Tasa-arvon nimissä tulisi kuljetuspalveluiden omavastuun tuolloin vastata arvolipun hintaa. Ei käteisellä maksettavaa kertamaksua.

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Tasa-arvon nimissä tulisi kuljetuspalveluiden omavastuun tuolloin vastata arvolipun hintaa. Ei käteisellä maksettavaa kertamaksua."

Transkriptio

1 Kaupunginvaltuusto Kaupunginhallitus Perusturvalautakunta Kaupunginhallitus Kaupunginvaltuusto Valtuustoaloite vammaispalvelulain mukaisista kuljetuksista 48/01.015/2016 KAUPVALT "Asetuksessa sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksuista (6 ) sanotaan, että omavastuuna voidaan periä enintään paikkakunnalla käytettävissä olevan julkisen liikenteen maksua vastaava maksu. Asiakasmaksun suuruutta arvioitaessa on otettava huomioon kuntalaisten yhdenvertaisuus sekä perustuslain 6, jonka perusteella ketään ei saa laittaa eriarvoiseen asemaan mm. terveydentilan tai vammaisuuden perusteella. Tällä hetkellä Ylöjärven busseissa ja vammaispalvelulain alaisissa matkoissa kertalipun hinta on kaikille sama. Seutulipun ja kertalipun ero ei ole merkittävä kaupungin sisäisessä asioinnissa käyttöön otetaan joukkoliikenteen vyöhykejärjestelmä ja siten joukkoliikenteen maksut muuttuvat huomattavasti alkaen 2 vyöhykkeen matka (esim. Ylöjärven sisäinen asiointi) maksaa: käteisellä 3, arvolipulla 1,80. Tasa-arvon nimissä tulisi kuljetuspalveluiden omavastuun tuolloin vastata arvolipun hintaa. Ei käteisellä maksettavaa kertamaksua. Suuri osa kuljetuspalveluita käyttävistä on pienituloisia ja huonokuntoisia, jolloin käveleminen lähikauppaankin on vaikeaa. Terveille ihmisille bussilla matkustaessa on vaihto-oikeus, kuljetuspalveluissa sitä ei ole. Jos lähtee sim. kotoa apteekkiin, apteekista ruokakauppaan ja sieltä kotiin, kuluu siinä 3 matkaa myönnetyistä 18 matkasta. Kesäkuun taksoilla matka maksaa 9. Vastaavasti terve maksaa vastaavasta matkasta maksimissaan 3,60. Me allekirjoittaneet toivomme, että Ylöjärven kaupunki huomioi tasa-arvon kuljetuspalveluissa ja ottaa huomioon asiakkaalle edullisemmat hinnat päättäessään uusista maksuista. Sosialidemokraattinen valtuustoryhmä, Vasemmistoliiton

2 valtuustoryhmä Jussi-Pekka Ahonen, Arja Uusikartano ym." Kaupunginvaltuusto päätti lähettää em. valtuustoaloitteen kaupunginhallituksen valmisteltavaksi. KAUPHALL Kaupunginjohtaja ehdottaa: Kaupunginhallitus päättää lähettää valtuustoaloitteen perusturvalautakunnalle lausuntoa varten. PERLTK Sosiaalityön johtaja Marketta Tiihala Kunnan on järjestettävä vammaispalvelulain 8 :n 2 momentin mukaan vaikeavammaiselle henkilölle kohtuulliset kuljetuspalvelut niihin liittyvine saattajapalveluineen. Palvelu on subjektiivinen oikeus. Kuljetuspalveluihin ja niihin liittyviin saattajapalveluihin kuuluu vaikeavammaisen henkilön työssä käymisen, opiskelun, asioimisen, yhteiskunnallisen osallistumisen, virkistyksen tai muun sellaisen syyn vuoksi tarpeelliset, jokapäiväiseen elämään kuuluvat kuljetukset. Kuljetuspalveluja on järjestettävä vaikeavammaiselle henkilölle siten, että hänellä on mahdollisuus välttämättömien työhön ja opiskeluun liittyvien matkojen lisäksi tehdä vähintään 18 yhdensuuntaista jokapäiväiseen elämään kuuluvaa asiointi- ja vapaa-ajan matkaa kuukaudessa asuinkunnan tai lähikuntien alueella. Vammaispalvelulain 1 :ssä on säädetty yhdenvertaisuusperiaatteesta, jonka mukaan vammaisella henkilöllä tulisi olla normaalit liikkumismahdollisuudet käytössä olevan kunnan liikenneverkoston puitteissa. Yhdenvertaisuusperiaate toteutuu liikenneverkon, välineiden käytön ja maksujen muodossa. Kunnan on korvattava omavastuuosuuden (kuljetuspalveluista määrättävän asiakasmaksun) ylittävältä osin kuljetuspalveluista vammaiselle henkilölle aiheutuneet kohtuulliset kustannukset. Korvaus on maksettava vammaisen henkilön tarpeenmukaisten matkojen osalta

3 todellisten kustannusten ts. voimassa olevien liikennetariffien mukaisesti. Kuljetuspalveluista voidaan vaikeavammaiselta henkilöltä enintään paikkakunnalla käytettävissä olevan julkisen liikenteen maksua vastaava maksu tai muu siihen verrattavissa oleva kohtuullinen maksu. Kunnalla ei ole vapaata harkintavaltaa asiassa vaan maksun tulee olla rinnastettavissa vastaavan kokoisissa, elinkeinorakenteeltaan sekä asukastiheydeltään samankaltaisissa kunnissa perittäviin joukkoliikenteen maksuihin. Maksu määräytyy ensisijaisesti linja-autoliikenteen taksan mukaan. periä Kuljetuspalvelumaksuista säädetään asiakasmaksuasetuksen 6 :ssä. Sanamuodoltaan väljä säädös antaa soveltajalleen harkintavaltaa. Asetuksen sanamuodosta ei ilmene se, onko kuljetuspalvelumaksun omavastuuosuutena käytettävä yksittäisen lipun hintaa tai esimerkiksi 30 vuorokauden sarjalipun hintaa. Myöskään oikeuskäytännöstä ei ole löydettävissä selkeää ohjetta siitä, miten kuljetuspalveluista perittävä asiakasmaksu tulisi määrätä. Perustuslain 19 :n säännös julkiselle vallalle kuuluvasta velvoitteesta turvata jokaiselle riittävät sosiaali- ja terveyspalvelut merkitsee kunnille kuitenkin velvollisuutta määritellä palveluista perittävät maksut siten, että ne eivät siirrä palveluja niitä tarvitsevien tavoittamattomiin. Tampereen kaupunkiseudun julkinen linja-autoliikenne siirtyy vyöhykepohjaiseen hinnoitteluun alkaen. Tämän seurauksena lippujen hinnoittelu muuttuu oleellisesti ja erilaisten lippu-vaihtoehtojen määrä kasvaa. Kuljetuspalvelujen järjestämisestä seutukunnalla laajasti vastaavan Tuomi Logistiikan intresseissä on, että kunnilla olisi yhteinen tahtotila, mitä lippuhintaa noudatetaan. Tällöin mm. omavastuuosuuden perinnän ohjelmoiminen kuljetusten ohjauksessa käytettävään MobiRouteriin olisi yksinkertaisempaa. Mikäli tarvetta on monimutkaisempaan tekniseen toteutukseen, se vaatii oman aikataulunsa. Mikäli järjestelmä monimutkaistuu, se aiheuttanee jatkossa myös kunnille lisääntyvässä määrin manuaalista laskutusta. Yleensä jonkin verran linja-autoa käyttävät matkustajat hankkivat arvolipun (matkakortille ladatusta euromäärästä vähennetään matkakohtainen summa) ja ainoastaan satunnaiset matkustajat ostavat kertalipun. Pääsääntöisesti

4 kaupunkiseudun ydin tulee katettua kahdella vyöhykkeellä. (Oheisesta linkistä löytyy suuntaa antava kartta: Vuoden 2015 aikana ylöjärveläisten toimesta tehtiin kuljetustenohjauskeskuksen kautta kaikkiaan matkaa ja yhdistelyaste oli 19,34 %. Matkojen kokonaismäärä on vähentynyt v alkaen. Keskimääräinen matkan hinta oli 26,46 euroa. Matkojen omavastuuosuuksien kokonaismäärästä ei ole käytettävissä täsmällistä tietoa, mutta karkean arvion mukaan omavastuuosuuksien kokonaisarvo oli n euroa. Mikäli jatkossa omavastuu määritellään kertalipun taksan mukaisesti kuljetuspalvelukustannukset säilyvät suunnilleen ennallaan.mikäli omavastuuosuus määritellään arvolipun taksan mukaisesti kuljetuspalvelukustannukset nousevat vuositasolla karkeasti arvioiden euroa. Toistaiseksi kaikki Tampereen seudun kunnat eivät ole vielä tehneet päätöstä kuljetuspalvelujen omavastuun perusteena olevasta taksasta. Tässä vaiheessa näyttää kuitenkin siltä, että mm. Pirkkalan käyttöön ottaman mallin mukaisesti kehyskunnissa laajalti otetaan käyttöön yksittäisen matkan hinta omavastuuosuuden perusteena. Päätöksenteossa joudutaan punnitsemaan vaihtoehtoja toisaalta kuntalaisten yhdenvertaisuuden ja toisaalta palvelujen järjestämisen ja rahoittamisen näkökulmien välillä. Perusturvalautakunta päättää kuljetusten oma vas tuu osuu den pe rinnän perusteista alkaen edellä mainitut nä kö koh dat huomioon ottaen. Päätöksen myötä päivitetään kul je tus pal ve lu ja koskevat asiakasohjeet, jotka toimitetaan kai kil le kuljetuspalveluasiakkaille ja kul je tus tenoh jauskeskukseen. Lisätiedot sosiaalityön johtaja Marketta Tiihala, puh , etu Sosiaalityön johtaja ehdottaa: Perusturvalautakunta päättää antaa kaupunginhallitukselle yl lä olevan selvityksen vastauksenaan valtuustoaloitteeseen vam maispal ve lu lain mukaisista kuljetuksista. KAUPHALL Kaupunginjohtaja ehdottaa:

5 Kaupunginhallitus päättää lähettää perusturvalautakunnan lausunnon kaupunginvaltuustolle vastauksena aloitteeseen. KAUPVALT Kaupunginhallitus lähettää perusturvalautakunnan lausunnon kaupunginvaltuustolle vastauksena aloitteeseen. Kaupunginvaltuusto toteaa saaneensa lausunnon tiedoksi vastauksena aloitteeseen.

PARKANO-KIHNIÖ SOTE -YHTEISTOIMINTA-ALUEELLA

PARKANO-KIHNIÖ SOTE -YHTEISTOIMINTA-ALUEELLA Parkanon kaupunki Perusturvaosasto KULJETUSPALVELUIDEN JÄRJESTÄMINEN PARKANO-KIHNIÖ SOTE -YHTEISTOIMINTA-ALUEELLA 1.1.2018 ALKAEN (Petu yta 14.12.2017 ) KULJETUSPALVELUIDEN JÄRJESTÄMINEN PARKANON-KIHNIÖN

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 11/ (7) Sosiaali- ja terveyslautakunta Sotep/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 11/ (7) Sosiaali- ja terveyslautakunta Sotep/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 11/2014 1 (7) 203 Vammaispalvelulain ja sosiaalihuoltolain nojalla järjestettyjen kuljetuspalvelumatkojen omavastuuosuuksien tarkistaminen HEL 2014-005456 T 05 03 00 Päätös

Lisätiedot

V a m m a i s p a l v e l u t t y ö l l i s t y m i s e n t u k e n a S a n n a K a l m a r i, k u n t o u t u s s u u n n i t t e l i j a

V a m m a i s p a l v e l u t t y ö l l i s t y m i s e n t u k e n a S a n n a K a l m a r i, k u n t o u t u s s u u n n i t t e l i j a V a m m a i s p a l v e l u t t y ö l l i s t y m i s e n t u k e n a S a n n a K a l m a r i, k u n t o u t u s s u u n n i t t e l i j a Vammaispalvelulaki Vammaispalvelulain tarkoituksena on edistää

Lisätiedot

Vammaispalvelulain mukainen vaikeavammaisten kuljetuspalvelu

Vammaispalvelulain mukainen vaikeavammaisten kuljetuspalvelu Kuljetuspalveluhakemus 1 (5) Vammaispalvelulain mukainen vaikeavammaisten kuljetuspalvelu Virkistys- ja asiointimatkat (enintään 18 yhdensuuntaista matkaa/kk) Sipoon kunnan ja lähikuntien alueilla, ei

Lisätiedot

Työ kuuluu kaikille!

Työ kuuluu kaikille! Esteetön ja yhdenvertainen työelämä Työ kuuluu kaikille! Uudenmaan TE-toimisto, Pasila 9.3.2016 Anne Mäki, ry 1 Esteettömyys Esteetön työympäristö on kaikkien etu Laaja kokonaisuus, joka mahdollistaa ihmisten

Lisätiedot

VPL KULJETUSPALVELUN TOIMINTAOHJE LÄHTIEN Sosiaali- ja terveyslautakunta

VPL KULJETUSPALVELUN TOIMINTAOHJE LÄHTIEN Sosiaali- ja terveyslautakunta Sosiaali- ja terveydenhuollon toimiala Vanhus- ja vammaispalvelut VPL KULJETUSPALVELUN TOIMINTAOHJE 1.7.2016 LÄHTIEN Sosiaali- ja terveyslautakunta 13.6.2016 Sisällys ERITYISEN JÄRJESTÄMISVELVOLLISUUDEN

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 8/ (1) Perusturva- ja terveyslautakunta Asianro 4312/ /2017

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 8/ (1) Perusturva- ja terveyslautakunta Asianro 4312/ /2017 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 8/2017 1 (1) 29 Asianro 4312/02.05.00.00/2017 Vastaus valtuustoaloitteeseen vammaispalvelulain ja sosiaalihuoltolain mukaisten kuljetuspalveluiden hinnan tarkistaminen Perusturvajohtaja

Lisätiedot

Vammaispalvelujen asiakasmaksut

Vammaispalvelujen asiakasmaksut Vammaispalvelujen asiakasmaksut 1 (6) Sisältö 1 Vammaispalvelujen asiakasmaksut... 3 2 Kuljetuspalvelu... 3 3 Asuminen... 4 3.1 Pysyvä asuminen... 4 3.2 Vaikeavammaisen tilapäinen asuminen (esim. asumisharjoittelu

Lisätiedot

Esittelijä: Vanhempi oikeusasiamiehensihteeri Juha-Pekka Konttinen VAMMAISPALVELULAIN MUKAISTEN KULJETUSPALVELUIDEN OMAVASTUUN KOROTTAMINEN

Esittelijä: Vanhempi oikeusasiamiehensihteeri Juha-Pekka Konttinen VAMMAISPALVELULAIN MUKAISTEN KULJETUSPALVELUIDEN OMAVASTUUN KOROTTAMINEN 27.4.2017 EOAK/1463/2016 Ratkaisija: Oikeusasiamies Petri Jääskeläinen Esittelijä: Vanhempi oikeusasiamiehensihteeri Juha-Pekka Konttinen VAMMAISPALVELULAIN MUKAISTEN KULJETUSPALVELUIDEN OMAVASTUUN KOROTTAMINEN

Lisätiedot

VAMNE 03.12.2013 35 Puheenjohtaja Minna Mäkinen on laatinut alla olevan pohjatekstin vammaisneuvoston esitykseksi perusturvalautakunnalle.

VAMNE 03.12.2013 35 Puheenjohtaja Minna Mäkinen on laatinut alla olevan pohjatekstin vammaisneuvoston esitykseksi perusturvalautakunnalle. Vammaisneuvosto 35 03.12.2013 Perusturvalautakunta 44 01.04.2014 Perusturvalautakunta 84 26.08.2014 Vaatimus perusturvalautakunnan päätöksen muuttamisesta (Esitys keskitetyn kuljetuspalvelujärjestelmän

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja Sosiaalihuoltolain ja vammaispalvelulain mukaisten kuljetuspalvelujen toimintaohjeiden tarkistaminen

Espoon kaupunki Pöytäkirja Sosiaalihuoltolain ja vammaispalvelulain mukaisten kuljetuspalvelujen toimintaohjeiden tarkistaminen 13.11.2013 Sivu 1 / 1 4802/00.01.01/2013 110 Sosiaalihuoltolain ja vammaispalvelulain mukaisten kuljetuspalvelujen toimintaohjeiden tarkistaminen Valmistelijat / lisätiedot: Elina Lindström, puh. 046 877

Lisätiedot

KULJETUSPALVELUHAKEMUS Loviisan perusturvakeskus Vammaispalvelut

KULJETUSPALVELUHAKEMUS Loviisan perusturvakeskus Vammaispalvelut KULJETUSPALVELUHAKEMUS Loviisan perusturvakeskus Vammaispalvelut VAMMAISPALVELULAIN MUKAINEN VAIKEAVAMMAISTEN KULJETUSPALVELU Kuljetuspalvelun tarve Virkistys- ja asiointimatkat (enintään 18/ yhdensuuntaista

Lisätiedot

KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS

KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS Antopäivä 14.2.2014 Taltionumero 482 Diaarinumero 2669/3/12 1 (6) Asia Valittaja Vaikeavammaiselle henkilölle järjestettävää kuljetuspalvelua koskeva valitus A Päätös,

Lisätiedot

KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS

KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS Antopäivä 19.11.2014 Taltionumero 3614 Diaarinumero 224/3/13 1 (9) Asia Valittaja Vaikeavammaiselle henkilölle järjestettävää kuljetuspalvelua koskeva valitus A Päätös,

Lisätiedot

KULJETUSPALVELUN TILAUSNUMERO LUKIEN

KULJETUSPALVELUN TILAUSNUMERO LUKIEN 0 KULJETUSPALVELUN TILAUSNUMERO 1.6.2017 LUKIEN Vaasan kaupunginhallitus on päättänyt 7.12.2015, että kuljetuksia tullaan jatkossa ohjaamaan ulkoisen palveluntarjoajan toimesta ja sen sekä erilaisten kuljetuspalveluiden

Lisätiedot

INFOTILAISUUS LIIKENNEPALVELULAIN VAIKUTUKSESTA VAMMAISPALVELULAIN MUKAISIIN KULJETUSPALVELUIHIN

INFOTILAISUUS LIIKENNEPALVELULAIN VAIKUTUKSESTA VAMMAISPALVELULAIN MUKAISIIN KULJETUSPALVELUIHIN INFOTILAISUUS LIIKENNEPALVELULAIN VAIKUTUKSESTA VAMMAISPALVELULAIN MUKAISIIN KULJETUSPALVELUIHIN Tampere 19.6.2018 1 OHJELMA - Tilaisuuden avaus - Vammaispalvelulain mukaiset kuljetuspalvelut ja liikennepalvelulain

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 11/ (5) Kaupunginhallitus Stj/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 11/ (5) Kaupunginhallitus Stj/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 11/2016 1 (5) 256 Valtuutettu Sirpa Asko-Seljavaaran toivomusponsi vanhusten ja vammaisten kuljetusmahdollisuuksien kehittämisestä HEL 2015-010372 T 00 00 03 Päätös päätti

Lisätiedot

KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS

KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS Antopäivä 14.2.2014 Taltionumero 483 Diaarinumero 2577/3/12 1 (5) Asia Valittaja Vaikeavammaiselle henkilölle järjestettävää kuljetuspalvelua koskeva valitus A Päätös,

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveysltk SOSIAALIHUOLTOLAIN JA VAMMAISPALVELULAIN KULJETUSPALVELUN ASIAKKAALTA PERITTÄVÄ OMAVASTUUOSUUS

Sosiaali- ja terveysltk SOSIAALIHUOLTOLAIN JA VAMMAISPALVELULAIN KULJETUSPALVELUN ASIAKKAALTA PERITTÄVÄ OMAVASTUUOSUUS Sosiaali- ja terveysltk. 111 23.11.2017 SOSIAALIHUOLTOLAIN JA VAMMAISPALVELULAIN KULJETUSPALVELUN ASIAKKAALTA PERITTÄVÄ OMAVASTUUOSUUS SOTEL 23.11.2017 111 Valmistelu ja lisätiedot: Palvelupäällikkö, hyvinvointia

Lisätiedot

VAMMAISPALVELULAIN MUKAISEN KULJETUSPALVELUN MYÖNTÄMISPERUSTEET JA OHJEET 1.5.2016 ALKAEN

VAMMAISPALVELULAIN MUKAISEN KULJETUSPALVELUN MYÖNTÄMISPERUSTEET JA OHJEET 1.5.2016 ALKAEN Liite nro Per 6.4.2016 43 Perusturvaosasto Yhteistoiminta-alue VAMMAISPALVELULAIN MUKAISEN KULJETUSPALVELUN MYÖNTÄMISPERUSTEET JA OHJEET 1.5.2016 ALKAEN ID 1412309 2 (8) SISÄLLYS 1. KULJETUSPALVELUN HAKEMINEN

Lisätiedot

Liite 1 / johtokunta 21.12.2015 SOSIAALIHUOLTOLAIN MUKAINEN LIIKKUMISTA TUKEVA PALVELU (KULJETUSPALVELU) - toimintaohje 1.1.

Liite 1 / johtokunta 21.12.2015 SOSIAALIHUOLTOLAIN MUKAINEN LIIKKUMISTA TUKEVA PALVELU (KULJETUSPALVELU) - toimintaohje 1.1. Liite 1 / johtokunta 21.12.2015 SOSIAALIHUOLTOLAIN MUKAINEN LIIKKUMISTA TUKEVA PALVELU (KULJETUSPALVELU) - toimintaohje 1.1.2016 alkaen 1. TAVOITE JA MÄÄRITTELY Sosiaalihuoltolain (1301/2014 23) mukaista

Lisätiedot

Johtokunta SOSIAALIHUOLTOLAIN MUKAINEN LIIKKUMISTA TUKEVA PALVELU (KULJETUSPALVELU) - toimintaohje alkaen

Johtokunta SOSIAALIHUOLTOLAIN MUKAINEN LIIKKUMISTA TUKEVA PALVELU (KULJETUSPALVELU) - toimintaohje alkaen Johtokunta 19.12.2016 142 SOSIAALIHUOLTOLAIN MUKAINEN LIIKKUMISTA TUKEVA PALVELU (KULJETUSPALVELU) - toimintaohje 1.2.2017 alkaen 1. TAVOITE JA MÄÄRITTELY Sosiaalihuoltolain (1301/2014 23) mukaista tarveharkintaan

Lisätiedot

Sosiaalihuoltolai 23 :n. tukevat palvelut alkaen. Limingan kunta perusturvapalvelut Luonnos

Sosiaalihuoltolai 23 :n. tukevat palvelut alkaen. Limingan kunta perusturvapalvelut Luonnos Sosiaalihuoltolai n 23 :n l i i k k u m i s t a tukevat palvelut S o v e l t a m i s o h j e e t 1.1.2017 alkaen Limingan kunta perusturvapalvelut Luonnos Sisällys Sosiaalihuoltolain 23.n mukaisten liikkumista

Lisätiedot

KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS

KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS Antopäivä 28.11.2016 Taltionumero 5074 Diaarinumero 3514/3/15 1 (5) Asia Valittaja Vammaispalvelua koskeva valitus A huoltajinaan B ja C Päätös, jota valitus koskee

Lisätiedot

KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS

KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS Antopäivä 19.10.2011 Taltionumero 3005 Diaarinumero 1196/3/11 1 (5) Asia Valittaja Vammaispalvelua koskeva valitus A Päätös, jota valitus koskee Asian aikaisempi käsittely

Lisätiedot

Vammaispalvelulain mukaisten kuljetuspalveluiden järjestämisohjeet

Vammaispalvelulain mukaisten kuljetuspalveluiden järjestämisohjeet Vammaispalvelulain mukaisten kuljetuspalveluiden järjestämisohjeet Sosiaalilautakunta 16.11.2017 84 2 Sisällys 1. Vaikeavammaisen kuljetuspalvelu... 3 1.1. Kuljetuspalvelun sisältö... 3 2. Kuljetuspalveluiden

Lisätiedot

Vaikeavammaisten kuljetuspalveluesite 2016

Vaikeavammaisten kuljetuspalveluesite 2016 www.eksote.fi Vaikeavammaisten kuljetuspalveluesite 2016 Asiointi- ja virkistysmatkat Hakeminen Vaikeavammaisten kuljetuspalvelua voi hakea henkilö, jolla on erityisiä vaikeuksia liikkumisessa ja joka

Lisätiedot

Päätös: Valtuusto lähettää aloitteen kaupunginhallitukselle valmisteltavaksi

Päätös: Valtuusto lähettää aloitteen kaupunginhallitukselle valmisteltavaksi Varavaltuutettu Antti Ahosen ja kahden muun valtuutetun allekirjoittama valtuustoaloite: Lapsiperheissä on tulevaisuus lasten kotihoidontuen Hämeenlinna-lisään on löydyttävä kestävä, pysyvä ratkaisu KV

Lisätiedot

SOSIAALIHUOLTOLAIN MUKAINEN LIIKKUMISTA TUKEVA PALVELU (KULJETUSPALVELU) - toimintaohje alkaen

SOSIAALIHUOLTOLAIN MUKAINEN LIIKKUMISTA TUKEVA PALVELU (KULJETUSPALVELU) - toimintaohje alkaen SOSIAALIHUOLTOLAIN MUKAINEN LIIKKUMISTA TUKEVA PALVELU (KULJETUSPALVELU) - toimintaohje 1.1.2018 alkaen 1. TAVOITE JA MÄÄRITTELY Sosiaalihuoltolain (1301/2014 23) mukaista tarveharkintaan ja Suupohjan

Lisätiedot

Helsingin kaupunkiseudun joukkoliikenteen taksaja lippujärjestelmä HKL:n esittämän mallin keskeisimpiä ominaisuuksia

Helsingin kaupunkiseudun joukkoliikenteen taksaja lippujärjestelmä HKL:n esittämän mallin keskeisimpiä ominaisuuksia Helsingin kaupunkiseudun joukkoliikenteen taksaja lippujärjestelmä 2014 HKL:n esittämän mallin keskeisimpiä ominaisuuksia 1 Reunaehtoja Taksa- ja lippujärjestelmä ei voi olla samanaikaisesti sekä kuntatalouden

Lisätiedot

KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS

KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS Antopäivä 24.4.2014 Taltionumero 1412 Diaarinumero 3424/3/12 1 (8) Asia Valittaja Vaikeavammaiselle henkilölle järjestettävää kuljetuspalvelua koskeva valitus A Päätös,

Lisätiedot

Valtuustoaloite yli 3 kilometrin koulumatkan kulkevien esikoululaisten ja ekaluokkalaisten liittämisestä ympärivuotisen koulukuljetuksen piiriin

Valtuustoaloite yli 3 kilometrin koulumatkan kulkevien esikoululaisten ja ekaluokkalaisten liittämisestä ympärivuotisen koulukuljetuksen piiriin Kaupunginhallitus 196 17.09.2012 Kasvatus- ja opetuslautakunta 133 30.10.2012 Kaupunginhallitus 270 26.11.2012 Kasvatus- ja opetuslautakunta 48 29.04.2013 Kaupunginhallitus 144 20.05.2013 Kaupunginhallitus

Lisätiedot

Henkilökohtainen apu matkoilla Tanja Alatainio, lakimies Heta-Liitto

Henkilökohtainen apu matkoilla Tanja Alatainio, lakimies Heta-Liitto Henkilökohtainen apu matkoilla 29.4.2017 Tanja Alatainio, lakimies Heta-Liitto Taustaa Vammaispalvelulaki Henkilökohtaista apua myönnetään päivittäisiin toimiin, työhön ja opiskeluun, harrastuksiin, yhteiskunnalliseen

Lisätiedot

KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS

KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS Antopäivä 14.2.2014 Taltionumero 479 Diaarinumero 2986/3/12 1 (6) Asia Valittaja Vaikeavammaiselle henkilölle järjestettävää kuljetuspalvelua koskeva valitus A Päätös,

Lisätiedot

ALS ja vammaispalvelulain mukaiset palvelut

ALS ja vammaispalvelulain mukaiset palvelut ALS ja vammaispalvelulain mukaiset palvelut Sosiaaliohjaaja Porin perusturva Vammaispalvelut LAINSÄÄDÄNTÖ Perustuslaki : 6 yhdenvertaisuus, 19 oikeus sosiaaliturvaan Sosiaalihuoltolaki: 1 yksityisen henkilön,

Lisätiedot

KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS

KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS Antopäivä 6.9.2013 Taltionumero 2764 Diaarinumero 866/3/12 1 (7) Asia Valittaja Vaikeavammaiselle järjestettävää kuljetuspalvelua koskeva valitus A Päätös, jota valitus

Lisätiedot

Oikeuskäytännöstä uuteen lainsäädäntöön

Oikeuskäytännöstä uuteen lainsäädäntöön Oikeuskäytännöstä uuteen lainsäädäntöön Juha-Pekka Konttinen, OTM Helsinki 29.1.2015 HE 219/1986 (Yleisperustelut s. 6.) Liikkuminen on osa eräs olennaisimpia osallistumisen edellytyksiä. Koulunkäynti,

Lisätiedot

Kuljetuksesta liikkumiseen työkokous

Kuljetuksesta liikkumiseen työkokous Kuljetuksesta liikkumiseen 26.09.2016 työkokous Kuljetuspalvelut ja kuljetuspalveluiden muutokset ja muutosehdotukset Henkilöliikenteen tulevaisuuden näkymiä ja vammaispalvelun kuljetuspalveluiden mahdollisuudet

Lisätiedot

Sosiaalihuoltolain mukaisten liikkumista tukevien palvelujen myöntämisperusteet

Sosiaalihuoltolain mukaisten liikkumista tukevien palvelujen myöntämisperusteet Sosiaalihuoltolain mukaisten liikkumista tukevien palvelujen myöntämisperusteet Yhtymähallitus 15.12.2017 122 Sisällys 1. YLEISTÄ... 2 2. KULJETUSPALVELUN LAAJUUS... 2 3. MYÖNTÄMISEN PERUSTEET... 3 4.

Lisätiedot

HELSINGIN MATKAPALVELUKESKUS

HELSINGIN MATKAPALVELUKESKUS HELSINGIN MATKAPALVELUKESKUS Sisällysluettelo TILAUS... 2 HELSINGIN MATKAPALVELUN TILATESSA MEILTÄ KYYDIN... 2 YKSITTÄISEN KAUPUNKIKORTTIASIAKKAAN TILATESSA MEILTÄ KYYDIN... 2 MATKUSTAMINEN... 3 Palvelunumeroita

Lisätiedot

VAMNE Puheenjohtaja Minna Mäkinen on laatinut alla olevan pohjatekstin vammaisneuvoston esitykseksi perusturvalautakunnalle.

VAMNE Puheenjohtaja Minna Mäkinen on laatinut alla olevan pohjatekstin vammaisneuvoston esitykseksi perusturvalautakunnalle. Sosiaali- ja terveyslautakunta 26 19.09.2017 Esitys keskitetyn kuljetuspalvelujärjestelmän kautta puhelimitse tilatun vaikeavammaisten kuljetuspalveluiden tilausnumeron maksullisuuden poistamisesta VAMNE

Lisätiedot

Sosiaalihuoltolain mukaisen liikkumista tukevan palvelun kuljetuspalvelun myöntämisen perusteet alkaen

Sosiaalihuoltolain mukaisen liikkumista tukevan palvelun kuljetuspalvelun myöntämisen perusteet alkaen Sosiaalihuoltolain mukaisen liikkumista tukevan palvelun kuljetuspalvelun myöntämisen perusteet 1.1.2018 alkaen Yhtymähallitus 12.12.2017 158 Sisällys 1. Sosiaalihuoltolain mukaisen liikkumista tukevan

Lisätiedot

KEHITYSVAMMAHUOLTO. Maksu Maksu Asiakasmaksulaki 7b ja 7c ja 21

KEHITYSVAMMAHUOLTO. Maksu Maksu Asiakasmaksulaki 7b ja 7c ja 21 KEHITYSVAMMAHUOLTO Asiakasmaksulaki 4 : Kehitysvammaisten erityishuollosta annetun lain mukainen erityishuolto ja erityishuollon saamiseksi välttämättömät kuljetukset ovat maksuttomia. Kehitysvammaisen

Lisätiedot

VAIKEAVAMMAISTEN KULJETUSPALVELUN KÄYTTÄJILLE ALKAEN TAKSIKORTTIOHJEET. AURAN PERUSTURVALAUTAKUNTA Nikkarinkuja 8, Aura

VAIKEAVAMMAISTEN KULJETUSPALVELUN KÄYTTÄJILLE ALKAEN TAKSIKORTTIOHJEET. AURAN PERUSTURVALAUTAKUNTA Nikkarinkuja 8, Aura VAIKEAVAMMAISTEN KULJETUSPALVELUN KÄYTTÄJILLE 1.1.2019 ALKAEN TAKSIKORTTIOHJEET AURAN PERUSTURVALAUTAKUNTA Nikkarinkuja 8, 21380 Aura Auran kunnan perusturvalautakunnan myöntämän vammaispalvelulain mukaiseen

Lisätiedot

Sosiaalilautakunta päättää hyväksyä 1.1.2014 alkaen seuraavat kuljetuspalveluiden myöntämisperusteet ja laskutusohjeet.

Sosiaalilautakunta päättää hyväksyä 1.1.2014 alkaen seuraavat kuljetuspalveluiden myöntämisperusteet ja laskutusohjeet. Asia 5 67 Kuljetuspalveluiden myöntämisperusteet 1.1.2014 alkaen Kuljetuspalvelut ovat osa vanhus- ja vammaispalvelua. Palvelun myöntäminen perustuu kullekin hakijalle tehtävään palveluntarpeen arviointiin.

Lisätiedot

VAMMAISPALVELULAIN MUKAISEN KULJETUSPALVELUN TOIMINTA- OHJE ALKAEN

VAMMAISPALVELULAIN MUKAISEN KULJETUSPALVELUN TOIMINTA- OHJE ALKAEN VAMMAISPALVELULAIN MUKAISEN KULJETUSPALVELUN TOIMINTA- OHJE 1.7.2018 ALKAEN Sosiaali- ja terveyslautakunta 19.6.2018 56 1. TOISSIJAISUUS Vammaispalvelulain mukaisia palveluja ja tukitoimia järjestetään

Lisätiedot

KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS

KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS Antopäivä 3.3.2015 Taltionumero 616 Diaarinumero 3420/3/13 1 (8) Asia Valittaja Vaikeavammaiselle henkilölle järjestettävää kuljetuspalvelua koskeva valitus Lohjan kaupungin

Lisätiedot

KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS

KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS Antopäivä 4.2.2015 Taltionumero 278 Diaarinumero 4064/3/13 1 (6) Asia Valittaja Vammaispalvelua koskeva valitus Nokian kaupunki, perusturvakeskus Päätös, jota valitus

Lisätiedot

Terveydenhuollon matkat Kelalta maakunnille Soste

Terveydenhuollon matkat Kelalta maakunnille Soste Terveydenhuollon matkat Kelalta maakunnille Soste 15.1.2019 Tarja Pajunen sosiaalipoliittinen asiantuntija Eläkkeensaajien Keskusliitto EKL ry Perustuslain turva Perustuslaki edellyttää, että sairauden

Lisätiedot

SIILINJÄRVEN KUNTA Vammaispalvelulain mukaisten kuljetus- ja saattajapalvelujen myöntämisperusteet ja ohjeet 1.6.2013 alkaen

SIILINJÄRVEN KUNTA Vammaispalvelulain mukaisten kuljetus- ja saattajapalvelujen myöntämisperusteet ja ohjeet 1.6.2013 alkaen SIILINJÄRVEN KUNTA Vammaispalvelulain mukaisten kuljetus- ja saattajapalvelujen myöntämisperusteet ja ohjeet 1.6.2013 alkaen Sosiaali- ja terveyslautakunnan hyväksymä 6 / 6 2013 63 2 (7) VAMMAISPALVELULAIN

Lisätiedot

KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS

KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS Antopäivä 9.9.2016 Taltionumero 3790 Diaarinumero 1816/3/15 1 (8) Asia Valittaja Vammaispalvelua koskeva valitus A Päätös, jota valitus koskee Asian aikaisempi käsittely

Lisätiedot

HELSINGIN MATKAPALVELUKESKUS

HELSINGIN MATKAPALVELUKESKUS HELSINGIN MATKAPALVELUKESKUS Sisältö TILAUS... 2 YKSITTÄISEN KAUPUNKIKORTTIASIAKKAAN TILATESSA MEILTÄ KYYDIN... 2 MATKUSTAMINEN... 3 Palvelunumeroita asiakkaille 24h:... 4 Ruotsinkieliset palvelut asiakkaille

Lisätiedot

SOSIAALIHUOLTOLAIN MUKAINEN KULJETUSPALVELUTUKI SOVELTAMISOHJEET 1.3.2012 alkaen. Kyh 24.1.2012 6 Kyh liite 4

SOSIAALIHUOLTOLAIN MUKAINEN KULJETUSPALVELUTUKI SOVELTAMISOHJEET 1.3.2012 alkaen. Kyh 24.1.2012 6 Kyh liite 4 SOSIAALIHUOLTOLAIN MUKAINEN KULJETUSPALVELUTUKI SOVELTAMISOHJEET 1.3.2012 alkaen Kyh 24.1.2012 6 Kyh liite 4 2 Kuljetuspalvelun tavoite ja laajuus Kuljetuspalveluiden tavoitteena on edistää ja ylläpitää

Lisätiedot

Sosiaalihuoltolain mukaiset liikkumista tukevat palvelut

Sosiaalihuoltolain mukaiset liikkumista tukevat palvelut 1 Sosiaali ja terveyspalvelut Hoito ja hoivapalvelut Sosiaalihuoltolain mukaiset liikkumista tukevat palvelut Soveltamisohje 1.12.2017 alkaen Sosiaali- ja terveyslautakunta 12.10.2017 2 SISÄLLYS 1. PALVELUN

Lisätiedot

Vammaispalvelulain mukainen kuljetuspalvelu

Vammaispalvelulain mukainen kuljetuspalvelu Vammaispalvelulain mukainen kuljetuspalvelu www.eksote.fi Asiointi- ja virkistysmatkat Hakeminen Vaikeavammaisten kuljetuspalvelua voi hakea henkilö, jolla on erityisiä vaikeuksia liikkumisessa ja joka

Lisätiedot

VAMMAISPALVELULAIN MUKAISTEN KULJETUSPALVELUIDEN OHJEET

VAMMAISPALVELULAIN MUKAISTEN KULJETUSPALVELUIDEN OHJEET 1111 NOKIAN KAUPUNKI 1 Perusturvakeskus/Vammaispalvelut ASIAKASNUMERONNE ON: VAMMAISPALVELULAIN MUKAISTEN KULJETUSPALVELUIDEN OHJEET Kuljetuspalvelumatkat Kuljetuspalvelumatkat myönnetään määräaikaisesti

Lisätiedot

Kaarinan kaupunki. Ohjeet kuljetuspalvelun hakijalle

Kaarinan kaupunki. Ohjeet kuljetuspalvelun hakijalle 1 Kaarinan kaupunki Ohjeet kuljetuspalvelun hakijalle 1 2 1 SOSIAALIHUOLTOLAIN MUKAISEN LIIKKUMISTA TUKEVIEN PALVELUIDEN TOIMINTAOHJE Tavoite Sosiaalihuoltolain (23 :n) mukaan esteetön ja toimiva joukkoliikenne

Lisätiedot

Vammaispalvelut Yhall VAMMAISPALVELULAINMUKAISEN KULJETUSPALVELUN MYÖNTÄMISPERUS- TEET ALKAEN

Vammaispalvelut Yhall VAMMAISPALVELULAINMUKAISEN KULJETUSPALVELUN MYÖNTÄMISPERUS- TEET ALKAEN 1 Yhall 21.6.2011 121 VAMMAISPALVELULAINMUKAISEN KULJETUSPALVELUN MYÖNTÄMISPERUS- TEET 1.8.2011 ALKAEN 1 YLEISTÄ Kunnan on järjestettävä vaikeavammaiselle henkilölle kohtuulliset kuljetuspalvelut niihin

Lisätiedot

VAMMAISPALVELU LAIN MUKAISTEN KULJETUS- JA SAATTAJAPALVELUJEN MYÖNTÄMISPERUSTEET JA SOVELTAMISOHJEET ALKAEN

VAMMAISPALVELU LAIN MUKAISTEN KULJETUS- JA SAATTAJAPALVELUJEN MYÖNTÄMISPERUSTEET JA SOVELTAMISOHJEET ALKAEN Perusturvaltk. 6.6.2019 Liite nro 12 VAMMAISPALVELU LAIN MUKAISTEN KULJETUS- JA SAATTAJAPALVELUJEN MYÖNTÄMISPERUSTEET JA SOVELTAMISOHJEET 1.9.2019 ALKAEN Kuljetuspalveluihin niihin liittyvine saattajapalveluineen

Lisätiedot

VAMMAISPALVELUT. Vammaispalvelujen palveluesimies Maija Tervo. Vammaispalvelun sosiaalityö ja ohjaus. Asumispalvelut Katja Vesterelve

VAMMAISPALVELUT. Vammaispalvelujen palveluesimies Maija Tervo. Vammaispalvelun sosiaalityö ja ohjaus. Asumispalvelut Katja Vesterelve VAMMAISPALVELUT Vammaispalvelujen palveluesimies Maija Tervo Vammaispalvelun sosiaalityö ja ohjaus Ansala Heli Juupaluoma Sauli Niemi Johanna Rapo Sirpa Asumispalvelut Katja Vesterelve Tiimivastaavat Päivätoiminta

Lisätiedot

Ote pöytäkirjasta. Ylöjärven kaupunki

Ote pöytäkirjasta. Ylöjärven kaupunki Valtuustoaloite ikääntyvän väestön aurauspalvelusta 249/10.03.01/2018 KAUPVALT 14.05.2018 61 "strategian mukaisesti "luomme ja rakennamme toiminnallamme turvallista elin- ja toimintaympäristöä. Edistämme

Lisätiedot

Hyväksytty johtokunta SOSIAALIHUOLTOLAIN MUKAISEN KULJETUSPALVELUN TOIMINTAOHJE ALKAEN

Hyväksytty johtokunta SOSIAALIHUOLTOLAIN MUKAISEN KULJETUSPALVELUN TOIMINTAOHJE ALKAEN Hyväksytty johtokunta 12.12.2011 191 SOSIAALIHUOLTOLAIN MUKAISEN KULJETUSPALVELUN TOIMINTAOHJE 1.1.2012 ALKAEN Tämä toimintaohje kumoaa Sosiaalihuoltolain mukaisesta kuljetuspalvelusta 1.5.2010 voimaan

Lisätiedot

AIKATAULUYHDISTELMÄ LAHDEN SEUDUN LIIKENNE ORIMATTILA - HENNA LAHTI - HENNA - HELSINKI

AIKATAULUYHDISTELMÄ LAHDEN SEUDUN LIIKENNE ORIMATTILA - HENNA LAHTI - HENNA - HELSINKI AIKATAULUYHDISTELMÄ LAHDEN SEUDUN LIIKENNE 10.12.2017-3.6.2018 ORIMATTILA - HENNA LAHTI - HENNA - HELSINKI 10.12.2017-24.3.2018 REITTIKARTTA Hennan asema E75 Helsingintie Orimattila Orionaukio BUSSILIPUT

Lisätiedot

Kunnanhallitus on päättänyt lähettää aloitteen valmisteltavaksi Sosiaali- ja terveyslautakuntaan.

Kunnanhallitus on päättänyt lähettää aloitteen valmisteltavaksi Sosiaali- ja terveyslautakuntaan. Sosiaali- ja terveyslautakunta 92 19.11.2013 Sosiaali- ja terveyslautakunta 83 15.12.2015 Kunnanhallitus 10 18.01.2016 Valtuusto 8 27.01.2016 Valtuustoaloite VPL-matkojen siirtämisestä seuraavalle kaudelle

Lisätiedot

Tampereen seudun ja Pirkanmaan joukkoliikenteen taksajärjestelmät ja vyöhykerajat

Tampereen seudun ja Pirkanmaan joukkoliikenteen taksajärjestelmät ja vyöhykerajat Tampereen seudun ja Pirkanmaan joukkoliikenteen taksajärjestelmät ja vyöhykerajat Maiju Lintusaari 8.10.2015 Ympäristösi parhaat tekijät 1. Lähtökohdat 3 Nykytila, Tampereen kaupunkiseutu Kertaliput Vyöhyke

Lisätiedot

Liite 3 / johtokunta 17.11.2014 SOSIAALIHUOLTOLAIN MUKAISEN KULJETUSPALVELUN TOIMINTAOHJE 1.1.2015 ALKAEN

Liite 3 / johtokunta 17.11.2014 SOSIAALIHUOLTOLAIN MUKAISEN KULJETUSPALVELUN TOIMINTAOHJE 1.1.2015 ALKAEN Liite 3 / johtokunta 17.11.2014 SOSIAALIHUOLTOLAIN MUKAISEN KULJETUSPALVELUN TOIMINTAOHJE 1.1.2015 ALKAEN Tämä toimintaohje kumoaa Sosiaalihuoltolain mukaisesta kuljetuspalvelusta 1.1.2013 voimaan tulleen

Lisätiedot

Lausunto Turun kaupunkiseudun joukkoliikennelautakunnalle bussilippujen hinnoista

Lausunto Turun kaupunkiseudun joukkoliikennelautakunnalle bussilippujen hinnoista Turun kaupunki Kokouspvm Asia 1 Kaupunginhallitus 71 24.02.2014 5 13722-2013 (032) Lausunto Turun kaupunkiseudun joukkoliikennelautakunnalle bussilippujen hinnoista Tiivistelmä: Turun kaupunkiseudun joukkoliikennelautakunta

Lisätiedot

LAUSUNTO HELSINGIN KAUPUNGILLE ESITYKSISTÄ, JOTKA KOSKEVAT HELSINGIN KULJETUSPALVELUASIAKKAILLE MYÖNNETTYJEN VAPAALIPPUJEN SÄILYTTÄMISTÄ

LAUSUNTO HELSINGIN KAUPUNGILLE ESITYKSISTÄ, JOTKA KOSKEVAT HELSINGIN KULJETUSPALVELUASIAKKAILLE MYÖNNETTYJEN VAPAALIPPUJEN SÄILYTTÄMISTÄ Hallitus 59 25.03.2014 LAUSUNTO HELSINGIN KAUPUNGILLE ESITYKSISTÄ, JOTKA KOSKEVAT HELSINGIN KULJETUSPALVELUASIAKKAILLE MYÖNNETTYJEN VAPAALIPPUJEN SÄILYTTÄMISTÄ 457/00.01.013/2013, 16/07.72.721/2014 Hallitus

Lisätiedot

1994 vp -- lie 271 ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ YLEISPERUSTELUT

1994 vp -- lie 271 ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ YLEISPERUSTELUT 1994 vp -- lie 271 Flallituksen esitys Eduskunnalle laiksi vammaisuuden perusteella järjestettävistä palveluista ja tukitoimista annetun lain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 128

Espoon kaupunki Pöytäkirja 128 26.10.2016 Sivu 1 / 1 4410/2016 02.05.00 128 Kotihoidon palvelusetelien nimistä ja arvoista päättäminen sekä muistisairaiden päivätoiminnan palvelusetelin käyttöönotto Valmistelijat / lisätiedot: Raija

Lisätiedot

2) jolla on jossakin kunnassa äänioikeus kuntavaaleissa sinä vuonna, jona valtuutetut valitaan tai vaali muuhun luottamustoimeen toimitetaan; ja

2) jolla on jossakin kunnassa äänioikeus kuntavaaleissa sinä vuonna, jona valtuutetut valitaan tai vaali muuhun luottamustoimeen toimitetaan; ja Kaupunginhallitus 60 19.02.2018 Perusturvalautakunnan jäsenten ja varajäsenten valitseminen 287/00.00.01/2017 KAUPHALL 19.02.2018 60 565/01.011/2016 KAUPHALL 29.05.2017 167 Kuntalaki 71 Yleinen vaalikelpoisuus

Lisätiedot

Perusturvalautakunta 19.12.2013 220. KULJETUSPALVELUIDEN MYÖNTÄMISPERUSTEET 1.1.2014 ALKAEN Pellon kunnassa

Perusturvalautakunta 19.12.2013 220. KULJETUSPALVELUIDEN MYÖNTÄMISPERUSTEET 1.1.2014 ALKAEN Pellon kunnassa 1 Perusturvalautakunta 19.12.2013 220 KULJETUSPALVELUIDEN MYÖNTÄMISPERUSTEET 1.1.2014 ALKAEN Pellon kunnassa 2 SISÄLLYS 1. VAIKEAVAMMAISTEN HENKILÖIDEN KULJETUSPALVELU 1.1. Kenelle? 1.2. Myönnettävät matkat

Lisätiedot

Vaikeavammaisten kuljetuspalveluesite

Vaikeavammaisten kuljetuspalveluesite Vaikeavammaisten kuljetuspalveluesite Asiointi- ja virkistysmatkat Hakeminen Vaikeavammaisten kuljetuspalvelua voi hakea henkilö, jolla on erityisiä vaikeuksia liikkumisessa ja joka ei vammansa tai sairautensa

Lisätiedot

KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS

KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS Antopäivä 19.10.2016 Taltionumero 4424 Diaarinumero 3903/3/15 1 (8) Asia Valittaja Kuljetuspalvelua koskeva valitus A Päätös, jota valitus koskee Asian aikaisempi käsittely

Lisätiedot

Laissa todetaan, että esteetön ja toimiva julkinen joukkoliikenne. tapa järjestää kaikille soveltuva liikkuminen.

Laissa todetaan, että esteetön ja toimiva julkinen joukkoliikenne. tapa järjestää kaikille soveltuva liikkuminen. Tiedote 1 / 5 Liikkumista tukevat palvelut Heinolassa 1.4.2015 voimaantulleessa Sosiaalihuoltolain (1301/2014) 23 :ssä säädetään kunnan velvollisuudesta järjestää liikkumista tukevia palveluita henkilöille,

Lisätiedot

KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS

KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS Antopäivä 21.3.2014 Taltionumero 876 Diaarinumero 3482/3/12 1 (6) Asia Valittaja Vaikeavammaiselle henkilölle järjestettävää kuljetuspalvelua koskeva valitus A Päätös,

Lisätiedot

KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS

KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS Antopäivä 18.11.2015 Taltionumero 3341 Diaarinumero 1915/3/14 1 (5) Asia Valittaja Vaikeavammaiselle henkilölle järjestettävän kuljetuspalvelun korvaamista koskeva valitus

Lisätiedot

2) jolla on jossakin kunnassa äänioikeus kuntavaaleissa sinä vuonna, jona valtuutetut valitaan tai vaali muuhun luottamustoimeen toimitetaan; ja

2) jolla on jossakin kunnassa äänioikeus kuntavaaleissa sinä vuonna, jona valtuutetut valitaan tai vaali muuhun luottamustoimeen toimitetaan; ja Kaupunginhallitus 57 19.02.2018 Kaupunginhallituksen jäsenten ja varajäsenten valitseminen 287/00.00.01/2017 KAUPHALL 19.02.2018 57 565/01.011/2016 KAUPHALL 29.05.2017 162 Kuntalaki 71 Yleinen vaalikelpoisuus

Lisätiedot

alkaen. Lippujen hinnat

alkaen. Lippujen hinnat 1.1.2017 alkaen Lippujen hinnat Kausiliput matkakortilla Voit ladata matkakortille haluamasi pituisen kauden kahden viikon ja vuoden väliltä (14 366 pv). Kausilipun hinta muodostuu 14 päivän perushinnasta

Lisätiedot

OHJE VAMMAISPALVELULAIN MUKAISEN KULJETUSPALVELUN KÄYTÖSTÄ VUODELLE 2015. Yleistä vammaispalvelulain kuljetuspalveluista:

OHJE VAMMAISPALVELULAIN MUKAISEN KULJETUSPALVELUN KÄYTÖSTÄ VUODELLE 2015. Yleistä vammaispalvelulain kuljetuspalveluista: OHJE VAMMAISPALVELULAIN MUKAISEN KULJETUSPALVELUN KÄYTÖSTÄ VUODELLE 2015 Yleistä vammaispalvelulain kuljetuspalveluista: Kunnan on järjestettävä vaikeavammaisille henkilöille kohtuulliset kuljetuspalvelut

Lisätiedot

VAMMAISPALVELU- JA SOSIAALIHUOLTOLAIN MUKAISET KULJETUSPALVELUT

VAMMAISPALVELU- JA SOSIAALIHUOLTOLAIN MUKAISET KULJETUSPALVELUT OHJEET KULJETUSPALVELUMATKOISTA 1(5) OHJEET TAKSIN KÄYTTÄJILLE VAMMAISPALVELU- JA SOSIAALIHUOLTOLAIN MUKAISET KULJETUSPALVELUT Kuljetuspalvelumatkat ovat tarkoitettu asiointi- ja virkistysmatkojen ja/tai

Lisätiedot

KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS

KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS Antopäivä 11.6.2013 Taltionumero 1940 Diaarinumero 2228/3/12 1 (10) Asia Valittaja Vammaispalvelua koskeva valitus A Päätös, jota valitus koskee Asian aikaisempi käsittely

Lisätiedot

KULJETUSPALVELU HAKEMUS

KULJETUSPALVELU HAKEMUS 1 Vammaispalvelulain mukaan vaikeavammaisille: Sosiaalihuoltolain mukaan: Hakemuksen saapumispvm. / 200 vapaa-ajan matkat, enintään 18 yhdensuuntaista matkaa/kk Kokkolan kaupungin ja lähikuntien alueilla,

Lisätiedot

Ikäryhmät ja alennusryhmät Turun kaupunkiseudun joukkoliikenteessä 1.7.2014 alkaen. Joukkoliikennejohtaja Sirpa Korte 3.3.2013:

Ikäryhmät ja alennusryhmät Turun kaupunkiseudun joukkoliikenteessä 1.7.2014 alkaen. Joukkoliikennejohtaja Sirpa Korte 3.3.2013: Page 1 of 5 Liite 9 Ikäryhmät ja alennusryhmät Turun kaupunkiseudun joukkoliikenteessä 1.7.2014 alkaen Joukkoliikennejohtaja Sirpa Korte 3.3.2013: Jotta joukkoliikennejärjestelmä olisi aidosti yhtenäinen

Lisätiedot

Asiakaspalvelu- ja myyntipiste/-itä tulee olla pääsääntöisesti kaikissa linjan vaikutusalueen kunnissa.

Asiakaspalvelu- ja myyntipiste/-itä tulee olla pääsääntöisesti kaikissa linjan vaikutusalueen kunnissa. 5. Lippu- ja maksujärjestelmän kuvaus 5.1. Liikenteenharjoittajan toteuttama lippu- ja maksujärjestelmä Lippu- ja maksujärjestelmän toteuttaa liikenteenharjoittaja tai tämän valtuuttama taho. Järjestelmä

Lisätiedot

Kyytineuvo puh. 015 194 6000

Kyytineuvo puh. 015 194 6000 MIKKELIN KAUPUNGIN MATKOJENYHDISTELYKESKUS KYYTINEUVO KULJETUSPALVELUOHJE VAMMAISPALVELULAIN TAI SOSIAALIHUOLTOLAIN MUKAISEN KULJETUSPALVELUN KÄYTTÄJÄLLE Kyytineuvo puh. 015 194 6000 2 Hyvä kuljetuspalveluasiakas!

Lisätiedot

Sukunimi ja etunimet Henkilötunnus. Osoite Puhelin. Osoite. Pystyttekö käyttämään julkisia liikennevälineitä?

Sukunimi ja etunimet Henkilötunnus. Osoite Puhelin. Osoite. Pystyttekö käyttämään julkisia liikennevälineitä? HAMINAN KAUPUNKI Ikäihmisten palvelut Kotihoitokeskus Pikkuympyräkatu 3 49400 HAMINA P. 0400 801 831 KULJETUSPALVELUHAKEMUS Sosiaalihuoltolain mukainen kuljetuspalvelu Saap.pv Dnro HAKIJA Sukunimi ja etunimet

Lisätiedot

Liikenteenharjoittajan toteuttama lippujärjestelmä perustuu kilometritaksaan.

Liikenteenharjoittajan toteuttama lippujärjestelmä perustuu kilometritaksaan. 5. Lippu- ja maksujärjestelmän kuvaus 5.1. Liikenteenharjoittajan toteuttama lippu- ja maksujärjestelmä Lippu- ja maksujärjestelmän toteuttaa liikenteenharjoittaja tai tämän valtuuttama taho. Järjestelmä

Lisätiedot

KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS

KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS Antopäivä 14.6.2011 Taltionumero 1601 Diaarinumero 1543/3/10 1 (5) Asia Valittaja Vammaispalvelua koskeva valitus A Päätös, jota valitus koskee Asian aikaisempi käsittely

Lisätiedot

KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS

KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS Antopäivä 29.8.2014 Taltionumero 2556 Diaarinumero 1941/3/13 1 (5) Asia Valittaja Vaikeavammaiselle henkilölle järjestettävää kuljetuspalvelua koskeva valitus A Päätös,

Lisätiedot

Vammaispalvelujen asiakasmaksut

Vammaispalvelujen asiakasmaksut Sosiaali- ja terveystoimen asiakasmaksut 7.3.2016 alkaen Kaupunginallituksen päätös 29.2.2016, 75 Vammaispalvelujen asiakasmaksut 1. Kuljetuspalvelu 1.1 Vammaispalvelulain mukaisesta vaikeavammaisten enkilöiden

Lisätiedot

VAIKUTUKSET NYKYTILA MUUTOSESITYS

VAIKUTUKSET NYKYTILA MUUTOSESITYS Asia: Vammaisilta asiakkailta perittäviin asiakasmaksuihin tehtävät muutokset Asiasta päättävä taho ja lopullinen päätöksentekijä: Sosiaali- ja terveyslautakunta / kaupunginhallitus Valmistelijat: Nina

Lisätiedot

24.2.2009 VAMN 1 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS 2 VAMN 2 PÖYTÄKIRJAN TARKASTAJIEN VAALI 2 VAMN 3 VAMMAISNEUVOSTON ASETTAMINEN 3

24.2.2009 VAMN 1 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS 2 VAMN 2 PÖYTÄKIRJAN TARKASTAJIEN VAALI 2 VAMN 3 VAMMAISNEUVOSTON ASETTAMINEN 3 1/2009 24.2.2009 Asiat VAMN 1 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS 2 VAMN 2 PÖYTÄKIRJAN TARKASTAJIEN VAALI 2 VAMN 3 VAMMAISNEUVOSTON ASETTAMINEN 3 VAMN 4 VAMMAISNEUVOSTON TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE

Lisätiedot

LUOTTAMUSHENKILÖIDEN TALOUDELLISET ETUUDET Kaupunginvaltuuston hyväksymä

LUOTTAMUSHENKILÖIDEN TALOUDELLISET ETUUDET Kaupunginvaltuuston hyväksymä 1 LUOTTAMUSHENKILÖIDEN TALOUDELLISET ETUUDET Kaupunginvaltuuston hyväksymä 17.5.2017 1. Kaupungin toimielinten kokouksista maksettavat palkkiot Kaupunginvaltuusto - Kokouspalkkio: 510 euroa (puheenjohtaja),

Lisätiedot

TERVEYDENHUOLLON MATKOJEN SIIRTÄMINEN MAAKUNTIEN KORVAUS- JA JÄRJESTÄMISVASTUULLE

TERVEYDENHUOLLON MATKOJEN SIIRTÄMINEN MAAKUNTIEN KORVAUS- JA JÄRJESTÄMISVASTUULLE TERVEYDENHUOLLON MATKOJEN SIIRTÄMINEN MAAKUNTIEN KORVAUS- JA JÄRJESTÄMISVASTUULLE Kari Paaso, johtaja, sosiaali- ja terveysministeriö Reformiministeriryhmä päätti keväällä 2018, että Kelan korvaamien terveydenhuollon

Lisätiedot

YLÄ-SAVON SOTE KUNTAYHTYMÄN VAMMAISPALVELULAIN (3.4.1987/380) MU- KAISTA KULJETUSPALVELUA KOSKEVAT SOVELTAMISOHJEET 1.12.

YLÄ-SAVON SOTE KUNTAYHTYMÄN VAMMAISPALVELULAIN (3.4.1987/380) MU- KAISTA KULJETUSPALVELUA KOSKEVAT SOVELTAMISOHJEET 1.12. YLÄ-SAVON SOTE KUNTAYHTYMÄN VAMMAISPALVELULAIN (3.4.1987/380) MU- KAISTA KULJETUSPALVELUA KOSKEVAT SOVELTAMISOHJEET 1.12.2013 ALKA- EN 1 YLEISTÄ Vammaisuuden perusteella järjestettävistä palveluista ja

Lisätiedot

KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS

KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS Antopäivä 25.5.2018 Taltionumero 2551 Diaarinumero 1202/2/17 1 (6) Asia Valittaja Vammaispalvelua koskeva valitus A Päätös, jota valitus koskee Asian aikaisempi käsittely

Lisätiedot

Lup.1. HELSINGIN KAUPUNGIN LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIOSÄÄNTÖ Kaupunginvaltuuston hyväksymä toukokuun 5 p:nä 2010

Lup.1. HELSINGIN KAUPUNGIN LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIOSÄÄNTÖ Kaupunginvaltuuston hyväksymä toukokuun 5 p:nä 2010 Lup.1 HELSINGIN KAUPUNGIN LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIOSÄÄNTÖ Kaupunginvaltuuston hyväksymä toukokuun 5 p:nä 2010 1 Soveltaminen Kaupungin luottamushenkilöille maksetaan palkkiota ja korvauksia luottamustoimen

Lisätiedot

2) jolla on jossakin kunnassa äänioikeus kuntavaaleissa sinä vuonna, jona valtuutetut valitaan tai vaali muuhun luottamustoimeen toimitetaan; ja

2) jolla on jossakin kunnassa äänioikeus kuntavaaleissa sinä vuonna, jona valtuutetut valitaan tai vaali muuhun luottamustoimeen toimitetaan; ja Kaupunginhallitus 60 19.02.2018 Kaupunginvaltuusto 27 12.03.2018 Perusturvalautakunnan jäsenten ja varajäsenten valitseminen 287/00.00.01/2017 KAUPHALL 19.02.2018 60 565/01.011/2016 KAUPHALL 29.05.2017

Lisätiedot

2) jolla on jossakin kunnassa äänioikeus kuntavaaleissa sinä vuonna, jona valtuutetut valitaan tai vaali muuhun luottamustoimeen toimitetaan; ja

2) jolla on jossakin kunnassa äänioikeus kuntavaaleissa sinä vuonna, jona valtuutetut valitaan tai vaali muuhun luottamustoimeen toimitetaan; ja Kaupunginhallitus 59 19.02.2018 Sivistyslautakunnan jäsenten ja varajäsenten valitseminen 287/00.00.01/2017 KAUPHALL 19.02.2018 59 565/01.011/2016 KAUPHALL 29.05.2017 165 Kuntalaki 71 Yleinen vaalikelpoisuus

Lisätiedot