2. Jerusalemin temppeli ja papisto ajanlaskun alussa
|
|
- Markku Kouki
- 8 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 2. Jerusalemin temppeli ja papisto ajanlaskun alussa Timo Eskola Josephus, Complete Works (by W. Whiston, Grand Rapids, Mich.: Kregel); Jewish Antiquities (Loeb Class. Lib., by L.H. Feldman); The Mishnah. A New Translation (by J. Neusner, New Haven and London, Yale UP), The Temple Scroll (J. Maier, JSOTS 34). Jerusalemin temppeli on ehdottomasti juutalaisen uskon keskus. Israelin uskoa ei voi käsitellä kiinnittämättä huomiota temppeliin ja siellä vietettyyn jumalanpalvelukseen. Myös juutalaisten ryhmien erityispiirteet muotoutuvat suhteessa temppeliin, eivät siitä irrallaan. Papisto Vanhan testamentin perusteella papistolla oli keskeinen asema Israelissa. Patriarkkojen aikana mainitaan sukujen päämiesten tehtävänä uhrien toimittaminen. Erämaavaelluksella Mooseksen johtama kansa sai tarkat ohjeet pappien tehtävistä. Leevin heimosta tuli pappisheimo, joka ei Luvattuun maahan saavuttaessa saanut edes omaa maa aluetta. Sen tehtävänä oli temppelipalvelus ja koko heimo sai elantonsa tästä tehtävästä. Ylimmäisellä papilla oli Jerusalemissa suurin valta hallitsijan jälkeen. Salomon temppelin ensimmäinen ylipappi oli nimeltään Sadok ja hänen suvustaan tuli johtava pappissuku, jota pidettiin etuoikeutettuna tehtävään (sadokilainen pappeus). Pakkosiirtolaisuuden jälkeen Serubbabelin mukana maahan palasi ylipappi Joosua, jonka johdolla temppelin jälleenrakennus aloitettiin ja uhrikäytäntö sekä jumalanpalvelusten toimittaminen aloitettiin uudelleen. Pappeus siirtyi yleensä isältä pojalle. Toisen temppelin aikana tosin poliittiset syyt vaikuttivat pappeuden saamiseen. (Josefuksen mukaan Samariaan rakennettiin Aleksanteri Suuren avustuksella Gerissimin temppeli, jonka ylipapiksi Aleksanteri asetti Jerusalemin ylimmäisen papin Jadduan veljen Manassen.) Makkabealaisaikana ylimmäisen papin virka koki ratkaisevia muutoksia. Antiokhos Epifanes ryösti ja häpäisi temppelin v Hän kielsi uhrien toimittamisen. Josefuksen mukaan temppeli oli tämän jälkeen autiona kolme vuotta. Juudas makkabealaisen voitettua Antiokhoksen joukot temppeli vihittiin uudellen käyttöön. Ylipappina toimi pappissukuun kuulunut Menelaos. Antiokhos Eupator kuitenkin surmasi tämän ja asetti ylipapiksi pappissukuun kuulumattoman Alkimoksen. Alkimoksen kuoltua pappeuden sai mahdollisesti sotapäällikkö Juudas makkabelalainen (Jos. Ant ). Virallisesti häntä ei tehtävään kuitenkaan asetettu, sillä Josefuksen mukaan temppeli oli Alkimoksen jälkeen 7 8 vuotta ilman 1
2 pappia. Näissä epävakaissa tilanteissa pappeus alkoi siirtyä vähitellen makkabealaisten haltuun. Jerusalemin ylimmäisen pappeuden määräsi tähän aikaan seleukidien hallitsija. Juudaksen veli Joonatan hankki pappeuden Aleksander Balaalta. Vaikka Joonatan ei kuulunut pappissukuun, hänet asetettiin ylipapiksi kunniakkain menoin (Jos.Ant ). Merkittävin tapahtuma pappeuden muutoksessa on kuitenkin ollut Joonatanin veljen Simonin valtaannousu. Simonin aikana maa itsenäistyi yhä voimakkaammin. Hän toimi etnarkkina ja ylipappina. Kansan johtajien ja papiston muodostaman kokouksen tuella Simon laati julkisesti temppelialueelle asetetun lain, jonka mukaan ylipappeus siirtyi virallisesti hasmonealaisten suvulle, eli käytännössä Simonin jälkeläisille. Tämän säädöksen vastustamisesta tuli rangaistava teko. Tällaiset vaiheet olivat todennäköisesti syynä Qumranin yhteisön perustaneen Vanhurskauden opettajan välirikkoon muun temppelin papiston kanssa. Qumranin kirjoituksissa korostetaan sadokilaista pappeutta, joka hasmonealaisten valtaan päästyä oli joutunut väistymään. Uutta hallitsijasuvun pappeutta pidettiin jumalattomana ja monet erottautuivat siitä täydellisesti. Saddukeusten puolue lienee myös kannattanut sadokilaista pappeutta, mutta ryhmän reaktio ei ollut kovin voimakas. Katkelmallisten tietojen perusteella voidaan arvella, että saddukeusten puolue oli vahvasti hellenisoitunut ja myötäili vallanpitäjien näkemyksiä. Hasmonealaista ylipappeutta jatkoivat Hyrkanos, Aristobulos ja julma hallitsija Aleksander Jannaios, joka on jäänyt historiaan mm. 800 juutalaisen vastustajansa ristiinnaulitsemisen ansiosta. Aleksanderin jälkeen hallitsijana jatkoi kuningatar Aleksandra, jonka sanotaan toimineen läheisessä yhteydessä fariseusten puolueen kanssa. Ylipapiksi asetettiin edellä mainittujen poika Hyrkanos II. Vuonna 63 ekr. Pompeius hyökkäsi Jerusalemiin ja turmeli myös temppeliä pahanpäiväisesti. Poliittisista syistä temppelin toiminnan sallittiin kuitenkin jatkua Hyrkanoksen johdolla. Pompeiuksen kuoltua Hyrkanos menetti valtaansa Antipaterille ja tämän pojille Fasailukselle ja Herodekselle (H. Suuri). Herodeksen aikana poliittinen valta siirtyi pois hasmonealaisilta. Antonius antoi kuninkuuden Herodekselle, ja hän asetti tämän jälkeen ylipapit. Nimittämiset tapahtuivat poliittisin perustein ja Herodeksen oikkujen mukaan. Hän asetti ylipapiksi mm. Babyloniasta tulleen Ananeluksen. Tältä pappeus otettiin kesken kaiken pois ja annettiin hasmonealaiselle Aristobulokselle. Herodes surmautti tämän kuitenkin pian. Myöhemmin Herodes syrjäytti virasta ylipappi Jeesuksen ja vihki ylipapiksi tavallisen papin Simonin, korottaakseen näin tulevan appensa arvoa. Josefuksen mukaan Jerusalemissa toimi hasmonealaisten jälkeen 28 ylipappia Herodeksen asettamasta Ananeluksesta temppelin hävitykseen. Muu papisto Papiston asema oli varsin itsenäinen myös roomalaisen vallan aikana ja Suurella neuvostolla oli merkittävä tehtävä Israelin itsemääräämisoikeuden piiriin kuuluvien asioiden johtamisessa. Papiston määrä on ajanlaskumme alussa ollut varsin suuri. 2
3 Yleisesti hyväksytyn arvion mukaan temppelipalvelukseen osallistui kaikkiaan noin pappia ja leeviläistä (Jeremias). Luku käsittää kaikki vuoden aikana temppelipalvelukseen osallistuneet papit ja avustamassa olleet leeviläiset. Temppeliin oli oman perheensä kautta yhteydessä varovasti arvioiden noin juutalaista. Tämä on merkinnyt lähes kymmentä prosenttia sen ajan väestöstä. Papistoa johti ylimmäinen pappi (Ut: ajrciereuvı). Papiston erityisenä tehtävänä oli uhritoimitusten suorittaminen Ylimmäisellä papilla oli tässä temppelipalveluksessa ainutkertainen asema. Hänen tehtävänään oli uhrin toimittaminen suurena sovintopäivänä, koska hän yksin saattoi mennä kaikkeinpyhimpään. Ylipääsemättömän esteen sattuessa tosin temppelin esimies, strathgovı, tuli hänen sijaisekseen (Jeremias). Temppelin esimies esiintyy Uudessa testamentissa esimerkiksi kohdassa Luuk. 22:4. Ylimmäisen papin valta näkyy myös siitä, että hän oli Suuren neuvoston itseoikeutettu johtaja. Ylipapeiksi nimitettiin käytännössä myös muita johtavia pappeja, kuten 24:n viikottaisen palvelun johtajat, edellä mainitut temppelin esimiehet ja rahastonhoitajat (Uudessa testamentissa puhutaan monista ylipapeista, jolloin tarkoitetaan johtavaa papistoa, ks. Luuk. 22:4; Ap. t. 5:24.). Tavallista papistoa oli tämän lisäksi yli 7000 henkeä. Temppelissä avusti puolestaan yli 9000 leeviläistä. Tavallisen papiston suuri määrä selittyy sillä, että kullakin oli temppelissä vuosittain kahden viikon palvelusvuoro. Tämän lisäksi he avustivat pyhiinvaellusjuhlilla. Muuten papit asuivat kodeissansa eri puolilla maata eivätkä suorittaneet paljonkaan erityistehtäviä (Jeremias). Leeviläiset muodostivat alemman papiston. He eivät toimittaneet uhreja, vaan huolehtivat esimerkiksi musiikista. Kirjalliset lähteet mainitsevat usein mahtavan temppelikuoron. Tämän lisäksi he palvelivat pienemmissä tehtävissä. Heillä ei kuitenkaan ollut oikeutta astua alttarille tai temppelirakennukseen, vaan se oli kielletty kuolemanrangaistuksen uhalla (vrt. 4. Moos. 18:3). Tässä mielessä heidät rinnastettiin maallikoihin. Jumalanpalvelus ja juhlat Papiston edustama juutalaisuus liittyi kiinteästi temppelijumalanpalvelukseen. Sitä voi kutsua normatiiviseksi juutalaisuudeksi siinä mielessä, että temppelin kautta uhrikäytäntö ja uhrilait säilyivät ihmisten mielissä. Uhrien antaminen kosketti tavallista kansalaista hyvin monessa elämän vaiheessa. Niin käytännöllisten elämäntilanteiden, kuten kymmenysten antamisen, syntiuhrien tuomisen, ympärileikkauksen, kuin pyhiinvaellusmatkojenkin yhteydessä temppelissä uhrattiin Jumalalle. Päivittäisten uhritoimitusten myötä monet osallistuivat myös normaaliin hurskauselämään ja rukouselämään. Suuret juhlapäivät voimistivat niin ikään kansan yhteyttä Jumalaansa. Juhlat sitoivat israelilaisten nykyhetken historian kuuluisiin tapahtumiin. Yhdessä uhripalveluksen kanssa näin vahvistettiin kansan identiteettiä Jumalan valittuna kansana. 3
4 Temppelijumalanpalvelus teki Mooseksen kirjojen sanoman ja kulttilain käskyt eläviksi tavalliselle kansalle. Tällä tavoin aina uusi sukupolvi kasvoi kiinni juutalaiseen perinteeseen. Temppelissä opitut psalmit puolestaan toimivat hyvänä ja käytännöllisenä oppimateriaalina henkilökohtaisen hurskauselämän muotoutumisessa. Ulkoa opittujen psalmien avulla kansa oppi keskeiset seikat kansan vaiheista Jumalan johdatuksessa. Toisaalta psalmit opettivat läheistä Jumalan kohtaamista rukouksessa. Esimerkiksi suuri sovintopäivä on ollut suuri elämys jokaiselle osallistujalle. Ihmiset ovat tulleet syntiensä kanssa Jumalan eteen. He seuraavat tarkasti ylimmäisen papin toimia jumalanpalveluksen aikana. Ylimmäisen papin mentyä kaikkeinpyhimpään uhratakseen syntien tähden ihmiset odottavat ulkopuolella jännittyneinä ja ahdistuneina. Mutta kun pappi palaa tuomaan viestiä sovituksesta alkaa riemujuhla. Siirakin kirjassa kuvataan ylimmäistä pappia tässä tilanteessa. "Kuinka loistava hän olikaan, kun hän kääntyi kansan puoleen astuessaan esiin huoneesta, esiripun takaa! Hän oli kuin kointähti pilvien välissä, kuin täysikuu juhlapäivinä, kuin aurinko, kun se loisteellaan valaisee Korkeimman temppelin... Silloin Aaronin pojat huusivat, he puhalsivat kohotakoisiin pasunoihin, saivat kaikumaan suuren äänen saattaaksensa kansan muistetuksi Korkeimman edessä. Silloin kaikki kansa yhdessä kiiruusti lankesi kasvoillensa maahan... ja veisaajat äänillänsä ylistivät häntä: täydessä temppelissä kaikui suloinen sävel" (Siirak 50:5 18). Temppelin liturgiasta meillä on ollut varsin vähän tietoa. Uhrien toimittamisesta oli luonnollisesti säädöksiä, mutta muun liturgian sisällöstä emme ole tienneet paljonkaan. Qumranista ja Masadan linnoituksesta tehdyt löydöt saattavat antaa asiaan kuitenkin valoa. Tekstilöydöt koskevat ns. Sapattiuhrin lauluja, joiden sisältö näyttäisi sopivat temppelin uhrijumalanpalvelukseen. Laulut edustavat juutalaista mystiikkaa ja niillä on liittymäkohtansa muihin käsityksiin temppelin merkityksestä. Qumranin Sapattiuhrin lauluja oli tietojemme mukaan kolmetoista. Ne oli tarkoitettu vuoden kolmelletoista ensimmäiselle sapatille. Laulujen sisältönä on enkelien suorittama ylistys taivaassa. Enkelit toimittavat papillisia tehtäviä taivaan temppelissä. Niiden ylistys on yhteydessä pappien palvelukseen temppelissä, jossa Israelin kuninkaallinen Jumala asuu. Sapattilaulujen innoittajana on selvästikin Hesekielin kirjan kuvaus uudesta taivaallisesta temppelistä (Hes ). Laulukokoelmalla on kuitenkin hyvin itsenäinen muoto ja se sisältää paljon aiheita, joita ei mainita Hesekielin kirjassa. Kolmetoista Sapattilaulua muodostavat eräänlaisen pyramidin, jossa seitsemäs laulu osuu kokoelman huippukohtaan. Tämäkin johtunee Hesekielin kirjan esityksestä. Siinä nimittäin Jumalan valtaistuimen kuvaus ja Jumalan kunnian paluu temppeliin kuvataan jakson puolivälissä. Herran kirkkaus meni temppeliin portista, joka on itää kohti... ja minä näin, että Herran kirkkaus täytti temppelin... Ääni sanoi minulle: Ihminen, tämä on minun valtaistuimeni sija ja koroke minun jalkojeni alla. Täällä minä olen asuva Israelin kansan keskellä ikuisesti. (Hes. 43:4 7). 4
5 Jumalan kunnian kuvaus huipentaa Hesekielin esityksen uudesta temppelistä. Sen jälkeen Hesekielin kirjassa kuvataan temppelin toimintaa yleisemmin. Näin tapahtuu myös sapattilaulujen viimeisimmissä lauluissa. Enkelien papillisella tehtävällä on lauluissa suuri merkitys, ja sitä kuvataan heti ensimmäisessä laulussa tarkasti. Kaikki laulut alkavat yleisellä kehotuksella Jumalan ylistämiseen. Itse lauluissa seurakunta ei kuitenkaan ole ylistäjän paikalla, vaan esitys keskittyy papillisten enkelien lausumaan ylistykseen. Taivaan temppelissä kiitoslaulut soivat jatkuvasti. Hyvän esimerkin ylistyslaulujen sisällöstä antaa kokoelman taitekohtaan sijoittuva seitsemäs laulu, jossa Jumalan kuninkuus on riemun ja kiitoksen kohteena: Seitsemäntenä sapattina pidettävän uhrin laulu, kuukauden kuudentenatoista päivänä: Ylistäkää korkeuksien Jumalaa, te kunnioitetut kaikkien tiedon enkelien parissa. Jumalankaltaisista pyhimmät pyhittäkööt kunnian Kuninkaan, joka pyhyydellään pyhittää Hänen pyhänsä. Oi te jumalankaltaisten olentojen ylistysten päälliköt, kiittäkää Jumalaa, joka ansaitsee kaiken ylistyksen. Sillä Hänen kuningaskuntansa kunnia on kiitoksen kirkkaudessa. Siitä (nousevat) kaikkien jumalankaltaisten olentojen ylistykset yhdessä hänen maje[steettisuutensa] kunnian kanssa. Ja kohottakaa hänen kunnoituksensa korkeuksien taivaisiin, te majesteettisten enkelien jumalankaltaiset olennot. Korottakaa Hänen loistava jumalallisuutensa kaikkien korkeuksien yläpuolelle. Sillä H[än on Jumalien Jumala] kaikille taivaan korkeuksien päälliköille ja Kuninkaiden Kuningas kaikille ikuisille neuvostoille. (4Q403 1 i, 30-34). Sapattilaulujen käsitys taivaallisesta jumalanpalveluksesta kertaa juutalaisten apokalyptikkojen näkyjä. Taivaassa on Jumalan valtaistuin ja sen edessä toimitetaan taivaallista jumalanpalvelusta. Jumalan valtaistuin kuvataan todelliseksi kaikkeinpyhimmäksi, joka näyttäytyy tulenomaisessa kirkkaudessa. Kerubit ja muut taivaan joukot kumartuvat istuimen edessä ja laulavat Herralle ylistyslauluja. Laulakaa ilolla te jotka riemuitsette [Hänen tiedostansa] iloiten ihmeellisten jumalankaltaisten olentojen kanssa. Laulakaa Hänen kunniaansa niiden kielellä, jotka laulavat viisaudessa; ja (laulakaa) Hänen ihmeellisiä riemulaulujaan niiden suulla, jotka laulavat [Hänelle. Sillä Hän on] kaikkien riemuitsevien Jumalan iankaikkisesti, ja voimassaan kaikkien ymmärryksen henkien Tuomari. (4Q403 1 i, 36 37). Nämä laulut kuuluvat juutalaisen valtaistuinmystiikan perinteeseen. Se on saanut alkunsa jo profeettojen aikana. Aihetta koskevassa kirjallisuudessa viitataan Qumranin tekstien tavoin Hesekieliin, profeettaan, joka pakkosiirtolaisuuden aikoihin kirjoitti suuret taivasnäkynsä. Näyt käsittelivät usein taivaallista ylistystä. Hesekielin näyissä Jumalan valtaistuin kuvataan taivaallisiksi tulivaunuiksi, joiden edessä mahtavat olennot palvovat Jumalaa. Tällaisista näyistä kirjoitetaan myöhemmin Heenokin kirjoissa. Qumranin teksteissä ne taas ovat sapattilaulujen sisältönä. 5
6 Qumranin yhteisön perustajat olivat toimineet temppelissä. He olivat itse toimittaneet sapattiuhreja. Laulut kuuluivat heidän luonnolliseen elämänpiiriinsä. Kun ryhmä joutui lähtemään temppelistä, sen jäsenet ottivat laulut mukaansa. Niiden sisältö sopi hyvin myös Qumranin uuteen tilanteeseen. Qumranilaiset ajattelivat, että maanpäällinen jumalanpalvelus on yhteydessä taivaaseen ja suorastaan osallistuu taivaalliseen jumalanpalvelukseen. Jumalan ylistäjät maan päällä liittyvät siihen suureen taivaalliseen joukkoon, joka aina ylistää Jumalaa kirkkauden istuimen edessä. Papiston lain tulkinta Papiston lain tulkinnasta ainoana oletettuna lähteenä (ennen Mishnaa) pidetään Qumranin luolista löytynyttä Temppelikääröä. Se on eräänlainen uudelleen kirjoitettu Toora eli Mooseksen laki. Siinä kerrataan Mooseksen kirjojen tärkeimmät säädökset ja esitetään niiden tarkkoja tulkintoja. Kirjassa kirjoitetaan tietysti juhlista ja uhreista. Juhlia nimetään enemmän kuin muissa juutalaisissa kirjoituksissa. Tutkijat ovat kiinnittäneet huomiota siihen, että Temppelikäärön esitys on jaettu eräänlaisten pyhyyden alueiden mukaan. Kaiken keskipisteessä on luonnollisesti Jerusalemin temppeli alttareineen. Sen ympärillä on erilaisia kehiä, jotka kaikki sisältävät tietyn pyhyyden asteen. Samanlaisen ajattelutavan mukaan myös rabbit opettivat myöhemmin Mishnassa. Käärön sisältö jakautuu mainittujen pyhyyden alueiden mukaisesti. - Temppelirakennus ja alttari - Juhlien ja niiden uhrien kalenteri - Temppelin esipihan rakenne - Temppeli ja pyhä kaupunki - Israelilaisia koskevat uskonnolliset lait Temppelikäärössä esitetään tarkat toimintaohjeet temppeliä varten aina siihen saakka, kunnes sen syrjäyttäisi Jumalan itsensä uudistama lopun ajan messiaaninen temppeli. Ja minä pyhitän temppelini kunniallani, sillä minä annan kunniani pysyä sen yllä siunauksen päivään asti; silloin minä luon pyhäkköni uudeksi (palsta 29). Tekstin kirjoittaja on odottanut, että viimeisinä päivinä tulee Jumalan luoma uusi temppeli, joka on toisenlainen kuin Jerusalemin silloinen pyhäkkö. Käärössä annetaan temppelistä hieman erikoiset mitat. Ne eivät muistuta niitä tietoja, joita meillä on Jerusalemin temppelistä Raamatun, historioitsija Josefuksen kirjojen tai Mishnan perusteella. Temppelillä sanotaan nimittäin olevan kolmas esipiha, joka on niin laaja, että se käsittää lähes koko silloisen Jerusalemin alueen. Kun kirjassa sen lisäksi esitellään laajasti puhtaussäännöksiä ja kulttilakeja, voidaan olettaa kirjoittajan toivovan tarkkojen säädösten koskevan varsin suurta kansanjoukkoa. Lain tulkinta on Temppelikäärössä tärkeässä asemassa. Siinä esitetyt käsitykset vastaavat osin niitä lain selityksiä, joita 4QMMT edusti. Siksi Temppelikäärön onkin ajateltu tulevan Jerusalemin temppelin papiston piiristä. Eräiden tutkijoiden mielestä 6
7 se voisi olla jopa saddukeusten kirjoittama. Kirja kuvannee sadokilaisen pappeuden kannattajien tarkkaa lain tulkintaa eikä tämän piirteensä puolesta liity suoranaisesti saddukeuksiin. On vaikea sanoa, onko Temppelikäärö esimerkiksi Qumranin Vanhurskauden opettajan kirjoittama vai vaikkapa hänen edustamansa ryhmän aikaisempi kirjoitus. Käytännössä voidaan kuitenkin sanoa, että tietämämme mukaan Temppelikäärön edustamat näkemykset eivät saaneet valtaa Jerusalemissa. Siksi Qumran edustaa näitä käsityksiä parhaiten ja ne ovat osa yhteisön opetusta. Juutalaisesta lain tulkinnasta on Temppelikäärön perusteella nostettu esiin yksi erityinen, rangaistuksia koskeva piirre. Maanpetturuudesta tuomittu mies tuli teloittaa ristiinnaulitsemalla. Jos mies paljastaa kansastaan tietoa ja kavaltaa kansansa vieraalle kansalle tehden pahaa omilleen, sinun on ripustettava hänet puuhun niin, että hän kuolee. Kahden todistajan tai kolmen todistajan nojalla hänet surmataan ja hänet ripustetaan puuhun. Jos mies on syyllistynyt raskauttavaan rikokseen ja pakenee muiden kansojen pariin kiroten kansaansa Israelia, sinun on myös hänet ripustettava puuhun niin, että hän kuolee. Hänen ruumiinsa ei kuitenkaan saa jäädä puuhun riippumaan, vaan sinun on haudattava hänet samana päivänä, sillä Jumalan ja ihmisten kiroamia ovat puuhun ripustetut (11QT 64). Ristille naulitsemisella häväistiin juutalaisuudessa usein vasta kuollutta ruumista. Se ripustettiin puuhun pilkattavaksi, mutta samalla varoitukseksi kansalle. Maanpetoksesta rangaistus oli kuitenkin suurempi. Silloin itse teloitus voitiin suorittaa ristiinnaulitsemalla. Kyseessä ei siten ollut vain roomalaisten suosima rangaistus. Tällaista käsitystä käytetään Uudessa testamentissa avuksi selitettäessä Jeesuksen ristiinnaulitsemisen merkitystä. Kansan hartaudenharjoitus Hartaudenharjoitus muodosti luonnollisesti keskeisen sisällön ihmisten elämässä. Rukous kuului erottamattomasti hurskaan juutalaisen päiväohjelmaan. Jokainen aamu alkoi aamurukoushetkellä päivän koittaessa. Pimeän tullessa pidettiin illalla vastaavasti toinen rukoushetki. Qumranissakin rukoushetket oli ajoitettu tavallisten juutalaisten tapojen mukaisesti. Rukousajat oli alun pitäen määritelty temppelin päivittäisten uhritoimitusten mukaisesti. Joka aamu ja ilta temppelissä uhrattiin karitsa sekä toimitettiin ruoka- ja juomauhrit (4. Moos. 28:3 8). Jerusalemissa hurskaat juutalaiset kokoontuivat kahdesti päivässä juuri noina aikoina rukoilemaan temppelin alueelle. Esimerkiksi Uuden testamentin lehdillä tapaamme monia temppelissä rukoilevia ihmisiä aina fariseuksista publikaaneihin. Qumranin yhteisössä temppelin uhreilla ei enää ollut merkitystä, mutta rukoushetkistä tuli sitäkin merkittävämpiä. Ne olivat uhritoimitusten vertaisia tilaisuuksia, joissa uhrattiin Jumalalle huulten ylistysuhria, kuten Yhdyskunta- 7
8 säännössä sanotaan. Kun päivä koittaa taikka yö, minä astun Jumalan liittoon; illan väistyessä sekä aamun lausun Hänen käskyjään (1QS X, 10). Ennen kuin liikautan kättäni tai jalkaakaan, minä ylistän Hänen nimeään. Minä ylistän Häntä ennen kuin astun ulos tahi sisään, istun taikka nousen, ja vielä kun makaan vuoteellani. Minä ylistän häntä huulteni uhrilla kaikkien miesten joukossa, ja ennen kuin nostan kättäni syödäkseni maan ihania hedelmiä. (1QS X, 13 15) Juutalaisista rukouksista kuuluisin on nk. Shemoneh Esreh, joka sisältää 18 siunausta. Jokaisen israelilaisen piti rukoilla se kolme kertaa päivässä (myös naisten, lasten ja orjien), nimittäin aamulla, iltapäivällä minhah uhrin aikaan ja illalla (mber. 3:3, 4:1). Tunnemme rukouksen melko myöhäiseltä ajalta (Kairon geniza), mutta se lienee olennaisilta osiltaan säilynyt samana vuosisatojen ajan. Mishnassa siihen viitataan useasti. 1. Siunattu olet sinä, Herra, isiemme Jumala, Aabrahamin Jumala, Iisakin Jumala ja Jaakobin Jumala, suuri, mahtava ja pelättävä Jumala, korkein Jumala, joka luot taivaan ja maan, meidän suojamme ja isiemme suoja, meidän turvamme sukupolvesta toiseen. Siunattu olet sinä, Herra, Aabrahamin suoja. 2. Sinä olet voimakas ja alennat ylpeät; vahva ja tuomitset väkivaltaiset; sinä elät ikuisesti ja herätät kuolleet; sinä liikutat tuulet ja lasket kasteen; sinä pidät yllä eläviä ja teet kuolleet eläviksi; hetkessä sinä tuotat meidän pelastuksemme. Siunattu olet sinä, Herra, joka teet kuolleet eläviksi. Rukouksissa on viittauksia niin lain pitämiseen kuin parannuksen tekemiseenkin: 4. Anna meille, Isämme, sinulta tuleva tieto ja ymmärrys sekä harkinta joka tulee sinun Laistasi. Siunattu olet sinä, Herra, joka annat meille tiedon. 5. Johda meidät takaisin luoksesi, Herra, ja me teemme parannuksen. Uudista päivämme menneestä. Siunattu olet sinä, joka iloitset katumuksesta. 6. Anna meille anteeksi, Isämme, sillä me olemme tehneet syntiä sinua vastaan. Pyyhi pois pahat tekomme silmiesi edestä. Sillä sinun armosi on runsas. Siunattu olet sinä, Herra, runsas anteeksiannossa. Harhaoppiset (myös Jeesuksen seuraajat) saavat rukouksessa tuomion: 12. Älköön uskosta luopuneilla olko toivoa; ja juuritettakoon röyhkeä kuningaskunta nopeasti pois, meidän päivinämme. Joutukoot nasarealaiset ja harhaoppiset pian perikatoon; ja pyyhittäkööt heidät pois Elämän Kirjasta; eikä heitä otettako lukuun vanhurskasten kanssa. Siunattu olet sinä, Herra, joka nöyryytät julkeat. Selkeä messianologia on säilynyt yhä näissä teksteissä: 14. Ole armollinen, Herra meidän Jumalamme, Israelille, sinun kansallesi ja Jerusalemille, sinun kaupungillesi; ja Siionille, sinun kunniasi asuinsijalle; ja sinun temppelillesi ja sinun asumuksellesi; ja Daavidin huoneen kuninkuudelle, sinun vanhurskaalle Messiaallesi. Siunattu olet sinä, Herra, Daavidin Jumala, joka rakennat Jerusalemin. 8
9 Keitä olivat saddukeukset? Niin Uusi testamentti kuin monet juutalaiset tekstitkin mainitsevat yhtenä keskeisenä ryhmänä saddukeukset. Nimitys tulee Sadokista, Salomon temppelin ylipapista, josta oli tullut myöhemmässä juutalaisuudessa ylipapin ihanne ja esikuva. Sadokiin vetoaminen oli papiston keskuudessa ilmeisen yleistä, sillä Kuolleen meren yhteisön papisto kutsui itseään myös nimellä Sadokin pojat. Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, että yhteisön alkuperänä tulisi pitää saddukeusten puoluetta. Uskonnollisesti saddukeukset olivat tyypillisiä konservatiiveja. Perinteen vaaliminen oli heille tärkeää. Ryhmä hyväksyi pyhiksi kirjoituksiksi ainoastaan Mooseksen kirjat. Niiden edustama aito juutalaisuus oli vapaa myöhempien tulkintojen hurmahenkisyydestä. Saddukeusten eskatologia oli historian sisäistä. Kansan uskonto oli sidottu temppeliin ja perinteisten menojen noudattamiseen. He eivät voineet hyväksyä apokalyptistä puhetta ylösnousemuksesta, piirre, jonka sekä Uusi testamentti että muut lähteet tuntevat. Josefuksen mukaan saddukeukset väittivät, että Jumala ei ollut kiinnostunut siitä, tekevätkö ihmiset hyvää tai pahaa. Koko valinta oli ihmisten itsensä vallassa (Jos.Bell. II, viii, 14). Saddukeukset sanovat... että vain niitä käskyjä on pidettävä pätevinä, jotka ovat kirjoituksissa, ja että niitä, joita edelliset sukupolvet ovat välittäneet, ei tarvitse noudattaa... Saddukeuksilla on vain rikkaiden luottamus, mutta ei tavallisen kansan, kun taas fariseuksilla on suurten joukkojen tuki. (Jos.Ant. XIII, x, 6). Saddukeuksiin lukeutuneet ihmiset kuuluivat yleensä rikkaaseen ja hallitsevaan kansanosaan, kuten Josefuksen lainaus antaa ymmärtää. Siten heillä oli valtapyrkimyksiä sekä läheinen yhteys myös roomalaisiin vallankäyttäjiin. Tekstien mukaan saddukeukset olivat myös valmiit hyväksymään vallankäyttäjien kulttuurin monia piirteitä. Josefus on kiinnittänyt huomiota jopa heidän esiintymiseensä: Saddukeusten käyttäytyminen toisiaan kohtaan on jossain määrin sivistymätöntä; he jopa keskustelevat oman puolueensa jäsenten kanssa pakanoiden tapaan kuin aivan vieraiden kanssa (Jos.Bell. II, viii, 14). Hellenisoituminen ei heitä pelottanut, kunhan temppelipalvelus säilyi ennallaan. Monissa kulttuuriin liittyvissä asioissa saddukealaiset joutuivatkin vastakkain ankarampaa juutalaista elämäntapaa peräävien fariseusten kanssa. Tilanne lienee ollut usein samankaltainen kuin hellenisoimisen aktiivisina päivinä, joista 2. Makkabealaiskirjassa kirjoitetaan seuraavasti: Ja sellaisen vallan saavutti kreikkalaisuus ja muukalaisten tapojen omaksuminen jumalattoman ja ylimmäiseksi papiksi aivan sopimattoman Jaasonin tavattoman julkeuden tähden, etteivät papit enää halunneet toimittaa alttaripalvelusta, vaan halveksuen temppeliä ja välittämättä uhreista kiiruhtivat harjoituskentille ollaksensa mukana lainvastaisissa kilpailuissa, niin pian kuin kehotus kiekonheittoon oli annettu. (2. Makk. 4:13 14). Emme voi täysin syyttää saddukeuksia kaikesta pahasta, jota temppelissä eri aikakausilla harjoitettiin, mutta kiistatta he olivat osa papistoa. Yleinen käsitys heidän vapaamielisyydestään sopii myös tilanteeseen. Valta-aseman säilyttämiseen pyrkivälle konservatismille on luonteenomaista samastuminen vallanpitäjien maailmaan niin kauan, kun tästä ei ole liian suurta uhkaa perinteiselle identiteetille. 9
Tunnetko UT:n ajan kulttuurihistoriaa 5 Jeesuksen ajan juutalaisuus: koulutus, ammatit ja papisto Timo Eskola
Tunnetko UT:n ajan kulttuurihistoriaa 5 Jeesuksen ajan juutalaisuus: koulutus, ammatit ja papisto Timo Eskola Jeesuksen ajan Jerusalemissa asui arviolta noin 25.000 ihmistä. Se tarkoittaa, että monenlaista
JEESUS PARANTAA NAISEN JA MIEHEN SURKASTUNEEN KÄDEN SAPATTINA
Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) JEESUS PARANTAA NAISEN JA MIEHEN SURKASTUNEEN KÄDEN SAPATTINA 1. Kertomuksen taustatietoja Nyt meillä on poikkeuksellisesti kaksi eri kertomusta. Ne eivät
APOCRYPHA KING JAMES BIBLE 1611 RUKOUS ASARJA & kappale kolme juutalaisten. Rukous Asarja ja kolme juutalaisten laulu
APOCRYPHA KING JAMES BIBLE 1611 RUKOUS ASARJA & kappale kolme juutalaisten www.scriptural-truth.com Asarja rukous Rukous Asarja ja kolme juutalaisten laulu {1:1} ja he kävelivät tulen keskellä ylistää
Jesaja näkee tulevaisuuteen
Nettiraamattu lapsille Jesaja näkee tulevaisuuteen Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Jonathan Hay Kääntäjä: Anni Kernaghan Sovittaja: Mary-Anne S. Suomi Kertomus 27/60 www.m1914.org Bible for Children,
LEHTIMAJANJUHLA SUKKOT
Marita Rautio LEHTIMAJANJUHLA SUKKOT Kutsu viettämään juhlaa Israelille: 3. Moos. 23:33-43, 4. Moos. 29: 12 39, 5. Moos. 16:13-15 Kaikille kansoille: Sak. 14: 16 19 Viimeinen kolmesta syysjuhlasta ja Herran
Pietari ja rukouksen voima
Nettiraamattu lapsille Pietari ja rukouksen voima Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2013 Bible
Nettiraamattu lapsille. Jeremia, kyynelten mies
Nettiraamattu lapsille Jeremia, kyynelten mies Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Jonathan Hay Sovittaja: Mary-Anne S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2014 Bible
Nettiraamattu lapsille. Komea mutta tyhmä kuningas
Nettiraamattu lapsille Komea mutta tyhmä kuningas Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Lyn Doerksen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2012 Bible
Komea mutta tyhmä kuningas
Nettiraamattu lapsille Komea mutta tyhmä kuningas Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Lyn Doerksen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2012 Bible
3. Viisauskirjallisuus ja aikakaudelle ominaiset teologiset piirteet
3. Viisauskirjallisuus ja aikakaudelle ominaiset teologiset piirteet Timo Eskola Vanhan testamentin apokryfikirjat (Helsinki: Kirjaneliö); vrt. LXX; Josephus, Complete Works (by W. Whiston, Grand Rapids,
Paavali kirjoittaa monien luotettavina pidettyjen käsikirjoitusten mukaan näin:
1Kor 15:47 selitys Paavali kirjoittaa monien luotettavina pidettyjen käsikirjoitusten mukaan näin: "Ensimmäinen ihminen oli maasta, maallinen, toinen ihminen on herra taivaasta." (1Kor 15:47). Sana "herra"
Viisas kuningas Salomo
Nettiraamattu lapsille Viisas kuningas Salomo Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Lazarus Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2013 Bible for Children,
Mihin pelastutaan taivaaseenko?
Mihin pelastutaan taivaaseenko? Ei kukaan ole noussut ylös taivaaseen, paitsi hän, joka taivaasta tuli alas, ihmisen poika, joka on taivaassa. Valtaosa ihmisistä ja kirkoista on jo satojen ja satojen vuosien
Komea mutta tyhmä kuningas
Nettiraamattu lapsille Komea mutta tyhmä kuningas Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Lyn Doerksen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org BFC PO Box
NÄKY, JOHTAJUUS, RAKENTAJAT ESRAN KIRJAN 1-7 KAUTTA TÄHÄN PÄIVÄÄN / VARIKKO 11.1.2015
NÄKY, JOHTAJUUS, RAKENTAJAT ESRAN KIRJAN 1-7 KAUTTA TÄHÄN PÄIVÄÄN / VARIKKO 11.1.2015 J O TA I N K Ä S I T TÄ M ÄT Ö N TÄ Jumala vaikuttaa pakanakuninkaan toteuttamaan suunnitelmansa Kuin kastelupuro on
Nettiraamattu lapsille. Pietari ja rukouksen voima
Nettiraamattu lapsille Pietari ja rukouksen voima Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2013 Bible
Jeremia, kyynelten mies
Nettiraamattu lapsille Jeremia, kyynelten mies Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Jonathan Hay Sovittaja: Mary-Anne S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2014 Bible
Nettiraamattu lapsille. Viisas kuningas Salomo
Nettiraamattu lapsille Viisas kuningas Salomo Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Lazarus Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2013 Bible for Children,
JUUTALAISUUDEN TÄRKEÄT KÄSITTEET:
JUUTALAISUUS AP Juutalaisuus syntyi 1200-luvulla ekr Lähi-idässä. Juutalaisuuden syntyyn ovat vaikuttaneet kantaisä Abraham ja juutalaisten johtajana toiminut Mooses. Juutalaisuus on monoteistinen uskonto
1. Toisen temppelin ajan juutalaisuus Timo Eskola
1. Toisen temppelin ajan juutalaisuus Timo Eskola Kirjallisuutta: G.E. Moore, Judaism; E. Schürer, The History of the Jewish People in the Age of Jesus Christ (175 B.C. A.D. 135) I III rev. and ed. Vermes-Millar-Black;
Kolminaisuusoppi. Jumala: Isä - Poika - Pyhä Henki
Kolminaisuusoppi Jumala: Isä - Poika - Pyhä Henki KOLMINAISUUSOPPI - KIRKON TÄRKEIN OPPI Kolminaisuusoppia pidetään yhtenä kristinuskon tärkeimmistä opeista. Se erottaa kirkon uskon muista uskonnoista.
Viisas kuningas Salomo
Nettiraamattu lapsille Viisas kuningas Salomo Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Lazarus Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org BFC PO Box 3 Winnipeg,
Komea mutta tyhmä kuningas
Nettiraamattu lapsille Komea mutta tyhmä Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Kääntäjä: Anni Kernaghan Sovittaja: Lyn Doerksen Suomi Kertomus 18/60 www.m1914.org Bible for Children, PO Box
Nettiraamattu. lapsille. Nainen kaivolla
Nettiraamattu lapsille Nainen kaivolla Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Lazarus Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2007 Bible for Children,
Gideonin pieni armeija
Nettiraamattu lapsille Gideonin pieni armeija Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2012 Bible for
Israel ja seurakunta. Jumalan kaksi suunnitelmaa
Israel ja seurakunta Jumalan kaksi suunnitelmaa Ja minä teen liiton sinun kanssasi ja sinun jälkeläistesi kanssa, sukupolvesta sukupolveen, iankaikkisen liiton, (1 Moos.17:7) Jumalan lupaukset Israelille
Nettiraamattu lapsille. Kuningas Daavid (2. osa)
Nettiraamattu lapsille Kuningas Daavid (2. osa) Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Lazarus Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2009 Bible for
5. Essealaiset ja Qumran
5. Essealaiset ja Qumran Timo Eskola Kuolleen meren kirjakääröt. Qumranin tekstit suomeksi. (R. Sollamo, toim., Yliopistopaino 1991); Die Texte aus Qumran (E. Lohse); The Dead Sea Scrolls Translated (F.C.
Nettiraamattu. lapsille. Jumalan. mies
Nettiraamattu lapsille Jumalan lähettämä mies Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Byron Unger; Lazarus Sovittaja: E. Frischbutter; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org
Kuningas Daavid (2. osa)
Nettiraamattu lapsille Kuningas Daavid (2. osa) Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Lazarus Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2007 Bible for
Nettiraamattu lapsille. Jesaja näkee tulevaisuuteen
Nettiraamattu lapsille Jesaja näkee tulevaisuuteen Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Jonathan Hay Sovittaja: Mary-Anne S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2014 Bible
Nettiraamattu lapsille. Nainen kaivolla
Nettiraamattu lapsille Nainen kaivolla Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Lazarus Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2010 Bible for Children,
Apokalyptiikan ajatusmaailma
Apokalyptiikan ajatusmaailma Timo Eskola The Old Testament Pseudepigrapha 1, 2 (ed. J.H. Charlesworth); Die Texte aus Qumran (E. Lohse); The Dead Sea Scrolls Translated (F.C. Martinez) Apokalyptiikka on
Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) Luterilainen Kirkko 1. vuosi nro UT 15/
Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) SADANPÄÄMIEHEN USKO 1. Kertomuksen taustatietoja a) Missä kertomus tapahtui Meille jo tutussa Jeesuksen kotikaupungissa, Kapernaumissa b) Kertomuksessa
Viisas kuningas Salomo
Nettiraamattu lapsille Viisas kuningas Salomo Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Lazarus Kääntäjä: Anni Kernaghan Sovittaja: Ruth Klassen Suomi Kertomus 22/60 www.m1914.org Bible for Children, PO Box
Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) HESEKIEL
Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) HESEKIEL 1. Kertomuksen taustatietoja a) Kertomuksen tapahtumapaikka Kaldean maassa (eli Babyloniassa) Kebar-joen varrella. b) Ajallinen yhteys muihin
Jeesus valitsee kaksitoista avustajaa
Nettiraamattu lapsille Jeesus valitsee kaksitoista avustajaa Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Byron Unger; Lazarus Sovittaja: E. Frischbutter; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for
Nettiraamattu lapsille. Gideonin pieni armeija
Nettiraamattu lapsille Gideonin pieni armeija Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2012 Bible for
Jesaja näkee tulevaisuuteen
Nettiraamattu lapsille Jesaja näkee tulevaisuuteen Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Jonathan Hay Sovittaja: Mary-Anne S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org BFC PO
USKOONTULON ABC. almondy.suntuubi.com
1 USKOONTULON ABC 2 1. Tunnusta, että olet tehnyt syntiä ja tee parannus. Me olemme tehneet väärin, me olemme tehneet syntiä, olemme rikkoneet SINUA vastaan, kapinoineet ja poikenneet SINUN Käskyistäsi
Jumala koettelee Abrahamin rakkautta
Nettiraamattu lapsille Jumala koettelee Abrahamin rakkautta Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Byron Unger; Lazarus Sovittaja: M. Maillot; Tammy S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children
Ilmestyskirjan keskus Ilmestyskirja 4 ja 5 Kun kysytään Ilmestyskirjan keskusta, kysytään Jumalan ja Kristukseen paikkaa profetiassa.
Kun kysytään Ilmestyskirjan keskusta, kysytään Jumalan ja Kristukseen paikkaa profetiassa. Silloin tärkein ei ole jokin tapahtuma tai teko vaan henkilö: Missä kohtaa Ilmestyskirjassa olemme aivan erityisesti
JAAKOBIN PAINI. 1. Kertomuksen taustatietoja a) Kertomuksen tapahtumapaikka Penuelissa, matkalla Harranista, Laabanin luota takaisin luvattuun maahan.
Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) JAAKOBIN PAINI 1. Kertomuksen taustatietoja a) Kertomuksen tapahtumapaikka Penuelissa, matkalla Harranista, Laabanin luota takaisin luvattuun maahan. b)
Kristinusko (AR) Kristinuskon historia. Kristinuskon syntymä
Kristinusko (AR) Kristinuskon historia Kristinuskon syntymä Juutalaisuudessa oli kauan jo odotettu, että maan päälle syntyy Messias, joka pelastaa maailman. Neitsyt Maria synnytti pojan Jeesus Nasaretilaisen,
Nettiraamattu lapsille. 40 vuotta
Nettiraamattu lapsille 40 vuotta Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Lyn Doerksen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2012 Bible for Children,
Nettiraamattu lapsille. Seurakunnan synty
Nettiraamattu lapsille Seurakunnan synty Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2013 Bible for Children,
Missio Järvenpää/TV7 raamattukoulu 2011 Pekka Sartola V A R T I J A. Mikä hetki yöstä on?
Missio Järvenpää/TV7 raamattukoulu 2011 Pekka Sartola i I V A R T I J A. Mikä hetki yöstä on? Jeesuksen profetiat : Matteus 24 - Jesaja 2:1-4 62:6-7 (Jerusalem) - Hesekiel 36:19 ja 24 ja 28 - Sakarja 8:
Matt. 17: 1-13 Pirkko Valkama
Loisto yllättää Matt. 17: 1-13 Pirkko Valkama Matt. 17:1-3 1 Kuuden päivän kuluttua Jeesus otti mukaansa Pietarin sekä Jaakobin ja tämän veljen Johanneksen ja vei heidät korkealle vuorelle yksinäisyyteen.
Nettiraamattu. lapsille. 40 vuotta
Nettiraamattu lapsille 40 vuotta Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Lyn Doerksen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org BFC PO Box 3 Winnipeg, MB
Simson, Jumalan vahva mies
Nettiraamattu lapsille Simson, Jumalan vahva mies Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Lyn Doerksen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org BFC PO Box
Hyviä ja huonoja kuninkaita
Nettiraamattu lapsille Hyviä ja huonoja kuninkaita Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Lazarus Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org BFC PO Box 3
Nettiraamattu lapsille. Daniel vankeudessa
Nettiraamattu lapsille Daniel vankeudessa Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Jonathan Hay Sovittaja: Mary-Anne S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2014 Bible for Children,
Kouluun lähtevien siunaaminen
Kouluun lähtevien siunaaminen Tätä aineistoa käytetään rukoushetkessä (ks. sen rakenne s. 9), jossa siunataan kouluun lähtevät. Siunaaminen toimitetaan keväällä tai juuri ennen koulun alkamista. Siunaamisen
Nettiraamattu lapsille. Hyviä ja huonoja kuninkaita
Nettiraamattu lapsille Hyviä ja huonoja kuninkaita Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Lazarus Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2013 Bible for
Daniel leijonien luolassa
Nettiraamattu lapsille Daniel leijonien luolassa Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Jonathan Hay Sovittaja: Mary-Anne S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2014 Bible
Uudesti syntyminen. Jeshua ja Nikodemus.( Joh. 3: 1-21.)
1 Uudesti syntyminen. Jeshua ja Nikodemus.( Joh. 3: 1-21.) rabbi J.Melamed Israelista. Mikkeli 19.04.2012 Olen hyvin iloinen, että pääsin tulemaan tänne. Meillä Israelissa on nyt todella kuuma. Kun lähdin,
Nettiraamattu lapsille. Prinssistä paimeneksi
Nettiraamattu lapsille Prinssistä paimeneksi Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: M. Maillot; Lazarus Sovittaja: E. Frischbutter; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org
Nettiraamattu lapsille. Samuel, Jumalan palvelija
Nettiraamattu lapsille Samuel, Jumalan palvelija Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Lyn Doerksen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2012 Bible
Nettiraamattu. lapsille. Jeesuksen syntymä
Nettiraamattu lapsille Jeesuksen syntymä Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: M. Maillot Sovittaja: E. Frischbutter; Sarah S. Kääntäjä: Kati Hämäläinen Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2012
Reijo Telaranta. Israel ja seurakunta. Jumalan kaksi suunnitelmaa
Reijo Telaranta Israel ja seurakunta Jumalan kaksi suunnitelmaa Ja minä teen liiton sinun kanssasi ja sinun jälkeläistesi kanssa, sukupolvesta sukupolveen, iankaikkisen liiton, ollakseni sinun ja sinun
ENKELI ILMESTYY SAKARIAALLE
Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) ENKELI ILMESTYY SAKARIAALLE Kuva taidegraafikko Kimmo Pälikkö 1. Kertomuksen taustatietoja a) Missä kertomus tapahtui Jerusalemissa, temppelissä b) Ajallinen
Nettiraamattu lapsille. Daniel leijonien luolassa
Nettiraamattu lapsille Daniel leijonien luolassa Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Jonathan Hay Sovittaja: Mary-Anne S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2014 Bible
Kun olen hätääntynyt ja ahdistunut, odotan
1. syyskuuta Jumala, minun Jumalani, sinua minä odotan. Sieluni janoaa sinua, ruumiini ikävöi sinua ja uupuu autiomaassa ilman vettä. Ps. 63:2 Kun olen hätääntynyt ja ahdistunut, odotan kiihkeästi Jumalan
Nettiraamattu lapsille. Seurakunnan synty. Kertomus 55/60.
Nettiraamattu lapsille Seurakunnan synty Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Kääntäjä: Anni Kernaghan Sovittaja: Ruth Klassen Suomi Kertomus 55/60 www.m1914.org Bible for Children, PO Box
Prinssistä paimeneksi
Nettiraamattu lapsille Prinssistä paimeneksi Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: M. Maillot; Lazarus Sovittaja: E. Frischbutter; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org
Kuningas Daavid (2. osa)
Nettiraamattu lapsille Kuningas Daavid (2. osa) Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Lazarus Kääntäjä: Anni Kernaghan Sovittaja: Ruth Klassen Suomi Kertomus 21/60 www.m1914.org Bible for Children, PO
Nettiraamattu. lapsille. Jeesus ja Lasarus
Nettiraamattu lapsille Jeesus ja Lasarus Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2013 Bible for Children,
Nettiraamattu lapsille. Jumala koettelee Abrahamin rakkautta
Nettiraamattu lapsille Jumala koettelee Abrahamin rakkautta Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Byron Unger; Lazarus Sovittaja: M. Maillot; Tammy S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children
Ensimmäinen Johanneksen kirje 2. osa
Ensimmäinen Johanneksen kirje 2. osa 1 opettaja Isak Penzev 08.03.2013 Shalom ystävät, me jatkamme oppitunteja ja tutkimme apostolien kirjeitä. Messiaan lähettiläät todistavat omasta uskostaan. Ja apostolien
Löydätkö tien. taivaaseen?
Löydätkö tien taivaaseen? OLETKO KOSKAAN EKSYNYT? LÄHDITKÖ KULKEMAAN VÄÄRÄÄ TIETÄ? Jos olet väärällä tiellä, et voi löytää perille. Jumala kertoo Raamatussa, miten löydät tien taivaaseen. Jumala on luonut
Jeesus on vastaus! KAKSI HISTORIAA. evankeliumien kronologia
evankeliumien kronologia http://timoflink.wordpress.com/2012/11/30/eva nkeliumien-kronologia/ Jeesus on vastaus! Mikä olikaan kysymys? Osa 3 Timo Flink, teol. tri Kaikki profeetat ja laki ovat Johannekseen
6. Hasidilainen perinne ja juutalaiset ryhmät fariseuksista selootteihin
6. Hasidilainen perinne ja juutalaiset ryhmät fariseuksista selootteihin Timo Eskola Vanhan testamentin apokryfikirjat (Helsinki: Kirjaneliö); vrt. LXX; Josephus, Complete Works (by W. Whiston, Grand Rapids,
Ehtoopalvelus lauantai ja aattoiltana maallikon laulamana
Ehtoopalvelus lauantai ja aattoiltana maallikon laulamana Pyhien isiemme esirukouksien tähden Herra Jeesus Kristus, meidän Jumalamme, armahda meitä. Aamen. Kunnia olkoon Sinulle, meidän Jumalamme, kunnia
Nettiraamattu. lapsille. Tuhlaajapoika
Nettiraamattu lapsille Tuhlaajapoika Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Lazarus Sovittaja: Ruth Klassen; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2012 Bible for Children,
Viidensadan keljarukoussääntö
Viidensadan keljarukoussääntö www.ortodoksi.net Optinan luostarin Viidensadan keljarukoussääntö Rukoussäännön nimi tulee siitä, että se on kehitetty Optinan luostarissa ja siihen kuuluu muiden tekstien
ISMAEL SYNTYY. 1. Kertomuksen taustatietoja a) Missä kertomus tapahtui Mamren tammistossa
Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) ISMAEL SYNTYY Kuva taidegraafikko Kimmo Pälikkö 1. Kertomuksen taustatietoja a) Missä kertomus tapahtui Mamren tammistossa b) Ajallinen yhteys muihin kertomuksiin
Kymmenykset, annit, uhrit ja iloinen antaminen. Heikki Pekkarinen
Kymmenykset, annit, uhrit ja iloinen antaminen Heikki Pekkarinen marraskuussa 2008 Kymmenykset, annit, uhrit ja iloinen antaminen 1. äänite Daavid ja Salomo Room. 15:4 Sillä kaikki, mikä ennen on kirjoitettu,
Hengen miekka: Jumalan Sana rukouksin. Rukouskoulu jakso
Hengen miekka: Jumalan Sana rukouksin Rukouskoulu 2014 2. jakso Mitä rukous on Ylösnousemuksen voima On Kristus ylösnoussut Hän elää minussa Kristus meissä, kirkkauden toivo Herätetyt yhdessä Hänen kanssaan,
Nettiraamattu lapsille. Seurakunta vaikeuksissa
Nettiraamattu lapsille Seurakunta vaikeuksissa Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2010 Bible
Samuel, Jumalan palvelija
Nettiraamattu lapsille Samuel, Jumalan palvelija Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Lyn Doerksen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org BFC PO Box
H1 14 Baruch haba (Ps. 118:26 & Barry Kornreich) Siunattu olkoon tuleva,
H1 14 BARUCH HABA (Ps. 118:26 & Barry Kornreich) Siunattu olkoon tuleva 1 HEPREA, LAULUT JA MUSIIKKI, https://genfibeta.weebly.com/h1.html (genfibeta.weebly.com/ muuttuu myöhemmin gen.fi/-osoitteeksi)
Nettiraamattu lapsille. Jeesus ruokkii 5000 ihmistä
Nettiraamattu lapsille Jeesus ruokkii 5000 ihmistä Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2012 Bible
Nettiraamattu. lapsille. Jeesus ja Lasarus
Nettiraamattu lapsille Jeesus ja Lasarus Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org BFC PO Box 3 Winnipeg,
Raamatun pikakurssi. Raimo Auvinen
Raamatun pikakurssi Osa 9/24 Daniel Lähteet: Raamatut RK92 &RK33/38 &RK& KJV, Learn Bible in 24 Hours, julkiset Raamatun selitysteokset ja Internet, joista lainaukset merkitty erikseen Raimo Auvinen 2013-2014
Raamatun sisältöjä. Vanha testamentti / Septuaginta (kreikaksi kääntämisen jälkeen)
Pentateukki / Laki / Torah (juutalaisuudessa) 1. Mooseksen kirja / Genesis 2. Mooseksen kirja / Exodus 3. Mooseksen kirja / Leviticus 4. Mooseksen kirja / Numeri 5. Mooseksen kirja / Deuteronomium Genesis
Nettiraamattu lapsille. Jeesus parantaa sokean
Nettiraamattu lapsille Jeesus parantaa sokean Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2012 Bible for
JEESUS PARANTAA SOKEAN
Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) JEESUS PARANTAA SOKEAN 1. Kertomuksen taustatietoja a) Kertomuksen tapahtumapaikka Siiloan lammikko oli Jerusalemissa b) Ajallinen yhteys muihin kertomuksiin
Nettiraamattu lapsille. Jeesus ja Lasarus
Nettiraamattu lapsille Jeesus ja Lasarus Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2013 Bible for Children,
Helatorstai Joh.17:24-26, Apt.1:6-9 lähtöjuhlan saarna
Helatorstai Joh.17:24-26, Apt.1:6-9 lähtöjuhlan saarna Me juhlimme tänään Jeesuksen taivaaseen astumista. Miksi Jeesus meni pois? Eikö olisi ollut parempi, että hän olisi jäänyt tänne. Helposti ajattelemme,
Aabrahamin isä Terah lähti ja myös halusi Kanaanin maahan. 1: Moos. 11: 31-32:
Lech Lecha 1. Moos. 12: 1-17: 27 Lech Lecha viikon Tooran jakso kertoo Aabrahamin elämästä. Aabraham kuulee elävän Jumalan äänen. Jumalan ääni käski Aabrahamin lähteä Harranin kaupungista Kanaanin maahan.
Nettiraamattu lapsille. Joosua johtaa kansaa
Nettiraamattu lapsille Joosua johtaa kansaa Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2012 Bible for
Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(6) VAARAN MERKKI
Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(6) VAARAN MERKKI 1. Kertomuksen taustatietoja a) Kertomuksen tapahtumapaikka b) Ajallinen yhteys muihin kertomuksiin c) Kertomuksessa esiintyvät henkilöt
1. OMA USKONTONI PERHEESSÄ JA KOULUSSA
1. OMA USKONTONI PERHEESSÄ JA KOULUSSA Kun olet koulussa oman uskonnon oppitunnilla, opit ortodoksiseen uskontoon kuuluvia asioita. Tässä jaksossa tutustut ortodoksisuuteen kodeissa ja lähiympäristössäsi.
PASTORI HARRI SAMUEL HUOVISEN VIRKAAN ASETTAMINEN Lahti
1/6 PASTORI HARRI SAMUEL HUOVISEN VIRKAAN ASETTAMINEN Lahti 26.08.2012 Kristuksessa rakas veljemme, Harri Samuel Huovinen, sinun perheesi ja koko läsnä oleva seurakunta, tervehdin teitä VT:n sanoilla,
TEMPPELI Raamatun punaisia lankoja Timo Eskola/STI 28.1.2014
TEMPPELI Raamatun punaisia lankoja Timo Eskola/STI 28.1.2014 Jerusalemin temppelin hävitys Babylonian pakkosiirtolaisuuden alussa vei Israelin kansan ja oppineiden teologian kriisiin. Hesekiel oli kuningasajan
DOGMATIIKKA. Dogmatiikassa tarkastellaan kristinuskon oppia eli... Mitä kirkko opettaa? Mihin kristityt uskovat? Mikä on uskon sisältö ja kohde?
DOGMATIIKKA Dogmatiikassa tarkastellaan kristinuskon oppia eli... Mitä kirkko opettaa? Mihin kristityt uskovat? Mikä on uskon sisältö ja kohde? JUMALA RAKKAUS EHTOOLLINEN KIRKKO PELASTUS USKONTUNNUSTUKSET
Eikev 5. Moos 7: 12-11: 25
1 Eikev 5. Moos 7: 12-11: 25 Hepreankielisessä sanassa eikev on hyvin paljon tarkoitusta. Ensimmäinen tarkoitus on: johdonmukainen, askel askeleelta eteenpäin. Sana eikev tarkoittaa myös kantapäätä. Kaikkivaltias
JUMALAN VALTAKUNTA ALKAA MURTAUTUA ESIIN Jeesus voitti kiusaukset erämaassa. Saarna 12.10.2008 Ari Puonti
JUMALAN VALTAKUNTA ALKAA MURTAUTUA ESIIN Jeesus voitti kiusaukset erämaassa Saarna 12.10.2008 Ari Puonti Herra Jumala asetti ihmisen Eedenin puutarhaan viljelemään (abad) ja varjelemaan (shamar) sitä.
Prinssistä paimeneksi
Nettiraamattu lapsille Prinssistä paimeneksi Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: M. Maillot; Lazarus Sovittaja: E. Frischbutter; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org
Jeesus ruokkii 5000 ihmistä
Nettiraamattu lapsille Jeesus ruokkii 5000 ihmistä Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org BFC PO