VANHUSTENVIIKKO. Arvokas vanhuus on ihmisoikeus. Aina
|
|
- Tapani Koskinen
- 10 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 VANHUSTENVIIKKO Jyväskylässä Arvokas vanhuus on ihmisoikeus. Aina Viikon tapahtumakalenteri
2 Jyväskylän kaupungin tervehdys Vietämme Suomessa perinteistä Vanhustenviikkoa Teemana on tänä vuonna Arvokas vanhuus on ihmisoikeus. Aina. Teemalla on vahva sanoma. Ihmisoikeudet ovat ihmisarvoiseen elämään kuuluvia oikeuksia, jotka on kirjattu kansainvälisiin ihmisoikeussopimuksiin. YK:ssa on laadittu ainutlaatuinen ihmisoikeuksien yleismaailmallinen julistus, joka koskettaa koko maailmaa ja pyrkii kattamaan kaikki ihmisoikeudet. Julistuksen perusteella on solmittu kaikki keskeiset kansainväliset ihmisoikeussopimukset. Julistus hyväksyttiin YK:n yleiskokouksessa 10. joulukuuta Ihmisoikeudet herättävät monia ajatuksia ja sen äärellä ollaan hyvin lähellä ihmistä ja yksilöllisyyttä sekä ihmisen ja elämän arvostamista. Käsitteenä arvokas vanhuus on moniselitteinen. Meistä jokainen kokee ja määrittelee arvokkuuden omista lähtökohdistaan ja arvomaailmastaan katsottuna. Arvokkuuden perustana voidaan pitää arvoja. Arvo on käsitys jostain tavoiteltavasta, olemassa olevasta tai abstraktista kohteesta tai asiantilasta. Arvokkaan vanhuuden voidaan ajatella olevan jotain, jossa jokaisen yksilön lähtökohdat otetaan huomioon, yksilölliset tarpeet tyydytetään, henkilökohtaisia arvoja kunnioitetaan ja ihminen kohdataan yksilönä sekä yhteisön jäsenenä. Vanhuus on tavoiteltava tila, osa elämää, arvo jo itsessään. Ikääntyminen ja vanhuus ovat luonnollinen osa ihmisen elämää ja jokaisen ihmisen elämä on arvokasta ja oikeutettua. Vanhustenviikolla on runsaasti erilaisia tapahtumia, joista jokaiselle löytyy kiinnostavaa ja mielekästä ohjelmaa. Tässä tapahtumakalenterissa esitellään vanhustenviikon tilaisuuksia ja tapahtumia, joihin osallistumalla voimme kaikki olla osaltamme luomassa arvokasta vanhuutta jokaiselle meistä. Hyvää vanhustenviikkoa! Kati Kallimo vanhus- ja vammaispalvelut 2
3 VANHUSTENVIIKON PÄÄJUHLA SUNNUNTAINA klo 13 15, Jyväskylän Paviljonki, messu- ja kongressikeskus, Auditorio Wilhelm, os. Lutakonaukio 12 Juhlan juontaa Vesa Karvinen Yhteislaulu Keski-Suomen kotiseutulaulu Tervehdyssanat Raili Rissanen, Jyväskylän kaupungin vanhusneuvoston puheenjohtaja Kuorolauluesitys Mieskuoro Harmaat Herrat kuoronjohtajana Matti Siipola Juhlapuhe Anita Mikkonen, maakuntajohtaja, Keski Suomen liitto Liikuntaesitys Tepika ry:n nuoret kilpatanssijat Vilkku Hiltunen ja Leeni Nieminen Kuorolauluesitys Kamarikuoro PiCCante kuoronjohtajana Jukka Parviainen Yhteislaulu Maamme-laulu Juhlakahvit Juhlan järjestävät yhteistyössä Jyväskylän vanhusneuvosto ja Jyväskylän kaupunki 3
4 SENIORIMESSUT MAANANTAINA klo 10 15, Jyväskylän kaupunginteatteri, Vapaudenkatu 36 Messuilla esittelevät palvelujaan eri alojen näytteilleasettajat sekä Jyväskylän kaupungin vanhuspalvelut ja palveluohjaus. Kaikki puhetilaisuudet on viitottu. SUURI NÄYTTÄMÖ Avaussanat peruspalveluministeri Susanna Huovinen Tanssiesitys, Pienet ballerinat Jyväskylän ammattiopiston tanssimuskareita ja balettioppilaita, koreografia Laura Suonperä Seniori ilmentää kokemusta, ei vanhuutta tietokirjailija, yrittäjä Lenita Airisto Tauko Tanssii tavisten kanssa -tanssiesitys Huhtasuon päiväkeskuksen asiakkaat Tauko Hetki humpalle -jumppa humpan ystävä Marianne Seppä Kyberturvallisuus sotatieteen tohtori, eversti evp Martti Lehto PIENI NÄYTTÄMÖ Esillä uusinta, ikääntyville suunnattua elämää helpottavaa teknologiaa mm. Baro-hylje, Menumatti ma Korpihovin päiväkeskuksessa, os. Levästentie 4 6 Varisevat lehdet -konsertti, harmonikkataiteilija Visa Wiren. 4
5 TIISTAI Iloa yhdessä liikkuen, Ikäihmisten liikuntapäivä, Kuntoportti 3 (Monitoimitalo, Hippos) Tule liikkumaan ja kokeilemaan yhdessä. Ulko- ja sisäkentillä mm. ohjelmassa pihaolympialaiset, perin- teistä ulkoliikuntaa, eri maiden kansantansseja sekä Ekin teline- voimistelurata. Tapahtumatorilla kotikuntosali, pelejä ja rentoutusta, tasapai- notestausta, liikuntaneuvontaa sekä tietoa Jyväskylän kaupun- gin liikunta- ja vanhuspalveluista ja järjestäjien toiminnasta. Iloa yhdessä liikkuen -tapahtuman järjestävät yhteistyössä: Jyväskylän kaupungin liikuntapalvelu, vanhus- ja vammaispalvelu sekä kuntoutus- ja terapiapalvelu, Monikko ry:n Paloma -hanke, Keski-Suomen Afrikka -yhdistys ry, Jyväskylän ammattiopisto, TUL:n Keski-Suomen piiri, Eki Tervo ja Jyväskylän Eläkeläiset ry ja opetus- ja kulttuuriministeriö. KESKIVIIKKKO V anhusten viikolla Jyväskylän alueseurakunnissa järjestetään jumalanpalveluksia Tarkempaa tietoa Henki ja Elämä -lehdessä Syyspihlajan alla -konsertti, esiintyjinä Sari ja Leo Louhivaara, Säynätsalon päiväkeskus, Urheilukentäntie 3 TORSTAI Valtakunnallinen iäkkäiden ulkoilupäivä Vie vanhus ulos-kampanjalla edistetään niiden ikäihmisten ulkoi- lua, jotka tarvitsevat apua ulkoillakseen turvallisesti. Erityisesti talviajan ulkoilu on haastavaa monelle ikäihmiselle. Tänä vuonna kampanjoidaan Voimme yhdessä aloittaa jo nyt. 5
6 Jyväskylän päiväkeskuksissa, palvelutaloissa ja pitkäaikaishoi- don osastoilla on tarjolla mukavaa liikunnallista ohjelmaa. Va- paaehtoisia ulkoilutovereita kaivataan mukaan päivään. Anna Sinäkin hetki ajastasi ja saat yhdessä ikäihmisten kanssa ulkoilemalla aikaan paljon hyvää mieltä. Valtakunnallista tietoa vapaaehtoistyön periaatteista mm. Päiväkeskuksista, palvelutaloista ja pitkäaikaishoidon osastoilta voi tiedustella ulkoilutoverin tarvetta. Opastusta vapaaehtoistoi- mintaan saa Vaparista, p , Vanhanajan iltamat päivällä, Kivistön työväentalo, os. Vaajakoskentie 29. Ohjelmassa mm. runonlausuntaa sekä tanssittajana Satu Ran- tanen & orkesteri. Iltamissa on päiväkeskusten puffetti. Vapaa pääsy. Tervetuloa päiväkeskusten järjestämiin nostalgisiin iltamiin. PERJANTAINA PÄIVÄKESKUSTEN AVOIMET OVET JA NÄYTTELYT Huhtasuon päiväkeskus, Nevakatu 2, p Saunanäyttely Muistipäiväkeskus, Keljonkatu 26, p Suut makeaksi -karkkinäyttely Keltinmäen päiväkeskus, Keltinmäentie 15, p Paperinuket ennen ja nyt. Esillä toinen toistaan upeampia ja sievempiä paperinukkeja Kortepohjan päiväkeskus, Taitoniekantie 3, p Valokuvanäyttely, käteni jälki 6
7 Korpilahden päiväkeskus, Levästentie 4 6, p Koulumuistojani Kyllikinkadun päiväkeskus, Kyllikinkatu 2 4, p Mainiot mummot Kypärämäen päiväkeskus, Salokatu 2, p Näppärät kädet Lohikosken päiväkeskus, Nuottakatu 3, p Pitsiviikot Luhtisen päiväkeskus, Ritopohjantie 23, p Vanhan kirjan uusi elämä Säynätsalon päiväkeskus, Urheilukentäntie 3, p Räsymattonäyttely Tikkakosken päiväkeskus, Myllylammenkatu 6, p Taidenäyttely Antti Berg ja Reijo Viitaharju Väinönkadun päiväkeskus, Väinönkatu 44, p Rakkain terveisin vanhat postikortit Väkkärän päiväkeskus, Väkkärätie 3, p Aikakauslehtinäyttely Lutakon päiväkeskus, Piippukatu 5, p Maalauksia elämän varrelta, Erkki Kuusela Metsolan päivätoiminta aistivammaisille, Keljonkatu 40, p Nuoruusmuistoja: Metsolan päiväkeskuksen asiakkaiden valokuvanäyttely Viitakodin päivätoimintakeskus, Viitaniementie 24, p Vanhat kirjat 7
8 PITKÄAIKAISHOIDON PALVELUYKSIKÖN OHJELMAA Tilaisuudet on suunnattu pitkäaikaishoidon asukkaille ja heidän omaisilleen sekä henkilökunnalle. Lisätietoa ohjelmasta pitkäaikaishoidon osastoilta sekä virikeohjaaja Helena Hjeltiltä, p JYVÄSKYLÄN KANSALAISOPISTON OHJELMA VANHUSTENVIIKOLLA Jyväskylän kaupunki/jyväskylän kansalaisopisto NÄYTTELYT Keskospeittoja Jyväskylän tilkkukilta, Tuulikki Alanko Näyttely on avoinna ma pe 10 20, la Jyväskylän kansalaisopisto / Aulagalleria, Vapaudenkatu 39 41, Jyväskylä Vapaa pääsy Lisätiedot: Minna Lahdenperä, kuvataiteen opettaja, Jyväskylän kansalaisopisto p Palokan historiaa valokuvien kertomana, Palokka-seura Näyttely on avoinna ma pe 10 19, la Palokan aluekirjasto / Galleria Palkki, Koivutie 5, Palokka Vapaa pääsy Lisätiedot: Tuomo Blomqvist, p Jarmo Laaksonen, suunnittelijaopettaja, p LUENNOT Kestävä kehitys ja nykytaide -luento Ti klo Jyväskylän kansalaisopisto / Luentosali 1, Vapaudenkatu 39 41, Jyväskylä Hannu Castrén, kuvataiteilija Nykytaiteessa on useita suuntauksia, joissa erilaisin sisällöin ja menetelmin käsitellään kestävää kehitystä. Ympäristö-, eko- ja yhteisötaide sekä aktivistinen taide ovat uusimpia suuntauksia, mutta myös perinteisissä taiteen muodoissa elämää säilyttävät arvot ovat keskeistä aihepiiriä. Taide on kiinteässä vuorovaikutuksessa ympäristöestetiikkaan, ekofilosofiaan ja vielä aika tuntemattomaan relaatioestetiikkaan, näitä käsitellään myös luennolla. 8
9 Lisätiedot: Minna Lahdenperä, kuvataiteen opettaja, p , minna. Nainen ja syöpä -luentosarja Vuosittain syöpään sairastuu yli suomalaista, joista yksistään rintasyöpään lähes henkilöä. Suomen Syöpäyhdistys järjestää vuosittain Roosa nauha -kuukauden, jonka aikana kerätään varoja rintasyövän tutkimukseen. Keski-Suomen Syöpäyhdistys ja Jyväskylän kansalaisopisto ovat suunnitelleet ja järjestävät loka-marraskuun aikana luentosarjan aiheesta Nainen ja syöpä. Olet tervetullut osallistumaan joko yhdelle tai kaikille luennoille. Luennoilla on mukana myös Keski-Suomen Syöpäyhdistyksen neuvontahoitaja ja tukihenkilöitä, jotka ovat tavattavissa luentotiloissa puoli tuntia ennen luentoa sekä niiden jälkeen. Luentosarjan aloitusluento on: Miksi jotkut naisten syövät harvinaistuvat ja toiset yleistyvät Ti klo Jyväskylän kaupunginkirjasto / Minnansali, Vapaudenkatu 39 41, Jyväskylä Eero Pukkala, epidemiologian professori, Suomen Syöpärekisterin tutkimusjohtaja Muut luennot pidetään , ja Vapaa pääsy. Lisätiedot Sini Louhivuori, rehtori, Jyväskylän kansalaisopisto, p IKÄÄNTYVIEN YLIOPISTO Ikääntyvien yliopisto on tieteellisen tiedon sekä elämänkokemuksen kohtaamispaikka. Sen tarjoamassa ohjelmassa voi seurata luentosarjoja ja osallistua seminaareihin ilman arvosana- tai muita suoritustavoitteita. Ikikseen voi tulla pohjakoulutuksesta, ammattitaustasta ja aiemmista opiskeluharrastuksista riippumatta, eikä ikärajojakaan ole. Toiminta on avointa kaikille. Tavoitteena on tukea ikääntyneiden ihmisten elämänlaatua ja toimintakykyä elinikäisen oppimisen keinoin. Ohjelmassa on mm. yleisluentoja, terveys- ja hyvinvointi -luentosarja, seminaareja, tietotekniikkakursseja sekä kulttuurimatkoja. Jyväskylässä toimintaa järjestetää Jyväskylän kesäyliopisto tukijanaan Jyväskylän yliopisto. Muiden paikkakuntien ryhmien toiminnasta vastaavat yhteistoimintaopistot ja niiden sijaintikunnat. 9
10 Lisätietoja: koulutussihteeri Jaana Rossi, p , sähköposti TERVEYS JA HYVINVOINTI -LUENTOSARJA Luentosarjan ohjelma on koottu Ikääntyvien yliopiston opiskelijoiden ehdottamista aiheista. Luentoja voivat tulla kuulemaan kaikki aiheesta kiinnostuneet maksamalla 40 /luentosarja tai 8 /luento. Luennot pidetään joka toinen keskiviikko klo Jyväskylän yliopiston liikuntatieteellisen tiedekunnan salissa L 304 (Keskussairaalantie 4). Luennoille ei tarvitse ilmoittautua etukäteen Pannu kuumana kahvinjuontia ennen ja nyt tutkija, FT Tuija Saarinen, Itä-Suomen yliopisto Parkinsonin tauti LT, neurologi Anne-Maria Kuopio Kipu ja sen kroonistuminen erikoislääkäri, kipupoliklinikan vastaava lääkäri Markki Palve, KSSHP Pidä bakteereistasi huolta - suoliston merkitys hyvinvoinnille dosentti, FT Anne Salonen, HY Turhia toimenpiteitä terveydenhuollossa johtaja Juha Kinnunen, KSSHP Peilisolut ja sosiaalinen käyttäytyminen os. ylilääkäri, neurologi Sari Avikainen, KSSHP Ihmisen rakkauden probleema professori, psykiatrian erikoislääkäri Matti O. Huttunen 10
11 Tällä lipulla yksi ilmainen Kyytiveikon tai Poimurin matka. Lippu on voimassa vanhustenviikkojen ajan Tervetuloa mukavaan ja palvelevaan Kyytiveikkoon tai Poimuriin! Tällä lipulla yksi ilmainen Kyytiveikon tai Poimurin matka. Lippu on voimassa vanhustenviikkojen ajan Tervetuloa mukavaan ja palvelevaan Kyytiveikkoon tai Poimuriin! VANHUSTENVIIKON TAPAHTUMIEN TOTEUTTAJAT Jyväskylän kaupunki, Jyväskylän vanhusneuvosto, Jyväskylän ammattikorkeakoulu, Jyväskylän ammattiopisto, Jyväskylän yliopisto ja Ikääntyvien yliopisto. Lisätietoja tapahtumista: palvelupäällikkö Eila Ahvenainen p
12 Taitto ja kuvat Pirjo Ala-Hynnilä
Tulevaisuutta rakentamaan!
VANHUSTENVIIKKO Jyväskylässä 4. 11.10.2015 Tulevaisuutta rakentamaan! Tapahtumakalenteri Jyväskylän kaupungin tervehdys Vietämme Suomessa perinteistä Vanhustenviikkoa 4. 11.10.2015. Teemana on tänä vuonna
Vanhustenviikko Jyväskylässä 2. 9.10.2011 VAPAAEHTOISUUS VOIMANA. Tapahtumakalenteri
Vanhustenviikko Jyväskylässä 2. 9.10.2011 VAPAAEHTOISUUS VOIMANA Tapahtumakalenteri VAPAAEHTOISUUS VOIMANA Valtakunnallista vanhustenpäivää ja -viikkoa vietetään perinteiseen tapaan lokakuun ensimmäisenä
Vanhustenviikko Jyväskylässä MEITÄ ON MONEKSI. Tapahtumakalenteri 3. 10.10.2010. Tervetuloa!
Vanhustenviikko Jyväskylässä MEITÄ ON MONEKSI Tapahtumakalenteri 3. 10.10.2010 Tervetuloa! MEITÄ ON MONEKSI Vanhusten päivää vietetään Suomessa vuosittain lokakuun ensimmäisenä sunnuntaina. Perinne on
VANHUSTEN VIIKKO. KUNTOuTUMINEN KUNNIAAN. Jyväskylässä. Tervetuloa! Tapahtumakalenteri 4. 11.10.2009
Tapahtumakalenteri 4. 11.10.2009 VANHUSTEN VIIKKO Jyväskylässä Tervetuloa! KUNTOuTUMINEN KUNNIAAN KUNTOUTUMINEN KUNNIAAN omat voimavarat käyttöön Suomessa vietetään vuosittain vanhusten päivää lokakuun
Vanhustenviikot YHDESSÄ VAHVEMPIA. Jyväskylässä 30.9. 14.10.2012. Tapahtumakalenteri Tapahtumakalenteri Tapahtumakalenteri - VAPAA PÄÄSY - TERVETULOA!
Vanhustenviikot Jyväskylässä 30.9. 14.10.2012 YHDESSÄ VAHVEMPIA Tapahtumakalenteri Tapahtumakalenteri Tapahtumakalenteri TERVETULOA! - VAPAA PÄÄSY - YHDESSÄ VAHVEMPIA Suomessa vietetään vuosittain vanhustenpäivää
VANHUSTENVIIKKO. Jyväskylässä Tekee mieli oppia. Tapahtumakalenteri
VANHUSTENVIIKKO Jyväskylässä 2. 9.10.2016 Tekee mieli oppia Tapahtumakalenteri Tekee mieli oppia Jyväskylän kaupungin tervehdys vanhustenviikon viettäjille Yhteiskunnan ja talouden menestys edellyttävät
VANHUSTENVIIKKO. Jyväskylässä Iloa. toimeliaisuudesta. Armas-festivaali Tapahtumakalenteri
VANHUSTENVIIKKO Jyväskylässä 7. 14.10.2018 Iloa toimeliaisuudesta Armas-festivaali 1. 14.10.2018 Tapahtumakalenteri Jyväskylän kaupungin tervehdys Vanhustenviikon viettäjille Ikäihmiset ovat kansamme rikkaus.
VANHUSTENVIIKKO. Jyväskylässä Ikäpolvet yhdessä. Tapahtumakalenteri
VANHUSTENVIIKKO Jyväskylässä 1. 8.10.2017 Ikäpolvet yhdessä Tapahtumakalenteri 2 Jyväskylän kaupungin tervehdys Vanhustenviikon viettäjille Suomi juhlii 100-vuotista itsenäisyyttään koko vuoden 2017 ajan.
VANHUSTENVIIKKO. Viisas vanhuus. Tervetuloa! Jyväskylässä. Tapahtumakalenteri
Tapahtumakalenteri 5. 12.10.2008 VANHUSTENVIIKKO Jyväskylässä Tervetuloa! Viisas vanhuus VIISAS VANHUUS mielessämme koko vuoden Suomessa vietetään vuosittain vanhusten päivää lokakuun ensimmäisenä sunnuntaina.
Halli. Lisätietoja: Berit Tamminen, puh Tapahtuma: Vanhusten viikko Ajankohta: klo: Hallin Palvelutalo
Halli Lisätietoja: Berit Tamminen, puh. 040 752 1138 Vanhusten viikko 1.10.2017 klo:15.00 Helluntai SRK Helluntai SRK - Vanhusten viikko 2.10.2017 klo:13.00 HallinPalvelutalo Bingo talon asukkaille - Vanhusten
AMMATILLISEN KOULUTUKSEN HYVINVOINTISEMINAARI
AMMATILLISEN KOULUTUKSEN HYVINVOINTISEMINAARI Opetus- ja kulttuuriministeriö ja Opetushallitus järjestävät yhteistyössä ammatillisen koulutuksen järjestäjien kanssa kuusi samansisältöistä ammatillisen
Poimintoja maaliskuun ohjelmasta:
Tammelan lähitori Itsenäisyydenkatu 21 B, 1.krs 33500 Tampere Tammelan lähitorin palveluohjaajat: Puh. 050 3379004, lahitori@apukolmio.fi, apukolmio.fi/tammelan-lahitori Perheiden talo: www.tampere.fi/perheidentalo
VANHUSTENVIIKKO. Jyväskylässä Varaudu. vanhuuteen. Armas-festivaali Tapahtumakalenteri
VANHUSTENVIIKKO Jyväskylässä 6. 13.10.2019 Varaudu vanhuuteen Armas-festivaali 1. 13.10.2019 Tapahtumakalenteri Jyväskylän kaupungin tervehdys vanhustenviikon viettäjille Varaudu vanhuuteen vanhusten viikon
IKÄÄNTYVIEN YLIOPISTO
IKÄÄNTYVIEN YLIOPISTO Syksy 2011 Seinäjoki Yleisluentosarja syyslukukaudella 2011 Syyslukukausi 2011 tiistait 27.9., 25.10. ja 15.11. klo 14-16; 29.11. klo 15-17 keskiviikko 12.10. klo 14-16 Kampustalo,
JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI ESITYSLISTA 2/14 Vanhusneuvosto
JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI KUTSU 11.9.2014 KOKOUSTIEDOT Aika Paikka Puheenjohtaja OSALLISTUJAT Päätöksentekijät keskiviikko, kello 10.00 14.00 OIVA-keskus, Keljonkatu 26, A-talo, ruokasalin takatila Rissanen
PALOMA- projekti 2013-2015
Toimintamalli ikääntyvien maahanmuuttajien hyvinvoinnin lisäämiseksi ja syrjäytymisen ehkäisemiseksi Jyvässeudulla asuinalueittain PALOMA- projekti 2013-2015 PÄÄTAVOITE Pysyvän asuinalueittaisen toimintamallin
Kirkkonummen kunta Pöytäkirja 3/ ( 13) Vanhusneuvosto
Kirkkonummen kunta Pöytäkirja 3/2018 1 ( 13) Aika 08.10.2018, klo 09:30-11:15 Paikka Kunnantalo, ravintola Ervasti kabinetti Käsitellyt asiat 22 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 23 Pöytäkirjantarkastajien
AMMATILLISEN KOULUTUKSEN HYVINVOINTISEMINAARI
AMMATILLISEN KOULUTUKSEN HYVINVOINTISEMINAARI Opetus- ja kulttuuriministeriö ja Opetushallitus järjestävät yhteistyössä ammatillisen koulutuksen järjestäjien kanssa kuusi samansisältöistä ammatillisen
Valtakunnallista kehitysvammaisten teemaviikkoa vietetään
Kaikille ihmisoikeudet täysimääräisesti ja yhdenvertaisesti. Valtakunnallista kehitysvammaisten teemaviikkoa vietetään 1. - 7.12.2016. www.kvtl.fi/fi/kehitysvammaisten-viikko/ Luovuus ja herkkyys -taidenäyttely
PYHÄNNÄN KUNTATIEDOTE LOKAKUU 2016
1 PYHÄNNÄN KUNTATIEDOTE LOKAKUU 2016 Sisältö: Seuraava kuntatiedote... 1 Valtuuston kokous... 1 Viemärilaitoksen päivystys... 1 Avoin luento/ Pääasia muistista... 1 MTK-Pyhäntä tiedottaa... 1 Eläkeliitto
JYVÄSKYLÄN VANHUSNEUVOSTO. TOIMINTAKERTOMUS Toimikausi
1 JYVÄSKYLÄN VANHUSNEUVOSTO TOIMINTAKERTOMUS Toimikausi 2013-2016 2 VANHUSNEUVOSTO kaudella 2013-2016 Puheenjohtaja Raili Rissanen, varapuheenjohtaja Kari Jokinen Vanhusneuvoston sihteeri Sanna Siniluhta
JYVÄSKYLÄ. Ystävänpäiväviikon Kaveri mukaan -tunnit Flamenco, sevilannas Opisto to Flamenco, soleá Opisto to
Ystävänpäiväviikon Kaveri mukaan -tunnit 11. 17.2.2019 JYVÄSKYLÄ Flamenco, sevilannas to 17.00-18.15 Flamenco, soleá to 18.15-19.30 Itämainen tanssi Valorinne Itämainen tanssi ma 19.00-20.15 jatkokurssi
AMMATILLISEN KOULUTUKSEN HYVINVOINTISEMINAARI
AMMATILLISEN KOULUTUKSEN HYVINVOINTISEMINAARI Opetus- ja kulttuuriministeriö ja Opetushallitus järjestävät yhteistyössä ammatillisen koulutuksen järjestäjien kanssa kuusi samansisältöistä ammatillisen
Tammelan lähitorilla tapahtuu helmikuussa 2018
Tammelan lähitorilla tapahtuu helmikuussa 2018 Tammelan lähitori on kaikenikäisten kaupunkilaisten kohtaamispaikka 2. LÄHITORIN PALVELUOHJAUS Mietityttääkö sinua jokin asia? Oletko yksinäinen? Tarvitsetko
Kahvila Elsie. Sipoon palveluasumisen tukiyhdistys ry.
Kahvila Elsie Sipoon palveluasumisen tukiyhdistys ry. Hyvät sipoolaiset, Olet saanut käteesi aivan uuden esitteen, joka kertoo Palvelutalo Elsieen perustettavasta kahvilasta. Tämä kahvila avautuu maanantaina
EURAJOEN KULTTUURIKAVERI-PALVELU
EURAJOEN KULTTUURIKAVERI-PALVELU Kulttuurikaverin kanssa voit lähteä niin konserttiin kuin pesäpallo-otteluunkin! Eurajoen kulttuuritoimi Eurajoen sosiaalitoimi Kulttuurikaverin tilaaminen on helppoa:
VANHUSTEN VIIKKO TORNIOSSA
1 VANHUSTEN VIIKKO TORNIOSSA 2.-9.10.2016 2 Vanhusten viikko 2.-9.10.2016 3.-8.10. klo 11 13 & 17-19 Pullakahviresidenssi, avoimet ovet Taiteilijat Jukka Ristolainen ja Sanna Karlsson-Sutisna kutsuvat
Vapaaehtoistoiminnan viikko 1.- 7.12.2008 Kumppanuuskeskuksessa
Vapaaehtoistoiminnan viikko 1.- 7.12.2008 Kumppanuuskeskuksessa Vapaaehtoistoiminnan viikko 1. - 7.12.2008 Oulussa Viikon aikana tehdään vapaaehtoistoimintaa tunnetuksi osallistumisen väylänä ja mielekkään
YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuiston lähitorilla lokakuu 2018
YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuiston lähitorilla lokakuu 2018 Maanantai 1.10. 9.30 10.15 Voimaa ja tasapainoa ryhmä TÄYNNÄ ohjaajana Hanna Nikander 10.30-11.15 Voimaa ja tasapainoa ryhmä TÄYNNÄ ohjaajana Hanna
Perjantai 3.5. Klo Senioritaiji Klo Johanna Hasu ja Helena Berg, piano ja laulu: vanhaa ja uudempaa suomalaista iskelmää
Toukokuu 2019 Väentuvan ohjelma viikko 18 Maanantai 29.4. Klo 10.00 11.30 Skibpo-kerho Klo 13.00 Tuolijumppa Hyvinvointiasema VÄENTUPA Kettumäen palvelukeskus Kettumäentie 2 45700 Kuusankoski kati.kunnaala@vhy.fi
Keski-Suomen Syöpäyhdistys ry
Keski-Suomen Syöpäyhdistys ry ry Maakunnallinen kansanterveysjärjestö Perustettu vuonna 1956 Toiminta-alueena Keski-Suomen maakunta Jäseniä n. 6000 Paikallisosastoja maakunnissa Immu Isosaari 1 Henkilökunta
Vanhus- ja vammaisneuvoston kokous 6/2018
20.11.2018 Vanhus- ja vammaisneuvoston kokous 6/2018 Aika maanantaina 5.11.2018 klo 13.00-15.10 Paikka Läsnä Hollolan kunnanvirasto, kokoushuone Vesala Eila Kamppinen, Hollolan seurakunta Matti Ruokolainen,
YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuiston lähitorilla joulukuu 2018
YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuiston lähitorilla joulukuu 2018 Lauantai 1.12. 12.00-13.00 Iloa musiikista Ohjaajana Marjatta Aarne Sunnuntai 2.12. 16.00-19.00 Aava Iranilaisten naisten liikunta- ja vertaistukiryhmä
AMMATILLISEN KOULUTUKSEN HYVINVOINTISEMINAARI
AMMATILLISEN KOULUTUKSEN HYVINVOINTISEMINAARI Opetus- ja kulttuuriministeriö ja Opetushallitus järjestävät yhteistyössä ammatillisen koulutuksen järjestäjien kanssa kuusi samansisältöistä ammatillisen
keskiviikko 17.7. Polvijärvi-päivien avajaisilta Polvijärven museonmäellä Tonkkakuninkaallisten valinta museonmäellä
POLVIJÄRVI-PÄIVÄT ke - su 17.-21.7.2013 keskiviikko 17.7. klo 18.30 Polvijärvi-päivien avajaisilta Polvijärven museonmäellä Tonkkakuninkaallisten valinta museonmäellä Leikkimielisessä kisassa valitaan
Lauantai 05.03. klo 8.30 14 Kivistön työväentalolla Kirpputori (pöytä nro. 29) 06.03. klo 16 - Jyväskylä Vasemmiston kj:n vuosikokous Tarmolassa
TAPAHTUMAKALENTERI KEVÄT 2011 (Täydentyy sitä mukaa, kun tapahtumia sovitaan lisää) Ilmoittautukaa tapahtumiin, esim. Kivistön kirpparille Varja Oksaselle varja.oksanen@gmail.com. Kirpparille otetaan hyväkuntoista
Vanhustenviikko Kotkassa
Vanhustenviikko 2.-9.10.2016 Kotkassa Sunnuntai 2.10.2016 Vanhusten viikon pääjuhla Seuratalo Sampo, Sampokuja 6. Tilaisuus alkaa kahvituksella kello 13. Juhla klo 14-15.30. Juhlassa monipuolinen ohjelma.
Otsikko. Alaotsikko. Tekijä 23.4.2015 1
Otsikko Alaotsikko Tekijä 23.4.2015 1 100 vuotta oppimisen iloa Helsingin työväenopisto on Helsingin kaupungin omistama oppilaitos yli 16-vuotiaille Perustettu Helsingin kaupunginvaltuuston päätöksellä
Halli. Lisätietoja: Berit Tamminen, puh Tapahtuma: Joulumyyjäiset Ajankohta: klo: Hallin Palvelutalo
TOIMINTAKALENTERI JOULUKUU 2017 Halli Lisätietoja: Berit Tamminen, puh. 040 752 1138 Tapahtuma: Joulumyyjäiset Ajankohta: 2.12.2017 klo:12.00-15.00 Paikka: Hallin Palvelutalo Myyjäiset Hallin Palvelutalo
KEMIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 4/ (11 )
KEMIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 4/2016 1 (11 ) Vanhusneuvosto 23.09.2016 AIKA 23.09.2016 klo 10:00-11:30 PAIKKA Keskustan palvelutalo KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 31 Kokouksen avaus 3 32 Laillisuus ja päätösvaltaisuus
Kuopio juhlii 2012 - tunnista tuntiin. 31.08.12 Klo 9.00 Klo 9-22 Avoimet ovet Hyvinvointikeskus Hytke
Kuopio juhlii 2012 Ohjelma tunnista tuntiin Kuopio juhlii 2012 - tunnista tuntiin Ohjelma täydentyy, ja muutokset ovat mahdollisia. Ohjelma on maksutonta, jos ei muuten ilmoiteta. 31.08.12 Klo 9.00 Klo
Vanhuus Suomessa miten se muuttuu ja miten sitä tutkitaan?
Vanhuus Suomessa miten se muuttuu ja miten sitä tutkitaan? Marja Jylhä Terveystieteiden yksikkö ja Gerontologian tutkimuskeskus (GEREC) Tampereen yliopisto Luentosarja Tutkimuksen näkökulmia ikääntymiseen
HYVINVOINTIA JA ELÄMÄNLAATUA ORTON. - Ihminen on luotu liikkumaan - Anne Ranta, kuntoutuspäällikkö Kirsi Tolvanen, palvelupäällikkö
HYVINVOINTIA JA ELÄMÄNLAATUA ORTON - Ihminen on luotu liikkumaan - Anne Ranta, kuntoutuspäällikkö Kirsi Tolvanen, palvelupäällikkö Hyvinvoinnin huippuosaaja Suomalainen terveyden ja hyvinvoinnin ainutlaatuinen
KEVÄT 2018 SUOMEA JYVÄSKYLÄSSÄ. Jyväskylän Kansalaisopisto. Gradia Jyväskylän koulutuskuntayhtymä. Jyväskylän Yliopiston Kielikeskus
KEVÄT 2018 Jyväskylän Kansalaisopisto Gradia Jyväskylän koulutuskuntayhtymä Jyväskylän Yliopiston Kielikeskus Monikulttuurikeskus Gloria Huhtasuon asukasyhdistys Jyvälän Setlementti ry SUOMEA JYVÄSKYLÄSSÄ
Tervetuloa. päivätoimintaan. Päiväkeskus Päivänkaari
Tervetuloa päivätoimintaan Päiväkeskus Päivänkaari Kohtaamisen iloa suurella sydämellä! Toiminta-ajatus ja arvot Päiväkeskus Päivänkaari tarjoaa kotihoidossa oleville ikäihmisille ja muistisairaille päivätoimintaa
Ikääntyminen ja henkiset voimavarat
Ikääntyminen ja henkiset voimavarat Agronomiliiton tilaisuus 5.11.2013 Vuoden psykologi Toimialapäällikkö, PsT Sirkkaliisa Heimonen Ikäinstituutti Ikäinstituutti - hyvän vanhenemisen asiantuntija Tehtävänä
Luennot G-salissa. Perjantai : Kosmetologipäivät 2013 pe la
Kosmetologipäivät 2013 pe 04.10 - la 05.10.2013 Sijainti: Helsinki Aukioloajat: 10:00-18:00 Järjestäjä: Suomen Kosmetologien Yhdistys ry Kontaktihenkilö: Aino-Maija Helle Sähköpostiosoite: aino-maija.helle@kosmetologitsky.fi
Pohjalainen talo Valtakunnallinen rakennuskulttuuritapahtuma Kuortaneella 23.-24.9.2010
Pohjalainen talo Valtakunnallinen rakennuskulttuuritapahtuma Kuortaneella 23.-24.9.2010 Valtakunnallinen rakennuskulttuuritapahtuma Kuortaneella Pohjalainen talo Aika torstai-perjantai 23.-24.9.2010 Paikka
Mustasaaren vanhusneuvosto ja päiväkeskus tiedottavat
Mustasaaren vanhusneuvosto ja päiväkeskus tiedottavat Solhörnan Helmiina Solgård Mustasaaren vanhusneuvosto ja päiväkeskus tiedottavat Julkaisija: Mustasaaren vanhusneuvosto 2007 Layout: Johnny Lahti,
Sinfonia on the Move -aikataulu 2019 Maanantai 13.5.
Sinfonia on the Move -aikataulu 2019 Maanantai 13.5. klo 11.15 aula, Liikunta- ja Hyvinvointikeskus Buugi (Sykeraitti 7-9, Killeri) klo 12.30 Luhtisen palvelukeskus ja kuntouttava päivätoiminta (Ritopohjantie
9.9.2014 VANH 17 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS 18 VANH 18 PÖYTÄKIRJAN TARKASTAJIEN VAALI 18
3/2014 9.9.2014 Asiat VANH 17 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS 18 VANH 18 PÖYTÄKIRJAN TARKASTAJIEN VAALI 18 VANH 19 KANGASALAN KUNNAN VANHUSNEUVOSTON TOIMINTASÄÄNTÖ 1.1.2015 19 VANH 20 VANHUSTENVIIKON
7.5.2012 VANH 8 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS 9 VANH 9 PÖYTÄKIRJAN TARKASTAJIEN VAALI 9
2/2012 7.5.2012 Asiat VANH 8 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS 9 VANH 9 PÖYTÄKIRJAN TARKASTAJIEN VAALI 9 VANH 10 KUULTO -KUNTIEN KULTTUURITOIMINNAN KEHITTÄMISHANKE 10 VANH 11 VUODEN 2012 TOIMINTASUUNNITELMAN
Poimintoja kesän ohjelmasta:
Tammelan lähitori Itsenäisyydenkatu 21 B, 1.krs 33500 Tampere Tammelan lähitorin palveluohjaajat: Puh. 050 3379004, lahitori@apukolmio.fi, apukolmio.fi/tammelan-lahitori Perheiden talo: www.tampere.fi/perheidentalo
Ikäihmisten Palvelutorin palveluohjaaja tavattavissa klo Kaupungin palveluohjaajan kanssa voit keskustella asioistasi myös kahden kesken.
torstaina 17.1.2019-16 teemana Mielenhyvinvoinnin aakkoset: Miten sinä pidät huolta itsestäsi? Luento: Mielenhyvinvoinnin aakkoset (n. 60 minuuttia) Kuntoutussuunnittelija Pirjo Metsäranta Mielenterveyden
YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuistokeskuksen Lähitorilla toukokuu 2017
Maanantai 1.5. Vapunpäivä Tiistai 2.5. YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuistokeskuksen Lähitorilla toukokuu 2017 9.30-10.15 Voimaa ja tasapainoa ryhmä seisten 3 ohjaajana Hanna Nikander 10.30-11.15 Liikettä niveliin
100 vuotta. Tässä on aihetta juhlaan! Suomalainen insinöörikoulutus alkoi syksyllä 1912 silloisessa Tampereen
100 vuotta Insinöörikoulutusta Suomessa Suomalainen insinöörikoulutus alkoi syksyllä 1912 silloisessa Tampereen teknillisessä opistossa. Tampereen reaalilyseon rehtori, tohtori Relander esitti vuonna 1902,
Inhimillisesti vaikuttava hoitotyö kenen käsissä tulevaisuudessa?
II Pohjois-Suomen Hoitotiedepäivät Inhimillisesti vaikuttava hoitotyö kenen käsissä tulevaisuudessa? 4. - 5.11.2009 Oulun Yliopisto, Lääketieteellisen tiedekunnan päärakennuksen auditorio (Aapistie 5 A)
NURMIJÄRVEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2015 1
NURMIJÄRVEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2015 1 Vanhusneuvosto 26.01.2015 KÄSITELLYT ASIAT Sivu 1 Sosiaali- ja terveyslautakunnan puheenjohtaja Tarja Salosen puheenvuoro 2 Vuoden 2014 toimintakertomuksen hyväksyminen
Tervetuloa. päivätoimintaan. Päiväkeskus Päivänkaari
Tervetuloa päivätoimintaan Päiväkeskus Päivänkaari Kohtaamisen iloa suurella sydämellä! Toiminta-ajatus ja arvot Päiväkeskus Päivänkaari tarjoaa hämeenlinnalaisille kotihoidossa oleville ikäihmisille ja
Kuntotestauspäivät #KTP Tampereen Messu- ja Urheilukeskus Kunnon testaus on (myös) teknologiaa
www.lts.fi Kuntotestauspäivät 2017 15.-16.3.2017 Tampereen Messu- ja Urheilukeskus Kunnon testaus on (myös) teknologiaa 9.00 Ilmoittautuminen ja kahvi 9.30 Tervetuloa 9.45 Kuntotestin kertomaa totta vai
Taiteen ja hyvinvoinnin uutisia
Taiteen ja hyvinvoinnin uutisia Ministerien suositus taiteen ja kulttuurin saatavuuden ja saavutettavuuden parantamiseksi sosiaali- ja terveydenhuollossa Suosituksella perhe- ja peruspalveluministeri Annika
PROFESSORILUENTO. Professori Leila Koivunen. Humanistinen tiedekunta. Yleinen historia
PROFESSORILUENTO Professori Leila Koivunen Yleinen historia Humanistinen tiedekunta 16.12.2015 Professori Leila Koivunen pitää professoriluentonsa Educariumin Edu 1 -salissa, Assistentinkatu 5 16. joulukuuta
LÄHITORI PEURANKALLIO AVAJAISVIIKKO TI 10. LA 14.2.2015
LÄHITORI PEURANKALLIO AVAJAISVIIKKO TI 10. LA 14.2.2015 Avajaisviikon ohjelma koostuu teemoista, jotka liittyvät ikäihmisten elämään. Ohjelmassa on tietoiskuja sekä erilaisten tuotteiden ja palveluiden
LABORATORIOALAN LUENTOPÄIVÄT 2015
LABORATORIOALAN LUENTOPÄIVÄT 2015 18.5. 19.5.2015 Kylpylähotelli Rauhalahti Kuopio LUENTOPÄIVIEN NÄYTTEILLEASETTAJAT Mikroskopia Ympäristöanalytiikka Koulutus hyväksytään sertifioitujen näytteenottajien
AMMATILLISEN KOULUTUKSEN HYVINVOINTISEMINAARI
AMMATILLISEN KOULUTUKSEN HYVINVOINTISEMINAARI Opetus- ja kulttuuriministeriö ja Opetushallitus järjestävät yhteistyössä ammatillisen koulutuksen järjestäjien kanssa kuusi samansisältöistä ammatillisen
TAATALAKESKUKSEN KUUKAUSIOHJELMA LOKAKUU 1.-31.10.2015
TAATALAKESKUKSEN KUUKAUSIOHJELMA LOKAKUU 1.-31.10.2015 TERVETULOA MUKAAN! Taatalakeskus Sulkavuorenkatu 6 Tiedustelut p.050 438 4319 tai katharina.hau@tvpy.fi ESITTELYSSÄ LOKAKUUN RYHMIÄ: YMPÄRISTÖTAIDE-
FYYSINEN TERVEYS JA HYVINVOINTI UUDESSA KOTIMAASSA
FYYSINEN TERVEYS JA HYVINVOINTI UUDESSA KOTIMAASSA 29.9.2014 Eva Rönkkö Eläkeläiset ry Monikulttuurisen työn tavoitteet: - Tukea ikääntyneiden maahanmuuttajien arkea, auttaa heitä löytämään mielekästä
Halli. Lisätietoja: Berit Tamminen, puh Tapahtuma: Hartaus Ajankohta: klo: Hallin Palvelutalo
Halli Lisätietoja: Berit Tamminen, puh. 040 752 1138 Tapahtuma: Hartaus Ajankohta: 3.9.2017 klo:15.00 Paikka: Helluntai SRK hartaus Helluntai srk kaikille avoin - Tapahtuma: Ajankohta: Paikka: Palvelupäivä
PISPAN PALVELUKESKUKSESSA tapahtuu marraskuulla 2017
PISPAN PALVELUKESKUKSESSA tapahtuu marraskuulla 2017 30.10. maanantai klo 12.30 Yhteislaulua; Jorma Peltola & Hannu Hiironmäki klo 14 Asiakasohjaajan info- ja keskustelutilaisuus ryhmätilassa 31.10. tiistai
Poimintoja syyskuun ohjelmasta:
Tammelan lähitori Itsenäisyydenkatu 21 B, 1.krs 33500 Tampere Tammelan lähitorin palveluohjaajat: Puh. 050 3379004, lahitori@apukolmio.fi, apukolmio.fi/tammelan-lahitori Perheiden talo: www.tampere.fi/perheidentalo
Toimintakykyisenä ikääntyminen KASTEhanke, Salon kuntapilotti 2010 2012
Toimintakykyisenä ikääntyminen KASTEhanke, Salon kuntapilotti 2010 2012 TERVEYTTÄ JA HYVINVOINTIA -seminaari, projektikoordinaattori, th TtM Salon kaupungin vanhuspalvelut Vanhuspalveluiden palvelurakenteen
Suolahden palvelukeskus, sosiaalitoimiston kokoushuone (Suojarinne 21) Otsikko Sivu
ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 5/2014 1 Vanhusneuvosto AIKA 15.09.2014 kello 09:10-12:50 PAIKKA Suolahden palvelukeskus, sosiaalitoimiston kokoushuone (Suojarinne 21) LUETTELO KÄSITELLYISTÄ ASIOISTA Otsikko
Ikäihmisten parempi osallisuus, toiminnallisuus ja kotona selviytyminen. Birgitta Bakker
Ikäihmisten parempi osallisuus, toiminnallisuus ja kotona selviytyminen Birgitta Bakker 19.11.2018 KANTO-hanke 2018-2021 Omakotisäätiö hallinnoi Sosiaali- ja terveysjärjestöjen avustuskeskuksen STEAN:n
1933-2013. Voiko kansan kuntoa mitata? Mitä mittarit kertovat? Kuntotestauspäivät
1933-2013 Voiko kansan kuntoa mitata? Mitä mittarit kertovat? Kuntotestauspäivät 2013 20.-21.3.2013 TAMPERE, UKK-INSTITUUTTI KESKIVIIKKO 20.3.2013 9.00 ILMOITTAUTUMINEN JA KAHVI 9.30 AVAUS VÄESTÖN KUNTOTESTAUS
YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuistokeskuksen Lähitorilla heinäkuu 2017
YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuistokeskuksen Lähitorilla heinäkuu 2017 Lauantai 1.7. 12.00-13.00 Iloa musiikista Ohjaajana Marjatta Aarne Sunnuntai 2.7. Maanantai 3.7. 9.30 10.15 Voimaa ja tasapainoa ryhmä
10.4.2014 PALVELUOHJAUS
10.4.2014 PALVELUOHJAUS Miksi palveluohjausta? MUUTAMIA AJATUKSIA PALVELUOHJAUKSESTA: Palveluohjaus on asiakaslähtöinen ja asiakkaan etua korostava työtapa. Sillä tarkoitetaan asiakastyön menetelmää, että
Ikäystävällinen Kuopio - ohjelma vuosille
Ikäystävällinen Kuopio - ohjelma vuosille 2009-2030 Tavoitteena hyvinvoinnin tasa-arvo Jokaiselle on turvattava oikeus hyvään vanhuuteen Valtakunnallinen Ikäihmisten palvelujen laatusuositus 2008 Hyvinvoinnin
PISPAN PALVELUKESKUKSESSA tapahtuu tammikuulla 2018
PISPAN PALVELUKESKUKSESSA tapahtuu tammikuulla 2018 1.1. maanantai Ravintola suljettu 2.1. tiistai 3.1. keskiviikko klo 12 14 Maestro-Karaoke, Sarin johdolla 4.1. torstai 5.1. perjantai klo 10.30 Kenkäesittely
Jaksovinkit 6. Rehtori. Ainevastaavat. Panu Kela puh. 044-7039 388 Rehtori on varmimmin tavattavissa ma to klo 10.00 17.
Jaksovinkit 6 Iltaopetus 7.4. 13.5. Iltaopetuksen kokeet 6. jaksossa: B-koodi: 14.5. D-koodi: 19.5. C-koodi: 15.5. E-koodi: 20.5. Kokeiden palautus: 21.5. Rehtori Panu Kela puh. 044-7039 388 Rehtori on
9.30 Aamukahvi. 12.00 Lounas (omakustanteinen)
Näin homma toimii seminaari sekä Oulun seudun omaishoitajat ja läheiset ry 15 - vuotta Aika: Torstai 31.10.2013 Paikka: Wegeliussali, ODL, Albertinkatu 16, 90100 Oulu 9.30 Aamukahvi 10.00 Musiikkiesitys
AMMATILLISEN KOULUTUKSEN HYVINVOINTISEMINAARI
AMMATILLISEN KOULUTUKSEN HYVINVOINTISEMINAARI Opetus- ja kulttuuriministeriö ja Opetushallitus järjestävät yhteistyössä ammatillisen koulutuksen järjestäjien kanssa kuusi samansisältöistä ammatillisen
PALVELUOPAS. SÄILYTÄ! Palveluopas sisältää tärkeitä yhteystietoja
PALVELUOPAS 2014 SÄILYTÄ! Palveluopas sisältää tärkeitä yhteystietoja SISÄLLYSLUETTELO NEUVONTA JA PALVELUOHJAUS OIVA-keskus s. 7 Jyväskylä neuvonta ja yhteispalvelupisteet s. 7 Sosiaaliasemat ja maahanmuuttajapalvelut
PALVELUOPAS. SÄILYTÄ! Palveluopas sisältää tärkeitä yhteystietoja
PALVELUOPAS 2014 SÄILYTÄ! Palveluopas sisältää tärkeitä yhteystietoja SISÄLLYSLUETTELO NEUVONTA JA PALVELUOHJAUS OIVA-keskus s. 7 Jyväskylä neuvonta ja yhteispalvelupisteet s. 7 Sosiaaliasemat ja maahanmuuttajapalvelut
Tammelan Lähitori: Itsenäisyydenkatu 21, 1 krs. Lähitorin palveluohjaajat paikalla: Ma, ke, to, pe klo 9-15 Ti klo 9-18 La klo 9-14
Tammelan Lähitori: Itsenäisyydenkatu 21, 1 krs. Lähitorin palveluohjaajat paikalla: Ma, ke, to, pe klo 9-15 Ti klo 9-18 La klo 9-14 Puh. 050 337 9004 Sähköposti lahitori@apukolmio.fi apukolmio.fi/tammelan
Elämyksiä luonnosta 2015 Yyterin Kylpylähotelli, Maaseudun Terveys- ja Lomahuolto ry (MTLH) (malliohjelma)
Elämyksiä luonnosta 2015 Yyterin Kylpylähotelli, Maaseudun Terveys- ja Lomahuolto ry (MTLH) (malliohjelma) Maanantai Kylpylä avoinna Klo 15.00- Majoittuminen hotelliin Tiistai Klo 09.00-10.00 Tuloinfo.
Lasten museokesä 2013
Lasten museokesä 2013 Museoiden kesä on täynnä tapahtumia, ja moni niistä on tarkoitettu erityisesti lapsille. Haluaisitko kehrätä, oppia vanhan ajan valokuvauksesta ja otattaa itsestäsi visiittikorttikuvan
Kesäpirtti Tampereen työväenopiston opiskelijat ry Kesäpirtti, Kesäpirtintie 48, Ylöjärvi
Kesäpirtti 2014 Tampereen työväenopiston opiskelijat ry Kesäpirtti, Kesäpirtintie 48, 33480 Ylöjärvi www.tto-opiskelijat.fi/kesapirtti 044 3491 030 Ravintola avoinna 31.5. - 31.8.2014 Arkisin 16.00 17.00
Halli. Lisätietoja: Berit Tamminen, puh Paikka: Hallin Palvelutalo. Palvelupäivän sauna, jumppa, lehdenluku ja iltapäivän viriketuokio
Halli Lisätietoja: Berit Tamminen, puh. 040 752 1138 2.8.2017 klo:9-15 n sauna, jumppa, lehdenluku ja iltapäivän viriketuokio ssä kävijöille ja talon asukkaille 9.8.2017 klo:9-15 n sauna, jumppa, lehdenluku
VANHEMMAN IHMISEN palveluopas 2011
VANHEMMAN IHMISEN palveluopas 2011 HYVÄ JYVÄSKYLÄLÄINEN Tämä opas esittelee ja auttaa löytämään palveluja ja toimintoja, joita kaupungissamme on tarjolla ikääntyville asukkaille. Kaupungin tarjoamien
PISPAN PALVELUKESKUKSESSA tapahtuu lokakuulla 2018
PISPAN PALVELUKESKUKSESSA tapahtuu lokakuulla 2018 1.10. maanantai klo 10 Paprus korttitarvikemyyntiä askartelutilassa klo 12 Maestro -karaoke 2.10. tiistai klo 10 Seniorikerho klo 10 Ikääntymismuutokset
Moniaistisuus ikääntyneiden asuinympäristössä - Palvelutalon asukkaiden haaveita ja toiveita
Moniaistisuus ikääntyneiden asuinympäristössä - Palvelutalon asukkaiden haaveita ja toiveita Ira Verma Projektipäällikkö Sotera Instituutti Arkkitehtuurin laitos www.sotera.fi Tekes Mona 2010-2012 Moniaistinen
KOKONAISTURVALLISUUS 2015 -MESSUT Yhteiskunta yhdessä Yhteiskunnan kokonaisturvallisuuden suurtapahtuma Tampereen Messu- ja Urheilukeskus 4. 6.9.
KOKONAISTURVALLISUUS 2015 -MESSUT Yhteiskunta yhdessä Yhteiskunnan kokonaisturvallisuuden suurtapahtuma Tampereen Messu- ja Urheilukeskus 4. 6.9.2015 Järjestäjä: Tampereen Messut Oy, Turvallisuuskomitea,
KEMIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 4/ (14 ) Kemin seurakuntakeskus, Kirkkopuistokatu 11, Alasali
KEMIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 4/2019 1 (14 ) Vanhusneuvosto 24.05.2019 AIKA 24.05.2019 klo 10:00-11:50 PAIKKA Kemin seurakuntakeskus, Kirkkopuistokatu 11, Alasali KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 28 Kokouksen
EURAN KUNNAN SENIORI-IKÄISTEN VIRKISTYS- JA HYVINVOINTIPALVELUIDEN STRATEGIA 2011 2016
EURAN KUNNAN SENIORI-IKÄISTEN VIRKISTYS- JA HYVINVOINTIPALVELUIDEN STRATEGIA 2011 2016 Rikas elämä kaiken ikää. 21.2.2011 Sisällysluettelo 1. STRATEGIAN TARKOITUS 3 2. STRATEGIAN TAUSTAA 3 3. STRATEGIAN
VANHUSTEN VIIKKO TORNIOSSA
VANHUSTEN VIIKKO TORNIOSSA 1.-8.10.2017 Vanhusten viikon pääjuhla ke 4.10. klo 13.00 Lappian juhlasalissa, Urheilukatu 6 Maanantaina 2.10. Kehitysvammaisten senioriryhmä Ikäihmisten tietokonekoulu klo
Turvallisuutta älykkäästi
Turvallisuutta älykkäästi Valtakunnallinen turvallisuusseminaari Joensuussa 27. 28.1.2016 Valtakunnallinen turvallisuusseminaari järjestetään 27. 28.1.2016 Joensuussa hotelli Kimmelissä, Itäranta 1, Joensuu.
Liikuntalääketiede suunnannäyttäjänä. Liikuntalääketieteen päivät 9. 10.11.2011 Biomedicum Helsinki
Liikuntalääketiede suunnannäyttäjänä Liikuntalääketieteen päivät 9. 10.11.2011 Biomedicum Helsinki Keskiviikko 9.11.2011 9:30 Ilmoittautuminen ja kahvi 9:45 Tervetuloa Liikuntayksikön johtaja Harri Syväsalmi,
DYSLEKSIAVIIKKO
DYSLEKSIAVIIKKO 2.-6.10.2017 Dysleksiaviikko välittää tietoa oppimisvaikeuksista, apukeinoista ja ennen kaikkea juhlistaa monenlaista oppijuutta Luvassa luentoja, kirjallisuusnäyttelyitä kaupungin ja korkeakoulujen
Kouvolan kaupunki Pöytäkirja 2/2013 15. Ikäihmisten neuvosto 11.03.2013. Aika 11.03.2013 klo 10:00-11:20. Kaupungintalo, kaupunginhallituksen huone
Kouvolan kaupunki Pöytäkirja 2/2013 15 Ikäihmisten neuvosto 11.03.2013 Aika 11.03.2013 klo 10:00-11:20 Paikka Läsnä Kaupungintalo, kaupunginhallituksen huone Luettelon mukaan Pykälät 10-18 Allekirjoitukset
Opetus- ja kulttuuriministeriö Sosiaali- ja terveysministeriö
Opetus- ja kulttuuriministeriö Sosiaali- ja terveysministeriö ELÄMÄÄ HOIVAN PIIRISSÄ -VERKOSTOTAPAAMINEN Vanhustyön messut 10.2.2015 Markku Holmi, suunnittelija Ikäihmisten liikunnan kansallinen toimenpideohjelma,