Puheenjohtajan palsta. Hyvät siskot
|
|
- Ismo Parviainen
- 8 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 Puheenjohtajan palsta Hyvät siskot Sotilaskotiliitolla oli toukokuun lopulla kevätkokous Rissalassa. Kokous sisälsi sääntöjen mukaiset kevätkokousasiat, lisäksi keskusteltiin liiton uudesta organisaatiosta. Kokouksessa oli käsittelyssä myös Liiton sääntöjen kohta 3, asia jätettiin kuitenkin pöydälle jatkokäsittelyyn. Pykälä käsittelee yhdistysten äänestysoikeutta ja jäsenmaksun määräytymistapaa. Liiton uudessa organisaatiossa on toiminnanjohtaja. Toimenkuvia uudesta organisaatiosta ei ole vielä saatu. Uusi tapa toimia astuu voimaan ja toiminnanjohtajan työhön Liiton hallitus on kutsunut nykyisen Liiton puheenjohtajan Satu Mustalahden. Satun puheenjohtajakausi olisi kestänyt tämän vuoden loppuun, nyt loppukauden tehtävää hoitaa ensimmäinen varapuheenjohtaja Tuuli Kuutti. Uuden organisaation myötä meilläkin on mahdollisuus hankkia nimekäs puheenjohtaja, kuten Marttaliitto teki rekrytoidessaan Marianne Heikkilän. Sotilaskotityön parhaat osaajathan ovat yleensä työsuhteessa. Sotilaskotityö kaipaa näkyvyyttä ja jäsenistön kasvua. Viime vuonna jäsenistön määrä kasvoi parillakymmenellä henkilöllä, vähennystä ei onneksi tapahtunut. Palataanpa oman yhdistyksemme asioihin. Kuten varmaan kaikki jo tietävätkin, saarella ollut kaupallinen grilli lopetti toimintansa huhtikuun lopussa. Sotilaskodin grillituotteet ovat nyt varusmiesten ykköstuote ja niitä menee runsaasti illan aikana. Olemme tähän asti toivoneet, että henkilökunnan apuna olisi illassa kolme sisarta, nyt näyttää siltä, että vilkkaina iltoina tarvittaisiin neljä tai viisi siskoa vuorolle. Rasvakeittimen lisäksi on hankittu parila, jolla pystytään valmistamaan esim. hampurilaisia. Entisten tehtävien lisäksi tarvitaan annosten kuskaajaa ja parilan käyttäjää. Hiljaisena iltana varmasti tuntuu, että meitä on liikaa, mutta nauttikaa toistenne seurasta ja ideoikaa vaikka uusia tuotteita grilliimme. Ruuhka voi syntyä milloin vain, vaikka juuri ennen sulkemisaikaa. Sotilaskotia vastapäätä oleva kasarmi valmistuu ennen uusien alokkaiden saapumista, joten varusmiesluku nousee entiseen noin alokkaaseen. Kiirettä siis riittää tuttuun tapaan. Varuskunnan ruokala on remontissa ja toiminta tapahtuu väistötiloissa teltassa. Varusmiehet ruokailevat siellä kuten ennenkin, mutta nälkä saattaa iskeä illan aikana ja sode tarjoaa siihen helpotusta. Sotilaskodin ja rykmentin yhteinen haaste Urluksen tuella valmistuu kesäkuun loppuun mennessä, eli minigolf-radan pohjustustyöt pitäisi silloin olla valmiina, jolloin kentälle sijoitetaan radat. Mailat ja pallot saa sodesta panttia vastaan kuten muutkin
2 2 pelit, ja ne ovat maksuttomia pelaajille. Toivotaan mukavia ja aurinkoisia iltoja pelin parissa. Sotilaskodissa alkaa putkiremontti , se ei kuitenkaan sulje kotimme toimintaa, vesikatkoja on etukäteen ilmoitettuina aikoina, jotta voimme keittää kahvit valmiiksi. Nyt korjataan vain tulovesiä, viemärit joskus myöhemmin. Tulovesiputket onkin modernisti vedetty katon kautta, eli vain välikaton levyjä tarvitsee irrottaa. Leipomo saatetaan joutua sulkemaan muutamaksi päiväksi, mutta nykyisin saa hyviä raakapakasteita ja omasta pakasteesta sämpylät. Leipomon osuus on luvattu tehdä kaikkein hiljaisempana aikana eli kotiuttamisten jälkeen ennen uusia alokkaita. Muistathan kesän lomassa, että alokas ja varusmies kaipaa siskoja niin kodissa kuin maastossa. Viileästä keväästä huolimatta hyvää ja rentouttavaa kesää, nähdään sotilaskodissa. Inka SENIOREIDEN SYYSTAPAHTUMIA Olemme aivan kesän kynnyksellä neljä viikkoa Juhannukseen! Kevät on takanapäin kaikkine kiireineen. Nyt on aika relata. Olemmeko pahanilman lintuja, kun muistutamme alkusyksyn tapahtumista. Kolmen kuukauden kuluttua varmasti monet kaipaavat vihreää väriä. Elokuu Aloitamme pehmeästi kokoontumalla sotilaskotiin 27. elokuuta klo Syyskuu Tutustumme klo Kansa, myytit ja tarinat Norjan ja Suomen taiteessa -näyttelyyn Ateneumissa. Lapsuuden kirjojen peikot, eläintarinat, Kalevalan uroteot ja norjalaiset sadut loihtivat Ateneumin saleihin tarujen valtakuntia, uljaita korpimaisemia ja kuvia kansanuskomusten olioista. Norjalaiset ja suomalaiset taiteilijan Gallen-Kallela, Munthe, Kittelsen ja Simberg halusivat ottaa askeleen irti korkeakulttuurista. Taiteilijat antoivat mielikuvitukselle siivet ja loivat maidensa myyteille ja tarinoille fantastisen kuvamaailman. Sisäänpääsymaksu on 11 euroa/eläkeläinen, muuten 13 euroa. Opas noutaa meidät museon sisäpihalta. Lokakuu Kiertokäynti Kansallisoopperan kulisseissa klo Tutustumme oopperan ompelimoon, puvustoon ja näyttämöntakaisiin kulisseihin. Sisäänkäynti on Töölönlahden puolelta. Ilmoittaudu mennessä Sirpalle toimistoon ). Lopeta kesällä uurastus, työ, lauteilla loju ja löylyä lyö! Sivele itsesi hunajalla, kuningatarten lahjalla ihanalla. Mielihyvän tunteessa oikein kelli, joka hetkestä nauti ja itseäs helli. Koivuvihdan tuoksuisin toivotuksin Terhi ja Raija
3 3 KIRJASTOJAOSTO Lukupiiri pidetään sotilaskodissa torstaina klo 18 alkaen. Luettavana on Minna Lindgrenin Kuolema Ehtoolehdossa. Kirja kertoo hauskan ja jännittävän tarinan Ehtoolehdon palvelutalon arjesta, sen asukkaiden elämänmenosta iloineen ja suruineen, ystävistä, joiden elämää rytmittävät punaviini,raitiovaunut ja hautajaiset sekä oudoista sattumuksista, joita palvelutalon asukkaat alkavat selvittää. LIITON TIEDOTTEET Villasukka idea Sotilaskotiliittoon tuli entiseltä varusmieheltä idea villasukkamallista. Ideana oli, että sotilasarvon mukaan olisi (jääkärin) vihreässä sukassa olevat keltaiset raidat. Liitteenä oleva mallikuva on esimerkki yliluutnantin sukasta. Sotilaskotiliitto on eronnut Naisjärjestöjen Keskusliiton jäsenyydestä Sotilaskotiliiton hallitus päätti tammikuun kokouksessaan erota Naisjärjestöjen Keskusliiton jäsenyydestä. Eropäätöksen syynä oli, että järjestömme tarkoituspykälän mukainen toiminta ei mahdollista jäsenyyttä Naisjärjestöjen Keskusliitossa. MUUTA MUKAVAA HAETTAVANA USKOLLISUUS- JA VIRKISTYSLOMAT 2015 Avustus- ja eläkesäätiö Tuen hallitus on päättänyt monien kyselyjen vuoksi - jatkaa virkistyslomien järjestämistä. Vuoden 2015 loma on syksyllä Kevään loma peruuntui, halukkaita oli liian vähän. Tallinnassa järjestettävien lomien saamisen edellytyksenä on vähintään seitsemän vuoden aktiivinen toiminta yhdistyksessä. Lomaa voivat hakea myös työntekijät, jotka ovat työskennelleet sotilaskodeissa yhtäjaksoisesti vähintään viisi vuotta. Lähdöt ovat torstaiaamuna ja paluu sunnuntaina. Hakemukset vuoden 2015 lomille oman yhdistyksen kautta, syksyn matka-anomus mennessä Tuulikki Liukkulalle. Hakulomakkeita saa sotilaskotiyhdistyksen toimistoista tai yhdistyksen puheenjohtajalta. Huom.! Aikaisemmin lomiin osallistuneet eivät voi hakea uudelle lomalle! Matkaan kuuluu: -laivamatkat Helsinki-Tallinna-Helsinki -majoitukset kahden hengen huoneissa -aamiaiset ja päivälliset hotellissa
4 4-8 hoitoa Ottakaa huomioon, että satamissa on pitkät kävelymatkat, hotellissa portaita ja hoitoihin on mentävä yksin, joten lomalla tarvitaan omatoimisuutta. Sisaret maksavat itse edestakaisen matkan kotipaikkakunnalta Helsinkiin. PASSI tai VIRALLINEN HENKILÖLLISYYSTODISTUS on oltava mukana matkalla. LISÄTIEDOT: Tuulikki Liukkula puh tai sähköposti RETKI SALPALINJALLE ITSENÄISEN SUOMEN HISTORIAN SUURIN RAKENNUSHANKE Yhdistys tekee päiväretken bussikuljetuksineen Miehikkälään, Salpalinjalle Toteutamme sen yhdessä Kaartin Killan jäsenten kanssa. Kustannuksia tulee ruokailusta ja oppaan kuluista n. 30 euroa henkilö. Aikatauluista ja muista matkaan liittyvistä asioista ilmoitamme tarkemmin elokuun alussa. Tervetuloa tutustumaan Salpalinjaan ja sen historiaan. Ilmoittautua voi jo Sirpalle,yhdistyksen toimistoon puh ,tai sähköpostilla Retkiterveisin Leena Kosonen KAARTIN KILLAN UUTISIA Maanpuolustusmessut Tampereella , bussipaikkoja voi kysyä Kai Wigreniltä. Hinta 5, lähtö ja paluu tapahtuu Kiasman turistipysäkiltä klo Perinnetalolla Merisotakoulun edustaja kertoo Suomenlahden ja Itämeren tilanteesta sotilaan näkökulmasta. Ilmoittautumiset mennessä klo Perinnetalolla Yleisradion kirjeenvaihtaja Antti Kuronen kertoo kokemuksistaan sotatoimialueella mm Itä- Ukrainasta. Ilmoittautumiset mennessä. Tervetuloa kuuntelemaan, jos ei kulkulupaa niin ilmoittautuminen esitelmiin edellisenä perjantaina klo Syntymäaika ja auton rekisterinumero mainittava Ilmoittautumiset tai
5 5 VIERAILU VANTAAN ENERGIAN JÄTEVOIMALAAN Teemme ryhmävierailun Vantaan Energian Jätevoimalaan maanantaina klo 17-19, osoite Pitkäsuontie 1, Vantaa. Tutustumiskierros kestää 1,5-2 tuntia. Opastus perehdyttää meidät jätteen synnystä kierrätykseen ja energiahyötykäyttöön. Kokonaisuus käydään läpi kuvin ja sanoin sekä lyhyellä kiertokäynnillä voimalaan. Mukaan mahtuu 25 henkilöä. Merkitse vierailu kalenteriisi ja varaa paikkasi tai puhelimitse /Sirpa Nieminen. Kesän svengaavimmat ilmaiskonsertit Miljazz kiertue 2015 Ke 3.6. klo 18 Tampere To 4.6. klo 18 Oulu Su 7.6. klo 14 Lahti Pe klo 18 Lappeenranta La klo 18 Mikkeli Su klo 14 Kuopio To klo 18 Helsinki To klo 18 Joensuu Pe klo 18 Jyväskylä La klo 16 Kajaani Su klo 14 Rovaniemi Ke klo 18 Vaasa To klo 18 Hämeenlinna Pe klo 18 Kouvola La klo 18 Turku Su klo 14 Tammisaari 2015 musiikkitapahtumia Kaartin soittokunnalla Puolustusvoimain lippujuhlan päivän valtakunnallinen paraati Oulussa Vartioparaati ja MIL-Espa-konsertti Helsingissä Kaartin seitsikon konsertti Järvenpään kirkossa Vartioparaati ja MIL-Espa-konsertti Helsingissä Vartioparaati ja MIL-Espa-konsertti Helsingissä KIITOS Toukokuun alussa pidettiin viimeinen sotilaskotisisarten jumppatunti. Jumppaohjeet on säilötty naftaliiniin ja painot, pallot ja kuminauhat laitettu kiertoon. Kiitos kaikille mukana olleille kuluneista vuosista. Psta Merja Viimeisenä tiistaina alkulämmittelynä oli telinevoimistelua Kaartin jääkärirykmentin tapaan
6 6 SANTIS 2015 NASTA-HARJOITUS TÄYTTI SAAREN Naisten Valmiusliiton organisoima harjoitus toi lähes 400 naista viettämään huhtikuista viikonloppua keväiseen Santahaminaan. Maanpuolustuskoulutusyhdistyksen ja Kaartin jääkärirykmentin tuella toteutetussa harjoituksessa oli 10 erilaista kurssia, joista yhtenä oli kanttiinitoiminta maastossa. Harjoituksen yleissuunnittelu oli käynnistynyt Naisten Valmiusliitossa jo paljon ennen kuin me hyppäsimme mukaan ja kurssikin oli melkein valmiiksi suunniteltu. Ensimmäisessä palaverissa tuntui kuin kaikki toiset olisivat olleet varsinaisia nastaguruja ja kurssilaisina, kouluttajina tai johtajina jo valmiiksi tuttuja toisilleen. Tutustuimme kuitenkin toisiimme talven ja kevään aikana suunnittelupalavereissa ja johtamiskursseilla, joissa saimme arvokasta tietoa ryhmän johtamisesta ja kouluttamisesta sekä kuulimme kokemuksia aiemmilta kursseilta. On ollut niin onnistumisia kuin haasteitakin, mutta kaikesta selviää. Kanttiinikurssille eri puolilta Suomea saapuneet 31 naista Suomea aloittivat viikonlopun varustesäkin täyttämisellä. Alokkaalla säkki pursuaa tarviketta, meillä se oli vain puolillaan, mutta on sitä siinäkin raahaamista, naisvoimin. Maastoasuun sonnustautumisen jälkeen kokoonnuimme sotilaskodin neuvottelutilaan kurssin aloitukseen. Kurssit eivät ole sotilaallisia, mutta kun varuskunta-alueella ollaan, on mukava näyttää, miten naisetkin osaavat. Mahtava tunne, kun puolen tunnin harjoittelun jälkeen osataan asettua muotoon, pitää se ja vielä marssia jotakuinkin samassa tahdissa ruokailuun, majoitukseen, avajaisiin, kurssipaikoille. Kaartinjääkäritoimikunnan puheenjohtaja, alikersantti Antti Ahvonen ja graafikko, kaartinjääkäri Jeremias Makkonen sattuivat olemaan vielä paikalla perjantaiaamuna ja heidän erinomaisella avustuksellaan tulivat kanttiinikurssilaisten rivit ja ruodut järjestykseen ja tarpeelliset käskyt selviksi. Pienen harjoituskierroksen jälkeen opettajat olivat valmiit lähtemään viikonloppuvapaille ja me valmiit siirtymään avajaisiin. Kurssilaisten keksimä marssilaulu antoi liikkumiselle menevän rytmin. Kanttiini-Kaisojen marssilaulu (osa) Kanttiinitoiminta maastossa Meillä on munkit paistossa Kahvii, kahvii Munkkii, munkkii Meillä on kahvit keitossa Kymmenen litraa kerralla Kahvii, kahvii Munkkii, munkkii Toimintaympäristömme Kaartin jääkärirykmentti kouluttaa kaupunkijääkäreitä, joten päätimme sovittaa kanttiinitoiminnan kaupunkimaastoon. Pöpelikkö Saharan laidalla ei kutsunut meitä, vaan toimintapiste rakennettiin sotilaskodin takapihan parkkipaikalle. Korjaamosuoja olisi ollut ihanteellinen apu, mutta sitä emme saaneet ja tokko olisimme saaneet pystyynkään sen päivän aikana. Pop-up-teltta ajoi saman asian ja tuulensuoja rakennettiin kekseliäästi rullakoista ja ylimääräisistä vahakangasliinoista. Sotilaskodin leipurit olivat valmistaneet meille munkkiaihiot ja nostatuskin tapahtui lämpökaapissa. Taikinantekoa jäi joku kaipaamaan, mutta aikataulu ei antanut myöden. Leipomista varten olisi pitänyt herätä ennen kukonlaulua, kun hygieniaosaamiskurssikin vei oman aikansa.
7 7 Munkkipadan äärellä oltiin Minna Honkasen johdolla. Taikinapallerot muotoutuivat rinkuloiksi, ja voi sitä riemua, kun rasva viimeinkin oli tarpeeksi kuumaa ja ensimmäiset taikinanokareet olivat ruskistuneet ja sokeroitu. Maastossa kaikki maistuu paremmalta, niin munkitkin, vai johtuisiko siitä, että rasvaa taisi imeytyä tavanomaista enemmän. Alfa-keittimen saloihin perehdyttiin Raija Iso-Junnon opastuksella. Ensin keitettiin kuumaa vettä ja siitä valmistettiin perinteisellä tavalla ison suodattimen avulla kahvia. Taisivat polttopuut olla kuivia ja tulenteko helppoa, koska kahvintuoksu levisi ympäristöön hieman ennen munkintuoksua. Tuotoksistamme pääsivät nauttimaan myös muiden kurssien osallistujat, sillä sotilaskotiautoilla munkit ja kahvit vietiin jokaisen saataville ja sotilaskodissa saivat nopeimmat varusmiehetkin maistiaiset. Kutsuvieraat saivat tutustumiskierroksensa kruunuksi nauttia meillä iltapäiväkahvit ja tuoreet munkit. Munkinpaiston lisäksi saimme maastotyöskentelyyn liittyvää turvallisuusaiheista tietoa. MarcoJuhan Kainulainen, Santahaminan terveysaseman osastonhoitaja, kertoili elävään tapaansa kuvin ja sanoin erityisesti niistä vammoista, mitä voi tulla, kun ollaan ulkona maastossa tai ollaan tekemisissä tulen ja kuuman rasvan kanssa ja miten niitä voidaan ennaltaehkäistä. Sotilaskotiliiton puheenjohtaja Satu Mustalahti perehdytti kurssilaisia maastotoiminnan hygienia-asioihin. Olosuhteet ulkona, paljaan taivaan alla ovat erilaiset kuin elintarviketehtaassa, mutta toisaalta tuotteet syödään lähes saman tien, joten vaatimuksetkaan eivät ole aivan yhtä tiukat. Pieni pölykerros vain kasvattaa vastustuskykyä. Paloturvallisuusasiatkin tulivat tutuiksi, sillä koko kurssimme osallistui Alkusammutuskurssille. Teoriaa ja käytäntöä oli sopivasti, sillä jokainen pääsi kokeilemaan sammuttimen ja sammutuspeitteen käyttöä ja pienen rasvapalon tukahduttamista. Sunnuntaina muistuteltiin henkisestä huollosta, kun Kaartin jääkärirykmentin sosiaalikuraattori Viivi Lehtinen kertoi varusmiespalveluksen tuomista muutoksista nuoren miehen tai naisen elämään ja muistutti samalla, miten tärkeää on kaikissa tilanteissa, erityisesti vapaaehtoistyössä, huolehtia omasta jaksamisestaan, tunnistaa omat voimavarat, heikkoudet ja vahvuudet. Sunnuntaina koitti jäähyväisten aika. Pirteät lilat lippikset eivät värittäneet päättäjäiskenttää, sillä jouduimme sitä puolituntista varten kaivamaan varustesäkistä sadetakit kaiken peitoksi. Kaiken kaikkiaan viikonloppu oli erittäin mukava ja antoisa, kohtasimme ihania ihmisiä ja tunnelma oli mahtava. Olimme kehittäneet itseämme kaikilla toimintakykyjemme osa-alueilla, siis oppineet uutta. Olo oli haikea, mutta mukava oli lähteä taas kotiinkin, uusia nastoja odotellen. Koko harjoitus sujui lähestulkoon suunniteltuun malliin eikä muutoksia juurikaan tullut, vaikka niistä kovasti ennakkoon varoiteltiin. Kaikki toimi ajallaan, vaikka joku heittikin, että naisilla ei ole kelloja, vain kalenterit. Iso kiitos hyvistä järjestelyistä niin harjoituksen johdolle kuin Kaartin jääkärirykmentille. Naisten Valmiusliiton tarkoituksena on kehittää naisten turvallisuuteen ja varautumiseen liittyviä valmiuksia erityisesti järjestämällä koulutuksia. Nasta-harjoituksia järjestetään kaksi kertaa vuodessa eri puolilla Suomea ja niihin voivat osallistua kaikki naiset, vaikka eivät kuuluisi mihinkään jäsenjärjestöön. Kurssit ovat käytännönläheisiä ja ajankohtaisia, esimerkiksi Etsintä ja maastoensiapu, Katuturvallisuus, Kyberturvallisuus, Maastotaidot, Selviytyminen sähköttä ja muonitukseen liittyviä erikoiskursseja. Seuraava harjoitus, Syyslento 2015 Tikkakoskella, täyttyi sekin hetkessä. Naisten Valmiusliiton muodostavat sen 10 jäsenjärjestöä, mm. Sotilaskotiliitto, jotka kaikki tekevät ja tukevat naisten turvallisuus- ja kokonaismaanpuolustustyötä. Liitolla ei ole henkilöjäseniä, vaan siihen kuulutaan jäsenjärjestöjen kautta. Liiton nettisivujen kautta löytyy lisää tietoa. Voimme suositella kursseille osallistumista! Leena Kosonen, kurssinjohtaja Merja Autio, vara
8 8 TAPAHTUMAKALENTERI Klo klo Klo klo klo klo klo klo klo klo klo klo klo Oulunkylän kuntoutussairaala Rosvopaistitapahtuma Kotiutusjuhlat Kaartjr:n kokelaiden ylentämistilaisuus Alokkaat saapuvat Rannikon perinnepäivä ja Helsingissä laivaparaati Omaisten päivät KAARTJR vuosipäivän palkitsemistilaisuus, Santahaminassa Miljazz kampusalueella Vala Seniorisisaret kokoontuvat SoMa harjoitus Retki Salpalinjalle Tattoo Marssishow Harwall areenalla KAARTJR:n I/15 saapumiserän 255pv palvelleiden reserviin siirtoon Lukupiiri Näyttely Ateneumissa Hygieniapassi koulutus Vierailu Vantaan Energiaan Vuorovaikutuskoulutus Lahdessa Kiertokäynti Kansallisoopperan kulisseissa Sotilaskotiliiton syyskokous Poliisisoittokunnan konsertti Syyskokous Sotilaskotiilon poikkeusoliprosessi vierailee yhdistyksessämme 2015 KAARTJR:n I/15 347pv ja II/15 165pv palvelleiden reserviin siirtoon liittyvä paraatikatselmus ja ohimarssi sekä reserviin siirtojuhla, Santahaminassa klo alkaen 2015 KAARTJR:n kokelaiden ylentämistilaisuus Terhi Tolla Leena Kosonen Ritva Saarni Terhi Tolla Etelä-suomen sotilaskotilääni Sirpa Luostarinen Terhi Tolla Allu Lamminen Hallitus Minna Frii Tapahtumista kiinnostuneet ilmoittautukaa toimistolle, saatte lisätietoa sähköpostilla, sitten kun sitä on. Sotilaskodin sisarille järjestämiin tapahtumiin ja tilaisuuksiin tulee ehdottomasti ilmoittautua Sirpa Niemiselle joko sähköpostilla tai puhelimella (09) Kerro tulostasi viimeistään tapahtumaa edeltävänä päivänä ennen klo 12:00.
9 9
Puheenjohtajan palsta
Puheenjohtajan palsta Hyvät siskot Vuoden kierron mukaisesti syksy koittaa jälleen. Sotilaskotityökin kulkee vuoden jaksojen mukaisesti. Meidän kiertoomme kuuluu neljän alokasryhmän tuloinfot. Rykmentin
Kiltauutiset 3 / 2010
Kiltauutiset 3 / 2010 1 Ilmailumuseo 22.5-2010 Kilta järjesti tutustumiskäynnin Helsinki-Vantaan lentokentän läheisyydessä olevalle ilmailumuseoon. Siellä tutustuttiin asiantuntevan oppaan johdolla niin
Kiltauutiset 3/2014. Kaartin Jääkärirykmentin Kilta
Kiltauutiset 3/2014 Kaartin Jääkärirykmentin Kilta Kaartin Jääkärirykmentin Kilta KUTSU Paikka: Perinnetalo, Santahamina Aika: 25.10.2014 klo 12:00 Esityslista Kaartin Jääkärirykmentin killan syyskokoukseen
Kiltauutiset 1/2016. Kaartin Jääkärirykmentin Kilta
Kiltauutiset 1/2016 Kaartin Jääkärirykmentin Kilta Kaartin Jääkärirykmentin Kilta KUTSU KAARTIN JÄÄKÄRIRYKMENTIN KILLAN JÄSENILLE Killan vuosikokous pidetään Santahaminassa Perinnetalolla lauantaina 23.4.2016
Naiset turvallisuuden eturivissä
Naiset turvallisuuden eturivissä Naisten Valmiusliitto ry Döbelninkatu 2 00260 Helsinki Naisten Valmiusliitto ry Valtakunnallinen yhteistyöjärjestö perustettu vuonna 1997 yhdistää 10 naisten maanpuolustustyötä
Kiltauutiset 2/2016. Kaartin Jääkärirykmentin Kilta
Kiltauutiset 2/2016 Kaartin Jääkärirykmentin Kilta Puheenjohtajalta Arvon jäsenet Kesä on ovella. Väki lähtee mökeille tai matkoille viettämään lomiaan tai vapaitaan. Toivottavasti emme unohda kuitenkaan
Naiset turvallisuuden eturivissä Naisten Valmiusliitto ry NAISTEN VALMIUSLIITTO
Naiset turvallisuuden eturivissä Naisten Valmiusliitto ry Naisten Valmiusliitto ry Valtakunnallinen yhteistyöjärjestö perustettu vuonna 1997 yhdistää 11 naisten maanpuolustustyötä tekevää ja tukevaa järjestöä
TOIMINTASUUNNITELMA Helsinki-Santahamina sotilaskotiyhdistys ry
TOIMINTASUUNNITELMA 2014 Helsinki-Santahamina sotilaskotiyhdistys ry Yhdistyksen päämäärät Uusien jäsenien hankkiminen ja sisarien aktivoiminen toimintaan Sisarten keskinäinen arvostava yhteistyö Yhdistyksen
Espoon Maanpuolustusnaiset ry Jäsentiedote 2/2019
Jäsentiedote 2/2019 Hyvä Maanpuolustusnainen Toivottavasti kaikki ovat saaneet viettää mukavan ja rentouttavan kesän. Tätä kirjoittaessani ilmassa on vielä kesän tuntua, vaikka ollaan jo virallisesti syksyssä.
ILIMATAR. Hyvää huomenta ILIMATAR -kurssilainen! 3/2012. Lauantai 4.8.2012
ILIMATAR Lauantai 4.8.2012 3/2012 Hyvää huomenta ILIMATAR -kurssilainen! SISÄLTÖ: 2 Terveiset Ajankohtaista ja uutiset 3 Valmiusliiton Lotalta 4 Tunnelmia avajaisista Maastossa majoitutaan mukavasti 5
Kiltauutiset 1/2014. Kaartin Jääkärirykmentin Kilta
Kiltauutiset 1/2014 Kaartin Jääkärirykmentin Kilta Kaartin Jääkärirykmentin Kilta KUTSU Paikka: Perinnetalo/ Jääkärisali Aika: 26.4.2014 klo 11:00 alkaen Tilaisuuden kesto noin tunnin Esityslista Kaartin
Kiltauutiset 3/2016. Kaartin Jääkärirykmentin Kilta
Kiltauutiset 3/2016 Kaartin Jääkärirykmentin Kilta Puheenjohtajalta Arvon jäsenet Muutoksen tuulet puhaltavat taas kerran Santahaminassa. Tällä kertaa vaikutuksia tulee myös meihin kiltalaisiin. Puolustusvoimissa
Naisten Valmiusliitto ry
Naisten Valmiusliitto ry Valtakunnallinen yhteistyöjärjestö perustettu vuonna 1997 yhdistää naisten maanpuolustustyötä tekevät ja tukevat järjestöt 11 jäsenjärjestöä, joissa 200 000 naisjäsentä kehittää
Pohjois-Suomen maanpuolustuspiiri Pyhätunturi PSMPP:n apulaispiiripäällikkö Antti Tölli
Pohjois-Suomen maanpuolustuspiiri Pyhätunturi 31.1.2019 PSMPP:n apulaispiiripäällikkö Antti Tölli mpk.fi Maanpuolustuskoulutusyhdistys MPK Maanpuolustuskoulutusyhdistys perustettu vuonna 1993 valtakunnallinen
Kiltauutiset 3/2015. Kaartin Jääkärirykmentin Kilta
Kiltauutiset 3/2015 Kaartin Jääkärirykmentin Kilta Kutsumme jäsenet Kaartin Jääkärirykmentin killan sääntömääräiseen syyskokoukseen 14.11.2015 klo 11.00 Santahaminaan Perinnetalolle. Tervetuloa Hallitus
SBL:N KILPAILUKALENTERI VUODELLE 2011
SBL:N KILPAILUKALENTERI VUODELLE 2011 Ota yhteyttä muutosehdotuksissa/korjauksissa toiminnanjohtaja Hulda Ahoseen: executive.officer@bridgefinland.com VERSIO 9.11.2011 SBL:n hallitus on vahvistanut sitovasti
Päätettiin henkilöjäsenmaksuksi entinen 15 euroa ja yritys- ja yhteisöjäsenmaksuksi 100 euroa
Puheenjohtajan palsta Hyvät siskot Toivotan kaikille oikein mukavaa ja rauhaisaa Joulua sekä sotilaskotiharrastuksen täyteistä vuotta 2015! Lämpimät kiitokset kuluneesta vuodesta. Inka T SYYSKOKOUKSEN
Puheenjohtajan palsta
Puheenjohtajan palsta Hyvät siskot Syksy on jo ovella. Kesä meni ja oli jokaiselle mieleistä säätä, kenties joku halusi polttaa itsensä auringossa, se onnistui, joku piti viileästä, sekin onnistui ja sadettakin
Kiltauutiset 2/2017. Kaartin Jääkärirykmentin Kilta
Kiltauutiset 2/2017 Kaartin Jääkärirykmentin Kilta Puheenjohtajalta Hyvää itsenäisen Suomen 100-vuotisjuhlavuotta Yksi näyttävimmistä ja varmaan myös mieleenpainuvimmista tapahtumista eli 4.6.2017 vietetty
Valtakunnalliset Viestimiespäivät Vekaranjärvellä
KYMEN VIESTIKILTA RY KUTSU 1(5) Kouvola 04.06.2017 Valtakunnalliset Viestimiespäivät 12. 13.08. 2017 Vekaranjärvellä Meillä on ilo toivottaa teidät tervetulleiksi viettämään kanssamme Valtakunnallisia
Kiltauutiset 4/2013. Kaartin Jääkärirykmentin Kilta
Kiltauutiset 4/2013 Kaartin Jääkärirykmentin Kilta Kaartin Jääkärirykmentin Kilta KUTSU Arvoisat Kiltaveljet ja -sisaret Kaartin Jääkärirykmentin Killan perinteinen Itsenäisyyspäivän kahvitilaisuus pidetään
Kiltauutiset 1/2017. Kaartin Jääkärirykmentin Kilta
Kiltauutiset 1/2017 Kaartin Jääkärirykmentin Kilta Puheenjohtajalta Arvon jäsenet Toimintavuosi on vaihtunut. Toiminnassa ei ole tapahtunut merkittäviä muutoksia: edelleen pidämme joukko-osastollemme perinnekoulutusta
Vuoden 2016 Scandinavian Defendon Suurleiri- Kotkassa 2.-3.4.2016
Vuoden 2016 Scandinavian Defendon Suurleiri- Kotkassa 2.-3.4.2016 LEIRIN OHJAAJAT: Jyrki Saario -pääkouluttaja Scandinavian Defendo Antti Nurmi 4.aste musta vyö Defendo -Defendo Blue pääkouluttaja -I.D.D.I-
Körpäkkäsanomat 1/2006
Körpäkkäsanomat 1/2006 Taustaa Puuveneiden perinneseura Körpäkkä on vuonna 2003 rekisteröity yhdistys, jonka toimintatarkoituksena on puuveneiden perinteiden vaaliminen. Alun perin yhdistyksen perustana
ERASMUS+ -tapaaminen Italian Bresciassa
ERASMUS+ -tapaaminen Italian Bresciassa 22.-29.4.2018 Su 22.4.2018 Matka lähti Kuopiosta, Rissalan lentoasemalta. Morotettiin porukat ja hypättiin myöhässä olevaan koneeseen. Eväät syötiin suomalaisella
AJANILMAISUT AJAN ILMAISUT KOULUTUSKESKUS SALPAUS MODUULI 3
AJAN ILMAISUT AJAN ILMAISUT 1. PÄIVÄ, VIIKONPÄIVÄ 2. VUOROKAUDENAIKA 3. VIIKKO 4. KUUKAUSI 5. VUOSI 6. VUOSIKYMMEN, VUOSISATA, VUOSITUHAT 7. VUODENAIKA 8. JUHLAPÄIVÄT MILLOIN? 1. 2. 3. 4. maanantai, tiistai,
MPK tiedottaa kevään koulutustarjonnasta
MPK tiedottaa kevään koulutustarjonnasta AJOLUPAKURSSI 10.2.2014 Ajolupakursseille haluaa moni. Nyt se on taas mahdollista. Seuraava B-ajolupakurssi järjestetään maanantaina 10.2.2014. Kurssi on henkilökunnan
SBL:N KILPAILUKALENTERI VUODELLE 2012
SBL:N KILPAILUKALENTERI VUODELLE 2012 Ota yhteyttä muutosehdotuksissa/korjauksissa toiminnanjohtaja Hulda Ahoseen: executive.officer@bridgefinland.com VERSIO 1.12.2011 SBL:n hallitus on vahvistanut sitovasti
Dragsvik 16.-18.5.2014
Dragsvik 16.-18.5.2014 Lehti 4 / Sunnuntai 18.5.2014 1 SISÄLLYSLUETTELO Päättäjäiset Lippukentällä 3 Johtamistaidoista voittajafiilistä 4 Henkistä perintöä nuoremmille sukupolville 5 Kuvasatoa lauantailta
SBL:N ALUSTAVA KILPAILUKALENTERI VUODELLE 2012
SBL:N ALUSTAVA KILPAILUKALENTERI VUODELLE 2012 Ota yhteyttä muutosehdotuksissa/korjauksissa toiminnanjohtaja Hulda Ahoseen: executive.officer@bridgefinland.com VERSIO 18.10.2012 SBL:n hallitus vahvistaa
Maanpuolustuskoulutusyhdistyksen. toiminta Lapissa
Maanpuolustuskoulutusyhdistyksen (MPK) toiminta Lapissa Alueellisen maanpuolustuskurssin jatkokurssi Rovaniemi 24.11.2016 Lapin KOTU -yksikön päällikkö Antti Tölli Mikä on MPK? Maanpuolustuskoulutusyhdistys
SBL:N ALUSTAVA KILPAILUKALENTERI VUODELLE 2011
SBL:N ALUSTAVA KILPAILUKALENTERI VUODELLE 2011 Ota yhteyttä muutosehdotuksissa/korjauksissa toiminnanjohtaja Hulda Ahoseen: executive.officer@bridgefinland.com VERSIO 26.10.2010 SBL:n hallitus vahvistaa
Kiltauutiset 1 / 2013
Kiltauutiset 1 / 2013 1 Killan tehtävä ja tarkoitus Olen ottanut vastaan mielenkiintoisen ja varmasti haastavakin tehtävän Killan uutena puheenjohtajana. Edeltäjäni, yhdessä Killan aktiivien kanssa, ovat
Sanomalehti syntyy vuorovaikutuksesta
Sanomalehti syntyy vuorovaikutuksesta 1. Sähköpostilla 2. Puhelimella suoraan päätoimittajaan, toimitussihteeriin tai toimittajaan (numerot lehden viimeisellä aukeamalla) 3. Kirjeellä/kortilla 4. Facebookisssa,
Puheenjohtajan palsta
Puheenjohtajan palsta Hyvät siskot Vuosi vaihtui ja yllättäen olemmekin jo eläneet yhden neljänneksen tästä vuodesta. Yhä vain nopeammin vierivät kuukaudet eteenpäin. Talvi on ollut minulle oikein minun
LOIMAAN SEUDUN RESERVILÄISET RY.
LOIMAAN SEUDUN RESERVILÄISET RY. TOIMINTASUUNNITELMA 2014 LOIMAAN SEUDUN RESERVILÄISET RY. Toimintasuunnitelma vuodelle 2014. YLEISTÄ Vuosi 2014 on yhdistyksen 58. toimintavuosi. Jatketaan omalla valitulla
SATEENKAARITALON JÄSENKIRJE 4/2014
1 SATEENKAARITALON JÄSENKIRJE 4/2014 Sateenkaaritalon tapahtumia syksyllä 2014 muun muassa: Kuva internetistä. Kuvaaja Teuvo Vehkalahti. BBQ-Elolystit 9.9. klo 10-14 Hietalahden Villassa Sieni- ja marjaretki
Torstaina 4.6. Puolustusvoimain lippujuhlan päivä
TOIMINTAOHJELMA 1.6.-7.6.2015 PALVELUKESKUS AVOINNA; MA-TO 7.30-15.00, PE 7.30-15.00 ja LA 7.30-12.00 PALVELUKESKUS SIIRTYY KESÄAIKAAN! SULJEMME 1.6.-30.8. MAANANTAISTA PERJANTAIHIN KLO 15.00. Maanantaina
SBL:N KILPAILUKALENTERI VUODELLE 2013
SBL:N KILPAILUKALENTERI VUODELLE 2013 Ota yhteyttä muutosehdotuksissa/korjauksissa toiminnanjohtaja Hulda Ahoseen: executive.officer@bridgefinland.com VERSIO 5.12.2012 Hallitus hyväksyy kalenterin kokouksessaan.
Hämeenlinna 19. lokakuuta 2012. Solaris-lomalla Kajaanissa 10.-15.9.2012
Hämeenlinna 19. lokakuuta 2012 Solaris-lomalla Kajaanissa 10.-15.9.2012 28 eläkeläisopettajaa (osa ystäviä) oli liikunnallisella virkistyslomalla Hotelli Kajaanissa. Matkat taitettiin rautateitse, invavaunut
SBL:N ALUSTAVA KILPAILUKALENTERI VUODELLE 2011
SBL:N ALUSTAVA KILPAILUKALENTERI VUODELLE 2011 Ota yhteyttä muutosehdotuksissa/korjauksissa toiminnanjohtaja Hulda Ahoseen: executive.officer@bridgefinland.com VERSIO 2.12.2010 SBL:n hallitus vahvistaa
Puheenjohtajan palsta
Puheenjohtajan palsta Hyvät vihreät sisaret Pääsimme jo aikaisin toukokuussa nauttimaan kesäisen lämpimistä päivistä. Tulipa jo valitettuakin, kuinka kuumaa on. Toukokuussa oli myös liiton kevätkokous
SF-Caravan ry:n karavaanarien GOLF-kerho Jäsenlehti 3 / 2010
SF-Caravan ry:n karavaanarien GOLF-kerho Jäsenlehti 3 / 2010 Terveisiä Mikkelistä yläkuvassa kevätgolfin voittaja joukkue Anna-Leena ja Esa Laakkonen. Alakuvassa sunnuntain arvotuilla pareilla pelatun
syksy 2015 kevät 2014
syksy 2015 kevät 2014 Kuva Keimiöltä 2014 /Helmi Neuvonen Vuoden tunnus: Armo tulkoon kaikkien niiden osaksi, jotka rakastavat Herraamme Jeesusta Kristusta, armo ja katoamattomuus. Ef. 6:24 Hyvä NNKY-väki
Oppaamme ollessamme kohua aiheuttaneen patsaan luona. Pronssisoturi
EP Senioripoliisit Kevätmatka 2017 Tämän matkan valmistelu alkoi jo kuukausia ennen sen toteutumista taustoittamalla matkakohteita ja nyt päädyttiin perinteisesti Viroon ja siihen, että olemme koko ajan
SATL:n 83. Liittokokous Tallinnassa
1/6 SATL:n 83. Liittokokous Tallinnassa 17.-18.3.2018 2/6 Ohjelmat ja hinnasto LIITTOKOKOUS Majoitus Park Inn by Radisson Meriton Conference & Spa Hotel, Tallinna 17.-18.3.2018 Park Inn by Radisson Meriton
Puheenjohtajan palsta. Hyvät vihreät siskot
Puheenjohtajan palsta Hyvät vihreät siskot Vuosi on alkanut normaaliin tyyliin. Puolustusvoimien kainalossa tiedämme kohokohtamme jo useaksi vuodeksi eteenpäin; alokkaat, läheisten päivät ja kotiuttamiset.
KYMENLAAKSON RESERVILÄISPIIRIN TOIMINTASUUNNITELMA 2010
Kymenlaakson Reserviläispiiri ry Piirihallitus 25.10.2009 KYMENLAAKSON RESERVILÄISPIIRIN TOIMINTASUUNNITELMA 2010 1. JOHDANTO Kymenlaakson Reserviläispiiri ry:n 53. toimintavuosi noudattaa Reserviläisliitto
Ennen kokousta kahvitarjoilu klo 17:30 alkaen Kokouksessa käsitellään sääntöjen 9:n kevätkokoukselle määrittelemät asiat
KUTSU KEVÄTKOKOUKSEEN Aika torstai 14.3.2013 klo 18:00 Paikka Perinnetalo Ennen kokousta kahvitarjoilu klo 17:30 alkaen Kokouksessa käsitellään sääntöjen 9:n kevätkokoukselle määrittelemät asiat Kokouksen
Kiltauutiset 1 / 2011
Kiltauutiset 1 / 2011 1 Killan tärkein tehtävä John F Kennedy sanoi aikoinaan: Älkää kysykö mitä maa voi tehdä teille kysykää, mitä te voitte tehdä maallenne." Mitä me voimme tehdä tämän maan eteen? Olen
JÄSENTIEDOTE 1/2015 salonseudunrauhanturvaajat@gmail.com http://koti.mbnet.fi/kuso
JÄSENTIEDOTE 1/2015 salonseudunrauhanturvaajat@gmail.com http://koti.mbnet.fi/kuso PUHEENJOHTAJAN TERVEHDYS Hyvät Rauhanturvaajat, Taas on vuosi vaihtunut. Yhdistys piti syyskokouksensa ilman suurempia
SBL:N KILPAILUKALENTERI VUODELLE 2012
SBL:N KILPAILUKALENTERI VUODELLE 2012 Ota yhteyttä muutosehdotuksissa/korjauksissa Kilpailutoimikunnan puheenjohtajaan: Mauri Saastamoinen 050 57 47 557 / competition@bridgefinland.com SBL:n hallitus on
Hei! Oppilastiedote
Hei! Oppilastiedote 11.4.2019 Tervetuloa Tanssi väreissä -esityksiin tulevana lauantaina 13.4. Lukuvuosi-ilmoittautuminen on auennut Tanssiyhdistyksen uusi hallitus on valittu Loppukevään tuntitarkennukset
Hotel Fjalarissa Salossa Osoite: Rinteentie 5, 24240 Salo http://www.fjalar.fi
Hyvinvoiva Sinä - Kehon ja Mielen vireyttä ja lepoa pe 1.3.- su 3.3.2013 Tervetuloa nauttimaan hyvinvoinnista! Hotel Fjalarissa Salossa Osoite: Rinteentie 5, 24240 Salo http://www.fjalar.fi Mitä voit saada?
SBL:N ALUSTAVA KILPAILUKALENTERI VUODELLE 2010
SBL:N ALUSTAVA KILPAILUKALENTERI VUODELLE 2010 Ota yhteyttä muutosehdotuksissa/korjauksissa toiminnanjohtaja Hulda Ahoseen: executive.officer@bridgefinland.com VERSIO 15.1.2010 TAMMIKUU 2.1. klo 11.00
SATL:n 83. Liittokokous Tallinnassa PÄIVITETTY AIKATAULU
1/6 SATL:n 83. Liittokokous Tallinnassa 17.-18.3.2018 PÄIVITETTY AIKATAULU 2/6 Ohjelmat ja hinnasto LIITTOKOKOUS Majoitus Park Inn by Radisson Meriton Conference & Spa Hotel, Tallinna 17.-18.3.2018 Park
Jaguars Spirit Athletes ry
Jaguars Spirit Athletes ry JAGUARS!S!P!I!R!I!T!!!!A!T!H!L!E!T!E!S Jäsentiedote 4/2015 Syystervehdys kaikille jäsenillemme! Syyskauden startin myötä olemme saaneet seuraamme jälleen paljon uusia jäseniä.
SR ry. Jäsentiedote 2/2011
Jäsentiedote 2/2011 Tervehdys, Sipoon ressu! Syksy on alkanut, niin myös aktiivinen reserviläistoiminta yhdistyksessämme. Tiedossa onkin paljon erilaista reserviläistoimintaa hyvässä porukassa. Tässä tiedotteessa
TERVETULOA Tanssikkaan Tango & Tanssilava -tangoleirille!
TERVETULOA Tanssikkaan Tango & Tanssilava -tangoleirille! Tangon saloihin meitä ovat perehdyttämässä tanssinopettajat: Jari ja Sari Aaltonen (JaSa) Tanssikoulu Aaltonen, Oulu Kimmo ja Marika Lasanen (KiMa)
Keskiviikko
Maanantai 11.6.2018 Piristyspartion toinen viikko lähti käyntiin matkaamalla Rantakylään vanhusten taloille. Kävimme pyytämässä asiakkaita mukaan aamupäivän ohjelmaamme ja saimme kasaan mukavan kokoisen
VAPAA-AIKA, KOTI JA HARRASTUKSET / RUOANVALMISTUS SYKSY
130351 KURKISTUS VÄLIMEREN KEITTIÖN ANTIMIIN Halikko 8.9.2015-15.9.2015, 8 oppituntia Lyhytkurssi.Tästä kurssista ei myönnetä alennuksia.tule tutustumaan, valmistamaan ja nauttimaan Välimeren keittiöiden
Itä-Suomen senioriviinakauppiaiden jäsentiedote 3/2015
Itä-Suomen senioriviinakauppiaiden jäsentiedote 3/2015 KESÄTEATTERI KIINNOSTI Kuopion Uudessa Kesäteatterissa Rauhalahdessa esitettiin kuluneena kesänä täysille katsomoille musikaalia Solistina Olavi Virta.
Aurinkoinen, kesäinen tervehdys kaikille!
Jäsenkirje 3/2014 Aurinkoinen, kesäinen tervehdys kaikille! Vaikka saamme vielä nauttia kesästä, yhdistyksen syyskausi lähtee täysin purjein käyntiin jo elokuussa. Kuukausittaiset jäsenillat kutsuvat omine
Maanpuolustuskoulutusyhdistys MPK
Maanpuolustuskoulutusyhdistys MPK Isänmaallisuus Vapaaehtoisuus Osaaminen Kuva Joonas Pehkonen Maanpuolustuskoulutusyhdistys Perustettiin vuonna 1993 valtakunnalliseksi organisaatioksi, joka kouluttaa
Sivistystoimen johdon varautumisja valmiuspäivä Puolen Suomen vapaaehtoiskouluttaja.
Sivistystoimen johdon varautumisja valmiuspäivä 9.11.2017 Puolen Suomen vapaaehtoiskouluttaja 1 ESITYKSEN SISÄLTÖ Maanpuolustuskoulutusyhdistyksen (MPK) tehtävät Laki vapaaehtoisesta maanpuolustuksesta
Kiltauutiset 2 / 2012
Kiltauutiset 2 / 2012 1 Juhlavuodet Kaartin Jääkärirykmentin ja kiltayhteisön juhlavuodet ovat jatkuneet menestyksekkäästi. Rykmentti aloitti juhlimalla 15-vuotista taivaltaan komeasti. Tänä vuonna Kaartin
Kiltauutiset 3/2017. Kaartin Jääkärirykmentin Kilta
Kiltauutiset 3/2017 Kaartin Jääkärirykmentin Kilta Puheenjohtajalta Hyvää alkuvuotta kiltaveljet ja sisaret Haluan muistuttaa teitä kaikkia, että vuoden yksi tärkeimmistä tapahtumista lähestyy nimittäin
TUL:n Valtakunnallinen Veteraanipäivä 2.-3.6.2008 Seinäjoella
TUL:n Valtakunnallinen Veteraanipäivä 2.-3.6.2008 Seinäjoella TUL:n Pohjanmaan piiri isännöö kesäkuun alussa pirettäviä veteraanipäiviä uimahalliurheilutaloon, areenan ja torin lähiympäristössä. Ohjelmassa
TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2001
KANKAANPÄÄM SEUDUN TYKISTÖKILTA RY 38700 KANKAANPÄÄ 15.2.2002 1 TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2001 Kulunut vuosi oli kiltamme 37. Toimintavuosi SÄÄNTÖMÄÄRÄISET KOKOUKSET KILLAN HALLINTO Kevätkokous pidettiin
Kissaihmisten oma kahvila!
Kissaihmisten oma kahvila! Teksti ja kuvat: Annika Pitkänen Jo ulkopuolelta voi huomata, ettei tamperelainen Purnauskis ole mikä tahansa kahvila. Ikkunalaudalla istuu kissa katselemassa uteliaana ohikulkevia
VAASAN KIRKKO 9.00 RO 9.45
Elokuu Viikko 32 Jakso 1 5 Maanantai 6 Tiistai 7 Keskiviikko 8 Torstai 9 Perjantai 10 Lauantai 9.30-10.45 11.25-12.40 ruokailut 4 VAASAN KIRKKO 9.00 RO 9.45 erillinen info erillinen info 12.50-14.05 11
Espoon Maanpuolustusnaiset ry Jäsentiedote 1/2016
Espoon Maanpuolustusnaiset ry Jäsentiedote 1/2016 Hyvä Maanpuolustusnainen Tähän jäsentiedotteeseemme on kerätty muut kevätkauden tapahtumat. Jos et löydä etsimääsi maanpuolustustoimintaa tästä jäsentiedotteesta,
Toimintakertomus 2012
Toimintakertomus 2012 Leena Roivas Puheenjohtaja 2011-2014 TOIMINTA-AJATUS Liitto on ammatillisesti ja yhteiskunnallisesti vastuunsa tuntevien naisten puolueisiin sitoutumaton järjestö, joka on aktiivisesti
Tämä on suomen Bridgeliitto ry:n kilpailukalenteri vuodelle 2014
Tämä on suomen Bridgeliitto ry:n kilpailukalenteri vuodelle 2014 SBL:n hallitus on hyväksynyt SM-kilpailut ajalle 1.1.-31.7.2014 sitovasti. Loput vuoden 2014 SM kilpailut hallitus vahvistaa sitovasti maaliskuun
NAISAGRONOMIEN VUOSIKOKOUS FAZER KEKSEILLÄ TIISTAINA
Naisagronomien jäsenkirje 2/2014 28. lokakuuta 2014 HYVÄ NAISAGRONOMI Syksy on jo pitkällä ja pian on taas vuosikokouksen aika, toivottavasti pääset osallistumaan. Kaipaamme myös ajatuksiasi ja toiveitasi
Jaguars Spirit Athletes ry
Jaguars Spirit Athletes ry JAGUARS!S!P!I!R!I!T!!!!A!T!H!L!E!T!E!S Jäsentiedote 4/2014 Syyskausi käynnistyy pian Hyvä jäsenemme, tässä on vuoden 2014 neljäs jäsentiedote. Jäsentiedotteesta saat paljon tärkeää
Ostosmatka Keskisen kyläkauppaan Tuuriin La 23.2.2013
Ostosmatka Keskisen kyläkauppaan Tuuriin La 23.2.2013 Lähtöpaikat: Lapinlahti Siilinjärvi Kuopio Hinta: 32 / henkilö (edellyttää 30 lähtijää) Sitovat ilmoittautumiset 9.2 mennessä: Jaana Neuvonen p.044-5640
TERVETULOA RIPPIKOULUUN!
TERVETULOA RIPPIKOULUUN! Mikä ihmeen ripari? Edessäsi on nyt ainutkertainen elämän jakso, jolloin sinulla on mahdollisuus osallistua rippikouluun yhdessä ikätovereidesi kanssa. Rippikoulussa eli riparilla
Tervetuloa mukaan Suomenlinnan Rannikkotykistökilta ry:n iloisiin tapahtumiin!
1.9.2012 1/8 RANNIKONPUOLUSTAJIEN SUURI JUHLA Suomenlinnan Rannikkotykistökilta ry juhli 50-vuotistaivaltaan Helsingin edustan linnakesaari Kuivasaaressa. AIKA: La 1.9.2012 PAIKKA: Kuivasaari Kuivasaaren
Preesens, imperfekti ja perfekti
Preesens, imperfekti ja perfekti ennen nyt Neljä vuotta sitten olin töissä tehtaassa. Nyt minä olen lähihoitaja. r Olen työskennellyt sairaalassa jo kaksi vuotta. J Joo, kävin toissapäivänä. Sinun tukka
Tervetuloa Pakilan seurakunnan rippikouluun! Kuka voi tulla rippikouluun?
Tervetuloa rippikouluun! Pakilan seurakunnan rippikoulut 2016 Tervetuloa Pakilan seurakunnan rippikouluun! Ja onnittelut jo valmiiksi; täytät 15 vuotta vuonna 2016! Olet siis mitä parhaassa ripari-iässä.
Kompassi pajatoiminta syksy 2018
Kompassi pajatoiminta syksy 2018 VKO MA TI KE TO PE joka kuun 1.vko Tuija ja Helena Tanssiryhmä Kirsi.J., Verna, Mia 2.vko Maija ja Ritva Kotitalous klo 9.00-13.00 Kirsi.Ku ja Kirsi.J klo 12.00-13.30 Kotitalouden
3. kappale (kolmas kappale) AI KA
3. kappale (kolmas kappale) AI KA 3.1. Kellonajat: Mitä kello on? Kello on yksi. Kello on tasan yksi. Kello on kaksikymmentä minuuttia vaille kaksi. Kello on kymmenen minuuttia yli yksi. Kello on kymmenen
HEVOSYRITYS HUIPPUKUNTOON KIERTUE 2010-2013
ALUEELLINEN KOULUTUSKALENTERI (tilanne 24.6.2010) Teemapäivät on suunnattu toimiville hevosyrityksille; ravi-, ratsastus-, kasvatus-, siittola-, ym. yrittäjille. Aiheet soveltuvat hyvin myös toimintaa
TIEDOTTEESSA KÄSITELTÄVÄT AIHEET VUOSIKOKOUS JA SUKUSEURAN 15-VUOTISJUHLA 9.7.2016...2 VUOSIKOKOUKSEN TYÖJÄRJESTYS...3
1/6,Kuva: http://www.maija.palvelee.fi/ TIEDOTTEESSA KÄSITELTÄVÄT AIHEET sivu VUOSIKOKOUS JA SUKUSEURAN 15-VUOTISJUHLA 9.7.2016...2 VUOSIKOKOUKSEN TYÖJÄRJESTYS...3 SUKUSEURAN KOTISIVUISTA MIELENKIINTOISET
Mikkelin seudun Kehitysvammaisten Tuki ry Jäsentiedote 2/2014
Mikkelin seudun Kehitysvammaisten Tuki ry Jäsentiedote 2/2014 www.mikkelinkvtuki.fi Syksy, ole tervetullut nyt koivut keltakultaa loistaa auringossa, pihlajat on pelkkää purppuraa ja vaahterassa ruskalehdet
Kiltauutiset 1 / 2012
Kiltauutiset 1 / 2012 Kuva: Amanda Virtanen 1 Hei kiltaveljet ja -sisaret Vauhdikas vuosi 2011 on saatu päätökseen ja vähintään yhtä vauhdikas vuosi 2012 on alkanut. Toivottavasti kaikki ovat jo unohtaneet
RAUHALLISTA JOULUA JA MENESTYKSEKÄSTÄ UUTTA VUOTTA Teille kaikille!
PUHEENJOHTAJAN PALSTA Hyvät vihreät siskot Kiitos yhteisistä yhdeksästä vuodesta. Olemme yhdessä olleet toimiva ja uusia uria hakeva tiimi. On haikeaa jättää tehtävät, mutta uudet tehtävät odottavat nurkan
Leija-hanke. 10.3.2014 Ryhmänohjaajakoulutus Reetta Pauni ja Tarja Janhunen
Leija-hanke 10.3.2014 Ryhmänohjaajakoulutus Reetta Pauni ja Tarja Janhunen YVPL Yhden Vanhemman Perheiden Liitto ry Olemme lastensuojelujärjestö Yhden Vanhemman Perheiden Liitto ry on lastensuojelujärjestö,
Kiltauutiset 2 / Kaartin Jääkärirykmentin Killan jäsenjulkaisu
Kiltauutiset 2 / 2010 Kaartin Jääkärirykmentin Killan jäsenjulkaisu 1 Perinteet; avain vai kahle Talvisodan päättymistä on juhlittu aiheesta tänä keväänä. Kunniavieraina ovat olleet sotiemme veteraanit
Toivotamme hyvää ja rauhaisaa joulunaikaa, ja laulun täyttämää tulevaa vuotta!
Puheenjohtaja Sihteeri Taiteellinen johtaja Helena Toivanen Irma Pakarinen Rita Varonen Laulutalo, Kauppakatu 51 Laulutalo, Kauppakatu 51 Kilpisenkatu 14 a 13 80100 Joensuu 80100 Joensuu 40100 Jyväskylä
Nuorisopalveluiden kesää sanoin ja kuvin
Nuorisopalveluiden kesää sanoin ja kuvin Oulunsalon kesänuokkari Oulunsalon nuorisotalolla järjestettiin 6. - 23.6.2016 klo 11-19 nuorisotalon avoimen toiminnan lisäksi kursseja ja kerhoja yhteistyössä
Turun NNKY. Kevät Vuod e n t u n n us: Sinä osoita t minulle elämän tien. Ps 16 : 1 1 a. Juliana Laurila
Turun NNKY Kevät 2019 Juliana Laurila Vuod e n t u n n us: Sinä osoita t minulle elämän tien. Ps 16 : 1 1 a Puheenjohtajan tervehdys Hei, Kädessäsi on Turun NNKY:n kevätviesti, jonka myötä toivotamme Sinut
Ranska, Chamonix TAMMIKUU
Ranska, Chamonix TAMMIKUU Tulin Ranskaan 2.1.2013 Riitan & Katjan kanssa. Oltiin hotelilla, joskus 9 jälkeen illalla. Sain oman huoneen ja näytettiin pikaisesti missä on suihkut ja vessat. Ensimmäisenä
Tälle vuodelle on jälleen suunnitteilla uusia kujeita. Laitathan tämän viestin päivämäärät kalenteriisi jo nyt.
TIEDOTE 2-2019 1 (5) Kevätterveiset Sukeltajakillan hallitukselta! Vuosi 2019 on jo pitkällä ja maaliskuussa Meriturvassa vierailun yhteydessä pidetyssä vuosikokouksessa valittu uusi hallitus on aloittanut
JÄSENKIRJE 1/ Vielä on ulkona vilakkaa, etenkin varjossa, eli laittakaa useampia vaatekerroksia, joita voi tarvittaessa vähentää.
JÄSENKIRJE 1/2017 Sisällys 1. Kevättä ja kesää kohti... 2 2. lta... 2 3. Jäsenmaksu, jäsenlajit ja jäsenedut... 3 4. Sääntömääräinen kevätkokous... 4 5. Tulevia tapahtumia... 5 JÄSENKIRJE 1/2017 2 1. Kevättä
KITISENRANNAN POJAT SAIVAT ELOKUVAOPPIA IRLANNISSA
KITISENRANNAN POJAT SAIVAT ELOKUVAOPPIA IRLANNISSA Lähdimme vappuaamuna 1.5.jännittävälle elokuvamatkalle Irlantiin Kitisenrannan koulun pihalta. Mukana olivat Taneli Juntunen (9b), Joonas Tuovinen (9b),
Suomen lastensuojelun avohuollon toimijat ry Toimintakertomus Yhdistyksen
Suomen lastensuojelun avohuollon toimijat ry 2.1.2014 Toimintakertomus 2012-2013 Yhdistyksen alku Yhdistyksen idea sai alkunsa 2011 Vaasassa lastensuojelun sijaishuollon päivillä, jossa muutamien toimijoiden
TAISTO19-harjoitus. Skype-info
TAISTO19-harjoitus Skype-info 30.9.2019 Tervetuloa TAISTO19-harjoitukseen! Tässä info-kokouksessa: Kertaus mistä TAISTOssa on kyse? Miten valmistautua 10 kohtaa Harjoituskäsikirja - läpikäynti Aikataulu