Pyhä Paavali kirjoittaa kristityille: Te olette Jumalan pelto ja rakennus.
|
|
- Aapo Sala
- 7 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 Pyhä Paavali kirjoittaa kristityille: Te olette Jumalan pelto ja rakennus. (1. Kor. 3: 9) Ja monessa paikassa Raamatussa verrataan ihmisen sydän peltoon, jonka päälle Jumalan Henki tekee työtä, että se tulisi hedelmälliseksi ja kantaisi taivaan valtakunnalle jonkun hyvän hedelmän. Mutta peltomaa on monenlainen, ja monen kaltaiset ovat ne pellon viljelyyn kuuluvaiset aseet ja välikappaleet, joilla pelto kuokitaan, käännetään ja korjataan. Eikä pellossa kasva ainoastansa ne siemenet, jotka siihen kylvetään, vaan Jumalan pellossa kasvaa myös orjantappuroita ja ohdakkeita. Joku paikka pellosta on kova, karkea maa ja kivistö, johon ei pysty rautakanki. Joku peltomaa on pehmeämpi, joku tuore, jossa paljon roskaa kasvaa seurassa. Ja joku paikka on kuiva hietamaa, joka ei tunne höystöä. Jos me nyt ottaisimme tämän Jumalan pellon tutkinnon alle, niin ensinnä tarkastetaan peltomaa, toiseksi katsotaan, minkä kaltaiset peltomiehet ovat, ja kolmanneksi kysytään perään, minkä kaltainen vuosi on tullut. Mutta ei ole joka hietamäki, eikä myös joka rapakkojänkkä sovelias peltomaaksi. Ihmiset valitsevat parhaat paikat peltomaaksi, koska uusi talo rakennetaan. Mutta vaikka kuinka valitaan peltomaa, ei ole yksikään peltomaa niin hyvä, ettei se tarvitse kyntämistä, kääntämistä ja korjaamista, ennen kuin se tulee hedelmälliseksi. Joku peltomaa on niin kova ja niin kankea, että siihen tarvitaan rautakanki, ennen kuin ne isommat kivet saadaan liikkumaan. Ja joka rupeaa kivistöhön peltomaata kiskomaan, saapi kyllä raskasta työtä tehdä ja rautakankea usein liikuttaa, eikä sen tähden tule syllän vertaa maata päivässä korjatuksi. Mutta koska semmoinen maa on kerran korjattu, tulee siihen paras peltomaa, jos Jumala antaa kastetta taivaasta. Mutta kuivina vuosina ei tule sen kaltaiseen maahan mitään. Parempi vuosi tulee tuoreeseen maahan, koska kuiva kesä on. Mutta tuoreessa maassa kasvaa myös paljon vesiheiniä, paljon ohdakkeita ja orjantappuroita, jotka tukahduttavat sen hyvän siemenen. Ja koska paljon vettä sataa taivaasta, kasvaa tuoreessa maassa ainoastansa olkia ja vesiheiniä. Muutamat peltomiehet koettavat myös peltoa kuokkia aivan rapakkojänkkään. Mutta siinä on vielä suurempi vaiva, kuin vuoren kukkulalla peltoa tehdä. Kuitenkin on välistä jänkkään tullut pelto, koska ensinnä syvät ojat kaivetaan, että jänkkä pääsee kuivamaan, ja sammal poltetaan, ja kiviä vedetään pohjaan. Ja jos semmoinen pelto, joka jänkkään on tehty, rupeaa kasvamaan, niin se antaa runsaasti hedelmää. Ei kuitenkaan pohjan maalla ole usein tullut satoa jänkkäpellosta, sillä ilma on pohjan maalla kylmä ja raskas. Mutta jos se Suuri Luoja antaa armonaurinkonsa paistaa pitemmän ajan, olisi se mahdollinen, että jänkkäkin tulisi hedelmälliseksi. Mutta paras peltomaa on Siionin vuorella, joka ei ole ylen korkea, eikä taas ylen matala, eikä myös ylen tuore. Sillä profeetta Jesaja sanoo, että vuoret ja kukkulat pitää alennettaman, ja laaksot pitää korotettaman, ja mitä tasoittamatta on, pitää tasoitettaman ja silitettämän. Mutta se pelto, joka on jänkässä, on vilun arka. Joka on korkean vuoren kukkulalla, tahtoo kuivettua. Joka on tuoreessa ja lihavassa maassa, siinä on paljon orjantappuroita ja ohdakkeita. Mutta se pelto, joka on Siionin vuorella, antaa satakertaisen hedelmän. 327
2 Mitä ilmaan tulee, jossa pelto pitää kasvaman ja viheriöitsemän, niin me kuulemme 1. Kuningasten kirjasta 19: 11, ettei Herran Henki ole kovassa tuulessa, eikä maanjäristyksessä, eikä tulenliekissä, mutta hienossa tuulen hyminässä. Hiljainen tuuli on siis paras ilma pellolle. Koska armon kaste sataa taivaasta, ja sen päälle tulee auringonpaiste, niin pelto parhaiten kasvaa. Mutta täällä pohjan maalla ei ole usein auringonpaistetta. Kuitenkin kasvaa pelto hiljalleen pilvisäällä, ja myös yöllä kasvaa täällä pelto sen valon tähden, joka on pohjan maalla kesällä, erinomattain Johanneksen aikana. Mutta vaikka millainen peltomaa on, ei se anna kuitenkaan hedelmää ilman viljelemättä. Ja se tulee paljon sen päälle, kuinka peltomiehet viljelevät peltomaata. Laiskat peltomiehet eivät viitsi oikein viljellä maata, vaan he kuokkivat vain päältäkäsin ja siihen kääntymättömään maahan he viskaavat muutamia siemeniä, joita he ovat ostaneet maailman porvarilta. Eivätkä ne harvat siemenet, joita he ovat näin ostaneet maailman porvarilta, ole juuri puhtaat, eikä kaiketi itäväiset, eikä virneistä puhtaat. Ja koska he ovat laiskat viljelemään peltomaata, eivät he ole saaneet siementäkään omasta pellosta, vaan joutuvat ostamaan siementä maailman porvarilta, eivätkä ne siemenet ole juuri puhtaat, vaan ne ovat sekoitetut orjantappurain, ohdakkeitten ja nokulaisten siementen kanssa, niin että koko pelto, joka sen kaltaisilla siemenillä kylvetään, tulee täytetyksi orjantappuroilla ja ohdakkeilla. Ei ole siis ihme, että semmoisten peltomiesten pellossa kasvaa aivan orjantappuroita ja ohdakkeita. Ja koska heidän pitää niittämän, eli leikkaaman peltoansa, saavat he syödä kynsiänsä, koska orjantappurat ja ohdakkeet, joitten siemenet he 328 itse ovat kylväneet, pistelevät heidän sormiansa. Joka tahtoo jotakin pellosta saada, katsokoon ensinnä perään, että hän saisi ostaa puhtaat siemenet, koska hän omasta pellosta ei ole saanut siementäkään. Ja vaikka peltomiehellä olisivat kuinka hyvät siemenet, eivät ne idä sen tähden, jos hän on niin laiska, ettei hän viitsi kuokkia, kääntää ja korjata peltomaata. Niin kuin se väärä huoneenhaltija, joka sanoi: "En jaksa minä kaivaa," niin sanovat myös laiskat peltomiehet: "En jaksa minä kaivaa peltomaata." Mutta oikean peltomiehen täytyy kuokkia ja kaivaa, ja kääntää ja kyntää, ja silittää peltoansa, että hän saisi siemenet vajoamaan siihen maahan, joka näin suurella vaivalla valmistettu on. Eikä sen tähden saa peltomies odottaa, että joka siemen itää, sillä maa on Herralta kirottu synnin tähden. Ja koska sinä häntä viljelet, sanoi Herra sille langenneelle ihmiselle, koska sinä viljelet tätä syntistä maata, ei sen pidä antaman sinulle hedelmää sinun työsi ja vaivasi jälkeen, vaan orjantappuroita ja ohdakkeita pitää hänen sinulle kantaman. Jos siemenet heitetään kääntymättömään maahan, niin ne makaavat siellä itämättä ja kasvamatta. Ja taivaan linnut syövät niitä paljastetuita siemeniä. Mutta laiskalle se on suuri vaiva, että ruveta maata kuokkimaan. Joku laiska ajattelee, ettei pellosta kuitenkaan tule mitään, vaikka hän tekisi työtä sen päälle. Mutta se on varsin valhe. Sillä ei missään paikassa löydy niin huonoa peltomaata, joka ei tule hedelmälliseksi viljelemisen kautta. Jos nyt joku pahta olisi niin suuri, ettei peltomies jaksa sitä liikuttaa rautakangella, niin täytyy peltomiehen jättää se, eli polttaa tulella, että se haurastuisi ja särkyisi. Ei muutamat isot kivet tee muuta
3 vahinkoa, kuin ainoastansa sen, että kaikki siemenet, jotka kylvettäessä putoavat sen kaltaisen pahennuskiven päälle, menevät hukkaan. Mutta vaikka kuinka ankarasti ja toimellisesti tehtäisiin työtä Jumalan pellossa, ei tule kuitenkaan mitään, jos ei tule sovelias ilma sekä niille, jotka pellon työssä ovat, että myös pellon kasvannoksi. Paavali todistaa, ettei se ole mikään, joka kylvää, eikä se, joka kastaa, mutta Jumala, joka kasvun antaa. Jonka tähden olisi tarpeellista rukoilla siementen Herraa, että Hän lähettäisi uskollisia työntekijöitä eloonsa, että Hän antaisi pellon kasvannoksi tarpeellisen ilman, että Hän antaisi kastetta taivaasta itäväisille ja kasvaville siemenillensä, että Hän pelästyttäisi kaikki mustat linnut pellostansa, että Hän tekisi vahvan aidan joka peltopalasen ympäri, etteivät keiturit ja naudat pääsisi peltoa raiskaamaan. Että Hän varjelisi maitojyviä pakkasesta, lumisateesta ja rajuilmasta. Että Hän kokoaisi nisut aittaansa elon aikana. O, Siementen Herra! Varjele tämä peltopalanen rakeista ja rajuilmasta. Varjele maitojyvät pakkasesta, ja anna armosi auringon paistaa niiden päälle, että he pääsisivät kasvamaan ja valmiiksi tulemaan, ennen kuin talvi tulee. Kuule, Siementen Herra, köyhien peltomiesten rukous. Isä meidän jne. Meidän pyhän evankeliumimme johdatuksesta pitää meidän tällä hetkellä katsoman peltomaata, jossa on neljänlaista maan sorttia. 1. Yksi osa siitä pellosta on poljettu. 2. Toinen on kova, niin kuin kivistö. 3. Kolmas osa on täynnänsä orjantappuroita. 4. Neljäs osa on hyvä maa. Me rukoilemme siementen Herraa, että se osa siemenistä, joka putosi hyvään maahan, pääsisi itämään ja viheriöitsemään, ja hedelmälliseksi tulemaan, että siementen Herra saisi jotakin vaivansa edestä. 1. Ensimmäinen osa siitä suuresta pellosta on poljettu. Sillä kussa paljon väkeä on, siinä poljetaan myös pelto. Viero väki vaeltaa läpi peltoa. Eikä tämä viero väki, joka on ihmisen sydämessä, kysy sen perään, kenenkä pelto se on, vaan ne vaeltavat edestakaisin. Ja se on arvattava, että jos joku siemen kylvettäessä putoaa sen maantien päälle, niin edestakaisin kulkeva väki polkee sen. Ja taivaan linnut syövät vielä lopun niistä siemenistä, jotka putoavat tien päälle. Tämä viero väki, jotka vaeltavat edestakaisin ihmisen sydämessä, ovat ne jouta - vat maailman ajatukset, jotka käyvät edestakaisin ihmisen mielessä. Nämä joutavat ajatukset, joita luonnollisen ihmisen sydän on täynnä, polkevat sitä hyvää siementä, jota Vapahtaja on sanansa kautta kylvänyt, niin että niiden sanain voima menee hukkaan. Sillä koska ihmisen sydän on täynnä niitä joutavia maailman ajatuksia, niin ei luonnollinen ihminen jouda kuuntelemaan Jumalan sanaa. Ja se on vielä pahempi, että luonnollinen ihminen ei huomaakaan, että ajatukset ovat maailmassa, vaikka ruumis istuu kirkossa. Pikemmin jo Jumalan sana tarttuu seinään, kuin semmoisen ihmisen sydämeen, jonka ajatukset ovat hajallansa. Vaikka spörsmålissa [eli katekismuksessa] sanoo, että meidän pitää ajatuksia pitämän koossa, koska Jumalan sanaa saarnataan eli luetaan. Mutta kuinkas luonnollinen ihminen saattaa niitä ajatuksia pitää koossa, jotka ovat niin hajallaan, ja juoksevat ympäri maata ja merta. Välistä ovat kaupungissa, välistä ruidassa [eli aitassa], välistä navetassa. Ja välistä silmätkin lentävät niin kuin tulinen liekki huorain päälle. Jumalan 329
4 sana menee niin kuin mikä hyminä pään ylitse, eli yhdestä korvasta sisälle ja toisen korvan kautta ulos, ei sydäntä kohti koskaan. Ja mitkäs ovat nämä joutavat ajatukset muu, kuin perkeleen ja maailman joukko, jotka polkevat Jumalan peltoa. Ne tekevät sydämen kovaksi ja tunnottomaksi, niin ettei tämä siunattu siemen pääse itämään. Ja tämä vihollisen joukko, joka niin polkee Jumalan sanaa, ajaa muutamia menemään ulos kirkosta keskellä saarnaa. Ja ovatko kaikki tulleet saarnan tähden? Eikös ole yksi osa tullut pilkkaamaan ja nauramaan, eli kurkistelemaan, löytyykö kirkossa kauniita huoria. Muutamat siveät huorat tulevat kirkkoon osoittamaan kauneutensa. Muutamat pakkaavat ulos maailmaan, ennen kuin Herran siunaus on luettu. Ja sen tähden ei tule heille yhtään siunausta, ei sanan kuulemisesta, ei kirkossa käymisestä, eikä Jumalan sanan lukemisesta, sillä maailma on heille rakkaampi, kuin Herran siunaus. Ilmankin Jumalan sana polttaa heidän tuntoansa, että he istuvat kirkossa niin kuin palavain hiilten päällä. Mikäs se on muu, kuin perkele ja hänen joukkonsa, joka ei kärsi oikeata Jumalan sanaa kuulla? Muutamat eivät tohdi tulla kuuntelemaan, sillä riettaan siemenet rupeavat puikimaan sydämen juuressa, koska joku Jumalan sana tulee sydäntä kohti. Koska vaaksiaiset eli ampiaiset eivät saa rauhaa pesässänsä, tulevat he ulos joukoittain ja ampuvat silmiin. Mutta mustat linnut, jotka lentävät pellon ympäri, syövät vielä lopun niistä siemenistä, jotka putoavat tien oheen, niin että joku ihminen ei tiedä mitään koko armonjärjestyksestä, koska kuolema tulee. Ulkonainen muisto ja ymmärrys loppuu niin visusti pois, ettei ole mitään, koska kuolema tulee. Ei hän tiedä silloin, mistä 330 tie menee taivaaseen. Ja ne mustat linnut, jotka täällä ovat noukkineet ja poimineet Jumalan sanaa hänen korvistansa ja hänen sydämestänsä, ne samat mustat linnut seuraavat heitä iankaikkisuuteen. Ne samat mustat linnut, jotka täällä ovat nokkansa pistäneet suruttomain korviin ja sieltä syöneet joka ainoan jyvän siitä pyhästä siemenestä, ne samat mustat linnut rupeavat iankaikkisuudessa vaivaamaan heidän korviansa hirmuisella rääkkymisellänsä. Koska ihmisen sydän on kova kuin kivi ja liukas kuin kaljamaa, ja kylmä niin kuin jää, silkahtavat kaikki Jumalan sanat sydämen sivuitse ja tarttuvat pikemmin seinään, kuin muutaman ihmisen sydämeen. 2. Toinen osa siitä suuresta pellosta, johon Vapahtaja kylvää siunatun siemenensä, on niin kuin kivistö, jonka päällä on vähäisen multaa. Sen verran juuri, että siemen pääsee itämään. Mutta kun se kävi ylös, kuivettui se, ettei ollut märkyyttä. Tämän kivistön kanssa ymmärretään, niin kuin Vapahtaja itse selittää, sen kaltaiset ihmiset, jotka ensinnä ottavat sanan ilolla vastaan, mutta kiusauksen ajalla lankeavat he pois. Se merkitsee, että he ensinnä suostuvat kristillisyyteen, mutta eivät ole pysyväiset. Niiden sydän ei ole juuri peräti kova päältä käsin, mutta sydämen perustus on niin kova, ettei [sana] pääse juurtumaan. Monella on päällinen puoli sydämestä niin pehmeä, että he itkevät, koska kauniisti saarnataan, mutta suuttuvat, koska totuus heille saarnataan. Jos he vielä joskus pääsisivät niin kuin heräyksen alkuun, pahenevat he, koska joku sisällinen eli ulkonainen kiusaus kohtaa, eli jos he joutuisivat jotakin kärsimään kristillisyyden tähden, ottaa maailmanrakkaus ja tempaa heitä yht'äkkiä maailmaan. He kieltävät pois, niin kuin Pietari, etteivät he tunne Jeesusta.
5 Moni kaunis nuorukainen itkee niin paljon, koska hän ensimmäisen kerran astuu Jeesuksen alttarin eteen, ja tekee niin kauniita parannuksen lupauksia, että vanhemmatkin rupeavat toivomaan hänestä hyvää. He rupeavat uskomaan, että tuosta nuorukaisesta taitaa tulla vanhemmille ilo vanhuudessansa. Mutta ne kauniit lupaukset unhotetaan pois, ja ne ihanat katumuksen kyyneleet jäävät siihen. Ne kuivuvat maailman tuulessa, koska se kaunis nuorukainen rupeaa hääräämään maailman kanssa. Rupeaa leikittelemään huorien kanssa, rupeaa suostumaan maailman iloon. Jo rupeaa pirun paskakin kelpaamaan. Jo rupeavat kirouksetkin kuulumaan. Ja rakkaat vanhemmat, puolisot ja lapset, saavat hänen tähtensä surua ja mielikarvautta kärsiä. Jos vanhemmat vielä manaavat häntä sen kaltaisesta jumalattomasta elämästä, niin käskee hän heidän pitää suunsa kiinni ja sanoo: "En olekaan enää teidän vastauksenne päällä, älkää pitäkö minusta vaaria. Itse minä vastaan." Katso, niin menee sen kauniin nuorukaisen katumus hukkaan. Ja siinä on nyt teille kiitos, vanhemmat, sen edestä, että te olette vaivaa kärsineet ja valvoneet hänen ylitsensä, ja rukoilleet hänen edestänsä. Monta kertaa ajattelit sinä, rakas vanhin, koska sinä kumarsit polviasi kehdon edessä ja panit rakkaudesta vuotavaisia rintojasi hänen suuhunsa: Tästä lapsesta tulee minulle ilo vanhuuden iällä. Tästä lapsesta minä toivon, että minä saan nähdä häntä taivaan valtakunnassa veisaavan enkeleitten kanssa Siionin vuorella Mooseksen ja Karitsan virttä. Mutta surkeasti sinä tulit petetyksi, vanhin rukka. Katso. Näin, rakas vanhin, kuivettuu se siunattu siemen kivistön päällä, sillä ei ollut siinä juurta, eikä ollut siinä märkyyttä. Eivät ole ne ensimmäiset liikutukset ja nuoruuden kyyneleet tuoneet niin paljon kastetta taivaasta, että tämä siunattu siemen olisi päässyt juurtumaan. Kuolleen uskon tunnustajat itkevät usein, koska heille saarnataan niin kauniisti ja niin suloisesti, että siveät huorat rupeavat maitonsa laskemaan, mutta kiusauksen ajalla he lankeavat pois. Niitten kyyneleet putoavat niin kuin rakeet kaljamaan päälle. Mutta niitä on vielä toinen osa armonvarkaita, joidenka omatunto on kerran herännyt, ja ovat myös sen heräyksen päälle ensimmäisiä armon merkkejä tunteneet, ja ovat ottaneet itsellensä suruttomuuden ainetta niistä, ajatellen, että he ovat jo täydelliset kristityt, koska he kerran ovat ottaneet sanan ilolla vastaan. Mutta siementen Herra sanoo: Ei heillä ole juur - ta, ja kiusauksen ajalla he lankeavat pois. Muutamat opetuslapset seurasivat Jeesusta niin kauan, kuin Hän saarnasi heille yhteisesti kristillisyydestä. Mutta niin pian, kuin Hän heitti heille jonkun kovemman sanan, joka tuli vanhaa Aatamia kohti, käänsivät he selkänsä Hänelle ja sanoivat: "Tämä on yksi kova sana, kuka voi sitä kuulla." Kyllä me olisimme kaikki hyvät kristityt, jos ei olisi kiusauksia elämän tiellä, ja vanha Aatami pääsisi nahkoineen ja karvoineen taivaan valtakuntaan. Vanha Aatami on paha pilaamaan meidän kristillisyytemme. Koska vanha Aatami saa olla rauhassa, eikä kukaan kaiva häntä, silloin on vanha Aatami koko hyvä kristitty mielestänsä. Mutta sanan puhumatta tulee joku maailman kiusaus, eli joku pistää neulalla vanhan Aatamin ihoon, jo nousee vanha Aatami, niin kuin karhu pesästä, ja sanoo: "Sinäkös tulet minua haukkumaan?" Joka näin on pannut maata ensimmäisten armonmerkkien päälle, sanoo sitten: 331
6 332 "Minulla oli koko hyvä kristillisyyden alku, mutta tuo väärä profeetta ja tuo villihenki pilasi minun kristillisyyteni." Ja siitä saakka tuli sydän ilkeäksi, kovaksi, riettaaksi. Joku alkaa vast'uudesta pilkkaamaan Kristusta ja ristiinnaulitsemaan Jeesusta. Joku lankeaa epäilykseen ja tekee kaikki entiset Jumalan Hengen vetämiset tyhjäksi. Joku varastaa niin paljon armoa, että hän tulee synnittömäksi. Ei tahdo omavanhurskaus olla riettaan kaltainen. Ei hän tahdo olla katuvainen perkele, mutta katuvainen enkeli. Katso, näin pilataan monen kristillisyys. Siemen on kyllä kauniisti itänyt, mutta se kuivettui pois, ettei ollut juurta. Ja tosin on paljon niistä pyhistä siemenistä mennyt hukkaan sen hengellisen kuivuuden kautta. Moni on ollut alkuheräyksessä suuressa hartaudessa. Mutta niistä on muutama osa mennyt takaisin maailmaan. Muutamat ovat pahentuneet toisten kristittyjen puheesta. Muutamille on tullut pahempi ja ilkeämpi sydän, kuin ennen. Muutamille on tullut suurempi epäi lys kuin ennen, ja muutamat ovat tulleet hyväksi ja niin rikkaaksi rakkaudes - sa, ettei synti enää vaivaa heidän tuntoansa. Ne, jotka ovat tulleet vielä pahemmaksi ja ilkeämmäksi kuin ennen, epäilevät kovin tilastansa, etteivät he taida olla oikealla tiellä. Mutta ne, jotka ovat hyväksi tulleet, ja synnittömäksi, luulevat nyt vasta oikean kristillisyyden voittaneensa. Kukas tiesi, kuinka kauan he pysyvät siinä hyvässä tilassa, ennen kuin taas tulee joku pilaamaan heidän kristillisyytensä. Me tiedämme, että Pietari ennen lankeemustansa luuli olevansa hyvä kristitty ja suuri uskon sankari, ja niin rikas rakkaudesta, että hän aikoi mennä kuolemaan Vapahtajan kanssa. Mutta se kävi Pietarille niin somattomasti, että ylimmäisen papin piiat pilasivat hänen kristillisyytensä, ja hänen täytyi mennä ulos itkemään katkerasti. 3. Kolmas paikka siinä suuressa pellossa, johonka myös siemenet putoavat, on ilman epäilemättä tuore ja lihava maa. Ja siinä pitäisi pellon hyvin kasvaman. Mutta siinä on niin paljon orjantappuroita ja ohdakkeita, jotka tukahduttavat sen hyvän siemenen. Siinä on kyllä olki ja kuori, mutta ei ole ruuan ainetta kuoressa. Va - pahtajan selityksen jälkeen ovat orjantappurat ja ohdakkeet elatuksen murhe, maailmanrakkaus ja hekuma, josta ei tahdo moni luopua. Kristinusko vaatii, että ihmisen pitää pääsemän irti maailmasta. Kuitenkin nähdään, että maailmanrakkaus tahtoo varastaa sydämen Va - pahtajalta. Se tahtoo olla suurena esteenä elämän tiellä vielä niillekin, jotka ovat täy dellä todella pyrkimässä siihen suureen päämaaliin, että he pääsisivät iankaikkisuuden ihanalle rannalle. Maailmanrakkaus on sellainen salainen vihollinen, joka tulee naakimisella heränneitten päälle. Ja vielä armoitetuita sieluja tahtoo maailmanrakkaus estää valvomasta ja pyrkimästä autuaalliseen iankaikkisuuteen. Ja se on niin fiini, ettei moni huomaa, ennen kuin hän on maailmassa kiinni. Muutamat luulevat kyllä, että he ovat irti maailmasta, mutta tämä luulo taitaa olla petollinen niin kauan, kuin itsensä tunteminen ei ole tullut oikein kirkkaaksi ja eläväksi. Kuinkapa siinä olisi oikea itsensä kieltäminen, kussa ei ole oikea itsensä tunteminen? Ne, jotka syövät valmista ja elävät muitten kustannuksella, luulevat enimmästi, että he ovat irti maailmasta. Mutta anna heidän itse koettaa elää maailmassa, anna heidän itsensä tienata ja omalla vaivallansa hakea elatusta
7 maasta, niin saavat he nähdä, kuinka paljon he ovat irti maailmasta. Ja mikäs estää köyhiä tulemasta kristityksi? Eiköpä se ole peräsuolen murhe, joka heitäkin vaivaa niin hirmuisesti, että kaikki ajatukset menevät siihen. Kaikki himot ja halut tulevat siitä samasta peräsuolesta. Kaikki pyrkimiset ja tarkoitukset menevät siihen, sillä se on pohjaton hauta, joka ei tule koskaan täytetyksi. Ja jos rikkaalla on suuri vaiva sisälle mennä elämään, vaikka hänellä ei pitäisi olla murhetta vatsastaan, koska hänellä on jyvälaari harjallansa ja rahakimppu arkussa. Ei ole köyhälläkään keveämpi päästä ahtaasta portista sisälle, sillä vaikka hänellä on hoikka paikka puodissa ja tyhjä paikka arkussa, ei ole sen tähden köyhän peräsuoli soukempi, mutta se on kohta pitempi vielä kuin rikkaalla on. Ja sen tähden ei voi köyhäkään tulla niin pieneksi sydämen kautta, että hän mahtuisi äimän silmästä sisälle taivaan valtakuntaan. Keveämpi on kamelin mennä äimän silmästä läpi, kuin rikkaan tulla taivaan valtakuntaan. Mutta ei ole köyhällä helpompi mennä taivaan valtakuntaan sen pitkän peräsuolen tähden, joka venyy perässä. Köyhällä on niin suuri murhe vatsastansa, että se hengellinen tahtoo jäädä. Ja jos kristityt eivät jaksa joka aika täyttää heidän peräsuoltansa, niin ottavat he kristillisyyden pois. Nämä ovat nyt ne orjantappurat ja ohdakkeet, jotka tukahduttavat sen hyvän ja siunatun siemenen ihmisten sydämissä. Voi, voi, kuinka paljon niistä siunatuista siemenistä menee hukkaan Jumalan pellossa. Ensiksi sen poljetun ja poljettavan tien päällä, kussa se siunattu siemen ei pääse itämään, toiseksi sen kovan kivistön päällä, kussa siemen kyllä itää, mutta kuivettuu pois, ettei hänellä ole juurta. Ja kolmanneksi siinä peltomaan paikassa, joka ei ole korjattu, jossa niin paljon on orjantappuroita ja ohdakkeita, jotka tukahduttavat sen hyvän siemenen. Katso, niin menee peltomiehen vaiva ja ne pyhät siemenet hukkaan. Ja Siementen Herra ei taida saada monta nisunjyvää koota aittaansa, koska elonaika tulee. 4. Mutta on sen tähden yksi peltomaan paikka, jossa ne pyhät siemenet kasvavat ja viheriöitsevät ja kantavat hyvän ja toi - votettavan hedelmän. Jos nyt olisi neljäs osakaan siitä suuresta pellosta, joka olisi hyvä ja hedelmällinen maa, niin olisi kylväjällä joku toive, ettei hänen vaivansa mene peräti hukkaan. Koska hän on nyt ensinnä kuokkinut, sitten kaivanut ojia, sitten rautakangella kangennut ylös niitä pienempiä pahtoja, joita hän jaksaa liikuttaa. Sillä ei taida maksaa vaivaa, että hän rupeaisi niitä isoja pahtoja ammuttamaan. Sitten vielä kyntänyt ja kääntänyt maata, korjannut ja silittänyt. Sitten vielä kylvänyt ja niitä siunatuita siemeniä mullan alle peittänyt. Jos nyt, sanon minä, neljäs osa siitä suuresta pellosta tulisi hyväksi ja hedelmälliseksi maaksi, niin ei olisi peltomiehen vaiva peräti hukkaan mennyt. Vaikka emme tiedä vielä, minkä verran riihestä tulee, koska nyt ensinnä ruumenet poltetaan ja virneet seulomisella erotetaan pois, ja oljet annetaan eläimille, minkä verran nisunjyviä sitten jää. Mutta kyllä siementen Herra sen tietää. Meidän toivomme on, että ne harvat maitojyvät, jotka siitä turmelemattomasta siemenestä syntyneet ovat, pitää kasvaman ja viheriöitsemän iankaikkisuuden ihanalla rannalla, kussa pyhät peltomiehet pitää sanoman: Tämä on hyvä ja kaunis pelto, josta siementen Herra voi saada muutamia nisujyviä koota aittaansa, jos Herra antaa enemmän kastetta taivaasta, 333
8 N:o 67 SEXAGESIMASUNNUNTAINA 1849 ja antaa armollisen aurinkonsa paistaa, jos Herra varjelee näitä maitojyviä pakkasesta, lumisateesta, rakeista ja rajuilmasta, jos Herra ajaa pois pellostansa ne mustat linnut, jotka noukkivat ja poimivat siemeniä pellosta, jos Herra ei sido riihtä tappavan härän suuta kiinni, niin on meidän toivomme, että Hän saa muutamia nisunjyviä korjata aittaansa. Että koska vieraat tulevat taivaasta siinä suuressa elokuussa, hän saattaa näyttää niille muutamia nisunjyviä, jotka ovat kasvaneet tässä pohjan maalla, tässä kylmässä ilmassa, kussa armon aurinko harvoin paistaa pellon päälle. Mutta kylmä ilma usein tulee luoteesta. Ja niistä rapakkojänkistä, jotka pellon takana ovat, nousee välistä semmoinen kylmä höyry, ettei näy enää aurinkoa eikä kuuta, eikä tähtiä, ei taivasta, eikä maata, mutta ainoastansa sakea ja kylmä ilma. Alkuperäinen / SKHS Aunon kokoelma & Kollerin kokoelma / Kansallisarkisto Helsinki / Jos Kaanaan maalla, kussa aurinko välistä seisoo melkein pään päällä, tulee satakertainen hedelmä parhaasta maasta ja 30-kertainen hedelmä huonommasta, niin täällä tuskin tulee seitsemän eli kahdeksankertainen hedelmä parhaasta pellosta, ja välistä ei tule enempää kuin nelinkertainen hedelmä hyvästä maasta. Ah, Herra Jeesus, sinä Suuri Kylväjä ja Taivaallinen Peltomies, kuinka vähän sinä saat hedelmää sinun suuren vaivasi edestä. Mutta älä väsy kuitenkaan vielä kylvämästä ja kastamasta peltopalasta, niin kauan kuin vielä aurinko ylhäällä on, ettei kaikki maanviljelys peräti loppuisi pohjan maalla. Kuule köyhäin peltomiesten huokaus, jotka ovat raskaassa työssä, jotka ovat kantaneet päivän kuorman ja helteen, jotka toivovat saavansa muutaman kapan nisunjyviä palkasta, amen, ja sitten elämän iankaikkisuudessa. Amen!
Pyhä Pietari kirjoittaa kristityille, että he ovat uudestisyntyneet, ei katoavaisesta,
Pyhä Pietari kirjoittaa kristityille, että he ovat uudestisyntyneet, ei katoavaisesta, vaan katoamattomasta siemenestä, nimittäin elävästä Jumalan sanasta, joka iankaikkisesti pysyy. 1.Piet. 1: 23. Ja
Kuka uskoo meidän saarnamme ja kenelle Herran käsivarsi ilmoitetaan?
Kuka uskoo meidän saarnamme ja kenelle Herran käsivarsi ilmoitetaan? Es. 53: 1 340 Profeetta Esajas valittaa, ettei kukaan usko hänen saarnaansa, sillä ne ihmiset, joille hän saarnais, olit paatuneet,
Ristiäiset. Lapsen kaste
Ristiäiset Lapsen kaste Ilo palvella! Loimaan seurakunta OHJELMA Alkuvirsi Ristinmerkki Raamatunluku Mark. 10: 13 16 Puhe Uskontunnustus Kaste Virsi Yhteinen esirukous ja Isä Meidän rukous Siunaus Päätösvirsi
Herra sanoi Aatamille: "Kirottu olkoon
Me kuulemme näistä sanoista, että Herra on kironnut maata ihmisen tähden, sillä ei Hän vielä silloin raskinut kirota ihmistä sen armollisen lupauksen tähden, jonka Hän antoi vaimolle, että vaimon siemen
Tämän leirivihon omistaa:
Tämän leirivihon omistaa: 1 Tervetuloa kesäleirille! Raamiksilla tutustumme Evankeliumin väreihin. o Keltainen kertoo Jumalasta ja taivaasta, johon pääsen uskomalla Jeesukseen. o Musta kertoo, että olen
APOCRYPHA KING JAMES BIBLE 1611 RUKOUS ASARJA & kappale kolme juutalaisten. Rukous Asarja ja kolme juutalaisten laulu
APOCRYPHA KING JAMES BIBLE 1611 RUKOUS ASARJA & kappale kolme juutalaisten www.scriptural-truth.com Asarja rukous Rukous Asarja ja kolme juutalaisten laulu {1:1} ja he kävelivät tulen keskellä ylistää
PERKELE KIUSAA JEESUSTA
Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) PERKELE KIUSAA JEESUSTA Kuva taidegraafikko Kimmo Pälikkö 1. Kertomuksen taustatietoja a) Missä kertomus tapahtui Erämaassa b) Ajallinen yhteys muihin
Nettiraamattu. lapsille. Jeesus ja Lasarus
Nettiraamattu lapsille Jeesus ja Lasarus Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2013 Bible for Children,
Nettiraamattu lapsille. Jeesus ja Lasarus
Nettiraamattu lapsille Jeesus ja Lasarus Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2013 Bible for Children,
tahdotteko yhdessä seurakunnan kanssa huolehtia siitä, että NN saa kristillisen kasvatuksen? Vastaus: Tahdon.
LAEN KATE ELKOMUKAUTU virikemateriaalia lapsen kasteeseen mukautetut osat sinisellä, voidaan muokata käyttötilanteen mukaan I Johdanto 1. Virsi 2. Alkusiunaus Isän ja ojan ja yhän Hengen nimeen. Herra
Nettiraamattu. lapsille. Jeesus ja Lasarus
Nettiraamattu lapsille Jeesus ja Lasarus Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org BFC PO Box 3 Winnipeg,
JUMALAN VALTAKUNTA ALKAA MURTAUTUA ESIIN Jeesus voitti kiusaukset erämaassa. Saarna 12.10.2008 Ari Puonti
JUMALAN VALTAKUNTA ALKAA MURTAUTUA ESIIN Jeesus voitti kiusaukset erämaassa Saarna 12.10.2008 Ari Puonti Herra Jumala asetti ihmisen Eedenin puutarhaan viljelemään (abad) ja varjelemaan (shamar) sitä.
USKOONTULON ABC. almondy.suntuubi.com
1 USKOONTULON ABC 2 1. Tunnusta, että olet tehnyt syntiä ja tee parannus. Me olemme tehneet väärin, me olemme tehneet syntiä, olemme rikkoneet SINUA vastaan, kapinoineet ja poikenneet SINUN Käskyistäsi
Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(6) Luterilainen Kirkko 1. vuosi nro UT 17/52 www.luterilainen.com lapsille@luterilainen.com 18.3.
Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(6) KYLVÄJÄVERTAUS 1. Kertomuksen taustatietoja a) Missä kertomus tapahtui Jeesus opetti kansaa Gennesaretin järven rannalla b) Vieraat termit Tämä kertomus
JEESUS RUKOILEE GETSEMANESSA
Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) JEESUS RUKOILEE GETSEMANESSA 1. Kertomuksen taustatietoja a) Missä kertomus tapahtui Getsemane-niminen puutarha, yrttitarha Öljymäellä. b) Ajallinen yhteys
Maanviljelijä ja kylvösiemen
Nettiraamattu lapsille Maanviljelijä ja kylvösiemen Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: M. Maillot; Lazarus Sovittaja: E. Frischbutter; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children
JEESUS PARANTAA SOKEAN
Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) JEESUS PARANTAA SOKEAN 1. Kertomuksen taustatietoja a) Kertomuksen tapahtumapaikka Siiloan lammikko oli Jerusalemissa b) Ajallinen yhteys muihin kertomuksiin
Nettiraamattu lapsille. Jeesus ruokkii 5000 ihmistä
Nettiraamattu lapsille Jeesus ruokkii 5000 ihmistä Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2012 Bible
Kun olen hätääntynyt ja ahdistunut, odotan
1. syyskuuta Jumala, minun Jumalani, sinua minä odotan. Sieluni janoaa sinua, ruumiini ikävöi sinua ja uupuu autiomaassa ilman vettä. Ps. 63:2 Kun olen hätääntynyt ja ahdistunut, odotan kiihkeästi Jumalan
Saarna Evankeliumi Johannes Kastaja Elia Jeremia
Saarna 16.7.2017 Evankeliumi Matt. 16: 13-19 Kun Jeesus oli tullut Filippoksen Kesarean seudulle, hän kysyi opetuslapsiltaan: Kuka Ihmisen Poika on? Mitä ihmiset hänestä sanovat? He vastasivat: Toisten
Nettiraamattu. lapsille. Nainen kaivolla
Nettiraamattu lapsille Nainen kaivolla Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Lazarus Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2007 Bible for Children,
Nettiraamattu lapsille. Nainen kaivolla
Nettiraamattu lapsille Nainen kaivolla Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Lazarus Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2010 Bible for Children,
Kirkkovuosi. Kuva: Seppo Sirkka
Kirkkovuosi Adventti aloittaa kirkkovuoden. Ensimmäisenä adventtina lauletaan Hoosianna ja sytytetään ensimmäinen kynttilä, toisena toinen, kolmantena kolmas ja neljäntenä neljäs kynttilä. Adventti, Adventus
Jeesus ruokkii 5000 ihmistä
Nettiraamattu lapsille Jeesus ruokkii 5000 ihmistä Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org BFC PO
MIKSI JEESUS KUOLI RISTILLÄ?
Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) MIKSI JEESUS KUOLI RISTILLÄ? 1. Kertomuksen taustatietoja a) Vieraat termit Synti on Jumalan käskyjen rikkomista. Raamattu nimittää sitä mm. laittomuudeksi,
Kananean vaimo huusi: Herra, Daavidin Poika! Armahda minun päälleni,
Kananean vaimo huusi: Herra, Daavidin Poika! Armahda minun päälleni, 388 minun tyttäreni vaivataan hirmuisesti perkeleeltä! Matt.15:22 Me kuulemma näistä sanoista, että Kananean vaimon tytär vaivattiin
Sillä hän nousee ylös hänen edessänsä niin kuin vesa, ja niin kuin juuri
Sillä hän nousee ylös hänen edessänsä niin kuin vesa, ja niin kuin juuri kuivasta maasta. Ei hänellä ole muotoa, eikä kauneutta; me näimme hänen, vaan ei ollut hänellä sitä muotoa, joka meille olis kelvannut.
Minä olen pilkaksi tullut kaikille minun vihamiehilleni, sillä minä kuulen
Minä olen pilkaksi tullut kaikille minun vihamiehilleni, sillä minä kuulen monen häväistyksen, että jokainen karttaa minua. He pitävät keskenänsä neuvoa minusta ja tahtovat ottaa minun henkeni minusta.
Tartu Raamattuun anna Raamatun tarttua! Kyösti F
Tartu Raamattuun anna Raamatun tarttua! Kyösti F KUINKA RAAMATTU VOISI: 1. Tarttua meihin 2. Pysyä meissä 3. Tuottaa siunausta elämässämme Elämmekö sanasta? Elämän koulu Ei ihminen elä ainoastaan leivästä,
Jeesus valitsee kaksitoista avustajaa
Nettiraamattu lapsille Jeesus valitsee kaksitoista avustajaa Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Byron Unger; Lazarus Sovittaja: E. Frischbutter; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for
JAAKOBIN PAINI. 1. Kertomuksen taustatietoja a) Kertomuksen tapahtumapaikka Penuelissa, matkalla Harranista, Laabanin luota takaisin luvattuun maahan.
Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) JAAKOBIN PAINI 1. Kertomuksen taustatietoja a) Kertomuksen tapahtumapaikka Penuelissa, matkalla Harranista, Laabanin luota takaisin luvattuun maahan. b)
Taivas, Jumalan kaunis koti
Nettiraamattu lapsille Taivas, Jumalan kaunis koti Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Lazarus Sovittaja: Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org BFC PO Box 3 Winnipeg,
Katekismussaarna Könkäsessä 1850
Niin Jesus sanoi niille Juudalaisille, jotka hänen uskoivat: jos te pysytte minun puheessani, niin te totisesti minun opetuslapseni olette. Ja teidän pitää totuuden ymmärtämän, ja totuuden pitää teidät
MESSU SELKOMUKAUTUS virikemateriaalia messuun mukautetut osat sinisellä, voidaan muokata käyttötilanteen mukaan. I Johdanto. 1.
MEU ELKOMUKAUTU virikemateriaalia messuun mukautetut osat sinisellä, voidaan muokata käyttötilanteen mukaan I Johdanto 1. Alkuvirsi 2. Alkusiunaus L Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen. Aamen, aamen,
PIETARI JA JOHANNES JUOKSEVAT HAUDALLE
Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) PIETARI JA JOHANNES JUOKSEVAT HAUDALLE 1. Kertomuksen taustatietoja a) Kertomuksen tapahtumapaikka: Edelleen ollaan Jeesuksen tyhjällä haudalla. b) Ajallinen
Apologia-forum 25.-27.4.2014
Mikä on kristinuskolle luovuttamatonta? Kuvat: sxc.hu Apologia-forum 25.-27.4.2014 Ryttylän Kansanlähetysopisto Pääpuhujana prof. John Lennox (oxfordin yliopisto) Tiede usko luominen evoluutio www.kansanlahetysopisto.fi/apologiaforum
Nettiraamattu lapsille. Maanviljelijä ja kylvösiemen
Nettiraamattu lapsille Maanviljelijä ja kylvösiemen Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: M. Maillot; Lazarus Sovittaja: E. Frischbutter; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children
Nettiraamattu lapsille. Jeesus parantaa sokean
Nettiraamattu lapsille Jeesus parantaa sokean Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2012 Bible for
Gideonin pieni armeija
Nettiraamattu lapsille Gideonin pieni armeija Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2012 Bible for
Nettiraamattu lapsille. Gideonin pieni armeija
Nettiraamattu lapsille Gideonin pieni armeija Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2012 Bible for
+ SEURAKUNTAAN TUTUSTUMISTEHTÄVÄT JA ULKOA OPETELTAVAT ASIAT + PERUSOHJEET:
1 + SEURAKUNTAAN TUTUSTUMISTEHTÄVÄT JA ULKOA OPETELTAVAT ASIAT + Nimesi: Osoitteesi: Puhelinnumerosi: PERUSOHJEET: Seurakunnan toimintaan tutustumista varten käyt 3-4 kertaa itsenäisesti jumalanpalveluksessa
Jumala koettelee Abrahamin rakkautta
Nettiraamattu lapsille Jumala koettelee Abrahamin rakkautta Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Byron Unger; Lazarus Sovittaja: M. Maillot; Tammy S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children
Evankeliumitekstissä Jeesus kertoo, että Isä herättää kuolleet, ja että myös hänellä, Pojalla on valtaa antaa elämä kenelle tahtoo.
1 Jeesus sanoi juutalaisille:»totisesti, totisesti: ei Poika voi tehdä mitään omin neuvoin, hän tekee vain sitä, mitä näkee Isän tekevän. Mitä Isä tekee, sitä tekee myös Poika. Isä rakastaa Poikaa ja näyttää
EHTOO- JA AAMUPALVELUS JUHLA- JA ARKIPÄIVINÄ
30.1.2007 EHTOO- JA AAMUPALVELUS JUHLA- JA ARKIPÄIVINÄ LIITTEET RUKOUKSIA ERI TILAISUUKSISSA Sairaan puolesta Tämä ohje löytyy myös netistä osoitteesta: www.ortodoksi.net EHTOO- JA AAMUPALVELUS JUHLA-
Hyvä Sisärengaslainen,
Hyvä Sisärengaslainen, Tervetuloa SLEY:n nuorisotyön sisärenkaan raamattukouluun! Tämän kevään kuluessa käymme läpi Johanneksen evankeliumin lyhyissä jaksoissa. Voit lähettää kysymyksiä, palautetta, esirukousaiheita
Outi Rossi JIPPII. Matkaan Jeesuksen kanssa. Kuvittanut Susanna Sinivirta. Fida International ry
Outi Rossi JIPPII Matkaan Jeesuksen kanssa Kuvittanut Susanna Sinivirta Fida International ry JIPPII Matkaan Jeesuksen kanssa, 4. painos C Outi Rossi Kuvitus Susanna Sinivirta Fida International ry Kirjapaino
Paavali kirjoittaa monien luotettavina pidettyjen käsikirjoitusten mukaan näin:
1Kor 15:47 selitys Paavali kirjoittaa monien luotettavina pidettyjen käsikirjoitusten mukaan näin: "Ensimmäinen ihminen oli maasta, maallinen, toinen ihminen on herra taivaasta." (1Kor 15:47). Sana "herra"
Nettiraamattu lapsille. Jumala koettelee Abrahamin rakkautta
Nettiraamattu lapsille Jumala koettelee Abrahamin rakkautta Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Byron Unger; Lazarus Sovittaja: M. Maillot; Tammy S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children
Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) HESEKIEL
Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) HESEKIEL 1. Kertomuksen taustatietoja a) Kertomuksen tapahtumapaikka Kaldean maassa (eli Babyloniassa) Kebar-joen varrella. b) Ajallinen yhteys muihin
Nettiraamattu lapsille. Jeremia, kyynelten mies
Nettiraamattu lapsille Jeremia, kyynelten mies Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Jonathan Hay Sovittaja: Mary-Anne S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2014 Bible
JEESUS RUKOILEE GETSEMANESSA
Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) JEESUS RUKOILEE GETSEMANESSA 1. Kertomuksen taustatietoja a) Kertomuksen tapahtumapaikka Getsemane-niminen puutarha, yrttitarha Öljymäellä. b) Ajallinen
Hyvä Sisärengaslainen,
Lisää 1. Joh 3:sta? http://www.sley.fi/luennot/raamattu/ UT/Johanneksen_kirjeet/1Joh03EK.h tm Hyvä Sisärengaslainen, 1. Johanneksen kirjeen kolmas luku puhuu Jumalan lahjasta, mutta myös hänen pyhästä
Kolminaisuusoppi. Jumala: Isä - Poika - Pyhä Henki
Kolminaisuusoppi Jumala: Isä - Poika - Pyhä Henki KOLMINAISUUSOPPI - KIRKON TÄRKEIN OPPI Kolminaisuusoppia pidetään yhtenä kristinuskon tärkeimmistä opeista. Se erottaa kirkon uskon muista uskonnoista.
Nettiraamattu lapsille. Vainoajan tie saarnaajaksi
Nettiraamattu lapsille Vainoajan tie saarnaajaksi Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2009 Bible
Nettiraamattu lapsille. Nooa ja vedenpaisumus
Nettiraamattu lapsille Nooa ja vedenpaisumus Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Byron Unger; Lazarus Sovittaja: M. Maillot; Tammy S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org
Saarna kasteesta [vajaa]
Saarna kasteesta [vajaa] [alku kateissa] - - -ti, etteivät ruumenet kelpaa viskaajalle ruuaksi. Ja vaikka Pohjan maalla, kussa on polttopuita ilmankin viljalti, ei polteta ruumenia. Mutta Kaanaan maalla,
Silloin tuli Jeesus Galileasta Jordaniin Johanneksen tykö kastettaa häneltä,
Silloin tuli Jeesus Galileasta Jordaniin Johanneksen tykö kastettaa häneltä, mutta Johannes kielsi häneltä sanoen: "Minä tarvitsen sinulta kastetta, ja sinä tulet minun tyköni. Matt. 3: 13 Näissä Johanneksen
Seksageesimasunnuntai Evankeliumi Luuk. 8: 4-15.
Seksageesimasunnuntai Evankeliumi Luuk. 8: 4-15. Jeesus tahtoi epäilemättä lohduttaa tämänpäiväisellä vertauksella opetuslapsiansa, joitten nyt piti lähteä maailmaan sovituksen sana mukanaan ja saarnata
Kristinusko (AR) Kristinuskon historia. Kristinuskon syntymä
Kristinusko (AR) Kristinuskon historia Kristinuskon syntymä Juutalaisuudessa oli kauan jo odotettu, että maan päälle syntyy Messias, joka pelastaa maailman. Neitsyt Maria synnytti pojan Jeesus Nasaretilaisen,
Muskarimessu: Hyvän paimenen matkassa
Muskarimessu: Hyvän paimenen matkassa Lähdetään matkaan Tänään lähdetään hyvän paimenen matkaan. Aamulla paimen huomasi, että yksi hänen lampaistaan on kadoksissa. Tallella on 99 lammasta, mutta yksi,
KONFIRMAATIOMESSU B SELKOMUKAUTUS virikemateriaalia konfirmaatiomessuun mukautetut osat sinisellä, voidaan muokata käyttötilanteen mukaan
KONFIRMAATIOMEU B EKOMUKAUTU virikemateriaalia konfirmaatiomessuun mukautetut osat sinisellä, voidaan muokata käyttötilanteen mukaan I Johdanto 1. Alkuvirsi 2. Alkusiunaus Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen
Jeesus parantaa sokean
Nettiraamattu lapsille Jeesus parantaa sokean Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org BFC PO Box 3
Jesaja näkee tulevaisuuteen
Nettiraamattu lapsille Jesaja näkee tulevaisuuteen Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Jonathan Hay Kääntäjä: Anni Kernaghan Sovittaja: Mary-Anne S. Suomi Kertomus 27/60 www.m1914.org Bible for Children,
Nettiraamattu lapsille. Rikas mies, köyhä mies
Nettiraamattu lapsille Rikas mies, köyhä mies Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: M. Maillot; Lazarus Sovittaja: M. Maillot; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org
Elämä Jumalan lapsena
1 Roomalaiskirjeen selitys 18 Room. 8:14 17 Savonlinnan Tuomiokirkko, 13.3.2013 Elämä Jumalan lapsena Kertausta Tähän mennessä Paavali on Roomalaiskirjeessään esittänyt pääasiat siitä, kuinka ihmisestä
Minulle on annettu mies Herra.
Minulle on annettu mies Herra. 1. Moos. 4:1. Niin sanoi Aatamin vaimo Eeva, koska hän synnytti ensimmäisen pojan, sillä hän ajatteli, että tämä nyt on se vaimon siemen, jonka piti rikki musertaman käärmeen
Vainoajan tie saarnaajaksi
Nettiraamattu lapsille Vainoajan tie saarnaajaksi Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2007 Bible
Jeremia, kyynelten mies
Nettiraamattu lapsille Jeremia, kyynelten mies Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Jonathan Hay Sovittaja: Mary-Anne S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2014 Bible
Kouluun lähtevien siunaaminen
Kouluun lähtevien siunaaminen Tätä aineistoa käytetään rukoushetkessä (ks. sen rakenne s. 9), jossa siunataan kouluun lähtevät. Siunaaminen toimitetaan keväällä tai juuri ennen koulun alkamista. Siunaamisen
Nettiraamattu lapsille. Seurakunta vaikeuksissa
Nettiraamattu lapsille Seurakunta vaikeuksissa Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2010 Bible
LUOMINEN. 1. Kertomuksen taustatietoja a) Ajallinen yhteys muihin kertomuksiin (Kolmiyhteinen) Jumala loi maailman n. 6 000 vuotta sitten.
Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) LUOMINEN Kuva taidegraafikko Kimmo Pälikkö 1. Kertomuksen taustatietoja a) Ajallinen yhteys muihin kertomuksiin (Kolmiyhteinen) Jumala loi maailman n.
Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(6) Luterilainen Kirkko 1. vuosi nro UT 37/52 www.luterilainen.com lapsille@luterilainen.com 5.8.
Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(6) RIKAS NUORUKAINEN 1. Kertomuksen taustatietoja a) Kertomuksessa esiintyvät henkilöt 2. Itse kertomus Raamatusta rinnakkaispaikkoineen Matt. 19: 16-30 Eräs
Kirkolliskokouksen avajaismessun saarna
1 Kirkolliskokouksen avajaismessun saarna 14.5.2018 Embargo 14.5.2018 klo 10 piispa Teemu Laajasalo Ja silloin maailma ymmärtää Joh. 17: 18-23 Jeesus rukoili ja sanoi: Isä, niin kuin sinä lähetit minut
Kaksi taakan kantajaa. (Pojalla raskas taakka ja tytöllä kevyt)
Draama-Taakankantajat Kirjoittanut Irma Kontu Draama perustuu Raamatunjakeisiin: Fil. 4:6-7 Älkää olko mistään huolissanne, vaan saattakaa aina se, mitä tarvitsette, rukoillen, anoen ja kiittäen Jumalan
Nettiraamattu lapsille. Seurakunnan synty
Nettiraamattu lapsille Seurakunnan synty Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2013 Bible for Children,
ONKO MAAILMA PÄÄSSYT SISÄLLE SEURAKUNTAAN
ONKO MAAILMA PÄÄSSYT SISÄLLE SEURAKUNTAAN Yhteyden ilta 2.10.2012 Tapani Talikainen Lähtökohtia illan opetukseen Sielujemme vihollinen pyrkii hävittämään Israelin ja uuden liiton seurakunnan Hyökkäys tapahtuu
Daniel leijonien luolassa
Nettiraamattu lapsille Daniel leijonien luolassa Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Jonathan Hay Sovittaja: Mary-Anne S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2014 Bible
LÄHETYSKÄSKY. 1. Kertomuksen taustatietoja a) Kertomuksen tapahtumapaikka Galileassa, vuorilla. Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5)
Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) LÄHETYSKÄSKY Siirrymme nyt puoleksi vuodeksi lukemaan Uutta Testamenttia. On hyvä palauttaa mieliin edellä tapahtuneita asioita. Jeesus oli tuomittu syyttömänä,
Nettiraamattu lapsille. Daniel leijonien luolassa
Nettiraamattu lapsille Daniel leijonien luolassa Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Jonathan Hay Sovittaja: Mary-Anne S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2014 Bible
KASTEKOTIIN PARKANON SEURAKUNTA
KASTEKOTIIN PARKANON SEURAKUNTA Onnittelut uuden perheenjäsenen vanhemmille! Odotus on päättynyt, ja hän lepää sylissänne. Toivottavasti kaikki on mennyt hyvin. Ja vaikka ei menisikään, Jeesus lupaa olla
Nettiraamattu lapsille. Jumala loi kaiken
Nettiraamattu lapsille Jumala loi kaiken Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Byron Unger; Lazarus Sovittaja: Bob Davies; Tammy S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2009
Onko toista ylösnousemusta Jumalan valtakuntaan?
Onko toista ylösnousemusta Jumalan valtakuntaan? Ensimmäiseen ylösnousemukseen pääsevät valitut ovat onnellisia, koska toisella kuolemalla ei ole heihin valtaa. He siis saavat ikuisen elämän jo ensimmäisen
Matt. 5: 21-48 Reino Saarelma
Kiperiä kysymyksiä Matt. 5: 21-48 Reino Saarelma Opetus Neljä jaksoa Vihasta ja riidasta (Matt. 5:21-26) Aviorikoksesta (5:27-32) Vannomisesta (5:33-37) Vihamiesten rakastamisesta (5:38-48) Matt.5:21-26
Nettiraamattu lapsille. Tyttö, joka eli kahdesti
Nettiraamattu lapsille Tyttö, joka eli kahdesti Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2010 Bible
Syyskuun 12. päivänä Matt. 10:23. Kun teitä yhdessä kaupungissa vainotaan, paetkaa toiseen. Syyskuun 13. päivänä Room. 12:19
Syyskuun 12. päivänä Matt. 10:23 Kun teitä yhdessä kaupungissa vainotaan, paetkaa toiseen. Mahdotonta on, että evankeliumi olisi ainoastaan jollekulle sallittu, sillä se on oppi, joka ei ole sidottu yhteen
Nettiraamattu. lapsille. Jumalan. mies
Nettiraamattu lapsille Jumalan lähettämä mies Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Byron Unger; Lazarus Sovittaja: E. Frischbutter; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org
Matt. 7: 1-29 Pirkko Valkama
Suoraa puhetta, kuuleeko kukaan? Matt. 7: 1-29 Pirkko Valkama Matt. 7: 1-6 1."Älkää tuomitko, ettei teitä tuomittaisi. 2. Niin kuin te tuomitsette, niin tullaan teidät tuomitsemaan, ja niin kuin te mittaatte,
RAKKAUS, ANTEEKSIANTAMINEN JA RUKOUS (1. Joh. 4:8) Hääjuhlan puhe Juha Muukkonen. Rinnetie 10. 95420 Tornio. puh. 050 359 6939
RAKKAUS, ANTEEKSIANTAMINEN JA RUKOUS (:8) Hääjuhlan puhe Juha Muukkonen Rinnetie 10 95420 Tornio puh. 050 359 6939 s-posti: juha.muukkonen@gen.fi kotisivu: www.gen.fi Raamatunkäännös: KR 1933/38 JÄSENNYS
Jeesus söi viimeisen aterian oppilaittensa kanssa. Aterialla Jeesus otti leivän, mursi siitä palan ja kiitti.
Viimeinen ateria Jeesus sanoi oppilailleen: - On tullut minun aikani mennä pois. Jeesus tarkoitti, että hän kuolee pian. Oppilailleen Jeesus lupasi: - Minä olen aina teidän kanssanne. Älkää olko surullisia.
3 RUKOUSPÄIVÄ AAMUSAARNA 1856
3 RUKOUSPÄIVÄ 1856 (aamusaarna) Jumalan vahva perustus pysyy ja sillä on tämä sinetti: Herra tuntee omansa, ja lakatkoon jokainen vääryydestä, joka Kristuksen nimeä mainitsee. 2. Tim. 2: 19 1 (Votum) Luetun
Hyviä ja huonoja kuninkaita
Nettiraamattu lapsille Hyviä ja huonoja kuninkaita Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Lazarus Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org BFC PO Box 3
Pyhiinvaeltajan matkaopas Osa 2, aihe 2 Turvallisuus vai tuho
Pyhiinvaeltajan matkaopas Osa 2, aihe 2 Turvallisuus vai tuho Nämä luennot ovat mukailtuja lyhennelmiä ja pohjautuvat MLM-kursseihin, joiden aiheet on saatu Raamatun ohjeista ja esimerkeistä, ja tässä
JEESUS ILMESTYY OPETUSLAPSILLE
Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) JEESUS ILMESTYY OPETUSLAPSILLE 1. Kertomuksen taustatietoja a) Kertomuksen tapahtumapaikka Opetuslapset ovat yhä Jerusalemissa lukittujen ovien takana,
Minä olen Jeesus len Jees Minä
Minä olen Jeesus Nimilappu pussinnauhaan, peliohje pussiin. Voit tulostaa pelin kopiopaperille. Leikkaa ja liimaa kortit sitten kartongille tai pahville. Kontaktimuovilla tai laminaatilla saat korteista
Usko ja elämä Kristinuskon pääkohdat selkokielellä
1 Usko ja elämä Kristinuskon pääkohdat selkokielellä SUOMEN EV.LUT. KIRKKO Usko ja elämä Kristinuskon pääkohdat selkokielellä Suomen ev.lut. kirkon kirkkohallituksen julkaisuja 2013 Työryhmä: kehitysvammatyön
Nettiraamattu lapsille. Jeesuksen ihmeitä
Nettiraamattu lapsille Jeesuksen ihmeitä Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Byron Unger; Lazarus Sovittaja: E. Frischbutter; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org
Raamatun lainaukset vuoden 1992 raamatunkäännöksestä.
elämä alkaa tästä 2008 Evangelism Explosion International Kaikki oikeudet pidätetään. Ei saa kopioida missään muodossa ilman kirjallista lupaa. Raamatun lainaukset vuoden 1992 raamatunkäännöksestä. Asteikolla
Nettiraamattu lapsille. Seurakunnan synty. Kertomus 55/60.
Nettiraamattu lapsille Seurakunnan synty Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Kääntäjä: Anni Kernaghan Sovittaja: Ruth Klassen Suomi Kertomus 55/60 www.m1914.org Bible for Children, PO Box