Alueellinen yritystoimintatilasto 2017
|
|
- Teija Seppälä
- 6 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 Yritykset 201 Alueellinen yritystoimintatilasto 201 Metalliteollisuus teollisuuden kasvumoottorina useissa maakunnissa vuonna 201 Teollisuuden (TOL B-E) toimipaikkojen tuotanto kasvoi palveluita (TOL H-S), kauppaa (TOL G) ja rakentamista (TOL F) ripeämmin vuonna 201. Teollisuuden tuotannon bruttoarvo oli 129 miljardia euroa, kasvaen 11 miljardia edellisvuodesta. Puolet kasvusta, noin 6 miljardia, tuotti teollisuuden suurin toimiala metalliteollisuus (TOL 24-30,33). Maakunnittain tarkasteltuna teollisuuden kasvulukemissa metallin osuus oli yli puolet useassa maakunnassa. Tuotannon bruttoarvon kasvu maakunnittain vuonna 201 Vuonna 201 Suomessa toimi yritystä, joilla oli noin toimipaikkaa. Toimipaikkojen yhteenlaskettu tuotannon bruttoarvo oli 309 miljardia euroa. Tuotanto kasvoi 25 miljardia eli 9 prosenttia edellisvuodesta. Vuotta aiemmin tuotannon kasvu oli 9 miljardia ja tällöin kasvua kertyi 3 prosenttia vuoteen 2015 verrattuna. Helsinki Tietoja lainattaessa lähteenä mainittava Tilastokeskus.
2 Tuotannon bruttoarvosta jäi tuotantokulujen vähentämisen jälkeen jalostusarvoa kaikille toimipaikoille yhteensä 110,5 miljardia euroa. Jalostusarvo kasvoi miljardia edellisestä vuodesta eli kasvua kertyi prosenttia. Vuotta aiemmin se oli 5 prosenttia. Tuotannon jalostusarvon kasvu maakunnissa vuonna 201 Toimipaikkojen yhteenlaskettu henkilöstön määrä oli 1,45 miljoonaa kokoaikaiseksi muunnettuna. Henkilöstön määrä kasvoi yhteensä noin henkilötyövuotta. Toimipaikoista noin puolet oli palvelualoilla, ja niissä henkilöstön määrä kasvoi Eniten palvelualan henkilöstöstä toimi hallinto- ja tukipalveluissa (TOL N). Toimiala käsittää muun muassa vuokraus- ja leasingtoimintaa, työnvälitystoimintaa, matkatoimistojen toimintaa sekä hallinto- ja tukipalveluja liike-elämälle. Palvelualojen henkilöstömäärät (kokoaikaiseksi muunnettuna) vuosina
3 Tietolähteen muutos vaikutti kiinteistöalan tuotannon bruttoarvoon vuonna 201 Tietolähteessä tapahtuneen muutoksen johdosta kiinteistöalan tuotannon bruttoarvo vuonna 201 ei ole vertailukelpoinen verrattuna vuoteen Yritystasolla kiinteistöalan tuotot ovat nyt aiempaa tarkemmin selvitettävissä ja ne voidaan paremmin kohdistaa kiinteistöalan toimipaikoille. Kiinteistöalan tuotannon bruttoarvo oli 12,6 miljardia euroa vuonna 201. Luku käsittää tietosisältömuutoksesta johtuvaa lisäystä 2 miljardia euroa. Vaikutus heijastui palvelutoimialoille, johon kiinteistöala sisältyy, kuten myös koko maan tuotannon bruttoarvoon. Palvelualojen tuotannon bruttoarvo maakunnittain vuonna 201 Maakunta Uusimaa Pirkanmaa Varsinai-Suomi Pohjois-Pohjanmaa Keski-Suomi Pohjois-Savo Kymenlaakso Satakunta Päijät-Häme Lappi Pohjanmaa Etelä-Pohjanmaa Kanta-Häme Pohjois-Karjala Etelä-Karjala Etelä-Savo Ahvenanmaa Keski-Pohjanmaa Kainuu Tuntematon Kaikki yhteensä Palvelut (TOL H-S) milj Palvelualat (TOL H-S) pl. kiinteistöala milj
4 Sisällys Taulukot Liitetaulukot Liitetaulukko 1. Toimipaikkojen lukumäärä, henkilöstön määrä, tuotannon brutto- ja jalostusarvo toimialoittain vuosina Alueellisen yritystoimintatilaston laatuseloste...6 4
5 Liitetaulukot Liitetaulukko 1. Toimipaikkojen lukumäärä, henkilöstön määrä, tuotannon brutto- ja jalostusarvo toimialoittain vuosina Toimipaikkojen lukumäärä Muutos, lkm Maa-, metsä- ja kalatalous (TOL A) Teollisuus (TOL B,C,D,E) Rakentaminen (TOL F) Kauppa (TOL G) Muut palvelut (TOL H-S) Kaikki yhteensä Henkilöstön lukumäärä kokoaikaiseksi muunnettuna Muutos, henkilötyövuotta Maa-, metsä- ja kalatalous (TOL A) Teollisuus (TOL B,C,D,E) Rakentaminen (TOL F) Kauppa (TOL G) Muut palvelut (TOL H-S) Kaikki yhteensä Tuotannon bruttoarvo, milj Muutos, milj Muutos-% Maa-, metsä- ja kalatalous (TOL A) Teollisuus (TOL B,C,D,E) Rakentaminen (TOL F) Kauppa (TOL G) Muut palvelut (TOL H-S pl. kiinteistöala) Kaikki yhteensä (pl. kiinteistöala) Tuotannon jalostusarvo, milj Muutos, milj. Muutos-% Maa-, metsä- ja kalatalous (TOL A) Teollisuus (TOL B,C,D,E) Rakentaminen (TOL F) Kauppa (TOL G) Muut palvelut (TOL H-S) Kaikki yhteensä
6 Alueellisen yritystoimintatilaston laatuseloste 1. Tilastotietojen relevanssi Alueellinen yritystoimintatilasto kuvaa Suomessa toimivien yritysten toimipaikkojen rakennetta ja toimintaa alueittain, toimialoittain ja kokoluokittain. Perusmuuttujia ovat: toimipaikkojen lukumäärä, henkilöstön lukumäärä, liikevaihto, tuotannon bruttoarvo ja jalostusarvo. Tilaston yhteydessä esitetään tilastotietoja myös julkisyhteisöjen toimipaikoista. Toimipaikka Tilastoyksikkönä on yrityksen tai muun taloudellista toimintaa harjoittavan yksikön toimipaikka. Toimipaikka voi jo sellaisenaan muodostaa yrityksen (yksitoimipaikkainen yritys) tai sitten olla selkeästi rajattava osa yritystä (monitoimipaikkainen / monitoimialainen yritys). Varsinainen toimipaikka on yhden yrityksen tai yritystyyppisen yksikön omistama, yhdessä paikassa sijaitseva ja pääasiassa yhdenlaisia tavaroita tai palveluja tuottava yksikkö. Varsinaisella toimipaikalla on yleensä sekä henkilöstöä että liikevaihtoa. Tilasto käsittää myös aputoimipaikat. Ne ovat toimipaikkoja, jotka tukevat yrityksen varsinaisten toimipaikkojen tuotantoa. Aputoimipaikka voi olla esimerkiksi varasto, hallinto- tai kuljetuspalveluja tuottava yksikkö. Aputoimipaikalla voi olla palkansaajia, mutta ei liikevaihtoa. Yrityksen varsinaiset toimipaikat kattavat aputoimipaikan liiketoimintakulut (sisäinen toimitus). Toimipaikan alueellisena yksikkönä on sijaintikunta. Henkilöstö Henkilöstö sisältää sekä palkansaajien että yrittäjien työpanoksen henkilötyövuosina mitattuna. Esimerkiksi läpi vuoden kokoaikaisena työskennelleen henkilön työpanos vastaa yhtä henkilötyövuotta. Vastaavasti esimerkiksi vuoden ajan puolipäiväisenä työskennellyt henkilö vastaa puolta henkilötyövuotta. Varsinaisen toiminnan myyntituotot, joista on vähennetty myönnetyt alennukset sekä arvonlisävero ja muut välittömästi myynnin määrään perustuvat verot. Tuotannon bruttoarvo Tuotannon bruttoarvo mittaa toimipaikan tosiasiallista tuotantoa. Tuotantotoimintaan lasketaan mukaan liikevaihdon lisäksi kaikki tuotantoon liittyvät tuotot, myös valmistus omaan käyttöön ja valmistus, joka toimitetaan yrityksen muille toimipaikoille. Kauppatavaroiden hankinta vähennetään tuotoista, jotta tuotantotoimintaan saadaan mukaan vain kauppatavaroiden myynnistä syntyvä marginaali. Bruttoarvon laskentakaava: + toimitukset yrityksen muiden toimipaikkojen käyttöön + valmistevarastojen muutos + valmistus omaan käyttöön + liiketoiminnan muut tuotot - kauppatavaroiden hankinta + kauppatavaroiden varastomuutos = BRUTTOARVO Tuotannon jalostusarvo Jalostusarvo mittaa toimipaikan varsinaisessa tuotantotoiminnassa eri tuotannontekijöiden tuottamaa yhteenlaskettua arvonlisäystä. Jalostusarvo lasketaan tuotantotoiminnasta saatujen tuottojen ja toiminnasta 6
7 aiheutuneiden kustannusten erotuksena. Määritelmän mukaan kustannuksiin ei sisällytetä toimipaikan työvoimasta aiheutuvia kustannuksia. Jalostusarvon laskentakaava: + toimitukset yrityksen muiden toimipaikkojen käyttöön + valmistevarastojen muutos + valmistus omaan käyttöön + liiketoiminnan muut tuotot - aine- ja tarvikeostot - ostot muilta toimipaikoilta + ostovarastojen muutos - ulkopuoliset palvelut - liiketoiminnan muut kulult = JALOSTUSARVO. Toimialaluokitus Käytetty toimialaluokitus TOL 2008 perustuu EU:n toimialaluokitukseen NACEen. Toimipaikan toimialaksi määritellään se, mitä toimintaa toimipaikalla eniten harjoitetaan. Toimialaluokitus: Alueluokitus Kokoluokitukset Henkilöstön suuruusluokka (hlöä) Liikevaihdon suuruusluokka (tuhatta euroa) Tilastotutkimuksen menetelmäkuvaus Tilastokeskuksen yritysrekisteri ylläpitää toimipaikkarekisteriä. Yritysrekisteri tiedustelee toimipaikkojen perustiedot (toimiala, sijainti, palkansaajat) seuraavilla tiedusteluilla: * Yritysrekisterin monitomipaikkaisten yritysten tiedustelu
8 * Yritysrekisterin yksitomipaikkaisten yritysten tiedustelu * Toimipaikkarakenne- ja henkilötiedustelu Toimipaikkojen yritystoimintaan liittyviä kyselyitä ovat: * Teollisuuden T5 -toimipaikkakysely * Toimipaikkayhdistelmä kysely (TILKES kyselyn liite) Kts. kyselyjen tietosisällöt: T5 toimipaikkakysely kohdistuu yksittäiselle teolliselle toimipaikalle. Toimipaikkayhdistelmä kysely kohdistuu rakentamisen, kaupan ja palvelualan yrityksille. Toimipaikkayhdistelmä käsittää useita yrityksen toimipaikkoja, jotka muodostavat kokonaisuuden toimialaluokan 2 numerotasolla. Toimipaikkayhdistelmä kyselyillä kevennetään suurten monialayritysten vastausrasitetta. Toimipaikkaprosessi jakaa kyselyihin kuulumattomille sekä toimipaikkayhdistelmiin kuuluville toimipaikoille yritystoiminnan tiedot menetelmällisesti. Menetelmässä käytetään hyväksi toimialakohtaisia muuttujakertoimia, jotka kerrotaan toimipaikan henkilöstömäärällä. Tämän jälkeen toimipaikkojen tiedot täsmäytetään skaalauskertoimella toimipaikkayhdistelmän tai yrityksen tietoihin. Toimialakohtaiset muuttujakertoimet on muodostettu regressioanalyysin avulla. Selittävänä muuttujana on yrityksen henkilöstön lukumäärä. Regressioanalyysin lähdeaineisto käsittää toimialapuhtaat yritykset. Toimipaikkojen tiedon lähde tilastovuonna 201 (liikevaihto miljoonaa euroa) Päätoimiala Teollisuus BCDE Rakentaminen F Tiedon lähde Tp lkm Liikevaihdon osuus -% Tp lkm Liikevaihdon osuus -% T5 lomake Yksitoimipaikkainen 1) Toimipaikkayhdistelmä Imputoitu Yhteensä ) Yksitoimipaikkaisen yrityksen tiedot siirtyvät suoraan toimipaikalle Toimipaikkojen tiedon lähde tilastovuonna 201 (liikevaihto miljoonaa euroa) Päätoimiala Kauppa G Palvelut H-S Tiedon lähde Tp lkm Liikevaihdon osuus -% Tp lkm Liikevaihdon osuus -% T5 lomake.. Yksitoimipaikkainen 1) Toimipaikkayhdistelmä Imputoitu Yhteensä ) Yksitoimipaikkaisen yrityksen tiedot siirtyvät suoraan toimipaikalle Tietojen oikeellisuus ja tarkkuus Toimipaikka-aineisto kattaa lähes kaikki toimialat. Tilastoyksiköiksi valitaan toimipaikat, jotka ovat toimineet yli puoli vuotta ja jotka ovat työllistäneet enemmän kuin puoli henkilöä tai joiden liikevaihto on ylittänyt vuosittain määritellyn tilastorajan ( euroa vuonna 2016). Maatalouden, metsä- ja kalatalouden (TOL A) maatiloista ovat mukana tilat, joiden maataloustulos on tilastovuonna ylittänyt liikevaihdon tilastorajan. Metsätalouden toimialalta (TOL 02) tilastoyksiköksi valikoituvat toimipaikat, joiden tuotot metsätaloudesta ylittävät tilastorajan. Toimipaikkatilasto ei kata toimialoja: 8
9 * Tupakkatuotteiden valmistus (TOL 12) * Julkinen hallinto ja maanpuolustus (TOL O) * Kotitalouksien toiminta työnantajina (TOL T) * Kansainvälisten organisaatioiden ja toimielinten toiminta (TOL U) Seuraavien toimialojen osalta esitetään vain toimipaikkojen lukumäärä ja henkilöstömäärä: * Kasvinviljely ja kotieläin- ja riistatalous (TOL 01) * Rahoitus- ja vakuutustoiminta (TOL K) 4. Julkaistujen tietojen ajantasaisuus ja oikea-aikaisuus Alueellisesta yritystoimintatilastosta tuotetaan vuosittain. Vuoden 201 tiedot julkistetaan Tietojen saatavuus Alueellisen yritystoimintatilaston tietoja on saatavilla toimialoittain, kokoluokittain, kunnittain ja maakunnittain Tilastokeskuksen kotisivuilta maksuttomasta Px-Web palvelukannasta. Toimipaikkojen tiedoista tuotetaan myös erilaisia toimeksiantoja salaussääntöjen puitteissa. Lisätiedustelut: palvelut.suhdanne@tilastokeskus.fi. Tutkijoiden on mahdollista käyttää mikrotason toimipaikka-aineistoa Tilastokeskuksen tutkijapalveluiden kautta Tilastojen vertailukelpoisuus Alueellisen yritystoimintatilaston lukuja on tuotettu tilastovuodesta 2013 alkaen. Selkeys ja eheys/yhtenäisyys Alueellinen yritystoimintatilasto käsittää Yritysten rakenne- ja tilinpäätöstilaston yritysten toimipaikat. Tietojen tarkistuksen yhteydessä toimipaikkojen vuositietoja verrataan yritysten tilinpäätöstietoihin. 9
10 Yritykset 201 Lisätietoja Merja Kiljunen Vastaava tilastojohtaja: Mari Ylä-Jarkko Lähde: Alueellinen yritystoimintatilasto 201, Tilastokeskus Asiakaspalaute: Tietopalvelu ja viestintä, Tilastokeskus puh ISSN = Suomen virallinen tilasto ISSN (pdf) Julkaisutilaukset, Edita Publishing Oy puh asiakaspalvelu.publishing@edita.fi
Alueellinen yritystoimintatilasto 2016
Yritykset 2017 Alueellinen yritystoimintatilasto Toimipaikkojen tuotannon bruttoarvo kasvoi vuonna Puolet kasvusta kertyi pk-yrityksistä Korjaus 9.2.2018. Korjattu luku on merkitty punaisella Suomessa
Palvelujen alue- ja toimialatilasto 2010
Palvelut 2012 Palvelujen alue- ja toimialatilasto 2010 Teknisten palvelujen jalostusarvosta 41 prosenttia kertyi Uudeltamaalta vuonna 2010 Tekniset palvelut on toimialana erittäin keskittynyt Uudellemaalle,
Alueellinen yritystoimintatilasto 2016
Yritykset 2017 Alueellinen yritystoimintatilasto 2016 2016, ennakko Teollisuuden jalostusarvossa vuonna 2016 parin prosentin kasvu Tilastokeskuksen ennakkotietojen mukaan teollisuuden (TOL C) toimipaikkojen
Alueellinen yritystoimintatilasto 2015
Yritykset 2016 Alueellinen yritystoimintatilasto 2015 2015, ennakko Teollisuuden jalostusarvo kasvoi vuonna 2015 Tilastokeskuksen ennakkotietojen mukaan kaikkien teollisuuden (TOL BCDE) toimipaikkojen
Rakentamisen alue- ja toimialatilasto 2011
Rakentaminen 2013 Rakentamisen alue- ja toimialatilasto 2011 Rakentamisen jalostusarvo kasvoi 8 prosenttia vuonna 2011 Rakentamisen jalostusarvo kasvoi Kymenlaaksoa lukuun ottamatta koko maassa vuonna
Rakentamisen alue- ja toimialatilasto 2010
Rakentaminen 2012 Rakentamisen alue- ja toimialatilasto 2010 Rakentamisen jalostusarvo laski 4,9 prosenttia vuonna 2010 Rakentamisen jalostusarvo laski lähes koko maassa vuonna 2010. Jalostusarvo kasvoi
Palvelujen alue- ja toimialatilasto 2009
Palvelut 2011 Palvelujen alue- ja toimialatilasto 2009 Tukkukaupan jalostusarvosta 65 prosenttia kertyi Uudeltamaalta vuonna 2009 Tilastokeskuksen tietojen mukaan tukkukauppa on erittäin keskittynyt Uudellemaalle.
Konkurssit. Konkurssien määrä edellisvuoden tasolla tammi helmikuussa , helmikuu
Oikeus 013 013, helmikuu Konkurssien määrä edellisvuoden tasolla 013 Tilastokeskuksen tietojen mukaan 013 pantiin vireille 533 konkurssia, mikä on 16 konkurssia (,9 %) vähemmän kuin vastaavana ajankohtana
Konkurssien määrä kasvoi tammi-syyskuussa 6,2 prosenttia edellisvuodesta
Oikeus 2013 2013, syyskuu Konkurssien määrä kasvoi tammi-syyskuussa 6,2 prosenttia edellisvuodesta Tilastokeskuksen tietojen mukaan 2013 pantiin vireille 2 419 konkurssia, mikä on 141 konkurssia (6,2 prosenttia)
Konkurssit. Konkurssien määrä kasvoi 4,8 prosenttia tammi-toukokuussa , toukokuu
Oikeus 2013 2013, toukokuu Konkurssien määrä kasvoi 4,8 prosenttia 2013 Tilastokeskuksen tietojen mukaan 2013 pantiin vireille 1 398 konkurssia, mikä on 64 konkurssia (4,8 prosenttia) enemmän kuin vastaavana
Yrityssaneerauksien määrä edellisvuoden tasolla tammi joulukuussa 2012
Oikeus 213 Yrityssaneeraukset 212, 4. vuosineljännes Yrityssaneerauksien määrä edellisvuoden tasolla tammi joulukuussa 212 Tilastokeskuksen tietojen mukaan vuonna 212 vireillepantiin 515 yrityssaneerausta,
Moottoriajoneuvokanta 2018
Liikenne ja matkailu 2019 Moottoriajoneuvokanta 2018 Ajoneuvokanta kasvoi vuonna 2018 Ajoneuvorekisterissä oli vuoden 2018 päättyessä 6 623 990 ajoneuvoa, joista liikennekäytössä oli 5 085 796 ajoneuvoa.
Palveluiden alue- ja toimialatilasto 2012
Palvelut 2014 Palveluiden alue- ja toimialatilasto 2012 Kaupan jalostusarvo laski 5 prosenttia vuonna 2012 Kaupan toimialojen jalostusarvo vuonna 2012 oli 5 prosenttia vähemmän kuin vuotta aiemmin. Eniten
Talonrakennusalan yritysten korjausrakentamisen urakoista kertyi 6,8 miljardia euroa vuonna 2015
Rakentaminen 2016 Korjausrakentaminen Rakennusyritysten korjaukset 2015 Talonrakennusalan yritysten korjausrakentamisen urakoista kertyi 6,8 miljardia euroa vuonna 2015 Tilastokeskuksen mukaan vähintään
Esi- ja peruskouluopetus 2018
Koulutus 218 Esi- ja peruskouluopetus 218 Peruskouluissa 56 5 oppilasta vuonna 218 Tilastokeskuksen mukaan peruskouluissa oli 56 5 oppilasta vuonna 218. Peruskoulun oppilasmäärä kasvoi edellisestä vuodesta,7
Talonrakennusalan yritysten korjausrakentamisen urakoista kertyi 7,6 miljardia euroa vuonna 2016
Rakentaminen 2017 Korjausrakentaminen Rakennusyritysten korjaukset 2016 Talonrakennusalan yritysten korjausrakentamisen urakoista kertyi 7,6 miljardia euroa vuonna 2016 Tilastokeskuksen mukaan vähintään
Moottoriajoneuvokanta 2015
Liikenne ja matkailu 2016 Moottoriajoneuvokanta 2015 Ajoneuvokanta kasvoi vuonna 2015 Ajoneuvorekisterissä oli vuoden 2015 päättyessä 6 152 680 ajoneuvoa, joista liikennekäytössä oli 5 066 119 ajoneuvoa.
Moottoriajoneuvokanta 2016
Liikenne ja matkailu 2017 Moottoriajoneuvokanta 2016 Ajoneuvokanta kasvoi vuonna 2016 Ajoneuvorekisterissä oli vuoden 2016 päättyessä 6 316 531 ajoneuvoa, joista liikennekäytössä oli 4 996 194 ajoneuvoa.
Esi- ja peruskouluopetus 2012
Koulutus 202 Esi- ja peruskouluopetus 202 Peruskouluissa 539 500 oppilasta vuonna 202 Tilastokeskuksen mukaan peruskouluissa oli 539 500 oppilasta vuonna 202. Peruskoulun oppilasmäärä väheni edellisestä
Esi- ja peruskouluopetus 2016
Koulutus 06 Esi- ja peruskouluopetus 06 Peruskouluissa 550 00 oppilasta vuonna 06 Tilastokeskuksen mukaan peruskouluissa oli 550 00 oppilasta vuonna 06. Peruskoulun oppilasmäärä kasvoi edellisestä vuodesta
Alueellinen yritystoimintatilasto 2014
Yritykset 2015 Alueellinen yritystoimintatilasto 2014 Palvelut työllistivät vuonna 2014 Tilastokeskuksen mukaan Suomessa toimi noin 364 000 yritystä vuonna 2014. Yrityksillä oli yhteensä 395 000 toimipaikkaa.
Rakentamisen alue- ja toimialatilasto 2009
Rakentaminen 2011 Rakentamisen alue- ja toimialatilasto 2009 Rakentamisen henkilöstön määrä laski lähes kaikissa maakunnissa vuonna 2009 Rakentamisen henkilöstö väheni Tilastokeskuksen mukaan vuonna 2009
Vireille pantujen konkurssien määrä väheni tammi helmikuussa 2010
Oikeus 2010 Konkurssit 2010, helmikuu Vireille pantujen konkurssien määrä väheni tammi helmikuussa 2010 Tammi helmikuussa pantiin vireille 504 konkurssia, mikä on yli 14 prosenttia vähemmän kuin vuotta
Rakennusyritysten rakennuksiin kohdistuvien korjausurakoiden arvo oli 8,9 miljardia euroa vuonna 2017
Rakentaminen 2018 Korjausrakentaminen Rakennusyritysten korjaukset 2017 Rakennusyritysten rakennuksiin kohdistuvien korjausurakoiden arvo oli 8,9 miljardia euroa vuonna 2017 Tilastokeskuksen mukaan vähintään
Alueellinen yritystoimintatilasto
Yritykset 2014 Alueellinen yritystoimintatilasto 2013, ennakko Tehdasteollisuuden jalostusarvo kasvoi vuonna 2013 Tilastokeskuksen ennakkotietojen mukaan koko teollisuudessa (TOL BCDE) tuotannon bruttoarvo
Moottoriajoneuvokanta 2017
Liikenne ja matkailu 2018 Moottoriajoneuvokanta 2017 Ajoneuvokanta kasvoi vuonna 2017 Ajoneuvorekisterissä oli vuoden 2017 päättyessä 6 474 783 ajoneuvoa, joista liikennekäytössä oli 5 045 365 ajoneuvoa.
Alueellinen yritystoimintatilasto
Yritykset 2015 Alueellinen yritystoimintatilasto 2014, ennakko Jalostusarvo laski 3 prosenttia vuonna 2014, korjattu Korjattu 13.10.2015. Korjatut luvut on merkitty punaisella. Tilastokeskuksen ennakkotietojen
Konkurssien määrä väheni tammi maaliskuussa 2010
Oikeus 2010 2010, maaliskuu Konkurssien määrä väheni tammi maaliskuussa 2010 Tammi maaliskuussa pantiin vireille 797 konkurssia, mikä on lähes 11 prosenttia vähemmän kuin vastaavana ajankohtana vuotta
Vuonna 2013 talonrakennusalan yritysten tuotot korjausrakentamisesta olivat 6 miljardia euroa
Rakentaminen 2014 Korjausrakentaminen Rakennusyritysten korjaukset Vuonna 2013 talonrakennusalan yritysten tuotot korjausrakentamisesta olivat 6 miljardia euroa Tilastokeskuksen mukaan vähintään 5 hengen
Konkurssit. Konkurssien määrä väheni 13 prosenttia tammi marraskuussa , marraskuu
Oikeus 2010 2010, marraskuu Konkurssien määrä väheni 13 prosenttia tammi marraskuussa 2010 Tammi marraskuussa pantiin vireille 2 631 konkurssia, mikä on 13 prosenttia vähemmän kuin vastaavana ajankohtana
Rakentamisen alue- ja toimialatilasto 2008
Rakentaminen 2010 Rakentamisen alue- ja toimialatilasto 2008 Rakentamisen henkilöstöstä 67 prosenttia Uudellamaalla ja Etelä-Suomessa vuonna 2008 Rakentamisen henkilöstö keskittyi Tilastokeskuksen mukaan
Konkurssit. Konkurssien määrä kasvoi lähes 3 prosenttia tammi joulukuussa , joulukuu
Oikeus 2012 Konkurssit 2011, joulukuu Konkurssien määrä kasvoi lähes 3 prosenttia tammi joulukuussa 2011 Vuoden 2011 aikana pantiin vireille 2 944 konkurssia, mikä on 2,8 prosenttia enemmän kuin edellisenä
Alueellinen yritystoimintatilasto 2013
Yritykset 2014 Alueellinen yritystoimintatilasto 2013 Yritysten toimipaikat vuonna 2013: puolet henkilöstöstä ruuhka-suomessa Tilastokeskuksen mukaan vuonna 2013 toimi maassamme 354 000 yritystä. Toimipaikkoja
Yksityishenkilöiden velkajärjestelyt lievässä kasvussa tammi syyskuussa 2012
Oikeus 2012 Velkajärjestelyt 2012, 3. vuosineljännes Yksityishenkilöiden velkajärjestelyt lievässä kasvussa tammi syyskuussa 2012 Tilastokeskuksen tietojen mukaan tammi syyskuussa 2012 käräjäoikeuksiin
Autokaupan määrävuosiselvitys 2010
Kauppa 2012 Autokaupan määrävuosiselvitys 2010 Autokaupassa vähittäis- ja lähes yhtä suuret Vuonna 2010 Tilastokeskuksen mukaan autokaupan tuotteiden lähes 14,5 miljardin euron liikevaihdosta vähittäiskaupan
Palvelujen alue- ja toimialatilasto, 2007
Palvelut 2009 Palvelujen alue- ja toimialatilasto, 2007 Majoitus- ja ravitsemistoiminnan jalostusarvosta lähes 40 prosenttia kertyi Uudellamaalla vuonna 2007 Tilastokeskuksen mukaan majoitus- ja ravitsemistoiminnan
Yrityssaneerauksien määrä jyrkässä kasvussa tammi joulukuussa 2009
Oikeus 21 Yrityssaneeraukset 29, 4. vuosineljännes Yrityssaneerauksien määrä jyrkässä kasvussa tammi joulukuussa 29 Vuoden 29 aikana pantiin vireille 28 yrityssaneerausta, mikä on 224 enemmän kuin vuotta
Konkurssien määrä kasvoi 31 prosenttia tammi syyskuussa 2009
Oikeus 2009 2009, syyskuu Konkurssien määrä kasvoi 31 prosenttia tammi syyskuussa 2009 Tammi syyskuussa pantiin vireille 2 488 konkurssia, mikä on 31 prosenttia enemmän kuin vastaavana ajankohtana vuotta
Teollisuuden varastotilasto
Teollisuus 2012 Teollisuuden varastotilasto 2011, 4. neljännes Varastojen arvo teollisuudessa kasvoi vuoden 2011 viimeisellä neljänneksellä Teollisuuden varastojen arvo oli Tilastokeskuksen mukaan vuoden
Alueellinen yritystoimintatilasto 2016
Yritykset 2017 Alueellinen yritystoimintatilasto Toimipaikkojen tuotannon bruttoarvo kasvoi vuonna Puolet kasvusta kertyi pk-yrityksistä Suomessa toimi 357 000 yritystä vuonna. Pieniä ja keskisuuria (pk)
Rahoitusleasinghankinnat 2,1 miljardia vuonna 2012
Rahoitus ja vakuutus 2013 Rahoitustoiminta Rahoitusleasing 2012 Rahoitusleasinghankinnat 2,1 miljardia vuonna 2012 Rahoitusleasinghankinnat olivat 2,1 miljardia euroa vuonna 2012. Edelliseen vuoteen verrattuna
Yrityssaneeraukset lisääntyivät vuoden 2011 ensimmäisellä neljänneksellä
Oikeus 11 Yrityssaneeraukset 11, 1. vuosineljännes Yrityssaneeraukset lisääntyivät vuoden 11 ensimmäisellä neljänneksellä Tammi maaliskuussa pantiin vireille 19 yrityssaneerausta, mikä on 19 saneerausta
Aloittaneet ja lopettaneet yritykset
Yritykset 2016 Aloittaneet ja lopettaneet yritykset Lopettaneita yrityksiä eniten kaupan toimialalla vuoden 2015 kolmannella neljänneksellä Tilastokeskuksen mukaan uusia yrityksiä perustettiin 5 817 vuoden
Yrityssaneerauksien määrä kasvoi 10,9 prosenttia vuonna 2013
Oikeus 2014, 4. vuosineljännes Yrityssaneerauksien määrä kasvoi 10,9 prosenttia vuonna Otsikko korjattu 29.1.2014 klo 10.15. Oli aiemmin 13,2 prosenttia. Tilastokeskuksen tietojen mukaan pantiin vireille
Lukiokoulutuksen opiskelijamäärä lähes ennallaan
Koulutus 2016 Lukiokoulutus 2015 Lukiokoulutuksen opiskelijamäärä lähes ennallaan Tilastokeskuksen koulutustilastojen mukaan tutkintotavoitteisessa lukiokoulutuksessa oli vuonna 2015 104 100 opiskelijaa.
Konkurssien määrä kasvoi alkuvuoden aikana 3,6 prosenttia edellisvuodesta
Oikeus 2013 Konkurssit 2013, kesäkuu Konkurssien määrä kasvoi alkuvuoden aikana 3,6 prosenttia edellisvuodesta Tilastokeskuksen tietojen mukaan 2013 pantiin vireille 1 628 konkurssia, mikä on 57 konkurssia
Lukiokoulutuksen opiskelijamäärä kasvoi hieman
Koulutus 2018 Lukiokoulutus 2017 Lukiokoulutuksen opiskelijamäärä kasvoi hieman Tilastokeskuksen koulutustilastojen mukaan tutkintotavoitteisessa lukiokoulutuksessa oli vuonna 2017 yhteensä 103 800 opiskelijaa.
Rakentamisen alue- ja toimialatilasto 2012
Rakentaminen 2014 Rakentamisen alue- ja toimialatilasto 2012 Rakentamisen jalostusarvo kasvoi 8 prosenttia vuonna 2012 Rakentamisen jalostusarvo vuonna 2012 kasvoi 8 prosenttia edellisvuodesta. Voimakkainta
Kaupan alueellinen määrävuosiselvitys 2009
Kauppa 2011 Kaupan alueellinen määrävuosiselvitys 2009 Liikevaihto suhteessa myyntipinta-alaan nousi noin 26 prosenttia vuodesta 2004 Suomen vähittäiskauppojen myyntipinta-ala oli yhteensä noin 9,6 miljoonaa
Konkurssit. Konkurssien määrä edellisvuoden tasolla tammi joulukuussa , joulukuu
Oikeus 2013 Konkurssit 2012, joulukuu Konkurssien määrä edellisvuoden tasolla tammi joulukuussa 2012 Tilastokeskuksen tietojen mukaan vuonna 2012 vireillepantiin 2 956 konkurssia, mikä on 12 konkurssia
Lukiokoulutuksen opiskelijamäärä väheni hieman
Koulutus 2019 Lukiokoulutus 2018 Lukiokoulutuksen opiskelijamäärä väheni hieman Tilastokeskuksen koulutustilastojen mukaan tutkintotavoitteisessa lukiokoulutuksessa oli vuonna 2018 103 400 opiskelijaa.
Ympäristöliiketoiminta 2010
Ympäristö ja luonnonvarat 2011 Ympäristöliiketoiminta 2010 Metalliteollisuus suurin ympäristöliiketoiminnan tuottaja vuonna 2010 Vuonna 2010 ympäristöliiketoiminnan yhteenlaskettu liikevaihto teollisuudessa
Lukiokoulutuksen opiskelijamäärä väheni hieman
Koulutus 2017 Lukiokoulutus 2016 Lukiokoulutuksen opiskelijamäärä väheni hieman Tilastokeskuksen koulutustilastojen mukaan tutkintotavoitteisessa lukiokoulutuksessa oli vuonna 2016 yhteensä 103 600 opiskelijaa.
Rahoitusleasinghankinnat 2,2 miljardia vuonna 2014
Rahoitus ja vakuutus 15 1 hankinnat, miljardia vuonna 1 hankinnat olivat, miljardia euroa vuonna 1. Edelliseen vuoteen verrattuna hankinnat kasvoivat 1 prosenttia. vuokria puolestaan maksettiin 1, miljardia
Ammatillinen koulutus 2011
Koulutus 2012 Ammatillinen koulutus 2011 Opetussuunnitelmaperusteisen ammatillisen peruskoulutuksen tutkinnon suorittaneet Opetussuunnitelmaperusteisen ammatillisen peruskoulutuksen tutkinnon suorittaneita
Ammatillinen koulutus 2011
Koulutus 2012 Ammatillinen koulutus 2011 Oppisopimuskoulutuksen opiskelijat ja tutkinnon suorittaneet Oppisopimuskoulutuksessa 56 900 osallistujaa vuonna 2011 Tilastokeskuksen mukaan tutkintotavoitteiseen
Ammatillinen koulutus 2012
Koulutus 2013 Ammatillinen koulutus 2012 Näyttötutkintoon valmistavan koulutuksen opiskelijat ja tutkinnon suorittaneet Näyttötutkintoon valmistavissa koulutuksissa 88 400 osallistujaa vuonna 2012 Tilastokeskuksen
Yrityssaneerauksien määrä kasvoi 2,5 prosenttia tammi maaliskuussa 2015
Oikeus 0 0,. vuosineljännes Yrityssaneerauksien määrä kasvoi, prosenttia tammi maaliskuussa 0 Tilastokeskuksen tietojen mukaan tammi maaliskuussa 0 pantiin vireille yrityssaneerausta, mikä oli yrityssaneerausta
Yksityishenkilöiden velkajärjestelyjen määrä edellisvuoden tasolla vuonna 2016
Oikeus 2017 Velkajärjestelyt 2016, 4. vuosineljännes Yksityishenkilöiden velkajärjestelyjen määrä edellisvuoden tasolla vuonna 2016 Tilastokeskuksen tietojen mukaan vuonna 2016 käräjäoikeuksiin jätettiin
Ammatillinen koulutus 2011
Koulutus 2012 Ammatillinen koulutus 2011 Opetussuunnitelmaperusteinen ammatillinen peruskoulutus Opetussuunnitelmaperusteisen ammatillisen peruskoulutuksen opiskelijoita oli 133 800 vuonna 2011 Tilastokeskuksen
Konkurssien määrä väheni lähes 13 prosenttia tammi joulukuussa 2010
Oikeus 2011 Konkurssit 2010, joulukuu Konkurssien määrä väheni lähes 13 prosenttia tammi joulukuussa 2010 Vuoden 2010 aikana pantiin vireille 2 864 konkurssia, mikä on 12,5 prosenttia vähemmän kuin vastaavana
Moottoriajoneuvojen ensirekisteröinnit
Liikenne ja matkailu 2011 Moottoriajoneuvojen ensirekisteröinnit 2010, joulukuu Joulukuussa 2010 ensirekisteröitiin 184 uutta henkilöautoa Joulukuussa 2010 rekisteröitiin 11 070 uutta ajoneuvoa, joista
Alueellinen yritystoimintatilasto 2015
Yritykset 216 Alueellinen yritystoimintatilasto 215 Uusimaa piti pintansa vuonna 215 Tilastokeskuksen mukaan maassamme toimi 36 yritystä vuonna 215. Toimipaikkoja yrityksillä oli yhteensä 392. Toimipaikat
Moottoriajoneuvojen ensirekisteröinnit
Liikenne ja matkailu 05 Moottoriajoneuvojen ensirekisteröinnit 05, helmikuu Helmikuussa 05 ensirekisteröitiin 7 989 uutta henkilöautoa Helmikuussa 05 rekisteröitiin 03 uutta ajoneuvoa, joista autoja oli
Yrityssaneerauksien määrä edellisvuoden tasolla tammi syyskuussa 2012
Oikeus 1 Yrityssaneeraukset 1, 3. vuosineljännes Yrityssaneerauksien määrä edellisvuoden tasolla tammi syyskuussa 1 Tilastokeskuksen tietojen mukaan tammi syyskuussa 1 pantiin vireille 391 yrityssaneerausta,
Teollisuuden varastotilasto
Teollisuus 2011 Teollisuuden varastotilasto 2011, 3. neljännes Teollisuuden varastojen arvot laskivat 2,4 prosenttia vuoden 2011 kolmannella neljänneksellä Teollisuuden varastojen arvo oli vuoden 2011
Korjausrakentaminen 2012
Rakentaminen 2013 Korjausrakentaminen 2012 Rakennusyritysten korjaukset Vuonna 2012 talonrakennusyritykset korjasivat rakennuksia 5,6 miljardilla eurolla Tilastokeskuksen mukaan vähintään 5 hengen talonrakennusyrityksissä
Moottoriajoneuvojen ensirekisteröinnit
Liikenne ja matkailu 05 Moottoriajoneuvojen ensirekisteröinnit 05, kesäkuu Kesäkuussa 05 ensirekisteröitiin 8 976 uutta henkilöautoa Kesäkuussa 05 rekisteröitiin 5 97 uutta ajoneuvoa, joista autoja oli
Aloittaneet ja lopettaneet yritykset
Yritykset 2012 Aloittaneet ja lopettaneet yritykset Aloittaneiden yritysten määrä laskusuunnassa Korjattu 25.10.2012 klo 11:30. Korjaukset on merkitty punaisella. Tilastokeskuksen mukaan aloittaneiden
Teollisuuden alue- ja toimialatilasto
Teollisuus 2012 Teollisuuden alue- ja toimialatilasto 2011, ennakko Teollisuuden jalostusarvo laski 4 prosenttia Tilastokeskuksen ennakkotietojen mukaan teollisuuden (C) jalostusarvo vuonna 2011 laski
Moottoriajoneuvojen ensirekisteröinnit
Liikenne ja matkailu 05 Moottoriajoneuvojen ensirekisteröinnit 05, tammikuu Tammikuussa 05 ensirekisteröitiin 0 67 uutta henkilöautoa Tammikuussa 05 rekisteröitiin 4 53 uutta ajoneuvoa, joista autoja oli
Yrityssaneerausten määrä väheni 7,6 prosenttia tammi syyskuussa 2016
Oikeus 2016 2016, 3. vuosineljännes Yrityssaneerausten määrä väheni 7,6 prosenttia tammi syyskuussa 2016 Tilastokeskuksen tietojen mukaan tammi syyskuussa 2016 pantiin vireille 328 yrityssaneerausta, mikä
Velkajärjestelyt 2013
Oikeus 2014 Velkajärjestelyt 2013 Loppuun käsiteltyjen velkajärjestelyasioiden määrä kasvoi 6,0 prosenttia vuonna 2013 Tilastokeskuksen tietojen mukaan vuoden 2013 aikana käräjäoikeuksissa käsiteltiin
Ympäristöverot 2015, toimialoittain
Ympäristö ja luonnonvarat 2017 Ympäristöverot, toimialoittain Ympäristöverojen kertymä oli yli 6 miljardia euroa vuonna Ympäristöverot kasvoivat 2,8 prosenttia edellisvuodesta 6,1 miljardiin euroon Kasvua
Aloittaneet ja lopettaneet yritykset
Yritykset 2010 Aloittaneet ja lopettaneet yritykset Aloittaneiden yritysten määrä lisääntyi edelliseen vuoteen verrattuna lopettaneiden yritysten määrä väheni Aloittaneiden yritysten määrä lisääntyi 1,2
Teollisuuden varastotilasto
Teollisuus 2010 Teollisuuden varastotilasto 2010, 2. vuosineljännes Teollisuuden varastot vähenivät edelleen vuoden 2010 toisella neljänneksellä Teollisuuden varastojen arvo oli vuoden 2010 kesäkuun lopussa
Moottoriajoneuvojen ensirekisteröinnit
Liikenne ja matkailu 0 Moottoriajoneuvojen ensirekisteröinnit 0, huhtikuu Huhtikuussa 0 ensirekisteröitiin 4 05 uutta henkilöautoa Huhtikuussa 0 rekisteröitiin 5 uutta ajoneuvoa, joista autoja oli 4 60.
Tuotannon suhdannekuvaaja
Kansantalous 2014 Tuotannon suhdannekuvaaja 2014, toukokuu Kansantalouden tuotanto laski toukokuussa 2014 Kausitasoitettu tuotanto laski toukokuussa 0,5 prosenttia edelliskuukaudesta. Työpäiväkorjattuna
Rahoitusleasinghankinnat 1,9 miljardia vuonna 2009
Rahoitus ja vakuutus 2010 Rahoitusleasing 2009 Rahoitusleasinghankinnat 1,9 miljardia vuonna 2009 Korjattu 17.4.2012. Korjaukset on merkitty punaisella. Rahoitusleasinghankinnat olivat 1,9 miljardia euroa
Kaupan varastotilasto
Kauppa 2012 Kaupan varastotilasto 2011, 4. vuosineljännes Kaupan varastot kasvoivat 12,5 prosenttia vuoden 2011 viimeisellä vuosineljänneksellä Kaupan yritysten varastojen arvo oli Tilastokeskuksen mukaan
Aloittaneet ja lopettaneet yritykset
Yritykset 2011 Aloittaneet ja lopettaneet yritykset Uusien yritysten perustaminen edelleen nousussa ja yritysten lopettaminen laskussa Tilastokeskuksen mukaan aloittaneiden yritysten määrä lisääntyi 3,9
Esi- ja peruskouluopetus 2013
Koulutus 2013 Esi- ja peruskouluopetus 2013 Peruskouluissa 540 500 oppilasta vuonna 2013 Tilastokeskuksen mukaan peruskouluissa oli 540 500 oppilasta vuonna 2013. Peruskoulun oppilasmäärä kasvoi edellisestä
Kaupan varastotilasto
Kauppa 2011 Kaupan varastotilasto 2011, 2. vuosineljännes Kaupan varastot nousivat 7,8 prosenttia vuoden 2011 toisella vuosineljänneksellä Kaupan yritysten varastojen arvo oli Tilastokeskuksen mukaan kesäkuun
Moottoriajoneuvokanta 2011
Liikenne ja matkailu 2012 Moottoriajoneuvokanta 2011 Ajoneuvokanta kasvoi 3,9 prosenttia vuonna 2011 Ajoneuvorekisterissä oli vuoden 2011 päättyessä 5 539 322 ajoneuvoa, joista autoja oli 3 494 357. Autojen
Aloittaneet ja lopettaneet yritykset
Yritykset 2011 Aloittaneet ja lopettaneet yritykset Aloittaneiden yritysten määrä kääntyi laskuun huhti-kesäkuussa vuonna 2011 Tilastokeskuksen mukaan aloittaneiden yritysten määrä väheni reilut kaksi
Rahoitusleasinghankinnat 1,6 miljardia vuonna 2010
Rahoitus ja vakuutus 2011 Rahoitusleasing 2010 Rahoitusleasinghankinnat 1,6 miljardia vuonna 2010 Korjattu 17.4.2012. Korjaukset on merkitty punaisella. Rahoitusleasinghankinnat olivat 1,6 miljardia euroa
Teollisuuden varastotilasto
Teollisuus 2011 Teollisuuden varastotilasto 2011, 1. vuosineljännes Teollisuuden varastot kasvoivat 2,9 prosenttia vuoden 2011 ensimmäisellä neljänneksellä Teollisuuden varastojen arvo oli vuoden 2011
Kaupan varastotilasto
Kauppa 2010 Kaupan varastotilasto 2009, 4. neljännes Kaupan varastojen arvo laski edelleen vuoden 2009 viimeisellä neljänneksellä Kaupan yritysten varastojen arvo oli Tilastokeskuksen mukaan joulukuun
Aloittaneet ja lopettaneet yritykset
Yritykset 201 Aloittaneet ja lopettaneet yritykset Uusia yrityksiä perustetaan entistä vähemmän Tilastokeskuksen mukaan aloittaneiden yritysten määrä väheni 7,4 prosenttia vuoden 201 ensimmäisellä neljänneksellä
Teollisuuden varastotilasto
Teollisuus 2009 Teollisuuden varastotilasto Teollisuuden varastot vähenivät vuoden 2009 ensimmäisellä neljänneksellä vuoden takaisesta Teollisuuden varastojen arvo oli vuoden 2009 maaliskuun lopussa 4,6
Aloittaneet ja lopettaneet yritykset
Yritykset 2010 Aloittaneet ja lopettaneet yritykset Uusien yritysten perustaminen kääntyi nousuun ja yritysten lopettaminen laskuun Korjaus: Ensimmäisen kuvion otsikko korjattu 29.7.2010 klo 9:45. Oli
Moottoriajoneuvokanta 2014
Liikenne ja matkailu 2015 Moottoriajoneuvokanta 2014 Ajoneuvokanta kasvoi vuonna 2014 Ajoneuvorekisterissä oli vuoden 2014 päättyessä 6 014 610 ajoneuvoa, joista liikennekäytössä oli 5 043 523 ajoneuvoa.
Yksityishenkilöiden velkajärjestelyt lievässä kasvussa tammi syyskuussa 2009
Oikeus 2009 Velkajärjestelyt 2009, 3. vuosineljännes Yksityishenkilöiden velkajärjestelyt lievässä kasvussa tammi syyskuussa 2009 Tammi syyskuussa 2009 jätettiin käräjäoikeuksiin 2 121 yksityishenkilöiden
Yksityishenkilöiden velkajärjestelyjen määrä kasvoi vuonna 2018 edellisvuodesta 7,6 prosenttia
Oikeus 2019 Velkajärjestelyt 2018, 4. vuosineljännes Yksityishenkilöiden velkajärjestelyjen määrä kasvoi vuonna 2018 edellisvuodesta 7,6 prosenttia Tilastokeskuksen tietojen mukaan vuonna 2018 käräjäoikeuksiin
Moottoriajoneuvokanta 2013
Liikenne ja matkailu 2014 Moottoriajoneuvokanta 2013 Ajoneuvokanta kasvoi vuonna 2013 Ajoneuvorekisterissä oli vuoden 2013 päättyessä 5 862 216 ajoneuvoa, joista liikennekäytössä oli 4 993 740 ajoneuvoa.
Aloittaneet ja lopettaneet yritykset
Yritykset 2011 Aloittaneet ja lopettaneet yritykset Aloittaneiden yritysten määrä kääntyi laskuun Tilastokeskuksen mukaan aloittaneiden yritysten määrä väheni lähes kahdeksan prosenttia vuoden 2011 ensimmäisellä
Rahoitusleasinghankinnat 2,0 miljardia vuonna 2013
Rahoitus ja vakuutus 04 03 hankinnat,0 miljardia vuonna 03 hankinnat olivat,0 miljardia euroa vuonna 03. Edelliseen vuoteen verrattuna hankinnat vähenivät 4 prosenttia. vuokria puolestaan maksettiin, miljardia
Ympäristöliiketoiminta 2011
Ympäristö ja luonnonvarat 2012 Ympäristöliiketoiminta 2011 arvo liki 12 miljardia euroa liikevaihto vuonna 2011 oli 11,8 miljardia euroa, suurimpana toimialana metalliteollisuus. Rakentaminen oli tilastossa
Tuotannon suhdannekuvaaja
Kansantalous 2017 Tuotannon suhdannekuvaaja 2016, marraskuu Kausitasoitettu tuotanto laski marraskuussa, työpäiväkorjattuna kasvua vuodentakaiseen Kausitasoitettu tuotanto laski vuoden 2016 marraskuussa
Aloittaneet ja lopettaneet yritykset
Yritykset 2012 Aloittaneet ja lopettaneet yritykset Aloittaneiden yritysten määrä vahvassa laskusuunnassa Tilastokeskuksen mukaan aloittaneiden yritysten määrä väheni lähes 29 prosenttia vuoden 2012 ensimmäisellä