Uudenkaupungin tapahtumat
|
|
- Helinä Jurkka
- 8 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 Uudenkaupungin tapahtumat Viikon tapahtumat Tiistaina 8.8. klo 13:00 Hautausmaan kertomaa Kesäinen kävelykierros Uudenkaupungin Sannon hautausmaalla. Uudenkaupungin museon järjestämällä kierroksella kuullaan yleistietoa hautausmaan historiasta ja tiettyjen hautamuistomerkkien ja haudattujen tarinoita. Tällä kierroksella pysähdytään erityisesti joidenkin uusikaupunkilaisten taiteilijoiden haudoille. Opastettu hautausmaakierros lähtee siunauskappelin edestä klo ja kierroksen kesto on noin 1½ tuntia. Kierrokselle ei tarvitse ilmoittautua ja se on ilmainen. Uudenakupungin hautausmaa Keskiviikkona 9.8. klo 16:00 Pakkahuoneen iltatori Tule nauttimaan ohjelmallisen iltatorin tunnelmasta. Torilla esiintyy Wakkarit, klo alkaen. Lähituottajilla myynnissä kesänsatoa. Lasten satama: Partio is here - Olethan valmis!/merihait ry. - HUOM! Aloitus klo Tutustuminen partioalus Kristaan Möljässä ja muita partiomaisia temppuja, lähtö leikkikentältä. Puuhateltta leikkeineen ja tehtävineen on käytössä klo Pakkahuoneentori Torstaina ja perjantaina Rauhan symposium Torstaina klo Perjantaina klo 9-16 Rauhan Symposium on luonteeltaan monitieteellinen seminaari, johon ovat tervetulleita kuuntelemaan kaikki kansalaiset läheltä ja kaukaa. Tilaisuus on maksuton, mutta siihen tulee ilmoittautua etukäteen. Tapahtuma aloittaa uuden perinteen, Uudenkaupungin 1721 rauhaan liittyvän tapahtumakokonaisuuden. Seminaariin on tulossa puhujia kotimaan lisäksi myös naapurimaistamme Ruotsista ja Venäjältä. Puhujiksi ovat varmistuneet mm. professori Wolfgang Lutz, tohtori Pirkko Nuolijärvi, tulevaisuudentutkija Ilkka Halava ja kansanedustaja Ilkka Kanerva. Tapahtuman suojelijaksi on lupautunut presidentti Tarja Halonen. Kulttuurikeskus Cruaelli, Kullervontie 11 Torstaina 10.8.klo 13:00 Rakkaimmat laulut -lounaskonsertti Lounaskonsertin verran perinteisiä, rakkaimpia yksinlauluja Uudenkaupungin seurakuntakeskuksessa: Raita Viljakainen, laulu Mika Äijäläinen, piano Vapaa pääsy. Uudenkaupungin seurakuntakeskus, Koulukatu 6 Torstaina klo 18:00 Opastettu puistokierros pyöräillen Uudenkaupungin matkailuoppaat järjestävät opastetun puistokierroksen pyöräillen keskusta-alueella. Lähtö matkailutoimiston edestä, Rauhankatu 10, josta voi myös vuokrata pyörän. Vuokra 5 /pyörä. Osallistumismaksu 5 /hlö.
2 Perjantaina klo 11:00 Kävellen maapallon ympäri tunnissa Tapahtuma alkaa kello 11 pienellä alkulämmittelyllä. Sitten kierretään 400 m rataa, jokainen voimiensa mukaan. Kaikki suoritukset kirjataan ylös ja kävelty matka lasketaan yhteen kokonaiskilometrimäärään. Valtakunnallisen kävelytapahtuman tarkoituksena on ennen kaikkea kannustaa jokaista suomalaista harrastamaan yhteisöllistä liikuntaa. Kävelemme yhdessä tunnin ajan. Se, päästiinkö maapallon ympäri, selviää 15.8., kun kaikkien Eläkeliiton yhdistysten tulokset on laskettu yhteen. Uudenkaupungin urheilukenttä, Sorvakko, Etelälinjakatu 2 Lauanataina klo 9:00-13:00 Tul toril -Muksutori Taikuri Marko Poskiparta esiintyy lapsille ja pitää heille esityksen jälkeen työpajan, jossa lapset pääsevät myös itse tekemään taikatemppuja. Tervetuloa torille! Lauantaina klo 14:00 Hot Rod -autojen kokoontuminen FSRA Finnish Street Rod association yhdistyksen vuotuista kesätapahtumaa ja kerhon 20-vuotisjuhlia vietetään Uudessakaupungissa. Autoja saapuu ympäri Suomen. Mukana ovat siis vuonna 1949 tai sitä vanhemmista autoista rakennetut "hot rodit". Näyttäviä ja mielenkiintoisia autoja, jotka kiinnostavat kaikenikäisiä. Lauantaina autot starttaavat n. 60 km pituiselle Rod Runille tehtävärasteineen. Autot palaavat kaupungin keskustaan Kauppatorille nähtäväksi klo väliseksi ajaksi, jolloin kaikilla halukkailla on mahdollisuus tutustua autoihin. Uudenkaupungin tori Ravintoloissa tapahtuu Bistro Bay Ke 9.8. Trubaduuri Mikko Itäranta La Ukibiza feat. Yami & Jqs. Ravintolamakasiini 1617 Ke 9.8. Grilli kuumana, esiintyjinä Kädettömät isät - luvassa huikea ilta! Ravintola Kahveli 10.8.Kalle Klotz, Susannan Pihlaja & Pete Haapasalo. Captains Makasiini Su klo 13:00 Duo Menneisyyteni miehet
3 Risteilyt Hylkyretki Tiistaisin 17:00-19:00 Monia myrskyisiäkin merimatkoja nähneiden alusten hylyt saavat mielikuvituksen laukkaamaan. Uudenkaupungin edustalla, keskellä Suomen kauneinta saaristoa, on useita matalanveden hylkyjä, joita pääset katsomaan helposti veneestä tai pinnan alta veneen viistokaikuluotaimella. Hinta: 30 /aikuinen, 25 /lapsi (alle 13 v.) Liput varattava viimeistään edellisenä päivänä Torstaivisaristeily M/s Kertulla Torstaisin 18:30-20:30 Kertun torstaivisa vie merelle viihtymään ajankohtaisten tietokilpailukysymysten parissa. Joukkueittain tai yksilöinä käytävässä visassa on 15 kysymystä maalta ja mereltä. Tietovisan aikana kuunnellaan myös merisää. M/s Kertulla torstaivisamenu ja paikallispanimoiden huurteisia herkkuja. Ei pääsymaksua, ei tarvitse varata etukäteen Lähtö Uudelta Möljältä Kolmen salmen risteily Tiftö V:llä Perjantaina :00-21:00 Risteily kulkee nimensä mukaisesti Uudenkaupungin suojaisilla lähivesillä, läpi kolmen salmen, Pikku-Puntarin, Ison Puntarin ja Syväsalmen. Kolmen salmen risteilyllä voit kuulla mitä on tapahtunut kaupungin lähivesillä sen 400-vuotisen taipaleen varrella. Hinta: 20 /hlö, alle 12-vuotiaat ilmaiseksi. Paikat varattava viimeistään kaksi päivää ennen risteilyä Mikael Renholmilta: , M/s Kerttu risteilee Isoonkariin Keskiviikosta sunnuntaihin, lähtö 10:30, paluu 17:30 M/s Kertun kesäisellä meriristeilyllä Isoonkariin näet kuinka maisema muuttuu tunnelmalliselta Kaupunginlahdelta ensin suojaisen sisäsaariston ja karumman rannikkovyöhykkeen kautta lopulta avomereksi ja takaisin. Aikaa saarella on noin 4 tuntia, jonka aikana ehtii osallistua opastetulle kierrokselle, kiivetä majakkaan, pulahtaa uimaan, rapsuttaa lampaita ja nauttia pullakahvit idyllisellä kesäterassilla! Hinta: 59 /aikuinen, 25 / lapsi 4-12 v, alle 4 v. maksutta. Hinta sisältää merimatkat, lounaan ja opastetun saarikierroksen Isossakarissa sekä sisäänpääsyn majakkaan. Lippuvaraukset: puh , neuvonta: Uudenkaupungin matkailutoimisto. Risteilylle pääsee mukaan satamasta myös ilman paikkavarausta, jos tilaa on.
4 Museot, kirkot ja näyttelyt Automuseo Avoinna joka päivä 10:00-18:00 Kolmessa suuressa näyttelyhallissa on yli 100 autoa, maailman laajin Saab-kokoelma, vanhoja moottoripyöriä ja mopoja, kaksi lentokonetta sekä autokorjaamomuseo. Pääsymaksut: aikuiset 10, lapset 5. Eläkeläiset 8. Autotehtaankatu 14 Bonk museo Avoinna joka päivä 10:00-18:00 Tule tutustumaan oppaan johdolla Bonkin keksijäsuvun ihmeelliseen maailmaan! Tätä historiaa et kuule muualla! Pääsymaksu: 8 /aikuinen, 5 /eläkeläinen/opiskelija, 3 /lapsi (4-12-v). Siltakatu 2 Taidetalo Pilvilinna Avoinna tiistaisin, torstaisin ja lauantaisin 14:00-18:00 Pilvilinna on värikäs ja hauskalla tavalla omaperäinen taidetalo, jonka yksityiskohdat vangitsevat katseen ja saavat mielikuvituksen lentämään. Pilvilinnan pihapiiriä sekä sen ulko- ja sisäseiniä koristavat kuvitukset ovat taiteilija Raija Nokkalan käsialaa. Pääsymaksu: 5, 3 /lapsi (2-10 v.) Hiuntie Wahlbergin museotalo Avoinna maanantaista perjantaihin 10:00-17:00 ja launaista sunnuntaihin 12:00-15:00 Wahlbergin talon rakennutti 1870 Uudenkaupungin tupakkatehtailija Wahlberg. Nyt tämä entinen porvariskoti tutustuttaa 1800-luvun lopun asumiseen ja elämiseen. Museon yläkerrassa on laaja merenkulkumuseo. Juhlavuoteen liittyvä "Uusikaupunkilainen neljällä vuosisadalla" -näyttely on avoinna koko Uudenkaupungin juhlavuoden ajan. Kesäaikana Wahlbergin museotalon piharakennuksessa on kaikkien lapsivieraiden suosima leikkipaikka. Piharakennuksessa voi leikkiä entisajan koti- ja kauppaleikkejä tai kävellä vaikka puujaloilla. Piharakennuksessa on myös entisajan suutarinverstas. Torstaisin 14:00 Wahlbergin museotalossa yleisöopastus pääsymaksun hinnalla. Pääsymaksu: 4 /aikuinen (alle 18 v. ilmaiseksi) tai museokortti Myllykatu 10
5 Luotsimuseo Avoinna joka päivä 12:00-15:00 Vallimäellä sijaitseva vanha, 1850-luvulla rakennettu Uudenkaupungin luotsiasema on kesäaikana avoinna luotsimuseona. Kahdessa huoneessa on esillä aseman ja muiden läheisten luotsiasemien alkuperäistä esineistöä. Pääsymaksu: 2 /aikuiset, alle 18-vuotiaat ilmaiseksi. Yhteislippu: 4 /aikuiset (sis. Wahlbergin talo ja Merimiehenkotimuseo). Vallinmäellä Merimiehenkotimuseo Avoinna joka päivä 12:00-15:00 Merimiehenkotimuseo sijaitsee Myllymäen laidalla rakennuksessa, joka on yksi Uudenkaupungin vanhimmista säilyneistä asuinrakennuksista. Talo lienee rakennettu 1770-luvulla. Pääsymaksu: 2 /aikuiset, alle 18-vuotiaat ilmaiseksi. Yhteislippu 4 /aikuiset (sis. Wahlbergin talo ja Luotsimuseo). Myllykatu 18 Kirkot Maanantaista lauantaihin 11:00-17:00 ja sunnuntaisin 12:00-16:00 Uudenkaupungin Uusi kirkko Rauhankatu 1 c Uudenkaupungin Vanha kirkko Alinenkatu 44 Pyhämaan Uusi kirkko Kirkkotaustantie 15 Pyhämaan Uhrikirkko Kirkkotaustantie 15
6 Galleria Kirjava Maanataista perjantaihin 10:00-19:00 ja lauantaisin 10:00-14:00 Hiiriperhe Nyströmin elämää Uudessakaupungissa. Miniatyyripanoraama Uudenkaupungin kirjaston vanhoissa uuneissa. Tarinallinen näyttely kaupungin 400 vuoden historiasta. Esillä koko juhlavuoden. Heinäkuun ajan Crusell-viikon vuosikymmenet -näyttely. Alinenkatu Pakkahuoneen vierassatama Joka päivä 8:00-22:00 Näyttely: Esa Vaara-Aho Pakkahuoneentori 2 Runonkulman Galleria Keskiviikosta perjantaihin 11:00 18:00 ja lauantaisin 11:00 15:00. Näyttely: Raimo Aarras Avajaiset 1.8. klo 18:00! Galleriassa toimii myös käsityötuotteita myyvä Pikkukylän Puoti. Ylinenkatu 38 B VASOn näyttelytila Päivittäin 10:00-17:00. Näyttely: Reima Nurmikon saaristoaiheinen taidenäyttely. Pakkahuoneentori 1 Kulttuurikeskus Cruselli Tiistaista perjantaihin 10:00-17:00 ja sunnuntaisin 12:00-16:00 Elo-syyskuun näyttely: Virvatuli: Heli Sammalisto, Hiltu Sallinen, Valto Vaalikivi ja Juhani Vuorisalmi. Kullervontie 11 A Kaikkiin kirkkoihin ja näyttelyihin on vapaa pääsy. Varaukset ja liput teattereihin ja risteilyille matkailutoimistosta, ellei toisin mainita. Muutokset mahdollisia. Lisätietoja: Uudenkaupungin matkailutoimisto Rauhankatu 10 puh , matkailu@uusikaupunki.fi
Uudenkaupungin tapahtumat
Uudenkaupungin tapahtumat 31.7.-6.8.2017 Viikon tapahtumat Torstaina 3.8. klo 19:00 Maailma Suomen kartalle Teatteri Terve Tyttö vierailee Pyhämaassa MAAILMA SUOMEN KARTALLE on historiallisen hauska musiikkikomedia,
Uudenkaupungin tapahtumat
Uudenkaupungin tapahtumat 26.6.-2.7.2017 Viikon tapahtumat Keskiviikkona 28.6. 16:00-19:00 Satama soi - kesän iltatorikaudenavaus Laulaja ja lauluntekijä Tommi Kalenius ja yhtye esiintyy klo 17 alkaen.
Uudenkaupungin tapahtumat
Uudenkaupungin tapahtumat 21.-27.8.2017 Viikon tapahtumat Torstaina 24.8. klo 10:00-13:00 Pirkka Street Basket Pirkka Street Basket 2017 tarjoaa vuoden hauskimman koulupäivän alakoulun 3.-6. luokkalaisille
Uudenkaupungin tapahtumat
Uudenkaupungin tapahtumat 24.-30.7.2017 Viikon tapahtumat Tiistaina 25.7. klo 20:00-23:00 Iltapurjehdus Olgalla Crusell-viikon iltapurjehdus upeisiin saaristomaisemiin kaljaasi Olgalla. Risteilyn hinta:
Uudenkaupungin tapahtumat
Uudenkaupungin tapahtumat 3.-9.7.2017 Viikon tapahtumat Tiistaina 4.7. 13:00-14:30 Hautausmaan kertomaa -kävelykierros Kesäinen kävelykierros Uudenkaupungin Sannon hautausmaalla. Uudenkaupungin museon
Uudenkaupungin tapahtumat
Uudenkaupungin tapahtumat 17.-23.7.2017 Viikon tapahtumat Lauantaina 22.7. Höyryjuna Ukko-Pekka puksuttaa Turun ja Uudenkaupungin välillä Höyryjuna Ukko-Pekka kuljettaa matkustajia Turun ja Uudenkaupungin
Uudenkaupungin tapahtumat
Uudenkaupungin tapahtumat 10.-16.7.2017 Viikon tapahtumat Maanantaina 10.7. 10:00-16:00 Suuri maalaustapahtuma Suomen kuvataiteenpäivänä Nappaa mukaan ystävät ja omat taiteiluvälineet ja valitse maalauspaikkasi
Uudenkaupungin tapahtumat
Uudenkaupungin tapahtumat 24.-30.7.2017 Viikon tapahtumat Tiistaina 25.7. klo 20:00-23:00 Iltapurjehdus Olgalla Crusell-viikon iltapurjehdus upeisiin saaristomaisemiin kaljaasi Olgalla. Risteilyn hinta:
Viikon 35 tapahtumat. Ma Lavis-lavatanssijumppa klo ja klo Ma :00-19:30 Vapaa-aikaa uudessa kaupungissa
Uudenkaupungin tapahtumat 28.8.-3.9.2017 Viikon 35 tapahtumat Ma 28.8. Lavis-lavatanssijumppa klo 17.30-18.30 ja klo 19-20. Tunnit ovat ihan samanlaiset eli voit osallistua kummalle paremmin sopii. Lavis
Männäisten tori perjantaina klo Tul toril - Puhtitori lauantaina klo 9-13
Männäisten tori perjantaina 24.8. klo 14-18 Kalannin tori, Pankkitie 2 Kalannin torilla tapahtuu - Männäisten tori eri teemoin joka elokuun perjantai. Varaa myyntipaikkasi Tertulta puh. 0500 717 150! Tervetuloa
Tulkkan käymä tääl teit oroteta!
Meren ympäröimä, yli 400 vuotta vanha Uusikaupunki, on täynnä tekemistä oleva matkakohde ympäri vuoden. Vanhat puutalokorttelit, mielenkiintoiset nähtävyydet ja tapahtumat, palvelevat puodit sekä monipuoliset
Nukketeatteria kirjastossa - Alastalon salissa, Eevastiina ja lokinpoika maanantaina klo 16
Crusell-viikko: Päivän puhallukset maanantaista lauantaihin klo 12 Joka päivä torilla Maanantaina Klarinetistit Tiistaina Huilistit Keskiviikkona Fagotistit Torstaina Klarinetistit Perjantaina Oboistit
visituusikaupunki.fi 1
visituusikaupunki.fi 1 Matkailijakysely Uudessakaupungissa kesällä 2018 Irmeli Laaksonen Uudenkaupungin matkailutoimisto Matkailijakyselyn toteutus Matkailutoimisto järjestänyt kyselyn vuodesta 2006 alkaen
Suomen Merihistoriallinen Yhdistys Sjöhistoriska Föreningen i Finland ry
Suomen Merihistoriallinen Yhdistys Sjöhistoriska Föreningen i Finland ry JÄSENTIEDOTE 3 2019 Retki Uuteenkaupunkiin ja Isonkarin majakalle 24.- 25.8.2019 Tervetuloa tutustumaan Uudenkaupungin merellisiin
Taidetta Turun taidemuseossa
Taidetta Turun taidemuseossa Turun taidemuseon toimintaa ylläpitää Konstföreningen i Åbo - Turun Taideyhdistys ry. Vuonna 1891 toimintansa aloittanut Taideyhdistys on perustettu edistämään taiteen harrastusta,
Koko perheen viikko-ohjelma Ylläksellä Lapland Hotel Äkäshotelli ja Lapland Hotel Ylläskaltio 17.2.2014-10.3.2014
Koko perheen viikko-ohjelma Ylläksellä Lapland Hotel Äkäshotelli ja Lapland Hotel Ylläskaltio 17.2.2014-10.3.2014 MAANANTAI POTKUKELKALLA KYLÄÄN TUTUSTUMINEN Klo 11.00 12.00. Kokoontuminen Lapland Hotel
Historiallinen museo. Säästöpankkimuseo
HÄMEENLINNAN KAUPUNGIN 1912 2012 Historiallinen museo Säästöpankkimuseo Vankilamuseo Palanderin talo Sibeliuksen syntymäkoti HÄMEENLINNAN KAUPUNGIN HÄMEENLINNAN KAUPUNGIN 1912 2012 Vuonna 2012 on tullut
Pyhäjoen LASTEN- JA NUORTEN KESÄLOMATIEDOTE 2016
Hyvää kesää toivottaa; Vapaaaikatoimi Pyhäjoen LASTEN- JA NUORTEN KESÄLOMATIEDOTE 2016 Ohjattua leikkikenttätoimintaa 6.-30.06.2016 Kielosaari klo 13-16, Vanhatie 73 Saaren koulu klo 10-13, Koulutie 9
Visbyn risteily Silja Europalla. Lähdöt 17.-19.7 ja 24.-26.7.2016
Visbyn risteily Silja Europalla Lähdöt 17.-19.7 ja 24.-26.7.2016 Visby on kaupunki ja maineensa veroinen. Täällä kävijän hurmaavat sen matalat, ruusuihin peittyvät talot, sen korkeat tornit, varjoisat
Perhekerhot klo Kylä ja kaupunginosailta ke klo 18.00
Perhekerhot klo 9.30 11.00 to 25.4. Uudenkaupungin seurakuntakeskus 2krs, Koulukatu 6, Uusikaupunki. pe 26.4. Paanula, Papinpellontie 3, Lokalahti Ohjelmassa on vaihdellen yhteistä tekemistä, vapaata tai
Lapland Hotel Sirkantähden viikko-ohjelma 11.1. 15.4.2016
Lapland Hotel Sirkantähden viikko-ohjelma 11.1. 15.4.2016 Lapland Hotel Sirkantähden talven viikko-ohjelmassa nautitaan luonnon rauhasta, uusista kokemuksista, yhdessä tekemisestä ja Lapin tarinoista!
NÄKY viettää kansallissäveltäjämme, Jean Sibeliuksen juhlavuotta. 1. Juhlavuoden Sibeliusta koskevat tapahtumat erillisenä tämän luettelon lopussa.
KULTTUURITAPAHTUMAT VUONNA 2015 NÄKY viettää kansallissäveltäjämme, Jean Sibeliuksen juhlavuotta. 8.12.2015 tuli hänen syntymästään kuluneeksi 150 vuotta. 1. Juhlavuoden Sibeliusta koskevat tapahtumat
PÄÄSY. kevät 2011. työpajoja tapahtumia
AINA VAPAA PÄÄSY kevät 2011 työpajoja tapahtumia höyrykonemuseo Metallin hohto Kierros Werstaan Höyrykonemuseossa, jossa 110-vuotias Sulzer-höyrykone edelleen lepää alkuperäisellä paikallaan. Kierroksen
Crusell-viikko jatkuu fantasiamusiikilla ja konserttitansseilla
Tiedote 29.7.2019 Vapaa julkaistavaksi heti Crusell-viikko jatkuu fantasiamusiikilla ja konserttitansseilla Lauantaina 27.7. alkaneen Crusell-viikon fantasiateemaiset kamarimusiikkikonsertit jatkuvat Uudenkaupungin
OULU KESÄN VIIKKO-OHJELMA
MAANANTAI 13:00-17:00 KANOOTTIRETKI OULUJOKISUISTOSSA (EI OPASTUSTA) Ohjelma alkaa Hietasaaren Vauhtipuistosta, josta saat tarvittavat varusteet, turvallisuusohjeet sekä reittiohjeistukset. Tämän jälkeen
Torstaina 4.6. Puolustusvoimain lippujuhlan päivä
TOIMINTAOHJELMA 1.6.-7.6.2015 PALVELUKESKUS AVOINNA; MA-TO 7.30-15.00, PE 7.30-15.00 ja LA 7.30-12.00 PALVELUKESKUS SIIRTYY KESÄAIKAAN! SULJEMME 1.6.-30.8. MAANANTAISTA PERJANTAIHIN KLO 15.00. Maanantaina
Audio Guide -tekniikalla toteutettu Aholansaaren esittely. Kunkussa viikonlopun kovimmat bileet. Avoinna -04 Vapaa Pääsy!
.com - Tapahtumia Perjantai 22.09.2017 Aiempaa kokemusta ratsastuksesta ei tarvita. Eri taitotasoille omat safarit klo 09:00-20:00 OMATOIMINEN FARMIKIERROS, kotieläimiin tu Dj Kunkku Lauantai 23.09.2017
Uudenkaupungin museon PEDAGOGINEN TARJONTA 1. OPASTUKSET
Uudenkaupungin museon PEDAGOGINEN TARJONTA 1. OPASTUKSET Uudenkaupungin museo järjestää opastuksia aikuis- ja lapsiryhmille. Opastuksia on tarjolla Wahlbergin talon, Luotsituvan, Merimiehenkodin ja Kalannin
ARKEOLOGIAA JA JOULUN TUNNELMAA
KOULUTIEDOTE SYKSY 2019 ARKEOLOGIAA JA JOULUN TUNNELMAA HISTORIAA KIVIKIRVEISTÄ IKEAAN ARKEOLOGIAA JA HAUTAUSTAPOJA TEHDÄÄN YHDESSÄ JOULUA! Tornionlaakson maakuntamuseo tarjoaa oivaltavan matkan oman historian
HIIHTOLOMAVIIKON OHJELMA KRISTIINANKAUPUNGISSA 2012
HIIHTOLOMAVIIKON OHJELMA KRISTIINANKAUPUNGISSA 2012 Kristiinankaupungin Sivistys- ja vapaa-aikakeskus on koonnut hiihtolomaviikon ohjelmalehtisen, johon sisältyy paljon erilaista toimintaa. Kristiinankaupungin
Ikimuistoinen päivämatka Hankoon! Varmasti viihtyy.
Ikimuistoinen päivämatka Hankoon! Varmasti viihtyy. 1 1874 perustettu Hangon kaupunki on pikkukaupunki sanan kaikkein parhaimmassa merkityksessä. Rennosti ylellinen Suomen Etelä tarjoaa kiehtovan historian,
Pitkäperjantain iltamusiikki Uudessa kirkossa pe 19.4 klo Lankalauantain Pop Up la 20.4 klo
Pitkäperjantain iltamusiikki Uudessa kirkossa pe 19.4 klo 18.00. Uudenkaupungin Uusi kirkko, Rauhankatu 1C, Uusikaupunki. Pitkäperjantain iltamusiikissa kuullaan urkuja ja jousisoittimia. Tälle kokoonpanolle
Kiltauutiset 1/2014. Kaartin Jääkärirykmentin Kilta
Kiltauutiset 1/2014 Kaartin Jääkärirykmentin Kilta Kaartin Jääkärirykmentin Kilta KUTSU Paikka: Perinnetalo/ Jääkärisali Aika: 26.4.2014 klo 11:00 alkaen Tilaisuuden kesto noin tunnin Esityslista Kaartin
Mikkelin seudun Kehitysvammaisten Tuki ry Jäsentiedote 2/2014
Mikkelin seudun Kehitysvammaisten Tuki ry Jäsentiedote 2/2014 www.mikkelinkvtuki.fi Syksy, ole tervetullut nyt koivut keltakultaa loistaa auringossa, pihlajat on pelkkää purppuraa ja vaahterassa ruskalehdet
VALITSE. Uusikaupunki visituusikaupunki.fi TAPAHTUMIA JA YHDESSÄOLOA MONIA MAHDOLLI- SUUKSIA MERELLE LUONNON KAUNEUTTA
VALITSE Uusikaupunki 2018 LUONNON KAUNEUTTA TAPAHTUMIA JA YHDESSÄOLOA MONIA MAHDOLLI- SUUKSIA MERELLE visituusikaupunki.fi Sisältö 8 30 31 43 48 54 55 68 69 81 82 88 89 97 NÄKEMISTÄ JA TEKEMISTÄ MERI JA
Kesä 2015 elävää historiaa joka päivä!
TALOMUSEO GLIMS Kesä 2015 elävää historiaa joka päivä! Kuva: Olli Hakamies Glimsintie 1, Espoo (Jorvin sairaalan vieressä) www.espoonkaupunginmuseo.fi TALOMUSEO GLIMS Glimsintie 1, 02740 Espoo (Jorvin
Syksyn hehku on lupaus tulevasta. Auringon kulta syksyn lehdissä kantaa talven yli kevääseen.
Mikkelin seudun Kehitysvammaisten Tuki ry Jäsentiedote 2/2014 www.mikkelinkvtuki.fi Mikkelin seudun Kehitysvammaisten Tuki ry Jäsentiedote 2/2015 www.mikkelinkvtuki.fi Syksyn hehku on lupaus tulevasta.
e r NUORISOTOIMI KULTTUURITOIMI 4H
Kurikan Kesä s e r Lipa 2018 NUORISOTOIMI KULTTUURITOIMI 4H LEIRIT JURVA Jurvan Nuopparilla Kauppatie 8, Jurva JALASJÄRVI Wilholassa Knuuttilantie 6, Jalasjärvi 5.-6.6.2018 Seikkailuleiri (6-8-vuotiaille)
Jääkö savolaisesta hissipuheestakin vastuu kuulijalle? LAPSET FARMILLA ohjelma lapsille ja ILTA FARMILLA ohjelma perheille.
Perjantai 21.04.2017 klo 09:00-21:00 Tahko Ski Lift Pitch Jääkö savolaisesta hissipuheestakin vastuu kuulijalle? Musiikkinäytelmä: Sinun vuorosi loistaa Nilsiän Manttu, Vesitornintie 1 Nilsiän lukion musiikkinäytelmä
YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuiston lähitorilla elokuu 2018
YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuiston lähitorilla elokuu 2018 Keskiviikko 1.8. 13.30-14.30 Puistokonsertti: Lauluryhmä Urhot Laulu kuuluu kaikille, niin myös edelleen tälle seitsenmiehiselle porukalle. Urhoja
OULU KESÄN VIIKKO-OHJELMA
MAANANTAI 9:00-12:00 KESÄAAMUN MAASTOPYÖRÄILYRETKI Nauti raikkaasta kesäaamun tuulesta sekä Oulun kaupungin kauniista luonnosta korkealuokkaisen maastopyörän ohjaksissa. Retki lähtee kauppatorilta ja jatkuu
Snellmanien sukutapahtumassa
Lataa hyvinvointia elämääsi Snellmanien sukutapahtumassa Snelmannien sukutapahtumassa Kuopiossa 23.-25.8.2019 Kuopiossa 23.-25.8.2019 Koe unohtumattomia elämyksiä kanssamme! Nauti paikallisia herkkuja,
LAPINLAHDEN ASEMAN TAPAHTUMAT VUONNA 2019
LAPINLAHDEN ASEMAN TAPAHTUMAT VUONNA 2019 TAMMIKUU Höyrybaari, asema, 12.1., la klo 20-01, U.S.S.R. Tiny housen tammiale, putiikissa, kierrätyskeskuksessa ja kahviossa ALE-tuotteita, tilaa uudelle vuodelle
MAAILMANPERINTÖPÄIVÄT 12.-15.8.2010
MAAILMANPERINTÖPÄIVÄT 12.-15.8.2010 Tule mukaan juhlimaan Merenkurkun saaristoa, yhteistä maailmanperintöämme! Kaikki maailmanperintöpäivien tapahtumat ovat yleisölle avoimia. TERVETULOA! OHJELMA Torstai
KLUBIN AUKIOLOAJOISTA tänään, perjantaina 29.4. suljetaan klo 15.00 torstaina 5.5. suljettu perjantaina 6.5. suljettu
1 Hyvä Klubin jäsen, Klubin viikkokirje 29.4.2016 kahdelle viikolle on ilmestynyt http://www.klubi.biz/viikkokirje.html. KLUBIN AUKIOLOAJOISTA tänään, perjantaina 29.4. suljetaan klo 15.00 torstaina 5.5.
Ilmoittaudu ja tule mukaan!
Suomen Ladun 54. Leiripäivät Vantaan Hakunilassa Ilmoittaudu ja tule mukaan! Tule hetkeksi, päiväksi tai koko viikonlopuksi pelaamaan, kisaamaan, osallistumaan ja rentoutumaan, tule lauantai-iltana tanssimaan
Aurinkoinen, kesäinen tervehdys kaikille!
Jäsenkirje 3/2014 Aurinkoinen, kesäinen tervehdys kaikille! Vaikka saamme vielä nauttia kesästä, yhdistyksen syyskausi lähtee täysin purjein käyntiin jo elokuussa. Kuukausittaiset jäsenillat kutsuvat omine
Audio Guide -tekniikalla toteutettu Aholansaaren esittely. Vesijumppakurssi Tahko Span kylpylässä
.com - Tapahtumia Maanantai 25.09.2017 Aiempaa kokemusta ratsastuksesta ei tarvita. Eri taitotasoille omat safarit klo 09:00-20:00 OMATOIMINEN FARMIKIERROS, kotieläimiin tu Tiistai 26.09.2017 Vesijumppakurssi
KERHOT TIISTAI: MAANANTAI: KOKKIKERHO luokkalaisille tiistaisin klo Temppeliaukion kirkon kerhotilat, Temppelikatu 16 B
Töölön seurakunta KERHOT MAANANTAI: KOKKIKERHO 1.-4. luokkalaisille maanantaisin klo. 16.00-17.30 Töölön kirkko, Topeliuksenkatu 4 Kerhossa opetellaan leipomaan ja kokkailemaan erilaisia herkkuja. Kerhomaksu
SAIMAAN SEUDUN AARTEET , 3 PÄIVÄÄ
www.matkarasti.fi SAIMAAN SEUDUN AARTEET 23.-25.7.2019, 3 PÄIVÄÄ Suomen suurin vesistö ja Euroopan 4. suurin järvi tunnetaan maisemiensa kauneudesta ja luonnon rauhasta. Lappeenranta nähtävyyksineen ja
SAIMAAN LAIVAMATKAT OY KAHDEN PÄIVÄN RISTEILYT LUOSTARIRISTEILYT HOTELLIRISTEILY
RISTEILYT SINISELLÄ SAIMAALLA KAHDEN PÄIVÄN RISTEILYT Lähtö Kuopiosta (ti, to, la) tai Savonlinnasta (ma, ke, pe) klo 9.00. Risteily Heinäveden reittiä pitkin neljän sulkukanavan ja kahden avokanavan kautta
Kevätkauden viikko-ohjelma Lapland Hotels Äkäshotelli ja Lapland Hotels Ylläskaltio 6.1-16.4.2013
Kevätkauden viikko-ohjelma Lapland Hotels Äkäshotelli ja Lapland Hotels Ylläskaltio 6.1-16.4.2013 Ennakkoilmoittautuminen aktiviteetteihin viimeistään edellisenä päivänä klo 12.00 mennessä Lapland Hotel
Pyhän Astelin ohjelmapalvelut
n ohjelmapalvelut 2015-2016 Moottorikelkka Safarit: Iltasafari moottorikelkalla (klo 20.00 22.00 / ma, ti, ke, la) Iltasafari on ohjattu moottorikelkkasafari illan hämärässä läpi lumisen maiseman. Jos
TAATALAN PALVELUKESKUKSEN JOULUKUUN KUUKAUSIOHJELMA TERVETULOA MUKAAN!
TAATALAN PALVELUKESKUKSEN JOULUKUUN KUUKAUSIOHJELMA TERVETULOA MUKAAN! Taatalan palvelukeskuksen harrastusryhmät ja kulttuuriohjelmat ovat kaikille avoimia. Ryhmät ja tapahtumat ovat pääsääntöisesti maksuttomia.
Vesivyöjuoksu ja vesijumppa. Vesitreeni tällä viikolla klo (sis. juoksua, jumppaa ja lihaskuntoharjoittelua).
TAPAHTUMAKALENTERI HEINÄKUU 2012 VIIKKO 26 MA 25.6 TI 26.6 KE 27.6 TO 28.6 PE 29.6 LA 30.6 SU 1.7 25.6. zumba/ zumbatoning 2.7.ja 9.7. combatic+core Seniorijumppa klo 9.30-10.00 puisto. Jumppa on maksuton.
TIEDOTTEESSA KÄSITELTÄVÄT AIHEET VUOSIKOKOUS JA SUKUSEURAN 15-VUOTISJUHLA 9.7.2016...2 VUOSIKOKOUKSEN TYÖJÄRJESTYS...3
1/6,Kuva: http://www.maija.palvelee.fi/ TIEDOTTEESSA KÄSITELTÄVÄT AIHEET sivu VUOSIKOKOUS JA SUKUSEURAN 15-VUOTISJUHLA 9.7.2016...2 VUOSIKOKOUKSEN TYÖJÄRJESTYS...3 SUKUSEURAN KOTISIVUISTA MIELENKIINTOISET
MYS-kesäretki 3.-5.7.2014 / Porvoo Tirmo Pernaja Kaunissaari Pyhtää Munapirtti
MYS-kesäretki 3.-5.7.2014 / Porvoo Tirmo Pernaja Kaunissaari Pyhtää Munapirtti Tervetuloa MYS:in vuoden 2014 kesäiselle veneretkelle, joka suuntautuu itäiselle Suomenlahdelle Porvoosta Pyhtäälle. Kokoonnumme
MARRASKUU Tervetuloa! Puh
Toimintaa järjestää Amurin Teon Tuvan Iltatupa-hanke, jonka tavoitteena on alueellisen yhteisöllisyyden vahvistaminen, ikäihmisten hyvinvoinnin kehittäminen, yksinäisyyden vähentäminen sekä käytäntöjen
Ylöjärven kaupungin liikuntapalvelut
Ylöjärven kaupungin liikuntapalvelut Kesä 2019 Uimahallin aukiolot ja tapahtumat Uimahalli ja kuntosali Toukokuun poikkeusaukiolot ti 30.4. suljetaan klo 18.00 1.5. VAPPU suljettu ke 29.5. suljetaan klo
Päivitys
I N F O PA K E T T I Päivitys 20.3.2019 w w w. k u u r o j e n l i i t t o. f i / s e n i o r i e n - k u l t t u u r i t a p a h t u m a KUTSU Kutsu kuurojen seniorien 18. kulttuuritapahtumaan Kuurojen
Sillä seudulla oli paimenia yöllä ulkona vartioimassa laumaansa. Yhtäkkiä heidän edessään seisoi Herran enkeli, ja Herran kirkkaus ympäröi heidät.
Sillä seudulla oli paimenia yöllä ulkona vartioimassa laumaansa. Yhtäkkiä heidän edessään seisoi Herran enkeli, ja Herran kirkkaus ympäröi heidät. Pelko valtasi paimenet, mutta enkeli sanoi heille: Älkää
HELSINGIN SEURAKUNTAYHTYMÄ
HELSINGIN SEURAKUNTAYHTYMÄ Yhteinen seurakuntatyö NÄKÖVAMMAISTYÖ Kesäohjelma 2016 Helsingin Seurakuntayhtymä Näkövammaistyö Seurakuntien talo, 4 krs. Kolmas linja 22, 00530 Helsinki Toimisto 09-2340 2538
Avoin päiväkoti SoPeVa Laurintie 31 p. 044 7829247 (tiedustelut, ilmoittautumiset ja varaukset) Facebook -> Avoin päiväkoti Sopeva
Avoin päiväkoti SoPeVa Laurintie 31 p. 044 7829247 (tiedustelut, ilmoittautumiset ja varaukset) Facebook -> Avoin päiväkoti Sopeva Syyskuun 2015 ohjelma Viikko 37 Maanantai 7.9 8.30 16.00 *Perhekerhoon
RIL-Seniorit, Slovenia Kroatia 4.5. 9.5.16
RIL-Seniorit, Slovenia Kroatia 4.5. 9.5.16 1. päivä 4.5.16 Saapuminen Sloveniaan ja Bledin retki Saapuminen Ljubljaanan lentokentälle. Suomea puhuva RIL-matkalaisille tuttu oppaamme Marketa Sindelova ja
Tervetuloa uudet jäsenet
Puheenjohtajan terveiset Viimeinen neljännes yrittäjäyhdistyksen puheenjohtajana alkaa ja syyskokous valitsee uuden puheenjohtajan tulevalle vuodelle. Kulunut vuosi on tarjonnut paljon erilaisia tilaisuuksia
UUTISKIRJE TOUKOKUU 2016
UUTISKIRJE TOUKOKUU 2016 HSY:n kompostointikurssi Aiheuttaako kompostointi päänvaivaa? Oletko suunnitellut kompostin perustamista? Tule käytännölliselle ja maksuttomalle kompostointikurssille ma 2.5.2016
Syksyn muut muksukirjastopäivät ke 9.9. 7.10. 4.11. 2.12. Merkkaa kalenteriin.
KOKKOLAN KAUPUNKI TIEDOTTAA Lohtajalainen - Lohtajan aluetoimiston tiedotuslehti 7/2015 9.8.2015 Kokkolan kaupungin Lohtajan aluetoimisto os. Lokaniituntie 1, 68230 Lohtaja Avoinna ma pe, klo 9 11 ja 12
Varissuo
Varissuo 2.9. 9.8.2013 Ma 2.9. su 8.9. Valokuvanäyttelyt Monimuotoinen Varissuo Valokuvanäyttelyt, jotka kuvien keinoin esittelevät varissuolaista nykyisyyttä ja menneisyyttä. Järj. Varissuon Työttömät
Perinteiset Hattula-Päivät
Perinteiset Hattula-Päivät 7.-11.6.2017 Emme vastaa mahdollisista aikataulu-/ohjelmamuutoksista. Ohjelma nähtävillä myös Hattulan kunnan verkkosivuilla: www.hattula.fi. Lisäksi julkaisemme yksittäisiä
SYYSKUU Tervetuloa! Puh
Toimintaa järjestää Amurin Teon Tuvan Iltatupa-hanke, jonka tavoitteena on alueellisen yhteisöllisyyden vahvistaminen, ikäihmisten hyvinvoinnin kehittäminen, yksinäisyyden vähentäminen sekä käytäntöjen
Koulupalvelut Lukuvuosi 2014 2015
Koulupalvelut Lukuvuosi 2014 2015 Vierailu Tekniikan museoon oli hauska. Toivottavasti näemme vielä! (tyttö, 3. lk) Innostunut opas innostaa kävijää! (opettaja) Tekniikan museo on kiinnostava, koska pidän
KEVÄTKAUDEN VIIKKO-OHJELMA LAPLAND HOTELS ÄKÄSHOTELLI JA LAPLAND HOTELS YLLÄSKALTIO
KEVÄTKAUDEN VIIKKO-OHJELMA LAPLAND HOTELS ÄKÄSHOTELLI JA LAPLAND HOTELS YLLÄSKALTIO 7.1-22.4.2016 Ennakkoilmoittautuminen aktiviteetteihin viimeistään edellisenä päivänä klo 12.00 mennessä Lapland Hotel
SATEENKAARITALON JÄSENKIRJE 4/2014
1 SATEENKAARITALON JÄSENKIRJE 4/2014 Sateenkaaritalon tapahtumia syksyllä 2014 muun muassa: Kuva internetistä. Kuvaaja Teuvo Vehkalahti. BBQ-Elolystit 9.9. klo 10-14 Hietalahden Villassa Sieni- ja marjaretki
KymiSun. Tervetuloa retkillemme luontoon, kulttuuriin, historiaan ja ihmiseen.
tarjoaa unohtumattomia elämyksiä veneretkillä yrityksille, ryhmille ja yhteisöille. Kymijoen historiaretkillä, Verlan kirkkailla vesillä ja Unescon Maailmanperintökohteessa, sekä Repoveden erämaiden siimeksessä.
LASTEN JA NUORTEN KULTTUURIKESKUS VILLA ARTTU KEVÄT 2017 OHJELMA
LASTEN JA NUORTEN KULTTUURIKESKUS VILLA ARTTU KEVÄT 2017 OHJELMA Susanna K. Lehto. Lasten ja nuorten taidekeskuksen arkisto Tervetuloa Villa Artun näyttelyihin, työpajoihin ja tapahtumiin! Pelattava näyttely
KAUPUNKITIEDOTE 9/2018
KAUPUNKITIEDOTE 9/2018 ÄIJÄ-PÄIVÄT KANNUKSESSA 22.9. klo 10-14 Tarjolla monenlaista pärinää ja härpäkettä myös naiset ovat tervetulleita mukaan. Raonhaan teollisuusalueen yritykset omilla ohjelmillaan:
Audio Guide -tekniikalla toteutettu Aholansaaren esittely. Nilsiän Kotiseutukeskus, museo ja museoka
Torstai 29.06.2017 Nilsiän Kotiseutukeskus, museo ja museoka... Perjantai 30.06.2017 Dj Tahko MTB Lauantai 01.07.2017 Yleinen Jo 19. kertaa järjestettävä Suomen suurin ja haastavin MTB tapahtuma tulee
Historiallinen museo
HÄMEENLINNAN KAUPUNGIN HISTORIALLINEN MUSEO Historiallinen museo Säästöpankkimuseo Vankilamuseo Palanderin talo Sibeliuksen syntymäkoti Näyttelyt ja tapahtumat 2013 VAIHTUVAT NÄYTTELYT Historiallisessa
Varissuo 3.9. - 9.9.2012
Varissuo 3.9. - 9.9.2012 Naapurilähiö - digitaalista tarinankerrontaa Työpajoissa tehdään kollaasitekniikalla digitaalinen esitys siitä, miltä Varissuo näyttää asukkaan silmin. Toiminta on kaikille avointa!
LOKAKUU Tervetuloa! Puh
Toimintaa järjestää Amurin Teon Tuvan Iltatupa-hanke, jonka tavoitteena on alueellisen yhteisöllisyyden vahvistaminen, ikäihmisten hyvinvoinnin kehittäminen, yksinäisyyden vähentäminen sekä käytäntöjen
SALON TAIDEMUSEO VETURITALLI
Vapaa-ajan lautakunta 44 14.12.2017 44 Salon museopalvelujen hinnasto 1.1.2018 alkaen 2711/02.05.00.01/2017 Vapaa-ajan lautakunta Valmistelijat: museopalveluiden esimies, Laura Luostarinen, laura.luostarinen@salo.fi,
ÄÄNTÄ JA LIIKETTÄ, RUMAA JA KAUNISTA, RUJOA JA SULOISTA
ÄÄNTÄ JA LIIKETTÄ, RUMAA JA KAUNISTA, RUJOA JA SULOISTA PÖRINÄÄ JA PÖHINÄÄ taivuttaa Rollon monipuoliset esiintyjät mielikuvituksellisiin suorituksiin. Lavalla nähdään ja kuullaan mm. jumppapalloja, maihinnousukenkiä
Visbyn risteily Helsingistä
Visbyn risteily Helsingistä Reitti: Karstula-Äänekoski-Jyväskylä-Jämsä (menoon mahdollista saada liityntäkuljetukset myös Keuruulta ja Petäjävedeltä -> kysy lisää toimistoistamme!) Lähdöt: 3.7 ja 24.7
SYKSY 2014 OHJELMA LASTEN JA NUORTEN TAIDEKESKUS
Kristína Janušová/Nina Pecková, Nälkäinen sammakko, Slovakia, kansainvälinen lasten ja nuorten taiteen arkisto LASTEN JA NUORTEN TAIDEKESKUS SYKSY 2014 OHJELMA Tervetuloa Villa Artun näyttelyihin, työpajoihin
50-vuotisjuhla 22. 23.5.2012 Hakametsän jäähalli, Tampere
50-vuotisjuhla 22. 23.5.2012 Hakametsän jäähalli, Tampere Ohjelmaryhmien vetäjät tutustumassa esiintymisareenaan! Tapahtumatiedote 2/2012 20.3.2012 Sisältö: 1. Tapahtumarannekkeiden ja ruokailujen tilaamisella
Vantaan Ladun 25. isänpäivän polkuretki Isänpäivän polkuretki sunnuntaina 13.11.2011.
25. isänpäivän polkuretki Isänpäivän polkuretki sunnuntaina 13.11.2011. Polkuretken teemana on SUUNNISTUS, Bisan majalla suunnistuksenohjausta, voit kokeilla suunnistustaitojasi suunnistusrasteilla Bisan
Tall Ship Race & Kotkan Meripäivät BUSSIAIKATAULUT. Vältä ruuhkat ja matkusta bussilla:
Tall Ship Race & n Meripäivät BUSSAKATAULUT Bus connections 12.7.-1.7.2017 Vältä ruuhkat ja matkusta bussilla: - edulliset hinnat käteisellä tai Waltti-kortilla - yölisää ei enää peritä - alle 7 vuotiaat
Helsingin tuomiokirkko Kesä 2014
Helsingin tuomiokirkko Kesä 2014 Taas kukkasilla kukkulat, oi Herra, kaikki vyötät ja laumat lukemattomat taas laitumilla syötät. Näin kaikki maa nyt iloissaan sinulle laulaa kiitostaan, julistaa kunniaasi.
JOULUKUU Tervetuloa! Puh
Toimintaa järjestää Amurin Teon Tuvan Iltatupa-hanke, jonka tavoitteena on alueellisen yhteisöllisyyden vahvistaminen, ikäihmisten hyvinvoinnin kehittäminen, yksinäisyyden vähentäminen sekä käytäntöjen
YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuiston lähitorilla heinäkuu 2018
YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuiston lähitorilla heinäkuu 2018 Sunnuntai 1.7. Maanantai 2.7. 9.30 10.15 Voimaa ja tasapainoa ryhmä TÄYNNÄ ohjaajana Hanna Nikander 13.30-14.30 Puistokonsertti: The Swing Eagles
Kompassi pajatoiminta syksy 2018
Kompassi pajatoiminta syksy 2018 VKO MA TI KE TO PE joka kuun 1.vko Tuija ja Helena Tanssiryhmä Kirsi.J., Verna, Mia 2.vko Maija ja Ritva Kotitalous klo 9.00-13.00 Kirsi.Ku ja Kirsi.J klo 12.00-13.30 Kotitalouden
Lasten ja nuorten kulttuurikeskus Villa Arttu
Lasten ja nuorten kulttuurikeskus Villa Arttu Kevät VILLA ARTTU KEVÄT VILLA ARTUN NÄYTTELYT UNIKUDELMIA TYÖPAJAT UNIKUDELMIA 29.1.-22.3. Päiväkoti- ja kouluryhmille OHJELMA Tarinamatka yli 3-vuotiaiden
Tapahtumat 2013 TOUKOKUU 2013
Tapahtumat 2013 40 V. juhlavuosi tuo mukanaan ennätysmäärän tapahtumia ja toimintaa, joista varmasti löytyy jokaiselle jotakin! Alla kooste kauden tapahtumista. Ilmailuaiheisiin retkiin liittyvät yksityiskohdat
SUOMENLINNAN UPSEERIKERHO OHJE 1 (5) Johtokunta Suomenlinna C53
SUOMENLINNAN UPSEERIKERHO OHJE 1 (5) SUOMENLINNAN UPSEERIKERHON SAUNAN SÄÄNNÖT 1. YLEISTÄ Suomenlinnan upseerikerhon saunalla on käytössä jäsenten yhteisvuoro, tilaussauna sekä perhesauna. Arkiviikon maanantait
Poimintoja kesän ohjelmasta:
Tammelan lähitori Itsenäisyydenkatu 21 B, 1.krs 33500 Tampere Tammelan lähitorin palveluohjaajat: Puh. 050 3379004, lahitori@apukolmio.fi, apukolmio.fi/tammelan-lahitori Perheiden talo: www.tampere.fi/perheidentalo
Postimäki. historiasta nykypäivään!
Postimäki historiasta nykypäivään! Postimäki on museo- ja kulttuurialue Ilolan kylässä, 9 km Porvoosta koilliseen. Mäellä sijaitsee yksi Suomen parhaiten säilyneistä aidoista mäkitupalaisalueista. Vanhimmat
Lasten ja nuorten kulttuurikeskus Villa Arttu
Lasten ja nuorten kulttuurikeskus Villa Arttu Kevät 2018 VILLA ARTTU KEVÄT 2018 OHJELMA TERVETULOA VILLA ARTUN NÄYTTELYIHIN, TYÖPAJOIHIN JA TAPAHTUMIIN! Keväällä 2018 Villa Artussa on monenlaisia näyttelyitä,
UUTISKIRJE MAALISKUU 2016
Satutunti UUTISKIRJE MAALISKUU 2016 Saduttaako? Joka kuukauden ensimmäinen tiistai on hyvä aika suunnistaa kirjastoon kuuntelemaan millaisia jänniä tarinoita satutäti Katrilla on tällä kertaa kerrottavana.
Lasten ja nuorten kulttuurikeskus Villa Arttu
Lasten ja nuorten kulttuurikeskus Villa Arttu Syksy 2017 VILLA ARTTU SYKSY 2017 OHJELMA VILLA ARTUN NÄYTTELYT Yhdessä Together 4.10.2017 19.1.2018 Villa Artun galleria ja käytävägalleria A Game. Petr Tichshenko
ClubOne-alennus edellyttää 1 kortti / hytti. Samaa korttia ei voi hyödyntää useammassa hytissä.
Ikaalisten Matkatoimisto Taru Malmström 03-4580203 taru.malmstrom@ikaalistenmatkatoimisto.fi Matti Ristimäki 040-5025917 matti.ristimaki@luukku.com Tässä tarjouksemme Visbyn risteilystä 7.-9.8.2016 Matkaohjelma