SAIMAAN LATU RY PL LAPPEENRANTA Pöytäkirja 7 / 2016

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "SAIMAAN LATU RY PL LAPPEENRANTA Pöytäkirja 7 / 2016"

Transkriptio

1 SAIMAAN LATU RY PL LAPPEENRANTA Pöytäkirja 7 / 2016 Hallituksen kokous Aika kello Paikka Läsnä Poissa Karhusjärven maja, Hölsäntie 70, Lappeenranta Sulo Tuuliainen pj., Marjatta Korhola, Matti Saikko, Henri Kekkonen, Heikki Kupsanen, Henri Saira, Tuula Kauppinen, MaijaLeena Toikka, Jari Vanhanen, Elina YläOutinen ja Tellervo Vehviläinen siht. Kirsi Hannikainen 1. Kokouksen avaus Puheenjohtaja Sulo Tuuliainen avasi kokouksen. Merkittiin, että kokouksen alussa puheenjohtaja Sulo Tuuliainen ojensi Jari Vanhaselle Saimaan Ladun standardin ja onnittelukukkaset heinäkuussa olleen 50 vuotispäivän johdosta. 2. Kokouksen päätösvaltaisuuden toteaminen Kokous todettiin päätösvaltaiseksi. 3. Kokouksen työjärjestys Kokouksen esityslista hyväksyttiin kokouksen työjärjestykseksi. 4. Edellisen kokouksen pöytäkirja Hyväksyttiin pidetyn kokouksen pöytäkirja. 5. Jaostojen asiat 5.1. Majajaosto 5.2. Lapsi ja nuorisojaosto Henri Kekkonen kertoi, että pidetylle Perheretkelle Melontaan tutustuminen osallistui 6 lasta ja 5 aikuista Vaellus ja patikointijaosto Malonsaaren kierrokselle osallistui 27 henkilöä Melontajaosto Jari Vanhanen kertoi, että tiistaimelonnoissa on ollut kiitettävästi osallistujia. Kanoottien vuokrauksia on ollut paljon. Uuden laiturin asennustyöt ovat lähes valmiit. Lappeenrannan kaupungin liikuntatoimen taholta on otettu yhteyttä ja kerrottu, että FlowPark on kiinnostunut melonnasta ja tiedustellut, voisiko käyttää melojien ja soutajien vajoja ja laitureita.

2 SCOTTMVkajakki on hankittu Ylläksen Tunturihonka ja Tahkon lomaosake MaijaLeena Toikka kertoi, että Ylläksellä on meneillään valokuituverkon suunnittelu ja asennushanke ja että, sieltä on otettu yhteyttä ja tiedusteltu, onko Saimaan Latu kiinnostunut hankkeesta. Liittymismaksu on 100 ja kustannus Päätettiin, että Saimaan Latu ei ole kiinnostunut ko. valokuituverkkohankkeesta. Ylläksen Tunturihonkaan on ostettu vuodesohva ja petauspatja. Tahkon lomaosake Puheenjohtaja Sulo Tuuliainen ilmoitti, että Kiinteistö Oy Koivulantie 9 B:n hallitus on kustannusten nousun vuoksi korottanut kuukausivuokran 65 euroon alkaen. Korotus on 2 /kk. Osakkeiden omistuksissa on ollut jonkin verran muutoksia. Uuden hallituksen kokoonpano on seuraava: Veijo Sandholm puheenjohtaja, Minna Tuominen jäsen, Kirsi Valtonen jäsen ja Sulo Tuuliainen jäsen Hiihto ja pyöräilyjaosto Todettiin, että keskiviikkopyöräilyissä on ollut vähän osallistujia. Henkilömäärä on vaihdellut 5 15 välillä per kerta. Puheenjohtaja Sulo Tuuliainen kertoi, että suunnitteilla on ensi kesäksi 3 4 päivää kestävä Saimaan ympäripyöräily Lentopallojaosto Lentopalloa on pelattu Kimpisen lentopallokentällä sään salliessa. Pelaajia on ollut paljon Talviuinti ja kuntosalijaosto Merkittyjä uintikäyntejä toukokuussa oli yhteensä 999, joista naisten käyntejä 742 ja miesten 257. Kahilanniemen kuntosalivuorojen varaaminen syyskaudelle 2016 ja kevätkaudelle Päätettiin, että varataan Kahilanniemen kuntosalivuorot jäsenien käyttöön ajalla maanantaisin kello ja keskiviikkoisin kello Lisäksi päätettiin, että jäseneltä peritään kuntosalivuoron käytöstä maksu 15 / syyskausi ja 15 / kevätkausi silloin kun jäsen käyttää yhden salivuoron viikossa. Maksu on 22 / syyskausi ja 22 / kevätkausi silloin kun jäsen käyttää viikossa molemmat salivuorot. Maksu peritään kokoaisuudessaan kauden alussa ja sitä ei palauteta, vaikka henkilö ei voisi osallistua kaikkiin salivuoroihin Tiedotus Imatralainen ja Lappeenrannan Uutiset julkaisevat järjestöjen oman Jättilehden Hyvinvointia EteläKarjalaan. Lehteen on tarkoitus saada mukaan n. 40 eteläkarjalaista urheiluseuraa ja / tai hyvinvointiin liittyvää järjestöä, joille tarjotaan 168 x 180 mm ilmoitustilaa hintaan 248 sis. alv. Päätettiin, että Saimaan Latu laittaa Jättilehteen ilmoituksen ja että Henri Saira laatii ilmoitusluonnoksen, jossa kerrotaan Saimaan Ladun syksyn 2016 tapahtumista sekä toiminnasta kokonaisuudessaan Virkistysjaosto 5.11 Välinevuokraus 5.12 Tapahtuma ja kunnossapitoryhmä

3 6. Tilitiedot tammi kesäkuulta 2016 Käytiin läpi tuloslaskelma ja todetiin, että toiminta on ollut suurelta osin budjetoidun mukaista (liite nro 1). 7. Puutalkoot laavuille ja Ruohosaaren nuotiopaikka Päätettiin pitää puutalkoot Kokoontuminen em. päivänä kello Merenlahden Shellkylmäasemalla. Todettiin, että melojat ovat laittaneet Ruohosaaren nuotiopaikan istuinpenkit paikoilleen ja nuotiopaikan kuntoon. 8. Kesäpäivät Imatralla Todettiin, että Kesäpäiville osallistui kuusi Saimaan Ladun jäsentä. Osallistujia oli yhteensä 24 kymmenestä eri jäsenyhdistyksestä. 9. Lomaosakkeiden arvonta vuodelle 2017 Hakemuksia oli yhteensä 258 ja haettuja viikkoja 675. Suoritettiin Ylläksen Tunturihongan viikkojen 2017 arvonnat. Seuraavat henkilöt olivat onnekkaita: viikko 12 viikko 13 viikko 15 Juhani Henttonen Annika Stenius Eila Uusio Katri Kallio I vara Martti Sundberg I vara Raili Salojärvi I vara Ritva Räikkönen II vara Pirjo Pamilo II vara Matti Lattu II vara viikko 9 viikko 10 viikko 16 Tapio Vataa Tarja Kekki Heli Kylliäinen Hannu Kiviniemi I vara Eija Pekkola I vara Merja Reiman I vara Jukka Hytti II vara MarjaLiisa Lamberg Reetaleena Rissanen II vara Sojamo II vara viikko 36 viikko 37 viikko 51 Tuula Lindroos Esko Kilo Kirsi Klemettilä Raisa Kostilainen I vara Marjatta Karhu I vara Markku Miettinen I vara Pirjo Lavonen II vara Päivi Salosivu II vara viikko 52 viikko 1 viikko 3 Marianne Jurvanen Sirpa Jurvanen Risto Kärkkäinen Tommi Myllynen I vara Petteri Kiero I vara Sirpa Väyrynen I vara MarjaLiisa Laihia II vara viikko 4 viikko 7 viikko 18 Kaisa Eloranta Hellevi Korpela Tomppa Jurvanen Ensio Luostarinen I vara MarjaLeena Uski I vara Matti Vinkka I vara viikko 19 viikko 21 viikko 22 Teuvo Englund Tiina Myllynen Johanna Tuosa AinoMaija ViroLehto Eeva Paajanen I vara I vara

4 vikko 24 viikko 25 viikko 27 Jukka Turpeinen Merja Peltokoski Minna Kivimäki Kari Muhonen I vara Heidi Kidd I vara AinoMaija ViroLehto I vara viikko 28 viikko 30 viikko 31 EevaRiitta Myllynen Keijo Särkkä Pirkko Hongisto Ville Klem I vara Asta Kuorttinen I vara Toni Hartikainen I vara viikko 34 viikko 39 viikko 40 Tuija Sarkkinen Jouko Uusipuro Marja Lyytikäinen Pertti Lepola I vara Esa Repo I vara EvaKaarina Lahikainen I vara, päätös virheellinen, henkilö saanut Tahkon viikon 10. Uusi I varan arvonta viikko 42 viikko 43 viikko 45 Tony Sandström ei hakijoita MaijaLeena Toikka Reetta Kalliokoski I vara Sirpa Kälviäinen I vara viikko 48 viikko 49 Ensio Huopainen Mikko Häkämies Timo Sällilä I vara Ritva Tielinen I vara. Tahkon lomaosakkeen viikkojen arvonta vuodelle 2017 Suoritetussa arvonnassa onnekkaita olivat viikko 9 viikko 10 viikko 3 Tuula Kaskinen EvaKaarina Lahikainen Tiina Suomalainen Ville Klem I vara Mirja Saarnia I vara Paula Kaipia I vara Jari Aspergren II vara AnnaLiisa Westinen II vara viikko 4 viikko 15 viikko 16 Kaarina Noroaho Carita Wikström Riitta Nieminen Mari Helen I vara Vaula Mustalahti I vara Henri Saira I vara viikko 21 viikko 22 viikko 27 Petri Maijanen Ulla Hjerppe Henri Kekkonen Pirjo Ketvell I vara Kari Muhonen I vara Henri Saira I vara viikko 28 viikko 33 viikko 34 Eira Kunttu Eino Kottila Kyösti Hietamies Tuomo Repo I vara Henri Karppinen I vara Tuomas Laukkanen I vara viikko 39 viikko 40 viikko 45 Seppo Maijanen Ritva Taskula Pirjo Perälä Tuula Rapo I vara Mirja Valtonen I vara Kaisu Kaijansinkko I vara viikko 46 viikko 51 viikko 52 Alli Järvinen Eija Uski Matti Saikko

5 Leena Kyckling Harri Konttila I vara Nuutinen I vara 10. Muita asioita Varainhoitajan tietokoneen laajakaistamaksu Varainhoitaja Marjatta Korhola kertoi, että hän käyttää hyvin suurelta osin tietokonettaan Saimaan Ladun asioiden hoitoon. Laajakaistamaksu on 34,80 /kk. Päätettiin, että Saimaan Latu maksaa varainhoitajan tietokoneen laajakaistamaksun kuuden kuukauden ajalta vuodessa Pumppuhuoneen tämänhetkinen tilanne Puheenjohtaja Sulo Tuuliainen kertoi, että Lappeenrannan kaupungin tekninen toimi on maksanut sähkötyöt liittymismaksuineen. Kaupunki on hyväksynyt alustavasti esittämämme vuokrasopimuksen reunaehdot. Vuokrasopimusta ei ole tehty. Asia on menossa lähiaikoina teknisen lautakunnan käsittelyyn Nuku yö ulkonatapahtuma Päätettiin, että Saimaan Latu ei osallistu em. kamppanjaan eikä järjestä omaa tapahtumaa Suomi 100 v. tapahtumat Päätettiin, että jaostot suunnittelevat tapahtumat ja huomioivat ne vuoden 2017 toimintasuunnitelman ja budjetin laadinnassa. Asia käsitellään hallituksen seuraavassa kokouksessa ja kootaan yhteen Saimaan Ladun Suomi 100 juhlavuoden tapahtumaksi. Asia tiedotetaan jäsenistölle seuraavassa Latuviestissä. 11. Seuraava kokous Päätettiin, että hallituksen seuraava kokous pidetään kello Lappeenrannan Urheilutalon luentosalissa, Pohjolankatu 29, Lappeenranta. 12. Kokouksen päättäminen Puheenjohtaja Sulo Tuuliainen päätti kokouksen kello Sulo Tuuliainen puheenjohtaja Tellervo Vehviläinen sihteeri

SAIMAAN LATU RY PL LAPPEENRANTA Pöytäkirja 7 / 2017

SAIMAAN LATU RY PL LAPPEENRANTA Pöytäkirja 7 / 2017 SAIMAAN LATU RY PL 330 53101 LAPPEENRANTA Pöytäkirja 7 / 2017 Hallituksen kokous Aika 15.08.2017 kello 17.15 19.50 Paikka Läsnä Poissa Karhusjärven maja, Hölsäntie 70, Lappeenranta Sulo Tuuliainen pj.,

Lisätiedot

SAIMAAN LATU RY PL 330 53101 LAPPEENRANTA Pöytäkirja 7 / 2015

SAIMAAN LATU RY PL 330 53101 LAPPEENRANTA Pöytäkirja 7 / 2015 SAIMAAN LATU RY PL 330 53101 LAPPEENRANTA Pöytäkirja 7 / 2015 Hallituksen kokous Aika 10.08.2015 kello 17.15 19.45 Paikka Läsnä Poissa Karhusjärven maja, Hölsäntie 70, Lappeenranta Sulo Tuuliainen pj.,

Lisätiedot

SAIMAAN LATU RY PÖYTÄKIRJA 1/4 PL 330 53101 LAPPEENRANTA SYYSKOKOUS 2015

SAIMAAN LATU RY PÖYTÄKIRJA 1/4 PL 330 53101 LAPPEENRANTA SYYSKOKOUS 2015 SAIMAAN LATU RY PÖYTÄKIRJA 1/4 PL 330 53101 LAPPEENRANTA SYYSKOKOUS 2015 Aika Torstai 12.11.2015 klo 18.00-19.28 Paikka Lappeenrannan Urheilutalon kokoushuone 1. Kokouksen avaus Saimaan Latu ry:n puheenjohtaja

Lisätiedot

1 ( 7 ) TENAN TUOPPI 2014 TULOKSET. Lyöntipeli HCP

1 ( 7 ) TENAN TUOPPI 2014 TULOKSET. Lyöntipeli HCP 1 ( 7 ) TENAN TUOPPI 2014 TULOKSET 17.9.2014 Lyöntipeli HCP # Pelaaja Seura OUT IN TOT Slope Tulos CBA +/- 1 Laahanen Reino VG 49 45 94 23 71-0.8 2 Aalto Timo VG 48 39 87 15 72-0.9 3 Martin Tuomo VG 45

Lisätiedot

Tulokset morrikisa Ruokonen

Tulokset morrikisa Ruokonen Tulokset morrikisa Ruokonen 20.4.2009 1. Pekka Kesälä 795 2. Juha Mälkiäinen 525 3. Kimmo Hyvärinen 420 4. Varpu Korhonen 155 5. Pekka Turunen 105 6. Onni Mykkänen 100 7. Esko Japola 95 8. Raimo Hakonen

Lisätiedot

2.00,2 Ilmo Siitari ,59 Henri Manninen ,0 Väinö Lestelä ,8 Tapio Nykänen ,8 Erkki Oikarinen -70

2.00,2 Ilmo Siitari ,59 Henri Manninen ,0 Väinö Lestelä ,8 Tapio Nykänen ,8 Erkki Oikarinen -70 100 m: 10,93 Tero Heikkinen -94 11,18 Hannu Hokkanen -84 11,1 Tapani Nykänen -80 11,44 Pasi Tervonen -90 11,2 Kalevi Vauhkonen -70 11,54 Jari Pynnönen -87 11,57 Reijo Erkkilä -84 11,4 Seppo Kupila -56

Lisätiedot

Pohjois-Savon liitto, maakuntasali, Sepänkatu 1, Kuopio

Pohjois-Savon liitto, maakuntasali, Sepänkatu 1, Kuopio Esityslista 2/2017 1 (5) Aika ma 20.3.2017 klo 9.00 Paikka Pohjois-Savon liitto, maakuntasali, Sepänkatu 1, Kuopio Kokouksen esityslista liitteineen on saatavana Pohjois-Savon liiton www-sivuilta: www.pohjois-savo.fi/myr

Lisätiedot

Suomen avantouintiliitto SM-Kisat 08.03.2008. A Naiset alle 20 v. Nimi Seura Lähtöaika Rata Aika sija

Suomen avantouintiliitto SM-Kisat 08.03.2008. A Naiset alle 20 v. Nimi Seura Lähtöaika Rata Aika sija A Naiset alle 20 v. Nimi Seura Lähtöaika Rata Aika sija Junila Sandra Tampereen Talviuimarit 13:20 4. 26,53 1 Virta Sini Katismaan Avantouimarit 13:20 2. 32,13 2 B Miehet 20-29 v. Heinämäki Janne Apian

Lisätiedot

Piirin rantaonki Rantasalmi

Piirin rantaonki Rantasalmi Piirin rantaonki 7.6.2018 Rantasalmi EKL:n Mikkelin Piirin rantaonkikilpailut pidettiin tänä vuonna Rantasalmella 7.6. torstaina. NAISET YLI 80 1. LAUTANEN TAIMI JOROISTEN ELÄKKKEENSAAJAT 0,288 LAAKKONEN

Lisätiedot

Kotka-Kymin seurakunta Pöytäkirja 3/2017 Kirkkovaltuusto 1 (6) Anu Johansson varajäsen

Kotka-Kymin seurakunta Pöytäkirja 3/2017 Kirkkovaltuusto 1 (6) Anu Johansson varajäsen Kirkkovaltuusto 1 (6) Aika: Keskiviikko 11.10.2017, kello 18.00-18.42 Paikka: Helilän seurakuntatalo Läsnä: Heikki J. Oksanen puheenjohtaja Aimo Ilomäki varapuheenjohtaja, poistui klo 18.40, 50 :n käsittelyn

Lisätiedot

Vuonna 2015 valvontalautakunnan myöntämät ja peruuttamat apteekkiluvat

Vuonna 2015 valvontalautakunnan myöntämät ja peruuttamat apteekkiluvat 1 (5) Vuonna 2015 valvontalautakunnan myöntämät ja peruuttamat apteekkiluvat Myönnetyt luvat 18.12.2015 Lappeenrannan 5. apteekki apteekkari, farmasian tohtori Hannu Tapani Taipale Loviisan apteekki apteekkari,

Lisätiedot

Nuoret 14-alle 18v. 1. Mikko Saviaro 1056 g Kaamospilkki 81

Nuoret 14-alle 18v. 1. Mikko Saviaro 1056 g Kaamospilkki 81 Lapin Mestaruuspilkki 13.3.2010 Kemijärvi / Kaisanlahti Tulokset: Nuoret alle 12v. 1. Heidi Harju 780 g Ivalon Erämiehet 2. Ville Harju 287 3. Riikka Kumpula 250 Sodankylän Perhokalastajat 4. Jonna Harju

Lisätiedot

Suomen Työhygienian Seura ry:n vuosikokous klo 15.15, Break Sokos Flamingo, Vantaa. Puheenjohtaja Milja Koponen avasi kokouksen klo 15:21.

Suomen Työhygienian Seura ry:n vuosikokous klo 15.15, Break Sokos Flamingo, Vantaa. Puheenjohtaja Milja Koponen avasi kokouksen klo 15:21. Suomen Työhygienian Seura ry:n vuosikokous 11.2.2019 klo 15.15, Break Sokos Flamingo, Vantaa 1. Kokouksen avaus Puheenjohtaja Milja Koponen avasi kokouksen klo 15:21. 2. Valitaan kokouksen puheenjohtaja

Lisätiedot

ISM Single Competitor Competitions. Nilsiä,

ISM Single Competitor Competitions. Nilsiä, ISM 2014 Nilsiä, 09.02.2014 Single Competitor Competitions M Nimi Nro Piiri Hiihto Arviointi Ammunta Pisteet 1. Savolainen Esa 14 PS 300 (23:29) 256 (-9m/+13m) 558 (93) 1114 2. Tuovinen Janne 5 PS 261

Lisätiedot

SERTIFIOIDUT PUHTAUSALAN HENKILÖT

SERTIFIOIDUT PUHTAUSALAN HENKILÖT SERTIFIOIDUT PUHTAUSALAN HENKILÖT Lista päivitetään noin kuukauden välein Numero PA26 AALTONEN, Virpi Marjatta 17.12.2019 PA6 AHLGREN, Mari Johanna PA49 AHONEN, Minna Susanna PA21 AHTIALA-HUOTARI, Elina

Lisätiedot

3. 4.5.2011/18. Liite Virallisen lehden numeroon 55/13.5.2011. Toimittanut eduskuntatiedotus

3. 4.5.2011/18. Liite Virallisen lehden numeroon 55/13.5.2011. Toimittanut eduskuntatiedotus 3. 4.5.2011/18 Liite Virallisen lehden numeroon 55/13.5.2011 EDUSKUNNAN VIIKKO Toimittanut eduskuntatiedotus SISÄLLYSLUETTELO Muuta.................... 41 MUUTA Tiistai 3.5.2011 Valiokuntien vaaleissa

Lisätiedot

SERTIFIOIDUT PUHTAUSALAN HENKILÖT

SERTIFIOIDUT PUHTAUSALAN HENKILÖT SERTIFIOIDUT PUHTAUSALAN HENKILÖT Lista päivitetään noin kuukauden välein Numero PA26 AALTONEN, Virpi Marjatta 17.12.2019 PA6 AHLGREN, Mari Johanna PA49 AHONEN, Minna Susanna PA21 AHTIALA-HUOTARI, Elina

Lisätiedot

EKL MIKKELIN PIIRIN PILKKIMESTARUUSKISAT OTAVASSA

EKL MIKKELIN PIIRIN PILKKIMESTARUUSKISAT OTAVASSA EKL MIKKELIN PIIRIN PILKKIMESTARUUSKISAT OTAVASSA 5.3.2019 NAISET Y 80 1. HALINEN HANNA OTAVAN SEUDUN ELÄKKEENS 0,198 2. LAUTANEN TAIMI JOROISTEN ELÄKKEENSAAJAT 0,152 3. VENÄLÄINEN EEDIT HAUKIVUOREN ELÄKKEENSAAJAT

Lisätiedot

19.8.2010. Puheenjohtaja avasi kokouksen kello 16.18. Myönnettiin David Hauserille läsnäolo- ja puheoikeus.

19.8.2010. Puheenjohtaja avasi kokouksen kello 16.18. Myönnettiin David Hauserille läsnäolo- ja puheoikeus. PÖYTÄKIRJA 12 (1/5) HALLITUS PÖYTÄKIRJA 12/2010 Aika: 17.8.2010 kello 16.00 Paikka: Saikolo, Kimpisen kampus, Lappeenranta Kutsutut: Räsänen Joona puheenjohtaja läsnä Oksanen Riku varapuheenjohtaja läsnä

Lisätiedot

PAIKKOJA EHDOKAS PUOLUE ÄÄNIÄ VERTAUSLUKU STATUS. Träskbäck, Jocka * KOK ,000 Valitaan. Rajamäki, Minna * KESK ,000 Valitaan

PAIKKOJA EHDOKAS PUOLUE ÄÄNIÄ VERTAUSLUKU STATUS. Träskbäck, Jocka * KOK ,000 Valitaan. Rajamäki, Minna * KESK ,000 Valitaan Sivu 1/5 Lempäälä Ehdokkaat Äänestysalueet Äänestysprosentti 61, % Tiedot päivitetty 01:19 (11.10.2017) Äänistä laskettu 100,0 % Puolueiden kannatus - Lempäälä Vaalitulos PUOLUE PROSENTTIA PAIKKOJA KOK

Lisätiedot

Nikkanen Rilla edustajiston pj poissa Paakki Mika edustajiston vpj poissa Kauppinen Susanna pääsihteeri läsnä

Nikkanen Rilla edustajiston pj poissa Paakki Mika edustajiston vpj poissa Kauppinen Susanna pääsihteeri läsnä PÖYTÄKIRJA 16 (1/5) HALLITUS PÖYTÄKIRJA 16/2010 Aika: 2.11.2010 kello 12.00 Paikka: Neuvotteluhuone Saimia, Kimpisen kampus, Lappeenranta Kutsutut: Räsänen Joona puheenjohtaja läsnä Oksanen Riku varapuheenjohtaja

Lisätiedot

AVOIN. Oulu Kuopio Kuopio Somero. Äänekoski Tampere Tampere Liperi. Oulu

AVOIN. Oulu Kuopio Kuopio Somero. Äänekoski Tampere Tampere Liperi. Oulu AVOIN Kuopio Kuopio Somero 1. Syrjälä Olli Liukku Hanna-Leena 3 55 1 65 4 50 170 2. Sorva Aaro Virtanen Mia 2 60 2 60 6 48 168 3. Savilahti Mikko Peltomäki Ella 1 65 6 48 8 46 159 4. Hakkarainen Jari Lampinen

Lisätiedot

Paikka Oulun yliopisto, Yliopistokatu 9, C ovi, tila KTK 112

Paikka Oulun yliopisto, Yliopistokatu 9, C ovi, tila KTK 112 Pohjois-Suomen sosiaalialan osaamiskeskus/ Lapin toimintayksikkö Kolpeneen palvelukeskuksen kuntayhtymä Myllärintie 35 96400 ROVANIEMI PÖYTÄKIRJA 26.5.2010 Pohjois-Suomen monialaiset sosiaali- ja terveyspalvelut

Lisätiedot

Tulos vertailulukujärjestyksessä 1 / 5

Tulos vertailulukujärjestyksessä 1 / 5 Tulos vertailulukujärjestyksessä 1 / 5 I Vaalipiiri 1 Leppiniemi Jarmo 3 Sitoutumattomat - 2757 4601,00 valittu 2 Akaan-Penttilä Eero 8 Kokoomus 794 3793,00 valittu 3 Hakala Lotta 4 Sitoutumattomat - 557

Lisätiedot

Puheenjohtaja avasi kokouksen kello 17.50. Todettiin läsnäolijat.

Puheenjohtaja avasi kokouksen kello 17.50. Todettiin läsnäolijat. PÖYTÄKIRJA 4 (1/5) HALLITUS PÖYTÄKIRJA Aika: 1.2.2011 kello 17.00 Paikka: Saikolo, Kimpisen kampus, Lappeenranta Läsnä: Valtonen Mikko puheenjohtaja Piirainen Maria varapuheenjohtaja Holopainen Tiina jäsen

Lisätiedot

16.9.2011. Puheenjohtaja avasi kokouksen kello 17.14. Todettiin läsnäolijat.

16.9.2011. Puheenjohtaja avasi kokouksen kello 17.14. Todettiin läsnäolijat. PÖYTÄKIRJA 17 (1/5) HALLITUS PÖYTÄKIRJA Aika: 29.8.2011 kello 17.00 Paikka: Saikolo, Lappeenranta Läsnä: Valtonen Mikko puheenjohtaja Lempiäinen Mika varapuheenjohtaja Hannonen Maiju jäsen Holopainen Tiina

Lisätiedot

Varpaisjärven kunnasta siirtyvä henkilökunta

Varpaisjärven kunnasta siirtyvä henkilökunta Varpaisjärven kunnasta siirtyvä henkilökunta Työntekijän nimi Nykyinen virka- tai toiminimike 31.12.2010 Palvelussuhteen luonne 31.12.2010 Palvelussuhteen luonne 1.1.2011 Virka- tai toiminimike 1.1.2011

Lisätiedot

2016 MAKSIMIVOIMAPUNNERRUSRANKING ,76 Andreea Vasilescu/91 40,0 42,5 45,0 42,5

2016 MAKSIMIVOIMAPUNNERRUSRANKING ,76 Andreea Vasilescu/91 40,0 42,5 45,0 42,5 2016 MAKSIMIVOIMAPUNNERRUSRANKING 47 46,76 Andreea Vasilescu/91 40,0 42,5 45,0 42,5 52N60 49,40 Pirjo Kemppainen / 51 25,0 27,5 30,0 27,5 52N60 48,90 Pirjo Kemppainen/51 25,0 25,0 25,0 52N20 51,30 Jenna

Lisätiedot

MAKSIMIRANKING 2019 PVM. VIRALLINEN N50 56,1 Minna Mäkirinne-Autio 40, Helsinki

MAKSIMIRANKING 2019 PVM. VIRALLINEN N50 56,1 Minna Mäkirinne-Autio 40, Helsinki MAKSIMIRANKING 2019 PVM. VIRALLINEN 29.9.2019 57 54,30 Johanna Forsström / 88 77,5 28.9.2019 SM - kilpailut Loppi 57N50 56,1 Minna Mäkirinne-Autio 40,0 8.6.2019 Helsinki 63 62,30 Aino Askala / 92 72,5

Lisätiedot

Tulokset Honkasaari parikilpailu

Tulokset Honkasaari parikilpailu Tulokset 20.1.2013 Honkasaari parikilpailu 1 Pekka Turunen 7305 Pekka Leskinen 2733 10038 gr 2 Jaakko Villanen 5949 Terttu Huhtiniemi 1847 7796 gr 3 Jaakko Pöntinen 4449 Jari Karhu 3030 7479 gr 4 Leo Korhonen

Lisätiedot

SENIORIEN VIIKKOKISA - SARJA SENIORIEN VIIKKOKISAT 2017

SENIORIEN VIIKKOKISA - SARJA SENIORIEN VIIKKOKISAT 2017 SENIORIEN VIIKKOKISA - SARJA SENIORIEN VIIKKOKISAT 2017 LOPPUTULOKSET 13.9.2017 1(5) NAISET Pistebogey 1 Latvala Päivi 280 36 36 36 35 35 34 34 34 2 Lyytikäinen Saila 265 38 36 35 34 32 30 30 30 3 Koikkalainen

Lisätiedot

15.12.2010. Puheenjohtaja avasi kokouksen kello 15.52. Todettiin läsnäolijat.

15.12.2010. Puheenjohtaja avasi kokouksen kello 15.52. Todettiin läsnäolijat. PÖYTÄKIRJA 1 (1/5) HALLITUKSEN JÄRJESTÄYTYMISKOKOUS 2011 Aika: 13.12.2010 kello 16.00 Paikka: Saikolo, Kimpisen kampus, Lappeenranta Läsnä: Valtonen Mikko puheenjohtaja Holopainen Tiina jäsen Lempiäinen

Lisätiedot

Ceder Ulf Elijoki Jani. Finnilä Pauli. Kaltti Teemu

Ceder Ulf Elijoki Jani. Finnilä Pauli. Kaltti Teemu SM B KISASTA ULOS JÄÄVÄT PELAAJAT Rankinglistan perusteella ulos jäävät miehet Kantele Marko Ceder Ulf Pehkonen Tatu Niskala Asko Viinikka Veijo Takkinen Uki Finnilä Pauli Alanentalo Tony Haverinen Teuvo

Lisätiedot

Hallintosihteeri Rauno Piippo (puhelin 044-497 0003): Kunnanhallituksen tehtäviin ennen vaaleja kuuluvat:

Hallintosihteeri Rauno Piippo (puhelin 044-497 0003): Kunnanhallituksen tehtäviin ennen vaaleja kuuluvat: Kunnanhallitus 75 24.02.2015 Kunnanhallitus 100 09.03.2015 EDUSKUNTAVAALIT 19.4.2015 618/0/06/060/2014 Khall 24.02.2015 75 Hallintosihteeri Rauno Piippo (puhelin 044-497 0003): Eduskuntavaalit toimitetaan

Lisätiedot

Jäsenet (alleviivatut paikalla) Teija Myllylä, Haapajärveltä. Markus Muuttola, Reisjärveltä

Jäsenet (alleviivatut paikalla) Teija Myllylä, Haapajärveltä. Markus Muuttola, Reisjärveltä PÖYTÄKIRJA 8/2017 SEUTUHALLITUKSEN KOKOUS Aika: tiistaina 21.11.2017 klo 9.00 10.30 Paikka: Reisjärvi, valtuuston kokoushuone Jäsenet (alleviivatut paikalla) Juha Uusivirta Mauri Tenkula Esa Jussila, pj.

Lisätiedot

Norssiope.fi juhlaseminaari ja enorssin kevätseminaari, osallistujaluettelo (27.4.2016)

Norssiope.fi juhlaseminaari ja enorssin kevätseminaari, osallistujaluettelo (27.4.2016) Norssiope.fi juhlaseminaari ja enorssin kevätseminaari, osallistujaluettelo (27.4.2016) 1 Kiviharju Jani Helsingin normaalilyseo 2 Hyvönen Olli Helsingin normaalilyseo 3 van den Berg Marko Helsingin normaalilyseo

Lisätiedot

KOUVOLAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 6/2010 1(7) Seurakuntaneuvosto. Seurakuntakeskus, Savonkatu 40, kirkkoneuvoston sali

KOUVOLAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 6/2010 1(7) Seurakuntaneuvosto. Seurakuntakeskus, Savonkatu 40, kirkkoneuvoston sali KOUVOLAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 6/2010 1(7) SEURAKUNTANEUVOSTON KOKOUS Aika Tiistai klo 17.00 Paikka Seurakuntakeskus, Savonkatu 40, kirkkoneuvoston sali Jäsenet Gärdström Keijo pj. Aaltonen Pirjo jäsen

Lisätiedot

Paikka Mikkeli Kuitula, Kotka C2010, Kouvola 247, Savonlinna 271

Paikka Mikkeli Kuitula, Kotka C2010, Kouvola 247, Savonlinna 271 Pöytäkirja 2015 1 Aika 17.11.2015 klo 09:05-11:00 Paikka Mikkeli Kuitula, Kotka C2010, Kouvola 247, Savonlinna 271 Käsitellyt asiat Otsikko Sivu Kokouksen avaus ja järjestäytyminen 4 Esityslistan hyväksyminen

Lisätiedot

Seniori Cup 2018 Seniori 2 vakiot

Seniori Cup 2018 Seniori 2 vakiot Seniori 2 vakiot 1 Henry Hatakka - Terhi Virkki-Hatakka Tanssiurheilijat 15 15 2 Rene Öunväärt - Anneli Nommik Vakita 13 13 3 Marko Mäntyniemi - Tiina Kivelä Botafogo Seinäjoki 12 12 4 Hannu Heiskanen

Lisätiedot

Kunnallisten luottamustoimien täyttäminen toimikaudeksi Valmistelija: hallintojohtaja Päivi Huhtala

Kunnallisten luottamustoimien täyttäminen toimikaudeksi Valmistelija: hallintojohtaja Päivi Huhtala Kunnanhallitus 94 05.06.2017 Kunnanvaltuusto 49 12.06.2017 Kunnallisten luottamustoimien täyttäminen toimikaudeksi 1.6.2017-31.5.2021 Kh 05.06.2017 94 Valmistelija: hallintojohtaja Päivi Huhtala Alla lueteltuja

Lisätiedot

Poissa: Sandholm Aino-Liisa edustajiston varapuheenjohtaja. Puheenjohtaja avaa kokouksen kello 16.35. Todettiin läsnäolijat.

Poissa: Sandholm Aino-Liisa edustajiston varapuheenjohtaja. Puheenjohtaja avaa kokouksen kello 16.35. Todettiin läsnäolijat. PÖYTÄKIRJA 3 (1/6) HALLITUS PÖYTÄKIRJA Aika: 18.1.2011 kello 16.00 Paikka: Saikolo, Kimpisen kampus, Lappeenranta Läsnä: Valtonen Mikko puheenjohtaja Piirainen Maria varapuheenjohtaja Holopainen Tiina

Lisätiedot

Lapinjärven suomalainen seurakunta PÖYTÄKIRJA 2/2007 Seurakuntaneuvosto 7.2.2007 Lapinjärventie 24 A 07800 Lapinjärvi Puh. 530720

Lapinjärven suomalainen seurakunta PÖYTÄKIRJA 2/2007 Seurakuntaneuvosto 7.2.2007 Lapinjärventie 24 A 07800 Lapinjärvi Puh. 530720 Lapinjärventie 24 A 07800 Lapinjärvi Puh. 530720 SEURAKUNTANEUVOSTON KOKOUS 2/2007 Aika: Keskivikkona 7.2.2007 klo 18.00 19.15 Paikka: Virastotalo (ent.suom.pappila), Kirkonkylä KÄSITELTÄVÄT ASIAT 12 KOKOUKSEN

Lisätiedot

Tulokset Pien Lamposaari

Tulokset Pien Lamposaari Tulokset 9.5.2012 Pien Lamposaari 1 Pirjo Huopainen 8205 2 Seija Mäkirinta 7446 3 Terttu Huhtiniemi 6753 4 Arja Villanen 6211 5 Mirja Huotilainen 5096 6 Varpu Korhonen 5087 7 Maritta Pulli 4894 8 Laila

Lisätiedot

LAITURIPILKKI v. 2007

LAITURIPILKKI v. 2007 LAITURIPILKKI v. 2007 1.12.2007 LAITURIPILKKI Lappeenrannan satama 1 Vuokko Sirkiä 1685 gr 2 Marketta Huustonen 1370 gr 3 Aili Jäppinen 1240 gr 4 Lahja Salmi 1090 gr 5 Varpu Korhonen 1065 gr 6 Mirja Huotilainen

Lisätiedot

TOIVAKKA AUTOURHEILUKERHO RY. PÖYTÄKIRJA 1 (4) TOIVAKKA. 1 Kerhon puheenjohtaja Martti Liukkonen avasi kokouksen.

TOIVAKKA AUTOURHEILUKERHO RY. PÖYTÄKIRJA 1 (4) TOIVAKKA. 1 Kerhon puheenjohtaja Martti Liukkonen avasi kokouksen. TOIVAKKA AUTOURHEILUKERHO RY. PÖYTÄKIRJA 1 (4) 41660 TOIVAKKA 11.9.1999 SYYSKOKOUS Aika 11.9.1999 klo 15.00 16.35 Paikka Hirsiaho, Huikko Läsnä 21 jäsentä (osanottajaluettelo liitteenä) 1 Kokouksen avaus

Lisätiedot

Esitys: Todetaan kokous lailliseksi ja päätösvaltaiseksi

Esitys: Todetaan kokous lailliseksi ja päätösvaltaiseksi Pöytäkirja 2 1 (5) HALLITUKSEN KOKOUS 2/2012 Aika: Paikka: 9.1.2012 kello 16.00 alkavan perehdytyksen jälkeen Opiskelijakunnan neuvotteluhuone, Skinnarila, Lappeenranta Läsnä: Valtonen Mikko puheenjohtaja

Lisätiedot

KIRKKONEUVOSTON KOKOUS

KIRKKONEUVOSTON KOKOUS Kirkkoneuvosto 12.4.2018 1 (7) KIRKKONEUVOSTON KOKOUS Aika Torstaina 12.4.2018 klo 16:30 16:40 Paikka Uudenkaupungin seurakuntakeskus Kirjasto, Koulukatu 6 Läsnä Esa Mierlahti puheenjohtaja Lasse Virtanen

Lisätiedot

KAINUUN PIIRIN YLEISURHEILUN ENNÄTYKSET /vh

KAINUUN PIIRIN YLEISURHEILUN ENNÄTYKSET /vh KAINUUN PIIRIN YLEISURHEILUN ENNÄTYKSET 27.9.2018/vh MIEHET 100 m 10,54 Jari Haverinen KajKi 1994 200 m 21,46 Matti Rusanen KuKi 1980 400 m 46,65 Matti Rusanen KuKi 1983 800 m 1.49,38 Esko Huttu SuomVa

Lisätiedot

torstaina 10. päivänä tammikuuta 2013 klo alkaen

torstaina 10. päivänä tammikuuta 2013 klo alkaen 10.1.2013 3 KOKOUSPÖYTÄKIRJAN NUMERO 1/2013 KOKOUSAIKA KOKOUSPAIKKA torstaina 10. päivänä tammikuuta 2013 klo 19.00 alkaen Seurakuntatalo JÄSENET VARAJÄSENET POISSA Eskelinen Sanna Haataja Markku Huuskonen

Lisätiedot

1/8. Ehdokaslistan numero 2: listan allekirjoittaja Timo Palenius ja Raino Velin. XX_lautakunnan pk suhtvaali_kla.doc

1/8. Ehdokaslistan numero 2: listan allekirjoittaja Timo Palenius ja Raino Velin. XX_lautakunnan pk suhtvaali_kla.doc 1/8 Pöytäkirja Karkkilan kaupunginvaltuuston vaalilautakunnan kokouksesta, joka pidettiin maanantaina tammikuun 26. päivänä 2015 klo 19.10-19.30, 19.50-20.00, 20.20-20.30, 20.35 20.45, 20.55 21.05 ja 21.09

Lisätiedot

YLEISURHEILUN PIIRINENNÄTYKSET (Päivitys /KH)

YLEISURHEILUN PIIRINENNÄTYKSET (Päivitys /KH) Piirinennätykset 2008 YLEISURHEILUN PIIRINENNÄTYKSET (Päivitys 19.11.2008/KH) MIEHET 100 m 10,54 Jari Haverinen KajKi 1994 200 m 21,46 Matti Rusanen KuKi 1980 400 m 46,65 Matti Rusanen KuKi 1983 800 m

Lisätiedot

Seuraottelun tulokset

Seuraottelun tulokset Seuraottelun tulokset 10.09.2018 Pihkan 229 Keu 199 H21 H35 H40 H45 H50 A 6.9 km 1 Petteri Muukkonen KeU 0:41:50 2 Ilkka Juutilainen KeU 0:49:19 0:07:29 3 Ilari Ilmakunnas Pihkan 1:03:10 0:21:20 5 Janne

Lisätiedot

Tulokset Yleinen Pien-Lamposaari

Tulokset Yleinen Pien-Lamposaari Tulokset 11.5.2011 Yleinen Pien-Lamposaari 1 Ritva Turkki 8505 2 Pirjo Huopainen 5965 3 Seija Mäkirinta 5545 4 Arja Villanen 4931 5 Terttu Huhtiniemi 4319 6 Maritta Pulli 3920 7 Martta Huuskonen 3687 8

Lisätiedot

TULOKSET 18:10 SML Itä-Suomen mestaruuskilpailu Kuopio

TULOKSET 18:10 SML Itä-Suomen mestaruuskilpailu Kuopio ILMAHIRVI TULOKSET 8:0 SML Itä-Suomen mestaruuskilpailu 6..0 Kuopio 78 etunimi sukunimi piiri ak. lk. lopputulos ratko M Aki Nyyssönen SS 98 97 95 0 Petri Matikainen PS 9 95 87 0 Mikko Markkanen PS 9 9

Lisätiedot

JOUTSAN SEURAKUNTA KOKOUSKUTSU 1/2017 KIRKKOVALTUUSTO

JOUTSAN SEURAKUNTA KOKOUSKUTSU 1/2017 KIRKKOVALTUUSTO JOUTSAN SEURAKUNTA KOKOUSKUTSU 1/2017 Kokousaika 04.01.2017 klo 18.00 Kokouspaikka Joutsan seurakuntakoti Käsiteltävät asiat 1 Kokouksen avaus 2 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 3 Pöytäkirjantarkastajat

Lisätiedot

72 osallistujaa, yhteissaalis g MIEHET YLEINEN sijoitus Nimi Tulos OSASTON NIMI 1 Harri Hakulinen 7365 Kiteen Puutyöntekijät r.y.

72 osallistujaa, yhteissaalis g MIEHET YLEINEN sijoitus Nimi Tulos OSASTON NIMI 1 Harri Hakulinen 7365 Kiteen Puutyöntekijät r.y. 72 osallistujaa, yhteissaalis 150355 g MIEHET YLEINEN sijoitus Nimi Tulos OSASTON NIMI 1 Harri Hakulinen 7365 Kiteen Puutyöntekijät r.y. 2 Eino Karppinen 6465 Puuliitto Kuhmon os. 752 ry 3 Mikko Kuusimaa

Lisätiedot

Maastokilpailu. Poliisien SM kilpailut ######

Maastokilpailu. Poliisien SM kilpailut ###### Poliisien SM kilpailut Maastokilpailu 21.08.2012 ###### M Maasto Suunnist Yht.aika Ammunta 1 Ammunta 2 Kartanl Tulos 1 LILJESTRÖM Nils Kymeenlaakson pl 00:27:50 00:46:23 01:14:13 1 + 2 1 + 2 2 01:22:13

Lisätiedot

Miesten Mestaruussarja (27 pelaajaa)

Miesten Mestaruussarja (27 pelaajaa) Imatra Miesten Mestaruussarja (27 pelaajaa) 1 Peiponen Marko Nurmeksen Ks 78 5 13 15 18 9 18 15 2 Kononen Valeri Helsingin Suoj. Seura 72 7 15 11 5 8 11 20 0 3 Ehoniemi Veli-Pekka Helsingin Suoj. Seura

Lisätiedot

KAINUUN PIIRIN YLEISURHEILUN ENNÄTYKSET 2012 päivitys KH

KAINUUN PIIRIN YLEISURHEILUN ENNÄTYKSET 2012 päivitys KH KAINUUN PIIRIN YLEISURHEILUN ENNÄTYKSET 2012 päivitys 2.10.2012 KH MIEHET 100 m 10,54 Jari Haverinen KajKi 1994 200 m 21,46 Matti Rusanen KuKi 1980 400 m 46,65 Matti Rusanen KuKi 1983 800 m 1.49,38 Esko

Lisätiedot

8.12.2011. Esitys: Valitaan kokouksen ääntenlaskijoiksi Vigrén ja Lempiäinen. Esitys: Todetaan kokous lailliseksi ja päätösvaltaiseksi

8.12.2011. Esitys: Valitaan kokouksen ääntenlaskijoiksi Vigrén ja Lempiäinen. Esitys: Todetaan kokous lailliseksi ja päätösvaltaiseksi PÖYTÄKIRJA 26 (1/5) HALLITUS PÖYTÄKIRJA Aika: 2.12.2011 kello 14 Paikka: Opiskelijakunnan neuvotteluhuone Läsnä: Valtonen Mikko puheenjohtaja Lempiäinen Mika varapuheenjohtaja Kurronen Laura jäsen (saapui

Lisätiedot

Seurakuntaneuvosto ESITYSLISTA/ 2013-03 PÖYTÄKIRJA

Seurakuntaneuvosto ESITYSLISTA/ 2013-03 PÖYTÄKIRJA Aihe KUUSANKOSKEN SEURAKUNTANEUVOSTON KOKOUS Aika Maanantaina klo 17.00 18.20. Paikka Seurakuntakeskuksen kokoushuoneessa läsnä / poissa Osanottajat Ylikangas Kimmo, kirkkoherra Grönlund Reino, jäsen Hartikainen

Lisätiedot

TULOSPALVELU. Lions SM-pilkki 27.3.2011

TULOSPALVELU. Lions SM-pilkki 27.3.2011 TULOSPALVELU Lions SM-pilkki 27.3.2011 Järjestäjä: LC Parikkala/Siikalahti. Paikka: Parikkala Simpelejärvi Kilpailijoita yhteensä: 143 Kilpailukala: Ahven Yhteiskalamäärä: 95.8 kg Sarjat: M60 (Miehet alle

Lisätiedot

Kaupunginhallitus päätti valita vuonna 2017 toimitettavia kuntavaaleja varten. 001 äänestysalue (Yhteiskoulu)

Kaupunginhallitus päätti valita vuonna 2017 toimitettavia kuntavaaleja varten. 001 äänestysalue (Yhteiskoulu) Kaupunginhallitus päätti valita vuonna 2017 toimitettavia kuntavaaleja varten 1. asetettaviin äänestysalueiden vaalilautakuntiin viisi varajäsentä 2. asettaa kaksi vaalitoimikuntaa ja niihin nimetään kolme

Lisätiedot

Lappeenrannan kaupungintalo, kokoushuone Sorjonen. Kaijansinkko Leena. Nousiainen Satu Papinniemi Markku Pulkkinen Tiina Räsänen Erkki Seppälä Tarja

Lappeenrannan kaupungintalo, kokoushuone Sorjonen. Kaijansinkko Leena. Nousiainen Satu Papinniemi Markku Pulkkinen Tiina Räsänen Erkki Seppälä Tarja LAPPEENRANNAN TOIMITILAT OY KOKOUSTIEDOT PÖYTÄKIRJA NRO 5/2018 1 Aika Torstai klo 17:00 19:53 Paikka Lappeenrannan kaupungintalo, kokoushuone Sorjonen OSALLISTUJAT Iitiä Markus Ruokoniemi Kimmo Arminen

Lisätiedot

Esitys: Todetaan kokous lailliseksi ja päätösvaltaiseksi

Esitys: Todetaan kokous lailliseksi ja päätösvaltaiseksi Pöytäkirja 1 (6) HALLITUKSEN JÄRJESTÄYTYMISKOKOUS 2012 Aika: 14.12.2011 kello 17.00 Paikka: Opiskelijakunnan neuvotteluhuone, Skinnarila, Lappeenranta Läsnä: Valtonen Mikko puheenjohtaja Borgström Toni

Lisätiedot

Salon seurakunnan kirkkovaltuusto. Pöytäkirja Esityslista 2/2016

Salon seurakunnan kirkkovaltuusto. Pöytäkirja Esityslista 2/2016 Salon seurakunnan kirkkovaltuusto Pöytäkirja Esityslista 2/2016 Aika: 9.2.2016 klo 19.00 19.30 Paikka: Salon seurakunta, Seurakuntatalo, Juhlasali, Kirkkokatu 6, 24100 Salo Osallistujat: Jäsenet Läsnä

Lisätiedot

Pöytäkirja Esityslista 1/2017

Pöytäkirja Esityslista 1/2017 1 Salon seurakunnan kirkkovaltuusto Pöytäkirja Esityslista 1/2017 Aika: keskiviikko 25.1.2017 klo 18.00 18.20 Paikka: Salon seurakunta, Seurakuntatalo, Juhlasali, Kirkkokatu 6, 24100 Salo Osallistujat:

Lisätiedot

Jos olet ilmoittautunut vapaaehtoiseksi mutta nimesi puuttuu listalta ota yhteyttä suoraan ryhmäsi vetäjään. Sprintin toimitsijat Tilanne 9.9.

Jos olet ilmoittautunut vapaaehtoiseksi mutta nimesi puuttuu listalta ota yhteyttä suoraan ryhmäsi vetäjään. Sprintin toimitsijat Tilanne 9.9. Jos olet ilmoittautunut vapaaehtoiseksi mutta nimesi puuttuu listalta ota yhteyttä suoraan ryhmäsi vetäjään Sprintin toimitsijat Tilanne 9.9.2014 Nimi Helanterä Antero Laine Jukka Nuuttila Marja-Leena

Lisätiedot

SEURAKUNTANEUVOSTO. Asialista Aika Maanantai klo Paikka Lauritsalan seurakuntakoti, Kauppalankatu 1

SEURAKUNTANEUVOSTO. Asialista Aika Maanantai klo Paikka Lauritsalan seurakuntakoti, Kauppalankatu 1 Asialista Kauppalankatu 1, 53300 Lappeenranta P. 040 3126 400, 040 3126 401 www.lappeenrannanseurakunnat.fi Aika Maanantai 16.5.2016 klo 17.30 18.00 Paikka Lauritsalan seurakuntakoti, Kauppalankatu 1 ASIALISTA

Lisätiedot

Tulokset / El Pilkit Kuusamo N Alle 70 V

Tulokset / El Pilkit Kuusamo N Alle 70 V Tulokset / El Pilkit Kuusamo 08.04.2016 N Alle 70 V 1. Heiskanen Aila Pohj Pohjanmaa 4164 G 2. Nuora Maila Pohj Pohjanmaa 4060 G 3. Aalto Eila Pirkanmaa 3608 G 4. Kurvinen Vuokko Pohj Pohjanmaa 3214 G

Lisätiedot

Turun Osuuskaupan Edustajistovaali VAALIN TULOS EHDOKASLISTOITTAIN JÄSENALUE 2

Turun Osuuskaupan Edustajistovaali VAALIN TULOS EHDOKASLISTOITTAIN JÄSENALUE 2 21.3.2012 Turun Osuuskaupan Edustajistovaali 2012 05.03.12 14.03.12 VAALIN TULOS EHDOKASLISTOITTAIN JÄSENALUE 2 Lista N 1 316 Lehikoinen Jouni 269 3,049.00 Valittu 2 330 Virtanen Leena 214 1,524.50 Valittu

Lisätiedot

Esitys: Todetaan kokous lailliseksi ja päätösvaltaiseksi

Esitys: Todetaan kokous lailliseksi ja päätösvaltaiseksi Pöytäkirja 11 1 (6) HALLITUKSEN KOKOUS 11/2012 Aika: 19.6.2012 kello 17.00 Paikka: Neuvotteluhuone Kummeli, Skinnarilan kampus Läsnä: Valtonen Mikko puheenjohtaja Borgström Toni jäsen Kurronen Laura jäsen,

Lisätiedot

OAJ:n Varsinais-Suomen alueyhdistys ry

OAJ:n Varsinais-Suomen alueyhdistys ry PÖYTÄKIRJA OAJ:n Varsinais-Suomen alueyhdistys ry SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN VUOSIKOKOUS Aika: Keskiviikko 25.4.2017 klo 18.00 19.18 Paikka: Kotimäen koulun ruokasali, Littoistentie 500, Kaarina Läsnä: Kokouksessa

Lisätiedot

KAINUUN PIIRIN YLEISURHEILUN ENNÄTYKSET 2013 (Päiv KH)

KAINUUN PIIRIN YLEISURHEILUN ENNÄTYKSET 2013 (Päiv KH) KAINUUN PIIRIN YLEISURHEILUN ENNÄTYKSET 2013 (Päiv 15.10.2013 KH) MIEHET 100 m 10,54 Jari Haverinen KajKi 1994 200 m 21,46 Matti Rusanen KuKi 1980 400 m 46,65 Matti Rusanen KuKi 1983 800 m 1.49,38 Esko

Lisätiedot

Itä-Häme viikkokilpailu 5 Classic tulokset

Itä-Häme viikkokilpailu 5 Classic tulokset Itä-Häme viikkokilpailu 5 Classic 11.6.-15.6.2016 tulokset 1 SAARINEN, Jari Par 72 10 2 VIINIKAINEN, Jarkko 1 73 8 3 LESKINEN, Jouko 1 73 6 4 TIAINEN, Eetu 2 74 5 5 PULKKINEN, Jari 2 74 4 6 MUTANEN, Jyrki

Lisätiedot

Kinkkupuulaaki 2018 Kinkkupuulaaki 2017 Tulokset: Tulokset: Kinkkupuulaaki 2016 Kinkkupuulaaki 2015 Tulokset: Tulokset:

Kinkkupuulaaki 2018 Kinkkupuulaaki 2017 Tulokset: Tulokset: Kinkkupuulaaki 2016 Kinkkupuulaaki 2015 Tulokset: Tulokset: Kinkkupuulaaki 2018 Kinkkupuulaaki 2017 1. Pekka Pärssinen 88 1. Antti Torniainen 89 2. Hannu Haimi 84 2. Paavo Westman 88 3. Oskari Valtonen 79 3. Juha Kähkönen 86 3. Sirpa Jokisalo 79 4. Johanna Virola

Lisätiedot

Nimi Tehtävä Lisätieto Päätöksentekijät Iitiä Markus Puheenjohtaja

Nimi Tehtävä Lisätieto Päätöksentekijät Iitiä Markus Puheenjohtaja Lappeenrannan Toimitilat Oy:n hallitus Pöytäkirja 2/2019 1 AIKA 21.2.2019 klo 17:04-18:53 PAIKKA Kaupungintalo, kokoushuone Sorjonen Nimi Tehtävä Lisätieto Päätöksentekijät Iitiä Markus Puheenjohtaja Hooman

Lisätiedot

Venekuntakilpailu Vanniemi

Venekuntakilpailu Vanniemi Venekuntakilpailu Vanniemi 13.8.2011 tulos tulos 1 Matti Hiltunen 16 199 gr 9 Pekka Petriläinen 4 348 gr Hannu Pöntinen Keijo Petriläinen 2 Kari Liukko 9 298 gr 10 Jukka Kokkonen 4 030 gr Markku Talonpoika

Lisätiedot

Nimi Tehtävä Lisätieto Päätöksentekijät Hooman Ari Jäsen. Ruotsalainen Ulla Kokoussihteeri Papinniemi Markku Pöytäkirjan tarkastaja

Nimi Tehtävä Lisätieto Päätöksentekijät Hooman Ari Jäsen. Ruotsalainen Ulla Kokoussihteeri Papinniemi Markku Pöytäkirjan tarkastaja Lappeenrannan Kuntakiinteistöt Oy:n hallituspöytäkirja 1/2019 1 AIKA 21.2.2019 klo 17:04-18:53 PAIKKA Kaupungintalo, kokoushuone Sorjonen Nimi Tehtävä Lisätieto Päätöksentekijät Hooman Ari Jäsen Arminen

Lisätiedot

KAINUUN PIIRIN YLEISURHEILUN ENNÄTYKSET (PÄIV KH)

KAINUUN PIIRIN YLEISURHEILUN ENNÄTYKSET (PÄIV KH) KAINUUN PIIRIN YLEISURHEILUN ENNÄTYKSET (PÄIV 29.10.2014 KH) MIEHET 100 M 10,54 JARI HAVERINEN KAJKI 1994 200 M 21,46 MATTI RUSANEN KUKI 1980 400 M 46,65 MATTI RUSANEN KUKI 1983 800 M 1.49,38 ESKO HUTTU

Lisätiedot

Yleinen lopputulokset Nimi Seura Liitto Tulos Tasoitus Kaadot 1 Tiainen Samuli Siniset Riihimäki Rahkonen Martti Ensokeila

Yleinen lopputulokset Nimi Seura Liitto Tulos Tasoitus Kaadot 1 Tiainen Samuli Siniset Riihimäki Rahkonen Martti Ensokeila Yleinen lopputulokset 1.11.2015 Nimi Seura Liitto Tulos Tasoitus Kaadot 1 Tiainen Samuli Siniset Riihimäki 1532 0 53 2 Rahkonen Martti Ensokeila Imatra 1334 138 30 3 Kuuva Ari Pate Heinola 1320 102 32

Lisätiedot

Rauman enorssi-seminaariin ilmoittautuneet (tilanne )

Rauman enorssi-seminaariin ilmoittautuneet (tilanne ) Rauman enorssi-seminaariin ilmoittautuneet (tilanne 15.4.2015) 1 Marko van den Berg Helsingin normaalilyseo 2 Jani Kiviharju Helsingin normaalilyseo 3 Tuula Koskimies-Sirén Helsingin normaalilyseo 4 Veli-Pekka

Lisätiedot

1993 P a l k i n t o P a l k i t u t

1993 P a l k i n t o P a l k i t u t 1993 P a l k i n t o P a l k i t u t Stipendi Timo Paasolainen (1) Vesa Sairanen (1) Veteraanipalkinto Hannu Suoknuuti (1) Raija Ovaska (1) Esine palkinto Antti Väkevä (1) Leena Puranen (1) Ville Nurmilaukas

Lisätiedot

RUSKON SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 6/2016 Kirkkoneuvosto KIRKKONEUVOSTON KOKOUS

RUSKON SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 6/2016 Kirkkoneuvosto KIRKKONEUVOSTON KOKOUS KIRKKONEUVOSTON KOKOUS Aika: Torstai 22.09.2016 kello 18.00 18.20 Paikka: Ruskon seurakuntakeskus ( Vanhatie 7 Rusko) Kirkkoneuvoston jäsenet Varajäsen Pasi Salminen, kirkkoherra, puheenjohtaja on Pauli

Lisätiedot

Kuntalaisaloite / Invånarinitiativ Kuopio / Kuopio

Kuntalaisaloite / Invånarinitiativ Kuopio / Kuopio Kuntalaisaloite / Invånarinitiativ / Aloite lähetetty kuntaan / Initiativet skickats till kommun 10.11.2014 20:46:11 Aloitteen otsikko / Initiativets titel n kouluverkostoselvitys on tehtävä huolellisesti

Lisätiedot

KEMPELEEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2015. Läsnä Eklöf Maria kirkkovaltuuston jäsen

KEMPELEEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2015. Läsnä Eklöf Maria kirkkovaltuuston jäsen 1 KEMPELEEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2015 PL 28, 90441 KEMPELE KIRKKOVALTUUSTO p. 08-561 4500 Aika Torstaina 15.1.2015 klo 18.00 19.17 Paikka Kokkokankaan seurakuntakeskus, Sali Läsnä Eklöf Maria Ervasti

Lisätiedot

Tulokset Jäsentenvälinen Hanhijärvi

Tulokset Jäsentenvälinen Hanhijärvi Tulokset 15.1.2012 Jäsentenvälinen Hanhijärvi NAISET 1 Aili Jäppinen 1548 gr 2 Laila Helsten 691 gr 3 Varpu Korhonen 344 gr 4 Arja Villanen 288 gr 5 Terttu Huhtiniemi 233 gr MIEHET 1 Kimmo Hyvärinen 2220

Lisätiedot

Kansalliset kilpailut , Loimaa, Metsämaa Järj. Metsämaan Urheilijat

Kansalliset kilpailut , Loimaa, Metsämaa Järj. Metsämaan Urheilijat Kansalliset kilpailut 24.9.2016, Loimaa, Metsämaa Järj. Metsämaan Urheilijat päivitetty 24.9.2016 klo 22 25 tikkaa MM 1. Mäkinen Mauno VaaTi 41 39 44 41 44 209 2. Leskinen Veikko VaaTi 41 41 42 42 42 208

Lisätiedot

KOSKEN TL VAPAA-AJANLAUTAKUNTA 2 / 2013

KOSKEN TL VAPAA-AJANLAUTAKUNTA 2 / 2013 KOSKEN TL VAPAA-AJANLAUTAKUNTA PÖYTÄKIRJA 2 / 2013 VAPAA-AJANLAUTAKUNNAN KOKOUS Aika: Tiistaina 11.6.2013 klo 18.00-20.07 Paikka: Kosken Tl kunnanvirasto Läsnä: läsnä poissa Puheenjohtaja: Timo Toivonen

Lisätiedot

LUOTTAMUSHENKILÖVALINNAT 2011-2012. Kaupunginvaltuusto 20.12.2010

LUOTTAMUSHENKILÖVALINNAT 2011-2012. Kaupunginvaltuusto 20.12.2010 LUOTTAMUSHENKILÖVALINNAT 2011-2012 Kaupunginvaltuusto 20.12.2010 KAUPUNGINHALLITUS 2011-2012 Pj. kok. Raassina Sari Raninen Ilkka I vpj. sd. Kaartinen Pekka Pollari Pekka II vpj. vihr. Rytsy Hetti Heinonen

Lisätiedot

Virtuaalisten kurssien ja moduulien kehittäminen luokanopettajakoulutuksen monialaisiin opintoihin seminaari 14.9.

Virtuaalisten kurssien ja moduulien kehittäminen luokanopettajakoulutuksen monialaisiin opintoihin seminaari 14.9. Virtuaalisten kurssien ja moduulien kehittäminen luokanopettajakoulutuksen monialaisiin opintoihin seminaari 14.9.2005 Jyväskylässä Osallistujalista seminaarin työryhmien mukaan (12.9.2005) Nimi Organisaatio

Lisätiedot

LAUKAAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 30.4.2013 N:o 5/2014 KIRKKONEUVOSTO ESITYSLISTA 25.4.2013 Sivu 51

LAUKAAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 30.4.2013 N:o 5/2014 KIRKKONEUVOSTO ESITYSLISTA 25.4.2013 Sivu 51 KIRKKONEUVOSTO ESITYSLISTA 25.4.2013 Sivu 51 Kokousaika Tiistai 30.4.2013 kello 16.30 17.05 Kokouspaikka Laukaan seurakuntatalo Päätöksen tekijät Hytönen Pauliina Kallio Marja Kuokkanen Margit Lehto Ari

Lisätiedot

K U U L U T U S. Joutsan seurakunnan kirkkovaltuuston kokous pidetään 8. päivänä tammikuuta 2015 klo 18.00 Joutsan seurakuntakodilla.

K U U L U T U S. Joutsan seurakunnan kirkkovaltuuston kokous pidetään 8. päivänä tammikuuta 2015 klo 18.00 Joutsan seurakuntakodilla. K U U L U T U S Joutsan seurakunnan kirkkovaltuuston kokous pidetään 8. päivänä tammikuuta 2015 klo 18.00 Joutsan seurakuntakodilla. Kokouksessa käsitellään seuraavat asiat: 1. Kokouksen avaus 2. Kokouksen

Lisätiedot

Vuosikokous henkilöä, osanottajalista liitteenä, katso liite 1 (Mauno Mynttisen nimi puuttuu listalta).

Vuosikokous henkilöä, osanottajalista liitteenä, katso liite 1 (Mauno Mynttisen nimi puuttuu listalta). Mäntsälän Kennel ja Metsästysseura Ry Vuosikokous 2013 25.2.2013 Paikka: Ampumarata Paviljonki Aika: 25.2.2013 klo 18.00 Läsnä: 64 henkilöä, osanottajalista liitteenä, katso liite 1 (Mauno Mynttisen nimi

Lisätiedot

Kotka-Kymin seurakunta Pöytäkirja 6/2017 Seurakuntatyön johtokunta 1(6)

Kotka-Kymin seurakunta Pöytäkirja 6/2017 Seurakuntatyön johtokunta 1(6) Seurakuntatyön johtokunta 1(6) Aika: Keskiviikko 15.11.2017 klo 17.00-17.46 Paikka: Kotkan seurakuntakeskus, kokoushuone 1 Läsnä: Pirjo Romppanen puheenjohtaja Jouko Koivukoski varapuheenjohtaja Antero

Lisätiedot

Ilmaolympiapistoolin SM 2011 Ellivuori IOP

Ilmaolympiapistoolin SM 2011 Ellivuori IOP Sarja: Y F1 F2 F3 F4 FIN TOT NAP 1 Saari Jussi P-HA 49 48 47 47 47 46 284 46 48 47 48 45 46 280 564 12 47 47 46 43 183 747 15 2 Kimpimäki Teijo JjA 46 48 45 47 46 49 281 45 47 46 47 48 49 282 563 9 45

Lisätiedot

Poissa: Oksman Mika jäsen Nikkanen Rilla edustajiston puheenjohtaja Sandholm Aino-Liisa edustajiston varapuheenjohtaja

Poissa: Oksman Mika jäsen Nikkanen Rilla edustajiston puheenjohtaja Sandholm Aino-Liisa edustajiston varapuheenjohtaja PÖYTÄKIRJA 2 (1/5) HALLITUS PÖYTÄKIRJA Aika: 20.12.2010 kello 16.30 Paikka: Saikolo, Kimpisen kampus, Lappeenranta Läsnä: Valtonen Mikko puheenjohtaja Piirainen Maria varapuheenjohtaja Holopainen Tiina

Lisätiedot

Aika Keskiviikko , klo 8.30 Kollegion kokoushuone, C-rakennus, Seminaarinmäki. Paul Greenlees poissa Timo Tiihonen, läsnä asiat 1-12

Aika Keskiviikko , klo 8.30 Kollegion kokoushuone, C-rakennus, Seminaarinmäki. Paul Greenlees poissa Timo Tiihonen, läsnä asiat 1-12 YLIOPISTOKOLLEGION PÖYTÄKIRJA 4/2018 Aika Keskiviikko 18.4.2018, klo 8.30 Paikka Kollegion kokoushuone, C-rakennus, Seminaarinmäki Läsnä: Yliopiston professorit: Varajäsen, jos läsnä Sirpa Leppänen läsnä

Lisätiedot

SEURAKUNTANEUVOSTO. Asialista Aika Maanantai klo Paikka Lauritsalan seurakuntakoti, Kauppalankatu 1

SEURAKUNTANEUVOSTO. Asialista Aika Maanantai klo Paikka Lauritsalan seurakuntakoti, Kauppalankatu 1 Asialista Kauppalankatu 1, 53300 Lappeenranta P. 040 3126 400, 040 3126 401 www.lappeenrannanseurakunnat.fi Aika Maanantai 11.5.2015 klo 17.30-18.07. Paikka Lauritsalan seurakuntakoti, Kauppalankatu 1

Lisätiedot