RIPPIKOULU. Pielisensuun seurakunnassa. Minä olen sinut nimeltä kutsunut, sinä olet minun. Jes.43:1

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "RIPPIKOULU. Pielisensuun seurakunnassa. Minä olen sinut nimeltä kutsunut, sinä olet minun. Jes.43:1"

Transkriptio

1 RIPPIKOULU Pielisensuun seurakunnassa 2019 Minä olen sinut nimeltä kutsunut, sinä olet minun. Jes.43:1

2 RIPPIKOULU KUTSU KOTIIN Millainen paikka on hyvä koti? Voisiko se olla sellainen, että kun astun sisään, saan tulla sellaisena kuin olen. Se ei aseta vaatimuksia, saan tulla riemusta hyppien, vä- symyksestä nuutuneena, surun murtumana. Olen sinne aina yhtä tervetullut. Puolen vuoden mittainen rippikouluaika on uusi vaihe elämässäsi. Sen aika- na osallistumme monipuolisesti oman kotiseurakunnan toimintaan, vietämme yh- dessä aikaa ja tutkimme Luojan töitä. Rippikoulussa tutustumme uskon peruspila- reihin ja pohdimme yhdessä suhdettamme Jumalaan sekä elämän pieniä ja suuria kysymyksiä. Koti on paikka, jonka lämpöön saan käpertyä, missä saan vain olla, kerätä voimia arkeen ja juhlaan. Samaa me haluamme ajatella seurakunnasta. Tämä on meidän kotimme. Saamme olla ja tulla turvassa, ilman vaatimuksia ja korkeita kynnyksiä. Tässä kodissa on paikka myös sinulle, ollut jo elämäsi ensimmäisestä hetkestä läh- tien. Tule sellaisena kuin olet. Rippikoulun tavoitteena on, että nuori vahvistuu siinä uskossa kolmiyhtei- seen Jumalaan, johon hänet on pyhässä kasteessa otet- tu, kasvaa rakkaudessa lä- himmäiseen ja elää rukouk- sessa ja seurakuntayhtey- dessä.

3 RIPPIKOULUT PIELISENSUUN SEURAKUNNASSA Vuonna 2019 Pielisensuun rippikoulun muodostavat viisi rippikouluryhmää. Pie- lisensuun seurakunnassa rippikouluikäluokka vuonna 2019 on noin 110 nuorta ja kuhunkin rippikouluryhmään voidaan ottaa noin 25 rippikoululaista. Rippikoulu on reilu puoli vuotta kestävä ajanjakso ja siihen kuuluu kesän rippikou- luajan lisäksi useita kokoontumisia talven ja kevään aikana. Kokoontumiset ovat il- taisin ja viikonloppuisin. Osallistumme monipuolisesti seurakunnan elämään, sen eri toimintoihin ja näemme, millainen on se seurakunta, jonka jäseniä olemme. Kaikki kokoontumiset ovat osa rippikoulua ja kuuluvat rippikoulun kokonaisopetussuunni- telmaan. Tiedon omasta rippikouluryhmästäsi ja tarkan aikataulun kevään kokoon- tumisista saat viikolla 45. KESÄN 2019 RIPPIKOULUVAIHTOEHDOT Ryhmä Rippikoulupaikka Rippikoulun kesäjakso Konfirmaatio Kaupunkiopetus Leirijakso Pielisensuun kirkko P1 Päiväkoulu ja Su klo 10 Pielisensuun kirkolla P2 Vaivio / tuplaripari viikolla La klo 12 P3 Vaivio / tuplaripari viikolla Su klo 10 P4 P5 Pellinmäki / Outo- kumpu Kolmikanta / Outo- kumpu Viikolla La klo 12 Viikolla Su klo 10 Lisäksi Joensuussa on rippikouluryhmä J1-, joka on urheilupainotteinen rippikoulu. J1- rippikoulu järjestetään yhdessä paikallisten urheiluseurojen kanssa. Lisätietoja Joen- suun ev.lut. seurakunnasta hanna- kaisa.maliniemi@evl.fi RIPPIKOULUMAKSU Leiririppikoulujen (Vaivio, Kolmikanta, Pellinmäki) hinta on 75 ja sisältää täysihoidon omin liinavaattein, matkat, opetuksen ja tapaturmavakuutuksen. Päivärippikoulun hin- ta on 30 ja sisältää opetuksen, ruuan ja tapaturmavakuutuksen. Lisäksi kotiseurakun- tasi lahjoittaa sinulle Raamatun.

4 LEIRIRIPPIKOULU Pielisensuun seurakunnan viidestä rippikou- lusta neljä on leirimuotoisia. Leirit järjeste- tään Liperissä Vaivion kurssikeskuksessa, Pellinmäen leirikeskuksessa Outokummussa sekä upeissa maisemissa Kolmikannan ret- keilyalueella Outokummussa. Kaikki leirit kestävät sunnuntaista perjantaihin, minkä lisäksi kesäjaksoon kuuluu muutama kau- punkiopetuspäivä. Konfirmaatiopäivä on leirin jälkeisenä lauantaina tai sunnuntaina. PÄIVÄRIPPIKOULU Leiririppikoulujen lisäksi järjestetään yksi päivärippi- koulu. Päivärippikoulu kokoontuu Pielisensuun kirkolla. Rippikoulupäivä alkaa aamulla noin kello kymmenen ja jatkuu iltapäivään. Yöt nukutaan kotona. Päivään kuu- luu ruoka. Päiväkoulun kanssa teemme yhden retkipäi- vän läheiseen luontokohteeseen. Mikäli koet, että leirielämä tai isossa ryhmässä toimi- minen voi olla sinulle haasteellista, voi päivärippikoulu olla mukava tapa osallistua rippikouluun.. KÄYTKÖ RIPPIKOULUN JOSSAKIN MUUALLA? Rippikouluja järjestävät myös kirkon eri herätysliikkeet ja yhdistykset. Mikäli aiot mennä jonkun kirkollisen herätysliikkeen tai yhdistyksen rippikouluun, ilmoittaudu ohjeiden mukaan. Tervetuloa mukaan myös Pielisensuun seurakunnan nuorten toi- mintaan! KEHITYSVAMMAISTEN RIPPIKOULU Pohjois- Karjalassa järjestetään omia rippikouluja kehitysvammaisille nuorille. Mikäli perheessänne on nuori, joka tarvitsee erityisrippikoulua, voitte ottaa yhteyttä suoraan kehitysvammatyöstä vastaavaan pappiin Minna Snellmaniin p , min- Voitte myös palauttaa ilmoittautumiskaavakkeen ja merkitä sii- hen, mikäli nuorenne tarvitsee erityisrippikoulua, niin olemme yhteydessä teihin tar- kemmin rippikouluasioissa.

5 RIPPIKOULUUN ILMOITTAUTUMINEN Pielisensuun seurakunnan rippikouluun voivat ilmoittautua vuonna 2004 syntyneet nuoret. Ryhmiä muodostettaessa etusijalla ovat oman seurakunnan jäsenet. Mikäli et ole Pielisensuun seurakunnan jäsen, voit silti hakea Pielisensuun seura- kunnan rippikouluun. Muista kuitenkin ilmoittautua myös oman seurakuntasi rip- pikouluun, ettet jää ilman rippikoulupaikkaa, jos toivomasi ryhmä onkin täynnä. Myös väestörekisteriin kuuluva voi halutessaan käydä rippikoulun. Rippikouluun ilmoittaudutaan yhdessä huoltajan kanssa välisenä aikana osoitteessa Ohjeet ilmoittautumislomakkeen täyttämiseen ovat tämän kirjeen sivulla 6 ja 7. Mikäli tarvitset apua ilmoittautumisessa, voit soittaa Niinalle tai Sallalle tai piipah- taa Pielisensuun kirkolla torstaina klo RIPPIKOULUN AIKATAULU Tiedot rippikouluryhmistä ja kevään kokoontumisista lähtevät koteihin viikolla 45. Rippikoulu alkaa rippikoululaisten ja kotiväen yhteisellä kutsukirkolla Pielisen- suun kirkossa sunnuntaina klo 10 Oman ryhmän ensimmäinen kokoontuminen on tammikuussa 2019 Kaikkien rippikouluryhmien yhteinen vanhempainilta järjestetään klo Pielisensuun kirkolla RIPPIKOULUJEN OHJAAJAT Jokaisesta rippikouluryhmästä on vastuussa työntekijätiimi, joka koostuu seurakun- tamme eri alojen työntekijöistä ja tehtävään koulutetuista isosista. Kunkin rippikou- lun työntekijätiimi kulkee oman ryhmänsä kanssa koko rippikoulumatkan. HYVÄT HUOLTAJAT Mikäli teillä tulee kysyttävää rippikouluun liittyen, vastaamme mielellämme kysy- myksiinne. Toivomme myös, että voisitte olla yhteydessä, mikäli nuoren elämässä tai esimerkiksi perheessänne tapahtuu merkittäviä muutoksia rippikoulun aikana. Kaikkien rippikouluryhmien yhteinen vanhempainilta on Pielisensuun kirkolla klo Illasta lähetetään vielä erillinen kutsu huoltajille. Tervetu- loa jakamaan ajatuksia yhdessä toisten vanhempien kanssa.

6 ILMOITTAUTUMINEN Rippikouluun ilmoittautuminen tapahtuu sähköisesti alla olevien ohjeiden mukaisesti. Vaihe 1. Tutustu rippikoulun infovihkoon. Olet saanut sen postitse kotiisi tai jotakin muuta kautta käsiisi. Se löytyy myös PDF- versiona Janoa.fi sivulta Pielisensuun seurakunnan alta. Vaihe 2. Keskustele kotona vanhempien tai huoltajien kanssa mitkä rippikouluajat teille sopivat. Kun olette miettineet nämä huolella, vältymme turhilta vaihdoilta rippikouluryhmien välillä. Vaihe 3. Kirjaudu sivulle - > valitse Rippikoulu - > valitse Pielisensuu Klikkaa sähköiseen ilmoittautumiseen johtavaa linkkiä kyseisellä sivulla. Vaihe 4. Täydennä lomakkeeseen kaikki pyydetyt tiedot. Tähdellä merkatut kohdat ovat pakollisia. Täytä huolella yhteystietosi, huoltajan yhteystiedot, sekä terveydentilaan ja muihin rippikouluun mah- dollisesti vaikuttaviin tekijöihin liittyvät kysymykset. Vaihe 5. Valitse seuraavaksi ryhmätoiveesi. Jokaiseen rippikouluryhmään voimme ottaa nuorta. Koska hakijoita on paljon, tulee jokaisen leiririppikouluun hakevan valita kolme itselleen ja perheelle sopivaa rippikouluryhmää. Päivärippikouluun hakevien ei sen sijaan tarvitse hakea leirille. Aseta ryhmätoiveesi järjestykseen niin, että se mihin ensisijaisesti toivot on vaihtoehto numero 1 jne.

7 Vaihe 6. Täytä vielä loput tiedot. Voit valita yhden kaverin, jonka kanssa haluaisit samaan rippikoulu- ryhmään. Varmistathan, että kaverisi kirjoittaa hakemukseen myös sinun nimesi ja että teillä on samat rippikouluvaihtoehdot. Vaihe 7. Paina esikatsele ja tarkista huolellisesti kaikki lomakkeen tiedot. Vaihe 8. Paina Lähetä ja näin olet ilmoittautunut Pielisensuun seurakunnan rippikouluun Vaihe 9. Saat vahvistusviestin ilmoittautumisestasi antamaasi laskutussähköpostiosoitteeseen. Vaihe 10. Rippikoulusi jatkuu niin, että saat viikolla 45 tiedon siitä, mihin rippikouluryhmään kuulut. Ja siitä se sitten lähtee. Mikäli ilmoittautuessa ilmenee hankaluuksia tai et pystyy ilmoittautumaan sähköisesti koto- na, voit tulla täyttämään ilmoittautumislomakkeen Pielisensuun kirkolle torstaina klo välisenä aikana. Pellinmäen leirikeskus Kolmikannan leirikeskus YHTEYSTIEDOT Nuorisotyönohjaaja Tiina Hautamäki puh Nuorisopappi Salla Ulvi- Altio salla.ulvi- puh Nuorisotyönohjaaja Niina Riihimäki Pielisensuun Tilaa Pielisensuun seurakunnan sähköinen uutiskirje lähettämällä sähköpostiosoitteesi:

8 TERVETULOA MUKAAN TOIMINTAAN a NUORTEN ILTAPALA Pielisensuun kirkolla keskiviikkoisin klo Hengai- lua Pelailua Läksyjen tekoa Pientä syömis- tä Kaverei- den ta- paamista Uusia kaverei- ta MOSAIIKKI on nuorten oma musaryhmä, joka treenaa kirkolla keski- viikkoisin klo Lisäksi reissuja ja retkiä ja mukavaa yhteistä musisointia! TAIZÉ- MESSU KUTSUU LEVÄHTÄMÄÄN Taizé- messu on erityinen paikka hiljaisuudelle. Messu rakentuu Taizé- yhteisöstä tutuiksi tulleista rukouslauluista, Raamatun teks- teistä, hiljaisuudesta ja ehtoollisesta. Messun jälkeen mahdollisuus jäädä yhteiselle iltateelle. Taizé- messut Pielisensuun kirkossa klo 18 sunnuntai- iltaisin / / / / 11./11. /

PIELISENSUUN SEURAKUNNAN RIPPIKOULU VUONNA 2020

PIELISENSUUN SEURAKUNNAN RIPPIKOULU VUONNA 2020 PIELISENSUUN SEURAKUNNAN RIPPIKOULU VUONNA 2020 Minä olen sinut nimeltä kutsunut, sinä olet minun. Jes.43:1 TERVETULOA RIPPIKOULUUN! Rippikoulu on uusi, puolenvuoden mittainen vaihe elämässä. Se on rajapyykki.

Lisätiedot

RIPPIKOULU. Minä olen sinut nimeltä kutsunut, sinä olet minun. Jes.43:1

RIPPIKOULU. Minä olen sinut nimeltä kutsunut, sinä olet minun. Jes.43:1 RIPPIKOULU - PIELISENSUUN SEURAKUNNASSA VUONNA 2016 Minä olen sinut nimeltä kutsunut, sinä olet minun. Jes.43:1 TERVETULOA RIPPIKOULUUN! Hei, Sinä vuonna 2001 syntynyt nuori, tervetuloa rippikouluun! Oletko

Lisätiedot

RIPPIKOULU. Minä olen sinut nimeltä kutsunut, sinä olet minun. Jes.43:1

RIPPIKOULU. Minä olen sinut nimeltä kutsunut, sinä olet minun. Jes.43:1 RIPPIKOULU - PIELISENSUUN SEURAKUNNASSA VUONNA 2017 Minä olen sinut nimeltä kutsunut, sinä olet minun. Jes.43:1 TERVETULOA RIPPIKOULUUN! Hei, Sinä vuonna 2002 syntynyt nuori, tervetuloa rippikouluun! Oletko

Lisätiedot

Tervetuloa Pakilan seurakunnan rippikouluun! Kuka voi tulla rippikouluun?

Tervetuloa Pakilan seurakunnan rippikouluun! Kuka voi tulla rippikouluun? Tervetuloa rippikouluun! Pakilan seurakunnan rippikoulut 2016 Tervetuloa Pakilan seurakunnan rippikouluun! Ja onnittelut jo valmiiksi; täytät 15 vuotta vuonna 2016! Olet siis mitä parhaassa ripari-iässä.

Lisätiedot

TERVETULOA RIPPIKOULUUN!

TERVETULOA RIPPIKOULUUN! TERVETULOA RIPPIKOULUUN! Täytät ensi vuonna 15 vuotta. Se tarkoittaa sitä, että olet tervetullut riparille! Tässä kirjeessä on tietoa Oulunkylän seurakunnan rippikouluista ja niihin ilmoittautumisesta.

Lisätiedot

Hyvä rippikoululainen ja vanhemmat

Hyvä rippikoululainen ja vanhemmat Hyvä rippikoululainen ja vanhemmat Toivotamme sinut tervetulleeksi rippikouluun kotiseurakunnassasi! Laukaan seurakunta www.laukaasrk.fi Mikä ihmeen rippikoulu? Rippikoulu on seurakunnan koulu. Kasteessa

Lisätiedot

Ilmoittautuminen rippikouluun tapahtuu messun yhteydessä 1. adventtisunnuntaina eli Pälkäneen tai Luopioisten kirkossa klo 10.

Ilmoittautuminen rippikouluun tapahtuu messun yhteydessä 1. adventtisunnuntaina eli Pälkäneen tai Luopioisten kirkossa klo 10. RIPPIKOULUT 2019 TERVE! Ensi vuonna olet sen ikäinen, että voit käydä rippikoulun. Tervetuloa! Lue tämä kirje ja mieti yhdessä perheesi kanssa eri vaihtoehtoja. Ilmoittautuminen rippikouluun tapahtuu messun

Lisätiedot

Tervetuloa rippikouluun!

Tervetuloa rippikouluun! Tervetuloa rippikouluun! Pakilan seurakunnan rippikoulut 2015 Tervetuloa Pakilan seurakunnan rippikouluun! Ja onnittelut jo valmiiksi; täytät 15 vuotta vuonna 2015! Olet siis mitä parhaassa ripari-iässä.

Lisätiedot

Riparille 2013 Tervetuloa rippikouluun

Riparille 2013 Tervetuloa rippikouluun Riparille 2013 Tervetuloa rippikouluun NASTOLAN SEURAKUNTA RIPPIKOULUINFO 2013 2/5 Ketkä vuorossa? Nyt on aika ilmoittautua rippikouluun. Rippikoulussa sinulla on mahdollisuus pohtia tärkeitä elämään ja

Lisätiedot

Jos osallistut jonkun järjestön (esim. SRK) järjestämään rippikouluun, sinun tulee ilmoittautua kotiseurakuntasi muualle menevien ryhmään.

Jos osallistut jonkun järjestön (esim. SRK) järjestämään rippikouluun, sinun tulee ilmoittautua kotiseurakuntasi muualle menevien ryhmään. Rippikoulut 2016 Vuonna 2016 rippikouluikäisiä ovat vuonna 2001 syntyneet nuoret. Rippikouluun voivat ilmoittautua myös ne, joilla rippikoulu on jäänyt käymättä tai jos on aloittanut koulun 6-vuotiaana

Lisätiedot

RIPPIKOULUJEN LEIRIJAKSOT 2017

RIPPIKOULUJEN LEIRIJAKSOT 2017 RIPPIKOULUUN ILMOITTAUTUMINEN NETISSÄ 1.-31.10.2016 RIPPIKOULUJEN LEIRIJAKSOT 2017 Kaikki rippikoulut sisältävät leirijaksojen lisäksi tapaamisia kaupungissa kevään 2017 aikana Korpirauhan talvirippikoulu

Lisätiedot

Raision seurakunnan rippikoulut vuodelle 2020

Raision seurakunnan rippikoulut vuodelle 2020 Raision seurakunnan rippikoulut vuodelle 2020 Tervetuloa rippikouluun! Rippikouluun saat tulla sellaisena kuin olet, eikä sinun tarvitse miettiä arvosanoja: rippikoulutodistukseen ei tule numeroita! Rippikoulussa

Lisätiedot

laukaan seurakunta www.laukaasrk.fi tervetuloa 2015!

laukaan seurakunta www.laukaasrk.fi tervetuloa 2015! laukaan seurakunta www.laukaasrk.fi tervetuloa 2015! Rippikoulu on ajankohtainen asia sinulle, joka täytät 15 vuotta vuonna 2015. Tässä asiassa et ole yksin, joka vuosi n. 90 % laukaalaisista ikäisistäsi

Lisätiedot

Hyvä rippikoululainen ja vanhemmat

Hyvä rippikoululainen ja vanhemmat Hyvä rippikoululainen ja vanhemmat Toivotamme sinut tervetulleeksi rippikouluun kotiseurakunnassa! Laukaan seurakunta www.laukaasrk.fi Mikä ihmeen rippikoulu? Rippikoulu on seurakunnan koulu. Kasteessa

Lisätiedot

Sonkajärven seurakunta RIPPIKOULU (04 synt)

Sonkajärven seurakunta RIPPIKOULU (04 synt) seurakunta RIPPIKOULU -19 (04 synt) 1 Koulussa INFO 2 Rippikouluun tulevat Konfirmaatiovuonna 15 vuotias Poikkeuksia (luokkakaverit, ikäluokka) Alkujakso omassa, syventävä voi olla muualla => Kirkkojärjestys

Lisätiedot

Laukaan. seurakunta. tervetuloa 2017!

Laukaan. seurakunta. tervetuloa 2017! Laukaan seurakunta tervetuloa 2017! Rippikoulu on ajankohtainen asia sinulle, joka täytät 15 vuotta vuonna 2017. Tässä asiassa et ole yksin, joka vuosi n. 90 % laukaalaisista ikäisistäsi nuorista käy rippikoulun

Lisätiedot

laukaan seurakunta www.laukaasrk.fi tervetuloa 2014!

laukaan seurakunta www.laukaasrk.fi tervetuloa 2014! laukaan seurakunta www.laukaasrk.fi tervetuloa 2014! Rippikoulu on ajankohtainen asia sinulle, joka täytät 15 vuotta vuonna 2014. Tässä asiassa et ole yksin, joka vuosi n. 90 % laukaalaisista ikäisistäsi

Lisätiedot

#ripari2020. Tervetuloa rippikouluun! Rippikoulut Iisalmen seurakunnassa

#ripari2020. Tervetuloa rippikouluun! Rippikoulut Iisalmen seurakunnassa Rippikoulut 2020 Tervetuloa rippikouluun! Rippikoulu on seikkailu jonka voi kokea vain kerran. Rippikoulu on seurakunnan oma koulu. Se on evankelis-luterilaisen kirkon kasteopetusta. Siellä voit pohtia

Lisätiedot

Rippikoulut Ilmoittautuminen alkaa Ensimmäiset kokoontumiset ja seurakunnan toimintaan osallistuminen alkavat marraskuussa.

Rippikoulut Ilmoittautuminen alkaa Ensimmäiset kokoontumiset ja seurakunnan toimintaan osallistuminen alkavat marraskuussa. Rippikoulut 2017 Perinteiselle kesäriparille Niinirantaan? Retkiriparille melomaan? Päiväriparille, lasketteluriparille, riparille Viroon? Rippikouluihin ilmoittaudutaan syyskuussa. Ilmoittautuminen alkaa

Lisätiedot

TERVETULOA RIPPIKOULUUN!

TERVETULOA RIPPIKOULUUN! TERVETULOA RIPPIKOULUUN! Mikä ihmeen ripari? Edessäsi on nyt ainutkertainen elämän jakso, jolloin sinulla on mahdollisuus osallistua rippikouluun yhdessä ikätovereidesi kanssa. Rippikoulussa eli riparilla

Lisätiedot

Tervetuloa RIPPIKOULUUN. Joensuun ev.lut. seurakunnan Luethan tämän vihkosen huolella läpi, anna se myös kotiväkesi luettavaksi.

Tervetuloa RIPPIKOULUUN. Joensuun ev.lut. seurakunnan Luethan tämän vihkosen huolella läpi, anna se myös kotiväkesi luettavaksi. Tervetuloa Joensuun ev.lut. seurakunnan 2019 RIPPIKOULUUN Luethan tämän vihkosen huolella läpi, anna se myös kotiväkesi luettavaksi. Kuka voi tulla rippikouluun? Rippikoulu on sinulle ajankohtainen juttu,

Lisätiedot

Tervetuloa RIPPIKOULUUN. Joensuun ev.lut. seurakunnan Luethan tämän vihkosen huolella läpi, anna se myös kotiväkesi luettavaksi.

Tervetuloa RIPPIKOULUUN. Joensuun ev.lut. seurakunnan Luethan tämän vihkosen huolella läpi, anna se myös kotiväkesi luettavaksi. Tervetuloa Joensuun ev.lut. seurakunnan 2018 RIPPIKOULUUN Luethan tämän vihkosen huolella läpi, anna se myös kotiväkesi luettavaksi. Kuka voi tulla rippikouluun? Rippikoulu on sinulle ajankohtainen juttu,

Lisätiedot

TERVETULOA RIPPIKOULUUN. Nurmijärven seurakunnan rippikoulut v. 2018

TERVETULOA RIPPIKOULUUN. Nurmijärven seurakunnan rippikoulut v. 2018 TERVETULOA RIPPIKOULUUN Nurmijärven seurakunnan rippikoulut v. 2018 Miksi rippikouluun? Kirkon kasteopetusta Kaste- ja lähetyskäsky: kaste & opetus Täysivaltainen seurakunnan jäsenyys kummin tehtävä itsenäinen

Lisätiedot

Tervetuloa rippikouluun!

Tervetuloa rippikouluun! Rippikoulut 2017 Tervetuloa rippikouluun! Rippikoulu on seikkailu jonka voi kokea vain kerran. Rippikoulu on seurakunnan oma koulu. Se on evankelis-luterilaisen kirkon kasteopetusta. Siellä voit pohtia

Lisätiedot

Mäntyharjun seurakunta Tervetuloa rippikouluun

Mäntyharjun seurakunta Tervetuloa rippikouluun Mäntyharjun seurakunta 2017-2018 Tervetuloa rippikouluun Tervetuloa rippikouluun 2017! Rippikoulu on ajankohtainen asia sinulle, joka täytät 15 vuotta vuonna 2018. Tässä asiassa et ole yksin. Joka vuosi

Lisätiedot

Laukaan. seurakunta. tervetuloa 2020!

Laukaan. seurakunta. tervetuloa 2020! Laukaan seurakunta tervetuloa 2020! Rippikoulu on ajankohtainen asia sinulle, joka täytät 15 vuotta vuonna 2020. Tässä asiassa et ole yksin, joka vuosi n. 90 % laukaalaisista ikäisistäsi nuorista käy rippikoulun

Lisätiedot

Ilmoittautuminen rippikouluun tapahtuu messun yhteydessä 1. adventtisunnuntaina eli Pälkäneen tai Luopioisten kirkossa klo 10.

Ilmoittautuminen rippikouluun tapahtuu messun yhteydessä 1. adventtisunnuntaina eli Pälkäneen tai Luopioisten kirkossa klo 10. RIPPIKOULUT 2018 TERVE! Ensi vuonna olet sen ikäinen, että voit käydä rippikoulun. Tervetuloa! Lue tämä kirje ja mieti yhdessä perheesi kanssa eri vaihtoehtoja. Ilmoittautuminen rippikouluun tapahtuu messun

Lisätiedot

RIPPIKOULUT 2020 Imatran seurakunta

RIPPIKOULUT 2020 Imatran seurakunta RIPPIKOULUT 2020 Imatran seurakunta TERVEHDYS VUODEN 2020 RIPPIKOULULAINEN! Tämä esite auttaa sinua valitsemaan rippikoulusi yhdessä huoltajasi kanssa. Lukekaa tämä esite kokonaan läpi yhdessä huoltajasi

Lisätiedot

RIPPIKOULUT 2019 Imatran seurakunta

RIPPIKOULUT 2019 Imatran seurakunta RIPPIKOULUT 2019 Imatran seurakunta TERVEHDYS VUODEN 2019 RIPPIKOULULAINEN! Tämä esite auttaa sinua valitsemaan rippikoulusi yhdessä huoltajasi kanssa. Lukekaa tämä esite yhdessä läpi kokonaan, jonka jälkeen

Lisätiedot

Sinä olet tärkeä. Tervetuloa rippikouluun! Rippikoulut Iisalmen seurakunnassa

Sinä olet tärkeä. Tervetuloa rippikouluun! Rippikoulut Iisalmen seurakunnassa Rippikoulut 2019 Tervetuloa rippikouluun! Rippikoulu on seikkailu jonka voi kokea vain kerran. Rippikoulu on seurakunnan oma koulu. Se on evankelis-luterilaisen kirkon kasteopetusta. Siellä voit pohtia

Lisätiedot

RIPPIKOULUT 2018 Imatran seurakunta

RIPPIKOULUT 2018 Imatran seurakunta RIPPIKOULUT 2018 Imatran seurakunta TERVEHDYS VUODEN 2018 RIPPIKOULULAINEN! Tämä esite auttaa sinua valitsemaan rippikoulusi yhdessä huoltajasi kanssa. Lukekaa tämä esite yhdessä läpi kokonaan, jonka jälkeen

Lisätiedot

RIPPIKOULUT 2017 Imatran seurakunta

RIPPIKOULUT 2017 Imatran seurakunta RIPPIKOULUT 2017 Imatran seurakunta TERVEHDYS VUODEN 2017 RIPPIKOULULAINEN! Tämä esite auttaa sinua valitsemaan rippikoulusi yhdessä huoltajasi kanssa. Lukekaa tämä esite yhdessä läpi kokonaan, jonka jälkeen

Lisätiedot

AKAAN SRK:N RIPARI- VUOSI 2018

AKAAN SRK:N RIPARI- VUOSI 2018 AKAAN SRK:N RIPARI- VUOSI 2018 Tervetuloa! Kaikilla asioilla on aikansa. Rippikoulullakin on aikansa elämässämme. Rippikoulussa on aikaa kysellä ja etsiä vastauksia kaikenlaisiin askarruttaviin mietteisiin.

Lisätiedot

Tervetuloa rippikouluun!

Tervetuloa rippikouluun! Tervetuloa rippikouluun! On tullut aika ilmoittautua riparille ja päästä pohtimaan kristinuskon salaisuutta muiden kanssa. Hyppää rohkeasti mukaan seikkailuun! Sait tämän kutsun, koska täytät ensi vuonna

Lisätiedot

Laukaan. seurakunta. tervetuloa 2018!

Laukaan. seurakunta. tervetuloa 2018! Laukaan seurakunta tervetuloa 2018! Rippikoulu on ajankohtainen asia sinulle, joka täytät 15 vuotta vuonna 2018. Tässä asiassa et ole yksin, joka vuosi n. 90 % laukaalaisista ikäisistäsi nuorista käy rippikoulun

Lisätiedot

Tervetuloa RIPPIKOULUUN. Joensuun ev.lut. seurakunnan Luethan tämän vihkosen huolella läpi, anna se myös kotiväkesi luettavaksi.

Tervetuloa RIPPIKOULUUN. Joensuun ev.lut. seurakunnan Luethan tämän vihkosen huolella läpi, anna se myös kotiväkesi luettavaksi. Tervetuloa Joensuun ev.lut. seurakunnan 2017 RIPPIKOULUUN Luethan tämän vihkosen huolella läpi, anna se myös kotiväkesi luettavaksi. Kukavoitullarippikouluun? Rippikoulu on sinulle ajankohtainen juttu,

Lisätiedot

RIPPIKOULUT 2016 Imatran seurakunta

RIPPIKOULUT 2016 Imatran seurakunta RIPPIKOULUT 2016 Imatran seurakunta TERVEHDYS VUODEN 2016 RIPPIKOULULAINEN! Tämä esite auttaa sinua valitsemaan rippikoulusi yhdessä huoltajasi kanssa. Lukekaa tämä esite yhdessä läpi kokonaan, jonka jälkeen

Lisätiedot

TERVETULOA RIPPIKOULUUN. Nurmijärven seurakunnan rippikoulut v. 2016

TERVETULOA RIPPIKOULUUN. Nurmijärven seurakunnan rippikoulut v. 2016 TERVETULOA RIPPIKOULUUN Nurmijärven seurakunnan rippikoulut v. 2016 Miksi rippikouluun? Kirkon kasteopetusta Kaste- ja lähetyskäsky: kaste & opetus Täysivaltainen seurakunnan jäsenyys kummin tehtävä itsenäinen

Lisätiedot

TERVETULOA RIPPIKOULUUN. Nurmijärven seurakunnan rippikoulut v. 2017

TERVETULOA RIPPIKOULUUN. Nurmijärven seurakunnan rippikoulut v. 2017 TERVETULOA RIPPIKOULUUN Nurmijärven seurakunnan rippikoulut v. 2017 Miksi rippikouluun? Kirkon kasteopetusta Kaste- ja lähetyskäsky: kaste & opetus Täysivaltainen seurakunnan jäsenyys kummin tehtävä itsenäinen

Lisätiedot

TERVETULOA Naantalin seurakunnan RIPPIKOULUUN 2019

TERVETULOA Naantalin seurakunnan RIPPIKOULUUN 2019 Lue tämä vihko huolella läpi yhdessä huoltajiesi kanssa TERVETULOA Naantalin seurakunnan RIPPIKOULUUN 2019 RIPPIKOULU ON SINUA VARTEN. Rippikoulussa pohditaan elämän suuria kysymyksiä ihmisestä, Jumalasta,

Lisätiedot

TERVETULOA RIPPIKOULUUN!

TERVETULOA RIPPIKOULUUN! TERVETULOA RIPPIKOULUUN! Rippikoulu on seikkailu jonka voi kokea vain kerran. Rippikoulu on seurakunnan oma koulu. Se on evankelis-luterilaisen kirkon kasteopetusta. Siellä voit pohtia yhdessä muiden kanssa

Lisätiedot

RIPPIKOULUT 2015 Imatran seurakunta

RIPPIKOULUT 2015 Imatran seurakunta RIPPIKOULUT 2015 Imatran seurakunta TERVEHDYS VUODEN 2015 RIPPIKOULULAINEN! Tämä esite auttaa sinua valitsemaan rippikoulusi yhdessä huoltajasi kanssa. Lukekaa tämä esite yhdessä läpi kokonaan, jonka jälkeen

Lisätiedot

RIPARI....on seikkailu, jonka koet vain kerran. Rippikoulu on paikka ja mahdollisuus pohtia elämän suuria ja pieniä asioita ryhmässä ja itsekseen.

RIPARI....on seikkailu, jonka koet vain kerran. Rippikoulu on paikka ja mahdollisuus pohtia elämän suuria ja pieniä asioita ryhmässä ja itsekseen. RIPARI...on seikkailu, jonka koet vain kerran. Rippikoulu on paikka ja mahdollisuus pohtia elämän suuria ja pieniä asioita ryhmässä ja itsekseen. Nokian seurakunnan Rippikouluinfo 2017 Lisätietoja: Rippikoulutyöstä

Lisätiedot

Tervetuloa rippikouluun. Nurmijärven seurakunnan rippikoulut v. 2015

Tervetuloa rippikouluun. Nurmijärven seurakunnan rippikoulut v. 2015 Tervetuloa rippikouluun Nurmijärven seurakunnan rippikoulut v. 2015 Miksi rippikouluun? Kirkon kasteopetusta Kaste- ja lähetyskäsky: kaste & opetus Täysivaltainen seurakunnan jäsenyys kummin tehtävä itsenäinen

Lisätiedot

RIPARI....on seikkailu, jonka koet vain kerran. Rippikoulu on paikka ja mahdollisuus pohtia elämän suuria ja pieniä asioita ryhmässä ja itsekseen.

RIPARI....on seikkailu, jonka koet vain kerran. Rippikoulu on paikka ja mahdollisuus pohtia elämän suuria ja pieniä asioita ryhmässä ja itsekseen. RIPARI...on seikkailu, jonka koet vain kerran. Rippikoulu on paikka ja mahdollisuus pohtia elämän suuria ja pieniä asioita ryhmässä ja itsekseen. Nokian seurakunnan Rippikouluinfo 2018 Lisätietoja: Rippikoulutyöstä

Lisätiedot

seurakunnan Rippikoulut

seurakunnan Rippikoulut Roihuvuoren seurakunnan Rippikoulut 2019 HEI! sinä ensi vuonna 15 vuotta täyttävä nuori. Roihuvuoren seurakunta kutsuu erityisesti sinut rippikouluun. Jos olet yli 15 vuotias ja rippikoulu on jäänyt käymättä,

Lisätiedot

Akaan srk:n riparivuosi 2017

Akaan srk:n riparivuosi 2017 Akaan srk:n riparivuosi 2017 Tervetuloa! Kaikilla asioilla on aikansa. Rippikoulullakin on aikansa elämässämme. Rippikoulussa on aikaa kysellä ja etsiä vastauksia kaikenlaisiin askarruttaviin mietteisiin.

Lisätiedot

TERVETULOA RIPPIKOULUUN

TERVETULOA RIPPIKOULUUN TERVETULOA RIPPIKOULUUN 2019 HYVÄ RIPPIKOULUIKÄINEN NUORI JA KOTIVÄKI! On aika kääntää katse kohti tulevaa vuotta ja rippikoulua! Tämä esite lähetetään kotiin kaikille nurmijärveläisille ensi vuonna 15

Lisätiedot

Olet yksi niistä noin kolmestasadasta nuoresta, jotka Mikaelin seurakunta kutsuu rippikouluun tulevana vuonna. Voit käydä riparin vuonna 2012, jos olet syntynyt vuonna 1997 tai aikaisemmin. Tämä kutsu

Lisätiedot

RIPARI Roihuvuoren srk rippikoulut 2014

RIPARI Roihuvuoren srk rippikoulut 2014 RIPARI Roihuvuoren srk rippikoulut 2014 Rippikouluun ilmoittautuminen Hei sinä ensi vuonna 15 vuotta täyttävä nuori! Roihuvuoren seurakunta kutsuu erityisesti sinut rippikouluun. Jos taas olet jo vanhempi

Lisätiedot

seurakunnan Rippikoulut

seurakunnan Rippikoulut Roihuvuoren seurakunnan Rippikoulut 2018 HEI! sinä ensi vuonna 15 vuotta täyttävä nuori. Roihuvuoren seurakunta kutsuu erityisesti sinut rippikouluun. Jos olet yli 15 vuotias ja rippikoulu on jäänyt käymättä,

Lisätiedot

Tervetuloa Olarin seurakunnan. Rippikouluun 2018

Tervetuloa Olarin seurakunnan. Rippikouluun 2018 Tervetuloa Olarin seurakunnan Rippikouluun 2018 Minä olen suuri ihme Sinä olet luonut minut sisintäni myöten, äitini kohdussa olet minut punonut. Minä olen ihme, suuri ihme, ja kiitän sinua siitä. Sinun

Lisätiedot

HERTTONIEMEN SEURAKUNNAN RIPARIT 2020

HERTTONIEMEN SEURAKUNNAN RIPARIT 2020 HERTTONIEMEN SEURAKUNNAN RIPARIT 2020 V A I N K E R R A N E L Ä M Ä S S Ä! T E R V E T U L O A R I P A R I L L E! Olet saattanut kuulla biisin, jossa lauletaan: Vaik askeleet on aamuisin viel tahmeita,

Lisätiedot

Ripari vuoden paras juttu!

Ripari vuoden paras juttu! Ripari vuoden paras juttu! Tämä esite on sinulle kutsu rippikouluun. Rippikoulu eli ripari on monelle unohtumaton kokemus. Rippikoulun tekee ainutlaatuiseksi se, että se on tilaisuus pohtia elämän suuria

Lisätiedot

RIPPIKOULUN PAIKALLISSUUNNITELMA Ke-Mu-Pe-rippikoulu

RIPPIKOULUN PAIKALLISSUUNNITELMA Ke-Mu-Pe-rippikoulu RIPPIKOULUN PAIKALLISSUUNNITELMA 2019-2022 Ke-Mu-Pe-rippikoulu SISÄLLYS: 1 1. Johdanto 2. Suuri ihme rippikoulusuunnitelma, rippikoulu ja isoset, rippikoulun ryhmäjako 3. Turvallisuus 4. Yhteydet huoltajiin

Lisätiedot

MIKKELIN TUOMIOKIRKKOSEURAKUNNAN RIPPIKOULUT 2015

MIKKELIN TUOMIOKIRKKOSEURAKUNNAN RIPPIKOULUT 2015 MIKKELIN TUOMIOKIRKKOSEURAKUNNAN RIPPIKOULUT 2015 TERVETULOA RIPPIKOULUUN Mikkelin Tuomiokirkkoseurakunnan järjestämiin vuoden 2014 rippikouluihin otetaan vuonna 2000 syntyneitä ja sitä vanhempia seurakuntiemme

Lisätiedot

HYVÄ RIPPIKOULUIKÄINEN NUORI JA KOTIVÄKI!

HYVÄ RIPPIKOULUIKÄINEN NUORI JA KOTIVÄKI! HYVÄ RIPPIKOULUIKÄINEN NUORI JA KOTIVÄKI! On aika kääntää katse kohti tulevaa vuotta ja rippikoulua! Tämä esite lähetetään kotiin kaikille 15 vuotta täyttäville nurmijärveläisille kirkon jäsenille. Tästä

Lisätiedot

RIPPIKOULUN OPETUSPÄIVIIN LIITTYVÄT SEKÄ YLEISET RIPPIKOULUN ASIAT:

RIPPIKOULUN OPETUSPÄIVIIN LIITTYVÄT SEKÄ YLEISET RIPPIKOULUN ASIAT: RIPPIKOULUN OPETUSPÄIVIIN LIITTYVÄT SEKÄ YLEISET RIPPIKOULUN ASIAT: Nuorisotyönohjaaja Meiju Saastamoinen 044 733 5266 RYHMÄT JA OHJAAJAT Päiväkoulu (PK) Rippileiri 1 (RK1) Kirkkoherra Lauri Jäntti 040

Lisätiedot

RIPPIKOULUUN Luethan tämän vihkosen huolella läpi, anna se myös kotiväkesi luettavaksi.

RIPPIKOULUUN Luethan tämän vihkosen huolella läpi, anna se myös kotiväkesi luettavaksi. Tervetuloa Joensuun ev.lut. seurakunnan 2016 RIPPIKOULUUN Luethan tämän vihkosen huolella läpi, anna se myös kotiväkesi luettavaksi. Kuka voi tulla rippikouluun? Rippikoulu on sinulle ajankohtainen juttu,

Lisätiedot

Ilmoittaudu Rippikoulu

Ilmoittaudu Rippikoulu Ilmoittaudu 9. 14.9. Rippikoulu 2017 1 Sinä olet vapaa. RIPPIKOULU ELÄMÄÄ VARTEN Rippikoulu on seikkailu, jonka voi kokea vain kerran. Siellä on tilaisuus pohtia yhdessä muiden kanssa elämän suuria kysymyksiä:

Lisätiedot

TERVETULOA RIPPIKOULUUN

TERVETULOA RIPPIKOULUUN TERVETULOA RIPPIKOULUUN RIPARI-INFO NURMIJÄRVEN SEURAKUNNAN RIPPIKOULUT 2019 MIKSI RIPPIKOULUUN? Kirkon kasteopetusta Kaste- ja lähetyskäsky: kaste & opetus Täysivaltainen seurakunnan jäsenyys kummin tehtävä

Lisätiedot

Riparit 2016. Porvoon suomalainen seurakunta

Riparit 2016. Porvoon suomalainen seurakunta Riparit 2016 Porvoon suomalainen seurakunta kuva: Jussi Vierimaa kannen kuva: Sanna Krook Esitteen linnut: Anna Sarkama-Antila Tervetuloa riparille! Mikä on rippikoulu? Seurakunta järjestää rippikouluja

Lisätiedot

RIPARI....on seikkailu, jonka koet vain kerran. Rippikoulu on paikka ja mahdollisuus pohtia elämän suuria ja pieniä asioita ryhmässä ja itsekseen.

RIPARI....on seikkailu, jonka koet vain kerran. Rippikoulu on paikka ja mahdollisuus pohtia elämän suuria ja pieniä asioita ryhmässä ja itsekseen. RIPARI...on seikkailu, jonka koet vain kerran. Rippikoulu on paikka ja mahdollisuus pohtia elämän suuria ja pieniä asioita ryhmässä ja itsekseen. Rippikouluinfo 2016 Rippikoulun käyminen on Sinulle ajankohtaista.

Lisätiedot

HERTTONIEMEN SEURAKUNTA

HERTTONIEMEN SEURAKUNTA RIPARIT 2019 HERTTONIEMEN SEURAKUNTA Vain kerran elämässä! TERVETULOA RIPARILLE! Eräässä laulussa kysytään: Onksua koskaan heikottanu niin et sun mahanpohjas tuntuu? Elämä on jännä juttu. Välillä mennään

Lisätiedot

RIPARI....on seikkailu, jonka koet vain kerran. Rippikoulu on paikka ja mahdollisuus pohtia elämän suuria ja pieniä asioita ryhmässä ja itsekseen.

RIPARI....on seikkailu, jonka koet vain kerran. Rippikoulu on paikka ja mahdollisuus pohtia elämän suuria ja pieniä asioita ryhmässä ja itsekseen. RIPARI...on seikkailu, jonka koet vain kerran. Rippikoulu on paikka ja mahdollisuus pohtia elämän suuria ja pieniä asioita ryhmässä ja itsekseen. Rippikouluinfo 2015 Rippikoulun käyminen on Sinulle ajankohtaista.

Lisätiedot

SYKSY 2018 Pielisensuun seurakunnassa

SYKSY 2018 Pielisensuun seurakunnassa SYKSY 2018 Pielisensuun seurakunnassa Siipimessu ja Kirkkokioski Pienten lasten perheet Koululaisten kerhot Leirit, retket, tapahtumat Some-kanavat Opiskelijat ja aikuiset Yhteystiedot LEIRIT, RETKET,

Lisätiedot

HELSINGIN NMKY:N RIPPIKOULUT

HELSINGIN NMKY:N RIPPIKOULUT HELSINGIN NMKY:N RIPPIKOULUT Mitä rippikoulu on? Rippikoulu on kasteopetusta Nykyään puolen vuoden mittainen, 80 tuntia Sis. Seurakuntayhteysjakso, leirijakso, konfirmaatio Seurakunnan toimintaan osallistumista

Lisätiedot

RIPARI 2019 PoRIn Alueen RIPPIkoulut vuonna 2019

RIPARI 2019 PoRIn Alueen RIPPIkoulut vuonna 2019 RIPARI 2019 Porin alueen rippikoulut vuonna 2019 sisällys 4 Mikä ihmeen rippikoulu? 7 Ennen leirijaksoa 5 Miksi riparille? 9 Millaisen rippikoulun valitsen? 6 RIPARIVISA 11 Yleiset Ilmoittautumisohjeet

Lisätiedot

Melontarippikoulu

Melontarippikoulu Melontarippikoulu 25.6.-2.7.2018 Tervetuloa rippikouluun! Me opettajat Jyri Hakala, Sari Vikström-Kivioja ja Mika Savolainen toivotamme sinut tervetulleeksi Espoon tuomiokirkkoseurakunnan rippikouluun!

Lisätiedot

Hei, sinä vuoden 2016 rippikoululainen!

Hei, sinä vuoden 2016 rippikoululainen! Hei, sinä vuoden 2016 rippikoululainen! Tuntuuko siltä, että rippikouluusi on vielä valovuoden mittainen matka? Todellisuudessa rippikoulusi alkuun ei ole kovinkaan pitkä aika. Kaikki rippikouluryhmät

Lisätiedot

* Pirkko Nurminen, pastori. * Marika Pasanen, nuorisotyönohjaaja

* Pirkko Nurminen, pastori. * Marika Pasanen, nuorisotyönohjaaja 20.-27.2.2016 Pirkko Nurminen, pastori P. 040 567 44 20, pirkko.nurminen@evl.fi Marika Pasanen, nuorisotyönohjaaja P. 0504672570, marika.pasanen@evl.fi Lauri Savonen, kausityöntekijä Paula Huju, kanttori

Lisätiedot

Melontarippikoulu

Melontarippikoulu Melontarippikoulu 24.6. - 1.7.2019 Tervetuloa rippikouluun! Me opettajat Jyri Hakala, Sari Vikström-Kivioja ja Mika Savolainen toivotamme sinut tervetulleeksi Espoon tuomiokirkkoseurakunnan rippikouluun!

Lisätiedot

Ilmoittaudu riparille

Ilmoittaudu riparille Rippikoulu 2018 Leppävaaran seurakunnan rippileirit Sinulle, vuoden 2018 riparilainen Tervetuloa! Sinut on kutsuttu yhdessä yli 300 leppävaaralaisen ikätoverisi kanssa rippikouluun. Rippikoulu on seurakunnan

Lisätiedot

Tuusulan RIPPIKOULUT 2016. seurakunnan

Tuusulan RIPPIKOULUT 2016. seurakunnan Tuusulan RIPPIKOULUT 2016 seurakunnan Tervetuloa rippikouluun On aika kääntää katse kohti tulevaa vuotta ja rippikoulua! Vuonna 2001 syntyneet nuoret käyvät rippikoulun vuonna 2016. Tämä esite lähetetään

Lisätiedot

Päiväohjelma 7.30 Aamupala 8.00 Harjoitukset 10.00 2x oppitunti (kaksoistunti tai 10-10.40/10.45-11.20) 11.30 Ryhmäkeskustelu 11.

Päiväohjelma 7.30 Aamupala 8.00 Harjoitukset 10.00 2x oppitunti (kaksoistunti tai 10-10.40/10.45-11.20) 11.30 Ryhmäkeskustelu 11. Päiväohjelma 10.00 2x oppitunti (kaksoistunti tai 10-10.40/10.45-11.20) 11.30 Ryhmäkeskustelu 11.55 Kokoontuminen luokkaan ja ruokalaulu 12.00 Lounas 13.40 2x oppitunti (kaksoistunti tai 13.40-14.20/14.25-15)

Lisätiedot

Ilmoittautuminen 2. 23.9.2013. Rippikoulut 2014. Tampereen ev.lut. seurakunnat www.tampereenrippikoulut.fi

Ilmoittautuminen 2. 23.9.2013. Rippikoulut 2014. Tampereen ev.lut. seurakunnat www.tampereenrippikoulut.fi Ilmoittautuminen 2. 23.9.2013 Rippikoulut 2014 Tampereen ev.lut. seurakunnat www.tampereenrippikoulut.fi Sisällysluettelo: 3 Tervetuloa rippikouluun 2014 Kuka voi tulla rippikouluun? Millaiseen rippikouluun

Lisätiedot

Tervetuloa rippikoulun elämysmatkalle. Ahvenanmaalle!

Tervetuloa rippikoulun elämysmatkalle. Ahvenanmaalle! Tervetuloa rippikoulun elämysmatkalle Ahvenanmaalle! Nyt kutsuu sua Kyrkogårdsö! Olet saanut paikan Kauniaisten suomalaisen seurakunnan kesärippikoulusta, joka pidetään Ahvenanmaalla, Havsgårdenin matkailukeskuksessa

Lisätiedot

Kesäleirit 2016 Järvenpään seurakunta

Kesäleirit 2016 Järvenpään seurakunta Kesäleirit 2016 Järvenpään seurakunta Hei kotiväki! Kesä on tulossa ja sen mukana Järvenpään seurakunnan kesäleirit. Tervetuloa mukaan! Leireillä oppii paljon uusia asioita ja tapaa uusia ja vanhoja kavereita

Lisätiedot

Ripari on huippujuttu!

Ripari on huippujuttu! Ripari on huippujuttu! Tämä esite on sinulle kutsu rippikouluun. Rippikoulu eli ripari on monelle unohtumaton kokemus. Rippikoulun tekee ainutlaatuiseksi se, että se on tilaisuus pohtia elämän suuria kysymyksiä:

Lisätiedot

Tampereen ev.lut. seurakunnat www.tampereenrippikoulut.fi

Tampereen ev.lut. seurakunnat www.tampereenrippikoulut.fi Tampereen ev.lut. seurakunnat www.tampereenrippikoulut.fi ilkon rippikoululaisten Luottamusharjoitus. 2 Tervetuloa rippikouluun 2011! Rippikoulu on ajankohtainen asia sinulle, joka täytät 15 vuotta vuonna

Lisätiedot

Kirkollinen vihkiminen Kummina toimiminen Itsenäisesti ehtoolliselle Äänestäminen seurakuntavaaleissa 16v, ehdolle asettuminen 18v

Kirkollinen vihkiminen Kummina toimiminen Itsenäisesti ehtoolliselle Äänestäminen seurakuntavaaleissa 16v, ehdolle asettuminen 18v Rippikoulu-info Mitä rippikoulu on? - Rippikoulu on kasteopetusta ja siellä käsitellään rippikoulun opetussuunnitelman mukaisia aiheita, joita ovat elämän, uskon ja rukouksen kysymykset - Juuret yli 2000

Lisätiedot

KOULULAISILLE! syksy 2015. kevät 2016

KOULULAISILLE! syksy 2015. kevät 2016 KOULULAISILLE! syksy 2015 & kevät 2016 Koululaisten kerhot kokoontuvat kirkonkylän seurakuntatalossa, Nummelan seurakuntakeskuksessa ja Ojakkalan kerhohuoneella. Kerhot muuttuvat syksystä alkaen jaksoihin,

Lisätiedot

Kesäleirit 2013 Järvenpään seurakunta

Kesäleirit 2013 Järvenpään seurakunta Kesäleirit 2013 Järvenpään seurakunta Sisällys LASTEN PÄIVÄLEIRIT I & II Leiriniemessä 06 08 syntyneet tytöt ja pojat LASTEN PÄIVÄLEIRI III Leiriniemessä 04 06 syntyneet tytöt ja pojat LASTEN YÖLEIRIT

Lisätiedot

Rippikoulujen yhteisiä menoja 2015 2016 Naarilan talvilomaripari

Rippikoulujen yhteisiä menoja 2015 2016 Naarilan talvilomaripari Rippikoulujen yhteisiä menoja 2015 2016 Naarilan talvilomaripari RIPPIKOULUPASSI Rippikoulupassi on sitä varten, että tutustut seurakunnan toimintaan. Siihen keräät merkinnät: 5 jumalanpalveluksesta 5

Lisätiedot

Heipä hei juuri Sinä ja huoltajasi!

Heipä hei juuri Sinä ja huoltajasi! Heipä hei juuri Sinä ja huoltajasi! Rippikoulumme leirijakso lähestyy kovaa vauhtia ja siksi on hyvä valmistautua siihen ajoissa. Kanssasi leirille meidän työntekijöiden lisäksi lähtevät appari Linda ja

Lisätiedot

PAS-ilmo eli "Xaltotun" Käyttöohje Riku Kalinen

PAS-ilmo eli Xaltotun Käyttöohje Riku Kalinen PAS-ilmo eli "Xaltotun" Käyttöohje 11.11.2018 Riku Kalinen Sisällys Johdanto...2 Yleiskuva järjestelmästä...2 Käyttäjäryhmät...2 Käyttötapaukset...2 Käyttäjän ohje...2 Käynnistys...2 Käyttöliittymä...3

Lisätiedot

Rippikoulujen yhteisiä menoja 2015 2016 Naarilan talvilomaripari, Päiväripari, Laskettelu

Rippikoulujen yhteisiä menoja 2015 2016 Naarilan talvilomaripari, Päiväripari, Laskettelu Rippikoulujen yhteisiä menoja 2015 2016 Naarilan talvilomaripari, Päiväripari, Laskettelu Draamallinen messu Uskelan kirkossa pe 11.12. klo 18 talvileiri, laskettelu la 12.12. klo 18 päiväripari Tästä

Lisätiedot

Rippikoulujen yhteisiä menoja Naarila 2

Rippikoulujen yhteisiä menoja Naarila 2 Rippikoulujen yhteisiä menoja Naarila 2 RIPPIKOULUPASSI Ennen leirijaksoa tutustut seurakunnan toimintaan. Rippikoulupassiin keräät merkinnät: 4 jumalanpalveluksesta 2 seurakuntatilaisuudesta (esim. diakonia-

Lisätiedot

MIKÄ TURVALLISUUSLOMAKE? Hyvät nuorten vanhemmat!

MIKÄ TURVALLISUUSLOMAKE? Hyvät nuorten vanhemmat! MIKÄ TURVALLISUUSLOMAKE? Hyvät nuorten vanhemmat! Olette ilmoittaneet nuorenne rippikouluun. Rippikoulun osana on leirijakso, jonka pitopaikkoina ovat pääasiassa seurakuntayhtymän omat leirikeskukset Heinänokka

Lisätiedot

PAS-ilmo eli "Xaltotun" Käyttöohje Riku Kalinen

PAS-ilmo eli Xaltotun Käyttöohje Riku Kalinen PAS-ilmo eli "Xaltotun" Käyttöohje 23.1.2019 Riku Kalinen Sisällys Johdanto...2 Yleiskuva järjestelmästä...2 Käyttäjäryhmät...2 Käyttötapaukset...2 Käyttäjän ohje...2 Käynnistys...2 Käyttöliittymä...3

Lisätiedot

1) seurakuntaelämään tutustumisjaksosta, 2) opetusryhmän ennakkokokoontumisista (maanantai 22.1., lauantai 17.3., tiistai 15.5.

1) seurakuntaelämään tutustumisjaksosta, 2) opetusryhmän ennakkokokoontumisista (maanantai 22.1., lauantai 17.3., tiistai 15.5. Hyvä rippikoululainen, onnittelut siitä, että olet päättänyt osallistua Jyväskylän seurakunnan rippikouluun 9951, jonka pääjakso toteutetaan Virossa! Rippikoulusi koostuu viidestä eri kokonaisuudesta:

Lisätiedot

Ilmoittautuminen 15.9. 6.10.2014. Rippikoulut TAMPEREEN EV.LUT. SEURAKUNTAYHTYMÄ

Ilmoittautuminen 15.9. 6.10.2014. Rippikoulut TAMPEREEN EV.LUT. SEURAKUNTAYHTYMÄ Ilmoittautuminen 15.9. 6.10.2014 Rippikoulut 2015 TAMPEREEN EV.LUT. SEURAKUNTAYHTYMÄ Sisällysluettelo: Tervetuloa rippikouluun 2015 3 Kuka voi tulla rippikouluun? Millaiseen rippikouluun Sinä haluat? Millaisia

Lisätiedot

Ripari on huippujuttu!

Ripari on huippujuttu! Ripari on huippujuttu! Tämä esite on sinulle kutsu rippikouluun. Rippikoulu eli ripari on monelle unohtumaton kokemus. Rippikoulun tekee ainutlaatuiseksi se, että se on tilaisuus pohtia elämän suuria kysymyksiä:

Lisätiedot

HELSINGIN NMKY:N RIPPIKOULUT

HELSINGIN NMKY:N RIPPIKOULUT HELSINGIN NMKY:N RIPPIKOULUT Aloitustapahtuma 14.1. Kaikille rippikouluryhmille yhteinen Tutustumista omaan ryhmään, käytännön asioita Tutustumista namikaan, rippikouluun ja hengelliseen musiikkiin Seurakuntayhteysjakso

Lisätiedot

1) seurakuntaelämään tutustumisjaksosta, 2) opetusryhmän ennakkokokoontumista ( torstai 25.1., lauantai 21.4., keskiviikko 16.5.

1) seurakuntaelämään tutustumisjaksosta, 2) opetusryhmän ennakkokokoontumista ( torstai 25.1., lauantai 21.4., keskiviikko 16.5. Hyvä rippikoululainen, onnittelut siitä, että olet päättänyt osallistua Jyväskylän seurakunnan rippikouluun 9952, jonka pääjakso toteutetaan Virossa! Rippikoulusi koostuu viidestä eri kokonaisuudesta:

Lisätiedot

Tervetuloa rippikouluun! Ilmoittautuminen

Tervetuloa rippikouluun! Ilmoittautuminen Rippikoulu 2018 Tervetuloa rippikouluun! Kiitos, kun saan tässä olla. Kiitos, kun saan levähtää. Kiitos, kun saan voimaa, jolla opetella elämään. Nuorenseurakunnan veisu: Elämä on nyt. san. Pekka Simojoki

Lisätiedot

2 Piispainkokouksen hyväksymän rippikoulusuunnitelman mukaisesti ohjesääntö edellyttää, että seurakunnassa laaditaan:

2 Piispainkokouksen hyväksymän rippikoulusuunnitelman mukaisesti ohjesääntö edellyttää, että seurakunnassa laaditaan: RIPPIKOULUN MALLIOHJESÄÄNTÖ Yleisperustelut Kirkkojärjestys edellyttää (KJ 3:3), että kirkkoneuvosto/seurakuntaneuvosto hyväksyy seurakunnalle rippikoulun ohjesäännön. Päätös on alistettava tuomiokapitulin

Lisätiedot

TÄÄ OLIS TÄRKEE! Lapsivaikutusten arviointi

TÄÄ OLIS TÄRKEE! Lapsivaikutusten arviointi v TÄÄ OLIS TÄRKEE! Lapsivaikutusten arviointi Lapset ja nuoret näkyviksi Kangasalan seurakunnassa info työntekijöille ja luottamushenkilöille v Mikä ihmeen LAVA? Lapsivaikutusten arviointi eli LAVA on

Lisätiedot

Rippikoulu Kiipula

Rippikoulu Kiipula Rippikoulu Kiipula 3 8.-15.7.2019 Me ohjaajat toivotamme sinut tervetulleeksi rippikouluun! Hienoa, että olet tulossa. Kevään ja kesän aikana pääsemme tutustumaan toisiimme, Raamattuun, kristillisen uskomme

Lisätiedot

Mistä ponnistan? oman elämän ja taustojen selvittämistä rippikoulua varten

Mistä ponnistan? oman elämän ja taustojen selvittämistä rippikoulua varten Espoon tuomiokirkkoseurakunta Rippikoulutyö 2018 Ennakkotehtävä Mistä ponnistan? oman elämän ja taustojen selvittämistä rippikoulua varten Käyt parhaillaan rippikoulua. Rippikoulun opetus painottuu intensiivijaksolle,

Lisätiedot