TURVALLISUUS & HYGIENIA KAMPANJA 2012
|
|
- Anna Mikkola
- 9 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 TURVALLISUUS & HYGIENIA KAMPANJA 2012
2 TURVALLISUUS EI SAA JUOSTA. Uimahallin lattiat ovat märät ja liukkaat. Kaatumisesta saattaa seurata kohdistuvia vammoja, joilla on vakavia jälkiseurauksia. Suomessa sattuu vuosittain n kaatumista ja liukastumista, joista puolet johtaa sairaalatai lääkärihoitoon. EI KELLUKKEITA PÄÄ- JA MONITOIMIALTAASEEN EIKÄ NUORISOALTAAN SYVÄÄN PÄÄTYYN. Jos lapsi tarvitsee kellukkeita, ei hän tällöin omaa tarvittavaa uimataitoa, joka vaaditaan syvissä altaissa. Kellukkeet voivat luiskahtaa pois, puhjeta ja tyhjentyä joka voi aiheuttaa vaaratilanteen. Tästä syystä kellukkeet ovat turvalliset vain silloin kun lapsen jalat yltävät pohjaan. Kellukkeista löytyy myös ed. mainittu ohje. LIUKUMÄESTÄ LASKETAAN YKSI KERRALLAAN, SELÄLLÄÄN JALAT EDELLÄ. Turvallisinta on jättää kunnon turvaväli edellä laskijaan, ettei lasketa toisen päälle. Päälle laskemisen törmäyksessä edellä laskenut saattaa saada kaula- ja muita rankavammoja. Kourusta poistutaan välittömästi laskemisen jälkeen, jotta näiltä törmäyksiltä vältyttäisiin.
3 HYPPIMINEN VAIN RADALLA 6, VOLTIT KIELLETTY. Hyppytilaa on vähän ja hallitsematon hyppy/voltti voi johtaa päähän kohdistuvaan iskuun. Kuluttajaviraston virallisen ohjeen mukaan altaan syvyyden tulee olla vähintään 1,8 m, jotta hyppääminen on turvallista. Edellä mainittu paikka löytyy Järvenpään uimahallissa ainoastaan pääaltaan syvästä päädystä. Liian matalaan veteen hypättäessä seurauksena on usein kantapään murtumia ja pahimmassa tapauksessa halvaantuminen. PURUKUMIN SYÖNTI KIELLETTY. Suurin syy kieltoon on tukehtumisvaara. Suusta tipahtanut purukumin tukkii vedenkäsittelyjärjestelmiä. Purkka sotkee paikkoja jäätyään jalan pohjaan kiinni. MONITOIMI- JA HIERONTA-ALTAASSA SUKELTAMINEN KIELLETTY Allas on tarkoitettu kuntoutukseen, rentoutumiseen sekä ryhmäliikuntatunneille. Sukeltaessa voit vahingoittaa tai satuttaa muita ympärillä olevia asiakkaita. EI UIMAPUVULLA SAUNAAN Hengitystiesairauksia sairastavalle, pienille lapsille sekä herkimmille henkilöille voi tulla huomattavia hengitysvaikeuksia, kun uimapuvusta tullut kloori höyrystyy saunan kuumuudessa.
4 HYGIENIA HIUKSET KASTELLAAN KOKONAAN, PITKÄT HIUKSET SIDOTAAN KIINNI. Hiusten ollessa märät ja kiinni, joutuu irtohiuksia huomattavasti vähemmän suodatusjärjestelmään. Kun hiukset kastellaan, pestään ja huuhdellaan kunnolla, ei altaaseen pääse ylimääräisiä hiuksiin tarkoitettuja kemikaaleja. EI MEIKKIÄ, ISOJA KORUJA TAI HAJUSTEITA. Pese kasvot huolella, ettei meikkien kemikaalit päädy altaaseen. Sormusten ja muiden korujen mukana kulkeutuu altaaseen valtava määrä bakteereja, jotka puolestaan joutuu muiden uimareiden suuhun, silmiin ja korviin. Irronneet korut tukkeuttaa suodattimet ja aiheuttaa tukehtumisvaaran. Huomioimme uimahallissamme herkimpiä asiakkaita ja vältämme voimakkaita hajusteita kuten hajuvedet, suihkutettavat deodorantit sekä hiuslakat. Voimakkaista hajusteista voi tulla mm. silmien kirvelyä, migreenikohtauksia, päänsärkyä tai hengitysvaikeuksia. PESEYDY ILMAN UIMA-ASUA. Ilman uima-asua peseydyttäessä saadaan koko vartalo takuulla puhtaaksi ja mahdolliset irtokarvat ja hiukset huuhtoutuu pois, eivät päädy uima-altaaseen.
5 HUOMIO! ISIT, ÄIDIT, MUMMIT, UKIT : ETHÄN MAKAA / ISTU TENAVA-ALTAAN REUNARITILÄLLÄ / ALTAASSA. Tenava-altaassa on hyvin vähän vettä. Kun altaaseen tulee aikuisesta ihmisestä erittäin suuri määrä bakteereja, vedenkäsittelyjärjestelmä havaitsee sen ja syöttää altaaseen lisää klooria, jolloin veden laatu ei ole enää kaikkein parasta pienille lapsille. Herkimmille lapsille voi tulla tällöin iho-oireita tai silmien kirvelyä. Allas on tarkoitettu pienten lasten leikki- ja harjoittelualtaaksi. KARVOJEN AJELU, IHON KUORINTA SEKÄ RASPAUS KIELLETTY. Hygieniasyistä ja yleisen viihtyvyyden vuoksi emme hyväksy sääri-, parta-, häpyja kainalokarvojen ajelua. Karvat ovat haitaksi suodatusjärjestelmille ja karvoja ajellessa sekä kuorinnassa irtoaa paljon ihoa. Hallissamme käy pieniä lapsia, joten kiellämme jyrkästi häpykarvoituksen ajelun kaikissa hallin tiloissa välttääksemme väärinkäsityksiä sekä vääriä mielikuvia. VALVOJIEN TEHTÄVÄ ON ENNELTAEHKÄISTÄ TAPATURMIA JA TÄTEN YLLÄPITÄÄ UIMAHALLIN VIIHTYISYYTTÄ. OLEMME TÄÄLLÄ TEITÄ VARTEN!
6 MUISTATHAN! UINTI-AIKA ON 2 TUNTIA JOHON SISÄLTYY PESEYTYMINEN JA SAUNOMINEN! LÄHTEET : Piste tapaturmille! - Suomen Uimaopetus- ja Hengenpelastusliitto ry - Kuluttajavirasto - Suomen Punainen Risti - Järvenpään uimahallin yleiset järjestyssäännöt
Huolehdithan hygieniasta. Hygieniaohjeet. Suihku- ja allasosasto
Huolehdithan hygieniasta Hygieniaohjeet Suihku- ja allasosasto 1. PESEYTYMINEN Peseydy ennen uintia huolellisesti ilman uima-asua pesunestettä käyttäen Pese meikit ja hajuvedet huolellisesti pois - Ilman
HYGIENIAOHJEET. Suihku- ja allasosasto
HYGIENIAOHJEET Suihku- ja allasosasto Käyttäjien hygienialla ja toiminnalla on tärkein merkitys uima-allasveden ja kosteiden tilojen pintojen puhtauden kannalta 1. PESEYTYMINEN Peseydy ennen uintia huolellisesti
Puhtaus mies. Puhtaus edistää terveyttä. Se edistää myös hyvää oloa, koska on kiva olla puhdas. Puhtaana myös tuoksut hyvälle.
Puhtaus mies Puhtaus edistää terveyttä. Se edistää myös hyvää oloa, koska on kiva olla puhdas. Puhtaana myös tuoksut hyvälle. Puhtaus ei ole vain oma asiasi. Puhtaus on tärkeää, kun olet tekemisissä muiden
VESIPEUHULA TENAVAUINTI NAPEROUINTI TAMPEREELLA
VESIPEUHULA TENAVAUINTI NAPEROUINTI TAMPEREELLA TERVETULOA MUKAAN POLSKIMAAN! LEIKKI-IKÄISEN LAPSEN UINTI Matkalla uimataitoon on monta eri vaihetta opittavana. Leikki-ikäisillä eli noin 3 5 vuotiailla
Tule uimahalliin! Selkokielinen opas uimahallin asiakkaille
Tule uimahalliin! Selkokielinen opas uimahallin asiakkaille Suomen Uimaopetus- ja Hengenpelastusliitto ry 2013 Tule uimahalliin! Selkokielinen opas uimahallien asiakkaille Oppaan on laatinut Suomen Uimaopetus-
Tule uimahalliin! Opas uimahallien asiakkaille
Tule uimahalliin! Opas uimahallien asiakkaille Suomen Uimaopetus- ja Hengenpelastusliitto ry 2013 Tule uimahalliin! Opas uimahallien asiakkaille Oppaan on laatinut Suomen Uimaopetus- ja Hengenpelastusliitto
VAUVAUINTIOPAS Liikuntapalvelut 1.6.2012
VAUVAUINTIOPAS Liikuntapalvelut 1.6.2012 Vauvauinti, mitä se on? Vauvauinnilla tarkoitetaan 3-6 kk:n ikäisenä aloitettua monipuolista liikkumista lämmitetyssä +32 C asteen vedessä koulutetun vauvauinninohjaajan
TAMPEREEN VAUVAUINTI VAUVAUINTI JATKAVAT VAUVAT TAAPEROT PERHEUINTI
TAMPEREEN VAUVAUINTI VAUVAUINTI JATKAVAT VAUVAT TAAPEROT PERHEUINTI VAUVAUINTI Vauvauinnilla tarkoitetaan vauvauinti-ikäisen lapsen ja hänen vanhempiensa yhteistä leikkija touhuhetkeä sopivan lämpimässä
Suomen Vinttikoiraliitto ry Vinttikoirakokeiden toimihenkilökoulutus
Suomen Vinttikoiraliitto ry Vinttikoirakokeiden toimihenkilökoulutus Tiina Sarjanen 16.2.2014 Kilpailuvarustus Kilpaillessaan koiran on käytettävä hyväksyttyä kilpailuvarustusta. Rata: Koiran on oltava
KÄYTTÄJÄN OPAS: Wonder Core Smart WCS-61. Sisällys Turvallisuus... 1~2 Käytön aloittaminen... 3 Käyttö... 4~5 Säilytys ja hoito...
WCS-61 KÄYTTÄJÄN OPAS: Wonder Core Smart Ennen kuin käytät laitetta, lue huolella kohta Turvallisuus, jotta osaat käyttää laitetta oikein. Säilytä käyttöohjeet. Voit tarvita niitä myöhemmin. Jos annat
Tervetuloa vauva- ja perheuintiin Tanhuvaaran urheiluopistoon!
Tervetuloa vauva- ja perheuintiin Tanhuvaaran urheiluopistoon! Uuden harrastuksen alkaessa mielessänne pyörii varmasti paljon erilaisia kysymyksiä. Tähän tiedotteeseen olemme koonneet vastauksia yleisimpiin
Kosketusallergia - 5 faktaa ja vinkkiä
hajusteet hiusvärit hennatatuoinnit Kosketusallergia - 5 faktaa ja vinkkiä Allergialla ei ole palautusoikeutta Kosketusallergia voi syntyä, kun iho joutuu kosketuksiin herkistävien kemikaalien kanssa.
"Elämä hymyilee sille, jolla on vesipisara silmäkulmassa!
Raahen vauvauinti Kuntokeidas Vesipekka uimahallintie 8 92100 Raahe p. 08-221 473 "Elämä hymyilee sille, jolla on vesipisara silmäkulmassa! vauvauinti Vauvauinti on vauvojen ja vanhempien yhteinen liikunnallinen
Opinnäytetyön toiminnallinen osuus Tekijät: Sallamaari Pekkanen & Jonna Salmi HAMK, Lahdensivu, Hoitotyö: Sairaanhoitaja
Opinnäytetyön toiminnallinen osuus Tekijät: Sallamaari Pekkanen & Jonna Salmi HAMK, Lahdensivu, Hoitotyö: Sairaanhoitaja TAPATURMAVAARA: Portaikko on alle 1-vuotiaalle vaarallinen paikka. Alle 1- vuotias
POTILAAN HYGIENIAOPAS
POTILAAN HYGIENIAOPAS Erikoissairaanhoito Hatanpään sairaala Sisältö SISÄLLYSLUETTELO Hygienia sairaalassa. 2 Käsihygienia.. 3 Käsien pesu 4 Käsien desinfektio... 5 Yskimishygienia.. 6 Henkilökohtainen
Tule uimahalliin! Selkokielinen opas uimahallin asiakkaille, henkilökunnalle ja järjestöille
Tule uimahalliin! Selkokielinen opas uimahallin asiakkaille, henkilökunnalle ja järjestöille Suomen Uimaopetus- ja Hengenpelastusliitto ry 2013 Tule uimahalliin! Selkokielinen opas uimahallien asiakkaille,
OTSOSON WC-LAITTEEN ASENNUS- JA HUOLTOOHJE
OTSOSON WC-LAITTEEN ASENNUS- JA HUOLTOOHJE WC-LAITTEEN ASENNUS WC-laite on varustettu kiinnityspultein. Maahantuoja / valmistaja ei vastaa siitä, jos wc-laite on kiinnitetty vastoin määräyksiä (esim. asennettu
MIETITKÖ KORVIEN TAI NENÄN REI'ITTÄMISTÄ?
MIETITKÖ KORVIEN TAI NENÄN REI'ITTÄMISTÄ? SAATAT MIETISKELLÄ MUUTAMAA ASIAA Onko se turvallista? Sattuuko se? Miten pitää toimia rei'ittämisen jälkeen? Tässä lehtisessä yritämme vastata sinua mahdollisesti
Suomalainen kulttuuri ja elämäntapa
2009-2013 Suomalainen kulttuuri ja elämäntapa Suomalainen ajankäyttö Suomalainen viestintä ja käytöstavat Suomalainen elämäntapa Aikatauluja ja sovittuja tapaamisaikoja on hyvä noudattaa täsmällisesti.
Jyväskylän kaupungin perusopetuksen uinnin opetussuunnitelma vuosiluokille 1-6 / 2018
Jyväskylän kaupungin perusopetuksen uinnin opetussuunnitelma vuosiluokille 1-6 / 2018 Opetussisällöt: Tuntikohtaiset opetussisällöt luokka-asteittain Arviointi: 2. luokka tavoitteena 10 metrin uinti sekä
OTSOSON WC-LAITTEEN ASENNUS- JA HUOLTOOHJE
OTSOSON WC-LAITTEEN ASENNUS- JA HUOLTOOHJE WC-LAITTEEN ASENNUS WC-laite on varustettu kiinnityspultein paitsi S42 malli. Maahantuoja / valmistaja ei vastaa siitä, jos wc-laite on kiinnitetty vastoin määräyksiä
OTSOSON WC-LAITTEEN ASENNUS- JA HUOLTOOHJE
OTSOSON WC-LAITTEEN ASENNUS- JA HUOLTOOHJE WC-LAITTEEN ASENNUS WC-laite on varustettu kiinnityspultein. Maahantuoja / valmistaja ei vastaa siitä, jos wc-laite on kiinnitetty vastoin määräyksiä (esim. asennettu
Allasvesihygienia Aquapäivät
Allasvesihygienia Aquapäivät 26.-27.8.2016 Uima-allasveden laatuvaatimukset ja laadunvalvonta Ilpo Johansson tekninen asiantuntija Suomen Uimaopetus- ja Hengenpelastusliitto ry Elimäenkatu 20 A 00510 Helsinki
Tervetuloa mukaan vauva- ja perheuintiin! Keski-Espoon Uimahalli. Keski-Espoon uimahalli Kaivomestarinniitty 2, 02770 Espoo
Tervetuloa mukaan vauva- ja perheuintiin! Keski-Espoon Uimahalli Keski-Espoon uimahalli Kaivomestarinniitty 2, 02770 Espoo Tapiolan Uimahalli Kirkkopolku 3, 02110 Espoo Cetus Espoo ry. Leipurinkuja 1 A
Lämpöpuiset kylpytynnyrit. Käyttöohjeet Mallit AMH 170TW, AMH 200TW, AMH 170TW+ ja AMH 200TW+
Lämpöpuiset kylpytynnyrit Käyttöohjeet Mallit AMH 170TW, AMH 200TW, AMH 170TW+ ja AMH 200TW+ Huomaa veden minimitäyttö tynnyrissä!! AMH-Puu Oy Puh. (03) 513 5569 Niemisvedentie 801 Faksi (03) 513 5561
Mitä teet viikonloppuna?
Mitä teet viikonloppuna? On sunnuntai ja Saidin ja Leilan perhe menee uimahalliin. He harrastavat uimista ja saunomista usein viikonloppuisin. Tänään he pakkaavat uimapuvut, pyyhkeet, shampoot, saippuat,
Koulut tilaavat itse tarvitsemansa kuljetukset.
UIMAOPETUKSEN JÄRJESTÄMINEN KOTKASSA LUKUVUOSI 2017-2018, päivitetty 24.10.2017 YLEISTÄ Kukin toisen luokan oppilas saa uimaopettajan antamaa uinnin opetusta yhteensä kahdeksan tuntia ja kolmasluokkalaiset
Korvat: Muoto Keskikokoiset, leveät tyvestä, pyöristyneet kärjet. Sijainti Sijoittuneet päälaelle kauas toisistaan hiukan eteenpäin kaareutuneet.
RAG RAGDOLL ROTUMÄÄRITELMÄ Yleistä: Ulkomuoto Ragdolleissa on kolme erilaista kuviota: colourpoint, mitted ja bicolour ja 20 värimuunnosta kussakin, yhteensä 60. Ragdoll on kiinteä, suuri kissa, jolla
VAIKUTUSMAHDOLLISUUDET ASIAKASHYGIENIAAN
VAIKUTUSMAHDOLLISUUDET ASIAKASHYGIENIAAN Viivi Virta Puhdasvesi-risteily 2016 22.-23.9.2016 Vettä likaavat tekijät Pääosin peräisin altaan käyttäjistä Mikrobit Jokainen käyttäjä tuo veteen miljoonittain
Tervetuloa mukaan vauva- ja perheuintiin! Keski-Espoon Uimahalli. Keski-Espoon uimahalli Kaivomestarinniitty 2, 02770 Espoo
Tervetuloa mukaan vauva- ja perheuintiin! Keski-Espoon Uimahalli Keski-Espoon uimahalli Kaivomestarinniitty 2, 02770 Espoo Tapiolan Uimahalli Kirkkopolku 3, 02110 Espoo Leppävaaran uimahalli Veräjäpellonkatu
VESIRALLI 4 kurssirunko
VESIRALLI 4 kurssirunko KERTA ALTAAN REUNALLA ALLAS SUORITUS/OSAAMINEN 1. Tutustuminen Hengitys Asento; ryhti, liukuasento 2. Hengitys Asento; - kissa-lehmä - kyynärnoja 3. Hengitys VR 3 osaamistavoitteiden
OHJEITA RATSASTAJILLE
OHJEITA RATSASTAJILLE TALLILLE SAAPUMINEN Saavuthan tallille viimeistään 30 minuuttia ennen tunnin alkua. Maneesin vieressä on parkkipaikka, minne jätetään autot. Pihaan ei ajeta autoilla! Polkupyörän
Seuratoiminta Supertarkassa Uimahallissa. Suomen Uimaliiton Seurafoorumi 2014 Panu Hagström, PJ, UKK
Seuratoiminta Supertarkassa Uimahallissa Suomen Uimaliiton Seurafoorumi 2014 Panu Hagström, PJ, UKK UIMAHALLI KUOHU, KANGASALA Halli: Avattu maaliskuussa 2009, 100% Kangasalan Kunnan omistama Kävijöitä:
112-PÄIVÄ VINKIT JA OHJEET LASTENTARHANOPETTAJILLE
112-PÄIVÄ VINKIT JA OHJEET LASTENTARHANOPETTAJILLE 112-päivä on valtakunnallinen tempaus, jonka tavoitteena on kiinnittää suomalaisten huomio arjen turvallisuuteen ja sen parantamiseen. 112-päivää vietetään
VESIRALLI 1 kurssirunko
VESIRALLI 1 kurssirunko KERTA ALTAAN 1. Tutustuminen ryhti, 2. Tutustuminen ryhti, 3. Tutustuminen ryhti, 4. ryhti, 5. 6. 7. 8. 9. 10. ; ilmakuplat ; ilmakuplat, sukellukset ; sukellukset Kellunnat ; sukellukset,
Tervetuloa vauva- ja perheuintiin!
Tervetuloa vauva- ja perheuintiin! 11.1.2019 Sisällysluettelo Vantaa Divingin järjestämä vauva- ja perheuinti... 2 Ryhmät... 2 Ilmoittautuminen... 3 Tavoitteet... 3 Aloittaminen... 4 Eteneminen... 4 Sukeltaminen...
Ohjeita lapsiperheille
Oulun vastaanottokeskus Heikinharjuntie 66 90620 Oulu Puhelin: 0718763100 Ohjeita lapsiperheille Minna Märsynaho Diakonia-ammakorkeakoulu 2 SISÄLLYSLUETTELO LAPSI JA TURVALLISUUS 3 ARJEN PERUSTOIMINNOT
SingStar -mikrofonipaketti Käyttöohje. SCEH-0001 7010524 2010 Sony Computer Entertainment Europe
SingStar -mikrofonipaketti Käyttöohje SCEH-0001 7010524 2010 Sony Computer Entertainment Europe Kiitos siitä, että olet ostanut SingStar -mikrofonipaketin. Lue tämä käyttöohje huolellisesti ennen tuotteen
VGT-800. Lue tämä käyttöohje ennen ultraäänipesurin käyttöä
Ultraäänipesuri VGT-800 KÄYTTÖOHJE SOVELLUKSET: Laboratoriot, elektroniset työpajat, silmälasiliikkeet, koruliikkeet, kelloliikkeet, matkapuhelinten korjausliikkeet, hammaslääkärit, toimistot ja kodit
KUOHUN VAUVA- ja PERHEUINTI
KUOHUN VAUVA- ja PERHEUINTI Ohjaajat: Veronika Marjaniemi Marika Uusi-Illikainen veronika.ninauve@uimavalvonta.fi Kuohu Kangasalan uimahalli p. 03-3640415 uimavalvojat@kangasalanuimahalli.fi ALKULEIKIT:
Materiaalin nimi. Kohderyhmä. Materiaalin laatu. Materiaalin sisältö. Kuvaus (yksi kappale) Materiaali (joko tiedostona tai linkkinä) Lähde
Materiaalin nimi Mitä ruualle tapahtuu kehossa? Kohderyhmä 3 6 vuotiaat Materiaalin laatu Työohje Materiaalin sisältö Ruuansulatus Kuvaus (yksi kappale) Tässä työohjeessa tarkastellaan ruuan matkaa kehossa
UPPOPALLOALTAAN SPESIFIKAATIO
UPPOPALLOALTAAN SPESIFIKAATIO Riku Riikonen 4.12.2002 (Ed. versio Esa Mäkitalo 16.12.1990) 1 JOHDANTO Tämä dokumentti kuvaa uppopallopelin tarpeet ja vaatimukset uimahallirakenteissa ja -muodossa. Suomessa
KOKKOLAN KAUPUNKI KARLEBY STAD VAUVAUINTI KOKKOLAN LIIKUNTAPALVELUT Uintikeskus VesiVeijari Kaarlelankatu 55 67100 Kokkola puh: 040-80 68 042 uimahalli@kokkola.fi www.kokkola.fi/liikunta Postiosoite /
Geyser Merialumiiniset Kuumakylpyaltaat. Käyttöohjeet Mallit A1400, A2000, A2300 ja A3000 sekä A1400TW, A2000TW, A2300TW ja A3000TW
Geyser Merialumiiniset Kuumakylpyaltaat Käyttöohjeet Mallit A1400, A2000, A2300 ja A3000 sekä A1400TW, A2000TW, A2300TW ja A3000TW Huomaa minimitäyttö sivu 4!!! Kirami Oy Puh. (03) 513 5569 Länsitie 42
Sivu 1/5 Käyttöturvallisuustiedote EY 1907/2006 mukaan. Otepäivä 26.10.2010 Revisio 26.10.2010 Kauppanimi: HAGERTY ULTRASONIC JEWEL CLEAN
Sivu 1/5 1 Kemikaalin ja sen valmistajan, maahantuojan tai muun toiminnanharjoittajan tunnistustiedot Käyttötarkoitus: Jalometallien tai korujen puhdistus- ja hoitotuote Valmistaja/toimittaja: Hagerty
Malli ZB06-25A LUE KAIKKI KÄYTTÖOHJEET ENNEN PÖLYNIMURIN KÄYTTÖÄ. KÄYTÄ VAIN OHJEIDEN MUKAISESTI.
Malli ZB06-25A T Ä R K E Ä Ä T U R V A L L I S U U S T I E T O A LUE KAIKKI KÄYTTÖOHJEET ENNEN PÖLYNIMURIN KÄYTTÖÄ. KÄYTÄ VAIN OHJEIDEN MUKAISESTI. KÄYTTÖOHJE SISÄLTÖ TÄRKEITÄ TURVATOIMIA... 1-3 MUISTIINPANOJA:
VESIRALLI 2 kurssirunko KERTA ALTAAN REUNALLA ALLAS SUORITUS/OSAAMINEN 1. Tutustuminen
VESIRALLI 2 kurssirunko KERTA ALTAAN REUNALLA ALLAS SUORITUS/OSAAMINEN 1. Tutustuminen Hengitys 2. Tutustuminen Hengitys VR 1 osaamistavoitteiden kertaus Liuku 50m uimataidon tarkistus, sukeltaminen, delfiini
S-polven asennuksen jälkeen voit kiinnittää sen halutessasi metallilevyllä seinään.
CREAVIT WC-ISTUIMEN ASENNUSOHJE WC-istuinten mitat Koti t Q2 Q3 WN 3141 175 235 235 DR3141 180 225 240 VT3641 175 230 230 SL 3141 180 220 225 KR 3141 180 210 220 SA 3141 185 235 235 MR 3641 175 185 215
STIHL AK 10, 20, 30. Turvallisuusohjeet
{ STIHL AK 10, 20, 30 Turvallisuusohjeet suomi Sisällysluettelo Alkuperäisen käyttöohjeen käännös Painettu kloorittomalle paperille. Painovärit sisältävät kasviöljyjä, paperi on kierrätyskelpoista. 1
Perhepäivähoidon hygieniaohjeet
Perhepäivähoidon hygieniaohjeet Hygienia ja puhtaus Hygienia on aikuisen ja lasten henkilökohtaista hygieniaa sekä työympäristön-, lelujen ja elintarvikkeiden puhtautta. Hygienian tehostaminen päivähoidossa
Akne. totta ja tarua nuoruusiän näppylöistä
Akne totta ja tarua nuoruusiän näppylöistä LÄHES KAIKKI NUORET KÄRSIVÄT JOSSAKIN VAIHEESSA FINNEISTÄ KASVOISSA, RINNASSA JA SELÄSSÄ. NE OVAT NUORUUSIÄSSÄ NIIN TAVALLISIA, ETTÄ NIIDEN KATSOTAAN KUULUVAN
SUOMI Johdanto Yleiskuvaus (Kuva 1) Tärkeää Vaara Varoitus Varoitus Sähkömagneettiset kentät Yleistä
SUOMI 49 Johdanto Onnittelut ostoksestasi ja tervetuloa Philips-tuotteiden käyttäjäksi! Hyödynnä Philipsin tuki ja rekisteröi tuotteesi osoitteessa www.philips.com/welcome. Yleiskuvaus (Kuva 1) 1 Terä
SUOMENLAHDEN MERIPUOLUSTUSALUE OHJE 1 (5) 5. Miinalaivue Sukeltajakoulu Upinniemi 1.5.2011
SUOMENLAHDEN MERIPUOLUSTUSALUE OHJE 1 (5) 5. Miinalaivue Sukeltajakoulu Upinniemi 1.5.2011 SUKELTAJAKURSSIN VALINTAKOKEEN FYYSISET KOKEET Tie Puolustusvoimien sukeltajan tehtäviin alkaa valintakokeissa.
Akateemisen BeerPongin MM-kisojen säännöt
Akateemisen BeerPongin MM-kisojen säännöt BeerPong on juomapeli, jossa tarkoituksena on saada vastustaja juomaan juomansa. BeerPong on herrasmiespeli. Pelit pelataan kerrasta poikki ja finaali paras kolmesta
Päivämäärä: 16.4.2008 Ylläpitäjän edustajat: Urpo Hyvönen, Timo Korhonen, Juhani Määttä Asko Sirviö, Juhani Määttä, Helka Leimu-Pelkonen (siht.
Raportti Uimarannan riskinarviointi Rannan nimi: Hiukka Rannan osoite: Tervatie 1, 88600 Sotkamo Päivämäärä: 16.4.2008 Ylläpitäjän edustajat: Urpo Hyvönen, Timo Korhonen, Juhani Määttä Asko Sirviö, Juhani
KASVOT. Täydellinen kasvohoito ultraäänipuhdistuksella tai timanttihionnalla (1 h 30 min) 75
Kosmetologi KASVOT Täydellinen kasvohoito Pintapuhdistus, höyrytys, kuorinta, epäpuhtauksien poisto, kulmien muotoilu, kasvo+kaula+decolté-hieronta, käsihieronta, ihotyypinmukainen naamio ja päivävoide
04.09.2014. Lukuvuonna 2014-2015 2-luokkalaisten uimaopettajana toimii Pia Salonen, p. 050 3800489 ja sähköposti pia.salonen@kotka.
2- LUOKKALAISTEN UIMAOPETUKSEN JÄRJESTÄMINEN KOTKASSA 2014-2015 YLEISTÄ Kukin toisen luokan oppilas saa uimaopettajan antamaa uinnin opetusta yhteensä kymmenen tuntia. Opetus tapahtuu mahdollisuuksien
Paritreenejä. Lausetyypit
Paritreenejä Lausetyypit Keskustele parin kanssa, kysy parilta! Omasta mielestäni olen Minun perhe on Minun suku on Minun äiti on Minun isä on Minun koti on Minun lempiruoka on Minun suosikkilaulaja on
Rauhaniemen saunan talkoo-ohje. 18.7.2011 Tuija Poutanen, Anne Vasko, Matti Ojala ja Petri Linna
Rauhaniemen saunan talkoo-ohje Tuija Poutanen, Anne Vasko, Matti Ojala ja Petri Linna Sisältö Yleistä Saunan aamusiivous Saunan iltasiivous Saunanhoitajan tehtävät Yleistä Avain haetaan Rauhaniemestä saunanhoitajalta
Mitä apuvälineitä epilepsiaa sairastava tarvitsee? Liisa Metsähonkala, ayl, lastenneurologi HUS
Elämä hallussa epilepsian kanssa 24.9.2014 OYS Mitä apuvälineitä epilepsiaa sairastava tarvitsee? Liisa Metsähonkala, ayl, lastenneurologi HUS VAROITUS! Esitys sisältää tuotesijoittelua Tuotteet valittu
Miksi lasten vanhemmat tarvitsevat liikuntaa? Fyysisen toimintakyvyn ylläpitämiseksi Psyykkisen terveyden ylläpitämiseksi Sosiaaliset suhteet
Miksi lapset tarvitsevat liikuntaa? Selviytyäkseen jokapäiväisen elämän tarpeista ja vaatimuksista Päivittäisen hyvinvoinnin tueksi Saavuttaakseen uusien asioiden oppimiseen vaadittavia edellytyksiä Terveyden
Suojaimet. Yleistä hengityssuojaimista. Yleistä suoja-asuista
Suojaimet Yleistä hengityssuojaimista Altistusta ilmateitse voi vähentää käyttämällä erilaisia suojaimia. Suojaimessa on aina omat päästönsä, joten kaikki suojaimet eivät sovellut kaikille hajusteyliherkille.
1. Teurasporojen kuljetus...4. 2. Ante mortem tarkastus...4. 3. Eläinten nouto tainnutukseen...4. 4. Tainnuttaminen...4. 5. Verenlasku / pisto...
Porotietokansio Teurastusosio Karvonen Seppo, Pieski Kaarina 2007 2 SISÄLLYSLUETTELO 1. Teurasporojen kuljetus...4 2. Ante mortem tarkastus...4 3. Eläinten nouto tainnutukseen...4 4. Tainnuttaminen...4
Kuvauksiin valmistautuminen. Luento
Kuvauksiin valmistautuminen Luento Kuvauksiin valmistautuminen Olet menossa kuvauksiin? Hienoa! On tärkeää muistaa, että mallina olet omalta osaltasi vastuussa kuvausten onnistumisesta. Siksi on tärkeää,
VGT-1200. Lue tämä käyttöohje ennen ultraäänipesurin käyttöä
Ultraäänipesuri VGT-1200 KÄYTTÖOHJE SOVELLUKSET: Laboratoriot, elektroniset työpajat, silmälasiliikkeet, koruliikkeet, kelloliikkeet, matkapuhelinten korjausliikkeet, hammaslääkärit, toimistot ja kodit
UIMATAITOVIIKKO. Opas päiväkotien opettajille
UIMATAITOVIIKKO Opas päiväkotien opettajille JOHDANTO TERVETULOA VIETTÄMÄÄN UIMATAITOVIIKKOA Kaikilla on oikeus nauttia vedestä. Suomen Uimaopetus- ja Hengenpelastusliiton tavoitteena on edistää uima-
Lajikokeiluun osallistuminen maksaa 2 / hlö - maksu tasarahalla!
2014 LAJIKOKEILUJA SENIOREILLE VIIKOILLA 47 & 48 Lajikokeiluun osallistuminen maksaa 2 / hlö - maksu tasarahalla! Osaan lajikokeiluista on ilmoittautuminen pe 14.11.2014 klo: 12.00 mennessä. Ilmoittautuminen
RENGASKONE. Käsikäyttöinen rengaskone. Käyttöopas
RENGASKONE Käsikäyttöinen rengaskone Käyttöopas PIDÄ KÄYTTÖOPAS TURVALLISESSA PAIKASSA. Käyttöopas antaa tietoja tuotteen kokoamisesta, käytöstä, turvallisuudesta ja osista. KOKOAMISOHJEET 1. Etsi ja
Nuorten kasvohoito 18 v. 55 alkupuhdistus, höyry, kuorinta, epäpuhtauksien poisto mekaanisesti, hieronta, naamio ja hoitovoide
TUULAN KAUNEUSKAMMARIN HINNASTO KASVOHOIDOT Nuorten kasvohoito 18 v. 55 alkupuhdistus, höyry, kuorinta, epäpuhtauksien poisto mekaanisesti, Kasvojen pikavirkistys 55 alkupuhdistus, ihotyypin mukainen kuorinta,
Julemor Juliane MATERIAALIT: LYHENTEET: Työn eteneminen. 1: Silmät (tee 2) 1: Pää
MATERIAALIT: Mayflower Hit-Ta-Too: V. persikka, punainen, v. harmaa, harmaa, musta, valkea Turvasilmät: 2 kpl (8mm) Virkkuukoukku: koko 2,5 Neula Sakset Vanua / täytettä LYHENTEET: tr = taikarengas krs
Geyser Kylpytynnyrit. Käyttöohjeet Mallit W1900 Basic, W1900 Delux, W2600 Delux, W3200 Delux ja W1900 Blackline
Geyser, Kylpytynnyreiden käyttöohjeet Sivu 1/5 Geyser Kylpytynnyrit Käyttöohjeet Mallit W1900 Basic, W1900 Delux, W2600 Delux, W3200 Delux ja W1900 Blackline Kirami Oy Huomaa minimitäyttö sivu 3!! Geyser,
Copylefted = saa monistaa ja jakaa vapaasti
Oppitunti 12 Audio - osa 1 rengas Tässä on iso rengas. rengaspino Tässä on rengaspino. rengaskasa Tässä on paljon renkaita yhdessä isossa kasassa. DVD-levy kolme DVD-levyä DVD-levypino monta DVD-levyä
Neljän viikon harjoitusohjelma Vanajavesiuintiin
Neljän viikon harjoitusohjelma Vanajavesiuintiin Olemme koonneet käyttöösi helpon harjoitusohjelman, joka luo valmiuksia tulevaa uintiasi varten. Olet tervetullut uimaan Vajavesiuintiin, vaikket suorittaisi
liikuntatoimi ja seurat esittelevät toimintaansa, allastiloissa tapahtuvaan toimintaan pääset tutustumaan ilman erillistä maksua
juhlaviikolla pääset uimaan puolet halvemmalla eli kaikki KERTAMAKSULLISET UINTILIPUT PUOLEEN HINTAAN KOKO VIIKON (EI koske sarjakortteja, kuntosalia tai solariumia eikä myöskään kuntosali+uinti-lippua)
Nokia Sport-HF (HS-29 ja AD-45) 9250253/1
Nokia Sport-HF (HS-29 ja AD-45) 9250253/1 VAATIMUSTENMUKAISUUSILMOITUS NOKIA Oyj ilmoittaa vastaavansa siitä, että tuotteet HS-29 ja AD-45 noudattavat Euroopan neuvoston direktiivin 1999/5/EY määräyksiä.
KOULUN KUULUMISIA tiedotuslehdykkä koteihin syyskuu 2010
KOULUN KUULUMISIA tiedotuslehdykkä koteihin syyskuu 2010 KOULUN KUULUMISIA lehteen on koottu koteja ja oppilasta varten kouluun liittyviä asioita, jotka on hyvä tietää. Osa asioista koskee esiopetustakin.
Erityisuinti ja Rettin oireyhtymä
Erityisuinti ja Rettin oireyhtymä Minna Nevalainen Fysioterapeutti, erityisuimaopettaja SUH:n erityisuinnin kouluttaja ja valiokunnan jäsen Erityisuinti Suomessa SUH:n uimaopetuksen soveltamista ottaen
SUOMEN UIMAOPETUS- JA HENGENPELASTUSLIITTO
SUOMEN UIMAOPETUS- JA HENGENPELASTUSLIITTO SUH SUH perustettiin 20.11.1956 perustajajärjestöt: SUiL, MLL, SPR, SVUL,TUL,SFI,FH ja KLL. Suomen Uimaopetus- ja Hengenpelastusliiton missio on uimataidon ja
WENDA-KYLPYTYNNYRIEN PINTA-ASENNUSMALLIT ASENNUS- JA KÄYTTÖOHJEET 1200L JA 2500L
Sivu 1/8 WENDA-KYLPYTYNNYRIEN PINTA-ASENNUSMALLIT ASENNUS- JA KÄYTTÖOHJEET 1200L JA 2500L Sivu 2/8 1200L- ja 2500L altaiden päämitat: Nosto ja kuljetus Sivu 3/8 Altaan voi kuljettaa kyljellään tai vaaka-asennossa.
MONITOIMITIKAS ALUMIININEN. FIN Käyttö- ja turvallisuusohje
ALUMIININEN MONITOIMITIKAS FIN Käyttö- ja turvallisuusohje Lue käyttöohjeet huolellisesti ennen käyttöä! Säilytä käyttöohjeet myöhempää käyttöä varten. Yleistä Kiitos kun valitsit Kramforsin monitoimitikkaat.
VEDENHOITO- TUOTTEET
Kylpynautinto alkaa puhtaasta vedestä. VEDENHOITO- TUOTTEET NÄIN PIDÄT KYLPYVETESI PUHTAANA Veden puhtaanapito koostuu kahdesta osa-alueesta 1..Veden fyysisen puhtauden ylläpito suodatinlaitteella. 2..Bakteerien
TET-oppilaiden perehdytysopas
TET-oppilaiden perehdytysopas Tervetuloa sosiaali- ja terveysviraston TET-jaksolle tutustumaan työskentelyyn terveydenhuollossa! Perehdytysoppaan sisältö: Yleisiä ohjeita TET-jaksolle Organisaation esittely
ROVANIEMEN KAUPUNKI. Hyvinvoiva lapsi. Hygienia ja infektioiden torjunta perhepäivähoidossa
ROVANIEMEN KAUPUNKI Hyvinvoiva lapsi Hygienia ja infektioiden torjunta perhepäivähoidossa Varhaiskasvatuspalvelut 2015 Työryhmä: Ahlsved Matias, tartuntataudeista vastaava hoitaja, Rovaniemen kaupunki
Dorpat SPA lahjakortti aina odotettu lahja! Dorpat SPA lahjakortteja voi ostaa vapaasti valitulla arvolla ja vapaasti valittuun hoitoon / pakettiin.
Dorpat SPA lahjakortti aina odotettu lahja! Dorpat SPA lahjakortteja voi ostaa vapaasti valitulla arvolla ja vapaasti valittuun hoitoon / pakettiin. PÄIVÄPAKETIT Dorpat SPA päiväpaketti 49 * hierontakylpy
Vermon lämpökeskuksen turvallisuustiedote
Vermon lämpökeskuksen turvallisuustiedote VERMON VOIMALAITOKSEN TURVALLISUUSTIEDOTE Tässä turvallisuustiedotteessa kuvataan Vermon lämpökeskuksen toimintaa ja toiminnasta aiheutuvia vaaratekijöitä. Tiedotteessa
TARJOUSPYYNTÖ OSTOPALVELUNA TUOTETTAVASTA UINNINVALVONNASTA
Utsjoen Kunta Tarjouspyyntö Utsjoen uimahalli 28.10.2011 Utsjoentie 48 A 99980 Utsjoki TARJOUSPYYNTÖ OSTOPALVELUNA TUOTETTAVASTA UINNINVALVONNASTA HANKINNAN KOHDE Utsjoen kunta/ sivistyslautakunta pyytää
Vauvan pelastusrengas. Pienten lasten totuttelu veteen kotioloissa
Vauvan pelastusrengas Pienten lasten totuttelu veteen kotioloissa Kylpytietoa pienille lapsille Muutama lisävinkki: Valmistelut ennen kylpyä 1. Vesi tutuksi - kylpyharjoituksia pienimmille Milloin voitte
TERVETULOA MUKAAN VAUVA- JA PERHEUINTIIN!
TERVETULOA MUKAAN VAUVA- JA PERHEUINTIIN! KESKI-ESPOON UIMAHALLI KAIVOMESTARINNIITTY 2, 02770 ESPOO LEPPÄVAARAN UIMAHALLI VERÄJÄPELLONKATU 15, 02650 ESPOO CETUS ESPOO RY. LEIPURINKUJA 1 A 02650 ESPOO PUH:
Luteita potilaalla miten torjun tartuntoja?
Luteita potilaalla miten torjun tartuntoja? Alueellinen koulutus 22.9.2015 VSSHP Hygieniahoitaja Anne-Mari Kaarto https://www.cartoonstock.com/ directory/p/parasitic.asp Sisältö Mikä lutikka on? Mistä
TERVETULOA VAUVA- JA PERHEUINTIIN!
TERVETULOA VAUVA- JA PERHEUINTIIN! CETUS ESPOO RY LEIPURINKUJA 1 A 02650 ESPOO PUH: 010 526 4540 MA, KE JA TO KLO 9-12 TI KLO 12-15 www.cetus.fi vauvauinti@cetus.fi KESKI-ESPOON UIMAHALLI KAIVOMESTARINNIITTY
Maija-Liisa Välimäki Eeva-Liisa Laakso. Ruokaa hygieenisesti
Maija-Liisa Välimäki Eeva-Liisa Laakso Ruokaa hygieenisesti o p e t u s h a l l i t u s Sisältö Käyttäjälle... 6 Näin käytät kirjaa... 7 Hygienian perusteita... 8 Mitä on hygieniaosaaminen?... 10 Säilytä
JYVÄSKYLÄN TILAPALVELU SISÄILMASTOKYSELYT 2015 KOULUT JA PÄIVÄKODIT. ISS Proko Oy Jarmo Minkkinen 06.11.2015
JYVÄSKYLÄN TILAPALVELU SISÄILMASTOKYSELYT 2015 KOULUT JA PÄIVÄKODIT ISS Proko Oy Jarmo Minkkinen 06.11.2015 Sisäilmastokyselyt 2015 Käytännön järjestelyt ISS Proko Oy Nettikysely Insinööri Studio Oy Analysointi
LUMILAJIKOULU SISÄKERRAN OHJELMA (V4) Laatinut Antton Lämsä
LUMILAJIKOULU SISÄKERRAN OHJELMA (V4) 08.04.2019-29.04.2019 Laatinut Antton Lämsä Aika & Paikka Maanantai klo 18:30-19:30 Liikuntahallin yleisurheilutila Pääohjaaja Antton Lämsä 040 148 5527 Apuohjaajat
MATKA LAHDEN UIMASEURASSA
MATKA LAHDEN UIMASEURASSA MATKA LAHDEN UIMASEURASSA Sisällysluettelo 1. Johdanto... 3 Matka alkaa... 4 2. Vauvauinti... 4 3. Vesipeuhula... 4 4. Tenavat... 4 5. Jatkotenavat... 4 6. Tekniikkauimakoulut...
Käyttöohje SS-4200 SÄÄSTÄ TÄMÄ KÄYTTÖOHJE LUE KÄYTTÖHJETTA ENNEN KÄYTTÖÄ
Käyttöohje SS-4200 SÄÄSTÄ TÄMÄ KÄYTTÖOHJE LUE KÄYTTÖHJETTA ENNEN KÄYTTÖÄ TÄRKEÄT TURVAOHJEET 1. Lue kaikki ohjeet huolella. 2. Älä upota konetta veteen tai muihin nesteisiin. 3. Älä kosketa sähköpistoketta
OPAS HIUSALAN TYÖSSÄOPPIMISPAIKAN HAKEMISEEN JA TYÖPAIKALLA TYÖSKENTELYYN
OPAS HIUSALAN TYÖSSÄOPPIMISPAIKAN HAKEMISEEN JA TYÖPAIKALLA TYÖSKENTELYYN Tämä opas on tarkoitettu työssäoppimispaikkaa hakevalle ja työpaikalla työskentelevälle parturikampaaja opiskelijalle. Opas on
Käyttö- ja huolto-ohjeet
Käyttö- ja huolto-ohjeet 2 Arvoisa OPTISLEEPIN käyttäjä, Hyvä OPTISLEEP-tuotteen käyttäjä, tiedät tunteen, kun väsymys ja uupumus määräävät päivän kulun. Lääkärin diagnoosi kuuluu: kärsit kuorsauksesta
ESSENSITY. Edut. Color & Repair Shampoo. Color & Repair Hoitoaine. Color & Moisture Shampoo. Color & Moisture Hoitoaine
ESSENSITY Klikkaa tästä saadaksesi tuotteista enemmän tietoa: Edut Color & Repair Shampoo Color & Repair Hoitoaine Color & Repair Intensiivinen naamio Color & Repair Intensiivinen suojaava seerumi Color
Movair AF 170. Käyttöohje. Korvent Oy Vanha Nurmijärventie 116 01730 VANTAA FINLAND
Movair AF 170 Käyttöohje Korvent Oy Vanha Nurmijärventie 116 01730 VANTAA FINLAND Sisällysluettelo Yleistä... 3 Varoitus!... 3 Laitteen käyttö ja suodattimien vaihto... 4 Alipaineistajan käyttö... 4 Suodattimien
KÄYTTÖTURVALLISUUSTIEDOTE ASETUKSEN EY 1907/2006 MUKAAN. Painopäivämäärä: Tarkistuspäivämäärä: Kauppanimi: Tierrafino i-paint
Sivu 1/6 1. AINEEN TAI SEOKSEN JA YHTIÖN TAI YRITYKSEN TUNNISTETIEDOT Tuotetunniste: Sakea neste.. Tuotetyyppi: Savipohjainen sisustusmaali sisätiloihin. Käyttö: Ammattimaisten ja tee-se-itse maalareiden