Varkauden Palvelus- ja Seurakoirat ry - PALKINTOSÄÄNNÖT

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Varkauden Palvelus- ja Seurakoirat ry - PALKINTOSÄÄNNÖT"

Transkriptio

1 Yleistä Säännöt koskevat Varkauden Palvelus- ja Seurakoirat ry:n jäseniä ja heidän omistuksessaan, osaomistuksessaan tai hallinnassaan olevia koiria. Vuoden toko-, palvelus- ja agilitykoira- palkinnoissa myös koiran ohjaajan tulee olla VarPS:n jäsen ja edustaa VarPS:ia. Kiertopalkintojen saajien tulee asua vakinaisesti Varkauden talousalueella. Koirat voivat olla syntyisin mistä maasta tahansa. Palkinto tai kunniakirja voidaan hallituksen päätöksellä jakaa muuallakin kuin Varkauden talousalueella asuvalle jäsenelle ja koiralle tai seuran ulkopuoliselle henkilölle, koiralle tai yhteisölle. Mikäli sääntöjen pistelaskut ovat kaikesta huolimatta tasan, voi hallitus päättää palkinnon saajan parhaaksi katsomallaan tavalla. Säännöt astuvat voimaan Sääntöjä voi muuttaa vain VarPS:n hallitus. Palkinnot jaetaan vuosikokouksen yhteydessä. Palkinnon saaja huolehtii kaiverruksesta (seuran kustannuksella). Kiertopalkinnot kansioineen palautetaan vuoden vaihteessa sihteerille. Mikäli jotakin palkintoa ei jaeta, se on puheenjohtajan hallussa seuraavaan jakotilaisuuteen saakka. Jaettavat kiertopalkinnot Paras Näyttelykoira (VarPS:n lautanen) Paras Pentu- lautanen (lahj. Seija Suhonen) Paras Veteraani- lautanen (lahj. Varkauden kultaseppä T. Koola) Paras Kasvattajaryhmä- palkinto (lahj. kennel Mukluk) Vuoden Tokokoira- palkinto (lahj. Marjatta Kaipainen) Vuoden Palveluskoira- palkinto (lahj. Heino Jäske) (Huom! Kolme kertaa peräkkäin voittanut koira saa palkinnon omakseen) Vuoden Agilitykoira Vuoden Aktiivikoira Vuoden Junior Handler Vuoden parivaljakko (Hallitus päättää saajan) Mukluk- kasvattajapalkinto (lahj. kennel Mukluk) Vuoden vetokoira Vuoden MAHtavin agilitykoira (lahj. Mikkelin Agility- harrastajat ry) Lisäksi vuosittain palkitaan seuraavista ansioista: valion arvo, voittajatitteli, koulutustunnus, SM:ssa sijoitus erittäin ansioitunut henkilö tai koira hallituksen päätöksellä tai muu ansio hallituksen päätöksellä Lisäksi palkitaan aktiivisin nuori sekä tarvittaessa sen ansainnut aikuinen hallituksen päätöksellä. 1

2 Paras Näyttelykoira Pisteet lasketaan kalenterivuosittain virallisista luokista (JUN, NUO, AVO, KÄY, VAL, VET) saaduista näyttelytuloksista. Neljä (4) parasta pistemäärää lasketaan mukaan. Tasapisteissä ratkaisee ensin ROP:ien määrä, sitten kansainvälisten näyttelyiden pisteet. CACIB +2p. VACA +1p. muu Kansainväl. nly rodun tai kaikkien (ryhmätai pääerikois- Pisteet rotujen nly muu erik.) näyttely 25 BIS BIS BIS BIS 1-19 BIS 4 BIS BIS BIS 4-16 RYP 1 - ROP 15 - RYP 1-14 RYP 2 - VSP 13 - RYP 2-12 RYP 3 - PU/PN RYP 3-10 RYP 4 - PU/PN 3 9 ROP RYP 4-8 VSP - PU/PN 4 7 PU/PN 2 ROP - 6 PU/PN 3 VSP ERI 5 PU/PN 4 PU/PN 2-4 ERI PU/PN 3 EH 3 EH PU/PN ERI EH - 2

3 Paras Pentu Pisteet lasketaan kalenterivuosittain Suomessa saaduista pentu- ja virallisista näyttelytuloksista. Neljä (4) parasta pistemäärää lasketaan mukaan. Tasapisteissä ratkaisee ensin ROP:ien määrä, sitten kansainvälisten näyttelyiden pisteet. pisteet kasvainv. Näyttely muu näyttely 10 ROP-pentu - 7 VSP-pentu ROP-pentu 5 paras pentu (ei KP) VSP-pentu 4 2. paras pentu paras pentu (ei KP) 3 3. paras pentu 2. paras pentu 2 4. paras pentu 3. paras pentu 1-4. paras pentu KP +1p. 3

4 Paras Veteraani Pisteet lasketaan kalenterivuosittain Suomessa saaduista näyttelytuloksista. Neljä (4) parasta pistemäärää lasketaan mukaan. Tasapisteissä ratkaisee ensin ROP:ien määrä, sitten kansainvälisten näyttelyiden pisteet. pisteet kansainv. näyttely muu näyttely 15 BIS 1-13 BIS 2 BIS 1 11 BIS 3 BIS 2 9 BIS 4 BIS 3 7 ROP- vet BIS 4 5 VSP- vet ROP- vet 4 ERI VSP- vet 3 EH ERI 1 - EH 4

5 Paras Kasvattajaryhmä Pisteet lasketaan kalenterivuosittain Suomessa saaduista näyttelytuloksista. Neljä (4) parasta pistemäärää lasketaan mukaan. Tasapisteissä ratkaisee ensin BIS:ien määrä, sitten kansainvälisten näyttelyiden pisteet. pisteet kansainv. näyttely muu näyttely 15 BIS 1-13 BIS 2 BIS 1 11 BIS 3 BIS 2 9 BIS 4 BIS 3 7 ROP- ryhmä BIS 4 5 paras ryhmä (ei KP) ROP- ryhmä 4 2. paras ryhmä paras ryhmä (ei KP) 3 3. paras ryhmä 2. paras ryhmä 2 4. paras ryhmä 3. paras ryhmä 1-4. paras ryhmä KP +1p. 5

6 Vuoden Tokokoira Pisteet lasketaan kalenterivuosittain. Viisi (5) parasta pistemäärää lasketaan mukaan. Tasapisteissä ratkaisee paras yksittäinen tulos (= % kokonaispistemäärästä). Jos sekin on sama, toiseksi paras yksittäinen tulos jne. ALO AVO VOI EVL I- tulos II- tulos III- tulos caciob +5p. osallistuminen PM/MM- kisoihin +10p. Osallistuminen SM- kisaan +3p. Sijoittuminen Piirin Mestaruuskisoissa: PiirM-1. +5p. PiirM-2. +3p. PiirM-3. +1p. Sijoittuminen Suomen Mestaruuskisoissa SM p. SM p. SM p. SM p. SM-5. +5p. Sijoittuminen joukkue-sm-kisoissa luokasta riippumatta SM-1. +5p. SM-2. +3p. SM-3. +1p. 6

7 Vuoden Agilitykoira Pisteet lasketaan kalenterivuosittain. Kahdeksan (8) parasta pistemäärää lasketaan mukaan. Ohjaajalla tulee olla VarPS:in lisenssi. Tasapisteissä ylemmän luokan koira voittaa, ja jos siten ei saada eroa, lasketaan 9. jne. paras tulos kunnes ero selviää. tulos 1-luokka 2-luokka 3-luokka KV (3-lk) ,01-0, , , , Mukaan laskettavan tuloksen oikeuttamat sijoituspisteet 1. sija +5p. 2. sija +4p. 3. sija +3p. 4. sija +2p. 5. sija +1p. CACIAG +5p. osallistuminen SM-kisoihin/MM-karsintoihin +5p. Osallistuminen PM/MM- kisoihin +10p. sijoittuminen Piirin Mestaruuskisoissa PiirM-1. PiirM-2. PiirM-3. +5p. +4p. +1p. Sijoittuminen SM-kisoissa/ MM-karsinnoissa sij pist

8 Vuoden Aktiivikoira Pisteet lasketaan kalenterivuosittain. Osallistuminen edellyttää vähintään kahden lajin käyntikertoja. Pisteitä voi saada max 10p./laji. Tasapisteissä ratkaisee koekertojen määrä. Jos nämä ovat tasan, näyttelykertojen määrä. Jos nämäkin ovat tasan, ratkaisee VarPS:n hallitus parhaaksi katsomallaan tavalla Vuoden Aktiivikoiran. Missä tahansa virallisessa kokeessa, näyttelyssä, testissä käynti riippumatta tuloksesta 1p. ko. vuonna saavutettu suomalainen valionarvo +3p. osallistuminen VarPS:n SM- tai PiirM- joukkueeseen +2p. luokanvaihto kokeessa +1p. sijoittuminen ryhmässä kaikkien rotujen näyttelyssä +1p. (max 5p.) 8

9 Vuoden Palveluskoira Pisteet lasketaan kalenterivuosittain. Kolme (3) parasta pistemäärää lasketaan mukaan. Tasapisteissä ratkaisee paras yksittäinen tulos. Jos sekin on sama, niin ko. kisan maasto-osuus. Jos sekin on sama, niin sitten toiseksi paras yksittäinen tulos jne. ALO AVO VOI I- tulos II- tulos III- tulos Pisteet rauniokoirakokeista: sopivuuskoe 3p. peruskoe 5p. loppukoe 7p. SM p. SM p. SM p. SM p. SM-5. +5p. Paras Palveluskoira- palkinnon kolme (3) kertaa voittanut koira saa sen omakseen. 9

10 Vuoden Vetokoira Vuoden vetokoira kilpailuun hyväksytään SPKL:n ja Suomen Valjakkourheilijoiden (VUL) virallisten kilpailujen kilpailuluokat. Näitä ovat A ja B luokissa hiihdettävät koirahiihto ja pulkkaluokat. Viestissä jokainen koira saa vastaavan pistemäärän kuin yksikkökilpailussakin joukkuesijoituksen mukaan. Vuoden Vetokoira- kilpailuun lasketaan pisteet enintään viidestä (5) kilpailusta. Vuoden vetokoira kilpailuun osallistuminen edellyttää, että koiran kanssa hiihtävä henkilö on VarPS:n jäsen. Koiran kotipaikka voi olla mikä tahansa. Kuitenkin pisteet lasketaan samalla koira/ohjaaja parille. Sama ohjaaja voi hiihtää useallakin koiralla ja kullekin parille kasketaan omat pisteet. Lisäksi Piirinmestaruus: 1. sija 15p. 2. sija 10p. 3. sija 5p sija 3p sija 1p. 1. sija 10p. 2. sija 7p. 3. sija 4p. Rotumestaruus: 1. sija 15p. 2. sija 10p. 3. sija 5p. SM- kilpailu: 1. sija 30p. 2. sija 25p. 3. sija 20p. 4. sija 15p. 5. sija 10p. Pohjoismaiden mestaruus- ja maailmanmestaruuskisoihin osallistuminen antaa sijoituksesta riippumatta 50 pistettä. Tasapisteet: Korkeimman sijoituksen saavuttanut voittaa. 10

11 Vuoden Junior Handler Pisteitä voi hankkia virallisista Junior Handler- kilpailuista kalenterivuoden ajalta seuraavasti: 1. sija 16p. 2. sija 14p. 3. sija 12p. 4. sija 10p. 5. sija 8p. Suomenmestaruusfinaalista: 1. sija 28p. 2. sija 26p. 3. sija 24p. 4. sija 22p. 5. sija 20p. Lisäpisteitä voi saada seuraavasti: Jos voittaa oman ikäryhmänsä lisäksi kokonaiskilpailun, saa voitosta +1p. Piirinmestaruuden voitosta saa +5p. Pisteiden mennessä tasan ratkaisee se, kummalla on enemmän 1. sijoituksia, sitten 2. sijoituksia jne. Virallisissa Junior Handler kisoissa. 11

12 Mukluk- kasvattaja Pisteet lasketaan VarPS ry:n vuoden näyttelykoira- kilpailun pisteiden perusteella ja mukaan lasketaan neljän (4) samaa rotua olevan koiran pisteet. Koirien tulee olla sekä uroksia, että narttuja ja niiden pitää olla samalta kasvattajalta ja kasvattajan on oltava VarPS:n jäsen. Palkinto on ikuisesti kiertävä. 12

13 Vuoden MAHtavin agilitykoira Kiertopalkinnon saa haltuunsa koirakko, joka on kuluvan vuoden aikana saavuttanut parhaimman sijoituksen MMkarsinnoissa. Jos yksikään koirakko ei ole kuluvana vuonna osallistunut MM-karsintoihin, palkinnon saa parhaimman sijoituksen saanut koirakko SM-kilpailuista, tämän jälkeen piirinmestaruuskilpailuissa ja viimeisenä seuranmestaruuskilpailuissa. Huomioitavan kilpailun tulos ei voi olla hylätty. Ohjaajalla tulee olla VarPS:n lisenssi. Jos kaksi koirakkoa ovat tulleet samalle sijalle, otetaan huomioon koirakkojen seuraavaksi arvokkaimman kilpailun sijoitukset ja palkinnon voittaa tässä kilpailussa paremman sijoituksen saanut. Koirakon tulee edustaa huomioitavissa kilpailuissa Varkauden Palvelus- ja Seurakoirat ry:tä. Palkinto on ikuisesti kiertävä ja se tulee palauttaa seuraavaan vuosikokoukseen mennessä puheenjohtajalle tai sihteerille. 13

Varkauden Palvelus- ja Seurakoirat ry - PALKINTOSÄÄNNÖT. Palkintosäännöt

Varkauden Palvelus- ja Seurakoirat ry - PALKINTOSÄÄNNÖT. Palkintosäännöt Palkintosäännöt Yleistä Säännöt koskevat Varkauden Palvelus- ja Seurakoirat ry:n jäseniä ja heidän omistuksessaan, osaomistuksessaan tai hallinnassaan olevia koiria. Vuoden toko-, palvelus- ja agilitykoira-

Lisätiedot

VUODEN BORDERTERRIERI KILPAILUJEN SÄÄNNÖT

VUODEN BORDERTERRIERI KILPAILUJEN SÄÄNNÖT VUODEN BORDERTERRIERI KILPAILUJEN SÄÄNNÖT 1.1.2011 YLEISTÄ Osallistumisoikeus Vuoden Näyttely Border -kisaan on Borderterrierikerhon jäsenillä ja heidän omistamillaan koirilla. Tasapisteissä edelle menee

Lisätiedot

Suomen Kettuterrierit ry:n kilpailujen säännöt

Suomen Kettuterrierit ry:n kilpailujen säännöt Suomen Kettuterrierit ry:n kilpailujen säännöt Kilpailut Suomen Kettuterrierit ry järjestää vuosittain: Vuoden Kettuterrieri, Vuoden Metsästyskettuterrieri, Vuoden Näyttelykettuterrieri (erikseen molemmille

Lisätiedot

Suomen Kettuterrierit ry:n kilpailujen säännöt

Suomen Kettuterrierit ry:n kilpailujen säännöt Suomen Kettuterrierit ry:n kilpailujen säännöt Kilpailut Suomen Kettuterrierit ry järjestää vuosittain: Vuoden Kettuterrieri, Vuoden Metsästyskettuterrieri, Vuoden Näyttelykettuterrieri (erikseen molemmille

Lisätiedot

Vuoden cairn -voimassa asti

Vuoden cairn -voimassa asti Vuoden cairn -voimassa 31.12.2018 asti Vuoden näyttely cairn -säännöt Vuoden agility cairn säännöt Vuoden toko cairn -säännöt Vuoden rally-toko cairn -säännöt Vuoden koiratanssi cairn -säännöt Tältä sivulta

Lisätiedot

Suomen Kettuterrierit ry:n kilpailujen säännöt

Suomen Kettuterrierit ry:n kilpailujen säännöt Suomen Kettuterrierit ry:n kilpailujen säännöt Kilpailut Suomen Kettuterrierit ry järjestää vuosittain: Vuoden Kettuterrieri, Vuoden Metsästyskettuterrieri, Vuoden Näyttelykettuterrieri (erikseen molemmille

Lisätiedot

PALKINTOJEN MÄÄRITTELY:

PALKINTOJEN MÄÄRITTELY: PALKINTOJEN MÄÄRITTELY: * Palkinnot jaetaan vuosittain vuosikokouksessa * Kiertopalkinnot jaetaan jokaisessa lajissa vuoden parhaimmille koirille. Mikäli sama koirakko saa peräkkäin kolmena vuonna esim.

Lisätiedot

Suomen Kettuterrierit ry:n kilpailujen säännöt

Suomen Kettuterrierit ry:n kilpailujen säännöt Kilpailut Suomen Kettuterrierit ry järjestää vuosittain: Vuoden Kettuterrieri, Vuoden Metsästyskettuterrieri, Vuoden Näyttelykettuterrieri (erikseen molemmille karvanlaaduille), Vuoden Agilitykettuterrieri,

Lisätiedot

AURAN NUUSKUT ry:n VUODEN KOIRA -PALKINNOT

AURAN NUUSKUT ry:n VUODEN KOIRA -PALKINNOT AURAN NUUSKUT ry:n VUODEN KOIRA -PALKINNOT Yleiset säännöt 1 Palkinnot jaetaan vuosittain huomioiden kalenterivuoden tulokset. Palkinnon tulee olla esinepalkinto, johon on kaiverrettu palkinnon nimi, vuosiluku

Lisätiedot

Palauta vuoden agilitykoira ja vuoden näyttelykoira tulokset lomakkeella, joka löytyy VASin wwwsivuilta kohdasta Vuoden koira.

Palauta vuoden agilitykoira ja vuoden näyttelykoira tulokset lomakkeella, joka löytyy VASin wwwsivuilta kohdasta Vuoden koira. Vuoden koira 2014-kilpailu Vuoden koira valintaan voit osallistua toimittamalla ohjeiden mukaan vuoden aikana virallisista kokeista tai näyttelyistä saavutetut tulokset (+kopion kilpailukirjasta) alla

Lisätiedot

TURUNMAAN KENNELYHDISTYKSEN TÄHTIKOIRA- JA VUODEN KOIRA KILPAILUN SÄÄNNÖT

TURUNMAAN KENNELYHDISTYKSEN TÄHTIKOIRA- JA VUODEN KOIRA KILPAILUN SÄÄNNÖT TURUNMAAN KENNELYHDISTYKSEN TÄHTIKOIRA- JA VUODEN KOIRA KILPAILUN SÄÄNNÖT Turunmaan Kennelyhdistys Åbolands Kennelförening ry palkitsee vuosittain voitokkaimmat jäsentensä omistuksessa olevat koirat. Lisäksi

Lisätiedot

mukaisessa kokojärjestyksessä. Pistelaskussa huomioidaan 1 arvostelu / tuomari.

mukaisessa kokojärjestyksessä. Pistelaskussa huomioidaan 1 arvostelu / tuomari. Vuoden cairn Vuoden näyttely cairn -säännöt Vuoden agility cairn säännöt Vuoden toko cairn -säännöt Vuoden rally-toko cairn -säännöt Vuoden koiratanssi cairn -säännöt Tältä sivulta löydät kaikkien vuoden

Lisätiedot

Palauta vuoden agilitykoira ja vuoden näyttelykoira tulokset lomakkeella, joka löytyy VASin www sivuilta kohdasta Vuoden koira.

Palauta vuoden agilitykoira ja vuoden näyttelykoira tulokset lomakkeella, joka löytyy VASin www sivuilta kohdasta Vuoden koira. Vuoden koira 2016 kilpailu Vuoden koira valintaan voit osallistua toimittamalla ohjeiden mukaan vuoden aikana virallisista kokeista tai näyttelyistä saavutetut tulokset (+kopion kilpailukirjasta) alla

Lisätiedot

AURAN NUUSKUT ry:n VUODEN KOIRA -PALKINNOT

AURAN NUUSKUT ry:n VUODEN KOIRA -PALKINNOT AURAN NUUSKUT ry:n VUODEN KOIRA -PALKINNOT Yleiset säännöt 1 Palkinnot jaetaan vuosittain huomioiden kalenterivuoden tulokset. Palkinnon tulee olla esinepalkinto, johon on kaiverrettu palkinnon nimi, vuosiluku

Lisätiedot

TURUNMAAN KENNELYHDISTYKSEN TÄHTIKOIRA- JA VUODEN KOIRA KILPAILUN SÄÄNNÖT

TURUNMAAN KENNELYHDISTYKSEN TÄHTIKOIRA- JA VUODEN KOIRA KILPAILUN SÄÄNNÖT TURUNMAAN KENNELYHDISTYKSEN TÄHTIKOIRA- JA VUODEN KOIRA KILPAILUN SÄÄNNÖT Turunmaan Kennelyhdistys Åbolands Kennelförening ry palkitsee vuosittain voitokkaimmat jäsentensä omistuksessa olevat koirat. Lisäksi

Lisätiedot

Koiran omistajan on oltava Tampereen Seudun Koirakerho ry:n jäsen koko kilpailuvuoden 1.1. 31.12. Kilpailuvuosi on kalenterivuosi.

Koiran omistajan on oltava Tampereen Seudun Koirakerho ry:n jäsen koko kilpailuvuoden 1.1. 31.12. Kilpailuvuosi on kalenterivuosi. Tampereen Seudun Koirakerho ry VUODEN KOIRA -KILPAILUSÄÄNNÖT kaudelle 1.1.2014 31.12.2014 Koiran omistajan on oltava Tampereen Seudun Koirakerho ry:n jäsen koko kilpailuvuoden 1.1. 31.12. Kilpailuvuosi

Lisätiedot

Vuoden parhaiden palkitseminen - pistelasku

Vuoden parhaiden palkitseminen - pistelasku Vuoden parhaiden palkitseminen - pistelasku VUODEN NÄYTTELYKOIRA Pistelaskussa huomioidaan viiden (5) näyttelyn tulokset. Tulokset tulee olla kahdelta (2) eri tuomarilta ja pistelaskussa huomioidaan vain

Lisätiedot

Suomen Snautserikerho ry Vuoden Snautseri-kilpailujen säännöt

Suomen Snautserikerho ry Vuoden Snautseri-kilpailujen säännöt 1 VUODEN SNAUTSERI Vuoden Snautseri kilpailuun saa pisteitä seuraavien kilpailusijoitusten perusteella Vuoden Näyttely-Snautseri tai Vuoden Näyttely-Snautseri, Veteraani (koira voi saada pisteet ainoastaan

Lisätiedot

VUODEN KÄÄPIÖPINSERI KILPAILUT NÄYTTELYT

VUODEN KÄÄPIÖPINSERI KILPAILUT NÄYTTELYT VUODEN KÄÄPIÖPINSERI KILPAILUT Suomen Kääpiöpinserit ry:n hallitus on kokouksessaan 7/2013 hyväksynyt vuoden kääpiöpinseri kilpailun säännöt. Suomen Kääpiöpinserit ry:n yleiskokous on hyväksynyt säännöt

Lisätiedot

Päivitetty

Päivitetty Kanta-Hämeen Setterit ja Pointterit ry:n Vuoden Koira -kilpailujen säännöt 1.1.2017 alkaen 1. Kanta-Hämeen Setterit ja Pointterit ry järjestää Vuoden Koira -kilpailut yhdistyksen edustamille roduille (englanninsetteri,

Lisätiedot

Vuoden palkitut -kilpailujen säännöt ja pistelasku

Vuoden palkitut -kilpailujen säännöt ja pistelasku Vuoden palkitut -kilpailujen säännöt ja pistelasku Palkinnoista voi kilpailla ainoastaan Imatran Kennelkerho ry:n jäsenen omistama tai jäsenen luona asuva koira. Palkintojen saamisen edellytyksenä on,

Lisätiedot

Kaikissa kilpailuissa kilpailukautena on kalenterivuosi ja tuloksiin huomioidaan vain Suomessa saavutetut tulokset.

Kaikissa kilpailuissa kilpailukautena on kalenterivuosi ja tuloksiin huomioidaan vain Suomessa saavutetut tulokset. Vuoden palkitut kilpailun säännöt ja pistelasku Sisällys Vuoden näyttelykerry ja vuoden näyttelyvehnä -kilpailut... 2 Vuoden näyttelykerry- ja näyttelyvehnäveteraani -kilpailu... Vuoden näyttelykerry-

Lisätiedot

VUODEN KARJIS -SÄÄNNÖT

VUODEN KARJIS -SÄÄNNÖT Näyttelykarjis s. 2 Veteraani s. 3 Pentu s. 4 Kasvattaja s. 4-5 PK-karjis s. 6 PEKO-karjis s. 6 VEPE-karjis s. 6 Agility s. 7 TOKO-karjis s. 7 Rally-Toko s. 8 Säännöt on tarkistettu ja hyväksytty 18.10.2015

Lisätiedot

PINSERIT RY:n VUODEN PINSERI 2019 SÄÄNNÖT

PINSERIT RY:n VUODEN PINSERI 2019 SÄÄNNÖT PINSERIT RY:n VUODEN PINSERI 2019 SÄÄNNÖT Kilpailuihin voivat osallistua Suomessa vakituisesti asuvien tai vain tilapäisesti ulkomailla oleskelevien, Pinserit ry:n jäsenten pinserit, jotka on rekisteröity

Lisätiedot

Vuoden Näyttelykoira-kilpailu

Vuoden Näyttelykoira-kilpailu Vuoden Näyttelykoira-kilpailu Säännöt voimassa??.2016 alkaen (edellinen päivitys 01.01.2010). Kilpailu on avoin kaikille. Kilpailun kiertopalkinnoista kilpailevat kuitenkin ainoastaan Suomen Pyreneläiset

Lisätiedot

Suomen Snautserikerho ry

Suomen Snautserikerho ry 1 VUODEN SNAUTSERI Vuoden Snautseri kilpailuun saa pisteitä seuraavien kilpailusijoitusten perusteella Vuoden Näyttely-Snautseri tai Vuoden Näyttely-Snautseri, Veteraani (koira voi saada pisteet ainoastaan

Lisätiedot

Wuoden Westie -kilpailusarjojen säännöt, sivu 1/7

Wuoden Westie -kilpailusarjojen säännöt, sivu 1/7 Wuoden Westie -kilpailusarjojen säännöt, sivu 1/7 Kilpailuun osallistuvien koirien omistajien tulee olla Kilpailussa jaetaan pisteitä seuraavasti: KILPAILULUOKKA: PISTEET: ROP 6 VSP 5 PU-2/PN-2 4 PU-3/PN-3

Lisätiedot

Vuoden palkitut -kilpailujen säännöt ja pistelasku

Vuoden palkitut -kilpailujen säännöt ja pistelasku Vuoden palkitut -kilpailujen säännöt ja pistelasku Palkinnoista voi kilpailla ainoastaan Imatran Kennelkerho ry:n jäsenen omistama tai jäsenen luona asuva koira. Palkintojen saamisen edellytyksenä on,

Lisätiedot

Vuoden Beauceron -säännöt 2018

Vuoden Beauceron -säännöt 2018 2018 Yleisiä periaatteita Kilpailukausi on kalenterivuosi. Mukaan hyväksytään vain KoiraNetistä löytyvät tulokset pl. erikseen pisteytetyt arvokilpailut. Näyttelybeauceron-kategoriassa erikoisnäyttelyksi

Lisätiedot

PINSERIT RY:n VUODEN PINSERI SÄÄNNÖT

PINSERIT RY:n VUODEN PINSERI SÄÄNNÖT PINSERIT RY:n VUODEN PINSERI SÄÄNNÖT Kilpailuihin voi osallistua: - Suomessa vakituisesti asuva ja Pinserit ry:n jäsen. - Pinseri joka on rekisteröity Suomen Kennelliiton FIN, FI, ER tai EJ rekisteriin.

Lisätiedot

VUODEN HOLSKU -SÄÄNNÖT

VUODEN HOLSKU -SÄÄNNÖT VUODEN HOLSKU -SÄÄNNÖT Vuoden holskut palkitaan yhdistyksen kevätkokouksessa. Kilpailuun saavat osallistua Suomen Hollanninpaimenkoirat ry:n jäsenet hollanninpaimenkoira-rotuisella koiralla. Vuoden käyttö-,

Lisätiedot

VUODEN KOIRA -KILPAILU

VUODEN KOIRA -KILPAILU VUODEN KOIRA -KILPAILU Tämä koskee kaikkia Vuoden Koira -kilpailuja: Vuoden Koira -kilpailuun voivat osallistua ne SBCAK ry:n jäsenet, joiden jäsenmaksu on maksettu kyseisen vuoden maaliskuun loppuun mennessä.

Lisätiedot

Pistetaulukko: Pistetaulukko: ryhmä kansallinen kansainvälinen erikois- näyttely näyttely näyttely näyttely

Pistetaulukko: Pistetaulukko: ryhmä kansallinen kansainvälinen erikois- näyttely näyttely näyttely näyttely Astuu voimaan vuonna 2015 Näyttelykilpailujen säännöt Vuoden Coton ja Vuoden VeteraaniCoton-kilpailuihin osallistuu vakituisesti Suomessa asuvan Coton de Tuléar Suomen Coton de Tuléar ry:n jäsenen omistuksessa

Lisätiedot

Vuoden Näyttelykoira -kilpailun säännöt

Vuoden Näyttelykoira -kilpailun säännöt Vuoden Näyttelykoira -kilpailun säännöt 1. Vuoden näyttelykoira -arvosta on oikeutettu kilpailemaan jokainen K-SPKY ry:n jäsen omistamallaan Suomessa rekisteröidyllä, vähintään palveluskoirien BH-kokeen

Lisätiedot

Kilpailussa huomioidaan korkeintaan kuusi (6) parasta tulosta pennuilla, aikuisilla ja veteraaneilla.

Kilpailussa huomioidaan korkeintaan kuusi (6) parasta tulosta pennuilla, aikuisilla ja veteraaneilla. Pistelaskusäännöt - NN-kilpailu 2017 Kilpailuun voivat osallistua kaikki Suomessa näyttelyissä käyneet ja pisteitä keränneet norfolkin- ja norwichinterrierit sekä niiden kasvattajat. Ainoastaan Suomen

Lisätiedot

PINSERIT RY:n VUODEN PINSERI SÄÄNNÖT

PINSERIT RY:n VUODEN PINSERI SÄÄNNÖT PINSERIT RY:n VUODEN PINSERI SÄÄNNÖT Kilpailuihin voi osallistua: - Suomessa vakituisesti asuva ja Pinserit ry:n jäsen. - Pinseri joka on rekisteröity Suomen Kennelliiton FIN, FI, ER tai EJ rekisteriin.

Lisätiedot

Vuoden komondor, Vuoden kuvasz, Vuoden mudi, Vuoden puli (muut värit), Vuoden puli (valkoinen), Vuoden pumi

Vuoden komondor, Vuoden kuvasz, Vuoden mudi, Vuoden puli (muut värit), Vuoden puli (valkoinen), Vuoden pumi Unkarinpaimenkoirat ry Vuoden komondor, Vuoden kuvasz, Vuoden mudi, Vuoden puli (muut värit), Vuoden puli (valkoinen), Vuoden pumi 1. Palkitaan vuosittain kunkin yhdistyksen edustaman rodun (komondor,

Lisätiedot

Koiran omistajan on oltava Tampereen Seudun Koirakerho ry:n jäsen koko kilpailuvuoden 1.1. 31.12. Kilpailuvuosi on kalenterivuosi.

Koiran omistajan on oltava Tampereen Seudun Koirakerho ry:n jäsen koko kilpailuvuoden 1.1. 31.12. Kilpailuvuosi on kalenterivuosi. Tampereen Seudun Koirakerho ry VUODEN KOIRA -KILPAILUSÄÄNNÖT kaudelle 1.1.2015 31.12.2015 Koiran omistajan on oltava Tampereen Seudun Koirakerho ry:n jäsen koko kilpailuvuoden 1.1. 31.12. Kilpailuvuosi

Lisätiedot

Vuoden palkitut kilpailun säännöt ja pistelasku

Vuoden palkitut kilpailun säännöt ja pistelasku Vuoden palkitut kilpailun säännöt ja pistelasku Sisällys Vuoden Kerry ja Vuoden Vehnä -kilpailut... 2 Vuoden Kerry- ja Vehnäveteraani -kilpailu... Vuoden Kerry- ja Vehnäkasvattaja... Vuoden Agilitykoira...

Lisätiedot

f Ä~~ àxüü xü à Üç cé~ttä áùùçç à

f Ä~~ àxüü xü à Üç cé~ttä áùùçç à f Ä~~ àxüü xü à Üç cé~ttä áùùçç à VUODEN SILKKI pokaali Lahjoittanut Raija Tuomola Pokaalin saa itselleen vuodeksi parhaiten kalenterivuotena Suomessa menestynyt silkkiterrieri. VUODEN JUNNU pokaali Lahjoittanut

Lisätiedot

Tulokset lähetetään mennessä Piia Heinilälle ensisijaisesti (tai Teerentie 15, Lempäälä).

Tulokset lähetetään mennessä Piia Heinilälle ensisijaisesti (tai Teerentie 15, Lempäälä). Vuoden Koirat 2018 kilpailujen sa a nno t Yleistä Näyttelykoirakilpailussa koiran omistajan on oltava LeVeK ry:n jäsen. Muissa lajeissa koiran ohjaajan on oltava LeVeK ry:n jäsen ja edustanut LeVeK ry:tä.

Lisätiedot

VUODEN MÄYRIS, VUODEN KÄYTTÖMÄYRIS, VUODEN MINI-KÄYTTÖMÄYRIS, VUODEN NÄYTTÖMÄYRIS, VUODEN SENIORIMÄYRIS JA VUODEN MURKKUMÄYRIS YLEISET SÄÄNNÖT

VUODEN MÄYRIS, VUODEN KÄYTTÖMÄYRIS, VUODEN MINI-KÄYTTÖMÄYRIS, VUODEN NÄYTTÖMÄYRIS, VUODEN SENIORIMÄYRIS JA VUODEN MURKKUMÄYRIS YLEISET SÄÄNNÖT VUODEN MÄYRIS, VUODEN KÄYTTÖMÄYRIS, VUODEN MINI-KÄYTTÖMÄYRIS, VUODEN NÄYTTÖMÄYRIS, VUODEN SENIORIMÄYRIS JA VUODEN MURKKUMÄYRIS YLEISET SÄÄNNÖT 1. Lahden Seudun Mäyräkoirakerho ry palkitsee vuosittain 3.

Lisätiedot

6. Yhdistyksen hallitus voi tehdä muutoksia näihin sääntöihin.

6. Yhdistyksen hallitus voi tehdä muutoksia näihin sääntöihin. Salon Seudun Noutajat ry Kiertopalkintojen säännöt 9.1.2014 Valionarvomuisto Yhdistys jakaa vuosittain (vuosikokouksessa) kaikille menneenä vuonna valioarvon saavuttaneille koirille muistoesineen ja kunniakirjan

Lisätiedot

AGILITY KIERTOPALKINTO Lahjoittanut Šaahin kennel

AGILITY KIERTOPALKINTO Lahjoittanut Šaahin kennel AGILITY KIERTOPALKINTO Lahjoittanut Šaahin kennel Kukkian Haukut ry jakaa Agility kiertopalkinnon vuosittain ja kilpailuaika on kalenterivuosi. Kiertopalkinto on ikuisesti kiertävä. Ensimmäinen kilpailuvuosi

Lisätiedot

Vuoden Koirat 2016 kilpailujen sa a nno t

Vuoden Koirat 2016 kilpailujen sa a nno t Vuoden Koirat 2016 kilpailujen sa a nno t Yleistä Näyttelykoirakilpailussa koiran omistajan on oltava LeVeK ry:n jäsen. Muissa lajeissa koiran ohjaajan on oltava LeVeK ry:n jäsen. Vuoden Agilitytulokas

Lisätiedot

Vuoden Tolleri säännöt

Vuoden Tolleri säännöt Vuoden Tolleri säännöt 1 Novascotiannoutajat ry. palkitsee vuosittain eri lajeissa menestyneet novascotiannoutajat jakamalla seuraavat tittelit: Vuoden AGI-tolleri Vuoden MEJÄ-tolleri Vuoden NOME-tolleri

Lisätiedot

AGILITY KIERTOPALKINTO Lahjoittanut Šaahin kennel

AGILITY KIERTOPALKINTO Lahjoittanut Šaahin kennel AGILITY KIERTOPALKINTO Lahjoittanut Šaahin kennel Kukkian Haukut r. jakaa Agility kiertopalkinnon vuosittain ja kilpailuaika on yhdistyksen kauden päättäjäisten välinen aika. Kiertopalkinto on ikuisesti

Lisätiedot

VUODEN MÄYKKY, VUODEN KÄYTTÖMÄYKKY, VUODEN NÄYTTÖMÄYKKY, VUODEN SENIORMÄYKKY JA VUODEN JUNIORI MÄYKKY YLEISET SÄÄNNÖT

VUODEN MÄYKKY, VUODEN KÄYTTÖMÄYKKY, VUODEN NÄYTTÖMÄYKKY, VUODEN SENIORMÄYKKY JA VUODEN JUNIORI MÄYKKY YLEISET SÄÄNNÖT VUODEN MÄYKKY, VUODEN KÄYTTÖMÄYKKY, VUODEN NÄYTTÖMÄYKKY, VUODEN SENIORMÄYKKY JA VUODEN JUNIORI MÄYKKY YLEISET SÄÄNNÖT 1. Suur-Savon Mäyräkoirakerho ry palkitsee vuosittain parhaiten menestyneen mäyräkoiran

Lisätiedot

PINSERIT RY:n VUODEN PINSERI SÄÄNNÖT

PINSERIT RY:n VUODEN PINSERI SÄÄNNÖT PINSERIT RY:n VUODEN PINSERI SÄÄNNÖT Kilpailuihin voi osallistua: - Suomessa vakituisesti asuva ja Pinserit ry:n jäsen. - Pinseri joka on rekisteröity Suomen Kennelliiton FIN, FI, ER tai EJ rekisteriin.

Lisätiedot

Suomen Kettuterrierit ry:n kilpailujen säännöt

Suomen Kettuterrierit ry:n kilpailujen säännöt Suomen Kettuterrierit ry:n kilpailujen säännöt Yleistä Kilpailut Suomen Kettuterrierit ry järjestää vuosittain Vuoden Kettuterrieri-, Vuoden Metsästyskettuterrieri-, Vuoden Näyttelykettuterrieri- (erikseen

Lisätiedot

Vuoden Parhaiden Koirien valintaperusteet

Vuoden Parhaiden Koirien valintaperusteet Palveluskoirayhdistys ry sivu 1(1) Vuoden Parhaiden Koirien valintaperusteet Hyväksytty Lappeenrannan Palveluskoirayhdistyksen syyskokouksessa 9.11.2011 Yleistä LPKY valitsee ja palkitsee vuosittain kevätkokouksessa

Lisätiedot

PIKKU MUSTA -pistetaulukot

PIKKU MUSTA -pistetaulukot PIKKU MUSTA -pistetaulukot 1.1.2018 Suomen Englanninkääpiöterrierit ry:n PikkuMusta-kilpailun säännöt Kilpailu on avoin suomalaisomistuksessa oleville koirille. Kilpailukausi on kalenterivuosi ja pisteet

Lisätiedot

Suomen Coton de Tuléar ry:n hallitus. Tiedote. Suomen Coton de Tuléar ry. Vuoden Coton 2015 kilpailun pisteiden lasku. Hei,

Suomen Coton de Tuléar ry:n hallitus. Tiedote. Suomen Coton de Tuléar ry. Vuoden Coton 2015 kilpailun pisteiden lasku. Hei, Vuoden Coton 2015 kilpailun pisteiden lasku Hei, valitettavasti hallituksesta riippumattomista syistä Vuoden Coton kilpailun pisteiden lasku on tänä vuonna viivästynyt. Aikuisten ja veteraanien, sekä kasvattajien

Lisätiedot

Suomen Snautserikerho ry

Suomen Snautserikerho ry 1 VUODEN SNAUTSERI Vuoden Snautseri kilpailuun saa pisteitä seuraavien kilpailusijoitusten perusteella Vuoden Näyttely-Snautseri tai Vuoden Näyttely-Snautseri, Veteraani (koira voi saada pisteet ainoastaan

Lisätiedot

Kiertopalkintoja hakemaan

Kiertopalkintoja hakemaan Kiertopalkintoja hakemaan On taas aika kerätä kokoon kuluneen vuoden tulokset ja osallistua kilpailuun kiertopalkinnoista. Kopioita arvosteluista ei tarvitse lähettää, mutta hakemuksissa on oltava tieto

Lisätiedot

KKH VUODEN KOIRA KILPAILU SÄÄNNÖT-

KKH VUODEN KOIRA KILPAILU SÄÄNNÖT- KKH VUODEN KOIRA KILPAILU SÄÄNNÖT- Kyrönmaan Koiraharrastajat r.y:n Vuoden Koira kilpailut alkavat v. 2017 alussa. Kilpailukausi on kalenterivuosi tammikuun alusta joulukuun loppuun. Tarkoituksena on lisätä

Lisätiedot

VUODEN KOIRA KILPAILUJEN SÄÄNNÖT

VUODEN KOIRA KILPAILUJEN SÄÄNNÖT VUODEN KOIRA KILPAILUJEN SÄÄNNÖT Tämä yleisohje koskee kaikkia Vuoden Koira -kilpailuja. Vuoden Koira -kilpailuun voivat osallistua ne SBCAK ry:n jäsenet, joiden jäsenmaksu on maksettu vuoden 2017 helmikuun

Lisätiedot

Tampereen vetokoiraseura ry:n vuoden parhaat koirat

Tampereen vetokoiraseura ry:n vuoden parhaat koirat Tampereen vetokoiraseura ry:n vuoden parhaat koirat IPO-, JÄLKI-, VIESTI-, HAKU-, JA ETSINTÄKOKEESSA KIERTOPALKINTO Taves palkitsee joka vuosi kyseisen vuoden parhaat koirat lajeittain. Lisäksi jaetaan

Lisätiedot

SBCAK RY:N VUODEN KOIRA KILPAILUJEN SÄÄNNÖT

SBCAK RY:N VUODEN KOIRA KILPAILUJEN SÄÄNNÖT SBCAK RY:N VUODEN KOIRA KILPAILUJEN SÄÄNNÖT (Hyväksytty hallituksen kokouksessa 26.4.2019) Tämä yleisohje koskee kaikkia Vuoden Koira -kilpailuja. Vuoden Koira -kilpailuihin otetaan mukaan kaikki kyseisen

Lisätiedot

Vuoden Koirat 2015 kilpailu

Vuoden Koirat 2015 kilpailu Vuoden Koirat 2015 kilpailu Yleistä Näyttelykoirakilpailussa koiran omistajan on oltava LeVeK ry:n jäsen. Muissa lajeissa koiran ohjaajan on oltava LeVeK ry:n jäsen. Vuoden Agilitytulokas ja Agilitykoira

Lisätiedot

Vuoden Tolleri säännöt

Vuoden Tolleri säännöt Vuoden Tolleri säännöt 1 Novascotiannoutajat ry. palkitsee vuosittain eri lajeissa menestyneet novascotiannoutajat jakamalla seuraavat tittelit: Vuoden AGI-tolleri Vuoden MEJÄ-tolleri Vuoden NOME-tolleri

Lisätiedot

Vuoden parhaat -pistelaskusäännöt SSSK ry Vuoden parhaat -pistelaskusäännöt voimassa alkaen, päivitetty

Vuoden parhaat -pistelaskusäännöt SSSK ry Vuoden parhaat -pistelaskusäännöt voimassa alkaen, päivitetty Vuoden parhaat -pistelaskusäännöt SSSK ry Vuoden parhaat -pistelaskusäännöt voimassa 1.1.2013 alkaen, päivitetty 8.2.2018 Pistelaskussa huomioidaan Suomen Kennelliiton (SKL) ja Suomen Palveluskoiraliiton

Lisätiedot

VUODEN KÄÄPIÖPINSERI KILPAILUT (AGI, TOKO, RALLY-TOKO, MUUT) Suomen Kääpiöpinserit ry:n yleiskokous on hyväksynyt säännöt 15.10.2016. Säännöt astuvat voimaan 1.1.2017 alkaen. Kilpailuvuosi on se kalenterivuosi,

Lisätiedot

Lappeenrannan 9.11.2014 Palveluskoirayhdistys ry sivu 1(8)

Lappeenrannan 9.11.2014 Palveluskoirayhdistys ry sivu 1(8) Palveluskoirayhdistys ry sivu 1(8) Vuoden Parhaiden Koirien valintaperusteet Hyväksytty Lappeenrannan Palveluskoirayhdistyksen syyskokouksessa 9.11.2011, päivittetty 30.11.2014 ja lisätty parhaan rallytoko-koiran

Lisätiedot

Vuoden parhaat -pistelaskusäännöt

Vuoden parhaat -pistelaskusäännöt Vuoden parhaat -pistelaskusäännöt SSSK ry Vuoden parhaat pistelaskusäännöt voimassa 1.1.2013 alkaen Pistelaskussa huomioidaan Suomen Kennelliiton (SKL) ja Suomen Palveluskoiraliiton (SPKL) kokeet. Lisäksi

Lisätiedot

Vuoden parhaat -pistelaskusäännöt SSSK ry Vuoden parhaat -pistelaskusäännöt voimassa alkaen, lisätty Rallytoko

Vuoden parhaat -pistelaskusäännöt SSSK ry Vuoden parhaat -pistelaskusäännöt voimassa alkaen, lisätty Rallytoko Vuoden parhaat -pistelaskusäännöt SSSK ry Vuoden parhaat -pistelaskusäännöt voimassa 1.1.2013 alkaen, 1.1.2016 lisätty Rallytoko Pistelaskussa huomioidaan Suomen Kennelliiton (SKL) ja Suomen Palveluskoiraliiton

Lisätiedot

Vuoden Dalmatiankoira -kilpailut

Vuoden Dalmatiankoira -kilpailut Vuoden Dalmatiankoira -kilpailut Yleistä Dalmatiankoirat - Dalmatinerna ry:n jäsen. Näyttelyjä koskevissa kilpailuissa pisteitä lasketaan ainoastaan kotimaisista virallisista näyttelyistä sekä yhdistyksen

Lisätiedot

VUODEN NÄYTTELYBOKSERI KIERTOPALKINTO SÄÄNNÖT

VUODEN NÄYTTELYBOKSERI KIERTOPALKINTO SÄÄNNÖT VUODEN NÄYTTELYBOKSERI KIERTOPALKINTO SÄÄNNÖT Vuoden Näyttelybokseri kilpailun pisteet lasketaan alla olevan taulukon mukaisesti vuoden aikana virallisiin näyttelyihin osallistuneiden bokserien tuloksista.

Lisätiedot

Kotimainen kaikkien rotujen näyttely 34 BIS 1 BIS 1 32 BIS 2 BIS 2 28 RYP 1 BIS 1 ROP 26 RYP 2 BIS-VET 1 BIS 2 VSP ROP-VET

Kotimainen kaikkien rotujen näyttely 34 BIS 1 BIS 1 32 BIS 2 BIS 2 28 RYP 1 BIS 1 ROP 26 RYP 2 BIS-VET 1 BIS 2 VSP ROP-VET VUODEN KOIRA KILPAILUJEN SÄÄNNÖT Tämä koskee kaikkia Vuoden Koira -kilpailuja: Vuoden Koira -kilpailuun voivat osallistua ne SBCAK ry:n jäsenet, joiden jäsenmaksu on maksettu vuoden 216 tammikuun loppuun

Lisätiedot

Suomen Snautserikerho ry

Suomen Snautserikerho ry 1 VUODEN SNAUTSERI Vuoden Snautseri kilpailuun saa pisteitä seuraavien kilpailusijoitusten perusteella Vuoden Näyttely-Snautseri tai Vuoden Näyttely-Snautseri, Veteraani (koira voi saada pisteet ainoastaan

Lisätiedot

OSTYn vuoden 2014 terrierikilpailut

OSTYn vuoden 2014 terrierikilpailut OSTYn vuoden 2014 terrierikilpailut Oheisiin kilpailuihin on ehdottomasti ilmoittauduttava kirjallisesti määräaikaan mennessä. Tämä koskee myös valiokoiria, myöskin vuoden kuluessa ilmoitetut tittelit

Lisätiedot

Vuoden Coton de Tuléar- kilpailu

Vuoden Coton de Tuléar- kilpailu Vuoden Coton de Tuléar- kilpailu Näyttelykilpailun säännöt Kilpailuun voi osallistua vakituisesti Suomessa asuvan Suomen Coton de Tuléar ry:n jäsenen omistuksessa oleva, Suomessa rekisteröity Coton de

Lisätiedot

- Kasvattajatuomariksi katsotaan tuomari, joka on kasvattanut vähintään kolme pentuetta.

- Kasvattajatuomariksi katsotaan tuomari, joka on kasvattanut vähintään kolme pentuetta. VUODEN NÄYTTELYBOKSERI KIERTOPALKINTO Vuoden Näyttelybokseri kilpailun pisteet lasketaan alla olevan taulukon mukaisesti vuoden aikana virallisiin näyttelyihin osallistuneiden bokserien tuloksista. - Kasvattajatuomarilla

Lisätiedot

LÄNSI-POHJAN NOUTAJAKOIRAYHDISTYS RY:N VUODEN NOUTAJA 2014 TITTELIT

LÄNSI-POHJAN NOUTAJAKOIRAYHDISTYS RY:N VUODEN NOUTAJA 2014 TITTELIT LÄNSI-POHJAN NOUTAJAKOIRAYHDISTYS RY:N VUODEN NOUTAJA 2014 TITTELIT OVAT VIIMEINKIN HAUSSA! Hei jäsenet! Haettavien palkintojen lajikirjoa on kavennettu edellisvuosista vastaamaan yhdistyksen jäsenillensä

Lisätiedot

http://www.irlanninsetterit.com/vuodensetterit.html Punaiset ja Punavalkoiset Irlanninsetterit ry:n setterikilpailujen säännöt alkaen 1.1.

http://www.irlanninsetterit.com/vuodensetterit.html Punaiset ja Punavalkoiset Irlanninsetterit ry:n setterikilpailujen säännöt alkaen 1.1. Punaiset ja Punavalkoiset Irlanninsetterit ry:n setterikilpailujen säännöt alkaen 1.1.2013 1. Punaiset ja Punavalkoiset Irlanninsetterit ry järjestää kilpailut jäsenten omistamille punaisille irlanninsettereille

Lisätiedot

Vuoden koira -kilpailujen säännöt

Vuoden koira -kilpailujen säännöt Vuoden koira -kilpailujen säännöt Oriveden Seudun Koirakerho ry:n vuoden koira -kilpailuissa kilpaillaan näyttely-, agility-, toko-, palvelus-, pelastus- ja metsästyskoetuloksilla yhteensä yhdessätoista

Lisätiedot

LÄNSI-POHJAN NOUTAJAKOIRAYHDISTYS RY:N VUODEN NOUTAJA 2016

LÄNSI-POHJAN NOUTAJAKOIRAYHDISTYS RY:N VUODEN NOUTAJA 2016 LÄNSI-POHJAN NOUTAJAKOIRAYHDISTYS RY:N VUODEN NOUTAJA 2016 Hei jäsenet! Haettavien palkintojen lajikirjoa on kavennettu edellisvuosista vastaamaan yhdistyksen jäsenillensä järjestämää toimintaa palkittavien

Lisätiedot

KUTSU HPSH RY VUOSIKOKOUKSEEN

KUTSU HPSH RY VUOSIKOKOUKSEEN KUTSU HPSH RY VUOSIKOKOUKSEEN Harjavallan Palvelus- ja Seurakoiraharrastajat ry:n sääntömääräinen vuosikokous pidetään torstaina 14.2.2019 klo 18.00 alkaen Harjavallan Palvelus- ja Seurakoiraharrastajat

Lisätiedot

Suomen Bouvier ry palkitsee vuosittain vuosikokouksen yhteydessä:

Suomen Bouvier ry palkitsee vuosittain vuosikokouksen yhteydessä: Sivu 1 / 12 VUOSIKOKOUKSESSA PALKITTAVAT Suomen Bouvier ry palkitsee vuosittain vuosikokouksen yhteydessä: Kaikki edellisen kauden aikana Ensimmäisen PK-koulutustunnuksensa tai Pelastuskoirakokeen tuloksensa

Lisätiedot

Keski-Pohjanmaan Koirakilta ry Kevätkokouksessa palkittavien pistelaskukriteerit, ohjeet ja palkinnon lahjoittajat

Keski-Pohjanmaan Koirakilta ry Kevätkokouksessa palkittavien pistelaskukriteerit, ohjeet ja palkinnon lahjoittajat jakaa palkinnot yhdistyksen kevätkokouksessa seuraavien sääntöjen ja ohjeiden mukaisesti. Säännöt on päivitetty jaostoilta saatujen esitysten pohjalta. Kaikki tulokset lähetetään 4.2.2018 mennessä ao.

Lisätiedot

Vuoden 2011 parhaat haussa!

Vuoden 2011 parhaat haussa! Vuoden 2011 parhaat haussa! Pian on taas käsillä se hetki, jolloin PON-kerho voi ylpeänä onnitella menestyneitä jäseniään! Tietoja Paras PON 2011 -pisteistä kerätään heti vuoden alusta ja tulokset julkistetaan

Lisätiedot

Luokkasijoituspisteet lasketaan vain PU/PN-sijoituksista, ei arvosteluluokan sijoituksista (esim. vak1, juk2 jne.)

Luokkasijoituspisteet lasketaan vain PU/PN-sijoituksista, ei arvosteluluokan sijoituksista (esim. vak1, juk2 jne.) Vuoden koirat-pisteiden laskuohjeisiin on tullut pieniä muutoksia ja tarkennuksia, nämä uudet muutokset on tummennettu. Suurin muutos on kotimaan näyttelykoira-kilpailussa, jossa tästä lähtien kaikki karvanlaadun

Lisätiedot

Kilpailuluokat ja niiden pistelasku on esitetty seuraavassa. Seuraavat täsmennykset pätevät kaikkiin kilpailuluokkiin:

Kilpailuluokat ja niiden pistelasku on esitetty seuraavassa. Seuraavat täsmennykset pätevät kaikkiin kilpailuluokkiin: Vuoden Briard -kilpailut 1. Kilpailujen järjestäminen Kilpailut järjestää Suomen Briard ry. Kilpailukausi on kalenterivuosi. Kilpailut julistetaan Suomen Briard ry:n lehdessä kilpailukauden aikana. Julistamisen

Lisätiedot

NäyttelyP uli PULIT RY. PALKINTOSÄÄNNÖT

NäyttelyP uli PULIT RY. PALKINTOSÄÄNNÖT PULIT RY. PALKINTOSÄÄNNÖT NäyttelyP uli 1. Kilpailun tarkoitus on kannustaa harrastamaan, ja painotus on osallistumisessa näyttelymenestyksen ja koiramäärien tai näyttelytyyppien sijaan. 2. Näyttelypuli-kilpailussa

Lisätiedot

Punaiset ja Punavalkoiset Irlanninsetterit ry:n setterikilpailujen säännöt alkaen 1.1.

Punaiset ja Punavalkoiset Irlanninsetterit ry:n setterikilpailujen säännöt alkaen 1.1. Punaiset ja Punavalkoiset Irlanninsetterit ry:n setterikilpailujen säännöt alkaen 1.1.2013 1. Punaiset ja Punavalkoiset Irlanninsetterit ry järjestää kilpailut jäsenten omistamille punaisille irlanninsettereille

Lisätiedot

Vuoden 2014 parhaat haussa! Vuoden kasvattaja 2014

Vuoden 2014 parhaat haussa! Vuoden kasvattaja 2014 Vuoden 2014 parhaat haussa! Tietoja Paras PON 2014 -pisteistä kerätään vuoden 2015 alussa ja tulokset julkaistaan saman vuoden kevätkokouksessa. Paraskin PON on tässä suhteessa vaatimaton ja sen vuoksi

Lisätiedot

Punaiset ja Punavalkoiset Irlanninsetterit ry:n setterikilpailujen säännöt alkaen 1.1.

Punaiset ja Punavalkoiset Irlanninsetterit ry:n setterikilpailujen säännöt alkaen 1.1. Punaiset ja Punavalkoiset Irlanninsetterit ry:n setterikilpailujen säännöt alkaen 1.1.2016 1. Punaiset ja Punavalkoiset Irlanninsetterit ry järjestää kilpailut jäsenten omistamille punaisille irlanninsettereille

Lisätiedot

PÄIVITETTY 27.10.2015. Vuoden Briard -kilpailut. 1. Kilpailujen järjestäminen

PÄIVITETTY 27.10.2015. Vuoden Briard -kilpailut. 1. Kilpailujen järjestäminen PÄIVITETTY 27.10.2015 Vuoden Briard -kilpailut 1. Kilpailujen järjestäminen julkaistaan kilpailusäännöt tai vaihtoehtoisesti viitataan enintään kaksi kilpailukautta vanhoihin sääntöihin, mikäli sääntöihin

Lisätiedot

Vuoden Beauceron -säännöt Yleisiä periaatteita

Vuoden Beauceron -säännöt Yleisiä periaatteita Vuoden Beauceron -säännöt Yleisiä periaatteita Kilpailukausi on kalenterivuosi Yhden suorituksen pisteet muodostuvat peruspisteistä (taulukoissa ilman +-merkkiä) ja mahdollisista arvokisalisäpisteistä

Lisätiedot

Vuoden Mittelspitz-kilpailujen säännöt

Vuoden Mittelspitz-kilpailujen säännöt Vuoden Mittelspitz-kilpailujen säännöt Kilpailuihin voivat osallistua suomalaisessa omistuksessa olevat SKL:n rekisteröimät koirat, joiden omistajan tulee olla yhdistyksen jäsen. Mikäli koiralla on useita

Lisätiedot

Keski-Pohjanmaan Koirakilta ry Kevätkokouksessa palkittavien pistelaskukriteerit, ohjeet ja palkinnon lahjoittajat

Keski-Pohjanmaan Koirakilta ry Kevätkokouksessa palkittavien pistelaskukriteerit, ohjeet ja palkinnon lahjoittajat jakaa palkinnot yhdistyksen kevätkokouksessa seuraavien sääntöjen ja ohjeiden mukaisesti. Tulokset lähetetään 31.1.2019 mennessä ao. ohjeissa oleviin sähköpostiosoitteisiin. Tietyt palkinnot jaetaan äänestämällä

Lisätiedot

Vuoden 2013 parhaat haussa! Vuoden kasvattaja 2013

Vuoden 2013 parhaat haussa! Vuoden kasvattaja 2013 Vuoden 2013 parhaat haussa! Tietoja Paras PON 2013 -pisteistä kerätään vuoden 2014 alussa ja tulokset julkaistaan saman vuoden kevätkokouksessa. Paraskin PON on tässä suhteessa vaatimaton ja sen vuoksi

Lisätiedot

VUODEN KOIRA SÄÄNNÖT Voimassa alkaen Päivitetty Yleistä Vuoden -koira säännöistä Vuoden Agility-koiran säännöt...

VUODEN KOIRA SÄÄNNÖT Voimassa alkaen Päivitetty Yleistä Vuoden -koira säännöistä Vuoden Agility-koiran säännöt... Australianpaimenkoirat ry Vuoden Koira -säännöt VUODEN KOIRA SÄÄNNÖT Voimassa 6.6.2014 alkaen Päivitetty 31.12.2016 Sisällysluettelo 1. Yleistä Vuoden -koira säännöistä... 1 2. Vuoden Agility-koiran säännöt...

Lisätiedot

VUODEN KÄÄPIÖPINSERI KILPAILUT (AGI, TOKO, RALLY-TOKO, MUUT)

VUODEN KÄÄPIÖPINSERI KILPAILUT (AGI, TOKO, RALLY-TOKO, MUUT) VUODEN KÄÄPIÖPINSERI KILPAILUT (AGI, TOKO, RALLY-TOKO, MUUT) Suomen Kääpiöpinserit ry:n hallitus on kokouksessaan 4/2015 hyväksynyt säännöt. Suomen Kääpiöpinserit ry:n yleiskokous on hyväksynyt säännöt

Lisätiedot

VUODEN HAVANNANKOIRA-KILPAILUN SÄÄNNÖT. Alkaen (Kohtaa 4 tarkennettu, muuten säännöt ovat pysyneet ennallaan)

VUODEN HAVANNANKOIRA-KILPAILUN SÄÄNNÖT. Alkaen (Kohtaa 4 tarkennettu, muuten säännöt ovat pysyneet ennallaan) VUODEN HAVANNANKOIRA-KILPAILUN SÄÄNNÖT Alkaen 1.1.2017 (Kohtaa 4 tarkennettu, muuten säännöt ovat pysyneet ennallaan) 1. Kunkin Vuoden havannankoira kilpailun kilpailukausi käsittää kalenterivuoden aikana

Lisätiedot

Nämä säännöt on hyväksytty SPL-Pohjois-Karjalan johtokunnan kokouksessa 6.10.2008

Nämä säännöt on hyväksytty SPL-Pohjois-Karjalan johtokunnan kokouksessa 6.10.2008 Vuoden paras koira Nämä säännöt on hyväksytty SPL-Pohjois-Karjalan johtokunnan kokouksessa 6.10.2008 Pisteet lasketaan oheisen taulukon mukaan siten, että kustakin luokasta / vuosi voidaan laskea mukaan

Lisätiedot

Vuoden 2010 Paras Pon pisteet

Vuoden 2010 Paras Pon pisteet Vuoden 2010 Paras Pon pisteet Pian on taas käsillä se hetki, jolloin PONkerho voi ylpeänä onnitella menestyneitä jäseniään! Tietoja Paras Pon 2010 pisteistä kerätään parhaillaan ja tulokset julkistetaan

Lisätiedot

Kiimingin Koiraharrastajat Ry 29.12.2008 info(@)kiiminginkoiraharrastajat.com

Kiimingin Koiraharrastajat Ry 29.12.2008 info(@)kiiminginkoiraharrastajat.com 1 Jäsentiedote 4/2008 Vuosi on taas lopuillaan ja siten on myös vuoden viimeisen jäsentiedotteen aika. Haluamme kehittää toimintaamme yhdessä KiiKon jäsenten kanssa ja tätä varten olemme koonneet kyselyn,

Lisätiedot

Suomen Englanninbulldoggiyhdistyksen Vuoden 2014 voitokkain -kilpailu

Suomen Englanninbulldoggiyhdistyksen Vuoden 2014 voitokkain -kilpailu Suomen Englanninbulldoggiyhdistyksen Vuoden 2014 voitokkain -kilpailu Suomen Englanninbulldoggiyhdistys jakaa vuosittain kiertopalkinnon Vuoden voitokkaimmalle bulldoggille, veteraanille, pennulle ja kasvattajalle

Lisätiedot

Lounais-Suomen Ajokoirayhdistys ry YHDISTYKSEN PALKINNOT

Lounais-Suomen Ajokoirayhdistys ry YHDISTYKSEN PALKINNOT YHDISTYKSEN PALKINNOT 14.1.2008 1. VUODEN AJOKOIRA Koira, joka saavuttaa Ajokuninkaan tai K-ajokuninkaan tittelin, on itseoikeutettu vuoden Ajokoira 1.1. AJOK o AJOK avo1 = 6p, avo2 = 3p, avo 3 = 1p o

Lisätiedot