ja sijoittaminen julkiseen tietokantaan TEKIJÄNOIKEUSNEUVOSTO LAUSUNTO 2000:13 Asia Hakija Sisällysluettelojen digitoiminen ja sijoittaminen julkiseen tietokantaan Varastokirjasto / NN Annettu 3.10.2000 SELOSTUS ASIASTA Lausuntopyyntö NN Varastokirjastosta

Lisätiedot

TEKIJÄNOIKEUSNEUVOSTO LAUSUNTO 1993:1

TEKIJÄNOIKEUSNEUVOSTO LAUSUNTO 1993:1 TEKIJÄNOIKEUSNEUVOSTO LAUSUNTO 1993:1 Asia Hakija Julkinen esittäminen, yleisradiolähetys Kopiosto ry Annettu 16.2.1993 Tiivistelmä Tekijänoikeusneuvoston lausunto julkisen esittämisen kriteereistä, kun

Lisätiedot

Tekijänoikeus opetuksessa. Hallitusneuvos Marco Grönroos Opettajien tekijänoikeuspäivä

Tekijänoikeus opetuksessa. Hallitusneuvos Marco Grönroos Opettajien tekijänoikeuspäivä Tekijänoikeus opetuksessa Hallitusneuvos Marco Grönroos Opettajien tekijänoikeuspäivä 23.11.2016 Tekijänoikeuden perusteet Syntyy, kun ihminen itsenäisillä luovilla valinnoillaan saa aikaan jotain ilmaisumuodoltaan

Lisätiedot

TEKIJÄNOIKEUSNEUVOSTO LAUSUNTO 1994:17. Tiivistelmä Tuulilasin puhdistusväline ja siitä tehdyt rakennepiirustukset eivät saaneet tekijänoikeussuojaa.

TEKIJÄNOIKEUSNEUVOSTO LAUSUNTO 1994:17. Tiivistelmä Tuulilasin puhdistusväline ja siitä tehdyt rakennepiirustukset eivät saaneet tekijänoikeussuojaa. TEKIJÄNOIKEUSNEUVOSTO LAUSUNTO 1994:17 Asia Hakija Teostaso A Annettu 28.9.1994 Tiivistelmä Tuulilasin puhdistusväline ja siitä tehdyt rakennepiirustukset eivät saaneet tekijänoikeussuojaa. SELOSTUS ASIASTA

Lisätiedot

TEKIJÄNOIKEUSNEUVOSTO LAUSUNTO 1993:21. Tekijänoikeuden rajoitus, taideteos, moraaliset oikeudet

TEKIJÄNOIKEUSNEUVOSTO LAUSUNTO 1993:21. Tekijänoikeuden rajoitus, taideteos, moraaliset oikeudet TEKIJÄNOIKEUSNEUVOSTO LAUSUNTO 1993:21 Asia Hakija Tekijänoikeuden rajoitus, taideteos, moraaliset oikeudet Kuvasto ry Annettu 30.11.1993 Tiivistelmä Oven, joka oli tekijänoikeudellisesti suojattu taideteos,

Lisätiedot

TEKIJÄNOIKEUSNEUVOSTO LAUSUNTO 2015:8. Konsolipelien tekijänoikeus ja lainausoikeus

TEKIJÄNOIKEUSNEUVOSTO LAUSUNTO 2015:8. Konsolipelien tekijänoikeus ja lainausoikeus TEKIJÄNOIKEUSNEUVOSTO LAUSUNTO 2015:8 Asia Hakija Konsolipelien tekijänoikeus ja lainausoikeus Espoon kaupunginkirjasto Annettu 26.5.2015 Tiivistelmä Konsolipelit ovat yhteenliitettyinä teoksina tekijänoikeuslain

Lisätiedot

Hallitus on vuoden 2000 valtiopäivillä antanut eduskunnalle esityksensä tuomarin esteellisyyttä koskevaksi lainsäädännöksi (HE 78/2000 vp).

Hallitus on vuoden 2000 valtiopäivillä antanut eduskunnalle esityksensä tuomarin esteellisyyttä koskevaksi lainsäädännöksi (HE 78/2000 vp). Hallitus on vuoden 2000 valtiopäivillä antanut eduskunnalle esityksensä tuomarin esteellisyyttä koskevaksi lainsäädännöksi (HE 78/2000 vp). Lakivaliokunta on antanut asiasta mietinnön (LaVM 6/2001 vp).

Lisätiedot

1994 vp - HE 28 ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT

1994 vp - HE 28 ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT 1994 vp - HE 28 Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi valtion maksuperustelain 1 ja 8 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan valtion maksuperustelakia selvennettäväksi

Lisätiedot

TEKIJÄNOIKEUSNEUVOSTO LAUSUNTO 2008:1. Oikeus www-sivulta kopioituun ja uudelleenjulkaistuun valokuvaan

TEKIJÄNOIKEUSNEUVOSTO LAUSUNTO 2008:1. Oikeus www-sivulta kopioituun ja uudelleenjulkaistuun valokuvaan TEKIJÄNOIKEUSNEUVOSTO LAUSUNTO 2008:1 Asia Hakija Oikeus www-sivulta kopioituun ja uudelleenjulkaistuun valokuvaan A Annettu 16.1.2008 Tiivistelmä Valokuvan kopioiminen internet-sivuilta ja liittäminen

Lisätiedot

Mitä tiedekustantajan pitäisi tietää sopimuksista ja oikeuksista? Suomen tiedekustantajien liitto Jukka-Pekka Timonen KOPIOSTO

Mitä tiedekustantajan pitäisi tietää sopimuksista ja oikeuksista? Suomen tiedekustantajien liitto Jukka-Pekka Timonen KOPIOSTO Mitä tiedekustantajan pitäisi tietää sopimuksista ja oikeuksista? Suomen tiedekustantajien liitto 24.9.2010 Jukka-Pekka Timonen KOPIOSTO 1 Tekijänoikeus syntyy henkilölle siirtyy kustantajalle vain sopimuksella

Lisätiedot

TEKIJÄNOIKEUSNEUVOSTO LAUSUNTO 1992:9

TEKIJÄNOIKEUSNEUVOSTO LAUSUNTO 1992:9 TEKIJÄNOIKEUSNEUVOSTO LAUSUNTO 1992:9 Asia Hakija Televisio-ohjelman tekijänoikeussuoja A Ky Annettu 26.8.1992 Tiivistelmä Kaksi televisio-ohjelmaa olivat molemmat tehtävä- ja tietokilpailuosuuksista koostuvia

Lisätiedot

Mitä on tekijänoikeus?

Mitä on tekijänoikeus? Tekijänoikeudet Elina Ulpovaara 21.9.2009 2009 Mitä on tekijänoikeus? Tekijänoikeuslaki 8.7.1961/404 Tekijänoikeuden kohde ja sisällys 1 Sillä, joka on luonut kirjallisen tai taiteellisen teoksen, on tekijänoikeus

Lisätiedot

TEKIJÄNOIKEUSNEUVOSTO LAUSUNTO 2009:4

TEKIJÄNOIKEUSNEUVOSTO LAUSUNTO 2009:4 TEKIJÄNOIKEUSNEUVOSTO LAUSUNTO 2009:4 Asia Hakija Siluetin tekeminen valokuvasta A Annettu 3.3.2009 Tiivistelmä Valokuvan toisintaminen sellaisenaan skannaamalla edellytti valokuvaajan suostumusta. Kysymys

Lisätiedot

Laki. EDUSKUNNAN VASTAUS 120/2013 vp. Hallituksen esitys eduskunnalle laeiksi tekijänoikeuslain muuttamisesta ja orpoteosten käyttämisestä.

Laki. EDUSKUNNAN VASTAUS 120/2013 vp. Hallituksen esitys eduskunnalle laeiksi tekijänoikeuslain muuttamisesta ja orpoteosten käyttämisestä. EDUSKUNNAN VASTAUS 120/2013 vp Hallituksen esitys eduskunnalle laeiksi tekijänoikeuslain muuttamisesta ja orpoteosten käyttämisestä Asia Hallitus on antanut eduskunnalle esityksensä laeiksi tekijänoikeuslain

Lisätiedot

Kansallinen digitaalinen kirjasto - toiminnan säädöspohja. Tekijänoikeusneuvos Viveca Still

Kansallinen digitaalinen kirjasto - toiminnan säädöspohja. Tekijänoikeusneuvos Viveca Still Kansallinen digitaalinen kirjasto - toiminnan säädöspohja Tekijänoikeusneuvos Viveca Still Kansallisen digitaalisen kirjaston säädöspohjasta yleisesti Ei erillistä säädöspohjaa Tulevaisuuden tarve? Organisatoriset,

Lisätiedot

Tekijänoikeudet liiketoiminnassa

Tekijänoikeudet liiketoiminnassa Tekijänoikeudet liiketoiminnassa IPR-seminaari 9.11.2016 Albert Mäkelä lainopillinen asiamies, Suomen Yrittäjät 1 Mitä tekijänoikeus suojaa? Tekijänoikeus suojaa kirjallista tai taiteellista teosta Teoksen

Lisätiedot

Helsingin käräjäoikeus nro 6767

Helsingin käräjäoikeus nro 6767 Helsingin hovioikeus Päätös Antamispäivä 9.1.2018 Nro 14 Diaarinumero S 17/710 Ratkaisu, johon on haettu muutosta Helsingin käräjäoikeus 8.2.2017 nro 6767 Asia Valittaja Vastapuoli Todistelua koskeva käsittelyratkaisu

Lisätiedot

TYÖNEUVOSTO LAUSUNTO TN 1443-11 Ratakatu 3, PL 32 00023 Valtioneuvosto puh. 09-645 593 9.6.2011 7/2011

TYÖNEUVOSTO LAUSUNTO TN 1443-11 Ratakatu 3, PL 32 00023 Valtioneuvosto puh. 09-645 593 9.6.2011 7/2011 TYÖNEUVOSTO LAUSUNTO TN 1443-11 Ratakatu 3, PL 32 00023 Valtioneuvosto puh. 09-645 593 9.6.2011 7/2011 Yhteistoimintalain soveltamisedellytykseksi säädettyä henkilöstömäärää laskettaessa oli otettava huomioon

Lisätiedot

Sopimukset musiikin julkisesta esittämisestä 2015-16. Teosto ja Gramex 27.11.2014

Sopimukset musiikin julkisesta esittämisestä 2015-16. Teosto ja Gramex 27.11.2014 Sopimukset musiikin julkisesta esittämisestä 2015-16 Teosto ja Gramex 27.11.2014 Teosto Musiikinesitysoikeussopimus Teosto on säveltäjien, sanoittajien, sovittajien ja musiikinkustantajien tekijänoikeusjärjestö.

Lisätiedot

Lausunto Kuntayhtymien tehtävät puolestaan perustuvat kuntalain lisäksi kuntayhtymän perussopimukseen (kuntalaki 55 ja 56 ).

Lausunto Kuntayhtymien tehtävät puolestaan perustuvat kuntalain lisäksi kuntayhtymän perussopimukseen (kuntalaki 55 ja 56 ). Helsingin seudun liikenne kuntayhtymä Lausunto 08.09.2017 Asia: 1/41/2016 Lausuntopyyntö yleisen tietosuojaasetuksen täytäntöönpanotyöryhmän (TATTI) mietinnöstä ja työryhmän ehdotuksesta hallituksen esitykseksi

Lisätiedot

Tekijänoikeudellisten riitojen ratkaisu Suomessa: nykytilanne. OKM:n kuulemistilaisuus 10.10.2014 2 Kristiina Harenko

Tekijänoikeudellisten riitojen ratkaisu Suomessa: nykytilanne. OKM:n kuulemistilaisuus 10.10.2014 2 Kristiina Harenko Tekijänoikeudellisten riitojen ratkaisu Suomessa: nykytilanne OKM:n kuulemistilaisuus 10.10.2014 Kristiina Harenko 2 Kristiina Harenko KÄSITTEISTÄ Vaihtoehtoisen riidanratkaisun käsite kattaa kaikki tuomioistuinkäsittelyn

Lisätiedot

TEKIJÄNOIKEUSNEUVOSTO LAUSUNTO 2009:17

TEKIJÄNOIKEUSNEUVOSTO LAUSUNTO 2009:17 TEKIJÄNOIKEUSNEUVOSTO LAUSUNTO 2009:17 Asia Hakija Yhteenliitetyt valokuvat A Annettu 13.10.2009 Tiivistelmä Kysymys yhteenliittämällä tehtyjen kuvien tekijänoikeussuojasta. Valokuvien yhteenliittäjälle

Lisätiedot

Se ei synny itsestään, jokaisella levyllä on monien ihmisten. Työstä kuuluu saada palkka: kun käyttää toisen työn ja

Se ei synny itsestään, jokaisella levyllä on monien ihmisten. Työstä kuuluu saada palkka: kun käyttää toisen työn ja Suomen suurin musiikin tekijänoikeusjärjestö Jotta musiikki soi huomennakin Reilu peli: palkkaa työstä tä Musiikissa on taikaa, se saa ihmiset ja asiakkaat viihtymään Se ei synny itsestään, jokaisella

Lisätiedot

SISÄLLYS. N:o 821. Laki. tekijänoikeuslain muuttamisesta. Annettu Helsingissä 14 päivänä lokakuuta 2005

SISÄLLYS. N:o 821. Laki. tekijänoikeuslain muuttamisesta. Annettu Helsingissä 14 päivänä lokakuuta 2005 SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA 2005 Julkaistu Helsingissä 20 päivänä lokakuuta 2005 N:o 821 824 SISÄLLYS N:o Sivu 821 Laki tekijänoikeuslain muuttamisesta... 4057 822 Laki rikoslain 49 luvun muuttamisesta... 4076

Lisätiedot

Kuvausluvat ja tekijänoikeudet

Kuvausluvat ja tekijänoikeudet Kuvausluvat ja tekijänoikeudet Ira Helkamäki Mediatekniikan seminaari 24.1.2012 Sisältö Kuvaaminen Julkisella paikalla ja muualla Tekijänoikeudet Valokuvat, musiikki, elokuvat Tekijänoikeusrikkomus Tekijänoikeusyhdistykset

Lisätiedot

Työneuvoston lausunto TN 1347-98 (24/97)

Työneuvoston lausunto TN 1347-98 (24/97) 1 (5) Työneuvoston lausunto TN 1347-98 (24/97) Työneuvoston lausunto työaikalain (605/1996) 17 :n 1 ja 2 momentin tulkinnasta. Annettu Uudenmaan työsuojelupiirin pyynnöstä 18 päivänä maaliskuuta 1998.

Lisätiedot

Tekijänoikeuden vaikutuksesta E tiedon hyödyntämisessä. Mari Lampenius Asianajaja

Tekijänoikeuden vaikutuksesta E tiedon hyödyntämisessä. Mari Lampenius Asianajaja Tekijänoikeuden vaikutuksesta E tiedon hyödyntämisessä Mari Lampenius Asianajaja 23.5.2011 Teoksen tekijänoikeus Tekijänoikeuslain mukaan sillä joka on luonut kirjallisen tai taiteellisen teoksen on tekijänoikeus

Lisätiedot

Apteekkilupavalitukset Keskustelutilaisuus apteekkiluvista 04.12.2012. Paavo Autere Lakimies Lääkealan turvallisuus- ja kehittämiskeskus

Apteekkilupavalitukset Keskustelutilaisuus apteekkiluvista 04.12.2012. Paavo Autere Lakimies Lääkealan turvallisuus- ja kehittämiskeskus Apteekkilupavalitukset Keskustelutilaisuus apteekkiluvista 04.12.2012 Paavo Autere Lakimies Apteekkilupavalituksia koskeva esitys Esityksessä käsittelen Apteekkiluvan myöntämisen perusteita Lupavalitukseen

Lisätiedot

TEKIJÄNOIKEUSNEUVOSTO LAUSUNTO 1988:9

TEKIJÄNOIKEUSNEUVOSTO LAUSUNTO 1988:9 TEKIJÄNOIKEUSNEUVOSTO LAUSUNTO 1988:9 Asia Hakija Sitaatti, kuvasitaatti Suomen tekniset kustantajat STEK r.y. Annettu 19.12.1988 Tiivistelmä Tekijänoikeuslain 14 :n 1 momentin mukaisesti opetuskäyttöön

Lisätiedot

TEKIJÄNOIKEUSNEUVOSTO LAUSUNTO 2007:10. Teosten saattaminen vammaisten käytettäväksi

TEKIJÄNOIKEUSNEUVOSTO LAUSUNTO 2007:10. Teosten saattaminen vammaisten käytettäväksi TEKIJÄNOIKEUSNEUVOSTO LAUSUNTO 2007:10 Asia Hakija Teosten saattaminen vammaisten käytettäväksi Sanasto ry Annettu 29.08.2007 Tiivistelmä Niin sanottu omakirjalainaus ei ole TekijäL 17 2 mom. tarkoitettua

Lisätiedot

Aineistojen avoimuus tutkijan oikeudet vs. instituution oikeudet

Aineistojen avoimuus tutkijan oikeudet vs. instituution oikeudet Aineistojen avoimuus tutkijan oikeudet vs. instituution oikeudet Valtakunnallisten eettisten toimikuntien seminaari, säätytalo 24.9.2009 Professori Niklas Bruun IPR University Center, Helsingin yliopisto

Lisätiedot

2 Päätösvaltaisuus Kokous todettiin päätösvaltaiseksi. Ilmoitettiin, että asia on saapunut valiokuntaan.

2 Päätösvaltaisuus Kokous todettiin päätösvaltaiseksi. Ilmoitettiin, että asia on saapunut valiokuntaan. SIVISTYSVALIOKUNTA PÖYTÄKIRJA 48/2005 vp Tiistai 14.6.2005 kello 12.00 14.00 Läsnä pj. Kaarina Dromberg /kok vpj. Säde Tahvanainen /sd jäs. Esko Ahonen /kesk Hanna-Leena Hemming /kok Sinikka Hurskainen

Lisätiedot

KAUKOPALVELU: JURIDISIA KYSYMYKSIÄ 2.11.2011. Pekka Heikkinen

KAUKOPALVELU: JURIDISIA KYSYMYKSIÄ 2.11.2011. Pekka Heikkinen KAUKOPALVELU: JURIDISIA KYSYMYKSIÄ 2.11.2011 Pekka Heikkinen Sisältö 1. Tietopalvelun juridiikkaa 2. Käsitteitä: laina, kaukolaina, dokumenttien välitys 3. Mikä ainakin on sallittua? 4. Keskustelua lausunnosta

Lisätiedot

TEKIJÄNOIKEUSNEUVOSTO LAUSUNTO 1989:5

TEKIJÄNOIKEUSNEUVOSTO LAUSUNTO 1989:5 TEKIJÄNOIKEUSNEUVOSTO LAUSUNTO 1989:5 Asia Hakija Työsuhteessa luotu teos, valokuva, elokuva A Annettu 3.5.1989 Tiivistelmä Tekijänoikeusneuvoston lausunto oikeudesta valokuvaan ja tekijänoikeuksista virka-

Lisätiedot