B.11 Jeremian kirjan kehotuksia, lupauksia ja toivon näköaloja
|
|
- Pasi Kivelä
- 8 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 B.11 Jeremian kirjan kehotuksia, lupauksia ja toivon näköaloja Lupausten varassa eteenpäin "Kaukaa ilmestyi minulle Herra ja sanoi: Ikuisella rakkaudella minä olen sinua rakastanut, sen tähden olen vetänyt sinua puoleeni armosta. Minä rakennan sinut jälleen, ja sinä tulet rakennetuksi, neitsyt Israel. Tulee päivä, jolloin vartijat huutavat Efraimin vuorella: 'Nouskaa, lähtekäämme Siioniin Herran, meidän Jumalamme, luo'. Näin sanoo Herra: Kohottakaa riemuhuuto Jaakobista, iloitkaa ja riemuitkaa hänestä, joka on kansojen pää! Kuuluttakaa, ylistäkää ja sanokaa: 'Pelasta, Herra, kansasi, Israelin jäännös'. Katso, minä tuon heidät pohjoisesta maasta, kokoan heidät maan perimmäisiltä ääriltä. Heidän joukossaan on sokeita ja rampoja, raskaana olevia ja synnyttäjiä. Suurena joukkona he palaavat tänne. Itkien he tulevat, ja minä johdatan heitä, kun he kulkevat rukoillen. Minä vien heidät vesipuroille tasaista tietä, jolla he eivät kompastu. Sillä minä olen Israelin isä, ja Efraim on minun esikoiseni. Kuulkaa Herran sana, te kansat, kuuluttakaa kaukaisilla saarilla ja sanokaa: Hän, joka hajotti Israelin, kokoaa sen jälleen, hän vartioi sitä kuin paimen laumaansa. Sillä Herra on ostanut vapaaksi Jaakobin ja lunastanut hänet sen vallasta, joka on häntä vahvempi. He tulevat ja kohottavat riemuhuudon Siionin vuorella. Virtanaan he tulevat Herran hyvyyden luo. Minä muutan heidän surunsa riemuksi, annan heille lohdutuksen ja ilon heidän murheensa jälkeen. Sinulla on tulevaisuuden toivo, sanoo Herra, ja lapsesi palaavat omalle maalleen. Eikö Efraim ole minun kallis poikani, minun lempilapseni? Vaikka minä puhunkin häntä vastaan, minä kuitenkin muistan häntä. Siksi sisimpäni kaipaa hänen puoleensa; minä totisesti armahdan häntä, sanoo Herra. Pystytä itsellesi kivimerkkejä, aseta itsellesi tienviittoja, paina mieleesi tie, polku, jota olet kulkenut. Palaa, neitsyt Israel, palaa näihin kaupunkeihisi... Näin sanoo Herra Sebaot, Israelin Jumala: Kun minä käännän heidän kohtalonsa, niin vielä kerran sanotaan Juudan maassa ja sen kaupungeissa näin: 'Herra siunatkoon sinua, sinä vanhurskauden asuinsija, sinä pyhä vuori'. Siihen aikaan, sanoo Herra, minä olen kaikkien Israelin sukukuntien Jumala, ja he ovat minun kansani." (Jer. 31:3-13, 17,18,20-23,1; Raamattu Kansalle) Historiaa Jeremia oli papin poika, joka oli kotoisin leeviläis-kaupungista, Anatotista, Benjaminin maasta. Sinne oli n. 5 kilometriä Jerusalemista. Hänen isänsä, Hilkia, oli Aaronin pojan Iitamarin sukua. Jeremian nimi tarkoittaa Herra on korkea, tai Herra nostaa/ kohottaa (lujalle perustalle) tai Jahwe laskee perustuksen. Hän eli Juudan alueella viiden viimeisen kuninkaan, Josian, Joahasin, Jojakimin, Jojakinin (Jekonja/Konja) ja Sidkian aikana. 700-luvulla elänyt Jesaja oli profetoinut Assyrian valtakaudella ja oli saanut nähdä, miten Israel, Pohjoinen valtakunta vietiin pakkosiirtolaisuuteen. Siitä 100 vuotta myöhemmin Assyrian valta oli luhistumassa, ja Jeremian aikana Babylonia ja Egypti taistelivat sen aikaisesta maailman herruudesta. Juuda joutui olemaan pienenä kansana kahden keskenään kahinoivan suurvallan välissä. Kuningas Josian aikana Juuda yritti estää egyptiläisten kulkua maansa halki, ja silloin Juudan hyvä, Herraa pelkäävä kuningas sai surmansa v.609 ekr.. Siitä alkoi Juudan kansan alamäki kohti kärsimysten koulua vievää tietä. Babylonialaiset voittivat farao Nekon joukot Eufratin rannalla olleessa Karkemiin taistelussa, v. 605 ekr.. Egypti sai palata takaisin sotaretkeltään tappion kärsineenä. Jeremia oli jo ennen sitä ennustanut kansalleen babylonialaisten tulevasta voitosta, ja varoittanut kansaa etsimästä turhaa apua Egyptistä.
2 Jeremia toimi profeettana n. 45 vuotta, vv / 582 ekr.. Herran käskystä hän jätti meille myös kirjallisessa muodossa valtavan määrän Herran varoituksia, lupauksia ja toivon näköaloja sekä kansalleen että myös tuleville sukupolville. Jeremian aikalaisia muita profeettoja olivat Habakuk ja Sefanja. Vähän myöhemmin Daniel sai olla kansansa profeettana Babylonian hovissa ja myös Hesekiel pakkosiirtolaisuuden ajan ihmisten parissa. Jeremia itse joutui menemään Juudasta pakenevan kansanjäännöksen mukana Egyptiin, vaikka Jumala oli kieltänyt kansaa menemästä sinne surmanloukkuun, tuleville sotatantereille. Jeremian loppuajoista ei ole tarkkaa tietoa. Jotkut ajattelevat Jeremian kuolleen marttyyrikuoleman (ehkä kivitetty) Egyptissä. Perimätiedon mukaan toiset lähteet kertovat hänen paenneen Egyptin valtauksen aikana Babyloniaan kirjuri Baarukin kanssa. Baarukin, kuten myös Jeremian ylös kaivosta vetäneen, kuusilaisen Ebed-Melekin, Herra oli luvannut pelastaa miekalta, koska he turvasivat Herraan. Me tiedämme myös Jumalan luvanneen olla Jeremian kanssa ja pelastaa hänet. Herrassa on pelastus. Tiedämme, että Hän johtaa omansa kotiin. Jeremia Jumalan puhuttelussa Jeremia kutsuttiin profeetan tehtäviin jo nuorena noin 20 vuotiaana. Kutsuessaan Jumala kertoi, miten hänet oli valittu tähän työhön jo ennen hänen syntymäänsä: pyhitetty olemaan kansojen profeetta. Nuoren Jeremian tuskaillessa Jumalan antaman tehtävän vakavuutta, hän sai seuraavaksi painiskella Herran sanojen edessä: Älä sano: Minä olen nuori, vaan mene, minne ikinä minä sinut lähetän, ja puhu, mitä minä käsken sinun puhua. Älä pelkää heitä, sillä minä, Herra, olen sinun kanssasi ja pelastan sinut, sanoo Herra. Seuraavaksi Jeremia voi vain todeta: Herra ojensi kätensä, kosketti minun suutani, ja sanoi minulle: Katso, minä panen sanani sinun suuhusi. Minä asetan sinut tänä päivänä yli kansojen ja valtakuntain repimään maasta ja hajottamaan, hävittämään ja kukistamaan, rakentamaan ja istuttamaan. Minä itse valvon sanaani toteuttaakseni sen.... Pohjoisesta on onnettomuus purkautuva kaikkien maan asukasten yli... Ne tulevat ja asettavat kukin valtaistuimensa Jerusalemin porttien oville,.. ja kaikkia Juudan kaupunkeja vastaan. Sitten minä julistan heille tuomioni kaikesta heidän pahuudestaan, koska he ovat hylänneet minut, uhranneet muille jumalille ja kumartaneet omatekoisia jumalankuviaan. Lähde, sinä, Jeremia, astu heidän eteensä ja puhu heille kaikki, mitä minä käsken sinun puhua... He sotivat sinua vastaan, mutta eivät voita sinua, sillä minä olen sinun kanssasi, sanoo Herra, ja pelastan sinut." (Jer. 1) Kenestäkään ei varmaan tuntuisi houkuttelevalta saada kutsu tehtävään, jossa luvataan, että kaikki nousisivat vastarintaan, ei edes silloinkaan, vaikka Herra lupaisi olla tukemassa valittuaan. Kuitenkin aluksi Jeremian elämässä kuningas Josian aika oli hyvää ja rauhallista aikaa, sillä hän oli jumalaapelkäävä mies. Kansan keskuudessa järjestetty uskonpuhdistus toi uutta toivoa Jeremian mieleen. Juudan kansa ei kuitenkaan kääntynyt koko sydämisesti Jumalan puoleen eikä tehnyt parannusta. Niinpä heti kuningas Jojakimin aikana synti ja epäjumalanpalvelus levisivät taas kansan keskuudessa. Kansa ei kysellyt ohjeita Jumalaltaan eikä Jeremian julistusta tahdottu kuunnella. Maan turvallisuuskysymyksissä he halusivat kääntyä saamaan apua ennemmin Egyptiltä kuin pyytää kansalleen Jumalan johdatusta. Tänä kriittisenä aikana Jeremia joutui usein puhumaan vakavia tuomionsanoja kansalleen ja suri sitä, miten piittaamattomia he olivat Jumalan ilmoituksista, eivätkä kääntyneet Herran puoleen saamaan armahdusta. Monesti sanomansa takia Jeremia sai kärsiä uhkauksia peläten usein todella oman henkensä puolesta ja vangituksi joutumisesta. Mutta hän teki kaikkensa, tietäen, että kansan menestys riippui siitä, halusiko se koko sydämisesti kääntyä elävän Jumalan puoleen ja totella häntä. Jeremia itse rakasti suuresti kansaansa ja Jerusalemia, ja toivoi siksi, että Jumala voisi vielä heitä armahtaa. Kaiken tuhoutumisen näkeminen tulisi tuottamaan hänelle valtavaa tuskaa. Silmäni
3 riutuvat kyynelistä, sisintäni polttaa tuska. Voimani valuvat maahan kansani sortumisen tähden. Herra, anna meidän palata luoksesi, niin me palaamme. Uudista päivämme entiselleen. Kuitenkin minä toivon ja odotan. Jeremian Jumalalta saama tehtävä oli niin vaativa ja vaikea, että sen edessä hän joutui huokailemaan, itkemään, vaikeroimaan ja vuodattamaan kyyneleitään surussaan Jumalan kanssa. Sinä olet taivutellut minua, Herra, ja minä olen taipunut; sinä olet tarttunut minuun ja voittanut. Minä olen ollut nauruna pitkin päivää, kaikki pilkkaavat minua. Mutta puhumistakaan hän ei voinut lopettaa, sillä kun hän sanoi: "en tahdo ajatella häntä enkä enää puhua hänen nimessään, niin sydämessäni oli kuin polttava tuli, suljettuna minun luihini. Ja väsyksiin asti minä koetin sitä kestää, mutta en voinut. Mutta Herran vahvistamana hän jaksoi taas jatkaa eteenpäin uusin voimin: Herra on minun kanssani niin kuin väkevä sankari; sen tähden minun vainoojani kompastuvat eivätkä mitään mahda. He saavat suuren häpeän, sillä he ovat olleet ymmärtämättömät, iankaikkisen pilkan, joka ei ole unhottuva. (Jer.20: 7-11) Jojakimin neljäntenä hallitusvuotena, v. 604 ekr., Jumala ei ainoastaan käskenyt Jeremian puhua kansalle, vaan myös kirjoittaa kaiken saamansa ilmoituksen ylös, sillä Jeremiaa estettiin puhumasta. (Jer.36) Herra halusi tehdä vielä tämän, että saisi Juudan kansan heidän lukiessaan ja kuunnellessaan Jumalan ilmoitusta sitä kohtaavasta onnettomuudesta, lopulta kääntymään pois pahoilta teiltään. Näemme, miten suuri on Jumalan rakkaus langennuttakin ihmistä kohtaan. Niinpä Baruk, Nerian poika kirjoitti kaiken ylös Jeremian sanelun mukaan. Eräänä paastopäivänä, jolloin kaikki kansa oli kutsuttu temppeliin Herran eteen, Jeremia lähetti sinne Barukin lukemaan Herran sanat kansalle. Jeremialta itseltään oli näet evätty pääsy sinne. Jospa he silloin nöyrtyvät rukoilemaan Herraa ja kääntyvät pois pahoilta teiltään. Niin kansa sai kuulla kaikki Herran sanat. Lopulta kirjoitus luettiin Juudan kuninkaalle, joka surutta poltti kirjakäärön pala palalta. Jeremia sai kuitenkin Herralta määräyksen kirjoittaa sanat jälleen uuteen kirjakääröön, ja vielä paljon laajemmin. Niinpä Jumalan ilmoittamat sanat Jeremian kautta, lupaukset ja tulevaisuuden näkymät ovat meidänkin luettavissamme. Kansat näkivät, että Jeremian Jumalalta saamat sanat toteutuivat, - toiset niistä todistukseksi ihmisille jopa hyvin nopeasti, - mutta siitäkään huolimatta kansa ei luottanut Herraansa eikä turvautunut yksin häneen. Jeremia itse sai olla katselemassa, miten ihmisten elämä johti kansan ja maan tuomioon. Jopa Pyhä kaupunki, Jerusalem sai kohdata tuhoajat kimpussaan. Kun Joojakin ja suuri osa kansaa oli viety Babyloniaan, lähetti Jeremia heille kirjeen, viestin Herralta, etsiä rukouksin ja töin sen maan parasta, jonne Herra oli heidät siirtänyt. Heidän tuli elää siellä normaalia perhe-elämää: rakentaa taloja, istuttaa puutarhoja, syödä maan satoa, ja tavoitella asumispaikkakuntien parasta ja hyvinvointia, kunnes Herra palauttaisi heidät takaisin omaan maahansa. (Jer.29) Jumala puhui selvästi, että 70 vuoden päästä, tuhoaja myös tuhotaan, ja Jumala johtaa Juudan takaisin maahansa. Juuri Jeremian kirjoituksista, Daniel, Babyloniassa ollessaan, saattoi lukea profetiat Juudan kansan paluusta kotimaahansa, ja alkoi pyytää armahdusta maalleen rukouksin ja synnintunnustuksin. Vaikka Jeremia joutui puhumaan maata kohtaavasta rangaistuksesta ja varoittamaan kansaa, nosti Herra julistuksessa esiin myös toisen puolen. Kansalla on tulevaisuus ja toivo. Herra on armahtava Jumala, rakastava Jumala. Oikeudenmukaisuutensa ja Sanansa tähden Hän rankaisee, mutta Hän ei riko liittoaan eikä lupauksiaan. Jumalan puhuttelussa Jeremia sai katsella vielä kauemmas ja välittää meillekin aikojen lopussa tulevia tapahtumia. Hän näki myös, miten Israel / Efraim, pohjoisen osan valtakunnan asukkaat johdetaan kotiin, ja jälleen nuo erilleen joutuneet Juudan ja Israelin/ Efraimin sukukunnat saavat
4 yhdessä asua maassaan. Ihmetellen saa lukea, miten monta kertaa tuo Juudan kansan keskuudessa asuva profeetta, joutuu puhumaan n.100 vuotta aikaisemmin maastaan pois ajetuista Israelin sukukunnista, ja kertoa, että tulee vielä päivä, jolloin Juuda ja Israel elävät iloiten yhdessä, kaikessa rauhassa omassa maassaan. Kuitenkin sitä ennen on suuria ahdistuksenkin aikoja tulossa. Niinä päivinä ja siihen aikaan, sanoo Herra, israelilaiset tulevat yhdessä Juudan kansan kanssa. He kulkevat itkien ja etsivät Herraa, Jumalaansa. He kysyvät tietä Siioniin, suuntaavat kulkunsa sinne: Tulkaa, liittykäämme Herran kanssa iankaikkiseen liittoon, joka ei unohdu. Minun kansani on kuin lauma. Heidän paimenensa olivat johtaneet heidät harhaan eksyttäville vuorille. He kulkivat vuorelta kukkulalle, unhottivat lepopaikkansa. Kaikki, jotka heitä tapasivat, kalvoivat heitä, ja heidän ahdistajansa sanoivat: 'Emme tule syyllisiksi, sillä he olivat tehneet syntiä Herraa vastaan, Herraa, joka on vanhurskauden asumus ja heidän isiensä toivo. Sorrettuja ovat sekä Israel että Juuda. Kaikki heidän vangitsijansa pitävät heistä kiinni eivätkä tahdo päästää heitä vapaiksi. Mutta heidän lunastajansa on väkevä. Herra, Sebaot on hänen nimensä. Hän ajaa heidän asiansa, tuo rauhan maan päälle, mutta Baabelin asukkaille vavistuksen. (Jer.50: 4-7,33,34) Jeremia itse oli saanut olla kärsimysten koulussa oikeastaan koko hänen profeetallisen työnsä ajan. Mutta hän seisoi lujana kuin rautapatsas ja vaskimuuri, niin kuin Herra oli luvannut hänet vahvistaa, seisomaan Juudan kuninkaiden, pappien ja kansan edessä, julistaessaan Jumalan hänelle antamaa sanomaa. Herran avulla hän pysyi uskollisena kutsumuksessaan monien raskaitten, uuvuttavien koettelemusten ja kärsimysten keskellä. Niiden keskeltä hän sai katsella kohti Jumalan kansalleen antamia ihania tulevaisuuden lupauksia, luottaen siihen, että Herra vie asiansa päätökseen. Ajan täyttyessä on tuleva Hallitsija, Messias, joka pelastaa kansansa. Niinä päivinä ja siihen aikaan, sanoo Herra, etsitään Israelin rikkomusta, eikä sitä enää ole, ja Juudan syntiä, eikä sitä löydetä; sillä minä annan anteeksi niille, jotka minä jäännökseksi jätän. (Jer. 50: 20) Sinun haavasi minä kasvatan umpeen, ja parannan sinun vammasi, sanoo Herra, koska sinua, Siion, kutsutaan hylätyksi, sellaiseksi, jota kukaan ei kaipaa. Näin sanoo Herra: Katso, minä asetan ennalleen Jaakobin majat ja armahdan hänen asuinsijojaan. Kaupunki rakennetaan kummulleen, ja palatsi on oleva oikealla paikallaan. Sieltä kaikuu kiitos ja iloitsevien ääni. Minä teen heidät monilukuisiksi, eivätkä he vähene, minä korotan heidät kunniaan, eikä heitä enää halveksita. Silloin heidän poikansa ovat niin kuin muinoin, ja heidän seurakuntansa pysyy vahvana minun edessäni. Minä rankaisen kaikkia heidän sortajiaan. Ja hänen valtiaansa nousee hänestä itsestänsä, hänen hallitsijansa lähtee hänen keskeltänsä; ja minä sallin hänen käydä tyköni, niin että hän saattaa minua lähestyä. Sillä kuka panee henkensä alttiiksi minua lähestyäkseen? sanoo Herra. Ja niin te olette minun kansani, ja minä olen teidän Jumalanne. Aikojen lopulla te ymmärrätte sen. Siihen aikaan, sanoo Herra, minä olen kaikkien Israelin sukukuntien Jumala, ja he ovat minun kansani. (Jer. 30: 17-22,24b, 31: 1) Juuda ja pakanakansat Jumalan puhuttelussa Näin sanoo Herra Sebaot, Israelin Jumala: Näin sanokaa herroillenne: Minä olen tehnyt maan sekä ihmiset ja eläimet, jotka maan päällä ovat, suurella voimallani ja ojennetulla käsivarrellani, ja minä annan sen, kenelle hyväksi näen. Nyt minä annan kaikki nämä maat Nebukadnessarin, Baabelin kuninkaan, palvelijani, käsiin, ja kaikki kansat palvelevat häntä, kunnes tulee hänenkin maansa aika ja monet kansat ja suuret kuninkaat tekevät hänet palvelijakseen.
5 Herra tietää ja tuntee kaikkien askeleet. Hän tietää kaiken. Hän sanoo jopa Herran temppelin esineistä, että ne ovat Baabelissa siihen asti, kunnes Hän antaa tuoda ne takaisin. On ihmeellistä nähdä, miten nopeasti suuret vallat menettivät mahtinsa, kun heidän aikansa Herran silmissä oli tullut. Ei silloin auttaneet suuret varustelut, linnoitukset eikä muurit. Jeremia varoitti Juudaa ja pakanakansoja epäjumalien palvonnasta, ja kehotti kaikkia kääntymään ainoan elävän Jumalan puoleen. Jopa rangaistuksissa kaikui Jumalan kutsu kaikille ihmisille kääntyä hänen puoleensa, joka voi auttaa ja pelastaa. Pelastuksen sanomaa Jumala halusi viedä kansansa kautta kaikille ihmisille. Myös pakkosiirtolaisuuteen joutunut Juudan kansa sai kuulla toivon sanomaa Jeremian välittämänä. "Näin sanoo Herra, Israelin Jumala: Niin kuin näitä hyviä viikunoita, niin minä katselen hyvällä suosiolla Juudan pakkosiirtolaisia, jotka minä lähetin tästä paikasta kaldealaisten maahan. Ja minä käännän katseeni heihin, heidän hyväksensä, ja tuon heidät takaisin tähän maahan. Minä rakennan heidät enkä hajota, minä istutan heidät enkä revi pois. Ja minä annan heille sydämen, heidän tunteakseen minut, että minä olen Herra; ja he saavat olla minun kansani, ja minä olen heidän Jumalansa; sillä he kääntyvät minun tyköni kaikesta sydämestänsä. (24:5-7) Näin sanoo Herra: Vasta kun ne seitsemänkymmentä Baabelin vuotta ovat täyttyneet, minä katson teidän puoleenne ja panen täytäntöön teitä kohtaan hyvän lupaukseni ja palautan teidät tähän paikkaan. Sillä minä tunnen ajatukseni, jotka minulla on teitä kohtaan, sanoo Herra: rauhan eikä turmion ajatukset; minä annan teille tulevaisuuden ja toivon. Silloin te huudatte minua avuksenne, tulette ja rukoilette minua, ja minä kuulen teitä. Te etsitte minua ja löydätte minut, kun te etsitte minua kaikesta sydämestänne. Minä annan teidän löytää itseni, sanoo Herra, ja minä käännän teidän kohtalonne ja kokoan teidät kaikista kansoista ja kaikista paikoista, joihin olen teidät karkottanut, sanoo Herra, ja palautan teidät tähän paikkaan, josta minä siirsin teidät pois. (Jer. 29:10-14) Herra lupaa tuoda heidät takaisin Babylonian pakkosiirtolaisuudesta. Heidän oma maansa tulee olemaan autiona ja viljelemättä 70 vuotta, ajan, jolloin maa saa korvauksen pitämättömistä sabattivuosista. Sen jälkeen Baabelin kuningas ja hänen kansansa saavat vuorostaan rangaistuksen ja tuomion pahuudestaan. Hekin vuorostaan joutuvat palvelemaan tulevia valtaan nousevia kansoja ja elämään heidän alaisenaan. Herra maksaa ihmisille ja kansoille niiden tekojen mukaan. (Jer. 25:1114) Herra puhuu, että jos Juudan pahat naapurit koskevat hänen Israelille antamaan perintöosaan, Hän tempaa heidät pois maastaan, ja Juudan Hän tempaa pois heidän keskeltään. Hän armahtaa jälleen kansaansa. Hän antaa jokaisen palata maahansa ja perintöosalleen. Mutta jos nuo muut oppivat hänen kansansa tiet, ja haluavat tunnustaa Herran nimen, kuulla häntä ja elää hänen tahtonsa mukaan, hekin saavat elää Herran kansan keskellä. Mutta jos he eivät kuule, niin minä tempaan pois ja hukutan sen kansan, sanoo Herra." (Jer.12:14-17) Sillä hekin joutuvat palvelemaan monia kansoja ja suuria kuninkaita, ja minä maksan heille heidän tekojensa ja kättensä töiden mukaan." (Jer.25:14) Jos Jumala aloittaa onnettomuuden tuottamisen kaupungista, joka on pyhitetty hänen nimelleen, miten muut syntiin langenneet kansat voisivat jäädä rankaisematta. Sillä kaikki ovat syntiä tehneet. Te ette jää rankaisematta, sillä minä kutsun miekan kaikkia maan asukkaita vastaan, sanoo Herra Sebaot. Herra ärjyy korkeudesta, antaa äänensä kaikua pyhästä asunnostaan. Hän käy oikeutta kaiken lihan kanssa. Katso, onnettomuus kulkee kansasta kansaan, raju myrsky nousee maan perimmäisiltä ääriltä. (Jer.25:29-32) Mutta jos nuo muutkin kansat kääntyvät Herran puoleen, niin he saavat armon. Herra kutsui hänen kansansa ympärillä tai joukossa asuvia pakanakansoja monin eri tavoin yhteyteensä. Muistamme Danielin kirjasta, miten pakanakuninkaat, mm. Nebukadnessarkin, joutuivat tunnustamaan, että
6 Danielin Jumala on ainoa oikea Jumala, mutta pian unohtivat totuuden, ja etsivät jälleen omaa kunniaansa, ja jatkoivat pakanajumalien palvontaa johtaen kansaansa kohti tuhoa. Roomalaiskirjeessä Paavali varoittaa meitä, ettemme me metsäöljypuun oksat, jotka on oksastettu oikeaan öljypuuhun, ylpeilisi oksien rinnalla; mutta jos ylpeilet, niin et sinä kuitenkaan kannata juurta, vaan juuri kannattaa sinua. Älä ole ylpeä, vaan pelkää. Sillä jos Jumala ei ole säästänyt luonnollisia oksia, ei hän ole säästävä sinuakaan. Kun lukee Jeremian kirjasta Jumalan puhetta ja varoituksia, tuntuu usein, kuin se olisi juuri puhetta meille ja meidän kansallemme. On huolestuttavaa, miten Vapahtajamme Jeesuksen Kristuksen tuntemaan tullut kansamme liukuu pois päivä päivältä Jumalan Sanasta. Raamatun opetukset eivät enää kelpaa maamme, kansamme, johtajiemme eikä aina pappiemmekaan ohjenuoraksi. Niinpä Jumala puhuu Jeremian sanoin myös meille vakavasti, kutsuen palaamaan yhteyteensä. "Kääntykää itsekukin pahalta tieltänne ja pahoista teoistanne, niin saatte asua maassa, jonka Herra on antanut teille ja teidän isillenne. Saamme rukoilla: Vaikka pahat tekomme todistavat meitä vastaan, tee työsi, Herra, nimesi tähden. Me olemme monesti luopuneet sinusta, me olemme tehneet syntiä. Sinä Israelin toivo, pelastaja ahdingon aikana! Miksi sinusta on tullut maassa kuin muukalainen, kuin matkamies, joka poikkeaa vain yöpyäkseen? Kuitenkin sinä olet meidän keskellämme, Herra, ja meidät on pyhitetty sinun nimellesi - älä jätä meitä! Nimesi tähden, älä hylkää! Älä anna häväistä kunniasi valtaistuinta. Muista liittoasi meidän kanssamme, älä riko sitä. Sinua me odotamme. (Jer.14:7-9,21). Israelin toivo, sinä Herra! Kaikki, jotka sinut hylkäävät, joutuvat häpeään. Paranna minut, Herra, niin minä parannun, auta minua, niin olen autettu. Sillä sinä olet minun ylistykseni. Siunattu on se mies, joka turvaa Herraan, jonka turvana Herra on. (Jer.17:13a, 14,7) Liiton kansa Tiedämme, että Israel, Pohjoinen heimo vietiin pois pakkosiirtolaisuuteen Assyriaan. Useat heistä ovat vieläkin tuolla matkallaan poissa omasta maastaan. Kukapa tietää, vaikka sinä olet yksi heistä, jota odottaa matka kotiin. Juuda vietiin taas Babyloniaan, josta he saivat palata kirjoitusten ja Jumalan suunnitelmien mukaan 70 vuoden päästä. Kunnes jälleen alkoi suurten kärsimysten koulu. Mutta mitä näemme? Jumalan maassa on taas pieni Hämeen läänin kokoinen maa-alue, jonka nimi on Israel. Sitäkään aluetta ei juutalaisille haluttaisi antaa. Koko maailma huutaa heitä jakamaan Jerusalemin, antamaan pois osia pienestä maatilkustaan, vaikka suuret asumattomat maa-alueet ovat arabimaissa asumatta. Miksi? Siksi, koska se on luvattu maa, se on Jumalan maa, ja paha haluaa kaikin voimin hyökätä Jumalan omaisuuskansaa vastaan, jonka kautta Jumala on luvannut tuoda suuren siunauksen ja pelastuksen koko maailmalle. Miksi kirjoitan tätä? Siksi, koska myös Jeremia puhuu paljon tulevista päivistä. Jumalan suunnitelmat eivät lopu kansan rangaistukseen, vaan päivät tulevat ja Jumalan antamat kaikki lupaukset täyttyvät. Jo luvussa 3, Jeremia kirjoittaa, että hän on saanut Herran sanan sekä Israelin että myös Juudan paluusta takaisin maahansa. Niinä päivinä Juuda ja Israel tulevat takaisin ja elävät jälleen yhdessä omassa maassaan. Mene ja julista nämä sanat pohjoiseen päin ja sano: Palaja, sinä luopiovaimo Israel, sanoo Herra; minä en enää synkistä teille kasvojani, sillä minä olen armollinen, sanoo Herra, enkä pidä vihaa iankaikkisesti. Ainoastaan tunne rikoksesi, että olet luopunut Herrasta, Jumalastasi. Palatkaa takaisin, te luopuneet lapset, sanoo Herra, sillä minä olen ottanut teidät omikseni, ja minä noudan teidät, yhden ainoankin kaupungista ja kaksi sukukunnasta, ja tuon teidät Siioniin. Siihen aikaan sanotaan Jerusalemia Herran valtaistuimeksi, ja kaikki kansat kokoontuvat sinne, Jerusalemiin, Herran nimen tähden eivätkä enää vaella pahan sydämensä paatumuksessa. Niinä päivinä on Juudan heimo kulkeva Israelin heimon kanssa, ja he tulevat yhdessä
7 pohjoisesta maasta siihen maahan, jonka minä annoin teidän isillenne perinnöksi. (Jer.3:12-18) Herra mainitsee tietävänsä jokaisen pois kulkeneen tien eikä yksikään ole häneltä piilossa. Katso, päivät tulevat, sanoo Herra, jolloin ei enää sanota: 'Niin totta kuin Herra elää, joka johdatti israelilaiset Egyptin maasta', vaan: 'Niin totta kuin Herra elää, joka johdatti israelilaiset pohjoisesta maasta ja kaikista muista maista, joihin hän oli heidät karkottanut'. Sillä minä palautan heidät heidän omaan maahansa, jonka minä annoin heidän isillensä. Katso, minä käsken tulemaan monta kalastajaa, sanoo Herra, ja ne heitä kalastavat, ja sen jälkeen minä käsken tulemaan monta metsästäjää, ja ne heitä metsästävät kaikilta vuorilta ja kaikilta kukkuloilta ja kallioiden rotkoista. Sillä minun silmäni tarkkaavat kaikkia heidän teitänsä, ne eivät ole minulta salassa. (Jer. 16:14-17a) Myös Jeremia, kuten muutkin profeetat, puhuu Messiaasta, joka tulee pelastamaan kansaansa ja tuo lopulta kansalleen ja maalleen siunauksen runsauden ja rauhan. Hän itse lupaa olla Paimenena kaikille omilleen ja kaitseva heitä oikein, sillä heidän entiset paimenensa johdattivat heitä harhaan. Minä kokoan lampaitteni tähteet kaikista maista, joihin olen ne karkottanut, ja tuon ne takaisin laitumelleen, ja ne ovat hedelmälliset ja lisääntyvät. Katso, päivät tulevat, sanoo Herra, jolloin minä herätän Daavidille vanhurskaan vesan; hän on hallitseva kuninkaana ja menestyvä, ja hän on tekevä oikeuden ja vanhurskauden maassa. Hänen päivinänsä pelastetaan Juuda ja Israel asuu turvassa. Ja tämä on hänen nimensä, jolla häntä kutsutaan: 'Herra on meidän vanhurskautemme'. Sen tähden, katso, päivät tulevat, sanoo Herra, jolloin ei enää sanota: 'Niin totta kuin Herra elää, joka johdatti israelilaiset Egyptin maasta', vaan: 'Niin totta kuin Herra elää, joka johdatti ja toi Israelin heimon jälkeläiset pohjoisesta maasta ja kaikista muista maista, joihin minä olin heidät karkottanut'. Ja niin he saavat asua omassa maassansa." (Jer. 23:3-8) "Näin sanoo Herra, Israelin Jumala: Kirjoita kaikki sanat, jotka minä olen sinulle puhunut, kirjaan. Sillä, katso, tulee aika, sanoo Herra, jolloin minä käännän kansani Israelin ja Juudan kohtalon, sanoo Herra, ja palautan heidät maahan, jonka olen antanut heidän isillensä, ja he saavat periä sen. Suuri on se päivä, ei ole sen kaltaista. Se on Jaakobille ahdistuksen aika, mutta hän on pelastuva siitä. Ja sinä päivänä, sanoo Herra Sebaot, minä särjen ikeen sinun kaulastasi ja katkaisen sinun siteesi. Eivät tee enää muukalaiset heitä palvelijoikseen, vaan he saavat palvella Herraa, Jumalaansa, ja Daavidia, kuningastansa, jonka minä heille herätän. Mutta sinä, minun palvelijani Jaakob, älä pelkää, sanoo Herra, älä säiky, Israel. Sillä, katso, minä pelastan sinut kaukaisesta maasta, sinun jälkeläisesi heidän vankeutensa maasta. Ja Jaakob on palajava, elävä rauhassa ja turvassa, kenenkään peljättämättä. Sillä minä olen sinun kanssasi, sanoo Herra, ja pelastan sinut. Minä teen lopun kaikista kansoista, joiden sekaan minä olen sinut hajottanut; ainoastaan sinusta minä en loppua tee: minä kuritan sinua kohtuudella, mutta rankaisematta minä en sinua jätä. (Jer.30: 2-3, 7-11) Uusi liitto Minä käännän Juudan kohtalon ja Israelin kohtalon ja rakennan heidät muinaiselleen. Ja minä puhdistan heidät kaikista heidän pahoista teoistansa, joilla he ovat rikkoneet minua vastaan, ja minä annan anteeksi kaikki heidän pahat tekonsa, joilla he ovat rikkoneet minua vastaan ja minusta luopuneet. (Jer.33:7-8)
8 Katso, päivät tulevat, sanoo Herra, jolloin minä teen Israelin heimon ja Juudan heimon kanssa uuden liiton; en sellaista liittoa kuin se, jonka minä tein heidän isäinsä kanssa silloin, kun minä tartuin heidän käteensä ja vein heidät pois Egyptin maasta, ja jonka liittoni he ovat rikkoneet, vaikka minä olin ottanut heidät omikseni, sanoo Herra. Vaan tämä on se liitto, jonka minä teen Israelin heimon kanssa niiden päivien tultua, sanoo Herra: Minä panen lakini heidän sisimpäänsä ja kirjoitan sen heidän sydämiinsä; ja niin minä olen heidän Jumalansa, ja he ovat minun kansani. Silloin ei enää toinen opeta toistansa eikä veli veljeänsä sanoen: 'Tuntekaa Herra'. Sillä he kaikki tuntevat minut, pienimmästä suurimpaan, sanoo Herra; sillä minä annan anteeksi heidän rikoksensa enkä enää muista heidän syntejänsä. (Jer. 31: 31-34) Temppeli, uhrit, Jumalan käskyt ja niiden noudattaminen oli ollut tärkeää kansalle. Nyt Jeremia oli julistanut, että ei Jumala tarvinnut heidän uhrejaan eikä kansalla pian olisi enää temppeliäkään, jossa uhrata. Kun temppeli murskattiin maahan, se oli varmasti monelle Herrasta luopuneellekin todella raskas asia. Oliko Herra jättänyt heidät? Missä on heidän apunsa nyt? Herra, me tunnemme jumalattomuutemme ja isiemme pahat teot. Me olemme tehneet syntiä sinua vastaan. Nimesi tähden, älä hylkää! Älä anna häväistä kunniasi valtaistuinta. Muista liittoasi meidän kanssamme, älä riko sitä. Risto Santala mainitsee puheessaan, että Suurena Sovituspäivänä monet juutalaiset ovat lukeneet seuravaa rukousta vuosisatoja heprean kielellä: "Kääntynyt on meistä pois Messias, meidän vanhurskautemme. Olemme hajotetut, eikä löydy, kuka meidät vanhurskauttaisi; syntimme ja rikkomustemme ies on taakkanamme; mutta hän on haavoitettu rikkomustemme tähden; hän kärsi harteillaan syntimme. Niin löytyy anteeksiantamus synneillemme: hänen haavoissaan olemme paratut. On aika luoda iäksi uusi luomus. Tuo hänet piireistä (maanpiireistä, joissa Kristus on), palauta hänet Seiristä, että kuulisimme häntä Libanonin vuorelta toiseen kertaan Jinnonin kautta (Rukouskirjan viitteitä: Libanon on temppelin salanimi; se tulee sanasta "laban" eli "valkoinen", ja temppelihän valkaisee kansan synnit. Jinnon on Messiaan nimi. Se tarkoittaa vesaa ja versoa..) - hän on vapahtava meidät ja pelastava meidät toiseen kertaan. Ja hän on kuuluttava armonsa toiseen kertaan kaikkien nähtäväksi sanoen: minä tulen pelastamaan teidät lopussa, niin kuin alussa ollakseni teille Jumala. Santala jatkaa: Kätketysti rukous kertoo, että Jeesus, Kristus, jolla oli Messiaan valtuudet, ja jossa täyttyivät kaikki messiaaniset ennustukset, tuli 2000v sitten, ja Hän on totisesti Messias, joka on sovittanut meidän syntimme. Kristus on jo tullut, häntä haavoitettiin, hän on vanhurskautemme, hän luo uuden luomuksen, hän palaa takaisin kristittyjen piireistä, hän pelastaa kansansa "lopussa" ja "toiseen kertaan", kun hän saapuu. Herra tekee kaiken itse. Hän tekee itse uuden liiton. Se on Herran luota pois kulkeneen, syntiin langenneen ihmiskunnan pelastus. Kun aika oli täyttynyt, lähetti Jumala Poikansa pelastamaan meidät. Hän, Jeesus, on sovitusuhri, kertakaikkinen uhri meidän syntiemme tähden. Mutta Hän on paljon enemmän. Hän on ylösnoussut Herra, Hän on kuninkaitten Kuningas ja herrain Herra, hänellä on ikuinen valta, ikuinen kuninkuus ja pappeus. Hän on luvattu Messias Daavidin suvusta. Katso, päivät tulevat, sanoo Herra, jolloin minä täytän sen hyvän lupauksen, jonka minä olen lausunut Israelin heimosta ja Juudan heimosta. Niinä päivinä ja siihen aikaan minä kasvatan Daavidille vanhurskauden vesan, ja hän on tekevä oikeuden ja vanhurskauden maassa. Niinä päivinä Juuda pelastetaan, ja Jerusalem asuu turvassa, ja tämä on se nimi, jolla häntä kutsutaan: 'Herra, meidän vanhurskautemme'. Sillä näin sanoo Herra: Aina on mies Daavidin suvusta istuva Israelin heimon valtaistuimella. (Jer. 33: 14-17)
9 Isosta Raamatun tietosanakirjasta luemme seuraavaa: Vanhurskaudessaan Jumala uudistaa liiton ja perustaa uuden liiton, luvaten täyden ja lopullisen syntien anteeksi saamisen ja välittömän jumalayhteyden Hengen vuodatuksen kautta. Pakanatkin pääsevät osallisiksi liiton vanhurskautta luovasta voimasta. Messias on liiton perustaja, joka kärsimällä sovittavan rangaistuksen hankki täydellisen anteeksiantamuksen, vanhurskautuksen. Jumala itse uudistaa liittonsa. Hän tekee kaiken. Kun Pietarin silmät oli avattu näkemään, että Jeesus on Messias, Jumalan Poika, saa hän heti kuulla Jeesuksen puhuvan kärsimisestään ja kuolemastaan opetuslapsilleen. Se ei tietenkään sopinut heidän suunnitelmaansa, sillä he odottivat, että Jeesus tulisi ja vapauttaisi heidät vieraan vallan alaisuudesta. Vasta ristinkuolemansa ja ylösnousemisensa jälkeen, Jeesus sai avata opetuslasten silmät näkemään, että näin oli kirjoitettu. Jeesus sai alkaa kirjoitusten alkulehdiltä ja paljastaa, Jumalan, Isänsä suuren rakkauden, joka toteutui, kun Hän antoi rakkaan Poikansa Uhrikaritsaksi, kuolemaan syntiensovituksesi. Ennen kuolemaansa pääsiäisaterialla Jeesus otti leivän, siunasi, mursi ja antoi opetuslapsillensa ja sanoi: Ottakaa ja syökää; tämä on minun ruumiini. Ja hän otti maljan, kiitti ja antoi heille ja sanoi: Juokaa tästä kaikki; sillä tämä on minun vereni, liiton veri, joka monen edestä vuodatetaan syntien anteeksiantamiseksi. (Matt. 26:26-28) Jeesus, Kristus, kuollessaan Golgatalla meidän puolestamme, oman verensä kautta sai aikaan iankaikkisen lunastuksen. Sillä Hän voi täydellisesti pelastaa ne, jotka hänen kauttaan tulevat Jumalan luo. Saamme elää uudessa liitossa, armoliitossa. Jeesus tuli täyttämään Jumalan tahdon, meitä rakastavan Jumalan tahdon, että me Jeesuksen Golgatan uhrin tähden saamme elää Jumalan yhteydessä, Hänen omanaan. Kirjeessä heprealaisille sanotaan: Hän, Kristus, on yhden ainoan kerran maailmanaikojen lopulla ilmestynyt, poistaakseen synnin uhraamalla itsensä... Sillä hän on yhdellä ainoalla uhrilla ainiaaksi tehnyt täydellisiksi ne, jotka pyhitetään... Ja Hän ilmestyy toisen kerran, ei enää synnin tähden, vaan pelastukseksi niille, jotka häntä odottavat. (Hepr. 9:26b, 10:14, 9:28b) Niinä päivinä ja siihen aikaan, sanoo Herra, etsitään Israelin rikkomusta, eikä sitä enää ole, ja Juudan syntiä, eikä sitä löydetä; sillä minä annan anteeksi niille, jotka minä jäännökseksi jätän. Silloin he ovat minun kansani, ja minä olen heidän Jumalansa. Ja minä annan heille yhden sydämen ja yhden tien, niin että he pelkäävät minua kaiken elinaikansa, ja niin heidän käy hyvin ja heidän lastensa heidän jälkeensä. Ja minä teen heidän kanssansa iankaikkisen liiton, niin etten käänny heistä pois, vaan teen heille hyvää; ja minä annan pelkoni heidän sydämiinsä, niin etteivät he minusta luovu. Minä iloitsen heistä, siitä että teen heille hyvää; minä istutan heidät tähän maahan uskollisesti, kaikesta sydämestäni ja kaikesta sielustani. Sillä näin sanoo Herra: Niin kuin minä olen tuottanut tälle kansalle kaiken tämän suuren onnettomuuden, niin minä myös tuotan heille kaiken sen hyvän, minkä minä heille lupaan. (Jer.50: 20; 32: 38 42) Tämä kaupunki on oleva minulle kunniaksi ja iloksi, ylistykseksi ja kirkkaudeksi kaikkien maan kansojen edessä. Kun ne kuulevat kaikesta hyvästä, mitä minä sille teen, ne pelkäävät ja vapisevat kaiken hyvänvoinnin ja menestyksen (rauhan) vuoksi, jonka minä sille suon. Silloin tuodaan Herran huoneeseen kiitosuhreja ja sanotaan: 'Kiittäkää Herraa Sebaotia, sillä Herra on hyvä ja hänen armonsa pysyy iankaikkisesti'. Minä käännän tämän maan kohtalon ja palautan sen entiselleen, sanoo Herra. (Jer.33:9, 11) Tulkaa julistakaamme Siionissa Herran, meidän Jumalamme, tekoja. (Jer.50:10b)
Nettiraamattu lapsille. Jeremia, kyynelten mies
Nettiraamattu lapsille Jeremia, kyynelten mies Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Jonathan Hay Sovittaja: Mary-Anne S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2014 Bible
Jeremia, kyynelten mies
Nettiraamattu lapsille Jeremia, kyynelten mies Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Jonathan Hay Sovittaja: Mary-Anne S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2014 Bible
Jesaja näkee tulevaisuuteen
Nettiraamattu lapsille Jesaja näkee tulevaisuuteen Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Jonathan Hay Kääntäjä: Anni Kernaghan Sovittaja: Mary-Anne S. Suomi Kertomus 27/60 www.m1914.org Bible for Children,
Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) HESEKIEL
Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) HESEKIEL 1. Kertomuksen taustatietoja a) Kertomuksen tapahtumapaikka Kaldean maassa (eli Babyloniassa) Kebar-joen varrella. b) Ajallinen yhteys muihin
Nettiraamattu lapsille. Jesaja näkee tulevaisuuteen
Nettiraamattu lapsille Jesaja näkee tulevaisuuteen Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Jonathan Hay Sovittaja: Mary-Anne S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2014 Bible
Hyviä ja huonoja kuninkaita
Nettiraamattu lapsille Hyviä ja huonoja kuninkaita Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Lazarus Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org BFC PO Box 3
MESSU SELKOMUKAUTUS virikemateriaalia messuun mukautetut osat sinisellä, voidaan muokata käyttötilanteen mukaan. I Johdanto. 1.
MEU ELKOMUKAUTU virikemateriaalia messuun mukautetut osat sinisellä, voidaan muokata käyttötilanteen mukaan I Johdanto 1. Alkuvirsi 2. Alkusiunaus L Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen. Aamen, aamen,
Jesaja näkee tulevaisuuteen
Nettiraamattu lapsille Jesaja näkee tulevaisuuteen Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Jonathan Hay Sovittaja: Mary-Anne S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org BFC PO
Missio Järvenpää/TV7 raamattukoulu 2011 Pekka Sartola V A R T I J A. Mikä hetki yöstä on?
Missio Järvenpää/TV7 raamattukoulu 2011 Pekka Sartola i I V A R T I J A. Mikä hetki yöstä on? Jeesuksen profetiat : Matteus 24 - Jesaja 2:1-4 62:6-7 (Jerusalem) - Hesekiel 36:19 ja 24 ja 28 - Sakarja 8:
Nettiraamattu lapsille. Hyviä ja huonoja kuninkaita
Nettiraamattu lapsille Hyviä ja huonoja kuninkaita Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Lazarus Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2013 Bible for
Ehtoopalvelus lauantai ja aattoiltana maallikon laulamana
Ehtoopalvelus lauantai ja aattoiltana maallikon laulamana Pyhien isiemme esirukouksien tähden Herra Jeesus Kristus, meidän Jumalamme, armahda meitä. Aamen. Kunnia olkoon Sinulle, meidän Jumalamme, kunnia
Nettiraamattu. lapsille. Nainen kaivolla
Nettiraamattu lapsille Nainen kaivolla Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Lazarus Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2007 Bible for Children,
Nettiraamattu lapsille. Nainen kaivolla
Nettiraamattu lapsille Nainen kaivolla Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Lazarus Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2010 Bible for Children,
Matt. 17: 1-13 Pirkko Valkama
Loisto yllättää Matt. 17: 1-13 Pirkko Valkama Matt. 17:1-3 1 Kuuden päivän kuluttua Jeesus otti mukaansa Pietarin sekä Jaakobin ja tämän veljen Johanneksen ja vei heidät korkealle vuorelle yksinäisyyteen.
USKOONTULON ABC. almondy.suntuubi.com
1 USKOONTULON ABC 2 1. Tunnusta, että olet tehnyt syntiä ja tee parannus. Me olemme tehneet väärin, me olemme tehneet syntiä, olemme rikkoneet SINUA vastaan, kapinoineet ja poikenneet SINUN Käskyistäsi
Raamatun lainaukset vuoden 1992 raamatunkäännöksestä.
elämä alkaa tästä 2008 Evangelism Explosion International Kaikki oikeudet pidätetään. Ei saa kopioida missään muodossa ilman kirjallista lupaa. Raamatun lainaukset vuoden 1992 raamatunkäännöksestä. Asteikolla
KONFIRMAATIOMESSU B SELKOMUKAUTUS virikemateriaalia konfirmaatiomessuun mukautetut osat sinisellä, voidaan muokata käyttötilanteen mukaan
KONFIRMAATIOMEU B EKOMUKAUTU virikemateriaalia konfirmaatiomessuun mukautetut osat sinisellä, voidaan muokata käyttötilanteen mukaan I Johdanto 1. Alkuvirsi 2. Alkusiunaus Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen
Kouluun lähtevien siunaaminen
Kouluun lähtevien siunaaminen Tätä aineistoa käytetään rukoushetkessä (ks. sen rakenne s. 9), jossa siunataan kouluun lähtevät. Siunaaminen toimitetaan keväällä tai juuri ennen koulun alkamista. Siunaamisen
NÄKY, JOHTAJUUS, RAKENTAJAT ESRAN KIRJAN 1-7 KAUTTA TÄHÄN PÄIVÄÄN / VARIKKO 11.1.2015
NÄKY, JOHTAJUUS, RAKENTAJAT ESRAN KIRJAN 1-7 KAUTTA TÄHÄN PÄIVÄÄN / VARIKKO 11.1.2015 J O TA I N K Ä S I T TÄ M ÄT Ö N TÄ Jumala vaikuttaa pakanakuninkaan toteuttamaan suunnitelmansa Kuin kastelupuro on
Nettiraamattu lapsille. Samuel, Jumalan palvelija
Nettiraamattu lapsille Samuel, Jumalan palvelija Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Lyn Doerksen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2012 Bible
Jeesus parantaa sokean
Nettiraamattu lapsille Jeesus parantaa sokean Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org BFC PO Box 3
...mutta saavat lahjaksi vanhurskauden Hänen armostaan sen lunastuksen kautta, joka on Kristuksessa Jeesuksessa. Room. 4:24
...mutta saavat lahjaksi vanhurskauden Hänen armostaan sen lunastuksen kautta, joka on Kristuksessa Jeesuksessa. Room. 4:24 Nyt ei siis ole mitään kadotustuomiota niille, jotka ovat Kristuksessa Jeesuksessa,
Ristiäiset. Lapsen kaste
Ristiäiset Lapsen kaste Ilo palvella! Loimaan seurakunta OHJELMA Alkuvirsi Ristinmerkki Raamatunluku Mark. 10: 13 16 Puhe Uskontunnustus Kaste Virsi Yhteinen esirukous ja Isä Meidän rukous Siunaus Päätösvirsi
Reijo Telaranta. Israel ja seurakunta. Jumalan kaksi suunnitelmaa
Reijo Telaranta Israel ja seurakunta Jumalan kaksi suunnitelmaa Ja minä teen liiton sinun kanssasi ja sinun jälkeläistesi kanssa, sukupolvesta sukupolveen, iankaikkisen liiton, ollakseni sinun ja sinun
Komea mutta tyhmä kuningas
Nettiraamattu lapsille Komea mutta tyhmä kuningas Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Lyn Doerksen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2012 Bible
Nettiraamattu lapsille. Daniel vankeudessa
Nettiraamattu lapsille Daniel vankeudessa Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Jonathan Hay Sovittaja: Mary-Anne S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2014 Bible for Children,
Tämän leirivihon omistaa:
Tämän leirivihon omistaa: 1 Tervetuloa kesäleirille! Raamiksilla tutustumme Evankeliumin väreihin. o Keltainen kertoo Jumalasta ja taivaasta, johon pääsen uskomalla Jeesukseen. o Musta kertoo, että olen
Tulkaa, juokaa kuolemattomuuden
Tulkaa, juokaa kuolemattomuuden lähteestä "Jumalanpalvelus - seurakunnan elämän lähde Keminmaan seurakunnan ja Hengen uudistus kirkossamme ry:n talvitapahtuma 23.-25.1.2009 Reijo Telaranta 1. Aterian aikana
Nettiraamattu lapsille. Hesekiel: Näkyjen mies
Nettiraamattu lapsille Hesekiel: Näkyjen mies Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Lazarus Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2009 Bible for Children,
JEESUS RUKOILEE GETSEMANESSA
Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) JEESUS RUKOILEE GETSEMANESSA 1. Kertomuksen taustatietoja a) Missä kertomus tapahtui Getsemane-niminen puutarha, yrttitarha Öljymäellä. b) Ajallinen yhteys
Mihin pelastutaan taivaaseenko?
Mihin pelastutaan taivaaseenko? Ei kukaan ole noussut ylös taivaaseen, paitsi hän, joka taivaasta tuli alas, ihmisen poika, joka on taivaassa. Valtaosa ihmisistä ja kirkoista on jo satojen ja satojen vuosien
Pieni joukko ja suuri joukko
Pieni joukko ja suuri joukko Älä pelkää, sinä piskuinen lauma; sillä teidän Isänne on nähnyt hyväksi antaa teille valtakunnan. (Luuk. 12:32) Pieni joukko Edellä olevan Jeesus lausui kahdelletoista apostolilleen
Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(6) Luterilainen Kirkko 1. vuosi nro UT 25/52 www.luterilainen.com lapsille@luterilainen.com 13.5.
Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(6) ARMOTON PALVELIJA 1. Kertomuksen taustatietoja a) Missä kertomus tapahtui Sillä, missä Jeesus tämän vertauksen kertoi, ei ole merkitystä. Mutta ilmeisesti
Herra on Paimen. Ps. 100:3 Tietäkää, että Herra on Jumala. Hän on meidät luonut, ja hänen me olemme, hänen kansansa, hänen laitumensa lampaat.
Herra on Paimen Ps. 100:3 Tietäkää, että Herra on Jumala. Hän on meidät luonut, ja hänen me olemme, hänen kansansa, hänen laitumensa lampaat. Joh. 10:11 Minä olen se hyvä paimen. Joh. 10:11 Minä olen
Nettiraamattu lapsille. Jeesus parantaa sokean
Nettiraamattu lapsille Jeesus parantaa sokean Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2012 Bible for
PASTORI HARRI SAMUEL HUOVISEN VIRKAAN ASETTAMINEN Lahti
1/6 PASTORI HARRI SAMUEL HUOVISEN VIRKAAN ASETTAMINEN Lahti 26.08.2012 Kristuksessa rakas veljemme, Harri Samuel Huovinen, sinun perheesi ja koko läsnä oleva seurakunta, tervehdin teitä VT:n sanoilla,
Majakka-ilta 21.11.2015. antti.ronkainen@majakka.net
Majakka-ilta 21.11.2015 antti.ronkainen@majakka.net Majakka-seurakunta Majakan missio: Majakka-seurakunta kutsuu, opettaa, palvelee, varustaa, lähtee ja lähettää! Majakan arvolauseke: Yhdessä olemme aivan
Hengen miekka: Jumalan Sana rukouksin. Rukouskoulu jakso
Hengen miekka: Jumalan Sana rukouksin Rukouskoulu 2014 2. jakso Mitä rukous on Ylösnousemuksen voima On Kristus ylösnoussut Hän elää minussa Kristus meissä, kirkkauden toivo Herätetyt yhdessä Hänen kanssaan,
Nettiraamattu lapsille. Kuningas Daavid (2. osa)
Nettiraamattu lapsille Kuningas Daavid (2. osa) Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Lazarus Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2009 Bible for
Nettiraamattu lapsille. Komea mutta tyhmä kuningas
Nettiraamattu lapsille Komea mutta tyhmä kuningas Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Lyn Doerksen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2012 Bible
Israel ja seurakunta. Jumalan kaksi suunnitelmaa
Israel ja seurakunta Jumalan kaksi suunnitelmaa Ja minä teen liiton sinun kanssasi ja sinun jälkeläistesi kanssa, sukupolvesta sukupolveen, iankaikkisen liiton, (1 Moos.17:7) Jumalan lupaukset Israelille
Samuel, Jumalan palvelija
Nettiraamattu lapsille Samuel, Jumalan palvelija Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Lyn Doerksen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org BFC PO Box
Hyvä suviseuraväki, rakkaat sisaret ja veljet Kristuksessa Jeesuksessa!
Suviseurat, Lumijoki 1.7. 2011 Minä annan teille tulevaisuuden ja toivon Jer. 29: 11 Hyvä suviseuraväki, rakkaat sisaret ja veljet Kristuksessa Jeesuksessa! Raamattu todistaa, miten Jumala kutsui kansaansa
APOCRYPHA KING JAMES BIBLE 1611 RUKOUS ASARJA & kappale kolme juutalaisten. Rukous Asarja ja kolme juutalaisten laulu
APOCRYPHA KING JAMES BIBLE 1611 RUKOUS ASARJA & kappale kolme juutalaisten www.scriptural-truth.com Asarja rukous Rukous Asarja ja kolme juutalaisten laulu {1:1} ja he kävelivät tulen keskellä ylistää
EHTOO- JA AAMUPALVELUS JUHLA- JA ARKIPÄIVINÄ SUURET PROKIMENIT. itse juhlapäivän iltana toimitettavassa ehtoopalveluksessa
29.1.2007 EHTOO- JA AAMUPALVELUS JUHLA- JA ARKIPÄIVINÄ SUURET PROKIMENIT itse juhlapäivän iltana toimitettavassa ehtoopalveluksessa Tämä ohje löytyy myös netistä osoitteesta: www.ortodoksi.net EHTOO- JA
Nettiraamattu. lapsille. Tuhlaajapoika
Nettiraamattu lapsille Tuhlaajapoika Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Lazarus Sovittaja: Ruth Klassen; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2012 Bible for Children,
Millainen on Sinun Jumalasi?
Millainen on Sinun Jumalasi? Mielikuvat ja todellisuus Mikko Summala 12.01.2014 Johdanto Vuoden vaihde ja uuden vuoden alku on aina hyvää aikaa katsoa tarkemmin elämäämme, arvoida kulunutta vuotta sekä
Komea mutta tyhmä kuningas
Nettiraamattu lapsille Komea mutta tyhmä Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Kääntäjä: Anni Kernaghan Sovittaja: Lyn Doerksen Suomi Kertomus 18/60 www.m1914.org Bible for Children, PO Box
Jeesus ruokkii 5000 ihmistä
Nettiraamattu lapsille Jeesus ruokkii 5000 ihmistä Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org BFC PO
PIETARI KIELTÄÄ JEESUKSEN
Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(6) PIETARI KIELTÄÄ JEESUKSEN 1. Kertomuksen taustatietoja a) Missä kertomus tapahtui Jerusalemissa, temppelin lähellä, Ylimmäisen papin palatsin pihalla.
Raamatunlausekortit. korti aamatunlause
Raamatunlausekortit Nimilappu pussinnauhaan, peliohje pussiin. Voit tulostaa pelin kopiopaperille. Leikkaa ja liimaa kortit värikkäille kartonkipalasille. Kontaktimuovilla tai laminaatilla saat korteista
Nettiraamattu lapsille. Viisas kuningas Salomo
Nettiraamattu lapsille Viisas kuningas Salomo Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Lazarus Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2013 Bible for Children,
Muskarimessu: Hyvän paimenen matkassa
Muskarimessu: Hyvän paimenen matkassa Lähdetään matkaan Tänään lähdetään hyvän paimenen matkaan. Aamulla paimen huomasi, että yksi hänen lampaistaan on kadoksissa. Tallella on 99 lammasta, mutta yksi,
Daniel leijonien luolassa
Nettiraamattu lapsille Daniel leijonien luolassa Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Jonathan Hay Sovittaja: Mary-Anne S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2014 Bible
Hesekiel: Näkyjen mies
Nettiraamattu lapsille Hesekiel: Näkyjen mies Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Lazarus Kääntäjä: Anni Kernaghan Sovittaja: Ruth Klassen Suomi Kertomus 29/60 www.m1914.org Bible for Children, PO Box
Hesekiel: Näkyjen mies
Nettiraamattu lapsille Hesekiel: Näkyjen mies Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Lazarus Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2007 Bible for Children,
Evankeliumitekstissä Jeesus kertoo, että Isä herättää kuolleet, ja että myös hänellä, Pojalla on valtaa antaa elämä kenelle tahtoo.
1 Jeesus sanoi juutalaisille:»totisesti, totisesti: ei Poika voi tehdä mitään omin neuvoin, hän tekee vain sitä, mitä näkee Isän tekevän. Mitä Isä tekee, sitä tekee myös Poika. Isä rakastaa Poikaa ja näyttää
Viisas kuningas Salomo
Nettiraamattu lapsille Viisas kuningas Salomo Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Lazarus Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2013 Bible for Children,
Luuk.14:26-35. Kutsu Jumalan valtakuntaan
Luuk.14:26-35. Kutsu Jumalan valtakuntaan Tämän sunnuntain teema on " kutsu Jumalan valtakuntaan ". Päivän tekstissä Jeesus itse asiassa esittää kutsun Jumalan valtakuntaan, vaikka tuo kutsu kuulostaakin
Komea mutta tyhmä kuningas
Nettiraamattu lapsille Komea mutta tyhmä kuningas Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Lyn Doerksen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org BFC PO Box
Jeesus valitsee kaksitoista avustajaa
Nettiraamattu lapsille Jeesus valitsee kaksitoista avustajaa Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Byron Unger; Lazarus Sovittaja: E. Frischbutter; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for
Nettiraamattu lapsille. Jumala koettelee Abrahamin rakkautta
Nettiraamattu lapsille Jumala koettelee Abrahamin rakkautta Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Byron Unger; Lazarus Sovittaja: M. Maillot; Tammy S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children
Herra olkoon teidän kanssanne. Niin myös sinun henkesi kanssa.
Vietettäessä ehtoollista sairaan luona myös muille läsnä oleville voidaan antaa ehtoollinen. Ehtoollisvälineet asetetaan valkoisella liinalla peitetylle pöydälle. Pöydälle voidaan asettaa myös risti tai
Kuningas Daavid (2. osa)
Nettiraamattu lapsille Kuningas Daavid (2. osa) Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Lazarus Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2007 Bible for
Jumala koettelee Abrahamin rakkautta
Nettiraamattu lapsille Jumala koettelee Abrahamin rakkautta Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Byron Unger; Lazarus Sovittaja: M. Maillot; Tammy S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children
Mikä neuvoksi, kun tällaiset kysymykset meitä askarruttavat ja saartavat?
Kuuleeko kukaan? Tämän päivän aihe: Kuuleeko kukaan, on asetettu kysymyksen muotoon. Monesti me ihmiset saatamme epäillä, kun elämäämme tulee yhtä ja toista vastoinkäymistä, että nouseeko tämä rukoukseni
Helatorstai Joh.17:24-26, Apt.1:6-9 lähtöjuhlan saarna
Helatorstai Joh.17:24-26, Apt.1:6-9 lähtöjuhlan saarna Me juhlimme tänään Jeesuksen taivaaseen astumista. Miksi Jeesus meni pois? Eikö olisi ollut parempi, että hän olisi jäänyt tänne. Helposti ajattelemme,
Nettiraamattu lapsille. Daniel leijonien luolassa
Nettiraamattu lapsille Daniel leijonien luolassa Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Jonathan Hay Sovittaja: Mary-Anne S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2014 Bible
Löydätkö tien. taivaaseen?
Löydätkö tien taivaaseen? OLETKO KOSKAAN EKSYNYT? LÄHDITKÖ KULKEMAAN VÄÄRÄÄ TIETÄ? Jos olet väärällä tiellä, et voi löytää perille. Jumala kertoo Raamatussa, miten löydät tien taivaaseen. Jumala on luonut
Saarna Evankeliumi Johannes Kastaja Elia Jeremia
Saarna 16.7.2017 Evankeliumi Matt. 16: 13-19 Kun Jeesus oli tullut Filippoksen Kesarean seudulle, hän kysyi opetuslapsiltaan: Kuka Ihmisen Poika on? Mitä ihmiset hänestä sanovat? He vastasivat: Toisten
JOHANNEKSEN ENSIMMÄINEN KIRJE
1 JOHANNEKSEN ENSIMMÄINEN KIRJE 1 luku Johannes julistaa elämän Sanaa, Messiasta, että lukijoillakin olisi yhteys ISÄN ja Pojan kanssa 1 4. Ollakseen tässä yhteydessä heidän tulee vaeltaa valkeudessa ja
Nettiraamattu lapsille. Jeesuksen ihmeitä
Nettiraamattu lapsille Jeesuksen ihmeitä Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Byron Unger; Lazarus Sovittaja: E. Frischbutter; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org
Viisas kuningas Salomo
Nettiraamattu lapsille Viisas kuningas Salomo Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Lazarus Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org BFC PO Box 3 Winnipeg,
Nettiraamattu lapsille. Jeesus ruokkii 5000 ihmistä
Nettiraamattu lapsille Jeesus ruokkii 5000 ihmistä Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2012 Bible
Nettiraamattu lapsille. Prinssistä paimeneksi
Nettiraamattu lapsille Prinssistä paimeneksi Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: M. Maillot; Lazarus Sovittaja: E. Frischbutter; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org
Nettiraamattu. lapsille. Jeesuksen ihmeitä
Nettiraamattu lapsille Jeesuksen ihmeitä Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Byron Unger; Lazarus Sovittaja: E. Frischbutter; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org
Hesekiel: Näkyjen mies
Nettiraamattu lapsille Hesekiel: Näkyjen mies Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Lazarus Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org BFC PO Box 3 Winnipeg,
ISMAEL SYNTYY. 1. Kertomuksen taustatietoja a) Missä kertomus tapahtui Mamren tammistossa
Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) ISMAEL SYNTYY Kuva taidegraafikko Kimmo Pälikkö 1. Kertomuksen taustatietoja a) Missä kertomus tapahtui Mamren tammistossa b) Ajallinen yhteys muihin kertomuksiin
Nettiraamattu. lapsille. Jumalan. mies
Nettiraamattu lapsille Jumalan lähettämä mies Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Byron Unger; Lazarus Sovittaja: E. Frischbutter; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org
Prinssistä paimeneksi
Nettiraamattu lapsille Prinssistä paimeneksi Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: M. Maillot; Lazarus Sovittaja: E. Frischbutter; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org
JERUSALEMIN TUHO JA JEREMIAN NÄKY
Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(6) JERUSALEMIN TUHO JA JEREMIAN NÄKY 1. Kertomuksen taustatietoja a) Kertomuksen tapahtumapaikka Jerusalem b) Ajallinen yhteys muihin kertomuksiin Profeetta
Nettiraamattu. lapsille. Jeesus ja Lasarus
Nettiraamattu lapsille Jeesus ja Lasarus Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2013 Bible for Children,
JUMALAN VALTAKUNTA ALKAA MURTAUTUA ESIIN Jeesus voitti kiusaukset erämaassa. Saarna 12.10.2008 Ari Puonti
JUMALAN VALTAKUNTA ALKAA MURTAUTUA ESIIN Jeesus voitti kiusaukset erämaassa Saarna 12.10.2008 Ari Puonti Herra Jumala asetti ihmisen Eedenin puutarhaan viljelemään (abad) ja varjelemaan (shamar) sitä.
Outi Rossi JIPPII. Matkaan Jeesuksen kanssa. Kuvittanut Susanna Sinivirta. Fida International ry
Outi Rossi JIPPII Matkaan Jeesuksen kanssa Kuvittanut Susanna Sinivirta Fida International ry JIPPII Matkaan Jeesuksen kanssa, 4. painos C Outi Rossi Kuvitus Susanna Sinivirta Fida International ry Kirjapaino
Hyvä Sisärengaslainen,
Lisää 1. Joh 3:sta? http://www.sley.fi/luennot/raamattu/ UT/Johanneksen_kirjeet/1Joh03EK.h tm Hyvä Sisärengaslainen, 1. Johanneksen kirjeen kolmas luku puhuu Jumalan lahjasta, mutta myös hänen pyhästä
Nettiraamattu lapsille. Kuningas Daavid (1. osa)
Nettiraamattu lapsille Kuningas Daavid (1. osa) Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Lazarus Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2009 Bible for
Israelia koskevat ennustukset vanhassa ja uudessa testamentissa
Israelia koskevat ennustukset vanhassa ja uudessa testamentissa Aam. 3:7 Sillä ei Herra, Herra, tee mitään ilmoittamatta salaisuuttaan palvelijoillensa profeetoille. Kun pysähdymme hetkeksi miettimään
Kleopas, muukalainen me toivoimme
Luukas 24 : 13-35 16 18 : Mutta heidän silmänsä olivat pimitetyt, niin etteivät he tunteneet häntä. Ja hän sanoi heille: "Mistä te siinä kävellessänne puhutte keskenänne?" Niin he seisahtuivat murheellisina
Pietari ja rukouksen voima
Nettiraamattu lapsille Pietari ja rukouksen voima Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2013 Bible
Paavali kirjoittaa monien luotettavina pidettyjen käsikirjoitusten mukaan näin:
1Kor 15:47 selitys Paavali kirjoittaa monien luotettavina pidettyjen käsikirjoitusten mukaan näin: "Ensimmäinen ihminen oli maasta, maallinen, toinen ihminen on herra taivaasta." (1Kor 15:47). Sana "herra"
Apologia-forum 25.-27.4.2014
Mikä on kristinuskolle luovuttamatonta? Kuvat: sxc.hu Apologia-forum 25.-27.4.2014 Ryttylän Kansanlähetysopisto Pääpuhujana prof. John Lennox (oxfordin yliopisto) Tiede usko luominen evoluutio www.kansanlahetysopisto.fi/apologiaforum
Kolminaisuusoppi. Jumala: Isä - Poika - Pyhä Henki
Kolminaisuusoppi Jumala: Isä - Poika - Pyhä Henki KOLMINAISUUSOPPI - KIRKON TÄRKEIN OPPI Kolminaisuusoppia pidetään yhtenä kristinuskon tärkeimmistä opeista. Se erottaa kirkon uskon muista uskonnoista.
Jumalan lupaukset aukse Jumalan
Jumalan lupaukset Nimilappu pussinnauhaan, peliohje pussiin. Voit tulostaa pelin kopiopaperille. Leikkaa ja liimaa kortit sitten kartongille tai pahville. Kontaktimuovilla tai laminaatilla saat korteista
Nettiraamattu lapsille. Joosua johtaa kansaa
Nettiraamattu lapsille Joosua johtaa kansaa Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2012 Bible for
Nettiraamattu lapsille. Jeesus ja Lasarus
Nettiraamattu lapsille Jeesus ja Lasarus Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2013 Bible for Children,
tahdotteko yhdessä seurakunnan kanssa huolehtia siitä, että NN saa kristillisen kasvatuksen? Vastaus: Tahdon.
LAEN KATE ELKOMUKAUTU virikemateriaalia lapsen kasteeseen mukautetut osat sinisellä, voidaan muokata käyttötilanteen mukaan I Johdanto 1. Virsi 2. Alkusiunaus Isän ja ojan ja yhän Hengen nimeen. Herra
Nettiraamattu. lapsille. Daniel vankeudessa
Nettiraamattu lapsille Daniel vankeudessa Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Jonathan Hay Sovittaja: Mary-Anne S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org BFC PO Box 3 Winnipeg,
Nettiraamattu. lapsille. Jeesus ja Lasarus
Nettiraamattu lapsille Jeesus ja Lasarus Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org BFC PO Box 3 Winnipeg,
Nettiraamattu lapsille. Vakaan uskon miehet
Nettiraamattu lapsille Vakaan uskon miehet Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Jonathan Hay Sovittaja: Mary-Anne S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2014 Bible for
Näiden tapahtumien jälkeen tuli keskustelua seurannut lainopettaja Jeesuksen luo kysyen Jeesukselta, mikä käsky on kaikkein tärkein.
Mark.12:28-34: Muuan lainopettaja oli seurannut heidän väittelyään ja huomannut, miten hyvän vastauksen Jeesus saddukeuksille antoi. Hän tuli nyt Jeesuksen luo ja kysyi: "Mikä käsky on kaikkein tärkein?"