Pääkirjoitus *** Grönlanti heräävä jättiläinen
|
|
- Ritva Niemelä
- 7 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 Share Info Nro 5 / Päätoimittaja: Saku Mättö Kuka on Maitreya? Maitreya on Henkisen Hierarkian johdossa olevan Maailmanopettajan henkilökohtainen nimi. Uskontokunnasta riippuen Maitreya tunnetaan myös Kristuksen, Buddhan, Krishnan, Imam Mahdin tai Messiaan nimillä.tässä infokirjeessä mainittava Mestari, on yksi Henkisen Hierarkian Mestareista. Hänen nimensä on laajalti tunnettu esoteerisissa piireissä, mutta sitä ei monistakaan syistä anneta vielä julkisuuteen. Yhdessä Maailmanopettaja ja Henkinen Hierarkia ovat tulossa laajaan julkisuuteen osoittaakseen ihmiskunnalle sen todellisen luonteen henkisinä olentoina, avustaakseen meitä ja johtaakseen meidät vesimiehen aikaan. Pääkirjoitus Olin ystävieni kanssa Kino Engelissä maanantaina 23.5 katsomassa Greenpeacen siellä järjestämää elokuvailtaa, jossa aiemmin pidetyn, yhdysvaltalaisen Gordon Hamiltonin luennon aikana näytettäväksi tarkoitettu filmi nyt esiteltiin. Filmi-ilta koostui kolmesta ympäristön tilaa käsittelevästä filmistä, joista yksi oli hälytysääni Grönlannin tilaan. Tämä Share Info jatkaa numeron 4/2006 linjoilla ja puhuu edelleen ympäristöstämme ja tärkeydestä välittömästi aloittaa toimenpiteet sen pelastamiseksi. Tämän kuun Mestarin artikkeli puhuu saasteesta, jota ihmisten laitteet eivät vielä kykene mittaamaan. Kun kerran emme kykene itse havaitsemaan tuottamiemme saasteiden olemassaoloa, eikö meidän tulisi uskoa viisaampiamme ja yksinkertaisesti lopettaa saastuttaminen? Vastaus on ilmeinen ja siksi toimintamallikin on ilmeinen: puhukaamme ongelmista JA ratkaisuista niihin. Hyssyttelyn aika on ohi ja toimintaamme tarvitaan nyt. Kristus, kuten muistamme sanoo: Joka ei ole minun puolellani, on minua vastaan, ja joka ei yhdessä minun kanssani kokoa, se hajottaa. (Matt:12:30) Olemmehan kaikki mukana? Grönlanti heräävä jättiläinen Helsinki, Suomi Grönlannin jäätiköissä on lähivuosina havaittu hälyttävän nopeita muutoksia. Jättiläissaaren mannerjää vaikuttaisi reagoivan lämpenemiseen huomattavasti aiemmin arvioitua nopeammin. Lämpötilojen nousun pelätäänkin olevan lähellä pistettä, joka voi käynnistää paikoin yli kolme kilometriä paksun jään peruuttamattoman sulamisen. Helmikuun puolivälissä NASA:n ja Kansasin yliopiston tutkijat raportoivat Grönlannin menettävän jäätä nyt peräti kaksi kertaa nopeammin kuin vain vuosikymmen sitten. - Löydöksiä voi todellakin kuvata dramaattisiksi, totesi Suomessa vieraileva amerikkalainen jäätikkötutkija Gordon Hamilton Greenpeacen tiedotustilaisuudessa tiistaina. - Jään menetys selittyy suurelta osin purkujäätiköiden kiihtyneellä valumistahdilla. Nämä ovat kuin hitaasti liikkuvia jääjokia, jotka kuljettavat jäätä maan keskiosasta kohti merta. Jos kiihtynyt vauhti ei korvaudu lisääntyvällä lumisateella, mannerjään kokonaismassa pienenee ja sulava vesi nostaa merenpintaa, NASA:lle itsekin tutkimusta tekevä Hamilton selitti Mainen yliopistossa työskentelevä Hamilton raportoi kesällä Itä-Grönlannissa sijaitsevan Kangerdlugssuaq -jäätikön liikkuvan nyt peräti 38 metriä päivässä. - Kyseessä on ilmiö, jota nykyiset ilmastomallit eivät ole osanneet ottaa huomioon. Havaintojen arvioidaankin muuttavan merkittävästi aikaisempia ennusteita merenpinnan nousun tahdista, Hamilton totesi. Grönlannin mannerjään sulaminen nostaisi merenpintaa liki seitsemän metriä. Länsi-Antarktiksen jääkilvestä voi tulla 5 6 metriä lisää. - Jo alle metrin merenpinnan nousu turmelee arvokkaita makean veden varantoja ja tuhoaa viljelysmaita. Metrin nousu olisi kohtalokasta satojen miljoonien ihmisten elinalueille. Jotkut saarivaltiot pyyhkiytyisivät käytännössä maailmankartalta, kuten myös esimerkiksi 17 %
2 Share Info Nro Bangladeshin pinta-alasta, kertoi Greenpeacen ilmastokampanjavastaava Kaisa Kosonen. Grönlannissa havaitut nopeat muutokset ovat yksi muistutus ilmastonmuutoksen yllätyksellisyydestä. Tietokonemallien kyky ennustaa tulevaa on rajallinen, erityisesti ilmastonmuutoksen megariskien osalta. Yksi kysymyksistä onkin, miten Grönlannin sulaminen voi vaikuttaa suuriin merivirtoihin, jotka säätelevät maapallon ilmastoa. Ilman Golfvirtaa lämpötilat Suomessa olisivat 6-11 C alhaisemmat. - Ainoa keino yrittää välttyä ikäviltä yllätyksiltä on vähentää päästöjä mahdollisimman paljon ja mahdollisimman pian, muistutti Kosonen. Eduskunnassa käsiteltävänä oleva ilmastostrategia osoittaa, että Suomella sitoutuneisuus tarvittaviin päästövähennyksiin ja pitkän täh- 5 / täimen ilmastopolitiikkaan on pahasti hukassa. Tämä on todella huolestuttavaa, sillä Suomen EU-puheenjohtajuuskausi sattuu kansainvälisen ilmastopolitiikan kannalta kriittiseen aikaan. Nyt tarvitaan ryhtiliikettä ja pian, hän teroitti. Lähde: Greenpeace, Suomi, Valokuva: (c) Greenpeace/Morgan, Steve Gordon Hamilton, jäiden tutkija yhdysvaltalaisesta Mainen yliopistosta, virittää mittauskojeitaan kaukaisella Kangerdlussuaqin jäätiköllä Grönlannissa tarkoituksenaan mitata jäätikön liikkumisnopeus. Ensimmäiset tulokset näyttäisivät osoittavan paljon odotettua korkeampaa virtausnopeutta, tehden tästä jäävirrasta yhden maailman nopeimmista. JUHLIEN AJANKOHDAT 2006 (Suomen aikaa) Pääsiäisjuhla (täysikuu Oinaan tähtikuviossa) Ylösnousseen Kristuksen juhla Täysikuun
3 Share Info Sivu aika klo Maitreyan siunaavat energiat sunnuntaina klo Wesak-juhla (täysikuu Härän tähtikuviossa) Buddhan juhla Täysikuun aika klo 9.51 Maitreyan siunaavat energiat sunnuntaina klo Hyvän tahdon juhla (täysikuu Kaksosten tähtikuviossa) Kristuksen ja ihmiskunnan juhla (tunnetaan myös Suuren Avuksikutsun päivänä) Täysikuun aika klo Maitreyan siunaavat energiat sunnuntaina klo Maitreyan siunauksen aikana keskity päälakeen (kruunu-chakraan mutta vain tuolloin - muina aikoina ei kruunu-chakraan saa keskittyä) ja istu hiljaisessa meditaatiossa antaen energian virrata. Kysymyksiä ja vastauksia, 6/ Simon in ja St. Jude n roomalaiskatolisen kirkon jäsen, näki kuvan ensimmäisenä perjantaina 3.maaliskuuta 2006 rukoillessaan alttarin edessä. Sana ihmeellisestä kuvasta lähti kiirimään, ja sen jälkeen lukemattomat ihmiset ovat käyneet katsomassa alttarivaatetta. Jotkut kävijät ovat nähneet Jeesuksen kuvan, kun taas toiset Madonnan kuvan purppuraisessa alttarivaatteessa, johon on kirjottu kultainen orjantappurakruunu. Kirkko on käyttänyt samaa vaatetta kaksi vuot- Itkevä Madonnan patsas Kolumbiassa Genoyassa, pienessä Kolumbian luoteisosassa sijaitsevassa kaupungissa on kirkko, jossa on oikeita kyyneleitä itkevä Madonnan patsas. Ruusutarhan Neitysyeksi kutsuttu patsas on vetänyt tuhansia ihmisiä luokseen siitä lähtien, kun ilmiö alkoi huhtikuussa (Lähde: Reuters) (Benjamin Cremen Mestari vahvistaa, että Maitreya on saanut aikaan tämän ihmeen.) Jeesuksen kuva kirkon alttarivaatteessa Tuhannet ihmiset ovat käyneet kirkossa, joka sijaitsee syrjäisessä kalastajakylässä Kanadan itärannikon läheisyydessä sijaitsevalla Prinssi Edwardin saarella, nähdäkseen Jeesuksen kasvojen kuvan alttarin takana riippuvassa vaatteessa. Angela Callaghan, Tignisissä sijaitsevan St. Neitsyt Marian ja lapsen veistos löytyi Bosnia-Hertzegovinassa sijaitsevan Kakanjin alueella sijaitsevasta luolasta. Benjamin Cremen Mestari vahvistaa, että kyseessä on normaali stalagmiittimuodostelma, jota Mestari Jeesus hiukan muokkasi ja jonka Hän myös energisoi.
4 Share Info Nro ta, mutta vasta nyt ihmiset ovat nähneet siinä kuvan. Uskon, että Jeesus on lähettänyt meille tämän kuvan tarkoituksella; Hän haluaa meidän ajattelevan, on eräs kuvan nähnyt sanonut. Irene LeClair, paikallinen kirkossakävijä, kertoo näkevänsä Jeesuksen kasvot vaatteessa. Tiedän näkeväni Jumalan kasvot, hän on sanonut. (Lähde: (Benjamin Cremen mestari on vahvistanut, että kyseessä on aito ihme, jonka Mestari Jeesus on aikaansaanut alttarivaatteeseen). Vedelliset ihmeet jatkuvat Ensin oli ihmeellinen akvaariokala, jonka hopeanvalkoiset suomut muodostivat kalan toiseen kylkeen sanan Allah ja toiseen kylkeen sanan Muhammed. Nyt on ilmaantunut kaksi ihmekalaa lisää. Toinen kantaa kyljessään selvästi erotettavan sanan Allah ja toinen sanan Mohammed. (Kts. Share International lehden maaliskuun 2006 numero, jossa kerrotaan ihmeellisestä albiinokalasta). Muslimeja eripuolelta Brittein saaria on kerääntynyt yksityiskotiin Liverpooliin nähdäkseen uuden ihmekalan. Kalan omistaja Ali Al-Wa- 5 / gedi oli vienyt lapsensa paikalliseen lemmikkieläinkauppaan näyttääkseen heille eläimiä. Katselimme akvaariokaloja, koska ne ovat niin ihmeellisen värisiä. Sitten yhtäkkiä näin yhden kalan kyljessä sanan Allah. Sana näkyi hyvin selvästi ja sai minut onneni kukkuloille, hän toteaa. Sitten näimme toisen kalan, jonka kyljessä näkyi sana Mohammed. Se oli vielä upeampi. On aivan uskomatonta, että samassa akvaariossa on sekä Allah-kala että Mohammed-kala. Paikallisen muslimimoskeijan johtajat ovat vakuuttuneita siitä, että molemmat kalat ovat ihmeitä, ennusmerkkejä Allahilta. Paikallinen uskonnollinen johtaja sheikki Sadek Kassem on sanonut: Kyseessä on todiste ja merkki kaikille musliimeille, ei ainoastaan Liverpoolissa asuville. Herra Al-Wagedi on todennut, että kala on viesti Allahilta hänelle, muistutus joka on vahvistanut hänen uskoaan. (Lähde: Liverpool Echo). (Benjamin Cremen Mestari vahvistaa, että kyseessä on Maitreyan aikaansaama ihme.) Valosoikio, jonka Mestari Jeesus loi. Kuvan lähetti Petra Schag Berliinistä ja kuvan otti Eberhard Heinkel. Henkeäsalpaava valtavan kokoinen UFO Hopeanhohtoisen, välkehtivän esineen nähtiin leijailevan Putneyn (Lontoo) yläpuolella 9. maaliskuuta Michelle Medhat istui työpöytänsä ääressä ja sattui katsomaan ulos ikkunasta. Hänen huomionsa kiinnitti outo taivaalla näkyvä esine. Michelle Medhat kertoi kohteen olleen hohtava, pyramidin muotoinen ja kieppuneen tai pyörineen taivaalla. Näkyvyys oli tuolloin erinomainen. Aurinko osui kohteeseen, ja sen saattoi nähdä kääntyvän hyvin hitaasti. Esine näytti minusta hyvin oudolta, hän on kertonut. Michelle Medhat kutsui työtoverinsa, Peter Cardinerin katsomaan ihmeellistä näkyä. He
5 Share Info Sivu katselivat molemmat esinettä hyvän tovin. Peter Cardiner luuli ensin näkevänsä suuren, läpinäkyvän suojapeitteen, mutta esine kuitenkin kimalteli ja hohti. Ja sen liikkeet olivat hyvin outoja. Esine oli hyvin suuri, ehkä katon tai jopa talon kokoinen. Työtoverit katselivat lentävää alusta useiden minuuttien ajan, sitten alus kääntyi ja loittoni kadoten lopulta näköpiiristä. En pysty millään selittämään näkemääni, ja siksi kutsunkin sitä UFOksi. Se miltei salpasi henkeni, toteaa Michelle Medhat. Mitä enemmän sitä katsoin, sitä varmemmin tajusin, että siinä oli jotain todella outoa. Se liikkui aivan eri tavalla kuin mikään näkemäni esine tai alus. (Lähde: Wandsworth Borough News). (Benjamin Cremen mestari on vahvistanut, että esine oli todellinen UFO. Alus oli kotoisin Marsista; se ei ollut muodoltaan pyramidi vaan tetraedri (nelitahokas). Sai Baba luo Shivalingamin Vuoden 2006 Shivarathri-festivaalin aikana suuri hengellinen johtaja Sai Baba loi suustaan kultaisen Shivalingamin (Shiva-jumalan pyhän Phalloksen. Tämä tapahtui hänen ashramissaan Puttaparthissa, Intiassa. Eri puolilta Intiaa ja ulkomailta tulvi Sai Baban seuraajia ja kannatta- 5 jia todistamaan tätä tapahtumaa. Shivarathria Shivan kunniaksi järjestettävää juhlaa vietetään helmikuussa uuden kuun aikana. Tällöin sanotaan Shivan kävelevän maan pinnalla. Juhlaan osallistuvat ovat valveilla koko yön ja laulavat pyhiä lauluja. Sai Baba on sanonut: Niin kuin OM on Jumalan äänisymboli, niin Lingam (Phallos) on Jumalan näkyvä muotosymboli. Vasta viime vuosina Sai Baba on ryhtynyt luomaan Lingameita julkisesti Shivarathri-juhlan aikana. Ympäristöleikkeitä Esitämme valikoiman otteita Maitreyan, Benjamin Cremen Mestarin sekä Benjamin Cremen kirjoituksista, jotka käsitelevät ympäristöteemaa (kirjoista Messages from Maitreya the Christ sekä Maitreya s Teachings The Laws of Life, ja A Master Speaks). Tulen viemään teidät mukanani uuteen maahan rakkauden maahan, luottamuksen, kauneuden ja vapauden maahan. Tulen viemään teidät sinne, jos pystytte seuraamaan minua, hyväksymään minut, sallimaan ohjaukseni ja opastukseni. Ja jos näin tapahtuu, yhdessä me rakennamme uuden maailman: maailman, jossa ihmiset voivat elää pelotta, epäilyksettä, yhtenäisinä, jakaen keskenään Maan antimet tuntien yhdessä Alkulähteen yhteyden ihanuuden. Kaikki tämä voi olla teidän. (Maitreya, viestistä Nro 3) Sai Baba ja Shivalingam Kun Maitreya ilmestyy, Hän ottaa esille suurimmat ongelmat, jotka nyt rasittavat ihmiskuntaa: Nälkäänäkevien kurjuuden elävään helvettiin tuomittujen, miljoonien ihmisten kauhean köyhyyden; nyt raivoavat sodat, tunnetut tai tuntemattomat sellaiset; suunnattomat heitteille jätetyt pakolaisjoukot; mielipidevangit, joiden äänet on vaiennettu tuskaan. Maitreya kutsuu
6 Share Info Nro ottamaan suuremman vastuun planeetan terveydestä: uudistuvasta, oikeudenmukaisesta taloudesta; huolenpidon voimavaroista, jotka suojelevat tulevia sukupolvia; ympäristön puhdistamisesta, ilman, maaperän, vesien, joista kaikki elämä on riippuvaista. Näihin ongelmiin Maitreya puuttuu ja tarjoaa ratkaisujaan... Maitreya kutsuu kaikki liittymään hänen auttajien armeijaansa - ylläpitämään ja puhdistamaan ympäristöä; innostamaan kansat toimimaan omaksi hyväkseen, puhdistamaan planeetta myrkyistä ja luomaan uutta harmoniaa kansojen välille. Hänen tehtävänsä ei ole vähäinen, mutta hän on valmiina taisteluun nykyistä pahaa vastaan ja Hän on valmis voittamaan. (Benjamin Cremen Mestari, The time has come, SI Dec Ympäristöstä on tullut tärkein alue nyt. Muutaman vuoden päästä yksilöitten painopiste on mieli, henki ja ruumis. (Maitreya The Laws of Life) Alamme tajuta, mitä olemme tekemässä ympäristöllemme sen että vähitellen tapamme planeetan, Suuren Kosmisen Olennon elävänä hengittävänä kehittyvänä ilmentymänä, mikä se oikeasti on. Alamme nähdä, ettemme voi jatkaa planeetan pilaamista, ilman, jokien ja valtamerten saastuttamista. Yhä lisääntyvässä määrin huolestuneet ryhmät ovat tuoneet tämän asian hallitusten tietoon. Vihdoinkin monet hallitukset kokoontuvat enemmän tai vähemmän säännöllisesti keskustelemaan ongelmasta ja sen ratkaisuista. Kyse on uudesta kypsyydestä, ihmiskunnan kasvavasta tajunnasta, että olemme yhtä, saman ihmiskunnan veljiä ja sisaria, jotka ovat tällä planeetalla toteuttamassa jotain suunnitelmaa, josta useimmat ihmiset ovat vasta hämärästi tietoisia. Se, että me vihdoinkin otamme vakavasti sen, mitä yksittäiset ryhmät ovat pitkään tuoneet hallitusten tietoisuuteen, 5 / on merkki siitä, että tunnistamme oman haavoittuvaisuutemme sekä sen, että olemme yhtä. Kypsymme. (Benjamin Creme, TheArt of Co-operation) Ihmiset ovat huolissaan ympäristöstä. Kiinnittäkää huomiota siihen, miten tätä tapahtuu ympäri maailman. Jos haluat tuntea itsesi osaksi Kaikkivaltiasta, ympäristöstä tulee peili Itselle, jotta se ymmärtää olevansa osa kaikkea luotua. Tietoisuus johtaa ympäristön tarkkailuun. Puhdas, siisti, ympäristö tuo sinut lähemmäksi Jumalaa. Vain muutamia vuosia sitten poliitikot eivät suhteutuneet ympäristöön vakavasti. Nyt huolestuminen on mukana. (Maitreya, The Laws of Life) Maitreya Maailmanopettaja sanoo, että kun maailman nälkäänäkevät on pelastettu, ympäristö on maailman asioista tärkeysjärjestykseltään numero yksi, jokaisen miehen, naisen ja lapsen velvollisuus on lopettaa se tuhoaminen, jota suoritamme tällä planeetalla. Varhaiset merkit uudesta globaalista omastatunnosta voidaan nähdä, kun ihmiset tajuavat yhteistyön tärkeyden ympäristöongelmien käsittelyssä. Tämä ennuste on hyvä tulevaisuuden kannalta ja osoittaa oikeaa reagointia rotua varjostavan suuren vaaran suhteen: ellei tämänhetkistä planeetan tasapainoa rasittavaa haittaa ratkaista pian, monien odotettavissa oleva elinaika vähenee dramaattisesti. Ei kukaan, rikas tai köyhä ole täysin riippumaton inhimillisen immuunipuolustuksen salakavalasta tuhoutumisesta. Ihmiset leikittelevät sen kanssa omaksi tuhokseen.
7 Share Info Sivu (Benjamin Cremen Mestari, The New Age is upon us, SI, marraskuu 1998) Ellei ympäristöä palauteta tasapainoon hyvin lyhyessä ajassa, ei tule olemaan mitään uutta sivilisaatiota. Ei tule olemaan mitään planeettaa. Meillä on ehkä vielä vuotta aikaa palauttaa tämän planeetan terveys. Taas avain tähän muutokseen on jakamisen periaatteen hyväksyminen. Meidän on myös luotava kestävä talous, sellainen, joka käyttää hyväkseen vain uusiutuvia luonnonvaroja ja huolehtii oikealla tavalla niitten säilymisestä tuleville sukupolville. Nykyinen, kehittyneiden maiden nauttima talous on täysin kestämätön. Jos jatkamme nykyiseen malliin, ei tule olemaan metsiä: joet ovat saastuneet, meret, ilma ja maa ovat niin hirveitä, että sairaudet tappavat ihmiskunnan. Saastuminen, Mestareitten mukaan, on jo nyt maailman tappaja numero yksi. Se heikentää immuunipuolustuksen toimintaa niin, että ihmiset altistuvat sellaisille sairauksille kuin keuhkokuume, influenssa, AIDS, HIV jne. Jo hengittämämme ilma, vesi, maaperä ovat täysin saastuneita ja me tuhoamme koko planeetan, jota tarvitsemme omaan ja lastemme pysyvään olemassaoloon. Yksi niistä seikoista, joka tulee tapahtumaan Julkisuuteen tulon päivänä, on ihmiskunnan huomion kiinnittäminen todella voimakkaasti ympäristön puhdistamiseen ja tämän Maan tekeminen hyväksi jälleen. Jokainen ihminen, olipa sitten minkä ikäinen tahansa, on mukana tässä prosessissa. Heti kun miljoonien nälkäänä- 7 kevien tarpeet on tyydytetty, heti kun jakamisen prosessi on käynnissä, silloin kaikkien huomio on kiinnitettävä eko-systeemien tukemiseen, muuten ei ole olemassa mitään planeettaa. Maitreya itse on sanonut, että ympäristömme pelastamisesta täytyy tulla kaikkien ihmisten tärkein asia, niin nuorten kuin vanhojenkin. Koska meidän on tehtävä tämä säilyäksemme hengissä, minulla ei ole epäilyäkään siitä kun Maitreya ja hänen Mestarijoukkonsa ja vihittynsä työskentelevät julkisuudessa neuvonantajina ettemmekö pystyisi siihen. (Benjamin Creme, Suuri lähentyminen) Suuri lähentyminen on jo suuri menestys Keväällä ilmestynyt Benjamin Cremen ensimmäinen suomennettu kirja, Suuri lähentyminen, on ollut todellinen menestys ja kirjaa on Ultra-lehden ja monien muiden tuttujen tahojen kautta myyty jo yli 700 kappaletta. Kuten teatterialan ja henkisen polun kulkija Jussi Parviainen totesi, kirja on erinomainen ja silkkaa teosofiaa! Parviainen itse sanoo lukeneensa kirja jo pariin otteeseen tämän kevään aikana. Kirjaa voit ostaa nettisivuillamme, fi mainituista osoitteista ja kirjakaupoista kautta maan. Voit myös tilata sen suoraan yhdistyksen osoitteesta hintaan 28 euroa, johon sisältyy postimaksu.
8 Share Info Nro Mestarin artikkeli Näkymätön vaara Jos ihmiset saattaisivat nähdä maailman tilan sellaisena, kuin me, Mestarit, sen näemme, he tulisivat olemaan ällistyneitä, ällikälle lyötyjä ja peloissaan, kaikkea yhdellä kertaa. Niin etääntynyt on ihmisen näkemys Maan todellisesta tilasta ja niin vajavainen on ihmisen näkemys tulevaisuuden vaihtoehdoista, että ilman apua ihminen joutuisi katselemaan planeettakotinsa surkastumisen ja kuoleman. Tilanteen ollessa näin, Maa-planeetta on surullisessa ja vaarallisessa tilassa, jokaisen päivän viedessä sitä lähemmäs kohti kriittistä. Monet ovat varoittaneet globaalista lämpenemisestä ja monia näkökohtia on esitetty, mutta jopa uhkaavimmat ennustukset jäävät vajaaksi maailmaa tänään uhkaavasta hävityksestä. Vain harvat näkevät uhan välittömyyden ja tarvittavien vastatoimien kiireen. Niin suuri kuin globaalin lämpenemisen uhka onkin, tänään se ei siltikään, valitettavasti, ole suurin ja vaarallisin ihmistä uhkaavista vaaroista. Jospa ihminen vain tietäisi, että menossa on ihmisten ja alempien luomakuntien tasaisesti paheneva myrkyttyminen. Myrkyllisyys, kaikenlaisten ja kaikkien elämänalojen saasteiden uhka on suurin ihmisille, eläimille ja itselleen planeetalle. Nuo kaikki ovat omalla tavallaan sairaita ja kaikki ovat saastuneita. Surullinen tarina Ihmisille tuntematon, mutta meille ilmeinen, on tämän surullisen tarinan suurin vahingon aiheuttaja ihmisille ja planeetalle: ydinsäteily. Ihmiset ovat joutuneet pahasti harhaan tämän vaarallisen energian lähteen kehittämisessä. Ahneuden ja valtavien voittojen väärien toiveiden ohjaamina ihmiset ovat keskittäneet kokeensa tämän vaarallisimman ihmisen koskaan keksimän 5 / energialähteen taltuttamiseen, ja siinä samalla unohtaen atomin energian täysin turvallisen hyödyntämisen vaihtoehdon. Atomin fuusio, kylmä ja haitaton, voisi olla ihmisten saatavilla yksinkertaisesti veden isotoopista, jota on kaikkialla saatavilla merissä, järvissä sekä joissa ja jokaisessa sateessa. Ihmisten on lopetettava kuoleman kanssa leikkiminen. Atomien fissio on seurausta atomipommeista, jotka tuhosivat Hiroshiman ja Nagasakin; jotka laukesivat Chernobylissa ja jotka aiheuttavat hiljaista kuolemaa sekä sairautta tänään. Se on se mikä on siellä missä sen ei tule olla ja josta ihmisen on luovuttava, mikäli hän mielii menestyä tulevaisuudessakin. Luottavaiset Maan tiedemiehet ovat luottavaisia, että ovat, todellakin, kesyttäneet hirviön ja osaavat pitää sen hallinnassa. He eivät oivalla, että heidän mittarinsa ovat karkeita todellakin, että he mittaavat vain ydinsäteilyn alempia aspekteja ja että tiheän fyysisen tason yläpuolella on hienojakoisempia tasoja jotka ovat terveydelle sekä kaikkien hyvinvoinnille paljon vaarallisempia tasoja. Ilman planeetanulkoisten veljiemme väsymätöntä uurastamista tämän näkymättömän vaaran lieventämisessä, karman sallimissa puitteissa, surkea tilamme olisi toden totta vaarallinen. Ihmiskunta, herätkää! Lähde: Share International -lehti, kesäkuu 2006 Tätä infokirjettä julkaisee Share Suomi r.y. Saat meidät kiinni sähköpostilla info@share.fi www-sivumme ovat: Yhdistyksen tarkoituksena on informoiminen Maitreyan, Maailmanopettajan, julkisuuteen tulosta ja transmissio-meditaation edistäminen. Otamme lämpimin kiitoksin vastaan lahjoituksia, jotka menevät lyhentämättömänä materiaali- ja tila- sekä vastaaviin kustannuksiin. Share Suomi r.y. PL 161, Helsinki tili Nordea , viite 9991
Erikoispääkirjoitus. Maitreyan viesti Kevään täyden kuun juhlat 2007 ***
Share Info Nro 2/ 2007 4.3.2007 Päätoimittaja: Saku Mättö Kuka on Maitreya? Maitreya on Henkisen Hierarkian johdossa olevan Maailmanopettajan henkilökohtainen nimi. Uskontokunnasta riippuen Maitreya tunnetaan
Nettiraamattu lapsille. Jeesuksen ihmeitä
Nettiraamattu lapsille Jeesuksen ihmeitä Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Byron Unger; Lazarus Sovittaja: E. Frischbutter; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org
Nettiraamattu. lapsille. Jeesuksen ihmeitä
Nettiraamattu lapsille Jeesuksen ihmeitä Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Byron Unger; Lazarus Sovittaja: E. Frischbutter; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org
Nettiraamattu. lapsille. Jeesus ja Lasarus
Nettiraamattu lapsille Jeesus ja Lasarus Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2013 Bible for Children,
Nettiraamattu lapsille. Jeesus ja Lasarus
Nettiraamattu lapsille Jeesus ja Lasarus Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2013 Bible for Children,
Uusinta tietoa ilmastonmuutoksesta: luonnontieteelliset asiat
Uusinta tietoa ilmastonmuutoksesta: luonnontieteelliset asiat Jouni Räisänen Helsingin yliopiston fysiikan laitos 3.2.2010 Lähteitä Allison et al. (2009) The Copenhagen Diagnosis (http://www.copenhagendiagnosis.org/)
Helmikuussa 2005 oli normaali talvikeli.
Boris Winterhalter: MIKÄ ILMASTONMUUTOS? Helmikuussa 2005 oli normaali talvikeli. Poikkeukselliset sääolot Talvi 2006-2007 oli Etelä-Suomessa leuto - ennen kuulumatontako? Lontoossa Thames jäätyi monasti
Nettiraamattu. lapsille. Jeesus ja Lasarus
Nettiraamattu lapsille Jeesus ja Lasarus Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org BFC PO Box 3 Winnipeg,
Pietari ja rukouksen voima
Nettiraamattu lapsille Pietari ja rukouksen voima Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2013 Bible
JEESUS PARANTAA SOKEAN
Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) JEESUS PARANTAA SOKEAN 1. Kertomuksen taustatietoja a) Kertomuksen tapahtumapaikka Siiloan lammikko oli Jerusalemissa b) Ajallinen yhteys muihin kertomuksiin
Nettiraamattu lapsille. Jeesus parantaa sokean
Nettiraamattu lapsille Jeesus parantaa sokean Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2012 Bible for
S a h r a e r e Inf n o
Share Info Nro 2 / 2006 11.3.2006 Päätoimittaja: Saku Mättö Kuka on Maitreya? Maitreya on Henkisen Hierarkian johdossa olevan Maailmanopettajan henkilökohtainen nimi. Uskontokunnasta riippuen Maitreya
RAKKAUS, ANTEEKSIANTAMINEN JA RUKOUS (1. Joh. 4:8) Hääjuhlan puhe Juha Muukkonen. Rinnetie 10. 95420 Tornio. puh. 050 359 6939
RAKKAUS, ANTEEKSIANTAMINEN JA RUKOUS (:8) Hääjuhlan puhe Juha Muukkonen Rinnetie 10 95420 Tornio puh. 050 359 6939 s-posti: juha.muukkonen@gen.fi kotisivu: www.gen.fi Raamatunkäännös: KR 1933/38 JÄSENNYS
JUMALAN VALTAKUNTA ALKAA MURTAUTUA ESIIN Jeesus voitti kiusaukset erämaassa. Saarna 12.10.2008 Ari Puonti
JUMALAN VALTAKUNTA ALKAA MURTAUTUA ESIIN Jeesus voitti kiusaukset erämaassa Saarna 12.10.2008 Ari Puonti Herra Jumala asetti ihmisen Eedenin puutarhaan viljelemään (abad) ja varjelemaan (shamar) sitä.
Kinnulan humanoidi 5.2.1971.
Kinnulan humanoidi 5.2.1971. Peter Aliranta yritti saada kiinni metsään laskeutuneen aluksen humanoidin, mutta tämän saapas oli liian kuuma jotta siitä olisi saanut otteen. Hän hyökkäsi kohti ufoa moottorisahan
JUMALAN OLEMASSAOLOA. En voinut enää kieltää
Aikamedia 2 En voinut enää kieltää JUMALAN OLEMASSAOLOA n Vuosia sitten ajattelin, että elämässä ei ole mitään järkeä. Identiteettiongelmien keskellä minulla ei ollut hajuakaan siitä, kuka minä olen, mistä
Jeesus parantaa sokean
Nettiraamattu lapsille Jeesus parantaa sokean Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org BFC PO Box 3
Henkinen ratkaisu ihmiskunnan nykyongelmiin
Share Info Nro 3/ 2007 19.4.2007 Päätoimittaja: Saku Mättö Kuka on Maitreya? Maitreya on Henkisen Hierarkian johdossa olevan Maailmanopettajan henkilökohtainen nimi. Uskontokunnasta riippuen Maitreya tunnetaan
Uutiskirje toukokuu / kesäkuu 2016
Uutiskirje toukokuu / kesäkuu 2016 Ä Ä Ä Ä Ä Ä Ä ÄÄ ÄÄ ÄÄ SV: Niin, kertokaa minulle! Yleisö: Jokaisessa lahjoituksessa on siunauksensa. SV: Kyllä, mutta miksi tehdä lahjoitus? Yleisö: Lahjoittamista on,
Nettiraamattu. lapsille. Tuhlaajapoika
Nettiraamattu lapsille Tuhlaajapoika Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Lazarus Sovittaja: Ruth Klassen; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2012 Bible for Children,
Kristinusko (AR) Kristinuskon historia. Kristinuskon syntymä
Kristinusko (AR) Kristinuskon historia Kristinuskon syntymä Juutalaisuudessa oli kauan jo odotettu, että maan päälle syntyy Messias, joka pelastaa maailman. Neitsyt Maria synnytti pojan Jeesus Nasaretilaisen,
Nettiraamattu lapsille. Pietari ja rukouksen voima
Nettiraamattu lapsille Pietari ja rukouksen voima Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2013 Bible
Kristuksen kaksiluonto-oppi
Kristuksen kaksiluonto-oppi Katolinen kirkko muotoili kolminaisuusopin 300- ja 400-luvuilla ja täydensi sitä Kristuksen kaksiluonto-opilla Khalkedonin kirkolliskokouksessa vuonna 451. Kirkolla on ollut
Hyvä Sisärengaslainen,
Hyvä Sisärengaslainen, Tervetuloa SLEY:n nuorisotyön sisärenkaan raamattukouluun! Tämän kevään kuluessa käymme läpi Johanneksen evankeliumin lyhyissä jaksoissa. Voit lähettää kysymyksiä, palautetta, esirukousaiheita
Evankeliumitekstissä Jeesus kertoo, että Isä herättää kuolleet, ja että myös hänellä, Pojalla on valtaa antaa elämä kenelle tahtoo.
1 Jeesus sanoi juutalaisille:»totisesti, totisesti: ei Poika voi tehdä mitään omin neuvoin, hän tekee vain sitä, mitä näkee Isän tekevän. Mitä Isä tekee, sitä tekee myös Poika. Isä rakastaa Poikaa ja näyttää
JEESUS PARANSI SOKEAN BARTIMEUKSEN
Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(6) JEESUS PARANSI SOKEAN BARTIMEUKSEN 1. Kertomuksen taustatietoja a) Kertomuksen tapahtumapaikka Jerikon kaupungin lähellä. Jeriko on Juudeassa oleva kaupunki
JAAKOBIN PAINI. 1. Kertomuksen taustatietoja a) Kertomuksen tapahtumapaikka Penuelissa, matkalla Harranista, Laabanin luota takaisin luvattuun maahan.
Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) JAAKOBIN PAINI 1. Kertomuksen taustatietoja a) Kertomuksen tapahtumapaikka Penuelissa, matkalla Harranista, Laabanin luota takaisin luvattuun maahan. b)
Gideonin pieni armeija
Nettiraamattu lapsille Gideonin pieni armeija Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2012 Bible for
Nettiraamattu lapsille. Gideonin pieni armeija
Nettiraamattu lapsille Gideonin pieni armeija Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2012 Bible for
Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) Luterilainen Kirkko 1. vuosi nro UT 49/52 MARIA MAGDALEENA SAA NÄHDÄ JEESUKSEN
Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) MARIA MAGDALEENA SAA NÄHDÄ JEESUKSEN 1. Kertomuksen taustatietoja a) Kertomuksen tapahtumapaikka Yhä ollaan Jeesuksen tyhjällä haudalla. b) Ajallinen yhteys
Muskarimessu: Hyvän paimenen matkassa
Muskarimessu: Hyvän paimenen matkassa Lähdetään matkaan Tänään lähdetään hyvän paimenen matkaan. Aamulla paimen huomasi, että yksi hänen lampaistaan on kadoksissa. Tallella on 99 lammasta, mutta yksi,
Timo Tavast Hiippakuntadekaani Porin seurakuntayhtymän yhteinen kirkkovaltuusto
Timo Tavast Hiippakuntadekaani Porin seurakuntayhtymän yhteinen kirkkovaltuusto 7.11.2012 Kirkko- ja seurakuntakäsitys, jossa sekä salatulla että näkyvällä on paikkansa Kaksinaisuus kirkon / seurakunnan
Nettiraamattu lapsille. Nooa ja vedenpaisumus
Nettiraamattu lapsille Nooa ja vedenpaisumus Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Byron Unger; Lazarus Sovittaja: M. Maillot; Tammy S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org
Jesaja näkee tulevaisuuteen
Nettiraamattu lapsille Jesaja näkee tulevaisuuteen Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Jonathan Hay Kääntäjä: Anni Kernaghan Sovittaja: Mary-Anne S. Suomi Kertomus 27/60 www.m1914.org Bible for Children,
Nettiraamattu lapsille. Tyttö, joka eli kahdesti
Nettiraamattu lapsille Tyttö, joka eli kahdesti Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2010 Bible
Herra on Paimen. Ps. 100:3 Tietäkää, että Herra on Jumala. Hän on meidät luonut, ja hänen me olemme, hänen kansansa, hänen laitumensa lampaat.
Herra on Paimen Ps. 100:3 Tietäkää, että Herra on Jumala. Hän on meidät luonut, ja hänen me olemme, hänen kansansa, hänen laitumensa lampaat. Joh. 10:11 Minä olen se hyvä paimen. Joh. 10:11 Minä olen
Kirkkovuosi. Kuva: Seppo Sirkka
Kirkkovuosi Adventti aloittaa kirkkovuoden. Ensimmäisenä adventtina lauletaan Hoosianna ja sytytetään ensimmäinen kynttilä, toisena toinen, kolmantena kolmas ja neljäntenä neljäs kynttilä. Adventti, Adventus
MESSU SELKOMUKAUTUS virikemateriaalia messuun mukautetut osat sinisellä, voidaan muokata käyttötilanteen mukaan. I Johdanto. 1.
MEU ELKOMUKAUTU virikemateriaalia messuun mukautetut osat sinisellä, voidaan muokata käyttötilanteen mukaan I Johdanto 1. Alkuvirsi 2. Alkusiunaus L Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen. Aamen, aamen,
Aamun uusinta Taivas TV7 - Viikon 39 ohjelmat -
Aamun uusinta Taivas TV7 - Viikon 39 ohjelmat - www.tv7.fi 08:00 Koputus: Satu Mäkinen Seinäjoelta 08:30 Raamattu puhuu sinulle: Apt. 13 08:40 Armon kalliolla: Vanhan testamentin 09:00 Tule Jeesuksen luo!:
Toivoa maailmalle! Paikallinen seurakunta on maailman toivo
Toivoa maailmalle! Paikallinen seurakunta on maailman toivo (Matt 16:18) Ja mina sanon sinulle: Sina olet Pietari, ja ta lle kalliolle mina rakennan seurakuntani, eiva tka tuonelan portit sita voita. (Matt
08:00 Kohtasin Messiaani: Brian Robbins 08:10 Kulmakivi: Henkinen ja. hengellinen Sivu hyvinvointi 1/5
Aamun uusinta Taivas TV7 - Viikon 38 ohjelmat - www.tv7.fi 08:00 Ajankohtaista Lähi-idästä: Kovaa peliä Lähi-idässä 08:30 Raamattu puhuu sinulle: Psalmit 83-87 08:40 Armon kalliolla: Uskon vahvat perusteet
VUOSAAREN SEURAKUNNAN STRATEGIA Missio, visio ja toiminta-ajatus
VUOSAAREN SEURAKUNNAN STRATEGIA Missio, visio ja toiminta-ajatus Missio Välitämme pelastuksen evankeliumia Jumalan armosta sanoin ja teoin. Visio Seurakuntamme on armon ja rauhan yhteisö, joka tuo ajallista
Hengen miekka: Jumalan Sana rukouksin. Rukouskoulu jakso
Hengen miekka: Jumalan Sana rukouksin Rukouskoulu 2014 2. jakso Mitä rukous on Ylösnousemuksen voima On Kristus ylösnoussut Hän elää minussa Kristus meissä, kirkkauden toivo Herätetyt yhdessä Hänen kanssaan,
MIES JA NAINEN JUMALAN LUOMUKSINA. Matin ja Maijan eväät Pekka Tuovinen, 15.11.2015
MIES JA NAINEN JUMALAN LUOMUKSINA Matin ja Maijan eväät Pekka Tuovinen, 15.11.2015 LUOMINEN 1) Raamattu kertoo kaiken olevaisen synnystä yksinkertaisen (entisajan) maailmankuvan puitteissa. 2) Raamatun
toimisto 017 261 2348 gsm 050 537 5857 gsm 0440 576 205
Toimintakalenteri Lokakuu-Marraskuu 2012 Vuoden teema: YHTEYS Seurakunnan posti- ja käyntiosoite Toimisto avoinna Kemilänrinne 3 tiistaisin ja torstaisin 70340 Kuopio klo 10-12 Pastori, seurakunnan johtaja
JEESUS ILMESTYY OPETUSLAPSILLE
Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) JEESUS ILMESTYY OPETUSLAPSILLE 1. Kertomuksen taustatietoja a) Kertomuksen tapahtumapaikka Opetuslapset ovat yhä Jerusalemissa lukittujen ovien takana,
1. Jälleen katsoa saan Jumalan Karitsaan. Intro: C I Em7 I F I F I C I C I G I G C I E/G# I Am Am/G I F I C I F/G I C I C
Jälleen katsoa saan Jumalan Karitsaan Intro: C I Em7 I F I F I C I C I G I G C I E/G# I Am Am/G I F I C I F/G I C I C C E F G C Jälleen katsoa saan Jumalan Karitsaan C G C G Kuinka kauniisti kaiken teki
Aamun uusinta Taivas TV7 - Viikon 41 ohjelmat -
Aamun uusinta Taivas TV7 - Viikon 41 ohjelmat - www.tv7.fi 08:00 Koputus: Vieraana Pertti Salmen 08:30 Raamattu puhuu sinulle: Apt. 14-15 08:40 Armon kalliolla: Jumala on rakkaus 09:00 Tule Jeesuksen luo!:
JEESUS OPETTAA JA PARANTAA GALILEASSA
Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) JEESUS OPETTAA JA PARANTAA GALILEASSA Kuva taidegraafikko Kimmo Pälikkö 1. Kertomuksen taustatietoja a) Missä kertomus tapahtui Kapernaumissa, synagoogassa
Nettiraamattu. lapsille. Nainen kaivolla
Nettiraamattu lapsille Nainen kaivolla Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Lazarus Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2007 Bible for Children,
tahdotteko yhdessä seurakunnan kanssa huolehtia siitä, että NN saa kristillisen kasvatuksen? Vastaus: Tahdon.
LAEN KATE ELKOMUKAUTU virikemateriaalia lapsen kasteeseen mukautetut osat sinisellä, voidaan muokata käyttötilanteen mukaan I Johdanto 1. Virsi 2. Alkusiunaus Isän ja ojan ja yhän Hengen nimeen. Herra
Nettiraamattu lapsille. Nainen kaivolla
Nettiraamattu lapsille Nainen kaivolla Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Lazarus Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2010 Bible for Children,
Hallitustenvälisen. lisen ilmastopaneelin uusin arviointiraportti
Mitä tiede sanoo Hallitustenvälisen lisen ilmastopaneelin uusin arviointiraportti IPCC:n arviointiraportit Poikkeuksellinen koonti ja synteesi laajan ja monipuolisen tieteenalan tiedosta Erittäinin arvovaltainen
SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko.
SUBSTANTIIVIT 1/6 juttu joukkue vaali kaupunki syy alku kokous asukas tapaus kysymys lapsi kauppa pankki miljoona keskiviikko käsi loppu pelaaja voitto pääministeri päivä tutkimus äiti kirja SUBSTANTIIVIT
Tähdenpeitot- Aldebaranin ja Reguluksen peittymiset päättyvät
Tähdenpeitot- Aldebaranin ja Reguluksen peittymiset päättyvät by Matti Helin - Thursday, February 15, 2018 https://www.ursa.fi/blogi/zeniitti/2018/02/15/tahdenpeitot-aldebaranin-ja-reguluksen-peittymisetpaattyvat/
Nettiraamattu lapsille. Seurakunnan synty
Nettiraamattu lapsille Seurakunnan synty Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2013 Bible for Children,
Kleopas, muukalainen me toivoimme
Luukas 24 : 13-35 16 18 : Mutta heidän silmänsä olivat pimitetyt, niin etteivät he tunteneet häntä. Ja hän sanoi heille: "Mistä te siinä kävellessänne puhutte keskenänne?" Niin he seisahtuivat murheellisina
Aamun uusinta Taivas TV7 - Viikon 10 ohjelmat -
Aamun uusinta Taivas TV7 - Viikon 10 ohjelmat - www.tv7.fi 08:00 Valerie ja Gregg Ellis - Perintö: Kovaäänisin voittaa 08:30 Raamattu puhuu sinulle: Johanneksen evankeliumi 17 ja 18:1-24 08:40 Armon kalliolla:
Paavali kirjoittaa monien luotettavina pidettyjen käsikirjoitusten mukaan näin:
1Kor 15:47 selitys Paavali kirjoittaa monien luotettavina pidettyjen käsikirjoitusten mukaan näin: "Ensimmäinen ihminen oli maasta, maallinen, toinen ihminen on herra taivaasta." (1Kor 15:47). Sana "herra"
Nettiraamattu lapsille. Hyviä ja huonoja kuninkaita
Nettiraamattu lapsille Hyviä ja huonoja kuninkaita Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Lazarus Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2013 Bible for
Majakka-ilta 21.11.2015. antti.ronkainen@majakka.net
Majakka-ilta 21.11.2015 antti.ronkainen@majakka.net Majakka-seurakunta Majakan missio: Majakka-seurakunta kutsuu, opettaa, palvelee, varustaa, lähtee ja lähettää! Majakan arvolauseke: Yhdessä olemme aivan
Jeesus söi viimeisen aterian oppilaittensa kanssa. Aterialla Jeesus otti leivän, mursi siitä palan ja kiitti.
Viimeinen ateria Jeesus sanoi oppilailleen: - On tullut minun aikani mennä pois. Jeesus tarkoitti, että hän kuolee pian. Oppilailleen Jeesus lupasi: - Minä olen aina teidän kanssanne. Älkää olko surullisia.
Aamun uusinta Taivas TV7 - Viikon 26 ohjelmat -
Aamun uusinta Taivas TV7 - Viikon 26 ohjelmat - www.tv7.fi 08:00 Muurinmurtajat 08:30 Raamattu puhuu sinulle: Apt. 7:51-60 ja Apt. 8 08:40 Armon kalliolla: Ydinkäsitteitä - Vanhurskautus 09:00 Superkirja:
UUTUUDET TOUKOKUU - KESÄKUU 2012 IMMORTALS OSA 1
UUTUUDET TOUKOKUU - KESÄKUU 2012 TWILIGHT: AAMUNKOI - OSA 1 SYVÄLLE SALATTU IMMORTALS NORDISK FILM TOUKOKUUN-KESÄKUUN 2012 UUTUUDET 1 TWILIGHT: AAMUNKOI - OSA 1 Yli 190 000 elokuvakatsojaa! Tervetuloa
Nettiraamattu. lapsille. Jumalan. mies
Nettiraamattu lapsille Jumalan lähettämä mies Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Byron Unger; Lazarus Sovittaja: E. Frischbutter; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org
Pietari ja rukouksen voima
Nettiraamattu lapsille Pietari ja rukouksen voima Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org BFC PO Box
Nettiraamattu lapsille. Rikas mies, köyhä mies
Nettiraamattu lapsille Rikas mies, köyhä mies Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: M. Maillot; Lazarus Sovittaja: M. Maillot; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org
Kirkolliskokouksen avajaismessun saarna
1 Kirkolliskokouksen avajaismessun saarna 14.5.2018 Embargo 14.5.2018 klo 10 piispa Teemu Laajasalo Ja silloin maailma ymmärtää Joh. 17: 18-23 Jeesus rukoili ja sanoi: Isä, niin kuin sinä lähetit minut
Kolminaisuusoppi. Jumala: Isä - Poika - Pyhä Henki
Kolminaisuusoppi Jumala: Isä - Poika - Pyhä Henki KOLMINAISUUSOPPI - KIRKON TÄRKEIN OPPI Kolminaisuusoppia pidetään yhtenä kristinuskon tärkeimmistä opeista. Se erottaa kirkon uskon muista uskonnoista.
Ristiäiset. Lapsen kaste
Ristiäiset Lapsen kaste Ilo palvella! Loimaan seurakunta OHJELMA Alkuvirsi Ristinmerkki Raamatunluku Mark. 10: 13 16 Puhe Uskontunnustus Kaste Virsi Yhteinen esirukous ja Isä Meidän rukous Siunaus Päätösvirsi
Nettiraamattu lapsille. Vainoajan tie saarnaajaksi
Nettiraamattu lapsille Vainoajan tie saarnaajaksi Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2009 Bible
Nettiraamattu lapsille. Jumala loi kaiken
Nettiraamattu lapsille Jumala loi kaiken Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Byron Unger; Lazarus Sovittaja: Bob Davies; Tammy S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2009
Nettiraamattu lapsille. Jeremia, kyynelten mies
Nettiraamattu lapsille Jeremia, kyynelten mies Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Jonathan Hay Sovittaja: Mary-Anne S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2014 Bible
LUOMINEN. 1. Kertomuksen taustatietoja a) Ajallinen yhteys muihin kertomuksiin (Kolmiyhteinen) Jumala loi maailman n. 6 000 vuotta sitten.
Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) LUOMINEN Kuva taidegraafikko Kimmo Pälikkö 1. Kertomuksen taustatietoja a) Ajallinen yhteys muihin kertomuksiin (Kolmiyhteinen) Jumala loi maailman n.
Nettiraamattu lapsille. Jesaja näkee tulevaisuuteen
Nettiraamattu lapsille Jesaja näkee tulevaisuuteen Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Jonathan Hay Sovittaja: Mary-Anne S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2014 Bible
Syntyikö maa luomalla vai räjähtämällä?
Syntyikö maa luomalla vai räjähtämällä? Tätä kirjoittaessani nousi mieleeni eräs tuntemani insinööri T. Palosaari. Hän oli aikansa lahjakkuus. Hän oli todellinen nörtti. Hän teki heti tietokoneiden tultua
Nettiraamattu lapsille. Joosua johtaa kansaa
Nettiraamattu lapsille Joosua johtaa kansaa Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2012 Bible for
Nettiraamattu lapsille. Jeesus ruokkii 5000 ihmistä
Nettiraamattu lapsille Jeesus ruokkii 5000 ihmistä Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2012 Bible
Elämä Jumalan lapsena
1 Roomalaiskirjeen selitys 18 Room. 8:14 17 Savonlinnan Tuomiokirkko, 13.3.2013 Elämä Jumalan lapsena Kertausta Tähän mennessä Paavali on Roomalaiskirjeessään esittänyt pääasiat siitä, kuinka ihmisestä
+ SEURAKUNTAAN TUTUSTUMISTEHTÄVÄT JA ULKOA OPETELTAVAT ASIAT + PERUSOHJEET:
1 + SEURAKUNTAAN TUTUSTUMISTEHTÄVÄT JA ULKOA OPETELTAVAT ASIAT + Nimesi: Osoitteesi: Puhelinnumerosi: PERUSOHJEET: Seurakunnan toimintaan tutustumista varten käyt 3-4 kertaa itsenäisesti jumalanpalveluksessa
JEESUS RUKOILEE GETSEMANESSA
Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) JEESUS RUKOILEE GETSEMANESSA 1. Kertomuksen taustatietoja a) Missä kertomus tapahtui Getsemane-niminen puutarha, yrttitarha Öljymäellä. b) Ajallinen yhteys
Saarna Evankeliumi Johannes Kastaja Elia Jeremia
Saarna 16.7.2017 Evankeliumi Matt. 16: 13-19 Kun Jeesus oli tullut Filippoksen Kesarean seudulle, hän kysyi opetuslapsiltaan: Kuka Ihmisen Poika on? Mitä ihmiset hänestä sanovat? He vastasivat: Toisten
Nettiraamattu lapsille. Jumala pitää Joosefista huolen
Nettiraamattu lapsille Jumala pitää Joosefista huolen Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: M. Maillot; Lazarus Sovittaja: M. Maillot; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org
Taivas, Jumalan kaunis koti
Nettiraamattu lapsille Taivas, Jumalan kaunis koti Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Lazarus Sovittaja: Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org BFC PO Box 3 Winnipeg,
Jesaja näkee tulevaisuuteen
Nettiraamattu lapsille Jesaja näkee tulevaisuuteen Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Jonathan Hay Sovittaja: Mary-Anne S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org BFC PO
Outi Rossi JIPPII. Matkaan Jeesuksen kanssa. Kuvittanut Susanna Sinivirta. Fida International ry
Outi Rossi JIPPII Matkaan Jeesuksen kanssa Kuvittanut Susanna Sinivirta Fida International ry JIPPII Matkaan Jeesuksen kanssa, 4. painos C Outi Rossi Kuvitus Susanna Sinivirta Fida International ry Kirjapaino
Viisas kuningas Salomo
Nettiraamattu lapsille Viisas kuningas Salomo Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Lazarus Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2013 Bible for Children,
Radion ortodoksinen aamuhartaus
1 / 5 Rovasti Veikko Purmonen Radion ortodoksinen aamuhartaus 21.9. 2002 Luuk. 5: 1-11 Kirkon luovuttamaton tehtävä ja kaikkien kristittyjen yhteinen kutsumus on lähetystyön tekeminen, todistaminen Jumalan
Eskatologia. Oppi lopusta
Eskatologia Oppi lopusta ta eskhata = viimeiset ajat/tapahtumat Oppi lopusta ja maailmankaikkeuden päätöksestä Ihmisen kuolema = oman elämän eskatologinen loppu Maailmanloppu koko todellisuuden eskatologinen
JOULUN TUNNELMA. Ken saavuttaa nyt voi joulun tunnelmaa niin parhaimman lahjan hän itselleen näin saa.
JOULUN TUNNELMA Nyt joulun kellot näin kaukaa soi, joulurauhaa julistaa. Äänet hiljentyvät kaupungin ja on kiire jäänyt taa. Nyt syttyy tähdet nuo miljoonat jokaiselle tuikkimaan. Jälleen kodeissa vain
Nooa ja vedenpaisumus
Nettiraamattu lapsille Nooa ja vedenpaisumus Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Byron Unger; Lazarus Sovittaja: M. Maillot; Tammy S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org
Nettiraamattu lapsille. Prinssi joesta
Nettiraamattu lapsille Prinssi joesta Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: M. Maillot; Lazarus Sovittaja: M. Maillot; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2011
Valkoisen Veljeskunnan toimesta tapahtunut ja yhä tapahtuva ihmiskunnan kasvatustyö on uskontojen avulla suoritettavaa valistustyötä.
Valkoisen Veljeskunnan toimesta tapahtunut ja yhä tapahtuva ihmiskunnan kasvatustyö on uskontojen avulla suoritettavaa valistustyötä. Veljeskunta lähettää keskuudestaan viisaan ihmisen, joka julistuksellaan
Kun olen hätääntynyt ja ahdistunut, odotan
1. syyskuuta Jumala, minun Jumalani, sinua minä odotan. Sieluni janoaa sinua, ruumiini ikävöi sinua ja uupuu autiomaassa ilman vettä. Ps. 63:2 Kun olen hätääntynyt ja ahdistunut, odotan kiihkeästi Jumalan
Hyvä Sisärengaslainen,
Lisää 1. Joh 3:sta? http://www.sley.fi/luennot/raamattu/ UT/Johanneksen_kirjeet/1Joh03EK.h tm Hyvä Sisärengaslainen, 1. Johanneksen kirjeen kolmas luku puhuu Jumalan lahjasta, mutta myös hänen pyhästä
Tyttö, joka eli kahdesti
Nettiraamattu lapsille Tyttö, joka eli kahdesti Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2007 Bible
TYÖ JA LEPO NÄKÖKULMA LUOMISKERTOMUKSEEN. raamattutunti 24.11.2014 kirkkoherra Pekka Tuovinen, Rautalammin seurakunta
TYÖ JA LEPO NÄKÖKULMA LUOMISKERTOMUKSEEN raamattutunti 24.11.2014 kirkkoherra Pekka Tuovinen, Rautalammin seurakunta LUOMINEN / MAAILMANKAIKKEUDEN SYNTY RAAMATUN LUOMISKERTOMUKSEN (1.Moos.1.-2.) MUKAAN
Tämän takia itse kavahdan sellaisia uskonnon markkinoita, joissa ihmiselle luvataan suuria tunteita ja käänteentekeviä kokemuksia uskon sisällöksi.
Joh. 20: 11 18 Maria seisoi haudan ovella ja itki. Siinä itkiessään hän kurkisti hautaan ja näki, että siinä, missä Jeesuksen ruumis oli ollut, istui kaksi valkopukuista enkeliä, toinen pääpuolessa ja
Allaahin, Armeliaimman Armahtajan Nimeen. 1. Luku. Kuka Allaah on? Allaah on Ar-Rabb (Hän, joka luo, pyörittää asioita ja omistaa kaiken.
Allaahin, Armeliaimman Armahtajan Nimeen. 1. Luku Kuka Allaah on? Allaah on Ar-Rabb (Hän, joka luo, pyörittää asioita ja omistaa kaiken.) Todistan, että ei ole mitään todellista palvomisen arvoista jumalaa
Olet arvokas! Jokainen ihminen on arvokas ja siihen on syy.
Olet arvokas! Jokainen ihminen on arvokas ja siihen on syy. Asiat ovat eriarvoisia! Elämme maailmassa, jossa asiat ovat eriarvoisia! Kulta on hopeaa arvokkaampaa, öljy on vettä kalliimpaa, jne.! Tämä arvottaminen