Asumisterveysasetuksen (545/2015) soveltamisohje Pertti Metiäinen

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Asumisterveysasetuksen (545/2015) soveltamisohje Pertti Metiäinen"

Transkriptio

1 Asumisterveysasetuksen (545/2015) soveltamisohje Pertti Metiäinen Pertti Metiäinen 1

2 Asumisterveysohje asumisterveysasetukseksi STM:n asetus (545/2015) asunnon ja muun oleskelutilan terveydellisistä olosuhteista sekä ulkopuolisten asiantuntijoiden pätevyysvaatimuksista Asetus astui voimaan Asetuksen soveltamisohje v lopussa Asunnontarkastusohje v Pertti Metiäinen 2

3 Radon Asetuksessa ei säädetä erikseen asuntojen ja muiden oleskelutilojen sisäilman radonpitoisuudesta. Sosiaali- ja terveysministeriön päätöksen (944/1992) mukaan asunnon huoneilman radonpitoisuus ei saa ylittää arvoa 400 becquereliä kuutiometrissä (Bq/m3). Uusi asunto tulee suunnitella ja rakentaa siten, että radonpitoisuus ei ylitä arvoa 200 Bq/m3. Radonpitoisuudella tarkoitetaan radonpitoisuuden vuosikeskiarvoa, joka on mitattu tai mittauksen perusteella määritetty radonpitoisuuden keskiarvo vuoden pituisena yhtäjaksoisena aikana Pertti Metiäinen 3

4 1 Soveltamisala Tätä asetusta sovelletaan terveydensuojelulain (763/1994) nojalla tehtävään asunnon ja muun oleskelutilan terveydellisten olosuhteiden valvontaan. 1) Asunnolla tarkoitetaan maankäyttö- ja rakennuslain (132/1999) 113 :ssä asuinkäyttöön hyväksytyssä rakennuksessa olevaa asuntoa, joka on päätarkoituksen mukaisesti tarkoitettu asumiseen, 2) Muuna oleskelutilana pidetään lähtökohtaisesti terveydensuojelulain 13 :n 1 momentin 2 tai 5 kohdan mukaisia ilmoitusvelvolliseen toimintaan tarkoitettuja tiloja tai joita muutoin käytetään julkisina kokoontumistiloina tai pitkäaikaiseen oleskeluun. Tällaisia tiloja ovat muun muassa koulut, päiväkodit, palveluasunnot tai muut vastaavat tilat, jotka on tarkoitettu muiden kuin pelkästään työntekijöiden oleskeluun Pertti Metiäinen 4

5 3 Asunnon ja muun oleskelutilan fysikaalisia, kemiallisia ja biologisia tekijöitä koskevat yleiset arviointiperusteet Terveyshaitta on arvioitava kokonaisuutena siten, että altisteen toimenpiderajaa sovellettaessa otetaan huomioon altistumisen todennäköisyys, toistuvuus ja kesto, mahdollisuudet välttyä altistumiselta tai poistaa haitta sekä poistamisesta aiheutuvat olosuhteet ja muut vastaavat tekijät. Sovellettaessa tässä asetuksessa tarkoitettuja fysikaalisia, kemiallisia ja biologisia tekijöitä koskevia vaatimuksia tavanomaisesta poikkeavissa oloissa, kuten rakennuksen tai sen osan korjauksen tai muutostyön aikana, on otettava huomioon erityisesti altistuksen kesto ja mahdollisen terveyshaitan toteutumisen riski Pertti Metiäinen 5

6 4 Mittaus, näytteenotto ja analyysi (1/3) Mittaus ja näytteenotto tulee tehdä ensisijaisesti asunnon tai muun oleskelutilan tavanomaista käyttöä vastaavissa oloissa. Terveyshaittaa selvitettäessä on mittauksessa ja näytteenotossa käytettävä standardoituja menetelmiä tai vastaavia muita luotettavia menetelmiä. Mittaus- ja näytteenottolaitteiden pitää olla valmistajan ohjeiden mukaisesti kalibroituja. Tavanomaisessa käytössä tarkoittaa esim. sitä, että ilmanvaihto on täydellä tai osateholla, korvausilmaventtiilit auki, ikkunat ja ovet kiinni Pertti Metiäinen 6

7 4 Mittaus, näytteenotto ja analyysi (2/3) Toimenpiderajan ylittymistä arvioitaessa on tehtävä mittaustai näytteenottotapahtumaa ja jatkoanalyysiä koskeva epävarmuustarkastelu. Toimenpideraja ylittyy, jos tässä asetuksessa tarkoitettujen altisteiden numeeriset arvot ylittyvät mittausepävarmuus huomioon ottaen. Mittausepävarmuus tulee antaa numeerisena silloin, kun se on mahdollista ja sanallisena selvityksenä silloin, kun numeerisen epävarmuuden määrittäminen ei ole mahdollista Pertti Metiäinen 7

8 4 Mittaus, näytteenotto ja analyysi (3/3) Pertti Metiäinen 8

9 5 Huoneilman kosteus Huoneilman kosteus ei saa olla pitkäkestoisesti niin suuri, että siitä aiheutuu rakenteissa, laitteissa taikka niiden pinnoilla mikrobikasvun riskiä. Huoneilman suhteellisen kosteuden suosituksena on aiemmin ollut %. Mikäli kosteuslisä on enemmän kuin n. 3-4 g/m 3, mikrobikasvun riski rakenteissa ja niiden pinnoilla nousee Pertti Metiäinen 9

10 6 Lämpötila ja ilman virtausnopeus Taulukko 1. Lämpötilojen toimenpiderajat Lämpötilojen toimenpiderajat Lämpötilaindeksi TI Asunnossa Huoneilman lämpötila lämmityskaudella + 18 C + 26 C Huoneilman lämpötila lämmityskauden ulkopuolella + 18 C + 32 C Seinäpinnan alin keskiarvolämpötila + 16 C 81 Lattiapinnan alin keskiarvolämpötila + 18 C 87 Alin pistemäinen pintalämpötila + 11 C Pertti Metiäinen 10

11 6 Lämpötila ja ilman virtausnopeus Taulukko 1. Lämpötilojen toimenpiderajat Palvelutaloissa, vanhainkodeissa, lasten päivähoitopaikoissa, oppilaitoksissa ja vastaavissa tiloissa Lämpötilojen toimenpiderajat Lämpötilaindeksi TI Huoneilman lämpötila lämmityskaudella + 20 C + 26 C Huoneilman lämpötila lämmityskauden + 20 C + 32 C ulkopuolella lasten päivähoitopaikat, oppilaitokset ja muut vastaavat tilat Huoneilman lämpötila lämmityskauden + 20 C + 30 C ulkopuolella, palvelutalot, vanhainkodit ja muut vastaavat tilat Seinäpinnan alin keskiarvolämpötila + 16 C 81 Lattiapinnan alin keskiarvolämpötila + 19 C 92 Alin pistemäinen pintalämpötila + 11 C Pertti Metiäinen 11

12 8 Ilmanvaihto yleiset arviointiperusteet Ilmanvaihdon ulkoilmavirran tulee olla rakennuksen käytön mukaisesti riittävä ja sen laadun tulee olla riittävän puhdasta. Ilmanvaihto tulee järjestää siten, että sisäilma vaihtuu koko oleskeluvyöhykkeellä. Riittämätön ilmanvaihto ei saa aiheuttaa 5 :ssä tarkoitettua mikrobikasvun riskiä. Asuinrakennuksen tai muun oleskelutilan korjauksen aikana ilman vaihtuvuus saa olla 9 ja 10 :ssä säädettyä pienempi, jos ilmanvaihtoa voidaan tarvittaessa lisätä. Sisäilman hiilidioksidipitoisuuden toimenpideraja ylittyy, jos pitoisuus on mg/m 3 (1 150 ppm) suurempi kuin ulkoilman hiilidioksidipitoisuus. Kyseinen pitoisuus vastaisi ilmanvaihtoa, joka on keskimäärin noin 4 dm 3 /s henkilöä kohden Pertti Metiäinen 12

13 Ulkoilman hiilidioksidipitoisuus Pertti Metiäinen 13

14 8 Ilmanvaihto yleiset arviointiperusteet Rakennuksen käyttöajan ulkopuolella ilmanvaihdon tulee olla sellainen, ettei rakennus- ja sisustusmateriaaleista tai muista lähteistä vapautuvien ja kulkeutuvien epäpuhtauksien kertyminen sisäilmaan aiheuta käyttöaikana tiloissa oleskeleville terveyshaittaa. Tämä voidaan toteuttaa siten, että käyttöajan ulkopuolella ilmanvaihto on jatkuvasti päällä vähintään pienellä osateholla, ilmanvaihtoa käytetään jaksottaisesti tai ilmanvaihto käynnistetään niin aikaisessa vaiheessa ennen tilojen käyttöaikaa, että ilmanlaatu täyttää käytön aikana sille asetetut vaatimukset. Tämän lisäksi käyttöajan ulkopuolella ilmanvaihto ei saa aiheuttaa epäpuhtauksien kulkeutumista sisätiloihin esimerkiksi korvausilman puutteesta syntyneen liiallisen alipaineisuuden vuoksi Pertti Metiäinen 14

15 9 Asunnon ilmanvaihto Asunnon ilmanvaihdon ulkoilmavirran tulee olla käytön aikana vähintään 0,35 dm 3 /s neliömetriä kohden kaikissa asuinhuoneissa. Pykälän vaatimus vastaa samaa kuin aiempi ilmanvaihtokertoimen vaatimus 0,5 1/h, jos asunnon huonekorkeus on 2,5 m. Asunnon ulkoilmavirta saa olla 1 momentissa säädettyä pienempi, jos varmistutaan siitä, etteivät sisäilman epäpuhtauspitoisuudet tai lämpötila nouse niin suuriksi, että ne aiheuttavat terveyshaittaa taikka kosteus nouse niin suureksi, että se voisi aiheuttaa 5 :ssä tarkoitettua mikrobikasvun riskiä Pertti Metiäinen 15

16 9 Muiden oleskelutilojen ilmanvaihto Sen lisäksi, mitä 8 ja 9 :ssä säädetään, ulkoilmavirran tulee olla kouluissa, päiväkodeissa ja muissa vastaavissa oleskelutiloissa käytön aikana vähintään 6 dm 3 /s henkilöä kohden. Ulkoilmavirta saa kuitenkin olla 4 dm 3 /s henkilöä kohden, jos varmistutaan siitä, etteivät sisäilman epäpuhtauspitoisuudet tai lämpötila nouse niin suuriksi, että ne aiheuttavat terveyshaittaa taikka kosteus nouse niin suureksi, että se voisi aiheuttaa 5 :ssä tarkoitettua mikrobikasvun riskiä Pertti Metiäinen 16

17 15 Haihtuvat orgaaniset yhdisteet Haihtuvien orgaanisten yhdisteiden tolueenivasteella lasketun kokonaispitoisuuden toimenpideraja huoneilmassa on 400 µg/m³. Yksittäisen haihtuvan orgaanisen yhdisteen tolueenivasteella lasketun pitoisuuden toimenpideraja huoneilmassa on 50 µg/m³. Sen estämättä, mitä 2 momentissa säädetään, seuraavien haihtuvien orgaanisten yhdisteiden huoneilman tolueenivasteella lasketut pitoisuuden toimenpiderajat ovat: Pertti Metiäinen 17

18 15 Haihtuvat orgaaniset yhdisteet Yhdiste Toimenpideraja 2,2,4-trimetyyli-1,3-pentaalidioli di-isobutyraatti (TXIB) 10 µg/m 3 2-etyyli-1-heksanoli (2EH) 10 µg/m 3 Naftaleeni ei saa esiintyä hajua, 10 µg/m 3 Styreeni 40 µg/m Pertti Metiäinen 18

19 16 Formaldehydi Sisäilman formaldehydipitoisuuden vuosikeskiarvo ei saa ylittää 50 µg/m³ ja lyhyen ajan keskiarvopitoisuus 30 minuutin mittauksen aikana ei saa ylittää 100 µg/m³. Formaldehydin hajukynnys on noin 35 µg/m 3. Tutkimusten mukaan formaldehydi voi aiheuttaa ärsytysoireita herkillä henkilöillä jo hyvin pienissä pitoisuuksissa (5-10 µg/m 3 ) Pertti Metiäinen 19

20 17 Hiilimonoksidi Sisäilman hetkellinen hiilimonoksidipitoisuus ei saa ylittää 7 mg/m³. Hiilimonoksidipitoisuus on aiheellista mitata esimerkiksi silloin, kun asuintilaan tai muuhun oleskelutilaan epäillään kulkeutuvan liikenteen, paikoitusalueen tai kiinteistössä sijaitsevan autotallin pakokaasuja. Mittaus voi olla myös tarpeen, jos asunnossa tai muussa oleskelutilassa on laitteita tai tulisijoja, joista epäillään kulkeutuvan hiilimonoksidia sisäilmaan. Jos pellettivarastosta on ilmayhteys asuintilaan tai muuhun oleskelutilaan, voi tilaan päästä hiilimonoksidia pellettien autooksidatiivisen toiminnan seurauksena Pertti Metiäinen 20

21 18 Ympäristön tupakansavu Sisäilmassa ei saa toistuvasti esiintyä aistinvaraisesti tunnistettavaa tupakansavua, joka on kulkeutunut asuntoon tai muuhun oleskelutilaan ulkoa tai muualta rakennuksesta. Sisäilman tupakansavu ei saa ylittää nikotiinipitoisuutena mitattuna 0,05 µg/m³. Savun kulkeutuminen sisäilmaan voidaan selvittää savun aistinvaraisen havainnon ja nikotiinipitoisuuden mittauksen lisäksi merkkiainetutkimuksella Pertti Metiäinen 21

22 19 Hiukkasmaiset epäpuhtaudet Hengitettävien hiukkasten (PM 10 ) pitoisuus sisäilmassa 24 tunnin mittauksen aikana saa olla enintään 50 µg/m 3. Pienhiukkasten (PM 2,5 ) pitoisuus sisäilmassa 24 tunnin mittauksen aikana saa olla enintään 25 µg/m 3. Teollisten mineraalikuitujen toimenpideraja kahden viikon aikana pinnoille laskeutuneessa pölyssä on 0,2 kuitua/cm Pertti Metiäinen 22

23 19 Hiukkasmaiset epäpuhtaudet Asbestikuitujen esiintymistä pinnoille laskeutuneessa pölyssä pidetään toimenpiderajan ylittymisenä. Sisäilman asbestikuitujen pitoisuus ei saa ylittää 0,01 kuitua/cm 3. Tilanteissa, joissa asbestikuituja esiintyy huonepinnoilla, mutta ilmapitoisuus jää alle 0,01 kuitua/cm 3, on ilmapitoisuuden toimenpideraja määräävämpi tekijä. Huonepinnoilla voi joissain tapauksissa esiintyä yksittäisiä asbestikuituja ilman, että rakennuksessa on varsinaista asbestilähdettä Pertti Metiäinen 23

24 20 Mikrobit Toimenpiderajan ylittymisenä pidetään korjaamatonta kosteus- tai lahovauriota, aistinvaraisesti todettua ja tarvittaessa analyyseillä varmistettua mikrobikasvua rakennuksen sisäpinnalla, sisäpuolisessa rakenteessa tai lämmöneristeessä silloin, kun lämmöneriste ei ole kosketuksissa ulkoilman tai maaperän kanssa, taikka mikrobikasvua muussa rakenteessa tai tilassa, jos sisätiloissa oleva voi sille altistua. Aistinvaraisena toimenpiderajan ylittymisenä pidetään sekä homeen hajua, että myös näkyvää mikrobikasvustoa tai kosteusvauriojälkeä. Epäselvissä tapauksissa aistinvarainen arvio mikrobihaitasta on syytä varmentaa mikrobianalyysein. Analyysillä todettua mikrobikasvustoa voidaan pitää toimenpiderajan ylittymisenä ilman aistinvaraista varmistusta Pertti Metiäinen 24

25 20 Mikrobit Mikrobikasvu todetaan ensisijaisesti rakennusmateriaalista mikrobien kasvatukseen perustuvalla laimennossarja- tai suoraviljelymenetelmällä ja mikroskopoimalla tehdyllä analyysillä. Mikrobihaitta voidaan todeta myös 6-vaiheimpaktorilla otetun ilmanäytteen tai pintasivelynäytteen laimennossarjamenetelmällä tehdyllä analyysillä. Ilmanäytteen osalta on oltava ilman mikrobipitoisuuden lisäksi myös muuta näyttöä toimenpiderajan ylittymisestä. Ilmanäytteen osalta on oltava ilman mikrobipitoisuuden lisäksi myös muuta näyttöä toimenpiderajan ylittymisestä, kuten hajua, näkyviä vauriojälkiä taikka rakennusmateriaaleista tai pinnoilta otettuja mikrobinäytteitä, joissa todetaan mikrobikasvua Pertti Metiäinen 25

26 20 Mikrobit Rakennuksen mikrobikasvun arviointiin voidaan käyttää laimennossarja- tai suoraviljelymenetelmän lisäksi myös muuta menetelmää, jos menetelmän luotettavuus on osoitettu 4 :n 4 momentissa tarkoitetulla tavalla tai menetelmällä saatujen tulosten yhtenevyys laimennossarjamenetelmällä saatuihin tuloksiin on varmistettu Pertti Metiäinen 26

27 21 Ulkopuolisen asiantuntijan pätevyysvaatimukset Terveydensuojelulain 49 d :n 1 momentin mukaisen ulkopuolisen asiantuntijan koulutuksen tulee sisältää tämän asetuksen liitteessä 3 tarkoitetut osaamisalueet ja tavoitteet. Rakennusterveysasiantuntija, väh. 45 op (s. VTT Expert Service Oy) Sisäilma-asiantuntija, väh. 25 op (s. VTT Expert Service Oy) Kosteusvaurion kuntotutkija, väh. 27 op (s. FISE Oy) AHOT-menettely (AHOT = aikaisemmin hankitun osaamisen tunnistaminen) Pertti Metiäinen 27

Asumisterveys - olosuhteet kuntoon

Asumisterveys - olosuhteet kuntoon Asumisterveys - olosuhteet kuntoon LVI-päivät Tampere 1 27.10.2017 Etunimi Sukunimi Terveydensuojelulain tarkoitus Tämän lain tarkoituksena on väestön ja yksilön terveyden ylläpitäminen ja edistäminen

Lisätiedot

Asumisterveysasetus voimassa - nyt soveltamaan. Vesa Pekkola Neuvotteleva virkamies Sosiaali- ja terveysministeriö

Asumisterveysasetus voimassa - nyt soveltamaan. Vesa Pekkola Neuvotteleva virkamies Sosiaali- ja terveysministeriö Asumisterveysasetus voimassa - nyt soveltamaan Vesa Pekkola Neuvotteleva virkamies Sosiaali- ja terveysministeriö .. Asumisterveysohje asetukseksi Taustalla perustuslaki Valvira laatii parhaillaan asetukselle

Lisätiedot

Asumisterveysasetus 2015. Vesa Pekkola Neuvotteleva virkamies Sosiaali- ja terveysministeriö

Asumisterveysasetus 2015. Vesa Pekkola Neuvotteleva virkamies Sosiaali- ja terveysministeriö Asumisterveysasetus 2015 Vesa Pekkola Neuvotteleva virkamies Sosiaali- ja terveysministeriö .. Ohje muutetaan perustuslain edellyttämällä tavalla asetukseksi 32 1 momentti; Asuntoja, yleisiä alueita ja

Lisätiedot

Asumisterveysasetus - keskeinen sisältö. Vesa Pekkola Neuvotteleva virkamies Sosiaali- ja terveysministeriö

Asumisterveysasetus - keskeinen sisältö. Vesa Pekkola Neuvotteleva virkamies Sosiaali- ja terveysministeriö Asumisterveysasetus - keskeinen sisältö Vesa Pekkola Neuvotteleva virkamies Sosiaali- ja terveysministeriö .. Asumisterveysohje asetukseksi Ohje muutetaan perustuslain edellyttämällä tavalla asetukseksi

Lisätiedot

Uusi Asumisterveysasetusluonnos Pertti Metiäinen

Uusi Asumisterveysasetusluonnos Pertti Metiäinen Uusi Asumisterveysasetusluonnos Pertti Metiäinen 29.4.2014 Pertti Metiäinen 1 Asumisterveysohje asetukseksi Soveltamisalue asunnon ja muun oleskelutilan terveydellisten olosuhteiden valvontaan Asetus on

Lisätiedot

Uusi Asumisterveysasetus

Uusi Asumisterveysasetus KOKO TOTUUS Uusi toimitusjohtaja, RI 1 Historiaa (763/94) Sisäilmaohje, STM 2/97, 1997 Asumisterveysohje (STM) Sosiaali- ja terveysministeriön oppaita 2003: Valtuutussäännös: (763/94) 32 Voimassa 1.5.2003

Lisätiedot

Mittausepävarmuus asumisterveystutkimuksissa, asumisterveysasetuksen soveltamisohje Pertti Metiäinen

Mittausepävarmuus asumisterveystutkimuksissa, asumisterveysasetuksen soveltamisohje Pertti Metiäinen Mittausepävarmuus asumisterveystutkimuksissa, asumisterveysasetuksen soveltamisohje Pertti Metiäinen 30.9.2016 Pertti Metiäinen 1 Valviran soveltamisohje Soveltamisohje on julkaistu viidessä osassa ja

Lisätiedot

Asumisterveysasetuksen soveltamisohje. Anne Hyvärinen, Johtava tutkija, yksikön päällikkö Asuinympäristö ja terveys yksikkö

Asumisterveysasetuksen soveltamisohje. Anne Hyvärinen, Johtava tutkija, yksikön päällikkö Asuinympäristö ja terveys yksikkö Asumisterveysasetuksen soveltamisohje Anne Hyvärinen, Johtava tutkija, yksikön päällikkö Asuinympäristö ja terveys yksikkö 8.2.2016 Soterko tutkimusseminaari 5.2.2016 1 Elin- ja työympäristön altisteisiin

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveysministeriön valmistelemat uudet säännökset. Vesa Pekkola Ylitarkastaja Sosiaali- ja terveysministeriö

Sosiaali- ja terveysministeriön valmistelemat uudet säännökset. Vesa Pekkola Ylitarkastaja Sosiaali- ja terveysministeriö Sosiaali- ja terveysministeriön valmistelemat uudet säännökset Vesa Pekkola Ylitarkastaja Sosiaali- ja terveysministeriö Asumisterveysohje asetukseksi Soveltamisalue asunnon ja muun oleskelutilan terveydellisten

Lisätiedot

Julkaistu Helsingissä 4 päivänä toukokuuta 2015. 545/2015 Sosiaali- ja terveysministeriön asetus

Julkaistu Helsingissä 4 päivänä toukokuuta 2015. 545/2015 Sosiaali- ja terveysministeriön asetus SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 4 päivänä toukokuuta 2015 545/2015 Sosiaali- ja terveysministeriön asetus asunnon ja muun oleskelutilan terveydellisistä olosuhteista sekä ulkopuolisten asiantuntijoiden

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveysministeriön asetus

Sosiaali- ja terveysministeriön asetus Sosiaali- ja terveysministeriön asetus asunnon ja muun oleskelutilan terveydellisistä olosuhteista sekä ulkopuolisten asiantuntijoiden pätevyysvaatimuksista Annettu Helsingissä 23 päivänä huhtikuuta 2015

Lisätiedot

Vesa Pekkola Neuvotteleva virkamies, Sosiaali- ja terveysministeriö SISÄILMAPAJA TAMPERE

Vesa Pekkola Neuvotteleva virkamies, Sosiaali- ja terveysministeriö SISÄILMAPAJA TAMPERE Asumisterveysasetus - Sosiaali- ja terveysministeriön asetus asunnon ja muun oleskelutilan terveydellisistä olosuhteista sekä ulkopuolisten asiantuntijoiden pätevyysvaatimuksista (545/2016) Vesa Pekkola

Lisätiedot

Näytteenotto asumisterveysasetuksen näkökulmasta Pertti Metiäinen

Näytteenotto asumisterveysasetuksen näkökulmasta Pertti Metiäinen Näytteenotto asumisterveysasetuksen näkökulmasta Pertti Metiäinen 30.9.2016 Pertti Metiäinen 1 4 Mittaus, näytteenotto ja analyysi Mittaus ja näytteenotto tulee tehdä ensisijaisesti asunnon tai muun oleskelutilan

Lisätiedot

Uusi Asumisterveysasetusluonnos Pertti Metiäinen

Uusi Asumisterveysasetusluonnos Pertti Metiäinen Uusi Asumisterveysasetusluonnos Pertti Metiäinen 4.10.2013 Pertti Metiäinen 1 Asumisterveysohje asumisterveysasetukseksi STM:n asetus asunnon ja muun oleskelutilan terveydellisistä olosuhteista (TsL 32

Lisätiedot

Asumisterveysasetuksen soveltamisohje mikrobien mittaaminen

Asumisterveysasetuksen soveltamisohje mikrobien mittaaminen Asumisterveysasetuksen soveltamisohje mikrobien mittaaminen Kaisa Jalkanen, tutkija THL, Asuinympäristö ja terveys -yksikkö Sisäilmaongelmia voivat aiheuttaa monet tekijät Hallittava kokonaisuus! Lähtötilanne

Lisätiedot

Ulkopuolisten asiantuntijoiden pätevyysvaatimukset ja Asumisterveysasetus. Vesa Pekkola Neuvotteleva virkamies Sosiaali- ja terveysministeriö

Ulkopuolisten asiantuntijoiden pätevyysvaatimukset ja Asumisterveysasetus. Vesa Pekkola Neuvotteleva virkamies Sosiaali- ja terveysministeriö Ulkopuolisten asiantuntijoiden pätevyysvaatimukset ja Asumisterveysasetus Vesa Pekkola Neuvotteleva virkamies Sosiaali- ja terveysministeriö Terveydensuojelulain asumisterveyttä koskevat säädökset (muutoksia

Lisätiedot

Terveydensuojelulaki ja asumisterveysasetus. Vesa Pekkola Neuvotteleva virkamies Sosiaali- ja terveysministeriö

Terveydensuojelulaki ja asumisterveysasetus. Vesa Pekkola Neuvotteleva virkamies Sosiaali- ja terveysministeriö Terveydensuojelulaki ja asumisterveysasetus Vesa Pekkola Neuvotteleva virkamies Sosiaali- ja terveysministeriö Terveydensuojelulain asumisterveyttä koskevat säädökset (muutoksia 1.3.2015) 1 Lain tarkoitus

Lisätiedot

Ulkopuolisten asiantuntijoiden pätevyysvaatimukset asuntojen terveydellisten olosuhteiden selvittämisessä

Ulkopuolisten asiantuntijoiden pätevyysvaatimukset asuntojen terveydellisten olosuhteiden selvittämisessä Ulkopuolisten asiantuntijoiden pätevyysvaatimukset asuntojen terveydellisten olosuhteiden selvittämisessä Jari Keinänen Johtaja Sosiaali- ja terveysministeriö Terveydensuojelun tarkoitus 1 Tämän lain tarkoituksena

Lisätiedot

Terveydensuojelulain asumisterveyttä koskevat säädökset (muutoksia )

Terveydensuojelulain asumisterveyttä koskevat säädökset (muutoksia ) Kokemuksia TsL:n ja asumisterveysasetuksen käytännön soveltamisesta mitä kysymyksiä on noussut esiin? Vesa Pekkola Neuvotteleva virkamies Sosiaali- ja terveysministeriö Terveydensuojelulain asumisterveyttä

Lisätiedot

Asumisterveysasetuksen soveltamisohje. Osa III Asumisterveysasetus 14-19

Asumisterveysasetuksen soveltamisohje. Osa III Asumisterveysasetus 14-19 Asumisterveysasetuksen soveltamisohje Osa III Asumisterveysasetus 14-19 Ohje 8/2016 Ohje 8/2016 2 (10) Sisällys 1. Kemialliset epäpuhtaudet, hiukkaset ja kuidut... 3 1.1. Kemiallisten tekijöiden mittaus

Lisätiedot

Asumisterveysasetus Vesa Pekkola Ylitarkastaja Sosiaali- ja terveysministeriö

Asumisterveysasetus Vesa Pekkola Ylitarkastaja Sosiaali- ja terveysministeriö Asumisterveysasetus 2015 26.3.2015 Vesa Pekkola Ylitarkastaja Sosiaali- ja terveysministeriö Asumisterveysohje muutetaan perustuslain mukaisesti asetukseksi 32 1 momentti; Asuntoja, yleisiä alueita ja

Lisätiedot

Rakennuksen painesuhteiden ja rakenneliittymien tiiveyden merkitys sisäilman laatuun

Rakennuksen painesuhteiden ja rakenneliittymien tiiveyden merkitys sisäilman laatuun Rakennuksen painesuhteiden ja rakenneliittymien tiiveyden merkitys sisäilman laatuun Sisäilma-asiantuntija Saija Korpi WWW.AINS.FI Syvennytään ensin hiukan mikrobiologiaan Lähtökohta: Tavanomaisia mikrobimääriä

Lisätiedot

Sisä- ja ulkoilman olosuhteet mittausten aikana olivat seuraavat:

Sisä- ja ulkoilman olosuhteet mittausten aikana olivat seuraavat: 1 Sisäilman mikrobit Näytteet otettiin kuusivaihekeräimellä elatusalustoille, jotka olivat 2 % mallasuuteagar homesienille ja tryptoni-hiivauute-glukoosiagar bakteereille ja sädesienille eli aktinomykeeteille.

Lisätiedot

Terveydensuojelulain ja asumisterveysasetuksen keskeiset uudistukset. Vesa Pekkola Neuvotteleva virkamies Sosiaali- ja terveysministeriö

Terveydensuojelulain ja asumisterveysasetuksen keskeiset uudistukset. Vesa Pekkola Neuvotteleva virkamies Sosiaali- ja terveysministeriö Terveydensuojelulain ja asumisterveysasetuksen keskeiset uudistukset Vesa Pekkola Neuvotteleva virkamies Sosiaali- ja terveysministeriö Miksi lainsäädäntöä pitää uudistaa? Maailma muuttuu ympärillämme

Lisätiedot

Asumisterveysasetuksen soveltamisohje. Osa I Asumisterveysasetus 1-10

Asumisterveysasetuksen soveltamisohje. Osa I Asumisterveysasetus 1-10 Asumisterveysasetuksen soveltamisohje Osa I Asumisterveysasetus 1-10 Ohje 8/2016 Ohje 8/2016 2 (20) Sisällys 1. Yleiset säännökset... 4 1.1. Asetuksen soveltamisala 1... 4 1.2. Määritelmät 2... 5 1.3.

Lisätiedot

... J O T T A N T A R T T I S T E H R Ä. Vesa Pekkola. Ylitarkastaja, Sosiaali- ja terveysministeriö

... J O T T A N T A R T T I S T E H R Ä. Vesa Pekkola. Ylitarkastaja, Sosiaali- ja terveysministeriö ... J O T T A N T A R T T I S T E H R Ä Vesa Pekkola Ylitarkastaja, Sosiaali- ja terveysministeriö Ympäristötekniikan DI, RTA Merkittävimmän osan työurastani olen ollut terveydensuojeluun liittyvissä viranomaistehtävissä

Lisätiedot

Sisäilman laatunormit nyt ja tulevaisuudessa Terveydensuojelulain muutos 2014. Johtaja Jari Keinänen Sosiaali- ja terveysministeriö

Sisäilman laatunormit nyt ja tulevaisuudessa Terveydensuojelulain muutos 2014. Johtaja Jari Keinänen Sosiaali- ja terveysministeriö Sisäilman laatunormit nyt ja tulevaisuudessa Terveydensuojelulain muutos 2014 Johtaja Jari Keinänen Sosiaali- ja terveysministeriö Terveydensuojelu ja terveyshaitta TsL 1 Lain tarkoituksena on väestön

Lisätiedot

Hyvinvointikeskus Kunila

Hyvinvointikeskus Kunila Hyvinvointikeskus Kunila Jari Harju RTA 2 27.4.2017 Johdanto Tutkimuskohde on 1953 rakennettu tiilirunkoinen rakennus Laajennettu 1993 Korjattu vuosina 1993, 1998, 2003 ja 2008 Kuntoarvio 2011 Laaja peruskorjaus

Lisätiedot

Asumisterveysasetus ja melu. Vesa Pekkola Neuvotteleva virkamies Sosiaali- ja terveysministeriö

Asumisterveysasetus ja melu. Vesa Pekkola Neuvotteleva virkamies Sosiaali- ja terveysministeriö Asumisterveysasetus ja melu Vesa Pekkola Neuvotteleva virkamies Sosiaali- ja terveysministeriö Terveydensuojelulaki asumisterveysasetuksen takana 1 Lain tarkoitus Tämän lain tarkoituksena on väestön ja

Lisätiedot

Terveydensuojelulainsäädän nön muutokset ja asuntojen terveyshaittojen arviointi

Terveydensuojelulainsäädän nön muutokset ja asuntojen terveyshaittojen arviointi Terveydensuojelulainsäädän nön muutokset ja asuntojen terveyshaittojen arviointi Sisäilmapaja 5 Nurmes 12.11.2013 Ylitarkastaja Vesa Pekkola, Sosiaali- ja terveysministeriö 1 Yleisperiaate rakennuksen

Lisätiedot

Terveydellisen riskin arvioinnin parantaminen Neuvotteleva virkamies Vesa Pekkola sosiaali- ja terveysministeriö

Terveydellisen riskin arvioinnin parantaminen Neuvotteleva virkamies Vesa Pekkola sosiaali- ja terveysministeriö Terveydellisen riskin arvioinnin parantaminen Neuvotteleva virkamies Vesa Pekkola sosiaali- ja terveysministeriö 1 16.4.2018 Vesa Pekkola Terveyshaitta - Terveydensuojelulaki Tämän lain tarkoituksena on

Lisätiedot

Milloin on syytä epäillä sisäilmaongelmaa

Milloin on syytä epäillä sisäilmaongelmaa Milloin on syytä epäillä sisäilmaongelmaa Tiedossa olevat puutteet rakenteissa, pinnoilla tai LVI-tekniikassa Aistinvaraisesti havaittavat merkit Käyttäjien poikkeava oireilu Tiedossa olevat puutteet Sisäilmaston

Lisätiedot

Vesa Pekkola Neuvotteleva virkamies, STM. Tausta: DI, RTA

Vesa Pekkola Neuvotteleva virkamies, STM. Tausta: DI, RTA Vesa Pekkola Neuvotteleva virkamies, STM Tausta: DI, RTA Asumisterveysasetus ja ajankohtaista STM:stä Neuvotteleva virkamies Vesa Pekkola, STM Terveydensuojelulain asumisterveyttä koskevien pykälien päivitys

Lisätiedot

Sisäilmaongelmista aiheutuvien terveyshaittojen tunnistaminen sekä toimenpiteiden kiireellisyyden arvioiminen

Sisäilmaongelmista aiheutuvien terveyshaittojen tunnistaminen sekä toimenpiteiden kiireellisyyden arvioiminen Sisäilmaongelmista aiheutuvien terveyshaittojen tunnistaminen sekä toimenpiteiden kiireellisyyden arvioiminen Anne Hyvärinen, Yksikön päällikkö, Dosentti Asuinympäristö ja terveys -yksikkö 19.10.2016 Pikkuparlamentti

Lisätiedot

D2 työpaja: Asuinrakennusten ilmanvaihdon mitoitus

D2 työpaja: Asuinrakennusten ilmanvaihdon mitoitus D2 työpaja: Asuinrakennusten ilmanvaihdon mitoitus FINVAC D2-hankkeen työpaja Ympäristöministeriö 21.8.2017 Rakennusneuvos Ympäristöministeriö Rakentamismääräyskokoelman uudistus Rakentamismääräyskokoelman

Lisätiedot

Asumisterveyteen liittyvät laboratoriotutkimukset mitä testausseloste kertoo?

Asumisterveyteen liittyvät laboratoriotutkimukset mitä testausseloste kertoo? Asumisterveyteen liittyvät laboratoriotutkimukset mitä testausseloste kertoo? Ylitarkastaja Pertti Metiäinen Valvira 15.10.2010 Pertti Metiäinen 1 Asumisterveystutkimukset Akateemiset tutkimukset perustutkimukset

Lisätiedot

Sisäilmaongelman vakavuuden arviointi

Sisäilmaongelman vakavuuden arviointi Sisäilmaongelman vakavuuden arviointi Anne Hyvärinen, yksikön päällikkö, dosentti Asuinympäristö ja terveys -yksikkö 27.3.2017 SISEM2017 Hyvärinen 1 Sisäilmaongelmia aiheuttavat monet tekijät yhdessä ja

Lisätiedot

Mikrobiologiset määritykset uutta ja asumisterveysasetuksen soveltamisohjeen tulkinta

Mikrobiologiset määritykset uutta ja asumisterveysasetuksen soveltamisohjeen tulkinta Mikrobiologiset määritykset uutta ja asumisterveysasetuksen soveltamisohjeen tulkinta Kaisa Jalkanen, tutkija Asuinympäristö ja terveys -yksikkö 28.10.2016 Ympäristöterveyspäivät 1 Sisäilmaongelmia voivat

Lisätiedot

Mikrobimenetelmät. Kaisa Jalkanen, tutkija Asuinympäristö ja terveys -yksikkö. 22.10.2015 Asumisterveysasetus -koulutus 1

Mikrobimenetelmät. Kaisa Jalkanen, tutkija Asuinympäristö ja terveys -yksikkö. 22.10.2015 Asumisterveysasetus -koulutus 1 Mikrobimenetelmät Kaisa Jalkanen, tutkija Asuinympäristö ja terveys -yksikkö 22.10.2015 Asumisterveysasetus -koulutus 1 Sisäilmaongelmia voivat aiheuttaa monet tekijät Hallittava kokonaisuus! Lähtötilanne

Lisätiedot

Ilmanvaihto kerros- ja rivitalossa. Ilari Rautanen

Ilmanvaihto kerros- ja rivitalossa. Ilari Rautanen Ilmanvaihto kerros- ja rivitalossa Ilari Rautanen Millaista on hyvä sisäilma? Rakennus on suunniteltava ja rakennettava kokonaisuutena siten, että oleskeluvyöhykkeellä saavutetaan kaikissa tavanomaisissa

Lisätiedot

VOC sisäilmanäytteet Pohjakerroksen käytävä ja V-osa 3-krs portaikko

VOC sisäilmanäytteet Pohjakerroksen käytävä ja V-osa 3-krs portaikko 1(5) VOC sisäilmanäytteet Pohjakerroksen käytävä ja V-osa 3-krs portaikko Sepänkadun koulu 21.12.2018 2(5) 1. LÄHTÖTIEDOT Toimeksiantaja: Turun kaupunki, Tilapalvelukeskus Janne Virtanen Linnankatu 90

Lisätiedot

Vanhan kiinteistön ilmanvaihdon ongelmakohdat Ilmanvaihdon tavoite asunnoissa Ilmanvaihdon toiminta vanhoissa asuinkerrostaloissa Ongelmat

Vanhan kiinteistön ilmanvaihdon ongelmakohdat Ilmanvaihdon tavoite asunnoissa Ilmanvaihdon toiminta vanhoissa asuinkerrostaloissa Ongelmat Vanhan kiinteistön ilmanvaihdon ongelmakohdat Ilmanvaihdon tavoite asunnoissa Ilmanvaihdon toiminta vanhoissa asuinkerrostaloissa Ongelmat TARMOn ilmanvaihtoilta taloyhtiölle 28.10.2013 Päälähde: Käytännön

Lisätiedot

Homevaurion tutkiminen ja vaurion vakavuuden arviointi

Homevaurion tutkiminen ja vaurion vakavuuden arviointi Homevaurion tutkiminen ja vaurion vakavuuden arviointi Anne Hyvärinen, Yksikön päällikkö, Dos. Asuinympäristö ja terveys -yksikkö 26.3.2015 Sisäilmastoseminaari 2015 1 Sisäilmaongelmia voivat aiheuttaa

Lisätiedot

Ilmanvaihto kerrostalo /rivitalo

Ilmanvaihto kerrostalo /rivitalo Ilmanvaihto kerrostalo /rivitalo Millaista on hyvä sisäilma? Rakennus on suunniteltava ja rakennettava kokonaisuutena siten, että oleskeluvyöhykkeellä saavutetaan kaikissa tavanomaisissa sääoloissa ja

Lisätiedot

Asumisterveysasetus, onko toiminta kentällä muuttunut? - Kuinka luen kuntotutkimuksia?

Asumisterveysasetus, onko toiminta kentällä muuttunut? - Kuinka luen kuntotutkimuksia? Asumisterveysasetus, onko toiminta kentällä muuttunut? - Kuinka luen kuntotutkimuksia? Vesa Pekkola Neuvotteleva virkamies Sosiaali- ja terveysministeriö Terveydensuojelulain asumisterveyttä koskevat säädökset

Lisätiedot

Sisäympäristön laadun arviointi energiaparannuskohteissa

Sisäympäristön laadun arviointi energiaparannuskohteissa Sisäympäristön laadun arviointi energiaparannuskohteissa Dos. Ulla Haverinen-Shaughnessy, FM Mari Turunen ja Maria Pekkonen, FT Liuliu Du DI Virpi Leivo ja Anu Aaltonen, TkT Mihkel Kiviste Prof. Dainius

Lisätiedot

Terveydensuojelulain uudistus ja asumisterveysasetus mitä uutta kosteus- ja homeongelmien selättämiseen

Terveydensuojelulain uudistus ja asumisterveysasetus mitä uutta kosteus- ja homeongelmien selättämiseen Terveydensuojelulain uudistus ja asumisterveysasetus mitä uutta kosteus- ja homeongelmien selättämiseen Hometalkoot työmaakokous, Oulu 31.10-1.11.2013 Vesa Pekkola, STM Eduskunnan tarkastusvaliokunnan

Lisätiedot

Asumisterveysasetus ja terveydensuojelulain muutos. AJANKOHTAISTA LABORATORIORINTAMALLA Vesa Pekkola Ylitarkastaja Sosiaali- ja terveysministeriö

Asumisterveysasetus ja terveydensuojelulain muutos. AJANKOHTAISTA LABORATORIORINTAMALLA Vesa Pekkola Ylitarkastaja Sosiaali- ja terveysministeriö Asumisterveysasetus ja terveydensuojelulain muutos AJANKOHTAISTA LABORATORIORINTAMALLA Vesa Pekkola Ylitarkastaja Sosiaali- ja terveysministeriö Muutoksia terveydensuojelulakiin, asumisterveyttä koskeviin

Lisätiedot

SATAMATALONKUJA LOVIISA

SATAMATALONKUJA LOVIISA Sivu 1 / 7 SATAMATALONKUJA 07910 LOVIISA HIILIDIOKSIDIMITTAUS Tutkimusselostus, päivitetty 12.9.2018 Työnro: 327158 Linda Merk 0400 647 929 Sivu 2 / 7 1 YLEISTIEDOT Kohde: Toimeksianto: Tilaaja: Läsnäolijat:

Lisätiedot

Julkisen rakennuskannan tervehdyttäminen Itä- Suomessa

Julkisen rakennuskannan tervehdyttäminen Itä- Suomessa Julkisen rakennuskannan tervehdyttäminen Itä- Suomessa Terveiden tilojen vuosikymmen seminaari 17.4.2018 Kuopio, Itä-Suomen aluehallintovirasto Yli-insinööri Katja Outinen Lainsäädäntö luo puitteet terveellisille

Lisätiedot

SOSIAALI- JA TERVEYSMINISTERIÖ Muistio Liite 1 Neuvotteleva virkamies Vesa Pekkola 23.4.2015

SOSIAALI- JA TERVEYSMINISTERIÖ Muistio Liite 1 Neuvotteleva virkamies Vesa Pekkola 23.4.2015 SOSIAALI- JA TERVEYSMINISTERIÖ Muistio Liite 1 Neuvotteleva virkamies Vesa Pekkola 23.4.2015 SOSIAALI- JA TERVEYSMINISTERIÖN ASETUS ASUNNON JA MUUN OLESKELUTI- LAN TERVEYDELLISISTÄ OLOSUHTEISTA SEKÄ ULKOPUOLISTEN

Lisätiedot

Tuomarilan koulu, Tiivistyskorjausten jälkeinen tarkistusmittaus

Tuomarilan koulu, Tiivistyskorjausten jälkeinen tarkistusmittaus Tuomarilan koulu, Tiivistyskorjausten jälkeinen tarkistusmittaus Tutkimusraportti 19.4.2018 Projekti 308712 TIIVISTELMÄ Tutkimuksessa selvitettiin Tuomarilan koulun tiivistyskorjausten jälkeistä tilannetta

Lisätiedot

PUHDASTA SISÄILMAA TILOJEN KÄYTTÄJILLE

PUHDASTA SISÄILMAA TILOJEN KÄYTTÄJILLE PUHDASTA SISÄILMAA TILOJEN KÄYTTÄJILLE 28.1.2015 WÄRTSILÄTALO Susanna Hellberg TERVEYDENSUOJELULAKI 763/94 7 LUKU Asunnon ja muun oleskelutilan sekä yleisten alueiden terveydelliset vaatimukset 26 Asunnon

Lisätiedot

TERVEYDENSUOJELULAIN MUKAINEN OLOSUHDEVALVONTA KESKI-UUDELLAMAALLA

TERVEYDENSUOJELULAIN MUKAINEN OLOSUHDEVALVONTA KESKI-UUDELLAMAALLA 1 TERVEYDENSUOJELULAIN MUKAINEN OLOSUHDEVALVONTA KESKI-UUDELLAMAALLA Teemu Roine terveystarkastaja insinööri (amk) / RTA Keski-Uudenmaan ympäristökeskus Järvenpään, Keravan, Mäntsälän, Nurmijärvi ja Tuusula

Lisätiedot

Asumisterveysasetuksen soveltamisohje kemialliset epäpuhtaudet

Asumisterveysasetuksen soveltamisohje kemialliset epäpuhtaudet Asumisterveysasetuksen soveltamisohje kemialliset epäpuhtaudet Helena Järnström, FT VTT Expert Services Oy, Tuotepäällikkö Sisäilmanäytteenotto Ilmanäyte otetaan oleskeluvyöhykkeeltä noin 1,1 metrin korkeudelta.

Lisätiedot

Sisäympäristöprosessit HUS:ssa. Marja Kansikas sisäilma-asiantuntija HUS-Kiinteistöt Oy

Sisäympäristöprosessit HUS:ssa. Marja Kansikas sisäilma-asiantuntija HUS-Kiinteistöt Oy Sisäympäristöprosessit HUS:ssa Marja Kansikas sisäilma-asiantuntija HUS-Kiinteistöt Oy HUS-Sisäympäristöohjausryhmä v toimii ns. ohjausryhmänä v työryhmä koostuu v HUS-Työsuojelusta v HUS-Työterveyshuollosta

Lisätiedot

Koulun terveydensuojelulain mukainen tarkastus ja riskirakenne analyysi. Antti Soininen

Koulun terveydensuojelulain mukainen tarkastus ja riskirakenne analyysi. Antti Soininen Koulun terveydensuojelulain mukainen tarkastus ja riskirakenne analyysi Antti Soininen Opinnäytetyön ohjaajat Kimmo Ilonen, ylitarkastaja, Aluehallintovirasto Kari Grönberg, terveysinsinööri, Vantaan ympäristökeskus

Lisätiedot

SISÄILMAN LAATU. Mika Korpi

SISÄILMAN LAATU. Mika Korpi SISÄILMAN LAATU Mika Korpi 2.11.2016 Sisäilman määritelmä Sisäilma on sisätiloissa hengitettävä ilma, jossa ilman perusosien lisäksi saattaa olla eri lähteistä peräisin olevia kaasumaisia ja hiukkasmaisia

Lisätiedot

SISÄILMAONGELMIEN HAVAITSEMINEN JA TODENTAMINEN

SISÄILMAONGELMIEN HAVAITSEMINEN JA TODENTAMINEN SISÄILMAONGELMIEN HAVAITSEMINEN JA TODENTAMINEN Matti Moilanen Lapin AMK 24.11.2015 Kuva: Tapani Kalsi, LL Aistinvaraiset havainnot - Hajut (home, viemäri, VOC, kreosootti, savu, tupakka ) - Vauriojäljet

Lisätiedot

HAKEMUS. Ulkopuolisen asiantuntijan asiantuntemuksen ja pätevyyden selvittäminen ja käytettävien tutkimusmenetelmien luotettavuuden osoittaminen

HAKEMUS. Ulkopuolisen asiantuntijan asiantuntemuksen ja pätevyyden selvittäminen ja käytettävien tutkimusmenetelmien luotettavuuden osoittaminen HAKEMUS Hakemus_TsL49_ulkasiant/r3/20.11.2012 Sivu 1 (8) Ympäristökeskus terveydensuojelulain (763/1994) 49 :n mukaiseksi hyväksytyksi ulkopuoliseksi asiantuntijaksi Kotkassa Kotkan ympäristökeskus Kotkantie

Lisätiedot

TUTKIMUSRAPORTTI

TUTKIMUSRAPORTTI TUTKIMUSRAPORTTI 17.8.2017 Hämeenlinnan kaupunki Linnan Tilapalvelut -liikelaitos Mika Metsäalho PL 84, 13101 Hämeenlinna Sähköposti: mika.metsaalho@hameenlinna.fi Kohde Ojoisten lastentalo, Mäyräntie

Lisätiedot

SISÄILMATUTKIMUSRAPORTTI SEURANTAMITTAUS

SISÄILMATUTKIMUSRAPORTTI SEURANTAMITTAUS Sivu 1 / 6 SISÄILMATUTKIMUSRAPORTTI SEURANTAMITTAUS MATTILAN PÄIVÄKOTI Hirsitie 2, 04340 Tuusula 1.4.2012 TILAAJA: Pertti Elg, Rakennusmestari, Tuusulan kunta TUTKIJA: Jari Järveläinen, Jakitec Ky Sivu

Lisätiedot

Uusien rakentamismääräysten vaikutus sisäilmastoon. Sisäilmastoluokitus 2018 julkistamistilaisuus Säätytalo Yli-insinööri Katja Outinen

Uusien rakentamismääräysten vaikutus sisäilmastoon. Sisäilmastoluokitus 2018 julkistamistilaisuus Säätytalo Yli-insinööri Katja Outinen Uusien rakentamismääräysten vaikutus sisäilmastoon Sisäilmastoluokitus 2018 julkistamistilaisuus 14.5.2018 Säätytalo Yli-insinööri Katja Outinen Suomen rakentamismääräyskokoelma uudistui 1.1.2018 Taustalla

Lisätiedot

SISÄILMA. 04.10.2011 Rakennusfoorumi. Eila Hämäläinen rakennusterveysasiantuntija Tutkimuspäällikkö, Suomen Sisäilmakeskus Oy

SISÄILMA. 04.10.2011 Rakennusfoorumi. Eila Hämäläinen rakennusterveysasiantuntija Tutkimuspäällikkö, Suomen Sisäilmakeskus Oy SISÄILMA 04.10.2011 Rakennusfoorumi Eila Hämäläinen rakennusterveysasiantuntija Tutkimuspäällikkö, Suomen Sisäilmakeskus Oy Sisäilman merkitys Sisäilman huono laatu on arvioitu yhdeksi maamme suurimmista

Lisätiedot

Sisäilmamittaus. Luumäen hyvinvointiasema. Marttilantie Luumäki. Aikuissosiaalityön tilat

Sisäilmamittaus. Luumäen hyvinvointiasema. Marttilantie Luumäki. Aikuissosiaalityön tilat Aikuissosiaalityön tilat Marttilantie 28 54500 Luumäki Työnro 2645 2 (9) Sisällys 1 Yleistiedot... 3 2 Perustiedot kohteesta... 3 3 Yhteenveto ja toimenpide-ehdotukset... 4 4 Ilma VOC-analyysi... 5 4.1

Lisätiedot

Raportti Työnumero:

Raportti Työnumero: Sivuja:1/8 Vastaanottaja: Kärkölän kunta Jukka Koponen Virkatie 1 16600 Järvelä Arkistokuva Raportti Työnumero: 051621700091 Kohde: Toimeksianto: Opintien koulu Opintie 16600 Järvelä VOC-ilma ja materiaalinäytteiden

Lisätiedot

Arkistokuva Raportti Työnumero: VOC-ilma ja materiaalinäytteiden ottaminen

Arkistokuva Raportti Työnumero: VOC-ilma ja materiaalinäytteiden ottaminen Sivuja:1/9 Vastaanottaja: Kärkölän kunta Jukka Koponen Virkatie 1 16600 Järvelä Arkistokuva Raportti Työnumero: 051621700090 Kohde: Toimeksianto: Vuokkoharjun koulu Koulutie 18 16600 Järvelä VOC-ilma ja

Lisätiedot

16.3.2015 SISÄILMAN MIKROBITUTKIMUS

16.3.2015 SISÄILMAN MIKROBITUTKIMUS 16.3.2015 SISÄILMAN MIKROBITUTKIMUS PERTUN PARAKKIKOULU 05400 JOKELA 05400 JOKELA 2/6 SISÄLLYSLUETTELO 1. KOHTEEN YLEISTIEDOT... 3 1.1 Kohdetiedot ja tilaaja... 3 1.2 Toimeksiannon laatija... 3 1.3 Toimeksiannon

Lisätiedot

TUTKIMUSRAPORTTI Luokat 202, 207 ja 208

TUTKIMUSRAPORTTI Luokat 202, 207 ja 208 TUTKIMUSRAPORTTI Luokat 202, 207 ja 208 Kotkan lyseo, Arcus-talo Kirkkokatu 15 48100 KOTKA Työ nro T8007-5 Kotka 5.4.2016 Oy Insinööri Studio OY INSINÖÖRI STUDIO, TORNATORINTIE 3, PL 25, 48101 KOTKA, PUH.

Lisätiedot

Sisäilman VOC-pitoisuuden määrittäminen Uusintanäytteet

Sisäilman VOC-pitoisuuden määrittäminen Uusintanäytteet Sisäilman VOC-pitoisuuden määrittäminen Uusintanäytteet 25.11.2016 Liikuntahalli Lippitie 2 91900 Liminka Tilaaja: Limingan kunta Iivarinpolku 6 91900 Liminka 1 (5) Sisällysluettelo Tilaaja... 2 Tilaus...

Lisätiedot

Toimivat sisäilman selvittämismenetelmät oppilaitoksissa ja päiväkodeissa

Toimivat sisäilman selvittämismenetelmät oppilaitoksissa ja päiväkodeissa Toimivat sisäilman selvittämismenetelmät oppilaitoksissa ja päiväkodeissa Neuvotteleva virkamies Sosiaali- ja terveysministeriö 1 22.11.2017 Etunimi Sukunimi Sisäilmaongelmien ennaltaehkäisyn edellytyksenä

Lisätiedot

Lämpöolosuhteiden ja ilmanvaihdon uudet suunnitteluarvot

Lämpöolosuhteiden ja ilmanvaihdon uudet suunnitteluarvot Lämpöolosuhteiden ja ilmanvaihdon uudet suunnitteluarvot Jorma Säteri. Metropolia Ammattikorkeakoulu Sisäilmastoluokitus 2018 Vapaaehtoinen työkalu tavoitteiden asettamiseen S1 Yksilöllinen sisäilmasto

Lisätiedot

Säteilylain uudistus ja radonvalvonta

Säteilylain uudistus ja radonvalvonta Säteilylain uudistus ja radonvalvonta Päivi Kurttio 20.9.2017 1 Esityksen sisältö Rajaus: SISÄILMAn radon Terveydensuojelun rooli ja vastuut radonvalvonnassa Asuntojen ja muiden oleskelutilojen sisäilman

Lisätiedot

TEOLLISUUSRAKENNUSTEN TOIMISTOTILOJEN ILMAN LAATU (INDOOR AIR QUALITY IN OFFICES ADJACENT TO INDUSTRIAL HALLS)

TEOLLISUUSRAKENNUSTEN TOIMISTOTILOJEN ILMAN LAATU (INDOOR AIR QUALITY IN OFFICES ADJACENT TO INDUSTRIAL HALLS) TEOLLISUUSRAKENNUSTEN TOIMISTOTILOJEN ILMAN LAATU (INDOOR AIR QUALITY IN OFFICES ADJACENT TO INDUSTRIAL HALLS) Liisa KUJANPÄÄ 1, Sirpa RAUTIALA 1, Helmi KOKOTTI 2, and Marjut REIMAN 1,* 1 Finnish Institute

Lisätiedot

SISÄILMARYHMÄN TOIMINTAMALLI

SISÄILMARYHMÄN TOIMINTAMALLI Haapajärven kaupungin sisäilmaryhmä SISÄILMARYHMÄN TOIMINTAMALLI SISÄILMARYHMÄN TOIMINTA ON KESKITTYNYT KUNNAN OMISTAMIEN JULKISTEN TILOJEN TERVEYSHAITTOJEN SELVITTÄMISEEN Julkisella tilalla tarkoitetaan

Lisätiedot

RÖYLÄN KOULU- JA PÄIVÄKOTIRAKENNUS Terveellisyyden arviointi

RÖYLÄN KOULU- JA PÄIVÄKOTIRAKENNUS Terveellisyyden arviointi LAUSUNTO 1 (5) RÖYLÄN KOULU- JA PÄIVÄKOTIRAKENNUS Terveellisyyden arviointi Tässä lausunnossa arvioidaan Röylän koulu- ja päiväkotirakennuksen nykyinen terveellisyys. Rakennuksissa on tehty sekä kuntoarvio

Lisätiedot

Hangon kaupunki Hagapuiston koulu

Hangon kaupunki Hagapuiston koulu 26.02.2015 Hangon kaupunki Hagapuiston koulu Sisäilman VOC-mittaukset 23.1.2015 Jakelu: bengt.lindholm@hanko.fi (PDF) Sisäilmari Oy, arkisto (PDF) 2/5 1. Yleistiedot Kohde Hangon kaupunki Hagapuiston koulu

Lisätiedot

Sisäympäristönäytteen homeviljelyt

Sisäympäristönäytteen homeviljelyt Sisäympäristönäytteen homeviljelyt Kaisa Jalkanen, tutkija 6.2.2017 Labquality Days Kaisa Jalkanen THL 1 Mihin mikrobitutkimuksia voidaan käyttää? Havaitsemaan mahdollisesti terveyshaittaa aiheuttava olosuhde

Lisätiedot

Kosteus- ja homevaurion selvittäminen ja hallinta

Kosteus- ja homevaurion selvittäminen ja hallinta Kosteus- ja homevaurion selvittäminen ja hallinta Anne Hyvärinen, Yksikön päällikkö, Dos. Asuinympäristö ja terveys -yksikkö ~ 26.10.2016 Genano 2016 1 Elin- ja työympäristön altisteisiin liittyvä kuolleisuus

Lisätiedot

Sisäilman VOC-pitoisuuden määrittäminen Uusintanäytteet

Sisäilman VOC-pitoisuuden määrittäminen Uusintanäytteet Sisäilman VOC-pitoisuuden määrittäminen Uusintanäytteet 23.6.2016 Liikuntahalli Lippitie 2 91900 Liminka Tilaaja: Limingan kunta Iivarinpolku 6 91900 Liminka 1 (5) Sisällysluettelo Tilaaja... 2 Tilaus...

Lisätiedot

SISÄILMAN VOC- JA FLEC-MITTAUKSET

SISÄILMAN VOC- JA FLEC-MITTAUKSET SISÄILMAN VOC- JA FLEC-MITTAUKSET Ruonalan Koulu Karhuvuorentie 1 48300 Kotka 12.2.2018 Vetotie 3 A FI-01610 Vantaa p. 0306 705 500 www.raksystems.fi Y-tunnus: 0905045-0 Kuntotutkimusraportti 2 Kenttätutkimus

Lisätiedot

SAIRAALAYMPÄRISTÖN KEMIALLISISTA YHDISTEISTÄ

SAIRAALAYMPÄRISTÖN KEMIALLISISTA YHDISTEISTÄ ppb ppm SAIRAALAYMPÄRISTÖN KEMIALLISISTA YHDISTEISTÄ - TAPAUSTUTKIMUS LEIF WIRTANEN 1, MIIKA KOLJONEN 1, HARRI LYLY 1, TONY LAPPETELÄINEN 1, KIIA MIETTUNEN 1, KIRSI TORIKKA-JALKANEN 2, PAULI TARNA 3 1

Lisätiedot

GESTERBYN SUOMENKIELINEN KOULU. Sisäilma- ja kuntotutkimus

GESTERBYN SUOMENKIELINEN KOULU. Sisäilma- ja kuntotutkimus GESTERBYN SUOMENKIELINEN KOULU Sisäilma- ja kuntotutkimus Tiedotustilaisuus 5.3.2018 Olavi Vaittinen, rakennusterveysasiantuntija Inspector Sec Oy (ISEC) TUTKIMUKSEN TOTEUTUS Koulurakennus ja liikuntasalirakennus:

Lisätiedot

Uusi sisäilmastoluokitus ja uudet ilmanvaihdon mitoitusoppaat

Uusi sisäilmastoluokitus ja uudet ilmanvaihdon mitoitusoppaat Uusi sisäilmastoluokitus ja uudet ilmanvaihdon mitoitusoppaat Jorma Säteri. Metropolia Ammattikorkeakoulu Muutosten vuosi 2018 Ympäristöministeriön asetukset Sisäilmasto ja ilmanvaihto (1009/2017) Uuden

Lisätiedot

Sisäilman radon osana säteilylainsäädännön uudistusta

Sisäilman radon osana säteilylainsäädännön uudistusta Sisäilman radon osana säteilylainsäädännön uudistusta Tuukka Turtiainen, Olli Holmgren, Katja Kojo, Päivi Kurttio Säteilyturvakeskus 29.1.2019 1 Radon on radioaktiivinen kaasu syntyy jatkuvasti kaikessa

Lisätiedot

miten käyttäjä voi vaikuttaa sisäilman laatuun

miten käyttäjä voi vaikuttaa sisäilman laatuun miten käyttäjä voi vaikuttaa sisäilman laatuun Kai Ryynänen Esityksen sisältöä Mikä ohjaa hyvää sisäilman laatua Mitä käyttäjä voi tehdä sisäilman laadun parantamiseksi yhteenveto 3 D2 Rakennusten sisäilmasto

Lisätiedot

TERVEYDENSUOJELU- JA RAKENNUSVALVONTAVIRANOMAISEN YHTEISTYÖSTÄ RAKENNUSTEN TERVEYSHAITTAKORJAUKSISSA

TERVEYDENSUOJELU- JA RAKENNUSVALVONTAVIRANOMAISEN YHTEISTYÖSTÄ RAKENNUSTEN TERVEYSHAITTAKORJAUKSISSA TERVEYDENSUOJELU- JA RAKENNUSVALVONTAVIRANOMAISEN YHTEISTYÖSTÄ RAKENNUSTEN TERVEYSHAITTAKORJAUKSISSA Ylitarkastaja Vesa Pekkola Sosiaali- ja terveysministeriö 17.11.2014 Hallintolaki 10 Viranomaisten yhteistyö

Lisätiedot

KORPILAHDEN YHTENÄISKOULU

KORPILAHDEN YHTENÄISKOULU KORPILAHDEN YHTENÄISKOULU SISÄOLOSUHDEMITTAUKSET 2.2 116 / KORPILAHDEN YHTENÄISKOULU, SISÄOLOSUHDEMITTAUKSET Mittaus toteutettiin 2.2 116 välisenä aikana. Mittaukset toteutettiin Are Oy:n langattomalla

Lisätiedot

Ilmanvaihdon riittävyys koulussa. Harri Varis

Ilmanvaihdon riittävyys koulussa. Harri Varis Ilmanvaihdon riittävyys koulussa Harri Varis Johdanto Ympäristöterveydenhuollossa on keskusteltu ilmanvaihdon riittävyydestä kouluissa Vaikutukset ilmanvaihtoon, kun ilmanvaihto on pois päältä yö- ja viikonloppuaikaan

Lisätiedot

KOULUT TERVEIKSI- Koulu korjaamalla kuntoon?

KOULUT TERVEIKSI- Koulu korjaamalla kuntoon? KOULUT TERVEIKSI- Koulu korjaamalla kuntoon? Heidi Rosenblad Terveysvalvontapäällikkö Väinölän pikkukoulu 1950-luvun lopulla valmistunut kivirakenteinen kahteen tasoon rakennettu koulurakennus terveysvalvontapäällikkö

Lisätiedot

energiaparannuskohteissa

energiaparannuskohteissa Erikoistutkija Ulla Haverinen-Shaughnessy, THL Tutkija Mari Turunen, THL Tutkija Virpi Leivo, TTY Sisäympäristön laadun arviointi energiaparannuskohteissa INSULAtE-projektissa (www.insulateproject.eu)

Lisätiedot

SISÄILMATUTKIMUS Katsaus tämänhetkiseen tilanteeseen. Dosentti Esa-Matti Lilius Biokemian laitos Turun yliopisto

SISÄILMATUTKIMUS Katsaus tämänhetkiseen tilanteeseen. Dosentti Esa-Matti Lilius Biokemian laitos Turun yliopisto SISÄILMATUTKIMUS Katsaus tämänhetkiseen tilanteeseen Dosentti Biokemian laitos Turun yliopisto SOSIAALI- JA TERVEYSMINISTERIÖN ASETUS ASUNNON JA MUUN OLESKELUTILAN TERVEYDELLISISTÄ OLOSUHTEISTA SEKÄ ULKOPUOLISTEN

Lisätiedot

RAPORTTI KIRKONKYLÄN ALA-ASTE

RAPORTTI KIRKONKYLÄN ALA-ASTE 2012 RAPORTTI KIRKONKYLÄN ALA-ASTE Raportissa esitetään tehdyn sisäympäristökyselyn yhteenveto, tehdyt mittaukset ja jatkotoimenpiteet. Vesilahden kunta 7.2.2012 1. JOHDANTO Hyvän sisäilman yksinkertainen

Lisätiedot

Mikrobimenetelmät ja homevaurion vakavuuden arviointi

Mikrobimenetelmät ja homevaurion vakavuuden arviointi Mikrobimenetelmät ja homevaurion vakavuuden arviointi Kaisa Jalkanen, tutkija Asuinympäristö ja terveys -yksikkö 26.8.2015 Ympäristöterveyshuollon alueelliset koulutuspäivät 1 Sisäilmaongelmia voivat aiheuttaa

Lisätiedot

Sisäilmatutkimuksesta kokonaisuuden ymmärtämiseen - miten on onnistuttu? Vesa Pekkola Neuvotteleva virkamies Sosiaali- ja terveysministeriö

Sisäilmatutkimuksesta kokonaisuuden ymmärtämiseen - miten on onnistuttu? Vesa Pekkola Neuvotteleva virkamies Sosiaali- ja terveysministeriö Sisäilmatutkimuksesta kokonaisuuden ymmärtämiseen - miten on onnistuttu? Vesa Pekkola Neuvotteleva virkamies Sosiaali- ja terveysministeriö Pimeältä keskiajalta kohti sivistystä Tappava elinympäristö vain

Lisätiedot

Mitä hyötyä taloyhtiölle on hyvästä kuntoarviosta ja PTS:stä? Varsinais-Suomen Taloyhtiöpäivä / Maarit Järvinen

Mitä hyötyä taloyhtiölle on hyvästä kuntoarviosta ja PTS:stä? Varsinais-Suomen Taloyhtiöpäivä / Maarit Järvinen Mitä hyötyä taloyhtiölle on hyvästä kuntoarviosta ja PTS:stä? Varsinais-Suomen Taloyhtiöpäivä 26.9.2019 / Maarit Järvinen Miksi pitää korjata ja milloin? Rakennukset vaativat jatkuvaa kunnossapitoa ja

Lisätiedot

Lämmöntalteenotto ekologisesti ja tehokkaasti

Lämmöntalteenotto ekologisesti ja tehokkaasti Hallitun ilmanvaihdon merkitys Lämmöntalteenotto ekologisesti ja tehokkaasti on ekologinen tapa ottaa ikkunan kautta poistuva hukkalämpö talteen ja hyödyntää auringon lämpövaikutus. Ominaisuudet: Tuloilmaikkuna

Lisätiedot

Terveydensuojelulaki ja asetus -pätevät asiantuntijat kentälle. Vesa Pekkola Neuvotteleva virkamies Sosiaali- ja terveysministeriö

Terveydensuojelulaki ja asetus -pätevät asiantuntijat kentälle. Vesa Pekkola Neuvotteleva virkamies Sosiaali- ja terveysministeriö Terveydensuojelulaki ja asetus -pätevät asiantuntijat kentälle Vesa Pekkola Neuvotteleva virkamies Sosiaali- ja terveysministeriö Avautuminen Tällä hetkellä tilanne on kaoottinen, jossa huolestuneet kansalaiset

Lisätiedot

JYVÄSKYLÄN YLIOPISTO, AMBIOTICA-RAKENNUS RAKENNUSTEKNINEN JA SISÄILMA- OLOSUHTEIDEN TUTKIMUS TIEDOTUSTILAISUUS

JYVÄSKYLÄN YLIOPISTO, AMBIOTICA-RAKENNUS RAKENNUSTEKNINEN JA SISÄILMA- OLOSUHTEIDEN TUTKIMUS TIEDOTUSTILAISUUS JYVÄSKYLÄN YLIOPISTO, AMBIOTICA-RAKENNUS RAKENNUSTEKNINEN JA SISÄILMA- OLOSUHTEIDEN TUTKIMUS TIEDOTUSTILAISUUS 19.8.2014 RAKENNUKSEN PERUSTIEDOT pinta-ala noin 11 784 br-m 2, kerrosala noin 12 103 ke rakennus

Lisätiedot

SISÄILMATUTKIMUS 23.3.2015 1 (8) Tilaaja: Limingan kunta Simo Pöllänen Kauppakatu 4 91900 Liminka LIMINGAN PALOASEMAN

SISÄILMATUTKIMUS 23.3.2015 1 (8) Tilaaja: Limingan kunta Simo Pöllänen Kauppakatu 4 91900 Liminka LIMINGAN PALOASEMAN 1 (8) Tilaaja: Limingan kunta Simo Pöllänen Kauppakatu 4 91900 Liminka LIMINGAN PALOASEMAN SISÄILMATUTKIMUS 2 (8) TIIVISTELMÄ Limingan paloasema sijaitsee Limingassa, osoitteessa Kramsuntie 3, 91900 Liminka.

Lisätiedot