PALKKA- JA PALKKIOSELVITYS CRAMO-KONSERNI

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "PALKKA- JA PALKKIOSELVITYS 2013 12.2.2014 CRAMO-KONSERNI"

Transkriptio

1 PALKKA- JA PALKKIOSELVITYS CRAMO-KONSERNI 1

2 1 Cramon palkitsemisperiaatteet ja päätöksentekojärjestys Hallituksen jäsenten palkitseminen Toimitusjohtajan, konsernijohtoryhmän ja henkilöstön palkitseminen Lyhyen aikavälin kannustimet Pitkän aikavälin kannustimet Eläke-etuudet Toimitusjohtajan palkitseminen ja toimisuhde Toimitusjohtajan ja johtoryhmän palkat ja palkkiot

3 Tämä selvitys on laadittu Suomen listayhtiöiden hallinnointikoodin kohdan 7 Palkitseminen, suosituksen 47 mukaisesti. 1 Cramon palkitsemisperiaatteet ja päätöksentekojärjestys Cramon palkitseminen perustuu yrityksen palkitsemisperiaatteisiin. Palkitsemisjärjestelyistä päätettäessä on huomioitu yrityksen strategia, strategiset kulmakivet, voitettavat taistelut sekä taloudelliset tavoitteet. Taatakseen, että palkitseminen on yhteydessä Cramon taloudellisen tuloksen kanssa, palkitsemisperiaatteet perustuvat ennalta määriteltyihin ja mitattaviin suoritus- ja tuloskriteereihin. Hyvin suunnitellun palkitsemisjärjestelyn tavoitteena on houkutella ja sitouttaa lahjakkaita työntekijöitä yhtiöön ja edistää yrityksen taloudellista menestystä. Yhtiö noudattaa kilpailukykyistä palkkapolitiikkaa. Kiinteiden palkkojen lisäksi Cramolla on yhtiön johdolle ja avainhenkilöstölle suunniteltu lyhyen ja pitkän aikavälin kannustinjärjestelmä. Johdon palkkiot perustuvat henkilökohtaisesti määräytyvään palkitsemiskokonaisuuteen, joka noudattaa paikallisia säännöksiä ja sisältää kaikki veronalaiset luontoisedut. Palkitsemisjärjestelmä koostuu kolmesta osasta: kiinteästä vuosipalkasta, lyhyen aikavälin kannustimista sekä pitkän aikavälin kannustimista. Palkitsemisperiaatteidensa mukaisesti Cramolle on tärkeää, että mahdollisimman suuri osa Cramon työntekijöistä olisi myös yhtiön osakkeenomistajia. Ideana on kannustaa mahdollisimman suuri osa työntekijöistä toimimaan yhtiön tavoitteiden saavuttamiseksi. Tästä johtuen Cramo lanseerasi One Cramo Osakeohjelman vuonna 2012, joka tarjoaa yhtiön kaikille vakituisille työntekijöille mahdollisuuden tulla yhtiön omistajiksi. Osakkeenomistajat päättävät yhtiökokouksessa hallituksen jäsenten palkkioista nimitys- ja palkitsemisvaliokunnan ehdotuksesta. Nimitys- ja palkitsemisvaliokunta valmistelee myös hallituksen hyväksyttäväksi yhtiön palkitsemisjärjestelmää koskevat asiat. Valiokunta valmistelee esimerkiksi asiat, jotka liittyvät toimitusjohtajan ja muun konsernijohtoryhmän jäsenten kiinteisiin vuosipalkkoihin ja lyhyen tähtäimen kannustimiin. Toimitusjohtajan osalta nimitys- ja palkitsemisvaliokunta valmistelee ehdotuksen hallitukselle toimitusjohtajan kaikista työsuhteen ehdoista ja palkitsemisen kokonaispaketista. Lisäksi nimitys- ja palkitsemisvaliokunta valmistelee hallituksen päätettäväksi kaikki konsernin pitkän aikavälin kannustinjärjestelmiin liittyvät asiat. 3

4 2 Hallituksen jäsenten palkitseminen Vuonna 2013 varsinainen yhtiökokous vahvisti hallituksen jäsenille seuraavat vuosittaiset palkkiot: Hallituksen puheenjohtaja Hallituksen varapuheenjohtaja Muut hallituksen jäsenet euroa euroa euroa Palkkiosta 50 prosentin suuruinen osuus suoritetaan Cramo Oyj:n osakkeina, jotka ostetaan markkinoilta hallituksen jäsenten puolesta, ja 50 prosentin suuruinen osuus käteisenä rahana. Palkkion maksaminen voi tapahtua myös luovuttamalla yhtiön hallussa olevia omia osakkeita yhtiökokouksen hallitukselle antaman valtuutuksen nojalla. Jos osakkeiden hankkimista ei voida toteuttaa yhtiöstä tai hallituksen jäsenestä johtuvan syyn vuoksi, maksetaan koko palkkio rahana. Lisäksi valiokuntien kokouksista päätettiin maksaa euron palkkio. Kohtuulliset matkakustannukset korvataan laskua vastaan. Hallituksen jäsenet eivät kuulu yhtiön optio-ohjelmaan, bonusjärjestelmään eivätkä eläkejärjestelmään. Hallituksen jäsenille ei tilikauden aikana myönnetty palkkiona osakkeita eikä osakkeisiin liittyviä oikeuksia, lukuun ottamatta yllä mainittuja palkkioita. Vuonna 2013 hallitus kokoontui yhdeksän kertaa. Yksi kokouksista oli puhelinkokous. Tarkastusvaliokunta kokoontui neljä kertaa ja nimitys- ja palkitsemisvaliokunta kolme kertaa vuoden 2013 aikana. Seuraava taulukko havainnollistaa hallituksen saamat maksuperusteiset palkkiot vuodelta

5 Nimi Asema Hallituksen kokoukset Hallitus yhteensä Stig Gustavson Eino Halonen Yhteensä Tarkastusvaliokunta Nimitys- ja palkitsemisvaliokunta Hallituspalkkioilla ostettujen osakkeiden määrä Helene Biström Victor Hartwall Jäsen Jari Lainio Jäsen Esko Mäkelä Jäsen Osakkeet, Palkkiot, Puheenjohtaja Varapu heen- johtaja Jäsen Erkki Stenberg Jäsen lähtien J. T. Bergqvist Jäsen saakka Peter Therman Valio kunnan alkaen jäsen Tom von Valiokunnan Weymarn 25.6.alkaen jäsen Yhteensä Toimitusjohtajan, konsernijohtoryhmän ja henkilöstön palkitseminen 3.1 Lyhyen aikavälin kannustimet Cramon lyhyen aikavälin kannustinjärjestelmän tarkoituksena on edistää yhtiön taloudellisten tavoitteiden saavuttamista luomalla vahva tuloskulttuuri. Konserni- ja maayhtiökohtaisiin tavoitteisiin perustuvien kannustinjärjestelmien pariin kuuluvat konsernin johtoryhmän jäsenet, maayhtiöiden johto ja avainhenkilöt sekä muut konsernin avainhenkilöt. Tämän lisäksi Cramo-maissa on käytössä lyhyen aikavälin kannustinjärjestelmiä, joissa tyypillisesti lähes koko maayhtiön henkilöstö kuuluu kannustinjärjestelmän piiriin. Hallitus hyväksyy vuosittain konsernin ja maakohtaiset tulostavoitteet, joiden saavuttamiseen lyhyen aikavälin palkkiot ovat sidoksissa. Mahdollinen palkkio maksetaan kerran vuodessa tilikauden päättymisen jälkeen seuraavan vuoden maaliskuussa. Vuonna 2013 taloudelliset tavoitteet olivat sidoksissa taloudellisen lisäarvon (Economic Profit) määrään. Nimitys- ja palkitsemisvaliokunta arvioi asetettujen tavoitteiden saavuttamista ja laatii ehdotuksen kannustimien kohdentamisesta hallituksen hyväksyttäväksi. Tilikaudella 2013 maksettava enimmäisbonus oli 75 prosenttia henkilön vuosittaisesta peruspalkasta. 5

6 3.2 Pitkän aikavälin kannustimet Optio-ohjelmat johdolle ja avainhenkilöille Vuosina nimitys- ja palkitsemisvaliokunta valitsi ja hallitus hyväksyi vuosittain eri Cramo maista noin 100 yritysjohtoon ja avainhenkilöstöön kuuluvaa henkilöä, mukaan lukien konsernin johtoryhmän jäsenet, osallistumaan konsernin optioohjelmiin. Cramo-konsernin optio-ohjelmia yritysjohdolle ja avainhenkilöstölle käynnistettiin vuonna 2006 (optio-ohjelma 2006A vuonna 2006, optio-ohjelma 2006B vuonna 2007 ja optio-ohjelma 2006C vuonna 2008) ja vuosina 2009, 2010 ja 2011 (optio-ohjelmat 2009, 2010 ja 2011). Optio-ohjelmien tarkoituksena oli tukea konsernin pitkäaikaisten tavoitteiden saavuttamista motivoimalla tunnistetut avainhenkilöt pysyvästi yhtiöön. Optioita jaettaessa hallitus otti myös huomioon ketkä avainhenkilöistä olivat lisänneet omistustaan yhtiössä. Vuonna 2013 Cramo Oyj:n vuoden 2009 optio-ohjelmaan kuuluvilla optioilla merkittiin yhteensä yhtiön osaketta. Koko merkintähinta, ,98 euroa, kirjattiin yhtiön sijoitetun vapaan oman pääoman rahastoon. Osakemerkintöjen tuloksena Cramo Oyj:n osakkeiden lukumäärä nousi osakkeesta osakkeeseen. Cramon 2006C optio-oikeuksien merkintäaika päättyi Pitkäaikainen osakepohjainen kannustinjärjestelmä johdolle ja avainhenkilöille Vuonna 2012 Cramo Oyj:n hallitus päätti uudesta konsernin johtoryhmän ja avainhenkilöiden osakepohjaisesta kannustinjärjestelmästä. Uuden järjestelmän tarkoituksena on yhdistää omistajien ja avainhenkilöiden tavoitteet yhtiön arvon nostamiseksi sekä sitouttaa avainhenkilöt yhtiöön ja tarjota heille kilpailukykyinen yhtiön osakkeiden pitkäjänteiseen omistukseen perustuva palkkiojärjestelmä. Osakepalkkiojärjestelmässä on kolme ansaintajaksoa, kalenterivuodet 2012, 2013 ja Koko järjestelmän perusteella annettava mahdollinen palkkio on yhteensä enintään osaketta sisältäen rahaosuuden, joka tarvitaan palkkiosta aiheutuviin veroihin ja veronluonteisiin maksuihin. Palkkiot maksetaan avainhenkilöille noin kahden vuoden kuluttua palkkion vahvistamisesta. Yhtiön hallitus päättää järjestelmän ansaintakriteerit ja niille asetettavat tavoitteet kunkin ansaintajakson alussa nimitys- ja palkitsemisvaliokunnan esityksestä. Hallitus päätti helmikuussa 2013 ja joulukuussa 2013 ansaintajaksoista kalenterivuosille 2013 ja Järjestelmän mahdollinen palkkio ansaintajaksolta perustuu Cramo-konsernin tunnuslukuun tulos/osake (EPS) ja mahdolliset palkkiot maksetaan keväällä 2016 (osakepalkkiojärjestelmä 2013) ja 2017 (osakepalkkiojärjestelmä 2014). Rahaosuudella katetaan palkkiosta avainhenkilölle aiheutuvia veroja ja veronluonteisia maksuja. Mikäli avainhenkilön työ- tai toimisuhde päättyy ennen palkkion maksamista, palkkiota ei makseta. 6

7 Jos järjestelmän perusteella maksetaan palkkiona osakkeita, konsernin johtoryhmän jäsenen on omistettava puolet järjestelmän perusteella maksetuista osakkeista, kunnes hänen omistamiensa osakkeiden arvo yhteensä vastaa hänen bruttovuosipalkkaansa. Hallitus määrittää omistusvelvoitteen täytäntöönpanoon liittyvät yksityiskohdat. Ansaintajakson 2013 perusteella maksettavat maksimipalkkiot vastasivat yhteensä enintään Cramo Oyj:n osakkeen arvoa (sisältäen myös rahana maksettavan osuuden). Vuodelle 2013 asetetun tavoitteen toteutumisen aste oli noin 30 prosenttia maksimista (14 prosenttia maksimista vuodelta 2012), joka johti noin Cramo Oyj:n osakkeen maksamiseen vuodelta 2013 ( osaketta vuodelta 2012) sisältäen myös rahana maksettavan osuuden. Ansaintajakson 2014 perusteella maksettavat palkkiot vastaavat yhteensä enintään Cramo Oyj:n osakkeen arvoa. One Cramo Osakeohjelma koko henkilöstölle One Cramo Osakeohjelman tavoitteena on kannustaa Cramo-konsernin kaikkia työntekijöitä ryhtymään Cramon osakkeenomistajiksi, sekä palkita heitä yrityksen tavoitteiden mukaan toimimisesta. Tavoitteena on myös vahvistaa yhteyttä Cramon osakkeenomistajien ja työntekijöiden välillä. Vuonna 2012 ohjelmaa tarjottiin noin työntekijälle 14 Cramon kohdemaassa. Säästökausi alkoi ja päättyi Vuonna 2013 ohjelmaa tarjottiin työntekijöille 12 Cramon toimintamaassa. Säästökausi alkoi ja päättyy Enimmäissäästön määrä kuukaudessa on 5 prosenttia ja vähimmäissäästön määrä 2 prosenttia kunkin osallistujan bruttokuukausipalkasta. Säästökauden kaikkien säästöjen kokonaismäärä voi olla enintään 4 miljoonaa euroa. Säästöillä ostetaan automaattisesti Cramon osakkeita osallistujille markkinahintaan. Ohjelmaan osallistuva henkilö saa maksutta yhden lisäosakkeen kutakin kahta hankittua säästöosaketta kohden. Lisäosakkeet annetaan osallistujalle, jos hän omistaa säästökaudelta hankitut säästöosakkeet määrätyn omistusjakson päättymiseen tai saakka eikä hänen työsuhteensa ole päättynyt omistusjakson viimeisenä päivänä bad leaver -syistä. Työntekijä osallistuu ohjelmaan vuodeksi kerrallaan. Osakkeita hankitaan kertyneillä säästöillä markkinahintaan neljännesvuosittain Cramon osavuosikatsausten julkistamispäivien jälkeen, alkaen Q4/2012 julkistamisesta. Ostetuille osakkeille alkavan säästökauden aikana maksetut osingot käytetään automaattisesti osakkeiden ostamiseen seuraavana osakkeiden ostopäivänä. Näillä osakkeilla on samat oikeudet lisäosakkeisiin. Vuonna 2012 yhteensä 520 työntekijää osallistui One Cramo Osakeohjelmaan 13:sta Cramo-maasta. Keskimääräinen kuukausisäästö oli 3,27 prosenttia. Vuonna 2013 yhteensä 450 työntekijää osallistui osakeohjelmaan 11 Cramo-maassa. Keskimääräinen kuukausisäästö oli 3,28 prosenttia. 7

8 3.3 Eläke-etuudet Cramon johtajat kuuluvat kotimaassaan paikallisen eläkejärjestelmän piiriin, joissa eläke määräytyy palvelusvuosien lukumäärän ja ansiotulojen perusteella lakisääteisen järjestelmän mukaisesti. Suomalainen työeläkejärjestelmä mahdollistaa eläkkeelle siirtymisen joustavasti vuoden iässä ilman, että oikeutta täyteen eläkkeeseen rajoitetaan. Konsernin toimitusjohtaja sekä yksi konsernin johtoryhmän jäsen kuuluvat vapaaehtoisen eläkejärjestelmän piiriin. Vapaaehtoinen eläkejärjestelmä on maksupohjainen järjestely. Vapaaehtoisen eläkejärjestelyn kustannukset olivat yhtiölle vuonna 2013 toimitusjohtajan osalta euroa ja konsernin johtoryhmän jäsenen osalta euroa, yhteensä euroa. 3.4 Toimitusjohtajan palkitseminen ja toimisuhde Cramon toimitusjohtajalla on kirjallinen toimisuhdesopimus, jonka hallitus hyväksyy. Kiinteän perusvuosipalkan lisäksi toimitusjohtajalle maksettavat palkkiot sisältävät tulokseen perustuvan kannustinosuuden, joka on hallituksen päätöksen mukaisesti sidottu konsernin ja/tai henkilökohtaisiin tavoitteisiin. Vuonna 2013 toimitusjohtajalle maksettava enimmäisbonus oli 75 prosenttia perusvuosipalkasta. Toimitusjohtajan palkkioihin kuuluvat myös luontoisedut kuten auto ja puhelin. Konsernin johtoryhmän jäsenenä toimitusjohtaja kuuluu kaikkien Cramon optio-ohjelmien ja osakepohjaisten kannustinjärjestelmien piiriin. Toimitusjohtajan toimisuhteen irtisanomisaika on 6 kuukautta. Tältä ajalta hän saa täyttä palkkaa. Mikäli toimisuhde päätetään työnantajan toimesta, toimitusjohtaja voi olla lisäksi oikeutettu 18 kuukauden palkkaa vastaavaan erorahaan. Toimitusjohtajan eläkeikä on 63 vuotta. Lakisääteisen eläketurvan lisäksi Cramo tarjoaa toimitusjohtajalle vapaaehtoisen eläkevakuutuksen. Toimitusjohtajan vapaaehtoisen eläkejärjestelyn kustannukset olivat yhtiölle euroa vuonna Toimitusjohtajan ja johtoryhmän palkat ja palkkiot Seuraava taulukko esittää Cramon toimitusjohtajalle ja johtoryhmälle maksetut palkkiot vuonna Maksuperusteiset vuonna 2013 maksetut palkkiot*: 8

9 Kiinteä perusvuosipalkka Tulokseen perustuvat kannustimet Luontoisedut Osakeperusteiset palkkiot Työsuhteen päättymisen jälkeiset edut 2013 Yhteensä Toimitusjohtaja Konsernin johtoryhmä YHTEENSÄ * Maksuperusteinen tarkoittaa, että muuttuvat palkkiot perustuvat vuoden 2012 tulokseen ja ovat maksettu vuonna

PALKKA- JA PALKKIOSELVITYS 2015 10.2.2016 CRAMO-KONSERNI

PALKKA- JA PALKKIOSELVITYS 2015 10.2.2016 CRAMO-KONSERNI PALKKA- JA PALKKIOSELVITYS 2015 10.2.2016 CRAMO-KONSERNI 1 1 Cramon palkitsemisperiaatteet ja päätöksentekojärjestys... 3 2 Hallituksen jäsenten palkitseminen... 4 3 Toimitusjohtajan, konsernijohtoryhmän

Lisätiedot

PALKKA- JA PALKKIOSELVITYS 2014 10.2.2015 CRAMO-KONSERNI

PALKKA- JA PALKKIOSELVITYS 2014 10.2.2015 CRAMO-KONSERNI PALKKA- JA PALKKIOSELVITYS 2014 10.2.2015 CRAMO-KONSERNI 1 1 Cramon palkitsemisperiaatteet ja päätöksentekojärjestys... 3 2 Hallituksen jäsenten palkitseminen... 4 3 Toimitusjohtajan, konsernijohtoryhmän

Lisätiedot

PALKKA- JA PALKKIOSELVITYS 1.10.2010 CRAMO OYJ

PALKKA- JA PALKKIOSELVITYS 1.10.2010 CRAMO OYJ PALKKA- JA PALKKIOSELVITYS 1.10.2010 CRAMO OYJ 1 1 Cramon palkitsemisperiaatteet ja päätöksentekojärjestys... 3 2 Hallituksen jäsenten palkitseminen... 3 3 Toimitusjohtajan, johtoryhmän ja avainhenkilöstön

Lisätiedot

Saija Suonpää [Date] 0

Saija Suonpää [Date] 0 Saija Suonpää [Date] 0 CRAMON PALKITSEMISEEN LIITTYVÄ PÄÄTÖKSENTEKOJÄRJESTYS JA PÄÄPE- RIAATTEET Cramo-konsernin palkitseminen perustuu yrityksen palkitsemisperiaatteisiin, sisältäen yhtiön käytännöt palkoista

Lisätiedot

Cramo-konserni Palkka- ja palkkioselvitys 2016

Cramo-konserni Palkka- ja palkkioselvitys 2016 Cramo-konserni Palkka- ja palkkioselvitys 2016 7. helmikuuta 2017 Saija Suonpää [Date] CRAMON PALKITSEMISEEN LIITTYVÄ PÄÄTÖKSENTEKOJÄRJESTYS JA PÄÄPE- RIAATTEET Cramo-konserin palkitseminen perustuu yrityksen

Lisätiedot

PALKKA- JA PALKKIOSELVITYS 14.2.2012 CRAMO OYJ

PALKKA- JA PALKKIOSELVITYS 14.2.2012 CRAMO OYJ PALKKA- JA PALKKIOSELVITYS 14.2.2012 CRAMO OYJ 1 1 Cramon palkitsemisperiaatteet ja päätöksentekojärjestys... 3 2 Hallituksen jäsenten palkitseminen... 3 3 Toimitusjohtajan, johtoryhmän ja avainhenkilöstön

Lisätiedot

CRAMON PALKITSEMISEEN LIITTYVÄ PÄÄTÖKSENTEKOJÄRJESTYS JA PÄÄPE- RIAATTEET

CRAMON PALKITSEMISEEN LIITTYVÄ PÄÄTÖKSENTEKOJÄRJESTYS JA PÄÄPE- RIAATTEET 1 CRAMON PALKITSEMISEEN LIITTYVÄ PÄÄTÖKSENTEKOJÄRJESTYS JA PÄÄPE- RIAATTEET Cramo-konserin palkitseminen perustuu yrityksen palkitsemisperiaatteisiin, sisältäen yhtiön käytännöt palkoista ja työsuhde-eduista.

Lisätiedot

PALKKA- JA PALKKIOSELVITYS 16.2.2010 CRAMO OYJ

PALKKA- JA PALKKIOSELVITYS 16.2.2010 CRAMO OYJ PALKKA- JA PALKKIOSELVITYS 16.2.2010 CRAMO OYJ 1 1 Hallituksen jäsenten palkitseminen... 3 2 Toimitusjohtajan, johtoryhmän ja avainhenkilöstön palkitsemisen periaatteet... 3 2.1 Tulokseen perustuvat kannustinjärjestelmät...

Lisätiedot

SPONDA OYJ PALKKA- JA PALKKIOSELVITYS

SPONDA OYJ PALKKA- JA PALKKIOSELVITYS SPONDA OYJ PALKKA- JA PALKKIOSELVITYS Päivitetty 17.3.2015 1 SISÄLTÖ 1. Palkitseminen... 3 1.1 Palkitsemista koskeva päätöksentekojärjestys... 3 1.2 Lyhyen aikavälin palkitseminen (vuosipalkkiojärjestelmä)...

Lisätiedot

SPONDA OYJ PALKKA- JA PALKKIOSELVITYS

SPONDA OYJ PALKKA- JA PALKKIOSELVITYS SPONDA OYJ PALKKA- JA PALKKIOSELVITYS Päivitetty 3.6.2014 1 SISÄLTÖ 1. Palkitseminen... 3 1.1 Palkitsemista koskeva päätöksentekojärjestys... 3 1.2 Lyhyen aikavälin palkitseminen (vuosipalkkiojärjestelmä)...

Lisätiedot

PALKKA- JA PALKKIOSELVITYS 2012

PALKKA- JA PALKKIOSELVITYS 2012 1 PALKKA- JA PALKKIOSELVITYS 2012 HALLITUKSEN JA VALIOKUNNAN JÄSENTEN PALKKIOT JA MUUT TALOUDELLISET ETUUDET Periaatteet ja päätöksentekojärjestys Aspo Oyj:n varsinainen yhtiökokous päättää hallituksen

Lisätiedot

Palkka- ja palkkioselvitys

Palkka- ja palkkioselvitys HKScan Oyj Palkka- ja palkkioselvitys 2010 6.4.2011 Sisältö 1. Hallituksen jäsenten palkitseminen 2 1.1 Hallituksen jäsenille maksetut palkat ja palkkiot vuonna 2010.. 2 2. Toimitusjohtajan ja johtoryhmän

Lisätiedot

PALKKA- JA PALKKIOSELVITYS 2014

PALKKA- JA PALKKIOSELVITYS 2014 1 PALKKA- JA PALKKIOSELVITYS 2014 HALLITUKSEN JA VALIOKUNNAN JÄSENTEN PALKKIOT JA MUUT TALOUDELLISET ETUUDET Periaatteet ja päätöksentekojärjestys Aspo Oyj:n varsinainen yhtiökokous päättää hallituksen

Lisätiedot

Tämä palkka- ja palkkioselvitys on laadittu Suomen listayhtiöiden hallinnointikoodin luvun 7, Palkitseminen, mukaisesti.

Tämä palkka- ja palkkioselvitys on laadittu Suomen listayhtiöiden hallinnointikoodin luvun 7, Palkitseminen, mukaisesti. EXEL COMPOSITES OYJ:N PALKKA- JA PALKKIOSELVITYS Tämä palkka- ja palkkioselvitys on laadittu Suomen listayhtiöiden hallinnointikoodin luvun 7, Palkitseminen, mukaisesti. Palkitsemisjärjestelmiin sovellettavat

Lisätiedot

SISÄLLYSLUETTELO. Hallinto...3. Palkka- ja palkkioselvitys...3

SISÄLLYSLUETTELO. Hallinto...3. Palkka- ja palkkioselvitys...3 PALKKA- JA PALKKIOSELVITYS 2016 SISÄLLYSLUETTELO Hallinto...3 Palkka- ja palkkioselvitys...3 Tämä sivu on tulostettu HKScanin verkkovuosikertomuksesta 2016. Lue kertomus kokonaisuudessaan osoitteesta vuosikertomus2016.hkscan.com.

Lisätiedot

SISÄLLYSLUETTELO. Palkka- ja palkkioselvitys...3

SISÄLLYSLUETTELO. Palkka- ja palkkioselvitys...3 PALKKA- JA PALKKIOSELVITYS 2015 SISÄLLYSLUETTELO Palkka- ja palkkioselvitys...3 Tämä sivu on tulostettu HKScanin verkkovuosikertomuksesta 2015. Lue kertomus kokonaisuudessaan osoitteesta vuosikertomus2015.hkscan.com.

Lisätiedot

HKScan Oyj Palkka- ja palkkioselvitys 2011 (4.4.2012)

HKScan Oyj Palkka- ja palkkioselvitys 2011 (4.4.2012) HKScan Oyj Palkka- ja palkkioselvitys 2011 (4.4.2012) Sisältö 1. Hallituksen jäsenten palkitseminen 1.1 Hallituksen jäsenille maksetut palkat ja palkkiot vuonna 2011 2. Toimitusjohtajan ja johtoryhmän

Lisätiedot

Palkka- ja palkkioselvitys 2016

Palkka- ja palkkioselvitys 2016 Palkka- ja palkkioselvitys 2016 A. Palkitsemisen päätöksentekojärjestys Yhtiön yhtiökokous päättää vuosittain hallituksen jäsenten palkitsemisesta hallituksen henkilöstö- ja palkitsemisvaliokunnan valmisteleman

Lisätiedot

PALKKA- JA PALKKIOSELVITYS 2018

PALKKA- JA PALKKIOSELVITYS 2018 1 PALKKA- JA PALKKIOSELVITYS 2018 HALLITUKSEN JA VALIOKUNNAN JÄSENTEN PALKKIOT JA MUUT TALOUDELLISET ETUUDET Periaatteet ja päätöksentekojärjestys Aspo Oyj:n varsinainen yhtiökokous päättää hallituksen

Lisätiedot

Kotipizza Group Oyj:n ohjeistuksen mukaan lähiesimiehen esimiehen on hyväksyttävä kaikki yksittäiset palkitsemispäätökset.

Kotipizza Group Oyj:n ohjeistuksen mukaan lähiesimiehen esimiehen on hyväksyttävä kaikki yksittäiset palkitsemispäätökset. PALKKA- JA PALKKIOSELVITYS TILIKAUDELTA 1.2.2017-31.1.2018 Kotipizza Group Oyj:n palkka- ja palkkioselvitys on kuvaus palkitsemisesta yhtiössä. Selvitystä päivitetään ja tarkistetaan siten, että sen sisältämät

Lisätiedot

SPONDA OYJ PALKKA- JA PALKKIOSELVITYS

SPONDA OYJ PALKKA- JA PALKKIOSELVITYS SPONDA OYJ PALKKA- JA PALKKIOSELVITYS Päivitetty 21.3.2016 1 SISÄLTÖ A. Palkitsemista koskeva päätöksentekojärjestys... 3 1. Hallituksen jäsenten palkitseminen ja palkitsemisen valmistelu... 3 2. Toimitusjohtajan

Lisätiedot

PALKKA- JA PALKKIOSELVITYS. F-Secure Oyj

PALKKA- JA PALKKIOSELVITYS. F-Secure Oyj PALKKA- JA PALKKIOSELVITYS F-Secure Oyj 4. huhtikuuta 2016 Sisällys Hallituksen ja yhtiön johtoryhmän jäsenten palkitseminen... 3 Hallitus... 3 Hallituksen palkitseminen... 3 Toimitusjohtaja... 3 Johtoryhmän

Lisätiedot

PALKKA- JA PALKKIOSELVITYS. F-Secure Oyj

PALKKA- JA PALKKIOSELVITYS. F-Secure Oyj PALKKA- JA PALKKIOSELVITYS F-Secure Oyj 12. toukokuuta 2014 Sisällys Hallituksen ja yhtiön johtoryhmän jäsenten palkitseminen... 3 Hallitus... 3 Hallituksen palkitseminen... 3 Toimitusjohtaja... 4 Johtoryhmän

Lisätiedot

Palkka- ja palkkioselvitys. Palkka- ja palkkioselvitys

Palkka- ja palkkioselvitys. Palkka- ja palkkioselvitys 41 Tässä raportissa kuvataan Afarakin hallituksen ja johtoryhmän palkitsemisperiaatteet ja -käytännöt sekä kerrotaan heidän palkkioistaan ja osakeomistuksestaan vuonna 2014. Palkitsemisperiaatteet Afarak

Lisätiedot

Palkka- ja palkkioselvitys 2013

Palkka- ja palkkioselvitys 2013 PALKKA- JA PALKKIOSELVITYS 2013 1 Palkka- ja palkkioselvitys 2013 Cargotecin palkka- ja palkkioselvityksessä esitetään yhtiön palkka- ja palkitsemisperiaatteet sekä maksetut palkkiot hallituksen jäsenille,

Lisätiedot

QPR Software Oyj Palkka- ja palkkioselvitys 1.1.-31.12.2010

QPR Software Oyj Palkka- ja palkkioselvitys 1.1.-31.12.2010 Selvitys 1 (7) QPR Software Oyj Palkka- ja palkkioselvitys 1.1.-31.12.2010 Selvitys 2 (7) Sisällys: 1 Palkitsemisen hallinnointi... 3 2 Hallitus... 3 3 Toimitusjohtaja... 4 4 Hallintoneuvosto... 4 5 Johtoryhmä...

Lisätiedot

1.1 Päätöksentekojärjestys ja palkitsemisen keskeiset periaatteet

1.1 Päätöksentekojärjestys ja palkitsemisen keskeiset periaatteet PALKKA- JA PALKKIOSELVITYS SEKÄ PALKITSEMISRAPORTTI Päivitetty 30.1.2019 Tämä CapMan Oyj:n (jäljempänä CapMan) palkka- ja palkkioselvitys on laadittu 1.1.2016 voimaan tulleen Suomen listayhtiöiden hallinnointikoodin

Lisätiedot

QPR Software Oyj Palkka- ja palkkioselvitys 1.1.-31.12.2011

QPR Software Oyj Palkka- ja palkkioselvitys 1.1.-31.12.2011 Selvitys QPR Software Oyj Palkka- ja palkkioselvitys 1.1.-31.12.2011 Selvitys Sisällys: 1 Palkitsemisen hallinnointi... 1 2 Hallitus... 1 3 Toimitusjohtaja... 2 4 Hallintoneuvosto... 2 5 Johtoryhmä...

Lisätiedot

SPONDA OYJ PALKKA- JA PALKKIOSELVITYS

SPONDA OYJ PALKKA- JA PALKKIOSELVITYS SPONDA OYJ PALKKA- JA PALKKIOSELVITYS Päivitetty 23.2.2017 1 SISÄLTÖ A. Palkitsemista koskeva päätöksentekojärjestys... 3 1. Hallituksen jäsenten palkitseminen ja palkitsemisen valmistelu... 3 2. Toimitusjohtajan

Lisätiedot

QPR Software Oyj Palkka- ja palkkioselvitys 1.1.-31.12.2013

QPR Software Oyj Palkka- ja palkkioselvitys 1.1.-31.12.2013 Selvitys QPR Software Oyj Palkka- ja palkkioselvitys 1.1.-31.12.2013 Selvitys Sisällys: 1 Palkitsemisen hallinnointi... 1 2 Hallitus... 1 3 Toimitusjohtaja... 2 4 Hallintoneuvosto... 2 5 Johtoryhmä...

Lisätiedot

PALKKA- JA PALKKIOSELVITYS

PALKKA- JA PALKKIOSELVITYS PALKKA- JA PALKKIOSELVITYS F-Secure Oyj Toukokuu 2018 Sisällys Hallitus ja hallituksen jäsenten palkitseminen... 3 Hallituksen jäsenet... 3 Hallituksen palkitseminen... 3 Toimitusjohtajan ja johtoryhmän

Lisätiedot

Comptelin palkka- ja palkkioselvitys 2016

Comptelin palkka- ja palkkioselvitys 2016 1 (5) Tämä palkka- ja palkkioselvitys 2016 on tehty 2015 annetun Suomen listayhtiöiden hallinnointikoodin (Corporate Governance, www.cgfinland.fi) mukaisesti ja julkaistaan vuoden 2016 tilinpäätöksen,

Lisätiedot

SPONDA OYJ PALKKA- JA PALKKIOSELVITYS

SPONDA OYJ PALKKA- JA PALKKIOSELVITYS SPONDA OYJ PALKKA- JA PALKKIOSELVITYS Päivitetty 07 09 2017 1 SISÄLTÖ A. Palkitsemista koskeva päätöksentekojärjestys... 3 1. Hallituksen jäsenten palkitseminen ja palkitsemisen valmistelu... 3 2. Toimitusjohtajan

Lisätiedot

Alma Media Oyj:n palkka- ja palkkioselvitys

Alma Media Oyj:n palkka- ja palkkioselvitys Alma Media Oyj:n palkka- ja palkkioselvitys 2012 Alma Media noudattaa Arvopaperimarkkinayhdistys ry:n 15.6.2010 antamaa, 1.10.2010 alkaen voimassa olevaa Suomen listayhtiöiden hallinnointikoodia sellaisenaan.

Lisätiedot

Cargotecin palkka- ja palkkioselvitys 2014

Cargotecin palkka- ja palkkioselvitys 2014 PALKKA- JA PALKKIOSELVITYS 2014 1 Cargotecin palkka- ja palkkioselvitys 2014 Palkka- ja palkkioselvityksessä esitetään yhtiön palkitsemisperiaatteet sekä maksetut palkat ja palkkiot hallituksen jäsenille,

Lisätiedot

NIXU OYJ PALKKA- JA PALKKIOSELVITYS

NIXU OYJ PALKKA- JA PALKKIOSELVITYS NIXU OYJ PALKKA- JA Nixu Oyj PL 39 (Keilaranta 15), FI-02151 Espoo, Finland Puhelin +358 9 478 1011 Fax +358 9 478 1030 Y-tunnus 0721811-7 Internet www.nixu.fi 2 (5) Palkka- ja palkkioselvitys on yhtenäinen

Lisätiedot

Alma Media Oyj:n palkka- ja palkkioselvitys

Alma Media Oyj:n palkka- ja palkkioselvitys Alma Media Oyj:n palkka- ja palkkioselvitys 2014 Kuva: Miika Kainu Alma Media noudattaa Arvopaperimarkkinayhdistys ry:n 15.6.2010 antamaa, 1.10.2010 alkaen voimassa olevaa Suomen listayhtiöiden hallinnointikoodia

Lisätiedot

Palkka- ja palkkioselvitys 2016

Palkka- ja palkkioselvitys 2016 Palkka- ja palkkioselvitys 2016 Palkka- ja palkkioselvitys Hallitus Palkkiot Hallituksen palkkioista päättää varsinainen yhtiökokous. Hallituksen palkkiota koskevat ehdotukset yhtiökokoukselle valmistelee

Lisätiedot

Palkka- ja palkkioselvitys (13.3.2014)

Palkka- ja palkkioselvitys (13.3.2014) Palkka- ja palkkioselvitys (13.3.2014) Hallituksen palkitseminen Varsinainen yhtiökokous päättää hallituksen palkkioista. Hallituksen nimitysvaliokunta valmistelee yhtiökokoukselle tehtävät esitykset hallituksen

Lisätiedot

Hallitus. Palkka- ja palkkioselvitys 2012

Hallitus. Palkka- ja palkkioselvitys 2012 Palkka- ja palkkioselvitys 2012 Hallitus Yhtiökokous päättää hallituksen jäsenten palkkioista nimitys- ja palkitsemisvaliokunnan ehdotuksen pohjalta. Hallituksen palkkioita määritettäessä valiokunta ottaa

Lisätiedot

Palkka- ja palkkioselvitys

Palkka- ja palkkioselvitys sdsdsdsd Palkka- ja palkkioselvitys 2013 1 Palkka- ja palkkioselvitys Hallituksen palkkiot Hallituksen palkkioista päätetään yhtiökokouksessa osakkeenomistajien nimitystoimikunnan suosituksen pohjalta.

Lisätiedot

PALKKA- JA PALKKIOSELVITYS. F-Secure Oyj

PALKKA- JA PALKKIOSELVITYS. F-Secure Oyj PALKKA- JA PALKKIOSELVITYS F-Secure Oyj 1. kesäkuuta 2017 Sisällys Hallitus ja hallituksen jäsenten palkitseminen... 3 Hallituksen jäsenet... 3 Hallituksen palkitseminen... 3 Toimitusjohtajan ja johtoryhmän

Lisätiedot

Konecranes Plc. Palkka- ja palkkioselvitys (Joulukuu 2016) 1/8

Konecranes Plc. Palkka- ja palkkioselvitys (Joulukuu 2016) 1/8 Konecranes Plc Palkka- ja palkkioselvitys (Joulukuu 2016) 1/8 PALKKA- JA PALKKIOSELVITYS 2016 PALKITSEMISJÄRJESTELMIIN SOVELLETTAVAT PERIAATTEET Yhtiön palkitsemisjärjestelmien on tarkoitus motivoida henkilöstöä

Lisätiedot

INVESTORS HOUSE OYJ PALKKA- JA PALKKIOSELVITYS 2017

INVESTORS HOUSE OYJ PALKKA- JA PALKKIOSELVITYS 2017 INVESTORS HOUSE OYJ PALKKA- JA PALKKIOSELVITYS 2017 Sisällysluettelo Palkitsemista koskeva päätöksentekojärjestys 3 Hallituksen jäsenten palkitsemisen keskeiset periaatteet 3 Toimitusjohtajan ja muun johdon

Lisätiedot

Konecranes Oyj. Palkka- ja palkkioselvitys 2013

Konecranes Oyj. Palkka- ja palkkioselvitys 2013 Konecranes Oyj Palkka- ja palkkioselvitys 2013 PALKKA- JA PALKKIOSELVITYS 2013 Palkitsemisjärjestelmiin sovellettavat periaatteet Yhtiön palkitsemisjärjestelmien on tarkoitus motivoida henkilöstöä hyviin

Lisätiedot

Palkka- ja palkkioselvitys

Palkka- ja palkkioselvitys Palkka- ja palkkioselvitys Altia Oyj ("Altia" tai "yhtiö") on listattu Nasdaq Helsinki Oy:n pörssilistalle 23.3.2018 alkaen. Yhtiön pääkonttori sijaitsee Helsingissä. Tämä Altian palkka- ja palkkioselvitys

Lisätiedot

QPR Software Oyj Palkka- ja palkkioselvitys 1.1. 31.12.2014

QPR Software Oyj Palkka- ja palkkioselvitys 1.1. 31.12.2014 Selvitys QPR Software Oyj Palkka- ja palkkioselvitys 1.1. 31.12.2014 Selvitys Sisällys: 1 Palkitsemisen hallinnointi... 1 2 Hallitus... 1 3 Toimitusjohtaja... 2 4 Hallintoneuvosto... 2 5 Johtoryhmä...

Lisätiedot

KESKO OYJ:N PALKKA- JA PALKKIOSELVITYS

KESKO OYJ:N PALKKA- JA PALKKIOSELVITYS KESKO OYJ:N PALKKA- JA PALKKIOSELVITYS 2013 Tämä palkka- ja palkkioselvitys on käsitelty Kesko Oyj:n hallituksen palkitsemisvaliokunnan kokouksessa 3.2.2014 Kesko Oyj Y-tunnus 0109862-8 Satamakatu 3 Kotipaikka

Lisätiedot

Palkka- ja palkkioselvitys 2016 Palkitsemisraportti vuodelta

Palkka- ja palkkioselvitys 2016 Palkitsemisraportti vuodelta Palkka- ja palkkioselvitys 2016 Palkitsemisraportti vuodelta 2016 15.2.2017 1 2 Palkka- ja palkkioselvitys 2016 JOHDANTO Tämä on Suomen Arvopaperimarkkinayhdistys ry:n antaman Suomen listayhtiöiden hallinnointikoodin

Lisätiedot

Tilinpäätösaineisto löytyy Spondan sivuilta alkaen sivulta 147

Tilinpäätösaineisto löytyy Spondan sivuilta alkaen sivulta 147 9.5.2012 Liitemuistio 1 Palkitsemistiedot 1. a) Yhtiön nimi b) Valtion omistus- ja äänivaltaosuus a) Yhtiön nimi: Sponda Oyj b) Valtion omistus- ja äänivaltaosuus: 14,89 % 2. Yhtiöjärjestyksen toimialapykälä

Lisätiedot

ASPOCOMPIN PALKKA- JA PALKKIOSELVITYS 2016

ASPOCOMPIN PALKKA- JA PALKKIOSELVITYS 2016 ASPOCOMPIN PALKKA- JA PALKKIOSELVITYS 2016 PALKITSEMISEN PÄÄTÖKSENTEKOJÄRJESTYS Aspocompin hallituksen nimitysvaliokunta tai mikäli valiokuntaa ei perusteta niin yhtiön hallitus kokonaisuudessaan valmistelee

Lisätiedot

PALKKA- JA PALKKIOSELVITYS 2018 SUOMEN HOIVATILAT OYJ

PALKKA- JA PALKKIOSELVITYS 2018 SUOMEN HOIVATILAT OYJ PALKKA- JA PALKKIOSELVITYS 2018 SUOMEN HOIVATILAT OYJ 20.2.2019 SISÄLLYSLUETTELO 1 JOHDANTO... 3 2 PALKITSEMISEN PÄÄTÖKSENTEKOJÄRJESTYS... 3 3 HALLITUKSEN PALKITSEMINEN... 3 3.1 Hallituksen jäsenten palkitsemisen

Lisätiedot

KESKO OYJ:N PALKKA- JA PALKKIOSELVITYS

KESKO OYJ:N PALKKA- JA PALKKIOSELVITYS KESKO OYJ:N PALKKA- JA PALKKIOSELVITYS 2012 Tämä palkka- ja palkkioselvitys on käsitelty Kesko Oyj:n hallituksen palkitsemisvaliokunnan kokouksessa 4.2.2013 Kesko Oyj Y-tunnus 0109862-8 Satamakatu 3 Kotipaikka

Lisätiedot

Palkitsemisvaliokunnan puheenjohtajana toimii Philip Baum. Jäseninä ovat Jelena Manojlovic, Markku Kankaala ja Barry Rourke.

Palkitsemisvaliokunnan puheenjohtajana toimii Philip Baum. Jäseninä ovat Jelena Manojlovic, Markku Kankaala ja Barry Rourke. Palkka- ja palkkioselvitys Tässä raportissa kuvataan Ruukin hallituksen ja johtoryhmän palkitsemisperiaatteet ja - käytännöt sekä kerrotaan heidän palkkioistaan ja osakeomistuksestaan vuonna 2011. Palkitsemisperiaatteet

Lisätiedot

Palkka- ja palkkio- selvitys 2017

Palkka- ja palkkio- selvitys 2017 Palkka- ja palkkio- selvitys 2017 Kojamo Oyj noudattaa Hallinnointikoodia 2015, joka tuli voimaan 1.1.2016. Tämä palkka- ja palkkioselvitys on laadittu Hallinnointikoodin 2015 Palkitsemista koskeva raportointi

Lisätiedot

Palkka- ja palkkioselvitys 2016 Caverion Oyj. Julkinen

Palkka- ja palkkioselvitys 2016 Caverion Oyj. Julkinen Caverion Oyj Julkinen A. Palkitsemisen päätöksentekojärjestys... 1 B. Palkitsemisen periaatteet Caverion konsernissa... 1 1 Lyhyen aikavälin kannustinjärjestelmät... 1 2 Pitkän aikavälin kannustinjärjestelmät...

Lisätiedot

Palkka- ja palkkioselvitys 2011

Palkka- ja palkkioselvitys 2011 Palkka- ja palkkioselvitys 2011 Palkitsemisjärjestelmiin sovellettavat periaatteet Yhtiön palkitsemisjärjestelmien on tarkoitus motivoida henkilöstöä hyviin suorituksiin ja korostaa sitoutumista Konecranes-konsernin

Lisätiedot

Kesko Oyj. Palkka- ja palkkioselvitys

Kesko Oyj. Palkka- ja palkkioselvitys Kesko Oyj Palkka- ja palkkioselvitys 2010 Tämä palkka- ja palkkioselvitys on käsitelty Kesko Oyj:n hallituksen palkitsemisvaliokunnan kokouksessa 2.2.2011. Sisältö 1 Palkitsemisjärjestelmät... 3 1.1 Hallituksen

Lisätiedot

Palkka- ja palkkioselvitys

Palkka- ja palkkioselvitys Palkka- ja palkkioselvitys KEMIRAN PALKKA- JA PALKKIOSELVITYS JOHDANTO Kemiran palkka- ja palkkioselvitys kuvaa yhtiön palkitsemiskäytäntöä sekä ylimmän johdon eli hallituksen ja toimitusjohtajan, tämän

Lisätiedot

Caverion Oyj:n palkka- ja palkkioselvitys vuodelta 2015. Julkinen

Caverion Oyj:n palkka- ja palkkioselvitys vuodelta 2015. Julkinen Caverion Oyj:n palkka- ja palkkioselvitys vuodelta 2015 Julkinen Palkka- ja palkkioselvitys 2015 26.1.2016 Julkinen Sisällysluettelo I Palkitsemisen päätöksentekojärjestys... 2 II Palkitsemisen periaatteet

Lisätiedot

LEASEGREEN GROUP PALKKA- JA PALKKIOSELVITYS 2017 SISÄLTÖ

LEASEGREEN GROUP PALKKA- JA PALKKIOSELVITYS 2017 SISÄLTÖ LEASEGREEN GROUP PALKKA- JA PALKKIOSELVITYS 2017 SISÄLTÖ 1 YLEISTÄ... 2 2 PALKITSEMISTA KOSKEVA PÄÄTÖKSENTEKOJÄRJESTYS... 2 2.1 HALLITUKSEN JÄSENTEN PALKITSEMINEN JA PALKITSEMISEN VALMISTELU... 2 2.2 TOIMITUSJOHTAJAN

Lisätiedot

PALKKA- JA PALKKIOSELVITYS 2017 SUOMEN HOIVATILAT OYJ

PALKKA- JA PALKKIOSELVITYS 2017 SUOMEN HOIVATILAT OYJ PALKKA- JA PALKKIOSELVITYS 2017 SUOMEN HOIVATILAT OYJ 27.2.2018 SISÄLLYSLUETTELO 1 JOHDANTO... 3 2 PALKITSEMISEN PÄÄTÖKSENTEKOJÄRJESTYS... 3 3 HALLITUKSEN PALKITSEMINEN... 3 3.1 Hallituksen jäsenten palkitsemisen

Lisätiedot

Palkka- ja palkkioselvitys 2015

Palkka- ja palkkioselvitys 2015 2015 Palkka- ja palkkioselvitys Hallitus Palkkiot Hallituksen palkkioista päättää varsinainen yhtiökokous. Hallituksen palkkiota koskevat ehdotukset yhtiökokoukselle valmistelee hallituksen nimitys- ja

Lisätiedot

Palkka- ja palkkioselvitys 2017

Palkka- ja palkkioselvitys 2017 Palkka- ja palkkioselvitys 2017 CAVERION OYJ JULKINEN Sisällysluettelo PALKITSEMISEN PÄÄTÖKSENTEKOJÄRJESTYS...3 PALKITSEMISEN PERIAATTEET CAVERION-KONSERNISSA...3 Lyhyen aikavälin kannustinjärjestelmät...3

Lisätiedot

PALKKA- JA PALKKIOSELVITYS 2017 REVENIO GROUP OYJ

PALKKA- JA PALKKIOSELVITYS 2017 REVENIO GROUP OYJ PALKKA- JA PALKKIOSELVITYS 2017 REVENIO GROUP OYJ 27.2.2018 1 JOHDANTO Revenio Group Oyj:n ("Yhtiö", "Revenio") hallinto perustuu voimassaolevaan lainsäädäntöön ja Yhtiön yhtiöjärjestykseen. Revenio noudattaa

Lisätiedot

Palkka- ja palkkioselvitys 2018

Palkka- ja palkkioselvitys 2018 Palkka- ja palkkioselvitys 2018 Palkka- ja palkkioselvitys Tämä palkka- ja palkkioselvitys (jäljempänä selvitys ) on laadittu Arvopaperimarkkinayhdistyksen vuonna 2015 julkaiseman Suomen listayhtiöiden

Lisätiedot

Palkka- ja palkkioselvitys

Palkka- ja palkkioselvitys Palkka- ja palkkioselvitys 2018 Palkka- ja palkkioselvitys 2018 Kojamo Oyj noudattaa Hallinnointikoodia 2015, joka tuli voimaan 1.1.2016. Tämä palkka- ja palkkioselvitys on laadittu Hallinnointikoodin

Lisätiedot

PALKITSEMINEN NOKIAN RENKAILLA

PALKITSEMINEN NOKIAN RENKAILLA PALKITSEMINEN NOKIAN RENKAILLA 9.4.2019 YHTEENVETO YHTIÖKOKOUKSELLE YLIMMÄN JOHDON PALKITSEMINEN NOKIAN RENKAILLA YHTIÖKOKOUS 2019 Päätöksenteko ja hallintotapa Nokian Renkailla Toimitusjohtajan ja konsernin

Lisätiedot

PALKKA- JA PALKKIOSELVITYS

PALKKA- JA PALKKIOSELVITYS PALKKA- JA PALKKIOSELVITYS 2 0 1 8 Palkka- ja palkkioselvitys 2018 1) Johdanto 27.2.2019 Revenio Group Oyj:n ("Yhtiö", "Revenio") hallinto perustuu voimassaolevaan lainsäädäntöön ja Yhtiön yhtiöjärjestykseen.

Lisätiedot

PALKKA- JA PALKKIOSELVITYS 2016 SUOMEN HOIVATILAT OYJ

PALKKA- JA PALKKIOSELVITYS 2016 SUOMEN HOIVATILAT OYJ PALKKA- JA PALKKIOSELVITYS 2016 SUOMEN HOIVATILAT OYJ 23.2.2017 SISÄLLYSLUETTELO 1 JOHDANTO... 3 2 PALKITSEMISEN PÄÄTÖKSENTEKOJÄRJESTYS... 3 3 HALLITUKSEN PALKITSEMINEN... 3 3.1 Hallituksen jäsenten palkitsemisen

Lisätiedot

PALKKA- JA PALKKIOSELVITYS

PALKKA- JA PALKKIOSELVITYS PALKKA- JA PALKKIOSELVITYS Ruukin palkitsemisvaliokunta on hallituksen valiokunta, joka on vastuussa toimitusjohtajan ja johtoryhmän palkitsemisprosessista ja antaa tästä suosituksia hallitukselle sekä

Lisätiedot

Palkka- ja palkkioselvitys

Palkka- ja palkkioselvitys 1 Palkka- ja palkkioselvitys Palkitsemisjärjestelmien tarkoituksena on tukea DNA:n strategista, taloudellista ja operatiivista suuntaa, motivoida sekä palkita yrityksen menestyksestä. DNA:ssa noudatetaan

Lisätiedot

Alma Media Oyj:n palkka- ja palkkioselvitys 2015

Alma Media Oyj:n palkka- ja palkkioselvitys 2015 Alma Media Oyj:n palkka- ja palkkioselvitys 2015 Alma Media noudattaa Arvopaperimarkkinayhdistys ry:n 15.6.2010 antamaa, 1.10.2010 alkaen voimassa olevaa Suomen listayhtiöiden hallinnointikoodia sellaisenaan

Lisätiedot

Palkka- ja palkkioselvitys

Palkka- ja palkkioselvitys 2017 1 Palkka- ja palkkioselvitys JOHDANTO Tämä on Suomen Arvopaperimarkkinayhdistys ry:n antaman Suomen listayhtiöiden hallinnointikoodin (Corporate Governance) 2015 mukainen selvitys Raute Oyj:n hallituksen

Lisätiedot

Palkka ja palkkioselvitys

Palkka ja palkkioselvitys Palkka ja palkkioselvitys 2018 2 Palkka- ja palkkioselvitys 2018 Evli Pankki Oyj:n ( Evli ) palkka- ja palkkioselvitys kuvaa yhtiön palkitsemiskäytäntöjä sekä ylimmän johdon eli hallituksen, toimitusjohtajan

Lisätiedot

Palkka- ja palkkioselvitys sekä palkitsemisraportti

Palkka- ja palkkioselvitys sekä palkitsemisraportti Palkka- ja palkkioselvitys sekä palkitsemisraportti CapMan Oyj:n hallituksen vahvistama 11.2.2016. Tämä CapMan Oyj:n (jäljempänä CapMan) palkka- ja palkkioselvitys on laadittu 1.1.2016 voimaan tulleen

Lisätiedot

Palkat ja palkitseminen 2016

Palkat ja palkitseminen 2016 Wärtsilä Oyj Abp Vuosikertomus 2016 Hallinnointi 1 Palkat ja palkitseminen 2016 Hallituksen jäsenten palkkiot Varsinainen yhtiökokous päättää vuosittain hallituksen jäsenten palkkioista toimikaudeksi kerrallaan.

Lisätiedot

Palkka- ja palkkioselvitys 2018

Palkka- ja palkkioselvitys 2018 Palkka- ja palkkioselvitys 2018 JOHDANTO Kemiran palkka- ja palkkioselvitys kuvaa yhtiön palkitsemiskäytäntöä sekä ylimmän johdon eli hallituksen ja toimitusjohtajan, tämän sijaisen ja muun johtoryhmän

Lisätiedot

2. Yhtiöjärjestyksen toimialapykälä 1. Yhtiön toimialana ovat informaatioteknologiapalvelut ja niihin liittyvät tehtävät.

2. Yhtiöjärjestyksen toimialapykälä 1. Yhtiön toimialana ovat informaatioteknologiapalvelut ja niihin liittyvät tehtävät. 9.5.2012 Liitemuistio 1 Palkitsemistiedot 1. a) Yhtiön nimi b) Valtion omistus- ja äänivaltaosuus 1. Tieto Oyj 2. 10,3 % 2. Yhtiöjärjestyksen toimialapykälä 1. Yhtiön toimialana ovat informaatioteknologiapalvelut

Lisätiedot

PÖYRYN HALLINNOINTIPERIAATTEET. Palkka- ja palkkioselvitys 2018

PÖYRYN HALLINNOINTIPERIAATTEET. Palkka- ja palkkioselvitys 2018 PÖYRYN HALLINNOINTIPERIAATTEET Palkka- ja palkkioselvitys 2018 SISÄLLYS PALKKA- JA PALKKIOSELVITYS 2018 3 JOHDANTO 3 A. PALKITSEMISEN PÄÄTÖKSENTEKOJÄRJESTYS 4 JOHDANTO 4 HALLITUS 4 TOIMITUSJOHTAJA 4 MUU

Lisätiedot

Konecranes Oyj. Palkka- ja palkkioselvitys 2010

Konecranes Oyj. Palkka- ja palkkioselvitys 2010 Konecranes Oyj Palkka- ja palkkioselvitys 2010 PALKKA- JA PALKKIOSELVITYS 2010 Palkitsemisjärjestelmiin sovellettavat periaatteet Yhtiön palkitsemisjärjestelmien on tarkoitus motivoida henkilöstöä hyviin

Lisätiedot

Palkka- ja palkkioselvitys

Palkka- ja palkkioselvitys Palkka- ja palkkioselvitys 2017 www.kemira.fi Kemiran palkka- ja palkkioselvitys 2017 Johdanto Kemiran palkka- ja palkkioselvitys kuvaa yhtiön palkitsemiskäytäntöä sekä ylimmän johdon eli hallituksen ja

Lisätiedot

Palkka- ja palkkioselvitys 2014

Palkka- ja palkkioselvitys 2014 Palkka- ja palkkioselvitys 2014 1. Johdanto Uponorin palkitsemisperiaatteiden tavoitteena on sitouttaa työntekijät yhtiön tavoitteisiin ja arvoihin. Palkitsemisjärjestelmät suunnitellaan niin, että ne

Lisätiedot

Palkka- ja palkkioselvitys 2017 RAISIO OYJ

Palkka- ja palkkioselvitys 2017 RAISIO OYJ Palkka- ja palkkioselvitys 2017 RAISIO OYJ PALKKA- JA PALKKIOSELVITYS 2017 1 (7) PALKKA- JA PALKKIOSELVITYS 2017 Tämä esitys on Suomen listayhtiöiden hallinnointikoodissa (2015) tarkoitettu Raisio Oyj:n

Lisätiedot

Wärtsilä Oyj Abp Vuosikertomus 2014

Wärtsilä Oyj Abp Vuosikertomus 2014 Wärtsilä Oyj Abp Vuosikertomus 2014 Yksi vahva koko yrityksen kattava päämäärä ohjaa Wärtsilän toimintaa vuonna 2014. Täydellisen raportin löydätte osoitteesta www.wartsilareports.com/fi-fi/2014/ar/ Wärtsilä

Lisätiedot

PALKKA- JA PALKKIOSELVITYS

PALKKA- JA PALKKIOSELVITYS 2018 PALKKA- JA PALKKIOSELVITYS Palkitsemisen päätöksentekojärjestys Yhtiökokous Hallituksen palkitseminen Johtoryhmä ja palkitsemisen keskeiset periaatteet Johtoryhmä koostuu kuudesta henkilöstä (sisältäen

Lisätiedot

PALKKA- JA PALKKIOSELVITYS

PALKKA- JA PALKKIOSELVITYS 2017 PALKKA- JA PALKKIOSELVITYS SISÄLLYSLUETTELO Hallinto...3 Palkka- ja palkkioselvitys...3 Tämä sivu on tulostettu HKScanin verkkovuosikertomuksesta 2017. Lue kertomus kokonaisuudessaan osoitteesta vuosikertomus2017.hkscan.com.

Lisätiedot

Wärtsilä Oyj Abp Vuosikertomus 2013

Wärtsilä Oyj Abp Vuosikertomus 2013 Wärtsilä Oyj Abp Vuosikertomus 2013 Sisältö 03 PALKAT JA PALKITSEMINEN 2013 2 Palkat ja palkitseminen vuonna 2013 Hallituksen jäsenten palkkiot Varsinainen yhtiökokous päättää vuosittain hallituksen jäsenten

Lisätiedot

Palkka- ja palkkioselvitys 2016 RAISIO OYJ

Palkka- ja palkkioselvitys 2016 RAISIO OYJ Palkka- ja palkkioselvitys 2016 RAISIO OYJ PALKKA- JA PALKKIOSELVITYS 2016 1 (7) PALKKA- JA PALKKIOSELVITYS 2016 Tämä esitys on Suomen listayhtiöiden hallinnointikoodissa (2015) tarkoitettu Raisio Oyj:n

Lisätiedot

ASPOCOMPIN PALKKA- JA PALKKIOSELVITYS 2018

ASPOCOMPIN PALKKA- JA PALKKIOSELVITYS 2018 ASPOCOMPIN PALKKA- JA PALKKIOSELVITYS 2018 PALKITSEMISTA KOSKEVA PÄÄTÖKSENTEKO HALLITUS Aspocompin hallituksen nimitysvaliokunta tai mikäli valiokuntaa ei perusteta niin yhtiön hallitus valmistelee hallituskokoonpanoa

Lisätiedot

Suominen Oyj:n palkka- ja palkkioselvitys 2018

Suominen Oyj:n palkka- ja palkkioselvitys 2018 1(7) 30.1.2019 Suominen Oyj:n palkka- ja palkkioselvitys 2018 Suominen Oyj ( Suominen tai yhtiö ) noudattaa Arvopaperimarkkinayhdistys ry:n antamaa Suomen listayhtiöiden hallinnointikoodia 2015 (jäljempänä

Lisätiedot

EVLI-KONSERNIN PALKITSEMISMALLI

EVLI-KONSERNIN PALKITSEMISMALLI Evli Pankki Oyj Palkka- ja palkkioselvitys 2016 2 Evli noudattaa Arvopaperimarkkinayhdistys ry:n Suomen listayhtiöiden hallinnointikoodia. Tämä palkka- ja palkkioselvitys on laadittu hallinnointikoodin

Lisätiedot

OUTOKUMPU-KONSERNIN HALLITUKSEN JA JOHTORYHMÄN PALKITSEMISJÄRJESTELYT

OUTOKUMPU-KONSERNIN HALLITUKSEN JA JOHTORYHMÄN PALKITSEMISJÄRJESTELYT OUTOKUMPU OYJ 1 (6) 1.4.2011 OUTOKUMPU-KONSERNIN HALLITUKSEN JA JOHTORYHMÄN PALKITSEMISJÄRJESTELYT 1 Hallitus Vuoden 2011 yhtiökokous vahvisti yhtiön hallituksen koostuvan seitsemästä henkilöstä mukaan

Lisätiedot

PALKKA- JA PALKKIOSELVITYS 2018

PALKKA- JA PALKKIOSELVITYS 2018 PALKKA- JA PALKKIOSELVITYS 2018 PALKKA- JA PALKKIOSELVITYS 2018 Tämä palkka- ja palkkioselvitys on laadittu Suomen listayhtiöiden hallinnointikoodin 2015 mukaisesti. 1. PALKITSEMISEN PÄÄTÖKSENTEKOJÄRJESTYS

Lisätiedot

More than machines RAMIRENTIN PALKKA- JA PALKKIOSELVITYS 2015

More than machines RAMIRENTIN PALKKA- JA PALKKIOSELVITYS 2015 More than machines RAMIRENTIN PALKKA- JA PALKKIOSELVITYS 2015 RAMIRENTIN PALKKA- JA PALKKIOSELVITYS 2015 Ramirent noudattaa palkka- ja palkkioselvityksen laatimisessa Suomen listayhtiöiden hallinnointikoodin

Lisätiedot

Palkka- ja palkkioselvitys 2018 RAISIO OYJ

Palkka- ja palkkioselvitys 2018 RAISIO OYJ Palkka- ja palkkioselvitys 2018 RAISIO OYJ PALKKA JA PALKKIOSELVITYS 2018 1 (7) PALKKA- JA PALKKIOSELVITYS 2018 Tämä esitys on Suomen listayhtiöiden hallinnointikoodissa (2015) tarkoitettu Raisio Oyj:n

Lisätiedot

Palkka- ja palkkioselvitys 2015 RAISIO OYJ

Palkka- ja palkkioselvitys 2015 RAISIO OYJ Palkka- ja palkkioselvitys 2015 RAISIO OYJ PALKKA- JA PALKKIOSELVITYS 2015 1 (8) PALKKA- JA PALKKIOSELVITYS 2015 Tämä esitys on Suomen listayhtiöiden hallinnointikoodin (2010) suosituksessa 47 tarkoitettu

Lisätiedot

Palkka- ja palkkioselvitys

Palkka- ja palkkioselvitys Palkka- ja palkkioselvitys Tämä palkka- ja palkkioselvitys on laadittu Suomen listayhtiöiden hallinnointikoodin 2015 palkitsemista koskevan raportointijakson mukaisesti. Palkitsemisen päätöksentekojärjestys

Lisätiedot

PÖYRYN HALLINNOINTIPERIAATTEET. Palkka- ja palkkioselvitys 2017

PÖYRYN HALLINNOINTIPERIAATTEET. Palkka- ja palkkioselvitys 2017 PÖYRYN HALLINNOINTIPERIAATTEET Palkka- ja palkkioselvitys 2017 SISÄLLYS PALKKA- JA PALKKIOSELVITYS 2017 3 JOHDANTO 3 A. PALKITSEMISEN PÄÄTÖKSENTEKOJÄRJESTYS 4 JOHDANTO 4 HALLITUS 4 TOIMITUSJOHTAJA 4 MUU

Lisätiedot

Palkka- ja palkkioselvitys

Palkka- ja palkkioselvitys HALLITUS Palkkiot Hallituksen palkkioista päättää varsinainen yhtiökokous. Vuonna 2014 tehdyn päätöksen mukaisesti hallituksen jäsenille maksetaan vuosipalkkiota seuraavasti: hallituksen jäsenille maksetaan

Lisätiedot