SAUNAKYLÄ JÄMSÄ. Suomen Saunakulttuuri ry Saija Silen

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "SAUNAKYLÄ JÄMSÄ. Suomen Saunakulttuuri ry Saija Silen"

Transkriptio

1 SAUNAKYLÄ JÄMSÄ Suomen Saunakulttuuri ry Saija Silen

2 Muuramen Saunakylä syntyi 1980-luvun alussa saunakulttuurin erikoismuseoalueeksi. Saunakylässä Muuramessa on 29 savusaunaa, joista vanhin on luvulta. Saunat on siirretty maamme eri osista ja ne edustavat erilaisia savusaunatyyppejä, pääosin 1800-luvun lopulta ja 1900-luvun alkupuolelta Kokonaisuus on Suomen suurin, mahdollisesti jopa maailman suurin savusaunojen kokoelma Se esittelee kattavasti savusaunan kehitystä Suomessa ja sen alueellisia eroja sekä samalla perinteistä suomalaista rakentamista

3 Muuramen Saunakylä. Kuvat: Kari Vainiomäki 2011

4 Muuramen Saunakylä. Kuvat: Kari Vainiomäki 2011

5 Saunakylän toiminnan päättyessä ryhdyttiin neuvotteluihin Muuramen kunnan kanssa, hanketta varten perustettiin yhdistys; Suomen Saunakulttuuri ry. Sijaintipaikkaa etsittiin pitkään, tavoitteena olla helposti saavutettavissa / löydettävissä, mielellään veden äärellä sekä varmistaa Saunakylän paikka tulevaisuudessa (ei epävarmuustekijöitä / määräaikaisuutta) Tilanne ratkesi maakaupan kautta, yhdistys osti 3 ha Saunakylää varten Saunarakennukset siirretään Jämsään keväällä 2015, Muuramen kunta lahjoitti kokoelman Suomen Saunakulttuuri ry:lle lahjakirjalla.

6 Muuramen Saunakylä. Kuvat: Kari Vainiomäki 2011

7 Juokslahdessa laaditaan osayleiskaavaa parhaillaan Seuraavana asemapiirroksen laadinta alueelle, asemakaavoitus sekä siirtoa varten tarvittavien lupien hakeminen seuraavana edessä. Saunat suojattu talveksi Muuramessa lokakuussa 2014, siirto aloitetaan dokumentoinnin ja mittapiirustuksien teon jälkeen (Aalto Yliopisto arkkitehtuurin laitos) maan kuivettua keväällä 2015? Kaikki saunarakennukset eivät ole siirrettävissä, osa saunarakennuksista voidaan siirtää kokonaisena. Jämsään siirretään Muuramesta 23 saunaa, osan saunoista Muuramen kunta halusi pitää ja osa on tuhoutunut tai on rakenteiltaan sellaisia etteivät ne ole siirrettävissä (esim. maasauna)

8

9 Muuramen Saunakylä. Kuvat: Kari Vainiomäki 2011

10 VAIHE I Saunakylän museokokonaisuuden säilyminen ja rakennuksien kunnostaminen jälleen käyttökuntoon. Kyseessä on osin todella harvinaisia savusaunatyyppejä maamme eri osista. Niillä on huomattavaa kulttuurihistoriallista arvoa. Emme kuitenkaan tee savusaunamuseo-aluetta. Museo sana ei siis ole mukana. Saunomiskuntoon kunnostetaan 5-6 saunaa, voivat olla myös uusia lisäyksiä tai testisaunoja. Siirrettävät saunarakennukset vaativat kaikki merkittäviä korjauksia. Rakennuksien kunnostus tehdään niiden kulttuurihistoriallisia arvoja säilyttäen, alkuperäisin materiaalein ja työmenetelmin. Myös rakennuksien käytössä huomioidaan tämä.

11 Muuramen Saunakylä Kuvat: Kari Vainiomäki 2011

12 Suurin työ on uusia katot, joita on useita erilaisia. Saunoissa on mm. malkakattoja, pärekattoja, huopakattoja, lautakattoja, olkikattoja ja turvekattoja. Eniten on pärekattoja. Työ aloitetaan pärekattosaunoista, joista 5 saunalle haetaan avustusta pärekattojen uusimiselle, tämä kokonaisuus pitää sisällään 5 noin 40 m2 pärekattoalaa. Lisäksi kaikissa rakennuksissa on kengitystarpeita eri laajuudessa, tähän on vaikuttanut saunojen sijainti kosteikkoalueella Muuramessa. Puuaineksen osalta laajoja sienituhoja erityisesti vaakarakenteissa.

13 KAIKKIEN SAUNAKYLÄ JO ALUSTA ALKAEN Ideana on synnyttää Jämsään maailman ainoa saunakylä tai saunojen kylä, sen kirjaimellisessa merkityksessä. Yhdistyksen saunatoiminnassa on tarkoitus etsiä uudenlaista yhteissaunojen muotoa (saavutettavuus: yleiset saunavuorot, lasten saunapäivä, tilaussaunat). Samalla tarjoaisi mahdollisuuden savusaunoa ilman omaa saunaa vaikka viikoittain kesällä. Saunakylän tarkoitus on tutustuttaa uudet sukupolvet vanhaan, alkuperäiseen saunakulttuuriin elämyksellisyyden ja kokemuksellisuuden kautta. Sen kautta saataisiin sekä paikallista virkistyspalvelutarjontaa mutta varmaan myös matkailijoitakin houkutettua.

14 Muuramen Saunakylä. Kuvat: Kari Vainiomäki 2011

15 Yhdistyksen tavoitteena on säilyttää ja samalla edelleen kokoaa savusaunaan liittyvää osaamista ja perinnetietoa. Paikalla asian voi kokea, ei lukea. Joitain julkaisuja tehdään varmaan Saunakylän ohessa, esim. dokumentoinnista ja siirtohankkeesta, ehkä kustannusyhteistyötä esim. teemallisten artikkelikokoelmien kautta. (ks. alla) Kansallinen ja kansainvälinen savusauna- verkosto > voisiko Saunakylä muodostua kaikkien savusaunaihmisten yhteiseksi paikaksi ikään kuin fyysiseksi foorumiksi? Sauna-teeman ympärille synnytetyt hyvinvointi- ja elämyspalvelut sekä muut oheispalvelut lisäävät alueen kiinnostavuutta eri kohderyhmien keskuudessa. Samalla voisi mahdollisesti hankkia erilaisia saunatuotteita. Saunakylä tulee palvelemaan aikanaan yhdistyksen ylläpitämänä erilaisien saunoihin liittyvien virkistys- ja kulttuuritoimintojen alueena. Parhaimmillaan Saunakylä voi olla kotimaisten ja ulkomaalaisten matkailijoiden sekä saunafanien parkki

16 Muuramen Saunakylä. Kuvat: Kari Vainiomäki 2011

17 Savusauna-asiantuntijuuden avoin areena (paikallinen, kansallinen, kansainvälinen) - Historiallisten savusaunojen erilaisten ratkaisujen ja ominaisuuksien tutkiminen - Vertailu / testausmahdollisuus - Kokeilut ja tiedon jakaminen ( esim. luennot, kurssit ) maallikoille, julkaisut? Matkailukohteena MEIDÄN KAIKKIEN - Tukea Jämsän kesämatkailuun ja Himoksen alueelle - Suomalaiset saunakansaa - Saunakulttuurin kansainvälinen kiinnostus, tietääksemme ainoa Saunakylä maailmassa? - Riittävän laaja ja monipuolinen alue- ja palvelukokonaisuus, jotta herättää kiinnostuksen varta vasten tulla tutustumaan Saunakylä Yritystoiminnan ideakenttänä - Saunatuotteiden erikoistuminen vihdoista kiukaisiin, saunapalvelut (wellness) sekä luontaishoidot, lähituotteet + paikalliset pienyrittäjät ja käsityöläiset hyötyvät - Esittely- ja testialue saunavalmistajille? - Yritysyhteistyö, uudet tuotteet, Perinnerakentamisen sekä savusaunarakentamisen perinteiden siirtäminen (paikallisen?) ammatillisen erityisosaamisen kehittäminen - Kunnostuksien yhteydessä mahdollisuus työssäoppia / kisälli-periaatteella osallistumalla alan ammattilaisten ja asiantuntijoiden ohjauksessa rakennuksien korjaukseen Virkistys ja vapaa-ajan vietto - Mahdollisuus saunoa (viikoittain, päivittäin?) kertamaksusta vrt. ent.yleiset saunat, Vantaan malli > saavutettavissa kaikille. - Päijänne yhteys - Paikallistapahtumien pitopaikka> työnäytökset, konsertit ym. - erityisopetus- ja koulutusympäristö

18 YHTEISTYÖTÄ JA AJATUKSIA KAIVATAAN Kaikenlaisia kiinnostuneita ihmisiä toivotaan mukaan toimintaan nyt homma vihdoin pääsee alkamaan. Muistettava on, että kyse ei ole vain projektista joka katoaa, vaan nyt luodaan pysyvää toimintaympäristöä ilman reunamerkintöjä! Savusaunoista ja saunoista, niiden rakenteesta ja perinteestä tietäviä ihmisiä mukaan jakamaan kokemuksiaan ja osaamistaan varsinkin rakentamisvaiheessa Saunakylän on avoin kenttä: ajatuksia alueen toiminnalle (eri sektorien näkökulmasta: matkailua, maatilatuottajia, oppilaitoksia ideoita). Tarkoituksena on tarjota Saunakylä jatkossa paikaksi. mille kaikelle? Nyt voi asiaan vaikuttaa!

19

20 SAUNAKYLÄN YLLÄPITO Saunakylän on tarkoitus olla yleishyödyllinen ja kaikille saavutettavissa, kaikkien käytettävissä Suurimmat kustannukset ovat tontin hankinta, rakennuspaikan maansiirtotyöt sekä rakennuksien kunnostamiseen tarvittavat materiaalit. Työvoimaa ei yhdistys pysty itse palkkaamaan tässä vaiheessa. Hartiapankki-meininkiä, talkootyötä ja lahjoituksia. Mitään salaista suur-rahoittajaa yhdistyksellä ei ole, eikä verorahoja ole tähän tuhlattu, jäsenmaksut tähän saakka ollut ainoa riihikuivan tuoja. Kunnostamisen tueksi KUMMISAUNA- ohjelma Rakennusperinnön hoidon avustusta on haettu, mahdollisesti avustuksia myös julkaisujen ja dokumentointien tekemiseen säätiöiltä haetaan kevään 2015 aikana. Kun varsinainen korjausvaihe on ohi, ylläpitoon tarvittava rahoitus pyritään saamaan saunojen vuokraamisesta yrityksille ja yksityisille sekä muusta oheistoiminnasta (tuotteiden myyntiprovisiot?, lämmitys- ja vihtamaksut?)

21 Muuramen Saunakylä. Kuvat: Kari Vainiomäki 2011

22 SAUNAKYLÄN KUMMISAUNAT Saunarakennuksien kunnostuksen tueksi tulee alueelle kummisaunoja Kummisaunan voi hankkia yritys, yksityinen tai yhdistys. Kummisauna maksaa suunnilleen kunnostuskustannuksiensa materiaalien verran. Omaa kummisaunaa voi tulla myös kummit kunnostamaan, paikalla on tarvittavat materiaalit ja ohjaus, esim. pärekaton teko kummisaunassa voisi olla TYHY-päivän ohjelma. Kummisaunan valmistuttua, on kummeilla maksuton käyttö alueen saunoilla sovitulla tavalla ( esim. vuosittaisten tilaussaunojen käyttö yritykselle) Kummisaunan myötä kummiorganisaatio tietenkin saa oman kummikylttinsä (tai kummikiven tms. ) alueelle / saunan läheisyyteen. Kummius on ikuista eli myöhemmistä tarvittavista kunnostuksista huolehditaan (materiaalimaksut, työn tekee yhdistys) mutta muita vuosi- tai muita maksuja ei ole.

23 VUOSI Syksyllä suojattu saunoja talven koettelemuksia varten, seurataan tilannetta - Siirtohankkeen valmistelu, paperityöt (kaavoitus, asemakuvat, luvitus) - Rakennusperinnön hoidon avustusta haettu 5 saunarakennuksen korjaamiseen Keski -Suomen ELYkeskuksesta syksyllä 2014, päätös tulee toukokuussa. - Haetaan apurahaa julkaisun toteuttamiseksi Muuramessa tehdystä dokumentoinnista sekä saunojen siirrosta (helmikuu 2015) - Saunakylän blogi avataan - Muuramen saunojen dokumentointi > yhteistyö Aalto Yliopisto, JYU. Mahdollisesti järjestetään viikon dokumentointikurssi - Korjauskohteiden ja toimien priorisointi, korjaussuunnittelu ensimmäisille kohteille - Siirron valmistelu Muuramessa (purku- ja pakkaus), kuljetus Jämsään kun maa on kuivanut riittävästi (kantavuus) - Riippuen kuinka etenee maankäytön kanssa, tavoitteena olisi saada jo saunoja pystyyn talven tuloon mennessä. - Muut YYA-kuviot?

24

25 JÄSENEKSI JA MUKAAN TOIMINTAAN Jäsenmaksu vuodessa 20 Yhdistyksen jäsenenä tuet Saunakylän savusaunojen siirtoa ja kunnostamista. Mihinkään se ei velvoita, mutta mahdollistaa paljon. Vuosimaksun maksaminen ei sido jatkossa, maksat jos haluat. Mahdollisuus tulla mukaan yhdistyksen hallitukseen ja alueen kehittämistoimintaan Yhdistyksen jäsenistöllä on halutessaan mahdollisuus tulevien vuosien aikana osallistua rakennuspaikan perustustöihin, kunnostaa vanhoja savusaunoja, koota kiukaita, opastaa vierailijoita ja jakaa omaa tietämystään yhdistyksen hyväksi. Jäsenistö saa talkootyön ilon lisäksi sitten saunoa kunnostetuissa saunarakennuksissa mielin määrin. Yhdistykselle saa myös lahjoittaa rakennustarvikkeita, polttopuita, nauloja.. Yhdistys tulee järjestämään Saunakylässä erilaisia tilaisuuksia liittyen sekä perinteisiin saunarakennuksien rakentamiseen (kuten pärekattojen tekoa tai hirren veistoa) että savusaunojen käyttöön (lämmityskursseja ja kiuasrakenteen tietoiskuja) yhteistyössä näiden erityisalojen ammattilaisten opastuksella. Osassa näistä saattaa olla yhdistyksen ulkopuolisille pieniä maksuja (omakustanne hinnat), yhdistyksen jäsenille ovat ilmaisia.

26 Saunassa sisu laantuu Saunassa sammuu sappi

SAUNASEUROJEN JA YHTEISTYÖKUMPPANEIDEN UUTISIA 2016

SAUNASEUROJEN JA YHTEISTYÖKUMPPANEIDEN UUTISIA 2016 www.saunaseurat.fi 1.1.2017 Sivu 1/7 SAUNASEUROJEN JA YHTEISTYÖKUMPPANEIDEN UUTISIA 2016 Su 1.1. Internet-sivuihimme tutustui joulukuussa 227 yksittäistä vierailijaa (eli tietokonetta) ja sivuja katsottiin

Lisätiedot

Sauna from Finland -konsepti 9/2009

Sauna from Finland -konsepti 9/2009 Sauna from Finland -konsepti 9/2009 Monta ulottuvuutta Saunominen tutussa ympäristössä arkinen, toistuva, puhdistauminen Suvi-illan saunominen järven rannassa ihanne, luksusta, rentoutuminen Saunominen

Lisätiedot

Prijuutti - Yhteisöllinen työtila ja korjausrakentamiskeskus Tuusulassa

Prijuutti - Yhteisöllinen työtila ja korjausrakentamiskeskus Tuusulassa Prijuutti - Yhteisöllinen työtila ja korjausrakentamiskeskus Tuusulassa Prijuutti on Tuusulan keskustan tuntumassa sijaitseva 1855 56 rakennettu hirsirakennus. Tämä koko keskisen Uudenmaan ensimmäinen

Lisätiedot

Pirkanpolut - lähiretkeilyreitistö

Pirkanpolut - lähiretkeilyreitistö B i r g i t anpol ulle 1 ENSIMMÄISEN HANKKEVAIHEEN KUVAUS (2017-18 talvi): Alueellisen, seudullisen ja kansallisen matkailun ja luontoliikunnan kehittamiseen liittyva hanke, jonka tarkoituksena on luoda

Lisätiedot

Fiskarsin kyläseura ry - Fiskars byförening rf TOIMINTASUUNNITELMA 2014. Yleistä. Hallitus. Jäsenistö. Toimikunnat ja työryhmät

Fiskarsin kyläseura ry - Fiskars byförening rf TOIMINTASUUNNITELMA 2014. Yleistä. Hallitus. Jäsenistö. Toimikunnat ja työryhmät Fiskarsin kyläseura ry - Fiskars byförening rf TOIMINTASUUNNITELMA 2014 Yleistä Fiskars kyläseuran toiminta tukeutuu yhdistyksen sääntöihin ja vuosittain vahvistettavaan toimintasuunnitelmaan. Toimintasuunnitelma

Lisätiedot

Temmeksen kyläyhdistys ry. Toimintakertomus 2013

Temmeksen kyläyhdistys ry. Toimintakertomus 2013 Temmeksen kyläyhdistys ry Toimintakertomus 2013 Toimintakertomus 2013 Sivu 2(8) Yleistä Temmeksen kyläyhdistyksen tarkoituksena on toiminta-alueensa asukkaiden asumisolosuhteisiin, - ympäristöön, -viihtyvyyteen

Lisätiedot

ALVA - Oulun Eteläisen ALUEEN VAPAAEHTOISTOIMINNAN KEHITTÄMINEN JA KOORDINOINTI

ALVA - Oulun Eteläisen ALUEEN VAPAAEHTOISTOIMINNAN KEHITTÄMINEN JA KOORDINOINTI ALVA - Oulun Eteläisen ALUEEN VAPAAEHTOISTOIMINNAN KEHITTÄMINEN JA KOORDINOINTI ALVA yhteistyöryhmä ALVA hanke alueelliset ja valtakunnalliset verkostot Kehityskasvatushanke (RKO/Kepa) riitta.prittinen-maarala@rko.fi

Lisätiedot

Leader-info. Yhteisökeskus 11.11.2015, Pori. karhuseutu.fi

Leader-info. Yhteisökeskus 11.11.2015, Pori. karhuseutu.fi Leader-info Yhteisökeskus 11.11.2015, Pori Paikallisten toimijoiden kannustaminen omaehtoiseen kehittämistyöhön Opastetaan tekemään ideoista hankkeita Myönnetään Leader-rahoitusta yhdistysten ja mikroyritysten

Lisätiedot

Vastuullisen maaseutumatkailun kehittämishanke 2018 Sanna Hiltunen

Vastuullisen maaseutumatkailun kehittämishanke 2018 Sanna Hiltunen Helmi- Vastuullisen maaseutumatkailun kehittämishanke 2018 Kehittämistyöpaja 16.8.2018 Helmi - Vastuullisen maaseutumatkailun kehittämishanke 100 % rahoitus Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelmasta

Lisätiedot

Vastaajat. Yhteensä 351 vastaajaa. 61 % vastaajista Laajavuoressa vähintään kuukausittain käyviä jyväskyläläisiä.

Vastaajat. Yhteensä 351 vastaajaa. 61 % vastaajista Laajavuoressa vähintään kuukausittain käyviä jyväskyläläisiä. Vastaajat Yhteensä 351 vastaajaa. vähintään. Vierailut Laajavuodessa viimeisen vuoden aikana Vastaajat 24 % 8 % 1 % 41 % Jyväskyläläinen Muu Jyväskylän seudun asukas (Laukaa, Muurame, Uurainen, Petäjävesi,

Lisätiedot

Avustukset rakennusperinnön hoitoon:

Avustukset rakennusperinnön hoitoon: AVUSTUKSET RAKENNUSPERINNÖN HOITOON Ympäristöhallinnon määrärahoista myönnettävät harkinnanvaraiset valtion avustukset Jämsä, Rakennusperintöilta 23.9.2013 Arkkitehti Liisa Bergius Avustukset rakennusperinnön

Lisätiedot

Tulevaisuuden Museo-Suomi. Kulttuuriasiainneuvos Päivi Salonen Tulevaisuuden museo seminaari, Mobilia

Tulevaisuuden Museo-Suomi. Kulttuuriasiainneuvos Päivi Salonen Tulevaisuuden museo seminaari, Mobilia Tulevaisuuden Museo-Suomi Kulttuuriasiainneuvos Päivi Salonen Tulevaisuuden museo seminaari, Mobilia 24.10.2010 Taiteen ja kulttuurin luova vaikutus säteilee elämän kaikille alueille. Hallitusohjelma Kattavin

Lisätiedot

ALVA - Oulun Eteläisen ALUEEN VAPAAEHTOISTOIMINNAN KEHITTÄMINEN JA KOORDINOINTI

ALVA - Oulun Eteläisen ALUEEN VAPAAEHTOISTOIMINNAN KEHITTÄMINEN JA KOORDINOINTI ALVA - Oulun Eteläisen ALUEEN VAPAAEHTOISTOIMINNAN KEHITTÄMINEN JA KOORDINOINTI ALVA yhteistyöryhmä ALVA hanke alueelliset ja valtakunnalliset verkostot riitta.prittinen-maarala@rko.fi puh. 050 4691 946

Lisätiedot

RAJUPUSU KOORDINAATIO III -HANKE

RAJUPUSU KOORDINAATIO III -HANKE RAJUPUSU KOORDINAATIO III -HANKE Mihin tukea voi saada? Kylien kokoontumisja harrastustilojen kunnostus sekä varustaminen Yhteisessä käytössä olevien alueiden kunnostus (esim. yhteiset uimarannat) Yhteisessä

Lisätiedot

Hankeillat syksy Karkkila Lohja Salo Jaana Joutsen, hankeneuvoja, Ykkösakseli ry

Hankeillat syksy Karkkila Lohja Salo Jaana Joutsen, hankeneuvoja, Ykkösakseli ry Hankeillat syksy 2018 Karkkila 24.10.2018 Lohja 1.11.2018 Salo 9.11.2018 Jaana Joutsen, hankeneuvoja, Ykkösakseli ry Ykkösakseli ry Asukkaita maaseutualueella 140 000 Kaupunkialueiden asukkaat 17 000

Lisätiedot

Miten saamme vesistöt yhdessä hyvään tilaan? Projektipäällikkö Riina Rahkila, VYYHTI-hanke Vesistökunnostusverkoston seminaari Iisalmi 12.6.

Miten saamme vesistöt yhdessä hyvään tilaan? Projektipäällikkö Riina Rahkila, VYYHTI-hanke Vesistökunnostusverkoston seminaari Iisalmi 12.6. Miten saamme vesistöt yhdessä hyvään tilaan? Projektipäällikkö Riina Rahkila, VYYHTI-hanke Vesistökunnostusverkoston seminaari Iisalmi 12.6.2014 Vesistö on valuma-alueensa summa Kaikki valuma-alueen toiminta

Lisätiedot

Konkreettista tukea alueelliseen kehittämiseen

Konkreettista tukea alueelliseen kehittämiseen Konkreettista tukea alueelliseen kehittämiseen Nastolan maaseutu elinvoimaiseksi hanke 2016-2018 Maaseudun parhaat hankkeet tulevat Päijät-Hämeestä hankemarssi 17.3.2017 Mari Brunou Nastolan maaseutu elinvoimaseksi

Lisätiedot

Esityksen sisältö. Ideasta hankkeeksi. Kulttuurihankkeen suunnittelu 22.9.2015. Novgorod 2013 Marianne Möller 23.9.2013. Hankeidea

Esityksen sisältö. Ideasta hankkeeksi. Kulttuurihankkeen suunnittelu 22.9.2015. Novgorod 2013 Marianne Möller 23.9.2013. Hankeidea Ideasta hankkeeksi Kulttuurihankkeen suunnittelu Novgorod 2013 Marianne Möller 23.9.2013 Hankeidea Esityksen sisältö Hankesuunnitelma budjetti yhteistyösopimus Hankkeen toteuttaminen tavoitteet ja välitavoitteet

Lisätiedot

Valtionavustus rakennusperinnön hoitoon 2014

Valtionavustus rakennusperinnön hoitoon 2014 2014 Mihin voidaan hakea avustusta? Kulttuurihistoriallisesti arvokkaiden kohteiden ja niiden välittömän ympäristön parantaminen Valtakunnallisesti, seudullisesti tai paikallisesti merkittävä rakennus

Lisätiedot

Leader rahoitusta, toimintaa ja neuvontaa. Pirjo Ikäheimonen, JyväsRiihi ry

Leader rahoitusta, toimintaa ja neuvontaa. Pirjo Ikäheimonen, JyväsRiihi ry Leader 2014-2020 - rahoitusta, toimintaa ja neuvontaa Pirjo Ikäheimonen, JyväsRiihi ry Sivu 1 17.11.2014 ü Leader-ryhmät kaikille avoimia maaseudun kehittämisyhdistyksiä. ü Tavoitteena yritysten ja yhdistysten

Lisätiedot

Kokous on kaikille avoin. Jäsenet ovat tervetulleita saunaan kello 18 alkaen.

Kokous on kaikille avoin. Jäsenet ovat tervetulleita saunaan kello 18 alkaen. KOKOUSKUTSU Vuosikokous 2016 Aika: 8.3.2016 kello 19.00 Paikka: Sauna Arla, Kaarlenkatu 15, Helsinki ESITYSLISTA 1. Kokouksen avaus 2. Kokouksen järjestäytyminen: puheenjohtajan, sihteerin ja kahden pöytäkirjantarkastajan

Lisätiedot

Pohjois-Pohjanmaan TYKE 2011 KAM:n koordinoima verkostohanke työelämäpalvelujen kehittämiseen koko Pohjois-Pohjanmaalla

Pohjois-Pohjanmaan TYKE 2011 KAM:n koordinoima verkostohanke työelämäpalvelujen kehittämiseen koko Pohjois-Pohjanmaalla KAM:n koordinoima verkostohanke työelämäpalvelujen kehittämiseen koko Pohjois-Pohjanmaalla Työelämän kehittämis- ja palvelutehtävän valtionavustukset OKM myöntää avustukset ELY-keskusten kautta Avustusta

Lisätiedot

Teemahankeinfo Suomusjärven VPK Jaana Joutsen

Teemahankeinfo Suomusjärven VPK Jaana Joutsen Teemahankeinfo 6.9.2017 Suomusjärven VPK Jaana Joutsen Esityslistalla 1.Lyhyt johdatus Leader-toimintaan ja teemahankkeisiin 2.Kokemuksia LIVE-teemahankkeesta 3.Uudet teemahankkeet ja niiden hakuprosessi

Lisätiedot

Turun A-kilta: virtaa vertaisuudesta

Turun A-kilta: virtaa vertaisuudesta Turun A-kilta: virtaa vertaisuudesta Historiaa Turun A-Kilta on perustettu 1962. Sen toiminnan tarkoituksena on auttaa ja tukea päihdeongelmaisia ponnisteluissa riippumattomuuteen päihteistä sekä tukea

Lisätiedot

Rautjärven sotahistoria- hanke

Rautjärven sotahistoria- hanke Liite 1 74 HANKESUUNNITELMA Laadittu 4.3.2016 Rautjärven sotahistoria- hanke 1. Hakijan yhteystiedot Rautjärven kunta Projektijohtaja, Juha-Pekka Natunen Simpeleentie 12, 56800 SIMPELE 040 581 8040 juha-pekka.natunen@rautjarvi.fi

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma 2012

Toimintasuunnitelma 2012 Toimintasuunnitelma 2012 YLEISTÄ Kaakkois-Suomen sosiaalialan osaamiskeskus Socom Oy toimii Kymenlaakson ja Etelä-Karjalan maakunnissa. Socomin osakkaina on 15 Kaakkois-Suomen kuntaa ja alueen ammattikorkeakoulut

Lisätiedot

UUSIA KÄVIJÖITÄ MUSEOON!

UUSIA KÄVIJÖITÄ MUSEOON! LEADER SEPRA UUSIA KÄVIJÖITÄ MUSEOON! 25.10.2016 Ala-Pihlaja Sivu 1 26.10.2016 TOIMINTATAPA PÄHKINÄNKUORESSA Leader on toimintaa, neuvontaa & rahoitusta paikkakunnan parhaaksi Leader-toiminta Leader-ryhmät

Lisätiedot

Tutkimuspalveluiden kansallinen yhteistyö. RISTIKKI ryhmän ehdotus

Tutkimuspalveluiden kansallinen yhteistyö. RISTIKKI ryhmän ehdotus Tutkimuspalveluiden kansallinen yhteistyö RISTIKKI ryhmän ehdotus 1 Ristikki -ryhmä RIS (Research & Innovation Services) + tikki Ryhmä perustettiin 2011 Tutkimushallinnon päivien yhteydessä Ryhmä vai tehtäväkseen

Lisätiedot

Tuija-Liisa Soininen, kulttuuriympäristö ja matkailu; puheenvuoro kulttuurimatkailuseminaarin yhteydessä Työväenmuseo Werstaalla, Tampereella

Tuija-Liisa Soininen, kulttuuriympäristö ja matkailu; puheenvuoro kulttuurimatkailuseminaarin yhteydessä Työväenmuseo Werstaalla, Tampereella Tuija-Liisa Soininen, kulttuuriympäristö ja matkailu; puheenvuoro kulttuurimatkailuseminaarin yhteydessä Työväenmuseo Werstaalla, Tampereella 25.10.2017 Photo: Vapriikki photo archive, S. Säilynoja Kulttuuriympäristöä

Lisätiedot

Avustuspäätökset liitteineen

Avustuspäätökset liitteineen Avustuspäätökset liitteineen Maa- ja metsätalousministeri myöntää tällä päätöksellä vuoden 2019 talousarvion momentilta 30.10.63 yhteensä 1 200 000 euron yleisavustuksen (kohdennettu yleisavustus) Suomen

Lisätiedot

Elinvoimaa lähiöihin klinikka

Elinvoimaa lähiöihin klinikka Elinvoimaa lähiöihin klinikka Erkki Aalto Lähiöiden kehittäminen ja kerrostalojen korjaaminen ovat merkittävä kansallinen haaste www.rakli.fi/klinikat/elivoimaa-lahioihin-turku RAKLIn klinikka kokoaa toimijat,

Lisätiedot

Oman toiminnan esittely Eläkeliiton Joutsan yhdistys ry. Kumppanuuspöytä Maija Salonen

Oman toiminnan esittely Eläkeliiton Joutsan yhdistys ry. Kumppanuuspöytä Maija Salonen Oman toiminnan esittely Eläkeliiton Joutsan yhdistys ry Kumppanuuspöytä 08.11.2016 Maija Salonen Eläkeliitto numeroina Kattojärjestö Eläkeliitto - jäsenmäärä 130000 jäsentä - 20 piiriä - 403 paikallisyhdistystä

Lisätiedot

PORIN KIVINILLÄ SIJAITSEVAN LATOLUODON UITTOTUVAN JA SEN YMPÄRISTÖN KUNNOSTUS Maastokatselmus ja neuvottelu 13.11.2015

PORIN KIVINILLÄ SIJAITSEVAN LATOLUODON UITTOTUVAN JA SEN YMPÄRISTÖN KUNNOSTUS Maastokatselmus ja neuvottelu 13.11.2015 Muistio 1 (5) PORIN KIVINILLÄ SIJAITSEVAN LATOLUODON UITTOTUVAN JA SEN YMPÄRISTÖN KUNNOSTUS Maastokatselmus ja neuvottelu 13.11.2015 Paikalla: Tiedottaja Paula Gröhn, Melamajavat Hallituksen jäsen Jussi

Lisätiedot

Ideasta hankkeeksi Kulttuurihankkeen suunnittelu Novgorod 2013 Marianne Möller

Ideasta hankkeeksi Kulttuurihankkeen suunnittelu Novgorod 2013 Marianne Möller Ideasta hankkeeksi Kulttuurihankkeen suunnittelu Novgorod 2013 Marianne Möller 23.9.2013 Hankeidea Hankesuunnitelma budjetti yhteistyösopimus Esityksen sisältö Hankkeen toteuttaminen tavoitteet ja välitavoitteet

Lisätiedot

Vesistökunnostusverkosto välittää tietoa ja kokemuksia. Liisa Hämäläinen, SYKE

Vesistökunnostusverkosto välittää tietoa ja kokemuksia. Liisa Hämäläinen, SYKE Vesistökunnostusverkosto välittää tietoa ja kokemuksia Liisa Hämäläinen, SYKE Vesistökunnostusverkosto on kaikille avoin yhteydenpitofoorumi, joka välittää tietoa ja kokemuksia vesistöjen kunnostamisesta.

Lisätiedot

Liite 2 Aluetaidemuseoiden nelivuotisneuvottelut Suunnitelmamatriisi 2014 2017 Neuvottelupäivämäärä 27.3.2014

Liite 2 Aluetaidemuseoiden nelivuotisneuvottelut Suunnitelmamatriisi 2014 2017 Neuvottelupäivämäärä 27.3.2014 Kauden 2014 2017 alueellisen toiminnan päätavoitteet: 1. Alueen taidemuseoiden aseman vahvistaminen. Uudet taidemuseo- ja taidehankkeet luovat uutta ja tuovat muutoksia toimintakenttään. 2. Julkisen taiteen

Lisätiedot

Ikäihmisten palvelusuunnitelma

Ikäihmisten palvelusuunnitelma Kirjasto- ja kulttuuripalvelut Ikäihmisten palvelusuunnitelma 2016-2018 Kuva Sirkku Petäjä www.nurmijarvi.fi Palveluja ikäihmisille Kirjasto- ja kulttuuripalvelut laati ensimmäisen ikäihmisten palvelusuunnitelman

Lisätiedot

Maaseudun kehittämisohjelman mahdollisuudet maahanmuuttajien kotouttamiseen

Maaseudun kehittämisohjelman mahdollisuudet maahanmuuttajien kotouttamiseen Maaseudun kehittämisohjelman mahdollisuudet maahanmuuttajien kotouttamiseen Vastaanottava maaseutu Helsinki 22.1.2016 Marianne Selkäinaho Maa- ja metsätalousministeriö Mahdollisuuksien maaseutu Maaseutuohjelmalla

Lisätiedot

Pilaantuneiden maa-alueiden kokeiluhanke

Pilaantuneiden maa-alueiden kokeiluhanke Pilaantuneiden maa-alueiden kokeiluhanke Kestävää kasvua ympäristönkunnostuksesta Jarno Laitinen Projektipäällikkö Pirkanmaan ELY-keskus Tampere Pilaantuneet maa-alueet Suomessa Maaperän tilan tietojärjestelmässä

Lisätiedot

HEVOSET JA YHTEISKUNTA rajapintoja -hanke. Anne Laitinen

HEVOSET JA YHTEISKUNTA rajapintoja -hanke. Anne Laitinen HEVOSET JA YHTEISKUNTA rajapintoja -hanke Sivu 1 7.11.2012 Anne Laitinen Yleistä hankkeesta Hevoset ja yhteiskunta rajapintoja hanke 15.3.2012 31.12.2014 Toteuttaja Hippolis Hevosalan osaamiskeskus ry

Lisätiedot

Kuntaliiton kaksitoista sanaa tulevaisuuden kulttuuripalveluista

Kuntaliiton kaksitoista sanaa tulevaisuuden kulttuuripalveluista Kuntaliiton kaksitoista sanaa tulevaisuuden kulttuuripalveluista Kulttuurituottajien päivä 16.-17.9. Jyväskylä Johanna Selkee Erityisasiantuntija, Suomen Kuntaliitto 1 Suomen Kuntaliitto ry Suomen vaikuttavimpia

Lisätiedot

Pitkospuiden ja kodan rakentaminen Nevalylyn ympäristöön

Pitkospuiden ja kodan rakentaminen Nevalylyn ympäristöön Pitkospuiden ja kodan rakentaminen Nevalylyn ympäristöön Hankkeen julkinen kuvaus Nevalyly ympäristöineen on Metsähallituksen omistuksessa. Alueella sijaitsee huonokuntoinen kota ja pienelle matkaa on

Lisätiedot

Miten minä? Oma unelmani 2017?

Miten minä? Oma unelmani 2017? Miten minä? Oma unelmani 2017? TAVOITE Lisätä liikettä, iloa ja hyvinvointia Synnyttää ideoita yhdessä ihmisten kanssa Kokeilla rohkeasti ja oppia Lisätä yhteisöllisyyttä Rakentaa verkostoja ja toimia

Lisätiedot

Historialliset kartat verkossa. Jari Järvinen JY, Multimediaopintokokonaisuus

Historialliset kartat verkossa. Jari Järvinen JY, Multimediaopintokokonaisuus Historialliset kartat verkossa Jari Järvinen JY, Multimediaopintokokonaisuus Taustaa Jyväskylän yliopiston historian laitoksella 90- luvun puolivälissä virinnyt kiinnostus vanhojen historiallisten karttojen

Lisätiedot

POPELY:n rakennettujen vesien kunnostamisen erikoistumistehtävä ja kunnostustoiminnan tiedonkeruu. Timo Yrjänä Jukka Tuohino Jermi Tertsunen

POPELY:n rakennettujen vesien kunnostamisen erikoistumistehtävä ja kunnostustoiminnan tiedonkeruu. Timo Yrjänä Jukka Tuohino Jermi Tertsunen POPELY:n rakennettujen vesien kunnostamisen erikoistumistehtävä ja kunnostustoiminnan tiedonkeruu Timo Yrjänä Jukka Tuohino Jermi Tertsunen 11.11.2016 Erikoistumistehtävän taustaa MMM antoi POPELYlle 2014

Lisätiedot

PIEN-SAIMAAN OSAYLEISKAAVAN MUUTOS. Savitaipaleen kunta (739) Saksan tila (osa) Kaavaehdotus

PIEN-SAIMAAN OSAYLEISKAAVAN MUUTOS. Savitaipaleen kunta (739) Saksan tila (osa) Kaavaehdotus PIEN-SAIMAAN OSAYLEISKAAVAN MUUTOS Savitaipaleen kunta (739) Saksan tila 739-421-7-414 (osa) Kaavaehdotus 10.8.2016 1 Osayleiskaavan muutoksen selostus, joka koskee Pien-Saimaan osayleiskaavaa. 1 PERUSTIEDOT

Lisätiedot

Aluksi kysymme perustietoja vastaajasta. Varsinaiset vapaa-ajanasumiseen ja kunnan kehittämiseen liittyvät kysymykset löytyvät myöhemmistä osiosta

Aluksi kysymme perustietoja vastaajasta. Varsinaiset vapaa-ajanasumiseen ja kunnan kehittämiseen liittyvät kysymykset löytyvät myöhemmistä osiosta Kysely Vaalan vapaa-ajanasukkaille Hyvä Vaalan vapaa-ajanasukas! Tervetuloa vastaamaan Vaalan kunnan vapaa-ajanasukkaille suunnattuun kyselyyn. Vaala haluaa saada vapaa-ajanasukkaansa viihtymään paikkakunnalla

Lisätiedot

Verkostotyö kehittämisen ja vaikuttamisen välineenä.

Verkostotyö kehittämisen ja vaikuttamisen välineenä. Verkostotyö kehittämisen ja vaikuttamisen välineenä Yleistä TPY:ssä - 228 jäsentä (toukokuu 2015) - Strategia vuosille 2015 2020 - Yhdistyksen keskeiset toimintaperiaatteet ovat tulevaisuuteen katsominen,

Lisätiedot

18 JAN SEDERHOLMIN SIJOITTAMAA REIKÄÄ, JA SE ON VASTA ALKUA. KÄÄNNÄ SIVUA JA NÄE LISÄÄ.

18 JAN SEDERHOLMIN SIJOITTAMAA REIKÄÄ, JA SE ON VASTA ALKUA. KÄÄNNÄ SIVUA JA NÄE LISÄÄ. 18 JAN SEDERHOLMIN SIJOITTAMAA REIKÄÄ, JA SE ON VASTA ALKUA. KÄÄNNÄ SIVUA JA NÄE LISÄÄ. PARAS PALVELU 2007 GOLF DIGEST -LEHTI PAY & PLAY PREMIUM Minämäki Aura Masku Naantali Kultaranta Golf Turku Sauvo

Lisätiedot

Mediakasvatusseuran strategia

Mediakasvatusseuran strategia Mediakasvatusseuran strategia 2016-2020 Tausta Mediakasvatusseura ry, Sällskapet för Mediefostran rf, on vuonna 2005 perustettu valtakunnallinen, kaksikielinen mediakasvatuksen asiantuntijajärjestö. Seura

Lisätiedot

Liite 2 Maakuntamuseoiden nelivuotisneuvottelut Suunnitelmamatriisi Neuvottelupäivämäärä

Liite 2 Maakuntamuseoiden nelivuotisneuvottelut Suunnitelmamatriisi Neuvottelupäivämäärä Kauden 2014 2017 alueellisen toiminnan päätavoitteet: 1. Paikallismuseotoiminnan kehittäminen ja aktivointi viemällä eteenpäin suunnitelmista esiin nousseita kehittämistavoitteita 2. Kulttuuriympäristöön

Lisätiedot

Lapinlahden kirkonseudun kortteleiden 61, 65, 67, 68 ja 255 asemakaavan muutos.

Lapinlahden kirkonseudun kortteleiden 61, 65, 67, 68 ja 255 asemakaavan muutos. Tekninen lautakunta 20 03.04.2014 Tekninen lautakunta 33 27.05.2014 Tekninen lautakunta 47 11.09.2014 Tekninen lautakunta 7 29.01.2015 Tekninen lautakunta 26 16.06.2015 Lapinlahden kirkonseudun kortteleiden

Lisätiedot

PORVOON ELINKEINO- JA KILPAILUKYKYOHJELMA 2014 2017

PORVOON ELINKEINO- JA KILPAILUKYKYOHJELMA 2014 2017 TIEDOTUSTILAISUUS Kaikkien aikojen Porvoo Alla tiders Borgå PORVOON ELINKEINO- JA KILPAILUKYKYOHJELMA 2014 2017 LUONNOS Ohjelmaa valmisteltiin tiiviissä yhteistyössä Henkilöstö Asukkaat Asiantuntijaraadit

Lisätiedot

Liite 2 Aluetaidemuseoiden nelivuotisneuvottelut Suunnitelmamatriisi 2014 2017 Neuvottelupäivämäärä 20.3.2014

Liite 2 Aluetaidemuseoiden nelivuotisneuvottelut Suunnitelmamatriisi 2014 2017 Neuvottelupäivämäärä 20.3.2014 Kauden 2014 2017 alueellisen toiminnan päätavoitteet: 1. Taidetoimijoiden ja taiteilijoiden yhteistyön kehittäminen sekä alueellisella että kansainvälisellä tasolla 2. Taidemuseon merkityksen kasvattaminen

Lisätiedot

Maakuntaohjelma Matkailu yksi Keski-Suomen kehittämiskärjistä

Maakuntaohjelma Matkailu yksi Keski-Suomen kehittämiskärjistä Maakuntaohjelma 2018 2021 Matkailu yksi Keski-Suomen kehittämiskärjistä Aluekehittäminen Keski-Suomen liiton ydintehtävä on maakunnan kehittäminen. Aluekehityslainsäädännön mukaisesti Keski-Suomen liitto

Lisätiedot

Työhönvalmentaja etsii työlleen tekijän

Työhönvalmentaja etsii työlleen tekijän Yhdenvertaisuusseminaari 30.11.2017 Helsinki Työhönvalmentaja etsii työlleen tekijän Yhdenvertaisuus työelämässä 30.11.2017 Anne Korhonen Mitä mielikuvia tai ajatuksia tulee mieleen sanasta työhönvalmentaja?

Lisätiedot

Palvelut ja viihtyminen kuntaliitoskylissä - Salo

Palvelut ja viihtyminen kuntaliitoskylissä - Salo Palvelut ja viihtyminen kuntaliitoskylissä - Salo Hankekoordinaattori, kyläasiamies Henrik Hausen, Kylien Salo kehittämishanke, Salon kaupunki Etunimi Sukunimi 29.8.2014 Kylien Salo -kehittämishanke Kylätoimijoiden

Lisätiedot

GREEN CARE TUNNETUKSI ETELÄ-POHJANMAALLA GREEN CARE TUNNETUKSI ETELÄ-POHJANMAALLA

GREEN CARE TUNNETUKSI ETELÄ-POHJANMAALLA GREEN CARE TUNNETUKSI ETELÄ-POHJANMAALLA GREEN CARE TUNNETUKSI ETELÄ-POHJANMAALLA 29.9.2016 1 Tavoite Edistää Green Care-toimintaa ja sen toimintaedellytyksiä Etelä-Pohjanmaalla: tukea palveluiden kehittymistä, edistää alan yrittäjyyttä tuoda

Lisätiedot

Kohti Mahdollisuuksien Markkuu vision toteutumista Tietoa viime vuosien toiminnasta Markkuulla

Kohti Mahdollisuuksien Markkuu vision toteutumista Tietoa viime vuosien toiminnasta Markkuulla Kohti Mahdollisuuksien Markkuu vision toteutumista Tietoa viime vuosien toiminnasta Markkuulla Katso lisää: www.markkuu.fi sekä sosiaalisen median kanavista: Facebook, Instagram, Twitter, You Tube Kylämme

Lisätiedot

Liedon yhdistys- ja luottamushenkilö & viranhaltijakysely

Liedon yhdistys- ja luottamushenkilö & viranhaltijakysely Liedon yhdistys- ja luottamushenkilö & viranhaltijakysely Kysely yhdistyksille 33 vastausta 28 eri yhdistyksestä Yhdistysrekisterin mukaan Liedossa toimii 200 yhdistystä, aktiivisesti toiminnassa? Kunnan

Lisätiedot

Järjestöfoorumi Rautjärven kunta Kehitysjohtaja Annaleena Rita

Järjestöfoorumi Rautjärven kunta Kehitysjohtaja Annaleena Rita Järjestöfoorumi 11.3.2015 Rautjärven kunta Kehitysjohtaja Annaleena Rita Ohjelma Avaus Harri Anttila Tulosalueiden alustukset Kehitysjohtaja Annaleena Rita Sivistystoimenjohtaja Eila Toppinen Tekninen

Lisätiedot

Vesistöt ja Ympäristö Yhdessä Hyvään Tilaan VYYHTI

Vesistöt ja Ympäristö Yhdessä Hyvään Tilaan VYYHTI Vesistöt ja Ympäristö Yhdessä Hyvään Tilaan VYYHTI Kuusamo 13.1.2014 Projektipäällikkö Riina Rahkila / ProAgria Oulu Vesistö on valuma-alueensa alueensa summa Kaikki valuma-alueen toiminta vaikuttaa lähivesistön

Lisätiedot

LUUPPI RY: VAATIMUSMÄÄRITTELY. Toiminnot Sivu / Osio Sisältö / Huomioita Peruskäyttäjä Ylläpito Vastuullinen

LUUPPI RY: VAATIMUSMÄÄRITTELY. Toiminnot Sivu / Osio Sisältö / Huomioita Peruskäyttäjä Ylläpito Vastuullinen LUUPPI RY: VAATIMUSMÄÄRITTELY Toiminnot Sivu / Osio Sisältö / Huomioita Peruskäyttäjä Ylläpito Vastuullinen Etusivu Etusivu Lukee ja saa tietoa Voi kirjautua sisään omilla tunnuksillaan (muillakin sivuilla

Lisätiedot

Puhutaan rahasta! Jenni Kallionsivu

Puhutaan rahasta! Jenni Kallionsivu Puhutaan rahasta! Jenni Kallionsivu www.rahaarattaisiin.fi Varainhankinnan tarpeet ja tavoitteet 62% Varainhankintaa osana työtään tekevien järjestötyöntekijöiden määrän kasvu vuodesta 2011 vuoteen 2016

Lisätiedot

Liite 2 Aluetaidemuseoiden nelivuotisneuvottelut Suunnitelmamatriisi Neuvottelupäivämäärä

Liite 2 Aluetaidemuseoiden nelivuotisneuvottelut Suunnitelmamatriisi Neuvottelupäivämäärä Kauden 2014 2017 alueellisen toiminnan päätavoitteet: 1. Kuvataidetta ja visuaalista kulttuuria koskevan tiedon saavutettavuutta, saatavuutta ja välittämistä edistetään laadukkailla ja monipuolisilla museopedagogisilla

Lisätiedot

Tervetuloa Innokylään

Tervetuloa Innokylään Tervetuloa Innokylään Soteuttamo: Ihminen edellä asiakaslähtöinen palvelujen kehittäminen Merja Lyytikäinen ja Hanne Savolainen 21.3.2018 1 Innokylä lyhyesti Innokylä on kaikille avoin innovaatioyhteisö,

Lisätiedot

MARIANKADUN KUMPPANUUSTALON TIEDOTE Numero 2 / 2015 (16.4.2015)

MARIANKADUN KUMPPANUUSTALON TIEDOTE Numero 2 / 2015 (16.4.2015) MARIANKADUN KUMPPANUUSTALON TIEDOTE Numero 2 / 2015 (16.4.2015) Valmisteluryhmän terveiset Kumppanuustalon suunnittelu ja valmistelu etenee 1. Kulmassa toteutettiin suunnitteluilta 10.2.2015. Tilaisuudessa

Lisätiedot

Yleisten apurahojen hakuohjeet

Yleisten apurahojen hakuohjeet Yleisten apurahojen hakuohjeet 1) Mihin tarkoitukseen rahasto jakaa yleisiä apurahoja? Erilaisia hankkeita tukemalla rahasto haluaa lisätä Suomen ja Norjan välisiä kontakteja sekä lisätä molempien maiden

Lisätiedot

KANAVUOREN KOULUTUSKESKUS -HANKE

KANAVUOREN KOULUTUSKESKUS -HANKE -HANKE Idea? Tällä hetkellä Suomessa ei ole yksityistä ase- ja turvallisuusalan koulutuskeskusta. Hyvin suunniteltuna ja oikein tuotteistettuna Kanavuoren koulutuskeskus tulee palvelemaan erittäin in laajaa

Lisätiedot

OHJAUSRYHMÄN 7. KOKOUS MOREENIASSA 20.8.2013. Tampereen rakennuskulttuurin neuvonta- ja koulutuskeskus -projekti

OHJAUSRYHMÄN 7. KOKOUS MOREENIASSA 20.8.2013. Tampereen rakennuskulttuurin neuvonta- ja koulutuskeskus -projekti OHJAUSRYHMÄN 7. KOKOUS MOREENIASSA 20.8.2013 Tampereen rakennuskulttuurin neuvonta- ja koulutuskeskus -projekti ESITYSLISTA Kokouksen avaus Läsnäolijoiden toteaminen Edellisen pöytäkirjan (kokous nro

Lisätiedot

RYHMÄ HELENA RYHMÄ ARJA

RYHMÄ HELENA RYHMÄ ARJA RYHMÄ HELENA Hyvät käytännöt: - Kerhotoiminta Kokoaa yksin - Tiedonkulku Jäsenkirjeet, FB, Retket Haaste: 1. Akt. toimijoita lisää Kertaluontoisia tehtäviä, ei vaadita sitoutumista jatkoon, kysyä aina

Lisätiedot

Eteläisen Suomen matkailuyhteistyökyselyn tuloksia työpajan taustatiedoksi

Eteläisen Suomen matkailuyhteistyökyselyn tuloksia työpajan taustatiedoksi Eteläisen Suomen matkailuyhteistyökyselyn tuloksia työpajan taustatiedoksi Tourism Development in Co-opetition in Southern Finland and Baltic Region TouNet (Tinnoosahanke) Nina Järveläinen 8.5.2014 Eteläisen

Lisätiedot

Kutsutut: Kutsu lähetetty tiedoksi laajalla jakelulla. Kokous on avoin kaikille kiinnostuneille.

Kutsutut: Kutsu lähetetty tiedoksi laajalla jakelulla. Kokous on avoin kaikille kiinnostuneille. Läntisten kaupunginosien paikallisen kehittämisryhmän, (Lännen Bulevardin Kehrä) työpaja keskiviikkona 12.11.2014 klo 17.00-19.30 Aiheena: Läntisten kaupunginosien asukastilojen tulevaisuus ja uudet mallit

Lisätiedot

Jyväskylä 2012 - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - -

Jyväskylä 2012 - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - Jyväskylä 2012 2 ON SYNNYTTÄÄ UUSIA KASVUYRITYKSIÄ JA VAUHDITTAA JO OLEMASSA OLEVIEN YRITYSTEN KASVUA. Tavoite Kummankin Kasvu Open 2012 kilpailusarjan (Kasvuyritykset ja Kasvun ideat) voittajat valitsevat

Lisätiedot

Rakennerahastokausi 2014-2020 Ohjelman valmistelu. Pohjois-Savon maakuntavaltuuston seminaari 8.10.2012, Varkaus Satu Vehreävesa, aluekehitysjohtaja

Rakennerahastokausi 2014-2020 Ohjelman valmistelu. Pohjois-Savon maakuntavaltuuston seminaari 8.10.2012, Varkaus Satu Vehreävesa, aluekehitysjohtaja Rakennerahastokausi 2014-2020 Ohjelman valmistelu Pohjois-Savon maakuntavaltuuston seminaari 8.10.2012, Varkaus Satu Vehreävesa, aluekehitysjohtaja Komission esitykset tulevan rakennerahastokauden osalta

Lisätiedot

Minkälaista yhteistyötoimintaa luontaishoitoalalla mielestäsi tarvitaan?

Minkälaista yhteistyötoimintaa luontaishoitoalalla mielestäsi tarvitaan? Oulussa 19.3.2013 LUONTAISHOITOALAN TOIMIJOIDEN YHTEISTYÖ Kyselytutkimuksen lähtökohtana on kartoittaa luontaishoitoalan toimijoiden tarvetta yhteistoimintaan Pohjois-Pohjanmaan alueella. Tämän tutkimuksen

Lisätiedot

Muuttuva Museo Seminaari 2014 YLEISÖTYÖ JA VAPAAEHTOISTYÖ 1.10.2014, Savilahtitalo, Vähäkyrö. Paikallismuseo matkailun kehittäjänä?

Muuttuva Museo Seminaari 2014 YLEISÖTYÖ JA VAPAAEHTOISTYÖ 1.10.2014, Savilahtitalo, Vähäkyrö. Paikallismuseo matkailun kehittäjänä? Muuttuva Museo Seminaari 2014 YLEISÖTYÖ JA VAPAAEHTOISTYÖ 1..2014, Savilahtitalo, Vähäkyrö Paikallismuseo matkailun kehittäjänä? Matkailu ja kotiseututyö & museot alueen kulttuuri kiinnostaa aina matkailijoita

Lisätiedot

Salmia ja Laituri-projekti 2013: Koulutus ja kehittämisen tuki ELY:ille

Salmia ja Laituri-projekti 2013: Koulutus ja kehittämisen tuki ELY:ille Salmia ja Laituri-projekti 2013: Koulutus ja kehittämisen tuki ELY:ille Pasi Savonmäki Antti Laitinen TNO-foorumi Koulutus- ja kehittämiskeskus Salmia 13.12.2012 Kehittämistyön kaksi haastetta: linjausten

Lisätiedot

Säpe eli Säveltämisen pedagogiikka -koulutus

Säpe eli Säveltämisen pedagogiikka -koulutus Helsingin kaupungin aineistopankki / Lauri Rotko Säpe eli Säveltämisen pedagogiikka -koulutus SML kevätpäivät 7.4.2017 Luova musiikin tekeminen ja säveltäminen Uusissa musiikin opetussuunnitelmissa yli

Lisätiedot

Ihmisen. kokoisia LOPPU- RAPORTTEJA. Miten teen raportin, joka kiinnostaa muitakin kuin rahoittajaa? AISAPARIn ohjeita hanketoimijoille

Ihmisen. kokoisia LOPPU- RAPORTTEJA. Miten teen raportin, joka kiinnostaa muitakin kuin rahoittajaa? AISAPARIn ohjeita hanketoimijoille Ihmisen kokoisia LOPPU- RAPORTTEJA Miten teen raportin, joka kiinnostaa muitakin kuin rahoittajaa?? AISAPARIn ohjeita hanketoimijoille 2 Ihmisen kokoisia loppuraportteja Loppuraportti on mahdollisuus Hankkeen

Lisätiedot

Reitin kehittämisestä reitistöjen kokonaisvaltaiseen hyödyntämiseen

Reitin kehittämisestä reitistöjen kokonaisvaltaiseen hyödyntämiseen Reitin kehittämisestä reitistöjen kokonaisvaltaiseen hyödyntämiseen Melontar eitti Vaellusreitti Maastopyöräilyr eitti Retkipyöräilyr eitti Sauvakävelyreitti Muut reitit ja polut 2. vaihe: Primääri tavoite

Lisätiedot

Pilaantuneiden maa-alueiden kokeiluhanke

Pilaantuneiden maa-alueiden kokeiluhanke Pilaantuneiden maa-alueiden kokeiluhanke Kestävää kasvua ympäristönkunnostuksesta Projektipäällikkö Pirkanmaan ELY-keskus Tampere PIMA kokeiluhankkeen tausta ja tavoitteet Pilaantuneiden maa-alueiden kunnostus-

Lisätiedot

Kansallisarkisto SUOMEN SAUNASEURAN ARKISTO

Kansallisarkisto SUOMEN SAUNASEURAN ARKISTO Kansallisarkisto SUOMEN SAUNASEURAN ARKISTO SISÄLLYSLUETTELO ARKISTONMUODOSTAJA JA ARKISTO... 2 SARJAT JA YKSIKÖT... 3 PÖYTÄKIRJAT... 3 KIRJEENVAIHTO... 6 HALLINTO JA TALOUS... 8 TAPAHTUMAT JA TOIMINTA...

Lisätiedot

Volter Kilpi Kustavissa - kirjallisuusviikko

Volter Kilpi Kustavissa - kirjallisuusviikko Volter Kilpi Kustavissa kirjallisuusviikko ja sen kehi5äminen Tapahtumatuotannon johtaminen Kustavin kirjallisuusyhdistys ry Voi5oa tavoi5elematon yleishyödyllinen yhteisö Volter Kilpi Kustavissa - kirjallisuusviikko

Lisätiedot

HAKIJAN HAKEMUS HAKEMUSTYYPPI: Kaupunginkanslia: yleisavustushakemus

HAKIJAN HAKEMUS HAKEMUSTYYPPI: Kaupunginkanslia: yleisavustushakemus HAKIJAN HAKEMUS HAKEMUSTYYPPI: Kaupunginkanslia: yleisavustushakemus Vastaanotettu 314 204 19.11.2015 Saapunut 19.11.2015 15:50:26 Päivitetty Muutostiedot Hakijan perustiedot Vuodelle (*): Rekisterinumero

Lisätiedot

Nuorisotakuun toteuttaminen

Nuorisotakuun toteuttaminen Nuorisotakuun toteuttaminen Hyvinvointi- ja turvallisuuspalveluja sekä nuorisotakuun toteutumista koskeva kehittämisneuvottelu 4.8.2013 Saariselkä Lapin ELY-keskus Tiina Keränen 11.9.2013 Nuorisotakuu

Lisätiedot

Yhdistystiedote 1/2016

Yhdistystiedote 1/2016 Yhdistystiedote 1/2016 Tärkeimmät: Aivoituksen aineistopäivä on pe 29.1. Raha-automaattiyhdistys (RAY) myönsi meille jälleen jäsenjärjestöavustuksen Jäsenmäärä kasvoi 2015 vuonna 12% Ystäväkurssilla vielä

Lisätiedot

Risto Virkkunen Kansainvälisyyspäällikkö LLP-ohjelmainfo Joensuu 16.12.2009 Kokemuksia Leonardo Innovaation siirto-hankkeen hakemisesta

Risto Virkkunen Kansainvälisyyspäällikkö LLP-ohjelmainfo Joensuu 16.12.2009 Kokemuksia Leonardo Innovaation siirto-hankkeen hakemisesta Risto Virkkunen Kansainvälisyyspäällikkö LLP-ohjelmainfo Joensuu 16.12.2009 Kokemuksia Leonardo Innovaation siirto-hankkeen hakemisesta KAINUUN AMMATTIOPISTO Hankkeen tausta Hankkeen taustana se, että

Lisätiedot

Satakunnan Leader-ryhmät Spurtti-koulutus Ulvila

Satakunnan Leader-ryhmät Spurtti-koulutus Ulvila Satakunnan Leader-ryhmät Spurtti-koulutus Ulvila 6.6.2014 Leader-ryhmät Toimintaa ohjaavat ohjelmat, lait ja asetukset Kansallinen taso: -Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelma -Laki maaseudun kehittämiseen

Lisätiedot

JYVÄSKYLÄN ASUKKAIDEN PAIKALLISAGENDA. toimintasuunnitelma 2008. Kilpisenkatu 8 40100 JYVÄSKYLÄ www.jyvaskyla.fi/japa

JYVÄSKYLÄN ASUKKAIDEN PAIKALLISAGENDA. toimintasuunnitelma 2008. Kilpisenkatu 8 40100 JYVÄSKYLÄ www.jyvaskyla.fi/japa JYVÄSKYLÄN ASUKKAIDEN PAIKALLISAGENDA toimintasuunnitelma 2008 Kilpisenkatu 8 40100 JYVÄSKYLÄ 2 SISÄLLYSLUETTELO TOIMINTASUUNNITELMA 2008 sivu 1. JOHDANTO 3 2. PERUSTOIMINTA 3 3. PERUSTOIMINTAAN KUULUVAT

Lisätiedot

Valtuutettu Aarre Lehtosen ym. valtuutettujen aloite koskien museo- ja kulttuurikeskus Harkon remontointia

Valtuutettu Aarre Lehtosen ym. valtuutettujen aloite koskien museo- ja kulttuurikeskus Harkon remontointia Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Kaupunginvaltuusto 43 13.3.2017 Tekninen lautakunta 51 18.4.2017 Asianro 392/10.03.02.00/2017 65 Valtuutettu Aarre Lehtosen ym. valtuutettujen aloite koskien museo- ja

Lisätiedot

Hallituspartnerit Itä-Suomi ry. Itäsuomalainen hallitustyön kehittäjä. 30.10.2014 Hallituspartnerit Itä-Suomi ry

Hallituspartnerit Itä-Suomi ry. Itäsuomalainen hallitustyön kehittäjä. 30.10.2014 Hallituspartnerit Itä-Suomi ry Hallituspartnerit Itä-Suomi ry Itäsuomalainen hallitustyön kehittäjä Hallituspartnerit ry:n toiminta alkoi Tampereella vuonna 2003. Alueellisia yhdistyksiä on sen jälkeen perustettu mm. Turkuun, Ouluun,

Lisätiedot

Yhdessä enemmän. Ei jätetä ketään yksin.

Yhdessä enemmän. Ei jätetä ketään yksin. Yhdessä enemmän Ei jätetä ketään yksin. Tukea. Toivoa. Mukana. Ilona. Vapaaehtoistoiminta ja auttaminen tuottavat iloa ja tekevät onnelliseksi Onnelliseksi voit tehdä monella tavalla. Yksi tapa on tulla

Lisätiedot

Työllisyyspoliittiset avustukset vuodelle 2019

Työllisyyspoliittiset avustukset vuodelle 2019 Työllisyyspoliittiset avustukset vuodelle 2019 Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimisto Eija Ahava 14.9.2018 1 Työllisyyspoliittisen avustuksen hakeminen Hakuaika vuodelle 2019 on 10.9. 12.10.2018 (klo 16.15)

Lisätiedot

Kävelyn ja pyöräilyn edistäminen Päätösseminaari

Kävelyn ja pyöräilyn edistäminen Päätösseminaari Kävelyn ja pyöräilyn edistäminen Päätösseminaari DI Noora Airaksinen, Sito Oy Kahden vuoden aikana on kokeiltu lukuisia toimenpiteitä toimivia ja vähemmän toimivia Yhteistyöverkosto on laajentunut ja tiivistynyt.

Lisätiedot

Oman toiminnan esittely Eläkeliiton Joutsan yhdistys ry. Kumppanuuspöytä Maija Salonen

Oman toiminnan esittely Eläkeliiton Joutsan yhdistys ry. Kumppanuuspöytä Maija Salonen Oman toiminnan esittely Eläkeliiton Joutsan yhdistys ry Kumppanuuspöytä 08.11.2016 Maija Salonen Eläkeliitto numeroina Kattojärjestö Eläkeliitto - jäsenmäärä 130000 jäsentä - 20 piiriä - 403 paikallisyhdistystä

Lisätiedot

TSV:n jakamat konferenssiavustukset. Georg Strien

TSV:n jakamat konferenssiavustukset. Georg Strien TSV:n jakamat konferenssiavustukset Georg Strien Sisältö Yleistä konferenssien rahoituksesta Rahoittajia Valtion tuen määrästä Mihin avustusta myönnetään, mihin ei? Hakukäytännöt Millainen on hyvä hakemus?

Lisätiedot

Ideasta innovaatioksi. Panu Kuosmanen Aalto-yliopisto, Innovaatiopalvelut

Ideasta innovaatioksi. Panu Kuosmanen Aalto-yliopisto, Innovaatiopalvelut Ideasta innovaatioksi Panu Kuosmanen Aalto-yliopisto, Innovaatiopalvelut Esittelyä Teknologiansiirtopäällikkö ja johtava innovaatioasiantuntija, Aalto-yliopisto, 2010 IPR Specialist, Outotec Oyj, 2008

Lisätiedot

KOKEMUKSIA HELSINGISTÄ. Johanna Hytönen KYMP/MAKA/MAKE

KOKEMUKSIA HELSINGISTÄ. Johanna Hytönen KYMP/MAKA/MAKE KOKEMUKSIA HELSINGISTÄ Johanna Hytönen KYMP/MAKA/MAKE Kaivettu pilaantuneita maita vuosina 2007-2017 350 000 300 000 311 006 316 762 306 864 299 443 280 191 250 000 265 110 263 510 t/a 200 000 171 053

Lisätiedot

Vesienhoidon rahoituslähteistä

Vesienhoidon rahoituslähteistä Vesienhoidon rahoituslähteistä Lapin vesienhoidon yhteistyöryhmän kokous 8.2.2017 Arto Seppälä 13.2.2017 Valtion osallistumisesta vesistökunnostushankkeiden avustamiseen säädetään valtioneuvoston asetuksessa

Lisätiedot