JYVÄSKYLÄN ENERGIA -YHTIÖT

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "JYVÄSKYLÄN ENERGIA -YHTIÖT"

Transkriptio

1 JYVÄSKYLÄN ENERGIA -YHTIÖT Päivitetty

2 Sähköä, lämpöä ja vettä Jyväskylän Energia -konsernin toimialana on sähkön, kaukolämmön ja veden tuotanto, myynti ja jakelu sekä näitä tukeva liiketoiminta Henkilöstömäärä 2012 lopussa 235 Liikevaihto 202,7 M Myynnin tunnusluvut (2012) Sähkön vähittäismyynti GWh Sähkön tukkumyynti 616 GWh Sähkön siirto 661 GWh Lämmön myynti GWh Laskutettu vesi 7,7 milj. m³

3 Jyväskylän Energiaa vuodesta 1902 Jyväskylän kaupunginvaltuusto perusti kunnallisen sähkölaitoksen Sähkövalot syttyivät Jyväskylän kaduille Sähkön tuotanto alkoi puulla Lutakon sähkötehtaassa 1902 Puuhakkeella tuotettua kaukolämpöä asiakkaille Jyväskylän Energiantuotanto Oy perustettiin 1997 Jyväskylän Energiasta tuli osakeyhtiö JE-Urakointi Oy perustettiin 1999 Kaukolämpöakku rakennettiin 2003 Biokaasun poltto lämmöksi alkoi 2003 JE-Siirto Oy perustettiin 2006 Vesiliiketoiminta (Jyväskylän vesi) osaksi JE-yhtiöitä 2006 Jyväskylän Voima Oy perustettiin 2006 Jyväskylän Energiantuotanto Oy:n 100 %:n omistus 2009 Keljonlahden voimalaitoksen vihkiäiset 2010 JE-Urakointi Oy:n liiketoiminta myytiin JyNet Urakointi Oy:lle

4 Yhtiöiden omistusrakenne Jyväskylän kaupunki 100 % Jyväskylän Energia Oy KS Energiavälitys Oy 44,7 % C-Ella Oy 33,3 % 100 % 100 % 81,4 %* JE-Siirto Oy Jyväskylän Energiantuotanto Oy Jyväskylän Voima Oy Suomen Hyötytuuli Oy 12,5 % Tytäryhtiöt Muita osakkuuksia * Muuttunut 10/2012

5 Konserniyhtiöiden liikevaihdot 2012 (M ) Yhtiöiden liikevaihdot sisältävät myös konsernin sisäistä kauppaa 250,0 202,7 200,0 150,0 100,0 50,0 20,8 37,9 48,0 0,0 Jyväskylän Energia Oy JE-Siirto Oy Jyväskylän Energiantuotanto Oy Jyväskylän Voima Oy

6 Liikevaihto ja tulos , ,7-50 Liikevaihto M Tulos ennen varauksia ja veroja M

7 Myynnin kehitys vuosina (GWh) Lämmön myynti Sähkön tukkumyynti Sähkön vähittäismyynti Sähkön siirto * 2012 alkaen sähkön omaa tuotantoa myyty sähköpörssiin

8 Vuosi Jyväskylän Energiassa Tuotamme 1,2 % Suomen sähköstä ja 1,2 TWh lämpöä. Käytämme 2,7 TWh (miljardia kilowattituntia) polttoaineita suhteella puu (40%), turve (51%), hiili (6%), öljy (2%), biokaasu (1%). Vuodessa polttoaineen tarpeemme on täysperävaunuyhdistelmää puskuri puskurissa ne muodostaisivat 660 km pitkän jonon. Yhteistyöstä kanssamme jää kymmeniä miljoonia euroja kotimaahan yrityksille, kuljetusyrittäjille ja koneurakoitsijoille. Kaikkiaan ~1000 henkilötyövuotta koko ketjussa MEUR CO 2 -päästöoikeuksiin päästöjen vähentämiseksi jossain muualla. Maksamme polttoaineveroja 5 10 MEUR. Toimitamme 7,7 miljoonaa kuutiota vettä asiakkaillemme ja 13,2 miljoonaa kuutiota puhdistettavaksi.

9 Organisoitumismalli Asiakas Asiakkuudet Verkot Energian tuotanto Konsernipalvelut Toimitusjohtaja Hallitus

10 Laatusertifikaatit Laatu-, ympäristö-, ja työturvallisuussertifikaatit jo vuodesta 2000 Ympäristötoimintamme perustuu ISO standardiin Laatujärjestelmä sertifioitu ISO standardin mukaisesti Työterveys- ja työturvallisuusjärjestelmämme noudattaa OHSAS standardia

11 Energian tuotanto

12 Käytettävät polttoaineet: turve teollisuuden sivutuotteet: puru kuori metsäpolttoaineet: hakkuutähteet kannot hiili ja öljy Sähkö-/ lämpö-/ höyryteho 85 / 140 / 65 MW Hyötysuhde 85 % Energiakäytettävyys 100 % Käyttöönottovuosi 1986 Rauhalahden voimalaitos

13 Keljonlahden voimalaitos Pääpolttoaineet turve ja puu Kaksi toimintaperiaatetta: sähkön ja lämmön yhteistuotanto (CHP) sähkön lauhdetuotanto Ajotapoja voidaan säätää portaattomasti Hyötysuhde riippuu ajotavasta Energiakäytettävyys 99 % Kattilateho 495 MW Sähköä saadaan lauhdekäytössä maks. 215 MW yhteistuotantoajossa maks. kaukolämpöteho 260 MW, jolloin sähköteho 163 MW

14 Keljonlahden voimalaitoksen toimintakaavio

15 Myydyn sähkön alkuperä vuonna 2012 Koko Suomi Jyväskylän Energia 21% 21% 18 % 26 % 27 % 30 % 53 % Turve ja muut fossiiliset polttoaineet Uusiutuvat energianlähteet Ydinvoima Tuonti Lähde: Energiateollisuus ry (Sähkön hankinta energialähteittäin 2012) JE:n tiedot vuodelta 2011 Jyväskylän energian myydystä energiasta omaa tuotantoa 49 % ja sähköpörssistä hankittua 51 % * Turpeen osuus 30 %, muut fossiiliset 23 %

16 Ympäristöystävällinen energiantuotantomme Suomen energiantuotanto perustuu kivihiileen, öljyyn, ydinvoimaan, vesivoimaan, maakaasuun, tuulivoimaan, turpeeseen ja puuhun. Jyväskylän Energia -yhtiöt pyrkii tuottamaan energiaa mahdollisimman luontoystävällisesti, pääasiassa maakunnan turpeella ja puulla. Polttoainevalikoimamme etuja ovat raaka-aineen uusiutuvuus, sekä maakunnallisuus. Myös jätteiden hyötykäyttö etenee: Mustankorkean jätteenkäsittelyaseman biokaasun poltto kaukolämmöksi alkoi jouluna Voimalaitosten tuhkista 98% meni hyötykäyttöön mm. metsälannoitteeksi ja maanrakennukseen. Panostamme energian säästöön mm. lämmön varastointia kehittämällä ja säästöneuvonnalla. Olemme sitoutuneet järkevän energiankäytön edistämiseen allekirjoittamalla elinkeinoelämän energiatehokkuussopimuksen.

17 Yhteiskuntavastuu JE-yhtiöissä 2012

18 Yhteiskuntavastuun sisältö JE-yhtiöissä

19 Oman toiminnan haitallisten ympäristövaikutusten vähentäminen Energiantuotannon ympäristövaikutusten hallitseminen Ympäristöosaamisen parantaminen Sidosryhmien järkevän energiankäytön edistäminen ja oppilaitosyhteistyö Avoin viestintä Ympäristöpäämäärämme

20 JE-konsernin avainluvut Taloudellinen vastuu Liikevaihto (M ) 202, ,4 Liikevoitto (M ) 16,3 11,9 17,6 Tulovero (M ) 0,07 0 0,03 Osinko (M ) Korkokulut omistajalle (M ) 16,5 16,7 16,8 Investoinnit (M ) 32 31,9 40,8 Oman pääoman tuotto (%) neg neg neg Omavaraisuusaste (%) 1,9 3 4,4 Palkat ja palkkiot 1) (M ) 12,7 17,5 17,4 Ostot toimittajilta (M ) Yhteisöjen tukeminen (M ) 0,005 0,01 0,01

21 JE-konsernin avainluvut Ympäristövastuu Vihreän sähkön osuus myydystä sähköstä (%) 4,5 4,4 4,0 6,6 Verkostohäviöt, sähkö (%) 2,7 2,7 2,7 2,7 Verkostohäviöt, kaukolämpö (%) 8,4 8,4 8,5 8 Kaukolämmön lisävesi (m 3 ) Pumppaussähkön kulutus (MWh) Vuotovedet vesijohtoverkosto (milj. m 3 ) 0,93 1,11 1,01 1,15 Jätevesivuodot vesistöihin (m 3 ) Sade-/hule-/sulamisvesivuodot viemäriverkostoon (milj. m 3 ) 4,9 4,3 3,69 2,11 Jätevesivuotojen %-osuus kokonaisjätevesimäärästä 0,023% 0,025% 0,002% 0,003% Korjatut vesijohtovuodot (kpl)

22 JE-konsernin avainluvut Sosiaalinen vastuu Henkilöstö: Henkilöstö keskimäärin 1) josta määräaikaisia Työntekijöiden keski-ikä 44,4 45,6 45,2 45,6 Sairauspoissaolot (%) 2,3 2,6 3,6 2,6 Asiakkaat: Sähkönsiirto, SAIDI 2) (h/asiakas) 0,13 0,057 0,12 0,04 Sähkönsiirto, SAIFI 3) (kpl/asiakas) 0,29 0,12 0,57 0,27 Asiakkaan kokema keskeytysaika: kaukolämpö (h) 0,70 1,00 0,72 0,27 1) JE-Urakointi Oy:n liiketoimintakaupan johdosta JE-konsernin henkilömäärä vuoden 2012 lopussa 235 2) SAIDI = keskeytysten keskimääräinen yhteenlaskettu kestoaika h/asiakas 3) SAIFI = keskeytysten keskimääräinen lukumäärä kpl/asiakas

23 Myynnin kehitys GWh Milj. m , ,6 7,7 7, , ,8 Laskutettu vesi (milj. m³) Laskutettu jätevesi (milj. m³) * 2012 alkaen JE-konsernin omaa sähkön tuotantoa myyty sähköpörssiin

24 Myynnin kehitys Meur ,6 32,7 13,7 30,8 60,2 59, Muu myynti Veden myynti (vesi + jätevesi) Sähkön siirto Sähkön tukkumyynti * Sähkön vähittäismyynti Kaukolämmön myynti * 2012 alkaen JE-konsernin omaa sähkön tuotantoa myyty sähköpörssiin

25 Investoinnit liiketoiminnoittain Meur Konserni muut Energiatuotanto Vesiverkko Kaukolämpöverkko Sähköverkko

26 Energiatehokkuus Jyväskylän Energia Oy ja JE-Siirto Oy allekirjoittivat elinkeinoelämän energiatehokkuussopimuksen ja liittyivät energiapalveluiden toimenpideohjelmaan joulukuussa JE ja JES ovat sitoutuneet energiatehokkuuden jatkuvaan parantamiseen sähkön ja kaukolämmön jakelussa, lämmön erillistuotannossa sekä muissa toimenpiteissä aina, kun se on taloudellisesti sekä turvallisuus- ja ympäristönäkökohdat huomioon ottaen mahdollista. Vesiliiketoiminta ei kuulu energiapalveluiden toimenpideohjelmaan, mutta se liitettiin mukaan energiatehokkuustoimintaan vuonna Energiansäästöllä tarkoitetaan sen energiankulutuksen estämistä tai alentamista, joka muutoin aiheutuisi ilman toimia. Energian käytön tehostamissuunnitelmat kohdistuvat sekä asiakkaisiin että JE:n ja JES:n omaan energiankäyttöön. Tehdyt toimenpiteet raportoidaan vuosittain Motivalle.

27 Kaukolämmön avainlukuja Kaukolämmitetty rakennustilavuus (milj.m 3 ) 25,9 25,6 24,8 24,2 Kaukolämpöasiakkaiden määrä (kpl) Kaukolämpöverkon pituus (km) Lämmön myynti (GWh) Lämmön hankinta (GWh) Kaukolämpöverkon vuotovesimäärä (m 3 ) Kaukolämpöverkoston vesimäärä (m 3 ) Kaukolämpöverkon pumppaussähkönkulutus (MWh)

28 Kaukolämmön avainlukuja GWh Milj. m ,6 23,5 24,2 24,8 25,6 25, Lämmön hankinta Lämmön myynti Kaukolämmitetty rakennustilavuus

29 Kaukolämmön avainlukuja km Kaukolämpöverkon pituus

30 Kaukolämmön avainlukuja MWh m Kaukolämpöverkon pumppaussähkön kulutus Kaukolämpöverkon vuotovesimäärä

31 Veden hankinta ja toimitus 2012 Veden hankinta Veden toimitus 12 % 32 % Viitaniemi Vuontee Pekonniemi Korpilahti Muurame 2,0 % Kaupunki Palokka 29 % Vesanka Tikkakoski 98,0 % Lievestuore Janakka Laukaa

32 Vuotovesimäärät 100% 90% 80% 70% 60% 50% 40% 30% 20% 10% 0% 10,6 % Vuotovesi-% vesijohtoverkostolle Jätevesivuodot vesistöihin (%-osuus jätevedestä) 0,023 % Vuotovedet viemäriverkostoon (%-osuus jätevedestä) 37,0 %

33 Jäteveden puhdistus JS-Puhdistamo Oy Jyväskylän kaupungin ja Laukaan ja Muuramen kuntien omistama osakeyhtiö. Jyväskylän kaupungin omistusosuus on 87 %. JS-Puhdistamo Oy:n jätevedenpuhdistamot sijaitsevat Nenäinniemessä ja Korpilahdella. Nenäinniemen jätevedenpuhdistamo huolehtii Jyväskylän kaupungin ja Laukaan, Muuramen ja Uuraisten kuntien jätevesien puhdistamisesta. Nenäinniemessä puhdistetaan noin asukkaan sekä viemäriverkon alueella toimivan teollisuuden jätevedet. Nenäinniemen jätevedenpuhdistamo ottaa vastaan myös asuinkiinteistöjen sako- ja pullokaivolietteitä. Korpilahden jätevedenpuhdistamo hoitaa Korpilahden alueen jätevesien puhdistamisen. Jyväskylän Energia Oy ostaa Korpilahdelta tulevien jätevesien puhdistuksen JS-Puhdistamo Oy:ltä. Jyväskylän Energia Oy vastaa kuntien vesihuoltolaitosten kanssa jätevesiviemäriverkostoista.

34 Jäteveden puhdistus

35 Jäteveden puhdistus Purkuvesistöä kuormittava jäteveden sisältämän fosforin poistaminen sekä kyseiselle parametrille ympäristöluvassa määrätyt poistotehot.

36 Jäteveden puhdistus Purkuvesistöä kuormittava jäteveden sisältämä happea kuluttavan orgaanisen ainesosan (BOD 7 ) poistaminen sekä kyseiselle parametrille ympäristöluvassa määrätyt poistotehot.

37 Jäteveden puhdistus

38 Jäteveden puhdistus Purkuvesistöä kuormittava jäteveden sisältämä happea kuluttava orgaaninen aines (BOD 7 ) sekä kyseiselle parametrille ympäristöluvassa määrätyt enimmäispitoisuudet.

39 Sähkön siirron tunnuslukuja Sähkön siirto (GWh) Sähköverkon pituus (km)

40 Sähkön siirron tunnuslukuja Lyhyet häiriöt (kpl) Kytkentätoimenpiteitä vaativat pysyvät keskeytykset (kpl) Verkkoon liitetyt uudet muuntamot (kpl) Muuntamoiden saneeraukset (kpl)

41 Energian tuotanto 2012 Sähkön tuotannon polttoainejakauma Kaukolämmön tuotannon polttoainejakauma 4 % 0 % 4 % 1 % 40 % 56 % Turve Puu Hiili Öljy 8 % 40 % 47 % Turve Puu Hiili Öljy Biokaasu

42 Polttoaineiden käyttö 2012 GWh Turve Puu Hiili Öljy Biokaasu Yht. JYT/JE JVO * Jyväskylän Voima Oy:n (JVO) luvut sisältävät kaiken polttoainekäytön. Jyväskylän Energia Oy:n osuus Voima Oy:stä 81,4 %.

43 Polttoaineiden käyttö GWh Turve Hiili Öljy Puu, teoll. sivutuotteet Puu, metsäpolttoaineet Kierrätyspolttoaine Peltobiomassa * Luvut sisältävät koko Jyväskylän Voima Oy:n (JVO) polttoainekäytön. Jyväskylän Energia Oy:n osuus Voima Oy:stä 81,4%

44 Energian tuotannon ilmanpäästöt JYT JVO Yht Rikkidioksidi (t) Hiilidioksidi (1000 t) Typpidioksidi (t) Hiukkaset (t) * Luvut sisältävät koko Jyväskylän Voima Oy:n (JVO) ilmanpäästöt. Jyväskylän Energia Oy:n osuus Voima Oy:stä 81,4%

45 Typenoksidi- (NO X ), rikkidioksidi- (SO 2 ) ja pölypäästöt SO₂ (t/a) NOₓ (t/a) PÖLY (t/a) Tuotanto (GWh/a) JE-konsernin energiatuotannon määrä on kasvanut Keljonlahden voimalaitoksen käyttöönoton myötä 2010, mutta päästöjen määrä ja päästöt megawattituntia kohti ovat Keljonlahden käyttöönoton jälkeen pienentyneet. Oheisesta kuvaajasta tämä näkyy hyvin verrattaessa vuotta 2012 vuosiin * Luvut sisältävät myös koko Jyväskylän Voima Oy:n (JVO) päästöt. Jyväskylän Energia Oy:n osuus Voima Oy:stä 81,4%

46 Hiilidioksidipäästöt tonnia CO₂ (t/a) CO2 (1000 t/a) Tulevina vuosina CO₂-päästöt tulevat pienenemään enemmän, sillä puun käyttöä polttoaineena lisätään. * Luvut sisältävät myös koko Jyväskylän Voima Oy:n (JVO) päästöt. Jyväskylän Energia Oy:n osuus Voima Oy:stä 81,4%

47 Voimalaitosten tuhkat Milj. kg Kaatopaikalle toimitettu voimalaitosten tuhka Vuonna 2012 tuhkista meni hyötykäyttöön 98 prosenttia * Luvut sisältävät myös koko Jyväskylän Voima Oy:n (JVO) tuhkat. Jyväskylän Energia Oy:n osuus Voima Oy:stä 81,4%

48 Henkilöstö Henkilöstömäärän kehittyminen Henkilöstö yhtiöittäin JYT JVO JEU JES JE JE JES JVO JYT Yht. Naisia Miehiä JE-Urakoinnin (JEU) koko henkilökunta siirtyi liiketoimintakaupassa Jynet Oy:lle JE-konsernin henkilömäärä vuoden 2012 lopussa oli 235, joista miehiä 176 ja naisia 59

49 Henkilöstö Henkilöstö keskimäärin Vakituiset/ määräaikaiset Yht. Vakituiset/ määräaikaiset Yht. Vakituiset/ määräaikaiset Yht. Jyväskylän Energia Oy 125 / / / JE-Urakointi Oy / / JE-Siirto Oy 19 / / / 1 33 Jyväskylän Voima Oy 37 / / / 2 42 Jyväskylän Energiantuotanto Oy 46 / / / 0 49 Konserni yhteensä 227 / / / Henkilömääriksi laskettu keskimääräinen henkilöstön lukumäärä vuoden 2012 aikana JE-konsernin henkilömäärä vuoden 2012 lopussa oli 235, joista vakituisia 219 ja määräaikaisia 16 JE-Urakoinnin (JEU) koko henkilökunta siirtyi liiketoimintakaupassa Jynet Oy:lle

50 Henkilöstö 2012 Konserni JE JES JVO JYT Työntekijöiden keski-ikä Keskim. palvelusuhteen pituus Sairauspoissaolot kalenteripäiviä/henkilö Sairauspoissaolot (%) joista työtapaturmien aiheuttamia (%) 44,4 44,3 45,1 40,7 47, ,3 2,1 0,8 3,2 3,4 0, ,05 0,25 Työtapaturmien määrä 1) Tapaturmataajuus LTIF 2) 9,2 4,1 0 29,2 11,1 1) Konsernin omalle henkilöstölle vähintään yhden työkyvyttömyyspäivän aiheuttaneet työtapaturmat. (Huom! Raportointitapa muuttunut vuodesta 2010) 2) Työtapaturmien määrä miljoonaa tehtyä työtuntia kohti * JE-Urakoinnin henkilökunta siirtyi liiketoimintakaupassa Jynet Oy:lle ei mukana taulukon henkilöluvuissa

51 Tuotevastuu / keskeytykset Kaukolämpö Sähkö 1,4 1,33 0,9 1,2 1,0 0,8 0,88 0,72 1 0,7 0,8 0,7 0,6 0,5 0,6 0,4 0,2 0,0 0, ,4 0,3 0,2 0,1 0,0 0,29 0, Asiakkaan kokema keskeytysaika (h) SAIDI (h/asiakas) SAIFI (kpl/asiakas) SAIDI = keskeytysten keskimääräinen yhteenlaskettu kestoaika h/asiakas SAIFI = keskeytysten keskimääräinen lukumäärä kpl/asiakas

52 JE-konsernin vuosi 2012 plussat Voimalaitosten käytettävyys lähes 100%. Puun käyttö ennätykselliseen 40,1 prosenttiin voimalaitosten polttoainevirrasta. Kasvu jatkuu yhtiön strategian mukaisesti. Hiilidioksidipäästöt laskivat puun osuuden kasvaessa. Lähes kaikki tuhkat menivät hyötykäyttöön (98%). Vesijohtoverkoston vuodot vähentyneet. Janakan vedenkäsittelylaitoksen saneeraus saatettiin loppuun, jolla parannetaan vedenkäsittelyn prosessia ja veden laatua. Tilikauden lopulla saatiin merkittävä lisäys kaukolämpökuormaan, kun yhteysputki Muurameen valmistui: JE ja Muuramen Lämpö Oy solmivat sopimuksen lämmöntoimituksesta Muuramen verkkoon, mikä vastaa noin yhden vuoden normaalia kaukolämpökuorman kasvua. Kaukolämmön hinta: 10 suurimman kaupungin keskihinnan alapuolella. Työhyvinvointiprojekti käynnistyi. Esimiestyön kehitysohjelma toteutettiin.

53 JE-konsernin vuosi 2012 miinukset Turvetta ei ole saatu riittävästi useaan vuoteen ja kesän 2012 tuotantokin jäi alhaiseksi näytteli suurta roolia Keljonlahden voimalaitoksen ajotunneissa ja kivihiiltä jouduttiin polttamaan Rauhalahden voimalaitoksessa. Voimalaitosten kapasiteettia ei päästy hyödyntämään täysimääräisesti, koska sähkön markkinahinta oli lyhyitä jaksoja lukuun ottamatta koko vuoden niin matalalla, että lauhdesähköä ei kannattanut tehdä. Marraskuussa romahti Kangasvuoren vesitorni. Romahtamisen syytä tutkitaan onnettomuustutkintakeskuksessa. Kukaan ei loukkaantunut onnettomuudessa. Vesiliiketoiminnan investoinneista valtaosa käytettiin uusien verkostojen rakentamiseen ja veden tuotantoon, joten vanhojen verkostojen kunto heikkenee edelleen. Kiinteiden polttoaineiden hintojen ja käytön kustannusten (esim. verot) odotetaan jatkavan nousuaan lähivuosina. Kasvavia kustannuksia ei ole täysimääräisesti viety myyntihintoihin, koska kaukolämmön hintakilpailukyky halutaan turvata pitkällä aikavälillä.

54 Jyväskylän Energian vuosi 2012 Konsernin tilikauden tappio oli 4,7 M. Tulos parani edelliseen tilikauteen verrattuna 4,2 M. Konsernin käyttökate oli 50 M. Omistajalle tuloutettiin korkoja 16,5 M. Konsernin omavaraisuusaste on huono. Huonoa on myös vieraan pääoman korkea määrä suhteessa liikevaihtoon ja kannattavuuteen. Konsernin kyky tehdä tulosta on vaatimaton seuraavat vuodet. Tilikausilla on tehty hinnankorotuksia, jotka alkavat vaikuttamaan täysimääräisesti 2013 eteenpäin. Turpeen saatavuusongelmat vetänevät tulevan tilikauden tuloksen negatiiviseksi, koska kivihiililaitteet saadaan käyttöön vasta loppuvuodesta Myös kassavirran odotetaan jäävän negatiiviseksi mittavien investointien myötä. Turvepulan aiheuttamia lisäkustannuksia ei ole siirretty kaukolämmön hintaan. JE:n kaukolämpö oli keskimääräistä edullisempaa Suomen suurten kaupunkien vertailussa. Jyväskylän Energia Oy Liikevaihto (t ) Liikevoitto (t ) Liikevoitto (%) 8 6,2 11,0 13,0 Oman pääoman tuotto (%) neg neg 10,2 neg Omavaraisuusaste (%) 1,9 3 8,6 7,8

55 Jyväskylän Energian vuosi 2012 Tilikausi oli järjestyksessään toinen, jolloin konsernilla oli kaksi voimalaitosta koko vuoden käytössä. Tämän ansiosta öljyn käyttö lämmön tuotannossa pysyi vähäisenä ja puun käyttö lisääntyi edelleen merkittävästi nousten yli 40 prosenttiin koko polttoainevirrasta. Voimalaitosten kapasiteettia ei päästy hyödyntämään täysimääräisesti, koska sähkön markkinahinta oli lyhyitä jaksoja lukuun ottamatta koko vuoden niin matalalla, että lauhdesähköä ei kannattanut tehdä. Konsernissa on tehty ja on tekeillä useita toimenpiteitä, joiden ansiosta puun osuutta saadaan merkittävästi nostettua ja turveriippuvuutta pienennettyä. Tilikauden alussa JE-Urakointi Oy:n liiketoiminta myyntiin Jynet Oy:lle. Koko urakointitoiminnan henkilöstö (115 hlöä) siirtyi Jynet Oy:n palvelukseen. Konserni päätti luopua Fennovoiman ydinvoimahankkeesta ja myi siihen liittyvät Voimaosakeyhtiö SF:n osakkeensa maaliskuussa. Lokakuussa konserni osti Vapo Oy:ltä Jyväskylän Voima Oy:n osakkeet ja konsernin omistusosuus Jyväskylän Voima Oy:stä nousi 81,4 %:iin. Konsernin strategian uudistamistyö saatiin valmiiksi ja uutta strategiaa lähdettiin toteuttamaan vuosisuunnitelmien ja kehitysprojektien kautta.

56 JE-Siirto Oy:n vuosi 2012 Sähköasemainvestoinnit aloitettiin Hämeenlahden releuusinta suunnittelutyöllä. Kankaan alueella sijaitsevaan entiseen kytkinlaitosrakennukseen ja sen tonttiin tehtiin perusparannustöitä. Jakeluverkostoa rakennettiin eri puolilla jakelualuetta. Merkittävimmät uudisrakentamiskohteet olivat Äijälänrannan, Ylämäyrämäen, Pikku- Haukkalan ja Palokunnanmäen asuntoalueet. Sähköverkon etäluenta- ja mittaustietojenhallinta -projekti jatkui koko vuoden. Etäluettavia mittareita oli laaditun suunnitelman mukaisesti asennettu vuoden loppuun mennessä n kpl. Verkoston automaatiota lisättiin asentamalla kiinteistömuuntamoille kaukokäytettäviä erottimia, joita vuoden lopussa oli 41 kpl 14:sta muuntamolla. JE-konsernin kehittämisohjelman käytäntöön vientiä jatkettiin toimintavuoden aikana. Osa henkilöstöstä siirtyi Rauhalahden voimalaitokselle Vesangantien kiinteistön myynnin johdosta.

57 JE-Siirto Oy:n vuosi 2012 JE-Siirto Oy on osallistunut Energiateollisuus ry:n koordinoimaan sähkötutkimuspoolin rahoitukseen sekä vuodesta 2010 alkaen Motiva Oy:n koordinoimaan sähkölämmityksen tehostamisohjelmaan Elvariin. Energiamarkkinaviraston alustaviin laskelmiin perustuen alensimme siirtohintoja n. 6% alkaen ollaksemme alituotossa 3. valvontajakson lopussa ( ). Energiamarkkinavirasto ei ole vielä antanut lopullista valvontapäätöstä 2. valvontajakson ( ) osalta. JE-Siirto Oy Liikevaihto (t ) Liikevoitto (t ) Liikevoitto (%) 6,1 1,6 8,7 25,1 Oman pääoman tuotto (%) 75,3 20,6 73,1 282,2 Omavaraisuusaste (%) 16,4 18,2 28,3 26,1

58 Jyväskylän Voima Oy:n vuosi 2012 Tuotantokoneiston käytettävyys tilikaudella oli erinomainen (99,1 %) Keljonlahden voimalaitos ajoi ja vastapainetuotantopainotteisesti, koska turveniukkuus ja sähkön alhainen markkinahinta rajoittivat lauhdetuotantoa. Uusi bioasema valmistui keväällä Kesäkuusta marraskuuhun laitos oli revisiossa, jonka aikana asennettiin rikinsyöttölaitteet puun käytön maksimoimiseksi. Turpeen huonon saatavuuden takia hallitus päätti investoida Keljonlahdelle kivihiilen käytön mahdollistavaan laitteistoon turvatakseen laitoksen häiriötön polttoainehuolto. Laitteisto asennetaan loppuvuodesta Epävarmuus turvepolttoaineen saatavuudesta lähitulevaisuudessa ja käyttömahdollisuuksista pitkällä aikavälillä jatkuu. Jyväskylän Voima Oy Liikevaihto ( M ) 47,7 66,3 38,6 Liikevoitto (%) 7,3 4,9 4,0 Omavaraisuusaste (%) 13,9 14,0 14,4 16,6 * Jyväskylän Energia Oy:n osuus Voima Oy:stä 81,4%

59 Jyväskylän Energiantuotanto Oy:n vuosi 2012 Tuotantokoneiston käytettävyys tilikaudella oli erinomainen (100 %) Rauhalahden voimalaitos ajoi huhtikuun revisiota lukuun ottamatta koko vuoden. Tuotanto ylitti budjetoidut määrät puolitoistakertaisesti. Turveniukkuuden vuoksi laitosta tarvittiin ennakoitua enemmän, koska se pystyi korvaamaan turpeen käyttöä kivihiilellä. Turpeen saatavuus ja verot muodostavat yhtiölle merkittävän riskin, jonka torjumiseksi bio-osuutta pitää kasvattaa hallitusti kohti teknistaloudellista maksimia. Rauhalahden automaatiouusinnan suunnittelu käynnistyi kertomusvuonna. Hanke valmistuu syksyllä IE-direktiivien kiristyvien päästövaatimusten takia käynnistettiin selvityshanke Rauhalahden perusparannusinvestoinneista laitoksen eliniän jatkamiseksi vuoteen 2030 saakka. Yhtiö teki tutkimustoimintaa vuonna 2012 VTT:n, Metson ja Kuopion Energian yhteishankkeessa liittyen puupolttoaineiden osuuden maksimointiin kerrosleijupoltossa. Loppuraportti valmistuu vuoden 2013 puolella.

60 Jyväskylän Energiantuotanto Oy:n vuosi 2012 Jyväskylän Energiantuotanto Oy Liikevaihto (M ) 35,6 30,7 39,7 49,0 Liikevoitto (%) 0,8 1,1 1,4 1,5 Omavaraisuusaste (%)

61 Kiitos!

JYVÄSKYLÄN ENERGIA -YHTIÖT

JYVÄSKYLÄN ENERGIA -YHTIÖT JYVÄSKYLÄN ENERGIA -YHTIÖT Päivitys 14.8.2014 www.jyvaskylanenergia.fi Sähköä, lämpöä ja vettä Jyväskylän Energia -konsernin toimialana on sähkön, kaukolämmön ja veden tuotanto, myynti ja jakelu sekä näitä

Lisätiedot

JYVÄSKYLÄN ENERGIA -YHTIÖT

JYVÄSKYLÄN ENERGIA -YHTIÖT JYVÄSKYLÄN ENERGIA -YHTIÖT Päivitys 24.4.2015 www.jyvaskylanenergia.fi Sähköä, lämpöä ja vettä Jyväskylän Energia -konsernin toimialana on sähkön, lämmön ja veden tuotanto, myynti ja jakelu sekä näitä

Lisätiedot

JYVÄSKYLÄN ENERGIA -YHTIÖT

JYVÄSKYLÄN ENERGIA -YHTIÖT JYVÄSKYLÄN ENERGIA -YHTIÖT Yhteiskuntavastuuraportti 2014 www.jyvaskylanenergia.fi Jyväskylän Energia -yhtiöiden perustehtävä on luoda edellytykset asiakkaiden hyvinvoinnille tarjoamalla älykkäitä ratkaisuja

Lisätiedot

Puutavaraseminaari Asiakasnäkökulma metsäenergiaan Ahti Weijo Vaasa 11.9.2009

Puutavaraseminaari Asiakasnäkökulma metsäenergiaan Ahti Weijo Vaasa 11.9.2009 Puutavaraseminaari Asiakasnäkökulma metsäenergiaan Ahti Weijo Vaasa 11.9.2009 www.jenergia.fi JYVÄSKYLÄN ENERGIAA VUODESTA 1902 Jyväskylän kaupunginvaltuusto päätti perustaa kunnallisen sähkölaitoksen

Lisätiedot

Metsäenergiaa riittävästi ja riittävän tehokkaasti. Päättäjien Metsäakatemia 27.9.2012 Toimitusjohtaja Tuomo Kantola Jyväskylän Energia yhtiöt

Metsäenergiaa riittävästi ja riittävän tehokkaasti. Päättäjien Metsäakatemia 27.9.2012 Toimitusjohtaja Tuomo Kantola Jyväskylän Energia yhtiöt Metsäenergiaa riittävästi ja riittävän tehokkaasti Päättäjien Metsäakatemia 27.9.2012 Toimitusjohtaja Tuomo Kantola Jyväskylän Energia yhtiöt Metsähakkeen raaka-aineita Karsittu ranka: rankahake; karsitusta

Lisätiedot

JYVÄSKYLÄN ENERGIA -YHTIÖT. 20.4.2012 www.jenergia.fi

JYVÄSKYLÄN ENERGIA -YHTIÖT. 20.4.2012 www.jenergia.fi JYVÄSKYLÄN ENERGIA -YHTIÖT 20.4.2012 www.jenergia.fi SÄHKÖÄ, LÄMPÖÄ JA VETTÄ Jyväskylän Energia -konsernin toimialana on sähkön, kaukolämmön ja veden tuotanto, myynti ja jakelu sekä näitä tukeva liiketoiminta.

Lisätiedot

JYVÄSKYLÄN ENERGIA -YHTIÖT. 1.6.2011 www.jenergia.fi

JYVÄSKYLÄN ENERGIA -YHTIÖT. 1.6.2011 www.jenergia.fi JYVÄSKYLÄN ENERGIA -YHTIÖT 1.6.2011 www.jenergia.fi SÄHKÖÄ, LÄMPÖÄ JA VETTÄ Jyväskylän Energia -konsernin toimialana on sähkön, kaukolämmön ja veden tuotanto, myynti ja jakelu sekä näitä tukeva liiketoiminta.

Lisätiedot

EDULLISTA ENERGIAA KAUKOLÄMMÖSTÄ

EDULLISTA ENERGIAA KAUKOLÄMMÖSTÄ EDULLISTA ENERGIAA KAUKOLÄMMÖSTÄ Paavo Knaapi Jyväskylän Energia Oy 3.12.2010 www.jenergia.fi Sisältö Muutama sana Jyväskylän Energia yhtiöistä Kaukolämmityksen asema Suomessa Kaukolämmön tuotanto Jyväskylässä

Lisätiedot

Uuden Jyväskylän Energiayhtiö

Uuden Jyväskylän Energiayhtiö Uuden Jyväskylän Energiayhtiö 1 2 Johdanto Jyväskylän Energia yhtiöt on uuden Jyväskylän johtava, osaava ja palveleva energiayritys sekä haluttu työnantaja. Sen tavoitteena on kehittää alan osaamista ja

Lisätiedot

JYVÄSKYLÄN ENERGIA -YHTIÖT

JYVÄSKYLÄN ENERGIA -YHTIÖT JYVÄSKYLÄN ENERGIA -YHTIÖT Yhteiskuntavastuuraportti 2015 www.jyvaskylanenergia.fi Jyväskylän Energia -yhtiöiden perustehtävä on luoda edellytykset asiakkaiden hyvinvoinnille tarjoamalla älykkäitä ratkaisuja

Lisätiedot

JYVÄSKYLÄN ENERGIA -YHTIÖT

JYVÄSKYLÄN ENERGIA -YHTIÖT JYVÄSKYLÄN ENERGIA -YHTIÖT Yhteiskuntavastuuraportti 2017 www.jyvaskylanenergia.fi Jyväskylän Energia -yhtiöiden perustehtävä on luoda edellytykset asiakkaiden hyvinvoinnille tarjoamalla älykkäitä ratkaisuja

Lisätiedot

JYVÄSKYLÄN ENERGIA -YHTIÖT

JYVÄSKYLÄN ENERGIA -YHTIÖT JYVÄSKYLÄN ENERGIA -YHTIÖT Yhteiskuntavastuuraportti 2016 www.jyvaskylanenergia.fi Jyväskylän Energia -yhtiöiden perustehtävä on luoda edellytykset asiakkaiden hyvinvoinnille tarjoamalla älykkäitä ratkaisuja

Lisätiedot

Yhteiskuntavastuuraportti

Yhteiskuntavastuuraportti Yhteiskuntavastuuraportti 2018 www.jyvaskylanenergia.fi 3 Jyväskylän Energia -yhtiöt www.jyvaskylanenergia.fi 4 Jyväskylän Energia -yhtiöt www.jyvaskylanenergia.fi 5 Jyväskylän Energia -yhtiöt www.jyvaskylanenergia.fi

Lisätiedot

Jyväskylän Energian strategia ja polttoainevalinnat 9.10.2013. toimitusjohtaja Tuomo Kantola Jyväskylän Energia

Jyväskylän Energian strategia ja polttoainevalinnat 9.10.2013. toimitusjohtaja Tuomo Kantola Jyväskylän Energia Jyväskylän Energian strategia ja polttoainevalinnat 9.10.2013 toimitusjohtaja Tuomo Kantola Jyväskylän Energia Vuosi Jyväskylän Energiassa ~1,5 % Suomen sähköstä ja 1,2 TWh lämpöä (~60 000 OKT tarve 70

Lisätiedot

Millä Tampere lämpiää?

Millä Tampere lämpiää? Millä Tampere lämpiää? Puuenergiaa päästöillä vai ilman UKK-instituutti 4.3.2013 Toimitusjohtaja Antti-Jussi Halminen Tampereen Energiantuotanto Oy Vahva alueellinen toimija Tampereen Sähkölaitos on vahvasti

Lisätiedot

KEMIN ENERGIA OY Ilmastopäivä Kemin Energia Oy Lämmöntuotanto Sähkön osakkuudet Energiatehokkuussopimus

KEMIN ENERGIA OY Ilmastopäivä Kemin Energia Oy Lämmöntuotanto Sähkön osakkuudet Energiatehokkuussopimus Kemin Energia Oy Lämmöntuotanto Sähkön osakkuudet Energiatehokkuussopimus Kemin Energia Oy on Kemin kaupungin 100 % omistama energiayhtiö Liikevaihto 16 miljoonaa euroa Tase 50 miljoonaa euroa 100 vuotta

Lisätiedot

Energiaa kuin pienestä kylästä Keravan Energia Oy. Johanna Haverinen

Energiaa kuin pienestä kylästä Keravan Energia Oy. Johanna Haverinen Energiaa kuin pienestä kylästä Keravan Energia Oy Johanna Haverinen Keravan Energia on energiakonserni Keravan Energia -yhtiöt Keravan Energia Oy, emoyhtiö Keravan kaupunki 96,5 % Sipoon kunta 3,5 % Etelä-Suomen

Lisätiedot

KAUKOLÄMPÖ ON YMPÄRISTÖYSTÄVÄLLISTÄ ENERGIAA ENERGIAA JÄTTEESTÄ YHTEISTYÖ LUO VAKAUTTA

KAUKOLÄMPÖ ON YMPÄRISTÖYSTÄVÄLLISTÄ ENERGIAA ENERGIAA JÄTTEESTÄ YHTEISTYÖ LUO VAKAUTTA YMPÄRISTÖRAPORTTI 2014 KAUKOLÄMPÖ ON YMPÄRISTÖYSTÄVÄLLISTÄ ENERGIAA Kaukolämpö on ekologinen ja energiatehokas lämmitysmuoto. Se täyttää nykyajan kiristyneet rakennusmääräykset, joten kaukolämpötaloon

Lisätiedot

Jyväskylän energiatase 2014

Jyväskylän energiatase 2014 Jyväskylän energiatase 2014 Jyväskylän kaupunginvaltuusto 30.5.2016 Keski-Suomen Energiatoimisto www.kesto.fi www.facebook.com/energiatoimisto 1.6.2016 Jyväskylän energiatase 2014 Öljy 27 % Teollisuus

Lisätiedot

Kotkan Energia Uusiutuvan energian ohjelma

Kotkan Energia Uusiutuvan energian ohjelma Kotkan Energia Uusiutuvan energian ohjelma Niina Heiskanen Avainluvut lyhyesti Kotkan Energia 2013 Kotkan kaupungin kokonaan omistama osakeyhtiö Liikevaihto 43,2 milj. (45,9) Liikevoitto 4,9 milj. (4,2)

Lisätiedot

Kaukolämmitys. Karhunpään Rotaryklubi 910.9.2015

Kaukolämmitys. Karhunpään Rotaryklubi 910.9.2015 Kaukolämmitys Karhunpään Rotaryklubi 910.9.2015 Lämmityksen markkinaosuudet Asuin- ja palvelurakennukset Lämpöpumppu: sisältää myös lämpöpumppujen käyttämän sähkön Sähkö: sisältää myös sähkökiukaat ja

Lisätiedot

Energiantuotannon tuhkien hyödyntäminen. Eeva Lillman 12.11.2015

Energiantuotannon tuhkien hyödyntäminen. Eeva Lillman 12.11.2015 Energiantuotannon tuhkien hyödyntäminen Eeva Lillman 12.11.2015 Päätuotteet yhteistuotannolla tuotettu sähkö ja kaukolämpö Lahden kaupungin 100- prosenttisesti omistama Kolme voimalaitosta Lahdessa, yksi

Lisätiedot

Jyväskylän energiatase 2014

Jyväskylän energiatase 2014 Jyväskylän energiatase 2014 Keski-Suomen Energiapäivä 17.2.2016 Keski-Suomen Energiatoimisto www.kesto.fi www.facebook.com/energiatoimisto 18.2.2016 Jyväskylän energiatase 2014 Öljy 27 % Teollisuus 9 %

Lisätiedot

Keski Suomen energiatase Keski Suomen Energiatoimisto

Keski Suomen energiatase Keski Suomen Energiatoimisto Keski Suomen energiatase 2012 Keski Suomen Energiatoimisto www.kesto.fi www.facebook.com/energiatoimisto 10.2.2014 Sisältö Keski Suomen energiatase 2012 Energiankäytön ja energialähteiden kehitys Uusiutuva

Lisätiedot

Kaukolämmön tuotanto Suomessa ja Saarijärvellä

Kaukolämmön tuotanto Suomessa ja Saarijärvellä Kaukolämmön tuotanto Suomessa ja Saarijärvellä 1 Lämmityksen markkinaosuudet Asuin- ja palvelurakennukset Lämpöpumppu: sisältää myös lämpöpumppujen käyttämän sähkön Sähkö: sisältää myös sähkökiukaat ja

Lisätiedot

Turun Seudun Energiantuotanto Oy Naantalin uusi voimalaitos. Astrum keskus, Salo 2.12.2014

Turun Seudun Energiantuotanto Oy Naantalin uusi voimalaitos. Astrum keskus, Salo 2.12.2014 Turun Seudun Energiantuotanto Oy Naantalin uusi voimalaitos Astrum keskus, Salo 2.12.2014 Turun Seudun Energiantuotanto Oy Turun Seudun Energiantuotanto Oy TSME Oy Neste Oil 49,5 % Fortum Power & Heat

Lisätiedot

Case Oulun Energia: Lähienergian hyötykäyttö

Case Oulun Energia: Lähienergian hyötykäyttö Case Oulun Energia: Lähienergian hyötykäyttö Juhani Järvelä Oulun Energia -konserni Henkilötiedot Nimi: Nykyinen toimi: Työura: Juhani Järvelä Toimitusjohtaja Oulun Energia -konserni Lääketeollisuus Helsinki,

Lisätiedot

Laukaan energiatase Keski-Suomen Energiatoimisto/ Benet Oy

Laukaan energiatase Keski-Suomen Energiatoimisto/ Benet Oy Laukaan energiatase 2010 Keski-Suomen Energiatoimisto/ Benet Oy 1 Laukaan energiatase 2010 Öljy 354 GWh Puu 81 GWh Teollisuus 76 GWh Sähkö 55 % Prosessilämpö 45 % Rakennusten lämmitys 245 GWh Kaukolämpö

Lisätiedot

Päästövaikutukset energiantuotannossa

Päästövaikutukset energiantuotannossa e Päästövaikutukset energiantuotannossa 21.02.2012 klo 13.00 13.20 21.2.2013 IJ 1 e PERUSTETTU 1975 - TOIMINTA KÄYNNISTETTY 1976 OMISTAJANA LAPUAN KAUPUNKI 100 % - KAUPUNGIN TYTÄRYHTIÖ - OSAKEPÄÄOMA 90

Lisätiedot

Teollisuus- ja palvelutuotannon kasvu edellyttää kohtuuhintaista energiaa ja erityisesti sähköä

Teollisuus- ja palvelutuotannon kasvu edellyttää kohtuuhintaista energiaa ja erityisesti sähköä Teollisuus- ja palvelutuotannon kasvu edellyttää kohtuuhintaista energiaa ja erityisesti sähköä Jos energian saanti on epävarmaa tai sen hintakehityksestä ei ole varmuutta, kiinnostus investoida Suomeen

Lisätiedot

METSÄHAKKEEN KILPAILUASEMA LAUHDESÄHKÖN TUOTANNOSSA ESITYS 1.10.2013

METSÄHAKKEEN KILPAILUASEMA LAUHDESÄHKÖN TUOTANNOSSA ESITYS 1.10.2013 METSÄHAKKEEN KILPAILUASEMA LAUHDESÄHKÖN TUOTANNOSSA ESITYS LAUHDESÄHKÖN MERKITYS SÄHKÖMARKKINOILLA Lauhdesähkö on sähkön erillissähköntuotantoa (vrt. sähkön ja lämmön yhteistuotanto) Polttoaineilla (puu,

Lisätiedot

AURINKOLÄMMÖN LIIKETOIMINTAMAHDOLLISUUDET KAUKOLÄMMÖN YHTEYDESSÄ SUOMESSA

AURINKOLÄMMÖN LIIKETOIMINTAMAHDOLLISUUDET KAUKOLÄMMÖN YHTEYDESSÄ SUOMESSA AURINKOLÄMMÖN LIIKETOIMINTAMAHDOLLISUUDET KAUKOLÄMMÖN YHTEYDESSÄ SUOMESSA KAUKOLÄMPÖPÄIVÄT 28-29.8.2013 KUOPIO PERTTU LAHTINEN AURINKOLÄMMÖN LIIKETOIMINTAMAHDOLLISUUDET SUOMESSA SELVITYS (10/2012-05/2013)

Lisätiedot

KAUKOLÄMPÖ ON YMPÄRISTÖYSTÄVÄLLISTÄ ENERGIAA ENERGIAA JÄTTEESTÄ YHTEISTYÖ LUO VAKAUTTA

KAUKOLÄMPÖ ON YMPÄRISTÖYSTÄVÄLLISTÄ ENERGIAA ENERGIAA JÄTTEESTÄ YHTEISTYÖ LUO VAKAUTTA YMPÄRISTÖRAPORTTI 2015 KAUKOLÄMPÖ ON YMPÄRISTÖYSTÄVÄLLISTÄ ENERGIAA Kaukolämpö on ekologinen ja energiatehokas lämmitysmuoto. Se täyttää nykyajan kiristyneet rakennusmääräykset, joten kaukolämpötaloon

Lisätiedot

Keski-Suomen energiatase 2016

Keski-Suomen energiatase 2016 Keski-Suomen energiatase 216 Keski-Suomen Energiatoimisto www.kesto.fi www.facebook.com/energiatoimisto Sisältö Keski-Suomen energiatase 216 Energialähteet ja energiankäyttö Uusiutuva energia Sähkönkulutus

Lisätiedot

POWEST OY VUOSIKATSAUS 2001

POWEST OY VUOSIKATSAUS 2001 POWEST OY toimii sijoittajana ja omistusten hallinnoijana energia-alan palvelu- ja teknologiayhtiöissä. Yhtiöt keskittyvät siirto- ja jakeluverkkojen urakointiin ja kunnossapitoon energiakauppapalveluihin

Lisätiedot

Onko puu on korvannut kivihiiltä?

Onko puu on korvannut kivihiiltä? Onko puu on korvannut kivihiiltä? Biohiilestä lisätienestiä -seminaari Lahti, Sibeliustalo, 6.6.2013 Pekka Ripatti Esityksen sisältö Energian kulutus ja uusiutuvan energian käyttö Puuenergian monet kasvot

Lisätiedot

Äänekosken energiatase Keski-Suomen Energiatoimisto/ Benet Oy

Äänekosken energiatase Keski-Suomen Energiatoimisto/ Benet Oy Äänekosken energiatase 2010 Keski-Suomen Energiatoimisto/ Benet Oy 1 Äänekosken energiatase 2010 Öljy 530 GWh Turve 145 GWh Teollisuus 4040 GWh Sähkö 20 % Prosessilämpö 80 % 2 Mustalipeä 2500 GWh Kiinteät

Lisätiedot

Jämsän energiatase Keski-Suomen Energiatoimisto/ Benet Oy

Jämsän energiatase Keski-Suomen Energiatoimisto/ Benet Oy Jämsän energiatase 2010 Keski-Suomen Energiatoimisto/ Benet Oy 1 Jämsän energiatase 2010 Öljy 398 GWh Turve 522 GWh Teollisuus 4200 GWh Sähkö 70 % Prosessilämpö 30 % Puupolttoaineet 1215 GWh Vesivoima

Lisätiedot

Valtakunnallinen energiatase ja energiantuotannon rakenne Suomessa

Valtakunnallinen energiatase ja energiantuotannon rakenne Suomessa Valtakunnallinen energiatase ja energiantuotannon rakenne Suomessa Jukka Leskelä Energiateollisuus Vesiyhdistyksen Jätevesijaoston seminaari EU:n ja Suomen energiankäyttö 2013 Teollisuus Liikenne Kotitaloudet

Lisätiedot

Maakaasu kaukolämmön ja sähkön tuotannossa: case Suomenoja

Maakaasu kaukolämmön ja sähkön tuotannossa: case Suomenoja Maakaasu kaukolämmön ja sähkön tuotannossa: case Suomenoja Maakaasuyhdistyksen syyskokous 11.11.2009 Jouni Haikarainen 10.11.2009 1 Kestävä kehitys - luonnollinen osa toimintaamme Toimintamme tarkoitus:

Lisätiedot

Keski-Suomen energiatase 2008. Lauri Penttinen Keski-Suomen Energiatoimisto/ Benet Oy

Keski-Suomen energiatase 2008. Lauri Penttinen Keski-Suomen Energiatoimisto/ Benet Oy Keski-Suomen energiatase 2008 Keski-Suomen Energiatoimisto/ Benet Oy 1 Keski-Suomen Energiatoimisto Perustettu 1998 jatkamaan Keski-Suomen liiton energiaryhmän työtä EU:n IEE-ohjelman tuella Energiatoimistoa

Lisätiedot

WIITASEUDUN ENERGIA OY TOIMINTAKERTOMUS 2016

WIITASEUDUN ENERGIA OY TOIMINTAKERTOMUS 2016 WIITASEUDUN ENERGIA OY TOIMINTAKERTOMUS 2016 1 (8) 1 Toimitusjohtajan katsaus Vuosi 2016 oli Wiitaseudun Energia Oy:n kolmas toimintavuosi sen jälkeen kun Viitasaaren Vesi Oy sulautui Viitasaaren Lämpö

Lisätiedot

Päästökuvioita. Ekokumppanit Oy. Tampereen energiatase ja kasvihuonekaasupäästöt 2010

Päästökuvioita. Ekokumppanit Oy. Tampereen energiatase ja kasvihuonekaasupäästöt 2010 Tampereen energiatase ja kasvihuonekaasupäästöt 2010: Päästökuvioita Kasvihuonekaasupäästöt Tamperelaisesta energiankulutuksesta, jätteiden ja jätevesien käsittelystä, maatalouden tuotannosta ja teollisuuden

Lisätiedot

Tuotanto. Kaukolämpö. Sähkönmyynti. Verkkopalvelut

Tuotanto. Kaukolämpö. Sähkönmyynti. Verkkopalvelut Tuotanto Kaukolämpö Sähkönmyynti Verkkopalvelut Sähköä ja lämpöä suomalaisille Kuopion Energia tuottaa ja toimittaa sähköä, kaukolämpöä, sekä sähköverkko- ja laajakaistapalveluja pääasiassa Kuopioon. Sähköä

Lisätiedot

IMATRAN VUOKRA-ASUNNOT OY

IMATRAN VUOKRA-ASUNNOT OY IMATRAN VUOKRA-ASUNNOT OY 1. Toimiala Imatran Vuokra-asunnot Oy omistaa n. 1600 vuokra-, opiskelija- ja ryhmäkotiasuntoa. Yhtiö huolehtii asuntojen ylläpidosta, peruskorjauksesta ja tarvittaessa myös uudisrakentamisesta.

Lisätiedot

Katsaus Turku Energian ajankohtaisiin ympäristöasioihin. Minna Niemelä ympäristö- ja laatupäällikkö Konsernipalvelut

Katsaus Turku Energian ajankohtaisiin ympäristöasioihin. Minna Niemelä ympäristö- ja laatupäällikkö Konsernipalvelut Katsaus Turku Energian ajankohtaisiin ympäristöasioihin Minna Niemelä ympäristö- ja laatupäällikkö Konsernipalvelut 24.11.2016 Turku Energia -konserni 2015 Konsernihallinto ja Konsernipalvelut Energialiiketoiminnot

Lisätiedot

Keski-Suomen energiatase 2014

Keski-Suomen energiatase 2014 Keski-Suomen energiatase 2014 Keski-Suomen Energiatoimisto www.kesto.fi www.facebook.com/energiatoimisto Sisältö Keski-Suomen energiatase 2014 Energialähteet ja energiankäyttö Uusiutuva energia Sähkönkulutus

Lisätiedot

Öljyalan Palvelukeskus Oy Laskelma lämmityksen päästöistä. Loppuraportti 60K30031.02-Q210-001D 27.9.2010

Öljyalan Palvelukeskus Oy Laskelma lämmityksen päästöistä. Loppuraportti 60K30031.02-Q210-001D 27.9.2010 Öljyalan Palvelukeskus Oy Laskelma lämmityksen päästöistä Loppuraportti 60K30031.02-Q210-001D 27.9.2010 Tausta Tämän selvityksen laskelmilla oli tavoitteena arvioida viimeisimpiä energian kulutustietoja

Lisätiedot

Joensuun Vesi -liikelaitoksen toiminnan kuvaus

Joensuun Vesi -liikelaitoksen toiminnan kuvaus JOENSUUN VESI -LIIKELAITOS Joensuun Vesi -liikelaitoksen toiminnan kuvaus Joensuun Vesi -liikelaitoksen tehtävänä on huolehtia vesihuoltolain mukaisesti kaupungin vesihuollosta, joka sisältää vedentuotannon

Lisätiedot

Uuraisten energiatase Keski-Suomen Energiatoimisto/ Benet Oy

Uuraisten energiatase Keski-Suomen Energiatoimisto/ Benet Oy Uuraisten energiatase 2010 Keski-Suomen Energiatoimisto/ Benet Oy 1 Uuraisten energiatase 2010 Öljy 53 GWh Puu 21 GWh Teollisuus 4 GWh Sähkö 52 % Prosessilämpö 48 % Rakennusten lämmitys 45 GWh Kaukolämpö

Lisätiedot

Kivihiilen energiakäyttö päättyy. Liikenteeseen lisää biopolttoaineita Lämmitykseen ja työkoneisiin biopolttoöljyä

Kivihiilen energiakäyttö päättyy. Liikenteeseen lisää biopolttoaineita Lämmitykseen ja työkoneisiin biopolttoöljyä Kivihiilen energiakäyttö päättyy Liikenteeseen lisää biopolttoaineita Lämmitykseen ja työkoneisiin biopolttoöljyä Kivihiilen ja turpeen verotusta kiristetään Elinkaaripäästöt paremmin huomioon verotuksessa

Lisätiedot

Energiatehokkuussopimuksella lisää kilpailukykyä keskisuurille yrityksille. Jouni Punnonen

Energiatehokkuussopimuksella lisää kilpailukykyä keskisuurille yrityksille. Jouni Punnonen Energiatehokkuussopimuksella lisää kilpailukykyä keskisuurille yrityksille Jouni Punnonen ENERGIATEHOKKUUSSOPIMUKSET OVAT ERINOMAINEN KEINO EDISTÄÄ ELINKEINOELÄMÄN ENERGIATEHOKKUUTTA 2 Teollisuuden energiansäästösopimus

Lisätiedot

Lähienergialiiton kevätkokous

Lähienergialiiton kevätkokous Lähienergialiiton kevätkokous 23.5.2017 Tarja Hellstén tarja.hellsten@vantaanenergia.fi 050 390 3300 Julkinen Vantaan Energia Oy TUOTAMME Tuotamme kaukolämpöä ja sähköä jätevoimalassa ja Martinlaakson

Lisätiedot

VIERUMÄELLÄ KIPINÖI 1 24.11.2009

VIERUMÄELLÄ KIPINÖI 1 24.11.2009 VIERUMÄELLÄ KIPINÖI 1 24.11.2009 A. SAHA PUUPOLTTOAINEIDEN TOIMITTAJANA 24.11.2009 2 Lähtökohdat puun energiakäytön lisäämiselle ovat hyvät Kansainvälinen energiapoliikka ja EU päästötavoitteet luovat

Lisätiedot

UUSIUTUVAN ENERGIAN KUNTAKATSELMUS

UUSIUTUVAN ENERGIAN KUNTAKATSELMUS TYÖ- JA ELINKEINOMINISTERIÖN TUKEMA KUNTAKATSELMUSHANKE Dnro: SATELY /0112/05.02.09/2013 Päätöksen pvm: 18.12.2013 RAUMAN KAUPUNKI KANALINRANTA 3 26101 RAUMA UUSIUTUVAN ENERGIAN KUNTAKATSELMUS Motiva kuntakatselmusraportti

Lisätiedot

Jätevirroista uutta energiaa. Ilmastokestävä kaupunki 13.2.2013 Kohti vähähiilistä yhteiskuntaa Markku Salo

Jätevirroista uutta energiaa. Ilmastokestävä kaupunki 13.2.2013 Kohti vähähiilistä yhteiskuntaa Markku Salo Jätevirroista uutta energiaa Ilmastokestävä kaupunki 13.2.2013 Kohti vähähiilistä yhteiskuntaa Markku Salo 1 Etusijajärjestys 1. Määrän ja haitallisuuden vähentäminen 2. Uudelleenkäytön valmistelu 3. Hyödyntäminen

Lisätiedot

ENEMMÄN KUIN ENERGIAA

ENEMMÄN KUIN ENERGIAA ENEMMÄN KUIN ENERGIAA Loiste-konsernin avainlukuja 2017 Loiste Oy perustettiin 17.6.2013 Loistekonsernin Avainlukuja avainlukuja (2016) 2017 SOTKAMO 24,23 % KAJAANI 75,77 % Kajaanin omistusosuus 75,77

Lisätiedot

Alueellinen uusiomateriaalien edistämishanke, UUMA2 TURKU

Alueellinen uusiomateriaalien edistämishanke, UUMA2 TURKU Tehtävänä on huolehtia Turun alueen perusenergian tuotannosta taloudellisesti ja tehokkaasti monipuolisella tuotantokapasiteetilla. TSE:n omistavat Fortum (49,5%), Turku Energia (39,5%), Raision kaupunki

Lisätiedot

Liiketoiminta edellä energiamurroksen kärkeen. Virtaa puhtaasti.

Liiketoiminta edellä energiamurroksen kärkeen. Virtaa puhtaasti. Liiketoiminta edellä energiamurroksen kärkeen Pori Energia kestävän kehityksen linjoilla ARVOT VISIO TOIMINTA-AJATUS Teemme työtä vastuullisesti, yhdessä toimien, asiakasta, työtä ja toisiamme arvostaen

Lisätiedot

Muuramen energiatase Keski-Suomen Energiatoimisto/ Benet Oy

Muuramen energiatase Keski-Suomen Energiatoimisto/ Benet Oy Muuramen energiatase 2010 Keski-Suomen Energiatoimisto/ Benet Oy 1 Muuramen energiatase 2010 Öljy 135 GWh Teollisuus 15 GWh Prosessilämpö 6 % Sähkö 94 % Turve 27 GWh Rakennusten lämmitys 123 GWh Kaukolämpö

Lisätiedot

LIITE PRIVANET GROUP OYJ:N TILINPÄÄTÖSTIEDOTTEESEEN 2016

LIITE PRIVANET GROUP OYJ:N TILINPÄÄTÖSTIEDOTTEESEEN 2016 LIITE PRIVANET GROUP OYJ:N TILINPÄÄTÖSTIEDOTTEESEEN 2016 KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT Privanet Group -konserni 1-12/2016 1-12/2015 Muutos 7-12/2016 7-12/2015 Muutos 12kk 12kk 6 kk 6 kk Liikevaihto,

Lisätiedot

Turku Energia. Energiaa elämiseen, asumiseen ja yrittämiseen

Turku Energia. Energiaa elämiseen, asumiseen ja yrittämiseen Turku Energia Energiaa elämiseen, asumiseen ja yrittämiseen Toimitusjohtaja Risto Vaittinen Turku Energia 1 Turku Energia Yli vuosisadan ajan valoa ja lämpöä Turkuun 1898 Aktiebolaget Electron aloittaa

Lisätiedot

Vapo tänään. Vapo p on Itämeren alueen johtava bioenergiaosaaja. Toimintamaat: Suomi, Ruotsi, Tanska, Suomen valtio omistaa emoyhtiö Vapo

Vapo tänään. Vapo p on Itämeren alueen johtava bioenergiaosaaja. Toimintamaat: Suomi, Ruotsi, Tanska, Suomen valtio omistaa emoyhtiö Vapo 15.6.2009 3.6.2009 Vapo tänään Vapo p on Itämeren alueen johtava bioenergiaosaaja. Toimintamaat: Suomi, Ruotsi, Tanska, Viro, Latvia, Liettua, Puola Suomen valtio omistaa emoyhtiö Vapo Oy:n osakkeista

Lisätiedot

TURPEEN JA PUUN YHTEISPOLTTO MIKSI NÄIN JA KUINKA KAUAN?

TURPEEN JA PUUN YHTEISPOLTTO MIKSI NÄIN JA KUINKA KAUAN? TURPEEN JA PUUN YHTEISPOLTTO MIKSI NÄIN JA KUINKA KAUAN? Energiapäivät 4-5.2.2011 Perttu Lahtinen Pöyry Management Consulting Oy TURPEEN JA PUUPOLTTOAINEEN SEOSPOLTTO - POLTTOTEKNIIKKA Turpeen ja puun

Lisätiedot

SÄHKÖN KANTAVERKKOTOIMINTAA KUVAAVAT TUNNUSLUVUT 2013

SÄHKÖN KANTAVERKKOTOIMINTAA KUVAAVAT TUNNUSLUVUT 2013 SÄHKÖN KANTAVERKKOTOIMINTAA KUVAAVAT TUNNUSLUVUT 2013 viite: EMV määräys sähköverkkotoiminnan tunnusluvuista ja niiden julkaisemisesta 21.12.2011. Yhtiön nimi Fingrid Oyj Sähkön kantaverkkotoiminnan laajuus

Lisätiedot

Osavuosikatsaus

Osavuosikatsaus Osavuosikatsaus 1.1.-31.8.2018 Kymenlaakson Sähkö -konsernin sähkön myynti oli katsauskaudella 734 miljoonaa kilowattituntia ja jakelualueella käytettiin sähköä 883 miljoonaa kilowattituntia. Myynti kasvoi

Lisätiedot

LIITE PRIVANET GROUP OYJ:N TILINPÄÄTÖSTIEDOTTEESEEN 2017

LIITE PRIVANET GROUP OYJ:N TILINPÄÄTÖSTIEDOTTEESEEN 2017 LIITE PRIVANET GROUP OYJ:N TILINPÄÄTÖSTIEDOTTEESEEN 2017 KONSERNIN KESKEISET AVAINLUVUT (tilintarkastetut) Privanet Group -konserni 1-12/2017 1-12/2016 Muutos 7-12/2017 7-12/2016 Muutos 12kk 12kk 6 kk

Lisätiedot

Puun ja turpeen käyttö lämpölaitoksissa tulevaisuuden mahdollisuudet

Puun ja turpeen käyttö lämpölaitoksissa tulevaisuuden mahdollisuudet Puun ja turpeen käyttö lämpölaitoksissa tulevaisuuden mahdollisuudet Tilanne tällä hetkellä Kiinteiden puupolttoaineiden käyttö lämpö- ja voimalaitoksissa 2000-2012 Arvioita tämänhetkisestä tilanteesta

Lisätiedot

POLTTOAINEIDEN VEROMUUTOSTEN VAIKUTUSTEN SEURANTA SÄHKÖN JA LÄMMÖN YHTEISTUOTANNOSSA TIIVISTELMÄ - PÄIVITYS 12.2.2016

POLTTOAINEIDEN VEROMUUTOSTEN VAIKUTUSTEN SEURANTA SÄHKÖN JA LÄMMÖN YHTEISTUOTANNOSSA TIIVISTELMÄ - PÄIVITYS 12.2.2016 POLTTOAINEIDEN VEROMUUTOSTEN VAIKUTUSTEN SEURANTA SÄHKÖN JA LÄMMÖN YHTEISTUOTANNOSSA TIIVISTELMÄ - PÄIVITYS All rights reserved. No part of this document may be reproduced in any form or by any means without

Lisätiedot

JOENSUUN VESI -LIIKELAITOKSEN TALOUSARVIO JA TALOUSSUUNNITELMA

JOENSUUN VESI -LIIKELAITOKSEN TALOUSARVIO JA TALOUSSUUNNITELMA JOENSUUN VESI -LIIKELAITOKSEN TALOUSARVIO JA TALOUSSUUNNITELMA 2019-2021 tpjk 20.9.2018 Joensuun Vesi -liikelaitoksen toiminnan kuvaus Joensuun Vesi -liikelaitoksen tehtävänä on huolehtia vesihuoltolain

Lisätiedot

VN-TEAS-HANKE: EU:N 2030 ILMASTO- JA ENERGIAPOLITIIKAN LINJAUSTEN TOTEUTUSVAIHTOEHDOT JA NIIDEN VAIKUTUKSET SUOMEN KILPAILUKYKYYN

VN-TEAS-HANKE: EU:N 2030 ILMASTO- JA ENERGIAPOLITIIKAN LINJAUSTEN TOTEUTUSVAIHTOEHDOT JA NIIDEN VAIKUTUKSET SUOMEN KILPAILUKYKYYN VN-TEAS-HANKE: EU:N 23 ILMASTO- JA ENERGIAPOLITIIKAN LINJAUSTEN TOTEUTUSVAIHTOEHDOT JA NIIDEN VAIKUTUKSET SUOMEN KILPAILUKYKYYN Seminaariesitys työn ensimmäisten vaiheiden tuloksista 2.2.216 EU:N 23 ILMASTO-

Lisätiedot

Kymijärvi IIIlämpölaitoshanke. luvitusprosessi. Ilmansuojelupäivät Eeva Lillman

Kymijärvi IIIlämpölaitoshanke. luvitusprosessi. Ilmansuojelupäivät Eeva Lillman Kymijärvi IIIlämpölaitoshanke luvitusprosessi Ilmansuojelupäivät 23.8.2017 Eeva Lillman Lahti Energia -konserni Lahti Energia Oy Emoyhtiö LE-Sähköverkko Oy Tytäryhtiö 100 % C-Ella Oy Osakkuusyhtiö 33,3

Lisätiedot

Hallituksen linjausten vaikutuksia sähkömarkkinoihin

Hallituksen linjausten vaikutuksia sähkömarkkinoihin Hallituksen linjausten vaikutuksia sähkömarkkinoihin Jukka Leskelä Energiateollisuus Energia- ja ilmastostrategian valmisteluun liittyvä asiantuntijatilaisuus 27.1.2016 Hiilen käyttö sähköntuotantoon on

Lisätiedot

POWEST OY. Omistusosuus 1000 keskimäärin Emoyhtiö

POWEST OY. Omistusosuus 1000 keskimäärin Emoyhtiö POWEST vuosikatsaus 2004 Powest omistaa sellaisia yhtiöitä, joiden liiketoiminnat tukevat sen osakkaiden voimantuotantoa ja energian hankintaa. Lisäksi Powest panostaa kehitystoimintaan, joka on teknisesti

Lisätiedot

Energia- ja ilmastoseminaari Ilmaston muutos ja energian hinta

Energia- ja ilmastoseminaari Ilmaston muutos ja energian hinta Energia- ja ilmastoseminaari Ilmaston muutos ja energian hinta 17.9.2009, Laurea AMK Hyvinkää Energiameklarit Oy Toimitusjohtaja Energiameklarit OY perustettu 1995 24 energiayhtiön omistama palveluita

Lisätiedot

Suur-Savon Sähkö Oy. Suur-Savon Sähkö -konserni Perttu Rinta 182,3 M 274 hlöä. Lämpöpalvelu Heikki Tirkkonen 24,8 M 29 hlöä

Suur-Savon Sähkö Oy. Suur-Savon Sähkö -konserni Perttu Rinta 182,3 M 274 hlöä. Lämpöpalvelu Heikki Tirkkonen 24,8 M 29 hlöä Suur-Savon Sähkö Oy Suur-Savon Sähkö -konserni Perttu Rinta 182,3 M 274 hlöä Sähköpalvelu Marketta Kiilo 98,5 M 37 hlöä Lämpöpalvelu Heikki Tirkkonen 24,8 M 29 hlöä Järvi-Suomen Energia Oy Arto Pajunen

Lisätiedot

Kuopion Vesi Liikelaitos Haapaniementie 30 PL KUOPIO TILINPÄÄTÖSTIEDOT

Kuopion Vesi Liikelaitos Haapaniementie 30 PL KUOPIO   TILINPÄÄTÖSTIEDOT Kuopion Vesi Liikelaitos Haapaniementie 30 PL 1097 70111 KUOPIO www.kuopionvesi.fi TILINPÄÄTÖSTIEDOT 2017 2 TOIMITUSJOHTAJAN KATSAUS Kuopion Veden vesihuollon toiminta-alue on laajentunut viimeisen kymmenen

Lisätiedot

Kuopion Vesi Liikelaitos Suokatu 42 PL KUOPIO TILINPÄÄTÖSTIEDOT

Kuopion Vesi Liikelaitos Suokatu 42 PL KUOPIO  TILINPÄÄTÖSTIEDOT Kuopion Vesi Liikelaitos Suokatu 42 PL 1097 70111 KUOPIO www.kuopionvesi.fi TILINPÄÄTÖSTIEDOT 2016 2 TOIMITUSJOHTAJAN KATSAUS Kuopion Veden vesihuollon toiminta-alue on laajentunut viimeisen kymmenen vuoden

Lisätiedot

Fortum Otso -bioöljy. Bioöljyn tuotanto ja käyttö sekä hyödyt käyttäjälle

Fortum Otso -bioöljy. Bioöljyn tuotanto ja käyttö sekä hyödyt käyttäjälle Fortum Otso -bioöljy Bioöljyn tuotanto ja käyttö sekä hyödyt käyttäjälle Kasperi Karhapää Head of Pyrolysis and Business Development Fortum Power and Heat Oy 1 Esitys 1. Fortum yrityksenä 2. Fortum Otso

Lisätiedot

METSÄBIOMASSAN KÄYTTÖ SÄHKÖN JA KAUKOLÄMMÖN TUOTANNOSSA TULEVAISUUDESSA Asiantuntijaseminaari Pöyry Management Consulting Oy

METSÄBIOMASSAN KÄYTTÖ SÄHKÖN JA KAUKOLÄMMÖN TUOTANNOSSA TULEVAISUUDESSA Asiantuntijaseminaari Pöyry Management Consulting Oy METSÄBIOMASSAN KÄYTTÖ SÄHKÖN JA KAUKOLÄMMÖN TUOTANNOSSA TULEVAISUUDESSA Asiantuntijaseminaari - 22.3.216 Pöyry Management Consulting Oy EU:N 23 LINJAUSTEN TOTEUTUSVAIHTOEHDOT EU:n 23 linjausten toteutusvaihtoehtoja

Lisätiedot

Energialaitosten polttoainevaihtoehdot nyt ja tulevaisuudessa - nestemäiset ja kaasumaiset vs. kiinteä biomassa

Energialaitosten polttoainevaihtoehdot nyt ja tulevaisuudessa - nestemäiset ja kaasumaiset vs. kiinteä biomassa Energialaitosten polttoainevaihtoehdot nyt ja tulevaisuudessa - nestemäiset ja kaasumaiset vs. kiinteä biomassa Teollisuuden polttonesteet seminaari, 10.9.2015 Sisältö Kaukolämmön ja siihen liittyvän sähköntuotannon

Lisätiedot

KAUKOLÄMPÖ ON YMPÄRISTÖYSTÄVÄLLISTÄ ENERGIAA ENERGIAA JÄTTEESTÄ YHTEISTYÖ LUO VAKAUTTA

KAUKOLÄMPÖ ON YMPÄRISTÖYSTÄVÄLLISTÄ ENERGIAA ENERGIAA JÄTTEESTÄ YHTEISTYÖ LUO VAKAUTTA YMPÄRISTÖRAPORTTI 2016 KAUKOLÄMPÖ ON YMPÄRISTÖYSTÄVÄLLISTÄ ENERGIAA Kaukolämpö on ekologinen ja energiatehokas lämmitysmuoto. Se täyttää nykyajan kiristyneet rakennusmääräykset, joten kaukolämpötaloon

Lisätiedot

Synergiaa monialaisesti ja alueellisesti Kemin Vesi Oy osaksi Kemin Energia Oy:tä ja Meri-Lapin Vesi Oy alueellisena tukkuyhtiönä

Synergiaa monialaisesti ja alueellisesti Kemin Vesi Oy osaksi Kemin Energia Oy:tä ja Meri-Lapin Vesi Oy alueellisena tukkuyhtiönä 12.11.2016 Synergiaa monialaisesti ja alueellisesti Kemin Vesi Oy osaksi Kemin Energia Oy:tä ja Meri-Lapin Vesi Oy alueellisena tukkuyhtiönä KEMIN VESI OY Kemin Vesi vastaa Kemissä Vedenjakelusta Jäteveden

Lisätiedot

ISBEO 2020 ITÄ-SUOMEN BIOENERGIAOHJELMA

ISBEO 2020 ITÄ-SUOMEN BIOENERGIAOHJELMA ISBEO 2020 ITÄ-SUOMEN BIOENERGIAOHJELMA 2020 www.isbeo2020.fi ITÄ-SUOMEN BIOENERGIAOHJELMAPROSESSI Jatketaan vuoden 2008 bioenergiaohjelmaa (Itä-Suomen neuvottelukunnan päätös 2009) Muuttunut poliittinen

Lisätiedot

Vantaan Energian sidosryhmäkyselyn yhteenveto

Vantaan Energian sidosryhmäkyselyn yhteenveto Vantaan Energian sidosryhmäkyselyn yhteenveto Sidosryhmäkysely Vantaan Energian sidosryhmäkysely toteutettiin 11.-20.9.2013 Kyselyyn vastasi 445 henkilöä. Vastausprosentti oli 27,6. - Yksityisasiakas 157

Lisätiedot

Energian tuotanto ja käyttö

Energian tuotanto ja käyttö Energian tuotanto ja käyttö Mitä on energia? lämpöä sähköä liikenteen polttoaineita Mistä energiaa tuotetaan? Suomessa tärkeimpiä energian lähteitä ovat puupolttoaineet, öljy, kivihiili ja ydinvoima Kaukolämpöä

Lisätiedot

Kuopion Vesi Liikelaitos Haapaniementie KUOPIO TILINPÄÄTÖSTIEDOT

Kuopion Vesi Liikelaitos Haapaniementie KUOPIO   TILINPÄÄTÖSTIEDOT Kuopion Vesi Liikelaitos Haapaniementie 30 70100 KUOPIO www.kuopionvesi.fi TILINPÄÄTÖSTIEDOT 2018 2 TOIMITUSJOHTAJAN KATSAUS Kuopion Veden vesihuollon toiminta-alue on laajentunut viimeisen kymmenen vuoden

Lisätiedot

Missio ja arvot. Missio

Missio ja arvot. Missio Pohjolan Voima Omakustannushintaan perustuva toimintamalli on tehokas tapa toteuttaa energiainvestointeja. Toimintamalli mahdollistaa sen, että hankkeisiin osallistuu suoraan ja välillisesti laaja joukko

Lisätiedot

Tulevaisuuden puupolttoainemarkkinat

Tulevaisuuden puupolttoainemarkkinat Tulevaisuuden puupolttoainemarkkinat Martti Flyktman, VTT martti.flyktman@vtt.fi Puh. 040 546 0937 10.10.2013 Martti Flyktman 1 Sisältö Suomen energian kokonaiskulutus Suomen puupolttoaineiden käyttö ja

Lisätiedot

Metsäbioenergia energiantuotannossa

Metsäbioenergia energiantuotannossa Metsäbioenergia energiantuotannossa Metsätieteen päivä 17.11.2 Pekka Ripatti & Olli Mäki Sisältö Biomassa EU:n ja Suomen energiantuotannossa Metsähakkeen käytön edistäminen CHP-laitoksen polttoaineiden

Lisätiedot

Loppukäyttäjän/urakanantajan näkemyksiä. Tuomarniemi 8.4 Energiaseminaari Esa Koskiniemi

Loppukäyttäjän/urakanantajan näkemyksiä. Tuomarniemi 8.4 Energiaseminaari Esa Koskiniemi Loppukäyttäjän/urakanantajan näkemyksiä Tuomarniemi 8.4 Energiaseminaari Esa Koskiniemi Vaskiluodon Voima Oy FINLAND Vaasa 230 MW e, 170 MW KL Seinäjoki 125 MW e, 100 MW KL Vaskiluodon Voima on EPV Energia

Lisätiedot

TIEDOTE Operatiivinen tulos parani Laajennutaan mobiilimaksamiseen Uphill Oy:n osake-enemmistön ostolla

TIEDOTE Operatiivinen tulos parani Laajennutaan mobiilimaksamiseen Uphill Oy:n osake-enemmistön ostolla 1 (5) Hallinto ja viestintä Katri Pietilä AINA GROUPIN OSAVUOSIKATSAUS TAMMI-MAALISKUU 2011 Operatiivinen tulos parani Laajennutaan mobiilimaksamiseen Uphill Oy:n osake-enemmistön ostolla Konserni Aina

Lisätiedot

YHTIÖITÄ, JOIDEN LIIKETOIMINNAT PALVELEVAT SEN OSAKKAIDEN VOIMANTUOTANTOA JA ENERGIAN HANKINTAA. LISÄKSI POWEST TARJOAA PALKKAHALLINNON PALVELUJA.

YHTIÖITÄ, JOIDEN LIIKETOIMINNAT PALVELEVAT SEN OSAKKAIDEN VOIMANTUOTANTOA JA ENERGIAN HANKINTAA. LISÄKSI POWEST TARJOAA PALKKAHALLINNON PALVELUJA. POWEST OMISTAA SELLAISIA YHTIÖITÄ, JOIDEN LIIKETOIMINNAT PALVELEVAT SEN OSAKKAIDEN VOIMANTUOTANTOA JA ENERGIAN HANKINTAA. LISÄKSI POWEST TARJOAA POHJOLAN VOIMALLE TALOUS- JA PALKKAHALLINNON PALVELUJA.

Lisätiedot

Bionergia - ympäristön ja kustannusten säästö samanaikaisesti. Asko Ojaniemi

Bionergia - ympäristön ja kustannusten säästö samanaikaisesti. Asko Ojaniemi Bionergia - ympäristön ja kustannusten säästö samanaikaisesti Asko Ojaniemi 1 28.10.2014 AO Keski-Suomen energiatase 2012 Keski-Suomen Energiatoimisto www.kesto.fi www.facebook.com/energiatoimisto 28.10.2014

Lisätiedot

Toinen vahvan kehityksen vuosi

Toinen vahvan kehityksen vuosi Toinen vahvan kehityksen vuosi Tanskan konevuokrausliiketoiminnan myynti vaikutti lukuihin 2018 kohokohdat Liikevaihto ja vertailukelpoinen kannattavuus paranivat 2 LIIKEVAIHTO 711,7 (685,5) miljoonaa

Lisätiedot

Ekokemin Salon Jätevoimala-hanke

Ekokemin Salon Jätevoimala-hanke Ekokemin Salon Jätevoimala-hanke KOHTI KIERTOTALOUTTA ketterästi ja kunnianhimoisesti Ekokemin liiketoiminta-alueet Mitä Ekokem tekee? 1 Kehitämme jätteitä vähentäviä ja hyödyntäviä ratkaisuja asiakkaidemme

Lisätiedot

Hiilen energiakäytön kielto Teollisuusneuvos Petteri Kuuva Hiilitieto ry, Kolfakta rf:n talviseminaari, , GLO Hotel Art

Hiilen energiakäytön kielto Teollisuusneuvos Petteri Kuuva Hiilitieto ry, Kolfakta rf:n talviseminaari, , GLO Hotel Art Hiilen energiakäytön kielto Teollisuusneuvos Petteri Kuuva Hiilitieto ry, Kolfakta rf:n talviseminaari, 28.3.2019, GLO Hotel Art HE 200/2018 vp Hallitusohjelma Uusiutuvan energian osuus >50 % ja omavaraisuus

Lisätiedot

Fortum Oyj Osavuosikatsaus Tammi-maaliskuu 2012 26.4.2012

Fortum Oyj Osavuosikatsaus Tammi-maaliskuu 2012 26.4.2012 Fortum Oyj Osavuosikatsaus Tammi-maaliskuu 2012 26.4.2012 1 Vuoden 2012 ensimmäisen neljänneksen keskeiset tapahtumat Kokonaisuudessaan hyvä operatiivinen tulos Vahva kassavirta, 553 miljoonaa euroa, +22

Lisätiedot

Outi Pakarinen Biokaasun energia- ja teollisuuskäyttö

Outi Pakarinen Biokaasun energia- ja teollisuuskäyttö 21.11.2016 Outi Pakarinen outi.pakarinen@keskisuomi.fi Biokaasun energia- ja teollisuuskäyttö 1 Biokaasua Voidaan tuottaa yhdyskuntien ja teollisuuden biohajoavista jätteistä, maatalouden sivuvirroista,

Lisätiedot

Kivihiilen rooli huoltovarmuudessa

Kivihiilen rooli huoltovarmuudessa Kivihiilen rooli huoltovarmuudessa Hiilitieto ry:n seminaari 11.2.2009 M Jauhiainen HVK PowerPoint template A4 11.2.2009 1 Kivihiilen käyttö milj. t Lähde Tilastokeskus HVK PowerPoint template A4 11.2.2009

Lisätiedot