PYÖRÖ- JA MUOTOKUPARI- LANKOJEN TEKNISET TIEDOT
|
|
- Kaija Aaltonen
- 8 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 PYÖRÖ- JA MUOTOKUPARI- LANKOJEN TEKNISET TIEDOT
2 KORKEAN TEKNOLOGIAN YRITYS Dahréntråd on Euroopan suurimpia ja moderneimpia kupari- ja alumiinilankojen valmistajia. Yritys valmistaa vuosittain yli tonnia lankaa. Dahréntrådilla työskentelee n. 200 henkilöä m2:n suuruisissa toimitiloissa. TUOTANTO Tuotteiden raaka-aineena käytetään valssattua kupari- tai alumiinilankaa. Muotolangat valmistetaan conform-tekniikalla, eli valssattu lanka puristetaan muotin läpi, mikä antaa langalle sen lopullisen muodon. Tämän jälkeen lanka lakataan tai sen päälle punotaan joko lasikuitunauha, folio tai jokin muu eristysmateriaali. Langan voi päällystää myös sekä lakalla että punoksella. Pyörölankojen valmistuksessa käytetään yhtä tai useampaa kylmävetoa, kunnes haluttu välivahvuus on saatu aikaan. Vetoprosessiin kuuluu myös langan hehkutus. Viimeistelyvaiheeseen kuuluu veto, hehkutus, lakkaus ja parafonointi. Lakkaukseen käytetään 1-3 eri lakkaa ja 8-18 lakkakerrosta tuotetyypistä riippuen. Viimeisen lakkakerroksen jälkeen käytetään parafiinia lisäämään langan käämittävyyttä. Kaikkille tuotteille tehdään säännöllisesti korkeajännitetestit. OMINAISUUDET Käämilanka muodostuu johtimesta ja eristeestä. Eri eristeet ja niiden yhdistelmät antavat langoille erilaisia ominaisuuksia, esim. läpilyöntikestoisuus, tarttuvuus, elastisuus ja hankauslujuus. LAATU Dahréntrådin laadun takeena on ISO 9001:2000 sertifiointi. Laatua, markkinointia, tuotantoa ja jakelua pyritään kehittämään jatkuvasti yhteistyössä asiakkaiden kanssa. 2
3 MÄÄRITELMÄT Normit Kansainvälinen standardisointiorganisaatio IEC, International Electrotechnical Commission, on julkaissut lakatuille ja lasikuitupunoksisille käämilangoille perusnormit. Erittely, johon kuuluvat pakkaus, laatumenetelmät, mitat ja tuotearvot, on kansainvälisesti kehitetty ja Dahréntråd soveltaa sitä tuotannossaan. Folioeristettyihin erikoistuotteisiin (mm. DAMIC, DAKAP, DAMIDOMEX) sovelletaan kansallisia normeja, jotka perustuvat vakiintuneeseen käytäntöön. Mitat ja arvot Pyörölankojen arvoissa käytetään johtimen nimellishalkaisijaa, riippumatta lakkakerrosten paksuudesta. Eristetyn langan todelliset mitat saadaan seuraavasti: Ø min = johtimen halkaisija + min. lakkakerros (taulukon mukainen), ja Ø max = maks. ulkohalkaisija (taulukon mukainen) IEC luokittelee lakatut tuotteet eristyskerrosten mukaisesti: Ø Grad1 < Ø Grad2 < Ø Grad3 Ominaisuudet kuten esim. sähköinen läpilyöntikestoisuus, hankauslujuus ja jousivoima vaihtelevat eristyskerroksen paksuudesta mukaan. Ominaisvastus- ja pinta-alamerkinnät Pyörölangan johtimen vastus on: R = ρ l A sillä: l = johtimen pituus (m) A = johtimen halkaisija (m 2 ) ρ = johtimen ominaisvastus (Ωm) m 2 on epäkäytännöllinen yksikkö johtimen pinta-alaksi, joten tässä esitteessä A on ilmaistu (mm 2 ).Tämä yksikkö ylläolevassa yhteydessä antaa p:n arvoksi µωm, tai vielä havainnollisemmin Ωmm 2 /m, joka on yksikkö, jota esitteessä käytetään. Ominaisvastus riippuu lämpötilasta. Kaikki seuraavilla sivuilla käsiteltävät tiedot, jotka koskevat ominaisvastusta, perustuvat 20ºC:een. Suositeltava maksimivetovoima Käämilangan automaattisessa valmistuksessa lanka rasittuu mekaanisesti, mikä voi vaikuttaa laatuun. Maksimivetovoima on siis kriittinen raja, ja jos tämä raja ylittyy, lanka saattaa venyä ja lakka vaurioitua, joten lankajarru pitää säätää siten, ettei suositeltava maksimiarvo ylity. Täyttökerroin Täyttökerroin on nimitys sille lankamäärälle, joka teoriassa mahtuu annettuun poikkipintaan optimaalisesti, lakkakerroksen paksuus huomioonotettuna. Oikeus muutoksiin pidätetään. Lisätietoja tuotesivuiltamme. 3
4 TEKNISTÄ TIETOA Vastaavuuksia Alumiinin ja kuparin välisiä eroja samoissa olosuhteissa: Halkaisija: Al = 1,27 Cu Pinta-ala: A Al = 1,63 A Cu Paino: m Al = 0,50 m Cu Kupari Normi: ASTM B 49-90; DIN 1787/ECu 58 Ominaisvastus (ρ Cu ): 0,01709 Ωmm 2 /m Ominaislämpökapasiteetti (cp Cu ): 0,368 J/(g K) Ominaisvastuksen lämpötilakerroin (α Cu ): 3,93 Lämpöpitenemiskerroin (a Cu ): 18, /K Ominaispaino: 8,96 g/cm 3 Lämmönjohtokyky (λ Cu ): W/(m K) Alumiini Normi: ASTM B 233; DIN 1712 Ominaisvastus (ρ Al ): 0,02789 Ωmm 2 /m Ominaislämpökapasiteetti (cp Al ): 0,207 J/(g K) Ominaisvastuksen lämpötilakerroin (α Al ): 4,30 Lämpöpitenemiskerroin (a Al ): 23, /K Ominaispaino: 2,70 g/cm 3 Lämmönjohtokyky (λ Al ): 200 W/(m K) Ominaisvastuksen lämpötilariippuvuus Jos ominaisvastus R T mitataan T 20ºC:ssa voidaan vastus R 20 laskea seuraavasti: R 20 = R T 1 + α (T 20) sillä: T = todellinen lämpötila ºC mittaustilanteessa α = lämpökerroin (kts. ylläolevat taulukot) Oheinen kaava pätee vain lämpötila-alueella 15 > T > 25 (ºC) 4
5 KUPARILANKOJEN TEKNISET TIEDOT IEC MUKAAN Johtimen halkaisija ja toleranssi Pinta-ala Vastus/pituus, 20 C Langan maks. vetovoima mm mm 2 Ω/m N nimellinen min. maks. nimellinen nimellinen min. maks. maks. 0,200 0,197 0,203 0, ,5441 0,5237 0,5657 2,67 0,212 0,209 0,215 0, ,4843 0,4667 0,5026 2,98 0,224 0,221 0,227 0, ,4338 0,4188 0,4495 3,28 0,236 0,232 0,240 0, ,3908 0,3747 0,4076 3,61 0,250 0,246 0,254 0, ,3482 0,3345 0, ,265 0,261 0,269 0, ,3099 0,2982 0,3223 4,46 0,280 0,276 0,284 0, ,2776 0,2676 0,2882 4,95 0,300 0,296 0,304 0, ,2418 0,2335 0,2506 5,54 0,315 0,311 0,319 0, ,2193 0,2121 0, ,335 0,331 0,339 0, ,1939 0,1878 0,2004 6,80 0,355 0,351 0,359 0, ,1727 0,1674 0,1782 7,49 0,375 0,370 0,380 0,1104 0,1548 0,1494 0,1604 8,30 0,400 0,395 0,405 0,1257 0,1360 0,1316 0,1407 9,28 0,425 0,420 0,430 0,1419 0,1205 0,1167 0, ,2 0,450 0,445 0,455 0,1590 0,1075 0,1042 0, ,4 0,475 0,470 0,480 0,1772 0, , , ,3 0,500 0,495 0,505 0,1963 0, , , ,7 0,530 0,524 0,536 0,2206 0, , , ,4 0,560 0,554 0,566 0,2463 0, , , ,4 0,600 0,594 0,606 0,2827 0, , , ,9 0,630 0,624 0,636 0,3117 0, , , ,6 0,650 0,643 0,657 0,3318 0, , , ,8 0,670 0,663 0,677 0,3526 0, , , ,1 0,710 0,703 0,717 0,3959 0, , , ,3 0,750 0,742 0,758 0,4418 0, , , ,8 0,800 0,792 0,808 0,5027 0, , , ,1 0,850 0,841 0,859 0,5674 0, , , ,5 0,900 0,891 0,909 0,6362 0, , , ,1 0,950 0,940 0,960 0,7088 0, , , ,7 00 0, ,7854 0, , , , ,8825 0, , , ,2 1,120 1,109 1,131 0,9852 0, , , ,9 1,180 1,168 1, , , , ,3 1,250 1,237 1,263 1,227 0, , , ,7 1,320 1,307 1,333 1,368 0, , , ,1 1,400 1,386 1,414 1,539 0, , , ,6 1,500 1,485 1,515 1,767 0, , , ,2 1,600 1,584 1, , , , ,700 1,683 1,717 2,270 0, , , ,800 1,782 1,818 2,545 0, , , ,900 1,881 1,919 2,835 0, , , , ,142 0, , , , ,141 3,530 0, , , ,240 2,218 2,262 3,941 0, , , ,360 2,336 2,384 4,374 0, , , ,500 2,475 2,525 4,909 0, , , ,650 2,663 2,677 5,515 0, , , ,800 2,772 2,828 6,158 0, , , , , , , ,150 3,118 3,182 7,793 0, , , ,350 3,316 3,384 8,814 0, , , ,550 3,514 3,586 9,898 0, , , ,750 3,712 3, , , , , ,57 0, , , ,250 4,207 4,293 14,19 0, , , ,500 4,455 4,545 15,90 0, , , ,750 4,702 4,798 17,72 0, , , , ,63 0, , ,
6 KUPARILANKOJEN TUOTEOHJELMA DAMID DAMID PE DASOL Lämpöluokka/ lämmönkestoisuus Normi Eriste UL-hyväksyntä Halkaisija/mm Grad 1 Grad 2 Ominaisuudet Lämmönkestoisuus/ C Lämpöshokki 1xø/ C Juotoslämpötila/ C Lämpömuovailtavuus/ C Käyttökohteet IEC IEC IEC NEMA MW 35-C NEMA MW 35-C NEMA MW 79-C THEIC-modifioitu THEIC-modifioitu Modifioitu polyesteri-imidi, polyesteri, polyuretaani päällimmäinen kerros päällimmäinen kerros polyamidi-imidiä polyamidi-imidiä E101843,MW35-C E101843,MW35-C E101843,MW79-C 0,20 < 0,71 0,71 0,95 0,20 0 0,20 < 0,71 0,71 0 På förfrågan Kestää hyvin: Kestää hyvin: Suoraan juotettavissa - lämpöä - lämpöä Lyhyt juotosaika - muuntajaöljyjä - muuntajaöljyjä - mekaanista rasitusta - mekaanista rasitusta - voimakkaita kylläs- - voimakkaita kyllästysaineita tysaineita - Freonia - Freonia > 200 > 200 > 155 > 220 > 220 > > 375 > 340 > 340 > 220 Hermeettiset Öljyjäähdytteiset Pienmuuntajat kompressorit muuntajat Magneettikelat Öljyjäähdytteiset Kuivaeristetyt muuntajat Releet muuntajat Pienmuuntajat Kuivaeristetyt muuntajat Sähkömoottorit Pienmuuntajat Loisteputkikuristimet Sähkömoottorit Kaikenlaiset kelat Loisteputkikuristimet Kaikenlaiset kelat 6
7 TEKNISET TIEDOT - DAMID, DAMID PE JA DASOL IEC MUKAAN Johtimen halkaisija mm nimellinen 0,200 0,212 0,224 0,236 0,250 0,265 0,280 0,300 0,315 0,335 0,355 0,375 0,400 0,425 0,450 0,475 0,500 0,530 0,560 0,600 0,630 0,650 0,670 0,710 0,750 0,800 0,850 0,900 0, ,120 1,180 1,250 1,320 1,400 1,500 1,600 1,700 1,800 1, ,120 2,240 2,360 2,500 2,650 2, ,150 3,350 3,550 3, ,250 4,500 4, Grad 1 Grad 2 Täyttökerroin Pituus mm mm johdinten määrä/cm 2 m/kg min. maks. min. maks. lakkakerros ulkohalkaisija lakkakerros ulkohalkaisija Grad 1 Grad 2 Grad 1 Grad 2 0,014 0,226 0,027 0, ,015 0,240 0,029 0, ,015 0,252 0,029 0, ,017 0,267 0,032 0, ,017 0,281 0,032 0, ,018 0,297 0,033 0, ,018 0,312 0,033 0, ,019 0,334 0,035 0, ,019 0,349 0,035 0, ,020 0,372 0,038 0, ,020 0,392 0,038 0, ,021 0,414 0,040 0, ,021 0,439 0,040 0, ,022 0,466 0,042 0, ,022 0,491 0,042 0, ,024 0,519 0,045 0, ,024 0,544 0,045 0, ,025 0,576 0,047 0, ,025 0,606 0,047 0, ,027 0,649 0,050 0, ,027 0,679 0,050 0, ,028 0,702 0,053 0, ,028 0,722 0,053 0, ,028 0,762 0,053 0, ,030 0,805 0,056 0, ,030 0,855 0,056 0, ,032 0,909 0,060 0, ,032 0,959 0,060 0, , , , , ,034 1,124 0,065 1, ,034 1,184 0,065 1, ,035 1,246 0,067 1, ,035 1,316 0,067 1, ,036 1,388 0,069 1, ,036 1,468 0,069 1, ,038 1,570 0,071 1, ,038 1,670 0,071 1, ,039 1,772 0,073 1, ,039 1,872 0,073 1, ,040 1,974 0, , ,075 2, ,041 2,196 0,077 2, ,041 2,316 0,077 2, ,042 2,438 0,079 2, ,042 2,578 0,079 2, ,043 2,730 0,081 2, ,043 2,880 0,081 2, , ,084 3, ,045 3,233 0,084 3, ,046 3,435 0,086 3, ,046 3,635 0,086 3, ,2 0,047 3,838 0,089 3, ,0 0, ,089 4, ,8 0,049 4,341 0,092 4, ,8 0,049 4,591 0,092 4, ,050 4,843 0,094 4, ,3 0, ,094 5, ,7 7
8 KUPARILANKOJEN TUOTEOHJELMA DAMIDBOND Halkaisija/mm Grad 1 B Grad 2 B 0,20 1,25 0,20 1,25 Lämpöluokka/ lämmönkestoisuus Normi UL-hyväksyntä Eriste 200 IEC NEMA MW 102-C E101843, MW102-C THEIC-modifioitu polyesteri-imidilakka, välissä polyamidiimidiä, päällimmäinen kerros polyamidia Ominaisuudet Lämmönkestoisuus/ C Lämpöshokki 1xø/ C Lämpömuovailtavuus/ C Pehmenemislämpötila/ C Käyttökohteet Muovailtavissa lämpöpuhalluksella tai sähköisesti lämpövastuksella 180 C C:ssa > 200 > 220 > 340 > 180 Sähkömoottorit Magneettikelat Releet Hermeettiset kompressorit TEKNISET TIEDOT - DAMIDBOND IEC MUKAAN Johtimen halkaisija mm nimellinen 0,200 0,212 0,224 0,236 0,250 0,265 0,280 0,300 0,315 0,335 0,355 0,375 0,400 0,425 0,450 0,475 0,500 0,530 0,560 0,600 0,630 0,650 0,670 0,710 0,750 0,800 0,850 0,900 0, ,120 1,180 1,250 Grad 1B Grad 2B Täyttökerroin Pituus mm mm Johtimien määrä/cm 2 m/kg min. maks. min. liima- min. maks. lakkakerros ulkohalkaisija kerros lakkakerros ulkohalkaisija Grad 1B Grad 2B Grad 1B Grad 2B 0,025 0,243 0,011 0,038 0, ,027 0,258 0,012 0,041 0, ,027 0,270 0,012 0,041 0, ,030 0,286 0,013 0,045 0, ,030 0,300 0,013 0,045 0, ,031 0,316 0,013 0,046 0, ,031 0,331 0,013 0,046 0, ,033 0,354 0,014 0,049 0, ,033 0,369 0,015 0,049 0, ,035 0,393 0,015 0,053 0, ,035 0,413 0,015 0,053 0, ,037 0,436 0,016 0,056 0, ,037 0,461 0,016 0,056 0, ,038 0,489 0,016 0,058 0, ,038 0,514 0,016 0,058 0, ,041 0,543 0,017 0,062 0, ,041 0,568 0,017 0,062 0, ,042 0,600 0,017 0,064 0, ,042 0,630 0,017 0,064 0, ,045 0,674 0,018 0,068 0, ,045 0,704 0,018 0,068 0, ,047 0,728 0,018 0,072 0, ,047 0,748 0,019 0,072 0, ,047 0,788 0,019 0,072 0, ,050 0,832 0,020 0,076 0, ,050 0,882 0,020 0,076 0, ,052 0,937 0,020 0,080 0, ,052 0,987 0,020 0, , ,021 0, , ,021 0,084 1, ,056 1,154 0,022 0,087 1, ,056 1,214 0,022 0,087 1, ,057 1,276 0,022 0,089 1, ,057 1,346 0,022 0,089 1,
9 KUPARILANKOJEN TUOTETIEDOT DAMID DAMIDFIBRE DAMIDOGLAS DAMIDFIBRE EPOXY Lämpöluokka/ lämmönkestoisuus Normi Eriste UL-hyväksyntä Mitat Ominaisuudet Lämmönkestoisuus/ C Lämpöshokki/ C Käyttökohteet IEC IEC /-31 Sisäinen normi Sisäinen normi NEMA MW 36-C NEMA MW 42-C/52-C THEIC-modifioitu THEIC-modifioitu THEIC-modifioitu THEIC-modifioitu polyesteri-imidi, polyesteri-imidi, polyesteri-imidi, polyesteri-imidi, päällimmäinen kerros päällimmäinen kerros pällimmäinen kerros päällimmäinen kerros polyamidi-imidiä polyamidi-imidiä, päällä polyamidi-imidiä, päälle polyamidi-imidiä, pääl- 1-3 kertainen lasikuitu- punottu 1-2 kerrosta lä 1-3 kertainen punos, eristetty poly- lasikuitu-polyesterinau- lasikuitupunos, erisuretaani- (155) tai poly- haa tetty polyuretaanilla ja esteri-imidilakalla (180) epoksilla E101843, MW 35-C Kts. alla Kts. alla Kts. alla Kts. alla Kestää hyvin: Kestää hyvin: Kestää hyvin: Puolikovettuva (B-stage) - lämpöä - mekaanista rasitusta - lämpöä liima mahdollistaa - muuntajaöljyjä - mekaanista rasitusta vyyhtien muotoilun - Freonia Tarttuu hyvin > 200 > 155 > 180 > 155 > 155 > 220 > 175 > Sähkömoottorit Sähkömoottorit Sähkömoottorit Suuret generaattorit Kuivaeristetyt muuntajat Generaattorit Generaattorit Öljyjäähdytteiset Kuivaeristetyt muuntajat muuntajat Hitsausmuuntajat DAMID, DAMIDFIBRE, DAMIDOGLAS, DAMIDFIBRE EPOXY Paksuus/mm 9,0 10, ,0 20,0 9
10 KUPARILANKOJEN TUOTEOHJELMA DAMEX DAMIDOMEX Lämpöluokka/ lämmönkestoisuus Normi Eriste Mitat THEIC-modifioitu polyesteri-imidi, päällim- mäinen kerros polyamidi- imidiä, päälle laskostettua, kiillepäällysteistä aramidipaperi Nomex 418, taitettu, liimattu PUR-pohjaisella itsesulautuvalla liimalla Sisäinen normi Laskostettu aramidipaperi Nomex 410, limitetty, liimattu PURpohjaisella itsesulautuvalla liimalla Kts. alla Sisäinen normi Kts. alla Ominaisuudet Lämmönkestoisuus/ C Kestää hyvin: Kestää hyvin: - lämpöä - lämpöä - säteilyä > 155 > 155 Käyttökohteet Kuivaeristetyt muuntajat Sähkömoottorit ja generaattorit Paksuus/mm DAMEX Paksuus/mm DAMIDOMEX 10 9,0 10, ,0 20,0 9,0 10, ,0 20,0
11 KUPARILANKOJEN TUOTEOHJELMA DAKAP DAKAP CR DAMIC Lämpöluokka/ lämmönkestoisuus Normi Sisäinen normi Sisäinen normi Sisäinen normi Eriste Punottu teflonpäällysteinen polyimidifolio Kapton, 1 2 kerrosta limittäin. Teflonkerros liimattu sintraamalla, lisänä PTFE* Punottu teflonvahvisteisnen polyimidifolio Kapton CR, limitetty 1-2 kerrosta. Teflonkerros liimattu sintraamalla Punottu polyesterikalvo, jossa kerros kiillevahvisteista epoksia Mitat Kts. alla Kts. alla Kts. alla Ominaisuudet Lämmönkestoisuus/ C Hyvä lämmönkestoisuus Hyvä kosteudenkestoisuus *Teflon mahdollistaa vyyhtien muokkaamisen > 240 Kestää hyvin: Kestää hyvin: - lämpöä - säteilyä - kosteutta - säteilyä > 240 > 155 Käyttökohteet Ajomoottorit Ajomoottorit Sähkökoneet Paksuus/mm DAKAP, DAKAP CR Paksuus/mm DAMIC 9,0 10, ,0 20,0 9,0 10, ,0 20,0 11
12 KUPARILANKOJEN TUOTEOHJELMA DAFIBRE DAFIBRE EPOXY DAROGLAS Lämpöluokka/ lämmönkestoisuus Normi Eriste Mitat Ominaisuudet NEMA MW 42-C/ Sisäinen normi Sisäinen normi MW 52-C 1-3 kertainen 1-3 kerroksinen Punottu 2 kerrosta lasikuitupunos, lasikuitupunos, lasi-polyesterikuitua eristetty polyuretaani- eristetty plyuretaani- (155) tai polyesteri- (155) tai polyesteriimidilakalla (180) imidilakalla (180), päällystetty puolikovalla epoksilla Kts. alla Kts. alla Kts. alla Kestää hyvin: Puolikova liimakerros Kestää hyvin: - lämpöä mahdollistaa vyyhtien - mekaanista rasitusta - mekaanista rasitusta esipuristuksen Tarttuu hyvin Lämmönkestoisuus/ C Lämpöshokki/ C Käyttökohteet > 155 > 180 > 155 > 180 > 155 > 175 > 200 Kuivaeristetyt Generaattorit Kuivaeristetyt muuntajat Magneettikelat muuntajat Hitsausmuuntajat Käämitykset, jotka ovat Käämitykset, jotka ovat kovassa mekaanisessa kovassa mekaanisessa rasituksessa rasituksessa Paksuus/mm DAFIBRE, DAFIBRE EPOXY, DAROGLAS 12 9,0 10, ,0 20,0
13 ALUMIINILANKOJEN TUOTETIEDOT DAMID PE - AL Mitat Grad 2 1,18 0 Lämpöluokka/ lämmönkestoisuus Normi Eriste UL-hyväksyntä 200 IEC NEMA MW 35-A THEIC-modifioitu polyesteri, päällimmäinen kerros polyamidi-imidiä E101843, MW 35-A Ominaisuudet Lämmönkestoisuus/ C Lämpöshokki 1xØ/ C Lämpömuovailtavuus Käyttökohteet Helpot konstruktiot Kestää hyvin muuntajaöljyjä Hyvä lämmönkestoisuus > 200 > 220 > 300 Öljyjäähdytteiset muuntajat Kuivaeristetyt muuntajat Pienet muuntajat Sähkömoottorit Hitsausmuuntajat ALUMIINILANKOJEN TEKNISET OMINAISUUDET IEC MUKAAN Paljas johdin Lakattu johdin DAMID PE - AL Grad 2 Halkaisija Pinta-ala Ominaisvastus/ Vetovoima Mitat Mitat Täyttökerroin Pituus pituus, 20 C mm mm 2 Ω/m N mm mm johtimien m/kg nimellinen nimellinen nimellinen maks. min. eriste maks. ulkohalkaisija lukumäärä/cm 2 1, , ,4 0,067 1, ,25 1,227 0, ,3 0,067 1, ,32 1,368 0, ,2 0,069 1, ,40 1,539 0, ,2 0,069 1, ,50 1,767 0, ,0 0,071 1, , , ,9 0,071 1, ,70 2,270 0, ,8 0,073 1, ,80 2,545 0, ,6 0,073 1, ,90 2,835 0, ,5 0, ,142 0, ,3 0,075 2, ,12 3,530 0, ,1 0,077 2, ,24 3,940 0, ,077 2, ,36 4,374 0, ,079 2, ,50 4,909 0, ,079 2, ,65 5,515 0, ,081 2, ,80 6,157 0, ,081 2, , ,084 3, ,15 7,793 0, ,084 3, ,35 8,814 0, ,086 3, ,55 9,898 0, ,086 3, , , ,089 3, ,57 0, ,089 4,
14 ALUMIINILANGAN TUOTETIEDOT DAMID - AL DAFIBRE - AL DAMIDFIBRE - AL Lämpöluokka/ lämmönkestoisuus Normi Eriste Mitat Grad 2 Ominaisuudet Lämmönkestoisuus/ C Lämpöshokki/ C Käyttökohteet DAMID AL Vastaa Vastaa Vastaa IEC IEC /-31 IEC /-31 NEMA MW 35-A NEMA MW 42-A NEMA MW 42-A /MW 52-A /MW 52-A THEIC-modifioitu 1-3 kertainen lasikuitu- THEIC-modifioitu polyesteri-imidi, punos, eristetty polyesteri-imidi, päällimmäinen kerros polyuretaani- (155) päällimmäinen kerros polyamidi-imidiä tai polyesteri-imidi- polyamidi-imidiä, lakalla (180) 1-3 kertainen lasikuitupunos, eristetty polyuretaani- (155) tai polyesteri-imidilakalla (180) Kts. alla Kts. alla Kts. alla Kestää hyvin: Kestää hyvin: Kestää hyvin: - lämpöä - lämpöä - lämpöä Sopii keveisiin - mekaanista rasitusta - mekaanista rasitusta rakennelmiin Sopii keveisiin rakennelmiin > 200 > 155 > 180 > 155 > 180 > Öljyjäähdytetyt Suuret moottorit Sähkökoneet muuntajat Generaattorit Generaattorit Kuivaeristetyt Hitsauskoneet muuntajat Magneettikelat Pienet muuntajat Hitsausmuuntajat Paksuus/mm Paksuus/mm 9,0 10, ,0 20,0 DAFIBRE AL Paksuus/mm DAMIDFIBRE AL 14 9,0 10, ,0 20,0 9,0 10, ,0 20,0
15 PAKKAUSTEN MITAT JA PAINOT Pakkauksen tyyppi Kela Materiaali Mitat/mm A B C D E1 E Taarapaino kg 0,60 1,35 3,20 Langan paino Cu/Al kg/rll 12/- 22/- 42/- Langan paino Cu/Al kg/kuljetuslava 432/- 572/- 420/- Tynnyri ,70 9,40 88/26 175/60 528/ /300 Kela 250/ / / / /935 teräs ,30 4,40 7,30 20, /- 80/- 180/- 400/- 800/- 546/- 560/- 720/- 800/- 800/- Purkki eng. 510 pahvi pahvi pahvi ,40 7,40 10,40 175/- -/56 -/ /- -/168 -/360 Kotelo 250/ / / E1 60 STANDARDIPAKKAUKSET Tyyppi Kela Tynnyri Kela 250/ /630 Purkki eng 510 Pakkauksia on: - käsiteltävä varovasti - suojattava lialta - suojattava kastumiselta - säilytettävä sisätiloissa Mitat/mm 0,20 < 0,63 0,63 < 2,65 2, ,20 1,80 0,60 1,80 1,70 0 1,18 0 1,18 0 Dahréntrådin etikettiä ei saa poistaa, eikä pakkauksiin saa tehdä muita merkintöjä Katso erilliset palautusohjeet. A B øc ød øe KULJETUSPAKKAUKSET A E Tuote pyörölanka, Cu pyörölanka, Cu pyörölanka ja muotolanka, Al pyörölanka, Cu muotolanka, Cu/Al muotolanka, Cu/Al pyörölanka, Cu pyörölanka, Cu pyörölanka, Cu pyörölanka, Al pyörölanka, Al A B C D2 D ø 125 E2 Pakkaukset pakataan EUR-standardilavoille. Kuvissa näkyy tavallisimmat kuljetuspakkaukset. Pakkaukset kiinnitetään vahvalla teräsnauhalla. Pakkausten päällä ja väleissä käytetään kestävää vaneria. Lisäsuojana voidaan käyttää kansia. Tynnyri A E Purkki Kela Kartiokela 15
16 AB Dahréntråd Jonslund SE Nossebro Sweden Phone: +46 (0) Fax: +46 (0) Skara Grästorp Vara E 20 Jonslund Nossebro Sollebrunn Herrljunga Vårgårda Alingsås E 20 Gothenburg/Göteborg
KUPARILANKOJEN TUOTETIEDOT
KUPARILANKOJEN TUOTETIEDOT DAMID DAMIDFIBRE DAMIDOGLAS DAMIDFIBRE EPOXY UL-hyväksyntä Lämpöshokki/ C 155 180 155 155 IEC 60317-29 IEC 60317-32/-31 NEMA MW 36-C NEMA MW 42-C/52-C THEIC-modifioitu THEIC-modifioitu
PYÖRÖ- JA MUOTOKUPARI- LANKOJEN TEKNISET TIEDOT
PYÖRÖ- JA MUOTOKUPARI- LANKOJEN TEKNISET TIEDOT KORKEAN TEKNOLOGIAN YRITYS Dahréntråd on Euroopan suurimpia ja moderneimpia kupari- ja alumiinilankojen valmistajia. Yritys valmistaa vuosittain yli 30 000
Normaalisti valmistamme vastuksia oheisen taulukon mukaisista laadukkaista raaka-aineista. Erikoistilauksesta on saatavana myös muita raaka-aineita.
Putkivastuksien vaippaputken raaka-aineet Vastuksen käyttölämpötila ja ympäristön olosuhteet määräävät minkälaisesta materiaalista vastuksen vaippaputki on valmistettu. Tavallisesti käytettäviä aineita
KEHITTYNYT PUTKJÄRJESTELMÄ TYHJIÖPUTKIKERÄIMIÄ VARTEN
KEHITTYNYT PUTKJÄRJESTELMÄ TYHJIÖPUTKIKERÄIMIÄ VARTEN Powered by TCPDF (www.tcpdf.org) Jopa lämpötilaltaan +220 C:n käyttökohteisiin Integroitu lämpötila-anturin johto Tuottaa hyvän UV-säteilyn kestävyyden
Laajentuvat suojapunokset PLIOSIL, työkalut Kestävä rakenne, hyvä lämmönkesto
A6 Laajentuvat suojapunokset PLIOSIL, työkalut Kestävä rakenne, hyvä lämmönkesto Laajentuvat suojapunokset PLIOSIL PLIOSIL SES-STERLING on muovisten suojapunosten suurimpia toimittajia. PLIOSIL laajentuva
Inbux Oy AB Erikoisteräkset
Nauhat Levyt Langat Jousiteräkset Profiilit Putket Tankoteräkset Työkaluteräkset RAAKA-AINEET, PUOLIVALMISTEET JA KOMPONENTIT SUOMEN TEOLLISUUDELLE Oy Inbux AB, aikaisemmin K. Buxhoeveden Insinööritoimisto,
Teflonletkut. Poimutettu teflonletku Sileä teflonletku
Teflonletkut Poimutettu teflonletku Sileä teflonletku Teflonletkut Poimutettu 300-sarja 300-sarjan PTFE-letku on sopii erityisesti elintarvike-, lääke- ja kemianteollisuuden käyttöön. Se kestää erittäin
Cables in motion ALINDUFLEX. tekee sen helpoksi ALINDUFLEX
ALINDUFLEX Cables in motion tekee sen helpoksi ALINDUFLEX ALINDUFLEX-TKD:n vallankumous kumikaapeleihin Erittäin taipuisa alumiinijohdin eristettynä laadukkaalla erikoiskumiseoksella sekä C8-liitostekniikka
SYTTYMÄTÖN PUHTAASTA ALUMIINISTA VALMISTETTU VAIPPAJÄRJESTELMÄ
SYTTYMÄTÖN PUHTAASTA ALUMIINISTA VALMISTETTU VAIPPAJÄRJESTELMÄ Powered by TCPDF (www.tcpdf.org) Hyvä mekaanisten iskujen kestävyys Esivalmistetut kulmat on helppo asentaa Hyvä meriveden kestävyys Made
Maalikerrokset ja niiden ominaisuudet. Pienin sis. pokkaussäde
Sida 1/6 TAULUKKO 1 Maalikerrokset ja niiden ominaisuudet Sisäkäyttö/ Ulkokäyttö I/O Nim. paksuus µm Kiilto yksikköä Pienin sis. pokkaussäde 1 mm Vähimmäislämpöt. kaavauksessa C Iskunlujuus J Kynän kovuus
Uponor-paineputkijärjestelmä PE100 turvallinen valinta juoma- ja jätevesien johtamiseen 04 I
U P O N O R Y H D Y S K U N TA - J A Y M P Ä R I S T Ö T E K N I I K K A U p o n o r - p a i n e p u t k i - j ä r j e s t e l m ä p e 10 0 Uponor-paineputkijärjestelmä PE100 turvallinen valinta juoma-
KOVAJUOTTEET 2009. Somotec Oy. fosforikupari. hopea. messinki. alumiini. juoksutteet. www.somotec.fi
KOVAJUOTTEET 2009 fosforikupari hopea messinki alumiini juoksutteet Somotec Oy www.somotec.fi SISÄLLYSLUETTELO FOSFORIKUPARIJUOTTEET Phospraz AG 20 Ag 2% (EN 1044: CP105 ). 3 Phospraz AG 50 Ag 5% (EN 1044:
Metalliletkut. Ruostumattomat metalliletkut. Oy Finn-Gamec Ab. Puh Fax.
Metalliletkut Ruostumattomat metalliletkut Metalliletkut Letkutyyppi 4580, 4581BSA standardi Metalliletku AISI 316L, punos AISI 304 4580 BSA ilman punosvahvistetta 4581 BSA yhdellä punoksella vahvistettu
Sähköpistokkeet Kontaktisillat Kontaktisillat ja kaapelit. Luetteloesite
Sähköpistokkeet Kontaktisillat Luetteloesite 2 Sähköpistokkeet Kontaktisillat Ohjaus: Kaapelin välityksellä (sinkityt johtimen päät) Magneettikäämien lukumäärä: 1 3 Tarvikkeet Sovitin kosketinsilloille
Taipuisat ohjaus- ja liitäntäkaapelit
Taipuisat ohjaus- ja liitäntäkaapelit PL 74 Ratastie 12 FIN-03101 NUMMELA Puh. (09) 225 2260 Fax (09) 2252 2610 -ohjauskaapelit Ö-JB/OB sivu 4 Ö-JB/OB-YCY sivu 6 Ö-JB/OB-YSY sivu 8 Ö-JZ/OZ sivu 10 Ö-JZ/OZ-YCY
PUR-kaapelit Liitäntäjohdot. more than you expect
PUR-kaapelit Liitäntäjohdot more than you expect PUR energiansiirtokaapelit PUR-574 Käyttö Ohjauskaapelina jatkuvasti liikkuviin asennuksiin robotti- ja tavarankäsittelysovelluksissa, joissa tarvitaan
Kaapelikenkälatan reikä SS-ISO 273:n mukaan
Al-liittimet Elpressin liittimet Al-kaapeleille on valmistettu puhtaasta 99,7 %:n umpialumiinista. Valmistae Al-liittimiä tyyppiä AK ja AS sekä myös paljon asiakaskohtaisesti suunniteltuja liittimiä, joiden
METALLIT KUPARI KUPARI... 56-65. Levyt... 58 Nauhat... 58 Tangot... 59-61 Langat... 61 Tekniset tiedot... 62-65 Tuotantopalvelut...
KUPARI... 56-65 KUPARI Levyt... 58 Nauhat... 58 Tangot... 59-61 Langat... 61 Tekniset tiedot... 62-65 Tuotantopalvelut... 65 puolivalmisteet ovat mahdollistaneet uusia käyttöalueita kuljetusväline-, metalli-,
Takasin sisällysluetteloon
Tässä esitteessä on taulukot eri materiaalien ominaisuuksista. Taulukoiden arvot ovat suunta-antavia. Tiedot on kerätty monista eri lähteistä, joissa on käytetty eri testausmenetelmiä, joten arvot eivät
LÄMMÖNKESTÄVÄT KAAPELIT
LÄMMÖNKESTÄVÄT KAAPELIT KOMPONENTIT JA ERIKOISKAAPELIT 1 SKS-automaatio Oy Martinkyläntie 50, PL 122, 01721 Vantaa, http://www.sks.fi, faksi 852 6820, puh. *852 661 Etelä-Suomi Martinkyläntie 50 01720
Enkolit Peltiliima Kaikille rakennusten suojapellityksille
Peltiliima Kaikille rakennusten suojapellityksille Peltiliima Pitkäaikaisille kestäville kiinnityksille! Enkolit peltiliimaa on käytetty yli 50 vuotta rakennusten suojapellitysten liimaukseen. Taloudellisesti
Moninapapistoliittimet Sarja Han
Moninapapistoliittimet Sarja LUETTELO-OSIO: 01 KOMPONENTIT J ERIKOISKPELIT 1 3 Sisältö Sivu Tekniset tiedot......................................... 01.10 Tekniset tiedot 3 HRX -tekniikalla.......................
ULKOALUEIDEN SULANAPITOKAAPELI
ULKOALUEIDEN SULANAPITOKAAPELI PST 30 SULANAPITOKAAPELI PST30 sulanapitokaapelin ensisijaiset käyttökohteet ovat ulkoalueiden, ajoluiskien, lastauslaitureiden ja vastaavien sulanapitolämmitykset. PST 30
AURINKOSÄHKÖPANEELI YKSIKITEINEN - SI-ESF-M-M156-72
Paneelit on valmistettu erittäin puhtaasta yksikiteisestä piistä ns. Czochralski menetelmällä (CZ). Menetelmän hyöty on aurinkokennon hyötysuhteen kasvu, sillä yhdenmukainen kiderakenne vähentää rekombinaatiota.
RG7H1R-1,8/3 kv 26/45 kv RG7H1OR-1,8/3 kv 18/30 kv
Lyijytön Keskisuuri jännite Energia RG7H1R-1,8/3 kv 26/45 kv RG7H1OR-1,8/3 kv 18/30 kv Rakennus ja vaatimukset: CEI 20-13, IEC 60502 Osittaisten purkauksien mitta: CEI 20-16, IEC 60885-3 Liekin leviämisen
Pyörrehajotin. Mitat. Tuotekuvaus. Moottorityyppi
Mitat B H Ød H/ ØA Tuotekuvaus on pyörrehajotin (RCW) integroidulla liitäntälaatikolla erityisesti korkeisiin huonetiloihin. Laitteessa on säädettävät siivet, joilla puhalluskuvio voidaan vaihtaa pystysuorasta
KIMARK 30 W/m -lämpökaapelin asennusohje
KIMARK 30 W/m -lämpökaapelin asennusohje KIMARK-lämmityskaapelin asennusohje Tuotetiedot: Yksijohtiminen lämpökaapeli, sis. 2 m:n kylmäkaapelit. Teho 30 W/m, 230 V AC. Kaapeli on teräsarmeerattu ja palosuojattu.
Piikkirima, kullattu 2,54 mm 2 x 40 Tuote n:o
Piikkirima, kullattu,54 x 40 Tuote n:o 4747-0 Piikkirima, kullattu,54 1 x 40 Tuote n:o 4747-01 Oikosulkupala,54 lyhyt Tuote n:o 4747-601 Oikosulkupala,54 hännällä Tuote n:o 4747-60 Johdonpäätehylsy Eristetty,
Verkkodatalehti IMP05-01BPSVU2S IMP INDUKTIIVISET LÄHESTYMISKYTKIMET
Verkkodatalehti IMP05-01BPSVU2S IMP A B C H I J K L M N O P Q R S T simerkkikuva Yksityiskohtaiset tekniset tiedot Ominaisuudet Rakenne Tilaustiedot Tyyppi Muita laiteversioita ja varusteita Kierrekoko
Sähköpistokkeet Moninapapistoke Moninapapistokkeet ja kaapelit. Luetteloesite
Moninapapistokkeet ja kaapelit Luetteloesite 2 Moninapapistokkeet ja kaapelit DIN 41612/IEC 603-2 (muoto C/2) Liitäntäjohto, jossa pistoke ja rasia Liitin, C/2 Sarjalle CL03, CL03-XL 4 Liitin, D-Sub, 25-napainen
KORKEALUOKKAINEN JA TEHOKAS ERISTE PITKÄAIKAISEEN ENERGIANSÄÄSTÖÖN, LUOTETTAVA JO 40 VUODEN AJAN
Powered by TCPDF (www.tcpdf.org) Powered by TCPDF (www.tcpdf.org) KORKEALUOKKAINEN JA TEHOKAS ERISTE PITKÄAIKAISEEN ENERGIANSÄÄSTÖÖN, LUOTETTAVA JO 40 VUODEN AJAN Jopa 85 % energiasäästöt Microban -antimikrobituotesuojalla
Reikälevyt Varasto- ja tilausvalikoima
eikälevyt Varasto- ja tilausvalikoima 1 ikä, C = neliöreikä, L = pitkäreikä, = pyöreäreikä, T = kolmiojako, C = neliöreikä, U = neliöjako L = pitkäreikä, T = kolmiojako, U = neliöjako EIKÄISET ikä, SEOSTAMATON
H e l a T a p e. A s e n n u s t a r v i k k e e t
A s e n n u s t a r v i k e A s e n n u s t a r v i k k e e t H e l a T a p e S ä h k ö - j a k a n g a s t e i p i t k a a p e l e i d e n, j o h t i m i e n j a j o h d i n n i p p u j e n s u o j a
Polyuretaaniset hammashihnat
Yleistä tietoa hihnojen kehitys on mennyt eteenpäin samaan suuntaan kuin kumihihnojenkin eli kohti suurempaa tehonsiirtokykyä ja parempaa asemointitarkkuutta. Ensimmäiset hihnat valmistettiin trapetsin
MDY-kiskosiltajärjestelmä Luotettava ja turvallinen ratkaisu tehonsiirtoon muuntajalta kojeistoon ja kojeisto-osien välillä
MDY-kiskosiltajärjestelmä Luotettava ja turvallinen ratkaisu tehonsiirtoon muuntajalta kojeistoon ja kojeisto-osien välillä MDY-kiskosillan monipuoliset käyttömahdollisuudet MDY-kiskosiltajärjestelmä on
Sähköpistokkeet Kontaktisillat Kontaktisillat. Luetteloesite
Sähköpistokkeet Kontaktisillat Kontaktisillat Luetteloesite 2 Sähköpistokkeet Kontaktisillat Kontaktisillat Ohjaus: Pistoke M12 Pistoke, M12x1, 4-napainen Magneettikäämien lukumäärä: 1 3 Ohjaus: Pistoke
Täyttää painelaitedirektiivin 97/23/EC vaatimukset. Kaasu, ryhmä 1.
Operation haponkestävä teräs WAFER tyyppi C ont R o L Käyttö ja rakenne Versio Wafer tyyppi 411 (410) läppäventtiileitä käytetään vaativiin sulku- ja säätötehtäviin. Venttiili on tiivis molempiin virtaussuuntiin.
SES nippusiteet ja tarvikkeet
SES nippusiteet ja tarvikkeet Ominaisuudet ja edut STERLING tarjoaa erityisen kattavaa valikoimaa nippusiteitä. nippusiteet leveyksinä 2,2...13 mm (sidontavoima 8... 114 kg) nippusiteet pituuksina 85...830
Selenium LED yksinkertaisesti tehokas
Lighting Selenium LED yksinkertaisesti tehokas Selenium LED Selenium LED on kustannustehokas tievalaisin, jolla on yli 60%:n energiansäästö perinteisiin ratkaisuihin verrattuna. Valaisimen yksinkertainen
Hinnasto. Voimassa 8 / 2015 alkaen
Hinnasto Voimassa 8 / 2015 alkaen MUITA VAHVUUKSIA JA KOKOJA TOIMITAMME SOPIMUKSEN MUKAAN 36220 KANGASALA SISÄLLYSLUETTELO MATERIAALI SIVU PMMA XT 3-4 PMMA GS 4-5 PMMA -LIIMAT 5 PC 6-7 PC LIIMAT 7 PETG
Täytelangan oikea valinta
Täytelangan oikea valinta - HITSAUSKONEET - Lincoln Electric Nordic - LISÄAINEET - Mestarintie 4 - VARUSTEET- PL 60 Eura Puh: 0105223500, fax 0105223510 email :jallonen@lincolnelectric.eu Prosessikuvaus
PE100-putkiyhdevalikoima sähkö- ja puskuhitsaukseen
U P O N O R Y H D Y S K U N TA - J A Y M P Ä R I S T Ö T E K N I I K K A U p o n o r - p a i n e p u t k i - y h t e e t p e 10 0 PE100-putkiyhdevalikoima sähkö- ja puskuhitsaukseen 04 I 2009 51019 229
BUDERUS EDELSTAHL. Buderus Edelstahl GmbH l P.O. 1449 l D- 35576 Wetzlar
PYÖRÖTERÄKSET BUDERUS EDELSTAHL Saksalainen Buderus Edelstahl GmbH on Euroopan johtavia korkealaatuisten vaihde- ja erikoisterästen valmistajia. Buderuksen kokemus erikoisterästen valmistuksesta ja jalostuksesta
kansainvälisyys JACQUET johtava, maailmanlaajuinen ruostumattomien kvarttolevyjen käyttäjä 483 työntekijää
JACQUET kansainvälisyys johtava, maailmanlaajuinen ruostumattomien kvarttolevyjen käyttäjä 43 työntekijää 3 yksikköä 20 eri maassa / 21 palvelukeskusta 7 500 asiakasta 60 eri maassa liikevaihto 23 M5 7
a Strong Aura Aura SI PARHAAKSI KATTOSI PARHAAKSI pi betonikattotiili Ulkomitat: erikoispinnoitteella
a Strong Aura Aura attotiili AURA-kattotiili perinteisenä betonikattotiilenä perinteisenä betonikattotiilenä sopii sopii ltaan suomalaisiin muotoilultaan rakennuksiin. suomalaisiin Kattotiilen rakennuksiin.
CoreLine Tempo Small - kustannustehokas heitinratkaisu aluevalaistukseen
Lighting CoreLine Tempo Small - kustannustehokas heitinratkaisu aluevalaistukseen Coreline tempo small CoreLine tempo small -valikoiman tehokkaat valaisimet on suunniteltu korvaamaan suoraan perinteinen
PATENTOITU HELPOSTI ASENNETTAVA ESIERISTETTY PUTKIJÄRJESTELMÄ TEHOKKAITA AURINKOLÄMPÖJÄRJESTELMIÄ VARTEN
Powered by TCPDF (www.tcpdf.org) Powered by TCPDF (www.tcpdf.org) PATENTOITU HELPOSTI ASENNETTAVA ESIERISTETTY PUTKIJÄRJESTELMÄ TEHOKKAITA AURINKOLÄMPÖJÄRJESTELMIÄ VARTEN Vähentää asennuskustannuksia ja
Anturit Lähestymisanturit Sarja IN1. Luetteloesite
Anturit Lähestymisanturit Sarja IN1 Luetteloesite Anturit Lähestymisanturit Sarja IN1 Anturi, Sarja IN1 sarjan LU6 lukitukseen 3 Liitin, M1x1, 5-napainen, A-koodattu, suora Koskien CANopen, DeviceNet Liitin,
Nostin- ja kuljetinkettingit
Nostin- ja kuljetinkettingit 212 WWW.ERLATEK.FI RUD Nostinkettingit RUD on EN818-7 mukaisten nostinkettinkien suurin valmistaja maailmassa. Kettingit sopivat niin moottoroituihin nostimiin kuin käsitaljoihinkin.
Tuloilmalaite RPPA, ROPA
Tuloilmalaite RPPA, ROPA RPPA ja ROPA ovat hiljaisia kattoon asennettavia tuloilmalaitteita, jotka sisältävät hajottimen RPPH tai ROPH sekä tasauslaatikon ATTC. Tuloilmalaitteeseen RPPA kuuluu RPPH-hajotin,
LÄPPÄVENTTIILI WAFER tyyppi haponkestävää terästä 411 (410) sarjat PN40 41101, 41001 sarjat höyrylle (fire safe rakenne)
Operation WAFER tyyppi haponkestävää terästä 41101, 41001 sarjat höyrylle (fire safe rakenne) C ont R o L Käyttö ja rakenne Versio Wafer tyyppi 411 (410) läppäventtiiliä käytetään teollisuusputkistoissa
BI-METALLILÄMPÖMITTARI Ø 100 mm TEKNILLISET TIEDOT TYP. M-103T/BP/F5 SUOJAUSLUOKKA: < 250ºC
TYP. M-103T / B / F5 BI-METALLILÄMPÖMITTARI Ø 100 mm TEKNILLISET TIEDOT TYYPPI: M-103T/B/F5 KOTELO: AISI 304 SUOJUS: AISI 304 bajonettirengas TUNTOELIN: AISI 316 Ø 8 mm haponkesrtävä LIITÄNTÄ: Takaa, keskeltä
MESSINGIT SISÄLLYSLUETTELO
SISÄLLYSLUETTELO Levyt 74 Nauhat 75 Tangot 75-77 Ainesputket 77 Harkot 77 Kuusiotangot 78 Lattatangot 79 Profiilit 80 81 Putket 81-82 Langat 82 Tekniset tiedot 83 87 Tuotantopalvelut 86 Värikoodit 87 73
Väyläliitännät Linkkirakenne DDL Linkkirakenne DDL, I/O-moduulit. Luetteloesite
Väyläliitännät Linkkirakenne DDL Luetteloesite Väyläliitännät Linkkirakenne DDL T/L-moduuli V-muotoilu I/O-moduuli aktiivinen ATEX-sertifioitu 3 V-muotoilu I/O-moduuli aktiivinen ATEX-sertifioitu 4 V-muotoilu
CAVEL CAVEL DKTCOMEGA:n tehtävä
koaksiaalikaapelit Italiana Conduttori Srl on valmistanut koaksiaalikaapeleita CAVEL tuotemerkillä vuodesta 1968 alkaen. Näiden vuosien aikana yritys on jatkuvasti kasvanut. CAVEL on tunnettu ja saanut
aquatherm ISO aquatherm Eristetty fusiohitsaus-putkistojärjestelmä aquathem ISO - Tekniikka, rakentaminen ja käyttö
aquatherm ISO Eristetty fusiohitsaus-putkistojärjestelmä aquathem ISO - Tekniikka, rakentaminen ja käyttö aquatherm TUOTETUNNUKSET Putkistojärjestelmä aquatherm ISO Yksi energiatehokkaimmista metodeista,
AURINKOSÄHKÖ AURINKOPANEELIT MONIKITEINEN - SI-ESF-M-NE-P-20W
Solar Innova käyttää uusinta materiaaleja valmistaa aurinkopanee. Meidän moduulit ovat ihanteellisia tahansa sovellus, joka käyttää valosähköinen vaikutus kuin puhtaana energialähteenä, koska sen minimaalinen
AURINKOSÄHKÖ AURINKOPANEELIT MONIKITEINEN - SI-ESF-M-BIPV-SM-P156-48
Solar Innova käyttää uusinta materiaaleja valmistaa aurinkopanee. Meidän moduulit ovat ihanteellisia tahansa sovellus, joka käyttää valosähköinen vaikutus kuin puhtaana energialähteenä, koska sen minimaalinen
DHN HEPA-suodattimella varustettu hajotin
DHN HEPA-suodattimella varustettu hajotin Version: 16.02.2012 Radiaali- tai pyörreilmasuihku yksilöllisesti säädettävien suuttimien kautta, sopii myös poistoilmasovelluksiin. Laite voidaan asentaa kattoon
Koneen ominaisuudet METALEX SÄHKÖINEN-DIGITAALINEN PUTKENTAIVUTUSKONE
METALEX SÄHKÖINEN-DIGITAALINEN PUTKENTAIVUTUSKONE Koneen ominaisuudet max 50 ohjelmaa max taivutuskulma per ohjelma on 9 kappaletta on saatavilla lukuisilla varusteilla eri putkimalleille ja paksuuksille
MONIKÄYTTÖINEN RATKAISU AMMATTILAISILLE
MONIKÄYTTÖINEN RATKAISU AMMATTILAISILLE Powered by TCPDF (www.tcpdf.org) Täydellinen valikoima kaiken kokoisille putkille ja kanaville helposti levitettäviä tuotteita Tehokas lämpöhäviöiden esto Järjestelmän
ASENNUSOHJE AMMATTILAISELLE SATINE MICROCEMENT MEDIUM SILEÄLLE, UUDELLE POHJALLE MÄRKÄTILAAN
Suosittelemme aina käyttämään asentajaa, jolla on kokemusta mikrosementti-tuotteista. Tämä on erityisen suositeltavaa, kun kyseessä on märkätila. RAKENNE JA AIKATAULUTUS: 1. Cement primer + verkko, kuivumisaika
TALOUDELLINEN VAIHTOEHTO KUPARILLE
TALOUDELLINEN VAIHTOEHTO KUPARILLE Powered by TCPDF (www.tcpdf.org) Kevyt, kustannustehokas ja kierrätyskelpoinen alumiiniputki Yhteensopiva useimpien kylmäaineiden kanssa, kuten R410A ja R407C Pinnoite
TEKNISET TIEDOT Pakokaasukela sarja 865, jousipalautteinen
TEKNISET TIEDOT Pakokaasukela sarja 865, jousipalautteinen No. 981117101 Kuvaus Turvalukitus mahdollistaa rummun lukitsemisen letkunvaihdon yhteydessä. Räikkämekanismi lukitsee uloskelatun letkun halutulle
vinssit 2 0 1 1-2 0 1 2
2 0 1 1-2 0 1 2 vinssit VINSSIT RC-120000... RC-120000-24...24 V nimellinen 5448 kg (12000 lb) välityssuhde 295,75:1 moottori sarjaan käämitty 3,6 kw ~ 4,8 hp rummun koko ø 67 mm x 228 mm galvanoitu ilmailuvaijeri
Liittimet Paineilmapistooli Paineilmapistooli. Luetteloesite
Liittimet Paineilmapistooli Paineilmapistooli Luetteloesite 2 Liittimet Paineilmapistooli Paineilmapistooli Paineilmapistooli ja ilmansäästösuutin 3 Paineilmapistooli ja pidennysputki 5 Tarvikkeet Turvasuutin
EINO TALSI RIPAPUTKIPATTERIT TYYLIKÄSTÄ LÄMMÖNTUOTTOA
EINO TALSI RIPAPUTKIPATTERIT TYYLIKÄSTÄ LÄMMÖNTUOTTOA JOUSTAVAA SUUNNITTELUA MUKAUTUU ERI TILOIHIN Eino Talsi Oy on osa Ekocoil-konsernia. Se on useiden vuosikymmenien ajan erikoistunut ripaputkituotteiden
linjasäätöventtiili MSV-F
Kertasääteinen laipallinen linjasäätöventtiili Käyttö on kertasääteinen laipallinen linjasäätöventtiili käytettäväksi vesimäärän rajaamiseen keskuslämmitys -, kaukolämmitys - ja jäähdytysverkostoissa.
LÄPPÄVENTTIILI haponkestävä teräs WAFER tyyppi 411- (41000) sarjat
Operation haponkestävä teräs WAFER tyyppi 11- (1000) sarjat C ont R o L Käyttö ja rakenne Versio 07-09-011 Wafer tyyppi 11 (1000) läppäventtiileitä käytetään vaativiin sulku- ja säätötehtäviin. Venttiili
Cleanroom LED hygieeninen ja tehokas
Lighting Cleanroom LED hygieeninen ja tehokas Cleanroom LED Erittäin hygienisissä tiloissa, kuten sairaaloissa, laboratorioissa ja esim. elintarviketeollisuudessa tarvitaan erityisiä IP65-luokiteltuja,
Pehmokäynnistimet. Tyyppi PSR. Uusi. Esite PSR1FI06_11 1SFC132003C1801
Pehmokäynnistimet Tyyppi PSR Esite PSR1FI06_11 1SFC132003C1801 Uusi ABB-pehmokäynnistimet Yleistä Vasemmalla: yhdistelmä, jossa on PSR ja moottorinsuojakytkin MS116 Yllä: PSR16, PSR30 ja PSR 45 *) Moottorin
ASENNUSOHJE PALOKITTI
ASENNUSOHJE PALOKITTI Würth Palokitti on muokattava palokatkotuote kaapeli- ja putkiläpivientien tiivistämiseen, sekä seinä että lattiarakenteissa. Ominaisuudet: Muokattava punainen kitti, toimitetaan
Kaapelinsuojaus ja -liitostarvikkeet
APCR APCR Estokelaparisto Automaattinen estokelaparisto kiinteistöjen ja teollisuuden pienjännitejakeluun. Jännite 400 690V, loisteho 100 300 kvar, kuristin 7 % tai 12,5 %. Pariston kokonaismitat 2000x600x550
HELAVIA. HELAVIA läpiviennit ja valuosat POLYKLOROPREENIKUMIA (neopreeni)
läpiviennit ja valuosat POLYKLOROPREENIKUMIA (neopreeni) STERLING käyttää uudenaikaisia tuotantolaitteita ja on pysynyt teknologian kärjessä jatkuvan tutkimuksen ja tuotekehittelyn ansiosta. Muottien oma
EFix vihreämpi toimisto
Lighting EFix vihreämpi toimisto EFix, ripustusasennettava TPS260 EFix TL5 -valikoiman valaisimet ovat luotettavia, taloudellisia ja innovatiivisia valaistusratkaisuja. EFix-valaisinten avulla voidaan
Johdinsiteet ja kiinnitystarvikkeet. Q-sarja. Innovatiivinen ja nopea kaapelien sidonta ja kiinnitys
Innovatiivinen ja nopea kaapelien sidonta ja kiinnitys Uutuudet Sivu n esittely 3 n johdinsiteiden esittely 4 n johdinsiteet, polyamidi 6.6 (PA66), luonnonväri ja musta 6 n johdinsiteet, polyamidi 6.6
LÄPPÄVENTTIILI hiiliterästä WAFER tyyppi 311- (310-312) sarjat
Operation hiiliterästä WAFER tyyppi 311- (310-312) sarjat C ont R o L Käyttö ja rakenne Versio 23-07-2015 Wafer tyyppi 311 (310-312) läppäventtiiliä käytetään teollisuusputkistoissa vaativiin sulku- ja
Kutistemuoviset suojaputket ja holkit
A4 Kutistemuoviset suojaputket ja holkit Saatavana myös kattava SES Pääluettelo Kutistemuoviset suojaputket ja holkit SES valmistaa kahdentyyppisiä kutistemuovisia suojaputkia. Materiaalin valinta riippuu
LAADUKAS PVC-PINNOITE
LAADUKAS PVC-PINNOITE Powered by TCPDF (www.tcpdf.org) Laaja valikoima kulmia, T-kappaleita ja kalvoja Pitkäikäinen, iskunkestävä pinnoite Älykäs inventaarion pienentäminen useiden Okapak-kulmayhdistelmien
HENSOTHERM 4KS - Palosuojamaali
HENSOTHERM 4KS - Palosuojamaali OMINAISUUDET JA KÄYTTÖ: HENSOTHERM 4KS on paisuva, vesiohenteinen palosuojamaali. Maalin korkean viskositeetin ja hienojakoisuuden ansiosta palosuojamaalattu pinta on tasainen.
Metallien kierrätys on RAUTAA!
Metallien kierrätys on RAUTAA! METALLEJA VOI KIERRÄTTÄÄ L O P U T T O M A S T I M E T A L L I N E L I N K A A R I Metallituotteen valmistus Metallituotteen käyttö Metallien valmistuksessa raaka-aineiden,
www.teknikum.com Polymer solutions Polymeeriratkaisut
www.teknikum.com Polymer solutions Polymeeriratkaisut Polymeeriratkaisut Polymeerisovellusten ammattilaiset palveluksessasi Teknikum tarjoaa asiakaskohtaisia polymeeripohjaisia tuotteita ja ratkaisuja.
LUO HILJAINEN YMPÄRISTÖ
LUO HILJAINEN YMPÄRISTÖ Powered by TCPDF (www.tcpdf.org) Ylivoimaista äänieristystä Joustava ja kevyt Ääni- ja lämpöeristys yhdessä 97 Powered by TCPDF (www.tcpdf.org) Tekniset tiedot - ArmaSound RD120
JOUSTAVA ERISTYSJÄRJESTELMÄ LUOTETTAVAAN KONDENSAATION HALLINTAAN, LUOTETTAVASTI 40 VUODEN AJAN
JOUSTAVA ERISTYSJÄRJESTELMÄ LUOTETTAVAAN KONDENSAATION HALLINTAAN, LUOTETTAVASTI 40 VUODEN AJAN Powered by TCPDF (www.tcpdf.org) Sisäänrakennettu vesihöyrysuoja vähentää syöpymisriskiä eristeen (CUI) alla
PRONSSISEOKSET AIHIOT JA LIUKULAAKERIT
PRONSSISEOKSET AIHIOT JA LIUKULAAKERIT MEKAANISET RAKENNEOSAT 2 SKS Mekaniikka Oy Etelä-Suomi Länsi-Suomi Keski-Suomi Tavaraosoite Martinkyläntie 50 Mustionkatu 8 Hämeenkatu 6A Martinkyläntie 50 01720
Osat ja materiaalit DIN-standardin mukaisesti
NORMACONNECT FGR Materiaalit Osat ja materiaalit DIN-standardin mukaisesti NORMACONNECT putkiliittimiä on saatavissa materiaaleista W2, W4 ja W5 valmistettuina. Tukirengas on saatavissa ainoastaan materiaalista
Kutistemuoviset suojaputket ja hylsyt
Kutistemuoviset suojaputket ja hylsyt SES valmistaa kahdentyyppisiä kutistemuovisia suojaputkia. Materiaalin valinta riippuu käyttöympäristön vaatimuksista, taloudellisista seikoista ja ulkonäkövaatimuksista.
Advanced Materials Araldite 2033 TUOTESELOSTE
Advanced Materials Araldite 2033 TUOTESELOSTE Araldite 2033 Musta kaksikomponenttinen epoksiliima Ominaispiirteet Itsestäänsammuva UL 94 V-0 Hyvät täyttöominaisuudet Keskipitkä avoin aika Korkea lujuus
HAMMASHIHNAT. Materiaali
HAMMASHIHNAT Tekniset tieot Vakiohihnaleveys ja suurin vetovoima (N) avoimessa pituuessa. Ota yhteys meihin hihnapituuen laskemiseksi. Teräslankavahvisteinen polyuretaani MM-JAOISET HAMMASHIHNAT Suurin
3M Scotch-Weld Vesiohenteiset liimat
3M Scotch-Weld Vesiohenteiset liimat täydellinen vaihtoehto liuotinohenteisille liimoille Monien mielestä vesiohenteisten liimojen kuivumisajat ovat pitkät. 3M Fast Tack 1000NF ja 3M Scotch-Weld 49 Eristeliima
PESUKARHU SUIHKUPUTKET
Pesukarhu suihkuputket ovat tunnettuja laadukkaista materiaaleistaan ja harkitusta muotoilustaan. Suihkuputkiamme käytetään yli kahdessakymmenessä maassa ympäri maapallon. PESUKARHU Suihkuputki - malli
PEM1268FIN 2012-02 SUOMI LÄMPÖKUTISTEJATKOS H-KAAPELI VASTAAN H-KAAPELI HJHP33.2402, HJHP33.2402C, HJHP33.2403, HJHP33.
ASENNUSOHJE PEM1268FIN 2012-02 LÄMPÖKUTISTEJATKOS H-KAAPELI VASTAAN H-KAAPELI 02, 02C, 03, 03C SUOMI 2/12 PEM1268FIN 2012-02 YLEISTÄ - Tarkista, että olet valinnut oikean pakkauksen ja että se sopii kyseiselle
Pakkausteknologia. Pakkausteknologia
Pakkauksen avulla IC-piiri suojataan ja liitetään piirilevylle Pakkaus suojaa piiriä Kosteus Epäpuhtaudet Mekaaninen rasitus Pakkaus liittää piirin sähköisesti muihin komponentteihin Impedanssisovitus
Kaapelin valintaan vaikuttavat standardit:
Kaapelin valintaan vaikuttavat standardit: Ympäristön lämpötila ja ulkoiset lämmönlähteet. Veden esiintyminen. Mekaaniset vaikutukset esim. iskut, puristukset, taivutukset, tärinä. Sähkölaitteiden läheisyys
Yhtiön nimi: Luotu: Puhelin: Päiväys: Positio Laske Kuvaus 1 SP 2A-23. Tuote No.: 09001K23
Positio Laske Kuvaus 1 SP 2A-23 Tuote No.: 91K23 Huom.! Tuotteen kuva voi poiketa todellisesta tuotteesta Porakaivoon asennettava uppopumppu soveltuu puhtaan veden pumppaukseen. Pumppu voidaan asentaa
Polyvinyylikloridi (PVC) Spesifikaatio. Seinämäpaksuus (WT)
Helvin P Ohutseinämäiset PVC-letkut soveltuvat esim. johtimien merkintään suurta paloturvallisuutta ja käyttölämpötilaa vaativissa käyttökohteissa. PVC-letkuja toimitetaan määrämittaisena tai rullassa.
Advanced Materials Araldite 2028-1 TUOTESELOSTE
Advanced Materials Araldite 2028-1 TUOTESELOSTE Araldite 2028-1 Kaksikomponenttinen kirkas polyuretaaniliima Ominaispiirteet Lasinkirkas Nopea kovetus UV- kestävä Liimaa monia metalleja ja muoveja Kuvaus
ASENNUSOHJE PEM1277FIN 2015-08 SUOMI
ASENNUSOHJE PEM1277FIN 2015-08 SUOMI KYLMÄKUTISTE PÄÄTTEET YKSIJOHDIN MUOVIKAAPELEILLE ALUMIINILAMINAATILLA Uo/U = 12.7/22 kv Um = 24 kv ULKOPÄÄTE AHXAMK-W (WISKI) KAAPELILLE. 2/12 PEM1277FIN 2015-08 YLEISTÄ
Kenttävalokaapelit ja tarvikkeet
Kenttävalokaapelit ja tarvikkeet Kaapelit suomalaisiin olosuhteisiin Nestor Cables kehittää, valmistaa ja myy kevyitä ja kestäviä optisia kaapeleita turvallisuus- ja puolustustarkoituksiin sekä erilaisiin
ASENNUSOHJE PEM1747FIN SUOMI
ASENNUSOHJE PEM1747FIN 2016-03 SUOMI KOSKETUSSUOJATTU KULMAPISTOKEPÄÄTE 250 A, 1-JOHDINMUOVIKAAPELEILLE KUPARILANKASUOJALLA Uo/U = 6/10 kv, Um = 12 kv Uo/U = 12.7/22 kv, Um = 24 kv ULKO- JA SISÄPÄÄTE 2/10