Hyödykkeet: tuotteet. Aineistokuvaus
|
|
- Tuomas Karjalainen
- 9 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 Aineistokuvaus Hyödykkeet: tuotteet Sisältökuvaus Hyödyketilasto eli teollisuustuotantotilasto sisältää tavaranimikkeittäisiä eli hyödykkeittäisiä arvo- ja määrätietoja myydystä tuotannosta ja kokonaistuotannosta kultakin kalenterivuodelta tiedonantajakohtaisesti. Tutkimuskäyttöön on suojattu tiedot tilastovuodesta 2004 alkaen. Tiettyjen hyödykeluokkien arvo- ja määrätiedot on salattu tiedonantajien pyynnöstä. Yritysten lukumäärä on luottamuksellinen tieto kaikissa tuotantonimikkeissä. Kaikesta yrityksen tai toimipaikan valmistamasta tuotannosta on kysytty yrityksen ulkopuolelle kalenterivuoden aikana myydyn tuotannon arvot ja yleensä myös määrät. Erikseen määritellyistä tuotteista on kysytty lisäksi kokonaistuotannon määrät (aluksista kuitenkin vain kokonaistuotannon arvo). Tuotantotiedustelun yritykset ja toimipaikat on valittu siten, että EU:n PRODCOM-asetuksen säätämä edustavuusvaatimus täyttyisi eli vähintään 90 % kunkin toimialan tuotannon arvosta on sisällyttävä tilastoon. Täten tuotantotiedot kerätään pääsääntöisesti kaikilta vähintään 10 henkilön yrityksiltä. Lisäksi joillakin toimialoilla tiedusteluun kuuluu myös tätä pienempiä yrityksiä, jotta EU:n edustavuuskriteeri täyttyisi. Tiedustelujoukon koko on ollut viime vuosina noin toimipaikkaa. Tiedustelujoukko muodostetaan rakenne- ja hyödyketilastojen oman tuotantotietokannan tietojen sekä Tilastokeskuksen yritys- ja toimipaikkarekisterin avulla. Viimeksi mainitusta saadaan tilastovuoden uudet yritykset ja toimipaikat sekä kaikkien havaintoyksiköiden lopetus- ja muut muutostiedot edelliseen vuoteen nähden sekä kokoa kuvaavat tiedot tarkastelujaksoittain. Tilaston piiriin kuuluvat myös alihankintayritykset, jotka suorittavat sopimukseen perustuvaa valmistusta toisen yrityksen tilauksesta. Tilasto koskee vain yrityksen (oikeudellisen yksikön) Suomessa tapahtunutta tuotantoa. Teollisuustuotannon tilastoa on Suomessa laadittu PRODCOM-nimikkeistöä käyttäen tilastovuodesta 1997 lähtien. Tilastovuoteen 2004 asti tuotantotiedustelussa olivat mukana kaikki vähintään 10 henkilön teollisten yritysten teolliset toimipaikat sekä vähintään 20 henkilön ei-teollisten yritysten teollisuuteen kuuluvat toimipaikat (TOL 2008 toimialat: kaivostoiminta ja louhinta B sekä teollisuus C; TOL 2002 :ssa näitä vastaavat pääluokat olivat C ja D). Tilastovuodesta 2005 alkaen monitoimipaikkaiset yritykset ovat voineet vastata tiedusteluun yritystasolla tai yhdistämällä teollisten toimipaikkojensa vastaustietoja. Tämä on vähentänyt teollisuuden hyödyketilaston keruuyksiköiden määrää useilla sadoilla toimipaikoilla. Tuotantotiedustelun vastausprosentti on ollut vuosittain noin %. Pienimmillä henkilön teollisuusyrityksillä tai niiden toimipaikoilla vastausprosentti on alhaisin. Mikäli vastaustietoja ei saada suoraan tiedonantajayrityksestä, pyritään tiedot mahdollisimman monessa tapauksessa arvioimaan edellisen vuoden hyödykevastaustietojen perusteella ja kyseisen tilastovuoden tilinpäätöstietojen avulla. Usein voidaan sopivien hyödykenimikkeiden valinnassa käyttää apuna myös yrityksen www-kotisivuilta löytyviä tietoja yrityksen tuotevalikoimasta. Tilastovuodesta 2005 lähtien kevennettiin pienimpien teollisuusyritysten vastausrasitetta tiedustelussa lähes puoleen entisestä henkilön teollisuusyrityksistä, joita on Suomessa noin 1 630, muodostettiin vastausrasitetta kevennettäessä tuotantotiedustelun kehikkojoukko, josta poimitaan vuosittain edustava rotaatio-otos. Kukin pieni yritys sisältyy tiedusteluun rotaatio-otoksena joko parillisina tai parittomina tilastovuosina. Kuitenkin omalla kyselykierroksellaan kokonaan vastaamattomat yritykset (tiedustelun yksikkökato) sisällytetään tiedusteluun joka vuosi niin kauan, kuin ne vastaavat. Kulloinkin tiedustelusta lepovuorossa olevien yritysten vastaustiedot imputoidaan (arvioidaan tilastollisin menetelmin) tilaston kokonaisaineistoon ohjelmallisesti. Arviointimenetelmässä lasketaan ensin yksi yleinen ns. korotuskerroin, joka perustuu tuotantotiedustelun vastaustietojen keskimääräiseen vuosimuutokseen (tilastovuosi vs. edellinen vuosi). Kertoimen laskennassa otetaan huomioon vastausaineistossa molempina vuosina esiintyvät yritykset ja molempina vuosina esiintyvät identtiset tuotantonimikkeet. Tästä tahdistuvasta havaintojoukosta poistetaan ne havainnot, joissa arvon / määrän muutos ei ole ollut maltillisten rajojen sisäpuolella, suuntaan tai toiseen. Kerroin lasketaan erikseen arvo- ja erikseen määrätiedoille. Tämä yleinen korotuskerroin ei siis riipu lainkaan toimialasta tai nimikkeestä. Suorasta tuotantotiedustelusta lepovuorossa olevan pienen yrityksen edellisen tiedusteluvuoden nimikekohtaisissa vastauksissa otetaan aluksi huomioon mahdolliset nimikemuutokset peräkkäisten vuosien välillä, siinä suhteessa kuin kaikenkokoisten yritysten vastaustietoja esiintyy tuoreimman tilastovuoden aineistossa. Nämä nimikekohtaiset tiedot kerrotaan yleisellä yksikäsitteisellä korotuskertoimella, arvotiedot omalla kertoimellaan ja määrätiedot omalla kertoimella. Näin saadaan 1 (8)
2 lepovuorossa olevan yrityksen / toimipaikan tuotenimikkeittäiset, tilastovuodelle imputoidut arvo- ja määrätiedot. Pienten henkilön teollisuusyritysten paikatut vastaustiedot sisällytetään yksikkötason kokonaisaineistoon, yritysten ja toimipaikkojen aitojen tiedusteluvastausten lisäksi. Tilastovuosi 2008, jolloin uusi toimialaluokitus TOL 2008 ja sen mukaisesti vuodelle 2008 uusittu PRODCOM-nimikkeistö otettiin käyttöön, oli pienten yritysten tiedustelussa poikkeuksellinen: kaikki henkilön teollisuusyritykset sisällytettiin tiedusteluun. Lisäksi estimoidaan eri tavoilla havaintoaineistosta puuttuvia yksittäisiä fyysisiä määrätietoja, mutta niitä jää myös puuttumaan lopullisesta aineistosta. Toisaalta estimoidaan tiedustelussa kokonaan vastaamattomien yksiköiden puuttuvia vastaustietoja. Tätä arviointia tehdään pääosin ohjelmallisesti, osin myös manuaalisesti. Lisätietoja Tilastokeskuksen tutkijapalveluista: tutkijapalvelut@tilastokeskus.fi. Kohdejoukko Tiedustelun piiriin kuuluvat kaikki vähintään 10/20 hengen (= palkattu henkilöstö + yrittäjät) ja eräissä tapauksissa tätä pienemmätkin teollista toimintaa (TOL 2008: Kaivostoiminta ja louhinta = pääluokka B, Teollisuus = pääluokka C) harjoittavat yritykset. Myös ei-teollisten yritysten toimipaikat, jotka harjoittavat teollista toimintaa, kuuluvat tiedusteluun. Lähdeaineisto Rakennetilastojen tuotantotietokanta sekä Yritys- ja toimipaikkarekisteri, oikeudellisten yksiköiden ja toimipaikkojen / toimipaikkayhdistelmien hyödyketiedusteluvastaukset, aputietoina lisäksi Tullihallituksen ulkomaankauppatiedot (vienti, tuonti) tavarakaupasta CN-nimikkeittäin, muunnettu TK:ssa koneellisesti PRODCOM-nimikkeisiin, lisäksi eri menetelmin arvioidut tiedot, joko ohjelmallisesti tai käsin arvioituina Muuttujia 25 Muuttujaluettelo vuosi prodcom kuvaus lista2 t_tyyppi yhdtyyp stptunnus syrtunnus yrtol08 tptol08 tvarmuus estlippu arv1 arv2 mitta1ti mitta2ti arvo10 arvo35 maara110 maara210 maara130 maara230 salattu yrtol02 tptol02 Muuttujat Tilastovuosi PRODCOM-koodi eli tuotenimike PRODCOM nimiketeksti, joka vastaa PRODCOM-tuotantokoodia Nimikelajitieto Hyödykkeen tuotannon tyyppi Yhdistelmätyyppi (oikeudellisen yksikön toimipaikan / toimipaikkojen) vastauksissa Suojattu toimipaikkatunnus Suojattu oikeudellisen yksikön Y-tunnus Oikeudellisen yksikön toimiala (TOL luokitus) Toimipaikan toimiala (TOL luokitus) Tuotantohavainnon luotettavuus (tiedon varmuus) tai käsittelyn tilanne Estimointi / imputointi miniyrityksellä Määrätiedon ensisijaisessa mittayksikössä (maara110, maara130) arviointikoodi Määrätiedon toissijaisessa mittayksikössä (maara210, maara230) arviointikoodi Ensisijainen mittayksikkö (maara110, maara130), hyödyketiedustelu Toissijainen mittayksikkö (maara210, maara230), hyödyketiedustelu Myydyn tuotannon arvo, euroa Kokonaistuotannon arvo, euroa, kun t_tyyppi = L = Luovutettu Myydyn tuotannon määrä ensisijaisessa mittayksikössä eli määrä_1 Myydyn tuotannon määrä toissijaisessa mittayksikössä eli määrä_2 Kokonaistuotannon määrä ensisijaisessa mittayksikössä eli määrä_1 Kokonaistuotannon määrä toissijaisessa mittayksikössä eli määrä_2 Salattu tieto Oikeudellisen yksikön toimiala (TOL luokitus) Toimipaikan toimiala (TOL luokitus) Tilastovuosi vuosi Tilastovuosi 4 numerolla, lyhenne tv 2 (8)
3 PRODCOM-koodi eli tuotenimike prodcom PRODCOM-koodi eli tuotenimike, pituus 8 tai 10 numeroa. Tilastovuodesta 1997 alkaen teollisuuden tuotantotilaston tiedot on kerätty Eurostatin PRODCOM-luettelon mukaisella luokituksella, täydennettynä kansallisilla tarkennuksilla eli kansallisilla lisänimikkeillä. PRODCOM nimiketeksti, joka vastaa PRODCOM-tuotantokoodia kuvaus Nimiketeksti (PRODCOM-koodin mukainen), lyhennetty max 80 merkkiin. Nimikelajitieto lista2 Nimikelajitieto kuvaa tuotenimikkeistön hierarkiaa. Se kertoo, onko nimike kansallinen pää- tai alanimike (kansallinen lisänimike) ja onko kansainvälisillä nimikkeillä Suomessa alanimikkeitä. Kansallisten lisänimikkeiden tarve on harkittu Tilastokeskuksessa Suomen todellisen tuotantorakenteen perusteella. Kansalliset lisänimikkeet ovat numeromerkkisiä ja 10 merkin mittaisia. Mahdolliset arvot: tyhjä = alkuperäinen PRODCOM-nimike (pituus = 8, muotoa NNNNCCPP) X = kansainvälinen PRODCOM-nimike, jolla on kansallinen alanimike (pituus = 8, muotoa NNNNCCPP); nimikkeen tietoa ei kysytä Y = kansainvälisen PRODCOM-nimikkeen kansallinen alanimike (pituus = 10, muotoa NNNNCCPPFF); nimikkeen tieto kysytään Z = kansallinen päänimike, jolla ei ole kansallista alanimikettä (pituus = 10, muotoa NNNNCCFFFF); nimikkeen tieto kysytään Lukumäärät tilastovuonna 2011: LISTA2 = X, "tyhjät" otsikkonimikkeet eli kansallisten alanimikkeiden ylikansalliset päänimikkeet: 52 kpl LISTA2 = Y, kansalliset alanimikkeet: 160 kpl (esimerkki: = mämmi) LISTA2 = Z, kansalliset päänimikkeet: 143 kpl LISTA2 = tyhjä, ylikansalliset päänimikkeet:, joilla ei ole kansallisia alanimikkkeitä: kpl Yhteensä käytössä nimikettä Esimerkkejä tilastovuodesta 2011: , lista2 = X , lista2 = Y , lista2 = Y , lista2 = Y , lista2 = Z Hyödykkeen tuotannon tyyppi t_tyyppi Tuotannon tyyppikoodi ilmoittaa, onko hyödykkeen tuotannosta kysyttävä tiedustelussa jotain muutakin kuin myydyn tuotannon arvo ja määrä. Mahdolliset arvot hyödykekyselykannassa: S = Tiedustellaan myydyn tuotannon arvo ja määrä. (Kaikista nimikkeistä ei kysytä määrää lainkaan, eri syistä.) T = Tiedustellaan em. myydyn tuotannon arvon ja määrän lisäksi kokonaistuotannon määrä Eurostatin tarpeisiin perustuen. K = Tiedustellaan em. myydyn tuotannon arvon ja määrän lisäksi kokonaistuotannon määrä Tilastokeskuksen omiin tarpeisiin perustuen. L = Tiedustellaan em. myydyn tuotannon (L = Luovutetut isot alukset) arvon ja määrän lisäksi kokonaistuotannon arvo (isot alukset, 301-alkuiset tuotenimikkeet). Kokonaistuotannon määrä = tilastovuoden aikana valmistetun tuotannon määrä riippumatta siitä, onko se valmistettu myytäväksi tai jatkojalostettavaksi saman oikeudellisen yksikön sisällä. 3 (8)
4 Yhdistelmätyyppi (oikeudellisen yksikön toimipaikan / toimipaikkojen) vastauksissa yhdtyyp Yhdistelmätyyppi on koodi siitä, että kyseisen ei-sivuutettavan, hyödyketiedusteluun tilastovuonna sisältyvän teollisen varsinaisen toimipaikan (= yhdistelmätoimipaikan) vastauksiin sisältyy myös sivuutettavien teollisten varsinaisten toimipaikkojen vastauksia (samalta oikeudelliselta yksiköltä). Yhdistelmätoimipaikka on kyseessä, jos toimipaikalla on yhdistelmätyyppi = Y tai K. Mahdolliset koodit: Y = monitoimipaikkkaisen teollisen yrityksen ainoa teollinen tiedustelutoimipaikka = ainoa yhdistelmätoimipaikka, johon sisältyvät saman oikeudellisen yksikön kaikki muutkin teolliset varsinaiset toimipaikat (Y-koodillisia toimipaikkoja oikeudellisella yksiköllä on vain yksi. Monitoimipaikkaisella eiteollisella oikeudellisella yksiköllä ei koskaan käytetä Y-koodia, vaan sillä ovat mahdollisia vain X- ja K- koodit, joita esiintyy vähintään yksi kappale.) Z = (aidosti) yksitoimipaikkainen oikeudellinen yksikkö tai minikokoinen oikeudellinen yksikkö = oikeudellisen yksikön ainoa teollinen tiedustelutoimipaikka, johon ei sisälly saman oikeudellisen yksikön muita teollisia varsinaisia toimipaikkoja, koska tällaisia ei ole olemassa (Z-koodillisia toimipaikkoja on vain yksi oikeudellista yksikköä kohden. Z-koodi on ollut käytössä vuodesta 2006 lähtien. Aiemmin Y- koodi kattoi myös Z:n osuuden yhdistelmätyypeistä.) K = tiedustelutoimipaikka, joka sisältää muita teollisia varsinaisia toimipaikkoja = vastaukset antava teollinen toimipaikka, johon sisältyy saman oikeudellisen yksikön muitakin teollisia varsinaisia toimipaikkoja (K-koodillisia toimipaikkoja oikeudellisella yksiköllä voi olla 0 tai vähintään 1 kappaletta.) X = ei yhdistelmätoimipaikka (aito teollinen toimipaikka, yksi- tai monitoimipaikkaisella oikeudellisella yksiköllä, myös sivuutettavalla (eli tiedustelun ulkopuolelle suljetulla) teollisella toimipaikalla esiintyy yhdistelmätyyppikoodi X) Monitoimipaikkaisena vastaavalla oikeudellisella yksiköllä, teollisella tai ei-teollisella, voi olla vastaajatoimipaikoilla sekaisin yhdistelmätyypin koodeja X ja K. Jos yhdtyyp on tyhjä, nämä ovat pääsääntöisesti tapauksia, joissa kenttä estlippu = 3 eli ne eivät ole mukana ko. vuoden otoksessa vaan niillä tieto on estimoitu. Niiden yhdtyyp on haettava edellisestä vuodesta, tai joissakin tapauksissa sitä aiemmalta vuodelta. Yhdistelmätoimipaikalla toimiala on vain ko. yksittäisen (yhdistelmä)toimipaikan oma toimiala eikä se kuvaa sitä laajempaa toimipaikkakokonaisuutta, jonka vastaukset saadaan yhdessä ko. toimipaikkaan kytkettyinä. Jos yhdistelmätyyppi = Y, kuvaa tiedonkeruun kohdetta paremmin koko oikeudellisen yksikön toimiala kuin kytköstoimipaikan oma toimiala. Erillisessä tiedostossa tptunnus_hy_sis.sas on listattu toimipaikat, joiden tuotantotietoja sisältyy yhdistelmätoimipaikkojen tuotantotietoihin. Eli toimipaikka A:n tuotannoksi raportoidaan toimipaikkojen A ja B tuotannon summa, mutta toimipaikkaa B ei aineistossa mainita. ID:nä toimipaikka ja vuosi ja col-muuttujat (76) kertovat niiden "haamutoimipaikkojen" tunnukset, joiden tuotanto on sisällytetty "emotoimipaikkojen" tuotantoon. Sama tiedosto pätee ja voidaan käyttää myös raaka-ainetietoihin. Suojattu toimipaikkatunnus stptunnus Suojattu toimipaikkatunnus Suojattu oikeudellisen yksikön Y-tunnus syrtunnus Suojattu oikeudellisen yksikön (yrityksen) tai yhteisön Y-tunnus eli yritys- ja yhteisötunnus taikka luonnollisen henkilön henkilötunnus (vain poikkeustapauksissa henkilötunnus, jos Y-tunnusta ei ole tai sitä ei löydy). 4 (8)
5 Oikeudellisen yksikön toimiala (TOL luokitus) yrtol08 Oikeudellisen yksikön toimiala, TOL luokitus. Saatavissa 2007 alkaen. PRODCOM-nimikekoodin ensimmäiset 4 merkkiä edustavat nimikkeen 4-numeroista toimialakoodia. Nimikettä tuottavan yrityksen / toimipaikan / toimipaikkayhdistelmän (pää)toimiala voi hyvinkin poiketa nimikkeen omasta toimialasta. Toimipaikan toimiala (TOL luokitus) tptol08 Toimipaikan toimiala, TOL luokitus. Saatavissa 2007 alkaen. PRODCOM-nimikekoodin ensimmäiset 4 merkkiä edustavat nimikkeen 4-numeroista toimialakoodia. Nimikettä tuottavan yrityksen / toimipaikan / toimipaikkayhdistelmän (pää)toimiala voi hyvinkin poiketa nimikkeen omasta toimialasta. Tuotantohavainnon luotettavuus (tiedon varmuus) tai käsittelyn tilanne tvarmuus Tuotantohavainnon tiedon varmuus (TUOTANTO) tai käsittelyn tilanne. Mahdolliset koodit: NULL tai tyhjä = varmuustieto puuttuu (tavanomaisin tilanne) H = hyväksytty A = manuaalisesti arvioitu O = ohjelmallisesti arvioitu (yleensä yrityksen / toimipaikan / toimipaikkayhdistelmän koko vastaus; siis kun keruuyksikkö ei ole vastannut miltään osin) I = imputoitu (ei-otoksessa oleva teollinen miniyritys, tuotantotietojen hyödykekyselykannassa; samalla pitäisi aina olla muuttuja ESTLIPPU = 3) E = epävarma M = tuotannon määrätieto on arvioitu (tietoa käytetään kansalliseen tilastonlaadintaan) U = tuotannon määrätieto on arvioitu EU-tarpeisiin ja on siksi huonompilaatuinen kuin muunlainen arvioitu tieto (tietoa ei käytetä kansalliseen tilastonlaadintaan). Huomautus: Kun kyseessä on hyvänlaatuinen arviotieto, on aineiston käsittelijöitä ohjeistettu käyttämään tiedon varmuus -koodia H, A tai M eikä koodia U. Estimointi / imputointi miniyrityksellä estlippu Yrityksen / toimipaikan arvo-määrä_1-määrä_2-tietojen estimoinnin liputusmuuttuja. Saatavissa = kokotiedot estimoitu teollisella miniyrityksellä (10-19 henkilöä), joka viettää välivuotta hyödyketiedustelusta; kokotiedot: arvo10, arvo35, maara110, maara130, maara210, maara230. (puuttuva tieto) = ei estimoitu (tai ei esim. ole teollinen mini-kokoinen yritys, kokonaishenkilöstö henkeä) Kun estlippu = 3, niin samalla pitäisi aina olla tvarmuus = I = imputoitu (ei-otoksessa olevalla eli tiedustelusta välivuotta viettävällä, tuotantotietojen hyödykekyselykannassa). Teollisia miniyrityksiä on (TOL 2008 pääluokissa B, C) toistaiseksi noin 1600 kpl, mutta niiden yhteenlaskettu myydyn tuotannon arvo edustaa teollisuuden hyödyketilaston myydyn tuotannon kokonaissummasta vain arviolta 2-3 % (vähintään 10 hengen teollisuusyrityksillä + niillä teollisilla toimipaikoilla, jotka kuuluvat päätoimialaltaan ei-teollisille yrityksille ja joilla yrityksillä on kokonaishenkilöstöä vähintään 20 henkeä). Määrätiedon ensisijaisessa mittayksikössä (maara110, maara130) arviointikoodi arv1 Määrätiedon ensisijaisessa mittayksikössä (maara110, maara130) arviointikoodi eli estimoinnin liputusmuuttuja 5 (8)
6 Myyty tuotanto, maara1: 1 = arvio ok 2 = ei voi arvioida Määrätiedon toissijaisessa mittayksikössä (maara210, maara230) arviointikoodi arv2 Määrätiedon toissijaisessa mittayksikössä (maara210, maara230) arviointikoodi eli estimoinnin liputusmuuttuja Myyty tuotanto, maara2: 1 = arvio ok 2 = ei voi arvioida Ensisijainen mittayksikkö (maara110, maara130), hyödyketiedustelu mitta1ti Nimikkeellä hyödyketiedustelussa ensisijaisesti käytettävä määrätietojen mittayksikkö. Tuotantotiedoissa Eurostatin edellyttämä tai harkittu sopivaksi TK:ssa (jos Eurostat ei edellytä määrän kysymistä). Mittayksiköt voivat kuvata painoa tai bruttovetoisuutta, pituutta, pinta-alaa, tilavuutta, lukumäärää (kappaletta tai paria), tehoa ja energiaa, bruttolämpöarvoa tms. Toissijainen mittayksikkö (maara210, maara230), hyödyketiedustelu mitta2ti Nimikkeellä hyödyketiedustelussa toissijaisesti käytettävä määrätietojen mittayksikkö. Myydyn tuotannon arvo, euroa arvo10 Myydyn tuotannon arvo, euroa, kun t_tyyppi = S. Myydyllä tuotannolla tarkoitetaan yrityksen / toimipaikan valmistamien tuotteiden ja puolivalmisteiden kalenterivuoden aikana tapahtunutta myyntiä yrityksen ulkopuolelle tuotannon valmistusajankohdasta riippumatta (veroton myyntihinta). Myyty tuotanto sisältää myös varastosta myynnin. Myydyn tuotannon arvoon tai määrään ei sisällytetä niiden tavaroiden myyntiä, jotka on myyty sellaisenaan ilman jatkojalostusta edelleen toisille yrityksille (kauppatavarat). Myyty tuotanto koskee vain yrityksen Suomessa tapahtunutta eli kotimaista tuotantoa. Tuotteiden arvoon sisältyy - pakkauskustannukset (riippumatta siitä, veloitetaanko ne erikseen) - tuotantotukipalkkiot ja - yrityksen sisäiset siirtokustannukset (esim. kuljetus varastosta myyntiyksikköön). Tuotteiden arvoon ei sisällytetä seuraavia eriä: - arvonlisäverot ja muut kulutusverot - erikseen veloitettavat kuljetuskustannukset yrityksen ulkopuolelle. Jos valmiit tuotteet vuokrataan tai liisataan (esim. tietokonelaitteistot, puhelinasennukset, pesukoneet), niiden arvo arvioidaan ko. tuotteesta sillä hetkellä saatavan markkinahinnan perusteella. Tuotanto käsittää myös teolliset palvelut, joita ovat muokkaus, käsittely, työstö yms. viimeistely, ylläpito ja korjaukset sekä asennukset. Teollisilla palveluilla on omat PRODCOM-palvelunimikkeensä. Yritys / toimipaikka / toimipaikkayhdistelmä ilmoittaa kyseisissä nimikkeissä ***arvoksi*** vain erillisenä palveluna tilaajayritykseltä laskutetun palvelun. Teollisuuden hyödyketilastossa pääsääntö on, että tuotannon ilmoittaa tuotteen tosiasiallinen valmistaja eli alihankinnan ollessa kyseessä alihankkija. Alihankkija ilmoittaa tuotannon määrän ja (arvioidun) markkina-arvon eli arvioidun myydyn tuotannon arvon. 6 (8)
7 Isoista aluksista ilmoitetaan tässä kohdassa (myydyn tuotannon sijasta) kalenterivuonna ***luovutettujen*** alusten arvo ja määrä. Myyty tuotanto -käsite on englanniksi 'production sold'. Kokonaistuotannon arvo, euroa, kun t_tyyppi = L = Luovutettu arvo35 Saatavissa Kokonaistuotannon arvo, euroa, kun t_tyyppi = L = Luovutettu (harvinainen; koskee vain isojen alusten nimikkeitä). Kokonaistuotanto-käsite on englanniksi 'actual production' tai 'total production'. Isojen aluksien valmistuksessa, kun t_tyyppi = L, on yleensä kyseessä useiden vuosien projekti ja arvotietoon tietyltä kalenterivuodelta ei lueta koko aluksen arvoa, vaan ainoastaan ao. vuoden valmiusasteen mukainen osa aluksen arvosta. Käytetään siis osatuloutusta aluksen valmiusasteen mukaan. Huomautus: Isoista aluksista (t_tyyppi = L) ilmoitetaan tässä kohdassa (kokonaistuotannon määrän sijasta) poikkeuksellisesti kalenterivuoden kokonaistuotannon arvo, euroina. Myydyn tuotannon määrä ensisijaisessa mittayksikössä eli määrä_1 maara110 Myydyn tuotannon määrä ensisijaisessa mittayksikössä eli määrä_1, kun t_tyyppi = S, L (tilastovuodesta 2005 alkaen ei ole enää olemassa C-tyyppiä, joka oli myytäväksi aiottu tuotanto), mittayksiköt vaihtelevat paljon, ks. muuttuja MITTA1TI. Myyty tuotanto -käsite on englanniksi 'production sold'. Hyödykenimikkeestä voidaan hyödyketiedustelussa kysyä yksi määrätieto, kaksi määrätietoa tai ei määrätietoa lainkaan. Tuotteen painoon ei lueta pakkauksen painoa. Myydyn tuotannon määrä toissijaisessa mittayksikössä eli määrä_2 maara210 Myydyn tuotannon määrä toissijaisessa mittayksikössä eli määrä_2, kun t_tyyppi = S, L (tilastovuodesta 2005 alkaen ei ole enää olemassa C-tyyppiä, joka oli myytäväksi aiottu tuotanto), mittayksiköt vaihtelevat paljon, ks. muuttuja MITTA2TI. Kokonaistuotannon määrä ensisijaisessa mittayksikössä eli määrä_1 maara130 Kokonaistuotannon määrä ensisijaisessa mittayksikössä eli määrä_1, kun t_tyyppi = T, K, mittayksiköt vaihtelevat paljon, ks. muuttuja MITTA1TI. Kokonaistuotanto tarkoittaa tilastovuoden aikana valmistettua yrityksen / toimipaikan / toimipaikkayhdistelmän tuotantoa riippumatta siitä, onko se valmistettu myytäväksi tai jatkojalostettavaksi saman yrityksen sisällä tai valmistettu varastoon. Kalenterivuoden kokonaistuotanto kysytään (myydyn tuotannon lisäksi) vain erikseen määritellyistä hyödykkeistä, näiden nimikkeiden kohdalla omalla rivillään lomakkeella. Tilastovuonna 2011 kokonaistuotannon määrä kysyttiin 671 nimikkeestä. Kokonaistuotannosta ilmoitetaan yleensä ainoastaan määrä, ei arvoa. Kokonaistuotanto-käsite on englanniksi 'actual production' tai 'total production'. Kokonaistuotannon määrä toissijaisessa mittayksikössä eli määrä_2 7 (8)
8 maara230 Kokonaistuotannon määrä toissijaisessa mittayksikössä eli määrä_2, kun t_tyyppi = T, K, mittayksiköt vaihtelevat paljon, ks. muuttuja MITTA2TI. Ks. samat lisätiedot kuin muuttujassa MAARA130. Salattu tieto salattu Saa arvon yksi, jos arvo- ja määrätiedot on salattu kyseisessä nimikkeessä, muutoin 0. Oikeudellisen yksikön toimiala (TOL luokitus) yrtol02 Oikeudellisen yksikön toimiala (TOL luokitus). Saatavissa PRODCOM-nimikekoodin ensimmäiset 4 merkkiä edustavat nimikkeen 4-numeroista toimialakoodia. Nimikettä tuottavan yrityksen / toimipaikan / toimipaikkayhdistelmän (pää)toimiala voi hyvinkin poiketa nimikkeen omasta toimialasta. Toimipaikan toimiala (TOL luokitus) tptol02 Toimipaikan toimiala (TOL luokitus). Saatavissa asti. PRODCOM-nimikekoodin ensimmäiset 4 merkkiä edustavat nimikkeen 4-numeroista toimialakoodia. Nimikettä tuottavan yrityksen / toimipaikan / toimipaikkayhdistelmän (pää)toimiala voi hyvinkin poiketa nimikkeen omasta toimialasta. 8 (8)
Hyödykkeet: aineet ja tarvikkeet
Aineistokuvaus Hyödykkeet: aineet ja tarvikkeet Sisältökuvaus Teollisuuden Aineet ja tarvikkeet -tilasto sisältää tavaranimikkeittäisiä eli hyödykkeittäisiä arvoja määrätietoja ostetuista aineista ja tarvikkeista
Teollisuustuotanto 2012
Teollisuus 2013 Teollisuustuotanto 2012 Vuoden 2012 teollisuuden tuotannon arvo 88,2 miljardia euroa Teollisuuden tuotantotilaston vuoden 2012 tiedot on päivitetty StatFin-tilastopalveluun 27.11.2013.
Teollisuustuotanto 2013
Teollisuus 2014 Teollisuustuotanto 2013 Metallialojen vaikutus teollisuustuotannon pudotukseen suuri vuonna 2013 Korjattu 11.12.2014. Korjatut luvut merkitty punaisella. Teollisuuden (toimialat B ja C)
Teollisuuden hyödyketiedustelu 2016
Teollisuuden hyödyketiedustelu 2016 Ohjeet 1 1. Yleistä Teollisuuden hyödyketiedustelussa kerätään arvo- ja määrätietoja yritysten tuotannosta sekä tuotantoon käytetyistä aineista ja tarvikkeista hyödykenimikkeittäin.
Teollisuustuotanto 2016
Teollisuus 2017 Teollisuustuotanto 2016 Vuoden 2016 teollisuustuotannon arvo 78 miljardia euroa Tilastokeskuksen teollisuustuotantotilaston mukaan teollisuuden (toimialat B ja C) myydyn tuotannon arvo
Teollisuustuotanto 2010
Teollisuus 2011 Teollisuustuotanto 2010 Vuoden 2010 teollisuuden tuotannon arvo 81 miljardia euroa Teollisuuden tuotantotilaston vuoden 2010 tiedot on päivitetty StatFin-tilastopalveluun 23.11.2011. Tilasto
Teollisuuden hyödyketiedustelu 2014
Teollisuuden hyödyketiedustelu 2014 Ohjeet 1 1. Yleistä Teollisuuden hyödyketiedustelussa kerätään arvo- ja määrätietoja yritysten tuotannosta sekä tuotantoon käytetyistä aineista ja tarvikkeista hyödykenimikkeittäin.
Teollisuuden hyödyketiedustelu 2017
Teollisuuden hyödyketiedustelu 2017 Ohjeet 1 1. Yleistä Teollisuuden hyödyketiedustelussa kerätään arvo- ja määrätietoja yritysten tuotannosta. Tiedot kerätään ensisijaisesti yrityksiltä tai niiden toimipaikoilta.
Teollisuuden hyödyketilastot HT 2012. Ohjeet
Teollisuuden hyödyketilastot HT 2012 Ohjeet Tilastokeskus, Yritysten rakenteet (YR), Hyödyketilastot, HT 2012 1 1. Yleistä Teollisuuden hyödyketiedustelussa kerätään arvo- ja määrätietoja yritysten tuotannosta
Teollisuustuotanto 2017
Teollisuus 2018 Teollisuustuotanto 2017 Vuoden 2017 teollisuustuotannon arvo 86,5 miljardia euroa Tilastokeskuksen teollisuustuotantotilaston mukaan teollisuuden (toimialat B ja C) myydyn tuotannon arvo
Teollisuustuotanto 2008
Teollisuus 2009 Teollisuustuotanto 2008 Vuoden 2008 teollisuuden tuotannon arvo 100 miljardia euroa Teollisuuden tuotantotilaston vuoden 2008 tiedot on päivitetty StatFin -tilastopalveluun 25.11.2009.
Teollisuustuotanto 2015
Teollisuus 2016 Teollisuustuotanto 2015 Vuoden 2015 teollisuustuotannon arvo 77,8 miljardia euroa Tilastokeskuksen teollisuustuotantotilaston mukaan teollisuuden (toimialat B ja C) myydyn tuotannon arvo
Ympäristöliiketoiminta 2010
Ympäristö ja luonnonvarat 2011 Ympäristöliiketoiminta 2010 Metalliteollisuus suurin ympäristöliiketoiminnan tuottaja vuonna 2010 Vuonna 2010 ympäristöliiketoiminnan yhteenlaskettu liikevaihto teollisuudessa
Tärkeimmät tuoteluokitukset
Tärkeimmät tuoteluokitukset CPA, PRODCOM, HS, CN Yritysten rakenteet 11.3.2009 riitta.hakari@tilastokeskus.fi Tärkeimmät tuoteluokitukset CPA Yleinen tuoteluokitus, EU:n toimialoittainen tuoteluokitus,
Tilastointi koetuksella -onko teollisuus teollisuutta vai palveluita. Jukka Pakola Globalisaatioseminaari 17.4.2013
Tilastointi koetuksella -onko teollisuus teollisuutta vai palveluita Globalisaatioseminaari 17.4.2013 Sisältö Taustaa Silmäluokittelua Yleistä toimialaluokituksesta ja sen soveltamisesta Soveltamisen erityistapauksia
Kaupan alueellinen määrävuosiselvitys 2009
Kauppa 2011 Kaupan alueellinen määrävuosiselvitys 2009 Liikevaihto suhteessa myyntipinta-alaan nousi noin 26 prosenttia vuodesta 2004 Suomen vähittäiskauppojen myyntipinta-ala oli yhteensä noin 9,6 miljoonaa
Menetelmäseloste: Teollisuustuotannon volyymi-indeksi
1(15) Menetelmäseloste: Teollisuustuotannon volyymi-indeksi 1. Tilaston yleiskuvaus Teollisuustuotannon volyymi-indeksi on yksi keskeisimmistä lyhyen aikavälin suhdannekuvaajista. Tilasto kuvaa teollisuuden
Tilastokeskuksen Yritysrekisteri - monet mahdollisuudet. Tietopalvelusihteeri Tarja Kiviniemi
Tilastokeskuksen Yritysrekisteri - monet mahdollisuudet Tietopalvelusihteeri Tarja Kiviniemi Yritysrekisteri, tietojärjestelmä -> vuositilastoja ja tuoreita yksikkötason tietoja SYÖTTEET Hallinnolliset
Yhdistetty työntekijä-työnantaja-aineisto (FLEED), otos, työsuhdejaksot
Aineistokuvaus Yhdistetty työntekijä-työnantaja-aineisto (FLEED), otos, työsuhdejaksot Sisältökuvaus Työsuhdejaksot yhdistetyn työntekijä-työnantaja-aineiston (Finnish Longitudinal Employer-Employee Data
Tilastokeskuksen Yritysrekisterin monet mahdollisuudet. Aluepäällikkö Pekka Kettunen
Tilastokeskuksen Yritysrekisterin monet mahdollisuudet Aluepäällikkö Pekka Kettunen SYÖTTEET Hallinnolliset aineistot n. 70 päivitysprosessia / v. - Verohallinto - Patentti- ja rekisterihallitus - Väestörekisterikeskus
Tilastokeskuksen yritysrekisterin hyödyntämismahdollisuudet. Aluepäällikkö Leila Kaunisharju
Tilastokeskuksen yritysrekisterin hyödyntämismahdollisuudet Aluepäällikkö Leila Kaunisharju Tilastokeskuksen yritysrekisterin tarjoamat mahdollisuudet 1. Yritysrekisteri 1.1 Tietojärjestelmä -> vuositilastoja
Yritysrekisterin tilastotiedostot: yritykset 2012
Aineistokuvaus Yritysrekisterin tilastotiedostot: yritykset 2012 Sisältökuvaus Yritysrekisterin yritystason aineisto kattaa liikeyritysten ja yksityisten voittoa tavoittelemattomien yhteisöjen vuosittaiset
Uusi toimialaluokitus TOL 2008
Uusi toimialaluokitus TOL 2008 - Uudistuksen lähtökohdat - Käyttöönotto - Mikä muuttuu - Tilastokeskuksen palvelut Luokitusuudistuksen yleiset lähtökohdat Kv-toimialaluokituksen (ISIC) rakenne tarkistetaan
Tilastokeskuksen yritysrekisterin monet mahdollisuudet. Tietopalvelusihteeri Tarja Kiviniemi
Tilastokeskuksen yritysrekisterin monet mahdollisuudet Tietopalvelusihteeri Tarja Kiviniemi Yritysrekisteri, tietojärjestelmä -> vuositilastoja ja tuoreita yksikkötason tietoja SYÖTTEET Hallinnolliset
Teollisuuden varastotilasto
Teollisuus 2009 Teollisuuden varastotilasto Teollisuuden varastot vähenivät vuoden 2009 ensimmäisellä neljänneksellä vuoden takaisesta Teollisuuden varastojen arvo oli vuoden 2009 maaliskuun lopussa 4,6
Autokaupan määrävuosiselvitys 2010
Kauppa 2012 Autokaupan määrävuosiselvitys 2010 Autokaupassa vähittäis- ja lähes yhtä suuret Vuonna 2010 Tilastokeskuksen mukaan autokaupan tuotteiden lähes 14,5 miljardin euron liikevaihdosta vähittäiskaupan
Teollisuuden varastotilasto
Teollisuus 2011 Teollisuuden varastotilasto 2011, 3. neljännes Teollisuuden varastojen arvot laskivat 2,4 prosenttia vuoden 2011 kolmannella neljänneksellä Teollisuuden varastojen arvo oli vuoden 2011
Teollisuuden varastotilasto
Teollisuus 2010 Teollisuuden varastotilasto 2010, 2. vuosineljännes Teollisuuden varastot vähenivät edelleen vuoden 2010 toisella neljänneksellä Teollisuuden varastojen arvo oli vuoden 2010 kesäkuun lopussa
Teollisuuden varastotilasto
Teollisuus 2011 Teollisuuden varastotilasto 2011, 1. vuosineljännes Teollisuuden varastot kasvoivat 2,9 prosenttia vuoden 2011 ensimmäisellä neljänneksellä Teollisuuden varastojen arvo oli vuoden 2011
Aineistokuvaus. *1. Jätetään osakkuusyritykset pois; data koe; set konsernit9512; if jasenlaji in (1,2,6); run;
Aineistokuvaus Konsernit Sisältökuvaus Konsernirekisterin tiedoista on muodostettu tutkimuskäyttöön yhtenäinen aikasarja vuosille 1995, 1997-2012. Aineisto sisältää konsernitason tietoja konsernin rakenteesta
Konkurssien määrä väheni lähes 13 prosenttia tammi joulukuussa 2010
Oikeus 2011 Konkurssit 2010, joulukuu Konkurssien määrä väheni lähes 13 prosenttia tammi joulukuussa 2010 Vuoden 2010 aikana pantiin vireille 2 864 konkurssia, mikä on 12,5 prosenttia vähemmän kuin vastaavana
Teollisuuden varastotilasto
Teollisuus 2012 Teollisuuden varastotilasto 2011, 4. neljännes Varastojen arvo teollisuudessa kasvoi vuoden 2011 viimeisellä neljänneksellä Teollisuuden varastojen arvo oli Tilastokeskuksen mukaan vuoden
Kaupan varastotilasto
Kauppa 2011 Kaupan varastotilasto 2011, 2. vuosineljännes Kaupan varastot nousivat 7,8 prosenttia vuoden 2011 toisella vuosineljänneksellä Kaupan yritysten varastojen arvo oli Tilastokeskuksen mukaan kesäkuun
Tilastokeskuksen yritysrekisterin monet mahdollisuudet. Tietopalvelusihteeri Kaisu Hautala
Tilastokeskuksen yritysrekisterin monet mahdollisuudet Tietopalvelusihteeri Kaisu Hautala Yritysrekisteri, tietojärjestelmä -> vuositilastoja ja tuoreita yksikkötason tietoja SYÖTTEET Hallinnolliset aineistot
Tekstiilien ja vaatteiden valmistus & valmistuttaminen: yritysten lukumäärä, liikevaihto ja henkilöstö Suomessa 2015 (toimialan ydin) Toukokuu 2017
Tekstiilien ja vaatteiden valmistus & valmistuttaminen: yritysten lukumäärä, liikevaihto ja henkilöstö Suomessa 2015 (toimialan ydin) Toukokuu 2017 Tekstiilien ja vaatteiden valmistuksen ja valmistuttamisen
mahdollisuudet Ahti Leinonen 29.10.2009
Yritysrekisterin monet mahdollisuudet 29.10.2009 Yritys- ja toimipaikkarekisteri! Konserneja noin 6 000! Yrityksiä ja yhteisöjä n. 288 800! Toimipaikkoja yli 326 000! Yritystoiminta: ammatinharjoittajista
Kaupan varastotilasto
Kauppa 2010 Kaupan varastotilasto 2009, 4. neljännes Kaupan varastojen arvo laski edelleen vuoden 2009 viimeisellä neljänneksellä Kaupan yritysten varastojen arvo oli Tilastokeskuksen mukaan joulukuun
Palkkarakenneaineisto-otos Sisältökuvaus
Aineistokuvaus Palkkarakenneaineisto-otos Sisältökuvaus Palkkarakennetilaston aineistosta on poimittu tutkimuskäyttöön otos vuosilta 1995-2013. Palkkarakenneaineisto-otos sisältää yksityiskohtaisia tietoja
Elinkeinoelämän energiatehokkuussopimus Yrityksen liittymisasiakirja Kaupan alan toimenpideohjelma
Elinkeinoelämän energiatehokkuussopimus Yrityksen liittymisasiakirja Kaupan alan toimenpideohjelma Liittyvä yritys: Yrityksen nimi liittyy tällä asiakirjalla ja sen liitteillä (Liittymistiedot, Toimenpideohjelma)
Yritysrekisterin monet mahdollisuudet
Yritysrekisterin monet mahdollisuudet 17.11.2010 Yritys- ja toimipaikkarekisteri Konserneja noin 6 000 Yrityksiä ja yhteisöjä n. 288 800 Toimipaikkoja yli 326 000 Yritystoiminta: ammatinharjoittajista
Teollisuuden varastotilasto
Teollisuus 2010 Teollisuuden varastotilasto 2009, 4. neljännes Teollisuuden varastot vähenivät vuoden 2009 neljännellä neljänneksellä vuoden takaisesta Teollisuuden varastojen arvo oli vuoden 2009 joulukuun
Vuonna 2013 talonrakennusalan yritysten tuotot korjausrakentamisesta olivat 6 miljardia euroa
Rakentaminen 2014 Korjausrakentaminen Rakennusyritysten korjaukset Vuonna 2013 talonrakennusalan yritysten tuotot korjausrakentamisesta olivat 6 miljardia euroa Tilastokeskuksen mukaan vähintään 5 hengen
Ympäristöliiketoiminta 2011
Ympäristö ja luonnonvarat 2012 Ympäristöliiketoiminta 2011 arvo liki 12 miljardia euroa liikevaihto vuonna 2011 oli 11,8 miljardia euroa, suurimpana toimialana metalliteollisuus. Rakentaminen oli tilastossa
Palvelujen tuottajahintaindeksit. Ohjeet web-lomakkeen täydentämiseen
Palvelujen tuottajahintaindeksit Ohjeet web-lomakkeen täydentämiseen 1 Yleistä web-lomakkeesta Käyttäjätunnus ja salasana Tekniset tiedot ja tietoturva Palvelujen tuottajahintaindeksin web-hintakeruu on
Kaupan varastotilasto
Kauppa 2011 Kaupan varastotilasto 2011, 3. vuosineljännes Kaupan varastot kasvoivat 12,1 prosenttia vuoden 2011 kolmannella vuosineljänneksellä Kaupan yritysten varastojen arvo oli Tilastokeskuksen mukaan
Globalisaatio. Haasteet palvelujen ulkomaankaupan tilastoinnissa
Globalisaatio Haasteet palvelujen ulkomaankaupan tilastoinnissa Palvelujen ulkomaankaupan tilasto Kuvaa palvelujen vientiä ja tuontia palvelutyypeittäin ja kohdemaittain Sisältää konsernien sisäisen kaupan
Maakuntien väliset kauppavirrat Aluepanos-tuotosseminaari
Maakuntien väliset kauppavirrat 2002 Aluepanos-tuotosseminaari 4.10.2006 1 Johdanto! Kauppavirtojen mallinnus perustuu harvoin suoraan tietoon alueiden välisestä viennistä ja tuonnista (Harris & Liu 1997)!
Palvelujen alue- ja toimialatilasto, 2007
Palvelut 2009 Palvelujen alue- ja toimialatilasto, 2007 Majoitus- ja ravitsemistoiminnan jalostusarvosta lähes 40 prosenttia kertyi Uudellamaalla vuonna 2007 Tilastokeskuksen mukaan majoitus- ja ravitsemistoiminnan
Yritysrekisteri, tuotantojärjestelmä
Yit Yritysrekisterin t i monet mahdollisuudet Yritysrekisteri, tuotantojärjestelmä SYÖTTEET KÄSITTELY Hallinnolliset aineistot mm. verohallinto prh vrk tullihallitus valtiokonttori kuntien eläkevakuutus
Korjausrakentaminen 2012
Rakentaminen 2013 Korjausrakentaminen 2012 Rakennusyritysten korjaukset Vuonna 2012 talonrakennusyritykset korjasivat rakennuksia 5,6 miljardilla eurolla Tilastokeskuksen mukaan vähintään 5 hengen talonrakennusyrityksissä
Tilastokeskuksen yritysrekisteri yritysmarkkinoinnin kohdentamiseen
Tilastokeskuksen yritysrekisteri yritysmarkkinoinnin kohdentamiseen Tilastotiedon hyödyntäminen liiketoiminnassa - Tilastokeskuksen asiakasseminaari Turussa Suunnittelija Päivi Krzywacki, 13.3.2008 Tilastokeskuksen
Teollisuuden ympäristönsuojelumenot 2012
Ympäristö ja luonnonvarat 2014 Teollisuuden ympäristönsuojelumenot Teollisuus investoi ympäristönsuojeluun vuonna aiempaa enemmän Teollisuus investoi ympäristönsuojeluun vuonna aiempaa enemmän, noin 302
Ympäristöliiketoiminta 2009
Ympäristö ja luonnonvarat 2010 Ympäristöliiketoiminta 2009 Lajiteltujen materiaalien kierrätys oli suurin ympäristöliiketoiminnan toimiala vuonna 2009 Ympäristöliiketoimintaan kuuluvien toimialojen yritysten
Talonrakennusalan yritysten korjausrakentamisen urakoista kertyi 7,6 miljardia euroa vuonna 2016
Rakentaminen 2017 Korjausrakentaminen Rakennusyritysten korjaukset 2016 Talonrakennusalan yritysten korjausrakentamisen urakoista kertyi 7,6 miljardia euroa vuonna 2016 Tilastokeskuksen mukaan vähintään
Kaupan varastotilasto
Kauppa 2012 Kaupan varastotilasto 2011, 4. vuosineljännes Kaupan varastot kasvoivat 12,5 prosenttia vuoden 2011 viimeisellä vuosineljänneksellä Kaupan yritysten varastojen arvo oli Tilastokeskuksen mukaan
Teollisuuden ympäristönsuojelumenot 2014
Ympäristö ja luonnonvarat 2016 Teollisuuden ympäristönsuojelumenot Teollisuuden ympäristönsuojelumenot 850 miljoonaa euroa vuonna Teollisuus investoi vuonna ympäristönsuojeluun 266 miljoonaa euroa. Ympäristönsuojelun
Teollisuustuotanto väheni marraskuussa 15,2 prosenttia vuoden takaisesta
Tilastokeskus - Teollisuustuotanto väheni marraskuussa 15,2 prosenttia vuoden takais... http://www.stat.fi/til/ttvi/2009/11/ttvi_2009_11_2010-01-08_tie_001.html?tulosta Page 1 of 3 Teollisuustuotanto väheni
Palvelujen alue- ja toimialatilasto 2010
Palvelut 2012 Palvelujen alue- ja toimialatilasto 2010 Teknisten palvelujen jalostusarvosta 41 prosenttia kertyi Uudeltamaalta vuonna 2010 Tekniset palvelut on toimialana erittäin keskittynyt Uudellemaalle,
Kaupan varastotilasto
Kauppa 2010 Kaupan varastotilasto 2010, 3. vuosineljännes Kaupan varastot laskivat 7,3 prosenttia vuoden 2010 kolmannella neljänneksellä Kaupan yritysten varastojen arvo oli Tilastokeskuksen mukaan syyskuun
Korjausrakentaminen 2010
Rakentaminen 2011 2010 Rakennusyritysten Suurimpien rakennusyritysten korjausrakentamisen liikevaihto kasvoi 3 prosenttia vuonna 2010 Vähintään 10 hengen rakennusyritysten korjausrakentamisesta kertynyt
Teollisuuden uudet tilaukset - indeksi. Tiedotustilaisuus
Teollisuuden uudet tilaukset - indeksi Tiedotustilaisuus 9.3.2007 Teollisuuden uudet tilaukset -indeksi! Tilaston kuvaus! Kattavuus! Tiedonkeruu! Laskentamenetelmä! Tuoreimman aikasarjan julkaisu! Tilaston
Teollisuuden varastotilasto 2008, 4. vuosineljännes
Teollisuus 2009 Teollisuuden varastotilasto 2008, 4. vuosineljännes Tehdasteollisuuden varastot kasvoivat vuoden 2008 viimeisellä neljänneksellä vuoden takaisesta Tehdasteollisuuden varastojen arvo oli
Palveluiden alue- ja toimialatilasto 2012
Palvelut 2014 Palveluiden alue- ja toimialatilasto 2012 Kaupan jalostusarvo laski 5 prosenttia vuonna 2012 Kaupan toimialojen jalostusarvo vuonna 2012 oli 5 prosenttia vähemmän kuin vuotta aiemmin. Eniten
Avoimia työpaikkoja ensimmäisellä vuosineljänneksellä hieman enemmän kuin vuosi sitten
Työmarkkinat 2016 Avoimet työpaikat 2016, 1. vuosineljännes Avoimia työpaikkoja ensimmäisellä vuosineljänneksellä hieman enemmän kuin vuosi sitten Avoimia työpaikkoja oli Tilastokeskuksen avoimet työpaikat
Vähittäiskaupan määrävuosiselvitys 2012
Kauppa 2014 Vähittäiskaupan määrävuosiselvitys 2012 Elintarvikkeet ja juomat vähittäiskaupan suurin tuoteryhmä 2012 Elintarvikkeet ja juomat olivat selvästi vähittäiskaupan myynnin suurin tuoteryhmä vuonna
Menetelmäseloste: Teollisuustuotannon volyymi-indeksi
Menetelmäseloste: Teollisuustuotannon volyymi-indeksi 1. Tilaston yleiskuvaus Teollisuustuotannon volyymi-indeksi on yksi keskeisimmistä lyhyen aikavälin suhdannekuvaajista. Tilasto kuvaa teollisuuden
Tekstiili- ja muotialan ydin: Tekstiilien ja vaatteiden valmistus & valmistuttaminen. Yritysten määrä, henkilöstö & liikevaihto
Tekstiili- ja muotialan ydin: Tekstiilien ja vaatteiden valmistus & valmistuttaminen Yritysten määrä, henkilöstö & liikevaihto Tekstiilien ja vaatteiden valmistuksen ja valmistuttamisen toimialojen yritysten
Rakennusyritysten rakennuksiin kohdistuvien korjausurakoiden arvo oli 8,9 miljardia euroa vuonna 2017
Rakentaminen 2018 Korjausrakentaminen Rakennusyritysten korjaukset 2017 Rakennusyritysten rakennuksiin kohdistuvien korjausurakoiden arvo oli 8,9 miljardia euroa vuonna 2017 Tilastokeskuksen mukaan vähintään
Teollisuuden ympäristönsuojelumenot 2011
Ympäristö ja luonnonvarat 2013 Teollisuuden ympäristönsuojelumenot Teollisuuden ympäristöinvestoinneista suurin osa ilmansuojeluun vuonna Teollisuuden investoinnit ympäristönsuojeluun lisääntyivät edellisistä
Tuntipalkkaisten ohjeet
Kuntasektorin palkkatiedustelu Tuntipalkkaisten ohjeet Tuntipalkkatilastoissa selvitetään sekä tehdyn työajan että ei-tehdyn työajan ansioita. Tehdyn työajan ansioista muodostetaan kaksi tilastokäsitettä:
Teollisuuden ympäristönsuojelumenot 2009
Ympäristö ja luonnonvarat 2011 Teollisuuden ympäristönsuojelumenot Kaivosteollisuus investoi ympäristönsuojeluun eniten vuonna Teollisuuden investoinnit ympäristönsuojeluun pysyivät lähes edellisvuotisella
Elinkeinoelämän energiatehokkuussopimus Yrityksen liittymisasiakirja Energiavaltaisen teollisuuden toimenpideohjelma
Elinkeinoelämän energiatehokkuussopimus Yrityksen liittymisasiakirja Energiavaltaisen teollisuuden toimenpideohjelma Liittyvä yritys: Yrityksen nimi liittyy tällä asiakirjalla ja sen liitteillä (Liittymistiedot,
Teollisuuden varastotilasto
Teollisuus 2008 Teollisuuden varastotilasto Tehdasteollisuuden varastot kasvoivat vuoden takaisesta vuoden 2008 kolmannella neljänneksellä Tehdasteollisuuden varastojen arvo oli vuoden 2008 syyskuun lopussa
Teollisuuden ympäristönsuojelumenot 2013
Ympäristö ja luonnonvarat 2015 Teollisuuden ympäristönsuojelumenot Teollisuus käytti ympäristönsuojeluun lähes 900 miljoonaa euroa vuonna Teollisuus investoi vuonna ympäristönsuojeluun noin 277 miljoonaa
Vireille pantujen konkurssien määrä väheni tammi helmikuussa 2010
Oikeus 2010 Konkurssit 2010, helmikuu Vireille pantujen konkurssien määrä väheni tammi helmikuussa 2010 Tammi helmikuussa pantiin vireille 504 konkurssia, mikä on yli 14 prosenttia vähemmän kuin vuotta
Ympäristöliiketoiminta 2013
Ympäristö ja luonnonvarat 2014 Ympäristöliiketoiminta 2013 Ympäristöliiketoiminnan liikevaihdossa pientä kasvua vuonna 2013 Ympäristöliiketoiminta kasvoi hieman vuonna 2013 edellisvuoteen verrattuna. Ympäristöliiketoiminnalla
Alueellinen yritystoimintatilasto 2017
Yritykset 201 Alueellinen yritystoimintatilasto 201 Metalliteollisuus teollisuuden kasvumoottorina useissa maakunnissa vuonna 201 Teollisuuden (TOL B-E) toimipaikkojen tuotanto kasvoi palveluita (TOL H-S),
Asiakaskohtainen suhdannepalvelu Nopeat toimialoittaiset ja alueittaiset suhdannetiedot yritysten toimintaympäristön seurantaan
Asiakaskohtainen suhdannepalvelu Nopeat toimialoittaiset ja alueittaiset suhdannetiedot yritysten toimintaympäristön seurantaan Seinäjoki 22.04.2008 Satu Elho (09) 1734 2966 palvelut.suhdanne@tilastokeskus.fi
Korjausrakentaminen 2011
Rakentaminen 2012 2011 Rakennusyritysten Vuonna 2011 suurimpien talonrakennusyritysten korjausrakentamisen liikevaihto kasvoi 5 prosenttia vuoden takaisesta Korjausrakentamisesta kertynyt liikevaihto vähintään
Konkurssien määrä väheni 15 prosenttia tammi syyskuussa 2010
Oikeus 2010 2010, syyskuu Konkurssien määrä väheni 15 prosenttia tammi syyskuussa 2010 Tammi syyskuussa pantiin vireille 2 130 konkurssia, mikä on 15 prosenttia vähemmän kuin vastaavana ajankohtana vuotta
Talonrakennusalan yritysten korjausrakentamisen urakoista kertyi 6,8 miljardia euroa vuonna 2015
Rakentaminen 2016 Korjausrakentaminen Rakennusyritysten korjaukset 2015 Talonrakennusalan yritysten korjausrakentamisen urakoista kertyi 6,8 miljardia euroa vuonna 2015 Tilastokeskuksen mukaan vähintään
Korkeakoulujen KOTA-seminaari, Jyväskylä
Tilastokeskuksen tiedonkeruut korkeakouluilta Opiskelija- ja tutkintotiedonkeruut Korkeakoulujen, Jyväskylä Anna Loukkola Koulutustilastojen tarvitsemat tiedot korkeakouluilta Syksy 2014: Tutkintoon johtavan
Yritysrekisterin monet mahdollisuudet
Yritysrekisterin monet mahdollisuudet 18.11.2009 Yritys- ja toimipaikkarekisteri Konserneja noin 6 000 Yrityksiä ja yhteisöjä n. 288 800 Toimipaikkoja yli 326 000 Yritystoiminta: ammatinharjoittajista
Teollisuuden ympäristönsuojelumenot 2010
Ympäristö ja luonnonvarat 2012 Teollisuuden ympäristönsuojelumenot Kaivosteollisuus ja energiantuotanto suurimmat investoijat ympäristönsuojeluun vuonna Teollisuuden investoinnit ympäristönsuojeluun vähenivät
1 / 5. Lomake 21: ILMOITUS. elintarvikelain (23/2006, muutos 352/2011) 13 1 momentin mukaisesta elintarvikehuoneistosta
Lomake 21: ILMOITUS 1 / 5 elintarvikelain (23/2006, muutos 352/2011) 13 1 momentin mukaisesta elintarvikehuoneistosta Toimija täyttää soveltuvin osin Ilmoitus elintarvikehuoneistosta tai siinä tapahtuvasta
Konkurssien määrä väheni tammi maaliskuussa 2010
Oikeus 2010 2010, maaliskuu Konkurssien määrä väheni tammi maaliskuussa 2010 Tammi maaliskuussa pantiin vireille 797 konkurssia, mikä on lähes 11 prosenttia vähemmän kuin vastaavana ajankohtana vuotta
Teollisuustuotannon volyymi-indeksi
Teollisuus 2012 Teollisuustuotannon volyymi-indeksi 2012, kesäkuu Teollisuustuotanto laski kesäkuussa prosentin vuoden takaisesta Koko teollisuuden työpäiväkorjattu tuotanto oli Tilastokeskuksen mukaan
Konkurssit. Konkurssien määrä kasvoi 4,8 prosenttia tammi-toukokuussa , toukokuu
Oikeus 2013 2013, toukokuu Konkurssien määrä kasvoi 4,8 prosenttia 2013 Tilastokeskuksen tietojen mukaan 2013 pantiin vireille 1 398 konkurssia, mikä on 64 konkurssia (4,8 prosenttia) enemmän kuin vastaavana
Teollisuustuotannon volyymi-indeksi
Teollisuus 2018 Teollisuustuotannon volyymi-indeksi 2018, lokakuu Teollisuustuotanto kasvoi lokakuussa vuodentakaisesta mutta väheni edellisestä kuukaudesta Kausitasoitettu teollisuustuotanto (TOL BCD)
Henkilövalmisaineistomoduulit: Työssäkäyntitiedot, kokonaisaineisto
Aineistokuvaus Henkilövalmisaineistomoduulit: Työssäkäyntitiedot, kokonaisaineisto Sisältökuvaus Työssäkäyntitiedot-moduuli sisältää tietoja henkilön työssäkäynnistä. Aineisto voidaan linkata muihin valmisaineistoihin
Konkurssit. Konkurssien määrä väheni 13 prosenttia tammi marraskuussa , marraskuu
Oikeus 2010 2010, marraskuu Konkurssien määrä väheni 13 prosenttia tammi marraskuussa 2010 Tammi marraskuussa pantiin vireille 2 631 konkurssia, mikä on 13 prosenttia vähemmän kuin vastaavana ajankohtana
Rakentamisen alue- ja toimialatilasto 2011
Rakentaminen 2013 Rakentamisen alue- ja toimialatilasto 2011 Rakentamisen jalostusarvo kasvoi 8 prosenttia vuonna 2011 Rakentamisen jalostusarvo kasvoi Kymenlaaksoa lukuun ottamatta koko maassa vuonna
Rakentamisen alue- ja toimialatilasto 2010
Rakentaminen 2012 Rakentamisen alue- ja toimialatilasto 2010 Rakentamisen jalostusarvo laski 4,9 prosenttia vuonna 2010 Rakentamisen jalostusarvo laski lähes koko maassa vuonna 2010. Jalostusarvo kasvoi
Konkurssien määrä kasvoi 31 prosenttia tammi syyskuussa 2009
Oikeus 2009 2009, syyskuu Konkurssien määrä kasvoi 31 prosenttia tammi syyskuussa 2009 Tammi syyskuussa pantiin vireille 2 488 konkurssia, mikä on 31 prosenttia enemmän kuin vastaavana ajankohtana vuotta
Yrityssaneerauksien määrä kasvoi 10,9 prosenttia vuonna 2013
Oikeus 2014, 4. vuosineljännes Yrityssaneerauksien määrä kasvoi 10,9 prosenttia vuonna Otsikko korjattu 29.1.2014 klo 10.15. Oli aiemmin 13,2 prosenttia. Tilastokeskuksen tietojen mukaan pantiin vireille
Teollisuuden alue- ja toimialatilasto 2012
Teollisuus 2014 Teollisuuden alue- ja toimialatilasto 2012 Teollisuustuotannon jalostusarvo laski 7 prosenttia vuonna 2012 Vuonna 2012 koko teollisuuden (BCDE) jalostusarvo laski 7 prosenttia edellisvuodesta.
Teollisuustuotanto 2014
Teollisuus 2015 Teollisuustuotanto 2014 Vuoden 2014 teollisuustuotannon arvo 81,3 miljardia euroa Tilastokeskuksen teollisuustuotantotilaston mukaan teollisuuden (toimialat B ja C) myydyn tuotannon arvo
Teollisuuden energiankäyttö 2010
Energia 2011 Teollisuuden energiankäyttö 2010 Teollisuustuotannon elpyminen lisäsi myös teollisuuden energiankulutusta vuonna 2010 Teollisuuden energiankulutus kasvoi Tilastokeskuksen mukaan noin 13 prosenttia
Teollisuuden ja kaupan varastotilasto
Yritykset 2013 Teollisuuden ja kaupan varastotilasto 2013, 1. neljännes Varastojen arvo laski vuoden takaisesta sekä teollisuuden että kaupan toimialalla vuoden 2013 ensimmäisellä neljänneksellä Teollisuuden
Teollisuuden ja kaupan varastotilasto
Yritykset 2012 Teollisuuden ja kaupan varastotilasto 2012, 1. neljännes Varastojen arvo kasvoi teollisuudessa vuoden 2012 ensimmäisellä neljänneksellä Teollisuuden varastojen arvo oli Tilastokeskuksen