3 Liikunta- ja kulttuuriasioiden neuvoston pöytäkirjojen tarkastaminen 2017

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "3 Liikunta- ja kulttuuriasioiden neuvoston pöytäkirjojen tarkastaminen 2017"

Transkriptio

1 Kajaanin kaupunki Pöytäkirja 1/ (21) Aika , klo 16:03-18:56 Paikka Kaupungintalo, kokoushuone Brahe Käsitellyt asiat 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 2 Pöytäkirjan tarkastus 3 Liikunta- ja kulttuuriasioiden n pöytäkirjojen tarkastaminen Liikunta- ja kulttuuriasioiden n pöytäkirjojen ja viranhaltijapäätösten nähtävänä pitäminen Nuorisovaltuuston edustaja Liikunta- ja kulttuuriasioiden ssa 6 Liikuntaseurojen toiminta-avustusten ja kulttuurijärjestöjen kohde- ja yleisavustusten hakeminen Kulttuuriavustusten arviointimittarit 8 Otanmäen-Vuolijoen liikuntapalveluiden järjestäminen vuonna Tapahtuma-avustus Nuorten painin Pohjoismaiset mestaruuskilpailut 2018/ Kajaanin Juntta ry 10 Liikunta hankkeen toimenpiteet joulukuusta tammikuuhun 11 Liikunta- ja kulttuuriasioiden n viranhaltijapäätökset Liikunta- ja kulttuuriasioiden n tiedoksi merkittävät asiat 2017

2 Kajaanin kaupunki Pöytäkirja 1/ (21) Saapuvilla olleet jäsenet Veli-Matti Karppinen, puheenjohtaja Pertti Kyllönen, 1. varapuheenjohtaja, poistui 17:43 Anne Turunen Marita Karvinen Matti Sirviö Minna Partanen Pasi Puskala, poistui 17:45 Sinikka Karjalainen Seija Heikkinen Muut saapuvilla olleet Satu Pyykkönen, Liikunta- ja tapahtumakoordinaattori, sihteeri Markku Oikarinen Antti Mäkinen, Museonjohtaja, poistui 17:48 Jarmo Kinnunen, Liikuntapäällikkö, esittelijä Eemeli Kokkonen, Nuorisovaltuutettu Aleksi Nyström, Tuntiopettaja, asiantuntija Poissa Olli-Pekka Koukkari Allekirjoitukset Veli-Matti Karppinen Puheenjohtaja Satu Pyykkönen Sihteeri Pöytäkirjan tarkastus Pöytäkirja on tarkastettu ja hyväksytty Sinikka Karjalainen Minna Partanen Pöytäkirjan nähtävänäolo Kajaani Info, Pohjolankatu 13, Kajaani, Satu Pyykkönen, pöytäkirjanpitäjä

3 Kajaanin kaupunki Pöytäkirja 1/ (21)

4 Kajaanin kaupunki Pöytäkirja 1/ (21) 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus Liikunta- ja kulttuuriasioiden toteaa kokouksen laillisesti kokoonkutsutuksi ja päätösvaltaiseksi. Liikunta- ja kulttuuriasioiden myöntää pöytäkirjaan merkityille muille osallistujille läsnäolo- ja puheoikeuden. Hyväksyi.

5 Kajaanin kaupunki Pöytäkirja 1/ (21) 2 Pöytäkirjan tarkastus Tämän kokouksen pöytäkirja tarkastetaan kokousta seuraavana maanantaina, Kajaani Infossa, Pohjolankatu 13. Liikunta- ja kulttuuriasioiden valitsee pöytäkirjantarkastajiksi Minna Partasen ja Pasi Puskalan. Neuvosto valitsi pöytäkirjantarkastajiksi Minna Partasen ja Sinikka Karjalaisen.

6 Kajaanin kaupunki Pöytäkirja 1/ (21) 3 Liikunta- ja kulttuuriasioiden n pöytäkirjojen tarkastaminen 2017 KA JDno Valmistelija / lisätiedot: Jarmo Kinnunen jarmo.kinnunen@kajaani.fi Hallintosäännön 16 :n mukaan pöytäkirja tarkastetaan toimielimen päättämällä tavalla. Pöytäkirja tulee olla allekirjoitettu ja tarkastettu ennen päätösten julkipanoa. Lisätietoja asiasta antaa liikuntapäällikkö Jarmo Kinnunen, puh , sähköposti etunimi.sukunimi(at)kajaani.fi. Pöytäkirjan tarkastaa kaksi n valitsemaa jäsentä kokousta seuraavana maanantaina kaupungintalon asiakaspalvelupisteessä, Kajaani Infossa. Hyväksyi.

7 Kajaanin kaupunki Pöytäkirja 1/ (21) 4 Liikunta- ja kulttuuriasioiden n pöytäkirjojen ja viranhaltijapäätösten nähtävänä pitäminen 2017 KA JDno Valmistelija / lisätiedot: Jarmo Kinnunen jarmo.kinnunen@kajaani.fi Kuntalaki 63, pöytäkirjan pitäminen nähtävänä "Valtuuston, kunnanhallituksen ja lautakunnan pöytäkirja siihen liittyvine oikaisuvaatimusohjeineen tai valitusosoituksineen pidetään tarkastamisen jälkeen yleisesti nähtävänä siten kuin siitä on ennakolta ilmoitettu. Muun viranomaisen pöytäkirja pidetään vastaavasti yleisesti nähtävänä, jos asianomainen viranomainen katsoo sen tarpeelliseksi." Hallintosääntö 16, pöytäkirjan nähtävänä pitäminen "Pöytäkirja pidetään yleisesti nähtävänä toimielimen päättämänä aikana ja paikassa siten kuin siitä on vähintään yhtä päivää aikaisemmin ilmoitettu." Lisätietoja asiasta antaa liikuntapäällikkö Jarmo Kinnunen, puh , sähköposti etunimi.sukunimi(at)kajaani.fi. Liikunta- ja kulttuuriasioiden n kokouksesta kirjoitettu pöytäkirja on julkisesti nähtävänä kunkin kokousta seuraavan viikon perjantaina kaupungintalon asiakaspalvelupisteessä, Kajaani Infossa, Pohjolankatu 13 Kajaani. Lisäksi pöytäkirjat ovat nähtävillä kaupungin internet -sivuilla pöytäkirjan tarkastamisen jälkeen ( Viranhaltijapäätökset ovat julkisesti nähtävänä kunkin päätöksentekijän toimipaikassa päätöksentekoa seuraavana perjantaina. Hyväksyi.

8 Kajaanin kaupunki Pöytäkirja 1/ (21) 5 Nuorisovaltuuston edustaja Liikunta- ja kulttuuriasioiden ssa KA JDno Valmistelija / lisätiedot: Jarmo Kinnunen jarmo.kinnunen@kajaani.fi Nuorisovaltuusto on ilmoittanut, että nuorisovaltuuston edustajat liikuntaja kulttuuriasioiden ssa ovat Eemeli Kokkonen ja varalla Rebekka Nilsson. Lisätietoja asiasta antaa liikuntapäällikkö Jarmo Kinnunen, puh tai sähköposti etunimi.sukunimi(at)kajaani.fi. Liikunta- ja kulttuuriasioiden merkitsee asian tiedoksi. Neuvosto merkitsi asian tiedoksi.

9 Kajaanin kaupunki Pöytäkirja 1/ (21) 6 Liikuntaseurojen toiminta-avustusten ja kulttuurijärjestöjen kohde- ja yleisavustusten hakeminen 2017 KA JDno Valmistelija / lisätiedot: Jarmo Kinnunen jarmo.kinnunen@kajaani.fi Kajaanin kaupunki ilmoittaa järjestöjen ja yhteisöjen haettavaksi kaupungin vuoden 2017 talousarvioon varatut avustukset klo mennessä. Toiminta-avustusten haku toteutetaan sähköisenä hakuna. Sähköinen hakulomake löytyy kaupungin verkkosivuilta osoitteesta >tietoa Kajaanista>avustukset. Avustushakemukset on mahdollista jättää myös paperisena. Hakemuslomakkeita saa Kajaani Infosta ja kaupungin verkkosivuilta. Lisätietoja antaa liikuntapäällikkö Jarmo Kinnunen, puhelin tai sähköposti etunimi.sukunimi(at)kajaani.fi. Liikunta- ja kulttuuriasioiden päättää, että avustushakemukset tulee toimittaa tarvittavine liitteineen määräaikaan mennessä. Neuvosto ei ota käsittelyyn epätäydellisiä eikä myöhästyneitä hakemuksia. Hyväksyi.

10 Kajaanin kaupunki Pöytäkirja 1/ (21) 7 Kulttuuriavustusten arviointimittarit KA JDno Valmistelija / lisätiedot: Antti Mäkinen antti.makinen@kajaani.fi Vuoden 2016 kulttuuriavustuksista päättäessään liikunta- ja kulttuuriasioiden halusi kulttuuriavustusten myöntämisperusteisiin mittariston. Avustushakemuksia ei ole aiemmin pisteytetty, mutta päätösten valmistelussa on painotettu seuraavia asioita: 1. kulttuuritoimijan tekemä työ lasten ja nuorten kulttuuriharrastuksen edistämiseksi 2. kulttuuritoimijan vaikuttavuus jäsenmäärän mukaan 3. aiempien vuosien osoitukset toiminnan vaikuttavuudesta, onnistumisesta sekä osaamisesta ja 4. toiminnan kautta kuntalaisten saama mahdollisuus kokea kulttuurielämyksiä (konsertti, näyttely tms.), jollaisten toteutuminen muutoin jäisi vähäisemmäksi kaupungissa. Kulttuuriavustuksia myönnetään sekä yleisavustuksina että kohdeavustuksina. Yleisavustuksia annetaan yhteisöille, mutta kohdeavustuksia voivat saada myös yksityiset henkilöt. Kohdeavustusten kirjo on niin laaja, että niille on vaikea luoda yhtenäistä mittaristoa. Yhteisöjen yleisavustukset voidaan pisteyttää keskinäistä vertailua varten. Museonjohtaja on kulttuurin johtoryhmän avulla laatinut yleisavustusten vertailuun alla olevan mittariston. Laadittu pisteytys ei tarkoita suoraan tiettyä euromäärää. Pisteytyksellä syntyy vertailuluku, jolla eri hakemuksia voidaan verrata toisiinsa ja jota voidaan pitää myöntämispäätösten tukena. Yhdistyksen jäsenmäärä tai toiminnassa mukana olevien henkilöiden määrä alle 20 1 piste pistettä pistettä pistettä yli pistettä Toimijan osaaminen ja aiemmat onnistumiset vähäinen 1 piste kohtalainen 3 pistettä suuri 5 pistettä Toiminnan laajuus (toimintasuunnitelma) vähäinen tai kapea-alainen 1 piste kohtalainen tai monialainen 3 pistettä suuri tai erittäin laaja-alainen 5 pistettä

11 Kajaanin kaupunki Pöytäkirja 1/ (21) Toiminta tukee kaupungin strategiaa ja kulttuuriohjelmaa (Hyvinvointinäkökulma) ei liity strategiaan 1 piste tukee jonkin verran strategiaa 3 pistettä tukee paljon strategiaa 5 pistettä Toiminnan innovatiivisuus, kehittäminen ja/tai yhteistyö vähäinen 1 piste kohtalainen 3 pistettä suuri 5 pistettä Toiminta kohdistuu useisiin ikäryhmiin, erityisesti lapsiin ja nuoriin kohteena vain yksi ikäryhmä, ei lapset/nuoret 1 piste kohteena useita ikäryhmiä ja/tai lapset/nuoret 3 pistettä Yhteispisteet voivat vaihdella 6-28 välillä Esittelijä: Antti Mäkinen, Museonjohtaja Neuvosto hyväksyy esitellyn mittariston. Mittaristo otetaan käyttöön keväällä 2017 päätettävissä kulttuuriavustusten arvioinneissa. Neuvosto päätti jättää asian pöydälle. Pertti Kyllönen poistui paikalta klo ja Pasi Puskala poistui paikalta klo

12 Kajaanin kaupunki Pöytäkirja 1/ (21) 8 Otanmäen-Vuolijoen liikuntapalveluiden järjestäminen vuonna 2017 KA JDno Valmistelija / lisätiedot: Jarmo Kinnunen jarmo.kinnunen@kajaani.fi Otanmäen-Vuolijoen Seuraunioni ry on vastannut liikuntapalveluiden järjestämisestä Otanmäen-Vuolijoen alueella vuonna Seuraunionin puheenjohtaja Jukka Pyrrön kanssa käydyn neuvonpidon mukaan Seuraunioni on valmis vastaamaan liikuntapalveluiden järjestämisestä vuonna 2017 samassa laajuudessa ja samoin ehdoin kuin vuonna Vuoden 2017 toimintasuunnitelma, oheisliite Vuoden 2016 toimintakertomus, oheisliite Lisätietoja antaa liikuntapäällikkö Jarmo Kinnunen, puh tai sähköposti etunimi.sukunimi(at)kajaani.fi. Liikunta- ja kulttuuriasioiden päättää varata lasten ja nuorten liikunnan järjestämiseen ja muun terveysliikunnan järjestämiseen Otanmäen-Vuolijoen alueella vuonna Hyväksyi.

13 Kajaanin kaupunki Pöytäkirja 1/ (21) 9 Tapahtuma-avustus Nuorten painin Pohjoismaiset mestaruuskilpailut 2018/ Kajaanin Juntta ry KA JDno Valmistelija / lisätiedot: Jarmo Kinnunen jarmo.kinnunen@kajaani.fi Liitteet 1 Liite Kajaanin Juntta kisajärjestäjänä Liite Hakemus Juntta PM-mestaruuspainit Liite PM kisabudjetti 2018 Kajaanin Juntta ry järjestää Juniorien (alle 20 v) ja kadettien (alle 17 v) kreikkalais-roomalaisen ja vapaapainin Pohjoismaisten mestaruuskilpailut Kajaanissa toukokuussa Kisoihin osallistuvat myös Viro, Latvia ja Liettua. Kajaanin Juntta ry hakee vuodelle 2017 tapahtuma-avustusta euroa kilpailujen ennakkomarkkinointiin ja ennakkovalmisteluihin. Kilpailujen alustava ajankohta on Jokaiseen ikäluokkaan ja painimuotoon maat voivat ilmoittaa maksimissaan 20 painijaa/joukkue. Koska kaikissa maissa ei kuitenkaan harrasteta vapaapainia tai naispainia, niin realistinen painijamäärä tulee viikonlopun aikana olemaan haarukassa painijaa. Lisäksi Kajaaniin saapuu runsas joukko tuomareita, valmentajia ja painijoiden kannustajia. Koska Kajaanin etäisyys etenkin Baltiaan on melkoinen, on kisojen ennakkomarkkinointiin ja järjestelyihin panostettava normaalia enemmän. Avustuksen käyttötarkoitus Tutustumis- ja markkinointimatka Tanskan PM-kisoihin toukokuu Markkinointimateriaalin työstäminen printti ja some 3. Painimaton palojen/molskin uusinta (ei ehdi enää vuoden 2018 päätöksellä) Kajaanin Juntta ry hakee myöhemmin avustusta myös vuodelle 2018 yhteensä euroa. Summa pitää sisällään Kajaani-hallin vuokran kisaviikonlopulta euroa ja taloudellisen tuen tapahtumalle euroa. Lisätietoja asiasta antaa liikuntapäällikkö Jarmo Kinnunen, puh tai sähköposti etunimi.sukunimi(at)kajaani.fi. Liikunta- ja kulttuuriasioiden päättää myöntää Kajaanin Juntta ry:lle tapahtuma-avustusta juniorien (alle 20 v) ja kadettien (alle 17 v) kreikkalais-roomalaisen ja vapaapainin Pohjoismaisten

14 Kajaanin kaupunki Pöytäkirja 1/ (21) mestaruuskilpailujen ennakkomarkkinointiin ja kisojen ennakkojärjestelyihin. Kisat järjestetään Kajaanissa toukokuussa Hyväksyi. Tiedoksi Kajaanin Juntta ry

15 Kajaanin kaupunki Pöytäkirja 1/ (21) 10 Liikunta hankkeen toimenpiteet joulukuusta tammikuuhun KA JDno Valmistelija / lisätiedot: Jarmo Kinnunen jarmo.kinnunen@kajaani.fi Henkilökunnan haastattelut ovat jatkuneet liikuntalaitosten henkilökunnan kanssa. Keskusteluissa on perehdytty työyhteisöiden tilaan. Työntekijöiden kanssa on myös keskusteltu yksiköiden tulevaisuudesta ja esimiestehtävien täyttämisestä ja vastuiden jakamisesta. Keskustelut ovat edenneet hyvin ja henkilöstön kuulemiset ovat valmiit maaliskuuhun mennessä. Hankkeen toinen keskeinen toimenpide on ollut liikuntapaikkojen kävijämäärien selvittäminen. Kajaanin keskustan alueen latuverkoston kävijämäärät on laskettu kameravalvonnan avulla. Kävijämäärien tilastointiin on löydetty hyvä menetelmä, jonka avulla tilastointia voidaan jatkaa myös tulevina talvina. Alkavalla viikolla aloitamme jääkenttien kävijöiden laskennan, sekä laskemme Rehjan jääladun käyttäjiä. Kolmas keskeinen toimenpide on ollut viestinnän kehittäminen. Koulujen ja kentänhoitajien yhteistyöhön on keskitytty, mikä on parantanut kenttien hoidon aikatauluja ja liikunnan opetuksen aikatauluja. Yhteistyön avulla olemme pystyneet takamaan kenttien olevan kunnossa liikuntatuntien alkaessa. Näin olemme päässeet rytmiin jolloin koulut pääsevät luistelemaan hoidetulle jäälle ja me pääsemme työskentelemään turvallisesti liikuntatuntien ulkopuolella. Olemme myös reagoineet asiakaspalautteisiin aktiivisesti ja pyrkineet ratkomaan palautteiden ongelmia ja tarvittaessa suuntaamaan resursseja palautteen mukaan. Yhtenä esimerkkinä kansalaisten kuulemisesta on Kylmän ladulle tehty uusi latupohja, jonka suunnittelusta vastasivat alueen aktiiviset asukkaat ja liikuntapaikanhoitajat yhdessä. Hankkeen seuraavat toimenpiteet ovat henkilöstö seminaari Ruuhijärvellä , sekä seuraparlamentti. Lisätietoja antaa liikuntapäällikkö Jarmo Kinnunen, puh tai sähköposti etunimi.kajaani(at)kajaani.fi. Neuvosto merkitsee asian tiedoksi.

16 Kajaanin kaupunki Pöytäkirja 1/ (21) Merkitsi tiedoksi.

17 Kajaanin kaupunki Pöytäkirja 1/ (21) 11 Liikunta- ja kulttuuriasioiden n viranhaltijapäätökset 2017 KA JDno Valmistelija / lisätiedot: Jarmo Kinnunen jarmo.kinnunen@kajaani.fi Viranhaltijapäätösluettelo , oheisliite Viranhaltijapäätökset ovat nähtävänä Liikunta- ja kulttuuriasioiden n kokouksessa ja keskushallinnossa. Liikunta- ja kulttuuriasioiden päättää, ettei asiakirjoihin tehtyjä päätöksiä oteta n käsiteltäväksi. Hyväksyi.

18 Kajaanin kaupunki Pöytäkirja 1/ (21) 12 Liikunta- ja kulttuuriasioiden n tiedoksi merkittävät asiat 2017 KA JDno Valmistelija / lisätiedot: Jarmo Kinnunen jarmo.kinnunen@kajaani.fi Vapaaehtoisen toiminnan avulla on saatu aikaan moniipuolista terveyttä ja hyvinvointia sekä toimintakyvyn ylläpitämistä edistävää liikuntaa. Kaupunki on tukenut toimintaa n, eurolla. Liikuntapalvelut tilastot 2016 ovat oheisliitteenä. K-60 hyppyrimäen ja tuomaritornin purkaminen (Dnro 311/2017) K-60 hyppyrimäen ja tuomaritornin purkaminen lähestyy. Kajaanin kaupungin rakennusvalvonta on hyväksynyt purkamisilmoituksen. Hyppyrimäen purkaminen alkaa Kainuun prikaatin pioneerien suorittamalla räjäytyksellä, jossa K-60 hyppyrimäki ja tuomaritorni kaadetaan. Räjäytystyön tavoitteena kohteessa on kaataa räjäyttämällä hyppyrimäki ja tuomaritorni siten, että purkamisen jatkaminen työkoneilla on mahdollista. Räjäyttämällä kaadetaan hyppyrimäki etelän suuntaan ja tuomaritorni pohjoisen suuntaan. Tavoite on sovittu KAIPR:n ja Kajaanin kaupungin välisessä yhteispalaverissa Rakenteiden purkaminen Räjäytyksessä ehjäksi jääneet osat puretaan konetyönä paikan päällä ja siirretään kuljetusalueelle odottamaan jatkokuljetusta. K-60 mäen alastulorinne puretaan vuoden 2017 kevään ja kesän aikana. Alastulorinne puretaan konetyönä. Materiaalin lajittelu Materiaalin lajittelu toteutetaan konetyönä kevään 2017 aikana. Urakoitsijaa ei vielä ole tiedossa. Aines lajitellaan kyllästettyyn ja tavalliseen sahatavaraan. Käyttökelpoinen ja ehjä kyllästettyaines otetaan omaan käyttöön. CCAkäsiteltyä materiaalia voidaan hyödyntää latupohjien siltoina ja muina rakenteina. Lahot ainekset käsitellään ongelmajätteenä. Materiaalien kuljettaminen ja loppukäsittely Käyttökelvoton rakennusmateriaali kuljetetaan kierrätykseen tai ongelmajätteen käsittelylaitokselle. Neuvosto merkitsee asian tiedoksi. Merkitsi tiedoksi.

19 Kajaanin kaupunki Pöytäkirja 1/ (21) Muutoksenhakukielto 1, 2, 3, 4, 5, 6, 7, 10, 11, 12 Muutoksenhakukielto Valmistelua ja täytäntöönpanoa koskevaan päätökseen ei saa hakea muutosta. Sovellettava lainkohta: Kuntalaki 91

20 Kajaanin kaupunki Pöytäkirja 1/ (21) Oikaisuvaatimus 8, 9 Oikaisuvaatimusohje Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen. Oikaisuvaatimusoikeus Oikaisuvaatimuksen saa tehdä: se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen), sekä kunnan jäsen. Oikaisuvaatimusaika Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista. Oikaisuvaatimus on toimitettava Kajaanin kaupungin kirjaamoon määräajan viimeisenä päivänä ennen kirjaamon aukioloajan päättymistä. Asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Käytettäessä tavallista sähköistä tiedoksiantoa katsotaan asianosaisen saaneen tiedon päätöksestä kolmantena päivänä viestin lähettämisestä, jollei muuta näytetä. Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, kun pöytäkirja on asetettu yleisesti nähtäväksi. Tiedoksisaantipäivää ei lueta oikaisuvaatimusaikaan. Jos oikaisuvaatimusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa oikaisuvaatimuksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen. Oikaisuvaatimusviranomainen Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään, on Kajaanin kaupungin ympäristötekninen lautakunta. Postiosoite: PL 133, Kajaani Käyntiosoite: Pohjolankatu 13, Kajaani Sähköpostiosoite: kajaani@kajaani.fi Faksinumero: Puhelinnumero: (vaihde) Kirjaamon aukioloaika: klo

21 Kajaanin kaupunki Pöytäkirja 1/ (21) Oikaisuvaatimuksen muoto ja sisältö Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisesti. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta. Oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava: päätös, johon haetaan oikaisua se, millaista oikaisua vaaditaan millä perusteella oikaisua vaaditaan. Oikaisuvaatimuksessa on lisäksi ilmoitettava tekijän nimi, kotikunta, postiosoite ja puhelinnumero. Jos oikaisuvaatimuspäätös voidaan antaa tiedoksi sähköisenä viestinä, yhteystietona pyydetään ilmoittamaan myös sähköpostiosoite. Pöytäkirja tä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä voi pyytää Kajaanin kaupungin kirjaamosta. Yhteystiedot; ks. edellä.

Kajaani Gymnastic ry, Kettukalliontie 11, Kajaani. 16 Liikunta- ja kulttuuriasioiden neuvoston viranhaltijapäätökset 2017

Kajaani Gymnastic ry, Kettukalliontie 11, Kajaani. 16 Liikunta- ja kulttuuriasioiden neuvoston viranhaltijapäätökset 2017 Kajaanin kaupunki Pöytäkirja 2/2017 1 (13) Aika 23.03.2017, klo 18:37-19:43 Paikka Kajaani Gymnastic ry, Kettukalliontie 11, 87100 Kajaani Käsitellyt asiat 13 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 14

Lisätiedot

4 Vuolijoen aluelautakunnan pöytäkirjojen nähtävillä pito v Aluelautakunnan kannanotto diakonin virkaan Vuolijoen-Otanmäen alueella

4 Vuolijoen aluelautakunnan pöytäkirjojen nähtävillä pito v Aluelautakunnan kannanotto diakonin virkaan Vuolijoen-Otanmäen alueella Kajaanin kaupunki Pöytäkirja 1/2017 1 (14) Aika 19.01.2017, klo 17:59-19:33 Paikka Otanmäen urheilutalo, Rullaajantie 4, Otanmäki Käsitellyt asiat 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 2 Pöytäkirjan

Lisätiedot

Kajaanin kaupungintalo, kokoushuone Brahe, Pohjolankatu 13, Kajaani. 19 Pelastusjohtajan sijaisuus ja tulosalueiden päälliköt

Kajaanin kaupungintalo, kokoushuone Brahe, Pohjolankatu 13, Kajaani. 19 Pelastusjohtajan sijaisuus ja tulosalueiden päälliköt Kajaanin kaupunki Pöytäkirja 3/2017 1 (12) Aika 05.10.2017, klo 17:00-18:33 Paikka Kajaanin kaupungintalo, kokoushuone Brahe, Pohjolankatu 13, 87100 Kajaani Käsitellyt asiat 15 Kokouksen laillisuus ja

Lisätiedot

36 Vuolijoen aluelautakunnan kehittämissuunnitelma Aluelautakunta vauhtiin -hankkeen tilannekatsaukset v. 2017

36 Vuolijoen aluelautakunnan kehittämissuunnitelma Aluelautakunta vauhtiin -hankkeen tilannekatsaukset v. 2017 Kajaanin kaupunki Pöytäkirja 5/2017 1 (17) Aika 23.05.2017, klo 18:07-21:09 Paikka Vuolijoen koulu, Ouluntie 2 Käsitellyt asiat 32 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 33 Pöytäkirjan tarkastus 34 Työllisyysvarojen

Lisätiedot

33 Vuolijoen aluelautakunnan tiedoksi merkittävät asiat v. 2018

33 Vuolijoen aluelautakunnan tiedoksi merkittävät asiat v. 2018 Kajaanin kaupunki Pöytäkirja 6/2018 1 (12) Aika 04.06.2018, klo 17:47-20:51 Paikka Otanmäen koulu, Uunimiehentie 10 Käsitellyt asiat 28 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 29 Pöytäkirjan tarkastus

Lisätiedot

Kajaanin kaupunki Pöytäkirja 1/ ( 12) Vuolijoen aluelautakunta Vuolijoen aluelautakunnan tiedoksi merkittävät asiat v.

Kajaanin kaupunki Pöytäkirja 1/ ( 12) Vuolijoen aluelautakunta Vuolijoen aluelautakunnan tiedoksi merkittävät asiat v. Kajaanin kaupunki Pöytäkirja 1/2019 1 ( 12) Aika 22.01.2019, klo 18:07-19:27 Paikka Otanmäen koulu, Uunimiehentie 10 Käsitellyt asiat 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 2 Pöytäkirjan tarkastus

Lisätiedot

Kajaanin kaupunki Pöytäkirja 7/ ( 10) Työllisyysjaosto Kainuun ja Kajaanin työllisyysnäkymät sekä Kasvupalvelupilotti Kopakka

Kajaanin kaupunki Pöytäkirja 7/ ( 10) Työllisyysjaosto Kainuun ja Kajaanin työllisyysnäkymät sekä Kasvupalvelupilotti Kopakka Kajaanin kaupunki Pöytäkirja 7/2018 1 ( 10) Aika 12.11.2018, klo 16:05-17:36 Paikka Kaupungintalo, neuvotteluhuone Kekkonen Käsitellyt asiat 36 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 37 Pöytäkirjan tarkastus

Lisätiedot

Kajaanin kaupunki Ote pöytäkirjasta 2/ (5) Sivistyslautakunta

Kajaanin kaupunki Ote pöytäkirjasta 2/ (5) Sivistyslautakunta Kajaanin kaupunki Ote pöytäkirjasta 2/2018 1 (5) Sivistyslautakunta, 63, 01.06.2017 Sivistyslautakunta, 113, 13.12.2017 Sivistyslautakunta, 15, 21.02.2018 15 Sivistystoimialan viranhaltijoiden hallintosäännössä

Lisätiedot

Vesliikuntakeskus Kaukaveden neuvottelutila, Jokikatu 5, Kajaani. 24 Liikunta- ja kulttuuriasioiden neuvoston viranhaltijapäätökset 2017

Vesliikuntakeskus Kaukaveden neuvottelutila, Jokikatu 5, Kajaani. 24 Liikunta- ja kulttuuriasioiden neuvoston viranhaltijapäätökset 2017 Kajaanin kaupunki Pöytäkirja 3/2017 1 (15) Aika 29.05.2017, klo 15:23-16:07 Paikka Vesliikuntakeskus Kaukaveden neuvottelutila, Jokikatu 5, 87100 Kajaani Käsitellyt asiat 18 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus

Lisätiedot

Kajaanin kaupunki Pöytäkirja 4/ ( 12) Kajaanin Mamselli - liikelaitoksen johtokunta

Kajaanin kaupunki Pöytäkirja 4/ ( 12) Kajaanin Mamselli - liikelaitoksen johtokunta Kajaanin kaupunki Pöytäkirja 4/2018 1 ( 12) Aika, klo 13:03-16:06 Paikka Käsitellyt asiat Kainuun ammattiopisto, rak Oppi 4, ravintola Vimpeli, kabinetti, Opintie 3, 87100 Kajaani 21 Kokouksen laillisuus

Lisätiedot

Rautalammin kunta Pöytäkirja 2/ ( 13) Tarkastuslautakunta

Rautalammin kunta Pöytäkirja 2/ ( 13) Tarkastuslautakunta Rautalammin kunta Pöytäkirja 2/2019 1 ( 13) Aika 13.03.2019, klo 08:05-10:55 Paikka Kunnanhallituksen kokoushuone, kunnanvirasto Käsitellyt asiat 8 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 9 Pöytäkirjan

Lisätiedot

3 Adressi Mäntyharjun kunnalle koskien Toivolan koulun keittiötä Laskujen asiatarkastajat ja hyväksyjät 2017 / tukipalvelulautakunta

3 Adressi Mäntyharjun kunnalle koskien Toivolan koulun keittiötä Laskujen asiatarkastajat ja hyväksyjät 2017 / tukipalvelulautakunta Mäntyharju Pöytäkirja 1/2017 1 (11) Aika 18.01.2017, klo 17:00-17:48 Paikka Kunnantalo, kokoushuone Lahna Käsitellyt asiat 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 2 Pöytäkirjan tarkastus 3 Adressi Mäntyharjun

Lisätiedot

3 Perusturvalautakunnan järjestäytyminen ja kokoukset 2017

3 Perusturvalautakunnan järjestäytyminen ja kokoukset 2017 Mäntyharju Pöytäkirja 1/2017 1 (7) Aika 11.01.2017, klo 16:01-18:58 Paikka Kunnantalo, kokoushuone Kalla Käsitellyt asiat 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 2 Pöytäkirjan tarkastus 3 Perusturvalautakunnan

Lisätiedot

21 Esi- ja perusopetuksen tieto- ja viestintätekniikkasuunnitelma

21 Esi- ja perusopetuksen tieto- ja viestintätekniikkasuunnitelma Mäntyharju Pöytäkirja 3/2018 1 (11) Aika 20.03.2018, klo 18:01-18:36 Paikka Kunnantalo, Kokoushuone Lahna Käsitellyt asiat 18 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 19 Pöytäkirjan tarkastus 20 Kirjaston

Lisätiedot

Rautalammin kunta Pöytäkirja 1/ ( 12) Tarkastuslautakunta TIlintarkastajan väliraportti tilivuoden 2018 tilintarkastuksesta

Rautalammin kunta Pöytäkirja 1/ ( 12) Tarkastuslautakunta TIlintarkastajan väliraportti tilivuoden 2018 tilintarkastuksesta Rautalammin kunta Pöytäkirja 1/2019 1 ( 12) Aika 09.01.2019, klo 08:30-11:25 Paikka Kunnanhallituksen huone, Kunnanvirasto, Rautalampi Käsitellyt asiat 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 2 Pöytäkirjantarkastajien

Lisätiedot

Kajaanin kaupunki Pöytäkirja 6/ ( 11) Työllisyysjaosto

Kajaanin kaupunki Pöytäkirja 6/ ( 11) Työllisyysjaosto Kajaanin kaupunki Pöytäkirja 6/2018 1 ( 11) Aika 26.09.2018, klo 15:02-16:30 Paikka Kaupungintalo, neuvotteluhuone Kekkonen Käsitellyt asiat 31 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 32 Pöytäkirjan tarkastus

Lisätiedot

43 Vuolijoen aluelautakunnan kokousajat vuonna Vuolijoen aluelautakunnan pöytäkirjojen tarkastaminen v

43 Vuolijoen aluelautakunnan kokousajat vuonna Vuolijoen aluelautakunnan pöytäkirjojen tarkastaminen v Kajaanin kaupunki Pöytäkirja 6/2017 1 (16) Aika 23.08.2017, klo 18:05-20:22 Paikka Vuolijoen koulu, Ouluntie 2 Käsitellyt asiat 41 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 42 Pöytäkirjan tarkastus 43 Vuolijoen

Lisätiedot

Mäntyharju Pöytäkirja 8/ (9) Rakennuslautakunta Aika , klo 16:55-17:26. Paikka Kirjasto, Lääkärinkuja 2.

Mäntyharju Pöytäkirja 8/ (9) Rakennuslautakunta Aika , klo 16:55-17:26. Paikka Kirjasto, Lääkärinkuja 2. Mäntyharju Pöytäkirja 8/2017 1 (9) Aika 16.11.2017, klo 16:55-17:26 Paikka Kirjasto, Lääkärinkuja 2 Käsitellyt asiat 50 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 51 Pöytäkirjan tarkastus 52 Rakennusvalvonnan

Lisätiedot

Mikkeli Pöytäkirja 4/ ( 16) Ristiinan aluejohtokunta

Mikkeli Pöytäkirja 4/ ( 16) Ristiinan aluejohtokunta Mikkeli Pöytäkirja 4/2018 1 ( 16) Aika 05.09.2018, klo 17:00-18:04 Paikka Metsä linna, Kitereentie 13, Ristiina Käsitellyt asiat 33 Kokouksen avaus 34 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 35 Pöytäkirjan

Lisätiedot

Lehtikankaan monitoimitalo, Rinnekatu 2A, Kajaani. 27 Liikunta- ja kulttuuriasioiden neuvoston kokousajat

Lehtikankaan monitoimitalo, Rinnekatu 2A, Kajaani. 27 Liikunta- ja kulttuuriasioiden neuvoston kokousajat Kajaanin kaupunki Pöytäkirja 4/2017 1 (18) Aika 05.09.2017, klo 17:03-19:01 Paikka Lehtikankaan monitoimitalo, Rinnekatu 2A, 87500 Kajaani Käsitellyt asiat 25 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 26

Lisätiedot

Mäntyharju Pöytäkirja 4/2015 1 (11) Sivistyslautakunta 16.06.2015. Aika 16.06.2015, klo 18:00-18:30. Kunnantalo, kokoushuone Lahna.

Mäntyharju Pöytäkirja 4/2015 1 (11) Sivistyslautakunta 16.06.2015. Aika 16.06.2015, klo 18:00-18:30. Kunnantalo, kokoushuone Lahna. Mäntyharju Pöytäkirja 4/2015 1 (11) Aika 16.06.2015, klo 18:00-18:30 Paikka Kunnantalo, kokoushuone Lahna Käsitellyt asiat 22 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 23 Pöytäkirjan tarkastus 24 Rehtorin

Lisätiedot

KEMIJÄRVEN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 8/ Tarkastuslautakunta AIKA klo 17:15-19:30

KEMIJÄRVEN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 8/ Tarkastuslautakunta AIKA klo 17:15-19:30 KEMIJÄRVEN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 8/2018 1 Tarkastuslautakunta AIKA 21.11.2018 klo 17:15-19:30 PAIKKA Lautakuntien kokoushuone, Hallituskatu 4, 98100 Kemijärvi KÄSITELLYT ASIAT Sivu 43 Kokouksen laillisuus

Lisätiedot

5 Pelastuslaitoksen käyttötaloussuunnitelma vuodelle Pelastuslautakunnan pöytäkirjojen ja viranhaltijapäätösten nähtävillä olo v.

5 Pelastuslaitoksen käyttötaloussuunnitelma vuodelle Pelastuslautakunnan pöytäkirjojen ja viranhaltijapäätösten nähtävillä olo v. Kajaanin kaupunki Pöytäkirja 1/2017 1 (14) Aika 16.03.2017, klo 17:00-18:48 Paikka Kajaanin paloasema, Opintie 1, 87100 Kajaani Käsitellyt asiat 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 2 Pöytäkirjan

Lisätiedot

3 Laskujen hyväksyjät ja asiatarkastajat / tielautakunta

3 Laskujen hyväksyjät ja asiatarkastajat / tielautakunta Mäntyharju Pöytäkirja 1/2016 1 (11) Aika 23.03.2016, klo 16:30-16:46 Paikka Kunnantalo, teknisen johtajan huone Käsitellyt asiat 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 2 Pöytäkirjan tarkastus 3 Laskujen

Lisätiedot

4 Työllisyysjaoston pöytäkirjojen julkaiseminen tietoverkossa. 5 Kaupungin työllisyyspalvelut vuonna 2017 ja painopisteet vuodelle 2018

4 Työllisyysjaoston pöytäkirjojen julkaiseminen tietoverkossa. 5 Kaupungin työllisyyspalvelut vuonna 2017 ja painopisteet vuodelle 2018 Kajaanin kaupunki Pöytäkirja 1/2017 1 (13) Aika 07.09.2017, klo 15:30-17:26 Paikka Kaupungintalo, neuvotteluhuone Karvonen Käsitellyt asiat 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 2 Työllisyysjaoston

Lisätiedot

Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus sekä pöytäkirjan tarkastaminen 13 Konserniyhteisöjen tavoitteiden toteuma 12/ Muut asiat

Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus sekä pöytäkirjan tarkastaminen 13 Konserniyhteisöjen tavoitteiden toteuma 12/ Muut asiat Järvenpää Pöytäkirja 3/2018 1 ( 8) Aika 12.04.2018, klo 07:37-08:45 Paikka Käsitellyt asiat Jä rvenpä ä - talo, Terijoki kokoushuone, 2. kerros 12 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus sekä pöytäkirjan

Lisätiedot

LIMINGAN KUNTA PÖYTÄKIRJA 7/

LIMINGAN KUNTA PÖYTÄKIRJA 7/ LIMINGAN KUNTA PÖYTÄKIRJA 7/2016 104 Tekninen lautakunta 24.11.2016 AIKA 24.11.2016 klo 17:00-19:30 PAIKKA Kunnantalo KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 71 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS 106 72 PÖYTÄKIRJANTARKASTAJAT

Lisätiedot

49 Kajaanin Vesi -liikelaitoksen toiminnan ja talouden seurantaraportti

49 Kajaanin Vesi -liikelaitoksen toiminnan ja talouden seurantaraportti Kajaanin kaupunki Pöytäkirja 6/2017 1 (14) Aika 13.12.2017, klo 13:30-13:57 Paikka Onnelantie 10 Käsitellyt asiat 46 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 47 Pöytäkirjan tarkastus 48 Viranhaltijoiden

Lisätiedot

Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen.

Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen. TOIMIELIN: TEKNINEN LAUTAKUNTA 24.1.2019 OIKAISUVAATIMUSOHJEET JA VALITUSOSOITUS MUUTOKSENHAKUKIELTO Seuraavista päätöksistä ei saa tehdä kuntalain 136 :n mukaan oikaisuvaatimusta eikä kunnallisvalitusta,

Lisätiedot

KEMIJÄRVEN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 9/ Tarkastuslautakunta AIKA klo 16:00-18:35

KEMIJÄRVEN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 9/ Tarkastuslautakunta AIKA klo 16:00-18:35 KEMIJÄRVEN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 9/2018 1 Tarkastuslautakunta AIKA 12.12.2018 klo 16:00-18:35 PAIKKA Lautakuntien kokoushuone, Hallituskatu 4, 98100 Kemijärvi KÄSITELLYT ASIAT Sivu 48 Kokouksen laillisuus

Lisätiedot

se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen), sekä kunnan jäsen.

se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen), sekä kunnan jäsen. MUUTOKSENHAKUOHJEET HENKILÖSTÖJAOSTO Muutoksenhakukielto Päätöstä koskeva muutoksenhakukielto liitetään oikaisuvaatimusta varten pyydettyyn pöytäkirjanotteeseen. Seuraaviin päätöksiin, jotka koskevat vain

Lisätiedot

13 Kajaanin Mamselli -liikelaitoksen tulospalkkiomalli Kajaanin Mamselli -liikelaitoksen tiedoksi merkittävät asiat

13 Kajaanin Mamselli -liikelaitoksen tulospalkkiomalli Kajaanin Mamselli -liikelaitoksen tiedoksi merkittävät asiat Kajaanin kaupunki Pöytäkirja 2/2018 1 (14) Aika 19.03.2018, klo 13:00-14:53 Paikka kaupungintalo, kokoushuone Brahe Käsitellyt asiat 9 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 10 Pöytäkirjan tarkastus

Lisätiedot

Kirkkonummen kunta Pöytäkirja 7/ ( 12) Henkilöstöjaosto

Kirkkonummen kunta Pöytäkirja 7/ ( 12) Henkilöstöjaosto Kirkkonummen kunta Pöytäkirja 7/2018 1 ( 12) Aika 17.10.2018, klo 17:01-19:33 Paikka Kirkkonummen kunnantalo, kokoushuone Herman Käsitellyt asiat 49 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 50 Pöytäkirjan

Lisätiedot

Mäntyharju Pöytäkirja 8/ (10) Sivistyslautakunta Aika , klo 18:00-18:49. Liikuntahalli Kisala.

Mäntyharju Pöytäkirja 8/ (10) Sivistyslautakunta Aika , klo 18:00-18:49. Liikuntahalli Kisala. Mäntyharju Pöytäkirja 8/2017 1 (10) Aika 17.10.2017, klo 18:00-18:49 Paikka Liikuntahalli Kisala Käsitellyt asiat 67 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 68 Pöytäkirjan tarkastus 69 Elokuvateatteri

Lisätiedot

LUETTELO KÄSITELLYISTÄ ASIOISTA

LUETTELO KÄSITELLYISTÄ ASIOISTA PÖYTÄKIRJA 4/2017 1 Aika: 30.03.2017 klo 18:00-21:17 Paikka: Kaupungintalo, kokoushuone 3 LUETTELO KÄSITELLYISTÄ ASIOISTA Otsikko Sivu 20 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 3 21 Edellisen kokouksen

Lisätiedot

Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen.

Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen. TOIMIELIN: TEKNINEN LAUTAKUNTA 23.8.2018 OIKAISUVAATIMUSOHJEET JA VALITUSOSOITUS MUUTOKSENHAKUKIELTO Seuraavista päätöksistä ei saa tehdä kuntalain 136 :n mukaan oikaisuvaatimusta eikä kunnallisvalitusta,

Lisätiedot

Oikaisuvaatimusohjeet ja valitusosoitus. Porvoon kaupunki. Hallitus / lautakunta Kaupunginhallitus

Oikaisuvaatimusohjeet ja valitusosoitus. Porvoon kaupunki. Hallitus / lautakunta Kaupunginhallitus Kunta Porvoon kaupunki Oikaisuvaatimusohjeet ja valitusosoitus Hallitus / lautakunta Kaupunginhallitus 12.8.2019 Muutoksenhakukiellot Kieltojen perusteet Seuraavista päätöksistä ei saa tehdä kuntalain

Lisätiedot

Tarjouspyyntöasiakirjat on annettu seuraaville urakoitsijoille: Jani Härkönen/ Autoyhtymä Härkönen Oy euroa.

Tarjouspyyntöasiakirjat on annettu seuraaville urakoitsijoille: Jani Härkönen/ Autoyhtymä Härkönen Oy euroa. Puumala Ote pöytäkirjasta 4/2015 1 (5) 37 Kappalaisenkujan, Ruoritien ja Kalliomäentien perusparannus PuuDno-2015-317 Valmistelija / lisätiedot: Kimmo Hagman kimmo.hagman@puumala.fi Savo-Karjalan Vesi-

Lisätiedot

Terveyspalveluiden toimintakäsikirjaan on päivitetty maksutaksatiedot.

Terveyspalveluiden toimintakäsikirjaan on päivitetty maksutaksatiedot. Mäntyharju Ote pöytäkirjasta 1/2016 1 (5) 6 Toimintakäsikirjat 2016 MjuDno-2016-84 Valmistelija / lisätiedot: Markku T Tuunainen markku.tuunainen@mantyharju.fi Liitteet 1 Liite5.Toimintakäsikirja 2016

Lisätiedot

Vesiliikuntakeskus Kaukaveden kokoustila, Jokikatu 5, Kajaani. 19 Kajaanin Mamselli -liikelaitoksen johtokunnan kokousajat

Vesiliikuntakeskus Kaukaveden kokoustila, Jokikatu 5, Kajaani. 19 Kajaanin Mamselli -liikelaitoksen johtokunnan kokousajat Kajaanin kaupunki Pöytäkirja 3/2017 1 (17) Aika 30.08.2017, klo 12:59-16:07 Paikka Vesiliikuntakeskus Kaukaveden kokoustila, Jokikatu 5, 87100 Kajaani Käsitellyt asiat 17 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Kiinteistövirasto Tonttiosasto Asuntotonttitoimisto Asuntotonttitoimiston toimistopäällikkö

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Kiinteistövirasto Tonttiosasto Asuntotonttitoimisto Asuntotonttitoimiston toimistopäällikkö Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) 110 Asuntotontin (kaupunkipientalo) lyhytaikainen vuokraaminen yksityishenkilöille rakennusluvan hakemista varten (Suurmetsä, Alppikylä, tontti 41302/9) HEL 2017-003458

Lisätiedot

Vesiliikuntakeskus Kaukaveden kokoustila, Jokikatu 5, Kajaani

Vesiliikuntakeskus Kaukaveden kokoustila, Jokikatu 5, Kajaani Kajaanin kaupunki Pöytäkirja 1/2017 1 (11) Aika 27.02.2017, klo 13:01-15:20 Paikka Vesiliikuntakeskus Kaukaveden kokoustila, Jokikatu 5, 87100 Kajaani Käsitellyt asiat 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus

Lisätiedot

OIKAISUVAATIMUS- JA VALITUSKIELLOT SEKÄ OHJEET OIKAISUVAATIMUKSEN TEKEMISEKSI

OIKAISUVAATIMUS- JA VALITUSKIELLOT SEKÄ OHJEET OIKAISUVAATIMUKSEN TEKEMISEKSI OIKAISUVAATIMUS- JA VALITUSKIELLOT SEKÄ OHJEET OIKAISUVAATIMUKSEN TEKEMISEKSI MUUTOKSENHAKUKIELLOT JA NIIDEN PERUSTEET Seuraavista päätöksistä ei kuntalain (410/2015) 136 :n mukaan saa tehdä oikaisuvaatimusta

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Päätös Pormestari päätti, että Fulbright Suomi -säätiö saa järjestää Fulbrightjuhlatilaisuuden

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Päätös Pormestari päätti, että Fulbright Suomi -säätiö saa järjestää Fulbrightjuhlatilaisuuden Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) 87 Edustus: Fulbright Suomi -säätiön Fulbright-juhlatilaisuus kaupungintalolla 16.5.2018 HEL 2017-011662 T 00 04 03 Päätös päätti, että Fulbright Suomi -säätiö saa järjestää

Lisätiedot

Muutoksenhaku Oikaisuvaatimusohje, sosiaali- ja terveyslautakunta

Muutoksenhaku Oikaisuvaatimusohje, sosiaali- ja terveyslautakunta Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) 58 Päätös tutkimuslupahakemuksesta HEL 2015-013389 HEL 2015-013389 T 13 02 01 Päätös Päätöksen perustelut päätti myöntää tutkimusluvan ********** tutkimukselle "Rakenteellinen

Lisätiedot

Muutoksenhaku Oikaisuvaatimusohje, kiinteistölautakunta Otteet Otteen liitteet

Muutoksenhaku Oikaisuvaatimusohje, kiinteistölautakunta Otteet Otteen liitteet Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) 105 Asuntontin (pientalo, 1 080 k-m2) lyhytaikainen vuokraaminen rakennusluvan hakemista varten Asunto Oy Helsingin Peltokylänraitti 8:lle (Suutarila, Siltamäki, tontti

Lisätiedot

Mikkeli Pöytäkirja 6/ ( 9) Etelä- Savon pelastuslautakunta

Mikkeli Pöytäkirja 6/ ( 9) Etelä- Savon pelastuslautakunta Mikkeli Pöytäkirja 6/2018 1 ( 9) Aika 20.09.2018, klo 17:00-18:00 Paikka TUMA, Sammonkatu 12 Mikkeli Käsitellyt asiat 16 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 17 Pöytäkirjan tarkastus 18 Ei julkinen

Lisätiedot

Hämeenkyrö Pöytäkirja 3/ ( 9) Kunnanhallituksen henkilöstöjaosto

Hämeenkyrö Pöytäkirja 3/ ( 9) Kunnanhallituksen henkilöstöjaosto Hämeenkyrö Pöytäkirja 3/2018 1 ( 9) Aika 22.10.2018, klo 15:32-16:11 Paikka Kunnanviraston 1. krs:n neuvotteluhuone Käsitellyt asiat 10 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 11 Pöytäkirjan tarkastus

Lisätiedot

Muutoksenhaku Oikaisuvaatimusohje, kiinteistölautakunta Otteet Otteen liitteet

Muutoksenhaku Oikaisuvaatimusohje, kiinteistölautakunta Otteet Otteen liitteet Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) 66 Asuntotontin (pientalo, 1 050 k-m²) lyhytaikainen vuokraaminen Asunto Oy Helsingin Kaarelan Helmelle rakennusluvan hakemista varten (Kaarela, Honkasuo, 33351/1) HEL

Lisätiedot

6 Päätös tutkimuslupahakemuksesta HEL 2015-002962. Päätös

6 Päätös tutkimuslupahakemuksesta HEL 2015-002962. Päätös Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) 6 Päätös tutkimuslupahakemuksesta HEL 2015-002962 HEL 2015-002962 T 13 02 01 Päätös Tutkimusluvan ehdot päätti myöntää tutkimusluvan ********** tutkimuslupahakemukselle

Lisätiedot

Helsingin kaupunginhallitus Pöytäkirja 1 (6) 12/

Helsingin kaupunginhallitus Pöytäkirja 1 (6) 12/ Helsingin kaupunginhallitus Pöytäkirja 1 (6) 77 Edustus: Kansalaisjärjestöjen Ihmisoikeussäätiön seminaari juhlasalissa 29.9.2015 HEL 2015-008885 T 00 04 03 Päätös Kaupunginjohtaja päätti, että Kansalaisjärjestöjen

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Kiinteistövirasto Tonttiosasto Osastopäällikkö

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Kiinteistövirasto Tonttiosasto Osastopäällikkö Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) 16 Kahden yleisen alueen lunastustoimituksen hakeminen maanmittauslaitokselta, 91-403-2-97, 91-412-2-423 -m-ala HEL 2017-000953 T 10 01 00 Haagan Urheilutie, Kirkkosalmentie

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Opetusvirasto Hallinto- ja kehittämiskeskus/opev Kehittämisjohtaja

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Opetusvirasto Hallinto- ja kehittämiskeskus/opev Kehittämisjohtaja Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) 7 Saalem-Lähetys ry:lle myönnettävä lisäavustus perusopetuslain mukaiseen koululaisten iltapäivätoimintaan lukuvuoden 2016 2017 kevätlukukaudelle HEL 2016-005485 T 02

Lisätiedot

1 HEL Tutkimuslupahakemus 2 HEL Tutkimussuunnitelma. Oikaisuvaatimusohje, sosiaali- ja terveyslautakunta

1 HEL Tutkimuslupahakemus 2 HEL Tutkimussuunnitelma. Oikaisuvaatimusohje, sosiaali- ja terveyslautakunta Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) 12 Päätös tutkimuslupahakemukseen HEL 2014-014205 HEL 2014-014105 T 13 02 01 Päätös Palvelualueen johtaja päätti myöntää tutkimusluvan ********** tutkimukselle "Kohti

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Tukkutori

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Tukkutori Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) 12 Myyntipaikan vuokraaminen Fudge Love Oy:lle Hakaniemen hallista HEL 2017-000661 T 10 01 03 Sopimusnro 13449 Päätös päätti vuokrata Fudge Love Oy:lle Hakaniemen hallista

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Sosiaali- ja terveysvirasto 14/2014 Perhe- ja sosiaalipalvelut Vammaistyö Vammaistyön johtaja

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Sosiaali- ja terveysvirasto 14/2014 Perhe- ja sosiaalipalvelut Vammaistyö Vammaistyön johtaja Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) 23 Päätös tutkimuslupahakemuksesta HEL 2014-012917 HEL 2014-012917 T 13 02 01 Päätös päätti myöntää tutkimusluvan ********** opinnäytetyölle "Asiakkaiden ja työvalmentajien

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Rakennusvirasto Arkkitehtuuriosasto Kaupunginarkkitehti

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Rakennusvirasto Arkkitehtuuriosasto Kaupunginarkkitehti Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) 2 n arkkitehtuuriosaston toimistopäälliköiden sijaiset HEL 2017-001933 T 00 01 00 Päätös päätti, että arkkitehtuuriosaston toimistopäälliköiden sijaisina toimivat seuraavassa

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1/2017 Helsingin kaupungin työterveys -liikelaitoksen

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1/2017 Helsingin kaupungin työterveys -liikelaitoksen Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1/2017 Kokousaika 8:00-9:00 Kokouspaikka Helsinginkatu 24, 5. krs, neuvotteluhuone 531 Läsnä Jäsenet Muut Karvinen, Marko strategiapäällikkö saapui 8:03 Enroos, Asta yksikön

Lisätiedot

Muutoksenhaku Oikaisuvaatimusohje, sosiaali- ja terveyslautakunta

Muutoksenhaku Oikaisuvaatimusohje, sosiaali- ja terveyslautakunta Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) 22 Päätös tutkimuslupahakemuksesta HEL 2017-004065 HEL 2017-004065 T 13 02 01 Päätös Päätöksen perustelut ja ehdot päätti myöntää tutkimusluvan ********** tutkimuslupahakemukselle

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Sosiaali- ja terveystoimiala Terveys- ja päihdepalvelut -palvelukokonaisuus

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Sosiaali- ja terveystoimiala Terveys- ja päihdepalvelut -palvelukokonaisuus Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) 6 Kallion ja Vuosaaren terveysasemien väliaikainen sulkeminen HEL 2017-008474 T 06 00 00 Päätös päätti, että alla mainituilla terveysasemilla ei ole avoterveydenhuollon

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Kiinteistövirasto Tonttiosasto Asuntotonttitoimisto Asuntotonttitoimiston toimistopäällikkö

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Kiinteistövirasto Tonttiosasto Asuntotonttitoimisto Asuntotonttitoimiston toimistopäällikkö Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) 13 Asuntotontin (AK 1 900 k-m²) lyhytaikainen vuokraaminen Kiinteistö Oy Pohjolan Perusyhtiö Uusimaa 42:lle rakennusluvan hakemista varten (Mellunkylä, Mellunmäki, tontti

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Opetusvirasto Nuoriso- ja aikuiskoulutuslinja Toimialarehtori, Tekniikka ja logistiikka

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Opetusvirasto Nuoriso- ja aikuiskoulutuslinja Toimialarehtori, Tekniikka ja logistiikka Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) 7, Stadin ammattioppilaitos, autoalan lehtorin virka, 2 paikkaa HEL 2017-003675 T 01 01 01 01 Päätös Päätöksen perustelut Toimialarehtori päätti kokonaisarvion perusteella

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Nuorisoasiainkeskus Kehittämisosasto Kumppanuusyksikkö Kumppanuuspäällikkö

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Nuorisoasiainkeskus Kehittämisosasto Kumppanuusyksikkö Kumppanuuspäällikkö Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) 5 Helsingin nuoret ajattelijat ry:n projektiavustushakemus 2017 HEL 2017-000127 T 02 05 01 00 Päätös Päätöksen perustelut Vs. kumppanuuspäällikkö päätti myöntää Helsingin

Lisätiedot

Lisätiedot Hanna Maarit Tarvainen, toimistosihteeri, puhelin: hanna.m.tarvainen(a)hel.fi. 1 Salassa pidettävä (JulkL 24 1 mom 25 k.

Lisätiedot Hanna Maarit Tarvainen, toimistosihteeri, puhelin: hanna.m.tarvainen(a)hel.fi. 1 Salassa pidettävä (JulkL 24 1 mom 25 k. Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) 16, liikaa maksettujen kilometrikorvausten takaisinperintä HEL 2016-007457 T 01 02 01 08 Päätös Päätöksen perustelut päätti, että ********** peritään takaisin hänelle

Lisätiedot

OIKAISUVAATIMUS- JA VALITUSKIELLOT SEKÄ OHJEET OIKAISUVAATIMUKSEN TEKEMISEKSI

OIKAISUVAATIMUS- JA VALITUSKIELLOT SEKÄ OHJEET OIKAISUVAATIMUKSEN TEKEMISEKSI OIKAISUVAATIMUS- JA VALITUSKIELLOT SEKÄ OHJEET OIKAISUVAATIMUKSEN TEKEMISEKSI MUUTOKSENHAKUKIELLOT JA NIIDEN PERUSTEET Seuraavista päätöksistä ei kuntalain (410/2015) 136 :n mukaan saa tehdä oikaisuvaatimusta

Lisätiedot

Ympäristölautakunnan päätökseen 64 tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen.

Ympäristölautakunnan päätökseen 64 tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen. OIKAISUVAATIMUSOHJEET JA VALITUSOSOITUS OIKAISUVAATIMUSOHJE Ympäristölautakunnan päätökseen 64 tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen.

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Varhaiskasvatusvirasto

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Varhaiskasvatusvirasto Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) 51 Julkisena palveluvelvoitteena järjestettävän päiväkotihoidon korvaus vuodelle 2017 HEL 2017-003666 T 02 08 02 01 Päätös Päätöksen perustelut päätti hyväksyä Allergia-

Lisätiedot

9 Käytöstä poistetun irtaimen omaisuuden myynti, Pelastuslaitos

9 Käytöstä poistetun irtaimen omaisuuden myynti, Pelastuslaitos Mikkeli Pöytäkirja 2/2015 1 (9) Etelä-Savon pelastuslautakunta 03.06.2015 Aika 03.06.2015, klo 14:00-14:40 Paikka Juva Käsitellyt asiat 7 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 8 Pöytäkirjan tarkastus

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Kaupunginkanslia

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Kaupunginkanslia Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) 24 n tietotekniikka- ja viestintäosaston viestinnän päälliköiden sijaiset 1.6.2017 alkaen HEL 2017-007117 T 00 01 00 Päätös Va. tietotekniikka- ja viestintäjohtaja päätti,

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Varhaiskasvatusvirasto

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Varhaiskasvatusvirasto Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) 37 Käynnistämistuen myöntäminen Oy Ankkalampi-Ankdammen Ab, Pakilan Ankkalampi-Duckiesille HEL 2017-001292 T 05 01 08 Päätös Päätöksen perustelut Lisätiedot päätti myöntää

Lisätiedot

Otteet Otteen liitteet

Otteet Otteen liitteet Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) 1 Etelän terveysasemien johtavan ylilääkärin pöytäkirjan nähtävilläolo vuonna 2014 Päätös päätti, että Etelän terveysasemien johtavan ylilääkärin pöytäkirjat pidetään

Lisätiedot

Muutoksenhaku Oikaisuvaatimusohje, kiinteistölautakunta Otteet Otteen liitteet

Muutoksenhaku Oikaisuvaatimusohje, kiinteistölautakunta Otteet Otteen liitteet Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) 344 Toimistotilojen vuokraus Salpauslento Oy:lle Malmin lentokentältä HEL 2016-014275 T 10 01 03 Päätös Päätöksen perustelut n tilakeskuksen yrityspalveluiden asiakaspäällikkö

Lisätiedot

1 Tutkimuslupahakemus Tutkimussuunnitelma 3 Muut liitteet

1 Tutkimuslupahakemus Tutkimussuunnitelma 3 Muut liitteet Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) 68 Päätös tutkimuslupahakemuksesta HEL 2016-010304 HEL 2016-010304 T 13 02 01 Päätös Päätöksen perustelut ja ehdot päätti myöntää tutkimusluvan ********** tutkimuslupahakemukselle

Lisätiedot

Muutoksenhaku Oikaisuvaatimusohje, kiinteistölautakunta Otteet Otteen liitteet

Muutoksenhaku Oikaisuvaatimusohje, kiinteistölautakunta Otteet Otteen liitteet Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) 185 Koulutuskeskus Unika Hairstyle Oy, liiketilan vuokraus osoitteesta Eteläinen rautatienkatu 16 a HEL 2016-008265 T 10 01 03 Päätös Päätöksen perustelut n Tilakeskuksen

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Kiinteistövirasto Tonttiosasto Asuntotonttitoimisto Asuntotonttitoimiston toimistopäällikkö

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Kiinteistövirasto Tonttiosasto Asuntotonttitoimisto Asuntotonttitoimiston toimistopäällikkö Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) 10 Asuntotontin (kaupunkipientalo) lyhytaikaisen vuokrasopimuksen muuttaminen ja jatkaminen rakennusluvan hakemista varten (Malmi, Ormuspelto, tontti 38099/30) HEL 2014-003157

Lisätiedot

20 Päätös tutkimuslupahakemuksesta HEL Päätös

20 Päätös tutkimuslupahakemuksesta HEL Päätös Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) 20 Päätös tutkimuslupahakemuksesta HEL 2017-003664 HEL 2017-003664 T 13 02 01 Päätös Päätöksen perustelut ja ehdot päätti myöntää tutkimusluvan ********** tutkimuslupahakemukselle

Lisätiedot

20 Perusopetuksen opetustuntimäärät lukuvuonna

20 Perusopetuksen opetustuntimäärät lukuvuonna Mäntyharju Pöytäkirja 3/2017 1 (11) Aika 21.03.2017, klo 18:01-18:39 Paikka Kunnantalo, kokoushuone Lahna Käsitellyt asiat 17 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 18 Pöytäkirjan tarkastus 19 Talousarvion

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 6/2017 Keskusvaalilautakunta

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 6/2017 Keskusvaalilautakunta Helsingin kaupunki Pöytäkirja 6/2017 Kokousaika 19:00-20:15 Kokouspaikka Keskusvaalilautakunnan toimisto Läsnä Jäsenet Viertola, Juha Kivinen, Tiina Ahonen, Risto Kiukas, Vertti puheenjohtaja varapuheenjohtaja

Lisätiedot

Helsingin kaupunginhallitus Pöytäkirja 1 (5)

Helsingin kaupunginhallitus Pöytäkirja 1 (5) Helsingin kaupunginhallitus Pöytäkirja 1 (5) 48 Edustus: Pietarin ja Helsingin Pk-yritysten verkostoitumistapahtuma (partneriaatti) Helsingissä 9. - 11.10.2017 HEL 2017-005751 T 00 04 03 Päätös Päätöksen

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Kiinteistövirasto Tonttiosasto Asuntotonttitoimisto Asuntotonttitoimiston toimistopäällikkö

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Kiinteistövirasto Tonttiosasto Asuntotonttitoimisto Asuntotonttitoimiston toimistopäällikkö Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) 184 Asuntotontin (pientalo, 1 045 k-m²) lyhytaikainen vuokraaminen Rakennus-Sauma Komulainen Ky:lle perustettavan yhtiön lukuun rakennusluvan hakemista ja maanrakennustöiden

Lisätiedot

Helsingin kaupunginhallitus Pöytäkirja 1 (5)

Helsingin kaupunginhallitus Pöytäkirja 1 (5) Helsingin kaupunginhallitus Pöytäkirja 1 (5) 44 Edustus: Yleissivistävän koulutuksen kansainvälisyyspäivät Helsingissä 9. - 10.10.2017 HEL 2017-001530 T 00 04 03 Päätös Päätöksen perustelut Kaupunginjohtaja

Lisätiedot

Helsingin kaupunginhallitus Pöytäkirja 1 (5)

Helsingin kaupunginhallitus Pöytäkirja 1 (5) Helsingin kaupunginhallitus Pöytäkirja 1 (5) 38 Edustus: Working with Cultural Objects and Manuscripts Symposium Helsingissä 5. - 6.6.2017 HEL 2017-003963 T 00 04 03 Päätös Päätöksen perustelut Vs. kaupunginjohtaja

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Kiinteistövirasto Tilakeskus Asiakkuudet Asiakaspäällikkö/Yrityspalvelut

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Kiinteistövirasto Tilakeskus Asiakkuudet Asiakaspäällikkö/Yrityspalvelut Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) 25 Kodinkonetekniikka R. Kumpula Ky:n vuokrasopimuksen muutos osoitteessa Louhikkotie 20 A, 00770 Helsinki HEL 2017-000531 T 10 01 03 Päätös Päätöksen perustelut n tilakeskuksen

Lisätiedot

Muutoksenhaku Oikaisuvaatimusohje, kiinteistölautakunta Otteet Otteen liitteet

Muutoksenhaku Oikaisuvaatimusohje, kiinteistölautakunta Otteet Otteen liitteet Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) 302 Toimistotilan vuokraus Suomen Ultrapilotit ry:lle Malmin lentokentän päärakennuksesta HEL 2016-013717 T 10 01 03 Päätös Päätöksen perustelut n tilakeskuksen yrityspalveluiden

Lisätiedot

Muutoksenhaku Oikaisuvaatimusohje, sosiaali- ja terveyslautakunta Otteet Otteen liitteet

Muutoksenhaku Oikaisuvaatimusohje, sosiaali- ja terveyslautakunta Otteet Otteen liitteet Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) 8 Kehitysvammaisten Palvelusäätiö sr, palvelusetelituottaja, omaishoidon tuen kotiin annettava palvelu HEL 2017-008876 T 05 00 00 Päätös Päätöksen perustelut Sairaala-,

Lisätiedot

Oulunkylän ala-asteen koulu, Teinintie 12, rehtorin huone

Oulunkylän ala-asteen koulu, Teinintie 12, rehtorin huone HELSINGIN KAUPUNKI Pöytäkirja OULUNKYLÄN ALA-ASTEEN KOULU JOHTOKUNTA 27.05.2019 Kokousaika 27.5.2019 klo 18.00 19.00 Kokouspaikka Oulunkylän ala-asteen koulu, Teinintie 12, rehtorin huone Jäsenet Heikkinen

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Nuorisoasiainkeskus Kehittämisosasto Kumppanuusyksikkö Kumppanuuspäällikkö

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Nuorisoasiainkeskus Kehittämisosasto Kumppanuusyksikkö Kumppanuuspäällikkö Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) 58 SDPL:n Helsingin ja Uudenmaan piirijärjestö ry:n projektiavustushakemus HEL 2016-008862 T 02 05 01 00 Päätös Päätöksen perustelut päätti myöntää SDPL:n Helsingin

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Kiinteistövirasto 16/2015 Tilakeskus Asiakkuudet Asiakaspäällikkö/Yrityspalvelut

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Kiinteistövirasto 16/2015 Tilakeskus Asiakkuudet Asiakaspäällikkö/Yrityspalvelut Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) 76 Liiketilan vuokraus osoitteessa Tyynenmerenkatu 6 HEL 2015-008770 T 10 01 03 Päätös Päätöksen perustelut Yrityspalveluiden asiakaspäällikkö päätti vuokrata Liikkeen

Lisätiedot

Mikkeli Ote viranhaltijapäätöksestä 1 (5) Kaavoituspäällikkö Hankintapäätökset. Tarjoukset saatiin seuraavilta toimijoilta:

Mikkeli Ote viranhaltijapäätöksestä 1 (5) Kaavoituspäällikkö Hankintapäätökset. Tarjoukset saatiin seuraavilta toimijoilta: Mikkeli Ote viranhaltijapäätöksestä 1 (5) MliDno-2017-163 Nuijamiehen, Pursialan ja valtatie 15 melu- ja tärinäselvitys Mikkelin kaupunki on pyytänyt tarjousta Nuijamiehen, Pursialan ja Valtatie 15 melu-

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Opetusvirasto Hallinto- ja kehittämiskeskus/opev Kehittämisjohtaja

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Opetusvirasto Hallinto- ja kehittämiskeskus/opev Kehittämisjohtaja Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) 126 Kansallinen Lastenliitto Helsingin piirijärjestö ry:lle myönnettävä lisäavustus perusopetuslain mukaiseen koululaisten iltapäivätoimintaan lukuvuoden 2016 2017 syyslukukaudelle

Lisätiedot

Muutoksenhaku Oikaisuvaatimusohje, sosiaali- ja terveyslautakunta Otteet

Muutoksenhaku Oikaisuvaatimusohje, sosiaali- ja terveyslautakunta Otteet Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) 275 Päätös tutkimuslupahakemuksesta HEL 2016-007607 HEL 2016-007607 T 13 02 01 Päätös Päätöksen perustelut ja ehdot Talous- ja tukipalvelujen osastopäällikkö päätti

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Kiinteistövirasto Tilakeskus Asiakkuudet Asiakaspäällikkö/Yrityspalvelut

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Kiinteistövirasto Tilakeskus Asiakkuudet Asiakaspäällikkö/Yrityspalvelut Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) 92 E-Fa La Oy, uusi vuokrasopimus osoitteessa Kanavakatu 6, Tulli- ja pakkahuone HEL 2016-003438 T 10 01 03 Päätös Päätöksen perustelut Yrityspalveluiden asiakaspäällikkö

Lisätiedot

24 Kajaanin Vesi -liikelaitoksen johtokunnan kokousajat

24 Kajaanin Vesi -liikelaitoksen johtokunnan kokousajat Kajaanin kaupunki Pöytäkirja 3/2017 1 (18) Aika 14.09.2017, klo 16:16-16:45 Paikka Onnelantie 10 Käsitellyt asiat 21 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 22 Pöytäkirjan tarkastus 23 Viranhaltijoiden

Lisätiedot

Muutoksenhaku Oikaisuvaatimusohje, yleisten töiden lautakunta Otteet Otteen liitteet Oikaisuvaatimusohje, yleisten töi-

Muutoksenhaku Oikaisuvaatimusohje, yleisten töiden lautakunta Otteet Otteen liitteet Oikaisuvaatimusohje, yleisten töi- Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) n lakimies 256 Lisäkorvausvaatimuksen hyväksyminen, kaatuminen 15.12.2014 Maasalonpolulla Säveltie 5 kohdalla Pukinmäessä HEL 2014-015408 T 03 01 00 Kaatuminen, 15.12.2014,

Lisätiedot

Malminkartanon ala-asteen koulu, Puustellintie 6, opettajienhuone

Malminkartanon ala-asteen koulu, Puustellintie 6, opettajienhuone HELSINGIN KAUPUNKI Pöytäkirja 3/2018 MALMINKARTANON ALA-ASTEEN KOULU JOHTOKUNTA 4.10.2018 Kokousaika 4.10.2018 klo 18.05 18.46 Kokouspaikka Malminkartanon ala-asteen koulu, Puustellintie 6, opettajienhuone

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Tukkutori

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Tukkutori Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) 2 Torikahvilapaikan vuokraaminen Lätty Helsingille Fredrikin torilta HEL 2017-000616 T 10 01 01 04 Sopimus nro 13438 Päätös päätti vuokrata Fredrikin torilta Lätty Helsingille

Lisätiedot

Muutoksenhaku Oikaisuvaatimusohje, kiinteistölautakunta Otteet Otteen liitteet

Muutoksenhaku Oikaisuvaatimusohje, kiinteistölautakunta Otteet Otteen liitteet Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) 52 Helsingin Leijona Oy, autohallipaikan vuokraus osoitteessa Pohjoisesplanadi 19/Unioninkatu 28 HEL 2016-000787 T 10 01 03 Päätös Päätöksen perustelut n Tilakeskuksen

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (6) Kaupunginmuseo

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (6) Kaupunginmuseo Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (6) 25, digimarkkinoinnin hankinta Tulos Helsinki Oy:ltä HEL 2016-004304 T 02 08 01 01 Päätös Päätöksen perustelut päätti hankkia digitaalisen markkinoinnin kehittämistä

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Rakennusvirasto Palveluosasto Palveluosaston lakimies

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Rakennusvirasto Palveluosasto Palveluosaston lakimies Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) 236 Lisäkorvausvaatimuksen hyväksyminen, liukastuminen 27.12.2014 Lielahdentie 3-5 kohdalla Lauttasaaressa HEL 2015-013984 T 03 01 00 Liukastuminen, 27.12.2014, Lielahdentie,

Lisätiedot