Kesän valloittavat uutuusjäätelöt tuovat veden kielelle
|
|
- Tapani Parviainen
- 7 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 Lehdistötiedote 02/2016 Kesän valloittavat uutuusjäätelöt tuovat veden kielelle Unilever tuo kesän jäätelöhetkiin joukon herkullisia uutuuksia, jotka ilahduttavat koko perhettä. Jäätelöuutuuksissa maistuvat tänä kesänä raikkaat hedelmät ja makeat marjat. Suomalaisten makuhermoja hivelevät niin suklaan, karamellin kuin kahvinkin hienostuneet vivahteet. Kutkuttavan karkkimaiset uutuudet maistuvat herkkusuille, ja hauskat mehujäät ovat perheen pienimpien mieleen. Ingman hymyn resepti on yksinkertainen Ingman on jo vuosikymmenten ajan valmistanut jäätelöitä suomalaiseen makuun. Uusien makujen luominen ja olemassa olevien jatkuva kehittäminen takaavat onnistuneen jäätelöelämyksen vuosi toisensa jälkeen. Ingman-jäätelöiden tuotekehitys ja valmistus tapahtuu tehtaallamme Sipoon kauniissa maisemissa. Lähes kaikki suosikkijäätelöt kantavat ylpeästi kotimaisuudesta kertovaa Avainlippu-tunnusta. Tänä kesänä Ingman laajentaa laktoosittomien jäätelöidensä valikoimaa entisestään, jotta mahdollisimman moni voisi nauttia herkullisista jäätelöhetkistä. Jäätelö ilostuttaa niin arjen pienissä hetkissä kuin suuremmissa juhlissakin hymyn resepti on yksinkertainen. Vuoden iloisin uutuus: Ingman Hartwall Jaffa Yli 60 vuoden ajan suomalaisten perheiden päiviä ovat piristäneet Ingman ja Hartwall Jaffa. Nyt nämä suosikkibrändit yhdistivät voimansa koko perheen iloisimman jäätelöuutuuden luomiseksi. Ingman Hartwall Jaffa -jäätelöistä jokainen löytää itselleen sopivan muodon. Uutuus löytyy pakastealtaista niin kotipakkauksena, pikarina, tuuttina, irtojäätelönä kuin jo tuttuna limujäänäkin. Tämän kutkuttavan uutuuden makumaailmassa korostuu herkullinen appelsiinikastike pehmeän vaniljakermajäätelön säestämänä. Jäätelöitä voi nauttia hyvin mielin, sillä valmistuksessa on käytetty vain luonnon aromeja ja jäätelöiden värit ovat peräisin aidoista hedelmä- ja kasvistiivisteistä. Koko tuoteperhe on myös täysin laktoositon. Laktoosittoman Ingman Hartwall Jaffa -pikarin (1,49 ) voi nauttia vaikkapa piknikillä auringon ihanasti lämmittäessä, vohvelin ystävä voi puolestaan napata seurakseen tuutin. (1,19 ) Sateisiin kesäpäiviin iloa tuo Ingman Hartwall Jaffa kotipakkaus, josta riittää herkuteltavaa isommallekin porukalle. 3,49 Kesän herkulliset irtojäätelöhetket takaa laktoositon Ingman Hartwall Jaffa irtojäätelö. Rapeaan vohveliin pyöräytetty täyteläinen vaniljajäätelöpallo appelsiinikastikkeella maustettuna on kauniin kesäpäivän kruunu.
2 Laktoosittomat Ingman Unelma -tuutit Ingman laajentaa maukkaiden laktoosittomien Unelma-tuuttien sarjaa Valkoinen Kuningatar -tuutilla (1,19 ) ja -monipakkauksella (5,90 ). Valkosuklaanmakuisen kermajäätelön seassa on ihanaa vadelma-mustikkakastiketta. Kahden suomalaisten suosikkimarjan vadelman ja mustikan pettämätön liitto siirtää ajatukset kesäisiin aamuihin mökillä. Ingman Creamy Jäätelöiden kermaa Ingman Creamy on Suomen Sipoossa tuotettua jäätelöiden aatelia, joka kruunaa jokaisen jälkiruokapöydän. Jäätelön näyttävä pakkaus ja pintakoristelu tekevät siitä vertaansa vailla olevan herkullisen ja helpon tarjoiltavan. Tänä vuonna Ingman Creamy tuo jäätelövalikoimaan kaksi ihanaa uutuutta. Trendikäs marengin ja toffeen makuyhdistelmä on kuin tehty jälkiruokapöytään. Vähälaktoosinen Ingman Creamy Marenkitoffee on yhdistelmä suussa sulavaa vanilja- ja toffeekermajäätelöä, toffeekastiketta, toffeenmakuisia suklaalastuja ja pieniä, rapeita marenkeja. 4,79 Jälkiruokajäätelöiden ykkösmaku, Ingman Creamy Vaalea Suklaaunelma on makea uutuus kaikille suklaajäätelön ystäville. Suklaakermajäätelön, kahden herkullisen suklaisen kastikkeen ja maitosuklaanmakuisen täytteen luoman kokonaisuuden kruunaa rouheat tummasuklaapalat. Tämä yhdistelmä on pettämätön ja useiden suomalaisten iloksi myös laktoositon! 5,29 Kingis Suurella sydämellä 80-luvulla ihmiset hurmannut Kingis oli aikansa suurin jäätelöpuikko, jonka sisältä paljastui jopa 10 gramman suklainen sydän. Kingis on pysynyt suomalaisten sydämissä jo vuosikymmenten ajan ja jatkaa voitokasta menestystarinaansa tuoteperheen laajennuksella. Kuluttajien toiveesta klassikkomaku Kingis Minttu löytyy nyt pakastealtaista laktoosittomana versiona. Minttukermajäätelön sekä suklaanmakuisen kuorrutteen ja -täytteen tuttu liitto on voittamaton. (1,49 ) Uutuutena Kingis-puikkoperheeseen liittyy suomalaisten suosikkimaku, Kingis Nougat, joka vie kielen mennessään nougatkermajäätelön, nougatkuorrutteen, toffeetäytteen ja hasselpähkinäkrokantin herkullisella yhdistelmällä. 1,25 Viime kesänä jäätelönystävät hurmannut Kingis Sandwich -tuoteperhe laajenee toffeenmakuisella herkulla. Kingis Sandwich Kermatoffee ilahduttaa toffeenystäviä, sillä keksien välissä maistuvat toffeekermajäätelö ja täyteläinen toffeetäyte. Herkullisesta jäätelövälipalasta saa energiaa päivään! 1,19
3 Hauskat jäätelöt lasten makuun Unileverin lastenjäätelöissä yhdistyvät hauska ulkomuoto ja kirkkaita värejä myötäilevä makujen ilotulitus. Lastenjäätelömme on kehitetty pitäen mielessä lapsille määritellyt ravitsemusohjeistukset: uutuusjäätelöissä on enintään 110 kcal ja vain 3 grammaa tyydyttynyttä rasvaa annosta kohden. Mehujää maistuu nyt raketin muodossa! Ikisuosikki Lipsin rinnalle tuotu Lipsi Raketti on hauskan muotoinen ja maistuu virkistävältä. Puikko on veikeä yhdistelmä lasten suosikkimakuja: vadelmaa, appelsiinia ja ananasta. 0,69 Jäätelöaltaan viilein karkkiuutuus Calippo Shots Chupa Chups Lemon & Cola jääkuulamehujää on erinomainen viilennyskeino kuumaan kesäpäivään. Perinteinen kolan ja sitruunan makuyhdistelmä on voittamaton klassikko! 1,29 Suomen suosituin limujää Twister on saanut uuden, suomalaiseen makuun sopivan herkullisen maun. Klassikkokääreeseen kätkeytyy väreillä ilotteleva jäätelöpuikko, jossa yhdistyvät mustaherukka, mansikka ja pehmeä vanilja. Twister mustaherukka-mansikka-vanilja on odotettu uutuus, joka hivelee makuhermoja iästä riippumatta. 1,09 Lapsia ilahduttavat Adventure Island -yhdistelmäpakkauksen mehujäiden ja jäätelöpuikkojen lisäksi hauskat keräilytarrat. Kymmenen kappaleen monipakkauksesta löytyy jaettavaksi maukkaita perustuotteita sekä jännittäviä uutuuksia. 3,99 Solero It s all good Uudessa Solero Red Berries -puikossa maistuva mansikkajäätelön ja vadelmakastikkeen voittamaton yhdistelmä takaa kesäisen jäätelönautinnon. Uutuuden myötä myös marjojen ystäville löytyy kevyt vaihtoehto jäätelöaltaista. 1,79 Erittäin suosittu Solero Exotic on saanut uuden reseptin, jonka virkistävän maun lähteenä ovat vastuullisesti viljellyt hedelmät. Vaniljajäätelö yhdistettynä eksoottiseen hedelmäkastikkeeseen ja hedelmäsorbettiin vie sinut Karibian hiekkarannalle palmupuun alle. Solero Exotic sopii myös kevyempään herkutteluun, sillä yhdessä puikossa on vain 98 kcal. 1,79 Oreo-jäätelösandwich Amerikkalaisten ikoninen täytekeksi Oreo rantautui Suomen jäätelöaltaisiin kotipakkauksena viime vuonna. Nyt tästä legendaarisesta vaniljan ja kaakaonmakuisten keksien yhdistelmästä on mahdollista nauttia myös keksijäätelön muodossa kun kaakaonmakuiset keksit saavat väliinsä herkullista vaniljajäätelöä Oreo-keksin muruilla maustettuna. Saatavissa vain Siwoista ja Valintataloista. 1,99 Cornetto Miniature Herkullisia minituutteja jäätelön ystäville Kesän valloittavin jäätelöformaatti on täällä: Cornetto Miniature 12 kappaleen yhdistelmätuuttipakkauksesta riittää naposteltavaan useammallekin herkkusuulle ja se sopii erinomaisesti esimerkiksi kaverusten elokuvailtaan. Minikokoiset suklaa- ja vaniljatuutit vievät kielen mennessään ja tyydyttävät erinomaisesti makeannälän. 3,99
4 Magnum Nautiskelijoille Magnum tekee jokaisesta herkkuhetkestä ylellisen. Yhteistyö Rainforest Alliancen kanssa mahdollistaa jäätelöissä käytetyn korkealuokkaisen ja Magnumille tunnusomaisen kaakaon hankkimisen vastuullisesti. Magnum-jäätelöissä käytetty kaakao hankitaan aina Rainforest Alliance -sertifioiduilta maatiloilta. Magnum pukeutuu eläimelliseen kuosiin ja rohkaisee sinuakin vapauttamaan sisäisen petosi. Kauniiden kääreiden alta löytyvät Magnum Double -jäätelöt takaavat täyteläisen makuelämyksen - yli puolet jäätelöpuikosta muodostuu herkullisesta tuplakuorrutuksesta. Magnum Double Caramel poikkeaa perinteisestä Magnum-puikosta, sillä kaksinkertaisen kuorrutuksen välissä on vielä erityinen kerros herkullista kinuskikastiketta. Vaniljajäätelön, kaakaokuorrutteen, maitosuklaan ja kinuskikastikkeen täydellinen yhdistelmä taltuttaa vaativankin suklaanhimon. 1,99 Maapähkinävoin ystävien toiveisiin on vastattu tämän kesän Magnum Double Peanut Butter -jäätelön lanseerauksella. Kaakaokuorrutteen alta löytyy herkullista maapähkinävoijäätelöä maitosuklaalla ja maapähkinävoikastikkeella kuorrutettuna. 1,99 Magnum Double Mini -monipakkauksesta löytyy Double Caramel sekä Double Chocolate minijäätelöitä, joilla saa sammutettua makeannälän. Kuuden kappaleen monipakkauksesta riittää syötävää useaankin herkkuhetkeen. 3,99 Hunajaisen herkullinen Magnum Honeycomb on makea yhdistelmä hunajanmakuista jäätelöä ja sokerirakeita suussa sulavalla maitosuklaakuorrutteella. 1,89 Keksin ystäviä hemmotellaan Magnum Cookie -puikolla, jossa keksinmakuinen jäätelö saa seurakseen kaakaokeksinpaloja sekä herkullisen maitosuklaakuorrutteen. Saatavissa vain K-ruokakaupoista. 1,89
5 Kesän irtojäätelöuutuuksissa maistuvat kotimaiset ja kansainväliset klassikot Carte d Or Gelateria Aidon italialaisen gelaterian tunnelma Carte d Or toi viime kesänä menestyksekkäästi italialaiset artesaanijäätelöt myös irtojäätelöaltaisiin. Gelateria-tuotesarja täydentyy Carte d Or Dulce de Leche uutuuden myötä. Täyteläisen kinuskinen uutuus on pehmeää Dulce de Leche -jäätelöä ja Dulce de Leche -kastiketta. Carte d Or Gelateria on kokemus, joka vie nautiskelijan aidon italialaisen gelaterian hienostuneeseen tunnelmaan. Oreo & Kahvi Ingman-kioskien maukkaat kesäuutuudet Tämän kesän ihanat Ingman-irtojäätelöuutuudet ovat trendikäs Oreo ja suomalaisten rakastama Kahvi. Maailmalla valtavan suosion kerännyt Oreo tuo kansainvälisen tuulahduksen irtojäätelövalikoimaan. Herkullinen vaniljanmakuisen jäätelön ja vaniljatäytteisten kaakaokeksin palojen yhdistelmä maistuu niin kupissa kuin vohvelissakin. Aikuiseen makuun sopiva kahvinmakuinen jäätelö on kolumbialaisella Arabica-kahvilla maustettua kahvikermajäätelöä ja kahvinmakuisia suklaapaloja. Kesän täydellinen jälkiruoka koostuu Ingman Kahvi-jäätelöstä ja kupposesta cappuccinoa aurinkoisella terassilla nautittuna. Ingman Pehmyt Ingmanin tämän kesän pehmeä jäätelöuutuus Pehmyt Duo Vanilja & Mansikka lumoaa klassisella makuyhdistelmällä herkullisessa pehmyt-muodossa. Toinen raikas uutuus on Pehmyt Jogurttijäätelö, joka sopii kesäisiin herkutteluhetkiin. Tämä trendiherkku on kuuman kesän pelastus, joka ei jätä ketään kylmäksi! Laiteinnovaation ansiosta Ingman Pehmyt -jäätelöä on saatavissa yhä useammasta paikasta ympäri Suomen.
6 Unilever Unilever on jäätelösegmentin markkinajohtaja Suomessa ja yrityksen kansainvälisten suosikkibrändien valikoimaa täydentävät Ingmanin kotimaiset jäätelöt. Yli 190 maassa toimiva Unilever on yksi maailman johtavia päivittäistavaroiden tuottajia. Yhtiön elintarvike-, hygienia- ja kodinhoitotuotteita käyttää yli kaksi miljardia ihmistä päivittäin ja 70 % maailman kotitalouksista. Unileverin tuotevalikoimaan kuuluu maailman tunnetuimpia tuotemerkkejä, kuten Knorr, Omo, Dove, Sunsilk, Hellmann s, Lipton, Magnum, Rexona ja Axe. Unilever työllistää ympäri maailman yli henkilöä, joista noin 270 toimii Suomessa. Unilever tekee jatkuvasti työtä kestävän kehityksen eteen ja se on noteerattu Dow Jones Sustainability World -indeksissä jo 15 vuotta peräkkäin. Lisätietoja Unilever Sustainable Living Plan -ohjelmasta: Lisätietoja Unileveristä ja sen tuotemerkeistä: Lisätietoja Ingmanista: Lisätiedot uutuustuotteista: Soile Seppälä, markkinointipäällikkö / Unilever Finland Oy soile.seppala@unilever.com Riitta Jantunen, viestintäpäällikkö / Unilever Finland Oy riitta.jantunen@unilever.com Emilia Jaakkola, viestinnän suunnittelija, PR / Miltton Oy emilia.jaakkola@miltton.fi Tuotekuvat medialle: Käyttäjätunnus: Unilever Salasana: SFPictures
JÄÄTELÖALTAAN HERKULLISET UUTUUDET TUOVAT LUPAUKSEN KESÄSTÄ
JÄÄTELÖALTAAN HERKULLISET UUTUUDET TUOVAT LUPAUKSEN KESÄSTÄ Unileverin maistuvat jäätelöuutuudet vievät mielen jo kesään 2015. Tunnetko aavistuksen lämpimistä auringonsäteistä kasvoillasi tai lämpimän
LisätiedotUNELMA-UUTUUDET VALTAAVAT JÄÄTELÖALTAAT
Lehdistötiedote Helsinki, 4.3.2014 UNELMA-UUTUUDET VALTAAVAT JÄÄTELÖALTAAT Unilever tuo markkinoille herkullisia jäätelöuutuuksia ja kaivattuja suosikkeja, jotka kruunaavat kesästä 2014 kaikkien aikojen
LisätiedotMAGNUM. tuo glamouria kesään. Uutuustuotetiedote
Uutuustuotetiedote MAGNUM tuo glamouria kesään Magnum tuo huhtikuussa markkinoille kolme maailmanluokan jäätelöuutuutta. Magnum on tunnettu ylellisistä makuyhdistelmistään ja rohkeista konsepteistaan,
LisätiedotUutuustuotetiedote Maaliskuu 2012
Uutuustuotetiedote Maaliskuu 2012 GB Glace tuo huhtikuun 2012 alussa kauppoihin 19 suussa sulavaa jäätelönautintoa sekä 4 hauskaa monipakkausta jäätelön ystävien iloksi. Magnum esittelee ensimmäisenä maailmassa
LisätiedotTuotEkuvAsto. HoreCa-kAnavAt
TuotEkuvAsto HoreCa-kAnavAt SUOMALAISET RAKASTAVAT JÄÄTELÖÄ Suomalaiset syövät 3. eniten jäätelöä maailmassa 13 L/hlö vuodessa* Jäätelön impulssiostosherkkyys on yksi herkku- ja snacking-kategorian suurimmista,
LisätiedotMyyntikuvasto. Kiitos tuestanne! Pikkuveljen Paras Toffeesekoitus. Isoäidin Suklaakeksit. Koulu / Seura. Myyntikampanjan tarkoitus.
Koulu / Seura Myyntikampanjan tarkoitus Myyjän nimi Myyntikuvasto Kiitos tuestanne! Pikkuveljen Paras Toffeesekoitus Pikkuveljen Paras Toffeesekoitus on yhdistelmä Englannin toffeita ja hedelmätoffeita.
LisätiedotSuomen makein mainosluettelo. Perusvalikoima 2014
p Suomen makein mainosluettelo Perusvalikoima 2014 TUOTE SIVU nro Yksittäispakatut Twist -kierrekääre 3-6 Flow- tyynykääre 7 Tikkarit 8 Annokset Peltirasiat 9 Makeispussit 10 Pastilliaskit 11 Purukumit
LisätiedotOstamalla tuet Myyntikampanjan tarkoitus Myyjän nimi Pikkuveljen Paras T Pikkuveljen Paras T
Herkkuja joka makuun ja hyvään tarkoitukseen! Ostamalla tuet Myyntikampanjan tarkoitus Myyjän nimi Pikkuveljen Paras Toffeesekoitus Pikkuveljen Paras Toffeesekoitus on yhdistelmä Englannin toffeita ja
LisätiedotTäytepullat ja muffinssit arjen luksusta
Täytepullat ja muffinssit arjen luksusta Mikään ei voita tuoreen, makean leivonnaisen makua, tuoksua ja kuohkeutta, kun mieli tekee jotain pientä hyvää tai kun arki kaipaa lohtua ja piristystä. Vastustamaton
LisätiedotNautintoja juhlahetkiin ja lahjaksi
Nautintoja juhlahetkiin ja lahjaksi Suomalaista käsintehtyä suklaata Suomalaista käsintehtyä suklaata Tarjoiluun ja liikelahjaksi K Tuoretta suklaata herkutteluhetkiin Kultasuklaan herkullisen tuoreet
LisätiedotSuomen makein mainosluettelo
Suomen makein mainosluettelo Perusvalikoima 2013 Yksittäispakatut Twist IT 3 Twist ovaali 4 Suklaakonvehdit 5 Tikkarit 6 Annokset Purkit 7 Pussit 8 Purukumit 9 Askit 10 Mintut 11 Suklaat Napit 12 Salmarit
LisätiedotVuoden parhaat ruokalahjat. Ei kylmätuotteita!
K A R I N I N R U O K A L A H J A T 2 0 1 5 Vuoden parhaat ruokalahjat Ei kylmätuotteita! WWW.MATGAVOR.SE ORDER@MATGAVOR.SE +46 42 32 26 10 1 Me tarjoamme teille maistuvan ratkaisun! Jo 25 vuoden ajan
LisätiedotTuotekoodi. AMLEMON Paino. 80 g Myyntierä. Erikoisruokavalio. Keksit ja leivonnaiset EAN Tukkupakkauksen EAN
ME-GROUP AMERICAN MUFFIN SITRUUNA-UNIKONSIEMENMUFFINSSI Tämä herkullinen sitruunan makuinen annospakattu muffinssi, jossa mukana unikonsiemeniä. Tämä sitruunamuffinssi on yksi Amerikan muffinssin klassikkoja
LisätiedotKiitos tuestasi! Herkkuja joka makuun ja hyvään tarkoitukseen! Pikkuveljen Paras Toffeesekoitus. Ostamalla tuet. Myyntikamppanjan tarkoitus
Herkkuja joka makuun ja hyvään tarkoitukseen! Ostamalla tuet Myyntikamppanjan tarkoitus Myyjän nimi Pikkuveljen Paras Toffeesekoitus Pikkuveljen Paras Toffeesekoitus on yhdistelmä Englannin toffeita ja
LisätiedotLIIKELAHJAT SYÖTÄVÄN HYVÄÄ. Suunnittelemme liikelahjoihinne etiketit yrityksenne väreillä, logoilla ja teksteillä.
LIIKELAHJAT SYÖTÄVÄN HYVÄÄ TEET. KAHVIT. MAUSTEET. KEITTIÖVÄLINEET. JUOMAT Suunnittelemme liikelahjoihinne etiketit yrityksenne väreillä, logoilla ja teksteillä. 1.10.2012. MAKEISET 1. LAAJA VALIKOIMA
LisätiedotOstamalla Herra Herkkusen maistuvia makeisia autat meitä saavuttamaan tavoitteemme.
HERKKUKUVASTO UUTUUKSIA! Ostamalla Herra Herkkusen maistuvia makeisia autat meitä saavuttamaan tavoitteemme. HERRA HERKKUSEN KOTIMAISET MAKEISET HERRA HERKKUSEN KARKKISEKOITUS Monipuolinen sekoitus erilaisia
LisätiedotJoulumakeiset Anna Joulun yllättää...
Joulumakeiset 2019 Anna Joulun yllättää... -2- Laatulahjat parhaille asiakkaille Kuvastomme tarjoaa mahdollisuuden yllättää Asiakkaat, henkilöstö sekä liiketuttavat maistuvimmilla Ja laadukkaimmilla lahjoilla.
LisätiedotOstamalla Herra Herkkusen maistuvia makeisia autat meitä saavuttamaan tavoitteemme.
HERKKUKUVASTO UUTUUKSIA! Ostamalla Herra Herkkusen maistuvia makeisia autat meitä saavuttamaan tavoitteemme. KOTIMAISET MAKEISET SALMIAKKISEKOITUS Parhaat salmiakit samassa pussissa: Salmiakkiruutu, Salmiakkikallo,
LisätiedotUusi ruokavallankumous on täällä. Syömisen helppous.
Uusi ruokavallankumous on täällä. Syömisen helppous. Syöminen. Miten maailman yksinkertaisimmasta asiasta tuli maailman monimutkaisin? Joudumme jatkuvasti erilaisten ohjeiden, suositusten ja valintojen
LisätiedotEL BUENO TONNICALA, POR FAVOR! Tuotekuvasto
EL BUENO TONNICALA, POR FAVOR! Tuotekuvasto TONNIKALAT oliiviöljyssä Tonnikalamme ovat maukkainta tonnikalan osaa eli sisäfileetä ja käyttämämme laadukas oliiviöljy huolella valittua. Calvo tarjoaa herkullisen
LisätiedotPikkuleipiä ja makeisia joka makuun!
Pikkuleipiä ja makeisia joka makuun!...ja hyvään tarkoitukseen! Pikkuveljen Paras Toffeesekoitus Pikkuveljen Paras Toffeesekoitus on yhdistelmä Englannin toffeita ja hedelmätoffeita. Rasiat sisältävät
LisätiedotSuomi À L A C A R T E
À LA CARTE Suomi ALKURUOAT KEITTIÖN TERVEHDYS Arvojemme lähtökohtana Santa Claus Holiday Villagessa on valmistaa hyvää ja maukasta ruokaa parhaista mahdollisista raaka-aineista. Käytämme kotimaista lihaa
LisätiedotTue meitä ostamalla pikkuleipiä, makeisia ja näkkileipiä!
Tue meitä ostamalla pikkuleipiä, makeisia ja näkkileipiä! Auta meitä saavuttamaan tavoitteemme ostamalla Kakkutukun todella maukkaita tuotteita. Jokaisen myydyn rasian avulla pääsemme lähemmäksi unelmaamme
LisätiedotCLOETTA FAZERIN UUTUUDET TAMMIKUULLE Fazerin Sininen ja valkoinen suomalaista suomalaisille
CLOETTA FAZERIN UUTUUDET TAMMIKUULLE 2007 Fazerin Sininen ja valkoinen suomalaista suomalaisille Fazer juhlistaa 90-vuotiasta itsenäistä Suomea tuomalla markkinoille Karl Fazer Sininen ja valkoinen suklaapatukan.
LisätiedotYKSI LAITE, KAIKKI SUOMEN SUOSITUIMMAT KUUMAT JUOMAT!
YKSI LAITE, KAIKKI SUOMEN SUOSITUIMMAT KUUMAT JUOMAT! PAULIGIN TUTUT TUOTTEET JA MAUT NYT KAPSELEISSA. AINA OIKEA MÄÄRÄ TUORETTA, AITOA KAHVIA, TAZZA-KAAKAOTA TAI TEETÄ, KUPILLINEN KERRALLAAN. PAULIG CUPSOLO
LisätiedotRuokakauppa 495 TARJOUKSET VOIMASSA TO-SU 14.-17.4., ELLEI TOISIN MAINITA. Tavallista parempi. 599 Irtomakeiset rajoitus: 2 kg/talous
VK 15/16, UUSIMAA Tavallista parempi Ruokakauppa Suussa sulavat rkut -38 % 399 Kariniemen Kananpojan fileesuikaleet 520-650 g (6,14-7,67/) Ilman korttia 6,49 (9,98-12,48/) Poaan ulkofilee on täytetty tuorejuusto-yrttitäytteellä
LisätiedotDANONEN KESÄN UUTUUDET!
DANONEN KESÄN UDET -8 2014 UDET Activia 1 kg laktoositon luonnonjogurtti 1 kg, ME 6, Tuotenumero 161 Activia 1 kg laktoositon luonnonjogurtti, rasvaton 1 kg, ME 6, Tuotenumero 162 Activia 4x12 g sitruunajogurtti
LisätiedotTuotenumero: 6447. Säilyvyys: 1+6 pv Myyntierä: 6 rasiaa. Tuotenumero: 6449. Säilyvyys: 1+6 pv Myyntierä: 6 rasiaa
1 Kasvishovi Oy on pohjoissuomalainen elintarvikkeiden asiantuntija, joka valmistaa lähes 30 vuoden kokemuksella laadukkaita kasvis- ja majoneesituotteita sekä toimii Pohjois-Suomen alueella kasvisten
LisätiedotFazer Leipomoiden kesän uutuudet: Nyt herkutellaan street foodilla
Tiedote Vapaa julkaistavaksi 29.4.2019 Fazer Leipomoiden kesän uutuudet: Nyt herkutellaan street foodilla Fazer Leipomoiden kesän uutuudet kohdistavat katseet jo letkeisiin lomapäiviin. Pääruokana toimii
LisätiedotMiten Juhla Mokka -kahvista tuli Luomu? Pro Luomu Uuna Kostamo
Miten Juhla Mokka -kahvista tuli Luomu? Pro Luomu 5.10.2017 Uuna Kostamo Vuonna 1876 nuori Gustav Paulig perusti yrityksen, jonka idea oli johdattaa pohjoinen kansakuntamme eksoottisten makujen ennen kaikkea
LisätiedotUutuudet. Tammi-huhtikuu 2016 Myymäläleivonta
Uutuudet Tammi-huhtikuu 2016 Myymäläleivonta Yhdessä palvelemme paremmin Vaasan Oy on nyt osa Lantmännen Unibake Finlandia. Yhdistyimme, jotta voimme tarjota laajempaa valikoimaa, kattavampaa koulutusta
LisätiedotJuhla Mokka. Makuvivahteena punaisia viinimarjoja ja mansikkaa. Keskitäyteläinen, vivahteikas ja raikkaan hapokas kahvisekoitus.
Juhla Mokka Makuvivahteena punaisia viinimarjoja ja mansikkaa. Keskitäyteläinen, vivahteikas ja raikkaan hapokas kahvisekoitus. Tämän kahvisekoituksen uniikki maku tulee parhaista Brasilian, Kolumbian,
LisätiedotTuotekuvasto. Lounaskahvila. Leipomo. Konditoria. Juhlapalvelu. Texmexravintola
HP Tuotekuvasto 2011 Lounaskahvila Leipomo Konditoria Juhlapalvelu Texmexravintola Tilaa maistuvia kakkuja ja leivonnaisia! Kokki-kondiittori Maria Ylikitti toivottaa sinut tervetulleeksi herkuttelemaan
LisätiedotTuotekoodi. LR0113 Paino. 150 g Myyntierä. 6 Erikoisruokavalio. Keksit ja leivonnaiset EAN Tukkupakkauksen EAN
LOVEMORE Valikoimastamme löydät Walesissa valmistetut -tuotteet, jotka ovat herkullisia gluteiinittomia tuotteita. Löydät -tuoteperheestä niin keksejä, piiraita, kakkuja, muffinsseja kuin voileipäkeksejäkin.
Lisätiedotkoristeluun, kuorruttamiseen ja täytteeseen
koristeluun, kuorruttamiseen ja täytteeseen Leipurin Oy Tahkotie 1 E 2, 01530 Vantaa Puh. (09) 52170 Fax. (09) 521 2121 www.leipurin.com ISO 9001 BUREAU VERITAS Certification KORISTELUUN Krokanttistreussel
LisätiedotJoulusesongin parhaat
Laakerinlehti Asiakaslehti 6/2015 Syksy-talvi Joulusesongin parhaat PIHVIMESTARIN SETTI UUSI Makunystyröitä hivelevän Pippuripihvin valmistus ei ole koskaan ollut näin helppoa. Setissä mukana täsmämausteet
LisätiedotTuotevalikoima syksy-talvikaudelle 2012-2013
Tuotevalikoima syksy-talvikaudelle 2012-2013 Tukkukauppa Lahjakkaat Oy *Melko oivallinen kauppapaikka* Asiakaspalvelu Puh. 010 321 5590 Fax. 010 321 5599 Puh. 045-121 5932 Verkkokauppa: E:mail: www.lahjakkaat.fi
LisätiedotSvarte Rudolf. À la Carte. Alkuruoat. 1. Svarten valkosipuli-etanat (L,G*) 10,40 Paahdettua pekonia sekä laivan leipää
Svarte Rudolf À la Carte Alkuruoat 1. Svarten valkosipuli-etanat (L,G*) 10,40 Paahdettua pekonia sekä laivan leipää 2. Saariston Toast Skagen (L) 12,90 Graavattua lohta, smetanamoussea sekä kirjolohen
LisätiedotTuotekoodi Paino. 100 g Myyntierä 12 Erikoisruokavalio Gluteeniton, Kananmunaton, Vehnätön Tuoteryhmä
SANTIVERI lla on kokemusta terveysvaikutteisten ruokatuotteiden valmistamisesta jo yli 120 vuoden ajalta. laisen valmistajan funktionaalisiin ja biologisiin ruokatuotteisiin kuuluvat mm. diabeetikoille
LisätiedotLaakerinlehti. Tule joulu mausteinen! Hanki joulun herkullisimmat lahjat Kotigastronomilta.
Laakerinlehti Asiakaslehti 4/2014 Syksy-talvi Tule joulu mausteinen! Hanki joulun herkullisimmat lahjat Kotigastronomilta. Suomessa valmistettuja MAUSTEREKI, lahjapakkaus Jouluisen ilmeen saanut kartonkipakkaus,
LisätiedotPARHAAT PALAT LOHIVIIPALEET GOURMET & PREMIUM UUTUUDET SYKSY 2012 PYYDÄ TUOREINTA
PARHAAT PALAT LOHIVIIPALEET GOURMET & PREMIUM UUTUUDET SYKSY 2012 PYYDÄ TUOREINTA LOHIFILEESTÄ PARHAAT PALAT ILMAN KALAN RUSKEAA LIHASTA! Chipsters lohiviipaleet ovat ruodottomia ja niissä on mukana vain
Lisätiedotwww.europicnic.fi DELICATO
www.europicnic.fi DELICATO DELICATO-KAKUT Manteli-toffeekakku 282 Uudet suosikkikakut Delicatolta 5 x 800 g Leikkaamaton, kakusta saadaan noin 12 palaa. Mantelikakku on klassikko, joka tunnetaan Pohjoismaissa
LisätiedotLuonnollisen läheltä
Luonnollisen läheltä Se tulee läheltä. MAITOKOLMION MAITO ON AITOA LÄHIMAITOA Maitokolmion maito tuotetaan lähitiloilla melkein naapurissa. Se kerätään viikon jokaisena päivänä, pakataan ja lähetetään
LisätiedotKAUDEN UUTUUSTUOTTEET. Kevät ja kesä ovat täynnä uusia trendejä ja uutuusherkkuja. Poimi tästä kuumimmat ideat ja kysy lisää yhteyshenkilöltäsi!
KAUDEN UUTUUSTUOTTEET Kevät ja kesä ovat täynnä uusia trendejä ja uutuusherkkuja. Poimi tästä kuumimmat ideat ja kysy lisää yhteyshenkilöltäsi! Cloetta Taffel Heinz Hellmann s Fort Deli Mehukatti Haugen
Lisätiedotkarkki grilli Makeis- ja grillitarjoukset voimassa 1.9.2015-31.12.2015
karkki grilli 2 2015 Makeis- ja grillitarjoukset voimassa 1.9.2015-31.12.2015 uutuus Suklaalevyt 130009 Karl Fazer maitosuklaa Sininen 22 x 200 g 1300507 Karl Fazer Salty popcorn 20 x 200 g 130014 Karl
LisätiedotPandan uusi visuaalinen ilme
Pandan uusi visuaalinen ilme Panda tuo hyvää makua kielen päälle ja hymyn huulille! Panda on markkinoiden ainoa leikkisä ja iloinen makeisbrändi, kotoisin Vaajakoskelta Panda tekee makeisia kaiken ikäisille
LisätiedotBenecol Voi & rypsiöljy Rasvaseos 60 % 225 g Ainesosat: voi maito RAVINTOSISÄLTÖ Per 100 g Per suositeltava päiväannos (25 g)
Benecol Voi & rypsiöljy Rasvaseos 60 % 225 g Ainoa voita sisältävä levite, jolla on Sydänmerkki Erinomainen rasvan laatu: 72 % rasvasta pehmeää, tyydyttymätöntä rasvaa Ei sisällä kovia kasvirasvoja, kuten
LisätiedotHerkutteluun Lohisalaatti L,G
Herkutteluun Lohisalaatti L,G Miedosti savunmakuinen lohimedaljonki ja katkarapuja salaattipedillä, kirpeyttä tuomassa limelohko sekä marinoitu punasipuli, kastikkeina talon salaatinkastike ja raikas sitruunakastike.
LisätiedotMenestyksesi reseptit
Menestyksesi reseptit Tammikuu huhtikuu 2015 UUTUUSOululainen RuisSata ruisleipä 18 x 300 g Vahva ja aito rukiin maku Oululainen RuisSata ruisleipä on 100 % täysjyvärukiista leivottu ruisleipä. Se sopii
LisätiedotSMOOTHIET, SMOOTHIEKULHOT JA SORBETIT
SMOOTHIET, SMOOTHIEKULHOT JA SORBETIT KIVA, ETTÄ LATASIT TÄMÄN E-KIRJAN! Voit rohkeasti soveltaa reseptejä, jos jokin ainesosista ei ole sinun makuusi tai sovi ruokavalioosi. Voit vaihtaa vaikkapa vadelmat
LisätiedotPikkujoulu se on makuhermoillakin!
TUORE_47/17 OUL_46/17 Pikkujoulu se on makuhermoillakin! voimassa to-su PERINTEINEN JOULUKINKKU n. 12 Tanska 1Norm. 2,99 Enintään 99 1 kpl/talous -33 % Tarjoukset ovat voimassa torstaista keskiviikkoon
LisätiedotFARABELLA, CAVATELLI. Cavatelli-pasta, gluteeniton. Tuotekoodi Paino. 500 g Myyntierä 12 Erikoisruokavalio Gluteeniton, Vehnätön Tuoteryhmä
KARIA OÜ FARABELLA, CAVATELLI Cavatelli-pasta, gluteeniton. 44440540 500 g Myyntierä 12 Erikoisruokavalio Gluteeniton, Vehnätön Pastat EAN 8032755844440 pakkauksen EAN 18056774001278 Alkuperäinen nimi
LisätiedotSYKSY/JOULU ScentGlowtuoksulyhty. jokaiseen... Tyyliin! Mielialaan! Huoneeseen!
SYKSY/JOULU 2013 ScentGlowtuoksulyhty jokaiseen... Tyyliin! Mielialaan! Huoneeseen! ScentGlow-tuoksulyhdyt & Scent Plus Melts tuoksuvahat personoivat kodin jokaisen huoneen. Ainutlaatuinen lämpömalja takaa
LisätiedotPakasteleivokset. Kahvihetkiin
Pakasteleivokset Kahvihetkiin Uudet Leipurin Pakasteleivokset; Omenaleivos, Aleksanterinleivos, Rommileivos sekä Bebeleivos. Vain sulatus ja esille tiskiin! Tutustu myös leivoksille sopiviin näyttäviin
LisätiedotMAKEISKUVASTO JOULU UUTUUS: YLELLISET KUORRUTETUT MANTELIT OMAN TEHTAAMME SUKLAATUOTTEET SIVULLA 9 WWW.BREGMOS.FI
MAKEISKUVASTO JOULU 2013 UUTUUS: YLELLISET KUORRUTETUT MANTELIT OMAN TEHTAAMME SUKLAATUOTTEET SIVULLA 9 WWW.BREGMOS.FI UUTUUS! Hunajapurkit Perinteiset toffeet muovisessa hunajapurkissa neljä erilaista.
LisätiedotMAKEISKUVASTO JOULU 2011
MAKEISKUVASTO JOULU 2011 HERKULLINEN JOULU Herkullinen joulu Kun joulu on ovella, pitää askarrella, siivota, käydä ostoksilla ja tietysti leipoa. Pikkuleipiä, pullaa ja makeisia pitää olla! Oi sitä ihanaa
LisätiedotKakkukuvasto & Hinnasto 07/2018
07/2018 Kakkukuvasto & Hinnasto Täytekakut Makuvaihtoehdot Mansikkamousse Mansikka-punaherukkamousse Mustikkamousse Vadelmamousse Kuningatarmousse Mustaherukkamousse Karpalo-kinuskimousse Kinuskimousse
LisätiedotTuotteet 2012. Horeca ja suurkeittiötuotteet
Tuotteet 2012 Horeca ja suurkeittiötuotteet Keittiöni tärkein mauste on ensiluokkainen raakaaine. Se on arvo, joka pysyy. Pekka Terävä Ravintoloitsija / Keittiömestari OLO Ravintola Lindahls munakokkeli
LisätiedotANNA LAHJA JOLLA EROTUT
YRITYSLAHJAT ANNA LAHJA JOLLA EROTUT Lahja kertoo antajastaan. Kerro siis yrityksestäsi tavalla, joka jää mieleen. Kultasuklaan tuotteilla ja palvelulla vaikutat asiakkaittesi mielikuviin kaikkien aistien
LisätiedotRESEPTIKIRJA SUOMALAINEN / MAIDOTON / 100% KASVIPERÄINEN / VÄHÄGLUTEENINEN RUNSAASTI ELÄVIÄ MAITOHAPPO-JA BIFIDOBAKTEEREJA
RESEPTIKIRJA SUOMALAINEN / MAIDOTON / 100% KASVIPERÄINEN / VÄHÄGLUTEENINEN RUNSAASTI ELÄVIÄ MAITOHAPPO-JA BIFIDOBAKTEEREJA 13 Kotimainen Yosa on jo 20-vuotias! 9 12 Sisällys Tervetuloa Yosan herkulliseen
LisätiedotAtrian uutuuksia grillauskesään 2015
1 (5) Atrian uutuuksia grillauskesään 2015 Suomen suosituin grillausbrändi Atria on valmiina vuoden kuumimpaan sesonkiin maukkailla uutuustuotteillaan. Wilhelm-grillimakkara on ollut kuluttajan kuningasvalinta
LisätiedotTUOTEKUVASTO 2015 KULUTTAJAPAKATUT TUOTTEET
TUOTEKUVASTO 2015 KULUTTAJAPAKATUT TUOTTEET 1 Kasvisten aatelia Kasvishovi Oy on pohjoissuomalainen elintarvikkeiden asiantuntija, jolle tärkeitä arvoja ovat tuoreus, terveys, lähellä tuotettu ruoka ja
LisätiedotTue meitä ostamalla pikkuleipiä, makeisia ja näkkileipiä
Myyntikuvasto Tue meitä ostamalla pikkuleipiä, makeisia ja näkkileipiä Auta meitä saavuttamaan tavoitteemme ostamalla Kakkutukun todella maukkaita tuotteita. Jokaisen myydyn rasian avulla pääsemme lähemmäksi
LisätiedotMenestyksesi reseptit
Menestyksesi reseptit Tammi-huhtikuu 2014 Fazer Leipomoiden ammattilaisasiakkaiden kokonaisuus on saanut oman ilmeen ja nimen, Fazer Pro. Fazer Pro herkullisia leipomotuotteita ja uusia ratkaisuja ammattilaisille
Lisätiedotkarkki grilli Makeis- ja grillitarjoukset voimassa 1.5.2015-31.8.2015
karkki grilli 2 2015 Makeis- ja grillitarjoukset voimassa 1.5.2015-31.8.2015 uutuus Suklaalevyt 130009 Karl Fazer maitosuklaa Sininen 22 x 200 g 1300507 Karl Fazer Salty popcorn 20 x 200 g 130014 Karl
LisätiedotPRETZELIT PRETZELIT. Aidot saksalaiset pretzelit. Kaakaomurupretzel. Uutuus! Kaakaomurupretzel 3756. Lämmitä kevyesti
Aidot saksalaiset pretzelit Pretzelit ovat perinteisiä suolaisia leivonnaisia, joita on valmistettu Saksassa vuosisatojen ajan. Ne ovat edullisia ja helposti mukaan otettavia välipaloja, jotka sopivat
LisätiedotNIIN PALJON MAKUA KUIN PURKKIIN MAHTUU
NIIN PALJON MAKUA KUIN PURKKIIN MAHTUU 3KAVERIA Tarinamme alkoi 2012. Saimme tarpeeksemme jäätelöstä, jossa oli tingitty mausta ja laadukkaista raaka-aineista. Intohimoisina jätskin ystävinä emme halunneet
LisätiedotSMOOTHIEMIXIT. Paljon käyttövinkkejä! L = laktoositon VL = vähälaktoosinen M = maidoton K = kananmunaton S = soijaton P = pähkinätön
SMOOTHIEMIXIT Paljon käyttövinkkejä! L = laktoositon VL = vähälaktoosinen M = maidoton K = kananmunaton S = soijaton P = pähkinätön Aurinkoisia smootheja, väriä ja luonnollisuutta! Raikkaat smoothiemixit
Lisätiedot111858 ISOMITTA PAISTINKASTIKE 2 X 810 g Campbell Soup Finland Oy. 111806 ISOMITTA KANAKASTIKEPOHJA 3,71 kg Campbell Soup Finland Oy ISOMITTA
TEKSTI JA KUVAUSJÄRJESTELYT MARI HEIKURA KUVAT KRISTIAN AHLROTH Kastikkeestaan kokki tunnetaan Hyvä kastike viimeistelee ruuan, ja mikä tahansa raaka-aine hyötyy oikein valitusta ja hyvin tehdystä kastikkeesta.
LisätiedotUusia tuotteita valikoimassa
Uusia tuotteita valikoimassa Voimassa 1.9.2015 alkaen www.mondofresco.com Uutuudet 2015 Art. nro 408 Palsternakkarösti 60 g Pähkinäisen aromikas palsternakkarösti on uusi gluteeniton, maidoton ja lisäaineeton
LisätiedotPERINTEISET OTSIKKO PIIRAKAT
UUTUUSTUOTTEET PERINTEISET OTSIKKO PIIRAKAT Aito karjalanpiirakka 4337 100 x 65 g Kypsäpakaste 6 10 220ºC Höyrytä. Voitele lämpimällä voisulalla. Jäisen tuotteen mitat: pituus 130 mm, leveys 80 mm, korkeus
LisätiedotSUOMALAISIA KOIRAN HERKKUPALOJA TUOTEVALIKOIMA
SUOMALAISIA KOIRAN HERKKUPALOJA TUOTEVALIKOIMA HIRVI PEURA PORO NAUTA POSSU KANA TUOTEVALIKOIMA SE AITO KOTIMAINEN PURULUU PURULUU 60 / 40 / 25 Se Aito (ja ainoa) Kotimainen puruluu. Valmistettu perinteisellä
LisätiedotJäätelö- ja leivonnaisvalikoima
Jäätelö- ja leivonnaisvalikoima 2016 Glass- och bakelsesortiment 2016 Turengissa valmistetaan kotimaista jäätelöä jo yli 50 vuoden kokemuksella. Turengin tehtaamme ja koko Pingviinitiimimme kiittää suomalaisen
LisätiedotKunnon välipala korvaa napostelun
Puhtia työpäivään tai talvilomalle: Kunnon välipala korvaa napostelun Kunnon välipala on napostelua ja nopeaa sokeritankkausta parempi vaihtoehto, sillä se säätää verensokerin sopivalle tasolle, parantaa
LisätiedotBenecol Hedelmämix tehojuoma 6 x 65 ml
Benecol Hedelmämix tehojuoma 6 x 65 ml Soijapohjainen juoma saa pirteän makunsa hedelmämehuista Maidoton Laktoositon Täysin kasviperäinen Päivän kasvistanoliannos (2 g) yhdestä pullosta Suositellaan nautittavaksi
LisätiedotKespro / Kesko. Tuotekoodi. AMLEMON Paino. 80 g Myyntierä. Erikoisruokavalio. Keksit ja leivonnaiset EAN Tukkupakkauksen EAN
KESPRO - KESKO Kespro / Kesko AMERICAN MUFFIN SITRUUNA-UNIKONSIEMENMUFFINSSI Tämä herkullinen sitruunan makuinen annospakattu muffinssi, jossa mukana unikonsiemeniä. Tämä sitruunamuffinssi on yksi Amerikan
LisätiedotUUTTA MUOTOILUA JA HYVÄÄ FASTFOOD UUTUUKSIA & ideoita
UUTTA MUOTOILUA JA HYVÄÄ FASTFOOD UUTUUKSIA & ideoita SAUNAILLAN SUOSIKKI JA ALKUPALOJEN KUNKKU! Mini maistuu MUHKEALTA Minihampurilaiset sopivat TUOTE 100% KOOSSA erinomaisesti moniin erilaisiin tilanteisiin:
LisätiedotUUTUUS! HEDELMÄ & VAAHTO MEIRA NOVAN UUTUUDET TULOSSA SYKSYLLÄ 2018
MEIRA NOVAN UUTUUDET TULOSSA SYKSYLLÄ 2018 Tulossa-liite kokoaa herkullisen kattauksen kauden uutuustuotteita. Tutustu tuotteisiin ja kysy lisää yhteyshenkilöltäsi! Malaco Aakkoset Strax Myllyn Paras Mehukatti
LisätiedotCloetta Fazerin tammikuun uutuudet 2008
TIEDOTE 13.12.2007 Cloetta Fazerin tammikuun uutuudet 2008 Vuoden alun odotetuin uutuus on varmasti Karl Fazer -suklaalevysarjan uusin tulokas, tumma suklaa. Tämä tumma hurmuri on vastaus kuluttajien toiveisiin
LisätiedotJUHLAMIELELLÄ -VESI KIELELLÄ
Laakerinlehti Asiakaslehti 6/2017 Syksy-talvi JUHLAMIELELLÄ -VESI KIELELLÄ Kotigastronomit juhlistavat 100-vuotiasta Suomea tuomalla markkinoille teemaan sopivia, maistuvia lahjaideoita. Ihastuttavat luxus
Lisätiedot145* PUOLUKKAA BERRIE PUOLUKKA-KARPALO. Puolukan ja karpalon yhdistelmä herättää makuaistin syksyisillä aromeillaan.
Roberts MARJAHYVÄÄ Roberts Berrieissä on marjojen kaikki parhaat ominaisuudet helposti nautittavassa muodossa. Juotavat välipalat on valmistettu kokonaisista marjoista, jolloin mukana ovat myös runsaasti
LisätiedotLOVEMORE, ANNOSPAKATTU MUROKEKSI. Tuotekoodi. LF0135 Paino. 44 g Myyntierä. 24 Erikoisruokavalio. Keksit ja leivonnaiset EAN
HEINON TKU LOVEMORE, ANNOSPAKATTU MUROKEKSI Isoja hyvänmakuisia murokeksejä annospakattuna. Pakkauksessa 2 kpl keksejä. Loistava tuote esim. kahvilan valikoimiin, hotellin aamupalalle, evääksi tai matkalle
LisätiedotLA VIE EST BELLE L EAU DE TOILETTE FLORALE
Lehdistötiedote helmikuu 2016 LA VIE EST BELLE L EAU DE TOILETTE FLORALE [1] Elämän ja iloisuuden filosofia tai universaali ylistys elämän kauneudelle. [2] Eau de Toilette Florale, jonka hurmaavan luonnonraikkaan
LisätiedotSyksy 2010 UUTUUSTUOTTEET. www.taitouusimaa.fi. Upeaa Uudeltamaalta!
UUTUUSTUOTTEET Upeaa Uudeltamaalta! Uusi, SINUN TÄHTESI -syysmallistomme odottaa jo Sinua. Sen herkulliset kudonnaiset ja kurssit tarjoavat tekemistä moneen makuun ja luovat hyvää oloa ja onnistumisen
LisätiedotÅTH Hedelmät ÅTH Frukt
ÅTH Hedelmät ÅTH Frukt Saaristo-omena Toimitamme omenaa noin 40:tä viljelijältä Ahvenanmaan saaristosta. Viljelyllä on pitkät perinteet ja on osaavien viljelijöiden käsissä. Omenat kehittyvät suotuisasti
LisätiedotTILATTAVAT. Juhlakakut. Juhlakakut
TILATTAVAT Juhlakakut TILATTAVAT Juhlakakut TILATTAVAT Juhlakakut Syntymäpäivät, kaveriporukan illanvietto, häät, nimipäivät, lastenjuhlat, valmistujaiset, tupaantuliaiset, perhepäivällinen, juhlaillallinen,
LisätiedotJUUSTOT IRTOPAKASTETUT. K = kananmunaton S = soijaton P = pähkinätön G = gluteeniton LI = lisäaineeton. Sulata ennen tarjoilua
IRTOPAKASTETUT JUUSTOT IRTOPAKASTETUT JUUSTOT Helppoutta, edullisuutta ja korkeaa laatua! Oletko jo tutustunut irtopakastettujen juustojen moniin etuihin? Pidämme niitä erinomaisena vaihtoehtona perinteisiin
LisätiedotHerkutteluun. Kasvispihvit vl Maukkaat kasvispihvit, aurajuustokastike, paholaisen hilloke, maalaislohkoperunat
Herkutteluun Lämmin broilerisalaatti vl Vihersalaattia, pariloitu broilerin rintafileepihvi, ananasta, persikkaa, fetajuustoa, porkkanatankoja, paholaisen hilloke, patonkia Kasvispihvit vl Maukkaat kasvispihvit,
LisätiedotMAKEISKUVASTO VAKIOVALIKOIMA 2011
MAKEISKUVASTO VAKIOVALIKOIMA 2011 valmiiksi pakattuja makeisia yrityksille www.bregmos.se OLEMME PERUSTANEET OMAN SUKLAATEHTAAN Kyse on pienimuotoisesta valmistuksesta, jossa hyödynnetään modernin ja edistyneen
LisätiedotBenecol Margariini Laktoositon 60 % 450 g Ainesosat: RAVINTOSISÄLTÖ Per 100 g Per suositeltava päiväannos (30 g)
Benecol Margariini Laktoositon 60 % 450 g Laktoositon ja maidoton margariini sopii moneen ruokavalioon Sekä leivälle että ruoanlaittoon Erinomainen rasvakoostumus: 75 % rasvasta pehmeää, tyydyttymätöntä
Lisätiedotwww.europicnic.fi DELICATO-LEIVOKSET
www.europicnic.fi DELICATO-LEIVOKSET Punssirulla Punssirullan mehevä täyte on maustettu arrakilla, hasselpähkinöillä ja kookoksella. Täytettä ympäröi vihreä marsi paanikuorrutus, joka on kastettu suklaaseen.
LisätiedotMAKEISKUVASTO VAKIOVALIKOIMA 2012
MAKEISKUVASTO VAKIOVALIKOIMA 2012 valmiiksi pakattuja makeisia yrityksille Bregmos Reklamgodis AB on ympäristösertifioitu www.bregmos.fi BREGMOS MADE IN BORGSTENA SWEDEN Q for quality HOKLADFABRIKEN CSINCE
LisätiedotLöydät Frian pakastealtaasta! Gluteenitonta leipää. Ruotsin suurimmasta gluteenittomasta ja maidottomasta leipomosta.
Löydät Frian pakastealtaasta! Gluteenitonta leipää Ruotsin suurimmasta gluteenittomasta ja maidottomasta leipomosta. Kaikki tuotteemme ovat gluteenittomia (vähemmän kuin 20 ppm gluteenia) ja maidottomia
LisätiedotHelppoa ja monikäyttöistä. Paljon makua pienessä palassa. Sinihomejuustoviipale 21g Sinihomejuustokuutio 1 g
SYKSY 2013 UUTUUSTUOTTEET SINIHOMEJUUSTOT Helppoa ja monikäyttöistä Valmiit sinihomejuustoviipaleet ovat todella monikäyttöisiä. Ne soveltuvat hyvin juustotarjottimelle, patonkien ja sämpylöiden väliin
LisätiedotVALITSE AINA PARASTA JA ONNISTUT.
VALITSE AINA PARASTA JA ONNISTUT. CAFE SOFTLIN - TUNNELMIEN TEKIJÄT Tekevät esillepanosta ja tarjoilusta houkuttelevia Viimeistelevät tarjoilun ilmeen ja täydentävät kahvilasi tunnelmaa CAFE-SOFTLIN -
LisätiedotAriZona mehujuomat. w w w.drinkarizona.com AriZona Mango mehujuoma 500 ml. AriZona Vesimeloni 500 ml
Juomat AriZonan juuret ulottuvat vuoteen 1971, kun John Ferolito ja Don Vultaggio perustivat virvoitusjuomayrityksen Brooklynissa, New Yorkissa. Erottuvilla pakkauksilla ja korkealaatuisilla tuotteilla
Lisätiedot2015 on L Oréal Paris Color Riche huulipunien juhlavuosi! Color Riche huulipunat täyttävät upeat 30 vuotta!
LEHDISTÖTIEDOTE 2015 on L Oréal Paris Color Riche huulipunien juhlavuosi! Color Riche huulipunat täyttävät upeat 30 vuotta! Color Riche on ikoninen huulipuna, huulipuna kaikille naisille. Huulipuna tulee
LisätiedotMonipuolinen valikoima arkeen ja juhlaan!
Monipuolinen valikoima arkeen ja juhlaan! Asiakastaan arvostava ELINTARVIKETUKKU Elintarviketukku Rikainen Oy on tamperelainen täyden palvelun tukkuliike. Tarjoamme alueen asiakkaille, kuten lounaspaikoille,
LisätiedotNatural Balance Shake perusresepti laihdutukseen. Tarvitset 1 annosmitta (0,45 dl) Natural Balance Shake mansikkaa tai vaniljaa 150 ml kylmää vettä
SHAKE reseptivihko SHAKE Kaikki pitävät pirtelöistä! Ne sopivat moniin tilanteisiin ja tilaisuuksiin, ja niitä on helppo maustaa sekä aikuisten että lasten makuun. Parasta on, että pirtelöt ovat herkullinen
Lisätiedot