Perjantaina klo saapuminen omin kyydein leirille.

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Perjantaina klo saapuminen omin kyydein leirille."

Transkriptio

1 Mahtavaa, että SINÄ olet ilmoittautunut nuorten leirille Vaivion kurssikeskukseen! Kirje janoa.fi:ssä klo 21.30, kirjettä ei postiteta. Tervetuloa nuorten leirille. Nuorten leirin tämän vuotisena teemana on PAKO. Ota mukaasi, jokin käsilaukkuun/taskuun sopiva pakenemiseen liittyvä väline. Jos otat ruuvimeisselin, niin älä ruuvaa kuitenkaan ikkunakaltereita pois, sillä too expensive huonekunnalle. Eli väline voi olla mitä vain, millä voi paeta ja se on otettava mukaan leirille. Tarvitsemme sitä perjantaina. LEIRI ALKAA Perjantaina klo saapuminen omin kyydein leirille. Leirikeskuksen osoite: Vaiviontie 21 B, Harinjärvi. Ajo-ohje: Joensuusta Kuopiontietä n. 9 km, oik. Polvijärventietä 5 km, vas. Vaiviontietä 2 km, kurssikeskus oikealla. LEIRI LOPPUU LEIRIN TYÖNTEKIJÄT LEIRIMAKSU SAIRASTUMINEN HUOM!!! LEIRILLÄ KUVAAMINEN Sunnuntaina klo Kotiväki on tervetullut messuun Vaivion tähtikappeliin klo Leirin vastaavana ohjaajana toimii nuorisotyönohjaaja Nonna-Omena Helojoki, jonka puoleen voi kääntyä kaikissa leiriä koskevissa asioissa (puhelin auki leirillä 24h/vrk) p Leirillä ovat myös nuorisotyönohjaaja Dellu Myyry ja pastori Sanna Kauppinen. Sekä Johannes Kortelainen ja Paavo Utriainen. Leirimaksu on 30. Leirin jälkeen lähetetään lasku, jolla leiri maksetaan. Kaikille ilmoittautuneille lähtee lasku. Yöpymisen omin liinavaattein vessallisissa huoneissa, ruuan ja ohjelman. On mahdollista pyytää maksualennusta tai vapautusta perustelluista syistä Nonnalta. Ole asiasta yhteydessä ennen leiriä. Haluamme sinun tulevan leirille terveenä. Jos sairastut leirin aikana, oletamme että huoltaja tai muu läheinen kykenee hakemaan sinut kotiin lepäämään. Myös tapaturman sattuessa kotiväki käyttää lääkärissä. Olethan ilmoittautumisesi yhteydessä kertonut ruokavaliosi ja/tai allergiasi. Leiri on päihteetön ja energiatuotteeton. Seurakunnan retkillä/ leireillä/päiväkoulussa tai toiminnassa voidaan

2 ottaa valokuvia tai videokuvaa, jota voidaan käyttää seurakunnan toimesta julkaisuissa, Internet-sivuilla (mm. janoa.fi, instagram) tai näyttää videokuvaa/kuvia toiminnassa. Erillisellä kirjallisella lapulla alaikäisen huoltaja/täysi-ikäinen voi kieltää julkaisun leirin tai retken aikana. Lappu toimitetaan allekirjoituksella ja nimellä varustettuna leirin työntekijälle. GAALAILTA & DISKO Gaalailtaa varten voit varautua juhlallisella pukeutumisella. Tämän vuoksi ei tarvitse käydä ostamassa vaatteita. Syömme hienosti ja meillä on juhlavaa ohjelmaa. Juhlan jälkeen on myös disko eli jos tuntee omakseen tanssimisen, niin on mahdollista, mutta ei pakollista. DJ:nä toimii Paavo *<:) Ota leirille mukaan o osallistujakortti o Raamattu ja rukoushelmet o taskulamppu ja pakoväline katso kirjeen alku o aluslakana, pussilakana ja tyynyliina (ei makuupussia) o yöpuku o pyyhe ja peseytymisvälineet o omat henkilökohtaiset lääkkeet ja ohjeet niiden käytöstä ohjaajalle Huom! Emme saa antaa mitään lääkkeitä, joten varaudu näihin itse. o KUNNON SÄÄNMUKAISET ULKOVAATTEET!! (= ulkotakki, ulkohousut, ulkokengät, hanskat, pipo jne.) ULKOILUUN EI VOI OSALLISTUA FARKUISSA,REINOTOSSUISSA, HUPPARISSA JA TENNAREISSA (MM. CONVERSE). Me olemme ulkona satoi tai paistoi eli varaudu siihen ihan oikeasti. Leirillä rämmimme ulkona. Ei auta sanoa, että kengät kastu. Ota semmoset että pärjäät. o sisäkengät / -tossut o vaihtovaatteita tarpeen mukaan o kioskirahaa halutessasi esim. limppariautomaattiin. MUISTATHAN LEIRIN PERUMINEN Ethän ota energiajuomia tai - tuotteita, kaiuttimia, tietokoneita tai päihteitä. Jos jotakin rikotaan tai töhritään tahallisesti, niin tekijä on korvausvelvollinen. Leirin peruminen on mahdollista, mutta harmillista. Teethän peruutuksen välittömästi Nonnalle. Mikäli peruutus tulee muusta kuin sairastumissyystä laskutamme leirin hinnan. NÄHDÄÄN LEIRILLÄ! T. Dellu, Nonna, Sanna, Paavo, Johannes

3 OSALLISTUMISKORTTI Alle 18-vuotiaan huoltaja täyttää lapun. Täysi-ikäiset täyttävät lapun soveltuvin osin täytettynä (oleellista tietää sairaudet, lääkitykset ja lähiomaisen puhelinnumero ja nimi). Lappu palautetaan leirille tultaessa. Tietoja käsitellään luottamuksellisesti ja tiedot hävitetään asianmukaisesti. Jos ei ole tulostinta, riittää, kun on paperilla antaa alla olevat tiedot vanhemman allekirjoituksella varustettuna. Leirille osallistujan nimi: henkilöturvatunnus (tapaturman varalta): Osallistujan mahdolliset lääkeaineallergiat ja sairaudet sekä säännölliset lääkitykset: Valokuvaus- ja tekijänoikeusasiat Tällä leirillä otetaan valokuvia tai videokuvaa, jota voidaan käyttää luterilaisen tai ortodoksisen seurakunnan toimesta julkaisuissa ja Internet-sivuilla. Kuvat julkaistaan ainakin sekä instagram tilillä seurakuntanuoriso. mm. janoa.fi, seurakunnan sosiaalisenmedian tilit tai näyttää videokuvaa/kuvia toiminnassa. Työntekijät tarkastavat julkaistavat kuvat/videon asiallisuuden ennen julkaisua. Erillisellä kirjallisella lapulla alaikäisen huoltaja/täysi-ikäinen voi kieltää julkaisun. Erikseen kirjoitettu lappu tulee toimittaa leirin alkaessa työntekijälle. Saako nuorenne tekemiä tai ottamia teoksia julkaista esim. piirrustuksia, leirikuvia tai videoita? (tekijänoikeudet alaikäisten kohdalla ovat vanhempien vastuulla). kyllä ei Huoltajalle tiedoksi, että leirikirje on luettavissa janoa.fi:ssä Nuoret>Joensuun seurakunta. Leirikirjeessä tarkempaa tietoa leiristä. Huoltajan (täysi-ikäisten ollessa kyseessä lähiomaisen) nimi ja puhelinnumero, josta hänet tavoittaa retken aikana: Nimi: puh. Jos nuori sairastuu leirin aikana, oletamme, että joku kotiväestä on kykenevä hakemaan nuoren kotiin lepäämään tai viemään lääkäriin. Työntekijät eivät voi poistua leiriltä turvallisuussyistä johtuen. Annan nuorelleni luvan osallistua seurakunnan järjestämälle leirille ja olen saanut nuorelta seurakunnan työntekijän yhteystiedot retken ajaksi. Jos päihteiden käyttöä ilmenee, on vanhempien vastuulla ja kustannuksella hakea nuori kotiin. Paikka, aika ja allekirjoitus, nimenselvennys:

4 LEIRIN OHJELMA Perjantai Leirille saapuminen ja majoittuminen Tervetuloa leirille, alkuhartaus, säännöt, tehtävät Iltapala Pakene! Iltaohjelma alkaa Hartaus. Saa jäädä kappeliin rukoilemaan. Pisut ja pesut. Valvominen isossa luokassa, huoneissa unta Huoneisiin viimeistään HILJAISUUS!!! Lauantai 8.30 HERÄTYYYS!!! ja aamupala 9.40 Rukoushelmihetki: Jenna ja Annukka Pulmallista Lounas ulkoilua Päiväkahvi Raamis Juhlagaala Disko Iltapalailua Iltahartaus Sauna tytöt/yhteistä valvomista/muuta Sauna Pojat/yhteistä valvomista/muuta HILJAISUUS!!! Sunnuntai 9.00 HERÄTKÄÄÄ!!! ja aamupala Lipunnosto (siniristilippumme) ja aamurukous Messuvalmistelut Palaute, siivousohjeet, kevätjutut Lounas + siivous, pakkaus Messu Kotiin

5

MIKÄ TURVALLISUUSLOMAKE? Hyvät nuorten vanhemmat!

MIKÄ TURVALLISUUSLOMAKE? Hyvät nuorten vanhemmat! MIKÄ TURVALLISUUSLOMAKE? Hyvät nuorten vanhemmat! Olette ilmoittaneet nuorenne rippikouluun. Rippikoulun osana on leirijakso, jonka pitopaikkoina ovat pääasiassa seurakuntayhtymän omat leirikeskukset Heinänokka

Lisätiedot

Heipä hei juuri Sinä ja huoltajasi!

Heipä hei juuri Sinä ja huoltajasi! Heipä hei juuri Sinä ja huoltajasi! Rippikoulumme leirijakso lähestyy kovaa vauhtia ja siksi on hyvä valmistautua siihen ajoissa. Kanssasi leirille meidän työntekijöiden lisäksi lähtevät appari Linda ja

Lisätiedot

SB-Pro pojat -99 ja -00 Eerikkilän leiri 5. 7.9.2014

SB-Pro pojat -99 ja -00 Eerikkilän leiri 5. 7.9.2014 SB-Pro pojat -99 ja -00 Eerikkilän leiri 5. 7.9.2014 Leiri alkaa perjanitaina 5.9. klo 17:00 ja loppuu sunnuntaina 7.9. noin klo 13:30. Eerikkilän urheilukeskuksen osoite on Urheiluopistontie 138, 31370

Lisätiedot

KIRJE LEIRILÄISEN KOTIIN 9.6.2015

KIRJE LEIRILÄISEN KOTIIN 9.6.2015 KIRJE LEIRILÄISEN KOTIIN 9.6.2015 Hei jalkapalloleiriläinen ja leiriläisen vanhempi! Tervetuloa jalkapalloleirille 1. - 3.7. Leirille on ilmoittautunut yli neljäkymmentä innokasta jalkapalloilijaa. Tässä

Lisätiedot

Tampereen Kotkien kesäleiri Sudenpentuleiri

Tampereen Kotkien kesäleiri Sudenpentuleiri Tampereen Kotkien kesäleiri 26.7-2.8.2018 Sudenpentuleiri 26.7.-29.7.2018 Kuva: CC BY 2.0 Ville Vuorisalmi LEIRIKIRJE Tervetuloa Kotkien kesäleirille Niinisaareen Ruovedelle. Tässä kirjeessä on paljon

Lisätiedot

LEIRI KISAKALLION URHEILUOPISTOLLA

LEIRI KISAKALLION URHEILUOPISTOLLA LEIRI KISAKALLION URHEILUOPISTOLLA 14.-16.9. ALKUSANAT 1 LEIRIVARUSTEET 1 LEIRIMAKSU 1 PALUUKYYTI 1 LEIRILÄISET 2 LEIRIOHJELMA 3 LEIRIN PELISÄÄNNÖT 4 ALKUSANAT Hei kaikki reippaat leirille lähtijät! Tervetuloa

Lisätiedot

Päiväohjelma 7.30 Aamupala 8.00 Harjoitukset 10.00 2x oppitunti (kaksoistunti tai 10-10.40/10.45-11.20) 11.30 Ryhmäkeskustelu 11.

Päiväohjelma 7.30 Aamupala 8.00 Harjoitukset 10.00 2x oppitunti (kaksoistunti tai 10-10.40/10.45-11.20) 11.30 Ryhmäkeskustelu 11. Päiväohjelma 10.00 2x oppitunti (kaksoistunti tai 10-10.40/10.45-11.20) 11.30 Ryhmäkeskustelu 11.55 Kokoontuminen luokkaan ja ruokalaulu 12.00 Lounas 13.40 2x oppitunti (kaksoistunti tai 13.40-14.20/14.25-15)

Lisätiedot

Minä olen ihme, suuri ihme. Hei riparilainen ja kotiväki, terveiset Joensuun ev. lut. seurakunnasta!

Minä olen ihme, suuri ihme. Hei riparilainen ja kotiväki, terveiset Joensuun ev. lut. seurakunnasta! KESÄKIRJE J7 2019 Minä olen ihme, suuri ihme Hei riparilainen ja kotiväki, terveiset Joensuun ev. lut. seurakunnasta! Tässä kesäkirjeessä on paljon tietoa ja ohjeita tulevaa leiriä koskien, joten pyydämme

Lisätiedot

Moi kesän 11. riparilainen!

Moi kesän 11. riparilainen! Leirikirje 22.5.2019 Moi kesän 11. riparilainen! Yhteinen riparin leirijaksomme lähenee. Leiri alkaa Riuttarannan leirikeskuksen uudella puolella maanantaina 15.7. klo 10.00. Yhteiskuljetusta Riuttarantaan

Lisätiedot

Tervetuloa rippikouluun!

Tervetuloa rippikouluun! Tervetuloa rippikouluun! On tullut aika ilmoittautua riparille ja päästä pohtimaan kristinuskon salaisuutta muiden kanssa. Hyppää rohkeasti mukaan seikkailuun! Sait tämän kutsun, koska täytät ensi vuonna

Lisätiedot

Kurssi järjestetään Oriniemen Partiomajalla, Hirvensalossa (Ukko

Kurssi järjestetään Oriniemen Partiomajalla, Hirvensalossa (Ukko Tervetuloa Akela- ja Sampokurssille! Tietojemme mukaan olet ilmoittautunut partiopiirimme Akela- tai sampokurssille. Loistava juttu! Seuraavana on lisätietoa kurssista, varusteluettelo, ajo-ohje Partiomajalle,

Lisätiedot

1) seurakuntaelämään tutustumisjaksosta, 2) opetusryhmän ennakkokokoontumisista (maanantai 22.1., lauantai 17.3., tiistai 15.5.

1) seurakuntaelämään tutustumisjaksosta, 2) opetusryhmän ennakkokokoontumisista (maanantai 22.1., lauantai 17.3., tiistai 15.5. Hyvä rippikoululainen, onnittelut siitä, että olet päättänyt osallistua Jyväskylän seurakunnan rippikouluun 9951, jonka pääjakso toteutetaan Virossa! Rippikoulusi koostuu viidestä eri kokonaisuudesta:

Lisätiedot

19. 20.3.2016. Hotelli Petäys, Hämeenlinna. A - K i l t o j e n L i i t t o r y : n v a l t a k u n n a l l i s e t Kevätpäivät ja -kokous

19. 20.3.2016. Hotelli Petäys, Hämeenlinna. A - K i l t o j e n L i i t t o r y : n v a l t a k u n n a l l i s e t Kevätpäivät ja -kokous A - K i l t o j e n L i i t t o r y : n v a l t a k u n n a l l i s e t Kevätpäivät ja -kokous 19. 20.3.2016 A-Kiltojen Liitto ry:n kevätpäiviä vietetään 19. 20.3.2016 Hotelli Petäyksessä Hämeenlinnassa.

Lisätiedot

PIELISENSUUN SEURAKUNNAN RIPPIKOULU VUONNA 2020

PIELISENSUUN SEURAKUNNAN RIPPIKOULU VUONNA 2020 PIELISENSUUN SEURAKUNNAN RIPPIKOULU VUONNA 2020 Minä olen sinut nimeltä kutsunut, sinä olet minun. Jes.43:1 TERVETULOA RIPPIKOULUUN! Rippikoulu on uusi, puolenvuoden mittainen vaihe elämässä. Se on rajapyykki.

Lisätiedot

1) seurakuntaelämään tutustumisjaksosta, 2) opetusryhmän ennakkokokoontumista ( torstai 25.1., lauantai 21.4., keskiviikko 16.5.

1) seurakuntaelämään tutustumisjaksosta, 2) opetusryhmän ennakkokokoontumista ( torstai 25.1., lauantai 21.4., keskiviikko 16.5. Hyvä rippikoululainen, onnittelut siitä, että olet päättänyt osallistua Jyväskylän seurakunnan rippikouluun 9952, jonka pääjakso toteutetaan Virossa! Rippikoulusi koostuu viidestä eri kokonaisuudesta:

Lisätiedot

Leirikirje. Kulttuuriympäristöleiri

Leirikirje. Kulttuuriympäristöleiri Kulttuuriympäristöleiri 18.-20.8.2017 Leirikirje Tervetuloa kulttuuriympäristöleirille Kangasalle! Päävastuu leirin järjestelyistä on Pirkanmaan maakuntamuseolla. Leiri on osa maakuntamuseon Adoptoi monumentti

Lisätiedot

ILMOITTAUDU 30.4.2015 mennessä, jälki-ilmoittautuminen 31.5.2015. Yli-18-vuotiaat johtajat: 70 Päivämaksu: 18 Rakennusleiri: 0

ILMOITTAUDU 30.4.2015 mennessä, jälki-ilmoittautuminen 31.5.2015. Yli-18-vuotiaat johtajat: 70 Päivämaksu: 18 Rakennusleiri: 0 Monen vuoden tauon jälkeen Susiveikot lähtee ikiomalle kesäleirille Bengtsårin saareen Hangon edustalle. Saarella odottaa huikea seikkailu täynnä yllätyksiä ja elämyksiä. Et varmasti halua jäädä rannalle

Lisätiedot

POWER CUP 2012 TURKU (www.lentopalloliitto.fi)

POWER CUP 2012 TURKU (www.lentopalloliitto.fi) POWER CUP 2012 TURKU (www.lentopalloliitto.fi) - Lähtö Euran S-marketin pihalta torstaina 7.6.2011 klo 8.00. - Matka taittuu Ett-liikenteen busseilla (2 bussia). Turussa Ett-liikenteen bussi käytössä koko

Lisätiedot

ROLLOT 2014 KOTKASSA ROLLO-INFO 1

ROLLOT 2014 KOTKASSA ROLLO-INFO 1 ROLLOT 2014 KOTKASSA ROLLO-INFO 1 ROLLO-UINNIT 13. - 15.6.2014 ROLLO-LEIRI 13. - 18.6.2014 SEURATIEDOTE TOIMITETAAN SEURAN ROLLO-YHTEYSHENKILÖLLE Sivu 1 / 7 ROLLO-LEIRIN YHTEYSTIEDOT ja ROLLO-KISOJEN YHTEYSTIEDOT

Lisätiedot

LEIRITOIMINNAN MALLI

LEIRITOIMINNAN MALLI LEIRITOIMINNAN MALLI Leiritoiminnan malli Tämä malli on kaikkien toimijoiden käyttöön. Tästä saat ideoita ja vinkkejä käytännönjärjestelyihin sekä muistilistaa siitä, mitä kaikkea on hyvä muistaa leiritoiminnan

Lisätiedot

HUIKEA PALKINTO!! MAKSUOHJEET

HUIKEA PALKINTO!! MAKSUOHJEET Versojen Hiljaiset Päivät 15.-17.3. 2019 Seinäjoella Tapahtumapaikkana tällä kertaa on konferenssikeskus Valkea (Koulukatu 47), jossa kokoontuu Seinäjoen vapaaseurakunta. Majoitumme sinne ja ruokahuolto

Lisätiedot

Mäntyharjun seurakunta Tervetuloa rippikouluun

Mäntyharjun seurakunta Tervetuloa rippikouluun Mäntyharjun seurakunta 2017-2018 Tervetuloa rippikouluun Tervetuloa rippikouluun 2017! Rippikoulu on ajankohtainen asia sinulle, joka täytät 15 vuotta vuonna 2018. Tässä asiassa et ole yksin. Joka vuosi

Lisätiedot

TERVETULOA HAVULLE! Kello 22:00 Hiljaisuus

TERVETULOA HAVULLE! Kello 22:00 Hiljaisuus TERVETULOA HAVULLE! Partiolaisten ehdoton ykkösjuttu ovat tietenkin leirit. Erityisesti isojen leirien vauhdikasta ohjelmaa, uusia ystäviä ja upeita iltanuotioita muistellaan vielä pitkään. Ensi kesänä

Lisätiedot

Leirikesä ry Töölönkatu 55, Helsinki (09)

Leirikesä ry Töölönkatu 55, Helsinki (09) Leirikesä ry Töölönkatu 55, 00250 Helsinki (09) 8865 1280 toimisto@leiri.fi www.leiri.fi 2 Tervetuloa Leirikesän päiväleirille! Sisällys... 3 Tervetuloa Leirikesän päiväleirille!... 4 Leirin ajankohta

Lisätiedot

Orimattilan seurakunnassa ja Artjärven kappeliseurakunnassa

Orimattilan seurakunnassa ja Artjärven kappeliseurakunnassa YHTEYSTIETOJA: Orimattilan seurakunnan nuorisotoimisto Pappilantie 1, 2KRS 16300 Orimattila Pappi: Katja Kerkkänen 050 5546531 katja.kerkkanen@evl.fi kouluikäisten parissa toimivat nuorisotyönohaajat:

Lisätiedot

ja sekä Artjärven kappeliseurakunta Kirkkotie 23 16200 Artjärvi Pappi: Mira Vorne 0401259503 mira.vorne@evl.fi

ja sekä Artjärven kappeliseurakunta Kirkkotie 23 16200 Artjärvi Pappi: Mira Vorne 0401259503 mira.vorne@evl.fi YHTEYSTIETOJA: Orimattilan seurakunnan nuorisotoimisto Pappilantie 1, 2KRS 16300 Orimattila Pappi: Tuomas Niskanen 050 5546531 kouluikäisten parissa toimivat nuorisotyönohaajat: Marja Salo 050 33 99 128

Lisätiedot

Rippikouluryhmä J4 Leirivihko

Rippikouluryhmä J4 Leirivihko Rippikouluryhmä J4 Leirivihko Hei, rippikoululainen ja vanhemmat Lukekaa tämä leirivihko huolella yhdessä, sillä tämä vihko sisältää runsaasti tärkeää tietoa J4 rippikouluryhmän leirijaksosta sekä konfirmaatiosta.

Lisätiedot

Tervetuloa Avioparikurssille 5.-7.8.2016. Hartolan Kuningaskuntaan, Ekon historialliseen kartanoon ja Linna-hotelliin!

Tervetuloa Avioparikurssille 5.-7.8.2016. Hartolan Kuningaskuntaan, Ekon historialliseen kartanoon ja Linna-hotelliin! Tervetuloa Avioparikurssille 5.-7.8.2016 Hartolan Kuningaskuntaan, Ekon historialliseen kartanoon ja Linna-hotelliin! Parempi avioliitto ry järjestää Avioparikurssin Itä-Hämeen opistossa Tainionvirran

Lisätiedot

SPORTTILEIRIOPAS 2016

SPORTTILEIRIOPAS 2016 SPORTTILEIRIOPAS 2016 Tervehdys sporttileiriläinen ja huoltaja Lasten ja nuorten liikunnallista leiritoimintaan on järjestetty Pohjois-Savossa jo 60- vuotta. Tervetuloa mukaan monipuoliselle sporttileirille

Lisätiedot

Riparille 2013 Tervetuloa rippikouluun

Riparille 2013 Tervetuloa rippikouluun Riparille 2013 Tervetuloa rippikouluun NASTOLAN SEURAKUNTA RIPPIKOULUINFO 2013 2/5 Ketkä vuorossa? Nyt on aika ilmoittautua rippikouluun. Rippikoulussa sinulla on mahdollisuus pohtia tärkeitä elämään ja

Lisätiedot

LEIRIKOULUUN OIVANKIIN 24.-27.5.2011

LEIRIKOULUUN OIVANKIIN 24.-27.5.2011 LEIRIKOULUUN OIVANKIIN 24.-27.5.2011 KUSTANNUSLASKELMA Kyydit 3000 Majoitus ja ruuat Oivangissa 6789 (oppilaat) - - 652 (aikuiset) Ruokailut matkalla (meno/paluu) 966 (483x2) Meno (Pudasjärvi)? Paluu (ABC

Lisätiedot

HELSINGIN NMKY:N RIPPIKOULUT

HELSINGIN NMKY:N RIPPIKOULUT HELSINGIN NMKY:N RIPPIKOULUT Mitä rippikoulu on? Rippikoulu on kasteopetusta Nykyään puolen vuoden mittainen, 80 tuntia Sis. Seurakuntayhteysjakso, leirijakso, konfirmaatio Seurakunnan toimintaan osallistumista

Lisätiedot

LAPSEN ESIOPETUKSEN SUUNNITELMA

LAPSEN ESIOPETUKSEN SUUNNITELMA 1 LAPSEN ESIOPETUKSEN SUUNNITELMA Oma kuvani Nimi: Lukuvuosi: Esiopetuspaikka: 2 LAPSEN TIEDOT Lapsen nimi Henkilötunnus Kotiosoite Kotipuhelinnumero Äiti/puoliso Isä/puoliso Puhelinnumero Puhelinnumero

Lisätiedot

ILKON KURSSIKESKUS HINNASTO 2015 1

ILKON KURSSIKESKUS HINNASTO 2015 1 ILKON KURSSIKESKUS HINNASTO 2015 1 Hinnat sisältävät alv:n Pienlaskutuslisä 3,00 kun laskuja on enemmän kuin 1 kpl. M = majoitusalv 10% R = ruokapalvelualv 14% T = tila/kokous/palvelualv 24% Täyshoitohinta

Lisätiedot

A - Kiltojen Liitto ry:n valtakunnalliset Kevätpäivät ja -kokous

A - Kiltojen Liitto ry:n valtakunnalliset Kevätpäivät ja -kokous A - Kiltojen Liitto ry:n valtakunnalliset Kevätpäivät ja -kokous 1. 2.4.2017 Silokallion kurssikeskus, Silokalliontie 160, Kullaa A-Kiltojen Liitto ry:n kevätpäiviä vietetään 1. 2.4.2017 Silokallion kurssikeskuksessa

Lisätiedot

HELSINGIN NMKY:N RIPPIKOULUT

HELSINGIN NMKY:N RIPPIKOULUT HELSINGIN NMKY:N RIPPIKOULUT Aloitustapahtuma 14.1. Kaikille rippikouluryhmille yhteinen Tutustumista omaan ryhmään, käytännön asioita Tutustumista namikaan, rippikouluun ja hengelliseen musiikkiin Seurakuntayhteysjakso

Lisätiedot

* Pirkko Nurminen, pastori. * Marika Pasanen, nuorisotyönohjaaja

* Pirkko Nurminen, pastori. * Marika Pasanen, nuorisotyönohjaaja 20.-27.2.2016 Pirkko Nurminen, pastori P. 040 567 44 20, pirkko.nurminen@evl.fi Marika Pasanen, nuorisotyönohjaaja P. 0504672570, marika.pasanen@evl.fi Lauri Savonen, kausityöntekijä Paula Huju, kanttori

Lisätiedot

PÄIVÄKOTI TUTUKSI! Opas perheille. Tämä opas on tuotettu Turun ammattikorkeakoulun sosionomiopiskelijoiden (AMK) opinnäytetyönä yhteistyössä

PÄIVÄKOTI TUTUKSI! Opas perheille. Tämä opas on tuotettu Turun ammattikorkeakoulun sosionomiopiskelijoiden (AMK) opinnäytetyönä yhteistyössä PÄIVÄKOTI TUTUKSI! Opas perheille Tämä opas on tuotettu Turun ammattikorkeakoulun sosionomiopiskelijoiden (AMK) opinnäytetyönä yhteistyössä Turun kaupungin kanssa. Teksti: Jaana Karjala, Outi Koskinen

Lisätiedot

Linnoituksen päiväkoti. Kaarlonkatu HAMINA

Linnoituksen päiväkoti. Kaarlonkatu HAMINA Linnoituksen päiväkoti Kaarlonkatu 4 49400 HAMINA linnoituksen.paivakoti@hamina.fi A r v o t MUITA LINNOITUKSESSA TYÖSKENTELEVIÄ: Varhaiskasvatuksen esimies Sirpa Matero puh. 040 778 2179 Varhaiskasvatuksen

Lisätiedot

ILMOITTAUTUMISLOMAKE HENKILÖTIEDOT LEIRIOHJELMA. ILMOITTAUTUMINEN RAKENNUS- JA PURKULEIREILLE (vain samoajat ja sitä vanhemmat)

ILMOITTAUTUMISLOMAKE HENKILÖTIEDOT LEIRIOHJELMA. ILMOITTAUTUMINEN RAKENNUS- JA PURKULEIREILLE (vain samoajat ja sitä vanhemmat) ILMOITTAUTUMISLOMAKE Lomake palautetaan lippukunnan Piiru-yhteyshenkilölle 28.2.2014 mennessä. Kaikki tiedot ovat luottamuksellisia kä niitä luovuteta ulkopuolisille. HENKILÖTIEDOT Lriläisen etu- ja sukunimi:

Lisätiedot

TERVETULOA RIPPIKOULUUN!

TERVETULOA RIPPIKOULUUN! TERVETULOA RIPPIKOULUUN! Mikä ihmeen ripari? Edessäsi on nyt ainutkertainen elämän jakso, jolloin sinulla on mahdollisuus osallistua rippikouluun yhdessä ikätovereidesi kanssa. Rippikoulussa eli riparilla

Lisätiedot

SOSIAALITURVATUNNUS OSOITE POSTINUMERO JA ASUINKUNTA. KOTIKUNTA(jos eri kuin asuinkunta) PUHELINNUMERO

SOSIAALITURVATUNNUS OSOITE POSTINUMERO JA ASUINKUNTA. KOTIKUNTA(jos eri kuin asuinkunta) PUHELINNUMERO Tervetuloa lomalle Lapsenne / nuorenne on tulossa lomalle Vilperiin. Jotta loma onnistuisi mahdollisimman hyvin, meidän olisi hyvä tietää hiukan hänen toimintatavoistaan, kommunikaatiosta, toiveista ja

Lisätiedot

A-Kiltojen Liitto ry:n valtakunnalliset Kevätpäivät ja -kokous. Siikaniemen kurssikeskus, Siikaniementie 210, Kutajärvi, Lahti

A-Kiltojen Liitto ry:n valtakunnalliset Kevätpäivät ja -kokous. Siikaniemen kurssikeskus, Siikaniementie 210, Kutajärvi, Lahti A-Kiltojen Liitto ry:n valtakunnalliset Kevätpäivät ja -kokous 6. 7.4.2019 Siikaniemen kurssikeskus, Siikaniementie 210, Kutajärvi, Lahti A-Kiltojen Liitto ry:n kevätpäiviä vietetään 6. 7.4.2019 Siikaniemen

Lisätiedot

SPORTTILEIRIOPAS 10.-12.6.2015 SIILINJÄRVELLÄ AHMON KOULULLA

SPORTTILEIRIOPAS 10.-12.6.2015 SIILINJÄRVELLÄ AHMON KOULULLA SPORTTILEIRIOPAS 10.-12.6.2015 SIILINJÄRVELLÄ AHMON KOULULLA sporttileirit.sporttisaitti.com Hyvä sporttileiriläinen, Tervetuloa monipuoliselle sporttileirille 10. 12.6.2015 Siilinjärvelle. Tässä leirioppaassa

Lisätiedot

Kirkollinen vihkiminen Kummina toimiminen Itsenäisesti ehtoolliselle Äänestäminen seurakuntavaaleissa 16v, ehdolle asettuminen 18v

Kirkollinen vihkiminen Kummina toimiminen Itsenäisesti ehtoolliselle Äänestäminen seurakuntavaaleissa 16v, ehdolle asettuminen 18v Rippikoulu-info Mitä rippikoulu on? - Rippikoulu on kasteopetusta ja siellä käsitellään rippikoulun opetussuunnitelman mukaisia aiheita, joita ovat elämän, uskon ja rukouksen kysymykset - Juuret yli 2000

Lisätiedot

RIPPIKOULU. Pielisensuun seurakunnassa. Minä olen sinut nimeltä kutsunut, sinä olet minun. Jes.43:1

RIPPIKOULU. Pielisensuun seurakunnassa. Minä olen sinut nimeltä kutsunut, sinä olet minun. Jes.43:1 RIPPIKOULU Pielisensuun seurakunnassa 2019 Minä olen sinut nimeltä kutsunut, sinä olet minun. Jes.43:1 RIPPIKOULU KUTSU KOTIIN Millainen paikka on hyvä koti? Voisiko se olla sellainen, että kun astun sisään,

Lisätiedot

Elämän puu kaareutuu

Elämän puu kaareutuu Elämän puu kaareutuu Hei riparilainen ja kotiväki, terveiset Joensuun ev. lut. seurakunnasta! Kesää kohti mennään ja yhteinen rippikoulupolkumme jatkuu. Tässä kesäkirjeessä on paljon tietoa ja ohjeita

Lisätiedot

TERVETULOA RIPPIKOULUUN

TERVETULOA RIPPIKOULUUN TERVETULOA RIPPIKOULUUN 2019 HYVÄ RIPPIKOULUIKÄINEN NUORI JA KOTIVÄKI! On aika kääntää katse kohti tulevaa vuotta ja rippikoulua! Tämä esite lähetetään kotiin kaikille nurmijärveläisille ensi vuonna 15

Lisätiedot

Tervetuloa koirajuoksun ja 1-koiran kärry Suomen Mestaruuskilpailuihin

Tervetuloa koirajuoksun ja 1-koiran kärry Suomen Mestaruuskilpailuihin Tervetuloa koirajuoksun ja 1-koiran kärry Suomen Mestaruuskilpailuihin 7.-8.10.2017 Kilpailupaikan osoite: Rauhalantie 50, Mäntsälä www.uvu.fi/sm2017 AIKATAULU LAUANTAI Kilpailutoimisto aukeaa kello 7:30

Lisätiedot

LASTEN & NUORTEN KESÄTÖPINÄT 2016. Raahen nuorisotoimi

LASTEN & NUORTEN KESÄTÖPINÄT 2016. Raahen nuorisotoimi LASTEN & NUORTEN KESÄTÖPINÄT 2016 Raahen nuorisotoimi Sisältö Sisältö: Nuorisotoimen tervehdys Nuorisotoimen tapahtumat Nuorisotilojen aukioloajat Kaupunginlahden liikennepuisto Järjestöjen tarjonta Nuorisotoimen

Lisätiedot

KOULULAISILLE! syksy 2015. kevät 2016

KOULULAISILLE! syksy 2015. kevät 2016 KOULULAISILLE! syksy 2015 & kevät 2016 Koululaisten kerhot kokoontuvat kirkonkylän seurakuntatalossa, Nummelan seurakuntakeskuksessa ja Ojakkalan kerhohuoneella. Kerhot muuttuvat syksystä alkaen jaksoihin,

Lisätiedot

HYVÄ RIPPIKOULUIKÄINEN NUORI JA KOTIVÄKI!

HYVÄ RIPPIKOULUIKÄINEN NUORI JA KOTIVÄKI! HYVÄ RIPPIKOULUIKÄINEN NUORI JA KOTIVÄKI! On aika kääntää katse kohti tulevaa vuotta ja rippikoulua! Tämä esite lähetetään kotiin kaikille 15 vuotta täyttäville nurmijärveläisille kirkon jäsenille. Tästä

Lisätiedot

OPINTOPÄIVÄT KUUSAMOSSA

OPINTOPÄIVÄT KUUSAMOSSA 12.12.2013 PALOKUNTANUORTEN OHJAAJIEN JA PALOKUNTANAISTEN OPINTOPÄIVÄT KUUSAMOSSA SPEK Pohjois-Suomi järjestää Pohjois-Suomen ja Lapin pelastusliiton palokuntanuorten ohjaajien ja palokuntanaisten opintopäivät

Lisätiedot

Melontarippikoulu

Melontarippikoulu Melontarippikoulu 24.6. - 1.7.2019 Tervetuloa rippikouluun! Me opettajat Jyri Hakala, Sari Vikström-Kivioja ja Mika Savolainen toivotamme sinut tervetulleeksi Espoon tuomiokirkkoseurakunnan rippikouluun!

Lisätiedot

Ilmoittautuminen Maailmanjamboreelle Ruotsiin Jamboree 27.7.-7.8.2010, Rinkaby, Etelä-Ruotsi Ilmoittautuminen Jamboree 2011 Ruotsi

Ilmoittautuminen Maailmanjamboreelle Ruotsiin Jamboree 27.7.-7.8.2010, Rinkaby, Etelä-Ruotsi Ilmoittautuminen Jamboree 2011 Ruotsi Ilmoittautuminen Jamboree 2011 Ruotsi Olet ilmoittautumissivulla - täytäthän sen huolellisesti. Välkommen med din anmälan. Tarkista alla olevat yhteystietosi, tähdellä merkityt ovat pakollisia. Voit korjata

Lisätiedot

Kesäleirit 2016 Järvenpään seurakunta

Kesäleirit 2016 Järvenpään seurakunta Kesäleirit 2016 Järvenpään seurakunta Hei kotiväki! Kesä on tulossa ja sen mukana Järvenpään seurakunnan kesäleirit. Tervetuloa mukaan! Leireillä oppii paljon uusia asioita ja tapaa uusia ja vanhoja kavereita

Lisätiedot

#partioscout #explo17 #explo24100

#partioscout #explo17 #explo24100 #partioscout #explo17 #explo24100 kuva: Alina Ainola/L-SP TAPAHTUMAJOHTAJIEN TERVEISET Moikka ja tervetuloa historian neljänteen Exploon! WAU meitä on lokakuussa koolla yli 1400 partiolaista! Exploa ollaan

Lisätiedot

OPINTOPÄIVÄT KALAJOELLA

OPINTOPÄIVÄT KALAJOELLA 1.12.2014 PALOKUNTANUORTEN OHJAAJIEN JA PALOKUNTANAISTEN OPINTOPÄIVÄT KALAJOELLA SPEK Pohjois-Suomi järjestää Pohjois-Suomen ja Lapin pelastusliiton palokuntanuorten ohjaajien ja palokuntanaisten opintopäivät

Lisätiedot

ILKON KURSSIKESKUS HINNASTO 2013 1

ILKON KURSSIKESKUS HINNASTO 2013 1 ILKON KURSSIKESKUS HINNASTO 2013 1 Ulkopuolilta perittävät hinnat sältävät alv:n, Aamupala 0,2 x vrk oman toiminnan osalta alv on 0 % Lounas 0,3 x vrk = koinen toiminta Päiväkahvi/-juoma 0,1 x vrk = seurakuntayhtymän

Lisätiedot

Anno domini 1509. Instragrammissa @versopartio #versopartio #turkupalaa #jarrr. Seuraa vinkkejä Versojen facebookissa!

Anno domini 1509. Instragrammissa @versopartio #versopartio #turkupalaa #jarrr. Seuraa vinkkejä Versojen facebookissa! 1(7) Anno domini 1509 Kalmarin unioni oli hallinnut pohjolaa ja Itämerta jo vuodesta 1397 lähtien. Unionin mahti oli niin suuri, että sillä oli hallussaan linnoitusketju, joka ulottui aina Örebystä Viipuriin

Lisätiedot

Päiväohjelma 7.30 Aamupala 8.00-9.30 Harjoitukset 10.00 Oppitunnit 11.30 Ryhmäkeskustelu 11.55 Kokoontuminen luokkaan ja ruokalaulu 12.

Päiväohjelma 7.30 Aamupala 8.00-9.30 Harjoitukset 10.00 Oppitunnit 11.30 Ryhmäkeskustelu 11.55 Kokoontuminen luokkaan ja ruokalaulu 12. Päiväohjelma 8.00-9.30 Harjoitukset 10.00 Oppitunnit 11.55 Kokoontuminen luokkaan ja ruokalaulu 12.00 Lounas 13.00 Minijumis 13.40 Oppitunnit 16.00 Välipala (huom. omat eväät!) 18.25 Kokoontuminen luokkaan

Lisätiedot

Elämän puu kaareutuu

Elämän puu kaareutuu KESÄKIRJE J5 2016 rippikoululaisille ja kotiväelle Elämän puu kaareutuu Hei riparilainen ja kotiväki, terveiset Joensuun ev. lut. seurakunnasta! Kesää kohti mennään ja yhteinen rippikoulupolkumme jatkuu.

Lisätiedot

TERVETULOA PILVIPAIMENIIN! Pilvipaimenet on vuorohoitoa tarjoava ryhmä puhelin:

TERVETULOA PILVIPAIMENIIN! Pilvipaimenet on vuorohoitoa tarjoava ryhmä puhelin: TERVETULOA PILVIPAIMENIIN! Pilvipaimenet on vuorohoitoa tarjoava ryhmä puhelin: 0400914479 osoite: Kuhatie 1, 54915 Saimaanharju sähköposti: pilvipaimenet@taipalsaari.fi Henkilökunta Ansku, Taru, Maarit,

Lisätiedot

Tervetuloa Yrittäjänaispäiville Kotkaan!

Tervetuloa Yrittäjänaispäiville Kotkaan! Tervetuloa Yrittäjänaispäiville Kotkaan! Saapuminen Kotkaan ja majoittuminen Majoitumme Kotkan Original Sokos Hotel Seurahuoneella (Keskuskatu 21, 48100 Kotka, puh: +358 10 7821 000, kotka.seurahuone@sokoshotels.fi)

Lisätiedot

Elämän puu kaareutuu

Elämän puu kaareutuu KESÄKIRJE J5-rippikoululaisille ja kotiväelle Elämän puu kaareutuu Hei riparilainen ja kotiväki, terveiset Joensuun ev. lut. seurakunnasta! Kesää kohti mennään ja yhteinen rippikoulupolkumme jatkuu. Tässä

Lisätiedot

Uskomatonta ja ennenkokematonta:

Uskomatonta ja ennenkokematonta: Uskomatonta ja ennenkokematonta: LEIRI KESKELLÄ KAUPUNKIA! Oululaiset partiolaiset kokoontuvat yhteiselle leirille Kuusisaareen ensi kesänä. Ohjelmaa merellä, rannalla, keskellä kaupunkia. Uusien ja vanhojen

Lisätiedot

RIPPIKOULU. Minä olen sinut nimeltä kutsunut, sinä olet minun. Jes.43:1

RIPPIKOULU. Minä olen sinut nimeltä kutsunut, sinä olet minun. Jes.43:1 RIPPIKOULU - PIELISENSUUN SEURAKUNNASSA VUONNA 2016 Minä olen sinut nimeltä kutsunut, sinä olet minun. Jes.43:1 TERVETULOA RIPPIKOULUUN! Hei, Sinä vuonna 2001 syntynyt nuori, tervetuloa rippikouluun! Oletko

Lisätiedot

Katso ilmoittautumisohjeet kyseisen leirin kohdalta! ALLE KOULUIKÄISTEN LEIREISTÄ VASTAA: Lastenohjaajat Anne Vuori ja Kaija Rajanen 050-408 1209

Katso ilmoittautumisohjeet kyseisen leirin kohdalta! ALLE KOULUIKÄISTEN LEIREISTÄ VASTAA: Lastenohjaajat Anne Vuori ja Kaija Rajanen 050-408 1209 2 Lukijalle! Seurakunnan lastenleirit on tarkoitettu järvenpääläisille lapsille, leiripaikkoja on rajoitetusti, 1 paikka/lapsi. Jokaisella leirillä on osallistujakiintiönsä ja ikärajansa. Kaikki leiriläiset

Lisätiedot

Tervehdys rippikoululainen!

Tervehdys rippikoululainen! Tervehdys rippikoululainen! Rippikoulun kesäjakso lähestyy. Tässä on siis vielä tarkempia ohjeita kaupunkipäiviin, leiriin ja konfirmaatioon valmistautumiseen. Lue tarkkaan tämä kirje ja näytä se myös

Lisätiedot

Rippikouluryhmä J3 Leirivihko

Rippikouluryhmä J3 Leirivihko Rippikouluryhmä J3 Leirivihko Hei, rippikoululainen ja vanhemmat Lukekaa tämä leirivihko huolella yhdessä, sillä tämä vihko sisältää runsaasti tärkeää tietoa J3 rippikouluryhmän leirijaksosta sekä konfirmaatiosta.

Lisätiedot

Hyvä muistaa ja tietää. Kutsu suunnittelemaan 20-vuotisjuhliamme 3 Alateen Kolon tiedotus 4 Seuraava alkkariviikonloppu 5 Tapahtumia 10

Hyvä muistaa ja tietää. Kutsu suunnittelemaan 20-vuotisjuhliamme 3 Alateen Kolon tiedotus 4 Seuraava alkkariviikonloppu 5 Tapahtumia 10 Alkkari Elokuu 2005 Sisällysluettelo: Hyvä muistaa ja tietää 2 Kutsu suunnittelemaan 20-vuotisjuhliamme 3 Alateen Kolon tiedotus 4 Seuraava alkkariviikonloppu 5 Tapahtumia 10 Hyvä muistaa ja tietää Askelvihkotilaukset

Lisätiedot

Tervetuloa Sampokurssille!

Tervetuloa Sampokurssille! Tervetuloa Sampokurssille! Punk on 1970-luvulla syntynyt rockin tyyli, nuoriso- tai vastakulttuuri, johon on usein yhdistetty anarkistisesti sävyttynyt arvomaailma ja elämäntapa. Punk-kulttuuriin kuuluu

Lisätiedot

Pitkäjärvi leirimatkatiedote leiri #3

Pitkäjärvi leirimatkatiedote leiri #3 MATKATIEDOTE 27.8.2013 Pitkäjärvi leirimatkatiedote leiri #3 Aloitussanat Hyvät pelaajat, pelaajien vanhemmat ja toimihenkilöt, tiedote valmistelee pelaajat ja pelaajien vanhemmat onnistuneen tapahtuman

Lisätiedot

Rippikoulu Kiipula

Rippikoulu Kiipula Rippikoulu Kiipula 3 8.-15.7.2019 Me ohjaajat toivotamme sinut tervetulleeksi rippikouluun! Hienoa, että olet tulossa. Kevään ja kesän aikana pääsemme tutustumaan toisiimme, Raamattuun, kristillisen uskomme

Lisätiedot

III Luokan riihitys. Aika: Lauantai 25.4.2015 klo 10:00 (arvioitu päättymisaika klo 15)

III Luokan riihitys. Aika: Lauantai 25.4.2015 klo 10:00 (arvioitu päättymisaika klo 15) III Luokan riihitys III luokan loppututkinnon riihitys on valoisan aikaan tehtävä partiotaitokilpailun kaltainen päiväretki. Reitti on noin 7 km pitkä. Reitin varrella on lähdön ja maalin lisäksi 6 miehitettyä

Lisätiedot

Haukan Sanomat Ennakkolehti

Haukan Sanomat Ennakkolehti Haukan Sanomat Ennakkolehti KASPELIn palokuntanuorten oma lehti Kaakkois-Suomen pelastusalanliiton palokuntanuorten koulutusleiri 30.6 5.7.2013, Utin leirikenttä, Kouvola Pianhan se leiri taas koittaa!

Lisätiedot

RIPPIKOULUT 2019 Imatran seurakunta

RIPPIKOULUT 2019 Imatran seurakunta RIPPIKOULUT 2019 Imatran seurakunta TERVEHDYS VUODEN 2019 RIPPIKOULULAINEN! Tämä esite auttaa sinua valitsemaan rippikoulusi yhdessä huoltajasi kanssa. Lukekaa tämä esite yhdessä läpi kokonaan, jonka jälkeen

Lisätiedot

SB-Pro pojat -99 ja -00 Eerikkilän leiri

SB-Pro pojat -99 ja -00 Eerikkilän leiri SB-Pro pojat -99 ja -00 Eerikkilän leiri 21. 22.9.2013 Leiri alkaa lauantaina 21.9. klo 9:15 ja loppuu sunnuntaina 22.9. klo 15:00 mennessä. Eerikkilän urheilukeskuksen osoite on Urheiluopistontie 138,

Lisätiedot

A-Kiltojen Liitto ry:n syyspäivät ja -kokous

A-Kiltojen Liitto ry:n syyspäivät ja -kokous A-Kiltojen Liitto ry:n syyspäivät ja -kokous 28. 29.10.2017 Puhjonrannan kurssikeskus, Puhjonrannantie 80, Valkeala A-Kiltojen Liitto ry:n syyspäivät pidetään 28. 29.10.2017 ja niiden yhteydessä A-Kiltojen

Lisätiedot

A-Kiltojen Liitto ry:n syyspäivät ja syyskokous

A-Kiltojen Liitto ry:n syyspäivät ja syyskokous A-Kiltojen Liitto ry:n syyspäivät ja syyskokous 22. 23.10.2016 Vesalan kurssi- ja leirikeskus, Vesalantie 136, Vesanka A-Kiltojen Liitto ry:n syyspäivät pidetään 22. 23.10.2016 ja niiden yhteydessä A-Kiltojen

Lisätiedot

Vakka-Suomen suurleiri 7-9.7.2008 Kustavi Lomavalkama

Vakka-Suomen suurleiri 7-9.7.2008 Kustavi Lomavalkama Vapaa-aikajaosto 7.4.2008 LIITE 2 Vakka-Suomen suurleiri 7-9.7.2008 Kustavi Lomavalkama LEIRIN TEEMA KALASTUS MAANANTAI 7.7. klo 10.00 Saapuminen leirille, lipunnosto, leirin avaus, suojelijan tervehdys,

Lisätiedot

Leiriläisten Talent-ilta

Leiriläisten Talent-ilta 1 Leiriläisten Talent-ilta Tänä vuonna leirillä uutuutena on torstai-iltana järjestettävä leiriläisten Talent-ilta. Silloin lava on vapaa kaikille lasten ja nuorten esityksille. Voit siis valmistella yksin

Lisätiedot

Te r vetuloa. Palometsän päiväkoti Sahrankatu 3 24100 Salo

Te r vetuloa. Palometsän päiväkoti Sahrankatu 3 24100 Salo Te r vetuloa Palometsän päiväkotiin! Palometsän päiväkoti Sahrankatu 3 24100 Salo T u l e m u k a a n Tervetuloa Palometsän päiväkotiin niin tutut kuin uudetkin perheet! Palometsän päiväkodissa on viisi

Lisätiedot

Kesäleirit 2014 Järvenpään seurakunta

Kesäleirit 2014 Järvenpään seurakunta Kesäleirit 2014 Järvenpään seurakunta Sisällys LASTEN PÄIVÄLEIRIT I & II Leiriniemessä 07 09 syntyneet tytöt ja pojat LASTEN PÄIVÄLEIRI III Leiriniemessä 05 07 syntyneet tytöt ja pojat LASTEN YÖLEIRIT

Lisätiedot

HAKU- JA KYSELYLOMAKE KESÄLEIRILLE

HAKU- JA KYSELYLOMAKE KESÄLEIRILLE HAKU- JA KYSELYLOMAKE KESÄLEIRILLE Täytäthän lomakkeen kaikki kohdat huolellisesti avustamisen helpottamiseksi ja turvallisuuden takaamiseksi. Kaikki tiedot tuhotaan leirin jälkeen. Huom! Palauta hakemus

Lisätiedot

LEIRILÄISTEN UNELMIEN LIIKUNTATUOKIO

LEIRILÄISTEN UNELMIEN LIIKUNTATUOKIO 4 LEIRILÄISTEN UNELMIEN LIIKUNTATUOKIO Tänä vuonna leirillä kuunnellaan tavallista enemmän lasten liikuntaunelmia. Talvileirillä keräsimme lapsilta toiveita ja niiden pohjalta muun muassa leirin lajivalikoimaan

Lisätiedot

METSÄTÄHDEN PÄIVÄKOTI

METSÄTÄHDEN PÄIVÄKOTI METSÄTÄHDEN PÄIVÄKOTI YHTEYSTIEDOT: Auratie 3 92140 Pattijoki Kissankellot 1-3v kissankellot(at)raahe.fi p. 040 830 3010 Päivänkakkarat 3-5v. paivankakkarat(at)raahe.fi p. 040 830 3150 päivähoidonohjaaja

Lisätiedot

TIEDOTE 1 ROLLO-UINNIT 10.-12.6.2016 ROLLO-LEIRI 13.-15.6.2016. Suomen Uimaliitto

TIEDOTE 1 ROLLO-UINNIT 10.-12.6.2016 ROLLO-LEIRI 13.-15.6.2016. Suomen Uimaliitto TIEDOTE 1 ROLLO-UINNIT 10.-12.6.2016 ROLLO-LEIRI 13.-15.6.2016 Suomen Uimaliitto 2 Tervehdys Tampereelta! Tätä kirjoittaessani joulukuun alkupuolella vesisateen ropistessa ikkunaan täällä Mansessa nääs

Lisätiedot

LAPSEN HOITO- JA KASVATUSSUUNNITELMA

LAPSEN HOITO- JA KASVATUSSUUNNITELMA 1 LAPSEN HOITO- JA KASVATUSSUUNNITELMA LAPSEN TIEDOT Lapsen nimi Henkilötunnus Kotiosoite Kotipuhelinnumero Äiti/puoliso Isä/puoliso Puhelinnumero Puhelinnumero Osoite Osoite Työpaikka ja puhelinnumero

Lisätiedot

TIETOPAKETTI 2.1.2015

TIETOPAKETTI 2.1.2015 ! European Youth Basketball League - EYBL 2014-2015 U15 (2000) Division II, C Group Stage 2 16.1. - 18.1.2015 Riga, Latvia TIETOPAKETTI 2.1.2015 Sisällys SÄÄNNÖT JA ODOTUKSET... 2 AIKATAULU JA OHJELMA...

Lisätiedot

Tervetuloa Naperoleirille Kankaanpäähän ja Pomarkkuun!

Tervetuloa Naperoleirille Kankaanpäähän ja Pomarkkuun! Tervetuloa Naperoleirille Kankaanpäähän ja Pomarkkuun! Naperoleiri 2019 valmistelut ovat käynnissä täydellä tohinalla. Tästä kirjeestä löydät tietoa muun muassa ilmoittautumisesta, kannustusväen majoitusmahdollisuuksista

Lisätiedot

Rippikoulut Ilmoittautuminen alkaa Ensimmäiset kokoontumiset ja seurakunnan toimintaan osallistuminen alkavat marraskuussa.

Rippikoulut Ilmoittautuminen alkaa Ensimmäiset kokoontumiset ja seurakunnan toimintaan osallistuminen alkavat marraskuussa. Rippikoulut 2017 Perinteiselle kesäriparille Niinirantaan? Retkiriparille melomaan? Päiväriparille, lasketteluriparille, riparille Viroon? Rippikouluihin ilmoittaudutaan syyskuussa. Ilmoittautuminen alkaa

Lisätiedot

Hei tuntuririparille lähtevä Vihdissä

Hei tuntuririparille lähtevä Vihdissä Hei tuntuririparille lähtevä Vihdissä 3.5.2018 Viikko lapin tunturissa lähestyy! Me ohjaajat ainakin odotamme jo innolla, toivottavasti sinäkin. Tässä kirjeessä on kaikki tärkeät tiedot rippikoulumme leirijaksosta

Lisätiedot

Muistakaa merkitä Kuksaan lippukuntanne oma Framil-yhteyshenkilö. Näin ette jää paitsi uusimmista Framil-uutista ja tärkeistä infoista!

Muistakaa merkitä Kuksaan lippukuntanne oma Framil-yhteyshenkilö. Näin ette jää paitsi uusimmista Framil-uutista ja tärkeistä infoista! FRAMIL 2018 -INFOPAKETTI AIKATAULU Framil 2018 -tapahtuma järjestetään Porin Kirjurinluodolla 8. 10.6.2018. Lippukunnat hoitavat kuljetuksensa joko itsenäisesti tai yhdessä muiden lippukuntien kanssa.

Lisätiedot

Kuopion ortodoksisen seurakunnan. kristinoppileiri. 7-14.7.2012 Sikrenvaarassa, Joensuun Enossa

Kuopion ortodoksisen seurakunnan. kristinoppileiri. 7-14.7.2012 Sikrenvaarassa, Joensuun Enossa Kuopion ortodoksisen seurakunnan kristinoppileiri 7-14.7.2012 Sikrenvaarassa, Joensuun Enossa Päätösliturgia 15.7.2012 klo 10.00 Pyhän Nikolaoksen katedraalissa. Sisältö 1) KRIPAINFO... 1 2) KRIPAKORTTI...

Lisätiedot

LAPSEN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA JA SOPIMUS Esitietoja päivähoidon aloitusvaiheessa

LAPSEN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA JA SOPIMUS Esitietoja päivähoidon aloitusvaiheessa PALTAMON KUNTA 1 (4) Sivistyspalvelut / Lasten päivähoito LAPSEN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA JA SOPIMUS Esitietoja päivähoidon aloitusvaiheessa LAPSEN NIMI Syntymäaika Osoite Hoitopaikka ÄITI / HUOLTAJA

Lisätiedot

laukaan seurakunta www.laukaasrk.fi tervetuloa 2015!

laukaan seurakunta www.laukaasrk.fi tervetuloa 2015! laukaan seurakunta www.laukaasrk.fi tervetuloa 2015! Rippikoulu on ajankohtainen asia sinulle, joka täytät 15 vuotta vuonna 2015. Tässä asiassa et ole yksin, joka vuosi n. 90 % laukaalaisista ikäisistäsi

Lisätiedot

Leirikutsun liitteenä on ilmoittautumisen suorittamiseen ohjeet, joihin osastojohtajan ja vastuuhenkilön toivotaan tutustuvan.

Leirikutsun liitteenä on ilmoittautumisen suorittamiseen ohjeet, joihin osastojohtajan ja vastuuhenkilön toivotaan tutustuvan. KUTSU 1(2) 24.4.2017 Tervetuloa Vantaan palokuntanuorisotyön viikonloppuleirille Metsäpirtille! Vantaan palokuntanuorten oma viikonloppuleiri järjestetään tänä vuonna Tuusulan Metsäpirtillä 9. 11.6.2017.

Lisätiedot

MP-TAITO, JUNIORI JA NUORISO TRIAL- LEIRI RAASEPORIN KISAKESKUKSESSA

MP-TAITO, JUNIORI JA NUORISO TRIAL- LEIRI RAASEPORIN KISAKESKUKSESSA MP-TAITO, JUNIORI JA NUORISO TRIAL- LEIRI RAASEPORIN KISAKESKUKSESSA 23-27.7.2012 MPT moottorikerho järjestää trial- urheiluleirin lajin juniori ja nuoriso harrastajille Raaseporissa, Kisakeskuksen urheiluopistolla.

Lisätiedot

ILMOITTAUTUMISOHJEET KULUKIJOIDEN TAPAHTUMIIN

ILMOITTAUTUMISOHJEET KULUKIJOIDEN TAPAHTUMIIN ILMOITTAUTUMISOHJEET KULUKIJOIDEN TAPAHTUMIIN Kuilun Kulkijat ry Siilinjärvi Päivitetty 19.8.2012 Ilmoittautumisohjeet Kuilun Kulkijoiden tapahtumiin Tämä vihko neuvoo sinua ilmoittautumisessa Kulukijoiden

Lisätiedot