ENONTEKIÖN KUNNAN KONSERNIOHJE
|
|
|
- Pertti Nurminen
- 10 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 1 ENONTEKIÖN KUNNAN KONSERNIOHJE Hyväksytty: Kunnanvaltuusto / 55 Voimaan: Konserniohjeen tarkoitus ja tavoite Konserniohjeella luodaan puitteet kuntakonserniin kuuluvien yhteisöjen omistajaohjaukselle kunnan tavoitteiden mukaisesti. Ohjetta noudatetaan soveltuvin osin myös osakkuusyhteisöjen ja kuntayhtymien omistajaohjauksessa. Konserniohjeella pyritään yhteisöjen ohjauksen yhtenäistämiseen, toiminnan läpinäkyvyyden lisäämiseen, kunnan yhteisöstä saaman tiedon laadun parantamiseen ja tiedonkulun tehostamiseen. 2 Soveltamisala Konserniohje koskee kuntaa ja sen tytäryhteisöjä sekä näiden tytäryhteisöjä. Kuntayhtymissä ja kunnan osakkuusyhteisöissä kunnan edustajien tulee pyrkiä siihen, että kunnan konserniohjeen periaatteita noudatetaan myös näissä yhteisöissä. Kuntakonserniin kuuluvat tytäryhteisöt, joihin kunnalla on kirjanpitolain 1 luvun 5 :n tarkoittama määräysvalta. Enontekiön kuntakonserniin kuuluvat seuraavat kunnan määräysvallassa olevat tytäryhteisöt: - Enontekiön Kehitys Oy - Enontekiön Sähkö Oy - Enontekiön Vesihuolto Oy - Kiinteistö Oy Enontekiön kunnan asunnot - Kiinteistö Oy Ounasmajat - Kiinteistö Oy Virastotalo Kunnan osakkuusyhteisöillä tarkoitetaan kirjanpitolain 1 luvun 7 ja 8 :ien tarkoittamaa omistusyhteysyritystä ja osakkuusyritystä. Enontekiön kuntakonserniin kuuluvat seuraavat osakkuusyhteisöt: - Asunto Oy Jussaeno - Asunto Oy Saanansäde 3 - Kyrön Vesihuolto Oy - Hetan Hiihtomaa Oy Enontekiön kunta on jäsenenä seuraavissa kuntayhtymissä: - Lapin Jätehuolto kuntayhtymä (Lapeco) - Lapin liitto - Lapin sairaanhoitopiirinkuntayhtymä - Kolpeneen palvelukeskuksen kuntayhtymä
2 - Muonion-Enontekiön kansanterveystyön kuntayhtymä 2 3 Konserniohjeen käsittely ja hyväksyminen Konserniohjeen hyväksyy kunnanvaltuusto. Konserniohje käsitellään ja hyväksytään kunnan määräysvallassa olevien tytäryhteisöjen yhtiökokouksessa ja hallituksessa sekä muiden tytäryhteisöjen vastaavissa toimielimissä. 4 Konserniohjeen sitovuus Konserniohjetta noudatetaan konserniin kuuluvissa tytäryhteisöissä, jollei niitä koskevasta lainsäädännöstä tai yhtiöjärjestyksestä tai säännöistä muuta johdu. Käyttäessään omistajaohjausta kunta ottaa huomioon kutakin yhteisöä koskevaan lainsäädäntöön sisältyvän yhteisön omistajien yhdenvertaisen kohtelun periaatteet. Omistajaohjausta ei saa käyttää siten, että yhteisön päätös tai toimenpide on omiaan tuottamaan yhteisön toiselle omistajalle tai muulle epäoikeutettua etua yhteisön tai yhteisön toisen omistajan kustannuksella (yhdenvertaisuusperiaate). Konserniohjeeseen perustuvien yksittäisten ohjeiden ollessa ristiriidassa yhteisöä koskevien säännösten, kuten yhteisötai kirjanpitolainsäädännön tai muun pakottavan lainsäädännön kanssa, noudatetaan voimassa olevaa pakottavaa lainsäädäntöä. Yhteisön johdon on syytä ilmoittaa ristiriidasta välittömästi kirjallisesti konsernijohdolle (kunnanhallitus, kunnanjohtaja). Konserniohje ei muuta tytäryhteisöjen, osakkuusyhteisöjen tai kuntayhtymän johdon oikeudellista asemaa tai vastuuta. 5 Enontekiön kunnan konsernijohto ja toimielinten toimivallanjako Enontekiön kuntakonsernin konsernijohdolla tarkoitetaan kunnanhallitusta ja kunnanjohtajaa. Valtuusto 4 määrittelee kunnan tavoitteet ja sen mukaiset kunnan omistajapolitiikan linjaukset 5 päättää kuntakonserniin kuuluvien yhtiöiden ja yhteisöjen toiminnallisista ja taloudellisista tavoitteista 6 hyväksyy konserniohjeet 7 päättää konserniin kuuluville yhteisöille myönnettävistä takauksista sekä pitkäaikaisten lainojen myöntämisestä. Kunnanhallitus 8 nimeää edustajat tytär- ja osakkuusyhteisöjen yhtiökokouksiin tai vastaaviin kokouksiin
3 3 9 antaa ohjeet yhtiökokouksessa tai vastaavissa elimissä kuntaa edustaville henkilöille kunnan kannan ottamisesta käsiteltäviin asioihin 10 antaa yhtiökokousedustajille ohjeita hallituksen jäsenten ja tilintarkastajan valinnasta 11 seuraa kuntakonserniin kuuluvien yhteisöjen toimintaa ja tekee tarvittaessa toimenpide-ehdotuksia havaitsemistaan epäkohdista 12 kutsuu tarvittaessa konserniin kuuluvan yhteisön johdon raportoimaan asioista 13 antaa valtuustolle selvityksen tytäryhteisöjen toiminnasta ja taloudesta kunnan tilinpäätöksen yhteydessä. Kunnanjohtaja 14 johtaa kunnanhallituksen alaisena kunnan konsernipolitiikkaa 15 vastaa konserniohjeen mukaan kunnanjohtajalle kuuluvista tehtävistä 16 seuraa kunnan omistajapolitiikan toteutumista ja raportoi tarvittaessa kunnanhallitukselle 17 saattaa kunnanhallituksen käsiteltäväksi tässä ohjeessa olevan tytäryhteisöjen 9 :n mukaisen neuvotteluvelvoitteen piiriin kuuluvat asiat 18 seuraa kuntakonsernin ja konserniohjeiden toimivuutta ja tekee tarvittaessa ehdotuksia konsernin rakenteen ja ohjeiden kehittämisestä kunnanhallitukselle 19 käy vuosittain tavoite- ja tulosarviokeskustelut tytäryhteisöjen johdon kanssa. 6 Konserniraportointi Enontekiön kuntakonserniin kuuluvan yhteisön tulee toimittaa konsernijohdolle (kunnanhallitus ja kunnanjohtaja): - toimintasuunnitelmat, talousarviot ja -suunnitelmat - tilinpäätökset, toimintakertomukset, tilintarkastuskertomukset - tulos- ja rahoituslaskelman toteutumavertailut - osavuosikatsaukset/välitilinpäätökset - kokousten esityslistat ja pöytäkirjat julkisten asioiden osalta - yhteisön toiminnan ja tuloksen seurantaraportit - muut konsernijohdon erikseen pyytämät asiakirjat. Em. asiakirjat tulee toimittaa kunnanhallitukselle kunnanjohtajan antaman aikataulun mukaisesti. Raportointi kunnanhallitukselle tapahtuu puolivuosittain vuorovaikutteisella tavalla. 7 Keskitetyt konsernitoiminnot ja konsernipalvelut 1) Hankinnat Hankintalainsäädäntö edellyttää, että kunnat sekä kunnan omistamat yhteisöt kilpailuttavat hankintansa.
4 4 Kuntakonsernin yhteisöjen hankintamenettelyissä noudatetaan julkisia hankintoja koskevaa lainsäädäntöä sekä soveltuvin osin kunnanhallituksen hyväksymiä kunnan yleisiä hankintaohjeita ja talousarvion täytäntöönpano-ohjeita. Kunta voi hankkia tavaran tai palvelun ilman kilpailutusta kokonaan omistamaltaan yhtiöltä. Lähtökohtaisesti kuntakonserniin kuuluvan kahden hankintayksikön väliset hankinnat tulee kilpailuttaa, ellei kysymyksessä ole kilpailuttamisvelvollisuuden ulkopuolelle jäävästä ns. sidosyksikköhankinnasta. Konsernilla tulee olla yhteinen hankintaohje. Hankintayhteistyö Kuntakonserniin kuuluvat yhteisöt voivat tehdä hankintayhteistyötä. Konserniyhteisöjen tulee selvittää hankintayhteistyön edellytykset aina ennen hankintojen toteuttamisesta. Päätös hankintayhteistyöhön osallistumisesta tehdään erikseen kussakin konserniyhteisössä emokunnan ohjeistuksen mukaisesti, ellei ole perusteltua syytä poiketa siitä. 2) Henkilöstöpolitiikka Konsernin tytäryhteisöt noudattavat toiminnassaan soveltuvin osin kunnan henkilöstöpolitiikan linjauksia ja periaatteita. Etenkin harkinnanvaraisten työsuhteen etujen (harkinnanvaraiset palkkaedut ja harkinnanvarainen työvapaa sekä työntekijän oikeus henkilöstökoulutukseen, luontoissuorituksiin ja lisäeläke-etuihin) myöntämisessä yhteisöt noudattavat kunnan käytäntöä. Henkilöstön hankinnassa tytäryhteisöjen tulee aina selvittää ja huomioida konsernin sisäiset henkilöstön siirtotarpeet kunnanhallitukselta. Tarvittaessa tulee hyödyntää konsernin sisäistä hakua. Kuntakonserni tekee yhteistyötä koulutus- ja henkilöstöpalvelujen järjestämisessä. Tytäryhteisöt järjestävät eläkevakuutuksensa Kuntien eläkevakuutuksessa silloin kun se on kunnan edun mukaista eikä tytäryhtiön etu muuta edellytä. 3) Riskienhallinta ja tietoturvapolitiikka Kuntakonsernin riskienhallinnassa noudatetaan yhtenäisiä toimintaperiaatteita sekä riskien vakuuttamisessa että omavastuuosuuksissa. Tytäryhteisöt noudattavat soveltuvin osin kunnan tietoturvapolitiikkaa ja tietoturvasta annettuja ohjeita. 4) Konsernipalvelut
5 Kunta tuottaa keskitetysti muille konserniyhteisöille mm. talous- ja henkilöstöhallinnon palveluita, tietohallinnon palveluita sekä toimitila- ja kiinteistö- ja huoltopalveluita sekä kopiointi- ja postituspalveluita. Konsernipalveluissa huomioidaan hankintalainsäädännön asettamat reunaehdot ja rajoitukset. 8 Kuntakonsernin tarkastus ja valvonta Kuntakonsernin valvonta vastaa luonteeltaan kunnan sisäistä valvontaa. Konsernivalvonnasta vastaa konsernijohto, joka on määritelty tässä ohjeessa. Konsernivalvonnan kohdealueita ovat erityisesti konserniyhteisöjen toiminnan tuloksellisuuden ja taloudellisen aseman seuranta, analysointi ja raportointi. Konsernivalvonnassa seurataan myös valtuuston tytäryhteisöjen toiminnalle asettamien tavoitteiden toteutumista sekä konserniohjeen noudattamista erityisesti keskitetyissä konsernitoiminnoissa ja konsernin sisäisten palvelujen käytössä. Lisäksi konsernivalvonnassa seurataan riskienhallintajärjestelmien toimivuutta konserniyhteisöissä. Kunnan tarkastuslautakunnan tehtävänä on kuntakonsernin hallinnon ja talouden tarkastuksen järjestämisestä huolehtiminen. Tarkastuslautakunta kilpailuttaa kuntakonsernin tilintarkastuspalvelut, minkä jälkeen tilintarkastajan valinnasta päättää ao. tytäryhteisön toimielin esim. osakeyhtiössä yhtiökokous. 9 Tytäryhteisöjen neuvotteluveloitteet Kuntakonserniin kuuluvan yhteisön hallituksen/hallituksen puheenjohtajan on ennen omaa päätöksentekoaan hankittava kunnan konsernijohdon ennakkokäsitys ennen seuraaviin toimenpiteisiin ryhtymistä kunnanhallitukselta: 20 tytäryhteisön perustaminen 21 yhteisön toiminta-ajatuksen muuttaminen 22 yhteisön toiminnan muuttaminen siten, että yhteisö voi menettää hankintalainsäädäntöön tai oikeuskäytäntöön perustuvan sidosyksikköasemansa suhteessa kuntaan 23 yhtiöjärjestyksen ja sääntöjen muuttaminen 24 pääomarakenteen muuttaminen 25 toimintaan nähden merkittävien investointien suorittaminen 26 kiinteistö- ja yrityskaupat 27 osakkeiden merkintä, mikäli osakkeiden ostamista ja omistamista ei erityisesti annettu yhtiön tehtäväksi 28 varsinaiseen toimintaan kuulumattomat tai siihen vain epäsuorasti liittyvät investoinnit ja niiden rahoitus 29 toimintaan nähden tärkeän omaisuuden tai oikeuksien (ml. immateriaalioikeudet) hankkiminen, myyminen, vuokraaminen, luovuttaminen tai panttaaminen 5
6 6 30 merkittävä lainanotto ja anto sekä vakuuksien, takausten taikka muiden yhtiöitä sitovien merkittävien rahavelvoitteiden antaminen tai niiden ehtojen muuttaminen 31 muuhun kuin yhteisön tavanomaiseen toimintaan kuuluvat tai epätavallisin ehdoin tehtävät sopimukset yhtiön ja sen osakkeenomistajan taikka hallituksen jäsenen välillä, kyseisten sopimusten muuttaminen sekä sopimuksiin perustuvista oikeuksista luopuminen 32 periaatteelliset tai taloudellisesti merkittävät sopimukset ja toiminnan laajakantoiset muutokset 33 merkittävät henkilöstö- ja palkkapoliittiset ratkaisut 34 yhtiökokoukselle tehtävä voitonjakoehdotus, mikäli se poikkeaa yhtiön noudattamasta tavanomaisesta voitonjakokäytännöstä 35 yhteisön omaisuuden luovuttaminen konkurssiin tai selvitystilaan taikka saneerausmenettelyyn hakeutuminen. Neuvottelumenettelyllä varmistetaan asioiden huolellinen valmistelu, ja se on konsernijohdon keino ohjata ja valvoa konserniin kuuluvien tytäryhtiöiden toimintaa ja taloutta. 10 Tiedottaminen konsernia koskevista asioista Kuntalain 29 :n mukaisesti kunnan on sopivin tavoin tiedotettava asukkailleen yhteisön tai säätiön toiminnasta silloin, kun se hoitaa kunnallista tehtävää. Yhteisön on annettava tiedotusta varten kunnan keskushallintoon tiedotuksesta vastaavan viranhaltijan ohjeiden mukaiset tiedot. Yhteisöjä koskevasta tiedotuksesta vastaa yhteisön puolesta hallitus ja toimitusjohtaja sekä kunnan puolella kunnanhallitus ja kunnanjohtaja. Tiedottamisessa ja tietojen antamisessa yhteisöjä koskevissa asioissa tulee huomioida kunnan yleiset tiedotusperiaatteet sekä julkisuus- ja salassapitosäännökset.
TEUVAN KUNNAN KONSERNIOHJE 2007
TEUVAN KUNNAN KONSERNIOHJE 2007 Kunnanvaltuusto 18.12.2007 81 1 (7) SISÄLLYSLUETTELO TEUVAN KUNNAN KONSERNIOHJE 1. Konserniyhteisön määrittely... 2 2. Konserniohjeen tarkoitus ja tavoite... 2 3. Soveltamisala...
Kurikan kaupungin konserniohjeet
1 (7) Kurikan kaupungin konserniohjeet 1. Konserniohjeen tarkoitus ja tavoite 2. Soveltamisala Konserniohjeella luodaan puitteet ensisijaisesti kuntakonserniin kuuluvien yhteisöjen omistajaohjaukselle
PAIMION KAUPUNGIN KONSERNIOHJEET
PAIMION KAUPUNGIN KONSERNIOHJEET Sisällysluettelo 1. KONSERNIOHJEEN TARKOITUS JA TAVOITE...2 2. SOVELTAMISALA...2 3. KONSERNIOHJEEN KÄSITTELY JA HYVÄKSYMINEN...3 4. KONSERNIOHJEEN SITOVUUS...3 5. KAUPUNGIN
Kuntakonserniin kuuluvat tytäryhteisöt, joihin kunnalla on kirjanpitolain 1 luvun 5 :n tarkoittama määräysvalta.
VETELIN KUNNAN KONSERNIOHJE Hyväksytty: Kunnanvaltuusto 29.10.2009 81 Voimaantulo: 3.12.2009 Muutettu: Kunnanvaltuusto 14.12.2011 91 Kunnanvaltuusto 30.3.2016 16 1. Konserniohjeen tarkoitus ja tavoite
1 (5) LUUMÄEN KUNNAN KONSERNIOHJE. Hyväksytty: Valtuusto 10.11.2008 58. Voimaantulo: 1.1.2009. 1. Konserniohjeen tarkoitus ja tavoite
1. Konserniohjeen tarkoitus ja tavoite Hyväksytty: Valtuusto 10.11.2008 58 Voimaantulo: 1.1.2009 LUUMÄEN KUNNAN KONSERNIOHJE Valtuusto kunnan ylimpänä päätöksentekijänä määrittelee kunnan tavoitteet ja
KANNUKSEN KAUPUNKI Konserniohje
KANNUKSEN KAUPUNKI Konserniohje Kaupunginvaltuusto 16.11.2009 81 Sivu 2 / 10 SISÄLLYSLUETTELO Sivu 1. Konserniohjeen tarkoitus.. 3 2. Soveltamisala. 3 3. Konserniohjeen käsittely ja hyväksyminen 3 4. Konserniohjeen
Kaupunginvaltuuston 17.3.2008 hyväksymä, voimaantulo 25.3.2008 (korvaa valtuuston 23.2.1998 hyväksymät konserniohjeet).
1 RAISION KAUPUNGIN KONSERNIOHJE Kaupunginvaltuuston 17.3.2008 hyväksymä, voimaantulo 25.3.2008 (korvaa valtuuston 23.2.1998 hyväksymät konserniohjeet). 1. Kaupungin omistajapolitiikka Kaupungin omistajapolitiikan
LIMINGAN KUNTA Konserniohje
LIMINGAN KUNTA Konserniohje Sisällysluettelo 1. Konserniohjeen tarkoitus ja tavoite... 3 2. Konserniohjeen soveltamisala... 3 3. Konserniohjeen sitovuus... 4 4. Kunnan toimielinten toimivallanjako... 4
Valtuusto hyväksyy konserniohjeen.
1 Kh 15.10.2007, liite nro 2 Kv 15.11.2007, liite nro 1 SODANKYLÄN KUNNAN KONSERNIOHJE Konserniohjeen tarkoitus ja tavoite Ohjeen soveltamisala Ohjeen käsittely ja hyväksyminen Johtaminen, ohjaus ja valvonta
KUNNALLINEN SÄÄDÖSKOKOELMA KONSERNIOHJE
KUNNALLINEN SÄÄDÖSKOKOELMA KONSERNIOHJE Nakkilan kunta Voimaantulo 1.1.2011 Sisällysluettelo 1. NAKKILAN KUNNAN OMISTAJAPOLITIIKKA...2 2. KONSERNIOHJEEN TARKOITUS JA TAVOITE...2 3. KONSERNIOHJEEN SOVELTAMISALA...2
SUONENJOEN KAUPUNGIN KONSERNIOHJEET
SUONENJOEN KAUPUNGIN KONSERNIOHJEET Hyväksytty: Kaupunginvaltuusto 30.1.2012 8 Voimaan: 1.2.2012 SISÄLLYSLUETTELO 1 Konserniohjeen tarkoitus ja tavoite 2 Soveltamisala 3 Konserniohjeen käsittely ja hyväksyminen
SATAKUNNAN SAIRAANHOITOPIIRIN KUNTAYHTYMÄN SÄÄDÖSKOKOELMA
SATAKUNNAN SAIRAANHOITOPIIRIN KUNTAYHTYMÄN SÄÄDÖSKOKOELMA Yhtymähallituksen 26. päivänä elokuuta 2013/ 175 hyväksymä 1.10 SATAKUNNAN SAIRAANHOITOPIIRIKONSERNIN KONSERNIOHJEET 1.10.2013 LUKIEN 1 Konserniohjeen
EVIJÄRVEN KUNTA KONSERNIOHJE. Voimaantulo Kunnanvaltuusto
1 EVIJÄRVEN KUNTA KONSERNIOHJE Voimaantulo 1.12.2008 Kunnanvaltuusto 3.11.2008 69 2 EVIJÄRVEN KUNTA KONSERNIOHJE Kunnanvaltuusto 3.11. 2008 69 Voimaantulo 1.12.2008 1. YLEISTÄ 1.1 Konserniohjeen tarkoitus
Itä-Savon koulutuskuntayhtymä KONSERNIOHJE
Itä-Savon koulutuskuntayhtymä KONSERNIOHJE Yhtymähallitus 12.4.2017 Yhtymävaltuusto 1.6.2017 1 Sisällysluettelo 1. Itä-Savon koulutuskuntayhtymän omistajapolitiikka 2 2. Konserniohjeen tarkoitus ja tavoite
Konserniin kuuluvat tytäryhteisöt, joihin kunnalla on kirjapitolain 1 luvun 5 :n tarkoittama määräysvalta.
1 LAPINJÄRVEN KUNNAN KONSERNIOHJE Kunnanhallitus 24.11.2008 Kunnanvaltuusto 10.12.2008 1. Kunnan omistajapolitiikka Kunnan omistajapolitiikan tavoitteena on turvata kunnan pitkäjänteinen toiminta ja varmistaa
PYHÄJOEN KUNTA PYHÄJOEN KUNNAN KONSERNIOHJEET
PYHÄJOEN KUNTA PYHÄJOEN KUNNAN KONSERNIOHJEET Kunnanhallitus 30.11.2009 Valtuusto 16.12.2009 SISÄLLYSLUETTELO 1. MÄÄRITELMÄT...1 1.1. KUNTAKONSERNIN MÄÄRITELMÄ...1 1.2. KONSERNIOHJAUS...1 1.3. SIDOSYKSIKKÖ
PARIKKALAN KUNNAN KONSERNIOHJE
PARIKKALAN KUNNAN KONSERNIOHJE Hyväksytty kvalt. 17.12.2009 / 65 Voimaan 1.1.2010 2 1. Konserniohjeen tarkoitus ja tavoite Kunnanvaltuuston hyväksymän toiminta-ajatuksen mukaan Parikkala on vilkas, vetreä
Konserniohje JUUAN KUNTA
Konserniohje JUUAN KUNTA KUNNANHALLITUS 27.11.2017 Sisällys 1. Johdanto... 2 2. Kuntakonsernin talouden suunnittelu... 3 3. Konsernivalvonnan ja raportoinnin sekä riskienhallinnan järjestäminen... 3 4.
Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto POSION KUNNAN KONSERNIOHJE
Kunnanhallitus 3.3.2015 24 Kunnanvaltuusto 27.3.2015 9 POSION KUNNAN KONSERNIOHJE 2 SISÄLLYSLUETTELO 1. Konserniohjeen tarkoitus ja tavoite... 3 2. Soveltamisala... 3 3. Konserniohjeen sitovuus... 3 4.
Kunnan konserniohjaus. Tiedotustilaisuus 28.6.2005
Kunnan konserniohjaus Tiedotustilaisuus 28.6.2005 Omistajapolitiikka ja konserniohjaus Omistajapolitiikka Omistajastrategia - mitä omistetaan Konsernisohjaus - miten omistetaan Strategegisten tavoitteiden
KAUHAVAN KAUPUNKI. Konserniohje
KAUHAVAN KAUPUNKI Konserniohje 2 Sisällysluettelo 1 Konserniohjeen tarkoitus ja tavoite...3 2 Soveltamisala...3 3 Kaupungin konsernijohto ja toimielinten toimivallanjako...4 3.1 Kaupunginvaltuusto...4
SOMERON KAUPUNGIN KONSERNIOHJEET
1 SOMERON KAUPUNGIN KONSERNIOHJEET Hyväksytty: 14.12.2010 66 (Kvalt) Voimaantulo: 01.01.2011 1. Kunnan omistajapolitiikka Kaupungin omistajapolitiikan tavoitteena on turvata kaupungin pitkäjänteinen toiminta
Vehmaan kunnan konserniohje
Vehmaan kunnan konserniohje Kunnan konserniohjeella luodaan puitteet omistajaohjaukselle kunnan tavoitteiden mukaisesti. Konserniohjeen tavoitteena on yhdenmukaistaa ohjauksen menettelytapoja ja tehostaa
Itä-Uudenmaan koulutuskuntayhtymän konserniohjeet
Itä-Uudenmaan koulutuskuntayhtymän konserniohjeet Sisältö 1 Konserniohjeen tarkoitus ja tavoite...2 2 Soveltamisala...2 3 Konserniohjeen käsittely ja hyväksyminen...2 4 Konserniohjeen sitovuus...3 5 Konsernin
Pirkkalan kunnan konserniohje
Pirkkalan kunnan konserniohje Hyväksytty: Valtuusto 22.1.2018 4 Voimaantulo: 1.2.2018 Sisällys Pirkkalan kunnan konserniohje... 3 1 Konserniohjeen tarkoitus ja tavoite... 3 2 Soveltamisala... 3 3 Konserniohjeen
RAAHEN KAUPUNKI. Konserniohje
RAAHEN KAUPUNKI Konserniohje Kaupunginhallitus 15.12.2014 Kaupunginvaltuusto 12.1.2015 Sisällysluettelo 1. Kaupungin omistajapolitiikan tavoitteet... 2 2. Konserniohjeen tarkoitus ja tavoite... 2 3. Konserniohjeen
RANUAN KUNNAN KONSERNIOHJE
RANUAN KUNNAN KONSERNIOHJE Hyväksytty valtuustossa / 2017 Voimaantulo 1.6.2017 Sisällys 1 Kunnan omistajapolitiikan kokonaisuus... 3 2 Konserniohjeen tarkoitus ja tavoite... 3 3 Soveltamisala... 3 4 Konserniohjeen
Konserniin kuuluvat tytäryhteisöt, joihin kaupungilla on kirjanpitolain 1 luvun 5 :n tarkoittama määräysvalta.
NURMEKSEN KAUPUNKI Kaupunginvaltuusto 8.5.2008 30 1 (6) NURMEKSEN KAUPUNKIN KONSERNIOHJE 1 Konserniohjeen tarkoitus ja tavoite Kaupungin konserniohjeella luodaan puitteet Nurmes-konserniin kuuluvien yhteisöjen
KONSERNIOHJE KIVIJÄRVEN KUNTA KUNNANVALTUUSTO
KONSERNIOHJE KIVIJÄRVEN KUNTA KUNNANVALTUUSTO 18.12.2017 62 KONSERNIOHJE KIVIJÄRVEN KUNTA Kunnanvaltuusto 18.12.2017 Sisällys 1. Konserniohjeen tarkoitus ja tavoite 2. Soveltamisala 2.1 Soveltamisala 2.2
LESTIJÄRVEN KUNNAN KONSERNIOHJE
Hyväksytty valtuustossa 21.6.2008 20 LESTIJÄRVEN KUNNAN KONSERNIOHJE 1. KONSERNIOHJEEN TARKOITUS JA TAVOITE Konserniohjeessa määritellään Lestijärven kunnan sekä sen omistamien tytäryhteisöjen johtamisesta,
Sonkajärven kunnan KONSERNIOHJEET
Sonkajärven kunnan KONSERNIOHJEET Kunnanvaltuusto 12.11.2012 1 SONKAJÄRVEN KUNNAN KONSERNIOHJEET Hyväksytty kvalt 12.11.2012 44 Voimaantulo 1.1.2013 KONSERNIOHJEEN TARKOITUS JA TAVOITE KONSERNIOHJEEN SOVELTAMISALA
HÄMEENKYRÖN KUNTA Hallitus , 15 Valtuusto , 3 Voimaan HÄMEENKYRÖN KUNNAN KONSERNIOHJE
HÄMEENKYRÖN KUNTA Hallitus 8.2.2010, 15 Valtuusto 22.2.2010, 3 Voimaan 3.3.2010 HÄMEENKYRÖN KUNNAN KONSERNIOHJE 1 SISÄLLYSLUETTELO 1 Konserniohjeen tarkoitus ja tavoite... 2 2 Konserniohjeen soveltamisala...
Imatran kaupungin konserniohje. Kaupunginhallitus Kaupunginvaltuusto
Imatran kaupungin konserniohje Kaupunginhallitus 13.3.2017 Kaupunginvaltuusto 20.3.2017 Sisällysluettelo 1. Konserniohjeen tarkoitus ja tavoitteet... 3 2. Soveltamisala... 4 3. Konserniohjeen käsittely
KÄRSÄMÄEN KUNNAN KONSERNIOHJEET
KÄRSÄMÄEN KUNNAN KONSERNIOHJEET Hyväksytty: Kh 6.10.2008 245 Kv 10.11.2008 93 2 KÄRSÄMÄEN KUNNAN KONSERNIOHJEET SISÄLLYSLUETTELO 1. Konserniohjeen tarkoitus ja tavoite 3 2. Soveltamisala 3 3. Konserniohjeen
RAUMAN KAUPUNGIN KUNNALLINEN SÄÄDÖSKOKOELMA Konserniohjaussääntö 0 04 05
KONSERNIOHJAUSSÄÄNTÖ Kaupunginvaltuusto hyväksynyt 8.12.2014 Voimaantulopäivä 1.1.2015 1. KONSERNIOHJAUSSÄÄNNÖN TARKOITUS Konserniohjauksella tarkoitetaan omistajaohjausta ja tytäryhteisöjen valvontaa.
Kaakon kaksikko Konserniohje 1 (5)
Kaakon kaksikko Konserniohje 1 (5) KONSERNIOHJE Hyväksytty 1. Kuntakonserni Kunnanvaltuustot xx Kuntalain 114 :n mukaan kunnan, joka tytäryhteisöineen muodostaa kuntakonsernin, tulee laatia ja sisällyttää
Ilomantsin kunnan konserniohje
Ilomantsin kunnan konserniohje Kunnanhallitus / 2018 Ilomantsin konserniohje 1. Kunnan omistajaohjauksen tavoitteet Omistajaohjauksella huolehditaan, että tytäryhteisöjen toiminnassa otetaan huomioon kuntakonsernin
Kunnanhallitus 10.8.2009 196 LIITE 7 Kunnanvaltuusto 7.9.2009 54 LIITE 11. Konserniohje
Kunnanhallitus 10.8.2009 196 LIITE 7 Kunnanvaltuusto 7.9.2009 54 LIITE 11 Konserniohje Valtuusto hyväksynyt 7.9.2009 Voimaantulo 1.1.2010 2 1. Kunnan omistajapolitiikka...3 2. Konserniohjeen tarkoitus
Pyhäjoen kunnan konserniohje
Pyhäjoen kunnan konserniohje Kunnanhallitus 11.12.2017 Valtuusto 20.12.2017 Sisällysluettelo 1 Johdanto... 1 2 Konserniohje.. 1 2.1 Kuntastrategiasta ja omistajapolitiikasta.... 1 2.2 Konserniohjeen tarkoitus
Omistajaohjaus kuntakonsernissa
Omistajaohjaus kuntakonsernissa Johtava lakimies, varatuomari Pirkka-Petri Lebedeff Suomen Kuntaliitto Omistajaohjaus ammatillisessa koulutuksessa Kuntamarkkinat Helsinki 14.9.2011 Esityksen pääkohdat
YLÖJÄRVEN KAUPUNGIN KONSERNIOHJE
YLÖJÄRVEN KAUPUNGIN KONSERNIOHJE Kaupunginvaltuusto 10.11.2011 1 SISÄLLYSLUETTELO 1 Konserniohjeen tarkoitus ja tavoite... 2 2 Konserniohjeen soveltamisala... 2 3 Konserniohjeen hyväksyminen ja sitovuus...
LOVIISAN KAUPUNGIN KONSERNIOHJEET. Hyväksytty kaupunginvaltuuston kokouksessa.. 1. Konserniohjeen tarkoitus ja soveltamisala
LOVIISAN KAUPUNGIN KONSERNIOHJEET Hyväksytty kaupunginvaltuuston kokouksessa.. 1. Konserniohjeen tarkoitus ja soveltamisala Tällä konserniohjeella luodaan puitteet kuntakonserniin kuuluvien yhteisöjen
MERIKARVIAN KUNTA KONSERNIOHJE
1 MERIKARVIAN KUNTA KONSERNIOHJE Kunnanhallitus 1.2.2010 52 Valtuusto 1.3.2010 8 2 Sisällysluettelo 1. Kunnan omistajapolitiikka 3 2. Konserniohjeen tarkoitus ja tavoite 4 3. Kuntakonserni 4 4. Konserniohjeen
PIRKANMAAN SAIRAANHOITOPIIRIN KONSERNIOHJE
28.8.2006 PIRKANMAAN SAIRAANHOITOPIIRIN KONSERNIOHJE Kuntayhtymän valtuuston 9.6.2006 hyväksymä Voimassa 1.10.2006 28.8.2006 SISÄLLYSLUETTELO 1. Kuntayhtymän omistajapolitiikka...1 2. Konserniohjeen tarkoitus
VARSINAIS-SUOMEN SAIRAANHOITOPIIRIN KONSERNIOHJE. Hyväksytty valtuustossa 9.6.2015
VARSINAIS-SUOMEN SAIRAANHOITOPIIRIN KONSERNIOHJE Hyväksytty valtuustossa 9.6.2015 1. Sairaanhoitopiirin omistajapolitiikka Kuntayhtymän omistajapolitiikan tavoitteena on turvata kuntayhtymän pitkäjänteinen
K O N S E R N I O H J E
K O N S ERNIOHJE KEMIÖNSAAREN KUNTA Valtuusto hyväksynyt 7.12.2011 1. KONSERNIOHJEEN TAVOITE JA TARKOITUS Kemiönsaaren kuntakonsernin konserniohjeen tavoite on edistää yhteisen näkemyksen muodostamista
UUDENKAUPUNGIN KAUPUNGIN KONSERNIOHJE
UUDENKAUPUNGIN KAUPUNGIN KONSERNIOHJE Kaupunginhallitus 2.10.2012 Kaupunginvaltuusto 8.10.2012 2 Sisällysluettelo 1. Kaupungin omistajapolitiikka...3 2. Konserniohjeen tarkoitus ja tavoite...3 3. Konserniohjeiden
Kunnanhallitus LIITE NRO 78 Valtuusto LIITE NRO 25 PUUMALAN KUNTA KONSERNIOHJE
Kunnanhallitus 17.11.2008 244 LIITE NRO 78 Valtuusto 1.12.2008 45 LIITE NRO 25 PUUMALAN KUNTA KONSERNIOHJE Hyväksytty 1.12. 2008 Voimaantulo 1.1.2009 Kunnanhallitus 17.11.2008 244 LIITE NRO 78 Valtuusto
KEMIJÄRVEN KAUPUNGIN KONSERNIOHJEET
KEMIJÄRVEN KAUPUNGIN KONSERNIOHJEET Kaupunginhallitus 23.2.2015 63 Kaupunginvaltuusto 5.3.2015 x 1 1. Kaupungin omistajapolitiikka Kaupungin omistajapolitiikan tavoitteena on turvata kaupungin pitkäjänteinen
SALON KAUPUNGIN KONSERNIOHJEET
1 SALON KAUPUNGIN KONSERNIOHJEET Hyväksytty kaupunginvaltuustossa 17.5.2010 62 1. Kaupungin omistajapolitiikka Kaupungin omistajapolitiikan tavoitteena on turvata kaupungin pitkäjänteinen toiminta ja varmistaa
KEMPELEEN KUNNAN KONSERNIOHJE
KEMPELEEN KUNNAN KONSERNIOHJE versio 30.11.2016 SISÄLLYSLUETTELO 1. Konserniohjeen tarkoitus ja tavoite 3 2. Konserniohjeen soveltamisala 3 3. Konserniohjeen hyväksyminen ja sitovuus 3 4. Konserniohjaus
Mynämäen kunnan konserniohje
Mynämäen kunnan konserniohje Sisällysluettelo Konserniohjeen tarkoitus ja tavoite...3 Soveltamisala...3 Konserniohjeen käsittely ja hyväksyminen...4 Konserniohjeen sitovuus...5 Kunnan toimielinten ja viranhaltijoiden
Jämsän kaupungin konserniohje. Hyväksytty: Kaupunginvaltuusto Voimaantulo:
Jämsän kaupungin konserniohje Hyväksytty: Kaupunginvaltuusto 18.2.2013 14 Voimaantulo: 25.2.2013 Jämsän kaupunki Kaupunginvaltuusto 18.2.2013 Sisällysluettelo 1 Konserniohjeen tarkoitus ja tavoite... 2
SUOMUSSALMEN KUNNAN KONSERNIOHJE
SUOMUSSALMEN KUNNAN KONSERNIOHJE Kunnanhallitus 31.10.2017 195 Kunnanvaltuusto 14.11.2017 70 Voimaan 1.1.2018 alkaen SISÄLLYS 1. Konserniohjeen tarkoitus ja tavoite... 1 2. Konserniohjeen soveltamisala...
7. Konserniraportointi Kirjanpito-, tilinpäätös- ja konsernitilinpäätösperiaatteet Toiminnan ja talouden raportointi 6
1 Sisällysluettelo 1. Kunnan omistajapolitiikka 2 2. Konserniohjeen tarkoitus ja tavoite 2 3. Kuntakonserni 2 4. Konserniohjeen käsittely ja hyväksyminen 4 5. Konserniohjeen sitovuus 4 6. Kunnan toimielinten
