SUOMEN JAMBOREEJOUKKUEEN LEIRIKIRJE

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "SUOMEN JAMBOREEJOUKKUEEN LEIRIKIRJE 2 3.7.2007"

Transkriptio

1 1 21.MAAILMANJAMBOREE SUOMEN JAMBOREEJOUKKUEEN LEIRIKIRJE Tervehdys kaikille Suomen jamboreejoukkueen jäsenille! Kädessäsi on viimeinen infokirje ennen leiriä! Joukkue on valmiina lähtöön Englantiin kohti partion 100- vuotisjuhlaleiriä jamboreeta. Nyt on enää pakkaamatta henkilökohtaiset varusteet, sillä joukkueen konttikin on jo lähtenyt kohti Englantia. Muutenkin kaikki valmistelut on tehtynä, nyt ei voi kun odottaa lähtöä. Reilun kuukauden päästä pääsemme kokemaan unohtumatonta partiokokemusta yhdessä Englantiin. Tässä toisessa leirikirjeessä saat tietoa joukkueen säännöistä, viestinnästä ja yhteyksistä leiriläisiin leirin aikana, ohjeita hätätilanteita varten, matkustusasiakirjoista, rahoista ja arvotavaroista, terveydestä sekä pukeutumisohjeen, pakkaamisohjeen, varusteluettelon (kertauksena, varusteluettelo oli myös leirikirje 1:ssä), linja-autojen reiteistä sekä käyntikorteista, nimineuloista ja jamboreen jälkeen saamastasi muistopaketista. Toivotamme tsemppiä pakkaamiseen ja mukavaa kesää! Leirillä nähdään! Henu ja Herkku - joukkueenjohtajat - P.S. Muista lukea jampostit, leirikirjeet ja muu info vielä kerran ennen leiriä. Sivu 1 / 17

2 2 21.MAAILMANJAMBOREE SUOMEN JAMBOREEJOUKKUEEN SÄÄNNÖT Yhteisten sääntöjemme noudattaminen takaa, että jamboreematkastamme tulee jokaiselle unohtumaton kokemus. Meillä on oikeus onnistuneeseen matkaan ja velvollisuus auttaa toisiakin viihtymään. Meillä kaikilla on samat säännöt, me tulkitsemme niitä samalla tavalla ja tarvittaessa annettavat sanktiot ovat kaikille samat. Joukkueen jäseninä olemme sitoutuneet noudattamaan näitä sääntöjä. Näiden sääntöjen lisäksi joukkueella on ohjeita matkustamista ja leirielämää varten. 1. Edustamme koko matkan ajan Suomen partiolaisia, käyttäydymme partiomaisesti ja toimimme hyvänä esimerkkinä Suomalaisilla on hyvä maine, käyttäydymme siis sen mukaisesti. 2. Kunnioitamme toisia ihmisiä sekä vieraita kulttuureja ja niiden tapoja 3. Teemme päätökset yhdessä aina kun se on mahdollista ja pysymme tehdyissä päätöksissä Merkittäviä päätöksiä voi tehdä yksin vain silloin, kun se on välttämätöntä. 4. Noudatamme vartiojärjestelmää sekä matkalla että leirillä 5. Osallistumme kaikkeen suunniteltuun ohjelmaan 6. Teemme meille annetut tehtävät hyvin ja määräajassa 7. Tarjoamme sekä pyydämme apua ja puutumme ongelmiin heti Lippukunnanjohtajat ovat vastuussa leiriläisistä, mutta myös IST:ien on autettava heitä ja ohjattava leiriläisiä tarvittaessa. 8. Huolehdimme omasta ja partioystäviemme levosta Leirialueella on hiljaisuus ja kaikki leirin ohjelma loppuu viimeistään kello Hiljaisuuden aikaan liikkumista leirialueella on vältettävä. Leiriläisten on oltava leirilippukunnan alueella kello Sen jälkeen ennen hiljaisuutta voi hoitaa ainoastaan tavallisia iltatoimia, kuten peseytyä tai käydä WC:ssä alaleirin pesutiloissa. Matkan aikana hiljaisuus on vastaavasti kello Liikumme aina niin, että kaikilla on turvallista, ja huolehdimme toinen toisistamme Kaupunkikohteissa ja leirin ulkopuolella on aina liikuttava pienissä ryhmissä, ei yksin. Leiriläiset kulkevat lähtökohtaisesti aina lippukunnanjohtajan kanssa. Poistuttaessa leirialueelta muuten kuin ohjelmiin tai omaan IST-työtehtävään on ilmoittauduttava NHQ:ssa sekä lähtiessä että palattaessa. Johtajaikäisten yöpyminen sekä leiriläisten käynti (muuten kuin ohjelmissa) leirialueen ulkopuolella on mahdollista vain hyvin poikkeuksellisesti ja joukkueenjohtajan luvalla. Sivu 2 / 17

3 3 21.MAAILMANJAMBOREE 10. Noudatamme Suomen Partiolaisten päihdelinjauksia Kaikenlainen huumeisiin sekaantuminen on ankarasti kielletty. Huumeiden hallussapidosta, käytöstä ja yrityksistä hankkia huumeita ilmoitetaan viranomaisille, kotiin ja leiriorganisaatiolle. Kaikki havainnot huumeista leirialueella on ilmoitettava joukkueen päivystäjälle. Päihtyneenä esiintyminen sekä alkoholin tuominen leirialueelle, kulkuneuvoihin ja majapaikkoihin on kielletty. Houkutteleminen tupakoinnin aloittamiseen on kielletty. Leirillä tupakointi on sallittu vain virallisilla tupakointipaikoilla. Leiriläisten alkoholinkäytöstä ja tupakoinnista ilmoitetaan kotiin. 11. Noudatamme Suomen sekä paikallista lakia ja jamboreen sääntöjä Myös alkoholin ja tupakan osalta SÄÄNTÖJEN RIKKOMINEN Tietyt sääntöjen rikkomukset ovat niin vakavia, ettei joukkue enää niiden jälkeen voi ottaa vastuuta osallistujasta. Näissä tilanteissa joudumme lähettämään osallistujan kotiin omalla kustannuksella. Tällaisia tilanteita ovat: Rikkomukset, joiden vuoksi leiriorganisaatio poistaa osallistujan leirialueelta tai ei päästä osallistujaa sinne. Jamboreen sääntöjen mukaan tämä voi tapahtua vaarallisen käytöksen tai muita kohtaan tapahtuneiden rikkomusten (esim. varkauksien) perusteella.*) Huumeiden käyttö, hallussapito tai yritys hankkia huumeita. Päihtyneenä esiintyminen Lainrikkomukset tai vaarallinen käytös, joiden vuoksi osallistuja ei voi enää matkustaa joukkueen mukana tai olla joukkueen jäsenenä. Kaikki päätökset joukkueen jäsenen lähettämisestä kotiin tekee Suomen joukkueen johtoryhmä osallistujaa kuultuaan. *) Anyone behaving in a way that is considered to be dangerous or causing offence to others will result in that person being removed from the Jamboree site and no refund of fees will be given; The Scout Association reserves the right to exclude any group or individual from the Jamboree site and, wherever appropriate, the Head of Contingent will be involved with such a decision; Sivu 3 / 17

4 4 21.MAAILMANJAMBOREE VIESTINTÄ JA YHTEYDET JOUKKUEEN JÄSENIIN Yleistä Jamboreella on valtavan paljon mielenkiintoista tekemistä. Jos leiriläisestä ei kuulu mitään, hän on todennäköisesti vain niin innoissaan kaikesta jamboree-ohjelmasta, että yhteydenpito kotiin on unohtunut. Osallistujat eivät myöskään joka päivä pääse soittamaan tai sähköpostin ääreen. Ei siis kannata odottaa, että osallistujaan voi pitää yhteyttä joka päivä, eikä siitä myöskään ole syytä olla huolissaan. Leirimatkan turvallisuuteen on panostettu ja kattavat suunnitelmat on tehty, jotta jamboree olisi kaikille osallistujille turvallinen kokemus. Viestinnästä hätätilanteissa kerrotaan alempana. Otanko puhelimen mukaan? Emme suosittele leiriläisille matkapuhelimen ottamista mukaan. Leiriläiset kulkevat kaupunkipäivien aikana ryhmissä, joissa johtajilla on aina puhelimet mukana turvallisuussyistä. Itse jamboree on partioleiri, jonne puhelimen pärinä ei sovi. Leirillä on myös rajalliset puhelimen lataus- sekä arvotavaroiden säilytysmahdollisuudet. Jos jostain syystä välttämättä aiot ottaa puhelimen mukaan, ei kannata ottaa sitä kaikkein kalleinta mallia, vaan kaivaa kaapista vähän vanhempi puhelin. Jamboreella puhelin pidetään lähtökohtaisesti kiinni. Staffilla ja leirilippukunnanjohtajilla on oltava puhelin mukana, jos sellaisen omistaa. Huom! Kaikki viestintä ulospäin ja Suomeen mahdollisissa onnettomuustilanteissa tapahtuu joukkueen johdon kautta. Bussimatkan ja leirin aikana leiriläiset ovat näissä tilanteissa ensisijaisesti yhteydessä leirilippukunnanjohtajiin ja IST:it matkaryhmän johtajaan tai IST-välittäjiin. Yhteydenpito kotiin Päivittäistä yhteydenpitoa varten kannattaa sopia kotiväen kanssa ennen lähtöä vaikka tekstiviestien tai sähköpostin lähettämisestä. Leirillä on nettikahviloita, mutta niihin voi olla jonoa, joten joka päivä ei luultavasti ole mahdollista lukea tai kirjoittaa sähköposteja. Jos on välttämättä tarve puhua puhelimessa, kannattaa etukäteen sopia soittoaika, jolloin se häiritsee leirielämää mahdollisimman vähän. Osallistujille voi myös lähettää postia, ks. tästä alempana. Kysyttävää jamboree-matkasta? Pienempiä huolenaiheita? Joukkueelle voi lähettää kysymyksiä ja pienempiä huolenaiheita joukkueen sähköpostiosoitteeseen. Suomen leirijoukkueen sähköpostiosoite: Yleisiä jamboreeta ja leirimatkaa koskevia kysymyksiä ja huolenaiheita voi tiedustella Suomessa myös Suomen Partiolaisten infosta Helsingin Partiotalosta, jossa on oma päivystysnumero jamboree-asioita varten. Partiotalon päivystysnumero Suomessa: Sivu 4 / 17

5 5 21.MAAILMANJAMBOREE Leirikuulumisia voi seurata päivittäin netissä Sekä leiriorganisaatio että Suomen leirijoukkue tuottaa joka leiripäivä kuulumisia nettisivuilleen. Joukkueen nettisivuilta löytyy muun muassa päivittäin ilmestyvä LeiriJamposti, leirikuvia, videopätkiä, haastatteluita ja paljon muuta. Kannattaa siis vierailla nettisivuilla ahkeraan! Ja muista lähettää linkkivinkit myös kavereille, sukulaisille ja tuttaville! Jamboreen englanninkieliset nettisivut: Suomen leirijoukkueen nettisivut: HÄTÄTILANTEET 1) Matkalla tai leirillä Jokainen osallistuja saa kaulapussissa roikkuvan turvakortin, jossa ovat hätänumerot, kokoontumispaikat ja muut hätätilanteissa tarvittavat tiedot ja ohjeet. Turvakortit jaetaan linja-autoissa matkan alussa. Jos osallistujalle matkalla tai jamboreella tapahtuu onnettomuus tai muu vakava tapahtuma, ovat leiriläiset ensisijaisesti yhteydessä omiin leirilippukunnanjohtajiinsa ja IST:it matkaryhmän johtajaan tai ISTvälittäjiin. Leirilippukunnanjohtajat ja matkaryhmän johtajat sekä IST-välittäjät soittavat joukkueen päivystysnumeroon. Vastuullinen päivystäjä vastaa numeroon 24 h. Päivystyspuhelin sijaitsee matkan aikana matkaryhmän johtajalla ja jamboreen aikana joukkueen leiritoimistossa, NHQ:ssa. Suomen leirijoukkueen hätänumero: Huom! Joukkueen numero on tarkoitettu hätä- ja erityistilanteita, ei päivittäistä kuulumisten vaihtoa varten. Kaikki viestintä ulospäin ja Suomeen mahdollisissa onnettomuustilanteissa tapahtuu joukkueen johdon kautta. Joukkueen johto ottaa tarvittaessa yhteyttä osallistujien kotiväkeen. 2) Kotona Mikäli osallistujan kotona tai lähipiirissä tapahtuu jotain vakavaa, jonka vuoksi osallistujaan on saatava yhteys, voivat vanhemmat soittaa joukkueen päivystysnumeroon. Suomen leirijoukkueen hätänumero: Toivomme, että vanhemmat ymmärtävät, että pienen kaupungin kokoiselta leirialueelta, jonne on majoittunut yli ihmistä, emme pysty nopeasti hakemaan yksittäistä osallistujaa puhelimeen. Huom! Joukkueen numero on tarkoitettu hätä- ja erityistilanteita, ei päivittäistä kuulumisten vaihtoa varten. Sivu 5 / 17

6 6 21.MAAILMANJAMBOREE 3) Tiedotusvälineissä tai muussa viestinnässä Joukkue seuraa päivittäin Suomen sekä tärkeimpiä kansainvälisiä tiedotusvälineitä ja joukkueen nettisivuille päivitetään uutisia erityisesti aiheista, jotka voivat koskea Suomen joukkuetta. Olemme lisäksi tiiviisti yhteydessä Suomen Lontoon suurlähetystöön ja saamme myös osallistujilta nopeasti tiedon mahdollisista onnettomuuksista. Jos siis tiedotusvälineissä näkyy uutinen tai tulee muuten viesti, jonka perusteella on mahdollista, että Suomen joukkueen jäseniä on kohdannut onnettomuus, on syytä ensin käydä tarkistamassa asia joukkueen tai suurlähetystön nettisivuilta. Suomen leirijoukkueen nettisivut: Suomen Lontoon suurlähetystön nettisivut: Jos nettisivuilla ei todeta asiasta mitään ja tilanne on vakava, voivat vanhemmat soittaa Ulkoministeriön ympärivuorokautiseen päivystysnumeroon. Ulkoministeriön päivystysnumero: Suomen joukkueen päivystysnumeroon ei ole näissä tilanteissa syytä soittaa, koska joukkueen päivystysnumero on tarkoitettu joukkueen jäsenille hätäviestintää varten (ks. ylempänä). Joukkueen päivystäjällä ei myöskään ole mahdollisuuksia vastata, mikäli soittajia on paljon. Näin voi käydä, jos satojen osallistujien vanhemmat ovat nähneet saman uutisen ja haluavat tietää tilanteesta. Ulkoministeriön numerossa on tätä varten riittävä kapasiteetti. POSTIN LÄHETTÄMINEN JAMBOREELLE Jamboreelle voi lähettää myös postia, osoitteet ovat seuraavat: Leiriläisille ja LLPKJ:ille Nimi Lippukunnan nimi Alaleirin nimi 21st World Scout Jamboree Hylands Park Chelmsford Essex CM2 8WQ UK IST:eille Nimi Adult Camping Area 21st World Scout Jamboree Hylands Park Chelmsford Essex CM2 8WQ UK Staffin jäsenille Nimi Finnish Contingent World Scout Centre 21st World Scout Jamboree Hylands Park Chelmsford Essex CM2 8WQ UK JAMBOREE NÄKYY MYÖS TELEVISIOSSA Maailman suurin partiotapahtuma näkyy varmasti monissa eri medioissa. Esimerkiksi YLE:n aamu-tv:ssa tullaan näyttämään leirimatkan aikana videopätkiä jamboreelta. Kannattaa merkata siis jo nyt seuraavat päivämäärät ylös ja välittää tieto sukulaisille ja tuttaville: YLE TV1 aamu-tv: 23.7., 30.7., 1.8., 3.8. sekä 6.8. Sivu 6 / 17

7 7 21.MAAILMANJAMBOREE MATKUSTUSASIAKIRJAT Jokaisella leirimatkalle osallistuvalla tulee olla mukanaan voimassaoleva passi tai virallinen henkilökortti (ei kuitenkaan alaikäisen, väliaikainen tai ulkomaalaisen henkilökortti). Henkilökortin on oltava käyttöön otettua uutta valokuvalla varustettua mallia, josta kansalaisuus ja kortin voimassaoloaika käyvät ilmi. Matkustusasiakirjasta suositellaan ottamaan mukaan matkalle kaksi kopiota, ja säilyttämään niitä matkan ajan turvallisessa paikassa kosteudelta suojattuna. Yhden kopion voi varmuuden vuoksi jättää myös kotiin. Matkustusasiakirjan voi myös skannata ja lähettää itselleen sähköpostilla, mikäli postilaatikko on luettavissa mistä tahansa koneelta. Kunkin matkaryhmän johtajan tulee varmistua siitä, että matkustusasiakirjat ovat mukana ja voimassa ennen kuin matkaryhmä lähtee liikkeelle. Iso-Britanniaan saavuttua leirilippukunnanjohtaja kerää lippukuntansa jäsenten matkustusasiakirjat, ja luovuttaa ne NHQ:hun turvasäilöön leirin ajaksi. Leiriltä poistuttaessa lippukunnanjohtaja noutaa passit NHQ:sta, mistä ne luovutetaan kun kaikki lippukunnalle luovutettu materiaali on palautettu. IST:ien ja Staffin jäsenten matkustusasiakirjat säilytetään samaan tapaan NHQ:ssa. NHQ ottaa matkustusasiakirjat turvasäilöön samalla, kun IST tai Staffin jäsen ilmoittautuu NHQ:ssa leirille saapuneeksi. Turvasäilöstä vastaa joukkueen päivystäjä. Yhteyshenkilö passiasioissa on NHQ-päällikkö Mikko Hieta. ARVOTAVARAT Joukkueen turvasäilössä voidaan tarvittaessa säilyttää myös muuta arvokasta omaisuutta kuin matkustusasiakirjat. Harkitse kuitenkin, mitä arvokasta omaisuutta oikeasti tarvitset mukaan, sillä turvasäilön tilat ovat rajalliset. RAHAT JA RAHOJEN KÄYTTÖ JAMBOREELLA Jamboreella käteinen on pääasiallinen maksuväline. Englannin punta on leirin virallinen rahavaluutta. Joissakin leirin pisteissä käy myös sterling punta (Skotlannin valuutta), mutta niitä ei kannata erityisesti varata matkaan. Eurot saattavat käydä joissakin paikoissa, todennäköisesti kuitenkaan eivät, joten puntiin pitää varautua. Suuria summia ei kannata mukanaan raahata, sillä leirillehän tässä loppujen lopuksi ollaan menossa. Bussimatkan aikana kuljemme kruunujen alueella (Tanska ja Ruotsi) sekä euromaissa (Suomi, Saksa, Belgia, Ranska, jne.), joten näitä valuuttoja voi myös varata mukaan. Leirin kaupoissa käyvät useimmat luottokortit. Tarkkaa tietoa siitä, mitkä luottokortit leirialueella käyvät, ei ole saatu, mutta kortit jotka yleisesti käyvät Isossa-Britanniassa toimivat todennäköisesti myös leirillä. Leirialueelle on luvattu järjestää myös pankkiautomaatti (ATM), mutta ainakaan vuonna 2005 Eurojamilla se ei toiminut aina odotetunlaisesti. Automaatteja on lisäksi hyvin rajallinen määrä, joten niiden varaan ei kannata laskea. Lisää tietoa rahasta Isossa-Britanniassa saa esimerkiksi osoitteesta Sivu 7 / 17

8 8 21.MAAILMANJAMBOREE TERVEYS JA LÄÄKINTÄ Tässä vielä jo ensimmäisessä leirikirjeessä mainittu matka-apteekin sisältö. Muista ehdottomasti ilmoittaa leirilippukuntasi johtajille sekä joukkueen lääkäreille, mikäli terveydentilassasi on tapahtunut merkittäviä muutoksia, jotka tulisi olla tiedossa. MATKA-APTEEKIN SISÄLTÖ Henkilökohtaiset lääkkeet (muista astma- ja allergialääkkeet, insuliini ja migreenilääkkeet) Särkylääkettä esim. Burana tai Panadol Imodium ripulilääkkeeksi Maitohappobakteerit halutessasi Perusvoide Hydrokortison-voide hyttysenpistoihin ja auringonpolttamiin Rakkolaastari x2 (esim. Compeed) Tavallisia laastareita Ensiside Idealside / tukiside Kuukautissuojia Yskänpastilleja Käsidesipullo Huulirasva Aurinkorasva riittävällä suojakertoimella Nenäliinoja Juomapullo Hellehattu päänsuojaksi Aurinkolasit Kosteuspyyhkeitä Ota lääkkeet alkuperäisissä pakkauksissaan mukaan ja pakkaa lääkkeet käsimatkatavaroihin. Kannattaa myös ottaa mukaan kopiot henkilökohtaisten lääkkeiden resepteistä. Bussimatkalle Korvatulpat Niskatyyny/tyyny Silmälaput Matkapahoinvointilääkkeet, jos tiedät tulevasi helposti huonovointiseksi autossa. Sivu 8 / 17

9 9 21.MAAILMANJAMBOREE PUKEUTUMISOHJE MATKA Joukkueen virallinen matkustusasu on joukkueen t-paita, joukkueen housut, edustushuivi ja väiski. Kaulassa pidetään Suomen joukkueelta saatua tunnusta, joka jaetaan matkan alussa. Tätä asua pidetään päällä kun ollaan ulkona bussista eli laivoilla matkustettaessa, kaupunkipäivinä ja esim. ravintolassa ruokailtaessa. Kylmällä ilmalla voi tietenkin käyttää päällystakkia, huivi ja tunnus pidetään aina takin päällä. Bussiin kannattaa ottaa löysä asu, jossa on mukava olla. Jos sinulla on taipumusta jalkojen turpoamiseen tai väsymiseen pitkillä matkoilla, suosittelemme tuki/lentosukkien käyttöä. YHTEISET TILAISUUDET LEIRILLÄ Jamboreen yhteisissä tilaisuuksissa (kuten avajaiset ja päättäjäiset) käytetään virallista partiopaitaa, mustia/tummansinisiä housuja (lähtökohtaisesti joukkueen housut) tai mustaa/tummansinistä polvipituista tai pitempää hametta (ja hameen kanssa tummia sukkia tai sukkahousuja), huivia ja väiskiä. Huivin käyttö (edustushuivi vai leirihuivi) selviää leirillä leiriorganisaation antamista ohjeista. Muistathan että suomalaiset eivät käytä kahta huivia yhtä aikaa eli kun käytetään edustushuivia, ei käytetä leirihuivia. Suomen joukkue suosittelee että kaikilla olisi uusi sininen tai ruskea partiopaita vietetään partion 100-vuotisjuhlapäivää. Leiriorganisaatio on ehdottanut että jokaisella olisi tällöin päällään tai mukanaan jotain violetin väristä WOSM:n virallisen värin mukaisesti. ARKI LEIRILLÄ Leirillä käytetään säänmukaista varustusta, leirihuivia sekä leiriorganisaatiolta ja Suomen joukkueelta saatuja tunnuksia. Väiskiä tai muuta päähinettä käytetään aina ainakin aurinkoisella säällä. Huomioithan pukeutumisessasi erilaiset kulttuurit, eli oman leirilippukunnan alueen ulkopuolella liikuttaessa pukeudutaan riittävän peittävästi (pojilla paita päällä, tytöt eivät kulje bikineissä jne.). Sää Englannissa saattaa vaihdella nopeasti, eli päiväreppuun otetaan aina mukaan sadeasu ja tarpeeksi lämmintä vaatetta. Leiripäivän aikana kävellään paljon, eli kiinnitä huomiota kenkien valintaan. OHJEITA Varusteiden mukana saamasi Suomen joukkueen kangasmerkki kiinnitetään virallisen partiopaidan oikeaan hihaan. Leirillä saatava jamboree-merkki kiinnitetään oikean rintataskun yläpuolelle, kuten myös juhlavuoden merkki. Nimineula tulee oikean rintataskun läppään. Leirille ei tarvitse ottaa mukaan suuria kunniamerkkejä. Käytämme perusväiskiä, emme väiskipipoa. Väiskin saa swopata vasta päättäjäisten jälkeen. Edustushuivia (sininen huivi, jossa on valkoiset kantit, eli ns. kv-huivi) käytetään myös paluumatkalla, joten varaa mukaasi useampi edustushuivi, mikäli haluat swopata niitä. Väiski/väiskejä ja edustushuivi kannattaa käydä ostamassa partiokaupasta hyvissä ajoin, jos sinulla ei niitä vielä ole. Leirillä saat tarkempia ohjeita pukeutumisesta eri tilanteisiin. Sivu 9 / 17

10 10 21.MAAILMANJAMBOREE TAVAROIDEN PAKKAAMINEN Bussiin saa ottaa mukaan yhden repun ja yhden kassin tai vastaavan. Tavarat kannattaa pakata isoon kassiin, tämä on kätevin pakata bussiin sekä helppokäyttöinen leirioloissa. Vaellusrinkkaa tai matkalaukkua ei jamboreella tarvita. Tavaroita joutuu leirille saavuttaessa ja sieltä lähdettäessä kantamaan enintään noin kilometrin. Iso kassi, jossa ovat leirin aikana tarvittavat tavarat, pakataan bussin ruumaan siten, että sen saa ruumasta vasta leirillä. Matkan aikana, siis kaupunkipäivien aikana ja bussissa sisällä tarvittavat tavarat pakataan reppuun tai pieneen kassiin, jotka laitetaan ruumaan erilliseen osastoon. Sinne voi laittaa myös makuupussin ja tyynyn. Kaupunkipäivien aikana peseydytään uimahalleissa, joten kannattaa pakata bussireppuun uimapuku ja peseytymisvälineet. Bussin matkustamoon otetaan vain ne tavarat jotka ovat tarpeen matkustettaessa. Mukaan pakataan vain henkilökohtaisia tavaroita, muiden jamboreelle lähtijöiden (esimerkiksi muilla kyydillä tulevien) ja leirilippukunnan yhteisiä tavaroita ei busseissa kuljeteta. ÄLÄ OTA LEIRILLE MUKAAN puukkoa, jossa on yli 5 cm:n terä (tavallinen ruokailuvälineiden veitsi ei ole puukko) tulitikkuja, palavia nesteitä, kaasuja, yms. omia neste-, kaasu-, tms. keittimiä tai valaisimia (esim. Trangia, myrskylyhty, painevalaisimet) arvotavaroita, joita et välttämättä tarvitse skeittilautaa, rullaluistimia, potkulautaa, tms. (leirillä et niitä pysty käyttämään, koska tilaa ja asfalttiteitä ei juuri ole) Sivu 10 / 17

11 11 21.MAAILMANJAMBOREE OHJEELLINEN VARUSTELUETTELO Tässä ohjeellinen esimerkkivarusteluettelo matkaa varten. Varusteluettelo on muuttunut ensimmäisestä leirikirjeestä. Muista pakata mukaan myös terveyteen liittyvät tavarat, jotka on mainittu kirjeen alkuosassa. Jos tarvike on yllä olevaa tarviketta yhden askelen oikeammalla, tulee kyseinen tarvike edellisen sisään. Muista nimikoida kaikki tavarasi huolellisesti ja pitävästi. OK TARVIKE o passi tai virallinen henkilökortti o passipussi o lompakko o rahaa eri valuutoissa o pikkureppu o vedenpitäviä pakkauspusseja o makuualusta o makuupussi o hygieniapussi parranajovälineet deodorantti kampa suihkusaippua sampoo kosteuspyyhkeitä pinsetit kynsileikkurit vanupuikkoja hammasharja hammastahna o kamera o muistikortti tai filmiä o kameran varaparistot o muistiinpanovälineet o vaelluskengät tai kumisaappaat o lenkkarit o sandaalit o virallinen partiopaita o edustushuivi o väiski o joukkueen housut o joukkueen t-paidat o partiohame ja sukkahousut tai partiohousut (jos haluat myös joukkueen housut ovat sopivat yhteisiin tilaisuuksiin) o iso kassi tai vastaava OK TARVIKE o tarvikepussi taskulamppu ja varaparistot 2 passikopiota osoitteet postikortteihin pussi pesuainetta neulaa, lankaa, nappeja jne. irtoremmi wc-paperia hakaneuloja o farkut o verkkarit tai nopeasti kuivuvat retkihousut o 2 shortsit o uima-asu o pyyhe o alusvaatteita o t-paitoja o pitkähihaisia paitoja o sukkia o sadeasu o juomapullo o hellehattu päänsuojaksi o aurinkolasit o kaulahuivi tai buff o hanskat o yöasu o ruokailuvälineet o pelikortit o istuinalusta o matkalukemista o muovipusseja esim. likapyykille o ylimääräisiä huiveja tms. swoppaukseen Sivu 11 / 17

12 21.MAAILMANJAMBOREE POSTIKORTTEJA SUOMEN OHJELMAPISTEELLE Suomen postikorttipisteelle jokainen joukkueen leiriläinen voi tuoda mukanaan postikortin (esimerkiksi turisti- tai maisemakortti omalta paikkakunnaltaan) omalla osoitteella varustettuna. Nämä kortit kerätään bussimatkalla, joten ne pakataan "käsimatkatavaroihin". Muiden maiden osallistujat saavat ottaa näitä kortteja leiriltä mukaansa ja lähettää oman tervehdyksenä kortissa olevaan osoitteeseen. JOHTAJAIKÄISTEN VALOKUVA Leiriorganisaatio kokoaa suuren taulun kaikista johtajaikäisistä leirillä. Taulua varten kannattaa jokaisen johtajaikäisen tuoda mukanaan itsestään passikuvan kokoinen valokuva. Suomen NHQ:sta saa leirillä tiedon minne valokuvat toimitetaan. KÄYNTIKORTIT JA NIMINEULAT Jokaiselle leirijoukkueen jäsenelle on tilattu 50 kpl käyntikortteja ja partiopaitaan kiinnitettävä nimineula. Ne jaetaan leiriläisille linja-autoissa ja IST:eille leirillä NHQ:ssa. AFTER JAMBOREE -PAKETTI Suomalaisten ikimuistoinen leirimatka jamboreelle taltioidaan. Leirillä kuvataan runsaasti kuva- ja videomateriaalia. Jamboreen aikana ilmestyy leirilehtiä ja muuta materiaalia. Kaikista näistä kootaan matkan jälkeen kattava After Jamboree paketti muistoksi osallistujille. Paketti kuuluu Suomen leirijoukkueen osallistumismaksuun. Paketti sisältää painetun kirjan, sekä DVD-levyn. Se, mitä kaikkea kivaa nämä kaksi pitävät tarkemmin sisällään, selviää vasta syksyllä. Paketti pyritään toimittamaan osallistujille marras-joulukuun aikana. Sivu 12 / 17

13 21.MAAILMANJAMBOREE LINJA-AUTOJEN AJOREITIT Leirilippukuntien linja-autojen reitit Suomessa ovat liitteen mukaiset. Leirilippukunnanjohtaja vastaa siitä, että jokainen leiriläinen tietää missä ja milloin hän nousee linja-autoon. Joukkueen kyydillä matkustavien IST:ien ja staffin jäsenten linja-autojen ajoreitit on kerrottu toukokuussa lähetetyssä IST-kirjeessä. Muistattehan itse matkustavat IST:it tarkistaa leirille saapumisesta annetut ohjeet jamboreen nettisivuilta ja IST-kirjeestä! LLPK 1, LOHI PALUU Kemijärvi linja-autoasema Rovaniemi linja-autoasema Keminmaa Tupasvilla Haukipudas Neste Oulu linja-autoasema ( + 2 LLPK 6 Tiira ) Pyhäjoki Shell Turku Forum Marinum, aamiainen LLPK 2, TAIMEN PALUU Oulu linja-autoasema Kajaani linja-autoasema Kuopio linja-autoasema Turku Forum Marinum, aamiainen LLPK 3, AHVEN PALUU Joensuu linja-autoasema Ruokolahti Neste Taavetti Shell Mikkeli tori Jyväskylä matkakeskus Keuruu ABC Hämeenlinna linja-autoasema ( + 3 LLPK 13 Rantakäärme) LLPK 4, SIIKA PALUU Lahti linja-autoasema Riihimäki linja-autoasema Hämeenlinna linja-autoasema Tampere linja-autoasema Sivu 13 / 17

14 21.MAAILMANJAMBOREE LLPK 5, KASTEMATO PALUU Vaasa linja-autoasema ( + 5 LLPK 16 Grodan ) Laihia Matkahuolto Kurikka SEO, Kauhajoki th Kauhajoki Matkahuolto Kankaanpää Esso Noormarkku Neste Länsituuli Harjavalta Neste Eura U:kin tien risteys Rauma linja-autoasema LLPK 6, TIIRA PALUU Pori linja-autoasema Ulvila Shell Yläne TB-risteys Oulusta 2 LLPK 1 mukana LLPK 7, SISILISKO PALUU Tampere linja-autoasema Espoosta 1 LLPK 10 mukana LLPK 8, HAUKKA PALUU Mänttä linja-autoasema Kangasala linja-autoasema Hauho linja-autoasema Hämeenlinna linja-autoasema Loimaa Shell LLPK 9, LOKKI PALUU Perniö ABC Salo tori Kaarina ent. linja-autoasema Turku Linja-autoasema Turku Forum Marinum, aamiainen Turku Silja Line, terminaali LLPK 10, KOTKA PALUU Turku Linja-autoasema Turku Forum Marinum, aamiainen Turku Silja Line, terminaali Sivu 14 / 17

15 21.MAAILMANJAMBOREE LLPK 11, ILVES PALUU Kouvola linja-autoasema Kotka Karhulan linja-autoasema Sipoo Neste Sipoonlahti Vantaa Tikkurilan Shell LLPK 12, KARHU PALUU Hyvinkää linja-autoasema Kerava Ali-keravantie Neste Lohja linja-autoasema LLPK 13, RANTAKÄÄRME PALUU Espoo Leppävaaran bussiterminaali ( radan ja Sellon välissä) Hämeenlinnasta 3 LLPK 3 mukana Turkuun LLPK 14, KETTU PALUU Helsinki Kallion kirkko LLPK 15, SUSI PALUU Helsinki Paavo Nurmen patsas LLPK 16, GRODAN PALUU Lovisa busstation Helsingfors Paavo Nurmi statue Åbo busstation Åbo Forum Marinum, frukost 5 från Vasa med LLPK 5 Åbo Silja Line terminal MATKAOHJELMA Kaupungeissa liikutaan kymmenen hengen vartioissa, jolloin kukaan ei pääse kulkemaan yksinään. Jokaisessa vartiossa on siis yhdeksän leiriläistä ja yksi johtaja. Johtaja saa ennen kutakin kaupunkia nk. kaupunkipaketin, jossa on kyseisen kaupungin kartta ja muuta tärkeää mainittuna. Paketti sisältää ohjeet päivän kulusta ja aikataulusta. Kaupunkiohjelmat on suunniteltu niin että omaa aikaakin jää, joten shoppailemaan pääsee kyllä. Muutenkin ohjelma on mietitty sellaiseksi että vartiot pystyvät tekemään ratkaisuja päivän kulusta omien mieltymystensä mukaan. Matkan aikana ohjelmaa on järjestetty myös laiva- ja linja-automatkojen ajaksi. Jokaisen leiriläisen toivotaan miettivän valmiiksi leikki tai peli, jonka voi leikittää muille matkan aikana. Leikittäminen voi tapahtua joko bussissa, kaupungilla tai taukopaikalla. Mikäli tarvitset leikkiin jotakin välineitä, varaa ne itse mukaasi. Sivu 15 / 17

16 21.MAAILMANJAMBOREE MAKOISAT JAMBOREE-UNET NYT MYÖS KOTIMAASSA Toimi nopeasti, niin varmistat itsellesi tai lippukunnallesi leirin jälkeen aidon Haltin jamboreeteltan Big Fun Big Fun Tartu ainutlaatuiseen tilaisuuteen ja hanki historiallinen Suomen jamboreejoukkueen leiriteltta. Telttoja on valmistettu rajallinen erä 21. maailmanjamboreeta varten. Suomen joukkue valitsi partioliikkeen satavuotisjuhlan kunniaksi sinivalkoiset tilavat juhlateltat, joita on saatavilla kuuden ja kahdeksan hengen malleina. VARAUKSET JA TIEDUSTELUT: Mikke Ojala huoltopäällikkö p , mikke.ojala@jamboree2007.fi Teltat myydään jamboreen jälkeen käytettyinä, mutta ehjinä. Kankaita ei erikseen puhdisteta ennen myyntiä. Teltoissa on Suomen jamboreejoukkueen logo. Ostaja ei voi valita tiettyä telttayksilöä, vaan teltat myydään niin sanotusti suoraan kontista. Varausmaksu 80 euroa on maksettava mennessä Suomen Partiolaisten tilille Loppusumma maksetaan käteisellä noudettaessa tai etukäteen, jolloin teltan saa kuittia vastaan. Telttojen noutopaikka ja -aika ilmoitetaan telttoja varanneille. Sivu 16 / 17

17 21.MAAILMANJAMBOREE VARUSTEIDEN MYYNTI Leirin jälkeen joukkueen varastot tyhjennetään hulvattomin hinnoin. Ylijäämävarusteet tulevat myyntiin joukkueen nettisivuille elokuussa. Käy hakemassa omasi. JAMBOREESAUNA MÖKILLE TAI LIPPUKUNNAN KÄMPÄLLE Suomen joukkue vie jamboreelle kahdeksankulmaisen kotasaunan, joka toimii yhtenä jamboreen ohjelmapisteenä. Sauna myydään jamboreen jälkeen tarjousten perusteella. Sauna on valmistettu 5 cm paksuisesta kevythirrestä ja se toimitetaan valmiina elementteinä. Saunassa on bitumikatto, kaksi ikkunaa ja ikkunallinen ovi ja mukana tulevat kiuas ja lauteet. Saunaan tulee myös kyltti, jossa kerrotaan, että juuri tämä sauna on ollut käytössä juhlajamboreella. Jos kiinnostuit, ota yhteyttä mahdollisimman pian! Lisätiedot ja tarjoukset: Mikke Ojala huoltopäällikkö mikke.ojala@jamboree2007.fi Sivu 17 / 17

P.S. Muista lukea Jampostit, leirikirjeet ja muu info vielä kerran ennen leiriä. Huomioithan myös, että joukkueen nettisivut päivittyvät kokoajan.

P.S. Muista lukea Jampostit, leirikirjeet ja muu info vielä kerran ennen leiriä. Huomioithan myös, että joukkueen nettisivut päivittyvät kokoajan. Suomen jamboreejoukkue 2011 1 (12) SUOMEN JAMBOREEJOUKKUEEN LEIRIKIRJE 2 Tervehdys kaikille Suomen jamboreejoukkueen jäsenille! Kädessäsi on viimeinen infokirje ennen leiriä! Joukkue on valmiina lähtöön

Lisätiedot

SUOMEN JAMBOREEJOUKKUEEN LEIRIKIRJE 1 15.3.2007

SUOMEN JAMBOREEJOUKKUEEN LEIRIKIRJE 1 15.3.2007 SUOMEN JAMBOREEJOUKKUEEN LEIRIKIRJE 1 15.3.2007 Tervehdys jamboreelle lähtijät! Partion 100-vuotis juhlavuosi on aluillaan ja odotamme jo kovasti ainakin meidän juhlavuotemme kohokohtaa jamboreeta Englannissa.

Lisätiedot

Tampereen Kotkien kesäleiri Sudenpentuleiri

Tampereen Kotkien kesäleiri Sudenpentuleiri Tampereen Kotkien kesäleiri 26.7-2.8.2018 Sudenpentuleiri 26.7.-29.7.2018 Kuva: CC BY 2.0 Ville Vuorisalmi LEIRIKIRJE Tervetuloa Kotkien kesäleirille Niinisaareen Ruovedelle. Tässä kirjeessä on paljon

Lisätiedot

1. Lähtövalmistelut. Osallistujakirje 3 16.7.2008. Hei!

1. Lähtövalmistelut. Osallistujakirje 3 16.7.2008. Hei! Osallistujakirje 3 16.7.2008 Hei! Tässä tulee jälleen tärkeää asiaa Yodli! -leiristä. Tämä 3. ja viimeinen osallistujakirje on samalla virallinen leirikirje. Lukekaa kirje huolella! Kirje on jaettu kolmeen

Lisätiedot

1. PÄRE 26.7. Turku Tukholma 08.45 8.8. Tukholma Turku 20.10 LÄHTÖ 25-26.7. PALUU 9.8.

1. PÄRE 26.7. Turku Tukholma 08.45 8.8. Tukholma Turku 20.10 LÄHTÖ 25-26.7. PALUU 9.8. Leirilippukuntien bussiaikataulut 1. PÄRE 26.7. Turku Tukholma 08.45 8.8. Tukholma Turku 20.10 16.30 (25.7.) Kemijärvi, linja-autoasema 23.30 18.30 (25.7.) Rovaniemi, linja-autoasema 21.30 20.00 (25.7.)

Lisätiedot

EDDA'14 Leirikirje Hei leiriläinen ja kotiväki!

EDDA'14 Leirikirje Hei leiriläinen ja kotiväki! EDDA'14 Leirikirje # 2 Hei leiriläinen ja kotiväki! Ilmoittautuminen Edda 14 kesäleirille on päättynyt ja mukaan on ilmoittautunut reilusti yli 100 pohjanveikkoa. Mahtavaa, että juuri sinä olet yksi heistä!

Lisätiedot

Ambulo 2015. Partiolippukunta Jeanne d Arcin kesäleirin. Toinen leirikirje

Ambulo 2015. Partiolippukunta Jeanne d Arcin kesäleirin. Toinen leirikirje Ambulo 2015 Partiolippukunta Jeanne d Arcin kesäleirin Toinen leirikirje Kuljetusten aikataulu Lähtö : Bussi lähtee maanantaina 27.7.2015 kello 12.00 Konalan kirkolta (kyntäjäntie 4, 00390 Helsinki). Olethan

Lisätiedot

LEIRIELÄMÄÄ. Ilves 13 - Piirileiri parrasvaloissa 2

LEIRIELÄMÄÄ. Ilves 13 - Piirileiri parrasvaloissa 2 LEIRI-INFO LEIRIELÄMÄÄ Ilves 2013 on Hämeen Partiopiirin telttaleiri Evolla Hämeenlinnassa. Leirin teema on elokuvamaailma. Leirille odotetaan noin 4000 hämäläistä partiolaista. Ilves 13 - Piirileiri parrasvaloissa

Lisätiedot

Suomen joukkueen Viestintä

Suomen joukkueen Viestintä Suomen joukkueen Viestintä Suomen joukkueen viestintä Jamposti * Suomen joukkueen virallinen tiedotuslehti, joka ilmestyy ennen leiriä neljä kertaa, leirillä joka päivä ja leirin jälkeen kerran. * Nro

Lisätiedot

TERVETULOA BPC-LEIRILLE

TERVETULOA BPC-LEIRILLE TERVETULOA BPC-LEIRILLE Kesä on vihdoin täällä ja on aika ryhtyä valmistautumaan leiriä varten. Tästä leirikirjeestä löytyy tietoa leirille valmistautumista varten. SAAPUMINEN LEIRILLE Lippukunnat ovat

Lisätiedot

Heippa Ryskeen osallistuja!

Heippa Ryskeen osallistuja! Heippa Ryskeen osallistuja! Olet yksi yli 2300 leiriläisestä, jotka ovat ilmoittautuneet Ryskeelle, Järvi-Suomen Partiolaisten suurimmalle piirileirille. Laskin itse käyttäen kaikkia neljää tassuani, että

Lisätiedot

Vartiolaiset 2.-6.8.2006 Sudenpennut 4.-6.8.2006. Vartiolaisen nimi:

Vartiolaiset 2.-6.8.2006 Sudenpennut 4.-6.8.2006. Vartiolaisen nimi: Nenustannokka Vartiolaiset 2.-6.8.2006 Sudenpennut 4.-6.8.2006 LEIRILÄISEN KÄSIKIRJA Vartiolaisen nimi: Tervetuloa Nenustannokalle! Hyvä vartiolainen. Olet ilmoittautunut Salon alueen lippukuntien yhteiselle

Lisätiedot

Leirilippukunnan infomateriaali

Leirilippukunnan infomateriaali Leirilippukunnan infomateriaali AIHEET Valmistautuminen Leiriarki Majoitus Ohjelma Matkustus Leirivierailu VALMISTAUTUMINEN VARUSTEET Tavaroiden merkitseminen: Leiriläisen nimi Alaleirin nimi Leirilippukunnan

Lisätiedot

Kevätvaellus 2015, Laipanmaa, Pälkäne

Kevätvaellus 2015, Laipanmaa, Pälkäne Liekkityttöjen ja Kaskenkaatajien yhteinen kevätvaellus järjestetään 13.5.-17.5. Kevätvaellus 2015, Laipanmaa, Pälkäne Paikka: Vaelluksen paikkana on upea Laipanmaan retkeilyalue Pälkäneellä lähellä Sappeen

Lisätiedot

1. VARUSTELISTA 2. MATKARYHMÄT (sekä bussiryhmät ja hotellimajoittuminen oheismatkalla) 3. SUOMEN JOUKKUEEN SÄÄNNÖT

1. VARUSTELISTA 2. MATKARYHMÄT (sekä bussiryhmät ja hotellimajoittuminen oheismatkalla) 3. SUOMEN JOUKKUEEN SÄÄNNÖT Jamboree on enää 140 päivän päässä! Kun lähdön päivä lähenee, myös tiedon määrä kasvaa ja leirikirjeetkin alkavat hiljalleen muistuttaa enemmän novelleja kuin kirjeitä. Tässä leirikirjeessä on sen verran

Lisätiedot

LEIRILIPPUKUNNAN TERVEYSINFO

LEIRILIPPUKUNNAN TERVEYSINFO LEIRILIPPUKUNNAN TERVEYSINFO SUOMEN JOUKKUEEN LÄÄKINTÄTIIMI Esitys Valmistelut ennen leiriä Joukkueen rokotussuositus Henkilökohtainen matka-apteekki Terveenä leirillä Entä jos sairastun leirillä? Yhteystiedot

Lisätiedot

Tavaroiden pakkaus - rinkka - rinkansuojapussi, iso kassi tmv. johon saat laitettua rinkan kuljetukseen lentokoneessa - käsimatka - pieni päiväreppu

Tavaroiden pakkaus - rinkka - rinkansuojapussi, iso kassi tmv. johon saat laitettua rinkan kuljetukseen lentokoneessa - käsimatka - pieni päiväreppu Varustelista Käytä omaa järkeä ja pakkaa mitä tarvitset! Lista on suurimmilta osin käännetty suoraan kanadalaisten leirin pakkauslistasta. Olemme lisänneet muutamia asioita, mutta esimerkiksi vaatteiden

Lisätiedot

Kepeli 2015. Toinen leirikirje

Kepeli 2015. Toinen leirikirje Kepeli toinen leirikirje Tervetuloa Kepelille! Vespan kesäleirille Kepelille on ilmoittautunut reilu 430 leiriläistä 9 eri lippukunnasta. Hienoa, että sinäkin lähdet leirille! Leirikirjeen sisältö: 1)

Lisätiedot

Huippua, että osallistut Pihkalle!

Huippua, että osallistut Pihkalle! Huippua, että osallistut Pihkalle! Tästä kirjeestä löydät varustelistan, ohjeet vierailupäivän ilmoittautumiseen ja lähtö- sekä paluutiedot. Muista lukea kaikki huolella läpi. Jos leiristä ilmenee jotain

Lisätiedot

Nukkumajoki - toinen leirikirje 1/7

Nukkumajoki - toinen leirikirje 1/7 1/7 KOHTA MENNÄÄN! Hei! Leiri lähenee ja jännitys tiivistyy. Tämä on toinen leirikirje, jossa on tärkeää tietoa leirin osallistujille. Ensimmäinen leirikirje on lähetetty osallistujille jo aiemmin, ja

Lisätiedot

PUKEUTUMISOHJE JYVE-PARTIOLAISILLE

PUKEUTUMISOHJE JYVE-PARTIOLAISILLE Jyväskylän Versot ry Pukuohje 1(5) PUKEUTUMISOHJE JYVE-PARTIOLAISILLE Kaikki partiolaiset eri puolilla maailmaa pukeutuvat partioasuun. Partiopuku yhdistää partiolaisia ja lippukunnan omat perinteet ovat

Lisätiedot

Haukan Sanomat Ennakkolehti

Haukan Sanomat Ennakkolehti Haukan Sanomat Ennakkolehti KASPELIn palokuntanuorten oma lehti Kaakkois-Suomen pelastusalanliiton palokuntanuorten koulutusleiri 30.6 5.7.2013, Utin leirikenttä, Kouvola Pianhan se leiri taas koittaa!

Lisätiedot

Eurojamboree Gdansk, Puola. Salla Grönlund ja Sakari Warro

Eurojamboree Gdansk, Puola. Salla Grönlund ja Sakari Warro Eurojamboree 27.7.-6.8.2020 Gdansk, Puola Salla Grönlund ja Sakari Warro Mikä on Eurojamboree? -Eurojamboree on WAGGGS'n (partiotyttöjen maailmanliitto) ja WOSM'n (partiolaisten maailmanliitto) yhteistyössä

Lisätiedot

Ohjelma World Scout Jamboree 2011 Sweden

Ohjelma World Scout Jamboree 2011 Sweden Ohjelma World Scout Jamboree 2011 Sweden Ohjelmaryhmä Laura Kajala Ohjelmapäällikkö: Mika Kuusisto Nordic Co-operation, CPGS Varapäällikkö: JoRy-edustus leirillä, välittäjäyhteistyö, Suomi-pisteet Jaana

Lisätiedot

UNLOCK A NEW WORLD. - 24th WO G D N I. 24th 9 W WORLD SCOUT JAMBOREE WEST VIRGINIA, USA.

UNLOCK A NEW WORLD. - 24th WO G D N I. 24th 9 W WORLD SCOUT JAMBOREE WEST VIRGINIA, USA. WORLD SCOUT JAMBOREE 22.7.-2.8. 2019 WEST VIRGINIA, USA GINIA, USA VIR ST 24th - 24th WO RL ENT G D N I S T BOREE 201 9 JAM UT W E CO FINNIS HC ON UNLOCK A NEW WORLD SAISIKO tähän upotettua videon? MIKÄ

Lisätiedot

Lähtö linja-autoasemalta, tilausajolaiturilta to 9.6 klo 6.30, Savon Linjan bussilla. Auton pakkaaminen alkaa klo 6.00

Lähtö linja-autoasemalta, tilausajolaiturilta to 9.6 klo 6.30, Savon Linjan bussilla. Auton pakkaaminen alkaa klo 6.00 Lähtö linja-autoasemalta, tilausajolaiturilta to 9.6 klo 6.30, Savon Linjan bussilla. Auton pakkaaminen alkaa klo 6.00 Iso tapahtuma! 850 joukkuetta, 6538 passia 300 pelikenttää, n. 5000 peliä 100 000

Lisätiedot

Hyvä tietää. Italia. Matkoja Ajatuksella ja Sydämellä

Hyvä tietää. Italia. Matkoja Ajatuksella ja Sydämellä Hyvä tietää Italia Matkoja Ajatuksella ja Sydämellä Hyvä tietää Italiasta Pääkaupunki Asukasluku Kieli Rooma Noin 61 miljoonaa Uskonto Valuutta Pinta-ala Katolilaisia 90%, muslimeja 2%, muita uskontoja

Lisätiedot

Leiriläisen Suomen jamboreejoukkueen matkaopas leiriarkeen. kirja

Leiriläisen Suomen jamboreejoukkueen matkaopas leiriarkeen. kirja Leiriläisen Suomen jamboreejoukkueen matkaopas leiriarkeen kirja TÄMÄN KIRJAN OMISTAA Nimi: Leirilippukunta: alaleiri: Unit: VARTIO: Tämä on Suomen jamboreejoukkueen matkaopas leiriarkeen. Kirja sisältää

Lisätiedot

LEIRI-INFOINFO TERVETULOA LEIRILLE! Tässä infossa käymme läpi leirin kannalta tärkeitä asioita.

LEIRI-INFOINFO TERVETULOA LEIRILLE! Tässä infossa käymme läpi leirin kannalta tärkeitä asioita. LEIRI-INFOINFO TERVETULOA LEIRILLE! Tässä infossa käymme läpi leirin kannalta tärkeitä asioita. Viritä tupsukorvasi oikealle taajuudelle ja aloita tallennus! Ilves 13 - Piirileiri parrasvaloissa 2 1 LEIRIELÄMÄÄ

Lisätiedot

Hyvä tietää. Norja. Matkoja Ajatuksella ja Sydämellä

Hyvä tietää. Norja. Matkoja Ajatuksella ja Sydämellä Hyvä tietää Norja Matkoja Ajatuksella ja Sydämellä Hyvä tietää Huippuvuorista Kieli Uskonto Valuutta Norja Evankelisluterilainen Norjan kruunu Mitä erityistä on risteilymatkassa arktisille alueille? Risteily

Lisätiedot

Nukkumajoki - ensimmäinen leirikirje 1 / 7

Nukkumajoki - ensimmäinen leirikirje 1 / 7 1 / 7 NUKKUMAJOKI KUTSUU! Hei! Kiva kun olet ilmoittautunut Oulun Valppaiden ja Oulun Metsänkävijöiden yhteiselle juhlaleirille 27.7.-3.8.2017. Leirille on lähdössä yhteensä noin 100 osallistujaa - olet

Lisätiedot

Sisällysluettelo. Leirinjohtajien tervehdys 3. Tekijän varustelista 5. Tekijän aikataulu 6. Ohjelma 7 Rakennus- ja purkuleiri

Sisällysluettelo. Leirinjohtajien tervehdys 3. Tekijän varustelista 5. Tekijän aikataulu 6. Ohjelma 7 Rakennus- ja purkuleiri Sisällysluettelo Leirinjohtajien tervehdys 3 Tekijän varustelista 5 Tekijän aikataulu 6 Ohjelma 7 Rakennus- ja purkuleiri Turvallisuus HuHulla 8 Leirin säännöt Turva EA Luotsausasema 9 Pestissä jaksaminen

Lisätiedot

KÄPYNEN PUKU- JA MERKKIOPAS. www.käppäräpartio.fi

KÄPYNEN PUKU- JA MERKKIOPAS. www.käppäräpartio.fi KÄPYNEN PUKU- JA MERKKIOPAS www.käppäräpartio.fi 1 Sisällysluettelo o Partiopuku yhdistää............. 2 o Lippukunnan perinteet............. 2 o Helpotusta ahdingon sijaan............. 2 o Sudenpennun

Lisätiedot

Yleinen leirimatkatiedote leirit #1 ja #2

Yleinen leirimatkatiedote leirit #1 ja #2 MATKATIEDOTE 26.6.2013 Yleinen leirimatkatiedote leirit #1 ja #2 Aloitussanat Hyvät pelaajat, pelaajien vanhemmat ja toimihenkilöt, tiedote valmistelee pelaajat ja pelaajien vanhemmat onnistuneen tapahtuman

Lisätiedot

Tämä on perusohje sinulle, joka asut vastaanottokeskuksen vuokraamassa asunnossa. Asumiseen liittyviä ohjeita

Tämä on perusohje sinulle, joka asut vastaanottokeskuksen vuokraamassa asunnossa. Asumiseen liittyviä ohjeita Tämä on perusohje sinulle, joka asut vastaanottokeskuksen vuokraamassa asunnossa. Asumiseen liittyviä ohjeita Asuminen vastaanottokeskuksen asunnossa Vastaanottokeskus järjestää sinulle tilapäisen majoituksen

Lisätiedot

Pitkäjärvi leirimatkatiedote leiri #3

Pitkäjärvi leirimatkatiedote leiri #3 MATKATIEDOTE 27.8.2013 Pitkäjärvi leirimatkatiedote leiri #3 Aloitussanat Hyvät pelaajat, pelaajien vanhemmat ja toimihenkilöt, tiedote valmistelee pelaajat ja pelaajien vanhemmat onnistuneen tapahtuman

Lisätiedot

POWER CUP 2015 INFOPAKETTI

POWER CUP 2015 INFOPAKETTI POWER CUP 2015 INFOPAKETTI JyLe lähtee Vaasan Power Cupiin 14 joukkueen voimin. Tähän infopakettiin on koottu tärkeimmät ajat, paikat ja yhteystiedot sekä listattu yleisiä ohjeita turnausta varten. Viimehetken

Lisätiedot

Klapasvaatteiden tilaus Virallinen partiopaita sinistä Sudenpentujen Hinta 25 Seikkailijoiden, tarpojien, samoajien, vaeltajien ja aikuisten

Klapasvaatteiden tilaus Virallinen partiopaita sinistä Sudenpentujen Hinta 25 Seikkailijoiden, tarpojien, samoajien, vaeltajien ja aikuisten Aika päivittää partiovaatetus kuntoon! Siispä tässä ohjeet virallisten partiopaitojen hankkimiseen kaikille ikäkausille. Lisäksi nyt on mahdollisuus tilata tyylikkäitä lippukunnan logolla varustettuja

Lisätiedot

ABB-tuotteiden myynnistä vastaavat henkilöt paikkakunnittain

ABB-tuotteiden myynnistä vastaavat henkilöt paikkakunnittain ABB-tuotteiden myynnistä vastaavat henkilöt paikkakunnittain Asiakaspalvelukeskus löytää asiantuntijamme Asiakaspalvelukeskus on ABB:n yhteydenottokanava, jonka kautta välitämme asiasi oikean henkilön

Lisätiedot

Hei tuntuririparille lähtevä!

Hei tuntuririparille lähtevä! Hei tuntuririparille lähtevä Viikko lapin tunturissa lähestyy Me ohjaajat ainakin odotamme jo innolla, toivottavasti sinäkin. Tässä kirjeessä on kaikki tärkeät tiedot rippikoulumme leirijaksosta ja konfirmaatiosta.

Lisätiedot

Olet%mukana%hyvässä%seurassa!! Tervetuloa*leirille!*

Olet%mukana%hyvässä%seurassa!! Tervetuloa*leirille!* Olet%mukana%hyvässä%seurassa Tervetuloaleirille Verso15% % Helpeen%helistäjä%kutsuusinua www.versoleiri.fi Oletsiisilmoittautunutkesänhuipputapahtumaan,Verso15 Helpeenhelistäjä leirille,hienoaleirillemmeontulossanoin400henkeä,javiimehetken

Lisätiedot

Alkava ARA-tuotanto kunnittain

Alkava ARA-tuotanto kunnittain 5 Alajärvi 0 31 16 Asikkala 0 28 18 Askola 16 0 0 18 20 Akaa 0 33 0 7 49 Espoo 297 190 202 198 42 92 108 191 157 283 185 220 500 241 369 50 Eura 0 8 0 26 31 8 51 Eurajoki 0 15 61 Forssa 0 62 75 Hamina

Lisätiedot

ENNAKKOINFO JA A TIKKO - JA ALPPIKIIPEILYKURSSI STORSTEINFJELLET, NARVIK, 5pv

ENNAKKOINFO JA A TIKKO - JA ALPPIKIIPEILYKURSSI STORSTEINFJELLET, NARVIK, 5pv ENNAKKOINFO JA A TIKKO - JA ALPPIKIIPEILYKURSSI STORSTEINFJELLET, NARVIK, 5pv Kurssin sisältö Vuoristo-olosuhteet o vuoriston eri osat o vuoriston jatkuva muutos o sään vaikutus toimintaan Jäätikkövaeltamisen

Lisätiedot

Kuntien välinen muuttoliike Hyvinkäällä KAIKKI IKÄRYHMÄT

Kuntien välinen muuttoliike Hyvinkäällä KAIKKI IKÄRYHMÄT Kuntien välinen muuttoliike Hyvinkäällä 2013-2015 KAIKKI IKÄRYHMÄT Helsinki 329 300 404 1033 Nurmijärvi 107 93 55 255 Nurmijärvi 245 224 191 660 Tuusula 60 37 27 124 Riihimäki 217 182 184 583 Mäntsälä

Lisätiedot

BJR C/W turnausmatkatiedote SaPKo turnaus

BJR C/W turnausmatkatiedote SaPKo turnaus MATKATIEDOTE 6.8.2013 BJR C/W turnausmatkatiedote SaPKo turnaus 9.-11.8.2013 Aloitussanat Hyvät pelaajat, pelaajien vanhemmat ja toimihenkilöt, tiedote valmistelee pelaajat ja pelaajien vanhemmat onnistuneen

Lisätiedot

file:///c:/users/petri/nevasivut/neva/varusteluettelo.htm Retkeilytietoa VARUSTELUETTELO

file:///c:/users/petri/nevasivut/neva/varusteluettelo.htm Retkeilytietoa VARUSTELUETTELO 1 / 6 30.12.2014 18:39 Retkeilytietoa VARUSTELUETTELO Luettelo on muotoutunut reilun 10 vuoden aikana kirjojen ohjeiden ja omien kokemusten perusteella viikon syksyreissuille +15...-10 C säihin. Merkittäviä

Lisätiedot

POWER CUP 2012 TURKU (www.lentopalloliitto.fi)

POWER CUP 2012 TURKU (www.lentopalloliitto.fi) POWER CUP 2012 TURKU (www.lentopalloliitto.fi) - Lähtö Euran S-marketin pihalta torstaina 7.6.2011 klo 8.00. - Matka taittuu Ett-liikenteen busseilla (2 bussia). Turussa Ett-liikenteen bussi käytössä koko

Lisätiedot

Lähtöpäivä on ja ilmoitetut ajat ovat bussien lähtöaikoja, muista olla ajoissa paikalla.

Lähtöpäivä on ja ilmoitetut ajat ovat bussien lähtöaikoja, muista olla ajoissa paikalla. Kesä on täällä. Se tarkoittaa myös, että Salvos alkaa aivan kohta. Meitä on Salvokselle lähdössä lähes 100 leiriläistä. Seuraavilta sivuilta löydät tärkeitä ohjeita leiriä varten, joten ne kannattaa lukea

Lisätiedot

#partioscout #explo17 #explo24100

#partioscout #explo17 #explo24100 #partioscout #explo17 #explo24100 kuva: Alina Ainola/L-SP TAPAHTUMAJOHTAJIEN TERVEISET Moikka ja tervetuloa historian neljänteen Exploon! WAU meitä on lokakuussa koolla yli 1400 partiolaista! Exploa ollaan

Lisätiedot

Ilmoittautuminen Maailmanjamboreelle Ruotsiin Jamboree 27.7.-7.8.2010, Rinkaby, Etelä-Ruotsi Ilmoittautuminen Jamboree 2011 Ruotsi

Ilmoittautuminen Maailmanjamboreelle Ruotsiin Jamboree 27.7.-7.8.2010, Rinkaby, Etelä-Ruotsi Ilmoittautuminen Jamboree 2011 Ruotsi Ilmoittautuminen Jamboree 2011 Ruotsi Olet ilmoittautumissivulla - täytäthän sen huolellisesti. Välkommen med din anmälan. Tarkista alla olevat yhteystietosi, tähdellä merkityt ovat pakollisia. Voit korjata

Lisätiedot

KIRJE LEIRILÄISEN KOTIIN 9.6.2015

KIRJE LEIRILÄISEN KOTIIN 9.6.2015 KIRJE LEIRILÄISEN KOTIIN 9.6.2015 Hei jalkapalloleiriläinen ja leiriläisen vanhempi! Tervetuloa jalkapalloleirille 1. - 3.7. Leirille on ilmoittautunut yli neljäkymmentä innokasta jalkapalloilijaa. Tässä

Lisätiedot

Lääkintä Kilke-leirillä

Lääkintä Kilke-leirillä Lääkintä Kilke-leirillä Savun ea-vastaavan ohje Huhtikuu 2010 (ver2) 1 Lääkinnän toteutus leirillä Leirialueella on kaksi EA-pistettä ja leirisairaala, jotka on merkitty leirialueen karttaan EA-pisteillä

Lisätiedot

Head of delegation -opas

Head of delegation -opas Head of delegation -opas HEAD OF DELEGATION Sinut on valittu head of delegation (HoD) tehtäviin eli Suomen joukkueenjohtajaksi kansainvälisiin kilpailuihin. Tästä joukkueenjohtajan oppaasta löydät ohjeistuksen

Lisätiedot

MIKÄ IHMEEN MINIGIBA??

MIKÄ IHMEEN MINIGIBA?? MiniGiba 1/17 GIBA Vastaava toimittaja Sampo Rapeli Tämän giban tekivät Sampo Rapeli, Olli Särkilahti, Oona Paananen, Taru Kosomaa, Monna Laari, Juha van Wensen Taitto Juha van Wensen Painosmäärä 150

Lisätiedot

INTERVAC KANSAINVÄLINEN LOMAPALVELU. Lomailijoille, jotka kulkevat omia polkujaan

INTERVAC KANSAINVÄLINEN LOMAPALVELU. Lomailijoille, jotka kulkevat omia polkujaan INTERVAC KANSAINVÄLINEN LOMAPALVELU Lomailijoille, jotka kulkevat omia polkujaan INTERVAC-lomapalvelu aina vuodesta 1953 lähtien u Voit vaihtaa asunnon toisen kanssa kotimaassa tai ulkomailla. Kun asut

Lisätiedot

Kuva: Harri Halmejärvi / Hämeen partiopiiri ry LEIRILIPPUKUNTAINFO 9

Kuva: Harri Halmejärvi / Hämeen partiopiiri ry LEIRILIPPUKUNTAINFO 9 Kuva: Harri Halmejärvi / Hämeen partiopiiri ry LEIRILIPPUKUNTAINFO 9 HUHTIKUU 2019 TÄSSÄ INFOSSA LEIRILIPPUKUNTAKANSIO LEIRIN PELISÄÄNNÖT LEIRILIPPUKUNNAN VARUSTELISTA TURVALLISUUSVÄLINEOHJEISTUS TOINEN

Lisätiedot

Hyvä tietää. Japani. Matkoja Ajatuksella ja Sydämellä

Hyvä tietää. Japani. Matkoja Ajatuksella ja Sydämellä Hyvä tietää Japani Matkoja Ajatuksella ja Sydämellä Hyvä tietää Japanista Pääkaupunki Kielet Asukasluku Tokio Japani 130 milj. Uskonto Valuutta Pinta-ala Shintolaisuus ja buddhalaisuus Yen Tällä sivulla

Lisätiedot

Poliisilaitosalueet ja toimipisteet 1.1.2014 lukien 14.6.2013 1

Poliisilaitosalueet ja toimipisteet 1.1.2014 lukien 14.6.2013 1 Poliisilaitosalueet ja toimipisteet 1.1.2014 lukien 14.6.2013 1 11 poliisilaitosaluetta Lapin poliisilaitos Oulun poliisilaitos Pohjanmaan poliisilaitos Sisä Suomen poliisilaitos Itä Suomen poliisilaitos

Lisätiedot

4.1 Samirin uusi puhelin

4.1 Samirin uusi puhelin 4. kappale (neljäs kappale) VÄRI T JA VAATTEET 4.1 Samirin uusi puhelin Samir: Tänään on minun syntymäpäivä. Katso, minun lahja on uusi kännykkä. Se on sedän vanha. Mohamed: Se on hieno. Sinun valkoinen

Lisätiedot

Kurssi järjestetään Oriniemen Partiomajalla, Hirvensalossa (Ukko

Kurssi järjestetään Oriniemen Partiomajalla, Hirvensalossa (Ukko Tervetuloa Akela- ja Sampokurssille! Tietojemme mukaan olet ilmoittautunut partiopiirimme Akela- tai sampokurssille. Loistava juttu! Seuraavana on lisätietoa kurssista, varusteluettelo, ajo-ohje Partiomajalle,

Lisätiedot

Mainiot matkailukysymykset

Mainiot matkailukysymykset Mainiot matkailukysymykset Tulosta, leikkaa suikaleiksi, valitse parhaat, keksi uusia ja pyydä osallistujia nappaamaan Mainio matkailukysymys. Kannusta keskustelemaan matkailuaiheesta ja aiheen vierestä.

Lisätiedot

LEIRIKIRJE ROLLOILLE 2015

LEIRIKIRJE ROLLOILLE 2015 LEIRIKIRJE ROLLOILLE 2015 Hei, olet osallistumassa Rolloille Oulussa 12. 17.6. Tässä sinulle leirikirje, joka sisältää lisätietoja tapahtumasta. Rollot koostuvat kahdesta osasta: kilpailuista ja leiristä.

Lisätiedot

Hei Helsingin NMKY:n vaellusrippikoululainen ja vanhemmat!

Hei Helsingin NMKY:n vaellusrippikoululainen ja vanhemmat! Hei Helsingin NMKY:n vaellusrippikoululainen ja vanhemmat! Rippikoulun alkuopetus on nyt takana ja leirijakso lähestyy hyvää vauhtia! Alkuopetuksella tutustuttiin, ryhmäydyttiin, tehtiin omat rukoushelmet

Lisätiedot

Koulussa noudatetaan järjestyssääntöjen lisäksi muuta sovellettavaa lainsäädäntöä.

Koulussa noudatetaan järjestyssääntöjen lisäksi muuta sovellettavaa lainsäädäntöä. Kalevankankaan koulu Henkilökuntakokous 25.5.2011 TURVALLINEN OPISKELUYMPÄRISTÖ JA JÄRJESTYSSÄÄNNÖT 1. JÄRJESTYSSÄÄNTÖJEN TARKOITUS JA SOVELTAMISALUE Perusopetuslain 29 :n mukaan opetukseen osallistuvilla

Lisätiedot

SB-Pro pojat -99 ja -00 Eerikkilän leiri 5. 7.9.2014

SB-Pro pojat -99 ja -00 Eerikkilän leiri 5. 7.9.2014 SB-Pro pojat -99 ja -00 Eerikkilän leiri 5. 7.9.2014 Leiri alkaa perjanitaina 5.9. klo 17:00 ja loppuu sunnuntaina 7.9. noin klo 13:30. Eerikkilän urheilukeskuksen osoite on Urheiluopistontie 138, 31370

Lisätiedot

WORLD SCOUT MOOT. Suomen joukkueen ennakkotapaaminen

WORLD SCOUT MOOT. Suomen joukkueen ennakkotapaaminen WORLD SCOUT MOOT Suomen joukkueen ennakkotapaaminen 25.3.2017 Päivän ohjelma Tervetuloa ja esittäytymiset Millaista on olla Mootilla osallistujana? Moot-ohjelma ja matkavalmistelut Joukkueen säännöt ja

Lisätiedot

Örebro-turnausmatkainfo 2012. Yleisiä pelisääntöjä ja vinkkejä matkalle

Örebro-turnausmatkainfo 2012. Yleisiä pelisääntöjä ja vinkkejä matkalle Örebro-turnausmatkainfo 2012 Yleisiä pelisääntöjä ja vinkkejä matkalle - Joukkue liikkuu pääsääntöisesti yhtenä ryhmänä, matkaryhmittäin tai peliryhmittäin, tai muuten aikuisen johdolla. - Jokainen huolehtii

Lisätiedot

22nd WORLD SCOUT JAMBOREE SWEDEN 2011 LEIRILIPPUKUNTIEN II ENNAKKOTAPAAMINEN Leirilippukunnanjohtajien ohje Huhtikuu 2011

22nd WORLD SCOUT JAMBOREE SWEDEN 2011 LEIRILIPPUKUNTIEN II ENNAKKOTAPAAMINEN Leirilippukunnanjohtajien ohje Huhtikuu 2011 Hei Leirilippukunnanjohtajat! Ensimmäisestä ennakkotapaamisohjeesta on jo vähän aikaa. Toivottavasti olette ehtineet pitää ensimmäisen tapaamisen ja teillä on hyvä fiilis matkalla kohti lähestyvää kesää

Lisätiedot

TURVALLISESTI KODISSANI. Oma turvallisuuteni. Valitse kyllä tai ei. Tiedän hätänumeron. Säilytän puhelinta paikassa, josta löydän sen helposti.

TURVALLISESTI KODISSANI. Oma turvallisuuteni. Valitse kyllä tai ei. Tiedän hätänumeron. Säilytän puhelinta paikassa, josta löydän sen helposti. Oma turvallisuuteni Valitse kyllä tai ei. TURVALLISESTI Tiedän hätänumeron. kyllä ei KODISSANI Säilytän puhelinta paikassa, josta löydän sen helposti. Huoneessani on toimiva palovaroitin. Tiedän, mitä

Lisätiedot

SAMPO WEBINAARI. Seikkailijaohjelmapäälikkö Turkka Salo & Seikkailijaohjelmamestari Ilona Leiman 2019

SAMPO WEBINAARI. Seikkailijaohjelmapäälikkö Turkka Salo & Seikkailijaohjelmamestari Ilona Leiman 2019 SAMPO WEBINAARI Seikkailijaohjelmapäälikkö Turkka Salo & Seikkailijaohjelmamestari Ilona Leiman 2019 OHJELMAN TUKEMINEN Leiriprojektin aikana lippukunnat saavat uusia ideoita toimintaansa tätä varten koottu

Lisätiedot

Mitä leirilippukunnanjohtajilta ja - luotseilta odotetaan?

Mitä leirilippukunnanjohtajilta ja - luotseilta odotetaan? Mitä leirilippukunnanjohtajilta ja - luotseilta odotetaan? Roolisi leirilippukunnanjohtajana (LLPKJ) tai leiriluotsina on äärimmäisen tärkeä Roihun onnistumisen kannalta. Näihin tärkeisiin rooleihin kohdistuu

Lisätiedot

Vartiolaiset 8.8. Vartiolaiset palaavat samaan paikkaan mistä ovat lähteneet. Oma paluupaikkasi- ja aikasi löytyy etusivulta.

Vartiolaiset 8.8. Vartiolaiset palaavat samaan paikkaan mistä ovat lähteneet. Oma paluupaikkasi- ja aikasi löytyy etusivulta. LEIRIKIRJE 2 Kerkkä JIHUU! Kesäloma on jo täällä, eikä Kerkkääkään tarvitse enää pitkään odotella. Tässä sinulle ja vanhemmillesi aimo paketti Kerkkä-leiriläiselle elintärkeää tietoa mm. leirille lähdöstä

Lisätiedot

MATKUSTUSASIAKIRJAT: PASSI ja viisumi

MATKUSTUSASIAKIRJAT: PASSI ja viisumi MATKUSTUSASIAKIRJAT: PASSI ja viisumi Passin olisi hyvä olla voimassa 3 kuukautta matkan päättymisen jälkeen. - Jos olet juuri uusinut passisi tai aiot näin vielä tehdä, toimita uuden passisi numero välittömästi

Lisätiedot

Varainhankintaohje. 1. Varainhankinta yleisesti. 26.01.2014 Johtoryhmä Varainhankintaohje

Varainhankintaohje. 1. Varainhankinta yleisesti. 26.01.2014 Johtoryhmä Varainhankintaohje Tämä varainhankintaohje on tarkoitettu Suomen jamboreejoukkueen johtajaikäisille jäsenille ohjeeksi siitä, millaisilla periaatteilla ja tavoilla joukkue ja sen jäsenet keräävät varoja. Lippukunnanjohtajat

Lisätiedot

Keski-Suomen Liikunta ry Onkapannu 2, 40700 Jyväskylä puh. 050 381 3820 e-mail toimisto@kesli.fi www.kesli.fi

Keski-Suomen Liikunta ry Onkapannu 2, 40700 Jyväskylä puh. 050 381 3820 e-mail toimisto@kesli.fi www.kesli.fi HEI! Olet lämpimästi tervetullut Keski-Suomen Liikunnan järjestämälle lasten liikuntaleirille Keuruulle 8.-12.6. Toivomme, että tutustut tähän leirikirjeeseen huolellisesti yhdessä huoltajasi kanssa. Leirille

Lisätiedot

Julkaistu Helsingissä 22 päivänä joulukuuta /2014 Maa- ja metsätalousministeriön asetus. kiinteistötietojärjestelmän tulojen jakamisesta

Julkaistu Helsingissä 22 päivänä joulukuuta /2014 Maa- ja metsätalousministeriön asetus. kiinteistötietojärjestelmän tulojen jakamisesta SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 22 päivänä joulukuuta 2014 1140/2014 Maa- ja metsätalousministeriön asetus kiinteistötietojärjestelmän tulojen jakamisesta Annettu Helsingissä 10 päivänä joulukuuta

Lisätiedot

Tervetuloa Mággá- leirimatkalle!

Tervetuloa Mággá- leirimatkalle! Tervetuloa Mággá- leirimatkalle! Olemme kohta vuoden valmistautuneet leirimatkalle Lappiin ja nyt pääsemme lähtemään! Meitä lähtee matkaan yhteensä 42! Lippukuntamme vuosi huipentuu nyt leiriin ja vaellukseen

Lisätiedot

HELMI 2015 Kohti talvileiriä. Talvileireilykoulutus Helmelle lähtijöille

HELMI 2015 Kohti talvileiriä. Talvileireilykoulutus Helmelle lähtijöille HELMI 2015 Kohti talvileiriä Talvileireilykoulutus Helmelle lähtijöille Koulutuksen sisältö Ohjelma leirillä Ohjelma pääpiirteittäin Elämää talvileirillä Kuinka teltassa toimitaan? Miten syödään? Pukeutuminen

Lisätiedot

Viking Line päiväristeily Tallinnaan. Esittely. Viking Line päiväristeily Tallinnaan. Miksi päiväristeilylle? Matkustaminen. Matkan kesto.

Viking Line päiväristeily Tallinnaan. Esittely. Viking Line päiväristeily Tallinnaan. Miksi päiväristeilylle? Matkustaminen. Matkan kesto. Sivu 1 / 6 Esittely Viking Line päiväristeily Tallinnaan Matka sisältää päiväristeilyn Päiväristeily alkaa aamupäivällä, jolloin voit nauttia lounaan Bistro Buffetissa. Päivässä ehtii vaikka mitä! Merimatka

Lisätiedot

Vakka-Suomen suurleiri 7-9.7.2008 Kustavi Lomavalkama

Vakka-Suomen suurleiri 7-9.7.2008 Kustavi Lomavalkama Vapaa-aikajaosto 7.4.2008 LIITE 2 Vakka-Suomen suurleiri 7-9.7.2008 Kustavi Lomavalkama LEIRIN TEEMA KALASTUS MAANANTAI 7.7. klo 10.00 Saapuminen leirille, lipunnosto, leirin avaus, suojelijan tervehdys,

Lisätiedot

Indeksitalon kiinteistöverot ja maksut 2015 / yli 30000 asukkaan kaupungit

Indeksitalon kiinteistöverot ja maksut 2015 / yli 30000 asukkaan kaupungit Kaupunki/kunta Indeksitalon kiinteistöverot ja maksut 2015 / yli 30000 asukkaan kaupungit Tontin kiint.vero euroa/m²/kk Rakenn. kiint.vero Kaukol. Vesi/jätev. Jätehuolto Yhteensä Lappeenranta 0.21 0.27

Lisätiedot

Kuuttiset. Saapumislehti. Taipalsaari 28.6.-3.7.2015. KASPELIn palokuntanuorten oma lehti

Kuuttiset. Saapumislehti. Taipalsaari 28.6.-3.7.2015. KASPELIn palokuntanuorten oma lehti Kuuttiset Saapumislehti Taipalsaari 28.6.-3.7.2015 KASPELIn palokuntanuorten oma lehti Leiripäällikön terveiset Vihdoinkin on tulla aika perinteisen pelastusalanliiton vuosittaisen koulutusleirin. Toivotankin

Lisätiedot

Tietoa JyVe johtajille. Suosittelen lukemaan, olitpa ryhmänjohtaja tai muu (enemmän tai vähemmän) aktiivi

Tietoa JyVe johtajille. Suosittelen lukemaan, olitpa ryhmänjohtaja tai muu (enemmän tai vähemmän) aktiivi + Tietoa JyVe johtajille Suosittelen lukemaan, olitpa ryhmänjohtaja tai muu (enemmän tai vähemmän) aktiivi + Tapahtuu lähitulevaisuudessa n Versojen Hiljaiset päivät Hämeenlinnassa 20.-22.3. n Seikkailijat

Lisätiedot

Viking Line päiväristeily Tallinnaan. Esittely. Viking Line päiväristeily Tallinnaan. Miksi päiväristeilylle? Matkustaminen. Matkan kesto.

Viking Line päiväristeily Tallinnaan. Esittely. Viking Line päiväristeily Tallinnaan. Miksi päiväristeilylle? Matkustaminen. Matkan kesto. Sivu 1 / 6 Esittely Viking Line päiväristeily Tallinnaan Matka sisältää päiväristeilyn Päiväristeily alkaa aamupäivällä, jolloin voit nauttia lounaan Bistro Buffetissa. Päivässä ehtii vaikka mitä! Merimatka

Lisätiedot

KAUKOLIIKENTEEN AIKATAULUT Lähiliikenteestä taulukoissa näkyvät kaukoliikennettä täydentävät yhteydet. Muutokset mahdollisia!

KAUKOLIIKENTEEN AIKATAULUT Lähiliikenteestä taulukoissa näkyvät kaukoliikennettä täydentävät yhteydet. Muutokset mahdollisia! KAUKOLIIKENTEEN AIKATAULUT 15.12.2019 14.6.2020 Lähiliikenteestä taulukoissa näkyvät kaukoliikennettä täydentävät yhteydet. Muutokset mahdollisia! Merkkien selitykset 1 Helsinki Turku satama, Turku satama

Lisätiedot

KAUKOLIIKENTEEN AIKATAULUT Lähiliikenteestä taulukoissa näkyvät kaukoliikennettä täydentävät yhteydet. Muutokset mahdollisia!

KAUKOLIIKENTEEN AIKATAULUT Lähiliikenteestä taulukoissa näkyvät kaukoliikennettä täydentävät yhteydet. Muutokset mahdollisia! KAUKOLIIKENTEEN AIKATAULUT 17.6. 14.12.2019 Lähiliikenteestä taulukoissa näkyvät kaukoliikennettä täydentävät yhteydet. Muutokset mahdollisia! Merkkien selitykset 1 Helsinki Turku satama, Turku satama

Lisätiedot

Hyvä tietää. Rostock Helsinki. Tallink Superfast Helsinki Rostock

Hyvä tietää. Rostock Helsinki. Tallink Superfast Helsinki Rostock Tallink Superfast Helsinki Rostock Rostock Helsinki Hyvä tietää YLEISTÄ: Passi/viisumi: Jokaisen Saksaan matkustavan on oman turvallisuutensa takia pystyttävä todistamaan henkilöllisyytensä tarvittaessa

Lisätiedot

Leijona-kiekkokoulun ja GHD-tapahtumien varusteiden tilaaminen kaudelle on alkanut

Leijona-kiekkokoulun ja GHD-tapahtumien varusteiden tilaaminen kaudelle on alkanut Tiedote 19.6.2018 Leijona-kiekkokoulun ja GHD-tapahtumien varusteiden tilaaminen kaudelle 2018-2019 on alkanut Tilausohjeet on päivitetty ja tilauslomake on nyt avattu. Tilauksia voi tehdä maanantaihin

Lisätiedot

VIRALLINEN PARTIOASU JA PARTIOPAIDAN MERKIT

VIRALLINEN PARTIOASU JA PARTIOPAIDAN MERKIT VIRALLINEN PARTIOASU JA PARTIOPAIDAN MERKIT MIKAELIN SINIKELLOT 2015 SUDENPENNUN PARTIOASU Asuun kuuluu: Partiopaita = tummansininen college-paita o Paitoja myydään mm. partiokaupassa Partiohuivi = kirkkaan

Lisätiedot

Hyvä tietää. Uusi-Seelanti. Matkoja Ajatuksella ja Sydämellä

Hyvä tietää. Uusi-Seelanti. Matkoja Ajatuksella ja Sydämellä Hyvä tietää Uusi-Seelanti Matkoja Ajatuksella ja Sydämellä Hyvä tietää Uudesta-Seelannista Pääkaupunki Kielet Asukasluku Wellington Englanti ja maori Kristinusko ja Uudenuseita Seelannin pienempiä dollari

Lisätiedot

Tämä on Atalan koulun käytösaapinen. Hyvä käytös antaa sinusta myönteisen kuvan ja tuottaa hyvän mielen muille ihmisille. Auttamalla toisia ja

Tämä on Atalan koulun käytösaapinen. Hyvä käytös antaa sinusta myönteisen kuvan ja tuottaa hyvän mielen muille ihmisille. Auttamalla toisia ja ATALAN KOULU Tämä on Atalan koulun käytösaapinen. Hyvä käytös antaa sinusta myönteisen kuvan ja tuottaa hyvän mielen muille ihmisille. Auttamalla toisia ja olemalla kohtelias sekä noudattamalla tämän käytösaapisen

Lisätiedot

OHJELMA- JA MATKATIIMI

OHJELMA- JA MATKATIIMI OHJELMA- JA MATKATIIMI Ohjelma- ja matkapäällikkö Oheismatkamestari Matkamestari Ohjelmamestari Oheismatkaoppaat (Sami kuivis Kuivasaari) (Veli-Matti Veltsu Kunnari) (Jaffa Toivanen) (Ida Källberg) (noin

Lisätiedot

Matka Sortavala - Valamo Käkisalmi Viipuri. 01. päivä 23.8.

Matka Sortavala - Valamo Käkisalmi Viipuri. 01. päivä 23.8. 23. 25.8.2018 Matka Sortavala - Valamo Käkisalmi Viipuri 01. päivä 23.8. Matkamme alkaa torstaina klo 7.30 Marolankadun pysäkiltä. Lappeenrannan tienoilla pidämme pienen kahvi- ja jaloittelutauon. Täältä

Lisätiedot

3. Täytä Kertamatkustajan tiedot huolellisesti ja klikkaa Tallenna. Etunimi ja sukunimi täytyy kirjoittaa isolla alkukirjaimella!

3. Täytä Kertamatkustajan tiedot huolellisesti ja klikkaa Tallenna. Etunimi ja sukunimi täytyy kirjoittaa isolla alkukirjaimella! M2-MATKALASKUJÄRJESTELMÄN KÄYTTÖOHJE 1 (10) A. Kirjautuminen järjestelmään 1. Mene osoitteeseen https://m2.oaj.fi 2. Klikkaa Paina tästä kirjautuaksesi. Anna OAJ:n jäsensivujen käyttäjätunnus ja salasana.

Lisätiedot

Hyvä tietää. Kanada. Matkoja Ajatuksella ja Sydämellä

Hyvä tietää. Kanada. Matkoja Ajatuksella ja Sydämellä Hyvä tietää Kanada Matkoja Ajatuksella ja Sydämellä Hyvä tietää Kanadasta Pääkaupunki Asukasluku Kieli Ottawa Väestöstä 71 prosenttia kuuluu kristillisiin kirkkoihin. 34,5 miljoonaa Kanada on kaksikielinen

Lisätiedot

Hei Helsingin NMKY:n vaellusrippikoululainen ja vanhemmat!

Hei Helsingin NMKY:n vaellusrippikoululainen ja vanhemmat! Hei Helsingin NMKY:n vaellusrippikoululainen ja vanhemmat! Rippikoulun alkuopetus on nyt takana ja leirijakso lähestyy hyvää vauhtia! Alkuopetuksella tutustuttiin, ryhmäydyttiin, tehtiin omat rukoushelmet

Lisätiedot

Katso ilmoittautumisohjeet kyseisen leirin kohdalta! ALLE KOULUIKÄISTEN LEIREISTÄ VASTAA: Lastenohjaajat Anne Vuori ja Kaija Rajanen 050-408 1209

Katso ilmoittautumisohjeet kyseisen leirin kohdalta! ALLE KOULUIKÄISTEN LEIREISTÄ VASTAA: Lastenohjaajat Anne Vuori ja Kaija Rajanen 050-408 1209 2 Lukijalle! Seurakunnan lastenleirit on tarkoitettu järvenpääläisille lapsille, leiripaikkoja on rajoitetusti, 1 paikka/lapsi. Jokaisella leirillä on osallistujakiintiönsä ja ikärajansa. Kaikki leiriläiset

Lisätiedot

KAUKOLIIKENTEEN AIKATAULUT Lähiliikenteestä taulukoissa näkyvät kaukoliikennettä täydentävät yhteydet.

KAUKOLIIKENTEEN AIKATAULUT Lähiliikenteestä taulukoissa näkyvät kaukoliikennettä täydentävät yhteydet. KAUKOLIIKENTEEN AIKATAULUT 25.3. 17.6.2018 Lähiliikenteestä taulukoissa näkyvät kaukoliikennettä täydentävät yhteydet. Merkkien selitykset 1 Helsinki Turku satama, Turku satama Helsinki 2 Karjaa Hanko,

Lisätiedot

Tietopaketti ja ohjeistus joukkueelle sekä vanhemmille (2002-2003-syntyneiden lajiryhmä)

Tietopaketti ja ohjeistus joukkueelle sekä vanhemmille (2002-2003-syntyneiden lajiryhmä) Tietopaketti ja ohjeistus joukkueelle sekä vanhemmille (2002-2003-syntyneiden lajiryhmä) 1.6.2009 1. Yleistä Tämä tietopaketti ja ohjeistus on luotu selventämään joukkueen sisäisiä toimintatapoja sekä

Lisätiedot

Tuuspartion historiaa: Mitä partiossa tehdään?

Tuuspartion historiaa: Mitä partiossa tehdään? Tervetuloa partioon Partio on vastavoima Miks mun pitäis ja Ei kuulu mulle -asenteille. Partiossa toimitaan ryhmissä, jotka noudattavat partio-ohjelmaa. Tärkeää on se, että saa tehdä itse. Pienimmätkin

Lisätiedot