ALTIKKA. 3/2009 AUTOLIITON TIKKAKOSKEN OSASTO ry JÄSENLEHTI Luonetjärven EM FIA-Fillarikisa joukkue vahvistettuna joulupukilla.
|
|
- Sari Saarnio
- 7 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 ALTIKKA 3/2009 AUTOLIITON TIKKAKOSKEN OSASTO ry JÄSENLEHTI Luonetjärven EM FIA-Fillarikisa joukkue vahvistettuna joulupukilla.
2 PUHEENJOHTAJAN TUUMAILUJA Jo siitä on aikaa, kun edellinen Altikka ilmestyi! Joskus tämä lehden teko on jostakin syystä erittäin tikkuista ja toisinaan taas tuntuu, että lehti syntyy lähes itsestään. Lehden viipymiselle voi asettaa selityksiä vaikka kuinka paljon, mutta suurimpana syynä puheenjohtajanne jonkun asteinen uupumus. Olemme kuitenkin toimineet aktiivisesti lehden ilmestymisestä huolimatta. Kesän aikana on harrastettu kulttuuria osallistuttu autokilpailuiden tekoon jne. Minulle kovimpia haasteita ovat olleet Autoliiton hyvänä nuorisotyönä järjestettävät FIA-Fillarimestari kisat. Yhdistyksemme kotikylän joukkue Lueonetjärveltä edusti maatamme mainiosti EM-loppukilpailussa, josta oma juttunsa tuonnempana. Samaan asiaan liittyen osastomme vastasi Keski-Suomen mestaruuskilpailusta ensivuoden SM-kilpailuja ajatellen. Näissä kahdessa tapahtumassa riitti mukavasti puuhaa loppu kesälle ja alkusyksylle. Myös viimeisen työvuoteni alku ollut kovin kiireinen joten annettakoon anteeksi Altikan myöhäinen numero kolme! Vuoden jo lähestyessä loppuaan on aika näin järjöstellisessä mielessä siirtää katsetta uuteen vuoteen sillä ensikuun jälkeen on käsillä joulukuu ja toimintasuunnitelma hahmotelma pitää olla jollakin mallilla valmiina. Niin meidän yhdisytyksssä kuin muissakin tekijät vaan tahtovat olla hakusalla ja vähäisin voimavaroin ei näytä olevan muuta mahdollisuutta kuin vähentää toiminnan määrää? Kevään vuosikokous tuo tullessaan toimintasuunnitelman vahvistamisen ja henkilövalinnat. Tuleva kokous pitää sisällään perinteisten hallituksen erovuoroisten jäsenten kierroksen myös puheenjohtaja valinnan seuraavalle kolmivuotiskaudelle. Toivon Teidän ottavan erittäin tosissaan tämän puheenjohtaja asian sillä olen mielestäni jo riittävän kauan ollut tämän yhdistyksen ruorissa ja on aika vaihtaa laivan kapteenia. Toisena merkittävänä asiana on se, että jään ensi syksynä eläkkeelle työstäni ja jos terveyttä ja jonkun astgeista tolkkua vielä annetaan niin omasta ajankäytöstä ei ole mitään suunnitelmaa vapaakai taiteilijaksi. Lopuksi tämän lehden pääkirjoitukseen voinenne kaikkia olla yhtä mieltä siitä, että vuosi on ilmojensa puolesta ollut mitä parhain. Meillä oli hyvä talvi lunta ja pakkasta sopivasti! Kesällä aurinko muisti meitä hyvin ja antoi luonnolle sopiuvasti vettä ja näin kesä oli vehreä! Nyt syksyn alku ollut todella loistava ja juuri ennen sateita sain kerättyä puolukatkin talteen. Olkaamme onnellisia, että meillä on asiat kuitenkin todella hyvin! Syksyn syysilmoihin aurinkoista mieltä ja jokaisen ulkovaatteseen heijastin heilumaan! Erkki Savolainen Puheenjohtaja
3 LÄHI HISTORIAA ALTI-ALAMÄKIAJO Kesäkuussa kosteana iltana kokoontui kuusi rohkeaa, sateessa sulamatonta miestä, Laajavuoren mäkiautoiluareenalle ratkomaan mestarikuljettajakilpailun ensimmäisen osakilpailun paremmuusjärjestystä. Mukana oli myös yksi miespuolinen cheerleader kannustamassa. Järjestäjillä oli hieman vaikeuksia ajanottolaitteiston kanssa, mutta ajat lopulta saatiin. Autoja vaihdeltiin tasapuolisuuden nimissä ja tämä aiheutti haasteen saada miehet oikeille paikoille palkintopallille. Tässäkin lopulta onnistuttiin. Kiitos kaikille osallistuneille! Perttu, kilpailunjohtaja Tässä sijoitukset, ajat puuttuu järjestys nopeuden mukaan: Paloneva Vesa, 2. Kemiläinen Perttu, 3. Rautiainen Jukka, Seijesvirta Sami, 5. Nurminen Pekko ja 6. Salenius Kai LUONTO & ERÄ-MESSUT Kevät kauden viimeiset messut vedettiin rutiililla läpi ja näin oli kevät kauden kovat urakat paketissa. Mukana olleet kertovat, että pitkistä päivistä selän- ja jolkojen kolotuksesta huolimatta kaikkea hauskaa messuilla lähes joka kerta sattuu ja tapahtuu. Tällä voimalla sitten jaksetaan lähteä uusille messuille. N. K60-ryhmä kävi kesällä saunomassa Tupaswillan savusaunassa kevään pölyt niskasta pois ja mahdolliset kivet karistamassa kengistä jos niitä yleensäkkään kenenkään kengissä oli. AL TIKKAKOSKEN OSASTO TOIMINTASUUNNITELMA ALTI INDOOR-KARTING JOULUMARKKINAT KINKKUAJO MUUTA: JÄSENLEHTI ALTIKKA 4 NUMEROA, FIA.FILLARIKISA VALMENNUSTA KESKI-SUOMEN KOULUJEN JOUKKUEILLE (TEORIAA JA TAITOAJOHARJOITUKSIA), NAISTEN JUTTU, ENSIAPU KERTAUSKURSSI, ************************************************************************************************ tai osastojen sivut
4 Osaston toimintasuunnitelma Altikka 1/2007 ja osaston www-sivuilla ajantasaisena HÄYRYLÄNRANTA BLUES Kesä ilta kauneimmillaan oli Konnevesi viikon aika ja Häyrylänranta Bluesin. Matkaan lähdettiin Heikkilän Apen kuljetuksella. Hätäisimmät matkaan lähteneet arvelivat uskaltaako Apen kyytiin lähteä, kun oli niin vauhdikas käännös Harjukadun tilausajolaiturin pysäkille. Kaikki nousivat autoon ja matka oli rattoisa, mitä nyt pj. Konnevedelle saavuttaessa kertoili nuoruusvuosistaan. Matkassa oli uusia bluesin ystäviä ja perusrunko tottakai. Kuustonen totesi jälleen, että sama yleisö kuin edellisenä vuonna ja niin on myös samat esiintyjät. Noo, ei se ihan niinkään ollut! Illan pääesiintyjä Jorma Kääriäistä säesti Riku Niemi Okestra täydellä kokoonpanolla. Kuustosen jälkeen lavalla tunnelmaa ja ajatuksia loi Juha Tapio kertoi olevansa savolaismies lähtöjään Vesannolta jos oikein ymmärrettiin. Mukavaa oli pientä piknikkiä hyvän musiikin lomaan ja ensivuonna uudestaan. Häyrylän ilta oli mitä kaunein kesäilta!
5 KUUSAN KESÄTEATTERI Heikkilän Ape kuskasi meitä uudelleen nyt musiikin maailmasta teatteri ilmapiiriin Kuusaaseen. Kuusaassa nautittiin mitenkä ahneus saa palkkansa. Esityksenä oli TV:stä tuttu Turvetta ja timanttia esitys lämmitti mieliä ja yhtenä oppina täällä oli lähimmäisestä välittäminen ja elää tätä päivää. Niin ja sääkin oli hyvää niinkuin munkkikahvitkin KIRKKOPÄIVÄT Kirkkopäivillä vastasimme linja-autojen-, Norssin- ja Lyseon pihan P- paikkojen liikenteenohjauksesta. Rutinoituneet liikenteenohjaajamme selvisivät urakasta turhia hikoilematta vaikka keli olikin lämmin. Liikennemäärä oli huomattavasti pienempi mitä odotettiin vaikka väkeä olikin paljon liikkeelle. Kiitos kaikille mukana olleille! LITRA PÄIVÄSSÄ TALOUDELLISUUSAJO
6 Aikaisempina vuosina tämä kisa tunnettiin nimellä SKAL- Taloudellisuusajo. Aika muuttuu ja kilpailu oli saanut uuden nimen. Osastomme vastuulla oli kilpailun tekniikan läpi vieminen ja siinä onnistuimme hyvin KIITOS mukana olleille! Kilpailu ei tarvitse kovin raskasta joten odottaisimme porukkaa löytyvän helpommin mitä löytyy. Erityisesti tankkaus vaatii aamusta ja iltapäivästä 2-3 tuntia talkoolaisia. Ensivuonna uudestaan FIA-FILLARI KESKI-SUOMEN ALUEKILPAILU Olimme vastuussa tämän syksyn Keski-Suomen aluekilpailun järjestelyistä. Kilpailu kisattiin Saarijärven Herajärven koululla. Mukana oli kaikkiaan kahdeksan joukkuetta. Saarijärvellä voittaja oli Herajärven koulun I-joukkue ja kakkosena kotikylämme Luonetjärven I-joukkue. Nämä joukkueet jatkavat toukokuulla 2010 ajettavaan SM-kilpailuun, jonka voittaja jatkaa sitten ensi syksynä edustamaan Suomea EMkisoissa. Kilpailupaikka oli hyvä, teoriat Saarijärven kunnantalon auditoriossa ja ajot sisähallissa. Sää olisi suosinut ulkoajoakin hyvin. Kiitos Saarijärven kaupungille, Heikkilän Apelle kuljetuksista ja omalle talkooväelle erityisesti Jermulle, joka tuli pelastamaan tuloslaskennan! ALTI INDOORKARTING TULEVAA HISTORIAA Jo perinteeksi muodostunut ALTI Indoorkartin ajetaan klo välisenä aikana Jyväskylän Karting Centerillä. Mukaan lähtijöitä pyydetään ilmoittaautumaan ennakkoon Kemiläisen Pertulle puh viimeistään mennessä KIITOS! Sarjoina naiset ja miehet. Kisahan kuuluu mestarikuljettaja sarjaamme toisena osakilpailuna. Ensimmäisenä ajettiin kesäkuussa alamäkiajo ja joulukuulla on vuorossa kolmasosakilpailu Kinkkuajo HEIJASTINISKU Hallituksen jäsenet (saa muitakin tulla mukaan) suorittavat heijastin iskun Tikkakoskella. Kohteena ovat illalla liikkuvat jalankulkijat, jotka
7 ovat liikkeellä ilman heijastinta. Iskun ajankohta on hallituksen kokouksen jälkeen n. klo JYVÄSKYLÄN JOULUMARKKINAT Markkinoilla vastaamme liikenteenohjauksesta ja Sirkka odottaa ilmoittautumisia puh Osastomme n. K-60 ryhmä on vetänyt kunniakkaasti kuluvana vuonnakin useat messut ja sitä kautta saadut varat antavat mahdollisuuden tuossa edellä ilmoitettuunkin tapahtumaan. Joten eiköhän me nuoremmatkin anneta aikaamme muutama tunti ja lähdetään talkoisiin!!! KINKKUAJO Perinteinen Kinkkuajo ajetaan klo alkaen jossakin. Lähtö- ja maalaipaikka vielä avoinna, mutta jossakin Tikkakoskelle, todennäköisesti Autobaarilla. Tarkempi aika selviää MOOTTORI-lehden muistio palstalta ja ALTIKKA 4/2009 pyritään saamaan myös ennen tapahtumaa liikkeelle. TÄSÄTÄ ALKAA VUOSI 2010 MITÄ SIELLÄ SITTEN ON ON VIELÄ ARVAILUJEN VARASSA! H U O M A A! LUKEA MUUTOINKIN MOOTTORIN-LEHDEN MUISTIOPALSTAA HARTAUDELLA JA OSASTON WWW-SIVUJA, JOISSA MOLEMMISSA VIIMEISIN TIETO OSASTON TAPAHTUMISTA! EM FIA-FILLARIMESTARI 2009 TURKU Suomen Turussa ajettiin Autoliiton 90-vuotis tapahtumana FIA:n Fillarimestaruus EM-kilpailu. Mukana oli kaikkiaan 21 maata joista yhtenä Suomi. Suomea edusti Tikkakoskelta Luonetjärven koulun joukkue. Joukkueen muodostivat Annika Järvenpää, Julia Rajala, Janne Malkamäki ja Konsta Kyläniemi. Joukkueen johtajina Helninä Viitasaari ja Erkki Savolainen. Joukkueemme matkasi Turkuun jo torstaina, koska perjantai aamupäivälle oli luvassa TV-ohjelman tekoa ja kuvauksia Turussa. Kuvauksia tehtiinkin Turun torilla, -linnassa, Suomen Joutsenella sekä sunnuntaina Väskän saariretkellä unohtamatta kilpailupäivän tapahtumiakaan. Kilpailussa suurin osa joukkeuista oli rennosti, mutta täydellä sydämmellä tehtäviä suoritettaessa joukkuehengessä. Tämän Suomen joukkueen yhteishengestä meillä aikuisillakin on oppimista. Suomen joukkue oli yhdestä koulusta, kun sitten muutaman maan kilpailijat oli valittu eripuolilta kotimaataan (maan parhaat?). Venäläiset vuokrasivat pyörät perjantai illaksi ajoharjoittelua varten, mutta lauantai aamuna he yllättivät aamu treeneillä ja treenit alkoivat 6.30 punnerruksilla?
8 No meillä kaikilla oli mukavaa ja palkintogaala lauanti iltana oli suora kopio FIA:n palkintoseremoniasta, joka autoväelle pidetään vuoden lopulla Monagossa. Latvialaiset olivat selkeitä voittajia toisena Tsekkiläiset ja Venäläiset olivat kolmansia. Me oli sijalla 13 ja samalla kolmanneksi parhaita vanhanajan länsieurooppalaisia ;-) Autoliitto sai FIA:lta ylitse vuotavat kehut järjestelyistäm, jotka olleet lajin parhaat niinä 24. vuotena mitä EM-kilpailu on järjestyetty. Tässä hyvä asia Autoliiton vuosittaiseen nuorisotyöhön eli kaikki maamme osastot tekemään nuorisotyötä ja mikäpä Autoliiton ideologiaan paremmin sopisikaan kuin opetta liikennekäyttäytymistä nuoresta alkaen - näistä nuorista tulee aikanaan JÄSENIÄMME!
9
10
ALTIKKA. 4/2009 AUTOLIITON TIKKAKOSKEN OSASTO ry JÄSENLEHTI 1965 2008
ALTIKKA 4/2009 AUTOLIITON TIKKAKOSKEN OSASTO ry JÄSENLEHTI 1965 2008 No, ei tämä taida niin helppoa ollakkaan!! HYVÄÄ JOULUA JA TURVALLISTA UUTTA 2010 VUOTTA 22.11.2009 PUHEENJOHTAJAN TUUMAILUJA Vuoski
Lisätiedot4/2013. AUTOLIITON TIKKAKOSKEN OSASTO ry JÄSENLEHTI 1965 2013
Tikkakosken osasto ALTIKKA 4/2013 AUTOLIITON TIKKAKOSKEN OSASTO ry JÄSENLEHTI 1965 2013 ALTI-Kartingin mestarit 2013 Vasemmalta; Säde Pirttimäki, Karoliina Nurminen, Pekko Nurminen, Juha Lehmusjoki ja
LisätiedotALTIKKA. AUTOLIITON TIKKAKOSKEN OSASTO ry JÄSENLEHTI 2/2009 1965-2009
ALTIKKA AUTOLIITON TIKKAKOSKEN OSASTO ry JÄSENLEHTI 2/2009 1965-2009 Lahden Classic Motorshow osaston matkalaisia Uuraisten Liikenteen kuljettamina. Ensi vuonna uudestaan ja suuremmalla joukolla! PUHEENJOHTAJAN
Lisätiedot2/2013 AUTOLIITON TIKKAKOSKEN OSASTO ry JÄSENLEHTI 1965 2013
Tikkakosken osasto ALTIKKA 2/2013 AUTOLIITON TIKKAKOSKEN OSASTO ry JÄSENLEHTI 1965 2013 "Tikkakosken Mannekiinit" Tikkakosken Tohinoissa 2012 osastomme markkinateltta Estolan Pike Ja pirttimäen Tomi 2
LisätiedotTikkakosken osasto ALTIKKA. 3/2011 AUTOLIITON TIKKAKOSKEN OSASTO ry JÄSENLEHTI 1965 2011
Tikkakosken osasto ALTIKKA 3/2011 AUTOLIITON TIKKAKOSKEN OSASTO ry JÄSENLEHTI 1965 2011 PUHEENJOHTAJAN TUUMAILUJA TAPIOLA MALJA Kuvassa oleva Tapiola-malaja kiertää vuosittain Autoliiton osastojen kesken
Lisätiedot2/2015 AUTOLIITON TIKKAKOSKEN OSASTO ry JÄSENLEHTI 1965 2015 50v.
Tikkakosken osasto ALTIKKA 2/2015 AUTOLIITON TIKKAKOSKEN OSASTO ry JÄSENLEHTI 1965 2015 50v. AL FIA-FILLARIKISAN VOITTOISA JOUKKUE 2015 HERAJÄRVEN KOULU SAARIJÄRVELTÄ MATKA ITÄVALTAAN VOI ALKAA! PUHEENJOHTAJAN
Lisätiedot4/2011 AUTOLIITON TIKKAKOSKEN OSASTO ry JÄSENLEHTI 1965 2011
Tikkakosken osasto ALTIKKA 4/2011 AUTOLIITON TIKKAKOSKEN OSASTO ry JÄSENLEHTI 1965 2011 AHVENISTOLLA HISTORIC RACINGISSA NÄHTYÄ, HENRI TOIVOSEN KÄYTTÄMÄ PORSCHE PUHEENJOHTAJAN TUUMAILUJA Jälleen alkaa
Lisätiedot1/2015 AUTOLIITON TIKKAKOSKEN OSASTO ry JÄSENLEHTI 1965 2015 50v.
Tikkakosken osasto ALTIKKA 1/2015 AUTOLIITON TIKKAKOSKEN OSASTO ry JÄSENLEHTI 1965 2015 50v. Aurinkoa 50 vuotta! Kansikuva: Kari Alosen taideteos PUHEENJOHTAJAN TUUMAILUJA Uusi 2015 vuosi on jo päässyt
LisätiedotALTIKKA. AUTOLIITON TIKKAKOSKEN OSASTO ry JÄSENLEHTI 1965-2008 2/2008
ALTIKKA AUTOLIITON TIKKAKOSKEN OSASTO ry JÄSENLEHTI 1965-2008 2/2008 Vuosikokouksessa osaston standaarilla muistettiin veteraani jäseniä. Vasemmalta Martti Mäkinen, Jouko Havu, Aarre Rantanen, osaston
LisätiedotTikkakosken osasto ALTIKKA. 1/2012 AUTOLIITON TIKKAKOSKEN OSASTO ry JÄSENLEHTI 1965 2012
Tikkakosken osasto ALTIKKA 1/2012 AUTOLIITON TIKKAKOSKEN OSASTO ry JÄSENLEHTI 1965 2012 Uusi Vuosi 2012 ja uudet kujeet! PUHEENJOHTAJAN TUUMAILUJA Voi veikkoset, kun keksisikin noita uusia kujeita! Uusien
LisätiedotALTIKKA. AUTOLIITON TIKKAKOSKEN OSASTO ry JÄSENLEHTI 4/2008 1965 2008
ALTIKKA AUTOLIITON TIKKAKOSKEN OSASTO ry JÄSENLEHTI 4/2008 1965 2008 Tässä osa ALTIlaisista menossa Nyrölän Kallioplanetarioon, kaikkiaan meitä oli 50 kiinnostunutta. PUHEENJOHTAJAN TUUMAILUJA 5.11.2008
Lisätiedot3/2012 AUTOLIITON TIKKAKOSKEN OSASTO ry JÄSENLEHTI 1965 2012
Tikkakosken osasto ALTIKKA 3/2012 AUTOLIITON TIKKAKOSKEN OSASTO ry JÄSENLEHTI 1965 2012 Se on sitten kesää! PUHEENJOHTAJAN TUUMAILUJA Se on sitten kesä! Kesä antoi odottaa tuloaan varsin pitkälle, mutta
LisätiedotALTIKKA. AUTOLIITON TIKKAKOSKEN OSASTO ry JÄSENLEHTI 1965-2007 3/2007
ALTIKKA AUTOLIITON TIKKAKOSKEN OSASTO ry JÄSENLEHTI 1965-2007 3/2007 Mäkelänmäen koulun joukkue mitali jätskeillä opettajansa Harri Neijosen johdolla 12.8.2007 PUHEENJOHTAJAN TUUMAILUJA 3/2007 Olisipa
LisätiedotPUHEENJOHTAJAN KYNÄSTÄ
Altikka 5/2006 PUHEENJOHTAJAN KYNÄSTÄ 18.11.2006 Toiminnallinen vuosi 2006 alkaa olla historiaa, mutta jotain pientä vielä on jäljellä osaston omassa toiminnassa ja Autoliiton keskusjärjestö elämässä!
LisätiedotIlkka Horelli Turun VPK, kilpailun puuhamies
10.3.2012 Naantali Hyvät kilpailijat, Turun VPK:lla on mieluisa tehtävä järjestää palokuntien SM- Pilkki -kilpailut. Kilpailu järjestetään Naantalin merialueella aivan Naantalin vanhan kaupungin tuntumassa.
Lisätiedot2/2011 AUTOLIITON TIKKAKOSKEN OSASTO ry JÄSENLEHTI 1965 2011
Tikkakosken osasto ALTIKKA 2/2011 AUTOLIITON TIKKAKOSKEN OSASTO ry JÄSENLEHTI 1965 2011 Eemeli isä-pertun kanssa osaston pilkkimestaruuskisoissa. Eemeli voitti miesten sarjan! PUHEENJOHTAJAN TUUMAILUJA
Lisätiedot4/2010 AUTOLIITON TIKKAKOSKEN OSASTO ry JÄSENLEHTI 1965 2010
Tikkakosken osasto ALTIKKA 4/2010 AUTOLIITON TIKKAKOSKEN OSASTO ry JÄSENLEHTI 1965 2010 Monessa on osasto ollut vuoden aikana tällä kertaa veneilemässä! "laivamme " 8.-9.1.2011 tallinnan risteilylle! PUHEENJOHTAJAN
Lisätiedot1000 Lakes Rally eli Jyväskylän Suurajot 29.6.2013
Tarinoita kotikulmilta ja vähän maailmaltakin: Onpa tässä muutama kisa kurvailtu edellisen kirjoittelun jälkeenkin 1000 Lakes Rally eli Jyväskylän Suurajot 29.6.2013 Tuttuja teitä kotikulmilla. Mekaanikkoina
LisätiedotSukelluskalastuksen SM-2015 kilpailu
Sukelluskalastuksen SM-2015 kilpailu 25.7.- 26.7.2015 Uusikaupunki (Vekara-Katanpää) SM kilpailupäivät ja kisa-ajat: Lauantai 25.7.2015 Vekara ( 3. VEKARA OPEN ) 13.00 17.45 15 min+ 4,5 tuntia Sunnuntai
Lisätiedot2/2010 AUTOLIITON TIKKAKOSKEN OSASTO ry JÄSENLEHTI 1965 2010
Tikkakosken osasto ALTIKKA 2/2010 AUTOLIITON TIKKAKOSKEN OSASTO ry JÄSENLEHTI 1965 2010 Ensimmäiset Tikkakosken Mopomestarit Paula Pietiläinen, Pietari Anttila Henri Hokka, Markus Djerf PUHEENJOHTAJAN
Lisätiedot1/2013 AUTOLIITON TIKKAKOSKEN OSASTO ry JÄSENLEHTI 1965 2013
Tikkakosken osasto ALTIKKA 1/2013 AUTOLIITON TIKKAKOSKEN OSASTO ry JÄSENLEHTI 1965 2013 Se on sitten talvi niin täällä etelämmässäkin! Tässä kuitenkin Pallaksen tuntureita! Ja auto parkkiin ja hiihtämään!
LisätiedotALTIKKA. AUTOLIITON TIKKAKOSKEN OSASTO ry JÄSENLEHTI 1965-2007 4/2007 PUHEENJOHTAJAN TUUMAILUJA 4/2007
ALTIKKA AUTOLIITON TIKKAKOSKEN OSASTO ry JÄSENLEHTI 1965-2007 4/2007 2.11.2007 PUHEENJOHTAJAN TUUMAILUJA 4/2007 Vuosi alkaa uhkaavasti lähestyä loppuaan ja toiminnallisesti vilkas vuosi alkaa olla yhteenvetoa
LisätiedotALTIKKA. 1/2010 AUTOLIITON TIKKAKOSKEN OSASTO ry JÄSENLEHTI 1965 2010. tikkakosken TYTÖT AUTOKAUPOILLA MOOTTORIURHEILUNÄYTTELYSSÄ!
ALTIKKA 1/2010 AUTOLIITON TIKKAKOSKEN OSASTO ry JÄSENLEHTI 1965 2010 tikkakosken TYTÖT AUTOKAUPOILLA MOOTTORIURHEILUNÄYTTELYSSÄ! PUHEENJOHTAJAN TUUMAILUJA Jälleen on päästy uuden vuoden ja vuosikymmenen
LisätiedotTervetuloa koirajuoksun ja 1-koiran kärry Suomen Mestaruuskilpailuihin
Tervetuloa koirajuoksun ja 1-koiran kärry Suomen Mestaruuskilpailuihin 7.-8.10.2017 Kilpailupaikan osoite: Rauhalantie 50, Mäntsälä www.uvu.fi/sm2017 AIKATAULU LAUANTAI Kilpailutoimisto aukeaa kello 7:30
Lisätiedot1 Kokouksen avaus, laillisuus ja päätösvaltaisuus Puheenjohtaja totesi kokouksen lailliseksi ja päätösvaltaiseksi.
4/13 Aika 10.4.2013 klo 17.30 Paikka Urheilukentän huoltorakennus Osallistujat Niina Kivinen (pj), Marke Paavola (si), Katri Paavola, Ari Kankkonen, Ari Pekkarinen, Pekka Nikula, Heli Sorvisto, Marjo Salminen,
LisätiedotKOTIMAISET KILPAILUSÄÄNNÖT. Jyväskylä Jorma Tuomimäki Annmari Viljanmaa Juha Torvikoski
KOTIMAISET KILPAILUSÄÄNNÖT Jyväskylä 3.11.2018 Jorma Tuomimäki Annmari Viljanmaa Juha Torvikoski Kotimaiset kilpailusäännöt https://www.hiihtoliitto.fi/maastohiihto/maastohiihto/tdtoiminta/saannot/ 1.1.9.
Lisätiedot3/2010 AUTOLIITON TIKKAKOSKEN OSASTO ry JÄSENLEHTI 1965 2010
Tikkakosken osasto ALTIKKA 3/2010 AUTOLIITON TIKKAKOSKEN OSASTO ry JÄSENLEHTI 1965 2010 0 ON AIKA VAIHTAA NUOREMPAAN! PUHEENJOHTAJAN TUUMAILUJA cfvbc va bvvvvvvvvvvvvvvvvvvvvvvvvvvvvvvvvvvvvvvvvvvvvvvvvvvvvvvvvvvvg
LisätiedotTAMPEREEN NAVIGAATIOSEURA R.Y. 1/2019 SISÄLTÄÄ VUOSIKOKOUSKUTSUN!
TAMPEREEN NAVIGAATIOSEURA R.Y. 1/2019 SISÄLTÄÄ VUOSIKOKOUSKUTSUN! 2 PÄÄKIRJOITUS Kommodori Heimo Valtonen Joulu on vietetty ja vuosi vaihdettu. Hyvää alkanutta vuotta kaikille! Vielä on kuitenkin aikaa
LisätiedotPÄIVÄKIRJA. HYVÄÄ JA AURINKOISTA KESÄÄ JA KIITOS KAUDESTA! terveisin Terhi 27.4.2008
PÄIVÄKIRJA 26.5.2008 Tyttöjen kausi päättyi muutaman viikon takaisiin harrastesarjojen SM-kisoihin Jyväskylässä. Sijoitus oli hienosti neljäs, tosin harmittavasti 0.05 pisteen päässä pronssi mitalista.
LisätiedotKilpailuun hyväksyttyjen lista ja mahdolliset kilpailijaohjeet julkaistaan kitissä Kilpailutoimisto avataan
KILPAILUN SÄÄNNÖT Kilpailun nimi: Aika ja Paikka: Kilpailun arvo: Kilpailun järjestäjä: AutoCenter JM 12.5.2019, Tammisaaren JM-rata, Grabbskog Kansallinen, Aluemestaruus osakilpailu Ekenäs-Tammisaaren
LisätiedotKULTAKLUBIN UUTISET 1/2007
KULTA- JA MINERAALIKLUBI r.y. Klubi perustettiin Helsingissä 13.02.1988. Jäseniä on ympäri maata Lappia myöten, keväällä 2006 n. 170. Klubi järjestää Helsingissä pari kokousta vuodessa. Kevätkokous pidetään
Lisätiedot1000 LAKES RALLY KILPAILIJAOHJE
1000 LAKES RALLY KILPAILIJAOHJE Tervetuloa 1000 LAKES RALLY:n 22.08.2014 Luethan oheisen kilpailijaohjeen tarkasti, sillä se sisältää kilpailupäivien kannalta välttämätöntä tietoa. Tärkeimmät yhteystiedot:
LisätiedotHejdå! - Terveisiä Norjasta
Hejdå! - Terveisiä Norjasta. 17.06.2109 Tai oikeastaan tällä hetkellä istun jo autossa ruotsin puolella, matkalla kohti Tulkholmaa. Reissun viimeinen treeni tehtiin juuri Örebrossa joka oli 1,30h juoksu.
LisätiedotVERBI + TOINEN VERBI = VERBIKETJU
VERBI + TOINEN VERBI = VERBIKETJU 1. Apuverbi vaatii seuraavan verbin määrämuotoon. Lisää verbi luettelosta ja taivuta se oikeaan muotoon. Voimme Me haluamme Uskallatteko te? Gurli-täti ei tahdo Et kai
LisätiedotKILPAILUKUTSU. Ambassador Cup. Nurtzi Open vol 2
KILPAILUKUTSU Ambassador Cup Nurtzi Open vol 2 www.taekwondonurmijarvi.fi/kalenteri/nurtzi-open-2015 Aika: Lauantai 14.11.2015 Paikka: Maaniitun koulu Heikkiläntie 27 01900 Nurmijärvi Sarjat: Otteluliiga
LisätiedotMeidän yhteinen Aikuinen Nainen Sirkka Mäenpää niin monessa aherruksessa mukana.
Altikka 2/2007 Meidän yhteinen Aikuinen Nainen Sirkka Mäenpää niin monessa aherruksessa mukana. Sirkka KIITTÄÄ LÄMPIMÄSTI AL Tikkakoskelaisia merkkipäivänsä muistamisesta ja saamistaan lahjoista! ---------------------------------------------------------------------------------
LisätiedotHallikauden toimintakalenteri 2013-2014. www.tampereenpyrinto.fi/yleisurheilu
Hallikauden toimintakalenteri 2013-2014 www.tampereenpyrinto.fi/yleisurheilu Tampere Junior 8.-9.3.2014 Indoor Games Lauantaina 8.3. klo 10 alkaen P15: 60 m, 800 m, 300 m aj, korkeus, 3-loikka, kuula,
Lisätiedotajettavan JM-Kemora kilpailun järjestäjä on Kokkolan Urheiluautoilijat Ry.
KILPAILUN SÄÄNNÖT JM Kemora 19.08.2017 Kansallinen Kokkolan Urheiluautoilijat Ry Kemora, Veteli I OHJELMA 01.07.17 Kilpailun säännöt julkaistaan ja ilmoittautuminen alkaa. 12.08.17 Klo:23.59 Ilmoittautumisaika
LisätiedotKILPAILUKUTSU. Nurtzi Open
KILPAILUKUTSU Nurtzi Open www.taekwondonurmijarvi.fi/kalenteri/nurtzi-open-2015 Aika: Lauantai 11.4.2015 Paikka: Sarjat: Maaniitun koulu Heikkiläntie 27 01900 Nurmijärvi Otteluliiga sekä harrastaja- ja
LisätiedotKILPAILUKUTSU Sunnuntaina 7.5.2016 G-FORM ENDURO WARMUP, MERITEIJO SKI&ACTION PARK
KILPAILUKUTSU Sunnuntaina 7.5.2016 G-FORM ENDURO WARMUP, MERITEIJO SKI&ACTION PARK Teijontie 345 25570 TEIJO Habanero Mountainbikers (HHCMB) järjestää MTB-enduro SM-sarjan lämmittelykilpailun Meriteijon
Lisätiedot61. TS-KORTTELIAJO. 61. TS-kortteliajo Kilpailuohje rev 27.4.
61. TS-KORTTELIAJO 61. TS-kortteliajo 61. TS-KORTTELIAJOT Kilpailun johtaja Ylituomari Tuomarineuvosto Ratamestari Järjestyspäällikkö Maalikamera Kierroslaskija Kuuluttaja Sihteeri, tulospalvelu Ari Aalto
LisätiedotHallikauden toimintakalenteri 2014-2015. www.tampereenpyrinto.fi/yleisurheilu
Hallikauden toimintakalenteri 2014-2015 www.tampereenpyrinto.fi/yleisurheilu Tampere Junior 7.-8.3.2015 Indoor Games Lauantaina 7.3. klo 10 alkaen P15: 60 m, 800 m, 300 m aj, korkeus, 3-loikka, kuula,
LisätiedotMISSÄ OLET TÖISSÄ? MINKÄLAINEN ON SINUN TAVALLINEN TYÖPÄIVÄ?
1 Kpl 3 MISSÄ OLET TÖISSÄ? MINKÄLAINEN ON SINUN TAVALLINEN TYÖPÄIVÄ? Rinaldo: Minun ammatti on kokki. Olen työssä ravintolassa... sen nimi on Omena. Minulla on vuorotyö. Omenassa teen usein iltavuoroa.
LisätiedotNAANTALIN LÖYLYN YLEISURHEILUJAOSTON TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2006
NAANTALIN LÖYLYN YLEISURHEILUJAOSTON TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2006 Yleisurheilujaoston kokoonpano puheenjohtaja varapuheenjohtaja jäsenet -Kari Löyttymäki -Karri Packalen -Jouko Huppunen -Jari Rand -Sanna
LisätiedotALTIKKA. AUTOLIITON TIKKAKOSKEN OSASTO ry JÄSENLEHTI 1/2009 1965-2009. Kesäinen hattutyttö Uuraisilta osastomme pikkujouluissa
ALTIKKA AUTOLIITON TIKKAKOSKEN OSASTO ry JÄSENLEHTI 1/2009 1965-2009 Kesäinen hattutyttö Uuraisilta osastomme pikkujouluissa 20.2.2009 PUHEENJOHTAJAN TUUMAILUJA Uusi vuosi on jo pitkällä ja niin myös osastomme
LisätiedotTervetuloa mukaan Saunaseura SaunaMafia ry:n iloisiin tapahtumiin! Saunaseura SaunaMafia ry:n julkaisu HURJAA SAUNOMISTA TELTTA- JA SAVUSAUNASSA
SAUNASEURA 26.5.2014 1/6 HURJAA SAUNOMISTA TELTTA- JA SAVUSAUNASSA SaunaMafialaisten vierailu ja tutustuminen jäsenemme Arin tiluksiin ja saunoihin. AIKA: La 24. - Su 25.5.2014 PAIKKA: Korpilahti Kaksin
LisätiedotElena haluaa uuden auton
Auton kanssa Elena haluaa uuden auton Hei! Hei! Minä haluan ostaa uuden auton. Joo, minulla on vanha Volkswagen Golf. Paljonko se maksaa? Se maksaa 5500. Kuinka monta kilometriä sillä on ajettu? 95000
LisätiedotJoukkueiden lopulliset ilmoittautumiset oltava järjestäjällä. Kilpailumateriaali lähetetään joukkueille
KILPAILUN SÄÄNNÖT Ramirent JM SM Liiga 18-19.08.2018 SM Liiga Lakeuden Urheiluautoilijat Oulu-Zone, Ylikiiminki I OHJELMA 31.05.2018 Joukkueiden ennakkoilmoittautumisaika päättyy 18.07.2018 Joukkueiden
LisätiedotALTIKKA. AUTOLIITON TIKKAKOSKEN OSASTO ry JÄSENLEHTI 1965 2008
ALTIKKA AUTOLIITON TIKKAKOSKEN OSASTO ry JÄSENLEHTI 1965 2008 Fillarimestari 2009 uusi logo, jonka aiheen antoi Herajärven koulu Saarijärveltä ja jonka lopullisen ilmeen loihti Jari Panzar PUHEENJOHTAJAN
LisätiedotJOKAMIESLUOKAN KILPAILUKUTSU RAPAKUNKKU XV. Lauantaina klo Jepualla, Måtasbergetin radalla
JOKAMIESLUOKAN KILPAILUKUTSU RAPAKUNKKU XV Lauantaina 9.9.2017 klo 11.00 Jepualla, Måtasbergetin radalla KILPAILUN SÄÄNNÖT I OHJELMA 17.8-17 Kilpailun säännöt julkaistaan ja ilmoittautuminen alkaa 4.9-17
Lisätiedot3. kappale (kolmas kappale) AI KA
3. kappale (kolmas kappale) AI KA 3.1. Kellonajat: Mitä kello on? Kello on yksi. Kello on tasan yksi. Kello on kaksikymmentä minuuttia vaille kaksi. Kello on kymmenen minuuttia yli yksi. Kello on kymmenen
LisätiedotSuomen Melonta- ja Soutuliitto ry, Finlands Paddling och Roddförbund rf
Suomen Melonta- ja Soutuliitto ry, Finlands Paddling och Roddförbund rf SUOMEN MELONTA- JA SOUTULIITON KANOOTTIPOOLON LAJIKOHTAISET YLEISET KILPAILUSÄÄNNÖT HYVÄKSYTTY : 12.6.2018 SISÄLLYSLUETTELO 1. YLEISET
LisätiedotKILPAILUKUTSU Sunnuntaina 4.10.2015 CLASSIC MTB SPRINT ENDURO 2X4 SALO, HALIKKO, MÄRYNUMMI
KILPAILUKUTSU Sunnuntaina 4.10.2015 CLASSIC MTB SPRINT ENDURO 2X4 SALO, HALIKKO, MÄRYNUMMI Habanero Mountainbikers (HHCMB) järjestää MTB-endurokisan perinteiseen tyyliin Halikon Märynummen vuoristoalueella.
Lisätiedotkeskiviikko 17.7. Polvijärvi-päivien avajaisilta Polvijärven museonmäellä Tonkkakuninkaallisten valinta museonmäellä
POLVIJÄRVI-PÄIVÄT ke - su 17.-21.7.2013 keskiviikko 17.7. klo 18.30 Polvijärvi-päivien avajaisilta Polvijärven museonmäellä Tonkkakuninkaallisten valinta museonmäellä Leikkimielisessä kisassa valitaan
LisätiedotTEAMGYMIN KILPAILUSÄÄNNÖT
TEAMGYMIN KILPAILUSÄÄNNÖT 1.9.2018 ------------------------- Sisällysluettelo 1. Osallistumisoikeus... 2 2. Kilpailusarjat ja -muodot... 2 3. Joukkueen kokoonpano... 3 4. Sama voimistelija eri joukkueissa...
LisätiedotSarjasäännöt. Rallin Suomen Juniorimestaruussarja 2015
Sarjasäännöt Rallin Suomen Juniorimestaruussarja 2015 1. Yleistä Rallin Suomen Juniorimestaruussarjan (myöhemmin Sarja), kaikki oikeudet ovat AKK- Motorsport ry:n (myöhemmin Liitto) omaisuutta. Sarjassa
LisätiedotSF-Caravan ry:n karavaanarien GOLF-kerho Jäsenlehti 3 / 2010
SF-Caravan ry:n karavaanarien GOLF-kerho Jäsenlehti 3 / 2010 Terveisiä Mikkelistä yläkuvassa kevätgolfin voittaja joukkue Anna-Leena ja Esa Laakkonen. Alakuvassa sunnuntain arvotuilla pareilla pelatun
LisätiedotTAEKWON-DON TAMPERE CUP VII
järjestää värivöiden kilpailut 13.5.2017 TAEKWON-DON TAMPERE CUP VII TAEKWON-DO -KILPAILUT TAMPEREELLA järjestää jälleen Tampere Cup -kilpailut Tampereella. Kilpailut käydään lauantaina 13.5.2017 Hervannan
LisätiedotMX KERHOJOUKKUEIDEN SM
034 MOTOCROSSIN KERHOJOUKKUEIDEN KILPAILUT... 2 034.1 MÄÄRITELMÄ... 2 034.2 KILPAILIJAT... 2 034.2.1 Kilpailuun ilmoittautuminen ja kilpailuun hyväksyminen... 2 034.2.2 Kilpailijan vaihtaminen... 2 034.2.3
LisätiedotTEAMGYMIN KILPAILUSÄÄNNÖT
TEAMGYMIN KILPAILUSÄÄNNÖT 1.1.2017 ------------------------- Sisällysluettelo 1. Osallistumisoikeus... 2 2. Kilpailusarjat ja -muodot... 2 3. Joukkueen kokoonpano... 3 4. Sama voimistelija eri joukkueissa...
LisätiedotRUHA WOLLEY ry seurana.
KAUSIJULKAISU 2012-2013 27. kausi Ruha Ruhan lentopalloilun päätukija www.netikka.net/ruha.wolley -1- - 2 - RUHA WOLLEY ry seurana. Seura on aloittanut toimintansa vuonna 1986 ja on siitä yhtäjaksoisesti
LisätiedotOppaamme ollessamme kohua aiheuttaneen patsaan luona. Pronssisoturi
EP Senioripoliisit Kevätmatka 2017 Tämän matkan valmistelu alkoi jo kuukausia ennen sen toteutumista taustoittamalla matkakohteita ja nyt päädyttiin perinteisesti Viroon ja siihen, että olemme koko ajan
LisätiedotLIMINGANPORTTI JM. Lauantaina klo Liminka, Vehkamaan radalla. Alue 1 aluemestaruusosakilpailu
LIMINGANPORTTI JM Lauantaina 24.9.2016 klo 11.00 Liminka, Vehkamaan radalla Alue 1 aluemestaruusosakilpailu KILPAILUN SÄÄNNÖT Liminganportti JM 24.09.2016 Kansallinen JM-kilpailu / alueen 1 aluemestaruusosakilpailu
LisätiedotKilpailukutsu! sunnuntaina Liikesarjojen avoin leiri
Kilpailukutsu! 27.5.2018 sunnuntaina Liikesarjojen avoin leiri Leiri on avoin kaikille, hinta 35 eur. Leirimainos ja ohjaajat ilmoitetaan myöhemmin. Aikataulu: Klo 10:00 16:00 Paikka: Korson Lumo, Urpiaisentie
Lisätiedot26.-28.6. 2015 SJ15, GT15, GT30, F4 KILPAILUKUTSU
26.-28.6. 2015 SJ15, GT15, GT30, F4 KILPAILUKUTSU KILPAILUKUTSU 2 / 8 Järjestäjä Ohjaajaluvat (202.02.1) Kilpailun arvo ja luokat Paikka ja aika Kilpailuerät Salon Kilpaveneilijät ry. Rajakivenkatu 27,
LisätiedotNuorten SM ja KLL 2018
Nuorten SM ja KLL 2018 Joukkueenjohtajien kokous 9.3. Tampere, Kauppi Sports Center, Kuntokatu 5 1. Läsnäolijat 2. Kilpailuorganisaatio 3. Tuomarineuvoston esittely 4. Tämän päivän kilpailut 5. Ilmoittautumiset
LisätiedotSÄÄNTÖRYHMÄN KUULUMISET. Jyväskylä Jorma Tuomimäki Annmari Viljanmaa Juha Torvikoski
SÄÄNTÖRYHMÄN KUULUMISET Jyväskylä 3.11.2018 Jorma Tuomimäki Annmari Viljanmaa Juha Torvikoski Kokoonpano kaudella 2019 Annmari Viljanmaa, puheenjohtaja Juha Kolu Jussi Prykäri Jukka Tahkola Arto Tilli
LisätiedotKisauutisia vuodelta Syyshallit Kupittaalla
Kisauutisia vuodelta 2013 Syyshallit Kupittaalla Sunnuntaina 17.11. käytiin syyshallit Kupittaan hallissa. Vankkaa edusti ainoastaan Maria Vähätupa (s. 2001). Maria kisasi vanhempien sarjassa (T15 kuulassa
LisätiedotJPH Fysio-tempo Mouhijärvellä 9.5.2015
JPH Fysio-tempo Mouhijärvellä 9.5.2015 Puheenjohtajan tervehdys Moro! Tervetuloa kaikki kilpailemaan 9.5. äitienpäivän aattona keväiselle Mouhijärvelle JPH Fysio-tempoon. Kausi on aluillaan ja nyt on hyvä
LisätiedotKevään 2019 info kello KankU Voimistelujaosto
Kevään 2019 info 12.4.2019 kello 18.00 KankU Voimistelujaosto NTV-kisat Isokyrössä la 13.4 Akron kisat Tampereella: La 27.4 1 lk(akrostara) Su 28.4. 3 lk Tutor-tapaaminen ti 23.4 Nuoret ohjaajat Aiheena
LisätiedotLIIKESARJOJEN KUOPIO OPEN 2015 KILPAILUKUTSU
LIIKESARJOJEN KUOPIO OPEN 2015 KILPAILUKUTSU KUOPIO OPEN POOMSAE 2015 SPORT & SPA HOTEL VESILEPPIS, LEPPÄVIRTA 24.10.2015 JÄRJESTÄJÄ: KUOPION TAEKWONDO RY LIIKESARJAKILPAILU KUOPIO 2015 Kuopion Taekwondo
LisätiedotKytäjä Golf ry Seniorikysely Helmikuu 2015
Kytäjä Golf ry Seniorikysely Helmikuu 2015 Kytäjä Golf Ry:n Seniorikysely Ajankohta: Helmikuu 2015 Sähköpostiosoitteet: Kytäjä Golf Ry:n jäsenrekisteri Jäsenrekisterissä 1.2.2015 273 senioria (miehet 55v,
LisätiedotLiikesarjan SM-liiga Hämeenlinna. Hämeenlinna 7.11.2009
Liikesarjan SM-liiga Hämeenlinna Hämeenlinna 7.11.2009. Järjestäjä: Hämeenlinnan Taekwondoseura ry Kilpailukutsu Liikesarjakilpailut Hämeenlinnan Taekwondoseura järjestää liikesarjojen SM-liigan kilpailun
LisätiedotSR ry. Jäsentiedote 2/2011
Jäsentiedote 2/2011 Tervehdys, Sipoon ressu! Syksy on alkanut, niin myös aktiivinen reserviläistoiminta yhdistyksessämme. Tiedossa onkin paljon erilaista reserviläistoimintaa hyvässä porukassa. Tässä tiedotteessa
LisätiedotLIIKESARJOJEN SM-LIIGA 2014 KILPAILUKUTSU
LIIKESARJOJEN SM-LIIGA 2014 KILPAILUKUTSU PORI OPEN 2014, LIIGA 2/5 PORIN URHEILUTALO, PORI 10.5.2014 JÄRJESTÄJÄ: PORIN TAEKWONDOSEURA RY LIIKESARJOJEN SM-LIIGA 2/5 2014 Porin Taekwondoseura ry järjestää
LisätiedotSykleissä mennään tiedotuksessakin olet tarkkana
Sykleissä mennään tiedotuksessakin olet tarkkana Keväällä tapahtuu paljon (touko-kesäkuu) Heinäkuussa hiljenee vaikka kv-kisoja ympäri maailmaa- nyt olisi tiedottamisen paikka Elokuussa jälleen tahti kiihtyy
LisätiedotSM-KARATE VIIKONLOPPU 28 29.3.2015 TAMPERE KILPAILUKUTSU
SM-KARATE VIIKONLOPPU 28 29.3.2015 TAMPERE KILPAILUKUTSU 28-29.3.2015 TAMPEREEN MESSU- JA URHEILUKESKUS D-HALLI, TAMPERE Osoite:Ilmailunkatu 20, 33900 Tampere Osallistumismaksu 30 / kilpailija / sarja
LisätiedotMitä tapahtuikaan nuorisopalveluissa hiihtolomaviikolla: 8.3. Hollihaan Hulinat klo
Mitä tapahtuikaan nuorisopalveluissa hiihtolomaviikolla: 8.3. Hollihaan Hulinat klo 10.00 16.00. Liikennepuistossa järjestettiin ensimmäisen kerran koko perheen talvitapahtuma jossa ohjelmassa oli huskyvaljakkoajelua,
Lisätiedot034 MOTOCROSSIN KERHOJOUKKUEIDEN SM
034 MOTOCROSSIN KERHOJOUKKUEIDEN KILPAILUT... 2 034.1 MÄÄRITELMÄ... 2 034.2 KILPAILIJAT... 2 034.2.1 Kilpailuun ilmoittautuminen ja kilpailuun hyväksyminen... 2 034.2.2 Kilpailijan vaihtaminen... 3 034.2.3
LisätiedotTurun Senioriurheilijat ry
TOIMINTAKERTOMUS 2007 1 Yleistä Vuosia elämään.. ja elämää vuosiin! Turun Senioriurheilijat urheiluseura perustettiin 10 päivänä joulukuuta 2004 Kupittaan Urheiluhallissa kahdeksan henkilön toimesta. Seuran
LisätiedotTervetuloa mukaan Silverin Palmuliigaan!
Tervetuloa mukaan Silverin Palmuliigaan! Palmuliiga starttaa helmi-maaliskuun vaihteessa, ja pelit etenevät oheisen otteluohjelman mukaan! Joukkueet on jaettu alkukilpailussa kahteen kuuden joukkueen lohkoon.
LisätiedotPorvoon Open
Porvoon Open 8.10.2016 www.porvoontkd.fi Paikka: Oy Kokonhalli Ab Jääkiekkotie 3 06100 Porvoo www.kokonhalli.fi Porvoon taekwondo järjestää Suomen Taekwondoliiton otteluliigan osakilpailun. Mukana ovat
LisätiedotHYKKI HERÄÄ! Koko koulun yhteinen aamuviritys
HYKKI HERÄÄ! Koko koulun yhteinen aamuviritys Kaikki liikkeelle yhdessä Miksi HYKKI HERÄÄ? Liikunta ja fyysinen aktiivisuus parantaa / kehittää / lisää muisti, tarkkaavaisuus, tiedonkäsittely- ja ongelmanratkaisutaidot
LisätiedotNÄÄSHALLI CUP
NÄÄSHALLI CUP 1.12.2018 TAEKWON-DO -KILPAILUT TAMPEREELLA Tampereen Taekwon-Do seura ry järjestää jälleen Nääshalli Cup -kilpailut. Kilpailut käydään lauantaina 1.12.2018 Nääshallin Budo 7 -salissa. Kilpailusarjoja
LisätiedotJanne-Pekka Nurmen ja Kari Nurmen matkakertomus Salomon 4Trailsiin 2012.
Janne-Pekka Nurmen ja Kari Nurmen matkakertomus Salomon 4Trailsiin 2012. Vuorijuoksujen ja erilaisten extreme-kisojen suosio on lisääntynyt huimasti viime vuosien aikana. Siispä olihan sitä lähdettävä
LisätiedotKILPAILUKUTSU 1. SAIMAAN MAAKUNTA- JA MINIVIESTI JA HARRASTE-HAASTEVIESTI SAVONLINNASSA SUNNUNTAINA
KILPAILUKUTSU 1. SAIMAAN MAAKUNTA- JA MINIVIESTI JA HARRASTE-HAASTEVIESTI SAVONLINNASSA SUNNUNTAINA 3.3.2019 YLEISTÄ Ensimmäinen Saimaan maakuntaviesti ja harraste-haasteviesti hiihdetään sunnuntaina 3.3.2019
LisätiedotTaitajaa taitavammin. Taitaja-päällikkö Pekka Matikainen Skills Finland ry
Taitajaa taitavammin Taitaja-päällikkö Pekka Matikainen Skills Finland ry 6. Miten hyvin kilpailulajisi järjestelyt mielestäsi sujuivat? 1=erittäin huonosti 2=huonosti 3=kohtalaisesti 4=hyvin 5=erittäin
LisätiedotTAIDON 2012 SM-KILPAILUKUTSU, LAHTI
TAIDON HENKILÖKOHTAISET JA JOUKKUELAJIEN SM-KILPAILUT 2012 Taidon SM-kilpailut 2012 järjestetään lauantaina 21.4.2012 Lahdessa. Aika: Lauantai 21.4.2012 alkaen klo 10.00 (kilpailijoiden oltava nimenhuudossa
LisätiedotLIIKESARJOJEN SM-LIIGA 2013 KILPAILUKUTSU
LIIKESARJOJEN SM-LIIGA 2013 KILPAILUKUTSU RAUMAN POOMSE OPEN 5.10.2013 RAUMA JÄRJESTÄJÄ: RAUMAN TAEKWONDO LIIKESARJOJEN SM -LIIGA 2013 Rauman Taekwondo ry järjestää liigakauden toisen osakilpailun. Kisassa
LisätiedotGrand Prix kilpailuma a ra ykset
Grand Prix kilpailuma a ra ykset 11.9.2014 Sisällys GP-sarja... 2 Lajiohjelmat... 2 GP 1 osakilpailu, 25m allas... 2 GP 2-osakilpailu, 50m allas... 3 GP 3-osakilpailu, 50m allas... 4 Aikarajat... 4 Kilpailulupamaksu...
LisätiedotJäsenillat. Seniorikerho
JÄSENTIEDOTE 3/14 5.5.2014 Toimistomme osoite Matarankatu 4, 3 krs huone 339 (Tourulassa JKL) Toimisto on lomalla kesä-heinäkuun ajan. Toimisto avoinna 4.8 alkaen maanantaisin klo 11.00 13.00, puh. 045-318
LisätiedotPIRKKA STREET BASKET KEVÄT PALAUTTEET. Kysely seuroille kiertueen jälkeen 14/19 vastausta Vaihtoehdot: Lisäksi avoimet vastaukset
PIRKKA STREET BASKET KEVÄT 2019 - PALAUTTEET Kysely seuroille kiertueen jälkeen 14/19 vastausta Vaihtoehdot: Kyllä Ei Jotain siltä väliltä Lisäksi avoimet vastaukset Vastaukset on analysoinut Veera Sääski
LisätiedotAltikka 4/2005. Puheenjohtajan kynästä
Altikka 4/2005 Puheenjohtajan kynästä Saatoit jo kannesta havaita miten aika kuluu kuin lentäen! Edellisestä Altikasta on jo vierähtänyt tovi aikaa, se oli juuri silloin, kun kesä alkoi. Kesä oli osastomme
LisätiedotSarjasäännöt. Rallin Suomen Juniorimestaruussarja 2019
Sarjasäännöt Rallin Suomen Juniorimestaruussarja 2019 1. Yleistä Rallin Suomen Juniorimestaruussarjan (myöhemmin Sarja), kaikki oikeudet ovat AKK- Motorsport ry:n (myöhemmin Liitto) omaisuutta. Sarjassa
LisätiedotTekninen ja ympäristötoimiala
Lahden seudun ympäristöpalvelut Tekninen ja ympäristötoimiala 6.11.2006 24.11. alkaa kaamos. Aurinko painuu alas Suomen pohjoisimmassa kolkassa, Nuorgamissa noustakseen seuraavan kerran taivaanrantaan
Lisätiedot1/2014. AUTOLIITON TIKKAKOSKEN OSASTO ry JÄSENLEHTI 1965 2014
Tikkakosken osasto ALTIKKA 1/2014 AUTOLIITON TIKKAKOSKEN OSASTO ry JÄSENLEHTI 1965 2014 Mistähän Sirkka on löytänyt moisen kiipeilijän? PUHEENJOHTAJAN TUUMAILUJA Vuosi 2014 on lähtenyt jo hyvään vauhtiin!
LisätiedotRANKING KIERTUE
RANKING KIERTUE 2016 2017 Kiertueelle otetaan vähintään 90 keilaajaa järjestyksessä seuraavalla tavalla: 1. 32 kauden 2015 2016 kiertuefinaaliin selvinnyttä keilaajaa 2. Naisten, miesten ja nuorten poikien
LisätiedotYHTEISTYÖN MAHDOLLISUUDET
SeaHorse Week 25.- 29.07.2018 YHTEISTYÖN MAHDOLLISUUDET SeaHorse Week 2018 SHW 2017: Lähtöjä 953 Yleisöä 6650 Viisi kilpailupäivää 24.-29.07.2018 Suosittu yleisötapahtuma Tänä vuonna panostamme kilpailullisesti
LisätiedotNuoret kilpailunjärjestäjinä
Osallista nuoret mukaan seuratoimintaan! Nuoret kilpailunjärjestäjinä Ennimaria Järventausta & Vesa Suonurmi, Kyrös-Rasti Kyrös-Rasti Hämeenkyröläinen suunnistukseen erikoistunut seura KyRa kuuluu Hämeen
Lisätiedot