T&K-paneeli. Aineistokuvaus

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "T&K-paneeli. Aineistokuvaus"

Transkriptio

1 Aineistokuvaus T&K-paneeli Sisältökuvaus T&K-paneeliaineisto ( ) on tutkimuskäyttöön tarkoitettu aineisto, joka on muodostettu yhdistämällä tutkimus- ja kehittämistoiminnan kyselyt (pl. vuodet 1986, 1988 ja 1990). Aineisto kuvaa yritysten tutkimukseen sekä tuote- ja prosessikehittämiseen käyttämiä resursseja. Aineisto sisältää tietoja yksikön sisäisistä ja muista tutkimusmenoista (ml. palkkausmenot), tutkimushenkilökunnasta (sukupuolen ja koulutuksen mukaan), tutkimustyövuosista sekä menojen rahoituksesta. Lisäksi joinakin vuosina on kysytty tietoja myös menojen jakautumisesta tuotteisiin ja prosesseihin sekä toimialoittain. Rahamääräiset tiedot ovat euroina. Tiedustelu kattaa Suomessa tehdyn tutkimus- ja kehittämistyön yrityssektorilla. Tilastoyksikkö on pääsääntöisesti yritys. Joissakin tapauksissa tilastoyksikkö on konserni tai kansainvälisen konsernin Suomessa toimiva osa (KOSKEE-muuttuja). Tutkimus- ja kehittämistoiminnalla (t&k) tarkoitetaan systemaattista toimintaa tiedon lisäämiseksi ja tiedon käyttämistä uusien sovellusten löytämiseksi. Kriteerinä on, että toiminnan tavoitteena on jotain oleellisesti uutta. Tutkimus- ja kehittämistoimintaan sisällytetään perustutkimus, soveltava tutkimus sekä kehittämistyö. Tutkimus- ja tuotekehityshenkilökuntaan kuuluvat ne henkilöt, jotka ovat tilastovuonna tehneet t&k-työtä tai t&k-hankkeisiin suoranaisesti liittyvää hallintotyötä tai toimisto- yms. rutiinitehtäviä vähintään 10 prosenttia työajasta. Tutkimustyövuodella tarkoitetaan yhden vuoden aikana tehtyä täyspäiväisen työajan (n. 35 tuntia viikossa) mukaan laskettua t&k-työtä (4-6 viikon loma-aika mukaanlukien). Tutkimus- ja kehittämistoiminnan menot sisältävät palkkausmenot, ostetut palvelut, muut käyttömenot sekä investointi- ja hankintamenot. Vuodesta 1997 lähtien perusjoukkona on yritysrekisteriin pohjautuvan yritysten rakennetilaston tuotantotietokannan valikoidut toimialat. Osa yrityksistä kuuluu paneeliin, jota seurataan vuosittain. Yrityspaneeli kattaa 99% T&K-toiminnan volyymistä. Paneeliin sisällytetään yritykset, jotka ilmoittivat t&k-toimintaa edellisen vuoden kyselyssä; yritykset, joilla oli merkittäviä t&k-kuluja edellisen vuoden tilinpäätöstilaston kyselyssä; Sitran asiakasyritykset sekä Tekesiltä tuotekehitystukea saaneet yritykset. Vuoden 2013 tilastossa on mukana myös verohelpotusta hakeneita yrityksiä (helmikuun 2014 tilanne) sekä Innovaatiotoiminta kyselyssä t&k:ta ilmoittaneita yrityksiä. Muista perusjoukon yrityksistä tietoja kerätään otoksella. Otoksella päivitetään paneelia, eli t&k:ta ilmoittavat yritykset siirtyvät seuraavana vuonna paneeliin. Otoskehikkona ovat perusjoukkoon paneelin muodostamisen jälkeen jääneet yritykset. Otoskehikon kaikki yli 100 työntekijän yritykset sisällytetään kyselyyn. Työntekijämäärältään henkilön yritysten osalta käytetään otantaa. Otanta-asetelma on toimialan ja kokoluokan mukaan ositettu yksinkertainen satunnaisotanta. Alle 10 työntekijän yrityksistä mukana ovat vain julkista tuotekehitystukea saaneet yritykset. Vuodesta 2010 alkaen tilastoon on otettu mukaan myös aikaisemmin puuttuneet toimialat (esimerkiksi vähittäiskauppa sekä majoitus- ja ravitsemistoiminta). Koska näillä toimialoilla t&k-toiminta on oletuksena vähäistä, mukaan on otettu vain yli 100 henkilön yritykset. Aiempien vuosien perusjoukko ja otanta: 1985, 1987 ja 1989 ei ollut otantaa, kysely suunnattiin pääosin suurille yrityksille (paneeli) ja 1993 käytettiin samaa otoskehikkoa kuin tilinpäätöstilastossa, jossa mukana olivat kaikki suuret yritykset ja otos pienemmistä. Suuren yrityksen raja oli teollisuudessa ja kaupassa 100 ja rakentamisessa ja kuorma-autoliikenteessä 50 henkilöä ja 1994 toteutettiin vain suppeat välikyselyt kysely suunnattiin suurimmille yrityksille (paneeli). Mukana olivat yritykset, joissa oli vähintään 10 työntekijää ja jotka toimivat tehdasteollisuuden, tietojenkäsittelypalvelun tai teknisen palvelun toimialoilla. Perusjoukkoon sisältyivät myös ilman kokorajoitusta yritykset, jotka aiemmissa kyselyissä olivat ilmoittaneet harjoittaneensa T&K-toimintaa samoin kuin yritykset, joiden toimialana oli tutkimus ja kehittäminen. Perusjoukkoa täydennettiin lisäksi teknologiakeskuksissa ja tietoliikenteen toimialalla toimineilla yrityksillä. Lisäksi perusjoukkoon sisällytettiin eri rekistereistä poimittuja yrityksiä, joiden arvioitiin harjoittavan T&K-toimintaa toteutettiin innovaatiotoimintaa koskeva kysely, jonka yhteydessä kysyttiin myös joitakin T&Ktoiminnan tietoja. Kohdeperusjoukko muodostui kahdesta pääryhmästä, yli 10 hengen yrityksistä teollisuudesta ja joiltakin muilta toimialoilta sekä ns. pienyritysten joukosta. Tämän lisäksi perusjoukkoa laajennettiin tietyillä teollisuuden toimialoilla kattamaan myös alle 10 henkilön yritykset. Alkaen vuodesta 2000 katoon jääneiden paneeliin kuuluneiden yritysten vastaukset on imputoitu edellisen vuoden vastausten perusteella silloin, kun yrityksen t&k-menot ovat olleet vähintään euroa. Yleisin osittaiskadon (eräkadon) tilanne on, että vastaaja on ilmoittanut tutkimustoiminnan 1 (12)

2 Kohdejoukko Lähdeaineisto Tulostusaika / 13:44:36 Muuttujia 81 Muuttujaluettelo syrtun vuosi tol88 tol95 tol02 tol08 tol95_tk tol02_tk tol08_tk ysyht palme yuyht tklv tkhk yreklv yrekhk tilyks tplv tphk tp korklkm akklkm teknlkm yhtlkm nyhtlkm tutlkm ntutlkm korkttv akkttv teknttv yhtttv tutttv tultk prltk tketupr rd01x rd10x rd15x rd17x rd20 rd21 palkkamenoja, mutta ei käyttömenoja, joita palkkamenojen yhteydessä voidaan olettaa olevan. Tällöin puuttuva käyttömenoerä on imputoitu kyseisen toimialan käyttömenoerän summan ja palkkamenojen summan suhteella. Joitakin muita yksittäisiä muuttujia on vastaavasti imputoitu toimialan suhdeluvuilla tai aikaisemman vastauksen perusteella. Joidenkin suuryritysten kohdalla on myös käytetty apuna vuosikertomuksia tai muita vastaavia tietolähteitä. Korotusten ja imputointien vaikutus on noin 9 prosenttia t&k-menojen loppusummasta. Lisätietoja Tilastokeskuksen tutkijapalveluista: tutkijapalvelut@tilastokeskus.fi. Tutkimus- ja kehittämistoiminnan tilasto sisältää yritykset, julkisen sektorin organisaatiot, yliopistot, yliopistolliset keskussairaalat sekä ammattikorkeakoulut. Tilasto kattaa Suomessa tehdyn tutkimus- ja kehittämistyön. Tilastoyksikkö on pääsääntöisesti yritys. Joissakin tapauksissa tilastoyksikkö on konserni tai kansainvälisen konsernin Suomessa toimiva osa. Tutkimus- ja kehittämistoiminnan vuosikyselyt Tilastokeskuksen yritys- ja toimipaikkarekisteri Tilinpäätöstilasto Suojattu yritystunnus Vuosi Toimialaluokitus 1988, yritysrekisteri Toimialaluokitus 1995, yritysrekisteri Toimialaluokitus 2002, yritysrekisteri Toimialaluokitus 2008, yritysrekisteri Toimialaluokitus 1995, T&K-tilasto Toimialaluokitus 2002, T&K-tilasto Toimialuokitus 2008, T&K-tilasto Sisäinen T&K yhteensä Palkkamenot Ulkopuolelta tilattu T&K yhteensä Liikevaihto, T&K-kysely Henkilökunta, T&K-kysely Liikevaihto, yritysrekisteri Henkilökunta, yritysrekisteri Yritysrekisterin tilastotieto Liikevaihto, tilinpäätöstilasto Henkilökunta, tilinpäätöstilasto Yritys löytyy tilinpäätöstilastosta Vähintään korkeakoulututkinto, lkm Ammattikorkeakoulututkinto tai vastaava, lkm Opistoinsinöörit ja teknikot, lkm T&K-henkilökunta yhteensä Naistutkijat yhteensä Tutkijoiden lukumäärä Naistutkijoiden lukumäärä Vähintään korkeakoulututkinto, tutkimustyövuodet Ammattikorkeakoulututkinto tai vastaava, työvuodet Opistoinsinöörit ja teknikot, työvuodet Tutkimustyövuodet yhteensä Tutkijoiden tutkimustyövuodet Tuotteisiin liittyvä kehittämistyö Prosesseihin liittyvä kehittämistyö Ei välitöntä tuote- tai prosessisovellusta Toimiala: Maa-, metsä- ja kalatalous Toimiala: Mineraalien kaivu Toimiala: Elintarvikkeet, juomat, tupakka Toimiala: Tekstiili- ja nahkatuotteet, kengät Toimiala: Puutavara ja puutuotteet (pl. kalusteet) Toimiala: Massa, paperi ja paperituotteet 2 (12)

3 rd22 Toimiala: Graafiset tuotteet, kustannustoiminta rd23 Toimiala: Koksi, öljytuotteet ja ydinpolttoaine rd24x Toimiala: Kemikaalit (pl. lääkkeet) rd244 Toimiala: Lääkkeet rd25 Toimiala: Kumi- ja muovituotteet rd26 Toimiala: Ei-metalliset mineraalituotteet rd271x Toimiala: Rauta, teräs, ferroseokset rd274x Toimiala: Muut metallit rd28 Toimiala: Metallituotteet (pl. koneet ja laitteet) rd29 Toimiala: Koneet ja laitteet rd30 Toimiala: Konttori- ja tietokoneet rd31x Toimiala: Muut sähkökoneet ja -laitteet rd32 Toimiala: Radiot, televisiot, tietoliikennevälineet rd33x Toimiala: Lääkintäkojeet, instrumentit ja kellot rd34 Toimiala: Autot, autonkorit ja autonosat rd351 Toimiala: Laivat ja veneet rd352x Toimiala: Muut kulkuneuvot rd353 Toimiala: Ilma-alukset rd361 Toimiala: Kalusteet rd362x Toimiala: Muut tehdasteollisuustuotteet rd40x Toimiala: Sähkö, kaasu, lämpö ja vesi rd45 Toimiala: Rakentaminen rd60x Toimiala: Kuljetus ja varastointi rd64 Toimiala: Posti- ja teleliikenne rd65x Toimiala: Muut palvelut rd72 Toimiala: Tietojenkäsittelypalvelu orahs Sisäinen T&K oma rahoitus ml. lainat lesyht Ehdolliset lainat, sisäinen T&K orahu Ulk. TK oma rahoitus ml. ehdolliset & ehdottomat lainat leuyht Ehdolliset lainat, ulk. T&K vaste Nollatiedot tiedonantajarekisteristä koskee Yksikön muoto: yritys, konserni, muu tuplaus Tiedot summattu yritystasolle tk96 T&K:n harjoittaminen lvkerr Liikevaihto-osuuden kerroin hkkerr Henkilöstöosuuden kerroin lkmkerr Lukumääräosuuden kerroin type1 T&k-toiminnan tyyppi: perustutkimus (%) type2 T&k-toiminnan tyyppi: soveltava tutkimus (%) type3 T&k-toiminnan tyyppi: kehittämistyö (%) Muuttujat Suojattu yritystunnus syrtun Suojattu yritystunnus Vuosi vuosi Vuosi Toimialaluokitus 1988, yritysrekisteri tol88 Yritysrekisteristä haettu toimialaluokitus Saatavissa vuosille Ei löydy kaikille yrityksille, syynä mm. ajalliset erot tilastoinnissa. Koska yritysrekisterin tiedot puuttuvat vuosilta 1985 ja 1987, vuoden 1985 toimialakoodina on käytetty saman yrityksen vuoden 1986 toimialaa ja vuoden 1987 toimialakoodina vuoden 1988 tai toissijaisesti vuoden 1986 toimialaa. 3 (12)

4 Toimialaluokitus 1995, yritysrekisteri tol95 Yritysrekisteristä haettu toimialaluokitus Saatavissa vuosille Ei löydy kaikille yrityksille, syynä mm. ajalliset erot tilastoinnissa. Toimialaluokitus 2002, yritysrekisteri tol02 Yritysrekisteristä haettu toimialaluokitus Saatavissa vuosille Ei löydy kaikille yrityksille, syynä mm. ajalliset erot tilastoinnissa. Vuoden 2002 toimialaluokitus on täydennetty koko ajanjaksolle luokitustietokannan toimiala-avaimen avulla. Toimialaluokitusten muutoksista johtuen uusi luokitus on vain suuntaa antava vanhempien vuosien kohdalla, mikä vaikuttaa luokkien vertailukelpoisuuteen. Toimialaluokitus 2008, yritysrekisteri tol08 Yritysrekisteristä haettu toimialaluokitus Saatavissa vuosille Ei löydy kaikille yrityksille, syynä mm. ajalliset erot tilastoinnissa. Vuoden 2008 toimialaluokitus on täydennetty vuosille luokitustietokannan toimiala-avaimen avulla ja vuosille yritysrekisterin taaksepäin vietyjen toimialatietojen pohjalta. Toimialaluokitusten muutoksista johtuen uusi luokitus on vain suuntaa-antava vanhempien vuosien kohdalla, mikä vaikuttaa luokkien vertailukelpoisuuteen. Toimialaluokitus 1995, T&K-tilasto tol95_tk T&K-tilastossa käytetty toimialaluokitus. Saatavissa vuosille Erityisesti vuosina 1985 ja 1987 ei täysin luotettava toimialaluokituksen muutoksista johtuen. Toimialaluokitus 2002, T&K-tilasto tol02_tk T&K-tilastossa käytetty toimialaluokitus. Saatavissa vuosille Toimialuokitus 2008, T&K-tilasto tol08_tk T&K-tilastossa käytetty toimialaluokitus. Saatavissa vuosille Sisäinen T&K yhteensä ysyht Yrityksessä tehdyn oman tutkimus- ja kehittämistoiminnan menot yhteensä. Tutkimuksella ja kehittämisellä tarkoitetaan yleisesti systemaattista toimintaa tiedon lisäämiseksi ja tiedon käyttämistä uusiin sovelluksiin. Tavoitteena on jotakin olennaisesti uutta. Oman tutkimus- ja kehittämistoiminnan menot sisältävät palkkausmenot (palme), aineet, tarvikkeet, rakennusten käyttömenot, muut käyttömenot, ostetut palvelut, koneet, laitteet, rakennukset ja muut käyttöomaisuuden hankintamenot. Menot ilmoitetaan euroina ilman arvonlisäveroa (alv). Niihin sisällytetään vuonna 2012 toiminnasta aiheutuneet kulut sekä taseeseen aktivoidut erät. Poistoja ei lasketa. T&K-tietoja on imputoitu kyselyyn vastaamattomille, joilla on ollut edellisenä vuonna huomattavia T&Kmenoja, vuoden t-1 vastauksen arviotiedoilla vuoden t menoista. Menojen jakaumat pysyvät ennallaan. T&K-työtä tehneiden henkilöiden lukumääriä ja tutkimustyövuosia ei koroteta, ts. suora t-1 vastaus. Imputointi tehdään vain kerran, ts. t-2 tiedoilla ei imputoida. Imputoituja havaintoja on ollut alle 100/ vuosi. Osittaiskadon imputoinnit voidaan tulkita aineiston loogiseksi paikkaamiseksi (esim. jos on T&K-henkilöitä ja palkkoja, pitää olla käyttömenoja). Puuttuvat arvioidut menot t+1 tosin imputoidaan otostoimialan trendillä (k), ts. arvio(t+1)=k*menot(t). Imputoidut havainnot on merkitty (X) alkuperäisiin T&K-vuosiaineistoihin. Paneelia rakennettaessa puuttuvat tiedot sisäisissä ja muissa T&K-menoissa on oletettu nolliksi, jos yrityksellä on positiivinen määrä joko sisäistä tai tilattua T&K:ta. Joitakin havaintoja on jätetty pois, koska ei ole ollut varmuutta ovatko puuttuvat tiedot aidosti nollia. T&K-intensiteettiä laskettaessa tulisi suhteuttaa T&K-menot ensisijaisesti tilinpäätöstilaston liikevaihtoon, koska T&K-kyselyn liikevaihdon luotettavuudesta ei voida olla täysin varmoja. Tilinpäätöstilaston liikevaihdon puuttuessa käytetään yritysrekisterin liikevaihtotietoa. Osa yrityksistä on kuitenkin saattanut vastata kyselyyn muulla kuin yritystasolla, kuten konsernitasolla tai tutkimusyksikön tasolla. KOSKEE kertoo (vuodesta 1998 lähtien), koskeeko vastaus yritystä, konsernia tai muuta osaa 4 (12)

5 yrityksestä (KOSKEE = 1,2,3 vastaavasti). Muina vuosina on pääteltävä, onko kyse konsernitason vastauksesta vertaamalla rd-panostuksen määrää ja kyselyn yhteydessä saatua henkilöstömäärää (TKHK) tilinpäätöstilaston (TPHK) tai yritysrekisterin henkilöstömäärään (YREKHK). Kun epäillään, että kyseessä on konsernitieto, T&K-intensiteetin laskemisessa kannattaisi käyttää jakajana T&Kkyselyn liikevaihtoa mahdollisista tilastointivirheistä (mm. yksikkövirheet) huolimatta. T&Kkyselyn liikevaihtotiedon puuttuessa (mm. 1992, 1999-), konsernivastaukset tulisi suhteuttaa konserniliikevaihtoon (jos saatavilla). Lopuksi on vielä hyvä tarkistaa, ettei T&K-intensiteetti saa epärealistisen suuria arvoja. Muutamilla yrityksillä (lähinnä vuosina 1989 ja 1996) T&K-kyselyn liikevaihtotieto poikkeaa yritysrekisterin ja tilinpäätöstilaston liikevaihtotiedoista huomattavasti. Kyse on ilmeisesti virheellisistä yksiköistä siten, että näissä tapauksissa T&K-kyselyn liikevaihto on ilmoitettu virheellisesti miljoonina markkoina tai konsernitasolla. Palkkamenot palme T&k-toiminnan palkkausmenot, ei vuonna Tutkimushenkilökunnan palkkausmenot saadaan laskemalla tutkimustyövuosien mukainen t&ktoiminnan osuus ko. vuoden palkkausmenoista kunkin kohdassa 1 tutkimustyövuosisarakkeeseen sisällytetyn henkilön osalta. Palkkausmenoihin lasketaan varsinainen rahapalkka, luontaisedut arvioituna todellisiin arvoihin, loma-ajan palkka sekä lomaraha. Palkkausmenoihin lasketaan myös sosiaaliturvamaksu, työttömyysvakuutusmaksu, lakisääteiset ja vapaaehtoiset eläkevakuutusmaksut sekä kannatusmaksut avustuskassoihin. Ulkopuolelta tilattu T&K yhteensä yuyht Yrityksen ulkopuolelta tilatun (muun) t&k:n menot yhteensä, huom. ei enää tarkistettu tilastointia varten 1998 lähtien, joten laatu on heikko. Ei kysytty vuosina 1992 ja Sisältää yrityksen kotimaasta tilaaman T&K:n, ulkomailta tilatun T&K:n ja avustukset, tutkimuslaitosten ylläpitomaksut tai vastaavat. Liikevaihto, T&K-kysely tklv Kysytty vuosina ja Henkilökunta, T&K-kysely tkhk Kysytty vuosina 1991 ja Liikevaihto, yritysrekisteri yreklv Saatavissa 1989 lähtien. Henkilökunta, yritysrekisteri yrekhk Saatavissa 1989 lähtien. Yritysrekisterin tilastotieto tilyks TILYKS saa arvon yksi, jos kyseessä on yritysrekisterin tilastotieto, 0 muuten. Jos TILYKS on tyhjä, yritystä ei ole löytynyt yritysrekisteristä. Saatavissa 1989 lähtien. 5 (12)

6 Liikevaihto, tilinpäätöstilasto tplv Saatavissa 1987 lähtien 2011 asti. Henkilökunta, tilinpäätöstilasto tphk Saatavissa 1987 lähtien 2011 asti. Vuodesta 2006 alkaen pohjautuu kokoaikavastaava-tietoon (helkmfte). Yritys löytyy tilinpäätöstilastosta tp Saa arvon 1, jos yritys löytyy tilinpäätöstilastosta. Saatavissa Vähintään korkeakoulututkinto, lkm korklkm T&K-henkilökunnan koulutus vähintään korkeakoulututkinto, lukumäärä vuoden lopussa. Kysytty , 1993, 1995, Ammattikorkeakoulututkinto tai vastaava, lkm akklkm T&K-henkilökunnan koulutus ammattikorkeakoulututkinto tai vastaava, lukumäärä vuoden lopussa. Kysytty Opistoinsinöörit ja teknikot, lkm teknlkm T&K-henkilökunnan koulutus, opistoinsinöörit ja teknikot, lukumäärä vuoden lopussa. Kysytty , 1993, 1995, T&K-henkilökunta yhteensä yhtlkm Tutkimushenkilökunnan lukumäärä yhteensä. Tutkimushenkilökuntaan kuuluvat henkilöt, jotka yrityksessä ovat ko. vuonna tehneet vähintään 0,1 työvuotta (= 10 % työajasta) t&k-työtä tai t&khankkeisiin suoraan liittyviä hallinto-, toimisto- ym. tukitoimintoja. Henkilökuntaan ei lasketa koko yritystä palvelevia yleisiä hallinto- tai toimistotehtäviä tehneitä henkilöitä. Muun koulutuksen saaneiden tutkimushenkilöiden (sis. korkeakouluopiskelijat, muu ammatillinen koulutus ja ei ammatillista koulutusta) lukumäärä saadaan laskettua seuraavasti: MUULKM = SUM(YHTLKM, KORKLKM, AKKLKM, TEKNLKM) Vastaavasti voidaan laskea muun koulutuksen saaneiden tutkimustyövuodet: MUUTTV = SUM(YHTTTV, KORKTTV, AKKTTV, TEKNTTV) On huomattava, että koulutusluokitus on muuttunut vuonna 1998, jonka jälkeen insinöörejä ja teknikoita ei ole enää luokiteltu erikseen eli TEKNLKM ja TEKNTTV puuttuvat vuosilta 1998 ja tilalla ovat AKKLKM ja AKKTTV. Insinöörit sisältyvät AKK-luokkaan ja teknikot muuhun koulutukseen. Naistutkijat yhteensä nyhtlkm Tutkimushenkilökuntaan kuuluvat naiset yhteensä, kysytty , 1993, 1995, Tutkijoiden lukumäärä tutlkm Tuotekehitysinsinöörit, tutkijat tai vastaavissa tehtävissä olevat, lukumäärä vuoden lopussa. Saatavissa 2004 alkaen. Naistutkijoiden lukumäärä 6 (12)

7 ntutlkm Tuotekehitysinsinöörit, tutkijat tai vastaavissa tehtävissä olevat, naisten lukumäärä vuoden lopussa. Saatavissa 2004 alkaen. Vähintään korkeakoulututkinto, tutkimustyövuodet korkttv T&K-henkilökunnan koulutus vähintään korkeakoulututkinto, vuoden aikana tehdyt tutkimustyövuodet. Kysytty , 1993, 1995, Ammattikorkeakoulututkinto tai vastaava, työvuodet akkttv T&K-henkilökunnan koulutus ammattikorkeakoulututkinto tai vastaava, vuoden aikana tehdyt tutkimustyövuodet. Kysytty Opistoinsinöörit ja teknikot, työvuodet teknttv T&K-henkilökunnan koulutus opistoinsinööri tai teknikko, vuoden aikana tehdyt tutkimustyövuodet. Kysytty , 1993, 1995, Tutkimustyövuodet yhteensä yhtttv Vuoden aikana tehdyt tutkimustyövuodet yhteensä. Tutkimustyövuodella tarkoitetaan yhden vuoden aikana tehtyä täyspäiväisen työajan (n. 35 tuntia viikossa) mukaan laskettua t&k-työtä (4 6 viikon lomaaika mukaan luettuna). Normaalin työajan ylitykset otetaan huomioon tutkimustyövuosilaskelmissa, mikäli niistä on maksettu korvaus. Muun koulutuksen saaneiden tutkimushenkilöiden (sis. korkeakouluopiskelijat, muu ammatillinen koulutus ja ei ammatillista koulutusta) lukumäärä saadaan laskettua seuraavasti: MUULKM = SUM(YHTLKM, KORKLKM, AKKLKM, TEKNLKM) Vastaavasti voidaan laskea muun koulutuksen saaneiden tutkimustyövuodet: MUUTTV = SUM(YHTTTV, KORKTTV, AKKTTV, TEKNTTV) On huomattava, että koulutusluokitus on muuttunut vuonna 1998, jonka jälkeen insinöörejä ja teknikoita ei ole enää luokiteltu erikseen eli TEKNLKM ja TEKNTTV puuttuvat vuosilta ja tilalla ovat AKKLKM ja AKKTTV. Tutkijoiden tutkimustyövuodet tutttv Tuotekehitysinsinöörit, tutkijat tai vastaavissa tehtävissä olevat, vuoden aikana tehdyt tutkimustyövuodet. Saatavissa 2004 alkaen. Tuotteisiin liittyvä kehittämistyö tultk Kysytty 1991, 1993, 1995, Prosenttia Lyhenne % Prosesseihin liittyvä kehittämistyö prltk Kysytty 1991, 1993, 1995, Prosenttia Lyhenne % Ei välitöntä tuote- tai prosessisovellusta tketupr Kysytty 1991, 1993, 1995, Prosenttia Lyhenne % 7 (12)

8 Toimiala: Maa-, metsä- ja kalatalous rd01x yrityksen lopputuotteen mukaan (vuoden 1995 toimialaluokitus). Toimialat Tutkimusja kehittämismenojen kohdistumista tuotteisiin ja palveluihin on kysytty vuosina , , , , Muuttujien RD01X-RD72 luokitus pohjautuu vuoden 1995 toimialaluokitukseen, mutta erityisesti vuondesta tietosisältö ei täysin vastaa aiempia vuosia toimialaluokituksen (2008) huomattavan uudistuksen vuoksi. Lisäksi mm. muiden palveluiden erittelyitä on lisätty kyselylomakkeeseen. Toimiala: Mineraalien kaivu rd10x yrityksen lopputuotteen mukaan (vuoden 1995 toimialaluokitus). Toimialat Toimiala: Elintarvikkeet, juomat, tupakka rd15x yrityksen lopputuotteen mukaan (vuoden 1995 toimialaluokitus). Toimiala Toimiala: Tekstiili- ja nahkatuotteet, kengät rd17x yrityksen lopputuotteen mukaan (vuoden 1995 toimialaluokitus). Toimialat Toimiala: Puutavara ja puutuotteet (pl. kalusteet) rd20 yrityksen lopputuotteen mukaan (vuoden 1995 toimialaluokitus). Toimiala 20. Toimiala: Massa, paperi ja paperituotteet rd21 yrityksen lopputuotteen mukaan (vuoden 1995 toimialaluokitus). Toimiala 21. Toimiala: Graafiset tuotteet, kustannustoiminta rd22 yrityksen lopputuotteen mukaan (vuoden 1995 toimialaluokitus). Toimiala 22. Toimiala: Koksi, öljytuotteet ja ydinpolttoaine rd23 yrityksen lopputuotteen mukaan (vuoden 1995 toimialaluokitus). Toimiala 23. Toimiala: Kemikaalit (pl. lääkkeet) rd24x yrityksen lopputuotteen mukaan (vuoden 1995 toimialaluokitus). Toimiala 24 pl Toimiala: Lääkkeet rd244 yrityksen lopputuotteen mukaan (vuoden 1995 toimialaluokitus). Toimiala (12)

9 Toimiala: Kumi- ja muovituotteet rd25 yrityksen lopputuotteen mukaan (vuoden 1995 toimialaluokitus). Toimiala 25. Toimiala: Ei-metalliset mineraalituotteet rd26 yrityksen lopputuotteen mukaan (vuoden 1995 toimialaluokitus). Toimiala 26. Toimiala: Rauta, teräs, ferroseokset rd271x yrityksen lopputuotteen mukaan (vuoden 1995 toimialaluokitus). Toimialat 271, 272, 273, 2751, Toimiala: Muut metallit rd274x yrityksen lopputuotteen mukaan (vuoden 1995 toimialaluokitus). Toimialat 274, 2753, Toimiala: Metallituotteet (pl. koneet ja laitteet) rd28 yrityksen lopputuotteen mukaan (vuoden 1995 toimialaluokitus). Toimiala 28. Toimiala: Koneet ja laitteet rd29 yrityksen lopputuotteen mukaan (vuoden 1995 toimialaluokitus). Toimiala 29. Toimiala: Konttori- ja tietokoneet rd30 yrityksen lopputuotteen mukaan (vuoden 1995 toimialaluokitus). Toimiala 30. Toimiala: Muut sähkökoneet ja -laitteet rd31x yrityksen lopputuotteen mukaan (vuoden 1995 toimialaluokitus). Toimialat 31, 333. Toimiala: Radiot, televisiot, tietoliikennevälineet rd32 yrityksen lopputuotteen mukaan (vuoden 1995 toimialaluokitus). Toimiala 32. Toimiala: Lääkintäkojeet, instrumentit ja kellot rd33x yrityksen lopputuotteen mukaan (vuoden 1995 toimialaluokitus). Toimiala 33 pl Toimiala: Autot, autonkorit ja autonosat rd34 yrityksen lopputuotteen mukaan (vuoden 1995 toimialaluokitus). Toimiala (12)

10 Toimiala: Laivat ja veneet rd351 yrityksen lopputuotteen mukaan (vuoden 1995 toimialaluokitus). Toimiala 351. Toimiala: Muut kulkuneuvot rd352x yrityksen lopputuotteen mukaan (vuoden 1995 toimialaluokitus). Toimialat 352, 354, 355. Toimiala: Ilma-alukset rd353 yrityksen lopputuotteen mukaan (vuoden 1995 toimialaluokitus). Toimiala 353. Toimiala: Kalusteet rd361 yrityksen lopputuotteen mukaan (vuoden 1995 toimialaluokitus). Toimiala 361. Toimiala: Muut tehdasteollisuustuotteet rd362x yrityksen lopputuotteen mukaan (vuoden 1995 toimialaluokitus). Toimialat Toimiala: Sähkö, kaasu, lämpö ja vesi rd40x yrityksen lopputuotteen mukaan (vuoden 1995 toimialaluokitus). Toimialat Toimiala: Rakentaminen rd45 yrityksen lopputuotteen mukaan (vuoden 1995 toimialaluokitus). Toimiala 45. Toimiala: Kuljetus ja varastointi rd60x yrityksen lopputuotteen mukaan (vuoden 1995 toimialaluokitus). Toimialat Toimiala: Posti- ja teleliikenne rd64 yrityksen lopputuotteen mukaan (vuoden 1995 toimialaluokitus). Toimiala 64. Toimiala: Muut palvelut rd65x yrityksen lopputuotteen mukaan (vuoden 1995 toimialaluokitus). Toimialat pl.72. Poikkeuksellisesti vuoden 2010 tilastoon otettiin mukaan myös aikaisemmin puuttuneet toimialat (vähittäiskauppa, majoitus- ja ravitsemistoiminta). Toimiala: Tietojenkäsittelypalvelu rd72 10 (12)

11 yrityksen lopputuotteen mukaan (vuoden 1995 toimialaluokitus). Toimiala 72. Sisäinen T&K oma rahoitus ml. lainat orahs Sisäisen T&K:n oma rahoitus ml. ehdolliset ja ehdottomat lainat. Saatavissa , 1993, 1995, Ehdolliset lainat, sisäinen T&K lesyht Ehdolliset lainat, sisäinen T&K. Saatavissa 1985, Ulk. TK oma rahoitus ml. ehdolliset & ehdottomat lainat orahu Ulkopuolelta tilatun T&K:n oma rahoitus ml. ehdolliset ja ehdottomat lainat. Saatavissa , 1993, 1995, Ehdolliset lainat, ulk. T&K leuyht Ehdolliset lainat ulkopuolelta tilattu T&K. Saatavissa 1985, Nollatiedot tiedonantajarekisteristä vaste Aiempina vuosina ( , 1997) vastaustiedostojen tietoja on täydennetty hakemalla tiedonantajarekisteristä tiedot myös niistä yrityksistä, jotka ovat ilmoittaneet, etteivät harjoita T&Ktoimintaa (VASTE=0). Nämä yritykset puuttuvat alkuperäisistä vastaustiedostoista useimpina vuosina. On kuitenkin huomioitava, että ennen vuotta 1997 nollavastauksia on mukana hyvin epäsystemaattisesti, koska kysely ei aiempina vuosina perustunut systemaattiseen otantaan. Jos VASTE=0, sisäiset ja muut T&K-menot ovat nollia. Muutamissa tapauksissa VASTE saattaa kuitenkin olla 0, vaikka yrityksellä on positiivisia T&K-menoja, mikä jätetään tällöin vastaustiedoksi. Myöhempien vuosien vaste-koodit ovat saatavissa erikseen. Yksikön muoto: yritys, konserni, muu koskee Vastaajayksikön muoto: 1=yritys, 2=konserni, 3=muu Osa yrityksistä on saattanut vastata kyselyyn muulla kuin yritystasolla, esimerkiksi konsernitasolla tai tutkimusyksikön tasolla. Vastaustaso huomioitava yhdistettäessä tietoja muihin aineistoihin tai verrattaessa esim. liikevaihtoon. Saatavissa Tiedot summattu yritystasolle tuplaus Erityisesti 1980-luvun vastaustiedoissa sama ly-tunnus saattaa esiintyä useita kertoja, jolloin kyseessä ovat saman yrityksen toimialaryhmittäiset luvut. Tällöin tiedot on summattu yritystasolle, jonka ilmaisee muuttuja TUPLAUS, joka saa tällöin arvon 1. Tilatuissa T&K-menoissa voi tällöin esiintyä kertautumista, mutta sisäisten T&K-menojen pitäisi olla luotettavia. Saatavissa ja T&K:n harjoittaminen (12)

12 tk96 1 = yritys on harjoittanut T&K-toimintaa säännöllisesti , 2 = harjoittanut T&K-toimintaa satunnaisesti vuosina , 3 = ei harjoittanut T&K-toimintaa Vuoden 1996 innovaatiolähtöisessä kyselyssä yrityksen ei tarvitse vastata T&K-toimintaa koskeviin kysymyksiin, jos sillä ei ole innovaatiotoimintaa. Aineistoon on sisällytetty muuttuja TK96, joka kertoo onko yritys ilmoittanut harjoittaneensa T&K-toimintaa vuosina Tämä mahdollistaa vain innovaatiokyselyyn vastanneiden yritysten poisjättämisen harkinnan mukaan. On kuitenkin huomattava, että ko. muuttujan ja ilmoitettujen T&K-menojen ja henkilökunnan välillä on ristiriitoja, jotka voivat johtua innovaatio- ja T&K-toiminnan käsitteiden sekoittumisesta. Tästä syystä vuonna 1996 kaikki puuttuvat tiedot on jätetty sellaisenaan aineistoon, koska niitä ei voi varmuudella päätellä nolliksi. Liikevaihto-osuuden kerroin lvkerr Rakennetilaston tuotantotietokannan liikevaihdosta laskettu kerroin, ositteen kokonaisliikevaihto jaettuna vastanneiden liikevaihdolla. Tällä kertoimella on varsinaisessa tilastossa painotettu määrämuuttujat (t&khenkilöstö, -menot, -rahoitus ym.) lukuunottamatta t&k:ta tekevien yritysten estimaattia, jossa on käytetty lkmkerr-muuttujaa. Saatavissa 1991, 1993, 1994, Henkilöstöosuuden kerroin hkkerr Saatavissa 1991, 1993 ja Lukumääräosuuden kerroin lkmkerr Rakennetilaston tuotantotietokannan yritysten määrästä laskettu kerroin, ositteenyritysten lukumäärä jaettuna vastanneiden lukumäärällä. Tätä kerrointa on käytetty laskettaessa t&k:ta tekevien yritysten lukumäärää varsinaisessa tilastossa. Saatavissa 1991, 1993, 1994, T&k-toiminnan tyyppi: perustutkimus (%) type1 T&k-toiminnan tyyppi: perustutkimus (%), saatavissa Perustutkimukselle on tunnusomaista uuden tiedon tavoittelu ilman välitöntä käytännön sovellusta. Perustutkimusta on esimerkiksi ominaisuuksien, rakenteiden, syy- ja seuraussuhteiden analyysit, joiden tavoitteena on uusien hypoteesien, teorioiden ja lainalaisuuksien muodostaminen, todentaminen ja selittäminen. Prosenttia Lyhenne % T&k-toiminnan tyyppi: soveltava tutkimus (%) type2 T&k-toiminnan tyyppi: soveltava tutkimus (%), saatavissa Soveltava tutkimus, jossa tavoitteena on jokin uuden tiedon avulla toteutettava käytännön sovellus. Pyrkimyksenä voi olla esim. sovellusten etsiminen perustutkimuksen tuloksille tai uusien menetelmien ja keinojen luominen tietyn ongelman ratkaisemiseksi. Prosenttia Lyhenne % T&k-toiminnan tyyppi: kehittämistyö (%) type3 T&k-toiminnan tyyppi: kehittämistyö (%), saatavissa Kehittämistyö, jolla tarkoitetaan tutkimuksen tuloksena ja/tai käytännön kokemuksen kautta saadun tiedon käyttämistä uusien tuotteiden, palvelujen, tuotantoprosessien tai menetelmien aikaansaamiseen tai olemassa olevien olennaiseen parantamiseen. Prosenttia Lyhenne % 12 (12)

Tutkimustoiminnan tiedonkeruu ammattikorkeakouluilta Kota-amkota-seminaari 13. -14.11.2007

Tutkimustoiminnan tiedonkeruu ammattikorkeakouluilta Kota-amkota-seminaari 13. -14.11.2007 Tutkimustoiminnan tiedonkeruu ammattikorkeakouluilta Kota-amkota-seminaari 13. -14.11.2007 Tilastoinnin perusperiaatteet: Tutkimuksella ja kehittämisellä tarkoitetaan yleisesti systemaattista toimintaa

Lisätiedot

Tilastokeskuksen tiedonkeruu Korkeakoulujen t&k-toiminta. Mervi Härkönen KOTA-seminaari, , Lahden ammattikorkeakoulu

Tilastokeskuksen tiedonkeruu Korkeakoulujen t&k-toiminta. Mervi Härkönen KOTA-seminaari, , Lahden ammattikorkeakoulu Tilastokeskuksen tiedonkeruu Korkeakoulujen t&k-toiminta Mervi Härkönen KOTA-seminaari, 28.8.2019, Lahden ammattikorkeakoulu Esityksen sisältö - Tilastokeskuksen tilastoima t&k-toiminta - Julkaistavat

Lisätiedot

Tutkimustoiminnan tiedonkeruu ammattikorkeakouluilta Kota-amkota-seminaari 6. -7.11.2007

Tutkimustoiminnan tiedonkeruu ammattikorkeakouluilta Kota-amkota-seminaari 6. -7.11.2007 Tutkimustoiminnan tiedonkeruu ammattikorkeakouluilta Kota-amkota-seminaari 6. - Tutkimustoiminnan tilastointi: Tiede, teknologia ja tietoyhteiskunta -vastuualue Ensimmäinen virallinen tilasto vuodelta

Lisätiedot

Tutkimustoiminnan tiedonkeruu yliopistoilta ja ammattikorkeakouluilta Kota-Amkota-seminaari 23. -24.9.2010

Tutkimustoiminnan tiedonkeruu yliopistoilta ja ammattikorkeakouluilta Kota-Amkota-seminaari 23. -24.9.2010 Tutkimustoiminnan tiedonkeruu yliopistoilta ja ammattikorkeakouluilta Kota-Amkota-seminaari 23. -24.9.2010 Tutkimustoiminnan tilastointi: Ensimmäinen virallinen tilasto vuodelta 1971 Laaditaan vuosittain

Lisätiedot

Julkisen sektorin tutkimus ja kehittäminen vuonna 2017

Julkisen sektorin tutkimus ja kehittäminen vuonna 2017 TIEDONHANKINTA Energia, ympäristö ja teknologia 00022 TILASTOKESKUS Puh. 029 551 1000 tiede.teknologia@tilastokeskus.fi Tiedonantovelvollisuus perustuu tilastolakiin (280/2004). Julkisen sektorin tutkimus

Lisätiedot

Tutkimus ja kehittäminen vuonna 2016

Tutkimus ja kehittäminen vuonna 2016 TIEDONHANKINTA Energia, ympäristö ja teknologia 00022 TILASTOKESKUS Puh. 029 551 1000 tiede.teknologia@tilastokeskus.fi Tiedonantovelvollisuus perustuu tilastolakiin (280/2004). Tutkimus ja kehittäminen

Lisätiedot

Tutkimus ja kehittäminen vuonna 2015

Tutkimus ja kehittäminen vuonna 2015 TIEDONHANKINTA Yritys-, ympäristö- ja teknologia-aineistot 00022 TILASTOKESKUS Puh. 029 551 1000 tiede.teknologia@tilastokeskus.fi Tiedonantovelvollisuus perustuu tilastolakiin (280/2004). Tutkimus ja

Lisätiedot

Tutkimus ja kehittämistoiminnan tilastointi Tilastokeskuksessa. KOTA-AMKOTA-seminaari 26.-27.10.2011 Marianne Kaplas Tilastokeskus

Tutkimus ja kehittämistoiminnan tilastointi Tilastokeskuksessa. KOTA-AMKOTA-seminaari 26.-27.10.2011 Marianne Kaplas Tilastokeskus Tutkimus ja kehittämistoiminnan tilastointi Tilastokeskuksessa KOTA-AMKOTA-seminaari 26.-27.10.2011 Marianne Kaplas Tilastokeskus Tutkimus- ja kehittämistoiminta tilastoissa Tutkimus- ja kehittämistoiminta

Lisätiedot

Yritysten tutkimus ja kehittäminen vuonna 2016

Yritysten tutkimus ja kehittäminen vuonna 2016 TIEDONHANKINTA Energia, ympäristö ja teknologia 00022 TILASTOKESKUS Puh. 029 551 1000 tiede.teknologia@tilastokeskus.fi Tiedonantovelvollisuus perustuu tilastolakiin (280/2004). Kerätyt tiedot ovat salassa

Lisätiedot

2011 Pielisen Karjalan TOL osuudet liikevaihdon mukaan

2011 Pielisen Karjalan TOL osuudet liikevaihdon mukaan 1 % 5 % 4 % 1 % 2011 Pielisen Karjalan TOL osuudet liikevaihdon mukaan 1 % 2 % 1 % 0 % 0 % 0 % 0 % 0 % 0 % 0 % 2 % C Teollisuus G Tukku- ja vähittäiskauppa; moottoriajoneuvojen ja moottoripyörien korjaus

Lisätiedot

Uusi SeutUra -hanke. Uusi SeutUra hanke edistää osaavan työvoiman ja Pielisen Karjalan työpaikkojen kohtaamista

Uusi SeutUra -hanke. Uusi SeutUra hanke edistää osaavan työvoiman ja Pielisen Karjalan työpaikkojen kohtaamista Uusi SeutUra -hanke Uusi SeutUra hanke edistää osaavan työvoiman ja Pielisen Karjalan työpaikkojen kohtaamista Pielisen Karjalan vahvat klusterit Tässä aineistossa on tarkasteltu Pielisen Karjalan eli

Lisätiedot

Tiede, teknologia ja tietoyhteiskunta 00022 TILASTOKESKUS Puh. (09) 17 341, Faksi (09) 1734 2465 tiede.teknologia@tilastokeskus.fi

Tiede, teknologia ja tietoyhteiskunta 00022 TILASTOKESKUS Puh. (09) 17 341, Faksi (09) 1734 2465 tiede.teknologia@tilastokeskus.fi Tiede, teknologia ja tietoyhteiskunta 00022 TILASTOKESKUS Puh. (09) 17 341, Faksi (09) 1734 2465 tiede.teknologia@tilastokeskus.fi Tiedonantovelvollisuus perustuu tilastolakiin (280/2004). Kerätyt tiedot

Lisätiedot

Lapin liitto Työpaikat (alueella työssäkäyvät) Lapissa

Lapin liitto Työpaikat (alueella työssäkäyvät) Lapissa 1/6 Työpaikat (alueella työssäkäyvät) Lapissa 1993-2007 L A P P I Koodi Toimiala 1993 1994 1995 1996 1997 1998 1999 2000 2001 2002 2003 2004 2005 2006 2 007 A,B ALKUTUOTANTO 7 506 6 926 5 978 5 449 5 346

Lisätiedot

Yritysten tutkimus ja kehittäminen vuonna 2012

Yritysten tutkimus ja kehittäminen vuonna 2012 TIEDONHANKINTA Yritys- ja ympäristöaineistot 00022 TILASTOKESKUS Puh. (09) 17 341, Faksi (09) 1734 2465 tiede.teknologia@tilastokeskus.fi Yritysten tutkimus ja kehittäminen vuonna 2012 Tiedonantovelvollisuus

Lisätiedot

TIETEEN TILA Tohtoreiden sijoittuminen työelämässä: toimialoittainen tarkastelu

TIETEEN TILA Tohtoreiden sijoittuminen työelämässä: toimialoittainen tarkastelu TIETEEN TILA 2016 Tohtoreiden sijoittuminen työelämässä: toimialoittainen tarkastelu 19.12.2016 Lisätietoja: www.aka.fi/tieteentila Suunnittelu ja johdon tuki -yksikkö Suomen Akatemia 1 Tohtoreiden sijoittumisaineisto

Lisätiedot

Yritysten tutkimus ja kehittäminen vuonna 2017

Yritysten tutkimus ja kehittäminen vuonna 2017 TIEDONHANKINTA Energia, ympäristö ja teknologia 00022 TILASTOKESKUS Puh. 029 551 1000 tiede.teknologia@tilastokeskus.fi Tiedonantovelvollisuus perustuu tilastolakiin (280/2004). Kerätyt tiedot ovat salassa

Lisätiedot

Talonrakennusalan yritysten korjausrakentamisen urakoista kertyi 7,6 miljardia euroa vuonna 2016

Talonrakennusalan yritysten korjausrakentamisen urakoista kertyi 7,6 miljardia euroa vuonna 2016 Rakentaminen 2017 Korjausrakentaminen Rakennusyritysten korjaukset 2016 Talonrakennusalan yritysten korjausrakentamisen urakoista kertyi 7,6 miljardia euroa vuonna 2016 Tilastokeskuksen mukaan vähintään

Lisätiedot

Yritysten tutkimus ja kehittäminen vuonna 2013

Yritysten tutkimus ja kehittäminen vuonna 2013 TIEDONHANKINTA Yritys-, ympäristö- ja teknologia-aineistot 00022 TILASTOKESKUS Puh. (09) 17 341, Faksi (09) 1734 2465 tiede.teknologia@tilastokeskus.fi Yritysten tutkimus ja kehittäminen vuonna 2013 Tiedonantovelvollisuus

Lisätiedot

Lapin liitto Työpaikat (alueella työssäkäyvät) Pohjois-Lapin seutukunnassa

Lapin liitto Työpaikat (alueella työssäkäyvät) Pohjois-Lapin seutukunnassa 1 Lapin liitto 23.11.2009 Työpaikat (alueella työssäkäyvät) 1993-2007 Pohjois-Lapin seutukunnassa - luokitus vuoden 1995 mukainen vuodet 1993-2000 ja luokitus vuoden 2002 mukainen vuodet 2001-2007 POHJOIS-LAPIN

Lisätiedot

T&K-tiedonkeruu. Mervi Härkönen Kota-seminaari

T&K-tiedonkeruu. Mervi Härkönen Kota-seminaari T&K-tiedonkeruu Mervi Härkönen Kota-seminaari 22.8.2017 Vuorovaikutteinen kysymys, screen.io - Kuinka t&k-tiedonkeruuta voisi parantaa tai helpottaa? - Merkitse samalla koskeeko ehdotus AMK- vai YOtiedonkeruuta

Lisätiedot

Lapin liitto Työpaikat (alueella työssäkäyvät) Tunturi-Lapin seutukunnassa

Lapin liitto Työpaikat (alueella työssäkäyvät) Tunturi-Lapin seutukunnassa 1 Lapin liitto 23.11.2009 Työpaikat (alueella työssäkäyvät) 1993-2007 Tunturi-Lapin seutukunnassa - luokitus vuoden 1995 mukainen vuodet 1993-2000 ja luokitus vuoden 2002 mukainen vuodet 2001-2007 TUNTURI-LAPIN

Lisätiedot

Lapin liitto Työpaikat (alueella työssäkäyvät) Itä-Lapin seutukunnassa

Lapin liitto Työpaikat (alueella työssäkäyvät) Itä-Lapin seutukunnassa 1/24 Lapin liitto 23.11.2009 Työpaikat (alueella työssäkäyvät) 1993-2007 Itä-Lapin seutukunnassa - luokitus vuoden 1995 mukainen vuodet 1993-2000 ja luokitus vuoden 2002 mukainen vuodet 2001-2007 ITÄ-LAPIN

Lisätiedot

Kymenlaakso ennusteet päivitetty

Kymenlaakso ennusteet päivitetty Kymenlaakso 2010-2040 ennusteet 12.04.2016 päivitetty Kymenlaakson väkilukuennuste 2014-2040 2 Lähde: Tilastokeskus Kymenlaakson väestöennuste 2014-2040 3 Lähde: Tilastokeskus Kymenlaakson ikärakenne-ennuste

Lisätiedot

Viidennes yrityssektorin liikevaihdosta Helsingistä

Viidennes yrityssektorin liikevaihdosta Helsingistä HELSINGIN KAUPUNGIN TIETOKESKUKSEN verkkojulkaisuja 2004 36 Viidennes yrityssektorin liikevaihdosta Helsingistä Verkkojulkaisu ISSN 1458-5707 ISBN 952-473-386-2 Painettuna ISSN 1455-7231 LISÄTIETOJA Juha

Lisätiedot

Kymenlaakso ennusteet

Kymenlaakso ennusteet Kymenlaakso 2010-2040 ennusteet ValokuvaT Mika Rokka 30.1.2018 päivitetty Kymenlaakson väkilukuennuste 2014-2040 2 Lähde: Tilastokeskus Väestön ikäjakauma Kymenlaaksossa (suunnite, Iitti mukana) 3 Väestön

Lisätiedot

LIITTEET. asiakirjaan. Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus. sisävesiväylien/sisävesiliikenteen tavarakuljetusten tilastoista (kodifikaatio)

LIITTEET. asiakirjaan. Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus. sisävesiväylien/sisävesiliikenteen tavarakuljetusten tilastoista (kodifikaatio) EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 26.9.2017 COM(2017) 545 final ANNEXES 1 to 8 LIITTEET asiakirjaan Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus sisävesiväylien/sisävesiliikenteen tavarakuljetusten tilastoista (kodifikaatio)

Lisätiedot

Yritystoiminta Helsingissä 2004

Yritystoiminta Helsingissä 2004 HELSINGIN KAUPUNGIN TIETOKESKUKSEN verkkojulkaisuja 2006 9 Yritystoiminta Helsingissä 2004 Helsingin kaupungin tietokeskus/ Kari Palomäki Verkkojulkaisu ISSN 1458-5707 ISBN 952-473-644-6 Painettuna ISSN

Lisätiedot

Alue-ennuste, työllisyys VATT. Toimiala Online syysseminaari 21.11.2014

Alue-ennuste, työllisyys VATT. Toimiala Online syysseminaari 21.11.2014 Alue-ennuste, työllisyys VATT Toimiala Online syysseminaari 21.11. Kasvinviljely ja kotieläintalous, riistatalous ja niihin liittyvät palvelut 1, työllisyyden kumulatiivinen %-muutos -4-6 -8-1 -12-14 Metsätalous

Lisätiedot

Yritystoiminta Helsingissä 2003

Yritystoiminta Helsingissä 2003 HELSINGIN KAUPUNGIN TIETOKESKUKSEN verkkojulkaisuja 2005 Yritystoiminta Helsingissä 2003 Helsingin kaupungin kuvapankki/ Boy Hulden Verkkojulkaisu ISSN 1458-5707 ISBN 952-473-435-4 Painettuna ISSN 1455-7231

Lisätiedot

Hyödykkeet: aineet ja tarvikkeet

Hyödykkeet: aineet ja tarvikkeet Aineistokuvaus Hyödykkeet: aineet ja tarvikkeet Sisältökuvaus Teollisuuden Aineet ja tarvikkeet -tilasto sisältää tavaranimikkeittäisiä eli hyödykkeittäisiä arvoja määrätietoja ostetuista aineista ja tarvikkeista

Lisätiedot

Rakennusyritysten rakennuksiin kohdistuvien korjausurakoiden arvo oli 8,9 miljardia euroa vuonna 2017

Rakennusyritysten rakennuksiin kohdistuvien korjausurakoiden arvo oli 8,9 miljardia euroa vuonna 2017 Rakentaminen 2018 Korjausrakentaminen Rakennusyritysten korjaukset 2017 Rakennusyritysten rakennuksiin kohdistuvien korjausurakoiden arvo oli 8,9 miljardia euroa vuonna 2017 Tilastokeskuksen mukaan vähintään

Lisätiedot

Korjausrakentaminen 2012

Korjausrakentaminen 2012 Rakentaminen 2013 Korjausrakentaminen 2012 Rakennusyritysten korjaukset Vuonna 2012 talonrakennusyritykset korjasivat rakennuksia 5,6 miljardilla eurolla Tilastokeskuksen mukaan vähintään 5 hengen talonrakennusyrityksissä

Lisätiedot

Talonrakennusalan yritysten korjausrakentamisen urakoista kertyi 6,8 miljardia euroa vuonna 2015

Talonrakennusalan yritysten korjausrakentamisen urakoista kertyi 6,8 miljardia euroa vuonna 2015 Rakentaminen 2016 Korjausrakentaminen Rakennusyritysten korjaukset 2015 Talonrakennusalan yritysten korjausrakentamisen urakoista kertyi 6,8 miljardia euroa vuonna 2015 Tilastokeskuksen mukaan vähintään

Lisätiedot

Vuonna 2013 talonrakennusalan yritysten tuotot korjausrakentamisesta olivat 6 miljardia euroa

Vuonna 2013 talonrakennusalan yritysten tuotot korjausrakentamisesta olivat 6 miljardia euroa Rakentaminen 2014 Korjausrakentaminen Rakennusyritysten korjaukset Vuonna 2013 talonrakennusalan yritysten tuotot korjausrakentamisesta olivat 6 miljardia euroa Tilastokeskuksen mukaan vähintään 5 hengen

Lisätiedot

Teollisuuden varastotilasto

Teollisuuden varastotilasto Teollisuus 2009 Teollisuuden varastotilasto Teollisuuden varastot vähenivät vuoden 2009 ensimmäisellä neljänneksellä vuoden takaisesta Teollisuuden varastojen arvo oli vuoden 2009 maaliskuun lopussa 4,6

Lisätiedot

Aviapolis-tilastoja lokakuu 2007

Aviapolis-tilastoja lokakuu 2007 -tilastoja lokakuu 2007 Väestö ikäryhmittäin -alueella ja koko Vantaalla 1.1.2007 ja ennuste 1.1.2015 väestöosuus, % 100 90 80 70 60 50 40 30 20 10 0 2007 2015 2007 2015 Vantaa 75+ -vuotiaat 65-74 -vuotiaat

Lisätiedot

Tietoja kuntaomisteisista yrityksistä vuonna Mikko Mehtonen

Tietoja kuntaomisteisista yrityksistä vuonna Mikko Mehtonen Tietoja kuntaomisteisista yrityksistä vuonna 2017 Mikko Mehtonen 19.2.2019 Mitä yrityksiä aineistoon on sisällytetty? Yritykset joissa kuntien tai kuntayhtymien yhteenlaskettu omistusosuus on vähintään

Lisätiedot

Pohjanmaan kauppakamari. Toimiala- ja tilastokatsaus Tammikuu 2013

Pohjanmaan kauppakamari. Toimiala- ja tilastokatsaus Tammikuu 2013 Pohjanmaan kauppakamari Toimiala- ja tilastokatsaus Tammikuu 2013 Tilastoaineiston lähteet: Graafit perustuvat Tilastokeskuksen, Työ- ja elinkeinoministeriön ja ETLAn sekä Pohjanmaan kauppakamarin omaan

Lisätiedot

Teollisuuden varastotilasto

Teollisuuden varastotilasto Teollisuus 2010 Teollisuuden varastotilasto 2010, 2. vuosineljännes Teollisuuden varastot vähenivät edelleen vuoden 2010 toisella neljänneksellä Teollisuuden varastojen arvo oli vuoden 2010 kesäkuun lopussa

Lisätiedot

Pirkanmaan yritysbarometri I/2019

Pirkanmaan yritysbarometri I/2019 Pirkanmaan yritysbarometri I/19 Toukokuu 19 Markus Sjölund Taustatiedot Kyselyajankohta: 3.5. -15.5.19 Vastanneita 364, vastausprosentti 19 % Vastaajat yrityskoon mukaan: 1-9 44.1% - 49 31.9% - 249 17.4%

Lisätiedot

Tutkimus ja kehittämistoiminnan tiedonkeruu Tilastokeskuksessa. Korkeakoulujen KOTA-seminaari Marianne Kaplas Tilastokeskus

Tutkimus ja kehittämistoiminnan tiedonkeruu Tilastokeskuksessa. Korkeakoulujen KOTA-seminaari Marianne Kaplas Tilastokeskus Tutkimus ja kehittämistoiminnan tiedonkeruu Tilastokeskuksessa Korkeakoulujen KOTA-seminaari 13.09.2012 Marianne Kaplas Tilastokeskus Tutkimus- ja kehittämistoiminta tilastoissa Tutkimus- ja kehittämistoiminta

Lisätiedot

Teollisuuden varastotilasto

Teollisuuden varastotilasto Teollisuus 2011 Teollisuuden varastotilasto 2011, 3. neljännes Teollisuuden varastojen arvot laskivat 2,4 prosenttia vuoden 2011 kolmannella neljänneksellä Teollisuuden varastojen arvo oli vuoden 2011

Lisätiedot

Rahoitusleasinghankinnat 2,0 miljardia vuonna 2013

Rahoitusleasinghankinnat 2,0 miljardia vuonna 2013 Rahoitus ja vakuutus 04 03 hankinnat,0 miljardia vuonna 03 hankinnat olivat,0 miljardia euroa vuonna 03. Edelliseen vuoteen verrattuna hankinnat vähenivät 4 prosenttia. vuokria puolestaan maksettiin, miljardia

Lisätiedot

Teollisuuden varastotilasto

Teollisuuden varastotilasto Teollisuus 2011 Teollisuuden varastotilasto 2011, 1. vuosineljännes Teollisuuden varastot kasvoivat 2,9 prosenttia vuoden 2011 ensimmäisellä neljänneksellä Teollisuuden varastojen arvo oli vuoden 2011

Lisätiedot

Teollisuuden varastotilasto

Teollisuuden varastotilasto Teollisuus 2010 Teollisuuden varastotilasto 2009, 4. neljännes Teollisuuden varastot vähenivät vuoden 2009 neljännellä neljänneksellä vuoden takaisesta Teollisuuden varastojen arvo oli vuoden 2009 joulukuun

Lisätiedot

Autokaupan määrävuosiselvitys 2010

Autokaupan määrävuosiselvitys 2010 Kauppa 2012 Autokaupan määrävuosiselvitys 2010 Autokaupassa vähittäis- ja lähes yhtä suuret Vuonna 2010 Tilastokeskuksen mukaan autokaupan tuotteiden lähes 14,5 miljardin euron liikevaihdosta vähittäiskaupan

Lisätiedot

Ulkomaiset tytäryhtiöt Suomessa. Tiedotustilaisuus 15.2.2007

Ulkomaiset tytäryhtiöt Suomessa. Tiedotustilaisuus 15.2.2007 Ulkomaiset tytäryhtiöt Suomessa Tiedotustilaisuus 15.2.2007 Esityksen sisältö Ulkomaiset tytäryhtiöt Suomessa -tilasto Konsernirekisteri Tilastokeskuksen tilastotietoja ulkomaisten tytäryhtiöiden toiminnasta

Lisätiedot

Toimiala- ja tilastokatsaus toukokuu 2011

Toimiala- ja tilastokatsaus toukokuu 2011 Toimiala- ja tilastokatsaus toukokuu 2011 Tilastoaineiston lähteet: Graafit perustuvat Tilastokeskuksen, Työ- ja elinkeinoministeriön ja ETLAn sekä Pohjanmaan kauppakamarin omaan aineistoon. Toimialarakenne

Lisätiedot

Hyvinvointia työstä. 18.9.2012 Työperäisten sairauksien rekisteri/lea Palo. Työterveyslaitos www.ttl.fi

Hyvinvointia työstä. 18.9.2012 Työperäisten sairauksien rekisteri/lea Palo. Työterveyslaitos www.ttl.fi Hyvinvointia työstä Ammattitaudit ja ammattitautiepäilyt 2010 Työperäisten sairauksien rekisteriin vakuutusyhtiöiden ilmoituksista kirjatut uudet tapaukset Tämän esityksen tietoja saa käyttää lähde mainiten.

Lisätiedot

Rahoitusleasinghankinnat 2,2 miljardia vuonna 2014

Rahoitusleasinghankinnat 2,2 miljardia vuonna 2014 Rahoitus ja vakuutus 15 1 hankinnat, miljardia vuonna 1 hankinnat olivat, miljardia euroa vuonna 1. Edelliseen vuoteen verrattuna hankinnat kasvoivat 1 prosenttia. vuokria puolestaan maksettiin 1, miljardia

Lisätiedot

Kevään 2017 tiedustelussa kysyttiin yritysten toteutuneita

Kevään 2017 tiedustelussa kysyttiin yritysten toteutuneita EK:n Investointitiedustelun mukaan tehdasteollisuuden kotimaisten arvo oli viime vuonna reilut 3,8 miljardia euroa eli noin 6 prosenttia enemmän kuin vuonna 2015. Kuluvana vuonna investointien kasvu kiihtyisi

Lisätiedot

Rahoitusleasinghankinnat 2,1 miljardia vuonna 2012

Rahoitusleasinghankinnat 2,1 miljardia vuonna 2012 Rahoitus ja vakuutus 2013 Rahoitustoiminta Rahoitusleasing 2012 Rahoitusleasinghankinnat 2,1 miljardia vuonna 2012 Rahoitusleasinghankinnat olivat 2,1 miljardia euroa vuonna 2012. Edelliseen vuoteen verrattuna

Lisätiedot

Käyttäjätiedon, käyttäjien ja käyttäjäinnovaatioiden integrointi yritysten innovaatiotoimintaan 2008 2010

Käyttäjätiedon, käyttäjien ja käyttäjäinnovaatioiden integrointi yritysten innovaatiotoimintaan 2008 2010 Käyttäjätiedon, käyttäjien ja käyttäjäinnovaatioiden integrointi yritysten innovaatiotoimintaan 28 21 Aineistoanalyysi yritysten innovaatiotoiminta 28 21 -aineiston pohjalta Mervi Niemi 2(11) Käyttäjätiedon,

Lisätiedot

Perhevapaiden käyttö ja suorat kustannukset yrityksille. Sami Napari (Etla) Perhevapaiden kustannukset seminaari, Helsinki 7.5.

Perhevapaiden käyttö ja suorat kustannukset yrityksille. Sami Napari (Etla) Perhevapaiden kustannukset seminaari, Helsinki 7.5. Perhevapaiden käyttö ja suorat kustannukset yrityksille Sami Napari (Etla) Perhevapaiden kustannukset seminaari, Helsinki 7..27 Taustaa Tutkimustieto perhevapaiden käytöstä ja kustannuksista yrityksille

Lisätiedot

Palkkarakenneaineisto-otos Sisältökuvaus

Palkkarakenneaineisto-otos Sisältökuvaus Aineistokuvaus Palkkarakenneaineisto-otos Sisältökuvaus Palkkarakennetilaston aineistosta on poimittu tutkimuskäyttöön otos vuosilta 1995-2013. Palkkarakenneaineisto-otos sisältää yksityiskohtaisia tietoja

Lisätiedot

Metalliteollisuuden yritykset Suomessa

Metalliteollisuuden yritykset Suomessa Metalliteollisuuden yritykset Suomessa HTSY Verohallinto 18.12.2012 Verohallinto 2 (6) METALLITEOLLISUUDEN YRITYKSET SUOMESSA Kirjoitus perustuu Harmaan talouden selvitysyksikön ilmiöselvitykseen Metalliteollisuuden

Lisätiedot

Teollisuuden varastotilasto

Teollisuuden varastotilasto Teollisuus 2012 Teollisuuden varastotilasto 2011, 4. neljännes Varastojen arvo teollisuudessa kasvoi vuoden 2011 viimeisellä neljänneksellä Teollisuuden varastojen arvo oli Tilastokeskuksen mukaan vuoden

Lisätiedot

Teollisuuden varastotilasto 2008, 4. vuosineljännes

Teollisuuden varastotilasto 2008, 4. vuosineljännes Teollisuus 2009 Teollisuuden varastotilasto 2008, 4. vuosineljännes Tehdasteollisuuden varastot kasvoivat vuoden 2008 viimeisellä neljänneksellä vuoden takaisesta Tehdasteollisuuden varastojen arvo oli

Lisätiedot

Kilpailukieltosopimukset akavalaisilla. Akavan selvitys 2017

Kilpailukieltosopimukset akavalaisilla. Akavan selvitys 2017 Kilpailukieltosopimukset akavalaisilla Akavan selvitys 2017 Taustaa Akava selvitti keväällä 2017 kilpailukieltoehtojen yleisyyttä ja sisältöjä jäsenjärjestöjensä yrityksissä työskentelevien palkansaajajäsenten

Lisätiedot

MMA:n työmarkkinatutkimus 2014

MMA:n työmarkkinatutkimus 2014 Sisällysluettelo Tutkimuksen taustat... 4 Palkkatilastojen lukuohje... 5 Työsuhteisten jäsenten palkat työkokemusvuosittain ja palkkatavoittain... 6 Kaikkien palkat yhteensä...6 Palkat ammattikokemusvuosittain...6

Lisätiedot

Kaupan varastotilasto

Kaupan varastotilasto Kauppa 2010 Kaupan varastotilasto 2009, 4. neljännes Kaupan varastojen arvo laski edelleen vuoden 2009 viimeisellä neljänneksellä Kaupan yritysten varastojen arvo oli Tilastokeskuksen mukaan joulukuun

Lisätiedot

Vuoden 2004 työpaikkatiedot (ennakko) on julkaistu 8.3.2006

Vuoden 2004 työpaikkatiedot (ennakko) on julkaistu 8.3.2006 Vuoden 2004 työpaikkatiedot (ennakko) on julkaistu 8.3.2006 Työpaikkojen määrän kehitys Tampereen seutukunnassa 2002 2003 2004* Muutos, 03-04 lkm Kangasala (1 8 017 8 134 8 240 106 1,3 Lempäälä 4 748 4

Lisätiedot

Laskentapäivänä voimassa olevat ryhmälomautukset (koskee vähintään 10 henkilöä ja on määräaikainen tai lyhennetty työviikko)

Laskentapäivänä voimassa olevat ryhmälomautukset (koskee vähintään 10 henkilöä ja on määräaikainen tai lyhennetty työviikko) Vuosi 2009 Laskentapäivänä voimassa olevat ryhmälomautukset (koskee vähintään 10 henkilöä ja on määräaikainen tai lyhennetty työviikko) Koko maa 2009 Ryhmälomautettujen henkilöiden lukumäärä Laskentapäivä

Lisätiedot

Pohjanmaan kauppakamari. Toimiala- ja tilastokatsaus Elokuu 2013

Pohjanmaan kauppakamari. Toimiala- ja tilastokatsaus Elokuu 2013 Pohjanmaan kauppakamari Toimiala- ja tilastokatsaus Elokuu 2013 Tilastoaineiston lähteet: Graafit perustuvat Tilastokeskuksen, Työ- ja elinkeinoministeriön ja ETLAn sekä Pohjanmaan kauppakamarin omaan

Lisätiedot

Kaupan varastotilasto

Kaupan varastotilasto Kauppa 2011 Kaupan varastotilasto 2011, 2. vuosineljännes Kaupan varastot nousivat 7,8 prosenttia vuoden 2011 toisella vuosineljänneksellä Kaupan yritysten varastojen arvo oli Tilastokeskuksen mukaan kesäkuun

Lisätiedot

Vertailu I-II nelj vs. I-II nelj Liikevaihto Palkkasumma Vienti

Vertailu I-II nelj vs. I-II nelj Liikevaihto Palkkasumma Vienti Vertailu I-II nelj. 2010 vs. I-II nelj. 2009 Liikevaihto Palkkasumma Vienti %-muutos edellisvuoden vastaavaan ajankohtaan verrattuna Koko maa Koko maa Koko maa TOL BCD: Koko teollisuus I-II nelj. yhteensä

Lisätiedot

Kaupan alueellinen määrävuosiselvitys 2009

Kaupan alueellinen määrävuosiselvitys 2009 Kauppa 2011 Kaupan alueellinen määrävuosiselvitys 2009 Liikevaihto suhteessa myyntipinta-alaan nousi noin 26 prosenttia vuodesta 2004 Suomen vähittäiskauppojen myyntipinta-ala oli yhteensä noin 9,6 miljoonaa

Lisätiedot

Ympäristöliiketoiminta 2010

Ympäristöliiketoiminta 2010 Ympäristö ja luonnonvarat 2011 Ympäristöliiketoiminta 2010 Metalliteollisuus suurin ympäristöliiketoiminnan tuottaja vuonna 2010 Vuonna 2010 ympäristöliiketoiminnan yhteenlaskettu liikevaihto teollisuudessa

Lisätiedot

Vertailu III-IV nelj vs. III-IV nelj Liikevaihto Palkkasumma Vienti Henkilöstö %-muutos edellisvuoden vastaavaan ajankohtaan verrattuna

Vertailu III-IV nelj vs. III-IV nelj Liikevaihto Palkkasumma Vienti Henkilöstö %-muutos edellisvuoden vastaavaan ajankohtaan verrattuna Vertailu III-IV nelj. 2010 vs. III-IV nelj. 2009 Liikevaihto Palkkasumma Vienti Henkilöstö %-muutos edellisvuoden vastaavaan ajankohtaan verrattuna Koko maa Koko maa Koko maa TOL BCD: Koko teollisuus III-IV

Lisätiedot

TOIMIALAKATSAUS 2010

TOIMIALAKATSAUS 2010 TOIMIALAKATSAUS 2010 Toimialakatsaus Tämä talouskatsaus tarkastelee tilannetta Pohjanmaan kauppakamarin alueella. Alue on sama kuin Pojanmaan TEkeskuksen alue ja käsittää Pohjanmaan ja Keski-Pohjanmaan

Lisätiedot

Tilastokeskuksen yritysrekisterin hyödyntämismahdollisuudet. Aluepäällikkö Leila Kaunisharju

Tilastokeskuksen yritysrekisterin hyödyntämismahdollisuudet. Aluepäällikkö Leila Kaunisharju Tilastokeskuksen yritysrekisterin hyödyntämismahdollisuudet Aluepäällikkö Leila Kaunisharju Tilastokeskuksen yritysrekisterin tarjoamat mahdollisuudet 1. Yritysrekisteri 1.1 Tietojärjestelmä -> vuositilastoja

Lisätiedot

Miten tutkimus- ja kehittämistoimintaa tilastoidaan? Tampereen yliopisto 26.3.2010 Ari Leppälahti

Miten tutkimus- ja kehittämistoimintaa tilastoidaan? Tampereen yliopisto 26.3.2010 Ari Leppälahti Miten tutkimus- ja kehittämistoimintaa tilastoidaan? Tampereen yliopisto 26.3.2010 Ari Leppälahti Tilastokeskuksen t&k -tilasto Yritysten tutkimus- ja tuotekehitys Julkisen sektorin t&k - yksityinen voittoa

Lisätiedot

Yritys/toimipaikkakohtaiset henkilöstöominaisuudet

Yritys/toimipaikkakohtaiset henkilöstöominaisuudet Aineistokuvaus Yritys/toimipaikkakohtaiset henkilöstöominaisuudet Sisältökuvaus FLEED (Finnish Longitudinal Employer - Employee Data) -aineistosta on tutkimuskäyttöön muodostettu yritys- ja toimipaikkapohjaiset

Lisätiedot

Elinkeinorakenne ja suurimmat työllistäjät Hyvinkään kaupunki Talousosasto 11.12.2013

Elinkeinorakenne ja suurimmat työllistäjät Hyvinkään kaupunki Talousosasto 11.12.2013 Elinkeinorakenne ja suurimmat työllistäjät Hyvinkään kaupunki Talousosasto 11.12.2013 Hyvinkään elinkeinorakenne Tähän diasarjaan on koottu muutamia keskeisiä Hyvinkään kaupungin elinkeinorakennetta koskevia

Lisätiedot

Yritysten sähköinen saavutettavuus Pori-Helsinki yhteysvälin työseminaari Huittinen

Yritysten sähköinen saavutettavuus Pori-Helsinki yhteysvälin työseminaari Huittinen Yritysten sähköinen saavutettavuus Pori-Helsinki yhteysvälin työseminaari Huittinen 18.11.2016 Sisältö Avoimen datan käsitteitä ja tulevaisuuden näkymiä Sähköisten tietovarantojen hyödyntäminen Satakannan

Lisätiedot

TOIMIALAKATSAUS 2010

TOIMIALAKATSAUS 2010 TOIMIALAKATSAUS 2010 Toimialakatsaus Tämä talouskatsaus tarkastelee tilannetta Pohjanmaan kauppakamarin alueella. Alue on sama kuin Pojanmaan TEkeskuksen alue ja käsittää Pohjanmaan ja Keski-Pohjanmaan

Lisätiedot

Innovaatiotoiminta 2008

Innovaatiotoiminta 2008 Tiede, teknologia ja tietoyhteiskunta Innovaatiotoiminta 0 Innovaatioita ja innovaatioihin tähtäävää toimintaa noin joka toisella yrityksellä vuosina 0 0 Vuosina 0 0 vajaa puolet, prosenttia, vähintään

Lisätiedot

yrityskatsaus y 2013 Tilastokeskus, Alueellinen yritystoimintatilasto

yrityskatsaus y 2013 Tilastokeskus, Alueellinen yritystoimintatilasto n maakunnan yrityskatsaus y 2013 Lähde: Tilastokeskus, Alueellinen yritystoimintatilasto Yritystoimipaikat Maakuntien % osuudet koko maan yritystoimipaikoista vuonna 2013 Uusimaa 28,0 Varsinais Suomi 9,5

Lisätiedot

Tutkimus- ja kehittämistoiminta 2015

Tutkimus- ja kehittämistoiminta 2015 Tiede, teknologia ja tietoyhteiskunta 2016 Tutkimus- ja kehittämistoiminta 2015 Tutkimus- ja kehittämismenot painuivat alle kolmen prosentin bruttokansantuotteesta Tutkimus- ja kehittämistoiminnan menot

Lisätiedot

Teollisuuden varastotilasto

Teollisuuden varastotilasto Teollisuus 2008 Teollisuuden varastotilasto Tehdasteollisuuden varastot kasvoivat vuoden takaisesta vuoden 2008 kolmannella neljänneksellä Tehdasteollisuuden varastojen arvo oli vuoden 2008 syyskuun lopussa

Lisätiedot

Yritysten työeläkemaksut vuonna 2006

Yritysten työeläkemaksut vuonna 2006 Yritysten työeläkemaksut vuonna 2006 Eläketurvakeskuksen tilastoraportteja 5/2008 Yritysten työeläkemaksut vuonna 2006 Saara Hurmerinta Jukka Lampi Katariina Vapalahti Eläketurvakeskuksen tilastoraportteja

Lisätiedot

Innovaatiotoiminta 2012

Innovaatiotoiminta 2012 Tiede, teknologia ja tietoyhteiskunta 2014 Innovaatiotoiminta 2012 Innovaatiotoiminnan yleisyys yrityksissä lähes ennallaan Tilastokeskuksen ennakkotietojen mukaan yritykset ilmoittivat innovaatiotoimintaa

Lisätiedot

Tekstiilien ja vaatteiden valmistus & valmistuttaminen: yritysten lukumäärä, liikevaihto ja henkilöstö Suomessa 2015 (toimialan ydin) Toukokuu 2017

Tekstiilien ja vaatteiden valmistus & valmistuttaminen: yritysten lukumäärä, liikevaihto ja henkilöstö Suomessa 2015 (toimialan ydin) Toukokuu 2017 Tekstiilien ja vaatteiden valmistus & valmistuttaminen: yritysten lukumäärä, liikevaihto ja henkilöstö Suomessa 2015 (toimialan ydin) Toukokuu 2017 Tekstiilien ja vaatteiden valmistuksen ja valmistuttamisen

Lisätiedot

Toimialaraportit kannattavuuden ja kasvun seurantaan. Yritysten Rakenteet / Kristiina Nieminen 21.3.2007

Toimialaraportit kannattavuuden ja kasvun seurantaan. Yritysten Rakenteet / Kristiina Nieminen 21.3.2007 Toimialaraportit kannattavuuden ja kasvun seurantaan Yritysten Rakenteet / Kristiina Nieminen 21.3.2007 Esityksen kulku! Taustaa! Tuote! Kohdejoukko! Lähdeaineisto! Lisäpalvelut Taustaa! Tilinpäätöstilastoa

Lisätiedot

Teknologiateollisuuden vientiraportti

Teknologiateollisuuden vientiraportti Teknologiateollisuuden vientiraportti Viimeinen havainto 1/2018 4.4.2018 Tavaravienti Suomesta Teknologiateollisuuden tavaravienti Suomesta päätoimialoittain Lähde: Tulli Talouden arviointi www.teknologiateollisuus.fi

Lisätiedot

Teknologiateollisuuden vientiraportti

Teknologiateollisuuden vientiraportti Teknologiateollisuuden vientiraportti Viimeinen havainto 9/2018 4.12.2018 Tavaravienti Suomesta Teknologiateollisuuden tavaravienti Suomesta päätoimialoittain Lähde: Tulli Talouden arviointi www.teknologiateollisuus.fi

Lisätiedot

Teknologiateollisuuden vientiraportti

Teknologiateollisuuden vientiraportti Teknologiateollisuuden vientiraportti Viimeinen havainto 12/2018 28.2.2019 Tavaravienti Suomesta Teknologiateollisuuden tavaravienti Suomesta päätoimialoittain Lähde: Tulli Talouden arviointi www.teknologiateollisuus.fi

Lisätiedot

Teknologiateollisuuden vientiraportti

Teknologiateollisuuden vientiraportti Teknologiateollisuuden vientiraportti Viimeinen havainto 10/2018 2.1.2019 Tavaravienti Suomesta Teknologiateollisuuden tavaravienti Suomesta päätoimialoittain Lähde: Tulli Talouden arviointi www.teknologiateollisuus.fi

Lisätiedot

Teknologiateollisuuden vientiraportti

Teknologiateollisuuden vientiraportti Teknologiateollisuuden vientiraportti Viimeinen havainto 2/2019 30.4.2019 Tavaravienti Suomesta Teknologiateollisuuden tavaravienti Suomesta päätoimialoittain Lähde: Tulli Talouden arviointi www.teknologiateollisuus.fi

Lisätiedot

Teknologiateollisuuden vientiraportti

Teknologiateollisuuden vientiraportti Teknologiateollisuuden vientiraportti Viimeinen havainto 2/2017 3.5.2017 Tavaravienti Suomesta Teknologiateollisuuden tavaravienti Suomesta päätoimialoittain Lähde: Tullihallitus Talouden arviointi www.teknologiateollisuus.fi

Lisätiedot

Teknologiateollisuuden vientiraportti

Teknologiateollisuuden vientiraportti Teknologiateollisuuden vientiraportti Viimeinen havainto 12/2016 6.3.2017 Tavaravienti Suomesta Teknologiateollisuuden tavaravienti Suomesta päätoimialoittain Lähde: Tullihallitus Talouden arviointi www.teknologiateollisuus.fi

Lisätiedot

Teknologiateollisuuden vientiraportti

Teknologiateollisuuden vientiraportti Teknologiateollisuuden vientiraportti Viimeinen havainto 5/2017 31.7.2017 Tavaravienti Suomesta Teknologiateollisuuden tavaravienti Suomesta päätoimialoittain Lähde: Tullihallitus Talouden arviointi www.teknologiateollisuus.fi

Lisätiedot

Teknologiateollisuuden vientiraportti

Teknologiateollisuuden vientiraportti Teknologiateollisuuden vientiraportti Viimeinen havainto 9/2017 4.12.2017 Tavaravienti Suomesta Teknologiateollisuuden tavaravienti Suomesta päätoimialoittain Lähde: Tullihallitus Talouden arviointi www.teknologiateollisuus.fi

Lisätiedot

Kuntatalous neljännesvuosittain

Kuntatalous neljännesvuosittain Julkinen talous Kuntatalous neljännesvuosittain, 1. vuosineljännes Kuntien toimintakulut olivat 9,0 miljardia euroa tammi-maaliskuussa Vuoden tammi-maaliskuussa kuntien ulkoiset toimintakulut olivat 9,0

Lisätiedot

Kaupan varastotilasto

Kaupan varastotilasto Kauppa 2010 Kaupan varastotilasto 2010, 3. vuosineljännes Kaupan varastot laskivat 7,3 prosenttia vuoden 2010 kolmannella neljänneksellä Kaupan yritysten varastojen arvo oli Tilastokeskuksen mukaan syyskuun

Lisätiedot

Teknologiateollisuuden vientiraportti

Teknologiateollisuuden vientiraportti Teknologiateollisuuden vientiraportti Viimeinen havainto 4/2016 30.6.2016 Teknologiateollisuuden tavaravienti Suomesta Teknologiateollisuuden tavaravienti Suomesta päätoimialoittain *) Pl. henkilöautojen

Lisätiedot

Tutkimus- ja kehittämistoiminta 2008

Tutkimus- ja kehittämistoiminta 2008 Tiede, teknologia ja tietoyhteiskunta 2009 Tutkimus- ja kehittämistoiminta 2008 Tutkimus- ja kehittämismenot 6,9 miljardia euroa Tutkimukseen ja tuotekehitykseen (t&k) käytettiin Suomessa vuonna 2008 noin

Lisätiedot

Elinkeinoelämän Keskusliitto EK. sivu 1/7 TEOLLISUUDEN INVESTOINTITIEDUSTELU

Elinkeinoelämän Keskusliitto EK. sivu 1/7 TEOLLISUUDEN INVESTOINTITIEDUSTELU Elinkeinoelämän Keskusliitto EK sivu 1/7 TEOLLISUUDEN INVESTOINTITIEDUSTELU Tervetuloa vastaamaan Elinkeinoelämän Keskusliiton EK investointitiedusteluun. Samalla toivomme Teidän päivittävän yritystänne

Lisätiedot

Tekstiili- ja muotialan ydin: Tekstiilien ja vaatteiden valmistus & valmistuttaminen. Yritysten määrä, henkilöstö & liikevaihto

Tekstiili- ja muotialan ydin: Tekstiilien ja vaatteiden valmistus & valmistuttaminen. Yritysten määrä, henkilöstö & liikevaihto Tekstiili- ja muotialan ydin: Tekstiilien ja vaatteiden valmistus & valmistuttaminen Yritysten määrä, henkilöstö & liikevaihto Tekstiilien ja vaatteiden valmistuksen ja valmistuttamisen toimialojen yritysten

Lisätiedot

Kauppa luo kasvua Jaana Kurjenoja

Kauppa luo kasvua Jaana Kurjenoja Kauppa luo kasvua Kauppa luo varallisuutta yhteiskuntaan Osuus arvonlisäyksestä 2016 Kauppa 20% 9% Metalli- ja elektroniikkateollisuus Muu jalostus 9% Ammatillinen ja tieteellinen toiminta, hallinto- ja

Lisätiedot