SUOMEN BELGIANPAIMENKOIRAYHDISTYS RY. Toimintakertomus vuodelta 2005

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "SUOMEN BELGIANPAIMENKOIRAYHDISTYS RY. Toimintakertomus vuodelta 2005"

Transkriptio

1 SUOMEN BELGIANPAIMENKOIRAYHDISTYS RY Toimintakertomus vuodelta Yleistä Vuosi 2005 oli yhdistyksen 34. toimintavuosi. Yhdistyksen kevätkokous pidettiin Nurmijärvellä. Kokoukseen osallistui 45 (44 äänivaltaista) jäsentä ja valtakirja oli 50 jäseneltä. Kokouksen jälkeen jaettiin palkinnot vuoden 2004 saavutuksista. Yhdistyksen syyskokous pidettiin Helsingissä. Kokoukseen osallistui 33 jäsentä, joilla oli valtakirja 65:ltä jäseneltä. 2. Johtokunta ja hallinto Johtokunta kokoontui 11 kertaa toimintavuoden aikana. Johtokuntalaisten läsnäolot kokouksissa olivat: Päivi Knuutinen puheenjohtaja, jalostus (11) Pia Suokas-Vanhanen varapuheenjohtaja, paikallisosastot, varasto (10) Outi Andersson kansainvälinen toiminta, tiedotus (5) Minna Herrala sponsorisopimuksen ehtojen valvonta, leirit (9) Arja Kettunen sihteeri, näyttelyt (9) Susanna Mölsä ROLT, luonnetesti, IPO-toimikunta, edustusjoukkueet (7) Katja Nuutila koe- ja kilpailutoiminta (7) Maija Koski varajäsen, ATK (5) Pirjo Ritovuori varajäsen, talous, yhteydenpito jäsensihteeriin ja myyntiartikkelivastaavaan (11) Yhdistyksen tilintarkastajina toimivat Martti Söderlund ja Kalle Kivimaa, varatilintarkastajina Matti Laakso ja Teemupekka Virtanen. Yhdistyksen taloudenhoitajana toimi Marjukka Aarni. SKL:n valtuuston edustajana on Päivi Knuutinen ja varaedustajana Maija Koski. Syyskokouksessa valittiin vuodelle 2006 puheenjohtajaksi Päivi Knuutinen. Johtokuntaan jäseniksi valittiin Pirjo Ritovuori, Susanna Mölsä ja Tiina Syrjäläinen. Varajäseniksi valittiin Minna Herrala ja Nina Toivonen. Tilintarkastajiksi vuodelle 2005 valittiin Matti Söderlund ja Kalle Kivimaa sekä varatilintarkastajiksi Teemupekka Virtanen ja Matti Laakso. Johtokunnan jäsenten toimikaudet: Päivi Knuutinen Pirjo Ritovuori Outi Andersson Tiina Syrjäläinen Katja Nuutila Susanna Mölsä Pia Suokas-Vanhanen Minna Herrala (varajäsen) Nina Toivonen (varajäsen) Talous Yhdistyksen taloudenhoidossa on pyritty jäsenmaksutuotoilla kattamaan jäsenlehdestä aiheutuvat ja hallinnolliset kulut. Vuoden 2005 alussa yhdistyksen taloudellinen tilanne oli vakaa hyvän tilikauden jälkeen. Vuoden 2005 tulos on ,74 euroa. Vuoden 2005 tulos on negatiivinen, koska vuonna 2004 käynnistettiin epilepsiatutkimus, joka oli suunniteltu maksettavaksi jo vuonna Tutkimuksen kulun mukaisesti tutkimus maksettiin kuitenkin vasta vuoden 2005 puolella. Kirjanpitoa hoiti tilitoimisto Tilikartta. Jäsenmaksu oli varsinaiselta jäseneltä 26 e, perhejäseneltä 8 ja kasvattajajäsenmaksu 16 sekä liittymismaksu Jäsenistö yhdistyksen jäsenmäärä oli yhteensä 1919, joista kunniajäseniä 2, ainaisjäseniä 2, varsinaisia jäseniä 1698, perhejäseniä 215 ja yhdistysjäseniä 2.

2 5. Rekisteröinnit ja terveystilastot Rekisteröinnit olivat seuraavat: Vuosi / muunnos Groenendael Tervueren Malinois Laekenois Yhteensä Sadan suosituimman rodun listalla tervueren 46. (58.) ja malinois 100.(85.) 5.1 Rekisteröidyt tuonnit Muunnos %-rekist. Groenendael (3.5) Tervueren (4.5) Malinois (19.0) Laekenois (50.0) Yhteensä % (8.1) %-rekist.osuudella kuvattu verrannollisesti viimeisimmän vuoden rekisteröinteihin. 5.2 Silmäpohjatutkimukset Silmäpohjatutkimuksia tehtiin 330 kpl, joista sairaiksi todettiin 13 kpl (3.9 % tutkituista). Tutkimustulokset on esitetty muunnoksittain (tutkittuja / sairaita / sairaus %-osuus tutkituista): Muunnos 2003 sairaita s-% 2004 sairaita s-% 2005 sairaita s-% Groenendael Tervueren Malinois Laekenois Yhteensä % % % 5.3 Lonkkaniveltutkimukset Lonkkaniveltutkimuksia tehtiin 252 kpl, joista sairaiksi todettiin 35 kpl (13.9 % tutkituista). Tutkimustulokset muunnoksittain (tutkittuja / sairaita / sairaus %-osuus tutkituista) : Muunnos 2003 sairaita s-% 2004 sairaita s-% 2005 sairaita s-% Groenendael Tervueren Malinois Laekenois Yhteensä % % % 5.4 Kyynärniveltutkimukset Kyynärniveltutkimuksia tehtiin 238 kpl, jotka jakautuivat muunnoksittain seuraavasti (tutkittuja / sairaita / sairaus %-osuus tutkituista): Muunnos 2003 sairaita s-% 2004 sairaita s-% 2005 sairaita s-% Groenendael Tervueren Malinois Laekenois Yhteensä % % %

3 6. Paikallisosastot ja toimikunnat Vuonna 2005 toimi Suomen Belgianpaimenkoirayhdistyksen alaisena 5 paikallisosastoa: Ekybelgit, Sirpa Silander pj Keski-Suomen Belgianpaimenkoirat, Katja Kiukkonen pj Pohjoisen Belgit, Kaija-Liisa Silvennoinen pj Susirajan Belgialaiset, Arja Kettunen pj Etelä-Karjalan Belgit, Maarit Kuntola pj Paikallisosastojen ja alueryhmittymien kokous järjestettiin Heinolassa Kokoukseen osallistui 10 edustajaa. 6.1 Epäviralliset alueryhmittymät Epävirallisia alueryhmittymiä toimi yhdistyksen alaisena yksitoista (11) kappaletta. Yhteyshenkilöt olivat: Forssa Annika Keto Kuopio, Varkaus Sari Laitinen Lahti Kari Behm K3 pääkaupunkiseutu Juha Korri Satakunnan Belgit Seppo Lastumo Tampere Kari Jalonen Turku Jannika Einola Seinäjoki Maarit Alppinen 6.2 Jalostustoimikunta Jalostustoimikunnan kokoonpano ja läsnäolot: Nina Palmu, puheenjohtaja (6) Sanna Hasu, jäsen (4) Mari Hyytiäinen, jäsen (4) Serena Saariokari, jäsen (4) Marita Saarikivi, eläinlääkärijäsen (4) Johanna Syrjänen, jäsen (4) Mari Hölsö, jäsen (4) Päivi Lotila, jäsen (4) Jan Skogster(1) Jalostustoimikunta kokoontui 6 kertaa. 6.3 ROLT-toimikunta Toimikunnan puheenjohtajana toimi Mika Lindberg ja sihteerinä Susanna Mölsä. Muina toimikunnan jäseninä olivat vuonna 2005: Pia Suokas-Vanhanen, Outi Andersson ja Nina Palmu. ROLT-toimikunta kokoontui vuoden aikana kerran. 6.4 Näyttelytoimikunta ENTRY:n puheenjohtajana toimi Arja Kettunen. Muina työryhmän jäseninä olivat Nina Toivonen ja Sari Lehikoinen. Toimikunta kokoontui kerran. 6.5 IPO-toimikunta IPO-toimikunnan puheenjohtajana toimi Juha Korri. Muina jäseninä Riitta Tägtström, Pekka Haapalainen, Jani Peitsoma 6.6 TOKO-toimikunta TOKO-toimikunnan puheenjohtajana toimi Pernilla Tallberg. TOKO-toimikunnan muut jäsenet olivat Kaisa Honkanen, Merja Korte 6.7 Agilitytoimikunta Agilitytoimikunnan puheenjohtajana oli Tuija Kokkonen ja muina jäseninä Anne Hiltunen, Anne Huittinen, Riina Kellman, Henkka Luomala, Klaus Sallavo, Anja Savikko.

4 6.8 Muut toimihenkilöt Vuonna 2005 muina toimihenkilöinä toimivat: Marja Tuominen jäsenasiat Mari Pajunen pentuvälittäjä Jenniina Härmä pentuvälittäjä Heidi Lahtinen pentulistan päivitys, uutta kotia etsivät Tuija Tarvainen myyntiartikkelit Arja Kettunen palkintovastaava Maija Koski kotisivut Katja Nuutila kotisivut Kalle Kivimaa kotisivut Malla Rantala kotisivut Johanna Heikkinen keskustelupalsta 7. Järjestetyt tapahtumat 7.1 SKL:n luonnetestit Vuonna 2005 järjestettiin kolme luonnetestiä, jossa testattiin yhteensä 46 belgianpaimenkoiraa. Testissä, joka oli Helsingissä tuomareina toimivat Tuomo Loven ja Bengt Söderholm Joensuussa tuomareina toimivat Bengt Söderholm ja Hannu Pitkänen testissä Varkaudessa tuomareina olivat Jorma Piironen ja Bengt Söderholm. 7.2 Rodunomaiset luonnetestit (ROLT) ROLT-testejä ei järjestetty. 7.3 Erikoisnäyttely Erikoisnäyttely järjestettiin Vantaalla. Koiria oli ilmoitettu 390 kpl. Tuomareina toimivat Myriam Vermeire val,rop-vet, kasvattaja Benoit Thevenon Sonny Ström Anne-Marie Lipscombe Deborah Fleming Anders Lyrholm Abel Renard kaikki muunnokset, Antti Nieminen Carin Lyrholm groenendael urokset (avo-vet), groenendael ROP-vet,groenenael kasvattajaluokat, laekenois (jun-vet), laekenois ROP-jun, ROP-nuo, ROP-käy, ROP- laekenois kasvattaja- ja jälkeläisluokat, ROP-laekenois, BIS- groenendael nartut (avo-vet), groenendael ROP-käy, ROP-val, jälkeläisluokat, ROP-groenendael, BIS-käy, BIS-vet groenendael urokset ja nartut (jun-nuo), groenendael ROP-jun, ROP-nuo, pennut, kaikki muunnokset, ROP-pennut, BIS-pentu tervueren urokset (avo-vet), tervueren kasvattajaluokat, ROP-tervueren tervueren nartut (avo-vet), tervueren ROP-käy, ROP-val, ROP-vet, jälkeläisluokat, BIS-val, BIS-jälkeläisluokka tervueren urokset ja nartut (jun, nuo), tervueren ROP-jun, ROP-nuo, BIS-jun, BISkoira malinois urokset ja nartut (jun-vet), malinois ROP-jun,ROP-nuo, ROP-käy, ROPval, ROP-vet, malinois kasvattaja- ja jälkeläisluokat, työluokka, ROP-malinois, BIS-nuo varalla kaikille turistiluokka ja parikilpailu Best In Show -koiriksi valittiin: BIS 1 BIS 2 BIS 3 BIS 4 BIS-pentu BIS-juniori mn Tuulilaukan Iida ln Valkohampaan Fata Morgana tu High Clearings Aaron gn Valkohampaan Cotton Eye Jane tu Dujoiedevie Faxafloi gu Acmen Crio

5 BIS-nuori BIS-käyttökoira BIS-valio BIS-veteraani BIS-kasvattaja ryhmä BIS-jälkeläisryhmä mu Xilly`s Äxfiles gu Marlo Is Misko Tankmes, om. Liisa Sarjanen gn Valkohampaan Cotton Eye Jane gn Amarantes Felinotte Valkohampaan kennel (groenendael) om. Irma Saariokari gu Valkohampaan Blancodiente 7.4 Palveluskoirakokeet Kansallisten lajien rotumestaruuskilpailut (VOI-luokka) järjestettiin Tampereella 10.9., ylituomarina toimi Aimo Heino. IPO:n rotumestaruuskilpailut järjestettiin Porvoossa 8.10, ylituomarina toimi Eeva Hiltunen. Rotumestarit vuonna 2005 olivat: Jälki gn Nallehukan Ultra Bra ohj. Ulla Rajalin Haku mn Pois Kottoo Myy ohj. Harri Jorva Etsintäkoe mu Uras van de Duvetorre ohj. Sirkka Hämäläinen Viestikoe gn Valkohampaan Quanda ohj. Riitta Vanhanen-Laakso, Matti Laakso IPO mu Pois Kottoo Alfonso ohj. Riitta Tägtström Kansallisten lajien joukkuemestaruuden voitti Tampereen joukkue, jossa kilpailivat seuraavat koirakot: gn Cazorro Asgaya / Anne Huittinen, tu Dubion Ville Vallaton / Harri Huittinen, tu Nokiturkin Diestro / Jouni Salo, gu Cazorro Brigantino / Seppo Ojanen IPOn joukkuerotumestaruuden voitti Kouvolan Palveluskoirayhdistyksen joukkue: mu Prowaffe s Arttu / Heli Salminen, mu Pois Kottoo Ohjus / Toni Salminen, mu Pois Kottoo Karma / Juha Korri. Pk-kannustuskisat alo- ja avo-luokissa pidettiin Joensuussa. Lajeina olivat haku, jälki etsintäkoe, joihin osallistui yhteensä 16 koiraa. Ylituomarina toimi Eija Koistinen. 7.5 Valjakkohiihto Valjakkohiihdon rotumestaruuskilpailu käytiin Joensuussa Rotumestaruuden saavuttivat Naiset naruluokka B: mu Harmaahurstin C Bibber ohj. Minna Pättikangas Miehet naruluokka B: tu Ducharmer Homme Hardi ohj. Olli Kananen SM-valjakkohiihdoissa Joensuussa naisten narub-luokassa mestaruuden vei mu Harmaahurstin C Bibber ohj. Minna Pättikangas. 7.6 Tottelevaisuuskokeet TOKO:n rotumestaruuskoe pidettiin 4.6. Oulussa, tuomareina toimivat Allan Aula ja Piritta Pärssinen. Rotumestari: ERIVOI tn Sirius ohj. Merja Korte TOKO:n joukkuerotumestaruuden voitti Pohjoisen Pelottomat, jossa kilpailivat seuraavat koirakot: Eloketun Bravuuri, ohj. Marja-Leena Hituri, Eloketun Diarkia, ohj. Anna-Maria Alakurtti ja Cousin's Caia, ohj. Miia Hiukka. 7.7 Agility Agilityn rotumestaruudet pidettiin Oulussa. Rotumestaruuden voitti tu Fox Smile Trump / Katri Heikkinen. Rotumestaruuden voittaneessa joukkueessa kilpailivat seuraavat koirakot: tn Macnillian Magica De Hex / Pernilla Tallberg, tn Macnillian Blyga Blondine / Pernilla Tallberg, tu Macnillian Musse Pigg / Susanna Stark, tn Macnillian Bond-Brud / Pernilla Tallberg 7.8 Kasvatus- ja jalostustoiminta Jatkettiin yhteistyössä Yliopistollisen Eläinsairaalan ja Eläinsairaala Aisti Oy:n kanssa toteutettua belgianpaimenkoirien neurologisten oireiden kartoitusta. Kevätkokouksessa päätettiin lisätä PEVISA-vaatimuksiin kyynärnivelten kuvauspakko sekä ehto, jonka mukaan RD ja pannus keratitis -vapaiden yksilöiden jälkeläiset rekisteröidään. Suomen Kennelliitto vahvisti belgianpaimenkoirien PEVISA-ehdot ajalle

6 Uusi jalostuksen tavoiteohjelma hyväksyttiin yhdistyksen kevätkokouksessa ja Suomen Kennelliitto hyväksyi sen kesäkuussa. Belgipäivät järjestettiin Vantaalla järjestettyyn Unelmien poikamiehet tapahtuman ulkomuototarkastukseen osallistui 8 groenendaelia, 2 malinois ta ja 12 tervuerenia. Ulkomuototarkastuksen suoritti Eric Desschans. Suppeahkoon luonnetestiin osallistui 6 groenendaelia, 2 malinois ta ja 11 tervuerenia. Testin tuomareina toimivat Tapio Saariokari ja Jan Skogster. Helsingissä pidetyssä tilaisuudessa luennoivat Ranno Viitmaa ja Janis Jaserevics (Neurologiset oireet belgianpaimenkoirilla ja tutkimusprojektin tuloksia), Eric Desschans (Jalostuskriteerit ja valinnat), Antti Tikkanen (Käyttöominaisuudet työkoiralla) sekä Riitta Lamminsalo (luonneominaisuuksien periytyvyys). Marraskuussa toteutettiin ensimmäinen sähköinen terveyskysely, jonka vastausprosentti oli Muu toiminta Tuomarikollegio järjestettiin Espoossa. Kollegion jäseninä toimivat Gunnel Holm ja Harry Tast sekä SKL:n edustajana Leni Nousiainen. Belgianpaimenkoirien arvosteluoikeudet sai Tapio Eerola. Ulkomuototuomareiden erikoiskoulutus järjestettiin Helsingissä Tilaisuuden asiantuntijaluennoitsijana toimi Eric Desschans Belgiasta. Koulutukseen osallistui yksi oikeuksiaan laajentava tuomari ja yksi ulkopuolinen tuomari. 8. Edustukset Palveluskoirien välisessä rotuottelussa Lahdessa 3.9. yhdistystä edustivat gn Valkohampaan Talvihalla / Anne Kilpi (PAJÄ1), mu Xilly s Touch of Gould / Miia Kiviaho (PAEK3) ja mn Jerex Apri / Tuomo Kähkönen (PAJÄ3). Joukkueen sijoitus oli 3. Belgianpaimenkoirien IPO:n MM-kilpailussa Saksassa yhdistystä edustivat seuraavat koirakot (suluissa sijoitus): mn Rani / Susanna Mölsä (9.) mu Pois Kottoo Alfonso / Riitta Tägtström (33.) mu Mecberger Birger / Tuukka Nikola (42.) mu Tammikallion Bablo / Janne Räisänen (74.) Joukkueen johtajana toimi Teuvo Koskinen. Joukkueen sijoitus oli 6. Suomen joukkue kaikkien rotujen IPO:n MM-kilpailussa Hollannissa muodostui seuraavista belgianpaimenkoirista (suluissa sijoitus): mn Rani / Susanna Mölsä (7.) mu Raftaf Amok / Taisto Leppälä (17.) mu Pois Kottoo Ikaros / Outi Hermiö (36.) mu Pois Kottoo Alfonso / Riitta Tägtström (65.) mu Pois Kottoo Karma / Juha Korri (69.) Joukkueen sijoitus oli 4. Palveluskoirien pohjoismaisiin mestaruuskisoihin (NOM) Norjan Trondheimissä osallistuivat seuraavat belgienpaimenkoirat (suluissa sijoitus) IPO tn Tarkatan Basilika / Mika Lindberg (1.) mu Pois Kottoo Alfonso / Riitta Tägtström (2.) mn Rani / Susanna Mölsä (3.) TOKOn kaikkien rotujen EM-kisassa Itävallassa Suomen prossia saavuttaneessa joukkueessa oli tn Sirius / Merja Korte (yksilökisan sij. 23.) TOKOn kaikkien rotujen PM-kisassa Norjassa saavuttivat tn Sirius ohj. Merja Korte 15. sijan. Agilityn joukkue SM-kilpailussa Jyväskylässä yhdistystä edustivat seuraavat belgianpaimenkoirat: gu Marlo iš Miško Tankmés Marlo / Liisa Sarjanen, mn Tammikallion Bööna Bööna / Anja Katainen, gn Faunittaren Dea Aurora Dea / Jaakko Suoknuuti, mn Tammikallion Aida Aiku / Seppo Savikko. Joukkueen sijoitus oli 10. Agilityn kaikkien rotujen MM-kilpailussa Espanjassa Suomen joukkueeseen kuului mn Eloketun Balsami Lola /

7 Petri Hasu ja tn Tarkatan Agua Ava / Mikko Aaltonen. Agilityn kaikkien rotujen PM-kilpailussa Ruotsissa Suomea edustivat mn Tammikallion Citrus Capri / Marko Mäki (7.) ja tn Tarkatan Agua Ava / Mikko Aaltonen (-) Henkilökohtaiset SM-sijoitukset: Jyväskylä Agility SM: 3. gn Faunittaren Dea Aurora Dea / Jaakko Suoknuuti Kuopio Toko SM: 2. tn Sirius / Merja Korte PK SM IPO mn Rani & Susanna Mölsä 1. mu Pois Kottoo Karma & Juha Korri 2. mu Raftaf Amok & Taisto Leppälä 3. HAKU mn Harmaahurstin Asera & Ismo Tabell 1. ETSINTÄ mu Eloketun Comeetta & Hilkka Palosaari 1. gn Dubion Wow & Minna Tirkkonen 2. mu Xilly s Touch of Gould & Miia Kiviaho 3. Tampere Nuorten SM-TOKOn tulokset: vuotiaat, alokasluokka 1. Sanna-Mari Törrönen, Joensuu ja tn Dubion Ananas, 194 p vuotiaat, avoin luokka 1. Sanna-Mari Törrönen, Joensuu ja tu Dubion Zuperman, 186,5 p. Nuorten SM-agilityn tulokset: vuotiaat, maxit 1. Annika Viinikka, Tampereen Seudun Koirakerho ja tu Cäsaborg's Foxy Promotion Luke 9. Julkaisutoiminta Vuoden 2005 aikana Belgianpaimenkoirat-lehti ilmestyi 6 kertaa. Lehden päätoimittajana oli Merja Tammi. Lehden painatus hoidettiin tamperelaisen A5 Repropalvelun kautta. Lehden palstavastaavina toimivat: PK-palsta Maria Peltomaa, Laura Haapala Agilitypalsta Mari Nuutinen TOKO-palsta Pernilla Tallberg Näyttely-palsta Maarit Alppinen Valio-palsta Tuija Tarvainen Maailmalta-palsta Sari Lehikoinen Pentulistan ylläpitäjä Heidi Lahtinen Syntymäpäiviä ym. Tuija Tarvainen Julkaistiin belgianpaimenkoirat-aiheinen julistemuotoinen kalenteri Belgianpaimenkoirat-lehden joulunumerossa. 10. Leiritoiminta Ekybelgit järjestivät kevätleirin ja syysleirin Muu toiminta 11.1 Saavutetut valionarvot ja voittajatittelit

8 Groenendael gu A-Te-Ell's Monsieur Saphin gn Amarantes Felinotte gu Bellidis Amir gn Black Master's Quartz Heart gn Black Master's Quickly Kiss gn Cazorro Asgaya gu Dark Joy Masterpiece gn Donatrix Merveille gu Donatrix Pompadour gu Dubion Boom gu Finn Noir El Greco gn Hermine Gallia At Av Nangijala gn Je M'appelle Lorette gu Marlo is Misko Tankmes gu Mustan Riiviön Eki Erinomainen gn Nallehukan Veni-Vici gu Raflan Chaos gn Taikurin Ultima Thule gn Valkohampaan Cotton Eye Jane gu Valkohampaan Postman Pat gn Willow Creek Eloi-Eloi gn Wintergame Lalique gu Wizard-Darco Of Dark Brightness LV MVA, LVV-05 KANS MVA KANS MVA, EST MVA LTU MVA, LV MVA, EST MVA, ESTV-05 FIN AVA, FIN TVA, S MVA LTU MVA FIN AVA ESTJV-05 RKFV-05, FIN TVA, S MVA S MVA N MVA, S MVA RUS MVA RKFV-05 Tervueren tn Bestseller Yoplait tu Cousin s Il'Rumba tu Cousin s Jackpot tn Cousin s Jaylaan tu Cäsarborg s Foxy Elessar tn Cäsarborg s Foxy Perlaflirt tn Dordilla Forsythia tu Dubion Ville Vallaton tu Ducharmer Homme Hardi tu Flammeus Alfa tu Imp Illico Z Kovarny tu Kuunsirpin Eye Catcher tu Mustantuiskun Zonathan tu Myrskynsilmän Picasso tu No-How Zany Idee Fixe tu Original Cowboy Du Rocher D'argout tn Pyrytuulen Isabella tu Workaholic Bugaboo tn Workaholic Dill-Dill tu Workaholic Do-Wha-Didy tn Workaholic Tra-La-Laa LTUV-05, BALTV-05 RUS MVA KANS MVA RKFV-05 KANS MVA N MVA,, S MVA ESTV-05 LTUV-05, BALTV-05 LVV-05 KANS MVA EST MVA, RUS MVA, BLR MVA, EST MVA, LTU MVA LTU MVA S MVA BLR MVA, EST MVA, LVV-05, LV MVA Malinois mu Eloketun Bravuuri mu Eloketun Comeetta mn Gangster s Diana VM-05 M-05, FIN TVA

9 mn Harmaahurstin Asera M-05 mu Harmaahurstin C'bibber VKM-05 mn Isell's Ejmy LTU MVA, LTU JMVA mu Malinuts Miracle Mill N MVA, KANS MVA, S MVA mu Malinuts Morning After mn Nallehukan Oona LTU MVA mu No-How Be My Bad-Boy mu No-Ho Be Noble Man mn No-How Be Nota Bene, S MVA mu No-How Call Me Petey mu Patti mu Rakkapalon Bon-Bec KANS MVA, N MVA,, S MVA mn Rakkapalon Cendrillon LTUV-05 mn Rani M-05 mn Simply Minds First Feedback mu Taikatalven Ablaze LTU MVA, LTUV-05 mu Tammikallion Cliffa Kaiffari 11.2 Suomen Mestaruudet Suomen Mestaruuden voittivat: IPO/PASU PAEK PAHA VEPE mn Rani / Susanna Mölsä mu Eloketun Comeetta / Hilkka K Palosaari mn Harmaahurstin Asera / Ismo Tabell mu Eloketun Bravuuri / Marja-Leena Hituri

SUOMEN BELGIANPAIMENKOIRAYHDISTYS RY Sivu 1/12

SUOMEN BELGIANPAIMENKOIRAYHDISTYS RY Sivu 1/12 SUOMEN BELGIANPAIMENKOIRAYHDISTYS RY Sivu 1/12 Toimintakertomus vuodelta 2006 1. Yleistä Vuosi 2006 oli yhdistyksen 35. toimintavuosi. Yhdistyksen kevätkokous pidettiin 25.03. Helsingin Vuosaaressa. Kokoukseen

Lisätiedot

SUOMEN BELGIANPAIMENKOIRAYHDISTYS RY

SUOMEN BELGIANPAIMENKOIRAYHDISTYS RY SUOMEN BELGIANPAIMENKOIRAYHDISTYS RY Toimintakertomus vuodelta 2002 1. Yleistä Vuosi 2002 oli yhdistyksen 31. toimintavuosi. Yhdistyksen kevätkokous pidettiin 24.03. Vantaalla. Kokoukseen osallistui 44

Lisätiedot

SUOMEN HOLLANNINPAIMENKOIRAT RY TOIMINTAKERTOMUS, VUOSI 2005

SUOMEN HOLLANNINPAIMENKOIRAT RY TOIMINTAKERTOMUS, VUOSI 2005 SUOMEN HOLLANNINPAIMENKOIRAT RY TOIMINTAKERTOMUS, VUOSI 2005 YHDISTYKSEN KOKOUKSET Kevätkokous 13.3.2005 Tampereella Vanhan Kirjastotalon tiloissa. Paikalla 14 äänivaltaista jäsentä. Käsiteltiin sääntömääräiset

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2013

TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2013 Suomen Affenpinserit ry TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2013 1. YLEISTÄ Vuosi 2013 oli Suomen Affenpinserit ry:n kuudestoista toimintavuosi. Suomen Affenpinserit ry oli yhdistysjäsen Suomen Kääpiökoirayhdistys

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS VUOSI 2014

TOIMINTAKERTOMUS VUOSI 2014 TOIMINTAKERTOMUS VUOSI 2014 Toiminta Hallitus Suomen Saksanpystykorva harrastaja Sapy ry:n tarkoituksena on tehdä eri saksanpystykorvia ja eri harrastusmuotoja tunnetuksi, tuoda rotujen harrastajat yhteen,

Lisätiedot

Suomen Cavalier Kingcharlesinspanieliyhdistys ry. Vuosikertomus 2011

Suomen Cavalier Kingcharlesinspanieliyhdistys ry. Vuosikertomus 2011 Suomen Cavalier Kingcharlesinspanieliyhdistys ry Vuosikertomus 2011 YLEISTÄ Vuonna 2011 tuli yhdistyksen perustamisesta kuluneeksi 38 vuotta. Itsenäisenä rotujärjestönä yhdistys on toiminut 24 vuotta.

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2011

TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2011 . TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2011 1. YLEISTÄ Vuosi 2011 oli :n neljästoista toimintavuosi. oli yhdistysjäsen Suomen Snautseri-Pinserikeskusjärjestö (SSPK) ry:ssä, Suomen Kennelliito ry:ssä ja Helsingin

Lisätiedot

Pistetaulukko: Pistetaulukko: ryhmä kansallinen kansainvälinen erikois- näyttely näyttely näyttely näyttely

Pistetaulukko: Pistetaulukko: ryhmä kansallinen kansainvälinen erikois- näyttely näyttely näyttely näyttely Astuu voimaan vuonna 2015 Näyttelykilpailujen säännöt Vuoden Coton ja Vuoden VeteraaniCoton-kilpailuihin osallistuu vakituisesti Suomessa asuvan Coton de Tuléar Suomen Coton de Tuléar ry:n jäsenen omistuksessa

Lisätiedot

Rauman enorssi-seminaariin ilmoittautuneet (tilanne )

Rauman enorssi-seminaariin ilmoittautuneet (tilanne ) Rauman enorssi-seminaariin ilmoittautuneet (tilanne 15.4.2015) 1 Marko van den Berg Helsingin normaalilyseo 2 Jani Kiviharju Helsingin normaalilyseo 3 Tuula Koskimies-Sirén Helsingin normaalilyseo 4 Veli-Pekka

Lisätiedot

KULTAINEN RENGAS - GOLDEN RING GR RY

KULTAINEN RENGAS - GOLDEN RING GR RY KULTAINEN RENGAS - GOLDEN RING GR RY Toimintasuunnitelma vuodeksi 2011 Yleistä Kultaistennoutajien rotujärjestönä yhdistyksen tärkein tehtävä on kultaistennoutajien rodunjalostus. Yhdistys järjestää taipumus-

Lisätiedot

ROTUMESTARUUSKILPAILUIDEN JÄRJESTÄMISOHJE

ROTUMESTARUUSKILPAILUIDEN JÄRJESTÄMISOHJE ROTUMESTARUUSKILPAILUIDEN JÄRJESTÄMISOHJE 1. Tarkoitus Tämän rotumestaruuskokeiden järjestämisohjeen on laatinut Suomen Belgianpaimenkoirayhdistys ry:n johtokunta. Ohjeiden tarkoituksena on varmistaa,

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2016

TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2016 Suomen Affenpinserit ry TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2016 1. YLEISTÄ Vuosi 2016 oli Suomen Affenpinserit ry:n 19. toimintavuosi. Suomen Affenpinserit ry oli yhdistysjäsen Suomen Kääpiökoirat ry:ssä, Suomen

Lisätiedot

6. Yhdistyksen hallitus voi tehdä muutoksia näihin sääntöihin.

6. Yhdistyksen hallitus voi tehdä muutoksia näihin sääntöihin. Salon Seudun Noutajat ry Kiertopalkintojen säännöt 9.1.2014 Valionarvomuisto Yhdistys jakaa vuosittain (vuosikokouksessa) kaikille menneenä vuonna valioarvon saavuttaneille koirille muistoesineen ja kunniakirjan

Lisätiedot

AVOIN. Oulu Kuopio Kuopio Somero. Äänekoski Tampere Tampere Liperi. Oulu

AVOIN. Oulu Kuopio Kuopio Somero. Äänekoski Tampere Tampere Liperi. Oulu AVOIN Kuopio Kuopio Somero 1. Syrjälä Olli Liukku Hanna-Leena 3 55 1 65 4 50 170 2. Sorva Aaro Virtanen Mia 2 60 2 60 6 48 168 3. Savilahti Mikko Peltomäki Ella 1 65 6 48 8 46 159 4. Hakkarainen Jari Lampinen

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2014

TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2014 TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2014 Vuosi 2014 on yhdistyksen 34. toimintavuosi. Yhdistys on jäsentensä näköinen ja aktiivisella, iloisella yhteistyöllä pyrimme toimimaan rakkaan rotumme cockerspanielin

Lisätiedot

Kuopion Uimaseuran TOP Päivitetty

Kuopion Uimaseuran TOP Päivitetty Kuopion Uimaseuran TOP 15-20 Päivitetty 31.1.2019 Miehet Naiset 50 vu 1. Martikainen, Juuso 24,42 2015 1. Karjalainen, Heidi 26,82 2009 2. Ööbik, Mikk 24,5 1991 2. Väätäinen, Sirpa 27,44 1984 3. Ihalainen,

Lisätiedot

Orimattilan kaupungin voimaan tulleen hallintosäännön 3 lu vun 4 :n mukaan kau pun gil la on

Orimattilan kaupungin voimaan tulleen hallintosäännön 3 lu vun 4 :n mukaan kau pun gil la on Kaupunginhallitus 220 29.05.2017 Kaupunginvaltuusto 48 05.06.2017 Valiokuntien sekä eräiden muiden toimielinten vaali 208/00.00.01/2017 Kaupunginhallitus 29.05.2017 220 Orimattilan kaupungin 1.6.2017 voimaan

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2016

TOIMINTASUUNNITELMA 2016 TOIMINTASUUNNITELMA 2016 Sisällysluettelo 1 Yleistä 3 2 Talous 3 3 Jalostustoimikunta 3 4 Koulutus- ja Kilpailutoimikunta 3 5 Näyttelytoimikunta 4 6 Tiedotustoimikunta 4 7 Leiritoiminta 5 8 Aluetoiminta

Lisätiedot

OSTYn vuoden 2014 terrierikilpailut

OSTYn vuoden 2014 terrierikilpailut OSTYn vuoden 2014 terrierikilpailut Oheisiin kilpailuihin on ehdottomasti ilmoittauduttava kirjallisesti määräaikaan mennessä. Tämä koskee myös valiokoiria, myöskin vuoden kuluessa ilmoitetut tittelit

Lisätiedot

Suomen Kettuterrierit ry:n kilpailujen säännöt

Suomen Kettuterrierit ry:n kilpailujen säännöt Suomen Kettuterrierit ry:n kilpailujen säännöt Kilpailut Suomen Kettuterrierit ry järjestää vuosittain: Vuoden Kettuterrieri, Vuoden Metsästyskettuterrieri, Vuoden Näyttelykettuterrieri (erikseen molemmille

Lisätiedot

enorssin syysseminaari Joensuussa Didaktiikka, OPS ja TVT koulun keskiössä

enorssin syysseminaari Joensuussa Didaktiikka, OPS ja TVT koulun keskiössä Osallistujaluettelo yksiköittäin (ver. 18.4.2014) 1. Jani Kiviharju Helsingin normaalilyseo yläkoulu ja lukio 2. Tuula Koskimies-Sirén Helsingin normaalilyseo lukio 3. Tiia Karpin Helsingin normaalilyseo

Lisätiedot

Vuoden komondor, Vuoden kuvasz, Vuoden mudi, Vuoden puli (muut värit), Vuoden puli (valkoinen), Vuoden pumi

Vuoden komondor, Vuoden kuvasz, Vuoden mudi, Vuoden puli (muut värit), Vuoden puli (valkoinen), Vuoden pumi Unkarinpaimenkoirat ry Vuoden komondor, Vuoden kuvasz, Vuoden mudi, Vuoden puli (muut värit), Vuoden puli (valkoinen), Vuoden pumi 1. Palkitaan vuosittain kunkin yhdistyksen edustaman rodun (komondor,

Lisätiedot

UNKARINPAIMENKOIRAT RY:N HALLITUKSEN KOKOUS 1/2015

UNKARINPAIMENKOIRAT RY:N HALLITUKSEN KOKOUS 1/2015 UNKARINPAIMENKOIRAT RY:N HALLITUKSEN KOKOUS 1/2015 Kokousaika: 3.1.2015 klo 10.00 Kokouspaikka: Arkisto Läsnä: Christine Nyholm Puheenjohtaja Paula Halmetoja Miia Koivisto Arja Lankinen sihteeri Tiina

Lisätiedot

Suomen Snautserikerho ry. Tiivistelmä pöytäkirjasta 5/2017

Suomen Snautserikerho ry. Tiivistelmä pöytäkirjasta 5/2017 Hallituksen kokous Paikka: Doodle Aika: ma 9.10.2017 klo 19.04-21.18 Paikalla: Kimmo Alanen, Tiia Einola, Salme Korkala, Marjukka Puustinen, Päivi Pöllänen, Piia Torvinen, Nina Wasenius, Terhi Heikkilä

Lisätiedot

Norssiope.fi juhlaseminaari ja enorssin kevätseminaari, osallistujaluettelo (27.4.2016)

Norssiope.fi juhlaseminaari ja enorssin kevätseminaari, osallistujaluettelo (27.4.2016) Norssiope.fi juhlaseminaari ja enorssin kevätseminaari, osallistujaluettelo (27.4.2016) 1 Kiviharju Jani Helsingin normaalilyseo 2 Hyvönen Olli Helsingin normaalilyseo 3 van den Berg Marko Helsingin normaalilyseo

Lisätiedot

SYYSKOKOUSKUTSU Aika ja paikka: 3.10.2015 kello 14.15 Viisarin Työväentalo Viisarintie 28, 13130 Hämeenlinna

SYYSKOKOUSKUTSU Aika ja paikka: 3.10.2015 kello 14.15 Viisarin Työväentalo Viisarintie 28, 13130 Hämeenlinna SYYSKOKOUSKUTSU Aika ja paikka: 3.10.2015 kello 14.15 Viisarin Työväentalo Viisarintie 28, 13130 Hämeenlinna 1 Valitaan kokoukselle puheenjohtaja ja sihteeri 2 Valitaan kaksi pöytäkirjan tarkastajaa sekä

Lisätiedot

PROVINSSIROCK 2008 PERJANTAI

PROVINSSIROCK 2008 PERJANTAI PERJANTAI 13.06.2008 15. 21.00 1 Joni Renko H 2 Janna Renko H 3 Laura Raninen H 4 Antti-Pekka Valli H 5 Riina Yli-Ojanperä H 6 Sanna Peltoniemi H 7 Reijo Pulli H 8 Tiina Korkonen H 9 Kari Hautamäki H 10

Lisätiedot

Osallistujaluettelo (liite 1) Puheenjohtaja Maiju Savolainen toivotti osallistujat tervetulleiksi ja avasi kokouksen klo 12.12

Osallistujaluettelo (liite 1) Puheenjohtaja Maiju Savolainen toivotti osallistujat tervetulleiksi ja avasi kokouksen klo 12.12 Pienpystykorvat ry Syyskokouksen pöytäkirja Aika: 26.09.2015 Paikka: Paikalla: Pohjois-Hämeen Kennelpiirin toimitilat Tampereentie 484 Lempäälä Minna Ahonen-Vuorinen Erkki Linkohaka Harri Liikkanen Sari

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2007

TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2007 The Westermarck Society ry. TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2007 1. Johtokunta Seuran johtokuntaan kuuluivat kertomusvuonna Pekka Sulkunen, Tuula Gordon, JP Roos ja Kati Rantala Helsingistä, Riikka Homanen,

Lisätiedot

Äänestys 17. Esitys kaupunginhallitus = Jaa Karnisto-Toivonen Saija, nykyinen malli = EI. (n) (%) 32 62,7% JAA 18 35,3% EI 0 0% TYHJÄÄ 1 2% POISSA

Äänestys 17. Esitys kaupunginhallitus = Jaa Karnisto-Toivonen Saija, nykyinen malli = EI. (n) (%) 32 62,7% JAA 18 35,3% EI 0 0% TYHJÄÄ 1 2% POISSA Salon kaupunginvaltuusto Dnro 117/12.06/2016 7.3.2016 Äänestysluettelot 17, varhaiskasvatuslain muutokset 1.8.2016 Äänestys 17 Esitys kaupunginhallitus = Jaa Karnisto-Toivonen Saija, nykyinen malli = (n)

Lisätiedot

Tuusulan Metallityöväen ammattiosaston toimintakertomus vuodelta 2008

Tuusulan Metallityöväen ammattiosaston toimintakertomus vuodelta 2008 Tuusulan Metallityöväen ammattiosaston toimintakertomus vuodelta 2008 YLEISTÄ Vuosi 2008 oli Tuusulan Metallityöväen ammattiosaston 32. toimintavuosi. Ammattiosastomme toiminta on ollut jälleen kuluneena

Lisätiedot

PALKINTOSÄÄNNÖT A. PALVELUSKOIRAKOKEIDEN PALKINNOT

PALKINTOSÄÄNNÖT A. PALVELUSKOIRAKOKEIDEN PALKINNOT PALKINTOSÄÄNNÖT A. PALVELUSKOIRAKOKEIDEN PALKINNOT ULLA TIKKASEN POKAALI Kaikilla pk-tuloksia saavuttaneilla Kolmesta kokeesta, mistä tahansa luokasta, lasketaan saadut pisteet yhteen. TASA Korkeimman

Lisätiedot

Koiran omistajan on oltava Tampereen Seudun Koirakerho ry:n jäsen koko kilpailuvuoden 1.1. 31.12. Kilpailuvuosi on kalenterivuosi.

Koiran omistajan on oltava Tampereen Seudun Koirakerho ry:n jäsen koko kilpailuvuoden 1.1. 31.12. Kilpailuvuosi on kalenterivuosi. Tampereen Seudun Koirakerho ry VUODEN KOIRA -KILPAILUSÄÄNNÖT kaudelle 1.1.2014 31.12.2014 Koiran omistajan on oltava Tampereen Seudun Koirakerho ry:n jäsen koko kilpailuvuoden 1.1. 31.12. Kilpailuvuosi

Lisätiedot

Toimintakertomus 2009

Toimintakertomus 2009 Oulun Palveluskoirayhdistys ry Toimintakertomus 2009 Yhdistyksen päätoimintoja ovat palveluskoirakokeiden ja valjakkohiihto-, koirajuoksu-, ja koirapyöräilykilpailujen, sekä niihin liittyvän koirien ohjaajille

Lisätiedot

Endurance Ultrarunning Team Finland ry

Endurance Ultrarunning Team Finland ry Aika: klo 14.00 Paikka: Urheiluopisto Solvalla, Espoo 1. Arto Ahola avasi kokouksen 2. Valittiin kokoukselle puheenjohtajaksi Arto Ahola sihteeriksi Mikael Heerman pöytäkirjan tarkastajiksi Tero Hyppölä

Lisätiedot

Vuonna 2015 valvontalautakunnan myöntämät ja peruuttamat apteekkiluvat

Vuonna 2015 valvontalautakunnan myöntämät ja peruuttamat apteekkiluvat 1 (5) Vuonna 2015 valvontalautakunnan myöntämät ja peruuttamat apteekkiluvat Myönnetyt luvat 18.12.2015 Lappeenrannan 5. apteekki apteekkari, farmasian tohtori Hannu Tapani Taipale Loviisan apteekki apteekkari,

Lisätiedot

356631 KALLIO VESA TAMPERE 050 382 1310 vesa.kallio@uta.fi POHJOIS-HÄMEEN KENNELPIIRI R.Y.

356631 KALLIO VESA TAMPERE 050 382 1310 vesa.kallio@uta.fi POHJOIS-HÄMEEN KENNELPIIRI R.Y. Toim.nro Nimi Postitmp Puhelin Puhelin 2 Sähköposti Kennelpiiri 463405 ASIKAINEN PIA SÄYNÄTSALO 040 1866 116 asikainen.pia@gmail.com KESKI-SUOMEN KENNELPIIRI 851276 EKEGREN ANU ESPOO 040 735 6836 anu.ekegren@gmail.com

Lisätiedot

Teht. Pist. Ikä Hyv.

Teht. Pist. Ikä Hyv. Kilpailu: Puumieskesätaitokilpailu 2013 Järjestäjä: Mikkelin Seudun Puumiehet ry Päivämäärä: 21.9.2013, Anttolanhovi, Mikkeli Miesten kilpasarja Ikä Hyv. Pisteet 1 Pekka Repo P-Savo 88 17 72 177 29:10

Lisätiedot

Kinkkupuulaaki 2018 Kinkkupuulaaki 2017 Tulokset: Tulokset: Kinkkupuulaaki 2016 Kinkkupuulaaki 2015 Tulokset: Tulokset:

Kinkkupuulaaki 2018 Kinkkupuulaaki 2017 Tulokset: Tulokset: Kinkkupuulaaki 2016 Kinkkupuulaaki 2015 Tulokset: Tulokset: Kinkkupuulaaki 2018 Kinkkupuulaaki 2017 1. Pekka Pärssinen 88 1. Antti Torniainen 89 2. Hannu Haimi 84 2. Paavo Westman 88 3. Oskari Valtonen 79 3. Juha Kähkönen 86 3. Sirpa Jokisalo 79 4. Johanna Virola

Lisätiedot

Agility-tulokset 2005

Agility-tulokset 2005 Agility-tulokset 2005 (Yhteensä 43) 14.5.2006 Jyväakylä, tuomarina Salme Mujunen luokka: mini 2 Little Life Eternal Rose 'Kaisa' ja Henna Elonen Kisa 1: Tulos: 5, sijoitus: 2. Kisa 2: Tulos: 0, sijoitus:

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS 2006

TOIMINTAKERTOMUS 2006 TOIMINTAKERTOMUS 2006 YLEISTÄ Vuosi 2006 oli OuLVI:n 44. toimintavuosi. Vuoden aikana järjestetty toiminta oli edellisten vuosien mukaista.tapahtumissa keskityttiin laatuun ja panostettiin tapahtumaympäristöön

Lisätiedot

SUOMEN KETTUTERRIERIT RY

SUOMEN KETTUTERRIERIT RY SUOMEN KETTUTERRIERIT RY TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2013 YLEISTÄ Vuosi 2013 oli Suomen Kettuterrierit ry:n 25. toimintavuosi rotujärjestönä. Toimintavuoden päättyessä tuli kuluneeksi 39 vuotta yhdistyksen

Lisätiedot

Järjestäytymiskokous Pöytäkirja

Järjestäytymiskokous Pöytäkirja 1 / 2 Järjestäytymiskokous Pöytäkirja Aika: 5.1.2013 klo 12.00 Paikka: Unkarinpaimenkoirat ry.n arkisto, Ulvilantie 29, Helsinki Läsnä: Riitta Hohtela puheenjohtaja Minna Hanttu Miia Koivisto Outi Mäkinen

Lisätiedot

Vuoden Dalmatiankoira -kilpailut

Vuoden Dalmatiankoira -kilpailut Vuoden Dalmatiankoira -kilpailut Yleistä Dalmatiankoirat - Dalmatinerna ry:n jäsen. Näyttelyjä koskevissa kilpailuissa pisteitä lasketaan ainoastaan kotimaisista virallisista näyttelyistä sekä yhdistyksen

Lisätiedot

Jäsen M alle 50v. Sijoitus Etunimi Sukunimi Paikkakunta Tulos (kg) 1 Lauri Rautaharkko Tampere 0,850 2 Veli-Pekka Oikarinen Kerava 0,798 3 Jari

Jäsen M alle 50v. Sijoitus Etunimi Sukunimi Paikkakunta Tulos (kg) 1 Lauri Rautaharkko Tampere 0,850 2 Veli-Pekka Oikarinen Kerava 0,798 3 Jari Jäsen M alle 50v. Sijoitus Etunimi Sukunimi Paikkakunta Tulos (kg) 1 Lauri Rautaharkko Tampere 0,850 2 Veli-Pekka Oikarinen Kerava 0,798 3 Jari Heikkinen Mikkeli 0,772 4 Antti Nurminen Jyväskylä 0,716

Lisätiedot

Päivitetty

Päivitetty Kanta-Hämeen Setterit ja Pointterit ry:n Vuoden Koira -kilpailujen säännöt 1.1.2017 alkaen 1. Kanta-Hämeen Setterit ja Pointterit ry järjestää Vuoden Koira -kilpailut yhdistyksen edustamille roduille (englanninsetteri,

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2017

TOIMINTASUUNNITELMA 2017 TOIMINTASUUNNITELMA 2017 Sisällysluettelo 1 Yleistä 3 2 Talous 3 3 Jalostustoimikunta 3 4 Koulutus- ja Kilpailutoimikunta 3 5 Näyttelytoimikunta 4 6 Tiedotustoimikunta 4 6.1 Julkaisut 4 6.2 Sähköiset palvelut

Lisätiedot

Vuoden cairn -voimassa asti

Vuoden cairn -voimassa asti Vuoden cairn -voimassa 31.12.2018 asti Vuoden näyttely cairn -säännöt Vuoden agility cairn säännöt Vuoden toko cairn -säännöt Vuoden rally-toko cairn -säännöt Vuoden koiratanssi cairn -säännöt Tältä sivulta

Lisätiedot

Pöytäkirja Esityslista 1/2017

Pöytäkirja Esityslista 1/2017 1 Salon seurakunnan kirkkovaltuusto Pöytäkirja Esityslista 1/2017 Aika: keskiviikko 25.1.2017 klo 18.00 18.20 Paikka: Salon seurakunta, Seurakuntatalo, Juhlasali, Kirkkokatu 6, 24100 Salo Osallistujat:

Lisätiedot

Äänestys 42: Esitys kaupunginhallitus = Jaa, Sanna Lundström, tuntikehitys opetuslautakunnalle = Ei. (n) (%) 25 49% JAA 24 47,1% EI 0 0% TYHJÄÄ

Äänestys 42: Esitys kaupunginhallitus = Jaa, Sanna Lundström, tuntikehitys opetuslautakunnalle = Ei. (n) (%) 25 49% JAA 24 47,1% EI 0 0% TYHJÄÄ Salon kaupunginvaltuusto Dnro 621/00.01.01.00/2016 22.5.2017 Äänestysluettelo 42, hallintosäännön hyväksyminen Äänestys 42: Esitys kaupunginhallitus = Jaa, Sanna Lundström, tuntikehitys opetuslautakunnalle

Lisätiedot

Juhannusjuoksu perjantai 21. kesäkuuta (GMT+3) - Viralliset tulokset

Juhannusjuoksu perjantai 21. kesäkuuta (GMT+3) - Viralliset tulokset Juhannusjuoksu perjantai 21. kesäkuuta 2019 11.03 (GMT+3) - Viralliset tulokset Kilpailu info Laji: Juoksu Sijainti:, Suomi Lähtötapa: Ryhmä-lähtö manuaalisesti Ryhmät: Määritelty Kilpailijoita: 83 Ajanottolaite:

Lisätiedot

POHJOIS-SUOMEN MÄYRÄKOIRAKERHO RY.

POHJOIS-SUOMEN MÄYRÄKOIRAKERHO RY. POHJOIS-SUOMEN MÄYRÄKOIRAKERHO RY. TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2010 HALLITUS Hallituksen varsinaiset jäsenet: Ville Porthan Kari Puranen Meeri Juusola Ulla Henriksson Varajäsenet: Lotta Seppinen Katja Huurinainen

Lisätiedot

Virtain Soutu 24.5.2014 T U L O K S E T 24.5.2014 Virtain Urheilijat --------------- 16:29. Sija Nimi Seura Loppuaika Ero

Virtain Soutu 24.5.2014 T U L O K S E T 24.5.2014 Virtain Urheilijat --------------- 16:29. Sija Nimi Seura Loppuaika Ero Virtain Soutu 24.5.2014 T U L O K S E T 24.5.2014 Virtain Urheilijat --------------- 16:29 Sija Nimi Seura Loppuaika Ero Kirkkovene miehet 10 km Joukkue ================================== 1. Kuopion Soutajat

Lisätiedot

1/ Asunto Oy Tammelan Eskontie Henkilökohtainen varajäsen: Pääjärvi Marko

1/ Asunto Oy Tammelan Eskontie Henkilökohtainen varajäsen: Pääjärvi Marko 1/13 Asunto Oy Tammelan Eskontie 01.06.2017 - en nimi - Varsinainen jäsen: Asunto Oy Tammelan Kallela 01.06.2017 - en nimi - Varsinainen jäsen: Asunto Oy Tammelan Martinpelto 01.06.2017 - en nimi - Varsinainen

Lisätiedot

Keravan Reserviläiset ry Toimintakertomus 2009

Keravan Reserviläiset ry Toimintakertomus 2009 Keravan Reserviläiset ry Toimintakertomus 2009 Tuloslaskelma ja Tase Yleistä Vuosi 2009 oli yhdistyksemme 51. toimintavuosi. Kuluneena vuonna yhdistyksen puheenjohtajana toimi Heikki Jäntti. Yhdistyksen

Lisätiedot

Vuoden Parhaiden Koirien valintaperusteet

Vuoden Parhaiden Koirien valintaperusteet Palveluskoirayhdistys ry sivu 1(1) Vuoden Parhaiden Koirien valintaperusteet Hyväksytty Lappeenrannan Palveluskoirayhdistyksen syyskokouksessa 9.11.2011 Yleistä LPKY valitsee ja palkitsee vuosittain kevätkokouksessa

Lisätiedot

Vuoden palkitut -kilpailujen säännöt ja pistelasku

Vuoden palkitut -kilpailujen säännöt ja pistelasku Vuoden palkitut -kilpailujen säännöt ja pistelasku Palkinnoista voi kilpailla ainoastaan Imatran Kennelkerho ry:n jäsenen omistama tai jäsenen luona asuva koira. Palkintojen saamisen edellytyksenä on,

Lisätiedot

Vuoden palkitut -kilpailujen säännöt ja pistelasku

Vuoden palkitut -kilpailujen säännöt ja pistelasku Vuoden palkitut -kilpailujen säännöt ja pistelasku Palkinnoista voi kilpailla ainoastaan Imatran Kennelkerho ry:n jäsenen omistama tai jäsenen luona asuva koira. Palkintojen saamisen edellytyksenä on,

Lisätiedot

Turun Senioriurheilijat ry

Turun Senioriurheilijat ry TOIMINTAKERTOMUS 2007 1 Yleistä Vuosia elämään.. ja elämää vuosiin! Turun Senioriurheilijat urheiluseura perustettiin 10 päivänä joulukuuta 2004 Kupittaan Urheiluhallissa kahdeksan henkilön toimesta. Seuran

Lisätiedot

Suomen Kettuterrierit ry:n kilpailujen säännöt

Suomen Kettuterrierit ry:n kilpailujen säännöt Suomen Kettuterrierit ry:n kilpailujen säännöt Kilpailut Suomen Kettuterrierit ry järjestää vuosittain: Vuoden Kettuterrieri, Vuoden Metsästyskettuterrieri, Vuoden Näyttelykettuterrieri (erikseen molemmille

Lisätiedot

Hallinto ja aluetoiminta

Hallinto ja aluetoiminta Hallinto ja aluetoiminta Suomen Reumaliiton hallitus 2018-2020? Liiton puheenjohtajat valittiin edustajakokouksessa 25.11.2017 Helsingissä. Valtuusto valitsi hallituksen jäsenet ja varajäsenet seuraavaksi

Lisätiedot

VUODEN HOLSKU -SÄÄNNÖT

VUODEN HOLSKU -SÄÄNNÖT VUODEN HOLSKU -SÄÄNNÖT Vuoden holskut palkitaan yhdistyksen kevätkokouksessa. Kilpailuun saavat osallistua Suomen Hollanninpaimenkoirat ry:n jäsenet hollanninpaimenkoira-rotuisella koiralla. Vuoden käyttö-,

Lisätiedot

Nuoret 14-alle 18v. 1. Mikko Saviaro 1056 g Kaamospilkki 81

Nuoret 14-alle 18v. 1. Mikko Saviaro 1056 g Kaamospilkki 81 Lapin Mestaruuspilkki 13.3.2010 Kemijärvi / Kaisanlahti Tulokset: Nuoret alle 12v. 1. Heidi Harju 780 g Ivalon Erämiehet 2. Ville Harju 287 3. Riikka Kumpula 250 Sodankylän Perhokalastajat 4. Jonna Harju

Lisätiedot

Äänestys 84 Esitys kaupunginhallitus = JAA Harri Lindholm, jäsenmäärä toimielimet = EI. n) (%) 40 78,4% JAA 11 21,6% EI 0 0% TYHJÄÄ 0 0% POISSA

Äänestys 84 Esitys kaupunginhallitus = JAA Harri Lindholm, jäsenmäärä toimielimet = EI. n) (%) 40 78,4% JAA 11 21,6% EI 0 0% TYHJÄÄ 0 0% POISSA Salon kaupunginvaltuusto Dnro 1807/00.00.01/2016 10.10.2016 Äänestysluettelot 84 Luottamushenkilöorganisaation linjaus 1.6.2017 alkavalle valtuustokaudelle Äänestys 84 Esitys kaupunginhallitus = Harri

Lisätiedot

Turun Osuuskaupan Edustajistovaali VAALIN TULOS EHDOKASLISTOITTAIN JÄSENALUE 2

Turun Osuuskaupan Edustajistovaali VAALIN TULOS EHDOKASLISTOITTAIN JÄSENALUE 2 21.3.2012 Turun Osuuskaupan Edustajistovaali 2012 05.03.12 14.03.12 VAALIN TULOS EHDOKASLISTOITTAIN JÄSENALUE 2 Lista N 1 316 Lehikoinen Jouni 269 3,049.00 Valittu 2 330 Virtanen Leena 214 1,524.50 Valittu

Lisätiedot

Toimintakertomus 2010

Toimintakertomus 2010 Toimintakertomus 2010 Vuosi 2010 oli yhdistyksen 31. varsinainen toimintavuosi. Jäsenistö Vuonna 2010 yhdistyksessä oli yhteensä 298 jäsentä, joista varsinaisia jäseniä oli 270, perhejäseniä 28 ja kunniapuheenjohtaja

Lisätiedot

Liite S1. Hankkeeseen osallistuvien tahojen yhteystiedot 1.2.2012. Etelä-Suomen vakuutusalue. Terveydenhuolto

Liite S1. Hankkeeseen osallistuvien tahojen yhteystiedot 1.2.2012. Etelä-Suomen vakuutusalue. Terveydenhuolto Liite S1. Hankkeeseen osallistuvien tahojen yhteystiedot 1.2.2012 Etelä-Suomen vakuutusalue Kirsi Koljonen, kuntoutusylilääkäri, vastuuhenkilö, Espoo kirsi.koljonen@espoo.fi Terttu Linna-Kantor, kuntoutussuunnittelija,

Lisätiedot

Auli Sirviö 1963 yleinen Kangasala 333 Hanna Lilja 1986 yleinen Tiistenjoki 334 Eija Kestilä 1976 yleinen Jyväskylä 335 Erika Parviainen 1995 yleinen

Auli Sirviö 1963 yleinen Kangasala 333 Hanna Lilja 1986 yleinen Tiistenjoki 334 Eija Kestilä 1976 yleinen Jyväskylä 335 Erika Parviainen 1995 yleinen KUNTO+ NAISET kisailijan nimi syntymä vuosi ikäsarja paikkakunta kilpailija numero Helena Laaksonen 1966 yleinen Tampere 300 Tiina Penttilä-Metso 1966 yleinen triva, Nokia 301 Maria Laine 1982 yleinen

Lisätiedot

WALESINTERRIERIKERHO RY VUOSIKOKOUS

WALESINTERRIERIKERHO RY VUOSIKOKOUS WALESINTERRIERIKERHO RY VUOSIKOKOUS 23.3.2015 Walesinterrierikerho ry TOIMINTAKERTOMUS 23.3.2015 2 TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2014 Hallitus Hallituksen puheenjohtajana on toiminut Markku Peittola, varapuheenjohtajana

Lisätiedot

Tutustuminen Espoon kaupungin rakentamiseen

Tutustuminen Espoon kaupungin rakentamiseen Jäsentiedote 07.04.2009 JÄSENTIEDOTE 1/2009 Hyvä Rakenteiden Mekaniikan Seura ry:n jäsen, Rakenteiden mekaniikan seura järjestää kevään aikana seuraavaa ohjelmaa: Tutustuminen Espoon kaupungin rakentamiseen

Lisätiedot

Rantapohja-alueen hirvikoirayhdistys Ry toimintakertomus toimintavuodelta 2007.

Rantapohja-alueen hirvikoirayhdistys Ry toimintakertomus toimintavuodelta 2007. Rantapohja-alueen hirvikoirayhdistys Ry toimintakertomus toimintavuodelta 2007 HALLINTO Puheenjohtaja Timo Tiiro Varapuheenjohtaja Ilkka Rautio Sihteeri Pekka Nykänen Rahastonhoitaja Mirjam Alakorpi hallituksen

Lisätiedot

Vuoden parhaat -pistelaskusäännöt SSSK ry Vuoden parhaat -pistelaskusäännöt voimassa alkaen, lisätty Rallytoko

Vuoden parhaat -pistelaskusäännöt SSSK ry Vuoden parhaat -pistelaskusäännöt voimassa alkaen, lisätty Rallytoko Vuoden parhaat -pistelaskusäännöt SSSK ry Vuoden parhaat -pistelaskusäännöt voimassa 1.1.2013 alkaen, 1.1.2016 lisätty Rallytoko Pistelaskussa huomioidaan Suomen Kennelliiton (SKL) ja Suomen Palveluskoiraliiton

Lisätiedot

Kokouksesta on ilmoitettu jäsenistölle Hundur-lehdessä 2/2015, eli yli 14 päivää ennen kokousta. Kokous todettiin lailliseksi ja päätösvaltaiseksi.

Kokouksesta on ilmoitettu jäsenistölle Hundur-lehdessä 2/2015, eli yli 14 päivää ennen kokousta. Kokous todettiin lailliseksi ja päätösvaltaiseksi. ISLANNINLAMMASKOIRAT ISLANDHUNDARNA RY 1/(5) SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN SYYSKOKOUS PÖYTÄKIRJA Aika: 19.9.2015 Paikka: Lomasaari Marttinen, Virrat 1. Kokouksen avaus Kirsi Honkala avasi kokouksen kello 13:09. 4. Kokouksen

Lisätiedot

Toimintakertomus Alajärven Yrittäjät Ry

Toimintakertomus Alajärven Yrittäjät Ry Toimintakertomus 2017 Alajärven Yrittäjät Ry Yleistä Alajärven Yrittäjät on kaupungissa toimivien yritysten ja yrittäjien etujärjestö, joka valvoo yrittäjien ja yritysten toiminnallisia ja taloudellisia

Lisätiedot

AURAN NUUSKUT ry:n VUODEN KOIRA -PALKINNOT

AURAN NUUSKUT ry:n VUODEN KOIRA -PALKINNOT AURAN NUUSKUT ry:n VUODEN KOIRA -PALKINNOT Yleiset säännöt 1 Palkinnot jaetaan vuosittain huomioiden kalenterivuoden tulokset. Palkinnon tulee olla esinepalkinto, johon on kaiverrettu palkinnon nimi, vuosiluku

Lisätiedot

OIKARISTEN. sukuseura ry:n. Toimintakertomus vuodelta. Näkymä Halmevaaralta Kontiomäelle kuvat Sirpa Heikkinen

OIKARISTEN. sukuseura ry:n. Toimintakertomus vuodelta. Näkymä Halmevaaralta Kontiomäelle kuvat Sirpa Heikkinen OIKARISTEN sukuseura ry:n Toimintakertomus vuodelta Näkymä Halmevaaralta Kontiomäelle kuvat Sirpa Heikkinen 2011 OIKARISTEN SUKUSEURA RY TOIMINTAKERTOMUS 30.11.2011 Oikaristen 11-vuotias sukuseura toimii

Lisätiedot

2. VALITAAN KOKOUKSELLE PUHEENJOHTAJA, SIHTEERI, KAKSI PÖYTÄKIRJAN TARKASTAJAA SEKÄ ÄÄNTENLASKIJAT

2. VALITAAN KOKOUKSELLE PUHEENJOHTAJA, SIHTEERI, KAKSI PÖYTÄKIRJAN TARKASTAJAA SEKÄ ÄÄNTENLASKIJAT ESITYSLISTA SUOMEN KÄÄPIÖPINSERIT RY Sääntömääräinen vuosikokous Aika Sunnuntai 2.11.2014 klo 13:00 Paikka Liikuntamylly, Myllypurontie 1, Helsinki 1. KOKOUKSEN AVAUS 2. VALITAAN KOKOUKSELLE PUHEENJOHTAJA,

Lisätiedot

OAJ alueyhdistyksen toimitila, Kirkkokatu 18, Joensuu

OAJ alueyhdistyksen toimitila, Kirkkokatu 18, Joensuu SYYSKOKOUS 2013 Aika maanantai 23.10.2013 klo 18.00 Paikka Läsnä OAJ alueyhdistyksen toimitila, Kirkkokatu 18, Joensuu Osallistujaluettelo liitteenä 1 Kokouksen avaus Yhdistyksemme puheenjohtajan Pasi

Lisätiedot

Voimakiekko 2019 Naiset 1,9 kg

Voimakiekko 2019 Naiset 1,9 kg Voimakiekko 2019 Naiset 1,9 kg 1 Tiina Repo Juankoski 31,21 17.6.2019 Juankoski 2 Asta Kankaala LepU 26,92 14.6.2019 Juankoski 3 Riia Toivanen Juku 24,30 1.5.2019 Leppävirta 4 Satu Lehtonen LS 23,10 18.5.2019

Lisätiedot

mukaisessa kokojärjestyksessä. Pistelaskussa huomioidaan 1 arvostelu / tuomari.

mukaisessa kokojärjestyksessä. Pistelaskussa huomioidaan 1 arvostelu / tuomari. Vuoden cairn Vuoden näyttely cairn -säännöt Vuoden agility cairn säännöt Vuoden toko cairn -säännöt Vuoden rally-toko cairn -säännöt Vuoden koiratanssi cairn -säännöt Tältä sivulta löydät kaikkien vuoden

Lisätiedot

Vuoden parhaat -pistelaskusäännöt

Vuoden parhaat -pistelaskusäännöt Vuoden parhaat -pistelaskusäännöt SSSK ry Vuoden parhaat pistelaskusäännöt voimassa 1.1.2013 alkaen Pistelaskussa huomioidaan Suomen Kennelliiton (SKL) ja Suomen Palveluskoiraliiton (SPKL) kokeet. Lisäksi

Lisätiedot

SAKSANPAIMENKOIRALIITTO RY PÖYTÄKIRJA 7 1(5) Hallituksen kokous 29.11.2010

SAKSANPAIMENKOIRALIITTO RY PÖYTÄKIRJA 7 1(5) Hallituksen kokous 29.11.2010 SAKSANPAIMENKOIRALIITTO RY PÖYTÄKIRJA 7 1(5) Hallituksen kokous 29.11.2010 Aika 26.11.2010 klo 18.00 Paikka Hotelli Holiday Inn, Tampere Läsnä Erkki Läike puheenjohtaja Seppo Goman kutsuttuna Vesa-Pekka

Lisätiedot

Seniori Cup 2018 Seniori 2 vakiot

Seniori Cup 2018 Seniori 2 vakiot Seniori 2 vakiot 1 Henry Hatakka - Terhi Virkki-Hatakka Tanssiurheilijat 15 15 2 Rene Öunväärt - Anneli Nommik Vakita 13 13 3 Marko Mäntyniemi - Tiina Kivelä Botafogo Seinäjoki 12 12 4 Hannu Heiskanen

Lisätiedot

Linkopallo Naiset 1 Anne Karvinen Heinävesi 18, Heinävesi 2 Marja-Leena Ukkonen LepU 17, Leväniemi 3 Paula Kaivoselkä Varkaus

Linkopallo Naiset 1 Anne Karvinen Heinävesi 18, Heinävesi 2 Marja-Leena Ukkonen LepU 17, Leväniemi 3 Paula Kaivoselkä Varkaus Linkopallo Naiset 1 Anne Karvinen Heinävesi 18,89 15.5.2013 Heinävesi 2 Marja-Leena Ukkonen LepU 17,15 24.5.2013 Leväniemi 3 Paula Kaivoselkä Varkaus 16,90 7.5.2013 Varkaus 4 Pirjo Venäläinen Varkaus 16,32

Lisätiedot

PAMIN VALTUUSTON YLIMÄÄRÄINEN KOKOUS Helsinki Congress Paasitorni. Pöytäkirja

PAMIN VALTUUSTON YLIMÄÄRÄINEN KOKOUS Helsinki Congress Paasitorni. Pöytäkirja PAMIN VALTUUSTON YLIMÄÄRÄINEN KOKOUS 11.12.2018 Pöytäkirja 2016 PALVELUALOJEN AMMATTILIITTO PAM ry 1(7) Sisällysluettelo Pöytäkirja... 2 Osallistujaluettelo... 5 Esityslista... 7 PALVELUALOJEN AMMATTILIITTO

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA (Hyväksytty vuosikokouksessa )

TOIMINTASUUNNITELMA (Hyväksytty vuosikokouksessa ) TOIMINTASUUNNITELMA 2019 (Hyväksytty vuosikokouksessa 2.3.2019) SSSK ry Toimintasuunnitelma 2 (5) 1 Yleistä SSSKn sääntöjen mukaan yhdistyksen tarkoituksena on edistää kennelharrastusta ja suursnautserirodun

Lisätiedot

LAPIN MÄYRÄKOIRAKERHO RY

LAPIN MÄYRÄKOIRAKERHO RY LAPIN MÄYRÄKOIRAKERHO RY TOIMINTAKERTOMUS 2014 YHDISTYS Vuosi 2014 oli Lapin Mäyräkoirakerho ry:n ensimmäinen varsinainen toimintavuosi. Yhdistys hyväksyttiin Suomen Kennelliiton jäsenyhdistykseksi. Yhdistykselle

Lisätiedot

Keskustan Keski-Pohjanmaan piiri ry. Toimintakertomus Yleistä

Keskustan Keski-Pohjanmaan piiri ry. Toimintakertomus Yleistä Keskustan Keski-Pohjanmaan piiri ry Toimintakertomus 2018 Yleistä Toimintavuosi oli järjestöllisesti ja poliittisesti erittäin aktiivinen. Alkuvuoden presidentinvaalien lisäksi vuotta sävytti puoluekokous

Lisätiedot

KARSINTAKOKEEN YLITUOMARI SEPPO VENÄLÄINEN

KARSINTAKOKEEN YLITUOMARI SEPPO VENÄLÄINEN KARSINTAKOKEEN YLITUOMARI SEPPO VENÄLÄINEN VAASA - KESKI-MAAN JALOKIVI & JAANA NIKULAINEN TUOMARIT MARJA-MAIJA PYYKKÖNEN JA MIKKO AHTI JÄLKI 11 MARKO SAARNI JA MARI MAMIA KAINUU - REPOKETUN METKA & NIINA

Lisätiedot

Kansanedustaja Eduskuntaryhmä Päivämäärä ja kellonaika Poissaolon peruste Aalto Touko Vihreä eduskuntaryhmä 22.4.2016 13:00 sairaus Aalto Touko

Kansanedustaja Eduskuntaryhmä Päivämäärä ja kellonaika Poissaolon peruste Aalto Touko Vihreä eduskuntaryhmä 22.4.2016 13:00 sairaus Aalto Touko Kansanedustaja Eduskuntaryhmä Päivämäärä ja kellonaika Poissaolon peruste Aalto Touko Vihreä eduskuntaryhmä 22.4.2016 13:00 sairaus Aalto Touko Vihreä eduskuntaryhmä 21.4.2016 16:00 sairaus Aalto Touko

Lisätiedot

Vuoden 2014 parhaat haussa! Vuoden kasvattaja 2014

Vuoden 2014 parhaat haussa! Vuoden kasvattaja 2014 Vuoden 2014 parhaat haussa! Tietoja Paras PON 2014 -pisteistä kerätään vuoden 2015 alussa ja tulokset julkaistaan saman vuoden kevätkokouksessa. Paraskin PON on tässä suhteessa vaatimaton ja sen vuoksi

Lisätiedot

2014 Kello- ja mestaruuskilpailut TULOKSET

2014 Kello- ja mestaruuskilpailut TULOKSET 2014 Kello- ja mestaruuskilpailut TULOKSET IPO VOI 1. ROTUMESTARI Boxlee Hangman, Mari Kolkkala, Pirkanmaa: A 97, B 96, C 89, yht 282, kt 1.tulos/IP3 2. Manouman Mammuttimanfred, Tiina Saaranluoma, Satakunta:

Lisätiedot

PALKINTOSÄÄNNÖT A. PALVELUSKOIRAKOKEIDEN PALKINNOT

PALKINTOSÄÄNNÖT A. PALVELUSKOIRAKOKEIDEN PALKINNOT PALKINTOSÄÄNNÖT Palkinnoista kilpailemaan ovat oikeutettuja rekisteröidyt belgianpaimenkoirat, joiden omistajat ovat Suomen Belgianpaimenkoirayhdistyksen jäseniä. Palkinnot luovutetaan SBPKY ry:n kevätkokouksessa.

Lisätiedot

Agility-tulokset 2006

Agility-tulokset 2006 Agility-tulokset 2006 (Yhteensä 42) 25.11.2006 Kangasala, tuomarina Jan Vesalehto Little Life Eternal Rose 'Kaisa' ja Henna Elonen Tulos: 5, sijoitus: 2. 15.10.2006 Tampere, tuomarina Kari Jalonen Luxurious

Lisätiedot

Suomen Coton de Tuléar ry:n hallitus. Tiedote. Suomen Coton de Tuléar ry. Vuoden Coton 2015 kilpailun pisteiden lasku. Hei,

Suomen Coton de Tuléar ry:n hallitus. Tiedote. Suomen Coton de Tuléar ry. Vuoden Coton 2015 kilpailun pisteiden lasku. Hei, Vuoden Coton 2015 kilpailun pisteiden lasku Hei, valitettavasti hallituksesta riippumattomista syistä Vuoden Coton kilpailun pisteiden lasku on tänä vuonna viivästynyt. Aikuisten ja veteraanien, sekä kasvattajien

Lisätiedot

VALTUUSKUNNAN KEVÄTKOKOUS 2009

VALTUUSKUNNAN KEVÄTKOKOUS 2009 pöytäkirja 1/09 Suomen Eläinlääkäriliitto ry Finlands Veterinärförbund rf VALTUUSKUNNAN KEVÄTKOKOUS 2009 Aika: 26.4.2009 klo 9.12 10.20 Paikka: Radisson SAS Marina Palace Hotel, Linnankatu 32, Turku Läsnä:

Lisätiedot

Suomen Kettuterrierit ry:n kilpailujen säännöt

Suomen Kettuterrierit ry:n kilpailujen säännöt Suomen Kettuterrierit ry:n kilpailujen säännöt Yleistä Kilpailut Suomen Kettuterrierit ry järjestää vuosittain Vuoden Kettuterrieri-, Vuoden Metsästyskettuterrieri-, Vuoden Näyttelykettuterrieri- (erikseen

Lisätiedot

Keravan Reserviläiset ry

Keravan Reserviläiset ry Keravan Reserviläiset ry Toimintakertomus Tuloslaskelma ja tase 2011 Yleistä Vuosi 2011 oli yhdistyksemme 53. toimintavuosi. Kuluneena vuonna yhdistyksen puheenjohtajana toimi Heikki Jäntti. Yhdistyksen

Lisätiedot

Jaettu asiantuntijuus tulevaisuuden opettajankoulutuksen voimavarana enorssin kevätseminaari Turussa

Jaettu asiantuntijuus tulevaisuuden opettajankoulutuksen voimavarana enorssin kevätseminaari Turussa Osallistujat yksiköittäin Jani Kiviharju Olli Hyvönen Ilomaki-Keisala Ulla Riia Palmqvist Okkonen-Sotka Päivi Anja Huurinainen-Kosunen Tapani Saarinen Sari Muhonen Ari Myllyviita Merja Auvinen Sampo Forsström

Lisätiedot

Pohjois-Suomen pelastusliitto ry

Pohjois-Suomen pelastusliitto ry Pohjois-Suomen pelastusliitto ry toimintakertomus 2018 Yleistä Vuosi 2018 oli pelastusliiton 89. toimintavuosi. Liiton toiminta toteutettiin Suomen Pelastusalan Keskusjärjestön (SPEK) kanssa tehdyn sopimuksen

Lisätiedot