Ihmisläheistä suunnittelua

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Ihmisläheistä suunnittelua"

Transkriptio

1 PRODUKTKATALOG TUOTEKUVASTO

2 Ihmisläheistä suunnittelua Edustamme ihmisläheistä suunnittelua. Se tarkoittaa, että kaikki tuotteemme on suunniteltu ja kehitetty niiden käyttäjiä ajatellen. Tuotteiden tulee olla helppokäyttöisiä ja miellyttävän tuntuisia päällä. Niiden tulee mielellään myös näyttää hyvältä. Ennen kaikkea tuotteiden tulee toimia parhaalla mahdollisella tavalla ja tehdä sovittajien ja muun hoitohenkilökunnan työstä hieman helpompaa. Niiden tulee olla myös kilpailukykyisiä hinnoittelun ja saatavuuden osalta. Tämä kuvasto sisältää ainoastaan huolella valittuja tuotteita. Huolella valittu onkin toinen tunnuslauseemme. Monet kuvaston tuotteista ovat täysin uusia. Toiset puolestaan ovat niin pidettyjä, että ne ovat olleet valikoimassamme alusta lähtien. Tätä lukiessasi olemme todennäköisesti kehittäneet jo jotain uutta. Se on tapamme toimia: parannamme ja kehitämme tuotteitamme jatkuvasti. Toimintamme perustuu toisaalta vankkaan osaamiseen ja kokemukseen sekä toisaalta viimeisimmän tekniikan aikaansaamiin mahdollisuuksiin. Kun haluat olla varma siitä, että saatavillasi ovat viimeisimmät uutuudet ja tuotteet, tutustu verkkosivustoomme. Sieltä löydät muun muassa tämän kuvaston sähköisen version, jota päivitetään hyvin usein. Uusi painettu kuvasto julkaistaan vain, kun se on aivan välttämätöntä ympäristön säästämiseksi. Helena Peters, toimitusjohtaja

3

4

5 Sisältö Niska Käsivarsi/olkapää Käsi Selkä ja vartalo Lonkka Polvi Jalka Rintaproteesit ja alusasut

6

7

8 Niska

9 Torakaalinen PHILADELPHIA-jatko-osa FILIPkaulatukeen TUOTENRO Filip-kaulatukeen (tuotenumero 10117) liitettävä torakaalinen jatko-osa servikaaliseksi tai torakaaliseksi ortoosiksi. Kaksiosainen, käyttömukavuudeltaan hyvä matala profiili. Kiinnitetään ilman työkaluja. Tarrakiinnitys. Kaulatukeen liitettynä torakaalinen jatko-osa rajoittaa rotaatiota, fleksiota ja ekstensiota servikaalisesti tai torakaalisesti. Jatko-osa voidaan irrottaa kaulatuesta, jos tarvitaan ainoastaan servikaalista tukea myöhemmin hoidon aikana. Tuotetta voidaan käyttää vedessä esimerkiksi kylvyn tai suihkun aikana tai vesiterapiassa. Koko: Yksi koko. Niskan ja kaularangan pitämiseen paikallaan tai niiden kuormituksen vähentämiseen akuutista vammasta tai traumasta johtuen. Stabilisoimiseen ja tukemiseen toimenpiteen jälkeen ja degeneratiivisissa sairauksissa. Plastazote-vaahtomuovi, Kydex-vahvikkeet. Materiaali läpäisee röntgensäteet. Ei sisällä lateksia. Huuhdellaan vedellä ja kuivataan pehmeällä liinalla. Käytä mietoa pesuainetta. Mietoa desinfiointiainetta voidaan käyttää tarvittaessa.

10 FILIP kaulatukeen TUOTENRO Vakaa kaulatuki, joka tukee niskaa ja kaularankaa miellyttävästi ja vähentää niiden kuormitusta. Anatomisesti muotoiltu, aukko trakeostomiaa varten. Hyvä ilman kierto rei ityksen ansiosta. Helppo sovittaa niin, että potilaan niska pysyy paikallaan. Kaksiosainen, ympärysmittaa voidaan säätää tarranauhalla. Läpäisee röntgensäteet. Kaikki tilanteet, joissa niska on tärkeä pitää liikkumattomana, kuten onnettomuuden jälkeinen niskatrauma, toimenpiteen jälkitila, nivelside- tai lihasvammat, osteoartriitti, lihaskontraktuura tai servikaalinen tendiniitti. Kaulus polyetyleenivaahtoa, vahvikkeet polypropyleeniä. Tarrakiinnitys. Ei sisällä lateksia. Kokotaulukko ja tuotenumeron loppuosa Small cm Medium cm Large cm X Large cm ,5 cm cm ,5 cm cm Voidaan pyyhkiä miedolla saippualiuoksella ja haalealla vedellä. Kuivataan kuivalla liinalla. Sulje tarranauhat ennen pesua. Kaulan korkeusmitta senttimetreinä.

11

12 Käsivarsi/olkapää

13 HEMISAFE olkaortoosi TUOTENRO HemiSafe on toiminnallinen olkaortoosi, joka on tarkoitettu erityisesti aivohalvauksen jälkeisen olkasäryn hoitoon. HemiSafe tukee olkapäätä miellyttävän tuntuisesti, ja ortoosin käyttäjä pystyy käyttämään kättään vapaasti päivittäisissä askareissa. HemiSafe voidaan pukea ja riisua yhdellä kädellä. Se voidaan pukea suoraan ihoa vasten tai topin tai hihattoman aluspaidan päälle. Ortoosia voidaan käyttää vaatteiden alla. Kankaan ilmaväli auttaa tasaamaan painetta. Tuotteen mukana tulee pieni tyyny, joka voidaan tarvittaessa laittaa kainalon alle abduktion lisäämiseksi. Käytetään kivun lievittämiseen olkanivelessä aivohalvauksen jälkeen, olkanivelen subluksaation rajoittamisen sekä symmetrian ja vartalon asennon parantamiseen. Sopii myös toistuvien luksaatioiden ehkäisemiseen. Ilmastoitu kangas tuntuu viileältä ihoa vasten ja antaa ihon hengittää. 55 % polyesteriä, 30 % polyamidia, 10 % polyuretaania, 4 % puuvillaa, 1 % elastaania. Ei sisällä lateksia. Konepesu 40 C. Älä käytä valkaisuaineita.ei silitystä. Ei rumpukuivausta. Tasokuivaus. Sulje tarranauhat ennen pesua. Suositellaan pesua pesupussissa. Koko, vasen, oikea Olkavarren ympärysmitta, cm Rintakehän ympärysmitta, cm S M L XL Olkavarren ja rintakehän ympärysmitta. Rintakehä mitataan heti kainalon alapuolelta.

14 COMFORTSLING kantoside TUOTENRO ComfortSling on kertakäyttöinen kantoside lyhytkestoiseen käyttöön. Joustavan, pehmeän materiaalin ansiosta side sopii useimmille henkilöille koosta riippumatta, ja sitä voidaan käyttää korvaamaan useita perinteisiä kantositeitä. Pehmeä ja joustava olkahihna vähentää yleisesti esiintyvää niskaan kohdistuvaa rasitusta, mikä parantaa kantositeen käyttömukavuutta. Joustava materiaali mukautuu käsivarren pituuden mukaan kyynärpäästä ranneniveleen. Pehmeä peukalonauha pitää kantositeen paikallaan ja käsivarren oikeassa asennossa. ComfortSling -kantoside toimitetaan 12 kappaleen pakkauksessa. Koko: Yksi koko, sopii sekä oikeaan että vasempaan käsivarteen. Olkapään ja käsivarren pitäminen liikkumatta ja niiden kuormituksen vähentäminen akuutista vammasta tai traumasta johtuen. Sovittaminen: Aseta käsivarsi siteeseen ja varmista, että peukalonauha kulkee peukalon alta kuvan osoittamalla tavalla. Vie olkahihna selän yli ja säädä se sopivan mittaiseksi kiinnittämällä hihna punaiseen nappiin sopivasta napinlävestä. Varmista, että olkahihna on kiinnitetty nappiin hyvin. Hihna voidaan kiinnittää joko napin sisäpuolelle tai ulkopuolelle. Hihna voidaan leikata sopivan pituiseksi. 88 % Polyesteriä, 12 % Elastaania. Ei sisällä lateksia. ComfortSling -kantoside on kertakäyttöinen, vesipesua ei suositella. Tahroja voidaan pyyhkiä pehmeällä, kostealla liinalla tai pestä varovasti käsin haaleassa vedessä.

15 ENKEL kantoside TUOTENRO Enkel-kantoside tukee miellyttävästi ja vähentää olkapään kuormitusta olkakivuissa. Kantositeen syvä tasku on viileää ja ohutta materiaalia. Vaahtomaisesta materiaalista valmistettu olkahihna on keskitetty takaa ja kiinnitetään edestä tarranauhalla. Peukalolenkki sideosan sisällä. Sopii sekä oikeaan että vasempaan käsivarteen. Ilmavaa, viileää materiaalia, joka antaa ihon hengittää. Olkapään ja käsivarren pitäminen liikkumatta ja niiden kuormituksen vähentäminen akuutista vammasta tai traumasta johtuen. Koko Kyynärvarren pituus, cm 65 % puuvillaa, 18 % polyamidia, 17 % polyuretaania. Ei sisällä lateksia. Konepesu 40 C. Sulje tarranauhat ennen pesua. Suositellaan pesua pesupussissa. Small Medium Large X Large Mitta kyynärpäästä sormenpäihin senttimetreinä.

16 DUO PLUS kantoside TUOTENRO Duo Plus -kantoside on kaksiosainen immobilisaatio-ortoosi, joka vähentää olkaniveleen kohdistuvaa kuormitusta rasittamatta niskaa. Kaksi selässä ristiin kulkevaa hihnaa jakavat painon tasaisesti hartioille. Leveä irrotettava hihna tukee käsivarren vartaloa vasten. Kaikki hihnat kiinnitetään tarranauhalla. Sideosan ja hihnojen sisäpinta on froteeta. Sopii sekä oikeaan että vasempaan käsivarteen. Vähentää olkapäähän ja käsivarteen kohdistuvaa kuormitusta akuutin vamman tai trauman yhteydessä, kun käsivarsi tulee pitää liikkumattomana vartaloa vasten ja niskan tarpeetonta rasittamista halutaan välttää. Koko Small Large Kyynärvarren pituus, cm 52 % polyuretaania, 33 % polyamidia, 15 % puuvillaa. Ei sisällä lateksia. Konepesu 40 C. Sulje tarranauhat ennen pesua.suositellaan pesua pesupussissa. Mitta kyynärpäästä sormenpäihin senttimetreinä.

17 DUO kantoside TUOTENRO Duo-kantoside antaa miellyttävää tukea ja vähentää kuormitusta olkakivuissa. Tarranauhoilla kiinnitettävää olkahihnaa voidaan säätää pituussuunnassa ja sivusuunnassa sideosaa pitkin. Mukana immobilisaatiota varten tukinauha, joka kiinnitetään tarralla vartalon ympärille. Sideosan ja olkahihnan sisäpinta on froteeta. Sopii sekä oikeaan että vasempaan käsivarteen. Olkapään tai käsivarren kuormituksen vähentäminen akuutista vammasta tai traumasta johtuen silloin, kun tarvitaan yksinkertaisempaa olkapään immobilisointia. Koko Kyynärvarren pituus, cm 65 % puuvillaa, 18 % polyamidia, 17 % polyuretaania. Ei sisällä lateksia. Konepesu 40 C. Sulje tarranauhat ennen pesua. Suositellaan pesua pesupussissa. Small Medium Large X Large Mitta kyynärpäästä sormenpäihin senttimetreinä.

18 ABDU 15 - ja ABDU PLUS 30 abduktiotyyny TUOTENRO 20115, Abduktio-ortoosi ja tyyny, joka pitää käsivarren ja olkapään liikkumattomana 15 tai 30 asteen abduktiokulmassa. Tyyny on muotoiltu lantiota vasten sopivaksi, ja se kiinnitetään vyötärön ympärille tarranauhalla. Kantoside kiinnitetään tyynyyn tarranauhalla. Kantositeen korkeutta voidaan säätää. Olkahihnan lisäpehmuste parantaa käyttömukavuutta. Sopii sekä vasempaan että oikeaan käsivarteen. Koko: Yksi koko : Abdu 15 Olkapään ja käsivarren kuormituksen vähentäminen akuutista vammasta tai traumasta johtuen. Toimenpiteen jälkeen, esimerkiksi kiertäjäkalvosimen tai olkanivelen kapselin rekonstruktiokirurgian, olkaproteesin asentamisen, olkaluunmurtuman tai artroskopian jälkeen. Polyamidia, polyuretaanivaahtoa, puuvillaa. Ei sisällä lateksia. Konepesu 40 C. Sulje tarranauhat ennen pesua. Suositellaan pesua pesupussissa : Abdu 30 Koko Small Large Kyynärvarren pituus, cm Erikseen tilattavat tuotteet: Kiilatyyny, +15 astetta 45 asteen abduktioon, tuotenumero Mitta kyynärpäästä sormenpäihin senttimetreinä.

19 QUICKSLING kantoside TUOTENRO QuickSling on pehmustettu kantoside vammautuneen olan, kyynärpään tai rannenivelen helppoon immobilisointiin. Kantosidettä on helppo käyttää. Side voidaan leikata sopivan mittaiseksi. Joustamaton materiaali pysyy muodossaan koko käyttöajan. Kantosidettä on helppo säätää Y:n muotoisella tarrakiinnikkeellä, joka kiinnitetään suoraan siteeseen. Kantoside voidaan kiinnittää eri tavoilla tarvittavan tuen mukaan. QuickSling-kantoside toimitetaan käytännöllisessä laatikossa, joka sisältää kaksi rullaa sidenauhaa, koko 5,5 cm x 12 m, ja kaksi pussillista tarrakiinnikkeitä. Yhdessä pussissa on 14 kiinnikettä. Sidenauhasta saa 14 kaksinkertaista sidettä tai 20 yksinkertaista sidettä. Väri: musta. Olkapään tai käsivarren kuormituksen vähentäminen akuutista vammasta tai traumasta johtuen. 53 % polyuretaania, 38 % polyesteriä, 9 % nailonia. Ei sisällä lateksia. Käyttö kaksinkertaisena siteenä. Käyttö yksinkertaisena siteenä. Konepesu 40 C. Sulje tarranauhat ennen pesua. Suositellaan pesua pesupussissa.

20 DuoTrain olkapään immobilisointituki TUOTENRO Olkapään DuoTrain-immobilisointituki tukee miellyttävän tuntuisesti ja vähentää kuormitusta olkavaivoissa. Erittäin vahva tarrakiinnitys ja tartuntalevyt mahdollistavat sen, että DuoTrain immobilisointituen kiinnikkeet voidaan avata ja sulkea useita kertoja, joten se sopii hyvin kuntoutuksessa oleville potilaille. Olkahihnaa voidaan säätää korkeussuunnassa ja sivusuunnassa mitellaa pitkin, ja se kiinnitetään tarralla. Säädettävä, vartalon ympärille kiinnitettävä immobilisointivyö. Mitellan ja olkahihnan sisäpinta on froteeta. Sopii sekä vasempaan että oikeaan käsivarteen. Olkapään ja käsivarren kuormituksen vähentämiseen ja immobilisointiin akuutissa tai toimenpiteen jälkeisessä hoidossa, kun tarvitaan tukevaa olkapään immobilisointitukea, joka voidaan avata ja sulkea useita kertoja (esim. kuntoutuksessa). Koko: Small-koko sopii lapsille tai hyvin pienikokoisille aikuisille. Medium-koko sopii pienikokoisille naisille. Large-koko sopii sekä naisille että miehille X large -koko sopii pitkille tai suurikokoisille henkilöille. Mitta kyynärpäästä sormenpäihin senttimetreinä. Sulje tarranauhat ennen pesua. Konepesu 40 C, tarvittaessa 60 C. Suositellaan pesua pesupussissa. Mitta kyynärpäästä sormenpäihin senttimetreinä Kiinnitä tartuntalevyt haluttuun kohtaan. 2.Immobilisointivyön pituutta on helppo säätää D-renkaan avulla. Koko Small Medium Large X Large Kyynärvarren pituus, cm

21 SmartCuff olkapään immobilisointituki TUOTENRO Olkapään SmartCuff -immobilisointituki antaa miellyttävää tukea ja vähentää käsivarren ja olkapään kuormitusta trauman tai toimenpiteen jälkeen. Pitää käsivarren ja olkapään liikkumattomina. Liikeharjoittelussa kyynärvarsi on helppo vapauttaa avaamalla rannemansetti olkavarren asentoa muuttamatta. Helppo pukea ja riisua sekä säätää tarranauhalla. Mukana ylimääräinen kiilatyyny käsivarren lisätukea tai abduktiota varten. Sopii sekä oikeaan että vasempaan käsivarteen. Käytetään olkapään ja käsivarren kuormituksen vähentämiseen ja immobilisointiin toimenpiteen jälkeen tai akuutin vamman tai trauman yhteydessä, kun potilaan on tärkeä pystyä osallistumaan kuntoutukseen aktiivisesti. Koko: Tuotenro Koko Rannemansetti voidaan avata harjoitusten tekemistä varten Small /Medium Large/XLarge 65 % puuvillaa, 18 % polyamidia, 17 % polyuretaania. Ei sisällä lateksia. Koko Small-Medium Mitta rinnan alta, cm Large-XLarge Sulje tarranauhat ennen pesua. Konepesu 40 C, tarvittaessa 60 C. Suositellaan pesua pesupussissa. Ympärysmitta rinnan alta senttimetreinä.

22 AXEL TM olkaortoosi TUOTENRO Axel -olkaortoosi vähentää tehokkaasti olkanivelen kuormitusta niskaa ja hartioita rasittamatta. Kaari siirtää kuormituksen lihas- ja hermokudoksesta rintakehään ja tukirankaan. Axel -ortoosia on helppo käyttää ja säätää. Kaksi kokoa henkilöille, joiden rintakehän ympärysmitta on cm. Potilaan on helppo riisua ja pukea ortoosi yhdellä kädellä. Sopii sekä oikeaan että vasempaan käteen. Ortoosia voidaan käyttää yksin tai yhdessä toisen kantositeen kanssa. Axel -ortoosiakäytetään hartioiden kuormituksen vähentämiseen akuutin vamman tai pitkäkestoisen olkasäryn yhteydessä. Yksi koko, sopii sekä oikeaan että vasempaan käteen. Hartioiden kuormituksen vähentäminen akuutin vamman, trauman, aivohalvauksen tai pitkäkestoisen olkakivun yhteydessä. Käytetään myös ennen toimenpidettä ja toimenpiteen jälkeen. Sopii käytettäväksi olkapäävaivoissa, kun niskan ja hartioiden kuormitusta tulee vähentää esimerkiksi nivelreumasta tai piiskaniskuvammasta johtuen. Kaari 100 % ABS-muovia, pehmuste 100 % polyeteeniä, olkahihna 100 % polyesteriä. Ei sisällä lateksia. Axel TM -ortoosia voidaan käyttää yhdessä toisen kantositeen kanssa. Koko S-M L-XL Rintakehän ympärysmitta, cm Puhdistetaan pehmeällä kostealla liinalla ja miedolla astianpesuaineella. Rintakehän ympärysmitta kainalon alapuolelta mitattuna. Swedish Pat Nr SE C2 Pat Pend. PCT/SE2006/001344

23 CubitiROM kyynärpääortoosi TUOTENRO CubitiROM-kyynärpääortoosia käytetään käsivarren ja kyynärpään stabilisoimiseen toimenpiteen tai trauman jälkeen liikeradan rajoittamiseksi tai immobilisointiin. Ortoosin ekstensiota ja fleksiota voidaan säätää 0 120, säätöväli on 10. Ekstensiosuunnan pysäytintä voidaan säätää Olka- ja kyynärvarren kiskossa on pituuden teleskooppisäätö. Ortoosin pituutta voidaan säätää cm. Olkahihnaa voidaan käyttää vähentämään kuormitusta lisää. CubitiROM on miellyttävän tuntuinen käyttää ja se pysyy käsivarressa tukevasti ja liikkumatta. Ortoosia on helppo säätää, se on helppo pukea sekä kevyt ja hengittävä käyttää. Käytetään käsivarren stabilisoimiseen toimenpiteen tai trauman jälkeen, lihas- tai ligamenttivamman tai olkaluun alapään murtuman hoitoon, kyynärpään toimenpiteiden jälkeen ja stabiilin kyynärpäämurtuman hoitoon. Koko: Tuotenro Koko Puoli Yksi koko Vasen Yksi koko Oikea Kiskot alumiinia, pehmuste polyesteriä ja puuvillaa, tarranauha. Kiskojen pituutta ja nivelen liikkuvuutta voidaan säätää yksilöllisesti potilaan mukaan. Kiskot ja nivel pyyhitään saippualiuoksella tai vedellä tai suihkutetaan. Kangasosat voidaan pestä 40 asteessa. Tarvikkeet: Lisäpehmuste tilataan erikseen, tuotenumero Ortoosin pituus nivelen keskeltä Kyynärvarsi cm Olkavarsi cm

24 HUMERUS STABIL murtumaortoosi TUOTENRO Esivalmistettu murtumaortoosi olkaluun alueen tukemiseen pehmytosien kompression avulla. Röntgensäteet läpäisevästä materiaalista valmistettua ortoosia on helppo säätää saksien ja kuumailmapuhaltimen avulla. Pehmuste ja ja rei itys parantavat käyttömukavuutta. Humerus Stabil ylettyy hartian yli, mikä ehkäisee ortoosin kiertymistä ja pitää sen paremmin paikallaan. Ortoosi on kaksiosainen hyvän kompression ja istuuvuuden saavuttamiseksi. Ortoosi mahdollistaa kyynärpään täyden liikkuvuuden. Mukana kaksi puuvillasukkaa ja kantoside. Yksi koko, sopii sekä oikeaan että vasempaan käteen. Olkaluun varsimurtumien, internin fiksaation ja voimakkaan nestekertymän hoitoon. Polyetyleeniä, laminoitu sisäpinta, jossa pehmusteena vaahtomuovia, jossa on suljetut solut. Sukka puuvillaa. Ei sisällä lateksia. Koko Distaalinen ympärysmitta, cm Proksimaalinen ympärysmitta, cm XS S M L XL XXL Käsinpesu miedolla saippualiuoksella. Puuvillasukka konepesu 40 C. Olkavarren proksimaalinen ja distaalinen ympärysmitta.

25 HUMERUS STABIL LYHYT murtumaortoosi TUOTENRO Lyhyen mallinen esivalmistettu murtumaortoosi olkaluun alueen tukemiseen pehmytosien kompression avulla. Mahdollistaa olkapään ja kyynärpään täyden liikkuvuuden. Röntgensäteet läpäisevästä materiaalista valmistettua ortoosia on helppo säätää. Ei sisällä lateksia. Olkaluun alaosan tai olkavarren murtumien hoitoon, internin fiksaation jälkihoitoon ja voimakkaan turvotuksen hoitoon. Koko: Yksi koko, sopii sekä oikeaan että vasempaan käsivarteen. Polyetyleeni. Ortoosin sisäpinta on päällystetty vaahtomuovilla. Käsinpesu miedolla saippualla. Mittaa olkavarren proksimaalinen ja distaalinen ympärysmitta. Koko Distaalinen ympärysmitta, cm Small Medium Large X Large Proksimaalinen ympärysmitta, cm

26 HUMERUS COMFORT TM murtumaortoosi TUOTENRO Humerus Comfort on tukeva murtumaortoosi, joka on suunniteltu olkaluun alueen tukemiseen pehmytosien kompression avulla. Lievittää särkyä ja mahdollistaa olkapään ja kyynärnivelen liikkumisen, mikä vähentää nivelen jäykistymisen ja lihasatrofian riskiä hoidon aikana. Ortoosi on miellyttävän tuntuinen ja tukeva, ja sen leveät vyöt ja muotoonvaletut levyt mahdollistavat tasaisen kompression ja kuormituksen tehokkaan vähentämisen. Kankaisen olkaosan ansiosta ortoosi pysyy tukevasti ja miellyttävän tuntuisesti paikallaan. Kiinteät muotoonvaletut levyt on helppo lyhentää tai muotoilla istuviksi. Kankaan ilmaväli jakaa paineen tasaisesti. Ortoosi sopii sekä oikeaan että vasempaan käsivarteen. Ortoosi läpäisee röntgensäteet. Humerus ComfortTM, valkoinen Olkaluun suljettujen varsimurtumien hoito ilman toimepidettä. Olkaluun avoimien varsimurtumien toimenpiteen jälkeinen hoito. Internin tai eksternin fiksaation jälkihoito. Voimakkaiden nestekertymien yhteydessä. Välimateriaali ilmastoitua kangasta, joka tuntuu viileältä ihoa vasten ja antaa ihon hengittää. 51 % Polyesteriä, 45 % Polyamidia, 3 % Puuvillaa, 1 % Elastaania. Muoviosat polyetyleeniä. Ei sisällä lateksia. Konepesu 40 C. Älä käytä valkaisuainetta. Ei silitystä. Ei rumpukuivausta. Tasokuivaus. Sulje tarranauhat ennen pesua. Käytä pesupussia. Olkavarren proksimaalinen ympärysmitta. Mitta olkapäästä kyynärniveleen. Sopivan koon valinta riippuu olkavarren ympärysmitasta ja pituudesta sekä murtuman sijainnista. Lisälevyt, tuotenumero Tilataan erikseen. 4 kpl/pakkaus. Koot S XL. Lisäävät stabiliteettia ja kompressiota suuremmalle alueelle. Sivutaskuihin laitetaan yksi levy tai kaksi levyä. XS/Humerus Comfort TM Kid, musta Koko Olkavarren proksimaalinen ympärysmitta, cm X Small* Small ,5 Medium ,5 Medium Pitkä ,5 Large ,5 X Large ,5 Ortoosin pituus, cm * X Small= Humerus Comfort TM Kid vain musta.

27 CUBITI COMFORT TM helarmsortos TUOTENRO Cubiti Comfort on tukeva koko käsivarren ortoosi käytettäväksi kuntoutuksen yhteydessä tai murtuman hoidossa. Miellyttävän tuntuinen ja tukeva ortoosi lievittää särkyä ja mahdollistaa olkapään ja kyynärnivelen liikkuvuuden, mikä vähentää nivelten jäykistymisen ja lihasatrofian riskiä hoidon aikana. Säädettävä kyynärnivelen liikkuvuus fleksiossa ja ekstensiossa 15 asteen välein. Voidaan lukita haluttuun asentoon. Helppo mukauttaa potilaalle sopivaksi. Ortoosin leveät vyöt ja muotoonvaletut levyt antavat tasaisen kompression ja vähentävät kuormitusta tehokkaasti. Kiinteitä muotoonvalettuja levyjä voidaan muotoilla ja ortoosin pituutta voidaan säätää portaattomasti. Sopii sekä oikeaan että vasempaan käsivarteen. Lisälevyt, tuotenro Tilataan erikseen. 4 kpl/pakkaus. Koot S XL. Lisäävät stabiliteettia ja kompressiota suuremmalle alueelle. Sivutaskuun voidaan laittaa yksi levy tai kaksi levyä. Kyynärpään, olkaluun, värttinäluun tai kyynärluun murtumat. Nivelsiteen repeämät. Toimenpiteen jälkeen. Jänne- ja nivelsidevammat. Kollateraaliligamentin rekonstruktion jälkeen. Kontraktuuran hoitoon. Välimateriaali ilmastoitua kangasta, joka tuntuu viileältä ihoa vasten ja antaa ihon hengittää. 51% Polyesteriä, 45% Polyamidia, 3% Puuvillaa, 1% Elastaania. Muoviosat polyetyleeniä. Ei sisällä lateksia. Nivel alumiinia. Irrota nivel ennen pesua. Kangasortoosi voidaan pestä koneessa 40 asteessa. Sulje tarranauhat ennen pesua. Suositellaan pesua pesupussissa. Nivel pyyhitään pehmeällä, kostealla liinalla tai suihkutetaan. Olkavarren ja kyynärvarren proksimaalinen ympärysmitta. Ortoosin kokonaismittaa voidaan säätää portaattomasti. Koko A. Olkavarren ympärysmitta, cm B. Kyynärvarren ympärysmitta, cm C. Ortoosin pituus olkavarresta, cm D. Ortoosin pituus kyynärvarresta, cm E. Ortoosin kokonaispituus, cm Small , Medium , Large , X Large ,

28 EPICARE P505 kyynärpääortoosi TUOTENRO EpiCare P505 on anatominen, muotoonkudottu ortoosi kyynärpään kompressioon. Epikondyylien rasitusta vähentävät pelotit tehostavat kyynärpään alueen kompressiota ja vähentävät epikondyylien kuormitusta. Ortoosi on valmistettu pehmeästä ja hengittävästä neuloksesta. Nivelrikko, toimenpiteen jälkeinen hoito, trauman jälkeinen hoito, epikondyliitti. 70 % polyesteriä, 20 % polyamidia, 10 % TPRgeeliä. Ei sisällä lateksia. Konepesu 40 C. Ei rumpukuivausta. Ei silitystä. Koko vas./oik. Small Medium Large X Large Mitta senttimetreinä Ympärysmitta 5 cm kyynärpään alapuolelta.

29

30 Käsi

31 LURE TUMME peukalo-ortoosi TUOTENRO Joustava peukalo-ortoosi, joka tukee miellyttävästi peukaloa ja rannetta. Ortoosi tukee MCP- ja CMC-niveliä. Ortoosi on valmistettu ainutlaatuisesta AirX neuloksesta, joka antaa hyvän kompression. Ortoosi on erittäin miellyttävän tuntuinen käyttää, sillä kevyt materiaali hengittää ja tuntuu pehmeältä ihoa vasten. Ortoosi on konepestävä ja se kuivaa nopeasti. Tarranauhalla kiinnitettävä ortoosi on helppo pukea ja riisua ja sitä on helppo säätää. Malli Tuotenro Lure Tumme, vasen Lure Tumme, oikea MCP- tai CMC-nivelen epävakaisuus, artroosi, artriitti, peukalon ja ranteen ylirasitusvammat. 78 % polyesteriä, 22 % elastaania. Ei sisällä lateksia. Koko Ranteen mitta, cm Konepesu 40 C. Sulje tarranauhat ennen pesua. Suositellaan pesua pesupussissa. Small Medium Large Ranteen mitta senttimetreinä.

32 KVICK ranneortoosi TUOTENRO Tukeva ja miellyttävän tuntuinen ranneortoosi, joka on helppo pukea ja riisua. Yhdellä kädellä kiristettävä nyöritys tekee kompressiosta tasaisen, ja sen ansiosta ortoosi on helppo pukea ja riisua sekä säätää yhdellä kädellä. Ortoosi kiinnitetään leveällä tarranauhalla, joka antaa ranteelle lisätukea. Kvick-ortoosi on valmistettu tukevasta, rei itetystä ja pehmustetusta mokkajäljitelmästä, joka on miellyttävän pehmeä ihoa vasten. Ortoosissa on muotoiltu ja tukeva 25 mm leveä volaarinen alumiinikisko sekä 15 mm leveä dorsaalinen kisko. Koko Ranteen mitta, cm Malli Tuotenro Kvick, vasen Kvick, oikea CMC-nivelen epävakaisuus, artroosi, artriitti, ylirasitusvammat. Sopii myös rannekanavaoireyhtymän hoitoon tai ranteen immobilisointiin kipsaushoidon jälkeen. X Small Small Medium Large X Large % PU-vaahtoa, 20 % Polyesteriä, 15 % Akryyliä, 15 % Nailonia. Kiskot alumiinia. Ei sisällä lateksia. Käsinpesu miedolla pesuaineella. Sulje tarranauhat ennen pesua. Käytä pesupussia. Ranteen mitta senttimetreinä.

33 OVAL-8 sormilasta TUOTENRO Oval-8 -sormilasta on pieni, ihonvärinen muovilasta. Ohut ja kevyt lasta on lähes huomaamaton. Lasta pysyy hyvin paikallaan teippaamatta. Leveä nauha jakaa paineen tasaisesti, mikä tekee lastasta miellyttävän käyttää. Samassa kädessä voidaan käyttää useita lastoja. Lastaa voidaan käyttää jatkuvasti, ja se on helppo ottaa pois tarvittaessa. Lastaa voidaan käyttää vedessä. Oval-8 -sormilasta voi ehkäistä epämuodostumia ja se sopii pitkäaikaiseen käyttöön artriittipotilaille taipuneiden sormien hoitoon. Määrä: Oval-8 -sormilasta toimitetaan viiden kappaleen pakkauksissa. Koko Tuotenro Oval-8 -sormilastaa käytetään sormien pienten kärki- ja keskinivelten (DIP- ja PIP-nivelet) stabiloimiseen ja suoristamiseen. Lasta sopii myös artriitin aiheuttamien epämuodostumien ja muiden vammojen hoitoon. Lasta on osoittautunut tehokkaaksi vasarasormen (mallet finger), napinläpi-virheasennon (boutonnierdeformation), joutsenkaulan (swan neck) ja koukkusormen (triggerfinger) hoidossa. Sitä voidaan käyttää myös epävakaan sorminivelen ja sormimurtumien hoidossa. Ei sisällä lateksia

34

35

36 Selkä ja vartalo

37 FORM tukiliivi TUOTENRO 50204, 50205, Joustava Form-tukiliivi tukee ja kompressoi vartaloa miellyttävän tuntuisesti ja tehokkaasti. Tukiliivi on helppo pukea ja siinä on tarranauhakiinnitys, jonka avulla kompressio säädetään sopivaksi. Tarrakiinnitys helpottaa haavasiteiden vaihtoa. Potilasta ei tarvitse nostaa, toisin kuin siteitä käytettäessä. Tukiliivi soveltuu vuodepotilaille, sillä se on valmistettu pehmeästä materiaalista ja sen takaosassa ei ole saumoja tai lastoja. Tukiliivi sopii myös pehmeäksi avanteen tukiliiviksi, mutta silloin on mahdollisesti valittava suurempi koko liiallisen kompression välttämiseksi. Kompressioaste: Keskitaso, 2/ : 25 cm Malli Tuotenro Korkeus Form 15, ,5 cm Form cm Form cm Rintakehä- tai vatsatoimenpiteen jälkihoitoon haavojen rasituksen vähentämiseksi, arpien halkeilemisen ehkäisemiseen ja potilaan varhaisen liikkeelle lähtemisen tueksi. Voidaan käyttää myös erityyppisissä lievissä tyrissä ja avanteen tukiliivinä. Form 15,5: 65 % Polyesteriä, 20 % Polyamidia, 15 % Kumia. Form 25: 76 % Polyesteriä, 16 % Kumia, 8 % Polyamidia. Form 30: 78 % Polyesteriä, 17 % Kumia, 5 % Polyamidia : 15,5 cm Koko Mitta, cm Small Medium Large X Large XX Large Konepesu 60 C. Sulje tarranauhat ennen pesua. Suositellaan pesua pesupussissa. Pesu 40 asteen lämpötilassa pidentää tarranauhan käyttöikää. Tarvittaessa materiaali kestää konepesun 90 asteessa. Vartalon ympärysmitta kohdasta, johon tukiliivi tulee.

38 STOMI BAS tukiliivi TUOTENRO 50210, 50211, Stomi Bas on suora ja joustava avanteen tukiliivi, joka vähentää kuormitusta ja kompressoi vartaloa miellyttävän tuntuisesti ja tehokkaasti. Etuosassa keskellä materiaali on joustamatonta ja helposti leikattavaa. Materiaali ei rispaannu ja on erityisen kätevä silloin, kun avanne tulee vapauttaa nopeasti tai pysyvän avanteen tukiliivin valmistamiseen. Tukiliiviä on saatavana kolme korkeutta: 16, 20 ja 25 cm. Stomi Bas on helppo laittaa paikalleen ja siinä on leveä tarrasuljenta, jonka ansiosta tukiliivin kompressio on helppo säätää sopivaksi. Tukiliivi voidaan sulkea vasemmalta tai oikealta puolelta. Toimenpiteen jälkeisessä hoidossa tarrakiinnitys helpottaa haavasiteiden vaihtoa. Potilasta ei tarvitse nostaa, toisin kuin siteitä käytettäessä : 16 cm Kompressioaste: Vahva, 3/3. Malli Tuotenro Korkeus Stomi Bas Matala cm Stomi Bas Keskikoko cm Stomi Bas Korkea cm Avanteen tukiliivin valmistamisen yhteydessä. Rintakehä- tai vatsaoperaation jälkeisessä hoidossa haavan kuormituksen vähentämiseksi, arpien halkeilemisen ehkäisemiseksi ja potilaan varhaisen liikkeelle lähtemisen tueksi. Voidaan käyttää myös erityyppisissä lievissä tyrissä. 35 % Polyamidia, 52 % Polyesteriä, 13 % Kumia. Konepesu 40 C. Sulje tarranauhat ennen pesua. Suositellaan pesua pesupussissa. Tarvittaessa tuote kestää pesun enintään 90 asteessa. Huomaa, että tuotteen peseminen korkeassa lämpötilassa lyhentää tarranauhan käyttöikää. Vartalon ympärysmitta kohdasta, johon tukiliivi tulee : 20 cm Koko Mitta cm X Small Small Medium Large X Large XX Large

39 STOMIFIX avannetukiliivi TUOTENRO Pehmeä avannetukiliivi avannepotilaille. Kaksinkertainen materiaali, jonka sisemmässä kerroksessa on aukko avannepussille. Ulompi kerros taitetaan ja vedetään avannepussin tai avannesidoksen päälle. StomiFix avannetukiliivi puetaan ja riisutaan kuin tavalliset alushousut. Helppokäyttöinen tukiliivi ei näy vaatteiden alta ja se pysyy hyvin paikallaan. Tukiliivi piilottaa avannepussin ja pitää sen hyvin paikallaan sekä peittää ja vähentää mahdollista ääntä. Tukiliivi suojaa herkkää ihoa ja pitää sen kuivana, kun avannepussi ei ole suoraan ihoa vasten vaan liivin kangaskerrosten välissä. Tukiliiviä voidaan käyttää päivittäin, öisin ja urheiltaessa. Tukiliivin alle tai päälle voidaan pukea tavalliset alushousut. Malli Tuotenro StomiFix, valkoinen StomiFix, musta Käytetään avanteen kanssa pitämään avannepussia paikallaan. Suojaa herkkää ihoa ja pitää sen kuivana. Voidaan käyttää sekä ohutsuoli-, paksusuoli- ja virtsaavanteiden kanssa. 90% nailonia, 10% spandexia. Ei sisällä lateksia. Konepesu 60 C. Värien säilyvyyden takia suositellaan pesua 40 asteessa. Käytä värillisten vaatteiden pesuun tarkoitettua pesuainetta, joka ei sisällä valkaisuaineita. Koko Lantion mitta cm X Small-Small Small-Medium Medium-Large Large-X Large Lantion ympärysmitta senttimetreinä.

40 FIGUR tukiliivi TUOTENRO 50221, 50202, Joustava Figur-tukiliivi tukee ja kompressoi vartaloa miellyttävän tuntuisesti ja tehokkaasti. Tukiliivi on helppo pukea ja siinä on tarranauhasuljenta, minkä ansiosta kompressio on helppo säätää sopivaksi. Potilasta ei tarvitse nostaa, toisin kuin siteitä käytettäessä. Tarrakiinnitys helpottaa haavasiteen vaihtoa. Figurtukiliivi jakaa paineen tasaisesti vaikuttamatta potilaan hengitykseen. Joustava materiaali on pehmeää ja miellyttävän tuntuista iholla ja se antaa ihon hengittää. Kompressioaste: Kevyt, 1/ : Figur 25 cm Malli Tuotenro Korkeus Figur valkoinen 16 cm cm Figur valkoinen 25 cm cm Figur valkoinen 32 cm cm Rintakehä- tai vatsatoimenpiteen jälkihoitoon haavojen rasituksen vähentämiseksi, arpien halkeilemisen ehkäisemiseen ja potilaan varhaisen liikkeelle lähtemisen tueksi. Voidaan käyttää myös erityyppisissä lievissä tyrissä ja avanteen tukiliivinä : Figur 32 cm 74 % Polyesteriä, 12 % Elastomeeriä ja 14 % Polyamidia. Ei sisällä lateksia. Konepesu 60 C. Sulje tarranauhat ennen pesua. Suositellaan pesua pesupussissa. Tarvittaessa tuote kestää pesun enintään 90 asteessa. Huomaa, että tuotteen peseminen korkeassa lämpötilassa lyhentää tarranauhan käyttöikää. Vartalon ympärysmitta kohdasta, johon tukiliivi tulee. Koko Mitta, cm Small Medium Large X Large XX Large XXX Large* * korkeus ainoastaan 16 cm.

41 FIGUR tukiliivi TUOTENRO Joustava Figur-tukiliivi tukee ja kompressoi vartaloa miellyttävän tuntuisesti ja tehokkaasti. Tukiliivi on helppo asettaa paikalleen ja tarrakiinnityksen ansiosta kompressio on helppo säätää sopivaksi. Joustava materiaali on pehmeä ja miellyttävän tuntuinen iholla ja antaa ihon hengittää. Figurtukiliiviä voidaan käyttää pehmeänä avanteen tukiliivinä avanteen ja avannepussin päällä. Kompressioaste: Kevyt, 1/3. Malli Tuotenro Korkeus Figur svart 20 cm cm Avannepotilailla tukena avanteen ja avannepussin päällä tai tyräriskin vähentämiseen. Rintakehä- ja vatsatoimenpiteiden jälkeisessä hoidossa haavan kuormituksen vähentämiseen ja potilaan varhaisen liikkeelle lähtemisen tueksi. 74 % Polyesteriä, 12 % Elastomeeriä ja 14 % Polyamidia. Ei sisällä lateksia. Koko Mitta, cm X Small Small Medium Large X Large XX Large Konepesu 60 C. Sulje tarranauhat ennen pesua. Suositellaan pesua pesupussissa. Tarvittaessa tuote kestää pesun enintään 90 asteessa. Huomaa, että tuotteen peseminen korkeassa lämpötilassa lyhentää tarranauhan käyttöikää. Vartalon ympärysmitta kohdasta, johon tukiliivi tulee.

42 ABDOCARE tukiliivi TUOTENRO 50225, AbdoCare on joustava tukiliivi, joka lievittää särkyä, tukee ja kompressoi vartaloa tehokkaasti sekä mahdollistaa potilaan varhaisen liikkeelle lähtemisen toimenpiteen jälkeen. Tukiliivi on helppo mukauttaa sopivaksi ja pukea heti toimenpiteen jälkeen. Tukiliivin kokoa, kompressioastetta ja muotoa on helppo säätää, sillä tarrakiinnitys tarttuu tukiliiviin kauttaaltaan. AbdoCare-tukiliiviä on saatavana kahta eri korkeutta ja kokojen säätömahdollisuudet ovat hyvät. Yhtä kokoa voidaan käyttää yleiskokona, mikä helpottaa varastonhallintaa. Tukiliiviä voidaan myös madaltaa leikkaamalla. Avannetyräpotilaiden hoidossa AbdoCare-tukiliiviin voidaan leikata reikä avanteen kohdalle : korkeus 23 cm Kompressioaste: Keskitaso, 2/3. Malli Tuotenro Korkeus AbdoCare 23 cm cm AbdoCare 30 cm cm Toimenpiteen jälkeinen hoito, tyräoperaation jälkeen haavan kuormituksen vähentäminen, serooman, infektioiden ja tyrän muodostumisen riskin vähentäminen sekä arven halkeilemisen ehkäiseminen. AbdoCare: 65 % polyesteriä, 19 % nailonia, 16 % Spandexia. Ei sisällä lateksia. AbdoCare voidaan pestä 95 asteen lämpötilassa noin 10 kertaa. Tuotteen käyttöikä pitenee, jos tuote pestään asteen lämpötilassa. Älä käytä valkaisuaineita. Ei silitystä. Ei rumpukuivausta. Tasokuivaus. Sulje tarranauhat ennen pesua. Suositellaan pesua pesupussissa : korkeus 30 cm Koko Mitta cm Vartalon ympärysmitta kohdasta, johon tukiliivi tulee.

43 LYFT tukiliivi TUOTENRO Lyft on abdominaalinen, joustava tukiliivi, joka antaa miellyttävän tuntuisen ja tehokkaan tuen ja kompression henkilöille, joilla on suurikokoisempi vatsa. Pehmeä, muotoiltu vatsaosa tukee ja kohottaa. Tukiliivi sopii henkilöille, joilla on tyrä tai suuri vatsa tai vatsatoimenpiteen jälkeiseen käyttöön arpityrän ja haavan halkeilun ehkäisemiseen. Materiaali on joustavaa ja miellyttävän tuntuista iholla. Tukiliivissä on tarrakiinnitys vasemmalla sivulla. Kompressioaste: Keskitaso, 2/3. Koko Lantion mitta, cm Malli Tuotenro Korkeus keskellä edessä Lyft cm 23 cm Korkeus keskellä takana Henkilöille, joilla on suurikokoinen vatsa tukemiseen ja kuormituksen vähentämiseen sekä erityyppisissä lievemmissä tyrissä. Small Medium Large X Large XX Large % Polyamidia, 53 % Polyesteriä, 12 % Kumia, 3 % Elastaania. Konepesu 40 C. Sulje tarranauhat ennen pesua. Suositellaan pesua pesupussissa. Tarvittaessa tuote kestää pesun enintään 90 asteessa. Huomaa, että tuotteen peseminen korkeassa lämpötilassa lyhentää tarranauhan käyttöikää. Lantion ympärysmitta senttimetreinä.

44 LYFT PLUS tukiliivi TUOTENRO Lyft Plus on erittäin tukeva, abdominaalinen ja joustava tukiliivi, jonka pehmeä, muotoiltu vatsaosa tukee ja kohottaa kookasta vatsaa miellyttävän tuntuisesti ja tehokkaasti. Tukiliivi sopii henkilöille, joilla on tyrä tai suurikokoinen vatsa sekä käytettäväksi vatsatoimenpiteiden jälkeen arpityrän ja haavan halkeilemisen ehkäisemiseen. Tukiliivi sopii avannetukiliiviksi henkilöille, joilla on kookas vatsa silloin, kun avanne on vasemmalla puolella. Selkäosan materiaali on joustavaa. Etuosa on joustamaton parhaan tuen saamiseksi. Etusivujen tukeva materiaali puristaa joustamatta ja sopii erityisen hyvin avannepotilaille, sillä sitä voidaan leikata materiaalin rispaantumatta. Tukiliivissä on kietaisukiinnitys oikealla sivulla. Kompressioaste: Vahva, 3/3. Malli Tuotenro Korkeus keskellä edessä Korkeus keskellä takana Lyft Plus cm 23 cm Henkilöille, joilla on kookas vatsa tukemiseen tai kuormituksen vähentämiseen, erityyppisissä lievemmissä tyrissä sekä avannetukiliiviksi. Rintakehä- tai vatsatoimenpiteen jälkeisessä hoidossa haavan kuormituksen vähentämiseksi, arpien halkeilemisen ehkäisemiseksi ja potilaan varhaisen liikkeelle lähtemisen tueksi. 55 % Polyamidia, 37 % Polyesteriä, 8 % Kumia. Konepesu 40 C. Sulje tarranauhat ennen pesua. Suositellaan pesua pesupussissa. Tarvittaessa tuote kestää pesun enintään 90 asteessa. Lantion mitta senttimetreinä. Jos potilaalla on esim. korkea leikkaushaava tai epigastrinen tyrä, tukiliiviä voidaan käyttää ylösalaisin. Koko Small Medium Large X Large XX Large Lantion mitta,cm

45 LYFT PLUS SPECIAL tukiliivi TUOTENRO Lyft Plus Special esivalmistettu tukiliivi, joka sopii erittäin tukevan abdominaalisen ja joustavan tukiliivin valmistamiseen. Pehmeä, muotoiltu vatsaosa tukee ja kohottaa kookasta vatsaa miellyttävän tuntuisesti ja tehokkaasti. Tukiliivi sopii henkilöille, joilla on tyrä tai suurikokoinen vatsa sekä käytettäväksi vatsatoimenpiteiden jälkeen arpityrän ja haavan halkeilemisen ehkäisemiseen. Tukiliivi sopii avannetukiliiviksi henkilöille, joilla on kookas vatsa silloin, kun avanne on vasemmalla puolella. Selkäosan materiaali on joustavaa. Etuosa on joustamaton parhaan tuen saamiseksi. Etusivujen tukeva materiaali puristaa joustamatta ja sopii erityisen hyvin avannepotilaille, sillä sitä voidaan leikata materiaalin rispaantumatta. Lyft Plus Special on avoin saumasta keskeltä edestä ja keskeltä takaa parhaan mukauttamisen mahdollistamiseksi. Tukiliiviä voidaan myös lyhentää ylä- tai alareunasta halutun mittaiseksi. Kompressioaste: Vahva, 3/3. Malli Tuotenro Korkeus keskellä edessä Korkeus keskellä takana Lyft Plus Special cm 25 cm Henkilöille, joilla on kookas vatsa tukemiseen tai kuormituksen vähentämiseen, erityyppisissä lievemmissä tyrissä sekä avannetukiliiviksi. Rintakehätai vatsatoimenpiteen jälkeisessä hoidossa haavan kuormituksen vähentämiseksi, arpien halkeilemisen ehkäisemiseksi ja potilaan varhaisen liikkeelle lähtemisen tueksi. 55 %Polyesteriä, 35 % Polyamidia, 10 % Kumia. Koko Medium Lantion mitta, cm Large X Large XX Large Konepesu 40 C. Sulje tarranauhat ennen pesua. Suositellaan pesua pesupussissa. Tarvittaessa tuote kestää pesun enintään 90 asteessa. Huomaa, että tuotteen peseminen korkeassa lämpötilassa lyhentää tarranauhan käyttöikää. Erikseen tilattava materiaali: Reunanauha, tuotenro , Tukinauhat, tuotenro , Kierretukinauha eteen, tuotenro

46 MAMMA MIA lantiovyö TUOTENRO Mamma Mia on myötäilevä lantiovyö, joka tukee lantion niveliä tasaisesti ja vakaasti. Mamma Mia -vyö myös kohottaa vatsaa miellyttävän tuntuisesti, ja sitä on helppo säätää vatsan kasvaessa. Levenevää, pehmeästä materiaalista valmistettua vyötä on miellyttävä käyttää. Väri: musta. Pehmeä asemointivyö ja kiinteä tukivyö. Helppo säätää ilman asemoinnin katoamista. Kevyttä, hengittävää ja iholla miellyttävän tuntuista materiaalia. Malli Tuotenro Korkeus keskellä edessä Korkeus keskellä takana Mamma Mia cm 16 cm Koko Lantion mitta, cm Lantion löystymisoireiden ja symfysiolyysin hoitoon raskauden aikana tai sen jälkeen. Sopii myös muille kuin raskaana oleville, jotka tarvitsevat vakaata sakroiliakaalista tukea. Ilmastoitu kangas, joka tuntuu viileältä ihoa vasten ja antaa ihon hengittää. 62 % Polyesteriä, 25 % Polyamidia, 8 % Elastaania, 5 % Kumia. Small Medium Large X Large XX Large Konepesu 40 C. Sulje tarranauhat ennen pesua. Suositellaan pesua pesupussissa. Lantion ympärysmitta senttimetreinä.

47 MAMMA FIX tukivuö TUOTENRO Mamma Fix on puolijoustava tukivyö, joka tukee tehokkaasti lantiota. Sopii käytettäväksi raskauden aikana tai lantiovaivojen helpottamiseen. Kietaisumallinen tukivyö kiinnitetään tarranauhalla keskeltä edestä, mikä helpottaa vyön tukiasteen säätämistä. Vyön sisäpinnan silikonipäällyste estää vyötä liukumasta. Mamma Fix -tukivyötä on saatavana kaksi pituutta, joita molempia voidaan lyhentää helposti leikkaamalla vyön reunojen merkittyjen saumojen kohdalta. Vyö on valmistettu tukevasta joustavasta materiaalista ja joustamattomasta tarranauhasta. Väri: musta. Malli Tuotenro Korkeus Mamma Fix, musta cm Lantion insuffisienssin yhteydessä sekä lantioliitoksen kipujen ja symfysiolyysikipujen hoitoon raskauden aikana ja sen jälkeen. Sopii myös muille kuin raskaana oleville, jotka tarvitsevat vakaata sakroiliakaalista tukea. 49 % polyesteriä, 25 % elastaania/latexia, 14 % silikonia ja 12 % polyamidia. Konepesu 40 C. Sulje tarranauhat ennen pesua. Suositellaan pesua pesupussissa. Lantion ympärysmitta senttimetreinä. Koko Small-Medium Lantion mitta, cm Large-X Large

48 ATLE LÅG selkäortoosi TUOTENRO , Joustava selkäortoosi, jonka muotoutuva materiaali tekee siitä erittäin hyvin istuvan. Tukee lannerankaa vakaasti ja miellyttävän tuntuisesti. Sopii useimmille vartalotyypeille, sekä miehille että naisille. Väreinä beige ja musta. Kevyt, iholla pehmeän tuntuinen ja hengittävä materiaali kompressoi hyvin ja on miellyttävän tuntuinen käyttää. Raidallinen rakenne pitää ortoosin hyvin paikallaan. Ortoosissa on tarrakiinnitys keskellä edessä. Joustava, säädettävä kiristysvyö tukee vakaasti. Kiristysvyö kiinnitetään myös keskeltä edestä tarralla. Kaksi irrotettavaa selkälastaa muotoillaan selän muodon mukaan Malli Tuotenro Korkeus keskellä edessä Korkeus keskellä takana Atle Låg Beige Atle Låg Musta cm 27 cm cm 27 cm Noidannuolen, iskiaksen ja muiden yleisesti esiintyvien lannerangan vaivojen hoitoon. Ilmastoitu kangas, joka tuntuu viileältä ihoa vasten ja antaa ihon hengittää. 63 % polyesteriä, 22 % polyamidia, 8 % kumia, 5 % elastaania. Konepesu 40 C. Irrota selkälastat ja sulje tarranauhat ennen pesua. Suositellaan pesua pesupussia Koko Lantion mitta, cm Small Medium Large X Large XX Large Lantion ympärysmitta senttimetreinä.

49 ATLE HÖG selkäortoosi TUOTENRO , Joustava selkäortoosi, joka tukee lannerankaa vakaasti ja miellyttävän tuntuisesti. Sopii useimmille vartalotyypeille, sekä miehille että naisille. Atle Låg ortoosia korkeampi malli. Väreinä beige ja musta. Kevyt, iholla pehmeän tuntuinen ja hengittävä materiaali kompressoi hyvin ja on miellyttävän tuntuinen käyttää. Raidallinen rakenne pitää ortoosin hyvin paikallaan. Ortoosissa on tarrakiinnitys edessä. Joustava, säädettävä kiristysvyö tukee vakaasti. Kiristysvyö kiinnitetään myös keskeltä edestä tarralla. Kaksi irrotettavaa selkälastaa muotoillaan selän muodon mukaan Malli Tuotenro Korkeus keskellä edessä Korkeus keskellä takana Atle Hög Beige cm 34 cm Atle Hög Svart cm 34 cm Noidannuolen, iskiaksen ja muiden yleisesti esiintyvien lannerangan vaivojen hoitoon. Ilmastoitu kangas, joka tuntuu viileältä ihoa vasten ja antaa ihon hengittää. 64 % Polyesteriä, 22 % Polyamidia, 10 % Elastaania, 4 % Kumia. Konepesu 40 C. Irrota selkälastat ja sulje tarranauhat ennen pesua. Suositellaan pesua pesupussia Koko Lantion mitta, cm Small Medium Large X Large XX Large Lantion ympärysmitta senttimetreinä.

50 ATLE MAGE selkäortoosi TUOTENRO Atle Mage on puolijoustava selkäortoosi, joka tukee hyvin lannerankaa sekä kohottaa ja tukee vatsaa. Sopii henkilöille, joilla on suurikokoinen vatsa sekä käytettäväksi raskauden aikana ja sen jälkeen. Selkäosa on valmistettu joustavasta ja hyvin kompressoivasta AirX-materiaalista, joka on hengittävää ja miellyttävän tuntuista käyttää. Joustamaton etuosa tukee ja kohottaa vatsaa. Etuosan muotoa voidaan säätää molemmilta sivuilta tarrakiinnityksellä tarvittavan tuen ja koon löytämiseksi. Ortoosi sopii myös raskaana oleville, sillä sitä voidaan säätää vatsan kasvaessa. Joustava kiristysvyö kiinnitetään edestä tai vatsan alta tarralla, ja sitä voidaan säätää halutun tuen saamiseksi lannerankaan. Kaksi irrotettavaa selkälastaa muotoillaan selän muodon mukaan. Malli Tuotenro Korkeus keskellä edessä Korkeus keskellä takana Atle Mage Beige cm 26,5 cm Noidannuolen, iskiaksen ja muiden yleisesti esiintyvien lannerangan vaivojen hoitoon. Lisätukena suurikokoiselle vatsalle, raskauden aikana tai lievemmästä tyrästä kärsiville. 46 % Polyamidia, 44 % Polyesteriä, 5 % Elastaania, 4 % Puuvillaa, 2 % Kumia. Konepesu 40 C. Irrota selkälastat ja sulje tarranauhat ennen pesua. Käytä pesupussia. Älä käytä valkaisuainetta. Ei silitystä. Ei rumpukuivausta. Tasokuivaus. Koko Lantion mitta, cm Small Medium Large X Large XX Large Lantion ympärysmitta senttimetreinä.

51 TUFF selkäortoosi TUOTENRO Tuff-selkäortoosi tukee erittäin hyvin lannerankaa ja lantiota. Sopii henkilöille, jotka tarvitsevat matalan mutta napakasti tukevan selkäortoosin. Ortoosia voidaan käyttää vyötärön korkeudella tai lantiolla riippuen siitä, missä tukea tarvitaan. Jos ortoosia käytetään vyötäröllä, valitse pienempi malli. Tuff-ortoosissa on edessä leveä tarrakiinnitys vyötärölle tai lantiolle kiinnittämistä varten. Joustavat, säädettävät kiristysvyöt antavat vakaata tukea ja ne kiinnitetään edestä tarralla. Tukevasta joustinnauhasta valmistettu ortoosi sopii useimmille vartalotyypeille, sekä miehille että naisille. Värinä on musta. Malli Tuotenro Korkeus keskellä edessä Korkeus keskellä takana Tuff musta cm 20 cm Noidannuolen, iskiaksen ja muiden yleisesti esiintyvien lannerangan vaivojen hoitoon. Tuffselkäortoosi sopii hyvin käytettäväksi lantion tukena esimerkiksi SI-nivelen toimintahäiriöstä kärsiville tai raskauden aikana. Silloin ortoosi kiinnitetään alemmas lantiolle. Koko Lantion mitta, cm 45 % polyesteriä, 37 % polyamidia, 15 % kumia, 3 % elastaania. Konepesu 40 C. Sulje tarranauhat ennen pesua. Suositellaan pesua pesupussissa. Small Medium Large X Large Lantion ympärysmitta senttimetreinä.

52 MULTI selkäortoosi TUOTENRO Multi-selkäortoosi on muotoiltava, miellyttävästi tukeva ja kompressoiva korsetti. Sitä voidaan käyttää moneen tarkoitukseen ja se sopii useille vartalotyypeille, sekä miehille että naisille. Multiselkäortoosi voidaan asettaa matalalle lantiolle tai korkeammalle vyötärön korkeudelle. Ortoosin etuosan leveä tarranauhakiinnitys sopii sekä lantiolle että vyötärölle kiinnittämistä varten. Joustavaa, säädettävää kiristysvyötä voidaan säätää halutun tuen mukaan. Tukevan ja joustamattoman materiaalin ansiosta ortoosi sopii erinomaisesti abdominaaliseksi tueksi. Ortoosin sivuosien ohut ja erittäin joustava materiaali mahdollistaa ortoosin käytön kapeavyötäröisillä sekä pyöreävatsaisilla. Selkäosan materiaali on hengittävää ja miellyttävän tuntuista. Selkäosan muovitukinauhat tekevät ortoosista vakaan. Korsettia voidaan kääntää niin, että kiinnitys tulee joko oikealle tai vasemmalle puolelle. Malli Tuotenro Korkeus keskellä edessä Korkeus keskellä takana Multi, musta cm 20 cm Noidannuolen, iskiaksen ja muiden yleisesti esiintyvien lannerangan vaivojen hoitoon. Multiselkäortoosi sopii hyvin käytettäväksi lantion tukena esimerkiksi SI-toimintahäiriöstä kärsiville tai raskauden aikana. Sopii myös lievemmästä tyrästä kärsiville tai henkilöille, joilla on tyrän muodostumisriski toimenpiteen jälkeen. Etuosan joustamaton materiaali kompressoi vakaasti pehmytosia, tukee tyrää ja vähentää arven kuormitusta. 42 % polyesteriä, 40 % polyamidia, 8 % kumia, 5 % polyuretaania, 5 % elastaania. Ei sisällä lateksia. Koko Mitta cm Small Medium Large X Large XX Large Konepesu 40 C. Sulje tarranauhat ennen pesua. Älä käytä valkaisuainetta. Ei silitystä. Ei rumpukuivausta. Tasokuivaus. Suositellaan pesua pesupussissa. Lantion ympärysmitta senttimetreinä. Jos ortoosi tulee vyötärön korkeudelle, mitataan lantion sijaan vyötärön ympärysmitta.

53 BURE selkäortoosi TUOTENRO Matala, Korkea Joustava ja toiminnallinen selkäortoosi, joka on erittäin tukeva ja tukee lannerankaa miellyttävän tuntuisesti. Sopii useimmille vartalotyypeille, sekä miehille että naisille. Kiinnitetään edestä tarralla. Leveät, joustavat kiristysvyöt ovat säädettävät ja ne kiinnitetään keskeltäedestä tarralla. Kaksi irrotettavaa selkälastaa voidaan muotoilla selän muodon mukaan. Malli Tuotenro Korkeus keskellä edessä Korkeus keskellä takana 50241: 15 cm edessä, 28 cm takaa Bure Låg musta Bure Hög musta cm 28 cm cm 34 cm Noidannuolen, iskiaksen ja muiden yleisesti esiintyvien lannerangan vaivojen hoitoon. 55 % polyesteriä, 30 % polyamidia, 15 % Spandexia. Ei sisällä lateksia : 19 cm edestä, 34 cm takaa Konepesu 40 C. Irrota selkälastat ja sulje tarranauhat ennen pesua. Älä käytä valkaisuaineita. Ei silitystä. Ei rumpukuivausta. Tasokuivaus. Suositellaan pesua pesupussissa. Lantion ympärysmitta senttimetreinä. Koko Lantion mitta, cm Small Medium Large X Large XX Large

Käsivarsi- ja hartiaortoosit. www.camp.fi

Käsivarsi- ja hartiaortoosit. www.camp.fi www.camp.fi Kyynär- ja kantapääsuoja Heelbo Elastinen sukka, jonka geelilevy suojaa kyynärpään ihoa ja ehkäisee hankaumien syntymistä. Tuotenro. Väri Koko Mitta Pakkaus 53600 Keltainen Small 15-20 cm Pari

Lisätiedot

Alaraajaortoosit URIEL 333 -NILKKAORTOOSI URIEL 33 -NILKKAORTOOSI

Alaraajaortoosit URIEL 333 -NILKKAORTOOSI URIEL 33 -NILKKAORTOOSI Uriel-ortoosit Alaraajaortoosit URIEL 333 -NILKKAORTOOSI Uriel 333 -nilkkaortoosi koostuu kahdesta anatomisesti muotoillusta kovasta muovilastasta, joiden sisäpinta on pehmustettu tarrasäädettävillä ilmakennotyynyillä.

Lisätiedot

Käsivarsi- ja hartiaortoosit. www.camp.fi

Käsivarsi- ja hartiaortoosit. www.camp.fi www.camp.fi Kyynär- ja kantapääsuoja Heelbo Elastinen sukka, jonka geelilevy suojaa kyynärpään ihoa ja ehkäisee hankaumien syntymistä. Tuotenro. Väri Koko Mitta Pakkaus 53600 Keltainen Small 15-20 cm Pari

Lisätiedot

Alaraajaortoosit. Uriel 333 -nilkkaortoosi. Uriel 33 -nilkkaortoosi

Alaraajaortoosit. Uriel 333 -nilkkaortoosi. Uriel 33 -nilkkaortoosi Uriel-ortoosit Alaraajaortoosit Uriel 333 -nilkkaortoosi Uriel 333 -nilkkaortoosi koostuu kahdesta anatomisesti muotoillusta kovasta muovilastasta, joiden sisäpinta on pehmustettu tarrasäädettävillä ilmakennotyynyillä.

Lisätiedot

Selkätuet. www.camp.fi

Selkätuet. www.camp.fi Selkätuet www.camp.fi Campin Tukiliivivalikoima Vuodesta 1908 lähtien olemme kuunnelleet potilaita, asiakkaita ja heidän tarpeitaan. Olemme aina panostaneet innovatiivisuuteen, hyvään istuvuuteen, korkeaan

Lisätiedot

61, Verkkoloimi. Hinnat alk. 85,00 85,00 85,00 85,00 85,00 85,00 85,00 85,00 71,99 71,99 71,99 71,99 71,99 71,99

61, Verkkoloimi. Hinnat alk. 85,00 85,00 85,00 85,00 85,00 85,00 85,00 85,00 71,99 71,99 71,99 71,99 71,99 71,99 Verkkoloimi Koiran verkkoloimi on kevyt ja mukava, sillä se muotoutuu hyvin koiran kehon mukaisesti. Verkkoloimi pitää koiran lämpimänä, mutta sille ei tule liian kuuma. Verkkokangas on hyvin hengittävä.

Lisätiedot

Käsivarsi- ja hartiaortoosit.

Käsivarsi- ja hartiaortoosit. www.camp.fi Kyynär- ja kantapääsuoja Heelbo Elastinen sukka, jonka geelilevy suojaa kyynärpään ihoa ja ehkäisee hankaumien syntymistä. Tuotenro. Koko Mitta Väri Pakkaus 53600 Small 15-20 cm Keltainen Pari

Lisätiedot

Elämään sopivaa tukea ja suojaa

Elämään sopivaa tukea ja suojaa Feel good. Move better. Elämään sopivaa tukea ja suojaa Kovia faktoja ja pehmeitä arvoja Meillä on ilo esitellä suuri joukko jännittäviä Actimove-uutuuksia. Valikoimassamme on pehmeitä ja kovia ortooseja,

Lisätiedot

Asentohoitotyynyt nyt -15 % Tarjous on voimassa KAMPANJAKOODI: HOPEKU0218 NUKKUMINEN ASENTOHOITOTYYNYT

Asentohoitotyynyt nyt -15 % Tarjous on voimassa KAMPANJAKOODI: HOPEKU0218 NUKKUMINEN ASENTOHOITOTYYNYT NUKKUMINEN Suorakaidetyyny Voidaan käyttää istuvassa, puoli-istuvassa tai makaavassa asennossa Tyyny tukee potilaan asentoa ja vähentää kehon eri osiin kohdistuvaa painetta päästä varpaisiin NEG0881 XS

Lisätiedot

Käyttäjän ehdoilla. Fiksut ratkaisut - helppokäyttöiset uudet Rehband selkäortoosit

Käyttäjän ehdoilla. Fiksut ratkaisut - helppokäyttöiset uudet Rehband selkäortoosit Käyttäjän ehdoilla Fiksut ratkaisut - helppokäyttöiset uudet Rehband selkäortoosit Uudet selkäortoosit: yksi tuoteperhe kattaa kaikki indikaatiot Otto Bock kuuluu Saksan innovatiivisimpiin Healthcare-yrityksiin

Lisätiedot

Malli 1765 Malli 3212 Malli 4100

Malli 1765 Malli 3212 Malli 4100 Nytellon valikoimissa on paljon erilaisia housuja eri vartalotyypeille. Jotta sopivan mallin löytäminen laajasta valikoimasta olisi helpompaa, housut on luokiteltu vyötärötyypin mukaan kokoresorillisiin

Lisätiedot

MALLI VANHA TUOTENRO NAISET 20011 PR21522 LYHYET LAHKEET

MALLI VANHA TUOTENRO NAISET 20011 PR21522 LYHYET LAHKEET PAITA HIHATON PITKÄT HIHAT TOINEN HIHA LYHYT, TOINEN PITKÄ LYHYET HIHAT VATSATUKI NAISET 10011 PR21411 MIEHET 10012 PR22411 LAPSET 10013 PR10411 NAISET 10421 PR21433 MIEHET 10422 PR22433 LAPSET 10423 PR10433

Lisätiedot

VAATTEET. 2 puhla.fi puhla.com

VAATTEET. 2 puhla.fi puhla.com VAATTEET Sadeviitta Miellyttävä ja hyvin suojaava sadeviitta käytettäväksi esim. pyörätuolilla liikuttaessa. Sadeviitan kangas on ohutta vedenpitävää polyamidi -kangasta, joka on miellyttävä pukea, taitella

Lisätiedot

FIRE FLEX Sammutusasu kovimpiin tehtäviin parhaalla istuvuudella.

FIRE FLEX Sammutusasu kovimpiin tehtäviin parhaalla istuvuudella. FIRE FLEX Sammutusasu kovimpiin tehtäviin parhaalla istuvuudella. Sammutusasu on hyväksytty: EN 469, EN 1149-5, EN 61482-2, EN 343, ja EN 14360. Rosenbauer FIRE FLEX Uusi muotoilu, uusi kaksiosainen väritys

Lisätiedot

HOUSUJEN ASIANTUNTIJA

HOUSUJEN ASIANTUNTIJA HOUSUT HOUSUJEN ASIANTUNTIJA Pyrimme Nytellolla parantamaan koko ajan hoito-, huolto-, ravintola- ja muille aktiivisille aloille suunniteltuja laadukkaita housujamme. Tänä syksynä esittelemme ylpeinä kaikkien

Lisätiedot

item numbers Krabat item no description Pirat

item numbers Krabat item no description Pirat Pirat Krabat Pirat B UIMINEN Krabat Pirat Palkinnot Krabat Pirat on uimatuki, joka antaa lapselle mahdollisuuden toimia riippumattomasti ja stimuloi lapsen omatoimisuutta vedessä. Housujen tai reidet

Lisätiedot

VAATTEET NÄKYVILLÄ YKSITYISKOHDILLA

VAATTEET NÄKYVILLÄ YKSITYISKOHDILLA 1 HOUSUT NÄKYVILLÄ YKSITYISKOHDILLA, NORDIC STRETCH Kontrastiosat parantavat näkyvyyttä ja turvallisuutta. Housut, joissa stretch-materiaalia haaroissa, takana ja pohkeissa. Riipputaskut, joissa työkalu-

Lisätiedot

Virtually Oy. Laadukas tyynysarja vaativaan käyttöön VUODEPOTILAAN VAATTEET HOITOLAKANA. y-tunnus: 2592147-1 myynti@virtually.fi puh.

Virtually Oy. Laadukas tyynysarja vaativaan käyttöön VUODEPOTILAAN VAATTEET HOITOLAKANA. y-tunnus: 2592147-1 myynti@virtually.fi puh. HOITOLAKANA Valmistusmaa: Belgia Hoitolakana on muotoonommellun lakanan ja paidan yhdistelmä. Se on erityisesti tarkoitettu levottomille potilaille, joilla on pukemiseen tai siisteyteen liittyvä häiriö.

Lisätiedot

TRADITIONAL Aito ja alkuperäinen.

TRADITIONAL Aito ja alkuperäinen. TRADITIONAL Aito ja alkuperäinen. Aina kun kaivataan korkeaa lääkinnällistä tehoa, on TRADITIONAL -sukka luotettava klassikko. Niinpä se on paras vaihtoehto kun tarvitaan kompressiohoitoa esimerkiksi veritulpan

Lisätiedot

243, Verkkoloimi 243,00 243,00 243,00 243,00 243,00 243,00 243,00. Toimitus maksutta! Koot ja hinnat:

243, Verkkoloimi 243,00 243,00 243,00 243,00 243,00 243,00 243,00. Toimitus maksutta! Koot ja hinnat: Verkkoloimi 243, 00 Paras loimi sinulle, joka haluat hevosellesi Back on Track -vaikutuksen ympäri vuoden käyttämällä samaa loimea. Ohutta keraamista kangasta peittää ohut verkkokangas, joka hengittää

Lisätiedot

OHUT TYÖKÄSINE. - Käsineen ominaisuudet

OHUT TYÖKÄSINE. - Käsineen ominaisuudet OHUT TYÖKÄSINE Synteettistä nahkaa Ohut työkäsine synteettisestä materiaalista. Vuoriton työkäsine, jossa kämmen Amaramateriaalia, joka antaa hyvän otepidon kuivassa ja kosteassa. Päällinen valmistettu

Lisätiedot

LASAL ASENTOHOITOTYYNYT

LASAL ASENTOHOITOTYYNYT LASAL - ratkaisu asentohoitoon Oct. 2012 1 LASAL asentohoitotyynyt ovat oiva ratkaisu asentohoitoon. Neurologisten potilaiden ja rajoittuneen liikkuvuuden omaavien henkilöiden kanssa työskentelevälle LASALtyynyt

Lisätiedot

TOIMINNALLISET POLVIORTOOSIT

TOIMINNALLISET POLVIORTOOSIT TOIMINNALLISET POLVIORTOOSIT Monipuolisen ortoositarjonnan ylläpito on osa Campin strategiaa. Tiennäyttäjinämme toimivat ortoosit, jotka ovat korkealaatuisia niin ulkonäön kuin toimintojen suhteen. Camp

Lisätiedot

Pohjallisopas Bauerfeindin suosituimmat

Pohjallisopas Bauerfeindin suosituimmat Pohjalliset Pohjallisopas Bauerfeindin suosituimmat pohjalliset Sisällys Sport GloboTec comfort, jalkapallopohjallinen 3 GloboTec comfort sports (run, play, walk, golf) 4 Komfort GloboTec comfort, Lange

Lisätiedot

Käsi- ja rannetuet. www.camp.fi

Käsi- ja rannetuet. www.camp.fi www.camp.fi SOF-Stretch lyhyt dynaaminen sormiortoosi Ortoosi avustaa ekstensiota PIP-nivelessä vähentäen nivelen jäykkyyttä ja kontraktuuria. Anatomisesti muotoillut tyynyt jakavat ja vähentävät painetta.

Lisätiedot

Ergonomisten kantovälineiden käyttöohjeita. Kiedo ry Keski-Suomen kestovaippa- ja kantoliinayhdistys. Kietaisuristi 2 - trikoisella kantoliinalla

Ergonomisten kantovälineiden käyttöohjeita. Kiedo ry Keski-Suomen kestovaippa- ja kantoliinayhdistys. Kietaisuristi 2 - trikoisella kantoliinalla Ergonomisten kantovälineiden käyttöohjeita Kiedo ry Keski-Suomen kestovaippa- ja kantoliinayhdistys Kietaisuristi 2 - trikoisella kantoliinalla (voit käyttää peiliä apunasi harjoitellessasi sidontaa) 1.

Lisätiedot

NAISTEN BASIC T-PAITA. Imphan logobrodeerauksella ollaan tilaamassa oheisia vaatteita:

NAISTEN BASIC T-PAITA. Imphan logobrodeerauksella ollaan tilaamassa oheisia vaatteita: Imphan logobrodeerauksella ollaan tilaamassa oheisia vaatteita: Sovituskappaleet esillä Belgien kokeessa 26-27.5. ja 31.5.-1.6.! Tilaajat maksavat tilauksensa etukäteen. On myös mahdollista tilata muita

Lisätiedot

Tarvikkeet. Kumiset polvisuojat. Erittäin vahvat polvisuojat, kumi/pu. Polvisuojat polyeteeniä. Päälle puettavat polvisuojat, OX-ON

Tarvikkeet. Kumiset polvisuojat. Erittäin vahvat polvisuojat, kumi/pu. Polvisuojat polyeteeniä. Päälle puettavat polvisuojat, OX-ON 75 Erittäin vahvat polvisuojat, kumi/pu Vahva, muotoiltava polvisuoja. Materiaali: Kumi/ PU. Koot: 290x147x30 mm 972294 Kumiset polvisuojat Muotoiltava polvisuoja. Materiaali: Kumi. 972290 290x147x16 mm

Lisätiedot

Nostoliinat. Invacare. Helppokäyttöisiä ratkaisuja ja optimaalisia nostoasentoja

Nostoliinat. Invacare. Helppokäyttöisiä ratkaisuja ja optimaalisia nostoasentoja Invacare Nostoliinat Helppokäyttöisiä ratkaisuja ja optimaalisia nostoasentoja Invacare nostoliinavalikoima tarjoaa turvallisia ja miellyttäviä ratkaisuja monen tyyppisiin siirtymisen haasteisiin. Korkealaatuiset

Lisätiedot

SUOJUKSET IMPACT HARTIASUOJA VAIHDETTAVA SOLKI REPLACEMENT ADJUSTABLE SYSTEM REPLACEMENT FRONT/REAR RUBBER PIECE BOMBER EVO METAL HARTIASUOJA

SUOJUKSET IMPACT HARTIASUOJA VAIHDETTAVA SOLKI REPLACEMENT ADJUSTABLE SYSTEM REPLACEMENT FRONT/REAR RUBBER PIECE BOMBER EVO METAL HARTIASUOJA IMPACT HARTIASUOJA 0007736. 0007963. 0007964. tiitanium/kirkas /kirkas punainen kirkas sininen 226 296 110 120 040 REPLACEMENT ADJUSTABLE SYSTEM REPLACEMENT FRONT/REAR RUBBER PIECE hinta: 8,00 hinta: 18,50

Lisätiedot

Omo Neurexa plus. Edistä liikettä. Pysy itsenäisenä. Tietoja terapeutille

Omo Neurexa plus. Edistä liikettä. Pysy itsenäisenä. Tietoja terapeutille Omo Neurexa plus Edistä liikettä. Pysy itsenäisenä. Tietoja terapeutille Omo Neurexa plus Helpottaa kuntoutusta Olkaortoosi Omo Neurexa plus on apuväline sellaisten potilaiden kuntoutukseen, joilla on

Lisätiedot

Ranne- ja sormituet sekä lasten tukikaulus

Ranne- ja sormituet sekä lasten tukikaulus Villa Manus Käsiterapia anne- ja sormituet sekä lasten tukikaulus Sisällysluettelo Sormea ojentavat s. 2 - Sormituet (sormuslastat) 3 Koukistussuuntaiset 4 Sisarnauhat 4 annetuet, aikuisten 5-8 Lyhyet

Lisätiedot

PUHDASTILA. Piilovetoketju. Pyöreä pääntie, jossa painonappi. Joustavat hihan- ja lahkeensuut. 100650 PUHDASTILAHAALARI, KIRISTYS LAHKEENSUISSA

PUHDASTILA. Piilovetoketju. Pyöreä pääntie, jossa painonappi. Joustavat hihan- ja lahkeensuut. 100650 PUHDASTILAHAALARI, KIRISTYS LAHKEENSUISSA PUHDASTILA 127 PUHDASTILA Merkittävimpiä hiukkaslähteitä puhdastiloissa ovat ihmiset. Ihmisestä irtoaa levossa noin 100 000 hiukkasta minuutissa ja liikkeessä kymmeniä miljoonia hiukkasia minuutissa. Puhdastilaan

Lisätiedot

Vesiurheilu, kellunta ja veneilyvarusteet

Vesiurheilu, kellunta ja veneilyvarusteet 2015 Vesiurheilu, kellunta ja veneilyvarusteet 1 konekesko.fi/hellyhansen konekesko.fi/marinelife 21 AUTOMAATTISET PELASTUSLIIVIT 150N Automaattiset pelastusliivit uimataitoisille tai uimataidottomille.

Lisätiedot

Käsiterapia. Villa Manus. Yläraajan valmistuet sekä lasten tukikaulus. Sisällysluettelo

Käsiterapia. Villa Manus. Yläraajan valmistuet sekä lasten tukikaulus. Sisällysluettelo Villa Manus Käsiterapia Yläraajan valmistuet sekä lasten tukikaulus Sisällysluettelo Sormituet (sormuslastat) 1 Sormea ojentavat 2 Sormia koukistavat ja sisarnauhat 3 Kämmensuojat 4 Peukalotuet 5-6 Ranne-Peukalotuet

Lisätiedot

Käsiterapia. Villa Manus. Pehmustemateriaalit, tarranauhat ja pientarvikkeet. Sisällysluettelo

Käsiterapia. Villa Manus. Pehmustemateriaalit, tarranauhat ja pientarvikkeet. Sisällysluettelo Villa Manus Käsiterapia Pehmustemateriaalit, tarranauhat ja pientarvikkeet Sisällysluettelo Lastapehmusteet s. 2 Reunapehmuste 2 Plastazote 3 Ventapad potilasalusta/ pehmuste 3 Neopren 4 Fabrifoam nauha

Lisätiedot

Lonkkaortoosit. www.camp.fi

Lonkkaortoosit. www.camp.fi www.camp.fi NewCamp-lonkkaortoosi Tukeva lonkkaortoosi, jossa on alumiinikisko. Ortoosin lantio- ja reisiosat kiinnitetään toisiinsa säädettävällä nivelellä. Mahdollisuus säätää fleksiota ja ekstensiota

Lisätiedot

MultiMotion. Dynaamisesti korjaava ortoosijärjestelmä fleksiolle ja ekstensiolle

MultiMotion. Dynaamisesti korjaava ortoosijärjestelmä fleksiolle ja ekstensiolle MultiMotion Dynaamisesti korjaava ortoosijärjestelmä fleksiolle ja ekstensiolle MM_Folder_Uppdat_2018.indd 1 2018-02-19 11:35:30 Dynaamisesti korjaava ortoosijärjestelmä, joka takaa nopean, tehokkaan ja

Lisätiedot

Ohjeita olkanivelen tähystysleikkauksesta kuntoutuvalle

Ohjeita olkanivelen tähystysleikkauksesta kuntoutuvalle Ohjeita olkanivelen tähystysleikkauksesta kuntoutuvalle VARSINAIS-SUOMEN SAIRAANHOITOPIIRI EGENTLIGA FINLANDS SJUKVÅRDSDISTRIKT Tämän ohjeen tarkoituksena on selvittää olkanivelen tähystysleikkauksen jälkeistä

Lisätiedot

LIIVIT JA DE- NIMVAATTEET

LIIVIT JA DE- NIMVAATTEET Rentoa ja käytännöllistä. Liivi- ja farkkuvalikoimamme laadukkaat tuotteet ovat suosittu vaihtoehto, kun vaatimuksina ovat mukavuus, käytännöllisyys ja vähemmän virallinen ilme. LIIVIT JA DE- NIMVAATTEET

Lisätiedot

TALVI ALE! VARASTON TYHJENNYSMYYNTI

TALVI ALE! VARASTON TYHJENNYSMYYNTI 2606 2606 2312 2312 9999 2395 9999 2395 DOW JACKET 1902992 1902990 DWR-käsitelty lämmin untuvatakki. uotoilut hihat ja vahvistetut hartiat. Säädettävä huppu. 90/10 untuva/sulka. Saatavana koossa: iehet

Lisätiedot

HINNASTO 2015. Mukavat, helposti puettavat kestävät vaatetusratkaisut yksityis- ja laitoskäyttöön

HINNASTO 2015. Mukavat, helposti puettavat kestävät vaatetusratkaisut yksityis- ja laitoskäyttöön 2015 MediWe tuotteet vaivattomasti verkkokaupastamme www.mediwe.fi Mukavat, helposti puettavat kestävät vaatetusratkaisut yksityis- ja laitoskäyttöön Päivävaatteet 1 T-paidat 3 Hoitovaatteet 4 Vuodesuojat

Lisätiedot

Niskahartiajumppa. Lämmittelyliikkeet:

Niskahartiajumppa. Lämmittelyliikkeet: Niskahartiajumppa Useimmat meistä kärsivät jossain vaiheessa matkan varrella niskahartiaseudun vaivoista. Syitä vaivoihin voi olla useita, huonot tai toispuoleiset työasennot, huono tyyny, huono nukkuma-asento,

Lisätiedot

EDGE. Kestää teollisen pesun. Hieman viistossa oleva reisitasku on helppokäyttöinen. Muotoillut lahkeet lisäävät mukavuutta. 100797 EDGE-HOUSUT

EDGE. Kestää teollisen pesun. Hieman viistossa oleva reisitasku on helppokäyttöinen. Muotoillut lahkeet lisäävät mukavuutta. 100797 EDGE-HOUSUT 31 EDGE Farkkutyylistä ja 1950-luvusta vaikutteita saanut uusi Edgekokoelma on suunniteltu kaikkien alojen ahkerille ammattilaisille, jotka odottavat työvaatteiltaan laadukkuutta, toiminnallisuutta ja

Lisätiedot

Myyntisuosikki. Uusia kuvia otetaan

Myyntisuosikki. Uusia kuvia otetaan Sanotaan, ettei ole olemassa huonoa säätä, ainoastaan huonoja vaatteita tai paremminkin huonoja vaatevalintoja. Meidän valikoimassamme on sopivia päällysvaatteita kaikenlaisille säille. ULKOVAAT- TEET

Lisätiedot

COMFORT Miesten ja naisten jokapaikan sukat.

COMFORT Miesten ja naisten jokapaikan sukat. COMFORT Miesten ja naisten jokapaikan sukat. Mutkattoman mukavat koko pitkän päivän. Korkealaatuinen neulos takaa pehmeän pitävyyden ja helpon käsiteltävyyden. Niinpä COMFORT on mutkaton tuote, joka sopii

Lisätiedot

JUNIORI-ÄSSÄT MALLISTO

JUNIORI-ÄSSÄT MALLISTO 23.8.2017 JUNIORI-ÄSSÄT MALLISTO Vaatteiden sovitusmallit löytyvät Astora Areenan varustemyymälästä. Tilaus tehdään oheisella lomakkeella, joka lähetetään Markku Tähtiselle. Tilaukset toimitetaan joukkuekohtaisesti

Lisätiedot

LASTEN HOUSUT L.BRADOR 119PB

LASTEN HOUSUT L.BRADOR 119PB THE #1 HELPER LASTEN HOUSUT L.BRADOR 119PB Perustuen meidän suosittuihin työhousuihimme, olemme suunnitelleet housut parhaille apureillemme. Olemme ottaneet mukaan toimivia ja parhaimpia toimintojamme

Lisätiedot

my baby carrier KÄYTTÖOHJEET SUOMENKIELISET HUOMIO! SÄILYTÄ TÄMÄ KÄYTTÖOHJE MYÖHEMPÄÄ KÄYTTÖÄ VARTEN! > VAROITUKSET!

my baby carrier KÄYTTÖOHJEET SUOMENKIELISET HUOMIO! SÄILYTÄ TÄMÄ KÄYTTÖOHJE MYÖHEMPÄÄ KÄYTTÖÄ VARTEN! > VAROITUKSET! my baby carrier SUOMENKIELISET KÄYTTÖOHJEET integroitu pääntuki HUOMIO! SÄILYTÄ TÄMÄ KÄYTTÖOHJE MYÖHEMPÄÄ KÄYTTÖÄ VARTEN! integroitu selkäpaneelin pidennysosa... > VAROITUKSET! VAROITUS: Sinun ja lapsesi

Lisätiedot

POTILAAN OPAS. Olkapään tekonivelleikkaus. Olkapään/REVERSE harjoitusohjeita!

POTILAAN OPAS. Olkapään tekonivelleikkaus. Olkapään/REVERSE harjoitusohjeita! POTILAAN OPAS Olkapään tekonivelleikkaus Olkapään/REVERSE harjoitusohjeita! Sisältö Tämän oppaan tarkoituksena on tukea kuntoutumistanne tekonivel leikkauksen jälkeen. Kuntoutuminen olkapään tekonivelleikkauksesta

Lisätiedot

Ergonomisten kantovälineiden käyttöohjeita. Kiedo ry Keski-Suomen kestovaippa- ja kantoliinayhdistys. Kuinka saada lapsi selkään kantorepulla?

Ergonomisten kantovälineiden käyttöohjeita. Kiedo ry Keski-Suomen kestovaippa- ja kantoliinayhdistys. Kuinka saada lapsi selkään kantorepulla? Ergonomisten kantovälineiden käyttöohjeita Kiedo ry Keski-Suomen kestovaippa- ja kantoliinayhdistys Kuinka saada lapsi selkään kantorepulla? On monia tapoja saada lapsi selkään kantorepulla. Kokeile erilaisia

Lisätiedot

VALUE IN CARING VAIVATONTA JA TEHOKASTA ASENTOHOITOA

VALUE IN CARING VAIVATONTA JA TEHOKASTA ASENTOHOITOA VALUE IN CARING VAIVATONTA JA TEHOKASTA ASENTOHOITOA VAKAUS TURVALLISUUS RENTOUTUMINEN ALENTUNUT TONUS ALENTUNUT ÄRSYTYS PAREMPI LEVON JA UNEN LAATU PALAUTUMINEN PARANTUNUT RUOANSULATUS TEHOKKAAMPI PARANEMINEN

Lisätiedot

Venyttely ennaltaehkäisee vaivoja parhaiten

Venyttely ennaltaehkäisee vaivoja parhaiten Venyttely ennaltaehkäisee vaivoja parhaiten Lihaskireys ja alentunut nivelliikkuvuus syntyvät usein kehon yksipuolisesta kuormituksesta, joka pitkään jatkuessaan voi aiheuttaa lihaksiin tasapainohäiriön.

Lisätiedot

WC & KYLPYHUONE/HERON. heron

WC & KYLPYHUONE/HERON. heron WC & KYLPYHUONE/HERON heron TM Heron on monipuolisimmista markkinoilla olevista WC- ja suihkutuoleista. Yksinkertaisen rakenteen ja selkeän muotoilun taakse kätkeytyy monipuolisia toiminnallisia ominaisuuksia,

Lisätiedot

DIABETES JALAN KEVENTÄMINEN KUNTOUTUKSESSA

DIABETES JALAN KEVENTÄMINEN KUNTOUTUKSESSA DIABETES JALAN KEVENTÄMINEN KUNTOUTUKSESSA Cure Care Commitment SBi Motus 5 HAAVAN HOITO JA DIABETESJALAN HAAVAN HOITO 6 4 1 2 INNOVATIIVINEN KEVENNYSTEKNIIKKA ITCC* IRROTUKSEN ESTÄVÄLLÄ JÄRJESTELMÄLLÄ

Lisätiedot

Brage Euro Fight palopuku

Brage Euro Fight palopuku Brage Euro Fight palopuku Radiotasku ulko- ja sisäpuolella. Pienempi tasku kännykälle Erittäin hyvä hinta- /laatusuhde Valmiit tarrapohjat asemaja yksikkötunnuksille Työterveyslaitoksen hyväksymä Brage

Lisätiedot

Painehaavat Levabon tuotevalikoima sisältää ilmatäytteisiä yhden potilaan käyttöön tarkoitettuja tyynyjä

Painehaavat Levabon tuotevalikoima sisältää ilmatäytteisiä yhden potilaan käyttöön tarkoitettuja tyynyjä FI Stram Tiukka økonomi talous Pienet resurssit Painehaavat Levabon tuotevalikoima sisältää ilmatäytteisiä yhden potilaan käyttöön tarkoitettuja tyynyjä Hygieeninen Mukava Helppo Taloudellinen Hosp l ita

Lisätiedot

Jatkuvaa kehitystä jo yli 10 vuoden ajan

Jatkuvaa kehitystä jo yli 10 vuoden ajan ORTOOSIRATKAISUJA RIIPPUNILKAN JA NILKAN INSTABILITEETIN HOITOON Jatkuvaa kehitystä jo yli 10 vuoden ajan 07 08 KIDDIEGAIT Dynaaminen nilkka-jalkaortoosi lapsille ComfortKIT/CoverSole Tarvikkeita 05 BLUEROCKER

Lisätiedot

Selkätuet.

Selkätuet. www.camp.fi Campin Tukiliivivalikoima Vuodesta 1908 lähtien olemme kuunnelleet potilaita, asiakkaita ja heidän tarpeitaan. Olemme aina panostaneet innovatiivisuuteen, hyvään istuvuuteen, korkeaan laatuun

Lisätiedot

VENYTTELYOHJE B-juniorit

VENYTTELYOHJE B-juniorit VENYTTELYOHJE B-juniorit Venyttelyn perusteet: Toisin kuin yleensä uskotaan, lihasta voidaan venyttää myös ennen tai jälkeen raskaan suorituksen. Venyttelyn ja lihaksen venyttämisen kesto riippuu siitä,

Lisätiedot

item numbers Krabat item no description Jockey Plus

item numbers Krabat item no description Jockey Plus Jockey Plus Krabat Jockey Plus ISTUMINEN Krabat Jockey Plus Krabat Jockey Plus tarjoaa enemmän tukea ja mukautusmahdollisuuksia kuin Krabat Jockey. Plusversio tarjoaa korkeamman mukavuustason perinteiseen

Lisätiedot

Ocean Ergo LISÄVARUSTEET

Ocean Ergo LISÄVARUSTEET LISÄVARUSTEET Lisävarusteet - -perhe Lisävarusteet Istuimet ja selkäosat Pehmeä istuin standard Hygienia-aukolla. Aukon mitat: 34 x 26 cm 802490018 Kansi, pehmeä istuin standard Sopii vain malliin pehmeä

Lisätiedot

Talvi- ja kuorivaatteet

Talvi- ja kuorivaatteet 55 Kuorihousut Vuorelliset kuorihousut, joissa on teipatut saumat, kuminauha ja kiristysnyöri vyötäröllä, sivutaskut, vetoketjullinen reisitasku, esitaivutetut polvet, säädettävä lahkeen leveys, heijastin

Lisätiedot

VALMIUSASENTO SEISTEN vasen jalka hieman oikean jalan etupuolella jalkaterät hartian leveyden verran erillään sivusuunnassa jalkaterät ovat hieman

VALMIUSASENTO SEISTEN vasen jalka hieman oikean jalan etupuolella jalkaterät hartian leveyden verran erillään sivusuunnassa jalkaterät ovat hieman VALMIUSASENTO SEISTEN vasen jalka hieman oikean jalan etupuolella jalkaterät hartian leveyden verran erillään sivusuunnassa jalkaterät ovat hieman sisäänpäin kääntyneenä polvet hieman koukussa, paino molemmilla

Lisätiedot

MEDIWE-HINNASTO 2012. Mukavat, helposti puettavat ja kestävät vaatetusratkaisut yksityis- ja laitoskäyttöön.

MEDIWE-HINNASTO 2012. Mukavat, helposti puettavat ja kestävät vaatetusratkaisut yksityis- ja laitoskäyttöön. MEDIWE-HINNASTO 2012 Mukavat, helposti puettavat ja kestävät vaatetusratkaisut yksityis- ja laitoskäyttöön. Päivävaatteet 1 T-paidat 3 Hoitovaatteet 4 Vuodesuojat 5 Sukat 6 Yöasut 7 Alusasut 8 Hoitohenkilöstö

Lisätiedot

Selkätuet.

Selkätuet. www.camp.fi Campin Tukiliivivalikoima Vuodesta 1908 lähtien olemme kuunnelleet potilaita, asiakkaita ja heidän tarpeitaan. Olemme aina panostaneet innovatiivisuuteen, hyvään istuvuuteen, korkeaan laatuun

Lisätiedot

sdasd Ensihoito - terveys - turvallisuus N Natura+ suljettu avannepussi pieni, 30 kpl/ ltk Natura+ suljettu avannepussi pieni.

sdasd Ensihoito - terveys - turvallisuus N Natura+ suljettu avannepussi pieni, 30 kpl/ ltk Natura+ suljettu avannepussi pieni. N416405 avannepussi pieni, 30 kpl/ avannepussi pieni. Beige Vyölenkit C420788 Niltac liima-aineenpoistaja, pyyhe, 30kpl / Niltac irrottaa helposti ja nopeasti kiinnittyvät materiaalit ja ehkäisee ihovaurioiden

Lisätiedot

Rannesuoja 23, Toimitus maksutta! Koot ja hinnat: 23,99 23,99 23,99 23,99

Rannesuoja 23, Toimitus maksutta! Koot ja hinnat: 23,99 23,99 23,99 23,99 Rannesuoja Rannesuoja sopii työhön, jossa käytetään toistuvia, samankaltaisia liikkeitä; esimerkiksi tietokoneen käyttäjille sekä työssään fyysistä voimaa tarvitseville. Useilla meistä on toistuvia kipuja

Lisätiedot

Virtually Oy tuo maahan korkealaatuisia terveysalan tuotteita, kehittää ja valmistuttaa itse helpotettuja tuotteita niitä arjessaan tarvitseville.

Virtually Oy tuo maahan korkealaatuisia terveysalan tuotteita, kehittää ja valmistuttaa itse helpotettuja tuotteita niitä arjessaan tarvitseville. tuo maahan korkealaatuisia terveysalan tuotteita, kehittää ja valmistuttaa itse Lääkinnälliset kompressiotuotteet :n lääkinnälliset kompressiotuotteet ovat laadukkaita ja kompressioluokitukseltaan luotettavia.

Lisätiedot

Pakolliset vaatimukset palosuojavaatteet. Lyhyesti standardeista, jotka koskevat palosuojattuja tuotteitamme ja palosuojattuja huomiotuotteitamme

Pakolliset vaatimukset palosuojavaatteet. Lyhyesti standardeista, jotka koskevat palosuojattuja tuotteitamme ja palosuojattuja huomiotuotteitamme Pakolliset vaatimukset palosuojavaatteet Lyhyesti standardeista, jotka koskevat palosuojattuja tuotteitamme ja palosuojattuja huomiotuotteitamme 26 Pakolliset vaatimukset palosuojavaatteet Noin 40 % kaikista

Lisätiedot

TEMPUR-MED LEIKKAUSPÖYDÄLLE TARKOITETUT -PATJAT JA -ASENTOTUET. www.tempurmed.fi

TEMPUR-MED LEIKKAUSPÖYDÄLLE TARKOITETUT -PATJAT JA -ASENTOTUET. www.tempurmed.fi TEMPUR-MED LEIKKAUSPÖYDÄLLE TARKOITETUT -PATJAT JA -ASENTOTUET TEMPUR -MATERIAALI MITEN TEMPUR ON ERILAINEN? TEMPUR-MED-PATJALLA MAKAAVAN 70-KILOISEN POTILAAN PAINERASITUSPISTEET PU-PÄÄLLINEN Kaikki TEMPUR-MED

Lisätiedot

TOPPALIIVI. Toppaliivissä nasille ja miehille omat mallit. Vetoketjulliset sivutaskut. Korkea kaulus ja irrotettava huppu. Materiaali: 100% polyester

TOPPALIIVI. Toppaliivissä nasille ja miehille omat mallit. Vetoketjulliset sivutaskut. Korkea kaulus ja irrotettava huppu. Materiaali: 100% polyester TOPPALIIVI Toppaliivissä nasille ja miehille omat mallit. Vetoketjulliset sivutaskut. Korkea kaulus ja irrotettava huppu. Materiaali: % polyester Värit: Musta (hieman kiiltävä) Koko: S - XXL, 3XL (Vain

Lisätiedot

JUNIORI-ÄSSÄT MALLISTO

JUNIORI-ÄSSÄT MALLISTO 29.7.2019 JUNIORI-ÄSSÄT MALLISTO Vaatteiden sovitusmallit löytyvät Astora Areenan varustemyymälästä. Kaikkiin tuotteisiin, tuubihuivia lukuun ottamatta, on saatavilla numerointi 5,00 /kpl. Numerointi tehdään

Lisätiedot

Mittatilauslomakkeet. Kompressiosukat/sukkahousut pyöröneulos/saumaton

Mittatilauslomakkeet. Kompressiosukat/sukkahousut pyöröneulos/saumaton Mittatilauslomakkeet Kompressiosukat/sukkahousut pyöröneulos/saumaton Juzo kompressiosukan/sukkahousun mittausohje Huomioitavaa: Mitattavan jalan turvotus tulee olla mahdollisimman vähäinen. Suositeltavin

Lisätiedot

L.Brador workwear autumn/winter 2014

L.Brador workwear autumn/winter 2014 SYYSKAMPANJA 2014 L.Brador workwear autumn/winter 2014 Tarjous Ostaessasi L.Bradorin vaatteita 200 eurolla syksyn valikoidusta mallistosta, saat kaupan päälle viikonloppulaukun ja vuoden kulutusta vastaavan

Lisätiedot

Polvituet. www.camp.fi

Polvituet. www.camp.fi www.camp.fi Mitta: Polvenympärys mitataan patellan alapuolelta. Patellavator Patellavator polviortoosi komprimoi patellajännettä ja siten lievittää polven alueen kipuja patellatendinitis-vaivoissa. Ortoosi

Lisätiedot

Selkätuet.

Selkätuet. www.camp.fi Campin Tukiliivivalikoima Vuodesta 1908 lähtien olemme kuunnelleet potilaita, asiakkaita ja heidän tarpeitaan. Olemme aina panostaneet innovatiivisuuteen, hyvään istuvuuteen, korkeaan laatuun

Lisätiedot

VUORITTOMAT YLÄOSAT. Tuotenro Väri Koot Punainen XS-4XL Sininen XS-4XL Musta XS-4XL

VUORITTOMAT YLÄOSAT. Tuotenro Väri Koot Punainen XS-4XL Sininen XS-4XL Musta XS-4XL COLLEGEPUSERO, CARPENTER NORDIC Collegepusero, jossa pitkä vetoketju, sivutaskut ja vetoketjullinen rintatasku. Hihoissa tummat heijastimet. Ergonominen peukaloaukko hihansuissa. 220 g/m² 938079025 Punainen

Lisätiedot

Ihmistuotteet Hinnasto

Ihmistuotteet Hinnasto Ihmistuotteet Hinnasto Tuotenumero Koko/väri mitta hinta Alv 0 % hinta Alv 22 % Polvisuoja polyester/puuvilla HARMAA mittaa reiden ympärys 13 cm polvilumpion yläpuolelta 1 100 01 01 Small 33-38 cm 26,64

Lisätiedot

Uudet stretch-housut Björnkläderiltä

Uudet stretch-housut Björnkläderiltä 19 20 Uudet stretch-housut Björnkläderiltä Riipputaskuhousut stretch, luokka 2 Uutuus! Housut, joissa on stretchosiot haaraosassa ja takana. Riipputaskuissa lokerot työkaluille ja kynälle. Vahvikkeet taskuissa,

Lisätiedot

Pride in being different KRABAT AS telefon: Pilot fax: www.krabat.com

Pride in being different KRABAT AS telefon: Pilot fax: www.krabat.com Pilot Krabat Pilot C KONTTAUS Krabat Pilot Palkinnot Krabat Pilot on innovatiivinen ja erilaista tyyppiä edustava konttaustuki. Perinteiset konttaustuet eivät tarjoa riittävästi dynaamista tukea lantion

Lisätiedot

Craft Next Generation

Craft Next Generation TEAMWEAR Craft Next Generation Pelipaidat ja joukkueasut miehille, naisille ja lapsille, useassa eri värissä ja koossa. miehet XS-XXXL / naiset: XS-XXL / lapset: 122/128 158/164cm, sukat: 31/33 34/36 37/39

Lisätiedot

UNLOADER ONE w/ SmartDosing. Ohjeita polvituen käyttäjälle

UNLOADER ONE w/ SmartDosing. Ohjeita polvituen käyttäjälle UNLOADER ONE w/ SmartDosing Ohjeita polvituen käyttäjälle Näin puetaan Unloader One SmartDosing Kun olet oppinut pukemaan Unloader One SmartDosing -ortoosin oikealla tavalla, helpottaa se kipujasi samalla

Lisätiedot

Hi- Vis I nd ust r y/ L o g ist i cs Hi- Vis I ndu st r i /L og i st i k

Hi- Vis I nd ust r y/ L o g ist i cs Hi- Vis I ndu st r i /L og i st i k 59 Hi- Vis I nd ust r y/ L o g ist i cs Hi- Vis I ndu st r i /L og i st i k Hi- Vi s I nd ust r i/l o g i st i kk Hi- Vis I ndu st r i /L og i st i k Hi - Vis Te ol l i suu s/ Va r a st o Hi - Vi s I ndu

Lisätiedot

Laadukas tyynysarja vaativaan käyttöön

Laadukas tyynysarja vaativaan käyttöön TAKUU: 1 VUOSI Oy puh. 0406727247 syleilyyn sekä myös Pehmeän kimmoisasti vartalon mukaan muotoutuvat tyynyt jakaavat painon tasaisesti. Asentohoidoissa monipuoliset tyynyt täydentävät toisiaan. Tyynyjä

Lisätiedot

2TEASPON PUKINEIDEN HOITO- OHJEET MATERIAALIEN ESITTELY

2TEASPON PUKINEIDEN HOITO- OHJEET MATERIAALIEN ESITTELY 2 MATERIAALIEN ESITTELY luonnonmateriaalit - PUUVILLA (PV) Pehmeä ja mukava luonnonmateriaali. Se imee hyvin kosteutta ja on hengittävä materi PUKINEIDEN HOITO- OHJEET Lue hoito-ohjeet ennen pesua. Lajittele

Lisätiedot

C A R I T A - T U O L I

C A R I T A - T U O L I CARITA - TUOLI 2 Carita-tuoli Carita-tuoli 3 CARITA-TUOLI On tärkeää huolehtia mahdollisimman hyvin niistä, jotka sitä kaikkein eniten tarvitsevat. Siksi olemme antaneet Carita-kalustesarjallemme kaikki

Lisätiedot

Kevät/Kesä 2013 / Joukkueasu 1/1

Kevät/Kesä 2013 / Joukkueasu 1/1 Kevät/Kesä 2013 / Joukkueasu 1/1 TIRO 13 JSY TABELA 11 JSY SQUADRA I3 SHORTS WB MILANO SOCK ClimaCool takaa ainutlaatuisen ilmanvaihdon johtaen iholta pois sekä lämpöä että kosteutta. Brodeerattu Hihallinen

Lisätiedot

GloboTec Comfort on laaja pohjallisvalikoima. Se käsittää yli 300 tuotetta tyytyväisten. Tässä pohjallisoppaassa esitellään mm.

GloboTec Comfort on laaja pohjallisvalikoima. Se käsittää yli 300 tuotetta tyytyväisten. Tässä pohjallisoppaassa esitellään mm. POHAJALLISOPAS SISÄLLYS Globotec Comfort, johdanto Sivu 2 Globotec Comfort, jalkapallopohjallinen Sivu 3 Globotec Comfort, Lange Sivu 4 Globotec Comfort, Trötta Fötter Sivu 5 Globotec Comfort, avokaspohjallinen

Lisätiedot

Stretch-farkut mahtavaa liikkumisen vapautta!

Stretch-farkut mahtavaa liikkumisen vapautta! 56 HUOLTOTYÖ DENIM Stretch-farkut mahtavaa liikkumisen vapautta! B A A. 4302 NAISTEN STRETCH CAPRIFARKUT Naisten Capri-pituiset viisitaskuiset farkut, joissa lahkeensuussa halkio ja kolme nappia. Lenkit.

Lisätiedot

Lihashuolto. Venyttely

Lihashuolto. Venyttely Lihashuolto Aina ennen harjoitusta huolellinen alkulämpö, joka sisältää lyhytkestoiset venytykset noin 5-7 sek (ei pitkäkestoisia venytyksiä, sillä muuten lihasten voimantuotto ja kimmoisuus heikentyy).

Lisätiedot

TYÖVAATTEET. Collegepusero L.BRADOR 643PB. Pikeepaita L.BRADOR 678B. T-paita L.BRADOR 634P. Collegepusero L.Brador 660PB. T-paita L.

TYÖVAATTEET. Collegepusero L.BRADOR 643PB. Pikeepaita L.BRADOR 678B. T-paita L.BRADOR 634P. Collegepusero L.Brador 660PB. T-paita L. Pikeepaita L.BRADOR 678B Vahvaa puuvillaa, hyvä istuvuus ja muotoilu. Entsyymikäsitelty. Helmassa halkio. Trendikäs, korkealaatuinen ja hyvin istuva pikeepaita. 100% Puuvilla. 280 g/m². Collegepusero L.BRADOR

Lisätiedot

Vaikutus: etureisi Ota nilkasta kiinni vastakkaisella kädellä ja vedä kantapäätä kohti pakaraa

Vaikutus: etureisi Ota nilkasta kiinni vastakkaisella kädellä ja vedä kantapäätä kohti pakaraa Venyttelyohje: Jalat 1. Vaikutus: etureisi, lonkan koukistaja Ota nilkasta kiinni vastakkaisella kädellä ja vedä kantapäätä kohti pakaraa. Paina lantiota eteen. 2. Vaikutus: etureisi, lonkan koukistaja

Lisätiedot

GildanPitkähihainenhuomiopaita. 50% Polyester 50% Puuvila. 15,00eur/kplAlv0% 1-väripainatuksela. 10kpl170,00eurAlv0% 20kpl300,00eurAlv0%

GildanPitkähihainenhuomiopaita. 50% Polyester 50% Puuvila. 15,00eur/kplAlv0% 1-väripainatuksela. 10kpl170,00eurAlv0% 20kpl300,00eurAlv0% GildanPitkähihainenhuomiopaita 50% Polyester 50% Puuvila 15,00eur/kplAlv0% 1-väripainatuksela kpl0,00euralv0% 20kpl300,00eurAlv0% Resul tturval i i vi t 89/ 686/ EEC di r ekt i i vi nmukai nen EN471hyväksynt

Lisätiedot

Sinisissä yläosissa: Logo 45 mm leveä Vasen rinta Valkoinen. Valkoisissa yläosissa: Logo 45 mm leveä Vasen rinta Sinisen sävy PMS 2945

Sinisissä yläosissa: Logo 45 mm leveä Vasen rinta Valkoinen. Valkoisissa yläosissa: Logo 45 mm leveä Vasen rinta Sinisen sävy PMS 2945 Valkoisissa yläosissa: Logo 45 mm leveä Vasen rinta Sinisen sävy PMS 2945 Sinisissä yläosissa: Logo 45 mm leveä Vasen rinta Valkoinen Squad backpack repussa: Logo 45 mm leveä Craftin logoa vastakkaiseen

Lisätiedot

Lajitekniikka: venyttely

Lajitekniikka: venyttely Alaraajat Etureiden lihakset Seiso ryhdikkäästi. Ota yhdellä tai kahdella kädellä kiinni nilkastasi. Pidä jalat samansuuntaisena ja lantio suorassa. Työnnä lantiota hiukan eteenpäin jännittämällä pakaralihakset.

Lisätiedot

Vihdoinkin voimme tarjota rintalappuesiliinan ilman niskanauhaa. Tyylikästä ja mukavaa. Vapautta. keittiöammattilaisille

Vihdoinkin voimme tarjota rintalappuesiliinan ilman niskanauhaa. Tyylikästä ja mukavaa. Vapautta. keittiöammattilaisille Ainutlaatuinen uutuus! Vihdoinkin voimme tarjota rintalappuesiliinan ilman niskanauhaa. Tyylikästä ja mukavaa. Vapautta keittiöammattilaisille Tänä vuonna olemme panostaneet erityisesti uusien keittiöasujemme

Lisätiedot

UUTUUKSIA SYKSY 2013

UUTUUKSIA SYKSY 2013 UUTUUKSIA SYKSY 2013 UUTUUKSIA ART. 650 MELVILLE Miesten talvi housut Kevyesti topatut kuorihousut, jotka toimii erinomaisesti niin hiihtäessä kuin kävellessä. Housut ovat tuulen ja vedenpitävät teipatuilla

Lisätiedot

TAUSTA, TARKOITUS JA LIIKETOIMINTA

TAUSTA, TARKOITUS JA LIIKETOIMINTA TAUSTA, TARKOITUS JA LIIKETOIMINTA Volvo Asusteet -sivuston lähtökohtana on ollut luoda asustekokonaisuus Volvo Personal Service (VPS) -konseptia toteuttaville korjaamoille, mutta sivusto sisältää myös

Lisätiedot

Ylä - ja alaraaja murtumien kipsaus Lvm Kirsi Leivo, Tyks

Ylä - ja alaraaja murtumien kipsaus Lvm Kirsi Leivo, Tyks Ylä - ja alaraaja murtumien kipsaus Lvm Kirsi Leivo, Tyks Hyvän kipsin ominaisuudet Ei aiheuta ylimääräistä kipua. Tukee vammautunutta raajaa hyvin. Sallii kipsin ulkopuolelle jäävien nivelten liikuttamisen.

Lisätiedot