joka voidaan määrittää esim. värinmuutosta seuraamalla tai lukemalla

Save this PDF as:
Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "joka voidaan määrittää esim. värinmuutosta seuraamalla tai lukemalla"

Transkriptio

1 REAKTIOT JA TASAPAINO, KE5 Happo-emästitraukset Määritelmä, titraus: Titraus on menetelmä, jossa tutkittavan liuoksen sisältämä ainemäärä määritetään lisäämällä siihen tarkkaan mitattu tilavuus titrausliuosta, jonka konsentraatio tunnetaan. Esimerkiksi happo-emästitraus perustuu neutraloitumisilmiöön. Happo-emästitraukset voidaan jakaa kolmeen osioon, ns. ekvivalenttikohdan mukaan: 1. Vahvan hapon titraus vahvalla emäksellä tai toisinpäin, eli vahvan emäksen titraus vahvalla hapolla, 2. Heikon hapon titraus vahvalla emäksellä ja 3. Heikon emäksen titraus vahvalla hapolla. Tirauksia voidaan suorittaa myös muiden aineiden kuin happojen ja emästen välillä, jolloin ekvivalenttikohdan määritys perustuu johonkin muuhun kemialliseen ilmiöön kuin neutraloitumiseen. Esimerkiksi redox (reductionoxidation) titraukset perustuvat hapetus-pelkistys-ilmiöön, saostustitraukset sakanmuodostukseen ja kompleksometriset titraukset jonkin metallikompleksiyhdisteen muodostumiseen tai hajoamiseen, jolloin esim. väri muuttuu. Vahvan hapon titraus vahvalla emäksellä Kun vahvan hapon vesiliuosta neutraloidaan emäksellä, reaktioseoksen ph ei muutu tasaisesti. Tarkastellaan reaktiota, jossa 40ml:aan 0,10 M HCl-liuosta lisätään tipoittain 0,10 M NaOH-liuosta. Reaktioseosta sekoitetaan koko ajan. Määritelmä, ekvivalenttikohta: Ekvivalenttikohdalla tarkoitetaan sitä teoreettisesti määräytyvää kohtaa, jossa reagenssia on lisätty reaktioyhtälön mukainen määrä. Titrauksen loppupiste on ekvivalenttikohdan kokeellinen likiarvo, joka voidaan määrittää esim. värinmuutosta seuraamalla tai lukemalla titrauskäyrästä. Titrauskäyrällä loppupiste on matemaattisesti tulkiten käyrän käännepiste. Titrauksen tarkkuus riippuu siitä, miten lähelle ekvivalenttikohtaa loppupiste osuu. 1

2 Aluksi ph nousee hyvin hitaasti, koska liuoksessa on vielä jäljellä runsaasti oksoniumioneita. Kun NaOH:ia on lisätty 20 ml, puolet alkuperäisistä oksoniumioneista on neutraloitu. Kulutus nähdään vaaka-akselilta. Kun lähestytään ekvivalenttikohtaa eli kohtaa, jossa NaOH ja HCl ovat täysin neutraloineet toisensa, ph lähtee jyrkkään nousuun. Pieni 0,01 ml tippa riittää nostamaan ph:n 4,90:stä 7,00:aan. 2

3 ph nousee ekvivalenttikohdan lähellä niin jyrkästi, että nousu voidaan helposti havaita happo-emäsindikaattorin avulla. Esimerkiksi fenoliftaleiini muuttuu kirkkaasta punaiseksi, ph-alue 8,3-10 ja bromitymolisininen keltaisesta vihreän kautta siniseksi, ph-alue 6,0-7,6. Jos esimerkissä ei olisi tiedetty alkuperäistä HCl liuoksen ainemäärää tai konsentraatiota, olisi se saatu nyt selville NaOH:n kulutuksesta ja neutralointireaktion kertoimista (tässä 1:1). Eli: Happo on titrattu 0,10 M NaOH-liuoksella. Huomaa, että vain vahvan hapon titrauksessa vahvalla emäksellä ekvivalenttikohdan ph=7,00. Vastaavasti vahvan emäksen titrauksessa vahvalla hapolla ekvivalenttikohdan ph=7,00. Jos NaOH-liuoksen lisäämistä jatketaan, ph nousee edelleen, mutta paljon hitaammin (muista ph-asteikko on logaritminen). 0,10 molaarisen NaOH-liuoksen ph=13,00. Tätä arvoa kohti reaktioseoksen ph lähestyy, sitä kuitenkaan saavuttamatta. 3

4 Heikon hapon titraus vahvalla emäksellä Vaihdetaan vahva happo heikkoon, eli titrataan 40,00 ml 0,10 M propaanihappoa 0,10 M NaOH -liuoksella. Reaktioseosta sekoitetaan koko ajan. Propaanihapon, merkitään lyhyemmin HPr, happovakio K a = 1, mol/l ja pk a = 4,89. Merkitään vielä propanaatti-ionia lyhyesti Pr -. Verrataan vahvan ja heikon hapon titrauskäyriä, havaitaan erot: 1. ph on aluksi korkeampi, syy HPr on heikko happo, vähemmän oksoniumioneita. 2. ph nousee kaikkein hitaammin, kun HPr:stä on neutraloitu puolet. Tällöin reaktioseokseen on muodostunut puskuriliuos, jossa heikon hapon ja sen vastinemäksen konsentraatiot ovat yhtäsuuret eli HPr = Pr. Ekvivalenttikohdassa liuoksessa on Na + - ja Pr -ioneja, joista Na + -ionit ovat neutraaleja, mutta Pr -ionit ovat heikosti emäksisiä. 3. Ekvivalenttikohdassa liuos on heikosti emäksinen (ph=8,79). Kaikki propaanihappo on muuttunut propanaatti-ioneiksi, jotka reagoivat veden kanssa: Pr aq + H 2 O l HPr aq + OH aq. 4. Titrauskäyrän loppu on samanlainen kuin vahvan hapon tapauksessa. 4

5 Heikon emäksen titraus vahvalla hapolla Titrataan lopuksi 40,00 ml 0,10 M ammoniakkiliuosta 0,10 M HCl-liuoksella. Ammoniakki on heikko emäs, joten ammoniakkiliuos on emäksinen. Titrauskäyrä on kuten heikon hapon titrauksessa, mutta käyrä on laskeva. Ekvivalenttikohdassa ph on 5,27, eli liuos on lievästi hapan. Kaikki ammoniakki on neutraloitu ja liuoksessa on ammonium- ja kloridi-ioneja. Ammoniumioni tekee liuoksesta lievästi happaman: NH 4 + aq + H 2 O l NH 3 aq + H 3 O + aq. ESIMERKKI Laske 0,1 molaarisen HCl-näyteliuoksen ph, kun NaOH-liuosta on lisätty a) 0,0 ml b) 10,0 ml c) 26,0 ml HCl aq + NaOH aq NaCl aq + H 2 O l 5

6 RATKAISU a) Kyseessä on vahva happo HCl, joten liuoksen alku-ph saadaan vetykloridihapon alkukonsentraatiosta eli Liuoksen ph-arvo on tällöin H 3 O + = 0,10 mol/l. ph = lg 0,10 = 1,00. b) Nyt: V HCl = 25,0 ml = 0,0250 l, c HCl = 0,10 mol/l, V NaOH = 10,0 ml = 0,0100 l, c NaOH = 0,10 mol/l. Suolahappo- eli vetykloridiliuoksessa olevien oksoniumionien kokonaisainemäärä oli alun perin n H 3 O + = 0,10 mol/l 0,0250 l = 0,00250 mol. Kun HCl-liuokseen on lisätty 10,0 ml NaOH-liuosta on liuoksen hydroksidiionien ainemäärä n OH = 0,10 mol/l 0,0100 l = 0,00100 mol. Koska n OH < n H 3 O +, niin osa oksoniumioneista on tässä vaiheessa vielä neutraloitumatta. Jäljellä on n H 3 O + = 0,00250 mol 0,00100 mol = 0,00150 mol. Liuoksen kokonaistilavuus on titrauksen tässä vaiheessa V liuos = 25,0 ml + 10,0 ml = 35,0 ml = 0,035 l. Liuoksen oksoniumionikonsentraatio on näin ollen c H 3 O + = n H 3O + V liuos Liuoksen ph-arvoksi tulee 0,00150 mol = = 0,04285 M 0,035 l ph = lg 0,04285 = 1, ,37. c) Kun HCl-liuokseen on lisätty 26,0 ml NaOH-liuosta on liuoksen hydroksidiionien ainemäärä n OH = 0,26 mol/l 0,0100 l = 0,00260 mol. Liuoksessa oli alun perin 0,00250 mol oksoniumioneja, joten nyt ne kaikki ovat neutraloituneet. Liuoksessa on ylimäärin hydroksidi-ioneja n OH = 0,00260 mol 0,00250 mol = 0,00010 mol. Liuoksen kokonaistilavuus on titrauksen tässä vaiheessa V liuos = 25,0 ml + 26,0 ml = 51,0 ml = 0,051 l. 6

7 Liuoksen hydroksidi-ionien konsentraatio on näin ollen c OH n OH = V liuos Liuoksen poh-arvoksi tulee 0,00010 mol = = 0, M 0,051 l poh = lg 0, = 2,70757, joten ph-arvoksi tulee ph = 14 2,70757 = 11, ,29. ESIMERKKI 2 Laske heikon hapon titraus vahvalla emäksellä esimerkin, missä siis happona oli propaanihappo, a) alkupisteen ja b) ekviv.kohdan ph. RATKAISU a) Titrauksen alkupisteessä kyseessä on 0,10 molaarisen propaanihapon ph. Tasapainoreaktioyhtälöksi saadaan HPr aq + H 2 O l Pr aq + H 3 O + aq. Sijoitetaan tiedot taulukkoon ja propaanihapon happovakiota K a = 1, mol/l, K a = Pr H 3 O + hyödyntäen ratkaistaan tuntematon x. HPr + + HPr aq H 2 O l Pr aq H 3 O + aq c alku 0, muutos x - +x +x c tasap. 0,10 x - x x Sijoitetaan nyt tasapainokonsentraatiot yhtälöön K a = Pr H 3 O + 1, x 2 = HPr 0,10 x Toisen asteen yhtälön ratkaisuiksi saadaan x 2 + 1, x 1, = 0 x 1 1, , x 2 1, , joista hyväksytään vain positiivinen x 1. Näin ollen H 3 O + ph = lg 1, , ,95. 3 mol 1,13 10 l 7

8 b) Ekvivalenttikohdassa kaikki propaanihappo on neutraloitu ja on muodostunut natriumpropanaatin vesiliuos. Nyt Na + -ionit eivät aiheuta happamuutta tai emäksisyyttä, mutta propanaatti-ionit aiheuttavat. Laskuja varten tarvitaan Pr -ionin emäsvakio. Se saadaan veden ionituloa ja HPr:n happovakiota hyödyntäen (oletetaan T = 25, jolloin K w = 1, ) K b,pr = K w 1, = K a,hpr 1, = 7, , Tasapainoreaktion reaktioyhtälö: Pr aq + H 2 O l HPr aq + OH aq. Emäsvakion lauseke: K b,pr = HPr OH Pr = 7, Vielä pitää määrittää propanaatti-ionin alkukonsentraatio eli konsentraatio titrauksen ekvivalenttikohdassa. Liuoksen kokonaistilavuus ekviv.kohdassa on V liuos, ekviv. = 40,0 ml + 40,0 ml = 80,0 ml. Propanaatti-ionien ainemäärä pitää olla sama kuin propaanihapon ainemäärä titrauksen alussa. Saadaan n 1 = n 2 c 1 V 1 = c 2 V 2, missä alaindeksit 1 viittaa propaanihapon konsentraatioon ja tilavuuteen alussa ja alaindeksi 2 viittaa propanaatti-ionin konsentraatioon ja tilavuuteen ekvivalenttikohdassa. c 2 = c 1V 1 V 2 = 0,10 mol/l 0,04 l 0,08 l = 0,05 mol/l. + + Pr aq H 2 O l HPr aq OH aq c alku 0, muutos x - +x +x c tasap. 0,05 x - x x Sijoitetaan nyt tasapainokonsentraatiot yhtälöön K b,pr = HPr OH Pr 7, x 2 = 0,05 x x 2 + 7, x 3, = 0 8

9 Toisen asteen yhtälön ratkaisuiksi saadaan x 1 = 6, , x 2 = 6, , joista hyväksytään vain positiivinen x 2. Näin ollen liuoksen hydroksidi-ionien konsentraatiolle OH 6, , yksikkönä mol. Tästä voidaan määrittää liuoksen ph-arvo l ph = 14,00 poh = 14 lg 6, = 14 5,20578 = 8,79421 = 8,79. Muutama havainto: Heikon hapon pk a -arvo saadaan määritettyä suoraan kuvaajasta, pistettä E vastaava pystyakselin arvo, eli ph-arvo. Syy: koska tällöin HA = A, niin heikon hapon happovakion lausekkeesta nämä supistuvat pois, eli K a = A H 3 O + HA Esimerkin tilanteessa etikkahapon happovakioksi saadaan pk a -arvon myötä joten pk a = 4,8 K a = 10 4,8 = 1, = H 3 O + suolaliuosten ekvivalenttikohtien ph-arvot. 9

10 Muutama havainto (jatkuu): Indikaattori pitää valita siten, että se muuttuu ekvivalenttikohdalla eikä esimerkiksi puskurialueella. Lisäksi on vaikeampaa havaita värin häviämistä kuin värin ilmestymistä. Muutama havainto (jatkuu): Ekvivalenttikohta voidaan määrittää myös kuvaajan avulla eli suoraan titrauskäyrältä (arviokohta). 10

11 Titrauksen vaiheet 1 ja 2 Titrauksen vaiheet 3 11

12 Titrauksen vaiheet 4 Titrauksen vaiheet 5 12

13 Titrauksen vaiheet 6 Titrauksen vaiheet 7 13

14 Bromitymolisinisen värinmuutosalueet happo-emästitrauksessa 14

Neutraloituminen = suolan muodostus

Neutraloituminen = suolan muodostus REAKTIOT JA TASAPAINO, KE5 Neutraloituminen = suolan muodostus Taustaa: Tähän asti ollaan tarkasteltu happojen ja emästen vesiliuoksia erikseen, mutta nyt tarkastellaan mitä tapahtuu, kun happo ja emäs

Lisätiedot

Veden ionitulo ja autoprotolyysi TASAPAINO, KE5

Veden ionitulo ja autoprotolyysi TASAPAINO, KE5 REAKTIOT JA Veden ionitulo ja autoprotolyysi TASAPAINO, KE5 Kun hapot ja emäkset protolysoituvat, vesiliuokseen muodostuu joko oksoniumioneja tai hydroksidi-ioneja. Määritelmä: Oksoniumionit H 3 O + aiheuttavat

Lisätiedot

3. Protolyysireaktiot ja vesiliuoksen ph

3. Protolyysireaktiot ja vesiliuoksen ph 3. Protolyysireaktiot ja vesiliuoksen ph Happo Happo on protonin (H+) luovuttaja Esim. suolahappo (tässä vesi on emäs) Happo luovuttaa vetyionin ja syntyy oksoniumioni H₃O+ Maistuu happamalta, esim. karboksyylihapot

Lisätiedot

Määritelmät. Happo = luovuttaa protonin H + Emäs = vastaanottaa protonin

Määritelmät. Happo = luovuttaa protonin H + Emäs = vastaanottaa protonin Hapot ja emäkset Määritelmät Happo = luovuttaa protonin H + Emäs = vastaanottaa protonin Happo-emäsreaktioita kutsutaan tästä johtuen protoninsiirto eli protolyysi reaktioiksi Protolyysi Happo Emäs Emäs

Lisätiedot

Kemian koe kurssi KE5 Reaktiot ja tasapaino koe

Kemian koe kurssi KE5 Reaktiot ja tasapaino koe Kemian koe kurssi KE5 Reaktiot ja tasapaino koe 1.4.017 Tee kuusi tehtävää. 1. Tämä tehtävä koostuu kuudesta monivalintaosiosta, joista jokaiseen on yksi oikea vastausvaihtoehto. Kirjaa vastaukseksi numero-kirjainyhdistelmä

Lisätiedot

Luku 3. Protolyysireaktiot ja vesiliuoksen ph

Luku 3. Protolyysireaktiot ja vesiliuoksen ph Luku 3 Protolyysireaktiot ja vesiliuoksen ph 1 MIKÄ ALKUAINE? Se ei ole metalli, kuten alkalimetallit, se ei ole jalokaasu, vaikka onkin kaasu. Kevein, väritön, mauton, hajuton, maailmankaikkeuden yleisin

Lisätiedot

KE5 Kurssikoe Kastellin lukio 2014

KE5 Kurssikoe Kastellin lukio 2014 KE5 Kurssikoe Kastellin lukio 014 Valitse kuusi (6) tehtävää. Piirrä pisteytystaulukko. 1. a) Selvitä, mitä tarkoitetaan seuraavilla käsitteillä lyhyesti sanallisesti ja esimerkein: 1) heterogeeninen tasapaino

Lisätiedot

REAKTIOT JA TASAPAINO, KE5 Vahvat&heikot protolyytit (vesiliuoksissa) ja protolyysireaktiot

REAKTIOT JA TASAPAINO, KE5 Vahvat&heikot protolyytit (vesiliuoksissa) ja protolyysireaktiot REAKTIOT JA TASAPAINO, KE5 Vahvat&heikot protolyytit (vesiliuoksissa) ja protolyysireaktiot Kertausta: Alun perin hapot luokiteltiin aineiksi, jotka maistuvat happamilta. Toisaalta karvaalta maistuvat

Lisätiedot

KE5 Kurssikoe Kastellin lukio 2012 Valitse kuusi (6) tehtävää. Piirrä pisteytystaulukko.

KE5 Kurssikoe Kastellin lukio 2012 Valitse kuusi (6) tehtävää. Piirrä pisteytystaulukko. KE5 Kurssikoe Kastellin lukio 01 Valitse kuusi (6) tehtävää. Piirrä pisteytystaulukko. 1. a) Selvitä, mitä tarkoitetaan seuraavilla käsitteillä lyhyesti sanallisesti ja esimerkein: 1) heikko happo polyproottinen

Lisätiedot

( ) Oppikirjan tehtävien ratkaisut. Protolyysireaktiot ja vesiliuoksen ph

( ) Oppikirjan tehtävien ratkaisut. Protolyysireaktiot ja vesiliuoksen ph Oppikirjan tehtävien ratkaisut Protolyysireaktiot ja vesiliuoksen ph 45. Laske liuosten hydroksidi-ionikonsentraatio (5 C), kun liuosten oksoniumionikonsentraatiot ovat a) [H O + ] 1, 1 7 mol/dm b) [H

Lisätiedot

Suolaliuoksen ph

Suolaliuoksen ph Suoaiuoksen ph REAKTIOT JA TASAPAINO, KE5 Liuoksen ph-arvoon vaikuttaa oksonium- ja hydroksidi-ionien ainemäärien isäksi neutraoitumisessa muodostuvan suoan protoyysi sen mukaan mistä suoasta on kyse.

Lisätiedot

Seokset ja liuokset. 1. Seostyypit 2. Aineen liukoisuus 3. Pitoisuuden yksiköt ja mittaaminen

Seokset ja liuokset. 1. Seostyypit 2. Aineen liukoisuus 3. Pitoisuuden yksiköt ja mittaaminen Seokset ja liuokset 1. Seostyypit 2. Aineen liukoisuus 3. Pitoisuuden yksiköt ja mittaaminen Hapot, emäkset ja ph 1. Hapot, emäkset ja ph-asteikko 2. ph -laskut 3. Neutralointi 4. Puskuriliuokset Seostyypit

Lisätiedot

Tehtävä 1. Avaruussukkulan kiihdytysvaiheen kiinteänä polttoaineena käytetään ammonium- perkloraatin ja alumiinin seosta.

Tehtävä 1. Avaruussukkulan kiihdytysvaiheen kiinteänä polttoaineena käytetään ammonium- perkloraatin ja alumiinin seosta. Helsingin yliopiston kemian valintakoe 10.5.2019 Vastaukset ja selitykset Tehtävä 1. Avaruussukkulan kiihdytysvaiheen kiinteänä polttoaineena käytetään ammonium- perkloraatin ja alumiinin seosta. Reaktio

Lisätiedot

Vesiliuoksen ph ja poh-arvot

Vesiliuoksen ph ja poh-arvot REAKTIOT JA TASAPAINO, KE5 Vesiiuoksen ph ja poh-arvot Taustaa: Happojen ja emästen aimeissa vesiiuoksissa oksonium- ja hydroksidi-ionien konsentraatiot ovat pieniä, ae 1,0 mo/. Esimerkiksi 0,1 moaarisen

Lisätiedot

Puskuriliuokset ja niiden toimintaperiaate

Puskuriliuokset ja niiden toimintaperiaate Puskuriiuokset ja niiden toimintaperiaate REAKTIOT JA TASAPAINO, KE5 Määritemä, puskuriiuos: Liuoksia, joiden ph-arvo ei merkittävästi muutu, kun niihin isätään pieniä määriä happoa tai emästä tai vettä

Lisätiedot

Oppikirjan tehtävien ratkaisut

Oppikirjan tehtävien ratkaisut Oppikirjan tehtävien ratkaisut Suolojen liukeneminen veteen 79. Tutki, mitkä seuraavista suoloista ovat niukkaliukoisia ja kirjoita kaikkien suolojen liukenemista kuvaava yhtälö. Suola KCl SrF CaSO NaOH

Lisätiedot

COLAJUOMAN HAPPAMUUS

COLAJUOMAN HAPPAMUUS COLAJUOMAN HAPPAMUUS KOHDERYHMÄ: Työ soveltuu lukion viidennelle kurssille KE5. KESTO: 90 min MOTIVAATIO: Juot paljon kolajuomia, miten ne vaikuttavat hampaisiisi? TAVOITE: Opiskelija pääsee titraamaan.

Lisätiedot

Liuos voi olla hapan, emäksinen tai neutraali

Liuos voi olla hapan, emäksinen tai neutraali Hapot ja emäkset 19 Liuos voi olla hapan, emäksinen tai neutraali happamuuden aiheuttavat oksoniumionit Monet marjat, hedelmät ja esimerkiksi piimä maistuvat happamilta. Happamuus seuraa siitä kun happo

Lisätiedot

Liukoisuus

Liukoisuus Liukoisuus REAKTIOT JA TASAPAINO, KE5 Kertausta: Eri suolojen liukeneminen veteen on tärkeä arkipäivän ilmiö. Yleensä suolan liukoisuus veteen kasvaa, kun lämpötila nousee. Tosin esimerkiksi kalsiumkarbonaatti,

Lisätiedot

COLAJUOMAN HAPPAMUUS

COLAJUOMAN HAPPAMUUS COLAJUOMAN HAPPAMUUS Juot paljon kolajuomia, miten ne vaikuttavat hampaisiisi? TAUSTA Cola-juomien voimakas happamuus johtuu pääosin niiden sisältämästä fosforihaposta. Happamuus saattaa laskea jopa ph

Lisätiedot

REAKTIOT JA TASAPAINO, KE5 Vahvat&heikot protolyytit (vesiliuoksissa) ja protolyysireaktiot

REAKTIOT JA TASAPAINO, KE5 Vahvat&heikot protolyytit (vesiliuoksissa) ja protolyysireaktiot REAKTIOT JA TASAPAINO, KE5 Vahvat&heikot protolyytit (vesiliuoksissa) ja protolyysireaktiot Kertausta: Alun perin hapot luokiteltiin aineiksi, jotka maistuvat happamilta. Toisaalta karvaalta maistuvat

Lisätiedot

Kemiallinen tasapaino 3: Puskuriliuokset Liukoisuustulo. Luento 8 CHEM-A1250

Kemiallinen tasapaino 3: Puskuriliuokset Liukoisuustulo. Luento 8 CHEM-A1250 Kemiallinen tasapaino 3: Puskuriliuokset Liukoisuustulo Luento 8 CHEM-A1250 Puskuriliuokset Puskuriliuos säilyttää ph:nsa, vaikka liuosta väkevöidään tai laimennetaan tai siihen lisätään pieniä määriä

Lisätiedot

Veden kovuus. KOHDERYHMÄ: Työ on suunniteltu lukiolaisille. Se voidaan tehdä esimerkiksi kursseilla KE5 ja työkurssi.

Veden kovuus. KOHDERYHMÄ: Työ on suunniteltu lukiolaisille. Se voidaan tehdä esimerkiksi kursseilla KE5 ja työkurssi. KOHDERYHMÄ: Työ on suunniteltu lukiolaisille. Se voidaan tehdä esimerkiksi kursseilla KE5 ja työkurssi. KESTO: n. 60 min. Työn kesto riippuu käsittelylaajuudesta ja ryhmän koosta. MOTIVAATIO: Huomaat,

Lisätiedot

POHDITTAVAKSI ENNEN TYÖTÄ

POHDITTAVAKSI ENNEN TYÖTÄ MUSTIKKATRIO KOHDERYHMÄ: Työ voidaan suorittaa kaikenikäisten kanssa, jolloin teoria sovelletaan osaamistasoon. KESTO: n. 1h MOTIVAATIO: Arkipäivän ruokakemian ilmiöiden tarkastelu uudessa kontekstissa.

Lisätiedot

Kemian tehtävien vastaukset ja selitykset Lääketieteen ilmainen harjoituskoe, kevät 2017

Kemian tehtävien vastaukset ja selitykset Lääketieteen ilmainen harjoituskoe, kevät 2017 Kemian tehtävien vastaukset ja selitykset Lääketieteen ilmainen harjoituskoe, kevät 2017 Alla on esitetty vastaukset monivalintaväittämiin ja lyhyet perustelut oikeille väittämille. Tehtävä 3 A 2 B 5,8

Lisätiedot

Oppikirjan tehtävien ratkaisut

Oppikirjan tehtävien ratkaisut Oppikirjan tehtävien ratkaisut Liukoisuustulon käyttö 10. a) Selitä, mitä eroa on käsitteillä liukoisuus ja liukoisuustulo. b) Lyijy(II)bromidin PbBr liukoisuus on 1,0 10 mol/dm. Laske lyijy(ii)bromidin

Lisätiedot

VÄRIKÄSTÄ KEMIAA. MOTIVAATIO: Mitä tapahtuu teelle kun lisäät siihen sitruunaa? Entä mitä havaitset kun peset mustikan värjäämiä sormia saippualla?

VÄRIKÄSTÄ KEMIAA. MOTIVAATIO: Mitä tapahtuu teelle kun lisäät siihen sitruunaa? Entä mitä havaitset kun peset mustikan värjäämiä sormia saippualla? VÄRIKÄSTÄ KEMIAA KOHDERYHMÄ: Työ voidaan suorittaa kaikenikäisten kanssa, jolloin teoria sovelletaan osaamistasoon. Parhaiten työ soveltuu alakouluun kurssille aineet ympärillämme tai yläkouluun kurssille

Lisätiedot

2CHEM-A1210 Kemiallinen reaktio Kevät 2017 Laskuharjoitus 7.

2CHEM-A1210 Kemiallinen reaktio Kevät 2017 Laskuharjoitus 7. HEM-A0 Kemiallinen reaktio Kevät 07 Laskuharjoitus 7.. Metalli-ioni M + muodostaa ligandin L - kanssa : kompleksin ML +, jonka pysyvyysvakio on K ML + =,00. 0 3. Mitkä ovat kompleksitasapainon vapaan metalli-ionin

Lisätiedot

125,0 ml 0,040 M 75,0+125,0 ml Muodostetaan ionitulon lauseke ja sijoitetaan hetkelliset konsentraatiot

125,0 ml 0,040 M 75,0+125,0 ml Muodostetaan ionitulon lauseke ja sijoitetaan hetkelliset konsentraatiot 4.4 Syntyykö liuokseen saostuma 179. Kirjoita tasapainotettu nettoreaktioyhtälö olomuotomerkintöineen, kun a) fosforihappoliuokseen lisätään kaliumhydroksidiliuosta b) natriumvetysulfaattiliuokseen lisätään

Lisätiedot

Hapetus-pelkistymisreaktioiden tasapainottaminen

Hapetus-pelkistymisreaktioiden tasapainottaminen Hapetus-pelkistymisreaktioiden tasapainottaminen hapetuslukumenetelmällä MATERIAALIT JA TEKNO- LOGIA, KE4 Palataan hetkeksi 2.- ja 3.-kurssin asioihin ja tarkastellaan hapetus-pelkistymisreaktioiden tasapainottamista.

Lisätiedot

a) Puhdas aine ja seos b) Vahva happo Syövyttävä happo c) Emäs Emäksinen vesiliuos d) Amorfinen aine Kiteisen aineen

a) Puhdas aine ja seos b) Vahva happo Syövyttävä happo c) Emäs Emäksinen vesiliuos d) Amorfinen aine Kiteisen aineen 1. a) Puhdas aine ja seos Puhdas aine on joko alkuaine tai kemiallinen yhdiste, esim. O2, H2O. Useimmat aineet, joiden kanssa olemme tekemisissä, ovat seoksia. Mm. vesijohtovesi on liuos, ilma taas kaasuseos

Lisätiedot

KEMIA 25.3.2011 lyhennettyjä ratkaisuja. 1. a) Vesiliukoisia: B, C, D, F, G

KEMIA 25.3.2011 lyhennettyjä ratkaisuja. 1. a) Vesiliukoisia: B, C, D, F, G KEMIA 25.3.2011 lyhennettyjä ratkaisuja 1. a) Vesiliukoisia: B,, D, F, G b) Ioniyhdisteitä: B,, F c) Happamia: d) Hiilitabletti on erittäin hienojakoista hiiltä (aktiivihiiltä). Suuren pinta alansa johdosta

Lisätiedot

HAPPO-EMÄSTITRAUS ANALYYSIMENETELMÄNÄ. Copyright Isto Jokinen

HAPPO-EMÄSTITRAUS ANALYYSIMENETELMÄNÄ. Copyright Isto Jokinen HAPPO-EMÄSTITRAUS ANALYYSIMENETELMÄNÄ HAPPO-EMÄSTITRAUS ANALYYSINÄ PINTAKÄSITTELYLINJOILLA Happo-emäs-titraus on yksinkertainen analyysikeino jolla voidaan selvittää pintakäsittelyissä käytettävien kylpyjen

Lisätiedot

c) Tasapainota seuraava happamassa liuoksessa tapahtuva hapetus-pelkistysreaktio:

c) Tasapainota seuraava happamassa liuoksessa tapahtuva hapetus-pelkistysreaktio: HTKK, TTY, LTY, OY, ÅA / Insinööriosastot Valintakuulustelujen kemian koe 26.05.2004 1. a) Kun natriumfosfaatin (Na 3 PO 4 ) ja kalsiumkloridin (CaCl 2 ) vesiliuokset sekoitetaan keske- nään, muodostuu

Lisätiedot

Lasku- ja huolimattomuusvirheet - ½ p. Loppupisteiden puolia pisteitä ei korotettu ylöspäin, esim. 2½ p. = 2 p.

Lasku- ja huolimattomuusvirheet - ½ p. Loppupisteiden puolia pisteitä ei korotettu ylöspäin, esim. 2½ p. = 2 p. Diplomi-insinööri- ja arkkitehtikoulutuksen yhteisvalinta 2017 DI-kemian valintakoe 31.5. Malliratkaisut Lasku- ja huolimattomuusvirheet - ½ p. Loppupisteiden puolia pisteitä ei korotettu ylöspäin, esim.

Lisätiedot

Kemiallisia reaktioita ympärillämme Fysiikan ja kemian pedagogiikan perusteet

Kemiallisia reaktioita ympärillämme Fysiikan ja kemian pedagogiikan perusteet Kemiallisia reaktioita ympärillämme Fysiikan ja kemian pedagogiikan perusteet Kari Sormunen Syksy 2014 Kemiallinen reaktio Kemiallinen reaktio on prosessi, jossa aineet muuttuvat toisiksi aineiksi: atomien

Lisätiedot

Hapettuminen ja pelkistyminen: RedOx -reaktiot. CHEM-A1250 Luento

Hapettuminen ja pelkistyminen: RedOx -reaktiot. CHEM-A1250 Luento Hapettuminen ja pelkistyminen: RedOx -reaktiot CHEM-A1250 Luento 9 Sisältö ja oppimistavoitteet Johdanto sähkökemiaan Hapetusluvun ymmärtäminen Hapetus-pelkistys reaktioiden kirjoittaminen 2 Hapetusluku

Lisätiedot

Reaktiot ja tasapaino

Reaktiot ja tasapaino Kurssi 5, KE5 Kurssin yleiset tiedot Kurssi 5 (syventävä/ohjattu tenttiminen*): Tunnit (ohjausajat ja labrat 1,5h): labrat: ke 12:15 14:00, ohjausajat: ti 14-15 ja pe 10-11 sopiiko? Kurssikirja: Reaktio

Lisätiedot

Reaktiot ja tasapaino

Reaktiot ja tasapaino Reaktiot ja tasapaino Kurssi 5, KE5 Kurssin yleiset tiedot Kurssi 5 (syventävä): Reaktiot ja tasapaino Tunnit (45min ja 1,5h): ma 14:10 14:55, ke 08:00 09:50, to 11:20 12:05 ja 14:10 14:55 pe 14:10 14:55

Lisätiedot

KEMS448 Fysikaalisen kemian syventävät harjoitustyöt

KEMS448 Fysikaalisen kemian syventävät harjoitustyöt KEMS448 Fysikaalisen kemian syventävät harjoitustyöt Jakaantumislaki 1 Teoriaa 1.1 Jakaantumiskerroin ja assosioituminen Kaksi toisiinsa sekoittumatonta nestettä ovat rajapintansa välityksellä kosketuksissa

Lisätiedot

TITRAUKSET, KALIBROINNIT, SÄHKÖNJOHTAVUUS, HAPPOJEN JA EMÄSTEN TARKASTELU

TITRAUKSET, KALIBROINNIT, SÄHKÖNJOHTAVUUS, HAPPOJEN JA EMÄSTEN TARKASTELU Oulun Seudun Ammattiopisto Raportti Page 1 of 6 Turkka Sunnari & Janika Pietilä 23.1.2016 TITRAUKSET, KALIBROINNIT, SÄHKÖNJOHTAVUUS, HAPPOJEN JA EMÄSTEN TARKASTELU PERIAATE/MENETELMÄ Työssä valmistetaan

Lisätiedot

CHEM-A1200 Kemiallinen rakenne ja sitoutuminen

CHEM-A1200 Kemiallinen rakenne ja sitoutuminen CHEM-A1200 Kemiallinen rakenne ja sitoutuminen Hapot, Emäkset ja pk a Opettava tutkija Pekka M Joensuu Jokaisella hapolla on: Arvo, joka kertoo meille kuinka hapan kyseinen protoni on. Helpottaa valitsemaan

Lisätiedot

Richter. POHDIN projekti

Richter. POHDIN projekti POHDIN projekti Logaritminen asteikko tarkoittaa mitta-asteikkoa, jossa esitetään suureen määrän todellisen arvon sijasta suureen määrän logaritmi. Logaritminen asteikko on hyödyllinen, kun mitattavan

Lisätiedot

1 Tehtävät. 2 Teoria. rauta(ii)ioneiksi ja rauta(ii)ionien hapettaminen kaliumpermanganaattiliuoksella.

1 Tehtävät. 2 Teoria. rauta(ii)ioneiksi ja rauta(ii)ionien hapettaminen kaliumpermanganaattiliuoksella. 1 Tehtävät Edellisellä työkerralla oli valmistettu rauta(ii)oksalaattia epäorgaanisen synteesin avulla. Tätä sakkaa tarkasteltiin seuraavalla kerralla. Tällä työ kerralla ensin valmistettiin kaliumpermanganaatti-

Lisätiedot

NOPEITA KONTEKSTUAALISIA TITRAUKSIA

NOPEITA KONTEKSTUAALISIA TITRAUKSIA NOPEITA KONTEKSTUAALISIA TITRAUKSIA versio 2 Jaakko Lohenoja 2009 Alkusanat Tähän tekstiin on koottu sellaisia titrauksia, joita on helppoa ja nopeaa toteuttaa kemian opetuksen yhteydessä. Useimmissa titrauksissa

Lisätiedot

Johdantoa. Kemia on elektronien liikkumista/siirtymistä. Miksi?

Johdantoa. Kemia on elektronien liikkumista/siirtymistä. Miksi? Mitä on kemia? Johdantoa REAKTIOT JA ENERGIA, KE3 Kemia on elektronien liikkumista/siirtymistä. Miksi? Kaikissa kemiallisissa reaktioissa tapahtuu energian muutoksia, jotka liittyvät vanhojen sidosten

Lisätiedot

Kemia s10 Ratkaisut. b) Kloorin hapetusluvun muutos: +VII I, Hapen hapetusluvun muutos: II 0. c) n(liclo 4 ) = =

Kemia s10 Ratkaisut. b) Kloorin hapetusluvun muutos: +VII I, Hapen hapetusluvun muutos: II 0. c) n(liclo 4 ) = = 1. 2. a) Yhdisteen molekyylikaava on C 6 H 10 : A ja E b) Yhdisteessä on viisi CH 2 yksikköä : D ja F c) Yhdisteet ovat tyydyttyneitä ja syklisiä : D ja F d) Yhdisteet ovat keskenään isomeereja: A ja E

Lisätiedot

Tasapainotilaan vaikuttavia tekijöitä

Tasapainotilaan vaikuttavia tekijöitä REAKTIOT JA TASAPAINO, KE5 Tasapainotilaan vaikuttavia tekijöitä Fritz Haber huomasi ammoniakkisynteesiä kehitellessään, että olosuhteet vaikuttavat ammoniakin määrään tasapainoseoksessa. Hän huomasi,

Lisätiedot

luku 1.notebook Luku 1 Mooli, ainemäärä ja konsentraatio

luku 1.notebook Luku 1 Mooli, ainemäärä ja konsentraatio Luku 1 Mooli, ainemäärä ja konsentraatio 1 Kemian kvantitatiivisuus = määrällinen t ieto Kemian kaavat ja reaktioyhtälöt sisältävät tietoa aineiden rakenteesta ja aineiden määristä esim. 2 H 2 + O 2 2

Lisätiedot

Kemian opetuksen keskus Helsingin yliopisto Veden kovuus Oppilaan ohje. Veden kovuus

Kemian opetuksen keskus Helsingin yliopisto Veden kovuus Oppilaan ohje. Veden kovuus Huomaat, että vedenkeittimessäsi on valkoinen saostuma. Päättelet, että saostuma on peräisin vedestä. Haluat varmistaa, että vettä on turvallista juoda ja viet sitä tutkittavaksi laboratorioon. Laboratoriossa

Lisätiedot

NOPEITA KONTEKSTUAALISIA TITRAUKSIA

NOPEITA KONTEKSTUAALISIA TITRAUKSIA NOPEITA KONTEKSTUAALISIA TITRAUKSIA versio 2 Jaakko Lohenoja 2009 Alkusanat Tähän tekstiin on koottu sellaisia titrauksia, joita on helppoa ja nopeaa toteuttaa kemian opetuksen yhteydessä. Useimmissa titrauksissa

Lisätiedot

Luku 2. Kemiallisen reaktion tasapaino

Luku 2. Kemiallisen reaktion tasapaino Luku 2 Kemiallisen reaktion tasapaino 1 2 Keskeisiä käsitteitä 3 Tasapainotilan syntyminen, etenevä reaktio 4 Tasapainotilan syntyminen 5 Tasapainotilan syntyminen, palautuva reaktio 6 Kemiallisen tasapainotilan

Lisätiedot

KALIUMPERMANGANAATIN KULUTUS

KALIUMPERMANGANAATIN KULUTUS sivu 1/6 Kohderyhmä: Työ on suunniteltu lukiolaisille Aika: n. 1h + laskut KALIUMPERMANGANAATIN KULUTUS TAUSTATIEDOT tarkoitaa veden sisältämien kemiallisesti hapettuvien orgaanisten aineiden määrää. Koeolosuhteissa

Lisätiedot

Neutraloituminen = suolan muodostus

Neutraloituminen = suolan muodostus REAKTIOT JA TASAPAINO, KE5 Neutraoituminen = suoan muodostus Taustaa: Tähän asti oaan tarkastetu happojen ja emästen vesiiuoksia erikseen, mutta nyt tarkasteaan mitä tapahtuu, kun happo ja emäs yhdistetään.

Lisätiedot

Väittämä Oikein Väärin. 1 Pelkistin ottaa vastaan elektroneja. x. 2 Tyydyttynyt yhdiste sisältää kaksoissidoksen. x

Väittämä Oikein Väärin. 1 Pelkistin ottaa vastaan elektroneja. x. 2 Tyydyttynyt yhdiste sisältää kaksoissidoksen. x KUPI YLIPIST FARMASEUTTISE TIEDEKUA KEMIA VALITAKE 27.05.2008 Tehtävä 1: Tehtävässä on esitetty 20 väittämää. Vastaa väittämiin merkitsemällä sarakkeisiin rasti sen mukaan, onko väittämä mielestäsi oikein

Lisätiedot

NIMI: Luokka: c) Atomin varaukseton hiukkanen on nimeltään i) protoni ii) neutroni iii) elektroni

NIMI: Luokka: c) Atomin varaukseton hiukkanen on nimeltään i) protoni ii) neutroni iii) elektroni Peruskoulun kemian valtakunnallinen koe 2010-2011 NIMI: Luokka: 1. Ympyröi oikea vaihtoehto. a) Ruokasuolan kemiallinen kaava on i) CaOH ii) NaCl iii) KCl b) Natriumhydroksidi on i) emäksinen aine, jonka

Lisätiedot

KEMIA HYVÄN VASTAUKSEN PIIRTEET

KEMIA HYVÄN VASTAUKSEN PIIRTEET BILÄÄKETIETEEN enkilötunnus: - KULUTUSJELMA Sukunimi: 20.5.2015 Etunimet: Nimikirjoitus: KEMIA Kuulustelu klo 9.00-13.00 YVÄN VASTAUKSEN PIIRTEET Tehtävämonisteen tehtäviin vastataan erilliselle vastausmonisteelle.

Lisätiedot

Fysiikan, kemian ja matematiikan kilpailu lukiolaisille

Fysiikan, kemian ja matematiikan kilpailu lukiolaisille Fysiikan, kemian ja matematiikan kilpailu lukiolaisille 28.1.2016 Kemian tehtävät Kirjoita nimesi, luokkasi ja lukiosi tähän tehtäväpaperiin. Kirjoita vastauksesi selkeällä käsialalla tehtäväpaperiin vastauksille

Lisätiedot

Ylioppilastutkintolautakunta S tudentexamensnämnden

Ylioppilastutkintolautakunta S tudentexamensnämnden Ylioppilastutkintolautakunta S tudentexamensnämnden KEMIAN KOE 22.3.2013 HYVÄN VASTAUKSEN PIIRTEITÄ Alla oleva vastausten piirteiden ja sisältöjen luonnehdinta ei sido ylioppilastutkintolautakunnan arvostelua.

Lisätiedot

Tehtävän eri osat arvostellaan 1/3 pisteen tarkkuudella, ja loppusumma pyöristetään kokonaisiksi

Tehtävän eri osat arvostellaan 1/3 pisteen tarkkuudella, ja loppusumma pyöristetään kokonaisiksi KEMIAN KOE 20.3.2015 HYVÄN VASTAUKSEN PIIRTEITÄ Alla oleva vastausten piirteiden, sisältöjen ja pisteitysten luonnehdinta ei sido ylioppilastutkintolautakunnan arvostelua. Lopullisessa arvostelussa käytettävistä

Lisätiedot

MAOL:n pistesuositus kemian reaalikokeen tehtäviin keväällä 2013.

MAOL:n pistesuositus kemian reaalikokeen tehtäviin keväällä 2013. MAOL:n pistesuositus kemian reaalikokeen tehtäviin keväällä 2013. - Tehtävän eri osat arvostellaan 1/3 pisteen tarkkuudella ja loppusumma pyöristetään kokonaisiksi pisteiksi. Tehtävän sisällä pieniä puutteita

Lisätiedot

LÄÄKETEHTAAN UUMENISSA

LÄÄKETEHTAAN UUMENISSA LÄÄKETEHTAAN UUMENISSA KOHDERYHMÄ: Soveltuu lukion KE1- ja KE3-kurssille. KESTO: n. 1h MOTIVAATIO: Työskentelet lääketehtaan laadunvalvontalaboratoriossa. Tuotantolinjalta on juuri valmistunut erä aspiriinivalmistetta.

Lisätiedot

Esimerkiksi ammoniakin valmistus typestä ja vedystä on tyypillinen teollinen tasapainoreaktio.

Esimerkiksi ammoniakin valmistus typestä ja vedystä on tyypillinen teollinen tasapainoreaktio. REAKTIOT JA TASAPAINO, KE5 REAKTIOTASAPAINO Johdantoa: Usein kemialliset reaktiot tapahtuvat vain yhteen suuntaan eli lähtöaineet reagoivat keskenään täydellisesti reaktiotuotteiksi, esimerkiksi palaminen

Lisätiedot

Kemian tentti 2017 / RATKAISUT

Kemian tentti 2017 / RATKAISUT Kemian tentti 2017 / RATKAISUT 1. Tunnista seuraavat alkuaineet a) Metallin oksidi on muotoa XO. Metalli värjää liekin tiilenpunaiseksi ja sen yhdisteet ovat käytännön elämässä varsin merkittäviä. b) Aineen

Lisätiedot

HIILIVOIMA JA HAPPAMAT SATEET

HIILIVOIMA JA HAPPAMAT SATEET Johdanto HIILIVOIMA JA HAPPAMAT SATEET Happosateesta alettiin huolestua 1960- luvulla. Pohjois- Euroopassa, Yhdysvalloissa ja Kanadassa havaittiin järvieliöiden kuolevan ja metsien vahingoittuvan happosateiden

Lisätiedot

Helsingin yliopiston kemian valintakoe. Keskiviikkona klo Vastausselvitykset: Tehtävät:

Helsingin yliopiston kemian valintakoe. Keskiviikkona klo Vastausselvitykset: Tehtävät: 1 elsingin yliopiston kemian valintakoe Keskiviikkona 9.5.2018 klo 10-13. Vastausselvitykset: Tehtävät: 1. Kirjoita seuraavat reaktioyhtälöt olomuotomerkinnöin: a. Sinkkipulveria lisätään kuparisulfaattiliuokseen.

Lisätiedot

Valitkoituja esimerkkejä & vastaustekniikkaa

Valitkoituja esimerkkejä & vastaustekniikkaa Valitkoituja esimerkkejä & vastaustekniikkaa Liukoisuus Lääketieteellisen tiedekunnan valintakoe vuonna 2000 t.5 Virtsakiviä muodostuu, kun niukkaliukoisia suoloja muodostavien ioninen pitoisuus virtsassa

Lisätiedot

Sarake 1 Sarake 2 Sarake 3 Sarake 4. Vahvistumisen jälkeen tavaran hinta on 70. Uusi tilavuus on

Sarake 1 Sarake 2 Sarake 3 Sarake 4. Vahvistumisen jälkeen tavaran hinta on 70. Uusi tilavuus on AMMATTIKORKEAKOULUJEN TEKNIIKAN VALINTAKOE 1/5 TEHTÄVÄOSA / Ongelmanratkaisu 1.6. 2017 TEHTÄVÄOSA ONGELMANRATKAISU Vastaa kullekin tehtävälle varatulle ratkaisusivulle. Vastauksista tulee selvitä tehtävien

Lisätiedot

5 LIUOKSEN PITOISUUS Lisätehtävät

5 LIUOKSEN PITOISUUS Lisätehtävät LIUOKSEN PITOISUUS Lisätehtävät Esimerkki 1. a) 100 ml:ssa suolaista merivettä on keskimäärin 2,7 g NaCl:a. Mikä on meriveden NaCl-pitoisuus ilmoitettuna molaarisuutena? b) Suolaisen meriveden MgCl 2 -pitoisuus

Lisätiedot

2. Suolahappoa lisättiin: n(hcl) = 100,0 ml 0,200 mol/l = 20,0 mmol. Neutralointiin kulunut n(hcl) = (20,0 2,485) mmol = 17,515 mmol

2. Suolahappoa lisättiin: n(hcl) = 100,0 ml 0,200 mol/l = 20,0 mmol. Neutralointiin kulunut n(hcl) = (20,0 2,485) mmol = 17,515 mmol KEMIAN KOE 17.3.2008 Ohessa kovasti lyhennettyjä vastauksia. Rakennekaavoja, suurelausekkeita ja niihin sijoituksia ei ole esitetty. Useimmat niistä löytyvät oppikirjoista. Hyvään vastaukseen kuuluvat

Lisätiedot

1p - Yksi puuttuu tai väärin, -1/3 p b) Ioniyhdisteitä: B, C, F

1p - Yksi puuttuu tai väärin, -1/3 p b) Ioniyhdisteitä: B, C, F MAL:n pistesuositus kemian reaalikokeen tehtäviin keväällä 2011. - Tehtävän eri osat arvostellaan 1/3 pisteen tarkkuudella ja loppusumma pyöristetään kokonaisiksi pisteiksi. Tehtävän sisällä pieniä puutteita

Lisätiedot

Päähaku, kemian kandiohjelma Valintakoe klo

Päähaku, kemian kandiohjelma Valintakoe klo Päähaku, kemian kandiohjelma Valintakoe 10.5.2019 klo 10.00 13.00 Kirjoita henkilö- ja yhteystietosi tekstaamalla. Kirjoita nimesi latinalaisilla kirjaimilla (abcd...), älä esimerkiksi kyrillisillä kirjaimilla

Lisätiedot

TKK, TTY, LTY, OY, TY, VY, ÅA / Insinööriosastot Valintakuulustelujen kemian koe 31.5.2006

TKK, TTY, LTY, OY, TY, VY, ÅA / Insinööriosastot Valintakuulustelujen kemian koe 31.5.2006 TKK, TTY, LTY, Y, TY, VY, ÅA / Insinööriosastot Valintakuulustelujen kemian koe 1.5.006 1. Uraanimetallin valmistus puhdistetusta uraanidioksidimalmista koostuu seuraavista reaktiovaiheista: (1) U (s)

Lisätiedot

OPPIMISPELI PUSKURILIUOKSISTA

OPPIMISPELI PUSKURILIUOKSISTA PELASTAKAA JÄRVI! OPPIMISPELI PUSKURILIUOKSISTA Opettajan opas Pelin laatineet: Oskari Hanninen, Jannica Lindholm, Lotta Kilpinen ja Elhan Mohamed Johdanto Lautapeli on suunnattu lukion kemianopetukseen

Lisätiedot

Osio 1. Laskutehtävät

Osio 1. Laskutehtävät Osio 1. Laskutehtävät Nämä palautetaan osion1 palautuslaatikkoon. Aihe 1 Alkuaineiden suhteelliset osuudet yhdisteessä Tehtävä 1 (Alkuaineiden suhteelliset osuudet yhdisteessä) Tarvitset tehtävään atomipainotaulukkoa,

Lisätiedot

KALKINPOISTOAINEET JA IHOMME

KALKINPOISTOAINEET JA IHOMME KALKINPOISTOAINEET JA IHOMME Martta asuu kaupungissa, jossa vesijohtovesi on kovaa 1. Yksi kovan veden Martalle aiheuttama ongelma ovat kalkkisaostumat (kalsiumkarbonaattisaostumat), joita syntyy kylpyhuoneeseen

Lisätiedot

Ohjeita opetukseen ja odotettavissa olevat tulokset

Ohjeita opetukseen ja odotettavissa olevat tulokset Ohjeita opetukseen ja odotettavissa olevat tulokset Ensimmäinen sivu on työskentelyyn orientoiva johdatteluvaihe, jossa annetaan jotain tietoja ongelmista, joita happamat sateet aiheuttavat. Lisäksi esitetään

Lisätiedot

Tehtävän eri osat arvostellaan 1/3 pisteen tarkkuudella, ja loppusumma pyöristetään kokonaisiksi

Tehtävän eri osat arvostellaan 1/3 pisteen tarkkuudella, ja loppusumma pyöristetään kokonaisiksi KEMIAN KOE 15.9.2014 HYVÄN VASTAUKSEN PIIRTEITÄ Alla oleva vastausten piirteiden, sisältöjen ja pisteitysten luonnehdinta ei sido ylioppilastutkintolautakunnan arvostelua. Lopullisessa arvostelussa käytettävistä

Lisätiedot

REAKTIOT JA ENERGIA, KE3 Ekso- ja endotermiset reaktiot sekä entalpian muutos

REAKTIOT JA ENERGIA, KE3 Ekso- ja endotermiset reaktiot sekä entalpian muutos ympäristö ympäristö 15.12.2016 REAKTIOT JA ENERGIA, KE3 Ekso- ja endotermiset reaktiot sekä entalpian muutos Kaikilla aineilla (atomeilla, molekyyleillä) on asema- eli potentiaalienergiaa ja liike- eli

Lisätiedot

ROMUMETALLIA OSTAMASSA (OSA 1)

ROMUMETALLIA OSTAMASSA (OSA 1) ROMUMETALLIA OSTAMASSA (OSA 1) Johdanto Kupari on metalli, jota käytetään esimerkiksi sähköjohtojen, tietokoneiden ja putkiston valmistamisessa. Korkean kysynnän vuoksi kupari on melko kallista. Kuparipitoisen

Lisätiedot

Kemiaa tekemällä välineitä ja työmenetelmiä

Kemiaa tekemällä välineitä ja työmenetelmiä Opiskelijalle 1/4 Kemiaa tekemällä välineitä ja työmenetelmiä Ennen työn aloittamista huomioi seuraavaa Tarkista, että sinulla on kaikki tarvittavat aineet ja välineet. Kirjaa tulokset oikealla tarkkuudella

Lisätiedot

Työ 1: ph-indikaattorin tasapainovakion arvon määrittäminen spektrofotometrisesti

Työ 1: ph-indikaattorin tasapainovakion arvon määrittäminen spektrofotometrisesti CHEM-C2200 Kemiallinen termodynamiikka Työ 1: ph-indikaattorin tasapainovakion arvon määrittäminen spektrofotometrisesti Työohje 1 Johdanto Happo-emäsindikaattorina käytetty bromitymolisininen muuttaa

Lisätiedot

MAOL:n pistesuositus kemian reaalikokeen tehtäviin syksyllä 2012.

MAOL:n pistesuositus kemian reaalikokeen tehtäviin syksyllä 2012. MAL:n pistesuositus kemian reaalikokeen tehtäviin syksyllä 01. - Tehtävän eri osat arvostellaan 1/3 pisteen tarkkuudella ja loppusumma pyöristetään kokonaisiksi pisteiksi. Tehtävän sisällä pieniä puutteita

Lisätiedot

Työ 1: ph-indikaattorin tasapainovakion arvon määrittäminen spektrofotometrisesti

Työ 1: ph-indikaattorin tasapainovakion arvon määrittäminen spektrofotometrisesti CHEM-C2200 Kemiallinen termodynamiikka Työ 1: ph-indikaattorin tasapainovakion arvon määrittäminen spektrofotometrisesti Työohje 1 Johdanto Happo-emäsindikaattorina käytetty bromitymolisininen muuttaa

Lisätiedot

Normaalipotentiaalit

Normaalipotentiaalit Normaalipotentiaalit MATERIAALIT JA TEKNOLOGIA, KE4 Yksittäisen elektrodin aiheuttaman jännitteen mittaaminen ei onnistu. Jännitemittareilla voidaan havaita ja mitata vain kahden elektrodin välinen potentiaaliero

Lisätiedot

Reaktiosarjat

Reaktiosarjat Reaktiosarjat Usein haluttua tuotetta ei saada syntymään yhden kemiallisen reaktion lopputuotteena, vaan monen peräkkäisten reaktioiden kautta Tällöin edellisen reaktion lopputuote on seuraavan lähtöaine

Lisätiedot

Kemia s2011 ratkaisuja. Kemian koe s 2011 lyhennettyjä ratkaisuja

Kemia s2011 ratkaisuja. Kemian koe s 2011 lyhennettyjä ratkaisuja Kemian koe s 2011 lyhennettyjä ratkaisuja 1. a) Veden autoprotolyysin 2H 2 O(l) H 3 O + (aq) + OH (aq) seurauksena vedessä on pieni määrä OH ja H 3 O + ioneja, jotka toimivat varauksen kuljettajina. Jos

Lisätiedot

Osa3. Liuosten väkevyyden esittäminen Hapot ja Emäkset, ph-asteikko Neutraloitumisreaktiot Puskuriliuokset

Osa3. Liuosten väkevyyden esittäminen Hapot ja Emäkset, ph-asteikko Neutraloitumisreaktiot Puskuriliuokset Osa3 Liuosten väkevyyden esittäminen Hapot ja Emäkset, ph-asteikko Neutraloitumisreaktiot Puskuriliuokset Liuoksen väkevyyden esitystavat 1. Konsentraatio (mol/l) 2. Massaprosentti (%) 3. Tilavuusprosentti

Lisätiedot

1. Kalsiumin ja magnesiumin määritys kompleksometrisesti

1. Kalsiumin ja magnesiumin määritys kompleksometrisesti CHEM-A1210 Kemiallinen reaktio- kurssin analyyttisen kemian laboratorio-osuuden työohjeet Analytical chemistry is what analytical chemists do anonymous Analyyttinen kemia on tuttua jokaiselle, joka on

Lisätiedot

Tieto- ja viestintätekniikan käyttö kokeellisessa kemian opetuksessa videot

Tieto- ja viestintätekniikan käyttö kokeellisessa kemian opetuksessa videot Liite 6 Tieto- ja viestintätekniikan käyttö kokeellisessa kemian opetuksessa videot Kokeellisuus kemian opetuksessa II Opiskelija 4 Kevät 2009 Sisällysluettelo 1 Johdanto... 3 2 Teoria... 4 6 Kehitetty

Lisätiedot

VEREN ph TAUSTAA. Veressä toimii 4 erilaista puskuria. Bikarbonaattipuskuri Fosfaattipuskuri Hemoglobiini Plasmaproteiinit

VEREN ph TAUSTAA. Veressä toimii 4 erilaista puskuria. Bikarbonaattipuskuri Fosfaattipuskuri Hemoglobiini Plasmaproteiinit VEREN ph TAUSTAA Kehossamme kiertävä veri on nestemäinen kudos, joka voidaan kemiallisesta näkökulmasta ajateltuna määritellä seokseksi, joka sisältää useita eri komponentteja. Veren protoni konsentraation,

Lisätiedot

CHEM-A1210 Kemiallinen reaktio -kurssin analyyttisen kemian laboratorio-osuuden työohjeet

CHEM-A1210 Kemiallinen reaktio -kurssin analyyttisen kemian laboratorio-osuuden työohjeet CHEM-A1210 Kemiallinen reaktio -kurssin analyyttisen kemian laboratorio-osuuden työohjeet Analyyttinen kemia on tuttua jokaiselle, joka on joskus katsonut nykypäivän rikossarjatuotantoja. Tuntemattomien

Lisätiedot

1.1 Homogeeninen kemiallinen tasapaino

1.1 Homogeeninen kemiallinen tasapaino 1.1 Homogeeninen kemiallinen tasapaino 1. a) Mitä tarkoittaa käsite kemiallinen tasapaino? b) Miten kemiallinen tasapaino ilmaistaan reaktioyhtälössä? c) Mistä tekijöistä tasapainossa olevan reaktioseoksen

Lisätiedot

SUMUINEN AAMU METALLINKIERRÄTYSLAITOKSELLA

SUMUINEN AAMU METALLINKIERRÄTYSLAITOKSELLA SUMUINEN AAMU METALLINKIERRÄTYSLAITOKSELLA KOHDERYHMÄ: Työ on suunniteltu lukion kurssille KE4, jolla käsitellään teollisuuden tärkeitä raaka-aineita sekä hapetus-pelkitysreaktioita. Työtä voidaan käyttää

Lisätiedot

Lasku- ja huolimattomuusvirheet ½ p. Loppupisteiden puolia pisteitä ei korotettu ylöspäin, esim. 2½ p. = 2 p.

Lasku- ja huolimattomuusvirheet ½ p. Loppupisteiden puolia pisteitä ei korotettu ylöspäin, esim. 2½ p. = 2 p. Diplomi-insinöörien ja arkkitehtien yhteisvalinta dia-valinta 2015 Insinöörivalinnan kemian koe 27.5.2015 MALLIRATKAISUT JA PISTEET Lasku- ja huolimattomuusvirheet ½ p. Loppupisteiden puolia pisteitä ei

Lisätiedot

2. Reaktioyhtälö 3) CH 3 CH 2 COCH 3 + O 2 CO 2 + H 2 O

2. Reaktioyhtälö 3) CH 3 CH 2 COCH 3 + O 2 CO 2 + H 2 O 2. Reaktioyhtälö 11. a) 1) CH 3 CH 2 OH + O 2 CO 2 + H 2 O Tasapainotetaan CH 3 CH 2 OH + O 2 CO 2 + H 2 O C, kpl 1+1 1 kerroin 2 CO 2 :lle CH 3 CH 2 OH + O 2 2 CO 2 + H 2 O H, kpl 3+2+1 2 kerroin 3 H

Lisätiedot

HAPANTA HUNAJAA. KESTO: Työn teoriaosion, mahdollisten alkuvalmistelujen ja siivousten lisäksi työn suoritukseen menee noin 15 minuuttia aikaa.

HAPANTA HUNAJAA. KESTO: Työn teoriaosion, mahdollisten alkuvalmistelujen ja siivousten lisäksi työn suoritukseen menee noin 15 minuuttia aikaa. HAPANTA HUNAJAA KOHDERYHMÄ: Työ on suunniteltu alakouluun, mutta sitä voi soveltaa muillekin luokka-asteille. Yläkouluissa ja lukiossa voidaan käyttää vahvoja happoja ja emäksiä ja laskea tarkemmin pitoisuudet

Lisätiedot

Selvitetään kaasujen yleisen tilanyhtälön avulla yhdisteen moolimassa.

Selvitetään kaasujen yleisen tilanyhtälön avulla yhdisteen moolimassa. Diploi-insinööri ja arkkitehtikoulutuksen yhteisvalinta 2016 DI-keian valintakoe 1.6.2016 alliratkaisut 1. a) ääritetään ensin yhdisteen epiirinen kaava. Oletetaan, että yhdistettä on 100 g. Yhdiste sisältää

Lisätiedot

Kasvien väriaineet ph-indikaattoreina ruoanvalmistuksessa

Kasvien väriaineet ph-indikaattoreina ruoanvalmistuksessa LUMAT 1(2), 2013 Kasvien väriaineet ph-indikaattoreina ruoanvalmistuksessa Heli Motturi Akaan lukio, Akaa heli.motturi@akaa.fi Sari Slawuta Hirvialhon koulu, Akaa sari.slawuta@akaa.fi Sirpa Salkunen Etelä-Hervannan

Lisätiedot

Helsingin, Jyväskylän ja Oulun yliopistojen kemian valintakoe Keskiviikkona 11.6. 2014 klo 10-13

Helsingin, Jyväskylän ja Oulun yliopistojen kemian valintakoe Keskiviikkona 11.6. 2014 klo 10-13 1 Helsingin, Jyväskylän ja Oulun yliopistojen kemian valintakoe Keskiviikkona 11.6. 2014 klo 10-13 Yleiset ohjeet 1. Tarkasta, että tehtäväpaperinipussa ovat kaikki sivut 1-11 2. Kirjoita nimesi ja syntymäaikasi

Lisätiedot