Tuotekuvasto. Support for Better Life! CAMP SCANDINAVIA TUOTEKUVASTO SVERIGE

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Tuotekuvasto. Support for Better Life! CAMP SCANDINAVIA TUOTEKUVASTO SVERIGE"

Transkriptio

1 Support for Better Life! CAMP SCANDINAVIA TUOTEKUVASTO 2017 Tuotekuvasto Tel Fax SVERIGE DANMARK FINLAND NORGE

2 Camp Scandinavia keskittyy asiakaspalveluun! Lars Adde Toimitusjohtaja Olemme vuoden 2016 aikana työskennelleet ahkerasti päämääränämme olla alan ensimmäinen yritys, joka on sertifioitunut ISO 9001:2015 standardin mukaisesti. Olemme nyt täyttäneet siihen vaadittavat ehdot ja saavuttaneet laatusertifikaatin ensimmäisen vaiheen laadun kehityksessämme. Nyt jatkamme työskentelyä tehostaaksemme hedelmällistä kehitystyötä. Yksi suurimpia mahdollisuuksia laadun kehitystyössä on TM keskittyminen asiakaspalvelun tasoon, jota haluamme tehostaa entisestään. Asiakkaidemme hyvä palvelu on iso osa Camp Scandinavian menestystä! Palvelun laatua voidaan mitata monella eri tavalla, mutta meille tärkeintä on asiakkailtamme saatu palaute, minkä perusteella varmistamme, että kehitysideamme ovat hyvin vastaanotettuja. Toimitusajat ovat päivittäisen työskentelyn tärkeä osa ja haluamme varmistaa, että saat tekemäsi tilaukset lupaamamme toimitusajan sisällä. Toinen tärkeä laatukriteerimme on varmistaa, että sinä saat arvostamaasi ja toiveidesi mukaista palvelua asiakkaanamme. Osa laadukasta palvelua on myös tarjota sinulle asiakastapaamisissa niitä tuotteita ja koulutusta, joita itse tarvitset. Askeleen tähän suuntaan olemme ottaneet kehittämällä lisää ToeOFF tuotteita, mihin viimeisimpänä lisänä olemme saaneet Ypsilon Flow:n. Muu ortoosivalikoimamme kehittyy jatkuvasti! Yksi esimerkki on S.O.T. lepo-ortoosi, joka on täysin ainutlaatuinen ortoosiratkaisu spastiselle ja pareettiselle kädelle. Muita uutuuksia ovat toiminnalliset peukalo- ja rannetuet sekä Element Body-konsepti (Dynaamiset lycraortoosit). Myös näissä tuotteissa olemme keskittyneet asiakkailtamme saatuihin palautteisiin. Ottamalla käyttöön uusia materiaaleja ja tekniikoita ajamme kehitystyötä eteenpäin yhdessä! Support for Better Life! Anders Jemth Logistiikkapäällikkö Helle Thomas Myyntipäällikkö Siv Berthagen Markkinointipäällikkö ISO 9001 CERTIFICATION 1

3 Minun hohdokas matkani Campilla! Isäni Bertil osti Camp Scandinavian vuonna 1996 työskenneltyään ortotiikan ja ortopediatekniikan alalla 20 vuoden ajan. Samaan aikaan palkattiin minut projektityöntekijäksi Camp Scandinavialle työskenneltyäni itse tätä ennen yrittäjänä kuntoilualalla. Varoitin isääni, että en tulisi jäämään pitkäksi aikaa Campille, sillä olin saanut tarpeekseni tukiliivi höpinöistä illallispöytäkeskusteluissa kaikkien vuosien aikana. Hieman ylimielisesti ajattelin, että minun tulevaisuuden suunnitelmani koskivat asioita, jotka omasta mielestäni olivat hohdokkaampia... Mutta saman aikaisesti kun isäni alkoi kehittää yritystä kehityin myös minä ja aloin ymmärtää, kuinka paljon hyötyä tämän alan tuotteet toivat ihmisille - ja että tämä on yksi hohdokkaimpia asioita, minkä parissa voi työskennellä! Ajan kuluessa tuli minusta osaomistaja ja vuonna 2006 tuli minusta Camp Scandinavian ainoa omistaja. Saman aikaisesti aloitti Allard USA toimintansa ja kaikkien USA-matkojeni jälkeen päädyin Birminghamiin Alabamaan, missä poletti vihdoin kilahti kassaan. Tämä poletti koostui neljästä sanasta Support for better life ja näistä neljästä sanasta on muodostunut yrityksemme perusta. Tällä perustalla seisovat myös neljä kulmakiveämme (alla oleva kuva) ja koko rakennuksen voimavarana ovat omistautuneet työntekijämme, fantastiset asiakkaamme sekä alamme muut toimijat, joiden sydämenasiana on myös tarjota Support for better life. Tänä vuonna on siis tullut kuluneeksi 10 vuotta siitä kun otin viestikapulan haltuuni ja vastuulleni sen, minkä isäni oli menestyksekkäästi luonut. Tälläisenä hetkenä on pakko katsoa taaksepäin, vaikka se onkin vastoin yrittäjän periaatteita, sillä haluamme mieluiten aina katsoa vain eteenpäin. On kuitenkin tärkeää ymmärtää, että se asema, jonka olemme saavuttaneet tänään on tulosta siitä minkälaisia yhteisiä ponnisteluja olemma matkalla tehneet. Näiden 10 vuoden aikana olemme kasvaneet 50 työntekijästä liki 300 työntekijän yritykseksi. Olemme myös kolminkertaistaneet liikevaihtomme ja suurin osa kasvusta tulee itse kehittämistämme tuotteista, joista myös itse luen heti kun tämä kuvasto saapuu painosta. Toivon, että myös sinä joka luet kirjoitukseni, selaat läpi kuvastomme katsoen voisiko sieltä löytyä juuri sellaisia tuotteita mitä sinun asiakkaasi tarvitsevat. Monet tuotteista ovat varmasti sinulle entuudestaan tuttuja, mutta olen myös varma siitä, että löydät kuvastosta monia uutuuksia tai huomaat siellä jonkin itsellesi entuudestaan tuntemattoman tuotteen. Tässä tapauksessa ota yhteyttä upeaan asiakaspalveluumme tai ammattitaitoisiin tuotespesialisteihimme, niin voimme yhdessä tehdä parhaamme auttaaksemme yhä useampia ihmisiä. Support for better life Kiitos, että otit itsellesi aikaa lukeaksesi kirjoitukseni ja että me näin voimme yhdessä auttaa jokaista ihmistä saamaan aktiivisemman elämän. Good CITIZENSHIP Responsibility for ENVIRONMENT Constant IMPROVEMENT I World Class QUALITY Q C E 2

4 SISÄLTÖ Elements Body 5-8 Käsi-ja rannetuet 9-44 Käsivarsi - ja hartiaortoosit Jalka - ja nilkkatuet Polvituet Lonkkaortoosit Rintaproteesit Kaularangan tuet Selkätuet Ortoosi - ja proteesikomponentit Muovit ja materiaalit Työkalut ja tarvikkeet Testaus, harjoitus ja hoito Myyntiehdot 263 Henkilökunta 264 Camp Scandinavia AB Puh: Ormuspellontie 12 Fax: Helsinki info@camp.fi 3 3

5 4

6 Elements Body

7 Elements Body 6

8 Elements Body Elements Body Elements Body on lycraneuloksesta valmistettu ortoosi, joka on rakennettu useasta kangaskaistaleesta. Ortoosi on valmistettu siten, että se antaa jatkuvaa proprioseptiivista palautetta paineen ja vastuksen muodossa vartalolle ja raajoille. Puvun toiminta perustuu siihen, että se istuu napakasti kehoa vasten antaen paineen tunteen vartalolle ja raajoille ja siten lisää ryhtiä ja stabiliteettia. Lisäämällä asentoaistien herkkyyttä, proprioseptiikkaa - (henkilön kykyä aistia eri raajojen asentoa ja liikettä) voidaan parantaa myös hienomotoriikkaa sekä toiminnallisia suorituksia. Erilaisten materiaalin vahvistuksien avulla voidaan kontrolloida fleksiota, ekstensiota, pronaatiota ja supinaatiota. Käyttöalueet: Cerebral Pares, synnynnäinen aivovamma, synnynnäinen selkäydinvamma, pikkuaivojen rappeuma (ataksia), Atetoosi, Spina Bifida, halvaus, MS, pysyvästi matala tonus, Ehlers-Danlosin syndrooma, yliliikkuvuus - nivelten laksiteetti. Muuta: Ortoosi tilataan ja valmistetaan yksilöllisten mittojen mukaisesti. Ortoosi voidaan tehdä kokovartalo-puvuksi lyhyillä tai pitkillä hihoilla ja lahkeilla ja käsineiksi avoimilla tai suljetuilla sormiosilla. Vahvistukset ja vetoketjut voidaan ommella tuennan tai toiminnallisuuden tarpeen mukaisesti. Puvunmallin päättää terveydenhuollon ammattilainen usein yhdessä lääkärin kanssa. Mittojen ottaminen edellyttä koulutuksen saamista.paras tulos saavutetaan kun ortoosia käytetään vahintään 6 tuntia päivässä. Pukua tulee aluksi käyttää lyhyempia aikoja ja tasaisesti lisätä käyttöaikaa kunnes 6 tuntia päivässä saavutetaan. Pukua ei tule käyttää yli 8-10 tuntia päivässä. HUOM! Elements Body ortoosia ei tule käyttää yöllä.saadaksesi tilauskaavakkeita, artikkeleita ja kliinisiä tutkimustuloksia ota yhteyttä Camp Scandinavian asiakaspalveluun. Tuotenro. Malli EB liivi ilm. hihoja EB liivi lyh.hihat EB liivi pitk. hihat EB Body ilm. hihoja EB Body lyh.hihat EB Body pitk. hihat EB puku ilm. hih./lyh. lahk EB puku ilm. hih./pitk. lahk EB puku lyh. hih/lyh. lahk EB puku lyh. hih/pitk. lahk EB puku pitk. hih/lyh. lahk EB puku pitk. hih/pitk. lahk EB housut lyh. lahkeet EB housut pitk. lahkeet EB lyhyt käsine ilm. sormia EB lyhyt käsine sormilla EB pitkä käsine ilm. sormia EB pitkä käsine sormilla EB hiha Lisävahvistus, pieni Lisävahvistus, suuri muutostyö Muutostyö pienempi Muutostyö suurempi 7

9 Elements Body Omat muistiinpanot 8

10 Käsi- ja rannetuet

11 Käsi- ja rannetuet Vission sormilasta Sormilasta sormien immobilisoimiseksi vamman tai operaation jälkeen sorminivelten ruptuurien ehkäisemiseksi. Lastaa voidaan myös käyttää konservatiivisessa hoidossa, Dupuytrenin kontraktuurassa sekä tiloissa, jotka vaativat sormien tilapäistä immobilisointia. Käyttöalueet: Sormien immobilisoimiseksi vamman tai operaation jälkeen, konservatiivisessa hoidossa, Dupuytren kontraktuurassa sekä tiloissa, jotka vaativat sormien tilapäistä immobilisointia. Mitta: Ranteen ympärys Tuotenro. Malli Vas/Oik Koko Mitta Vission Sormilasta Bilat. Small < 16 cm Vission Sormilasta Bilat. Medium cm Vission Sormilasta Bilat. Large > 19 cm SOF-Stretch lyhyt dynaaminen sormiortoosi Ortoosi avustaa ekstensiota PIP-nivelessä vähentäen nivelen jäykkyyttä ja kontraktuuria. Anatomisesti muotoillut tyynyt jakavat ja vähentävät painetta. Bilateraalisia jousia voidaan taivuttaa vastuksen säätämiseksi sekä tarvittaessa tehdä tilaa mahdolliselle ödeemalle. Lyhyt ortoosi sallii MCP-nivelien täydellisen liikkuvuuden. Käyttöalueet: Fleksiokontraktuurat ja PIP-nivelen jäykkyys. Tuotenro. Väri Koko Mitta Valkoinen X-Small 3,8 cm Valkoinen Small 4,4 cm Valkoinen Medium 5,1 cm Valkoinen Large 5,7 cm Valkoinen X-Large 7 cm Mitta: Volaaripuolelta MCP- ja DIPnivelen väliltä 10 Puh: Fax: Info@camp.fi

12 Käsi- ja rannetuet SOF-Stretch dynaaminen sormiortoosi Ortoosi avustaa ekstensiota PIP-nivelessä vähentäen nivelen jäykkyyttä ja kontraktuuria. Anatomisesti muotoillut tyynyt jakavat ja vähentävät painetta. Bilateraalisia jousia voidaan taivuttaa vastuksen säätämiseksi sekä tarvittaessa tehdä tilaa mahdolliselle ödeemalle. Käyttöalueet: Fleksiokontraktuurat ja PIP-nivelen jäykkyys. Tuotenro. Väri Koko Mitta Valkoinen X-Small 5,1 cm Valkoinen Small 6,4 cm Valkoinen Medium 7,6 cm Valkoinen Large 8,9 cm Valkoinen X-Large 10,2 cm Musta X-Small 5,1 cm Musta Small 6,4 cm Musta Medium 7,6 cm Musta Large 8,9 cm Musta X-Large 10,2 cm Mitta: Volaaripuolelta dist. kämmentaitoksen ja DIP-nivelen väliltä SOF-Stretch dynaaminen spiraaliortoosi Ekstensiolasta (Capener) avustaa ekstensiota PIP-nivelessä vähentäen nivelen jäykkyyttä ja kontraktuuria. Spiraalijouset asettuvat PIP-nivelen molemmille puolille ja säilyttävät näin venytysvoiman samana kaikissa asennoissa. Jouset voidaan löysätä tai kiristää haluttuun vastukseen. Anatomisesti muotoillut tyynyt jakavat ja vähentävät painetta. Käyttöalueet: Fleksiokontraktuurat ja PIP-nivelen jäykkyys. Sopii hyvin kun kontraktuura on enintään 45. Ei luutuneille kontraktuurille. Tuotenro. Väri Koko Mitta Valkoinen Small 6,4 cm Valkoinen Medium 7 cm Valkoinen Large 7,6 cm Valkoinen X-Large 8,3 cm Mitta: Volaaripuolelta dist. kämmentaitoksen ja DIP-nivelen väliltä 11

13 Käsi- ja rannetuet Stax sormiortoosi Immobilisoi DIP-nivelen ekstensioon ja sallii samalla PIP-nivelen täyden liikkuvuuden. Käytetään yleensä ilman pehmustetta ja kiinnitetään keskimmäiseen falangiin itsekiinnittyvällä nauhalla (ostettava erikseen). Tuotenro. Koko Pituus Halkaisija Pakkaus Väri ,28 cm 1,52 cm 12 kpl Valkoinen ,18 cm 1,67 cm 12 kpl Valkoinen ,84 cm 1,87 cm 12 kpl Valkoinen ,28 cm 1,91 cm 12 kpl Valkoinen ,87 cm 1,91 cm 12 kpl Valkoinen ,5 6,09 cm 2,29 cm 12 kpl Valkoinen ,43 cm 2,29 cm 12 kpl Valkoinen ,27 cm 2,54 cm 12 kpl Valkoinen erikokoista sormilastaa muovilaatikossa 30 kpl Valkoinen Buddy strap Kaksoisside, joka pitää kaksi sormea lujasti yhdessä. Tarranauha voidaan leikata halutun mittaiseksi. Tuotenro. Koko Leveys Pituus Pakkaus Yksi koko 1,3 cm 12,7 cm 5 kpl ELEMENTS Peukalotuki Tämä tuote on tarkoitettu lievien ja tilapäisten vaivojen hoitoon, kuten esim. kiputilat, tulehdukset, kulumisvammat. Tuki rajoittaa peukalon tyvinivelen (MCP) liikkuvuutta ja jossain määrin myös ranteen liikkuvuutta. Tuki lämmittää peukaloa. Käyttöalueet: Tilapäisten vaivojen hoitoon, kuten esim. kiputilat, tulehdukset, kulumisvammat. Kontraindikaatiot: Voimakas ödeema, voimakas turvotus. Tuotenro. Väri Vas/Oik Koko Mitta Beige/ Vas/Oik Small < 17 cm Musta Beige/ Musta Vas/Oik Large > 17 cm Mitta: Ranteen ympärys Puh: Fax: Info@camp.fi

14 Käsi- ja rannetuet Vission peukalotuki lastalla Tämä lastallinen peukalotuki tukee peukaloa ja sen ympärillä olevaa aluetta. Tuen sisäpuolella oleva materiaali on rakennettu siten, että se ei paina niveliä tai peukalolihasta. Materiaali on tukevaa ja kulutusta kestävää. Tuki on sisältä pehmeän ja mukavantuntuinen. Peukalo-osaa voidaan säätää. Malli on 13 cm:ä pitkä (lastan kohdalta). Käyttöalueet: Peukalonivelen instabiliteetti (CMC- tai MCP-nivel), inflamaatiot, kulumat, rasituksesta aiheutuvissa ongelmissa sekä reumaan liittyvissä muutoksissa. UUTUUS! Tuotenro. Väri Malli Vas/Oik Koko Mitta Musta Lastalla Vas/Oik XX-Small cm Musta Lastalla Vas/Oik X-Small cm Musta Lastalla Vas/Oik Small cm Musta Lastalla Vas/Oik Medium cm Musta Lastalla Vas/Oik Large cm Musta Lastalla Vas/Oik X-Large cm SELECTION peukalotuki, Soft Mukavantuntuinen ja joustava peukalotuki, joka vähentää rasitusta peukalonivelissä, sekä antaa kevyen tuen. SELECTION peukalotuki Soft on valmistettu modernista, ihoa myötäilevästä materiaalista, joka antaa ihon hengittää sekä tuntuu mukavalta sitä vasten. Lepoasennossa peukalo pysyy neutraaliasennossa rasittamatta lihaksia ja niveliä. Tuki voidaan leikata haluttuun muotoon. Käyttöalueet: Reumasairaudet, rasitusvammojen ehkäisy, peukalonivelen yliojennus, CMC-I artroosin lievitys Tuotenro. Väri Malli Vas/Oik Koko Mitta Musta Soft Vas/Oik X-Small <13 cm Musta Soft Vas/Oik Small cm Musta Soft Vas/Oik Medium cm Musta Soft Vas/Oik Large cm Musta Soft Vas/Oik X-Large >20 cm Beige Soft Vas/Oik X-Small <13 cm Beige Soft Vas/Oik Small cm Beige Soft Vas/Oik Medium cm Beige Soft Vas/Oik Large cm Beige Soft Vas/Oik X-Large >20 cm Mitta: Ranteen ympärys. 13

15 Käsi- ja rannetuet SELECTION peukalotuki, Rigid Mukavantuntuinen ja joustava peukalotuki, joka antaa lisätukea peukalon ympärillä oleviin rakenteisiin. Tuki vähentää rasitusta peukalonivelissä ja antaa lisää tukea niille. Se myös tukee ja suojaa peukalon MCP-niveliä. SELECTION peukalotuki Rigid on valmistettu modernista, ihoa myötäilevästä materiaalista, joka antaa ihon hengittää, sekä tuntuu mukavalta sitä vasten. Lepoasennossa peukalo pysyy neutraaliasennossa rasittamatta lihaksia ja niveliä. Tuki voidaan leikata haluttuun muotoon. Käyttöalueet: Reumasairaudet, rasitusvammojen ehkäisy, peukalonivelen yliojennus, CMC-I artroosin lievitys Mitta: Ranteen ympärys Tuotenro. Väri Malli Vas/Oik Koko Mitta Musta Rigid Vas/Oik X-Small <13 cm Musta Rigid Vas/Oik Small cm Musta Rigid Vas/Oik Medium 15-17cm Musta Rigid Vas/Oik Large cm Musta Rigid Vas/Oik X-Large >20 cm Beige Rigid Vas/Oik X-Small <13 cm Beige Rigid Vas/Oik Small cm Beige Rigid Vas/Oik Medium cm Beige Rigid Vas/Oik Large cm Beige Rigid Vas/Oik X-Large >20 cm Peukalotuki, lyhyt Neopreenista valmistettu pehmeä ja elastinen peukalotuki, joka suojaa ja vähentää peukalon rasitusta sekä lämmittää. Tukea on saatavana kahta pituutta. Levossa peukalo pysyy perusasennossa kuormittamatta lihaksia tai jänteen kiinnitysalueita. Voidaan leikata haluttuun muotoon. Käyttöalueet: Reumatologiset sairaudet, rasituksen vähentäminen, peukalon ja ranteen yliliikkuvuus. Tuotenro. Väri Malli Vas/Oik Koko Mitta Beige Lyhyt Vas/Oik Small <17 cm Beige Lyhyt Vas/Oik Large >17cm Sininen Lyhyt Vas/Oik Small <17 cm Sininen Lyhyt Vas/Oik Large >17 cm Mitta: Ranteen ympärys 14 Puh: Fax:

16 Käsi- ja rannetuet Peukalotuki, pitkä Neopreenista valmistettu pehmeä ja elastinen peukalotuki, joka suojaa ja vähentää peukalon rasitusta sekä lämmittää. Tukea on saatavana kahta pituutta. Tämä malli tukee rannetta kevyesti. Levossa peukalo pysyy perusasennossa kuormittamatta lihaksia tai jänteen kiinnitysalueita. Voidaan leikata haluttuun muotoon. Käyttöalueet: Reumatologiset sairaudet, rasituksen vähentäminen, peukalon ja ranteen yliliikkuvuus. Tuotenro. Väri Malli Vas/Oik Koko Beige Pitkä Vas/Oik Yksi koko Sininen Pitkä Vas/Oik Yksi koko Basic peukalotuki, lyhyt ja pitkä Tuki, jonka muovilastat tukevat peukaloa ja ympärillä olevia kudoksia. Materiaali on leikattu viistoon parhaan istuvuuden ja elastisuuden saavuttamiseksi. Peukalon ympärys on avoin ja säädettävissä. Pitkä malli on 2 cm lyhyttä mallia pidempi ja tukee näin rannetta. Lisätukea haluttaessa voidaan tuen kanssa käyttää erillisiä rannenauhoja tai Käyttöalueet: Käytetään posttraumaattisesti, reumatologisissa sairauksissa, instabiliteetissa ja keventämään kuormitusta. Tuotenro. Väri Malli Vas/Oik Koko Mitta Sininen Lyhyt Vas/Oik X-Small <12 cm Sininen Lyhyt Vas/Oik Small cm Sininen Lyhyt Vas/Oik Medium cm Sininen Lyhyt Vas/Oik Large cm Sininen Lyhyt Vas/Oik X-Large cm Sininen Pitkä Vas/Oik X-Small <12 cm Sininen Pitkä Vas/Oik Small cm Sininen Pitkä Vas/Oik Medium cm Sininen Pitkä Vas/Oik Large cm Sininen Pitkä Vas/Oik X-Large cm Mitta: Ranteen ympärys Tee Pee peukalotuki TeePee peukalotuessa on kolme muotoiltavaa alumiinilastaa (sentraalinen, dorsaalinen ja palmaarinen). Se antaa stabiilin tuen peukalolle. Tuki on valmistettu perforoidusta ja ilmavasta mokkajäljitelmästä ja siinä on hengittävä vuori. Käyttöalueet: Posttraumaattinen käyttö, reumatologiset sairaudet ja instabiliteetti. Tuotenro. Väri Vas/Oik Koko Mitta Musta Bilat. X-Small <9 cm Musta Bilat. Small 9-10 cm Musta Bilat. Medium 10-11,5 cm Musta Bilat. Large 11,5-13 cm Musta Bilat. X-Large >13 cm Mitta: Pituus ranteesta peukalon IP-niveleen 15

17 Käsi- ja rannetuet CMC peukalotuki CMC peukalotuki on tarkoitettu antamaan tukea CMC-nivelelle instabiliteetissä ja kulumisesta aiheutuneisiin vammoihin. Pehmustettu lasta yhdessä joustavan kiinnitysnauhan kanssa antaa peukalon tyveen tarvittavan kompression ja auttaa stabiloimaan CMC-niveltä. Käyttöalueet: Posttraumaattinen käyttö, reumatologiset sairaudet ja instabiliteetti. Tuotenro. Väri Vas/Oik Koko Mitta Musta Vas/Oik X-Small <14 cm Musta Vas/Oik Small 14-15,5 cm Musta Vas/Oik Medium 15,5-17,5 cm Musta Vas/Oik Large 17,5-19,5 cm Musta Vas/Oik X-Large >19,5 cm Mitta: Ranteen ympärys CMCcare peukalo-ortoosi Peukalo-ortoosi tukee peukalon CMC-niveltä ja pitäämetakarpaalinivelen toiminnallisessa asennossa siten, että puristusote-mahdollisuus säilyy.ortoosissa on sisäänrakennetut muotoiltavat alumiinilastat sekä säädettävä tarranauhakiinnitys. Anatominen muotoilu sekä viistoon leikatut reunat tekevät ortoosista hyvin istuvan sekä mukavantuntuisen. Ortoosi ei estä ranteen ja käden liikkumista. UUTUUS! Käyttöalueet: Peukalonivelen osteoartriitti, peukalon instabiliteetti, postoperatiivisesti CMC-1-nivelen artroosileikkauksen jälkeen. Mitta: MCP-nivelen ympärysmitta. Tuotenro. Väri Vas/Oik Koko Mitta Harmaa Vas/Oik Small 16-19,5 cm Harmaa Vas/Oik Medium 19,5-22,5 cm Harmaa Vas/Oik Large 22,5-26 cm Peukalotuki Rigid Airmed Peukalotuki, joka on tarkoitettu peukalon MCP-nivelen posttraumaattiseen immobilisointiin. Ortoosi antaa tukea sekä lievittää rasitusta trapetzio-metacarpalnivelessä. Tuki auttaa rajoittamaan liikkeitä, jotka voisivat vahingoittaa tai aiheuttaa kipua peukalossa. Tuessa on sisäänommellut metallilastat, joita voidaan muotoilla tarvittaessa. Ortoosi on pehmeän ja mukavan tuntuinen. Materiaali on rei itetty ilmankierron lisäämiseksi. Käyttöalueet: Peukalon MCP-nivelen posttraumaattinen immobilisointi, karpaalikanavasyndrooma sekä jännetupintulehdus. Mitta: Ranteen ympärys. Tuotenro. Väri Vas/Oik Koko Mitta Beige Bilat. Small cm Beige Bilat. Large cm Harmaa Bilat. Small cm Harmaa Bilat. Large cm 16 Puh: Fax:

18 Käsi- ja rannetuet Sporlastic peukalotuki Muovista valmistettu, stabiili peukalotuki, jonka tehtävänä on immobilisoida peukalo toiminnalliseen asentoon. Ortoosin kiinnittävä tarranauha on joustava. Mukana tulee high-tech-kuidusta valmistettu vuorikangas, joka imee kosteuden ja toimii pehmusteena. Käyttöalueet: Käytetään posttraumaattisesti, post-operatiivisesti ja instabiliteetissa. Tuotenro. Väri Vas/Oik Koko Mitta Beige Vas/Oik Small <17 cm Beige Vas/Oik Medium cm Beige Vas/Oik Large >19 cm Sisäkäsine Bilat. Small Sisäkäsine Bilat. Medium Sisäkäsine Bilat. Large Mitta: Ranteen ympärys 17

19 Käsi- ja rannetuet SELECTION Lasten peukalotuki Pehmeä ja mukavantuntuinen peukalotuki lapsille. SELECTION materiaali on ohutta ja joustavaa sekä se antaa ihon hengittää. Tuki on tarkoitettu parantamaan peukalon toiminnallista asentoa sekä helpottamaan tulehduksista ja reumasairauksista aiheutuvaa kipua. Sitä voidaan myös käyttää lievittämään spastisuutta käden ja ranteen neurologisissa oireissa. Peukalo-osaa voidaan säätää ja reunoja muotoilla tarvittaessa. Käyttöalueet: Plexus brachialis vaurioista johtuvat (Erbin pareesi) käden alueen virheasennot, Cerebral Paresista aiheutuva spastisuus, artrogrypoosi, reumasairaudet. Mitta: Mitta 1: Ranteen ympärys Mitta 2: Kämmenen taitoskohdan leveys Tuotenro. Väri Vas/Oik Koko Mitta 1 Mitta Musta Vas/Oik XX-Small 8,5-11,5 cm 5-6 cm Musta Vas/Oik X-Small 10-12,5 cm 6-7 cm Musta Vas/Oik Small 11,5-14 cm 7-8 cm Musta Vas/Oik Medium 12-15,5 cm 8-9 cm Musta Vas/Oik Large 14-16,5 cm 8-9 cm ELEMENTS Rannetuki Tämä tuote on tarkoitettu lievien ja tilapäisten vaivojen hoitoon, kuten esim, kiputilat, tulehdukset, kulumisvammat. Tuki rajoittaa ranteen liikkuvuutta tuen sisällä olevan alumiinilastan avulla. Tuki myös lämmittää rannetta Käyttöalueet: Tilapäisten vaivojen hoitoon, kuten esim, kiputilat, tulehdukset, kulumisvammat. Kontraindikaatiot: Voimakas ödeema, voimakas turvotus. Tuotenro. Väri Vas/Oik Koko Mitta Beige/Musta Vas/Oik Small cm Beige/Musta Vas/Oik Medium cm Beige/Musta Vas/Oik Large cm Beige/Musta Vas/Oik X-Large cm Mitta: Mittaa ranteen ympärysmitta Puh: Fax: Info@camp.fi

20 Käsi- ja rannetuet ELEMENTS Bromsa Rannetuki ELEMENTS Bromsa rannetuen tehtävä on estää rannenivelen dorsaalifleksiota kivun lievittämiseksi esim. tenniskyynärpään yhteydessä. Tuessa on pehmeät muovilastat käden selkäpuolella. Käyttöalueet: Estää rannenivelen dorsaalifleksiota kivun lievittämiseksi esim. tenniskyynärpään yhteydessä. Tuotenro. Väri Vas/Oik Koko Mitta Beige/Musta Vas/Oik Small cm Beige/Musta Vas/Oik Medium cm Beige/Musta Vas/Oik Large cm Beige/Musta Vas/Oik X-Large cm Mitta: Ranteen ympärys. 19

21 Käsi- ja rannetuet Vission rannetuki, lyhyt Hieman lyhyempi rannetuki, joka on valmistettu kulutusta kestävästä resorimateriaalista. Tuki on sisältä pehmeän ja mukavantuntuinen. Mallin saa täysin avoimeksi, mikä helpottaa tuen pukemista ja riisumista. Tuki on anatomisesti muotoiltu kämmenen, rystysten ja peukalon muotoihin sopivaksi. Tässä mallissa ei ole volaarilastaa. Peukalo-osaa voidaan säätää. Malli on 13,5 cm:ä pitkä. UUTUUS! Käyttöalueet: Tukee ja lievittää rasitusta vamman ja leikkauksen jälkeen, kipsinpoiston jälkeen, yliliikkuvuudessa, reumasairauksissa, kroonisissa kiputiloissa, nivelkulumissa tai ylirasitustiloissa. Voidaan myös käyttää enneltaehkäisevässä tarkoituksessa kun liikeet monotonisia tai voimaa vaativia. Mitta: Ranteen ympärys Tuotenro. Väri Malli Vas/Oik Koko Mitta Musta Lyhyt ilman lastaa Vas/Oik XX-Small cm Musta Lyhyt ilman lastaa Vas/Oik X-Small cm Musta Lyhyt ilman lastaa Vas/Oik Small cm Musta Lyhyt ilman lastaa Vas/Oik Medium cm Musta Lyhyt ilman lastaa Vas/Oik Large cm Musta Lyhyt ilman lastaa Vas/Oik X-Large cm 20 Puh: Fax:

22 Käsi- ja rannetuet Vission rannetuki lastalla Standardi mittainen rannetuki, joka on valmistettu kulutusta kestävästä resorimateriaalista. Tuki on sisältä pehmeän ja mukavantuntuinen. Mallin saa täysin avoimeksi, mikä helpottaa tuen pukemista ja riisumista. Tuki on anatomisesti muotoiltu kämmenen, rystysten ja peukalon muotoihin sopivaksi. Tuki antaa tasaisen tuen ja siinä on muotoiltava volaarinen muovilasta. Peukalo-osaa voidaan säätää. Malli on 19 cm:ä pitkä. UUTUUS! Käyttöalueet: Inflamaatiot, työstä aiheutuva ylirasitus sekä reumaan tai rappeumaan liittyvät muutokset. Tuotenro. Väri Malli Vas/Oik Koko Mitta Musta Lastalla Vas/Oik XX-Small cm Musta Lastalla Vas/Oik X-Small cm Musta Lastalla Vas/Oik Small cm Musta Lastalla Vas/Oik Medium cm Musta Lastalla Vas/Oik Large cm Musta Lastalla Vas/Oik X-Large cm Mitta: Ranteen ympärys 21

23 Käsi- ja rannetuet SELECTION rannetuki, Soft Mukavantuntuinen ja joustava rannetuki, joka on valmistettu modernista, ihoa myötäilevästä materiaalista. Materiaali antaa ihon hengittää, sekä tuntuu mukavalta sitä vasten. SELECTION Soft rannetuessa on muotoiltu muovinen tukilasta volaaripuolella ja joustavampi suora muovilasta dorsaalipuolella. Tukilastat voidaan irrottaa. Kaksiosainen kiinnitys tekee tuen avaamisen ja sulkemisen helpoksi yhdellä kädellä. Peukalonauhaa voidaan säätää. Materiaalia voi muotoilla saksilla parhaan istuuvuden saavuttamiseksi. Käyttöalueet: Kun rannetta tarvitsee suojata rasitukselta esimerkiksi tulehduksissa, työssä aiheutuvissa rasitusvammoissa sekä reumaattisissa tai kulumaan liittyvissä muutoksissa. Muuta: Tämä mallin pituus on 17 cm. Mitta: Ranteen ympärys Tuotenro. Väri Malli Vas/Oik Koko Mitta Musta Soft Vas/Oik X-Small < 11 cm Musta Soft Vas/Oik Small cm Musta Soft Vas/Oik Medium cm Musta Soft Vas/Oik Large cm Musta Soft Vas/Oik X-Large cm Musta Soft Vas/Oik XX-Large Beige Soft Vas/Oik X-Small < 11 cm Beige Soft Vas/Oik Small cm Beige Soft Vas/Oik Medium cm Beige Soft Vas/Oik Large cm Beige Soft Vas/Oik X-Large cm Beige Soft Vas/Oik XX-Large Muovilasta Yksi koko dorsaali Musta Lisänauhat Beige Lisänauhat 22 Puh: Fax:

24 Käsi- ja rannetuet SELECTION peukalorannetuki, Rigid Mukavantuntuinen ja joustava rannetuki, joka on valmistettu modernista, ihoa myötäilevästä materiaalista. Materiaali antaa ihon hengittää, sekä tuntuu mukavalta sitä vasten. Peukalo-osa antaa tukevan materiaalinsa ansiosta hyvän tuen peukalolle, sekä pitää sen neutraalissa asennossa. SELECTION Rigid peukalorannetuessa on muotoiltu muovinen tukilasta volaaripuolella ja joustavampi suora muovilasta dorsaalipuolella. Tukilastat voidaan irrottaa. Kaksioisainen kiinnitys tekee tuen avaamisen ja sulkemisen helpoksi yhdellä kädellä. Peukalo-osaa voidaan säätää. Materiaalia voi muotoilla saksilla parhaan istuuvuden saavuttamiseksi. Käyttöalueet: Kun rannetta ja peukaloa tarvitsee suojata rasitukselta esimerkiksi tulehduksissa, työssä aiheutuvissa rasitusvammoissa sekä reumaattisissa tai kulumaan liittyvissä muutoksissa. Muuta: Tämä mallin pituus on 17 cm. Tuotenro. Väri Malli Vas/Oik Koko Mitta Musta Rigid Vas/Oik X-Small < 11 cm Musta Rigid Vas/Oik Small cm Musta Rigid Vas/Oik Medium cm Musta Rigid Vas/Oik Large cm Musta Rigid Vas/Oik X-Large cm Musta Rigid Vas/Oik XX-Large cm Musta Lisänauhat Yksi koko Muovilasta dorsaali Yksi koko Mitta: Ranteen ympärys SELECTION Open Wrist Stabiili ja helppokäyttöinen rannetuki miellyttävästä SELECTION materiaalista. Tuessa on muotoiltu muovilasta volaaripuolella ja suora muovilasta dorsaali puolella. Siinä on ranteen ympäri kierrettävä stabiili kiinnitysnauha, joka on helppo sulkea ja avata yhdellä kädellä. SELECTION Open Wrist on tarkoitettu käytettäväksi kun halutaan lieventää rasitusta ranteessa. Käyttöalueet: Tulehduksissa, työssä aiheutuvissa rasitusvammoissa sekä reumaattisissa tai kulumaan liittyvissä muutoksissa. Tuotenro. Väri Vas/Oik Koko Mitta Musta Vas/Oik X-Small < 11 cm Musta Vas/Oik Small cm Musta Vas/Oik Medium cm Musta Vas/Oik Large cm Musta Vas/Oik X-Large cm Muovilasta dorsaali Mitta: Ranteen ympärys 23

25 Käsi- ja rannetuet SELECTION rannetuki, lyhyt musta Mukavantuntuinen ja joustava rannetuki ilman lastaa. Tuki on valmistettu modernista, ihoa myötäilevästä materiaalista, joka antaa ihon hengittää, sekä tuntuu mukavalta sitä vasten. Tämä rannetuki, joka on lyhyempi kuin SELECTION Soft ja Rigid mallit, tukee rannetta ja antaa kevyen kompression estämättä kuitenkaan sen liikkuvuutta. Nyörillinen kiinnitys tekee tuen avaamisen ja sulkemisen helpoksi yhdellä kädellä. Peukalonauhaa voidaan säätää. Materiaalia voi muotoilla saksilla parhaan istuuvuden saavuttamiseksi. Lisänauha voidaan ostaa erikseen. Mitta: Ranteen ympärys Käyttöalueet: Tukee ja vähentää rasitusta ranteessa vamman ja operaation jälkeen, kroonisissa kiputiloissa, nivelkulumissa tai ylirasituksessa. Ganglio leikkauksen jälkeen ja kun ranteeseen tarvitaan kompressiota. Ehlers-Danlos syndroomaan liittyvät yliliikkuvat nivelet. Tukea voidaan myös käyttää ennaltaehkäisevästi kun ranteeseen kohdistuu raskaita ja monotonisia liikkeitä. Tuotenro. Väri Malli Vas/Oik Koko Mitta Musta Lyhyt, ilman lastaa Vas/Oik X-Small < 11 cm Musta Lyhyt, ilman lastaa Vas/Oik Small cm Musta Lyhyt, ilman lastaa Vas/Oik Medium cm Musta Lyhyt, ilman lastaa Vas/Oik Large cm Musta Lyhyt, ilman lastaa Vas/Oik X-Large cm Musta Lisänauhat 24 Puh: Fax:

26 Käsi- ja rannetuet SELECTION rannetuki, lyhyt beige Mukavantuntuinen ja joustava rannetuki ilman lastaa. Tuki on valmistettu modernista, ihoa myötäilevästä materiaalista, joka antaa ihon hengittää, sekä tuntuu mukavalta sitä vasten. Tämä rannetuki, joka on lyhyempi kuin SELECTION Soft ja Rigid mallit, tukee rannetta ja antaa kevyen kompression estämättä kuitenkaan sen liikkuvuutta. Nyörillinen kiinnitys tekee tuen avaamisen ja sulkemisen helpoksi yhdellä kädellä. Peukalonauhaa voidaan säätää. Materiaalia voi muotoilla saksilla parhaan istuuvuden saavuttamiseksi. Lisänauha voidaan ostaa erikseen. Käyttöalueet: Tukee ja vähentää rasitusta ranteessa vamman ja operaation jälkeen, kroonisissa kiputiloissa, nivelkulumissa tai ylirasituksessa. Ganglio leikkauksen jälkeen ja kun ranteeseen tarvitaan kompressiota. Ehlers-Danlos syndroomaan liittyvät yliliikkuvat nivelet. Tukea voidaan myös käyttää ennaltaehkäisevästi kun ranteeseen kohdistuu raskaita ja monotonisia liikkeitä. Mitta: Ranteen ympärys Tuotenro. Väri Malli Vas/Oik Koko Mitta Beige Lyhyt, ilman lastaa Vas/Oik X-Small < 11 cm Beige Lyhyt, ilman lastaa Vas/Oik Small cm Beige Lyhyt, ilman lastaa Vas/Oik Medium cm Beige Lyhyt, ilman lastaa Vas/Oik Large cm Beige Lyhyt, ilman lastaa Vas/Oik X-Large cm Beige Lisänauhat 25

27 Käsi- ja rannetuet SELECTION Lasten rannetuki Pehmeä ja mukavantuntuinen rannetuki lapsille. Tässä stabiilissa ortoosissa on alumiinilasta volaaripuolella sekä kaksi kiinnitysnauhaa helppoon ja asteettomaan kiinnitykseen. SELECTION materiaali on ohutta ja joustavaa sekä se antaa ihon hengittää. Peukalo-osaa voidaan säätää ja reunat ovat pehmeän tuntuisia. Väritys on suunniteltu lapsille houkuttelevaksi. Käyttöalueet: Reumaattiset ongelmat. Neurologiset vammat, missä ranne tarvitsee lisätukea ja/tai sen asentoa tarvitsee korjata. Kipsauksen jälkihoitona. Tulehduksissa. Mitta 1: Ranteen ympärys Mitta 2: Kämmenen taitoskohdan leveys Mitta 3: Pituus Tuotenro. Väri Vas/Oik Koko Mitta 1 Mitta 2 Mitta Musta Vas/Oik XX-Small 8,5-11 cm 5-6 cm 11 cm Musta Vas/Oik X-Small 10-12,5 cm 6-7 cm 13,5 cm Musta Vas/Oik Small 11,5-14 cm 7-8 cm 14,5 cm Musta Vas/Oik Medium 12-15,5 cm 8-9 cm 17 cm Musta Vas/Oik Large 14-16,5 cm 8-9 cm 17,5 cm CS-lasta Volaarinen keskikova muovilasta, joka sopii hyvin useimpiin ranneortooseihin. Muovilasta auttaa rannetta pysymään toiminnallisessa tilassa. Muotoilu sallii thenarlihaksiston täyden liikkuvuuden. Tuotenro. Väri Vas/Oik Koko Mitta Pakkaus Sininen Bilat. Yksi koko 22x168 mm 10 Basic lisänauhat Erilliset lisänauhat Basic rannetuille ja sekä peukalotuille ja Kaksi leveyttä. Tuotenro. Väri Koko Leveys Sininen Small 5 cm Sininen Large 7,5 cm 26 Puh: Fax: Info@camp.fi

28 Käsi- ja rannetuet Basic rannetuki, lyhyt ja pitkä Yksinkertainen, lyhyenä ja pitkänä mallina saatava tarrakiinnitteinen rannetuki, tukee ja istuu hyvin. Tuet saa kokonaan auki, mikä helpottaa pukemista ja riisumista. Volaaripuolella on irrotettava ja muotoiltava alumiinilasta. Perusmallin tarrakiinnityksen ansiosta koon valinta on joustavampaa. Lyhyeen malliin saa lisätukea erillisillä rannenauhoilla tai Pitkässä mallissa on jo valmiiksi laitettuna elastinen rannenauha. Käyttöalueet: Käytetään posttraumaattisesti, reumatologisissa sairauksissa, instabiliteetissa ja keventämään kuormitusta. Tuotenro. Väri Malli Vas/Oik Koko Mitta Sininen Lyhyt Vas/Oik X-Small <12 cm Sininen Lyhyt Vas/Oik Small cm Sininen Lyhyt Vas/Oik Medium cm Sininen Lyhyt Vas/Oik Large cm Sininen Lyhyt Vas/Oik X-Large cm Sininen Pitkä Vas/Oik X-Small <12 cm Sininen Pitkä Vas/Oik Small cm Sininen Pitkä Vas/Oik Medium cm Sininen Pitkä Vas/Oik Large cm Sininen Pitkä Vas/Oik X-Large cm Mitta: Ranteen ympärys Basic rannetuki Rannetuki, jossa on integroitu nauha, joka antaa hyvää lisätukea ranteelle. Tuen proksimaalisen nauhan kiinnityspinta on leveä, mikä antaa koon valinnalle joustavuutta sekä helpottaa tuen pukemista ja riisumista. Avoin malli myös helpottaa tuen pukemista ja riisumista. Volaaripuolella on irrotettava ja muotoiltava alumiinilasta. Hieman korkeampi pikkusormen puoli tukee ulnaarisesti. Käyttöalueet: Käytetään posttraumaattisesti, reumatologisissa sairauksissa, instabiliteetissa ja keventämään kuormitusta. Tuotenro. Väri Vas/Oik Koko Mitta Sininen Vas/Oik X-Small < 12 cm Sininen Vas/Oik Small cm Sininen Vas/Oik Medium cm Sininen Vas/Oik Large cm Sininen Vas/Oik X-Large cm Mitta: Ranteen ympärys Kevyt rannetuki Neopreenista valmistettu tuki lämmittää ja tukee rannetta. Tuki pujotetaan peukalon läpi ja kierretään kämmenselän puolelta ranteen ympäri. Voidaan leikata haluttuun muotoon. Käyttöalueet: Käytetään reumatologisissa sairauksissa ja keventämään kuormitusta. Tuotenro. Väri Vas/Oik Koko Sininen Bilat. Yksi koko 27

29 Käsi- ja rannetuet Bromsa rannetuki Tuki, jossa on dorsaalipuolella kaksi joustavaa muovilastaa. Lastat ja leveä kiinnitysnauha rajoittavat ranteen dorsaalifleksiota. Stabiliteettia säädetään yksinkertaisesti käyttämällä joko yhtä tai kumpaakin lastaa tai asettamalla kiinnitysnauha enemmän proksimaalisesti tai distaalisesti. Volaaripuolella ei ole lastaa, mikä helpottaa muita käden toimintoja. Käyttöalueet: Käytetään keventämään ekstensoreiden kuormitusta ja lateraalissa epikondyliitissä. Tuotenro. Väri Vas/Oik Koko Mitta Sininen Vas/Oik Small cm Sininen Vas/Oik Medium cm Sininen Vas/Oik Large cm Sininen Vas/Oik X-Large cm Mitta: Ranteen ympärys Elcross Carpus Flexi rannetuki Yksi suosituimmista tuista reumapotilaille. Vuorattu iholle miellyttävällä puuvillalla. Nyöritys helpottaa tuen kiinnitystä ja säätämistä. Sopii hyvin potilaille, joilla käden toiminnot ovat heikot. Tuen istuvuutta voidaan säätää ja se sopii näin sekä leveille että kapeille kyynärvarsille. Irrotettava ja muotoiltava alumiinilasta. Käyttöalueet: Käytetään reumatologisissa sairauksissa ja vähentämään rasitusta. Tuotenro. Väri Vas/Oik Koko Mitta Sininen Vas/Oik Small cm Sininen Vas/Oik Medium cm Sininen Vas/Oik Large cm Sininen Vas/Oik X-Large cm Mitta: Ranteen ympärys Bisca rannetuki Tämä malli sopii erityisesti reumaatikoille. Tuki on vuorattu iholle miellyttävällä puuvillamateriaalilla. Tuen integroitu nauha yhdessä irrotettavien ja muotoiltavien alumiinilastojen kanssa tukevat hyvin. Käyttöalueet: Käytetään reumatologisissa sairauksissa ja vähentämään rasitusta. Tuotenro. Väri Vas/Oik Koko Mitta Sininen Vas/Oik Small cm Sininen Vas/Oik Medium cm Sininen Vas/Oik Large 17-20cm Mitta: Ranteen ympärys 28 Puh: Fax:

30 Käsi- ja rannetuet Wrist Lacer, lyhyt malli Erittäin stabiili rannetuki, jossa on muotoiltavat alumiinilastat sekä volaari- että dorsaalipuolella. Tuki tukee myös kyynärluuta. Valmistettu kestävästä mokkajäljitelmästä ja vuorattu hengittävällä materiaalilla. Säädettävä peukalonauha. Nyöritys helpottaa tuen kiinnitystä ja säätämistä. Se on helppo avata ja sulkea yhdellä kädellä. Volaaripuolen pehmuste lisää käyttömukavuutta. Tukea on saatavana kahta väriä. Käyttöalueet: Käytetään posttraumaattisesti, post-operatiivisesti, reumatologisissa sairauksissa ja spastisiteetissa. Muuta: Tämä malli on 20 cm pitkä. Tuotenro. Väri Malli Vas/Oik Koko Mitta Beige Lyhyt Vas/Oik X-Small cm Beige Lyhyt Vas/Oik Small cm Beige Lyhyt Vas/Oik Medium cm Beige Lyhyt Vas/Oik Large cm Beige Lyhyt Vas/Oik X-Large cm Musta Lyhyt Vas/Oik X-Small cm Musta Lyhyt Vas/Oik Small cm Musta Lyhyt Vas/Oik Medium cm Musta Lyhyt Vas/Oik Large cm Musta Lyhyt Vas/Oik X-Large cm Mitta: Ranteen ympärys Wrist Lacer, pitkä malli Erittäin stabiili rannetuki, jossa on muotoiltavat alumiinilastat sekä volaari- että dorsaalipuolella. Tuki tukee myös kyynärluuta. Valmistettu kestävästä mokkajäljitelmästä ja vuorattu hengittävällä materiaalilla. Säädettävä peukalonauha. Nyöritys helpottaa tuen kiinnitystä ja säätämistä. Se on helppo avata ja sulkea yhdellä kädellä. Volaaripuolen pehmuste lisää käyttömukavuutta. Tukea on saatavana kahta väriä. Käyttöalueet: Käytetään posttraumaattisesti, post-operatiivisesti, reumatologisissa sairauksissa ja spastisiteetissa. Muuta: Tämä malli on 26 cm pitkä. Tuotenro. Väri Malli Vas/Oik Koko Mitta Beige Pitkä Vas/Oik Small cm Beige Pitkä Vas/Oik Medium cm Beige Pitkä Vas/Oik Large cm Beige Pitkä Vas/Oik X-Large cm Musta Pitkä Vas/Oik Small cm Musta Pitkä Vas/Oik Medium cm Musta Pitkä Vas/Oik Large cm Musta Pitkä Vas/Oik X-Large cm Mitta: Ranteen ympärys 29

31 Käsi- ja rannetuet UUTUUS! Wrist Lacer II Erittäin stabiili rannetuki, jossa on muotoiltavat ja irrotettvat alumiinilastat dorsaalija volaaripuolella. Tuen sisäpuolella distaalin nyörityksen kohdalla oleva pehmuste suojaa peukalontyvniveliä. Tuki on valmistettu kulutusta kestävästä mokkamateriaalista, jonka vuoraus on ilmava. Ainutlaatuinen kiinnityssysteemi tukee rannetta tasaisesti kaikkien neljän nauhan avulla. Kompressiota voidaan helposti säätää sopivaksi henkilöille, joiden kyynärvarsi ja ranne ovat epätavallisessa asennossa. Nyöritys on helppo avata ja sulkea yhdellä kädellä. Peukalo-osaa voidaan säätää. Käyttöalueet: Karpaalikanavasyndrooma, posttraumaattisesti ja postoperatiivisesti. Mitta: Ranteen ympärysmitta. Tuotenro. Väri Malli Vas/Oik Koko Mitta Musta Wrist Lacer II Vas/Oik XX-Small <12 cm Musta Wrist Lacer II Vas/Oik X-Small cm Musta Wrist Lacer II Vas/Oik Small cm Musta Wrist Lacer II Vas/Oik Medium cm Musta Wrist Lacer II Vas/Oik Large cm Musta Wrist Lacer II Vas/Oik X-Large cm Musta Wrist Lacer II Vas/Oik XX-Large cm 30 Puh: Fax:

32 Käsi- ja rannetuet V-Strap, lyhyt malli V-Strap muistuttaa MedSpec Wrist Laceria, mutta siinä on erilainen kiinnityssysteemi ja se on erimuotoinen kuin Wrist Lacer. Tukea voi tilata myös lasten koossa (lyhyt malli). Tuki myötäilee käden muotoja ja sopii hyvin myös leveään käteen. Patentoitu, V:n muotoinen kiinnitys pitää kiinnitysnauhat paikallaan kiinnitysrenkaissa tukea puettaessa ja riisuttaessa. Käyttöalueet: Käytetään posttraumaattisesti, post-operatiivisesti, reumatologisissa sairauksissa ja spastisiteetissa. Muuta: Tämä malli on 20 cm pitkä. Tuotenro. Väri Malli Vas/Oik Koko Mitta Musta Lyhyt Vas/Oik XX-Small <12 cm Musta Lyhyt Vas/Oik X-Small cm Musta Lyhyt Vas/Oik Small cm Musta Lyhyt Vas/Oik Medium cm Musta Lyhyt Vas/Oik Large cm Musta Lyhyt Vas/Oik X-Large cm Musta Lyhyt Vas/Oik XX-Large cm Mitta: Ranteen ympärys V-Strap, pitkä malli V-Strap muistuttaa Wrist Laceria, mutta siinä on erilainen kiinnityssysteemi ja se on erimuotoinen kuin Wrist Lacer. Tuki myötäilee käden muotoja ja sopii hyvin myös leveään käteen. Patentoitu, V:n muotoinen kiinnitys pitää kiinnitysnauhat paikallaan kiinnitysrenkaissa tukea puettaessa ja riisuttaessa. Käyttöalueet: Käytetään posttraumaattisesti, post-operatiivisesti, reumatologisissa sairauksissa ja spastisiteetissa. Muuta: Tämä malli on 26 cm pitkä. Tuotenro. Väri Malli Vas/Oik Koko Mitta Musta Pitkä Vas/Oik Small cm Musta Pitkä Vas/Oik Medium cm Musta Pitkä Vas/Oik Large cm Musta Pitkä Vas/Oik X-Large cm Mitta: Ranteen ympärys 31

33 Käsi- ja rannetuet Tripod Wrist Lacer Erittäin tukeva rannetuki, jossa on sama hyvä istuvuus ja toiminnallisuus kuin Wrist Lacerissa. Tripodissa on kolme muotoiltavaa alumiinista tukilastaa, jotka ovat sijoitettu ulnaarisesti, plantaarisesti ja dorsaalisesti. Lastat toimivat vuorovaikutuksellisesti estäen radial-ulnaarisia virheasentoja, sekä rajoittaen ranteen fleksiota. Ulnaarinen lasta yhdessä kaksinkertaisen nyöritysjärjestelmän kanssa estävät radial-ulnaarisia virheasentoja. Aivan kuten Wrist Lacerissa peukalon liikkuvuus on vapaa myös Tripodissa. Ortoosin nyöritysjärjestelmä tekee sulkemisen ja avaamisen helpoksi yhdellä kädellä. Käyttöalueet: Posttraumaattinen, postoperatiivinen, radial-ulnaarisia virheasentoja, karpaalikanavasyndrooma, reumatologisissa sairauksissa ja spastisiteetissa. Mitta: Ranteen ympärys Tuotenro. Väri Malli Vas/Oik Koko Mitta Musta Lyhyt Vas/Oik X-Small cm Musta Lyhyt Vas/Oik Small cm Musta Lyhyt Vas/Oik Medium cm Musta Lyhyt Vas/Oik Large cm Musta Lyhyt Vas/Oik X-Large cm Vission CTS Vission CTS on yölasta, joka on tarkoitettu lieventämään/estämään yöllistä karpaalikanavasyndroomasta aiheutuvaa käsien puutumista. Käyttöalueet: Karpaalikanavasyndrooma. Muuta: Lisänauhat voidaan ostaa erikseen. Mitta 1: Kämmenen ympärys Mitta 2: Kyynärvarren ympärys Tuotenro. Malli Vas/Oik Koko Mitta 1 Mitta Vission CTS Vas/Oik Small <20 cm <23 cm Vission CTS Vas/Oik Large >20 cm >23 cm Lisänauhat CTS-lepo-ortoosi Yölasta, joka on valmistettu ohuesta, perforoidusta Kydex-muovista. Immobilisoi ranteen. Tarkoitettu potilaille, joilla on karpaalikanavasyndroomasta johtuvaa yöllistä puutumista ja turvotusta käsissä. Käyttöalueet: Karpaalikanavasyndrooma. Muuta: Tukeen voidaan ostaa erilliset kiinnitysnauhat. Nauhat löydät Muovit ja materaalit osiosta, tuotenro Tuotenro. Väri Vas/Oik Koko Mitta 1 Mitta Vaal.sin. Vas/Oik Small <20 cm <23 cm Vaal.sin. Vas/Oik Large >20 cm >23 cm Mitta 1: Kämmenen ympärys Mitta 2: Kyynärvarren ympärys 32 Puh: Fax: Info@camp.fi

34 Käsi- ja rannetuet Basic peukalorannetuki Yksilöllisesti suunniteltu rannetuki, joka tukee peukaloa olematta kuitenkaan kömpelö. Osittain vapaastiliikkuva peukalo-osa muotoilee thenaralueen lihaksia ja takaa hyvän istuvuuden. Peukalo pysyy levossa perusasennossa. Volaaripuolella on irrotettava ja muotoiltava alumiinilasta. Joustava, koko ortoosin pituinen muovinen peukalolasta, antaa lisätukea. Perusmallin tarrakiinnityksen ansiosta koon valinta on joustavampaa. Käyttöalueet: Käytetään posttraumaattisesti, reumatologisissa sairauksissa, instabiliteetissa ja keventämään kuormitusta. Muuta: Basic lisänauha (kuvassa) voidaan ostaa erikseen (katso kohdasta Basic lisanauha ). Tuotenro. Väri Vas/Oik Koko Mitta Sininen Vas/Oik X-Small <12 cm Sininen Vas/Oik Small cm Sininen Vas/Oik Medium cm Sininen Vas/Oik Large cm Sininen Vas/Oik X-Large cm Mitta: Ranteen ympärys Ryno Lacer peukalorannetuki Erittäin stabiili peukalorannetuki, jossa on muotoiltavat alumiinilastat dorsaali-, volaari- ja radiaalipuolella. Radiaalinen peukalolasta kulkee koko tuen pituudelta ja immobilisoi peukalon tehokkaasti. Tuki on valmistettu kestävästä mokkajäljitelmästä ja siinä on hengittävä vuori. Nauhallinen kiinnityssysteemi on helppo avata ja sulkea yhdellä kädellä. Käyttöalueet: Käytetään posttraumaattisesti, post-operatiivisesti, reumatologisissa sairauksissa ja spastisiteetissa. Muuta: Tämä malli on 22 cm pitkä. Tuotenro. Väri Vas/Oik Koko Mitta Musta Vas/Oik X-Small <14 cm Musta Vas/Oik Small cm Musta Vas/Oik Medium cm Musta Vas/Oik Large cm Musta Vas/Oik X-Large cm Mitta: Ranteen ympärys 33

35 Käsi- ja rannetuet Thermoskin artroosikäsine Käsine, joka lämmittää ja lievittää kipua. Ulkopuolen liukumaton materiaali auttaa saamaan hyvän otteen. Patentoitu Trioxon -materiaali stimuloi ihoa tuottamaan lämpöä, siirtää kosteuden pois iholta ja antaa sen hengittää. Kliinisten testien mukaan käsine nostaa ihon ja ihonalaista lämpötilaa noin 2 C:lla. Tämä parantaa lihasten, jänteiden ja nivelsiteiden elastisuutta. Käyttöalueet: Reumatologiset sairaudet. Mitta: MCP-nivelien ympärysmitta Tuotenro. Väri Koko Mitta Pakkaus Musta X-Small cm 1 pari Musta Small cm 1 pari Musta Medium cm 1 pari Musta Large cm 1 pari Musta X-Large cm 1 pari Musta XX-Large >30 cm 1 pari Gripa rannetuki Tukee rannetta tehokkaasti raskaassa tai yksipuolisesti rannetta kuormittavassa työssä. Leveä rannenauha tukee rannetta. Kämmenpuolen luistamattoman materiaalin ansiosta erilaisista työkaluista saa hyvän otteen. Kehitetty yhteistyössä teollisuuden asentajien kanssa. Käyttöalueet: Käytetään keventämään kuormitusta kämmenessä ja ranteessa sekä ennaltaehkäisevästi esim. asennustyössä. Tuotenro. Väri Vas/Oik Koko Mitta Sininen Vas/Oik Small cm Sininen Vas/Oik Medium cm Sininen Vas/Oik Large cm Sininen Vas/Oik X-Large cm Mitta: Ranteen ympärys Combi rannetuki Tuki, joka tukee rannetta ja suojaa kämmentä. Tuen volaaripuoli on tehty erityiskäsitellystä ja oteystävällisestä vuohennahasta. Tuki on vuorattu kevlarilla, joka suojaa lämmöltä ja teräviltä esineiltä. Leveä kiinnitysnauha tukee rannetta. Tehty sopimaan kovaankin rasitusta. Käyttöalueet: Käytetään vähentämään rasitusta kämmenessä ja ranteessa sekä ennaltaehkäisevästi esim. asennustyössä. Tuotenro. Väri Vas/Oik Koko Mitta Sininen Vas/Oik Small cm Sininen Vas/Oik Medium cm Sininen Vas/Oik Large cm Sininen Vas/Oik X-Large cm Sininen Vas/Oik XX-Large cm Mitta: Ranteen ympärys 34 Puh: Fax: Info@camp.fi

36 Käsi- ja rannetuet Sormikontraktuuratyyny Pehmeä, polyesteritäytteinen tyyny, joka pitää sormet erillään ja suojaa kämmentä sormikontraktuurissa. Päällystetty froteella, joka imee kosteuden. Käyttöalueet: Pitkälle edenneet kontraktuurat. Tuotenro. Väri Vas/Oik Koko Mitta Pakkaus Sininen Bilat. Medium 7,6 x 12,7 cm 3 kpl Sininen Bilat. Large 10 x 12,7 cm 3 kpl Kämmensuoja Pehmeä suoja, joka suojaa kämmentä sormikontraktuurissa. Kämmenen ja sormien väliin voi laittaa rullan, jos halutaan lisää ekstensiota. Käyttöalueet: Pitkälle edenneet kontraktuurat. Tuotenro. Väri Vas/Oik Koko Pakkaus Valk./Beige Vas/Oik Yksi koko 1 kpl Valk./Beige Vas/Oik Yksi koko 3 kpl 35

37 Käsi- ja rannetuet Sormellinen kämmentuki Pehmeä tuki, joka suojaa kämmentä sormikontraktuurissa. Sormien välissä oleva materiaali antaa kevyen abduktion. Tuki on helppo pukea, koska sen saa täysin auki. Käyttöalueet: Pitkälle edenneet kontraktuurat. Tuotenro. Väri Vas/Oik Koko Valk./Beige Vas/Oik Yksi koko Sof-Gel sormellinen kämmentuki Pehmeä kämmentuki, jonka painetta vähentävä muistivaahto suojaa kämmentä ja sormien välistä ihoa. Leveä volaariosa suojaa peukaloa. Käyttöalueet: Pitkälle edenneet kontraktuurat. Tuotenro. Väri Vas/Oik Koko Beige Vas/Oik Yksi koko Carve-It -käsiortoosi Ortoosi, joka auttaa pitämään käden funktionaalisessa asennossa, kun sormissa on lievä tai kohtalainen spastisiteetti. Ortoosissa on irrotettava pehmuste. Kämmenpuolella on anatomisesti muotoiltu vaahtotyyny, joka suojaa kämmenen kaarta. Ortoosin alapuoli on tasainen, minkä ansiosta tuki lepää hyvin alustan päällä. Voidaan leikata haluttuun muotoon. Käy kumpaankin käteen. Käyttöalueet: Kontraktuurien hoito ja korjaus sekä tonusmuutokset. Muuta: Irrotettava pehmuste, jonka voi pestä käsin sekä kuivattaa ilmassa. Tuotenro. Väri Vas/Oik Koko Mitta Valkoinen Bilat. Small/Medium <7,6 cm Valkoinen Bilat. Large/X-Large >7,6 cm Mitta: 2-5 MCP-niveleen 36 Puh: Fax:

Käsi- ja rannetuet.

Käsi- ja rannetuet. www.camp.fi Vission sormilasta Sormilasta sormien immobilisoimiseksi vamman tai operaation jälkeen sorminivelten ruptuurien ehkäisemiseksi. Lastaa voidaan myös käyttää konservatiivisessa hoidossa, Dupuytrenin

Lisätiedot

Käsi- ja rannetuet. www.camp.fi

Käsi- ja rannetuet. www.camp.fi www.camp.fi SOF-Stretch lyhyt dynaaminen sormiortoosi Ortoosi avustaa ekstensiota PIP-nivelessä vähentäen nivelen jäykkyyttä ja kontraktuuria. Anatomisesti muotoillut tyynyt jakavat ja vähentävät painetta.

Lisätiedot

Käsi- ja rannetuet.

Käsi- ja rannetuet. www.camp.fi Vission sormilasta Sormilasta sormien immobilisoimiseksi vamman tai operaation jälkeen sorminivelten ruptuurien ehkäisemiseksi. Lastaa voidaan myös käyttää konservatiivisessa hoidossa, Dupuytrenin

Lisätiedot

Käsi- ja rannetuet.

Käsi- ja rannetuet. www.camp.fi Vission sormilasta Sormilasta sormien immobilisoimiseksi vamman tai operaation jälkeen sorminivelten ruptuurien ehkäisemiseksi. Lastaa voidaan myös käyttää konservatiivisessa hoidossa, Dupuytrenin

Lisätiedot

Tuotekuvasto camp.fi. Support for Better Life!

Tuotekuvasto camp.fi. Support for Better Life! Tuotekuvasto 2019 camp.fi Support for Better Life! Camp Scandinavia kehittyy! Lars Adde Toimitusjohtaja Henkilöstö Syksyn 2018 aikana saimme vahvistuksia myyntiin. Tuotespesialistiemme määrä Ruotsissa,

Lisätiedot

Käsivarsi- ja hartiaortoosit. www.camp.fi

Käsivarsi- ja hartiaortoosit. www.camp.fi www.camp.fi Kyynär- ja kantapääsuoja Heelbo Elastinen sukka, jonka geelilevy suojaa kyynärpään ihoa ja ehkäisee hankaumien syntymistä. Tuotenro. Väri Koko Mitta Pakkaus 53600 Keltainen Small 15-20 cm Pari

Lisätiedot

Käsivarsi- ja hartiaortoosit. www.camp.fi

Käsivarsi- ja hartiaortoosit. www.camp.fi www.camp.fi Kyynär- ja kantapääsuoja Heelbo Elastinen sukka, jonka geelilevy suojaa kyynärpään ihoa ja ehkäisee hankaumien syntymistä. Tuotenro. Väri Koko Mitta Pakkaus 53600 Keltainen Small 15-20 cm Pari

Lisätiedot

Käsivarsi- ja hartiaortoosit.

Käsivarsi- ja hartiaortoosit. www.camp.fi Kyynär- ja kantapääsuoja Heelbo Elastinen sukka, jonka geelilevy suojaa kyynärpään ihoa ja ehkäisee hankaumien syntymistä. Tuotenro. Koko Mitta Väri Pakkaus 53600 Small 15-20 cm Keltainen Pari

Lisätiedot

Alaraajaortoosit URIEL 333 -NILKKAORTOOSI URIEL 33 -NILKKAORTOOSI

Alaraajaortoosit URIEL 333 -NILKKAORTOOSI URIEL 33 -NILKKAORTOOSI Uriel-ortoosit Alaraajaortoosit URIEL 333 -NILKKAORTOOSI Uriel 333 -nilkkaortoosi koostuu kahdesta anatomisesti muotoillusta kovasta muovilastasta, joiden sisäpinta on pehmustettu tarrasäädettävillä ilmakennotyynyillä.

Lisätiedot

MultiMotion. Dynaamisesti korjaava ortoosijärjestelmä fleksiolle ja ekstensiolle

MultiMotion. Dynaamisesti korjaava ortoosijärjestelmä fleksiolle ja ekstensiolle MultiMotion Dynaamisesti korjaava ortoosijärjestelmä fleksiolle ja ekstensiolle MM_Folder_Uppdat_2018.indd 1 2018-02-19 11:35:30 Dynaamisesti korjaava ortoosijärjestelmä, joka takaa nopean, tehokkaan ja

Lisätiedot

Selkätuet. www.camp.fi

Selkätuet. www.camp.fi Selkätuet www.camp.fi Campin Tukiliivivalikoima Vuodesta 1908 lähtien olemme kuunnelleet potilaita, asiakkaita ja heidän tarpeitaan. Olemme aina panostaneet innovatiivisuuteen, hyvään istuvuuteen, korkeaan

Lisätiedot

Polvituet. www.camp.fi

Polvituet. www.camp.fi www.camp.fi Mitta: Polvenympärys mitataan patellan alapuolelta. Patellavator Patellavator polviortoosi komprimoi patellajännettä ja siten lievittää polven alueen kipuja patellatendinitis-vaivoissa. Ortoosi

Lisätiedot

Ranne- ja sormituet sekä lasten tukikaulus

Ranne- ja sormituet sekä lasten tukikaulus Villa Manus Käsiterapia anne- ja sormituet sekä lasten tukikaulus Sisällysluettelo Sormea ojentavat s. 2 - Sormituet (sormuslastat) 3 Koukistussuuntaiset 4 Sisarnauhat 4 annetuet, aikuisten 5-8 Lyhyet

Lisätiedot

TOIMINNALLISET POLVIORTOOSIT

TOIMINNALLISET POLVIORTOOSIT TOIMINNALLISET POLVIORTOOSIT Monipuolisen ortoositarjonnan ylläpito on osa Campin strategiaa. Tiennäyttäjinämme toimivat ortoosit, jotka ovat korkealaatuisia niin ulkonäön kuin toimintojen suhteen. Camp

Lisätiedot

Alaraajaortoosit. Uriel 333 -nilkkaortoosi. Uriel 33 -nilkkaortoosi

Alaraajaortoosit. Uriel 333 -nilkkaortoosi. Uriel 33 -nilkkaortoosi Uriel-ortoosit Alaraajaortoosit Uriel 333 -nilkkaortoosi Uriel 333 -nilkkaortoosi koostuu kahdesta anatomisesti muotoillusta kovasta muovilastasta, joiden sisäpinta on pehmustettu tarrasäädettävillä ilmakennotyynyillä.

Lisätiedot

Polvituet.

Polvituet. www.camp.fi Mitta: Polven ympärys mitataan patellan alapuolelta. Patellavator Patellavator polviortoosi komprimoi patellajännettä ja siten lievittää polven alueen kipuja patellatendinitis-vaivoissa. Ortoosi

Lisätiedot

Lonkkaortoosit. www.camp.fi

Lonkkaortoosit. www.camp.fi www.camp.fi NewCamp-lonkkaortoosi Tukeva lonkkaortoosi, jossa on alumiinikisko. Ortoosin lantio- ja reisiosat kiinnitetään toisiinsa säädettävällä nivelellä. Mahdollisuus säätää fleksiota ja ekstensiota

Lisätiedot

BlueROCKER. Te toivoitte. Me kuuntelimme. www.camp.se. 17 Years As The World Leader In Carbon Composite AFO Solutions. ToeOFF 2.

BlueROCKER. Te toivoitte. Me kuuntelimme. www.camp.se. 17 Years As The World Leader In Carbon Composite AFO Solutions. ToeOFF 2. BlueROCKER Me kuuntelimme Te toivoitte 2.0 Addition Beige 2.0 Addition Musta 17 Years As The World Leader In Carbon Composite AFO Solutions www.camp.se tuoteperheen esittely -perhe sisältää ainutlaatuisen

Lisätiedot

61, Verkkoloimi. Hinnat alk. 85,00 85,00 85,00 85,00 85,00 85,00 85,00 85,00 71,99 71,99 71,99 71,99 71,99 71,99

61, Verkkoloimi. Hinnat alk. 85,00 85,00 85,00 85,00 85,00 85,00 85,00 85,00 71,99 71,99 71,99 71,99 71,99 71,99 Verkkoloimi Koiran verkkoloimi on kevyt ja mukava, sillä se muotoutuu hyvin koiran kehon mukaisesti. Verkkoloimi pitää koiran lämpimänä, mutta sille ei tule liian kuuma. Verkkokangas on hyvin hengittävä.

Lisätiedot

Käyttäjän ehdoilla. Fiksut ratkaisut - helppokäyttöiset uudet Rehband selkäortoosit

Käyttäjän ehdoilla. Fiksut ratkaisut - helppokäyttöiset uudet Rehband selkäortoosit Käyttäjän ehdoilla Fiksut ratkaisut - helppokäyttöiset uudet Rehband selkäortoosit Uudet selkäortoosit: yksi tuoteperhe kattaa kaikki indikaatiot Otto Bock kuuluu Saksan innovatiivisimpiin Healthcare-yrityksiin

Lisätiedot

Käsiterapia. Villa Manus. Yläraajan valmistuet sekä lasten tukikaulus. Sisällysluettelo

Käsiterapia. Villa Manus. Yläraajan valmistuet sekä lasten tukikaulus. Sisällysluettelo Villa Manus Käsiterapia Yläraajan valmistuet sekä lasten tukikaulus Sisällysluettelo Sormituet (sormuslastat) 1 Sormea ojentavat 2 Sormia koukistavat ja sisarnauhat 3 Kämmensuojat 4 Peukalotuet 5-6 Ranne-Peukalotuet

Lisätiedot

Elämään sopivaa tukea ja suojaa

Elämään sopivaa tukea ja suojaa Feel good. Move better. Elämään sopivaa tukea ja suojaa Kovia faktoja ja pehmeitä arvoja Meillä on ilo esitellä suuri joukko jännittäviä Actimove-uutuuksia. Valikoimassamme on pehmeitä ja kovia ortooseja,

Lisätiedot

Yläraajan valmistuet ja muut tuet 2013 1,24

Yläraajan valmistuet ja muut tuet 2013 1,24 1 Ojahaanrinne 4 p: 09-454 3650 01600 Vantaa f: 09-454 4350 info@villamanus.com www.villamanus.com Kinesioteipit KÄSITERAPIA: Hinnasto päivitetty: 23.4.2013 Yläraajan valmistuet ja muut tuet 2013 1,24

Lisätiedot

Jatkuvaa kehitystä jo yli 10 vuoden ajan

Jatkuvaa kehitystä jo yli 10 vuoden ajan ORTOOSIRATKAISUJA RIIPPUNILKAN JA NILKAN INSTABILITEETIN HOITOON Jatkuvaa kehitystä jo yli 10 vuoden ajan 07 08 KIDDIEGAIT Dynaaminen nilkka-jalkaortoosi lapsille ComfortKIT/CoverSole Tarvikkeita 05 BLUEROCKER

Lisätiedot

Polvituet.

Polvituet. www.camp.fi Mitta: Polven ympärys mitataan patellan alapuolelta. Patellavator Patellavator polviortoosi komprimoi patellajännettä ja siten lievittää polven alueen kipuja patellatendinitis-vaivoissa. Ortoosi

Lisätiedot

Selkätuet.

Selkätuet. www.camp.fi Campin Tukiliivivalikoima Vuodesta 1908 lähtien olemme kuunnelleet potilaita, asiakkaita ja heidän tarpeitaan. Olemme aina panostaneet innovatiivisuuteen, hyvään istuvuuteen, korkeaan laatuun

Lisätiedot

243, Verkkoloimi 243,00 243,00 243,00 243,00 243,00 243,00 243,00. Toimitus maksutta! Koot ja hinnat:

243, Verkkoloimi 243,00 243,00 243,00 243,00 243,00 243,00 243,00. Toimitus maksutta! Koot ja hinnat: Verkkoloimi 243, 00 Paras loimi sinulle, joka haluat hevosellesi Back on Track -vaikutuksen ympäri vuoden käyttämällä samaa loimea. Ohutta keraamista kangasta peittää ohut verkkokangas, joka hengittää

Lisätiedot

Selkätuet.

Selkätuet. www.camp.fi Campin Tukiliivivalikoima Vuodesta 1908 lähtien olemme kuunnelleet potilaita, asiakkaita ja heidän tarpeitaan. Olemme aina panostaneet innovatiivisuuteen, hyvään istuvuuteen, korkeaan laatuun

Lisätiedot

DIABETES JALAN KEVENTÄMINEN KUNTOUTUKSESSA

DIABETES JALAN KEVENTÄMINEN KUNTOUTUKSESSA DIABETES JALAN KEVENTÄMINEN KUNTOUTUKSESSA Cure Care Commitment SBi Motus 5 HAAVAN HOITO JA DIABETESJALAN HAAVAN HOITO 6 4 1 2 INNOVATIIVINEN KEVENNYSTEKNIIKKA ITCC* IRROTUKSEN ESTÄVÄLLÄ JÄRJESTELMÄLLÄ

Lisätiedot

HOUSUJEN ASIANTUNTIJA

HOUSUJEN ASIANTUNTIJA HOUSUT HOUSUJEN ASIANTUNTIJA Pyrimme Nytellolla parantamaan koko ajan hoito-, huolto-, ravintola- ja muille aktiivisille aloille suunniteltuja laadukkaita housujamme. Tänä syksynä esittelemme ylpeinä kaikkien

Lisätiedot

Selkätuet.

Selkätuet. www.camp.fi Campin Tukiliivivalikoima Vuodesta 1908 lähtien olemme kuunnelleet potilaita, asiakkaita ja heidän tarpeitaan. Olemme aina panostaneet innovatiivisuuteen, hyvään istuvuuteen, korkeaan laatuun

Lisätiedot

Polvituet.

Polvituet. www.camp.fi Mitta: Polven ympärys mitataan patellan alapuolelta. Patellavator Patellavator polviortoosi komprimoi patellajännettä ja siten lievittää polven alueen kipuja patellatendinitis-vaivoissa. Ortoosi

Lisätiedot

Patella Pro Patellan sijainnin optimoiva ortoosi

Patella Pro Patellan sijainnin optimoiva ortoosi Patella Pro Patellan sijainnin optimoiva ortoosi Tu o t e t i e d o t Dynaaminen patellan keskittäminen Patella Pro Todistetusti ylivoimainen ja ainutlaatuinen hoitomenetelmä 2 Otto Bock HealthCare Patella

Lisätiedot

FIRE FLEX Sammutusasu kovimpiin tehtäviin parhaalla istuvuudella.

FIRE FLEX Sammutusasu kovimpiin tehtäviin parhaalla istuvuudella. FIRE FLEX Sammutusasu kovimpiin tehtäviin parhaalla istuvuudella. Sammutusasu on hyväksytty: EN 469, EN 1149-5, EN 61482-2, EN 343, ja EN 14360. Rosenbauer FIRE FLEX Uusi muotoilu, uusi kaksiosainen väritys

Lisätiedot

Pohjallisopas Bauerfeindin suosituimmat

Pohjallisopas Bauerfeindin suosituimmat Pohjalliset Pohjallisopas Bauerfeindin suosituimmat pohjalliset Sisällys Sport GloboTec comfort, jalkapallopohjallinen 3 GloboTec comfort sports (run, play, walk, golf) 4 Komfort GloboTec comfort, Lange

Lisätiedot

Lonkkaortoosit.

Lonkkaortoosit. www.camp.fi NewCamp-lonkkaortoosi Tukeva lonkkaortoosi, jossa on alumiinikisko. Ortoosin lantio- ja reisiosat kiinnitetään toisiinsa säädettävällä nivelellä. Mahdollisuus säätää fleksiota ja ekstensiota

Lisätiedot

Mittatilauslomakkeet. Kompressiohansikkaat

Mittatilauslomakkeet. Kompressiohansikkaat Mittatilauslomakkeet Kompressiohansikkaat Juzo Kompressiohansikkaan Mittausohje Huomioitavaa: Potilaan käden turvotus tulee olla mahdollisimman vähäinen. Käytä apuna venymätöntä mittanauhaa, sormimittanauhaa

Lisätiedot

Polven nivelrikon hoitaminen alkaa jalasta

Polven nivelrikon hoitaminen alkaa jalasta Polven nivelrikon hoitaminen alkaa jalasta Agilium Freestep Agilium Freestep Ottobock 1 Uutta ajattelua Tuore lähestymistapa hoitoon Nivelrikko on maailman yleisin aikuisten nivelsairaus. Väestön ikääntymisen

Lisätiedot

Mittatilauslomakkeet. Kompressiohihat

Mittatilauslomakkeet. Kompressiohihat Mittatilauslomakkeet Kompressiohihat Juzo kompressiohihan mittausohje uomioitavaa: Ota mitat kun käsivarren ja kämmenen turvotus on mahdollisimman vähäinen. Suositeltavin ajankohta mittojen ottamiseen

Lisätiedot

Jalka- ja nilkkatuet. www.camp.fi

Jalka- ja nilkkatuet. www.camp.fi www.camp.fi Heelbo kyynärpää-/kantapääsuoja Elastinen sukka, jonka geelilevy suojaa kantapään ihoa ja ehkäisee hankaumien syntymistä. Tuotenro. Väri Koko Nilkan ympärysmitta Pakkaus 53600 Keltainen Small

Lisätiedot

Takki ja housut 199 (sh.322 ) Premium takki. Premium housut

Takki ja housut 199 (sh.322 ) Premium takki. Premium housut Premium takki Hyvin istuva ja tuulenpitävä hiihtotakki todelliselle aktiivihiihtäjälle Materiaalina uusi, kevyt ja tuulenpitävä Stormwall Soft Shell + Stretch Knit takaosa Hannu Mannisen ja koko yhdistetyn

Lisätiedot

OHUT TYÖKÄSINE. - Käsineen ominaisuudet

OHUT TYÖKÄSINE. - Käsineen ominaisuudet OHUT TYÖKÄSINE Synteettistä nahkaa Ohut työkäsine synteettisestä materiaalista. Vuoriton työkäsine, jossa kämmen Amaramateriaalia, joka antaa hyvän otepidon kuivassa ja kosteassa. Päällinen valmistettu

Lisätiedot

Ohjeita kämmenkalvon kurouma leikkauksesta kuntoutuvalle (Dupuytrenin kontraktuura)

Ohjeita kämmenkalvon kurouma leikkauksesta kuntoutuvalle (Dupuytrenin kontraktuura) Ohjeita kämmenkalvon kurouma leikkauksesta kuntoutuvalle (Dupuytrenin kontraktuura) Potilasohje / i / Toimintaterapia / VSSHP Kämmenkalvon kurouma syntyy, kun kämmenen alueen sidekudoksen liikakasvu aiheuttaa

Lisätiedot

EDGE. Kestää teollisen pesun. Hieman viistossa oleva reisitasku on helppokäyttöinen. Muotoillut lahkeet lisäävät mukavuutta. 100797 EDGE-HOUSUT

EDGE. Kestää teollisen pesun. Hieman viistossa oleva reisitasku on helppokäyttöinen. Muotoillut lahkeet lisäävät mukavuutta. 100797 EDGE-HOUSUT 31 EDGE Farkkutyylistä ja 1950-luvusta vaikutteita saanut uusi Edgekokoelma on suunniteltu kaikkien alojen ahkerille ammattilaisille, jotka odottavat työvaatteiltaan laadukkuutta, toiminnallisuutta ja

Lisätiedot

LASAL ASENTOHOITOTYYNYT

LASAL ASENTOHOITOTYYNYT LASAL - ratkaisu asentohoitoon Oct. 2012 1 LASAL asentohoitotyynyt ovat oiva ratkaisu asentohoitoon. Neurologisten potilaiden ja rajoittuneen liikkuvuuden omaavien henkilöiden kanssa työskentelevälle LASALtyynyt

Lisätiedot

Asentohoitotyynyt nyt -15 % Tarjous on voimassa KAMPANJAKOODI: HOPEKU0218 NUKKUMINEN ASENTOHOITOTYYNYT

Asentohoitotyynyt nyt -15 % Tarjous on voimassa KAMPANJAKOODI: HOPEKU0218 NUKKUMINEN ASENTOHOITOTYYNYT NUKKUMINEN Suorakaidetyyny Voidaan käyttää istuvassa, puoli-istuvassa tai makaavassa asennossa Tyyny tukee potilaan asentoa ja vähentää kehon eri osiin kohdistuvaa painetta päästä varpaisiin NEG0881 XS

Lisätiedot

KOMPRESSIOTUOTTEET TUOTEKATALOGI

KOMPRESSIOTUOTTEET TUOTEKATALOGI KOMPRESSIOTUOTTEET TUOTEKATALOGI KOMPRESSIOTUOTTEET JA PAINEVAATTEET Kompressiotuotteet eli lääkinnälliset hoitosukat, -hihat ja -hansikkaat, ovat tuotteita, joissa paine kevenee distaaliosista kehon keskiosaa

Lisätiedot

WE Design. WE Swan s neck mallit nro 5013, 5019, 5024, 5025, 5033. - hopeiset sormituet (ns. sormuslastat)

WE Design. WE Swan s neck mallit nro 5013, 5019, 5024, 5025, 5033. - hopeiset sormituet (ns. sormuslastat) WE Design - hopeiset sormituet (ns. sormuslastat) Esittely ja mittausohjet Tuet mitataan tarkoitusta varten tilattavalla sormusmitalla sekä ohuella mittanauhalla tai ohuella paperisuikaleella ja viivottimella.

Lisätiedot

Mittatilauslomakkeet. Kompressiosukat/sukkahousut pyöröneulos/saumaton

Mittatilauslomakkeet. Kompressiosukat/sukkahousut pyöröneulos/saumaton Mittatilauslomakkeet Kompressiosukat/sukkahousut pyöröneulos/saumaton Juzo kompressiosukan/sukkahousun mittausohje Huomioitavaa: Mitattavan jalan turvotus tulee olla mahdollisimman vähäinen. Suositeltavin

Lisätiedot

VALITSE TASO TARPEESI MUKAAN.

VALITSE TASO TARPEESI MUKAAN. VALITSE TASO TARPEESI MUKAAN. Blåkläder tuo nyt markkinoille uuden sadevaatemalliston, jonka tuotteet on nimetty suojaustason mukaan TASO 1, TASO 2 ja TASO 3. Sadevaatteet on jaettu eri tasoihin niiden

Lisätiedot

GUIDE 24W. Tuulen- ja vedenpitävä keinonahkainen talvikäsine

GUIDE 24W. Tuulen- ja vedenpitävä keinonahkainen talvikäsine GUIDE 24W Tuulen- ja vedenpitävä keinonahkainen talvikäsine Guide 24W on monipuolinen käsine työskentelyyn ulkona märissä ja kylmissä olosuhteissa. Tuulen- ja vedenpitävän kalvo, fleecevuori ja neulottu

Lisätiedot

16.10.2011 HISTORIAA KINESIOTEIPPAUS TEIPIN OMINAISUUKSIA TEIPIN RAJOITUKSET FYSIOLOGISET VAIKUTUKSET

16.10.2011 HISTORIAA KINESIOTEIPPAUS TEIPIN OMINAISUUKSIA TEIPIN RAJOITUKSET FYSIOLOGISET VAIKUTUKSET KINESIOTEIPPAUS HISTORIAA Kinesioteippaus sai alkunsa Japanista 1970 luvulla josta se levisi urheilijoiden kautta Periaate on fiksaation sijasta aktivoida ja näin tukea kudosten paranemisprosessia ja liikemallien

Lisätiedot

Sukunimi Tilauspäivä Asiakasnumero. Toimitusosoite (asiakkaalle / sairaalaan / hoitolaitokseen) MALLI JA MÄÄRÄ. Paita. Hiha. Käsine.

Sukunimi Tilauspäivä Asiakasnumero. Toimitusosoite (asiakkaalle / sairaalaan / hoitolaitokseen) MALLI JA MÄÄRÄ. Paita. Hiha. Käsine. TILUSLOMKE 1 Täytettävä aina V 2.2 Sukunimi Tilauspäivä siakasnumero (Lymed täyttää) Etunimet Mittaaja/yhteyshenkilö Syntymäaika ikuinen Lapsi (alle 13v.) Puhelinnumero Sukupuoli Mies Nainen Muunsukupuolinen

Lisätiedot

Mukavuutta, jonka ansaitset

Mukavuutta, jonka ansaitset Viiden, erityisen pehmeän ja ilmavan puuvillaneliön setti. Puuvillaneliöt on valmistettu korkealaatuisesta eurooppalaisesta flanellista ja harsosta (100% puuvillaa). Kevyitä ja ilmavia, valmistettu luonnollisesta

Lisätiedot

Tilauspäivä. Toimitusosoite. Vastaanottajan (pakollinen, saapumisilmoituksia varten)

Tilauspäivä. Toimitusosoite. Vastaanottajan  (pakollinen, saapumisilmoituksia varten) TILUSLOMKE 1 Täytettävä aina V 3.2 Sukunimi Tilauspäivä siakasnumero (Lymed täyttää) Etunimet Mittaajan/yhteyshenkilön nimi Puhelinnumero Syntymäaika ikuinen Lapsi (alle 13v.) Toimituksen vastaanottajan

Lisätiedot

Olemme uusineet leikkauspöytien lisävarustetarjontaamme.

Olemme uusineet leikkauspöytien lisävarustetarjontaamme. Verkkokauppa Menu Terveydenhuolto» Leikkauspöydän lisävarusteet» Tuet ja hihnat Tuet ja hihnat Olemme uusineet leikkauspöytien lisävarustetarjontaamme. Uudet tiedot kuten tuotekoodit, tuotetarjonta ja

Lisätiedot

10 v. Villa Manus. - Käsien talo - Kymmenvuosisjuhlan kunniaksi:

10 v. Villa Manus. - Käsien talo - Kymmenvuosisjuhlan kunniaksi: Villa Manus - Käsien talo - 10 10 v. Kymmenvuosisjuhlan kunniaksi: * Julistamme kaikille avoimen käsiaiheisen valokuvauskilpailun (kts. erillinen liite) * Kilpailun kuvista tehdään seinäkalenteri 2012

Lisätiedot

Sukunimi Tilauspäivä Asiakasnumero. Toimitusosoite (asiakkaalle / sairaalaan / hoitolaitokseen) MALLI JA MÄÄRÄ. Paita. Hiha. Käsine.

Sukunimi Tilauspäivä Asiakasnumero. Toimitusosoite (asiakkaalle / sairaalaan / hoitolaitokseen) MALLI JA MÄÄRÄ. Paita. Hiha. Käsine. TILUSLOMKE 1 Täytettävä aina V 3.1 Sukunimi Tilauspäivä siakasnumero (Lymed täyttää) Etunimet Mittaaja/yhteyshenkilö Syntymäaika ikuinen Lapsi (alle 13v.) Puhelinnumero Sukupuoli Mies Nainen Muunsukupuolinen

Lisätiedot

VAATTEET. 2 puhla.fi puhla.com

VAATTEET. 2 puhla.fi puhla.com VAATTEET Sadeviitta Miellyttävä ja hyvin suojaava sadeviitta käytettäväksi esim. pyörätuolilla liikuttaessa. Sadeviitan kangas on ohutta vedenpitävää polyamidi -kangasta, joka on miellyttävä pukea, taitella

Lisätiedot

item numbers Krabat item no description Pirat

item numbers Krabat item no description Pirat Pirat Krabat Pirat B UIMINEN Krabat Pirat Palkinnot Krabat Pirat on uimatuki, joka antaa lapselle mahdollisuuden toimia riippumattomasti ja stimuloi lapsen omatoimisuutta vedessä. Housujen tai reidet

Lisätiedot

TILAUSLOMAKE 1 Esitietolomake

TILAUSLOMAKE 1 Esitietolomake TILAUSLOMAKE 1 Esitietolomake Sukunimi Tilauspäivä Asiakasnumero (Lymed täyttää) Etunimet Mittaaja/yhteyshenkilö Syntymäaika Mies Nainen Muu Puhelinnumero Uusi asiakas Uusintatilaus ilman muutoksia Uusintatilaus

Lisätiedot

Ihmistuotteet Hinnasto

Ihmistuotteet Hinnasto Ihmistuotteet Hinnasto Tuotenumero Koko/väri mitta hinta Alv 0 % hinta Alv 22 % Polvisuoja polyester/puuvilla HARMAA mittaa reiden ympärys 13 cm polvilumpion yläpuolelta 1 100 01 01 Small 33-38 cm 26,64

Lisätiedot

Testaus, harjoitus ja hoito. www.camp.fi

Testaus, harjoitus ja hoito. www.camp.fi www.camp.fi TensoWrap TensoWrap on Campin oma Fabrifoam-materiaalivalikoima. TensoWrapia voidaan käyttää monella eri alalla. Siitä voi valmistaa ortooseja, ortoosinauhoja, stabiloivia sidoksia ja kompressiositeitä.

Lisätiedot

Somna Painopeitto KOOT JA PAINOT: AIKUISTEN PEITTO noin. LASTEN PEITTO noin. VAUVOJEN PEITTO noin PESUOHJE MATERIAALI JA SISÄLLYS:

Somna Painopeitto KOOT JA PAINOT: AIKUISTEN PEITTO noin. LASTEN PEITTO noin. VAUVOJEN PEITTO noin PESUOHJE MATERIAALI JA SISÄLLYS: TUOTTEET Somna Painopeitto Somna Painopeitto on kehitetty lievittämään levottomuutta, ahdistusta ja univaikeuksia. Sen teho perustuu tutkittuun tietoon painon rauhoittavasta vaikutuksesta. Peiton käyttö

Lisätiedot

Takin mitat Kaulanympärys

Takin mitat Kaulanympärys Takin mitat Kaulanympärys Mittaa kaulanympärys aataminomenan alapuolelta. Ota mitta niin, että mittaajalla on sormi mittanauhan alla. Hartialeveys Mittaa hartialeveys hartioiden uloimmista kohdista. Voit

Lisätiedot

SUOJUKSET IMPACT HARTIASUOJA VAIHDETTAVA SOLKI REPLACEMENT ADJUSTABLE SYSTEM REPLACEMENT FRONT/REAR RUBBER PIECE BOMBER EVO METAL HARTIASUOJA

SUOJUKSET IMPACT HARTIASUOJA VAIHDETTAVA SOLKI REPLACEMENT ADJUSTABLE SYSTEM REPLACEMENT FRONT/REAR RUBBER PIECE BOMBER EVO METAL HARTIASUOJA IMPACT HARTIASUOJA 0007736. 0007963. 0007964. tiitanium/kirkas /kirkas punainen kirkas sininen 226 296 110 120 040 REPLACEMENT ADJUSTABLE SYSTEM REPLACEMENT FRONT/REAR RUBBER PIECE hinta: 8,00 hinta: 18,50

Lisätiedot

Muovit ja materiaalit. www.camp.fi

Muovit ja materiaalit. www.camp.fi www.camp.fi X-LITE C-LITE 3D-LITE Valmistamme Belgiassa sijaitsevassa tehtaassamme kolmea erilaista muovikipsimateriaalia, jotka kaikki ovat ihanteellisia kipsien tai erilaisten ortoosien valmistukseen.

Lisätiedot

Sukunimi Tilauspäivä Asiakasnumero. Toimitusosoite (asiakkaalle / sairaalaan / hoitolaitokseen) Paita. Hiha. Käsine. Hiha-käsine. Sukka. Body.

Sukunimi Tilauspäivä Asiakasnumero. Toimitusosoite (asiakkaalle / sairaalaan / hoitolaitokseen) Paita. Hiha. Käsine. Hiha-käsine. Sukka. Body. TILUSLOMKE 1 Täytettävä aina Sukunimi Tilauspäivä siakasnumero (Lymed täyttää) Etunimet Mittaaja/yhteyshenkilö Syntymäaika ikuinen Lapsi (alle 13v.) Puhelinnumero Sukupuoli Mies Nainen Muunsukupuolinen

Lisätiedot

AMS 700 MS -sarjan Pumpattava penisproteesi

AMS 700 MS -sarjan Pumpattava penisproteesi AMS 700 MS -sarjan Pumpattava penisproteesi Käyttöopas AMS 700 MS sarjan pumpattava penisproteesi 1 AMS 700 MS sarjan pumpattavan penisproteesin käyttö 2-3 Mitä toimenpiteen jälkeen on odotettavissa?..

Lisätiedot

Hi- Vis I nd ust r y/ L o g ist i cs Hi- Vis I ndu st r i /L og i st i k

Hi- Vis I nd ust r y/ L o g ist i cs Hi- Vis I ndu st r i /L og i st i k 59 Hi- Vis I nd ust r y/ L o g ist i cs Hi- Vis I ndu st r i /L og i st i k Hi- Vi s I nd ust r i/l o g i st i kk Hi- Vis I ndu st r i /L og i st i k Hi - Vis Te ol l i suu s/ Va r a st o Hi - Vi s I ndu

Lisätiedot

> Push ortho AFO PUSH FOR FREEDOM. > push.eu

> Push ortho AFO PUSH FOR FREEDOM. > push.eu > Push ortho AFO PUSH FOR FREEDOM > push.eu > Push ortho AFO PUSH AFO tarjoaa erinomaisen tuen silloin, kun kyky nostaa jalkaterää on heikentynyt tai kun jalkaterän hallitseminen kävellessä on ongelmallista.

Lisätiedot

WE Design - yksilölliset sormituet. Esittely ja mittausohjet. Villa Manus Oy Ojahaanrinne 4 P. 09-454 3650 s-posti info@villamanus.

WE Design - yksilölliset sormituet. Esittely ja mittausohjet. Villa Manus Oy Ojahaanrinne 4 P. 09-454 3650 s-posti info@villamanus. WE Design - yksilölliset sormituet (ns. hopeiset sormuslastat) Lisää malleja: www.silversplints.com/ Esittely ja mittausohjet Tuet mitataan tarkoitusta varten tilattavalla sormusmitalla sekä ohuella paperisuikaleella

Lisätiedot

LASTEN HOUSUT L.BRADOR 119PB

LASTEN HOUSUT L.BRADOR 119PB THE #1 HELPER LASTEN HOUSUT L.BRADOR 119PB Perustuen meidän suosittuihin työhousuihimme, olemme suunnitelleet housut parhaille apureillemme. Olemme ottaneet mukaan toimivia ja parhaimpia toimintojamme

Lisätiedot

VALUE IN CARING VAIVATONTA JA TEHOKASTA ASENTOHOITOA

VALUE IN CARING VAIVATONTA JA TEHOKASTA ASENTOHOITOA VALUE IN CARING VAIVATONTA JA TEHOKASTA ASENTOHOITOA VAKAUS TURVALLISUUS RENTOUTUMINEN ALENTUNUT TONUS ALENTUNUT ÄRSYTYS PAREMPI LEVON JA UNEN LAATU PALAUTUMINEN PARANTUNUT RUOANSULATUS TEHOKKAAMPI PARANEMINEN

Lisätiedot

RollerMouse. Ennaltaehkäise ja vältä hiirikäsiongelma.

RollerMouse. Ennaltaehkäise ja vältä hiirikäsiongelma. RollerMouse. Ennaltaehkäise ja vältä hiirikäsiongelma. Hiiri on kehitetty tietokoneelle. RollerMouse on kehitetty sinua varten. RollerMouse tekee työstäsi mukavamman, nopeamman ja turvallisemman, sekä

Lisätiedot

MALLI VANHA TUOTENRO NAISET 20011 PR21522 LYHYET LAHKEET

MALLI VANHA TUOTENRO NAISET 20011 PR21522 LYHYET LAHKEET PAITA HIHATON PITKÄT HIHAT TOINEN HIHA LYHYT, TOINEN PITKÄ LYHYET HIHAT VATSATUKI NAISET 10011 PR21411 MIEHET 10012 PR22411 LAPSET 10013 PR10411 NAISET 10421 PR21433 MIEHET 10422 PR22433 LAPSET 10423 PR10433

Lisätiedot

TRADITIONAL Aito ja alkuperäinen.

TRADITIONAL Aito ja alkuperäinen. TRADITIONAL Aito ja alkuperäinen. Aina kun kaivataan korkeaa lääkinnällistä tehoa, on TRADITIONAL -sukka luotettava klassikko. Niinpä se on paras vaihtoehto kun tarvitaan kompressiohoitoa esimerkiksi veritulpan

Lisätiedot

VARSINAIS-SUOMEN SAIRAANHOITOPIIRI FINLANDS SJUKVÅRDSDISTRIKT

VARSINAIS-SUOMEN SAIRAANHOITOPIIRI FINLANDS SJUKVÅRDSDISTRIKT VARSINAIS-SUOMEN SAIRAANHOITOPIIRI FINLANDS SJUKVÅRDSDISTRIKT EGENTLIGA Ohjeita peukalon cmc-nivelen luudutusleikkauksesta kuntoutuvalle Tämän ohjeen tarkoituksena on selvittää peukalon cmc-nivelen luudutusleikkaukseen

Lisätiedot

SIIVOUS JA HUOLTO LIIVIT DENIM

SIIVOUS JA HUOLTO LIIVIT DENIM SIIVOUS JA HUOLTO LIIVIT DENIM Model 4140 4160 LIIVI NAISILLE - STRETCH Perinteinen farkkuliivi. Kevyesti muotoon ommeltu. Kaulus ja nappikiinnitys. Sivutaskut, joissa puhelintasku ja ylimääräinen lisätasku.

Lisätiedot

TOIMINNALLISET POLVIORTOOSIT

TOIMINNALLISET POLVIORTOOSIT TOIMINNALLISET POLVIORTOOSIT Monipuolisen ortoositarjonnan ylläpito on osa Campin strategiaa. Tiennäyttäjinämme toimivat ortoosit, jotka ovat korkealaatuisia niin ulkonäön kuin toimintojen suhteen. Camp

Lisätiedot

Leikkaustakit. turvallisuutesi ja mukavuutesi vuoksi

Leikkaustakit. turvallisuutesi ja mukavuutesi vuoksi Leikkaustakit turvallisuutesi ja mukavuutesi vuoksi Katse yksityiskohtiin Leikkauksen pituus, tyyppi, takin mukavuus ja turvaluokka yhdessä osaston talouden kanssa ovat asioita, jotka vaikuttavat henkilökohtaisen

Lisätiedot

VASARAT 2008 www.magnum-tools.com

VASARAT 2008 www.magnum-tools.com VSRT 2008 www.manum-tools.com VSRT 2008 VSROIDEN VRSIEN TEKNIIKK Vasarat kuuluvat vanhimpiin ihmisten käyttämiin työkaluihin ja vasaroiden varret ovat perinteisesti olleet puuta vuosituhansien ajan. Erilaiset

Lisätiedot

Neurexa-tuotelinja. Edistä liikettä aktiivisesti. Tietoja alan erikoisliikkeelle. Neurexa-tuotelinja Ottobock 1

Neurexa-tuotelinja. Edistä liikettä aktiivisesti. Tietoja alan erikoisliikkeelle. Neurexa-tuotelinja Ottobock 1 Neurexa-tuotelinja Edistä liikettä aktiivisesti Tietoja alan erikoisliikkeelle Neurexa-tuotelinja Ottobock 1 Neurexa-tuotelinja Neurexa-tuotelinja on tarkoitettu aivohalvauspotilaiden hoitoon. Tuotteet

Lisätiedot

Ylä - ja alaraaja murtumien kipsaus Lvm Kirsi Leivo, Tyks

Ylä - ja alaraaja murtumien kipsaus Lvm Kirsi Leivo, Tyks Ylä - ja alaraaja murtumien kipsaus Lvm Kirsi Leivo, Tyks Hyvän kipsin ominaisuudet Ei aiheuta ylimääräistä kipua. Tukee vammautunutta raajaa hyvin. Sallii kipsin ulkopuolelle jäävien nivelten liikuttamisen.

Lisätiedot

WC & KYLPYHUONE/HERON. heron

WC & KYLPYHUONE/HERON. heron WC & KYLPYHUONE/HERON heron TM Heron on monipuolisimmista markkinoilla olevista WC- ja suihkutuoleista. Yksinkertaisen rakenteen ja selkeän muotoilun taakse kätkeytyy monipuolisia toiminnallisia ominaisuuksia,

Lisätiedot

Mukavuutta, jonka ansaitset

Mukavuutta, jonka ansaitset C - muotoinen ergonominen lepotyyny raskaana oleville ja juuri synnyttäneille naisille tukee mainiosti koko vartaloa. Helpottaa lepoa ja nukahtamista. Takaa mukavan istuma- tai makuuasennon rintaruokinnan

Lisätiedot

Rehband Arch Indicator Art nr. 646M49

Rehband Arch Indicator Art nr. 646M49 TECH INSOLES Rehbandin pohjalliskonsepti Tech Insole sisältää 6 erilaista pohjallista, jotka täydentävät nykyistä valikoimaamme. Tech Insole antaa erinomaisen tuen ja iskunvaimennuksen riippumatta jalkaan

Lisätiedot

Vesiurheilu, kellunta ja veneilyvarusteet

Vesiurheilu, kellunta ja veneilyvarusteet 2015 Vesiurheilu, kellunta ja veneilyvarusteet 1 konekesko.fi/hellyhansen konekesko.fi/marinelife 21 AUTOMAATTISET PELASTUSLIIVIT 150N Automaattiset pelastusliivit uimataitoisille tai uimataidottomille.

Lisätiedot

Käsiterapia. Villa Manus. Pehmustemateriaalit, tarranauhat ja pientarvikkeet. Sisällysluettelo

Käsiterapia. Villa Manus. Pehmustemateriaalit, tarranauhat ja pientarvikkeet. Sisällysluettelo Villa Manus Käsiterapia Pehmustemateriaalit, tarranauhat ja pientarvikkeet Sisällysluettelo Lastapehmusteet s. 2 Reunapehmuste 2 Plastazote 3 Ventapad potilasalusta/ pehmuste 3 Neopren 4 Fabrifoam nauha

Lisätiedot

WE Design - hopeiset sormituet

WE Design - hopeiset sormituet WE Design - hopeiset sormituet (ns. sormuslastat) Esittely ja mittausohjet Tuet mitataan tarkoitusta varten tilattavalla sormusmitalla sekä ohuella paperisuikaleella ja viivottimella. Mittasetissä on muovisia

Lisätiedot

KYYNÄRPÄÄN JA RANTEEN HOITO-OPAS

KYYNÄRPÄÄN JA RANTEEN HOITO-OPAS KYYNÄRPÄÄN JA RANTEEN HOITO-OPAS Yleisimmät työperäiset sairaudet ovat yläraajojen alueelle kohdistuvat rasitusvammat. Ranneseudun yleisiä vaivoja ovat rasitusvammat jänteiden alueella. Jännetupen ja jänteiden

Lisätiedot

MITTAUKSEEN VARUSTAUTUMINEN Ohut mittanauha, jossa on koukku päässä (paras tarkkuus) Viivoitin Kynä ihomerkkauksia varten

MITTAUKSEEN VARUSTAUTUMINEN Ohut mittanauha, jossa on koukku päässä (paras tarkkuus) Viivoitin Kynä ihomerkkauksia varten MITTAUKSEEN VARUSTAUTUMINEN Ohut mittanauha, jossa on koukku päässä (paras tarkkuus) Viivoitin Kynä ihomerkkauksia varten MITTAUKSEEN VALMISTAUTUMINEN Pidä huoli, että mitattava seisoo mittaustilanteessa

Lisätiedot

Ihmisläheistä suunnittelua

Ihmisläheistä suunnittelua PRODUKTKATALOG TUOTEKUVASTO Ihmisläheistä suunnittelua Edustamme ihmisläheistä suunnittelua. Se tarkoittaa, että kaikki tuotteemme on suunniteltu ja kehitetty niiden käyttäjiä ajatellen. Tuotteiden tulee

Lisätiedot

KYYNÄRNIVELEN-RANTEEN- SORMIEN ALUEEN HARJOITUKSET. Ft- suoravastaanottoryhmä SPT11/eh,jr

KYYNÄRNIVELEN-RANTEEN- SORMIEN ALUEEN HARJOITUKSET. Ft- suoravastaanottoryhmä SPT11/eh,jr KYYNÄRNIVELEN-RANTEEN- SORMIEN ALUEEN HARJOITUKSET Ft- suoravastaanottoryhmä 2012-2013 SPT11/eh,jr 27.8.2013 Ranne/sormi liikesarja 1 Alkuasento: Istu ryhdikkäästi selkä suorana ja kyynärpää tuettuna pöydän

Lisätiedot

Jalka- ja nilkkatuet.

Jalka- ja nilkkatuet. www.camp.fi Heelbo kyynärpää-/kantapääsuoja Elastinen sukka, jonka geelilevy suojaa kantapään ihoa ja ehkäisee hankaumien syntymistä. Tuotenro. Väri Koko Mitta Pakkaus 53600 Keltainen Small 15-20 cm 1

Lisätiedot

HUNTER koiratakkien ennakkotilaus

HUNTER koiratakkien ennakkotilaus HUNTER koiratakkien ennakkotilaus Hyödynnä ennakkotilaajan alennus sekä varmista haluamiesi koiratakkien saatavuus syys-talvikaudelle! Tutustu upeaan ja hauskaan HUNTER-koiratakkikokoelmaan ja ihastu iäksi!!

Lisätiedot

alk. -15 % KOODI: KUN0318B VOIMASSA: VASTUSKUMINAUHAT, NASARA-KINESIOTEIPIT, AIREX-TUOTTEET Kuntoutuksen kesäkampanja

alk. -15 % KOODI: KUN0318B VOIMASSA: VASTUSKUMINAUHAT, NASARA-KINESIOTEIPIT, AIREX-TUOTTEET Kuntoutuksen kesäkampanja Kuntoutuksen kesäkampanja alk. KUNTOUTUS JA TERAPIAVÄLINEET VASTUSKUMINAUHAT, NASARA-KINESIOTEIPIT, AIREX-TUOTTEET KESÄKAMPANJA Vastuskuminauhat: alk. VOIMASSA: 11.6.- 31.8.2018 Theraband-vastuskuminauhat

Lisätiedot

ihmiset etusijalle! SANO asettaa Akkutoimiset porraskiipijät

ihmiset etusijalle! SANO asettaa Akkutoimiset porraskiipijät Akkutoimiset porraskiipijät ihmiset SANO asettaa etusijalle! LIFTKAR PT PORRASKIIPIJÄT LIFTKAR PT ON TURVALLINEN PORTAISSA JA HELPPOKÄYTTÖINEN. ELÄMÄNLAATU ON ELÄMÄSTÄ NAUTTIMISTA TÄYSILLÄ JA YHDESSÄ

Lisätiedot

PREMIUM LEVEL PRO SHIRT TUOTETIEDOT

PREMIUM LEVEL PRO SHIRT TUOTETIEDOT PREMIUM LEVEL PRO SHIRT Tinkimätön ergonomisesti suunniteltu pyöräilypaita. Tämä lyhythihainen paita on kevyt ja materiaalinsa ansiosta hyvin hengittävä ja sopii erityisesti lämpimille päiville. Ergonomisen

Lisätiedot

Ergonomiakuvasto. Oivaltavat ratkaisut toimistosi arkeen

Ergonomiakuvasto. Oivaltavat ratkaisut toimistosi arkeen Ergonomiakuvasto Oivaltavat ratkaisut toimistosi arkeen Sisällysluettelo 3 RollerMouse -hiiriohjaimet 4 Trackbar-hiiriohjain Pystyhiiri Mininäppäimistö 5 AM-hiirimatto rannetuella AM-Rannetuki Kyynärtuet

Lisätiedot