Uutiskirje. Rakkaat ystävät, Botswanan matka. Revot P.O.Box Klein Windhoek Namibia, Africa

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Uutiskirje. Rakkaat ystävät, Botswanan matka. Revot P.O.Box Klein Windhoek Namibia, Africa"

Transkriptio

1 Revot P.O.Box Klein Windhoek Namibia, Africa Rakkaat ystävät, Lämpimät terveiset teille kesäisestä, eteläisestä, Afrikasta. Nyt olemme teidän kanssanne samassa kellonajassa, mikä on todella kätevää. Tässä joulukirjeessämme kerromme kuulumisiamme parin viime kuukauden ajalta. Olemme olleetkin aika paljon reissussa. Joko huomasit, että olemme perustaneet Suomen Lähetysseura eteläisessä Afrikassa FB-sivut? Saat kuulumisia Angolasta, Botswanasta, Etelä- Afrikasta, Namibiasta ja Zimbabwesta. Botswanan matka Saimme käydä lokakuulla Suomesta vierailevan kirkollisen koordinaattorin kanssa Botswanassa. Ajelimme pohjois-namibiasta, Kavangolta, joen suistoalueen reunaa kulkevaa tietä pitkin kohti aluetta, jossa aikoinaan Helmi Makkonen ja Toini Hihnala aloittivat työsarkaansa. Siitä siirryimme kohti itää Maunin kaupunkiin, josta olikin nyt 15 vuoden aikana kasvanut melkoinen pikkukaupunki suurine hotelleineen ja ostokeskuksineen. Maunhan on yksi Botswanan turistikeskuksia, koska se sijaitsee Choben luonnonpuiston ja Kavango-deltan läheisyydessä. Helmi Makkonen aikoinaan kulkiessaan vierailuilla maaseutuseurakunnissa ihmetteli vammaisten ihmisten poissaoloa. Oliko mahdollista, että näillä seuduilla ei olisi ollenkaan vammaisia ihmisiä. Pian hän huomasi kuitenkin, että heitä oli, mutta suku ja perheet kokivat vammaisuuden pahana ja piiloteltavana asiana. Niinpä Helmi päätti tehdä asialle jotakin ja näin perustettiin Thuson kuntoutuskeskus Mauniin. Kävimme lyhyellä vierailulla siellä. (SV 1:2) Lempaletse Molatlhegi on ollut aikoinaan Thuson vammaiskeskuksessa koululaisena ja nyt työntekijänä. Matkamme jatkui kohti itää, mutta välillä pysähdyimme yöpymään Elephant sands nimiseen paikkaan, joka on idealtaan sellainen, että ihmisten eläminen ja asuminen täytyy sopeuttaa elefanttien ja luonnon ehtoihin. Majapaikkamme ympäristössä ja telttamme vieressä käyskenteli erikokoisia fantteja. Välillä ne tutkailivat kärsällään telttamme seiniä. Meille kerrottiin, että lähistöllä on lähes tuhansien eläinten lauma! Aamulla aikaisin herättyämme saimme oppaan kanssa tutkia luonnon ihmeitä ja totesimme, että myös leopardi ja hyeena olivat kulkeneet lähistöllä.

2 Matkamme jatkui Francistowniin, joka on kaivostoiminnan perustalle syntynyt Botswanan toiseksi suurin kaupunki. 80-luvun kuivuusvuosina maaseudun väestöstä suuri joukko siirtyi kaupunkiin etsien parempaa toimeentuloa. Niin kuin usein käy, kaupungin työmahdollisuudet eivät olleet hyvät ja he kokivat pettymyksen: Työtä ei ollutkaan. Laitamille syntyi köyhiä asuinalueita ns. slummeja. Pian monet sosiaaliset ongelmat alkoivat kärjistyä: alkoholismi, AIDS ja monet taudit lisääntyivät nopeasti. Kirkossa koettiin, että asialle oli tehtävä jotain. Niinpä perustettiin orvoille ja heikommassa asemassa oleville lapsille Toivon paikka-ohjelma, Tsholofelong. Saimme tutustua sen toimintaan, kävimme kotikäynneillä, näimme iloisia lapsia ja haastattelimme vähän vanhempia nuoria, jotka olivat ohjelman myötä päässeet eteenpäin. Ohjelma on auttanut monia lapsia vuosien aikana. Viime vuosina kaupunki on laajentunut, ja kaupunginjohto on halunnut rakentaa uusia alueita, joihin köyhimpiä on siirtynyt. Näin ollen Francistownin seurakunnan painopiste on vähitellen siirtymässä uusille asuinalueille. Tämä tulee vaikuttamaan myös seurakunnan suunnitelmiin ja toimintaan tulevaisuudessa. Seurakuntaa johtaa pappi Mbakiso, joka sanoo olevansa kolmannella lähetysmatkallaan. Pastori vei meidät Gerald Estateen väliaikaiseen kokoontumistilaan, peltikatokseen. Perhe on antanut tilan seurakunnan käyttöön ja nytkin sinne tuli hartauteen kolmisenkymmentä lasta ja nuorta. Tapasimme myös lähettitoverimme Marja Alastalon, joka on tehnyt pitkän uran Botswanassa ja toimii kirkollisen työn koordinaattorina. Hänen kanssaan kohta jumalanpalveluksen jälkeen lähdimme ajamaan kohti Gaboronea. Lapsityöhön tutustuminen jatkui Khothatso Gabanen päiväkodin avulla. Kirkon keskustoimisto on Gaboronessa, jossa tapasimme piispa Lethlagen. Hienoa, miten tällä matkalla monet nimet, paikat ja henkilöt, alkoivat elämään, koska minä, Päivi, näin ne nyt ensimmäistä kertaa. Windhoekin saavuttuamme saimme tavata Marja Alastalo ja lapset Gerald Estaten kokoontumistilassa suomalaisryhmän ennen heidän lähtöään Suomeen. He osallistuivat Katuturassa Emmanuelin seurakunnan jumalanpalvelukseen ja toivat terveisiä Swakopmundin ja Oniipan kautta kuljettuaan. Matkalaiset vaikuttivat tyytyväisiltä kokemuksiinsa Namibiassa. Se oli kulttuuripainotteinen matka, jonka toteutti Tampereen hiippakunta ja Suomen Lähetysseura Päivi ja Sakari Löytyn johdolla. Tänne Namibiaan on muuten helppo matkustaa, tervetuloa vierailulle! Angolan 8. kirkolliskokous Shangalalassa Saimme kutsun osallistua kirkolliskokoukseen Angolassa. Muutaman jännityshetken (eli muutaman päivän ) jälkeen saimme vihdoin passimme, jossa oli Angolan viisumi ja pääsimme matkaan kohti Shangalalaa. Ilkka päätti ensimmäistä kertaa mennä namibialaisella autolla ja se tietysti loi muutaman jännitysmomentin, kun emme tienneet rajanylityskäytäntöjä rajalla sinne mennessämme. Ja niinpä niin, vastassamme oli uusi asia, jota emme tienneet. Autosta piti olla valokuvat edestä, sivusta ja takaa. Aamulla aikaisin, kun olimme portilla, ystävällinen tullimies neuvoi meitä palaamaan takaisin rajalle hakemaan kuvat Namibian puolelta. Valokuvat saimme otettua omalla kameralla, mutta missä tulostaisimme ne paperille... Etsimme tulostuspaikkaa useammastakin liikkeestä viimein onnistuen. Matka sujuikin leppoisasti tullimuodollisuuksista selvittyämme.

3 Juhlallisuuksia Shangalalassa Perillä meitä odotti Kuku Johannan 80-vuotissyntymäpäivät. Tämä rautarouva onkin erikoinen tapaus, hänellä on kymmeniä kasvattilapsia, joita hän on kouluttanut. Koti oli laitettu juhlakuntoon täkäläiseen tapaan, täällä osataan kyllä järjestää juhlia!! Sunnuntaina alkoikin sitten kirkolliskokous. IELA:lla on 59 seurakuntaa ja noin jäsentä. Äänioikeutettuja oli yhteensä 108. Kokous avattiin jumalanpalveluksella, jonka yhteydessä oli kahdeksan raamattukoululla opiskelleen diakonin vihkimys. Siinä neljä naista ja miestä vihittiin virkaansa. Kulkue lähti kirkolle ilakoivan nuorisojoukon, kuoron, johdattamana, sitten seurasivat diakonit, heidän puolisonsa, papit ja lähetystyöntekijät sekä lopuksi piispa Tomas Ndawanapo. Entisiä ja nykyisiä lähettejä oli koolla runsaasti: Halmeet, Rantasuomelat, Tuula Pelkonen ja Helena Åström, sekä Revot. Diakonien vihkiminen noudatti käsikirjan kaavaa ja raamatunkohdat olivat sieltä ja ne luettiin järjestyksessä. (Matt. 9:35-38, Mark.10:42-45, 1 Kor.12:4-6 Luuk.6:36-38, Joh.13:15-17, 1 Joh.4:20-21,1 Piet.4:10-11). Piispa saarnasi ja puhui, että Jumala ei tuomitse ihmistä vaan tuomitsee synnin. Yhdistetty kuoro, Pandureni, Namibiasta ja Angolasta, lauloi. Ondjivan kunnanjohtaja piti puheen, jossa hän sanoi diakoneille: Te diakonit olette varsinaisia pappeja ja teidän työkalunne on Raamattu. Lopuksi esiteltiin vieraat, jotka olivat tulleet osallistumaan kirkolliskokoukseen. Piispa Tomas Ndawanapo kertoi, että synodi siirrettiin alkuperäisestä ajankohdastaan, koska taloudelliset seikat eivät sallineet pitoa aiemmin. Hän kertoi haasteista, joita kirkolla on. Kaksi hiippakuntaa on suunnitteilla ja se tarkoittaa, että tarvittaisiin viisi uutta työntekijää. Maanantain raamattutunnin piti Mario Passala Velho, yksi piispakandidaateista. Aiheena oli kirkon lähetys ja siinä mainittiin lopuksi ELCINin (Namibian luterilaisen kirkon) lähetystyöntekijät Tiitus Namuyekwa ja Noa Ndeutapo ja suomalaiset lähetit, jotka ovat olleet maassa ja työskennelleet vaativissakin olosuhteissa. Ovatpa jotkut olleet jopa vankilassa, kuten namibialainen Noa Ndeutapo. Kuultiin eteläisen Afrikan aluepäällikön, Ilkka Revon tuoma tervehdys Felmiltä, sekä tervehdykset ELCINiltä ja ELCSAlta ( Amerikan luterilainen kirkko), samoin LWF:lta( Luterilainen maailmanliitto). Koolla oli 108 äänioikeutettua kirkon työntekijää. ELCINin tervehdyksen toi pääsihteeri pastori Alpo Enkono yhdessä pastori Iyambon kanssa. Kokouksessa käytettävät kielet olivat oshikwanjama ja portugali. Kaisa Halme ja Eeva-Liisa Rantasuomela tulkkasivat meille. Lounaan jälkeen aloitettiin kirkon toimintakertomuksen esittely 5-vuotiskaudelta sekä kirkkohallituksen nostamat asiat: Piispanvalinta, hiippakuntarajojen vetäminen ja pääsihteerikysymys.

4 Tiistain ohjelma, kuten jokainen kokouspäivä, alkoi raamattutunnilla, jonka piti pastori Sandra Ndamononghenda. Sen aiheena oli kirkon sisäinen rauha. Sitten oli vuorossa kirkkolain käsittelyä ja sen muutoksia Tobias Kanguman pitämänä. Ohjelmassa seuraavaksi oli hiippakuntien luominen ja mahdollinen jako. Ensin äänestettiin, jaetaanko alue kahtia vai säilytetäänkö nykyinen, vain viisi oli vastaan jakoa. Valituksi tuleva piispa Antonio Barros johtaa laulua ääntenlaskennan aikana Piispa toi esille huolensa lapsi-ja nuorisotyöstä. Kaikissa seurakunnissa sitä ei ole tehty. Vain näiden työmuotojen avulla voitaisiin kasvattaa tulevia seurakuntalaisia ja vastuunkantajia kirkkoon. Keskiviikon saldoksi saatiin: Piispa toimii virassaan eläkkeeseen asti Johtavan piispan pesti kestää neljä vuotta kerrallaan ja synodissa tarkistetaan tilanne uudelleen Hiippakunnat ovat Itäinen ja Läntinen Kirkon työntekijä voi sivutöinään toimia vain opettajana tai sairaanhoitajana Talouspäällikkö Ester Lipithuan esittelemä talousraportti hyväksyttiin.. Seurakunnat maksavat sovitun summan kirkon keskustoimistolle, jolla avustetaan seurakuntia työntekijöiden palkkojen maksussa Piispa Tomas Ndawanapo valmistautuu kulkueeseen Isabelvaimonsa kanssa. Torstain kokouksessa piispaksi valittiin lääninrovasti Antonio Barros 87 äänen voimin, muille jäi 18 ja 3 ääntä. Piispa Tomas Ndawanapo valittiin johtavaksi piispaksi. Antonio Barroksen piispantoimisto, läntinen hiippakunta, tulee olemaan Luandassa. Tomas Ndawanapon itäinen Ondjivassa. Lubangossa toimii edelleen keskustoimisto. Vuonna 2018 budjettiin laitetaan työntekijöiden palkat, siihen asti toimitaan olemassa olevien resurssien turvin. Shangalalassa saimme nauttia Eeva-Liisa ja Rauno Rantasuomelan vieraanvaraisuudesta ja samalla saimme tutustua heidän molempien monipuoliseen ja kokonaisvaltaiseen työhönsä, juhlaan sekä arkeen.

5 Joulusta Windhoekissa lauletaan Suomen lähetysseuran maailman eteläisimmät joululaulut ja tilaisuuteen kutsutaan kaikki suomea puhuvat ja suomalaiset laulamaan joululauluja. Tilaisuus pidetään tunnelmallisessa saksalaisessa Kristuskirchessä. Windhoekissa jouluaika näkyy samalla tavoin kuin useimmissa kaupungeissa, jouluvaloja on kaduilla ja kauppakeskuksissa ja joululaulut kuuluvat kaupoissa. Mutta joulu on myös aikaa, jolloin halutaan tavata sukulaisia ja ystäviä. Siksi suuri osa pohjoisesta maaseudulta muuttaneista matkustaa jouluksi pohjoiseen kotiin viettämään maaseudun joulua. Joulunaikaan ELCINin seurakunnat ovat hiljaisia pääkaupungissa. Tänä jouluna mekin olemme suunnitelleet viettävämme joulun Oniipassa, pohjoisessa. Tavoitteenamme on mennä aamulla aikaisin joulukirkkoon, onhan meille luvassa mieluisia jouluvieraitakin. Oniipassa ja muuallakin maaseudulla joulukirkko on hyvin tunnelmallinen, se alkaa varhain aamulla, kun on vielä pimeää. Kansa alkaa kerääntyä kirkkoa kohti jo hyvissä ajoin, koska joulujumalanpalvelus on usein hyvin täynnä. Sen vuoksi kannattaa olla ajoissa liikkeellä. Rakkaita terveisiä teille kaikille hyvät ystävät. Joulu on meille tärkeä juhla. Silloin syntyi Vapahtajamme. Saamme iloita suuresta juhlasta, te siellä Pohjolassa ja me täällä eteläisessä Afrikassa. Kauneimpia joululauluja lauletaan teillä ja mekin kokoonnumme niitä täällä yhteen laulamaan. Autetaanhan yhdessä unohdettuja lapsia kaikkialla maailmassa? Siunattua ja rauhallista joulua! t. Revot Ilkka Repo Eteläisen Afrikan aluepäällikkö. Vastuulla SLS:n työ Angolassa, Botswanassa, Etelä-Afrikassa, Namibiassa ja Zimbabwessa Päivi Repo Eteläisen Afrikan alueellinen tiedottaja Kirkon lapsityö Rukousaiheet: Angolan kirkko uuden edessä Botswanan kirkon haasteet Uusien työntekijäpyyntöjen konkretisoituminen Lähetysrakkauden säilyminen suomalaisten sydämissä Toivo. Yhteistyö. Muutos. Kristillinen sanoma toivosta, uskosta ja lähimmäisenrakkaudesta on ollut työmme lähtökohta jo lähes 160 vuotta. Tule mukaan rakentamaan oikeudenmukaista ja inhimillistä maailmaa. Tue työtämme: IBAN: FI BIC: DABAFIHH, viestiksi työntekijän nimi.

Uutiskirje. Syksy 2018 Taiwanin työ

Uutiskirje. Syksy 2018 Taiwanin työ Syksy 2018 Taiwanin työ Kulunut syksy on painottunut Taiwanin työhön. Lähetysseuran Taiwanin kumppaneista, Taiwanin luterilainen kirkko, on eräs vanhimmista yhteistyötahoistamme. Yhteistyö lähti liikkeelle

Lisätiedot

Vas. Tina ja keskellä Thaimaalaisia joita kävimme tapaamassa ja lahjoittamassa thaimaalaista ruokaa, jota oli tuotu Kirkolle jaettavaksi.

Vas. Tina ja keskellä Thaimaalaisia joita kävimme tapaamassa ja lahjoittamassa thaimaalaista ruokaa, jota oli tuotu Kirkolle jaettavaksi. Kaija Grundell Kaohsiung, Taiwan 29.04.2016 Terveiset kesäisen kuumasta Kaohsiungista! Päivälämpötila jo yli +30! Kielenopiskeluni päättyi helmikuun lopussa. Alla kuvassa opettajiani ja takarivissä opiskelutovereita,

Lisätiedot

1 / 2016 21.4.2016. Rakkaat ystävät!

1 / 2016 21.4.2016. Rakkaat ystävät! Saara Kalaluka 1 / 2016 21.4.2016 Lusaka, Sambia Postiosoite: P.O.Box 50331, LUSAKA, ZAMBIA Sähköposti: saara.kalaluka@felm.org Rakkaat ystävät! Kuka uskoisi että eletään jo huhtikuun loppupuolta! Alkuvuosi

Lisätiedot

Namibian luterilaisen kirkon (ELCIN) työ

Namibian luterilaisen kirkon (ELCIN) työ Namibian luterilaisen kirkon (ELCIN) työ Kumppani Namibian Evankelisluterilainen kirkko (ELCIN) Hankkeen kuvaus Namibian Evankelisluterilainen kirkko itsenäistyi vuonna 1954. Sillä on yli 750.000 jäsentä

Lisätiedot

Tiina Harju Evangelical Lutheran Church in Botswana

Tiina Harju Evangelical Lutheran Church in Botswana Tiina Harju 17.9.2019 Evangelical Lutheran Church in Botswana Gaborone P. O. Box 1976 Gaborone BOTSWANA tiina.harju@felm.org Rakkaat ystävät, Heinäkuussa vuosilomallani Suomessa tapasin ilokseni osan teistä

Lisätiedot

Juontajan opas. Sisällys

Juontajan opas. Sisällys Juontajan opas Tämä opas on tarkoitettu avuksi teille, jotka luotsaatte Suomen Lähetysseuran ja seurakuntien yhteisen Kauneimmat Joululaulut -tilaisuuden alusta loppuun. Aivan ensimmäiseksi Suomen Lähetysseurassa

Lisätiedot

Keminmaan seurakunnan lähetystyön nimikkokohteet

Keminmaan seurakunnan lähetystyön nimikkokohteet Keminmaan seurakunnan lähetystyön nimikkokohteet Sopimus yhteydestä, esirukouksesta ja taloudellisesta tuesta Keminmaan seurakunnalla on maailman lähetyskentillä omia nimikkokohteita. Seurakunta on tehnyt

Lisätiedot

Uutiskirje 2 / Postiosoite: P.O. Box 50331, LUSAKA, ZAMBIA Sähköposti: Tervehdys tällä kertaa läheltä!

Uutiskirje 2 / Postiosoite: P.O. Box 50331, LUSAKA, ZAMBIA Sähköposti: Tervehdys tällä kertaa läheltä! Saara Kalaluka Kajaani 2 / 2018 20.12.2018 Postiosoite: P.O. Box 50331, LUSAKA, ZAMBIA Sähköposti: saara.kalaluka@felm.org Tervehdys tällä kertaa läheltä! Olen palannut ensimmäiseltä työkaudeltani, kiertänyt

Lisätiedot

Lähetysseuran työn tavoitteena on, että sanoma Jumalan rakkaudesta toteutuu kaikkialla maailmassa ilona, rauhana ja oikeudenmukaisuutena.

Lähetysseuran työn tavoitteena on, että sanoma Jumalan rakkaudesta toteutuu kaikkialla maailmassa ilona, rauhana ja oikeudenmukaisuutena. Uutiskirje joulukuu 2017 Lähetysseuran työn tavoitteena on, että sanoma Jumalan rakkaudesta toteutuu kaikkialla maailmassa ilona, rauhana ja oikeudenmukaisuutena. Ilo, rauha ja oikeus Oikeus olla lapsi

Lisätiedot

VUOSAAREN SEURAKUNNAN STRATEGIA Missio, visio ja toiminta-ajatus

VUOSAAREN SEURAKUNNAN STRATEGIA Missio, visio ja toiminta-ajatus VUOSAAREN SEURAKUNNAN STRATEGIA Missio, visio ja toiminta-ajatus Missio Välitämme pelastuksen evankeliumia Jumalan armosta sanoin ja teoin. Visio Seurakuntamme on armon ja rauhan yhteisö, joka tuo ajallista

Lisätiedot

Ystävät hyvät! 24.4.2014

Ystävät hyvät! 24.4.2014 Ystävät hyvät! 24.4.2014 Morogorossa on sadekausi. Sadekuuroja tulee lähes päivittäin. Lämpötila kipuaa kuitenkin + 30 paikkeille päivisin, joten on kuumaa ja kosteaa. Pari viikkoa sitten täällä satoi

Lisätiedot

ORIVEDEN SEURAKUNNAN KOLEHTISUUNNITELMA AJALLE

ORIVEDEN SEURAKUNNAN KOLEHTISUUNNITELMA AJALLE ORIVEDEN SEURAKUNNAN KOLEHTISUUNNITELMA AJALLE 1.5.-30.9.2019 su 5.5. 2. sunnuntai pääsiäisestä Hyvä Paimen Toivoa naisille mediatyöhön Aasiassa, Lähi-idässä ja Itä-Euroopassa Medialähetys Sanansaattajien

Lisätiedot

Rippikoulujen yhteisiä menoja 2015 2016 Naarilan talvilomaripari, Päiväripari, Laskettelu

Rippikoulujen yhteisiä menoja 2015 2016 Naarilan talvilomaripari, Päiväripari, Laskettelu Rippikoulujen yhteisiä menoja 2015 2016 Naarilan talvilomaripari, Päiväripari, Laskettelu Draamallinen messu Uskelan kirkossa pe 11.12. klo 18 talvileiri, laskettelu la 12.12. klo 18 päiväripari Tästä

Lisätiedot

1. OMA USKONTONI PERHEESSÄ JA KOULUSSA

1. OMA USKONTONI PERHEESSÄ JA KOULUSSA 1. OMA USKONTONI PERHEESSÄ JA KOULUSSA Kun olet koulussa oman uskonnon oppitunnilla, opit ortodoksiseen uskontoon kuuluvia asioita. Tässä jaksossa tutustut ortodoksisuuteen kodeissa ja lähiympäristössäsi.

Lisätiedot

SUVISEUROJEN OHJELMA RADIOSSA

SUVISEUROJEN OHJELMA RADIOSSA SUVISEUROJEN OHJELMA RADIOSSA TORSTAI 27.6.2013 12.00 LAULUTUOKIO TELTASTA 12.30 TOIMITETTUA OHJELMAA Onneksi oli kiitotie - Muistoja Pudasjärven suviseuroista 1998 Nuorten suviseuramuistoja 1: elämää

Lisätiedot

Suomen Adventtikirkon kesäjuhlakysely Elo-syyskuu Kooste vastauksista

Suomen Adventtikirkon kesäjuhlakysely Elo-syyskuu Kooste vastauksista Suomen Adventtikirkon kesäjuhlakysely Elo-syyskuu 07 Kooste vastauksista . Sukupuolesi 0 0 40 60 80 00 0 40 60 NAINEN 40 MIES 78 EN HALUA VASTATA . Ikäsi 0 0 0 30 40 50 60 5 9 0 9 30 30 39 38 40 49 5 50

Lisätiedot

TOIVON TIEKARTTA SUOMEN LÄHETYSSEURAN STRATEGIA

TOIVON TIEKARTTA SUOMEN LÄHETYSSEURAN STRATEGIA TOIVON TIEKARTTA SUOMEN LÄHETYSSEURAN STRATEGIA 2017-2022 Suomen Lähetysseura on perustettu vuonna 1859 ja se on Suomen evankelis-luterilaisen kirkon ja sen seurakuntien lähetysjärjestö. Lähetysseuran

Lisätiedot

UTAJÄRVEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2018 Kirkkovaltuusto

UTAJÄRVEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2018 Kirkkovaltuusto Kokousaika Tiistai 27.2.201 klo 18.00 19.12 Kokouspaikka Saapuvilla olleet jäsenet Poissa olleet jäsenet Seurakuntatalo Pirkko Hongisto Jouko Isoniemi Irmeli Juntunen Antti Koistinen Taisto Kokko Ahti

Lisätiedot

VIRKISTYSPÄIVÄ NIVALASSA 19.2.2011

VIRKISTYSPÄIVÄ NIVALASSA 19.2.2011 VIRKISTYSPÄIVÄ NIVALASSA 19.2.2011 Hyvä Sanoma ry järjesti virkistyspäivän Nivalassa helluntaiseurakunnan tiloissa. Se oli tarkoitettu erikoisesti diakonia työntekijöille sekä evankelistoille ja mukana

Lisätiedot

TAMPEREEN MESSUKYLÄN SEURAKUNTA ESITYSLISTA 1/2018 1(9) Seurakuntaneuvosto Kokous Kokouksen avaus 3

TAMPEREEN MESSUKYLÄN SEURAKUNTA ESITYSLISTA 1/2018 1(9) Seurakuntaneuvosto Kokous Kokouksen avaus 3 TAMPEREEN MESSUKYLÄN SEURAKUNTA ESITYSLISTA 1/2018 1(9) Aika 8.2.2018 klo 17.30 (kahvit klo 17 alkaen) Paikka Aitolahden kirkko, Jenseninkatu 4 Käsiteltävät asiat 1 Kokouksen avaus 3 2 Kokouksen laillisuus

Lisätiedot

Matkakertomus Busiasta 2.6.-15.6.2011

Matkakertomus Busiasta 2.6.-15.6.2011 Matkakertomus Busiasta 2.6.-15.6.2011 Lähdimme Kenian matkalle hyvin varautuneina kohdata erilainen kulttuuri. Olimme jo saaneet kuulla, mihin asioihin on syytä varautua, ja paikan päällä tuntuikin, että

Lisätiedot

Keskiviikko klo Seurakuntakeskus, kokoussali, Hämeenkatu 16

Keskiviikko klo Seurakuntakeskus, kokoussali, Hämeenkatu 16 ESITYSLISTA N:o 7/2017 Kirkkoneuvosto PÖYTÄKIRJA Sivu 1 (8) 170 KOKOUSAIKA KOKOUSPAIKKA SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET Keskiviikko 26.7.2017 klo 16 18.10 Seurakuntakeskus, kokoussali, Hämeenkatu 16 Järvinen

Lisätiedot

Rakkaat Dikonin turvakodin ystävät ja tukijat

Rakkaat Dikonin turvakodin ystävät ja tukijat Kummikirje 1-2016 3.5. 2016 Rakkaat Dikonin turvakodin ystävät ja tukijat Olen uusi Venäjän alueen kummityön kordinaattori Ammi Kallio. Tämä on ensimmäinen kummikirje, jonka kirjoitan teille alueelta.

Lisätiedot

Rakkaat Dikonin turvakodin ystävät ja tukijat

Rakkaat Dikonin turvakodin ystävät ja tukijat Kummikirje syksy 2016 25.11.2016 Rakkaat Dikonin turvakodin ystävät ja tukijat Kiitos teille kaikille tuesta ja esirukouksista Viipurin turvakodin toiminnan puolesta! Teidän avullanne lapsen elämä muuttuu

Lisätiedot

Mitä sinulle tulee mieleen, kun kuulet sanan Namibia? Mielleyhtymiä voi olla paljonkin, mutta todennäköisesti ainakin yksi niistä on Ambomaa ja

Mitä sinulle tulee mieleen, kun kuulet sanan Namibia? Mielleyhtymiä voi olla paljonkin, mutta todennäköisesti ainakin yksi niistä on Ambomaa ja 1 Mitä sinulle tulee mieleen, kun kuulet sanan Namibia? Mielleyhtymiä voi olla paljonkin, mutta todennäköisesti ainakin yksi niistä on Ambomaa ja Martti Rautanen. Ambomaa, josta nykyisin käytetään mieluummin

Lisätiedot

Aika klo Paikka Hyvän toivon kappeli, Länsisatamankatu 26 Lisätietoja Henna Markkanen, ,

Aika klo Paikka Hyvän toivon kappeli, Länsisatamankatu 26 Lisätietoja Henna Markkanen, , PÖYTÄKIRJA 1 (15) PÖYTÄKIRJA Helsingin tuomiokirkkoseurakunnan seurakuntaneuvosto Aika 11.3.2019 klo 18 19.20 Paikka Hyvän toivon kappeli, Länsisatamankatu 26 Lisätietoja Henna Markkanen, 09 2340 6109,

Lisätiedot

Tässä on innokas nuorimmainen kitkemässä rikkaruohoja pois. Hän on se joka menestyy parhaiten koulussa ja rakastaa tehdä asioita itsekseen.

Tässä on innokas nuorimmainen kitkemässä rikkaruohoja pois. Hän on se joka menestyy parhaiten koulussa ja rakastaa tehdä asioita itsekseen. Rakkaat ystävät, On ilo kirjoittaa teille kaikille taas. Haluan käyttää tämän tilaisuuden jakaakseni kanssanne iloni siitä että lapset ovat viimeinkin päässet vierailulle. (Niin kuin yllä olevasta kuvasta

Lisätiedot

Tiina Harju Evangelical Lutheran Church in Botswana

Tiina Harju Evangelical Lutheran Church in Botswana Tiina Harju 8.3.2019 Evangelical Lutheran Church in Botswana Gaborone P. O. Box 1976 Gaborone BOTSWANA tiina.harju@felm.org Rakkaat ystävät, Alkuvuosi on kulunut melko lailla sateettomissa merkeissä. Lopulta

Lisätiedot

Vapaaehtoistoiminta: Vire Koti Martinlähde ja Sinivuokko

Vapaaehtoistoiminta: Vire Koti Martinlähde ja Sinivuokko Vapaaehtoistoiminta: Vire Koti Martinlähde ja Sinivuokko Marjo Virkkunen palvelutalon johtaja Onnellinen elämä syntyy välittämisestä ja kuuntelemisesta. Yhdessä olemisesta ja tekemisestä Alkoi Vire Koti

Lisätiedot

Työharjoittelu Saksassa - Kleve 19.4.2014 Työharjoittelu paikka - Kleidorp Ajankohta 1.3 11.4.2014

Työharjoittelu Saksassa - Kleve 19.4.2014 Työharjoittelu paikka - Kleidorp Ajankohta 1.3 11.4.2014 Stephar Stephar Matkaraportti Työharjoittelu Saksassa - Kleve 19.4.2014 Työharjoittelu paikka - Kleidorp Ajankohta 1.3 11.4.2014 Tässä matkaraportista yritän kertoa vähän, että miten minulla meni lentomatka,

Lisätiedot

Sisällys klo 17:30- Seurakuntaneuvoston kokous 4/ ILMOITUSASIAT 4 2. KIRKKOHERRAN PÄÄTÖKSET 5

Sisällys klo 17:30- Seurakuntaneuvoston kokous 4/ ILMOITUSASIAT 4 2. KIRKKOHERRAN PÄÄTÖKSET 5 SISÄLLYSLUETTELO Olarin seurakuntaneuvosto 5.6.2018 klo 17:30- Seurakuntaneuvoston kokous 4/2018 Sisällys 1. ILMOITUSASIAT 4 2. KIRKKOHERRAN PÄÄTÖKSET 5 3. OLARIN SEURAKUNNAN VUOSIEN 2019 2021 TOIMINTA-

Lisätiedot

PELLON SEURAKUNTA ESITYSLISTA N:o Kirkkovaltuusto Pvm /2018

PELLON SEURAKUNTA ESITYSLISTA N:o Kirkkovaltuusto Pvm /2018 ESITYSLISTA N:o Kirkkovaltuusto Pvm 21.02.2018 1/2018 PÖYTÄKIRJA Sivu Pvm 21.02.2018 1 Aika 21.02.2018 klo 18.00 18.55 OSALLISTUJAT Jäsenet Buska Matti jäsen Rundgren Marjatta jäsen Gammelin Pertti jäsen

Lisätiedot

Rippikoulujen yhteisiä menoja 2015 2016 Naarilan kesäriparit, vaellus, purjehdus, ratsastus

Rippikoulujen yhteisiä menoja 2015 2016 Naarilan kesäriparit, vaellus, purjehdus, ratsastus Rippikoulujen yhteisiä menoja 2015 2016 Naarilan kesäriparit, vaellus, purjehdus, ratsastus Draamallinen messu Uskelan kirkossa pe 11.12. klo 18 Naarila 3, Kesä-Angelat, Juvankoski, Vaellus, Purjehdus

Lisätiedot

Council Meting Portugal 5.11-10.11.2013

Council Meting Portugal 5.11-10.11.2013 Council Meting Portugal 5.11-10.11.2013 Lappeenrannasta osallistui Council Meetingiin tänä vuonna kahden delegaatin lisäksi ennätyksellisesti viisi henkilöä. Lappeenranta oli siis hyvin edustettuna. Lähdimme

Lisätiedot

Isokääntä Arto Kaukoniemi Paula Kestilä Kalevi Leinonen-Simoska Johanna. Pirneskoski Toivo Simoska Kyllikki

Isokääntä Arto Kaukoniemi Paula Kestilä Kalevi Leinonen-Simoska Johanna. Pirneskoski Toivo Simoska Kyllikki 1 Kokoustiedot Aika Tiistai 13.2.2018 klo 19.00 19.28 Paikka Seurakuntakeskus Osallistujat Päätöksentekijät Aalto Ilkka Hamari Helena Isokääntä Arto Kaukoniemi Paula Kestilä Kalevi Leinonen-Simoska Johanna

Lisätiedot

Tervetuloa rakentamaan omaa seurakuntaasi ja Kristuksen kirkkoa!

Tervetuloa rakentamaan omaa seurakuntaasi ja Kristuksen kirkkoa! 7.8.2018 Tervetuloa rakentamaan omaa seurakuntaasi ja Kristuksen kirkkoa! Raamatussa seurakunta on yhteisö, jossa kaikki palvelevat toisiaan. Jokaisella on jotakin annettavaa. Sinulla on lahjoja; erilaista

Lisätiedot

JANAKKALAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 5/2019 Kirkkoneuvosto

JANAKKALAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 5/2019 Kirkkoneuvosto Aika 14.5.2019 klo 16.45-18.25 Paikka Turengin seurakuntakeskus Läsnä Riikonen Pekka puheenjohtaja Taponen Auvo varapuheenjohtaja Hiidenkari Tiina Jauhiainen Juha Kiukkonen Sirpa Lamberg Juha Mylly Joona

Lisätiedot

ELIMÄEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2016 1(5) Seurakuntaneuvosto

ELIMÄEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2016 1(5) Seurakuntaneuvosto ELIMÄEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2016 1(5) SEURAKUNTANEUVOSTON KOKOUS 1/2016 Aika ja paikka Ke 3.2.2016 klo 18-19.51 Elimäen Seurakuntakeskus, Mettäläntie 3, kulmakamari (käynti Härmävaarantien puolelta),

Lisätiedot

Juontajan opas. Sisällys

Juontajan opas. Sisällys Juontajan opas Tämä opas on tarkoitettu avuksi teille, jotka luotsaatte Suomen Lähetysseuran ja seurakuntien yhteisen Kauneimmat Joululaulut -tilaisuuden alusta loppuun. Aivan ensimmäiseksi Suomen Lähetysseurassa

Lisätiedot

LUMIJOEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2018 Kirkkovaltuusto

LUMIJOEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2018 Kirkkovaltuusto Aika ja paikka: Ti 30.1.2018 klo 18.30 seurakuntatalo Asialista: asiat 1 8 (1-8 ) 1. Kokouksen avaus 2. Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 3. Pöytäkirjantarkastajat ja pöytäkirjanpitäjä 4. Työjärjestyksen

Lisätiedot

Minun elämäni. Kirjoita 10 lausetta sinun elämästäsi. Voit laittaa myös kuvan. :) SANNA JANUARY 11, 2017

Minun elämäni. Kirjoita 10 lausetta sinun elämästäsi. Voit laittaa myös kuvan. :) SANNA JANUARY 11, 2017 Minun elämäni Kirjoita 10 lausetta sinun elämästäsi. Voit laittaa myös kuvan. :) SANNA JANUARY 11, Nid Minä olen syntynyt Buriramissa Thaimaassa. Minun perheeni oli iskä äiskä 2 veljeä ja 2 siskoa. Minun

Lisätiedot

Namibian luterilaisen kirkon (ELCIN) työ

Namibian luterilaisen kirkon (ELCIN) työ Namibian luterilaisen kirkon (ELCIN) työ Kumppani Namibian Evankelisluterilainen kirkko (ELCIN) Hankkeen kuvaus Namibian Evankelisluterilainen kirkko itsenäistyi vuonna 1954. Sillä on yli 750 000 jäsentä

Lisätiedot

Tarhamatka 8.-10.10.2010: Vantaa, Virumaa, Toolse, Tallinna, Rapla

Tarhamatka 8.-10.10.2010: Vantaa, Virumaa, Toolse, Tallinna, Rapla Tarhamatka 8.-10.10.2010: Vantaa, Virumaa, Toolse, Tallinna, Rapla Tarhamatka alkoi torstai iltana ja menimme yöpymään rekkuaktiivin luokse Vantaalle, jossa rapsuttelimme useita kotia etsiviä kissoja.

Lisätiedot

JOULUKUU 2018 & TAMMIKUU 2019

JOULUKUU 2018 & TAMMIKUU 2019 Toimintaa joulu tammikuussa 2018 & 2019 JOULUKUU 2018 & TAMMIKUU 2019 JUMALANPALVELUKSET: su 7.10. klo 10.00 to 6.12. klo 10.00 su 9.12. klo 10.00 su 16.12. klo 10.00 su 23.12. klo 10.00 ma 24.12. klo

Lisätiedot

Omatoiminen tehtävävihko

Omatoiminen tehtävävihko Rippikoulu 2014 Ilomantsin ev.lut. seurakunta Omatoiminen tehtävävihko Nimi Rippikouluryhmä palautettava viimeistään 30.4.2014 Rippikoulusi alkaa nyt eikä vasta kesällä leirijaksolle tullessasi. Omatoimiset

Lisätiedot

Pöytäkirja Lappeen seurakuntasali, Kirkkokatu 10, Lappeenranta

Pöytäkirja Lappeen seurakuntasali, Kirkkokatu 10, Lappeenranta PL 45, 53101 Lappeenranta P. 040 3126 601, 040 3126 602 www.lappeenrannanseurakunnat.fi Aika Keskiviikko 17.4.2019 klo 17.00 19.00 Paikka Lappeen seurakuntasali, Kirkkokatu 10, Lappeenranta ASIALISTA 34

Lisätiedot

+**&,-(./0*1 2 3*&145)#

+**&,-(./0*1 2 3*&145)# !"#"$#%&'$#"(")((** +**&,-(./0*1 2 3*&145)# +*5,-",(*$#"(")()6,1.1(*7$ 1**5,1("&*,1#%&'-$.&'6'1('7 *58.1(*$8*$8)/&*1(* 9/6*0$"0"((**$#.1'&('$6.(1'5.(#,'$8*$6*58"8*!"#$%&'($&"'#)(*##)*&#&&+"(,&&-#'*%.*&&--&

Lisätiedot

Haluaisin mennä nukkumaan Verbi + verbi + verbi

Haluaisin mennä nukkumaan Verbi + verbi + verbi Verbien rektioita Haluaisin mennä nukkumaan Verbi + verbi + verbi Jos lauseessa on useita verbejä, missä muodossa 2. tai 3. verbi ovat? -Jos lauseessa on useita verbejä peräkkäin, 1. verbi taipuu normaalisti,

Lisätiedot

Työssäoppiminen Saksan Rietbergissä

Työssäoppiminen Saksan Rietbergissä Työssäoppiminen Saksan Rietbergissä 6.10. 14.11.2014 Sisustusrakennusalan opiskelijat Anne Kinnunen ja Johanna Laukkanen Piippolan ammatti- ja kulttuuriopisto Ajatuksena oli lähteä työharjoittelujakson

Lisätiedot

LEIKIN VOIMA 16.1.2015. Milla Salonen, lastentarhanopettaja Jokiuoman päiväkoti, Vantaa Vesiheinät esiopetusryhmä

LEIKIN VOIMA 16.1.2015. Milla Salonen, lastentarhanopettaja Jokiuoman päiväkoti, Vantaa Vesiheinät esiopetusryhmä LEIKIN VOIMA 16.1.2015 Milla Salonen, lastentarhanopettaja Jokiuoman päiväkoti, Vantaa Vesiheinät esiopetusryhmä Leikkiagenttien matkat - Ryhmä on mukana Vantaan leikkipilotti- hankkeessa mukana Leikkiagentteina

Lisätiedot

Hän oli myös koulullamme muutaman sunnuntain ohjeistamassa meitä. Pyynnöstämme hän myös naksautti niskamme

Hän oli myös koulullamme muutaman sunnuntain ohjeistamassa meitä. Pyynnöstämme hän myös naksautti niskamme Kiinaraportti Sain kuulla lähdöstäni Kiinaan 3 viikkoa ennen matkan alkua ja siinä ajassa en ehtinyt edes alkaa jännittää koko matkaa. Meitä oli reissussa 4 muuta opiskelijaa lisäkseni. Shanghaihin saavuttua

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA 5 / 2012 5.6.2012 --------------------------------------------------------------------------------------------------------------

PÖYTÄKIRJA 5 / 2012 5.6.2012 -------------------------------------------------------------------------------------------------------------- Seurakuntaneuvosto PÖYTÄKIRJA 5 / 2012 5.6.2012 -------------------------------------------------------------------------------------------------------------- SIVU 38 ILMOITUSASIAT 3 39 KIRKKOHERRAN PÄÄTÖSLUETTELO

Lisätiedot

Uutiskirje 3 / Postiosoite: P.O. Box 50331, LUSAKA, ZAMBIA Sähköposti: Tervehdys taas eteläisestä Afrikasta!

Uutiskirje 3 / Postiosoite: P.O. Box 50331, LUSAKA, ZAMBIA Sähköposti: Tervehdys taas eteläisestä Afrikasta! Saara Kalaluka Lusaka, Sambia 3 / 2017 5.9.2017 Postiosoite: P.O. Box 50331, LUSAKA, ZAMBIA Sähköposti: saara.kalaluka@felm.org Tervehdys taas eteläisestä Afrikasta! Sambiassa alkaa jo kylmä kausi olla

Lisätiedot

Hyvä rippikoululainen ja vanhemmat

Hyvä rippikoululainen ja vanhemmat Hyvä rippikoululainen ja vanhemmat Toivotamme sinut tervetulleeksi rippikouluun kotiseurakunnassasi! Laukaan seurakunta www.laukaasrk.fi Mikä ihmeen rippikoulu? Rippikoulu on seurakunnan koulu. Kasteessa

Lisätiedot

Rippikoulujen yhteisiä menoja 2015 2016 Naarilan talvilomaripari

Rippikoulujen yhteisiä menoja 2015 2016 Naarilan talvilomaripari Rippikoulujen yhteisiä menoja 2015 2016 Naarilan talvilomaripari RIPPIKOULUPASSI Rippikoulupassi on sitä varten, että tutustut seurakunnan toimintaan. Siihen keräät merkinnät: 5 jumalanpalveluksesta 5

Lisätiedot

KESKI-PORIN SEURAKUNTANEUVOSTO PÖYTÄKIRJA 2/2015. Seurakuntien Hallintoviraston kokoushuone, Hallituskatu 9b (2. krs)

KESKI-PORIN SEURAKUNTANEUVOSTO PÖYTÄKIRJA 2/2015. Seurakuntien Hallintoviraston kokoushuone, Hallituskatu 9b (2. krs) KESKI-PORIN SEURAKUNTANEUVOSTO PÖYTÄKIRJA 2/2015 Aika: ti 24.2.2015 klo 16 18.25 Paikka: Seurakuntien Hallintoviraston kokoushuone, Hallituskatu 9b (2. krs) Läsnä: Erkkola Kari puheenjohtaja, 14-25 ajan,

Lisätiedot

Tikkurilan seurakunta Vantaan seurakunnat

Tikkurilan seurakunta Vantaan seurakunnat AIKA TEHDÄ HYVÄÄ! VAPAAEHTOISTOIMINTA TIKKURILAN SEURAKUNNASSA Tikkurilan seurakunta Vantaan seurakunnat Onko sinulla aikaa tehdä HYVÄÄ? Tule mukaan vapaaehtoistoimintaan! Vapaaehtoistyö on vapaaehtoista

Lisätiedot

RIPARI Roihuvuoren srk rippikoulut 2014

RIPARI Roihuvuoren srk rippikoulut 2014 RIPARI Roihuvuoren srk rippikoulut 2014 Rippikouluun ilmoittautuminen Hei sinä ensi vuonna 15 vuotta täyttävä nuori! Roihuvuoren seurakunta kutsuu erityisesti sinut rippikouluun. Jos taas olet jo vanhempi

Lisätiedot

LAMMIN SEURAKUNTA ADVENTTI JA JOULUAIKA 2014

LAMMIN SEURAKUNTA ADVENTTI JA JOULUAIKA 2014 LAMMIN SEURAKUNTA ADVENTTI JA JOULUAIKA 2014 JUMALANPALVELUKSET Su 30.11.2014 klo 10 Adventin messu Lammin kirkossa klo 18 Adventtihartaus Evolla Pitkäniemenjärven Tuulenpesällä (opastus Evokeskukselta)

Lisätiedot

Tyrnävän seurakunnan kirkkoneuvoston kokous pidetään, jos Jumala suo, torstaina 16.7.2015 klo 18

Tyrnävän seurakunnan kirkkoneuvoston kokous pidetään, jos Jumala suo, torstaina 16.7.2015 klo 18 Arvoisa kirkkoneuvoston jäsen! Tyrnävän seurakunnan kirkkoneuvoston kokous pidetään, jos Jumala suo, torstaina 16.7.2015 klo 18 Tyrnävän seurakuntatalon kerhohuone. Kahvitarjoilu alkaa klo 17.45. Tervetuloa!

Lisätiedot

HÄMEENLINNA-VANAJAN SEURAKUNTA Pöytäkirja Nro 3 3/20.5.2015. JUMALANPALVELUS- JA MUSIIKKITYÖN JOHTOKUNTA Sivu 1

HÄMEENLINNA-VANAJAN SEURAKUNTA Pöytäkirja Nro 3 3/20.5.2015. JUMALANPALVELUS- JA MUSIIKKITYÖN JOHTOKUNTA Sivu 1 JUMALANPALVELUS- JA MUSIIKKITYÖN JOHTOKUNTA Sivu 1 Kokousaika Keskiviikkona 20.5.2015 klo 15.00 16.30 Kokouspaikka Keskusseurakuntatalo, Rauhankatu 14, kolmannen kerroksen kokoushuone Läsnä Korhonen Erkki

Lisätiedot

Juontajan opas. Sisällys

Juontajan opas. Sisällys Juontajan opas Tämä opas on tarkoitettu avuksi teille, jotka luotsaatte Suomen Lähetysseuran ja seurakuntien yhteisen Kauneimmat Joululaulut -tilaisuuden alusta loppuun. Aivan ensimmäiseksi Suomen Lähetysseurassa

Lisätiedot

Oppilaitoskirjastoja Namibiassa

Oppilaitoskirjastoja Namibiassa Oppilaitoskirjastoja Namibiassa Opiskelijakirjaston kokoelmapäällikkö Elise Pirttiniemi kertoo kokemuksistaan namibialaisista oppilaitoskirjastoista. Hän oleili Namibiassa 1.9. 7.12.2007. Namibian yliopiston

Lisätiedot

SUOMALAISEN LUTERILAISEN LÄHETYSTYÖN AIKAJANA

SUOMALAISEN LUTERILAISEN LÄHETYSTYÖN AIKAJANA SUOMALAISEN LUTERILAISEN LÄHETYSTYÖN AIKAJANA JUURET 1695 Hallen laitosten perustaminen merkitsi luterilaisen pietismin parissa syntyneelle lähetysherätykselle voimakasta tukikohtaa. Lähetystyöhön johtaneet

Lisätiedot

Kolumbian kirkko. Kumppani: Kolumbian evankelis-luterilainen kirkko (IELCO) CO010 Kolumbian kirkko Sopimuskohderaportti 1/2015.

Kolumbian kirkko. Kumppani: Kolumbian evankelis-luterilainen kirkko (IELCO) CO010 Kolumbian kirkko Sopimuskohderaportti 1/2015. 1 Kolumbian kirkko Kumppani: Kolumbian evankelis-luterilainen kirkko (IELCO) Hankkeen kuvaus: Kolumbian evankelis-luterilainen kirkko on vakiinnuttanut toimintansa, mutta tarvitsee edelleen tukea eri kirkollisilla

Lisätiedot

Tyrnävän seurakunnan kirkkoneuvoston kokous pidetään, jos Jumala suo, keskiviikkona 22.4.2015 klo 18

Tyrnävän seurakunnan kirkkoneuvoston kokous pidetään, jos Jumala suo, keskiviikkona 22.4.2015 klo 18 Arvoisa kirkkoneuvoston jäsen! Tyrnävän seurakunnan kirkkoneuvoston kokous pidetään, jos Jumala suo, keskiviikkona 22.4.2015 klo 18 Tyrnävän kirkossa, käynti sakastin ovesta. Kahvitarjoilu alkaa klo 17.45.

Lisätiedot

epostia Jyväskylän Versojen koteihin 2.12.2009

epostia Jyväskylän Versojen koteihin 2.12.2009 . (tulostettava pdf-versio) sivu 1(5) Itsenäisyyspäivän jumalanpalvelus Su 6.12. klo 16 Partiolaisten harjoitukset alkavat jo klo 15.15 Olethan silloin paikalla! Jyväskylän vapaaseurakunnassa (Puutarhakatu

Lisätiedot

YSTÄVÄLEHTINEN 3/2015

YSTÄVÄLEHTINEN 3/2015 YSTÄVÄLEHTINEN 3/2015 26.5.2015 Addis Abeba, Etiopia Hei vaan, Näin toukokuun lopussa on ensimmäiset merkit olemassa tulevasta useamman kuukauden mittaisesta sadekaudesta. Sadekausi on elintärkeä maalle

Lisätiedot

Lukutaitoa naisille Afrikassa - hankkeen kuulumisia syyskuussa 2018

Lukutaitoa naisille Afrikassa - hankkeen kuulumisia syyskuussa 2018 Lukutaitoa naisille Afrikassa - hankkeen kuulumisia syyskuussa 2018 Lämmin kiitos tuestanne naisten lukutaitotyölle Itä-Afrikassa. Tässä uutiskirjeessä kerrotaan ajankohtaisia kuulumisia ja vinkkejä työmme

Lisätiedot

Liitteet 1 Oikaisuvaatimusohjeet ja valitusosoitus, 66

Liitteet 1 Oikaisuvaatimusohjeet ja valitusosoitus, 66 LAURITSALAN SEURAKUNTA ASIALISTA 1 (6) Hallituskatu 15, PL 1018 53301 LAPPEENRANTA PUH. 05 6126401, 6126406 Aika Keskiviikkona 16.4.2008 klo 17.30 18.25 Paikka Lauritsalan seurakuntakoti, Keskuskatu 1.

Lisätiedot

Pöytäkirja Lappeen srk-sali, Kirkkokatu 10, Lappeenranta

Pöytäkirja Lappeen srk-sali, Kirkkokatu 10, Lappeenranta PL 45, 53101 Lappeenranta P. 040 3126 601, 040 3126 602 www.lappeenrannanseurakunnat.fi Aika Maanantai 21.8.2017 klo 17.00 17.48 Paikka Lappeen srk-sali, Kirkkokatu 10, Lappeenranta ASIALISTA 63 KOKOUKSEN

Lisätiedot

Sävel Oskar Merikanto Sanat Pekka Ervast

Sävel Oskar Merikanto Sanat Pekka Ervast Sävel Oskar Merikanto Sanat Pekka Ervast KUOLEMAN KUNNIAKSI Pekka Ervast Oskar Merikanto Teoksen taustaa Tukholman kongressi 1913 ja Oskar Merikanto. Kuten lukijamme tietävät, pidetään ensi kesänä Tukholmassa

Lisätiedot

SEURAKUNTANEUVOSTON KOKOUS PÖYTÄKIRJA 2/2015

SEURAKUNTANEUVOSTON KOKOUS PÖYTÄKIRJA 2/2015 SEURAKUNTANEUVOSTON KOKOUS PÖYTÄKIRJA 2/2015 Kokousaika: ma 23.2.2015 klo 18 (yhteinen kahvihetki klo 17.30 alkaen) Paikka: Vuosaaren kirkon Taivaanranta-sali, Satamasaarentie 7 Läsnä: Jussi Mäkelä, puheenjohtaja

Lisätiedot

Nettiraamattu. lapsille. Jumalan. mies

Nettiraamattu. lapsille. Jumalan. mies Nettiraamattu lapsille Jumalan lähettämä mies Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Byron Unger; Lazarus Sovittaja: E. Frischbutter; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org

Lisätiedot

Pohjolassa. Vaihtareiden taustat

Pohjolassa. Vaihtareiden taustat Vieraiden Pohjolassa maiden ihmiset Järvenpään lukiossa opiskelevat vaihto-oppilaat ovat olleet Suomessa jo pari kuukautta. Saimme hyvän mahdollisuuden haastatella Sofia Zamoraa, Valérie Coutua, John Flahertyä

Lisätiedot

Vammaisten ihmisten elämä kehitys maissa on selviytymistaistelua päivästä toiseen. He ovat heikommassa asemassa kuin kukaan muu tässä maailmassa Sinä

Vammaisten ihmisten elämä kehitys maissa on selviytymistaistelua päivästä toiseen. He ovat heikommassa asemassa kuin kukaan muu tässä maailmassa Sinä Vammaisten ihmisten elämä kehitys maissa on selviytymistaistelua päivästä toiseen. He ovat heikommassa asemassa kuin kukaan muu tässä maailmassa Sinä voit auttaa heitä selviytymään. Maailmassa on kaikkiaan

Lisätiedot

Salon Rally 3-4.10.2015

Salon Rally 3-4.10.2015 Salon Rally 3-4.10.2015 Laitan tunnelmapaloja Salon Rallysta. Nettisivuille tulevat Hannelen ja Ritva-Liisan esityksistä koosteet. Lauantain esiintyjistä löytyvät kattavat tiedot netistä. Piirin 142 puheenjohtaja

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Joosua johtaa kansaa

Nettiraamattu lapsille. Joosua johtaa kansaa Nettiraamattu lapsille Joosua johtaa kansaa Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2012 Bible for

Lisätiedot

Evankeliumitekstissä Jeesus kertoo, että Isä herättää kuolleet, ja että myös hänellä, Pojalla on valtaa antaa elämä kenelle tahtoo.

Evankeliumitekstissä Jeesus kertoo, että Isä herättää kuolleet, ja että myös hänellä, Pojalla on valtaa antaa elämä kenelle tahtoo. 1 Jeesus sanoi juutalaisille:»totisesti, totisesti: ei Poika voi tehdä mitään omin neuvoin, hän tekee vain sitä, mitä näkee Isän tekevän. Mitä Isä tekee, sitä tekee myös Poika. Isä rakastaa Poikaa ja näyttää

Lisätiedot

epostia Jyväskylän Versojen koteihin 6.12.2009

epostia Jyväskylän Versojen koteihin 6.12.2009 . (tulostettava pdf-versio) sivu 1(6) Itsenäisyyspäivän jumalanpalvelus Kuva 1 Tässä vielä harjoiteltiin Viimeisiä veneitä Anne-Maija näyttää sanoja etupenkissä Itsenäisyyspäivänä olikin sunnuntai ja perinteinen

Lisätiedot

68 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus Seurakunnan toimielin on päätösvaltainen, kun enemmän kuin puolet jäsenistä on saapuvilla. (KL 7:4).

68 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus Seurakunnan toimielin on päätösvaltainen, kun enemmän kuin puolet jäsenistä on saapuvilla. (KL 7:4). MERI-PORIN SEURAKUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA Meri-Porin seurakuntaneuvosto 6/2019 Aika ja paikka tiistaina 11.6.2019 klo 17.00 18,30 Pihlavan kirkon seurakuntasali Läsnä: Kuusiranta Helena, pj Frangén Aija-Mari

Lisätiedot

Hyvä rippikoululainen ja vanhemmat

Hyvä rippikoululainen ja vanhemmat Hyvä rippikoululainen ja vanhemmat Toivotamme sinut tervetulleeksi rippikouluun kotiseurakunnassa! Laukaan seurakunta www.laukaasrk.fi Mikä ihmeen rippikoulu? Rippikoulu on seurakunnan koulu. Kasteessa

Lisätiedot

Kirkkovuosi. Kuva: Seppo Sirkka

Kirkkovuosi. Kuva: Seppo Sirkka Kirkkovuosi Adventti aloittaa kirkkovuoden. Ensimmäisenä adventtina lauletaan Hoosianna ja sytytetään ensimmäinen kynttilä, toisena toinen, kolmantena kolmas ja neljäntenä neljäs kynttilä. Adventti, Adventus

Lisätiedot

LAPUAN tuomiokirkkoseurakunta. Pyhänä ja arkena

LAPUAN tuomiokirkkoseurakunta. Pyhänä ja arkena LAPUAN tuomiokirkkoseurakunta Pyhänä ja arkena Seurakunnan historiaa 1550-luvulla Lapua oli vielä Isonkyrön kappeliseurakunta. Asukkaita oli noin 500. Lapuasta tuli itsenäinen seurakunta v. 1581. Lapua

Lisätiedot

SAVONLINNAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2018 sivu Enonkosken kappelineuvosto

SAVONLINNAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2018 sivu Enonkosken kappelineuvosto Kokousaika maanantai 22.1. klo 18.00 19.25 Paikka Enonkosken seurakuntatalo Läsnä Riitta Parttimaa-Redsven - puheenjohtaja Pekka Auvinen x aluekappalainen, puheenjohtajana kokouksessa Touko Ahokas x jäsen

Lisätiedot

Seinäjoen seurakunnan varhaiskasvatuksen kehittämisasiakirja

Seinäjoen seurakunnan varhaiskasvatuksen kehittämisasiakirja Seinäjoen seurakunnan varhaiskasvatuksen kehittämisasiakirja Kun pienen lapsen äiti ja isä ottavat lapsen syliin ja painavat häntä lähelle sydäntään, he antavat hänelle rakkautta ja huolenpitoa. Tällä

Lisätiedot

JOULUSEIKKAILU. -Aikamatka ensimmäiseen jouluun

JOULUSEIKKAILU. -Aikamatka ensimmäiseen jouluun JOULUSEIKKAILU -Aikamatka ensimmäiseen jouluun Näytelmä ensimmäisen joulun tapahtumista Israelissa. «Esitykset ja kuljetukset ilmaisia kaikille Kuopion kouluille ja päiväkodeille» Jouluseikkailu on alakoululaisille

Lisätiedot

Osallisuus - vastaus kirkon kaikkiin ongelmiin? Seurakunnan tietoinen ja aktiivinen osallistuminen messussa

Osallisuus - vastaus kirkon kaikkiin ongelmiin? Seurakunnan tietoinen ja aktiivinen osallistuminen messussa Osallisuus - vastaus kirkon kaikkiin ongelmiin? Seurakunnan tietoinen ja aktiivinen osallistuminen messussa Kirkko kantaa huolta siitä, etteivät kristityt olisi sivullisina ja mykkinä katselijoina tätä

Lisätiedot

Vaihde Faksi Pankkiyhteys Y-tunnus Internet Sähköpostit

Vaihde Faksi Pankkiyhteys Y-tunnus Internet Sähköpostit Lähetysterveisiä Japanista Hanna Penttisen lähettikirje 2/2013 Hanna Penttinen Suomi Church sposti: hanna.penttinen@sley.fi Tokiossa 2.12.2013 Mennyt syksy Hyvät ystävät, syksy on kulunut täysin huomaamatta

Lisätiedot

2/2017 KIRKKONEUVOSTO Aika torstaina klo Paikka Ämmänsaaren srk-keskus, Kirkkokuja 1

2/2017 KIRKKONEUVOSTO Aika torstaina klo Paikka Ämmänsaaren srk-keskus, Kirkkokuja 1 KIRKKONEUVOSTO 30.3.2017 1 Aika torstaina 30.3.2017 klo 17.00 Paikka Ämmänsaaren srk-keskus, Kirkkokuja 1 Käsiteltävät asiat n:o sivu n:o 15 4 NUORISOTYÖNOHJAAJA JUKKA-PEKKA SVANBERG IRTISANOUTUMINEN 1.5.2017

Lisätiedot

Seurakuntaneuvosto /6

Seurakuntaneuvosto /6 Seurakuntaneuvosto 99-109 30.10.2014 1/6 KORSON SEURAKUNNAN SEURAKUNTANEUVOSTON KOKOUS Aika: Keskiviikkona 30.10.2014 Paikka: Korson seurakuntakeskus, kokoustila Osallistujat: Pirkko Yrjölä puheenjohtaja

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Jeesus ruokkii 5000 ihmistä

Nettiraamattu lapsille. Jeesus ruokkii 5000 ihmistä Nettiraamattu lapsille Jeesus ruokkii 5000 ihmistä Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2012 Bible

Lisätiedot

Kirkkovaltuusto

Kirkkovaltuusto KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 1/2018 Sivu 1 Kirkkovaltuusto ------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------ Kokousaika: Tiistai 27.2.2018

Lisätiedot

Tyrnävän seurakunnan kirkkoneuvoston kokous pidetään, jos Jumala suo, keskiviikkona 13.1.2016 klo 18

Tyrnävän seurakunnan kirkkoneuvoston kokous pidetään, jos Jumala suo, keskiviikkona 13.1.2016 klo 18 Arvoisa kirkkoneuvoston jäsen! Tyrnävän seurakunnan kirkkoneuvoston kokous pidetään, jos Jumala suo, keskiviikkona 13.1.2016 klo 18 Tyrnävän seurakuntatalon taukohuoneessa. Kahvitarjoilu alkaa klo 17.45.

Lisätiedot

PUUMALAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 4/2015 1 Kirkkoneuvosto 13.05.2015

PUUMALAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 4/2015 1 Kirkkoneuvosto 13.05.2015 PUUMALAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 4/2015 1 KIRKKONEUVOSTON KOKOUS Aika: Keskiviikko klo 18.00 20.00 Paikka: Lamminniemen kappeli Läsnäolo: Jäsenet: Läsnä Poissa Henkilökoh. varajäsen Läsnä Karjalainen Esa

Lisätiedot

UTAJÄRVEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2019 Kirkkovaltuusto

UTAJÄRVEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2019 Kirkkovaltuusto Kokousaika Torstai 10.1.2019 klo 18.00 19.11 Kokouspaikka Saapuvilla olleet jäsenet Poissa olleet jäsenet Seurakuntatalo Raili Karvonen Tarja Kinnunen Antti Koistinen Pirjo Leinonen Asko Merilä (paikalla

Lisätiedot

Oppaamme ollessamme kohua aiheuttaneen patsaan luona. Pronssisoturi

Oppaamme ollessamme kohua aiheuttaneen patsaan luona. Pronssisoturi EP Senioripoliisit Kevätmatka 2017 Tämän matkan valmistelu alkoi jo kuukausia ennen sen toteutumista taustoittamalla matkakohteita ja nyt päädyttiin perinteisesti Viroon ja siihen, että olemme koko ajan

Lisätiedot

Juontajan opas. Sisällys

Juontajan opas. Sisällys Juontajan opas Tämä opas on tarkoitettu avuksi sinulle, joka luotsaat Suomen Lähetysseuran ja seurakuntien yhteisen Kauneimmat Joululaulut -tilaisuuden alusta loppuun. Haluamme kiittää siitä, että autat

Lisätiedot

ELIMÄEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2010 1(6) Seurakuntaneuvosto. Seurakuntakeskus, Mettäläntie 3, takkahuone. Hellsten Aino jäsen

ELIMÄEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2010 1(6) Seurakuntaneuvosto. Seurakuntakeskus, Mettäläntie 3, takkahuone. Hellsten Aino jäsen ELIMÄEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2010 1(6) SEURAKUNTANEUVOSTON KOKOUS Aika 10.02.2010 klo 18.00 Paikka Seurakuntakeskus, Mettäläntie 3, takkahuone Läsnä jäsenet Puhakka Osmo kirkkoherra Anttila Maire jäsen

Lisätiedot

MIKSI JEESUS KUOLI RISTILLÄ?

MIKSI JEESUS KUOLI RISTILLÄ? Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) MIKSI JEESUS KUOLI RISTILLÄ? 1. Kertomuksen taustatietoja a) Vieraat termit Synti on Jumalan käskyjen rikkomista. Raamattu nimittää sitä mm. laittomuudeksi,

Lisätiedot