Suomen Perhostutkijain Seura ry Toimintakertomus Tilikausi Sivu 1 /5
|
|
- Annika Niemi
- 9 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 Sivu 1 /5 1. YLEISTÄ Kulunut tilikausi on ensimmäinen tilikausi, jolloin valtaosa harrastustarvikkeista on ollut ohjattuna SPS:n yhdessä Suomen Hyönteistieteellisen Seuran ja Helsingin Hyönteistieteellisen Yhdistyksen kanssa omistamalle Hyönteistarvike TIBIALE Oy:lle. Sen tuotteista seurojen jäsenistö on kirjallisuutta lukuun ottamatta saanut 20 prosentin alennuksen, jonka ansiosta tuotteiden hintataso on säilynyt samana verrattuna aikaisempaan, jolloin vastaavia tarvikkeita välitettiin SPS:n tarvikevälityksen kautta. Tehty ratkaisu alensi SPS:n vuokrakuluja. Lisäksi ratkaisu näyttäisi aiheuttaneen jäsenistön, erityisesti nuorisojäsenten, määrään merkittävää kasvua. Suojelutoimikunnan työstämä Suomen perhosten uhanalaisarviointi valmistui ja julkistettiin osana Suomen eliölajien uhanalaisarviointia (Punainen kirja 2010) TALOUS Pääosa seuran omaisuudesta on ollut Eero ja Elssi Lankialan rahastossa. Rahaston hallinnasta on vastannut hallitus yhteistyössä taloustoimikunnan kanssa. Toimintakaudella rahastosta siirrettiin varoja Seuran toiminnan rahoittamiseen XX euroa. Tilikauden lopussa rahaston markkina-arvo oli XX euroa ja kirjanpidollinen arvo XX euroa. Seuran toimintakauden kirjanpidollinen tulos oli XX euroa ja laaditun konsernitilinpäätöksen, johon on huomioitu Seuran 80% omistaman Hyönteistarvike TIBIALE Oy:n kirjanpito, tulos oli XX euroa. 3. JÄSENISTÖ Tilikauden aikana Seuran jäsenistö lisääntyi 54 henkilöllä. Seuraan kuului tilikauden alussa ( ) 1054 jäsentä ja 53 alle 15-vuotiasta jäsenehdokasta. Tilikauden lopussa ( ) jäsenmäärä oli 1071 ja nuorisojäsenet mukaan laskien Jäsenistä oli kunniapuheenjohtajia 1, kunniajäseniä 13, ainaisjäseniä 21, varsinaisia jäseniä 956, vuotiaita jäseniä 64 ja perhejäseniä 16. Lisäksi alle 15-vuotiaita jäsenehdokkaita oli 90 ja kirjeenvaihtajajäseniä 44. Jäsenmaksu tilikaudella oli 36 euroa ja liittymismaksu oli 5 euroa. Seuran hallituksen tietoon tuli tilikauden aikana 2 kuolemantapausta: kirjeenvaihtajajäsen Michael Fibiger ja kunniajäsen Ingvar Svensson. 4. HALLITUS, TOIMIKUNNAT JA TOIMIHENKILÖT Hallituksen kokoonpano tilivuonna oli seuraava: puheenjohtaja Antti Aalto, varapuheenjohtaja Reima Leinonen, Markus Lindberg (sihteeri) taloudenhoitaja Lassi Jalonen sekä jäseninä Jaakko Kullberg, Marko Mutanen, Kimmo Silvonen ja Ari Uusimäki. Hallitus kokoontui 6 kertaa tilikauden aikana. Hallituksen apuna ja toimikenttäänsä kuuluvia asioita valmistelemassa ja toteuttamassa toimi loppuvuonna 2010 ja alkuvuonna 2011 neljä toimikuntaa: Eettinen toimikunta: Jyrki Lehto, Vesa Lepistö (pj), Markus Lindberg ja Karl-Erik Lundsten. Havaintotoimikunta: Olavi Blomster, Sami Haapala, Lassi Jalonen (pj), Jari Kaitila, Jaakko Kullberg, Pertti Pakkanen, Hannu Saarenmaa ja Panu Välimäki. Perhostensuojelutoimikunta: Petri Hirvonen (siht.), Jari Kaitila, Hannu Koski, Jaakko Kullberg, Erkki Laasonen (pj), Reima Leinonen, Kari Nupponen ja Panu Välimäki. Taloustoimikunta: Lassi Jalonen (pj), Bo-Göran Kumlander, Risto Martikainen, Heikki Seppälä ja Esko Tuomisto. Seuralla oli päätoimisesti palkattuna toiminnanjohtajana Jari Kaitila. Tarvikevälityksen tarvikehankinnasta vastasivat Lassi Jalonen ja Jari Kaitila. Postimyynnistä ja toimistomyynnistä päivystysaikoina vastasi Markus Rantala Lassi Jalosen ja Jari Kaitilan avustamana. Tiedonantojen kokoajana toimi Panu Välimäki Sami Haapalan avustamana.
2 Sivu 2 /5 Baptrian päätoimittajana toimi Panu Välimäki. Lisäksi lehden toimituskuntaan kuuluivat Lassi Jalonen, Lauri Kaila (tieteellinen toimittaja), Jari Kaitila, Jaakko Kullberg, Timo Lehto ja Magnus Östman (ruotsinkieliset lyhennelmät) sekä huhtikuusta 2011 lähtien Timo Leponiemi ja Pekka Malinen (kuvatoimittaja). Baptrian taitosta ja layoutista vastasi Timo Lehto. Varsinaista toimitussihteeriä lehden toimituksessa ei ollut, vaan toimitussihteerin tehtävät hoidettiin jaetusti päätoimittajan ja Timo Lehdon välillä. Baptriassa julkaistuja tiedonanto- ja vaelluskatsauksia olivat toimittamassa Panu Välimäki, Timo Lehto ja Jari Kaitila. Seuran internet-sivujen päivityksestä vastasi Reima Leinonen. Havaintotietokannan perhoshavaintojen moderaattorina toimi Sami Haapala. Vuoden 2011 nuorisoleirin järjestelyistä huolehtivat Hannu Määttänen, Leena Raappana, Tuomo Vainio, Matias Mustonen, Ari Uusimäki ja Jari Kaitila. Tilintarkastajina ovat toimineet Nils Hellberg (KHT,JHTT) ja Erkki Franssila, varalla Price Waterhouse Coopers Oy ja Bo-Göran Kumlander. Entomologica Fennica ry:ssä, joka julkaisee 4 kertaa vuodessa ilmestyvää tieteellistä sarjaa Entomologica Fennica, SPS:ää edusti Jaakko Kullberg. Seuran ja suojelutoimikunnan edustajana hyönteissuojelun neuvottelukunnassa toimi Erkki Laasonen. 5. YHTEISTYÖ SIDOSRYHMIEN KANSSA Ympäristöministeriö on rahoittanut suojelutoimikunnan suorittamia suojeluhankkeita Manner-Suomessa. Luonnontieteellisen Keskusmuseon ja Matti Virtalan kanssa on ylläpidetty ja edelleen kehitetty hyönteistietokantaa, johon Seuralle ilmoitetut perhoshavaintotiedot kootaan ja jossa ne ovat tietyllä tarkkuudella myös julkisesti nähtävissä. Lisäksi osana FinnONTO-hanketta, joka toteutetaan pääosin TEKESin ja Helsingin yliopiston rahoituksella, on kehitetty eri tietokannoista (mm. hyönteistietokanta ja Hatikka) tiedot yhteen kokoavaa tietovarastoa. Etelä-Karjalan Allergia- ja Ympäristöinstituutin kanssa on jatkettu päiväperhosseurantaa. Suomen ympäristökeskuksen kanssa on edelleen jatkettu uhanalaisten perhosten seurantaa sekä yöperhosseurantaa että päiväperhoslinjalaskentaa. Metsähallituksen kanssa on jatkettu Vuokon luonnonsuojelusäätiön tukemana tunturiperhosseurantaa. Suomen Luonnonsuojeluliiton kanssa on yhteistyössä edistetty soiden perhoslajistoon liittyviä selvityksiä ja aktivoitu harrastajia seuraamaan soiden perhoslajistoa. 6. TOIMISTO Seuran toimisto on toiminut Helsingin Herttoniemessä osoitteessa Lämmittäjänkatu 2 A. Toimistoon on ollut sijoitettuna toiminnanjohtajan työtila, pieni kokoustila, Seuran jäsenrekisteri, kirjasto ja arkisto sekä SPS:n tarvikevälityksen varasto. Hyönteistarvike Tibiale Oy hallinnoi samassa toimistotilassa olevia myynti- ja varastotiloja, joista on välitetty SPS:n tarvikevälityksen myyntiin jääneitä tarvikkeita sekä postitse että suoramyyntinä. Pääosa harrastustarvikkeista on ollut Hyönteistarvike Tibiale Oy:n valikoimassa.
3 Sivu 3 /5 7. KUNNIANOSOITUKSET, PALKITSEMISET JA APURAHAT Viikonlopputapahtumassa julkistettiin Suomalaisen perhostutkimuksen 30. vuosipalkinto, joka myönnettiin Marko Mutaselle julkaisusta Mutanen M., Wahlberg, N. & Kaila, L. (2010): Comprehensive gene and taxon coverage elucidates radiation patterns in moth and butterflies. Kirjoitus on julkaistu sarjassa Proceedings of the Royal Society B. Biological Sciences. Samassa yhteydessä julkistettiin myös kaksi Lankiala-palkinnon saajaa. 6. ja 7. Lankiala-palkinto myönnettiin sekä Matti Aholalle että Kimmo Silvoselle ansioistaan, mm. 3-osainen Pohjoisen Euroopan yökkösten toukat -kirjasarja, perhostoukkatutkimuksen edistämisestä. Edelleen samassa viikonlopputapahtumassa SPS:n kunniajäseniksi kutsuttiin Sakari Kerppola, Esko Saarela ja Leo Sippola. Hopeamitalilla palkittiin Ali Karhu, Lauri Luukkonen, Pekka Malinen ja Pertti Rassi ja pronssimitalilla SPS:n ensimmäisen nuorisoleirin 2010 järjestelyissä ansioituneet Matias Mustonen, Hannu Määttänen, Leena Raappana ja Tuomo Vainio. Samoin pronssimitali jaettiin Rodolphe Rougerielle, joka piti Sotavalta -luennon tapahtumassa. Tutkimusapurahoja myönnettiin 2011 seuraavasti: Mikhail Kozlov euroa: Tutkimusretki Arkangelin seudulle heinäkuussa Jukka Tabell 900 euroa: Pussikoikirjan valmisteluun tähtäävä kierros Saksan museoihin ja SEL:n kokoukseen Luxemburgissa. Anu Valtonen ja Erik Stange 700 euroa: Tutkimuksen korreloiko ruumiinkoko positiivisesti populaatiokoon kanssa käyttäen aineistona Nocturna-seurannassa kertyvää aineistoa postituskustannuksiin. Miika Vuola 700 euroa: Tutkimusretki Salla-Savukosken alueelle erityiskohteena lasisiivet ja pussikehrääjät. Lisäksi toiminnallisilla stipendeillä tuettiin Pohjanmaan perhoskerhon organisoimaa kesäretkeä sekä paikalliskokousta. 8. KOKOUSTOIMINTA Vuoden 2011 hyönteisviikonlopputapahtuma järjestettiin huhtikuun päivinä Helsingin Vuosaaressa Kulttuurikeskus Sofian tiloissa. Tapahtuman yhteydessä kokoontuivat myös kovakuoriaisten, pistiäisten ja kaksisiipisten uhanalaistyöryhmät. Tapahtumaan osallistui 152 alan harrastajaa ja tutkijaa. Tapahtuman aluksi kuultiin yhteenvetoja Suomen vuoden 2010 merkittävimmistä hyönteishavainnoista: Jere Kahanpää/ Suomelle uusia kaksisiipisiä Jaakko Kullberg/ Suomelle uusia perhoslajit Ilpo Mannerkoski/ Suomelle uusia kovakuoriaisia Juho Paukkunen/ Suomelle uusia pistiäisiä Tapahtuman teema oli koottu DNA:han perustuvan hyönteistutkimuksen ympärille. Tähän teemaan liittyen kuultiin seuraavat esitelmät: Rodolphe Rougerie / Kansainvälinen hanke koko maailman perhoslajiston DNA-lajitunnisteiden luomiseksi Marko Mutanen / DNA-lajitunnisteet, yhteissuomalainen FinBOL-hanke ja esimerkkejä DNA-lajitunnisteiden hyödyistä perhosilla Jadranka Rota / Utility of DNA barcodes in delimiting spiecies of metalmark moths: an example from Papua New Guinea Tomas Roslin / DNA-viivakoodit ravintoverkkotutkimuksen uutena työkaluna Gunilla Ståhls-Mäkelä / DNA-viivakoodin toimivuus kärpäsillä Juha Salokannel / Kokemuksia vesiperhosten DNA-viivakoodauksesta Muita tapahtumassa kuultuja esitelmiä olivat: Povilas Ivinskis / Liettuan perhoskesä 2010 Urmas Jürivete / Viron perhoskesä 2010 Nils Ryrholm / Ruotsin perhoskesä 2010 Nikolay Savenkov ja Ivars Sulcs / Latvian perhoskesä 2010 Juha Pöyry / Kesäpolvet yleistymässä Esitelmien lisäksi tapahtuman ohjelmaan kuului Lauri Kailan laatima perinteinen tunnistuskilpailu sekä illanvietto.
4 Sivu 4 /5 Seuran kuukausikokoukset pidettiin Helsingissä Tieteiden talossa luentosali 104:ssä (Kirkkokatu 6, Helsinki) lukuun ottamatta marraskuun 2009 kokousta, joka pidettiin lauantaina Hämeenlinnassa Stone-gallery Lunnikiven tiloissa pidetty kokous oli juhlakokous Esko Suomalaisen 100-vuotissyntymävuoden kunniaksi. Kokousesitelmien aiheet olivat: ( ) Antti Aalto: Lyhyt historiikki Esko Suomalaisen elämästä. Kauri Mikkola: Xestia rhaetica, Esko suomalaisen ajan Paanajärveltä nykypäivän Itä-Siperiaan. ( ) Kalle Männistö: Lapin havainnot ja tunturiperhosseuranta Markku Suoknuuti: Etelä-Kymenlaakson soiden perhoset ja niiden nykytilanne. ( ) Jari Kaitila: Perhosten uhanalaisarviointi 2010 tulokset. ( ) Jaakko Kullberg: Perhostutkimusta Uusi-Seelannissa. ( ) Kari Nupponen: Perhostutkimusta Kazakstanissa. Jaakko Kullberg: Örön perhosfaunan muutokset 2000-luvulla. Jari Kaitila: Suomeen 2000-luvulla vakiintuneet ja vakiintumassa olevat päiväperhoset. ( ) Reima Leinonen: Muutokset Kainuun perhosfaunassa ja idänsiilikäs-projektin (Borearctia menetriesii) tilannetiedote. ( ) Reima Leinonen: Valtakunnallisen yöperhosseurannan tulokset vuodelta Keskimäärin kuukausikokouksiin Helsingissä osallistui 26 jäsentä. Hämeenlinnan kokouksessa osallistujia oli 53. Sääntömääräiset vuosikokoukset pidettiin pidetyn kokouksen yhteydessä sekä viikonlopputapahtuman yhteydessä. 9. NUORISOTOIMINTA Vuonna 2010 aloitettu nuorisoleiritoiminta sai jatkoa kesällä Vaikka itse leiri ajoittuikin vasta seuraavan tilikauden puolelle, sen suunnittelu ja valmistelu tehtiin pääosin keväällä ja alkukesällä Leirille oli ilmoittautunut edellisen vuoden tapaan 8 nuorta harrastajaa. Nuorisoleirillä esitellään perhosten ja muiden hyönteisryhmien havainnointi- ja preparointimenetelmiä, opetellaan havaintotietojen ilmoittamista ja tehdään yhteistä maastohavainnointia sekä yö- että päiväaikaan. 10. JULKAISUT Tilikauden aikana ilmestyi Baptrian 35. vuosikerran (2010) kolme viimeisintä numeroa koko vuosikerran sivumäärän ollessa 120. Lisäksi keväällä 2011 ilmestyi 36. vuosikerran ensimmäinen numero, joiden sivumäärä yhdessä oli 32 sivua. Seuran internet-sivut toimivat osoitteessa Yhteistyönä muiden hyönteistieteellisten yhdistysten kanssa toimitettu Entomologica Fennica ilmestyi neljänä numerona. 11. MUUT JÄSENPALVELUT Kokousten ja jäsenlehti Baptrian lisäksi tarvikevälitys on keskeinen jäsenpalvelu. Verrattuna aiempaan SPS:n tarvikevälityksen valikoima on supistunut huomattavasti käsittäen lähinnä sähkötarvikkeita ja joitakin kirjoja. Pääosin tarvikevälitystoiminta on ohjattu Hyönteistarvike Tibiale Oy:n, jonka osapääomasta SPS omistaa 80 % ja 2 muuta valtakunnallista hyöteistieteellistä seuraa 20 %, hoidettavaksi. Yritys myöntää tuotteistaan kirjallisuutta lukuunottamatta seurojen jäsenille 20 % alennuksen, minkä takia tarvikkeiden hintataso ei jäsenistölle muuttunut. Tilikauden aikana sekä SPS:n tarvikevälityksen että Hyönteistarvike Tibiale Oy:n valikoimien tuotteita välitettiin toimistosta sen aukioloaikoina tai postimyyntinä. Kokouksissa sekä SPS:n tarvikevälityksen että Hyönteistarvike Tibiale Oy:n valikoimien tuotteita välitettiin viikonlopputapahtumissa Turussa sekä Hämeenlinnan lauantaikokouksessa. Lisäksi tarvikkeita toimitettiin ennakkotilauksen mukaisesti paikallisseuran kokoukseen Turkuun, Tampereelle ja Jyväskylään. Kirjasto on edelleen ollut jäsenten käytettävissä Seuran toimiston aukioloaikoina.
5 Sivu 5 /5 12. TIETOJEN KERUU Tilikauden aikana valtaosa jäsenten havainnoista ilmoitettiin suoraan tietokantaan. Paperimuodossa tulleet vuoden 2010 havaintotiedot Jari Kaitila tallensi tietokantaan.hyönteistietokantaan ilmoitettiin 2010 havainnointikauden aikana noin perhoshavaintoa ja yhteensä kannassa oli ennen 2011 havainnointikauden alkua yli 1,6 miljoonaa perhoshavaintoa. Uhanalaisista lajeista, poikkeavista levinneisyystiedoista, vaelluksista, elintapoihin liittyvistä havainnoista sekä muista mielenkiintoisista havainnoista on edelleen kerätty yksityiskohtaista tietoa. Tietojenkeruuhankkeiden tuloksista julkaistiin jäsenlehti Baptriassa 2/2010 vaelluskatsaukset ja suurperhostiedonannot vuodelta Baptriassa 3/2010 raportoitiin pikkuperhostiedonannot 2009 ja Baptriassa 4/2010 päiväperhosseurannan tulokset vuodelta Baptriassa 1/2010 julkaistiin maatalousympäristöjen perhosseurannan tulokset 2010 sekä raportoitiin muita päiväperhoshavaintoja vuodelta 2010 ja tunturiperhosseurannan tuloksia vuosilta Maallemme uusina lajeina tilikauden aikana ilmoitettiin yhteensä 11 perhoslajia: Elachista saarelai, Neofriseria singula, Sorhagenia rhamniella, Aethes beatricella, Pristerognatha penthinana, Cyclophora porata, Holoarctia puengeleri, Idia lubricalis,minucia lunaris, Ascalapha odorata ja Cryphia algae. Havaintotoimikunta on tarkistanut merkittävien havaintojen kuten maalle uusien lajien määritykset ennen niiden julkistamista. 13. PERHOSTEN SUOJELU Seuran suojelutoimikunta toimii myös ympäristöhallinnon asiantuntijaelimenä perhosten suojelua koskevissa asioissa. Viime vuosien tapaan toimikunnan toiminnassa uhanalaisarviointiin liittyvät asiat ovat olleet keskeisellä sijalla. Varsinainen uhanalaisarviointi 2010 valmistui ja julkistettiin joulukuussa Sen jatkona on lajisuojelun priorisointiin tähtäävä projekti, jonka valmisteluvaiheessa suojelutoimikunta toimi keväällä 2011 perhosten osalta keskeisenä asiantuntijana. Uhanalaisarvioinnin lisäksi suojelutoimikunta on selvittänyt eräiden uhanalaisten tai uhanalaisiksi epäiltyjen lajien tilannetta. Kohdelajeja ovat olleet mm. Chionodes violacea, Borearctia menetriesii, Cydia succedana, Merrifieldia tridactyla ja Lobesia euphorbiana. 14. HARRASTUKSEEN LIITTYVIÄ KIELTEISIÄ PUOLIA Harrastuskaudella 2010 pyydysten tyhjennystapauksia ei tullut eettisen toimikunnan tietoon. Ylipäätänsä viime vuosina tyhjennystapauksia on ollut vain muutama, mikä saattaa indikoida tämän lieveilmiön vähentymistä. Eettisen toimikunnan käsiteltäväksi ei tullut myöskään muita tapauksia, joita se olisi joutunut käsittelemään. Helsingissä Suomen Perhostutkijain Seura ry:n hallitus Antti Aalto Reima Leinonen Markus Lindberg Lassi Jalonen Mari Kekkonen Jaakko Kullberg Kimmo Silvonen Ari Uusimäki
Henkilökohtainen kilpailu 10 + 10 ls Tulokset - Sarja Y Osanottajia yhteensä 33
Henkilökohtainen kilpailu 10 + 10 ls Tulokset - Sarja Y Osanottajia yhteensä 33 Sija Nimi Yhdistys Sarja Tulos 1. srj 2. srj Napa 10 9 1 Meurasalo Antti Pohjois-Savon RT Y 193 98 95 4 10 5 2 Tiihonen Tommi
TOIMINTAKERTOMUS 2012
Oulun-seudun Lämpö-,Vesi-ja Ilmastointitekninen Yhdistys ry, OuLVI TOIMINTAKERTOMUS 2012 Perustietoja yhdistyksestä: Rekisteri no 110.106 Asiakirja no 69195649 Y-10161609 Merkitty rekisteriin 13.6.1972
Toimintakertomus Alajärven Yrittäjät Ry
Toimintakertomus 2017 Alajärven Yrittäjät Ry Yleistä Alajärven Yrittäjät on kaupungissa toimivien yritysten ja yrittäjien etujärjestö, joka valvoo yrittäjien ja yritysten toiminnallisia ja taloudellisia
Pohjois-Suomen pelastusliitto ry
Pohjois-Suomen pelastusliitto ry toimintakertomus 2018 Yleistä Vuosi 2018 oli pelastusliiton 89. toimintavuosi. Liiton toiminta toteutettiin Suomen Pelastusalan Keskusjärjestön (SPEK) kanssa tehdyn sopimuksen
Idänsiilikäs (Borearctia menetriesii) -tutkimuksen tuloksia ja haasteita
Idänsiilikäs (Borearctia menetriesii) -tutkimuksen tuloksia ja haasteita Marko Tähtinen Kuva: Hannu Saarenmaa Lajitietokeskus Luonnontieteellinen keskusmuseo Helsingin yliopisto Esityksen sisältö Tutkimuksen
Laadittu Koulujen Musiikinopettajat ry:n Kevätkokouksessa 20.3. 2004
1 2 Laadittu Koulujen Musiikinopettajat ry:n Kevätkokouksessa.. 04 Esitysluonnos Koulujen Musiikinopettajat ry:n syyskokoukselle Riihimäellä.. 14 4 5 6 YHDISTYKSEN NIMI JA KOTIPAIKKA 1 Yhdistyksen nimi
POLIISIOPINTOJEN EDISTÄMISSÄÄTIÖN TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2014
POLIISIOPINTOJEN EDISTÄMISSÄÄTIÖN TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2014 Poliisiopintojen Edistämissäätiön Hallitukselle Vuosi 2014 oli Poliisiopintojen Edistämissäätiön viideskymmenes toimintavuosi. Säätiön ja
OIKARISTEN. sukuseura ry:n. Toimintakertomus vuodelta. Näkymä Halmevaaralta Kontiomäelle kuvat Sirpa Heikkinen
OIKARISTEN sukuseura ry:n Toimintakertomus vuodelta Näkymä Halmevaaralta Kontiomäelle kuvat Sirpa Heikkinen 2011 OIKARISTEN SUKUSEURA RY TOIMINTAKERTOMUS 30.11.2011 Oikaristen 11-vuotias sukuseura toimii
Oulun Numismaattinen Kerho r.y. Perustettu 1962
1 Kokouksen avaus VUOSIKOKOUS 12.2.2007 ESITYSLISTA 2 Kokouksen laillisuuden toteaminen 3 Kokouksen puheenjohtajan ja sihteerin valinta 4 Pöytäkirjantarkastajien ja ääntenlaskijoiden valinta 5 Vuoden 2006
Oikaristen Sukuseura Ry:n. toimintakertomus 2013
Oikaristen Sukuseura Ry:n toimintakertomus 2013 Kuva: Sirpa Heikkinen 2013 OIKARISTEN SUKUSEURA RY TOIMINTAKERTOMUS 30.11.2013 Oikaristen 13-vuotiaan sukuseuran toiminta jatkui edelleen aktiivisena. Seuran
KITEEN PESÄPALLOHISTORIAA 2008
KiU KITEEN PESÄPALLOHISTORIAA 2008 JOUKKUEET: 1920 Luku Kiteenkylän pesäpallojoukkue Hakulinen Heikki Hakulinen Onni Hakulinen Simo Hakulinen Toivo Hakulinen Viljo Hirvonen Arvi Kosonen Juho Lipponen Toivo
KERAVAN TAIDEMUSEON YSTÄVÄT ry. 1 Yhdistyksen nimi ja kotipaikka
KERAVAN TAIDEMUSEON YSTÄVÄT ry 1 Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Keravan Taidemuseon ystävät ry. ja sen kotipaikka on Kerava. Yhdistyksen toimialue on Keravan kaupunki ja sen lähialueella
SVA mestaruuskilpailu 2013
Säkylä 14. - 16.06.2013 17:39:43 50m Pistooli, sarja Y45 1. Petri Viljanen K-64 84 86 90 85 345 2. Kimmo Loponen K-UAS 80 86 85 83 334 3. Markku Kumin LovAS 82 85 78 81 326 4. Petri Leppänen HlAS 74 66
Sijoitus Sarja Y Tulos Napa 1 Siren Markus Salonseudun RT Luomanaho Mika Pohjanmaan RT 10
Sijoitus Sarja Y Tulos Napa 1 Siren Markus Salonseudun RT 10 10 10 10 10 9 9 9 8 8 10 10 10 10 10 9 9 9 9 9 188 5 2 Luomanaho Mika Pohjanmaan RT 10 10 10 9 9 9 9 9 9 8 10 10 10 10 10 10 9 9 9 9 188 2 2
SVA mestaruuskilpailu 2013
Säkylä 14. - 16.06.2013 18:05:40 50m Pistooli, sarja Y45 1. Petri Viljanen K-64 84 86 90 85 345 2. Kimmo Loponen K-UAS 80 86 85 83 334 3. Markku Kumin LovAS 82 85 78 81 326 4. Petri Leppänen HlAS 74 66
TANIN SEUROJEN TUKI RY JA TANIN ERÄNKÄVIJÄT RY JÄRJESTI YLEISET KAIKEN KALAN PILKKIKILPAILUT HUMALJÄRVELLÄ.
TANIN SEUROJEN TUKI RY JA TANIN ERÄNKÄVIJÄT RY JÄRJESTI 25.3.2018 YLEISET KAIKEN KALAN PILKKIKILPAILUT HUMALJÄRVELLÄ. SAMALLA JÄRJESTETTIIN ETELÄ SAIMAAN RIISTANHOITOYHDISTYKSEN METSÄTYSSEUROJEN VÄLINEN
Länsi-Suomen Pelastusalan liitto ry Kerosiinitie TURKU
1/6 I VALTAKIRJOJEN TARKASTUS klo 11:30 12:00 II LOUNAS klo 12:00 13:00 III LIITON SYYSKOKOUS klo 13:00 sääntöjen 12 :n mukaisten asioiden käsittely: 1 KOKOUKSEN AVAUS Länsi-Suomen Pelastusalan Liitto
TOIMINTAKERTOMUS 2006
TOIMINTAKERTOMUS 2006 YLEISTÄ Vuosi 2006 oli OuLVI:n 44. toimintavuosi. Vuoden aikana järjestetty toiminta oli edellisten vuosien mukaista.tapahtumissa keskityttiin laatuun ja panostettiin tapahtumaympäristöön
Hallituksen puheenjohtaja Kai Vainio avasi kokouksen.
Aika 11.5.2015 klo 17:00 1/5 Paikka Länsi-Suomen Pelastusalan Liitto, Tuijussuontie 10, Raisio LÄSNÄ: HALLITUS Vainio Kai puheenjohtaja Läsnäolo-oikeutetut - Esittelijä ja sihteeri Tervakangas Matti Tenhunen
Kutsu seuran ylimääräiseen kokoukseen
Slalom-Seura r.y. Kutsu seuran ylimääräiseen kokoukseen 17.8.2016 Aihe: Slalom-Seuran ja Espoo Slalomin yhdistyminen; seuran uusi nimi ja säännöt; uusi puheenjohtaja ja hallitus Aika: Keskiviikkona 17.8.2016,
POLIISIOPINTOJEN EDISTÄMISSÄÄTIÖN TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2016
POLIISIOPINTOJEN EDISTÄMISSÄÄTIÖN TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2016 Poliisiopintojen Edistämissäätiön Hallitukselle Vuosi 2016 oli Poliisiopintojen Edistämissäätiön viideskymmenestoinen toimintavuosi. Säätiön
J. Kivelä,?, O. Rissanen, Juhani Mattila, Ossian Peltola, Antti Solja, Tapio Vuorinen?, Karl-Erik Ladau, Martti Siukosaari,?
TamRU:n hallitukset Kuvia hallituksista vuodesta 1959 vuoteen 2014. Tietoja lisätään, kun saadaan. Hallitus 1959 J. Kivelä,?, O. Rissanen, Juhani Mattila, Ossian Peltola, Antti Solja, Tapio Vuorinen?,
Aika klo Paikka Seuran paviljongi Läsnä 22 seuranjäsentä liitteenä olevan luettelon mukaisesti.
LAPIN METSÄSTYSHOITO- JA AMPUMASEURA 1 LAPIN METSÄSTYSHOITO- JA AMPUMASEURA RY. VUOSIKOKOUS 2016 pöytäkirja Aika 19.2.2016 klo 18.00 19.00 Paikka Seuran paviljongi Läsnä 22 seuranjäsentä liitteenä olevan
Arvoisat kiltasisaret ja -veljet!
VIESTIKILTOJEN LIITTO RY. Hallitus KUTSU Riihimäki 2.11.2017 Arvoisat kiltasisaret ja -veljet! Viestikiltojen Liiton sääntömääräinen syyskokous järjestetään lauantaina 25.11.2017 klo 12.00 alkaen Riihimäen
PUIJON LATU RY:N SÄÄNNÖT Hyväksytty Puijon Latu ry:n ylimääräisessä kokouksessa ja syyskokouksessa
PUIJON LATU RY:N SÄÄNNÖT Hyväksytty Puijon Latu ry:n ylimääräisessä kokouksessa 28.10.1998 ja syyskokouksessa 11.11.1998 1. Yhdistyksen nimi on Puijon Latu ry ja sen kotipaikka on Kuopio. 1 2. Yhdistyksen
25m Pienoispistooli erä 2, lauantai , klo 12:15-14:00 ==============================================================
25m Pienoispistooli erä 1, lauantai 18.8.2012, klo 10:00-11:45 ============================================================== 2. Tomi Mustonen H V-S 3. Yrjö Munukka H Hel 4. Antti Leinonen H Kai 5. Jussi
TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2013
1 TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2013 Sukuseuran toiminnan tarkoitus ja toiminta Saarelaisten Sukuseuran toiminnan tarkoituksena on selvittää suvun vaiheita ja historiaa, vaalia suvun perinteitä ja edistää
PANK ry:n toimielimet 2016
PANK ry:n toimielimet 2016 HALLITUS Ville Alatyppö ville.alatyppo@hel.fi Kuntaliitto/Helsingin kaupunki, pj. Lars Forstén lars.forsten@lemminkainen.com INFRA ry/asfalttijaosto/lemminkäinen Infra Oy, vpj
Lappeenrannan kaupungintalo, kokoushuone Sorjonen. Kaijansinkko Leena. Nousiainen Satu Papinniemi Markku Pulkkinen Tiina Räsänen Erkki Seppälä Tarja
LAPPEENRANNAN TOIMITILAT OY KOKOUSTIEDOT PÖYTÄKIRJA NRO 5/2018 1 Aika Torstai klo 17:00 19:53 Paikka Lappeenrannan kaupungintalo, kokoushuone Sorjonen OSALLISTUJAT Iitiä Markus Ruokoniemi Kimmo Arminen
Kokouksen esityslista
Kutsu sääntömääräiseen vuosikokoukseen Keski-Suomen Sukututkijat ry kutsuu jäsenensä sääntömääräiseen vuosikokoukseen, joka pidetään keskiviikkona 25.3.2015 klo 17.00 alkaen Jyväskylän maakunta-arkistossa.
MAKSIMIRANKING 2019 PVM. VIRALLINEN N50 56,1 Minna Mäkirinne-Autio 40, Helsinki
MAKSIMIRANKING 2019 PVM. VIRALLINEN 29.9.2019 57 54,30 Johanna Forsström / 88 77,5 28.9.2019 SM - kilpailut Loppi 57N50 56,1 Minna Mäkirinne-Autio 40,0 8.6.2019 Helsinki 63 62,30 Aino Askala / 92 72,5
Lounais-Suomen aluemestaruuskilpailu 2011
Säkylä 03. - 17:04:04 25m Pienoispistooli 20 ls, sarja 12T 1. Tuomas Lammintausta KaA 91 97 188 188 2. Casper Corell KaA 90 86 176 176 25m Pienoispistooli 10 ls, sarja N 1. Ritva Lapinniemi SA 566 566
TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2007
The Westermarck Society ry. TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2007 1. Johtokunta Seuran johtokuntaan kuuluivat kertomusvuonna Pekka Sulkunen, Tuula Gordon, JP Roos ja Kati Rantala Helsingistä, Riikka Homanen,
Mälläistentie 137, 32440 ALASTARO (puh. 02 76 41 492 Mirja Liukas, majoitusmahdollisuus)
1/5 Vuosikokouksen 2014 esityslista SAKSIN SUKUSEURA RY:N VUOSIKOKOUS :n jäsenet ja suvun toiminnasta kiinnostuneet toivotetaan tervetulleiksi yhdistyksen sääntömääräiseen vuosikokoukseen. Kokoukselle
25m Pienoispistooli erä 2, lauantai , klo 12:15-14:00 ==============================================================
25m Pienoispistooli erä 1, lauantai 18.8.2012, klo 10:00-11:45 ============================================================== 2. Ltn, Tomi Mustonen H V-S 3. Vänr, Yrjö Munukka H Hel 4. Ylil, Antti Leinonen
Sija No Kippari Cup kilpailu Os. sij. pist. Cup kilpailu Os. sij. pist. Cup kilpailu Os. sij. pist. Cup kilpailu Os. sij. pist. Yht.
OPM-Cup 2013 Lopullinen tulosluettelo OPM cupin lisenssejä lunastettu 169 kpl. Harri Nikula teki kovat pohjat heti alkukaudesta, ja voittaa cupin Tuurin hauki kisassa suurin hauki 10435 g, Sami Aittokallion
Kokonaispisteet Nro Kilpailija Yhdistys Luokka JoukkueID Tag. Kotziadimos Thomas. Waldén Jari- Pekka. Leppänen Kim Lindström Tuomo.
Sijoitus Kilpailu % Kokonaispisteet Nro Kilpailija Yhdistys Luokka JoukkueID Tag 1 100,0000 939,2404 124 Nousiainen Lauri 2 97,6396 917,0707 127 Nurmi Seppo Karjala A 3 95,4658 896,6531 104 Manni Matti
Länsi-Suomen Pelastusalan liitto ry Kerosiinitie TURKU
18.11.2017 1/5 I VALTAKIRJOJEN TARKASTUS klo 11:30 12:00 II LOUNAS klo 12:00 13:00 III LIITON SYYSKOKOUS klo 13:00 sääntöjen 12 :n mukaisten asioiden käsittely: 1 KOKOUKSEN AVAUS Länsi-Suomen Pelastusalan
Poliisien sm-hiihdot sprintti
Page 1 / 5 Poliisien sm-hiihdot sprintti T U L O K S E T Oulun Hiihtoseura M60; M55; M50; M45; M40; M35; NYL; MYL; M60_F1; M55_F1; M50_F1; M45_F1; M40_F1; M35_F1; NYL_F1; MYL_F1; M60 Miehet 60 vuotta 1.1
Tornio, Urheilukatu 6, Koulutuskuntayhtymä Lappian valtuustosali
PÖYTÄKIRJA LAPPIAHALLI OY YHTIÖKOKOUS Aika: 26.4.2017 klo 17.00 Paikka: Tornio, Urheilukatu 6, Koulutuskuntayhtymä Lappian valtuustosali 1 Kokouksen avaus LAPPIAHALLI Oy:n hallituksen puheenjohtaja Erkki
Ilmaolympiapistoolin SM 2011 Ellivuori IOP
Sarja: Y F1 F2 F3 F4 FIN TOT NAP 1 Saari Jussi P-HA 49 48 47 47 47 46 284 46 48 47 48 45 46 280 564 12 47 47 46 43 183 747 15 2 Kimpimäki Teijo JjA 46 48 45 47 46 49 281 45 47 46 47 48 49 282 563 9 45
Pöytäkirja. 1 Kokouksen avaus. Seuran puheenjohtaja Vesa Välimäki avasi kokouksen ja toivotti jäsenet tervetulleeksi.
Pöytäkirja Jalasjärven Alapään Eränkävijät Ry Vuosikokous 22.02.2009 Aika 13.00 14.20 Paikka Seuran Maja Läsnä 39 jäsentä 1 Kokouksen avaus. Seuran puheenjohtaja Vesa Välimäki avasi kokouksen ja toivotti
Hallituksen puheenjohtaja Kai Vainio avasi kokouksen.
Aika 10.3.2015 klo 18:00 1/6 Paikka Wanha WPK, Koskitie 1, Huittinen LÄSNÄ: HALLITUS Vainio Kai puheenjohtaja Läsnäolo-oikeutetut - Esittelijä ja sihteeri Tervakangas Matti Tenhunen Pertti Ansio Juho Friberg
Hämeen aluemestaruus 2012
Aitovuori, Tampere 07. - 11.09.2012 14:24:07 Vapaapistooli, sarja Y 1. Ari Huhtamäki P-HA 94 86 84 90 90 95 539 2. Jussi Saari P-HA 90 88 89 89 86 85 527 3. Petri Viljanen K-64 88 92 81 77 87 81 506 4.
Länsi-Suomen Pelastusalan liitto ry Tuijussuontie 10 FI Raisio
1/6 1 KOKOUKSEN AVAUS Länsi-Suomen Pelastusalan Liitto ry:n puheenjohtaja Kai Vainio avasi kokouksen. Vainio kertoi Suomen Pelastusalan Keskusjärjestössä meneillään olevasta luottamusjohdon valintaprosessista,
Ylivieskan Kuula r.y. Toimintakertomus vuodelta Yleistä
Toimintakertomus vuodelta 2015 Yleistä Ylivieskan Kuula, vuonna 1909 perustettu yleisseura. Urheiluseuran toiminta on vilkasta ja valtakunnallisesti tunnustettua. Toiminta painottui eri jaostojen järjestämiin
Pohjois-Suomen pelastusliitto ry
Pohjois-Suomen pelastusliitto ry toimintakertomus 2016 Yleistä Vuosi 2016 oli pelastusliiton 87. toimintavuosi. Liiton toiminta toteutettiin Suomen Pelastusalan Keskusjärjestön (SPEK) kanssa tehdyn sopimuksen
HYY seniorit ry, HUS seniorer rf. Rek. no 192.654 SÄÄNNÖT
HYY seniorit ry, HUS seniorer rf SÄÄNNÖT Yhdistysrekisteri vahvistanut 27.10.2005 HYY-seniorit, HUS-seniorer rf SÄÄNNÖT 2 (5) 1 Nimi, kotipaikka ja kielet Yhdistyksen nimi on HYY-seniorit ry, HUS-seniorer
Rantapohja-alueen hirvikoirayhdistys ry:n vuosikokous 2015
Rantapohja-alueen hirvikoirayhdistys ry:n vuosikokous 2015 BEST WESTERN Hotel Samantta Välitie 1 90830 Haukipudas 7.3.2015 klo: 15.00. Kokouspöytäkirja Kokouksen alussa palkittiin ansioituneet koirat ja
1 Yhdistyksen nimi on Vaasan Uimaseura Vasa Simsällskap r.y. ja sen kotipaikka on Vaasan kaupunki.
Säännöt VAASAN UIMASEURA VASA SIMSÄLLSKAP Säännöt VAASAN UIMASEURA VASA SIMSÄLLSKAP R.Y.:N SÄÄNNÖT 1 Yhdistyksen nimi on Vaasan Uimaseura Vasa Simsällskap r.y. ja sen kotipaikka on Vaasan kaupunki. 2 Yhdistyksen
Collegium Culinarium, CC - Kilta ry SÄÄNNÖT
Collegium Culinarium, CC - Kilta ry SÄÄNNÖT Vahvistettu 19.9.2006 Collegium Culinarium, CC - Kilta ry:n SÄÄNNÖT I NIMI JA KOTIPAIKKA 1 Yhdistyksen nimi on: Collegium Culinarium, CC - Kilta ry Kotipaikka
Miesten Mestaruussarja (28 pelaajaa)
Miesten Mestaruussarja (28 pelaajaa) 1 Ehoniemi Veli-Pekka Ruoveden Karj. 50 13 13 11 13 2 Peiponen Marko Nurmeksen Ks 36 15 1 0 5 15 3 Sorvali Miika Tammer-Kyykkä 26 11 3 0 7 5 3 Tanninen Jukka Imatran
Turun Moottoripyöräilijät ry Viilarinkatu 4 PL Turku Turku
Säännöt 1 (7) TURUN MOOTTORIPYÖRÄILIJÄT RY:N SÄÄNNÖT Luku 1: Yhdistyksen tarkoitus ja toiminta 1 Yhdistyksen nimi on ja yhdistyksen kotipaikka on Turun kaupunki. Yhdistyksen nimestä käytetään lyhennettä
Eurooppalainen metsästysammunta Yhdistelmäkilpailu
Suomen Metsästäjäliitto Finlands Jägarförbund Kansainvälisten lajien SM-kilpailut 2016 Mäntsälän Ampumaurheilukeskus Hirvihaarantie 725 HIRVIHAARA Eurooppalainen metsästysammunta 29.5.2016 Yhdistelmäkilpailu
Hallituksen puheenjohtaja Kai Vainio avasi kokouksen. Kokouksen aluksi annettiin Pertti Tenhuselle tälle myönnetty liiton kultainen ansiomitali.
Aika 21.8.2014 klo 11:00 1/6 Paikka Jämin ilmailukeskus, Reima Center LÄSNÄ: HALLITUS Vainio Kai puheenjohtaja Tervakangas Matti Tenhunen Pertti Haapala Heikki Haikonen Markku Lehtonen Esko Lehtonen Kalle
Lounais-Suomen aluemestaruuskilpailu 2011
Säkylä 03. - 04.09.2011 19:30:55 25m Pienoispistooli 20 ls, sarja 12T 1. Tuomas Lammintausta KaA 91 97 188 188 2. Casper Corell KaA 90 86 176 176 25m Pienoispistooli 10 ls, sarja N 1. Ritva Lapinniemi
Hei, korjaukset tehty vuoden 2010 toimintasuunnitelmaan. Ainoastaan maaliskuun ylimääräinen hallituksen kokouspöytäkirjaa ei ole (silloin oli
Hei, korjaukset tehty vuoden 2010 toimintasuunnitelmaan. Ainoastaan maaliskuun ylimääräinen hallituksen kokouspöytäkirjaa ei ole (silloin oli tilinpäätöksen tarkastus ja alllekirjoitus), Roby oli sihteerinä
Toimintakertomus Alajärven Yrittäjät Ry
Toimintakertomus 2016 Alajärven Yrittäjät Ry Yleistä Alajärven Yrittäjät on kaupungissa toimivien yritysten ja yrittäjien etujärjestö, joka valvoo yrittäjien ja yritysten toiminnallisia ja taloudellisia
SM-esikilpailu. Yksilökilpailut. Lumijoki, 27.06.2015
SM-esikilpailu Lumijoki, 27.06.2015 Yksilökilpailut M 1. Kuitunen Lasse 21 Keski-Pohja 300 (20:06) 240 (-24m/+6m) 582 (97) 1122 2. Marttila Petri 1 Oulu 278 (23:41) 288 (-1m/-5m) 546 (91) 1112 3. Tapani
Yhdistyksen nimi on Kiinteistöliitto Varsinais-Suomi ry. Sen kotipaikka on Turun kaupunki ja toimintaalueena
Kiinteistöliitto Varsinais-Suomi ry:n säännöt 1 NIMI JA KOTIPAIKKA Yhdistyksen nimi on Kiinteistöliitto Varsinais-Suomi ry. Sen kotipaikka on Turun kaupunki ja toimintaalueena Varsinais-Suomi. Yhdistys
1993 P a l k i n t o P a l k i t u t
1993 P a l k i n t o P a l k i t u t Stipendi Timo Paasolainen (1) Vesa Sairanen (1) Veteraanipalkinto Hannu Suoknuuti (1) Raija Ovaska (1) Esine palkinto Antti Väkevä (1) Leena Puranen (1) Ville Nurmilaukas
Henkilökohtainen kilpailu ls Tulokset - Sarja 50
Henkilökohtainen kilpailu 10 + 10 ls Tulokset - Sarja 50 Osanottajia yhteensä 49 Sija Nimi Yhdistys Sarja Tulos 1. srj 2. srj Napa 10 9 1 Thure Seppo Suur-Savon SB 50 191 94 97 2 9 9 2 Riihiluoma Tapio
Hämeen aluemestaruuskilpailu 2009
TUA:n ampumarata 13. - 16:51:27 25m Isopistooli, sarja Y 1. Marko Inovaara HlAS 92 89 91 272 90 94 95 279 551 14 2. Timo Paalanen AsAs 92 91 89 272 90 94 95 279 551 8 3. Juha Hautamäki LeA 93 94 94 281
OIKARISTEN SUKUSEURA RY:N TOIMINTAKERTOMUS 2016
OIKARISTEN SUKUSEURA RY:N TOIMINTAKERTOMUS 2016 Kuva Sirpa Heikkinen 2009 OIKARISTEN SUKUSEURA RY TOIMINTAKERTOMUS 5.12.2016 Oikaristen 16-vuotias sukuseura toimi aktiivisesti. Seuran tavoitteena on ollut
ResUL Palvelusaseiden mestaruuskilpailut Satakunnan lennosto, Pirkkala. PA1 Henkilökohtaiset tulokset
ResUL Palvelusaseiden mestaruuskilpailut 23.7.2011 Satakunnan lennosto, Pirkkala PA1 Henkilökohtaiset tulokset Sij. Ampuja Piiri S1 S2 Tulos Vertailuarvo 1 Nieminen Markku HRESP 86 100 100 0100-02-08-00-00-00-00-00-00-00-00-00-00--0086-01-01-02-06-00-00-00-00-00-00-00-00
SOUTH WEST KARTING FIN RY YHDISTYSSÄÄNNÖT
1 (5) SOUTH WEST KARTING FIN RY YHDISTYSSÄÄNNÖT 1. Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on South West Karting Fin ry ja sen kotipaikkana on Raision kaupunki. 2. Tarkoitus ja toiminnan laatu Yhdistyksen
HUOLTOUPSEERIYHDISTYS RY:N SÄÄNNÖT
HUOLTOUPSEERIYHDISTYS RY:N SÄÄNNÖT YHDISTYKSEN NIMI 1 Yhdistyksen nimi on Huoltoupseeriyhdistys ry. KOTIPAIKKA 2 Yhdistyksen kotipaikka on Helsingin kaupunki. Yhdistyksen toimintaalueeseen kuuluu Suomen
SML-Länsi-Suomen mestaruuskilpailut, HIRVI, M
SML-Länsi-Suomen mestaruuskilpailut, HIRVI, M 1 Vesa Saviahde M PH 96 98 194 2 Sami Heikkilä M PH 95 98 193 3 Mikko Autio M Po 92 96 188 4 Tomi-Pekka Heikkilä M PH 91 96 187 5 Kari Koskinen M PH 95 90
Suomen Internet-yhdistys - SIY ry. Yhdistysrekisteritunnus 169.671
Suomen Internet-yhdistys - SIY ry Yhdistysrekisteritunnus 169.671 TASEKIRJA 1.1. - 31.12.2009 Suomen Internet-yhdistys - SIY ry SISÄLLYSLUETTELO Tilinpäätös 1.1. - 31.12.2009 Sivut TOIMINTAKERTOMUS 1 TILINPÄÄTÖS
Sija Nimi Seura Srj TOT NAPA 1 Eloranta Oskari KaA Y
Vapaapistooli, 25.05.2012 1 Salo Jarmo LSA 94 88 91 90 89 91 543 7 2 Kaaro Kirsti KAS 87 90 92 93 89 92 543 6 3 Turja Jyrki LSA 86 94 82 88 92 90 532 3 4 Tervo Antti SA 87 87 84 83 84 92 517 2 5 Kiviö
Henkilökohtainen kilpailu 10 + 10 ls Tulokset - Sarja Y
Henkilökohtainen kilpailu 10 + 10 ls Tulokset - Sarja Y Osanottajia yhteensä 39 Sija Nimi Yhdistys Sarja Tulos 1. srj 2. srj Napa 10 9 1 Suominen Hannu Kankaanpään Seudun RT Y 192 94 98 6 6 8 2 Meurasalo
5. Kyösti Korpiola ,1971,1973,1974 ( ,1967,1970, ,1968) ( ,1964) ( )
1. Timo Korpiola 68 1963 80 1967,1969,1970 (3. 1966) 93 1971 +93 1972 (3. Yleismestaruus 1963) 2. Max Jensen 80 1963,1964 Yleismestaruus 1963 (2. 1964) 3. Pauli Hissa +80 1963,1964 Yleismestaruus 1964
M AK+LK SIJA NIMI PIIRI SARJA
ISM 1.7.2017 Juuka LUODIKKO M uusinta 1 Pauli Markkanen PS M 49 42 91 85 176 186 2 Pertti Miettinen PS M 48 41 89 87 176 184 3 Marko Sikanen PS M 47 40 87 86 173 4 Aki Hännikäinen SS M 45 40 85 79 164
Samurai Cup
7.5.2006 Sarja: BP 45 POOLI 5 osallistujaa Nro Kilpailija Paino 1 2 3 4 5 Voitot Pisteet Sija 1 Hiilamo Aapo 3.k CHI 42,9 0 0 0 4 2 Kamberg Juha 3.k KAN 43,05 7 0 3 2 10 2 3 Njie Faij 3.k CHI 40,7 louk
Tutustuminen Espoon kaupungin rakentamiseen
Jäsentiedote 07.04.2009 JÄSENTIEDOTE 1/2009 Hyvä Rakenteiden Mekaniikan Seura ry:n jäsen, Rakenteiden mekaniikan seura järjestää kevään aikana seuraavaa ohjelmaa: Tutustuminen Espoon kaupungin rakentamiseen
Suomen Työhygienian Seura ry:n vuosikokous klo 15.15, Break Sokos Flamingo, Vantaa. Puheenjohtaja Milja Koponen avasi kokouksen klo 15:21.
Suomen Työhygienian Seura ry:n vuosikokous 11.2.2019 klo 15.15, Break Sokos Flamingo, Vantaa 1. Kokouksen avaus Puheenjohtaja Milja Koponen avasi kokouksen klo 15:21. 2. Valitaan kokouksen puheenjohtaja
- toimii jäsenyhdistystensä ja liiton yhdyssiteenä. - toimii liiton hyväksymiä arvoja noudattaen.
Senioripiiri Säännöt 1 (5) 1 Nimi, kotipaikka ja toiminta-alue 2 Tarkoitus 3 Toiminta 4 Jäsenet Yhdistyksen nimi on kansallinen senioripiiri ry. Yhdistys kuuluu piirijärjestönä Kansallinen senioriliitto
PERINNEASE SM 2014 SANTAHAMINA Lauantai 24.5.2014 klo 10-12 Pistoolirata Pistoolin kouluammunta
Lauantai 24.5.2014 klo 10-12 Pistoolirata Pistoolin kouluammunta 20 Smolander Åke 94 Rasku Hannu 22 Toivanen Jouni 95 Rasku Jukka 24 Soini Jukka 98 Fred Christer 25 Partanen Pentti 99 Salo Sakari 27 Ruotsalainen
ANOMUS RIIHIMÄKI ANON, ETTÄ MINULLE MYÖNNETÄÄN HARRRASTUSPALKINTO AKTIIVISESTA TOIMINNASTA RIIHIMÄEN YHDISTYKSESSÄ.
ANOMUS RIIHIMÄKI 21.12.2011 ANON, ETTÄ MINULLE MYÖNNETÄÄN HARRRASTUSPALKINTO AKTIIVISESTA TOIMINNASTA RIIHIMÄEN YHDISTYKSESSÄ. Riihimäen Autoteknillinen Yhdistys puheenjohtaja puh. 040/3305273 sähköposti
Hämeen Aluemestaruuskilpailut ruutiaseilla (p, pk)
TUA:n Ruskeekiven Ampumarata, Akaa 02. - 25m Pienoispistooli 60 ls, sarja M50 1. Petri Viljanen K-64 92 97 96 285 95 91 91 277 562 2. Raine Järvinen K-64 81 85 84 250 91 90 90 271 521 3. Petri Sorsa LAS
TOIMINTAKERTOMUS 2015
INFRA-ALAN TOIMIHENKILÖLIITTO INTEK RY TOIMINTAKERTOMUS 2015 1 1 TALOUDELLINEN EDUNVALVONTA 1.1 Palvelussuhteen ehtojen tarkistukset vuonna 2015 Kertomusvuoden sopimuksen mukaan palkkoja korotettiin 1.8.2015
Turun Senioriurheilijat ry
TOIMINTAKERTOMUS 2007 1 Yleistä Vuosia elämään.. ja elämää vuosiin! Turun Senioriurheilijat urheiluseura perustettiin 10 päivänä joulukuuta 2004 Kupittaan Urheiluhallissa kahdeksan henkilön toimesta. Seuran
Suomen Metsästäjäliitto Finlands Jägarförbund. Kansainvälisten lajien SM-kilpailut Mäntsälän Ampumaurheilukeskus
S20 1 56 Ville Koskinen S20 VS 78 100 88 92 358 2 10 Viktor Holmlund S20 SÖ 76 88 100 84 348 3 46 Ville Määttänen S20 VS 77 94 96 80 347 4 37 Joonas Vainio S20 VS 72 75 92 92 331 N 1 45 Liina Laine N VS
Miesten Mestaruussarja (27 pelaajaa)
Imatra Miesten Mestaruussarja (27 pelaajaa) 1 Peiponen Marko Nurmeksen Ks 78 5 13 15 18 9 18 15 2 Kononen Valeri Helsingin Suoj. Seura 72 7 15 11 5 8 11 20 0 3 Ehoniemi Veli-Pekka Helsingin Suoj. Seura
Suomen Internet-yhdistys - SIY ry. Yhdistysrekisteritunnus 169.671
Suomen Internet-yhdistys - SIY ry Yhdistysrekisteritunnus 169.671 TASEKIRJA 1.1. - 31.12.2008 Suomen Internet-yhdistys - SIY ry SISÄLLYSLUETTELO Tilinpäätös 1.1. - 31.12.2008 Sivut TOIMINTAKERTOMUS 1 TILINPÄÄTÖS
Yhdistyksen puheenjohtaja Göran Koreneff avasi kokouksen klo 16.08
Suomen APL-yhdistyksen syyskokous 19.11.2014 Eläketurvakeskus, Kirjurinkatu 3, Itä-Pasila 1. Kokouksen avaus Yhdistyksen puheenjohtaja Göran Koreneff avasi kokouksen klo 16.08 2. Kokouksen toimihenkilöiden
Tuusulan Metallityöväen ammattiosaston toimintakertomus vuodelta 2008
Tuusulan Metallityöväen ammattiosaston toimintakertomus vuodelta 2008 YLEISTÄ Vuosi 2008 oli Tuusulan Metallityöväen ammattiosaston 32. toimintavuosi. Ammattiosastomme toiminta on ollut jälleen kuluneena
Suomen Metsästäjäliitto Finlands Jägarförbund. Kansainvälisten lajien SM-kilpailut Mäntsälän Ampumaurheilukeskus
Suomen Metsästäjäliitto Finlands Jägarförbund Kansainvälisten lajien SM-kilpailut 2019 Mäntsälän Ampumaurheilukeskus Eurooppalainen metsästysammunta 8.6.2019 Yhdistelmäkilpailu N Sija Nro Nimi Sarja Piiri
Sovelletun reserviläisammunnan (SRA) Etelä-Hämeen piirinmestaruuskilpailut ammuttiin Toijalan Seudun Erämiesten radalla lauantaina
Sovelletun reserviläisammunnan (SRA) Etelä-Hämeen piirinmestaruuskilpailut ammuttiin Toijalan Seudun Erämiesten radalla lauantaina 23.3.2013. Kilpailun osallistujamäärä on kasvanut joka vuosi ja tänä vuonna
TOIMINTAKERTOMUS 2005
TOIMINTAKERTOMUS 2005 YLEISTÄ Vuosi 2005 oli OuLVI:n 43. toimintavuosi. Vuoden aikana järjestetty toiminta oli edellisten vuosien mukaista.tapahtumissa keskityttiin laatuun ja panostettiin tapahtumaympäristöön
SUOMEN GOLFKENTÄNHOITAJIEN YHDISTYS FINNISH GREENKEEPERS ASSOCIATION RY
Hallituksen sääntömuutosehdotus kevätkokoukseen 2012 7 Jäsenmaksut Yhdistyksen syyskokous päättää jäsenmaksuista hallituksen esityksen perusteella. A-, B- ja C-jäsenillä sekä kannatusjäsenillä voi olla
KoLVI Kouvolan LVI-yhdistys, KoLVI ry
Syyskokouksen pöytäkirja, verkkoversio 1. (3) SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN SYYSKOKOUS 2015 Aika: 11.11.2015 klo 17.30 Paikka: Ravintola Nevillen Kammari, Kouvola Läsnä: 15 jäsentä 1. Kokouksen avaus KoLVIn puheenjohtaja
Ikäluokka Painoluokka Vaaka Nimi / Synt 1. nosto 2. nosto 3. nosto Tulos Paikkakunta N 57 52,05 Hanna Rantala / 82 85,0 90,0 90,0 Tampere 26.8.
MAKSIMIRANKING 2017 N 47 46,90 Andreea Vasilescu/ 1991 42,5 47,5 47,5 42,5 Hämeenlinna 10.9.2017 N 57 52,05 Hanna Rantala / 82 85,0 90,0 90,0 Tampere 26.8.2017 N 52 51,50 Hanna Rantala/ 1982 85,0 90,0
Suomen Metsästäjäliitto - FinlandsJägarförbund. Kansainvälisten lajien SM-kilpailut Sotkan Ampumarata, KAUHAJOKI
N Sija Nro Nimi Sarja Piiri Kauris Kettu Gemssi Sika Trap Compak Tulos 1 33 Liina Laine N VS 50 49 50 48 80 92 369 2 79 Anne Tölli N KP 43 41 46 49 92 68 339 3 57 Niina Rauma N Po 49 50 50 45 80 60 334
Yhdistyksen nimi on Päijät-Hämeen tutkimusseura ja kotipaikka Lahden kaupunki.
1 PÄIJÄT-HÄMEEN TUTKIMUSSEURA R.Y:N SÄÄNNÖT Nimi 1 Yhdistyksen nimi on Päijät-Hämeen tutkimusseura ja kotipaikka Lahden kaupunki. Tarkoitus 2 Seuran tarkoituksena on toimia Päijät-Hämeeseen kohdistuvan
SML-Länsi-Suomen mestaruuskilpailut, LUODIKKO, M
SML-Länsi-Suomen mestaruuskilpailut, LUODIKKO, M 1 Sami Heikkilä M PH 96 98 194 10 2 Lauri Seppälä M Po 96 98 194 5 3 Tomi-Pekka Heikkilä M PH 97 94 191 4 Vesa Saviahde M PH 96 94 190 5 Kari Äikäs M KS
TOIMINTAKERTOMUS 1 TOIMINTAKERTOMUS Siilinjärvi
TOIMINTAKERTOMUS 1 TOIMINTAKERTOMUS 2015 71800 Siilinjärvi siilinjarvenyrittajat@gmail.com 2 TOIMINTAKERTOMUS SISÄLLYS TOIMINTAKERTOMUS... 3 1. PERINTEISTÄ JA LIIKUNNALLISTA TOIMINTAA VUONNA 2015... 3
Suomen lastensuojelun avohuollon toimijat ry Toimintakertomus Yhdistyksen
Suomen lastensuojelun avohuollon toimijat ry 2.1.2014 Toimintakertomus 2012-2013 Yhdistyksen alku Yhdistyksen idea sai alkunsa 2011 Vaasassa lastensuojelun sijaishuollon päivillä, jossa muutamien toimijoiden
Henkilökohtainen kilpailu ls Tulokset - Sarja Y
Henkilökohtainen kilpailu 10 + 10 ls Tulokset - Sarja Y Osanottajia yhteensä 36 Sija Nimi Yhdistys Sarja Tulos 1. srj 2. srj Napa 10 9 1 Tiihonen Tommi Kymenlaakson RT Y 187 94 93 3 6 9 2 Palo Timo Porvoon
Suomen Kuntaliitto ry Pöytäkirja 1/ Finlands Kommunförbund rf
Suomen Kuntaliitto ry Pöytäkirja 1/2013 1 Kokoustiedot Aika Torstai 2.5.2013 klo 13.30 14.41 Paikka Kuntatalo, iso luentosali ja neuvotteluhuoneet Toinen linja 14, Helsinki Suomen Kuntaliitto ry Pöytäkirja