Oikea valo. Hyvän työpistevalaistuksen merkitys
|
|
- Ville Lahti
- 9 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 Oikea valo Hyvän työpistevalaistuksen merkitys
2 L-1-valaisimen ajaton muotoilu sekä jousitettu ja tasapainotettu varsi takaavat sille paikan maailman kaikkien aikojen klassikoiden joukossa. Valaisin on edelleen tuotannossa. 2
3 Yksilöllisten valaistusratkaisujen historia Olemme suunnitelleet yli 75 vuoden ajan innovatiivisia, yksilöllisiä ja ergonomisia valaisimia valaistusolosuhteiden parantamiseksi. Yksilöllisten valaisimiemme historia sai alkunsa vuonna 1337, jolloin kehitimme L-1 työpistevalaisimen. Työpistevalaisimen siirtäminen paikasta toiseen mahdollisti yksilöllisen ja ergonomisesti oikeanlaisen valaistuksen toteuttamisen. Ergonomisesta työpistevalaisimesta tuli pian Luxon tavaramerkki, kutsumme sitä oikeaksi valoksi. Jac Jacobsen ( ) oli vain 30-vuotias kun hän lanseerasi Luxon L-1-valaisimen. 3
4 Salaisuus on jousitettu varsi: L-1 on tasapainotettu jousilla, jotka toimivat samalla periaatteella kuin ihmiskäden lihakset. 4
5 Laatu ja ergonomia Alkuperäinen L-1 lanseerattiin 1937, ja se tunnettiin todellisena tuottavuuden kohottajana kouluissa, toimistoissa ja terveyskeskuksissa. Samaan aikaan arkkitehdit ja suunnittelijat ympäri maailmaa nimesivät sen muotoiluikoniksi. Tämä oli alku yksilöllisille työpistevalaisimille, jotka ovat ergonomisesti suunniteltuja ja jotka ehkäisevät häikäisyä ja muita terveyshaittoja. Luxon tuotteet ovat energiatehokkaita. Tuotteet ovat tunnettuja esteettisyydestään, toiminnallisuudestaan, hyvästä viimeistelystä ja huolellisista materiaalivalinnoista. Jac Jacobsenin alkuperäinen luonnos L-1:stä. Kaikilla tuotteillamme on viiden vuoden takuu. Lue lisää verkkosivuiltamme. 5
6 6
7 Yksilölliset tarpeet Työpisteen oikein suunniteltu valaistus on paljon tärkeämpää kuin useimmat tulevat ajatelleeksikaan. Valo vaikuttaa suuresti työympäristöömme, työsuoritukseemme ja terveyteemme. Henkilökohtainen työpistevalaisin on yksi tärkeimmistä tekijöistä hyvää työympäristöä luotaessa. Kun valitaan työpistevalaisinta täytyy ottaa huomioon käyttäjän ikä ja työtehtävän laatu. Helposti säädettävä työpistevalaisin antaa käyttäjälleen mahdollisuuden hallita joustavasti koko työskentelypintaa. Oikein sijoitettu työpistevalaisin tarjoaa hyvän ja ergonomisesti oikeanlaisen valaistusratkaisun jokaiseen työpisteeseen. Sen ansiosta huoneen yleisvalaistusta voidaan vähentää merkittävästi. Ei-toivottua kipua ja särkyä Monet kivut kuten päänsärky, niska- ja selkävaivat saattavat johtua huonosta valaistuksesta. Tämä johtuu siitä, että työntekijä yrittää mukautua huonoon valaistukseen istumalla epäterveellisessä asennossa nähdäkseen paremmin ja häikäistymättä. Työpistettä suunniteltaessa laadukas ja helposti säädettävä työpistevalaistus on olennaisen tärkeä asia. 7
8 300 lux 500 lux Yksilöllisesti säädettävä työpistevalaisin takaa parhaan mahdollisen valaistuksen näyttöpäätetyössä. Kuva osoittaa, kuinka paljon etua on epäsymmetrisellä valolla; valaisin voidaan sijoittaa työpöydän toiselle puolelle eikä sen tarvitse olla edessäsi. 100 lux 8
9 Epäsymmetrinen valonjako Epäsymmetrinen valo on paras tapa saavuttaa optimaalinen työpistevalaistus. Ergonomisesti suunnitellut pöytävalaisimet jakavat valoa tasaisesti koko työskentelyalueelle ja estävät häikäisyä eivätkä aiheuta haittaa muille työntekijöille. Valon tasainen jakautuminen helpottaa siirtymistä työskentelypinnan valoisilta alueilta pimeämmille alueille, jolloin silmät työskentelevät tasaisessa ja miellyttävässä valossa. Valaistussuositukset Luxo-valaisimet noudattavat kansainvälisiä ohjeita 500 luxin valaistuksesta pääasiallisella työskentelyalueella (EN ) Ikä Valon määrän tarve muuttuu iän myötä. 60-vuotias henkilö tarvitse 5-6 kertaa enemmän valoa kuin 20-vuotias Valon tarve 9
10 Shawn Littrell Stephan Copeland Björn Siesjö Tuotteemme ovat suunniteltu tuotekehitysosastollamme läheisessä yhteistyössä tunnettujen suunnittelijoiden kanssa. Vesa Honkonen 10 Ryann Aoukar Jukka Setälä
11 Käytännöllisyys ja esteettisyys Haluamme erottaa toisistaan hyvän ja erinomaisen tuotteen. Hyvin suunniteltu tuote on käytännöllinen. Kun puhutaan hyvästä työpistevalaisimesta tämä tarkoittaa, että saamme valoa sinne minne haluamme tuhlaamatta energiaa. Mutta me tähtäämme pidemmälle. Me tarjoamme tuotteita, joissa on tarkoin suunniteltu sisäänrakennettu ergonomia, joita on helppo suunnata ja jotka valaisevat häikäisemättä. Panostamme myös voimakkaasti tuotteen kestävyyteen. Jotta voimme kutsua tuotetta erinomaiseksi, sen pitää mielestämme olla esteettisesti houkutteleva ja aito. Siitä johtuen työskentelemme arvostettujen kansainvälisten suunnittelijoiden kanssa. 11
12 12
13 LED: tulevaisuuden valonlähde Viime vuosien aikana olemme suunnitelleet, kehittäneet ja valmistaneet uuden sukupolven työpistevalaisimia käyttäen valodiodeja (LED) perinteisten valonlähteiden sijaan. Ledit ovat puolijohteita. Kun led kytketään virtalähteeseen se tuottaa fotoneja, jotka näkyvät valona. Ledejä voidaan käyttää yksittäisinä valonlähteinä tai asennettuina moduuleihin lisätehon saavuttamiseksi. Ledejä on saatavana eri laatuisina ja eri värisinä erilaisia käyttötarkoituksia varten. Ergonominen. Energiatehokas. Taloudellinen. LED-työpistevalaisimiemme lähtökohtana on luoda ergonomisesti oikea valaistus työpisteelle samalla energiaa säästäen. Ledit käyttävät vain murtoosan perinteisten lamppujen vaatimasta sähköstä. Uusilla LED-työpistevalaisimillamme haluamme osoittaa, että nykyteknologian avulla olemme pystyneet kehittämään valaisimia, joissa yhdistyvät energiatehokkuus, ergonomia, hyvä valontuotto ja tehokas, lämmin valo. LED-diodin elinikä on uskomattoman pitkä. LED-työpistevalaisimissamme käytettyjen diodien elinikä on tuntia. Se merkitsee vähintään 25 vuoden normaalia toimistokäyttöä. Valonlähdettä ei todennäköisesti koskaan tarvitse vaihtaa! 13
14 14
15 Tuotteet Työpistevalaisimet L-1 Sivu 16 Ninety Sivu Sivu 20 Ovelo Sivu 22 Air LED Sivu 24 Terea Sivu 26 Vision Sivu 28 Calypso Sivu 30 Verit Sivu 32 FL 101 Plus Sivu 34 Lattiavalaisimet Levit Sivu 38 Free Sivu 40 Konseptitelineet Sivu 36 Asennusvaihtoehdot Sivu 42 15
16 Luxo L-1 Suunnittelija: Jac Jacobsen L-1 on hyvä esimerkki siitä, miten monipuolinen, korkealaatuinen ja ajattomasti muotoiltu tuote voi saavuttaa pitkäkestoisen suosion. L-1 on maailman ensimmäinen arkkitehtilamppu, jonka on suunnitellut Luxon perustaja Jac Jacobsen vuonna Saatavana nyt myös LEDversiona! L-1 LED lanseerattiin keväällä 2012 valaisimen 75-vuotisjuhlavuoden yhteydessä. LED-versio on himmennettävä ja siinä on ajastin, joka automaattisesti katkaisee virran 4 tai 9 tunnin kuluttua energian säästämiseksi. Väri: Kiiltävä kromi, valkoinen, musta tai alumiininharmaa Varren pituus: 100 cm Valonlähde: TC-HSE 11 W energiansäästölamppu tai 8 W LED moduuli Asennus Vakioversio toimitetaan pöytäkiinnikkeellä. Pöytäjalusta ja integroidut pöytäkiinnikkeet saatavana lisätarvikkeena (katso sivu 42). 16
17 17
18 Ninety Suunnittelija: Shawn Littrell Ninety on voittanut monia kansainvälisiä palkintoja muoitoilunsa ja toiminnallisuutensa ansiosta. Se on hyvin energiatehokas ja siinä on epäsymmetrinen valonjako. Käyttämällä valodiodeja (LED) Ninety tuottaa tehokasta, lämmintä valoa samalla kun se säästää energiaa. Ninety on säädettävä ja siinä on joustava valaisinosa. Se voidaan kiinnittää joko nerokkaaseen, pyörivään pöytäjalustaan, pöytäkiinnikkeellä pöydän reunaan tai sisäänrakennetun pöytäkiinnikkeen avulla pöytäkannen läpi. Se kytkeytyy automaattisesti pois päältä 4 tai 9 käyttötunnin jälkeen energian säästämiseksi. Ninety Seinä: Seinämalli kiinnitetään seinään seinäkiinnikkeellä tai useimpiin seinäkkeisiin sopivalla väliseinäkiinnikkeellä Väri: Valkoinen, musta tai alumiininharmaa Varren pituus: 73 cm / 83 cm Valonlähde: 6 W LED moduuli Asennus Vakioversio toimitetaan pöytäkiinnikkeellä. Pyörivä pöytäjalusta sekä sisäänrakennettu pöytäkiinnike saatavana lisätarvikkeena. 18
19 19
20 360 Suunnittelija: Stephan Copeland 360-valaisimessa on hienostunut muoto ja laaja toimintakyky. LED-moduuli vaakasuuntaisessa valaisinosassa tuottaa laajalle alueelle suunnattua valoa. Pyörivä jalusta ja joustava varsi tekevät valaisimesta hyvin joustavan ja helposti liikuteltavan. Täyteen mittaan venytettynä valo kattaa laajan alueen. Samaan aikaan valaisinosa pysyy työtason suuntaisena tuottaen epäsymmetristä ja ergonomisesti oikein suunnattua valoa työpisteelle. 360 on säädettävä ja siinä on automaattinen virrankatkaisu energian säästämiseksi. Pöytäjalusta sisältyy toimitukseen. Väri: Valkoinen, musta tai alumiininharmaa Varren pituus: 47 cm Valonlähde: 6 W LED moduuli Asennus Vakiotoimitus pöytäjalustalla. Muita asennusvaihtoehtoja ei ole. 20
21 21
22 Ovelo Suunnittelija: Stephan Copeland Ainutlaatuisen muotoilunsa ja kokometallirakenteensa ansiosta tämä vaikuttava työpistevalaisin erottuu missä tahansa toimistoympäristössä. Siinä on erityisen hyvä valontuotto sekä suuren joustavuuden takaava, pitkälle ulottuva varsi koteloidulla jousimekanismilla. Se on ulkomitoiltaan pieni ja siro. Ovelossa on hyvin laaja ja tasainen valonjako. Siinä on myös ajastin: Ovelo sammuu automaattisesti 4/9 tunnin jälkeen energian säästämiseksi. Väri: Valkoinen, musta tai alumiininharmaa Varren pituus: 70 cm Valonlähde: 6 W LED moduuli Asennus Vakioversio toimitetaan pöytäkiinnikkeellä tai pöytäjalustalla. Integroitu pöytäjalusta sekä paneeli-/kiskokiinnike saatavana lisätarvikkeena. 22
23 23
24 Air LED Suunnittelija: Jukka Setälä Air LED on Luxon moderni klassikko, jossa on joustava, itsestään tasapainottuva varsi. Air on suunniteltu siten, että valaisinosa pysyy aina työtason suuntaisena. Sillä on veistoksellinen muoto, täydellinen tasapaino sekä sulavat liikkeet, jotka saavat sen tuntumaan metallirakenteesta huolimatta höyhenenkevyeltä. Air LED on saatavana pitkällä tai lyhyellä varrella. Valaisin on varustettu himmennettävällä LED-valonlähteellä, joka sammuu automaattisesti 4 tai 9 tunnin kuluttua. Värit: Valkoinen, musta tai alumiininharmaa Varren pituus: 60 cm tai 80 cm Valonlähde: 6 W LED moduuli Asennus Vakiotoimitus pöytäkiinnikkeellä. Pöytäjalusta ja integroidut pöytäkiinnikkeet saatavana lisätarvikkeena (katso sivu 42). 24
25 25
26 Terea Suunnittelija: Ryann Aoukar Tämä pienikokoinen työpistevalaisin on varustettu energiatehokkaalla LED-teknologialla. Sen tyylikäs muotoilu ja solakka rakenne tekevät siitä erityisen sopivan pienille työskentelyalueille. Sillä on hyvä valontuotto sekä ergonomiset yksityiskohdat, jotka takaavat optimaalisen valaistuksen näyttöpäätetyöskentelylle. Tereassa yhdistyvät energiatehokkuus, ergonomisuus ja hyvin siro muotoilu. Valaisimen varsi ja varjostin ovat alumiinia. Metallijalustassa on muovipinnoite. Terea Seinä: Terea seinämalli kiinnitetään joko seinäkiinnikkeellä seinäpintaan tai väliseinäkiinnikkeellä erilaisiin seinäkkeisiin. Väri: Musta, valkoinen tai alumiininharmaa Varren pituus: 47 cm Valonlähde: 7 W LED-moduuli Asennus Vakioversio toimitetaan pöytäjalustalla. Seinämallin seinä- ja väliseinäkiinnikkeet saatavana lisätarvikkeena. 26
27 27
28 Vision Suunnittelija: John Houghton Vision - ergonominen työpistevalaisin erinomaisella valonjaolla ja 800 mm varrella on ihanteellinen valinta suurille työskentelyalueille. Toimitetaan HF-liitäntälaitteella värinän poistamiseksi. Visionia on helppo säätää kuten kaikkia Luxon jousitettuja työpistevalaisimia. Samalla valaisinosa pysyy aina työtason suuntaisena. Teräsvarsi on muovipinnoitettu ja varjostin on muovia. Valaisimessa on pohjaheijastin ja epäsymmetrinen valonjako. Väri: Musta tai valkoinen Varren pituus: 80 cm Valonlähde: TC-DE 18 W. Asennus Vakioversio toimitetaan pöytäkiinnikkeellä. Pöytäjalusta ja integroidut pöytäkiinnikkeet saatavana lisätarvikkeena (katso sivu 42). 28
29 29
30 Calypso Suunnittelija: Kathinka Dyste & Even Wöllo Calypso on ergonominen työpistevalaisin, joka soveltuu erinomaisesti pieniin ja keskisuuriin työpisteisiin. Epäsymmetrinen valonjako. Calypsoa on helppo säätää kuten kaikkia Luxon jousitettuja työpistevalaisimia. Valaisinosa pysyy aina työtason suuntaisena. HF-liitäntälaitteen ansiosta valo ei värise. Varsi on muovipinnoitettua terästä ja varjostin on muovia. Valaisimessa on pohjaheijastin. Väri: Musta, valkoinen tai musta/harmaa Varren pituus: 66 cm Valonlähde: TC-DE 13 W Asennus Vakioversio toimitetaan pöytäkiinnikkeellä. Pöytäjalusta, integroidut pöytäkiinnikkeet ja erillinen häikäisysuoja saatavana lisätarvikkeena. 30
31 31
32 Verit Suunnittelu: Nico Industrial Design Verit on monipuolinen ja joustava työpistevalaisin, jossa on symmetrinen valonjako ja pohjaheijastin. Varjostin on säädettävissä lähes mihin asentoon tahansa. HF-liitäntälaitteen ansiosta valo ei värise. Jousitettu varsi takaa sulavat liikkeet ja pitää valaisinosan aina vaakatasossa työtasoon nähden. Valaisimessa on erinomainen hinta-laatusuhde. Väri: Musta tai valkoinen Varren pituus: 85 cm Valonlähde: TC-D 13 W Asennus Vakioversio toimitetaan pöytäkiinnikkeellä. Pöytäjalusta ja integroidut pöytäkiinnikkeet saatavana lisätarvikkeena (katso sivu 42). 32
33 33
34 FL 101 Plus Suunnittelu: Luxo R & D FL 101 Plus on symmetrinen työpistevalaisin, joka sopii erityisesti suurille työtasoille sekä työpisteisiin, joissa tarvitaan paljon tasaista valoa. Joustavan varren ja kääntyvän valaisinosan avulla voit helposti säätää valaistuksen omiin tarpeisiisi sopivaksi. Varren muotoilu takaa sulavat liikkeet ja pitää valaisinosan aina vaakatasossa työtasoon nähden. Vakiotoimitus HF-liitäntälaitteella, mikä takaa värinättömän valon. Tilauksesta saatavana myös alumiiniheijastin. Väri: Valkoinen Varren pituus: 105 cm Valonlähde: TC-L 24 W Asennus Vakioversio toimitetaan pöytäkiinnikkeellä. Integroidut pöytä- ja kiskokiinnikkeet saatavana lisätarvikkeena (katso sivu 42). 34
35 35
36 Luxo-konseptiteline Suunnittelu: Luxo R & D Konseptiteline täydentää hyvinvarustettua ja ergonomisesti oikein suunniteltua työpistettä. Tekstin sijoittaminen parhaaseen mahdolliseen paikkaan parantaa työskentelyasentoa ja helpottaa työntekoa. Luxo-konseptitelineet on valmistettu erittäin kestävästä muovista. Maineikas varsiteknologiamme takaa parhaan laadun, liikuteltavuuden ja kestävyyden. Asenna teline näppäimistön ja näytön välille tai valitse varrellinen teline mikä mahdollistaa lomakkeen pitämisen hyvin lähellä tietokoneen näyttöä. Tarjoamme viisi erilaista mallia. Katso tarkemmin verkkosivuiltamme ja valitse malli, joka parhaiten sopii tarpeisiisi. 36
37 37
38 Levit Lattia Suunnittelija: Vesa Honkonen Levit-valaisinsarjassa yhdistyvät energiatehokkaat ominaisuudet, erinomainen valontuotto ja tyylikäs muotoilu. Saatavana on sekä erilaisia lattiavalaisimia että ripustettavia toimistovalaisimia, jotka kuuluvat samaan tuoteperheeseen ja joissa yhdistyy sama muotokieli. Kaikki valaisimet ovat ohjattavia joko 40/60- tai 20/80-valonjaolla. Osa valosta suodattuu sivusuunnassa paksun akryylilevyn läpi luoden miellyttävän, leijuvan valoefektin valaisimen ympärille. Tämä on omaleimainen ja monipuolinen valaisin ainutlaatuisella valonjaolla. Levit tarjoaa täysin uuden valaistuskokemuksen toimistoympäristöön. Levit on saatavana yhdellä tai kahdella valaisinosalla. Kaikkiin versioihin on mahdollista saada lisäksi LED-moduuleja, joiden avulla voidaan valaista epäsymmetrisesti myös työpöydän pintaa. Väri: Musta, valkoinen tai alumiininharmaa 38
39 39
40 Free Lattia Suunnittelija: Björn Siesjö Monipuolinen Free-toimistovalaisinsarja tarjoaa käyttäjälleen tehokkaan valaistusratkaisun sekä täydellisen joustavuuden. Free-valaisimet valaisevat yhtäaikaisesti sekä suoraan että epäsuorasti. Siirrettävä Free-lattiavalaisin on helppo asentaa ja siirtää paikasta toiseen. Se on saatavana mustana, valkoisena tai alumiininharmaana. Free-lattiavalaisimessa yhdistyvät silkkipainettu lasi ja painevalettu alumiini. Valaisin on saatavana myös mikroprismaoptiikalla. Tilauksesta valaisimeen on saatavana päivänvalo-/ läsnäolosensorit ja digitaalinen ohjaus. Varsiosaan voidaan tilauksesta integroida lisäpistorasioita. Free-valaisinsarjaan kuuluvat myös seinäpintaan asennettavat mallit. Väri: Musta, valkoinen tai alumiininharmaa 40
41 41
42 Asennusvaihtoehdot Työpistevalaisimemme toimitetaan joko erillisellä pöytäkiinnikkeellä pöytälevyn reunaan asentamista varten tai valaisinta varten erikseen muotoillulla pöytäjalustalla. Useimpiin valaisinmalleihimme on myös saatavana pöytäkiinnike, jolla valaisin voidaan asentaa suoraan pöytälevyn läpi. Seinäasennus Jotkut työpistevalaisimemme ovat myös seinään asennettavia. Ne voidaan asentaa joko suoraan seinäpintaan tai erillisellä kiinnikkeellä väliseinäkiinnikkeeseen. Yleiskäyttöön tarkoitetut- sekä erikoiskiinnikkeet Osa työpistevalaisimistamme voidaan asentaa ainoastaan erikoiskiinnikkeiden avulla. Osa valaisimista taas asennetaan yleiskäyttöön tarkoitetuilla kiinnikkeillä. Käytetyimpiä yleiskiinnikkeitämme ovat TE-läpivientiholkki, CC-pintaasennuskiinnike, B-seinäkiinnike sekä erilliset kiskokiinnikkeet. 42 TE-läpivientiholkki CC-pintaasennuskiinnike B-seinäkiinnike Yleiskiskokiinnike
43 43
44 Luxo on jo yli 75 vuotta suunnitellut varrellisia, innovatiivisia, ergonomisia valaisimia. Luxon tuotteet parantavat valaistusolosuhteita huolehtien yksilöllisistä tarpeista poikkeuksellisen hyvin. Glamox Luxo Lighting. Photography: Nils Petter Dale. Article no. BKTRL Kaikilla tuotteillamme on viiden vuoden takuu. Lue lisää verkkosivuiltamme.
Tuoteinfo mukana. Energiatehokkaat työpistevalaisimemme. Tervetuloa tulevaisuuteen!
Tuoteinfo mukana Energiatehokkaat työpistevalaisimemme Tervetuloa tulevaisuuteen! Yksilöllisten valaistusratkaisujen historia Olemme suunnitelleet yli 70 vuoden ajan innovatiivisia, yksilöllisiä ja ergonomisia
Mitat: Pystyvarsi 450x38x18mm, valaisinosa 352x41x11mm, pöytäjalusta 180x172x11
TYÖPISTEVALAISIMET Nro 5. 1/6 Diasonic LED-valaisin DL-70iSH Työpistevalaisin LED-tekniikalla. Valaisimessa monipuoliset säätöominaisuudet. DL-70iSH valaisimessa iphone/ ipod telakka. Kaiuttimen äänenvoimakkuudensäätö
LED. Tulevaisuuden valonlähde! Lyhyt katsaus LED-teknologiaan
LED Tulevaisuuden valonlähde! Lyhyt katsaus LED-teknologiaan Ledit mahdollistavat tunnelman muuttamisen tässä modernissa kouluympäristössä. Lämpimämpi keltainen kylmiin, talvisiin päiviin Kylmempi värisävy
Toimisto oikeassa valossa
Toimisto oikeassa valossa Hyvän toimistovalaistusratkaisun merkitys Esimerkkiratkaisuja! Hyvä toimistovalaistus on olennaisen tärkeää Toimistoympäristö voidaan valaista monella eri tavalla. Olemme suunnitelleet
Mitat: Pystyvarsi 450x38x18mm, valaisinosa 352x41x11mm, pöytäjalusta 180x172x11
TYÖPISTEVALAISIMET Nro 5. 1/6 Diasonic LED-valaisin DL-70iSH Työpistevalaisin LED-tekniikalla. Valaisimessa monipuoliset säätöominaisuudet. DL-70iSH valaisimessa iphone/ ipod telakka. Kaiuttimen äänenvoimakkuudensäätö
SISÄLTÖ UUTUUDET 03 2015 SL713 LED SL764 LED SL789 LED. FL LED RECtanGULAR DLSB LED SL740SL LED SL789
UUTUUDET 3 2015 SPITTLER 2 SISÄLTÖ UUTUUDET 03 2015 SL624 LED 08 SL650 LED 11 SL713 LED 22 14 17 SL764 LED 23 28 30 SL789 LED 32 FL LED RECtanGULAR 38 41 44 50 DLSB LED WL260 LED WL270 LED SL740SL LED
SL713 LED HYVÄ DESIGN KOHTAA TEKNISEN TÄYDELLISYYDEN. spittler on yritys Performance in Lighting S.p.A. konsernissa www.performanceinlighting.
SL7 LED HYVÄ DESIGN KOHTAA TEKNISEN TÄYDELLISYYDEN spittler on yritys Performance in Lighting S.p.A. konsernissa www.performanceinlighting.com 2 www.performanceinlighting.com www.spittler.de SL7 LED SISÄLLYS
Toimistovalaisimet FI
Toimistovalaisimet FI PRANA+sarja LED LATTIA JA RIPUSTUSVALAISIMET PRANA+sarjan ylävalo liikuteltava VALAISINPÄÄ SUORA VALO HIGHTECHTUNNISTIN KIRKKAUS TILANNEOHJAUS TUNABLE WHITE TOIMINTO VALON VÄRIN mukautukseen
I-VALO PRO UUTTA! VALAISINMALLISTO
VALAISIN UUTTA! Pro-valaisinsarja sopii muotoilultaan julkisiin rakennuksiin ja koteihin, sekä korkeisiin että mataliin tiloihin. Sarja koostuu erikokoisista riippuvalaisimista, uppovalaisimista sekä katto-
Suurennuslasivalaisimet teollisuuden käyttöön
Suurennuslasivalaisimet teollisuuden käyttöön Suurentaminen on tärkeää monissa teollisissa prosesseissa Moderniin teollisuuteen sisältyy kaikki välillisen jalostamisen vaiheet, joita tuotanto ja tuotteiden
Sisätiloihin tarkoitettu ja helposti piilotettava, korkealaatuinen lineaarinen ledivalaisin, jossa on älykäs valkoinen ja värillinen valo
Lighting Sisätiloihin tarkoitettu ja helposti piilotettava, korkealaatuinen lineaarinen ledivalaisin, jossa on älykäs valkoinen ja värillinen valo PureGlow IntelliHue Powercore Innovatiiviset PureGlow
FL LED MUUNNELTAVUUTTA TEHOKKUUTTA TOIMINNALLISUUTTA. SPITTLER on yritys Perfomance in Lighting S.p.A. konsernissa. www.performanceinlighting.
FL LED MUUNNELTAVUUTTA TEHOKKUUTTA TOIMINNALLISUUTTA SPITTLER on yritys Perfomance in Lighting S.p.A. konsernissa. www.performanceinlighting.com 2 www.performanceinlighting.com FL LED Sisällys Tuoteperhe
ClearFlood erinomainen lediratkaisu urheiluja aluevalaistukseen
Lighting erinomainen lediratkaisu urheiluja aluevalaistukseen on ledivalonheitin, jossa on useita valovirtavaihtoehtoja eri käyttökohteisiin. Valonheittimessä käytetty erittäin tehokas optiikka ja viimeisimpään
Piristä päivääsi kauniin luonnollisella valolla
PHILIPS mybathroom Seinävalaisin Vitalise kromi Piristä päivääsi kauniin luonnollisella valolla Philips mybathroom Vitalise -seinävalaisin voidaan asentaa pysty- tai vaakasuuntaan. Valitsitpa kumman tahansa
TAMETO JÄRJESTELMÄVALAISIN
FIN TAMETO JÄRJESTELMÄVALAISIN 2 TAMETO ERGONOMINEN VALAISIN. Oikea valaistus on yksi merkittävimmistä näkökohdista työpaikkojen ergonomisessa muotoilussa. Se on keskeinen tekijä, joka vaikuttaa työntekijöiden
LumiStone inspiroivaa muotoa ja suorituskykyä
Lighting LumiStone inspiroivaa muotoa ja suorituskykyä LumiStone /// Käyttämällä tyylikkäitä, suorityskykyisiä valaisimia voidaan toimistoihin, myymälöihin, hotelleihin ja ravintoloihin luoda miellyttävä,
Sisätiloihin tarkoitettu ja helposti piilotettava, korkealaatuinen lineaarinen ledivalaisin, jossa on älykäs valkoinen ja värillinen valo
Lighting Sisätiloihin tarkoitettu ja helposti piilotettava, korkealaatuinen lineaarinen ledivalaisin, jossa on älykäs valkoinen ja värillinen valo Innovatiiviset PureGlow Powercore -valaisimet ovat tehokkaita,
Munkegaard LED. Design: Arne Jacobsen
Munkegaard LED Design: Arne Jacobsen Munkegaard Munkegaard suunniteltiin ja kehitettiin vuonna 1955 kuuluisaa tanskalaista Munkegårdin koulua varten. Sen jälkeen se on levinnyt kaikkialle maailmaan niin
LumiStone inspiroivaa muotoa ja suorituskykyä
Lighting LumiStone inspiroivaa muotoa ja suorituskykyä LumiStone SP520P/SP522P/SP524P/SP526P Käyttämällä tyylikkäitä, suorityskykyisiä valaisimia voidaan toimistoihin, myymälöihin, hotelleihin ja ravintoloihin
TANEO NIVELVARTINEN JA JÄRJESTELMÄVALAISIN
FIN TANEO NIVELVARTINEN JA JÄRJESTELMÄVALAISIN 2 TANEO MONIPUOLINEN VALAISIN IHANTEELLISEEN VALAISTUKSEEN. Tinkimätön valaistusratkaisu on välttämätön aina kun silmäsi ovat koetuksella. Oli työtehtävänä
Ø 219 Ø
Ø 219 Ø 720 563 813 63 Vivita varjostimella Vivita Nykyaikaista eleganssia Vivita pollari Virtaviivaisen lieriömäinen Vivita on elegantti ja moderni, pylvään päähän asennettava valaisin, joka sopii nykyaikaisiin
ClearFlood erinomainen lediratkaisu urheilu- ja aluevalaistukseen
Lighting ClearFlood erinomainen lediratkaisu urheilu- ja aluevalaistukseen ClearFlood ClearFlood on ledivalonheitin, jossa on useita valovirtavaihtoehtoja eri käyttökohteisiin. Valonheittimessä käytetty
Suurennuslasivalaisimet klinikoille ja kauneudenhoitoon
Suurennuslasivalaisimet klinikoille ja kauneudenhoitoon Suurentaminen on tärkeä työväline hoitajille ja kosmetologeille Kosmetologia on oppi kauneudenhoidosta. Kosmetologinen hoito jakautuu moniin eri
Tyylikäs, toimistoon sopiva valaistus tarjoaa uusia mahdollisuuksia
Lighting Tyylikäs, toimistoon sopiva valaistus tarjoaa uusia mahdollisuuksia Tämän päivän valaisimissa on kyse muustakin kuin valaistuksesta. Toimistokäytössä ideaalinen valaisin tuo kustannussäästöjä
Copenhagen LED ajatonta muotoilua
Lighting Copenhagen LED ajatonta muotoilua Copenhagen LED Small Copenhagen-valaisin kehitettiin yhdessä Kööpenhaminan kaupunkiarkkitehtuurista vastaavan toimiston kanssa ja sen tarkoituksena oli parantaa
LAHTI LED-pientie- ja taajamavalaisin
LAHTI LED-pientie- ja taajamavalaisin Moderni valaisin edustaa skandinaavista designia parhaimmillaan. Tyylikäs LAHTI sopii erinomaisesti asuinalueiden, puistojen, pienteiden, kävelykatujen ja pysäköintialueiden
Suurennuslasivalaisimet heikkonäköisten apuvälineeksi
Suurennuslasivalaisimet heikkonäköisten apuvälineeksi Suurentaminen on helppo apuväline heikkonäköisille Heikkonäköisyys on lääketieteellinen termi, jolla tarkoitetaan kroonista näkövammaa, jota ei voida
ProAir erinomainen valon laatu ja energiatehokkuus
Lighting ProAir erinomainen valon laatu ja energia ProAir ProAir on tyylikäs, pienikokoinen ledikohdevalaisin, jota voidaan räätälöidä käyttökohteen tarpeiden mukaan. Valaisin toistaa värit erinomaisesti
VALOA TYÖHÖN LED VALAISIMET LABORATORIOIHIN
VALOA TYÖHÖN LED VALAISIMET LABORATORIOIHIN TAMETO. MONIPUOLINEN JA LAADUKAS. Laboratoriotyö vaatii valaistukselta korkeaa laatua. Uusi TAMETO valaisinperhe monine valaisinmalleineen tarjoaa laadukkaan
Pinta-asennettava PowerBalance kestävää suorituskykyä
Lighting Pinta-asennettava PowerBalance kestävää suorituskykyä PowerBalance on Philipsin energiatehokkain, sisätyötiloille asetettujen valaistusvaatimusten mukainen ledivalaisin. Pidemmän käyttöiän lisäksi
Kätevin tapa korvata purkauslamput LED-lampuilla
LED-lamput TrueForce LED HPL Kätevin tapa korvata purkauslamput LED-lampuilla UUSI! Kustannustehokas LED-lamppuvaihtoehto kaupunki- ja puistovalaistukseen Tärkeimmät ominaisuudet Pieni koko Kevyt vain
Design: Arne Jacobsen. AJ Eklipta led
Design: Arne Jacobsen AJ Eklipta led AJ Eklipta Arne Jacobsen suunnitteli AJ Ekliptan vuonna 1959 Rødovren kaupungintaloon. Alkuperäinen malli oli saatavana 350 mm:n ja 450 mm:n halkaisijalla. Myöhemmin
EFix vihreämpi toimisto
Lighting EFix vihreämpi toimisto EFix, ripustusasennettava TPS260 EFix TL5 -valikoiman valaisimet ovat luotettavia, taloudellisia ja innovatiivisia valaistusratkaisuja. EFix-valaisinten avulla voidaan
ClearFlood Large paras ratkaisu perinteisten valonheittimien korvaamiseen
Lighting ClearFlood Large paras ratkaisu perinteisten valonheittimien korvaamiseen ClearFlood Large ClearFlood Large on suunniteltu vastaamaan erilaisten valonheitinten käyttökohteiden vaatimuksia. Valaisin
CoreLine High-bay G4 ensiluokkainen valon laatu, erittäin tehokas ja luotettava ratkaisu
Lighting CoreLine High-bay G4 ensiluokkainen valon laatu, erittäin tehokas ja luotettava ratkaisu Menestyksekkään CoreLine High-bay -valaisimen seuraava sukupolvi parantaa suorituskykyä uudella innovatiivisella
Uppoasennettava SmartBalance tehokas valaisin viehättävällä muotoilulla
Lighting Uppoasennettava SmartBalance tehokas valaisin viehättävällä muotoilulla SmartBalance, recessed SmartBalance on uppoasennettava ledivalaisin, jonka viehättävä ulkonäkö sulautuu huomaamattomasti
Pinta-asennettava LuxSpace tehokas, miellyttävä valo ja tyylikäs muotoilu
Lighting Pinta-asennettava LuxSpace tehokas, miellyttävä valo ja tyylikäs muotoilu LuxSpace, surface mounted Tyylikäs LuxSpace on tehokas valaisin, joka tuottaa miellyttävää valoa hyvällä värintoistolla
ClearFlood erinomainen lediratkaisu urheilu- ja aluevalaistukseen
Lighting ClearFlood erinomainen lediratkaisu urheilu ja aluevalaistukseen ClearFlood ClearFlood on ledivalonheitin, jossa on useita valovirtavaihtoehtoja eri käyttökohteisiin. Valonheittimessä käytetty
SmartForm uusi standardi toimistovalaistukselle nyt mukana kapeat ja sirot uppovalaisimet
Lighting SmartForm uusi standardi toimistovalaistukselle nyt mukana kapeat ja sirot uppovalaisimet SmartForm TBS460 Upotettava SmartForm-tuoteperhe korostaa Philipsin panostusta yksinkertaisuuteen ja kestävyyteen.
Iridium² valaisee tietä eteenpäin
Lighting Iridium² valaisee tietä eteenpäin Iridium² on tievalaisintuoteperhe, joka on suunniteltu suorituskykyiseksi ja kestäväksi. Käyttötarkoituksesta ja budjetista riippuen asiakkaat voivat aloittaa
Office. Monipuolinen yleisvalaisinsarja mm. toimistoihin, kouluhin ja myymälöihin. Häikäisysuojat:
Office Monipuolinen yleisvalaisinsarja mm. toimistoihin, kouluhin ja myymälöihin. Häikäisysuojat: Matalaluminanssioptiikka päätetyötiloihin Lamelliritilä/perforoitu lamelliritilä esim. huoneisiin AL-taittoritilä
SmartBalance tehon ja älykkään muotoilun yhdistelmä
Lighting SmartBalance tehon ja älykkään muotoilun yhdistelmä SmartBalance, suspended SmartBalance-valaisin vastaa sekä toiminnallisuutta että muotoilua koskeviin vaatimuksiin. Entistä paremman energiatehokkuuden
PowerBalance 2 kestävää suorituskykyä
Lighting PowerBalance 2 kestävää suorituskykyä PowerBalance gen2 PowerBalance 2 on Philipsin energiatehokkain toimistostandardien mukainen ledivalaisin. Valaisin puolittaa energiakustannukset T5-ratkaisuun
Mini 300 LED gen2 hallitse valaistusta sovelluksen avulla
Lighting Mini 300 LED gen2 hallitse valaistusta sovelluksen avulla Mini 300 LED gen2 Huoltoasemien katoksiin ja syväsäteilijöihin suunnitellut, tehokkaat jälkiasennettavat Mini 300 LED gen2 -valaisimet
Pentura Mini LED erittäin ohut runkovalaisin koteihin toimistoihin tai myymälöihin
Lighting Pentura Mini LED erittäin ohut runkovalaisin koteihin toimistoihin tai myymälöihin Pentura Mini LED Pentura Mini LED on erittäin ohut runkovalaisin. Sen leditekniikka säästää energiaa ja tuottaa
Investoi tuottavuuteen ja tehokkuuteen
induled Valokone Investoi tuottavuuteen ja tehokkuuteen Vaihtaminen led-valaistukseen on investointi tuottavuuteen. Uusi InduLED on todellinen valokone, jonka tehokkuus ja käyttöikä ovat ylivoimaiset.
124 VALONLÄHTEET IP20. » Valaisimen teho: 7W ± 5% (230V)
VALON LÄHTEET Nykyään -valojen valontuotto ja värintoisto vastaa sekä halogeenivaloja että energiansäästölamppuja. Diodeja löytyy eri valovirroilla pienitehoisista muutaman lumenin diodeista usean sadan
Tunnelmanlähde. Geberit Monolith
Tunnelmanlähde. Geberit Monolith Ihmisille, joilla on luonnetta. Ja niille, jotka nauttivat hyvistä asioista. Haluatko vahvan, raikkaan tunteen uuteen kylpyhuoneeseesi. Geberit Monolith saniteettimoduuleilla
Oikea valo jokaiseen hetkeen
PHILIPS LED Hehkulamppu (himmennettävä) 11 W (75 W) E27 Lämpimän valkoinen Himmennettävä Oikea valo jokaiseen hetkeen Philipsin lämminsävyiset himmennettävät LED-valot tuovat LEDvalaistuksen uudelle tasolle.
OptiVision LED gen2 älykkään alue- ja urheiluvalaistuksen uusi aikakausi
Lighting OptiVision LED gen2 älykkään alue- ja urheiluvalaistuksen uusi aikakausi OptiVision LED gen2 Philipsin OptiVision LED gen2 -valonheitinjärjestelmä on täydellinen ratkaisu sekä yksinkertaisiin
Vain kaksi valonlähdettä
DECOLINE Vain kaksi valonlähdettä Halogeenivapaa Decoline, tulevaisuuden valaisin. Nykypäivän toimistovalaisimissa on useimmiten 3 loisteputkea. Perinteisessä ylä- ja alavalollisessa toimistovalaisimessa
SmartForm TCS/TPS460 korkealaatuinen valaistus raikkaalla ja viehättävällä muotoilulla
Lighting SmartForm TCS/TPS460 korkealaatuinen valaistus raikkaalla ja viehättävällä muotoilulla SmartForm TPS460/462/464 Kaikki tuntevat olonsa paremmaksi ja työskentelevät tehokkaammin miellyttävässä
Kosmos-riippuvalaisin
Kosmos-riippuvalaisin Valkoinen/ kromi tai musta/ kromi Maalattu metalli Ø 550 mm, k 310 mm Itse valon muokkaaminen on mielenkiintoista valaisinsuunnittelussa. Kosmos valaisimessa olen onnistunut käyttämään
StyliD PremiumWhite ihanteellinen yhdistelmä erittäin laadukasta valoa ja energiansäästöä muoti- ja huonekalumyymälöihin
Lighting StyliD PremiumWhite ihanteellinen yhdistelmä erittäin laadukasta valoa ja energiansäästöä muoti- ja huonekalumyymälöihin StyliD PremiumWhite StyliD PremiumWhite -valaisimilla saa luotua myymälään
SmartBalance tehon ja älykkään muotoilun yhdistelmä
Lighting SmartBalance tehon ja älykkään muotoilun yhdistelmä SmartBalance, suspended SmartBalance-valaisin vastaa sekä toiminnallisuutta että muotoilua koskeviin vaatimuksiin. Entistä paremman energiatehokkuuden
valaisinasennuksen niin varsiin kuin pylväisiin Ulkonäöllisesti valaisin soveltuu hyvin erilaisiin katuvalaisimia markkinoilla pitkällä 5 vuoden TAKUU
TAKUU V 35-400W kotelointiluokka IP66 koko valaisimessa, myös liitäntälaite yksikössä. IK10 Mistral Flex-katuvalaisin täyttää Eurooppa standadien EN 60598-2-3:2003 sekä EN 60598-1:2008 + A11 vaatimukset
Investoi tuottavuuteen ja tehokkuuteen
induled Valokone Investoi tuottavuuteen ja tehokkuuteen Vaihtaminen led-valaistukseen on investointi tuottavuuteen. Uusi InduLED on todellinen valokone, jonka tehokkuus ja käyttöikä ovat ylivoimaiset.
SmartBalance tehon ja älykkään muotoilun yhdistelmä
Lighting SmartBalance tehon ja älykkään muotoilun yhdistelmä SmartBalance, suspended SmartBalance-valaisin vastaa sekä toiminnallisuutta että muotoilua koskeviin vaatimuksiin. Entistä paremman energiatehokkuuden
SEINÄ/LATTIA LED-VALOT
SEINÄ/LATTIA -VALOT Seinävalaisimien avulla voi helposti ja nopeasti muuttaa huoneen tyyliä ja tunnelmaa. Meiltä löytyy seinävalaisimia sekä sisä- että ulkokäyttöön ja värilämpötilasta riippuen valaistuksen
Ensto-valaistus. Toimiva kokonaisuus 8.4.2009 BUILDING TECHNOLOGY 1
Ensto-valaistus Toimiva kokonaisuus 8.4.2009 BUILDING TECHNOLOGY 1 Miksi Ensto-valaistus Laaja valikoima ratkaisuja koteihin ja kiinteistöihin Energiatehokkuus Toimivuus Taloudellisuus Ilkivallan ehkäisy
OptiFlood kompakti ja tehokas
Lighting OptiFlood kompakti ja kas OptiFlood Mini MVP504 OptiFloodin erittäin kas, luokkansa paras optiikka luo tarkkaan hallitun valonjaon: täydellinen valonrajaus vaakatason yläpuolelta ja valokeilan
Sisätiloihin tarkoitettu ja helposti piilotettava, korkealaatuinen lineaarinen ledivalaisin, jossa on älykäs valkoinen ja värillinen valo
Lighting Sisätiloihin tarkoitettu ja helposti piilotettava, korkealaatuinen lineaarinen ledivalaisin, jossa on älykäs valkoinen ja värillinen valo PureGlow Intelligent Color RGBA Powercore Innovatiiviset
OptiFlood LED aluevalaistukseen
Lighting OptiFlood LED aluevalaistukseen OptiFlood LED BVP506 OptiFlood LED on tyylikkäiden, erittäin tehokkaiden epäsymmetristen valonheitinten tuoteperhe, jota voidaan käyttää valaisemaan suuria alueita.
Pidä kiinni illuusioistasi. Jos ne katoavat, saatat olla edelleen olemassa, mutta olet lakannut elämästä. Mark Twain
Appareo Pidä kiinni illuusioistasi. Jos ne katoavat, saatat olla edelleen olemassa, mutta olet lakannut elämästä. Mark Twain Appareo on ripustettava led-valaisin, jossa yhdistyvät esteettisyys ja korkeatasoinen
OptiFlood kompakti ja kätevä ratkaisu
Lighting OptiFlood kompakti ja kätevä ratkaisu OptiFlood MVP506 OptiFloodin erittäin tehokas, luokkansa paras optiikka luo tarkkaan hallitun valonjaon: täydellinen valonrajaus vaakatason yläpuolelta ja
Näyttävä valaistusratkaisu tyylikäs, energiatehokas ja toimistovalaistusstandar dien mukainen
Lighting Näyttävä valaistusratkaisu tyylikäs, energiatehokas ja toimistovalaistusstandar dien mukainen TrueLine, pinta-asennettava Arkkitehdit tarvitsevat valaistusratkaisun, joka sopii työstettävän tilan
Tunnelmanlähde. Geberit Monolith
Tunnelmanlähde. Geberit Monolith Ihmisille, joilla on luonnetta. Ja niille, jotka nauttivat hyvistä asioista. Haluatko vahvan, raikkaan tunteen uuteen kylpyhuoneeseesi. Geberit Monolith -saniteettimoduuleilla
CoreView Panel tasainen valopinta
Lighting CoreView Panel tasainen valopinta CoreView Panel Uppo- ja ripustusasennettava CoreView Panel on ledipohjainen valaisin, jonka innovatiivinen ohut muoto tuottaa tasaisen valopinnan. Valaisin tarjoaa
CoreLine Tempo Small - kustannustehokas heitinratkaisu aluevalaistukseen
Lighting CoreLine Tempo Small - kustannustehokas heitinratkaisu aluevalaistukseen Coreline tempo small CoreLine tempo small -valikoiman tehokkaat valaisimet on suunniteltu korvaamaan suoraan perinteinen
Uusi, kestävä tapa valaistuksen tarkasteluun
itza Kestää aikaa Uusi, kestävä tapa valaistuksen tarkasteluun Itza kestää aikaa. Led-tekniikalle suunnitellun ja uusimmalla häikäisysuojatekniikalla ja optimoidulla rakenteella varustetun Itzan käyttöikä
Iridium² LED Mini valaisee tietä eteenpäin
Lighting Iridium² LED Mini valaisee tietä eteenpäin Iridium LED Mini Pienikokoisen Mini Iridium² LED - tuoteperheen toisen sukupolven tievalaisimet sopivat entistä useampiin käyttökohteisiin. Tehokkaampi
Tuo kodin tunnelmaa kaduille TownTune epäsymmetrinen DR
Lighting Tuo kodin tunnelmaa kaduille TownTune on nykyisiin ja skaalattaviin kaupunkiympäristöihin suunniteltu valaisinperhe, joka tarjoaa kaikki uusimmat innovaatiot valaistuksen tehokkuuden, valonlaadun
Oikea valo jokaiseen hetkeen
PHILIPS LED Spottilamppu (himmennettävä) 5 W (50 W) GU10 Lämpimän valkoinen WarmGlow, himmennettävä Oikea valo jokaiseen hetkeen Philipsin lämminsävyiset himmennettävät spottilamput tuovat LEDvalaistuksen
NANO Tuotteella on tehtaan myöntämä 5-vuoden takuu. Valonlähde vaihtoehdot CRI K, 4000 Valon värin yhtenäisyys MacAdams 3 SDCM
Teho 54W - 158W Valovirta 6 643lm-21 456lm Tuote saatavilla myös mustana ja hopeana NANO X B C 800 mm 812 mm 82 mm 52 mm 1200 mm 1212 mm 82 mm 52 mm 2400 mm 2412 mm 82 mm 52 mm 1200 mm telescope 1750 mm
SmartBalance tehokkuuden ja älykkään muotoilun yhdistelmä
Lighting SmartBalance tehokkuuden ja älykkään muotoilun yhdistelmä SmartBalance-valaisin vastaa sekä toiminnallisuutta että muotoilua koskeviin vaatimuksiin. Entistä paremman energiatehokkuuden lisäksi
Näyttävä valaistusratkaisu tyylikäs, energiatehokas ja toimistovalaistusstan dardien mukainen
Lighting Näyttävä valaistusratkaisu tyylikäs, energiatehokas ja toimistovalaistusstan dardien mukainen Arkkitehdit tarvitsevat valaistusratkaisun, joka sopii työstettävän tilan sisäarkkitehtuuriin. He
Suurennuslasivalaisimet klinikoille ja kauneudenhoitoon
Suurennuslasivalaisimet klinikoille ja kauneudenhoitoon Suurentaminen on tärkeä työväline hoitajille ja kosmetologeille Kosmetologia on oppi kauneudenhoidosta. Kosmetologinen hoito jakautuu moniin eri
polelite ja keen Monien mahdollisuuksin valonheittimet
polelite ja keen Monien mahdollisuuksin valonheittimet Monien mahdollisuuksien valonheittimet PoleLITE ja Keen ovat led-valonheittimiä, jotka voidaan asentaa yhtä hyvin uusiin, kuin vanhoihinkin, jo käytössä
Edut. Mahdollisuus yksittäiseen ohjaukseen ja sytytykseen/sammutukseen. Valaistustaso säätyy automaattisesti säädettävän pöydän korkeuden mukaan
e-sense ActiLume Edut e-sense ActiLume Työpistekohtainen valaistus avotoimistossa Mahdollisuus yksittäiseen ohjaukseen ja sytytykseen/sammutukseen Keskitetty sammutus mahdollinen Valaistustaso säätyy automaattisesti
Cleanroom LED hygieeninen ja tehokas
Lighting hygieeninen ja tehokas Erittäin hygienisissä tiloissa, kuten sairaaloissa, laboratorioissa ja esim. elintarviketeollisuudessa tarvitaan erityisiä IP65-luokiteltuja, helposti puhdistettavia, pölytiiviitä
Rana Linear LED uppo 09/05/2019
Rana Linear LED uppo Rana Linear on matalan upotussyvyyden omaava LED-valaisin jono- tai yksittäisasennukseen. Valaisin sopii moniin käyttökohteisiin mm. oppilaitokset, sairaalat, toimistot, käytävät ja
Maxos LED Recessed valoa sinne, missä sitä tarvitaan
Lighting Maxos LED Recessed valoa sinne, missä sitä tarvitaan Maxos LED, recessed Maxos LED Recessed on puolimodulaarinen upotettava ledivalaisin hyllyjen ja hyllynpäätyjen valaisemiseen. Säädettävän optiikan
Suurennuslasivalaisimet heikkonäköisten apuvälineeksi
Suurennuslasivalaisimet heikkonäköisten apuvälineeksi Suurentaminen on helppo apuväline heikkonäköisille Heikkonäköisyys on lääketieteellinen termi, jolla tarkoitetaan kroonista näkövammaa, jota ei voida
Kustannustehokasheitinr atkaisualuevalaistukseen
Lighting Kustannustehokasheitinr atkaisualuevalaistukseen Coreline tempo large CoreLine Tempo Large -valikoiman tehokkaat valonheittimet on suunniteltu perinteisen tekniikan suoraan korvaamiseen asennuksena,
CoreLine ledivalaisimet yleisvalaistukseen
Lighting CoreLine ledivalaisimet yleisvalaistukseen Olipa kyseessä uusi rakennus tai vanhan tilan kunnostus, haluavat asiakkaat valaistusratkaisuja, jotka tarjoavat laadukasta valoa ja huomattavia säästöjä
Kustannustehokasheitinr atkaisualuevalaistukseen
Lighting Kustannustehokasheitinr atkaisualuevalaistukseen Coreline tempo large CoreLine Tempo Large -valikoiman tehokkaat valonheittimet on suunniteltu perinteisen tekniikan suoraan korvaamiseen asennuksena,
SYLVANIA LED-PUTKET Light your world
SYLVANIA LED-PUTKET 2018 Light your world Sylvania - Ammattivalaistuksen edelläkävijä Sylvania on yksi maailman vanhimmista ja suurimmista valonlähdevalmistajista. Sylvania on ammattivalaistustoimija,
Giotto LED 26/01/2018
Giotto LED Giotto -sarjan tekniikka on uudistunut. Pelkistetty muotokieli ja erityisen jämäkkä IK10-runkorakenne on säilytetty uudistuksessa muuttumattomana. Giotossa yhdistyy laatu erinomaiseen valo-
Edustavaa energiatehokkuutta AVD-valaisinperhe
Edustavaa energiatehokkuutta AVD-valaisinperhe Yhdenmukaista tyylikkyyttä kaikkiin tiloihin Tilan, muodon ja valon energiatehokasta laatua. 550 mm 370 mm 2 190 mm AVD190 AVD370 AVD550 Enston AVD-valaisinperhe
Piirrä oma valolinjasi
Freedom Valo on yksi arkkitehtuurin peruselementtejä. Ilman valoa tilan linjat ja yhteydet katoavat. Päivänvalo on suunnittelun itsestään selvä lähtökohta, ja keinovalo jatkaa siitä mihin luonnonvalo
Lamppu päivät. Tule & Tutustu. Tervetuloa Asta Koti messuilla osastollemme A907! Syysvalaisimet saapuneet
Riippuvalaisin Leveys cm, kork., m,- Samsö-valaisinsarja Teräsrunko, opalilasi 0W E. Kruunu halkaisija, cm,-. Ikkunavalaisin Halkaisija, cm,, m liitosjohto välikytkimellä,-. Pöytävalaisin Korkeus, cm,-
Kätevin tapa korvata HPI-, SON- tai HPLlamput LED-lampuilla
Teollisuus- ja myymälävalaistus TrueForce LED HPI UUSI! Kätevin tapa korvata HPI-, SON- tai HPLlamput LED-lampuilla Kustannustehokas LED-lamppuvaihtoehto syväsäteilijöihin teollisuus- ja myymälävalaistuksessa
PowerBalance RC360 ympäristöystävällinen valaisin, jolla on lyhyt takaisinmaksuaika
Lighting PowerBalance RC360 ympäristöystävällinen valaisin, jolla on lyhyt takaisinmaksuaika PowerBalance RC360B Kun toimistotila valaistaan ledivalaisimilla, kestävään kehitykseen ollaan yleensä halukkaita
Sisältö ratkaisee. PHILIPS LED Spottilamppu (himmennettävä) 4 W (35 W) GU10 Lämpimän valkoisesta erittäin lämpimään valkoiseen WarmGlow, himmennettävä
PHILIPS LED Spottilamppu (himmennettävä) 4 W (35 W) GU10 Lämpimän valkoisesta erittäin lämpimään valkoiseen WarmGlow, himmennettävä Sisältö ratkaisee Philipsin LED-lasispottilamppu on täydellinen korvike
CitySphere miellyttävä ja mukava tunnelma omalla ainutlaatuisen värisellä valaistuksella
Lighting CitySphere miellyttävä ja mukava tunnelma omalla ainutlaatuisen värisellä valaistuksella CitySphere CitySphere on pylvään päähän asennettava ledivalaisin, joka luo miellyttävän tunnelman julkisiin
Nykyajan kylpyhuone. Geberit Monolith saniteettimoduulit. Uutuus. Geberit Oy Tahkotie 1 01530 VANTAA. puh. 09 867 8450 fax.
Geberit Oy Tahkotie 1 01530 VANTAA puh. 09 867 8450 fax. 09 867 84577 www.geberit.fi Nykyajan kylpyhuone. Geberit Monolith saniteettimoduulit by Geberit Oy Uutuus Ajatonta muotoilua kylpyhuoneeseen. Kylpyhuoneen
LINJA. Tyylikäs valolinja koteihin, toimistoihin ja porraskäytäviin.
LINJA Tyylikäs valolinja koteihin, toimistoihin ja porraskäytäviin. Rakenne: Runko on valkoiseksi maalattua alumiiniprofiilia, päädyt polykarbonaattia, kupu iskunkestävää opaloitua akryylia. Asennus: Seinä
Selenium LED yksinkertaisesti tehokas
Lighting Selenium LED yksinkertaisesti tehokas Selenium LED Selenium LED on kustannustehokas tievalaisin, jolla on yli 60%:n energiansäästö perinteisiin ratkaisuihin verrattuna. Valaisimen yksinkertainen
LED-SISÄVALAISIMET. Universal Design Spot S100 / S102 / S104
LED-SISÄVALAISIMET Universal Design Spot S100 / S102 / S104 2 Hyvinvointia valolla Harmaa alasvalo nelikulmaisella kehyksellä, S104 Valkoinen alasvalo, S100 / S102 Ulkoinen Ambient-rengas, S104 Yleis-/kohdevalaisimet
Yleisvalaisimet AUTROSAFE OY
Yleisvalaisimet TWIN L-sarja Tyylikkäässä kaksiosaisessa runkorakenteessa on huomioitu erittäin tehokkaiden ledien lämmöntuotto. Runko on suunniteltu toimimaan tehokkaana jäähdytysalustana. Kaksoisrakenteen