Jeesus, vertausten kertoja

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Jeesus, vertausten kertoja"

Transkriptio

1 Ensimmäinen luku Jeesus, vertausten kertoja Jeesus, Jumalan Poika, tuli maailmaan ilmoittamaan ihmiskunnalle Jumalan ja hänen valtakuntansa kokonaisvaltaisesti. Hänen puheensa, käytöksenä ja tekonsa, ne kaikki yhdessä muodostivat kuvan Jumalan olemuksesta. Jeesus käytti puheissaan paljon vertauksia, jotka yhdessä muodostavat noin kolmasosan hänen opetuksestaan. Vertaukset olivat yksi merkittävä sanallinen tapa, jolla Jeesus ilmoitti kuulijoilleen, millainen Jumala ja hänen valtakuntansa on. Vertaukset eivät ole satunnaisia kertomuksia, vaan Jumala puhuu meille vertausten avulla. Vertauksen yhteydessä on aina jokin tärkeä tieto tai periaate, joka määrittelee, mitä vertaus siinä yhteydessä pyrkii meille opettamaan. Vertausten lukija voi joutua tien yhteen sivuojaan, jos hän unohtaa, että vertausten kertoja oli täydellisesti ja kokonaisvaltaisesti Jumala. Apostoli Johannes kirjoitti: Alussa oli Sana. Sana oli Jumalan luona, ja Sana oli Jumala. Jo alussa Sana oli Jumalan luona. Kaikki syntyi Sanan voimalla. Mikään, mikä on syntynyt, ei ole syntynyt ilman häntä. Hänessä oli elämä, ja elämä oli ihmisten valo. Valo loistaa pimeydessä, pimeys ei ole saanut sitä valtaansa. ( Joh. 1:1 5) Vertausten lukija voi ajautua sivuraiteille, jos hän unohtaa, että vertausten kertoja oli samalla sovitusuhri, joka tuli poistamaan maailman synnin. Johannes Kastaja julisti: Katsokaa: Jumalan Karitsa, joka ottaa pois maailman synnin! ( Joh. 1:29) Jeesus, vertausten kertoja, on sekä kaikkivaltias Jumala että uhrikaritsa. Nämä kaksi ominaisuutta kulkevat rinnakkain kaikessa Jeesuksen opetuksessa. Vertauksissa on yhtaikaa jumalallinen arvovalta ja uhrautuva armo, joita ei voi erottaa toisistaan. 15

2 Mikä on vertaus? Vertaus oli merkittävä osa Jeesuksen opetustyylistä. Hän joko: 1. lisäsi vertauksen (vertauksia) opetukseensa tai 2. vastasi ihmisten kysymyksiin vertauksilla. Vertauksella tarkoitetaan yleensä lyhyempää tai pidempää kahden tason kertomusta: a) ensimmäinen taso: vertaus on kertomus tavallisesta elämästä. b) toinen taso: kertomuksen avulla opetetaan jotain Jumalasta ja/tai hänen valtakunnastaan. Vertausten lukumäärä Vertauksia löytyy pääasiassa kolmesta synoptisesta evankeliumista (Matteus, Markus ja Luukas). Eri ihmiset määrittelevät vertaukset eri tavoilla, joidenkin mielestä niitä on noin 40 ja toisten mielestä noin 60. Tässä kirjassa esittelen 100 vertausta ja kielikuvaa ja yritän sijoittaa jokaisen vertauksen siihen asiayhteyteen, johon evankeliumin kirjoittaja on ne asettanut. Tavoitteeni on löytää tätä aikaa varten sovelluksia Jeesuksen vertauksille ja kielikuville. Vertausten suuri lukumäärä johtuu osittain siitä, että Jeesus käytti samoja vertauksia tai kielikuvia useamman kerran eri tilanteissa. Vertauksen ja kielikuvan merkitys on aina sidottu siihen asiayhteyteen, jossa se kerrottiin. Sama vertaus eri tilanteessa tarkoittaa eri asiaa. 1. esimerkki: Sana hapate kahdessa vertauksessa kuvaa taivasten valtakuntaa, ja sillä on myönteinen merkitys. Muissa vertauksissa hapatteella on kielteinen merkitys. 1, 2. Taivasten valtakunta on kuin hapate. Kun nainen sekoitti sen kolmeen vakalliseen jauhoja, koko taikina happani. myönteinen. (Matt. 13:33 & Luuk. 13:20, 21) 3. Pitäkää varanne. Varokaa fariseusten ja saddukeusten hapatetta. kielteinen. (Matt.16:6 12 & Luuk. 12:1 3) 16

3 2. esimerkki: Suola esiintyy sanana kolmessa vertauksessa, ja niistä jokaisella on eri merkitys. Asiayhteys: Uskovan elämäntapa (suola mausteena) Te olette maan suola. Mutta jos suola menettää makunsa, millä se saadaan suolaiseksi? Ei se kelpaa enää mihinkään: se heitetään menemään, ja ihmiset tallaavat sen jalkoihinsa. (Matt. 5:13) Asiayhteys: viettelykset (suola säilöntäaineena) Jokainen tullaan suolaamaan tulella. Suola on tarpeellista. Mutta jos se menettää suolaisuutensa, millä te sen suolaatte? Olkoon teissä suola itsessänne ja eläkää sovussa toinen toisenne kanssa. (Mark. 9:49, 50) Asiayhteys: Jeesuksen seuraaminen (suola [potaska] lannoitteena) Tietäkää siis: yksikään teistä ei voi olla minun opetuslapseni, ellei hän luovu kaikesta, mitä hänellä on. Suola on tarpeellista. Mutta jos suolakin menettää makunsa, millä se saadaan taas suolaiseksi? Ei sillä ole käyttöä, ei pellossa eikä tunkiossa. Pois se heitetään. Jolla on korvat, se kuulkoon! (Luuk. 14:33 35) Vertausten ryhmittelyä Joissakin tilanteissa Jeesus kertoi useampia vertauksia, jotka kaikki liittyivät samaan opetusaiheeseen tai -kokonaisuuteen. Kaikki vertaukset täytyy ensisijaisesti selittää ja soveltaa niiden asiayhteyden avulla. Jos irrottaa vertauksen sen asiayhteydestä, se menettää alkuperäisen merkityksensä, jolloin vertaukselle voi antaa täysin mielikuvituksellisia ja eksyttäviä selityksiä. Vertauksia voidaan ryhmittää eri tavoilla: 1. Vertaukset, jotka ovat osa opetuskokonaisuutta (vuorisaarna ym.) 2. Vertaukset, jotka ovat osa tiettyä teemaa (taivastenvaltakunta vertaukset) 3. Vertaukset, joilla Jeesus vastasi kysyjille (kiistavertaukset, jotka suuntautuivat Jeesuksen vastustajille, selittäen ja puolustaen hänen toimintaa). 17

4 Vertausten tarkoitus 1. Vertaukset havainnollistavat opetuksia Vertauksen tarkoitus on opettaa kertomusten tai esimerkkien avulla yksi yleinen eettinen tai uskonnollinen totuus. Jokaisella vertauksella on siis yksi sanoma, joka yhdistää vertauksen opetettavaan aiheeseen. 2. Vertaukset kumosivat vääriä käsityksiä ja odotuksia Vertaukset kyseenalaistivat juutalaisten perinteisiä (usein vääriä) käsityksiä ja odotuksia, jotka olivat kehittyneet Israelin kansan keskuudessa vuosisatojen aikana. 3. Vertaukset asettivat kuulijan valinnan paikalle Vertaus poikkeaa muista kirjallisuudenlajeista siinä, että se on tavallinen (harmiton) kertomus, jossa on tärkeä opetuksellinen tarkoitus. Jeesus käytti vertauksia opetustarkoituksessa motivoidakseen kuulijansa tekemään oikeita valintoja. Jos kuulija oli kiinnostunut Jeesuksen sanomasta, hän kysyi: Mitä tämä vertaus tarkoittaa? Hänelle Jeesus selitti valtakunnan salaisuudet. Välinpitämättömältä kuulijalta valtakunnan salaisuudet salattiin. Ihmiset valitsivat, kiinnostiko opetus vai ei. Ohjeita vertausten selittämiseen Seuraavat yhdeksän kysymystä auttavat löytämään oikean selityksen ja sovelluksen Jeesuksen vertauksille. 1. Mikä oli tilanne tai asiayhteys, jossa vertaus kerrottiin? 2. Missä elämänsä vaiheessa Jeesus kertoi vertauksen? 3. Millaisessa kulttuurissa Jeesus kertoi vertauksen? 4. Miksi Jeesus kertoi vertauksen? 5. Kenelle Jeesus kertoi vertauksen? 6. Mikä oli vertauksen pääajatus? 7. Miten kuulijat suhtautuivat vertauksiin? 8. Mikä oli ryhmävertausten pääajatus? 9. Miten vertaukset sovelletaan meidän aikanamme? 18

5 1. Mikä oli tilanne, tai asiayhteys, jossa vertaus kerrottiin? Ennen vertausta oli jokin tapahtuma tai tilanne, joka loi pohjan vertaukselle. Se tulee huomioida, kun pyritään selittämään vertausta. Joskus tapahtuma tai tilanne antoi aihetta useammalle vertaukselle. 2. Missä elämänsä vaiheessa Jeesus kertoi vertauksen? Kun pyrkii löytämään vertauksen oikean selityksen, on tärkeä tietää, missä Jeesuksen elämän vaiheessa vertaus kerrottiin. Jeesuksen toiminta voidaan jakaa kuuteen eri ajanjaksoon: 1. Ensimmäinen vuosi, jolloin ihmiset kiinnostuivat Jeesuksesta 2. Toinen vuosi, jolloin Jeesus oli kansan suosiossa 3. Kolmas vuosi, jolloin kansa kääntyi Jeesusta vastaan 4. Viimeiset kuukaudet, jolloin Jeesus oli evakossa Jordanin itäpuolella 5. Matka Jerusalemiin 6. Viimeinen viikko Jerusalemissa. 3. Millaisessa kulttuurissa Jeesus kertoi vertauksen? Jeesuksen vertaukset pohjautuvat hänen aikansa ihmisten elämäntapoihin. 1. Mitkä olivat ihmisten ammatit? Maanviljelys, mikroteollisuus, kaupankäynti, uskonnolliset virat ym. 2. Millaisia tapoja ihmiset noudattivat? Historian saatossa kehittyi melko vääristyneitä juutalaisia uskonnollisia ja yhteiskunnallisia muotomenoja. 3. Mikä oli yhteiskunnallinen tilanne? Sekava; roomalaiset hallitsivat uskonnollis-poliittisen järjestelmän avulla. 4. Miten tavalliset ihmiset kokivat uskonnollisen ja arkisen elämänsä? Uskonnollinen elämä oli täynnä ylivoimaisia vaatimuksia ja arkisessa elämässä koettiin roomalaisten epäoikeudenmukaisen sorron aiheuttamaa ahdistusta. 4. Miksi Jeesus kertoi vertauksen? Jeesus kertoi vertauksia useista eri syistä. On tärkeä selvittää vertauksen syy ennen kuin pyrkii selittämään ja soveltamaan sitä. 1. Joku (tai jotkut) esittivät kysymyksen Jeesukselle, johon hän vastasi vertauksella. 2. Joku esitti pyynnön Jeesukselle. 19

6 3. Joku valitti jostakin asiasta Jeesukselle. 4. Jeesuksella oli selvä tavoite, jonka hän esitti ennen kuin kertoi vertauksen. 5. Jeesus kertoi valtakuntaa koskevia vertauksia, koska juutalaiset hylkäsivät hänet Messiaana. 6. Vertaus kerrottiin kehotuksen tai periaatteen jälkeen. 7. Vertaus valaisi jotain uskonnollista tai yhteiskunnallista tilannetta. 5. Kenelle Jeesus kertoi vertauksen? Vertausten kuulijoita voidaan tarkastella kahdella tavalla: 1. Jeesus kertoi vertauksia sekä tavallisille työläisille että juutalaisille lainopettajille. Kun hän kertoi vertauksia tavallisille työläisille, ne liittyivät heidän arkiseen elämäänsä. Esimerkiksi, kun Jeesus kertoi vertauksen kylväjästä, oikea sovellus löytyy vain, jos ymmärtää maanviljelijän ammatin perusasiat. Kun hän kertoi vertauksia lainopettajille, niiden sisältö useimmiten oli lainaus Vanhan testamentin laista tai profetiasta. Tällaisten vertausten kohdalla täytyy perehtyä lainauksen asiayhteyteen. Pelkkä asioiden olettaminen johtaa harhaan. 2. Vertausten kuulijat muodostuivat kolmesta eri ryhmästä: 1. Opetuslapset ihmiset, jotka uskoivat Jeesukseen ja olivat sitoutuneet seuraamaan häntä. 2. Suuret joukot ihmiset, jotka olivat kiinnostuneet, mutta eivät olleet sitoutuneet seuraamaan Jeesusta. 3. Jeesuksen vastustajat ihmiset, jotka olivat määrätietoisesti päättäneet hylätä Jeesuksen. 6. Mikä oli vertauksen pääajatus? Vertaus on kertomus, jonka pääajatus määräytyy seuraavista seikoista: 1. Kenelle se on kerrottu? 2. Missä asiayhteydessä se on kerrottu? 3. Mikä on sen tavoite? On hyvä muistaa aina, että Jeesuksen opetusten päätavoite oli ilmoittaa kuulijoilleen, millainen Jumala ja taivasten valtakunta on. Hän opetti taivasten valtakunnan periaatteista, elämäntavoista ja taivaaseen pääsemisestä. 20

7 7. Miten kuulijat suhtautuivat vertauksiin? Vertausten yhteydessä mainitaan usein, miten kuulijat suhtautuivat niihin. Jotkut kuulijat vastaanottivat sanoman avoimesti ja iloisesti, toiset olivat välinpitämättömiä, ja kolmannet hylkäsivät vertausten opetukset. 8. Mikä oli ryhmävertausten pääajatus? Kaikissa vertausten ryhmissä on jokin pääajatus eli syy, miksi ne ovat sijoitettu kyseiseen ryhmään. Ennen kuin lukija voi ymmärtää yksittäisen vertauksen merkityksen, hänen täytyy selvittää, mikä on opetuskokonaisuuden pääajatus: mihin Jeesus pyrkii opetuksessaan? 9. Miten vertaukset sovelletaan nykyaikaan? Tämä on kaikkein haastavin tehtävä tämän päivän Raamatun lukijalle. 1. Jeesus ei ollut juutalainen teologi eikä kreikkalainen filosofi, vaan hän oli Jumalan Poika, joten lukijan täytyy välttää humanistisia (inhimillisiä) näkökulmia, kun hän pyrkii soveltamaan Jeesuksen vertauksia. 2. Lukijan täytyy rakentaa silta, joka tuo kaksituhatta vuotta vanhaa opetusta nykyaikaan. 3. Vertausten sovellukset täytyy olla yleispäteviä eli samanlaisia kaikissa kulttuureissa. Niitä ei saa soveltaa eri tavoilla aasialaisessa, afrikkalaisessa, amerikkalaisessa tai eurooppalaisessa kulttuurissa. Kielikuvat Kielikuvia eli vertailuja, rinnastuksia tai samankaltaisuuksia. Jeesus käytti runsaasti kielikuvia opetuksessaan. Usein vertaukset ja kielikuvat ovat rinnakkain samassa opetuskokonaisuudessa. Jeesuksen tavoite oli ilmoittaa Jumala tavallisille ihmisille niin yksinkertaisesti, että he voisivat ymmärryksellä uskoa häneen. Tästä syystä Jeesus otti jatkuvasti sellaisia esimerkkejä ihmisten arkielämästä, joita he pystyivät yhdistämään omiin kokemuksiinsa. Jeesus käytti tällaisia kielikuvia kuten: 1. Lammas ja susi = kuulija ymmärsi, että kysymyksessä oli kahden asian vastakohta. 2. Käärme ja kyyhkynen = molemmissa on jotain myönteistä ja jotain kielteistä. Käärme on älykäs (ja petollinen), kyyhkynen on viaton (ja tyhmä). 3. Fariseus ja hapate = fariseuksessa ovat hapatteen kaltainen ominaisuus. 21

8 Vertailut on lisätty opetukseen, koska ne selventävät opetuskokonaisuuksia. Johanneksen evankeliumissa ei ole samanlaisia vertauksia kuin muissa evankeliumeissa. Johannes on kirjannut yksitoista Jeesuksen väittämää, joissa hän käyttää eri kielikuvia kuten: Minä olen elämän leipä. Hän ei sano: Minä olen kuin elämän leipä..., vaan Minä olen... Opetuskokonaisuudet Evankeliumeissa on useita opetuskokonaisuuksia, joissa käsitellään tiettyä aihetta useammasta eri näkökulmasta. Opetuksen merkitys hajoaa, jos aihetta ei tutkita siinä laajuudessa kuin se on kirjattu. Matteuksen evankeliumi Matteuksen evankeliumissa on viisi selkeää opetuskokonaisuutta: 1. Matteus luvut 5, 6 ja 7. Vuorisaarna, jossa Jeesuksen opetus kohdistui opetuslapsille. Tässä vaiheessa Jeesuksella oli paljon opetuslapsia. Vuorisaarnassa oli kolme pääaihetta: a. Opetuslasten luonne ja käytös (5. luku) b. Opetuslasten suhde Jumalaan Taivaalliseen Isään (6. luku) c. Opetuslasten valinnat suhteessa Jeesuksen opetukseen (7. luku). 2. Matteus 10:5 42 ja 11:1. Jeesuksen opetus kohdistui hänen valitsemilleen 12 apostolille (10:2). Opetuksen aihe oli apostolien tehtävä ja siihen liittyvät seikat. Tässä opetuskokonaisuudessa ei ole vertauksia. Siinä on yksi sananlasku: Olkaa siis viisaita kuin käärmeet ja viattomia kuin kyyhkyset (jae 16). Käärme on viisas ja petollinen, kyyhkynen on viaton ja tyhmä. Käänteisesti sananlasku voidaan sanoa: Älkää olko petollisia kuin käärmeet ja tyhmiä kuin kyyhkyset. 3. Matteus 12:22 50 ja 13:1 53. Tässä opetuskokonaisuudessa pääaihe on valinnat. Jeesuksen opetus kohdistui kolmelle ryhmälle: 1. Hänen vastustajiinsa (12:22 45), jotka olivat valinneet Jeesuksen hylkäämisen 2. Suuri kansanjoukko (13:1 9; 24 34), joka ei ollut vielä tehnyt valintaa 3. Hänen opetuslapsensa (13:10 23 ja 36 52), jotka olivat valinneet Jeesuksen seuraamisen. 22

9 4. Matteus 18:1 35 ja 19:1. Tässä opetuskokonaisuudessa pääaihe koskee hengellisiä periaatteita seurakunnassa ja on kohdistettu opetuslapsille. 5: Matteus 24:1 51, 25:1 46. Tämä opetuskokonaisuus käsittelee lopunaikoja, jotka alkavat Jerusalemin hävityksestä (24:2) ja päättyvät kansojen tuomioon (25:31). Sekaannusta syntyy, jos opetuskokonaisuuden yrittää paloitella irrallisiin osiin. Luukkaan evankeliumi Luukkaan evankeliumi on rakenteellisesti erilainen. Se noudattaa sen aikaista kreikkalais-roomalaista historian kirjoitustyyliä, jossa opetuskokonaisuudet yhdistettiin johonkin tilanteeseen tai tapahtumaan. Tästä syystä jotkut Luukkaan kirjaamat Jeesuksen opetukset on sijoitettu eri tavalla kuin Matteuksen. 1. Luukas 6: Tasaisen paikan saarna (jae 17), jossa Jeesuksen opetus kohdistuu suurelle joukolle opetuslapsia. Tämä on Matteuksen kirjaaman vuorisaarnan tiivistelmä. 2. Luukas 8:4 18. Luukas sijoittaa osan Matteuksen kirjaamasta vuorisaarnasta toiseen paikkaan ja tilanteeseen. 3. Luukas 9:51 19:27. Tässä on kokoelma matkasaarnoja, joiden yhteinen tekijä on Jeesuksen hylkääminen sekä se, miten hän opetti ja käyttäytyi hylkäämisensä jälkeen. 4. Luukas 19:28 21:28 on kokoelma Jeesuksen opetuksia Jerusalemissa kärsimysviikolla. Muutamia Raamatun tulkinnan perussääntöjä: 1. Kaikki Raamatun tekstit tulee pyrkiä ymmärtämään niin kuin puhuja/kirjoittaja on ne tarkoittanut ja alkuperäiset lukijat ne ymmärtäneet. Erityistä tarkkuutta tulee noudattaa, kun kysymyksessä on laajempi opetuskokonaisuus. Ensin täytyy selvittää, mikä on kirjoittajan tarkoittaman opetuskokonaisuuden laajuus. Sen jälkeen täytyy kysyä, miksi kirjoittaja on sijoittanut eri osatekijät, kuten tapahtumat, vertaukset ja kielikuvat opetuskokonaisuuteen. 2. Asiayhteys ratkaisee aina yksittäisen sanan merkityksen. 23

10 3. Asiayhteys ratkaisee aina vertauksen merkityksen. Sama vertaus erilaisessa asiayhteydessä merkitsee eri asiaa. 4. Vertauksista ei saa etsiä piilotettuja tai salaisia merkityksiä, sillä vertauksessa on yksi pääajatus, joka liittyy aina opetuskokonaisuuteen. 5. Jeesus käytti samaa vertausta eri tilanteissa. Kulloinenkin tilanne ratkaisee vertauksen merkityksen. 24

Hyvä Sisärengaslainen,

Hyvä Sisärengaslainen, Hyvä Sisärengaslainen, Tervetuloa SLEY:n nuorisotyön sisärenkaan raamattukouluun! Tämän kevään kuluessa käymme läpi Johanneksen evankeliumin lyhyissä jaksoissa. Voit lähettää kysymyksiä, palautetta, esirukousaiheita

Lisätiedot

Kolminaisuusoppi. Jumala: Isä - Poika - Pyhä Henki

Kolminaisuusoppi. Jumala: Isä - Poika - Pyhä Henki Kolminaisuusoppi Jumala: Isä - Poika - Pyhä Henki KOLMINAISUUSOPPI - KIRKON TÄRKEIN OPPI Kolminaisuusoppia pidetään yhtenä kristinuskon tärkeimmistä opeista. Se erottaa kirkon uskon muista uskonnoista.

Lisätiedot

Luuk.14:26-35. Kutsu Jumalan valtakuntaan

Luuk.14:26-35. Kutsu Jumalan valtakuntaan Luuk.14:26-35. Kutsu Jumalan valtakuntaan Tämän sunnuntain teema on " kutsu Jumalan valtakuntaan ". Päivän tekstissä Jeesus itse asiassa esittää kutsun Jumalan valtakuntaan, vaikka tuo kutsu kuulostaakin

Lisätiedot

KOEKYSYMYKSIÄ IKI 7 -OPPIKIRJAN SISÄLTÖIHIN

KOEKYSYMYKSIÄ IKI 7 -OPPIKIRJAN SISÄLTÖIHIN KOEKYSYMYKSIÄ IKI 7 -OPPIKIRJAN SISÄLTÖIHIN Sisällysluettelo I Usko Vakaumus Uskonto... 2 Käsitteiden määrittely... 2 Käsitteiden soveltaminen... 2 Kappalekohtaiset pienet esseetehtävät... 2 Laajemmat,

Lisätiedot

Raamatun pikakurssi. Raimo Auvinen

Raamatun pikakurssi. Raimo Auvinen Raamatun pikakurssi Osa 15/24 Evankeliumit Lähteet: Raamatut RK92 & RK33/38 & RK & KJV, Learn Bible in 24 Hours, julkiset Raamatun selitysteokset ja Internet, joista lainaukset merkitty erikseen Raimo

Lisätiedot

USKOONTULON ABC. almondy.suntuubi.com

USKOONTULON ABC. almondy.suntuubi.com 1 USKOONTULON ABC 2 1. Tunnusta, että olet tehnyt syntiä ja tee parannus. Me olemme tehneet väärin, me olemme tehneet syntiä, olemme rikkoneet SINUA vastaan, kapinoineet ja poikenneet SINUN Käskyistäsi

Lisätiedot

Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) Luterilainen Kirkko 1. vuosi nro UT 15/

Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) Luterilainen Kirkko 1. vuosi nro UT 15/ Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) SADANPÄÄMIEHEN USKO 1. Kertomuksen taustatietoja a) Missä kertomus tapahtui Meille jo tutussa Jeesuksen kotikaupungissa, Kapernaumissa b) Kertomuksessa

Lisätiedot

USKONTO 7. ja 8. luokka ( 7. vuosiluokalla 1½ viikkotuntia ja 8. luokalla ½ viikkotuntia)

USKONTO 7. ja 8. luokka ( 7. vuosiluokalla 1½ viikkotuntia ja 8. luokalla ½ viikkotuntia) USKONTO 7. ja 8. luokka ( 7. vuosiluokalla 1½ viikkotuntia ja 8. luokalla ½ viikkotuntia) TAVOITTEET tapoihimme, lakeihimme jne. ymmärtää, että erilaiset uskonnot muissa kulttuureissa määrittävät niiden

Lisätiedot

Helatorstai Joh.17:24-26, Apt.1:6-9 lähtöjuhlan saarna

Helatorstai Joh.17:24-26, Apt.1:6-9 lähtöjuhlan saarna Helatorstai Joh.17:24-26, Apt.1:6-9 lähtöjuhlan saarna Me juhlimme tänään Jeesuksen taivaaseen astumista. Miksi Jeesus meni pois? Eikö olisi ollut parempi, että hän olisi jäänyt tänne. Helposti ajattelemme,

Lisätiedot

Saarna Evankeliumi Johannes Kastaja Elia Jeremia

Saarna Evankeliumi Johannes Kastaja Elia Jeremia Saarna 16.7.2017 Evankeliumi Matt. 16: 13-19 Kun Jeesus oli tullut Filippoksen Kesarean seudulle, hän kysyi opetuslapsiltaan: Kuka Ihmisen Poika on? Mitä ihmiset hänestä sanovat? He vastasivat: Toisten

Lisätiedot

Apologia-forum 25.-27.4.2014

Apologia-forum 25.-27.4.2014 Mikä on kristinuskolle luovuttamatonta? Kuvat: sxc.hu Apologia-forum 25.-27.4.2014 Ryttylän Kansanlähetysopisto Pääpuhujana prof. John Lennox (oxfordin yliopisto) Tiede usko luominen evoluutio www.kansanlahetysopisto.fi/apologiaforum

Lisätiedot

Ensimmäinen Johanneksen kirje 4. osa

Ensimmäinen Johanneksen kirje 4. osa Ensimmäinen Johanneksen kirje 4. osa 1 opettaja- Isak Penzev 21.0.3.2013 Jatkamme Johanneksen kirjeen tutkimista. Tämä oppitunti kuuluu opetussarjaan, jossa me tutkimme Uutta testamenttia. Kun me tutkimme

Lisätiedot

Hyvä sisärengaslainen

Hyvä sisärengaslainen Hyvä sisärengaslainen Tällä kertaa vuorossa Johanneksen evankeliumin 3. luku, joka sisältää tärkeää ja keskeistä asiaa taivaaseen pääsemisestä. Fariseusten joukossa oli Nikodemos-niminen mies, juutalaisten

Lisätiedot

JEESUKSEN YLÖSNOUSEMUS JA VARHAINEN KRISTINUSKO

JEESUKSEN YLÖSNOUSEMUS JA VARHAINEN KRISTINUSKO JEESUKSEN YLÖSNOUSEMUS JA VARHAINEN KRISTINUSKO Ylösnousemustutkimukseen liittyy laaja filosofinen keskustelu, koska kyseessä on kristinuskon oppijärjestelmän kannalta varsin keskeinen uskonkappale Jeesuksen

Lisätiedot

Yksi seurakunta ja kaksi elämäntapaa

Yksi seurakunta ja kaksi elämäntapaa Yksi seurakunta ja kaksi elämäntapaa 1 Isak Penzev Shalom hyvät ystävät. Meillä alkaa uusi teema nimeltä Juutalaisuus ja Uusi testamentti. Tämän oppitunnin aiheena on yksi seurakunta ja kaksi elämäntapaa.

Lisätiedot

Näiden tapahtumien jälkeen tuli keskustelua seurannut lainopettaja Jeesuksen luo kysyen Jeesukselta, mikä käsky on kaikkein tärkein.

Näiden tapahtumien jälkeen tuli keskustelua seurannut lainopettaja Jeesuksen luo kysyen Jeesukselta, mikä käsky on kaikkein tärkein. Mark.12:28-34: Muuan lainopettaja oli seurannut heidän väittelyään ja huomannut, miten hyvän vastauksen Jeesus saddukeuksille antoi. Hän tuli nyt Jeesuksen luo ja kysyi: "Mikä käsky on kaikkein tärkein?"

Lisätiedot

Uudesti syntyminen. Jeshua ja Nikodemus.( Joh. 3: 1-21.)

Uudesti syntyminen. Jeshua ja Nikodemus.( Joh. 3: 1-21.) 1 Uudesti syntyminen. Jeshua ja Nikodemus.( Joh. 3: 1-21.) rabbi J.Melamed Israelista. Mikkeli 19.04.2012 Olen hyvin iloinen, että pääsin tulemaan tänne. Meillä Israelissa on nyt todella kuuma. Kun lähdin,

Lisätiedot

Tyttö, joka eli kahdesti

Tyttö, joka eli kahdesti Nettiraamattu lapsille Tyttö, joka eli kahdesti Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2007 Bible

Lisätiedot

Tämä ei kuitenkaan auttanut kysyjiä kovin pitkälle Johanneksen toiminnan ymmärtämisessä. Teksti jatkuu näin:

Tämä ei kuitenkaan auttanut kysyjiä kovin pitkälle Johanneksen toiminnan ymmärtämisessä. Teksti jatkuu näin: 1 Johanneksen evankeliumin selitys 4 Joh. 1:19 42 19.3.2014 Savonlinnan Tuomiokirkko Jumalan karitsa Viime kerralla jäimme Johanneksen evankeliumin selityksessä Johannes Kastajaan. Jerusalemista oli tullut

Lisätiedot

Ensimmäinen Johanneksen kirje 2. osa

Ensimmäinen Johanneksen kirje 2. osa Ensimmäinen Johanneksen kirje 2. osa 1 opettaja Isak Penzev 08.03.2013 Shalom ystävät, me jatkamme oppitunteja ja tutkimme apostolien kirjeitä. Messiaan lähettiläät todistavat omasta uskostaan. Ja apostolien

Lisätiedot

Nettiraamattu. lapsille. Nainen kaivolla

Nettiraamattu. lapsille. Nainen kaivolla Nettiraamattu lapsille Nainen kaivolla Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Lazarus Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2007 Bible for Children,

Lisätiedot

VERTAUKSIA KADONNEEN ETSIMISESTÄ

VERTAUKSIA KADONNEEN ETSIMISESTÄ Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) VERTAUKSIA KADONNEEN ETSIMISESTÄ 1. Kertomuksen taustatietoja a) Ajallinen yhteys muihin kertomuksiin Vertaus tuhlaajapojasta on Luukkaan evankeliumissa

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Nainen kaivolla

Nettiraamattu lapsille. Nainen kaivolla Nettiraamattu lapsille Nainen kaivolla Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Lazarus Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2010 Bible for Children,

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Pietari ja rukouksen voima

Nettiraamattu lapsille. Pietari ja rukouksen voima Nettiraamattu lapsille Pietari ja rukouksen voima Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2013 Bible

Lisätiedot

Raamatun oikea ja väärä IR

Raamatun oikea ja väärä IR Raamatun oikea ja väärä IR Raamattu koostuu 66 eri kirjasta ja jokainen kirja on syntynyt johonkin tarkoitukseen. Raamattu ei ole yksi yhtenäinen kokonaisuus eikä siitä sen vuoksi voi poimia yksiselitteisiä

Lisätiedot

PASTORI, TEOLOGIAN TOHTORI MARTTI VAAHTORANNAN VIRKAAN ASETTAMINEN Helsingissä

PASTORI, TEOLOGIAN TOHTORI MARTTI VAAHTORANNAN VIRKAAN ASETTAMINEN Helsingissä 1/6 Ryttylä 6.8.2008 Matti Väisänen PASTORI, TEOLOGIAN TOHTORI MARTTI VAAHTORANNAN VIRKAAN ASETTAMINEN Helsingissä 10.08.2008 Kristuksessa rakas veljemme Martti Vaahtoranta ja läsnä oleva seurakunta, tervehdin

Lisätiedot

Kaikki uskontosidonnaiset ryhmät. Evankelisluterilainen uskonto 7.11 USKONTO

Kaikki uskontosidonnaiset ryhmät. Evankelisluterilainen uskonto 7.11 USKONTO 7.11 USKONTO Kaikki uskontosidonnaiset ryhmät Uskonnon opetuksessa tarkastellaan elämän uskonnollista ja eettistä ulottuvuutta oppilaan oman kasvun näkökulmasta sekä laajempana yhteiskunnallisena ilmiönä.

Lisätiedot

ENSIMMÄISET OPETUSLAPSET

ENSIMMÄISET OPETUSLAPSET Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(6) ENSIMMÄISET OPETUSLAPSET 1. Kertomuksen taustatietoja a) Missä kertomus tapahtui Betaniassa (Betabara), Jordanin tuolla (itä) puolella, jossa Johannes

Lisätiedot

JEESUS PARANTAA NAISEN JA MIEHEN SURKASTUNEEN KÄDEN SAPATTINA

JEESUS PARANTAA NAISEN JA MIEHEN SURKASTUNEEN KÄDEN SAPATTINA Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) JEESUS PARANTAA NAISEN JA MIEHEN SURKASTUNEEN KÄDEN SAPATTINA 1. Kertomuksen taustatietoja Nyt meillä on poikkeuksellisesti kaksi eri kertomusta. Ne eivät

Lisätiedot

Juutalaisen uskon perusteet

Juutalaisen uskon perusteet 1 Juutalaisen uskon perusteet 1.oppituntti Isak Pensiev 4.4.2012 Shalom on hyvin tunnettu juutalaisen kielen sana. Se on myös hyvin tunnettu sana koko maailmassa. Mutta ei kukaan ajattele tarkkaan mitä

Lisätiedot

Matka Raamatun kastetilanteisiin. Niko Huttunen Dos., Helsingin yliopisto

Matka Raamatun kastetilanteisiin. Niko Huttunen Dos., Helsingin yliopisto Matka Raamatun kastetilanteisiin Niko Huttunen Dos., Helsingin yliopisto I Kristillinen kaste ja muut puhdistautumisrituaalit Puhdistautumisriitit tavallisia uskonnoissa Puhdistautumisriitti Ganges- virrassa

Lisätiedot

Jeesus valitsee kaksitoista avustajaa

Jeesus valitsee kaksitoista avustajaa Nettiraamattu lapsille Jeesus valitsee kaksitoista avustajaa Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Byron Unger; Lazarus Sovittaja: E. Frischbutter; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for

Lisätiedot

Kuinka ymmärtää ja tulkita Raamattua oikein?

Kuinka ymmärtää ja tulkita Raamattua oikein? Kuinka ymmärtää ja tulkita Raamattua oikein? Raamattu Jumalan sana Kirjasto tai kirjakokoelma: 66 kirjaa kirjoitettiin n. 1600 vuoden aikana (1500 ekr.-96 jkr.) Vanha Testamentti 39 kirjaa, heprea ja aramea

Lisätiedot

JEESUS RUKOILEE GETSEMANESSA

JEESUS RUKOILEE GETSEMANESSA Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) JEESUS RUKOILEE GETSEMANESSA 1. Kertomuksen taustatietoja a) Missä kertomus tapahtui Getsemane-niminen puutarha, yrttitarha Öljymäellä. b) Ajallinen yhteys

Lisätiedot

Lähetyshiippakunnan pyhäkoulutyö

Lähetyshiippakunnan pyhäkoulutyö Lähetyshiippakunnan pyhäkoulutyö Kolmen vuoden pyhäkouluohjelma // Raamatun suuret kertomukset (VT, Evankeliumit ja Apostolien teot) Pohjana käytetty Concordia Publishing House n, Growing in Christ -pyhäkouluohjelmaa

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Jeesuksen ihmeitä

Nettiraamattu lapsille. Jeesuksen ihmeitä Nettiraamattu lapsille Jeesuksen ihmeitä Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Byron Unger; Lazarus Sovittaja: E. Frischbutter; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org

Lisätiedot

Hän tulee takaisin (Jeesuksen paluusta)

Hän tulee takaisin (Jeesuksen paluusta) Hän tulee takaisin (Jeesuksen paluusta) 1 Matteuksen evankeliumin luvun 24 alussa kerrotaan: Kun Jeesus oli tullut ulos temppelistä ja oli lähdössä pois, opetuslapset tulivat hänen luokseen näyttääkseen

Lisätiedot

Nettiraamattu. lapsille. Jeesuksen ihmeitä

Nettiraamattu. lapsille. Jeesuksen ihmeitä Nettiraamattu lapsille Jeesuksen ihmeitä Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Byron Unger; Lazarus Sovittaja: E. Frischbutter; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org

Lisätiedot

Lisää Johanneksen evankeliumin 11. luvusta? Klikkaa kuvaa.

Lisää Johanneksen evankeliumin 11. luvusta? Klikkaa kuvaa. Lisää Johanneksen evankeliumin 11. luvusta? Klikkaa kuvaa. Muuan Lasarus-niminen mies oli sairaana. Hän asui Betaniassa, samassa kylässä kuin Maria ja tämän sisar Martta. Maria oli se, joka voiteli Herran

Lisätiedot

Kristinusko (AR) Kristinuskon historia. Kristinuskon syntymä

Kristinusko (AR) Kristinuskon historia. Kristinuskon syntymä Kristinusko (AR) Kristinuskon historia Kristinuskon syntymä Juutalaisuudessa oli kauan jo odotettu, että maan päälle syntyy Messias, joka pelastaa maailman. Neitsyt Maria synnytti pojan Jeesus Nasaretilaisen,

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Tyttö, joka eli kahdesti

Nettiraamattu lapsille. Tyttö, joka eli kahdesti Nettiraamattu lapsille Tyttö, joka eli kahdesti Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2010 Bible

Lisätiedot

Maanviljelijä ja kylvösiemen

Maanviljelijä ja kylvösiemen Nettiraamattu lapsille Maanviljelijä ja kylvösiemen Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: M. Maillot; Lazarus Sovittaja: E. Frischbutter; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children

Lisätiedot

JEESUS PARANSI SOKEAN BARTIMEUKSEN

JEESUS PARANSI SOKEAN BARTIMEUKSEN Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(6) JEESUS PARANSI SOKEAN BARTIMEUKSEN 1. Kertomuksen taustatietoja a) Kertomuksen tapahtumapaikka Jerikon kaupungin lähellä. Jeriko on Juudeassa oleva kaupunki

Lisätiedot

Iltaraamattukoulut. syksy Jaksosuunnitelma. Vuorisaarna ja Jeesuksen vertaukset

Iltaraamattukoulut. syksy Jaksosuunnitelma. Vuorisaarna ja Jeesuksen vertaukset syksy 2018 Jaksosuunnitelma Vuorisaarna ja Jeesuksen vertaukset Vuorisaarna - Iltaraamattukoulun runko Kerta Aihe Jaejakso Kysymykset Ajatus lyhyesti 1 Johdanto Jumalan Valtakunta ja Messias-kuninkaan

Lisätiedot

MIKSI JEESUS KUOLI RISTILLÄ?

MIKSI JEESUS KUOLI RISTILLÄ? Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) MIKSI JEESUS KUOLI RISTILLÄ? 1. Kertomuksen taustatietoja a) Vieraat termit Synti on Jumalan käskyjen rikkomista. Raamattu nimittää sitä mm. laittomuudeksi,

Lisätiedot

Nettiraamattu. lapsille. Jumalan. mies

Nettiraamattu. lapsille. Jumalan. mies Nettiraamattu lapsille Jumalan lähettämä mies Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Byron Unger; Lazarus Sovittaja: E. Frischbutter; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Maanviljelijä ja kylvösiemen

Nettiraamattu lapsille. Maanviljelijä ja kylvösiemen Nettiraamattu lapsille Maanviljelijä ja kylvösiemen Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: M. Maillot; Lazarus Sovittaja: E. Frischbutter; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children

Lisätiedot

94 3. sunnuntai ennen paastonaikaa (Septuagesim a)

94 3. sunnuntai ennen paastonaikaa (Septuagesim a) S isä lly slu e tte lo : 7 1. adventtisunnuntai Kristuksesta, oikeasta kuninkaasta Matt. 21:1-9 14 2. adventtisunnuntai Varoitus, lohdutus ja kehotus Luuk. 21:25-36 21 3. adventtisunnuntai Kristuksen ylistyspuhe

Lisätiedot

Raamatun pikakurssi. Raimo ja Eeva Auvinen

Raamatun pikakurssi. Raimo ja Eeva Auvinen Raamatun pikakurssi Osa 14/24 Yleiskatsaus Uuteen Testamenttiin Lähteet: Raamatut RK92 & RK33/38 & RK & KJV, Learn Bible in 24 Hours, julkiset Raamatun selitysteokset ja Internet, joista lainaukset merkitty

Lisätiedot

JEESUS RUKOILEE GETSEMANESSA

JEESUS RUKOILEE GETSEMANESSA Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) JEESUS RUKOILEE GETSEMANESSA 1. Kertomuksen taustatietoja a) Kertomuksen tapahtumapaikka Getsemane-niminen puutarha, yrttitarha Öljymäellä. b) Ajallinen

Lisätiedot

Evankeliumit, osa 2. Sisällysluettelo 1. Viikunapuu 21,24 11, Vanuttamaton kangas Viisaat ja tyhmät neitsyet 25

Evankeliumit, osa 2. Sisällysluettelo 1. Viikunapuu 21,24 11, Vanuttamaton kangas Viisaat ja tyhmät neitsyet 25 Evankeliumit, osa 2 Vertaukset Sisällysluettelo 1 Matt Mark Luuk Jo h Vanuttamaton kangas 9 2 5 Matt Mark Luuk Joh Viikunapuu 21,24 11,13 13 Viini ja viinileilit 9 2 5 Tämä sukupolvi 11 7 Saastainen henki

Lisätiedot

JEESUS OPETTAA JA PARANTAA GALILEASSA

JEESUS OPETTAA JA PARANTAA GALILEASSA Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) JEESUS OPETTAA JA PARANTAA GALILEASSA Kuva taidegraafikko Kimmo Pälikkö 1. Kertomuksen taustatietoja a) Missä kertomus tapahtui Kapernaumissa, synagoogassa

Lisätiedot

Havaintomateriaalia - avuksi sinulle

Havaintomateriaalia - avuksi sinulle Havaintomateriaalia - avuksi sinulle - lapsi ja nuorisotyöhön - taide- ja leirikoulutyöhön - lähetyskasvatukseen - teemapäiviin - kirkollisiin tapahtumiin - ystävyysseurakunta- työhön - erityisryhmille

Lisätiedot

ANTIOKIAN SEURAKUNTA SYNTYY

ANTIOKIAN SEURAKUNTA SYNTYY Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) ANTIOKIAN SEURAKUNTA SYNTYY 1. Kertomuksen taustatietoja a) Kertomuksen tapahtumapaikka Ensin Pietari selostaa Jerusalemissa oleville veljille, että armo

Lisätiedot

Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) Luterilainen Kirkko 4. vuosi nro APT_5 /28 www.pyhäkoulu.fi lapsille@luterilainen.com 14.6.

Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) Luterilainen Kirkko 4. vuosi nro APT_5 /28 www.pyhäkoulu.fi lapsille@luterilainen.com 14.6. Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) DIAKONIEN VALINTA 1. Kertomuksen taustatietoja a) Kertomuksen tapahtumapaikka Jerusalemissa b) Ajallinen yhteys muihin kertomuksiin c) Kertomuksessa esiintyvät

Lisätiedot

Jesaja näkee tulevaisuuteen

Jesaja näkee tulevaisuuteen Nettiraamattu lapsille Jesaja näkee tulevaisuuteen Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Jonathan Hay Kääntäjä: Anni Kernaghan Sovittaja: Mary-Anne S. Suomi Kertomus 27/60 www.m1914.org Bible for Children,

Lisätiedot

Raamatun tulkitseminen Erilaisia raamatuntulkintatapoja. Tabletkoulu

Raamatun tulkitseminen Erilaisia raamatuntulkintatapoja. Tabletkoulu Raamatun tulkitseminen Erilaisia raamatuntulkintatapoja Miksi Raamattua pitää tulkita? Voiko sitä lukea tulkitsematta? Jokainen tekstiä lukeva ihminen tulkitsee sitä elämänhistoriansa ja aikakautensa kautta.

Lisätiedot

Violettia, mustaa ja valkoista nauhaa. 8 pientä, kannellista rasiaa. Halutessasi karkkia joka päivälle. Palmunoksia (Vaikkapa pääsiäisruohon korsia)

Violettia, mustaa ja valkoista nauhaa. 8 pientä, kannellista rasiaa. Halutessasi karkkia joka päivälle. Palmunoksia (Vaikkapa pääsiäisruohon korsia) Violettia, mustaa ja valkoista nauhaa 8 pientä, kannellista rasiaa Halutessasi karkkia joka päivälle Palmunoksia (Vaikkapa pääsiäisruohon korsia) Tuikkukynttilä tavallinen tai LED 30 hopearahaa (Esim.

Lisätiedot

JOHANNES KASTAA JEESUKSEN

JOHANNES KASTAA JEESUKSEN Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(6) JOHANNES KASTAA JEESUKSEN Kuva taidegraafikko Kimmo Pälikkö 1. Kertomuksen taustatietoja a) Missä kertomus tapahtui Betaniassa, se on paikkakunta Pereassa

Lisätiedot

DOGMATIIKKA. Dogmatiikassa tarkastellaan kristinuskon oppia eli... Mitä kirkko opettaa? Mihin kristityt uskovat? Mikä on uskon sisältö ja kohde?

DOGMATIIKKA. Dogmatiikassa tarkastellaan kristinuskon oppia eli... Mitä kirkko opettaa? Mihin kristityt uskovat? Mikä on uskon sisältö ja kohde? DOGMATIIKKA Dogmatiikassa tarkastellaan kristinuskon oppia eli... Mitä kirkko opettaa? Mihin kristityt uskovat? Mikä on uskon sisältö ja kohde? JUMALA RAKKAUS EHTOOLLINEN KIRKKO PELASTUS USKONTUNNUSTUKSET

Lisätiedot

Radion ortodoksinen aamuhartaus

Radion ortodoksinen aamuhartaus 1 / 5 Rovasti Veikko Purmonen Radion ortodoksinen aamuhartaus 21.9. 2002 Luuk. 5: 1-11 Kirkon luovuttamaton tehtävä ja kaikkien kristittyjen yhteinen kutsumus on lähetystyön tekeminen, todistaminen Jumalan

Lisätiedot

ETIIKKA ERI KIRKOISSA IR

ETIIKKA ERI KIRKOISSA IR ETIIKKA ERI KIRKOISSA IR Kristinuskon mukaan niin sanottu kristillinen etiikka on yleispätevä etiikka. Tämä ei tarkoita sitä, että olisi olemassa joku tietty kristinuskoon pohjautuva etiikka. Kristillisen

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Seurakunta vaikeuksissa

Nettiraamattu lapsille. Seurakunta vaikeuksissa Nettiraamattu lapsille Seurakunta vaikeuksissa Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2010 Bible

Lisätiedot

UT:n loppua koskevat opetukset alkukirkon katekismus ja uskon sääntö

UT:n loppua koskevat opetukset alkukirkon katekismus ja uskon sääntö alkukirkon katekismus ja uskon sääntö On pidettävä selvänä raja sen välillä, mitä voimme tietää varmasti ja mitä emme voi tietää varmasti. Raamatun sana on selvä ja varma. Kaikki muu on spekulaatiota,

Lisätiedot

RAKKAUS, ANTEEKSIANTAMINEN JA RUKOUS (1. Joh. 4:8) Hääjuhlan puhe Juha Muukkonen. Rinnetie 10. 95420 Tornio. puh. 050 359 6939

RAKKAUS, ANTEEKSIANTAMINEN JA RUKOUS (1. Joh. 4:8) Hääjuhlan puhe Juha Muukkonen. Rinnetie 10. 95420 Tornio. puh. 050 359 6939 RAKKAUS, ANTEEKSIANTAMINEN JA RUKOUS (:8) Hääjuhlan puhe Juha Muukkonen Rinnetie 10 95420 Tornio puh. 050 359 6939 s-posti: juha.muukkonen@gen.fi kotisivu: www.gen.fi Raamatunkäännös: KR 1933/38 JÄSENNYS

Lisätiedot

JEESUS PILATUKSEN JA HERODEKSEN EDESSÄ

JEESUS PILATUKSEN JA HERODEKSEN EDESSÄ Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) JEESUS PILATUKSEN JA HERODEKSEN EDESSÄ 1. Kertomuksen taustatietoja a) Kertomuksen tapahtumapaikka b) Ajallinen yhteys muihin kertomuksiin Jeesus Herodeksen

Lisätiedot

JEESUS PARANTAA SOKEAN

JEESUS PARANTAA SOKEAN Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) JEESUS PARANTAA SOKEAN 1. Kertomuksen taustatietoja a) Kertomuksen tapahtumapaikka Siiloan lammikko oli Jerusalemissa b) Ajallinen yhteys muihin kertomuksiin

Lisätiedot

Gideonin pieni armeija

Gideonin pieni armeija Nettiraamattu lapsille Gideonin pieni armeija Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2012 Bible for

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Gideonin pieni armeija

Nettiraamattu lapsille. Gideonin pieni armeija Nettiraamattu lapsille Gideonin pieni armeija Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2012 Bible for

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Jeesus ruokkii 5000 ihmistä

Nettiraamattu lapsille. Jeesus ruokkii 5000 ihmistä Nettiraamattu lapsille Jeesus ruokkii 5000 ihmistä Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2012 Bible

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Seurakunnan synty. Kertomus 55/60.

Nettiraamattu lapsille. Seurakunnan synty. Kertomus 55/60. Nettiraamattu lapsille Seurakunnan synty Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Kääntäjä: Anni Kernaghan Sovittaja: Ruth Klassen Suomi Kertomus 55/60 www.m1914.org Bible for Children, PO Box

Lisätiedot

PÄÄSIÄISAAMUNA. 1. Kertomuksen taustatietoja a) Missä kertomus tapahtui: Jerusalemissa

PÄÄSIÄISAAMUNA. 1. Kertomuksen taustatietoja a) Missä kertomus tapahtui: Jerusalemissa Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) PÄÄSIÄISAAMUNA 1. Kertomuksen taustatietoja a) Missä kertomus tapahtui: Jerusalemissa b) Ajallinen yhteys muihin kertomuksiin Jeesus oli kuollut ja haudattu

Lisätiedot

KATSO, IHMISEN POIKA Raamattutunti Sanan Suvipäivillä Klaukkalassa 14.3.2014. Piispa Tapio Luoma

KATSO, IHMISEN POIKA Raamattutunti Sanan Suvipäivillä Klaukkalassa 14.3.2014. Piispa Tapio Luoma KATSO, IHMISEN POIKA Raamattutunti Sanan Suvipäivillä Klaukkalassa 14.3.2014 Piispa Tapio Luoma Tämänvuotisten Sanan Suvipäivien yleisotsikko on pyyntö: Näe minut. Raamattutunnin aiheeksi puolestaan on

Lisätiedot

Löydätkö tien. taivaaseen?

Löydätkö tien. taivaaseen? Löydätkö tien taivaaseen? OLETKO KOSKAAN EKSYNYT? LÄHDITKÖ KULKEMAAN VÄÄRÄÄ TIETÄ? Jos olet väärällä tiellä, et voi löytää perille. Jumala kertoo Raamatussa, miten löydät tien taivaaseen. Jumala on luonut

Lisätiedot

Pietari ja rukouksen voima

Pietari ja rukouksen voima Nettiraamattu lapsille Pietari ja rukouksen voima Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2013 Bible

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Seurakunnan synty

Nettiraamattu lapsille. Seurakunnan synty Nettiraamattu lapsille Seurakunnan synty Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2013 Bible for Children,

Lisätiedot

Vainoista herätykseen. Ap t. 8:1-17

Vainoista herätykseen. Ap t. 8:1-17 Vainoista herätykseen Ap t. 8:1-17 Jumalan sanallinen ilmoitus on lisääntyvää ja se huipentuu Jeesuksen ihmiseksi tulemiseen. Pelastusilmoitus loppuu apostolien ajan päättyessä. Jeesuksen antaessa lähetyskäskyn

Lisätiedot

Jeesus ilmestyy opetuslapsilleen

Jeesus ilmestyy opetuslapsilleen 1 Johanneksen evankeliumin selitys 55 Joh. 20:19-31 Jeesus ilmestyy opetuslapsilleen Edellisellä kerralla olimme tässä Johanneksen evankeliumin selityksessä Maria Magdalenan kanssa Jeesuksen tyhjällä haudalla

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Daniel vankeudessa

Nettiraamattu lapsille. Daniel vankeudessa Nettiraamattu lapsille Daniel vankeudessa Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Jonathan Hay Sovittaja: Mary-Anne S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2014 Bible for Children,

Lisätiedot

Majakka-ilta 21.11.2015. antti.ronkainen@majakka.net

Majakka-ilta 21.11.2015. antti.ronkainen@majakka.net Majakka-ilta 21.11.2015 antti.ronkainen@majakka.net Majakka-seurakunta Majakan missio: Majakka-seurakunta kutsuu, opettaa, palvelee, varustaa, lähtee ja lähettää! Majakan arvolauseke: Yhdessä olemme aivan

Lisätiedot

JEESUS ARMAHTAA AVIONRIKKOJANAISEN

JEESUS ARMAHTAA AVIONRIKKOJANAISEN Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) JEESUS ARMAHTAA AVIONRIKKOJANAISEN 1. Kertomuksen taustatietoja a) Kertomuksen tapahtumapaikka - pyhäkössä Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI

Lisätiedot

Tämän leirivihon omistaa:

Tämän leirivihon omistaa: Tämän leirivihon omistaa: 1 Tervetuloa kesäleirille! Raamiksilla tutustumme Evankeliumin väreihin. o Keltainen kertoo Jumalasta ja taivaasta, johon pääsen uskomalla Jeesukseen. o Musta kertoo, että olen

Lisätiedot

Jeesus on vastaus! Kaikki profeetat ja laki ovat Johannekseen asti olleet ennustusta. - Matt. 11:13. Raamatun metanarratiivi

Jeesus on vastaus! Kaikki profeetat ja laki ovat Johannekseen asti olleet ennustusta. - Matt. 11:13. Raamatun metanarratiivi Jeesus on vastaus! Mikä olikaan kysymys? Osa 2 Timo Flink, teol. tri Kaikki profeetat ja laki ovat Johannekseen asti olleet ennustusta. - Matt. 11:13 Jeesus sanoi heille: Tätä minä tarkoitin, kun ollessani

Lisätiedot

Maailman valo. Johanneksen evankeliumin selitys 27 Joh. 8:12-26 Savonlinnan Tuomiokirkko,

Maailman valo. Johanneksen evankeliumin selitys 27 Joh. 8:12-26 Savonlinnan Tuomiokirkko, 1 Johanneksen evankeliumin selitys 27 Joh. 8:12-26 Savonlinnan Tuomiokirkko, 30.3.2016 Maailman valo Viimeksi jäimme Johanneksen evankeliumin selityksessä siihen, että Jeesus armahti aviorikoksesta kiinni

Lisätiedot

Matt. 7: 1-29 Pirkko Valkama

Matt. 7: 1-29 Pirkko Valkama Suoraa puhetta, kuuleeko kukaan? Matt. 7: 1-29 Pirkko Valkama Matt. 7: 1-6 1."Älkää tuomitko, ettei teitä tuomittaisi. 2. Niin kuin te tuomitsette, niin tullaan teidät tuomitsemaan, ja niin kuin te mittaatte,

Lisätiedot

Abodah Zarah. Rabbi J. Melamed

Abodah Zarah. Rabbi J. Melamed 1 Abodah Zarah Rabbi J. Melamed 6.2.2013 Talmud Tänään haluan keskustella millä tavalla Talmudissa käsitellään juutalaisten ja kristittyjen välisiä suhteita. Todellisuudessa tämän tyyppisiä kertomuksia

Lisätiedot

Kymmenykset, annit, uhrit ja iloinen antaminen. Heikki Pekkarinen

Kymmenykset, annit, uhrit ja iloinen antaminen. Heikki Pekkarinen Kymmenykset, annit, uhrit ja iloinen antaminen Heikki Pekkarinen marraskuussa 2008 Kymmenykset, annit, uhrit ja iloinen antaminen 1. äänite Daavid ja Salomo Room. 15:4 Sillä kaikki, mikä ennen on kirjoitettu,

Lisätiedot

JANNE SAKARI KOSKELAN VIRKAAN ASETTAMINEN Oulussa (Su )

JANNE SAKARI KOSKELAN VIRKAAN ASETTAMINEN Oulussa (Su ) Ryttylä 14. 01.2006 Matti Väisänen 1/6 JANNE SAKARI KOSKELAN VIRKAAN ASETTAMINEN Oulussa (Su 15.01.2006) Kristuksessa rakas veljemme, Janne Koskela ja läsnä oleva seurakunta, tervehdin teitä tämän sunnuntain

Lisätiedot

JEESUS TORJUTAAN NASARETISSA

JEESUS TORJUTAAN NASARETISSA Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(6) JEESUS TORJUTAAN NASARETISSA Kuva taidegraafikko Kimmo Pälikkö 1. Kertomuksen taustatietoja a) Missä kertomus tapahtui Nasaretissa, Jeesuksen lapsuuskotikaupungissa,

Lisätiedot

He eivät ymmärtäneet, että Jeesus puhui Isästä. Tuo Isä, se tarkoittaa tietenkin Jumalaa.

He eivät ymmärtäneet, että Jeesus puhui Isästä. Tuo Isä, se tarkoittaa tietenkin Jumalaa. 1 Johanneksen evankeliumin selitys 28 Joh. 8:27-47 Savonlinnan Tuomiokirkko, 13.4.2016 Rankkaa tekstiä Viimeksi jäimme Johanneksen evankeliumin selityksessä siihen, että Jeesus armahti aviorikoksesta kiinni

Lisätiedot

Herra, meidän Jumalamme, Herra on yksi

Herra, meidän Jumalamme, Herra on yksi Herra, meidän Jumalamme, Herra on yksi 1 2.oppituntti Isak Pensiev 14.4.2012 Ystävät, me jatkamme oppituntia, joka avaa meille juutalaisia käsitteitä ja juutalaista näkökulmaa sekä Uuteen- että Vanhaan

Lisätiedot

PIETARI JA JOHANNES JUOKSEVAT HAUDALLE

PIETARI JA JOHANNES JUOKSEVAT HAUDALLE Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) PIETARI JA JOHANNES JUOKSEVAT HAUDALLE 1. Kertomuksen taustatietoja a) Kertomuksen tapahtumapaikka: Edelleen ollaan Jeesuksen tyhjällä haudalla. b) Ajallinen

Lisätiedot

Reijo Telaranta. Israel ja seurakunta. Jumalan kaksi suunnitelmaa

Reijo Telaranta. Israel ja seurakunta. Jumalan kaksi suunnitelmaa Reijo Telaranta Israel ja seurakunta Jumalan kaksi suunnitelmaa Ja minä teen liiton sinun kanssasi ja sinun jälkeläistesi kanssa, sukupolvesta sukupolveen, iankaikkisen liiton, ollakseni sinun ja sinun

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Jeremia, kyynelten mies

Nettiraamattu lapsille. Jeremia, kyynelten mies Nettiraamattu lapsille Jeremia, kyynelten mies Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Jonathan Hay Sovittaja: Mary-Anne S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2014 Bible

Lisätiedot

Missio Järvenpää/TV7 raamattukoulu 2011 Pekka Sartola V A R T I J A. Mikä hetki yöstä on?

Missio Järvenpää/TV7 raamattukoulu 2011 Pekka Sartola V A R T I J A. Mikä hetki yöstä on? Missio Järvenpää/TV7 raamattukoulu 2011 Pekka Sartola i I V A R T I J A. Mikä hetki yöstä on? Jeesuksen profetiat : Matteus 24 - Jesaja 2:1-4 62:6-7 (Jerusalem) - Hesekiel 36:19 ja 24 ja 28 - Sakarja 8:

Lisätiedot

Paavali kirjoittaa monien luotettavina pidettyjen käsikirjoitusten mukaan näin:

Paavali kirjoittaa monien luotettavina pidettyjen käsikirjoitusten mukaan näin: 1Kor 15:47 selitys Paavali kirjoittaa monien luotettavina pidettyjen käsikirjoitusten mukaan näin: "Ensimmäinen ihminen oli maasta, maallinen, toinen ihminen on herra taivaasta." (1Kor 15:47). Sana "herra"

Lisätiedot

JEESUS PUOLUSTAA OPETUSLAPSIAAN

JEESUS PUOLUSTAA OPETUSLAPSIAAN Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(6) JEESUS PUOLUSTAA OPETUSLAPSIAAN Kuva taidegraafikko Kimmo Pälikkö Tänään meillä on kaksi eri kertomusta, joissa fariseukset ihmettelevät/kysyvät, miksi

Lisätiedot

Nettiraamattu. lapsille. Tuhlaajapoika

Nettiraamattu. lapsille. Tuhlaajapoika Nettiraamattu lapsille Tuhlaajapoika Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Lazarus Sovittaja: Ruth Klassen; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2012 Bible for Children,

Lisätiedot

Jeesus ruokkii 5000 ihmistä

Jeesus ruokkii 5000 ihmistä Nettiraamattu lapsille Jeesus ruokkii 5000 ihmistä Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org BFC PO

Lisätiedot

Pyhiinvaeltajan matkaopas Osa 3, aihe 5 Viisi tasoa

Pyhiinvaeltajan matkaopas Osa 3, aihe 5 Viisi tasoa Pyhiinvaeltajan matkaopas Osa 3, aihe 5 Viisi tasoa Nämä luennot ovat mukailtuja lyhennelmiä ja pohjautuvat MLM-kursseihin, joiden aiheet on saatu Raamatun ohjeista ja esimerkeistä, ja tässä esityksessä

Lisätiedot