Lausunto luonnoksesta hallituksen esitykseksi osuuskunnan ylijäämänjaon verotusta koskevien säännösten muuttamisesta

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Lausunto luonnoksesta hallituksen esitykseksi osuuskunnan ylijäämänjaon verotusta koskevien säännösten muuttamisesta"

Transkriptio

1 Lausunto Esikunta- ja oikeusyksikkö PL VERO Valtiovarainministeriö Vero-osasto Viite / Diaarinumero VH A20/ /2014 VM047:00/2014 Lausunto luonnoksesta hallituksen esitykseksi osuuskunnan ylijäämänjaon verotusta koskevien säännösten muuttamisesta Valtiovarainministeriö on pyytänyt Verohallinnolta lausuntoa luonnoksesta hallituksen esitykseksi osuuskunnan ylijäämänjaon verotusta koskevien säännösten muuttamisesta. Esityksen tavoitteena on hallitusohjelman linjausten mukaisesti yhteisöverokannan alentamiseen liittyen verotuksen painopisteen siirtyminen osuuskuntaan jätetyn ylijäämän verotuksesta osuuskunnasta ulos jaetun ylijäämän eli osuuskunnan voitonjaon verotukseen. Ehdotuksen mukaan osuuskunnasta saatu ylijäämänjako olisi tulonsaajalle aina joko kokonaan tai osittain veronalaista tuloa. Lait ovat tarkoitetut tulemaan voimaan vuoden 2015 alusta. Muutoksia sovellettaisiin ensimmäisen kerran vuodelta 2015 toimitettavassa verotuksessa. Esitys liittyy valtion vuoden 2015 talousarvioesitykseen. esittää lausuntonaan kunnioittavasti seuraavaa. Ylijäämää jakavan osuuskunnan tiedonantovelvollisuus Esityksen toimeenpano on mahdollinen vain, jos osuuskunnan varojenjaon verotus pystytään verotusta toimitettaessa käsittelemään koneellisesti lähes kaikissa tapauksissa. Tämä edellyttää kaikkien varojenjaon verotuksessa tarvittavien tietojen saamista suorituksen maksajilta sekä niiden perusteella määriteltyjen käsittelyprosessien luomista Verohallinnon tietojärjestelmiin. Verohallinnon käsityksen mukaan esityksen toimeenpano edellyttää ylijäämän jakajan tiedonantovelvollisuuden laajentamista ja tarkentamista suhteessa nykytilaan, mikä lisää suorituksen maksajien hallinnollista taakkaa.

2 2(7) Ehdotuksen toteutuessa esitetyn kaltaisena, tulee velvoittamaan osuuskunnat antamaan varojen jaon verotusta varten tarpeelliset tiedot vuosi-ilmoituksilla. pitää erittäin tärkeänä sitä, että osuuskuntien on pystyttävä selvittämään ja ilmoittamaan vuosi-ilmoituksilla kaikki tiedot, joita säännösten soveltaminen edellyttää. Verohallinnon käsityksen mukaan esityksestä tulisi selvyyden vuoksi käydä ilmi se, että verotusta varten tarvittavat tiedot, myös ylijäämän saajan osakkeiden ja osuuksien palauttamattomat merkintähinnat, tullaan keräämään ylijäämän jakajilta. ei ole vielä vahvistanut ilmoitettavia tietoja. Suorituksista tulee kuitenkin saada ainakin seuraavat tiedot: - Onko ylijäämän jakaja julkisesti noteerattu (kyllä/ei) - Jos ylijäämän jakaja ei ole julkisesti noteerattu, oliko suorituksen maksajalla jaosta päätettäessä yli 500 osuusmaksun maksanutta jäsentä (kyllä/ei) - Onko kyseessä suorituksen maksajalle vähennyskelpoinen varojen jako? (kyllä /ei) - Onko kyseessä varojen jako vapaan oman pääoman rahastosta? - Suorituksen saajan yksilöintitiedot - Suorituksen saajan osuuksien ja osakkeiden yhteenlaskettu merkintähinta (hetkellä t). Ennakonpidätyksen toimittaminen Ennakonpidätyksen toimittamista varten tulisi säätää kaavamaiset ennakonpidätysprosentit. Kaavamaisia ennakonpidätysprosentteja tarvittaisiin mahdollisesti useampia. Kaavamaisilla ennakonpidätysprosenteilla ei liene suurta vaikutusta ennakkoperinnän vastaavuuteen. Reaaliaikaisen tuloverotuksen prosessin sujuvuuden näkökulmasta kaavamaisten ennakonpidätysprosenttien säätäminen on tärkeää, koska muuten verokortteja hakevat asiakkaat tulisivat aiheuttamaan Verohallinnolle lisätyötä ja lisäresurssien tarvetta. Esityksen vaikutus Verohallinnon prosesseihin Luonnollisten henkilöiden ennakkoperinnässä osuuspääoman korkoa käsitellään nykyisin ennakonkannon alaisena tulona. Jatkossa osuuskuntien maksama ylijäämä olisi ennakonpidätyksenalainen tulo, jos suorituksensaajana on luonnollinen henkilö tai kuolinpesä. Ennakkoperinnän järjestelmiin muutos aiheuttaa nykyisen käsittelyn purkamisen ja ylijäämän (julkisesti ja muusta kuin julkisesti noteeratuista osuuskunnista) huomioimisen ennakonpidätyksenalaisena tulona. Vaikka käytännössä merkittävä osa ylijäämistä jäisi ennakonpidätyksen ulkopuolelle (EPA 1 luvun 14 ), tulee ylijäämälle tarvittaessa laskea verokortti. Ennakkoperintävaiheessa osuuskunnan osuuksista ja/tai osakkeista osakkaan maksamat yhteenlasketut palauttamatta olevat merkintähinnat eivät vielä ole yhtiön ilmoittamina Verohallinnon käytössä. Tämän vuoksi asiakkaan tulisi ylijäämän lisäksi itse ilmoittaa, minkä kokoisesta osuuskunnasta

3 3(7) ylijäämä on saatu ja osuuskunnan osuuksista tai osakkeista hänen maksamansa yhteenlasketut palauttamatta olevat merkintähinnat. Mikäli tulo tulee jakaa ansio- ja pääomatulo-osuuksiin, joutuu virkailija tekemään jaon apulaskentaa hyväksi käyttäen. Asioiden selvittäminen asiakkaalta ja jaon tekeminen käsin hidastaa ennakkoperintävaiheen sujuvuutta. Ennakkoperintävaihe on tapauskohtaista käsittelyä muutoin kuin Verokortti verkossa -palvelun automaattisen käsittelyn osalta. Muutos tulee vaikuttamaan jonkin verran sekä automaattiseen että tapauskohtaiseen käsittelyyn. Verotuksen toimittamisvaiheessa muutoksella on vaikutusta ennen kaikkea automaation prosesseihin, kun verotusta varten tarvittavat tiedot otetaan vastaan sivullisilmoittajilta pääosin suoraan sähköisesti, käsitellään verotuslaskennassa, tulostetaan esitäytetylle veroilmoitukselle ja verotuspäätökselle automaatiossa. Tapauskohtaiseen käsittelyyn noussee vain asiakkaan esitäytetyillä veroilmoituksilla esittämistä uusista tiedoista muodostuvia tehtäviä, sekä muita pääosin sivullisilmoittajan ilmoitusvirheistä aiheutuvia tehtäviä. Osuuskunnan ylijäämän verotuksellinen käsittely on monimutkaista Osuuskunnan ylijäämän verotuksellisen käsittelyn sääntely esitetyllä tavalla vaikuttaa suhteellisen monimutkaiselta ja vaikeasti hallittavalta. Kokonaisuutena arvioiden esitys mutkistaa verotusta niin Verohallinnon kuin asiakkaan kannalta. Tätä ei kuitenkaan voitane osuuskuntalain uudistuksen vuoksi kokonaan välttää. Osuuskuntalain muutos mahdollistaa osuuskunnille aiempaa laajemmat toiminta- ja varojenjakomahdollisuudet, minkä vuoksi niitä on verojärjestelmän eheyden ja neutraliteetin vuoksi käsiteltävä verotuksessa muihin yritysmuotoihin ja niiden varojenjaon verotukseen nähden oikeudenmukaisella tavalla. Esityksen mukaan osuuskuntien varojenjaon verotukseen ehdotetaan tilanteesta riippuen erilaisia käsittelyvaihtoehtoja. Tämän vuoksi erityisesti henkilöasiakkaan voi olla vaikeaa edes hahmottaa sitä, miten hänen saamansa varojenjako tullaan käsittelemään verotuksessa. Ennakkoperinnässä alle 500 osuusmaksun maksaneen jäsenen osuuskunnan tapauksessa jäsenen tulisi itse tietää, onko osuuskunnassa alle 500 jäsentä, jotta asiakkaan saamalle ylijäämälle voitaisiin laskea oikeanlainen verokortti. Vaikka ansiotuloa olevia ylijäämiä lienee verrattain pienellä määrällä asiakkaista, voi heille aiheutua jäännösveroa sillä perusteella, että ennakkoperinnässä tuloa on käsitelty veronalaisena pääomatulona, sen sijaan, että sitä olisi tullut käsitellä veronalaisena ansiotulona. Koska esityksessä pienosuuskuntien merkintähinnalle laskettavan vuotuisen tuoton ylittävä varojenjako tulisi ansiotuloverotuksen piiriin eikä varojen jakaja saisi vähentää varojenjakoa tuloverotuksessaan, siirryttäisiin harvainosuuskunnissa ja työosuuskunnissa todennäköisesti nykyistä useammin avoimeen palkanmaksuun, mikä selkiyttäisi verokohtelua asiakkaan kannalta.

4 4(7) Ehdotus monimutkaistaa ylijäämän jakajan toimintaa. Suorituksen maksajan tulisi jatkossa esimerkiksi seurata osuusmaksun maksaneiden jäsenten lukumäärää vuosittain sekä ylläpitää tietoa kunkin jäsenen osuusmaksusta maksamasta merkintähinnasta. Verohallinnon näkökulmasta esitys on laadittu siten, että osuuskunnan varojen jaon verotuslaskenta voitaisiin hoitaa suurelta osin automaatiossa. Ehdotettuun sääntelyyn ei sisälly sellaisia merkittäviä avoimia tulkintakysymyksiä, jotka edellyttäisivät suurten asiakasjoukkojen tapauskohtaista käsittelyä. Toisaalta esitetty sääntely on monisyinen ja tietojärjestelmätoteutuksen kannalta hyvin työläs. Erityisesti yhtymän saaman ylijäämän palautuksen verottaminen osakastasolla on erittäin monimutkaista, kun henkilökohtaisen tulolähteen tuloa oleva ylijäämä jaetaan suoraan osakkailla verotettavaksi, mutta elinkeinotoiminnan tai maatalouden tuloa oleva ylijäämän palautus sisältyy tulolähteen osakkaalle jaettavaan tulo-osuuteen ja ylijäämän verovapaat osuudet vähennetään osakaskohtaisesti. Käytännössä esitys edellyttää monimutkaisen yhtymän saamien osinkojen verovapaan osuuden huomioimis- ja säästöjärjestelmän rakentamista myös osuuskuntiin. Monimutkaisuutta muodostuu esimerkiksi siitä, että yhtymän TVL-tuloa olevan ylijäämän osalta yhtymän osakkaille täytyy jakaa myös osuus yhtymän ylijäämää jakavassa osuuskunnassa omistamien osakkeiden ja osuuksien merkintähinnasta, jotta osakastasolla ylijäämän palautus voidaan jakaa oikein ansio- ja pääomatulo-osuuksiin. Ansiotulon muuttaminen pääomatuloksi osuuskunnan avulla Noteeraamattoman osuuskunnan varojen jaon verottaminen ansiotulona sijoitetulle merkintähinnalle lasketun 8 %:n laskennallisen vuotuisen tuoton ylittävältä osalta estänee tehokkaasti tulon muuntamisen ansiotulosta pääomatuloksi osuuskunnan avulla. Laissa säädettyjä varojenjaon käsittelysääntöjä saatetaan pyrkiä kiertämään esimerkiksi lisäämällä keinotekoisesti osuusmaksun maksaneiden jäsenten lukumäärää, jolloin ylijäämän jako ei voisi olla saajan ansiotuloa. Varojenjaon pääomatulo-osuuden laskennan kytkeminen osuudesta maksettuun merkintähintaan voi johtaa myös tilanteisiin, joissa merkintähintaa kasvatetaan keinotekoisesti esimerkiksi eroamalla osuuskunnasta ja liittymällä siihen uudelleen. Mahdollisiin pääasiassa verotuksen kiertämiseksi toteutettuihin järjestelyihin voitaneen puuttua soveltamalla yleistä veronkiertosäännöstä. TVL 33e :n 3 momentin soveltamisesta Esitetty TVL 33e :n 3 momentti koskisi vain muita kuin julkisesti noteerattuja osuuskuntia, joissa on ylijäämänjaosta päätettäessä alle 500 osuusmaksun maksanutta jäsentä. Esityksen perusteluista ei kuitenkaan käy tarkemmin ilmi, että osuusmaksun tulee tällöin olla sanamuodon edellyttämällä tavalla kokonaan maksettu. Tulkintaongelmien välttämiseksi asian olisi hyvä käydä selvästi ilmi esityksen perusteluista.

5 5(7) Esityksen mukaan osuuskunnasta, jossa on ylijäämän jaosta päätettäessä alle 500 osuusmaksun maksanutta jäsentä, saadusta ylijäämästä 75 prosenttia on ansiotuloa ja 25 prosenttia verovapaata tuloa siltä osin kuin tästä osuuskunnasta saatu ylijäämä ylittää määrän, joka vastaa verovelvollisen kaikista kyseisen osuuskunnan osuuksista tai osakkeista maksetulle yhteenlasketulle palauttamatta olevalle merkintähinnalle laskettua kahdeksan prosentin vuotuista tuottoa. Esityksessä ei ole tuotu esille sitä, millä hetkellä osakkeiden tai osuuksien palauttamatta olevaa merkintähintaa arvioidaan. Epäselviä tulkintatilanteita voi syntyä esimerkiksi silloin, kun verovelvollinen saa ylijäämän jakoa samana vuonna useammin kuin kerran ja ylijäämän jakojen välissä myydään, ostetaan, merkitään tai lunastetaan osakkeita tai osuuksia Pääomatulona verotettavan ylijäämän 2500 euron raja Esityksessä tulisi tulkintaongelmien välttämiseksi tuoda tarkasti esille se, mitä ylijäämiä otetaan huomioon noteeraamattomista osuuskunnista saadun pääomatulona verotettavan ylijäämän 2500 euron enimmäismäärää laskettaessa. Verohallinnon käsityksen mukaan 2500 euron enimmäismäärää laskettaessa ei tulisi ottaa huomioon sellaisia eriä, joiden verotukseen mainittu 2500 euron enimmäisraja ei suoraan vaikuta. Tällaisia ovat ansiotuloksi katsottavat ylijäämät, osuuskunnalle vähennyskelpoiset ja saajalle kokonaan veronalaiset elinkeinotoimintaan tai maatalouteen liittyvät ylijäämänpalautukset ja verovapaat elantomenoylijäämäpalautukset. Esityksen yksityiskohtaisissa perusteluissa todetaan TVL 33e :n 3 momentin osalta seuraavasti: Edellä 2 momentissa tarkoitettu euron raja ei soveltuisi poikkeussäännöstä sovellettaessa. Perusteluissa tulisi erikseen todeta se sovelletaanko 2500 euron rajaa kuitenkin 3 momentin mukaan laskettuun pääomatulo-osuuteen. Pääomatulona verotettavan ylijäämän 2500 euron rajaa laskettaessa otettaneen huomioon ainakin yhtymän kautta osakkaalla suoraan verotettavaksi tulevat henkilökohtaisen tulolähteen ylijäämät. Epäselväksi jää, tulisiko 2500 rajan täyttymistä arvioitaessa huomioida myös osakkaan osuus yhtymän kautta saadusta elinkeinotoiminnan tai maatalouden tulo-osuuteen sisältyvistä ylijäämistä silta osin, kun ne ovat osakkaan verotuksessa olleet pääomatuloa. Jos näin olisi, tulisi määritellä se, onko tulo-osuuden pääomatulo-osuus ensisijaisesti kertynyt osuuskunnan ylijäämästä vai katsotaanko osakkaalle tulo-osuuden mukana tulleen ylijäämän olevan ansio- ja pääomatuloa samassa suhteessa, kun kyseisen tulolähteen tulo-osuus jaetaan ansio- ja pääomatuloksi. Näiden epäselvyyksien välttämiseksi olisi selkeämpää, että 2500 euron rajan soveltamisessa ei huomioida yhtymän muun kuin henkilökohtaisen tulolähteen tuloon kuuluvia ylijäämiä. Jos yhtymän elinkeinotoiminnan tai maatalouden tuloon sisältyy sekä osakeyhtiön jakamia osinkoja että yhtymän jakamaa ylijäämää, eikä osakkaalle jaettava tulo-osuus riitä molempien vähentämiseen, joudutaan ratkaisemaan se, kumpi eristä vähennetään tulo-osuudesta ensin. Asialla ei liene vaikutusta verotuksen lopputulokseen, joten asia ratkaistaneen nimenomaisen säännöksen jäädessä puuttumaan tietojärjestelmän toteuttamisen kannalta tarkoituksenmukaisella tavalla.

6 6(7) Ylijäämänpalautuksen vähennyskelpoisuus Vaikka ehdotetut ylijäämänpalautuksen vähennyskelpoisuuden rajoitukset ovat valtiontukea koskevien säännösten ja perusteettomien veroetujen estämisen kannalta perusteluja, vähentänevät ne käytännössä ylijäämänpalautusten käyttöä nykyisestä myös sen vuoksi, että vähennyskelpoisuuden edellytysten täyttäminen ja selvittäminen voi olla osuuskunnalle työlästä. Esimerkiksi alueosuuskaupoille jäsenten kanssa käydyn kaupan ja vieraskaupan osuus ja määrä voisi S-etukortin käytön ja asiakasrekisterien yms. perusteella vielä olla jollain tasolla selvitettävissä, mutta lukuisista jäsenkaupan perusteella ylijäämänpalautusta saavista jäsenistä vain harva harjoittanee ehdotetussa EVL 18 :ssä tarkoitetulla tavoin elinkeinotoimintaa tai maataloutta ja näidenkin jäsenten tunnistaminen ja erittely enemmistönä olevista kuluttaja-asiakkaista voi olla osuuskaupalle vaikeaa. Ehdotettu uudistus voikin korostaa asiakashyvitysjärjestelmän tai muun osuuskunnan verotuksessa vähennyskelpoisen menettelyn merkitystä nykyisin ylijäämänpalautusta jakaneiden osuuskauppojen osalta. Vähennyskelpoisen ylijäämänpalautuksen edellytyksenä on mm. että ylijäämä on syntynyt tilikauden aikana. Säännös tarkoittanee samaa tilikautta, jolta ylijäämää palautetaan eli viimeksi vahvistetun tilinpäätöksen mukaista ylijäämää. Selvyyden vuoksi asian voisi täsmentää perusteluissa. Verovapaa ylijäämänpalautus Ehdotetun TVL 53 :n 10 kohdan mukaan veronalaista tuloa ei ole luonnollisen henkilön osuuskunnasta ostojensa suhteessa saama ylijäämänpalautus siltä osin kuin palautettava ylijäämä on muodostunut palautuksen saajan elantomenoihin liittyvistä ostoista. Säännöksen sanamuodon johdosta voi herätä kysymys koskisiko säännös myös esimerkiksi pankin palvelujen käytön perusteella jaettavaa ylijäämää. Muun muassa korkeimman hallinto-oikeuden ratkaisujen KHO:2002:10 ja KHO:2009:9, keskusverolautakunnan ratkaisujen KVL 23/2011 ja KVL 47/2011 perusteella on syntynyt oikeus- ja verotuskäytäntöä luottojen, säästöjen, sijoitusten, vakuutusten ja muiden vastaavien erien perusteella annettujen hyvitysten verokohtelusta (ks. Verohallinnon ohje Bonusten verotus A11/200/2013. Esityksessä olisi hyvä selventää onko tarkoitus muuttaa tältä osin nykyistä oikeustilaa. Esityksen Verohallinnolle aiheuttama lisätyö ja resurssitarve Ehdotettu varojenjaon verosäännöstö sisältää lukuisia uusia ilmoitettavia tietoja, muuttujia, vakioita sekä laskentaprosessin käsittelyreittejä, minkä vuoksi käsittelyprosessien toteuttaminen verotuksen laskennan tietojärjestelmiin vaatii huomattavan määrän määrittely- ja järjestelmätyötä käyttöönottovaiheessa.

7 7(7) Esitys edellyttää toteutuessaan toimenpanovaiheen muutoksia useille verotuslomakkeille sekä uusia suorituslajeja vuosi-ilmoituksille. Ehdotus aiheuttaa lukuisia muutoksia ilmoittamisen, ennakkoperinnän, verotuksen toimittamisen sekä verotuslaskennan tietojärjestelmiin. Koska muutos lisää myös järjestelmän yleistä monimutkaisuutta, se lisää myös tietojärjestelmien ylläpitokustannuksia. Koska ehdotus sisältää täysin uudenlaista verosääntelyä osuuskuntien varojen jakoon, edellyttää käyttöönotto olennaista lisätyötä myös asiakasohjaukseen ja viestintään. Pääjohtaja Pekka Ruuhonen Johtava asiantuntija Kari Aaltonen

LAUSUNTO LUONNOKSESTA HALLITUKSEN ESITYKSEKSI OSUUSKUNNAN YLIJÄÄMÄNJAON VEROTUSTA KOSKEVIENSÄÄNNÖSTEN MUUTTAMISESTA

LAUSUNTO LUONNOKSESTA HALLITUKSEN ESITYKSEKSI OSUUSKUNNAN YLIJÄÄMÄNJAON VEROTUSTA KOSKEVIENSÄÄNNÖSTEN MUUTTAMISESTA VERONMAKSAJAIN KESKUSLIITTO RY LAUSUNTO Kalevankatu 4 00100 HELSINKI 2.6.2014 Valtiovarainministeriö Snellmaninkatu 1 Helsinki E-mail Viite valtiovarainministerio@vm.fi Lausuntopyyntö 12.5.2014 VM047:00/2014

Lisätiedot

Osuuskuntien ylijäämänjaon veromuutokset 2015. Varsinais-Suomen alueseminaari 9.2.2015 Lakiasiainjohtaja Anne Kontkanen

Osuuskuntien ylijäämänjaon veromuutokset 2015. Varsinais-Suomen alueseminaari 9.2.2015 Lakiasiainjohtaja Anne Kontkanen Osuuskuntien ylijäämänjaon veromuutokset 2015 Varsinais-Suomen alueseminaari 9.2.2015 Lakiasiainjohtaja Anne Kontkanen Mitä on ylijäämän jako? erä, jonka osuuskunta jakaa jäsenilleen vahvistetun tilinpäätöksen

Lisätiedot

Osuuskuntien ylijäämänjaon veromuutokset 2015. Pellervon Päivä 2015 Lakiasiainjohtaja Anne Kontkanen

Osuuskuntien ylijäämänjaon veromuutokset 2015. Pellervon Päivä 2015 Lakiasiainjohtaja Anne Kontkanen Osuuskuntien ylijäämänjaon veromuutokset 2015 Pellervon Päivä 2015 Lakiasiainjohtaja Anne Kontkanen Mitä on ylijäämän jako? erä, jonka osuuskunta jakaa jäsenilleen vahvistetun tilinpäätöksen perusteella

Lisätiedot

Uusien ohjeiden vaikutus ja vinkit veroilmoitusten 2, 5 ja 6A:n täyttämiseen. Veroinfot taloushallinnon ammattilaisille 2015

Uusien ohjeiden vaikutus ja vinkit veroilmoitusten 2, 5 ja 6A:n täyttämiseen. Veroinfot taloushallinnon ammattilaisille 2015 Uusien ohjeiden vaikutus ja vinkit veroilmoitusten 2, 5 ja 6A:n täyttämiseen Veroinfot taloushallinnon ammattilaisille 2015 Sisältö Yhtenäistämisohje vs. Vero.fi > Syventävät ohjeet Tulossa uusia ohjeita,

Lisätiedot

Osuuskuntien ja jäsenten veromuutokset. Hallituksen esitys ja osuuskuntien muutosvaatimukset

Osuuskuntien ja jäsenten veromuutokset. Hallituksen esitys ja osuuskuntien muutosvaatimukset Osuuskuntien ja jäsenten veromuutokset Hallituksen esitys ja osuuskuntien muutosvaatimukset Tilannekatsaus Hallituksen esitys eduskunnalle annettiin 15.9.2014 sekä osuuskuntien että niiden jäsenten verotukseen

Lisätiedot

Asia: Luonnos hallituksen esitykseksi osuuskunnan ylijäämänjaon verotusta koskevien säännösten muuttamisesta VM047:00/2014

Asia: Luonnos hallituksen esitykseksi osuuskunnan ylijäämänjaon verotusta koskevien säännösten muuttamisesta VM047:00/2014 1 Professori Seppo Penttilä Tampereen yliopisto VALTIOVARAINMINISTERIÖLLE Asia: Luonnos hallituksen esitykseksi osuuskunnan ylijäämänjaon verotusta koskevien säännösten muuttamisesta VM047:00/2014 Pyydettynä

Lisätiedot

Verotuksen perusteet Eri yritysmuotojen verotus: osakeyhtiö

Verotuksen perusteet Eri yritysmuotojen verotus: osakeyhtiö Verotuksen perusteet Eri yritysmuotojen verotus: osakeyhtiö Apulaisprofessori Tomi Viitala Osakeyhtiön verotus Osakeyhtiö on yhteisö eli osakkeenomistajistaan erillinen verovelvollinen Osakeyhtiölle lasketaan

Lisätiedot

1984 vp. - HE n:o 132

1984 vp. - HE n:o 132 1984 vp. - HE n:o 132 Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi velkojen korkojen vähennysoikeuden rajoittamisesta verotuksessa annetun lain :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan,

Lisätiedot

Vuosi-ilmoitukset Ohjelmistotalopäivä Tarja Kivilaakso Verohallinto

Vuosi-ilmoitukset Ohjelmistotalopäivä Tarja Kivilaakso Verohallinto Vuosi-ilmoitukset 2015 Ohjelmistotalopäivä 28.11.2014 Tarja Kivilaakso Verohallinto Sisältö Vuosi-ilmoitusten palautuspäivät Tietovälineellä ilmoittaminen Vuosi-ilmoitus osuuskunnan ylijäämistä Vuosi-ilmoitus

Lisätiedot

Ajankohtaista ennakkoperinnässä vuodelle 2015. Eteran palkkahallintopäivä

Ajankohtaista ennakkoperinnässä vuodelle 2015. Eteran palkkahallintopäivä Ajankohtaista ennakkoperinnässä vuodelle 2015 Eteran palkkahallintopäivä Sisältö: Verolait keskeisimmät lainsäädäntömuutokset Verokortit 2015 verokorttien voimaantulo ja ulkoasu suorasiirrot Vuosi-ilmoitukset

Lisätiedot

Verotuksen perusteet Tuloverotuksen perusteet; ansiotuloverotus. Apulaisprofessori Tomi Viitala

Verotuksen perusteet Tuloverotuksen perusteet; ansiotuloverotus. Apulaisprofessori Tomi Viitala Verotuksen perusteet Tuloverotuksen perusteet; ansiotuloverotus Apulaisprofessori Tomi Viitala Eriytetty tuloverojärjestelmä - Tulolajit Luonnollisilla henkilöillä kaksi tulolajia: ansiotulo ja pääomatulo

Lisätiedot

Osakeyhtiön voitonjaon verosuunnittelu - nettovarallisuus - osinkoverotuksen muutos 2014. 12.12.2013 OTL,VT Ilkka Ojala Konsultointi Ojala Oy

Osakeyhtiön voitonjaon verosuunnittelu - nettovarallisuus - osinkoverotuksen muutos 2014. 12.12.2013 OTL,VT Ilkka Ojala Konsultointi Ojala Oy Osakeyhtiön voitonjaon verosuunnittelu - nettovarallisuus - osinkoverotuksen muutos 2014 12.12.2013 OTL,VT Ilkka Ojala Luonnollisen henkilön saamat osingot A. Osakkeet kuuluvat henkilökohtaiseen tulolähteeseen

Lisätiedot

Verotuksen perusteet Tuloverotuksen perusteet; ansiotuloverotus. Apulaisprofessori Tomi Viitala

Verotuksen perusteet Tuloverotuksen perusteet; ansiotuloverotus. Apulaisprofessori Tomi Viitala Verotuksen perusteet Tuloverotuksen perusteet; ansiotuloverotus Apulaisprofessori Tomi Viitala Eriytetty tuloverojärjestelmä - Tulolajit Luonnollisilla henkilöillä kaksi tulolajia: ansiotulo ja pääomatulo

Lisätiedot

Verotuksen perusteet Eri yritysmuotojen verotus: elinkeinonharjoittaja, yhtymä

Verotuksen perusteet Eri yritysmuotojen verotus: elinkeinonharjoittaja, yhtymä Verotuksen perusteet Eri yritysmuotojen verotus: elinkeinonharjoittaja, yhtymä Apulaisprofessori Tomi Viitala Eri yritysmuodot Yritysmuodot voidaan verotuksen näkökulmasta jakaa kolmeen ryhmään Yksityiset

Lisätiedot

Verotuksen perusteet Verotusmenettelyn perusteet. Apulaisprofessori Tomi Viitala

Verotuksen perusteet Verotusmenettelyn perusteet. Apulaisprofessori Tomi Viitala Verotuksen perusteet Verotusmenettelyn perusteet Apulaisprofessori Tomi Viitala Keskeisiä käsitteitä VML = Verotusmenettelylaki Huom! VML:ään tullut ja tulossa merkittäviä muutoksia v. 2017-2019 Verovuosi

Lisätiedot

Laki. EDUSKUNNAN VASTAUS 221/2013 vp. Hallituksen esitys eduskunnalle laeiksi tuloverolain, annetun lain sekä eräiden muiden verolakien.

Laki. EDUSKUNNAN VASTAUS 221/2013 vp. Hallituksen esitys eduskunnalle laeiksi tuloverolain, annetun lain sekä eräiden muiden verolakien. EDUSKUNNAN VASTAUS 221/2013 vp Hallituksen esitys eduskunnalle laeiksi tuloverolain, elinkeinotulon verottamisesta annetun lain sekä eräiden muiden verolakien muuttamisesta Asia Hallitus on antanut eduskunnalle

Lisätiedot

Verotuksen perusteet Verotusmenettelyn perusteet. Apulaisprofessori Tomi Viitala

Verotuksen perusteet Verotusmenettelyn perusteet. Apulaisprofessori Tomi Viitala Verotuksen perusteet Verotusmenettelyn perusteet Apulaisprofessori Tomi Viitala Keskeisiä käsitteitä VML = Verotusmenettelylaki Verovuosi Tuloverotuksessa kalenterivuosi, jolta veroilmoitus on annettava

Lisätiedot

1994 vp -- IIE 256. elinkeinoyhtymässä tulolähteiden tappiot vähennetään

1994 vp -- IIE 256. elinkeinoyhtymässä tulolähteiden tappiot vähennetään 1994 vp -- IIE 256 flallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi tuloverolain ja elinkeinotulon verottamisesta annetun lain 6 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi

Lisätiedot

Verotus jakamistalouden aikana Petri Manninen Ylitarkastaja Henkilöverotuksen ohjaus- ja kehittämisyksikkö Verohallinto

Verotus jakamistalouden aikana Petri Manninen Ylitarkastaja Henkilöverotuksen ohjaus- ja kehittämisyksikkö Verohallinto Verotus jakamistalouden aikana 16.11.2016 Petri Manninen Ylitarkastaja Henkilöverotuksen ohjaus- ja kehittämisyksikkö Verohallinto VEROLAINSÄÄDÄNTÖ Suomen tuloverolainsäädäntö lähtee laajasta tulokäsitteestä:

Lisätiedot

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi kansainvälisen kaksinkertaisen verotuksen poistamisesta annetun lain 3 ja 4 :n, rajoitetusti verovelvollisen tulon ja varallisuuden verottamisesta annetun lain :n

Lisätiedot

Esityksessä ehdotetaan, että yhtiöveron hyvityksestä annettuun lakiin tehdään muutokset, jotka johtuvat siitä, että yhteisöjen tuloveroprosentti

Esityksessä ehdotetaan, että yhtiöveron hyvityksestä annettuun lakiin tehdään muutokset, jotka johtuvat siitä, että yhteisöjen tuloveroprosentti 1991 vp - HE 64 Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi yhtiöveron hyvityksestä annetun lain sekä elinkeinotulon verottamisesta annetun lain muuttamisesta annetun lain voimaantulosäännöksen muuttamisesta

Lisätiedot

Muutokset osinkojen kausi- ja vuosi-ilmoittamismenettelyyn vuoden 2014 alusta. Eteran palkkahallintopäivä

Muutokset osinkojen kausi- ja vuosi-ilmoittamismenettelyyn vuoden 2014 alusta. Eteran palkkahallintopäivä Muutokset osinkojen kausi- ja vuosi-ilmoittamismenettelyyn vuoden 2014 alusta Eteran palkkahallintopäivä Verohallinto Sisältö: Osinkoverouudistus Vuosi-ilmoituksen täyttämisen ongelmakohdat Mitä löydän

Lisätiedot

Pikaopas palkkaa vai osinkoa

Pikaopas palkkaa vai osinkoa Pikaopas palkkaa vai osinkoa www.tuokko.fi Palkkaa vai osinkoa? Osakeyhtiön osakas voi yleensä nostaa yhtiöstä varoja joko palkkana tai osinkona. Nostettaessa varoja yhtiöstä on vero- ja sosiaaliturvamaksu

Lisätiedot

Verotuksen perusteet Eri yritysmuotojen verotus: osakeyhtiö. Nettovarallisuus.

Verotuksen perusteet Eri yritysmuotojen verotus: osakeyhtiö. Nettovarallisuus. Verotuksen perusteet Eri yritysmuotojen verotus: osakeyhtiö. Nettovarallisuus. Apulaisprofessori Tomi Viitala Miksi osakeyhtiötä verotetaan? Fiskaalisen tavoitteen tehokkaampi toteutuminen Veropohjan laajuus

Lisätiedot

Osuuskunta yhteisönä - verkostoituneen liiketoiminnan yritysmuoto. 2003 2014 PHe

Osuuskunta yhteisönä - verkostoituneen liiketoiminnan yritysmuoto. 2003 2014 PHe Osuuskunta yhteisönä - verkostoituneen liiketoiminnan yritysmuoto Määritelmä Jäsenmäärä ja pääoma edeltä käsin määräämättömät, voi vaihdella Tarkoituksena on tukea jäsenten taloudenpitoa tai elinkeinotoimintaa

Lisätiedot

VUOSI-ILMOITUS LUOVUTUKSENA VEROTETTAVAT PÄÄOMANPALAUTUKSET (VSPAOPAL) TIETUEKUVAUS 2019

VUOSI-ILMOITUS LUOVUTUKSENA VEROTETTAVAT PÄÄOMANPALAUTUKSET (VSPAOPAL) TIETUEKUVAUS 2019 VEROHALLINTO 23.1.2019 VH/2721/00.01.00/2018 1.0 VUOSI-ILMOITUS LUOVUTUKSENA VEROTETTAVAT PÄÄOMANPALAUTUKSET (VSPAOPAL) TIETUEKUVAUS 2019 SISÄLTÖ 1 YLEISKUVAUS... 2 2 TIETOVIRRAN ANTAMISTA TARKENTAVAA

Lisätiedot

Uusien ohjeiden vaikutus ja vinkit veroilmoituksen 6B täyttämiseen (Elinkeinotoiminnan veroilmoitus yhteisö)

Uusien ohjeiden vaikutus ja vinkit veroilmoituksen 6B täyttämiseen (Elinkeinotoiminnan veroilmoitus yhteisö) Uusien ohjeiden vaikutus ja vinkit veroilmoituksen 6B täyttämiseen (Elinkeinotoiminnan veroilmoitus yhteisö) Veroinfot taloushallinnon ammattilaisille 2015 Sisältö Tulossa olevia ohjeita Yhtenäistämisohjeen

Lisätiedot

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ HE 10/2003 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi tuloverolain 105 a :n ja vuoden 2003 veroasteikkolain 2 :n muuttamisesta Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi tuloverolakia ja vuoden 2003 veroasteikkolakia.

Lisätiedot

Porotalousyrittämisen erilaiset oppimisympäristöt - hanke

Porotalousyrittämisen erilaiset oppimisympäristöt - hanke Porotalousyrittämisen erilaiset oppimisympäristöt - hanke Päivi Ylitalo: Poromiehen verotus -maatalouden veroilmoitus- Toukokuu 2010 Lapin ammattiopisto www.poroverkko.wikispaces.com Paliskuntain yhdistys

Lisätiedot

Ajankohtaista verotuksesta. Terhi Järvikare 12.9.2014

Ajankohtaista verotuksesta. Terhi Järvikare 12.9.2014 Ajankohtaista verotuksesta Terhi Järvikare KHO:2014:119 A Oy sai luxemburgilaiselta pääomistajayhtiöltä 15 milj. euron lainan 2009 ja vaati korkoja vähennettäväksi v. 2009 1,337 milj. euroa Hybridilaina:

Lisätiedot

LAUSUNTO Esikunta- ja oikeusyksikkö PL VERO

LAUSUNTO Esikunta- ja oikeusyksikkö PL VERO 1 (5) VEROHALLINTO LAUSUNTO Esikunta- ja oikeusyksikkö PL 325 7.8.2017 00052 VERO Valtiovarainministeriö valtiovarainministerio@vm.fi Viite / Diaarinumero VM066:00/2017 A45/00 00 01/2017 esittää lausuntonaan

Lisätiedot

VUOSI-ILMOITUS LUOVUTUKSENA VEROTETTAVAT PÄÄOMANPALAUTUKSET (VSPAOPAL) TIETUEKUVAUS 2018

VUOSI-ILMOITUS LUOVUTUKSENA VEROTETTAVAT PÄÄOMANPALAUTUKSET (VSPAOPAL) TIETUEKUVAUS 2018 VEROHALLINTO 2.1.2018 A109/200/2017 1.0 VUOSI-ILMOITUS LUOVUTUKSENA VEROTETTAVAT PÄÄOMANPALAUTUKSET (VSPAOPAL) TIETUEKUVAUS 2018 SISÄLTÖ 1 YLEISKUVAUS... 2 2 TIETOVIRRAN ANTAMISTA TARKENTAVAA KUVAUSTA...

Lisätiedot

Miten osinkoverotus muuttuu Mitä on työperäinen osinko? Johtava veroasiantuntija Tero Honkavaara. EK-päivä 31.3.2009, Jyväskylä

Miten osinkoverotus muuttuu Mitä on työperäinen osinko? Johtava veroasiantuntija Tero Honkavaara. EK-päivä 31.3.2009, Jyväskylä Miten osinkoverotus muuttuu Mitä on työperäinen osinko? Johtava veroasiantuntija Tero Honkavaara EK-päivä 31.3.2009, Jyväskylä Osinkoverotuksen pääperiaate - Listaamaton yhtiö 50 000 :sta verovapaata 15

Lisätiedot

Työpanososinkoa koskevat säännökset ovat TVL 33 b :n 3 mom., EVL 8 :n 1 mom. 4 b) kohta ja EPL 13 a.

Työpanososinkoa koskevat säännökset ovat TVL 33 b :n 3 mom., EVL 8 :n 1 mom. 4 b) kohta ja EPL 13 a. Työpanokseen perustuvan osingon verotus Varatuomari Joachim Reimers Yleistä Työpanososinkoa koskevien säännösten mukaan muusta kuin julkisesti noteeratusta yhtiöstä saatu osinko katsotaan koko määrältään

Lisätiedot

Verotuksen perusteet Eri yritysmuotojen verotus: elinkeinonharjoittaja, yhtymä

Verotuksen perusteet Eri yritysmuotojen verotus: elinkeinonharjoittaja, yhtymä Verotuksen perusteet Eri yritysmuotojen verotus: elinkeinonharjoittaja, yhtymä Apulaisprofessori Tomi Viitala Eri yritysmuodot Yritysmuodot voidaan verotuksen näkökulmasta jakaa kolmeen ryhmään Yksityiset

Lisätiedot

Yhtiöveron hyvitysjärjestelmään siirtymisestä johtuvat muutokset. Rakennusmaamaksun vähennyskelpoisuuden vp. - HE n:o 124

Yhtiöveron hyvitysjärjestelmään siirtymisestä johtuvat muutokset. Rakennusmaamaksun vähennyskelpoisuuden vp. - HE n:o 124 1990 vp. - HE n:o 124 Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi elinkeinotulon verottamisesta annetun lain ja yhtiöveron hyvityksestä annetun lain 1 ja 14 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

Lisätiedot

HE 107/1996 vp ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

HE 107/1996 vp ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ HE 107/1996 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi varallisuusverolain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi omistajayrittäjien varallisuusverohuojennusta

Lisätiedot

ELINKEINOELÄMÄN KESKUSLIITTO LAUSUNTO KESKUSKAUPPAKAMARI PERHEYRITYSTEN LIITTO SUOMEN YRITTÄJÄT

ELINKEINOELÄMÄN KESKUSLIITTO LAUSUNTO KESKUSKAUPPAKAMARI PERHEYRITYSTEN LIITTO SUOMEN YRITTÄJÄT ELINKEINOELÄMÄN KESKUSLIITTO LAUSUNTO 18.8.2017 KESKUSKAUPPAKAMARI PERHEYRITYSTEN LIITTO SUOMEN YRITTÄJÄT Valtiovarainministeriö Vero-osasto Asia: VM123:00/2016 LAUSUNTO YHTEISÖJEN TULOLÄHDEJAON POISTAMISTA

Lisätiedot

Laki. ennakkoperintälain muuttamisesta

Laki. ennakkoperintälain muuttamisesta Laki ennakkoperintälain muuttamisesta Eduskunnan päätöksen mukaisesti kumotaan ennakkoperintälain (1118/1996) 21, 32, 33, 33 a, 33 b ja 36, 4 luku, 47 ja 49 53 sekä 7 luku, sellaisina kuin niistä ovat

Lisätiedot

LAUSUNTO Esikunta- ja oikeusyksikkö PL VERO

LAUSUNTO Esikunta- ja oikeusyksikkö PL VERO 1 (8) VEROHALLINTO LAUSUNTO Esikunta- ja oikeusyksikkö PL 325 9.11.2018 00052 VERO Valtiovarainministeriö valtiovarainministerio@vm.fi Viite / Diaarinumero VM 017:00/2018 VM/170/03.01.00/2018 VH/2105/00.04.05/2018

Lisätiedot

1. Pääomatuloverojen rajat kiristyvät edelleen - pääomatulovero 30 % 30 000 :n saakka, ylimenevältä osalta 34 %

1. Pääomatuloverojen rajat kiristyvät edelleen - pääomatulovero 30 % 30 000 :n saakka, ylimenevältä osalta 34 % TIEDOTE 2016 Mitä muuttuu yrittäjän elämässä vuoden 2016 alusta 1. Pääomatuloverojen rajat kiristyvät edelleen - pääomatulovero 30 % 30 000 :n saakka, ylimenevältä osalta 34 % 2. Osinkojen verotus - julkisesti

Lisätiedot

Päätös. Laki. tuloverolain muuttamisesta ja väliaikaisesta muuttamisesta

Päätös. Laki. tuloverolain muuttamisesta ja väliaikaisesta muuttamisesta EDUSKUNNAN VASTAUS 205/2008 vp Hallituksen esitys eräiksi metsäverotusta koskeviksi muutoksiksi Asia Hallitus on antanut eduskunnalle esityksensä eräiksi metsäverotusta koskeviksi muutoksiksi (HE 206/2008

Lisätiedot

Uusi osakeyhtiölaki ja verotus

Uusi osakeyhtiölaki ja verotus Uusi osakeyhtiölaki ja verotus Ilkka Kajas Tax Partner PwC Uusi osakeyhtiölaki ja verotus Yleistä Varojen jako Yritysjärjestelyt Uusi osakeyhtiölaki ja verotus Yrityksen liiketoiminnan kannalta tietty

Lisätiedot

Yksityisen elinkeinonharjoittajan. tuloverotus. Verohallinto

Yksityisen elinkeinonharjoittajan. tuloverotus. Verohallinto Yksityisen elinkeinonharjoittajan tuloverotus Verohallinto Sisältö Verotettava tulo lasketaan tulolähteittäin Tulolähteen merkitys verotuksessa Verotus perustuu kirjanpitoon Elinkeinotoiminnan tuloksen

Lisätiedot

Vuosi-ilmoitukset Ohjelmistotalopäivä Ilona Pellinen Verohallinto

Vuosi-ilmoitukset Ohjelmistotalopäivä Ilona Pellinen Verohallinto Vuosi-ilmoitukset 2014 Ohjelmistotalopäivä 23.5.2013 Ilona Pellinen Verohallinto Vuosi-ilmoitus rajoitetusti verovelvollisille maksetut suoritukset (VSRAERIE) 1) Jos työntekijällä on rajoitetusti verovelvollisen

Lisätiedot

Ajankohtaista kirjanpitäjälle

Ajankohtaista kirjanpitäjälle Ajankohtaista kirjanpitäjälle Marjo Salin kirjanpidon asiantuntija, KTM Veronmaksajat Tilinpäätöksen antama oikea ja riittävä kuva Kirjanpitolain oikean ja riittävän kuvan vaatimusta koskevasta säännöksestä

Lisätiedot

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Hallituksen esitys eduskunnalle osuuskunnan ylijäämänjaon verotusta koskevien säännösten muuttamiseksi ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi tuloverolakia, elinkeinotulon

Lisätiedot

Verotuksen ajankohtaista vuodelle 2014

Verotuksen ajankohtaista vuodelle 2014 Verotuksen ajankohtaista vuodelle 2014 Eteran palkkahallintopäivä Verohallinto Sisältö: Verolait - keskeisimmät lainsäädäntömuutokset Verokortit 2014 - muutokset verokorteissa ja työnantajamenettelyssä

Lisätiedot

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Hallituksen esitys Eduskunnalle työpanokseen perustuvan osingon verotuksesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi tuloverolakia, ennakkoperintälakia ja elinkeinotulon

Lisätiedot

Uutta ja ajankohtaista yritysverotuksessa Tuloverotus ja ennakkoperintä. Veroinfot taloushallinnon ammattilaisille Joulukuu 2013

Uutta ja ajankohtaista yritysverotuksessa Tuloverotus ja ennakkoperintä. Veroinfot taloushallinnon ammattilaisille Joulukuu 2013 Uutta ja ajankohtaista yritysverotuksessa Tuloverotus ja ennakkoperintä Veroinfot taloushallinnon ammattilaisille Joulukuu 2013 Sisältö Vuoden 2013 veroilmoituksesta Lakimuutokset vuodelle 2014 esim. osinkojen

Lisätiedot

Verotusmenettelyjen uudistus laajenee ennakonkantoon

Verotusmenettelyjen uudistus laajenee ennakonkantoon Verotusmenettelyjen uudistus laajenee ennakonkantoon Ennakonkanto Uusia säännöksiä sovellettaisiin ensimmäisen kerran yhteisön verovuodelta 2017 toimitettavassa verotuksessa, ja ennakon määräämistä koskevia

Lisätiedot

Hallituksen esitys Eduskunnalle velkojen korkojen vähennysoikeutta verotuksessa koskeviksi muutoksiksi verolainsäädäntöön

Hallituksen esitys Eduskunnalle velkojen korkojen vähennysoikeutta verotuksessa koskeviksi muutoksiksi verolainsäädäntöön 1983 vp. - HE n:o 70 Hallituksen esitys Eduskunnalle velkojen korkojen vähennysoikeutta verotuksessa koskeviksi muutoksiksi verolainsäädäntöön ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan, että

Lisätiedot

HE 1/2019 vp ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

HE 1/2019 vp ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Hallituksen esitys eduskunnalle elinkeinotulon verottamisesta annetun lain ja eräiden muiden verotusta koskevien lakien annettujen lakien voimaantulosäännösten ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä

Lisätiedot

POP Pankkien perustama Suomen Vahinkovakuutus Oy:n, POP Vakuutuksen, vakuutustoiminta alkoi lokakuussa 2012.

POP Pankkien perustama Suomen Vahinkovakuutus Oy:n, POP Vakuutuksen, vakuutustoiminta alkoi lokakuussa 2012. Osuuspankin toiminimi on Nivalan Järvikylän Osuuspankki (jäljempänä "Osuuspankki"). Sen kotipaikka on Nivala. Osuuspankin y-tunnus on 186743-1. Osuuspankkia koskevat tarkemmat tiedot löytyvät kotisivuiltamme

Lisätiedot

Hallituksen esitys eduskunnalle osuuskunnan ylijäämänjaon verotusta koskevien säännösten muuttamisesta

Hallituksen esitys eduskunnalle osuuskunnan ylijäämänjaon verotusta koskevien säännösten muuttamisesta LUONNOS 12.5.2014 Hallituksen esitys eduskunnalle osuuskunnan ylijäämänjaon verotusta koskevien säännösten muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi tuloverolakia,

Lisätiedot

Välitön tuloverotus. valtiolle (tuloveroasteikon mukaan + sv-maksu) kunnalle (veroäyrin perusteella) seurakunnille (kirkollisverot)

Välitön tuloverotus. valtiolle (tuloveroasteikon mukaan + sv-maksu) kunnalle (veroäyrin perusteella) seurakunnille (kirkollisverot) Välitön tuloverotus Verovelvolliselta suoraan perittäviä veroja nimitetään välittömiksi veroiksi Verot määräytyvät tulojen ja varallisuuden perusteella Tulon (=tuloverotus) perusteella maksetaan veroa

Lisätiedot

Apurahat tieteenharjoittajan verotuksessa

Apurahat tieteenharjoittajan verotuksessa Apurahat tieteenharjoittajan verotuksessa 17.3.2014 Raija Isotupa Verohallinto, Pääkaupunkiseudun verotoimisto Apurahat verotuksessa Apurahat voivat vaikuttaa verotukseen kahta eri kautta: 1. Voidaanko

Lisätiedot

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ HE 65/2013 vp Hallituksen esitys eduskunnalle laeiksi tuloverolain 33 c :n, elinkeinotulon verottamisesta annetun lain 6 a :n sekä rajoitetusti verovelvollisen tulon verottamisesta annetun lain 3 ja 3

Lisätiedot

Professori Seppo Penttilä Sijoittajan kansainvälinen verotus

Professori Seppo Penttilä Sijoittajan kansainvälinen verotus Johtamiskorkeakoulu Professori Seppo Penttilä Sijoittajan kansainvälinen verotus Sijoitusmessut Tampere 25.3.2014 Kenen saamat tulot verotetaan Suomessa? Suomessa verotetaan Verovelvolliset Yleisesti verovelvollinen

Lisätiedot

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ 1990 vp. - HE n:o 249 Hallituksen esitys Eduskunnalle ulkomaisten luottolaitosten Suomessa olevien sivukonttoreiden verotusta koskevaksi lainsäädännöksi ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan,

Lisätiedot

MAATILAOSAKEYHTIÖ VEROTUS. Petri Ollinkoski

MAATILAOSAKEYHTIÖ VEROTUS. Petri Ollinkoski MAATILAOSAKEYHTIÖ VEROTUS Petri Ollinkoski 17.11.2015 2 Esityksen sisältö Osakeyhtiön muotoisen maatilan kannalta Yleistä Osakeyhtiön verotus Osakkaan verotus Yhtiöittäminen käytännössä Yhtiöittämisen

Lisätiedot

verontilityslain 12 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT

verontilityslain 12 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT Hallituksen esitys Eduskunnalle vuoden 2005 tuloveroasteikkolaiksi ja laeiksi tuloverolain 105 a ja 124 :n sekä verontilityslain 12 :n muuttamisesta Esitys sisältää ehdotuksen vuoden 2005 verotuksessa

Lisätiedot

Valtiovarainministeriölle

Valtiovarainministeriölle Lausunto luonnoksesta hallituksen esitykseksi elinkeinotulon ja yhteisöjen varojenjaon verotusta koskevien säännösten muuttamisesta Viite: Lausuntopyyntö 14.10.2013 / VM080:00/2013 Valtiovarainministeriölle

Lisätiedot

1992 vp- HE 206 ESITYKSEN P ÅÄASIALLINEN SISÄLTÖ

1992 vp- HE 206 ESITYKSEN P ÅÄASIALLINEN SISÄLTÖ 1992 vp- HE 206 Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi rajoitetusti verovelvollisen tulon ja varallisuuden verottamisesta annetun lain muuttamisesta ESITYKSEN P ÅÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan

Lisätiedot

Yhteisöjen laki- ja veroilmoitusmuutoksia Verohallinnon ja ohjelmistotalojen yhteistyöpäivä Lauri Tuomarla, Verohallinto

Yhteisöjen laki- ja veroilmoitusmuutoksia Verohallinnon ja ohjelmistotalojen yhteistyöpäivä Lauri Tuomarla, Verohallinto Yhteisöjen laki- ja veroilmoitusmuutoksia 2020 Verohallinnon ja ohjelmistotalojen yhteistyöpäivä 23.5.2019 Lauri Tuomarla, Verohallinto Tulolähdejaon poistaminen tietyiltä yhteisöiltä Tulolähdejaon poistaminen

Lisätiedot

Lakimuutoksia yhteisöjen 2019 tuloverotuksessa. Verohallinnon ja ohjelmistotalojen yhteistyöpäivä Lauri Tuomarla, Verohallinto

Lakimuutoksia yhteisöjen 2019 tuloverotuksessa. Verohallinnon ja ohjelmistotalojen yhteistyöpäivä Lauri Tuomarla, Verohallinto Lakimuutoksia yhteisöjen 2019 tuloverotuksessa Verohallinnon ja ohjelmistotalojen yhteistyöpäivä 18.5.2018 Lauri Tuomarla, Verohallinto Lakimuutos tulolähdejaossa, yleistä Yhteisöjen verotettava tulo laskettaisiin

Lisätiedot

Väliyhteisölain muutos (HE 218/2018 vp) Verojaosto Jari Salokoski ja Jaana Mikkola

Väliyhteisölain muutos (HE 218/2018 vp) Verojaosto Jari Salokoski ja Jaana Mikkola Väliyhteisölain muutos (HE 218/2018 vp) 7.11.2018 Verojaosto Jari Salokoski ja Jaana Mikkola Väliyhteisölainsäädäntö ja sen tavoite Laki ulkomaisten väliyhteisöjen osakkaiden verotuksesta tuli voimaan

Lisätiedot

HE 237/2016 vp Ennakonkannon ja eräiden muiden verotusmenettelyjen uudistaminen. Valtiovarainvaliokunnan verojaosto

HE 237/2016 vp Ennakonkannon ja eräiden muiden verotusmenettelyjen uudistaminen. Valtiovarainvaliokunnan verojaosto HE 237/2016 vp Ennakonkannon ja eräiden muiden verotusmenettelyjen uudistaminen Valtiovarainvaliokunnan verojaosto 15.11.2016 Esityksen tavoitteet Hallitusohjelman kirjaus: Verohallinnon toiminnan tehostamiseksi,

Lisätiedot

VUOSI-ILMOITUS LUOVUTUKSENA VEROTETTAVAT PÄÄOMANPALAUTUKSET (VSPAOPAL) TIETUEKUVAUS 2017

VUOSI-ILMOITUS LUOVUTUKSENA VEROTETTAVAT PÄÄOMANPALAUTUKSET (VSPAOPAL) TIETUEKUVAUS 2017 VEROHALLINTO 1.1.2017 A147/200/2016 1.3 VUOSI-ILMOITUS LUOVUTUKSENA VEROTETTAVAT PÄÄOMANPALAUTUKSET (VSPAOPAL) TIETUEKUVAUS 2017 SISÄLTÖ 1 YLEISKUVAUS... 2 2 TIETOVIRRAN ANTAMISTA TARKENTAVAA KUVAUSTA...

Lisätiedot

Valtiovarainministeriö Viite / Diaarinumero. Valtiovarainministeriön Verohallinnolle osoittama lausuntopyyntö VM058:00/2015.

Valtiovarainministeriö Viite / Diaarinumero. Valtiovarainministeriön Verohallinnolle osoittama lausuntopyyntö VM058:00/2015. Lausunto Esikunta- ja oikeusyksikkö PL 325 00052 VERO 25.8.2015 Valtiovarainministeriö Viite / Diaarinumero VH A33/00 00 01/2015 VM058:00/2015 Valtiovarainministeriön Verohallinnolle osoittama lausuntopyyntö

Lisätiedot

Välitön tuloverotus. valtiolle (tuloveroasteikon mukaan + sv-maksu) kunnalle (veroäyrin perusteella) seurakunnille (kirkollisverot)

Välitön tuloverotus. valtiolle (tuloveroasteikon mukaan + sv-maksu) kunnalle (veroäyrin perusteella) seurakunnille (kirkollisverot) Välitön tuloverotus Verovelvolliselta suoraan perittäviä veroja nimitetään välittömiksi veroiksi Verot määräytyvät tulojen ja varallisuuden perusteella Tulon (=tuloverotus) perusteella maksetaan veroa

Lisätiedot

VUOSI-ILMOITUS LUOVUTUKSENA VEROTETTAVAT PÄÄOMANPALAUTUKSET (VSPAOPAL) TIETUEKUVAUS 2017

VUOSI-ILMOITUS LUOVUTUKSENA VEROTETTAVAT PÄÄOMANPALAUTUKSET (VSPAOPAL) TIETUEKUVAUS 2017 VEROHALLINTO 1.1.2017 A147/200/2016 1.0 VUOSI-ILMOITUS LUOVUTUKSENA VEROTETTAVAT PÄÄOMANPALAUTUKSET (VSPAOPAL) TIETUEKUVAUS 2017 SISÄLTÖ 1 YLEISKUVAUS... 2 2 TIETOVIRRAN ANTAMISTA TARKENTAVAA KUVAUSTA...

Lisätiedot

Henkilöyritysten tuloveroilmoitukset verovuosi 2018

Henkilöyritysten tuloveroilmoitukset verovuosi 2018 Henkilöyritysten tuloveroilmoitukset verovuosi 2018 Ohjelmistotalopäivä 20.11.2018 Petri Lindroos, Henkilöverotuksen ohjaus- ja kehittämisyksikkö Sisältö Yleiset muutokset Poistetut lomakkeet Elinkeinotoiminnan

Lisätiedot

Oikeusyksikkö PL VERO Valtiovarainministeriö VM066:00/2012 (VM) A53/ /2012 (Verohallinto)

Oikeusyksikkö PL VERO Valtiovarainministeriö VM066:00/2012 (VM) A53/ /2012 (Verohallinto) VEROHALLINTO LAUSUNTO Oikeusyksikkö PL 325 00052 VERO 2.8.2012 Valtiovarainministeriö valtiovarainministeriö@vm.fi Viite / Diaarinumero VM066:00/2012 (VM) A53/00 00 01/2012 (Verohallinto) Verohallinto

Lisätiedot

Lausunto Valtiovarainministeriön muistiosta yhteisöjen tulolähdejaon poistamisesta

Lausunto Valtiovarainministeriön muistiosta yhteisöjen tulolähdejaon poistamisesta Lausunto 1 (5) SAK 12806 / 2017 Valtiovarainministeriö valtiovarainministerio@vm.fi Snellmaninkatu 1 A, PL 28 00023 Valtioneuvosto Lausuntopyyntönne 30.6.2017 VM123:00/2016 VM/2034/00.01.00.01/2016 Lausunto

Lisätiedot

VEROHALLINTO VH/2694/ / TVL:N SOVELTAMISALAAN KUULUVISTA

VEROHALLINTO VH/2694/ / TVL:N SOVELTAMISALAAN KUULUVISTA VEROHALLINTO 23.1.2019 VH/2694/00.01.00/2018 1.0 VUOSI-ILMOITUS TVL:N SOVELTAMISALAAN KUULUVISTA KOROISTA JA JÄLKIMARKKINAHYVITYKSISTÄ, RAHASTO-OSUUKSISTA JA TUOTTO-OSUUKSILLE MAKSETUISTA VUOTUISISTA TUOTOISTA

Lisätiedot

Ajankohtaista veropolitiikasta. Timo Sipilä

Ajankohtaista veropolitiikasta. Timo Sipilä Ajankohtaista veropolitiikasta Timo Sipilä Pääomatulon tuloveroprosentti Pääomatulon tuloveroprosenttia korotettiin jo aiemmin 28 %:sta 30 %:iin. Nyt yhteenlasketun verotettavan pääomatulon (siis vähennysten

Lisätiedot

Erotuomaripalkkiot ja kustannustenkorvaukset yleishyödylliseltä yhteisöltä. Lentopalloliitto/ETR Varala 26.9.2015

Erotuomaripalkkiot ja kustannustenkorvaukset yleishyödylliseltä yhteisöltä. Lentopalloliitto/ETR Varala 26.9.2015 Erotuomaripalkkiot ja kustannustenkorvaukset yleishyödylliseltä yhteisöltä Lentopalloliitto/ETR Varala 26.9.2015 Erotuomarin palkkioprosessin vaiheet 1. Erotuomari saa verohallinnolta sivutuloverokortin

Lisätiedot

HE 209/2006 vp. olevien metsämaapinta-alojen suhteessa. Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi verontilityslakia

HE 209/2006 vp. olevien metsämaapinta-alojen suhteessa. Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi verontilityslakia Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi verontilityslain :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi verontilityslakia siten, että yhteisöveron metsävero-osuuden

Lisätiedot

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi verontilityslain 3 ja 12 :n sekä tuloverolain 124 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi verontilityslakia

Lisätiedot

1981 vp. n:o 141. ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTö

1981 vp. n:o 141. ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTö 1981 vp. n:o 141 Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi elinkeinotulon verottamisesta annetun lain 8 :n, maatilatalouden tuloverolain 6 :n ja tulo- ja varallisuusverolain 29 : n muuttamisesta ESITYKSEN

Lisätiedot

1992 vp - HE 281 ESITYKSEN PÅÅASIALLINEN SISÅLTÖ

1992 vp - HE 281 ESITYKSEN PÅÅASIALLINEN SISÅLTÖ 1992 vp - HE 281 Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi korkotulon lähdeverosta annetun lain muuttamisesta ESITYKSEN PÅÅASIALLINEN SISÅLTÖ Määräaikaisena voimassa olevaa korkotulon lähdeverosta annettua

Lisätiedot

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT HE 161/1997 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi tuloverolain 77 :n ja sairausvakuutuslain 33 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan tuloverolain ulkomaantyöskentelystä

Lisätiedot

HE 106/1996 vp ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

HE 106/1996 vp ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ HE 106/1996 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi elinkeinotulon verottamisesta annetun lain 51 b ja 51 d :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi elinkeinotulon

Lisätiedot

Apurahojen verotuksesta

Apurahojen verotuksesta Apurahojen verotuksesta Jukka Puolakanaho Veroasiantuntija Pohjois-Pohjanmaan verotoimisto Esityksen sisältö apurahoja koskeva verolainsäädäntö verovapaat ja veronalaiset apurahat / suoritukset vähennykset

Lisätiedot

HE 258/2010 vp. Esityksessä ehdotetaan tuloverolain muuttamisesta

HE 258/2010 vp. Esityksessä ehdotetaan tuloverolain muuttamisesta HE 258/2010 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle luonnollisen henkilön lahjoitusvähennyksen voimassaolon jatkamisesta Esityksessä ehdotetaan tuloverolain ja väliaikaisesta annetun lain voimaantulosäännöstä

Lisätiedot

VEROHALLINTO A94/200/ TVL:N SOVELTAMISALAAN KUULUVISTA

VEROHALLINTO A94/200/ TVL:N SOVELTAMISALAAN KUULUVISTA VEROHALLINTO 2.1.2018 A94/200/2017 1.0 VUOSI-ILMOITUS TVL:N SOVELTAMISALAAN KUULUVISTA KOROISTA JA JÄLKIMARKKINAHYVITYKSISTÄ, RAHASTO-OSUUKSISTA JA TUOTTO-OSUUKSILLE MAKSETUISTA VUOTUISISTA TUOTOISTA SEKÄ

Lisätiedot

LAUSUSNTO LUONNOKSESTA HALLITUKSEN ESITYKSEKSI EDUSKUNNALLE YRITTÄJÄVÄHENNYKSEN SÄÄTÄMISEKSI ( )

LAUSUSNTO LUONNOKSESTA HALLITUKSEN ESITYKSEKSI EDUSKUNNALLE YRITTÄJÄVÄHENNYKSEN SÄÄTÄMISEKSI ( ) 1 LAUSUSNTO LUONNOKSESTA HALLITUKSEN ESITYKSEKSI EDUSKUNNALLE YRITTÄJÄVÄHENNYKSEN SÄÄTÄMISEKSI (18.7.2016) Esityksen poliittinen tausta Esitys yrittäjävähennyksestä juontaa juurensa Suomen Yrittäjien (SY)

Lisätiedot

CS34A0050 YRITYKSEN PERUSTAMINEN

CS34A0050 YRITYKSEN PERUSTAMINEN CS34A0050 YRITYKSEN PERUSTAMINEN Eri yritysmuotojen verotus ja oman pääoman merkitys Yliopisto-opettaja, Tiina Sinkkonen Yritysmuodot Ammatinharjoittaja Yksityisyritys eli toiminimi (T:mi) Elinkeinoyhtymä

Lisätiedot

Maatalousyhtymän verotus Kohti Tulevaa hanke Sirpa Lintunen

Maatalousyhtymän verotus Kohti Tulevaa hanke Sirpa Lintunen Maatalousyhtymän verotus 7.12.2016 Kohti Tulevaa hanke Sirpa Lintunen Maatalousyhtymällä voi olla - Maatalouden tulolähde: maatalous, rakennusten vuokrat, maa-alueen vuokra, metsätalouden sivutulot - Muun

Lisätiedot

VUOSI-ILMOITUS OSUUSKUNNAN YLIJÄÄMISTÄ ERITTELYTIEDOT (VSOKERIE)

VUOSI-ILMOITUS OSUUSKUNNAN YLIJÄÄMISTÄ ERITTELYTIEDOT (VSOKERIE) VEROHALLINTO 1.1.2017 A44/200/2016 1.2 VUOSI-ILMOITUS OSUUSKUNNAN YLIJÄÄMISTÄ ERITTELYTIEDOT (VSOKERIE) TIETUEKUVAUS 2017 SISÄLTÖ 1 YLEISKUVAUS... 2 2 TIETOVIRRAN ANTAMISTA TARKENTAVAA KUVAUSTA... 2 3

Lisätiedot

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ HE 117/2001 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi tuloverolain 105 a ja 143 :n muuttamisesta sekä tuloverolain 77 :n muuttamisesta annetun lain voimaantulosäännöksen muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN

Lisätiedot

VUOSI-ILMOITUS LUOVUTUKSENA VEROTETTAVAT PÄÄOMANPALAUTUKSET TIETUEKUVAUS

VUOSI-ILMOITUS LUOVUTUKSENA VEROTETTAVAT PÄÄOMANPALAUTUKSET TIETUEKUVAUS VEROHALLINTO 1.1.2016 A132/200/2015 versio 1.7 VUOSI-ILMOITUS LUOVUTUKSENA VEROTETTAVAT PÄÄOMANPALAUTUKSET TIETUEKUVAUS vuodelta 2016 2 SISÄLTÖ 1 MUUTOKSET EDELLISEEN VUOTEEN... 3 2 YLEISTÄ... 4 3 KIINTEÄMITTAINEN

Lisätiedot

HE 91/2016 vp. Lait on tarkoitettu tulemaan voimaan mahdollisimman pian.

HE 91/2016 vp. Lait on tarkoitettu tulemaan voimaan mahdollisimman pian. Hallituksen esitys eduskunnalle laeiksi tuloverolain 33 c :n, elinkeinotulon verottamisesta annetun lain 6 a :n sekä rajoitetusti verovelvollisen tulon verottamisesta annetun lain 3 :n muuttamisesta ESITYKSEN

Lisätiedot

Mikä on Alajärven Osuuspankki?

Mikä on Alajärven Osuuspankki? ALAJÄRVEN OSUUSPANKIN TUOTTO-OSUUDEN MERKINTÄ Mikä on Alajärven Osuuspankki? Osuuspankin toiminimi on Alajärven Osuuspankki (jäljempänä "Osuuspankki" tai "Pankki"). Sen kotipaikka on Alajärvi. Pankin y-tunnus

Lisätiedot

Hallituksen esitysluonnos veronkiertodirektiiviin sisältyvien väliyhteisösäännösten ja yleisen veronkiertosäännöksen kansallisesta täytäntöönpanosta

Hallituksen esitysluonnos veronkiertodirektiiviin sisältyvien väliyhteisösäännösten ja yleisen veronkiertosäännöksen kansallisesta täytäntöönpanosta Tero Honkavaara Valtiovarainministeriö Lausunto 1 (5) 24.8.2018 Lausuntopyyntönne 6.8.2018 Hallituksen esitysluonnos veronkiertodirektiiviin sisältyvien väliyhteisösäännösten ja yleisen veronkiertosäännöksen

Lisätiedot

HE 245/2009 vp. Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi yhteisöveron

HE 245/2009 vp. Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi yhteisöveron Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi verontilityslain ja tuloverolain muuttamisesta ja väliaikaisesta muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi yhteisöveron

Lisätiedot

HE 59/2015 Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi elinkeinotulon verottamisesta annetun lain 6 a :n muuttamisesta

HE 59/2015 Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi elinkeinotulon verottamisesta annetun lain 6 a :n muuttamisesta Eduskunnan valtiovarainvaliokunnan verojaostolle Asiantuntijalausunto: Professori Marjaana Helminen HE 59/2015 Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi elinkeinotulon verottamisesta annetun lain 6 a :n muuttamisesta

Lisätiedot

Esitys liittyy vuoden 1995 talousarvioesitykseen ja on tarkoitettu käsiteltäväksi sen yhteydessä.

Esitys liittyy vuoden 1995 talousarvioesitykseen ja on tarkoitettu käsiteltäväksi sen yhteydessä. 1994 vp - HE 173 Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi tuloverolain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan tuloverolakia muutettavaksi siten, että maatalouden tulosta saisi

Lisätiedot

Arvio hallituksen talousarvioesityksessä ehdottaman osinkoveromallin vaikutuksista yrittäjien veroasteisiin

Arvio hallituksen talousarvioesityksessä ehdottaman osinkoveromallin vaikutuksista yrittäjien veroasteisiin Liitemuistio, 4.9.213 Arvio hallituksen talousarvioesityksessä ehdottaman osinkoveromallin vaikutuksista yrittäjien veroasteisiin Sami Grönberg, Seppo Kari ja Olli Ropponen, VATT 1 Verotukseen ehdotetut

Lisätiedot