KARJALASEUROJEN SATAKUNNAN PIIRIN TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2011
|
|
- Anna Mikkonen
- 8 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 KARJALASEUROJEN SATAKUNNAN PIIRI RY Hallitus KERTOMUS Pori KARJALASEUROJEN SATAKUNNAN PIIRIN TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA Yleistä Vuosi 2011 oli Karjalan Liiton 71. ja Karjalaseurojen Satakunnan piiri ry:n 66. toimintavuosi. 2. Piirin hallitus, toimikunnat ja jäsenseurat v Piirin hallitus Puheenjohtaja Varapuheenjohtaja Sihteeri Rahastonhoitaja Jäsenet Jouko Hämäläinen Pekka Salonen Raimo Hannukainen Seppo Varjus Taimi Bergendahl, Markku Evala, Marja Koukku, Tapani Liski, Kullervo Matikainen, Virpi Nikkonen, Milja Peltomaa, Juha Pökkönen, Kirsi Syystö ja Yrjö S. Kaasalainen Hallitus piti vuonna 2011 yhdeksän (9) kokousta 2.2 Hallituksen toimikunnat ja toimihenkilöt Naistoimikunta Tulevaisuustoimikunta Liikuntatoimikunta Nuorisotoimikunta Hengellinen toimikunta Aluevastaava Tiedottaja Milja Peltomaa, Taimi Bergendahl Yrjö s. Kaasalainen, Pekka Salonen Tapani Liski, Raimo Hannukainen, Seppo Varjus Virpi Nikkonen, Markku Evala, Kirsi Syystö Pekka Salonen Jouko Hämäläinen, hallituksen jäsenillä kummiseurat Raimo Hannukainen 2.3 Hallituksen asettamat kummit piirin seuroihin ja tulevaisuustoimikunnan jäsenet 1. Eura, Eurajoki, Hinnerjoki, Kiukainen ja Rauma Kummit: Kullervo Matikainen ja Juha Pökkönen Tulevaisuustoimikunnan jäsenet Hely Laine (Eurajoki), Maija Mäkelä (Eura) ja Raija Seppä (Rauma) 2. Harjavalta, Luvia ja Nakkila Kummit: Taimi Bergendahl. ja Yrjö S. Kaasalainen Tulevaisuustoimikunnan jäsenet: Tuula Hakanen (Nakkila) ja Hannu Lammela (Luvia) 3. Kullaa, Kokemäki ja Ulvila Kummit: Virpi Nikkonen ja Seppo Varjus Tulevaisuustoimikunnan jäsen: Auli Levomäki (Ulvila) 4. Hiitolan Pitäjäseura, Pori, Ahlainen ja Yyteri Kummit: Tapani Liski, Milja Peltomaa ja Kirsi Syystö Tulevaisuustoimikunnan jäsenet: Seija Aro (Pori) ja Raija Laaksonen (Pori) 5. Parkano, Karvia, Kankaanpää, Noormarkku ja Siikainen Kummit: Raimo Hannukainen ja Jouko Hämäläinen Tulevaisuustoimikunnan jäsenet: Anne Hannukainen (Kankaanpää) ja Kari Kontiainen (Karvia)
2 6. Huittinen, Kauvatsa, Lavia, Säkylä, Vammala ja Äetsä Kummit: Pekka Salonen (Vammala), Markku Evala (Huittinen) ja Marja Koukku (Äetsä) Tulevaisuustoimikunnan jäsenet: Kullervo Huppunen (Säkylä) ja Merja Inkinen (Huittinen) Jäsenseurat Piiriin kuului vuonna jäsenseuraa, joissa oli jäseniä yhteensä 2224 (v ) henkilöä. Piiri jäsenseuroista Mouhijärven Karjalaiset ry siirtyi Tampereen piiriin lukien. Piirin seurojen yhteen laskettu jäsenmäärä laski vuoden aikana 121 henkilöllä, mistä Mouhijärven Karjalaiset ry:n osuus oli 31 henkilöä ja Eurajoen Karjalaseura ry:n 69 henkilöä. Hinnerjoen Karjalaiset ry on ilmoittanut lopettavansa seuran toiminnan v alusta lukien. Seura Jäsenet Seura Jäsenet 1 Ahlaisten Karjalaiset ry Luvian Karjalaseura ry Eurajoen Karjalaseura ry Nakkilan Karjalaiset ry 35 3 Euran Karjalaiset ry Noormarkun Karjalaseura ry 73 4 Harjavallan Karjalaseura ry Parkanon Karjalaiset ry 26 5 Hinnerjoen Karjalaiset ry 6 18 Porin Karjala-Seura ry Huittisten Karjalaseura ry Rauman Karjalaiset ry 40 7 Kankaanpään Karjalaseura ry Siikaisten Karjalaiset 10 8 Karvian Karjalaseura ry Säkylän Karjalaseura ry 52 9 Kauvatsan Karjalaiset ry Ulvilan Karjalaseura ry Kiukaisten Karjalaiset ry Vammalan Karjalaseura ry Kokemäen Karjalaseura ry Yyterin Karjalaseura ry Kullaan Karjalaiset ry Äetsän Karjalaseura ry Lavian Karjalaiset ry Hiitolan Pitäjäseura ry 457 Karjalaseurojen Satakunnan piirin jäsenmäärä yhteensä 2224
3 3 Piirin jäsenseurojen menestys Karjalan Liiton vuoden 2010 toimintakilpailussa on esitetty oheisessa taulukossa. Vuoden 2011 toimintakilpailun tulokset saadaan vasta myöhemmin. Seurat jäsentä (osallistujia 10) Seurat jäsentä (osallistujia 46) Seurat jäsentä (osallistujia 54) Seurat 0-50 jäsentä (osallistujia 49) Pitäjäseurat (osallistujia 36) 5. Porin Karjala-Seura ry 18. Luvian Karjalaseura ry 22. Huittisten Karjalaseura ry 31. Vammalan Karjalaseura ry 42. Ulvilan Karjalaseura ry 11. Noormarkun Karjalaseura ry 16. Harjavallan Karjalaseura ry 18. Kokemäen Karjalaseura ry 19. Eurajoen Karjalaseura ry 24. Äetsän Karjalaseura ry 25. Yyterin Karjalaseura ry 38. Säkylän Karjalaseura ry 40. Kankaanpään Karjalaseura ry 43. Karvian Karjalaseura ry 49. Euran Karjalaiset ry 51. Kiukaisten Karjalaseura ry 14. Ahlaisten Karjalaiset ry 20. Rauman Karjalaiset ry 23. Kullaan Karjalaiset ry 29. Lavian Karjalaiset ry 38. Parkanon Karjalaiset ry 44. Hinnerjoen Karjalaiset ry 45. Nakkilan Karjalaiset ry 1. Hiitolan Pitäjäseura ry 3. Vuosikokoukset Sääntömääräinen kevätkokous järjestettiin ravintola Liisanpuistossa Porissa pirin hallituksen huolehtiessa järjestelyistä. Piiri tarjosi tavanmukaisesti osanottajille kokouskahvit. Paikalla oli 23 valtuutettua edustajaa 14 jäsenseurasta, osallistujia oli yhteensä 34 henkilöä. Kokouksessa oli läsnä myös Karjalan Liiton toiminnanjohtaja Satu Hallenberg, joka toi liiton terveiset liittokokouksen kynnyksellä ja kertoi muistakin liiton ajankohtaisista asioista. Piirin toimihenkilöissä tapahtui merkittävä henkivaihdos vuoden 2011 alussa, kun piirin monikymmenvuotinen hallituksen jäsen ja piirin rahastonhoitaja Viljo Veijalainen jätti pestinsä nuoremmilleen. Viljoa muistettiin kevätkokouksessa kiitoksin ja pienellä lahjaesineellä. Syyskokous pidettiin Huittisissa Toripuodin kahviossa Huittisten Karjalaseuran toimiessa kokouksen järjestäjänä. Järjestävän seuran edustaja Pekka Lehtinen valittiin johtamaan kokouksen puheenjohtajuutta. Paikalla oli valtuutettuna 20 kokousedustajaa, jotka edustivat 12 seuraa. Kokouksessa oli läsnä yhteensä 26 henkilöä. Järjestävä seura tarjosi kokousvieraille maittavat kahvit karjalan piirakoiden kera. Syyskokous valitsi toimintavuodelle 2012 piirin hallituksen puheenjohtajaksi Jouko Hämäläisen (Hiitolan Pitäjäseura) ja varapuheenjohtajaksi Pekka Salosen (Vammalan Karjalaseura) sekä toimikaudelle neljä jäsentä. Erovuorossa olevista jäsenistä valittiin uudelleen Virpi Nikkonen (Luvian Karjalaseura) sekä uusina Brita-Helena Railola (Porin Karjala-Seura), Jukka Junnola (Yyterin Karjalaseura) ja Tuomo Hinkkanen (Kauvatsan Karjalaiset). Hallituksessa jatkavat vuosiksi valitut Taimi Bergendahl (Harjavallan Karjalaseura), Markku Evala (Huittisten Karjalaseura) ja Raimo Hannukainen (Kankaanpään Karjalaseura). Tapani Liski (Porin Karjala-Seura) oli pyytänyt eroa ja hänen tilalleen jäljellä olevaksi toimikaudeksi (yksi vuosi) valittiin Ville Vimpari (Porin Karjala-Seura).
4 4 vuosiksi valitut Yrjö S. Kaasalainen (Harjavallan Karjalaseura/Pyhäjärvi- Säätiö), Seppo Varjus (Ulvilan Karjalaseura), Kirsi Syystö (Porin Karjala-Seura) ja Juha Pökkönen (Rauman Karjalaiset) 4. Järjestö- ja koulutustoiminta Piirin puheenjohtaja, varapuheenjohtaja ja hallituksen jäsenet ovat osallistuneet kuluneen toimintavuoden aikana Karjalan liiton seminaareihin ja kokouksiin järjestettiin Karjalan Liiton liittokokous, jossa hyväksyttiin liiton strategia ja toiminnan suuntalinjat liittokokouskaudelle Kokouksessa tehtiin historiaa valitsemalla liiton puheenjohtajaksi ensimmäisen kerran nainen, Marjo Matikainen-Karlström. Myös molemmiksi varapuheenjohtajiksi valittiin nainen, ensimmäiseksi Maija-Liisa Lindqvist ja toiseksi Eevaliisa Kurki. Tämän lisäksi kokouksessa päätettiin mm. liiton jäsenmaksun korottamisesta sekä liiton sääntöjen osittaisuudistuksesta ja tehtiin periaatepäätös sääntöjen kokonaisuudistuksen valmistelun aloittamisesta siten, että uudet säännöt voidaan esittää seuraavan liittokokouksen hyväksyttäväksi keväällä Liittokokouksen jälkeisenä päivänä järjestettiin järjestöseminaari, johon osallistui piirin puheenjohtaja. Liittokokouksessa valittiin Karjalan Liiton liittovaltuustoon Karjalaseurojen Satakunnan piirin edustajina Jouko Hämäläinen henkilökohtaisena varajäsenenä Raimo Hannukainen ja Pekka Salonen henkilökohtaisena varajäsenenään Yrjö S. Kaasalainen. Alkaneella liittokokouskaudella Satakunnan piirillä ei ole edustusta liiton hallituksessa. Karjalan liitto järjesti liittokokouksessa hyväksytyn strategian ja sen perusteella laaditun toimintasuunnitelman jalkauttamiseen liittyneen piirikierrostapahtumien sarjan. Satakunnassa piirikierrostapahtuma pidettiin Kankaanpäässä liiton toiminnanjohtajan Satu Hallenbergin johdolla. Paikalla oli n. 20 osanottajaa yhdeksästä (seurasta). Liiton strategian tutuksi tekemisen ohella tilaisuuden keskeisenä sisältönä oli karjalaisuuden ja jäsenyhdistysten tulevaisuus varsinaisen evakkosukupolven vähitellen poistuessa kokonaan karjalaisyhteisöjen toiminnasta. Hyvin monien tilaisuuden osanottajien mieltä painoi epävarmuus yhdistysten tulevaisuudesta. Karjalaseurojen Satakunnan piirin aluevastaajana on toiminut puheenjohtaja Jouko Hämäläinen. Yhteyshenkilöinä jäsenseuroihin ovat toimineet hallituksen jäsenet, joille on ollut nimettynä kummiseurat. Piirin ja jäsenseurojen tapahtumia on esitelty piirin uusilla kotisivuilla osoitteessa 5. Kulttuuri- ja juhlatoiminta Piirin puheenjohtaja on osallistunut Karjalan vanhojen siviilihautausmaiden kunnostusprojektiin (Vanhat hautausmaat Karjalan tasavallassa ja Leningradin alueella hanke) liittyviin neuvotteluihin. Projektin Pilotti-kohteena on ollut Viipurin Sorvalin hautausmaa. Käytännön toimet jatkuvat edelleen sekä tänä vuonna että tulevina vuosina. Jotkin pitäjäseurat ja säätiöt (mm. Vpl. Pyhäjärvi-säätiö) ovat tehneet kunnostustöitä/-työt jo ennen em. hankkeen käynnistymistä ja jatkaneet hautausmaiden ja muistomerkkien ylläpitoa toimintavuoden 2011 aikana. Karjalan Liiton vuotuinen päätapahtuma Karjalaiset kesäjuhlat järjestettiin Turussa. Juhlia vietettiin Turun kulttuuripääkaupunki teemaan sopivalla ja tuunatulla teemalla Kulttuurien kohtaamisia. Tapahtumaviikonloppu käsitti suuren joukon perinteisiä ja toisaalta rajoja rikkovia ohjelmakokonaisuuksia. Suurta suosiota saivat mm. Turun Linnateatterin Karjalaiset Klubi-illat. Piirin seuroista oli jälleen mukana runsas edustus. Piirin hallitus järjesti perinteiseen tapaan bussikuljetuksen ja hotellimajoituksen sisältäneen matkapaketin.
5 5 Porin Karjala-Seuran, Kokemäen Karjalaseuran ja Luvian Karjalaseuran tanhuryhmät esiintyivät jälleen myös Turussa liiton kesäjuhlilla? Piiri oli edustettuna alueellamme pidetyissä pitäjäjuhlissa; Räisälä-juhla Harjavallassa , Vpl. Pyhäjärvijuhla Sastamalassa ja Hiitolan pitäjäjuhla Porissa Piirin onnitteli 70-vuotiasta Rauman Karjalaiset ry:tä, joka vietti juhlaansa perhepiirissä Karjalaisyhteisöt olivat ensimmäistä kertaa mukana valtakunnallisessa maatalousnäyttelyssä osallistuessaan Porin Kirjurinluodossa Pro Agria Satakunnan järjestämään Farmari maatalousnäyttelyyn Näyttelyyn osallistui yli 500 näytteilleasettajaa ja siihen tutustui ensiarvioiden mukaan noin vierasta, mikä oli myös järjestäjien tavoite. Karjalaisyhteisöjen pilottihankkeen käytännön toteuttajana oli Karjalaseurojen Satakunnan piiri, mutta järjestelyissä olivat voimakkaasti mukana sekä Karjalan Liitto että piirin jäsenseurat. Tapahtumaan osallistumisen suunnittelua ja toteuttamista varten perustettiin erillinen työryhmä, jonka puheenjohtajana toimi piirin puheenjohtaja. Tapahtumaa varten painettiin myös esite, jota jaettiin messuvieraille. Karjalan Liiton toiminnanjohtaja Satu Hallenberg oli mukana kenttätoiminnassa perjantaina 1.7. ja lauantaina 2.7. Piirin jäsenseurat olivat mukana leipomalla talkooperiaatteella karjalanpiirakoita näyttelyosastolla myytäväksi. Karjalan piirakoiden ja Viipurin rinkeleiden ohella myynnissä oli runsas valikoima liiton tuotteita. Myynnin nettotuotto jäi kokonaan piirin käyttöön näyttelyosaston perustamisen aiheuttamien kustannusten peittämiseen. Myös jäsenseurat osallistuivat piirin hallituksen perustaman näyttelytoimikunnan ohella näyttelyosaston myynti- ja esittelytehtäviin. Näyttelyosastolla poikenneille asiakkaille oli järjestetty kysely, jonka päätarkoituksena oli löytää vastaajista karjalaistaustaiset henkilöt ja saada jäsenyhdistysten toimintaan mukaan ne heimosisaret ja veljet, jotka eivät vielä olleet löytäneet paikkaansa karjalaisyhteisöjen toiminnassa. Myös muut karjalaisuudesta kiinnostuneet henkilöt toivotettiin tervetulleiksi mukaan yhdistysten toimintaan. Kyselylomakkeen avulla vastaajat saattoivat ilmaista halukkuutensa liittyä johonkin karjalaisyhteisöön. Tätä mahdollisuutta käytti hyväkseen noin kaksikymmentä henkilöä. Kyselyn vastanneiden kesken arvottiin palkintoja, jotka lahjoitti Karjalan Liitto. Tapahtumasta on raportoitu tarkemmin piirin kotisivuilla. Talvisodan alkamisen valtakunnallista muistotilaisuutta vietettiin Porissa Tilaisuus alkoi Keski-Porin kirkossa messulla klo Karjalaseurojen Satakunnan piiri asetti kirkon sisääntulo-oville kirkkovieraiden vastaanottajat, jotka jakoivat vieraille virsikirjat ja messun ohjelman. Messu oli samalla seurakunnan uuden kirkkovuoden avaus ja 1.adventtisunnuntain jumalanpalvelus, mikä takasi myös suuren osanottajamäärän. Tekstien lukijoina toimivat Porin Karjala-Seuran uusi puheenjohtaja Brita-Helena Railola sekä näyttelijä Ritva Tuutti-Friman. Kirkossa olivat läsnä myös Karjalan Liiton ja Karjalaseurojen Satakunnan piirin liput sekä Suomen lippu. Jumalanpalveluksen jälkeen liput siirtyivät kunnianosoitusta varten Karjalaan jääneiden vainajien muistomerkille. Messun aikana sytytettiin piirihallituksen edustajien johdolla kaikille sankarihaudoille ja muistopaadelle kynttilät, jotka oli saatu lahjoituksena. Sytyttäjinä oli usean eri yhdistyksen edustajia niin runsas joukko, että koko muistomerkkialue saatiin "valaistua" ennen kunnianosoitusten alkamista. Karjalan Liiton ja Karjalaseurojen Satakunnan piirin edustajat laskivat kukkalaitteet Karjalaan jääneiden vainajien sekä sankarivainajien muistomerkeille. Karjalan Liiton toiminnanjohtaja Satu Hallenberg lausui muistosanat Karjalaan jääneiden vainajien muistomerkillä ennen kukkalaitteiden laskemista. Laatokan Laulajat esiintyivät Karjalaan jääneiden vainajien muistomerkillä kunnianosoituksen yhteydessä. Muistopäivän tilaisuudet jatkuivat messun ja kunnianosoitusten jälkeen keittolounaalla Porin seurakuntakeskuksessa noin kello alkaen. Varsinainen päivätilaisuus alkoi klo
6 6. Hengellinen toiminta 7. Naistoimikunta 6 Tilaisuudessa toimii juontajana Brita-Helena Railola. Ohjelma kesti noin kaksi (2) tuntia. Tilaisuuden ohjelma oli musiikkipainotteinen, mutta siihen sisältyi myös eri yhteistyötahojen tervehdykset. Karjalan Liiton tervehdyksen toi 2.varapuheenjohtaja Eevaliisa Kurki ja piirin tervehdyksen puheenjohtaja Jouko Hämäläinen. Porin seurakuntien tervehdyksen lausui Keski- Porin seurakunnan kirkkoherra Kari Erkkola ja Porin kaupungin tervehdyksen kaupunginjohtaja Aino-Maija Luukkonen. Pääpuheen piti isänsä puolelta karjalaisjuurinen eversti Timo Pöysti. Musiikkiesityksistä vastasivat Anita Salmen viuluryhmä, Länsi-Porin seurakunnan lapsikuoro ja Porin Veteraanikuoro, johtajanaan Veikko Lehtonen. Näyttelijä Ritva Tuutti-Friman lausui väkevästi runoja. Myös paikalla ollut yleisö osallistui ohjelmaan yhteislauluin, joita olivat Karjalaisten laulu, Satakunnan laulu ja Maamme. Talvisodan alkamisen muistotilaisuuden suunnittelusta ja toteutuksesta vastasi piirin hallituksen perustama työryhmä, jossa oli myös Porin Karjala-Seuralla huomattava rooli. Tilaisuudesta on raportoitu tarkemmin Karjala-lehdessä ja piirin kotisivuilla. Muutama kymmenen Karjalaseurojen Satakunnan piirin jäsenseurojen edustajaa kokoontui sunnuntaina perinteiseen joulujuhlaan Ulvilan nuorisoseurantalolle. Toki enemmänkin väkeä olisi tupaan sopinut. Tilaisuuden pääjärjestäjä oli Ulvilan Karjalaseura, piirin naistoimikunta vastasi puuro- ja kahvitarjoilusta. Tilaisuus aloitettiin laulamalla voimallisesti ja tunteella Karjalaisten laulu. Tämän jälkeen järjestävän seuran puheenjohtaja otti joukon johtoonsa ja toivotti kaikki paikalle saapuneet sydämellisesti tervetulleiksi. Tilaisuus ei hänen mukaansa ollut aivan pienen piirin sisäinen juhla, vaan oikein globaali tapahtuma, sillä mukana oli nuori Asaru-neito aina Japanista saakka. Seuran puheenjohtaja Kimmo Vepsä noudatti periaatetta lyhyestä virsi kaunis ja luovutti mikronin äidillensä Vilmalle, joka juonsi juhlan ja tarinoi omaan vapaaseen tyyliinsä tilaisuuden ohjelmasta sekä ohjelmaan ja ohjelman suorittajiin liittyvistä yksityiskohdista eli mitä oli odotettavista. Ensin oli vuorossa puuropuhe, jonka jälkeen oli tarjolla puuroa ja rusinasoppaa. Puuron jälkeen laulettiin yhdessä joululauluja. Ohjelmassa oli muitakin musiikkiesityksiä, lausuntaa, koululaisten näytelmäesitys, tietovisa, joulupukin käynti ja arvontapalkintojen juhlallinen arvonta jne. Tilaisuus oli miellyttävä karjalainen yhteinen tapahtuma, johon olisi suonut osallistuvan runsaslukuisemmankin osanottajamäärän. Tästäkin tapahtumasta voi lukea tarkemmin piirin kotisivuilta. Karjalaisen kansan messua vietettiin Vammalan seurakuntatalolla Pyhäinpäivän jälkeisenä sunnuntaina kajahti Vammalan seurakuntatalon juhlasalissa Karjalaisen kansan messu. Messu toteutettiin Vammalan Karjalaseuran järjestämässä perinteisessä pyhäinpäiväjuhlassa, jolla Huittisten ja Äetsän karjalaseurojen kanssa on pitkä perinne järjestää vuorovuosin. Nyt juhla oli laajennettu koko Karjalaseurojen Satakunnan piiriä koskevaksi hengelliseksi juhlaksi. PieniSuuriMissio ja Sastamalan seurakunta vastasivat messun toteuttamisesta. Messusta teki erityisen myös saarnan tilalla nähty evakkonäytelmä, jossa näkyi ja kuului lähdön sekä uuteen tupaan tulemisen tunnelmia molemmin puolin pirtinpöytää. Tilaisuudessa kerättiin kolehti Petroskoin evankelisluterilaiselle seurakunnalle. Salin täysi juhlaväki, noin 150 karjalahenkistä vierasta, sai nauttia mieleenpainuvan iltapäivähetken muistojen iltapäivän. Tilaisuus päättyi juhlalliseen ehtoollisella käyntiin. Myös monet muut piirin seurat järjestivät omia hengellisiä tilaisuuksiaan, ainakin Kankaanpäässä ja Karviassa vietettiin omaa kirkkopyhää.
7 7 Hallitus nimesi keskuudestaan naistoimikunnan yhdyshenkilöiksi Milja Peltomaan ja Taimi Bergendahlin. Toimikunta järjesti kuluneenakin vuonna erilaisia tilaisuuksia, joissa karjalaisuutta tuotiin esille. 8. Nuorisotoimikunta 9. Liikuntatoiminta Piirin naistoimikunnan ja seurojen aktiiviset naiset kokoontuivat Harjavallan seurakuntakeskuksen keittiölle salaattikurssille, jossa kerrattiin jo opittuja taitoja ja opittiin jotain uuttakin. Paikalle oli saapunut runsaat 20 tiedon ja opinhaluista naista piirin eri puolilta. Kurssin lomassa tarkasteltiin myös Karjalan Liiton vuoden 2011 käsityökilpailuun lähetettäviä kädentaidon tuotteita kokoonnuttiin naistoimikunnan järjestämille karjalaisille pitopäivällisille Luvian Tasalaan, osallistujia oli 114 henkilöä. Järjestäjät olivat hyvin tyytyväisiä osanottajamäärään ja kiitollisia siitä, ettei heidän vaivannäkönsä ollut turhaa. Piirin naistoimikunnan lisäksi tilaisuuden järjestelyihin osallistui runsaasti talkooväkeä piirin seuroista. Ruokalista oli monipuolinen ja täytti sekä hyvän ruuan ystävien että ravintoasiantuntijoiden vaatimukset. Ruokailun yhteyteen oli varattu aikaa myös seurusteluun ja karjalaiseen tapaan jutustelu olikin vilkasta. Harvoinhan sitä on vuoden mittaan mahdollista kokoontua yhtä suurella joukolla tarinoimaan ja kuulumisia vaihtamaan heimosisarten ja -veljien kanssa vietettiin virkistyspäivää Kullaalla Tammen tilalla. Tilaisuus oli onnistunut, mutta osanottajamäärässä jäätiin jälkeen edellisen vuoden vastaavasta tilaisuudesta. Kesä on tapahtumia täynnä eikä päällekkäisyyksiä voi välttää. Samana päivänä olivat mm. Karjalan Liiton suunnistusmestaruuskilpailut Suomusjärvellä. Naistoimikunta osallistui lisäksi voimallisesti Farmari 2011-maatalousnäyttelyssä piirin näyttelyosaston toimintaan, Talvisodan alkamisen muistotilaisuuden järjestelyihin sekä piirin pikkujoulun järjestämiseen. Ilman toimikunnan merkittävää panosta ei tällaisten tapahtumien järjestäminen olisikaan piirin hallituksen toimesta mahdollista. Naistoimikunta koki vuoden päättyessä suuren menetyksen, kun toimikunnan sielu ja pitkäaikainen puheenjohtaja Milja Peltomaa päätti eläköityä ja jäädä pois sekä piirin hallituksesta, että naistoimikunnan vetäjän tehtävästä. Kiitokset Miljalle lukuisista toimintavuosista, tarmokkaasta ja aikaansaavasta työotteesta sekä karjalaisesta hyväntahtoisuudesta ja iloisuudesta, joka ei juuri koskaan karissut kasvoilta vastoinkäymisiäkään kohdattaessa. Hallituksen nimeäminä nuorisotoimikunnan vastuuhenkilöinä toimivat Virpi Nikkonen ja Markku Evala. Piirin hallitus etsi keinoja nuorten ja nuorten asioista kiinnostuneiden saamiseksi mukaan toimintaan. Tätä varten nuorisotoimikunta suunnitteli innolla ja antaumuksella lasten ja nuorten leiritapahtumaa keskikesälle. Kaikki, mukaan luettuna rahoitus, oli valmiina, mutta tilaisuus jouduttiin peruuttamaan, koska leiriläiset puuttuivat. Tämä ei ollut tietenkään lasten tai nuorten vika, vaan syytä pitää etsiä muualta. Tilanne kuvaa varsin selkeästi karjalaisuuden nykytilan murrosta, jolloin pitää kysyä, mikä tulee lähivuosina olemaan karjalaisuuden ilmenemismuoto ja säilyykö heimokulttuurin elinvoimaisuus, kun vetovastuu karjalaisyhteisöjen toiminnasta siirtyy kokonaan kolmannen ja sitä myöhempien sukupolvien karjalaisille. Piiri myönsi anomusten pohjalta jäsenseuroille avustuksia 800 euroa seurojen toteuttamiin, nuorisotyöhön liittyneisiin tapahtumiin. Hallituksen nimeäminä liikuntatoimikunnan yhdyshenkilöinä toimivat Seppo Varjus, Tapani Liski ja Raimo Hannukainen. Piirillä ei kuluneena toimintavuonna ollut järjestelyvastuullaan Karjalan Liiton kilpailuja. Piirin oma kilpailutoiminta on lakkautettu jo useita vuosia sitten osanottajapulan vuoksi.
8 8 Satakunnan piiri saavutti Karjalan Liiton Harlun malja-kilpailussa 2.palkinnon. Palkitseminen suoritettiin juhlallisesti Karjalan Liiton liittokokouksessa Piirin joidenkin jäsenseurojen edustajia osallistui vuoden aikana Karjalan Liiton kilpailutoimintaan, mm. suunnistusmestaruuskilpailuista oli tuomisina muutamia mitaleja piirin itäiseen ja pohjoiseen osaan. Huolestuttavana kehityspiirteenä on todettava, että aikaisempina vuosina runsaslukuinen osallistuminen Karjalan Liiton kuntoliikuntatoimintaan romahti vuonna Evakkorallikuntokortteja palautettiin piirin sihteerin kautta liittoon toimitettavaksi vain neljästä (4) seurasta. Toivottavasti kyseessä on vain tilapäinen notkahdus. Karjalan Liiton urheilun ja liikunnan toimintakilpailun pisteet vuodelta 2011 eivät vielä ole tiedossa. Vuoden 2010 ao. toimintakilpailussa Satakunnan piiri ja piirin seurat menestyivät seuraavasti: 1. KARJALAN MALJA B-sarja (yht. 38 seuraa) 4. Ulvilan Karjalaseura ry 57 p 5. Euran Karjalaiset ry 55 p 9. Kankaanpää Karjalaseura ry 33 p 16. Rauman Karjalaiset ry 18 p 17. Yyterin Karjalaseura ry 16 p 19. Vammalan Karjalaseura ry 15 p 37. Kiukaisten Karjalaseura ry 4 p 2. HARLUN MALJA (13 piiriä): 2. Karjalaseurojen Satakunnan piiri ry 205 p 3. EVAKKORALLI 3.1. Seurat (yht. 78 seuraa) 8. Porin Karjala-Seura ry 3670 p 11. Kankaanpään Karjalaseura ry 2791 p 20. Luvian Karjalaseura ry 2017 p 27. Yyterin Karjalaseura ry 1780 p 33. Ahlaisten Karjalaiset ry 1473 p 46. Säkylän Karjalaseura ry 1238 p 55. Harjavallan Karjalaseura ry 1001 p 70. Vammalan Karjalaseura ry 365 p 2.2. Piirit (yht. 14): 5. Karjalaseurojen Satakunnan piiri ry p 10. Tiedotus- ja julkaisutoiminta Piirin tiedottajana on toiminut edelleen sihteeri, henkilö tosin vaihtui toimintavuoden alusta lukien. Tiedottamisessa on käytetty hyväksi erityisesti sähköpostia, joka on vaivaton ja nopea informaation jakomenetelmä. Tiedottamisessa on käytetty melko laveaa postituslistaa, jotta tieto leviäisi seuroissa useammalle vastuuhenkilölle. Tällä on pyritty siihen, että laaja peitto takaisi tiedon leviämisen edelleen seurojen sisällä. Piirin kotisivut jouduttiin palveluntuottajasta johtuvasta syystä uusimaan. Vanha sopimus päättyi eikä sitä voitu enää jatkaa. Uusien sivujen luomisessa käytettiin hyväksi Karjalan Liiton tarjousta perustaa yhdistyksen sivut liiton sivujen yhteyteen. Ratkaisu on mielekäs, sillä taustalta löytyy aina myös valtakunnallisen keskusjärjestön tarjoama runsas tietoaineisto. Piirin
9 11. Piirin talous 12. Palkitsemiset 13. Lopuksi 9 kotisivuilla on pyritty sekä tiedottamaan tulevista tapahtumista että raportoimaan jo menneistä tapahtumista Edellä mainittujen medioiden ohella on piiri käyttänyt tiedottamisessaan Karjala-lehden tiedotuspalstaa sekä alueellisia ja paikallisia lehtiä. Piirin toiminnasta ja alueen tapahtumista kertovia artikkeleita ja uutisia julkaistiin myös sekä Karjala-lehdessä että alueellisissa ja pakallislehdissä. Piiri järjesti toimintavuoden aikana porsasarvauksen nuorisotyön tukemiseksi. Arpajaisten nettotuotto oli runsas 1200 euroa. Arpajaisten ohella keskeinen tulo olivat jäsenmaksut. Naistoimikunnan järjestämät ruokapidot tuottivat myös jälleen hyvän taloudellisen tuloksen. Farmarinäyttelyn ja pikkujoulun taloudellinen tulos oli lähes +/- 0 euroa. Talvisodan alkamisen muistotilaisuus sen sijaan tuotti tappiota useita satoja euroja, koska tilaisuudelle ei onnistuttu saamaan taloudellisia tukijoita riittävässä määrin eikä päivätilaisuudesta peritty osanottomaksu 10 /osallistuja kattanut tilaisuuden järjestämisestä aiheutuneita kustannuksia. Toiminnallisesti ja ohjelmallisesti tilaisuus onnistui hyvin ja sai runsaasti kiitosta karjalaisyhteisöjen ulkopuolelta. Piirin taloudellinen tulos oli kuitenkin niukasti positiivinen, mistä lankeaa kiitos erityisesti sekä naistoimikunnalle että porsasarvauksen kautta piirin jäsenseurojen myyntityölle. Piiri myönsi seurojen esityksestä useita Karjalan Liiton hopeisia ja pronssisia ansiomerkkejä. Karjalaseurojen Satakunnan piirin toimintavuosi 2011 poikkesi jonkin verran edeltäjistään. Piiri oli yhdessä Karjalan Liiton ja omien jäsenseurojensa kanssa mukana valtakunnallisessa FARMARI 2011-maatalounäyttelyssä esittelemässä toimintaansa ja etsimässä karjalaisyhteisöihin uusia jäseniä ja yhteistoimintakumppaneita. Tilaisuus oli onnistunut pilottitapahtuma, josta saatuja kokemuksia voi sekä liitto että piiri käyttää tulevissa tapahtumissa. Tavanomaisesta rutiinista poikkeavana toimintana piiri järjesti yhteistyössä Karjalan Liiton kanssa valtakunnallisen Talvisodan alkamisen muistotilaisuuden. Liiton ohella yhteistyökumppanina oli Keski-Porin seurakunta. Tilaisuus sai runsaasti kiitosta karjalaisyhteisöjen ulkopuolelta. Osanottajia laadukkaaseen tilaisuuteen olisi sopinut enemmänkin, mikä olisi samalla parantanut myös tilaisuuden taloudellista tulosta. Kuluneena toimintavuonna Karjalan Liitto myönsi piirille vuoden 2013 karjalaisten kesäjuhlien järjestämisoikeuden. Ensimmäiset valmistelut aloitettiin toimintavuoden, mutta varsinainen suunnitelmallisen toiminnan aloitus siirtyi vuoden 2012 tammikuulle. Toimintavuoden 2011 aikana tuli yhä keskeisemmäksi keskustelun aiheeksi karjalaisuuden ja karjalaisyhteisöjen toiminnan tulevaisuus aitojen siirtokarjalaisten vähentyessä seuroissa. Perinteiden ja arvojen välittyminen seuraaville sukupolville on myös yksi uuden liittokokouskauden teema. Karjalaseurojen Satakunnan piirin hallitus kiittää piirin seuroja ja yhteistoimintakumppaneitaan hyvästä yhteistyöstä toimintavuonna Hallitus
KARJALAISET KESÄJUHLAT PORISSA
KARJALAISET KESÄJUHLAT PORISSA 14. 16.6.2013 Raimo Hannukainen, Karjalaseurojen Satakunnan piiri 1 Yleistä 65. Karjalaiset kesäjuhlat Porissa 14. 16.6.2013, järjestäjinä ovat Karjalan Liitto Karjalainen
LisätiedotSote-Satakunnan ohjausryhmän kokous nro 6/2016
Muistio 1 (11) Sote-Satakunnan ohjausryhmän kokous nro 6/2016 Aika 13.6.2016 kello 09:00-10:17 Paikka Karviatalo, Tyyni Tuulionk.12, Karvia Muistion vakuudeksi Rainer Lehti puheenjohtaja Maija Arola sihteeri
LisätiedotTOIMINTAKERTOMUS V U O D E L T A 2 0 11
TOIMINTAKERTOMUS V U O D E L T A 2 0 11 1 SUOMEN HAUTAUSTOIMINNAN KESKUSLIITTO RY BEGRAVNINGSVERKSAMHETENS CENTRALFÖRBUND I FINLAND RF YLEISTÄ Liiton kotisivu: www.shk.fi Y-tunnus: 1480117-5 LIITTOKOKOUS
LisätiedotSISÄLLYSLUETTELO. SOTEOHRY, :00, Esityslista 1
i SISÄLLYSLUETTELO SOTEOHRY, 23.1.2017 9:00, Esityslista 1-2 Läsnäolijat... 1 1 Kokouksen avaus ja esityslistan hyväksyminen... 2 2 Edellisen kokouksen muistion hyväksyminen... 3 3 Satasoten ohjausryhmän
LisätiedotKarjalan Liitto toimintakilpailu Toimintaseloste ja yhteystiedot
Karjalan Liitto toimintakilpailu Toimintaseloste ja yhteystiedot YHDISTYKSEN TIEDOT ( ) ( ) Seuran/yhdistyksen nimi täydellisenä (yläpuolelle) Yhdistys rekisteröity Ei rekisteröity Seuralla/yhdistyksellä
LisätiedotKeravan Reserviläiset ry
Keravan Reserviläiset ry Toimintakertomus Tuloslaskelma ja tase 2011 Yleistä Vuosi 2011 oli yhdistyksemme 53. toimintavuosi. Kuluneena vuonna yhdistyksen puheenjohtajana toimi Heikki Jäntti. Yhdistyksen
LisätiedotSote-Satakunnan ohjausryhmän kokous nro 5/2016
Kokouskutsu/esityslista 1 (9) Sote-Satakunnan ohjausryhmän kokous nro 5/2016 Aika 9.5.2016 kello 09:00 Paikka Läsnäolijat Kauttuan Klubi, Sepäntie 3, 27500 Eura Euran kunta Eurajoen kunta Harjavallan kaupunki
LisätiedotSote-Satakunnan ohjausryhmän kokous nro 8/2016
Kokouskutsu/esityslista 1 (10) Sote-Satakunnan ohjausryhmän kokous nro 8/2016 Aika 10.10.2016 kello 09:00 Paikka Läsnäolijat Rauman kaupungintalo, Kanalinranta 3, valtuuston kokoushuone, sisäänkäynti kanaalin
LisätiedotTOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2001
KANKAANPÄÄM SEUDUN TYKISTÖKILTA RY 38700 KANKAANPÄÄ 15.2.2002 1 TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2001 Kulunut vuosi oli kiltamme 37. Toimintavuosi SÄÄNTÖMÄÄRÄISET KOKOUKSET KILLAN HALLINTO Kevätkokous pidettiin
LisätiedotOIKARISTEN. sukuseura ry:n. Toimintakertomus vuodelta. Näkymä Halmevaaralta Kontiomäelle kuvat Sirpa Heikkinen
OIKARISTEN sukuseura ry:n Toimintakertomus vuodelta Näkymä Halmevaaralta Kontiomäelle kuvat Sirpa Heikkinen 2011 OIKARISTEN SUKUSEURA RY TOIMINTAKERTOMUS 30.11.2011 Oikaristen 11-vuotias sukuseura toimii
LisätiedotSataedu Ulvila, Yhdystie, Nahkuri (kokoushuone 2), 2. krs
KOKOUSKUTSU 2 SATAKUNNAN KOULUTUSKUNTAYHTYMÄ Laatimispäivämäärä Sivu Yhtymäkokous 20.11.2015 1 KOKOUSAIKA Torstai 17.12.2015 klo 14.00 KOKOUSPAIKKA Sataedu Ulvila, Yhdystie, Nahkuri (kokoushuone 2), 2.
LisätiedotYlä-Savon Veteraaniopettajatoiminta
Ylä-Savon Veteraaniopettajatoiminta Toiminta alkoi 25. 3. 1997. Jo perustamistilaisuudessa yhdistyksen nimestä keskusteltaessa tuli esille se, että perustettava yhdistys aloittaisi toimintansa alueellisena
LisätiedotTOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2003
KANKAANPÄÄM SEUDUN TYKISTÖKILTA RY 38700 KANKAANPÄÄ 19.02.2004 1 TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2003 Kulunut vuosi oli kiltamme 39. Toimintavuosi SÄÄNTÖMÄÄRÄISET KOKOUKSET KILLAN HALLINTO Kevätkokous pidettiin
LisätiedotSote-Satakunnan ohjausryhmän kokous nro 5/2016
Muistio 1 (10) Sote-Satakunnan ohjausryhmän kokous nro 5/2016 Aika 9.5.2016 kello 09:00-10:53 Paikka Kauttuan Klubi, Sepäntie 3, 27500 Eura Muistion vakuudeksi Rainer Lehti puheenjohtaja Aino-Maija Luukkonen
LisätiedotSATAKUNNAN KOULUTUSKUNTAYHTYMÄ Kokouspäivämäärä Sivu Yhtymäkokous Sataedu Ulvila, Yhdystie, Nahkuri (kokoushuone 2), 2.
Yhtymäkokous 17.12.2015 1 AIKA Torstai 17.12.2015 klo 14.00-14.50 PAIKKA Sataedu Ulvila, Yhdystie, Nahkuri (kokoushuone 2), 2. krs PÄÄTÖKSENTEKIJÄT Varsinaiset jäsenet: Varajäsenet: Raija Hamina, Eura
LisätiedotTOIMINTAKERTOMUS 2006
TOIMINTAKERTOMUS 2006 YLEISTÄ Vuosi 2006 oli OuLVI:n 44. toimintavuosi. Vuoden aikana järjestetty toiminta oli edellisten vuosien mukaista.tapahtumissa keskityttiin laatuun ja panostettiin tapahtumaympäristöön
LisätiedotSote-Satakunnan ohjausryhmän kokous nro 7/2016
Kokouskutsu/esityslista 1 (9) Sote-Satakunnan ohjausryhmän kokous nro 7/2016 Aika 12.9.2016 kello 09:00 Paikka Läsnäolijat Harjavalta-sali, Myllykatu 3 A, Harjavalta Euran kunta Eurajoen kunta Harjavallan
LisätiedotKARJALAN LIITON JÄSENYHTEISÖJEN TOIMINTAKILPAILUT 2017 TULOKSET
KARJALAN LIITON JÄSENYHTEISÖJEN TOIMINTAKILPAILUT 2017 TULOKSET Seurat yli 300 jäsentä 1 Hyvinkään Karjala-seura ry 7931 2 Oulun Karjalaseura ry 4693 Seurat 201-300 jäsentä 1 Paimion Karjalaseura ry 8019
Lisätiedot-2, SOTEOHRY :00 Sivu 2
-2, SOTEOHRY 14.3.2016 9:00 Sivu 2 Sote-Satakunnan ohjausryhmän kokous nro 3/2016 Aika 14.3.2016 kello 09:00 Paikka Läsnäolijat Huittisten kaupungintalo, Risto Rytin katu 36, Huittinen Euran kunta Eurajoen
LisätiedotSuomen Metsästäjäliiton Uudenmaan piiri ry:n Jäsentiedotuksia
Suomen Metsästäjäliiton Uudenmaan piiri ry:n Jäsentiedotuksia Suomen Metsästäjäliiton Uudenmaan piiri ry Julkaisija: Piiritoimisto Osoite: Keskuskatu 12 B 12 04600 MÄNTSÄLÄ Puhelin: 019 6871 300 E-Mail:
LisätiedotIitin Reserviupseerikerhon toimintakertomus vuodelta 2013
Iitin Reserviupseerikerhon toimintakertomus vuodelta 2013 Iitin Reserviupseerikerhon toimintakertomus vuodelta 2013 Hallitus Pekka Mertakorpi, pj. 040-5176044 Tapani Peltola, vpj 044-2899226 Sami Ahola,
LisätiedotIitinReserviupseerikerho ry T O I M I N T A K E R T O M U S V E R
IitinReserviupseerikerho ry T O I M I N T A K E R T O M U S 2 0 1 5 V E R 1 0. 3 Hallitus 2014 Pekka Mertakorpi, pj. 040-5176044 Tapani Peltola, vpj 044-2899226 Sami Ahola, siht 040-085 9670 Jouni Laurikainen,
LisätiedotKUNTAKOHTAISET LASKUTUSTIEDOT ajalta 1.1.-31.12.2009. - palveluhinnaston mukainen laskutus - vaativan erityistason laskutus - erityisvelvoitemaksut
Satakunnan sairaanhoitopiiri Kumppanuudella terveyttä KUNTAKOHTAISET LASKUTUSTIEDOT ajalta 1.1.-31.12.2009 - palveluhinnaston mukainen laskutus - vaativan erityistason laskutus - erityisvelvoitemaksut
LisätiedotJärvenpään Yhteiskoulun ja Lukion Seniorit ry. Yhdistyksen vuosikokous. Läsnä 14 yhdistyksen jäsentä, joiden nimiluettelo on pöytäkirjan liitteenä 1.
1 Järvenpään Yhteiskoulun ja Lukion Seniorit ry Pöytäkirja Yhdistyksen vuosikokous Aika 13.10.2012 klo 12.00 12.25 Paikka Järvenpään lukio, Lukionkatu 1, Järvenpää Läsnä 14 yhdistyksen jäsentä, joiden
LisätiedotLänsi-Suomen Pelastusalan liitto ry Kerosiinitie TURKU
18.11.2017 1/5 I VALTAKIRJOJEN TARKASTUS klo 11:30 12:00 II LOUNAS klo 12:00 13:00 III LIITON SYYSKOKOUS klo 13:00 sääntöjen 12 :n mukaisten asioiden käsittely: 1 KOKOUKSEN AVAUS Länsi-Suomen Pelastusalan
LisätiedotTuusulan Metallityöväen ammattiosaston toimintakertomus vuodelta 2008
Tuusulan Metallityöväen ammattiosaston toimintakertomus vuodelta 2008 YLEISTÄ Vuosi 2008 oli Tuusulan Metallityöväen ammattiosaston 32. toimintavuosi. Ammattiosastomme toiminta on ollut jälleen kuluneena
LisätiedotVammaispalvelu- ja sosiaalihuoltolain mukaisten kuljetuspalvelujen palveluntuottajat alkaen
Vammaispalvelu- ja sosiaalihuoltolain mukaisten kuljetuspalvelujen palveluntuottajat 1.8.2018 alkaen EURAJOEN TAKSIT: TAXI MINNA HANNUKAINEN 040-6755642 TAKSI PASI FALTTU 0500-723464 SATAXI 0400-825720
Lisätiedot1. Puheenjohtaja Markku Riuttala avasi kokouksen ja totesi sen lailliseksi klo: 17:40.
Paikka: Satakunnan ammattikorkeakoulun tekniikan Porin yksikön luokkahuone Aika: 8.1.2013 Klo: 17:40-18:00 Läsnä: Markku Riuttala, Esa Halminen, Mikko Rahi, Pekka Aarne,. 1. Puheenjohtaja Markku Riuttala
LisätiedotHUITTISTEN SEUDUN INVALIDIT RY VUODEN 2015 VUOSIKERTOMUS
HUITTISTEN SEUDUN INVALIDIT RY VUODEN 2015 VUOSIKERTOMUS YLEISTÄ Yhdistyksen tarkoitus on edistää fyysisesti vammaisten ihmisten mahdollisuuksia toimia yhteiskunnan tasa-arvoisina ja täysivaltaisina jäseninä
LisätiedotLänsi-Suomen Pelastusalan liitto ry Kerosiinitie TURKU
1/6 I VALTAKIRJOJEN TARKASTUS klo 11:30 12:00 II LOUNAS klo 12:00 13:00 III LIITON SYYSKOKOUS klo 13:00 sääntöjen 12 :n mukaisten asioiden käsittely: 1 KOKOUKSEN AVAUS Länsi-Suomen Pelastusalan Liitto
LisätiedotTOIMINTAKERTOMUS 1 TOIMINTAKERTOMUS Siilinjärvi
TOIMINTAKERTOMUS 1 TOIMINTAKERTOMUS 2015 71800 Siilinjärvi siilinjarvenyrittajat@gmail.com 2 TOIMINTAKERTOMUS SISÄLLYS TOIMINTAKERTOMUS... 3 1. PERINTEISTÄ JA LIIKUNNALLISTA TOIMINTAA VUONNA 2015... 3
LisätiedotLänsi-Suomen Pelastusalan liitto ry Tuijussuontie 10 FI Raisio
1/6 1 KOKOUKSEN AVAUS Länsi-Suomen Pelastusalan Liitto ry:n puheenjohtaja Kai Vainio avasi kokouksen. Vainio kertoi Suomen Pelastusalan Keskusjärjestössä meneillään olevasta luottamusjohdon valintaprosessista,
LisätiedotOman toiminnan esittely Eläkeliiton Joutsan yhdistys ry. Kumppanuuspöytä Maija Salonen
Oman toiminnan esittely Eläkeliiton Joutsan yhdistys ry Kumppanuuspöytä 08.11.2016 Maija Salonen Eläkeliitto numeroina Kattojärjestö Eläkeliitto - jäsenmäärä 130000 jäsentä - 20 piiriä - 403 paikallisyhdistystä
Lisätiedot1) toimii jäsenyhteisöjensä yhteenliittymänä ja tukee niiden toimintaa
SÄÄNNÖT 1 (5) 1 Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Vanhustyön keskusliitto - Centralförbundet för de gamlas väl ry. Yhdistyksen kotipaikka on Helsingin kaupunki. Näissä säännöissä yhdistystä kutsutaan
LisätiedotITÄ-HELSINGIN RESERVIUPSEERIT R.Y.
ITÄ-HELSINGIN RESERVIUPSEERIT R.Y. TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2014 1. YHDISTYKSEN HALLITUS JA TOIMINNANTARKASTAJAT VUONNA 2014 Puheenjohtaja Varapuheenjohtaja Sihteeri Perinnetoimikunta Perinnetoimikunta
LisätiedotPanelian museo Paneliantie 36 Avoinna 2.5. 30.9. ma klo 12 16 sekä sopimuksesta. Puh. 050 572 7304 Heiska
SATAKUNNAN MUSEOT EURA Hinnerjoen museot Luotteenperäntie, Hinnerjoki Avoinna 5.6 3.8 ti pe klo 10 16 3.6 26.8 su klo 13 15 sekä sopimuksen mukaan. Puh. (050) 365 0341 Heikkilä, (0500) 592 226 Nummela
LisätiedotYhdistyksen puheenjohtaja Tuomo Tikkanen avaa kokouksen. Kokous valitsee kaksi puheenjohtajaa. Puheenjohtajiksi valittiin
ESITYSLISTA 6.10.2015 1(6) AMMATILLISET OPETTAJAT AO ry VUOSIKOKOUS Aika Sunnuntai 15.11.2015 kello 9.00. Paikka Kokoustila Snellman & Kallavedet, Scandic Hotelli, Satamakatu 1, 70100 Kuopio I KOKOUKSEN
LisätiedotAika: 12.4.2014 kello 12.10 14.45 Paikka: Vimpelin yhteiskoulu ja lukio, Opintie 29, 62800 Vimpeli Läsnä: Läsnäololuettelo, liite 1.
Lions Clubs International Piiri 107-F, Finland Distrikt 107-F, Finland Piirikuvernööri, DG 2013-2014 Kaarlo Katajisto ja puoliso Silja Distriktsguvernör, DG 2013-2014 Kaarlo Katajisto och maka Silja Lions
LisätiedotSuomen Metsästäjäliiton Uudenmaan piiri ry:n Tiedotuksia
Suomen Metsästäjäliiton Uudenmaan piiri ry:n Tiedotuksia Suomen Metsästäjäliiton Uudenmaan piiri ry:n jäsentiedote. Julkaisija: Piiritoimisto, osoite: Keskuskatu 12 B 12 04600 Mäntsälä Puhelin 019 -- 6871
LisätiedotIitinReserviupseerikerho ry TOIMINTAKERTOMUS 2017
IitinReserviupseerikerho ry TOIMINTAKERTOMUS 2017 VER 20.3.2017 Hallituksen jäsenet Juha Virtanen Ville Rintala Ylärivi: Pekka Mertakorpi, Tapani Peltola, Sami Ahola, Jarkko Niittymaa Alarivi: Juha Taimisto,
LisätiedotTOIMINTAKERTOMUS 2009 ETELÄ SAVON ADHD, AUTISMI JA DYSFASIAYHDISTYS RY
TOIMINTAKERTOMUS 2009 ETELÄ SAVON ADHD, AUTISMI JA DYSFASIAYHDISTYS RY HALLITUS Rauno Veijanen jatkoi yhdistyksen puheenjohtajana ja Pasi Juuti sihteerinä. Varapuheenjohtajana toimi Hannele Rintavaara
LisätiedotTOIMINTAKERTOMUS 2005
TOIMINTAKERTOMUS 2005 YLEISTÄ Vuosi 2005 oli OuLVI:n 43. toimintavuosi. Vuoden aikana järjestetty toiminta oli edellisten vuosien mukaista.tapahtumissa keskityttiin laatuun ja panostettiin tapahtumaympäristöön
LisätiedotLohjan Laivurit 40 vuotta
Lohjan Laivurit 40 vuotta Lohjan Laivurit perustettiin keväällä 1976. Aluksi tarkoituksena oli laivurikurssien järjestäminen ja siksi seura liittyi Suomen Navigaatioliiton jäseneksi. Kolme vuotta myöhemmin
LisätiedotSATAKUNNAN KEHITYSVAMMAISTEN POLKUPYÖRÄVIESTI MYÖTÄTUULEEN
Kehitysvammaisten Suuri Ristiretki, jolla tuodaan Myötätuulta Satakuntalaisille päättäjille, jotta heillä olisi enemmän rohkeutta tehdä viisaita päätöksiä. Viestin tarkoitus on myös lyödä rumpua Satakunnan
LisätiedotSisällys YLEISTÄ... 2 HALLITUS, KOKOUKSET JA JÄSENISTÖ... 2 Hallinto Kokoukset... 2 Jäsenistö... 2 TALOUS... 3 TOIMINTA...
TOIMINTAKERTOMUS 2018 Sisällys YLEISTÄ... 2 HALLITUS, KOKOUKSET JA JÄSENISTÖ... 2 Hallinto 2018... 2 Kokoukset... 2 Jäsenistö... 2 TALOUS... 3 TOIMINTA... 3 Jäsenyydet ja osallistumiset... 3 SOTUNET Sosiaali-
LisätiedotTOIMINTAKERTOMUS 1 TOIMINTAKERTOMUS Siilinjärvi
TOIMINTAKERTOMUS 1 TOIMINTAKERTOMUS 2016 71800 Siilinjärvi siilinjarvenyrittajat@gmail.com 2 TOIMINTAKERTOMUS SISÄLLYS TOIMINTAKERTOMUS... 3 1. PERINTEISTÄ JA LIIKUNNALLISTA TOIMINTAA VUONNA 2016... 3
LisätiedotLiittokokous, liittovaltuusto ja liittohallitus
Liittokokous, liittovaltuusto ja liittohallitus 8.9.2014 Järjestöpäivät 5.-6.9.2014 Liittokokous joka 3. vuosi - valitsee liittovaltuustoedustajat Liittovaltuusto 34 yhdistysten edustajaa 10 muuta edustajaa
LisätiedotSATAKUNNAN KOULUTUSKUNTAYHTYMÄ Laatimispäivämäärä Yhtymäkokous
KOKOUSKUTSU 3 SATAKUNNAN KOULUTUSKUNTAYHTYMÄ Laatimispäivämäärä Sivu Yhtymäkokous 1.11.2013 1 KOKOUSAIKA Tiistai 26.11.2013 klo 14.00 KOKOUSPAIKKA Sataedu Ulvila, Yhdystie, auditorio KÄSITELTÄVÄT ASIAT
LisätiedotVammaispalvelu- ja sosiaalihuoltolain mukaisten kuljetuspalvelujen palveluntuottajat alkaen
Vammaispalvelu- ja sosiaalihuoltolain mukaisten kuljetuspalvelujen palveluntuottajat 1.8.2018 alkaen EURAJOEN TAKSIT: TAKSIYKSI 043-2161818 ja henkilöauto, TAXI MINNA HANNUKAINEN 040-6755642 TAKSI PASI
LisätiedotIitinReserviupseerikerho ry TOIMINTAKERTOMUS 2015
IitinReserviupseerikerho ry TOIMINTAKERTOMUS 2015 VER29.3 Hallitus 2015 Pekka Mertakorpi, pj. 040-5176044 Tapani Peltola, vpj 044-2899226 Sami Ahola, siht 040-0859670 Jouni Laurikainen, liik. ups. 040-8451070
LisätiedotOikaristen Sukuseura Ry:n. toimintakertomus 2013
Oikaristen Sukuseura Ry:n toimintakertomus 2013 Kuva: Sirpa Heikkinen 2013 OIKARISTEN SUKUSEURA RY TOIMINTAKERTOMUS 30.11.2013 Oikaristen 13-vuotiaan sukuseuran toiminta jatkui edelleen aktiivisena. Seuran
LisätiedotFiskarsin kyläseura ry - Fiskars byförening rf TOIMINTASUUNNITELMA 2014. Yleistä. Hallitus. Jäsenistö. Toimikunnat ja työryhmät
Fiskarsin kyläseura ry - Fiskars byförening rf TOIMINTASUUNNITELMA 2014 Yleistä Fiskars kyläseuran toiminta tukeutuu yhdistyksen sääntöihin ja vuosittain vahvistettavaan toimintasuunnitelmaan. Toimintasuunnitelma
LisätiedotKARJALAN LIITON JÄSENYHTEISÖJEN TOIMINTAKILPAILUT 2018 TULOKSET
KARJALAN LIITON JÄSENYHTEISÖJEN TOIMINTAKILPAILUT 2018 TULOKSET Seurat yli 300 jäsentä 1 Hyvinkään Karjala-seura ry 9235 2 Oulun Karjalaseura ry 4707 Seurat 201-300 jäsentä 1 Paimion Karjalaseura ry 7261
LisätiedotOAJ alueyhdistyksen toimitila, Kirkkokatu 18, Joensuu
SYYSKOKOUS 2013 Aika maanantai 23.10.2013 klo 18.00 Paikka Läsnä OAJ alueyhdistyksen toimitila, Kirkkokatu 18, Joensuu Osallistujaluettelo liitteenä 1 Kokouksen avaus Yhdistyksemme puheenjohtajan Pasi
LisätiedotYhdistyksen puheenjohtaja Jouko Karhunen avaa kokouksen. Kokous valitsee kaksi puheenjohtajaa.
ESITYSLISTA 12.10.2018 1(5) AMMATILLISET OPETTAJAT AO ry VUOSIKOKOUS Aika Sunnuntai 18.11.2018 kello 9.00. Paikka Scandic Laajavuori Laajavuorentie 30, 40740 Jyväskylä I KOKOUKSEN AVAAMINEN II KOKOUKSEN
Lisätiedot1(5) SF- CARAVAN YDIN-HÄME RY TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA YLEISTÄ
1(5) SF- CARAVAN YDIN-HÄME RY TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2012 1. YLEISTÄ SF-Caravan Ydin-Häme ry on perustettu Tuusulassa 19.11.2011 Kantele Caravan nimellä. Patentti- ja rekisterihallituksen yhdistysrekisteriin
LisätiedotJulkaisija: SUOMEN LIONS LIITON 107-E PIIRI - 1 / 2019
Julkaisija: SUOMEN LIONS LIITON 107-E PIIRI - 1 / 2019 PIIRI LEIJONA P A R K A N O E X T R A Linkki kohteeseen Arne Ritari Säätiö E-piirin leijonat! Kirjoitan viimeistä dg-kirjettä Piirileijonan Parkano
LisätiedotSote-Satakunnan johtoryhmän kokous nro 7/2016
Kokouskutsu/esityslista 1 (11) Sote-Satakunnan johtoryhmän kokous nro 7/2016 Aika 17.5.2016 kello 18:00 Paikka Porin kaupunginvaltuuston istuntosali Läsnäolijat Vasama Juha Lehtonen Harri Heino Oili Jokinen-Anttila
LisätiedotKarjalan Liiton jäsenyhteisöjen toimintakilpailut 2015 TULOKSET. Seurat yli 300 jäsentä 1 Hyvinkään Karjala-seura ry Oulun Karjalaseura ry 3139
Karjalan Liiton jäsenyhteisöjen toimintakilpailut 2015 TULOKSET Seurat yli 300 jäsentä 1 Hyvinkään Karjala-seura ry 5354 2 Oulun Karjalaseura ry 3139 Seurat 201-300 jäsentä 1 Paimion Karjalaseura ry 5209
LisätiedotJYTY JÄMSÄ RY. Aktiivista ja valveutunutta yhdistystoimintaa jo vuodesta 1965 TOIMINTAKERTOMUS
JYTY JÄMSÄ RY Aktiivista ja valveutunutta yhdistystoimintaa jo vuodesta 1965 TOIMINTAKERTOMUS 2015 1 1. HALLINTO 1.1 Hallitus Puheenjohtaja Varapuheenjohtaja Sihteeri Ulla Mäkiaho Riitta Leiman Ulla Peltonen
LisätiedotPirkanmaan Tietojenkäsittely-yhdistys ry VUOSIKERTOMUS TILIKAUDELTA 1.1.2012-31.12.2012
Pirkanmaan Tietojenkäsittely-yhdistys ry VUOSIKERTOMUS TILIKAUDELTA 1.1.2012-31.12.2012 Sisältö Sisältö... 1 1. Yleistä... 2 2. Virallinen toiminta... 2 2.1. Yhdistyksen kokoukset... 2 2.2. Tietotekniikan
LisätiedotTurun Senioriurheilijat ry
TOIMINTAKERTOMUS 2007 1 Yleistä Vuosia elämään.. ja elämää vuosiin! Turun Senioriurheilijat urheiluseura perustettiin 10 päivänä joulukuuta 2004 Kupittaan Urheiluhallissa kahdeksan henkilön toimesta. Seuran
LisätiedotSelkämeren kansallispuiston Ystävät ry
1 Selkämeren kansallispuiston Ystävät ry Kevätkokous 24.3.2015 klo 17-18.30 Ravintola Merimestan kokoustilassa Porin Reposaarella Läsnä Raimo Hakila Arto Holma Päivi Kuusisto Hannu Rantala Ilmo Suikkanen
LisätiedotVarsinainen liittokokous alkaa
KUUROJEN LIITTO RY ESITYSLISTA 1 (5) Varsinainen liittokokous Aika 6.-7.6.2015 Paikka Valkea Talo, Ilkantie 4, 00400 Helsinki Lauantai 6.6. Lounas klo 11.30-12.30 Kahvi klo 15.00-15.30 8.30 9.30 Edustajavaltakirjojen
LisätiedotMälläistentie 137, 32440 ALASTARO (puh. 02 76 41 492 Mirja Liukas, majoitusmahdollisuus)
1/5 Vuosikokouksen 2014 esityslista SAKSIN SUKUSEURA RY:N VUOSIKOKOUS :n jäsenet ja suvun toiminnasta kiinnostuneet toivotetaan tervetulleiksi yhdistyksen sääntömääräiseen vuosikokoukseen. Kokoukselle
LisätiedotPorin selvitysalueen kuntajakoselvitys Työvaliokunnan 6. kokous
Porin selvitysalueen kuntajakoselvitys Työvaliokunnan 6. kokous Aika: 7.2.2014 klo 13.00-15.50 Paikka: Merikarvian kunnatalo Läsnä: Jaana Laitinen-Pesola, pj x Aino-Maija Luukkonen x Pori Leena Jokinen-Anttila
LisätiedotRauhallista joulua ja onnellista uutta vuotta 2018!
Matti Jormakka Sivu 1 (4) Hyvät sukulaiset! Rauhallista joulua ja onnellista uutta vuotta 2018! Sukuseuran kuulumiset Kuluva vuosi on sukuseuran 30. toimintavuosi. Ensi helmikuussa tulee kuluneeksi 30
LisätiedotToimintakertomus 2015
Toimintakertomus 2015 Yleistä Kulunut vuosi oli Saviniemen Asukasyhdistys ry:n 23. toimintavuosi. "Yhdistyksen tarkoituksena on edistää saviniemeläisten yhteisiä asumiseen liittyviä etuja, alueen viihtyvyyttä,
LisätiedotToimintakertomus. vuodelta 2015
Toimintakertomus vuodelta 2015 31.12.2015 Kanta-Hämeen TOIMINTAKERTOMUS 1/8 JOHDANTO Kanta-Hämeen AVH-yhdistys ry. on valtakunnallisen kansanterveys-, vammais- ja potilasjärjestö Aivoliitto ry:n jäsenyhdistys
LisätiedotSataedu Ulvila, Yhdystie, Auditorio (1. krs)
KOKOUSKUTSU 2 SATAKUNNAN KOULUTUSKUNTAYHTYMÄ Laatimispäivämäärä Sivu Yhtymäkokous 3.8.2017 1 KOKOUSAIKA Torstai 24.8.2017 klo 14.00 KOKOUSPAIKKA Sataedu Ulvila, Yhdystie, Auditorio (1. krs) KÄSITELTÄVÄT
LisätiedotPRO LUKIO RY:N SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN YHDISTYSKOKOUS
PRO LUKIO RY:N SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN YHDISTYSKOKOUS Aika Maanantai 22.5.2017 klo 12.00 (mahdollisuus oppilaitoslounaaseen klo 11.15 11.50) Paikka Tampereen yhteiskoulun lukio, auditorio, Hallituskatu 32, Tampere
LisätiedotVuosikokouksen pöytäkirja
Vuosikokouksen pöytäkirja Lähettänyt Sivujen ylläpitäjä 07.08.2008 Viimeksi päivitetty 05.11.2009 PÖYTÄKIRJA 1(3) VUOSIKOKOUS Aika la 19.7.2008 klo 13.00-14.35 Paikka Iisalmi, hotelli-ravintola Seurahuone
LisätiedotSATAKUNNAN KOULUTUSKUNTAYHTYMÄ Kokouspäivämäärä Sivu Yhtymäkokous Sataedu Ulvila, Yhdystie, Auditorio, 1. krs
Yhtymäkokous 23.11.2016 1 AIKA Keskiviikko 23.11.2016 klo 14.00-14.38 PAIKKA Sataedu Ulvila, Yhdystie, Auditorio, 1. krs PÄÄTÖKSENTEKIJÄT Varsinaiset jäsenet: Varajäsenet: Raija Hamina, Eura Reijo Nummikari,
LisätiedotKuopion Selkäyhdistys ry Toimintakertomus 2016
KUOPION SELKÄYHDISTYS RY TOIMINTAKERTOMUS 2016 2 Kuopion Selkäyhdistys ry Toimintakertomus 2016 Jäsenistö Vuoden 2016 lopussa jäsenmäärä oli 386 henkilöä. Vapaaehtoistyöntekijöiden määrä 30 henkilöä ja
LisätiedotSATAKUNNAN MUSEOT 2015
SATAKUNNAN MUSEOT 2015 EURA Hinnerjoen museot Luotteenperäntie, Hinnerjoki Avoinna 7.6. 30.8. su klo 13 15 Lisäksi 16.6 14.8. ti pe klo 10 16 sekä sopimuksen mukaan. Puh. 050-365 0341 Heikkilä, 0400-125971
LisätiedotYmpäristö, asuminen ja rakennusvalvonta
Ympäristö, asuminen ja rakennusvalvonta Väliraportti 13.1.2014 Ympäristö, asuminen ja rakennusvalvonta 1 Ympäristö, asuminen ja rakennusvalvontatyöryhmä Ympäristö- asuminen ja rakennusvalvontatyöryhmän
LisätiedotHämeenlinnan Palomiesten yhdistys JHL Ry 136
1 Hämeenlinnan Palomiesten yhdistys JHL Ry 136 www.palomies.fi Pöytäkirja Yhdistyksen kevätkokous 28.4.17 Yhdistyksen kevätkokous Aika: 28.4.17 klo 18 alkaen Paikka: Café Pannu, Hallituskatu, 13130 Hämeenlinna
LisätiedotToimintakertomus Alajärven Yrittäjät Ry
Toimintakertomus 2017 Alajärven Yrittäjät Ry Yleistä Alajärven Yrittäjät on kaupungissa toimivien yritysten ja yrittäjien etujärjestö, joka valvoo yrittäjien ja yritysten toiminnallisia ja taloudellisia
Lisätiedot- tuoda esille vanhempien kannanottoja koulua ja kasvatusta koskevissa kysymyksissä
Oulun Rajakylän koulun vanhempainyhdistys 1 Yhdistyksen nimi on OULUN RAJAKYLÄN KOULUN VANHEMPAINYHDISTYS ry ja se toimii Rajakylän koulun yhteydessä ja sen kotipaikka on Oulu. 2 Yhdistyksen tarkoituksena
LisätiedotVasemmalta edestä Arja Väyrynen, Raija Launiainen ja Keidi Launiainen, takana Timo Launiainen ja Aila Rouvali.
Suku kokoontui sääntömääräiseen vuosikokoukseen ja sukutapaamiseen lauantaina 22.9.2018 Hyvinvointikartano Kaisankoti Bodomintie 37 Espoo. Paikalle oli saapunut 40 aikuista ja yksi pienokainen. Arvo Launiainen,
LisätiedotTähtitieteellinen yhdistys Ursa ry PÖYTÄKIRJA 1. Ursan puheenjohtaja Tapio Markkanen avasi kokouksen klo
Tähtitieteellinen yhdistys Ursa ry PÖYTÄKIRJA 1 SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN SYYSKOKOUS 2011 Paikka: Tieteiden talo, sali 104, Kirkkokatu 6, Helsinki Aika: Tiistai 8.11.2011 kello 19.15. 1. KOKOUKSEN AVAUS Ursan puheenjohtaja
LisätiedotOulun Numismaattinen Kerho r.y. Perustettu 1962
1 Kokouksen avaus VUOSIKOKOUS 12.2.2007 ESITYSLISTA 2 Kokouksen laillisuuden toteaminen 3 Kokouksen puheenjohtajan ja sihteerin valinta 4 Pöytäkirjantarkastajien ja ääntenlaskijoiden valinta 5 Vuoden 2006
Lisätiedot18 Satakunta Kuntatyypit ja kulttuuripalvelujen sijainti
Kulttuuria kartalla 18 Satakunta 18.1 Kuntatyypit ja kulttuuripalvelujen sijainti Taulukko 18.1. SATAKUNTA Kuntien lukumäärä Kaupunkimaiset: 3 kpl Taajaan asutut: 6 kpl Maaseutumaiset: 12 kpl Satakunnan
LisätiedotKITEEN HURSKAISTEN SUKUSEURA TOIMINUT 10 VUOTTA. Historiaa
KITEEN HURSKAISTEN SUKUSEURA TOIMINUT 10 VUOTTA Historiaa Kymmenen vuotta sitten Korpiojan Hurskaiset päättivät perustaa Juho ja Maria Hurskaisen jälkeläisten sukuseuran. Samaan aikaan oli jo keskusteltu
LisätiedotYhdistyksen puheenjohtaja Jouko Karhunen avaa kokouksen. Kokous valitsee kaksi puheenjohtajaa. Puheenjohtajiksi valittiin
ESITYSLISTA 13.10.2017 1(6) AMMATILLISET OPETTAJAT AO ry VUOSIKOKOUS Aika Sunnuntai 19.11.2017 kello 9.00. Paikka Palmgren-konservatorio Rautatienpuistokatu 7, 28130 Pori I KOKOUKSEN AVAAMINEN II KOKOUKSEN
LisätiedotVarsinainen liittokokous alkaa
KUUROJEN LIITTO RY ESITYSLISTA 1 (5) Varsinainen liittokokous Aika 11.6.2016 Paikka Porin Yliopistokeskus, Pohjoisranta 11, 28101 Pori Lounas klo 12.00-13.00 Kahvi klo 15.30 16.00 9.00 10.00 Edustajavaltakirjojen
LisätiedotVuosikertomus 2011. Kaarinan Urheiluratsastajat ry
Vuosikertomus 2011 Kaarinan Urheiluratsastajat ry Kaarinan Urheiluratsastajat ry Vuosikertomus SISÄLLYSLUETTELO Aloitussanat... 3 Yleistä... 3 Hallitus... 4 Toimikunnat... 4 Kokoustoiminta... 5 Tapahtumat...
LisätiedotYLIVIESKAN SEURAKUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA 13/2015 67 KIRKKONEUVOSTO 27.11.2015. Perjantaina 27.11.2015 klo 15-19.25 (alkaen puurolla Mariassa)
YLIVIESKAN SEURAKUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA 13/2015 67 Aika Perjantaina 27.11.2015 klo 15-19.25 (alkaen puurolla Mariassa) Paikka Läsnä Kirkko ja Maria Timo Määttä, puheenjohtaja Juhani Alaranta, poissa tilalla
LisätiedotMuhoksen Raviseura ry Vuosikokous
Muhoksen Raviseura ry Vuosikokous 19.4.2013 Paikka: Muhoksen Päiväkeskus Läsnä: Heikki Klemetti, Sanna Karhula, Heikki Risto, Pertti Nieminen, Milla Hedén, Johanna Pulliainen, Anne Pohjola, Pasi Pohjola,
LisätiedotKristillinen Eläkeliitto ry
Kristillinen Eläkeliitto ry Piirin mallisäännöt Mallisäännöt Hyväksytty PRH 1 Sisällys I PERUSSÄÄNNÖKSET... 2 Nimi, kotipaikka... 2 Tarkoitus... 2 Toiminta... 2 II JÄSENYYS... 3 Jäsenet... 3 Jäsenen velvollisuudet...
LisätiedotTemmeksen kyläyhdistys ry. Toimintakertomus 2013
Temmeksen kyläyhdistys ry Toimintakertomus 2013 Toimintakertomus 2013 Sivu 2(8) Yleistä Temmeksen kyläyhdistyksen tarkoituksena on toiminta-alueensa asukkaiden asumisolosuhteisiin, - ympäristöön, -viihtyvyyteen
LisätiedotLänsi-Suomen Pelastusalan liitto ry Tuijussuontie 10 FI Raisio
1/6 I VALTAKIRJOJEN TARKASTUS klo 11:30 12:00 II LOUNAS klo 12:00 13:00 III LIITON SYYSKOKOUS klo 13:00 sääntöjen 12 :n mukaisten asioiden käsittely: 1 KOKOUKSEN AVAUS Länsi-Suomen Pelastusalan Liitto
LisätiedotSote-Satakunnan ohjausryhmän kokous nro 4/2016
Muistio 1 (10) Sote-Satakunnan ohjausryhmän kokous nro 4/2016 Aika 11.4.2016 kello 09:00-11.00 Paikka Porin perusturvakeskuksen auditorio, Maantiekatu 31, 28120 Pori Muistion vakuudeksi Rainer Lehti puheenjohtaja
LisätiedotSote-Satakunnan johtoryhmän kokous nro 7/2016
Pöytäkirja 1 (12) Sote-Satakunnan johtoryhmän kokous nro 7/2016 Aika 17.5.2016 kello 18:00-19:48 Paikka Porin kaupunginhallituksen kokoushuone Allekirjoitukset Juha Vasama puheenjohtaja Aino-Maija Luukkonen
LisätiedotSAUNASEURA /5 TOIMINTAKERTOMUS Perustettu TAPAHTUMAT 2018 KOKOUKSET + MUITA ASIOITA - Su KUNNIA
1/5 TAPAHTUMAT 2018 KOKOUKSET + MUITA ASIOITA - Su 18.2.2018 KUNNIAKIRJA Saunaseura SaunaMafia ry täytti 9 vuotta ja samalla luovutimme savusaunojen lämmittäjälle Atte Salolle Saunamajurin kunniakirjan
LisätiedotSote-Satakunnan johtoryhmän kokous nro 5/2016
Pöytäkirja 1 (12) Sote-Satakunnan johtoryhmän kokous nro 5/2016 Aika 19.4.2016 kello 18:00-19:53 Paikka Porin kaupunginhallituksen kokoushuone Allekirjoitukset Juha Vasama puheenjohtaja Aino-Maija Luukkonen
Lisätiedot4 Yhdistyksen jäsenen on suoritettava vuosittain yhdistyksen syyskokouksen määräämä jäsenmaksu.
Ehdotus sääntömuutoksiksi Suomen Internet-yhdistyksen kevätkokoukselle 2006. Alla on ehdotus uusiksi säännöiksi, jotka toimitetaan yhdistysrekisteriin hyväksyttäviksi, mikäli yhdistyksen kevätkokous päättää
LisätiedotHei, korjaukset tehty vuoden 2010 toimintasuunnitelmaan. Ainoastaan maaliskuun ylimääräinen hallituksen kokouspöytäkirjaa ei ole (silloin oli
Hei, korjaukset tehty vuoden 2010 toimintasuunnitelmaan. Ainoastaan maaliskuun ylimääräinen hallituksen kokouspöytäkirjaa ei ole (silloin oli tilinpäätöksen tarkastus ja alllekirjoitus), Roby oli sihteerinä
LisätiedotSYYSKOKOUS
Leppävaaran palvelukeskus Armas Launiksenkatu 9 ESPOO SYYSKOKOUKSEN ESITYSLISTA 1. Kokouksen avaus 2. Kokouksen päätösvaltaisuus 3. Kokouksen toimihenkilöt 4. Kokouksen työjärjestys 5. Jäsenmaksu ja kannatusmaksu
LisätiedotYhdistyksen tarkoituksena on suorittaa ohjaus- ja tiedotustyötä ikääntyvien, yksinäisten ja perheiden arkeen liittyvissä kysymyksissä
KOTIEN PUOLESTA RY:N SÄÄNNÖT 1 NIMI, KOTIPAIKKA JA TOIMIALUE 1. Yhdistyksen nimi on.. Kotien Puolesta ry 2. Yhdistyksen kotipaikka on kaupunki/kunta 3. Yhdistystä kutsutaan näissä säännöissä jäljempänä
Lisätiedot