CapMan Oyj -konsernin osavuosikatsaus
|
|
- Teuvo Nieminen
- 7 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 1 (20) CapMan Oyj Pörssitiedote kello CapMan Oyj -konsernin osavuosikatsaus Tuloskehitys ja merkittävät tapahtumat tammi maaliskuussa 2010: Konsernin liikevaihto oli 11,4 milj. euroa (8,1 milj. euroa tammi maaliskuussa 2009). Konsernin liikevoitto oli 4,3 milj. euroa (-4,7 milj. euroa). Hallinnointiliiketoiminnan liikevoitto oli 3,2 milj. euroa (-0,2 milj. euroa) ja Rahastosijoitustoiminnan liikevoitto 1,1 milj. euroa (-4,4 milj. euroa). Konsernin tulos ennen veroja oli 5,0 milj. euroa (-4,6 milj. euroa) ja tulos verojen jälkeen 3,5 milj. euroa (-3,7 milj. euroa). Emoyhtiön omistajien osuus kauden tuloksesta oli 3,4 milj. euroa (-3,8 milj. euroa). Tulos/osake oli 3,3 senttiä (-5,5 senttiä). Rahavarat ja lyhytaikaiset sijoitukset olivat yhteensä 30,2 milj. euroa (34,6 milj. euroa ). Hallinnoitavat pääomat nousivat 3 556,8 milj. euroon (3 434,4 milj. euroa ja 3 504,3 milj. euroa ). CapMan Oyj:n toimitusjohtajaksi nimitettiin OTK Lennart Simonsen. Simonsen aloittaa tehtävässään Nykyinen toimitusjohtaja Heikki Westerlund valittiin uutena jäsenenä yhtiön hallitukseen sekä hallituksen puheenjohtajaksi. Vuoden 2010 ensimmäisen neljänneksen kokonaistulos oli hyvä ja odotamme vuoden 2010 kokonaistuloksen ylittävän edellisvuoden tuloksen. Toimitusjohtaja Heikki Westerlund kommentoi katsauskauden tapahtumia ja tulevaisuuden näkymiä: Vuoden 2009 toisella vuosipuoliskolla alkanut myönteinen kehitys toiminnassamme jatkui ja tammi maaliskuun 2010 tulos oli hyvällä tasolla. Hallinnointiliiketoiminnan osalta hallinnointipalkkiot kasvoivat vertailukaudesta ja saimme voitonjako-osuustuottoja pitkään jatkuneen kuivan kauden jälkeen. Sijoitusten käypien arvojen positiivinen kehitys vahvistui katsauskaudella, minkä seurauksena myös Rahastosijoitustoiminta oli kannattavaa. Kohdeyritystemme kehitys oli alkuvuonna pääosin hyvää. Tietyillä toimialoilla liikevaihdon ja volyymien tasot ovat kuitenkin huomattavasti taantumaa edeltänyttä kautta matalammalla, ja näillä aloilla toimivien kohdeyritysten tuloskunto on edelleen vain välttävä. Kiinteistösalkussamme olevien kauppakeskusten asiakas- ja myyntimäärät kehittyivät alkuvuonna suotuisasti. Pohjoismainen yrityskauppamarkkina on odotustemme mukaisesti elpymässä, mutta markkinalla on edelleen selvää varovaisuutta. Uusien sijoitusmahdollisuuksien määrä on noussut selvästi kaikilla sijoitusalueillamme, ja rahastoillamme on salkuissaan useita kohdeyrityksiä, jotka ovat irtautumisprosessissa. Loppuvuoden tuloksen kannalta ratkaisevaa on, jatkuuko varsin positiivinen markkinatunnelma, vai häiritseekö esimerkiksi euroalueen hermostuneisuus tätä kehitystä. Liiketoiminta CapMan on vaihtoehtoisen sijoitusluokan toimija, joka tekee myös itse sijoituksia rahastoihinsa. Konsernin hallinnoimien rahastojen sijoitustoiminnassa keskeinen periaate on aktiivinen suora vaikuttaminen sijoituskohteiden arvonnousuun. Konsernilla on kaksi toimintasegmenttiä eli Hallinnointiliiketoiminta ja Rahastosijoitustoiminta. Hallinnointiliiketoiminta jakautuu edelleen kahdelle liiketoiminta-alueelle, jotka ovat kohdeyrityssijoituksia tekevien pääomarahastojen hallinnointi (CapMan Private Equity) sekä kiinteistösijoituksia tekevien pääomarahastojen hallinnointi ja kiinteistökonsultointi (CapMan Real Estate). Hallinnointiliiketoiminnan tuotot muodostuvat hallinnointipalkkioista, rahastoilta saatavista voitonjako-osuustuotoista sekä kiinteistökonsultoinnin tuotoista. Rahastosijoitustoiminta käsittää CapManin omasta taseestaan hallinnoimiinsa rahastoihin tekemät sijoitukset sekä sijoitukset Maneq-rahastoihin. Rahastosijoitustoiminnan tuotot muodostuvat rahastosijoitusten realisoituneista tuotoista ja sijoitusten käyvän arvon muutoksista.
2 2 (20) Voitonjako-osuustuotot ja rahastosijoitusten käyvät arvot voivat vaihdella eri vuosineljännesten välillä, minkä vuoksi konsernin taloudellista kehitystä tulisi seurata pidemmällä aikajänteellä kuin vuosineljänneksittäin. Konsernin liikevaihto ja tuloskehitys tammi maaliskuussa 2010 Konsernin liikevaihto kasvoi vertailukaudesta ja oli 11,4 milj. euroa tammi maaliskuussa 2010 (8,1 milj. euroa tammi maaliskuussa 2009). Operatiivisen toiminnan kulut pysyivät vertailukauden tasolla ja olivat 8,3 milj. euroa (8,4 milj. euroa). Konsernin liikevoitto oli 4,3 milj. euroa (-4,7 milj. euroa). Rahoitustuotot ja -kulut olivat yhteensä -0,1 milj. euroa (-0,5 milj. euroa) ja osuus osakkuusyhtiöiden tuloksesta oli 0,8 milj. euroa (0,6 milj. euroa). Tulos ennen veroja oli 5,0 milj. euroa (-4,6 milj. euroa) ja tulos verojen jälkeen oli 3,5 milj. euroa (-3,7 milj. euroa). Emoyhtiön omistajien osuus tuloksesta oli 3,4 milj. euroa (-3,8 milj. euroa). Tulos/osake oli 3,3 senttiä (-5,5 senttiä). Liikevaihto ja tulos neljännesvuosittain sekä tilikauden liikevaihto, liikevoitto ja tulos segmenteittäin on esitetty osavuosikatsauksen taulukko-osassa. Hallinnointiliiketoiminta Hallinnointiliiketoiminnan liikevaihto oli katsauskaudella 11,4 milj. euroa (8,1 milj. euroa). Hallinnointipalkkiot kasvoivat vertailukaudesta ja olivat 8,4 milj. euroa (7,4 milj. euroa). Kasvuun vaikuttivat pääasiassa CapMan Buyout IX -rahaston maksamat hallinnointipalkkiot, joita alkoi kertyä kesäkuussa Kiinteistökonsultoinnin tuotot laskivat vertailukaudesta ja olivat 0,4 milj. euroa (0,6 milj. euroa). Yhteensä hallinnointipalkkiot ja kiinteistökonsultoinnin tuotot olivat 8,8 milj. euroa (8,0 milj. euroa). Voitonjako-osuustuotot olivat katsauskaudella 2,4 milj. euroa (0,0 milj. euroa). Voitonjako-osuustuottoja saatiin Finnventure V -rahastolta sen irtauduttua taloushallinnon palveluyritys Pretaxista sekä rahaston myytyä vuonna 2007 Hantro Products Oy:stä irtautumisen seurauksena saadut amerikkalaisen On2 Technologiesin osakkeet. Hallinnointiliiketoiminnan liikevoitto oli 3,2 milj. euroa (-0,2 milj. euroa) ja tulos 2,7 milj. euroa (0,0 milj. euroa). CapManin hallinnoimien rahastojen tilannetta on kuvattu tarkemmin liitteessä 1. Rahastosijoitustoiminta Rahastosijoituksiin liittyvä käyvän arvon muutos oli 1,1 milj. euroa (-4,3 milj. euroa). Käyvän arvon muutos vastaa 1,9 prosentin arvonnousua katsauskaudella. Käyvän arvon nousuun vaikuttivat kohdeyritysten vakaana säilyneet tulosnäkymät vuodelle 2010 ja joidenkin kohdeyritysten kohdalla myös positiiviset valuuttakurssimuutokset. Rahastosijoitusten yhteenlaskettu käypä arvo oli yhteensä 59,4 milj. euroa (51,0 milj. euroa ). Rahastosijoitustoiminnan liikevoitto oli 1,1 milj. euroa (-4,4 milj. euroa) ja tulos 0,8 milj. euroa (-3,7 milj. euroa). CapMan teki katsauskaudella uusia sijoituksia rahastoihinsa 1,4 milj. eurolla (2,5 milj. eurolla). Sijoituksia tehtiin mm. CapMan Russia, CapMan Public Market ja CapMan Life Science IV -rahastoihin. CapMan ei antanut katsauskaudella uusia sitoumuksia rahastoihinsa. Jäljellä olevien sijoitussitoumusten määrä laski tehtyjen sijoitusten ja kesällä 2009 tiedotettujen sitoumusten myynnin seurauksena merkittävästi vertailukaudesta ja oli 41,2 milj. euroa (75,3 milj. euroa ). Nykyisten sijoitusten käypä arvo ja jäljellä olevien sijoitussitoumusten määrä olivat yhteensä 100,5 milj. euroa (126,3 milj. euroa). CapManin tavoitteena on sijoittaa hallinnoimiinsa rahastoihin jatkossa 1 5 prosenttia uusien rahastojen koosta rahaston kysynnästä ja CapManin omasta sijoituskapasiteetista riippuen. Tehdyt sijoitukset on arvostettu käypään arvoon kohdeyritysten osalta IPEVG:n suositusten (International Private Equity and Venture Capital Valuation Guidelines) mukaisesti ja kiinteistöjen osalta ulkopuolisten asiantuntijoiden arvonmääritysten mukaisesti liitteessä 1 määritellyllä tavalla. Käyvän arvon muutos ei ole kassavirtavaikutteinen. Sijoitukset käypään arvoon ja jäljellä olevat sitoumukset sijoitusalueittain on esitetty osavuosikatsauksen taulukkoosassa.
3 3 (20) Tase ja rahoitusasema CapManin taseen loppusumma nousi katsauskaudella 151,1 milj. euroon (144,5 milj. euroa ). Pitkäaikaiset varat nousivat vertailukaudesta, ja ne olivat 112,5 milj. euroa (99,6 milj. euroa). Liikearvossa ei tapahtunut muutoksia katsauskaudella, ja se oli 10,2 milj. euroa (11,0 milj. euroa ). Käypään arvoon tulosvaikutteisesti kirjattavat rahastosijoitukset kasvoivat 59,4 milj. euroon (51,0 milj. euroa). Pitkäaikaisten saamisten määrä oli 24,8 milj. euroa (24,6 milj. euroa), ja niistä 23,8 milj. euroa (21,7 milj. euroa) oli lainasaamisia Maneq-rahastoilta. CapMan Oyj:n lisäksi CapManin henkilökunta on sijoittajina Maneq-rahastoissa. CapMan Oyj:n tuotto-odotus Maneq-rahastoilta vastaa pitkälti muiden CapManin rahastosijoitusten tuotto-odotusta. Maneq-rahastot maksavat CapMan Oyj:ltä saamilleen lainoille markkinaehtoisen koron. Lyhytaikaiset varat olivat 38,6 milj. euroa (44,8 milj. euroa). Rahavarat ja käypään arvoon tulosvaikutteisesti kirjattavat rahoitusvarat eli lyhytaikaiset sijoitukset olivat yhteensä 30,2 milj. euroa (34,6 milj. euroa). CapMan Oyj:n oman pääoman ehtoisen joukkovelkakirjalainan (nk. hybridilaina) koko on 29,0 milj. euroa. Osingonjakoon liittyen hybridilainan korot on kirjattu koko vuoden osalta omasta pääomasta lainasopimusehtojen mukaisesti, ja ne maksetaan puolivuosittain. Tehtyjen lyhennysten jälkeen CapMan Oyj:llä oli katsauskauden lopussa 53,8 milj. euron (60 milj. euron) pankkirahoituskokonaisuus, josta oli käytössä 43,8 milj. euroa (46,0 milj. euroa). Korollisten velkojen määrässä ei tapahtunut katsauskaudella oleellisia muutoksia. Ostovelat ja muut velat olivat 32,7 milj. euroa (21,9 milj. euroa). Hybridilainan korot kuluvalta vuodelta sisältyvät lyhytaikaisiin velkoihin. Konsernin korolliset nettovelat olivat 13,5 milj. euroa (11,4 milj. euroa). Konsernin rahavirta ennen rahoitusta oli 12,2 milj. euroa (1,3 milj. euroa). Rahastoilta saatavat hallinnointipalkkiotuotot maksetaan kahdesti vuodessa tammi- ja heinäkuussa, mikä näkyy rahavirtalaskelman käyttöpääomassa. Investointien rahavirta liittyy pääasiassa tehtyihin rahastosijoituksiin. Avainlukuja CapManin omavaraisuusaste oli 52,6 prosenttia (52,4 prosenttia ). Oman pääoman tuotto oli 18,1 prosenttia (-21,0 prosenttia) ja sijoitetun pääoman tuotto 18,0 prosenttia (-12,0 prosenttia). Tavoitetaso omavaraisuusasteelle on yli 50 prosenttia ja oman pääoman tuotolle yli 25 prosenttia. Avainlukuja Tulos / osake, senttiä* 3,3-5,5-3,0 Tulos / osake, laimennusvaikutuksella oikaistu, senttiä 3,3-5,5-3,0 Oma pääoma / osake, senttiä * 90,0 89,5 94,2 Osakkeiden osakeantioikaistu lukumäärä Osakelukumäärä katsauskauden lopussa Ulkona olevien osakkeiden määrä Yrityksen hallussa olevat omat osakkeet kauden lopussa Oman pääoman tuotto, % p.a.** 18,1-21,0 0,2 Sijoitetun pääoman tuotto,% p.a.** 18,0-12,0 2,8 Omavaraisuusaste,% 52,6 52,4 55,1 Nettovelkaantumisaste,% 17,9 15,7 34,8 * IFRS:n mukaan 29,0 milj. euron joukkovelkakirjalaina on luettu mukaan omaan pääomaan myös osakekohtaisen oman pääoman laskemisessa. Osakekohtaisen tuloksen laskemisessa on huomioitu katsauskaudelle kohdistuvat joukkovelkakirjalainan korot (netto). ** CapMan on muuttanut Oman pääoman tuoton ja Sijoitetun pääoman tuoton raportointitapaa. Tunnusluvut on annualisoitu vuositason luvuiksi (aikaisemmin katsauskaudelta).
4 4 (20) Varainhankinta ja hallinnoitavat pääomat Hallinnoitavilla pääomilla tarkoitetaan rahastojen jäljellä olevaa sijoituskapasiteettia ja jo sijoitettua pääomaa hankintahintaan. CapManin tavoitteena on kasvattaa hallinnoitavia pääomia keskimäärin 15 prosenttia vuodessa. Varainhankintamarkkina jatkui vuoden ensimmäisellä neljänneksellä haastavana. Katsauskaudella varainhankintaa tehtiin CapMan Buyout IX ja CapMan Mezzanine V -rahastoihin. Lisäksi katsauskaudella jatkettiin selvityksiä uuden asuntokiinteistöihin sijoittavan kiinteistöpääomarahaston perustamiseksi. CapMan Hotels RE Ky -rahaston sijoituskapasiteetti nousi katsauskaudella rahaston enimmäisvelanottokykyä vastaavaksi 872,5 milj. eurosta 950 milj. euroon. Finnventure Rahasto II Ky, Finnventure Rahasto III Ky ja Finnventure Rahasto III G -rahastojen toiminta lakkasi katsauskaudella rahastojen irtauduttua viimeisestä sijoituskohteestaan Oy Turo Tailor Ab:sta. Hallinnoitavat pääomat olivat 3 556,8 milj. euroa (3 434,4 milj. euroa ). Pääomista milj. euroa (1 765,3 milj. euroa) oli kohdeyrityssijoituksia tekevissä rahastoissa ja 1 727,8 milj. euroa (1 668,1 milj. euroa) kiinteistöpääomarahastoissa. Tarkemmat tiedot hallinnoitavista rahastoista ja niiden sijoitustoiminnasta on esitetty liitteissä 1 ja 2. Muutokset yhtiön johdossa CapMan Oyj:n talousjohtajaksi ja johtoryhmän jäseneksi nimitettiin YTM Niko Haavisto. Haavisto aloitti tehtävässään CapMan Oyj:n toimitusjohtajaksi ja senior partneriksi nimitettiin OTK Lennart Simonsen. Hän aloittaa tehtävässään Nimityksiä on käsitelty tarkemmin ja annetuissa pörssitiedotteissa. Yhtiökokouksen päätökset CapMan Oyj:n varsinainen yhtiökokous pidettiin Helsingissä Yhtiökokous vahvisti tilinpäätöksen ja myönsi vastuuvapauden hallitukselle sekä toimitusjohtajalle tilikaudelta Yhtiökokous hyväksyi hallituksen ehdotukset yhtiökokoukselle sellaisenaan. Osakkeenomistajille maksettavan osingonmääräksi päätettiin hallituksen ehdotuksen mukaisesti 0,04 euroa osakkeelta. Osinko maksettiin omistajille Yhtiökokous valitsi yhtiön hallitukseen kuusi jäsentä toimikaudeksi, joka jatkuu seuraavan varsinaisen yhtiökokouksen päättymiseen saakka. Hallituksen jäseniksi valittiin uudelleen Sari Baldauf, Tapio Hintikka, Conny Karlsson ja Teuvo Salminen. Uusina jäseninä hallitukseen valittiin Gimv NV:n toimitusjohtaja Koen Dejonckheere ja CapMan Oyj:n toimitusjohtaja Heikki Westerlund. Yhtiön tilintarkastajaksi valittiin KHT-yhteisö PricewaterhouseCoopers Oy päävastuullisena tilintarkastajana KHT Jan Holmberg. Varatilintarkastajaksi valittiin KHT Terja Artimo samasta tilintarkastusyhteisöstä. Yhtiökokous päätti hallituksen ehdotuksen mukaisesti muuttaa yhtiöjärjestyksen 11 :ää, joka liittyy yhtiökokouksen koolle kutsumiseen. Muutos merkittiin kaupparekisteriin katsauskauden jälkeen Yhtiökokouksen hallitukselle antamat valtuutukset Yhtiökokous valtuutti hallituksen päättämään omien B-osakkeiden hankkimisesta ja pantiksi ottamisesta. Valtuutus käsittää enintään omaa B-osaketta ja se on voimassa asti. Lisäksi yhtiökokous valtuutti hallituksen päättämään osakeannista, joka sisältää oikeuden antaa uusia tai luovuttaa yhtiön hallussa olevia B- osakkeita sekä antamaan optio-oikeuksia ja osakeyhtiölain 10 luvun 1 :n mukaisia B-osakkeisiin oikeuttavia erityisiä oikeuksia. Valtuutus käsittää yhteensä enintään yhtiön B-osaketta ja se on voimassa asti. Valtuutusten sisältöä on kuvattu tarkemmin annetussa pörssitiedotteessa yhtiökokouksen päätöksistä.
5 5 (20) Hallituksen järjestäytyminen Hallitus valitsi yhtiökokouksen jälkeen pitämässään järjestäytymiskokouksessa hallituksen puheenjohtajaksi Heikki Westerlundin ja varapuheenjohtajaksi Teuvo Salmisen. Hallituksen puheenjohtajan tehtäviä hoitaa varapuheenjohtaja Teuvo Salminen asti. Lisäksi hallitus valitsi keskuudestaan palkitsemisvaliokunnan, jonka jäsenet ovat Sari Baldauf (puheenjohtaja), Tapio Hintikka ja Heikki Westerlund. Hallitus päätti lisäksi perustaa nimitysvaliokunnan, jonka jäsenet valitaan myöhemmin. Hallitus päätti olla perustamatta tässä vaiheessa erillistä tarkastusvaliokuntaa, koska hallituksen katsotaan pystyvän hoitamaan nämä tehtävät riittävässä laajuudessa muiden tehtäviensä ohella. Henkilöstö CapManin palveluksessa oli yhteensä 148 henkilöä (147 henkilöä ), joista 102 (106) työskenteli Suomessa ja loput muissa Pohjoismaissa tai Venäjällä. Henkilöstö maittain ja tiimeittäin on esitetty osavuosikatsauksen taulukko-osiossa. Osakkeet ja osakepääoma CapMan Oyj:n osakepääomassa tai osakemäärässä ei tapahtunut katsauskaudella muutoksia. Osakepääoma oli ,98 euroa B-osakkeita oli kappaletta ja A-osakkeita kappaletta B-osakkeilla on kullakin yksi ääni ja A-osakkeilla 10 ääntä/osake. Osakkeenomistajat CapMan Oyj:llä oli osakkeenomistajaa (4 529 osakkeenomistajaa ). Katsauskaudella ei tapahtunut merkittäviä muutoksia yhtiön omistuksessa eikä liputusilmoituksia annettu. Omat osakkeet CapMan Oyj:n hallussa oli yhteensä yhtiön omaa B-osaketta Omia osakkeita ei hankittu katsauskaudella. Optio-ohjelmat CapMan Oyj:llä oli katsauskauden lopussa voimassa yksi optio-ohjelma henkilöstön kannustamiseksi ja sitouttamiseksi, Optio-ohjelma Optio-ohjelma 2008:aan kuuluu enintään optio-oikeutta, jotka oikeuttavat merkitsemään yhteensä enintään yhtiön B-osaketta. Optio-ohjelma 2008 jakautuu A- ja B- sarjoihin, joihin kuuluu molempiin enintään optio-oikeutta. Merkintäaika 2008A-optioilla alkaa ja 2008B-optioilla Optio-oikeuksilla tapahtuvista osakemerkinnöistä saatavat varat kirjataan sijoitetun vapaan pääoman rahastoon. Katsauskauden lopussa kaikki 2008A-sarjan optio-oikeudet oli jaettu ja 2008B-sarjan optiooikeuksia oli jaettu kappaletta. Kaupankäynti ja markkina-arvon kehitys CapMan Oyj:n B-osakkeiden kurssikehitys oli vahvaa katsauskaudella, mutta kappalemääräinen vaihto jäi vertailukaudesta. B-osakkeiden päätöskurssi oli 1,74 euroa (0,80 euroa ). Katsauskauden keskikurssi oli 1,66 euroa (0,92 euroa). Ylin kurssi oli 1,89 euroa (1,10 euroa) ja alin 1,34 euroa (0,79 euroa). CapMan Oyj:n B-osakkeita vaihdettiin katsauskaudella 3,2 milj. kappaletta (3,4 milj. kappaletta), mikä vastasi 5,4 milj. euron (3,1 milj. euron) vaihtoa. CapMan Oyj:n B-osakkeiden markkina-arvo oli 136,2 milj. euroa (60,4 milj. euroa). Kaikkien osakkeiden markkina-arvo, jossa A-osakkeet on arvostettu B-osakkeiden katsauskauden päätöskurssiin, oli 146,7 milj. euroa (65,2 milj. euroa).
6 6 (20) Katsauskauden jälkeiset tapahtumat CapMan Buyout IX -rahaston koko nousi katsauskauden jälkeen toukokuussa 273,3 milj. eurosta 289,6 milj. euroon kun rahastoon kerättiin uutta pääomaa 16,3 milj. euroa. Rahaston varainhankinta jatkuu kesäkuun 2010 loppuun saakka. Merkittävät riskit ja lähiajan epävarmuustekijät CapManin hallinnointiliiketoiminta on vuositasolla kannattavaa, mutta yhtiön tuloksen ennustamiseen liittyy merkittävää epävarmuutta sekä mahdollisten voitonjako-osuustuottojen ajoittumisen että rahastosijoitusten käypien arvojen kehittymisen osalta. Pohjoismaisten vientiteollisuuden toimialojen rakennemuutos saattaa vaikuttaa joidenkin kohdeyritystemme toimintaan ja kannattavuuteen heikentävästi. Talouden taantumasta johtuva työttömyyden kasvu ja siitä seuraava kuluttajien ostovoiman pieneneminen saattavat puolestaan heijastua kuluttajasektoreilla toimivien kohdeyritysten ja kiinteistörahastojemme salkuissa olevien kauppakeskusten toimintaan ja tuottavuuteen. Varainhankintaympäristön odotetaan myös jatkuvan haastavana, mikä saattaa vaikuttaa käynnissä olevien varainhankintaprosessien lopputulokseen ja sitä kautta lähivuosien hallinnointipalkkioihin. Toimintaympäristö Vaihtoehtoisen sijoitusluokan kysynnän pitkän aikavälin kasvunäkymät ovat edelleen säilyneet hyvinä. Talouden taantuma sekä sen seuraukset hidastavat tällä hetkellä selvästi sijoitusluokan kasvua. Pääomasijoittaminen on vakiinnuttanut asemansa yritysjärjestelyiden ja kasvun rahoittamisessa, ja sen tyypillisimpiä käyttökohteita ovat edelleen eri toimialojen konsolidointijärjestelyt, perheyritysten sukupolvenvaihdokset, julkisten palvelujen ja toimintojen yksityistäminen sekä tutkimus- ja kehityspanostuksen kaupallistaminen teknologia- ja life science -sektoreilla. Myös lisääntynyt yrittäjäaktiivisuus tuo alalle kasvua. Kiinteistörahastot ovat puolestaan saavuttaneet vakiintuneen aseman kiinteistöihin sijoittavien instituutioiden sijoitusallokaatioissa. Valmisteilla oleva eurooppalainen AIFM-direktiivi (Directive on Alternative Investment Fund Managers) vaihtoehtoisen sijoitusluokan hallinnointiyhtiöille ja rahastoille tulee toteutuessaan edellyttämään alan toimijoilta toimilupaa sekä asettamaan merkittäviä muita vaatimuksia mm. rahastosijoittaja- ja viranomaisraportoinnin osalta. Uusi sääntely tulee kuormittamaan etenkin pienempiä toimijoita, mikä saattaa vaikuttaa myös rekisteröitävien toimijoiden määrään. CapMan on organisaationsa ja toimintamalliensa ansiosta hyvässä asemassa tulevan sääntelyn vastaanottamiseksi. CapMan jatkaa kohdeyrityssijoituksia tekevien rahastojen kohdalla sijoitusstrategiansa toteuttamista. Pankkirahoituksen saatavuus yritysjärjestelyihin ja kiinteistösijoituksiin on palautunut. Potentiaalisten sijoituskohteiden määrä on selvästi noussut kaikilla sijoitusalueillamme. Uskomme, että irtautumismarkkinat ovat kääntymässä paremmiksi vuonna Kohdeyritystemme kehitys alkuvuonna on ollut pääosin hyvää ja tulos- ja kasvuennusteet vuodelle 2010 ovat positiivisia. Käypien arvojen kehitykseen vaikuttaa myös pörssilistattujen yhtiöiden tulosennusteiden kehittyminen ja toiminta-alueemme valuuttojen kurssikehitykset suhteessa euroon. Aiomme pitää rahastoissamme riittävät reservit yritysten kasvun ja rahoituksen tukemiseksi. Pitkäaikainen yhteistyö pohjoismaisten pankkien kanssa on meille erityisen tärkeää ja yhteistyö on toiminut hyvin. Kiinteistömarkkinoilla ostajien ja myyjien hintanäkemysten ero ja lainamarkkinoiden varovaisuus ovat näkyneet kauppojen määrän pysymisenä alhaisella tasolla. Oman pääoman käyttö on lisääntynyt kiinteistökaupoissa. Kiinteistöjen kysynnän heikentyminen ja tuottovaatimusten nousu ovat pysähtyneet, ja arvostustasot vakiintuneet ainakin toistaiseksi. Hyvien kiinteistökohteiden kysyntä on hyvää. Odotamme kiinteistökauppojen lisääntyvän vuonna 2010 selvästi. Toimistokiinteistöjen ja vähittäiskaupan kiinteistöjen vuokraustilanne ja kysyntä ovat pysyneet tyydyttävällä tasolla. Toimistokohteiden vajaakäytön odotetaan kuitenkin lisääntyvän pääkaupunkiseudulla, mikä luo paineita vuokratasoihin. Kiinteistökonsultoinnin kysyntä on säilynyt vakaana. Kaikki CapManin sijoitustiimit ovat hyvissä asemissa ja niillä on riittävät resurssit sijoitusstrategioidensa toteuttamiseksi Pohjoismaissa ja Venäjällä. Kohdeyrityssijoituksia tekevillä rahastoilla on käytettävissään noin 830 milj. euron varat uusiin ja jatkosijoituksiin, ja kiinteistöpääomarahastoilla on noin 370 milj. euron sijoituskapasiteetti pääosin nykyisen salkun kehittämiseksi.
7 7 (20) Tulevaisuuden näkymät Hallinnointipalkkiot ja kiinteistökonsultoinnin tuotot kattavat CapManin kiinteät kulut ja korkokulut vuonna Rahastoilla on salkuissaan useita kohdeyrityksiä, joiden irtautumisneuvottelut ovat käynnissä. Odotamme CapMan Equity VII A, B ja Sweden -rahastojen sekä Finnmezzanine III A ja B -rahastojen siirtyvän voitonjaon piiriin vuosien aikana. CapManin rahastosijoitusten käypien arvojen kehitys oli vuoden 2010 ensimmäisellä neljänneksellä lievästi positiivista, ja odotamme vähintäänkin neutraalin kehityksen jatkuvan. Loppuvuoden kehitys riippuu kohdeyritysten sekä yleisen markkinatilanteen kehityksestä. Vuoden 2010 ensimmäisen neljänneksen kokonaistulos oli hyvä ja odotamme vuoden 2010 kokonaistuloksen ylittävän edellisvuoden tuloksen. Kokonaistulos riippuu pääosin siitä, tehdäänkö voitonjaon piirissä olevista rahastoista uusia irtautumisia, siirtyykö uusia rahastojen voitonjaon piiriin ja miten sijoitusten arvot kehittyvät niissä rahastoissa, joissa CapMan on merkittävä sijoittaja. CapMan Oyj:n osavuosikatsaus julkistetaan perjantaina Helsingissä CAPMAN OYJ Hallitus Tiedotustilaisuus: Tiedotustilaisuus analyytikoille ja lehdistölle järjestetään tänään klo CapManin toimitiloissa osoitteessa Korkeavuorenkatu 32. CapManin toimitusjohtaja Heikki Westerlund esittelee tuloksen sekä luo katsauksen alan markkinatilanteeseen. Tilaisuudessa on tarjolla kevyt lounas. Tiedotustilaisuuden esitysmateriaali julkaistaan suomeksi ja englanniksi konsernin internetsivuilla, kun tiedotustilaisuus on alkanut. Lisätietoja: toimitusjohtaja Heikki Westerlund, puh tai Olli Liitola, senior partner, puh tai Jakelu: Helsingin Pörssi keskeiset tiedotusvälineet Liitteet (taulukko-osan jälkeen): Liite 1: CapMan Oyj -konsernin hallinnoimat rahastot , milj. euroa Liite 2: CapManin hallinnoimien rahastojen toiminta Liite 3: Osakkuusyhtiö Access Capital Partnersin hallinnoimat rahastot ja mandaatit
8 8 (20) Laatimisperiaatteet Osavuosikatsaus on laadittu IFRS -standardien mukaisesti noudattaen samoja laadintaperiaatteita kuin vuoden 2009 tilinpäätöksessä voimaan tulleilla IFRS -standardeilla ja tulkinnoilla ei ole vaikutusta konsernin osavuosikatsaukseen. Osavuosikatsauksessa esitettävät tiedot ovat tilintarkastamattomia. KONSERNIN LAAJA TULOSLASKELMA (IFRS) EUR 1-3/10 1-3/ /09 Liikevaihto Liiketoiminnan muut tuotot Työsuhde-etuuksista aiheutuvat kulut Poistot ja arvonalentumiset Liikearvon arvonalentuminen Liiketoiminnan muut kulut Sijoitusten käyvän arvon muutokset Liikevoitto / -tappio Rahoitustuotot ja -kulut Osuus osakkuusyritysten tuloksesta Voitto / tappio ennen veroja Tuloverot Konsernin voitto / tappio Muut laajan tuloksen erät: Muuntoerot Konsernin laaja tulos yhteensä Kauden tuloksen jakautuminen: Emoyhtiön omistajille Vähemmistölle Kauden laajan tuloksen jakautuminen: Emoyhtiön omistajille Vähemmistölle Emoyhtiön omistajille kuuluvasta voitosta / tappiosta laskettu osakekohtainen tulos: Tulos/osake, senttiä 3,3-5,5-3,0 Tulos/osake, laimennusvaikutuksella oikaistu, senttiä 3,3-5,5-3,0 Hybridilainan korko katsauskaudelta on huomioitu osakekohtaisen tuloksen laskennassa.
9 9 (20) KONSERNIN TASE (IFRS) EUR VARAT Pitkäaikaiset varat Aineelliset käyttöomaisuushyödykkeet Liikearvo Muut aineettomat hyödykkeet Osuudet osakkuusyrityksissä Käypään arvoon tulosvaikutteisesti kirjattavat sijoitukset Rahastosijoitukset Muut sijoitukset Saamiset Laskennalliset verosaamiset Lyhytaikaiset varat Myyntisaamiset ja muut saamiset Käypään arvoon tulosvaikutteisesti kirjattavat rahoitusvarat Rahavarat Varat yhteensä OMA PÄÄOMA JA VELAT Emoyhtiön omistajille kuuluva oma pääoma Osakepääoma Ylikurssirahasto Muut rahastot Muuntoerorahasto Kertyneet voittovarat Vähemmistön osuus Oma pääoma yhteensä Pitkäaikaiset velat Laskennalliset verovelat Pitkäaikaiset korolliset velat Muut velat
10 10 (20) Lyhytaikaiset velat Ostovelat ja muut velat Lyhytaikaiset korolliset velat Kauden verotettavaan tuloon perustuvat verovelat Velat yhteensä Oma pääoma ja velat yhteensä KONSERNIN OMAN PÄÄOMAN MUUTOSLASKELMA Emoyrityksen omistajille kuuluva oma pääoma Osake- Yli- Muut Muunto- Ker- Yht. Vähem- Oma pääoma kurssi- rahastot erot tyneet mistön pääoma rahasto voitto- osuus Yht EUR varat Oma pääoma Optioiden kirjaus Oman pääoman ehtoinen joukkovelkakirjalaina Muut muutokset Laaja tulos yhteensä Oma pääoma Oma pääoma Optioiden kirjaus Osingonjako Oman pääoman ehtoisen joukkovelkakirjalainan korot (netto) Laaja tulos yhteensä Oma pääoma
11 11 (20) LYHENNETTY RAHAVIRTALASKELMA (IFRS) EUR 1-3/10 1-3/ /09 Liiketoiminnan rahavirrat Tilikauden voitto / tappio Oikaisut tilikauden voittoon / tappioon Rahavirta ennen käyttöpääoman muutosta Käyttöpääoman muutokset Rahoituserät ja verot Liiketoiminnan rahavirta Investointien rahavirta Rahavirta ennen rahoitusta Maksetut osingot (ml. vähemmistön osuus) Rahoituksen muu nettorahavirta Rahoituksen rahavirta Rahavarojen muutos Rahavarat kauden alussa Rahavarat kauden lopussa Segmentti-informaatio Konsernissa on kaksi toimintasegmenttiä: Hallinnointiliiketoiminta ja Rahastosijoitustoiminta 1-3/2010 Hallinnointiliiketoiminta CapMan CapMan Private Real EUR Equity Estate Yhteensä Rahastosijoitustoiminta Konserni yhteensä Liikevaihto Liikevoitto / -tappio Tilikauden tulos Pitkäaikaiset varat Varat sisältävät: Osuudet osakkuusyrityksissä
12 12 (20) 1-3/2009 Hallinnointiliiketoiminta CapMan CapMan Private Real EUR Equity Estate Yhteensä Konserni yhteensä Liikevaihto Liikevoitto / -tappio Tilikauden tulos Pitkäaikaiset varat Varat sisältävät: Osuudet osakkuusyrityksissä /2009 Hallinnointiliiketoiminta CapMan CapMan Private Real EUR Equity Estate Yhteensä Rahastosijoitustoiminta Rahastosijoitustoiminta Konserni yhteensä Liikevaihto Liikevoitto / -tappio Tilikauden tulos Pitkäaikaiset varat Varat sisältävät: Osuudet osakkuusyrityksissä Tuloverot Konsernituloslaskelman tulovero muodostuu kauden verotettavaan tuloon perustuvasta verosta ja laskennallisesta verosta. Laskennalliset verot on laskettu kaikista väliaikaisista eroista kirjanpitoarvon ja verotuksellisen arvon välillä. Osingot Vuodelta 2009 osinkoa maksettiin 0,04 euroa osakkeelta, yhteensä 3,4 milj.euroa. (Vuodelta 2008 ei maksettu osinkoa.) Pitkäaikaiset varat EUR Käypään arvoon tulosvaikutteisesti kirjattavat rahastosijoitukset kauden alussa Lisäysten kassavirta Palautusten kassavirta Vähennysten kassavirta Käyvän arvon muutos Käypään arvoon tulosvaikutteisesti kirjattavat rahastosijoitukset kauden lopussa Käypään arvoon tulosvaikutteisesti kirjattavat
13 13 (20) rahastosijoitukset kauden lopussa Buyout Technology Life Science Russia Public Market Mezzanine Muut Real Estate Access Yhteensä Liiketoimet lähipiirin (osakkuusyritykset) kanssa EUR Pitkäaikaiset saamiset kauden lopussa Lyhytaikaiset saamiset kauden lopussa Pitkäaikaiset velat EUR Pitkäaikaiset korolliset velat kauden lopussa Liiketoiminnan kausiluonteisuus Voitonjako-osuustuotot kertyvät vaihtelevasti riippuen irtautumisen toteutumisajankohdasta. Yhdellä irtautumisella saattaa olla merkittävä vaikutus CapMan Oyj:n koko vuoden tulokseen. Henkilöstö Maittain Suomi Tanska Ruotsi Norja Venäjä Luxemburg Yhteensä Tiimeittäin CapMan Private Equity CapMan Real Estate Sijoittajapalvelut Sisäiset palvelut Yhteensä Vastuusitoumukset EUR Muut vuokrasopimukset Vakuudet ja muut vastuusitoumukset Jäljellä olevat sitoumukset rahastoihin
14 14 (20) Sitoumukset rahastoihin sijoitusalueittain Buyout Technology Life Science Public Market Russia Mezzanine Muut Real Estate Access Yhteensä Liikevaihto ja tulos vuosineljänneksittäin Vuosi 2010 MEUR 1-3/10 Liikevaihto 11,4 Hallinnointipalkkiot 8,4 Voitonjako-osuustuotot 2,4 Kiinteistökonsultoinnin tuotot 0,4 Muut tuotot 0,2 Liiketoiminnan muut tuotot 0,1 Operatiivisen toiminnan kulut -8,3 Sijoitusten käyvän arvon muutokset 1,1 Liikevoitto / -tappio 4,3 Rahoitustuotot ja -kulut -0,1 Osuus osakkuusyritysten tuloksesta 0,8 Tulos ennen veroja 5,0 Konsernin kauden tulos 3,5 Vuosi 2009 MEUR 1-3/09 4-6/09 7-9/ / /09 Liikevaihto 8,1 8,7 9,5 10,0 36,3 Hallinnointipalkkiot 7,4 8,2 9,0 8,7 33,3 Voitonjako-osuustuotot 0,0 0,0 0,0 0,0 0,0 Kiinteistökonsultoinnin tuotot 0,6 0,4 0,3 1,1 2,4 Muut tuotot 0,1 0,1 0,2 0,2 0,6 Liiketoiminnan muut tuotot 0,0 0,1 0,0 0,0 0,1 Operatiivisen toiminnan kulut -8,4-8,1-7,9-8,6-33,0 Sijoitusten käyvän arvon muutokset -4,3-0,3 0,4 0,9-3,3 Liikevoitto / -tappio -4,7 0,5 2,0 2,3 0,1 Rahoitustuotot ja -kulut -0,5 0,3-0,2 0,2-0,2 Osuus osakkuusyritysten tuloksesta 0,6-1,8 0,3 2,2 1,3 Tulos ennen veroja -4,6-1,0 2,2 4,6 1,2 Konsernin kauden tulos -3,7-1,3 2,0 3,1 0,1
15 15 (20) LIITE 1: CAPMAN OYJ -KONSERNIN HALLINNOIMAT RAHASTOT , milj. euroa Alla olevat taulukot kuvaavat CapManin hallinnoimien rahastojen tilannetta Analysoitaessa aikataulua, jolla rahastot voivat siirtyä voitonjakoon, on verrattava sijoittajien jo saaman kumulatiivisen kassavirran suhdetta kutsuttuun pääomaan. Voitonjakoon siirtymiseksi kutsuttu pääoma tulee palauttaa ja maksaa sille vuotuinen etuoikeutettu tuotto. Salkun käypä arvo, mukaan lukien rahaston mahdolliset nettokassavarat, kertoo sijoittajille jaettavissa olevan pääoman katsauskauden lopussa. Voitonjaon piiriin siirtymiseksi tarvittavaa kassavirtaa arvioidessa on lisäksi huomioitava, että osassa rahastoista on vielä pääomaa kutsumatta. Viimeisen sarakkeen prosenttiosuus kertoo CapManin osuuden rahaston kassavirroista, jos rahasto on voitonjaon piirissä. Edellisen voitonjaon jälkeen mahdollisesti kutsuttu uusi pääoma sekä sille kuuluva etuoikeutettu vuotuinen tuotto tulee kuitenkin palauttaa sijoittajille ennen kuin uutta voitonjakoa voidaan maksaa. Voitonjaon piirissä olevista rahastoista Finnventure V voi tehdä vielä lisäsijoituksia nykyisiin kohdeyrityksiinsä. Sarakeotsikoiden määritelmät on esitetty taulukoiden alapuolella. SUORIA KOHDEYRITYSSIJOITUKSIA TEKEVÄT RAHASTOT Koko Kut- Rahaston ny- Netto- Toteutunut CapManin suttu kyisen salkun kassa kassavirta osuus pääoma han- käypä varat sijoit- hallin- kassakinta- arvo tajille nointi- virrasta, hinta yhtiölle jos rahas- (carried to on Voitonjaon piirissä interest) voitonolevat rahastot jaossa Fenno Ohjelma 1) ja FM II B yhteensä 76,0 74,7 8,1 7,0 0,2 145,0 9, % FV V 169,9 165,1 36,2 13,7 1,2 249,0 7,7 20 % Yhteensä 245,9 239,8 44,3 20,7 1,4 394,0 17,0 Rahastot, joiden odotetaan siirtyvän voitonjaon piiriin vuosien aikana CME VII A 156,7 151,1 97,6 124,9 4,1 103,5 20 % CME VII B 56,5 56,5 38,7 58,2 2,3 45,2 20 % CME SWE 67,0 64,4 41,8 53,6 1,8 44,6 20 % FM III A 101,4 100,4 33,1 26,4 4,6 103,7 20 % FM III B 20,2 19,9 8,7 10,8 1,3 19,1 20 % Yhteensä 401,8 392,3 219,9 273,9 14,1 316,1
16 16 (20) Muut rahastot, jotka eivät vielä ole voitonjaon piirissä CME VII C 23,1 18,9 11,6 8,3 0,3 7,2 20 % CMB VIII 2) 440,0 343,3 296,0 267,6 3,6 14 % CM LS IV 54,1 33,8 22,7 19,9 1,4 10 % CMT ) 142,3 49,0 31,2 31,2 1,0 10 % CMR 118,1 38,6 28,1 23,1 0,5 3,4 % CMPM 138,0 67,0 50,0 63,0 0,4 34,2 10 % CMB IX 273,3 18,9 12,3 12,3 1,1 10 % CMM IV 4) 240,0 230,0 172,1 167,4 31,3 41,1 15 % Yhteensä 1 428,9 799,5 624,0 592,8 39,6 82,5 Rahastot, joilla ei ole voitonjakopotentiaalia CapManille FM III C, FV IV, FV V ET, SWE LS 3) SWE Tech 2), 3) ja FM II A, C, D 2) Yhteensä 305,0 290,4 73,0 37,7 4,1 205,0 Kohdeyrityssijoituksia tekevät rahastot yht , ,0 961,2 925,1 59,2 997,6 17,0 KIINTEISTÖPÄÄOMARAHASTOT Alku- Kut- Rahaston ny- Netto- Toteutunut CapManin peräi- suttu kyisen salkun kassa kassavirta osuus nen pääoma han- käypä varat - sijoit- hallin- kassasijoitus kinta- arvo tajille nointi- virrasta, kapasi- hinta yhtiölle jos rahasteetti (carried to on interest) voiton- Rahastot, jotka eivät jaossa ole voitonjaon piirissä CMRE I 5) oma pääoma ja jvkl 200,0 188,5 66,4 53,1 190,7 27,4 26 % velkarahoitus 300,0 278,0 98,0 98,0 Yhteensä 500,0 466,5 164,4 151,1 2,8 190,7 27,4 CMRE II oma pääoma 150,0 85,3 95,2 80,8 0,5 12 % velkarahoitus 450,0 241,2 229,8 229,8 Yhteensä 600,0 326,5 325,0 310,6-9,4 0,5 CMHRE oma pääoma 332,5 309,3 332,9 242,2 10,8 12 % velkarahoitus 617,5 526,8 508,1 508,1 Yhteensä 950,0 836,1 841,0 750,3 0,9 10,8 Kiinteistörahastot yht , , , ,0-5,7 202,0 27,4 Kaikki rahastot yht , , , ,1 53, ,6 44,4 Rahastojen lyhenteet:
17 17 (20) CMB = CapMan Buyout CMRE = CapMan Real Estate CME = CapMan Equity CMT 2007 = CapMan Technology 2007 CMLS = CapMan Life Science FM = Finnmezzanine Fund CMM = CapMan Mezzanine FV = Finnventure Fund CMHRE = CapMan Hotels RE SWE LS = Swedestart Life Science CMPM = CapMan Public Market Fund SWE Tech = Swedestart Tech CMR = CapMan Russia Fund Rahastotaulukoiden sarakeotsikoiden selitteet Koko / Alkuperäinen sijoituskapasiteetti: Sijoittajien kokonaissitoumus rahastoon eli rahaston alkuperäinen koko. Kiinteistöpääomarahastojen kohdalla sijoituskapasiteetti käsittää myös rahaston velkaosuuden. Access Capital Partnersin hallinnoimat pääomat esitetään erikseen liitteessä 3. Kutsuttu pääoma: Sijoittajien rahastoon maksama pääoma katsauskauden loppuun mennessä. Rahaston nykyisen salkun käypä arvo: Rahastojen sijoitukset kohdeyrityksiin on arvostettu käypään arvoon (fair value) IPEVG:n (International Private Equity and Venture Capital Valuation Guidelines, suositusten mukaisesti ja sijoitukset kiinteistöihin ulkopuolisten asiantuntijoiden arvonmääritysten mukaisesti. Käypä arvo on määrä, jolla sijoitus voisi raportointipäivänä aidosti vaihtaa omistajaa asiaa tuntevien ja liiketoimeen halukkaiden osapuolten välillä. Pääomasijoitustoiminnan luonteen mukaisesti rahastojen salkuissa on sijoituskohteita, joiden käypä arvo ylittää hankintahinnan sekä sijoituskohteita, joiden käypä arvo alittaa hankintahinnan. Nettokassavarat: Sijoittajan osuutta arvioitaessa on otettava huomioon salkun käyvän arvon lisäksi rahaston nettokassavarat. Kiinteistöpääomarahastojen velkarahoitusosuudet on esitetty taulukossa omilla riveillään. CapManin osuus kassavirrasta, jos rahasto on voitonjaon piirissä: Kun rahasto on tuottanut sijoittajille rahastosopimuksissa määritellyn kumulatiivisen etuoikeutetun tuoton, siirtyy rahasto voitonjaon piiriin ja hallinnointiyhtiölle jaetaan voitonjako-osuutta tulevista kassavirroista voitonjakosopimusten mukaisesti (ns. carried interest). Kassavirralla tarkoitetaan sekä rahastojen jakamaa voittoa että pääomanpalautuksia. Edellisen voitonjaon jälkeen mahdollisesti kutsuttu uusi pääoma sekä sille kuuluva etuoikeutettu vuotuinen tuotto tulee kuitenkin palauttaa sijoittajille ennen kuin uutta voitonjakoa voidaan maksaa. Taulukon alaviitteet 1) Fenno Rahasto, Skandia I ja Skandia II muodostavat yhdessä Fenno Ohjelman, jota hallinnoidaan yhdessä Fenno Management Oy:n kanssa. 2) Rahastoon kuuluu kaksi tai useampia juridisia yksiköitä (rinnakkaiset rahastot on esitetty erillisenä vain jos niiden sijoitusfokukset tai portfoliot poikkeavat merkittävästi toisistaan). 3) Valuuttamääräiset erät on arvostettu keskikurssiin. 4) CapMan Mezzanine IV: Kutsuttu sitoumus sisältää 192 milj. euron suuruisen Leverator Oyj:n liikkeelle laskeman joukkovelkakirjalainan. Toteutunut kassavirta sisältää maksut joukkovelkakirjalainan merkitsijöille ja rahaston yhtiömiehille. 5) CapMan Real Estate I: Toteutunut kassavirta sisältää jvk:n takaisinmaksun ja kassavirran rahaston yhtiömiehille. Edellisen voitonjaon jälkeen kutsuttua pääomaa on palauttamatta sijoittajille yhteensä 59,4 milj. euroa.
18 18 (20) Tämä pääoma ja sillä maksettava vuotuinen etuoikeutettu tuotto tulee maksaa sijoittajille, ennen kuin uutta voitonjakoa voidaan jakaa. CapMan pitää markkinatilanteesta johtuen epätodennäköisenä, että CapMan Real Estate I -rahastolta saataisiin tulevaisuudessa uutta voitonjakoa. Rahasto on tämän vuoksi siirretty pois ryhmästä voitonjaon piirissä olevat rahastot. Rahaston vuonna 2007 maksamasta voitonjaosta jätettiin aikanaan tulouttamatta noin 6 milj. euroa siltä varalta, että saatua voitonjakoa jouduttaisiin tulevaisuudessa palauttamaan. LIITE 2: CAPMANIN HALLINNOIMIEN RAHASTOJEN TOIMINTA CapManin hallinnoimien pääomarahastojen sijoitustoiminta muodostui katsauskaudella suoraan kohdeyrityksiin tehtävistä sijoituksista pääasiassa Pohjoismaissa ja Venäjällä (CapMan Private Equity) sekä kiinteistösijoituksista pääasiassa Suomessa (CapMan Real Estate). Kohdeyrityssijoituksia tekevien rahastojen sijoitustoiminta käsittää keskisuuret yritysjärjestelyt eli buyout-sijoitukset valmistavaan teollisuuteen, palvelualoille sekä kaupan toimialalle, teknologiasijoitukset kasvuvaiheessa oleviin sekä myöhäisemmän kasvuvaiheen teknologiayrityksiin, life science -sijoitukset lääketieteen teknologiaan erikoistuneisiin yrityksiin sekä terveydenhuollon palveluyrityksiin, sijoitukset Venäjällä toimiviin keskisuuriin yrityksiin sekä merkittävät vähemmistösijoitukset keskisuuriin listattuihin yrityksiin. CAPMAN PRIVATE EQUITY Sijoitukset kohdeyrityksiin tammi maaliskuussa 2010 Rahastot tekivät katsauskaudella kolme uutta sijoitusta ja useita lisäsijoituksia yhteensä 22,2 milj. eurolla. Uusien sijoitusten osuus summasta on noin kolmannes. Uusia sijoituskohteita olivat Hermelinen Hälsovård AB ja LMZ, joka julkistettiin katsauskauden jälkeen huhtikuussa. Merkittävät lisäsijoitukset tehtiin Walki Group Oy:öön, Affecto Oyj:öön ja InfoCare Holding A/S:ään. Vertailukaudella rahastot tekivät yhden uuden sijoituksen ja useita lisäsijoituksia yhteensä 39,6 milj. eurolla. Irtautumiset kohdeyrityksistä tammi maaliskuussa 2010 Rahastot irtautuivat katsauskaudella kokonaan Inflight Service AB:sta, Oy Turo Tailor Ab:sta ja Pretax Oy:stä. Lisäksi rahastot myivät vuonna 2007 Hantro Products Oy:stä irtautumisen seurauksena saadut amerikkalaisen On2 Technologiesin osakkeet. Lisäksi rahastot irtautuivat osittain Nobia AB:sta. Katsauskauden aikana toteutuneiden irtautumisten hankintahinta oli 32,4 milj. euroa. Vertailukaudella ei tehty merkittäviä irtautumisia. Katsauskauden jälkeiset tapahtumat Huhtikuussa tiedotettiin CapMan Technology rahaston sijoitus suomalaiseen Lunawood Oy:öön, joka on maailman johtava lämpöpuun tuottaja ja CapMan Buyout IX -rahaston sijoitus Esperi Care Oy:öön, joka on hoiva-alan markkinajohtaja Suomessa. Toukokuussa tiedotettiin lisäksi CapMan Buyout IX -rahaston sijoitus Havator Group Oy:öön, joka on yksi Pohjoismaiden johtavista nostopalveluita, erikoiskuljetuksia, elementtiasennuksia ja satamanosturipalveluita tarjoavista yrityksistä. Katsauskauden jälkeen huhtikuussa rahastot irtautuivat kahdesta teknologiasijoituskohteesta eli Gammadata AB:sta ja Exidio Oy:stä. Lisäksi rahastot myivät 42Networks-irtautumisen seurauksena vuonna 2006 saamansa osuuden ruotsalaisesta PacketFront Systems AB:sta. CAPMAN REAL ESTATE Sijoitukset ja sitoumukset kiinteistöihin ja kiinteistöhankkeisiin tammi maaliskuussa 2010 CapMan Hotels RE -rahasto sijoitti katsauskaudella Helsingin keskustassa sijaitsevaan kiinteistöön, joka on tarkoitus muuntaa hotelliksi, ja teki merkittävän lisäsijoituksen Vantaalla sijaitsevaan Rantasipi Airport -hotelliin. Lisäksi kiinteistöpääomarahastot tekivät useita muita jatkosijoituksia nykyisiin kohteisiinsa. Uusien ja lisäsijoitusten määrä oli yhteensä 12,9 milj. euroa.
19 19 (20) Lisäksi rahastot olivat sitoutuneet rahoittamaan kiinteistöhankintoja ja -hankkeita 28 milj. eurolla. Vertailukaudella rahastot tekivät lisäsijoituksia yhteensä 25,6 milj. eurolla. Sitoumukset uusien hankkeiden rahoittamiseksi olivat 69 milj. euroa Irtautumiset kiinteistökohteista tammi maaliskuussa 2010 Katsauskaudella toteutui CapMan Real Estate I -rahaston irtautuminen Kiinteistö Oy Helsingin Kalevankatu 20:stä. Toteutuneen irtautumisen hankintahinta oli 8,7 milj. euroa. Vertailukaudella ei tehty irtautumisia. RAHASTOJEN SIJOITUSTOIMINTA LUKUINA Rahastojen sijoitukset ja irtautumiset hankintahintaan, milj. euroa 1-3/ / /2009 Uudet ja jatkosijoitukset Kohdeyrityssijoituksia tekevät rahastot 22,2 39,6 172,0 Buyout 11,2 14,4 80,4 Teknologia 1,0 2,1 13,5 Life Science 1,3 0,5 8,1 Russia 4,2 1,6 7,1 Public Market 4,5 21,0 62,9 Kiinteistöpääomarahastot 12,9 25,6 104,9 Yhteensä 35,1 65,2 276,9 Irtautumiset* Kohdeyrityssijoituksia tekevät rahastot 32,4 0,2 32,4 Buyout 11,6-16,8 Teknologia 6,5 0,2 8,6 Life Science - - 3,9 Russia Public Market 14,3-3,1 Kiinteistöpääomarahastot 8,7-9,1 Yhteensä 41,1 0,2 41,5 * ml. osittaiset irtautumiset ja mezzanine-lainojen lyhennykset. Kiinteistörahastot olivat lisäksi sitoutuneet rahoittamaan kiinteistöhankintoja ja -hankkeita 28 milj. eurolla. Rahastojen yhteenlaskettu salkku* , milj. euroa Salkku Salkku Osuus salkusta hankinta- käypään (käypä arvo) % hintaan arvoon Kohdeyrityssijoituksia tekevät rahastot 961,2 925,1 43,3 Kiinteistöpääomarahastot 1 330,4 1,212,0 56,7 Yhteensä 2 291, ,1 100,0 Kohdeyrityssijoituksia tekevät rahastot Buyout 716,2 724,0 78,3 Teknologia 118,7 81,7 8,8 Life Science 48,2 33,3 3,6 Russia 28,1 23,1 2,5 Public Market 50,0 63,0 6,8 Yhteensä 961,2 925,1 100,0 *Hallinnoitavien rahastojen kaikkien sijoituskohteiden muodostama kokonaisuus.
20 20 (20) Jäljellä oleva sijoituskapasiteetti Toteutuneiden ja arvioitujen kulujen jälkeen kohdeyrityssijoituksia tekevillä rahastoilla oli jäljellä noin 830 milj. euroa uusiin kohdeyrityssijoituksiin ja jatkosijoituksiin. Jäljellä olevista pääomista noin 490 milj. euroa oli varattu buyout-sijoituksiin (ml. mezzanine-sijoitukset), noin 135 milj. euroa teknologiasijoituksiin, noin 30 milj. euroa life science -sijoituksiin, noin 90 milj. euroa CapMan Russia -tiimin sijoituksiin ja noin 85 milj. euroa CapMan Public Market -tiimin sijoituksiin. Kiinteistöpääomarahastojen jäljellä oleva sijoituskapasiteetti oli yhteensä noin 375 milj. euroa. LIITE 3: ACCESS CAPITAL PARTNERSIN HALLINNOIMAT RAHASTOT JA MANDAATIT CapMan Oyj omistaa 35 prosenttia eurooppalaisesta rahastojen rahastojen hallinnointiyhtiöstä Access Capital Partnersista. Access hallinnoi noin 2,7 miljardin euron pääomia. CapMan Oyj -konsernin osuus voitonjaosta Accessin vuonna 2003 ja sen jälkeen perustamien rahastojen ja private equity -mandaattien osalta on 25 %. Aikaisempien Access-rahastojen kohdalla tämä osuus on korkeampi. Lisätietoja Access Capital Partnersin liiketoiminnasta löytyy osoitteesta
CapMan Oyj osavuosikatsaus 1.1. 31.3.2006. 5.5.2006 Heikki Westerlund
CapMan Oyj osavuosikatsaus 1.1. 31.3.2006 5.5.2006 Heikki Westerlund 05 May 2006 1 CapMan johtava pääomasijoittaja Pohjoismaissa Pohjoismainen läsnäolo ja markkinaasema perustettu 1989 toimistot Helsingissä,
CapMan Oyj -konsernin osavuosikatsaus
1 (22) CapMan Oyj Pörssitiedote 4.5.2011 kello 8.30 CapMan Oyj -konsernin osavuosikatsaus 1.1. 31.3.2011 Tuloskehitys ja merkittävät tapahtumat katsauskaudella: Konsernin liikevaihto oli 8,2 milj. euroa
CapMan Oyj -konsernin osavuosikatsaus 1.1. 30.6.2010
1 (21) CapMan Oyj Pörssitiedote 6.8.2010 kello 8.30 CapMan Oyj -konsernin osavuosikatsaus 1.1. 30.6.2010 Tuloskehitys ja merkittävät tapahtumat tammi kesäkuussa 2010: Konsernin liikevaihto oli 21,0 milj.
1/8. Itella-konserni Tunnusluvut. Itella Oyj Osavuosikatsaus Q1/2008
1/8 Tunnusluvut 1-3 1-3 1-12 2008 2007 2007 Liikevaihto, milj. euroa 447,4 431,5 1 688,3 Liikevoitto, milj. euroa 33,3 45,9 101,8 Voitto ennen veroja, milj. euroa 35,3 48,2 109,5 Liikevoittoprosentti 7,4
CapMan Oyj -konsernin osavuosikatsaus
1 (22) CapMan Oyj Pörssitiedote 11.8.2011 kello 8.30 CapMan Oyj -konsernin osavuosikatsaus 1.1. 30.6.2011 Tuloskehitys katsauskaudella: Konsernin liikevaihto oli 15,7 milj. euroa (21,0 milj. euroa tammi
CapMan Oyj -konsernin osavuosikatsaus 1.1. 30.9.2010
1 (21) CapMan Oyj Pörssitiedote 5.11.2010 kello 8.30 CapMan Oyj -konsernin osavuosikatsaus 1.1. 30.9.2010 Tuloskehitys ja merkittävät tapahtumat tammi syyskuussa 2010: Konsernin liikevaihto oli 29,7 milj.
KONSERNIN TUNNUSLUVUT
KONSERNIN TUNNUSLUVUT 2011 2010 2009 Liikevaihto milj. euroa 524,8 487,9 407,3 Liikevoitto " 34,4 32,6 15,6 (% liikevaihdosta) % 6,6 6,7 3,8 Rahoitusnetto milj. euroa -4,9-3,1-6,6 (% liikevaihdosta) %
CapMan-konsernin osavuosikatsaus
1 (23) CapMan Oyj Pörssitiedote 4.5.2012 kello 9.00 CapMan-konsernin osavuosikatsaus 1.1. 31.3.2012 Tuloskehitys ja merkittävät tapahtumat katsauskaudella: Konsernin liikevaihto oli 6,7 milj. euroa (8,2
CapMan Oyj -konsernin osavuosikatsaus
1 (21) CapMan Oyj Pörssitiedote 7.8.2009 klo 8.40 CapMan Oyj -konsernin osavuosikatsaus 1.1. 30.6.2009 Tuloskehitys ja merkittävät tapahtumat katsauskaudella ja sen jälkeen: Konsernin liikevaihto oli 17,0
1/8. Tunnusluvut. Itella Oyj Osavuosikatsaus Q1/2009
1/8 Tunnusluvut 1-3 1-3 1-12 2009 2008 2008 Liikevaihto, milj. euroa 477,6 452,9 1 952,9 Liikevoitto 19,9 33,3 95,1* Liikevoittoprosentti 4,2 7,4 4,9 * Voitto ennen veroja, milj. euroa -8,1 35,3 46,6 Oman
Henkilöstö, keskimäärin Tulos/osake euroa 0,58 0,59 0,71 Oma pääoma/osake " 5,81 5,29 4,77 Osinko/osake " 0,20 *) 0,20 -
2012 2011 2010 KONSERNIN TUNNUSLUVUT Liikevaihto milj. euroa 483,3 519,0 480,8 Liikevoitto milj. euroa 29,4 35,0 32,6 (% liikevaihdosta) % 6,1 6,7 6,8 Rahoitusnetto milj. euroa -5,7-5,5-3,1 (% liikevaihdosta)
WULFF-YHTIÖT OYJ OSAVUOSIKATSAUS 12.8.2009, KLO 11.15 KORJAUS WULFF-YHTIÖT OYJ:N OSAVUOSIKATSAUKSEN 1.1. - 30.6.2009 TIETOIHIN
WULFF-YHTIÖT OYJ OSAVUOSIKATSAUS 12.8.2009, KLO 11.15 KORJAUS WULFF-YHTIÖT OYJ:N OSAVUOSIKATSAUKSEN 1.1. - 30.6.2009 TIETOIHIN Pörssille 11.8.2009 annetussa tiedotteessa oli toisen neljänneksen osakekohtainen
CapMan Oyj -konsernin osavuosikatsaus
1 (21) CapMan Oyj Pörssitiedote 3.11.2011 kello 9.00 CapMan Oyj -konsernin osavuosikatsaus 1.1. 30.9.2011 Tuloskehitys katsauskaudella: Konsernin liikevaihto oli 25,6 milj. euroa (29,7 milj. euroa tammi
Itella Informaatio Liikevaihto 54,1 46,6 201,1 171,3 Liikevoitto/tappio 0,3-3,6 5,4-5,3 Liikevoitto-% 0,6 % -7,7 % 2,7 % -3,1 %
1/7 Liiketoimintaryhmien avainluvut 10-12 10-12 1-12 1-12 2007 2006 2007 2006 Itella Viestinvälitys Liikevaihto 248,6 243,4 893,8 869,7 Liikevoitto 21,3 28,1 88,9 73,6 Liikevoitto-% 8,6 % 11,5 % 9,9 %
Konsernin laaja tuloslaskelma, IFRS
Konsernin laaja tuloslaskelma, IFRS tuhatta euroa 1.1.-31.12.2010 1.1.-31.12.2009 Liikevaihto 9 862 6 920 Liiketoiminnan muut tuotot 4 3 Aineiden ja tarvikkeiden käyttö ( ) -557-508 Työsuhde-etuuksista
1/8. Itella-konserni Tunnusluvut. Itella Oyj Osavuosikatsaus Q3/2008
1/8 Tunnusluvut 7-9 7-9 1-9 1-9 1-12 2008 2007 2008 2007 2007 Liikevaihto, milj. euroa 468,0 396,5 1 391,5 1 247,4 1 710,6 Liikevoitto, milj. euroa 24,2 14,1 68,1 79,7 101,8 Voitto ennen veroja, milj.
1/8. Itella-konserni Tunnusluvut. Itella Oyj Osavuosikatsaus Q2/2008
1/8 Tunnusluvut 4-6 4-6 1-6 1-6 1-12 2008 2007 2008 2007 2007 Liikevaihto, milj. euroa 470,6 413,0 923,5 850,9 1 710,6 Liikevoitto, milj. euroa 10,6 19,7 43,9 65,6 101,8 Voitto ennen veroja, milj. euroa
CapMan Oyj -konsernin osavuosikatsaus 1.1. 31.3.2009
1 (21) CapMan Oyj Pörssitiedote 12.5.2009 klo 8.45 CapMan Oyj -konsernin osavuosikatsaus 1.1. 31.3.2009 Tuloskehitys ja merkittävät tapahtumat katsauskaudella: Konsernin liikevaihto oli 8,3 milj. euroa
Yleiselektroniikka-konsernin kuuden kuukauden liikevaihto oli 14,9 milj. euroa eli on parantunut edelliseen vuoteen verrattuna 2,1 milj. euroa.
YLEISELEKTRONIIKKA OYJ Pörssitiedote 13.8.2007 klo 11.00 YLEISELEKTRONIIKKA -KONSERNIN OSAVUOSIKATSAUS 1.1. - 30.6.2007 - Liikevaihto 14,9 milj. euroa (12,8 milj. euroa) - Liikevoitto 494 tuhatta euroa
CapMan Oyj -konsernin osavuosikatsaus
1 (22) CapMan Oyj Pörssitiedote 30.10.2009 klo 8.45 CapMan Oyj -konsernin osavuosikatsaus 1.1. 30.9.2009 Tuloskehitys ja merkittävät tapahtumat katsauskaudella: Konsernin liikevaihto oli 26,3 milj. euroa
1/8. Tunnusluvut. Itella Oyj Tilinpäätös 2008
1/8 Tunnusluvut 10-12 10-12 1-12 1-12 2008 2007 2008 2007 Liikevaihto, milj. euroa 561,4 463,2 1 952,9 1 710,6 Liikevoitto ilman kertal. erää 27,0 22,1 95,1 101,8 Liikevoittoprosentti ilman kertal. erää
Korottomat velat (sis. lask.verovelat) milj. euroa 217,2 222,3 225,6 Sijoitettu pääoma milj. euroa 284,2 355,2 368,6
2014 2013 2012 KONSERNIN TUNNUSLUVUT Liikevaihto milj. euroa 426,3 475,8 483,3 Liikevoitto/ -tappio milj. euroa -18,6 0,7 29,3 (% liikevaihdosta) % -4,4 0,1 6,1 Liikevoitto ilman kertaluonteisia eriä milj.
Osavuosikatsaus on laadittu EU:ssa sovellettavaksi hyväksyttyjä kansainvälisiä tilinpäätösstandardeja (IFRS) noudattaen.
1/8 Tunnusluvut Liikevaihto, milj. euroa 391,2 359,8 1 230,9 1 120,6 1 550,6 Liikevoitto, milj. euroa 14,1 15,5 79,7 67,6 89,0 Liikevoittoprosentti 3,6 4,3 6,5 6,0 5,7 Voitto ennen veroja, milj. euroa
Muuntoerot 0,0 0,0 0,0 0,0 0,0. Tilikauden laaja tulos yhteensä 2,8 2,9 4,2 1,1 11,0
Kamux Oyj Liite pörssitiedotteeseen klo 12:00 HISTORIALLISET TALOUDELLISET TIEDOT 1.1. - 31.12.2016 Tässä liitteessä esitetyt Kamux Oyj:n ( Yhtiö ) historialliset taloudelliset tiedot osavuosijaksoilta
1/8. Suomen Posti -konsernin tunnusluvut
1/8 n tunnusluvut Q1/2007 Q1/2006 Muutos 1-12/2006 % Liikevaihto, milj. euroa 431,5 384,9 12,1 1 550,6 Liikevoitto, milj. euroa 45,9 37,6 22,1 89,0 Liikevoittoprosentti 10,6 9,8 5,7 Voitto ennen veroja,
Osavuosikatsaus on laadittu EU:ssa sovellettavaksi hyväksyttyjä kansainvälisiä tilinpäätösstandardeja (IFRS) noudattaen.
1/8 Tunnusluvut Liikevaihto, milj. euroa 408,2 376,0 839,7 760,9 1 550,6 Liikevoitto, milj. euroa 19,7 14,4 65,6 52,0 89,0 Liikevoittoprosentti 4,8 3,8 7,8 6,8 5,7 Voitto ennen veroja, milj. euroa 21,4
CapMan-konsernin osavuosikatsaus
1 (24) CapMan Oyj Pörssitiedote 1.11.2012 kello 9.00 CapMan-konsernin osavuosikatsaus 1.1. 30.9.2012 Tuloskehitys ja merkittävät tapahtumat katsauskaudella: Konsernin liikevaihto oli 21,3 milj. euroa (25,6
Informaatiologistiikka Liikevaihto 53,7 49,4 197,5 186,0 Liikevoitto/tappio -2,0-33,7 1,2-26,7 Liikevoitto-% -3,7 % -68,2 % 0,6 % -14,4 %
1/8 Liiketoimintaryhmien avainluvut miljoonaa euroa 10-12 10-12 1-12 1-12 2006 2005 2006 2005 Viestinvälitys Liikevaihto 236,1 232,3 841,7 825,7 Liikevoitto 36,3 30,3 104,3 106,3 Liikevoitto-% 15,4 % 13,0
CapMan Oyj -konsernin osavuosikatsaus tammi kesäkuu 2008 Katsauskauden tuloskehitys ja merkittävät tapahtumat Konsernin liikevaihto oli 19,5 milj.
CapMan Oyj -konsernin osavuosikatsaus tammi kesäkuu 2008 Katsauskauden tuloskehitys ja merkittävät tapahtumat Konsernin liikevaihto oli 19,5 milj. euroa (35,6 milj. euroa tammi-kesäkuussa 2007). Vertailukaudelle
vaikuttaminen sijoituskohteiden arvonnousuun. Liiketoiminta-alueiden tiedot raportoidaan osavuosikatsauksissa omina segmentteinään.
CapMan Oyj -konsernin osavuosikatsaus tammi-syyskuu 2008 Katsauskauden tuloskehitys ja merkittävät tapahtumat: Konsernin liikevaihto oli 27,2 milj. euroa (43,6 milj. euroa tammi-syyskuussa 2007). Vertailukaudelle
Suomen Posti konsernin tunnusluvut
n tunnusluvut 1 3/2006 1 3/2005 Muutos 1 12/2005 % Liikevaihto, milj.euroa 384,9 312,4 23,2 1 348,2 Liikevoitto, milj.euroa 37,7 32,7 15,3 117,3 Liikevoittoprosentti 9,8 10,5 8,7 Oman pääoman tuotto, %
Toimitusjohtajan katsaus. Varsinainen yhtiökokous 27.1.2010
Toimitusjohtajan katsaus Varsinainen yhtiökokous 27.1.2010 Tilinpäätös 11/2008 10/2009 tiivistelmä 1/2 Liikevaihto 15,41 milj. euroa (18,40 milj. euroa), laskua 16 % Liikevoitto -0,41 milj. euroa (0,74
TILINPÄÄTÖSTIETOJA KALENTERIVUODELTA 2010
TILINPÄÄTÖSTIETOJA KALENTERIVUODELTA 2010 Viking Line -konserni, jonka edellinen tilikausi käsitti ajan 1. marraskuuta 2009 31. joulukuuta 2010, on siirtynyt 1. tammikuuta 2011 alkaen kalenterivuotta vastaavaan
MARTELA OSAVUOSIKATSAUS 1-3 / huhtikuuta 2012
MARTELA OSAVUOSIKATSAUS 1-3 / 2012 27. huhtikuuta 2012 TAMMI MAALISKUU 2012 Konsernin tammi-maaliskuun liikevaihto oli 32,0 milj. euroa (27,4), jossa oli kasvua edelliseen vuoteen 16,9 prosenttia. Liikevaihtoa
CapMan Oyj -konsernin tilinpäätöstiedote 2009
1 (22) CapMan Oyj Pörssitiedote 5.2.2010 kello 8.15 CapMan Oyj -konsernin tilinpäätöstiedote 2009 Tuloskehitys ja merkittävät tapahtumat vuonna 2009: Konsernin liikevaihto oli 36,3 milj. euroa vuonna 2009
CapMan Oyj -konsernin osavuosikatsaus tammi kesäkuu 2008
1 (22) CapMan Oyj Pörssitiedote 8.8.2008 klo 9.45 CapMan Oyj -konsernin osavuosikatsaus tammi kesäkuu 2008 Katsauskauden tuloskehitys ja merkittävät tapahtumat: Konsernin liikevaihto oli 19,5 milj. euroa
- Liikevaihto katsauskaudella 1-6/2005 oli 11,2 meur (9,5 meur 1-6/2004), jossa kasvua edellisestä vuodesta oli 17,2 %.
Done Solutions Oyj Pörssitiedote 10.8.2005 klo 09.00 DONE SOLUTIONS OYJ:N LIIKEVAIHTO JA -TULOS KASVUSSA Osavuosikatsaus 1-6/2005 - Liikevaihto katsauskaudella 1-6/2005 oli 11,2 meur (9,5 meur 1-6/2004),
Tuhatta euroa Q1 Q2 Q3 Q4 Q1 - Q4. Liikevaihto
1 (6) Asiakastieto Group Oyj, pörssitiedotteen liite 5.5.2015 klo 16.00 HISTORIALLISET TALOUDELLISET TIEDOT 1.1. - 31.12.2014 Tässä liitteessä esitetyt Asiakastieto Group Oyj:n ( Yhtiö ) historialliset
Puolivuosikatsaus
Puolivuosikatsaus 1.1 30.6. 2017 Avainluvut 4-6/2017 4-6/2016 Muutos% 1-6/2017 1-6/2016 Muutos% 1-12/2016 Liikevaihto, MEUR 196,0 192,4 1,9 % 352,6 350,6 0,6 % 775,8 Vertailukelpoisten myymälöiden liikevaihdon
ROPOHOLD OYJ LIIKETOIMINTAKATSAUS
Liiketoimintakatsaus Loka-joulukuu 2018 22.2.2019 2 / 6 ROPOHOLD OYJ LIIKETOIMINTAKATSAUS 1.10. 31.12.2018 Loka - joulukuu 2018 lyhyesti Konsernin liiketoiminta kehittyi vuoden neljännen kvartaalin aikana
Myynti kpl 2006/2007. Arvo EUR /2006 Syyskuu Varastomyynti Yhteensä
TURKISTUOTTAJAT OYJ OSAVUOSIKATSAUS KAUDELTA 1.9.2006-30.11.2006 Tämä osavuosikatsaus on laadittu IFRS-standardien kirjaamis- ja arvostusperiaatteita noudattaen. Katsauksen laatimisessa on noudatettu samoja
- Liikevaihto katsauskaudella 1-9/2005 oli 8,4 meur (6,2 meur 1-9/2004), jossa kasvua edellisestä vuodesta oli 34,7 %.
DONE SOLUTIONS OYJ:N LIIKEVAIHTO JA -TULOS KASVUSSA Osavuosikatsaus 1-9/2005 - Liikevaihto katsauskaudella 1-9/2005 oli 8,4 meur (6,2 meur 1-9/2004), jossa kasvua edellisestä vuodesta oli 34,7 %. - Liiketulos
Konsernin liikevaihto oli 149,4 (151,8) miljoonaa euroa. Vuoden viimeisen neljänneksen liikevaihto oli 37,7 (35,8) miljoonaa euroa.
GLASTON OYJ ABP Pörssitiedote 8.2.2011 klo 9.00 Glaston: Ennakkotietoja vuoden tuloksesta Saadut tilaukset olivat tammi-joulukuussa 148,3 (151,5) miljoonaa euroa. Neljännen vuosineljänneksen saadut tilaukset
- Liikevaihto katsauskaudella 1-3/2005 oli 5,1 meur (4,9 meur 1-3/2004), jossa kasvua edellisestä vuodesta oli 4,1 %.
Done Solutions Oyj Pörssitiedote 29.4.2005 klo 09.00 DONE SOLUTIONS OYJ:N TULOS KÄÄNTYI POSITIIVISEKSI - Liikevaihto katsauskaudella 1-3/2005 oli 5,1 meur (4,9 meur 1-3/2004), jossa kasvua edellisestä
MARTELA OSAVUOSIKATSAUS 1-6 / elokuuta 2012
MARTELA OSAVUOSIKATSAUS 1-6 / 3. elokuuta TAMMI KESÄKUU Konsernin tammi-kesäkuun liikevaihto oli 67,1 milj. euroa (57,9), jossa oli kasvua edelliseen vuoteen 15,9 prosenttia. Liikevaihtoa kasvatti vuoden
CapMan Oyj osavuosikatsaus 1.1. 30.6.2006. 10.8.2006 Heikki Westerlund
CapMan Oyj osavuosikatsaus 1.1. 30.6.2006 10.8.2006 Heikki Westerlund 10 August 2006 1 CapMan johtava pääomasijoittaja Pohjoismaissa Pohjoismainen läsnäolo ja markkinaasema perustettu 1989 toimistot Helsingissä,
Q Puolivuosikatsaus
Q2 1.1. 30.6.2018 Puolivuosikatsaus Avainluvut 4-6/2018 4-6/2017 Muutos% 1-6/2018 1-6/2017 Muutos% 1-12/2017 Liikevaihto, MEUR 217,7 196,0 11,0 % 391,3 352,6 11,0 % 796,5 Vertailukelpoisten myymälöiden
Munksjö Oyj Osavuosikatsaus Tammi kesäkuu 2014
Munksjö Oyj Osavuosikatsaus Tammi kesäkuu 20 AVAINLUVUT huhti kesä tammi kesä tammi joulu milj. euroa 20 20 20 20 20 Liikevaihto 292,5 208,0 580,4 362,5 863,3 Käyttökate (oik.*) 26,0 16,5 53,4 28,0 55,0
Myynti kpl 2007/2008. Arvo EUR /2007 Syyskuu Varastomyynti Yhteensä
TURKISTUOTTAJAT OYJ OSAVUOSIKATSAUS KAUDELTA 1.9.2007-30.11.2007 Tämä osavuosikatsaus on laadittu IFRS-standardien kirjaamis- ja arvostusperiaatteita noudattaen. Katsauksen laatimisessa on noudatettu samoja
AVAINLUVUT tammi maalis tammi joulu milj. euroa Muutos, % 2015
Munksjö Osavuosikatsaus Tammi maaliskuu 2016 AVAINLUVUT tammi maalis tammi joulu milj. euroa 2016 20 Muutos, % 20 Liikevaihto 288,0 280,2 +3% 1 130,7 Käyttökate (oik.*) 31,0 26,5 +17% 93,6 Käyttökateprosentti,
PUOLIVUOSIKATSAUS
PUOLIVUOSIKATSAUS 1.1. 30.6.2016 Avainluvut 4-6/2016 4-6/2015 Muutos% 1-6/2016 1-6/2015 Muutos% 1-12/2015 Liikevaihto, MEUR 192,4 182,5 5,4% 350,6 335,8 4,4% 755,3 Vertailukelpoisten myymälöiden 2,5 1,5-0,6
KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT
KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT 1 6/2016 1 6/2015 1 12/2015 Liikevaihto, 1000 EUR 10 370 17 218 27 442 Liikevoitto ( tappio), 1000 EUR 647 5 205 6 471 Liikevoitto, % liikevaihdosta 6,2 % 30,2 % 23,6 %
CapMan Oyj -konsernin osavuosikatsaus tammi syyskuu 2008
1 (23) CapMan Oyj Pörssitiedote 30.10.2008 CapMan Oyj -konsernin osavuosikatsaus tammi syyskuu 2008 Katsauskauden tuloskehitys ja merkittävät tapahtumat: Konsernin liikevaihto oli 27,2 milj. euroa (43,6
TALENTUM OYJ PÖRSSITIEDOTE KELLO (5) TALENTUMIN VUODEN 2008 VERTAILULUVUT TALOUDELLISESSA RAPORTOINNISSA
TALENTUM OYJ PÖRSSITIEDOTE 17.6.2009 KELLO 11.45 1(5) TALENTUMIN VUODEN VERTAILULUVUT TALOUDELLISESSA RAPORTOINNISSA Talentum Oyj:n ydinliiketoimintaan kuulumattomien liiketoimintojen myyminen vuoden aikana
Munksjö Oyj Osavuosikatsaus Tammi-kesäkuu 2015
Munksjö Oyj Osavuosikatsaus Tammi-kesäkuu 20 AVAINLUVUT huhti kesä tammi kesä tammi joulu milj. euroa 20 20 20 20 20 Liikevaihto 291,2 292,5 571,4 580,4 1 7,3 Käyttökate (oik.*) 25,0 26,0 51,5 53,4 105,0
MUNKSJÖ OYJ Osavuosikatsaus Tammi maaliskuu Materials for innovative product design
MUNKSJÖ OYJ Osavuosikatsaus Tammi maaliskuu 2015 Materials for innovative product design AVAINLUVUT tammi maalis tammi joulu milj. euroa 2015 20 20 Liikevaihto 280,2 287,9 1 7,3 Käyttökate (oik.*) 26,5
STOCKMANN Oyj Abp, OSAVUOSIKATSAUS Tase, konserni, milj. euroa Liite
Tase, konserni, milj. euroa Liite 31.12.2008 31.12.2007 VARAT Pitkäaikaiset varat Aineettomat hyödykkeet 1,2 758,5 844,5 Aineelliset käyttöomaisuushyödykkeet 1,2 587,5 476,8 Myytävissä olevat sijoitukset
AVAINLUVUT heinä-syys tammi syys tammi joulu milj. euroa
Munksjö Oyj Osavuosikatsaus tammi-syyskuu 20 AVAINLUVUT heinä-syys tammi syys tammi joulu milj. euroa 20 20 20 20 20 Liikevaihto 275,9 245,1 856,3 607,6 863,3 Käyttökate (oik.*) 23,2 11,0 76,6 39,0 55,0
Osavuosikatsaus Tammi maaliskuu
Osavuosikatsaus Tammi maaliskuu 29 29.4.29 Tammi maaliskuu 29 Tammi-maaliskuun liikevaihto oli 24, milj. euroa (36,1), jossa oli laskua 33,4 prosenttia. Liikevaihdon laskuun vaikuttavat osaltaan viime
MARTELA OSAVUOSIKATSAUS 1-9 / lokakuuta 2012
MARTELA OSAVUOSIKATSAUS 1-9 / 26. lokakuuta TAMMI SYYSKUU Konsernin tammi-syyskuun liikevaihto oli 101,9 milj. euroa (91,7), jossa oli kasvua edelliseen vuoteen 11,1 prosenttia. Liikevaihtoa kasvatti vuoden
MUNKSJÖ OYJ Osavuosikatsaus tammi maaliskuu Materials for innovative product design
MUNKSJÖ OYJ Osavuosikatsaus tammi maaliskuu 2014 Materials for innovative product design AVAINLUVUT tammi maalis tammi joulu milj. euroa 2014 20 20 Liikevaihto 287,9 154,5 863,3 Käyttökate (oik.*) 27,4
KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT
KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT 1 6/2015 1 6/2014 1 12/2014 Liikevaihto, 1000 EUR 17 218 10 676 20 427 Liikevoitto ( tappio), 1000 EUR 5 205 1 916 3 876 Liikevoitto, % liikevaihdosta 30,2 % 17,9 % 19,0
AVAINLUVUT huhti kesä tammi kesä tammi joulu milj. euroa Muutos, % Muutos, % 2015
Munksjö Osavuosikatsaus Tammi kesäkuu 2016 AVAINLUVUT huhti kesä tammi kesä tammi joulu milj. euroa 2016 20 Muutos, % 2016 20 Muutos, % 20 Liikevaihto 302,9 291,2 4% 590,9 571,4 3% 1 130,7 Käyttökate (oik.*)
Konsernin katsauskauden investoinnit olivat yhteensä 13 tuhatta euroa (518 tuhatta euroa). Investoinnit ovat käyttöomaisuuden korvausinvestointeja.
YLEISELEKTRONIIKKA OYJ OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-31.3.2014 PÖRSSITIEDOTE 6.5.2014 KLO 8:45 - Liikevaihto 9,9 miljoonaa euroa (9,8 milj. euroa) - Liikevoitto 223 tuhatta euroa (76 tuhatta euroa) - Osakekohtainen
Q Tilinpäätöstiedote
Q4 1.1.2017 31.12.2017 Tilinpäätöstiedote Avainluvut 10-12/2017 10-12/2016 Muutos% 1-12/2017 1-12/2016 Muutos% Liikevaihto, MEUR 248,5 238,1 4,4 % 796,5 775,8 2,7 % Vertailukelpoisten myymälöiden liikevaihdon
AVAINLUVUT loka joulu tammi joulu milj. euroa
Munksjö Oyj Tilinpäätöstiedote 20 AVAINLUVUT loka joulu tammi joulu milj. euroa 20 20 20 20 Liikevaihto 281,0 255,7 1 7,3 863,3 Käyttökate (oik.*) 28,4 16,0 105,0 55,0 Käyttökateprosentti, % (oik.*) 10,1
* Oikaistu kertaluonteisilla erillä
Munksjö Oyj Osavuosikatsaus Tammi syyskuu 20 AVAINLUVUT heinä syys tammi syys tammi joulu milj. euroa 20 20 20 20 20 Liikevaihto 269,3 275,9 840,7 856,3 1 137,3 Käyttökate (oik.*) 20,0 23,2 71,5 76,6 105,0
YLEISELEKTRONIIKKA OYJ OSAVUOSIKATSAUS PÖRSSITIEDOTE KLO 9:15
YLEISELEKTRONIIKKA OYJ OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-30.9.2012 PÖRSSITIEDOTE 2.11.2012 KLO 9:15 - Liikevaihto 31,7 miljoonaa euroa (28,6 milj. euroa) - Liikevoitto 1,2 miljoona euroa (1,2 miljoonaa euroa) - Osakekohtainen
ROPOHOLD OYJ LIIKETOIMINTAKATSAUS
Liiketoimintakatsaus Heinä-syyskuu 2018 29.10.2018 2 / 5 ROPOHOLD OYJ LIIKETOIMINTAKATSAUS 1.7. 30.9.2018 Heinä-syyskuu 2018 lyhyesti Liikevaihto heinä-syyskuussa kasvoi 22 % ja käyttökate 66 % edellisen
CapMan Oyj -konsernin tilinpäätöstiedote vuodelta 2008
1 (24) CapMan Oyj Pörssitiedote 29.1.2009 klo 9.30 CapMan Oyj -konsernin tilinpäätöstiedote vuodelta 2008 Vuoden 2008 tuloskehitys ja merkittävät tapahtumat: Konsernin liikevaihto oli 37,1 milj. euroa
AVAINLUVUT heinä syys tammi syys tammi joulu milj. euroa Muutos, % Muutos, % 2015
Munksjö Osavuosikatsaus Tammi syyskuu 2016 AVAINLUVUT heinä syys tammi syys tammi joulu milj. euroa 2016 2015 Muutos, % 2016 2015 Muutos, % 2015 Liikevaihto 269,6 269,3 0 % 860,5 840,7 2 % 1 130,7 Käyttökate
Emoyhtiön osakkeenomistajien oman pääoman osuus 846,3 807,9 850,2 Vähemmistöosuus 0,0 0,0 0,0 OMA PÄÄOMA 846,3 807,9 850,2
Tase, konserni, milj. euroa 30.9.2010 30.9.2009 31.12.2009 VARAT PITKÄAIKAISET VARAT Aineettomat hyödykkeet 116,5 109,7 108,3 Liikearvo 768,6 686,8 685,4 Aineelliset hyödykkeet 688,5 577,8 619,5 Pitkäaikaiset
Tase, konserni, milj. euroa
Tase, konserni, milj. euroa 30.6.2010 30.6.2009 31.12.2009 VARAT PITKÄAIKAISET VARAT Aineettomat hyödykkeet 112,5 105,4 108,3 Liikearvo 737,7 649,9 685,4 Aineelliset hyödykkeet 668,2 618,2 619,5 Pitkäaikaiset
Munksjö Oyj. Tilinpäätöstiedote 2013
Munksjö Oyj Tilinpäätöstiedote 20 AVAINLUVUT loka joulu tammi joulu milj. euroa 20 20 20 20 Liikevaihto 255,7 159,1 863,3 607,1 Käyttökate (oik.*) 16,0 8,8 55,0 42,3 Käyttökateprosentti, % (oik.*) 6,3
IFRS 16 Vuokrasopimukset standardin käyttöönotto, Kesko-konsernin oikaistut vertailutiedot tammijoulukuu
KESKO OYJ PÖRSSITIEDOTE 25.3.2019 KLO 09.00 IFRS 16 Vuokrasopimukset standardin käyttöönotto, Kesko-konsernin t vertailutiedot tammijoulukuu 2018 1.1.2019 voimaan astunut IFRS 16 Vuokrasopimukset standardi
Vuokrasopimuskannan arvo 31.8.2015 oli 61,3 M (62,9 M ) ja vuokrasopimusten keskimääräinen kesto 3,9 v. (4,0 v.).
JULIUS TALLBERG-KIINTEISTÖT OYJ OSAVUOSIKATSAUS 2.10.2015 JULIUS TALLBERG-KIINTEISTÖT OYJ OSAVUOSIKATSAUS 1.1. 31.8.2015 Katsauskauden liikevaihto 10,1 M ylitti (+ 7,8 %) edellisvuoden liikevaihdon (9,4
ELITE VARAINHOITO OYJ LIITE TILINPÄÄTÖSTIEDOTTEESEEN 2015
KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT, 1000 EUR 7-12/2015 7-12/2014 1-12/2015 1-12/2014 Liikevaihto, tuhatta euroa 6 554 5 963 15 036 9 918 Liikevoitto, tuhatta euroa 69 614 1 172 485 Liikevoitto, % liikevaihdosta
LIITE PRIVANET GROUP OYJ:N TILINPÄÄTÖSTIEDOTTEESEEN 2017
LIITE PRIVANET GROUP OYJ:N TILINPÄÄTÖSTIEDOTTEESEEN 2017 KONSERNIN KESKEISET AVAINLUVUT (tilintarkastetut) Privanet Group -konserni 1-12/2017 1-12/2016 Muutos 7-12/2017 7-12/2016 Muutos 12kk 12kk 6 kk
Munksjö Oyj Osavuosikatsaus
Munksjö Oyj Osavuosikatsaus 1.1. 30.6.20 huhti-kesä tammi-kesä tammi-joulu milj. euroa 20 20 20 20 20 Liikevaihto 208,0 154,1 362,5 301,7 607,1 Käyttökate (oik.*) 16,5 11,4 28,0 23,4 42,3 Käyttökateprosentti
CapMan Oyj -konsernin osavuosikatsaus
Pörssitiedote - 5.5.2006 CapMan Oyj -konsernin osavuosikatsaus 1.1.-31.3.2006 Hallinnoitavat pääomat nousivat tammi-maaliskuussa 2 245,3 milj. euroon (1 376,1 milj. euroa 31.3.2005). Liikevaihto nousi
Julkaistu Liikevaihto ja tulos
Julkaistu 26.07.2004 * Voitto ennen satunnaisia eriä ja veroja parani katsauskaudella selvästi ja oli 1,6 Me (0,9 Me tammi-kesäkuu 2003). * Konsernin liikevaihto oli katsauskaudella 26,1 (24,5) Me. Tulisijaliiketoiminnan
CapMan-konsernin osavuosikatsaus 1.1. 30.6.2012
1 (24) CapMan Oyj Pörssitiedote 9.8.2012 kello 9.00 CapMan-konsernin osavuosikatsaus 1.1. 30.6.2012 Tuloskehitys ja merkittävät tapahtumat katsauskaudella: Konsernin liikevaihto oli 13,2 milj. euroa (15,7
Global Reports LLC. Beltton-Yhtiöt Oyj PÖRSSITIEDOTE , klo 9.15
Beltton-Yhtiöt Oyj PÖRSSITIEDOTE 14.8.2003, klo 9.15 BELTTON-YHTIÖT OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS 1.1. 30.6.2003 Beltton konserni kasvatti sekä liikevaihtoaan että liikevoittoaan. Konsernin liikevaihto kasvoi
Munksjö Tilinpäätöstiedote 2015
Munksjö Tilinpäätöstiedote 20 AVAINLUVUT loka joulu tammi joulu milj. euroa 20 20 20 20 Liikevaihto 290,0 281,0 1 130,7 1 137,3 Käyttökate (oik.*) 22,1 28,4 93,6 105,0 Käyttökateprosentti, % (oik.*) 7,6
* oikaistu kertaluonteisilla erillä
Munksjö Oyj Osavuosikatsaus Tammi syyskuu 20 AVAINLUVUT heinä syys tammi syys tammi joulu (milj. euroa) 20 20 20 20 20 Liikevaihto 245,1 146,3 607,6 448,0 607,1 Käyttökate (oik.*) 11,0 10,1 39,0 33,4 42,3
CapMan-konsernin tilinpäätöstiedote vuodelta 2011
1 (24) CapMan Oyj Pörssitiedote 3.2.2012 kello 9.00 CapMan-konsernin tilinpäätöstiedote vuodelta 2011 Tuloskehitys ja merkittävät tapahtumat vuonna 2011: Konsernin liikevaihto oli 32,4 milj. euroa (38,2
CAPMAN-KONSERNIN OSAVUOSIKATSAUS
CAPMAN-KONSERNIN OSAVUOSIKATSAUS 1.1. 31.3.2013 2 (27) CapMan-konsernin osavuosikatsaus 1.1. 31.3.2013 Tuloskehitys ja merkittävät tapahtumat katsauskaudella: Konsernin liikevaihto oli 6,8 milj. euroa
MARTELA TILINPÄÄTÖS 1-12 / 2012 6. helmikuuta 2013
MARTELA TILINPÄÄTÖS 1-12 / 6. helmikuuta 2013 TAMMI JOULUKUU Konsernin tammi-joulukuun liikevaihto oli 142,7 milj. euroa (130,7), jossa oli kasvua edelliseen vuoteen 9,2 prosenttia. Liikevaihtoa kasvatti
YLEISELEKTRONIIKKA OYJ Pörssitiedote klo YLEISELEKTRONIIKKA KONSERNIN OSAVUOSIKATSAUS
YLEISELEKTRONIIKKA OYJ Pörssitiedote 5.8.2004 klo 11.00 YLEISELEKTRONIIKKA KONSERNIN OSAVUOSIKATSAUS 1.1. - 30.6.2004 - Liikevaihto 11,2 milj. euroa, laskua 2 % - Liiketappio 82 tuhatta euroa, (94 tuhatta
MARTELA Yhtiökokous 14.3. 2013 TAMMI JOULUKUU Konsernin tammi-joulukuun liikevaihto oli 142,7 milj. euroa (130,7), jossa oli kasvua edelliseen vuoteen 9,2 prosenttia. Liikevaihtoa kasvatti vuoden lopussa
Containerships Oyj:n osavuosikatsaus Avainluvut: Kasvu jatkuu Markkinatilanne ja keskeiset tapahtumat Tuloskatsaus Q1/2018
Containerships Oyj Pörssitiedote 16.5.2018 klo 09.00 Containerships Oyj:n osavuosikatsaus 1.1.-31.3.2018 Avainluvut: Kasvu jatkuu - Liikevaihto 62,6 (55,7) milj. euroa - Käyttökate 4,0 (3,5) milj. euroa
CapMan Oyj -konsernin osavuosikatsaus tammi maaliskuu 2008
1 CapMan Oyj Pörssitiedote 7.5.2008 klo 9.30 CapMan Oyj -konsernin osavuosikatsaus tammi maaliskuu 2008 Katsauskauden tuloskehitys ja merkittävät tapahtumat: Konsernin liikevaihto oli 7,2 milj. euroa (28,1
SUOMEN HELASTO OYJ:N SIIRTYMINEN IFRS-RAPORTOINTIIN
1(9) Pörssitiedote 14.3.2006 klo 9.00 SUOMEN HELASTO OYJ:N SIIRTYMINEN IFRS-RAPORTOINTIIN Suomen Helasto -konserni julkaisee ensimmäisen EU:ssa käyttöön hyväksyttyjen, kansainvälisten tilinpäätösstandardien
Osakekohtainen tulos oli 0,25 (0,20) euroa. Veroina on otettu huomioon konserniyhtiöiden katsauskauden tulosta vastaavat verot.
Julkaistu 21.10.2004 *Tulikivi-konsernin voitto ennen satunnaisia eriä parani katsauskaudella selvästi ja oli 3,2 Me (2,5 Me). *Konsernin liikevaihto oli 39,4 (38,3) Me. Tulisijaliiketoiminnan liikevaihto
Tilinpäätöstiedote
Q4 1.1.2016 31.12.2016 Tilinpäätöstiedote Avainluvut 10-12/2016 10-12/2015 Muutos% 1-12/2016 1-12/2015 Muutos% Liikevaihto, MEUR 238,1 231,7 2,8 % 775,8 755,3 2,7 % Vertailukelpoisten myymälöiden liikevaihdon
CapMan Oyj:n tulos tammi syyskuussa Niko Haavisto, talousjohtaja Helsinki,
CapMan Oyj:n tulos tammi syyskuussa 2016 Niko Haavisto, talousjohtaja Helsinki, Tulevaisuutta koskevat lausumat ja vastuuvapauslauseke Tietyt tähän materiaaliin sisältyvät lausumat, kuten lausumat yhtiön
MARTELA TILINPÄÄTÖS /
MARTELA TILINPÄÄTÖS 01-12 / 8.2.2012 TAMMI JOULUKUU Konsernin tammi-joulukuun liikevaihto oli 130,7 milj. euroa (108,4), jossa oli kasvua edelliseen vuoteen 20,6 prosenttia. Liikevaihtoa kasvatti alkuvuonna
Q3 2011 Osavuosikatsaus 7.11.2011 Matti Hyytiäinen, toimitusjohtaja
Q3 2011 Osavuosikatsaus 7.11.2011 Matti Hyytiäinen, toimitusjohtaja Toimintaympäristön kehitys 1-9/2011 Suunnittelupalveluiden ja teknisen tuoteinformaation kysynnän kasvu jatkui koko katsauskauden ajan.
SUOMEN SÄÄSTÄJIEN KIINTEISTÖT OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS 1.1. - 31.3.2014
SSK SUOMEN SÄÄSTÄJIEN KIINTEISTÖT OYJ 27.4.2015 klo 14.30 SUOMEN SÄÄSTÄJIEN KIINTEISTÖT OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS 1.1. - 31.3.2014 YHTEENVETO TAMMI-MAALISKUUSTA 2014 - SSK:n liikevaihto oli 179 TEUR. - Voitto
SSK SUOMEN SÄÄSTÄJIEN TILINPÄÄTÖSTIEDOTE 12.2.2009 KLO 11:00 KIINTEISTÖT OYJ
SSK SUOMEN SÄÄSTÄJIEN TILINPÄÄTÖSTIEDOTE 12.2.2009 KLO 11:00 KIINTEISTÖT OYJ SSK-KONSERNIN TILINPÄÄTÖSTIEDOTE VUODELTA 2008 - Liikevaihto oli 722 (690) tuhatta euroa. - Liikevoitto 283 (262) tuhatta euroa