Nuorisotakuun seuranta Uudenmaan alueella, lokakuu Tutkija Santtu Sundvall Uudenmaan ELY-keskus
|
|
- Jyrki Järvenpää
- 7 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 Nuorisotakuun seuranta Uudenmaan alueella, Tutkija Santtu Sundvall Uudenmaan ELY-keskus
2 Seurantaan liittyvä käsitteistö Virta yli työttömyyteen % = Kuukauden aikana 3 kuukauden työttömyysrajan ylittäneiden henkilöiden osuus kaikista sitten alkaneista työttömyysjaksoista. Aktivointiaste % = TE-palveluissa laskentapäivänä olevien osuus palveluissa olleiden ja työttömien työnhakijoiden yhteissummasta Vastavalmistunut = Vastavalmistuneisiin lasketaan sellaiset henkilöt, joiden uusimman tutkinnon suorittamisesta on kulunut korkeintaan vuosi Muualla luokittelematon työ = Ilman ammattia, ammatillista koulutusta tai pidempää työhistoriaa olevat työnhakijat. *Alle 30-vuotiaiden ikäryhmään kuuluvat myös henkilöt, jotka eivät virallisesti ole nuorisotakuun piirissä (25-29-v., jotka eivät ole vastavalmistuneita).
3 Nuorisotakuun piiriin kuuluvat työttömät työnhakijat kuukauden lopussa Uudellamaalla (Lähde: TEM/Työnvälitystilasto 1215.) syyskuu Vuosimuutos - (%) Alle 25-v / 37,8 % -Alle 20-v. Kaikki alle 30-v.* v. vastavalmistuneet v. ilman peruskoulun jälk. tutkintoa / 36,9 % / 32,9 % / 45,9 % / 21,2 %
4 Alle 25-vuotiaat työttömät työnhakijat kuukauden lopussa Uudellamaalla sekä työttömyyden vuosimuutos (Lähde: TEM/Työnvälitystilasto 1215.) Alle 25-v. työttömät Vuosimuutos % ,8 % 140,0 % 120,0 % 100,0 % 80,0 % 60,0 % 40,0 % 20,0 % 0,0 % -20,0 % -40,0 %
5 Alle 25-vuotiaat työttömät työnhakijat kuukauden lopussa Uudenmaan alueella (Lähde: TEM/Työnvälitystilasto 1215.)
6 2007 Tammikuu 2007 Maaliskuu 2007 Toukokuu 2007 Heinäkuu 2007 Syyskuu 2007 Marraskuu 2008 Tammikuu 2008 Maaliskuu 2008 Toukokuu 2008 Heinäkuu 2008 Syyskuu 2008 Marraskuu 2009 Tammikuu 2009 Maaliskuu 2009 Toukokuu 2009 Heinäkuu 2009 Syyskuu 2009 Marraskuu 2010 Tammikuu 2010 Maaliskuu 2010 Toukokuu 2010 Heinäkuu 2010 Syyskuu 2010 Marraskuu 2011 Tammikuu 2011 Maaliskuu 2011 Toukokuu 2011 Heinäkuu 2011 Syyskuu 2011 Marraskuu Tammikuu Maaliskuu Toukokuu Heinäkuu Syyskuu Marraskuu Tammikuu Maaliskuu Toukokuu Heinäkuu Syyskuu Marraskuu v. vastavalmistuneet työttömät työnhakijat kuukauden lopussa Uudellamaalla sekä työttömyyden vuosimuutos (Lähde: TEM/Työnvälitystilasto 1215.) v. vastavalmistuneet Vuosimuutos % ,0 % 80,0 % ,0 % 46,8 % 40,0 % 20,0 % 0,0 % -20,0 % 0-40,0 %
7 Alle 25-v. työttömät työnhakijat n lopussa Uudenmaan alueen kunnissa sekä vuosimuutosaste (%) (Lähde: TEM/Työnvälitystilasto 1215.) Vuosimuutos syyskuu (%) Koko maa ,8 % Uusimaa ,8 % Helsingin Vuosimuutos syyskuu (%) ESPOO ,7 % HELSINKI ,6 % HYVINKÄÄ ,7 % JÄRVENPÄÄ ,3 % KARKKILA ,5 % KAUNIAINEN ,3 % KERAVA ,2 % KIRKKONUMMI ,6 % LOHJA ,2 % MÄNTSÄLÄ ,6 % NURMIJÄRVI ,4 % PORNAINEN ,8 % SIPOO ,2 % SIUNTIO ,0 % TUUSULA ,5 % VANTAA ,9 % VIHTI ,2 % Raaseporin syyskuu Vuosimuutos (%) HANKO ,9 % INKOO ,7 % RAASEPORI ,3 % Porvoon syyskuu Vuosimuutos (%) ASKOLA ,1 % MYRSKYLÄ ,1 % PORVOO ,2 % PUKKILA ,5 % Loviisan syyskuu Vuosimuutos (%) LAPINJÄRVI ,0 % LOVIISA ,7 %
8 25-29-v. vastavalmistuneet työttömät ja vuosimuutos (%) n lopussa Espoossa, Helsingissä ja Vantaalla (Lähde: TEM/Työnvälitystilasto 1215.) v. vastavalmistuneet syyskuu Vuosimuutos % Espoo % Helsinki ,6 % Vantaa ,6 %
9 Alle 25-v. työttömät työnhakijat n lopussa ammattiryhmittäin Uudenmaan seutukunnissa (Lähde: TEM/Työnvälitystilasto 1215.) Ammattiryhmä Helsingin Raaseporin Porvoon Loviisan Uudenmaan maakunta TIETEELLINEN, TEKNINEN JA TAITEELL.TYÖ % Uusimaa 9 % 3 % 3 % 6 % 7 % 1 % 2 % 18 % 5 % TERVEYDENHUOLTO JA SOSIAALIALA HALLINTO- JA TOIMISTOTYÖ, IT-ALAN TYÖ KAUPALLINEN TYÖ MAA- JA METSÄTALOUSTYÖ, KALASTUSALA KULJETUS JA LIIKENNE RAKENNUS- JA KAIVOSALA TEOLLISUUS PALVELUTYÖ MUUALLA LUOKITTELEMATON TYÖ TIETEELLINEN, TEKNINEN JA TAITEELL.TYÖ 1 TERVEYDENHUOLTO JA SOSIAALIALA 2 HALLINTO- JA TOIMISTOTYÖ, IT-ALAN TYÖ 3 KAUPALLINEN TYÖ 4 MAA- JA METSÄTALOUSTYÖ, KALASTUSALA 5 KULJETUS JA LIIKENNE 6 RAKENNUS- JA KAIVOSALA 7+8 TEOLLISUUS 9 PALVELUTYÖ X MUUALLA LUOKITTELEMATON TYÖ
10 Nuorisotakuun piiriin kuuluvat työttömät n lopussa koulutusasteittain Uudenmaan seutukunnissa Uudenmaan maakunta (alle 25-v.) 1 % 0 % 2 % 6 % 3 % 55 % 33 % Uudenmaan maakunta (25-29-v. vastavalmistuneet) (Lähde: TEM/Työnvälitystilasto 1215.) Alle 25-v. työttömät Helsingin Raaseporin Porvoon Loviisan Uudenmaan maakunta PERUSASTE KESKIASTE Ammattitutkinto Yleissivistävä tutk ALIN KORKEA-ASTE ALEMPI KORKEAKOULUASTE YLEMPI KORKEAKOULUASTE TUTKIJAKOULUTUSASTE KOULUTUSASTE TUNTEMATON % 38 % 2 % 1 % 32 % 24 % 3 % v. vastavalmistuneet Helsingin Raaseporin Porvoon Loviisan Uudenmaan maakunta PERUSASTE KESKIASTE ALIN KORKEA-ASTE ALEMPI KORKEAKOULUASTE YLEMPI KORKEAKOULUASTE TUTKIJAKOULUTUSASTE KOULUTUSASTE TUNTEMATON PERUSASTE ALIN KORKEA-ASTE YLEMPI KORKEAKOULUASTE KESKIASTE ALEMPI KORKEAKOULUASTE TUTKIJAKOULUTUSASTE KOULUTUSASTE TUNTEMATON
11 Alle 25-vuotiaiden virta yli työttömyyteen (%) ssa Uudenmaan alueen kunnissa (Lähde: TEM/Työnvälitystilasto 1355.) YHTEENSÄ KOKO MAA 15, ,3 UUSIMAA 11, ,8 Helsingin ESPOO 10, ,7 HELSINKI 10, ,2 HYVINKÄÄ 8, ,4 JÄRVENPÄÄ 14, ,2 KARKKILA 10, ,5 KAUNIAINEN KERAVA 14, ,5 KIRKKONUMMI 17, ,5 LOHJA 9, ,7 MÄNTSÄLÄ 18, ,3 NURMIJÄRVI 22, ,6 PORNAINEN SIPOO ,2 SIUNTIO TUUSULA 9, ,9 VANTAA 12, ,4 VIHTI 26, ,7 Raaseporin HANKO 11, INKOO ,3 RAASEPORI 18, ,8 Porvoon ASKOLA ,3 MYRSKYLÄ 33, PORVOO 8, ,3 PUKKILA Loviisan LAPINJÄRVI LOVIISA 31, ,4
12 25-29-v. vastavalmistuneiden virta yli työttömyyteen (%) ssa Uudenmaan alueen kunnissa (Lähde: TEM/Työnvälitystilasto 1355.) YHTEENSÄ KOKO MAA 23, ,1 UUSIMAA 25, ,6 Helsingin ESPOO 26, ,2 HELSINKI 20, ,4 HYVINKÄÄ JÄRVENPÄÄ ,3 KARKKILA KAUNIAINEN KERAVA ,3 KIRKKONUMMI LOHJA 133, MÄNTSÄLÄ NURMIJÄRVI PORNAINEN SIPOO SIUNTIO TUUSULA VANTAA ,9 VIHTI 33, Raaseporin HANKO INKOO RAASEPORI Porvoon ASKOLA MYRSKYLÄ PORVOO PUKKILA Loviisan Ylityksiä LAPINJÄRVI LOVIISA
13 Alle 25-v. ja 30-v. palveluissa olevat n / lopussa Uudellamaalla (Lähde: TEM/Työnvälitystilasto 4250.) -Työvoimakoul. -Valmennuksessa -Työllistettynä -Kokeilussa -Muissa palveluissa* Yhteensä Alle 25-v / / / / / / Kaikki alle 30-v / / / / / / 8605 *Muissa palveluissa sisältää vuorotteluvapaa paikaan työllistytetyt, kuntouttavassa työtoiminnassa olevat ja omaehtoisessa opiskelussa olevat
14 Alle 25-v. aktivointiaste (%) n lopussa Uudenmaan alueen kunnissa (Lähde: TEM/Työnvälitystilasto 4250.) YHTEENSÄ Palveluissa ja työttömänä Palveluissa olevat KOKO MAA 36, ,3 UUSIMAA 39, ,2 Helsingin Palveluissa ja työttömänä Palveluissa olevat ESPOO 39, ,2 HELSINKI 39, HYVINKÄÄ JÄRVENPÄÄ 36, ,6 KARKKILA 41, ,8 KAUNIAINEN 29, KERAVA 39, ,8 KIRKKONUMMI 26, ,3 LOHJA 37, ,4 MÄNTSÄLÄ 29, ,7 NURMIJÄRVI 38, ,3 PORNAINEN 42, ,3 SIPOO 41, ,8 SIUNTIO 28, TUUSULA 32, ,8 VANTAA 38, ,5 VIHTI 35, Raaseporin Palveluissa ja työttömänä Palveluissa olevat HANKO 44, ,6 INKOO 18, RAASEPORI 40, ,5 Porvoon Palveluissa ja työttömänä Palveluissa olevat ASKOLA ,3 MYRSKYLÄ 36, ,3 PORVOO 37, ,5 PUKKILA 27, ,5 Loviisan Palveluissa ja työttömänä Palveluissa olevat LAPINJÄRVI 33, ,5 LOVIISA 30, ,7
15 Nuorisotakuun piiriin kuuluvat työttömät työnhakijat ssa työnhaun päättymissyyn mukaan Uudellamaalla (Lähde: TEM/Työnvälitystilasto 1315.) Alle 25-v. työttömät työnhakijat 1 % v. vastavalmistuneet työttömät työnhakijat 0 % 25 % 30 % 53 % 19 % 0 % 11 % 59 % 2 % Aloittanut työn Aloittanut palvelussa Siirtynyt työvoiman ulkopuolelle Ei ole uusinut työnhakuaan Muu syy tai ei tietoa Aloittanut työn Aloittanut palvelussa Siirtynyt työvoiman ulkopuolelle Ei ole uusinut työnhakuaan Muu syy tai ei tietoa
16 Alle 25-v. työttömät työnhakijat n lopussa työnhaun keston mukaan Uudellamaalla (Lähde: TEM/Työnvälitystilasto 1207.) yli 2 v vkoa vkoa vkoa vkoa vkoa 9-12 vkoa 5-8 vkoa 3-4 vkoa 1-2 vkoa Alle 1 vko Lokakuu Lokakuu *Alle 25-v. työttömien työnhaun kesk.määräinen kesto n lopussa oli 11 vk.
17 25-29-v. vastavalmistuneet työttömät työnhakijat n lopussa työnhaun keston mukaan Uudellamaalla (Lähde: TEM/Työnvälitystilasto 1207.) yli 2 v vkoa vkoa vkoa vkoa vkoa 9-12 vkoa 5-8 vkoa 3-4 vkoa 1-2 vkoa Alle 1 vko Lokakuu Lokakuu v. vastavalmistuneiden työttömien työnhaun kesk.määräinen kesto n lopussa oli 13 vk.
Nuorisotakuun seuranta Uudenmaan alueella, marraskuu Tutkija Santtu Sundvall Uudenmaan ELY-keskus
Nuorisotakuun seuranta Uudenmaan alueella, Tutkija Santtu Sundvall Uudenmaan ELY-keskus Seurantaan liittyvä käsitteistö Virta yli työttömyyteen % = Kuukauden aikana 3 kuukauden työttömyysrajan ylittäneiden
LisätiedotNuorisotakuun seuranta Uudenmaan alueella, syyskuu Tutkija Santtu Sundvall Uudenmaan ELY-keskus
Nuorisotakuun seuranta Uudenmaan alueella, syyskuu Tutkija Santtu Sundvall Uudenmaan ELY-keskus Seurantaan liittyvä käsitteistö Virta yli työttömyyteen % = Kuukauden aikana 3 kuukauden työttömyysrajan
LisätiedotNuorisotakuun seuranta Uudenmaan alueella, elokuu Tutkija Santtu Sundvall Uudenmaan ELY-keskus
Nuorisotakuun seuranta Uudenmaan alueella, elokuu Tutkija Santtu Sundvall Uudenmaan ELY-keskus Seurantaan liittyvä käsitteistö Virta yli työttömyyteen % = Kuukauden aikana 3 kuukauden työttömyysrajan ylittäneiden
LisätiedotNuorisotakuun seuranta Uudenmaan alueella, maaliskuu Tutkija Jouni Nupponen Uudenmaan ELY-keskus
Nuorisotakuun seuranta Uudenmaan alueella, Tutkija Jouni Nupponen Uudenmaan ELY-keskus Seurantaan liittyvä käsitteistö Virta yli 3 kk työttömyyteen % = Kuukauden aikana 3 kuukauden työttömyysrajan ylittäneiden
LisätiedotNuorisotakuun seuranta Uudenmaan alueella, joulukuu Tutkija Tuunia Keränen Uudenmaan ELY-keskus
Nuorisotakuun seuranta Uudenmaan alueella, Tutkija Tuunia Keränen Uudenmaan ELY-keskus Seurantaan liittyvä käsitteistö Virta yli 3 kk työttömyyteen % = Kuukauden aikana 3 kuukauden työttömyysrajan ylittäneiden
LisätiedotNuorisotakuun seuranta Uudenmaan alueella, huhtikuu Tutkija Tuunia Keränen Uudenmaan ELY-keskus
Nuorisotakuun seuranta Uudenmaan alueella, Tutkija Tuunia Keränen Uudenmaan ELY-keskus Seurantaan liittyvä käsitteistö Virta yli 3 kk työttömyyteen % = Kuukauden aikana 3 kuukauden työttömyysrajan ylittäneiden
LisätiedotNuorisotakuun seuranta Uudenmaan alueella, helmikuu Tutkija Tuunia Keränen Uudenmaan ELY-keskus
Nuorisotakuun seuranta Uudenmaan alueella, helmikuu 2014 Tutkija Tuunia Keränen Uudenmaan ELY-keskus Seurantaan liittyvä käsitteistö Virta yli 3 kk työttömyyteen % = Kuukauden aikana 3 kuukauden työttömyysrajan
LisätiedotNuorisotakuun seuranta Uudenmaan alueella, tammikuu Tutkija Jouni Nupponen Uudenmaan ELY-keskus
Nuorisotakuun seuranta Uudenmaan alueella, tammikuu 2013 Tutkija Jouni Nupponen Uudenmaan ELY-keskus Seurantaan liittyvä käsitteistö Virta yli 3 kk työttömyyteen % = Kuukauden aikana 3 kuukauden työttömyysrajan
LisätiedotNuorisotakuun seuranta Uudenmaan alueella, kesäkuu Tutkija Santtu Sundvall Uudenmaan ELY-keskus
Nuorisotakuun seuranta Uudenmaan alueella, kesäkuu Tutkija Santtu Sundvall Uudenmaan ELY-keskus Seurantaan liittyvä käsitteistö Virta yli työttömyyteen % = Kuukauden aikana 3 kuukauden työttömyysrajan
LisätiedotNuorisotakuun seuranta Uudenmaan alueella, heinäkuu Tutkija Santtu Sundvall Uudenmaan ELY-keskus
Nuorisotakuun seuranta Uudenmaan alueella, heinäkuu Tutkija Santtu Sundvall Uudenmaan ELY-keskus Seurantaan liittyvä käsitteistö Virta yli työttömyyteen % = Kuukauden aikana 3 kuukauden työttömyysrajan
LisätiedotNuorisotakuun seuranta Uudenmaan alueella, toukokuu Tutkija Santtu Sundvall Uudenmaan ELY-keskus
Nuorisotakuun seuranta Uudenmaan alueella, toukokuu Tutkija Santtu Sundvall Uudenmaan ELY-keskus Seurantaan liittyvä käsitteistö Virta yli 3 kk työttömyyteen % = Kuukauden aikana 3 kuukauden työttömyysrajan
LisätiedotNuorisotakuun seuranta Uudenmaan alueella, elokuu Tutkija Linnea Alho Uudenmaan ELY-keskus
Nuorisotakuun seuranta Uudenmaan alueella, elokuu 2014 Tutkija Linnea Alho Uudenmaan ELY-keskus Seurantaan liittyvä käsitteistö Virta yli 3 kk työttömyyteen % = Kuukauden aikana 3 kuukauden työttömyysrajan
LisätiedotNuorisotakuun seuranta Uudenmaan alueella, kesäkuu Tutkija Jouni Nupponen Uudenmaan ELY-keskus
Nuorisotakuun seuranta Uudenmaan alueella, kesäkuu 2014 Tutkija Jouni Nupponen Uudenmaan ELY-keskus Seurantaan liittyvä käsitteistö Virta yli 3 kk työttömyyteen % = Kuukauden aikana 3 kuukauden työttömyysrajan
LisätiedotNuorisotakuun seuranta Uudenmaan alueella, huhtikuu Tutkija Linnea Alho Uudenmaan ELY-keskus
Nuorisotakuun seuranta Uudenmaan alueella, huhtikuu 2015 Tutkija Linnea Alho Uudenmaan ELY-keskus 1 Seurantaan liittyvä käsitteistö Virta yli 3 kk työttömyyteen % = Kuukauden aikana 3 kuukauden työttömyysrajan
LisätiedotNuorisotakuun seuranta Uudenmaan alueella, tammikuu Tutkija Linnea Alho Uudenmaan ELY-keskus
Nuorisotakuun seuranta Uudenmaan alueella, tammikuu 2015 Tutkija Linnea Alho Uudenmaan ELY-keskus 1 Seurantaan liittyvä käsitteistö Virta yli 3 kk työttömyyteen % = Kuukauden aikana 3 kuukauden työttömyysrajan
LisätiedotNuorisotakuun seuranta Uudenmaan alueella, syyskuu Tutkija Linnea Alho Uudenmaan ELY-keskus
Nuorisotakuun seuranta Uudenmaan alueella, 2014 Tutkija Linnea Alho Uudenmaan ELY-keskus 1 Seurantaan liittyvä käsitteistö Virta yli 3 kk työttömyyteen % = Kuukauden aikana 3 kuukauden työttömyysrajan
LisätiedotNuorisotyöttömyyden seuranta Uudenmaan alueella, huhtikuu Uudenmaan ELY-keskus
Nuorisotyöttömyyden seuranta Uudenmaan alueella, Uudenmaan ELY-keskus 1 Seurantaan liittyvä käsitteistö Virta yli 3 kk työttömyyteen % = Kuukauden aikana 3 kuukauden työttömyysrajan ylittäneiden henkilöiden
LisätiedotNuorisotyöttömyyden seuranta Uudenmaan alueella, toukokuu Uudenmaan ELY-keskus
Nuorisotyöttömyyden seuranta Uudenmaan alueella, Uudenmaan ELY-keskus 1 Seurantaan liittyvä käsitteistö Virta yli 3 kk työttömyyteen % = Kuukauden aikana 3 kuukauden työttömyysrajan ylittäneiden henkilöiden
LisätiedotNuorisotyöttömyyden seuranta Uudenmaan alueella, elokuu Uudenmaan ELY-keskus
Nuorisotyöttömyyden seuranta Uudenmaan alueella, Uudenmaan ELY-keskus 1 Seurantaan liittyvä käsitteistö Virta yli.. kk työttömyyteen % = Kuukauden aikana.. kuukauden työttömyysrajan ylittäneiden henkilöiden
LisätiedotNuorisotyöttömyyden seuranta Uudenmaan alueella, heinäkuu Uudenmaan ELY-keskus
Nuorisotyöttömyyden seuranta Uudenmaan alueella, Uudenmaan ELY-keskus 1 Seurantaan liittyvä käsitteistö Virta yli 3 kk työttömyyteen % = Kuukauden aikana 3 kuukauden työttömyysrajan ylittäneiden henkilöiden
LisätiedotNuorisotyöttömyyden seuranta Uudenmaan alueella, kesäkuu Uudenmaan ELY-keskus
Nuorisotyöttömyyden seuranta Uudenmaan alueella, Uudenmaan ELY-keskus 1 Seurantaan liittyvä käsitteistö Virta yli 3 kk työttömyyteen % = Kuukauden aikana 3 kuukauden työttömyysrajan ylittäneiden henkilöiden
LisätiedotNuorten työllisyyden seuranta Uudenmaan ELY-keskuksen alueella, joulukuu Uudenmaan ELY-keskus Tutkija Santtu Sundvall
Nuorten työllisyyden seuranta Uudenmaan ELY-keskuksen alueella, Uudenmaan ELY-keskus Tutkija Santtu Sundvall 1 Nuoret työttömät työnhakijat kuukauden lopussa Uudellamaalla (Lähde: TEM/Työnvälitystilasto
LisätiedotNuorisotyöttömyyden seuranta Uudenmaan alueella, helmikuu Uudenmaan ELY-keskus
Nuorisotyöttömyyden seuranta Uudenmaan alueella, Uudenmaan ELY-keskus 1 Seurantaan liittyvä käsitteistö Virta yli 3 kk työttömyyteen % = Kuukauden aikana 3 kuukauden työttömyysrajan ylittäneiden henkilöiden
LisätiedotNuorisotyöttömyyden seuranta Uudenmaan alueella, tammikuu Uudenmaan ELY-keskus
Nuorisotyöttömyyden seuranta Uudenmaan alueella, Uudenmaan ELY-keskus 1 Seurantaan liittyvä käsitteistö Virta yli 3 kk työttömyyteen % = Kuukauden aikana 3 kuukauden työttömyysrajan ylittäneiden henkilöiden
LisätiedotNuorten työllisyyden seuranta Uudenmaan ELY-keskuksen alueella, huhtikuu Uudenmaan ELY-keskus Tutkija Santtu Sundvall
Nuorten työllisyyden seuranta Uudenmaan ELY-keskuksen alueella, Uudenmaan ELY-keskus Tutkija Santtu Sundvall 1 Nuoret työttömät työnhakijat kuukauden lopussa Uudellamaalla (Lähde: TEM/Työnvälitystilasto
LisätiedotNuorten työllisyyden seuranta Uudenmaan ELY-keskuksen alueella, helmikuu Uudenmaan ELY-keskus Tutkija Santtu Sundvall
Nuorten työllisyyden seuranta Uudenmaan ELY-keskuksen alueella, Uudenmaan ELY-keskus Tutkija Santtu Sundvall 1 Nuoret työttömät työnhakijat kuukauden lopussa Uudellamaalla (Lähde: TEM/Työnvälitystilasto
LisätiedotNuorten työllisyyden seuranta Uudenmaan alueella, syyskuu Uudenmaan ELY-keskus Santtu Sundvall
Nuorten työllisyyden seuranta Uudenmaan alueella, Uudenmaan ELY-keskus Santtu Sundvall 1 Nuoret työttömät työnhakijat kuukauden lopussa Uudellamaalla (Lähde: TEM/Työnvälitystilasto 1207.) - Alle 25-v.
LisätiedotNuorten työllisyyden seuranta Uudenmaan alueella, marraskuu Uudenmaan ELY-keskus Santtu Sundvall
Nuorten työllisyyden seuranta Uudenmaan alueella, Uudenmaan ELY-keskus Santtu Sundvall 1 Nuoret työttömät työnhakijat kuukauden lopussa Uudellamaalla (Lähde: TEM/Työnvälitystilasto 1207.) - Alle 25-v.
LisätiedotNuorten työllisyyden seuranta Uudenmaan ELY-keskuksen alueella, maaliskuu Uudenmaan ELY-keskus Tutkija Santtu Sundvall
Nuorten työllisyyden seuranta Uudenmaan ELY-keskuksen alueella, Uudenmaan ELY-keskus Tutkija Santtu Sundvall 1 Nuoret työttömät työnhakijat kuukauden lopussa Uudellamaalla (Lähde: TEM/Työnvälitystilasto
LisätiedotNuorten työllisyyden seuranta Uudenmaan ELY-keskuksen alueella, joulukuu Uudenmaan ELY-keskus Tutkija Santtu Sundvall
Nuorten työllisyyden seuranta Uudenmaan ELY-keskuksen alueella, Uudenmaan ELY-keskus Tutkija Santtu Sundvall 1 Nuoret työttömät työnhakijat kuukauden lopussa Uudellamaalla (Lähde: TEM/Työnvälitystilasto
LisätiedotNuorten työllisyyden seuranta Uudenmaan ELY-keskuksen alueella, elokuu Uudenmaan ELY-keskus Tutkija Santtu Sundvall
Nuorten työllisyyden seuranta Uudenmaan ELY-keskuksen alueella, Uudenmaan ELY-keskus Tutkija Santtu Sundvall 1 Nuoret työttömät työnhakijat kuukauden lopussa Uudellamaalla (Lähde: TEM/Työnvälitystilasto
LisätiedotNuorten työllisyyden seuranta Uudenmaan ELY-keskuksen alueella, tammikuu Uudenmaan ELY-keskus Tutkija Santtu Sundvall
Nuorten työllisyyden seuranta Uudenmaan ELY-keskuksen alueella, Uudenmaan ELY-keskus Tutkija Santtu Sundvall 1 Nuoret työttömät työnhakijat kuukauden lopussa Uudellamaalla (Lähde: TEM/Työnvälitystilasto
LisätiedotNuorten työllisyyden seuranta Uudenmaan ELY-keskuksen alueella, kesäkuu Uudenmaan ELY-keskus Tutkija Santtu Sundvall
Nuorten työllisyyden seuranta Uudenmaan ELY-keskuksen alueella, Uudenmaan ELY-keskus Tutkija Santtu Sundvall 1 Nuoret työttömät työnhakijat kuukauden lopussa Uudellamaalla (Lähde: TEM/Työnvälitystilasto
LisätiedotNuorten työllisyyden seuranta Uudenmaan ELY-keskuksen alueella, heinäkuu Uudenmaan ELY-keskus Tutkija Santtu Sundvall
Nuorten työllisyyden seuranta Uudenmaan ELY-keskuksen alueella, Uudenmaan ELY-keskus Tutkija Santtu Sundvall 1 Nuoret työttömät työnhakijat kuukauden lopussa Uudellamaalla (Lähde: TEM/Työnvälitystilasto
LisätiedotNuorten työllisyyden seuranta Uudenmaan ELY-keskuksen alueella, toukokuu Uudenmaan ELY-keskus Tutkija Santtu Sundvall
Nuorten työllisyyden seuranta Uudenmaan ELY-keskuksen alueella, Uudenmaan ELY-keskus Tutkija Santtu Sundvall 1 Nuoret työttömät työnhakijat kuukauden lopussa Uudellamaalla (Lähde: TEM/Työnvälitystilasto
LisätiedotNuorten työllisyyden seuranta Uudenmaan ELY-keskuksen alueella, lokakuu Uudenmaan ELY-keskus Tutkija Santtu Sundvall
Nuorten työllisyyden seuranta Uudenmaan ELY-keskuksen alueella, Uudenmaan ELY-keskus Tutkija Santtu Sundvall 1 Nuoret työttömät työnhakijat kuukauden lopussa Uudellamaalla (Lähde: TEM/Työnvälitystilasto
LisätiedotNuorten työllisyyden seuranta Uudenmaan ELY-keskuksen alueella, marraskuu Uudenmaan ELY-keskus Tutkija Santtu Sundvall
Nuorten työllisyyden seuranta Uudenmaan ELY-keskuksen alueella, Uudenmaan ELY-keskus Tutkija Santtu Sundvall 1 Nuoret työttömät työnhakijat kuukauden lopussa Uudellamaalla (Lähde: TEM/Työnvälitystilasto
LisätiedotNuorten työllisyyden seuranta Uudenmaan ELY-keskuksen alueella, syyskuu Uudenmaan ELY-keskus Tutkija Santtu Sundvall
Nuorten työllisyyden seuranta Uudenmaan ELY-keskuksen alueella, Uudenmaan ELY-keskus Tutkija Santtu Sundvall 1 Nuoret työttömät työnhakijat kuukauden lopussa Uudellamaalla (Lähde: TEM/Työnvälitystilasto
LisätiedotNuorisotakuun seuranta Uudenmaan alueella, joulukuu 2014. Tutkija Linnea Alho Uudenmaan ELY-keskus
Nuorisotakuun seuranta Uudenmaan alueella, joulukuu 2014 Tutkija Linnea Alho Uudenmaan ELY-keskus 1 Seurantaan liittyvä käsitteistö Virta yli 3 kk työttömyyteen % = Kuukauden aikana 3 kuukauden työttömyysrajan
LisätiedotNuorisotyöttömyyden seuranta Uudenmaan ELY-keskuksen alueella
Nuorisotyöttömyyden seuranta Uudenmaan ELY-keskuksen alueella Elokuu 2019 Uudenmaan ELY-keskus Nuoret työttömät työnhakijat kuukauden lopussa Uudellamaalla 2018 Elokuu 2019 Heinäkuu 2019 Elokuu Alle 25-v.
LisätiedotNuorisotakuun seuranta Hämeen ELY-keskuksessa joulukuu Lähde: TEM/Työnvälitystilastot
Nuorisotakuun seuranta en ELY-keskuksessa joulukuu Seurantaan liittyvä käsitteistö Virta yli 3 kk työttömyyteen % = Kuukauden aikana 3 kuukauden työttömyysrajan ylittäneiden henkilöiden osuus kaikista
LisätiedotNuorisotakuun seuranta Hämeen ELY-keskuksessa tammikuu Lähde: TEM/Työnvälitystilastot
Nuorisotakuun seuranta en ELY-keskuksessa tammikuu Seurantaan liittyvä käsitteistö Virta yli 3 kk työttömyyteen % = Kuukauden aikana 3 kuukauden työttömyysrajan ylittäneiden henkilöiden osuus kaikista
LisätiedotNuorisotakuun seuranta Hämeen ELY-keskuksessa lokakuu Lähde: TEM/Työnvälitystilastot
Nuorisotakuun seuranta en ELY-keskuksessa lokakuu Seurantaan liittyvä käsitteistö Virta yli 3 kk työttömyyteen % = Kuukauden aikana 3 kuukauden työttömyysrajan ylittäneiden henkilöiden osuus kaikista 3
LisätiedotNuorisotakuun seuranta Hämeen ELY-keskuksessa syyskuu 2013
Nuorisotakuun seuranta Hämeen ELY-keskuksessa syyskuu Jesse Marola / Hämeen ELY-keskus Seurantaan liittyvä käsitteistö Virta yli 3 kk työttömyyteen % = Kuukauden aikana 3 kuukauden työttömyysrajan ylittäneiden
LisätiedotNuorisotakuun seuranta Kaakkois-Suomessa. Maaliskuu 2014. Lähde: TEM, Työnvälitystilasto.
Nuorisotakuun seuranta Kaakkois-Suomessa Maaliskuu. Lähde: TEM, Työnvälitystilasto. Terminologiaa Alle 25-vuotiaiden virta yli 3kk työttömyyteen, % Alle 25-vuotiaiden kolmen kuukauden työttömyyden ylittävien
LisätiedotNuorisotakuun seuranta Hämeen ELY-keskuksessa syyskuu 2017
Nuorisotakuun seuranta Hämeen ELY-keskuksessa syyskuu Päivitetty 24.10./Hämeen ELY-keskus, Sanna Paakkunainen Seurantaan liittyvä käsitteistö Virta yli 3 kk työttömyyteen % = Kuukauden aikana 3 kuukauden
LisätiedotNuorisotakuun seuranta Hämeen ELY-keskuksessa maaliskuu Lähde: TEM/Työnvälitystilastot Päivitetty /Sari Teimola
Nuorisotakuun seuranta Hämeen ELY-keskuksessa maaliskuu Päivitetty 26.04./Sari Teimola Seurantaan liittyvä käsitteistö Virta yli 3 kk työttömyyteen % = Kuukauden aikana 3 kuukauden työttömyysrajan ylittäneiden
LisätiedotNuorisotakuun seuranta Hämeen ELY-keskuksessa joulukuu Lähde: TEM/Työnvälitystilastot Päivitetty /Sari Teimola
Nuorisotakuun seuranta Hämeen ELY-keskuksessa joulukuu Päivitetty 27.01.2016/Sari Teimola Seurantaan liittyvä käsitteistö Virta yli 3 kk työttömyyteen % = Kuukauden aikana 3 kuukauden työttömyysrajan ylittäneiden
LisätiedotNuorisotakuun seuranta Hämeen ELY-keskuksessa toukokuu 2017
Nuorisotakuun seuranta Hämeen ELY-keskuksessa toukokuu Päivitetty 20.6./Hämeen ELY-keskus, Sanna Paakkunainen Seurantaan liittyvä käsitteistö Virta yli 3 kk työttömyyteen % = Kuukauden aikana 3 kuukauden
LisätiedotNuorisotakuun seuranta Hämeen ELY-keskuksessa marraskuu Lähde: TEM/Työnvälitystilastot Päivitetty /Sari Teimola
Nuorisotakuun seuranta Hämeen ELY-keskuksessa marraskuu Päivitetty 22.12./Sari Teimola Seurantaan liittyvä käsitteistö Virta yli 3 kk työttömyyteen % = Kuukauden aikana 3 kuukauden työttömyysrajan ylittäneiden
LisätiedotNuorisotakuun seuranta Hämeen ELY-keskuksessa helmikuu Lähde: TEM/Työnvälitystilastot Päivitetty /Sari Teimola
Nuorisotakuun seuranta Hämeen ELY-keskuksessa helmikuu Päivitetty 22.03./Sari Teimola Seurantaan liittyvä käsitteistö Virta yli 3 kk työttömyyteen % = Kuukauden aikana 3 kuukauden työttömyysrajan ylittäneiden
LisätiedotNuorisotakuun seuranta Hämeen ELY-keskuksessa heinäkuu 2017
Nuorisotakuun seuranta Hämeen ELY-keskuksessa heinäkuu Päivitetty 28.8./Hämeen ELY-keskus, Sanna Paakkunainen Seurantaan liittyvä käsitteistö Virta yli 3 kk työttömyyteen % = Kuukauden aikana 3 kuukauden
LisätiedotNuorisotakuun seuranta Hämeen ELY-keskuksessa tammikuu Lähde: TEM/Työnvälitystilastot Päivitetty /Sari Teimola
Nuorisotakuun seuranta Hämeen ELY-keskuksessa tammikuu Päivitetty 23.02./Sari Teimola Seurantaan liittyvä käsitteistö Virta yli 3 kk työttömyyteen % = Kuukauden aikana 3 kuukauden työttömyysrajan ylittäneiden
LisätiedotNuorisotakuun seuranta Hämeen ELY-keskuksessa elokuu Lähde: TEM/Työnvälitystilastot Päivitetty /Hämeen ELY-keskus, Sari Teimola
Nuorisotakuun seuranta Hämeen ELY-keskuksessa elokuu Päivitetty 26.9./Hämeen ELY-keskus, Sari Teimola Seurantaan liittyvä käsitteistö Virta yli 3 kk työttömyyteen % = Kuukauden aikana 3 kuukauden työttömyysrajan
LisätiedotNuorisotakuun seuranta Hämeen ELY-keskuksessa kesäkuu Lähde: TEM/Työnvälitystilastot Päivitetty /Hämeen ELY-keskus, Sari Teimola
Nuorisotakuun seuranta Hämeen ELY-keskuksessa kesäkuu Päivitetty 25.7./Hämeen ELY-keskus, Sari Teimola Seurantaan liittyvä käsitteistö Virta yli 3 kk työttömyyteen % = Kuukauden aikana 3 kuukauden työttömyysrajan
LisätiedotNuorisotakuun seuranta Hämeen ELY-keskuksessa maaliskuu Lähde: TEM/Työnvälitystilastot Päivitetty /Hämeen ELY-keskus, Sari Teimola
Nuorisotakuun seuranta Hämeen ELY-keskuksessa maaliskuu Päivitetty 27.4./Hämeen ELY-keskus, Sari Teimola Seurantaan liittyvä käsitteistö Virta yli 3 kk työttömyyteen % = Kuukauden aikana 3 kuukauden työttömyysrajan
LisätiedotNuorisotakuun seuranta Hämeen ELY-keskuksessa huhtikuu Lähde: TEM/Työnvälitystilastot Päivitetty /Hämeen ELY-keskus, Sari Teimola
Nuorisotakuun seuranta Hämeen ELY-keskuksessa huhtikuu Päivitetty 24.5./Hämeen ELY-keskus, Sari Teimola Seurantaan liittyvä käsitteistö Virta yli 3 kk työttömyyteen % = Kuukauden aikana 3 kuukauden työttömyysrajan
LisätiedotNuorisotakuun seuranta Hämeen ELY-keskuksessa syyskuu Lähde: TEM/Työnvälitystilastot Päivitetty /Teimola Sari
Nuorisotakuun seuranta Hämeen ELY-keskuksessa syyskuu Päivitetty 25.10./Teimola Sari Seurantaan liittyvä käsitteistö Virta yli 3 kk työttömyyteen % = Kuukauden aikana 3 kuukauden työttömyysrajan ylittäneiden
LisätiedotNuorisotakuun seuranta Hämeen ELY-keskuksessa huhtikuu Lähde: TEM/Työnvälitystilastot Päivitetty /Sari Teimola
Nuorisotakuun seuranta Hämeen ELY-keskuksessa huhtikuu Päivitetty 24.05./Sari Teimola Seurantaan liittyvä käsitteistö Virta yli 3 kk työttömyyteen % = Kuukauden aikana 3 kuukauden työttömyysrajan ylittäneiden
LisätiedotNuorisotakuun seuranta Hämeen ELY-keskuksessa syyskuu Lähde: TEM/Työnvälitystilastot Päivitetty /Sari Teimola
Nuorisotakuun seuranta Hämeen ELY-keskuksessa syyskuu Päivitetty 20.10./Sari Teimola Seurantaan liittyvä käsitteistö Virta yli 3 kk työttömyyteen % = Kuukauden aikana 3 kuukauden työttömyysrajan ylittäneiden
LisätiedotNuorisotakuun seuranta Hämeen ELY-keskuksessa heinäkuu Lähde: TEM/Työnvälitystilastot Päivitetty /Teimola Sari
Nuorisotakuun seuranta Hämeen ELY-keskuksessa heinäkuu Päivitetty 23.08./Teimola Sari Seurantaan liittyvä käsitteistö Virta yli 3 kk työttömyyteen % = Kuukauden aikana 3 kuukauden työttömyysrajan ylittäneiden
LisätiedotNuorisotakuun seuranta Hämeen ELY-keskuksessa kesäkuu Lähde: TEM/Työnvälitystilastot Päivitetty /Sanna Paakkunainen
Nuorisotakuun seuranta Hämeen ELY-keskuksessa kesäkuu Päivitetty 26.07./Sanna Paakkunainen Seurantaan liittyvä käsitteistö Virta yli 3 kk työttömyyteen % = Kuukauden aikana 3 kuukauden työttömyysrajan
LisätiedotNuorisotakuun seuranta Hämeen ELY-keskuksessa toukokuu Lähde: TEM/Työnvälitystilastot Päivitetty /Sari Teimola
Nuorisotakuun seuranta Hämeen ELY-keskuksessa toukokuu Päivitetty 21.06./Sari Teimola Seurantaan liittyvä käsitteistö Virta yli 3 kk työttömyyteen % = Kuukauden aikana 3 kuukauden työttömyysrajan ylittäneiden
LisätiedotNuorisotakuun seuranta Hämeen ELY-keskuksessa marraskuu Lähde: TEM/Työnvälitystilastot Päivitetty /Hämeen ELY-keskus, Sari Teimola
Nuorisotakuun seuranta Hämeen ELY-keskuksessa marraskuu Päivitetty 22.12./Hämeen ELY-keskus, Sari Teimola Seurantaan liittyvä käsitteistö Virta yli 3 kk työttömyyteen % = Kuukauden aikana 3 kuukauden työttömyysrajan
LisätiedotNuorisotakuun seuranta Hämeen ELY-keskuksessa heinäkuu Lähde: TEM/Työnvälitystilastot Päivitetty /Sari Teimola
Nuorisotakuun seuranta Hämeen ELY-keskuksessa heinäkuu Päivitetty 25.08./Sari Teimola Seurantaan liittyvä käsitteistö Virta yli 3 kk työttömyyteen % = Kuukauden aikana 3 kuukauden työttömyysrajan ylittäneiden
LisätiedotNuorisotakuun seuranta Hämeen ELY-keskuksessa Huhtikuu Lähde: TEM/Työnvälitystilastot Päivitetty /Sari Teimola
Nuorisotakuun seuranta Hämeen ELY-keskuksessa Päivitetty 27.05./Sari Teimola Seurantaan liittyvä käsitteistö Virta yli 3 kk työttömyyteen % = Kuukauden aikana 3 kuukauden työttömyysrajan ylittäneiden henkilöiden
LisätiedotNuorisotakuun seuranta Hämeen ELY-keskuksessa Kesäkuu Lähde: TEM/Työnvälitystilastot Päivitetty /Sari Teimola
Nuorisotakuun seuranta Hämeen ELY-keskuksessa Päivitetty 21.07./Sari Teimola Seurantaan liittyvä käsitteistö Virta yli 3 kk työttömyyteen % = Kuukauden aikana 3 kuukauden työttömyysrajan ylittäneiden henkilöiden
LisätiedotNuorisotakuun seuranta Hämeen ELY-keskuksessa Helmikuu Lähde: TEM/Työnvälitystilastot Päivitetty /Sari Teimola
Nuorisotakuun seuranta Hämeen ELY-keskuksessa Päivitetty 24.03./Sari Teimola Seurantaan liittyvä käsitteistö Virta yli 3 kk työttömyyteen % = Kuukauden aikana 3 kuukauden työttömyysrajan ylittäneiden henkilöiden
LisätiedotNuorisotakuun seuranta Hämeen ELY-keskuksessa Marraskuu Lähde: TEM/Työnvälitystilastot Päivitetty /Sari Teimola
Nuorisotakuun seuranta en ELY-keskuksessa Päivitetty 23.12./Sari Teimola Seurantaan liittyvä käsitteistö Virta yli 3 kk työttömyyteen % = Kuukauden aikana 3 kuukauden työttömyysrajan ylittäneiden henkilöiden
LisätiedotNuorisotakuun seuranta Hämeen ELY-keskuksessa Heinäkuu Lähde: TEM/Työnvälitystilastot Päivitetty /Sari Teimola
Nuorisotakuun seuranta Hämeen ELY-keskuksessa Päivitetty 26.8./Sari Teimola Seurantaan liittyvä käsitteistö Virta yli 3 kk työttömyyteen % = Kuukauden aikana 3 kuukauden työttömyysrajan ylittäneiden henkilöiden
LisätiedotNuorisotakuun seuranta Hämeen ELY-keskuksessa Elokuu Lähde: TEM/Työnvälitystilastot Päivitetty /Sari Teimola
Nuorisotakuun seuranta Hämeen ELY-keskuksessa Päivitetty 23.9./Sari Teimola Seurantaan liittyvä käsitteistö Virta yli 3 kk työttömyyteen % = Kuukauden aikana 3 kuukauden työttömyysrajan ylittäneiden henkilöiden
LisätiedotLokakuun työllisyyskatsaus 10/2013
NÄKYMIÄ LOKAKUU UUDENMAAN ELY-KESKUS Lisätiedot: Santtu Sundvall 0295 020 914 Jouni Nupponen 0295 021 117 Lokakuun työllisyyskatsaus 10/ Julkaisuvapaa tiistaina 26.11. klo 9.00 Pitkäaikaistyöttömyys jatkaa
LisätiedotToukokuun työllisyyskatsaus 5/2014
NÄKYMIÄ TOUKOKUU UUDENMAAN ELY-KESKUS Lisätiedot: Jouni Nupponen 0295 021 117 Tuunia Keränen 0295 020 914 Toukokuun työllisyyskatsaus 5/ Julkaisuvapaa tiistaina 24.6. klo 9.00 Työttömyys jatkoi kasvuaan
LisätiedotNuorisotakuun seuranta Hämeen ELY-keskuksessa elokuu Lähde: TEM/Työnvälitystilastot Päivitetty /Teimola Sari
Nuorisotakuun seuranta Hämeen ELY-keskuksessa elokuu Päivitetty 20.09./Teimola Sari Seurantaan liittyvä käsitteistö Virta yli 3 kk työttömyyteen % = Kuukauden aikana 3 kuukauden työttömyysrajan ylittäneiden
LisätiedotNuorisotakuun seuranta Hämeen ELY-keskuksessa kesäkuu Lähde: TEM/Työnvälitystilastot Päivitetty /Sari Teimola
Nuorisotakuun seuranta Hämeen ELY-keskuksessa kesäkuu Päivitetty 23.7./Sari Teimola Seurantaan liittyvä käsitteistö Virta yli 3 kk työttömyyteen % = Kuukauden aikana 3 kuukauden työttömyysrajan ylittäneiden
LisätiedotNuorisotakuun seuranta Hämeen ELY-keskuksessa lokakuu Lähde: TEM/Työnvälitystilastot Päivitetty /Sanna Paakkunainen
Nuorisotakuun seuranta Hämeen ELY-keskuksessa lokakuu Päivitetty 22.11./Sanna Paakkunainen Seurantaan liittyvä käsitteistö Virta yli 3 kk työttömyyteen % = Kuukauden aikana 3 kuukauden työttömyysrajan
LisätiedotHuhtikuun työllisyyskatsaus 4/2014
NÄKYMIÄ HUHTIKUU UUDENMAAN ELY-KESKUS Lisätiedot: Jouni Nupponen 0295 021 117 Tuunia Keränen 0295 020 914 Huhtikuun työllisyyskatsaus 4/ Julkaisuvapaa tiistaina 20.5. klo 9.00 Työttömyys edelleen kasvussa
LisätiedotNuorisotakuun seuranta Hämeen ELY-keskuksessa helmikuu 2017
Nuorisotakuun seuranta Hämeen ELY-keskuksessa helmikuu Päivitetty 29.3./Hämeen ELY-keskus, Sanna Paakkunainen Seurantaan liittyvä käsitteistö Virta yli 3 kk työttömyyteen % = Kuukauden aikana 3 kuukauden
LisätiedotNuorisotakuun seuranta Hämeen ELY-keskuksessa tammikuu 2017
Nuorisotakuun seuranta Hämeen ELY-keskuksessa tammikuu Päivitetty 21.2./Hämeen ELY-keskus, Sanna Paakkunainen Seurantaan liittyvä käsitteistö Virta yli 3 kk työttömyyteen % = Kuukauden aikana 3 kuukauden
LisätiedotSyyskuun työllisyyskatsaus 9/2013
NÄKYMIÄ SYYSKUU UUDENMAAN ELY-KESKUS Lisätiedot: Jouni Nupponen 0295 021 117 Santtu Sundvall 0295 020 914 Syyskuun työllisyyskatsaus 9/ Julkaisuvapaa tiistaina 22.10. klo 9.00 Pitkäaikaistyöttömiä kolmannes
LisätiedotNuorisotakuun seuranta Hämeen ELY-keskuksessa joulukuu Lähde: TEM/Työnvälitystilastot Päivitetty /Sanna Paakkunainen
Nuorisotakuun seuranta Hämeen ELY-keskuksessa joulukuu Päivitetty 26.1.2017/Sanna Paakkunainen Seurantaan liittyvä käsitteistö Virta yli 3 kk työttömyyteen % = Kuukauden aikana 3 kuukauden työttömyysrajan
LisätiedotNuorisotakuun seuranta Kaakkois-Suomessa. Syyskuu Lähde: TEM, Työnvälitystilasto.
Nuorisotakuun seuranta Kaakkois-Suomessa Syyskuu 2014. Lähde: TEM, Työnvälitystilasto. Terminologiaa Alle 25-vuotiaiden virta yli 3kk työttömyyteen, % Alle 25-vuotiaiden kolmen kuukauden työttömyyden ylittävien
LisätiedotNuorisotakuun seuranta Hämeen ELY-keskuksessa marraskuu Lähde: TEM/Työnvälitystilastot Päivitetty /Sanna Paakkunainen
Nuorisotakuun seuranta Hämeen ELY-keskuksessa marraskuu Päivitetty 20.12./Sanna Paakkunainen Seurantaan liittyvä käsitteistö Virta yli 3 kk työttömyyteen % = Kuukauden aikana 3 kuukauden työttömyysrajan
LisätiedotNuorisotakuun seuranta Hämeen ELY-keskuksessa huhtikuu Lähde: TEM/Työnvälitystilastot
Nuorisotakuun seuranta Hämeen ELY-keskuksessa huhtikuu 2013 Terminologiaa Alle 25-vuotiaiden virta yli 3kk työttömyyteen, % = Alle 25-vuotiaiden kuukauden aikana 3 kuukauden työttömyyden ylittävien osuus
LisätiedotTammikuun työllisyyskatsaus 1/2014
NÄKYMIÄ TAMMIKUU UUDENMAAN ELY-KESKUS Lisätiedot: Jouni Nupponen 0295 021 117 Tuunia Keränen 0295 020 914 Tammikuun työllisyyskatsaus 1/ Julkaisuvapaa tiistaina 25.2. klo 9.00 Avoimia työpaikkoja tammikuun
LisätiedotToukokuun työllisyyskatsaus 5/2012
NÄKYMIÄ TOUKOKUU UUDENMAAN ELY-KESKUS Lisätiedot: Jaakko Pesola 040 7255814 Santtu Sundvall 050 3806231 Toukokuun työllisyyskatsaus 5/ Julkaisuvapaa tiistaina 26.6. klo 9.00 Uudellamaalla työttömiä työnhakijoita
LisätiedotJoulukuun työllisyyskatsaus 12/2012
NÄKYMIÄ JOULUKUU UUDENMAAN ELY-KESKUS Lisätiedot: Jaakko Pesola 040 725 5814 Santtu Sundvall 050 380 6231 Joulukuun työllisyyskatsaus 12/ Julkaisuvapaa tiistaina 22.1.2013 klo 9.00 Pitkäaikaistyöttömiä
LisätiedotHelmikuun työllisyyskatsaus 2/2014
NÄKYMIÄ HELMIKUU UUDENMAAN ELY-KESKUS Lisätiedot: Jouni Nupponen 0295 021 117 Tuunia Keränen 0295 020 914 Helmikuun työllisyyskatsaus 2/ Julkaisuvapaa tiistaina 25.3. klo 9.00 Nuorisotyöttömyyden kasvu
LisätiedotHeinäkuun työllisyyskatsaus 7/2013
NÄKYMIÄ HEINÄKUU UUDENMAAN ELY-KESKUS Lisätiedot: Santtu Sundvall 0295 020 914 Jouni Nupponen 0295 021 117 Heinäkuun työllisyyskatsaus 7/ Julkaisuvapaa tiistaina 20.8. klo 9.00 Alle 25-vuotiaita työttömiä
LisätiedotLokakuun työllisyyskatsaus 10/2012
NÄKYMIÄ LOKAKUU UUDENMAAN ELY-KESKUS Lisätiedot: Jaakko Pesola 040 725 5814 Santtu Sundvall 050 380 6231 Lokakuun työllisyyskatsaus 10/ Julkaisuvapaa tiistaina 20.11. klo 9.00 Avoimia työpaikkoja runsaasti
LisätiedotMarraskuun työllisyyskatsaus 11/2013
NÄKYMIÄ MARRASKUU UUDENMAAN ELY-KESKUS Lisätiedot: Jouni Nupponen 0295 021 117 Marraskuun työllisyyskatsaus 11/ Julkaisuvapaa perjantaina 20.12. klo 9.00 Työttömiä työnhakijoita vajaa neljännes enemmän
LisätiedotToukokuun työllisyyskatsaus 5/2013
NÄKYMIÄ TOUKOKUU UUDENMAAN ELY-KESKUS Lisätiedot: Santtu Sundvall 050 380 6231 Toukokuun työllisyyskatsaus 5/ Julkaisuvapaa tiistaina 25.6. klo 9.00 Työttömien määrä pysynyt koko alkuvuoden korkealla tasolla
LisätiedotJoulukuun työllisyyskatsaus 12/2013
NÄKYMIÄ JOULUKUU UUDENMAAN ELY-KESKUS Lisätiedot: Jouni Nupponen 0295 021 117 Joulukuun työllisyyskatsaus 12/ Julkaisuvapaa tiistaina 21.1.2014 klo 9.00 Työttömyyden kasvu on tasaantunut, pitkäaikaistyöttömyys
LisätiedotHeinäkuun työllisyyskatsaus 7/2012
NÄKYMIÄ HEINÄKUU UUDENMAAN ELY-KESKUS Lisätiedot: Jaakko Pesola 040 725 5814 Santtu Sundvall 050 380 6231 Heinäkuun työllisyyskatsaus 7/ Julkaisuvapaa tiistaina 21.8. klo 9.00 Työttömyys jatkaa kasvuaan
LisätiedotNuorisotakuun seuranta Kaakkois-Suomessa. Maaliskuu Lähde: TEM, Työnvälitystilasto.
Nuorisotakuun seuranta Kaakkois-Suomessa Maaliskuu. Lähde: TEM, Työnvälitystilasto. Terminologiaa Alle 25-vuotiaiden virta yli 3kk työttömyyteen, % Alle 25-vuotiaiden kolmen kuukauden työttömyyden ylittävien
LisätiedotNuorisotakuun seuranta Kaakkois-Suomessa. Syyskuu Lähde: TEM, työnvälitystilasto.
Nuorisotakuun seuranta Kaakkois-Suomessa Syyskuu 2015. Lähde: TEM, työnvälitystilasto. Terminologiaa Alle 25-vuotiaiden virta yli 3kk työttömyyteen, % Alle 25-vuotiaiden kolmen kuukauden työttömyyden ylittävien
LisätiedotNuorisotakuun seuranta Kaakkois-Suomessa. Toukokuu Lähde: TEM, työnvälitystilasto.
Nuorisotakuun seuranta Kaakkois-Suomessa Toukokuu. Lähde: TEM, työnvälitystilasto. Terminologiaa Alle 25-vuotiaiden virta yli 3kk työttömyyteen, % Alle 25-vuotiaiden kolmen kuukauden työttömyyden ylittävien
LisätiedotNuorisotakuun seuranta Kaakkois-Suomessa. Marraskuu Lähde: TEM, Työnvälitystilasto.
Nuorisotakuun seuranta Kaakkois-Suomessa Marraskuu. Lähde: TEM, Työnvälitystilasto. Terminologiaa Alle 25-vuotiaiden virta yli 3kk työttömyyteen, % Alle 25-vuotiaiden kolmen kuukauden työttömyyden ylittävien
LisätiedotNuorisotakuun seuranta Hämeen ELY-keskuksessa kesäkuu Lähde: TEM/Työnvälitystilastot
Nuorisotakuun seuranta Hämeen ELY-keskuksessa kesäkuu 2013 Terminologiaa Alle 25-vuotiaiden virta yli 3kk työttömyyteen, % = Alle 25-vuotiaiden kuukauden aikana 3 kuukauden työttömyyden ylittävien osuus
LisätiedotKesäkuun työllisyyskatsaus 6/2013
NÄKYMIÄ KESÄKUU UUDENMAAN ELY-KESKUS Lisätiedot: Jouni Nupponen 050 395 5170 Kesäkuun työllisyyskatsaus 6/ Julkaisuvapaa tiistaina 23.7. klo 9.00 Työttömiä työnhakijoita kesäkuun lopussa yli 74 000 Uudenmaan
Lisätiedot