Tunnetko UT:n ajan kulttuurihistoriaa 5 Jeesuksen ajan juutalaisuus: koulutus, ammatit ja papisto Timo Eskola
|
|
- Raili Lehtinen
- 8 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 Tunnetko UT:n ajan kulttuurihistoriaa 5 Jeesuksen ajan juutalaisuus: koulutus, ammatit ja papisto Timo Eskola Jeesuksen ajan Jerusalemissa asui arviolta noin ihmistä. Se tarkoittaa, että monenlaista kauppaa ja tavaroiden tuontia tarvittiin ympäri vuoden. Monet perinteiset ammatit olivat siten tilannetta ajatellen normaaleja. Ruokaa ostettiin ja arjen tarve-esineitä hankittiin. Kaupunkien elämä tietysti poikkesi maaseudun arjesta. Ammateista Maatalousvaltaisen yhteiskunnan piirissä oli ammatteja, jotka johdonmukaisesti liittyvät arkielämään. Jeesuksen vertauksissa tapaamme kylväjiä ja lammaspaimenia. Kertomuksissa on tilallisia ja palvelusväkeä. Lisäksi kohtaamme tietenkin hallintoa, virkamiehiä ja sotilaita. Galileassa puolestaan kalastajilla oli tärkeä asema. Monet Jeesuksen opetuslapsista olivat kalastajia. Se tarkoittaa joidenkin ennakkoluulojen vastaisesti että he olivat hyvin toimeentulevaa väkeä. Pietari ja Andreas kuuluvat näihin. Jaakobin ja Johanneksen isä oli suorastaan venekunnan omistaja, ja hänellä oli monta palkattua työntekijää. Pojat tulivat siten rikkaasta perheestä. Kalastaminen on kaikkina aikoina ollut raskasta työtä. Toisin kuin turisteille näytettävän heittoverkon romanttisesta käytöstä voisi päätellä, varsinaiset työvälineet olivat tavallinen aitaverkko ja suuri nuotta. Kun Jeesus kutsuu Jaakobin ja Johanneksen, nämä ovat veneessä verkkojaan selvittelemässä (Mark. 1:19). Tässä tarkoitetaan kolmiosaista aitaverkkoa, jossa reunimmaiset isosilmäiset verkot ohjaavat kaloja keskimmäiseen, yli kahden metrin korkuiseen verkkoon. Yhden verkon pituus on yleensä 35 metriä. Yhteen liitettyinä verkoista saa helposti yli sadan metrin pituisen. Nuotta, jota Jeesus käyttää kuvana vertauksessaan eskatologisesta tuomiolle kokoamisesta, on puolestaan lähes 300 metriä pitkä ja useita metrejä korkea vetoverkko. Sen alanarussa on painoja pitämään nuottaa pohjassa. Venein laskettava nuotta asetellaan rannan suuntaisesti, ja sen jälkeen vetonarut viedään rantaan. Täysimittaisen nuotan rantaan vetämisessä tarvitaan kuusitoista miestä. Palkkatyövoimalle oli siten käyttöä Johanneksenkin perheessä. Jeesuksen kuvaus nuotan vetämisestä vastaa täysin sitä käsitystä, mitä antiikin lähteet muutenkin antavat (Matt. 13:47 48). Jeesuksen aikana esimerkiksi Betsaidassa asui paljon tavallista kansaa. Ennen poliksen eli roomalaisen kaupungin statusta se oli ollut maalaiskylä täynnä työläisväkeä. Betsaida merkitsee käännettynä kalastajan taloa, joten kalastus lienee Jeesuksen aikanakin ollut asukkaille merkittävä elinkeino. Kaupungista näyttää olleen helppo pääsy Gennesaretin järvelle (Jordanin itärannalta), sillä yhden talon raunioista löydettiin runsaasti kalastukseen liittyviä tarvikkeita, kuten lyijystä tehtyjä verkonpainoja, ankkureita, neuloja sekä koukkuja. Lisäksi yksi taloista on ollut viinitarhurin omistuksessa, koskapa sen kellarista löytyi suuri viinivarasto. Kaupungeissa puolestaan ammattilaisia tarvittiin vaatetuksen, ruuan ja asumisen alalla. Näitä ammatteja mainitaan myös monissa Uuden testamentin kertomuksissa. On kutojia, nahan käsittelijöitä, viinitarhojen pitäjiä ja oliiviöljyn tuottajia. Joku tuotti mausteita ja toinen hajusteita. Ruuan tuotannossa tarvittiin teurastajia ja torimyyjiä. Basaari tunnettiin jo tuolla ajalla. Tarjolla oli myös kultaseppien tekemiä koruja ja kultaesineitä. Jopa parturiin pääsi tarvittaessa. Eikä pidä unohtaa lääkäreitä, vaikka heidän maineensa ei aina ollut aivan hyvä (Mark 5:26). Rakentaminen oli merkittävä ala, etenkin Herodes Suuren rakennusprojekteissa. Kivenhakkaajat tuottivat rakennuskiveä. Kaivertajat jalostivat kiviä tärkeisiin kohteisiin. Lisäksi rakennettiin teitä ja vesijohtoja. Hallitsijoiden rakennushankkeiden lisäksi monet rakennuttivat suuria hauta- 1
2 monumentteja. Kirvesmiehet puolestaan käsittelivät kaikkea puuhun liittyvää, kuten arvata saattaa. Nykyisen arvion mukaan Joosefilta (hurskaissa perheissä ammattiin kouluttaminen oli isän tehtävä) rakentajan ammatin oppinut nuori Jeesus on saattanut osallistua lähellä sijaitsevan Sepforiksen rakentamiseen. Koulutus Jokainen tuntee juutalaisen lain poika -nimityksen, ja mielikuva kuvaa melko hyvin myös Jeesuksen ajan tilannetta. Koulutus liittyi pyhiin kirjoituksiin ja lukemiseen. Osin opetus oli perheiden tehtävä, mutta osin lapset kävivät kouluissa. Opetus itse oli yksinkertaista. Tavoitteena oli oppia lukemaan. Opetus alkoi kirjaimista. Opetusmenetelminä olivat toisto ja ahkera harjoittelu. Josefus toteaa, että juutalaiset huolehtivat runsaasti lasten kasvatuksesta. Ja Filon jatkaa, että lait opetetaan heille varhaisimmasta lapsuudesta lähtien. Hieman myöhemmässä Mishnassa kirjoitetaan, että: - viiden vuoden iässä lapsi on kypsä Kirjoituksiin - kymmenen vuoden iässä Mishnaan - kolmentoista iässä käskyihin - viidentoista iässä Talmudiin. Syvempää koulutusta varten oli olemassa lakikouluja. Testamenttien väliseen aikaan sijoittuva Jeesus Sirakin poika opetti Jumalan lain viisautta omassa koulussaan ja tallensi opetuksensa kirjaksi. Kirjan lopussa viitataan kouluun. Tulkaa minun luokseni, oppimattomat, majoittukaa taloon, jossa opetan! (Sir. 51:23). Kuten Mishnassa todetaan, lukemisen opiskelun jälkeen nuoret saattoivat siirtyä seuraavalle asteelle. Siellä heille opetettiin suullista tooraa. Tämä on suullisen perimätiedon perinne, johon myös Paavali viittaa. Hän toteaa kiivailleensa (seloottisesti) isiltä perittyjen opetusten puolesta (Gal. 1:14). Paavali oli siten jo varsin pitkällä koulutuksessa vaikka meillä ei olekaan tarkkaa tietoa siitä, että hänestä olisi varsinaisesti tullut lainopettaja eli kirjanoppinut (tosin hänen kirjeiden kirjoittamisen tapansa viestii vahvasta koulutuksesta ja VT:n tekstien käytöstä). Apostolien teoissa mainitaan, että hän olisi opiskellut rabbi Gamalielin koulussa (Ap.t. 22:3). Lainopettajien ammatti kukoisti toisen temppelin aikana. Perustilanne on Raamatun lukijalle tuttu: rabbi kutsuu opetuslapsia ja opettaa heille kirjoituksia ja Mooseksen lain tulkintaa. Osa valmistuneista kirjanoppineista opetti lapsia, osa pidemmälle ehtineitä. Noin sata vuotta ennen Uuden testamentin aikaa koulutus jakautui kolmeen kanavaan: fariseukset, saddukeukset ja essealaiset (vrt. Matt. 23:2, Mooseksen istuin on nyt lainopettajien ja fariseusten hallussa. ). Näillä kaikilla oli omat opettajansa ja perinteensä. Fariseusten perinteen ajatellaan siirtyneen Mishnan traditioon, vaikka kuva saattaa olla hieman liian yksinkertainen. Essealaisten perinnettä on arvioitu Qumranin yhteisön toiminnan avulla. Siellä Tooraan ja kirjoituksiin perehtyminen on ollut erityisen korkealla tasolla. Täydet oikeudet saanut kirjanoppinut sai käyttää nimitystä rabbi (Matt. 23:7) ja hän (ainakin Mishnan ajalla) sai valtuudet kolmeen asiaan: (1) tehdä itsenäisiä päätöksiä uskontoon kuuluvassa laintulkinnassa ja jumalanpalveluselämässä, (2) toimia tuomarina oikeudellisissa asioissa, ja (3) tuomita siviilioikeuden asioissa. Koulutuksensa perusteella kirjanoppineet saivan edelleen kuulua jäsenenä Suureen neuvostoon eli Sanhedriniin, joka oli ylin uskonnollista lainsäädäntöä valvoa elin Israelissa. Muutoin sen 2
3 jäsenistöön kuului vain papistoa ja hallinnon ihmisiä. Fariseusten puolueeseen kuuluneet Sanhedrinin jäsenet olivat kaikki lainopettajia eli kirjanoppineita (Matt. 20:18; 21:45). [Mutta kirjanoppineiden hengellisestä sokeudesta, Matt. 23.] Kooten voidaan sanoa, että koulutus oli kaksinaista. Toisaalta siihen kuului lukemisen opettelu ja tekstien ääneen lukeminen eli resitoiminen synagogassa. Toisaalta alueella vallitsi kuulemiskulttuuri. Toisen temppelin aika on suullisen perimätiedon aikaa, ja opetuksen metodina oli ulkoa opettelu. Vaikka siis Mishna koottiin vasta noin vuoden 200 paikkeilla kirjaksi, sen traditiot ovat kulkeneet rabbilta oppilaalle (kuten monet Mishnan opetuksista itsekin ilmaisevat) sanatarkasti vuosisatojen ajan. Papisto Vanhan testamentin perusteella papistolla oli keskeinen asema Israelissa. Patriarkkojen aikana mainitaan sukujen päämiesten tehtävänä uhrien toimittaminen. Erämaavaelluksella Mooseksen johtama kansa sai tarkat ohjeet pappien tehtävistä. Leevin heimosta tuli pappisheimo, joka ei Luvattuun maahan saavuttaessa saanut edes omaa maa aluetta. Sen tehtävänä oli temppelipalvelus ja koko heimo sai elantonsa tästä tehtävästä. Ylimmäisellä papilla oli Jerusalemissa suurin valta hallitsijan jälkeen. Salomon temppelin ensimmäinen ylipappi oli nimeltään Sadok ja hänen suvustaan tuli johtava pappissuku, jota pidettiin etuoikeutettuna tehtävään (sadokilainen pappeus). Pakkosiirtolaisuuden jälkeen Serubbabelin mukana maahan palasi ylipappi Joosua, jonka johdolla temppelin jälleenrakennus aloitettiin ja uhrikäytäntö sekä jumalanpalvelusten toimittaminen aloitettiin uudelleen. Pappeus siirtyi yleensä isältä pojalle. Toisen temppelin aikana tosin poliittiset syyt vaikuttivat pappeuden saamiseen. (Josefuksen mukaan Samariaan rakennettiin Aleksanteri Suuren avustuksella Gerissimin temppeli, jonka ylipapiksi Aleksanteri asetti Jerusalemin ylimmäisen papin Jadduan veljen Manassen.) Makkabealaisaikana ylimmäisen papin virka koki ratkaisevia muutoksia. Antiokhos Epifanes ryösti ja häpäisi temppelin v Hän kielsi uhrien toimittamisen. Josefuksen mukaan temppeli oli tämän jälkeen autiona kolme vuotta. Juudas makkabealaisen voitettua Antiokhoksen joukot temppeli vihittiin uudellen käyttöön. Ylipappina toimi pappissukuun kuulunut Menelaos. Antiokhos Eupator kuitenkin surmasi tämän ja asetti ylipapiksi pappissukuun kuulumattoman Alkimoksen. Alkimoksen kuoltua pappeuden sai mahdollisesti sotapäällikkö Juudas makkabelalainen (Jos. Ant ). Virallisesti häntä ei tehtävään kuitenkaan asetettu, sillä Josefuksen mukaan temppeli oli Alkimoksen jälkeen 7 8 vuotta ilman pappia. Näissä epävakaissa tilanteissa pappeus alkoi siirtyä vähitellen makkabealaisten haltuun. Jerusalemin ylimmäisen pappeuden määräsi tähän aikaan seleukidien hallitsija. Juudaksen veli Joonatan hankki pappeuden Aleksander Balaalta. Vaikka Joonatan ei kuulunut pappissukuun, hänet asetettiin ylipapiksi kunniakkain menoin (Jos.Ant ). Merkittävin tapahtuma pappeuden muutoksessa on kuitenkin ollut Joonatanin veljen Simonin valtaannousu. Simonin aikana maa itsenäistyi yhä voimakkaammin. Hän toimi etnarkkina ja ylipappina. Kansan johtajien ja papiston muodostaman kokouksen tuella Simon laati julkisesti temppelialueelle asetetun lain, jonka mukaan ylipappeus siirtyi virallisesti hasmonealaisten suvulle, eli käytännössä Simonin jälkeläisille. Tämän säädöksen vastustamisesta tuli rangaistava teko. 3
4 Tällaiset vaiheet olivat todennäköisesti syynä Qumranin yhteisön perustaneen Vanhurskauden opettajan välirikkoon muun temppelin papiston kanssa. Qumranin kirjoituksissa korostetaan sadokilaista pappeutta, joka hasmonealaisten valtaan päästyä oli joutunut väistymään. Uutta hallitsijasuvun pappeutta pidettiin jumalattomana ja monet erottautuivat siitä täydellisesti. Saddukeusten puolue lienee myös kannattanut sadokilaista pappeutta, mutta ryhmän reaktio ei ollut kovin voimakas. Katkelmallisten tietojen perusteella voidaan arvella, että saddukeusten puolue oli vahvasti hellenisoitunut ja myötäili vallanpitäjien näkemyksiä. Hasmonealaista ylipappeutta jatkoivat Hyrkanos, Aristobulos ja julma hallitsija Aleksander Jannaios, joka on jäänyt historiaan mm. 800 juutalaisen vastustajansa ristiinnaulitsemisen ansiosta. Aleksanderin jälkeen hallitsijana jatkoi kuningatar Aleksandra, jonka sanotaan toimineen läheisessä yhteydessä fariseusten puolueen kanssa. Ylipapiksi asetettiin edellä mainittujen poika Hyrkanos II. Vuonna 63 ekr. Pompeius hyökkäsi Jerusalemiin ja turmeli myös temppeliä pahanpäiväisesti. Poliittisista syistä temppelin toiminnan sallittiin kuitenkin jatkua Hyrkanoksen johdolla. Pompeiuksen kuoltua Hyrkanos menetti valtaansa Antipaterille ja tämän pojille Fasailukselle ja Herodekselle (H. Suuri). Herodeksen aikana poliittinen valta siirtyi pois hasmonealaisilta. Antonius antoi kuninkuuden Herodekselle, ja hän asetti tämän jälkeen ylipapit. Nimittämiset tapahtuivat poliittisin perustein ja Herodeksen oikkujen mukaan. Hän asetti ylipapiksi mm. Babyloniasta tulleen Ananeluksen. Tältä pappeus otettiin kesken kaiken pois ja annettiin hasmonealaiselle Aristobulokselle. Herodes surmautti tämän kuitenkin pian. Myöhemmin Herodes syrjäytti virasta ylipappi Jeesuksen ja vihki ylipapiksi tavallisen papin Simonin, korottaakseen näin tulevan appensa arvoa. Josefuksen mukaan Jerusalemissa toimi hasmonealaisten jälkeen 28 ylipappia Herodeksen asettamasta Ananeluksesta temppelin hävitykseen. Muu papisto. Papiston asema oli varsin itsenäinen myös roomalaisen vallan aikana ja Suurella neuvostolla oli merkittävä tehtävä Israelin itsemääräämisoikeuden piiriin kuuluvien asioiden johtamisessa. Papiston määrä on ajanlaskumme alussa ollut varsin suuri. Yleisesti hyväksytyn arvion mukaan temppelipalvelukseen osallistui kaikkiaan noin pappia ja leeviläistä (Jeremias). Luku käsittää kaikki vuoden aikana temppelipalvelukseen osallistuneet papit ja avustamassa olleet leeviläiset. Temppeliin oli oman perheensä kautta yhteydessä varovasti arvioiden noin juutalaista. Tämä on merkinnyt lähes kymmentä prosenttia sen ajan väestöstä. Papistoa johti ylimmäinen pappi (UT: arkhiereus). Papiston erityisenä tehtävänä oli uhritoimitusten suorittaminen. Ylimmäisellä papilla oli tässä temppelipalveluksessa ainutkertainen asema. Hänen tehtävänään oli uhrin toimittaminen suurena sovintopäivänä, koska hän yksin saattoi mennä kaikkeinpyhimpään. Ylipääsemättömän esteen sattuessa tosin temppelin esimies, strateegos, tuli hänen sijaisekseen (Jeremias). Temppelin esimies esiintyy Uudessa testamentissa esimerkiksi kohdassa Luuk. 22:4. Ylimmäisen papin valta näkyy myös siitä, että hän oli Suuren neuvoston itseoikeutettu johtaja. Ylipapeiksi nimitettiin käytännössä myös muita johtavia pappeja, kuten 24 viikoittaisen palvelun johtajat, edellä mainitut temppelin esimiehet ja rahastonhoitajat (Uudessa testamentissa puhutaan monista ylipapeista, jolloin tarkoitetaan johtavaa papistoa, ks. Luuk. 22:4; Ap.t. 5:24.). Tavallista papistoa oli tämän lisäksi yli henkeä. Temppelissä avusti puolestaan yli 9000 leeviläistä. Tavallisen papiston suuri määrä selittyy sillä, että kullakin oli temppelissä vuosittain kahden viikon palvelusvuoro. Tämän lisäksi he avustivat pyhiinvaellusjuhlilla. Muuten papit asuivat kodeissansa eri puolilla maata eivätkä suorittaneet paljonkaan erityistehtäviä (Jeremias). 4
5 Leeviläiset muodostivat alemman papiston. He eivät toimittaneet uhreja, vaan huolehtivat esimerkiksi musiikista. Kirjalliset lähteet mainitsevat usein mahtavan temppelikuoron. Tämän lisäksi he palvelivat pienemmissä tehtävissä. Heillä ei kuitenkaan ollut oikeutta astua alttarille tai temppelirakennukseen, vaan se oli kielletty kuolemanrangaistuksen uhalla (vrt. 4. Moos. 18:3). Tässä mielessä heidät rinnastettiin maallikoihin. Jumalanpalvelus ja juhlat Papiston edustama juutalaisuus liittyi kiinteästi temppelijumalanpalvelukseen. Sitä voi kutsua normatiiviseksi juutalaisuudeksi siinä mielessä, että temppelin kautta uhrikäytäntö ja uhrilait säilyivät ihmisten mielissä. Uhrien antaminen kosketti tavallista kansalaista hyvin monessa elämän vaiheessa. Niin käytännöllisten elämäntilanteiden, kuten kymmenysten antamisen, syntiuhrien tuomisen, ympärileikkauksen, kuin pyhiinvaellusmatkojenkin yhteydessä temppelissä uhrattiin Jumalalle. Päivittäisten uhritoimitusten myötä monet osallistuivat myös normaaliin hurskauselämään ja rukouselämään. Suuret juhlapäivät voimistivat niin ikään kansan yhteyttä Jumalaansa. Juhlat sitoivat israelilaisten nykyhetken historian kuuluisiin tapahtumiin. Yhdessä uhripalveluksen kanssa näin vahvistettiin kansan identiteettiä Jumalan valittuna kansana. Temppelijumalanpalvelus teki Mooseksen kirjojen sanoman ja kulttilain käskyt eläviksi tavalliselle kansalle. Tällä tavoin aina uusi sukupolvi kasvoi kiinni juutalaiseen perinteeseen. Temppelissä opitut psalmit puolestaan toimivat hyvänä ja käytännöllisenä oppimateriaalina henkilökohtaisen hurskauselämän muotoutumisessa. Ulkoa opittujen psalmien avulla kansa oppi keskeiset seikat kansan vaiheista Jumalan johdatuksessa. Toisaalta psalmit opettivat läheistä Jumalan kohtaamista rukouksessa. Esimerkiksi suuri sovintopäivä on ollut suuri elämys jokaiselle osallistujalle. Ihmiset ovat tulleet syntiensä kanssa Jumalan eteen. He seuraavat tarkasti ylimmäisen papin toimia jumalanpalveluksen aikana. Ylimmäisen papin mentyä kaikkeinpyhimpään uhratakseen syntien tähden ihmiset odottavat ulkopuolella jännittyneinä ja ahdistuneina. Mutta kun pappi palaa tuomaan viestiä sovituksesta alkaa riemujuhla. Siirakin kirjassa kuvataan ylimmäistä pappia tässä tilanteessa. "Kuinka loistava hän olikaan, kun hän kääntyi kansan puoleen astuessaan esiin huoneesta, esiripun takaa! Hän oli kuin kointähti pilvien välissä, kuin täysikuu juhlapäivinä, kuin aurinko, kun se loisteellaan valaisee Korkeimman temppelin... Silloin Aaronin pojat huusivat, he puhalsivat kohotakoisiin pasunoihin, saivat kaikumaan suuren äänen saattaaksensa kansan muistetuksi Korkeimman edessä. Silloin kaikki kansa yhdessä kiiruusti lankesi kasvoillensa maahan... ja veisaajat äänillänsä ylistivät häntä: täydessä temppelissä kaikui suloinen sävel" (Siirak 50:5 18). Temppelin liturgiasta meillä on ollut varsin vähän tietoa. Uhrien toimittamisesta oli luonnollisesti säädöksiä, mutta muun liturgian sisällöstä emme ole tienneet paljonkaan. Qumranista ja Masadan linnoituksesta tehdyt löydöt saattavat antaa asiaan kuitenkin valoa. Tekstilöydöt koskevat ns. Sapattiuhrin lauluja, joiden sisältö näyttäisi sopivat temppelin uhrijumalanpalvelukseen. Laulut edustavat juutalaista mystiikkaa ja niillä on liittymäkohtansa muihin käsityksiin temppelin merkityksestä. Qumranin Sapattiuhrin lauluja oli tietojemme mukaan kolmetoista. Ne oli tarkoitettu vuoden kolmelletoista ensimmäiselle sapatille. Laulujen sisältönä on enkelien suorittama ylistys taivaassa. 5
6 Enkelit toimittavat papillisia tehtäviä taivaan temppelissä. Niiden ylistys on yhteydessä pappien palvelukseen temppelissä, jossa Israelin kuninkaallinen Jumala asuu. Sapattilaulujen innoittajana on selvästikin Hesekielin kirjan kuvaus uudesta taivaallisesta temppelistä (Hes ). Laulukokoelmalla on kuitenkin hyvin itsenäinen muoto ja se sisältää paljon aiheita, joita ei mainita Hesekielin kirjassa. Kolmetoista Sapattilaulua muodostavat eräänlaisen pyramidin, jossa seitsemäs laulu osuu kokoelman huippukohtaan. Tämäkin johtunee Hesekielin kirjan esityksestä. Siinä nimittäin Jumalan valtaistuimen kuvaus ja Jumalan kunnian paluu temppeliin kuvataan jakson puolivälissä. Herran kirkkaus meni temppeliin portista, joka on itää kohti... ja minä näin, että Herran kirkkaus täytti temppelin... Ääni sanoi minulle: Ihminen, tämä on minun valtaistuimeni sija ja koroke minun jalkojeni alla. Täällä minä olen asuva Israelin kansan keskellä ikuisesti. (Hes. 43:4 7). Jumalan kunnian kuvaus huipentaa Hesekielin esityksen uudesta temppelistä. Sen jälkeen Hesekielin kirjassa kuvataan temppelin toimintaa yleisemmin. Näin tapahtuu myös sapattilaulujen viimeisimmissä lauluissa. Enkelien papillisella tehtävällä on lauluissa suuri merkitys, ja sitä kuvataan heti ensimmäisessä laulussa tarkasti. Kaikki laulut alkavat yleisellä kehotuksella Jumalan ylistämiseen. Itse lauluissa seurakunta ei kuitenkaan ole ylistäjän paikalla, vaan esitys keskittyy papillisten enkelien lausumaan ylistykseen. Taivaan temppelissä kiitoslaulut soivat jatkuvasti. Hyvän esimerkin ylistyslaulujen sisällöstä antaa kokoelman taitekohtaan sijoittuva seitsemäs laulu, jossa Jumalan kuninkuus on riemun ja kiitoksen kohteena: Seitsemäntenä sapattina pidettävän uhrin laulu, kuukauden kuudentennatoista päivänä: Ylistäkää korkeuksien Jumalaa, te kunnioitetut kaikkien tiedon enkelien parissa. Jumalankaltaisista pyhimmät pyhittäkööt kunnian Kuninkaan, joka pyhyydellään pyhittää Hänen pyhänsä. Oi te jumalankaltaisten olentojen ylistysten päälliköt, kiittäkää Jumalaa, joka ansaitsee kaiken ylistyksen. Sillä Hänen kuningaskuntansa kunnia on kiitoksen kirkkaudessa. Siitä (nousevat) kaikkien jumalankaltaisten olentojen ylistykset yhdessä hänen maje[steettisuutensa] kunnian kanssa. Ja kohottakaa hänen kunnioituksensa korkeuksien taivaisiin, te majesteettisten enkelien jumalankaltaiset olennot. Korottakaa Hänen loistava jumalallisuutensa kaikkien korkeuksien yläpuolelle. Sillä H[än on Jumalien Jumala] kaikille taivaan korkeuksien päälliköille ja Kuninkaiden Kuningas kaikille ikuisille neuvostoille. (4Q403 1 i, 30 34). Sapattilaulujen käsitys taivaallisesta jumalanpalveluksesta kertaa juutalaisten apokalyptikkojen näkyjä. Taivaassa on Jumalan valtaistuin ja sen edessä toimitetaan taivaallista jumalanpalvelusta. Jumalan valtaistuin kuvataan todelliseksi kaikkeinpyhimmäksi, joka näyttäytyy tulenomaisessa kirkkaudessa. Kerubit ja muut taivaan joukot kumartuvat istuimen edessä ja laulavat Herralle ylistyslauluja. Laulakaa ilolla te jotka riemuitsette [Hänen tiedostansa] iloiten ihmeellisten jumalankaltaisten olentojen kanssa. Laulakaa Hänen kunniaansa niiden kielellä, jotka laulavat viisaudessa; ja (laulakaa) Hänen ihmeellisiä riemulaulujaan niiden suulla, jotka laulavat [Hänelle. Sillä Hän on] kaikkien riemuitsevien Jumalan iankaikkisesti, ja voimassaan kaikkien ymmärryksen henkien Tuomari. (4Q403 1 i, 36 37). 6
7 Nämä laulut kuuluvat juutalaisen valtaistuinmystiikan perinteeseen. Se on saanut alkunsa jo profeettojen aikana. Aihetta koskevassa kirjallisuudessa viitataan Qumranin tekstien tavoin Hesekieliin, profeettaan, joka pakkosiirtolaisuuden aikoihin kirjoitti suuret taivasnäkynsä. Näyt käsittelivät usein taivaallista ylistystä. Hesekielin näyissä Jumalan valtaistuin kuvataan taivaallisiksi tulivaunuiksi, joiden edessä mahtavat olennot palvovat Jumalaa. Tällaisista näyistä kirjoitetaan myöhemmin Heenokin kirjoissa. Qumranin teksteissä ne taas ovat sapattilaulujen sisältönä. Qumranin yhteisön perustajat olivat toimineet temppelissä. He olivat itse toimittaneet sapattiuhreja. Laulut kuuluivat heidän elämänpiiriinsä. Kun ryhmä joutui lähtemään temppelistä, sen jäsenet ottivat laulut mukaansa. Niiden sisältö sopi hyvin myös Qumranin uuteen tilanteeseen. Qumranilaiset ajattelivat, että maanpäällinen jumalanpalvelus on yhteydessä taivaaseen ja suorastaan osallistuu taivaalliseen jumalanpalvelukseen. Jumalan ylistäjät maan päällä liittyvät siihen suureen taivaalliseen joukkoon, joka aina ylistää Jumalaa kirkkauden istuimen edessä. Keitä olivat saddukeukset? Niin Uusi testamentti kuin monet juutalaiset tekstitkin mainitsevat yhtenä keskeisenä ryhmänä saddukeukset. Nimitys tulee Sadokista, Salomon temppelin ylipapista, josta oli tullut myöhemmässä juutalaisuudessa ylipapin ihanne ja esikuva. Sadokiin vetoaminen oli papiston keskuudessa ilmeisen yleistä, sillä Kuolleen meren yhteisön papisto kutsui itseään myös nimellä Sadokin pojat. Uskonnollisesti saddukeukset olivat konservatiiveja. Perinteen vaaliminen oli heille tärkeää. Ryhmä hyväksyi pyhiksi kirjoituksiksi ainoastaan Mooseksen kirjat. Niiden edustama aito juutalaisuus oli vapaa myöhempien tulkintojen hurmahenkisyydestä. Saddukeusten eskatologia oli historian sisäistä. Kansan uskonto oli sidottu temppeliin ja perinteisten menojen noudattamiseen. He eivät voineet hyväksyä apokalyptistä puhetta ylösnousemuksesta, piirre, jonka sekä Uusi testamentti että muut lähteet tuntevat. Josefuksen mukaan saddukeukset väittivät, että Jumala ei ollut kiinnostunut siitä, tekevätkö ihmiset hyvää tai pahaa. Koko valinta oli ihmisten itsensä vallassa (Jos.Bell. II, viii, 14). Saddukeukset sanovat... että vain niitä käskyjä on pidettävä pätevinä, jotka ovat kirjoituksissa, ja että niitä, joita edelliset sukupolvet ovat välittäneet, ei tarvitse noudattaa... Saddukeuksilla on vain rikkaiden luottamus, mutta ei tavallisen kansan, kun taas fariseuksilla on suurten joukkojen tuki. (Jos. Ant. XIII, x, 6). Saddukeuksiin lukeutuneet ihmiset kuuluivat yleensä rikkaaseen ja hallitsevaan kansanosaan, kuten Josefuksen lainaus antaa ymmärtää. Siten heillä oli valtapyrkimyksiä sekä läheinen yhteys myös roomalaisiin vallankäyttäjiin. Tekstien mukaan saddukeukset olivat myös valmiit hyväksymään vallankäyttäjien kulttuurin monia piirteitä. Josefus on kiinnittänyt huomiota jopa heidän esiintymiseensä: Saddukeusten käyttäytyminen toisiaan kohtaan on jossain määrin sivistymätöntä; he jopa keskustelevat oman puolueensa jäsenten kanssa pakanoiden tapaan kuin aivan vieraiden kanssa (Jos.Bell. II, viii, 14). Hellenisoituminen ei heitä pelottanut, kunhan temppelipalvelus säilyi ennallaan. Siksi he joutuivatkin vastakkain ankarampaa juutalaista elämäntapaa peräävien fariseusten kanssa. Josephus, Complete Works (by W. Whiston, Grand Rapids, Mich.: Kregel); Jewish Antiquities (Loeb Class. Lib., by L.H. Feldman); The Mishnah. A New Translation (by J. Neusner, New Haven and London, Yale UP), The Temple Scroll (J. Maier, JSOTS 34); Jeremias, Joachim: Jerusalem in the Time of Jesus (Fortress, 1969). 7
2. Jerusalemin temppeli ja papisto ajanlaskun alussa
2. Jerusalemin temppeli ja papisto ajanlaskun alussa Timo Eskola Josephus, Complete Works (by W. Whiston, Grand Rapids, Mich.: Kregel); Jewish Antiquities (Loeb Class. Lib., by L.H. Feldman); The Mishnah.
JEESUS PARANTAA NAISEN JA MIEHEN SURKASTUNEEN KÄDEN SAPATTINA
Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) JEESUS PARANTAA NAISEN JA MIEHEN SURKASTUNEEN KÄDEN SAPATTINA 1. Kertomuksen taustatietoja Nyt meillä on poikkeuksellisesti kaksi eri kertomusta. Ne eivät
USKOONTULON ABC. almondy.suntuubi.com
1 USKOONTULON ABC 2 1. Tunnusta, että olet tehnyt syntiä ja tee parannus. Me olemme tehneet väärin, me olemme tehneet syntiä, olemme rikkoneet SINUA vastaan, kapinoineet ja poikenneet SINUN Käskyistäsi
Nettiraamattu lapsille. Jeremia, kyynelten mies
Nettiraamattu lapsille Jeremia, kyynelten mies Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Jonathan Hay Sovittaja: Mary-Anne S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2014 Bible
Nettiraamattu lapsille. Pietari ja rukouksen voima
Nettiraamattu lapsille Pietari ja rukouksen voima Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2013 Bible
Pietari ja rukouksen voima
Nettiraamattu lapsille Pietari ja rukouksen voima Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2013 Bible
JUUTALAISUUDEN TÄRKEÄT KÄSITTEET:
JUUTALAISUUS AP Juutalaisuus syntyi 1200-luvulla ekr Lähi-idässä. Juutalaisuuden syntyyn ovat vaikuttaneet kantaisä Abraham ja juutalaisten johtajana toiminut Mooses. Juutalaisuus on monoteistinen uskonto
1. OMA USKONTONI PERHEESSÄ JA KOULUSSA
1. OMA USKONTONI PERHEESSÄ JA KOULUSSA Kun olet koulussa oman uskonnon oppitunnilla, opit ortodoksiseen uskontoon kuuluvia asioita. Tässä jaksossa tutustut ortodoksisuuteen kodeissa ja lähiympäristössäsi.
Jeremia, kyynelten mies
Nettiraamattu lapsille Jeremia, kyynelten mies Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Jonathan Hay Sovittaja: Mary-Anne S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2014 Bible
3. Viisauskirjallisuus ja aikakaudelle ominaiset teologiset piirteet
3. Viisauskirjallisuus ja aikakaudelle ominaiset teologiset piirteet Timo Eskola Vanhan testamentin apokryfikirjat (Helsinki: Kirjaneliö); vrt. LXX; Josephus, Complete Works (by W. Whiston, Grand Rapids,
JEESUS PILATUKSEN JA HERODEKSEN EDESSÄ
Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) JEESUS PILATUKSEN JA HERODEKSEN EDESSÄ 1. Kertomuksen taustatietoja a) Kertomuksen tapahtumapaikka b) Ajallinen yhteys muihin kertomuksiin Jeesus Herodeksen
1. Toisen temppelin ajan juutalaisuus Timo Eskola
1. Toisen temppelin ajan juutalaisuus Timo Eskola Kirjallisuutta: G.E. Moore, Judaism; E. Schürer, The History of the Jewish People in the Age of Jesus Christ (175 B.C. A.D. 135) I III rev. and ed. Vermes-Millar-Black;
Matt. 17: 1-13 Pirkko Valkama
Loisto yllättää Matt. 17: 1-13 Pirkko Valkama Matt. 17:1-3 1 Kuuden päivän kuluttua Jeesus otti mukaansa Pietarin sekä Jaakobin ja tämän veljen Johanneksen ja vei heidät korkealle vuorelle yksinäisyyteen.
ENSIMMÄISET OPETUSLAPSET
Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(6) ENSIMMÄISET OPETUSLAPSET 1. Kertomuksen taustatietoja a) Missä kertomus tapahtui Betaniassa (Betabara), Jordanin tuolla (itä) puolella, jossa Johannes
Ilmestyskirjan keskus Ilmestyskirja 4 ja 5 Kun kysytään Ilmestyskirjan keskusta, kysytään Jumalan ja Kristukseen paikkaa profetiassa.
Kun kysytään Ilmestyskirjan keskusta, kysytään Jumalan ja Kristukseen paikkaa profetiassa. Silloin tärkein ei ole jokin tapahtuma tai teko vaan henkilö: Missä kohtaa Ilmestyskirjassa olemme aivan erityisesti
Kolminaisuusoppi. Jumala: Isä - Poika - Pyhä Henki
Kolminaisuusoppi Jumala: Isä - Poika - Pyhä Henki KOLMINAISUUSOPPI - KIRKON TÄRKEIN OPPI Kolminaisuusoppia pidetään yhtenä kristinuskon tärkeimmistä opeista. Se erottaa kirkon uskon muista uskonnoista.
Helatorstai Joh.17:24-26, Apt.1:6-9 lähtöjuhlan saarna
Helatorstai Joh.17:24-26, Apt.1:6-9 lähtöjuhlan saarna Me juhlimme tänään Jeesuksen taivaaseen astumista. Miksi Jeesus meni pois? Eikö olisi ollut parempi, että hän olisi jäänyt tänne. Helposti ajattelemme,
Paavali kirjoittaa monien luotettavina pidettyjen käsikirjoitusten mukaan näin:
1Kor 15:47 selitys Paavali kirjoittaa monien luotettavina pidettyjen käsikirjoitusten mukaan näin: "Ensimmäinen ihminen oli maasta, maallinen, toinen ihminen on herra taivaasta." (1Kor 15:47). Sana "herra"
Nettiraamattu lapsille. Komea mutta tyhmä kuningas
Nettiraamattu lapsille Komea mutta tyhmä kuningas Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Lyn Doerksen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2012 Bible
Jeesus valitsee kaksitoista avustajaa
Nettiraamattu lapsille Jeesus valitsee kaksitoista avustajaa Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Byron Unger; Lazarus Sovittaja: E. Frischbutter; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for
Nettiraamattu. lapsille. Nainen kaivolla
Nettiraamattu lapsille Nainen kaivolla Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Lazarus Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2007 Bible for Children,
JEESUS RUKOILEE GETSEMANESSA
Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) JEESUS RUKOILEE GETSEMANESSA 1. Kertomuksen taustatietoja a) Kertomuksen tapahtumapaikka Getsemane-niminen puutarha, yrttitarha Öljymäellä. b) Ajallinen
Jesaja näkee tulevaisuuteen
Nettiraamattu lapsille Jesaja näkee tulevaisuuteen Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Jonathan Hay Kääntäjä: Anni Kernaghan Sovittaja: Mary-Anne S. Suomi Kertomus 27/60 www.m1914.org Bible for Children,
APOCRYPHA KING JAMES BIBLE 1611 RUKOUS ASARJA & kappale kolme juutalaisten. Rukous Asarja ja kolme juutalaisten laulu
APOCRYPHA KING JAMES BIBLE 1611 RUKOUS ASARJA & kappale kolme juutalaisten www.scriptural-truth.com Asarja rukous Rukous Asarja ja kolme juutalaisten laulu {1:1} ja he kävelivät tulen keskellä ylistää
Nettiraamattu lapsille. Kuningas Daavid (2. osa)
Nettiraamattu lapsille Kuningas Daavid (2. osa) Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Lazarus Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2009 Bible for
Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) Luterilainen Kirkko 1. vuosi nro UT 15/
Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) SADANPÄÄMIEHEN USKO 1. Kertomuksen taustatietoja a) Missä kertomus tapahtui Meille jo tutussa Jeesuksen kotikaupungissa, Kapernaumissa b) Kertomuksessa
NÄKY, JOHTAJUUS, RAKENTAJAT ESRAN KIRJAN 1-7 KAUTTA TÄHÄN PÄIVÄÄN / VARIKKO 11.1.2015
NÄKY, JOHTAJUUS, RAKENTAJAT ESRAN KIRJAN 1-7 KAUTTA TÄHÄN PÄIVÄÄN / VARIKKO 11.1.2015 J O TA I N K Ä S I T TÄ M ÄT Ö N TÄ Jumala vaikuttaa pakanakuninkaan toteuttamaan suunnitelmansa Kuin kastelupuro on
Mihin pelastutaan taivaaseenko?
Mihin pelastutaan taivaaseenko? Ei kukaan ole noussut ylös taivaaseen, paitsi hän, joka taivaasta tuli alas, ihmisen poika, joka on taivaassa. Valtaosa ihmisistä ja kirkoista on jo satojen ja satojen vuosien
JEESUS PARANTAA HALVAANTUNEEN MIEHEN
Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(6) JEESUS PARANTAA HALVAANTUNEEN MIEHEN 1. Kertomuksen taustatietoja a) Missä kertomus tapahtui Kapernaumissa, Jeesuksen kotikaupungissa, jossa Pietarilla
Nettiraamattu lapsille. Nainen kaivolla
Nettiraamattu lapsille Nainen kaivolla Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Lazarus Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2010 Bible for Children,
Nettiraamattu lapsille. Jeesus ruokkii 5000 ihmistä
Nettiraamattu lapsille Jeesus ruokkii 5000 ihmistä Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2012 Bible
Löydätkö tien. taivaaseen?
Löydätkö tien taivaaseen? OLETKO KOSKAAN EKSYNYT? LÄHDITKÖ KULKEMAAN VÄÄRÄÄ TIETÄ? Jos olet väärällä tiellä, et voi löytää perille. Jumala kertoo Raamatussa, miten löydät tien taivaaseen. Jumala on luonut
JEESUS OPETTAA JA PARANTAA GALILEASSA
Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) JEESUS OPETTAA JA PARANTAA GALILEASSA Kuva taidegraafikko Kimmo Pälikkö 1. Kertomuksen taustatietoja a) Missä kertomus tapahtui Kapernaumissa, synagoogassa
ENKELI ILMESTYY SAKARIAALLE
Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) ENKELI ILMESTYY SAKARIAALLE Kuva taidegraafikko Kimmo Pälikkö 1. Kertomuksen taustatietoja a) Missä kertomus tapahtui Jerusalemissa, temppelissä b) Ajallinen
Saarna Evankeliumi Johannes Kastaja Elia Jeremia
Saarna 16.7.2017 Evankeliumi Matt. 16: 13-19 Kun Jeesus oli tullut Filippoksen Kesarean seudulle, hän kysyi opetuslapsiltaan: Kuka Ihmisen Poika on? Mitä ihmiset hänestä sanovat? He vastasivat: Toisten
Nettiraamattu lapsille. Daniel vankeudessa
Nettiraamattu lapsille Daniel vankeudessa Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Jonathan Hay Sovittaja: Mary-Anne S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2014 Bible for Children,
Matka Raamatun kastetilanteisiin. Niko Huttunen Dos., Helsingin yliopisto
Matka Raamatun kastetilanteisiin Niko Huttunen Dos., Helsingin yliopisto I Kristillinen kaste ja muut puhdistautumisrituaalit Puhdistautumisriitit tavallisia uskonnoissa Puhdistautumisriitti Ganges- virrassa
Viisas kuningas Salomo
Nettiraamattu lapsille Viisas kuningas Salomo Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Lazarus Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2013 Bible for Children,
Komea mutta tyhmä kuningas
Nettiraamattu lapsille Komea mutta tyhmä kuningas Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Lyn Doerksen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2012 Bible
Kouluun lähtevien siunaaminen
Kouluun lähtevien siunaaminen Tätä aineistoa käytetään rukoushetkessä (ks. sen rakenne s. 9), jossa siunataan kouluun lähtevät. Siunaaminen toimitetaan keväällä tai juuri ennen koulun alkamista. Siunaamisen
Raamatun sisältöjä. Vanha testamentti / Septuaginta (kreikaksi kääntämisen jälkeen)
Pentateukki / Laki / Torah (juutalaisuudessa) 1. Mooseksen kirja / Genesis 2. Mooseksen kirja / Exodus 3. Mooseksen kirja / Leviticus 4. Mooseksen kirja / Numeri 5. Mooseksen kirja / Deuteronomium Genesis
JOHANNES KASTAA JEESUKSEN
Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(6) JOHANNES KASTAA JEESUKSEN Kuva taidegraafikko Kimmo Pälikkö 1. Kertomuksen taustatietoja a) Missä kertomus tapahtui Betaniassa, se on paikkakunta Pereassa
JEESUS PARANTAA SOKEAN
Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) JEESUS PARANTAA SOKEAN 1. Kertomuksen taustatietoja a) Kertomuksen tapahtumapaikka Siiloan lammikko oli Jerusalemissa b) Ajallinen yhteys muihin kertomuksiin
PIETARI PARANTAA RAMMAN
Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(7) PIETARI PARANTAA RAMMAN 1. Kertomuksen taustatietoja Nyt lähdemme apostolien mukaan viemään evankeliumia ylösnousseesta Jeesuksesta. Luemme Apostolien
Nettiraamattu lapsille. Hyviä ja huonoja kuninkaita
Nettiraamattu lapsille Hyviä ja huonoja kuninkaita Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Lazarus Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2013 Bible for
Nettiraamattu lapsille. Seurakunta vaikeuksissa
Nettiraamattu lapsille Seurakunta vaikeuksissa Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2010 Bible
Jeesus ruokkii 5000 ihmistä
Nettiraamattu lapsille Jeesus ruokkii 5000 ihmistä Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org BFC PO
LEHTIMAJANJUHLA SUKKOT
Marita Rautio LEHTIMAJANJUHLA SUKKOT Kutsu viettämään juhlaa Israelille: 3. Moos. 23:33-43, 4. Moos. 29: 12 39, 5. Moos. 16:13-15 Kaikille kansoille: Sak. 14: 16 19 Viimeinen kolmesta syysjuhlasta ja Herran
Kuningas Daavid (2. osa)
Nettiraamattu lapsille Kuningas Daavid (2. osa) Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Lazarus Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2007 Bible for
Simson, Jumalan vahva mies
Nettiraamattu lapsille Simson, Jumalan vahva mies Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Lyn Doerksen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org BFC PO Box
Nettiraamattu. lapsille. 40 vuotta
Nettiraamattu lapsille 40 vuotta Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Lyn Doerksen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org BFC PO Box 3 Winnipeg, MB
Kristinusko (AR) Kristinuskon historia. Kristinuskon syntymä
Kristinusko (AR) Kristinuskon historia Kristinuskon syntymä Juutalaisuudessa oli kauan jo odotettu, että maan päälle syntyy Messias, joka pelastaa maailman. Neitsyt Maria synnytti pojan Jeesus Nasaretilaisen,
5. Essealaiset ja Qumran
5. Essealaiset ja Qumran Timo Eskola Kuolleen meren kirjakääröt. Qumranin tekstit suomeksi. (R. Sollamo, toim., Yliopistopaino 1991); Die Texte aus Qumran (E. Lohse); The Dead Sea Scrolls Translated (F.C.
JEESUS RUKOILEE GETSEMANESSA
Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) JEESUS RUKOILEE GETSEMANESSA 1. Kertomuksen taustatietoja a) Missä kertomus tapahtui Getsemane-niminen puutarha, yrttitarha Öljymäellä. b) Ajallinen yhteys
Nettiraamattu lapsille. Seurakunnan synty
Nettiraamattu lapsille Seurakunnan synty Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2013 Bible for Children,
Nettiraamattu lapsille. 40 vuotta
Nettiraamattu lapsille 40 vuotta Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Lyn Doerksen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2012 Bible for Children,
Nettiraamattu. lapsille. Jumalan. mies
Nettiraamattu lapsille Jumalan lähettämä mies Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Byron Unger; Lazarus Sovittaja: E. Frischbutter; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org
Komea mutta tyhmä kuningas
Nettiraamattu lapsille Komea mutta tyhmä kuningas Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Lyn Doerksen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org BFC PO Box
Nettiraamattu. lapsille. Jeesuksen syntymä
Nettiraamattu lapsille Jeesuksen syntymä Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: M. Maillot Sovittaja: E. Frischbutter; Sarah S. Kääntäjä: Kati Hämäläinen Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2012
Gideonin pieni armeija
Nettiraamattu lapsille Gideonin pieni armeija Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2012 Bible for
Viisas kuningas Salomo
Nettiraamattu lapsille Viisas kuningas Salomo Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Lazarus Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org BFC PO Box 3 Winnipeg,
6. Hasidilainen perinne ja juutalaiset ryhmät fariseuksista selootteihin
6. Hasidilainen perinne ja juutalaiset ryhmät fariseuksista selootteihin Timo Eskola Vanhan testamentin apokryfikirjat (Helsinki: Kirjaneliö); vrt. LXX; Josephus, Complete Works (by W. Whiston, Grand Rapids,
Nettiraamattu lapsille. Viisas kuningas Salomo
Nettiraamattu lapsille Viisas kuningas Salomo Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Lazarus Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2013 Bible for Children,
Nettiraamattu lapsille. Prinssistä paimeneksi
Nettiraamattu lapsille Prinssistä paimeneksi Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: M. Maillot; Lazarus Sovittaja: E. Frischbutter; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org
Näiden tapahtumien jälkeen tuli keskustelua seurannut lainopettaja Jeesuksen luo kysyen Jeesukselta, mikä käsky on kaikkein tärkein.
Mark.12:28-34: Muuan lainopettaja oli seurannut heidän väittelyään ja huomannut, miten hyvän vastauksen Jeesus saddukeuksille antoi. Hän tuli nyt Jeesuksen luo ja kysyi: "Mikä käsky on kaikkein tärkein?"
Lähetyshiippakunnan pyhäkoulutyö
Lähetyshiippakunnan pyhäkoulutyö Kolmen vuoden pyhäkouluohjelma // Raamatun suuret kertomukset (VT, Evankeliumit ja Apostolien teot) Pohjana käytetty Concordia Publishing House n, Growing in Christ -pyhäkouluohjelmaa
TEMPPELI Raamatun punaisia lankoja Timo Eskola/STI 28.1.2014
TEMPPELI Raamatun punaisia lankoja Timo Eskola/STI 28.1.2014 Jerusalemin temppelin hävitys Babylonian pakkosiirtolaisuuden alussa vei Israelin kansan ja oppineiden teologian kriisiin. Hesekiel oli kuningasajan
Viikon Toora - Parshat Shemini: Vieras tuuli 3. Moos. 9:1-11:47. rabbi J.Melamed Israelista Tampere 22.05.2012
1 Viikon Toora - Parshat Shemini: Vieras tuuli 3. Moos. 9:1-11:47. rabbi J.Melamed Israelista Tampere 22.05.2012 Kiitos teille hyvästä vastaanotosta. Olen itse kokenut vastaanoton Suomessa todella hyväksi.
Jeesus on vastaus! Kaikki profeetat ja laki ovat Johannekseen asti olleet ennustusta. - Matt. 11:13. Raamatun metanarratiivi
Jeesus on vastaus! Mikä olikaan kysymys? Osa 2 Timo Flink, teol. tri Kaikki profeetat ja laki ovat Johannekseen asti olleet ennustusta. - Matt. 11:13 Jeesus sanoi heille: Tätä minä tarkoitin, kun ollessani
Hyviä ja huonoja kuninkaita
Nettiraamattu lapsille Hyviä ja huonoja kuninkaita Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Lazarus Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org BFC PO Box 3
Viisas kuningas Salomo
Nettiraamattu lapsille Viisas kuningas Salomo Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Lazarus Kääntäjä: Anni Kernaghan Sovittaja: Ruth Klassen Suomi Kertomus 22/60 www.m1914.org Bible for Children, PO Box
Nettiraamattu lapsille. Gideonin pieni armeija
Nettiraamattu lapsille Gideonin pieni armeija Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2012 Bible for
JEESUS PARANSI SOKEAN BARTIMEUKSEN
Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(6) JEESUS PARANSI SOKEAN BARTIMEUKSEN 1. Kertomuksen taustatietoja a) Kertomuksen tapahtumapaikka Jerikon kaupungin lähellä. Jeriko on Juudeassa oleva kaupunki
Nettiraamattu lapsille. Seurakunnan synty. Kertomus 55/60.
Nettiraamattu lapsille Seurakunnan synty Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Kääntäjä: Anni Kernaghan Sovittaja: Ruth Klassen Suomi Kertomus 55/60 www.m1914.org Bible for Children, PO Box
Yhtäläisyydet abrahamilaisten uskontojen kesken. Wednesday, August 19, 15
Yhtäläisyydet abrahamilaisten uskontojen kesken Abrahamilaisia uskontoja Juutalaisuus Kristinusko Islam Jumala Kaikilla kolmella on yksi jumala Jumala Kaikkivaltias Luojajumala Juutalaisuus ja islam Juutalaisilla
MIKSI JEESUS KUOLI RISTILLÄ?
Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) MIKSI JEESUS KUOLI RISTILLÄ? 1. Kertomuksen taustatietoja a) Vieraat termit Synti on Jumalan käskyjen rikkomista. Raamattu nimittää sitä mm. laittomuudeksi,
Komea mutta tyhmä kuningas
Nettiraamattu lapsille Komea mutta tyhmä Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Kääntäjä: Anni Kernaghan Sovittaja: Lyn Doerksen Suomi Kertomus 18/60 www.m1914.org Bible for Children, PO Box
b) Kertomuksessa esiintyvät henkilöt Jairus oli Kapernaumin synagoogan esimies ja hänellä oli vain yksi lapsi, 12-vuotias tytär.
Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) VÄLIKOHTAUS MATKALLA 1. Kertomuksen taustatietoja a) Missä kertomus tapahtui - Kapernaumissa b) Kertomuksessa esiintyvät henkilöt Jairus oli Kapernaumin
Kuningas Daavid (2. osa)
Nettiraamattu lapsille Kuningas Daavid (2. osa) Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Lazarus Kääntäjä: Anni Kernaghan Sovittaja: Ruth Klassen Suomi Kertomus 21/60 www.m1914.org Bible for Children, PO
Uudesti syntyminen. Jeshua ja Nikodemus.( Joh. 3: 1-21.)
1 Uudesti syntyminen. Jeshua ja Nikodemus.( Joh. 3: 1-21.) rabbi J.Melamed Israelista. Mikkeli 19.04.2012 Olen hyvin iloinen, että pääsin tulemaan tänne. Meillä Israelissa on nyt todella kuuma. Kun lähdin,
Kymmenykset, annit, uhrit ja iloinen antaminen. Heikki Pekkarinen
Kymmenykset, annit, uhrit ja iloinen antaminen Heikki Pekkarinen marraskuussa 2008 Kymmenykset, annit, uhrit ja iloinen antaminen 1. äänite Daavid ja Salomo Room. 15:4 Sillä kaikki, mikä ennen on kirjoitettu,
JANNE SAKARI KOSKELAN VIRKAAN ASETTAMINEN Oulussa (Su )
Ryttylä 14. 01.2006 Matti Väisänen 1/6 JANNE SAKARI KOSKELAN VIRKAAN ASETTAMINEN Oulussa (Su 15.01.2006) Kristuksessa rakas veljemme, Janne Koskela ja läsnä oleva seurakunta, tervehdin teitä tämän sunnuntain
Nettiraamattu lapsille. Jesaja näkee tulevaisuuteen
Nettiraamattu lapsille Jesaja näkee tulevaisuuteen Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Jonathan Hay Sovittaja: Mary-Anne S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2014 Bible
APOSTOLIT SUUREN NEUVOSTON EDESSÄ
Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) APOSTOLIT SUUREN NEUVOSTON EDESSÄ 1. Kertomuksen taustatietoja a) Kertomuksen tapahtumapaikka b) Ajallinen yhteys muihin kertomuksiin Jatkoa edelliseen
ANTAKAA KEISARILLE, MIKÄ KEISARIN ON
Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) ANTAKAA KEISARILLE, MIKÄ KEISARIN ON 1. Kertomuksen taustatietoja Jeesuksen aikana Israel oli Rooman valtakunnan miehittämä ei itsenäinen valtio. Rooman
Aabrahamin isä Terah lähti ja myös halusi Kanaanin maahan. 1: Moos. 11: 31-32:
Lech Lecha 1. Moos. 12: 1-17: 27 Lech Lecha viikon Tooran jakso kertoo Aabrahamin elämästä. Aabraham kuulee elävän Jumalan äänen. Jumalan ääni käski Aabrahamin lähteä Harranin kaupungista Kanaanin maahan.
PASTORI, TEOLOGIAN TOHTORI MARTTI VAAHTORANNAN VIRKAAN ASETTAMINEN Helsingissä
1/6 Ryttylä 6.8.2008 Matti Väisänen PASTORI, TEOLOGIAN TOHTORI MARTTI VAAHTORANNAN VIRKAAN ASETTAMINEN Helsingissä 10.08.2008 Kristuksessa rakas veljemme Martti Vaahtoranta ja läsnä oleva seurakunta, tervehdin
PIETARI JA JOHANNES JUOKSEVAT HAUDALLE
Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) PIETARI JA JOHANNES JUOKSEVAT HAUDALLE 1. Kertomuksen taustatietoja a) Kertomuksen tapahtumapaikka: Edelleen ollaan Jeesuksen tyhjällä haudalla. b) Ajallinen
Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) HESEKIEL
Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) HESEKIEL 1. Kertomuksen taustatietoja a) Kertomuksen tapahtumapaikka Kaldean maassa (eli Babyloniassa) Kebar-joen varrella. b) Ajallinen yhteys muihin
Apokalyptiikan ajatusmaailma
Apokalyptiikan ajatusmaailma Timo Eskola The Old Testament Pseudepigrapha 1, 2 (ed. J.H. Charlesworth); Die Texte aus Qumran (E. Lohse); The Dead Sea Scrolls Translated (F.C. Martinez) Apokalyptiikka on
Pietari ja rukouksen voima
Nettiraamattu lapsille Pietari ja rukouksen voima Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org BFC PO Box
JEESUS TORJUTAAN NASARETISSA
Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(6) JEESUS TORJUTAAN NASARETISSA Kuva taidegraafikko Kimmo Pälikkö 1. Kertomuksen taustatietoja a) Missä kertomus tapahtui Nasaretissa, Jeesuksen lapsuuskotikaupungissa,
Jeesus tuo palkan tullessaan
Jeesus tuo palkan tullessaan tullut on aika tuomita kuolleet ja maksaa palkka sinun palvelijoillesi profeetoille ja pyhille ja niille, jotka sinun nimeäsi pelkäävät Ilmestyskirja kertoo: Ilm. 11:15 Ja
Aihe: Kirjoitukset käyvät toteen - Matteuksen evankeliumi ja Vanha testamentti (VT)
Aihe: Kirjoitukset käyvät toteen - Matteuksen evankeliumi ja Vanha testamentti (VT) Matteus Matteus toimi Kapernaumissa tullimiehenä, Rooman valtakunnan veronkerääjänä. Jeesus kutsui Matteuksen seuraajakseen
Ensimmäinen Johanneksen kirje 2. osa
Ensimmäinen Johanneksen kirje 2. osa 1 opettaja Isak Penzev 08.03.2013 Shalom ystävät, me jatkamme oppitunteja ja tutkimme apostolien kirjeitä. Messiaan lähettiläät todistavat omasta uskostaan. Ja apostolien
Viidensadan keljarukoussääntö
Viidensadan keljarukoussääntö www.ortodoksi.net Optinan luostarin Viidensadan keljarukoussääntö Rukoussäännön nimi tulee siitä, että se on kehitetty Optinan luostarissa ja siihen kuuluu muiden tekstien
Raamatun pikakurssi. Raimo Auvinen
Raamatun pikakurssi Osa 11/24 Jesaja, Jeremia (ja Valitusvirret), Hesekiel Lähteet: Raamatut RK92 &RK33/38 &RK& KJV, Learn Bible in 24 Hours, julkiset Raamatun selitysteokset ja Internet, joista lainaukset
Jesaja näkee tulevaisuuteen
Nettiraamattu lapsille Jesaja näkee tulevaisuuteen Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Jonathan Hay Sovittaja: Mary-Anne S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org BFC PO
Nettiraamattu lapsille. Maanviljelijä ja kylvösiemen
Nettiraamattu lapsille Maanviljelijä ja kylvösiemen Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: M. Maillot; Lazarus Sovittaja: E. Frischbutter; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children
Raamatun pikakurssi. Raimo ja Eeva Auvinen
Raamatun pikakurssi Osa 14/24 Yleiskatsaus Uuteen Testamenttiin Lähteet: Raamatut RK92 & RK33/38 & RK & KJV, Learn Bible in 24 Hours, julkiset Raamatun selitysteokset ja Internet, joista lainaukset merkitty