2. TALOUS JA YLEISHALLINTO. 2.1 Talous

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "2. TALOUS JA YLEISHALLINTO. 2.1 Talous"

Transkriptio

1 Suomen Uimaliitto Toimintakertomus 2008

2 ~ 2 ~ 1. YLEISTÄ Vuosi 2008 oli Suomen Uimaliiton 102. toimintavuosi. Uimaliiton toiminnan perustan muodostaa neljän vuoden välein päivitettävä Uintiurheilu ja -liikunta strategia, jonka määrittelemissä puitteissa tehtiin työtä. Huippu-urheilun kansainvälinen menestys oli vähintäänkin hyvä. Parhaimpana saavutuksena voitaneen pitää Hanna-Maria Seppälän neljättä sijaa Pekingin olympialaisissa 100 metrin vapaauinnissa. Tämän lisäksi hän saavutti hopeaa Eindhovenin EM-kilpailuissa 100 metrin vapaauinnissa. Joona Puhakka saavutti Eindhovenin EMkilpailuissa hopeaa 1 metrin ponnahduslautahypyissä sekä pronssia 3 metrin ponnahduslautahypyissä. Pekingin olympialaisten kolmen metrin ponnahduslautahypyissä hän sijoittui13:nneksi. Antti Latikka sijoittui 7:nneksi Pekingin paralympialaisten 100 metrin selkäuinnissa. Sekä uinnin että uimahyppyjen osalta nuorten EM-kilpailuissa oli jalkeilla isot joukkueet. Valmennustoiminnan puolella vuonna 2007 käynnistetyn Unicef Team Londonin toiminta kehittyi ja vakiintui. Yhteistyö Unicefin kanssa syventyi edelleen ja yhteistyösopimus allekirjoitettiin jatkumaan vuoden 2012 loppuun saakka. Yhteistyö huipentui lokakuussa järjestettyyn Suomi Ui Unicefille -kampanjaan, jonka puitteissa järjestettiin uintiaiheisia tapahtumia uimahalleissa eri puolella Suomea. Tapahtuman päätteeksi Uimaliitto luovutti Unicefille euron lahjoituksen turvallisen veden varmistamiseksi lapsille Afrikassa. Vammaisuinnin osalta liiton toimintaa vahvistettiin palkkaamalla liittoon päätoiminen vammaisuinnin koordinaattori. Aikuisten kunto- ja terveysliikunnan alueella kehitettiin vesijuoksuun uusi koulutustuote, joka saavutti heti suosiota. Liiton taloudellinen tulos oli hyvällä tasolla. Tilikauden tulos oli positiivinen. Liiton taloudessa jatkettiin liittokokouksen vahvistamaa talousstrategiaa, jonka mukaan liiton omaa pääomaa tullaan vahvistamaan vastaamaan 4 kuukauden kiinteitä kuluja. Vuoden 2006 taloudellisesti raskaan lyhyen radan EM-kisavuoden jälkeen liiton oma pääoma oli negatiivinen, mutta kahden tarkan taloudenpidon vuoden jälkeen se on saatu käännettyä euroa positiiviseksi.

3 ~ 3 ~ 2. TALOUS JA YLEISHALLINTO 2.1 Talous Toimintavuoden taloudellinen tulos osoittaa ,49 ylijäämää. Tilikauden päättyessä liiton oma pääoma oli ,20 positiivinen. Opetusministeriön toiminta-avustus oli ( ), kehittämisraha ja Olympiayhdistyksen kautta saadut avustukset ,00 ( ). Lisäksi liitto sai Paralympiakomitealta ,00 valmennusmäärärahan. Suomen Uimaliiton Tuen avustus vuonna 2008 oli Oman varainhankinnan nettomäärä oli ,47 ( ,83) ja varsinaisen toiminnan kulujäämä ,85 ( ,28) Toimintavuoden kokonaistuotot olivat ,93 ( ,74) ja kokonaiskulut ,44 ( ,78). Suluissa on vuoden 2007 tilinpäätösluvut. Uimaliiton vahvistetun talouden vakauttamisohjelman mukaan tavoitteena on vahvistaa liiton omaa pääomaa niin, että se vuonna 2012 on positiivinen, jolla katettaisiin noin neljän kuukauden kiinteät kulut. Liiton kirjanpidon, palkkalaskennan ja kassapalvelut on hoitanut SLU-palvelut. Tilintarkastajat ovat Kari Miettinen, KHT ja Björn Berndtsson, HTM. Jatkuvan tilintarkastuksen on hoitanut tilintarkastustoimisto Audicon Oy. Vuoden 2008 pääyhteistyökumppanit olivat Essenuoto, Pohjola ja Opel. Muut yhteistyökumppanit olivat Veikkaus, Blue1, Edita, Ilmarinen, Finnmatkat, Urheiluhallit, Epsan, Omega, Restel, Metso Endress+Hauser, Helsingin Vesi, Vierumäen Urheiluopisto, Nestle ja Fennonatura. Uintiurheilun poolisopimukseen kuuluivat uintivarustemerkit Arena, Speedo ja TYR. Yhteistyö Suomen Unicefin kanssa vahvisti Uimaliiton yhteiskunnallista työtä otsakkeella turvallinen vesi jokaiselle lapselle. Suomi Ui Unicefille tuotti Suomen Unicefille Lisäksi kampanjan tuotosta voitiin ohjata varoja mukanaoleville uimaseuroille sekä Unicef Team Londonin vuoden 2009 toimintaan. 2.2 Hallinto Liiton kevätkokous pidettiin lauantaina 5.4. Helsingissä Mäkelänrinteen lukion auditoriossa. Läsnä oli 35 jäsenyhdistystä, joilla oli käytettävissään yhteensä 222 ääntä. Kokouksen puheenjohtajaksi valittiin Mika Piiroinen. Kevätkokouksessa esiteltiin ja hyväksyttiin vuoden 2007 toimintakertomus sekä tilinpäätös. Liittohallituksen jäsenille myönnettiin vastuuvapaus. Vuoden 2009 vaalivalmisteluvaliokuntaan valittiin puheenjohtajaksi Vesa Martikkala sekä jäseniksi Kirsti Mustakallio, Heli Paalosalo, Heikki Roiko-Jokela ja Sami Wahlman. Liiton syyskokous pidettiin lauantaina Helsingissä Mäkelänrinteen lukion auditoriossa. Läsnä oli 58 jäsenyhdistystä, joilla oli yhteensä 327 ääntä. Kokouksen puheenjohtajaksi valittiin Vesa Martikkala. Syyskokouksessa vahvistettiin liiton toimintasuunnitelma ja talousarvio vuodelle Liiton puheenjohtajaksi valittiin kolmannelle kaksivuotiskaudelle Jari Räikkönen. Liittohallitukseen valittiin lisäksi seuraavalle kaksivuotiskaudelle Martti Ala-Seppälä, Jarno Pihlava, Joona Puhakka sekä Jaakko Salonen.

4 ~ 4 ~ Vuonna 2008 liittohallitus kokoontui kymmenen kertaa sekä piti viisi sähköpostikokousta. Liitohallituksen puheenjohtajana toimi Jari Räikkönen, varapuheenjohtajana Johanna Bergström ja muut jäsenet Tiina Kivisaari, Vesa Martikkala, Jarmo Rosama, Jaakko Salonen, Kimmo Rautalin, Tuomas Teräsvuori sekä Pekka Räsänen. Kokousten sihteerinä toimi Mikko Sainio. Työ- ja talousvaliokunnan muodostivat puheenjohtaja Jari Räikkönen, Johanna Bergström sekä Pekka Räsänen. Sihteerinä toimi Mikko Sainio. Työ- ja talousvaliokunta kokoontui vuoden aikana kaksi kertaa. Viestintävaliokunnan muodostivat puheenjohtaja Tiina Kivisaari, Tuomas Teräsvuori, Leena Salmi ja Satu Pirhonen. Sihteerinä toimi Rolf Mikkola. Valiokunta kokoontui neljä kertaa. Olosuhdevaliokuntaan kuuluivat puheenjohtaja Jarmo Rosama sekä jäsenet Matti Turpeinen, Ilpo Johansson ja Heikki Härö. Valiokunnan sihteerinä toimi Mikko Sainio. Valiokunta antoi lausuntoja eri puolella Suomea suunnitelluista uimahallihankkeista sekä vieraili mm. Turussa ja Vammalassa uimahallihankkeisiin liittyen. Sääntövaliokuntaan kuuluivat puheenjohtaja Sami Wahlman, Jaakko Salonen, Christina Nokkala sekä Juha Varinowski. Valiokunta kokoontui vuoden aikana kolme kertaa varsinaisen kokouksen merkeissä, sekä yhden kerran valmistelupalaverin merkeissä. Puheenjohtaja on lisäksi osallistunut muihin valmisteleviin kokouksiin. Valiokunta nimesi kilpailunjohtajan ja lähettäjän kaikkiin uinnin kansallisiin arvokilpailuihin. Sääntökouluttajat kokoontuivat keväällä yhteiseen koulutustilaisuuteen. Tuomarikoulutuksen ja kilpailuiden järjestämisen tueksi perustettiin tuomariklubi. Puheenjohtaja osallistui alkuvuodesta Pekingissä järjestettyyn FINA:n tuomariseminaariin. Liiton päätoimiseen henkilökuntaan kuuluivat toiminnanjohtaja Mikko Sainio, talous- ja markkinointipäällikkö Rolf Mikkola, valmennuspäällikkö Ippe Natunen, Mäkelänrinteen valmennuskeskuksen päävalmentaja Mika Kekäläinen, koulutuspalveluvastaava Marja Räikkälä, lajipalveluista vastaava Krista Tenhunen, IT-asiantuntija Riku Riikonen sekä viestintävastaava Jussi Salminen alkaen liiton palveluksessa aloitti vammaisuinnin koordinaattori Kati Kauhanen. Kilpailuilmoittautumis- ja tilastopalvelutehtävissä toimi Vidar Tallqvist erillisellä palvelusopimuksella. Osa-aikaisena kurssitoiminnan koordinaattorina toimi Riikka Nordström. Outi Kokko-Ropponen oli vuoden 2008 ajan virkavapaalla ja Jaana Sinervuo-Tarula hoitovapaalla. Liiton toimitilat ovat osoitteessa Hämeentie 105 A, Helsinki. 2.3 Jäsenistö Vuoden 2008 lopussa Suomen Uimaliittoon kuului 128 rekisteröityä yhdistystä. Uusina jäseninä vuonna 2008 Uimaliittoon liittyivät Swimming Club Vuokatti, Swimming Team Riksu ja Uimaseura Kaarina. Kilpailukauden lopussa Blue Card-kilpailijan lunastaneita oli (5 671) ja Blue Card-vesipedon lunastaneita (4 761). Blue Card rekisteröityneitä oli yhteensä (10 432). Suluissa edellisen kauden vastaavat luvut.

5 ~ 5 ~ 2.4 Liiton jäsenyydet ja edustukset Suomen Uimaliitto on vuonna 2008 kuulunut jäsenenä seuraaviin järjestöihin: Suomen Liikunta ja Urheilu (SLU) Suomen Olympiayhdistys (OK) Suomen paralympiakomitea Nuori Suomi Suomen Kuntoliikuntaliitto (Kunto) Suomen Uimaopetus- ja Hengenpelastusliitto (SUH) Kansainvälinen Uimaliitto; Federation Internationale de Natation (FINA) Euroopan Uimaliitto; Ligue Europeenne de Natation (LEN) Pohjoismainen Uimaliitto; Nordiska Simförbundet (NSF) Suomen Uimaliitto on Urheilutyönantajat ry:n jäsen. Suomen Uimaliitolla on osakkeita Suomen Urheiluopiston Kannatusosakeyhtiössä sekä Urheiluhallit Oy:ssä. Vuonna 2008 eri järjestöjen toimielimissä ovat toimineet seuraavat Uimaliiton luottamus- tai toimihenkilöt: Suomen Olympiayhdistys, valtuuskunta jäsen; Jari Räikkönen, varajäsen; Mikko Sainio Suomen Uimaopetus- ja Hengenpelastusliitto varapuheenjohtaja; Matti Sirkka uimahallivaliokunta jäsen; Mikko Sainio erityisuinnin johtoryhmä jäsen Kati kauhanen Suomen Liikunta ja Urheilu, olosuhdevaliokunta jäsen; Mikko Sainio Työhön Kutsu hanke johtoryhmän jäsen; Mikko Sainio Kansainvälinen Uimaliitto, FINA masterskomitean jäsen; Tarja Liljeström taitouintikomitean puheenjohtaja; Ulla Lucenius Euroopan Uimaliitto, LEN hallituksen jäsen; Kurt Mikkola masterskomitean jäsen; Tarja Liljeström taitouintikomitean jäsen, Ulla Lucenius Pohjoismaiden Uimaliitto, NSF hallituksen jäsen; Jari Räikkönen Urheiluhallit Oy hallituksen puheenjohtaja; Rolf Mikkola

VUOSI- KERTOMUS SUOMEN UIMALIITTO

VUOSI- KERTOMUS SUOMEN UIMALIITTO VUOSI- KERTOMUS 2011 SUOMEN UIMALIITTO 2 SISÄLLYS 1. YLEISTÄ... 3 2. TALOUS JA YLEISHALLINTO... 3 2.1 Talous... 3 2.2 Hallinto... 4 2.3 Jäsenistö... 5 2.4 Liiton jäsenyydet ja edustukset... 5 3 1. YLEISTÄ

Lisätiedot

2. TALOUS JA YLEISHALLINTO. 2.1 Talous

2. TALOUS JA YLEISHALLINTO. 2.1 Talous Suomen Uimaliitto Toimintakertomus 2007 ~ 2 ~ 1. YLEISTÄ Vuoden 2007 aikana Uimaliiton toiminnassa keskityttiin erityisesti Uintiurheilu- ja liikunta 2012- strategian perustana oleviin toimintoihin, joita

Lisätiedot

TOIMINTA- KERTOMUS SUOMEN UIMALIITTO

TOIMINTA- KERTOMUS SUOMEN UIMALIITTO TOIMINTA- KERTOMUS 2010 SUOMEN UIMALIITTO 2 SISÄLLYS SISÄLLYS... 2 1. YLEISTÄ... 3 2. TALOUS JA YLEISHALLINTO... 4 2.1 Talous... 4 2.2 Hallinto... 5 2.3 Jäsenistö... 6 2.4 Liiton jäsenyydet ja edustukset...

Lisätiedot

2. TALOUS JA YLEISHALLINTO. 2.1 Talous

2. TALOUS JA YLEISHALLINTO. 2.1 Talous Suomen Uimaliitto Vuosikertomus 2008 ~ 2 ~ SISÄLLYS 1. YLEISTÄ...3 2. TALOUS JA YLEISHALLINTO...4 2.1 Talous...4 2.2 Hallinto...4 2.3 Jäsenistö...5 2.4 Liiton jäsenyydet ja edustukset...6 2.5 Kansainvälinen

Lisätiedot

Uimaliiton liittohallitus 3/2014

Uimaliiton liittohallitus 3/2014 Uimaliiton liittohallitus 3/2014 Aika: ti 4.3.2014 klo 16.00-19.00 Paikka: Uimaliiton toimisto, Hämeentie 105A, Helsinki Osallistujat Kutsu Läsnä Osallistujat Kutsu Läsnä pj Sami Wahlman X x jäsen Tero

Lisätiedot

Uimaliiton liittohallitus 4/2013

Uimaliiton liittohallitus 4/2013 Uimaliiton liittohallitus 4/2013 Aika: Paikka: 26.27.4.2013 Läntinen Rantakatu 35, Turku Osallistujat Kutsu Läsnä Osallistujat Kutsu Läsnä pj Sami Wahlman X varapj Tero Matkaniemi X jäsen Matti Alpola

Lisätiedot

Uimaliiton liittohallitus 2/2013

Uimaliiton liittohallitus 2/2013 Uimaliiton liittohallitus 2/2013 Aika: Paikka: 14.2.2013 klo 16.00-19.35 Uimaliiton toimisto, Hämeentie 105A, Helsinki Osallistujat Kutsu Läsnä Osallistujat Kutsu Läsnä pj Sami Wahlman X varapj Tero Matkaniemi,

Lisätiedot

VUOSIKERTOMUS 2006 1 YLEISTÄ

VUOSIKERTOMUS 2006 1 YLEISTÄ VUOSIKERTOMUS 2006 1 YLEISTÄ Vuosi 2006 oli merkittävä suomalaisen uintiurheilun historiassa, sillä viime vuonna vietettiin Suomen Uimaliiton 100-vuotisjuhlavuotta. Uimaliiton 100-vuotisjuhlavuosi käynnistyi

Lisätiedot

Uimaliiton liittohallitus 5/2014

Uimaliiton liittohallitus 5/2014 Uimaliiton liittohallitus 5/2014 Aika: ke 4.6.2014 klo 14.00-16.00 Paikka: Uimaliiton toimisto, Hämeentie 105A, Helsinki Osallistujat Kutsu Läsnä Osallistujat Kutsu Läsnä pj Sami Wahlman X x jäsen Tero

Lisätiedot

Uimaliiton liittohallitus 3/2015

Uimaliiton liittohallitus 3/2015 Uimaliiton liittohallitus 3/2015 Aika: 10.2.2015 klo 16.30-20.00 Paikka: Uimaliiton toimisto, Hämeentie 105 A, Helsinki Osallistujat Kutsu Läsnä Osallistujat Kutsu Läsnä pj Sami Wahlman X x jäsen Lotta

Lisätiedot

VUOSI KERTOMUS 2009 SUOMEN UIMALIITTO

VUOSI KERTOMUS 2009 SUOMEN UIMALIITTO VUOSI KERTOMUS 2009 SUOMEN UIMALIITTO 2 SISÄLLYS 1. YLEISTÄ... 3 2. TALOUS JA YLEISHALLINTO... 4 2.1 Talous... 4 2.2 Hallinto... 4 2.3 Jäsenistö... 6 2.4 Liiton jäsenyydet ja edustukset... 6 2.5 Kansainvälinen

Lisätiedot

Organisaatiomuutokseen tarvittavat muutokset sekä vaalivalmistelutoimikunnan ohjesääntö.

Organisaatiomuutokseen tarvittavat muutokset sekä vaalivalmistelutoimikunnan ohjesääntö. Hämeentie 105 A FIN-00550 Helsinki Tel. +358 44 5490 300 Fax +358 9 5840 0496 finnish.swimming@uimaliitto.fi www.uimaliitto.fi Sääntömuutoesitys 1: Organisaatiomuutokseen tarvittavat muutokset sekä vaalivalmistelutoimikunnan

Lisätiedot

2. TALOUS JA YLEISHALLINTO. 2.1 Talous

2. TALOUS JA YLEISHALLINTO. 2.1 Talous Suomen Uimaliitto Vuosikertomus 2007 ~ 2 ~ SISÄLLYS 1. YLEISTÄ 3 2. TALOUS JA YLEISHALLINTO 4 2.1 Talous 4 2.2 Hallinto 4 2.3 Jäsenistö 5 2.4 Liiton jäsenyydet ja edustukset 6 2.5 Kansainvälinen järjestötoiminta

Lisätiedot

Keravan Reserviläiset ry Toimintakertomus 2009

Keravan Reserviläiset ry Toimintakertomus 2009 Keravan Reserviläiset ry Toimintakertomus 2009 Tuloslaskelma ja Tase Yleistä Vuosi 2009 oli yhdistyksemme 51. toimintavuosi. Kuluneena vuonna yhdistyksen puheenjohtajana toimi Heikki Jäntti. Yhdistyksen

Lisätiedot

Uimaliiton liittohallitus 1/2016

Uimaliiton liittohallitus 1/2016 Uimaliiton liittohallitus 1/2016 Aika: 19.1.2016 klo 16.00-19.00 Paikka: Uimaliiton toimisto, Hämeentie 105 A, Helsinki Osallistujat Kutsu Läsnä Osallistujat Kutsu Läsnä pj Sami Wahlman jäsen Ari Mononen

Lisätiedot

Uimaliiton liittohallitus 12/2017

Uimaliiton liittohallitus 12/2017 Uimaliiton liittohallitus 12/2017 Aika: ti 28.11.2017 klo 16.00-20.00 Paikka: Uimaliiton toimisto, Hämeentie 105A Osallistujat Kutsu Läsnä Osallistujat Kutsu Läsnä pj Sami Wahlman x jäsen Antti Wihanto

Lisätiedot

Uimaliiton liittohallitus 4/2016

Uimaliiton liittohallitus 4/2016 Uimaliiton liittohallitus 4/2016 Aika: 21.3.2016 klo 16.00-19.40 Paikka: Uimaliiton toimisto, Hämeentie 105 A, Helsinki Osallistujat Kutsu Läsnä Osallistujat Kutsu Läsnä pj Sami Wahlman x jäsen Ari Mononen

Lisätiedot

Osallistujat Kutsu Läsnä Osallistujat Kutsu Läsnä pj Sanna Lauslahti X X jäsen Tiina Kivisaari X ilm. esteestä jäsen Tuire Pulkkinen

Osallistujat Kutsu Läsnä Osallistujat Kutsu Läsnä pj Sanna Lauslahti X X jäsen Tiina Kivisaari X ilm. esteestä jäsen Tuire Pulkkinen X Pöytäkirja Kokous 15/2011 Holiday Inn Helsinki West -Ruoholahti Sulhasenkuja 3 Esityslista Aika ja paikka 13.12. 2011 klo 16.30-18.30 X Liittohallitus Olosuhdevaliokunta Uinnin johtoryhmä Mastersvaliokunta

Lisätiedot

Suomen Uimaliitto TOIMINTASUUNNITELMA 2009

Suomen Uimaliitto TOIMINTASUUNNITELMA 2009 Suomen Uimaliitto TOIMINTASUUNNITELMA 2009 2 SISÄLTÖ 1. YLEISTÄ...3 2. TUKITOIMINTA...5 Talous ja markkinointi...5 Viestintä...6 Tietotekniset palvelut...7 Lajipalvelut...7 3. OLOSUHDEASIAT...8 4. KANSALLINEN

Lisätiedot

Uimaliiton liittohallitus 4/2017

Uimaliiton liittohallitus 4/2017 Uimaliiton liittohallitus 4/2017 Aika: ma 3.4.2017 klo 16.30-20.25 Paikka: Uimaliiton toimisto, Helsinki tai Skype Osallistujat Kutsu Läsnä Osallistujat Kutsu Läsnä pj Sami Wahlman X x jäsen Marjukka Palin

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS 2005 1 YLEISTÄ

TOIMINTAKERTOMUS 2005 1 YLEISTÄ TOIMINTAKERTOMUS 2005 1 YLEISTÄ Vuosi 2005 oli Suomen Uimaliiton 99. toimintavuosi. Uimaliiton toiminnan perustan muodosti Uintiurheilu 2006 toimintaohjelma, joka korostaa erityisesti seuratoiminnan elinvoimaisuutta.

Lisätiedot

3. Kokouksen päätösvaltaisuuden toteaminen ja pöytäkirjan tarkastajan nimeäminen.

3. Kokouksen päätösvaltaisuuden toteaminen ja pöytäkirjan tarkastajan nimeäminen. 1 (5) x Pöytäkirja Kokous 1/2012 Esityslista Aika ja paikka 21.1.2012 Tikkurilan kopiopalvelu Liittohallitus Olosuhdevaliokunta Uinnin johtoryhmä Työ- ja talousvaliokunta Mastersvaliokunta Uimahyppyjen

Lisätiedot

SUOMEN UIMALIITTO TOIMINTAKERTOMUS 2004

SUOMEN UIMALIITTO TOIMINTAKERTOMUS 2004 1. YLEISTÄ Vuosi 2004 oli Suomen Uimaliiton 98. toimintavuosi. Uimaliiton toiminnan perusta on Uintiurheilu 2006 toimintaohjelma, joka korostaa erityisesti seuratoiminnan elinvoimaisuutta. Huippu-uintiurheilun

Lisätiedot

Suomen Uimaliitto TOIMINTASUUNNITELMA

Suomen Uimaliitto TOIMINTASUUNNITELMA Suomen Uimaliitto TOIMINTASUUNNITELMA 2010 2 SISÄLTÖ 1. YLEISTÄ... 3 2. TUKITOIMINTA... 5 2.1 Talous ja markkinointi... 5 2.2 Viestintä... 6 2.3 Tietotekninen toiminta... 7 2.4 Lajipalvelut... 8 3. OLOSUHDEVALIOKUNTA...

Lisätiedot

Arvokilpailujen valintajärjestelmä vuosille 2014 2016

Arvokilpailujen valintajärjestelmä vuosille 2014 2016 10.1.2014 Liittohallituksen päätös Arvokilpailujen valintajärjestelmä vuosille 2014 2016 Suomen Uimaliiton arvokilpailujen valintajärjestelmästä ja -kriteereistä päättää liittohallitus huippu-uintiurheilun

Lisätiedot

Kysy hallitukselta ja henkilökunnalta. Keskustelufoorumi 18.4.2015 klo 10.00

Kysy hallitukselta ja henkilökunnalta. Keskustelufoorumi 18.4.2015 klo 10.00 Kysy hallitukselta ja henkilökunnalta Keskustelufoorumi 18.4.2015 klo 10.00 Kansalliset kilpailut Arvokilpailut 2017 Linjaus tason mukaan Uinnin kilpailukalenteri 2016 Tulonlähde Valmentautuminen FINAn

Lisätiedot

Seurakysely toimintavuodelta 2014

Seurakysely toimintavuodelta 2014 16.1.2015 9.18 Seurakysely toimintavuodelta 2014 Taustatiedot Seura Valitse vaihtoehto... Seuramme tiedot antoi Etunimi Sukunimi Sähköpostiosoite Matkapuhelin Vastaajan asema seurassa Puheenjohtaja Päätoiminen/osa-aikainen

Lisätiedot

Uimaliiton liittohallitus 13/2017

Uimaliiton liittohallitus 13/2017 Uimaliiton liittohallitus 13/2017 Aika: ma 18.12.2017 klo 17.11-20.45 Paikka: Holiday Inn Helsinki City Centre, Elielin aukio 5, 00100 Helsinki Osallistujat Kutsu Läsnä Osallistujat Kutsu Läsnä pj Sami

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS 1 TOIMINTAKERTOMUS Siilinjärvi

TOIMINTAKERTOMUS 1 TOIMINTAKERTOMUS Siilinjärvi TOIMINTAKERTOMUS 1 TOIMINTAKERTOMUS 2016 71800 Siilinjärvi siilinjarvenyrittajat@gmail.com 2 TOIMINTAKERTOMUS SISÄLLYS TOIMINTAKERTOMUS... 3 1. PERINTEISTÄ JA LIIKUNNALLISTA TOIMINTAA VUONNA 2016... 3

Lisätiedot

Sääntömääräinen syyskokous

Sääntömääräinen syyskokous Sääntömääräinen syyskokous La 1.11.2014 klo 17:00 Kartano Koskenranta, Voikkaa Esityslista 1 Kokouksen avaus ja järjestäytyminen 2 Läsnä olevien toteaminen, kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 3 Esityslistan

Lisätiedot

Vaasan ekonomit Toi T mintaker oi tomus

Vaasan ekonomit Toi T mintaker oi tomus Vaasan ekonomit Toimintakertomus 2017 Jäsenistö Vaasan Ekonomien jäsenmäärä 31.12.2017 oli 900 Suomen ekonomien 25 jäsenyhdistyksen joukossa kuudenneksi vanhin ja seitsemänneksi suurin Yhdistyksen varsinaisten

Lisätiedot

VUOSI- KERTOMUS SUOMEN UIMALIITTO

VUOSI- KERTOMUS SUOMEN UIMALIITTO VUOSI- KERTOMUS 2010 SUOMEN UIMALIITTO 2 SISÄLLYS 1. YLEISTÄ... 3 2. TALOUS JA YLEISHALLINTO... 4 2.1 Talous... 4 2.2 Hallinto... 5 2.3 Jäsenistö... 6 2.4 Liiton jäsenyydet ja edustukset... 6 2.5 Kansainvälinen

Lisätiedot

Tuusulan Metallityöväen ammattiosaston toimintakertomus vuodelta 2008

Tuusulan Metallityöväen ammattiosaston toimintakertomus vuodelta 2008 Tuusulan Metallityöväen ammattiosaston toimintakertomus vuodelta 2008 YLEISTÄ Vuosi 2008 oli Tuusulan Metallityöväen ammattiosaston 32. toimintavuosi. Ammattiosastomme toiminta on ollut jälleen kuluneena

Lisätiedot

JÄRVENPÄÄN UINTIKLUBI RY TOIMINTAKERTOMUS 1 (8)

JÄRVENPÄÄN UINTIKLUBI RY TOIMINTAKERTOMUS 1 (8) JÄRVENPÄÄN UINTIKLUBI RY TOIMINTAKERTOMUS 1 (8) TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2013 YLEISTÄ Vuosi 2013 oli Järvenpään Uintiklubi ry:n 25 toimintavuosi Seuran toiminnan painopisteet ovat toimintavuonna 2013

Lisätiedot

Suomen Kaukalopalloliitto ry:n ja Suomen Ringetteliitto ry:n yhdistymisprosessi ja - aikataulu. Ehdotus syyskokoukselle 11.11.2012

Suomen Kaukalopalloliitto ry:n ja Suomen Ringetteliitto ry:n yhdistymisprosessi ja - aikataulu. Ehdotus syyskokoukselle 11.11.2012 Suomen Kaukalopalloliitto ry:n ja Suomen Ringetteliitto ry:n yhdistymisprosessi ja - aikataulu Ehdotus syyskokoukselle 11.11.2012 Tavoite Suomen Kaukalopallo- ja Ringetteliitto ry Lajien kansallinen kattojärjestö;

Lisätiedot

Espoon Palloseuran Jääkiekko ry

Espoon Palloseuran Jääkiekko ry Espoon Palloseuran Jääkiekko ry:n vuosikokous Aika: 31. elokuuta 2009 klo 18:00 Paikka: Espoonlahden Omnian auditorio 1. Kokouksen avaus Olli Koskimies avasi kokouksen klo 18:00. 2. Valitaan kokoukselle

Lisätiedot

Toimintakertomus Alajärven Yrittäjät Ry

Toimintakertomus Alajärven Yrittäjät Ry Toimintakertomus 2017 Alajärven Yrittäjät Ry Yleistä Alajärven Yrittäjät on kaupungissa toimivien yritysten ja yrittäjien etujärjestö, joka valvoo yrittäjien ja yritysten toiminnallisia ja taloudellisia

Lisätiedot

Uimaliiton liittohallitus 5/2013

Uimaliiton liittohallitus 5/2013 Uimaliiton liittohallitus 5/2013 Aika: Paikka: 5.6.2013 klo 16.0019.45 Uimaliiton toimisto, Hämeentie 105A, Helsinki Osallistujat Kutsu Läsnä Osallistujat Kutsu Läsnä pj Sami Wahlman X varapj Tero Matkaniemi

Lisätiedot

Toimintakertomus 2014. Vaasan Ekonomit - Vasa Ekonomer ry.

Toimintakertomus 2014. Vaasan Ekonomit - Vasa Ekonomer ry. Toimintakertomus 2014 Vaasan Ekonomit - Vasa Ekonomer ry. Vuosi 2014 Vuosi 2014 oli yhdistyksen 77. toimintavuosi. Jäsenistölle järjestettiin vuoden aikana koulutustilaisuuksia, yritysvierailuja ja virkistystilaisuuksia.

Lisätiedot

Seurakysely toimintavuodelta 2012

Seurakysely toimintavuodelta 2012 Seurakysely toimintavuodelta 2012 1. Seura ALAVUDEN URHEILIJAT 2. Seuramme tiedot antoi Etunimi Sukunimi Sähköposti Matkapuhelin 3. Vastaajan asema seurassa Puheenjohtaja Päätoiminen/osa-aikainen työntekijä

Lisätiedot

V A R S I N A I N E N Y H T I Ö K O K O U S Tarinan Klubi, Siilinjärvi , klo 18.00

V A R S I N A I N E N Y H T I Ö K O K O U S Tarinan Klubi, Siilinjärvi , klo 18.00 Tarinagolf Oy V A R S I N A I N E N Y H T I Ö K O K O U S Tarinan Klubi, Siilinjärvi 13.5.2019, klo 18.00 Läsnä: Ääniluettelon mukaisesti 5 osakkeenomistajaa edustaen: 98 A osaketta ja 1960 ääntä 0 B osaketta

Lisätiedot

SF-CARAVAN SAIMAAN SEUTU RY

SF-CARAVAN SAIMAAN SEUTU RY SF-CARAVAN SAIMAAN SEUTU RY TOIMINTAKERTOMUS 2013 Sivu 2 / 5 YLEISKATSAUS SF-Caravan Saimaan Seutu ry on perustettu 13.6.1970 ja se kuuluu jäsenjärjestönä SF-Caravan ry:een, joka on 17.5.1964 perustettu

Lisätiedot

Suomen Uimaliitto TOIMINTASUUNNITELMA 2008

Suomen Uimaliitto TOIMINTASUUNNITELMA 2008 Suomen Uimaliitto TOIMINTASUUNNITELMA 2008 SISÄLTÖ 1. YLEISTÄ 3 2. TUKITOIMINTA 4 Talous ja markkinointi 4 Viestintä 5 Tietotekniset palvelut 6 Lajipalvelut 6 3. OLOSUHDEASIAT 6 4. KANSALLINEN TOIMINTA

Lisätiedot

Uimaliiton liittohallitus 8/2013

Uimaliiton liittohallitus 8/2013 Uimaliiton liittohallitus 8/2013 Aika: 6.7.2013 klo 11.00-15.00 Paikka: Kilpa- ja huippu-urheilun tutkimuskeskus, Rautpohjankatu 6, 40700 Jyväskylä Osallistujat Kutsu Läsnä Osallistujat Kutsu Läsnä pj

Lisätiedot

Pohjois-Suomen pelastusliitto ry

Pohjois-Suomen pelastusliitto ry Pohjois-Suomen pelastusliitto ry toimintakertomus 2015 Yleistä Vuosi 2015 oli pelastusliiton 86. toimintavuosi. Liiton toiminta toteutettiin Suomen Pelastusalan Keskusjärjestön (SPEK) kanssa tehdyn sopimuksen

Lisätiedot

SEURATIEDOTE 4/2012 6.6.2012

SEURATIEDOTE 4/2012 6.6.2012 SEURATIEDOTE 4/2012 6.6.2012 Myönnetyt Seuratuet 2012 Seuratoiminnan kehittämistuen saajat 2012 on valittu. Tukea haettiin 1359:llä hakemuksella yhteensä 8,6 miljoonaa euroa. Tukea oli jaossa 1 140 000.

Lisätiedot

SUOMEN UIMALIITTO RY TOIMINTASUUNNITELMA 2006

SUOMEN UIMALIITTO RY TOIMINTASUUNNITELMA 2006 SUOMEN UIMALIITTO RY TOIMINTASUUNNITELMA 2006 Liittohallituksen esitys syysliittokokoukselle 19.11.2005 2 Sisällysluettelo 1. Yleistä sivu 3 2. Talous sivu 4 3. Tukitoiminta sivu 4 4. Seuratoiminta - Uimaseura

Lisätiedot

Suomen Internet-yhdistys - SIY ry. Yhdistysrekisteritunnus 169.671

Suomen Internet-yhdistys - SIY ry. Yhdistysrekisteritunnus 169.671 Suomen Internet-yhdistys - SIY ry Yhdistysrekisteritunnus 169.671 TASEKIRJA 1.1. - 31.12.2009 Suomen Internet-yhdistys - SIY ry SISÄLLYSLUETTELO Tilinpäätös 1.1. - 31.12.2009 Sivut TOIMINTAKERTOMUS 1 TILINPÄÄTÖS

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS V U O D E L T A 2 0 11

TOIMINTAKERTOMUS V U O D E L T A 2 0 11 TOIMINTAKERTOMUS V U O D E L T A 2 0 11 1 SUOMEN HAUTAUSTOIMINNAN KESKUSLIITTO RY BEGRAVNINGSVERKSAMHETENS CENTRALFÖRBUND I FINLAND RF YLEISTÄ Liiton kotisivu: www.shk.fi Y-tunnus: 1480117-5 LIITTOKOKOUS

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS 1 TOIMINTAKERTOMUS Siilinjärvi

TOIMINTAKERTOMUS 1 TOIMINTAKERTOMUS Siilinjärvi TOIMINTAKERTOMUS 1 TOIMINTAKERTOMUS 2015 71800 Siilinjärvi siilinjarvenyrittajat@gmail.com 2 TOIMINTAKERTOMUS SISÄLLYS TOIMINTAKERTOMUS... 3 1. PERINTEISTÄ JA LIIKUNNALLISTA TOIMINTAA VUONNA 2015... 3

Lisätiedot

Suomen Kuntaliitto ry Pöytäkirja 3/2014 1 Finlands Kommunförbund rf

Suomen Kuntaliitto ry Pöytäkirja 3/2014 1 Finlands Kommunförbund rf Suomen Kuntaliitto ry Pöytäkirja 3/2014 1 Kokoustiedot Aika: 10.4.2014 klo 10.00 13.23 Paikka: Kuntatalo Kommunernas hus Toinen linja 14, Helsinki Suomen Kuntaliitto ry Pöytäkirja 3/2014 2 Sisällysluettelo

Lisätiedot

Osallistujat Kutsu Läsnä Osallistujat Kutsu Läsnä. pj Ville Riekkinen X X liittohallitus Emilia Uusitalo X X

Osallistujat Kutsu Läsnä Osallistujat Kutsu Läsnä. pj Ville Riekkinen X X liittohallitus Emilia Uusitalo X X Kilpailutyöryhmä 3/2018 Aika: 30.3.2018 Paikka: Sähköpostikokous Osallistujat Kutsu Läsnä Osallistujat Kutsu Läsnä pj Ville Riekkinen X X liittohallitus Emilia Uusitalo X X jäsen Krister Fogelberg X X

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2007

TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2007 The Westermarck Society ry. TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2007 1. Johtokunta Seuran johtokuntaan kuuluivat kertomusvuonna Pekka Sulkunen, Tuula Gordon, JP Roos ja Kati Rantala Helsingistä, Riikka Homanen,

Lisätiedot

Pohjois-Suomen pelastusliitto ry

Pohjois-Suomen pelastusliitto ry Pohjois-Suomen pelastusliitto ry toimintakertomus 2016 Yleistä Vuosi 2016 oli pelastusliiton 87. toimintavuosi. Liiton toiminta toteutettiin Suomen Pelastusalan Keskusjärjestön (SPEK) kanssa tehdyn sopimuksen

Lisätiedot

Suomen Uimaliitto TOIMINTASUUNNITELMA

Suomen Uimaliitto TOIMINTASUUNNITELMA Suomen Uimaliitto TOIMINTASUUNNITELMA 2012 2 SISÄLTÖ 1. YLEISTÄ... 3 2. TUKITOIMINTA... 5 2.1 Talous... 5 2.2 Markkinointi... 5 2.3 Viestintä... 6 2.4 Tietotekninen toiminta... 7 2.5 Lajipalvelut... 8

Lisätiedot

Suomen Uimaliitto TOIMINTASUUNNITELMA

Suomen Uimaliitto TOIMINTASUUNNITELMA Suomen Uimaliitto TOIMINTASUUNNITELMA 2011 2 SISÄLTÖ 1. YLEISTÄ... 3 2. TUKITOIMINTA... 4 2.1 Talous... 4 2.2 Markkinointi... 5 2.3 Viestintä... 6 2.4 Tietotekninen toiminta... 7 2.5 Lajipalvelut... 7

Lisätiedot

1) toimii jäsenyhteisöjensä yhteenliittymänä ja tukee niiden toimintaa

1) toimii jäsenyhteisöjensä yhteenliittymänä ja tukee niiden toimintaa SÄÄNNÖT 1 (5) 1 Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Vanhustyön keskusliitto - Centralförbundet för de gamlas väl ry. Yhdistyksen kotipaikka on Helsingin kaupunki. Näissä säännöissä yhdistystä kutsutaan

Lisätiedot

Turun Seudun Pool ry. Tilinpäätös

Turun Seudun Pool ry. Tilinpäätös Turun Seudun Pool ry Tilinpäätös 1.6.2015 31.5.2016 Sisällys Sisällysluettelo...2 Toimintakertomus...3 Vuosikertomus...5 Taseet...7 Tilinpäätöksen allekirjoitukset...8 Toimintakertomus 2015-2016 YLEISTÄ

Lisätiedot

Pohjois-Suomen pelastusliitto ry

Pohjois-Suomen pelastusliitto ry Pohjois-Suomen pelastusliitto ry toimintakertomus 2018 Yleistä Vuosi 2018 oli pelastusliiton 89. toimintavuosi. Liiton toiminta toteutettiin Suomen Pelastusalan Keskusjärjestön (SPEK) kanssa tehdyn sopimuksen

Lisätiedot

VUOSI- KERTOMUS SUOMEN UIMALIITTO

VUOSI- KERTOMUS SUOMEN UIMALIITTO VUOSI- KERTOMUS 2011 SUOMEN UIMALIITTO 2 SISÄLLYS 1. YLEISTÄ... 3 2. TALOUS JA YLEISHALLINTO... 3 2.1 Talous... 3 2.2 Hallinto... 4 2.3 Jäsenistö... 5 2.4 Liiton jäsenyydet ja edustukset... 5 2.5 Kansainvälinen

Lisätiedot

MAOL-Kuopio ry Vuosikokous 9.10.2014

MAOL-Kuopio ry Vuosikokous 9.10.2014 MAOL-Kuopio ry Vuosikokous 9.10.2014 Sisällys Esityslista...1 Toimintakertomus 1.8.2013 31.7.2014...2 Esitys toimintasuunnitelmaksi 2014 2015...4 Tilinpäätös 31.7.2014...5 Talousarvio toimikaudelle 1.8.2014

Lisätiedot

Vaasan Ekonomit Vasa Ekonomer ry. Toimintakertomus 2013

Vaasan Ekonomit Vasa Ekonomer ry. Toimintakertomus 2013 Vaasan Ekonomit Vasa Ekonomer ry Toimintakertomus 2013 Vuosi 2013 Vuosi 2013 oli yhdistyksen 76. toimintavuosi. Jäsenistölle järjestettiin vuoden aikana koulutustilaisuuksia, yritysvierailuja ja virkistystilaisuuksia.

Lisätiedot

Suomen Työhygienian Seura ry:n vuosikokous klo 15.15, Break Sokos Flamingo, Vantaa. Puheenjohtaja Milja Koponen avasi kokouksen klo 15:21.

Suomen Työhygienian Seura ry:n vuosikokous klo 15.15, Break Sokos Flamingo, Vantaa. Puheenjohtaja Milja Koponen avasi kokouksen klo 15:21. Suomen Työhygienian Seura ry:n vuosikokous 11.2.2019 klo 15.15, Break Sokos Flamingo, Vantaa 1. Kokouksen avaus Puheenjohtaja Milja Koponen avasi kokouksen klo 15:21. 2. Valitaan kokouksen puheenjohtaja

Lisätiedot

Kuopion Selkäyhdistys ry Toimintakertomus 2016

Kuopion Selkäyhdistys ry Toimintakertomus 2016 KUOPION SELKÄYHDISTYS RY TOIMINTAKERTOMUS 2016 2 Kuopion Selkäyhdistys ry Toimintakertomus 2016 Jäsenistö Vuoden 2016 lopussa jäsenmäärä oli 386 henkilöä. Vapaaehtoistyöntekijöiden määrä 30 henkilöä ja

Lisätiedot

Seuratiedote 2/2013 28.2. Sivu 4

Seuratiedote 2/2013 28.2. Sivu 4 Seuratiedote 2/2013 28.2. Sivu 1 Seuratukien hakuaika 15.3. saakka Opetus- ja kulttuuriministeriön seuratukien hakuaika päättyy 15.3.2013. Hakemuksen tulee 15.3. olla perillä OKM:ssä, muista varata aikaa

Lisätiedot

Toimintakertomus 2012. Vaasan Ekonomit Vasa Ekonomer ry

Toimintakertomus 2012. Vaasan Ekonomit Vasa Ekonomer ry Toimintakertomus 2012 Vaasan Ekonomit Vasa Ekonomer ry VasE:n toimintakertomus vuodelta 2012 Vuosi 2012 oli yhdistyksen 75. toimintavuosi. Jäsenistölle järjestettiin vuoden aikana koulutustilaisuuksia,

Lisätiedot

Kokouksen avaus Varapuheenjohtaja Ville Riekkinen avasi kokouksen 17.10.

Kokouksen avaus Varapuheenjohtaja Ville Riekkinen avasi kokouksen 17.10. Kilpailutyöryhmä 6/2015 Aika: 28.10.2015 klo 17.00 19.00 Paikka: Uimaliiton toimisto (Hämeentie 105 A, 00550 Helsinki) Osallistujat Kutsu Läsnä pj Keijo Kiviluoma X x, saapui 17.19 jäsen Krister Fogelberg

Lisätiedot

Suunnistusliiton säännöt

Suunnistusliiton säännöt Suunnistusliiton säännöt SUOMEN SUUNNISTUSLIITTO ry Suomen Suunnistusliiton säännöt (Rekisteröity 19.9.2008) 1. Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Suomen Suunnistusliitto ry. ja sen kotipaikka on Helsingin

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS

TOIMINTAKERTOMUS JANE JA AATOS ERKON SÄÄTIÖ 1 TOIMINTAKERTOMUS 1.1.-31.12.2006 YLEISTÄ Jane ja Aatos Erkon säätiö on perustettu vuonna 2002 tukemaan korkeatasoista kansainvälistä tutkimusta lääketieteen, tekniikan ja talouden

Lisätiedot

Pirkanmaan Tietojenkäsittely-yhdistys ry VUOSIKERTOMUS TILIKAUDELTA 1.1.2012-31.12.2012

Pirkanmaan Tietojenkäsittely-yhdistys ry VUOSIKERTOMUS TILIKAUDELTA 1.1.2012-31.12.2012 Pirkanmaan Tietojenkäsittely-yhdistys ry VUOSIKERTOMUS TILIKAUDELTA 1.1.2012-31.12.2012 Sisältö Sisältö... 1 1. Yleistä... 2 2. Virallinen toiminta... 2 2.1. Yhdistyksen kokoukset... 2 2.2. Tietotekniikan

Lisätiedot

POLIISIOPINTOJEN EDISTÄMISSÄÄTIÖN TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2014

POLIISIOPINTOJEN EDISTÄMISSÄÄTIÖN TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2014 POLIISIOPINTOJEN EDISTÄMISSÄÄTIÖN TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2014 Poliisiopintojen Edistämissäätiön Hallitukselle Vuosi 2014 oli Poliisiopintojen Edistämissäätiön viideskymmenes toimintavuosi. Säätiön ja

Lisätiedot

HUOLTOUPSEERIYHDISTYS RY:N SÄÄNNÖT

HUOLTOUPSEERIYHDISTYS RY:N SÄÄNNÖT HUOLTOUPSEERIYHDISTYS RY:N SÄÄNNÖT YHDISTYKSEN NIMI 1 Yhdistyksen nimi on Huoltoupseeriyhdistys ry. KOTIPAIKKA 2 Yhdistyksen kotipaikka on Helsingin kaupunki. Yhdistyksen toimintaalueeseen kuuluu Suomen

Lisätiedot

RAUMAN UIMASEURA RY 1 (5)

RAUMAN UIMASEURA RY 1 (5) RAUMAN UIMASEURA RY 1 (5) VUOSIKERTOMUS VUODELTA 2012 Yleistä Organisaatio Vuosi 2012 oli Rauman Uimaseuran 98. toimintavuosi, jolloin on jatkettu vakiintunutta, vilkasta ja monipuolista toimintaa. Seuran

Lisätiedot

2 Kokouksen järjestäytyminen, valitaan kokouksen puheenjohtaja, kokouksen sihteeri, 2 pöytäkirjantarkastajaa, 2 ääntenlaskijaa

2 Kokouksen järjestäytyminen, valitaan kokouksen puheenjohtaja, kokouksen sihteeri, 2 pöytäkirjantarkastajaa, 2 ääntenlaskijaa LAPIN KULLANKAIVAJAIN LIITTO RY PÖYTÄKIRJA 1 (5) VUOSIKOKOUS 2010 Aika: lauantai 27.3.2010 klo 14.00-16.12 Paikka: Siidan auditorio, Inari Läsnä: 52 jäsentä (liite 1) 1 Kokouksen avaus ja läsnäolevien

Lisätiedot

TARINAHARJUN GOLF OY TILIKAUSI 1.1.2013-31.12.2013

TARINAHARJUN GOLF OY TILIKAUSI 1.1.2013-31.12.2013 TARINAHARJUN GOLF OY TILIKAUSI 1.1.2013-31.12.2013 TOIMINTAKERTOMUS Yleistä Tarinaharjun Golf Oy:n kahdeskymmeneskuudes toimikausi sujui toimintasuunnitelman mukaisesti. Pelikausi oli vilkas. Tarinan kentillä

Lisätiedot

Hallituksen kokous 10 / 2014

Hallituksen kokous 10 / 2014 Hallituksen kokous 10 / 2014 Pöytäkirja Aika: lauantai 14.6.2014, klo 16.00 Paikka: Hiisiranta 6, mökki B 3, Kortelahti 6, 83960 Koli Kokoukset 2014 10/14 Romppanen Juha, pj Salminen Kaisu, vpj Haliseva

Lisätiedot

1. YLEISTÄ 2 4. KANSALLINEN TOIMINTA 7 5. KANSAINVÄLINEN TOIMINTA 8

1. YLEISTÄ 2 4. KANSALLINEN TOIMINTA 7 5. KANSAINVÄLINEN TOIMINTA 8 TOIMINTASUUNNITELMA 2007 SISÄLTÖ 1. YLEISTÄ 2 2. TUKITOIMINTA 3 Talous- ja markkinointi Viestintä Tietotekniset palvelut 3. OLOSUHDEASIAT 7 4. KANSALLINEN TOIMINTA 7 5. KANSAINVÄLINEN TOIMINTA 8 6. NUORISO-,

Lisätiedot

Seurakysely toimintavuodelta 2015

Seurakysely toimintavuodelta 2015 22.1.2016 11.06 Seurakysely toimintavuodelta 2015 Taustatiedot Seura Valitse vaihtoehto... Seuran perustamisvuosi Valitse vaihtoehto... Seuramme tiedot antoi Etunimi Sukunimi Sähköpostiosoite Matkapuhelin

Lisätiedot

Omaishoitajat ja läheiset -liitto ry Tilikauden yli-/alijäämä , ,42

Omaishoitajat ja läheiset -liitto ry Tilikauden yli-/alijäämä , ,42 TULOSLASKELMA 1.1.- 1.1.-31.12.2014 Varsinainen toiminta 1 666 346,78 1 559 407,74 Henkilöstökulut -1 088 520,90-1 010 103,53 Muut kulut -624 774,61-608 425,26-1 713 295,51-1 618 528,79 Kulujäämä -46 948,73-59

Lisätiedot

SUOMEN KAUKALOPALLO- JA RINGETTELIITTO RY. Y-tunnus 2526928-4 TILINPÄÄTÖS 2013

SUOMEN KAUKALOPALLO- JA RINGETTELIITTO RY. Y-tunnus 2526928-4 TILINPÄÄTÖS 2013 Y-tunnus 2526928-4 TILINPÄÄTÖS 2013 TILINPÄÄTÖS VUODELTA 2013 SISÄLLYSLUETTELO Tuloslaskelma 2 Tase 3 Tilinpäätöksen liitetiedot 4 Tuloslaskelma toimialoittain 5 Budjettivertailu 6 Tilinpäätöksen allekirjoitukset

Lisätiedot

SUOMEN UIMAOPETUS- JA HENGENPELASTUSLIITTO

SUOMEN UIMAOPETUS- JA HENGENPELASTUSLIITTO SUOMEN UIMAOPETUS- JA HENGENPELASTUSLIITTO SUH SUH perustettiin 20.11.1956 perustajajärjestöt: SUiL, MLL, SPR, SVUL,TUL,SFI,FH ja KLL. Suomen Uimaopetus- ja Hengenpelastusliiton missio on uimataidon ja

Lisätiedot

1. Säätiön nimi Säätiön nimi on Lotta Svärd Säätiö - Lotta Svärd Stiftelsen ja sen kotipaikka on Helsingin kaupunki.

1. Säätiön nimi Säätiön nimi on Lotta Svärd Säätiö - Lotta Svärd Stiftelsen ja sen kotipaikka on Helsingin kaupunki. SÄÄNNÖT 1 LOTTA SVÄRD SÄÄTIÖ - LOTTA SVÄRD STIFTELSEN SÄÄNNÖT 1. Säätiön nimi Säätiön nimi on - Lotta Svärd Stiftelsen ja sen kotipaikka on Helsingin kaupunki. 2. Säätiön tarkoitus Säätiön tarkoituksena

Lisätiedot

Liittokokous, liittovaltuusto ja liittohallitus

Liittokokous, liittovaltuusto ja liittohallitus Liittokokous, liittovaltuusto ja liittohallitus 8.9.2014 Järjestöpäivät 5.-6.9.2014 Liittokokous joka 3. vuosi - valitsee liittovaltuustoedustajat Liittovaltuusto 34 yhdistysten edustajaa 10 muuta edustajaa

Lisätiedot

ENSI- JA TURVAKOTIEN LIITTO RY:N SÄÄNNÖT NIMI, KOTIPAIKKA JA TOIMIALA. 1 Yhdistyksen nimi, kotipaikka ja toiminta-alue

ENSI- JA TURVAKOTIEN LIITTO RY:N SÄÄNNÖT NIMI, KOTIPAIKKA JA TOIMIALA. 1 Yhdistyksen nimi, kotipaikka ja toiminta-alue ENSI- JA TURVAKOTIEN LIITTO RY:N SÄÄNNÖT NIMI, KOTIPAIKKA JA TOIMIALA 1 Yhdistyksen nimi, kotipaikka ja toiminta-alue Yhdistyksen nimi on Ensi- ja turvakotien liitto ry., ruotsiksi Förbundet för mödra

Lisätiedot

LOUNAIS-SUOMEN PARTIOPIIRIN TILINPÄÄTÖS 2017 TOIMINNANALOITTAIN

LOUNAIS-SUOMEN PARTIOPIIRIN TILINPÄÄTÖS 2017 TOIMINNANALOITTAIN N TILINPÄÄTÖS 2017 TOIMINNANALOITTAIN ALUERYHMÄ KOULUTUSRYHMÄ AIKUIS- JA LUOTTISRYHMÄ OHJELMARYHMÄ VIESTINTÄRYHMÄ JÄSENHANKINTA- JA MARKKINOINTIRYHMÄ TALOUSRYHMÄ YHTEISKUNTASUHDERYHMÄ JA PROJEKTIT HALLINTO

Lisätiedot

Varsinainen liittokokous alkaa

Varsinainen liittokokous alkaa KUUROJEN LIITTO RY ESITYSLISTA 1 (5) Varsinainen liittokokous Aika 6.-7.6.2015 Paikka Valkea Talo, Ilkantie 4, 00400 Helsinki Lauantai 6.6. Lounas klo 11.30-12.30 Kahvi klo 15.00-15.30 8.30 9.30 Edustajavaltakirjojen

Lisätiedot

JYVÄSKYLÄN RESERVIUPSEERIT RY:N SÄÄNNÖT

JYVÄSKYLÄN RESERVIUPSEERIT RY:N SÄÄNNÖT JYVÄSKYLÄN RESERVIUPSEERIT RY:N SÄÄNNÖT Nimi ja kotipaikka 1 Yhdistyksen nimi on Jyväskylän Reserviupseerit ry. Yhdistyksen kotipaikka on Jyväskylän kaupunki. 2 Yhdistys on Suomen Reserviupseeriliitto

Lisätiedot

Hyvä Jäsenemme! Johtokunta. Johtokunnan jäsenet toimintavuonna 2009:

Hyvä Jäsenemme! Johtokunta. Johtokunnan jäsenet toimintavuonna 2009: MTK- Kerimäki Toimintakertomus 2009 Hyvä Jäsenemme! MTK-Kerimäen tuottajayhdistyksen johtokunta päätti toimittaa vuoden 2009 toimintakertomuksen kaikille jäsenilleen. Yhdistyksen toiminta oli vuonna 2009

Lisätiedot

MAOL-Kuopio ry Vuosikokous 6.10.2011

MAOL-Kuopio ry Vuosikokous 6.10.2011 MAOL-Kuopio ry Vuosikokous 6.10.2011 Sisällys Esityslista...1 Toimintakertomus 1.8.2010 31.7.2011...2 Esitys toimintasuunnitelmaksi 2011 2012...5 Tilinpäätös 31.7.2011...6 Talousarvio toimikaudelle 1.8.2011

Lisätiedot

UINTIURHEILUN SÄÄNTÖKIRJA 2013 SUOMEN UIMALIITTO RY:N SÄÄNNÖT

UINTIURHEILUN SÄÄNTÖKIRJA 2013 SUOMEN UIMALIITTO RY:N SÄÄNNÖT Suomen Uimaliiton säännöt 13.4.2013 UINTIURHEILUN SÄÄNTÖKIRJA 2013 SUOMEN UIMALIITTO RY:N SÄÄNNÖT Suomen Uimaliiton Säännöt 2 SUOMEN UIMALIITTO RY:N TOIMINTASÄÄNNÖT Liiton nimi, kotipaikka ja tarkoitus

Lisätiedot

OPINTOTOIMINNAN KESKUSLIITTO ry. CENTRALFÖRBUNDET FÖR STUDIEVERKSAMHET rf SÄÄNNÖT

OPINTOTOIMINNAN KESKUSLIITTO ry. CENTRALFÖRBUNDET FÖR STUDIEVERKSAMHET rf SÄÄNNÖT OPINTOTOIMINNAN KESKUSLIITTO ry CENTRALFÖRBUNDET FÖR STUDIEVERKSAMHET rf SÄÄNNÖT ------- Nämä säännöt on hyväksytty Opintotoiminnan Keskusliitto OK ry:n sääntömääräisessä kevätkokouksessa 21.5.2003 ja

Lisätiedot

SÄÄNNÖT, REKISTERÖITY

SÄÄNNÖT, REKISTERÖITY SÄÄNNÖT, REKISTERÖITY 22.3.2011 1/5 1 Nimi ja kotipaikka Suomen Saunaseura ry, kotipaikka Helsinki. 2 Tarkoitus Seuran tarkoituksena on suomalaisten saunaperinteiden vaaliminen, saunan tuntemuksen syventäminen

Lisätiedot

Arvokilpailujen valintajärjestelmä vuosille

Arvokilpailujen valintajärjestelmä vuosille Liittohallitus 25.10.2016 Arvokilpailujen valintajärjestelmä vuosille 2017 2020 Suomen Uimaliiton arvokilpailujen valintajärjestelmästä ja -kriteereistä päättää liittohallitus huippu-uintiurheilun johtoryhmän

Lisätiedot

KUUROJEN LIITTO RY PÖYTÄKIRJA 3 14

KUUROJEN LIITTO RY PÖYTÄKIRJA 3 14 Hallituksen kokous 1 (5) Aika 26.4.2014 klo 9.20 16.38 Paikka Jyväskylän Kuurojen yhdistys, Jyväskylä Läsnä Jaana Keski-Levijoki puheenjohtaja Jaana Aaltonen Elina Blundin Cecilia Hanhikoski Johan Hedrén

Lisätiedot

KÄRKÖLÄN PITÄJÄNKISAT

KÄRKÖLÄN PITÄJÄNKISAT KÄRKÖLÄN PITÄJÄNKISAT 2014 21.9.2014 Hirviammunta 4+6 laukausta Pitäjänmestari hirvi: Sami Ollikka NUMM. EM 88 pistettä 1. Sami Ollikka NUMM. EM 88 2. Mikko Salonen NUMM. EM 84 3. Sauli Olkkonen MM 81

Lisätiedot

Nimi Tehtävä Lisätieto Päätöksentekijät Iitiä Markus Puheenjohtaja

Nimi Tehtävä Lisätieto Päätöksentekijät Iitiä Markus Puheenjohtaja Lappeenrannan Toimitilat Oy:n hallitus Pöytäkirja 2/2019 1 AIKA 21.2.2019 klo 17:04-18:53 PAIKKA Kaupungintalo, kokoushuone Sorjonen Nimi Tehtävä Lisätieto Päätöksentekijät Iitiä Markus Puheenjohtaja Hooman

Lisätiedot

SEURAN SÄÄNNÖT. 1 Nimi ja kotipaikka. Yhdistyksen nimi on Ski Jyväskylä ry ja kotipaikka Jyväskylän kaupunki.

SEURAN SÄÄNNÖT. 1 Nimi ja kotipaikka. Yhdistyksen nimi on Ski Jyväskylä ry ja kotipaikka Jyväskylän kaupunki. 1 Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Ski Jyväskylä ry ja kotipaikka Jyväskylän kaupunki. Yhdistyksestä käytetään näissä säännöissä nimitystä seura. Seura toimii Suomen Hiihtoliitto ry:n, Suomen Ampumahiihtoliitto

Lisätiedot

Suomen Kuntaliitto ry Pöytäkirja 1/2014 1 Finlands Kommunförbund rf

Suomen Kuntaliitto ry Pöytäkirja 1/2014 1 Finlands Kommunförbund rf Suomen Kuntaliitto ry Pöytäkirja 1/2014 1 Kokoustiedot Aika Torstai 22.5.2014 klo 10.07 10.10 Perjantai 23.5.2014 klo 9.02 10.06 ja 13.31 14.39 Paikka Kuntatalo, iso luentosali ja neuvotteluhuoneet Toinen

Lisätiedot

Nimi Tehtävä Lisätieto Päätöksentekijät Hooman Ari Jäsen. Ruotsalainen Ulla Kokoussihteeri Papinniemi Markku Pöytäkirjan tarkastaja

Nimi Tehtävä Lisätieto Päätöksentekijät Hooman Ari Jäsen. Ruotsalainen Ulla Kokoussihteeri Papinniemi Markku Pöytäkirjan tarkastaja Lappeenrannan Kuntakiinteistöt Oy:n hallituspöytäkirja 1/2019 1 AIKA 21.2.2019 klo 17:04-18:53 PAIKKA Kaupungintalo, kokoushuone Sorjonen Nimi Tehtävä Lisätieto Päätöksentekijät Hooman Ari Jäsen Arminen

Lisätiedot

Länsi-Suomen Pelastusalan liitto ry Kerosiinitie TURKU

Länsi-Suomen Pelastusalan liitto ry Kerosiinitie TURKU 18.11.2017 1/5 I VALTAKIRJOJEN TARKASTUS klo 11:30 12:00 II LOUNAS klo 12:00 13:00 III LIITON SYYSKOKOUS klo 13:00 sääntöjen 12 :n mukaisten asioiden käsittely: 1 KOKOUKSEN AVAUS Länsi-Suomen Pelastusalan

Lisätiedot