Kodin äänentoistojärjestelmä
|
|
- Timo-Jaakko Laaksonen
- 7 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 Kodin äänentoistojärjestelmä Käyttöohje Alkutoimet Levyn/USB-sisällön toistaminen USB-siirto Viritin BLUETOOTH Network Gesture Control Äänen säätäminen Muut toiminnot Lisätietoja MHC-V90DW
2 VAROITUS Tulipalon välttämiseksi älä peitä laitteen tuuletusaukkoja sanomalehdillä, pöytäliinoilla, verhoilla tai muilla vastaavilla materiaaleilla. Älä altista laitetta avotulen lähteelle (esimerkiksi palaville kynttilöille). Suojaa laite tippuvalta ja roiskuvalta vedeltä äläkä sijoita laitteen päälle maljakkoa tai muita nestettä sisältäviä esineitä, jotta tulipalon tai sähköiskun vaara voidaan välttää. Laite irrotetaan verkkovirtalähteestä irrottamalla pistoke pistorasiasta. Laite on siksi liitettävä helposti saatavilla olevaan pistorasiaan. Jos laite toimii tavallisesta poikkeavalla tavalla, irrota pistoke pistorasiasta välittömästi. Älä asenna laitetta suljettuun tilaan, kuten kirjahyllyyn tai suljettuun kaappiin. Älä altista paristoja tai akun sisältäviä laitteita kuumuudelle, kuten auringonpaisteelle tai tulelle. Laitetta ei ole irrotettu verkkovirrasta niin kauan kuin se on liitetty pistorasiaan, vaikka itse laitteen virta olisi katkaistu. Vain sisäkäyttöön. CE-merkinnällä varustetut tuotteet CE-merkintä on voimassa vain niissä maissa, joissa se pannaan oikeudellisesti täytäntöön, lähinnä Euroopan talousalueen (ETA) maissa. HUOMIO Optisten laitteiden käyttäminen tämän tuotteen kanssa voi vahingoittaa silmiä. Euroopassa asuvia asiakkaita koskeva ilmoitus Tämä tuote on standardin IEC :2007 mukainen luokan 1 laserlaite. Tämä merkintä on laitteen takapinnalla. Käytöstä poistettujen paristojen sekä sähkö- ja elektroniikkalaitteiden hävittäminen (koskee Euroopan unionia sekä muita Euroopan maita, joissa on erilliset keräysjärjestelmät) Tämä tuotteessa, akussa tai pakkauksessa oleva symboli ilmaisee, että tuotetta ja akkua ei saa käsitellä kotitalousjätteenä. Tietyissä akuissa tämä merkki saattaa esiintyä yhdessä kemiallisen merkin kanssa. Elohopean (Hg) tai lyijyn (Pb) kemiallinen merkki lisätään akkuun, joka sisältää enemmän kuin 0,0005 prosenttia elohopeaa tai 0,004 prosenttia lyijyä. Huolehtimalla akkujen/paristojen asianmukaisesta kierrätyksestä voit auttaa estämään mahdollisia ympäristö- ja terveyshaittoja, joita muuten voi aiheutua akun/pariston epäasianmukaisesta käsittelystä. Materiaalien kierrätys auttaa säästämään luonnonvaroja. 2 FI
3 Jos tuotteen turvallisuus, toimivuus tai tietojen säilyminen edellyttävät kiinteää akkua, akun vaihto on annettava koulutetun huoltohenkilöstön tehtäväksi. Voit varmistaa akun/pariston asianmukaisen käsittelyn toimittamalla sen käyttöiän loputtua sähkö- ja elektroniikkalaitteiden kierrätyksestä huolehtivaan kierrätysja keräyspisteeseen. Jos kyse on muista akuista, katso lisätietoja kohdasta, jossa annetaan ohjeet akun turvalliseen irrottamiseen. Toimita akku/paristo käytöstä poistettujen akkujen kierrätyksestä huolehtivaan kierrätys- ja keräyspisteeseen. Lisätietoja tämän tuotteen tai akun kierrättämisestä saat paikalliselta ympäristöviranomaiselta, jätehuoltokeskuksesta tai liikkeestä, josta tuote tai akku on ostettu. asiakkaille: seuraavat tiedot koskevat ainoastaan laitteita, joita myydään EU:n direktiivejä noudattavissa maissa. Tämän tuotteen valmistaja on Sony Corporation, Konan Minato-ku, Tokio, Japani. Euroopan unionin lainsäädäntöön perustuvaa vaatimustenmukaisuutta koskevissa asioissa valtuutettu edustaja on Sony Belgium, bijkantoor van Sony Europe Limited, Da Vincilaan 7-D1, 1935 Zaventem, Belgia. Huoltoa ja takuuta koskevissa asioissa pyydämme ottamaan yhteyttä erillisissä huoltoja takuuasiakirjoissa annettuihin osoitteisiin. Sony Corporation ilmoittaa täten, että tämä laite vastaa direktiivin 2014/53/EU määräyksiä. Teksti EU-va atimustenmukaisuusvakuutuksesta löytyy kokonaisuudessaan oheiselta verkkosivulta: Tämän radiolaitteen käyttöönottoon ja käyttöön liittyvät seuraavat rajoitukset seuraavissa maissa: BE, BG, CZ, DK, DE, EE, IE, EL, ES, FR, HR, IT, CY, LV, LT, LU, HU, MT, NL, AT, PL, PT, RO, SI, SK, FI, SE, UK, IS, LI, NO, CH, AL, BA, MK, MD, RS, ME, XK, TR: MHz:n kaista on rajoitettu vain sisäkäyttöön. Tämän laitteen on testeissä todettu täyttävän EMC-direktiivin määräykset, kun käytössä on enintään kolmen metrin pituinen liitäntäkaapeli. Tämä järjestelmä on suunniteltu levyillä tai USB-laitteissa olevien musiikki- ja videolähteiden toistamiseen musiikin siirtämiseen USB-laitteisiin radioasemien kuuntelemiseen television äänen kuuntelemiseen BLUETOOTH-laitteilla olevien musiikkilähteiden toistamiseen sosiaalisista tapaamisista nauttimiseen Party Chain -toiminnolla. musiikin suoratoistoon verkkoyhteyden kautta. Australiassa ja Uudessa- Seelannissa asuvia asiakkaita koskeva ilmoitus Tämä laite tulee asentaa ja sitä tulee käyttää siten, että käyttäjän kehon ja säteilylähteen välillä on vähintään 20 cm tilaa (ei koske raajoja: käsiä, ranteita, jalkateriä tai nilkkoja). 3 FI
4 Australiassa ja Intiassa asuvat asiakkaat Käytöstä poistettujen sähkö- ja elektroniikkalaitteiden hävittäminen (sovellettavissa Euroopan unionissa ja muissa Euroopan maissa, joissa on erilliset keräysjärjestelmät) Singaporessa asuvat asiakkaat Yhdistyneissä arabiemiirikunnissa asuvat asiakkaat Tämä tuote on standardin IEC :2007. mukainen luokan 1 laserlaite. Tämä merkintä on laitteen takapinnalla. Käyttöoikeutta ja tavaramerkkejä koskevia huomautuksia on DVD Format/Logo Licensing Corporationin tavaramerkki. DVD+RW, DVD-RW, DVD+R, DVD-R, DVD VIDEO ja CD-logot ovat tavaramerkkejä. WALKMAN ja WALKMAN logo ovat Sony Corporationin rekisteröityjä tavaramerkkejä. MPEG Layer-3 -äänikoodaustekniikkaa ja -patentteja käytetään Fraunhofer IIS:n ja Thomsonin luvalla. Windows Media on Microsoft Corporationin rekisteröity tavaramerkki tai tavaramerkki Yhdysvalloissa ja/tai muissa maissa. Tätä tuotetta suojaavat tietyt Microsoft Corporationin immateriaalioikeudet. Tällaisen tekniikan käyttö tai jakelu tämän tuotteen ulkopuolella on kielletty ilman Microsoftin tai valtuutetun Microsoft-tytäryhtiön suostumusta. Tässä järjestelmässä käytetään Dolby* Digital -tekniikkaa. * Valmistettu Dolby Laboratoriesin lisenssillä. Dolby, Dolby Audio ja kaksois-d-symboli ovat Dolby Laboratoriesin tavaramerkkejä. Tässä järjestelmässä on käytetty High-Definition Multimedia Interface (HDMI ) -tekniikkaa. HDMI, High-Definition Multimedia Interface ja HDMI-logo ovat HDMI Licensing LLC:n tavaramerkkejä tai rekisteröityjä tavaramerkkejä Yhdysvalloissa ja muissa maissa. BRAVIA on Sony Corporationin tavaramerkki. LDAC ja LDAC-logo ovat Sony Corporationin tavaramerkkejä. 4 FI
5 BLUETOOTH -sanamerkki ja -logot ovat Bluetooth SIG, Inc:n omistamia rekisteröityjä tavaramerkkejä, joita Sony Corporation käyttää lisenssillä. Muut tavaramerkit ja tuotenimet ovat omistajiensa omaisuutta. N-merkki on NFC Forum, Inc:n tavaramerkki tai rekisteröity tavaramerkki Yhdysvalloissa ja muissa maissa. Android on Google Inc:n tavaramerkki. Google Play on Google Inc:n tavaramerkki. Android, Google Play, Google Play -logo ja Chromecast ovat Google Inc. -yhtiön tavaramerkkejä. Apple, Apple-logo, iphone ja ipod touch ovat Apple Inc:n rekisteröityjä tavaramerkkejä Yhdysvalloissa ja muissa maissa. App Store on Apple Inc:n palvelumerkki. Made for ipod- ja Made for iphone -merkinnät tarkoittavat, että elektroninen lisälaite on suunniteltu käytettäväksi erityisesti ipod- tai iphone-laitteen kanssa ja lisälaitteen kehittäjä takaa, että laite on Applen suorituskykyä koskevien standardien mukainen. Apple ei vastaa tämän laitteen toiminnasta tai siitä, että laite on turvallisuusmääräysten ja muiden lakisääteisten standardien mukainen. Huomaa, että tällaisen lisälaitteen käyttö ipod- tai iphonelaitteen kanssa voi vaikuttaa langattomaan suorituskykyyn. Wi-Fi, Wi-Fi Protected Access ja Wi-Fi Alliance ovat Wi-Fi Alliancen rekisteröityjä tavaramerkkejä. Wi-Fi CERTIFIED, WPA, WPA2 ja Wi-Fi Protected Setup ovat Wi-Fi Alliancen rekisteröityjä tavaramerkkejä. DLNA, DLNA-logo ja DLNA CERTIFIED ovat Digital Living Network Alliancen tavaramerkkejä, palvelumerkkejä tai sertifiointimerkkejä. AOSS on BUFFALO INC:n tavaramerkki. Tässä tuotteessa käytetään Spotify-ohjelmistoa, johon liittyvät kolmannen osapuolen lisenssit ovat seuraavassa osoitteessa: esdk-third-party-licenses/ Spotify ja Spotify-logot ovat Spotify Groupin tavaramerkkejä. ClearAudio+ ja ovat Sony Corporationin tavaramerkkejä. Xperia ja Xperia Tablet ovat Sony Mobile Communications AB:n tavaramerkkejä. TÄMÄ TUOTE ON LISENSOITU MPEG-4 VISUAL PATENT PORTFOLIO -LISENSSIN MUKAISESTI KULUTTAJAN HENKILÖKOHTAISEEN JA EI-KAUPALLISEEN KÄYTTÖÖN (i) MPEG-4 VISUAL STANDARD -STANDARDIN ("MPEG-4- VIDEO") MUKAISEN VIDEON KOODAUKSEEN JA/TAI (ii) SELLAISEN MPEG-4-VIDEON KOODAUKSEN PURKUUN, JOKA ON KOODATTU KULUTTAJAN HENKILÖKOHTAISEEN JA EI- KAUPALLISEEN KÄYTTÖÖN JA/ TAI HANKITTU MPEG LA:N LISENSOIMALTA MPEG-4- VIDEOTOIMITTAJALTA. LISENSSIÄ EI MYÖNNETÄ MIHINKÄÄN MUUHUN KÄYTTÖÖN SUORAAN TAI EPÄSUORASTI. LISÄTIETOJA MUUN MUASSA ESITTELYKÄYTÖSTÄ, SISÄISESTÄ JA KAUPALLISESTA KÄYTÖSTÄ SEKÄ LISENSOINNISTA ANTAA MPEG LA, L.L.C. Kaikki muut tavaramerkit ovat omistajiensa tavaramerkkejä. Tässä oppaassa ei käytetä - ja -merkintöjä. 5 FI
6 Tietoja tästä käyttöoppaasta Tässä käyttöoppaassa kerrotaan pääasiassa kauko-ohjaimella käytettävistä toiminnoista. Samat toiminnot voidaan kuitenkin suorittaa myös niillä yksikön kosketusnäytön painikkeilla, joilla on samat tai samantyyliset nimet. Kunkin selityksen alussa näkyvät kuvakkeet, kuten kuvatun toiminnon kanssa käytettävissä olevan median, viittaavat tyyppiin. Osa kuvista on havainnollistavia piirroksia, jotka saattavat poiketa todellisista tuotteista. TV-näytössä näkyvät kohteet voivat vaihdella alueittain. Oletusasetus on alleviivattu. Hakasulkeissa oleva teksti ([--]) näkyy television näytössä ja lainausmerkeissä oleva teksti ("--") yksikön näytössä. 6 FI
7 Sisällys Tietoja tästä käyttöoppaasta... 6 Pakkauksen avaaminen...9 Toistettavat levyt sekä levyillä tai USB-laitteessa olevat toistettavat tiedostot...9 Yhteensopivien laitteiden verkkosivustot...12 Osat ja painikkeet...13 Alkutoimet Laitteen kokoaminen...20 Järjestelmän liittäminen...21 Esittelyn poistaminen käytöstä Paristojen asentaminen Television liittäminen Laitteen kuljettaminen Värijärjestelmän muuttaminen Pika-asetukset Näyttötilan vaihtaminen Levyn/USB-sisällön toistaminen Ennen USB-laitteen käyttöä Perustoisto...30 Muut toistotoiminnot...31 Toistotilan käyttäminen...34 Levyn rajoitettua toisto (käytönvalvonta) Levyn ja USB-laitteen tietojen tarkasteleminen Asetusvalikon käyttäminen USB-siirto Ennen USB-laitteen käyttöä...41 Musiikin siirto...41 Viritin Radion kuunteleminen...44 BLUETOOTH Langaton BLUETOOTHtekniikka...45 Pariliitoksen muodostaminen järjestelmän ja BLUETOOTHlaitteen välille...45 BLUETOOTH-laitteessa olevan musiikin kuunteleminen...46 BLUETOOTH-yhteyden muodostaminen yhden kosketuksen NFC-toiminnolla BLUETOOTH-audiokoodekkien asettaminen FI
8 8 FI Verkko Verkkoyhteysmenetelmän valitseminen...49 Yhteyden muodostaminen tietokoneeseen...49 Saman musiikin kuunteleminen useilla kaiuttimilla...51 Internet-musiikkipalvelun kuunteleminen (sisäänrakennettu Chromecast)...51 Internet-musiikkipalvelun kuunteleminen (Spotify) Gesture Control Gesture Control -toiminnosta nauttiminen Gesture Control -toiminnon käyttäminen toiston aikana Biletunnelman luominen (DJ Effect)...54 Gesture Control -toiminnon käyttäminen Karaoketoimintoa käytettäessä Äänen säätäminen Äänen säätäminen...56 Virtual Football -tilan valitseminen...56 Bassokaiuttimen tason säätäminen Oman äänitehosteen luominen Muut toiminnot Järjestelmän ohjaaminen älypuhelimen tai tabletlaitteen avulla (SongPal) Villejä bileitä Fiestablesovelluksen kanssa...58 Control for HDMI -toiminnon käyttäminen...58 Party Chain -toiminnon käyttö...61 Laulaminen mukana: karaoke...64 Kitaran äänen kuuntelu...65 Musiikin kuuntelu Party Light- ja Speaker Light -toimintoja käytettäessä...66 Uniajastimen käyttö...66 Ääniopastuksen käyttö...66 Lisälaitteiden käyttäminen Laitteen kosketuspainikkeiden poistaminen käytöstä (lapsilukko) Automaattisen valmiustilan asettaminen BLUETOOTH-valmiustilan / verkon valmiustilan määrittäminen...68 BLUETOOTH-/Wi-Fi-signaalin ottaminen käyttöön tai poistaminen käytöstä...68 Ohjelmiston päivittäminen Lisätietoja Vianmääritys Varotoimet...81 Tekniset tiedot...85 Kielikoodien luettelo...88
9 Pakkauksen avaaminen Laite (MHC-V90DW) (1) sisältää satelliittiyksikön ja bassokaiuttimen) Kiinnitysruuvit (M5 30) (4) Kauko-ohjain (1) R03 (koko AAA) -paristot (2) FM-johtoantenni (1) Verkkolaite (1)* Tätä verkkopistokesovitinta ei ole tarkoitettu käytettäväksi Chilessä, Paraguayssa ja Uruguayssa. Käytä tätä verkkopistokesovitinta maissa, joissa se on tarpeen. Verkkovirtajohto (1)* Iso-Britannia, Irlanti, Malta ja Kypros: Käytä verkkovirtajohtoa (A). Turvallisuussyistä verkkovirtajohtoa (B) ei ole tarkoitettu käytettäväksi edellä mainituissa maissa tai alueilla, joten sitä ei saa käyttää niissä. Muiden maiden/alueiden asiakkaat: Käytä verkkovirtajohtoa (B). (A) (B) * Maan tai alueen mukaan. Pakkauksen purkamiseen tarvitaan kaksi henkilöä. Yksikön putoaminen voi aiheuttaa henkilö- ja/tai omaisuusvahinkoja. Toistettavat levyt sekä levyillä tai USBlaitteessa olevat toistettavat tiedostot Toistettavat levyt DVD VIDEO DVD-R/DVD-RW, DVD VIDEO -muodossa tai videotilassa DVD+R/DVD+RW, DVD VIDEO -muodossa VIDEO CD (v. 1.0, 1.1 ja 2.0) -levyt Super VCD CD-R/CD-RW/CD-ROM, VIDEO CDtai super VCD -muodossa AUDIO CD CD-R/CD-RW, AUDIO CD -muodossa Levyllä olevat toistettavat tiedostot Musiikki: MP3-tiedostot (.mp3)* 1 * 2 Video: MPEG4-tiedostot (.mp4/.m4v)* 2 * 3, Xvid-tiedostot (.avi) USB-laitteessa olevat toistettavat tiedostot Musiikki: MP3-tiedostot (.mp3)* 1 * 2, WMAtiedostot (.wma)* 2, AAC-tiedostot (.m4a/.mp4/.3gp)* 2, WAVtiedostot (.wav)* 2, AIFF-tiedostot (.aiff)* 2, FLAC-tiedostot(.flac)* 2, ALAC-tiedostot (.alac)* 2, DSDtiedostot (.dsf/.dff)* 2 Video: MPEG4-tiedostot (.mp4/.m4v)* 2 * 3, Xvid-tiedostot (.avi) Levyjen on oltava seuraavassa muodossa: CD-ROM/-R/-RW DATA CD -levynä, jolla on MP3* 1 * 2 -, MPEG4* 2 * 3 - ja Xvid-tiedostoja ja joka täyttää ISO 9660* 4 -standardin tasoa 1 tai 2 tai Joliet-tiedostojärjestelmää koskevat vaatimukset. 9 FI
10 10 FI DVD-ROM/-R/-RW/+R/+RW DATA DVD -levynä, jolla on MP3* 1 * 2 -, MPEG4* 2 * 3 - ja Xvid-tiedostoja ja joka täyttää UDF (Universal Disk Format) -tiedostojärjestelmää koskevat vaatimukset. Järjestelmä yrittää toistaa kaikki tiedostot, joilla on jokin yllä olevista tunnisteista, vaikka ne eivät olisi tuetussa muodossa. Tällaisten tiedostojen toisto voi kuitenkin aiheuttaa voimakkaan äänen, joka voi vahingoittaa kaiutinjärjestelmää. * 1 MP3 (MPEG 1 Audio Layer 3) on ISO/ MPEG-standardissa määritetty tekniikka, jota käytetään äänen pakkaamiseen. MP3-tiedostojen on oltava MPEG 1 Audio Layer 3 -muotoisia. * 2 Järjestelmä ei toista tekijänoikeussuojattuja (Digital Rights Management digitaalinen käyttöoikeuksien hallinta) tiedostoja. * 3 MPEG4-tiedostot on tallennettava MP4-tiedostomuodossa. Seuraavat video- ja audiokoodekit ovat tuettuja: Videokoodekki: MPEG4 Simple Profile (AVC:tä ei tueta) Audiokoodekki: AAC-LC (HE-AAC:tä ei tueta) * 4 Kansainvälisen standardoimisjärjestön ISO:n (International Organization for Standardization) määrittämä CD-ROMlevyille tallennettujen tiedostojen ja kansioiden looginen muoto. Levyt ja tiedostot, joita ei voi toistaa Seuraavia levyjä ei voi toistaa: Blu-ray-levyt PHOTO CD -muotoiset CD-ROMlevyt CD-Extra- ja Mixed Mode CD -levyjen dataosat* CD Graphics -levyt Super Audio CD -levyt DVD Audio Packet Write -muodossa luodut DATA CD- ja DATA DVD -levyt DVD-RAM DATA CD- ja DATA DVD -levyt, joita ei ole viimeistelty asianmukaisesti kertakopiointiohjelmilla tallennetut, CPRM (Content Protection for Recordable Media) -yhteensopivat DVD-R- ja DVD-RW-levyt epätavallisen (esimerkiksi sydämen, neliön, tähden) muotoiset levyt levyt, joiden pinnassa on teippiä, paperia tai tarra. Seuraavia tiedostoja ei voi toistaa: videotiedostot, jotka ovat suurempia kuin 720 (leveys) 576 (korkeus) kuvapistettä videotiedostot, joiden leveyden ja pituuden suhde on suuri WMA DRM-, WMA Lossless- ja WMA PRO -muotoiset WMAtiedostot AAC DRM- ja AAC Lossless -muotoiset AAC-tiedostot 96 khz:n taajuudella koodatut AAC-tiedostot salasanalla salatut tai suojatut tiedostot DRM (Digital Rights Management) -tekijänoikeussuojatut tiedostot jotkin yli 2 tuntia kestävät Xvidtiedostot. MP3 PRO -äänitiedostot voidaan toistaa MP3-tiedostoina. Järjestelmä ei välttämättä toista Xvid-tiedostoja, jotka on luotu yhdistämällä useita Xvidtiedostoja. * Mixed Mode CD: Tässä muodossa istunnon ensimmäiselle raidalle tallennetaan dataa ja toiselle sekä sitä myöhemmille raidoille ääntä (AUDIO CD -dataa).
11 Huomautuksia CD-R/-RW- ja DVD-R/-RW/+R/+RW-levyistä CD-R/-RW- ja DVD-R/- RW/+R/+RW-levyjä ei joissakin tapauksissa voida toistaa tällä järjestelmällä levyn tallennuslaadun tai fyysisen kunnon vuoksi tai tallennuslaitteen ja tallennusohjelmiston ominaisuuksien vuoksi. Lisätietoa saat tallennuslaitteen käyttöohjeesta. Jotkin toistotoiminnot eivät välttämättä toimi joidenkin DVD+R/+RW-levyjen kanssa, vaikka ne olisi viimeistelty asianmukaisesti. Katso levyä tällaisessa tapauksessa normaalilla toistolla. Huomautuksia levyistä Tämä tuote on tarkoitettu Compact Disc (CD) -standardin mukaisten levyjen toistamiseen. DualDisc-levyt sekä eräät muut tekijänoikeussuojauksella varustetut musiikkilevyt eivät ole CD-standardin mukaisia. Tämän vuoksi nämä levyt eivät ehkä ole yhteensopivia tämän tuotteen kanssa. multisession-levyistä Järjestelmä pystyy toistamaan levyllä olevat peräkkäiset istunnot, jos ne tallennetaan ensimmäistä istuntoa vastaavassa muodossa. Toistoa ei kuitenkaan taata. Huomautuksia DVD VIDEO- ja VIDEO CD -levyjen toistosta Ohjelmistojen tuottajat ovat voineet tarkoituksella rajoittaa joitakin DVD VIDEO- ja VIDEO CD -levyjen toistotoimintoja. Siksi jotkin toistotoiminnot eivät ehkä ole käytettävissä. Lue myös DVD VIDEOja VIDEO CD -levyjen käyttöohjeet. Huomautuksia toistettavista tiedostoista Toiston alkaminen voi kestää tavallista pidempään, kun DATA CD- tai DATA DVD -levyn tai USB-laitteen tiedostorakenne on monimutkainen jossakin toisessa kansiossa olevia ääni- tai videotiedostoja on juuri toistettu. Järjestelmä pystyy toistamaan DATA CD- tai DATA DVD -levyllä tai USB-laitteessa olevia videotiedostoja, kun kansiotasoja on enintään kahdeksan kansioita on enintään 300 levyllä on enintään 999 tiedostoa USB-laitteessa on enintään tiedostoa kansiossa on enintään 650 tiedostoa. Järjestelmä pystyy toistamaan USB-laitteessa olevia äänitiedostoja, kun kansiotasoja on enintään kahdeksan kansiossa on enintään 998 tiedostoa ja alikansiota. Nämä arvot voivat vaihdella tiedosto- ja kansiorakenteen mukaan. Kansiot, jotka eivät sisällä ääni- tai videotiedostoja, ohitetaan. Laitteeseen esimerkiksi tietokoneella siirrettyjä tiedostoja ei välttämättä toisteta siirtojärjestyksessä. Toistojärjestystä ei välttämättä voi määrittää. Tämä riippuu siitä, mitä ohjelmistoa ääni- tai videotiedoston luonnissa on käytetty. 11 FI
12 Yhteensopivuutta kaikkien tuettujen muotojen, koodausja kirjoitusohjelmistojen, tallennuslaitteiden ja tallennusvälineiden kanssa ei voida taata. Joidenkin Xvid-tiedostojen tapauksessa kuva voi olla epätarkka tai ääni voi hyppiä. Huomautuksia USB-laitteista Järjestelmän yhteensopivuutta kaikkien USB-laitteiden kanssa ei taata. Vaikka USB-laitteilla voidaan suorittaa monenlaisia toimintoja, tähän järjestelmään liitetyissä USB-laitteissa ovat käytettävissä ainoastaan musiikki- ja videosisällön toistotoiminnot. Lisätietoja on USB-laitteen käyttöohjeissa. Kun USB-laite on liitetty, järjestelmä lukee kaikki USBlaitteessa olevat tiedostot. Jos USB-laitteissa on useita kansioita ja tiedostoja, USB-laitteen lukeminen voi kestää kauan. Älä liitä järjestelmää ja USBlaitetta USB-keskittimen kautta. Joidenkin järjestelmään liitettyjen USB-laitteiden toimintojen yhteydessä voi esiintyä viiveitä. Järjestelmän toistojärjestys voi erota liitetyn USB-laitteen toistojärjestyksestä. Varmista ennen USB-laitteen käyttöä, että laitteessa ei ole virusten saastuttamia tiedostoja. Aluekoodi Järjestelmällä on aluekoodi, ja sillä voi toistaa vain sellaisia DVD VIDEO -levyjä, joiden aluekoodi on sama tai. Yhteensopivien laitteiden verkkosivustot Seuraavilta verkkosivustoilta voit tarkistaa uusimmat tiedot yhteensopivista USB- ja BLUETOOTH-laitteista. Latinalaisessa Amerikassa asuvat asiakkaat: < Euroopassa ja Venäjällä asuvat asiakkaat: < Muiden maiden/alueiden asiakkaat: < support> Yhteensopivat iphone- ja ipod-mallit Seuraavat iphone- ja ipod-mallit ovat yhteensopivia järjestelmän kanssa. Päivitä iphone- tai ipodlaitteeseen uusin ohjelmisto ennen laitteen käyttämistä järjestelmän kanssa. BLUETOOTH-tekniikka toimii seuraavien kanssa: iphone 7 Plus iphone 7 iphone SE iphone 6s Plus iphone 6s iphone 6 Plus iphone 6 iphone 5s iphone 5c iphone 5 iphone 4s ipod touch (6. sukupolvi) ipod touch (5. sukupolvi) 12 FI
13 Osat ja painikkeet Laite (edestä): Laite (takaa): Keskialuekaiutin 4 (mukana kaiuttimen valotoiminto*) Diskanttikaiutin 4 Kosketuspaneeli (sivu 14) Levykelkka ja sen ympäristö (sivu 14) Bassokaiutin 2 (mukana kaiuttimen valotoiminto*) Satelliittiyksikkö Bassokaiutinyksikkö Ääntä levittävä äänigeneraattori Levittää ääntä laitteen takaosan ympärille. Liitäntäpaneeli (sivu 21) Party light -valot (vasen/ oikea)* (sivu 66) Laitteen kantokahvat * Älä katso suoraan laitteen valoa säteileviin osiin, kun kaiutinvalo ja Party Light -valot palavat. 13 FI
14 Kosketuspaneeli: Virtapainiketta lukuun ottamatta painikkeet voidaan lukita niin, ettei niitä voi käyttää vahingossa (sivu 67). Levykelkka-alue: 14 FI (USB) (REC/PLAY) -liitäntä Käytetään USB-laitteen liittämiseen. Tätä liitäntää voidaan käyttää sekä kuvan että musiikin siirtämiseen. LIGHT MODE -painike (sivu 66) PARTY LIGHT -painike (sivu 66) PARTY CHAIN -painike (sivu 63) BLUETOOTH-ilmaisin (sivu 45) BLUETOOTH-painike BLUETOOTH-toiminto otetaan käyttöön tällä painikkeella. PAIRING-painike Pidä painiketta painettuna, kun haluat aktivoida BLUETOOTHpariliitoksen BLUETOOTHtoiminnon ollessa käytössä.
15 Näyttö GESTURE CONTROL -tunnistin (sivu 53, 54, 55) GUITAR-ilmaisin Syttyy, kun kitaratila otetaan käyttöön. GUITAR-painike (sivu 65) MIC/GUITAR LEVEL +/ -painike (sivu 64, 65) FIESTA-painike (sivu 56) SOUND FIELD -painike (sivu 56) MEGA BASS -ilmaisin Syttyy, kun MEGA BASS -äänitehoste valitaan. MEGA BASS -painike (sivu 56) (kansio) +/ -painike Tällä painikkeella voit valita kansion datalevyltä tai USBlaitteesta. VOLUME +/ -painike Säädä äänenvoimakkuutta koskettamalla tätä. / (eteenpäin/ taaksepäin) -painike Valitse kappale tai tiedosto koskettamalla tätä. TUNING +/ -painike (sivu 44) (avaa/sulje) -painike Levykelkka avataan ja suljetaan tällä painikkeella. Suoratoimintopainike (DVD/ CD, USB, FM, AUDIO IN, TV) Voit käyttää tätä painiketta koskettamalla PLAYBACKpainiketta ( ) ja sitten haluamasi toiminnon painiketta. VOCAL FADER -painike (sivu 64) SCORE-painike (sivu 65) VOICE CHANGER +/ -painike (sivu 65) MIC ECHO -painike (sivu 64) PLAYBACK-painike (sivu 54) DJ-painike (sivu 54) SAMPLER-painike (sivu 54) KARAOKE-painike (sivu 55) Virran merkkivalo Osoittaa järjestelmän nykyisen tilan: Ei pala: järjestelmä on valmiustilassa ja BLUETOOTH / Verkon valmiustila on poistettu käytöstä. Palaa: Oranssina: järjestelmä on valmiustilassa ja BLUETOOTH / Verkon valmiustila on käytössä. Vihreänä: järjestelmään on kytketty virta. Vilkkuu: Vihreänä: järjestelmä on käynnistymässä tai siirtymässä valmiustilaan. Punaisena: järjestelmä havaitsee epänormaalia toimintaa, jota ei voi osoittaa virheilmoituksella. 15 FI
16 (virta) -painike Painamalla tätä painiketta voit kytkeä järjestelmän virran tai asettaa järjestelmän valmiustilaan. (pysäytys) -painike Toisto pysäytetään painamalla tätä painiketta. Toiston jatkaminen voidaan perua painamalla painiketta kahdesti. Musiikin siirto keskeytetään painamalla tätä painiketta. Paina tätä painiketta, jos haluat lopettaa sisäisen ääniesittelyn. (toisto) -painike Toisto aloitetaan painamalla tätä painiketta. Kun -painiketta painetaan yli kaksi sekuntia, järjestelmä toistaa sisäisen ääniesittelyn. Esittely pysäytetään painamalla -painiketta. FUNCTION-painike Valitse toiminto painamalla tätä painiketta. GESTURE ON/OFF -painike (sivu 53, 54, 55) NETWORK-näppäin Valitse NETWORK-toiminto koskettamalla tätä. WPS (Wi-Fi Protected Setup ) -painike (sivu 49) Määritä Wi-Fi-verkko pitämällä tätä painettuna. (N-merkki) (sivu 47) Kauko-ohjaimen tunnistin ( ) (sivu 24) Levykelkka MIC1-liitäntä Käytetään mikrofonin liittämiseen. MIC2/GUITAR-liitäntä Käytetään mikrofonin tai kitaran liittämiseen. 16 FI NETWORK-merkkivalo Osoittaa järjestelmän nykyisen tilan: Ei pala: järjestelmä on valmiustilassa. Palaa: Valkoinen: verkkoyhteys on muodostettu. Vihreänä: järjestelmä on yhdistetty musiikkipalveluun Spotifyn välityksellä. Sininen: järjestelmä on yhdistetty musiikkipalveluun sisäisen Chromecastin kautta. Vilkkuu: Valkoinen: verkkoyhteyttä muodostetaan.
17 Kauko-ohjain: Numeropainikkeet (0 9)* 1 * 2 Painikkeilla valitaan kappale, jakso tai tiedosto sen numeron perusteella. Painikkeilla syötetään numeroita tai arvoja. SUBTITLE-painike (sivu 32) AUDIO* 2 -painike (sivu 32, 36) ANGLE-painike (sivu 32) DVD SETUP -painike (sivu 37) MEDIA MODE -painike (sivu 30) Painikkeella valitaan datalevyltä tai USB-laitteesta toistettava media. CLEAR-painike (sivu 32) (virta) -painike Tällä painikkeella voit kytkeä järjestelmän virran tai asettaa järjestelmän valmiustilaan. PLAY MODE -painike (sivu 34, 42) REPEAT/FM MODE -painike (sivu 34, 44) REC TO USB -painike (sivu 42) Painamalla tätä voit siirtää musiikkia (USB) -liitäntään liitettyyn USB-laitteeseen. MIC ECHO -painike (sivu 64) SCORE-painike (sivu 65) (kansio) +/ Tällä painikkeella voit valita kansion datalevyltä tai USBlaitteesta. SEARCH-painike (sivu 31, 32) KEY CONTROL / -painike (sivu 64) 17 FI
18 18 FI DVD TOP MENU -painike Painikkeella tuodaan DVD:n nimi television näyttöön. DVD/TUNER MENU -painike (sivu 31, 32, 44) RETURN-painike (sivu 31) OPTIONS-painike Avaa asetusvalikon tai poistuu asetusvalikosta. / / / -painike Valitsee valikkokohteita. -painike Vahvistaa valinnan/asetuksen. MUSIC SERVICE -painike (sivu 52) Käynnistää musiikin toiston musiikkipalvelusta tai jatkaa toistoa. (äänenvoimakkuus) +/ * 2 -painike Säätää äänenvoimakkuutta. SHIFT* 1 -painike Pidä painiketta painettuna, kun haluat käyttää vaaleanpunaisella merkittyjä painikkeita. / (pikakelaus taakse-/ eteenpäin) -painike (sivu 31) Etsi kappaleen tai tiedoston kohta painamalla tätä toiston aikana. / (hidastus taakse-/ eteenpäin) -painike (sivu 31) Toista sisältö hidastettuna painamalla tätä. TUNING+/ -painike (sivu 44) (toisto)* 2 -painike Aloita toisto painamalla tätä. / (taakse-/eteenpäin siirtyminen) -painike (sivu 31) Valitsee kappaleen tai tiedoston. PRESET+/ -painike (sivu 44) (tauko) -painike Keskeytä toisto painamalla tätä. Kun haluat jatkaa toistoa, paina -painiketta. (pysäytys) -painike Lopettaa toiston. Toiston jatkaminen voidaan perua painamalla painiketta kahdesti. Musiikin siirto keskeytetään tällä painikkeella. Paina tätä painiketta, jos haluat lopettaa sisäänrakennetun ääniesittelyn. FUNCTION +/ -painike Valitsee toiminnon. MEGA BASS -painike (sivu 56) SOUND FIELD -painike (sivu 56) MUSIC-painike (sivu 57) MUSIC ARENA -painike (sivu 56) PARTY LIGHT -painike (sivu 29, 66) LIGHT MODE -painike (sivu 66) DISPLAY-painike (sivu 23, 29, 36, 44, 46) Vaihtaa näytössä näkyviä tietoja.
19 DISPLAY* 1 -painike (sivu 36) Näyttövalikko näytetään ja piilotetaan tällä painikkeella. SLEEP -painike (sivu 66) * 1 Painikkeen teksti on vaaleanpunainen. Kun haluat käyttää painiketta, pidä SHIFT ( ) -painiketta painettuna ja paina sitten tätä painiketta. * 2 Numeropainikkeessa 2/AUDIO sekä painikkeissa + ja on kosketuspiste. Käytä kosketuspistettä apunasi, kun käytät järjestelmää. 19 FI
20 Alkutoimet Laitteen kokoaminen Laitteen asennukseen tarvitaan kaksi ihmistä. Yksikön putoaminen voi aiheuttaa henkilö- ja/tai omaisuusvahinkoja. Asenna satelliittiyksikkö bassokaiuttimeen ja kiinnitä se tiiviisti mukana toimitetuilla ruuveilla (M5 30). Käsien paikka Mukana toimitetut ruuvit (M5 30) 20 FI Käytä laitteen kokoamiseen mukana toimitettuja ruuveja (M5 30). Älä jätä sormiasi tai kaiuttimen johtoja puristuksiin satelliittiyksikön asennuksen aikana. Kun laite on koottu, varmista, että satelliittiyksikkö on kiinnitetty tukevasti bassokaiutinyksikköön mukana toimitetuilla ruuveilla. Kun ruuvien kiristämiseen käytetään sähköruuvimeisseliä, vääntömomentin on oltava noin 1 Nm {10 kgf cm}. Älä aseta laitetta epävakaille pinnoille. Aseta laite tasaiselle alustalle. Kiristä ruuveja, jos ne löystyvät laitteen käytön aikana.
21 Järjestelmän liittäminen Laite (takaa): Punainen Valkoinen Alkutoimet Kaiutinjohtojen säilyttäminen siististi Ohjaa johdot johtopidikkeen läpi. Liitäntäpaneeli: 21 FI
22 HDMI OUT (TV) -liitäntä Liitä television HDMI IN -liitäntään HDMI-kaapelilla (lisävaruste) (sivu 25). VIDEO OUT -liitäntä Liitä television tai projektorin videotuloliitäntään videokaapelilla (lisävaruste) (sivu 25). FM ANTENNA -liitäntä Etsi sijainti ja suuntaus, jotka tuottavat hyvän vastaanoton, kun liität antennit. Voit välttää kohinahäiriötä pitämällä antennin etäällä verkkovirtajohdosta ja USBkaapelista. Suorista FM-johtoantenni vaakasuoraan Älä yhdistä tätä järjestelmää televisioon videonauhurin kautta. Äänitulo ja -lähtö Käytä äänikaapelia (lisävaruste) seuraaviin liitäntöihin: AUDIO/PARTY CHAIN OUT L/R -liitännät Liitä lisälaitteen äänituloliitäntöihin. Kun liität toisen äänentoistojärjestelmän, voit käyttää Party Chain -toimintoa (sivu 61). AUDIO/PARTY CHAIN IN (TV) L/R -liitännät Liitä television tai äänenja kuvantoistolaitteen äänilähtöliitäntöihin. Ääni toistetaan tämän järjestelmän kautta. Kun liität toisen äänentoistojärjestelmän, voit käyttää Party Chain -toimintoa (sivu 61). LED SPEAKER -liitäntä Liitä kaiuttimien LED-kaiutinliitin tähän liitäntään. Kaiuttimien valot reagoivat musiikkilähteen mukaan (sivu 66). Kaiutinjohdon irrottaminen Vedä liitin liitännästä. 22 FI LAN (100) -liitäntä Käytä verkkolaitteen liittämiseen lähiverkkokaapelia (lisävaruste) (sivu 50).
23 SPEAKERS L/R -liitännät Liitä kaiuttimen kaiutinliitin tähän liitäntään. Käytä vain toimitukseen sisältyvää kaiutinta. Liitä kaiutinjohdon liitin suoraan liitäntään. Varmista, että oikean kaiuttimen liitin on liitetty oikein SPEAKERS R -liitäntään ja vasemman kaiuttimen liitin SPEAKERS L -liitäntään. Kaiutinjohdon irrottaminen Paina ensin lukitusvipua alaspäin ja irrota samalla liitin liitännästä vetämällä. Älä vedä johtoa painamatta ensin lukitusvipua alaspäin. Muutoin johto saattaa vaurioitua. Esittelyn poistaminen käytöstä Jos haluat poistaa esittelyn käytöstä järjestelmän ollessa sammuksissa, valitse ei näyttöä -tila (virransäästötila) painamalla DISPLAYpainiketta toistuvasti (sivu 29). Paristojen asentaminen Aseta kaksi järjestelmän mukana toimitettua R03-paristoa (AAA-koko) paikalleen navat siihen suuntaan kuin alla esitetään. Alkutoimet Verkkovirtajohto Liitä verkkovirtajohto (vakiovaruste) laitteeseen ja sitten pistorasiaan. Kun verkkovirtajohto liitetään, järjestelmä suorittaa alustuksen. Järjestelmän alustuksen aikana näytössä näkyy "WELCOME". Järjestelmää ei voi käynnistää, kun alustus on käynnissä. Kun alustus on suoritettu, esittely (sivu 29) käynnistyy automaattisesti. Jos käynnistät järjestelmän valitsemalla, esittely päättyy. Älä käytä vanhaa paristoa yhdessä uuden pariston kanssa tai sekoita eri paristotyyppejä. Jos et aio käyttää kauko-ohjainta pitkään aikaan, poista paristot, jotta kauko-ohjain ei vioitu mahdollisen paristovuodon ja syöpymisen seurauksena. 23 FI
24 24 FI Laitteen käyttäminen kaukoohjaimella Osoita yksikön kauko-ohjaimen tunnistinta kauko-ohjaimella.
25 Television liittäminen Varmista ennen kaapelien liittämistä, että verkkovirtajohto on irrotettu. Videon katsominen Valitse liitäntätavat television liitäntöjen mukaan. HD HDMI-kaapeli* 1 (lisävaruste) Videokaapeli (lisävaruste) tai Alkutoimet SD-laatu Suositeltu liitäntä Vaihtoehtoinen liitäntä * 1 Ethernet-yhteyttä tukeva High Speed HDMI -kaapeli * 2 Jos järjestelmä liitetään television HDMI IN (ARC) -liitäntään, television ääntä voi kuunnella järjestelmän kautta. ARC (Audio Return Channel) -toiminnon avulla televisio pystyy tuottamaan ääntä järjestelmän kautta HDMI-yhteydellä ilman ääniliitäntää (liitäntä jäljempänä). Jos haluat asettaa järjestelmän ARC-toiminnon, katso kohta [AUDIO RETURN CHANNEL] (sivu 40). Television ARC-toiminnon yhteensopivuuden voit tarkistaa television käyttöohjeista. 25 FI
26 Television äänen kuunteleminen järjestelmän kautta Jos et liitä järjestelmää television HDMI IN (ARC) -liitäntään, käytä tätä liitäntätapaa. Äänikaapeli (lisävaruste) Jos haluat kuunnella television ääntä, valitse "TV" painamalla FUNCTION +/ -painiketta toistuvasti. Vihje Voit myös kuunnella ulkoisten laitteiden (kuten DVD-soittimen) ääntä järjestelmän kautta, kun käytät AUDIO/PARTY CHAIN IN (TV) -liitäntää edellä mainittuna liitäntänä. Lisätietoja on laitteen käyttöohjeessa. Jos äänilähtötaso on alhainen, kun liität ulkoisen laitteen, yritä säätää äänilähtöasetuksia yhdistetyssä laitteessa. Tämä voi parantaa äänilähtötasoa. Lisätietoja on laitteen käyttöohjeessa. 26 FI
27 Laitteen kuljettaminen epätasaisilla pinnoilla: Laitteessa on kuljettamista helpottavat rullapyörät. Irrota laitteen verkkovirtajohto ennen laitteen kuljettamista. Laitetta on suositeltavaa kantaa alla kuvatulla tavalla seuraavissa tilanteissa: tasaisilla pinnoilla: yksi kantaja Alkutoimet kaksi kantajaa Rullapyöriä voidaan käyttää vain tasaisilla pinnoilla. Epätasaisilla pinnoilla laite on nostettava kahden ihmisen voimin. Henkilö- ja/tai omaisuusvahinkojen välttämiseksi on erittäin tärkeää, että laitetta pidellään sitä siirrettäessä oikein. Käytä kahvaa laitetta nostettaessa. Ole erittäin varovainen, kun siirrät laitetta kaltevalla pinnalla. Älä siirrä laitetta, kun sen päällä on esimerkiksi ihminen tai matkatavaroita. Älä anna lasten tai vauvojen oleskella laitteen lähellä, kun siirrät sitä. 27 FI
28 28 FI Lapset Älä anna lasten kiivetä laitteen päälle. Varoitus: Pidä pienet lisävarusteet, kuten verkkolaitteen sovitin, paristot ja ruuvit, poissa lasten ulottuvilta. Muutoin lapset saattavat vahingossa niellä ne. Värijärjestelmän muuttaminen (Ei koske Latinalaisen Amerikan, Euroopan ja Venäjän malleja) Aseta värijärjestelmäksi PAL tai NTSC television värijärjestelmän mukaan. Aina, kun suoritat alla kuvatut toimet, värijärjestelmä muuttuu seuraavasti: NTSC PAL Käytä tämän toiminnon suorittamiseen yksikön kosketuspaneelin painikkeita. 1 Käynnistä järjestelmä -painikkeella. 2 Valitse DVD/CD painamalla FUNCTION-painiketta toistuvasti. 3 Paina DJ- ja TUNING + -painikkeita yli 2 sekunnin ajan. Näyttöön tulee teksti "NTSC" tai "PAL". Pika-asetukset Ennen järjestelmän käyttöä voit määrittää välttämättömät perusasetukset pikaasetustoiminnolla. 1 Käynnistä televisio ja valitse tulo liitännän mukaan. 2 Käynnistä järjestelmä -painikkeella. 3 Valitse "DVD/CD" painamalla FUNCTION +/ -painiketta toistuvasti. TV-näytön alaosaan ilmestyy opastusviesti [Press ENTER to run QUICK SETUP]. 4 Paina -painiketta, mutta älä aseta järjestelmään levyä. TV-näyttöön ilmestyy [LANGUAGE SETUP]. Näytetyt kohteet saattavat vaihdella maan tai alueen mukaan. LANGUAGE SETUP OSD: MENU: AUDIO: SUBTITLE: ENGLISH ENGLISH CHINESE 1 CHINESE 2 THAI 5 Valitse kieli painamalla toistuvasti / ja pain sitten -painiketta. TV-näyttöön ilmestyy [VIDEO SETUP]. 6 Valitse television tyyppiä vastaava asetus painamalla toistuvasti / ja paina sitten. Kun TV-näyttöön ilmestyy [QUICK SETUP is complete.], järjestelmä on valmiina toistoa varten.
29 Asetuksen muuttaminen manuaalisesti Katso kohta Asetusvalikon käyttäminen (sivu 37). Pika-asetuksista poistuminen Paina DVD SETUP. Opastusviesti tulee näkyviin, kun järjestelmä käynnistetään ensimmäisen kerran tai [RESET] -toiminto suoritetaan (katso "Asetusvalikon oletusasetusten palauttaminen" sivulla 79). Näyttötilan vaihtaminen Alkutoimet Paina DISPLAY-painiketta toistuvasti samalla, kun järjestelmä sammutetaan. Aina kun painat painiketta, näyttötila vaihtuu seuraavasti. Esittely Näytössä näkyy viestejä järjestelmän päätoiminnoista, ja valot syttyvät. Voit sammuttaa valot PARTY LIGHT -painikkeella. Ei näyttöä (virransäästötila) Näyttö poistetaan käytöstä virran säästöä varten. 29 FI
30 Levyn/USB-sisällön toistaminen Ennen USB-laitteen käyttöä Sulje levykelkka painamalla -painiketta uudelleen. Älä sulje levykelkkaa väkisin työntämällä, jottet vahingoita sitä. USB-toiminto: Liitä USB-laite (USB) -liitäntään. Yhteensopivat USB-laitteet on esitetty kohdassa Yhteensopivien laitteiden verkkosivustot (sivu 12). Perustoisto 1 Valitse "DVD/CD" tai "USB" painamalla FUNCTION +/ -painiketta toistuvasti. Voit myös koskettaa laitteessa PLAYBACK ja sitten DVD/CD tai USB. 2 Valmistele toiston lähde. DVD/CD-toiminto: Avaa levykelkka painamalla yksikön -painiketta ja aseta levy levykelkkaan tekstipuoli ylöspäin. Jos USB-laitetta ei voi liittää (USB) -liitäntään, voit liittää sen yksikköön USB-adapterilla (lisävaruste). 3 (vain ) Valitse haluttu mediatyyppi ([MUSIC]/ [VIDEO]) painamalla MEDIA MODE -painiketta toistuvasti. 4 Aloita toisto -painikkeella. Kun toistat 8 cm:n levyä, kuten CD-singlelevyä, aseta se kelkan sisempään ympyrään 30 FI
31 Muut toiminnot Toiminto Suoritettava toimenpide Lopeta toisto Paina -painiketta. Keskeyttä toisto Paina -painiketta. Jatka toistoa tai Paina -painiketta. palaa normaalitoistoon Peruuta Paina -painiketta jatkamiskohta kahdesti. Valitse Paina toiston aikana kappale, - tai tiedosto, jakso -painiketta. tai kohtaus Voit myös pitää SHIFT-painiketta painettuna, painaa numeropainikkeita ja painaa sitten -painiketta.* (Levy tai USB-laite voi estää toiminnon suorittamisen.) * Tätä toimintoa ei voi käyttää USB-laitteessa olevaa äänitiedostoa toistettaessa. Gesture Control -toiminnon käyttäminen toiston aikana Katso sivu 54. Tietyn levyllä tai USB-laitteessa olevan videotiedoston toistaminen 1 Valitse [VIDEO] painamalla MEDIA MODE -painiketta toistuvasti. 2 Tuo kansioluettelo näkyviin pitämällä SHIFT-painiketta painettuna ja valitsemalla SEARCH. 3 Valitse haluttu kansio painamalla / -painiketta toistuvasti. 4 Tuo tiedostoluettelo näkyviin -painikkeella. 5 Valitse haluamasi tiedosto painamalla toistuvasti / ja paina sitten -painiketta. Muut toistotoiminnot Toimintoa ei ehkä voi käyttää kaikkien levyjen tai tiedostojen kanssa. Toiminto Suoritettava toimenpide Näytä Paina DVD/TUNER DVD-valikko MENU -painiketta. Näytä Pidä SHIFT-painiketta kansio- tai painettuna ja valitse tiedostoluettelo SEARCH. Sulje kansio- tai tiedostoluettelo painamalla SEARCHpainiketta uudelleen. Palaa tiedostoluettelostpainiketta. Paina RETURN- kansioluetteloon Hae kohta Pidä - tai - USB-laitteessa painiketta toiston olevasta aikana painettuna. äänitiedostosta Etsi kohta nopeasti pikakelaamalla eteen- tai taaksepäin (Lock Search) Katso kuva kuvalta (Slow-motion Play) Paina toiston aikana - tai - painiketta. Toistonopeus muuttuu aina, kun - tai - painiketta painetaan. Paina -painiketta ja paina sitten - tai -painiketta. Toistonopeus muuttuu aina, kun -tai -painiketta painetaan. Levyn/USB-sisällön toistaminen 31 FI
32 32 FI Tietyn nimikkeen, jakson, kohtauksen, kappaleen tai indeksin toistaminen 1 Valitse hakutila pitämällä toiston aikana SHIFT-painiketta painettuna ja painamalla SEARCH-painiketta toistuvasti. 2 Pidä SHIFT-painiketta painettuna, anna toistettavan nimikkeen, jakson, kohtauksen, kappaleen tai indeksin numero numeropainikkeilla ja paina sitten -painiketta. Toisto käynnistyy. PBC-toistoa tukevaa VIDEO CD -levyä käytettäessä voit hakea kohtauksen pitämällä SHIFT-painiketta painettuna ja valitsemalla SEARCH. PBC-toistoa tukematonta VIDEO CD -levyä käytettäessä voit hakea kappaleen ja indeksin pitämällä SHIFT-painiketta painettuna ja valitsemalla SEARCH. Tietyn kohdan hakeminen aikakoodin perusteella 1 Valitse aikahakutila pitämällä toiston aikana SHIFT-painiketta painettuna ja painamalla SEARCH-painiketta toistuvasti. 2 Pidä SHIFT-painiketta painettuna, anna aikakoodi numeropainikkeilla ja paina sitten -painiketta. Esimerkki: Jos haluat etsiä kohtauksen, joka on alusta laskettuna 2 tunnin, 10 minuutin ja 20 sekunnin päässä, pidä SHIFTpainiketta painettuna ja paina sitten 2, 1, 0, 2, 0 ([2:10:20]). Jos teet virheen, poista numero CLEAR-painikkeella. Hakeminen DVD-valikon kautta 1 Paina DVD/TUNER MENU -painiketta. 2 Paina / / / -painiketta tai pidä SHIFT-painiketta painettuna, valitse toistettava nimike tai kohde numeropainikkeilla ja paina sitten -painiketta. Kamerakulman vaihtaminen Valitse haluttu kamerakulma painamalla toiston aikana toistuvasti ANGLE-painiketta. Tekstitysasetuksen valitseminen Valitse haluttu tekstityskieli tai poista tekstitys käytöstä painamalla toiston aikana toistuvasti SUBTITLE-painiketta. Kielen/äänen vaihtaminen Valitse haluttu äänimuoto tai -tila painamalla toiston aikana toistuvasti AUDIO-painiketta. DVD VIDEO Voit valita äänimuodon ja kielen, jos lähde sisältää useita äänimuotoja tai erikielisiä ääniraitoja.
33 Kieli näytetään nelinumeroisena koodina. Kohdassa Kielikoodien luettelo (sivu 88) kerrotaan, mitä kieltä koodi vastaa. Jos sama kieli näkyy vähintään kaksi kertaa, DVD VIDEO -levyn ääni on tallennettu useissa äänimuodoissa. VIDEO CD/AUDIO CD/DATA CD/ DATA DVD (MP3-tiedosto) Äänilähtöä voidaan vaihtaa. [STEREO]: normaali stereoääni. [1/L]/[2/R]: vasemman tai oikean kanavan monofoninen ääni. SUPER VIDEO CD [1:STEREO]: ääniraidan 1 stereoääni. [1:1/L]/[1:2/R]: ääniraidan 1 vasemman tai oikean kanavan monofoninen ääni. [2:STEREO]: ääniraidan 2 stereoääni. [2:1/L]/[2:2/R]: ääniraidan 2 vasemman tai oikean kanavan monofoninen ääni. PBC-toiminnoilla varustetun VIDEO CD -levyn toistaminen 2 Pidä SHIFT-painiketta painettuna, valitse haluttu kohde numeropainikkeilla ja paina sitten -painiketta. 3 Jatka toistoa valikossa olevien ohjeiden mukaan. PBC-toisto peruutetaan, kun toistuva toisto otetaan käyttöön. PBC-toiston peruuttaminen 1 Paina - tai -painiketta tai pidä SHIFT-painiketta painettuna ja valitse sitten kappale numeropainikkeilla toiston ollessa pysäytettynä. 2 Paina - tai -painiketta. Toisto käynnistyy valitusta kappaleesta. Palaaminen PBC-toistoon Paina -painiketta kahdesti ja paina sitten -painiketta. Usean levyn toiston jatkaminen Levyn/USB-sisällön toistaminen PBC (Playback Control) -valikon kautta voit käyttää interaktiivisia VIDEO CD (VIDEO CD Version 2.0 ja Super VCD) -toimintoja. 1 Aloita PBC-toimintoja tukevan VIDEO CD -levyn toisto -painikkeella. PBC-valikko avautuu TV-näyttöön. Järjestelmä pystyy tallentamaan enintään kuuden levyn toiston jatkamiskohdan ja jatkamaan toistoa, kun asetat saman levyn uudelleen laitteeseen. Jos tallennat seitsemännen levyn toiston jatkamiskohdan, ensimmäisen levyn toiston jatkamiskohta poistetaan. Voit ottaa tämän toiminnon käyttöön valitsemalla [SYSTEM SETUP] -kohdan [MULTI-DISC RESUME] -asetukseksi [ON] (sivu 39). Jos haluat aloittaa toiston levyn alusta, paina -painiketta kahdesti ja paina sitten -painiketta. 33 FI
34 34 FI Toistotilan käyttäminen Toisto peräkkäisessä järjestyksessä (Normal Play) Kun toisto on pysäytetty, paina PLAY MODE -painiketta toistuvasti. Levyä toistettaessa [DISC]: toistaa levyn. [FOLDER]*: toistaa kaikki toistettavat tiedostot levyn määritetystä kansiosta. * Ei valittavissa AUDIO CD -levyä käytettäessä. USB-laitteesta toistettaessa [ONE USB DEVICE]: toistaa USBlaitteen sisällön. [FOLDER]: toistaa kaikki toistettavat tiedostot USB-laitteen määritetystä kansiosta. Kun normaalin toiston asetukseksi on valittu [DISC] tai [ONE USB DEVICE], näytön "FLDR"- ja "SHUF"-valot eivät pala. Näytön "FLDR"-valo palaa, kun normaalin toiston asetukseksi on valittu [FOLDER]. Kun USB-toiminto ja [MUSIC]-tila on valittu, valitse haluamasi toistotila näytössä olevien ilmaisimien avulla. Toisto satunnaisessa järjestyksessä (Shuffle Play) Kun toisto on pysäytetty, paina PLAY MODE -painiketta toistuvasti. Levyä toistettaessa [DISC (SHUFFLE)]: toistaa kaikki levyn äänitiedostot satunnaisessa järjestyksessä. [FOLDER (SHUFFLE)]*: toistaa kaikki levyn määritetyssä kansiossa olevat äänitiedostot satunnaisessa järjestyksessä. * Ei valittavissa AUDIO CD -levyä käytettäessä. USB-laitteesta toistettaessa [ONE USB DEVICE (SHUFFLE)]: toistaa kaikki USB-laitteen äänitiedostot satunnaisessa järjestyksessä. [FOLDER (SHUFFLE)]: toistaa kaikki äänitiedostot USB-laitteen määritetystä kansiosta. "SHUF" palaa näytössä, kun satunnaistoiston asetukseksi on valittu [DISC (SHUFFLE)] tai [ONE USB DEVICE (SHUFFLE)]. Näyttöön syttyvät FLDR ja SHUF, kun Shuffle Play -asetuksena on [FOLDER (SHUFFLE)]. Kun USB-toiminto ja [MUSIC]-tila on valittu, valitse haluamasi toistotila näytössä olevien ilmaisimien avulla. Satunnaistoistoa ei voida käyttää videotiedostojen yhteydessä. Shuffle Play -toiminto peruutetaan, kun avaat levykelkan suoritat synkronoidun siirron vaihdat MEDIA MODE -asetusta. Shuffle Play -toiminto voidaan peruuttaa, kun valitset toistettavan kansion tai kappaleen. Toistuva toisto (Repeat Play) Paina REPEAT-painiketta toistuvasti. Jotkin asetukset eivät ehkä ole käytettävissä kaikkien levyjen tai tiedostojen kanssa. [OFF]: sisältöä ei toisteta toistuvasti. [ALL]: kaikki kappaleet tai tiedostot toistetaan valitussa toistotilassa. [DISC]: kaikki sisältö toistetaan (vain DVD VIDEO- ja VIDEO CD -levyt).
35 [TITLE]: nykyinen nimike toistetaan (vain DVD VIDEO -levyt). [CHAPTER]: nykyinen jakso toistetaan (vain DVD VIDEO -levyt). [TRACK]: nykyinen kappale toistetaan. [FILE]: nykyinen videotiedosto toistetaan. Toistuvan toiston peruuttaminen Valitse [OFF] painamalla REPEATpainiketta toistuvasti. " " syttyy näytössä, kun Repeat Play -asetukseksi on valittu [ALL] tai [DISC]. " " syttyy näytössä, kun Repeat Play -asetukseksi on valittu [TITLE], [CHAPTER], [TRACK] tai [FILE]. Kun USB-toiminto ja [MUSIC]-tila on valittu, valitse haluamasi toistotila näytössä olevien ilmaisimien avulla. Repeat Play -toistoa ei voi käyttää VIDEO CD -levyjen PCB-toiston aikana. Repeat Play -toistoa ei voi käyttää joitakin DVD VIDEO -levyjä käytettäessä. Repeat Play -toisto peruutetaan, kun avaat levykelkan sammutat järjestelmän (vain DVD VIDEO- ja VIDEO CD -levyt) vaihdat toimintoa (vain DVD VIDEOja VIDEO CD -levyt) suoritat synkronoidun siirron vaihdat MEDIA MODE -asetusta. Levyn rajoitettua toisto (käytönvalvonta) Voit rajoittaa DVD VIDEO -levyjen toistoa esimääritetyn tason mukaan. Kohtauksia voidaan ohittaa tai ne voidaan korvata muilla kohtauksilla. 1 Kun toisto on pysäytetty, paina DVD SETUP -painiketta. 2 Paina / toistuvasti valitaksesi [SYSTEM SETUP] ja paina sitten. 3 Paina / toistuvasti valitaksesi [PARENTAL CONTROL] ja paina sitten. 4 Pidä SHIFT-painiketta painettuna, anna nelimerkkinen salasanasi numeropainikkeilla ja paina sitten -painiketta. 5 Paina / toistuvasti valitaksesi [STANDARD] ja paina sitten. 6 Valitse toistorajoitukseksi maantieteellinen alue painamalla / toistuvasti ja paina sitten -painiketta. Alue valitaan. Kun valitset vaihtoehdon [OTHERS ], valitse haluttu maantieteellisen alueen aluekoodi (katso Käytönvalvonnan aluekoodien luettelo (sivu 89)) pitämällä SHIFT-painiketta painettuna ja painamalla numeropainikkeita. 7 Paina / toistuvasti valitaksesi [LEVEL] ja paina sitten. 8 Valitse haluamasi taso painamalla toistuvasti / ja paina sitten. Mitä pienempi arvo valitaan, sitä tiukempi on rajoitus. Käytönvalvonnan poistaminen käytöstä Määritä [LEVEL]-asetukseksi [OFF] vaiheessa 8. Levyn toistaminen käytönvalvonnan ollessa käytössä 1 Aseta levy laitteeseen ja paina -painiketta. Salasanan syöttönäyttö ilmestyy TV-näyttöön. Levyn/USB-sisällön toistaminen 35 FI
36 2 Pidä SHIFT-painiketta painettuna, anna nelimerkkinen salasanasi numeropainikkeilla ja paina sitten -painiketta. Järjestelmä käynnistää toiston. Jos salasana unohtuu Poista levy ja toista vaiheet 1 3 kohdasta Levyn rajoitettua toisto (käytönvalvonta) (sivu 35). Pidä SHIFT-painiketta painettuna, anna salasana "199703" numeropainikkeilla ja paina sitten -painiketta. Noudata näkyviin tulevia ohjeita ja syötä uusi nelinumeroinen salasana. Aseta sitten levy uudelleen laitteeseen ja paina -painiketta. Sinun on syötettävä uusi salasana uudelleen. Levyn ja USB-laitteen tietojen tarkasteleminen TV-näytössä näkyvät tiedot Pidä SHIFT-painiketta painettuna ja paina sitten toiston aikana toistuvasti DISPLAY -painiketta. Nimike* 1 /kappale/ tiedostonimi* 2 Albumi* 1 /kansionimi* 2 /jakso/ indeksinumero Esittäjän nimi* 1 * 2 Näkyy äänitiedoston toiston aikana. * 1 Jos äänitiedosto sisältää ID3- tunnisteen, järjestelmä näyttää ID3- tunnistetietoihin sisältyvän albumin, nimikkeen tai esittäjän nimen. Järjestelmä tukee ID3-versioita 1.0, 1.1, 2.2 ja 2.3. * 2 Jos tiedosto tai kansio sisältää merkkejä, joita ei voi näyttää, merkit näkyvät muodossa _. Toistettavasta lähteestä riippuen joitakin tietoja ei ehkä näytetä joitakin merkkejä ei ehkä pystytä näyttämään. Näytettävät tiedot voivat vaihdella toistotilan mukaan. Kun USB-toiminto on valittuna, voit tarkastella tietoja TV-näytössä vain silloin, kun MEDIA MODE -asetuksena on [VIDEO]. DVD VIDEO -levyjen ja videotiedostojen äänimuodon näyttäminen Paina AUDIO-painiketta toistuvasti toiston aikana. 36 FI Toistotiedot Toistoaika ja jäljellä oleva aika Bittinopeus Tiedostotyyppi Toistotila Näytön tiedot Paina DISPLAY-painiketta toistuvasti, kun järjestelmään on kytketty virta. Voit tarkastella tietoja seuraavasti: toistoaika, kappaleen jäljellä oleva toistoaika, nimike, jakso kohtauksen numero tiedoston nimi, kansion nimi nimikkeen, esittäjän ja albumin tiedot.
37 Levyn tai kappaleen nimen näkyminen riippuu merkeistä. Ääni- ja videotiedostojen toistoaika ei välttämättä näy oikein. Vaihtelevalla bittivirralla (VBR, variable bit rate) koodatun äänitiedoston kokonaistoistoaika ei näy oikein. Asetusvalikon käyttäminen Voit muuttaa esimerkiksi kuva- ja ääniasetuksia. Näytetyt kohteet vaihtelevat maan tai alueen mukaan. Levylle tallennetut toistoasetukset ohittavat asetusvalikon asetukset. Siksi joitakin asetusvalikon asetuksia ei välttämättä voida käyttää. 1 Kun toisto pysähtyy DVD/ CD-toimintoa käytettäessä, valitse DVD SETUP. Asetusvalikko avautuu TV-näyttöön. 2 Paina / toistuvasti valitaksesi [LANGUAGE SETUP], [VIDEO SETUP], [AUDIO SETUP], [SYSTEM SETUP] tai [HDMI SETUP] ja paina sitten -painiketta. 3 Valitse haluamasi kohde painamalla toistuvasti / ja paina sitten -painiketta. 4 Valitse haluamasi asetus painamalla toistuvasti / ja paina sitten -painiketta. Asetus on valittu ja määritykset tehty. Valikosta poistuminen Paina DVD SETUP. Kielen määrittäminen [LANGUAGE SETUP] [OSD] Määrittää näytön kielen. [MENU] Määrittää DVD-valikon kielen. [AUDIO] Vaihtaa ääniraidan kieltä. Kun valitset [ORIGINAL], valitaan levyllä ensisijaiseksi valittu kieli. [SUBTITLE] Vaihtaa DVD VIDEO -levylle tallennetun tekstityksen kieltä. Jos valitset [AUDIO FOLLOW] -vaihtoehdon, tekstityskieli muuttuu ääniraidalle valitsemasi kielen mukaiseksi. Jos valitset kohdassa [MENU], [AUDIO] ja [SUBTITLE] asetukseksi [OTHERS ], anna kielen koodi numeropainikkeilla (katso Tekniset tiedot (sivu 88)). Levyn/USB-sisällön toistaminen 37 FI
38 [TV TYPE] TV-näytön määrittäminen [VIDEO SETUP] [16:9]: Valitse tämä vaihtoehto, jos käytössä on laajakuvatelevisio tai laajakuvatoiminnolla varustettu televisio. [NORMAL]: Muuttaa kuvan kokoa siten, että se mahtuu ruutuun alkuperäisessä kuvasuhteessa. Tätä asetusta käytettäessä ruudun vasempaan ja oikeaan reunaan jää musta vyöhyke, kun kuvasuhde on 4:3. 38 FI [4:3 LETTER BOX]: Valitse tämä vaihtoehto, jos liität järjestelmän televisioon, jonka kuvasuhde on 4:3 ja jossa ei ole laajakuvatoimintoa. Tätä asetusta käytettäessä kuva näytetään laajakuvana siten, että kuvan ylä- ja alapuolella on musta alue. [4:3 PAN SCAN]: Valitse tämä vaihtoehto, jos liität järjestelmän televisioon, jonka kuvasuhde on 4:3 ja jossa ei ole laajakuvatoimintoa. Tätä asetusta käytettäessä kuva näytetään täysikorkuisena koko kuvaruudussa niin, että osa kuvan sivuista jää näkymättä. [4:3 OUTPUT] [FULL]: Valitse tämä vaihtoehto, jos liität järjestelmään laajakuvatoiminnolla varustetun television. 4:3-kuva näkyy 16:9-suhteisena myös laajakuva-tv:ssä. [COLOR SYSTEM (VIDEO CD)] (Ei koske Latinalaisen Amerikan, Euroopan ja Venäjän malleja) Määrittää värijärjestelmän (PAL tai NTSC). [AUTO]: Lähettää videosignaalin levyn värijärjestelmän mukaisesti. Valitse tämä asetus, jos televisiosi käyttää kaksoisjärjestelmää. [PAL]: Muuttaa NTSC-levyn videosignaalin PAL-järjestelmään sopivaksi. [NTSC]: Muuttaa PAL-levyn videosignaalin NTSC-järjestelmään sopivaksi. Lisätietoja on kohdassa Värijärjestelmän muuttaminen (sivu 28). [BLACK LEVEL] (Vain Latinalaisen Amerikan malli) Valitsee VIDEO OUT -liitännästä lähetettyjen videosignaalien mustan tason (asetustason). [ON]: Asettaa lähtösignaalin mustan tason normaalitasolle. [OFF]: Laskee mustan normaalitasoa. Käytä tätä asetusta, jos kuva on liian vaalea. [PAUSE MODE] [AUTO]: Kuva (liikkuvat kohteet mukaan lukien) näkyy ilman värinää. Valitse tavallisesti tämä asetus.
39 [FRAME]: Kuva (liikkumattomat kohteet mukaan lukien) näkyy suuritarkkuuksisena. Ääniasetusten määrittäminen [AUDIO SETUP] [TRACK SELECTION] Määrittää eniten kanavia sisältävän ääniraidan ensisijaiseksi sellaista DVD VIDEO -levyä toistettaessa, jolle on tallennettu useita äänimuotoja (PCM, MPEG Audio tai Dolby Digital). [OFF]: Ensisijaisuutta ei määritetty. [AUTO]: Ensisijaisuus määritetty. [A/V SYNC] (Vain videotiedostot) [OFF]: Ei säädettävissä. [ON]: Säätää kuvan ja äänen välistä viivettä, kun ääni ei ole synkronissa näytössä olevan kuvan kanssa. Toiminto ei välttämättä toimi toistettavan sisällön mukaan. Kun käytät HDMI-liitäntää, toiminto on käytössä vain, jos määrität [HDMI SETUP] [AUDIO(HDMI)] -kohdassa asetukseksi [PCM]. [DOWNMIX] Valitsee äänilähtösignaalin monikanavaisen äänen toistamista varten. [NORMAL]: Toistaa monikanavaisen äänen kaksikanavaisena stereosignaalina. [DOLBY SURROUND]: Toistaa monikanavaisen äänen kaksikanavaisena tilaäänisignaalina. Tämä toiminto toimii vain HDMI OUT (TV) -liitäntää käytettäessä. Ota toiminto käyttöön määrittämällä [HDMI SETUP] [AUDIO(HDMI)] -kohdassa asetukseksi [PCM]. Järjestelmän asetusten määrittäminen [SYSTEM SETUP] [SCREEN SAVER] Näytönsäästäjä ehkäisee näyttölaitteen vahingoittumista (jälkikuvia). Näytönsäästötilasta poistutaan +/ -painikkeella. [ON]: Näytönsäästäjä aktivoituu, jos järjestelmää ei käytetä noin 15 minuuttiin. [OFF]: Poistaa toiminnon käytöstä. Näytönsäästäjä ei aktivoidu. [BACKGROUND] Valitsee televisioruudun taustavärin tai -kuvan. [JACKET PICTURE]: Levylle tallennettu kansikuva (pysäytyskuva) ilmestyy taustalle. [GRAPHICS]: Järjestelmään tallennettu esiasetettu kuva ilmestyy taustalle. [BLUE]: Taustaväri on sininen. [BLACK]: Taustaväri on musta. [PARENTAL CONTROL] Määrittää toistorajoitukset. Lisätietoja on kohdassa Levyn rajoitettua toisto (käytönvalvonta) (sivu 35). [MULTI-DISC RESUME] [ON]: Tallentaa muistiin enintään kuuden levyn toiston jatkokohdat. Levyn/USB-sisällön toistaminen 39 FI
40 [OFF]: Vain järjestelmässä olevan levyn toisto jatkuu jatkokohdasta. [RESET] Palauttaa asetusvalikon asetukset oletusarvoihinsa. Lisätietoja on kohdassa Automaattinen vianmääritystoiminto (sivu 79). HDMI-asetusten määrittäminen [HDMI SETUP] [HDMI RESOLUTION] Valitsee television lähtötarkkuuden, kun televisio on liitetty HDMIkaapelilla. [AUTO( p)]: Määrittää videosignaalin television tarkkuuden mukaan. [ i]/[ p]/ [ p]* 1 /[ /576p]* 2 : Määrittää videosignaalin valitun tarkkuusasetuksen mukaan. * 1 Vain Latinalaisen Amerikan mallit. * 2 Muut mallit. [YCBCR/RGB(HDMI)] [YCBCR]: Toistaa YCBCRvideosignaaleja. [RGB]: Lähettää RGBvideosignaalia. [AUDIO(HDMI)] [AUTO]: Toistaa äänisignaalit niiden alkuperäisessä muodossa HDMI OUT (TV) -liitännän kautta. [PCM]: Toistaa kaksikanavaiset lineaariset PCM-signaalit HDMI OUT (TV) -liitännän kautta. [CONTROL FOR HDMI] [ON]: Control for HDMI -toiminto on käytössä. Voit käyttää HDMIkaapelilla liitettyä järjestelmää ja televisiota. [OFF]: Ei käytössä. [AUDIO RETURN CHANNEL] Määritä tämä toiminto, kun järjestelmä on liitetty television ACR-toimintoa tukevaan HDMI IN -liitäntään. Tämä toiminto on käytettävissä, jos [CONTROL FOR HDMI]-asetukseksi on määritetty [ON]. [ON]: Voit kuunnella television ääntä järjestelmän kaiuttimista. [OFF]: Ei käytössä. [STANDBY LINKED TO TV] Tämä toiminto on käytettävissä, jos [CONTROL FOR HDMI]-asetukseksi on määritetty [ON]. [AUTO]: Kun televisio sammutetaan, järjestelmä sammuu automaattisesti seuraavissa tilanteissa: DVD/CD-toiminnolla ladataan VIDEO CD- tai DVD VIDEO -levy ladataan DATA CD- tai DATA DVD-levy ja valitaan [VIDEO]-tila valitaan USB-toiminto ja [VIDEO]-tila valitaan TV-toiminto. [ON]: Järjestelmä sammuu toiminnosta riippumatta automaattisesti, kun televisio sammutetaan. [OFF]: Järjestelmä ei sammu, kun television virta katkaistaan. 40 FI
41 USB-siirto Ennen USB-laitteen käyttöä Yhteensopivat USB-laitteet on esitetty kohdassa Yhteensopivien laitteiden verkkosivustot (sivu 12). (Voit käyttää Apple-laitteita tämän järjestelmän kanssa vain BLUETOOTH-yhteyden kautta.) Musiikin siirto Voit siirtää musiikkia MP3- tai AUDIO CD -levyltä (USB) -liitäntään liitettyyn USB-laitteeseen. Järjestelmän siirtämien tiedostojen äänimuoto on MP3. Älä irrota USB-laitetta siirto- tai poistotoiminnon aikana. Muutoin USB-laitteessa olevat tiedot tai itse laite voivat vahingoittua. MP3-tiedostot siirretään alkuperäisten tiedostojen bittinopeudella. Kun siirrät tiedostoja AUDIO CD -levyltä, voit valita bittinopeuden ennen siirtoa. USB-siirto- ja -poistotoiminnot eivät ole käytettävissä levykelkan ollessa auki. 2 Valitse "BIT RATE" painamalla / -painiketta toistuvasti ja paina sitten -painiketta. 3 Valitse haluamasi bittinopeus painamalla / -painiketta toistuvasti ja paina sitten -painiketta. 128 KBPS: koodattujen MP3- tiedostojen tiedostokoko on pienempi ja äänenlaatu heikompi. 256 KBPS: koodattujen MP3- tiedostojen tiedostokoko on suurempi ja äänenlaatu parempi. Voit poistua asetusvalikosta OPTIONS-painikkeella. Musiikin siirtäminen levyltä Voit siirtää musiikkia (USB) -liitäntään liitettyyn USB-laitteeseen seuraavasti: Synkronoitu siirto: Siirrä kaikki MP3-tiedostot levyltä USBlaitteeseen. REC1-siirto: siirtää yhden kappaleen tai MP3-tiedoston toiston aikana. 1 Liitä siirrettävä USB-laite (USB) -liitäntään. USB-siirto Tekijänoikeuksin suojattuun sisältöön liittyvä huomautus Siirretty musiikki on tarkoitettu vain yksityiskäyttöön. Kaikki muu käyttö edellyttää luvan hankkimista tekijänoikeuksien haltijoilta. Bittinopeuden valitseminen Voit valita suuremman bittinopeuden parempilaatuisen musiikin siirtoa varten. 1 Paina OPTIONS. Jos USB-laitetta ei voi liittää (USB) -liitäntään, voit liittää sen yksikköön USB-adapterilla (lisävaruste). 41 FI
42 2 Valitse DVD/CD painamalla toistuvasti FUNCTION +/ ja aseta sitten levy laitteeseen. 3 Valmistele äänilähde. Synkronoitu siirto: Jos järjestelmä käynnistää toiston automaattisesti, voit lopettaa toiston painamalla -painiketta kahdesti. Kun toisto on pysäytetty, voit valita haluamasi toistotilan painamalla toistuvasti PLAY MODE -painiketta. Jos käynnistät siirron Shuffle Play- tai Repeat Play -tilassa, valittu toistotila muuttuu automaattisesti Normal Play -toistotilaksi. REC1-siirto: Valitse siirrettävä kappale tai MP3-tiedosto ja aloita toisto. 4 Paina REC TO USB. Näyttöön tulee teksti "PUSH ENTER". 5 Paina -painiketta. Siirto alkaa ja näyttöön tulee teksti "DO NOT REMOVE". Älä irrota USB-laitetta, ennen kuin siirto on päättynyt. Kun siirto on päättynyt, järjestelmä toimii seuraavasti: Synkronoitu siirto: Kun siirto on suoritettu, levy pysähtyy automaattisesti. REC1-siirto: Siirto suoritetaan automaattisesti, mutta levyltä toistetaan seuraava kappale tai tiedosto. Siirron lopettaminen Paina -painiketta. Siirtoa koskevia huomautuksia UDF (Universal Disk Format) -alustetulla levyllä olevia MP3-tiedostoja ei voi siirtää USB-laitteeseen. Siirron aikana ei kuulu ääntä. CD-TEXT-tietoja ei siirretä luotuihin MP3-tiedostoihin. Siirto loppuu automaattisesti, jos USB-laitteesta loppuu tila kesken siirtämisen USB-laitteessa olevien äänitiedostojen tai kansioiden määrä ylittää järjestelmän tunnistaman määrän. Jos siirrät kansion tai tiedoston USBlaitteeseen nimellä, joka on jo käytössä, nimeen lisätään järjestysnumero eikä alkuperäisen kansion tai tiedoston päälle tallenneta. Seuraavia toimintoja ei voi suorittaa siirron aikana: levyn poistaminen toisen kappaleen tai tiedoston valitseminen toiston keskeyttäminen tai kappaleen tai tiedoston kohdan hakeminen toiminnon vaihtaminen. Jos siirrät musiikkia WALKMAN laitteeseen käyttäen Media Manager for WALKMAN -ominaisuutta, suorita siirto MP3-muodossa. Kun liität järjestelmään WALKMAN laitteen, liitä laite vasta, kun sen näytössä ei enää lue "Creating Library" tai "Creating Database". Kansioiden ja tiedostojen luonnin määritykset Luotavissa olevien MP3- tiedostojen enimmäismäärä 298 kansiota 650 tiedostoa yhdessä kansiossa 650 tiedostoa REC1-CD- tai REC1- MP3-kansiossa. Nämä arvot voivat vaihdella tiedosto- ja kansiorakenteen mukaan. 42 FI
43 Kun tiedostoja siirretään USBlaitteeseen, ROOT-kansion alle luodaan MUSIC-kansio. Kansiot ja tiedostot luodaan tähän MUSICkansioon siirtomenetelmän ja lähteen perusteella seuraavasti: Synkronoitu siirto Siirrettäessä CD-DA -kappaleita AUDIO CD -levyltä Kansion nimi: "CDDA0001"* Tiedoston nimi: "TRACK001"* Siirrettäessä MP3-tiedostoja levyltä Kansion nimi: sama kuin lähde Tiedoston nimi: sama kuin lähde REC1-siirto Siirrettäessä yhtä CD-DAkappaletta AUDIO CD -levyltä Kansion nimi: "REC1-CD" Tiedoston nimi: "TRACK001"* Siirrettäessä yhtä MP3- tiedostoa levyltä Kansion nimi: "REC1-MP3" Tiedoston nimi: sama kuin lähde 4 Valitse ERASE painamalla / -painiketta toistuvasti ja paina sitten -painiketta. Kansioluettelo tulee näkyviin TV-näyttöön. 5 Valitse kansio painamalla / -painiketta toistuvasti ja paina sitten -painiketta. Tiedostoluettelo tulee näkyviin TV-näyttöön. 6 Valitse poistettava äänitiedosto painamalla / -painiketta toistuvasti ja paina sitten -painiketta. Jos haluat poistaa kansion kaikki äänitiedostot, valitse luettelosta [ALL TRACKS]. Näyttöön tulee teksti "FOLDER ERASE" tai "TRACK ERASE" sekä "PUSH ENTER". Voit peruuttaa poiston -painikkeella. 7 Paina -painiketta. Näyttöön tulee teksti "COMPLETE". Poistu valintavalikosta painamalla. USB-siirto * Kansioiden ja tiedostojen numerot määritetään numerojärjestyksessä. USB-laitteessa olevien äänitiedostojen tai kansioiden poistaminen Voit poistaa vain MP3-, WMA-, AAC- ja WAV-tiedostot. Kansiota, joka sisältää muita kuin MP3-, WMA-, AAC- tai WAV-tiedostoja tai alikansioita, ei voi poistaa. Poistotoimintoa ei voi suorittaa levykelkan ollessa avattuna. 1 Valitse USB painamalla FUNCTION +/ -painiketta toistuvasti. Voit myös koskettaa PLAYBACK ja sitten laitteessa USB. 2 Valitse [MUSIC] painamalla MEDIA MODE -painiketta toistuvasti. 3 Kun toisto on pysäytetty, paina OPTIONS-painiketta. 43 FI
44 Viritin Radion kuunteleminen 1 Valitse "TUNER FM" painamalla FUNCTION +/ -painiketta toistuvasti. Voit myös koskettaa PLAYBACK ja sitten laitteessa FM. 2 Viritä asema. Automaattinen haku: Pidä TUNING+/ -painiketta painettuna, kunnes taajuus alkaa vaihtua näytössä. Selaus pysähtyy automaattisesti, kun asema on löytynyt. Näyttöön tulee "ST" (vain stereo-fm-ohjelmat). Jos selaus ei pysähdy, pysäytä se -painikkeella. Tee sitten manuaalinen viritys (jäljempänä). Manuaalinen viritys: Viritä haluttu asema painamalla TUNING+/ -painiketta toistuvasti. Radioasemien esiasettaminen Voit tallentaa enintään 20 FMasemaa suosikkiasemiksi. 1 Viritä halutulle asemalle. 2 Paina DVD/TUNER MENU -painiketta. 3 Valitse haluamasi esivalintanumero painamalla / -painiketta toistuvasti ja paina sitten. Näyttöön tulee teksti "COMPLETE", ja asema tallennetaan. Jos valittuun esiasetusnumeroon on jo määrätty toinen asema, asema korvataan uudella asemalla. Esiasetetun aseman kuunteleminen Valitse haluttu esivalintanumero painamalla PRESET+/ -painiketta toistuvasti. Kun virität RDS-palveluita tukevan FMaseman, lähetyksen mukana tulee tietoja, kuten palvelun tai aseman nimi. Voit tarkistaa RDS-tiedot painamalla DISPLAYpainiketta toistuvasti. Vihje Voit vähentää heikosti kuuluvan stereo- FM-aseman staattista kohinaa painamalla FM MODE -painiketta toistuvasti, kunnes "ST" poistuu näytöstä. Tämän jälkeen ääni ei ole stereofoninen, mutta se kuuluu aiempaa paremmin. 44 FI
45 BLUETOOTH Langaton BLUETOOTHtekniikka Langaton BLUETOOTH-tekniikka on lyhyen kantaman tekniikka, jonka avulla voidaan lähettää tietoja digitaalisten laitteiden välillä langattomasti. Tuetut BLUETOOTH-versiot, -profiilit ja -koodekit Lisätietoja on kohdassa BLUETOOTH-osio (sivu 86). Yhteensopivat BLUETOOTHlaitteet Lisätietoja on kohdassa Yhteensopivien laitteiden verkkosivustot (sivu 12). BLUETOOTH-merkkivalo Yksikön BLUETOOTH-ilmaisin syttyy tai vilkkuu sinisenä BLUETOOTHtilan merkiksi. Järjestelmän tila BLUETOOTHvalmiustila BLUETOOTHpariliitos BLUETOOTHyhteys on muodostettu Ilmaisimen tila Vilkkuu hitaasti Vilkkuu nopeasti Palaa Pariliitoksen muodostaminen järjestelmän ja BLUETOOTH-laitteen välille Pariliitos on toiminto, jossa BLUETOOTH-laitteet rekisteröivät toisensa etukäteen. Kun pariliitos on muodostettu, sitä ei tarvitse muodostaa uudelleen. Jos laite on NFC-yhteensopiva älypuhelin, manuaalinen pariliitoksen muodostaminen ei ole tarpeen. (Katso kohta BLUETOOTH-yhteyden muodostaminen yhden kosketuksen NFC-toiminnolla (sivu 47).) 1 Aseta BLUETOOTH-laite enintään 1 metrin päähän yksiköstä. 2 Valitse BLUETOOTH-toiminto painamalla yksikön BLUETOOTH-painiketta. Näyttöön tulee teksti "BT AUDIO". Vihje Jos järjestelmässä ei ole pariliitostietoja (esimerkiksi silloin, kun BLUETOOTHtoimintoa käytetään ensimmäisen kerran järjestelmän ostamisen jälkeen), näytössä vilkkuu teksti "PAIRING" ja järjestelmä siirtyy pariliitoksen muodostustilaan. Siirry vaiheeseen 4. Jos järjestelmä on yhdistetty BLUETOOTH-laitteeseen, voit katkaista yhteyden painamalla yksikön BLUETOOTH-painiketta. 3 Paina laitteen PAIRING -painiketta vähintään kaksi sekuntia. Näytössä vilkkuu teksti "PAIRING". 4 Muodosta pariliitos BLUETOOTH-laitteella. Lisätietoja on BLUETOOTH-laitteen käyttöohjeessa. Viritin / BLUETOOTH 45 FI
46 46 FI 5 Valitse BLUETOOTH-laitteen näytössä MHC-V90DW. Tee tämä vaihe 5 minuutin kuluessa, jotta pariliitoksen muodostusta ei peruuteta. Toista tässä tapauksessa toimet vaiheesta 3 alkaen. Jos BLUETOOTH-laite vaatii salasanaa, kirjoita "0000". Salausavainta voidaan laitteessa sanoa esimerkiksi salauskoodiksi, PIN-koodiksi, PINnumeroksi tai salasanaksi. 6 Muodosta yhteys BLUETOOTHlaitteeseen. Kun pariliitos ja BLUETOOTH-yhteys on muodostettu, BLUETOOTHlaitteen nimi näkyy näytössä. BLUETOOTH-laitteesta riippuen yhteys saattaa muodostua automaattisesti, kun pariliitos on valmis. Voit tarkistaa BLUETOOTH-laitteen tiedot painamalla DISPLAYpainiketta toistuvasti. Voit tehdä pariliitoksen enintään yhdeksän BLUETOOTH-laitteen kanssa. Kun pariliitos muodostetaan kymmenennen BLUETOOTH-laitteen kanssa, vanhin pariksi liitetty laite poistetaan. Jos haluat muodostaa pariliitoksen toisen BLUETOOTH-laitteen kanssa, toista vaiheet 1 6. Pariliitoksen peruuttaminen Paina yksikön PAIRING -painiketta vähintään 2 sekuntia, kunnes näyttöön tulee teksti "BT AUDIO". BLUETOOTH-laitteessa olevan musiikin kuunteleminen Voit käyttää BLUETOOTH-laitetta yhdistämällä järjestelmän ja BLUETOOTH-laitteen AVRCP-profiilin avulla. Tarkista seuraavat asiat ennen musiikin toistamista: BLUETOOTH-laitteen BLUETOOTHtoiminto on otettu käyttöön. Pariliitos on muodostettu (sivu 45). Kun järjestelmä ja BLUETOOTH-laite on yhdistetty, voit ohjata toistoa painikkeilla,,, / ja /. 1 Valitse BLUETOOTH-toiminto painamalla yksikön BLUETOOTH-painiketta. Näyttöön tulee teksti "BT AUDIO". 2 Muodosta BLUETOOTH-yhteys BLUETOOTH-laitteeseen. Muodosta yhteys viimeksi yhdistettyyn BLUETOOTHlaitteeseen painamalla yksikön BLUETOOTH-painiketta. Jos BLUETOOTH-laitetta ei ole yhdistetty, muodosta BLUETOOTHyhteys laitteeseen. Kun yhteys on muodostettu, BLUETOOTH-laitteen nimi tulee näyttöön. 3 Aloita toisto -painikkeella. Joidenkin BLUETOOTH-laitteiden tapauksessa -painiketta täytyy painaa kahdesti. voit joutua käynnistämään äänilähteen toiston BLUETOOTHlaitteessa.
47 4 Säädä äänenvoimakkuutta. Säädä ensin BLUETOOTH-laitteen äänenvoimakkuutta. Jos äänenvoimakkuus on edelleen liian alhainen, säädä järjestelmän äänenvoimakkuutta. Jos järjestelmä ei ole yhteydessä BLUETOOTH-laitteeseen, se muodostaa automaattisesti yhteyden viimeksi yhdistettyyn BLUETOOTH-laitteeseen, kun kosketat laitteen BLUETOOTHpainiketta tai -painiketta. Jos yrität liittää järjestelmään toisen BLUETOOTH-laitteen, yhteys sillä hetkellä yhdistettyyn BLUETOOTHlaitteeseen katkeaa. Gesture Control -toiminnon käyttäminen toiston aikana Katso sivu 54. BLUETOOTH-yhteyden katkaiseminen Paina yksikön BLUETOOTH-painiketta. Näyttöön tulee teksti "BT AUDIO". Joissakin BLUETOOTH-laitteissa yhteys saattaa katketa automaattisesti, kun toisto pysäytetään. BLUETOOTH-yhteyden muodostaminen yhden kosketuksen NFCtoiminnolla NFC (Near Field Communication) on lyhyen kantaman langaton tiedonsiirtotekniikka, jolla välittää tietoja erilaisten laitteiden, kuten älypuhelimien ja IC-merkintöjen, välillä. Kun kosketat järjestelmää NFCyhteensopivalla älypuhelimella, järjestelmä tekee automaattisesti seuraavat asiat: käynnistyy Bluetooth-tilassa muodostaa pariliitoksen ja BLUETOOTH-yhteyden. Yhteensopivat älypuhelimet Sisäänrakennetun NFC-toiminnon sisältävät älypuhelimet (käyttöjärjestelmä: Android tai uudempi, paitsi Android 3.x) Järjestelmä tunnistaa vain yhden NFC-yhteensopivan älypuhelimen ja muodostaa yhteyden vain yhteen älypuhelimeen kerrallaan. Jos yrität yhdistää toista NFC-yhteensopivaa älypuhelinta järjestelmään, yhteys sillä hetkellä yhdistettyyn NFCyhteensopivaan älypuhelimeen katkeaa. NFC-yhteensopivasta älypuhelimesta riippuen on mahdollista, että seuraavat toimet on suoritettava NFC-yhteensopivassa älypuhelimessa ennakkoon. Ota NFC-toiminto käyttöön. Lisätietoja on NFC-yhteensopivan älypuhelimen käyttöohjeessa. Jos NFC-yhteensopivassa älypuhelimen käyttöjärjestelmäversio on vanhempi kuin Android 4.1.x, lataa ja käynnistä "NFC Easy Connect" -sovellus. "NFC Easy Connect" on Androidälypuhelimiin tarkoitettu maksuton sovellus, joka voidaan hankkia Google Play -kaupasta. (Sovellus ei ehkä ole käytettävissä joissakin maissa tai joillakin alueilla.) 1 Kosketa älypuhelimella yksikön N-merkkiä, kunnes älypuhelin värisee. Viimeistele yhteys valmiiksi seuraamalla älypuhelimen ruudun ohjeita. Kun BLUETOOTH-yhteys on muodostettu, BLUETOOTH-laitteen nimi tulee näyttöön. BLUETOOTH 47 FI
48 48 FI 2 Käynnistä toisto älypuhelimen äänilähteestä. Lisätietoja on BLUETOOTH-laitteen käyttöohjeessa. Vihje Jos pariliitoksen ja BLUETOOTH-yhteyden muodostaminen epäonnistuvat, toimi seuraavasti: Jos käytät kaupallista älypuhelimen koteloa, irrota älypuhelin siitä. Kosketa älypuhelimella laitteen N-merkkiä uudelleen. Käynnistä "NFC Easy Connect" -sovellus uudelleen. BLUETOOTH-yhteyden katkaiseminen Kosketa älypuhelimella laitteen N-merkkiä uudelleen. BLUETOOTHaudiokoodekkien asettaminen Voit ottaa BLUETOOTH-laitteessa AAC-, LDAC- tai SBC-koodekin käyttöön. AAC/LDAC on valittavissa vain, jos BLUETOOTH-laite on AAC/ LDAC-yhteensopiva. 1 Paina OPTIONS. 2 Valitse "BT CODEC" painamalla / -painiketta toistuvasti ja paina sitten -painiketta. 3 Valitse asetus painamalla / -painiketta toistuvasti ja paina sitten -painiketta. "AUTO": Ota BLUETOOTH-laitteen ominaisuuksien mukaan AACtai LDAC-koodekkimuotoa tukeva vastaanotto käyttöön. SBC: Vastaanota SBCkoodekkimuodossa. Voit poistua asetusvalikosta OPTIONS-painikkeella. Kun AAC tai LDAC on käytössä, järjestelmä tuottaa laadukkaan äänen. Jos et pysty kuuntelemaan AAC- tai LDAC-ääntä laitteellasi tai äänentoisto keskeytyy, valitse "SBC". Jos muutat tätä asetusta, kun järjestelmä on yhdistettynä BLUETOOTH-laitteeseen, BLUETOOTHyhteys katkeaa. Yhdistä BLUETOOTHlaite muodostamalla BLUETOOTHyhteys uudelleen. Vihje LDAC on Sonyn kehittämä äänen koodaustekniikka, joka mahdollistaa High-Resolution (Hi-Res) Audio -sisällön siirtämisen jopa BLUETOOTH-yhteyden välityksellä. Muista BLUETOOTHyhteensopivista koodaustekniikoista, kuten SBC:stä, poiketen se ei laske Hi-Res Audio -sisällön laatua* 1, ja tehokkaan koodauksen sekä optimaalisen pakkauksen ansiosta sillä voi siirtää langattoman BLUETOOTH-verkon kautta noin kolme kertaa enemmän tietoja* 2 kuin muilla tekniikoilla uskomattomasta äänenlaadusta tinkimättä. * 1 DSD-muotoista sisältöä lukuun ottamatta * 2 SBC (Subband Coding) -muotoon verrattuna, kun bittinopeudeksi on valittu 990 kbps (96/48 khz) tai 909 kbps (88,2/44,1 khz).
49 Verkko Verkkoyhteysmenetelmän valitseminen Liittämällä tämän järjestelmän verkkoon voit nauttia siitä useilla tavoin. Asetustapa vaihtelee verkkoympäristön mukaan. Valitse yhteystapa verkkoympäristösi mukaan alla olevista vaihtoehdoista. Yhdistäminen Wi-Fi-verkkoon ja kiinteään verkkoon samanaikaisesti ei ole mahdollista. Jos käytät Wi- Fi-verkkoa, irrota lähiverkkokaapeli laitteesta. Käytettävän toiminnon mukaan järjestelmä on ehkä päivitettävä. WPS (AOSS) -painikkeella varustetun langattoman reitittimen käyttäminen Pidä laitteen WPS -painiketta painettuna ja paina sitten langattoman reitittimen Wi-Fi Protected Setup (WPS) -painiketta. Lisätietoja on Wi-Fi-aloitusoppaassa (erillinen asiakirja). Tietokoneen käyttäminen (Katso Yhteyden muodostaminen tietokoneeseen (sivu 49).) Kiinteän verkon käyttäminen Lisätietoja on käyttöoppaassa. mhc-v90dw/h_zz/ Vihje Katso kiinteän IP-osoitteen määritysohjeet kohdan Yhteyden muodostaminen tietokoneeseen vaiheen 6 näytöstä (sivu 49). Älypuhelimen tai iphonen käyttäminen Älypuhelimeen tai iphoneen on asennettava SongPal-sovellus. Ota ennen yhteyden muodostamista älypuhelimen tai iphonen BLUETOOTH-toiminto käyttöön ja yhdistä sitten älypuhelin tai iphone SongPal-sovelluksen avulla ja BLUETOOTH-yhteyden välityksellä tähän järjestelmään. Lisätietoja on Wi-Fi-aloitusoppaassa (erillinen asiakirja). Yhteyden muodostaminen tietokoneeseen Jos langattomassa reitittimessä ei ole WPS (AOSS) -painiketta, määritä Wi-Fi-asetukset yhdistämällä laite lähiverkkokaapelilla (lisävaruste) tietokoneeseen. Vihje Kun määrität Wi-Fi-verkon, SSID-tunnus (Wi-Fi-verkon nimi) ja suojausavain (WEP- tai WPA-avain) on mahdollisesti annettava. Salausavain (tai verkkoavain) rajoittaa yhteyden muodostamista laitteiden välillä salaamalla yhteyden. Avain parantaa langattoman reitittimen tai tukiaseman kautta yhdistettyjen laitteiden tietoturvaa. Verkko 49 FI
50 1 Kirjoita reitittimen SSID-tunnus ja salasana muistiin. Lisätietoja on reitittimen käyttöohjeissa. SSID-tunnus (Wi-Fi-verkon nimi): Salasana (suojausavain): 4 Avaa [Sony Network Device Settings] (Sony-verkkolaitteen asetukset) -näyttö. Käynnistä selain ja kirjoita seuraava URL-osoite selaimen osoiteriville. 2 Liitä yksikkö lähiverkkokaapelilla (lisävaruste) suoraan tietokoneeseen. Edellä olevaa URL-osoitetta voi käyttää vain silloin, kun PCtietokone ja laite on yhdistetty lähiverkkokaapelilla. 5 Valitse valikosta [Network Settings]. 3 Käynnistä järjestelmä -painikkeella. Odota, kunnes näyttöön syttyy. Tämä kestää noin 2 minuuttia (joissakin tapauksissa 4 tai 5 minuuttia). Network Settings 6 Valitse langattoman reitittimen SSID-tunnus ja anna salasana. SSID Katso tallennettu salasana vaiheesta FI
51 7 Valitse [Apply]. 8 Irrota lähiverkkokaapeli laitteesta, kun sinua pyydetään tekemään niin. Kun lähiverkkokaapeli irrotetaan laitteesta, näytössä oleva sammuu. Kun Wi-Fi-yhteys on muodostettu, näyttöön syttyy. Voi kestää yli 2 minuuttia, ennen kuin merkkivalo syttyy. Lisätietoja musiikin kuuntelemisesta tällä järjestelmällä saat Wi-Fialoitusoppaasta (erillinen asiakirja). 2 Yhdistä järjestelmä ja älypuhelin/iphone Wi-Fiverkkoon. Yhdistä järjestelmä ja älypuhelin/ iphone samaan reitittimen SSID-tunnukseen (verkkoon). 3 Kun yhdistät useita laitteita, yhdistä monitilatoimintoa tukevat laitteet Wi-Fi-verkkoon. Lisätietoja on käyttöoppaassa. mhc-v90dw/h_zz/ Tämä toimenpide on suoritettava 10 minuutin kuluessa. Jos sitä ei suoriteta loppuun, palauta järjestelmä (sivu 79). Saman musiikin kuunteleminen useilla kaiuttimilla Wireless Party Chain -ketjun käyttö Jos yhdistät monitilatoimintoa tukevat kaiuttimet Wi-Fi-verkkoon ja määrität ne samaan huoneeseen, voit nauttia Party Chain -toiminnon kaltaisesta korkean äänenpainetason äänestä Wi-Fiverkon kautta. (Toiminto on käytössä CDDA-levyä tai USB-laitteessa olevia äänitiedostoja toistettaessa.) Verkko Voit nauttia tietokoneisiin tai matkapuhelimiin tallennetusta suosikkimusiikistasi ja suoratoistopalveluista toistettavasta musiikista Wi-Fi-yhteyden ansiosta kaikissa huoneissa erittäin hyvälaatuisena. 1 Asenna SongPal-sovellus älypuhelimeen tai iphoneen. Internet-musiikkipalvelun kuunteleminen (sisäänrakennettu Chromecast) Sisäänrakennetulla Chromecasttoiminnolla voit valita musiikkisisältöä Chromecastia tukevasta sovelluksesta ja toistaa sen järjestelmän kautta. Sisäänrakennettu Chromecast edellyttää alkumääritysten tekemistä SongPal-sovelluksella. 51 FI
52 1 Asenna SongPal-sovellus älypuhelimeen tai iphoneen. 2 Yhdistä järjestelmä ja älypuhelin/iphone Wi-Fiverkkoon. Yhdistä järjestelmä ja älypuhelin/ iphone samaan reitittimen SSID-tunnukseen (verkkoon). 3 Käynnistä SongPal ja lataa Chromecastia tukeva sovellus. Käynnistä SongPal ja napauta sitten [MHC-V90DW] [Settings] [Chromecast built-in] [Learn how to Cast]. Perehdy ohjeisiin, etsi Chromecastia tukeva sovellus ja asenna se älypuhelimeen tai iphoneen. 4 Käynnistä Chromecastia tukeva sovellus ja valitse MHC-V90DW napauttamalla Cast-painiketta ( ). 5 Valitse kuunneltava musiikki Chromecastia tukevasta sovelluksesta. Musiikki toistetaan järjestelmän kautta. Lisätietoja on käyttöoppaassa. mhc-v90dw/h_zz/ Internetmusiikkipalvelun kuunteleminen (Spotify) Spotify tuo välittömästi käyttöösi miljoonia kappaleita. Spotify Connect -toiminnolla voit valita musiikkia Spotify-sovelluksesta ja suoratoistaa sen järjestelmään. Spotify Connect -toiminnon käyttöön tarvitaan Premium-tili. Lisätietoja on osoitteessa www. spotify.com/connect. Kun yhteys on muodostettu, voit käynnistää musiikkipalvelun tai jatkaa sen käyttöä MUSIC SERVICE -painikkeella. 1 Yhdistä järjestelmä ja älypuhelin/iphone Wi-Fiverkkoon. Yhdistä järjestelmä ja älypuhelin/ iphone samaan reitittimen SSID-tunnukseen (verkkoon). 2 Lataa Spotify-sovellus Google Play- tai App Store -sivustosta älypuhelimeen tai iphoneen. 3 Käynnistä Spotify-sovellus ja kirjaudu Spotify Premium -tilillesi. 4 Valitse musiikki ja aloita sen toisto. 5 Napauta Spotify Connect -kuvaketta ( ) ja valitse äänentoistolaitteeksi järjestelmä. 52 FI
53 Saatavilla olevat musiikkipalvelut ja käytettävyysjaksot voivat vaihdella maan tai alueen mukaan. Vihje Kun Spotify Connect on aktivoitu, Spotify Connect -kuvake ( ) syttyy. Gesture Control Gesture Control -toiminnosta nauttiminen Voit hallita PLAYBACK-, DJ-, SAMPLERja KARAOKE-tilojen toimintoja pyyhkäisemällä kädelläsi yksikön GESTURE CONTROL tunnistinta. Älä kosketa GESTURE CONTROL tunnistinta pyyhkäisyelettä suoritettaessa. Voit pyyhkäistä kädelläsi GESTURE CONTROL -tunnistinta seuraavasti kuuteen suuntaan. Pyyhkäisyele Oikealta vasemmalle Vasemmalta oikealle Alhaalta ylös Ylhäältä alas Myötäpäivään Vastapäivään Pyyhkäise tähän suuntaan Gesture Control Gesture Control -toiminnon ottaminen käyttöön Kosketa GESTURE ON/OFF -painiketta ja valitse haluamasi tila (PLAYBACK, DJ, SAMPLER, KARAOKE). GESTURE CONTROL -ilmaisin syttyy. 53 FI
54 Gesture Control -toiminnon poistaminen käytöstä Kosketa GESTURE ON/OFF. GESTURE CONTROL -ilmaisin sammuu. Gesture Control -toiminnon käyttäminen toiston aikana Gesture Control -toiminnolla voit hallita toiston perustoimintoja, kun toistat musiikkia levyltä, USBlaitteesta tai BLUETOOTH-laitteesta. Suorita tämä toiminto yksikön kosketusnäytön näppäimillä ja GESTURE CONTROL -tunnistimella. 1 Valitse GESTURE ON/OFF. GESTURE CONTROL -ilmaisin syttyy. 2 Valitse PLAYBACK. PLAYBACK-tila otetaan käyttöön. 3 Valitse haluamasi toiminto koskettamalla DVD/CD, USB, FM, AUDIO IN tai TV. 4 Pyyhkäise kädelläsi GESTURE CONTROL -tunnistinta. Toiminto Siirry taaksepäin Siirry eteenpäin Play Stop Lisää äänenvoimakkuutta Vähennä äänenvoimakkuutta Pyyhkäise tähän suuntaan Biletunnelman luominen (DJ Effect) Suorita tämä toiminto yksikön kosketusnäytön näppäimillä ja GESTURE CONTROL -tunnistimella. 1 Valitse GESTURE ON/OFF. GESTURE CONTROL -ilmaisin syttyy. 2 Valitse DJ tai SAMPLER. DJ- tai SAMPLER-tila otetaan käyttöön. 3 Pyyhkäise kädelläsi GESTURE CONTROL -tunnistinta. DJ-tila: Toiminto Valitse FLANGER *1 Valitse ISOLATOR *2 Valitse WAH *3 Valitse PAN *4 Lisää valitun tehosteen tasoa Vähennä valitun tehosteen tasoa Pyyhkäise tähän suuntaan * 1 Luo syvän flanger-tehosteen, joka muistuttaa suihkukoneen jylinää. * 2 Eristää tietyn taajuuskaistan säätämällä muita taajuuskaistoja. Voit esimerkiksi tarkentaa lauluääniin. * 3 Luo wah-wah-erikoistehosteen siirtämällä suodattimen taajuutta ylös- ja alaspäin automaattisesti. * 4 Luo vaikutelman, että ääni kiertää kaiuttimien ympäri vasemman ja oikean kanavan välillä. 54 FI
55 SAMPLER-tila: Toiminto Come On! Let s Go! Reggae Horn -äänitehoste Phaseräänitehoste Scratchäänitehoste Audienceäänitehoste Pyyhkäise tähän suuntaan SAMPLER-tilan äänitehosteen tuottaminen Voit tuottaa haluamasi äänitehosteen koskettamalla SAMPLER ja valitsemalla jonkin suoratoimintonäppäimen (DVD/CD, USB, FM, AUDIO IN, TV). DJ-tilan poistaminen käytöstä Pyyhkäise kädelläsi GESTURE CONTROL -tunnistinta samaan suuntaan kuin edellä vaiheessa 3. DJ Effect -toiminto poistetaan automaattisesti käytöstä, jos katkaiset järjestelmästä virran vaihdat toimintoa poistat Gesture Control -toiminnon käytöstä vaihdat tilaksi PLAYBACK, SAMPLER tai KARAOKE Jos otat DJ Effect -tehosteen käyttöön siirron aikana, äänitehostetta ei siirretä USB-laitteeseen. Gesture Control -toiminnon käyttäminen Karaoketoimintoa käytettäessä Suorita tämä toiminto yksikön kosketusnäytön näppäimillä ja GESTURE CONTROL -tunnistimella. 1 Valitse GESTURE ON/OFF. GESTURE CONTROL -ilmaisin syttyy. 2 Valitse KARAOKE. KARAOKE-tila otetaan käyttöön. 3 Pyyhkäise kädelläsi GESTURE CONTROL -tunnistinta. Toiminto Vähennä musiikin sävelkorkeutta ( ) Lisää musiikin sävelkorkeutta ( ) Lisää mikrofonin äänenvoimakkuutta Vähennä mikrofonin äänenvoimakkuutta Tuota taputusäänitehoste Tuota buuausäänitehoste Pyyhkäise tähän suuntaan Gesture Control 55 FI
56 Äänen säätäminen Äänen säätäminen Toiminto Suoritettava toimenpide Vahvista Valitse BASS ON bassoääniä ja tee painamalla äänestä toistuvasti MEGA voimakkaampi BASS -painiketta. (MEGA BASS) MEGA BASS -ilmaisin syttyy. Jos haluat peruuttaa toiminnon, valitse BASS OFF painamalla toistuvasti MEGA BASS. Käytä juhlasalimaista äänitehostetta (Fiesta) Tuottaa konserttisalin äänivaikutelman (Digital Music Arena) Valitse esiasetettu äänitehoste (Preset sound effect) Kosketa yksikön FIESTA-painiketta. Peruuta koskettamalla FIESTA-painiketta uudestaan. Valitse ON painamalla MUSIC ARENA. Jos haluat peruuttaa toiminnon, paina MUSIC ARENA uudelleen. Valitse haluamasi äänitehoste painamalla SOUND FIELD -painiketta toistuvasti. Jos haluat peruuttaa toiminnon, valitse FLAT painamalla SOUND FIELD -painiketta toistuvasti. Virtual Football -tilan valitseminen Nauti jalkapallolähetyksistä yhtä paljon kuin jos olisit paikan päällä. Huomaa, että Virtual Football -tila on valittavissa vain, kun TV- tai AUDIO IN -toiminto on käytössä. Paina toistuvasti SOUND FIELD -painiketta jalkapallolähetyksen aikana. ON NARRATION: Tehostettujen kannustushuutojen ansiosta koet mukaansatempaavan jalkapallostadionelämyksen. OFF NARRATION: Voit nauttia erityisen mukaansatempaavasta jalkapallostadionelämyksestä nauttimalla kannustushuutojen tehostuksesta ja selostuksen pienennetystä äänenvoimakkuudesta. Virtual Football -tilan peruuttaminen Valitse FLAT painamalla toistuvasti SOUND FIELD. Suosittelemme, että valitset jalkapallootteluita katsoessasi Virtual Football -tilan. Jos kuulet epänormaaleja ääniä, kun "OFF NARRATION" on valittuna, sinun kannattaa valita "ON NARRATION". Tämä toiminto ei tue monauraalista ääntä. 56 FI
57 Bassokaiuttimen tason säätäminen 1 Paina OPTIONS-painiketta. 2 Valitse S-WOOFER painamalla toistuvasti / -painiketta ja paina sitten. 3 Valitse bassokaiuttimen taso painamalla toistuvasti / ja paina sitten. Poistu asetusvalikosta valitsemalla OPTIONS. Oman äänitehosteen luominen Voit nostaa tai laskea tiettyjen taajuuskaistojen tasoja ja tallentaa asetuksen muistiin nimellä "CUSTOM EQ". 1 Paina OPTIONS. 2 Valitse "CUSTOM EQ" painamalla / -painiketta toistuvasti ja paina sitten -painiketta. 3 Säädä taajuuskorjaimen tasoa painamalla toistuvasti / -painiketta toistuvasti ja paina sitten -painiketta. 4 Säädä muiden taajuuskaistojen ja surround-tehosteen tasoa toistamalla vaihetta 3. Voit poistua asetusvalikosta OPTIONS-painikkeella. Mukautetun taajuuskorjainasetuksen valitseminen Valitse "CUSTOM EQ" painamalla MUSIC-painiketta toistuvasti. Muut toiminnot Järjestelmän ohjaaminen älypuhelimen tai tablet-laitteen avulla (SongPal) SongPal on sovellus, jonka avulla Sonyn valmistamia, SongPal-yhteensopivia äänilaitteita voi ohjata älypuhelimella tai tablet-laitteella. Hae SongPal Google Play- tai App Store -kaupasta ja lataa se älypuhelimella tai tablet-laitteella. SongPalin avulla voit vaihtaa järjestelmän toimintoa, hallita levyn tai USB-laitteen sisällön toistoa ja virittää FM-aseman selata levyn tai USB-laitteen musiikkisisältöä tarkastella levyn tai USB-laitteen tietoja, kuten toistoaikaa ja nimeä säätää äänenvoimakkuutta ja muuttaa ääniasetusta. 1 Etsi sanalla "SongPal" tai skannaa alla oleva koodi. 2 Lataa SongPal-sovellus etälaitteeseen. 3 Yhdistä järjestelmä ja laite BLUETOOTH-yhteyden (sivu 45) tai verkkoyhteyden (sivu 49) välityksellä. Äänen säätäminen / Muut toiminnot 57 FI
58 Vihje Jos yhdistät järjestelmän ja etälaitteen verkkoyhteyden välityksellä, yhdistä laite Wi-Fi-toiminnolla järjestelmän kanssa samaan verkkoon. 4 Käynnistä SongPal ja noudata näytössä näkyviä ohjeita. Suosittelemme uusimman SongPalversion käyttöä. Jos SongPal-sovellus ei toimi oikein, katkaise BLUETOOTH-yhteys yksikön BLUETOOTH-painikkeella ja muodosta yhteys sitten uudelleen. SongPal-sovelluksen kautta käytettävät toiminnot voivat vaihdella äänilaitteen mukaan. Lisätietoja SongPal-sovelluksesta on osoitteessa SongPal-sovelluksen tekniset tiedot ja näytön ulkoasu voivat muuttua ilman erillistä ilmoitusta. Villejä bileitä Fiestablesovelluksen kanssa Sonyn äänentoistojärjestelmän biletoimintoja voi hallita loogisella ja hauskalla Fiestable-sovelluksella. Fiestablesovelluksella voit hallita esimerkiksi valaistusta sekä karaoke- ja DJ Effect -toimintoja. Vaikka Fiestable on asennettu, Fiestable-kuvaketta ei ole etälaitteen alkunäytössä. Se on SongPal-sovelluksen lisäosa. 1 Hae ja lataa SongPal-sovellus etälaitteeseen (sivu 57). 2 Hae ja lataa Fiestable-sovellus etälaitteella Google Play- tai App Store -sivustosta. 3 Käynnistä SongPal ja kosketa näytön vasemmassa yläkulmassa olevaa Fiestablekuvaketta. Ota älypuhelimesi tai tablet-laitteesi BLUETOOTH-toiminto käyttöön ennen Fiestable-sovelluksen käyttöä. Lisätietoja SongPal-sovelluksesta on osoitteessa Control for HDMI -toiminnon käyttäminen Kun liität Control for HDMI -toimintoa* tukevan television HDMI-kaapelilla (Ethernet-yhteyttä tukevalla High Speed HDMI -kaapelilla, lisävaruste), voit helposti ohjata laitetta television kauko-ohjaimella. Control for HDMI -toiminnon kanssa voidaan käyttää seuraavia toimintoja: järjestelmän virrankatkaisutoiminto Järjestelmän äänenhallinta Audio Return Channel 58 FI
59 Yhden kosketuksen toistotoiminto kaukosäätimen pikatoiminnot Kielen seuranta * Control for HDMI on CEC:n (Consumer Electronics Control) käyttämä standardi, jonka avulla HDMI (High-Definition Multimedia Interface) -laitteet voivat ohjata toisiaan. Nämä toiminnot voivat toimia myös muissa kuin Sonyn valmistamissa laitteissa, mutta niiden toimintaa ei taata. Control for HDMI -toiminnon käytön valmisteleminen Järjestelmän äänenhallinta Jos käynnistät järjestelmän television katselun aikana, television ääni toistetaan järjestelmään liitetyistä kaiuttimista. Järjestelmän äänenvoimakkuutta voidaan säätää television kauko-ohjaimella. Jos television ääni toistettiin järjestelmän kaiuttimilla, kun viimeksi katselit televisiota, järjestelmän virta kytketään automaattisesti, kun käynnistät television uudelleen. Toiminnot voidaan suorittaa myös television valikosta. Lisätietoja on television käyttöohjeessa. Paina DVD SETUP ja määritä järjestelmän [HDMI SETUP] [CONTROL FOR HDMI] -asetukseksi [ON] (sivu 40). Oletusasetus on [ON]. Ota Control for HDMI -toimintoasetukset käyttöön järjestelmään liitetyssä televisiossa. Vihje Jos otat Control for HDMI (BRAVIA sync) -toiminnon käyttöön, kun käytössä on Sonyn valmistama televisio, järjestelmän Control for HDMI -toiminto otetaan myös automaattisesti käyttöön. Kun asetukset on määritetty, näyttöön tulee teksti "COMPLETE". järjestelmän virrankatkaisutoiminto Kun sammutat television, järjestelmä sammuu automaattisesti. Paina DVD SETUP ja määritä järjestelmän [HDMI SETUP] [STANDBY LINKED TO TV] -asetukseksi [ON] tai [AUTO] (sivu 40). Oletusasetus on [AUTO]. Joissakin televisioissa järjestelmän äänenvoimakkuustaso näytetään TV-näytössä. Se voi poiketa järjestelmän näytössä näytettävästä äänenvoimakkuustasosta. Television asetuksista riippuen järjestelmän äänenhallintatoiminto ei ehkä ole käytettävissä. Lisätietoja on television käyttöohjeessa. Audio Return Channel Jos järjestelmä liitetään television Audio Return Channel -toimintoa tukevaan HDMI IN -liitäntään, television ääntä voi kuunnella järjestelmän kaiuttimista äänikaapelia (lisävaruste) liittämättä. Paina järjestelmässä DVD SETUP ja määritä [HDMI SETUP] [AUDIO RETURN CHANNEL]-asetukseksi [ON] (sivu 40). Oletusasetus on [ON]. Jos televisio ei tue Audio Return Channel -toimintoa, tarvitaan äänikaapeli (lisävaruste) (sivu 26). Muut toiminnot Laitteen tilasta riippuen liitetty laite ei ehkä sammu. 59 FI
60 Yhden kosketuksen toistotoiminto Kun toistat järjestelmän kautta levyllä tai USB-laitteessa olevaa videosisältöä, television virta kytketään automaattisesti. Television tuloksi valitaan se HDMItulo, johon järjestelmä on liitetty. Televisiosta riippuen toistettavan sisällön alkuosaa ei ehkä toisteta oikein. kaukosäätimen pikatoiminnot Voit valita järjestelmän television kauko-ohjaimen SYNC MENU -painikkeella ja käyttää järjestelmää. Tämä toiminto on käytettävissä, jos televisio tukee linkkivalikkoa. Lisätietoja on television käyttöohjeessa. Television linkkivalikossa televisio tunnistaa järjestelmän nimellä "Player". Jotkin toiminnot eivät ehkä ole käytettävissä joissakin televisioissa. Kielen seuranta Jos vaihdat television kuvaruutunäytön kielen, myös järjestelmän kuvaruutunäytön kieli vaihdetaan. 60 FI
61 Party Chain -toiminnon käyttö Voit yhdistää ketjuksi useita äänentoistojärjestelmiä, jolloin ääni kuuluu entistä voimakkaampana ja bileympäristöstä tulee entistä monipuolisempi. Ketjussa oleva aktivoitu järjestelmä toimii bileiden "vetäjänä" ja jakaa musiikkia. Muut järjestelmät ovat bileiden "vieraita" ja toistavat samaa musiikkia kuin "vetäjä". Party Chain -ketjun valmistelu Määritä Party Chain -ketju yhdistämällä kaikki järjestelmät äänikaapeleilla (lisävaruste). Varmista ennen kaapelien liittämistä, että verkkovirtajohto on irrotettu. Jos kaikissa järjestelmissä on Party Chain -toiminto Esimerkki: kun tätä järjestelmää käytetään liitettäessä ensimmäisenä järjestelmänä Ensimmäinen järjestelmä Jatka kytkentää viimeiseen järjestelmään asti Muut toiminnot Toinen järjestelmä Viimeinen järjestelmä 61 FI
62 Viimeisen järjestelmän on oltava liitettynä ensimmäiseen järjestelmään. Mistä tahansa järjestelmästä voi tulla bileiden vetäjä. Voit vaihtaa bileiden vetäjäksi toisen ketjussa olevan järjestelmän. Lisätietoja on kohdassa Uuden bileiden vetäjän valitseminen (kun kaikissa järjestelmissä on Party Chain -toiminto) (sivu 63). Jos jossain järjestelmistä ei ole Party Chain -toimintoa Esimerkki: kun tätä järjestelmää käytetään liitettäessä ensimmäisenä järjestelmänä Ensimmäinen järjestelmä Jatka kytkentää viimeiseen järjestelmään asti Toinen järjestelmä Viimeinen järjestelmä* * Liitä viimeiseksi järjestelmäksi Party Chain -toiminnoton järjestelmä. Muutoin ketju katkeaa kyseiseen järjestelmään. Valitse viimeisessä järjestelmässä Audio In -toiminto. Viimeistä järjestelmää ei ole liitetty ensimmäiseen järjestelmään. Ensimmäinen järjestelmä pitää valita bileiden vetäjäksi, jotta kaikki järjestelmät toistaisivat samaa musiikkia, kun Party Chain -toiminto on käytössä. 62 FI
63 Party Chain -ketjun käyttö 1 Liitä verkkovirtajohto pistorasiaan ja kytke virta kaikkiin järjestelmiin. 2 Säädä kunkin järjestelmän äänenvoimakkuutta. 3 Ota Party Chain -toiminto käyttöön bileiden vetäjänä käytettävässä järjestelmässä. Esimerkki: järjestelmän käyttäminen bileiden vetäjänä Valitse haluamasi toiminto koskettamalla yksikön FUNCTIONpainiketta toistuvasti (paitsi silloin, kun AUDIO IN -toimintoa käytetään liitännässä (sivu 61)). Aloita musiikin toisto ja pidä sitten yksikön PARTY CHAIN -painiketta painettuna. Näyttöön tulee teksti "PARTY CHAIN". Bileiden vetäjä aloittaa Party Chainin, muista järjestelmistä tulee automaattisesti bileiden vieraita. Kaikki järjestelmät toistavat samaa musiikkia kuin bileiden vetäjä. Wireless Party Chain -ketjun käyttö Katso sivu 51. Bileiden vieraslaitteilta saattaa kestää hetken, ennen kuin ne alkavat toistaa musiikkia. Tämä riippuu liitettyjen järjestelmien määrästä. Bileiden vetäjän äänenvoimakkuustason ja äänitehosteen muuttaminen ei vaikuta bileiden vieraiden toistamaan ääneen. Kun käytät vetäjälaitteessa mikrofonia tai soitat kitaraa, ääntä ei toisteta vieraslaitteilla. Jos USB-siirto on kesken jossain ketjun järjestelmistä, odota ennen Party Chain -toiminnon käyttöönottoa, että järjestelmä suorittaa siirron loppuun tai keskeyttää sen. Lisätietoja muiden järjestelmien käytöstä saat niiden omista käyttöohjeista. Uuden bileiden vetäjän valitseminen (kun kaikissa järjestelmissä on Party Chain -toiminto) Toista kohdan Party Chain -ketjun käyttö vaihe 3 siinä järjestelmässä, jota haluat käyttää uutena bileiden vetäjänä. Nykyisestä bileiden vetäjästä tulee automaattisesti bileiden vieras. Kaikki järjestelmät toistavat samaa musiikkia kuin uusi bileiden vetäjä. Voit valita toisen järjestelmän uudeksi bileiden vetäjäksi vasta sen jälkeen, kun Party Chain -toiminto on otettu käyttöön kaikissa ketjun järjestelmissä. Jos valitusta järjestelmästä ei tule uutta bileiden vetäjää muutaman sekunnin kuluessa, toista kohdan Party Chain -ketjun käyttö vaihe 3. Party Chainin poistaminen käytöstä Pidä bileiden vetäjän PARTY CHAIN -painiketta painettuna. Jos Party Chain -toiminto ei poistu käytöstä muutaman sekunnin kuluessa, pidä bileiden vetäjän PARTY CHAIN -painiketta uudelleen painettuna. Party Chain -äänitilan asettaminen Voit asettaa äänitilan, kun Party Chain -toiminto on aktivoituna. 1 Paina OPTIONS. 2 Valitse "P CHAIN MODE" painamalla / -painiketta toistuvasti ja valitse sitten. Muut toiminnot 63 FI
64 3 Valitse haluttu tila painamalla / -painiketta toistuvasti ja valitse sitten. STEREO: stereoäänen toisto. RIGHT CH: oikean kanavan monofoninen ääni. LEFT CH: vasemman kanavan monofoninen ääni. Voit poistua asetusvalikosta OPTIONS-painikkeella. Laulaminen mukana: karaoke Karaoken valmistelut 1 Pienennä mikrofonin äänenvoimakkuutta painamalla yksikön MIC/GUITAR LEVEL -painiketta toistuvasti. 2 Liitä lisävarusteena saatava mikrofoni yksikön MIC1- tai MIC2/GUITAR-liitäntään. Liitä laitteeseen toinen lisävarusteena saatava mikrofoni, jos haluat laulaa duettoja. Jos GUITAR-ilmaisin palaa, kosketa yksikön GUITAR-painiketta toistuvasti, kunnes GUITAR-ilmaisin sammuu. 3 Aloita musiikin toisto ja säädä mikrofonin äänenvoimakkuutta. Säädä kaikutehostetta painamalla MIC ECHO -painiketta toistuvasti. 4 Ala laulaa musiikin mukana. Gesture Control -toiminnon käyttäminen karaoken aikana Katso sivu 55. Säädä mikrofonin äänenvoimakkuutta painamalla yksikön MIC/GUITAR LEVEL +/ -painiketta toistuvasti. Mikrofonin äänenvoimakkuutta ei voi säätää yksikön VOLUME +/ -painikkeilla eikä kauko-ohjaimen +/ -painikkeella. Jos ääni kiertää, käännä mikrofonia poispäin järjestelmästä muuta mikrofonin suuntaa paina yksikön MIC/GUITAR LEVEL -painiketta toistuvasti. Mikrofonin ääni ei siirry USB-laitteeseen USB-siirron aikana. Vocal Fader -toiminnon käyttö Voit vähentää stereolähteessä olevan lauluäänen voimakkuutta. Kosketa KARAOKE-painiketta ja valitse sitten ON V FADER koskettamalla toistuvasti yksikön VOCAL FADER -painiketta. Voit peruuttaa Vocal Fader -tehosteen, kun valitset vaihtoehdon "OFF" koskettamalla VOCAL FADER -painiketta toistuvasti. Sävellajin vaihtaminen (Key Control) Paina KEY CONTROL / -painiketta äänialasi mukaan. Karaoken pisteytystilan valitseminen (Score Mode) Pisteytystoimintoa voidaan käyttää vain mikrofonin ollessa liitettynä. Pisteesi lasketaan asteikolla 0 99 vertaamalla ääntäsi musiikkilähteeseen. 64 FI
65 Varmista pisteytystilaa käyttäessäsi, että ainakin MIC1-liitäntään on kytketty mikrofoni. Muutoin pisteytystila ei toimi. MIC2/GUITAR-liitäntää käytettäessä pisteytystila on käytössä vain, kuin kitaratila on poissa käytöstä. 1 Aloita musiikin toisto. 2 Paina SCORE-painiketta ennen laulun aloittamista. 3 Kun olet laulanut yli minuutin, voit tarkistaa pisteesi SCOREpainikkeella. Voice Changer -toiminnon käyttäminen Voit muuttaa ääntäsi, kun puhut tai laulat mikrofoniin. Valittavissa on seitsemän mallia. Voit muuttaa äänitehostetta valitsemalla yksikössä KARAOKE ja koskettamalla VOICE CHANGER +/ -painiketta toistuvasti. Kitaran äänen kuuntelu Voit kuunnella kitaraa, kun liität sen yksikön MIC2/GUITAR-liitäntään. Kun liität mikrofonin yksikön MIC1- liitäntään, voit myös soittaa kitaraa ja laulaa samalla. 1 Pienennä kitaran äänenvoimakkuutta painamalla yksikön MIC/GUITAR LEVEL -painiketta toistuvasti. 2 Liitä kitara yksikön MIC2/ GUITAR-liitäntään soitinkaapelilla (lisävaruste). 3 Paina yksikön GUITARpainiketta toistuvasti, kunnes GUITAR-ilmaisin syttyy. 4 Aloita kitaran soittaminen ja säädä kitaran äänenvoimakkuutta. Kitaran ääni toistetaan järjestelmän kautta. Jos kitaran ääni on vääristynyt, pienennä kitaran äänenvoimakkuutta, kunnes vääristyminen lakkaa. Jos kitaran äänenvoimakkuus on liian pieni, säädä sitä painamalla yksikön MIC/ GUITAR LEVEL + -painiketta toistuvasti. Kitaraa soittaessasi voit säätää kaikutehostetta painamalla MIC ECHO -painiketta toistuvasti. Kitaratilan poistaminen käytöstä Paina yksikön GUITAR-painiketta toistuvasti, kunnes GUITAR-ilmaisin sammuu. Muut toiminnot 65 FI
66 66 FI Musiikin kuuntelu Party Light- ja Speaker Light -toimintoja käytettäessä 1 Valitse "LED ON" painamalla PARTY LIGHT -painiketta toistuvasti. 2 Voit vaihtaa valaistustilaa painamalla toistuvasti LIGHT MODE -painiketta. Party Light- ja Speaker Light -valaistuksen sammuttaminen Valitse "LED OFF" painamalla PARTY LIGHT -painiketta toistuvasti. Älä katso suoraan valoa säteilevään osaan, kun Party Light -toiminto on käytössä. Jos valaistus on häikäisevän kirkas, sytytä huoneen valot tai poista valaistus käytöstä. Voit sytyttää tai sammuttaa Party Lightja Speaker Light -valot, kun esittely on käynnissä. Uniajastimen käyttö Järjestelmän virta katkeaa automaattisesti esiasetetun ajan jälkeen. Valitse haluttu aika painamalla SLEEP-painiketta toistuvasti. Jos haluat peruuttaa uniajastimen, valitse "OFF" painamalla SLEEPpainiketta toistuvasti. Vihje SLEEP-painikkeella voit tarkistaa, kuinka kauan järjestelmän virran katkeamiseen on. Ääniopastuksen käyttö Englanninkielinen ääniopastus on käytettävissä järjestelmän kautta seuraavissa tilanteissa: kun BLUETOOTH-pariliitoksen muodostaminen aloitetaan kun BLUETOOTH-laite on yhdistettynä kun BLUETOOTH-laitteen yhteys katkaistaan. Wi-Fi Protected Setup (WPS) -toiminnon aikana kun Wi-Fi-yhteys on muodostettu. 1 Paina OPTIONS. 2 Valitse "VOICE GUIDANCE" painamalla / -painiketta toistuvasti ja paina sitten -painiketta. 3 Valitse "ON" painamalla / -painiketta ja valitse sitten. Ääniopastus on käytössä. Voit poistua asetusvalikosta OPTIONSpainikkeella. Ääniopastusta ja SAMPLERäänitehostetta ei voida käyttää yhtä aikaa. Jos valitset SAMPLERäänitehosteen, kun ääniopastus on käytössä, ääniopastus keskeytyy automaattisesti. Jos taas valitset ääniopastuksen, kun SAMPLERäänitehoste on käytössä, äänitehosteen käyttö keskeytyy automaattisesti. Ääniopastuksen äänenvoimakkuus muuttuu järjestelmän äänenvoimakkuuden mukaan. Joissakin tapauksissa ääniopastuksen äänenvoimakkuus ei kuitenkaan välttämättä muutu. Joissakin tapauksissa ääniopastuksessa saattaa ilmetä viivettä.
67 Lisälaitteiden käyttäminen 1 Paina -painiketta toistuvasti, kunnes näytössä näkyy teksti "VOL MIN". 2 Liitä lisälaite (sivu 21). 3 Valitse "AUDIO IN" painamalla FUNCTION +/ -painiketta toistuvasti. 4 Aloita toisto liitetystä laitteesta. 5 Säädä äänenvoimakkuutta + -painikkeella. Järjestelmä saattaa mennä valmiustilaan automaattisesti, jos liitetyn laitteen äänenvoimakkuus on liian hiljainen. Säädä laitteen äänenvoimakkuuden tasoa. Ohjeet automaattisen valmiustilatoiminnon poistamiseen käytöstä ovat kohdassa Automaattisen valmiustilan asettaminen (sivu 67). Laitteen kosketuspainikkeiden poistaminen käytöstä (lapsilukko) Voit poistaa yksikön kosketuspaneelin painikkeet (paitsi et -painiketta) käytöstä ja ehkäistä siten väärinkäyttöä. Paina laitteen -painiketta yli 5 sekuntia. Näyttöön tulee teksti "CHILD LOCK ON". Voit ohjata järjestelmää vain kaukoohjaimen painikkeilla. Voit poistaa lapsilukkotoiminnon käytöstä painamalla yksikön -painiketta yli 5 sekuntia, kunnes näyttöön tulee teksti "CHILD LOCK OFF". Lapsilukkotoiminto poistetaan automaattisesti käytöstä, kun verkkovirtajohto irrotetaan. Child Lock -toimintoa ei voi ottaa käyttöön, kun avaat levykelkan. Automaattisen valmiustilan asettaminen Järjestelmä menee valmiustilaan automaattisesti noin 15 minuutin jälkeen, jos sitä ei käytetä tai äänisignaalia ei lähetetä. Automaattinen valmiustilatoiminto on oletusarvon mukaan käytössä. 1 Paina OPTIONS. 2 Valitse AutoSTBY painamalla / -painiketta toistuvasti ja valitse sitten. 3 Valitse "ON" tai "OFF" painamalla / -painiketta toistuvasti ja paina sitten -painiketta. Voit poistua asetusvalikosta OPTIONS-painikkeella. Teksti "AutoSTBY" vilkkuu näytössä noin 2 minuuttia, ennen kuin järjestelmä siirtyy valmiustilaan. Automaattinen valmiustilatoiminto ei toimi seuraavissa tilanteissa: viritintoiminnon käytön aikana uniajastimen ollessa käytössä kun järjestelmään on liitetty mikrofoni tai kitara. Muut toiminnot 67 FI
68 BLUETOOTHvalmiustilan / verkon valmiustilan määrittäminen BLUETOOTH-valmiustilassa / verkon valmiustilassa järjestelmä käynnistyy automaattisesti, kun muodostat BLUETOOTH-yhteyden, Wi-Fi-yhteyden tai langallisen lähiverkkoyhteyden. 1 Paina OPTIONS. 2 Valitse NW STBY painamalla / -painiketta toistuvasti ja valitse sitten. 3 Valitse asetus painamalla / -painiketta toistuvasti ja paina sitten -painiketta. "ON": Järjestelmä käynnistyy automaattisesti, vaikka se olisi valmiustilassa. "OFF": Poistaa tämän toiminnon käytöstä. Voit poistua asetusvalikosta OPTIONS-painikkeella. BLUETOOTH-/Wi-Fisignaalin ottaminen käyttöön tai poistaminen käytöstä Voit muodostaa yhteyden järjestelmään linkitetystä verkkolaitteesta tai pariksi liitetystä BLUETOOTH-laitteesta kaikkia toimintoja käytettäessä, kun järjestelmän BLUETOOTH-/Wi-Fisignaali on käytössä. BLUETOOTH-/ Wi-Fi-signaali on oletusarvoisesti käytössä. 1 Paina OPTIONS. 2 Valitse RF painamalla / -painiketta toistuvasti ja valitse sitten. 3 Valitse haluamasi asetus painamalla toistuvasti / ja paina sitten -painiketta. RF ON : Wi-Fi-signaali on käytössä / BLUETOOTH-signaali on käytössä WIFI OFF : Wi-Fi-signaali ei ole käytössä / BLUETOOTH-signaali on käytössä RF OFF : Wi-Fi-signaali ei ole käytössä / BLUETOOTH-signaali ei ole käytössä Voit poistua asetusvalikosta OPTIONS-painikkeella. Seuraavia toimintoja ei voi suorittaa, kun BLUETOOTH-/Wi-Fi-signaali ei ole käytössä: Pariliitoksen ja/tai yhteyden muodostaminen BLUETOOTHlaitteeseen SongPal-toiminnon käyttäminen 68 FI
69 Ohjelmiston päivittäminen Järjestelmän ohjelmistoa saatetaan päivittää tulevaisuudessa. Voit päivittää järjestelmän esiasetetun ohjelmiston kolmella tavalla: Automaattinen päivitys Internetin kautta Kun järjestelmä on yhteydessä Internetiin, se päivittää ohjelmiston automaattisesti, jos se havaitsee uuden päivitystiedoston. Tämä toiminto edellyttää asetusten määrittämistä älypuhelimessa tai iphonessa, johon SongPal on asennettu. Käynnistä SongPal älypuhelimessa tai iphonessa ja määritä [Settings]- valikon [Auto Update] -asetus. Lisätietoja on SongPalin ohjeessa. Vihje Automaattista päivitystä käytettäessä ohjelmiston päivitys alkaa, kun kaikki päivitystiedostot on ladattu. Tietojen vioittumista ja menettämistä ei siis ilmene edes verkkoyhteyden tahattomasti katketessa. Jos virheilmoitus ei katoa, suorita manuaalinen päivitys USB-laitteen kautta. Manuaalinen päivitys Internetin kautta Kun järjestelmä on yhteydessä Internetiin, näyttöön tulee teksti UPDATE, jos järjestelmä havaitsee uuden päivitystiedoston. 1 Paina OPTIONS. 2 Valitse SYSTEM painamalla / -painiketta toistuvasti ja valitse sitten. 3 Valitse UPDATE painamalla / -painiketta toistuvasti ja valitse sitten. 4 Valitse VIA NW painamalla / -painiketta toistuvasti ja valitse sitten. 5 Valitse EXEC painamalla / -painiketta toistuvasti ja valitse sitten. 6 Valitse YES painamalla / -painiketta toistuvasti ja valitse sitten. Voit poistua asetusvalikosta OPTIONS-painikkeella. Manuaalinen päivitys USBlaitteen kautta Lataa päivitystiedosto alla olevista sivustoista tietokoneeseen tai toiseen laitteeseen ja tallenna se sitten USB-laitteeseen. Päivitä ohjelmisto toimimalla verkossa annettujen ohjeiden mukaan. Latinalaisessa Amerikassa asuvat asiakkaat: < Euroopassa ja Venäjällä asuvat asiakkaat: < Muiden maiden/alueiden asiakkaat: < support> Muut toiminnot 69 FI
70 Lisätietoja Vianmääritys Jos havaitset ongelmia järjestelmässä, etsi ongelma alla olevasta vianmäärityslistasta ja tee korjaavat toimenpiteet. Jos ongelma ei häviä, ota yhteyttä lähimpään Sony-jälleenmyyjään. Huomaa, että jos huolto vaihtaa joitakin osia korjauksen aikana, niitä ei ehkä palauteta. Jos näyttöön tulee teksti PROTECTx CHECK MANUAL (X on numero) Irrota verkkovirtajohto välittömästi ja tarkista, ettei mikään peitä yksikön tuuletusaukkoja. Kun olet varmistanut, ettei ongelmia ole, liitä verkkovirtajohto uudelleen ja kytke järjestelmään virta. Jos ongelma jatkuu, ota yhteyttä lähimpään Sony-jälleenmyyjään. Yleistä Virta ei kytkeydy laitteeseen. Varmista, että verkkovirtajohto on liitetty tiukasti. Järjestelmää ei voi sammuttaa, vaikka -painiketta painetaan. Olet ehkä tahattomasti vaihtanut näyttötilan esittelytilaksi. Valitse virransäästötila painamalla toistuvasti DISPLAY-painiketta (sivu 29). Järjestelmä on siirtynyt valmiustilaan. Tämä ei ole toimintahäiriö. Jos mitään toimintoa ei käytetä eikä äänisignaalia lähetetä, järjestelmä siirtyy automaattisesti valmiustilaan noin 15 minuutin kuluttua (sivu 67). Ääntä ei kuulu. Säädä äänenvoimakkuutta. Tarkista mahdollisen lisälaitteen liitäntä (sivu 21). Kytke liitettyyn laitteeseen virta. Irrota verkkovirtajohto ja liitä se takaisin pistorasiaan. Kytke sitten järjestelmään virta. Kuvaa ei näy / ääntä ei kuulu HDMI OUT (TV) -liitäntään liitettäessä. Muuta [HDMI SETUP] [HDMI RESOLUTION] -asetusta. Ongelma saattaa ratketa. HDMI OUT (TV) -liitäntään liitetyn laitteen äänisignaalin muoto on väärä. Määritä [HDMI SETUP] [AUDIO(HDMI)] -asetukseksi [PCM] (sivu 40). Kokeile seuraavaa: Sammuta järjestelmä ja käynnistä se uudelleen. Sammuta liitetty laite ja käynnistä se uudelleen. Irrota HDMI-kaapeli ja liitä se uudelleen. Mikrofonin ääntä ei kuulu. Säädä mikrofonin äänenvoimakkuutta. Varmista, että mikrofoni on liitetty yksikön MIC1- tai MIC2/GUITAR -liitäntään oikein. Varmista, että mikrofoniin on kytketty virta. 70 FI
71 Järjestelmästä ei kuulu lainkaan television ääntä. Varmista, että television kaiuttimien lähtöasetukseksi on valittu ulkoiset kaiuttimet. Voimakas humina tai kohina. Siirrä järjestelmä kauemmas kohinan lähteistä. Siirrä järjestelmä kauemmas neonkylteistä ja loisteputkilampuista. Liitä järjestelmä toiseen pistorasiaan. Asenna verkkovirtajohtoon kohinanvaimennin (lisävaruste). Katkaise virta lähellä olevista sähkölaitteista. Järjestelmän jäähdytystuulettimien ääni voi kuulua, kun järjestelmä on käynnissä. Tämä ei ole toimintahäiriö. Kauko-ohjain ei toimi. Poista mahdolliset esteet kaukoohjaimen ja laitteen väliltä. Siirrä kauko-ohjain lähemmäs yksikköä. Osoita kauko-ohjaimella laitteen tunnistinta. Vaihda paristot (R03 / koko AAA). Siirrä yksikkö etäämmälle loisteputkilampuista. Akustista kiertoa esiintyy. Vähennä äänenvoimakkuutta. Siirrä mikrofoni tai kitara kauemmas järjestelmästä tai vaihda mikrofonin suuntausta. TV-näytön värivirheet eivät poistu. Katkaise televisiosta virta, odota minuuttia ja kytke virta takaisin. Jos värivirheet eivät poistu, siirrä järjestelmä kauemmas televisiosta. Kun yksikön painikkeita painetaan, näyttöön tulee teksti "CHILD LOCK". Poista lapsilukko käytöstä (sivu 67). Virtaa kytkettäessä kuuluu naksuva ääni. Tämä on toimintaääni, joka kuuluu esimerkiksi virtaa kytkettäessä ja katkaistaessa. Tämä ei ole toimintahäiriö. Levysoitin Levykelkka ei avaudu, ja näytössä lukee "LOCKED". Ota yhteyttä lähimpään Sonyjälleenmyyjään tai paikalliseen valtuutettuun Sony-huoltoon. Levykelkka ei sulkeudu. Aseta levy kelkkaan oikein. Levyä ei voi poistaa. Levyä ei voi poistaa synkronoidun siirron tai REC1-siirron aikana. Peruuta siirto -painikkeella ja poista sitten levy painamalla yksikön -painiketta. Kysy neuvoa lähimmältä Sonyjälleenmyyjältä. Toisto ei käynnisty. Puhdista levy (sivu 81). Aseta levy uudelleen. Aseta järjestelmään levy, jonka järjestelmä pystyy toistamaan (sivu 9). Poista levy ja pyyhi siinä oleva kosteus. Jätä sitten järjestelmään virta muutamaksi tunniksi, kunnes kosteus on haihtunut. DVD VIDEO -levyn aluekoodi ei vastaa järjestelmän aluekoodia. Ääni hyppii. Puhdista levy (sivu 81). Aseta levy uudelleen. Siirrä laite tärisemättömään paikkaan. Lisätietoja 71 FI
72 72 FI Toisto ei ala ensimmäisestä kappaleesta. Aseta toistomuodoksi Normal Play (sivu 34). Resume Play -toiminto on valittuna. Paina -painiketta kahdesti. Aloita sitten toisto -painikkeella. Joitakin toimintoja, kuten Stop-, Lock Search-, Slow-motion Play-, Repeat Play- ja Shuffle Play -toimintoja, ei voi suorittaa. Joidenkin levyjen tapauksessa jotkin edellä kuvatuista toiminnoista eivät ehkä ole käytettävissä. Lisätietoja on levyn mukana toimitetuissa käyttöohjeessa. DATA CD- tai DATA DVD -levyn (MP3, MPEG4 tai Xvid) toisto ei onnistu. Tietoja ei ole tallennettu tuetussa muodossa. Varmista, että olet valinnut oikean Media Mode -tilan ennen toistoa. Kansion nimi, kappaleen nimi, tiedoston nimi ja ID3-merkinnän merkit eivät näy oikein. ID3-versio on muu kuin versio 1 (1.0/1.1) tai versio 2 (2.2/2.3). Järjestelmä voi näyttää seuraavat merkkikoodit: isot kirjaimet (A Z) numerot (0 9) symbolit (< > * +, [ ] \ _) Muut merkit näkyvät muodossa "_". Äänen stereotehoste katoaa toistettaessa AUDIO CD-, VIDEO CD- tai DVD VIDEO -levyjä, äänitiedostoja tai videotiedostoja. Poista Vocal Fader -toiminto käytöstä (sivu 64). Varmista, että järjestelmä on liitetty oikein. USB-laite Siirto aiheuttaa virheen. Käytössä on yhteensopimaton USB-laite. Tarkista verkkosivustosta tiedot yhteensopivista USB-laitteista (sivu 12). USB-laitetta ei ole alustettu oikein. Tutustu USB-laitteen mukana toimitettuihin alustusohjeisiin. Katkaise järjestelmän virta ja irrota USB-laite. Jos USB-laitteessa on virtakytkin, sammuta laite ja käynnistä se uudelleen, kun olet irrottanut laitteen järjestelmästä. Suorita sitten siirto uudelleen. Jos siirto- tai poistotoimintoja toistetaan usein, USB-laitteen tiedostorakenne pirstaloituu. Lisätietoja tämän ongelman ratkaisemiseen on USB-laitteen käyttöohjeessa. USB-laite irrotettiin tai virta katkaistiin siirron aikana. Poista osittain siirretty tiedosto ja tee siirto uudelleen. Jos ongelma ei korjaannu, USB-laite voi olla viallinen. Lisätietoja tämän ongelman ratkaisemiseen on USBlaitteen käyttöohjeessa.
73 USB-laitteessa olevia äänitiedostoja tai kansioita ei voi poistaa. Tarkista, onko USB-laite kirjoitussuojattu. USB-laite irrotettiin tai virta katkaistiin poistotoiminnon aikana. Poista osittain poistettu tiedosto. Jos ongelma ei korjaannu, USB-laite voi olla viallinen. Lisätietoja tämän ongelman ratkaisemiseen on USB-laitteen käyttöohjeessa. Ääntä ei kuulu. USB-laitetta ei ole liitetty oikein. Katkaise järjestelmästä virta ja liitä USB-laite uudelleen. Kytke sitten järjestelmään virta ja tarkista, tuleeko näyttöön teksti "USB". Toistossa on kohinaa, hyppimistä tai häiriöääniä. Käytössä on yhteensopimaton USB-laite. Tarkista verkkosivustosta tiedot yhteensopivista USB-laitteista (sivu 12). Katkaise järjestelmästä virta ja liitä USB-laite uudelleen. Kytke järjestelmän virta sitten uudelleen. Musiikkitiedoissa on kohinaa tai äänessä on häiriöitä. Kohinaa on saattanut muodostua tiedoston siirtämisen aikana. Poista tiedosto ja siirrä se uudelleen. Äänitiedoston koodaamisessa on käytetty pientä bittinopeutta. Siirrä äänitiedosto USB-laitteeseen suuremmalla bittinopeudella. Näytössä näkyy kauan teksti "READING" tai toiston käynnistyminen kestää kauan. Joissakin tapauksissa tietojen lukeminen voi kestää kauan. USB-laitteessa on useita kansioita tai tiedostoja (sivu 11). Tiedostorakenne on erittäin monimutkainen. Muistikapasiteetti on liian suuri. Sisäinen muisti on pirstoutunut. Näytössä lukee "NO FILE". Järjestelmä on siirtynyt ohjelmiston päivitystilaan, ja kaikki painikkeet (paitsi ) on poistettu käytöstä. Voit peruuttaa ohjelmistopäivityksen yksikön -painikkeella. Näyttöön tulee teksti "OVER CURRENT". (USB) -liitännän virta on havaittu liian voimakkaaksi. Irrota verkkovirtajohto ja irrota USB-laite liitännästä. Varmista, ettei USBlaite ole viallinen. Jos virheilmoitus ei katoa, ota yhteyttä lähimpään Sony-jälleenmyyjään. Virheellinen näyttö. USB-laitteeseen tallennetut tiedot ovat ehkä vioittuneet. Suorita siirto uudelleen. Järjestelmä voi näyttää seuraavat merkkikoodit: isot kirjaimet (A Z) numerot (0 9) symbolit (< > * +, [ ] \ _) Muut merkit näkyvät muodossa "_". USB-laitetta ei tunnisteta. Katkaise järjestelmästä virta ja liitä USB-laite uudelleen. Kytke järjestelmän virta sitten uudelleen. Tarkista verkkosivustosta tiedot yhteensopivista USB-laitteista (sivu 12). Lisätietoja 73 FI
74 USB-laite ei toimi oikein. Lisätietoja tämän ongelman ratkaisemiseen on USB-laitteen käyttöohjeessa. Toisto ei käynnisty. Katkaise järjestelmästä virta ja liitä USB-laite uudelleen. Kytke järjestelmän virta sitten uudelleen. Tarkista verkkosivustosta tiedot yhteensopivista USB-laitteista (sivu 12). Toisto ei ala ensimmäisestä tiedostosta. Aseta toistomuodoksi Normal Play (sivu 34). Tiedostoja ei voi toistaa. Varmista, että olet valinnut oikean Media Mode -tilan ennen toistoa. Muilla kuin FAT16- tai FAT32- tiedostojärjestelmillä alustetut USB-laitteet eivät ole tuettuja.* Jos käytössä on osioitu USB-laite, vain ensimmäisen osion tiedostoja voi toistaa. * Tämä järjestelmä tukee FAT16- ja FAT32- muotoja, mutta jotkin USB-laitteet eivät ehkä tue kaikkia FAT-muotoja. Katso lisätietoja USB-laitteen käyttöohjeesta tai ota yhteyttä laitteen valmistajaan. Kuva Kuvaa ei näy. Varmista, että järjestelmä on liitetty kunnolla. Jos HDMI- tai videokaapeli on vahingoittunut, vaihda se uuteen. Liitä yksikkö television HDMI- tai videotuloliitäntään (sivu 25). Kytke televisioon virta ja käytä televisiota oikein. Valitse tulo television liitännän mukaan, jotta voit katsella järjestelmän kuvia. (Ei koske Latinalaisen Amerikan, Euroopan ja Venäjän malleja) Määritä värijärjestelmä oikein television värijärjestelmän mukaan. Kuvassa on kohinaa. Puhdista levy (sivu 81). Jos järjestelmän videosignaali kulkee televisioon videonauhurin kautta, joihinkin DVD VIDEO -ohjelmiin liitetty kopiointisuojaus saattaa heikentää kuvanlaatua. (Ei koske Latinalaisen Amerikan, Euroopan ja Venäjän malleja) Kun toistat VIDEO CD -levyä, joka on tallennettu käyttämällä muuta värijärjestelmää kuin minkä olet järjestelmässä määrittänyt, kuva voi vääristyä (sivut 28, 38). (Ei koske Latinalaisen Amerikan, Euroopan ja Venäjän malleja) Määritä värijärjestelmä television mukaan (sivut 28, 38). TV-näytön kuvasuhdetta ei voi muuttaa. DVD VIDEO -levyn ja videotiedoston kuvasuhde on määritetty kiinteäksi. Joissakin televisioissa kuvasuhdetta ei ehkä voi muuttaa. Ääniraidan kieltä ei voi vaihtaa. Toistettavalle DVD VIDEO -levylle ei ole tallennettu monikielistä ääniraitaa. DVD VIDEO -levy estää ääniraidan kielen vaihtamisen. 74 FI
75 Tekstityksen kieltä ei voi vaihtaa. Toistettavalle DVD VIDEO -levylle ei ole tallennettu monikielisiä tekstityksiä. DVD VIDEO -levy estää tekstityksen vaihtamisen. Tekstitystä ei voi poistaa käytöstä. DVD VIDEO -levy estää tekstityksen poistamisen käytöstä. Kameran kulmaa ei voi vaihtaa. Toistettavalle DVD VIDEO -levylle ei ole tallennettu useita kulmia. DVD VIDEO -levy estää kulman vaihtamisen. Viritin* Toistossa on voimakasta kohinaa tai asemat eivät kuulu. Liitä antenni oikein. Vaihda antennin sijaintia ja suuntausta, jotta saat hyvän vastaanoton. Katkaise virta lähellä olevista sähkölaitteista. * Alueesi radioaalto-olosuhteet tai asuinympäristö saattavat estää radiolähetysten vastaanoton. BLUETOOTH-laite Pariliitosta ei voi muodostaa. Siirrä BLUETOOTH-laite lähemmäs järjestelmää. Pariliitos ei ehkä onnistu, jos järjestelmän lähellä on muita BLUETOOTH-laitteita. Poista silloin muut BLUETOOTH-laitteet käytöstä. Varmista, että annat oikean salasanan, kun valitset tämän järjestelmän nimen BLUETOOTHlaitteessa. BLUETOOTH-laite ei tunnista järjestelmää tai näyttöön ilmestyy teksti RF OFF. Määritä BLUETOOTH-/Wi-Fisignaalin asetukseksi WIFI OFF tai RF ON (sivu 68). Yhteyden muodostaminen ei onnistu. BLUETOOTH-laite, johon yritit muodostaa yhteyden, ei tue A2DP-profiilia, eikä järjestelmästä voi muodostaa siihen yhteyttä. Ota BLUETOOTH-laitteen BLUETOOTH-toiminto käyttöön. Muodosta yhteys BLUETOOTHlaitteesta. Pariliitoksen rekisteröintitiedot on poistettu. Tee parittaminen uudelleen. Ääni hyppii tai aaltoilee, tai yhteys katkeaa. Järjestelmä ja BLUETOOTH-laite ovat liian kaukana toisistaan. Jos järjestelmän ja BLUETOOTHlaitteen välillä on esteitä, poista ne tai siirrä laitteet pois esteen läheltä. Jos lähistöllä on sähkömagneettista säteilyä tuottava laite, kuten langaton verkko, toinen BLUETOOTH-laite tai mikroaaltouuni, siirrä se pois. BLUETOOTH-laitteen ääni ei kuulu järjestelmästä. Lisää ensin BLUETOOTH-laitteen äänenvoimakkuutta ja säädä sitten äänenvoimakkuutta +/ -painikkeella. Lisätietoja 75 FI
76 76 FI Toistossa on voimakasta huminaa, kohinaa tai häiriöääniä. Jos järjestelmän ja BLUETOOTHlaitteen välillä on esteitä, poista ne tai siirrä laitteet pois esteen läheltä. Jos lähistöllä on sähkömagneettista säteilyä tuottava laite, kuten langaton verkko, toinen BLUETOOTH-laite tai mikroaaltouuni, siirrä se pois. Vähennä liitetyn BLUETOOTHlaitteen äänenvoimakkuutta. Verkkoyhteys Järjestelmä ei voi muodostaa verkkoyhteyttä. (Muut verkossa olevat laitteet eivät löydä tai tunnista järjestelmää.) Varmista, että palaa näytössä. Laitteen IP-osoitteen noutaminen kestää noin 2 minuuttia, jos järjestelmä käynnistetään verkkoympäristössä ilman reititintä. Kun käytössä on kiinteä IP-osoite, sama IP-osoite voi olla käytössä jossain toisessa laitteessa. Käytä eri IP-osoitetta. Järjestelmä ei pysty muodostamaan yhteyttä langattoman lähiverkkoyhteyden kautta. Jos järjestelmään on kytketty lähiverkkokaapeli, järjestelmä yrittää automaattisesti muodostaa kiinteän lähiverkkoyhteyden. Jos haluat käyttää langatonta lähiverkkoyhteyttä, älä kytke järjestelmään lähiverkkokaapelia. Tarkista langattoman lähiverkkoreitittimen tai tukiaseman asetukset. Jos tukiaseman SSID-piilotustilan asetuksena on On, muuta sen asetukseksi Off. Lisätietoja langattoman reitittimen tukiaseman asetuksista on tukiaseman käyttöoppaassa. Määritä BLUETOOTH-/Wi-Fi-signaalin asetukseksi RF ON (sivu 68). Järjestelmä ei voi muodostaa yhteyttä verkkoon WPS-toiminnon avulla. Määritä verkko, kun olet hakenut ja löytänyt tukiaseman. WPS-yhteyttä ei voi muodostaa, kun tukiaseman asetuksena on WEP. Päivitä langattoman lähiverkon reitittimen tai tukiaseman laiteohjelmisto uusimpaan versioon. Musiikkipalvelut Järjestelmä ei voi muodostaa yhteyttä musiikkipalveluihin. Varmista, että langaton lähiverkkoreititin/tukiasema on käynnissä. Varmista, että palaa näytössä. Jos näin ei käy, määritä langaton verkko uudelleen. Lisätietoja on Wi-Fi-aloitusoppaassa. Kun järjestelmä on yhteydessä langattomaan verkkoon, siirrä langattoman lähiverkon reititin/ tukiasema ja järjestelmä lähemmäksi toisiaan ja määritä asetukset uudelleen. Jotkin palveluntarjoajat sallivat vain yhden Internet-yhteyden käytön. Kun käynnistät matkapuhelimen (Android-laitteen, Xperia-laitteen tai iphonen / ipod touchin), kun se on ollut hetken sammutettuna, yritä käynnistää SongPal-sovellus uudelleen.
77 Home Network Ohjain (käyttölaite) ei löydä tätä järjestelmää. (Ohjain ei voi selata järjestelmän sisältöä.) Varmista, että ohjain on yhdistetty kotiverkkoon. Tukiaseman multicast-ohjaus on käytössä. Musiikin toisto käynnistyi automaattisesti. Jokin toinen laite voi ohjata järjestelmää. Jos haluat estää tällaisen ohjauksen, poista BLUETOOTH-valmiustila / verkon valmiustila käytöstä (sivu 68). Ääni katkeilee. DLNA-palvelin on ylikuormitettu. Sulje kaikki käynnissä olevat sovellukset. Langattomassa signaalissa on häiriöitä. Poista muut laitteet, kuten mikroaaltouuni, käytöstä. Langattoman lähiverkon siirtonopeus hidastuu joissakin IEEE802.11n-yhteensopivissa langattoman lähiverkon reitittimissä/tukiasemissa, jos suojaustavaksi asetetaan WEP tai WPA/WPA2-PSK (TKIP). Jos nopeus hidastuu, vaihda suojaustavaksi WPA/WPA2-PSK (AES). Salauskäytäntö (suojauskäytäntö) vaihtelee laitekohtaisesti. Lisätietoja on reitittimen/ tukiaseman käyttöohjeissa. Viritys tai toisto ei onnistu. Varmista, ettei palvelimessa oleva äänitiedosto ole vaurioitunut tai ettei sitä ole poistettu palvelimelta. Perehdy palvelimen käyttöohjeisiin. Palvelin yrittää toistaa äänitiedoston äänimuodossa, jota järjestelmä ei tue. Tarkista äänimuodon tiedot palvelimessa. Poista langattoman lähiverkkoreitittimen tai tukiaseman multicast-ohjaus käytöstä. Jos se on käytössä, äänen toiston alkamisessa voi kestää useita minuutteja. Lisätietoja on langattoman lähiverkon reitittimen/tukiaseman käyttöohjeissa. Palvelin ei salli käyttöä tästä järjestelmästä. Muuta palvelimen asetuksia sallimaan käyttö tästä järjestelmästä. Lisätietoja on palvelimen käyttöohjeissa. Gesture Control Gesture Control -toimintoa ei voi ottaa käyttöön. Kosketa toistuvasti GESTURE ON/ OFF, kunnes GESTURE CONTROL syttyy. Varmista, että Child Lock -toiminto ei ole käytössä (sivu 67). Gesture Control -toiminto ei toimi oikein. Siirrä kätesi lähemmäksi GESTURE CONTROL -tunnistinta (sivu 53), kun suoritat pyyhkäisyliikkeen. Suorita pyyhkäisyliike hitaammin. Valitse oikea tila (PLAYBACK, DJ, SAMPLER tai KARAOKE), ennen kuin aloitat Gesture Control -toiminnon (sivu 54, 55). Asenna verkkovirtajohtoon kohinanvaimennin (lisävaruste). Katkaise virta lähellä olevista sähkölaitteista. Lisätietoja 77 FI
78 78 FI Control for HDMI (BRAVIA Sync) Järjestelmä ei käynnisty, vaikka television virta kytketään. Paina DVD SETUP ja määritä sitten [HDMI SETUP] [CONTROL FOR HDMI] -asetukseksi [ON] (sivu 40). Television täytyy tukea Control for HDMI -toimintoa (sivu 58). Lisätietoja on television käyttöohjeessa. Tarkista television kaiutinasetukset. Järjestelmä synkronoidaan television kaiutinasetusten kanssa. Lisätietoja on television käyttöohjeessa. Jos ääni toistettiin edellisellä kerralla television kaiuttimista, järjestelmä ei käynnisty, vaikka television virta kytketään. Järjestelmä sammuu, kun television virta katkaistaan. Tarkista [HDMI SETUP] [STANDBY LINKED TO TV] -asetus (sivu 40). Jos [STANDBY LINKED TO TV] -asetuksena on [ON], järjestelmä sammuu tulosta riippumatta automaattisesti, kun televisio sammutetaan. Järjestelmä ei sammu, vaikka television virta katkaistaan. Tarkista [HDMI SETUP] [STANDBY LINKED TO TV] -asetus (sivu 40). Jos haluat järjestelmän sammuvan automaattisesti tulosta riippumatta, kun televisio sammutetaan, määritä [STANDBY LINKED TO TV] -asetukseksi [ON]. Television täytyy tukea Control for HDMI -toimintoa (sivu 58). Lisätietoja on television käyttöohjeessa. Television ääntä ei toisteta järjestelmän kautta. Tarkista järjestelmään ja televisioon liitetyn HDMI- tai äänikaapelin tyyppi ja liitäntä (sivu 25). Jos televisio tukee Audio Return Channel -toimintoa, varmista, että järjestelmä on liitetty television ARC-yhteensopivaan HDMI IN -liitäntään (sivu 25). Jos ääntä ei kuulu vieläkään tai ääni katkeilee, liitä äänikaapeli (lisävaruste), paina DVD SETUP -painiketta ja määritä [HDMI SETUP] [AUDIO RETURN CHANNEL]- asetukseksi [OFF] (sivu 40). Jos televisio ei tue Audio Return Channel -toimintoa, television ääntä ei toisteta järjestelmästä, vaikka järjestelmä olisi liitetty television HDMI IN -liitäntään. Jotta voit kuunnella television ääntä järjestelmän kautta, liitä äänikaapeli (lisävaruste) (sivu 26). Vaihda järjestelmän tuloksi TV (sivu 26). Lisää järjestelmän äänenvoimakkuutta. Television ja järjestelmän liittämisjärjestyksen mukaan järjestelmä voidaan mykistää, ja järjestelmän näyttöön ilmestyy teksti MUTING. Käynnistä tällöin ensin televisio ja sitten järjestelmä. Määritä television (BRAVIA) kaiutinasetukseksi Äänijärjestelmä. Lisätietoja television asetusten määrittämisestä on television käyttöohjeessa. Ääni kuuluu sekä järjestelmästä että televisiosta. Mykistä järjestelmän tai television ääni. Määritä television kaiutinlähdöksi television kaiutin tai äänentoistojärjestelmä.
79 Control for HDMI -toiminto ei toimi oikein. Tarkista järjestelmän liitäntä (sivu 21). Ota television HDMI-ohjaustoiminto käyttöön. Lisätietoja on television käyttöohjeessa. Odota hetki ja yritä sitten uudelleen. Jos irrotat järjestelmän virtajohdon pistorasiasta, kestää hetken, ennen kuin toimintoja voi suorittaa. Odota vähintään 15 sekuntia ja yritä sitten uudelleen. Varmista, että järjestelmään liitetty televisio tukee Control for HDMI -toimintoa. HDMI CEC -standardi rajoittaa HDMI-ohjaustoiminnon avulla ohjattavien laitteiden tyyppejä ja määriä seuraavasti: tallennuslaitteet (esim. Blu-ray Disc -tallentimet ja DVDtallentimet): enintään 3 laitetta toistolaitteet (esim. Blu-ray Disc -soittimet ja DVD-soittimet): enintään 3 laitetta (tämä järjestelmä käyttää niistä yhtä) virittimeen liittyvät laitteet: enintään 4 laitetta äänentoistojärjestelmä (vastaanotin/kuulokkeet): enintään 1 laite (tämän järjestelmän käytössä) Party Chain Party Chain -toimintoa ei voi ottaa käyttöön. Tarkista liitännät (sivu 61). Tarkista, että kaikki äänikaapelit on liitetty oikein. Party Chain -toiminto ei toimi oikein. Katkaise järjestelmän virta. Käynnistä sitten järjestelmä uudelleen ja ota Party Chain -toiminto käyttöön. Järjestelmän asetusten palauttaminen Jos järjestelmä ei vieläkään toimi oikein, palauta järjestelmän tehdasasetukset. 1 Irrota verkkovirtajohto ja liitä se sitten takaisin. 2 Käynnistä järjestelmä -painikkeella. 3 Paina OPTIONS. 4 Valitse SYSTEM painamalla / -painiketta toistuvasti ja valitse sitten. 5 Valitse RESET painamalla / -painiketta toistuvasti ja paina sitten -painiketta. 6 Valitse YES painamalla / -painiketta toistuvasti ja valitse sitten. Näyttöön tulee teksti "RESET". Palautuksen jälkeen järjestelmä käynnistyy automaattisesti uudelleen. Käynnistä järjestelmä -painikkeella. Kaikki käyttäjän määrittämät asetukset, kuten esiasetetut radioasemat ja uniajastin, palautetaan tehtaan oletusasetuksiin. Asetusvalikon oletusasetusten palauttaminen Voit palauttaa kaikki asetusvalikon asetukset oletusarvoihinsa lukuun ottamatta [PARENTAL CONTROL] -asetuksia. 1 Paina DVD SETUP. Asetusvalikko avautuu TV-näyttöön. 2 Paina / toistuvasti valitaksesi [SYSTEM SETUP] ja paina sitten. 3 Paina / toistuvasti valitaksesi [RESET] ja paina sitten. Lisätietoja 79 FI
80 4 Paina / toistuvasti valitaksesi [KYLLÄ] ja paina sitten. Toiminnon suorittaminen kestää muutaman sekunnin. Älä paina -painiketta järjestelmän palautuksen aikana. Automaattinen vianmääritystoiminto Kun TV-näytössä tai näytössä näkyy kirjaimia tai numeroita Kun automaattinen vianmääritys aktivoituu ja estää järjestelmän toimintahäiriöt, näkyviin tulee huoltokoodi. Huoltokoodissa on aakkosia ja numeroita (esim. C 13 50). Syyt ja korjaustoimet näet seuraavasta taulukosta. Huoltokoodin Syy ja korjaustoimi ensimmäiset kolme merkkiä C 13 C 31 E XX (XX on luku) Levy on likainen. Puhdista levy pehmeällä liinalla (sivu 81). Levyä ei ole asetettu oikein. Sammuta järjestelmä ja käynnistä se uudelleen. Aseta levy sitten takaisin oikein. Automaattinen vianmääritystoiminto on estänyt järjestelmää toimimasta virheellisesti. Ota yhteyttä lähimpään Sony-jälleenmyyjään tai paikalliseen valtuutettuun Sonyhuoltoon ja ilmoita viiden merkin pituinen huoltokoodi. Esimerkki: E Viestit Seuraavat viestit saattavat näkyvä tai vilkkua näytössä laitteen käytön aikana. CANNOT PLAY Asetettua levyä ei voi toistaa. Laitteeseen on asetettu DVD VIDEO -levy, jonka aluekoodia ei tueta. DATA ERROR Luodun tiedoston muotoa ei tueta. Tiedostotunnisteet eivät vastaa tiedostomuotoa. DEVICE ERROR USB-laitetta ei voitu tunnistaa, tai tuntematon laite on liitetty. DEVICE FULL USB-laitteen muisti on täynnä. ERASE ERROR USB-laitteessa olevien äänitiedostojen tai kansioiden poisto epäonnistui. FATAL ERROR USB-laite on irrotettu siirto- tai poistotoiminnon aikana tai se on voinut vioittua. FOLDER FULL USB-laitteeseen ei voi siirtää tietoja, koska kansioiden enimmäismäärä on saavutettu. GUEST Järjestelmä on määritetty bileiden vieraaksi tai bileiden vetäjä on ottanut Party Chain -toiminnon käyttöön. GROUP Järjestelmä on liittynyt langattoman bileiden vetäjän aktivoimaan Wireless Party Chain -ketjuun. 80 FI
81 HOST Järjestelmä otti Party Chain -toiminnon käyttöön ja on nyt bileiden vetäjä. M-ROOM Järjestelmä otti Wireless Party Chain -toiminnon käyttöön ja on nyt langaton bileiden vetäjä. NoDEVICE USB-laitetta ei ole liitetty tai liitettynä on laite, jota ei tueta. NO DISC Soittimessa ei ole levyä. NO MUSIC Toiston lähteessä ei ole tuettuja äänitiedostoja. NO SUPPORT Yhteensopimaton USB-laite on liitetty tai USB-laite on liitetty USBkeskittimen kautta. NO VIDEO Toiston lähteessä ei ole tuettuja videotiedostoja. NOT USE Yritit suorittaa tiettyä toimintoa olosuhteissa, joissa kyseinen toiminto on kielletty. OVER CURRENT (USB) -liitännästä havaittiin ylivirta. PROTECT USB-laite on kirjoitussuojattu. PUSH STOP Yritit suorittaa toimintoa, jonka voi suorittaa vain toiston ollessa pysäytettynä. READING Järjestelmä lukee tietoja levyltä tai USB-laitteesta. Jotkin toiminnot eivät ole käytettävissä. REC ERROR Siirto ei käynnistynyt, siirto pysähtyi ennenaikaisesti tai siirtoa ei voitu tehdä jostakin muusta syystä. TRACK FULL USB-laitteeseen ei voi siirtää tietoja, koska tiedostojen enimmäismäärä on saavutettu. Varotoimet Kun kannat tätä yksikköä Suorita seuraavat toimet ennen yksikön kuljettamista, jotta levymekanismi ei vahingoitu. Käytä tämän toiminnon suorittamiseen yksikön kosketuspaneelin painikkeita. 1 Käynnistä järjestelmä -painikkeella. 2 Valitse DVD/CD painamalla FUNCTION-painiketta toistuvasti. 3 Poista levy. Avaa ja sulje levykelkka -painikkeella. Odota, kunnes näyttöön tulee teksti "NO DISC". 4 Irrota verkkovirtajohto. Huomautuksia levyistä Pyyhi levy ennen toistamista puhdistusliinalla keskeltä reunoja kohti. Älä puhdista levyjä liuottimilla, kuten bensiinillä, tinnerillä tai myynnissä olevilla puhdistusaineilla tai vinyylilevyille tarkoitetuilla antistaattisilla suihkeilla. Älä altista levyjä suoralle auringonvalolle tai lämmönlähteille, kuten lämpöilmakanaville. Älä myöskään jätä levyä suoraan auringonvaloon pysäköityyn autoon. Lisätietoja 81 FI
82 Turvallisuus Irrota verkkovirtajohto kokonaan pistorasiasta, jos laitetta ei aiota käyttää pitkään aikaan. Kun irrotat järjestelmää verkkovirrasta, tartu aina pistokkeeseen. Älä koskaan vedä itse johdosta. Jos järjestelmän sisään joutuu kiinteä esine tai nestettä, irrota järjestelmä pistorasiasta ja tarkastuta laite valtuutetussa huollossa ennen käyttöä. Verkkovirtajohdon saa vaihtaa vain pätevässä huoltoliikkeessä. Sijoittaminen Älä aseta järjestelmää vinoon asentoon tai sellaisiin paikkoihin, jotka ovat erittäin kuumia, kylmiä, pölyisiä, likaisia tai kosteita tai joissa ei ole riittävää ilmanvaihtoa, äläkä altista sitä tärinälle, suoralle auringonvalolle tai kirkkaalle valolle. Ole varovainen sijoittaessasi järjestelmää erityiskäsitellyille (esimerkiksi vahatuille, öljytyille, kiillotetuille) pinnoille, koska pinta voi tahraantua tai muuttaa väriään. Jos järjestelmä tuodaan suoraan kylmästä tilasta lämpimään tilaan tai sijoitetaan erityisen kosteaan tilaan, yksikön linssin sisäpuolelle voi tiivistyä kosteutta, jolloin järjestelmä voi joutua virhetilaan. Jos näin käy, poista levy soittimesta ja jätä järjestelmä päälle noin tunniksi, kunnes kosteus on haihtunut. Lämmön kertyminen Laitteen lämpeneminen käytön aikana on normaalia eikä anna aihetta huoleen. Älä koske koteloon, jos järjestelmää on käytetty jatkuvasti kovalla äänenvoimakkuudella, sillä kotelo on saattanut kuumentua. Älä tuki tuuletusaukkoja. Kaiutinjärjestelmästä Sisäänrakennettu kaiutinjärjestelmä ei ole magneettisesti suojattu, joten lähettyvillä olevien televisioiden kuva saattaa vääristyä magneettisesti. Jos näin käy, katkaise television virta, odota minuuttia ja kytke virta takaisin. Mikäli ei tapahdu parannusta, siirrä järjestelmä kauemmas televisiosta. TÄRKEÄ HUOMAUTUS Varoitus: Jos jätät pysäytyskuvan tai näyttökuvan järjestelmän kautta kuvaruutuun pitkäksi ajaksi, kuvaruutu saattaa vahingoittua pysyvästi. Projektiotelevisiot ovat erityisen herkkiä. Kotelon puhdistaminen Puhdista järjestelmä pehmeällä kankaalla, jota on hieman kostutettu miedossa pesuaineliuoksessa. Älä käytä hankaussientä, hankaavia pesujauheita tai liuottimia, kuten tinneriä, bensiiniä tai alkoholia. Huomautuksia päivittämisestä Tämä järjestelmä mahdollistaa ohjelmiston päivittämisen automaattisesti, jos järjestelmästä muodostetaan Internet-yhteys kiinteän tai langattoman verkon kautta. Päivittämällä järjestelmän voit lisätä uusia toimintoja sekä käyttää järjestelmää entistä kätevämmin ja turvallisemmin. Jos et halua päivittää automaattisesti, voit poistaa toiminnon käytöstä älypuhelimeen tai iphoneen asennetun SongPalin avulla. Järjestelmä voi kuitenkin päivittää ohjelmiston automaattisesti esimerkiksi turvallisuussyistä, vaikka tämä toiminto olisi poistettu käytöstä. Voit päivittää ohjelmiston myös asetusvalikosta, kun tämä toiminto on poistettu käytöstä. Lisätietoja on kohdassa Ohjelmiston päivittäminen (sivu 69). Järjestelmää ei saa käyttää ohjelmiston päivityksen aikana. 82 FI
83 Kolmansien osapuolten tarjoamia palveluita koskeva vastuuvapauslauseke Kolmansien osapuolten tarjoamia palveluita voidaan muuttaa ja ne voidaan keskeyttää tai lakkauttaa ilman erillistä ilmoitusta. Sony ei vastaa tällaisista tilanteista. BLUETOOTH-tiedonsiirto BLUETOOTH-laitteita on suositeltavaa käyttää korkeintaan noin 10 metrin etäisyydellä toisistaan (esteetön etäisyys). Tehokas yhteysalue voi olla lyhyempi seuraavissa tilanteissa: BLUETOOTH-yhteydellä käytettävien laitteiden välissä on henkilö, metalliesine, seinä tai muu este. Kun laitteita käytetään langattoman lähiverkon alueella. Kun lähellä on käytössä mikroaaltouuni. Lähellä esiintyy muita sähkömagneettisia aaltoja. BLUETOOTH-laitteet ja langaton lähiverkkolaitteisto (IEEE b/g/n) käyttävät samaa taajuusaluetta (2,4 GHz). Kun BLUETOOTH-laitetta käytetään langatonta lähiverkkoa käyttävän laitteen lähellä, saattaa ilmetä sähkömagneettisia häiriöitä. Seurauksena voi olla tiedonsiirtonopeuden hidastuminen, kohina tai yhteyshäiriö. Kokeile tällöin seuraavia toimia: Käytä järjestelmää vähintään 10 metrin etäisyydellä langattomasta lähiverkkolaitteistosta. Katkaise langattoman lähiverkkolaitteiston virta, kun käytät BLUETOOTH-laitetta alle 10 metrin etäisyydellä laitteesta. Käytä tätä järjestelmää ja BLUETOOTH-laitetta mahdollisimman lähellä toisiaan. Tämän järjestelmän lähettämät radioaallot saattavat häiritä joidenkin lääkinnällisten laitteiden toimintaa. Koska tällainen häiriö voi johtaa toimintahäiriöön, katkaise aina järjestelmän ja BLUETOOTH-laitteen virta seuraavissa ympäristöissä: sairaalat, junat, lentokoneet, huoltoasemat ja muut paikat, joissa on helposti syttyviä kaasuja automaattisten ovien ja palohälyttimien lähellä. Tämä järjestelmä tukee BLUETOOTH-määritysten mukaisia suojaustoimintoja, joilla voidaan suojata tiedonsiirto BLUETOOTHtekniikan käytön aikana. Asetusten sisällön tai muiden seikkojen vuoksi tämä suojaus ei kuitenkaan välttämättä ole riittävä, joten noudata aina varovaisuutta siirtäessäsi tietoja BLUETOOTH-tekniikalla. Sony ei ole vastuussa vahingoista tai menetyksistä, jotka johtuvat BLUETOOTH-tekniikalla tehdyn tiedonsiirron aikana tapahtuneista tietovuodoista. BLUETOOTH-tiedonsiirron onnistumista ei voida taata kaikkien tämän järjestelmän kanssa samaa profiilia käyttävien BLUETOOTH-laitteiden kanssa. Tähän järjestelmään liitettyjen BLUETOOTH-laitteiden on oltava Bluetooth SIG, Inc:n ilmoittamien BLUETOOTH-määritysten mukaisia, ja niillä on oltava asianmukainen hyväksyntä. Vaikka laite olisi BLUETOOTH-määritysten mukainen, sen ominaisuudet tai tekniset tiedot saattavat tehdä yhteyden muodostamisesta mahdotonta tai aiheuttaa eroja ohjausmenetelmissä, näytössä tai hallinnassa. Liitetyn BLUETOOTH-laitteen, yhteysympäristön tai ympäristöolosuhteiden vuoksi äänentoistossa saattaa esiintyä kohinaa tai katkoja. Lisätietoja 83 FI
84 84 FI Käyttöoikeuteen liittyviä huomautuksia Tämä tuote sisältää ohjelmiston, jota Sony käyttää sen tekijänoikeuksien haltijan kanssa solmitun käyttöoikeussopimuksen mukaisesti. Meillä on velvollisuus ilmoittaa sopimuksen sisältö asiakkaille ohjelmiston tekijänoikeuksien haltijan ehtojen mukaisesti. Siirry seuraavaan URL-osoitteeseen ja lue käyttöoikeuden sisältö. GNU:n GPL- ja LGPL-lisenssien mukaisia ohjelmistoja koskeva ilmoitus Tämä tuote sisältää ohjelmiston, joka on seuraavan GNU:n yleisen julkisen lisenssin (GNU General Public License, johon tästä lähtien viitataan nimellä GPL ) tai GNU:n vähäisemmän yleisen julkisen lisenssin (GNU Lesser General Public License, johon tästä lähtien viitataan nimellä LGPL ) alainen. Lisensseissä mainitaan, että asiakkailla on oikeus mainitun ohjelmiston lähdekoodin hankintaan, muuttamiseen ja edelleenlevitykseen GPL- tai LGPLlisenssin ehtojen mukaisesti. Edellä mainitun ohjelmiston lähdekoodi on saatavilla verkosta. Voit ladata lähdekoodin siirtymällä seuraavaan URL-osoitteeseen ja valitsemalla sitten mallinimen MHC- V90DW. URL: Linux/ Huomaa, että Sony ei vastaa lähdekoodin sisältöön liittyviin kysymyksiin eikä ole vastuussa niistä. Päivitykseen liittyviä huomautuksia Jos käytät yksikköä kiinteällä tai Wi-Fiyhteydellä internetiin yhdistettynä, se voi päivittää uusimman ohjelmiston automaattisesti. Ohjelmiston päivittäminen lisää yksikköön uusia toimintoja, jotka helpottavat ja vakauttavat sen käyttöä. Jos et halua ohjelmiston päivittyvän automaattisesti, voit poistaa toiminnon käytöstä älypuhelimeen tai iphoneen asennetulla SongPal-sovelluksella. Ohjelmistopäivitys saattaa kuitenkin asentua automaattisesti esimerkiksi parantamaan käytön vakautta, vaikka toiminto olisi poistettu käytöstä. Jos poistat toiminnon käytöstä, voit edelleen päivittää ohjelmiston manuaalisesti. Lisätietoja yksikön määrityksistä ja käytöstä on käyttöoppaassa. Yksikkö ei ehkä toimi päivityksen aikana. Kolmansien osapuolten tarjoamia palveluita koskeva vastuuvapauslauseke Kolmansien osapuolten tarjoamia palveluja voidaan muuttaa, ja ne voidaan keskeyttää tai lakkauttaa ilman erillistä ilmoitusta. Sony ei millään tavalla vastaa tällaisista tilanteista. Tietoja ohjelmistoversiosta Tämä radiolaite on tarkoitettu käytettäväksi vain EU-vaatimustenm ukaisuusvakuutuksessa ilmoitettujen hyväksyttyjen ohjelmistoversioiden kanssa. Radiolaitteeseen asennettu ohjelmisto vastaa 2014/53/EU-direktiivin olennaisia vaatimuksia. Ohjelmistoversio: SYS _. Voit tarkistaa ohjelmistoversion painamalla kauko-ohjaimen OPTIONSpainiketta. 1 Paina OPTIONS. 2 Valitse järjestelmä painamalla / -painiketta toistuvasti ja paina sitten -painiketta. 3 Valitse VERSION ja valitse sitten. Näyttöön tulee teksti SYS _..
85 Tekniset tiedot Satelliittiyksikkö (Kaiutinjärjestelmä SS-V90DW) Kaiutinjärjestelmä: Diskantti + keskiäänikaiutin Kaiutinyksikkö: Diskantti: 50 mm 4, kartiotyyppi Keskialue: 130 mm 4, kartiotyyppi Nimellisimpedanssi: 8 ohmia Bassokaiutinyksikkö (DVDvastaanotin SA-V90DW) Kaiutinjärjestelmä: Bassokaiutin, bassorefleksi Kaiutinyksikkö: 250 mm 2, kartiotyyppi Nimellisimpedanssi: 8 ohmia Tuloliitännät AUDIO/PARTY CHAIN IN (TV) V/O: jännite 2 V, impedanssi 47 kilo-ohmia TV (ARC): Tuettu äänisignaali: 2-kanavainen lineaarinen PCM MIC1: herkkyys 1 mv, impedanssi 10 kilo-ohmia MIC2/GUITAR: herkkyys 1 mv, impedanssi 10 kilo-ohmia (kun kitaratila ei käytössä) herkkyys 200 mv, impedanssi 1 kilo-ohmia (kun kitaratila käytössä) Lähdöt AUDIO/PARTY CHAIN OUT V/O: jännite 2 V, impedanssi 1 kilo-ohmi VIDEO OUT: enimmäislähtötaso 1 Vp-p, tasapainottamaton, negatiivinen synkronointi, kuormaimpedanssi 75 ohmia HDMI OUT (TV): Tuettu äänisignaali: 2-kanavainen lineaarinen PCM-signaali (enintään 48 khz), Dolby Digital HDMI-osio Liitäntä: tyyppi A (19-nastainen) Levysoitinosio Järjestelmä: CD-järjestelmä, digitaalinen äänijärjestelmä ja videojärjestelmä Laserdiodin ominaisuudet Säteilyn kesto: jatkuva Laserin teho*: alle 44,6 μw * Teho on mitattu 200 mm:n etäisyydeltä optisen lukupään linssin pinnalta käyttäen 7 mm:n aukkoa. Taajuusvaste: 20 Hz...20 khz Videovärijärjestelmän muoto: Latinalaisen Amerikan malli: NTSC Muut mallit: NTSC ja PAL USB-osio Tuettu USB-laite: Massamuistiluokka Enimmäisvirta: 1 A (USB) -liitäntä Type A Lisätietoja 85 FI
86 FM-viritinosio FM stereo, FM-supervastaanottoviritin Antenni: FM-johtoantenni Viritysalue: 87,5 108,0 MHz (50 khz:n välein) BLUETOOTH-osio Tietoliikennejärjestelmä: BLUETOOTH-standardin versio 4.2 Lähtö: BLUETOOTH-standardin teholuokka 1 Enimmäisyhteysalue: näköetäisyydellä n. 30 m* 1 Käyttötaajuus: ,5 MHz Huipputeho: < 20,0 dbm Modulaatiomenetelmä: FHSS (Freq Hopping Spread Spectrum) Yhteensopivat BLUETOOTH-profiilit* 2 : A2DP (Advanced Audio Distribution Profile) AVRCP (Audio Video Remote Control Profile) SPP (Serial Port Profile) Tuetut koodekit: SBC (Subband Codec) AAC (Advanced Audio Coding) LDAC * 1 Todelliseen yhteysalueeseen vaikuttavat useat tekijät, kuten laitteiden välissä olevat esteet, mikroaaltouunin lähellä olevat magneettikentät, staattinen sähkö, vastaanottoherkkyys, antennin suorituskyky, käyttöjärjestelmä ja ohjelmistosovellus. * 2 BLUETOOTH-standardiprofiilit määrittävät laitteiden välisen BLUETOOTH-tiedonsiirron käyttötilan. Verkko-osio Ethernet-lähiverkko 100BASE-TX Langaton lähiverkko Yhteensopivat standardit: IEEE a/b/g/n Suojaus: WPA/WPA2-PSK, WEP Käyttötaajuus: ,5 MHz/ MHz/ MHz/ MHz Huipputeho: < 20,0 dbm Käyttötaajuus: MHz Huipputeho: < 13,9 dbm NFC-osio Käyttötaajuus: 13,56 MHz Huipputeho: < 60 dbμa/m, 10 m Tuetut äänimuodot Tuettu bittinopeus ja näytteenottotaajuudet: MP3: 16/22,05/24/32/44,1/48 khz, kbps (CBR/VBR) AAC: 16/22,05/24/32/44,1/48/88,2/ 96 khz, kbps (CBR/VBR) WMA: 32/44,1/48 khz, kbps (CBR/VBR) WAV: 16/22,05/24/32/44,1/48/88,2/ 96/176,4/192 khz (16-/24-bittinen) AIFF: 32/44,1/48/88,2/96/176,4/ 192 khz (16-/24-bittinen) 86 FI
87 FLAC: 16/22,05/24/32/44,1/48/88,2/ 96/176,4/192 khz (16-/24-bittinen) ALAC: 16/22,05/24/32/44,1/48/88,2/ 96/176,4/192 khz (16-/24-bittinen) DSD (DSF/DFF): 2,8 MHz (1-bittinen) Tuetut videomuodot Xvid: Videokoodekki: Xvid video Bittinopeus: enintään 4,854 Mbps Tarkkuus/kuvataajuus: , 30 fps , 25 fps (paitsi Latinalaisen Amerikan malli) Audiokoodekki: MP3 MPEG4: Tiedostomuoto: MP4 Videokoodekki: MPEG4 Simple Profile (AVC:tä ei tueta) Bittinopeus: 4 Mbps Tarkkuus/kuvataajuus: , 30 fps , 25 fps (paitsi Latinalaisen Amerikan malli) Audiokoodekki: AAC-LC (HE-AAC:tä ei tueta) DRM: yhteensopimaton Yleistä Tehontarve: Vaihtovirta V, 50/60 Hz Virrankulutus: 320 W Virrankulutus (virransäästötilassa): 0,5 W (kun NW STBY -asetuksena on OFF ja [CONTROL FOR HDMI] -asetuksena on [OFF].) 3 W* (kun NW STBY -asetuksena on ON ja [CONTROL FOR HDMI] -asetuksena on [ON].) Mitat (L/K/S) (noin): Koottu yksikkö: 532 mm mm 494 mm Satelliittiyksikkö: 429 mm 830 mm 344 mm Bassokaiutinyksikkö: 532 mm mm 494 mm Paino (noin): Koottu yksikkö: 50,5 kg Satelliittiyksikkö: 13,5 kg Bassokaiutinyksikkö: 37 kg * Järjestelmän virrankulutus on alle 0,5 W, kun HDMI-liitäntä ei ole käytössä ja NW STBY -asetuksena on OFF. Ulkonäkö ja tekniset ominaisuudet voivat muuttua ilman erillistä ilmoitusta. Lisätietoja 87 FI
88 Kielikoodien luettelo Kielten kirjoitusasu noudattaa ISO 639:1988 (E/F) -standardia. Koodi Kieli Koodi Kieli Koodi Kieli Koodi Kieli 1027 afar 1186 gaeli 1350 malajalam 1513 swazi 1028 abhaasi 1194 galego 1352 mongoli 1514 sotho 1032 afrikaans 1196 guarani 1353 romania 1515 sunda 1039 amhara 1203 gudžarati 1356 marathi 1516 ruotsi 1044 arabia 1209 hausa 1357 malaiji 1517 swahili 1045 assami 1217 hindi 1358 malta 1521 tamili 1051 aimara 1226 kroatia 1363 burma 1525 telugu 1052 azeri 1229 unkari 1365 nauru 1527 tadžikki 1053 baškiiri 1233 armenia 1369 nepal 1528 thai 1057 valkovenäjä 1235 interlingua 1376 hollanti 1529 tigrinja 1059 bulgaria 1239 interlingua 1379 norja 1531 turkmeeni 1060 bihar 1245 inupiatun 1393 oksitaani 1532 tagalog 1061 bislama 1248 indonesia 1403 oromo 1534 tswana 1066 bengali/bangla 1253 islanti 1408 orija 1535 tonga 1067 tiibet 1254 italia 1417 pandžabi 1538 turkki 1070 bretoni 1257 heprea 1428 puola 1539 tsonga 1079 katalaani 1261 japani 1435 paštu 1540 tataari 1093 korsika 1269 jiddiš 1436 portugali 1543 twi-fante 1097 tšekki 1283 jaava 1463 ketšua 1557 ukraina 1103 kymri 1287 georgia 1481 retoromania 1564 urdu 1105 tanska 1297 kazakki 1482 rundi 1572 uzbekki 1109 saksa 1298 grönlanti 1483 romania 1581 vietnam 1130 belutši 1299 khmer 1489 venäjä 1587 volapük 1142 kreikka 1300 kannada 1491 ruanda 1613 wolof 1144 Suomi 1301 korea 1495 sanskrit 1632 xhosa 1145 esperanto 1305 kašmiri 1498 sindhi 1665 joruba 1149 espanja 1307 kurdi 1501 sango 1684 kiina 1150 viro 1311 kirgiisi 1502 serbokroaatti 1697 zulu 1151 baski 1313 latina 1503 sinhali 1703 Ei määritetty 1157 persia 1326 lingala 1505 slovakki 1165 suomi 1327 lao 1506 sloveeni 1166 fidži 1332 liettua 1507 samoa 1171 fääri 1334 latvia/lätti 1508 šona 1174 ranska 1345 malagassi 1509 somali 1181 friisi 1347 maori 1511 albania 1183 iiri 1349 makedonia 1512 serbia 88 FI
89 Käytönvalvonnan aluekoodien luettelo Koodi Alue Koodi Alue Koodi Alue Koodi Alue 2044 Argentiina 2165 Suomi 2362 Meksiko 2149 Espanja 2047 Australia 2174 Ranska 2376 Alankomaat 2499 Ruotsi 2046 Itävalta 2109 Saksa 2390 Uusi-Seelanti 2086 Sveitsi 2057 Belgia 2248 Intia 2379 Norja 2528 Thaimaa 2070 Brasilia 2238 Indonesia 2427 Pakistan 2184 Yhdistynyt kuningaskunta 2079 Kanada 2254 Italia 2424 Filippiinit 2090 Chile 2276 Japani 2436 Portugali 2092 Kiina 2304 Korea 2489 Venäjä 2115 Tanska 2363 Malesia 2501 Singapore Lisätietoja 89 FI
90
91
92 2017 Sony Corporation (1)
Kodin äänijärjestelmä
Kodin äänijärjestelmä Käyttöohje Käytön aloittaminen Levyn/USB:n toistaminen USB-siirto Viritin BLUETOOTH Verkko Gesture Control Äänen säätäminen Muut toiminnot Lisätietoja MHC-V77DW VAROITUS Tulipalon
Kodin äänentoistojärjestelmä
Kodin äänentoistojärjestelmä Käyttöohjeet Alkutoimet Levyn/USB-sisällön toistaminen USB-siirto Viritin BLUETOOTH Äänen säätäminen Muut toiminnot Lisätietoja MHC-V50D VAROITUS Tulipalon välttämiseksi älä
Kodin äänentoistojärjestelmä
Kodin äänentoistojärjestelmä Käyttöohjeet Alkutoimet Levyn/USB-sisällön toistaminen USB-siirto Viritin BLUETOOTH Äänen säätäminen Muut toiminnot Lisätietoja SHAKE-X70D/SHAKE-X30D/SHAKE-X10D VAROITUS Tulipalon
Äänipalkki. Aloitusopas HT-ST9
Äänipalkki Aloitusopas HT-ST9 Sisällys 1 Pakkauksen sisältö 4 -----------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------
Kodin äänentoistojärjestelmä
Kodin äänentoistojärjestelmä Käyttöohje Alkutoimet Levyn/USB-sisällön toistaminen USB-siirto Viritin BLUETOOTH-yhteys Sovellusten ohjaus Control for HDMI Eleohjaus Äänen säätäminen Äänentoisto useista
Äänipalkki. Aloitusopas HT-ST9
Äänipalkki Aloitusopas HT-ST9 Sisällys Käyttöönotto 1 Pakkauksen sisältö 4 -----------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------
Kotiteatterijärjestelmä. Aloitusopas HT-XT1
Kotiteatterijärjestelmä Aloitusopas HT-XT1 Sisällys Käyttöönotto 1 Pakkauksen sisältö 3 2 Asentaminen 4 3 Liitännät 6 4 Järjestelmän virran kytkeminen 8 5 Äänen kuunteleminen 9 Perustoiminnot Äänitehosteista
KODIN ÄÄNIJÄRJESTELMÄ
KODIN ÄÄNIJÄRJESTELMÄ Käyttöohje Käytön aloittaminen Levyn/USB:n toistaminen USB-siirto Viritin BLUETOOTH Gesture Control Äänen säätäminen Muut toiminnot Lisätietoja MHC-GT4D 2 FI VAROITUS Tulipalon välttämiseksi
KODIN ÄÄNEN- TOISTOJÄRJESTELMÄ
KODIN ÄÄNEN- TOISTOJÄRJESTELMÄ Käyttöohje Käytön aloittaminen Levyn/USB:n toistaminen USB-siirto Viritin BLUETOOTH Äänen säätäminen Muut toiminnot Lisätietoja MHC-V7D 2 FI VAROITUS Tulipalojen ja sähköiskujen
KODIN ÄÄNIJÄRJESTELMÄ
KODIN ÄÄNIJÄRJESTELMÄ Käyttöohjeet Käytön aloittaminen Levyn/USB:n toistaminen USB-siirto Viritin BLUETOOTH Äänen säätäminen Muut toiminnot Lisätietoja SHAKE-X7D/SHAKE-X3D VAROITUS Tulipalojen ja sähköiskujen
Aloita tästä Tämä on pika-asetusopas
Multi Channel AV Receiver STR-DN1030 Aloita tästä Tämä on pika-asetusopas Sony STR-DN1030 [FI] 4-420-301-11(1) (FI) 1 Kaiuttimien asentaminen 2 Television ja muiden laitteiden liittäminen 3 Muut liitännät
Monikanavainen AV-viritinvahvistin. Aloita tästä Tämä on pika-asetusopas
Monikanavainen AV-viritinvahvistin STR-DN1020 Aloita tästä Tämä on pika-asetusopas 1 Kaiuttimien asentaminen 2 Television ja muiden laitteiden liittäminen 3 Muut liitännät 4 Kaiuttimien valitseminen ja
Äänipalkki. Aloitusopas HT-CT370
Äänipalkki Aloitusopas HT-CT370 Sisällys Käyttöönotto 1 Pakkauksen sisältö 4 2 Asentaminen 5 3 Liitännät 6 4 Järjestelmän virran kytkeminen 8 5 Äänen kuunteleminen 9 Perustoiminnot Äänitehosteista nauttiminen
LIITÄNTÄSOVITIN ipodille KS-PD100 Ennen tämän sovittimen käyttöä
LIITÄNTÄSOVITIN ipodille KS-PD100 Ennen tämän sovittimen käyttöä Viimeisin päivitys: 1. maaliskuuta 2006 1 Tuetut JVC:n autovastaanottimet Tämä sovitin tukee seuraavia JVC:n autovastaanottimia* 1 : Vuonna
MP3 Manager Software for Sony Network Walkman
MP3 Manager Software for Sony Network Walkman Käyttöohje WALKMAN on Sony Corporationin kuulokestereotuotteisiin liittyvä rekisteröity tavaramerkki. on Sony Corporationin tavaramerkki. NW- E55/75 2004 Sony
Käyttöohje CRL Ennen tämän tuotteen käyttöä lue tämä käyttöohje huolellisesti ja kokonaan.
Käyttöohje Kelloradio CRL-340 www.denver-electronics.com Ennen tämän tuotteen käyttöä lue tämä käyttöohje huolellisesti ja kokonaan. 1. Toiminto 1.1 LED-aikanäyttö 12 tuntia tai 24 tuntia 1.2 Valkoinen
Wi-Fi Direct -opas. Helppo määritys Wi-Fi Directin avulla. Vianmääritys. Liite
Wi-Fi Direct -opas Helppo määritys Wi-Fi Directin avulla Vianmääritys Liite Sisällys Tietoja oppaasta... 2 Oppaassa käytetyt symbolit... 2 Vastuuvapauslauseke... 2 1. Helppo määritys Wi-Fi Directin avulla
KANNETTAVA DVD KÄYTTÖOHJE MTW-756 TWIN NB
KÄYTTÖOHJE MTW-756 TWIN NB KANNETTAVA DVD www.facebook.com/denverelectronics Ennen tämän laitteen kytkemistä, käyttöä tai säätämistä, lue tämä käyttöohje huolellisesti ja kokonaan. Säätimet Päälaite 8
C. Painikkeiden toiminnot ja soittimen käyttö 1. Painikkeiden toiminnot
Kiitos tämän digitaalisen MP3-soittimen ostamisesta. Lue laitteen käyttöohje huolellisesti ennen käyttöä. Näin varmistat, että käytät laitetta oikein. A.VAROITUS Lue turvavaroitukset ennen kuin muutat
Kiitos tämän digitaalisen MP3-soittimen ostamisesta. Lue laitteen käyttöohje huolellisesti ennen käyttöä. Näin varmistat, että käytät laitetta oikein.
Kiitos tämän digitaalisen MP3-soittimen ostamisesta. Lue laitteen käyttöohje huolellisesti ennen käyttöä. Näin varmistat, että käytät laitetta oikein. A. Huomaa 1) Sammuta virta, kun et käytä laitetta.
BLUETOOTH- MUSIIKKISOVITIN
Kaikki tavaramerkit ovat vastaavien omistajiensa omaisuutta. Ellei toisin mainita, niiden käyttö ei merkitse sitä, että tavaramerkin omistaja olisi KitSound-yhtiön tytäryhtiö tai hyväksyisi sen tuotteet.
"PLEXTALK Pocket" -verkkosoittimen pikaopas
"PLEXTALK Pocket" -verkkosoittimen pikaopas PLEXTALK Pocketin asetukset 1. Käännä PLEXTALK Pocket ympäri. Varmista, että kaksi pientä uloketta ovat ylhäällä. Paina PLEXTALK Pocketin pohjassa olevaa suorakulmaista
Äänipalkki HT-ST3. Käyttöohjeet
Äänipalkki HT-ST3 Käyttöohjeet FI Sisällys Asennus Pakkauksen sisältö 3 Asentaminen 4 Palkkikaiuttimen ja bassokaiuttimen yhdistäminen 5 Liitännät 6 Järjestelmän virran kytkeminen 8 Perustoiminnot Äänen
KÄYTTÖOHJE CD/MP3-SOITIN FM-RADIOLLA JA USB-LUKIJALLA
Finnish KÄYTTÖOHJE CD/MP3-SOITIN FM-RADIOLLA JA USB-LUKIJALLA Lue nämä ohjeet ja noudata niitä ennen kuin käytät laitetta. SOITTIMEN YLEISKATSAUS 1 2 3 10 8 4 5 6 9 7 11 12 13 14 15 16 17 18 15 19 20 SÄÄTIMIEN
Pakkauksen sisältö. Huomautus * Usean luurin pakkauksissa on enemmän luureja, latureita ja verkkolaitteita. ** Tukiasema
Pikaopas SE888 Pakkauksen sisältö Tukiasema Huomautus * Usean luurin pakkauksissa on enemmän luureja, latureita ja verkkolaitteita. ** Joissakin maissa on liitettävä linjasovitin linjajohtoon ja sitten
Käyttöohje. Painikkeet:
Käyttöohje Painikkeet: 1. PLAY: Päällä/pois päältä Toisto/Pysäytys 2. M: Valinta/Vahvistus 3. ON/OFF: Virtapainike soittimen päällä 4 Vol+: Äänenvoimakkuuden lisäys 5 Vol-: Äänenvoimakkuuden vähennys :
Kannettava DVD soitin Daewoo DPC-7200PD
Kannettava DVD soitin Daewoo DPC-7200PD Laitteeseen tutustuminen: Yläkuva laitteesta 1. LCD panelin sammutus kytkin 2. Laajakuva 3. Pysäytys 4. Edellinen 5. Seuraava 6. Toista 7. Valikko painike Nuolinäppäimet:
Käytön aloittaminen NSZ-GS7. Verkkomediasoitin. Näyttökuvia, toimintoja ja teknisiä ominaisuuksia voidaan muuttua ilman erillistä ilmoitusta.
Käytön aloittaminen FI Verkkomediasoitin NSZ-GS7 Näyttökuvia, toimintoja ja teknisiä ominaisuuksia voidaan muuttua ilman erillistä ilmoitusta. Käytön aloittaminen: ON/STANDBY Kytkee tai katkaisee soittimen
HP Roar Plus -kaiutin. Muut ominaisuudet
HP Roar Plus -kaiutin Muut ominaisuudet Copyright 2014 Hewlett-Packard Development Company, L.P. Microsoft, Windows ja Windows Vista ovat Microsoft-konsernin Yhdysvalloissa rekisteröimiä tavaramerkkejä.
Käyttöohje. Stereokuulokkeet STH32
Käyttöohje Stereokuulokkeet STH32 Sisältö Aloittaminen...3 Johdanto...3 Yleiskatsaus...3 Perusteiden oppiminen... 4 Kuulokkeiden asettaminen paikalleen...4 Kauko-ohjaimen käyttäminen...4 Oikeudelliset
CLASS 1 LASER PRODUCT
DVU-7782MK2 CLASS 1 LASER PRODUCT VAROITUS: Tämä symboli ilmaisee laitteen olevan luokan 1 lasertuote. Älä avaa kantta, äläkä katso lasersäteeseen. Älä koskaan koske laserlinssiin lokeron sisällä. R R
Plantronics M70. -M90 sarja. Käyttöopas
Plantronics M70 -M90 sarja - Käyttöopas Sisällysluettelo Tervetuloa 3 Pakkauksen sisältö* 4 Kielen valitseminen 5 Pariliitoksen muodostaminen 6 Kuulokkeen osat 7 Käytä turvallisesti! 7 Hallinta 8 Puheluun
HP Mobile -kaukosäädin (vain tietyt mallit) Käyttöopas
HP Mobile -kaukosäädin (vain tietyt mallit) Käyttöopas Copyright 2008 Hewlett-Packard Development Company, L.P. Windows ja Windows Vista ovat Microsoft Corporationin tavaramerkkejä tai rekisteröityjä tavaramerkkejä
C: Rulla D: Paristotila E: Käytössä / Ei käytössä - painike F: Yhteyspainike G: Optinen liikkeentunnistin
Tuotetiedot Vastaanotin Hiiri Näppäimistö A: Ilmaisin B: Yhteyspainike Asennus C: Rulla D: Paristotila E: Käytössä / Ei käytössä - painike F: Yhteyspainike G: Optinen liikkeentunnistin H: Paristotila I:
Bluetooth-kaiutin KÄYTTÄJÄN OPAS BTL-60
Käyttöohje Bluetooth-kaiutin KÄYTTÄJÄN OPAS BTL-60 Kaiutin on aina vakioasetuksena Bluetooth-tilassa, kun kytket sen päälle. Voit helposti muodostaa parin Bluetooth-toiminnolla varustetun älypuhelimen
Ulkoiset laitteet. Käyttöopas
Ulkoiset laitteet Käyttöopas Copyright 2007 Hewlett-Packard Development Company, L.P. Windows on Microsoft Corporationin Yhdysvalloissa rekisteröimä tavaramerkki. Tässä olevat tiedot voivat muuttua ilman
DIGITAALINEN TALLENTAVA SOITIN MP-122/222/522/1022 KÄYTTÖOHJE
DIGITAALINEN TALLENTAVA SOITIN MP-122/222/522/1022 KÄYTTÖOHJE 1: SÄÄTIMET S1. LCD S2. REW / haku ylös / MENU / FF /haku alas S3. Äänenvoimakkuuden lasku - S4. Äänenvoimakkuuden nosto + S5. Virta päälle
Äänipalkki. Käyttöohjeet HT-ST7
Äänipalkki Käyttöohjeet FI HT-ST7 Sisällys Asennus/Asennus Pakkauksen sisältö 3 Asentaminen 4 Langattomien lähetin-vastaanotinten liittäminen 5 Liitännät 6 Järjestelmän virran kytkeminen 8 Perustoiminnot
HIVE BUDS BLUETOOTH-KUULOKKEET KÄYTTÖOPAS. kitsound.co.uk
kitsound.co.uk VAROITUS: Vältä mahdolliset kuulovauriot olemalla kuuntelematta suurella äänenvoimakkuudella pitkiä aikoja. Ole oman turvallisuutesi vuoksi tietoinen ympäristöstäsi, kun käytät kuulokkeita.
Ennen päivityksen tekemistä
10UPGRADEUMFin24462F1 10-10-2002 16:32 Pagina 67 Johdanto Oheisella CD-ROM:lla voidaan päivittää DVDR980 ja DVDR985* -malliset eurooppalaiset tallentavat DVD-laitteet tasolle DVDR990, johon sisältyvät
Personal Sound System (PSS) - aloitusopas
QSG_suo 29/12/04 15:15 Page 55 Personal Sound System (PSS) - aloitusopas Lue tämä aloitusopas, ennen kuin otat PSS-järjestelmän käyttöön.toivomme,että oma äänijärjestelmä (pss) on sinulle iloa. Rekisteröitymisen
Ulkoiset laitteet. Asiakirjan osanumero: Tässä oppaassa kerrotaan lisävarusteina saatavien ulkoisten laitteiden käytöstä.
Ulkoiset laitteet Asiakirjan osanumero: 430221-351 Tammikuu 2007 Tässä oppaassa kerrotaan lisävarusteina saatavien ulkoisten laitteiden käytöstä. Sisällysluettelo 1 USB-laitteen käyttäminen USB-laitteen
BackBeat FIT 500 SERIES. Käyttöopas
BackBeat FIT 500 SERIES Käyttöopas Sisällysluettelo Pariliitos 3 Pariliitoksen muodostaminen 3 Pariliitoksen muodostaminen toiseen laitteeseen 3 Pariliitoksen muodostaminen Mac-tietokoneeseen 3 Lataaminen
Antenni Käytä FM-antennia parhaiden mahdollisten vastaanotto-olosuhteiden saavuttamiseksi.
1. Toimintovalitsin : Valinta radion tai CD-soittimen välillä 2. Taajuusaluevalitsin : FM/FM ST-alueiden valinta 3. FM antenni : Saadaksesi parhaan mahdollisen vastaanoton vedä tämä ulos 4. CD kansi :
Ulkoiset laitteet. Asiakirjan osanumero: Tässä oppaassa kerrotaan lisävarusteena saatavien ulkoisten laitteiden käytöstä.
Ulkoiset laitteet Asiakirjan osanumero: 419462-351 Tammikuu 2007 Tässä oppaassa kerrotaan lisävarusteena saatavien ulkoisten laitteiden käytöstä. Sisällysluettelo 1 USB-laitteen käyttäminen USB-laitteen
Marantz CDR310 - pikaohje
Marantz CDR310 - pikaohje 1. Power switch Virtakytkin, liu uta sivulle. 2. DISPLAY button Painikkeesta muutetaan näytön tietoja. 3. LIGHT button Painamalla kerran näytön valo syttyy 3 sekunniksi.pidä painettuna
Kodin äänijärjestelmä
Kodin äänijärjestelmä Käyttöohjeet Alkutoimet Toiminnot Verkkoyhteydet Lisätietoja Vianmääritys Varotoimet / Tekniset tiedot CMT-SBT300W/SBT300WB VAROITUS Tulipalon välttämiseksi älä peitä laitteen tuuletusaukkoja
BackBeat PRO 2 BackBeat PRO 2 Special Edition. Käyttöopas
BackBeat PRO 2 BackBeat PRO 2 Special Edition Käyttöopas Sisällysluettelo Yleiskatsaus 3 Äänenvoimakkuus 3 Musiikin toisto/tauko 3 Kappaleen valinta 3 Avoin kuuntelu 3 Aktiivinen melunvaimennus 3 Lataaminen
Rekisteröi tuote, voit käyttää tukipalvelua osoitteessa. AD200. Käyttöopas
Rekisteröi tuote, voit käyttää tukipalvelua osoitteessa www.philips.com/welcome AD200 Käyttöopas Sisällysluettelo 1 Tärkeää 2 2 Telakointikaiutin 3 Johdanto 3 Toimituksen sisältö 3 Päälaitteen yleiskuvaus
Tervetuloa. Pikaopas. philips. Liitä. Asenna. Nauti
Tervetuloa Pikaopas 1 2 3 Liitä Asenna Nauti philips + Pakkauksen sisältö CD640 tukiasema TAI - Connect Install Enjoy CD640/CD645 luuri CD645 tukiasema Tukiaseman verkkolaite Welcome Quick start guide
Monikanavainen AV-viritinvahvistin
4-488-937-71(2) (FI) Monikanavainen AV-viritinvahvistin Viiteopas STR-DH550 VAROITUS Tulipalojen ja sähköiskujen välttämiseksi älä altista laitetta sateelle tai kosteudelle. Tulipalon välttämiseksi älä
HP Mobile -kaukosäädin (vain tietyt mallit) Käyttöopas
HP Mobile -kaukosäädin (vain tietyt mallit) Käyttöopas Copyright 2008 Hewlett-Packard Development Company, L.P. Windows ja Windows Vista ovat Microsoft Corporationin tavaramerkkejä tai rekisteröityjä tavaramerkkejä
Plantronics Explorer 50. Käyttöopas
Plantronics Explorer 50 Käyttöopas Sisällysluettelo Tervetuloa 3 Pakkauksen sisältö 4 Kuulokkeen osat 5 Käytä turvallisesti! 5 Pariliitoksen muodostaminen ja lataaminen 6 Pariliitoksen muodostaminen 6
Käyttöopas kahden kameran väliseen tiedostojen siirtoon
Canon-digitaalikamera Käyttöopas kahden kameran väliseen tiedostojen siirtoon Sisällysluettelo Johdanto....................................... 1 Kuvien siirtäminen langattomassa yhteydessä........ 2 Kameran
Sangean PR-D4 Käyttöohjeet
Sangean PR-D4 Käyttöohjeet Kytkimet 1. Taajuuden valintanäppäimet 2. Radioasemien selailun ja kellonajan asetus 3. Muistipaikan valintanäppäimet 4. Äänenvoimakkuuden säätö 5. LCD-näyttö 6. Herätyksen asetus
CITATION SURROUND KÄYTTÖOHJE
CITATION SURROUND KÄYTTÖOHJE / TÄRKEITÄ TURVALLI- SUUSTIETOJA Tarkista verkkojännite ennen käyttöä Citation-kaiutin on suunniteltu käytettäväksi 100 240 V:n, 50/60 Hz:n vaihtovirralla. Tuotteen liittäminen
Apple iphone 4 puhelimen käyttöönotto:
Apple iphone 4 puhelimen käyttöönotto: Ennen vanhan puhelimesi käytöstä poistoa, pidäthän huolen, että olet synkronisoinut yhteystietosi Exchange palvelimelle! iphone 4 yhdellä silmäyksellä Purettuasi
Bluetooth-kaiuttim en sisä- ja ulkokäyttöön
BTS-50 Bluetooth-kaiuttim en sisä- ja ulkokäyttöön LUE ENNEN TÄMÄN LAITTEEN KÄYTTÖÄ. www.facebook.com/denverelectronics KÄYTTÖOHJE Varoituksia Tämä tuote on suunniteltu ja valmistettu täyttämään tiukat
MIAMI LANGATON KAIUTIN KÄYTTÖOPAS
Kaikki tavaramerkit ovat vastaavien omistajiensa omaisuutta. Ellei toisin mainita, niiden käyttö ei merkitse sitä, että tavaramerkin omistaja olisi KitSound-yhtiön tytäryhtiö tai hyväksyisi ohjeen tuotteet.
DVD-RAM-levyjen käyttö
Tämä opas sisältää vähimmäistiedot, joita tarvitaan DVD-RAM-levyjen käyttöön DVD MULTI -asemassa Windows 98/Me/2000 -käyttöjärjestelmässä. Windows, Windows NT ja MS-DOS ovat Microsoft Corporationin rekisteröityjä
CITATION SUB KÄYTTÖOHJE
CITATION SUB KÄYTTÖOHJE / TÄRKEITÄ TURVALLI- SUUSTIETOJA Tarkista verkkojännite ennen käyttöä Citation-subwoofer on suunniteltu käytettäväksi 100 240 V:n, 50/60 Hz:n vaihtovirralla. Tuotteen liittäminen
Automaattinen pysäytys Kun kasetti on toistettu tai nauhoitettu loppuun, se pysähtyy automaattisesti.
1. Toimintovalitsin: CD/kasetti (OFF)/RADIO 2. Taajuusaluevalitsin: FM/FM ST-alueiden valinta. 3. FM antenni: Saat parhaan mahdollisen vastaanoton vetämällä antennin ulos. 4. CD-soittimen luukku: Aseta
DVD-kotiteatterijärjestelmä
4-262-748-11(1) (FI) DVD-kotiteatterijärjestelmä Käyttöohje DAV-DZ340/DAV-DZ740 VAROITUS Varoitus Optisten laitteiden käyttäminen tämän tuotteen kanssa voi vahingoittaa silmiä. Älä sijoita laitetta suljettuun
Aloitusopas SUOMI CEL-SV5TA260
Aloitusopas SUOMI CEL-SV5TA260 Pakkauksen sisältö Tarkista ennen käyttöä, sisältääkö kameran pakkaus seuraavat osat. Jos jokin osista puuttuu, ota yhteys kameran jälleenmyyjään. Kamera Akku NB-13L* 1 Latauslaite
Reolink WiFi valvontakameran käyttöohje
1 Reolink WiFi valvontakameran käyttöohje Sisällysluettelo 1 Ennen käyttöä... 3 1.1 Käyttöehdot... 3 1.2 Huomioitavaa... 3 2 Valvontakameran käyttöönotto älypuhelimella... 4 2.1 Asenna Reolink ohjelmisto...
Ulkoiset laitteet Käyttöopas
Ulkoiset laitteet Käyttöopas Copyright 2007 Hewlett-Packard Development Company, L.P. Windows on Microsoft Corporationin Yhdysvalloissa rekisteröimä tavaramerkki. Tässä olevat tiedot voivat muuttua ilman
Nokia langaton äänisovitin AD-47W
Nokia langaton äänisovitin AD-47W 9247383/1 SUOMI AD-47W-sovittimen avulla voit kytkeä langatonta Bluetooth-tekniikkaa tukevan yhteensopivan HF-laitteen tietokoneeseen (tai muuhun yhteensopivaan laitteeseen).
BackBeat FIT sarja. Käyttöopas
BackBeat FIT 3100 -sarja Käyttöopas Sisällysluettelo Toimintojen hallinta 3 Virta, pariliitos ja lataaminen 4 Kotelon virran kytkeminen 4 Pariliitoksen muodostaminen ensimmäistä kertaa 4 Pariliitostila
Wi-Fi Direct -opas. Helppo määritys Wi-Fi Directin avulla. Vianmääritys
Wi-Fi Direct -opas Helppo määritys Wi-Fi Directin avulla Vianmääritys Sisällys Tietoja oppaasta... 2 Oppaassa käytetyt symbolit... 2 Vastuuvapauslauseke... 2 1. Helppo määritys Wi-Fi Directin avulla SSID:n
NOOX XCIO Bluetooth 4.0 stereokuulokkeet
NOOX XCIO Bluetooth 4.0 stereokuulokkeet NOOX XCIO tukee seuraavia protokollia HSP Headset Profile HFP Hands-free Profile A2DP Advanced Audio Distribution Profile AVRCP Audio/Video Remote Control Profile
ZAP SR300 Touch 8GB 100469
ZAP SR300 Touch 8GB 100469 Pikaopas Tekniset yleistiedot: Näyttö: 3 TFT-kosketusnäyttö; 400x240 pikseliä, 262,000 väriä. Audioformaatit: MP3, WMA, WAV, FLAC, APE, AAC ym. Videoformaatit: RM (Real Media),
Kaukosäädin (vain tietyt mallit) Käyttöopas
Kaukosäädin (vain tietyt mallit) Käyttöopas Copyright 2007 Hewlett-Packard Development Company, L.P. Windows ja Windows Vista ovat Microsoft Corporationin tavaramerkkejä tai rekisteröityjä tavaramerkkejä
RIBBONS BLUETOOTH-KUULOKKEET
Kaikki tavaramerkit ovat vastaavien omistajiensa omaisuutta. Ellei toisin mainita, niiden käyttö ei merkitse sitä, että tavaramerkin omistaja olisi KitSound-yhtiön tytäryhtiö tai hyväksyisi sen tuotteet.
Pikaopas. Mukanatoimitetut laitteet. Tallennettavat levyt LX7500R. Suomi
LX7500R Mukanatoimitetut laitteet 1 1 1 1 Pikaopas Suomi 2 1 3 3 3 3 3 3 4 5 6 7 9! 8 0 Tallentavan DVD-laitteesi mukana toimitetaan 1 2 etu-, 1 keski- ja 2 takakaiutinta 2 1 subwooferi 3 6 kaiutinkaapelia
NOOX xperio herätyskello valvontakamera
NOOX xperio herätyskello valvontakamera Käyttöohje Ajan asetus Kun kellonaika on näytössä paina SET, ruudulla lukee nyt "2010" Aseta oikea aika UP ja DOWN näppäimillä ja paina SET uudelleen vahvistaakseni
Welcome to the World of PlayStation Pika-aloitusopas
Welcome to the World of PlayStation Pika-aloitusopas Suomi PCH-2016 7025574 PlayStation Vita-järjestelmän käyttäminen ensimmäistä kertaa Paina viisi sekuntia Kytke virta PS Vita -järjestelmään. Kun kytket
Asennusohje. 1. Laitteen asentaminen. 2. Ohjelmiston asentaminen. Käyttöpaneelisivu
Asennusohje. Laitteen asentaminen. Ohjelmiston asentaminen Käyttöpaneelisivu . Laitteen asentaminen 0 cm (4.0 inches) 33 cm (3 inches) 0 cm (7.9 inches) 0 cm (7.9 inches) 3 89,6 0 50 5 80 Virtalähde 0-7
BackBeat FIT sarja. Käyttöopas
BackBeat FIT 2100 -sarja Käyttöopas Sisällysluettelo Kuulokkeen osat 3 Käytä turvallisesti! 3 Pariliitos 4 Pariliitoksen muodostaminen 4 Pariliitostila 4 Päähän sovittaminen ja lataaminen 5 Säätäminen
Ulkoiset laitteet. Asiakirjan osanumero: Tässä oppaassa esitellään lisävarusteena saatavien tietokoneen ulkoisten laitteiden käyttöä.
Ulkoiset laitteet Asiakirjan osanumero: 410774-351 Huhtikuu 2006 Tässä oppaassa esitellään lisävarusteena saatavien tietokoneen ulkoisten laitteiden käyttöä. Sisällysluettelo 1 USB-laitteen käyttäminen
BTS-31 Bluetooth-kaiutin Lyhyt käyttöohje
1. Toimenpide A. Virta kääntäminen päälle: Painaessasi pitkään painiketta 'Φ/ BTS-31 Bluetooth-kaiutin Lyhyt käyttöohje ' kuulet piippauksen ja sininen valo alkaa vilkkua. B. Viran kääntäminen pois päältä:
Kiintolevyaseman kiinnityskannatin Käyttöopas
Kiintolevyaseman kiinnityskannatin Käyttöopas CECH-ZCD1 7020229 Yhteensopiva laitteisto PlayStation 3-järjestelmä (CECH-400x-sarja) Varotoimet Lue tämä käyttöopas ja PlayStation 3-käyttöopas ennen tuotteen
Ulkoiset laitteet Käyttöopas
Ulkoiset laitteet Käyttöopas Copyright 2008 Hewlett-Packard Development Company, L.P. Tässä olevat tiedot voivat muuttua ilman ennakkoilmoitusta. Ainoat HP:n tuotteita ja palveluja koskevat takuut mainitaan
SoundGate. Bernafon SoundGate. Näppäinlukko. Äänenvoimakkuuden ja ohjelman vaihtaminen. Puhelu. Musiikki/audio-painike. Bluetooth -painike
Bernafon SoundGate SoundGate PIKAOHJE Näppäinlukko Äänenvoimakkuuden ja ohjelman vaihtaminen Puhelu Musiikki/audio-painike Bluetooth -painike Akun merkkivalo Tämä ohje on vain lyhyt tiivistelmä. Tärkeä
Kaukosäädin (vain tietyt mallit) Käyttöopas
Kaukosäädin (vain tietyt mallit) Käyttöopas Copyright 2007 Hewlett-Packard Development Company, L.P. Windows ja Windows Vista ovat Microsoft Corporationin tavaramerkkejä tai rekisteröityjä tavaramerkkejä
D.-soittimen LIITÄNTÄSOVITINKS-PD500 Ennen tämän sovittimen käyttöä
D.-soittimen LIITÄNTÄSOVITINKS-PD500 Ennen tämän sovittimen käyttöä Viimeisin päivitys: 1. maaliskuuta 006 1 Tuetut JVC:n autovastaanottimet Tämä sovitin tukee seuraavia JVC:n autovastanottimia* 1 : Vuonna
Ulkoiset laitteet Käyttöopas
Ulkoiset laitteet Käyttöopas Copyright 2009 Hewlett-Packard Development Company, L.P. Tässä olevat tiedot voivat muuttua ilman ennakkoilmoitusta. Ainoat HP:n tuotteita ja palveluja koskevat takuut mainitaan
Tervetuloa PlayStationin maailmaan. Aloita PS4:n käyttäminen tämän kätevän pikaoppaan avulla. Pikaopas. Suomi CUH-1216A / CUH-1216B 7026990
Tervetuloa PlayStationin maailmaan Aloita PS4:n käyttäminen tämän kätevän pikaoppaan avulla. Pikaopas Suomi CUH-1216A / CUH-1216B 7026990 Aloittaminen Liitä järjestelmä televisioon. Liitä PlayStation 4-järjestelmä
Setup Utility (Tietokoneen asetukset) -apuohjelma. Oppaan osanumero:
Setup Utility (Tietokoneen asetukset) -apuohjelma Oppaan osanumero: 389194-352 Joulukuu 2005 Sisällysluettelo 1 Setup Utility (Tietokoneen asetukset) -apuohjelman käyttö 2 Setup Utility (Tietokoneen asetukset)
TÄRKEÄÄ LUE OHJEET ENNEN KÄYTTÖÄ JA SÄILYTÄ OHJEET MYÖHEMPÄÄ TARVETTA VARTEN. KÄYTTÖOHJE DVH-7783
TÄRKEÄÄ LUE OHJEET ENNEN KÄYTTÖÄ JA SÄILYTÄ OHJEET MYÖHEMPÄÄ TARVETTA VARTEN. KÄYTTÖOHJE DVH-7783 CLASS 1 LASER PRODUCT VAROITUS: Tämä symboli ilmaisee laitteen olevan luokan 1 lasertuote. Älä avaa kantta,
Käyttöoppaasi. SONY DAV-DZ780 http://fi.yourpdfguides.com/dref/2154620
Voit lukea suosituksia käyttäjän oppaista, teknisistä ohjeista tai asennusohjeista tuotteelle. Löydät kysymyksiisi vastaukset käyttöoppaasta ( tiedot, ohjearvot, turvallisuusohjeet, koko, lisävarusteet
Aina apuna. Rekisteröi tuote ja hae tukitietoja osoitteessa SBM100. Kysy. Philipsiltä. Käyttöopas
Aina apuna Rekisteröi tuote ja hae tukitietoja osoitteessa www.philips.com/welcome Kysy Philipsiltä SBM100 Käyttöopas Sisällysluettelo 1 Tärkeää 3 2 Kannettava kaiutin 4 Johdanto 4 Toimituksen sisältö
Telakka-asema vahvistimella ipodille/iphonelle
Telakka-asema vahvistimella ipodille/iphonelle D2 Käyttöohje Telakka-asema vahvistimella ipodille/iphonelle VAROITUS: Välttääksesi sähköiskun, älä käytä tätä (polarisoitua) pistoketta jatkojohdon, pistorasian
N300 WiFi-reititin (N300R)
Easy, Reliable & Secure Asennusopas N300 WiFi-reititin (N300R) Tavaramerkit Merkki- ja tuotenimet ovat omistajiensa tavaramerkkejä tai rekisteröityjä tavaramerkkejä. Tietoja voidaan muuttaa ilman erillistä
Nokia langaton audioyhteyslaite AD-42W 9247810/1
Nokia langaton audioyhteyslaite AD-42W 9247810/1 VAATIMUSTENMUKAISUUSILMOITUS NOKIA Oyj ilmoittaa vastaavansa siitä, että tuote AD-42W noudattaa Euroopan neuvoston direktiivin 1999/5/EY määräyksiä. Vaatimustenmukaisuusilmoituksesta
Finnish. B525 LTE CPE Pikaopas
Finnish B525 LTE CPE Pikaopas 1 Tuotteen yleiskuvaus Virran merkkivalo Wi-Fi /WPS-merkkivalo Signaalinvoimakkuuden merkkivalo LAN1-3, LAN4/WAN-portti USB-portti Palauta-painike WPS-painike Verkon tilan
Nokia minikaiuttimet MD /1
Nokia minikaiuttimet MD-6 3 5 4 2 9205724/1 2007 Nokia. Kaikki oikeudet pidätetään. Nokia ja Nokia Connecting People ovat Nokia Oyj:n rekisteröityjä tavaramerkkejä. Johdanto Onnittelut ostoksesi johdosta.
Vahvistava kaulasilmukka sisäänrakennetulla äänen vahvistimella. Sopii käytettäväksi puhelimien ja audiolaitteiden kanssa.
Vahvistava kaulasilmukka sisäänrakennetulla äänen vahvistimella. Sopii käytettäväksi puhelimien ja audiolaitteiden kanssa. Lue tämä ohje huolella ennen kuin käytät Classicia. Lue myös sen laitteen ohjeet,
GN Hearing - sovellus - käyttöohje
GN Hearing - sovellus - käyttöohje Johdanto Onneksi olkoon sovelluksen lataamisen johdosta. Tämä sovellus tuottaa parempia kuuntelemiselämyksiä ja auttaa hyödyntämään kuulokojeitasi täysimääräisesti. Innovatiivinen
KODIN ÄÄNENTOISTO- JÄRJESTELMÄ
4-487-569-13(1) (FI) KODIN ÄÄNENTOISTO- JÄRJESTELMÄ Käyttöohje Käytön aloittaminen Levyn/USB:n toistaminen USB-siirto Viritin Bluetooth Äänen säätäminen Muut toiminnot Lisätietoja SHAKE-99/SHAKE-77/SHAKE-55/SHAKE-33
Lenco. L-701 Suorakoodauslevysoitin. Käyttöopas
Lenco L-701 Suorakoodauslevysoitin Käyttöopas 1 Varotoimenpiteitä Asennus Pura kaikki osat pakkauslaatikosta ja poista niiden suojamateriaali. Älä kytke soitinta verkkovirtaan ennen kuin kaikki muut kytkennät