Haminassa on lippu korkealla!

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Haminassa on lippu korkealla!"

Transkriptio

1 Haminassa on lippu korkealla!

2 Suomen lippu täyttää sata vuotta vuonna Eduskunnan päätöksellä siniristilipusta tehtiin Suomen kansallinen tunnus. Lippu on tärkein yksittäinen kansallinen symboli, joten satavuotiaan lipun juhliminen liittyy vuoden 2017 Suomi 100 tapahtumiin. On tärkeää, että myös tulevaisuudessa Suomen lippu on koko kansakunnan ilon ja ylpeyden aihe. Haminan kaupunki on päättänyt huomioida Suomen tasavallan ja sen lipun satavuotisjuhlat perustamalla Haminan Lippumaailman. Se on liputukseen ja lippuhistoriaan keskittyvä puisto- ja näyttelykokonaisuus. Lippumaailmaa kehitetään asteittain ja sen tavoitteena on antaa elinvoimaa kaupungille ja toimia pedagogisena ja matkailullisena kohteena mieluiten seuraavat sata vuotta. Hannu Muhonen Haminan kaupunginjohtaja

3 HAMINAN LIPPUMAAILMA Tausta Lippujen ja heraldisten tunnusten kautta ihmiset samaistuvat kansallisiin ja yhteisöllisiin juuriinsa. Liput sisältävät vahvoja tunnelatauksia kaikille riippumatta asuinpaikasta tai maasta. Lippu on kuin yhteisö pienoiskoossa pyhimpine arvoineen. Valtioiden liput ja niiden muutokset kuvaavat kansakuntien nousua ja imperiumien tuhoa, uskontojen vaikutusta, aatteiden leviämistä ja poliittisia sidonnaisuuksia. Historia kaikessa vaikuttavuudessaan pelkistyy lippuun. Lippujen ja heraldisten tunnusten kautta voidaankin havainnollisesti ja mieleenpainuvasti kuvata eri maiden ja yhteisöjen historiaa, kulttuuria ja vuorovaikutussuhteita. Haminan Lippumaailma pyrkiikin olemaan sekä nähtävyys ja tärkeä matkailukohde että pedagoginen ja informatiivinen keskus. Haminan kaupunki on vanha ja merkittävä varuskuntakaupunki. Liputus ja liput kuuluvat keskeisesti sotilaskulttuuriin. Haminalla on jo parin vuosikymmenen kokemus kansainvälisen sotilasmusiikkifestivaalin, Hamina Tattoon järjestämisestä. Kaupungin ainutlaatuinen arkkitehtuuri, historiallinen linnoitus ja sotilasperinne sekä suurtapahtumien järjestelyosaaminen tarjoavat oivan taustan Haminan Lippumaailmalle. Hamina on myös merkittävä satamakaupunki. Moderni liputus sai alkunsa merenkulun laajenemisesta. Lisäksi Hamina on rajakaupunki, portti idän ja lännen välissä. Kansainvälisen vuorovaikutuksen tiivistyessä lippujen rooli kansallisina ja yhteisöllisinä symboleina vain kasvaa. Sijaintinsa ja historiallisten piirteidensä vuoksi Haminaan on luontevasti kehitettävissä kansainvälinen lippu- ja liputuskulttuuriin keskus.

4

5 Organisaatio Haminan Lippumaailma on Haminan kaupungin hanke. Sen johtoryhmänä toimii kaupunginjohtaja Hannu Muhosen vetämä työryhmä. Yhteiskuntasuhteista vastaa Haminan Lippumaailman neuvottelukunta, jonka puheenjohtajana on kansanedustaja Matti Vanhanen ja varapuheenjohtajana kansanedustaja Ilkka Kanerva. Haminan Lippumaailman toiminnanjohtajana on VTT Kimmo Kiljunen ja sen taiteellisena johtajana toimii Lassi Ikäheimo. Erikseen hanketta tukemaan kootaan heraldiikan ja veksilologian asiantuntijaryhmä sekä mahdollinen kannatusyhdistys. Haminan Lippumaailma on hyväksytty yhdeksi Suomi 100 hankkeeksi, jolla Suomi juhlii satavuotista itsenäisyyttään. Sisäministeriö, joka vastaa valtakunnallisista lippuun ja liputukseen liittyvistä toimista tukee myös hanketta. SUOMEN SUURLIPPU Siniristilipun täyttäessä sata vuotta vedetään Haminassa salkoon maailman suurin Suomen lippu. Lipulla juhlistetaan Suomen itsenäisyyden satavuotistaivalta. Suurlippu on ulkovaltojen lahja satavuotiaalle Suomelle ja Suomen kansalle. Lippu luovutetaan Suomen valtiojohdolle itsenäisyysjuhlatapahtumien yhteydessä. Lipun yhteyteen sijoitetaan muistotaulu, johon kirjataan kunkin lahjoittajamaan nimi ja lipun kuva. Myös kansalaiset voivat osallistua suurlipun pystytykseen. Yhdessä Mesenaatti.me yhteisörahoituspalvelun kanssa käynnistetään toukokuussa 2017 joukkorahoituskampanja maailman suurimman Suomen lipun vetämiseksi salkoon satavuotiaan lippumme kunniaksi. Suuri siniristilippu on nähtävyys, joka korostaa Suomen kansan erityisyyttä, mutta topeliaanisessa hengessä arvostaen erilaisuutta ja yhteisöllisyyttä. Tässä maassa asuu kansaa erilaisista sukuperistä ja erikielistä, ja he kantavat suonissaan erilaisten kansakuntien verta. Mutta se on sanottu, että kaikki, jotka tunnustavat tämän maan isänmaakseen ja rakastavat tätä sellaisena kaikki, jotka tottelevat tämän maan lakia ja tekevät työtä tämän hyväksi ovat yksi kansa. Zachris Topelius, Maamme kirja, 1875 Me suomalaiset olemme erilaisia, mutta samanarvoisia. Meidän isänmaanrakkauttamme on avoimen demokratian, oikeusvaltion, suvaitsevaisuuden ja yhteisvastuun kunnioittamista. Siniristilippumme on yhteinen, kansallinen tunnuksemme. Suomen lipun tie Suurlippua täydentää Suomen lipun tie -lippurivi. Se kertoo kansallisen tunnuksemme ainutlaatuisuudesta, mutta korostaa myös sen historiallista kehityskaarta ja kansainvälistä yhteyttä. Suomen lipun tiellä liehuvat Suomessa aikojen kuluessa käytetyt valtakunnan liput. Se koostuu yhdeksästä lipusta alkaen Kalmarin Unionista, Ruotsista ja Venäjästä ja päätyen leijonalippuun ja ensimmäiseen siniristiin. Lippurivi loppuu EU:n ja YK:n lippuihin. Suomen lipun tie avataan RUK:n puistossa toukokuussa 2018.

6

7 Lippupuisto Haminan lippupuistoa kaavaillaan kaupungin keskustan alueelle hyödyntäen myös meren rannan läheisyyttä. Puistoon sijoitetaan maailman karttaa mukaillen YK:n193 jäsenvaltion liput yhdeksän metrin saloissa. Maanosien erityispiirteitä pyritään huomioimaan alueen suunnittelussa. Lippupuistossa voi liikkua kuin maanosasta toiseen. Ensivaiheessa toukokuussa 2018 Lipputornin puistoon sijoitetaan Pohjoismaiden ja Baltian maiden liput. Lipputankojen yhteydessä on informaatiotaulu ja digitekniikkaa, joiden kautta välitetään tietoa kunkin maan kulttuurista ja yhteiskunnasta. Lipun symboliikan kautta kerrotaan maan historiasta ja nykyisyydestä. Tavoitteena on, että suurlippu, Suomen lipun tie ja lippupuisto olisivat valaistuja ympäri vuoden, jolloin ne toimivat pimeällä valoteoksena ja nähtävyytenä. Alkuperäiset, ulkovalloilta lahjoituksina saadut lippupuiston liput sijoitetaan myöhemmin osaksi Lippukeskuksen näyttelyä. Lippukeskus Haminan Lippumaailman keskukseen sijoitetaan pysyvä lippunäyttely ja informaatiopiste. Lippunäyttely on ainutlaatuinen lippujen historiaa ja käyttöä sekä heraldisia esineitä ja tunnuksia kuvaava kokonaisuus. Tavoitteena on interaktiivisuus ja elämysten kautta tuotettavat oivallukset ja tiedon välittyminen. Näyttelyesineiden lisäksi käytetään hyväksi modernia tietotekniikkaa ja audiovisuaalisia välineitä. Lippunäyttelyssä kuvataan sekä Suomen lipun ja maakuntien vaakunoiden historia että maailman valtioiden lippuhistoria. Liput ja lippusymbolit välittävät tietoa ja kuvaavat kutakin maata ja sen erityispiirteitä. Valtioiden ohella lippuja käytetään erilaisten yhdistysten, seurojen, puolueiden ja yhteisöjen tunnuksina. Lippukeskuksessa kaavaillaan pidettävän esillä myös laajemmin lippu- ja liputuskulttuuriin liittyviä teemoja. Tällaisia ovat liputus merenkulussa, poliittisten liikkeiden tunnukset, uskonnolliset liput, sotilasliput, liput ja urheilu sekä fanikulttuuri, lippujen kaupallinen käyttö, maakuntien ja osavaltioiden liput sekä kiisteltyjen alueiden tunnukset. Lippukeskuksen yhteyteen sijoitetaan lasten lippuaiheinen leikki- ja askartelunurkka ja merirosvolaiva tunnuksineen. Keskuksessa on myös matkamuistomyymälöitä, kirjapiste sekä ravintola/ kahvila. Lipputorni Haminan Lippumaailman ensimmäisenä askeleena Haminan Lipputornissa avattiin Suomen lipun tie -näyttely. Samana päivänä tornin salkoon nostettiin Suomen leijonalippu juhlistamaan sen satavuotisuutta vaihtuakseen vuoden 2018 toukokuussa 100 vuotta täyttävään siniristilippuun. Lipputornia kutsutaan myös Rauhantorniksi ja se sijaitsee Haminan torin laidalla. Se rakennettiin vuonna 1790 linnoituksen komentajan lipputorniksi. Digitaalinen lippumaailma Haminan Lippumaailma tuotetaan myös digitaalisessa muodossa. Kaikki esillä oleva materiaali kootaan verkkoon. Lisäksi hyödynnetään pelimaailman, virtuaalitodellisuuden sekä uuden digitaalisuuden tuomat mahdollisuudet. Tavoitteena on, että Haminan Lippumaailma -sivustosta syntyisi globaalisti käytettävissä oleva keskustelu- ja tiedonsaantifoorumi.

8 HAMINASSA ON LIPPU KORKEALLA HAMINAN LIPPUMAAILMA Haminan Lippumaailma Haminan kaupunki Raatihuoneentori 16, FI Hamina Toiminnanjohtaja Kimmo Kiljunen p Taiteellinen johtaja Lassi Ikäheimo p Viestintäpäällikkö Minna Nordström p

Räkna biljetten, laskekaa lippu

Räkna biljetten, laskekaa lippu Räkna biljetten, laskekaa lippu - Lippujen ja liputuksen kulttuurihistoriaa Liput ovat vaakunoiden ohella merkittävimpiä valtioiden ja muiden yhteisöjen visuaalisia tunnuksia. Tutustumme lippujen ja liputuksen

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5)

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) 96 Liputuskokeilu Kaupungintalolla 5.12.2017-31.12.2018 HEL 2017-012438 T 00 04 03 Päätös päätti, että Kaupungintalon katolla liputetaan valaistulla Suomen lipulla kokeiluluonteisesti

Lisätiedot

Räkna biljetten, laskekaa lippu

Räkna biljetten, laskekaa lippu Räkna biljetten, laskekaa lippu - Lippujen ja liputuksen kulttuurihistoriaa Liput ovat vaakunoiden ohella merkittävimpiä valtioiden ja muiden yhteisöjen visuaalisia tunnuksia. Tutustumme lippujen ja liputuksen

Lisätiedot

Teema ja strategiset alueet. Yhdessä 2017. Suomi tulevaisuudessa. Suomi nyt. Suomen 100 vuotta. Kaikki suomalaiset ja Suomen ystävät

Teema ja strategiset alueet. Yhdessä 2017. Suomi tulevaisuudessa. Suomi nyt. Suomen 100 vuotta. Kaikki suomalaiset ja Suomen ystävät UUSIMAA Teema ja strategiset alueet Yhdessä 2017 Suomen 100 vuotta Suomi nyt Suomi tulevaisuudessa Kaikki suomalaiset ja Suomen ystävät 2 Monimuotoinen kokonaisuus 3 Hae mukaan Ehdotus juhlavuoden ohjelmaksi.

Lisätiedot

SUOMENLINNAN HOITO- JA KÄYTTÖ- SUUNNITELMA. Tule osallistumaan!

SUOMENLINNAN HOITO- JA KÄYTTÖ- SUUNNITELMA. Tule osallistumaan! SUOMENLINNAN HOITO- JA KÄYTTÖ- SUUNNITELMA Tule osallistumaan! MIKSI TARVITAAN HOITO- JA KÄYTTÖSUUNNITELMA? Suomenlinna on yksi Unescon noin tuhannesta maailmanperintökohteesta. Unesco edellyttää kohteilta

Lisätiedot

TARKISTUKSET FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI. Euroopan parlamentti 2016/0029(COD) Mietintöluonnos Hannu Takkula (PE585.

TARKISTUKSET FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI. Euroopan parlamentti 2016/0029(COD) Mietintöluonnos Hannu Takkula (PE585. Euroopan parlamentti 2014-2019 Kansainvälisen kaupan valiokunta 2016/0029(COD) 19.9.2016 TARKISTUKSET 15-26 Mietintöluonnos Hannu Takkula (PE585.811v02-00) ehdotuksesta Euroopan parlamentin ja neuvoston

Lisätiedot

Koulutuksen sähköisten palveluiden kehittäminen kuntien ja valtion yhteistyönä. Tuula Haatainen, varatoimitusjohtaja

Koulutuksen sähköisten palveluiden kehittäminen kuntien ja valtion yhteistyönä. Tuula Haatainen, varatoimitusjohtaja Koulutuksen sähköisten palveluiden kehittäminen kuntien ja valtion yhteistyönä Tuula Haatainen, varatoimitusjohtaja Yhteinen tahtotila oppilaat hallitsevat tieto- ja viestintätekniikkaa teknologia on läsnä

Lisätiedot

Limes ry:n tunnus- ja merkkiohjesääntö

Limes ry:n tunnus- ja merkkiohjesääntö Limes ry:n tunnus- ja merkkiohjesääntö Hyväksytty ylimääräisessä yhdistyksen kokouksessa 24.1.2011 1 Sen lisäksi mitä Limes ry:n säännöissä tunnuksista, merkeistä ja huomionosoituksista mainitaan, noudatetaan

Lisätiedot

Ehdotus Suomi 100 -juhlavuoden ohjelmaan: Suomen itsenäisyyden juhlavuoden kalenteri

Ehdotus Suomi 100 -juhlavuoden ohjelmaan: Suomen itsenäisyyden juhlavuoden kalenteri Ehdotus Suomi 100 -juhlavuoden ohjelmaan: Suomen itsenäisyyden juhlavuoden kalenteri Suomen itsenäisyyden juhlavuoden kalenteri tuo esille lapset ja nuoret taiteen tekijöinä Ohjelmaidea, tarkoitus ja kohderyhmät

Lisätiedot

Museot yhdessä yhteinen perintö hanke. 10+ museot 18.3.2015. Kimmo Levä pääsihteeri

Museot yhdessä yhteinen perintö hanke. 10+ museot 18.3.2015. Kimmo Levä pääsihteeri Museot yhdessä yhteinen perintö hanke 10+ museot 18.3.2015 Kimmo Levä pääsihteeri Itsenäisyyden juhlavuoden projekti Yhteinen perintö hanke on museoalan yhteisesti toteuttama osa Valtioneuvoston koordinoimaa

Lisätiedot

https://www.sokoshotels.fi/en/st-petersburg/sokos-hotel-olympia-garden

https://www.sokoshotels.fi/en/st-petersburg/sokos-hotel-olympia-garden 03.05.2018 10:00-14:30 Allegro juna lähtee Helsinki-Pietari 3,5 tuntia 14:30-17:00 Saapuminen Pietariin, Pietari kiertoajelu bussilla 17:00-18:30 Pietari-Paavalin linnoitukseen Neva-joen Jänissaarelle

Lisätiedot

Hyvinvointivaltio Suomi tarvitsee maahanmuuttajia. Fatbardhe Hetemaj 18.11.2014

Hyvinvointivaltio Suomi tarvitsee maahanmuuttajia. Fatbardhe Hetemaj 18.11.2014 Hyvinvointivaltio Suomi tarvitsee maahanmuuttajia Fatbardhe Hetemaj 18.11.2014 Suomen väestöllinen huoltosuhde vuosina 1970-2040 Lähde: valtiovarainministeriö Osaamista katoaa valtava määrä Työvoima 2,5

Lisätiedot

TIETOPAKETTI SUOMI 100 -OHJELMAAN MUKAAN HALUAVALLE

TIETOPAKETTI SUOMI 100 -OHJELMAAN MUKAAN HALUAVALLE TIETOPAKETTI SUOMI 100 -OHJELMAAN MUKAAN HALUAVALLE Juhlavuoden pääteema on JUHLAVUODEN KULMAKIVET Koko Suomessa kaikkien suomalaisten ja Suomen ystävien juhlavuosi Koko vuosi 2017 uudesta vuodesta itsenäisyyspäivään

Lisätiedot

Euroopan unionin tilanne ja toimintaympäristö 2017

Euroopan unionin tilanne ja toimintaympäristö 2017 Euroopan unionin tilanne ja toimintaympäristö 2017 Eduskunnan tulevaisuusvaliokunta 1.3.2017 Juhana Aunesluoma Tutkimusjohtaja, Eurooppa-tutkimuksen verkosto Helsingin yliopisto 28.2.2017 1 Teemat EU:n

Lisätiedot

JUHLAVUOSI 2017 POHJOIS-POHJANMAALLA

JUHLAVUOSI 2017 POHJOIS-POHJANMAALLA JUHLAVUOSI 2017 POHJOIS-POHJANMAALLA LÄHTÖKOHTIA JUHLAVUOTEEN Suomen suuri vuosi Sukupolvemme merkittävin juhlavuosi Yhteinen vuosi Avoin kaikille suomalaisille ja Suomen ystäville Mahdollisuus tehdä ja

Lisätiedot

Tervetuloa kansainväliseen yliopistokaupunkiin Lappeenrantaan!

Tervetuloa kansainväliseen yliopistokaupunkiin Lappeenrantaan! Tervetuloa kansainväliseen yliopistokaupunkiin Lappeenrantaan! LAPPEENRANNAN KAUPUNKI Kaupunginjohtaja Kimmo Jarva Lappeenranta lyhyesti Kuningatar Kristiina perusti kaupungin vuonna 1649. Kansainvälinen

Lisätiedot

Suomen vaikuttaminen muuttuvassa Euroopan unionissa

Suomen vaikuttaminen muuttuvassa Euroopan unionissa Suomen vaikuttaminen muuttuvassa Euroopan unionissa Eduskunnan suuri valiokunta 28.9.2016 Juhana Aunesluoma Tutkimusjohtaja, Eurooppa-tutkimuksen verkosto Helsingin yliopisto Network for European Studies

Lisätiedot

Suomi 100 vuotta. Vapla Valmistelija: nuorisosihteeri Pirkko Suhonen, puh

Suomi 100 vuotta. Vapla Valmistelija: nuorisosihteeri Pirkko Suhonen, puh Vapaa-aikalautakunta 97 16.12.2015 Vapaa-aikalautakunta 10 18.02.2016 Vapaa-aikalautakunta 62 21.09.2016 Vapaa-aikalautakunta 8 25.01.2017 Vapaa-aikalautakunta 27 20.04.2017 Suomi 100 vuotta Vapla 16.12.2015

Lisätiedot

Kansainvälisten asiain sihteeristö EU-koordinaattori Johanna Koponen

Kansainvälisten asiain sihteeristö EU-koordinaattori Johanna Koponen OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖ ASIANTUNTIJALAUSUNTO Kansainvälisten asiain sihteeristö EU-koordinaattori Johanna Koponen 24.11.2015 Eduskunnan sivistysvaliokunnalle E 65/2015 vp Komission tiedonanto "Kaikkien

Lisätiedot

OLYMPIASTADION B R AND B OOK

OLYMPIASTADION B R AND B OOK OLYMPIASTADION BRAND BOOK OLYMPIASTADION B R AND B OOK 26.9.2012 SISÄLLYS 1. Brand bookin tarkoitus 2. Olympiastadionin esittely 3. Olympiastadionin brändi 4. Olympiastadionin visuaalinen maailma Värit

Lisätiedot

STRATEGIA 2016-2021 Puolueiden kansainvälinen demokratiayhteistyö - Demo ry

STRATEGIA 2016-2021 Puolueiden kansainvälinen demokratiayhteistyö - Demo ry STRATEGIA 2016-2021 Puolueiden kansainvälinen demokratiayhteistyö - Demo ry TAUSTA: DEMOKRATIATUESTA Demokratian tukeminen on rauhan, kehityksen, tasa-arvon ja ihmisoikeuksien tukemista. Ne toteutuvat

Lisätiedot

KOE FINLANDIA-TALO AINUTLAATUISTEN ELÄMYSTEN KESKUS

KOE FINLANDIA-TALO AINUTLAATUISTEN ELÄMYSTEN KESKUS KOE FINLANDIA-TALO AINUTLAATUISTEN ELÄMYSTEN KESKUS Visit Helsinki / Esko Jämsä ALVAR AALTO JA FINLANDIA-TALO KAKSI SUOMALAISEN DESIGNIN LEGENDAA Maailmankuulun arkkitehti Alvar Aallon (1898 1976) suunnittelema

Lisätiedot

Vallien valtiaat hullukaalista harmioon - kasvit kertovat Linnoituksen historiasta

Vallien valtiaat hullukaalista harmioon - kasvit kertovat Linnoituksen historiasta Vallien valtiaat hullukaalista harmioon - kasvit kertovat Linnoituksen historiasta Lappeenrannan Linnoituksen kasveista on valmistunut tietopaketti, joka sisältää seuraavat osat: Tekstiosa Perustiedot

Lisätiedot

POLKUJA- KOREOGRAFIAKILPAILU

POLKUJA- KOREOGRAFIAKILPAILU POLKUJA- KOREOGRAFIAKILPAILU Kuopiossa 21.11.2015 Tapahtuman taustaa Polkuja- koreografiakilpailu järjestettiin ensimmäisen kerran vuonna 2013. Järjestäjien suureksi yllätykseksi 33 koreografiaa ilmoittautui

Lisätiedot

TUUSULAN KUNNALLISJÄRJESTÖ Vaaliohjelma ELINVOIMAA TUUSULAAN - HALLINNOSTA IHMISTEN YHTEISÖKSI

TUUSULAN KUNNALLISJÄRJESTÖ Vaaliohjelma ELINVOIMAA TUUSULAAN - HALLINNOSTA IHMISTEN YHTEISÖKSI TUUSULAN KUNNALLISJÄRJESTÖ Vaaliohjelma 2017 - ELINVOIMAA TUUSULAAN - HALLINNOSTA IHMISTEN YHTEISÖKSI Keskustalla on yhdessä tekemisestä 110 vuotinen perinne. Keskusta rakentaa politiikkansa ihmisen, ei

Lisätiedot

ULKOPOLITIIKAN HOITO SUOMESSA

ULKOPOLITIIKAN HOITO SUOMESSA ULKOPOLITIIKAN HOITO SUOMESSA Miten hyvin tai huonosti Suomen ulkopolitiikkaa on mielestänne viime vuosina hoidettu? 01 lokakuu 1- v. - v. - v. 0- v. ylioppil/opisto Yliopist/Ammatikork koulu Toimihenk.Yritt/Johtava

Lisätiedot

SISÄLLYS. N:o 748. Laki

SISÄLLYS. N:o 748. Laki SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA 1999 Julkaistu Helsingissä 23 päivänä kesäkuuta 1999 N:o 748 752 SISÄLLYS N:o Sivu 748 Laki rikoksen johdosta tapahtuvasta luovuttamisesta Euroopan unionin jäsenvaltioiden välillä

Lisätiedot

PUBLIC LIMITE FI EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO. Bryssel, 14. maaliskuuta 2014 (17.03) (OR. fr) 7250/14 LIMITE

PUBLIC LIMITE FI EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO. Bryssel, 14. maaliskuuta 2014 (17.03) (OR. fr) 7250/14 LIMITE Conseil UE EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO Bryssel, 14. maaliskuuta 2014 (17.03) (OR. fr) 7250/14 PUBLIC LIMITE COAFR 74 CSDP/PSDC 136 POLMIL 25 PESC 229 COHAFA 28 DEVGEN 59 ACP 41 COPS 60 ILMOITUS: I/A-KOHTA

Lisätiedot

Järjestö 2.0: Järjestöt mukana muutoksessa. Verkostotapaaminen

Järjestö 2.0: Järjestöt mukana muutoksessa. Verkostotapaaminen Järjestö 2.0: Järjestöt mukana muutoksessa Verkostotapaaminen 10.9.2018 Järjestö 2.0: mukana muutoksessa avustusohjelma yhdenvertaisuuteen digitalisoituvassa toimintaympäristössä a) Vahvistaa järjestöjen

Lisätiedot

Mitä partio on? 29.3.2012 2

Mitä partio on? 29.3.2012 2 PARTIO Mitä se on? Mitä partio on? Partio on monipuolinen harrastus lapsille, nuorille ja aikuisille Partio on käytännön toimintaa, jonka takana on kuitenkin arvoja ja ihanteita Viikoittaisissa kokouksissa

Lisätiedot

EUROOPAN HISTORIALLINEN MUISTI: TOIMINTALINJAUKSET, HAASTEET JA NÄKYMÄT

EUROOPAN HISTORIALLINEN MUISTI: TOIMINTALINJAUKSET, HAASTEET JA NÄKYMÄT SISÄASIOIDEN PÄÄOSASTO OSASTO B: RAKENNE- JA KOHEESIOPOLITIIKKA KULTTUURI JA KOULUTUS EUROOPAN HISTORIALLINEN MUISTI: TOIMINTALINJAUKSET, HAASTEET JA NÄKYMÄT MUISTIO Tiivistelmä Tässä muistiossa on tarkoitus

Lisätiedot

Kulttuuriperinnön eurooppalainen teemavuosi 2018 KULTTUURIPERINTÖMME: KUN MENNYT KOHTAA TULEVAN

Kulttuuriperinnön eurooppalainen teemavuosi 2018 KULTTUURIPERINTÖMME: KUN MENNYT KOHTAA TULEVAN Kulttuuriperinnön eurooppalainen teemavuosi 2018 Kulttuuriperintövuosi Projekteja, tapahtumia, aloitteita, kampanjoita ympäri Eurooppaa. Toteuttajina EU:n jäsenvaltiot, alueelliset ja paikalliset viranomaiset/toimijat,

Lisätiedot

Suomussalmi uuden lain toimeenpanijana. Joni Kinnunen

Suomussalmi uuden lain toimeenpanijana. Joni Kinnunen Suomussalmi uuden lain toimeenpanijana Joni Kinnunen 20.3.2019 Suomussalmi Noin 8000 asukkaan kunta Kainuussa Väestö vähenee ja ikääntyy Pitkät välimatkat Taiteen ammattilaisten kapea kärki, yhteisön ja

Lisätiedot

Olli Vesterinen, projektipäällikkö, OKM

Olli Vesterinen, projektipäällikkö, OKM Olli Vesterinen, projektipäällikkö, OKM 31.10.2016 OSAAMISEN JA KOULUTUKSEN KÄRKIHANKE 1 Uusi peruskoulu -ohjelma on osa Uudet oppimisympäristöt ja digitaaliset materiaalit peruskouluihin -kärkihanketta

Lisätiedot

Rail Baltica edellytys Suomen isoille liikennehankkeille. Tiina Haapasalo, EK Sauli Hievanen, SAK

Rail Baltica edellytys Suomen isoille liikennehankkeille. Tiina Haapasalo, EK Sauli Hievanen, SAK Rail Baltica edellytys Suomen isoille liikennehankkeille Tiina Haapasalo, EK Sauli Hievanen, SAK Lähtökohdat Suomen logistinen asema Kaukana globaalista markkinasta; 2 vuorokauden etäisyys Keski-Euroopasta!

Lisätiedot

Mitä etnisen yhdenvertaisuuden edistäminen tarkoittaa? Peter Kariuki Pääsihteeri Etnisten suhteiden neuvottelukunta

Mitä etnisen yhdenvertaisuuden edistäminen tarkoittaa? Peter Kariuki Pääsihteeri Etnisten suhteiden neuvottelukunta Mitä etnisen yhdenvertaisuuden edistäminen tarkoittaa? Peter Kariuki Pääsihteeri Etnisten suhteiden neuvottelukunta Mikä on ETNO? Etnisten suhteiden neuvottelukunta (ETNO) on valtioneuvoston asettama,

Lisätiedot

Yhdessä 2017. Suomi tulevaisuudessa. Suomen 100 vuotta. Suomi nyt. Kaikki suomalaiset ja Suomen ystävät

Yhdessä 2017. Suomi tulevaisuudessa. Suomen 100 vuotta. Suomi nyt. Kaikki suomalaiset ja Suomen ystävät Yhdessä 2017 Suomen 100 vuotta Suomi nyt Suomi tulevaisuudessa Kaikki suomalaiset ja Suomen ystävät 2 Alhaalta ylöspäin Ehdotus juhlavuoden ohjelmaksi. Sisältö, tekijät ja budjetti. Avoin haku verkossa:

Lisätiedot

PAIKALLISUUS ON ILMIÖ

PAIKALLISUUS ON ILMIÖ PAIKALLISUUS ON ILMIÖ Paikallisuudesta avaimet uudenlaiseen menestykseen Evästyksiä ilmiön kasvattamiseen Jaana Paavilainen Joensuu 10.6.2011 Mistä löytyy tulevaisuuden elinvoimaa? 1 Paikkakunnan ainutlaatuisuus

Lisätiedot

YHTEISTYÖPAJA HANASAAREN STRATEGISET TAVOITTEET

YHTEISTYÖPAJA HANASAAREN STRATEGISET TAVOITTEET YHTEISTYÖPAJA HANASAAREN STRATEGISET TAVOITTEET 2017 2020 TOIMINTAYMPÄRISTÖ: POHJOISMAISUUS MUUTOKSESSA Asumme maissa, jotka kuuluvat kaikin tavoin maailman hienoimpiin. Olemme vapaita, onnellisia ja

Lisätiedot

SATAKUNNAN TULEVAISUUSFOORUMI vt. maakuntajohtaja Asko Aro-Heinilä, Satakuntaliitto

SATAKUNNAN TULEVAISUUSFOORUMI vt. maakuntajohtaja Asko Aro-Heinilä, Satakuntaliitto SATAKUNNAN TULEVAISUUSFOORUMI 30.11.2018 vt. maakuntajohtaja Asko Aro-Heinilä, Satakuntaliitto Satakunnalla menee paremmin kuin 10 vuoteen, Venator muodostaa poikkeuksen, mutta ei muuta kokonaiskuvaa Meillä

Lisätiedot

Saimaa Geomatkailukohteeksi Saimaa Geopark valmisteluhanke

Saimaa Geomatkailukohteeksi Saimaa Geopark valmisteluhanke Saimaa Geopark valmisteluhanke Geopark Saimaalle -seminaari 4.11. 2014 projektipäällikkö Minna Kähtävä-Marttinen Saimaa geomatkailukohteeksi - miksi? Saimaalla on kansainvälisestikin katsottuna ainutlaatuinen

Lisätiedot

Sähköisen tunnistamisen eidastilannekatsaus

Sähköisen tunnistamisen eidastilannekatsaus Sähköisen tunnistamisen eidastilannekatsaus 3.10.2017 @kimmomakinen JulkICT -osasto eidas Sähköisestä tunnistamisesta ja sähköisiin transaktioihin liittyvistä luottamuspalveluista sisämarkkinoilla Euroopan

Lisätiedot

*** SUOSITUSLUONNOS. FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI 2012/0334(NLE)

*** SUOSITUSLUONNOS. FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI 2012/0334(NLE) EUROOPAN PARLAMENTTI 2009-2014 Kansalaisvapauksien sekä oikeus- ja sisäasioiden valiokunta 10.6.2013 2012/0334(NLE) *** SUOSITUSLUONNOS esityksestä neuvoston päätökseksi viisumien myöntämisen helpottamista

Lisätiedot

Koulujen ja päiväkotien uskonnon opetus, perinteiset juhlat ja uskonnon harjoittaminen

Koulujen ja päiväkotien uskonnon opetus, perinteiset juhlat ja uskonnon harjoittaminen Koulujen ja päiväkotien uskonnon opetus, perinteiset juhlat ja uskonnon harjoittaminen 23.2.2015 Tilaisuuden tavoite Uskonnon opetuksen, perinteisten juhlien ja uskonnon harjoittamisen erojen ymmärtäminen

Lisätiedot

Maakunnat ja palvelut

Maakunnat ja palvelut Maakunnat ja palvelut Alivaltiosihteeri, OTT Tuomas Pöysti Peruspalveluiden arvioinnin yhteistyöoorumi 18.3.2016 17.3.2016 1 Vaikuttava ja kustannustehokas yhteiskuntapolitiikka ja hallinto Asiakaskeskeinen

Lisätiedot

Yhdessä uutta. Etelä-Savon maakunta- ja sote-uudistus

Yhdessä uutta. Etelä-Savon maakunta- ja sote-uudistus Yhdessä uutta. Etelä-Savon maakunta- ja sote-uudistus Kasvupalvelut Etelä-Savossa 14.3.2018 Henkilöasiakkaiden palvelut Rytkönen Sirkka Laki alueiden kehittämisestä ja kasvupalveluista, luonnos Lakiluonnos

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 30.9.2015 COM(2015) 488 final 2015/0237 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Yhdistyneiden kansakuntien pakolaisasiain päävaltuutetun ohjelman toimeenpanevan komitean 66. istunnossa

Lisätiedot

Suomalaisista puolueista. Ulla-Riitta Mikkonen /Arffman Consulting oy.

Suomalaisista puolueista. Ulla-Riitta Mikkonen /Arffman Consulting oy. Suomalaisista puolueista Suomen ruotsalainen kansanpuolue perustettiin vuonna 1906. syntyi reaktiona äänioikeuden laajenemiseen ja oli vastavoima radikaalille fennomanialle (=suomalaisuudelle) halusi koota

Lisätiedot

JÄLJET. Aika, esineet, muisti

JÄLJET. Aika, esineet, muisti JÄLJET Aika, esineet, muisti JÄLJET - Aika, esineet, muisti Mitä jälkiä lääninmuseo on kerännyt tai jättänyt keräämättä? Mitä jälkiä olemme esitelleet ja mitä emme? Mitä jälkiä meidän pitäisi kerätä tänään

Lisätiedot

VALKOINEN KIRJA EUROOPAN TULEVAISUUDESTA. Pohdintaa ja skenaarioita: EU27

VALKOINEN KIRJA EUROOPAN TULEVAISUUDESTA. Pohdintaa ja skenaarioita: EU27 VALKOINEN KIRJA EUROOPAN TULEVAISUUDESTA Pohdintaa ja skenaarioita: EU27 1 Kun juhlimme Rooman sopimusten 60-vuotispäivää, 27 jäsenvaltion yhdentyneen Euroopan on aika luoda näkemys tulevaisuudestaan.

Lisätiedot

Juhlavuoden organisaatio

Juhlavuoden organisaatio Juhlavuoden organisaatio Valtuuskunta 70 jäsentä, pj. pääministeri Juha Sipilä Hallitus 12 jäsentä, pj. valtiosihteeri Paula Lehtomäki Sihteeristö valtioneuvoston kansliassa 7 henkilöä, pääsihteeri Pekka

Lisätiedot

Kulttuuri asukkaiden hyvinvoinnin tukena ja osana palvelurakennetta

Kulttuuri asukkaiden hyvinvoinnin tukena ja osana palvelurakennetta Kulttuuri asukkaiden hyvinvoinnin tukena ja osana palvelurakennetta Työpaja Leppävirralla 1.11.2018 Mervi Lehmusaho ja Tiina Riekkinen Kulttuurisote-hanke Taiteen ja kulttuurin myönteisiä vaikutuksia Mielen

Lisätiedot

Mikkelissä islamin opetus järjestetään keskitetysti ja yhdysluokkaopetuksena.

Mikkelissä islamin opetus järjestetään keskitetysti ja yhdysluokkaopetuksena. 13.4.6 Uskonto Islam Tässä oppimääräkuvauksessa tarkennetaan kaikille yhteisiä uskonnon sisältöjä. Paikalliset opetussuunnitelmat laaditaan uskonnon yhteisten tavoitteiden ja sisältökuvausten sekä eri

Lisätiedot

YHTEISKUNTAOPPI 9. LUOKKA: POLITIIKKA JA PUOLUEET

YHTEISKUNTAOPPI 9. LUOKKA: POLITIIKKA JA PUOLUEET YHTEISKUNTAOPPI 9. LUOKKA: POLITIIKKA JA PUOLUEET Tapio Manni Saarnilaakson koulu Espoo tapio.manni@gmail.com Euroopan Unionin Kotouttamisrahasto osallistuu hankkeen rahoittamiseen. Politiikka on yhteisten

Lisätiedot

Teema ja strategiset alueet

Teema ja strategiset alueet Teema ja strategiset alueet Yhdessä 2017 Suomen 100 vuotta Suomi nyt Suomi tulevaisuudessa Kaikki suomalaiset ja Suomen ystävät 2 Toimenpidealueet Itsenäisen Suomen synty ja kehitys Valtiolliset juhlat

Lisätiedot

Kansainvälisten toimielimien puheenjohtajat ja varapuheenjohtajat

Kansainvälisten toimielimien puheenjohtajat ja varapuheenjohtajat EDUSKUNTA RIKSDAGEN Kansainvälisten toimielimien puheenjohtajat ja varapuheenjohtajat 1991 2014 Pohjoismaiden neuvoston Suomen valtuuskunta 1991 Suominen, Ilkka /kok Sasi, Kimmo /kok 11.04.1991 Metsämäki,

Lisätiedot

Keskisuomalaisille kansanedustajille

Keskisuomalaisille kansanedustajille Keskisuomalaisille kansanedustajille eläkeläisjärjestöjen neuvottelukunta 20.11.2011 Neuvottelukunnan tehtävä Neuvottelukunnan tehtävänä on toimia keskisuomalaisten eläkeläisten yhdyssiteenä sekä harjoittaa

Lisätiedot

Tytyrin Elämyskaivos

Tytyrin Elämyskaivos Tytyrin Elämyskaivos Mikä on Tytyrin Elämyskaivos? Tytyrin Elämyskaivos Lohjalla on ainutlaatuinen ja kansainvälisesti kiinnostava matkailukohde. Toimivassa kalkkikivikaivoksessa, syvällä maan uumenissa,

Lisätiedot

VIHREÄ IDEOLOGIA SOLIDARITEETTIA KÄYTÄNNÖSSÄ Lyhyt tiivistelmä Ympäristöpuolue Vihreiden puolueohjelmasta

VIHREÄ IDEOLOGIA SOLIDARITEETTIA KÄYTÄNNÖSSÄ Lyhyt tiivistelmä Ympäristöpuolue Vihreiden puolueohjelmasta VIHREÄ IDEOLOGIA SOLIDARITEETTIA KÄYTÄNNÖSSÄ Lyhyt tiivistelmä Ympäristöpuolue Vihreiden puolueohjelmasta Tämä teksti on lyhyt tiivistelmä Ympäristöpuolue Vihreiden puolueohjelmasta. Kun puolueohjelma

Lisätiedot

Lappeenranta Itä ja länsi kohtaavat

Lappeenranta Itä ja länsi kohtaavat Lappeenranta strategia Lappeenranta Itä ja länsi kohtaavat Lappeenrannan kaupungin Kansainvälistymis- ja Venäjä 2015-16 Eloisassa, puhtaassa ja turvallisessa Lappeenrannassa on kaikenikäisten hyvä elää.

Lisätiedot

PRO YSITIE r.y. TOIMINTA- JA HANKESUUNNITELMA 1.9.2009-31.12.2010 SEKÄ TAVOITESUUNNITELMA 2011-2015

PRO YSITIE r.y. TOIMINTA- JA HANKESUUNNITELMA 1.9.2009-31.12.2010 SEKÄ TAVOITESUUNNITELMA 2011-2015 PRO YSITIE r.y. TOIMINTA- JA HANKESUUNNITELMA 1.9.2009-31.12.2010 SEKÄ TAVOITESUUNNITELMA 2011-2015 TARKOITUS Yhdistyksen tarkoituksena on vaikuttaa Ysitien, valtatie 9:n ja rautatieyhteyden, kehittämiseen

Lisätiedot

ELÄVÄ KULTTUURIPERINTÖ! Unescon sopimuksen toimeenpano Suomessa. Leena Marsio / Museovirasto Aineettoman kulttuuriperinnön koordinaattori

ELÄVÄ KULTTUURIPERINTÖ! Unescon sopimuksen toimeenpano Suomessa. Leena Marsio / Museovirasto Aineettoman kulttuuriperinnön koordinaattori ELÄVÄ KULTTUURIPERINTÖ! Unescon sopimuksen toimeenpano Suomessa Leena Marsio / Museovirasto Aineettoman kulttuuriperinnön koordinaattori AINEETON KULTTUURIPERINTÖ "Aineettomalla kulttuuriperinnöllä" tarkoitetaan

Lisätiedot

8987/15 paf/sj/pt 1 DG G 3 C

8987/15 paf/sj/pt 1 DG G 3 C Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 20. toukokuuta 2015 (OR. en) 8987/15 RECH 143 COMPET 230 ILMOITUS Lähettäjä: Pysyvien edustajien komitea (Coreper I) Vastaanottaja: Neuvosto Ed. asiak. nro: 8562/15 RECH

Lisätiedot

Kulttuuriperinnön eurooppalainen teemavuosi 2018 KULTTUURIPERINTÖMME: KUN MENNYT KOHTAA TULEVAN

Kulttuuriperinnön eurooppalainen teemavuosi 2018 KULTTUURIPERINTÖMME: KUN MENNYT KOHTAA TULEVAN Kulttuuriperinnön eurooppalainen teemavuosi 2018 Kulttuuriperintövuosi Projekteja, tapahtumia, aloitteita, kampanjoita ympäri Eurooppaa. Toteuttajina EU:n jäsenvaltiot, alueelliset ja paikalliset viranomaiset/toimijat,

Lisätiedot

EUROOPAN PARLAMENTTI

EUROOPAN PARLAMENTTI EUROOPAN PARLAMENTTI 1999 2004 Kansalaisvapauksien ja -oikeuksien sekä oikeus- ja sisäasioiden valiokunta 21. toukokuuta 2002 VÄLIAIKAINEN 2002/2031(COS) LAUSUNTOLUONNOS kansalaisvapauksien ja -oikeuksien

Lisätiedot

Poikilo-museot koostuvat Kouvola-talossa sijaitsevista Kouvolan taidemuseosta ja kaupunginmuseosta, Kouta-galleriasta ja Poikilo-galleriasta.

Poikilo-museot koostuvat Kouvola-talossa sijaitsevista Kouvolan taidemuseosta ja kaupunginmuseosta, Kouta-galleriasta ja Poikilo-galleriasta. Kouvolan taidemuseo aloitti toimintansa 1.8.1987 Kouvola-talon toisen osan valmistuttua. Taidemuseo keskittyy moderniin ja uuteen suomalaiseen taiteeseen. koostuvat Kouvola-talossa sijaitsevista Kouvolan

Lisätiedot

Projektipäällikkö Olli Vesterinen

Projektipäällikkö Olli Vesterinen Projektipäällikkö Olli Vesterinen OSAAMISEN JA KOULUTUKSEN KÄRKIHANKE 1 Uusi peruskoulu -ohjelma on osa Uudet oppimisympäristöt ja digitaaliset materiaalit peruskouluihin -kärkihanketta Uudet opetussuunnitelman

Lisätiedot

Suomi ennen demokratiaa minkälaiseen yhteiskuntaan eduskuntauudistus tuli?

Suomi ennen demokratiaa minkälaiseen yhteiskuntaan eduskuntauudistus tuli? Suomi ennen demokratiaa minkälaiseen yhteiskuntaan eduskuntauudistus tuli? 18.1.2016, dos., FT Helsingin yliopisto Valtiotieteellinen tiedekunta/ Poliittinen historia / 18.1.2016 1 Mitä demokratialla tarkoitetaan?

Lisätiedot

Euroopan kansalaisten teemavuosi ) Veera Parko, valtioneuvoston EU-sihteeristö

Euroopan kansalaisten teemavuosi ) Veera Parko, valtioneuvoston EU-sihteeristö Euroopan kansalaisten teemavuosi 2013 1) Veera Parko, valtioneuvoston EU-sihteeristö Kansalaisten teemavuoden taustalla Vuosi Euroopan parlamentin vaaleihin 20 vuotta EU-kansalaisuuden luomisesta (Maastricht)

Lisätiedot

Alavus Härkösen alueelle suunnitellun uuden tielinjan muinaisjäännösinventointi 2009

Alavus Härkösen alueelle suunnitellun uuden tielinjan muinaisjäännösinventointi 2009 1 Alavus Härkösen alueelle suunnitellun uuden tielinjan muinaisjäännösinventointi 2009 Timo Jussila Hannu Poutiainen Kustantaja: Alavuden kaupunki 2 Sisältö: Perustiedot... 2 Inventointi... 3 Historiallinen

Lisätiedot

Työkalupakista apua arkeen

Työkalupakista apua arkeen Työkalupakista apua arkeen Valtakunnalliset seurakuntien varhaiskasvatuksen neuvottelupäivät Seinäjoella 20.-21.9.2018 Raija Ojell, KKP ja Tiina Haapsalo, Nuori kirkko ry Mikä on Vasu kirkossa? Mitä ajatuksia

Lisätiedot

Painopiste 1: Huipputason koulutuksen ja osaamisen vahvistaminen

Painopiste 1: Huipputason koulutuksen ja osaamisen vahvistaminen 1 METROPOLI VISIO Pääkaupunkiseutu on kehittyvä tieteen, taiteen, luovuuden ja oppimiskyvyn sekä hyvien palvelujen voimaan perustuva maailmanluokan liiketoiminta- ja innovaatiokeskus, jonka menestys koituu

Lisätiedot

Suomen lippu. lippu; liputus, liputtaa, nostaa lippu salkoon

Suomen lippu. lippu; liputus, liputtaa, nostaa lippu salkoon Suomen lippu Suomessa on laki, miten saat liputtaa. Lipussa on valkoinen pohja ja sininen risti. Se on kansallislippu. Jokainen suomalainen saa liputtaa. Jos lipussa on keskellä vaakuna, se on valtionlippu.

Lisätiedot

Setai Tel Aviv avaa ovensa

Setai Tel Aviv avaa ovensa Setai Tel Aviv avaa ovensa Setai-hotellibrändi on avannut viimeisimmän kiinteistönsä, Setai Tel Avivin, joka sijaitsee Välimerellä Jaffan muinaisen kaupungin sisäänkäynnillä. Virallinen avajaispäivä on

Lisätiedot

Edustuksellisen demokratian uhat ja mahdollisuudet

Edustuksellisen demokratian uhat ja mahdollisuudet Edustuksellisen demokratian uhat ja mahdollisuudet Kansalaisvaikuttamisen politiikkaohjelman avausseminaari 16.3.2004 Heikki Paloheimo Valtio-opin laitos 20014 Turun yliopisto heikki.paloheimo@utu.fi Äänestysaktiivisuus

Lisätiedot

Neljä päivää, jolloin menemme luontoon yhdessä omaksi iloksemme ja satavuotiaan Suomen kunniaksi. Kuva: Metsähallitus /Mari Limnell

Neljä päivää, jolloin menemme luontoon yhdessä omaksi iloksemme ja satavuotiaan Suomen kunniaksi. Kuva: Metsähallitus /Mari Limnell Neljä päivää, jolloin menemme luontoon yhdessä omaksi iloksemme ja satavuotiaan Suomen kunniaksi. Kuva: Metsähallitus /Mari Limnell Suomen juhliessa satavuotista historiaansa lähdemme luontoon yhdessä.

Lisätiedot

Otsikko Sivu. 1 Kokouksen avaus 3. 2 Kaavan tilannekatsaus 4. 3 Kaavaehdotuksen esittely 5. 4 Seuraava kokous ja muut mahdolliset asiat 8

Otsikko Sivu. 1 Kokouksen avaus 3. 2 Kaavan tilannekatsaus 4. 3 Kaavaehdotuksen esittely 5. 4 Seuraava kokous ja muut mahdolliset asiat 8 MUISTIO 1/2019 1 AIKA 07.02.2019 klo 09:30-12:00 PAIKKA Uudenmaan liitto, Esterinportti 2 B, maakuntasali KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 1 Kokouksen avaus 3 2 Kaavan tilannekatsaus 4 3 Kaavaehdotuksen esittely

Lisätiedot

Sääntelyn vähentäminen ja ravintolat

Sääntelyn vähentäminen ja ravintolat KUVA (korkeus voi vaihdella) KUVA (korkeus voi vaihdella) KUVA (korkeus voi vaihdella) Sääntelyn vähentäminen ja ravintolat 30.5.2017 Veli-Matti Aittoniemi KUVA (korkeus voi vaihdella) Työtä ja hyvinvointia

Lisätiedot

POSTI- JA LENNÄTINHALLITUKSEN KIERTOKIRJEKOKOELMA. N:o 44. Kiertokirje tilapäisestä erikoisleimasta. METSÄHALLINTO H E L S I N K I HELSINGFORS

POSTI- JA LENNÄTINHALLITUKSEN KIERTOKIRJEKOKOELMA. N:o 44. Kiertokirje tilapäisestä erikoisleimasta. METSÄHALLINTO H E L S I N K I HELSINGFORS POSTI- JA LENNÄTINHALLITUKSEN KIERTOKIRJEKOKOELMA 1959 N:o 4 4-5 3 N:o 44. METSÄHALLINTO H E L S I N K I HELSINGFORS Metsähallinnon perustamisen 100-vuotisjuhlien yhteydessä 13. 5. 1959 leimataan kaikki

Lisätiedot

SUOMEN LIPUN TIE -NÄYTTELY HAMINAN LIPPUTORNISSA KIMMO KILJUNEN

SUOMEN LIPUN TIE -NÄYTTELY HAMINAN LIPPUTORNISSA KIMMO KILJUNEN SUOMEN LIPUN TIE -NÄYTTELY HAMINAN LIPPUTORNISSA KIMMO KILJUNEN HAMINAN LIPPUMAAILMA 2017 SUOMEA EDUSTANEET VALTAKUNNAN LIPUT Suomi on sijainnut idän ja lännen vedenjakajalla vuosisatoja. Se on näkynyt

Lisätiedot

Suomen Luonnonsuojelun Säätiö Naturskyddsstiftelsen i Finland luonnonsuojelua

Suomen Luonnonsuojelun Säätiö Naturskyddsstiftelsen i Finland luonnonsuojelua Suomen Luonnonsuojelun Säätiö Naturskyddsstiftelsen i Finland luonnonsuojelua tieteen ja taiteen keinoin Esite 2015. Painettu 1000 kpl kierrätyspaperille. Tekstit: Tarja Ketola. Taitto: Milla Aalto. Kuvat:

Lisätiedot

Ympäristöherääminen on jo tapahtumassa

Ympäristöherääminen on jo tapahtumassa Ympäristöherääminen on jo tapahtumassa Megatrendit vievät meitä takaisin luonnon pariin. Tai ainakin lähelle sitä. Ihmisellä on tarve vaikuttaa sekä valintojen että oman tekemisensä kautta. Orgaaninen

Lisätiedot

Tiedotus- ja keskustelutilaisuus eidas-asetuksesta ja julkisten palveluiden kehittämisestä

Tiedotus- ja keskustelutilaisuus eidas-asetuksesta ja julkisten palveluiden kehittämisestä Tiedotus- ja keskustelutilaisuus eidas-asetuksesta ja julkisten palveluiden kehittämisestä 6.11.2017 @kimmomakinen JulkICT -osasto Ohjelma 12:00-12:30 Tilaisuuden avaus, Kimmo Mäkinen, VM 12:30 13:00 Mitä

Lisätiedot

Hyvinvointiyhteiskunnan tulevaisuus historian valossa

Hyvinvointiyhteiskunnan tulevaisuus historian valossa Hyvinvointiyhteiskunnan tulevaisuus historian valossa Pauli Kettunen Helsingin yliopisto Politiikan ja talouden tutkimuksen laitos Kestävä hyvinvointi -seminaari Helsingin yliopisto 10.4.2013 Halusimme

Lisätiedot

Taideopintoja, historian tutkimusta, kävelylenkkejä uuden elämän askelin

Taideopintoja, historian tutkimusta, kävelylenkkejä uuden elämän askelin Taideopintoja, historian tutkimusta, kävelylenkkejä uuden elämän askelin Posted on 18.12.2013 by Eeva-Liisa Viitala 2 Helsingin yliopiston kirjaston keväällä 2013 eläkkeelle jäänyt ylikirjastonhoitaja

Lisätiedot

E12 Valtatie 3 Suomen elinvoiman pääväyliä

E12 Valtatie 3 Suomen elinvoiman pääväyliä E12 Valtatie 3 Suomen elinvoiman pääväyliä Johtaja, professori Jorma Mäntynen WSP Finland Oy Kolmosta pitkin Suomeen ja maailmalle Kaupunkiseudut, Suomen menestys globaalissa toimintaympäristössä Kasvava

Lisätiedot

Hyvän hoidon kriteeristö. Mitä, missä, milloin? / Ala-Härmä

Hyvän hoidon kriteeristö. Mitä, missä, milloin? / Ala-Härmä Hyvän hoidon kriteeristö Mitä, missä, milloin? 2.6.2016 / Ala-Härmä Muistiliiton muistiohjelmatoiminta 2013-2020 Anita Pohjanvuori, Asiantuntija Muistiohjelmatoiminta, Muistiliitto ry Kansallinen muistiohjelma

Lisätiedot

Bryk & Wirkkala -katseluvarasto. Henna Paunu Intendentti, kokoelmat EMMA Espoon modernin taiteen museo

Bryk & Wirkkala -katseluvarasto. Henna Paunu Intendentti, kokoelmat EMMA Espoon modernin taiteen museo Bryk & Wirkkala -katseluvarasto Henna Paunu Intendentti, kokoelmat EMMA Espoon modernin taiteen museo Kokoelmatoiminnan profiili - Suomalaista ja kansainvälistä nykytaidetta, modernismia ja muotoilua

Lisätiedot

Olympiakomitea. Toiminnan suuntaviivat Kevätkokous

Olympiakomitea. Toiminnan suuntaviivat Kevätkokous Olympiakomitea Toiminnan suuntaviivat 2019 Kevätkokous 19.6.2018 Toimintasuunnitelma 2019 Suuntaviivat 2019 Toimintasuunnitelma 2019 Työstöä yhdessä Kevätkokous 19.6. Työstöä yhdessä Syyskokous 24.11.

Lisätiedot

Juhlavuoden organisaatio

Juhlavuoden organisaatio Juhlavuoden organisaatio Valtuuskunta 70 jäsentä, pj. pääministeri Juha Sipilä Hallitus 12 jäsentä, pj. valtiosihteeri Paula Lehtomäki Sihteeristö valtioneuvoston kansliassa 7 henkilöä, pääsihteeri Pekka

Lisätiedot

Mannerheim-luento. Pääjohtaja Erkki Liikanen Päämajasymposium 6.7.2012 Mikkeli. 6.7.2012 Erkki Liikanen

Mannerheim-luento. Pääjohtaja Erkki Liikanen Päämajasymposium 6.7.2012 Mikkeli. 6.7.2012 Erkki Liikanen Mannerheim-luento Pääjohtaja Päämajasymposium Mikkeli 1 Carl Gustaf Emil Mannerheim Suomen valtionhoitaja 12.12.1918 25.7.1919 Suomen tasavallan presidentti 4.8.1944 4.3.1946 Kuva: Museovirasto 2 Neljä

Lisätiedot

Johtoryhmä. Toimitusjohtaja Pekka Laitinen. Myyntijohtaja Mikael Winqvist. Hallintopäällikkö Tapio Kuitunen. Vt. palvelujohtaja Juho Vartiainen

Johtoryhmä. Toimitusjohtaja Pekka Laitinen. Myyntijohtaja Mikael Winqvist. Hallintopäällikkö Tapio Kuitunen. Vt. palvelujohtaja Juho Vartiainen Pähkinänkuoressa Signal Partners on vuonna 2010 perustettu suomalaisessa omistuksessa oleva yritys. Toimimme pääasiallisesti Pohjoismaissa ja palvelemme kansainvälisesti toimivien asiakkaidemme koko organisaatiota

Lisätiedot

Yhteiset arvot, yhteinen vastuu ja yhteinen hyvä

Yhteiset arvot, yhteinen vastuu ja yhteinen hyvä Yhteiset arvot, yhteinen vastuu ja yhteinen hyvä ep2014 TIGT. MAKE AN Millaisen Euroopan sinä haluat? Toimi, osallistu ja vaikuta äänestä EU-vaaleissa! SUOMEN EV. LUT. KIRKKO EU-vaalit ovat tärkeät Toukokuun

Lisätiedot

Maresan. 10/19/2018 Luottamuksellinen ja salassapidettävä 2

Maresan. 10/19/2018 Luottamuksellinen ja salassapidettävä 2 Maresan Merenkulkijoiden työterveyshuollon konseptin rakentaminen ja käynnistäminen tausta: Merenkulkijoiden työkyvyttömyysriskien korkeus Suuremmat varustamot maksavat itse osan omien työntekijöiden työkyvyttömyyseläkkeiden

Lisätiedot

TULEEKO SINUN KOTIKAUPUNGISTASI SEURAAVA EUROOPAN ÄLYKKÄÄN MATKAILUN PÄÄKAUPUNKI?

TULEEKO SINUN KOTIKAUPUNGISTASI SEURAAVA EUROOPAN ÄLYKKÄÄN MATKAILUN PÄÄKAUPUNKI? TULEEKO SINUN KOTIKAUPUNGISTASI SEURAAVA EUROOPAN ÄLYKKÄÄN MATKAILUN PÄÄKAUPUNKI? TIEDOTE 1. TULEEKO SINUN KOTIKAUPUNGISTASI SEURAAVA EUROOPAN ÄLYKKÄÄN MATKAILUN PÄÄKAUPUNKI? Euroopan komissio on käynnistämässä

Lisätiedot

ISO KUVA, OHJELMATYÖ JA TYÖRYHMÄ- ORGANISAATIO

ISO KUVA, OHJELMATYÖ JA TYÖRYHMÄ- ORGANISAATIO ISO KUVA, OHJELMATYÖ JA TYÖRYHMÄ- ORGANISAATIO ISO KUVA Elämme historiallista murroskautta Jälkiteollisesta ajasta ollaan siirtymässä ajanjaksoon, joka on oraalla, mutta jonka lopullisesta muodosta ei

Lisätiedot

Kymenlaakson taajama- ja yhdyskuntarakenteen kehittäminen Kymenlaakson kokonaismaakuntakaavoituksen pohjaksi. FCG:n karttakyselyn tulokset, 27.1.

Kymenlaakson taajama- ja yhdyskuntarakenteen kehittäminen Kymenlaakson kokonaismaakuntakaavoituksen pohjaksi. FCG:n karttakyselyn tulokset, 27.1. Kymenlaakson taajama- ja yhdyskuntarakenteen kehittäminen Kymenlaakson kokonaismaakuntakaavoituksen pohjaksi FCG:n karttakyselyn tulokset, 27.1.2017 2.6.2017 Page 1 Sisältö 1. Taajamien luonne, vahvuudet

Lisätiedot

Valinnanvapauden asettamat vaatimukset tiedonhallinnalle

Valinnanvapauden asettamat vaatimukset tiedonhallinnalle Valinnanvapauden asettamat vaatimukset tiedonhallinnalle Sosiaali- ja terveydenhuollon sähköisen tietohallinnon neuvottelukunta, 1 Valinnanvapaus on osa sote-uudistusta Tavoitteena on, että valinnanvapaus

Lisätiedot

NEUVOTTELUT BULGARIAN JA ROMANIAN LIITTYMISESTÄ EUROOPAN UNIONIIN

NEUVOTTELUT BULGARIAN JA ROMANIAN LIITTYMISESTÄ EUROOPAN UNIONIIN NEUVOTTELUT BULGARIAN JA ROMANIAN LIITTYMISESTÄ EUROOPAN UNIONIIN Bryssel, 31. maaliskuuta 2005 (OR. en) AA 14/2/05 REV 2 LIITTYMISSOPIMUS: LIITTYMISASIAKIRJA, LIITE I EHDOTUS: SÄÄDÖKSET JA MUUT VÄLINEET

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 12. toukokuuta 2015 (OR. en) Euroopan komission pääsihteerin puolesta Jordi AYET PUIGARNAU, johtaja

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 12. toukokuuta 2015 (OR. en) Euroopan komission pääsihteerin puolesta Jordi AYET PUIGARNAU, johtaja Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 12. toukokuuta 2015 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2015/0102 (NLE) 8791/15 COEST 137 WTO 108 EHDOTUS Lähettäjä: Saapunut: 11. toukokuuta 2015 Vastaanottaja: Kom:n

Lisätiedot