Kalojen kasvattaminen verkkoaltaissa meressä Koirankarin saaren länsipuolella,

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Kalojen kasvattaminen verkkoaltaissa meressä Koirankarin saaren länsipuolella,"

Transkriptio

1 Etelä-Suomi Päätös Nro 118/2012/2 Dnro ESAVI/683/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen ASIA Luvan hakija Kalojen kasvattaminen verkkoaltaissa meressä Koirankarin saaren länsipuolella, Uusikaupunki Rantamaan Lohi, avoin yhtiö Ihamontie PYHÄMAA Luvan hakemisen peruste Ympäristönsuojelulain 28 :n ja ympäristönsuojeluasetuksen 1 :n 1 momentin 11 c) kohdan mukainen hakemus. Vesilain (264/1961) 2 luvun 2 :n vesistöön rakentamista koskeva hakemus. Asian vireilletulo Rantamaan Lohi, avoin yhtiö on saattanut hakemuksen vireille Etelä- Suomen aluehallintovirastossa sekä myöhemmin täydentänyt hakemustaan , ja HAKEMUS Toiminta ja sen sijainti Voimassa oleva lupa Toiminta sijoittuu Uudenkaupungin ulkosaaristoon. Kasvatustoiminta tapahtuu kahdessa verkkoaltaassa meressä Koirankarin saaren länsipuolella yhteisellä vesialueella RN:o 876:1 ns. Planetin karrojen alueella Uudenkaupungin kaupungin Pyhämaan kylässä. Kalojen lisäkasvu on enintään noin kg vuodessa. Länsi-Suomen ympäristölupavirasto on antamallaan päätöksellä nro 5/2005/3 myöntänyt Rantamaan Lohi, avoimelle yhtiölle luvan verkkoaltaiden pitämiseen meressä ja kalojen kasvattamiseen niissä Pyhämaan kylän kalastuskunta -nimisen osakaskunnan vesialueella RN:o 876:1 Koirankarin saaren länsipuolella. Lupa on voimassa saakka tai kunnes mennessä vireille saatetusta uudesta hakemuksesta annettu päätös on lainvoimainen. Voimassa olevan päätöksen mukaan verkkoaltaiden pinta-ala saa olla enintään m 2, kalojen ruokintaan käytettävän rehun sisältämä fosforimäärä vuodessa enintään 720 kg ja typpimäärä enintään kg. Pää- ETELÄ-SUOMEN ALUEHALLINTOVIRASTO, YMPÄRISTÖLUPAVASTUUALUE ymparistoluvat.etela@avi.fi puh fax kirjaamo.etela@avi.fi Hämeenlinnan päätoimipaikka Birger Jaarlin katu 15 PL 150, Hämeenlinna Helsingin toimipaikka Ratapihantie 9 PL 110, Helsinki

2 töksen mukaan näillä rajoituksilla olisi mahdollista kasvattaa noin kg kalaa vuodessa vuotuisena lisäkasvuna ilmaistuna. 2 Oikeus alueeseen Rantamaan Lohi, avoin yhtiö ja Pyhämaan kylän kalastuskunta -niminen osakaskunta ovat tehneet Planetin Karrat -nimistä vesialuetta koskevan vuokrasopimuksen viideksi vuodeksi alkaen. Vuokraaika jatkuu viiden vuoden jaksoina, ellei jompikumpi osapuoli irtisano vuokrasuhdetta vuotta ennen jakson päättymistä. Alueen kaavat ja luonnonsuojelu Ympäristön tila Alueella on vahvistettu yleiskaava, jossa kalankasvatuslaitoksen sijaintipaikka on merkitty vesialueeksi. Laitoksen lähimmät saaret on merkitty luonnonsuojelualueiksi (SL). Kaavamääräyksiin ei sisälly kalankasvatusta rajoittavia ehtoja. Kalankasvatuslaitos sijaitsee Natura verkostoon kuuluvalla alueella Uudenkaupungin saaristo, FI Alue on tyypiltään sekä SCI että SPA. Sen pinta-ala on noin ha. Merialue Kuormitus Vedenlaatu Kasvatuspaikka sijaitsee lähes avomerellä. Veden syvyys kalankasvatuspaikalla on noin 10 m sekä lähialueilla m. Veden virtaus- ja laimentumisolosuhteet ovat kalankasvatuksen kannalta erinomaiset. Alueella ei ole veden virtauksia tai sekoittumista estäviä saaria, karikkoja tai matalia merenpohjan kynnyksiä. Pyhämaan merialueella toimii viisi kirjolohta tuottavaa kalankasvattamoa, joilla on yhteensä yhdeksän laitosyksikköä. Lähimmät kalankasvatuslaitokset ovat 1,5 km koilliseen sijaitseva Rantamaan Lohi, avoimen yhtiön Sasinklopin laitos ja runsaat 2 km itään sijaitseva Mannerlohi Oy:n Pujon laitos. Kalankasvatuksen lisäksi aluetta kuormittavat hajakuormitus sekä virtausten tuomat ravinteet. Alueen vedenlaatua on tarkkailtu osana Pyhämaan merialueen yhteistarkkailua. Veden laadun tutkimus on tehty vuosittain kahdesti kesäkauden aikana. Vuosina kokonaisfosforipitoisuudet vaihtelivat hakijan laitoksen lähellä olevalla kahdella näytteenottopisteellä välillä µg/l ja kokonaistyppipitoisuudet välillä µg/l. Levätuotantoa mittaavat a- klorofyllin pitoisuudet vaihtelivat välillä 1,1 4,3 µg/l. Perustuotantokyky vaihteli välillä mgc/m 3 d. Laitoksen vaikutuksia päällyslevästöön tutkitaan määrävuosina ja viimeinen tutkimus tehtiin vuonna 2007 kahtena kahden viikon jaksona. Lähipisteiden keskiarvo oli ensimmäisellä jaksolla 3,2 mg/m 2 ja toisella jaksolla 8,1 mg/m 2.

3 3 Pohja Alueen käyttö Pohjan tilaa tutkittiin vuonna Laitoksen lähellä aallokon vaikutus on voimakas ja alueella vallitsevina kovat eroosiopohjat (sora, hiekka). Pohjaan ei sen vuoksi laskeudu pysyvästi orgaanista ainesta tai hienojakoisia maa-aineksia. Laitokselta lounaaseen esiintyi käytännössä vain Merenzelleria -monisukasmatoa ja itämerensimpukoita. Lajisto on niukentunut vuoteen 2001 verrattuna. Alue luokiteltiin puoliterveeksi. Laitoksen läheisyydessä, noin 1,5 km etäisyydellä, on vain kolme kiinteistöä. Kalankasvatuspaikan vaikutusalueella ei ole vedenottamoita, kaivoja, uimarantoja tai muita erityiskäyttöön otettuja alueita. Kalankasvatuslaitosten vaikutusalueella kalastaa kolme ammattikalastajaa. Nykyinen toiminta Laitoksella kasvatetaan kirjolohta. Ympäristönsuojelun tietojärjestelmästä saatujen tietojen perusteella Rantamaan Lohi, avoimen yhtiön kalankasvatuslaitoksen toiminta ja päästöt vuosina ovat olleet seuraavat: keskiarvo Lisäkasvu (kg/a) Rehun fosfori (kg/a) Rehun typpi (kg/a) Fosforipäästö (kg/a) Typpipäästö (kg/a) Rehumäärä (kg/a) Rehukerroin 1,12 1,16 1,09 1,11 1,16 1,13 * Fosforin ominaispäästö (g/kg/a) 5,4 5,6 4,9 5,2 5,6 5,3* Typen ominaispäästö (g/kg/a) * * painotettu keskiarvo Hakemuksen mukainen toiminta Laitoksen rakenteet Kalojen jatkokäsittely Laitos koostuu kahdesta verkkoaltaasta, joiden yhteenlaskettu pinta-ala on m 2, keskimääräinen vesisyvyys 5 m ja tilavuus m 3. Altaat on ankkuroitu pitävästi pohjaan. Kaloja perataan ja jatkokäsitellään mantereella sijaitsevassa Rantamaan Lohi, avoimen yhtiön Meri-Ihamon laitoksessa, jolla on voimassa oleva ympäristölupa. Tuotanto Kalankasvatuslaitoksella on tarkoitus kasvattaa kirjolohta. Kasvatettavien kalojen lisäkasvu on noin kg/a. Kalojen ruokintaan käytettävä rehumäärä on noin kg/a ja se sisältää fosforia noin 850 kg/a ja typpeä noin kg/a. Kalat ruokitaan käsin.

4 Kuivarehu säilytetään asianmukaisesti tuotantopakkauksissa Meri-Ihamon laitoksen varastossa, josta kulloinkin tarvittava rehumäärä kuljetetaan päivittäin verkkoaltaille. Laitoksen aiheuttamat päästöt ja niiden rajoittaminen Ruokintaan käytetään kuivarehua. Rehun valinnalla on pyritty minimoimaan fosfori- ja typpipäästöjä ympäristöön. Kalankasvatuksen fosforipäästö mereen on hakemuksen mukaisilla arvoilla laskettuna 570 kg/a ja typpipäästö kg/a. Toiminnasta ei aiheudu haju-, melu- tai pölyhaittaa. Hakemuksen mukainen kalankasvatus vastaa ympäristön kannalta parasta käytäntöä merialueella. 4 Jätehuolto Kuolleiden kalojen ja muun kiinteän jätteen (noin kg) käsittelystä huolehtii Jätehuolto A. Vuorinen Oy, jonka kanssa hakijalla on jätehuoltosopimus. Toiminnasta ei synny ongelmajätettä. Kemikaalit Kalankasvatuslaitoksella käytetään tarvittaessa allasverkkojen värjäykseen yleisesti käytössä olevia värjäysaineita, jotka varastoidaan asianmukaisesti Meri-Ihamon laitoksella. Niiden kulutus on noin 100 l/a. Toiminnan vaikutukset Ympäristön tila Hakemuksen mukaan toiminta ei aiheuta veden laadun, biologisten tekijöiden ja alueen käyttökelpoisuuden muuttumista. Laitoksen lähialueilla voi olla lievä vaikutus ympäristön ja vesialueen tilaan. Kalakasvatuksesta ei ole havaittu aiheutuneen haitallisia vaikutuksia kalastusolosuhteisiin. Kalankasvatus ei vaikuta Kokemäenjoen-Saaristomeren-Selkämeren vesienhoitosuunnitelman tavoitteiden saavuttamiseen. Kalankasvatusalueen laimennusolosuhteet ovat hyvät. Merialueen käyttö Kalankasvatustoiminnasta ei aiheudu haittaa veneliikenteelle tai kalastukselle. Toiminta ei vaikuta vapaa-ajan asuntojen käyttöön tai muuhun virkistyskäyttöön. Luonnonsuojelualueet Kalankasvatuslaitos sijaitsee Uudenkaupungin saaristo Natura alueella. Kalankasvatustoiminnalla ei ole ollut vaikutuksia Natura-alueen tavoitteiden toteutumiseen.

5 5 Toiminnan ja sen vaikutusten tarkkailu Toiminnanharjoittaja pitää laitoksen toiminnasta hoitopäiväkirjaa. Kalankasvatuslaitoksen vaikutustarkkailua jatketaan nykyisen käytännön mukaisesti. LUPAHAKEMUKSEN KÄSITTELY Tiedottaminen Aluehallintovirasto on vesilain 16 luvun 6, 7 ja 8 :ssä säädetyllä tavalla kuuluttamalla asiasta aluehallintovirastossa ja Uudenkaupungin kaupungissa varannut tilaisuuden muistutusten ja vaatimusten tekemiseen sekä mielipiteiden esittämiseen hakemuksen johdosta viimeistään Muistutukset ja vaatimukset Kuulutus on lähetetty erikseen tiedoksi asiakirjoista ilmeneville viranomaisille ja asianosaisille. 1) Varsinais-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen ympäristö ja luonnonvarat -vastuualue on lausunut, että Rantamaan Lohi, avoimen yhtiön Planeetin laitos sijaitsee melko avoimella merialueella vajaan kolmen kilometrin päässä Pyhämaan Pitkäluodosta luoteeseen. Vaikka veden vaihtuvuus avoimen Selkämeren tuntumassa on hyvä, ovat laitosta ympäröivät vedet matalia, pääosin alle kymmenen metrin syvyisiä. Vuosina laitoksen keskimääräinen fosforikuormitus on ollut 309 kg ja typpikuormitus kg vuodessa. Tänä aikana vuotuinen kuormitus on vaihdellut fosforin osalta kg/vuosi ja typen osalta kg/vuosi. Merialueen veden laadussa ei ole tapahtunut oleellisia muutoksia luvun lopun jälkeen. Alueella (Pitkäluodon länsi-luoteispuoli) näkösyvyys näyttäisi jopa hieman parantuneen ja typpipitoisuus alentuneen 1990-luvun alkupuolen ja 2000-luvun alkupuolen välillä. Vesien yleisen käyttökelpoisuusluokituksen sekä ekologisen luokituksen mukaan Pyhämaata ympäröivä merialue kuuluu luokkaan hyvä. Lähimmät muut kalankasvatuslaitokset ovat 1,5 km koilliseen sijaitseva Rantamaan Lohen Sasinklopin laitos ja runsaat 2 km itään sijaitseva Mannerlohen Pujon laitos, joiden kuormitus on samaa suuruusluokkaa kuin tässä tarkasteltavan laitoksen. Näiden laitosten yhteen laskettu vuosittainen kuormitus on ollut keskimäärin kg fosforia ja kg typpeä. Rantamaan Lohen Sasinklopin ja Planeetin laitokset ovat Pyhämaan edustan merialueen uloimmat kalankasvatuslaitokset. Kalankasvatuksen lisäksi aluetta kuormittavat hajakuormitus sekä virtausten etelämpää tuomat ravinteet. Vedenlaadun tutkimus on tehty vuosittain kahdesti, yleensä heinäkuussa ja syyskuun alussa. Tässä tarkastellaan tuloksia vuodesta 2002 lähtien, jolloin sekä laitosten lähipisteiden että vertailupisteiden määrää lisättiin. Pla-

6 neetin laitoksen lähistöllä on vuodesta 2002 lähtien ollut kaksi veden laadun seurantapistettä, joista toinen sijaitsee laitoksen eteläpuolella ja toinen laitoksen pohjoispuolella. Laitoksen vertailupisteiksi niiden etäisyyden ja yleisen sijainnin perusteella on tässä huomioitu seuraavat neljä pistettä: PYHM 286 Viikarrannokat, Pran 310 Truutin Pauha, Xl ja X4. Tarkastelluissa veden laadun muuttujissa (pintaveden kokonaisfosforipitoisuus, a-klorofyllipitoisuus, kasviplanktonin perustuotantokyky ja näkösyvyys) ei ole havaittavissa suurta eroa lähipisteiden ja kontrollipisteiden välillä. Vertailupisteillä hajonta on ollut kuitenkin monen muuttujan kohdalla suurempaa kuin lähipisteillä. Tämä selittyy pitkälti sillä, että vertailupisteet sijaitsevat laajemmalla alueella kuin lähipisteet. Loppukesän fosforipitoisuus on vaihdellut lähipisteillä µg/l ja vertailupisteillä 9 29 µg/l vuosina a-klorofyllin pitoisuus loppukesällä on vaihdellut lähipisteillä 0,5 4,3 µg/l (keskiarvo 2,1 µg/l) ja vertailupisteillä 1,0 4,1 µg/l (keskiarvo 2,0 µg/l). Vuonna 2006 a-klorofyllipitoisuudet olivat selvästi suuremmat kuin muina vuosina. Näkösyvyys on vaihdellut lähipisteillä 4,0 ja 6,0 m välillä ja vertailupisteillä 3,1 ja 6,0 m välillä. Perustuotantokyky on vaihdellut lähipisteillä mgc/m 3 d ja vertailupisteillä mgc/m 3 d. Laitoksen vaikutuksia päällyslevästöön tutkitaan määrävuosina ja viimeiset kolme kertaa on tutkittu vuosina 1999, 2002 ja 2007 kahtena kahden viikon jaksona. Näinä vuosina päällyslevästön klorofyllipitoisuuksien keskiarvo on ollut suurempi laitoksen lähipisteillä kuin vertailupisteillä. Suhteellisesti suurin ero oli vuonna 2002 molemmilla inkubointijaksoilla ja vuonna 2007 ensimmäisellä inkubointijaksolla. Vuonna 2002 lähipisteiden keskiarvo oli ensimmäisellä jaksolla 4,7 mg/m 2 ja vertailupisteiden 1,9 mg/m 2. Toisella jaksolla lähipisteiden keskiarvo oli 2,1 mg/m 2 ja vertailupisteiden 0,8 mg/m 2. Vuonna 2007 lähipisteiden keskiarvo oli ensimmäisellä jaksolla 3,2 mg/m 2 ja vertailupisteiden 1,3 mg/m 2. Toisella jaksolla lähipisteiden keskiarvo oli 8,1 mg/m 2 ja vertailupisteiden 6,4 mg/m 2. Pohjaeläintutkimuksia on tehty Pyhämaan merialueella vuosina 1987, 1991, 1996, 2001 ja Pitkäluodon kärjen länsi-luoteispuolella on kuusi pohjaeläinseurantapistettä, jotka vuoden 2001 tarkkailussa luokiteltiin puoliterveisiksi tai puoliterveiksi/puolilikaantuneiksi. Uloimpien kalankasvatuslaitosten (Planeetin ja Sasinklopin laitokset) alueella aallokko on voimakasta ja vallitsevana pohjatyyppinä on kovat sora- ja hiekkapitoiset eroosiopohjat. Tällaisilla pohjilla pohjaeläimistön yksilömäärät ja biomassat ovat yleensä pieniä. Surviaissääsken toukkien ja harvasukasmatojen esiintyminen saattaa kuitenkin viitata kalankasvatuksen paikalliseen rehevöittävään vaikutukseen. Toisaalta kalankasvatuksen ja muista tekijöistä johtuvan rehevöitymisen erittely on vaikeaa, koska pohjaeläinpisteitä on vähän: Planeetin laitoksen lähimmät kaksi asemaa sijaitsevat runsaan kilometrin päässä laitoksesta länsi-lounaaseen ja luoteeseen. Länsi-lounaaseen sijaitsevan aseman pohja luokiteltiin vuonna 2006 puoliterveeksi ja luoteeseen sijaitsevan aseman pohja puoliterveeksi/puolilikaantuneeksi. Luoteinen asema sijaitsee melko 6

7 lähellä Sasinklopin laitosta ja sen tila on edellisen tutkimuskerran jälkeen muuttunut puoliterveestä puoliterveen ja puolilikaantuneen rajalle. Yhteenvetona laitoksen vesistövaikutuksista voidaan todeta, että Planeetin laitoksen vaikutukset ympäröivän vesialueen tilaan ovat velvoitetarkkailututkimusten tulosten perusteella melko lieviä. Veden laadun fysikaaliskemiallisissa muuttujissa ei selviä vaikutuksia ole nähtävissä. Päällyslevästötutkimuksessa laitoksen lähipisteiden klorofyllimäärät ovat olleet vuosina 1999, 2002 ja 2007 vertailupisteitä suuremmat jokaisena inkubointijaksona. Pohjaeläintutkimuksen perusteella kalankasvatuksella saattaa olla lievää vaikutusta pohjan laatuun alueella, mutta pisteiden vähäisyyden takia johtopäätökset ovat epävarmalla pohjalla. Laitos sijaitsee kuitenkin Selkämeren partaalla avomeren tuntumassa, missä veden vaihtuvuus on hyvä. Tämän takia alue soveltuu paremmin kalankasvatukseen kuin moni suojaisemmassa, huonomman veden vaihtuvuuden omaavassa paikassa sijaitseva laitos. Kalankasvatuslaitos sijaitsee Natura verkostoon kuuluvalla Uudenkaupungin saariston Natura-alueella (FI ). Kohde on sisällytetty Naturaan sekä luonto- että lintudirektiivin perusteella. Mikäli laitoksen kuormitus pysyy nykyisenlaisena, ei toiminta todennäköisesti merkittävästi heikennä niitä luonnonarvoja, joiden vuoksi alue on sisällytetty Natura verkostoon, eikä hankkeelta edellytetä luonnonsuojelulain 65 :n mukaista arviointia. Mikäli nykyistä kuormitusta kuitenkin lisätään, on luonnonsuojelulain 65 :n mukainen arviointi tehtävä. Kalankasvatustoiminnan vaikutusten seurantaan tulee sisällyttää myös laitoksen vaikutusten tarkkailu lähialueiden Natura-arvoihin. Erityisesti luonnonarvojen tarkkailu pitää kohdentaa luontodirektiivin luontotyypin Riutat (1170) tilaan. ELY-keskus on katsonut, että Rantamaan Lohi, avoimelle yhtiölle voidaan myöntää ympäristölupa kasvattaa kalaa noin kg vuodessa. Toiminnalle tulisi lisäksi asettaa seuraavat ehdot: 1. Hakemuksen liitteenä olevien karttojen osoittamilla paikoilla kalan kasvatukseen käytettävien verkkoaltaiden pinta-ala saa olla yhteensä enintään m Kalojen ruokintaan käytettävien rehujen fosfori- ja typpisisältö voivat olla hakijan esittämät. 3. Luvan saaja tulee velvoittaa - pitämään laitoksen toiminnoista hoitopäiväkirjaa, johon on merkittävä tiedot käytetyn rehun määrästä ja laadusta, laitokselle tuoduista ja sieltä poistetuista kalamääristä, tiedot kalojen lääkinnästä ja kalakuolemista sekä muut valvonnan kannalta tarpeelliset tiedot. Päiväkirja tulee säilyttää laitoksella ja vaadittaessa esittää valvontaviranomaiselle. - toimittamaan ympäristö ja luonnonvarat -vastuualueelle vuosittain kunkin vuoden helmikuun loppuun mennessä edellistä vuotta koskeva yhteenveto tätä tarkoitusta varten laaditulla lomakkeella ja liittämään siihen rehun toimittajien antama selvitys vuoden aikana laitokselle toimitetuista rehumää- 7

8 ristä ja -laaduista. Laitoksella on mahdollisuus toimittaa vuosiyhteenveto myös sähköisesti. - vaadittaessa antamaan ympäristö ja luonnonvarat -vastuualueelle muitakin tarpeellisia tietoja ja selvityksiä hoitopäiväkirjassa esitettävin tietojen luotettavuuden tarkistamiseksi. - tekemään kaikista kalataudeista ja niiden hoidosta tarvittavat merkinnät hoitopäiväkirjaan ja ilmoittamaan vakavista kalatautitapauksista myös ympäristö ja luonnonvarat -vastuualueelle. - kustannuksellaan suorittamaan kalankasvatuslaitoksen käyttötarkkailua sekä sen päästöjen ja toiminnan vesistövaikutusten tarkkailua ympäristö ja luonnonvarat -vastuualueelle hyväksymällä tavalla, ja toimittamaan tarkkailujen tulokset ympäristö ja luonnonvarat -vastuualueelle sekä tarpeellisilta osin Uudenkaupungin kaupungin ympäristönsuojeluviranomaiselle ja antamaan tarvittaessa tarkkailutiedot myös asianosaisten nähtäväksi. Tarkkailua tulee suorittaa myös silloin, kun laitos ei väliaikaisesti toimi tai toiminta on vähäisempää kuin lupa sallii. 4. Lupa tulisi myöntää siten, että se on voimassa seitsemän vuotta siitä eteenpäin, kun lupa on lainvoimainen. Jos toiminta sen jälkeen jatkuu, tulisi uusi lupahakemus panna vireille vuotta ennen luvan umpeutumista. 5. Hankkeessa on otettu huomioon Kokemäenjoen-Saaristomeren-Selkämeren vesienhoitoalueen vesienhoitosuunnitelman tavoitteet vuoteen ) Varsinais-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen kalatalouspalvelut -ryhmä on todennut, että hakijalla on ollut entisen luvan (Länsi-Suomen ympäristölupavirasto nro 5/2005/3, ) mukainen oikeus kalojen kasvattamiseen kyseisellä kasvatuspaikalla. Laitoksella viljellyn kalan määrä on ollut noin kg vuotuisena lisäkasvuna ilmaistuna. Lupaehtojen mukaan kasvatuksessa käytetty rehu on saanut sisältää fosforia 720 kg ja typpeä kg. Lupaa haetaan toiminnan jatkamiseen entisen suuruisena. Kasvatuspaikka sijoittuu ympäristön ja saariston muun käytön kannalta kalankasvatukseen hyvin soveltuvalle alueelle. Kalankasvatuspaikan virtaus- ja laimenemisolot ovat hyvät. Kalatalouspalvelut -ryhmä on katsonut, että kalojen kasvattamiseen voidaan myöntää lupa, kuten lupahakemuksessa on esitetty. Kalataloudellisen tarkkailuvelvoitteen määrääminen ei ole tarpeellista. 3) Liikennevirasto on todennut, että se ei vastusta ympäristölupaa. Kelluvat kala-altaat tulee merkitä Merenkulkuhallituksen yleisohjeen mukaisesti. Kiinnitys- tai ankkurointivälineet eivät saa estää tai vaikeuttaa liikennöintiä yleisillä vesikulkuväylillä. Verkkoaltaat on sijoitettava niin, että riittävä turvaetäisyys väylille on huomioitu ja alusten ja veneiden kulku ja liikennöinti mahdollisille kääntöpaikoille on varmistettu. Väyläalue käsittää alueen turvalaitteelta turvalaitteelle (viitalta viitalle). Turvalaitteita yhdistävän teoreettisen linjauksen ulkopuolel- 8

9 le on jäätävä riittävä turvaetäisyys. Kala-altaiden ankkurointivälineitä ei saa asentaa 50 m lähemmäksi kelluvia turvalaitteita. Altaiden merkitsemisen yhteydessä on huomioitava, että altaiden mahdolliset valot eivät saa sekaantua kelluvien tai kiinteiden merenkulun turvalaitteiden valoihin. 9 Selitys Täydennys Hakija on selityksessään todennut, että annetuissa lausunnoissa ei ole esitetty seikkoja, jotka olisivat luvan myöntämisen esteenä tai edellyttäisivät lisäselvityksiä. Hakija on aluehallintoviraston pyynnöstä täydentänyt hakemustaan seuraavasti: - Hakemuksessa tarkoitettu kalankasvatusaltaiden yhteispinta-ala on aiemman ympäristöluvan mukaisesti enintään m 2. Hakijalla ei ole tarkoitus hakea tähän muutosta. - Kalankasvatusaltaiden yhteistilavuus on erehdyksessä tullut mukaan hakemukseen, vaikka sillä ei ole asian käsittelyssä merkitystä altaiden koon rajoituksen perustuessa pinta-alaan. Verkkoaltaiden yhteistilavuutta koskeva maininta voidaan poistaa hakemuksesta. - Voimassa olevan luvan mukaan kalojen ruokintaan käytettävä rehu saa sisältää fosforia enintään 720 kg ja typpeä enintään kg. Hakemuksessa on erehdyksessä ollut väärät määrät. Hakijan tarkoituksena ei ole hakea muutosta nykyiseen lupaan tältä osin. - Hakijalla on käytössään tällä hetkellä kaksi allasta, mutta voimassa olevan luvan mukainen yhteispinta-ala mahdollistaa nykyisten altaiden lukumäärän kasvattamisen tarvittaessa ainakin yhdellä, mikäli hakija ryhtyy kasvattamaan siikaa. ALUEHALLINTOVIRASTON RATKAISU Luparatkaisu Aluehallintovirasto myöntää Rantamaan Lohi, avoimelle yhtiölle luvan verkkoaltaiden pitämiseen meressä Koirankarin saaren länsipuolella ja kalojen kasvattamiseen niissä yhteisellä vesialueella RN:o 876:1 Uudenkaupungin kaupungin Pyhämaan kylässä tämän päätöksen liitteen 2) osoittamalla paikalla. Luvan saajan on noudatettava ympäristönsuojelulain ja vesilain säännöksiä sekä seuraavia lupamääräyksiä. Lupamääräykset Rakenteet ja laitteet 1) Verkkoaltaiden yhteenlaskettu pinta-ala saa olla enintään m 2. Verkkoaltaat saadaan käsitellä ainoastaan sellaisilla antifoulingaineilla, jotka on hyväksytty käytettäviksi kalankasvatustoiminnassa. 2) Luvan saajan on pidettävä kalankasvatustoimintaan liittyvät rakenteet ja laitteet asianmukaisessa kunnossa. Verkkoaltaat on ankkuroitava niin, että

10 ne pysyvät suunnitellulla paikalla eivätkä aiheuta vesiliikenteelle tai merialueen muulle käytölle vältettävissä olevaa haittaa. 3) Verkkoaltaat on merkittävä Liikenneviraston hyväksymällä tavalla. Altaiden sijainnista ja merkinnästä samoin kuin niiden myöhemmästä poistamisesta on tehtävä karttaliittein varustettu ilmoitus Liikenneviraston Meriväylät -yksikön Turun toimipisteelle. 10 Toiminta ja päästöt 4) Kalankasvatuksessa vuosittain käytettävä rehu saa sisältää enintään 620 kg fosforia ja enintään kg typpeä. Ominaispäästö ei saa ylittää 5,5 g fosforia eikä 40 g typpeä kasvatettavaa kalakiloa kohti. Ominaispäästöarvot lasketaan vähentämällä vuosittain käytettävän rehun ravinnemäärästä kalan lisäkasvuun sitoutunut ravinnemäärä ja jakamalla näin saatu erotus kalan vuotuisella lisäkasvulla. Kasvatetussa kalassa on 0,40 % fosforia ja 2,75 % typpeä. 5) Luvan saajan on pyrittävä pienentämään rehukerrointa ja käyttämään rehua, jonka fosfori- ja typpipitoisuudet ovat mahdollisimman pienet. 6) Kalankasvatuslaitosta on hoidettava asianmukaisesti ja ottaen huomioon ympäristönsuojelunäkökohdat. Laitoksen toiminta on järjestettävä siten, että siitä ei aiheudu melu- eikä hajuhaittoja ympäristölle. Jätehuolto 7) Kasvatuksen aikana kuolleet kalat on kerättävä talteen ja kompostoitava tai toimitettava laitokseen, jolla on asianmukainen lupa käsitellä nämä jätteet. Kuolleet kalat on käsiteltävä eläinjätteen käsittelystä annettujen säädösten mukaan. Kuolleiden kalojen käsittely on hoidettava siten, että siitä aiheutuu mahdollisimman vähän hajuhaittoja. Häiriö- ja muut poikkeustilanteet 8) Toimintaa on harjoitettava siten, että jätettä syntyy mahdollisimman vähän. Jätteet on lajiteltava ja varastoitava asianmukaisesti sekä toimitettava hyötykäyttöön tai käsiteltäviksi tavanomaisen jätteen ja ongelmajätteen käsittelypaikkoihin. 9) Luvan saajan on ilmoitettava kalankasvatukseen liittyvistä merkittävistä häiriö- ja poikkeustilanteista Varsinais-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen ympäristö ja luonnonvarat -vastuualueen ja Uudenkaupungin kaupungin ympäristönsuojeluviranomaiselle. Häiriö- ja poikkeustilanteiden syyt on välittömästi selvitettävä sekä havaitut viat ja häiriötekijät on korjattava viipymättä.

11 11 Tarkkailu ja raportointi 10) Luvan saajan on ilmoitettava Varsinais-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen ympäristö ja luonnonvarat -vastuualueelle laitoksen vastuullisen hoitajan nimi yhteystietoineen. 11) Luvan saajan on pidettävä hoitopäiväkirjaa laitoksen toiminnasta. Päiväkirjaan on merkittävä tiedot - altaiden tuomisesta paikalle ja niiden poisviennistä, - käytössä olevien altaiden tilavuudesta ja pinta-alasta, - laitokseen tuodun ja siitä poistetun kalan määrästä, - laitoksella käytetyn rehun määrästä ja laadusta, - laitoksella tapahtuvan verestyksen yhteydessä tulevan veren, kuolleiden kalojen ja muiden jätteiden määrästä, laadusta ja niiden käsittelystä sekä toimittamisesta edelleen, - mahdollisista kalataudeista ja kalakuolemista sekä käytetyistä lääkkeistä ja muista kemikaaleista, - laitoksella käytettävien rehujen ja kemikaalien varastoinnista sekä - muista seikoista, jotka vaikuttavat päästöjen seurantaan ja ohjaukseen. Hoitopäiväkirja on säilytettävä viiden vuoden ajan ja vaadittaessa esitettävä viranomaisille. Varsinais-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen ympäristö ja luonnonvarat -vastuualueelle ja Uudenkaupungin kaupungin ympäristönsuojeluviranomaiselle on vuosittain helmikuun loppuun mennessä toimitettava edellistä vuotta koskeva yhteenveto tätä tarkoitusta varten laaditulla lomakkeella. Luvan saajan on vaadittaessa annettava elinkeino-, liikenneja ympäristökeskukselle muutkin tarpeelliset tiedot ja selvitykset hoitopäiväkirjoissa ja yhteenvedoissa esitettyjen tietojen luotettavuuden tarkistamiseksi. Lakia viranomaisten toiminnan julkisuudesta sovelletaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen vaitiolovelvollisuuteen sen suorittaessa ympäristönsuojelulain mukaisia tehtäviä. Laitoksen toimintaan liittyvät päästö- ja tarkkailutiedot sekä ympäristön tilaa koskevat tiedot eivät kuitenkaan ole salassa pidettäviä. 12) Luvan saajan on tarkkailtava kalankasvatuksen vaikutuksia merialueella Varsinais-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen ympäristö ja luonnonvarat -vastuualueen hyväksymällä tavalla. Tarkkailu voidaan suorittaa yhteistarkkailuna alueen muiden tarkkailuvelvollisten kanssa. Ehdotus vaikutustarkkailuohjelmaksi on toimitettava elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskukselle kahden kuukauden kuluessa tämän päätöksen lainvoimaiseksi tulemisesta. Jos tarkkailutulokset antavat siihen aihetta, voi asianomainen viranomainen tämän päätöksen estämättä myöhemmin muuttaa tarkkailuohjelmaa.

12 Tarkkailujen tulokset on toimitettava tarkkailuohjelmissa määrätyin ajoin elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskukselle sekä Uudenkaupungin kaupungin ympäristönsuojeluviranomaiselle. Tarkkailutiedot on vaadittaessa annettava myös asianosaisille nähtäviksi. 13) Luvan saajan on ilmoitettava joko kunnaneläinlääkärille tai aluehallintoviraston eläinlääkärille ja ryhdyttävä muihin tarvittaviin toimenpiteisiin, jos laitoksella olevissa kaloissa todetaan tai on syytä epäillä olevan eläintautilain nojalla vastustettavaa kalatautia tai muuta tarttuvaa kalatautia, jota ei yleensä esiinny Suomessa. Vakavissa kalatautitapauksissa on ilmoitus tehtävä myös Varsinais- Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen ympäristö ja luonnonvarat -vastuualueelle. 12 Luvan voimassaolo Lupa on voimassa saakka. Jos luvan saajan on tarkoitus jatkaa kalankasvatustoimintaa vielä vuoden 2022 jälkeen, on uusi lupahakemus saatettava vireille aluehallintovirastossa viimeistään Mikäli hakemus saatetaan vireille määräajassa, tämä lupa on voimassa siihen saakka, kun uuden hakemuksen perusteella annettu päätös on saanut lainvoiman, edellyttäen, että luvan haltijalla on oikeus kalankasvatusta varten tarvittavaan vesialueeseen. Lupahakemukseen tulee muun ohella liittää tätä laitosta koskeva yhteenveto vaikutustarkkailusta ja laitoksen vaikutusalueen havaintopaikkojen tarkkailutulokset. Vahingot Kalankasvatuksesta, kun toimintaa harjoitetaan lupamääräysten mukaisesti, ei ennalta arvioiden aiheudu vesilain tai ympäristövahinkojen korvaamisesta annetun lain mukaan korvattavaa vesistön pilaantumista. Lupaa ankaramman asetuksen noudattaminen Jos asetuksella annetaan määräyksiä, jotka ovat ankarampia kuin tämän päätöksen lupamääräykset tai luvasta poikkeavia määräyksiä luvan voimassaolosta, on asetusta luvan estämättä noudatettava. RATKAISUN PERUSTELUT Lupaharkinta Kalankasvatuslaitos sijaitsee avoimella merialueella noin kolme kilometriä Pyhämaan Pitkäluodosta luoteeseen. Ympäristönsuojelun tietojärjestelmän tietojen mukaan kalankasvatustoiminnasta aiheutunut fosforipäästö on ollut keskimäärin 320 kg/a ja typpipäästö kg/a. Merialueen veden laadussa ei ole tapahtunut oleellisia muutoksia luvun lopun jälkeen. Vesien yleisen käyttökelpoisuusluokituksen sekä ekologisen luokituksen mukaan Pyhämaata ympäröivä merialue kuuluu luokkaan hyvä. Laitoksen vaikutukset ympäröivän vesialueen tilaan ovat velvoitetarkkailututkimusten tulosten perusteella lieviä. Veden laadun fysikaalis-

13 kemiallisissa muuttujissa ei ole nähtävissä selviä vaikutuksia. Pohjaeläintutkimuksen perusteella kalankasvatuksella saattaa olla lievää vaikutusta pohjan laatuun alueella. Laitos sijaitsee Natura verkostoon kuuluvalla alueella Uudenkaupungin saaristo, FI Kalankasvatustoiminta ei todennäköisesti merkittävästi heikennä alueen luonnonarvoja. Merialue on avoin, sekä veden virtaus- ja laimentumisolosuhteet ovat hyvät. Alueen koko ja vedenvaihtuvuus ovat riittävät lupamääräysten mukaiseen kalankasvatustoimintaan. Aluehallintovirasto on määrännyt raja-arvot rehun ravinnesisällölle. Kalankasvatuksessa kalojen ruokintaan käytettävä rehumäärä saa sisältää enintään 620 kg fosforia ja enintään kg typpeä vuodessa. Toiminnasta aiheutuvat laskennalliset ravinnepäästöt ovat 340 kg fosforia ja kg typpeä vuodessa. Laskelmissa on käytetty seuraavia lähtötietoja: rehun fosforipitoisuus 0,80 % ja typpipitoisuus 6,0 %, rehukerroin 1,10 sekä kalaan sitoutuneen fosforin määrä 4,0 g/kg ja typen määrä 27,5 g/kg. Laitoksen huolellinen ja ammattitaitoinen hoito sekä vähäravinteisten rehujen käyttö ympäristön kannalta parhaan käytännön periaatteen (BEP) mukaisesti mahdollistaa kalojen lisäkasvun noin kg/a. Laitoksen fosforija typpipäästötasot vastaavat vuosien keskimääräisiä päästöjä. Kalankasvatuslaitoksen toiminta ei vaikeuta Kokemäenjoen-Saaristomeren-Selkämeren vesienhoitoalueen vesienhoitosuunnitelman tavoitteiden saavuttamista. Luvan myöntämisen edellytykset ympäristönsuojelulain mukaan ovat olemassa koska kalankasvatuksesta, kun se toteutetaan lupamääräysten mukaisesti, ei aiheudu terveyshaittaa tai merkittävää muuta ympäristön pilaantumista tai sen vaaraa eikä erityisten luonnonolosuhteiden huonontumista tai yleiseltä kannalta tärkeän muun käyttömahdollisuuden vaarantumista toiminnan vaikutusalueella eikä eräistä naapuruussuhteista annetun lain 17 :n 1 momentissa tarkoitettua kohtuutonta rasitusta. Laitosta varten tarvittava vesialue on voimassa olevan vuokrasopimuksen perusteella luvan saajan hallinnassa. Luvan myöntämisen edellytykset vesilain mukaan ovat olemassa, koska kalankasvatusaltaiden pitämisestä meressä saatava hyöty on huomattava siitä aiheutuvaan vahinkoon, haittaan ja muuhun edunmenetykseen verrattuna. 13 Lupamääräykset Lupamääräyksessä 1) verkkoaltaiden enimmäiskoko on hakemuksen mukainen. Rakenteita koskevat lupamääräykset 1) 3) ovat tarpeen vesiliikenteelle ja vesialueen muulle käytölle aiheutuvien haittojen estämiseksi. Merialueen pilaantumisen ehkäisemiseksi ja toiminnasta aiheutuvien haitallisten vaikutusten vähentämiseksi annetaan lupamääräykset 4) 8). Omi-

14 naispäästöjä koskeva määräys 4) on tarpeen sen varmistamiseksi, että luvan saaja hoitaa laitosta ympäristön kannalta parhaan käytännön periaatteen (BEP) mukaan silloinkin, kun laitos toimii vajaalla kapasiteetilla. Jätteen haltijaa koskevat jätelain 6 :n mukaiset yleiset huolehtimisvelvollisuudet jätehuollon järjestämisestä. Jätteistä annetut lupamääräykset 7) ja 8) koskevat näitä velvollisuuksia. Lupamääräys 9), joka koskee häiriö- ja muita poikkeustilanteita, on tarpeen haittojen ennaltaehkäisyn kannalta. Tarkkailu- ja raportointimääräykset 10) 12) ovat tarpeen vesistökuormituksen ja -vaikutusten selvittämiseksi, valvontaa varten, ennakoimattomien vahinkojen varalta sekä uutta lupahakemusta varten tehtävää selvitystä varten. 14 Luvan voimassaolo Lainkohdat Lupa on määräaikainen, koska luvan saajan oikeus laitosta varten tarvittavaan vesialueeseen on määräaikainen. Lisäksi uuden hakemuksen käsittelyn yhteydessä toiminnan edellytykset voidaan arvioida uudelleen ottaen huomioon päästöjen vaikutukset merialueella sekä muista syistä aiheutuvat muutokset ja mahdollisuudet vähentää päästöjä kalankasvatuksen kehittymisen myötä. Voimassaoloaika on riittävän pitkä, jotta kalankasvatustoimintaa voidaan kehittää vaarantamatta toiminnan taloudellista kannattavuutta. Vesilain (264/1961) 2 luvun 6 :n 2 momentti Ympäristönsuojelulain 41, 42, 43, 45, 46, 52, 55 ja 56. Lausunto muistutuksista ja vaatimuksista Aluehallintovirasto on ottanut asiassa tehdyt muistutukset ja vaatimukset huomioon lupamääräyksistä ja perusteluista ilmenevällä tavalla. KÄSITTELYMAKSU euroa Lasku lähetetään erikseen Valtion talous- ja henkilöstöhallinnon palvelukeskuksesta. Aluehallintoviraston maksuista annetun valtioneuvoston asetuksen (1572/2011) 7 :n 2 momentin mukaan suoritteesta, jota koskeva asia on tullut vireille ennen tämän asetuksen voimaantuloa, peritään maksu asetuksen voimaan tullessa voimassa olleiden säännösten mukaan. Hakemuksen vireille tullessa maksuun sovellettiin aluehallintoviraston maksuista annettua valtioneuvoston asetusta (1145/2009), jonka liitteen maksutaulukon mukaan kalankasvatuslaitosta, (kalan lisäkasvu on kg/a) koskevan asian käsittelystä perittävä maksu on euroa.

15 15 PÄÄTÖKSESTÄ TIEDOTTAMINEN Päätös Jäljennös päätöksestä Ilmoitus päätöksestä Rantamaan Lohi, avoin yhtiö Ihamontie PYHÄMAA Uudenkaupungin kaupunki Uudenkaupungin kaupungin ympäristönsuojeluviranomainen Varsinais-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus/ ympäristö ja luonnonvarat -vastuualue (sähköisesti) Varsinais-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus/ kalatalouspalvelut -ryhmä (sähköisesti) Liikennevirasto/ Meriväylät -yksikkö, Turun toimipiste Suomen ympäristökeskus (sähköisesti) Asianosaisille listan dpoesavi mukaan. Ilmoittaminen ilmoitustauluilla Tieto päätöksen antamisesta julkaistaan Etelä-Suomen aluehallintoviraston ympäristölupavastuualueen ilmoitustaululla ja päätöksestä kuulutetaan Uudenkaupungin kaupungin virallisella ilmoitustaululla.

16 16 MUUTOKSENHAKU Liitteet Päätökseen saa hakea muutosta Vaasan hallinto-oikeudelta valittamalla. 1) Valitusosoitus 2) Laitoksen sijainti kartalla Birgitta Vauhkonen Hannu Kokko Päivi Jaara Asian ovat ratkaisseet ympäristöneuvokset Birgitta Vauhkonen (puheenjohtaja) ja Hannu Kokko. Asian on esitellyt ympäristöylitarkastaja Päivi Jaara. PJ/sl

17 VALITUSOSOITUS Valitusviranomainen Valitusaika Valitusoikeus Valituksen sisältö Valituksen liitteet LIITE 1 Etelä-Suomen aluehallintoviraston päätökseen saa hakea valittamalla muutosta Vaasan hallinto-oikeudelta. Asian käsittelystä perittävästä maksusta valitetaan samassa järjestyksessä kuin pääasiasta. Määräaika valituksen tekemiseen on kolmekymmentä (30) päivää tämän päätöksen antopäivästä sitä määräaikaan lukematta. Valitusaika päättyy Päätöksestä voivat valittaa ne, joiden oikeutta tai etua asia saattaa koskea, sekä vaikutusalueella ympäristön-, terveyden- tai luonnonsuojelun tai asuinympäristön viihtyisyyden edistämiseksi toimivat rekisteröidyt yhdistykset tai säätiöt, asianomaiset kunnat, elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskukset, kuntien ympäristönsuojeluviranomaiset ja muut asiassa yleistä etua valvovat viranomaiset. Valituskirjelmässä, joka osoitetaan Vaasan hallinto-oikeudelle, on ilmoitettava - päätös, johon haetaan muutosta - valittajan nimi ja kotikunta - postiosoite ja puhelinnumero ja mahdollinen sähköpostiosoite, joihin asiaa koskevat ilmoitukset valittajalle voidaan toimittaa (mikäli yhteystiedot muuttuvat, on niistä ilmoitettava Vaasan hallinto-oikeudelle, PL 204, Vaasa, sähköposti vaasa.hao@oikeus.fi) - miltä kohdin päätökseen haetaan muutosta - mitä muutoksia päätökseen vaaditaan tehtäväksi - perusteet, joilla muutosta vaaditaan - valittajan, laillisen edustajan tai asiamiehen allekirjoitus, ellei valituskirjelmää toimiteta sähköisesti (faxilla tai sähköpostilla) Valituskirjelmään on liitettävä - asiakirjat, joihin valittaja vetoaa vaatimuksensa tueksi, jollei niitä ole jo aikaisemmin toimitettu viranomaiselle - mahdollisen asiamiehen valtakirja tai toimitettaessa valitus sähköisesti selvitys asiamiehen toimivallasta Valituksen toimittaminen Etelä-Suomen aluehallintovirastolle Valituskirjelmä liitteineen on toimitettava Etelä-Suomen aluehallintovirastolle. Valituskirjelmän on oltava perillä määräajan viimeisenä päivänä ennen virka-ajan päättymistä. Valituskirjelmä liitteineen voidaan myös lähettää postitse, faxina tai sähköpostilla. Sähköisesti (faxina tai sähköpostilla) toimitetun valituskirjelmän on oltava toimitettu niin, että se on käytettävissä vastaanottolaitteessa tai tietojärjestelmässä määräajan viimeisenä päivänä ennen virka-ajan päättymistä. Etelä-Suomen aluehallintoviraston ympäristölupavastuualueen Helsingin toimipaikan yhteystiedot käyntiosoite: Ratapihantie 9, Helsinki postiosoite: PL 110, Helsinki puhelin: (vaihde) fax: sähköposti: ymparistoluvat.etela@avi.fi aukioloaika: klo Oikeudenkäyntimaksu Valittajalta peritään asian käsittelystä Vaasan hallinto-oikeudessa oikeudenkäyntimaksu 90 euroa. Tuomioistuinten ja eräiden oikeushallintoviranomaisten suoritteista perittävistä maksuista annetussa laissa on erikseen säädetty eräistä tapauksista, joissa maksua ei peritä.

18 Laitoksen sijainti kartalla LIITE 2

Kalojen kasvattaminen verkkoaltaissa Pujon saaren koillispuolella yhteisellä vesialueella RN:o 876:1 Kettelin kylässä, Uusikaupunki

Kalojen kasvattaminen verkkoaltaissa Pujon saaren koillispuolella yhteisellä vesialueella RN:o 876:1 Kettelin kylässä, Uusikaupunki Etelä-Suomi Päätös Nro 41/2013/2 Dnro ESAVI/51/04.08/2011 Annettu julkipanon jälkeen 1.3.2013 ASIA Kalojen kasvattaminen verkkoaltaissa Pujon saaren koillispuolella yhteisellä vesialueella RN:o 876:1 Kettelin

Lisätiedot

Päätös. Ympäristönsuojelulain 28 :n 1 momentti ja 2 momentin kohta 4 Ympäristönsuojeluasetuksen 1 :n 1 momentin kohta 13 f

Päätös. Ympäristönsuojelulain 28 :n 1 momentti ja 2 momentin kohta 4 Ympäristönsuojeluasetuksen 1 :n 1 momentin kohta 13 f Päätös Etelä-Suomi Nro 55/2013/1 Dnro ESAVI/78/04.08/2011 Annettu julkipanon jälkeen 14.3.2013 ASIA Ympäristönsuojelulain mukainen hakemus ongelmajätteiden vastaanottokeskuksen toimintaa koskevan ympäristölupapäätöksen

Lisätiedot

Päätös. Ympäristönsuojelulain mukainen hakemus, joka koskee autopurkamon toimintaa, Helsinki.

Päätös. Ympäristönsuojelulain mukainen hakemus, joka koskee autopurkamon toimintaa, Helsinki. Päätös Etelä-Suomi Nro 169/2013/1 Dnro ESAVI/170/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen 10.9.2013 ASIA Ympäristönsuojelulain mukainen hakemus, joka koskee autopurkamon toimintaa, Helsinki. LAITOS Auto-pläkkärit

Lisätiedot

Päätös. Ympäristönsuojelulain mukainen hakemus, joka koskee autopurkamon toimintaa, Heinola.

Päätös. Ympäristönsuojelulain mukainen hakemus, joka koskee autopurkamon toimintaa, Heinola. Päätös Etelä-Suomi Nro 23/2013/1 Dnro ESAVI/41/04.08/2011 Annettu julkipanon jälkeen 5.2.2013 ASIA Ympäristönsuojelulain mukainen hakemus, joka koskee autopurkamon toimintaa, Heinola. LAITOS Heinolan Autopurkaamo

Lisätiedot

Hakemus, joka koskee PMA-Yhtymä Oy:n käytöstä poistetun teollisuuskaatopaikan (kiinteistö ) tarkkailusuunnitelman hyväksymistä, Humppila.

Hakemus, joka koskee PMA-Yhtymä Oy:n käytöstä poistetun teollisuuskaatopaikan (kiinteistö ) tarkkailusuunnitelman hyväksymistä, Humppila. Etelä-Suomi Päätös Nro 60/2011/1 Dnro ESAVI/119/04.08/2011 Annettu julkipanon jälkeen 27.7.2011 ASIA Hakemus, joka koskee PMA-Yhtymä Oy:n käytöstä poistetun teollisuuskaatopaikan (kiinteistö 103 402-45-1)

Lisätiedot

Ympäristönsuojelulain mukainen hakemus, joka koskee ylijäämämaiden käsittelyä ja varastointia Vuosaaren satamakeskuksen alueella, Helsinki.

Ympäristönsuojelulain mukainen hakemus, joka koskee ylijäämämaiden käsittelyä ja varastointia Vuosaaren satamakeskuksen alueella, Helsinki. Etelä-Suomi Päätös Nro 110/2013/1 Dnro ESAVI/24/04.08/2012 Annettu julkipanon jälkeen 4.6.2013 ASIA Ympäristönsuojelulain mukainen hakemus, joka koskee ylijäämämaiden käsittelyä ja varastointia Vuosaaren

Lisätiedot

Asia on tullut vireille aluehallintovirastossa

Asia on tullut vireille aluehallintovirastossa Etelä-Suomi Päätös Nro 165/2013/1 Dnro ESAVI/98/04.08/2013 Annettu julkipanon jälkeen 5.9.2013 ASIA Southwest Trade Oy:n jätelain 120 :n mukainen suunnitelma, joka koskee Hämeenlinnan kaupungissa sijaitsevan

Lisätiedot

Vesijohdon sijoittaminen mereen Inkoon kunnan vesijohtoverkostosta Svartbäckin kylästä Bågaskärin saarelle, Inkoo

Vesijohdon sijoittaminen mereen Inkoon kunnan vesijohtoverkostosta Svartbäckin kylästä Bågaskärin saarelle, Inkoo Etelä-Suomi Päätös Nro 55/2012/2 Dnro ESAVI/516/04.09/2010 Annettu julkipanon jälkeen 13.3.2012 ASIA HAKIJAT HAKEMUS Suunnitelma Vesijohdon sijoittaminen mereen Inkoon kunnan vesijohtoverkostosta Svartbäckin

Lisätiedot

Päätös Nro 216/2011/4 Dnro ESAVI/152/04.09/2011. Annettu julkipanon jälkeen

Päätös Nro 216/2011/4 Dnro ESAVI/152/04.09/2011. Annettu julkipanon jälkeen Etelä-Suomi Päätös Nro 216/2011/4 Dnro ESAVI/152/04.09/2011 Annettu julkipanon jälkeen 19.10.2011 ASIA HAKIJA Länsi-Suomen ympäristölupaviraston päätöksessä nro 76/2007/4 vesijohdon ja paineviemärin rakentamiselle

Lisätiedot

Etelä-Suomen aluehallintovirasto Ympäristönsuojeluasetuksen 5 :n 1 momentin kohdat 13 c ja f

Etelä-Suomen aluehallintovirasto Ympäristönsuojeluasetuksen 5 :n 1 momentin kohdat 13 c ja f Etelä-Suomi Päätös Nro 220/2013/1 Dnro ESAVI/473/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen 6.11.2013 ASIA Ympäristölupahakemus, joka koskee Hevosopisto Oy:n kuivikelantaa käyttävää lämpökeskusta, Ypäjä LAITOS

Lisätiedot

Sikalan laajentamista koskeva ympäristölupahakemus, Somero.

Sikalan laajentamista koskeva ympäristölupahakemus, Somero. Etelä-Suomi Päätös Nro 25/2011/3 Dnro ESAVI/400/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen 16.5.2011 ASIA Sikalan laajentamista koskeva ympäristölupahakemus, Somero. HAKIJA Antti ja Taru Välttilä Jaatilantie

Lisätiedot

Päätös Isosuon jäteaseman toiminnan muuttamista koskevan ympäristölupahakemuksen

Päätös Isosuon jäteaseman toiminnan muuttamista koskevan ympäristölupahakemuksen PÄÄTÖS Nrot 1) 9/2013/1 2) 10/2013/1 Etelä-Suomi Dnrot 1) ESAVI/501/04.08/2010 2) ESAVI/275/04.08/2011 Annettu julkipanon jälkeen 17.1.2013 ASIA HAKIJA Päätös Isosuon jäteaseman toiminnan muuttamista koskevan

Lisätiedot

Päätös Nro 233/2011/4 Dnro ESAVI/170/04.09/2011. Annettu julkipanon jälkeen

Päätös Nro 233/2011/4 Dnro ESAVI/170/04.09/2011. Annettu julkipanon jälkeen Etelä-Suomi Päätös Nro 233/2011/4 Dnro ESAVI/170/04.09/2011 Annettu julkipanon jälkeen 4.11.2011 ASIA HAKIJA Kyynärjärven kunnostus- ja ruoppaustöitä koskevien Länsi-Suomen ympäristölupaviraston lupapäätöksen

Lisätiedot

Ympäristönsuojelulain mukainen hakemus, joka koskee Fenestra Oy:n Forssan tehtaan ympäristöluvan rauettamista, Forssa.

Ympäristönsuojelulain mukainen hakemus, joka koskee Fenestra Oy:n Forssan tehtaan ympäristöluvan rauettamista, Forssa. Etelä-Suomi Päätös Nro 206/2012/1 Dnro ESAVI/173/04.08/2011 Annettu julkipanon jälkeen 7.12.2012 ASIA Ympäristönsuojelulain mukainen hakemus, joka koskee Fenestra Oy:n Forssan tehtaan ympäristöluvan rauettamista,

Lisätiedot

Ympäristönsuojelulaki 57. Etelä-Suomen aluehallintovirasto

Ympäristönsuojelulaki 57. Etelä-Suomen aluehallintovirasto Etelä-Suomi Päätös Nro 34/2014/1 Dnro ESAVI/39/04.08/2014 Annettu julkipanon jälkeen 17.2.2014 ASIA Päätös FinnHEMS Oy:n Turun lentoasemalla sijaitsevan lentopetrolin tankkauspaikan toimintaa koskevan

Lisätiedot

Päätös Nro 145/2012/1 Dnro ESAVI/193/04.08/2012. Annettu julkipanon jälkeen 21.9.2012

Päätös Nro 145/2012/1 Dnro ESAVI/193/04.08/2012. Annettu julkipanon jälkeen 21.9.2012 Etelä-Suomi Päätös Nro 145/2012/1 Dnro ESAVI/193/04.08/2012 Annettu julkipanon jälkeen 21.9.2012 ASIA Ympäristönsuojelulain 57 :n mukainen hakemus, joka koskee Lassila & Tikanoja Oyj:n Savion jätehuoltoalueen

Lisätiedot

Ympäristönsuojelulain mukainen hakemus, joka koskee Solvik Holdingsin autopurkamotoimintaa Tattarisuolla, Helsinki.

Ympäristönsuojelulain mukainen hakemus, joka koskee Solvik Holdingsin autopurkamotoimintaa Tattarisuolla, Helsinki. Etelä-Suomi Päätös Nro 101/2013/1 Dnro ESAVI/26/04.08/2013 Annettu julkipanon jälkeen 29.5.2013 ASIA Ympäristönsuojelulain mukainen hakemus, joka koskee Solvik Holdingsin autopurkamotoimintaa Tattarisuolla,

Lisätiedot

PÄÄTÖS Nro 40/2014/2 Dnro ESAVI/5/04.09/2014. Annettu julkipanon jälkeen

PÄÄTÖS Nro 40/2014/2 Dnro ESAVI/5/04.09/2014. Annettu julkipanon jälkeen Etelä-Suomi PÄÄTÖS Nro 40/2014/2 Dnro ESAVI/5/04.09/2014 Annettu julkipanon jälkeen 25.3.2014 ASIA Vesialueen rakentamista Karistoon Kymijärven rantaan koskevassa Itä- Suomen ympäristölupaviraston päätöksessä

Lisätiedot

Etelä-Suomen aluehallintovirasto Ympäristönsuojeluasetuksen 5 :n 1 momentin kohta 13 f)

Etelä-Suomen aluehallintovirasto Ympäristönsuojeluasetuksen 5 :n 1 momentin kohta 13 f) Etelä-Suomi Päätös Nro 61/2013/1 Dnro ESAVI/387/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen 20.3.2013 ASIA Päätös JR-Osa Oy:n autojen ja koneiden purkamotoimintaa koskevan ympäristölupahakemuksen raukeamisesta,

Lisätiedot

Jätevesilietteen mädätyslaitos Topinojan lietteenkäsittelyalue Pitkäsaarenkuja, Turku

Jätevesilietteen mädätyslaitos Topinojan lietteenkäsittelyalue Pitkäsaarenkuja, Turku Etelä-Suomi Päätös Nro 29/2010/2 Dnro ESAVI/484/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen 1.7.2010 ASIA Ympäristönsuojelulain (86/2000) 35 :n mukainen ympäristölupahakemus Biovakka Suomi Oy:n Topinojan jätevesilietteiden

Lisätiedot

Hämetrans Oy:n Kierrätysmaterialien lajittelukeskuksen ympäristöluvan raukeamista koskeva asia, Hämeenlinna

Hämetrans Oy:n Kierrätysmaterialien lajittelukeskuksen ympäristöluvan raukeamista koskeva asia, Hämeenlinna Etelä-Suomi Päätös Nrot 161/2011/1 Dnro ESAVI/272/04.08/2011 Annettu julkipanon jälkeen 12.12.2011 ASIA Hämetrans Oy:n Kierrätysmaterialien lajittelukeskuksen ympäristöluvan raukeamista koskeva asia, Hämeenlinna

Lisätiedot

Länsi-Suomen ympäristölupaviraston päätökseen nro 57/2006/4 sisältyvän töiden suorittamista koskevan ajan muuttaminen, Kankaanpää

Länsi-Suomen ympäristölupaviraston päätökseen nro 57/2006/4 sisältyvän töiden suorittamista koskevan ajan muuttaminen, Kankaanpää Etelä-Suomi Päätös Nro 116/2011/4 Dnro ESAVI/62/04.09/2011 Annettu julkipanon jälkeen 29.6.2011 ASIA HAKIJA Länsi-Suomen ympäristölupaviraston päätökseen nro 57/2006/4 sisältyvän töiden suorittamista koskevan

Lisätiedot

Päätös Nro 11/2012/2 Dnro ESAVI/80/04.09/2011. Annettu julkipanon jälkeen 20.1.2012

Päätös Nro 11/2012/2 Dnro ESAVI/80/04.09/2011. Annettu julkipanon jälkeen 20.1.2012 Etelä-Suomi Päätös Nro 11/2012/2 Dnro ESAVI/80/04.09/2011 Annettu julkipanon jälkeen 20.1.2012 ASIA HAKIJA Vesijohto- ja viemäriverkoston rakentamista Pohjois-Kustavin saariston merialueelle koskevan Länsi-Suomen

Lisätiedot

BCDE Group Waste Management Ltd Oy Sinikellonpolku Vantaa

BCDE Group Waste Management Ltd Oy Sinikellonpolku Vantaa Etelä-Suomi Päätös Nro 46/2011/2 Dnro ESAVI/708/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen 31.5.2011 ASIA BCDE Group Waste Management Ltd Oy:n biologisen hapetuslaitoksen ympäristölupapäätöksen määräysten tarkistamista

Lisätiedot

Jatkoaika Mussalon sataman konttiterminaalin laajentamista koskevien töiden loppuunsaattamiseksi, Kotka

Jatkoaika Mussalon sataman konttiterminaalin laajentamista koskevien töiden loppuunsaattamiseksi, Kotka Etelä-Suomi Päätös Nro 223/2010/4 Dnro ESAVI/511/04.09/2010 Annettu julkipanon jälkeen 24.11.2010 ASIA HAKIJA Jatkoaika Mussalon sataman konttiterminaalin laajentamista koskevien töiden loppuunsaattamiseksi,

Lisätiedot

Hakemus on tullut vireille Ympäristönsuojelulaki 28 :n 1 momentti ja 58 Ympäristönsuojeluasetuksen 1 :n 1 momentin 3 b)

Hakemus on tullut vireille Ympäristönsuojelulaki 28 :n 1 momentti ja 58 Ympäristönsuojeluasetuksen 1 :n 1 momentin 3 b) Etelä-Suomi Päätös Nro 27/2010/1 Dnro ESAVI/516/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen 6.7.2010 ASIA Ympäristönsuojelulain 58 :n mukainen hakemus Varissuon Lämpö Oy:n lämpökeskuksen ympäristöluvan (Lounais-Suomen

Lisätiedot

Rannan ruoppaus ja massojen läjitys Långholmenin edustalla, Kemiönsaari

Rannan ruoppaus ja massojen läjitys Långholmenin edustalla, Kemiönsaari PÄÄTÖS Etelä-Suomi Nro 195/2014/2 Dnro ESAVI/86/04.09/2014 Annettu julkipanon jälkeen 5.11.2014 ASIA Rannan ruoppaus ja massojen läjitys Långholmenin edustalla, Kemiönsaari HAKIJA Martti Salerma HAKEMUKSEN

Lisätiedot

1) Hakemus, joka koskee Aikkalan kaatopaikan tarkkailuohjelman muuttamista,

1) Hakemus, joka koskee Aikkalan kaatopaikan tarkkailuohjelman muuttamista, Etelä-Suomi Päätös Nro:t 1) 51/2010/2 2) 52/2010/2 Dnro:t 1) ESAVI/554/04.08/2010 2) ESAVI/569/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen 1.10.2010 ASIA 1) Hakemus, joka koskee Aikkalan kaatopaikan tarkkailuohjelman

Lisätiedot

Päätös LAINVOIMAISET YMPÄRISTÖLUVAT JA LUPIEN MUKAISET TARKISTUSAJANKOHDAT

Päätös LAINVOIMAISET YMPÄRISTÖLUVAT JA LUPIEN MUKAISET TARKISTUSAJANKOHDAT Päätös Etelä-Suomi Nro 92/2013/1 Dnro ESAVI/80/04.08/2013 Annettu julkipanon jälkeen 20.5.2013 ASIA Hakemus, joka koskee Neste Oil Oyj:n Haminan terminaalin ympäristöluvassa A 1027/KAS-2005-Y-29-111 määrätyn

Lisätiedot

PÄÄTÖS. Nro 29/2014/1 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/126/04.08/2013 Annettu julkipanon jälkeen

PÄÄTÖS. Nro 29/2014/1 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/126/04.08/2013 Annettu julkipanon jälkeen PÄÄTÖS Nro 29/2014/1 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/126/04.08/2013 Annettu julkipanon jälkeen 18.2.2014 ASIA HAKIJA Aitolan Autopurkaamo Ky:n ympäristöluvan raukeaminen Keski-Suomen elinkeino-, liikenne-

Lisätiedot

PÄÄTÖS Nro 93/2014/2 Dnro ESAVI/22/04.09/2014. Annettu julkipanon jälkeen

PÄÄTÖS Nro 93/2014/2 Dnro ESAVI/22/04.09/2014. Annettu julkipanon jälkeen Etelä-Suomi PÄÄTÖS Nro 93/2014/2 Dnro ESAVI/22/04.09/2014 Annettu julkipanon jälkeen 13.6.2014 ASIA Karhusjärven kunnostamista ruoppaamalla koskevassa Etelä-Suomen aluehallintoviraston päätöksessä nro

Lisätiedot

ASIA Kuparivalimon ja -valssaamon ympäristöluvan lupamääräysten 2-4 ja 19 mukaisten selvitysten määräaikojen pidentäminen, Pori

ASIA Kuparivalimon ja -valssaamon ympäristöluvan lupamääräysten 2-4 ja 19 mukaisten selvitysten määräaikojen pidentäminen, Pori Etelä-Suomi Päätös Nro 172/2017/1 Dnro ESAVI/5884/2017 Annettu julkipanon jälkeen 5.9.2017 ASIA Kuparivalimon ja -valssaamon ympäristöluvan lupamääräysten 2-4 ja 19 mukaisten selvitysten määräaikojen pidentäminen,

Lisätiedot

Toiminnalla ei ole aikaisemmin myönnettyjä ympäristölupia.

Toiminnalla ei ole aikaisemmin myönnettyjä ympäristölupia. Etelä-Suomi Päätös Nro 88/2014/1 Dnro ESAVI/85/04.08/2014 Annettu julkipanon jälkeen 28.4.2014 ASIA Ilmoitus koeluonteisesta toiminnasta tarkoituksena selvittää arinapolton soveltuvuutta jätteiden polttoon

Lisätiedot

Sikalan perustamista koskeva ympäristölupahakemus, Rusko.

Sikalan perustamista koskeva ympäristölupahakemus, Rusko. Etelä-Suomi Päätös Nro 71/2010/3 Dnro ESAVI/405/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen 30.11.2010 ASIA Sikalan perustamista koskeva ympäristölupahakemus, Rusko. HAKIJA Arto Heikkilän perikunta Timo Heikkilä,

Lisätiedot

ASIA LUVAN HAKIJA. PÄÄTÖS Nro 34/2014/1 Dnro PSAVI/40/04.08/2014 Annettu julkipanon jälkeen

ASIA LUVAN HAKIJA. PÄÄTÖS Nro 34/2014/1 Dnro PSAVI/40/04.08/2014 Annettu julkipanon jälkeen 1 PÄÄTÖS Nro 34/2014/1 Dnro PSAVI/40/04.08/2014 Annettu julkipanon jälkeen 24.4.2014 ASIA Eläinsuojan toimintaa koskeva ympäristölupa, Kärsämäki LUVAN HAKIJA Lehtorannan Liha Oy Luonuanojantie 50 86710

Lisätiedot

ASIA Ekoport Turku Oy:n dieselpolttoaineen valmistuslaitoksen koetoimintaa koskevan päätöksen (HAM-2008-Y-323 115, nro YSO/134/2008) muuttaminen,

ASIA Ekoport Turku Oy:n dieselpolttoaineen valmistuslaitoksen koetoimintaa koskevan päätöksen (HAM-2008-Y-323 115, nro YSO/134/2008) muuttaminen, Etelä-Suomi Päätös Nro 27/2011/2 Dnro ESAVI/32/04.08/2011 Annettu julkipanon jälkeen 11.4.2011 ASIA Ekoport Turku Oy:n dieselpolttoaineen valmistuslaitoksen koetoimintaa koskevan päätöksen (HAM-2008-Y-323

Lisätiedot

Hakemus on tullut vireille aluehallintovirastossa

Hakemus on tullut vireille aluehallintovirastossa Etelä-Suomi Päätös Nro 8/2011/1 Dnro ESAVI/657/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen 3.2.2011 ASIA TTT-Aviation Oy Ltd:n Malmin lentoaseman autobensiinin jakelupaikan toimintaa koskeva ympäristönsuojelulain

Lisätiedot

Pohjankurun sataman ruoppausmassan kuivatusta koskeva ympäristönsuojelulain (86/2000) mukainen ympäristölupahakemus, Raasepori

Pohjankurun sataman ruoppausmassan kuivatusta koskeva ympäristönsuojelulain (86/2000) mukainen ympäristölupahakemus, Raasepori Etelä-Suomi Päätös Nro 23/2012/1 Dnro ESAVI/74/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen 3.2.2012 ASIA Pohjankurun sataman ruoppausmassan kuivatusta koskeva ympäristönsuojelulain (86/2000) mukainen ympäristölupahakemus,

Lisätiedot

Myllykoski Paper Oy:n hakemus Sulennon kaatopaikan ympäristöluvan muuttamiseksi lentotuhkan liukoisen bariumin raja-arvon osalta, Kouvola.

Myllykoski Paper Oy:n hakemus Sulennon kaatopaikan ympäristöluvan muuttamiseksi lentotuhkan liukoisen bariumin raja-arvon osalta, Kouvola. Etelä-Suomi Päätös Nro 218/2012/1 Dnro ESAVI/109/04.08/2011 Annettu julkipanon jälkeen 14.12.2012 ASIA Myllykoski Paper Oy:n hakemus Sulennon kaatopaikan ympäristöluvan muuttamiseksi lentotuhkan liukoisen

Lisätiedot

Päätös Nro 181/2013/2 Dnro ESAVI/88/04.08/2013. Annettu julkipanon jälkeen

Päätös Nro 181/2013/2 Dnro ESAVI/88/04.08/2013. Annettu julkipanon jälkeen Etelä-Suomi Päätös Nro 181/2013/2 Dnro ESAVI/88/04.08/2013 Annettu julkipanon jälkeen 3.9.2013 ASIA Roitonsuon turvetuotantoa koskeva ympäristölupa ja vesilain mukainen lupa, Vaasan hallinto-oikeuden uudelleen

Lisätiedot

PÄÄTÖS. Nro 19/2018/1 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/5454/2017 Annettu julkipanon jälkeen

PÄÄTÖS. Nro 19/2018/1 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/5454/2017 Annettu julkipanon jälkeen PÄÄTÖS Nro 19/2018/1 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/5454/2017 Annettu julkipanon jälkeen 15.2.2018 ASIA HAKIJA HAKEMUS Saarinevan turvetuotantoalueen ympäristöluvan raukeaminen, Veteli Vapo Oy PL 22

Lisätiedot

Laiturin rakentaminen, päätöksessä asetetun määräajan jatkaminen, Lohja

Laiturin rakentaminen, päätöksessä asetetun määräajan jatkaminen, Lohja PÄÄTÖS Etelä-Suomi Nro 208/2017/2 Dnro ESAVI/9032/2017 Annettu julkipanon jälkeen 29.9.2017 ASIA Laiturin rakentaminen, päätöksessä asetetun määräajan jatkaminen, Lohja HAKIJA Kaj Packalén AIKAISEMPI LUPAPÄÄTÖS

Lisätiedot

Laiturin pysyttämiselle ja parantamiselle Länsi-Suomen ympäristölupaviraston päätöksessä nro 109/2005/4 määrätyn rakentamisajan pidentäminen,

Laiturin pysyttämiselle ja parantamiselle Länsi-Suomen ympäristölupaviraston päätöksessä nro 109/2005/4 määrätyn rakentamisajan pidentäminen, Etelä-Suomi Päätös Nro 183/2010/4 Dnro ESAVI/315/04.09/2010 Annettu julkipanon jälkeen 26.10.2010 ASIA HAKIJA Laiturin pysyttämiselle ja parantamiselle Länsi-Suomen ympäristölupaviraston päätöksessä nro

Lisätiedot

Päätös. Polttoaineiden jakeluasemaa ja aseman jätevedenpuhdistamoa koskevan hakemuksen raukeaminen, Espoo.

Päätös. Polttoaineiden jakeluasemaa ja aseman jätevedenpuhdistamoa koskevan hakemuksen raukeaminen, Espoo. Etelä-Suomi Päätös Nro 25/2011/2 Dnro ESAVI/233/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen 23.3.2011 ASIA Polttoaineiden jakeluasemaa ja aseman jätevedenpuhdistamoa koskevan hakemuksen raukeaminen, Espoo. LUVAN

Lisätiedot

PÄÄTÖS. Nro 87/2013/1 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/156/04.08/2011 Annettu julkipanon jälkeen

PÄÄTÖS. Nro 87/2013/1 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/156/04.08/2011 Annettu julkipanon jälkeen PÄÄTÖS Nro 87/2013/1 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/156/04.08/2011 Annettu julkipanon jälkeen 11.6.2013 ASIA HAKIJA Jätteiden hyödyntämistä koskeva ympäristölupahakemus, Kokkola. CrisolteQ Oy PL 286

Lisätiedot

Päätös Nro 181/2011/4 Dnro ESAVI/51/04.09/2011. Annettu julkipanon jälkeen 2.9.2011

Päätös Nro 181/2011/4 Dnro ESAVI/51/04.09/2011. Annettu julkipanon jälkeen 2.9.2011 Etelä-Suomi Päätös Nro 181/2011/4 Dnro ESAVI/51/04.09/2011 Annettu julkipanon jälkeen 2.9.2011 ASIA HAKIJA Strömman kanavaan merialueelle asennettavia valokaapelien suojaputkia koskevan Etelä-Suomen aluehallintoviraston

Lisätiedot

Demolite Oy:n Tuuloksen kestopuun kierrätysterminaalin ympäristölupapäätökseen liittyvä ympäristömeluselvityksen mittaussuunnitelma, Hämeenlinna.

Demolite Oy:n Tuuloksen kestopuun kierrätysterminaalin ympäristölupapäätökseen liittyvä ympäristömeluselvityksen mittaussuunnitelma, Hämeenlinna. LIITE 2 Etelä-Suomi Päätös Nro 16/2010/2 Dnro ESAVI/432/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen 29.4.2010 ASIA Demolite Oy:n Tuuloksen kestopuun kierrätysterminaalin ympäristölupapäätökseen liittyvä ympäristömeluselvityksen

Lisätiedot

Vesialueen täytön pysyttäminen Pappilansaaren kaupunginosassa tonttien 1, 2 ja 3 edustalla, Hamina

Vesialueen täytön pysyttäminen Pappilansaaren kaupunginosassa tonttien 1, 2 ja 3 edustalla, Hamina Etelä-Suomi Päätös Nro 125/2011/4 Dnro ESAVI/334/04.09/2010 Annettu julkipanon jälkeen 4.7.2011 ASIA HAKIJAT HAKEMUS Vesialueen täytön pysyttäminen Pappilansaaren kaupunginosassa tonttien 1, 2 ja 3 edustalla,

Lisätiedot

PÄÄTÖS. Nro 1/2013/1 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/48/04.08/2012 Annettu julkipanon jälkeen

PÄÄTÖS. Nro 1/2013/1 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/48/04.08/2012 Annettu julkipanon jälkeen PÄÄTÖS Nro 1/2013/1 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/48/04.08/2012 Annettu julkipanon jälkeen 23.1.2013 ASIA Jätteiden hyödyntämis- tai käsittelytoimintaa koskevan ympäristölupahakemuksen raukeaminen,

Lisätiedot

Päätös Nro 9/2012/2 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/129/04.09/2010

Päätös Nro 9/2012/2 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/129/04.09/2010 Päätös Nro 9/2012/2 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/129/04.09/2010 Annettu julkipanon jälkeen 1.2.2012 ASIA HAKIJA Sykäräisten Vesihuolto Oy:n Multilan pohjavedenottamoa koskevan Länsi- Suomen vesioikeuden

Lisätiedot

ASIA LUVAN HAKIJAT. Nro 42/2013/1 Dnro PSAVI/63/04.08/2012 Annettu julkipanon jälkeen Eläinsuojan toimintaa koskeva ympäristölupa, Muhos

ASIA LUVAN HAKIJAT. Nro 42/2013/1 Dnro PSAVI/63/04.08/2012 Annettu julkipanon jälkeen Eläinsuojan toimintaa koskeva ympäristölupa, Muhos 1 LUPAPÄÄTÖS PÄÄTÖS Nro 42/2013/1 Dnro PSAVI/63/04.08/2012 Annettu julkipanon jälkeen 16.5.2013 ASIA Eläinsuojan toimintaa koskeva ympäristölupa, Muhos LUVAN HAKIJAT Jari ja Anu Saranki Kivirinnantie 91

Lisätiedot

Päätös. Päätös ympäristönsuojelulain 35 :n mukaisen jätevesilietteen kalkkistabilointia koskevan ympäristölupahakemuksen raukeamisesta, Kouvola

Päätös. Päätös ympäristönsuojelulain 35 :n mukaisen jätevesilietteen kalkkistabilointia koskevan ympäristölupahakemuksen raukeamisesta, Kouvola Etelä-Suomi Päätös Nro 75/2010/2 Dnro ESAVI/282/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen 10.11.2010 ASIA Päätös ympäristönsuojelulain 35 :n mukaisen jätevesilietteen kalkkistabilointia koskevan ympäristölupahakemuksen

Lisätiedot

ASIA. LUVAN HAKIJAT Leo Hahtonen ja Eero Halonen / Leo Hahtonen Luodetie Kiviniemi

ASIA. LUVAN HAKIJAT Leo Hahtonen ja Eero Halonen / Leo Hahtonen Luodetie Kiviniemi 1 PÄÄTÖS Nro 7/2013/2 Dnro PSAVI/102/04.09/2012 Annettu julkipanon jälkeen 24.1.2013 ASIA Virpiniemen venesataman aallonmurtajan rakentaminen, Oulu LUVAN HAKIJAT Leo Hahtonen ja Eero Halonen / Leo Hahtonen

Lisätiedot

KÄÄNNÖS Lyhennysote Etelä-Suomi Päätös Nro 199/2011/4 Dnro ESAVI/82/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen 3.10.2011 ASIA Kalojen kasvattaminen verkkoaltaissa meressä Norrskatanin itäpuolella Änkisin kylässä

Lisätiedot

ASIA LUVAN HAKIJAT. PÄÄTÖS Nro 122/2013/1 Dnro PSAVI/22/04.08/2013 Annettu julkipanon jälkeen

ASIA LUVAN HAKIJAT. PÄÄTÖS Nro 122/2013/1 Dnro PSAVI/22/04.08/2013 Annettu julkipanon jälkeen 1 PÄÄTÖS Nro 122/2013/1 Dnro PSAVI/22/04.08/2013 Annettu julkipanon jälkeen 11.12.2013 ASIA Eläinsuojan toimintaa koskeva ympäristölupa, Kalajoki LUVAN HAKIJAT Saari Mari ja Tomi Kokkolantie 1132 85180

Lisätiedot

Sähkö- ja elektroniikkaromun käsittelyä koskevan ympäristöluvan raukeaminen, Maaninka.

Sähkö- ja elektroniikkaromun käsittelyä koskevan ympäristöluvan raukeaminen, Maaninka. Itä-Suomi PÄÄTÖS Nro 110/2013/1 Dnro ISAVI/79/04.08/2013 Annettu julkipanon jälkeen 11.12.2013 ASIA HAKIJA Sähkö- ja elektroniikkaromun käsittelyä koskevan ympäristöluvan raukeaminen, Maaninka. Pohjois-Savon

Lisätiedot

M. Uussaari Oy:n jätteen hyödyntämistoiminnan laajentamista ja muuttamista koskevan ympäristölupahakemuksen raukeaminen, Uusikaupunki.

M. Uussaari Oy:n jätteen hyödyntämistoiminnan laajentamista ja muuttamista koskevan ympäristölupahakemuksen raukeaminen, Uusikaupunki. Etelä-Suomi Päätös Nro 58/2011/2 Dnro ESAVI/119/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen 29.6.2011 ASIA M. Uussaari Oy:n jätteen hyödyntämistoiminnan laajentamista ja muuttamista koskevan ympäristölupahakemuksen

Lisätiedot

LUVAN HAKEMISEN PERUSTE JA LUPAVIRANOMAISEN TOIMIVALTA

LUVAN HAKEMISEN PERUSTE JA LUPAVIRANOMAISEN TOIMIVALTA Länsi- ja Sisä-Suomi Päätös Nro 61/2010/1 Dnro LSSAVI/164/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen 22.6.2010 ASIA HAKIJA Ympäristönsuojelulain 35 :n mukainen ympäristölupahakemus, joka koskee uutta porsastuotantotoimintaa

Lisätiedot

ASIA HAKIJA. PÄÄTÖS Nro 104/2013/1 Dnro PSAVI/179/04.08/2012 Annettu julkipanon jälkeen

ASIA HAKIJA. PÄÄTÖS Nro 104/2013/1 Dnro PSAVI/179/04.08/2012 Annettu julkipanon jälkeen 1 PÄÄTÖS Nro 104/2013/1 Dnro PSAVI/179/04.08/2012 Annettu julkipanon jälkeen 22.10.2013 ASIA HAKIJA Ällinsuon turvetuotantoalueen lupamääräysten tarkistaminen ja lisäalueen ympäristölupa, Pudasjärvi Turveruukki

Lisätiedot

ASIA HAKIJA. PÄÄTÖS Nro 51/2014/1 Dnro PSAVI/92/04.08/2013 Annettu julkipanon jälkeen Kuivajätteen välivarastointi, Oulu

ASIA HAKIJA. PÄÄTÖS Nro 51/2014/1 Dnro PSAVI/92/04.08/2013 Annettu julkipanon jälkeen Kuivajätteen välivarastointi, Oulu 1 PÄÄTÖS Nro 51/2014/1 Dnro PSAVI/92/04.08/2013 Annettu julkipanon jälkeen 26.5.2014 ASIA Kuivajätteen välivarastointi, Oulu HAKIJA Stora Enso Oyj PL 196 90101 Oulu 2 HAKEMUS Stora-Enso Oyj, Oulun tehtaat

Lisätiedot

PÄÄTÖS. Nro 11/2014/1 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/264/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen

PÄÄTÖS. Nro 11/2014/1 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/264/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen PÄÄTÖS Nro 11/2014/1 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/264/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen 28.1.2014 ASIA Ruoppausmassa-alueen R809 sulkemista Kokkolan suurteollisuusalueella koskevan ympäristölupahakemuksen

Lisätiedot

Länsi ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/2685/

Länsi ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/2685/ Länsi ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/2685/2016 15.7.2016 Kuulutus Vesilain mukainen päätös Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintovirasto 15.7.2016 antanut päätöksen nro 56/2016/2. Hakija Asia Sähkökaapelin rakentaminen

Lisätiedot

PÄÄTÖS. Nro 229/2013/1 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/123/04.08/2013 Annettu julkipanon jälkeen

PÄÄTÖS. Nro 229/2013/1 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/123/04.08/2013 Annettu julkipanon jälkeen PÄÄTÖS Nro 229/2013/1 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/123/04.08/2013 Annettu julkipanon jälkeen 19.12.2013 ASIA HAKIJA Hämeen Hyötymateriaalit Oy:n Vaivian jätteenkäsittelylaitoksen jätelain 120 :n mukainen

Lisätiedot

Turun Moottorikerho ry:n enduromoottoripyörien maastoharjoitteluradan toimintaa koskevan ympäristönsuojelulain (86/2000) 35 :n mukaisen lupahakemuksen

Turun Moottorikerho ry:n enduromoottoripyörien maastoharjoitteluradan toimintaa koskevan ympäristönsuojelulain (86/2000) 35 :n mukaisen lupahakemuksen Päätös Etelä-Suomi Nro 143/2013/1 Dnro ESAVI/331/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen 9.7.2013 ASIA Turun Moottorikerho ry:n enduromoottoripyörien maastoharjoitteluradan toimintaa koskevan ympäristönsuojelulain

Lisätiedot

PÄÄTÖS. Nro 226/2013/1 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/120/04.08/2013 Annettu julkipanon jälkeen

PÄÄTÖS. Nro 226/2013/1 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/120/04.08/2013 Annettu julkipanon jälkeen PÄÄTÖS Nro 226/2013/1 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/120/04.08/2013 Annettu julkipanon jälkeen 19.12.2013 ASIA Paahtopuu Oy:n pellettitehtaan jätelain 120 :n mukainen suunnitelma, joka koskee jätteiden

Lisätiedot

Päätös Nro 6/2011/2 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/94/04.09/2010

Päätös Nro 6/2011/2 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/94/04.09/2010 Päätös Nro 6/2011/2 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/94/04.09/2010 Annettu julkipanon jälkeen 25.1.2011 ASIA HAKIJA Itä-Suomen ympäristölupaviraston päätöksessä nro 110/08/1 vesi- ja viemärijohtojen rakentamiselle

Lisätiedot

Lavasjärven kunnostamista koskevien töiden aloittamista ja loppuunsaattamista koskevien määräaikojen jatkaminen, Siikainen

Lavasjärven kunnostamista koskevien töiden aloittamista ja loppuunsaattamista koskevien määräaikojen jatkaminen, Siikainen PÄÄTÖS Etelä-Suomi Nro 176/2013/2 Dnro ESAVI/67/04.09/2013 Annettu julkipanon jälkeen 27.8.2013 ASIA Lavasjärven kunnostamista koskevien töiden aloittamista ja loppuunsaattamista koskevien määräaikojen

Lisätiedot

Tendac Oy, jätteiden käsittelylaitos Pronssitie 13, ORIMATTILA Kiinteistö RN:o M605 Toimialatunnus 38320

Tendac Oy, jätteiden käsittelylaitos Pronssitie 13, ORIMATTILA Kiinteistö RN:o M605 Toimialatunnus 38320 Etelä-Suomi Päätös Nro 163/2013/1 Dnro ESAVI/97/04.08/2013 Annettu julkipanon jälkeen 5.9.2013 ASIA. HAKIJA Tendac Oy:n jätelain 120 :n mukainen suunnitelma, joka koskee Orimattilan kaupungissa sijaitsevan

Lisätiedot

PÄÄTÖS. Nro 143/2012/1 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/66/04.08/2012 Annettu julkipanon jälkeen 5.10.2012

PÄÄTÖS. Nro 143/2012/1 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/66/04.08/2012 Annettu julkipanon jälkeen 5.10.2012 PÄÄTÖS Nro 143/2012/1 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/66/04.08/2012 Annettu julkipanon jälkeen 5.10.2012 ASIA Hakemus, joka koskee Tampereen Lakkamestarit Oy:lle myönnetyn ympäristöluvan rauettamista,

Lisätiedot

PÄÄTÖS. Nro 110/2010/1 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/352/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen

PÄÄTÖS. Nro 110/2010/1 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/352/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen PÄÄTÖS Nro 110/2010/1 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/352/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen 3.11.2010 ASIA HAKIJA Ympäristönsuojelulain 115 :n mukainen hakemus, joka koskee Vaskiluodon Voima Oy:n

Lisätiedot

Ympäristönsuojelulain 28 :n 1 momentti Ympäristönsuojeluasetuksen 5 :n 1 momentin kohta 7 a)

Ympäristönsuojelulain 28 :n 1 momentti Ympäristönsuojeluasetuksen 5 :n 1 momentin kohta 7 a) Etelä-Suomi Päätös Nro 126/2011/1 Dnro ESAVI/199/04.08/2011 Annettu julkipanon jälkeen 28.10.2011 ASIA HAKIJA Ympäristönsuojelulain mukainen hakemus, joka koskee Hyypiämäen kalkkikivikaivoksen ympäristölupapäätöksen

Lisätiedot

ASIA LUVAN HAKIJA. LUPAPÄÄTÖS Nro 128/10/1 Dnro PSAVI/293/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen

ASIA LUVAN HAKIJA. LUPAPÄÄTÖS Nro 128/10/1 Dnro PSAVI/293/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen 1 LUPAPÄÄTÖS Nro 128/10/1 Dnro PSAVI/293/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen 27.12.2010 ASIA LUVAN HAKIJA Laivakankaan kaivoksen ympäristöluvassa nro 84/09/2 määrätyn jätehuoltosuunnitelman määräajan

Lisätiedot

YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 2/2008/1 Dnro LSY 2007 Y 386. Loimaan kaupungin jätevedenpuhdistamon ympäristöluvan muuttaminen,

YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 2/2008/1 Dnro LSY 2007 Y 386. Loimaan kaupungin jätevedenpuhdistamon ympäristöluvan muuttaminen, LÄNSI SUOMEN YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Helsinki PÄÄTÖS Nro 2/2008/1 Dnro LSY 2007 Y 386 Annettu julkipanon jälkeen 8.1.2008 ASIA Loimaan kaupungin jätevedenpuhdistamon ympäristöluvan muuttaminen, Loimaa HAKIJA

Lisätiedot

PÄÄTÖS Nro 111/2014/2 Dnro ESAVI/46/04.09/2014. Annettu julkipanon jälkeen

PÄÄTÖS Nro 111/2014/2 Dnro ESAVI/46/04.09/2014. Annettu julkipanon jälkeen Etelä-Suomi PÄÄTÖS Nro 111/2014/2 Dnro ESAVI/46/04.09/2014 Annettu julkipanon jälkeen 26.6.2014 ASIA Vehkataipaleen kanavan kunnostusta koskevassa Itä-Suomen aluehallintoviraston päätöksessä nro 66/10/2

Lisätiedot

Rannan ruoppaus Kallaveden Kolmisopenlahdella kiinteistön edustalla,

Rannan ruoppaus Kallaveden Kolmisopenlahdella kiinteistön edustalla, Itä-Suomi PÄÄTÖS Nro 64/2012/2 Dnro ISAVI/22/04.09/2012 Annettu julkipanon jälkeen 10.9.2012 ASIA Rannan ruoppaus Kallaveden Kolmisopenlahdella kiinteistön 297-428-33-71 edustalla, Kuopio HAKIJA Kari Lappalainen

Lisätiedot

MERKINTÄ. Päätös Nro 14/2010/1 Dnro ESAVI/133/04.08/2010. Annettu julkipanon jälkeen ASIA

MERKINTÄ. Päätös Nro 14/2010/1 Dnro ESAVI/133/04.08/2010. Annettu julkipanon jälkeen ASIA Etelä-Suomi Päätös Nro 14/2010/1 Dnro ESAVI/133/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen 7.5.2010 ASIA Ympäristönsuojelulain (86/2000) 35 :n mukainen ympäristölupahakemus Santahaminan keskusampumarata-alueen

Lisätiedot

YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 2/2009/4 Dnro LSY 2008 Y 292 Annettu julkipanon jälkeen

YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 2/2009/4 Dnro LSY 2008 Y 292 Annettu julkipanon jälkeen LÄNSI SUOMEN YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Helsinki LUPAPÄÄTÖS Nro 2/2009/4 Dnro LSY 2008 Y 292 Annettu julkipanon jälkeen 15.1.2009 ASIA Länsi Suomen ympäristölupaviraston päätöksessä nro 82/2006/4 vesijohdon

Lisätiedot

ASIA LUVAN HAKIJA. PÄÄTÖS Nro 3/2014/1 Dnro PSAVI/106/04.08/2012 Annettu julkipanon jälkeen

ASIA LUVAN HAKIJA. PÄÄTÖS Nro 3/2014/1 Dnro PSAVI/106/04.08/2012 Annettu julkipanon jälkeen 1 PÄÄTÖS Nro 3/2014/1 Dnro PSAVI/106/04.08/2012 Annettu julkipanon jälkeen 15.1.2014 ASIA Jätemateriaalien käsittelytoimintojen ympäristölupa Kemintullin teollisuusalueella, Kemi LUVAN HAKIJA Tieysi Oy

Lisätiedot

Novagro Oy:n ympäristölupahakemus, joka koskee lannoitteiden valmistusta orgaanisista jätteistä termisesti kuivaamalla, Köyliö

Novagro Oy:n ympäristölupahakemus, joka koskee lannoitteiden valmistusta orgaanisista jätteistä termisesti kuivaamalla, Köyliö Etelä-Suomi Päätös Nro 30/2010/2 Dnro ESAVI/152/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen 2.7.2010 ASIA Novagro Oy:n ympäristölupahakemus, joka koskee lannoitteiden valmistusta orgaanisista jätteistä termisesti

Lisätiedot

PÄÄTÖS. Nro 140/2013/1 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/86/04.08/2013 Annettu julkipanon jälkeen

PÄÄTÖS. Nro 140/2013/1 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/86/04.08/2013 Annettu julkipanon jälkeen PÄÄTÖS Nro 140/2013/1 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/86/04.08/2013 Annettu julkipanon jälkeen 5.9.2013 ASIA HAKIJA Mahlianmaan kaatopaikan ympäristöluvan 9.12.2005, 1999Y0177-111 kaatopaikan vakuutta

Lisätiedot

PÄÄTÖS. Nro 230/2013/1 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/124/04.08/2013 Annettu julkipanon jälkeen

PÄÄTÖS. Nro 230/2013/1 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/124/04.08/2013 Annettu julkipanon jälkeen PÄÄTÖS Nro 230/2013/1 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/124/04.08/2013 Annettu julkipanon jälkeen 19.12.2013 ASIA HAKIJA TOIMINNAN SIJAINTI Hikinoro Oy:n jätelain 120 :n mukainen suunnitelma, joka koskee

Lisätiedot

Kiinteistö Oy Rajasampaanranta 2 c/o Keskinäinen työeläkevakuutusyhtiö Varma PL 4 00098 Varma Y-tunnus: 1047504-2

Kiinteistö Oy Rajasampaanranta 2 c/o Keskinäinen työeläkevakuutusyhtiö Varma PL 4 00098 Varma Y-tunnus: 1047504-2 Etelä-Suomi Päätös Nro 13/2010/2 Dnro ESAVI/288/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen 16.4.2010 ASIA Ympäristönsuojelulain (86/2000) 28 :n mukaisen pilaantuneen maaperän kunnostamista koskevan ympäristölupahakemuksen

Lisätiedot

ASIA Ranta-alueen ruoppaus tiloilla Niemi RN:o 11:90 ja Näätkivi RN:o 11:39, Tornio LUVAN HAKIJAT

ASIA Ranta-alueen ruoppaus tiloilla Niemi RN:o 11:90 ja Näätkivi RN:o 11:39, Tornio LUVAN HAKIJAT 1 PÄÄTÖS Nro 57/12/2 Dnro PSAVI/136/04.09/2010 Annettu julkipanon jälkeen 28.8.2012 ASIA Ranta-alueen ruoppaus tiloilla Niemi RN:o 11:90 ja Näätkivi RN:o 11:39, Tornio LUVAN HAKIJAT Matti Kulju ja Marja-Liisa

Lisätiedot

ASIA HAKIJA. PÄÄTÖS Nro 35/10/1 Dnro PSAVI/155/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen

ASIA HAKIJA. PÄÄTÖS Nro 35/10/1 Dnro PSAVI/155/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen PÄÄTÖS Nro 35/10/1 Dnro PSAVI/155/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen 26.5.2010 1 ASIA HAKIJA Talvivaaran kaivoksen ympäristö- ja vesitalousluvan muuttaminen tärinästä aiheutuvien haittojen estämiseksi,

Lisätiedot

ASIA HAKIJA. PÄÄTÖS Nro 26/2014/2 Dnro PSAVI/34/04.09/2014 Annettu julkipanon jälkeen

ASIA HAKIJA. PÄÄTÖS Nro 26/2014/2 Dnro PSAVI/34/04.09/2014 Annettu julkipanon jälkeen 1 PÄÄTÖS Nro 26/2014/2 Dnro PSAVI/34/04.09/2014 Annettu julkipanon jälkeen 13.6.2014 ASIA HAKIJA Vesijohdon rakentaminen Ounasjoen alitse Alanivan kohdalla, Kittilä Tepaston Vesihuolto-osuuskunta 99150

Lisätiedot

Päätös Nro 87/2018/2 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/8132/2018. Sähkö- ja valokuitukaapelien rakentaminen Pälkäneveden Siltasalmen alitse, Pälkäne

Päätös Nro 87/2018/2 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/8132/2018. Sähkö- ja valokuitukaapelien rakentaminen Pälkäneveden Siltasalmen alitse, Pälkäne Päätös Nro 87/2018/2 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/8132/2018 Annettu julkipanon jälkeen 19.11.2018 ASIA Sähkö- ja valokuitukaapelien rakentaminen Pälkäneveden Siltasalmen alitse, Pälkäne HAKIJA Elenia

Lisätiedot

PÄÄTÖS. Nro 2/2012/1 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/172/04.08/2011 Annettu julkipanon jälkeen 19.1.2012

PÄÄTÖS. Nro 2/2012/1 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/172/04.08/2011 Annettu julkipanon jälkeen 19.1.2012 PÄÄTÖS Nro 2/2012/1 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/172/04.08/2011 Annettu julkipanon jälkeen 19.1.2012 ASIA HAKIJA Kivilammen maankaatopaikan laajennusta koskevan ympäristölupahakemuksen raukeaminen,

Lisätiedot

Päätös. Etelä-Suomi Nro 125/2012/1 Dnro ESAVI/148/04.08/2012

Päätös. Etelä-Suomi Nro 125/2012/1 Dnro ESAVI/148/04.08/2012 Päätös Etelä-Suomi Nro 125/2012/1 Dnro ESAVI/148/04.08/2012 Annettu julkipanon jälkeen 14.8.2012 ASIA Ympäristönsuojelulain (86/2000) 115 :n mukainen hakemus, joka koskee Ämmässuon jätteenkäsittelykeskuksen

Lisätiedot

Ympäristönsuojelulaki 30 3 momentti ja 61

Ympäristönsuojelulaki 30 3 momentti ja 61 Etelä-Suomi Päätös Nro 196/2012/1 Dnro ESAVI/238/04.08/2012 Annettu julkipanon jälkeen 30.11.2012 ASIA Ympäristönsuojelulain 61 :n mukainen ilmoitus koeluonteisesta toiminnasta, joka koskee sekalaisten

Lisätiedot

PÄÄTÖS Nro 66/2012/2 Dnro ISAVI/12/04.09/2012 Annettu julkipanon jälkeen 12.9.2012

PÄÄTÖS Nro 66/2012/2 Dnro ISAVI/12/04.09/2012 Annettu julkipanon jälkeen 12.9.2012 Itä-Suomi PÄÄTÖS Nro 66/2012/2 Dnro ISAVI/12/04.09/2012 Annettu julkipanon jälkeen 12.9.2012 ASIA HAKIJAT Laiturin rakentaminen kiinteistön Pohjoiskorvanniemi 140 407 3 153 edustalle Porovedellä, Iisalmi

Lisätiedot

ASIA Koneellinen kullankaivu Sotajoen varrella valtauksella Majani nro 8119/1, Inari LUVAN HAKIJA

ASIA Koneellinen kullankaivu Sotajoen varrella valtauksella Majani nro 8119/1, Inari LUVAN HAKIJA 1 LUPAPÄÄTÖS PÄÄTÖS Nro 88/12/1 Dnro PSAVI/46/04.08/2011 Annettu julkipanon jälkeen 24.8.2012 ASIA Koneellinen kullankaivu Sotajoen varrella valtauksella Majani nro 8119/1, Inari LUVAN HAKIJA Veijo Heiskari

Lisätiedot

ASIA HAKIJA. PÄÄTÖS Nro 23/10/1 Dnro PSAVI/162/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen

ASIA HAKIJA. PÄÄTÖS Nro 23/10/1 Dnro PSAVI/162/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen 1 PÄÄTÖS Nro 23/10/1 Dnro PSAVI/162/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen 14.4.2010 ASIA HAKIJA Loljunaavan turvetuotannon lopettamiseen liittyvien jälkihoitotoimien vahvistaminen, Keminmaa Vapo Oy PL

Lisätiedot

ASIA HAKIJA. PÄÄTÖS Nro 106/2013/1 Dnro PSAVI/137/04.08/2012 Annettu julkipanon jälkeen

ASIA HAKIJA. PÄÄTÖS Nro 106/2013/1 Dnro PSAVI/137/04.08/2012 Annettu julkipanon jälkeen 1 PÄÄTÖS Nro 106/2013/1 Dnro PSAVI/137/04.08/2012 Annettu julkipanon jälkeen 28.10.2013 ASIA HAKIJA Kivisuo-Suurisuon ympäristöluvan lupamääräysten tarkistaminen ja toiminnanaloittamislupa vesien johtamiseen

Lisätiedot

Naarajoen Naarakosken kalataloudellisen kunnostuksen jatkoaikahakemus, Lieksa

Naarajoen Naarakosken kalataloudellisen kunnostuksen jatkoaikahakemus, Lieksa Itä-Suomi PÄÄTÖS Nro 36/2014/2 Dnro ISAVI/4/04.09/2014 Annettu julkipanon jälkeen 16.5.2014 ASIA HAKIJA Naarajoen Naarakosken kalataloudellisen kunnostuksen jatkoaikahakemus, Lieksa Ruunaan kalastusalue

Lisätiedot

PÄÄTÖS Nro 18/2012/2 Dnro ISAVI/96/04.09/2011 Annettu julkipanon jälkeen

PÄÄTÖS Nro 18/2012/2 Dnro ISAVI/96/04.09/2011 Annettu julkipanon jälkeen Itä-Suomi PÄÄTÖS Nro 18/2012/2 Dnro ISAVI/96/04.09/2011 Annettu julkipanon jälkeen 6.3.2012 HAKIJA Pohjois-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus ASIA Itä-Suomen ympäristölupaviraston päätöksessä

Lisätiedot

YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 75/2009/3 Dnro LSY-2009-Y-377 Annettu julkipanon jälkeen

YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 75/2009/3 Dnro LSY-2009-Y-377 Annettu julkipanon jälkeen LÄNSI-SUOMEN YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Helsinki LUPAPÄÄTÖS Nro 75/2009/3 Dnro LSY-2009-Y-377 Annettu julkipanon jälkeen 30.12.2009 ASIA Pohjaveden ottamista koskevan Länsi-Suomen vesioikeuden päätöksellään

Lisätiedot

Hakemus, joka koskee Fingrid Oyj:n Kilpilahden kaasuturbiinilaitoksen ympäristölupapäätöksessä

Hakemus, joka koskee Fingrid Oyj:n Kilpilahden kaasuturbiinilaitoksen ympäristölupapäätöksessä Etelä-Suomi Päätös Nro 136/2014/1 Dnro ESAVI/79/04.08/2014 Annettu julkipanon jälkeen 3.7.2014 ASIA Hakemus, joka koskee Fingrid Oyj:n Kilpilahden kaasuturbiinilaitoksen ympäristölupapäätöksessä No YS

Lisätiedot

Päätös. Etelä-Suomi Nro 47/2011/2

Päätös. Etelä-Suomi Nro 47/2011/2 Päätös Etelä-Suomi Nro 47/2011/2 Dnro ESAVI/192/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen 31.5.2011 ASIA Köyliön kunnan hakemus Kepolan jätevedenpuhdistamon ympäristölupamääräysten tarkistamiseksi, Köyliö.

Lisätiedot

PÄÄTÖS. ASIA Eläinsuojan ympäristölupa, maidontuotanto, Veteli

PÄÄTÖS. ASIA Eläinsuojan ympäristölupa, maidontuotanto, Veteli PÄÄTÖS Länsi- ja Sisä-Suomi Nro 204/2019 Dnro LSSAVI/12329/2018 Annettu julkipanon jälkeen 26.8.2019 ASIA Eläinsuojan ympäristölupa, maidontuotanto, Veteli HAKIJA Tapio Ylelä Mustikkaharjuntie 108 69280

Lisätiedot

PÄÄTÖS. Nro 23/2014/1 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/7/04.08/2014 Annettu julkipanon jälkeen

PÄÄTÖS. Nro 23/2014/1 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/7/04.08/2014 Annettu julkipanon jälkeen PÄÄTÖS Nro 23/2014/1 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/7/04.08/2014 Annettu julkipanon jälkeen 10.2.2014 ASIA HAKIJA Avilon Fibres Oy:n viskoosikuitutehtaan ympäristönsuojelulain mukaisen ympäristöluvan

Lisätiedot