SUOMEN BELGIANPAIMENKOIRAYHDISTYS RY Toimintakertomus 2016 Sivu 1/24. SUOMEN BELGIANPAIMENKOIRAYHDISTYS ry Toimintakertomus vuodelta
|
|
- Saara Korpela
- 8 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 Sivu 1/24 SUOMEN BELGIANPAIMENKOIRAYHDISTYS ry Toimintakertomus vuodelta Yleistä Vuosi 2016 oli yhdistyksen 45. toimintavuosi. Yhdistyksen kevätkokous pidettiin Veikkolan koululla Veikkolassa, kokoukseen osallistui 24 jäsentä, joista läsnä oli 23, valtakirja oli yhdeltä jäseneltä. Kokouksen jälkeen jaettiin palkinnot vuoden 2015 saavutuksista. Yhdistyksen syyskokous pidettiin Veikkolan koululla Veikkolassa, kokoukseen osallistui 55 jäsentä, joista läsnä oli 22 ja valtakirja oli 33 jäseneltä. 2. Johtokunta ja hallinto Johtokunta kokoontui 17 kertaa toimintavuoden aikana. Kokouksista 15 pidettiin sähköisinä kokouksina. Johtokuntalaisten läsnäolot päätösvaltaisissa kokouksissa olivat: Susanna Korri (16) puheenjohtaja, jalostus Mari Alajääski (15) varapuheenjohtaja, talous, agility Laura Aho (14) paikallisosastot, kansalliset lajit Toni Aho (14) - web Mikael Laine (0) kansainväliset palveluskoiralajit, luonteenarviointi (30.3. asti) Hanna Repokivi (14) koulutus, tapahtumat Jenni Sairanen (10) kansainväliset palveluskoiralajit, rally-toko luonteenarviointi Kaija Säkkinen (13) tutkimus Hanne Juutinen (16) varajäsen, paimennus, näyttelyt Kaarina Pirilä (12) varajäsen, rahastonhoitaja, toko Yhdistyksen toiminnantarkastajiksi vuodelle 2016 valittiin Kalle Kivimaa ja Teemupekka Virtanen, varatoiminnantarkastajiksi valittiin Marjukka Aarni ja Marja Tikka. Syyskokouksessa valittiin vuodelle 2017 puheenjohtajaksi Toni Salminen. Johtokuntaan jäseniksi erovuoroisten tilalle valittiin Mari Alajääski, Jenni Ojala ja Susanna Reijonen, varajäseniksi valittiin Toni Aho ja Hanne Juutinen. Varsinaisina jäseninä vuonna 2017 jatkavat Laura Aho, Hanna Repokivi ja Kaija Säkkinen. Toiminnantarkastajiksi vuodelle 2017 valittiin Kalle Kivimaa ja Teemupekka Virtanen sekä varatoiminnantarkastajiksi Kaarina Pirilä ja Marja Tikka. Johtokunnan jäsenten toimikaudet: Toni Salminen, puheenjohtaja Laura Aho Mari Alajääski Jenni Ojala Susanna Reijonen Hanna Repokivi Kaija Säkkinen Toni Aho, varajäsen Hanne Juutinen, varajäsen Talous Vuoden 2016 alussa yhdistyksen taloudellinen tilanne oli vakaa. Yhdistyksen keväällä saama haaste aiheutti kuluja, joihin ei oltu ennakolta pystytty varautumaan. Haasteeseen liittyvä alustava käsittely oli marraskuussa ja varsinainen käräjäoikeuden istunto oli joulukuussa. Käräjäoikeuden päätös ilmoitettiin saapuvaksi tammikuussa Lisäksi erityistilintarkastuksesta tuli ennakoitua enemmän kuluja.
2 Sivu 2/24 Lukuisten varainkeruutempausten ja tiukan kulukurin avulla pyrittiin pitämään talous tasapainossa. Vuoden 2016 tulos oli -737,92 euroa. Tulos on hieman alle budjetin. Kirjanpitoa hoiti Pireka Palvelut, Pirjo Ojala-Laine. Jäsenmaksu oli varsinaiselta jäseneltä 30, perhejäseneltä 10, kasvattajajäsenmaksu 20 sekä liittymismaksu Jäsenistö yhdistyksen jäsenmäärä oli yhteensä 1527, joista perhejäseniä 170, kunniajäseniä 2, ainaisjäseniä 2 ja yhdistysjäseniä Rekisteröinnit ja terveystilastot Rekisteröinnit olivat seuraavat: Vuosi / muunnos Malinois Tervueren Groenendael Laekenois Yhteensä Sadan suosituimman rodun listalla malinois 72. (63.) ja tervueren 86. (74.). 5.1 Rekisteröidyt tuonnit Muunnos %-rekist. Malinois ,6 % Tervueren ,4 % Groenendael ,9 % Laekenois % Yhteensä ,7 % %-rekist.-osuudella kuvattu verrannollisesti viimeisimmän vuoden rekisteröinteihin. 5.2 Silmäpohjatutkimukset Silmäpohjatutkimuksia tehtiin 291 koiralle, joista sairaiksi (perinnöllinen harmaakaihi tai keratiitti) todettiin 9 kpl (3,1 % tutkituista). Tutkimustulokset on esitetty muunnoksittain (tutkittuja / sairaita / sairaus % -osuus tutkituista): Muunnos 2013 sairaita s-% 2014 sairaita s-% 2015 sairaita s-% 2016 sairaita s-% Malinois ,7 % ,1 % ,9 % ,1 % Tervueren (1) 5,1 % ,3 % ,6 % ,9 % Groenendael ,7 % ,7 % ,4 % Laekenois ,0 % Yhteensä ,7 % ,2 % ,0 % ,1 %
3 Sivu 3/ Lonkkaniveltutkimukset Lonkkaniveltutkimuksia tehtiin 324 koiralle, joista sairaiksi todettiin 45 kpl (13,9 % tutkituista). Tutkimustulokset muunnoksittain (tutkittuja / sairaita / sairaus % -osuus tutkituista): Muunnos 2013 sairaita s-% 2014 sairaita s-% 2015 sairaita s-% 2016 sairaita s-% Malinois ,0 % ,9 % ,5 % ,1 % Tervueren ,0 % ,6 % ,7 % ,6 % Groenendael ,9 % ,2 % ,8 % ,2 % Laekenois ,0 % ,3 % Yhteensä ,6 % ,6 % ,2 % ,9 % 5.4 Kyynärniveltutkimukset Kyynärniveltutkimuksia tehtiin 326 koiralle, joista sairaiksi todettiin 37 kpl (11,3 % tutkituista). Tutkimustulokset on esitetty muunnoksittain (tutkittuja / sairaita / sairaus % -osuus tutkituista): Muunnos 2013 sairaita s-% 2014 sairaita s-% 2015 sairaita s-% 2015 sairaita s-% Malinois 12 10,1 % ,5 % ,4 % ,1 % Tervueren 16 18,6 % ,6 % ,0 % ,2 % Groenendael 2 13,6 % ,5 % ,5 % ,9 % Laekenois 1 10,1 % ,0 % ,7 % 3 0 0,0 % Yhteensä 41 13,5 % ,5 % ,7 % ,3 % 6. Paikallisosastot ja toimikunnat Vuonna 2016 toimi Suomen Belgianpaimenkoirayhdistyksen alaisena neljä paikallisosastoa: Etelä-Karjalan Belgit, Mika Kuntola pj. Keski-Suomen Belgianpaimenkoirat, Johanna Koskiaho pj. Pohjoisen Belgit, Karoliina Moilanen pj. Susirajan Belgit, Arja Kettunen pj. Paikallisosasto- ja toimihenkilökokousta ei järjestetty vuonna 2016 osallistujapulan takia. Paikallisosastojen toimintakertomukset liitteinä. 6.1 Muu paikallinen toiminta Paikallisosastojen lisäksi eri alueilla toimivat seuraavat yhteyshenkilöt: Kotka Tuula Tammisto Kuopio Miia Ruotsalainen Lahti/Mäntsälä Tiia Sundquist Pieksämäki Johanna Tolonen Pori Seppo Lastumo Seinäjoki, Lakeuden Belgit Marjo Kivimäki Tampere Kari Jalonen
4 Sivu 4/24 Turku Nina Palonen Varkaus Sari Laitinen 6.2 Jalostustoimikunta ja tutkimustyöryhmä Jalostustoimikunnan kokoonpano ja läsnäolot kokouksissa Susanna Korri (6) puheenjohtaja Anne Kilpi (6) jäsen Nina Saajossalo (5) jäsen Nina Toivonen (6) sihteeri Jalostustoimikunta piti vuoden aikana kuusi kokousta, lisäksi yksi kokous ei ollut päätösvaltainen. Kokouksista neljä pidettiin sähköisinä. Toimikunnan ulkopuolisena eläinlääkäriasiantuntijana toimi Elise Luttinen. Susanna Korri, Anne Kilpi ja Nina Toivonen osallistuivat 9.3. Kennelliiton jalostustieteellisen toimikunnan koolle kutsumaan sukutaulupalaveriin. Tutkimustyöryhmän kokoonpano vuonna 2016 oli: Sakari Joenväärä puheenjohtaja Anne Kilpi jäsen Nina Toivonen jäsen Tutkimustyöryhmä toimi sähköpostin ja Facebook-ryhmän välityksellä. 6.3 Näyttelytoimikunta 2016 puheenjohtajana toimi Sakari Joenväärä. Ulkomuototuomarikoulutus järjestettiin 5.2. Klaukkalassa. Koulutukseen osallistui yksi ulkomuototuomari. Kouluttajina toimivat Jesper Andersson ja Leni Finne. Vuoden 2017 erikoisnäyttely järjestetään Vihtavuoressa Jyväskylän seudulla 20.6., järjestelyistä vastaa Keski-Suomen Belgianpaimenkoirat, erikoisnäyttelyn näyttelytoimikunnan puheenjohtaja on Johanna Koskiaho. Vuoden 2018 erikoisnäyttely järjestetään Joensuussa 30.6., järjestelyistä vastaa Susirajan Belgit, erikoisnäyttelyn näyttelytoimikunnan puheenjohtaja on Outi Kiiskinen. 6.4 Koe- ja kilpailutoimikunnat Kansainvälisten lajien toimikunta Kansainvälisten lajien toimikunnan puheenjohtajana toimi Jenni Sairanen. Jäseninä olivat Toni Aho, Ari Koskelma, Mia Skogster ja Petri Vänni Kansallisten lajien toimikunta Toimikunnan puheenjohtajana toimi Laura Aho ja jäseninä Mari Pihlajaniemi, Eija Kärkinen ja Merja Tornikoski Paimennustoimikunta Paimennustoimikunnan puheenjohtajana toimi Liisa Sarjanen ja jäseninä Tuula Andersson, Annika Keto ja Tuija Vahlroos Toko-toimikunta Toko-toimikunnan puheenjohtajana toimi Heidi Kailio ja jäseninä Mirjami Mattila, Kati Nyman Sari Pehkonen ja Pernilla Tallberg. Vuonna 2015 perustetun toko-renkaan toiminta jatkui Agilitytoimikunta Agilitytoimikunnan puheenjohtajana toimi Tanja Lehto ja jäseninä Anna Orenius, Nina Saajossalo ja Iida Vakkuri.
5 Sivu 5/ Luonteenarviointitoimikunta Luonteenarviointitoimikunnan puheenjohtajana toimi Jenni Sairanen. Jäseninä olivat Johanna Cederlöf, Nina Saajossalo ja Jarmo Veteläinen. 6.5 Muut toimihenkilöt Vuonna 2016 muina toimihenkilöinä toimivat: Anna Savolainen rally-toko -vastaava Marja Tuominen jäsenasiat Arja Kettunen palkintovastaava Satu Niemelä pentuneuvonta Kaija Säkkinen sponsorivastaava (RC) Nina Toivonen jäsenlehden päätoimittaja, sihteeri Johanna Koskiaho yhdistyksen facebook-sivun ylläpitäjä Susanna Korri kotisivujen vastaava toimittaja, sponsorivastaava (Dog & Cat, Vetericyn) Nina Palmu SKL:n valtuustoedustaja 7. Järjestetyt tapahtumat 7.1 Erikoisnäyttely Erikoisnäyttely järjestettiin Tuomarinkartanossa Helsingissä, näyttelyyn oli ilmoitettu koiria yhteensä 358. Järjestelyistä vastasi erikoisnäyttelytoimikunta, jonka puheenjohtajana toimi Päivi Lotila. Tuomarit: Dominique Arsene tervueren: nartut, ROP-juniori, ROP-käyttökoira, ROP-kasvattaja sekä BIS-jälkeläisluokka Marie Françoise Berton-Sarlat tervueren: urokset, ROP-veteraani, ROP-jälkeläisluokka, ROP sekä BIS-juniori, BIS Cath Bond groenendael: nartut, ROP-käyttökoira, ROP-veteraani, ROP-kasvattaja sekä BIS-käyttökoira Michel Griol laekenois, malinois sekä BIS-veteraani Amanda McLaren groenendael: urokset, ROP-juniori, ROP-jälkeläisluokka, ROP sekä BIS-kasvattajaluokka Marjo Järventölä kaikki pennut, parikilpailu, turistit sekä BIS-pentu Groenendael ROP BIS-sij. VSP Ingénieux Clos du Bois Sauvage 2 Moulin Rouge av Vikholmen PEN Mustantuiskun Caramelli 3 JUN Piranha Black z Kovárny 3 Black Master s New Scooby Doo KÄY Apollo de Bruine Buck 1 Je M Appelle Yxi VET Certenotti-G dell Alta Via 3 Black Master s Urban Legend KASV. Black Master s kennel 2 JÄLK. Ingénieux Clos du Bois Sauvage 2 Laekenois ROP BIS-sij. VSP Chrissie Vår Letsager 4 Valkohampaan Jeavdi JUN Galdra s Mind Bohemian Rhapsody 4 KÄY Chrissie Vår Letsager 4 Malinois ROP BIS-sij. VSP Idee du Hameau St-Blaise 3 Io Vagabondo dei Baci di Dama
6 Sivu 6/24 PEN Taikatalven Inferno 2 JUN Taikatalven Haute Couture 2 Taikatalven Heritage of Aix KÄY Idee du Hameau St-Blaise 3 VET No-How Voice of Heart 2 Dream du Crepuscule des Loups KASV. Taikatalven kennel 1 JÄLK. Idee du Hameau St-Blaise 1 Tervueren ROP BIS-sij. VSP Reaktiivin Typhon 1 Hard Candy s Dream Come True PEN Brukbare s Dancing In The Dark 1 Pacino d Aquivelt JUN Hard Candy s Dream Come True 1 Bestseller Wuvuzela KÄY Figaron Orpheus 2 Cäsarborg s Xky s No Limit VET No-How Uncle Nemo 1 No-How Easy Reason KASV. Figaron kennel 3 JÄLK. Kiosan s Qeysir 3 BIS-turisti oli Cäsarborg s Zippiest Zchap. BIS-pari oli Breakpoint's Unique of Nike ja Mustantuiskun Caramelli. 7.2 Suomen Kennelliiton luonnetestit ja MH-luonnekuvaus Vuonna 2016 järjestettiin kaksi luonnetestiä (29.10 ja 30.10), joissa tuomareina toimivat Johanna Cederlöf ja Mikael Laine. Yhdistyksen järjestämissä testeissä testattiin yhteensä seitsemän belgianpaimenkoiraa. Vuonna 2016 Suomen Kennelliiton luonnetesteissä testattiin yhteensä 99 belgianpaimenkoiraa. Muunnoksittain testattujen jakauma oli seuraava: Tervueren 39 Malinois 23 Groenendael 35 Laekenois 2 Vuonna 2016 MH-luonnekuvauksessa kävi kuusi belgianpaimenkoiraa (malinois 1 kpl, tervueren 3 kpl ja groenendael 2 kpl). 7.3 Palveluskoirakokeet IPO:n rotumestaruuskilpailut järjestettiin Kouvolassa. Järjestelyistä vastasi Koivolan Palveluskoirayhdistys ry. Rotumestarit ja mitalistit: 1. Jan Skogster ja mu Ukrainer iz Gratsiano 288 p. (A 96, B 94, C 98) 2. Toni Aho ja mu Pysäkin Filip 283 p. (A 97, B 97, C 89) 3. Miia Kiviaho ja mn Mecberger Katarina 281 p. (A 96, B 93, C 91) Joukkuekilpailun sijoitukset: 1. Bite Club 839 p. Jan Skogster ja mu Ukrainer iz Gratsiano, Toni Aho ja mu Pysäkin Filip, Laura Salmela ja mu Kiirastulen Armas 2. Karhuryhmä 811 p. Jan Vartiainen ja mu Ruutipussi Karhu, Timo Lilja ja mu Yenicerin Baribali, mn Julia ja Maiju Kolppo 3. NoCanDo 793 p. Miia Kiviaho ja mn Mecberger Katariina, Niina Puputti ja tu Off Line's Yes-Yes, Krista Saari ja mu Parendo Vinces Alexander
7 Sivu 7/24 Mondioringin rotumestaruuskilpailut pidettiin Haapavedellä. Järjestelyistä vastasi Pohjois-Pohjanmaan Urheilu- ja Työkoirat ry. Tulokset: Cat3 RM1 Arsi Liimatta & mu Kutinan Turjake 327,5 p. 2. Tomi Nummela & gu Eloisa Qeisari 226 p. 3. Ari Koskelma & mu Krapuul 188 p. Cat2 1. Lauri Impiö & mu Jacko 261,5 p. 2. Tuomas Maliniemi & mn Tulikuuma Valo 250 p. 3. Jenni Rajasilta & Tämä on Gorilla 213,5 p. Cat1 1. Miia Tuohimaa & mu Kutinan Wakuumi 185 p. 2. Erika Zopf & tu Tarkatan Kuura 180,5 p. 3. Sanna Backman & mu Suhteellisen Kurittaja 178 p. Kansallisten lajien rotumestaruuskilpailut järjestettiin 18.9 Uuraisilla. Järjestelyistä vastasi Keski-Suomen Palveluskoirayhdistys. Rotumestarit ja mitalistit vuonna 2016 olivat: Haku: RM1 Minna Sarvanne & mu Giramin Elric 286 p. (t. 86, e. 30, h. 170) RM2 Tuija Hiltunen & Tietenkin Parkkipirkko 266 p. (t. 86, e. 22, h. 161) RM3 Risto Puupponen & tu Figaron Orpheus 262 p. (t. 90, e. 14, h. 158) JÄLKI: RM1 Minna Lipasti & Off Line s First Sign 275 p. (t. 82, e. 30, j. 162) RM2 Maarit Kuntola & tu Pyrytuulen Ånnenpoika 274 p. (t. 84, e. 21, j. 169) RM3 Jonanna Cederlöf & Salamantelin Hulda 267 p. (t. 92, e. 12, j. 163) EK 1. Kati Leppänen & mn Giramin Elfrida 268 p. (t. 84, m. 184) Rotumestaruutta ei jaettu. Erikoisjäljen rotumestaruuskilpailut järjestettiin Elimäellä. Järjestelyistä vastasi Piilonkiertäjät ry. Rotumestarit ja mitalistit: RM1 Johanna Leivo & mn Ruutipussi Helena 98 p. RM2 Toni Salminen & mu Ruutipussi Fanaatikko 96 p. RM3 Elina Will & mn Gareth 95 p. 7.4 Paimennus Belgianpaimenkoirien paimennuksen rotumestaruuskilpailut järjestettiin ensimmäistä kertaa. Kilpailut pidettiin Somerolla. Rotumestaruuden voittivat Tuija Vahlroos ja gu Dark Joy Number One.
8 Sivu 8/ Valjakkohiihto Valjakkohiihdon rotumestaruuskilpailut käytiin 7.2. Oulussa, järjestelyistä vastasi Oulu Palveluskoirayhdistys ry. Rotumestarit ja mitalistit vuonna 2016 olivat: Miehet naru-c 7 km 1. Mikko Rinne & mu Dubion Oppfinnar-Jocke 16:35.6 Miehet 45 naru-c 5 km 1. Juha Korri & mu Tämä on Eevertti 11:12.1 Miehet 55 naru-c 5 km 1. Matti Viljamaa & lu Valkohampaan Katujyrä 14:29.2 Naiset naru-c 5 km RM1 Marianne Mäntylehto & tn Tarakatan Namu 11:51.1 RM2 Anniina Soramäki-Miettunen & mn Alfamale Assa 13:09.1 RM3 Anni Moilanen & gn Qojotes Ultima Thule 13:46.4 Naiset 45 naru-c 5 km RM1 Sari Tiihonen & tu Rantavahdin Jalonen 12:43.9 RM2 Tiina Koikkalainen & mu Euro V. T Haagse Bloed 14:41.8 RM3 Päivi Torkell & tu Mustanaamion Easy-Jet 15: Tottelevaisuuskokeet Tokon rotumestaruuskoe pidettiin 3.9. Liperissä. Järjestelyistä vastasi Joensuun Agilityurheilijat. Rotumestarit ja mitalistit: RM1 Heidi Kailio & gn Sonata A av Thargelion 231 p. RM2 Marika Lampinen & gn Ar tfulfox s April Blitz 215 p. RM3 Anna Kiimalainen & tu Mustantassun Kelpo 211 p. Joukkuekilpailun tulokset: 1. Team Suhteellisen 7.7 Agility Agilityn rotumestaruudet pidettiin Vantaalla. Järjestelyistä vastasi CityBelgit ry. Rotumestarit ja mitalistit vuonna 2015 olivat: 1. Marko Parviainen & tn Eloisa Ruska "Kitty" -17,41 2. Kim Kurkinen & mn Jusard's Burlesque "Hilu" -14,87 3. Johanna Peltonen & gn Finn Noir Néréide "Täppä" - 8,73 Joukkuekilpailun kolme parasta olivat 1. Eloisa Kalakukko 2. Finnoir Jiikkoset 3. Eloisa Roihu
9 Sivu 9/ Vesipelastus Vesipelastuksen rotumestaruuskilpailut järjestettiin Kirkkonummella. Järjestelyistä vastasi Vantaan Palveluskoirayhdistys. Rotumestarit ja mitalistit: RM1 Eeva-Liisa Jetsonen & mu Pysäkin Gauhu 100 p. RM2 Jonna Markkanen & mn Aktivistin Silkki 99 p. RM3 Jenny Lindström & mn Boa vom blauen Mistral 98 p. 8. Edustukset ja saavutukset Belgianpaimenkoirien FMBB-MM-kilpailut, Aubigny-sur-Nère, Ranska, IPO, joukkueen sijoitus: 7. Joukkueen jäsenet sekä heidän sijoituksensa kilpailussa: World Cup: 24. Miia Kiviaho & mn Mecberger Katarina 257 p. (78 p. 94 p. 85 p.) 32. Timo Innanen & mu Pysäkin Gorsto 271 p. (89 p. 94 p. 99 p.) 33. Päivi Liljegren & mn Pysäkin Barbi 271 p. (97 p. 94 p. 84 p.) 88. Sonja Koivu & Tämä on Dinosaurus 246 p. (83 p. 80 p. 93 p.) - Sanna Hurri & mn Ruutipussi Emäntä 192 p. (23 p. 87 p. 82 p.) - Laura Salmela & Kiirastulen Armas 168 p. (0 p. 75 p. 93 p.) Villi kortti: 40. Niina Puputti & tu Off Line s Yes-Yes 266 p. (93 p. 78 p. 95 p.) Joukkueenjohtajana toimi Laura Salmi. Mondioring Edustajat sekä heidän sijoituksensa kilpailussa: Cat Arsi Liimatta & mu Kutinan Turjake 178,5 p. 31. Ari Koskelma & mu Krapuul 101,5 p. Cat Ida Montell & mn Aktivistin Ihme 231,5 p. 15. Virve Alamikkelä & mn Suhteellien Kimee 228,5 p. 20. Tomi Nummela & gu Eloisa Qeisari 186,0 p. Olli Holmberg & mu Harmaa Kettu Batman disq. Cat 3 7. Jenni Rajasilta & mu Tämä on Gorilla 186,0 p. 25. Ossi Pirnes & mu Tammikallion Qunnar 158,0 p. Joukkueenjohtajana toimi Katja Lumén.
10 Sivu 10/24 Agility, joukkueen sijoitus 1. Joukkuekoirakot: Kim Kurkinen & gu Finn Noir Jay-Z sekä mn Jusard s Burledque, Tanja Lehto & gn Eloisa Persoona, Iida Vakkuri & mn Gem Simply Divine. Yksilökilpailun tulokset: 9. Kim Kurkinen & gu Finn Noir Jay-Z Zorro 68,74 / 5 Finaalipaikka Kim Kurkinen & mn Jusard s Burlesque Hilu 6,71 vp. hyppyradalta Iida Vakkuri & mn Gem Simply Divine Kitka (agiltyradalt hyl.) Marko Parviainen & tn Eloisa Ruska Kitty (hyppyradalta hyl.) Tanja Lehto & gn Eloisa Persoona Ansa (hyppyradalta hyl.) Christa Savolainen & Malimaniac s Caramba Cava (hyppyradalta hyl.) Ei finaalipaikkaa: Antti Kurvinen & gu Eloisa Soturi Bolt Joukkueenjohtajana toimi Irina Karvinen. Tottelevaisuuskoe, joukkueen sijoitus 4. Yksilökilpailun tulokset: Cat 3 3. Mirjami Mattila & mn Adofau Wallaby 273,75 p. 7. Pernilla Tallberg & tn Flying Orange de Haute Volée 254,75 p. 18. Sari Pehkonen & mu Jusard s Beauregard 122,13 p. Cat 2 5. Sari Jokinen & mn Suhteellisen Kassialma 216,75 p. Joukkueenjohtajana toimi Nina Saajossalo. FCI IPO MM-kilpailut Slovenia Joukkueessa oli viisi belgianpaimenkoiraa ja joukkue sijoittui sijalle 16. Joukkueen belgianpaimenkoirat ja sijoitukset henkilökohtaisessa kilpailussa: 28. Miia Kiviaho & mn Mecberger Katarina 35. Maija Eerikäinen & mn Ilo van de Utadreef 85. Pirjo Hoskari & mn Mecberger Olka 87. Esa Tapio & mu Kutinan Pamppu Toni Aho & mu Pysäkin Filip Pelastuskoirien FCI:n MM-joukkuekilpailu Romania Joukkueessa oli kaksi belgianpaimenkoiraa: mu Aktivistin Ase, ohjaajana Michaela Grönlund sekä mn Blaze Cobra, ohjaajana Liia Rikkinen. Pelastuskoirien IRO MM-kilpailu Italia Suomea oli edustamassa kolme belgianpaimenkoiraa: jälkikokeessa Liia Rikkinen & mn Blaze Cobra sekä Kirsi Karmala & gu Tulituulen Run Rings Round ja rauniokokeessa Johanna Franzén ja mu Pysäkin Daika Sana. Liia Rikkinen & mn Blaze Cobra sijoittuivat jälkikokeessa pronssille.
11 Sivu 11/24 Palveluskoirien Pohjoismaiden mestaruuskilpailut NoM Nannestad, Norja Suomen joukkueessa oli kilpailemassa viisi belgianpaimenkoiraa: Tanja Lehto ja gn Eloisa Persoona (jälki), Katri Mäkinen ja tu Off Line's Yes Man (haku), Roosa Tanhuanpää & Katja Pietiläinen ja gn Beatrice (viesti), Janica Nurminen & Anitta Nurminen ja tn Domina (viesti) sekä Johanna Saarinen ja mu Mecberger Macgyver (IPO). Roosa Tanhuanpää & Katja Pietiläinen ja bpgn Beatrice sijoittuivat viestillä hopealle. Palveluskoirien Suomenmestaruuskilpailut Lapua Kilpailuun osallistui yhteensä 53 belgianpaimenkoiraa. Suomenmestarit ja mitalistit: IPO SM1 Maija Eerikäinen & mn Ilo Van De Utadreef 289 p. SM2 Pirjo Hoskari & mn Mecbergeer Olga 279 p. SM3 Miia Kiviaho & mn Mecberger Katarina 278 p. Haku SM3 Katri Mäkinen & tu Off Line s Yes Man 274 p. Viesti SM2 Roosa Tanhuanpää & gn Beatrice 265,5 p. SM3 Janica Nurminen & tm Domina 262 p. Who Bites the Best tapahtuma Kirkkonummi Yhdistyksen joukkue sijoittui rotuottelussa toiseksi. Joukkueeseen kuuluivat Maiju Kolppo & mn Julia, Seppo Lastumo & mu Pysäkin Extempore. Outi Palonen & mu Mecberger Osmo, Heidi Santos Macias & mn Nikita sekä Riina Savikko & mn Manouman Edna Krabappel. Henkilökohtaisessa kilpailussa voiton veivät Maiju Kolppo & mn Julia. Valjakkohiihdon Suomenmestaruuskilpailut Kuhmo Suomenmestarit ja mitalistit: Naiset naru C 5 Km SM1. Kaisa Lylynperä & mu Dubion Oppfinnar-Jocke 10:54 SM3. Satu Similä & mu Manouman Seymour Skinner 11:42 Naiset 45 naru C 5 km SM2. Virpi Arminen & mn Mecberger Myrsky 13:23 SM3. Sari Tiihonen & mn Parendo Vinces Clarice Starling 13:37 Naiset 55 naru B 5 km SM2. Päivi Torkell & tu Mustanaamion Easy-Jet 20:05 Miehet naru 45 C 5 km SM3. Matti Viljamaa & lu Valkohampaan Katujyrä 15:36 Miehet naru 55 C 5 km SM1. Taisto Leppälä & mu Ruutipussi Ilpo 12:45 Miehet naru 45 C 5 km SM1. Juha Korri & mu Tämä on Eevertti 13:08
12 Sivu 12/24 Agilityn SM-kilpailut Nastola Henkilökohtaisessa kilpailussa kultaa voittivat Kim Kurkinen & mn Jusards Burlesque Hilu. Yhdistyksellä ei ollut SM-kilpailussa joukkue-edustusta. Agilityn MM-karsinnat pidettiin Liedossa. Marko Parviainen & tn Eloisa Ruska Kitty sijoittuivat karsinnoissa seitsemänsiksi. Agilityn pohjoismaiset mestaruuskilpailut järjestettiin Vingromissa Norjassa. Marko Parviainen & tn Eloisa Ruska Kitty sijoittuivat kymmenensiksi. Tokon SM-kilpailut Vihtavuori Henkilökohtaisessa kilpailussa finaaliin pääsivät Mirjami Mattila & mn Adofau Wallaby, joiden sijoitus oli 11. Yhdistyksellä ei ollut joukkuetta tokon SM-kilpailuissa. Rally-tokon SM-kilpailut Lahti Henkilökohtaisessa kilpailussa kultaa voittivat Nette Ryhänen & tn Flammeus Solid Gold. Finaaliin pääsivät myös Minna Uurainen & tn Newstory Ninja (sijoitus 7.) ja Merja Korte & tn No-How Unique N Smart (sijoitus 12.). Paimennuksen Herding Cupissa Tsekissä joukkuekilpailun voiton ottivat suomalaiskoirakot. Yksilökilpailun voittivat Annika Keto ja gn Workaholic Kaylah. Muut korkeimmassa luokassa kilpailleet suomalaiskoirakot olivat Tuija Vahlroos & gu Dark Joy Number One (sijoitus 3.) sekä Minna Oksanen & gu Turkkiruhtinaan Boy of Remus Lupin (sijoitus 5.). 9. Julkaisutoiminta Vuoden 2016 aikana Belgianpaimenkoirat-lehti ilmestyi viisi kertaa kertaa, vuoden viimeinen numero ilmestui kaksoisnumerona. Lehden päätoimittajana oli Nina Toivonen. Lehden painatus hoidettiin Waasa Graphics Oy:ssä. Lehden toimituskuntaan kuuluivat Sakari Joenväärä, Päivi Lotila, Sari Eskelinen, Johanna Koskiaho, Pia Ananin, Tiia Sihvonen, Nina Saajossalo, Sari Pehkonen, Suvi Virtala ja Merja Tornikoski. Yhdistys julkaisi belgianpaimenkoira-aiheisen seinäkalenterin vuodelle Facebookin Belgianpaimenkoirat-lehti -ryhmä suljettiin Yhdistyksen kotisivujen palveluntarjoajana toimi Suomen Hostingpalvelu Oy. 10. SBPKY ry:n järjestämät leirit ja koulutuspäivät Paimennuspäivä Somero Kouluttajina toimivat Tuija Vahlroos ja Petri Mannonen. Paimennuspäivä Somero Kouluttajina toimivat Tuija Vahlroos ja Petri Mannonen. Belgipäivät Vihti Luennoitsijoina toimivat FT Päivi Jokinen (genetiikka ja koiranjalostus) ja Dipl.med.vet., Dr. med. vet., Diplomate ECVIM- CA Thomas Spillmann (tervuerenin mahasyöpätutkimus). Lisäksi keskusteltiin ajankohtaisista aiheista. Belgipäiville osallistui 17 henkilöä.
13 Sivu 13/ Varainhankintatapahtumat Vuoden 2016 aikana järjestettiin lukuisia varainhankintatapahtumia yhdistyksen taloustilanteen tasapainottamiseksi sekä FMBB-joukkueiden hyväksi. Toko-koe 1.5., Helsinki Järjestelyistä vastasi tokon FMBB-joukkue. Belgitapahtuma 7.5., Tuusula Tapahtumassa järjestettiin match show, speedrace, keppikisa, mölitoko sekä viettitesti, jossa maalimiehinä toimivat Juha Korri ja Jussi Sairanen. Match Show Lahti, Lahden Lauhkeimmat Metsäjälkipäivä 28.8.,Espoo, HEPeKo Kouluttajina Katja Tanttu ja Samu Horn Toko-koe 11.9., Helsinki. Tuomarina toimi Kaarina Pirilä. Valokuvaustapahtuma 18.9., Turku Open Show, viettitesti sekä arpajaiset Veikkolassa PiskiPajalla. Open Show n tuomarina toimi Karin Andersson Ruotsista, viettitestaajina Esa Tapio ja Jukka Linnatsalo. 12. Muu toiminta Yhdistyksen pääyhteistyökumppanina toimivat Royal Canin sekä Dog & Cat Dogsport, lisäksi yhteistyökumppanina toimi Vetericyn. Yhteistyötä tehtiin myös Ullmaxin kanssa. Yhdistyksen tuotemyyntiä hoiti Miia Lönnqvist. Yhdistyksellä oli rotutoripaikka Helsingin Messukeskuksen Koiramessuilla Saavutetut valionarvot ja voittajatittelit Vuonna 2016 saavutettiin 22 aivan uutta käyttöpuolen valionarvoa Groenendael Käyttövalio FI KVA FIN53751/08 TENDANCE BADIANE FI KVA FI42871/10 ELOISA QUTI FI KVA FI43793/11 ELOISA RALLI FI KVA FI32915/12 NOKITASSUN ATHOS FI KVA FI45921/12 ELOISA SINKO FI KVA FI32912/12 NOKITASSUN AGAPETTUS
14 Sivu 14/24 Paimennusvalio FI PVA FI26203/11 WORKAHOLIC KAYLAH FI PVA FIN31415/07 DARK JOY NUMBER ONE FI PVA FI28892/10 TURKKIRUHTINAAN BOY OF REMUS LUPIN Tottelevaisuusvalio FI TVA FI47502/10 JE M'APPELLE TORRES FI TVA FI22574/14 SONATA A AV THARGELION Agilityvalio FI AVA-H FI45918/12 ELOISA SOTURI FI AVA FI21337/11 COUSIN'S UPSGEIKKA FI AVA FI53004/10 ABIOGENESIS AURORA BOREALIS FI AVA-H FI53004/10 ABIOGENESIS AURORA BOREALIS FI AVA FI33073/10 WIDEMIND'S EVELINE FI AVA FI49019/11 FINN NOIR J-LO Vesipelastusvalio FI VPVA FI18220/11 BEATRICE Suomen muotovalio FI MVA FI28567/12 GIDEON OF BLACK MAGIC'S CASTLE FI MVA FI50402/14 ACMEN GORGONES FI MVA FI45924/12 ELOISA SYKE FI MVA FI33959/13 COUSIN'S VITOU FI MVA FI37950/13 JE M'APPELLE YXI FI MVA FI13109/12 MUSTANTUULEN XANADU FI MVA FIN55524/07 NALLEHUKAN CORA-LEE FI MVA FI28170/11 AR'TFULFOX'S APRIL BURST FI MVA FI32790/11 ACMEN EGLENIA FI MVA FI21336/11 COUSIN'S UNCLE SAM FI MVA FIN19561/05 JE M'APPELLE MENDEZ FI MVA FI26203/11 WORKAHOLIC KAYLAH Kansainväinen muoto- ja näyttelyvalio C.I.E FI50929/11 VUORITUULIN SYYSUNELMA C.I.E FI23863/13 FOX SMILE BLACK ONYX C.I.B FI27411/13 DONATRIX BELICIA C.I.E FI33071/10 WIDEMIND'S VALENTINE C.I.E FI37895/13 ICE CREAM OF JET BLACK C.I.E FIN42242/08 JE M'APPELLE RAVENNA C.I.E FI52715/11 GERICO-G DELL'ALTA VIA C.I.E FI45139/12 TENDANCE DONATRICE Pohjoismainen muotovalio POHJ MVA FIN49610/08 REDION GONZESSE POHJ MVA FI47502/10 JE M'APPELLE TORRES
15 Sivu 15/24 Ulkomainen valionarvo EE MVA FI40846/14 REVLOCH INIESTA LT MVA FIN49610/08 REDION GONZESSE BALT MVA FIN49610/08 REDION GONZESSE NO MVA FIN49610/08 REDION GONZESSE LV MVA FI40846/14 REVLOCH INIESTA BY MVA FI38713/13 LOVE LOVE LOVE AV VIKHOLMEN BY MVA FI40846/14 REVLOCH INIESTA BY MVA FI45139/12 TENDANCE DONATRICE NO MVA FI47502/10 JE M'APPELLE TORRES LT VMVA FIN23852/08 BLACK MASTER'S ZWEET ZIRCON BALT VMVA FIN23852/08 BLACK MASTER'S ZWEET ZIRCON LV MVA FI53110/14 TEMPRANILLO TWIST OF FATE DK MVA FI27411/13 DONATRIX BELICIA DK MVA FI13330/15 JMVA JET BLACK JENGA EE MVA FI13629/14 NO-HOW FIFTH ELEMENT EE MVA FI50402/14 ACMEN GORGONES MK MVA FI53110/14 TEMPRANILLO TWIST OF FATE BG GR MVA FI53110/14 TEMPRANILLO TWIST OF FATE BG MVA FI53110/14 TEMPRANILLO TWIST OF FATE LV MVA FI15234/14 KILLER QUEEN Z KOVÁRNY BALT MVA FI15234/14 KILLER QUEEN Z KOVÁRNY EE MVA FI13330/15 JET BLACK JENGA DK MVA FI26446/12 BLACK MASTER'S I'M SO HOT LT MVA FI13626/14 NO-HOW FEEL THE BEAT RU MVA FI33960/13 COUSIN'S VOLTAREN LT MVA FI13450/13 HEATHER HONEY ALIAS DAKOTA LV MVA FIN50608/08 BLACK MASTER'S ANGEL OF MERCY BALT MVA FIN50608/08 BLACK MASTER'S ANGEL OF MERCY LV MVA FI13330/15 JET BLACK JENGA EE MVA FI15234/14 KILLER QUEEN Z KOVÁRNY EE VMVA FIN50608/08 BLACK MASTER'S ANGEL OF MERCY EE MVA FI21690/14 BLACK MASTER'S LIKE A ROSE LT MVA FI46335/14 SATULAAKSON YÖN KULKIJA LT MVA FI53111/14 TEMPRANILLO TAPESTRY IN GOLD LT MVA FI15234/14 KILLER QUEEN Z KOVÁRNY EE VMVA FIN23852/08 BLACK MASTER'S ZWEET ZIRCON EE MVA FI13109/12 MUSTANTUULEN XANADU EE MVA FIN50608/08 BLACK MASTER'S ANGEL OF MERCY LV VMVA FIN23852/08 BLACK MASTER'S ZWEET ZIRCON NO MVA FI26446/12 BLACK MASTER'S I'M SO HOT LT MVA FIN50608/08 BLACK MASTER'S ANGEL OF MERCY LT MVA FI21690/14 BLACK MASTER'S LIKE A ROSE LV MVA FI13629/14 NO-HOW FIFTH ELEMENT Voittaja V-16 FIN58328/08 BESTIA VV-16 FIN58328/08 BESTIA VV-16 FIN30972/08 ROKKITASSUN CARPE DIEM HeVW-16 FIN22559/06 BLACK MASTER'S UNREAL LADY HeW-16 FI27411/13 DONATRIX BELICIA HeVW-16 FIN30972/08 ROKKITASSUN CARPE DIEM
16 Sivu 16/24 Ulkomainen voittaja SEV-16 FI13909/15 APOLLO DE BRUINE BUCK SEV-16 FI26446/12 BLACK MASTER'S I'M SO HOT SEVV-16 FIN30972/08 ROKKITASSUN CARPE DIEM NOV-16 FI47502/10 JE M'APPELLE TORRES BALTVV-16 FIN23852/08 BLACK MASTER'S ZWEET ZIRCON BALTJV-16 FI46834/15 CASYKA'S YSIS BALTV-16 FI27411/13 DONATRIX BELICIA BALTV-16 FI28567/12 GIDEON OF BLACK MAGIC'S CASTLE PMV-16 FI27411/13 DONATRIX BELICIA DKV-16 FI28567/12 GIDEON OF BLACK MAGIC'S CASTLE KBHV-16 FI26446/12 BLACK MASTER'S I'M SO HOT LVV-16 FI26446/12 BLACK MASTER'S I'M SO HOT LVVV-16 FIN23852/08 BLACK MASTER'S ZWEET ZIRCON LVV-16 FI11774/15 BREAKPOINT'S UNIQUE OF NIKE LVJV-16 FI46834/15 BALTJV-16 CASYKA'S YSIS EEJV-16 FI23896/15 BLACK MASTER'S OUR URBAN LEGEND EEV-16 FI27411/13 DONATRIX BELICIA EEVV-16 FIN23529/08 GERONIMO VAN 'T SPARREBOS EEV-16 FI28567/12 GIDEON OF BLACK MAGIC'S CASTLE TLNW-16 FI26446/12 BLACK MASTER'S I'M SO HOT TLNJW-16 FI23896/15 BLACK MASTER'S OUR URBAN LEGEND TLNVW-16 FIN23852/08 BLACK MASTER'S ZWEET ZIRCON TLNJW-16 FI46834/15 CASYKA'S YSIS TLNW-16 FI28567/12 GIDEON OF BLACK MAGIC'S CASTLE TLNVW-16 FIN30972/08 ROKKITASSUN CARPE DIEM LTV-16 FI28567/12 GIDEON OF BLACK MAGIC'S CASTLE Ulkomainen juniorivalionarvo LV JMVA FI46834/15 CASYKA'S YSIS BALT JMVA FI46834/15 CASYKA'S YSIS EE JMVA FI23896/15 BLACK MASTER'S OUR URBAN LEGEND AT JMVA FI53111/14 TEMPRANILLO TAPESTRY IN GOLD LT JMVA FI46834/15 CASYKA'S YSIS EE JMVA FI46834/15 CASYKA'S YSIS PL JMVA FI53111/14 TEMPRANILLO TAPESTRY IN GOLD LT JMVA FI53110/14 TEMPRANILLO TWIST OF FATE BALT JMVA FI53110/14 TEMPRANILLO TWIST OF FATE LV JMVA FI53110/14 TEMPRANILLO TWIST OF FATE Laekenois Käyttövalio FI KVA FI52883/11 LONGFIELDS REBEL ROSE Kansainväinen muoto- ja näyttelyvalio C.I.E FI38279/12 VALKOHAMPAAN KORKEAJÄNNITE Voittaja V-16 FI55113/15 AMOS DU CHATEAU DE MONTMIRAIL HeW-16 FI10767/12 JERECK D'EROUDUR
17 Sivu 17/24 Ulkomainen voittaja TLNW-16 FI38279/12 VALKOHAMPAAN KORKEAJÄNNITE TLNJW-16 FI36169/15 VALKOHAMPAAN LUKSI LOISTOA Malinois Käyttövalio FI KVA FI58358/10 KUTINAN ROKROK FI KVA FI38270/11 GIRAMIN ELVINA FI KVA FI21302/09 RUUTIPUSSI HILIMA FI KVA FI17516/09 GARETH FI KVA FI43150/13 KUTINAN WOKAALI FI KVA FI54805/10 FROSTY FOREST SIDESWIPE FI KVA FI38269/11 GIRAMIN ELFRIDA FI KVA FIN46324/08 RUUTIPUSSI GIMMA Ulkomainen käyttövalio SE KVA FIN18902/07 AKTIVISTIN SILKKI Mestaruus M-16 FI13963/11 ILO VAN DE UTADREEF VKM-16 FI11899/14 DUBION OPPFINNAR-JOCKE VKM-16 FI10605/12 TÄMÄ ON EEVERTTI Agilityvalio FI AVA FI25048/12 MALIMANIAC'S CARAMBA FI AVA FI55272/10 TAMMIKALLION NOUGAT Vesipelastusvalio FI VPVA FIN18902/07 AKTIVISTIN SILKKI FI VPVA FI35670/13 GOA VOM BLAUEN MISTRAL Suomen muotovalio FI MVA FI24544/13 TAIKATALVEN FIRECRACKER FI MVA FIN48316/03 XILLY'S ÖQUERRA FI MVA FIN28257/03 NO-HOW CALL ME POMPOM FI MVA FI37657/09 TAIKATALVEN DARYA-I-NUR Kansainvälinen muotovalio C.I.E FI24546/13 TAIKATALVEN FELIX FELICIS C.I.E FI24544/13 TAIKATALVEN FIRECRACKER C.I.E FI24545/13 TAIKATALVEN FOUR-LEAF CLOVER C.I.E FI37259/12 NO-HOW DOUBLE TROUBLE C.I.E FI49456/13 NO-HOW ETERNAL HOPE C.I.E FIN26883/08 B'GOLDIE DU BAISER ORAGEUX C.I.B FI43010/09 ELOKETUN HAJURAKO C.I.B FI25642/11 NO-HOW BORING PAL C.I.E FI37658/09 TAIKATALVEN DAYSTAR C.I.E FI37258/12 NO-HOW DON'T STOP ME
18 Sivu 18/24 Pohjoismainen muotovalio POHJ MVA FIN28584/07 NO-HOW VOICE OF HEART Ulkomainen valionarvo SE MVA FI24544/13 TAIKATALVEN FIRECRACKER LV MVA FI44574/13 MYSTERY V. D. VAARDEKENSHOEVE EE MVA FI44574/13 MYSTERY V. D. VAARDEKENSHOEVE MK MVA FI44574/13 MYSTERY V. D. VAARDEKENSHOEVE BG GR MVA FI44574/13 MYSTERY V. D. VAARDEKENSHOEVE BG MVA FI44574/13 MYSTERY V. D. VAARDEKENSHOEVE NO MVA FI32025/11 TAIKATALVEN ELLAIN SE MVA FIN28584/07 NO-HOW VOICE OF HEART LT MVA FI34082/12 BLACK MASTER'S AIKA MOINEN KERTTU LT MVA FI15133/14 BLACK MASTER'S BONO POHJOLAN POIKA LV MVA FI23729/12 EDO DES ILES FIDJI LV MVA FI40086/13 XILLY'S JENKKA LEENA LT MVA FIN48316/03 XILLY'S ÖQUERRA EE MVA FIN48316/03 XILLY'S ÖQUERRA SE MVA FIN48316/03 XILLY'S ÖQUERRA EE MVA FI25642/11 NO-HOW BORING PAL BALT MVA FI37658/09 TAIKATALVEN DAYSTAR Voittaja V-16 FI23729/12 EDO DES ILES FIDJI V-16 FI22461/15 MASKI DU VAN LAPPEENRANTA JEANNE D'ARC VV-16 FIN27770/08 XILLY'S HIPPIE JV-16 FI12735/16 SALAMANTELIN KUKKURUKUU VV-16 FIN29064/08 AENEAS DU BAISER D'APHRODITE JV-16 FI54423/15 TAIKATALVEN INFERNO HeVW-16 FIN12243/08 GOYA DU TERRIL DES LOUPS HeW-16 FI10430/11 JOLIEFLEUR DU TERRIL DES LOUPS HeW-16 FI24545/13 TAIKATALVEN FOUR-LEAF CLOVER HeVW-16 FIN27771/08 XILLY'S HYACINTH HeJW-16 FI12735/16 SALAMANTELIN KUKKURUKUU HeJW-16 FI54425/15 TAIKATALVEN IN FIRE Ulkomainen voittaja SEVV-16 FIN12243/08 GOYA DU TERRIL DES LOUPS SEV-16 FI10430/11 JOLIEFLEUR DU TERRIL DES LOUPS SEV-16 FI24544/13 TAIKATALVEN FIRECRACKER SEJV-16 FI54423/15 TAIKATALVEN INFERNO BALTV-16 FI29859/14 TAIKATALVEN GHOST LOVE SCORE BALTJV-16 FI17379/16 WAN'T TOBE COLUMBUS PMVV-16 FIN12243/08 GOYA DU TERRIL DES LOUPS DKVV-16 FIN12243/08 GOYA DU TERRIL DES LOUPS DKV-16 FI24545/13 TAIKATALVEN FOUR-LEAF CLOVER DKV-16 FI29727/15 TAIKATALVEN HAUTE COUTURE LVVV-16 FIN28584/07 NO-HOW VOICE OF HEART LVV-16 FI24544/13 TAIKATALVEN FIRECRACKER EEJV-16 FI29727/15 TAIKATALVEN HAUTE COUTURE EEV-16 FI29727/15 TAIKATALVEN HAUTE COUTURE TLNW-16 FI24545/13 TAIKATALVEN FOUR-LEAF CLOVER TLNJW-16 FI29727/15 TAIKATALVEN HAUTE COUTURE
19 Sivu 19/ TLNW-16 FI29727/15 TAIKATALVEN HAUTE COUTURE LTV-16 FI49456/13 NO-HOW ETERNAL HOPE Ulkomainen juniorivalionarvo EE JMVA FI29727/15 TAIKATALVEN HAUTE COUTURE Tervueren Käyttövalio FI KVA FI34642/11 OFF LINE'S YES MAN FI KVA FI17085/13 FLYING ORANGE DE HAUTE VOLEE FI KVA FI58146/11 FI KVA REAKTIIVIN ENCHANTÉ FI KVA FI21433/09 OFF LINE'S FIRST JOY Mestaruus RTM-16 FI43924/11 FLAMMEUS SOLID GOLD Tottelevaisuusvalio FI TVA FI17085/13 FLYING ORANGE DE HAUTE VOLEE Agilityvalio FI AVA FIN33640/07 SECRET FRIEND'S BESTFRIEND FI AVA FI47150/12 HUKKARULLAN IHANUUS FI AVA FI33956/13 COUSIN'S VICKYLEE FI AVA-H FI43798/11 ELOISA RUSKA Ulkomainen agilityvalio NO AVA(H) FI43798/11 ELOISA RUSKA Rally-toko valio FI RTVA FI43924/11 FLAMMEUS SOLID GOLD FI RTVA FIN15108/07 NEWSTORY NINJA Vesipelastusvalio FI VPVA FI21430/09 OFF LINE'S FIRST ONE Suomen muotovalio FI MVA FI38559/11 PYRYTUULEN ÅNNENKEKSI FI MVA FIN38307/08 PYRYTUULEN WIIMATUULI FI MVA FI20580/09 PYRYTUULEN YLLÄTYSNIMI FI MVA FI47847/10 NO-HOW ACCIDENT PAL FI MVA FI49739/12 KIOSAN'S QEYSIR FI MVA FI43739/12 ENERGETIC-ACTION'S BAIKA
20 Sivu 20/24 Kansainvälinen muoto- ja näyttelyvalio C.I.B FI43739/12 ENERGETIC-ACTION'S BAIKA C.I.E FI43739/12 ENERGETIC-ACTION'S BAIKA C.I.B FI38557/11 PYRYTUULEN ÅNNENPOIKA C.I.B FI47847/10 NO-HOW ACCIDENT PAL C.I.B FI38593/09 NO-HOW XTRA LARGE C.I.E FI38593/09 NO-HOW XTRA LARGE C.I.B FI12541/13 FLAMMEUS U SHOULD KNOW ME C.I.E FI12541/13 FLAMMEUS U SHOULD KNOW ME C.I.E FI10229/10 FIGARON ORPHEUS C.I.B FI10229/10 FIGARON ORPHEUS C.I.E FI10233/10 FIGARON O'HARA C.I.E FI27359/13 DUVEL CHARM C.I.E FI37644/10 MUSTANAAMION EASY-ELEGANS C.I.E FI10844/15 DUMLE DIPLOMAT VON VIRUNIQUE
21 Sivu 21/24 Pohjoismainen muotovalio POHJ MVA FI49739/12 KIOSAN'S QEYSIR Ulkomainen valionarvo LT MVA FI30761/14 KETUNPOLUN INSPIRED BY WANILLA EE VMVA FIN43074/07 MINEA DEABEI DK MVA FI27359/13 DUVEL CHARM EE MVA FI13628/14 NO-HOW FOLLOW ME LV MVA FI30760/14 KETUNPOLUN JOYFUL MIRAI EE MVA FI34766/11 DUVEL BRIAH LT MVA FI34766/11 DUVEL BRIAH LT MVA FI13628/14 NO-HOW FOLLOW ME EE MVA FIN19739/05 PYRYTUULEN TULENNIELIJÄ EE VMVA FIN19739/05 PYRYTUULEN TULENNIELIJÄ BY MVA FI12541/13 FLAMMEUS U SHOULD KNOW ME EE VMVA FIN31494/08 POLLY DEABEI RO GR MVA FI32442/15 KADOTETUN AJAN AINOKAINEN RO MVA FI32442/15 KADOTETUN AJAN AINOKAINEN LT MVA FI30760/14 KETUNPOLUN JOYFUL MIRAI EE MVA FI33711/14 ENERGETIC-ACTION'S CAPTAIN EE MVA FI33712/14 ENERGETIC-ACTION'S CHANEL NO MVA FI30761/14 KETUNPOLUN INSPIRED BY WANILLA LT MVA FI46537/14 HOSSING FILNA LV MVA FI51007/12 MUSTANAAMION GUTSY GAL RU MVA FI38559/11 PYRYTUULEN ÅNNENKEKSI LT MVA FI43739/12 ENERGETIC-ACTION'S BAIKA BALT MVA FI43739/12 ENERGETIC-ACTION'S BAIKA EE MVA FI30761/14 KETUNPOLUN INSPIRED BY WANILLA LT MVA FI33711/14 ENERGETIC-ACTION'S CAPTAIN LT MVA FI27042/15 ICEMAN OF BLACK MAGIC'S CASTLE LT MVA FI33712/14 ENERGETIC-ACTION'S CHANEL LT VMVA FIN36661/07 ENERGETIC-ACTION'S ELLEN BALT VMVA FIN36661/07 ENERGETIC-ACTION'S ELLEN LV MVA FI38557/11 PYRYTUULEN ÅNNENPOIKA BALT MVA FI38557/11 PYRYTUULEN ÅNNENPOIKA HR MVA FI12541/13 FLAMMEUS U SHOULD KNOW ME EE MVA FI43923/11 FLAMMEUS SUPERSTAR LT MVA FI43923/11 FLAMMEUS SUPERSTAR LU MVA FI12541/13 FLAMMEUS U SHOULD KNOW ME LV MVA FI47847/10 NO-HOW ACCIDENT PAL EE MVA FI47847/10 NO-HOW ACCIDENT PAL SE MVA FI41370/13 CÄSARBORG'S XKY'S NO LIMIT LV MVA FI38593/09 NO-HOW XTRA LARGE LV MVA FI43739/12 ENERGETIC-ACTION'S BAIKA LT MVA FI12541/13 FLAMMEUS U SHOULD KNOW ME BY MVA FI30761/14 KETUNPOLUN INSPIRED BY WANILLA EE MVA FI43739/12 ENERGETIC-ACTION'S BAIKA RU MVA FI51572/14 HORATIUS DU CHATEAU DE MONTMIRAIL
22 Sivu 22/24 Voittaja V-16 FIN21303/06 FLAMMEUS FREYA PRETTY V-16 FIN25306/07 NO-HOW UNCLE NEMO VV-16 FIN21303/06 FLAMMEUS FREYA PRETTY JV-16 FI16298/16 JET BLACK KESTREL VV-16 FIN25306/07 NO-HOW UNCLE NEMO JV-16 FI49693/16 PACINO D'AQUIVELT HeW-16 FI46829/11 HARD CANDY'S BREAK TROUGH HeW-16 FI22964/15 HARD CANDY'S DREAM COME TRUE HeVW-16 FIN21303/06 FLAMMEUS FREYA PRETTY HeVW-16 FIN19739/05 PYRYTUULEN TULENNIELIJÄ HeJW-16 FI49693/16 PACINO D'AQUIVELT Ulkomainen voittaja SEJV-16 FI49693/16 PACINO D'AQUIVELT NOV-16 FI12541/13 FLAMMEUS U SHOULD KNOW ME BALTVV-16 FI33614/09 DEWEY OF BLACK MAGIC'S CASTLE BALTVV-16 FIN21303/06 FLAMMEUS FREYA PRETTY BALTV-16 FI43923/11 FLAMMEUS SUPERSTAR BALTJV-16 FI16298/16 JET BLACK KESTREL PMVV-16 FIN21303/06 FLAMMEUS FREYA PRETTY PMJV-16 FI49693/16 PACINO D'AQUIVELT DKVV-16 FIN21303/06 FLAMMEUS FREYA PRETTY DKV-16 FI23948/15 FLAMMEUS WINNER TAKES IT ALL DKJV-16 FI16298/16 JET BLACK KESTREL DKVV-16 FIN25306/07 NO-HOW UNCLE NEMO DKJV-16 FI49693/16 PACINO D'AQUIVELT BYV-16 FI12541/13 FLAMMEUS U SHOULD KNOW ME MV-16 FI20580/09 PYRYTUULEN YLLÄTYSNIMI LVV-16 FI36964/13 MUSTANTUISKUN WANESSA EEV-16 FI12541/13 FLAMMEUS U SHOULD KNOW ME EEJV-16 FI23948/15 FLAMMEUS WINNER TAKES IT ALL VDHEUSG16 FI12541/13 FLAMMEUS U SHOULD KNOW ME TLNVW-16 FIN50182/06 FLAMMEUS GET UP TLNW-16 FI46828/11 HARD CANDY'S BLUE HEAVEN TLNJW-16 FI22960/15 HARD CANDY'S DON'T STOP BELIEVING LTV-16 FI27042/15 ICEMAN OF BLACK MAGIC'S CASTLE LTJV-16 FI35162/15 KETUNPOLUN KIND OF TROUBLE LTV-16 FI26328/09 KETUNPOLUN WANILLA SKY RKFV FI51572/14 HORATIUS DU CHATEAU DE MONTMIRAIL
23 Sivu 23/24 Ulkomainen juniorivalionarvo BALT JMVA FI16297/16 JET BLACK KADEN BALT JMVA FI16298/16 JET BLACK KESTREL LV JMVA FI16297/16 JET BLACK KADEN LV JMVA FI16298/16 JET BLACK KESTREL EE JMVA FI16297/16 JET BLACK KADEN EE JMVA FI16298/16 JET BLACK KESTREL EE JMVA FI35162/15 KETUNPOLUN KIND OF TROUBLE RU JMVA FI31290/15 PYRYTUULEN BOHJANTUULI EE JMVA FI23948/15 FLAMMEUS WINNER TAKES IT ALL BALT JMVA FI23948/15 FLAMMEUS WINNER TAKES IT ALL EE JMVA FI27042/15 ICEMAN OF BLACK MAGIC'S CASTLE BALT JMVA FI27042/15 ICEMAN OF BLACK MAGIC'S CASTLE LV JMVA FI23948/15 FLAMMEUS WINNER TAKES IT ALL LV JMVA FI27042/15 ICEMAN OF BLACK MAGIC'S CASTLE LT JMVA FI23948/15 FLAMMEUS WINNER TAKES IT ALL EE JMVA FI43923/11 FLAMMEUS SUPERSTAR LT JMVA FI16297/16 JET BLACK KADEN LT JMVA FI16298/16 JET BLACK KESTREL LT JMVA FI35162/15 KETUNPOLUN KIND OF TROUBLE 12.2 Suomen Mestaruudet SUOMEN MESTARIT 2016 IPO Maija Eerikäinen & mn Ilo Van De Utadreef Valjakkohiihto - Naiset C - Kaisa Lylynperä & mu Dubion Oppfinnar-Jocke - Miehet C 45 - Juha Korri & mu Tämä on Eevertti Agility Kim Kurkinen & mn Jusards Burlesque Rally-toko Nette Ryhänen & tn Flammeus Solid Gold 12.3 SBPKYn Vuoden belgianpaimenkoirina palkittiin Vuoden käyttökoira: mn Blaze Cobra / Liia Riekkinen Harrastus-/monipuolisuusbelgi: mn Blaze Cobra / Liia Riekkinen Ulla Tikkasen pokaali : mu Aika Paha Adjutantti / Jari Rosenqvist Jälkikoira : mn Salamantelin Hulda / Johanna Cederlöf Hakukoira: mu Kutinan Wokaali / Martta Räisänen Etsintäkoira: tn Flying Orange de Haute Volée / Pernilla Tallberg FH/ erikoisjälki mu Ruutipussi Fanaatikko / Toni Salminen PK-tulokas: mu Aika Paha Adjutantti / Jari Rosenqvist Vesipelastuskoira: Aktivistin Silkki / Jonna Markkanen Valjakkohiihtokoira: mu Dubion Oppfinnar-Jocke / Kaisa Lylynperä Paimenkoira: gn Workaholic Kaylah / Annika Keto
24 Sivu 24/24 Toko-koira: gn Sonata A av Thargelion / Heidi Kailio Toko-tulokas: mu Kutinan Xuurvili / Eija Heinonen Rally- toko mu Kutinan Xuurvili / Eija Heinonen Agility-koira: mn Jusard s Burlesque Hilu / Kim Kurkinen Agility-tulokas: gn Mustanaamion Aika Söde Minni /Johanna Jussila Näyttelykoirat - groenendael: gu Gideon of Black Magic s Castle / Dina Johansson - tervueren: tn Flammeus Superstar / T & A-S Hotanen - malinois: mn Joliefleur du Terril des Loups / Hanne Juutinen & Sakari Joenväärä - Laatupalkinto: tn Flammeus Freya Pretty / T & J-E Hotanen, V Lehtonen - Veteraani: tn Flammeus Freya Pretty / T & J-E Hotanen, V Lehtonen - Pentu: tn Brukbare s Dancing In The Dark / Tuija Tikka, Nina Palmu, Jouni Oksanen Kasvattaja: Black Master s / Ritva Salmi Jalostuskoira: gn Black Master s Unreal Lady / R Salmi & M Saarinen
SUOMEN BELGIANPAIMENKOIRAYHDISTYS RY Toimintakertomus 2017 Sivu 1/ Yleistä
Sivu 1/21 1. Yleistä Vuosi 2017 oli yhdistyksen 46. toimintavuosi. Yhdistyksen kevätkokous pidettiin 26.3. Helsingin seudun kennelpiirin tiloissa Helsingissä. Kokoukseen osallistui 18 jäsentä, joista läsnä
SUOMEN BELGIANPAIMENKOIRAYHDISTYS ry Toimintakertomus vuodelta 2018
SUOMEN BELGIANPAIMENKOIRAYHDISTYS RY Sivu 1/20 SUOMEN BELGIANPAIMENKOIRAYHDISTYS ry Toimintakertomus vuodelta 2018 1. Yleistä Vuosi 2018 oli yhdistyksen 47. toimintavuosi. Yhdistyksen kevätkokous pidettiin
TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2011
. TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2011 1. YLEISTÄ Vuosi 2011 oli :n neljästoista toimintavuosi. oli yhdistysjäsen Suomen Snautseri-Pinserikeskusjärjestö (SSPK) ry:ssä, Suomen Kennelliito ry:ssä ja Helsingin
TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2016
Suomen Affenpinserit ry TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2016 1. YLEISTÄ Vuosi 2016 oli Suomen Affenpinserit ry:n 19. toimintavuosi. Suomen Affenpinserit ry oli yhdistysjäsen Suomen Kääpiökoirat ry:ssä, Suomen
GROENENDAEL. Amanda McLaren ERI1 SA VSP-JUN. ERI1 SA PU2 VSERT Nuortenluokka Uros 8 Satulaakson Yön Kulkija
GROENENDAEL Amanda McLaren Junioriluokka Uros 1 Black Master's New Scooby Doo 1 SA VSP-JUN Junioriluokka Uros 2 Black Master's Our Urban Legend 4 Junioriluokka Uros 3 Black Master's Part of Me Junioriluokka
TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2013
Suomen Affenpinserit ry TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2013 1. YLEISTÄ Vuosi 2013 oli Suomen Affenpinserit ry:n kuudestoista toimintavuosi. Suomen Affenpinserit ry oli yhdistysjäsen Suomen Kääpiökoirayhdistys
ROTUMESTARUUSKILPAILUIDEN JÄRJESTÄMISOHJE
ROTUMESTARUUSKILPAILUIDEN JÄRJESTÄMISOHJE 1. Tarkoitus Tämän rotumestaruuskokeiden järjestämisohjeen on laatinut Suomen Belgianpaimenkoirayhdistys ry:n johtokunta. Ohjeiden tarkoituksena on varmistaa,
TOIMINTAKERTOMUS VUOSI 2014
TOIMINTAKERTOMUS VUOSI 2014 Toiminta Hallitus Suomen Saksanpystykorva harrastaja Sapy ry:n tarkoituksena on tehdä eri saksanpystykorvia ja eri harrastusmuotoja tunnetuksi, tuoda rotujen harrastajat yhteen,
2. FI MVA HeJW-16 JV-16 V-18 Blackbagheera's He Is My Everything Om. Tanja Luiro-Juntunen yht. 91 p. 8/8
Vuosikokous ja vuoden koirien palkitsemistilaisuus 1.5.2019 Vuosikokous, jossa vuoden koirat palkitaan pidetään Jokimaan ravikeskusssa Vappu näyttelyn yhteydessä Lahdessa. Näyttelyyn ehtii vielä ilmoittautua
VUODEN NÄYTTELYKOIRA
VUODEN NÄYTTELYKOIRA 1. BY MVA, RU & LT JMVA, TLNJW-14, TLNW-14, BYV-14 Faira Goshi Gulamu 55 p Rhodesiankoira (u), om. Hanna Vesterinen, Varkaus 2. FI & EE & LT MVA Von Jungfruborg Cameron 41 p Vehnäterrieri
WALESINTERRIERIKERHO RY VUOSIKOKOUS
WALESINTERRIERIKERHO RY VUOSIKOKOUS VUODELTA 2018 Hallitus Hallituksen puheenjohtajana on toiminut Katja Kelloniemi, varapuheenjohtajana Jaana Sinkkonen, rahastonhoitajana ja jäsensihteerinä Miina Kauttu-Hirvonen
Vuoden Koirat 2016 kilpailujen sa a nno t
Vuoden Koirat 2016 kilpailujen sa a nno t Yleistä Näyttelykoirakilpailussa koiran omistajan on oltava LeVeK ry:n jäsen. Muissa lajeissa koiran ohjaajan on oltava LeVeK ry:n jäsen. Vuoden Agilitytulokas
VALION ARVON SAAVUTTANEET PALKITTAVAT KOIRAT
Lappeenrannan Palveluskoirayhdistys ry 2012 Vuoden parhaat koirat VALION ARVON SAAVUTTANEET PALKITTAVAT KOIRAT Kansainvälisen muotovalion arvon saavuttaneet ( 2 koiraa) Amerikanstaffordshirenterrieri,
VUODEN KOIRA KILPAILUJEN SÄÄNNÖT
VUODEN KOIRA KILPAILUJEN SÄÄNNÖT Tämä yleisohje koskee kaikkia Vuoden Koira -kilpailuja. Vuoden Koira -kilpailuun voivat osallistua ne SBCAK ry:n jäsenet, joiden jäsenmaksu on maksettu vuoden 2017 helmikuun
SBCAK RY:N VUODEN KOIRA KILPAILUJEN SÄÄNNÖT
SBCAK RY:N VUODEN KOIRA KILPAILUJEN SÄÄNNÖT (Hyväksytty hallituksen kokouksessa 26.4.2019) Tämä yleisohje koskee kaikkia Vuoden Koira -kilpailuja. Vuoden Koira -kilpailuihin otetaan mukaan kaikki kyseisen
WALESINTERRIERIKERHO RY VUOSIKOKOUS
WALESINTERRIERIKERHO RY VUOSIKOKOUS 23.3.2014 Walesinterrierikerho ry TOIMINTAKERTOMUS 23.03.2014 2 TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2013 Hallitus Hallituksen puheenjohtajana on toiminut Markku Peittola, varapuheenjohtajana
Jäsen M alle 50v. Sijoitus Etunimi Sukunimi Paikkakunta Tulos (kg) 1 Lauri Rautaharkko Tampere 0,850 2 Veli-Pekka Oikarinen Kerava 0,798 3 Jari
Jäsen M alle 50v. Sijoitus Etunimi Sukunimi Paikkakunta Tulos (kg) 1 Lauri Rautaharkko Tampere 0,850 2 Veli-Pekka Oikarinen Kerava 0,798 3 Jari Heikkinen Mikkeli 0,772 4 Antti Nurminen Jyväskylä 0,716
Vuoden Koirat 2015 kilpailu
Vuoden Koirat 2015 kilpailu Yleistä Näyttelykoirakilpailussa koiran omistajan on oltava LeVeK ry:n jäsen. Muissa lajeissa koiran ohjaajan on oltava LeVeK ry:n jäsen. Vuoden Agilitytulokas ja Agilitykoira
VUODEN HOLSKU -SÄÄNNÖT
VUODEN HOLSKU -SÄÄNNÖT Vuoden holskut palkitaan yhdistyksen kevätkokouksessa. Kilpailuun saavat osallistua Suomen Hollanninpaimenkoirat ry:n jäsenet hollanninpaimenkoira-rotuisella koiralla. Vuoden käyttö-,
PINSERIT RY:n VUODEN PINSERI 2019 SÄÄNNÖT
PINSERIT RY:n VUODEN PINSERI 2019 SÄÄNNÖT Kilpailuihin voivat osallistua Suomessa vakituisesti asuvien tai vain tilapäisesti ulkomailla oleskelevien, Pinserit ry:n jäsenten pinserit, jotka on rekisteröity
SUOMEN HOLLANNINPAIMENKOIRAT RY TOIMINTAKERTOMUS, VUOSI 2005
SUOMEN HOLLANNINPAIMENKOIRAT RY TOIMINTAKERTOMUS, VUOSI 2005 YHDISTYKSEN KOKOUKSET Kevätkokous 13.3.2005 Tampereella Vanhan Kirjastotalon tiloissa. Paikalla 14 äänivaltaista jäsentä. Käsiteltiin sääntömääräiset
WALESINTERRIERIKERHO RY VUOSIKOKOUS
WALESINTERRIERIKERHO RY VUOSIKOKOUS 23.3.2015 Walesinterrierikerho ry TOIMINTAKERTOMUS 23.3.2015 2 TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2014 Hallitus Hallituksen puheenjohtajana on toiminut Markku Peittola, varapuheenjohtajana
PALKINTOSÄÄNNÖT A. PALVELUSKOIRAKOKEIDEN PALKINNOT
PALKINTOSÄÄNNÖT A. PALVELUSKOIRAKOKEIDEN PALKINNOT ULLA TIKKASEN POKAALI Kaikilla pk-tuloksia saavuttaneilla Kolmesta kokeesta, mistä tahansa luokasta, lasketaan saadut pisteet yhteen. TASA Korkeimman
OSTYn vuoden 2014 terrierikilpailut
OSTYn vuoden 2014 terrierikilpailut Oheisiin kilpailuihin on ehdottomasti ilmoittauduttava kirjallisesti määräaikaan mennessä. Tämä koskee myös valiokoiria, myöskin vuoden kuluessa ilmoitetut tittelit
PALKINTOSÄÄNNÖT A. PALVELUSKOIRAKOKEIDEN PALKINNOT
PALKINTOSÄÄNNÖT Palkinnoista kilpailemaan ovat oikeutettuja rekisteröidyt belgianpaimenkoirat, joiden omistajat ovat Suomen Belgianpaimenkoirayhdistyksen jäseniä. Palkinnot luovutetaan SBPKY ry:n kevätkokouksessa.
Päivitetty
Kanta-Hämeen Setterit ja Pointterit ry:n Vuoden Koira -kilpailujen säännöt 1.1.2017 alkaen 1. Kanta-Hämeen Setterit ja Pointterit ry järjestää Vuoden Koira -kilpailut yhdistyksen edustamille roduille (englanninsetteri,
LAPIN MÄYRÄKOIRAKERHO RY TOIMINTAKERTOMUS 2015
LAPIN MÄYRÄKOIRAKERHO RY TOIMINTAKERTOMUS 2015 YHDISTYS Vuosi 2015 oli Lapin Mäyräkoirakerho ry:n toinen varsinainen toimintavuosi. Yhdistyksen oma fb-ryhmä toimii os. www.facebook.com/groups/1412528368992232/.
Suomen Kettuterrierit ry:n kilpailujen säännöt
Kilpailut Suomen Kettuterrierit ry järjestää vuosittain: Vuoden Kettuterrieri, Vuoden Metsästyskettuterrieri, Vuoden Näyttelykettuterrieri (erikseen molemmille karvanlaaduille), Vuoden Agilitykettuterrieri,
Kotimainen kaikkien rotujen näyttely 34 BIS 1 BIS 1 32 BIS 2 BIS 2 28 RYP 1 BIS 1 ROP 26 RYP 2 BIS-VET 1 BIS 2 VSP ROP-VET
VUODEN KOIRA KILPAILUJEN SÄÄNNÖT Tämä koskee kaikkia Vuoden Koira -kilpailuja: Vuoden Koira -kilpailuun voivat osallistua ne SBCAK ry:n jäsenet, joiden jäsenmaksu on maksettu vuoden 216 tammikuun loppuun
Suomen Kettuterrierit ry:n kilpailujen säännöt
Suomen Kettuterrierit ry:n kilpailujen säännöt Kilpailut Suomen Kettuterrierit ry järjestää vuosittain: Vuoden Kettuterrieri, Vuoden Metsästyskettuterrieri, Vuoden Näyttelykettuterrieri (erikseen molemmille
Vuoden Dalmatiankoira -kilpailut
Vuoden Dalmatiankoira -kilpailut Yleistä Dalmatiankoirat - Dalmatinerna ry:n jäsen. Näyttelyjä koskevissa kilpailuissa pisteitä lasketaan ainoastaan kotimaisista virallisista näyttelyistä sekä yhdistyksen
Tulokset lähetetään mennessä Piia Heinilälle ensisijaisesti (tai Teerentie 15, Lempäälä).
Vuoden Koirat 2018 kilpailujen sa a nno t Yleistä Näyttelykoirakilpailussa koiran omistajan on oltava LeVeK ry:n jäsen. Muissa lajeissa koiran ohjaajan on oltava LeVeK ry:n jäsen ja edustanut LeVeK ry:tä.
Vuoden 2018 Voitokkain bulldoggi. Urokset
Vuoden 2018 Voitokkain bulldoggi Urokset Vuoden Voitokkain bulldoggi 1. Riverside Gremlin's Evel Knievel Rekisterinumero: FI20868/17 Syntymäaika: 14.02.2017 Kasvattajat: Paunimo Tiina & Lehtonen Jarmo
WALESINTERRIERIKERHO RY VUOSIKOKOUS
WALESINTERRIERIKERHO RY VUOSIKOKOUS VUODELTA 2017 Hallitus Hallituksen puheenjohtajana on toiminut Katja Kelloniemi, varapuheenjohtajana Jaana Sinkkonen, rahastonhoitajana ja jäsensihteerinä Miina Kauttu-Hirvonen
Karkeakarvainen mäyräkoiranarttu C.I.B FI & LV MVA LVV-10 Tiny Trotter's Ragtime Girl "Hilla-Helinä" Om. Leena Vatanen
Karkeakarvainen mäyräkoiranarttu C.I.B FI & LV MVA LVV-10 Tiny Trotter's Ragtime Girl "Hilla-Helinä" Om. Leena Vatanen Karkeakarvainen mäyräkoiranarttu WUTVV-09 C.I.B FI KVA-L FI & EE MVA MVV-09 Lapsus
Vuoden Parhaiden Koirien valintaperusteet
Palveluskoirayhdistys ry sivu 1(1) Vuoden Parhaiden Koirien valintaperusteet Hyväksytty Lappeenrannan Palveluskoirayhdistyksen syyskokouksessa 9.11.2011 Yleistä LPKY valitsee ja palkitsee vuosittain kevätkokouksessa
AURAN NUUSKUT ry:n VUODEN KOIRA -PALKINNOT
AURAN NUUSKUT ry:n VUODEN KOIRA -PALKINNOT Yleiset säännöt 1 Palkinnot jaetaan vuosittain huomioiden kalenterivuoden tulokset. Palkinnon tulee olla esinepalkinto, johon on kaiverrettu palkinnon nimi, vuosiluku
KILPAILUKIRJE IPO RM 2016 KILPAILUPAIKKA
Tervetuloa kilpailemaan Belgianpaimenkoirien IPO Mestaruuskilpailuun Kouvolaan 14 16.10.2016. Kilpailun järjestää KPKY - Kouvolan Palveluskoirayhdistys ry ja kilpailuun on ilmoittautunut 42 koirakkoa,
Vuoden komondor, Vuoden kuvasz, Vuoden mudi, Vuoden puli (muut värit), Vuoden puli (valkoinen), Vuoden pumi
Unkarinpaimenkoirat ry Vuoden komondor, Vuoden kuvasz, Vuoden mudi, Vuoden puli (muut värit), Vuoden puli (valkoinen), Vuoden pumi 1. Palkitaan vuosittain kunkin yhdistyksen edustaman rodun (komondor,
Suomen Kettuterrierit ry:n kilpailujen säännöt
Suomen Kettuterrierit ry:n kilpailujen säännöt Kilpailut Suomen Kettuterrierit ry järjestää vuosittain: Vuoden Kettuterrieri, Vuoden Metsästyskettuterrieri, Vuoden Näyttelykettuterrieri (erikseen molemmille
1. Hallituksen puheenjohtaja Petra Jormalainen avasi kokouksen klo. 13.00 ja toivotti läsnäolijat tervetulleiksi.
KOKOUSPÖYTÄKIRJA Marika Englund 15.2.2011 BARBET FINLAND RY:N SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN VUOSIKOKOUS Aika ja paikka: 5.2.2011, Taiteentekijäntie 7, Helsinki Läsnä: Paula Horne (pj), Marika Englund (siht), Petra Jormalainen,
WALESINTERRIERIKERHO RY VUOSIKOKOUS
WALESINTERRIERIKERHO RY VUOSIKOKOUS 2.5.2016 Walesinterrierikerho ry TOIMINTAKERTOMUS 02.05.2016 2 TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2015 Hallitus Hallituksen puheenjohtajana on toiminut Markku Peittola, varapuheenjohtajana
mukaisessa kokojärjestyksessä. Pistelaskussa huomioidaan 1 arvostelu / tuomari.
Vuoden cairn Vuoden näyttely cairn -säännöt Vuoden agility cairn säännöt Vuoden toko cairn -säännöt Vuoden rally-toko cairn -säännöt Vuoden koiratanssi cairn -säännöt Tältä sivulta löydät kaikkien vuoden
Vuonna 2015 valvontalautakunnan myöntämät ja peruuttamat apteekkiluvat
1 (5) Vuonna 2015 valvontalautakunnan myöntämät ja peruuttamat apteekkiluvat Myönnetyt luvat 18.12.2015 Lappeenrannan 5. apteekki apteekkari, farmasian tohtori Hannu Tapani Taipale Loviisan apteekki apteekkari,
Vuoden cairn -voimassa asti
Vuoden cairn -voimassa 31.12.2018 asti Vuoden näyttely cairn -säännöt Vuoden agility cairn säännöt Vuoden toko cairn -säännöt Vuoden rally-toko cairn -säännöt Vuoden koiratanssi cairn -säännöt Tältä sivulta
Osallistujaluettelo (liite 1) Puheenjohtaja Maiju Savolainen toivotti osallistujat tervetulleiksi ja avasi kokouksen klo 12.12
Pienpystykorvat ry Syyskokouksen pöytäkirja Aika: 26.09.2015 Paikka: Paikalla: Pohjois-Hämeen Kennelpiirin toimitilat Tampereentie 484 Lempäälä Minna Ahonen-Vuorinen Erkki Linkohaka Harri Liikkanen Sari
Pistetaulukko: Pistetaulukko: ryhmä kansallinen kansainvälinen erikois- näyttely näyttely näyttely näyttely
Astuu voimaan vuonna 2015 Näyttelykilpailujen säännöt Vuoden Coton ja Vuoden VeteraaniCoton-kilpailuihin osallistuu vakituisesti Suomessa asuvan Coton de Tuléar Suomen Coton de Tuléar ry:n jäsenen omistuksessa
Agility-tulokset 2006
Agility-tulokset 2006 (Yhteensä 42) 25.11.2006 Kangasala, tuomarina Jan Vesalehto Little Life Eternal Rose 'Kaisa' ja Henna Elonen Tulos: 5, sijoitus: 2. 15.10.2006 Tampere, tuomarina Kari Jalonen Luxurious
Suomen Snautserikerho ry
1 VUODEN SNAUTSERI Vuoden Snautseri kilpailuun saa pisteitä seuraavien kilpailusijoitusten perusteella Vuoden Näyttely-Snautseri tai Vuoden Näyttely-Snautseri, Veteraani (koira voi saada pisteet ainoastaan
Voimakiekko 2019 Naiset 1,9 kg
Voimakiekko 2019 Naiset 1,9 kg 1 Tiina Repo Juankoski 31,21 17.6.2019 Juankoski 2 Asta Kankaala LepU 26,92 14.6.2019 Juankoski 3 Riia Toivanen Juku 24,30 1.5.2019 Leppävirta 4 Satu Lehtonen LS 23,10 18.5.2019
Auli Sirviö 1963 yleinen Kangasala 333 Hanna Lilja 1986 yleinen Tiistenjoki 334 Eija Kestilä 1976 yleinen Jyväskylä 335 Erika Parviainen 1995 yleinen
KUNTO+ NAISET kisailijan nimi syntymä vuosi ikäsarja paikkakunta kilpailija numero Helena Laaksonen 1966 yleinen Tampere 300 Tiina Penttilä-Metso 1966 yleinen triva, Nokia 301 Maria Laine 1982 yleinen
Kuhmolainen Maraton 2015
Kuhmolainen Maraton 2015 T U L O K S E T Kilpailun sarjat: MYLM; NYLM; M40M; N40M; M50M; M60M; MP; NP; M40P; N40P; M50P; N50P; M60P; N60P; M10; N10; MYLM Miehet Maraton 42.2 km 1. Daniel Kannapinn Selbstläufer
Toimintakertomus 2011
Oulun Palveluskoirayhdistys ry Toimintakertomus 2011 Yhdistyksen päätoimintoja ovat palveluskoirakokeiden ja valjakkohiihto-, koirajuoksu-, ja koirapyöräilykilpailujen, sekä niihin liittyvän koirien ohjaajille
Vuoden parhaat -pistelaskusäännöt SSSK ry Vuoden parhaat -pistelaskusäännöt voimassa alkaen, lisätty Rallytoko
Vuoden parhaat -pistelaskusäännöt SSSK ry Vuoden parhaat -pistelaskusäännöt voimassa 1.1.2013 alkaen, 1.1.2016 lisätty Rallytoko Pistelaskussa huomioidaan Suomen Kennelliiton (SKL) ja Suomen Palveluskoiraliiton
WALESINTERRIERIKERHO RY VUOSIKOKOUS
WALESINTERRIERIKERHO RY VUOSIKOKOUS VUODELTA 2016 Hallitus Hallituksen puheenjohtajana toimi Katja Kelloniemi, varapuheenjohtajana Jaana Sinkkonen, rahastonhoitajana ja jäsensihteerinä Miina Kauttu-Hirvonen
Suomen Kettuterrierit ry:n kilpailujen säännöt
Suomen Kettuterrierit ry:n kilpailujen säännöt Kilpailut Suomen Kettuterrierit ry järjestää vuosittain: Vuoden Kettuterrieri, Vuoden Metsästyskettuterrieri, Vuoden Näyttelykettuterrieri (erikseen molemmille
SUOMEN BELGIANPAIMENKOIRAYHDISTYS RY. Toimintakertomus vuodelta 2005
SUOMEN BELGIANPAIMENKOIRAYHDISTYS RY Toimintakertomus vuodelta 2005 1. Yleistä Vuosi 2005 oli yhdistyksen 34. toimintavuosi. Yhdistyksen kevätkokous pidettiin 20.03. Nurmijärvellä. Kokoukseen osallistui
SERTIFIOIDUT PUHTAUSALAN HENKILÖT
SERTIFIOIDUT PUHTAUSALAN HENKILÖT Lista päivitetään noin kuukauden välein Numero PA26 AALTONEN, Virpi Marjatta 17.12.2019 PA6 AHLGREN, Mari Johanna PA49 AHONEN, Minna Susanna PA21 AHTIALA-HUOTARI, Elina
SUOMEN BELGIANPAIMENKOIRAYHDISTYS RY Sivu 1/12
SUOMEN BELGIANPAIMENKOIRAYHDISTYS RY Sivu 1/12 Toimintakertomus vuodelta 2006 1. Yleistä Vuosi 2006 oli yhdistyksen 35. toimintavuosi. Yhdistyksen kevätkokous pidettiin 25.03. Helsingin Vuosaaressa. Kokoukseen
Suomen Snautserikerho ry Vuoden Snautseri-kilpailujen säännöt
1 VUODEN SNAUTSERI Vuoden Snautseri kilpailuun saa pisteitä seuraavien kilpailusijoitusten perusteella Vuoden Näyttely-Snautseri tai Vuoden Näyttely-Snautseri, Veteraani (koira voi saada pisteet ainoastaan
Vuoden palkitut -kilpailujen säännöt ja pistelasku
Vuoden palkitut -kilpailujen säännöt ja pistelasku Palkinnoista voi kilpailla ainoastaan Imatran Kennelkerho ry:n jäsenen omistama tai jäsenen luona asuva koira. Palkintojen saamisen edellytyksenä on,
PINSERIT RY:n VUODEN PINSERI SÄÄNNÖT
PINSERIT RY:n VUODEN PINSERI SÄÄNNÖT Kilpailuihin voi osallistua: - Suomessa vakituisesti asuva ja Pinserit ry:n jäsen. - Pinseri joka on rekisteröity Suomen Kennelliiton FIN, FI, ER tai EJ rekisteriin.
VUODEN BORDERTERRIERI KILPAILUJEN SÄÄNNÖT
VUODEN BORDERTERRIERI KILPAILUJEN SÄÄNNÖT 1.1.2011 YLEISTÄ Osallistumisoikeus Vuoden Näyttely Border -kisaan on Borderterrierikerhon jäsenillä ja heidän omistamillaan koirilla. Tasapisteissä edelle menee
LAPIN MÄYRÄKOIRAKERHO RY
LAPIN MÄYRÄKOIRAKERHO RY TOIMINTAKERTOMUS 2014 YHDISTYS Vuosi 2014 oli Lapin Mäyräkoirakerho ry:n ensimmäinen varsinainen toimintavuosi. Yhdistys hyväksyttiin Suomen Kennelliiton jäsenyhdistykseksi. Yhdistykselle
AVOIN. Oulu Kuopio Kuopio Somero. Äänekoski Tampere Tampere Liperi. Oulu
AVOIN Kuopio Kuopio Somero 1. Syrjälä Olli Liukku Hanna-Leena 3 55 1 65 4 50 170 2. Sorva Aaro Virtanen Mia 2 60 2 60 6 48 168 3. Savilahti Mikko Peltomäki Ella 1 65 6 48 8 46 159 4. Hakkarainen Jari Lampinen
PÄIVITETTY 27.10.2015. Vuoden Briard -kilpailut. 1. Kilpailujen järjestäminen
PÄIVITETTY 27.10.2015 Vuoden Briard -kilpailut 1. Kilpailujen järjestäminen julkaistaan kilpailusäännöt tai vaihtoehtoisesti viitataan enintään kaksi kilpailukautta vanhoihin sääntöihin, mikäli sääntöihin
Agility-tulokset 2007
Agility-tulokset 2007 (Yhteensä 34) 20.10.2007 Noormarkku, tuomareina Salme Mujunen Tulos 5, sijoitus: 4. 6.10.2007 Tampere, tuomareina Salme Mujunen K1: Tulos 15, sijoitus: 9. K2: Tulos 10, sijoitus:
69. KESKI-SUOMEN MAAKUNTAVIESTI 21.2.2016 ÄÄNEKOSKI 69. KESKI-SUOMEN MAAKUNTAVIESTI 21.2.2016 - ÄÄNEKOSKI OSUUSTULOKSET OSUUSTULOKSET 1.
69. KESKI-SUOMEN MAAKUNTAVIESTI 21.2.2016 ÄÄNEKOSKI OSUUSTULOKSET OSUUSTULOKSET 1.OSUUS 1 48 JOUTSA-1 Räsänen Veli-Matti 22.56,8 2 6 SAARIJÄRVI-1 Vertanen Olli 22.59,1 3 3 JYVÄSKYLÄ-1 Mikkonen Tomi 23.04,8
Suomen Cavalier Kingcharlesinspanieliyhdistys ry. Vuosikertomus 2011
Suomen Cavalier Kingcharlesinspanieliyhdistys ry Vuosikertomus 2011 YLEISTÄ Vuonna 2011 tuli yhdistyksen perustamisesta kuluneeksi 38 vuotta. Itsenäisenä rotujärjestönä yhdistys on toiminut 24 vuotta.
Luokkasijoituspisteet lasketaan vain PU/PN-sijoituksista, ei arvosteluluokan sijoituksista (esim. vak1, juk2 jne.)
Vuoden koirat-pisteiden laskuohjeisiin on tullut pieniä muutoksia ja tarkennuksia, nämä uudet muutokset on tummennettu. Suurin muutos on kotimaan näyttelykoira-kilpailussa, jossa tästä lähtien kaikki karvanlaadun
Hallinto ja aluetoiminta
Hallinto ja aluetoiminta Suomen Reumaliiton hallitus 2018-2020? Liiton puheenjohtajat valittiin edustajakokouksessa 25.11.2017 Helsingissä. Valtuusto valitsi hallituksen jäsenet ja varajäsenet seuraavaksi
VUODEN KOIRA SÄÄNNÖT Voimassa alkaen Päivitetty Yleistä Vuoden -koira säännöistä Vuoden Agility-koiran säännöt...
Australianpaimenkoirat ry Vuoden Koira -säännöt VUODEN KOIRA SÄÄNNÖT Voimassa 6.6.2014 alkaen Päivitetty 31.12.2016 Sisällysluettelo 1. Yleistä Vuoden -koira säännöistä... 1 2. Vuoden Agility-koiran säännöt...
Palauta vuoden agilitykoira ja vuoden näyttelykoira tulokset lomakkeella, joka löytyy VASin www sivuilta kohdasta Vuoden koira.
Vuoden koira 2016 kilpailu Vuoden koira valintaan voit osallistua toimittamalla ohjeiden mukaan vuoden aikana virallisista kokeista tai näyttelyistä saavutetut tulokset (+kopion kilpailukirjasta) alla
Suomen Snautserikerho ry
1 VUODEN SNAUTSERI Vuoden Snautseri kilpailuun saa pisteitä seuraavien kilpailusijoitusten perusteella Vuoden Näyttely-Snautseri tai Vuoden Näyttely-Snautseri, Veteraani (koira voi saada pisteet ainoastaan
Vuoden palkitut -kilpailujen säännöt ja pistelasku
Vuoden palkitut -kilpailujen säännöt ja pistelasku Palkinnoista voi kilpailla ainoastaan Imatran Kennelkerho ry:n jäsenen omistama tai jäsenen luona asuva koira. Palkintojen saamisen edellytyksenä on,
Sanna Elomaa & Toni Bergholm, ohj. T. Bergholm
Luolataipumus-, MEJÄ- ja VERI-koetulokset 2009 Luolataipumuskokeet 14.11.2009 Numminen Lauri Rostedt Junipermoor's Jubilee Mystery Reetu LUT A50 Harri Hurskainen 14.11.2009 Numminen Lauri Rostedt Junipermoor's
Vuoden parhaiden palkitseminen - pistelasku
Vuoden parhaiden palkitseminen - pistelasku VUODEN NÄYTTELYKOIRA Pistelaskussa huomioidaan viiden (5) näyttelyn tulokset. Tulokset tulee olla kahdelta (2) eri tuomarilta ja pistelaskussa huomioidaan vain
- Kasvattajatuomariksi katsotaan tuomari, joka on kasvattanut vähintään kolme pentuetta.
VUODEN NÄYTTELYBOKSERI KIERTOPALKINTO Vuoden Näyttelybokseri kilpailun pisteet lasketaan alla olevan taulukon mukaisesti vuoden aikana virallisiin näyttelyihin osallistuneiden bokserien tuloksista. - Kasvattajatuomarilla
SUOMEN BELGIANPAIMENKOIRAYHDISTYS RY
SUOMEN BELGIANPAIMENKOIRAYHDISTYS RY Toimintakertomus vuodelta 2002 1. Yleistä Vuosi 2002 oli yhdistyksen 31. toimintavuosi. Yhdistyksen kevätkokous pidettiin 24.03. Vantaalla. Kokoukseen osallistui 44
Hirvenjuoksun ISM-kisa
Hirvenjuoksun ISM-kisa Juuka, 04.07.2015 Yksilökilpailut Kävelijät Sarjalle ei lasketa aikapisteitä. Sarjassa on 4 arviomatkaa. Nimi Nro Piiri Arviointi Ammunta Pisteet 1. Lemmetty Tuomas 164 PS 548 (+9m/+3m/+8m/+6m)
KUTSU HPSH RY VUOSIKOKOUKSEEN
KUTSU HPSH RY VUOSIKOKOUKSEEN Harjavallan Palvelus- ja Seurakoiraharrastajat ry:n sääntömääräinen vuosikokous pidetään torstaina 14.2.2019 klo 18.00 alkaen Harjavallan Palvelus- ja Seurakoiraharrastajat
Kaikissa kilpailuissa kilpailukautena on kalenterivuosi ja tuloksiin huomioidaan vain Suomessa saavutetut tulokset.
Vuoden palkitut kilpailun säännöt ja pistelasku Sisällys Vuoden näyttelykerry ja vuoden näyttelyvehnä -kilpailut... 2 Vuoden näyttelykerry- ja näyttelyvehnäveteraani -kilpailu... Vuoden näyttelykerry-
Lappeenrannan 9.11.2014 Palveluskoirayhdistys ry sivu 1(8)
Palveluskoirayhdistys ry sivu 1(8) Vuoden Parhaiden Koirien valintaperusteet Hyväksytty Lappeenrannan Palveluskoirayhdistyksen syyskokouksessa 9.11.2011, päivittetty 30.11.2014 ja lisätty parhaan rallytoko-koiran
Itä-Suomen yliopisto Pöytäkirja 4/2018 1
Itä-Suomen yliopisto Pöytäkirja 4/2018 1 25.10.2018 Aika 25.10.2018, 10:00-15:00 Paikka Joensuun kampus, Aurora AU206 Osallistujat Nimi Tehtävä Läsnäolo Kaarniranta Kai professori, jäsen 1-7 Rouvinen Juha
Kaikkien aikojen parhaat tulokset 4.12.2015
Kaikkien aikojen parhaat tulokset 4.12.2015 Miehet halli päiväys tulos ka. sarjat 2s. Pasi Uotila Ailec, Helsinki Tali 1.10.2006 600 300,0 300 300 Toni Laine Räme, Lohja Kupittaa 9.3.2007 600 300,0 300
Jyväskiepin luistelu 21.1.2012 10 km Myl
Jyväskiepin luistelu 21.1.2012 Myl 1 Antero Kotijärvi KuLs Myl 17:23,0 2 Jarkko Koponen Epäsuunta Myl 17:24,0 M-cupissa 3 Lauri Pohjola Epäsuunta Myl 18:38,0 4 Marko Tölli Epäsuunta Myl 18:38,0 5 Toni
LOHKO 1 NAISTEN SINGELIT. Taulu. Kartanon Tikkaklubi. Taina Nurmela (C) Kirsti Syrjä (C) MPD. DC Kontula 2. Johanna Söderlund (A) Paula Haukkasalo (C)
Taina Nurmela (C) Kartanon Tikkaklubi LOHKO 1 Kirsti Syrjä (C) MPD Johanna Söderlund (A) DC Kontula 2 Paula Haukkasalo (C) Terävät Susanna Juvonen (A) Joro DC Johanna Leppämäki (A) Satatikka Anna Vilen
ESPORT WOMEN'S CUP NETISSÄ SIVU 1 LOHKO 1 LOHKO 1 * VOIN PELATA PÄIVISIN VIIMEINEN PELIPÄIVÄ 19.4.2015 LOHKO 2 LOHKO 2
ESPORT WOMEN'S CUP NETISSÄ SIVU 1 LOHKO 1 LOHKO 1 24 050-3137549 meri_loyttyniemi@hotmail.com MERI LÖYTTYNIEMI 3310 040-5900 557 * SELENE MARCKW ORT 3169 044-0111326 * ANNIKA SAJALINNA 3134 0 0 050-3858154
VUODEN NÄYTTELYBOKSERI KIERTOPALKINTO SÄÄNNÖT
VUODEN NÄYTTELYBOKSERI KIERTOPALKINTO SÄÄNNÖT Vuoden Näyttelybokseri kilpailun pisteet lasketaan alla olevan taulukon mukaisesti vuoden aikana virallisiin näyttelyihin osallistuneiden bokserien tuloksista.
LAPUAN VIRKIÄN ENNÄTYKSET - 2015
LAPUAN VIRKIÄN ENNÄTYKSET - 2015 MIEHET 100 m 11,10 Joonas Kokko 2015 200 m 22,55 Joonas Kokko 2015 400 m 48,53 Jukka Latva-Rasku -97 800 m 1.51,78 Pekka Passinen -94 1000 m 2.26,94 Ville Hautala -91 1500
Vuoden parhaat -pistelaskusäännöt
Vuoden parhaat -pistelaskusäännöt SSSK ry Vuoden parhaat pistelaskusäännöt voimassa 1.1.2013 alkaen Pistelaskussa huomioidaan Suomen Kennelliiton (SKL) ja Suomen Palveluskoiraliiton (SPKL) kokeet. Lisäksi
SYYSKOKOUSKUTSU Aika ja paikka: 3.10.2015 kello 14.15 Viisarin Työväentalo Viisarintie 28, 13130 Hämeenlinna
SYYSKOKOUSKUTSU Aika ja paikka: 3.10.2015 kello 14.15 Viisarin Työväentalo Viisarintie 28, 13130 Hämeenlinna 1 Valitaan kokoukselle puheenjohtaja ja sihteeri 2 Valitaan kaksi pöytäkirjan tarkastajaa sekä
LIEDON PARMA SISULISÄENNÄTYKSET TYTÖT
LIEDON PARMA SISULISÄENNÄTYKSET TYTÖT Tummennetut lajit ovat viralliset lajiohjelman lajit v.2015 pa=ponnistusalue, h=käsiajanotto, i=hallissa Ilmoita mahdolliset virheet, puutteet ja uudet ennätystulokset:
Tampereen Keilailuliitto Ry 29.09.2012 Kaupin Keilahalli Sivu 1 LUOKKA M-D. SMKJ Naiset, 6 sarjaa eu (29.09.2012) Valvoja:
SMKJ Naiset, 6 sarjaa eu (29.09.2012) Valvoja: LUOKKA M-D Nimi Seura Liitto Tulos (tas) (x) (viim.s.) 1. Karhu Tuula Mättäjät Joensuu 1302 (150) 2. Heinonen Marja Pmma Tampere 1262 (186) 3. Saukkonen Eeva
PALKINTOJEN MÄÄRITTELY:
PALKINTOJEN MÄÄRITTELY: * Palkinnot jaetaan vuosittain vuosikokouksessa * Kiertopalkinnot jaetaan jokaisessa lajissa vuoden parhaimmille koirille. Mikäli sama koirakko saa peräkkäin kolmena vuonna esim.
Varkauden Palvelus- ja Seurakoirat ry - PALKINTOSÄÄNNÖT
Yleistä Säännöt koskevat Varkauden Palvelus- ja Seurakoirat ry:n jäseniä ja heidän omistuksessaan, osaomistuksessaan tai hallinnassaan olevia koiria. Vuoden toko-, palvelus- ja agilitykoira- palkinnoissa
Vuoden Näyttelykoira -kilpailun säännöt
Vuoden Näyttelykoira -kilpailun säännöt 1. Vuoden näyttelykoira -arvosta on oikeutettu kilpailemaan jokainen K-SPKY ry:n jäsen omistamallaan Suomessa rekisteröidyllä, vähintään palveluskoirien BH-kokeen
ISM ja SM-esikisat 2016
ISM ja SM-esikisat 2016 Vesanto, 10.07.2016 Yksilökilpailut M 1. Seppä Timo 9 SS 300 (20:19) 292 (0m/-4m) 564 (94) 1156 2. Hiltunen Petri 29 PK 283 (23:09) 278 (+5m/+6m) 594 (99) 1155 3. Mikkonen Harri
Sija Nimi Kaupunki Syntymävuosi Ikäluokka Paino Tanko Ero Tulos 1 60 Nita Viitanen Pori ,10 40,0 1,27 23
18.3.2017 Pori 1 60 Nita Viitanen Pori 18.3.2017 1998 20 58,10 40,0 1,27 23 1 90 Kalevi Lampinen Pori 18.3.2017 1943 60 80,30 82,5 2,20 10 1 90 Mika Turkia Pori 18.3.2017 1977 Avoin 80,40 82,5 2,10 25
Itä-Suomen yliopisto Pöytäkirja 2/2018 1
Itä-Suomen yliopisto Pöytäkirja 2/2018 1 13.03.2018 Aika 13.03.2018, 10:00-14:20 Paikka Joensuun kampus, Metria M301 Osallistujat Nimi Tehtävä Läsnäolo Kaarniranta Kai professori, jäsen poissa Rouvinen