Säiliövaunun laakerivauriosta aiheutunut vaaratilanne Viialassa
|
|
- Ari-Pekka Hakala
- 7 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 Tutkintaselostus C 2/2002 R Säiliövaunun laakerivauriosta aiheutunut vaaratilanne Viialassa Tämä tutkintaselostus on tehty turvallisuuden parantamiseksi ja uusien onnettomuuksien ennalta ehkäisemiseksi. Tässä ei käsitellä onnettomuudesta mahdollisesti johtuvaa vastuuta tai vahingonkorvausvelvollisuutta. Tutkintaselostuksen käyttämistä muuhun tarkoitukseen kuin turvallisuuden parantamiseen on vältettävä.
2
3 TIIVISTELMÄ Viialassa tapahtui maanantaina vaaratilanne, kun butadieeni-kaasua kuljettaneen säiliövaunun laakeri vaurioitui. Vastaan tulleen tavarajunan kuljettaja näki junassa kipinöintiä ja ilmoitti siitä kauko-ohjaajalle. Juna pysäytettiin Viialan asemalle, jossa vaunu poistettiin junasta. Juna jäi myöhään aikataulustaan 2,5 tuntia. Syynä laakerin vaurioitumiseen oli pyörän kehällä ollut lovi. Laakeriin kohdistunut iskumainen kuormitus on ollut niin suuri, että laakeri on vioittunut. Lisäsyynä on voinut olla laakerin iästä johtunut laakerimateriaalin väsyminen. Jotta laakerivauriosta kertova laakerin lämpötilan kohoaminen voitaisiin havaita ajoissa ennen suurempien vahinkojen syntymistä, tulisi lämpötilaa valvovia kuumakäynti-ilmaisimia olla riittävästi. Sen vuoksi Onnettomuustutkintakeskus toistaa tutkintaselostuksessa C 26/1997 R esitetyn ja tutkintaselostuksissa C 2/1999 R, C 4/1999 R ja C 1/2002 R toistetun suosituksen laakerien kuumakäynnin valvonnan ja siihen liittyvien laitteiden kehittämisestä. Onnettomuustutkintakeskus esittää lisäksi, että lovipyöriä tunnistavien laitteiden käyttömahdollisuutta tulisi edelleen selvittää kuten tutkintaselostuksen C 2/1999 R suosituksessa on aiemmin esitetty. Myös tutkintaselostuksessa C 4/2001 R esitetty suositus laakerien seurantajärjestelmästä tulisi ottaa uudelleen käsittelyyn, koska seurantajärjestelmän avulla voitaisiin liian pitkään käytetyt ja vaurioherkät laakerit poistaa ajoissa käytöstä. Lämpötilaa valvovia laitteita koskeva suositus on toteutumassa, sillä Ratahallintokeskus toteuttaa hanketta, jolla kuumakäynti-ilmaisimien määrää lisätään lähivuosien aikana. Muun muassa välille Kerava - Tampere on hankittu uudet kumpaankin suuntaan mittaavat ilmaisimet, jotka on sijoitettu vähintään 50 kilometrin välein. SUMMARY HAZARDOUS SITUATION GENERATED BY BEARING DAMAGE IN TANK WAGON AT VIIALA, FINLAND, ON FEBRUARY 11, 2002 On Monday February 11, 2002, at Viiala, Finland, a hazardous situation was generated by a bearing damage in a tank wagon carrying butadiene gas. Actually the driver of a meeting freight train saw sparking in the train in question and advised the remote controller thereof. The train was stopped at Viiala station and the wagon concerned was uncoupled from the train. As a result the train ran with a delay of about 2.5 hours. The bearing damage was caused by a wheel rim flat. A relatively important shock-type load had stressed the bearing so as to damage the bearing. An additional contributing factor may have been a bearing material fatigue, considering the age of the bearing. I
4 To ensure an early detection of a rise in the bearing temperature, implying a bearing damage, a sufficient number of temperature controlling hot-box detectors should be used, so as to prevent the generation of any major damage. The Accident Investigation Board of Finland hence reiterates the recommendation formulated in the Investigation Report C 26/1997 R and repeated in the Investigation Reports C 2/1999 R, C 4/1999 R and C 1/2002 R, concerning the control and monitoring of hot-boxes and the development of relevant control equipment. Moreover the Accident Investigation Board proposes that further studies be engaged on the possibilities of use of wheel-flat detecting devices, as suggested in an earlier Investigation Report C 2/1999 R. Also the recommendation on a bearing monitoring system included in the Investigation Report C 4/2001 R should be reassessed and rediscussed, considering that such a monitoring system would permit a timely removal of ageing bearings susceptible to damage. The recommendation on temperature control devices is being implemented by the Finnish Rail Administration in terms of its project focusing on an increase in the number of hot-box detectors in the coming years. E.g. on the section of line Kerava Tampere, indicators have been installed in both directions at min. 50 km intervals. II
5 SISÄLLYSLUETTELO TIIVISTELMÄ... I SUMMARY... I 1 VAARATILANNE Yleiskuvaus Tapahtumapaikka ja sääolosuhteet Tapahtumien kulku Pelastustoiminta ja raivaus Hälytykset Toiminta onnettomuuspaikalla Onnettomuudesta aiheutuneet vahingot Henkilövahingot Kalusto-, rata- ja laitevauriot VAARATILANTEEN TUTKINTA Kalusto Kuljetettava aine Ratalaitteet Turvalaitteet Olosuhteet Vaaratilanteeseen liittyvät organisaatiot ja henkilöt Tallenteet Kulunrekisteröintilaitteet Muut tallenteet Määräykset ja ohjeet Muut tutkimukset ANALYYSI Vaaratilanteen analysointi VAARATILANTEEN SYYT SUOSITUKSET... 7 LIITTEET Liite 1. Lausunnot LÄHDELIITELUETTELO VALOKUVALIITE - APPENDIX PHOTOS III
6
7 1 VAARATILANNE 1.1 Yleiskuvaus Viialassa tapahtui vaaratilanne, kun butadieenikaasua kuljettaneen säiliövaunun laakeri vaurioitui. Vastaan tulleen tavarajunan kuljettaja näki junassa kipinöintiä ja ilmoitti siitä kauko-ohjaajalle. Juna pysäytettiin Viialan asemalle, jossa vaunu poistettiin junasta. Juna jäi myöhään aikataulustaan 2,5 tuntia. 1.2 Tapahtumapaikka ja sääolosuhteet Laakerin kuumakäynti ja rikkoutuminen havaittiin Viialassa ja juna pysäytettiin sinne. Viialan sijainti näkyy kohdassa olevassa kuumakäynti-ilmaisimien sijaintikartasta. Tapahtumahetkellä sää oli selkeä ja oli pimeää, joka edesauttoi laakerista lähteneiden kipinöiden näkemistä. 1.3 Tapahtumien kulku Butadieenia kuljettanut Sonk-säiliövaunu lähti maanantaina Sköldvikistä kolmen muun butadieenivaunun kanssa Ouluun. Ensin vaunut kulkivat tavarajunassa T 1114 Sköldvikistä Pasilan tavararatapihalle. Aikataulun mukaan junan lähtöaika Sköldvikistä oli ja saapuminen Pasilaan Junassa oli lisäksi 11 tyhjää dieselöljyvaunua ja kaksi suojavaunua. Pasilasta butadieenivaunut lähtivät tavarajunassa T 1053 kello Tampereen ja Seinäjoen kautta Ouluun. Juna kulki aikataulun mukaisesti nopeuden ollessa suurimmillaan 100 km/h. Junan ollessa tulossa Viialaan noin kello näki vastaantulevan tavarajunan kuljettaja junassa kipinöintiä. Kuljettaja ilmoitti asiasta kauko-ohjaajalle, joka käski tavarajunan T 1053 kuljettajaa pysäyttämään junan. Juna pysähtyi Viialan asemalle. Junassa kuudentena olleen butadieenivaunun pyöränlaakerin todettiin olevan vaurioituneen ja vaunu jätettiin Viialan asemalle odottamaan onnettomuustutkijaa ja siirtolupaa ja muu juna jatkoi matkaansa kello Viialan palolaitoksen pelastusyksiköt ja VR:n raivauspäällikkö varmistivat, ettei syttymisvaaraa ollut. Onnettomuustutkijan tultua paikalle ja tarkastettua vauriot, vaunu siirrettiin erittäin alhaisella nopeudella sivuraiteelle. 1
8 1.4 Pelastustoiminta ja raivaus Hälytykset Pirkanmaan hätäkeskukseen ilmoitettiin tapahtumasta kello ja pyydettiin palokuntaa tarkastamaan ja varmistamaan tilanteen Toiminta onnettomuuspaikalla Varsinaisia pelastustoimia ei tarvittu. Viialan palolaitoksen yksiköt kävivät tarkistamassa vaunun ja totesivat, että missään ei ollut paloa eikä ollut vaaraa säiliön syttymiselle. Raivauspäällikkö varmisti vaunun siirtämisen sivuraiteelle, jossa vaunuun vaihdettiin seuraavana päivänä pyöräkerta. 1.5 Onnettomuudesta aiheutuneet vahingot Henkilövahingot Henkilövahinkoja ei aiheutunut Kalusto-, rata- ja laitevauriot Pyöräkerta, jossa kuumana käynyt laakeri oli, vaurioitui. 2 VAARATILANTEEN TUTKINTA Onnettomuustutkintakeskus päätti käynnistää vaaratilanteen johdosta virkamiestutkinnan. Tutkijana on toiminut johtava tutkija Esko Värttiö. 2.1 Kalusto Junassa T 1053 oli Sr2-sähköveturi, yksi tyhjä 4-akselinen yleisavovaunu, yksi kuormattu 2-akselinen yleisavovaunu, kaksi kuormattua 4-akselista yleisavovaunua, neljä kuormattua nestekaasujen kuljetukseen tarkoitettua 4-akselista säiliövaunua, yksi tyhjä saksalainen 4-akselinen konttilukoilla varustettu yleisavovaunu sekä yhdeksän kuormattua 4-akselista yhdistettyjen kuljetusten vaunua. Junan kokonaispaino oli tonnia ja -pituus 387 metriä. Junan jarrupaino oli 884 tonnia ja jarrupainoprosentti 75. Junan suurin sallittu nopeus oli 100 km/h. 2
9 Sr2 Occ Kbp Occ Sdm Occ Sonk* Sonk Sonk Sonk Snps Rbnqss BRT 84 t 22 t 15 t 26 t 28 t 26 t 75 t 76 t 75 t 77 t 28 t 80 t JP 49 t 1) 23 t 15 t 23 t 24 t 23 t 50 t 50 t 50 t 50 t 31 t 62 t Rbnqss Rbnqss Rbnqss KOEV KOEV Rbqss Rbnqss 80 t 80 t 80 t 80 t 80 t 80 t 80 t 62 t 62 t 62 t 62 t 62 t 62 t 62 t Sr2 = sähköveturi 1) Sr2:n jarrupaino jarrulajiasettimen asennolla G on 49 t ja asennolla P 108 t. Occ = 4-akselinen yleisavovaunu, tyhjä Kbp = 2-akselinen yleisavovaunu, kuormattu Sdm = 4-akselinen yhdistettyjen kuljetusten vaunu, kuormattu Sonk = 4-akselinen säiliövaunu nestekaasun kuljetukseen, kuormattu Sonk* = 4-akselinen säiliövaunu nestekaasun kuljetukseen, kuormattu; vaunu, jonka laakeri vaurioitui Snps = Railshipin 4-akselinen yleisavovaunu, tyhjä Rbnqss = 4-akselinen yhdistettyjen kuljetusten vaunu, kuormattu Rbqss = 4-akselinen yhdistettyjen kuljetusten vaunu; varustettu dieselaggregaatilla, kuormattu KOEV = Koevaunu, 4-akselinen yhdistettyjen kuljetusten vaunu, kuormattu = liikesuunta BRT = kokonaispaino JP = jarrupaino, jota on käytetty jarrutustehoa laskettaessa Sonk-säiliövaunu, jonka laakeri vaurioitui, oli huollettu ennen vauriota Oulussa. Vaunulla oli ajettu silloin kilometriä. Vauriohetkellä vaunulla oli ajettu kilometriä, eli kilometriä edellisen huollon jälkeen. Vaurioitunut pyöräkerta oli vaihdettu vaunuun huollon yhteydessä. Pyöräkerta oli tyypiltään 130R. Pyöräkerran huollosta ei ollut saatavilla huoltohistoriaa. Laakeripesä oli alkanut rikkoutua ja laakeripesään syntyneistä rei'istä näki, että ulompi laakeri oli täysin rikkoutunut. Pyörän etupinta oli laakerirasvan peittämä. 2.2 Kuljetettava aine Butadieeni on paineenalaisena nesteytetty palava kaasu. Se on helposti syttyvää, erittäin helposti haihtuvaa, syrjäyttää hapen ja on myrkyllistä sekä aiheuttaa syöpäsairauden vaaraa. Kaasu on ilmaa raskaampaa, purkautuessaan kylmää, leviää matalalla ja aiheuttaa erittäin suuren syttymisvaaran laajalla alueella. Kuumentuneen vaunusäiliön tai purkautuneen kaasun räjähdys voi olla voimakas (BLEVE 1 ), vaaraetäisyys yli 500 metriä. 2.3 Ratalaitteet Ratalaitteilla ei ollut vaikutusta vaaratilanteen syntyyn. 1 BLEVE = Boiling Liquid Expanding Vapour Explosion = kiehuvasta nesteestä muodostuvan laajenevan höyryn räjähdys. 3
10 2.4 Turvalaitteet Junaliikenteen ohjaukseen liittyvillä turvalaitteilla ei ollut vaikutusta vaaratilanteen syntyyn. Viimeisin kuumakäynti-ilmaisin, jonka ko. vaunu ohitti, oli Hiekkaharjussa vaunun ollessa matkalla Sköldvikistä Pasilan tavararatapihalle. Hiekkaharjusta Viialaan vaunulle kertyi matkaa 165 kilometriä. Hiekkaharjussa ollut kuumakäynti-ilmaisin mittasi vain Helsinkiin päin kulkevien junien laakerien lämpötilat. Vaunu ohitti myös Riihimäen jälkeen olleen kuumakäynti-ilmaisimen, joka mittasi vain pohjoisesta Riihimäelle tulleiden junien laakerien lämpötilat. Seuraava kuumakäynti-ilmaisin olisi ollut Kuljussa, johon Viialasta on matkaa 19 kilometriä. 2.5 Olosuhteet Sää oli tapahtumahetkellä selkeä ja lämpötila nollan vaiheilla. Tapahtumahetkellä oli pimeää, joka edesauttoi laakerista lähteneiden kipinöiden näkymistä. 2.6 Vaaratilanteeseen liittyvät organisaatiot ja henkilöt Kaikilla tapahtumaan liittyvillä henkilöillä oli määräykset täyttävä koulutus ja riittävä kokemus tehtäväänsä. 2.7 Tallenteet Kulunrekisteröintilaitteet Tavarajunan T 1053 kulunrekisteröintilaitteen tietojen perusteella juna lähti Pasilan tavararatapihalta kello Juna ajoi nopeusrajoitusten mukaan, junan nopeuden ollessa enimmillään 101 km/h. Kulunrekisteröintilaitteen numeeristen tulosteiden mukaan sähköjarru on aktivoitunut kello , vetotila poistunut , paineilmajarrutus alkanut , junan nopeus alkanut laskea ja juna pysähtynyt Jarrutuksen alkaessa junan nopeus oli 100 km/h Muut tallenteet Kuumakäynti-ilmaisimien tallenteiden mukaan vaurioituneen laakerin lämpötila oli Hiekkaharjussa +5 C. Vaunun tullessa edellisen kerran tyhjänä pohjoisesta junalla T 5016 yöllä oli ko. laakerin lämpötila Rajaperässä +2 C, Sikanevalla +10 C, Pauhussa +1 C, Loukossa +3 C, Ylöjärvellä +3 C ja Kelhässä +3 C. Ko. laakerin lämpötila ei poikennut muiden laakerien lämpötiloista. 4
11 Kuva 1. Kuumakäynti-ilmaisimien sijainti Viiala sijaitsee Toijalan ja Kuljun välillä. Figure 1. Location of hot-box detectors, on February 11, Viiala is situated between Toijala and Kulju. 5
12 VETAHE-tuotantojärjestelmästä saatujen vaunun huoltohistoriatietojen mukaan vaunu oli huollettu viimeksi Oulussa Vaunun ajokilometrit olivat silloin kilometriä. Myös vaurioitunut pyöräkerta oli silloin asennettu vaunuun. 2.8 Määräykset ja ohjeet Vaununkorjausohjeiden mukaan vaunun kilometripohjainen huoltoväli oli ±5 000 kilometriä. Tavaravaunujen tarkastusohjeissa sanotaan, että tavarajunan lähtötarkastuksessa tulee muun muassa tarkastaa silmämääräisesti venäläisistä vaunuista lovet ja lohkeamat, mutta vastaavaa vaatimusta ei ole kotimaisille vaunuille. Tavaravaunujen tarkastusohjeiden mukaan lovien kuuntelutarkastus tulisi tehdä keskimäärin 500 kilometrin välein, välin ollessa enimmillään kilometriä. Sallitut laakerien lämpötilat ovat: saman akselin laakerien lämpötilaero max. 35 C ja laakerin lämpötilaero ulkolämpötilaan max. 65 C. Tavaravaunujen pyöräkertojen käyttörajamitoissa on suurimmaksi sallituksi loven pituudeksi määritetty 45 mm ja rakkulamuodostelman pituudeksi 15 mm, jos syvyys on yli 5 mm tai 30 mm, jos syvyys on vähintään 0,5 mm. 2.9 Muut tutkimukset Vaurioitunut pyöräkerta (nro F ) tutkittiin VR:n Pieksämäen konepajalla. Tutkimuksissa selvisi, että vaurioituneen laakerin puoleisessa päässä olevassa pyörässä oli kaksi lovea. Isompi lovi oli pituudeltaan 310 mm ja siinä oli 5-6 mm syviä rosoja. Pienempi lovi oli pituudeltaan 200 mm. Toisen pään pyörässä oli 70 mm pitkä lovi samalla kohtaa kuin toisen pään pyörässä ollut isompi lovi. Vaurioituneen laakeripesän kiinnitysruuvin alla olleessa "huoltoprikassa" oli merkintä "10.98". Vaurioituneessa laakeripesässä ulomman laakerin ulkokehässä oli merkintä "KH", joka tarkoittaa, että laakeri on valmistettu vuonna Sisemmässä laakerissa oli merkintä "JH" = valmistettu vuonna Ulompi laakeri oli rikkoutunut täysin ja myös sisempi laakeri oli alkanut rikkoutua. Kaikki laakerirasvat olivat tulleet ulos laakerista. 6
13 3 ANALYYSI 3.1 Vaaratilanteen analysointi Vaunu oli huollettu , jolloin sillä oli ajettu kilometriä. Vauriohetkellä vaunulla oli ajettu kilometriä, eli huollon jälkeen kilometriä. Vaunun kilometripohjainen huoltoväli oli ±5 000 kilometriä, joten ohjeiden mukaan sallittua matkaa ei ollut ylitetty. Pyörässä oli reilusti suurempi lovi kuin mitä sallitaan: loven pituus oli 310 mm ja käyttörajamitta on 45 mm. Myös pienempi lovi (pituus 200 mm) ja toisessa pyörässä ollut lovi (pituus 70 mm) olivat yli käyttörajamitan. Pyöränlovien tarkkailu perustuu vain kuuntelutarkastukseen keskimäärin 500 kilometrin välein; välin ollessa enimmillään kilometriä. Lovien suuruudesta ja rakkulamuodostumien olemassaolosta voidaan päätellä, että vaunu on kulkenut tällaisen kuuntelupisteen ohi, mutta vaunua ei ole otettu pois junasta tai edes tarkastettu tarkemmin lovien vuoksi. Lovien kuuntelun ammattitaitoa tulisi siis kohottaa ja reagointikynnystä alentaa. Vaunu oli kulkenut kuumakäynti-ilmaisimen yli viimeksi 165 kilometriä ennen vaurion havaitsemista. Laakerin lämpötila oli ilmaisimen mukaan +5 C, eli todella alhainen huomioon ottaen, että ulkoilman lämpötila oli noin 0 C. Laakerin lämpötila on siis tällä välillä noussut rajusti ja on varmaa, että ilmaisimien pitäisi olla huomattavasti tiheämmässä kuin 180 kilometrin välein, kuten tässä tapauksessa. Pyöräkerran ja näin myöskään laakerien huoltotietoja ei ollut saatavilla, joten ei voida sanoa, kuinka pitkä aika edellisestä huollosta oli ja kuinka pitkän matkaa pyöräkerralla oli ajettu edellisen huollon jälkeen. Laakerit olivat ainakin merkintöjensä mukaan melko iäkkäitä, valmistettu -66 ja -67. Laakerien ikä sinänsä ei kerro, että laakerit olisivat olleet huonoja, mutta etenkin, jos niillä on ajettu paljon, niiden luotettava käyttöikä alkaa täyttyä. Ei kuitenkaan ole käytettävissä tilastoa, josta luotettavan käyttöiän voisi arvioida. 4 VAARATILANTEEN SYYT Syynä laakerin vaurioitumiseen oli pyörän kehällä ollut lovi. Laakeriin kohdistunut iskumainen kuormitus oli niin suuri, että laakeri viottui. Lisäsyynä on voinut olla laakerin iästä johtunut laakerimateriaalin väsyminen. 5 SUOSITUKSET Jotta laakerivauriosta kertova laakerin lämpötilan kohoaminen voitaisiin havaita ajoissa ennen suurempien vahinkojen syntymistä, tulisi lämpötilaa valvovia kuumakäyntiilmaisimia olla riittävästi. Sen vuoksi Onnettomuustutkintakeskus toistaa tutkintaselostuksessa C 26/1997 R esitetyn ja tutkintaselostuksissa C 2/1999 R, C 4/1999 R ja C 1/2002 R toistetun suosituksen S85: "Laakerien kuumakäynnin valvontaa ja siihen liittyviä laitteita tulisi kehittää." 7
14 Pyörässä oli reilusti käyttörajamitan ylittävä lovi, joten on todennäköistä, että se on ollut olemassa jo kauan aikaa, joten vaunun on täytynyt kulkea useamman kerran ohi kuuntelumittauspisteen, joka on keskimäärin 500 kilometrin välein. Lovea ei oltu kuitenkaan määritetty niin suureksi, että vaunu olisi määrätty korjaukseen. Kuuntelutarkastuksen tekijöiden osaamista tulisi parantaa, jotta he osaisivat arvioida milloin on kyse liian suuresta lovesta. Myös lovipyöriä tunnistavien laitteiden käyttömahdollisuutta tulisi edelleen selvittää kuten tutkintaselostuksen C 2/1999 R suosituksessa S113 (Lovipyöriä tunnistavien laitteiden käyttöä tulisi lisätä ja liikennepaikoilla ja mahdollisesti myös muualla suoritettavaa lovipyörien kuuntelua tulisi tehostaa.) on aiemmin esitetty. Myös tutkintaselostuksessa C 4/2001 R esitetty suositus S166 "Tavara- ja matkustajavaunujen laakerien seurantaa tulisi kehittää niin, että jokainen laakeri olisi numeroitu ja sen tiedot olisi liitetty pyöräkerran tiedot sisältävään tietokantaan." laakerien seurantajärjestelmästä tulisi ottaa käsittelyyn uudelleen, koska seurantajärjestelmän avulla voitaisiin liian pitkään käytetyt ja vaurioherkät laakerit poistaa ajoissa käytöstä. Ratahallintokeskus ja VR-Yhtymä Oy ovat antaneet suosituksista lausuntonsa. Lausunnoissa on muun muassa suositusten liittyviä kommentteja ja ne ovat täydellisinä liitteessä 1. Helsingissä Esko Värttiö 8
15 LAUSUNNOT Liite 1/1
16 Liite 1/2 2
17 LÄHDELIITELUETTELO Seuraavat lähdeliitteet on taltioituna Onnettomuustutkintakeskuksessa: 1. Päätös tutkinnan aloittamisesta C2/2002 R, Tavaravaunun TK 1053 lähtöjunan vaunuluettelo Tavaravaunun T 1114 lähtöjunan vaunuluettelo Tavaravaunun TK 5016 lähtöjunan vaunuluettelo Hiekkaharjun kuumakäynti-ilmaisimen tulostus tavarajunalle T Rajaperän, Sikanevan, Pauhun, Loukon, Ylöjärven ja Kelhän kuumakäynti-ilmaisimen tulostus tavarajunalle TK Tavarajunan TK 1053 veturin (Sr2 3228) kulunrekisteröintilaitteen tulostus ajalta kello kello Tavarajunien T 3016, T 1114 ja T 1053 aikataulut 9. Kartta kuumakäynti-ilmaisimien sijainnista 10. Vaunun Sonk huoltohistoria 11. Lausunnot tutkintaselostusluonnoksesta: Ratahallintokeskuksen lausunto 1346/63/03, VR-Yhtymä Oy:n lausunto Y 1/461/03,
18
19 Kuva 1.. Rikkoutunut laakeripesä kuvattuna Viialan ratapihalla. Pyörän etupinta oli täysin laakerirasvan likaama. Figure 1. Hazardous situation generated by bearing damage in tank wagon at Viiala, on February 11, Broken axle-box on Viiala railway yard. Front surface of wheel was entirely covered with bearing grease. Kuva 2.. Pyörässä ollut suurempi lovi oli pituudeltaan 310 mm. Figure 2. Hazardous situation generated by bearing damage in tank wagon at Viiala, on February 11, The bigger wheel flat measured 310 mm in length.
20 Kuva 3.. Ulompi laakeri tuhoutui täysin ja sisempikin alkoi rikkoontua. Figure 3. Hazardous situation generated by bearing damage in tank wagon at Viiala, on February 11, The outer bearing was entirely broken and the inner one displayed beginning damage.
Vaaratilanne junaliikenteessä Hyvinkään ja Jokelan välillä
Tutkintaselostus C 6/1998R Vaaratilanne junaliikenteessä Hyvinkään ja Jokelan välillä 24.4.1998 Tämä tutkintaselostus on tehty turvallisuuden parantamiseksi ja uusien onnettomuuksien ennalta ehkäisemiseksi.
Vaaratilanne junaliikenteessä Lielahdessa 10.9.1998
Tutkintaselostus C 14/1998 R Tämä tutkintaselostus on tehty turvallisuuden parantamiseksi ja uusien onnettomuuksien ennalta ehkäisemiseksi. Tässä ei käsitellä onnettomuudesta mahdollisesti johtuvaa vastuuta
Tavarajunan viimeisen vaunun laakerivaurio ja suistuminen Lahdessa 28.5.2003
Tutkintaselostus C 5/2003 R Tavarajunan viimeisen vaunun laakerivaurio ja suistuminen Lahdessa 28.5.2003 Tämä tutkintaselostus on tehty turvallisuuden parantamiseksi ja uusien onnettomuuksien ennalta ehkäisemiseksi.
Säiliövaunun suistuminen kiskoilta Tampereen varikon raiteella
Tutkintaselostus C 1/2000 R Säiliövaunun suistuminen kiskoilta Tampereen varikon raiteella 16.2.2000 Tämä tutkintaselostus on tehty turvallisuuden parantamiseksi ja uusien onnettomuuksien ennalta ehkäisemiseksi.
Vaaratilanne junaliikenteessä Vilppulassa 26.4.1998
Tutkintaselostus C 7/1998 R Tämä tutkintaselostus on tehty turvallisuuden parantamiseksi ja uusien onnettomuuksien ennalta ehkäisemiseksi. Tässä ei käsitellä onnettomuudesta mahdollisesti johtuvaa vastuuta
Junan ohjautuminen väärälle raiteelle Imatralla
Tutkintaselostus C 5/1997 R Tämä tutkintaselostus on tehty turvallisuuden parantamiseksi ja uusien onnettomuuksien ennalta ehkäisemiseksi. Tässä ei käsitellä onnettomuudesta mahdollisesti johtuvaa vastuuta
Vaaratilanne junaliikenteessä Naarajärvellä
Tutkintaselostus C 24/1997 R Tämä tutkintaselostus on tehty turvallisuuden parantamiseksi ja uusien onnettomuuksien ennalta ehkäisemiseksi. Tässä ei käsitellä onnettomuudesta mahdollisesti johtuvaa vastuuta
Junamiehen loukkaantuminen vaihtotyössä Haminan ratapihalla
Tutkintaselostus C 6/2000 R Junamiehen loukkaantuminen vaihtotyössä Haminan ratapihalla 7.8.2000 Tämä tutkintaselostus on tehty turvallisuuden parantamiseksi ja uusien onnettomuuksien ennalta ehkäisemiseksi.
Vaaratilanne junaliikenteessä Oulussa 21.5.1998
Tutkintaselostus C 10/1998 R Tämä tutkintaselostus on tehty turvallisuuden parantamiseksi ja uusien onnettomuuksien ennalta ehkäisemiseksi. Tässä ei käsitellä onnettomuudesta mahdollisesti johtuvaa vastuuta
Vaaratilanne junaliikenteessä Kirkkonummen ja Masalan asemien välillä 21.3.1996
Tutkintaselostus C 2/1996 R Vaaratilanne junaliikenteessä Kirkkonummen ja Masalan asemien välillä 21.3.1996 Tämä tutkintaselostus on tehty turvallisuuden parantamiseksi ja uusien onnettomuuksien ennalta
Pikajunan vaunun laakerin ylikuumenemisesta aiheutunut vaaratilanne Hämeenlinnassa
Tutkintaselostus C 26/1997 R Pikajunan vaunun laakerin ylikuumenemisesta aiheutunut vaaratilanne Hämeenlinnassa 23.6.1997 Tämä tutkintaselostus on tehty turvallisuuden parantamiseksi ja uusien onnettomuuksien
Vaaratilanne junaliikenteessä Viinijärvellä
Tutkintaselostus C 27/1997 R Tämä tutkintaselostus on tehty turvallisuuden parantamiseksi ja uusien onnettomuuksien ennalta ehkäisemiseksi. Tässä ei käsitellä onnettomuudesta mahdollisesti johtuvaa vastuuta
Henkilöjunan laakerin kuumakäynti Viinijärvellä
Tutkintaselostus C 4/1999 R Tämä tutkintaselostus on tehty turvallisuuden parantamiseksi ja uusien onnettomuuksien ennalta ehkäisemiseksi. Tässä ei käsitellä onnettomuudesta mahdollisesti johtuvaa vastuuta
Vaaratilanne junaliikenteessä Kontiomäen asemalla 29.4.1996
Tutkintaselostus C 3/1996 R Vaaratilanne junaliikenteessä Kontiomäen asemalla 29.4.1996 Tämä tutkintaselostus on tehty turvallisuuden parantamiseksi ja uusien onnettomuuksien ennalta ehkäisemiseksi. Tässä
Henkilöjunan ja traktorikaivurin törmäysvaara Helsingin ratapihalla 31.5.2001
Tutkintaselostus C 6/2001 R Henkilöjunan ja traktorikaivurin törmäysvaara Helsingin ratapihalla 31.5.2001 Tämä tutkintaselostus on tehty turvallisuuden parantamiseksi ja uusien onnettomuuksien ennalta
Kolmen tavaravaunun suistuminen kiskoilta Rauhassa
Tutkintaselostus C 3/2001 R Kolmen tavaravaunun suistuminen kiskoilta Rauhassa 26.1.2001 Tämä tutkintaselostus on tehty turvallisuuden parantamiseksi ja uusien onnettomuuksien ennalta ehkäisemiseksi. Tässä
Säiliövaunun suistuminen kiskoilta Haminan satamassa
Tutkintaselostus C 14/1999 R Säiliövaunun suistuminen kiskoilta Haminan satamassa 19.9.1999 Tämä tutkintaselostus on tehty turvallisuuden parantamiseksi ja uusien onnettomuuksien ennalta ehkäisemiseksi.
Tavaravaunun suistuminen kiskoilta Oulaisissa
Tutkintaselostus C 4/2001 R Tämä tutkintaselostus on tehty turvallisuuden parantamiseksi ja uusien onnettomuuksien ennalta ehkäisemiseksi. Tässä ei käsitellä onnettomuudesta mahdollisesti johtuvaa vastuuta
Robinson R-44 -helikopterin pakkolasku Valkealassa 3.9.2007
Tutkintaselostus D15/2007L Robinson R-44 -helikopterin pakkolasku Valkealassa 3.9.2007 ES-HRW ROBINSON R-44 Astro Kansainvälisen siviili-ilmailun yleissopimuksen liitteen 13 (Annex 13) kohdan 3.1 mukaan
Tavaravaunun laakerivaurio ja suistuminen Muhoksella
Tutkintaselostus C 4/2002 R Tavaravaunun laakerivaurio ja suistuminen Muhoksella 27.5.2002 Tämä tutkintaselostus on tehty turvallisuuden parantamiseksi ja uusien onnettomuuksien ennalta ehkäisemiseksi.
Vaaratilanne junaliikenteessä Kouvolan ratapihalla 2.8.2013
Raportti alustavasta tutkinnasta R2013-E2 Vaaratilanne junaliikenteessä Kouvolan ratapihalla 2.8.2013 Vaaratilanne Turvallisuustutkinnan tarkoituksena on yleisen turvallisuuden lisääminen, onnettomuuksien
Vaihtotyöyksikön törmääminen kuormassa oleviin VAKvaunuihin Haminan satamassa 20.8.2002
Tutkintaselostus C 7/2002 R Vaihtotyöyksikön törmääminen kuormassa oleviin VAKvaunuihin Haminan satamassa 20.8.2002 Tämä tutkintaselostus on tehty turvallisuuden parantamiseksi ja uusien onnettomuuksien
Säiliövaunujen suistuminen kiskoilta Akonniemen satamaraiteella Varkaudessa 29.10.1996
Tutkintaselostus C 14/1996 R Säiliövaunujen suistuminen kiskoilta Akonniemen satamaraiteella Varkaudessa 29.10.1996 Tämä tutkintaselostus on tehty turvallisuuden parantamiseksi ja uusien onnettomuuksien
Veturien yhteentörmäys Kotkassa Mussalon ratapihalla
Tutkintaselostus C 1/1996 R Veturien yhteentörmäys Kotkassa Mussalon ratapihalla 5.3.1996 Tämä tutkintaselostus on tehty turvallisuuden parantamiseksi ja uusien onnettomuuksien ennalta ehkäisemiseksi.
Itsestään liikkeelle lähteneiden tavaravaunujen aiheuttama vaaratilanne Saunakalliossa 25.2.1998
Tutkintaselostus C 3/1998 R Itsestään liikkeelle lähteneiden tavaravaunujen aiheuttama vaaratilanne Saunakalliossa 25.2.1998 Tämä tutkintaselostus on tehty turvallisuuden parantamiseksi ja uusien onnettomuuksien
Vaaratilanne sillanmaalaustyömaalla Hämeenlinnassa
Tutkintaselostus C 31/1997 R Vaaratilanne sillanmaalaustyömaalla Hämeenlinnassa 28.8.1997 Tämä tutkintaselostus on tehty turvallisuuden parantamiseksi ja uusien onnettomuuksien ennalta ehkäisemiseksi.
Vaaratilanne junaliikenteessä Hämeenlinnassa
Tutkintaselostus C 1/1998 R Tämä tutkintaselostus on tehty turvallisuuden parantamiseksi ja uusien onnettomuuksien ennalta ehkäisemiseksi. Tässä ei käsitellä onnettomuudesta mahdollisesti johtuvaa vastuuta
Tavarajunan veturin pyöräkerran suistuminen kiskoilta Koskenkorvan liikennepaikalla
Tutkintaselostus C 3/2003 R Tavarajunan veturin pyöräkerran suistuminen kiskoilta Koskenkorvan liikennepaikalla 30.3.2003 Tämä tutkintaselostus on tehty turvallisuuden parantamiseksi ja uusien onnettomuuksien
Yhdeksän puutavaralastissa olleen tavaravaunun suistuminen Rantasalmella
Tutkintaselostus C 9/2003 R Yhdeksän puutavaralastissa olleen tavaravaunun suistuminen Rantasalmella 31.7.2003 Tämä tutkintaselostus on tehty turvallisuuden parantamiseksi ja uusien onnettomuuksien ennalta
Vaaratilanne junaliikenteessä Järvelässä
Tutkintaselostus C 18/1997 R Tämä tutkintaselostus on tehty turvallisuuden parantamiseksi ja uusien onnettomuuksien ennalta ehkäisemiseksi. Tässä ei käsitellä onnettomuudesta mahdollisesti johtuvaa vastuuta
Vaihtotyöveturin työntämän vaunuryhmän törmääminen tavarajunan kylkeen Kouvolassa
Tutkintaselostus C 4/1998 R Vaihtotyöveturin työntämän vaunuryhmän törmääminen tavarajunan kylkeen Kouvolassa 28.2.1998 Tämä tutkintaselostus on tehty turvallisuuden parantamiseksi ja uusien onnettomuuksien
Vaaratilanne junaliikenteessä Säkäniemellä 3.7.1998
Tutkintaselostus C 12/1998 R Tämä tutkintaselostus on tehty turvallisuuden parantamiseksi ja uusien onnettomuuksien ennalta ehkäisemiseksi. Tässä ei käsitellä onnettomuudesta mahdollisesti johtuvaa vastuuta
Pääopastimen seis-opasteen ohittamisesta aiheutunut vaaratilanne
Tutkintaselostus C 8/1999 R Pääopastimen seis-opasteen ohittamisesta aiheutunut vaaratilanne Keravalla 23.6.1999 Tämä tutkintaselostus on tehty turvallisuuden parantamiseksi ja uusien onnettomuuksien ennalta
Kahden työntekijän loukkaantuminen vaihtotyössä Jyväskylässä 15.10.1997
Tutkintaselostus C 35/1997 R Kahden työntekijän loukkaantuminen vaihtotyössä Jyväskylässä 15.10.1997 Tämä tutkintaselostus on tehty turvallisuuden parantamiseksi ja uusien onnettomuuksien ennalta ehkäisemiseksi.
Kolmen puutavaravaunun suistuminen kiskoilta Huutokoskella
Tutkintaselostus C 5/2002 R Kolmen puutavaravaunun suistuminen kiskoilta Huutokoskella 31.5.2002 Tämä tutkintaselostus on tehty turvallisuuden parantamiseksi ja uusien onnettomuuksien ennalta ehkäisemiseksi.
Veturin pyöräkerran suistuminen kiskoilta Riihimäellä
Tutkintaselostus C 9/2001 R Veturin pyöräkerran suistuminen kiskoilta Riihimäellä 31.7.2001 Tämä tutkintaselostus on tehty turvallisuuden parantamiseksi ja uusien onnettomuuksien ennalta ehkäisemiseksi.
Veturin pyöräkerran suistuminen kiskoilta Kokkolassa 12.5.2004
Tutkintaselostus C 5/2004 R Veturin pyöräkerran suistuminen kiskoilta Kokkolassa 12.5.2004 Tämä tutkintaselostus on tehty turvallisuuden parantamiseksi ja uusien onnettomuuksien ennalta ehkäisemiseksi.
Tavarajunan suistuminen kiskoilta Jalasjärvellä 19.2.1999
Tutkintaselostus C 2/1999 R Tämä tutkintaselostus on tehty turvallisuuden parantamiseksi ja uusien onnettomuuksien ennalta ehkäisemiseksi. Tässä ei käsitellä onnettomuudesta mahdollisesti johtuvaa vastuuta
Tavarajunan törmäys tyhjiin tavaravaunuihin Ylämyllyn liikennepaikalla
Tutkintaselostus C 17/1996 R Tavarajunan törmäys tyhjiin tavaravaunuihin Ylämyllyn liikennepaikalla 2.11.1996 Tämä tutkintaselostus on tehty turvallisuuden parantamiseksi ja uusien onnettomuuksien ennalta
Matkustajavaunun suistuminen kiskoilta Kemin asemalla 7.2.2003
Tutkintaselostus C 2/2003 R Matkustajavaunun suistuminen kiskoilta Kemin asemalla 7.2.2003 Tämä tutkintaselostus on tehty turvallisuuden parantamiseksi ja uusien onnettomuuksien ennalta ehkäisemiseksi.
Työntekijän loukkaantuminen Kemissä 28.4.1997
Tutkintaselostus C 16/1997 R Tämä tutkintaselostus on tehty turvallisuuden parantamiseksi ja uusien onnettomuuksien ennalta ehkäisemiseksi. Tässä ei käsitellä onnettomuudesta mahdollisesti johtuvaa vastuuta
Työntekijän jääminen peruuttavan junan alle Helsingissä 11.1.2001
Tutkintaselostus C 2/2001 R Työntekijän jääminen peruuttavan junan alle Helsingissä 11.1.2001 Tämä tutkintaselostus on tehty turvallisuuden parantamiseksi ja uusien onnettomuuksien ennalta ehkäisemiseksi.
Vaaratilanne junaliikenteessä Oulussa
Tutkintaselostus C /1998 R Tämä tutkintaselostus on tehty turvallisuuden parantamiseksi ja uusien onnettomuuksien ennalta ehkäisemiseksi. Tässä ei käsitellä onnettomuudesta mahdollisesti johtuvaa vastuuta
Tavarajunan vaunujen suistuminen kiskoilta Pieksämäen ratapihalla
Tutkintaselostus C 4/2004 R Tavarajunan vaunujen suistuminen kiskoilta Pieksämäen ratapihalla 11.5.2004 Tämä tutkintaselostus on tehty turvallisuuden parantamiseksi ja uusien onnettomuuksien ennalta ehkäisemiseksi.
Junamiehen loukkaantuminen vaihtotyössä Lappeenrannassa
Tutkintaselostus C 12/1999 R Junamiehen loukkaantuminen vaihtotyössä Lappeenrannassa 12.8.1999 Tämä tutkintaselostus on tehty turvallisuuden parantamiseksi ja uusien onnettomuuksien ennalta ehkäisemiseksi.
Kolmen säiliövaunun suistuminen kiskoilta Haminan satamassa
Tutkintaselostus C 1/2003 R Kolmen säiliövaunun suistuminen kiskoilta Haminan satamassa 3.1.2003 Tämä tutkintaselostus on tehty turvallisuuden parantamiseksi ja uusien onnettomuuksien ennalta ehkäisemiseksi.
Kaivinkoneiden yhteentörmäys Vihannin ja Tuomiojan välillä
Tutkintaselostus C 5/2001 R Kaivinkoneiden yhteentörmäys Vihannin ja Tuomiojan välillä 7.5.2001 Tämä tutkintaselostus on tehty turvallisuuden parantamiseksi ja uusien onnettomuuksien ennalta ehkäisemiseksi.
Tavaravaunun suistuminen kiskoilta Lauritsalassa 7.11.1997
Tutkintaselostus C 37/1997 R Tavaravaunun suistuminen kiskoilta Lauritsalassa 7.11.1997 Tämä tutkintaselostus on tehty turvallisuuden parantamiseksi ja uusien onnettomuuksien ennalta ehkäisemiseksi. Tässä
Koeajojunan ja tavarajunan yhteentörmäys Hyvinkäällä 19.2.1997
Tutkintaselostus C 7/1997 R Koeajojunan ja tavarajunan yhteentörmäys Hyvinkäällä 19.2.1997 Tämä tutkintaselostus on tehty turvallisuuden parantamiseksi ja uusien onnettomuuksien ennalta ehkäisemiseksi.
Vaaratilanne junaliikenteessä Leppävaarassa
Tutkintaselostus C 13/1997 R Vaaratilanne junaliikenteessä Leppävaarassa 4.4.1997 Tämä tutkintaselostus on tehty turvallisuuden parantamiseksi ja uusien onnettomuuksien ennalta ehkäisemiseksi. Tässä ei
Junamiehen loukkaantuminen vaihtotyössä Raumalla
Tutkintaselostus C 1/1997 R Junamiehen loukkaantuminen vaihtotyössä Raumalla 16.1.1997 Tämä tutkintaselostus on tehty turvallisuuden parantamiseksi ja uusien onnettomuuksien ennalta ehkäisemiseksi. Tässä
Yksityisen päivystäjän törmääminen lähtevään tavarajunaan Kouvolan ratapihalla 6.6.2002
Tutkintaselostus C 6/2002 R Yksityisen päivystäjän törmääminen lähtevään tavarajunaan Kouvolan ratapihalla 6.6.2002 Tämä tutkintaselostus on tehty turvallisuuden parantamiseksi ja uusien onnettomuuksien
Vaihtotyöyksikön ja kuorma-auton yhteentörmäys tasoristeyksessä Sörnäisissä 15.12.2006
Tutkintaselostus C4/2006R Vaihtotyöyksikön ja kuorma-auton yhteentörmäys tasoristeyksessä Sörnäisissä 15.12.2006 Tämä tutkintaselostus on tehty turvallisuuden parantamiseksi ja uusien onnettomuuksien ennalta
Tavarajunan ajo läpi raidepuskimen Suoniemellä 11.4.2002
Tutkintaselostus C 3/2002 R Tämä tutkintaselostus on tehty turvallisuuden parantamiseksi ja uusien onnettomuuksien ennalta ehkäisemiseksi. Tässä ei käsitellä onnettomuudesta mahdollisesti johtuvaa vastuuta
Tavaravaunun suistuminen kiskoilta Kiuruvedellä
Tutkintaselostus C 5/1999 R Tämä tutkintaselostus on tehty turvallisuuden parantamiseksi ja uusien onnettomuuksien ennalta ehkäisemiseksi. Tässä ei käsitellä onnettomuudesta mahdollisesti johtuvaa vastuuta
Junamiehen kuolemaan johtanut tapaturma vaihtotyössä Veitsiluodon teollisuusratapihalla Kemissä 30.9.1996
Tutkintaselostus C 11/1996 R Junamiehen kuolemaan johtanut tapaturma vaihtotyössä Veitsiluodon teollisuusratapihalla Kemissä 30.9.1996 Tämä tutkintaselostus on tehty turvallisuuden parantamiseksi ja uusien
Neljän venäläisen puutavaravaunun suistuminen kiskoilta Jyväskylän ratapihalla 14.5.2003
Tutkintaselostus C 4/2003 R Neljän venäläisen puutavaravaunun suistuminen kiskoilta Jyväskylän ratapihalla 14.5.2003 Tämä tutkintaselostus on tehty turvallisuuden parantamiseksi ja uusien onnettomuuksien
Tavaravaunujen suistuminen kiskoilta Kemissä
Tutkintaselostus C 23/1997 R Tämä tutkintaselostus on tehty turvallisuuden parantamiseksi ja uusien onnettomuuksien ennalta ehkäisemiseksi. Tässä ei käsitellä onnettomuudesta mahdollisesti johtuvaa vastuuta
Junamiehen loukkaantuminen vaihtotyössä Raumalla 28.8.2000
Tutkintaselostus C 7/2000 R Junamiehen loukkaantuminen vaihtotyössä Raumalla 28.8.2000 Tämä tutkintaselostus on tehty turvallisuuden parantamiseksi ja uusien onnettomuuksien ennalta ehkäisemiseksi. Tässä
Kolmen tavaravaunun suistuminen kiskoilta Sköldvikissä 18.3.1997
Tutkintaselostus C 10/1997 R Kolmen tavaravaunun suistuminen kiskoilta Sköldvikissä 18.3.1997 Tämä tutkintaselostus on tehty turvallisuuden parantamiseksi ja uusien onnettomuuksien ennalta ehkäisemiseksi.
Veturilla työnnettyjen dieselöljyvaunujen törmääminen butaanivaunuun
Tutkintaselostus C 10/2002 R Veturilla työnnettyjen dieselöljyvaunujen törmääminen butaanivaunuun Sköldvikissä 1.10.2002 Tämä tutkintaselostus on tehty turvallisuuden parantamiseksi ja uusien onnettomuuksien
Vaaratilanne junaliikenteessä Turengin asemalla
Tutkintaselostus C 22/1996 R Vaaratilanne junaliikenteessä Turengin asemalla 27.11.1996 Tämä tutkintaselostus on tehty turvallisuuden parantamiseksi ja uusien onnettomuuksien ennalta ehkäisemiseksi. Tässä
Tavaravaunujen suistuminen kiskoilta Porissa
Tutkintaselostus C 36/1997 R Tämä tutkintaselostus on tehty turvallisuuden parantamiseksi ja uusien onnettomuuksien ennalta ehkäisemiseksi. Tässä ei käsitellä onnettomuudesta mahdollisesti johtuvaa vastuuta
Työvaunun suistuminen kiskoilta Saunakalliossa
Tutkintaselostus C 29/1997 R Tämä tutkintaselostus on tehty turvallisuuden parantamiseksi ja uusien onnettomuuksien ennalta ehkäisemiseksi. Tässä ei käsitellä onnettomuudesta mahdollisesti johtuvaa vastuuta
Puutavaravaunujen suistuminen Multamäellä 4.5.1999
Tutkintaselostus C 7/1999 R Tämä tutkintaselostus on tehty turvallisuuden parantamiseksi ja uusien onnettomuuksien ennalta ehkäisemiseksi. Tässä ei käsitellä onnettomuudesta mahdollisesti johtuvaa vastuuta
Ratatyöyksikön ajo raidepuskimen läpi ja suistuminen kiskoilta Ylöjärvellä 8.11.1996
Tutkintaselostus C 20/1996 R Ratatyöyksikön ajo raidepuskimen läpi ja suistuminen kiskoilta Ylöjärvellä 8.11.1996 Tämä tutkintaselostus on tehty turvallisuuden parantamiseksi ja uusien onnettomuuksien
Vaihtotyöyksikön ja sementtiä kuljettaneen ajoneuvoyhdistelmän törmäys Lappeenrannassa 1.7.2003
Tutkintaselostus C 6/2003 R Vaihtotyöyksikön ja sementtiä kuljettaneen ajoneuvoyhdistelmän törmäys Lappeenrannassa 1.7.2003 Tämä tutkintaselostus on tehty turvallisuuden parantamiseksi ja uusien onnettomuuksien
Säiliövaunujen suistuminen Sköldvikissä
Tutkintaselostus C 17/1998 R Tämä tutkintaselostus on tehty turvallisuuden parantamiseksi ja uusien onnettomuuksien ennalta ehkäisemiseksi. Tässä ei käsitellä onnettomuudesta mahdollisesti johtuvaa vastuuta
Raideopastimen seis-opasteen ohittamisesta aiheutunut vaaratilanne Keravalla
Tutkintaselostus C 9/1999 R Raideopastimen seis-opasteen ohittamisesta aiheutunut vaaratilanne Keravalla 15.7.1999 Tämä tutkintaselostus on tehty turvallisuuden parantamiseksi ja uusien onnettomuuksien
Säiliövaunujen suistuminen Sköldvikissä
Tutkintaselostus C 3/1999 R Tämä tutkintaselostus on tehty turvallisuuden parantamiseksi ja uusien onnettomuuksien ennalta ehkäisemiseksi. Tässä ei käsitellä onnettomuudesta mahdollisesti johtuvaa vastuuta
Tavaravaunujen suistuminen kiskoilta Siilinjärvellä
Tutkintaselostus C 3/2000 R Tavaravaunujen suistuminen kiskoilta Siilinjärvellä 20.5.2000 Tämä tutkintaselostus on tehty turvallisuuden parantamiseksi ja uusien onnettomuuksien ennalta ehkäisemiseksi.
Lähtevän tavarajunan ensimmäisen vaunun ensimmäisen telin suistuminen Siilinjärvellä
Raportti alustavasta tutkinnasta Lähtevän tavarajunan ensimmäisen vaunun ensimmäisen telin suistuminen Siilinjärvellä 17.9.2013 Onnettomuus Turvallisuustutkinnan tarkoituksena on yleisen turvallisuuden
turvallisuus Onnettomuustutkinnan näkökulmasta Matti Katajala Safety Advisor Oy
Liikenteenohjausjärjestelmän turvallisuus Onnettomuustutkinnan näkökulmasta Matti Katajala www.safetyadvisor.fi fi matti.katajala@safetyadvisor.fi +358 44 5301230 Liikenteenohjaus ja onnettomuustutkinta
Tavarajunan kahden vaunun suistuminen Riihimäen tavararatapihalla 28.1.2016
Tavarajunan kahden vaunun suistuminen Riihimäen tavararatapihalla 28.1.2016 Raportti alustavasta tutkinnasta: R2016-E1 ALKUSANAT Raportissa on kuvattu lyhyesti onnettomuuteen johtaneet tapahtumat sekä
Matkustajavaunun laakerin kuumakäynnistä aiheutunut vaaratilanne Hankasalmella 30.1.2002
Tutkintaselostus C 1/2002 R Matkustajavaunun laakerin kuumakäynnistä aiheutunut vaaratilanne Hankasalmella 30.1.2002 Tämä tutkintaselostus on tehty turvallisuuden parantamiseksi ja uusien onnettomuuksien
Vaaratilanne junaliikenteessä Uusikylän ja Kausalan välillä 11.9.1996
Tutkintaselostus C 10/1996 R Vaaratilanne junaliikenteessä Uusikylän ja Kausalan välillä 11.9.1996 Tämä tutkintaselostus on tehty turvallisuuden parantamiseksi ja uusien onnettomuuksien ennalta ehkäisemiseksi.
Saapuvan tavarajunan kolmen vaunun suistuminen Tampereella Viinikan ratapihalla 18.5.2014
Raportti alustavasta tutkinnasta R2014-E2 Saapuvan tavarajunan kolmen vaunun suistuminen Tampereella Viinikan ratapihalla 18.5.2014 Onnettomuus Turvallisuustutkinnan tarkoituksena on yleisen turvallisuuden
Virheellinen kulkutie Kuopiossa
Raportti R2015-S1-08 Turvallisuustutkinnan tarkoituksena on yleisen turvallisuuden lisääminen, onnettomuuksien ja vaaratilanteiden ehkäiseminen sekä onnettomuuksista aiheutuvien vahinkojen torjuminen.
Junamiehen loukkaantuminen vaihtotyössä Kokkolassa
Tutkintaselostus C 2/2000 R Junamiehen loukkaantuminen vaihtotyössä Kokkolassa 6.3.2000 Tämä tutkintaselostus on tehty turvallisuuden parantamiseksi ja uusien onnettomuuksien ennalta ehkäisemiseksi. Tässä
Tavarajunan kahden vaunun suistuminen kiskoilta Parikkalassa
Raportti alustavasta tutkinnasta R2014-E1 Tavarajunan kahden vaunun suistuminen kiskoilta Parikkalassa 10.1.2014 Onnettomuus Turvallisuustutkinnan tarkoituksena on yleisen turvallisuuden lisääminen, onnettomuuksien
Säiliövaunujen suistuminen kiskoilta Tampereen laskumäessä
Tutkintaselostus C 9/2000 R Säiliövaunujen suistuminen kiskoilta Tampereen laskumäessä 1.12.2000 Tämä tutkintaselostus on tehty turvallisuuden parantamiseksi ja uusien onnettomuuksien ennalta ehkäisemiseksi.
IC65-junan törmääminen radalla olleeseen esineeseen Oikoradalla Haarajoen ja Korvensuon välillä
IC65-junan törmääminen radalla olleeseen esineeseen Oikoradalla Haarajoen ja Korvensuon välillä 20.1.2019 Raportti alustavasta tutkinnasta R2019-E1 ALKUSANAT Raportissa on kuvattu lyhyesti alustavassa
Tavarajunan törmäys toisen tavarajunan perään Kontiomäen asemalla
Tutkintaselostus C 19/1996 R Tavarajunan törmäys toisen tavarajunan perään Kontiomäen asemalla 8.11.1996 Tämä tutkintaselostus on tehty turvallisuuden parantamiseksi ja uusien onnettomuuksien ennalta ehkäisemiseksi.
Kahden säiliövaunun suistuminen kiskoilta Oulussa 27.5.1997
Tutkintaselostus C 19/1997 R Kahden säiliövaunun suistuminen kiskoilta Oulussa 27.5.1997 Tämä tutkintaselostus on tehty turvallisuuden parantamiseksi ja uusien onnettomuuksien ennalta ehkäisemiseksi. Tässä
Peruuttavan junan törmääminen matkustajavaunuihin Ilmalassa 20.9.1997
Tutkintaselostus C 32/1997 R Peruuttavan junan törmääminen matkustajavaunuihin Ilmalassa 20.9.1997 Tämä tutkintaselostus on tehty turvallisuuden parantamiseksi ja uusien onnettomuuksien ennalta ehkäisemiseksi.
Miten liikkuvan kaluston valvontaa hyödynnetään?
Miten liikkuvan kaluston valvontaa hyödynnetään? RATA 2018, Turku Seppo Mäkitupa 23.1.2018 Valvontalaitteet Liikennevirasto valvoo kuumakäyntejä (HABD) virroittimia (APMS) pyörävoimia (WILD) pyöräprofiileja
Vaihtotyöyksikön törmääminen VAK-vaunuihin Kemin ratapihalla
Tutkintaselostus C 10/2003 R Vaihtotyöyksikön törmääminen VAK-vaunuihin Kemin ratapihalla 14.11.2003 Tämä tutkintaselostus on tehty turvallisuuden parantamiseksi ja uusien onnettomuuksien ennalta ehkäisemiseksi.
Ultrakevyen lentokoneen pakkolasku Pudasjärven lentopaikalla
Tutkintaselostus D4/2007L Ultrakevyen lentokoneen pakkolasku Pudasjärven lentopaikalla 3.2.2007 OH-U454 Ikarus C42B Kansainvälisen siviili-ilmailun yleissopimuksen liitteen 13 (Annex 13) kohdan 3.1 mukaan
Veturien törmääminen matkustajavaunuihin Ilmalassa 6.1.2001
Tutkintaselostus C 1/2001 R Veturien törmääminen matkustajavaunuihin Ilmalassa 6.1.2001 Tämä tutkintaselostus on tehty turvallisuuden parantamiseksi ja uusien onnettomuuksien ennalta ehkäisemiseksi. Tässä
Vaihtotyöyksikön ja kurottajan törmäys Helsingin Länsisatamassa
Tutkintaselostus C 8/2004 R Vaihtotyöyksikön ja kurottajan törmäys Helsingin Länsisatamassa 29.6.2004 Tämä tutkintaselostus on tehty turvallisuuden parantamiseksi ja uusien onnettomuuksien ennalta ehkäisemiseksi.
Kuolemaan johtanut tasoristeysonnettomuus Vähässäkyrössä
Tutkintaselostus R2012-S1/11 Kuolemaan johtanut tasoristeysonnettomuus Vähässäkyrössä 8.5.2012 Vakava onnettomuus Onnettomuustutkintakeskus tutkii teematutkintana R2012-S1 kaikki vuonna 2012 tapahtuneet
Vaihteenkuljetusvaunujen suistumiset Riihimäen ratapihalla 22.5.2012 ja Kouvolan ratapihalla 28.6.2012
Tutkintaselostus R2012-02 Vaihteenkuljetusvaunujen suistumiset Riihimäen ratapihalla 22.5.2012 ja Kouvolan ratapihalla Onnettomuus Turvallisuustutkinnan tarkoituksena on yleisen turvallisuuden lisääminen,
Veturin vetolaitteen irtoaminen ja tavaravaunun suistuminen Ypykkävaaran ja Vartiuksen välillä
Tutkintaselostus C 8/2005 R Veturin vetolaitteen irtoaminen ja tavaravaunun suistuminen Ypykkävaaran ja Vartiuksen välillä Tämä tutkintaselostus on tehty turvallisuuden parantamiseksi ja uusien onnettomuuksien
Lentoturvallisuutta vaarantanut tapaus 3.9.1997 Lappeenrannan lentoaseman läheisyydessä
Tutkintaselostus C 26/1997 L Lentoturvallisuutta vaarantanut tapaus 3.9.1997 Lappeenrannan lentoaseman läheisyydessä OH-HLT, Hughes 296C OH-CFQ, Cessna 172M OH-773, SZD-51-1 Kansainvälisen siviili-ilmailun
Virheellinen kulkutie Hyvinkäällä
Raportti R2015-S1-02 Turvallisuustutkinnan tarkoituksena on yleisen turvallisuuden lisääminen, onnettomuuksien ja vaaratilanteiden ehkäiseminen sekä onnettomuuksista aiheutuvien vahinkojen torjuminen.
Sisällysluettelo LIIKENNEVIRASTO 2 (8) 14.6.2012 Dnro 2830/100/2012 1 MÄÄRITELMÄT... 3
LIIKENNEVIRASTO 2 (8) Sisällysluettelo 1 MÄÄRITELMÄT... 3 2 AIKATAULUTYYPIT, AIKATAULUJEN RAKENNEOSAT JA YHTEISET SISÄLTÖTIEDOT KAIKILLE AIKATAULUTYYPEILLE... 3 2.1 Aikataulutyypit... 3 2.2 Aikataulujen
Kahden tavaravaunun suistuminen Kouvolassa
Tutkintaselostus C 10/2004 R Tämä tutkintaselostus on tehty turvallisuuden parantamiseksi ja uusien onnettomuuksien ennalta ehkäisemiseksi. Tässä ei käsitellä onnettomuudesta mahdollisesti johtuvaa vastuuta
ONNETTOMUUSTUTKINTAKESKUS CENTRALEN FÖR UNDERSÖKNING AV OLYCKOR ACCIDENT INVESTIGATION BOARD FINLAND
ONNETTOMUUSTUTKINTAKESKUS CENTRALEN FÖR UNDERSÖKNING AV OLYCKOR ACCIDENT INVESTIGATION BOARD FINLAND Sörnäisten rantatie 33 C, 00580 Helsinki, Finland www.onnettomuustutkinta.fi Kalle Brusi, Onnettomuustutkintakeskus
Ilmailuonnettomuuksien ja vaaratilanteiden tutkinta turvallisuuden edistäjänä. Johtaja, dosentti Veli-Pekka Nurmi Onnettomuustutkintakeskus
Ilmailuonnettomuuksien ja vaaratilanteiden tutkinta turvallisuuden edistäjänä Johtaja, dosentti Veli-Pekka Nurmi Onnettomuustutkintakeskus Ilmailuonnettomuuksien ja vaaratilanteiden tutkinta turvallisuuden
Kahden ratakuorma-auton yhteentörmäys Vesangalla
Tutkintaselostus C 11/1998 R Kahden ratakuorma-auton yhteentörmäys Vesangalla 23.6.1998 Tämä tutkintaselostus on tehty turvallisuuden parantamiseksi ja uusien onnettomuuksien ennalta ehkäisemiseksi. Tässä