MOOTTORIPYÖRÄKERHO 69 R.Y:N TOIMINTAKERTOMUS

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "MOOTTORIPYÖRÄKERHO 69 R.Y:N TOIMINTAKERTOMUS"

Transkriptio

1 MOOTTORIPYÖRÄKERHO 69 R.Y:N TOIMINTAKERTOMUS KULUNUT VUOSI Toimintakausi on soljunut pääpiirteissään perinteisiä kuus ysiläisiä tapoja noudattaen. Kokoontumisajoja ja koulutusta on järjestetty, yhteyksiä sidosryhmiin ja yleisöön ylläpidetty sekä kansainvälistä toimintaa vakiinnutettu pitkin vuotta. Voisi olla oikeutettua sanoa, että MP69 voi aivan mainiosti. HALLITUS JA TOIMIHENKILÖT Vuosikokouksen valitseman hallituksen kokoonpano oli: puheenjohtaja varapuheenjohtaja sihteeri kassanhoitaja kerhoisäntä päätoimittaja Antti Kortesuo, Juupajoki Hannu Hoskari, Porvoo mlk Ritva Haikonen, Helsinki Raine Honkanen, Helsinki Jussi Vanha-Aho, Alavus Pertti Luoma, Tampere sekä ns. varajäsenet: NMR-vastaava koulutusvastaava aluetoimintavastaava nuorisovastaava Bo Nyquist, Helsinki Markku Piispa, Vantaa (myös varastonhoitaja) Antti Jutila, Nurmo Arttu Kotilainen, Kangasala Hallitus kutsui toimihenkilöiksi: kerhokauppias Jarmo Lottanen, Helsinki JÄSENISTÖ Kerhon jäsenmäärässä ei edelleenkään ole tapahtunut mainittavaa heilahdusta suuntaan jos toiseenkaan jäseniä oli.

2 2 KERHOTOIMINTA Kuten useasti aikaisemminkin, Eero Tuomikosken ja Napapiirin Moottoripyöräilijöiden organisoima Pohjoisen Pystymettä polkaisi toimintavuoden käyntiin vuosikokousta seuraavana viikonloppuna syyskuussa. Etelän väki päätteli mennyttä ajokauttaan Jussi Sauramon Pystymettässä. Ajankohtana oli se perinteinen lokakuun viimeinen viikonloppu, eikä rallissa taaskaan ollut juuri mitään palveluja. Suomen hyisimmän kokoontumisajon, Talvirallin, laittoivat pystyyn alavutelaiset Vanha-Jussin johdolla. Ajankohta oli perinteinen helmikuun ensimmäinen viikonloppu, joka sattui päällekäin MP 96-näyttelyn kanssa. Motoristin Kirkkopyhä on vakiinnuttanut paikkansa kesäajokauden alkuun. Sunnuntaina kokoontuivat motoristit Jumalanpalvelukseen Kuusankoskelle. Akkaralli pidettiin Helsingissä kesäkuussa. Järjestelyistä vastasivat zoolaiset Tiina Fältin ja Sari Tissarin johdolla. Kolmaskymmenes Kontioralli keräsi sateisesta säästä huolimatta yli osallistujaa Hyrynsalmen Vongan leirintäalueelle. Järjestelyt hoitivat Vammalalaiset, Kari Kulmala rallipäällikkönään. Perheralli vietettiin Mäntän Särkilahdessa vilppulalaisten järjestämänä. Eestin etappiajo järjestettiin kaakkois Eestiin jälleen Kaija Rytkösen suosiollisella avustuksella. Enduropöräys ajettiin Tampereelta Peltolaan, Juupajoelle Järjestelyt hoitivat tänäkin vuonna Kari Hanski ja Pekka Kulju. Vuosikokous sai kerholaiset koolle Alavudelle

3 3 NUORISOTOIMINTA K-18-ralli järjestettiin kesäkuuta Juupajoen Karjala-talolla, jonne se kokosi osallistujia noin 25 henkilöä. Väki tuntui viihtyvän ja ralli on vakiinnuttanut paikkansa. Kuitenkin ottaen huomioon kevaristien vaihtuvuuden on mainostusta jatkettava edelleen tehokkaasti. Järjestäjiä varten on valmistumassa K-18 -kansio, joka kontiokansion tapaan sisältää ohjeita ja vinkkejä järjestelijöille niin, että kuluja saataisiin laskemaan. EDUSTUKSET JA YHTEISTYÖ MP69 on edelleenkin Liikenneturvan jäsen. Koulutusvastaava ja puheenjohtajisto ovat yhteistyössä hoitaneet osallistumisemme normaaleihin kokouksiin. Yhteistyö on pitkähkön tauon jälkeen jälleen virinnyt uuteen kukoistukseensa koulutuksen uudistamisen merkeissä. MP69 on jatkanut jäsenyyttään Helsingin kaupungin liikenneturvallisuusyhdistyksessä. Yhteyshenkilönä on toiminut varapuheenjohtaja. Kerho on Suomen Retkeilymajajärjestön jäsen. Päätoimittaja toimi yhteyshenkilönämme. Pelastuspalvelutoimintaa on jatkettu Pirkanmaalla sekä tosilähtöjen että harjoitusten merkeissä. Perinteisestä tammikuun puolestavälistä helmikuun alkuun siirtyneessä MP 96 -näyttelyssä kerhon osastolla oli esittelyvuorossa kerhon vuosittaisista tapahtumista Perheralli. Osaston toteutuksesta vastasivat lähinnä pääkaupunkiseudun Hemmot varapuheenjohtajan johdolla. Uusia jäseniä saatiin kolmisenkymmentä. 4. toukokuuta kerhon edustajat osallistuivat Parkanon Moottorikerhon 20- vuotis juhlaan. Muistoksi yhteistyöstä luovutettiin MP69:n standaari pidettiin Tampereella Pyynikin Legenda-näyttely, johon kerho osallistui oman osaston kera Pertti Luoman johdolla. Uusia jäseniä tapahtumasta kerho sai kymmenen.

4 4 KANSAINVÄLINEN YHTEISTYÖ EMA:n (European Motorcyclists Association) kokouksia on toimintakaudella ollut seuraavasti: Karlstadissa Ruotsissa (Hannu Hoskari), Hollannissa (Hannu Hoskari) ja 8.6. Suomessa, Juupajoella. Arttu Kotilanen ja Petri Keski-Korpela olivat mukana Berliinistä Kyprokselle tapahtuneessa pr-rallissa, josta muodostui kuitenkin aikamoinen farssi. KOULUTUS Toiminnan voidaan sanoa olleen normaalia, ennakoivan ajon kursseja järjestettiin kaksi. Kerhon oma Motoristi Survival -kurssi järjestettiin perinteisenä ajankohtana kaatuneiden muistopäivänä. Osallistujia Petri Keski-Korpelan vetämälle kurssille oli ilmoittautunut n. 30 kpl. Lisäksi kerhon kouluttajat vetivät HDCF:n porukalle kurssin Raumalla. Kerhomme on mukana ennakoivan ajon kurssin kehitystyöryhmässä yhdessä Liikenneturvan, SML:n, Liikkuvan Poliisin, SAKL:n, RiMPKK:n ja Smok:n kanssa. Antti Kortesuo ja Hannu Hoskari osallistuivat Luxembourgissa pidettyyn kansainväliseen moottoripyöräilijöiden jatkokoulutusta käsitelleeseen konferenssiin. VARAINHANKINTA Taloudessa ei ole tapahtunut suurempia mullistuksia. Tulot ovat muodostuneet pääosin jäsenmaksuista, jota korotettiin kahdeksaankymmeneenmarkkaan ja Kontio-rallin ylijäämästä. Kontion tulosta tältä vuodelta, mk, voidaan pitää hyvänä. Kerhotavaramyynti tuotti myös mukavasti varoja kerholle, muut tapahtumat menevät lähes plus-miinus nolla. Talous näyttää nyt olevan vakaalla pohjalla. Jäsenmaksun nostaminen ja yleisen aktiviteetin laskeminen jättivät ennakoitua suuremman ylijäämän tälle vuodelle. KERHOJULKAISU MP69:n äänenkannattaja, Motoristi-lehti, ilmestyi jäsenille kotiinkannettuna kuusi kertaa toimintavuoden aikana. Kausi näytti alkavan hyvissä merkeissä, kun päätoimittajan avuksi saatiin jo aiemminkin lehdenteossa auttanut ammattilainen. Toimitussihteerin yllättävä poismeno aiheutti lehden ilmestymiseen viiveitä, jotka jäsenistö on kuitenkin hyvin sietänyt.

5 5 Mainoksia ja kerholaisten lähettämiä juttuja kaivataan koko ajan, ettei lehden sisältö pääse käymään liian yksipuoliseksi. Ilmaismainoksia ei enää jatkossakaan hyväksytä. YHTEENVETO Vaikkapa moottoripyörien myyntitilastot eivät pitkään aikaan taida palata entiselleen, on meillä selvä eteenpäinvievä tuulenvire puhallellut jo menneen toimintakauden aikana. Onneksi monet motoristit ovat havainneet, että harrastaa voi vanhemmallakin kalustolla. Ja varsinaisessa kerhotoiminnassa ei pyörän vuosimallilla juuri ole merkitystä. Alavudella, 22. päivänä syyskuuta 1996 Moottoripyöräkerho 69 r.y:n hallitus

MOOTTORIPYÖRÄKERHO 69 R.Y:N TOIMINTAKERTOMUS

MOOTTORIPYÖRÄKERHO 69 R.Y:N TOIMINTAKERTOMUS MOOTTORIPYÖRÄKERHO 69 R.Y:N TOIMINTAKERTOMUS 1996-1997 KULUNUT VUOSI Toimintavuosi 1996-97 on ollut koko lailla viime vuonna esitetyn toimintasuunnitelman ja kerhon sääntöjen mukainen. Poikkeuksen totuttuun

Lisätiedot

MOOTTORIPYÖRÄKERHO 69 R.Y:N TOIMINTAKERTOMUS 1997-1998

MOOTTORIPYÖRÄKERHO 69 R.Y:N TOIMINTAKERTOMUS 1997-1998 MOOTTORIPYÖRÄKERHO 69 R.Y:N TOIMINTAKERTOMUS 1997-1998 KULUNUT VUOSI Toimintavuosi 1997-98 on ollut koko lailla viime vuonna esitetyn toimintasuunnitelman ja kerhon sääntöjen mukainen. Poikkeuksia normaalista

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS 2006

TOIMINTAKERTOMUS 2006 TOIMINTAKERTOMUS 2006 YLEISTÄ Vuosi 2006 oli OuLVI:n 44. toimintavuosi. Vuoden aikana järjestetty toiminta oli edellisten vuosien mukaista.tapahtumissa keskityttiin laatuun ja panostettiin tapahtumaympäristöön

Lisätiedot

1. Yhdistyksen nimi on Moottoripyöräkerho 69 (MP69) ry. Jäljempänä yhdistyksestä käytetään nimitystä kerho.

1. Yhdistyksen nimi on Moottoripyöräkerho 69 (MP69) ry. Jäljempänä yhdistyksestä käytetään nimitystä kerho. Moottoripyöräkerho 69 (MP69) ry:n säännöt 1. Yhdistyksen nimi on Moottoripyöräkerho 69 (MP69) ry. Jäljempänä yhdistyksestä käytetään nimitystä kerho. 2. Kerhon kotipaikka on Helsinki. 3. Kerhon tarkoituksena

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2001

TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2001 KANKAANPÄÄM SEUDUN TYKISTÖKILTA RY 38700 KANKAANPÄÄ 15.2.2002 1 TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2001 Kulunut vuosi oli kiltamme 37. Toimintavuosi SÄÄNTÖMÄÄRÄISET KOKOUKSET KILLAN HALLINTO Kevätkokous pidettiin

Lisätiedot

Keravan Reserviläiset ry

Keravan Reserviläiset ry Keravan Reserviläiset ry Toimintakertomus Tuloslaskelma ja tase 2011 Yleistä Vuosi 2011 oli yhdistyksemme 53. toimintavuosi. Kuluneena vuonna yhdistyksen puheenjohtajana toimi Heikki Jäntti. Yhdistyksen

Lisätiedot

Oikaristen Sukuseura Ry:n. toimintakertomus 2013

Oikaristen Sukuseura Ry:n. toimintakertomus 2013 Oikaristen Sukuseura Ry:n toimintakertomus 2013 Kuva: Sirpa Heikkinen 2013 OIKARISTEN SUKUSEURA RY TOIMINTAKERTOMUS 30.11.2013 Oikaristen 13-vuotiaan sukuseuran toiminta jatkui edelleen aktiivisena. Seuran

Lisätiedot

HUITTISTEN SEUDUN INVALIDIT RY VUODEN 2015 VUOSIKERTOMUS

HUITTISTEN SEUDUN INVALIDIT RY VUODEN 2015 VUOSIKERTOMUS HUITTISTEN SEUDUN INVALIDIT RY VUODEN 2015 VUOSIKERTOMUS YLEISTÄ Yhdistyksen tarkoitus on edistää fyysisesti vammaisten ihmisten mahdollisuuksia toimia yhteiskunnan tasa-arvoisina ja täysivaltaisina jäseninä

Lisätiedot

Pohjanmaan Sulkapalloilijat ry. Vuosikertomus ja tilinpäätös 2015

Pohjanmaan Sulkapalloilijat ry. Vuosikertomus ja tilinpäätös 2015 Pohjanmaan Sulkapalloilijat ry Vuosikertomus ja tilinpäätös 2015 Sisällysluettelo Yleistä Vuosikokous Pohjanmaan Sulkapalloilijat ry:n jäsenet Hallitus, toiminnantarkastaja ja hallituksen toiminta Kilpailutoiminta

Lisätiedot

OIKARISTEN. sukuseura ry:n. Toimintakertomus vuodelta. Näkymä Halmevaaralta Kontiomäelle kuvat Sirpa Heikkinen

OIKARISTEN. sukuseura ry:n. Toimintakertomus vuodelta. Näkymä Halmevaaralta Kontiomäelle kuvat Sirpa Heikkinen OIKARISTEN sukuseura ry:n Toimintakertomus vuodelta Näkymä Halmevaaralta Kontiomäelle kuvat Sirpa Heikkinen 2011 OIKARISTEN SUKUSEURA RY TOIMINTAKERTOMUS 30.11.2011 Oikaristen 11-vuotias sukuseura toimii

Lisätiedot

Vuosikokous pidettiin 16.4.2015 Metsäkansan Ainolassa.

Vuosikokous pidettiin 16.4.2015 Metsäkansan Ainolassa. TOIMINTAKERTOMUS 2015 YLEISTÄ Metsäkansan kyläyhdistyksen toiminta vuonna 2015 oli aktiivista. Vuotta värittivät erityisesti hyvin onnistuneet tapahtumat ja kyläyhdistyksen saama positiivinen huomio. Yhdistys

Lisätiedot

Hei, korjaukset tehty vuoden 2010 toimintasuunnitelmaan. Ainoastaan maaliskuun ylimääräinen hallituksen kokouspöytäkirjaa ei ole (silloin oli

Hei, korjaukset tehty vuoden 2010 toimintasuunnitelmaan. Ainoastaan maaliskuun ylimääräinen hallituksen kokouspöytäkirjaa ei ole (silloin oli Hei, korjaukset tehty vuoden 2010 toimintasuunnitelmaan. Ainoastaan maaliskuun ylimääräinen hallituksen kokouspöytäkirjaa ei ole (silloin oli tilinpäätöksen tarkastus ja alllekirjoitus), Roby oli sihteerinä

Lisätiedot

Yhdistyksen puheenjohtaja Jouko Karhunen avaa kokouksen. Kokous valitsee kaksi puheenjohtajaa.

Yhdistyksen puheenjohtaja Jouko Karhunen avaa kokouksen. Kokous valitsee kaksi puheenjohtajaa. ESITYSLISTA 12.10.2018 1(5) AMMATILLISET OPETTAJAT AO ry VUOSIKOKOUS Aika Sunnuntai 18.11.2018 kello 9.00. Paikka Scandic Laajavuori Laajavuorentie 30, 40740 Jyväskylä I KOKOUKSEN AVAAMINEN II KOKOUKSEN

Lisätiedot

Eriksnäsin asukasyhdistyksen toimintakertomus 2009 syksy -2010 kesä

Eriksnäsin asukasyhdistyksen toimintakertomus 2009 syksy -2010 kesä 1 Eriksnäsin asukasyhdistyksen toimintakertomus 2009 syksy -2010 kesä 2 Sisällysluettelo 1. YLEISTÄ 3 2. HALLITUS 4 3. JÄSENET 4 4. TALOUS 4 5. TOIMINTA 5 5.1 SYYSJUHLA 5 5.2 LASKIAISRIEHA 5 5.3 KEVÄTKIRPPIS

Lisätiedot

IitinReserviupseerikerho ry TOIMINTAKERTOMUS 2015

IitinReserviupseerikerho ry TOIMINTAKERTOMUS 2015 IitinReserviupseerikerho ry TOIMINTAKERTOMUS 2015 VER29.3 Hallitus 2015 Pekka Mertakorpi, pj. 040-5176044 Tapani Peltola, vpj 044-2899226 Sami Ahola, siht 040-0859670 Jouni Laurikainen, liik. ups. 040-8451070

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS V U O D E L T A 2 0 11

TOIMINTAKERTOMUS V U O D E L T A 2 0 11 TOIMINTAKERTOMUS V U O D E L T A 2 0 11 1 SUOMEN HAUTAUSTOIMINNAN KESKUSLIITTO RY BEGRAVNINGSVERKSAMHETENS CENTRALFÖRBUND I FINLAND RF YLEISTÄ Liiton kotisivu: www.shk.fi Y-tunnus: 1480117-5 LIITTOKOKOUS

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS 2005

TOIMINTAKERTOMUS 2005 TOIMINTAKERTOMUS 2005 YLEISTÄ Vuosi 2005 oli OuLVI:n 43. toimintavuosi. Vuoden aikana järjestetty toiminta oli edellisten vuosien mukaista.tapahtumissa keskityttiin laatuun ja panostettiin tapahtumaympäristöön

Lisätiedot

Jäsentiedote 1/ Vuosikokouskutsu. Hyvä Suomen Fyysikkoseuran jäsen,

Jäsentiedote 1/ Vuosikokouskutsu. Hyvä Suomen Fyysikkoseuran jäsen, Jäsentiedote 1/2007 7.3.2007 Hyvä Suomen Fyysikkoseuran jäsen, Suomen Fyysikkoseuran varsinainen kokous on vuosikokous, joka pidetään tänäkin vuonna Fysiikan päivien yhteydessä. Ohessa kokouskutsu ja esityslista

Lisätiedot

Kuopion Selkäyhdistys ry Toimintakertomus 2016

Kuopion Selkäyhdistys ry Toimintakertomus 2016 KUOPION SELKÄYHDISTYS RY TOIMINTAKERTOMUS 2016 2 Kuopion Selkäyhdistys ry Toimintakertomus 2016 Jäsenistö Vuoden 2016 lopussa jäsenmäärä oli 386 henkilöä. Vapaaehtoistyöntekijöiden määrä 30 henkilöä ja

Lisätiedot

Korson koulun vanhempainyhdistys ry. Toimintakertomus

Korson koulun vanhempainyhdistys ry. Toimintakertomus Korson koulun vanhempainyhdistys ry Toimintakertomus kaudelta 1.8.2013-31.7.2014 2 Sisällys 1. Korson koulun vanhempainyhdistys ry... 3 2. Jäsenyys... 3 3. Hallitustyö... 4 4. Toiminta... 5 5. Talous...

Lisätiedot

Toimintakertomus 2014. Vaasan Ekonomit - Vasa Ekonomer ry.

Toimintakertomus 2014. Vaasan Ekonomit - Vasa Ekonomer ry. Toimintakertomus 2014 Vaasan Ekonomit - Vasa Ekonomer ry. Vuosi 2014 Vuosi 2014 oli yhdistyksen 77. toimintavuosi. Jäsenistölle järjestettiin vuoden aikana koulutustilaisuuksia, yritysvierailuja ja virkistystilaisuuksia.

Lisätiedot

Porslahden venekerho ry

Porslahden venekerho ry 1 Porslahden venekerho ry Y: 2043375-1 TASEKIRJA 01.01.2012-31.12.2012 2 Tasekirjan julkinen osio TASE VASTAAVAA... 3 TASE VASTATTAVAA... 4 TULOSLASKELMA... 5 KÄYTETYT KIRJANPITOKIRJAT... 7 TOSITELAJIT...

Lisätiedot

Oulun Numismaattinen Kerho r.y. Perustettu 1962

Oulun Numismaattinen Kerho r.y. Perustettu 1962 1 Kokouksen avaus VUOSIKOKOUS 12.2.2007 ESITYSLISTA 2 Kokouksen laillisuuden toteaminen 3 Kokouksen puheenjohtajan ja sihteerin valinta 4 Pöytäkirjantarkastajien ja ääntenlaskijoiden valinta 5 Vuoden 2006

Lisätiedot

KPYL Toiminnan vuosikello. KPYL toiminnan vuosikello

KPYL Toiminnan vuosikello. KPYL toiminnan vuosikello KPYL Toiminnan vuosikello TAMMIKUU Uusien luottamusjäsenten koulutus Viestintävastaavien päivä Ajankohtaista asiaa nettisivuille HELMIKUU Kesäjuhlajärjestelyt käynnissä Toripaikkavaraukset Pitäjäinfon

Lisätiedot

Tehtävä Hallituksen jäsen Hallituksen varajäsen

Tehtävä Hallituksen jäsen Hallituksen varajäsen SUOMEN ANESTESIASAIRAANHOITAJAT RY:N TOIMINTAKERTOMUS 2017 Yleistä Toimintavuosi 2017 oli Yhdistyksen 51. toimintavuosi. Yhdistyksen hallitus kokoontui seitsemän kertaa toimintavuoden aikana ja sääntöjen

Lisätiedot

!!!!!! SUOMEN ANESTESIASAIRAANHOITAJAT RY:N TOIMINTAKERTOMUS 2014

!!!!!! SUOMEN ANESTESIASAIRAANHOITAJAT RY:N TOIMINTAKERTOMUS 2014 SUOMEN ANESTESIASAIRAANHOITAJAT RY:N TOIMINTAKERTOMUS 2014 Yleistä Toimintavuosi2014oliYhdistyksen49.toimintavuosi. Yhdistyksensääntöjenmääräämätkokouksetpidettiin. YleistenkokoustenlisäksijäsenistölläonollutmahdollisuusvaikuttaaYhdistyksentoimintaan

Lisätiedot

Iitin Reserviupseerikerhon toimintakertomus vuodelta 2013

Iitin Reserviupseerikerhon toimintakertomus vuodelta 2013 Iitin Reserviupseerikerhon toimintakertomus vuodelta 2013 Iitin Reserviupseerikerhon toimintakertomus vuodelta 2013 Hallitus Pekka Mertakorpi, pj. 040-5176044 Tapani Peltola, vpj 044-2899226 Sami Ahola,

Lisätiedot

RL Nuorisojaoston avoin kokous 1/11

RL Nuorisojaoston avoin kokous 1/11 Aika 16.01.10 klo: 10:00 Paikka Siikaranta. Naruportintie 68, Espoo Käsiteltävät asiat Asia Otsikko 1. Kokouksen avaus ja järjestäytyminen 2. Työjärjestyksen hyväksyminen 3. Vpj. valinta 4. Raksanuoret

Lisätiedot

Keravan Reserviläiset ry Toimintakertomus 2009

Keravan Reserviläiset ry Toimintakertomus 2009 Keravan Reserviläiset ry Toimintakertomus 2009 Tuloslaskelma ja Tase Yleistä Vuosi 2009 oli yhdistyksemme 51. toimintavuosi. Kuluneena vuonna yhdistyksen puheenjohtajana toimi Heikki Jäntti. Yhdistyksen

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2003

TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2003 KANKAANPÄÄM SEUDUN TYKISTÖKILTA RY 38700 KANKAANPÄÄ 19.02.2004 1 TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2003 Kulunut vuosi oli kiltamme 39. Toimintavuosi SÄÄNTÖMÄÄRÄISET KOKOUKSET KILLAN HALLINTO Kevätkokous pidettiin

Lisätiedot

VUOSIKERTOMUS 2014 Diabeteshoitajat ry

VUOSIKERTOMUS 2014 Diabeteshoitajat ry VUOSIKERTOMUS 2014 Diabeteshoitajat ry S i v u 2 DIABETESHOITAJAT RY VUOSIKERTOMUS 2014 SISÄLTÖ 1.YHDISTYS... 2 3.HALLINTO... 3 5.2. Yhteistyö... 4 5.3. Tiedotus... 4 5.4. Toimikuntatyöskentely... 5 6.1.

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma TOIMINTAVUOSI 2015. Malliyhdistys Ry. Hallituksen ehdotus hyväksyttäväksi yhdistyksen vuosikokoukselle

Toimintasuunnitelma TOIMINTAVUOSI 2015. Malliyhdistys Ry. Hallituksen ehdotus hyväksyttäväksi yhdistyksen vuosikokoukselle Toimintasuunnitelma TOIMINTAVUOSI 2015 Hallituksen ehdotus hyväksyttäväksi yhdistyksen vuosikokoukselle Malliyhdistys Ry Puh. 040 123 4567 Y-tunnus 12345-6 Tiekatu 23 A 15 00120 PAIKKAKUNTA www.malliyhdistys.fi

Lisätiedot

Tutustuminen Espoon kaupungin rakentamiseen

Tutustuminen Espoon kaupungin rakentamiseen Jäsentiedote 07.04.2009 JÄSENTIEDOTE 1/2009 Hyvä Rakenteiden Mekaniikan Seura ry:n jäsen, Rakenteiden mekaniikan seura järjestää kevään aikana seuraavaa ohjelmaa: Tutustuminen Espoon kaupungin rakentamiseen

Lisätiedot

1 Yleistä. 2 Hallitus, toiminnantarkastajat ja edustajat vuodelle Hallitus vuodelle Toiminnantarkastajat 2017

1 Yleistä. 2 Hallitus, toiminnantarkastajat ja edustajat vuodelle Hallitus vuodelle Toiminnantarkastajat 2017 Seinäjoki TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2017 1 Yleistä Kerhon tehtävänä on maanpuolustustahdon ja taitojen ylläpitäminen ja niiden kohottaminen, turvallisuuspoliittisen tiedon jakaminen, fyysisen kunnon

Lisätiedot

ESPOON ILMAILUKERHO RY. HALLITUKSEN KERTOMUS VUODEN 2009 TOIMINNASTA

ESPOON ILMAILUKERHO RY. HALLITUKSEN KERTOMUS VUODEN 2009 TOIMINNASTA ESPOON ILMAILUKERHO RY. HALLITUKSEN KERTOMUS VUODEN 2009 TOIMINNASTA Yleistä Vuosi oli kerhon 47. toimintavuosi. Hallitus kokoontui vuoden aikana viisi kertaa. Kerhon hallitus vuonna 2009: Teemu Mykkänen,

Lisätiedot

Fiskarsin kyläseura ry - Fiskars byförening rf TOIMINTASUUNNITELMA 2014. Yleistä. Hallitus. Jäsenistö. Toimikunnat ja työryhmät

Fiskarsin kyläseura ry - Fiskars byförening rf TOIMINTASUUNNITELMA 2014. Yleistä. Hallitus. Jäsenistö. Toimikunnat ja työryhmät Fiskarsin kyläseura ry - Fiskars byförening rf TOIMINTASUUNNITELMA 2014 Yleistä Fiskars kyläseuran toiminta tukeutuu yhdistyksen sääntöihin ja vuosittain vahvistettavaan toimintasuunnitelmaan. Toimintasuunnitelma

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS 2009 ETELÄ SAVON ADHD, AUTISMI JA DYSFASIAYHDISTYS RY

TOIMINTAKERTOMUS 2009 ETELÄ SAVON ADHD, AUTISMI JA DYSFASIAYHDISTYS RY TOIMINTAKERTOMUS 2009 ETELÄ SAVON ADHD, AUTISMI JA DYSFASIAYHDISTYS RY HALLITUS Rauno Veijanen jatkoi yhdistyksen puheenjohtajana ja Pasi Juuti sihteerinä. Varapuheenjohtajana toimi Hannele Rintavaara

Lisätiedot

Helsingin terveyskeskuksen henkilökunta JHL 015 ry

Helsingin terveyskeskuksen henkilökunta JHL 015 ry Helsingin terveyskeskuksen henkilökunta JHL 015 ry Toimintakertomus vuodelta 2013 Nykytila: Yhdistyksemme jäsenmäärä kasvoi 14.11.1013 lähes kaksinkertaiseksi, kun Helsingin sosiaaliviraston henkilöstö

Lisätiedot

TARKAN SÄÄNNÖT. Tampereen rakennusarkkitehtiopiskelijoiden kerhon säännöt

TARKAN SÄÄNNÖT. Tampereen rakennusarkkitehtiopiskelijoiden kerhon säännöt TARKAN SÄÄNNÖT n säännöt 2(6) 1 Kerhon nimi ja kotipaikka Kerhon nimi on Tarkka, jota kutsutaan näissä säännöissä kerhoksi. Kerhon kotipaikka on Tampereen kaupunki. 2 Kerhon tarkoitus Kerhon tarkoituksena

Lisätiedot

TAMPEREEN NAVIGAATIOSEURA R.Y. 1/2019 SISÄLTÄÄ VUOSIKOKOUSKUTSUN!

TAMPEREEN NAVIGAATIOSEURA R.Y. 1/2019 SISÄLTÄÄ VUOSIKOKOUSKUTSUN! TAMPEREEN NAVIGAATIOSEURA R.Y. 1/2019 SISÄLTÄÄ VUOSIKOKOUSKUTSUN! 2 PÄÄKIRJOITUS Kommodori Heimo Valtonen Joulu on vietetty ja vuosi vaihdettu. Hyvää alkanutta vuotta kaikille! Vielä on kuitenkin aikaa

Lisätiedot

Yhdistyksen puheenjohtaja Tuomo Tikkanen avaa kokouksen. Kokous valitsee kaksi puheenjohtajaa. Puheenjohtajiksi valittiin

Yhdistyksen puheenjohtaja Tuomo Tikkanen avaa kokouksen. Kokous valitsee kaksi puheenjohtajaa. Puheenjohtajiksi valittiin ESITYSLISTA 6.10.2015 1(6) AMMATILLISET OPETTAJAT AO ry VUOSIKOKOUS Aika Sunnuntai 15.11.2015 kello 9.00. Paikka Kokoustila Snellman & Kallavedet, Scandic Hotelli, Satamakatu 1, 70100 Kuopio I KOKOUKSEN

Lisätiedot

1. Kokouksen avaus, laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen

1. Kokouksen avaus, laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen SUOMEN KARTOITTAJAYHDISTYS SKY ry SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN VUOSIKOKOUS 2017 Paikka Rakennusmestarien toimitila Kajaaninkatu 16, Oulu Valtakirjojen tarkastus on kokoushuoneessa klo 15.45. Aika 3.3.2016 klo 16.15

Lisätiedot

Tarkoituksensa toteuttamiseksi Etelä-Suomen Maa- ja kotitalousnaiset

Tarkoituksensa toteuttamiseksi Etelä-Suomen Maa- ja kotitalousnaiset Etelä-Suomen Maa- ja kotitalousnaisten piirikeskus 13.8.2012 muutettu 12.11.2014 SÄÄNNÖT 1 Nimi ja kotipaikka Etelä-Suomen Maa- ja kotitalousnaisten piirikeskus toimii ProAgria Etelä-Suomi ry:ssä rekisteröimättömänä

Lisätiedot

POHJOIS-SUOMEN PELASTUSLIITTO RY:N NAISTYÖN TOIMINTAOHJE

POHJOIS-SUOMEN PELASTUSLIITTO RY:N NAISTYÖN TOIMINTAOHJE POHJOIS-SUOMEN PELASTUSLIITTO RY:N NAISTYÖN TOIMINTAOHJE 1. PALOKUNTANAISTYÖ Palokuntanaistyö on palokunnissa tehtävää harrastustoimintaa. Palokuntanaisosasto on palokunnan jäsenistä muodostettu alajaosto

Lisätiedot

2. Tarkoituksensa toteuttamiseksi aluejärjestö:

2. Tarkoituksensa toteuttamiseksi aluejärjestö: Aluejärjestön säännöt 1 (5) 21. liittokokouksen hyväksymät säännöt 1 Nimi ja kotipaikka 2 Aluejärjestön tarkoitus ja tehtävät 1. Yhdistyksen nimi on Metallityöväen... aluejärjestö ry ja sitä nimitetään

Lisätiedot

2016 TOIMINTAKERTOMUS

2016 TOIMINTAKERTOMUS TOIMINTAKERTOMUS 2016 TOIMINTAKERTOMUS 2016 Ylimattilantie 86110 PARHALAHTI http://www.parha.net Toimintakertomus 1.1. 31.12.2016 YLEISTÄ Yhdistys perustettiin 16.10.2010. Yhdistyksen virallinen rekisteröintipäivämäärä

Lisätiedot

SÄÄNNÖT. Keski-Pohjanmaan koulutusyhtymän opiskelijayhdistys ry. Nimi ja kotipaikka

SÄÄNNÖT. Keski-Pohjanmaan koulutusyhtymän opiskelijayhdistys ry. Nimi ja kotipaikka SÄÄNNÖT Keski-Pohjanmaan koulutusyhtymän opiskelijayhdistys ry 1 Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Keski-Pohjanmaan koulutusyhtymän opiskelijayhdistys ry ja sitä kutsutaan näissä säännöissä yhdistykseksi.

Lisätiedot

Toimintavuosi oli yhdistyksen kuudes. Jäseniä yhdistyksessä on tällä hetkellä yhteensä 220.

Toimintavuosi oli yhdistyksen kuudes. Jäseniä yhdistyksessä on tällä hetkellä yhteensä 220. 1 2 3 4 1 Järvenpään Yhteiskoulun ja Lukion Seniorit ry TOIMINTAKERTOMUS 1.7.2013 30.6.2014 YLEISTÄ Toimintavuosi oli yhdistyksen kuudes. Jäseniä yhdistyksessä on tällä hetkellä yhteensä 220. Toimintaa

Lisätiedot

Järvenpään Yhteiskoulun ja Lukion Seniorit ry. Yhdistyksen vuosikokous. Läsnä 14 yhdistyksen jäsentä, joiden nimiluettelo on pöytäkirjan liitteenä 1.

Järvenpään Yhteiskoulun ja Lukion Seniorit ry. Yhdistyksen vuosikokous. Läsnä 14 yhdistyksen jäsentä, joiden nimiluettelo on pöytäkirjan liitteenä 1. 1 Järvenpään Yhteiskoulun ja Lukion Seniorit ry Pöytäkirja Yhdistyksen vuosikokous Aika 13.10.2012 klo 12.00 12.25 Paikka Järvenpään lukio, Lukionkatu 1, Järvenpää Läsnä 14 yhdistyksen jäsentä, joiden

Lisätiedot

Alue yhdistysten yhdistysten varsinaiset varamäärä jäsenmäärä jäsenet jäsenet äänet

Alue yhdistysten yhdistysten varsinaiset varamäärä jäsenmäärä jäsenet jäsenet äänet ten henkilöjäsenmäärät 31.12.2017 sekä valittavien liittovaltuuston jäsenten ja varajäsenten määrät alueittain Alue yhdistysten yhdistysten varsinaiset varamäärä jäsenmäärä jäsenet jäsenet äänet Etelä-Suomi

Lisätiedot

Suomenpienhevosyhdistyksen toimintakertomus 2016

Suomenpienhevosyhdistyksen toimintakertomus 2016 Suomenpienhevosyhdistyksen toimintakertomus 2016 1. Yleistä Yhdistyksen tarkoituksena on lisätä suomenpienhevosten arvostusta ja sen käyttömuotoja, sekä turvata maahamme kehittyneen alkuperäisrodun sukujen

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA

TOIMINTASUUNNITELMA 1959-2017 TOIMINTASUUNNITELMA 2016-2017 STRATEGIA 2016 1959-2017 VISIO 2017 Me olemme tunnettuja palveluistamme ja avustustoiminnastamme, Jäsenistömme on innostunutta ja aktiivista Teemme toimintaamme

Lisätiedot

HYY seniorit ry, HUS seniorer rf. Rek. no 192.654 SÄÄNNÖT

HYY seniorit ry, HUS seniorer rf. Rek. no 192.654 SÄÄNNÖT HYY seniorit ry, HUS seniorer rf SÄÄNNÖT Yhdistysrekisteri vahvistanut 27.10.2005 HYY-seniorit, HUS-seniorer rf SÄÄNNÖT 2 (5) 1 Nimi, kotipaikka ja kielet Yhdistyksen nimi on HYY-seniorit ry, HUS-seniorer

Lisätiedot

Mälläistentie 137, 32440 ALASTARO (puh. 02 76 41 492 Mirja Liukas, majoitusmahdollisuus)

Mälläistentie 137, 32440 ALASTARO (puh. 02 76 41 492 Mirja Liukas, majoitusmahdollisuus) 1/5 Vuosikokouksen 2014 esityslista SAKSIN SUKUSEURA RY:N VUOSIKOKOUS :n jäsenet ja suvun toiminnasta kiinnostuneet toivotetaan tervetulleiksi yhdistyksen sääntömääräiseen vuosikokoukseen. Kokoukselle

Lisätiedot

Julkaisija: SUOMEN LIONS LIITON 107-E PIIRI - 1 / 2019

Julkaisija: SUOMEN LIONS LIITON 107-E PIIRI - 1 / 2019 Julkaisija: SUOMEN LIONS LIITON 107-E PIIRI - 1 / 2019 PIIRI LEIJONA P A R K A N O E X T R A Linkki kohteeseen Arne Ritari Säätiö E-piirin leijonat! Kirjoitan viimeistä dg-kirjettä Piirileijonan Parkano

Lisätiedot

Kaakon Beagle ry:n säännöt 1.

Kaakon Beagle ry:n säännöt 1. Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Kaakon Beagle ry:n säännöt 1. Yhdistyksen nimi on Kaakon Beagle ry (entinen Etelä-Suomen Beagleyhdistys ry) ja sen kotipaikka on Kouvolan kaupunki. Yhdistys on Suomen kennelliitto-finska

Lisätiedot

1. Puheenjohtaja Markku Riuttala avasi kokouksen ja totesi sen lailliseksi klo: 17:40.

1. Puheenjohtaja Markku Riuttala avasi kokouksen ja totesi sen lailliseksi klo: 17:40. Paikka: Satakunnan ammattikorkeakoulun tekniikan Porin yksikön luokkahuone Aika: 8.1.2013 Klo: 17:40-18:00 Läsnä: Markku Riuttala, Esa Halminen, Mikko Rahi, Pekka Aarne,. 1. Puheenjohtaja Markku Riuttala

Lisätiedot

Turun Senioriurheilijat ry

Turun Senioriurheilijat ry TOIMINTAKERTOMUS 2007 1 Yleistä Vuosia elämään.. ja elämää vuosiin! Turun Senioriurheilijat urheiluseura perustettiin 10 päivänä joulukuuta 2004 Kupittaan Urheiluhallissa kahdeksan henkilön toimesta. Seuran

Lisätiedot

Yhdistyksen puheenjohtaja Jouko Karhunen avaa kokouksen. Kokous valitsee kaksi puheenjohtajaa. Puheenjohtajiksi valittiin

Yhdistyksen puheenjohtaja Jouko Karhunen avaa kokouksen. Kokous valitsee kaksi puheenjohtajaa. Puheenjohtajiksi valittiin ESITYSLISTA 13.10.2017 1(6) AMMATILLISET OPETTAJAT AO ry VUOSIKOKOUS Aika Sunnuntai 19.11.2017 kello 9.00. Paikka Palmgren-konservatorio Rautatienpuistokatu 7, 28130 Pori I KOKOUKSEN AVAAMINEN II KOKOUKSEN

Lisätiedot

SÄÄNNÖT. Yhdistyksen nimi on Hämeen Laskuvarjourheilijat ry, ja sen kotipaikka on Asikkala.

SÄÄNNÖT. Yhdistyksen nimi on Hämeen Laskuvarjourheilijat ry, ja sen kotipaikka on Asikkala. SÄÄNNÖT HÄMEEN LASKUVARJOURHEILIJAT RY ASIKKALA 1 NIMI JA KOTIPAIKKA Yhdistyksen nimi on Hämeen Laskuvarjourheilijat ry, ja sen kotipaikka on Asikkala. 2 TARKOITUS JA TOIMINTAMUOTO Yhdistyksen tarkoituksena

Lisätiedot

Yhdistyksen tarkoituksena on suorittaa ohjaus- ja tiedotustyötä ikääntyvien, yksinäisten ja perheiden arkeen liittyvissä kysymyksissä

Yhdistyksen tarkoituksena on suorittaa ohjaus- ja tiedotustyötä ikääntyvien, yksinäisten ja perheiden arkeen liittyvissä kysymyksissä KOTIEN PUOLESTA RY:N SÄÄNNÖT 1 NIMI, KOTIPAIKKA JA TOIMIALUE 1. Yhdistyksen nimi on.. Kotien Puolesta ry 2. Yhdistyksen kotipaikka on kaupunki/kunta 3. Yhdistystä kutsutaan näissä säännöissä jäljempänä

Lisätiedot

MANNERHEIMIN LASTENSUOJELULIITTO, LEMIN PAIKALLISYHDISTYS RY

MANNERHEIMIN LASTENSUOJELULIITTO, LEMIN PAIKALLISYHDISTYS RY MANNERHEIMIN LASTENSUOJELULIITTO, LEMIN PAIKALLISYHDISTYS RY Toimintakertomus 2010 Sisältö 1. Toiminnan ydinalueet 1 2. Toiminta 1 2.1 Säännöllinen toiminta 1 2.2 Tapahtumat 1 2.3 Tapahtumia, joihin osallistuimme

Lisätiedot

Todetaan kokous sääntöjen mukaan koolle kutsutuksi ja siten päätösvaltaiseksi.

Todetaan kokous sääntöjen mukaan koolle kutsutuksi ja siten päätösvaltaiseksi. ESITYSLISTA/PÖYTÄKIRJA Paikka Järjestötalo, Paulan Sali, Seinäjoki Aika Ke 25.5.2016 klo 18.00 - Läsnä VUOSIKOKOUS 1 Kokouksen avaus 2 Kokouksen järjestäytyminen Valitaan kokouksen puheenjohtaja, sihteeri,

Lisätiedot

Tuusulan Metallityöväen ammattiosaston toimintakertomus vuodelta 2008

Tuusulan Metallityöväen ammattiosaston toimintakertomus vuodelta 2008 Tuusulan Metallityöväen ammattiosaston toimintakertomus vuodelta 2008 YLEISTÄ Vuosi 2008 oli Tuusulan Metallityöväen ammattiosaston 32. toimintavuosi. Ammattiosastomme toiminta on ollut jälleen kuluneena

Lisätiedot

Johtosääntö. Suomen Akvaarioliitto ry

Johtosääntö. Suomen Akvaarioliitto ry Johtosääntö Suomen Akvaarioliitto ry Päivitetty: 18.2.2008 Edellinen päivitys: 9.2.2008 Suomen Akvaarioliitto ry 2(6) Johdanto Suomen Akvaarioliitto ry:n (SAL) johtosääntö on suunniteltu helpottamaan liiton

Lisätiedot

SYSMÄN SEURAKUNTA 1/ ( 7 ) KIRKKOVALTUUSTO

SYSMÄN SEURAKUNTA 1/ ( 7 ) KIRKKOVALTUUSTO SYSMÄN SEURAKUNTA 1/2012 1 ( 7 ) KIRKKOVALTUUSTO 9.1.2013 Aika Keskiviikko 9.1.2012 klo 19.00 19.24 Paikka Olavin toimintakeskus, seurakuntasali Nuotta Läsnä Lauri Kirves puheenjohtaja Jarmo Heinonen Ritva

Lisätiedot

IitinReserviupseerikerho ry T O I M I N T A K E R T O M U S V E R

IitinReserviupseerikerho ry T O I M I N T A K E R T O M U S V E R IitinReserviupseerikerho ry T O I M I N T A K E R T O M U S 2 0 1 5 V E R 1 0. 3 Hallitus 2014 Pekka Mertakorpi, pj. 040-5176044 Tapani Peltola, vpj 044-2899226 Sami Ahola, siht 040-085 9670 Jouni Laurikainen,

Lisätiedot

HÄMEENLINNAN KRISTILLISEN KOULUN KANNATUSYHDISTYS RY:N SÄÄNNÖT

HÄMEENLINNAN KRISTILLISEN KOULUN KANNATUSYHDISTYS RY:N SÄÄNNÖT 1 YHDISTYKSEN NIMI JA KOTIPAIKKA HÄMEENLINNAN KRISTILLISEN KOULUN KANNATUSYHDISTYS RY:N kotipaikka Yhdistyksen on nimi Hämeenlinna. on Hämeenlinnan kristillisen koulun kannatusyhdistys ry ja sen 2 YHDISTYKSEN

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS 2012

TOIMINTAKERTOMUS 2012 Oulun-seudun Lämpö-,Vesi-ja Ilmastointitekninen Yhdistys ry, OuLVI TOIMINTAKERTOMUS 2012 Perustietoja yhdistyksestä: Rekisteri no 110.106 Asiakirja no 69195649 Y-10161609 Merkitty rekisteriin 13.6.1972

Lisätiedot

Toimintakertomus 2016

Toimintakertomus 2016 Toimintakertomus 2016 Naivistien Ystävät ry Puh. 050 3132207 (pj.) c/o Naivistit Iittalassa Hollajantie 2 14500 Iittala www.naivistienystavat.fi naivistienystavat@gmail.com rek 14.5.2012. No: 207.968.

Lisätiedot

SF-CARAVAN SAIMAAN SEUTU RY

SF-CARAVAN SAIMAAN SEUTU RY SF-CARAVAN SAIMAAN SEUTU RY TOIMINTAKERTOMUS 2013 Sivu 2 / 5 YLEISKATSAUS SF-Caravan Saimaan Seutu ry on perustettu 13.6.1970 ja se kuuluu jäsenjärjestönä SF-Caravan ry:een, joka on 17.5.1964 perustettu

Lisätiedot

POHJOIS-SUOMEN MÄYRÄKOIRAKERHO RY.

POHJOIS-SUOMEN MÄYRÄKOIRAKERHO RY. POHJOIS-SUOMEN MÄYRÄKOIRAKERHO RY. TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2010 HALLITUS Hallituksen varsinaiset jäsenet: Ville Porthan Kari Puranen Meeri Juusola Ulla Henriksson Varajäsenet: Lotta Seppinen Katja Huurinainen

Lisätiedot

Ympäristötieteiden Opiskelijat MYY ry Säännöt

Ympäristötieteiden Opiskelijat MYY ry Säännöt Ympäristötieteiden Opiskelijat MYY ry Säännöt 1 Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Ympäristötieteiden Opiskelijat MYY ry, ruotsiksi Miljöstuderande MYY rf ja englanniksi The Association

Lisätiedot

- tuoda esille vanhempien kannanottoja koulua ja kasvatusta koskevissa kysymyksissä

- tuoda esille vanhempien kannanottoja koulua ja kasvatusta koskevissa kysymyksissä Oulun Rajakylän koulun vanhempainyhdistys 1 Yhdistyksen nimi on OULUN RAJAKYLÄN KOULUN VANHEMPAINYHDISTYS ry ja se toimii Rajakylän koulun yhteydessä ja sen kotipaikka on Oulu. 2 Yhdistyksen tarkoituksena

Lisätiedot

MIKKELIN LIIKE- JA VIRKANAISET RY VUOSIKOKOUS

MIKKELIN LIIKE- JA VIRKANAISET RY VUOSIKOKOUS MIKKELIN LIIKE- JA VIRKANAISET RY VUOSIKOKOUS ESITYSLISTA Aika: 19.2.2014 klo 18.00 Paikka: Kahvila Nanda Wanha Talo, Savilahdenkatu 12, Mikkeli 1. VUOSIKOKOUKSEN AVAUS Yhdistyksen puheenjohtaja Kirsi-Maaria

Lisätiedot

Vaasan ekonomit Toi T mintaker oi tomus

Vaasan ekonomit Toi T mintaker oi tomus Vaasan ekonomit Toimintakertomus 2017 Jäsenistö Vaasan Ekonomien jäsenmäärä 31.12.2017 oli 900 Suomen ekonomien 25 jäsenyhdistyksen joukossa kuudenneksi vanhin ja seitsemänneksi suurin Yhdistyksen varsinaisten

Lisätiedot

Collegium Culinarium, CC - Kilta ry SÄÄNNÖT

Collegium Culinarium, CC - Kilta ry SÄÄNNÖT Collegium Culinarium, CC - Kilta ry SÄÄNNÖT Vahvistettu 19.9.2006 Collegium Culinarium, CC - Kilta ry:n SÄÄNNÖT I NIMI JA KOTIPAIKKA 1 Yhdistyksen nimi on: Collegium Culinarium, CC - Kilta ry Kotipaikka

Lisätiedot

31.1.2004 1 (5) Saimaan Viitoset ry SÄÄNNÖT 1 NIMI JA KOTIPAIKKA

31.1.2004 1 (5) Saimaan Viitoset ry SÄÄNNÖT 1 NIMI JA KOTIPAIKKA 31.1.2004 1 (5) Saimaan Viitoset ry SÄÄNNÖT 1 NIMI JA KOTIPAIKKA Yhdistyksen nimi on Saimaan Viitoset ry ja sen kotipaikka on Lappeenranta. Yhdistys, josta näissä säännöissä käytetään nimitystä kerho,

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA

TOIMINTASUUNNITELMA TOIMINTASUUNNITELMA 2015-2016 STRATEGIA 2016 VISIO 2016 Me olemme tunnettuja palveluistamme ja avustustoiminnastamme, Jäsenistömme on innostunutta ja aktiivista Teemme toimintaamme tunnetuksi TOIMINTA-AJATUS

Lisätiedot

ROCKTAIL NEWS. sekä sekalaista muuta tavaraa. kysy koulutus-kentällä Jannelta tai puhelimitse p tai sähköpostilla

ROCKTAIL NEWS. sekä sekalaista muuta tavaraa. kysy koulutus-kentällä Jannelta tai puhelimitse p tai sähköpostilla 3/2015 1 ROCKTAIL NEWS RockTail News ilmestyy kolme kertaa vuodessa. Mainosmyynti, artikkelit, ilmoitukset ja tiedustelut Anna-Riitta Forss, Vierutie 3 15560 Nastola 040-5956529 rocktail@netti.fi Lehden

Lisätiedot

ESPOON ILMAILUKERHO RY. HALLITUKSEN KERTOMUS VUODEN 2010 TOIMINNASTA

ESPOON ILMAILUKERHO RY. HALLITUKSEN KERTOMUS VUODEN 2010 TOIMINNASTA ESPOON ILMAILUKERHO RY. HALLITUKSEN KERTOMUS VUODEN 2010 TOIMINNASTA Yleistä Vuosi oli kerhon 48. toimintavuosi. Hallitus kokoontui vuoden aikana 8 kertaa. Kerhon hallitus vuonna 2010: Riku Rissanen, puheenjohtaja

Lisätiedot

TIILÄÄN SEUDUN KYLÄYHDISTYS ry SÄÄNNÖT

TIILÄÄN SEUDUN KYLÄYHDISTYS ry SÄÄNNÖT TIILÄÄN SEUDUN KYLÄYHDISTYS ry SÄÄNNÖT Sisällysluettelo 1 YHDISTYKSEN NIMI JA KOTIPAIKKA...3 2 YHDISTYKSEN TARKOITUS...3 3 TOIMINNAN LAATU...3 4 JÄSENYYTTÄ KOSKEVAT MÄÄRÄYKSET...4 5 YHDISTYKSESTÄ EROAMINEN

Lisätiedot

Toimintakertomus. vuodelta 2015

Toimintakertomus. vuodelta 2015 Toimintakertomus vuodelta 2015 31.12.2015 Kanta-Hämeen TOIMINTAKERTOMUS 1/8 JOHDANTO Kanta-Hämeen AVH-yhdistys ry. on valtakunnallisen kansanterveys-, vammais- ja potilasjärjestö Aivoliitto ry:n jäsenyhdistys

Lisätiedot

Yhdistys tuo esille mielipiteitään julkisuudessa ja esittää lausuntojaan ja näkemyksiään virkamiehille sekä päättäville elimille.

Yhdistys tuo esille mielipiteitään julkisuudessa ja esittää lausuntojaan ja näkemyksiään virkamiehille sekä päättäville elimille. Lounaisrannikon Senioriopettajat ry:n säännöt 1. Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Lounaisrannikon Senioriopettajat ry, epävirallinen lyhenne LRSO. Sen kotipaikka on Naantali. Yhdistys

Lisätiedot

OIKARISTEN SUKUSEURA RY:N TOIMINTAKERTOMUS 2016

OIKARISTEN SUKUSEURA RY:N TOIMINTAKERTOMUS 2016 OIKARISTEN SUKUSEURA RY:N TOIMINTAKERTOMUS 2016 Kuva Sirpa Heikkinen 2009 OIKARISTEN SUKUSEURA RY TOIMINTAKERTOMUS 5.12.2016 Oikaristen 16-vuotias sukuseura toimi aktiivisesti. Seuran tavoitteena on ollut

Lisätiedot

Arvoisat kiltasisaret ja- veljet!

Arvoisat kiltasisaret ja- veljet! VIESTIKILTOJEN LIITTO R.Y. Hallitus KUTSU Riihimäki 21.10.2018 Arvoisat kiltasisaret ja- veljet! Viestikiltojen Liiton sääntömääräinen syyskokous järjestetään lauantaina 17.11.2018 klo 13.00 alkaen Kouvolan

Lisätiedot

Vankien Omaiset VAO ry:n säännöt

Vankien Omaiset VAO ry:n säännöt Vankien Omaiset VAO ry:n säännöt 1 NIMI JA KOTIPAIKKA Yhdistyksen nimi on Vankien Omaiset VAO ry. Yhdistyksen kotipaikka on Alajärvi. 2 TARKOITUS JA TOIMINTA Yhdistyksen tarkoituksena on edistää vankien

Lisätiedot

Otto Pitkänen Perinteinen jaksoteltu vuosikertomusmalli. (Esityksen lopussa vaihtoehtoinen yksinkertainen malli)

Otto Pitkänen Perinteinen jaksoteltu vuosikertomusmalli. (Esityksen lopussa vaihtoehtoinen yksinkertainen malli) 1362018 Otto Pitkänen Perinteinen jaksoteltu vuosikertomusmalli (Esityksen lopussa vaihtoehtoinen yksinkertainen malli) (MALLI) TÄHÄN KLUBIN LOGO TOIMINTAKERTOMUS KLUBIN NIMI Toimintakausi 17201X - 306201X

Lisätiedot

Kankaantaustan Vapaa-aikakerho ry. Kokemäki. (Rekisterinumero ) SÄÄNNÖT

Kankaantaustan Vapaa-aikakerho ry. Kokemäki. (Rekisterinumero ) SÄÄNNÖT Kankaantaustan Vapaa-aikakerho ry. Kokemäki (Rekisterinumero 135.917) SÄÄNNÖT 1. Kerhon nimi on Kankaantaustan Vapaa-aikakerho ry. ja sen kotipaikka on Kokemäen kaupunki. 2. Kerhon tarkoituksena on järjestää

Lisätiedot

Tarkoituksensa toteuttamiseksi Etelä-Suomen Maa- ja kotitalousnaiset

Tarkoituksensa toteuttamiseksi Etelä-Suomen Maa- ja kotitalousnaiset Etelä-Suomen Maa- ja kotitalousnaisten piirikeskus SÄÄNNÖT 1 Nimi ja kotipaikka Etelä-Suomen Maa- ja kotitalousnaisten piirikeskus toimii ProAgria Etelä-Suomi ry:ssä rekisteröimättömänä maa- ja kotitalousnaisten

Lisätiedot

Kokouksen esityslista

Kokouksen esityslista Kutsu sääntömääräiseen vuosikokoukseen Keski-Suomen Sukututkijat ry kutsuu jäsenensä sääntömääräiseen vuosikokoukseen, joka pidetään keskiviikkona 25.3.2015 klo 17.00 alkaen Jyväskylän maakunta-arkistossa.

Lisätiedot

Muhoksen Raviseura ry Vuosikokous

Muhoksen Raviseura ry Vuosikokous Muhoksen Raviseura ry Vuosikokous 19.4.2013 Paikka: Muhoksen Päiväkeskus Läsnä: Heikki Klemetti, Sanna Karhula, Heikki Risto, Pertti Nieminen, Milla Hedén, Johanna Pulliainen, Anne Pohjola, Pasi Pohjola,

Lisätiedot

Aika: 13.1.2012 klo 18.00 Paikka: Tampere, Joukahaisenkatu 7, Tampereen uintikeskuksen kahvio

Aika: 13.1.2012 klo 18.00 Paikka: Tampere, Joukahaisenkatu 7, Tampereen uintikeskuksen kahvio Scuba do ry VUOSIKOKOUS 2012 Aika: 13.1.2012 klo 18.00 Paikka: Tampere, Joukahaisenkatu 7, Tampereen uintikeskuksen kahvio Läsnä: Ari Immonen Petri Immonen Jussi Sila Annaleena Sila Veli-Matti Viitala

Lisätiedot

MAOL-Kuopio ry Vuosikokous 9.10.2014

MAOL-Kuopio ry Vuosikokous 9.10.2014 MAOL-Kuopio ry Vuosikokous 9.10.2014 Sisällys Esityslista...1 Toimintakertomus 1.8.2013 31.7.2014...2 Esitys toimintasuunnitelmaksi 2014 2015...4 Tilinpäätös 31.7.2014...5 Talousarvio toimikaudelle 1.8.2014

Lisätiedot

HUITTISTEN SEUDUN INVALIDIT RY VUODEN 2014 VUOSIKERTOMUS

HUITTISTEN SEUDUN INVALIDIT RY VUODEN 2014 VUOSIKERTOMUS HUITTISTEN SEUDUN INVALIDIT RY VUODEN 2014 VUOSIKERTOMUS YLEISTÄ Yhdistyksen tarkoituksena on edistää fyysisesti vammaisten ihmisten mahdollisuuksia toimia yhteiskunnan tasa-arvoisina ja täysivaltaisina

Lisätiedot

Huomaa Motoristi Liikenteessä 2017

Huomaa Motoristi Liikenteessä 2017 1 (5) JÄSENTIEDOTE 4/2017 21.42017 Huomaa Motoristi Liikenteessä 2017 St.Martin s Mc Club, RAMP ja SMOTO järjestävät 22.4. tapahtumapäivän yhteistyökumppaneidensa kanssa Raision ABC:n pihalla jossa on

Lisätiedot

WANHAT MOBIILIT JA LAPSI LIIKENTEESSÄ TAIDETEHDAS 5-6.6.2004. LC Porvoo MLK - Borgå LK

WANHAT MOBIILIT JA LAPSI LIIKENTEESSÄ TAIDETEHDAS 5-6.6.2004. LC Porvoo MLK - Borgå LK WANHAT MOBIILIT JA LAPSI LIIKENTEESSÄ TAIDETEHDAS 5-6.6.2004 LC Porvoo MLK - Borgå LK Hyvät Wanhojen mobiilien ja liikenneturvallisuuden ystävät 2 Wanhat Mobiilit ja lapsi liikenteessä on LC Porvoo Borgå

Lisätiedot

Toimintakertomus 2015

Toimintakertomus 2015 Toimintakertomus 2015 Yleistä Kulunut vuosi oli Saviniemen Asukasyhdistys ry:n 23. toimintavuosi. "Yhdistyksen tarkoituksena on edistää saviniemeläisten yhteisiä asumiseen liittyviä etuja, alueen viihtyvyyttä,

Lisätiedot

3.1. Yhdistyksen tarkoituksena on toimia Liikennelentäjiä kokoavana aatteelisena kattojärjestönä

3.1. Yhdistyksen tarkoituksena on toimia Liikennelentäjiä kokoavana aatteelisena kattojärjestönä Suomen Lentäjäliitto - Finnish Pilotsʼ Association Säännöt 1 Yhdistyksen nimi Yhdistyksen nimi on Suomen Lentäjäliitto Finnish Pilots Association. 2 Yhdistyksen kotipaikka Yhdistyksen kotipaikka on Vantaa.

Lisätiedot